Askel taaksepäin – miksi? Teksti: Marko Vesterbacka
Kirjoitettu 3.5.2025 edellisenä päivänä ilmestyneen kirja-arvostelun johdosta, editoitu 3.9.2025
ALUKSI Punapäällikkö Hugo Salmela (1884– 1918) on jäänyt Suomen historiaan punaisten pohjoisen rintaman ylipäällikkönä. Ilman sotilaskoulutusta asemaansa noussut Salmela on kiehtova henkilö, mutta hänen jälkimaineensa on ollut todellisia saavutuksia suurempi. Tampereen puolustuksen järjestämisessä selvästi merkittävämpi punapäällikkö oli Salmelan kuoleman jälkeen johtoon noussut Verner Lehtimäki, minkä Lehtimäen veljenpojan poika, yliopistosairaalassa elämäntyönsä tehnyt tohtori Kimmo Lehtimäki osoitti jo kaksikymmentä vuotta sitten ilmestyneessä laajassa elämäkertateoksessa Verner Lehtimäki – Punapäällikkö.
Kimmo Lehtimäki on osoittanut myös, miten Salmelan ympärille alettiin rakentaa myyttiä jo vuonna 1918 ja miten se vahvistui sodan jälkeisinä vuosina. Tuolloista myytinrakennusta ohjasi erityisesti sodan voittaneen osapuolen hallitsema historiankirjoitus. Monestakin syystä siihen historiankirjoitukseen sopi korostaa Salmelan kyvykkyyttä. Salmelan poikkeuksellisella kyvykkyydellä selitettiin muun muassa sitä, miksi punainen Tampere pystyi niin pitkään puolustautumaan valtausyrityksiltä. Myyttisen Salmelan epäselvästä kuolemastakin tuli myytti. Erilaisista tiedonmuruista oli annettavissa kuo-
linsyylle erilaisia selityksiä, joista yksi nousi nopeasti hallitsevaksi ja pian alkaneessa historiankirjoituksessa vallitsevaksi. Mikä totuus kuolemasta olikaan, vallitsevaksi noussut selitys – käsikranaatin tai -kranaattien joko tahallinen tai tahaton räjäytys Tampereen teknillisellä opistolla Salmelan lähettyvillä – oli monestakin syystä varhaiselle valkoiselle historiankirjoitukselle hyödyllinen versio. Se oli myös se selitys, jonka itse kuulin, kun aloitin yliopistoopintojani samaisessa rakennuksessa vuonna 1991. ”Hugon haamu” oli Pyynikintie 2:ssa pidettyjen opiskelijabileiden symboli.
85