

KOE PIEKSÄMÄKI AVOIMIN MIELIN
Pieksämäen seutu on paikka, jossa tapahtuu enemmän kuin ensisilmäyksellä arvaa. Savon sydämessä sijaitseva kaupunki ja sen ympäristö tarjoavat matkailijalle ja paikalliselle monipuolisen yhdistelmän elämyksiä, tapahtumia, luontoa ja rentoa yhdessäoloa. Täällä on helppo viihtyä – ja vielä helpompi yllättyä positiivisesti.
Pieksämäki tunnetaan aktiivisesta ja elävästä tapahtumakentästään, jonka taustalla on valtava määrä paikallista osaamista ja sydämellä tehtyä työtä. Lukuisten tapahtumien onnistuminen perustuu paikkakuntalaisten vahvaan talkoohenkeen. Mukana on monia urheiluseuroja, yhdistyksiä ja vapaaehtoisia, joiden panos näkyy ja tuntuu tapahtumien sujuvuudessa, turvallisuudessa ja ennen kaikkea tunnelmassa. Ilman tätä yhteistä tekemistä Pieksämäen tapahtumatarjonta ei olisi sitä, mitä se tänä päivänä on.
Vuoden mittaan kaupunki täyttyy musiikista, moottorien äänistä, markkinahumusta, kulttuurista ja urheilusta. Tapahtumat kokoavat yhteen ihmisiä läheltä ja kaukaa ja luovat hetkiä, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Samalla ne vahvistavat paikallista elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä.
Erityisen ylpeä olen pieksämäkeläisestä yhteishengestä ja fiiliksestä, jota kävijät vuosi toisensa jälkeen nostavat esiin. Esimerkiksi Big Wheels -tapahtuman vierailijat muistavat usein lämpimän vastaanoton, rennon ilmapiirin ja aidon savolaisen vieraanvaraisuuden – asioita, joita ei voi ostaa, vaan jotka syntyvät ihmisistä ja asenteesta.
Haluan rohkaista jokaista esitteen lukijaa kokeilemaan Pieksämäkeä avoimin mielin. Ennakkoluulot kannattaa jättää kotiin ja antaa kaupungin, tapahtumien ja ihmisten puhua puolestaan.
Tervetuloa Pieksämäen seudulle – kokemaan, viihtymään ja palaamaan uudelleen.
Heikki Skyttätapahtumatuottaja
Big Wheels Events




2 - PIEKSÄMÄEN PARHAITA
Tässä esitteessä


Matkailuneuvonta......................................... 044 588 2219
info@pieksamaki.fi
www.visitpieksamaki.fi
Tiedot tarkistettu ajantasalle esitteen painohetkellä. Löydät uusimman version digilehtenä osoitteesta www.pieksamaenparhaita.fi
PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2026
(1.painos)
Esitteen julkaisijat: Tapahtumaverkko ry ja Pieksämäen kaupunki. Kansi: Heikki Skyttä Tekstit ja kuvat: Tero Eloranta/Viestintä Oy Prodictum, Terho Häkkinen, Ira Honkonen/Viestivasama, Markku Lyyra, Heidi Harmanen, Riikka Kinnunen, Jone Matilainen, Kim Vuorenpää ja Jimi Skyttä, Pathw Photos, Mari Lindholm, Tanja Vaak, Heikki Skyttä sekä esitteessä mukana olevat yritykset ja toimijat. Esitteen aineisto on osittain maksullista ilmoitustilaa. Taitto: Viestintä Oy Prodictum. Oikeudet ajankohtien, hintojen ja muiden tietojen muutoksiin pidätetään.














Pieksämäen kesäperinteisiin vuodesta 2002 lähtien kuulunut koko perheen harrasteajoneuvotapahtuma, Big Wheels - The Summer Meet, täyttää jälleen 18. heinäkuuta 2026 kaupungin kiiltävällä kromilla, iloisten ihmisten hymyillä ja moottoreiden murinalla!
Parhaimmillaan yli 1.500 ajoneuvoa ja jopa 18.000 hengen yleisön kerännyt moottorifestivaali kokoaa Poleenin puiston järvimaisemiin erikois-, klassikko- ja harrasteajoneuvojen lisäksi kustomit ja rodit. Tapahtumassa voit ihastella kaikkea vanhoista mopoista ja kuplavolkkareista näyttäviin jenkkirekkoihin ja amerikanrautoihin.
Hyvän ruoan ystäviä hemmotteleva Big Wheels Street Food Festival tarjoaa lähituottajia suosien amerikkalaista ja kansainvälistä katuruokaa savolaisella twistillä – lettuja ja muikkuja unohtamatta.
Alueelta löydät myös runsaasti harrasteautoteemaisia oheistuotteita, kuten varaosanippeleitä, autoaiheisia paitoja ja pienoismalleja. Tapahtuman yhteydessä järjestettävät Savo Vintage -messut tuovat ainutlaatuisella tavalla esille vintage- ja retrokulttuuria.
Päivä huipentuu klo 17 alkavaan suureen cruising-paraatiin, joka kulkee noin 14 km reitin Pieksämäellä ja Naarajärvellä, päättyen Prisman läheisyyteen. Paraatin kruunaa yleisölle suunnattu katsomokilpailu ja reitin varrelle kerääntyneen väen kannustus.
Perjantai-iltana ja lauantaina kantakaupungin alueella soi nostalgista musiikkia ja tapahtumatunnelmia välittävä Radio Big Wheels, joka kuuluu sekä nettiradiona että FM-taajuudella suoraan autoradioihin.
Tule mukaan nauttimaan kesän kiiltävimpiin kuuluvan tapahtuman ainutlaatuisesta tunnelmasta!
Yleisöpaikoitustilaa Veturitalleilla sekä ohjatusti jäähallin, uimahallin ja urheilutalon ympäristössä - seuraa opasteita
PERJANTAI 17.7.2026
klo 18-21 Big Wheels Friday, harrasteautoparkki, katusuunnistus, kilpailuja ja ohjelmaa. Tarkista nettisivuiltamme. Vapaa pääsy.
LAUANTAI 18.7.2026
klo 10-17 kokoontumisajo Poleenin puistossa klo 10-17 Big Wheels Street Food Festival, Poleenin puistossa klo 10-17 Savo Vintage -messut Kulttuurikeskus Poleenissa klo 17.00-19.00 suuri cruising -autoparaati kaupungin kaduilla
PÄÄSYLIPUT 2026
Lauantain päivätapahtuma 20€/ hlö, alle 15-vuotiaat veloituksetta aikuisen seurassa.
Liput ennakkoon kesä- ja heinäkuussa Prisma Pieksämäen infosta tai www.nettilippu.fi - netissä alennushinta 17,50€ 30.4. asti!
JÄRJESTÄJÄ
Big Wheels Events 040 563 1433 info@bigwheels.fi
TÄRKEÄT LINKIT www.bigwheels.fi fb.me/bigwheelsfinland instagr.am/bigwheelsevents tiktok.com/@bigwheelsevents linktr.ee/bigwheels









Vintage- ja retrokulttuuri kulkevat käsi kädessä vanhojen ajoneuvojen harrastuksen kanssa. Tästä syystä Big Wheels - The Summer Meetin rinnalla on perinteisesti järjestetty alan erikoismessut, jotka tarjoavat elämyksiä kaikenikäisille retrosta ja vintage-tyylistä kiinnostuneille.
Kulttuurikeskus Poleenin aula ja pihanurmikko täyttyvät pienistä myyntiosastoista, joilla on tarjolla niin aitoja vintage-asuja ja oheistarvikkeita kuin edullisempia uustuotettuja retrovaatteita ja -asusteita. Tapahtuman ainutlaatuinen tunnelma houkuttelee kävijöitä kauempaakin kokemaan menneen ajan lumoa.
Monenlaiset retrohenkiset oheistuotteet ja sisustustavarat, musiikki sekä vanhat leikkikalut ovat perinteisesti olleet hyvin edustettuina Savo Vintage -messuilla. Tarjonta on monipuolista, joten jokaisella on varmasti mahdollisuus löytää jotakin kiinnostavaa tai hyödyllistä omaan makuunsa.
Tänä vuonna mukana on myös Paola Suhosen käsikirjoittaman ja ohjaaman roadmovien ”Keskiyön auringosta ikuisuuteen” erikoisnäytös Poleenin isossa salissa. Ohjaaja-käsikirjoittaja on paikalla kertomassa elokuvasta.
Kun Savo Vintagen tarjonnan lisäksi Big Wheelsin ulkoalueella on esillä monipuolisesti retrohenkisiä oheistuotteita, ja samaan aikaan Pieksämäen Kauppatorilla järjestetään jättikirppis sekä Häkkilän tilalla Venetmäessä perinteiset Antiikkia ja Löytöjä -messut, voi kotimatka täyttyä löytöjen lisäksi nostalgisista muistoista. Tapahtuma onkin täydellinen tilaisuus tehdä unohtumattomia hankintoja ja löytää uusia aarteita.
Savo Vintage -messuilla ei kuitenkaan tarvitse tyytyä vain ostoksiin. Oman vintage-lookin voi halutessaan täydentää yhteensopivalla kampauksella ja meikillä. Paikan päällä toimii pop-up stailaamo, jossa ammattilaiset loihtivat viimeistellyn tyylin, ja lopputuloksen voi ikuistaa nostalgisiin pin-up-kuviin, jotka toimivat upeana muistona tapahtumasta.
Myyntipaikkavaraukset hoituvat helposti Big Wheelsin nettisivujen kautta osoitteessa www.bigwheels.fi.
Yleisöpaikoitustilaa Veturitalleilla sekä ohjatusti jäähallin, uimahallin ja urheilutalon ympäristössä - seuraa opasteita
18.7.2026
klo 10-17 Savo Vintage -messut Kulttuurikeskus Poleenissa ja Poleenin puistossa
klo 10-17 Big Wheels -tapahtuma Poleenin puistossa
klo 10-17 Big Wheels Street Food Festival, Poleenin puistossa
PÄÄSYLIPUT 2026
Lauantain päivätapahtuma 20€/ hlö, alle 15-vuotiaat veloituksetta aikuisen seurassa.
Samalla lipulla myös Big Wheels - The Summer Meet tapahtuma!
Liput ennakkoon kesä- ja heinäkuussa Prisma Pieksämäen infosta tai www.nettilippu.fi - netissä alennushinta 17,50€ 30.4. asti!
JÄRJESTÄJÄ
Big Wheels Events 040 563 1433 info@bigwheels.fi
TÄRKEÄT LINKIT www.savovintage.fi fb.me/savovintage instagr.am/savovintage
LAUANTAI






Länsmäkisten kesäteatteri pe 26.6.- su 5.7.
”Ehäse paljoo tarvihe” Häkkilän kujassa
Idyllisen pihapiirin vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1800-luvulta. Tila on toiminut 1900-luvun vaihteessa kestikievarina ja kylän kokoontumispaikkana.
Alkuperäistä rakennuskantaa on täydennetty lähialueelta siirretyillä rakennuksilla.
Tila soveltuu pieniin ja isompien juhlien tapahtumapaikaksi.
Häkkilän tapahtumat:
Länsmäkisten kesäteatteri pe 26.6.- su 5.7.2026
”Ehäse paljoo tarvihe” Häkkilän kujassa
Antiikkia ja löytöjä la-su 18.-19.7.2026
Tapahtumaa järjestetty jo vuodesta 2004 alkaen. Tapahtumaan saapuu kauppiaita ympäri Suomen. Antiikkia ja rompetta. Teatteria ja ruoka/kahvipalvelut.
Pieksämäen Dekkarit-festivaali la 25.7.2026
Dekkari kirjallisuustapahtumaa vietetään Pieksämäellä pitkin viikkoa. Paikalla mukana Suomen nimekkäitä, tunnettuja kirjallisuuden alan henkilöitä. Ohjelma tarkentuu keväällä.
Ryhmille esityksiä ja ohjelmaa
Ryhmille Häkkilä tarjoaa tilauksesta myös räätälöityjä tarinatuokioita ympäri vuoden eri teemoilla. Saatavilla tarjoilujen kanssa.
Tarkemmat ohjelmatiedot tapahtumista www.hakkilantila.fi tai facebook @hakkilantila
Ps. Häkkilän Tilan löydät myös Facebookista ja sosiaalisessa mediassa suosittelemme hashtagia #HakkilanTila
Juhlia, tapahtumia ja tarinoita aidossa maalaismiljöössä!
HÄKKILÄN TILA
Heinälammentie 50 77120 Venetmäki www.hakkilantila.fi
Avoinna sopimuksen mukaan.
VUOKRATTAVAT TILAT
• Päärakennuksessa tilat 50-70 henkilölle
• Kivinavetan salissa tilat 200 henkilölle
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
Marianne Häkkinen 044 986 1765 marianne@hakkilantila.fi

KULTTUURIKESKUS POLEENI



KULTTUURIKESKUS POLEENI
Kulttuurikeskus Poleeni on kaupunkilaisten yhteinen olohuone. Poleenin sali tarjoaa musiikkia ja teatteria, näyttelytilat taidetta, kirjasto tietoa ja tarinoita sekä Seutuopisto hyötyä ja huvia. Poleenissa sijaitsee myös Soisalo-opiston musiikkiopisto sekä kotiseutuarkisto. Lisäksi Poleenissa on vuokrattavissa tiloja kokouksiin, tapahtumiin ja tilaisuuksiin.
Tervetuloa mukaan monipuoliseen toimintaan!
Tuoreimmat tapahtumat ja tunnelmat löydät: www.poleeni.fi
POLEENIN KESÄNÄYTTELYT 2026
KULTTUURIKESKUS
POLEENI
Savontie 13, Pieksämäki www.poleeni.fi poleeni@pieksamaki.fi
Ma - To klo 8-18
Pe klo 8-17
La klo 9-14
sekä tapahtumien aikana
KAHVILA-RAVINTOLA MILLAANO
Puh. 044 0481 062 myynti@millaano.fi
GOES POLEENI
20.5.–8.8. – Poleenin näyttelytila, näyttelysali ja parvi HYMYN KUVIA – NAIVISTIT IITTALASSA
Naivistit Iittalassa on perinteinen kesänäyttely, jossa on vuosien kuluessa ollut esillä satojen suomalaisten naivistitaiteilijoiden teoksia. Tänä vuonna kuraattori Veikko Halmetoja kokoaa Poleeniin näyttelyn, jossa esitellään 12 Iittalasta tuttua ja rakastettua taiteilijaa. Mukana on maalauksia, grafiikkaa ja veistoksia.
5.6.–1.8. – Poleenin kellarikerroksen näyttelytila Moreeni PENTTI HOKKANEN: LIVE ROCK & ROLL PHOTOS
Pentti Hokkasen näyttelyn kuvissa on runsaasti muodikasta 90-lukua, mutta myös otoksia sen ulkopuolelta. AC/DC:sta Albert Kingin kautta Billy Idoliin ja Suedeen. Tässä näyttelyssä kaikki tähdet loistavat.

TAIDEKATU PIEKSÄMÄKI
Jo perinteiseksi kesän ajan tapahtumaksi muodostunut Taidekatu valloittaa keskustan näyteikkunoita taiteella ja kädentaidoilla jälleen 29.5.-2.8.2026.
Seuraa Taidekadun ajankohtaisia asioita:
Instagramissa @Taidekatu Facebookissa @Taidekatu Pieksämäki

Ma – Pe klo 10–14 ja tuntia ennen tapahtumaa, tapahtumien väliajalla sekä tilauksesta ja sopimuksen mukaan millaano.fi
LIPUNMYYNTI
Puh. 0400 855 614 lipunmyynti@poleeni.fi
Ma – Pe klo 10–14 ja tuntia ennen tapahtumaa.
Lippuja Poleenin tapahtumiin voi ostaa Lippu.fi -toimipaikoista ja verkkokaupasta, www.lippu.fi
POLEENIN KIRJASTO 044 787 4023 kirjasto.poleeni@pieksamaki.fi
Ma - To klo 8-18
Pe klo 8-17
La klo 9-14
Omatoimiaika ma-pe klo 8-11, la klo 9-14
SEUTUOPISTO 044 588 2211 seutuopisto@pieksamaki.fi
MUSIIKKIOPISTO 040 713 8636 suvi.lehtoranta-stahl@soisalo-opisto.fi
KOTISEUTUARKISTO 040 595 6562 pieksamakiseura@gmail.com
PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2026 - 11
JOONAS AURINGON HUVILA – NUKKEKOTI




JOONAS AURINGON HUVILA KUTSUU
1930-luvulla rakennettu huvila sijaitsee Pieksäjärven rantamaisemassa Hiekanpäänniemessä, kävelymatkan päässä Pieksämäen keskustasta ja rautatieasemalta. Huvila ja sen viihtyisä pihapiiri kutsuvat koko perheen seikkailuun, jossa luonto, leikki ja monipuoliset elämykset kohtaavat.
Merirosvokapteeni Joonas Auringon vallattoman laivan miehistö viettää huvilalla kesäänsä. Huvilan alueelta löytyy liikennepuisto, nuotiopaikka, lossi, pihapelejä ja kiipeilypaikkoja, kuten riippusilta. Huvilan sisällä toimii Kuminan Kahvila, teatterisali, roolivaateleikkihuone sekä valloittavat vinttikomerot merirosvokapteeni Joonas Auringolle, merirosvoprinsessa Persiljalle sekä laivakissa Korianterille. Muista piharakennuksista löytyy kauppapuoti, peuhumökki sekä Ateljé-mökki, jossa voi luoda taidetta maalauksesta nikkarointiin.
Esteettömyys:
Huvilan alakertaan on esteetön sisäänpääsy ja peuhumökin yhteydestä löytyy inva-wc.
Tapahtumat:
Huvilalla järjestetään vuoden ympäri erilaisia tilaisuuksia, kuten konsertteja, teatteria, leikkejä ja työpajoja. Nukketeatterifestivaali toteutetaan 23.–27.6.2026. Viikkoa vietetään erilaisten esitysten ja työpajojen parissa.

JOONAS AURINGON HUVILA – NUKKEKOTI
Hiekanpääntie 21, Pieksämäki
Avoinna kesällä: 2.6.-1.8.2026
Muina vuodenaikoina kerran kuussa Leikkilauantai!
Seuraa ajankohtaisia tapahtumia Facebookissa ja Instagramissa:
NukkekotiJoonasAuringonHuvila www.pieksamaennukkekoti.fi
Huvilaa ja sen pihapiiriä voi myös vuokrata omaan käyttöön.
Kysy lisää: nukkekoti@pieksamaki.fi 044 799 5547
Vehreä, yli 200-vuotias Pieksämäen Iso-Pappila kutsuu kesämatkailijoita viipymään tunnelmallisessa ympäristössä keskellä kaupunkia.
Pieksämäen Iso-Pappila on kustavilaistyylinen pappilarakennus. Yli 210 vuotta vanhaa upeaa pappilarakennusta ympäröi kaunis puutarha, Sylvi Kekkosen puisto.
Lämpimästi tervetuloa!
Sylvi Kekkosen synnyinpappila!
PIEKSÄMÄEN ISO-PAPPILA
Sylvinkuja 5, Pieksämäki
Puh. 050 3362013 isopappila@pieksamaki.fi pieksamaenisopappila.fi
PIEKSÄMÄEN KAUPPATORI





Kauppatorilla tapahtuu 2026
* Vapputori ke 30.4. klo 8-16
* Kesäkauden avajaiset la 16.5. klo 9 – 15
* Ohjelmalliset iltatorit klo 16-19
Ke 24.6. Yhteislauluilta, jättikirppis
Ke 1.7. Torikaraoke
Ke 8.7. Kauppatori soi
Ke 15.7. Harmonikkailta
* Pehtoorin maaseutumarkkinat la 15.8. klo 8 - 16 klo 13-15 Heidi Pakarinen orkesterinsa kanssa
Ruokafestarit
Street Food Siesta 23-24.6.2026 www. streetfoodsiesta.fi
Katuruokakarnevaalit 20.-21.8.2026 www.katuruokakarnevaalit.fi
Markkinapaikka
Pieksämäen kauppatori on kesäisin kaupunkilaisten olohuone, kesäasukkaiden ja lomalaisten vierailukohde.
Markkinapäivät ja iltatorit vilkastuttavat torielämää. Kevät- ja syysmarkkinat ovat kaksipäiväiset markkinat.
Kesäpäivinä voit nauttia makeata ja suolaista
Cafe con Nina Herkkukahvila
Konttiravintola Morton
Mailuska
Ronaz-Grilli
Kauppatori on kaupunkilaisten kesäterassi!
KAUPPATORI
Kauppatori
Häyrisentie 1 76100 Pieksämäki www.pieksamaki.fi
Löydät kauppatorimme myös Facebookista ja Instagramista!
TORIMYYNTI
Arkisin 7 – 14
Kesällä 7 – 18
MARKKINAT 2026
Kuukausimarkkinat
ma 12.1. ma 2.2. ma 2.3. ma 4.5. ma 1.6. ma 6.7. ma 3.8. ma 6.10. ja ma 2.11. klo 8-16
Kevätmarkkinat
ti ja ke 14.4. - 15.4. klo 8-18
Pehtoorin maaseutumarkkinat
la 15.8. klo 8-16
Syysmarkkinat
ti ja ke 8.9. - 9.9. klo 8-18
Joulukauden avaus la 28.11.2026
Joulumarkkinat ma 14.12. klo 8-18
LISÄTIEDOT JA
TORIPAIKKAVARAUKSET
p. 040 147 7556 (ark. 10 – 15)
pmktori@pieksamaki.fi
T:mi Terho Häkkinen
PÖYHÖLÄN PAPPILA

Kesäisin suosittu kesälounas ja sunnuntaisin kuohuviinibrunsseja!




Ravintola Pöyhölän Pappila tarjoaa ryhmille mukavan pysähtymiskohteen aivan kaupungin kupeessa. Voit herkutella notkuvasta pitopöydästä ja kuunnella talon mielenkiintoista historiaa.
Pihapiirissä on majoitusta vanhan ajan tyyliin luhtiaitassa ja aamiaista voi nauttia pappilan rauhallisessa miljöössä.
Talon historia ulottuu aina 1600-luvulle. Pappilarakennus on tehty 1800-luvun alkupuolella ja se on pyritty säilyttämään rakenteiltaan mahdollisimman alkuperäisenä. Pappila on sisustettu antiikki-tyylihuonekaluilla.
Paikkoja löytyy noin 120 hlö:lle. Kunnostettu kivinavetta eli pihatto antaa lisätilaa esimerkiksi tansseille tai muulle ohjelmalle. Kokoukset onnistuva uudessa kokoustilassa, jossa on omat av-laitteet.
Ravintola on avoinna tilauksesta. Viikonloppuisin ja yleisinä juhlapäivinä palvellaan myös yksittäisiä asiakkaita. Kesäisin suosittua lounasta on tarjolla keskiviikosta perjantaihin koko heinäkuun ajan!
Soita ja kysy kattausaikoja!
Huom! Pöyhölän Pappilasta voit myös tilata ruoat kotiin tai muualle joko tarjoilun kanssa tai ilman. Pitopalvelu- ja noutomenut löytyvät Pöyhölän Pappilan kotisivuilta. Myös täyteja voileipäkakut noudettuna!
Herkullinen pitopöytä ja upeat puitteet = onnistuneet juhlat!
PÖYHÖLÄN PAPPILA
Pöyhöläntie 170
PYHITTY (Pieksämäki)
www.poyholanpappila.fi
Meillä, Teillä tai muualla:
- syntymäpäivät
- häät
- muistotilaisuudet
- ristiäiset, rippijuhlat
- kokoukset
- sukujuhlat
- bussiryhmät yms.
- Tyhy-päivät ja aktiviteetteja erilaisille ryhmille
Kysy tarjousta!
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
Ravintola Pöyhölän Pappila
Minna Vihonen
Puh. 050 307 8387 info@poyholanpappila.fi
TEITTILÄN TALLI





- PIEKSÄMÄEN PARHAITA 2026
Veera Manninen edusti Pieksämäkeä Pariisin olympialaisissa kenttäratsastuksessa hevosella Sir Greg. Kuva: Sonja Holma.
Kuva: Sonja Holma
Kuva: FEI/ Benjamin Clark

Teittilän Talli on lämminhenkinen, kauniissa maalaismiljöössä sijaitseva Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ratsastuskoulu.
Teittilän Talli löytyy Vilhulasta, läheltä Naarajärven taajamaa. Pieksämäen keskustaan tallilta on matkaa noin kahdeksan kilometriä.
Teittilän Talli sijaitsee upeiden, rauhallisten ja monipuolisten ratsastusmaastojen keskellä ja tallilla on käytössä mm. avara maneesi, kaksi valaistua ulkokenttää sekä maastoesterata.
Useana vuonna Teittilän Talli on tullut tunnetuksi myös upeista loppukesällä järjestettävistä Teittilän Tallin Horse Show -esityksistään.
TEITTILÄN TALLIN HORSE SHOW
TULEE TAAS 29.-30.8 ja 5.-6.9!
Katso tarkemmat tiedot www.teittilantalli.com
Teittilän Tallin toiminnasta, tulevien ratsastusleirien ohjelmasta sekä lomamökeistämme tarkempaa tietoa kotisivuiltamme.

Lämminhenkinen talli keskellä kaunista maalaismiljöötä!

TEITTILÄN TALLI
Vilhulantie 360 76850 Naarajärvi
www.teittilantalli.com
TOIMINTA JA PALVELUT
Teittilän Tallin palveluihin kuuluvat mm.
• ratsastustunnit ja valmennukset
• ratsastusleirit kaikentasoisille
• kristilliset leirit
• erityisryhmien ratsastus ja ratsastusterapia
• maasto ja kotaretket
• Teittilän tallin mökit www.airbnb.fi
YHTEYSTIEDOT
Ratsastuksenopettaja
Päivi Manninen
Puh. 040 733 3205
teittilantalli@gmail.com
Teittilän Talli on SRL:n hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu.
VESIPUHVELIPUISTO

”Ihanat puffat, voi miten Yötyö nauttii!”



”Hellepäivä järvikylpylässä.”

” Upeita eläimiä, näitä voi katsella koko päivän”

Vesipuhvelikierrokset alkavat Anolanranta Resortista, josta saat lounaat ja kesäherkut. Viinitilan myymälästä löydät tuliaiset ja koet viinien salat. Voit vuokrata maastopyörän retkipäiväksi, veneen kalareissuun tai pelata kierroksen golfia. Tervetuloa päiväksi ja yöksi Anolanrantaan.
Viinitila, golfkenttä, majoitus ja kartanoravintola VESIPUHVELIT PIEKSÄMÄEN
UUSI VETONAULA
Nämä jyhkeät mutta lempeät eläimet eivät ole pelkästään eksoottinen näky suomalaisessa järvimaisemassa, vaan ne ovat kesätöissä parantamassa Pieksänjärven ekosysteemiä.
Vesipuhvelit syövät ja tallovat kaislikoita ja rypevät mudassa mikä parantaa veden virtausta ja ehkäisee ranta-alueiden umpeenkasvua. Se taas lisää veden hapekkuutta ja kalojen elinolosuhteita. Kaikki tämä luonnollinen toiminta auttaa vähentämään vesistön rehevöitymistä ja leväkukintojen riskiä.
Samalla kun kaislikot harvenevat ja ranta-alueet muuttuvat vaihtelevammaksi, linnuille syntyy entistä parempia pesimäpaikkoja. Myös kahlaajat ja muut rantamatalikoilla viihtyvät lajit hyötyvät siitä, että vesipuhvelit luovat uusia rantautumispaikkoja tallomalla maata ja muokkaamalla kasvillisuutta.
Vesipuhveleiden lähellä hyönteisten, perhosten ja sudenkorentojen määrä lisääntyy ja niillä lintuemot ruokkivat poikasiaan. Näin luonnon monimuotoisuus lisääntyy.
Kesäisin vesipuhveleiden hoidosta huolehtii Pieksänjärvi-Vangasjärvi Osakaskunta ja talvet ne viettävät kotitilallaan Puulan Puhvelissa Kangasniemellä.
Tervetuloa opastetulle vesipuhvelikierrokselle tutustumaan näihin eksoottisiin eläimiin.

VESIPUHVELIPUISTO
Avoinna joka päivä 1.6.-30.92026. Tarkista päiväohjelma anolanranta.fi
KESÄKAHVILA JA KARTANORAVINTOLA
Maistuva lounas ja kesäherkut joka päivä. Katso aukioloajat ja menu anolanranta.fi
ANOLAN VIINITILA
JA VIINIKELLARI
Viinimyymälä ja Wine tasting. Suomalaisten omat viinit.
MAJOITUS - LOMATALOT
JA CARAVAN PARK
Wanha Anola Farmhouse, Tuulan Tupa ja Anolanranta Beach House (Varaa: booking. com). Caravan Park -golfkentällä tai järven rannassa.
ANOLA GOLF -KENTTÄ
Kaunis 9-reikäinen puistokenttä. Tervetuloa pelaamaan tai greencard-kurssille.
AKTIVITEETIT
Maastopyöräily ja vaellusreitistöt. Veneet, kalastus ja suppilaudat. Rantalaavu, terassit ja saunat.
ANOLANRANTA RESORT
Suonenjoentie 522, 76100 Pieksämäki 041 328 0067 anolanranta@ano.fi www.anolanranta.fi fb.me/anolanranta tiktok.com/@WaterBuffaloMan
VETURITALLIT & VETURITORI

Pieksäjäisten kilpailut meneillään Veturitorilla 2025. Kuvaaja John Hutchins

Veturitallien vieressä sijaitsee Prisma Pieksämäki sekä vapaata tonttitilaa liike-elämän tarpeisiin

SAVON RADAN MUSEO


Pieksämäen Veturitallit toimivat moneen käyttötarkoitukseen soveltuvana vapaa-ajan ja viihtymisen keskuksena Pieksämäen kaupungin keskustassa.
Veturitallien historia ulottuu yli 120 vuoden taakse. Rakennusten arkkitehtuurissa näkyy viitteitä aina 1800-luvulta saakka. Veturitallien piirteissä korotuvat korkea huonekorkeus, punatiilillä verhoillut seinät sekä isot ristikkoikkunat. Rakennuksen historiasta veturien kunnostuspaikkana kertoo Veturitallien kupeeseen rakennetun Veturitorin lattiaan maalattu kääntöpöytä.
Veturitorille mahtuu liki 2000 henkeä
Jopa 10 metriä korkea, 1 850 neliötä käsittävä Veturitori toimii monenlaisten tapahtumien näyttämönä. Veturitorilla on mahdollista järjestää messuja, konsertteja, seminaareja, koulutuksia, liikuntatapahtumia ja muita erilaisia tilaisuuksia. Veturitorille on vuokrattavissa myös kalustoa, tekniikan palveluja ja esiintymislava. Esiintyjien lämpiötilat sijaitsevat esiintymislavan välittömässä läheisyydessä. Lämpiön tiloja voi käyttää myös kokoustiloina.
Veturitori sopii yritysten ja yhdistysten suuriinkin tapahtumiin, koska paikalle mahtuu kerralla liki 2 000 henkeä.
Veturitorin vuokrattavien tapahtumatilojen yhteydestä Veturitalleilta löytyy myös muita palveluita, mm. kaupungin nuorisotilat, Prisma, Spesia Puoti, viihtyisä ravintola Ukko Bistro&Deli, OP Suur-Savon Pieksämäen konttori sekä parturi-kampaamo City-Kutri.
Savon radan ja rautateiden historiaa omassa museossa
Savon radan museo sijaitsee Pieksämäen vuonna 1889 valmistuneessa vanhassa asemarakennuksessa. Museon uudistettu näyttely esittelee monipuolisesti rautatiehistoriaa painottuen erityisesti Savon rataan ja Pieksämäen lähiseutuun.
Esillä on muun muassa radanrakennustyökaluja, höyryveturin osia, liikenteenohjaus-, viestintä-, merkinantovälineitä, asemien sisustusta, pienoisrautatie sekä rautateiden konepajan työkaluja. Museolla on myös rautatieaiheisten videofilmien katselumahdollisuus sekä leikkipaikka lapsille.
Museorakennusta ympäröi asemapuisto, jossa on näytteillä mm. dieselkäyttöinen vaihtotyöveturi Vk12 vuodelta 1937.
Tervetuloa tutustumaan!
Veturitori tarjoaa upeat puitteet moniin eri tilaisuuksiin!
PIEKSÄMÄEN VETURITALLIT JA VETURITORI
Tallikankaankatu 3 76100 Pieksämäki
Sijainti kaupungin ydinkeskustassa, 150 metriä rautatie- ja linja-autoasemalta sekä torilta.
VETURITORIN TILAVARAUKSET
Kulttuurikeskus Poleeni (ark. klo 10-15)
Puh. 044 388 3413 ja 044 799 5240
SAVON RADAN MUSEO
Ratakatu 8
76100 Pieksämäki 040 1845772
Kesäkauden ulkopuolella museo on avoinna tilauksesta ja tapahtumien yhteydessä.
PARTAHARJUKESKUS


SOFIA & ANGELIQUE



Partaharjukeskuksessa viihdyt luonnon keskellä
Ainutlaatuinen ja kaunis luonto luo puitteet menestyksekkäille ja luoville kokouksille, virkistäytymiselle ja unohtumattomille juhlatilaisuuksille aivan Pieksämäen kupeessa. Erilaisia kokoustiloja on 10-180 hengen ryhmille, juhlatilat jopa 350 hengelle ja majoitustiloja 200 hengelle. Toimivat kokoustilat ja rauhalliset majoitushuoneet tarjoavat viihtyisää olemista yhdessä Suomen johtavista kurssi- ja leirikeskuksista. Varaa Partaharjukeskus perhejuhliin, pikkujouluihin tai vietä rento kokous- ja virkistyspäivä esimerkiksi takkatuvallamme!
Kesällä asiakkaitamme sekä reitistöillä liikkujia palvelee KESÄKAHVILA.
Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista!
Viihtyisää majoitusta kartanomiljöössä
Majoitus-, juhla- ja kokouspalveluita tarjoava Kartanomajoitus Sofia & Angelique sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta. Tilan idyllinen pihapiiri ja kauniit majoitushuoneet tarjoavat viihtyisän vaihtoehdon lyhyen loman viettämiseen tai pitkäaikaiseen majoittumiseen. Pohjola-rakennuksen upea juhlasali sopii isompien juhlien pitopaikaksi. Tunnelmallinen Aitan kesäkahvila puolestaan pienempien juhlien ja kokousten pitoon.
Majoittujat voivat tilata valmiin aamiaisen tai hyödyntää keittiötä omatoimiseen ruoan valmistamiseen. Iltaa voi viettää saunoen ja grillaten.
Tervetuloa majoittumaan!
Vietä yö tunnelmassa, jollaista ei löydy muualta!
Majatalon kaikki huoneet (1-3 hengen) ovat yksilöllisesti sisustettuja ja varustettuja. Asiakkaiden käytössä on joka kerroksessa jaetut wc- ja suihkutilat.
Alakerrassa on viihtyisä olokeittiö ja yläkerrassa ”pikku keittiö”. Aurinkoiset tilavat terassit houkuttelevat aamukahville tai illan viettoon. Majatalossa majoittuessa hintaan sisältyy myös sauna ja ilmainen pysäköinti. Vastaanotto avoinna joka päivä iltaan saakka.
Varattavissa on lisäksi keskustan alueella erilaisia kerrostalohuoneistoja, joissa varustuksena liinavaatteet, pyyhkeet ja kodinomaiset keittiön välineet. Huoneistoja on myös liikuntarajoitteisille.
Muistathan seurata meitä somessa!
PARTAHARJUKESKUS
Partaharjuntie 361 76280 Partaharju
www.partaharjukeskus.fi www.vedenjakajareitisto.fi
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
Partaharjun myyntipalvelu 044 725 4124 myynti@partaharjukeskus.fi
KARTANOMAJOITUS SOFIA & ANGELIQUE
Pyhityntie 45 76620, Pieksämäki
www.kartanomajoitussofia-angelique.com
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
041 3174756 info@kartanomajoitussofia-angelique.com
Selkiöntie 24 76100 Pieksämäki 045 189 0710
www. wanhanneuvolanmajatalo.fi
WANHAN NEUVOLAN MAJATALO


JÄPPILÄN KIEVARI




Tutustumisen arvoista lähituotantoa
Mahla Forest Oy tuottaa laadukkaasti erilaisia juomia, joista juhla - ja premium juomat löytyvät Tarkiainen Winery -sarjasta.
Mahla Forestin miljööseen ja erilaisiin tuotettaviin juomiin pääsee tutustumaan kesäkuukausina (kesäkuu-heinäkuu) auki olevassa tilamyymälässä.
Täällä voi aistia autenttista maalaistunnelmaa ja löytää herkullisia makuja uusista kotimaisista kuohuviineistä.
Tule maistelemaan!
Unohtumattomat juhlat Nokkalassa
Nokkalan Käräjätalo on idyllinen juhla- ja kokouspaikka maalaismaisessa miljöössä Pieksämäen keskustan tuntumassa. Käräjätalossa on ison tuvan lisäksi kaksi keittiötä ja kaksi pientä makuuhuonetta.
Pihapiirissä oleva vanha navetta tarjoaa lisätilaa isommallekin porukalle esimerkiksi musiikki-, tanssi- ja jatkopaikaksi. Tunnelmallinen Riihitupa on saluunamainen juhlatila, joka sopii hyvin vapaamuotoisempien tilaisuuksien pitopaikaksi, kuten esimerkiksi peijaisten, tunnelmallisen musiikki-illan, teemallisten syntymäpäivien tai viereisessä Käräjätalossa pidettyjen häiden jatkopaikaksi. Riihitupaan mahtuu noin 40 juhlijaa.
Tervetuloa juhlimaan!
Koe makumatka ameriikan etelävaltioihin Jäppilässä
Jäppilän Kievari on sesonkipohjainen ruokaravintola jossa fuusioituu ameriikan etelävaltioitten savuinen barbecue ja creole:n cajun mausteisuus. Lihat savustetaan Meksikon rajalta tuoduilla puupölleillä ja joka lihalle on oma puulajinsa, miksi: koska savu on mauste.
Mausteet & kastikkeet tehdään myös lihakohtaisesti omalla twistillä unohtamatta talon omaa Texas Beef Bangers härkämakkaraa joka maistuu ja paukkuu. Cajun herkkuja tarjoomme yleisimmin ”blackened” käristettynä, mutta ”home style” annoksia löytyy myös sesongin mukaan.
Ja ”last but not least”, talon jälkkärit ovat ”to die for”.
Kaikessa mennään ”maku eellä”, kannattaa varailla pöytää herkkujen äärelle!
MAHLA FOREST TARKIAINEN WINERY
Kangasniementie 705 76850 Naarajärvi
www.mahlaforest.com www.tarkiainenwinery.com
NOKKALAN KÄRÄJÄTUPA
Nokkalantie 8 76150 Pieksämäki 0440 565 742 www. karajatalo.fi
JÄPPILÄN KIEVARI
Jäppilän Kirkkotie 3 77570 Jäppilä 015 610130 www. jappilankievari.com



HEPONIEMEN TILA

TERANMÄKI


Persoonallinen juhlatila pienille ja isoille tilaisuuksille
KARU on monipuolinen juhla- ja tapahtumatila vanhassa Heinäselän maalaismiljöössä Pieksämäen
Jäppilässä. Tila soveltuu aina pienistä yksityistilaisuuksista suurempiin tilaisuuksiin, tilaa löytyy kesäkaudella yli 200 hengelle. Karussa järjestetään myös erilaisia tapahtumia esimerkiksi musiikin ja teatterin ympärille.
Karu tarjoaa vuokrattavan tilan lisäksi räätälöityjä juhlapaketteja asiakkaan toiveiden mukaan, jota täydentää anniskeluoikeudet.
Tervetuloa viihtymään KARU-tilalla!
Luomuherkkuja Heponiemestä
Heponiemen tila on yksi Jäppilän kirkonkylän vanhimmista tiloista. Mansikanviljely tilalla aloitettiin vuonna 2013. Mansikan lisäksi tilalla viljellään hernettä ja perunaa sekä pienimuotoisesti yrttejä. Viljely on luomuviljelyä.
Tilalla toimii myös kesäkahvila, jossa on kahvila- ja leivonnaistuotteiden lisäksi myynnissä myös lähialueen tuottajien tuotteita. Tilausleivonnaisia tehdään vuoden ympäri. Myynnissä on myös polttopuita ja kesämökkiä sekä kahvilan yläkerrassa sijaitsevaa kesähuonetta vuokrataan majoittumiseen.
Heponiemen tilalta löytyvät myös suloiset alpakat Kiefer, Elliot ja Papu, kaksi villapossua, islanninponi, pupu, kanoja ja heitä kaitseva kukkopoika.
Käsin taottuja esineitä sepän pajasta
Vuonna 2014 perustettu taontapaja valmistaa erilaisia taideja käyttöesineitä myytäväksi suoraan, sekä jälleenmyyjille.
Tilauksesta tehdään myös suurempia esineitä ja kokonaisuuksia.
Pajan myymälästä voit ostaa takotuotteiden lisäksi myös muiden käsityöläisten tuotteita.
Teranmäki on helposti saavutettavissa Jäppilän keskustassa. Tervetuloa tututumaan!
Jäppilästä löytyy monta kiinnostavaa käyntikohdetta!
Jäppiläntie 891 77570 Jäppilä
Facebook @KARU tila Instagram KARU tila www.karutila.fi
HEPONIEMEN TILA
Heponiementie 46 77570 Jäppilä puh 0451897160 ulla.hynninen@gmail.com
Heponiemen tila on avoinna kesäaikaan, tarkista aukioloajat verkkosivuilta.
Löydymme myös facebookista.
TERO VEPSÄLÄINEN TERANMÄEN PAJA
Heikinlammentie 1B 77570 Jäppilä puh 050 360 3995
www.facebook.com/ taontapajaarcturus
KARU
YSIHOTELLI


PIEKSÄNLINNA




HAAPAKOSKEN RUUKKI
Ysihotellista näet Pieksämäen keskustan parhaat puolet! Ysihotellin ikkunoista siintää Pieksänjärvi tai voit ihastella kauppatorin vilinää. Kaikki keskustan palvelut ovat kävelymatkan päässä. Sisustukseltaan uniikkeja huoneita löytyy yhden hengen huoneista aina suuriin superior-huoneisiin, joihin mahtuu perheen kanssa mukavasti majoittumaan. Ysihotellissa voi myös pitää koulutuksia, kokouksia tai tyhypäiviä. Kokoustiloihimme on mahdollista järjestää ruokailut ja kahvitukset toiveiden mukaisesti. Päivän päätteeksi voi saunoa uusissa saunatiloissamme ja majoittua laadukkaisiin huoneisiimme. Sauna-ja kokoustilat on varattavissa erikseen, ei vaadi hotellivarausta. Huonevaraukset kätevästi suoraan nettisivujemme kautta.
YSIHOTELLI
Keskuskatu 16 B 76100 Pieksämäki puh. 040 0707999
www.ysihotelli.fi info@ysihotelli.fi
Hotelli Pieksänlinna Pieksämäen ja Savon ytimessä!
Nauti mutkattomasta viihtyisyydestä uudessa hotellissa, jossa yhdistyvät tämän päivän matkailun helppous ja historian siipien havina.
Kaupunkikeskustan maamerkkinä vuosikymmeniä toiminut Kinolinnan kiinteistö kätkee sydämeensä Hotelli Pieksänlinnan. Moderni, mukavuuteen tähtäävä sisustus, upea miljöö ja helppo saavutettavuus ovat ehdottomia valtteja tässä upouudessa, tiedostavan matkaajan majoituspaikassa.
Hotelli avautui kevällä 2024 ja palvelee vieraitaan vaivattomasti, nykyaikaisen automaation keinoin. Meillä kaikki palvelut ovat aivan nurkan takana ja nähtävyydet lähellä.
Toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi. Hotelli Pieksänlinna - hyvä paikka huilata!
Haapakosken ruukki, vierailu Suomen ruukkihistoriaan
Haapakosken Järvimalmiruukki edustaa 1800-luvun rouheaa ruukkialuetta aidoimmillaan. Paikka on ainutlaatuinen, oikea teollisuushistorian aarreaitta, sillä tehdashallissa ovat koneet ja laitteet tallella ja työmiesten arki on aistittavissa.
Karu raudantuoksuinen valimo ja konepaja laitteineen pysäyttää. Suojellussa ruukkimiljöössä näkyvät hyvin teollisuushistorian kerrokset.
Tehdasmiljöö on mielenkiintoinen tutustumiskohde erityisesti kulttuurihistoriasta ja teollisuusperinteestä kiinnostuneille.
Haapakosken Ruukki on valittu Euroopan neuvoston viralliselle teollisuusperintöreitille European Route of Industrial Heritage (ERIH)(Euroopan Teollisuusperintöseura)
PIEKSÄNLINNA
Keskuskatu 20 76100 Pieksämäki
www.pieksanlinna.fi info@pieksanlinna.fi
Opastuskierros ryhmille
Haapakoskentie 506 77520 Haapakoski
Tiedustelut ja varaukset: Jari Väänänen 0400 282 906 jari.vaananen@pp7.inet.fi www.haapakoskenruukki.net
HAAPAKOSKEN RUUKKI
Entisajan elämä tutuksi
MAASEUTUMUSEOSSA
Valkeamäen maaseutumuseo Virtasalmella esittelee pääosin 1900-luvun alkupuoliskon esineistöä, joka on suurelta osin kerätty Valkeamäen taloista ja tiloilta. Museon esineistö esittelee omavaraista maa- ja metsätaloutta, joka toi elannon Valkeamäenkin kylän tiloille pitkälle 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka.
Maaseutumuseo avattiin vuonna 1997 Valkeamäen entiselle kyläkoululle, jonka Valkeamäen maa- ja kotitalousseura oli saanut Virtasalmen kunnalta lahjoituksena 1980-luvulla. Koulun toiminta oli lakannut jo 1969.
Koulurakennus toimii yhä kyläläisten kokoontumispaikkana. Seura vuokraa myös koulun tiloja eri tilaisuuksiin. Maaseutumuseo toimii puolestaan pihapiiriin kyläläisten talkoilla parin vuosikymme-

Maaseutumuseo toimii vuonna 19011 valmistuneen Valkeamäen vanhan kyläkoulun pihapiirissä. Kuva Valkeamäen maa- ja kotitalousseura.
nen aikana rakentamissa erillisissä rakennuksissa. Maa- ja kotitalousseura on järjestänyt museolla myös työnäytöksiä.
– Maaseutumuseo on ollut kyläläisten yhteinen ponnistus. Enää tällainen tuskin on-

Vanha äänestysuurna toimii museon kassana.
nistuisi, vaikka talkoohenkeä kylältä löytyisi. Aktiivisten jäsenien määrä maa- ja kotitalousseurassa on kuitenkin laskenut viime vuosina merkittävästi, kertoo seuran sihteeri Tapani Lipsanen.
Kurkistus entisajan elämään maatiloilla
Varsinaiseen näyttelyrakennukseen on koottu maa- ja metsätalouden työvälineitä sekä kotitalouteen ja käsitöihin liittyviä välineitä. Rakennuksen alakertaan on sijoitettu suurimmat pelit, kuten kärryt, reki, kylvökone, niittokone, haravakone ja perunannostokone sekä metsätöissä käytettyjä moottorisahoja eri vuosikymmeniltä. Yläkertaan on kerätty perinteisiä maatilojen työkaluja ja esineitä pellavaloukuista kangaspuihin. Löytyypä museosta vielä käyttökunnossa oleva vanha maamottorikin.

Museon pihapiirissä on myös hirsirakenteinen riihi, lato, savusauna, keluukaivo ja perunakuoppa. Kaikki talkoilla rakennettuja. Riihessä on esillä viljankäsittelyyn liittyviä esineitä ja työvälineitä, ladossa puolestaan maanmuokkaukseen käytettyjä esineitä.
Isoon varastorakennukseen on sijoitettu Valkeamäen tiloilla käytettyjä työkoneita 1930-luvulta nykypäivään. Erikoisuuksina mm. metallipyöräinen traktori sekä varhainen puimakone.
Museoon tutustumaan etukäteen sopien
Valkeamäen maaseutumuseo sijaitsee Valkeamäen entisen kansakoulun vieressä. Virtasalmen kirkonkylältä matkaa tulee vajaat kahdeksan kilometriä Joroisten suuntaan. Toiselta suunnalta, viitostieltä tultaessa matkaa kertyy noin 13 kilometriä.

Tällaisella rautarenkaisella traktorilla hoidettiin tilan töitä viime vuosisadan alkupuolella Valkeamäen kylässä.
Museorakennukset on rakennettu Valkeamäen kyläläisten talkootyönä. Tässä näyttelyrakennus, johon on koottu maatalouden työvälineitä ja koneita sekä pienirtaimisto ja käsitöihin liittyvää esineistöä.

Museolla on järjestetty vuosien saatossa useita työnäytöksiä. Tässä on menossa päreiden teko. Kuva Valkeamäen maa- ja kotitalousseura.
– Esittelemme museota ja sen esineistöä kaikille kiinnostuneille. Esittelystä kannattaa kuitenkin sopia etukäteen, sillä museo on avoinna vain sopimuksesta, muistuttaa Tapani Lipsanen.
Esittely voi varsinkin kesäaikaan järjestyä lyhyelläkin varoitusajalla, sillä museon lähellä asuu maa- ja kotitalousseuran jäseniä, jotka ovat innokkaita esittelemään seuran omistamaa museota.
Pääsymaksu maaseutumuseoon ei ole päätä huimaava. Aikuisilta maksu on 2 euroa ja lapsilta 1 euro.
Valkeamäen maaseutumuseo, Virmasjärventie 760, 773330 Virtasalmi
Yhteyshenkilöt: Heikki Tikkanen, pj. puh. 050 353 2920 ja Tapani Lipsanen, siht. puh 050 043 0906.

Näin hienoja töitä kuoriutui puupölleistä elokuussa 2025 moottorisahaveiston kutsukilpailussa, joka oli järjestetty Pieksämäen metsäopetuksen 120-vuotistaipaleen kunniaksi.
MOOTTORISAHAVEISTON SUOMEN MESTARUUS 2026
ratkeaa Pieksämäellä elokuussa
Vuosittain järjestettävät moottorisahaveiston SM-kilpailut kisataan kesällä 2026 Pieksämäellä. Kilpailut pidetään 21.22. elokuuta Etelä-Savon ammattiopiston metsäopetuksen uusissa tiloissa Kuusitiellä.
SM-kilpailuihin osallistuu noin 20 veistäjää eri puolilta maata. Veistomateriaalina on n. 1,5 – 2 metrin mittainen järeä pölkky. Työvälineenä sallitaan ainoastaan moottorisahat. Kilpailussa arvioivana tahona toimii tuomaristo, johon kuuluu vähintään neljä jäsentä.
Arviointikriteereinä käytetään mm. teoksen taiteellisuutta, sahan käsittelyä ja työn teknistä toteutusta sekä annetun
materiaalin hyödyntämistä ja puun ominaisuuksien ymmärtämistä ja teknistä toteutusta.
– Kilpailu on kaksipäiväinen ja varsinaisen kilpailutyön veistoaika vaihtelee 10-15 tunnin välillä. Toisena kilpailupäivän käydään lisäksi pikakisa, jossa veistetään pienemmästä pölkystä vapaavalintaisen aiheen mukainen työ, kertoo Pieksämäen SM-kilpailujen järjestelyitä vetävä Esedun metsäalan opettaja Pasi Venäläinen.
Hän vetää työryhmää, joka vastaa moottorisahaveiston SM-kilpailujen toteutuksesta Pieksämäellä. Työryhmään kuuluu edustajia Esedun lisäksi Pieksämäen kaupungilta sekä Puunveistäjät ry:stä.
Esedun metsäopetukselle Kuusitielle valmistuvat tilat tarjoavat hyvät puitteet elokuussa 2026 pidettäville SM-kilpailuille. Samassa yhteydessä metsäopetuksen uudet tilat vihitään käyttöön. Yleisöllä onkin hyvä mahdollisuus paitsi seurata moottorisahaveistoa, tutustua metsäopetuksen uusiin ja nykyaikaisiin tiloihin sekä työvälineisiin kahden päivän aikana.
– Veistokilpailun lisäksi tarjolla on yleisölle ohjeisohjelmaa sekä mahdollisuus ostaa puuveistoksia itselleen. Varsinaisen kilpailutyöt sekä pikakisan työt tullaan huutokauppaamaan kilpailujen lopuksi, vinkkaa Pasi Venäläinen.

Niinimäen tuulipuistossa tuulivoimaloita pääsee ihmettelemään ja ihailemaan läheltä.
NIINIMÄEN TUULIPUISTOA
voi ihailla kaukaa sekä läheltä
Niinimäen tuulipuisto luo oman erikoisen maisemansa Pieksänjärven horisonttiin kaupungin keskustassa. Valkeiden tuulivoimaloiden rypäs näkyy parhaiten järven takana Asemanlahden kohdalla. Kesällä 2025 valmistunut Niinimäen tuulipuisto on kokoluokassaan itäisen Suomen ensimmäinen ja suurin.
Mikäli massiivisia tuulivoimaloita haluaa katsella lähempää, onnistuu sekin hyvin. Pieksänjärven takana siintävä tuulipuisto sijaitsee noin 15 kilometrin päässä keskustasta luoteeseen Mataramäentien varressa. Tuulipuiston alue on kaikille liikkujille avoin ja kävijöitä opastetaan alueella liikkumisessa opastauluilla. Alueen metsät ovat normaa-
lissa virkistyskäytössä, joten alueella pääsee marjastamaan, sienestämään ja muutenkin liikkumaan luonnossa.
Varovaisuuttaa tulee kuitenkin noudattaa tuulipuiston alueella liikuttaessa. Tuulivoimaloiden lähellä oleskelu on vaarallista ukonilmalla ja silloin, kun voimaloista voi irrota jäätä tai lunta. Näissä olosuhteissa voimalaan tulee pitää ainakin 400 metrin turvaetäisyys.
80 000 kotitaloudelle vuotuiset sähköt
Niinimäen tuulipuisto käsittää 22 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on 250 metriä ja yhteenlaskettu kokonaisteho 145,2 megawattia. Tuulipuiston arvioitu vuosittainen energiantuotanto on yli 400
gigavattituntia. Tämä vastaa noin 80 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous).
Tuulivoimalahankkeiden toteutukseen erikoistuneen OX2:n rakentama ja Helsingin kaupungin energiayhtiö Helenin sekä Ålandsbankenin Tuulivoima Erikoissijoitusrahaston omistama tuulipuisto on Pieksämäen kaupungille historiallinen investointi. Se on suurin yksittäinen hanke Pieksämäellä viimeiseen sataan vuoteen. Niinimäen rakennustyöt käynnistyivät talvella 2022 ja tuulipuisto otettiin käyttöön syyskuussa 2025. Tuulipuiston hallinnoinnista vastaa sen rakentanut OX2.

Pieksämäen keskusta ja kauppatori.
TULEVA KOTI PIEKSÄMÄELTÄ
Pieksämäki tarjoaa hyvän ja turvallisen elinympäristön, jossa yhdistyvät kaupunkimainen arki ja puhdas luonto.
Täällä on tilaa elää ja asua. Keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet takaavat, että Pieksämäki on lähellä.
Pieksämäellä voit asua keskellä kaupunkia tai maaseudun rauhassa. Asunnot ovat täällä edullisia ja tontit isoja. Miltä kuulostaisi omakotitalo luonnon rauhassa järven rannalla?
Täällä tällaisen asumishaaveen toteuttaminen on mahdollista.
Omakotitontteja löytyy kantakaupungista sekä Naarajärven, Jäppilän ja Virtasalmen taajamista sekä maaseudulta eri puolilta kaupunkia. Rantatontteja on tarjolla mm. Vangasjärven asuntoalueelta keskustan ja Naarajärven puolivälistä sekä n. 10 km päässä Naarajärven taajamasta Löytynlammen alueelta.
Vuokralla asumiseen löytyy vaihtoehtoja niin Pieksämäen Hakalta kuin yksityisiltä vuokra-asuntojen tarjoajilta.
Hakalla on yli 1000 vuokra-asuntoa keskustan ja kylätaajamien alueilla.
Hyvät palvelut ja mahdollisuudet harrastaa
Monipuoliset palvelut, vireä yritystoiminta, lukuisat harrastusmahdollisuudet ja puhdas luonto tarjoavat oivallisen elinympäristön.
Hiekanpään virkistysalue palvelee kaikenikäisiä kaupunkilaisia. Alueella sijaitsevat mm. päiväkoti, yläkoulu, ammatilliset oppilaitokset sekä ikäihmisten palvelukoti. Hiekanpään puisto tarjoaa puitteet monenlaiseen vapaa-ajan tekemiseen. Alueella on touhu- ja liikuntapaikkoja sekä ulkoilureittejä kaikenikäisille liikkujille. Hiekanpäässä sijaitsee myös uimahalli, jäähalli, liikuntahalli, tekonurmi, ulkopadelkenttä sekä uimaranta.
Pieksämäen keskustassa palvelevat mm. marketit sekä lukuisat pienemmät erikoisliikkeet. Veturitori on erilaisten tapahtumien, messujen
ja tanssien järjestämispaikka. Kulttuurinälkään tarjoaa Kulttuurikeskus Poleeni nähtävää ja koettavaa teatterin, näyttelyiden ja konserttien muodossa. Seutuopisto tarjoaa monipuolisesti opintoja.
Pieksämäki palvelee elämän eri vaiheissa; päivähoito, esiopetus, ala-ja yläasteet, lukio ja ammatillinen opetus sekä ammattikorkeakoulu löytyvät paikkakunnalta. Hiekanpäähän, Naarajärvelle ja Virtasalmelle on valmistunut parin viime vuoden aikana uudet koulurakennukset.
Pieksämäki on elinvoimainen ja viihtyisä noin 17 000 asukkaan kaupunki. Lähimmät isot kaupungin ovat Kuopio, Jyväskylä ja Mikkeli, jokainen vajaan 100 kilometrin säteellä Pieksämäestä. Rautateiden risteyspaikkana täältä on hyvät junayhteydet kaikkialle Suomeen.
Lisätietoa: www.pieksamaki.fi/ tyontekijat-ja-yritykset/ koti-pieksamaella
HAAPAKOSKEN RUUKIN KESÄPÄIVÄ
La 27.6.2026 KELLO 10-16
*Käsityöläisten myyjäiset
*Puhvetti
*Varaa opastettu
RUUKKIKIERROS 10,-/hlö

WANHANAJAN PUKUKILPAILU
-MIEHET -NAISET -LAPSET
PARHAAT PALKITAAN!

*Menneiden aikojen valokuvanäyttely
*Paljon mukavaa tekemistä ja nähtävää!!!

Käräjätalo on tunnelmallinen juhla- ja kokouspaikka aivan Pieksämäen keskustan kupeessa.
1800-luvun alkupuolella rakennettuun tupaan mahtuu reilu 50 vierasta, kesäkaudella käytössä ovat myös vanha navetta (n.90 hlö) ja riihi (45 hlö).
Tuvan yhteydessä on myös mahdollisuus majoittumiseen juhlien yhteydessä.
Käräjätalon omasta pitopalvelusta ja tilojen vuokrauksesta huolehtii
Nami Bakery & Catering.



Tervetuloa Käräjätalolle!
Nokkalantie 8,76150 PIEKSÄMÄKI Käräjätalon tilavuokraus ja pitopalvelu
Nami Bakery & Catering
Tiina Räsänen p. 0440 565 742 pitopalvelu.namicatering@gmail.com
www.karajatalo.fi







Tee löytöjä KIRPPUTOREILTA
Pieksämäellä toimii viisi kirpputoria, joista voi tehdä löytöjä itselle, kotiin tai vaikkapa kesämökille. Kirppikset sijoittuvat kaupungin keskustan tuntumaan, joten ne on helppo tavoittaa myös jalkaisin. Kirpputori Mummola ja ViaDia Tori sijaitsevat aivan aseman ja Veturitorin vieressä. Kirpputori Feria sekä Kirpputori Kontiopuisto 5 ja Kontiopuisto 17 Kirppis rautatiesillan toiselle puolella Kontiopuistossa, lähellä toisiaan.
Nostalginen Kirpputori
Kontiopuisto 5
Pieni ja viihtyisä Kirpputori Kontiopuisto 5 keräilijän paratiisi. Täältä haetaan mm. vanhoja emaliastioita, opetustauluja, Brion puuleluja, erilaisia keittiötarvikkeita sekä 80- ja 90-lukujen stereolaitteita, c-kasetteja ja vinyylilevyjä. Myynnissä on lisäksi työkaluja, kodin tekstiilejä, valaisimia, leluja ja astioita. Kirpparilta voi hankkia lisäksi huolletun polkupyörän.
Tämä kirpputori ei ole perinteinen kirpputori vuokrapöy-
Kiinnostava tavaroiden esillepano houkuttelee tutkimaan Kirpputori Kontiopuisto 5:ssä.

tineen, vaan kaikki tavarat ovat kauppiaiden hankkimia eri puolille maata suuntautuneilta hankintareissuilta. Valikoimissa on paljon nostalgisia asiakkaiden mummoloista tuttuja tavaroita. Kirpputori Kontiopuisto 5 on varsinkin Pieksämäen lähialueiden kesämökkiläisten suosiossa.
Viihtyisä kirppis toimii vanhassa liiketilassa kerrostalon kivijalassa Kontiopuistossa.

Kirpputori Feria on enemmän kuin kirpputori. Täältä löytyvät lemmikkitarvikkeet, kahvila ja ompelijan sekä pesulan palvelut saman katon alta.
Pieneen liiketilaan on saatu mahtumaan paljon tavaraa, mutta silti tila ei ole täyden oloinen. Viihtyisyyttä ja tunnelmaa tuovat lattialle levitetyt räsymatot.
Kontiopuisto 5
Avoinna to-pe 12-18 ja la 10-15
Palveleva Kirpputori Feria
Kirpputori Feria on paljon enemmän kuin kirppis. Ferian itsepalvelukirpputori palvelee valoisissa ja nykyaikaisissa tiloissa Kaakinmäenkadulla Kontiopuistossa, aivan keskustan tuntumassa. Vuokrattavia myyntipaikkoja on noin 200. Valikoimassa tavaraa laidasta laitaan.
Perinteisen kirpputorimyynnin lisäksi Feriasta löytyy monipuoliset lisäpalvelut. Suutari & Vaatturi Wanha Nainen tarjoaa maanantaisin suutarin ja ompelijan palvelut. Lemmikeille Feriasta löytyy niin lemmikkien ruuat kuin tarvikkeet Lemmikkitarvikemyymälä Lemmikkisirkuksen valikoimasta. Myyjän palveluajat ovat perjantaisin klo 10-18
ja lauantaisin klo 10-15. Tuotteet myös myynnissä aina Ferian aukiolojen mukaan Ferian kassaan.
Tarvittaessa kirpputorilta hankitun maton tai vaatteen saa heti pesuun, sillä Varkaudessa toimiva Aseman Pesula noutaa pestävät pyykit Ferialta maanantaisin ja tuo ne puhtaina takaisin asiakkaiden noudettavaksi seuraavana maanantaina. Aseman Pesula hoitaa lähes kaikenlaisen tekstiilien pesun.
Feria ostaa myös kuolinpesiä, konkurssipesiä ja isompia tavaraeriä. Myös ajoneuvojen myynnit ja ostot onnistuvat Ferian kautta. Tänä vuonna Kirpputori Feria tulee palvelleeksi asiakkaita jo 20 vuotta! Kaakinmäenkatu 14
Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15 ja su 11-15
Vanhan ajan aarteiden Kirpputori Mummola
Aivan rautatieaseman vieressä sijaitseva Kirpputori Mummola on osto- ja myyntiliike, jonne on valikoitu upeimmat aarteet menneiltä vuosikymmeniltä juuri sen oikean ihmisen löydettäväksi. Mummolan valikoimiin kuuluu paljon kotimaisia lasiesineitä, posliinia ja keittiötarvikkeita, mutta myös sekalaista kodin tavaraa seinäkelloista koruihin.
Usein vaihtuvassa valikoimassa on keräilyaarteita monilta tunnetuilta valmistajilta, kuten Arabia, Iittala, Finel, Riihimäen Lasi, Kupittaan Savi, Hackman ja Kerman Savi.
Kirpputori Mummolan ns. ”peräkammarin” puolelta voi tehdä huimia löytöjä, sillä sinne valikoituvat kirpputorin pitäjän hankkimien muuttojäämistöjen ja kuolinpesien

koti-irtaimistojen tutut sekä erikoisemmat tavarat.
Mummolan yhteydessä toimii myös tukkuliike KombiSet, jonka uusia taloustarvikkeita, kuten säilytysrasioita ja
ViaDian Torilla on varsin kattava valikoima lasi- ja posliiniesineistä sekä muuta keittiötavaraa.
”Aivan kuin meidän mummolassa”, on toteamus, joka kuullaan usein Kirpputori Mummolan aarteiden äärellä.
keittiövälineitä voi ostaa myymälästä edulliseen Outlet-hintaan.
Asemakatu 4
Katso aukioloajan Mummolan Facebook-sivulta, Instasta tai ovesta.

Kontiopuisto 17
Kirppikseltä löytyy vaatetavaraa sekä monenlaista pientä kivaa kotiin tai kesämökille.

Lahjoitustavaroiden
ViaDia Tori
ViaDia Tori sijaitsee aivan Pieksämäen Veturitallien kupeessa Myllykadulla. Torilla myydään hyväkuntoista käytettyä tavaraa sekä siistejä vaatteita. Tavaraa löytyy laidasta laitaan astioista, työkaluihin, kodinkoneisiin ja leikkikaluihin. Vaatteita löytyy puolestaan koko perheelle. ViaDia Torilla on mm. laaja lasitavaroiden osasto sekä runsaasti cd-levyjä ja kirjoja.
Pieksämäen ViaDia Tori on lahjoitustavaratori, jonka tuotot käytetään lyhentämättömänä paikalliseen lähimmäistyöhön, kuten ruoka-apuun. Torilta ostamalla tai lahjoittamalla tarpeettomia tavaroita, huonekaluja ja vaatteita on mukana tukemassa paikallista hyvinvointia. Torin toiminnasta vastaa Pieksämäen ViaDia ry, joka kuuluu Suomen Vapaakirkon diakoniatyöstä vastaavaan ViaDia-kattojärjestöön.
Myllykatu 1
Avoinna ma-pe 10-17, la 11-14
Tunnelmallinen Kontiopuisto 17 Kirppis
Vapaaehtoistyönä toimivalta Kontiopuisto 17 Kirppikseltä löytyy monenlaista vaatetavaraa, asusteita ja kenkiä koko perheelle. Lisäksi kirpputorin valikoimiin kuuluvat astiat ja muut kodin tavarat keittiön pienkoneista mattoihin. Myös leluja, lehtiä, kirjoja ja levyjä löytyy pienessä määrin. Kannattaa tulla katsomaan ja tekemään löytöjä.
Tunnelmallinen kirpputori toimii vanhassa liikehuoneistossa Kontiopuistossa. Kirppis myy lahjoituksena tullutta, hyväkuntoista tavaraa. Huonekaluja kirpputorille ei oteta tilanpuutteen vuoksi lainkaan vastaan. Kirppis tekee myös hyväntekeväisyystyötä lahjoittamalla edelleen osan vastaanottamistaan tavaroista niitä tarvitseville.
Kontiopuisto 17
Avoinna ti, ke, to 10-17, pariton la 10-15.

Meiltä saat mm:
• Passikuvat
• Valokuvakehykset ja -albumit
• Kuvasuurennokset
• Vanhojen kuvien korjaukset
• Muotokuvaukset
• Yrityskuvaukset ym.
Avoinna ma– pe klo 10 – 17
Torikatu 7, 76100 Pieksämäki
041 311 4076 / kuvaamo, Päivi Castelli 044 967 4410 / Yrittäjä, Jone Matilainen


Avo inna: Katso Facebo okista tai Puo din ikkunasta
PUISTOKAHVILA JÄPPILÄSSÄ
kutsuu rauhalliselle kahvihetkelle
Jäppilän kirkonkylän pääraitin varressa seisoo vanha keltainen liikerakennus. Kun kirpeästä säästä astuu sisään, vastaan lehahtaa juuri paistetun suppilovahveropiirakan sekä tuoreen pannukahvin tuoksu. Puu-uunin hohkaa leppoisaa lämpöä.
Kahvilan pitäjä Birgitta Brommels on paistanut piirakan vain hetki sitten. Kylmävitriinissä odottaa suklainen kurpitsakakku ja herkullisen näköinen puolukkarahka-kääretorttu. Kahviherkut vaihtelevat lähes päivittäin.
– Piirakka syntyi tuttavalta saaduista suppilovahveroista. Leivon kaikki leivonnaiset paikan päällä. Tarpeet vaihtelevat aina kauden mukaan, kertoo Birgitta Brommels.
Pian on aika valmistaa lisää pannukahvia. Kahvipavut Brommels jauhaa vanhan kauppapuodin peruja olevassa 100-vuotiaassa kahvimyllyssä. Kahvipavut tulevat Jäppilään Metsäpaahtimolta. Se paahtaa intialaisten pientilallisten ekologisesti tuottamat kahvipavut eteläkarjalaisessa metsässä,

konttiin rakennetussa paahtimossa.
– Meidän kahvimme on pehmeän makuista ja vähemmän happoista, toisin kuin monien isojen kahvintuottajien kahvit. Tämä kahvi sopii herkkävat-

Kahvilassa on myynnissä mm. lankoja, jotka Birgitta Brommels tilaa Italiasta.
Birgitta Brommels
leipoo kaikki kahvilassa tarjottavat syötävät itse kunkin sesongin raaka-aineista. Tässä syksyinen kurpitsakakkku.
saisemmillekin, vinkkaa Birgitta Brommels.
Takapiha antoi nimen kahvilalle
Jäppilän Tihusniemestä lähtöisin oleva Brommels perusti kahvilan, jotta vanha, kaunis hirsitalo saisi jälleen täyttyä elämästä. Samassa puutalossa toimii Brommelsin äidin Päivi Kurosen verhoomoyritys.
– Minulla sattui sopivasti olemaan astioita ja huonekaluja isovanhempien perintönä ja mietin, että ne olisi kiva saada käyttöön. Kun verhoomon vieressä oli tällainen sopiva tila lähinnä varastokäytössä, syntyi idea kahvilan perustamisesta, kertoo Birgitta Brommels.

Puistokahvilassa tuntuu, että aika on pysähtynyt jonnekin viime vuosisadan alkuun.
Nimi Puistokahvila tulee talon puistomaisesta takapihasta, jota on kunnostettu pikkuhiljaa parin kesän ajan. Pihalla voi kesäisin nauttia rauhallisesta kahvihetkestä puiden ja pensaiden suojissa puutarhapöytien ääressä.
Elämys viihtyisässä ympäristössä
Kahvihetki Puistokahvilassa on elämys mihin vuodenai-

Puistokahvilan sisäänkäynti toivottaa tervetulleeksi Kauppatien varressa.

kaan tahansa. Vanhan rakennuksen hirsiseinäiset huoneet, kahvilanpitäjän perintöaarteet sekä itse kerätyt vanhat tavarat ja huonekalut luova tunnelman, jossa on mukava viivähtää. Kahvilan seinillä on nähtävillä vaihtuvia taidenäyttelyitä.

Keräilijän ja vanhaa kunnon laatua arvostavan paratiisi - kannattaa tulla kaue paakin
Keräilijän ja vanhaa kunnon laatua arvostavan paratiisi - kannattaa tulla kauempaakin!
Meiltä myös tukkuliike KombiSetin uutta taloustavaraa. Ostamme tavaraeriä -
Arabia, Iittala, Nuutajärven Lasi, Riihimäen Lasi... Tavaraa, jollaista ei enää kaupoista löydä! mm. kuolinpesät, muuttojäämistöt



– Meillä voi pitää myös pienimuotoisia kokouksia ja muita tilaisuuksia sekä tilata tarjottavaa omiin juhliin, mainitsee Birgitta Brommels.
Kahvilaherkkujen lisäksi Puistokahvilassa on myynnissä mm. lankoja, puuvillatuotteita, keramiikkaesineitä ja luonnonkosmetiikkaa.
Kesällä 2025 valmistui myös kaksi majoitusaittaa piharakennukseen. Petipaikkoja löytyy kahdeksalle nukkujalle. Lisäksi pihan perältä löytyy pieni ja tunnelmallinen sauna, joka on rakennettu vanhaan hirsikehikkoon.
Puistokahvila Kauppatie 3, 77570 Jäppilä. Avoinna ke-pe klo 11–18 ja la klo 11-17. Puh. 050 516 1992.
Soitellaan! 0400 616 279

Ajankohtaiset aukioloajat ilmoitetaan Mummolan somessa sekä ulko-ovessa.

Ajankohtaiset aukioloajat ilmoitetaan Mummolan somessa sekä ulko-ovessa.
Asemakatu 4, Pieksämäki kirpputorimummola.com
Asemakatu 4, Pieksämäki kirpputorimummola.com
Keskuskatu 16, Pieksämäki
Poimintoja Pieksämäen OSTOSMAHDOLLISUUKSISTA
Anolanranta Resort www.anolanranta.fi

Avoinna ma-pe 10-17 ja la 10-14
Keskuskatu 38, Pieksämäki Puh. 040 3518777 www.ariteamyymala.fi
Blue Velvet www.bluevelvet.fi
K‑Citymarket Pieksämäki www.k-ruoka.fi
Green Trail Oy www.greentrail.fi
Kalamania www.kalamania.fi
Kauppatori Pieksämäki
FB: PMKkauppatori
Kauneuspiste Outi&Riina Puh. 015 488 214
Kesport Pieksämäki www.kesportkovanen.fi
Kirpputori Feria www.kirpputoriferia.com
Kirpputori Mummola www.kirpputorimummola.fi
Kukkia M. Skön Puh. 0400 671 267
Kyytselän Jäätelö www.kyytselka.fi
Lapin kukkaja hautauspalvelu www.lapinkukkajahautaus.fi
Lelupuoti Nallukka www.lelupuotinallukka.fi
Lemmikkisirkus www.lemmikkisirkus.fi
Mahla Forest www.mahlaforest.com
Marjan Kukka www.marjankukka.fi
Meiltä löydät upean ja nuorekkaan vaatemalliston kaikenkokoisille naisille. Ihania asuja ja koruja arkeen ja juhlaan. Nyt valikoima pluskoon vaatteita!
Lämpimästi tervetuloa myymäläämme!

AVOINNA: MA-PE 10-17, LA 10-14, Kalevalankatu 33, PIEKSÄMÄKI puh. 040 3518 777
Moilas myymälä-kahvila www.moilas.fi

Mäntylän lammastila www.lauranlammas.com
Optikko ja Kello Seppänen www.optikko-kello.fi
Prisma Pieksämäki www.prisma.fi
Punainen Tupakäsityöyrittäjien myymälä ja kotiseutumuseo
Puh. 044 7883557/ 0500 186224
Putiikki Sepponen FB: Putiikki-Sepponen


Sagatrail sagatrail.johku.com
Spesia Puoti Pieksämäki
FB: SpesiaPuotiPieksamaki
Säästötalo Äijäpark
FB: Saastotalo www.nettimyynti.fi
Taito Shop Pieksämäki www.taitoshop.fi
Taontapaja Arcturus
FB: TaontapajaArcturus
Tarukivi Laitinen
Facebook Tarukivi
Team Sportia/Euronics www.sahkopari.fi
Tohman Tikki
Puh. 0400 162244
ViaDia
FB: ViaDia-tori Pieksämäki
Valokuvaaja Jone Matilainen www.jonematilainen.com
Väisäsen kukkakauppa ja hautaustoimisto Ky vaisasenkukkakauppa.fi
XStreams itsepalveluvuokravarasto xstreams.johku.com
18.-19.7.2026 KLO 10-16
LÄNSMÄKISET ESITTÄÄ molempina päivinä klo 11 ja 13
WETURITORIN MARKKINAT


Kaakinmäenkatu 14, Pieksämäki Puh.040-4103715 Paljon
Myyntipaikat alk. 5€ /7vrk
Ostamme kuolin- ja konkurssipesiä, sekä isompia muuttoirtaimistoja.
kirpputori
Avoinna: Ma-Pe 10-18, La 10-15, Su 11-15 www.kirpputoriferia.com
Seuraa somessa!
Käsitöitä, tuote-esittelyjä, paljon uutta ja vanhaa! Veturitori – Pieksämäki – Tallikankaankatu 3 –15.2., 29.3., 27.9. ja 15.11. klo 10-15, sisähallimarkkinat KAIKEN KANSAN MYYNTITAPAHTUMA
KAHVILA LOUNAS Á LA CARTE DELI SHOP


#kattaasavon #safkaasavosta #ukkobistrodeli





Kapulalossi vie pienen vesistön yli VedenjakajaReitistöllä.
VedenjakajaReitistö
VedenjakajaReitistö tarjoaa upeat puitteet monipuoliselle luonnossa liikkumiselle Pieksämäellä. Patikoi, juokse tai pyöräile hyväkuntoisilla urilla tutustuen samalla seudun moni-ilmeiseen luontoon.
Reitistöön kuuluu yhteensä 35 kilometriä helposti ketjutettavia vaellus- ja polkujuoksureittejä, 40 kilometriä maastopyöräilyyn soveltuvia reittejä sekä 1,9 kilometrin pituinen esteetön reitti, josta kaksi kilometriä on puubaanaa. Esteetön reitti lähtee Partaharjukeskuksesta Pieksän Ladun ylläpitämälle Ladun majalle.
Lisäksi reitistön varrelta löytyy 20 taukopaikkaa, joista yksi on esteetön. Taukopaikoilta löytyy vähintään pöytä ja penkki, useassa on nuotiopaikka. Yöpymistä varten on laavuja, kota sekä telttapaikkoja.
Hyvien puitteiden lisäksi
VedenjakajaReitistö tarjoaa monipuolisia luontoelämyksiä vedenjakajaylängöllä. Partaharjussa pääsee kulkemaan upeassa harjumaisemassa, Nikkarilassa polut polveilevat kuivassa kangasmaastossa ja Tahinsuolla pitkospuut halkovat lappimaista suoluontoa. Koe narulossi, nauti Salvosenmäen upeista näköaloista ja vietä yö telttaillen.
Parasta on, että monipuolisen luonnossa liikkumisen mahdollistava reitistö löytyy vain muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Reitistölle pääsee useammasta pisteestä, joista on hyvä opastus. Hyviä aloituspisteitä ovat Partaharjun toimintakeskus, Nikkarila tai Tahilampi. Juuri uusittua retistön karttaa on saatavilla paperiversiona Pieksämäen liikuntapaikoilta sekä Poleenista.
Lisätietoa: vedenjakajareitisto.fi
Kesäinen kirjalijatapahtuma keskisessä Suomessa Pieksämäellä ja Häkkilän tilalla.
* Dekkarit iltatori, kirjaja sarjakuvakirppis
* Kirjailijaesittelyt ja -tapaamiset
* Kirjamyyntiä ym ohjelmaa
Mukana maksullista ja maksutonta ohjelmaa. Ohjelma päivittyy

MAJOITUSTARJONNASTA Poimintoja Pieksämäen
Anolanranta Resort, Pieksämäki
Wanha Anola Farmhouse, Anolanranta Beach House ja Tuulan Tupa
Puh. 041 3280067
Booking.com
Ahvenisen kämpät, Pieksämäki
Puh. 050 559 8145
Aimo Nykänen, Virtasalmi
Puh. 0400 275 653
Camping Lomatrio, Naarajärvi. puh. 044 230 4613 www.campinglomatrio.fi
Eben Kivisalmi, Pieksämäki
Puh. 040 965 4541
Maatalousyhtymä Rantamäki Vanaja
Puh. 050 405 9111/ 050 353 0965
Esko Sopanen, Pyhitty
Puh. 050 353 8987/040 519 7422
Vesa Rissanen, Jäppilä
Puh. 050 067 2964
Hällinmäen majat, Virtasalmi
Puh. 040 809 1778
Jani Naukkarinen, Naarajärvi
Puh. 044 3541166
Kaijonselän mökit, Pyhitty
Puh. 040 510 7326 www.kaijonselka.fi
Katri Paunonen, Naarajärvi Puh. 050 345 1257
Katri Pulliainen, Pieksämäki Puh. 0500 653 598

Ketunranta
Majoitu mukavastiVirtasalmella Iso-Tikkalan rannalla.
Varaukset puh. 0400 741 647 Suurimäentie 100, Virtasalmi www.ketunranta.fi
Lamminmäen metsästysseuran maja, puh. 040 7421 340 www.lamms-maja.net
Lomamökit Keidas, Neuvola Puh. 0400 173 393
Luokin Loma, Neuvola Puh. 044 363 6532 www.luokinloma.fi
Maalaistalo Sipilä, Venetmäki
Puh. 050 3679 234 www.maalaistalosipila.fi
Marttilan Lomamökit, Neuvola Puh. 0400 287 144 marttilanlomamokit.nettisivu.org
Matinvuori, Jäppilä Puh. 0400 719 051 www.matinvuori.fi
Mika Luukkanen, Jäppilä Puh. 040 548 5426
Mukkulan mökit ja maatila Jäppilä, esteettömyys Puh. 050 323 2520/ 050 402 1440 www.mukkulanmaatila.com
Pirjo ja Kari Lappi. Jäppilä Puh. 050 5242162/0500 947 872
Reijo Poikolainen, Paltanen Puh. 040 508 3222

Villa Rusinlahti, Jäppilä Puh. 0400 357 967
Teittilän Talli, Naarajärvi Puh. 040 733 3205/ 040 596 6025 www.teittilantalli.com

Heponiemen tila, Jäppilä
Puh. 045 189 7160 www.heponiementila.fi
Vesa Ylönen, Kylmämäki Puh. 040 522 3220

Camping Lomatrio Caleve Oy puh. 044 2304613
Häkärinteiden mökit www.hakarinteet.fi
Jäppilän Majoitus p. 040 874 8585 / Kaisa Tissari
Kartanomajoitus
Sofia&Angelique www.kartanomajoitus-sofiaangelique.com
Montolan Koulun Majatalo montolankoulunmajatalo.com
Motopark Raceway www.motopark.fi
Nikkarila www.nikkarilanyhteiso.fi
Partaharjukeskus www.partaharjukeskus.fi
Pieksänlinna www.pieksanlinna.fi
Pöyhölän Pappila, Pyhitty www.poyholanpappila.fi
Wanhan Neuvolan Majatalo wanhanneuvolanmajatalo.fi
Ysihotelli www.ysihotelli.fi
Ysimajat www.ysimajat.fi




REISSUSSA NÄLKÄ YLLÄTTÄÄ
Pieksämäeltä löytyy apua niin pieneen kuin suurempaankin
nälkään satunnaisille matkailijoille tai vaikka suuremmillekin ryhmille. Tässä muutamia poimintoja seudun tarjonnasta.
ABC Pieksämäki
Vehkanotko 5
Puh. (015) 206 2490 abcpieksamaki@sok.fi www.abcasemat.fi/asemat/ abc-pieksamaki
AnolaKeskus, Vedenjakajan Viinitila
Suonenjoentie 522
Puh. 050 5124636 www.anolakeskus.fi
Cafe con Nina
Puh. 040 504 8648 www.cafeconnina.fi
Cafe Sisters
Tapparakatu 1, Pieksämäki
Puh. 044 5884123
FB: Cafe Sisters
El Centro Pizzeria & Kebab
Savontie 3
Puh. (015) 482 042 www.pizzeriaelcentro.fi
Herkkukahvila
Pieksämäen Kauppatori
Puh. 040 734 8120
Hesburger Pieksämäki
Keskuskatu 13
Puh. (015) 341 390 www.hesburger.fi
JR Fast Food
Asema-aukio, Pieksämäki
Puh. 015 341900, Facebook: JR Fast Food
Jäppilän Kievari
Jäppilän Kirkkotie 3, Jäppilä
Puh. (015) 610 130 www.jappilankievari.com
Konttiravintola Mortonin annos..

Heponiemen Tila
Heponiementie 46, Jäppilä
Puh. 045 189 7160
Hyvä Maku
Asemakatu 2
Puh. 044 245 8007
Jen Thairuoka
Kaakinmäenkatu 14 2B
Puh. 046 576 5550
Facebook: JEN-Thairuoka
Kahvila ILO
Vehmaskyläntie 420
Puh. 045 215 9440 www.tuuilonkautta.fi
Kahvila-Ravintola
Millaano
Savontie 13
Puh. 044 0481 062 www.poleeni.fi
Konttiravintola Morton
Häyrisentie, Kauppatori 1
Puh. 040 6718785 www.morton.fi
Kotilounas K&K Oy
Kuusitie 41, Pieksämäki
Puh. 044 976 6244 www.kotilounaskk.com
Kotipizza Pieksämäki
Myllykatu
Myllykatu 14 B, Pieksämäki
Puh. 044 2428543 www.kotipizza.fi
Neste Kaakinmäenkatu
Kaakinmäenkatu 16-20
Puh. (015) 348 411 www.kotipizza.fi
Lomatrio
Kangasniementie 18, Naarajärvi
Puh. 020 741 5510 www.lomatrio.fi
Lounas-kahvila
Cafe&Deli K&K
Keskuskatu 20
Puh. 041 328 5320 www.cafedelikk.com
Maatilamatkailu Eben
Kivisalmi 125
Puh. 040 965 4541 www.eben.fi
Mahla Forest Oy
Kangasniementie 705
Puh. 040 7650222
Facebook: Mahla Forest www.mahlaforest.com
Moilas Oy
Myymälä-Kahvila
Paakarinpolku 1, Naarajärvi
Puh. (015) 785 1251, 044 761 4422 www.moilas.fi
Nikkarila
Metsäopistontie 100
Nikkarilan keittiö 040 028 2494 www.nikkarilanyhteiso.fi
Paltasen kahvila ja lohikalastus
Järvisuomentie, Paltanen
Puh. 040 5410666, 0400 753602 www.paltasenkahvilajakalastus.fi
Partaharjukeskus
Partaharjuntie 361, Partaharju
Puh. 044 725 4124 www.partaharjukeskus.fi
Pelda Pizzeria
Keskuskatu 16
Puh. 040 123 9367 www.foodora.fi
Pizzeria Revontuli
Lampolahdenkatu 6
Puh. 040 198 7233 www.foodora.fi
Puistokahvila
Kauppatie 3, Jäppilä
Puh. 050 516 1992
Pöyhölän Pappila
Pöyhöläntie 170, Pyhitty
Puh. 050 307 8387 www.poyholanpappila.fi
Ravintola Blancco
Savontie 9
Puh. 015 348744 www.ravintolablancco.com
Ravintola HiiliWille
Sarkaniementie 90, Siikamäki
Puh. 0400 176 315 / 040 550 2547 www.hiiliwille.net
Ronaz Bistro
Marjatie 5-7, Pieksämäki
Puh. 040 1587642
FB: ronazbistro
Ronaz-Grilli
Kauppatori
Puh. 040 8500625
FB: Ronaz-Grilli
Santsikahvi
Länsiväylä 3
Puh. 044 239 7650 www.santsikahvi.fi
Torikahvila Mailuska
Pieksämäen kauppatori
Puh. 0500 168944 / Kirsi
UKKO Bistro & Deli
Tallikankaankatu 3
Puh. 010 764 2480 www.raflaamo.fi/fi/pieksamaki
Vanajan Pidot
Pihlajaseläntie 10, Vanaja puh: 049-4194977
FB: Vanajan pidot
Wanha Hot Car Grilli
Moilaskuja 1, Naarajärvi
Puh. 040 120 4411
Ysimajat
Uistinkuja 6, Pieksämäki
Puh. 050 518 7640 www.ysimajat.fi
Pubit, clubit
Beats Pieksämäki
Keskuskatu 16
www.beatsclub.fi/pieksamaki
Irish Pub Molly
Kauppakatu 5

CAFE&DELI K&K
Pub Saunalamppu
Keskuskatu 16b 046 530 8797
Ränni Bar
Savontie 1 045 1639 652
Wanha TK
Seunalantie 2, Naarajärvi 044 242 6599
Lisää makupaloja tarjonnasta: www.visitpieksamaki.fi
LOUNAS-KAHVILA 041 328 5320
KESKUSKATU 20



LOUNASRAVINTOLA
Kirkkojen Pieksämäki
Kirkkoja on Pieksämäellä peräti seitsemän kappaletta. Hiljentymisen ja Jumalan palvelemisen lisäksi kirkot ovat mielenkiintoisia nähtävyyksiä niin arkkitehtuurin kuin taiteen ystäville. Eri aikakausien kirjon lisäksi paikallisissa kirkoissa on erikoisuuksia, joita ei muualta Suomesta löydy.
Kirkot ovat pääsääntöisesti avoinna kaikille kirkollisten toimitusten aikaan sekä kesällä tiekirkot erillisen aikataulun mukaisesti.
Vanha kirkko
Vuonna 1753 rakennettu ristinmuotoinen kirkko on kolmas samalla mäellä oleva rakennus ja Kuopion hiippakunnan vanhin edelleen jumalanpalveluskäytössä oleva kirkko. Kirkon rakensi kiihtelysvaaralainen kansanrakentaja August Sorsa.
Vanhan kirkon erityispiirre ovat taiteilija Mikael Toppeliuksen maalaamat parvekekaiteiden kuvat profeetoista ja opetuslapsista. Saarnastuolin
Parvekekaiteen ja saarnastuolin muotokuvat ovat
Mikael Toppeliuksen maalaamat.

kuvissa ovat uskonpuhdistuksen merkkimiehet Martti Luther ja Filip Melanchton. Myös kirkkoherra Paul Krogiuksen muotokuva on Toppeliuksen käsialaa.
Vuonna 1734 syntynyt Toppelius oli kirjailija Sakari Topeliuksen isoisä. Hän opiskeli 1750-luvulla Tukholmassa taidemaalari Johan Paschin johdolla ja työskenteli muiden paikkojen ohella myös kuninkaallisessa linnassa.
Kirkon vieressä seisova kellotapuli on muuten Pieksämäen

Uuden kirkon eteisessä tulijoita tervehtii taiteilija Assi Huunosen kolme suurikokoista batiikkityötä.
vanhin rakennus vuodelta 1746.
Kirkkotie 31, Pieksämäki
Uusi kirkko
Pieksämäen seurakunnan Uusi kirkko ei ole aivan niin uusi, kuin nimestä voisi päätellä. Kirkko valmistui pääkadun, Keskuskadun, varteen vuonna 1968. Kirkon on suunnitellut arkkitehtitoimisto Ström & Tuomisto, jonka suunnittelijat Keijo Ström ja Olavi Tuomisto olivat Alvar Aallon oppilaita. Heidän suunnittelemiaan ovat myös mm. Alppilan kirkko sekä Helsinki-Vantaan lentoasema.
Uusi kirkko on muutakin kuin kirkko. Kirkkosalin lisäksi rakennuksessa on kappeli sekä runsaasti erilaisia kerhotiloja, urheilusali ja toimistotiloja. Uudella kirkolla sijaitsee seurakuntatoimisto, taloustoimisto ja hautaustoimisto.
Uuden kirkon kirkkosaliin mahtuu istumaan 420 ihmistä. Kirkon alttaritaulu on kuvanveistäjä Gunnar Uotilan

käsialaa. Uotilan veistoksia on mm. Ateneumissa ja muissa Suomen taidemuseoissa sekä monissa kirkoissa.
Keskuskatu 31, Pieksämäki
Partaharjun
Ristikiven kirkko
Matka jatkuu seuraavaksi Partaharjun maisemiin ja Ristikiven kirkkoon. Se on perustettu jo vuonna 1945, mutta vihittiin viralliseksi kirkkosaliksi vuonna 1971.
Kirkko on saanut nimensä alttarilla olevasta kivestä, jossa on luonnon muovaama risti kiven pinnalla. Kiven löysivät vuonna 1967 Partaharjulla leireillee pojat, jotka jumalanpalveluksen aikana ajankuluksi raaputtivat sammalta kivestä. Alttarikiven iäksi on määritetty 1800 miljoonaa vuotta.
Ristikiven kirkon on myös maailman korkein kirkko, sillä kirkossa ei ole kattoa, vaan hirsiseiniä kiertää kapea paanukatos. Kirkko on suosittu vihki-, kaste- ja leirikirkko sekä tunnettu nähtävyys. Sen
Ristikiven kirkko on saanut nimensä alttarilla olevasta kivestä, jossa on luonnon muovaama risti kiven pinnalla.
Kivijalan vuosiluvut paljastavat, että pienessä seurakunnassa kirkon rakentaminen kesti toistakymmentä vuotta. Myös Jäppilän kirkossa on kaunista kirkkotaidetta, alttaritaulun on maalannut taiteilija F. Weurlander. Kirkon nykyiset urut ovat Sotkamon urkurakentamon valmistamat vuonna 2006.
on suunnitellut arkkitehti Jussi Lappi-Seppälä.
Partaharjuntie 361, Pieksämäki
Jäppilän kirkko
Kun jatkaa Partaharjusta Kotamäentietä kohti Kotamäen kylää ja kääntyy sitten Jäppilän suuntaan, pääsee tutustumaan Jäppilän kirkkoon. Tämä puinen uusgoottilainen ja länsitornillinen pitkäkirkko on rakennettu vuonna 1872 arkkitehti Ferdinand Öhmanin johdolla.
Kirkko sijaitsee Jäppilän keskustassa ja sen lähiympäristössä on säilynyt kappale kirkonkylää sen ensimmäisen polven asussa: kirkko, kiviaidalla ympäröity kirkkotarha, kiviaidan reunustama hautausmaa, viljamakasiini, koulu, kunnantalo sekä vanhempaa asutusta Kotamäen ja Laaksotien varrella. Kirkon edustan kenttä on toiminut kauan markkinapaikkana.
Kirkkotie, Jäppilä
Virtasalmen kirkko
Nykyinen Virtasalmen kirkko valmistui vuonna 1978 kesällä 1976 tulipalossa tuhoutuneen lähes 100-vuotiaan puukirkon tilalle. Kirkon suunnitteli arkkitehti Olavi Reima.
Kirkossa on käytetty kahta erikoista rakennusmateriaalia. Toinen on virtasalmelainen Ankeleen kalkkikivi, jota on

Jäppilän kirkon sisustus henkii 1800-luvulla suosittua uusgoottilaista tyyliä.

seinissä lohkareina, hiottuna lattiassa, alttarissa sekä saarnastuolissa. Upean paanukaton on toteuttanut Taisto Alitolppa Ikaalisista.
Kirkon pohjoispuolen ikkunaseinän takana näkyy vanhan kirkon alttaripäädyn kivijalan osa.
Kirkkopolku 3, Virtasalmi
Pieksämäen ortodoksinen kirkko
Alkujaan rukoushuoneeksi suunniteltu Pieksämäen ortodoksinen kirkko on Neitsyt Marian syntymän muistolle pyhitetty kirkko. Arkkitehti Toivo Paatelan suunnittelema rakennus on valmistunut 1955 ja se vihittiin rukoushuoneeksi vuonna 1957. Kirkoksi rukoushuone vihittiin vuonna 2004.
Kirkon ikonostaasin on valmistanut puuseppä Markus Parkkonen vuonna 1985. Ikonit maalasi puolestaan pastori
Mitro Repo slaavilais-pariisilaisen ikonimaalausperinteen mukaiseen tyyliin.
Neitsyt Maarian syntymälle
Virtasalmen kirkkopihaan saavutaan kapean ja korkean kellotapulin alta.
Ortodoksisen kirkon on suunnitellut
Toivo Paatela, joka oli tunnetuimpia jälleenrakennuskauden ortodoksisten rukoushuoneiden suunnittelijoista.
omistettu Pieksämäen ortodoksinen kirkko viettää temppelijuhlaa eli praasniekkaan vuosittain 8. syyskuuta.
Vanha Mikkelintie 18, Pieksämäki
Vaalijalan kirkko
Arkkitehti A. Blomstedtin suunnittelema, vuonna 1958 valmistunut, jyrkkäkattoinen kirkko sijaitsee Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksen alueella Nenonpellossa. Pääsiallisesti se palvelee Vaalijalan asiakkaita, mutta kaikki ovat tervetulleita jumalanpalveluksiin, konsertteihin ja tapahtumiin.

Vaalijalan kirkon erikoisuus on kuvanveistäjä, professori Armas Hutrin suunnittelema alttaritaulu vuodelta 1964. Hutrin uran pääteos ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni” on 1,8 metriä korkea ja 9 metriä pitkä. Taulu koostuu 33 000 mäntypalasta, jotka muodostavat kuvan koko alttarin leveydelle. Lisäksi kirkkosalista löytyy Suomen ensimmäinen aistialttari, joka mahdollistaa kirkkovuoden pyhä- ja juhlapäivien teemojen esittelyn niin, että myös aistivammaiset pääsevät osallisiksi messun sanomasta.
Nenonpellontie 40, Nenonpelto

Vaalijalan kirkko heijastelee samaa visuaalista ilmettä 1950-luvulla valmistuneiden Vaalijalan rakennusten kanssa.


Palvelemme: arkisin klo 7.30 - 17 lauantaisin klo 10 - 14
Paakarinpolku 1, Naarajärvi
p. 044 761 4422 myymala@moilas.com
Tule nauttimaan herkullinen, gluteeniton lounas runsaasta buffet-pöydästä sekä tekemään edullisia ostoksia leipomon myymälästä.
Lämpimästi tervetuloa!

Poimittua Pieksämäen seudun KESÄTEATTERITARJONTAA ’26

Pappilan pihan kesäteatterin nuoret esiintyjät esityksen tiimellyksessä.
VR Näytelmäkerho
SAVOLAINEN RAKETTIMIES
KANTAESITYS
Käsikirjoituksesta vastaavat Marko Lyyra ja Niko Lyyra, jotka ovat tutustuneet Silvo Sokan huikeaan tosi kertomukseen. Tarina perustuu täysin vuonna 1948 tapahtuneeseen lehdistö ”skandaaliin”, jonka 17-vuotias Silvo sai aikaan rakettilennolla, joka tapahtui Riistavedeltä
Suontee Järveen. Uutisointi oli ennen näkemätöntä ja se ylsi maan rajojen ulkopuolelle,
kyseessä oli aikansa media sirkus. Lopullista totuutta ei välttämättä tiedetä täysin tänäkään päivänä, mutta yritämme päästä sitä lähelle, viihdyttävällä ajankuvalla. Esitykset heinäkuussa 2026 Kartanomajoitus Sofia & Angeliquen aittateatterissa.
FB: @VR:n Näytelmäkerho Pieksämäki
PAPPILAN PIHAN KESÄTEATTERI
Tarjolla on tuttuun tapaan laadukasta koko perheen teatteria!
Esitykset ajalla 4.-18.6.2026
Luvassa musiikkia, huumoria ja pitelemätöntä energiaa!
FB: @Pappilan pihan kesäteatteri
Jäppilän kesäteatteri
NAISLUOLA
Käsikirjoitus Markku Hyvönen
La 25.7 klo 18 Ensi-ilta
Ke 29.7 klo 18
La 1.8 klo 16
Su 2.8 klo 16
Ke 5.8 klo 18
Ke 12.8 klo 18
FB: @jäppilä
Virtasalmen kesäteatteri
RAKAS ANOPPI
KANTAESITYS
Käsikirjoitus Satu Seppä Ohjaus Iiris Salmela
Ti 23.6.2026 klo 18 ensi-ilta
To 25.6 klo 18
Su 28.6. Klo 14 Ja 18
Ti 30.6.klo 18
To 2.7. Klo 18
Su 5.7. Klo 18
Ti 7.7. Klo 18
To 9.7. Klo 18
Su 12.7. Klo 14
Puh. 045 2779119
FB: @Virtasalmen teatteri ry

Halkokummun kesäteatteri
RAKKAUTTA ILMASSA
Partaharjun kesäteatteri
TOPISSA TALENTTIA
Su 26.7. klo 15 Ensi-ilta
Näytökset 28.7.- 6.8.
Partaharjukeskuksen Suuri iltanuotiopaikka
Partaharjuntie 361, 76280 Partaharju.
www.partaharjunteatteri.fi
FB: Partaharjun Kesäteatteri
Kirjoittanut: Markku Hyvönen
Sovitus ja ohjaus: Tuomo Salmela
Esitysajat:
La 20.6. klo 13.00 ja 18.00
Ti 23.6. klo 18.00
To 25.6. klo 18.00
Pe 26.6. klo 18.00
Su 28.6. klo 13.00 ja 18.00
Ti 30.6. klo 18.00
To 2.7. klo 18.00
Pe 3.7. klo 18.00
Su 5.7. klo 13.00 ja 18.00
Kumputalo
Halkokummuntie 24
Pieksämäki
Ossi Häkkinen 040 5133 483
teatteri.halkokumpu@ gmail.com
www.halkokummunteatteri.fi
TARJOTINTapahtuma-
15.2. Weturitorin markkinat
29.3. Weturitorin markkinat
25.4. Eksoottisten eläinten messut, Veturitori
16.5. Kesäkauden avajaiset, Kauppatori
13.6. Pieksämäki päivä
23.-24.6. Street Food Siesta, Kauppatori
27.6. Haapakosken Ruukin kesäpäivä
3.-4.7. PieksFest 2026
18.7. Big Wheels, Poleenin puisto
18.7. Savo Vintage, Poleeni
18.-19.7. Antiikkia ja löytöjä, Häkkilän tila
25.-27.7. Pieksämäen Dekkarit festivaali
25.7. Jäppilän kesäpäivät
15.8. Pehtoorin maaseutumarkkinat
20.-21.8. Katuruokakarnevaalit, Kauppatori
21.-22.8. Moottorisahaveiston SM-kilpailut
27.9. Weturitorin markkinat
3.-4.10. Weturitorin antiikki- ja keräilymessut
29.-30.8 Horse Show, Teittilän talli
5.-6.9 Horse Show, Teittilän talli
10.-11.10. Kissanäyttely, Veturitori
24.10. Oktoberfest, Veturitori
15.11. Weturitorin markkinat
28.11. Joulukauden avaus, Kauppatori
12.12. Taito Shopin Joulutori, Veturitori
Kulttuurikeskus Poleeni www.poleeni.fi
Kauppatorin tapahtumat sivuilta 20-21
Kesäteatterit sivuilta 60-61
Muutokset mahdollisia. Tarkista ajantasainen tieto
Pieksämäen kaupungin ylläpitämästä tapahtumakalenterista: www.pieksamaki.fi/tapahtumat/ Motopark www.fhra.fi/tapahtumat

4.6. Markku Aro&Diesel
11.6. Sinitaivas
Juhannuksena klo 19-24
20.6. Sanna Liimatainen& Arto Nuotio& Calibra
25.6. Alina Liikola& Aisapari
2.7. Antti Ahopelto&,Etiketti
9.7. Kari Hirvonen& Onnentähti
16.7 Jarkko Yli-Sikkila&Soiva orkesteri
23.7 Leif Lindeman& Rosette
30.7. Kaija Lustila&Rubiini
6.8. Finlanders
13.8. Tomi Markkola&Kipinä
20.8. Eija Kantola& Omega,Dimitri Keiski&Eno
Teittilän tallin Horse Show
29.-30.8 ja 5.-6.9!
Katso tarkemmin www.teittilantalli.com

Pieksämäen kuvataideseura r.y.:n koordinoimat näyttelyt:
Kesänäyttely 1.7.-23.7.2026 Pieksämäen Iso-Pappila, Sylvinkuja 5
Galleria Abeli, Häyrisentie 23-25
Galleria Veturitori, Tallikankaankatu 3
Kuukauden Taiteilija-seinä, Kulttuurikeskus Poleeni, Savontie
VedenjakajaReitistö
Monipuolista luontomatkailua
Pyöräile, juokse, melo, retkeile!
Vedenjakaja tarjoaa reittejä niin seikkailuun kuin luonnosta nauttimiseen.

Pieksämäki
vedenjakajareitisto.fi
Olisiko opastettu ryhmämatka juuri sinun juttusi?
Pieksämäeltä löytyy ryhmämatkailijalle monipuolisesti erilaisia tutustumiskohteita. Ottamalla mukaan paikallisopastuksen tutustut seutuun syvemmin!
Opastuksia löytyy monesta eri näkökulmasta ryhmän kiinnostuksen mukaisesti - haluatteko historiaan, kulttuuriin, ympäristöön vai kenties vedenjakajaseudun maantieteseen painottuvan opastuspaketin?
Matkapaketit opastuksineen räätälöidään aina ryhmän toiveiden ja koon mukaisesti. Voitte valita omaan pakettiinne juuri teille sopivat kohteet, ruoka- ja ostospaikat sekä oheisohjelmat.
Tule tututumaan Pieksämäkeen!
Terho Häkkinen 040 749 5550 terho.hakkinen@venetmaki.

