
Viitesuunnitelmatasoinen pihasuunnitelma 13.3.2026









![]()

Viitesuunnitelmatasoinen pihasuunnitelma 13.3.2026









Viherrakenne ja kasvillisuus
Kehittyvät yhteydet ja ympäristö
Nykytila ja suunnitellut muutokset
Suunnittelualue sijaitsee Vallilan teollisuusalueella, joka on ”huomattavan urbaani” ja jossa ”viheralueita, istutettuja alueita tonteilla ja katupuita on äärimmäisen vähän” (Vallilan toimitilaalueen suunnitteluperiaatteet, 2020). Kortteli ei ole juurikaan yhteydessä muihin viheralueisiin ja siten ei myöskään ole osa laajempaa viherrakennetta.
Korttelin kasvillisuus koostuu Sturenkadun ja Teollisuuskadun kulmassa sijaitsevan piha-alueen kolmesta suurikokoisesta lehmuksesta ja pensas- ja nurmialueista sekä Telekadun ja
Elimäenkadun kulman kuusirivistä, joka on korttelin kehittyessä siirrettävä tai poistettava.



Ympäristön kasvillisuuspeitteiset alueet ja puusto. Aineistot Helsingin kaupunki ja HSY. VISTRA-ote. Aluetta sivuava oranssi yhteys on kadulla kulkeva alueellista viherverkostoa täydentävä yhteys. Aineistot Helsingin kaupunki.
Kehittyvät yhteydet ja ympäristö
Korttelia sivuava Teollisuuskatu on autoliikenteen itälänsisuuntainen pääkatuyhteys, johon on Helsingin yleiskaavassa 2050 osoitettu pikaraitiotieyhteys sekä pyöräliikenteen baanayhteys. Jos pikaraitiotieyhteys toteutetaan raitiotienä, eivät nykyiset kolme istutuskaistaa katupuineen enää mahdu katutilaan (Teollisuuskadun akselin julkisten ulkotilojen ideasuunnitelma, 2020). Yleiskaavan mukaan yhteys voidaan kuitenkin toteuttaa myös bussiratkaisuna.
Korttelin läpi on osoitettu tarve jalankulun poikittaiselle pääreitille, joka yhdistää Mäntsälänkadun ja Bruno Granholmin aukion (Teollisuuskadun akselin kaavarunko, 2021). Parhaillaan rakentuvassa Axelsbergin hybridikorttelissa reitille on osoitettu aukko hieman kaavarungon yhteyden sijaintia pohjoisemmasta.
Suunnittelualueena olevan korttelin läpi yhteyttä ei ole mahdollista toteuttaa esteettömänä.
Kaavarungossa korttelin Teollisuukadun ja Sturenkadun yhdistävää ramppia sivuavaan reunaan on osoitettu ”vihreä katu”, jossa tavoitteena on lisätä katuvihreää ja parantaa jalankulun ja oleskelun edellytyksiä. Nykytilassa kohtaa hallitsevat yksisuuntainen ajoramppi ja kaupunkikuvallisesti merkittävät kivimuurit.
Jalankulun poikittaisen pääreitin tarve (ohjeellinen sijainti)
Pääreitille osoitettu aukko rakentuvassa rakennusmassassa
Autoliikenteen pääkatuyhteys ja suunniteltu pikaraitiotie
Pyöräliikenteen baanayhteys
Vihreä katu: lisätään katuvihreää ja parannetaan jalankulun ja oleskelun edellytyksiä

Teollisuuskadun akselin kaavarungon merkinnät, jotka läpäisevät tai sivuavat korttelia.
Nykyisellään korttelin sisäpihat ovat kovapintaisia kansipihoja, joista kasvillisuus puuttuu kokonaan. Sturenkadun puoleisessa päässä on kolmesta lehmuksesta, pensasistutuksista ja nurmialueista koostuva etupiha. Telekadun puoleisessa päässä on kapea varjoisa istutuskaista, jonka hallitseva elementti on rivi keskikokoisia kuusia. Alustavien suunnitelmien mukaan Sturenkadun puoleinen etupiha pystytään säilyttämään jokseenkin nykyisellään, mutta Telekadun puoleinen istutuskaista jää uuden rakennusmassan alle. Suurin sisäpiha saa maanvaraisen osan, kun kansirakenne puretaan. Kaksi korttelin keskivaiheen kapeaa valoaukkoa yhdistyvät yhdeksi suuremmaksi kansipihaksi, kun niitä erottava rakennussiipi puretaan.
Poistuva ulkotila
Uusi/uudistuva ulkotila
Säilyvä ulkotila (osittain)


Materiaalit
Hiilen, ravinteiden ja veden kierto Sosiaalinen näkökulma
Materiaalit
Materiaalien kiertotaloutta lähestytään neljän periaatteen kautta, jotka perustuvat Tanskan maisema-arkkitehtiliiton julkaisuun Circular Economy in Landscape Architecture (2022). Koska suurin osa saatavista materiaaleista tulee rakennuksesta ja rakennusosista, painottuu kiertotalous piha-alueella rakennusosien uusiokäyttöön uusilla käyttötarkotuksilla sekä korostamalla suunnittelussa materiaalien puhtautta ja jatkokierrätyksen mahdollisuuksia.

1. KIERRON SULKEMINEN
→ säilytetään mahdollisimman paljon olevaa ympäristöä ja rakenteita ja hyödynnetään mahdollisimman paljon purkumateriaalia alueella, josta purkumateriaali on peräisin
→ tehokkain tapa säästää energiaa ja resursseja ja vähentää neitseellisten materiaalien käyttöä
2. KIERRON PIDENTÄMINEN
→ suunnitellaan ympäristöä siten, että ylläpitäminen, huoltaminen, korjaaminen, osittainen uudistaminen ja lopulta purkaminen ja kierrättäminen on mahdollisimman helppoa
→ pidentää rakenteiden elinkaaria ja vähentää ylläpitoon ja korjaamiseen kuluvia resursseja
Alkuvaiheessa tunnistettuja konkreettisia kiertotalouden edistämisen keinoja
→ piharakentamisessa ei käytetä neitseellisiä materiaaleja
→ sijoitetaan pihalle sekä täyttöihin että pinta- ja reunarakenteiksi mahdollisimman paljon rakennusten purkumateriaalia
→ säilytetään oleva kasvillisuus ja mahdollisimman paljon olevia rakenteita, mm. tukimuurit
→ uusiokäytetään säätä ja käyttöä kestäviä materiaaleja ja rakennusosia
→ olevien kiveysten, muurien ja rakenteiden kunnostus ja uusiokäyttö (erityisesti Sturenkadun puoli)
3. KIERRON LAAJENTAMINEN
→ mahdollistetaan olevien materiaalien elinkaaren pidentäminen ja uudelleenkäyttö myös uusiin käyttötarkoituksiin kunnostamalla ja käsittelemällä niitä uudelleen
→ pidentää materiaalien kiertoa ja vähentää tarvetta uusille neitseellisille materiaaleille
4. KIERRON JATKAMINEN
→ hyödynnetään materiaaleja tavalla, joka säilyttää niiden laadun ja puhtauden, välttäen esim. pysyviä pintakäsittelyitä ja liimaliitoksia ja suosimalla sitomattomia materiaaleja
→ lisää materiaalien uudelleenkäytön mahdollisuuksia ja jälleenmyyntiarvoa
→ esimerkiksi ontelolaattojen ja betonipilareiden leikkaus ja uusiokäyttö piharakenteina
→ käytetään purettavia materiaaleja ja rakennusosia uusissa käyttötarkoituksissa
→ sallitaan rouheus ja kiertotalouden estetiikka
→ suositaan sitomattomia materiaaleja
→ kierrätettävät kivet, rakenteet ja laatat säilytetään mahdollisimman lähellä alkuperäistä muotoaan
Hiilen, ravinteiden ja veden kierto
→ tehostetaan hiilensidontaa istuttamalla monilajisia ja kerroksellisia kasvillisuusalueita
→ käytetään mahdollisuuksien mukaan suurikokoisia ja nopeakasvuisia puulajeja
→ kiinnitetään erityistä huomiota hyvien kasvuolosuhteiden takaamiseen
→ tutkitaan mm. biohiilen ja kierrätettyjen pintamaiden ja purkumateriaalien hyödyntämistä kasvualustoissa
→ mahdollistetaan korttelin pihaalueilla syntyvän kasvijätteen käsittely paikallisesti
→ kannustetaan korttelin käyttäjiä ja asukkaita biojätteiden kierrättämiseen paikallisesti korttelikompostointipisteen avulla, jonka tuottamaa kompostia voidaan hyödyntää pihan kasvien ja mahdollisten yhteisöviljelmien lannoitteena
→ tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa yhteisöviljelmiä ja korttelikanala kattopihoille
→ kerätään korttelin sadevedet ja käytetään niitä kasvillisuusalueiden kasteluun
→ hyödynnetään hulevesiä monipuolisesti ja tehdään niiden käsittely näkyväksi
YHTEISÖLLISYYS JA ARKI
→ yksilön sitouttaminen luomalla mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ympäristöönsä
→ tilaa toimintojen vapaalle kehittymiselle
→ helpon ja vaivattoman arjen mahdollistaminen
→ paikkoja arjen kohtaamisille ja tekemiselle
→ tilaa tapahtumille ja kokoontumiselle
→ Elinikäinen kortteli: eri ikäryhmien tarpeiden huomioiminen toiminnoissa ja saavutettavuudessa
MATERIAALIEN
UUSI ELÄMÄ
→ tavoitteena, ettei käytetä neitseellisiä materiaaleja pihan pinta- tai muissa rakenteissa
→ ladotut pintarakenteet tehdään tontilta saatavasta materiaalista, toissijaisesti voidaan käyttää muista purkukohteista tai kiertotalouspankista saatavia materiaaleja
→ leikki- ja oleskelurakenteet suunnitellaan kierrätysmateriaaleista
→ muoviton piha
→ suositaan luonnonmateriaaleja ja materiaaleja joiden kierrätyspotentiaali on korkea
→ sijoitetaan pihalle mahdollisimman suuri määrä tontilta syntyvää purkujätettä mm. täyttöihin, kasvualustoihin ja katteiksi
UUSIUTUVA LUONTO
→ kierrätetyt kasvualustat
→ kasvualustoissa hyödynnetään mahdollisimman paljon purkumateriaalia, kuten betonimurskaa
→ kattopuutarhojen kevennetyissä kasvualustoissa hyödynnetään purkujätteestä tehtyä vaahtolasia
→ lannoitteeton piha: ravinteiden kierto suljetusti pihalla kompostoimalla ja mm. hyödyntämällä kompostoinnin integroimista suoraan kasvualustoihin (carbon farming)
→ kasvillisuus suunnitellaan mahdollisimman vähän hoitoresursseja vaativaksi ja paikan olosuhteisiin soveltuvaksi
→ itsestään kehittymiselle annetaan tilaa
→ läpäisevän ja viivyttävän pinnan lisääminen ja veden ohjaaminen osin maanvaraiselle pihalle
→ sadeveden varastoiminen ja käyttö rakenteellisesti tontilla
SALLIVA
KÄYTTÖ
→ tilaa toimintojen vapaalle kehittymiselle
→ korjaamiseen ja käsillä tekemiseen kannustaminen mm. yhteistiloilla ja palveluilla
→ osallistuminen pihan hoitoon ja kehittämiseen
→ paikkoja arjen kohtaamisille
→ tilaa tapahtumille ja kokoontumiselle
→ eri ikäryhmien tarpeiden huomioiminen toiminnoissa ja saavutettavuudessa, mm. esteettömyys
Systeeminen kiertotalous
Mistä pihan kiertotaloustavoitteet koostuvat?
OSALLISTUMINEN
TOIMINTOJEN
VAPAUS
MUOVITTOMUUS
ELINKAARIAJATTELU
MUUALTA KIERRÄTETYT MATERIAALIT
MONIKÄYTTÖISYYS
SALLIVA KÄYTTÖ
UUDELLEENKÄYTÖN ESTETIIKKA
SALLITTU VILLEYS
UUSEKOSYSTEEMIT
MATERIAALIEN
UUSI ELÄMÄ
PURKUMATERIAALIN KÄYTTÖ
SÄILYTTÄMINEN
KATTOVILJELMÄT
MONIMUOTOISET VIHERKATOT
UUSIUTUVA LUONTO
UUSIOKASVUALUSTAT
KARBONATI SOITUMINEN
RAVINTEIDEN KIERTO
HIILIENIELUJEN VAHVISTAMINEN
MONIMUOTOISET
SADEPUUTARHAT
HULEVESIEN HYÖDYNTÄMINEN
SITOMATTOMAT PÄÄLLYSTEET
KOMPOSTOINTI
KIERRÄTETTY
LUONTO
BIODIVERSITEETTI
Korttelitavoitteet
Mahdollisimman vihreän ja kiertotalouden, ilmastokestävyyden ja kasvillisuuden kannalta kestävän korttelin suunnitteluperiaatteisiin on otettu mukaan korttelikohtaiset, suunnittelua ohjaavat yleistä tavoitetasoa korkeammat mittarit. Mittarit eivät ole asemakaavassa sitovia, vaan keino tarkastella tavoitteiden toteutumista eri suunnitteluvaiheissa.
Viherkerroin (nykytila)
10
-kertaiset tavoitteet
→ Säilyvää noin 10%
→ 80% kierrätysmateriaaleja
→ Uutta 10%




→ nykytilan viherkerroin 0,13 (kuvassa)
→ tavoiteviherkerroin 1,3
→ tavoitteena määrän lisäksi myös lajirikkauden lisääminen
Latvuspeittävyys (nykytila)
Läpäisevät pinnat (nykytila)
→ nykytilan latvuspeittävyys n. 3 % (kuvassa)
→ tavoitepeittävyys 30 %
→ nykytilan läpäisevien pintojen osuus n. 6 % (kuvassa)
→ tavoiteosuus 60 %
→ tavoitteena lisäksi viivyttää ja varastoida osa valumavesistä rakenteellisesti kasteluvedeksi
Ravinteiden ja veden kierto korttelissa
Hiiliviljelyn periaatteet
Kiertotalouskorttelissa myös kasvillisuusalueet noudattavat kiertotalouden periaatteita. Tavoitteena on suljettu ravinteiden kierto, jossa hoidon menetelmillä, kasvivalinnoilla ja kompostoinnilla pihalle ei luoda tarvetta tuoda ulkopuolisia ravinteita tai lannoitteita. Yhdessä suljetun veden kierron kanssa kasvillisuusalueet pyritään toteuttamaan mahdollisimman huoltovapaiksi. Viitesuunnitelmassa keinoja suljetun ravinteiden kierron toteuttamiseen ovat:
→ suuret puut, laaja latvuspeittävyys
→ runsaasti biomassaa (myös juuristo)
→ hoito no dig -menetelmällä
→ puutarhajätteen kompostointi suoraan kasvualustaan
→ hiiltä sitova, kerroksellinen maanpeitekasvillisuus
→ lehtien ja kasvijätteen jättäminen maan pinnalle

lehtikompostikate, 25 mm
kierrätyskasvualusta, sis. n. 20 % kierrätysbetonikappaleita, 500–1000 mm
kasteluputki, kierrätetty rei’itetty viemäriputki, Ø 110 mm, syvyys 800 mm
kapillaarinen hienoainesmoreeni, kierrätetty tai ylijäämämaa, 1000–1500 mm
vettä pidättävä kerros, esim. aitosavi, 150 mm
kierrätysmateriaalitäyttö, esim. ylijäämämoreeni tai kierrätysbetonimurska, kaivannon pohjaan saakka
viherkatot viivyttävät ja haihduttavat vettä
osa kattovesistä varastoidaan viherkattojen kasteluun
kattovedet johdetaan maanvaraiselle piha-alueelle
vettä pidättävä savikerros
maanvarainen pihan osa (täyttömaa)
1:1000
Pihatilojen suunnittelussa materiaalien uusiokäyttö on jaettu pihakohtaisesti teemoihin: betoni-, tiili- ja kivipihaan. Kaikki suunnittelmassa esitetyt pinta-materiaalit ja kalusteet on esitetty toteutettavaksi kierrätysmateriaaleista. Betonipiha toimii pääasiallisena asukaspihana, kattopuutarhat asuntopihan jatkeena, ja tiili- ja kivipihat toimistotilojen puolijulkisina alueina. Tiilipihan läpi kulkee jalankulun yhteys. Pihasuunnitelma on laadittu samanaikaisesti
Anttinen Oiva Arkkitehtien laatiman korttelisuunnitelman kanssa.
Materiaalien uusiokäytön jaottelu: Betonipiha
Tiilipiha Kivipiha

istutettava suurikokoinen lehti/havupuu
istutettava suurikokoinen lehti/havupuu
istutettava suurikokoinen pensas
istutettava p enikokoinen ehti/havupuu
istutettava p enikokoinen ehti/havupuu köynnösistutus
istutettava suurikokoinen pensas
köynnösistutus
perenna- tai matala pensasistutus
sadepuutarha
perenna- tai matala pensasistutus
kiveys, sahattua betonilaattaa
rk reikäkiveys, halkaistua ontelolaattaa
sadepuutarha
bm betonimurska pyöristetty rummuttamal a
kiveys, sahattua betonilaattaa
ta turva-alusta kierrätysmateriaal a
rk reikäkiveys, halkaistua ontelolaattaa
tukimuuri hattupa keista
bm betonimurska, pyör stetty rummuttamalla
seinä ha kaistusta ontelolaatasta
ta turva-alusta, kierrätysmateriaalia
tukimuur hattupalkeista
seinä halkaistusta ontelolaatasta
2 k r s 3 k r s 2 k r s 3 k r s
bk k lk
sä lytettävä suurikokoinen lehtipuu
säilytettävä suurikokoinen lehtipuu
stutettava suur kokoinen pensas köynnösistutus
muuri
yvä muuri
lk kiveys, paikalta louhittua luonnonkiveä
lk kiveys, paikalta louhittua luonnonkiveä
istutettava suurikokoinen lehti/havupuu
istutettava suurikokoinen lehti/havupuu istutettava pienikokoinen lehti/havupuu
istutettava p enikokoinen ehti/havupuu
perenna- tai matala pensasistutus nurm kko
paahteinen niitty / ruderaatti
perenna- tai matala pensasistutus nurmikko
kiveys, tiilimurskasaumattua sahattua betonilaattaa
paahteinen niitty / ruderaatti
tm tii imurska
istutettava suurikokoinen pensas köynnösistutus tm t ilimurska
kiveys, t ilimurskasaumattua sahattua betonilaattaa
bk kierrätetty betonikivi, puhdistettu ja uudel een ladottu asfaltti asf
lk/n nurmisaumattu kiveys, paikalta louhittua luonnonkiveä avokallio
asfaltti asf
seinä halkaistusta ontelo aatasta
lk/n nurm saumattu kiveys, paikalta louh ttua luonnonkiveä avokallio
bk kierrätetty betonikivi, puhdistettu ja uudelleen ladottu
tukimuuri sahattua klinkkerijulkisivuelementtiä, päällä puuverhoilu
seinä halkaistusta ontelolaatasta
tukimuuri sahattua k inkkerijulkisivuelementtiä, päällä puuverhoilu
istutettava suurikokoinen pensas
perenna- ta mata a pensasistutus
maksaruohoviherkatto ja aur nkopaneelit
maksaruohoviherkatto
ketoviherkatto
kattopuutarha
ti limurska-, betonimurska- tai sorareitti
puuterass
aurinkopaneeli
Metsäinen korttelipiha ja vehreät katot
Kasvillisuuskonseptissa kiertotalouskortteli muodostaa vehreän keitaan Vallilaan. Suurimman sisäpihan maanvarainen osa hyödynnetään koko alalta runsaan ja syväjuurisen kasvillisuuden käyttöön. Metsäinen ilme muodostuu eri lajisten ja kokoisten puiden sekä runsaan perennakerroksen minimetsästä. Pienemmillä sisäpihoilla sekä Sturenkadun varren aukioilla on puuston lisäksi runsaasti köynnöksiä. Viherkerrointavoite on asetettu korkeaksi, ja suuri osa kertoimesta muodostuu viherkattojen määrästä ja tyypistä. Viherkattojen kasvualustapaksuus vaihtelee kattojen kantavuuden (olevat rakennukset) mukaan ja katot toteutetaan monilajisina kattopuutarhoina, ketokattoina ja maksaruohokattoina.

Referenssikuva maanvaraisen pihan metsäisestä ilmeestä. Scandic Railway Station hotellin sisäpihan minimetsä.
Nomaji maisema-arkkitehdit

Referenssikuva maanvaraisen pihan metsäisestä ilmeestä ja reitistöistä. Puistomäen palveluasunnot.
Periaatteet:
→ suuret puut, laaja latvuspeittävyys
→ runsaasti köynnöskasveja
→ monilajinen, dynaaminen perennakerros
→ monilajiset, dynaamiset niitty- ja perennakatot
→ laatikko- ja kasvihuoneviljelyn mahdollisuus katoilla

Referenssikuva ketokattojen ja kattopuutarhojen ilmeestä. Mukana lahopuustoa ja tiilikatetta. Katajanokan laiturin kattopuutarha.

Referenssikuva tiiviimmistä kattopuutarhaterasseista. Nihdin korttelin kattopuutarha.
SUUNNITELMA (versio 27.2.2026)
Saavutettu viherkerroin 1,12
SUUNNITELMA (versio 27.2.2026)
säilytettävä suurikokoinen puu
Saavutettu viherkerroin 1,12
istutettava suurikokoinen puu
istutettava pienikokoinen puu
säilytettävä suurikokoinen puu
istutettava suurikokoinen pensas
istutettava köynnös
istutettava suurikokoinen puu
istutettava pienikokoinen puu
istutettava suurikokoinen pensas
istutettava köynnös
→ bonuselementit
perenna/pensasistutus
nurmikko
säilyvä niitty
säilyvä avokallio säilyvä niitty sadepuutarha
säilyvä avokallio
perenna/pensasistutus
maksaruohoviherkatto (< 100 mm) ja aurinkopaneelit
nurmikko
Viherkertoimen tavoitetaso täyttyy. Jatkosuunnittelussa voidaan tarkastella mahdollisuuksia viherkertoimen nostamiseen mm. seuraavilla keinoilla:
sadepuutarha
maksaruohoviherkatto (< 100 mm) ja aurinkopaneelit
→ suurten puiden määrän lisääminen maanvaraisille piha-alueille
→ kattopuutarhojen ja viherkattojen tarkka määrä
maksaruohoviherkatto (< 100 mm) ja aurinkopaneelit
maksaruohoviherkatto (< 100 mm)
ketoviherkatto (100–300 mm)
kattopuutarha (300–1000 mm)
maksaruohoviherkatto (< 100 mm) ja aurinkopaneelit
maksaruohoviherkatto (< 100 mm)
ketoviherkatto (100–300 mm)
kattopuutarha (300–1000 mm)
puoliläpäisevä pinta läpäisevä pinta
vettä läpäisemätön pinta
läpäisevä pinta
puoliläpäisevä pinta
vettä läpäisemätön pinta
Tuloskortti
Versio 5/2022
Päivämäärä 13 3 .2026
Viherkertoimen laskelma
Viherkerroin 1,12
Tavoitetaso 0,7
Hulevesimäärä m3 83,5
Valumakerroin C Mahdollisuus viivyttämiseen ulkopuolella
0,6 Ei
Viivytystilavuustarve tontilla m3
Suunnitelmaan sisällytetyt elementit Elementtejä täytetty, kpl Elementtityypin kokonaislukumäärä, kpl 3 5 7 10 2 2 4 9 0
Yhteensä Bonuselementit Hulevesien hallintarakenteet
Täyttäjän kommentit:
- Pensas- ja perennaistutusalueet laskettu 50 % pieninä pensaina ja 50 % perennaistutuksina - Säilyvät nurmi- ja niittyalueet laskettu istutettavina nurmikoina ja niittyinä
Huomioitavat asiat:
0,0 83,5 Läpäisemättömän pinnan osuus 47 % 83,5
Esitettyjen hulevesiratkaisujen viivytystilavuus m3 Jää viivyttämättä m 3
- Läpäisevä maaperäkerros rajallinen; Tavoitetasoa laskettu. Suositeltavaa hyödyntää viherkattoa ja runsaasti kasvillisuutta. - Osa hulevesistä jää viivyttämättä!
Kiertotaloustavoitteissa asetettujen kolmen mittarin toteutumista seurataan suunnitteluprosessin ajan. Viherkertoimen osalta kerroin 8,3-kertaistuu nykytilaan nähden. Suuri osa kertoimesta muodostuu viherkattojen määrästä ja tyypistä, ja suunnitelmien tarkentuessa myös kertoimen tulos tarkentuu. Latvuspeittävyyden osalta tavoitelukuun 30% ei päästä rakennusten suuren peittopinta-alan vuoksi, mikäli katoille sijoittuvaa mahdollista latvustoa ei huomioida. Läpäisevien ja puoliläpäisevien pintojen osalta viivyttävät viherkatot mukaan lukien päästään tavoitearvoon.
→ nykytilan viherkerroin 0,13
→ nykytilan latvuspeittävyys n. 3 %
→ nykytilan läpäisevien pintojen osuus n. 6 %
Viherkerroin (suunnitelma) Latvuspeittävyys (suunnitelma) Läpäisevät pinnat (suunnitelma)
Korttelitavoitteet → viitesuunnitelman viherkertoimen arvo 1,12 → mahdollista nostaa jatkosuunnittelussa bonuselementtejä hyödyntämällä
→ viitesuunnitelman latvuspeittävyys 13,6 % → viitesuunnitelman läpäisevien pintojen osuus 25,1 %
→ puoliläpäisevien pintojen osuus 29,2 %
→ läpäiseviä ja puoliläpäiseviä pintoja yhteensä 54,3 %
Pintamateriaalien määrät
Esimerkit
Valitut materiaalit
Kiertotalouskorttelin pihatilojen pintamateriaalit ja kalusteet on suunnitelmassa esitetty toteutettaviksi suurimmaksi osin korttelista purettavista materiaaleista. Maanalaisten- ja rakennekerrosten kiertotalousmahdollisuuksia tarkennetaan myöhemmin, mutta esimerkiksi maanvaraisen pihan täytöissä sekä kasvualustoissa on mahdollista hyödyntää tontilta syntyvää betonimursketta.
Tavoitteena on hyödyntää piharakentamisessa erityisesti niitä materiaaleja, joiden uusiokäyttö tai kiertotalouspotentiaali rakennusosina uudisrakennuksissa ei ole mahdollista. Tällaisiksi rakennusosiksi on tunnistettu mm. betonipalkit ja -pinnat, kaakelijulkisivuelementit, kaksinkertaiset ikkunat sekä murskattavana purettavat materiaalit kuten massiivitiiliseinä ja valubetoni. Ontelolaattaa, jota ei pystytä hyödyntämään uudelleenkäytettynä rakennusosina, voidaan mahdollisesti uusiokäyttää pihalla erityisesti tarinallisena ja korttelin kiertotalousteemasta kertovana materiaalina.
Sisätiloihin suunnitellut rakennusosat eivät lähtökohtaisesti sovellu rasitusolosuhteiltaan rankempiin olosuhteisiin ulos. Niitä voidaan kuitenkin uusiokäyttää materiaalina ulkotiloissa kohdekohtaisten selvitysten perusteella.
Valittuja jatkosuunnittelussa tutkittavia elementtejä ovat:
1. betonipalkit
2. betonipinnat
3. ontelolaatat
4. valubetoni
5. massiivitiili
6. kaakelijulkisivuelementit
7. peruskallio
8. ikkunat








Betonipiha

betonipinnat
kiveykset

betonipalkit

ontelolaatat

valubetoni

reunarakenteet

reikäkiveykset

betonikate ja betonilohkareet

avoimet seinät

betonimurskapintaiset polut









Kattopihat






Kivipiha






Pinnat ja rakenteet (alustavaan purkumateriaali- ja uudelleenkäyttöselvitykseen perustuen)
sahattava purkubetoni aatta paksuus 100 mm, yht n 970 m2, esim TK13 sisäpihan kansi aatta ( n 450 m2)
- mahdol isimman suuria ne iönmuotoisia laattoja es m 500 x 500 x 100 mm
- kiveyksen ra dat 200 x 200 x 100 mm sahattuja beton paloja, asennetaan sahauspinta ylöspäin, pinnan ku um nen sa litaan
re käkiveys, katkaistu onte olaa ta, paksuus 100 mm yh n 55 m2 esim Sturenport n purettavat onte olaatat
- asennetaan katka supinta y öspä n p nnan kuluminen sa l taan
- onte ot täytetään beton murskal a ja kasvualusta la
ii imurskasauma tu sahattava purkubeton laat a, paksuus 120 mm yht n 690 m2, esim TK13 maanvarainen alapoh alaatta (n 500 m2)
- 500 x 300 x 120 mm kokoon sahattu a laattoja saumat hienoa ti l murskaa eveys 20 mm
k veys paikalta louhitusta luonnonk vestä, yht n 520 m2 - esim uuden pysäköintiha lin alta mahdo lisesti saatava k viaines
k errätettävä betonikivi tai betoni aatta, yht n 380 m2
- esim S urenkadun puoleisen p han nyky nen betonik veys ta muu tont lta/rakennuksesta saatava materiaali
pyör stetty ti limurska, kerroksen paksuus 100 mm n 80 m2
- pyöristettynä t il pihan auk ol e - pyöristämät ömänä katteeks t il pihan kasv l isuusalueil e ja v herkatoi le kerroksen paksuus 30 mm n 250 m2 + katto 1600 m2
pyör stetty betonimurska, kerroksen paksuus n 100 mm, n 430 m2 - pyöristetty a pesty, esim "21AA crushed concrete" - EEJ-betoni
kasvualusta, s s kierrätysbetonia (esim 20%) ja k errätysmaita
- kasvualustassa käytettävä kierrätysbetoni isoja kappa ei a, e murskaa, jo ta kasvualustan pH e nouse i kaa - kate pyör stämätöntä EEJ-be on murskaa paksuus 30 mm n 300 m2
stuske umuurit kierrätetty beton palkk , yht n 295 m (sis onte olaattaseinien perustat), esim EK8 elemen tipalk t - betonipa kit asennetaan leveä osa alaspäin, näkyvän osan korkeus 80–480 mm
ontelolaattaseinät pääl ekkä n pinottu katkaistu ontelo aatta es m Sturenport n purettavat onte olaatat - asennetaan katka supinnat s vuil e ontelot hor sontaa isuunta sest , korkeus va htelee - a la hattupalkeista rakennettu muuri
k inkkerimuurit es m sahattua TK15/EK8 k inkkeri ulkisivuelementtiä - täytetään karkea la kierrätysbeton murska la - katetaan is uske tava la puuverhoukse la
käsite ty beton murska tiil murskasaumattu betoni aatta

sahattu isokokoinen k errätysbetonilaatta



lehtikompostikate, 25 mm
kierrätyskasvualusta, sis. n. 20 % kierrätysbetonikappaleita, 500–1000 mm
kasteluputki, kierrätetty rei’itetty viemäriputki, Ø 110 mm, syvyys 800 mm
kapillaarinen hienoainesmoreeni, kierrätetty tai ylijäämämaa, 1000–1500 mm
vettä pidättävä kerros, esim. aitosavi, 150 mm
kierrätysmateriaalitäyttö, esim. ylijäämämoreeni tai kierrätysbetonimurska, kaivannon pohjaan saakka
kasvualusta ja rakennekerrokset
n. 2,0 m n. 1340 m3
vettä pidättävä savikerros
kierrätysmateriaalitäyttö
n. 10,5 m n. 7030 m3

TK13/TK15/EK8 sisäpihan seinävalaisimet

EK8 sisäpihan poistumistien kierreportaat
tutkitaan näiden uudelleenkäyttämistä sellaisenaan betoni- ja tiilipihan seinävalaisimina

tutkitaan näiden siirtämistä kivipihalle, jossa niillä korvattaisiin olemassa olevat mutta mitoitukseltaan liian pienet kierreportaat

Nomaji maisema-arkkitehdit Oy
Meritullinkatu 11 D, 00170 Helsinki
+358 (0)45 7877 4688, nomaji@nomaji.fi