Menetyksistä toivoon Teksti ja kuvat: Salla Yli-Erkkilä
Kirjailijuus hiipi Tuija Sirosen elämään varkain. Kirjoittaminen on muuttunut vuosien varrella terapeuttisesta omien ajatusten selvittämisestä ilmaisumuodoksi kuvataiteen rinnalle.
27
Tapasin esikoiskirjailija Tuija Sirosen hänen työhuoneellaan Tampereella vähän ennen kuin poikkeusolot koronan takia alkoivat. Grafiikantyöt pinoissa kertoivat helmikuussa päättyneestä Tampereen pääkirjaston näyttelystä, jossa oli esillä Sirosen tekemiä teoksia. Ennen kuin Sirosesta on tullut kirjailija, hän on pitkään ilmaissut itseään kuvataiteen eri keinoilla. Kirjailijaksi Tuija Sironen päätyi itselleenkin yllättäen. Vaikeitten elämänvaiheitten purkaminen tekstiksi antoi alkusysäyksen kirjoittamisharrastukselle monia vuosia sitten. Seuraavan kimmokkeen antoi sukututkimus. "Minulle ei riittänyt, että olisin etsinyt sukupolvia ja piirrellyt sukutauluja." Sirosen mielessä alkoi viritä kysymyksiä menneistä sukupolvista. Hän mietti, millaista elämä nimien takana on oikeasti ollut. "Kun ei oikein ollut faktoja, niin sitten piti ruveta käyttämään mielikuvitusta." Alkoi syntyä tekstejä lapsuuden kotikylän menneistä vaiheista 1800-luvun puolivälistä alkaen. Kuvitteellisten tapahtumien oheen Sironen kutoi myös vanhoja lapsuudessa kuulemiaan tarinoita kotikylän persoonallisista asukkaista. Kertomusten henkilöt ovat muutamaa lukuun ottamatta asuneet oikeasti Hämeenkyrössä Lavajärven rantamilla si-
28
jainneissa taloissa ja torpissa. Heidän syntymä- ja kuolinvuotensa löytyvät vanhoista dokumenteista. "Löysin kirkonkirjoista tiedon, että nuori mies menee vihille. Sitten ihmettelin, mitä nimen edessä lukee. Siihen oli kirjoitettu enk, joka tarkoittaa, että hänen on tarvinnut olla leski. Miten niin nuori mies voi olla jo leski?"
Itselleenkin yllätykseksi kirjoituskurssilaisesta sukeutui muutamassa vuodessa kirjailija ja irrallisista kertomuksista romaanikäsikirjoitus, jolle Sironen sai julkaisusopimuksen. Sirosen kaiveltua lisää tietoa taustalta paljastui onnettomuus, joka tämän nuoren miehen ensimmäiselle vaimolle oli tapahtunut. Löytyi tieto, että nainen oli hukkunut ja samana päivänä oli hukkunut myös pieni renkipoika. Sironen rakensi kirkonkirjoista löytyneiden faktojen ympärille tarinan, jossa kuolinsyy selviää.
K
olmisen vuotta sitten Tuija Sironen päätti mennä tekstit kainalossaan
Tampereen työväenopiston kirjoittajakurssille Sampolaan. Oli aika näyttää kirjoituksia muille, ehkä niistä vaikka syntyisi jokin monistenippu sukulaisille jaettavaksi. "En missään nimessä ajatellut silloin, että nyt rupean tekemään kirjaa!" Hyvä palaute kirjoittajaryhmässä antoi motivaatiota jatkaa tarinoiden kirjoittamista ja ryhmän opettaja Tiina Laaninen rohkaisi Tuija Sirosta rakentamaan tarinoista romaanikäsikirjoitusta. Hän tarttui haasteeseen. Itselleenkin yllätykseksi kirjoituskurssilaisesta sukeutui muutamassa vuodessa kirjailija ja irrallisista kertomuksista romaanikäsikirjoitus, jolle Sironen sai julkaisusopimuksen. ”Hiljaa sulaa surujää” on kertomus perheestä, Tuija Sironen kuljettaa tarinaa kolmen eri henkilön näkökulmasta. Kirja on myös kuvaus maalaiskylän elämästä vaikeissa oloissa. Nälkävuodet ja onnettomuudet vievät mennessään perheenjäseniä ja suru on jokapäiväisessä elämässä läsnä. Kuitenkin kaiken keskellä on vahvasti mukana toivo paremmasta ja sitkeä pyrkimys onnellisempaa elämää kohti. Edellä kuvattu kertomus nuoren miehen puolison hukkumisesta päätyi aloittamaan kirjan.
K
un käsikirjoituksesta tehtiin julkaisupäätös, alkoi Sirosella kiivas
kirjoittamisvaihe. Vuosi 2019 kului aktiivisesti tietokoneen ääressä: "Kirjoitin lähes joka päivä jotakin. Hain kirjoittamiseen hetkiä aina vain enemmän ja enemmän ja saatoin tehdä tekstiä yhteen menoon tuntitolkulla. Mies huolehti, että kahvit tulivat aina kellonlyömällään." Kustantajan kanssa Sironen keskusteli käsikirjoituksen ratkaisuista: "Päädyimme siihen, että kirjassa voisi olla mukana jotakin selittämätöntä. Kun annoin itselleni luvan, niin pääni alkoi tuottaa kummallisia ajatuksia." Kustannustoimittajan kanssa mietittiin kirjan sisäistä logiikkaa ja kronologiaa. Kun lähtökohtana olivat olleet oikeat vuodet, niin Sironen tunsi joissakin kohdissa kätensä olevan sidotut tiettyihin asioihin: "Mietin esimerkiksi, minkä ikäisenä lapset puuhaavat mitäkin." Sironen yritti pitkään rakentaa tarinat niin, että jokaisen ihmisen ikä piti tismalleen yhtä oikeasti eläneen vastineensa kanssa. Välillä se mutkisti tapahtumien kulkua aivan turhaan, fakta ja fiktiohan olivat sekoittuneet jo siinä vaiheessa, kun tarinoiden keksiminen alkoi. "Kun sovimme, ettei minun tarvitse olla ehdottoman riippuvainen vuosilukujen noudattamisesta, helpottui tarinan ra-
29
kentaminen ihan hirveästi." Myös kielenkäytössä Sironen ensin arkaili. Hän ei voinut antaa hahmojensa puhua mitä sattuu. "Yritin kirjoittaa sellaista sisäsiistiä asiaa. Kun kustannustoimittaja sanoi, että siinä kuvataan oikeaa elämää, niin ei minun ollut enää vaikea kuvitella sitä. Sitten annoin palaa." Lopulta Sironen sanoo kirjoittaneensa käsikirjoituksen kokonaan läpi neljä kertaa tehden joka kierroksella jotakin säätöjä saamiensa ohjeiden ja palautteen perusteella. Kirjailijaksi voi ehkä tulla vähän kuin vahingossa, mutta ei ilman työtä!
K
irjaansa Tuija Sironen suosittelee ihmisille, jotka haluavat ymmärtää taustojaan: "Aiemmat sukupolvet ovat eläneet hirveän vaikeita aikoja. Helposti valitamme milloin mistäkin ja toisaalta meillä on kaikki kamalan hyvin verrattuna meidän esivanhempiin." Hienoiset idut toisesta kirjasta muhivat Tuija Sirosen päässä, mutta vielä hän ei ole antanut niille täyttä valtaa. Esikoiskirjan hahmoista eräs haluaisi jatkaa elämäänsä. Mutta sitä pohtiessa Tuija Sironen jatkaa kuvataiteen tekemistä. Rakukeramiikka ja luonnonkasvien käyttäminen painotyössä kiinnostavat. Romaanin kirjoittamisen aika tulee taas, jos on tullakseen.•
Tuija Sirosen töissä näkyy tuttuja maisemia Tampereelta. Kirjassaan hän maalaa maisemia 1800-luvun Hämeenkyrön maisemista.
30