Skip to main content

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2025

Page 1


2025

Sisällysluettelo

Toimintakertomus

Vaasan yliopisto

Vaasan yliopisto on kansainvälinen, yritys- ja ekosysteemisuuntautunut sekä monitieteinen tutkimusyliopisto, joka keskittyy kestävään liiketoimintaan, energiaan ja yhteiskuntaan. Yhdistämme ainutlaatuisella tavalla erityisesti energiasiirtymän osaamisen, liiketoiminnan uudistamisen ja yhteiskunnallisten muutosten johtamisen. Koulutamme tulevaisuuden tekijöitä, jotka luovat oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää maailmaa. Vaasan yliopistoa kehitetään inklusiivisena ja tasavertaisena yhteisönä, joka houkuttelee lahjakkaita osaajia ja johon halutaan kuulua. Yliopisto sijaitsee modernilla, kauniilla merenrantakampuksella, joka tukee tiivistä yhteistyötä koulutus- ja tutkimustoiminnassa sekä toimii avoimena kohtaamispaikkana myös kaupunkilaisille ja yhteistyökumppaneille. Osana Pohjoismaiden suurinta energiateknologian keskittymää, yhdellä Suomen menestyneimmistä alueista, yliopisto kulkee energiamurroksen etulinjassa niin Suomessa kuin maailmalla.

Hallitus ja organisaatio

Vaasan yliopistossa oli vuoden 2025 lopussa johtosäännön mukaisesti neljä akateemista yksikköä tutkimuksen ja koulutuksen järjestämistä varten: Johtamisen yksikkö, Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö, Markkinoinnin ja viestinnän yksikkö sekä Tekniikan ja innovaatiojohtamisen yksikkö. Yliopistossa on myös kolme erillislaitosta sekä yliopistopalvelut. Erillislaitokset ovat Executive Education, kielikeskus Linginno ja Tritonia, joka toimii yhteisenä tiedekirjastona Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab:n (VAMK) ja Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademin (Novia) kanssa. Yliopistopalvelut tuottavat akateemisille yksiköille, laitoksille ja muille yksiköille niiden tarvitsemia palveluita. Lisäksi yliopistossa on neljä tutkimusalustaa monitieteisen ilmiölähtöisen tutkimuksen kehittämiseksi ja organisoimiseksi. Vaasa Energy Business Innovation Centre VEBIC pyrkii vastaamaan energiantuotannon, energialiiketoiminnan ja kestävän yhteiskunnallisen kehityksen globaaleihin tarpeisiin. Digital Economy tutkii uusien teknologioiden mahdollistamia innovaatioita ja niiden vaikutuksia yksilöihin, organisaatioihin, teollisuuteen ja koko yhteiskuntaan eri tieteiden näkökulmasta. Innovation and Entrepreneurship InnoLab tutkii avoimia innovaatioita, käyttäjäinnovaatioita, julkisen sektorin uudistamista ja yrittäjyyttä. Resilienssi-alustan teemat liittyvät kokonaisturvallisuuteen, taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen resilienssiin sekä varautumiseen ja teknologiaan.

Yliopistokollegio 1.1.2022–31.12.2025

15 jäsentä ja henkilökohtaiset varajäsenet

Puheenjohtaja Sami Vähämaa, professori Varapuheenjohtaja Kaisu Piirainen, päällikkö

Hallitus 1.1.2022–31.12.2025

Mari Kiviniemi, puheenjohtaja

Juha Kytölä, varapuheenjohtaja, teknologiajohtaja, Wärtsilä Oyj

Abp

Mervi Airaksinen, toimitusjohtaja, Microsoft Oy

Timo Aukia, toimitusjohtaja, Jaakko Aukia Oy

Marko Kohtamäki, professori, Vaasan yliopisto

Susanna Kultalahti, vanhempi yliopistonlehtori, Vaasan yliopisto

Timo Rothovius, professori, Vaasan yliopisto

Elmo Paloniemi, opiskelija, Vaasan yliopisto (kausi 1.1.2024–31.12.2025)

Tommi Sottinen, professori, Vaasan yliopisto

Markku Stenborg, toimitusjohtaja, CEA Oy

Marja Vettenranta, koulutusvastaava, Vaasan yliopisto

Rehtorit

rehtori Minna Martikainen

vararehtori Mika Grundström vararehtori Martin Meyer vararehtori Tanja Risikko

Tilintarkastajat

Ryhmittymä BDO Audiator Oy & BDO Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Andreas Holmgård ja JHT-tilintarkastajana Minna Havia-Niemi

Olennaiset tapahtumat

tilikaudella

Vuosi 2025 oli Vaasan yliopistolle kasvun, yhteistyön ja kansainvälisen vaikuttavuuden vuosi. Tutkintomäärät kasvoivat, tutkimustoiminta vahvistui ja yliopisto edisti strategiansa mukaisesti kestävään liiketoimintaan, energiaan ja yhteiskuntaan liittyvää tutkimusta sekä koulutusta. Samalla yliopisto vahvisti näkyvyyttään ja asemaansa kansainvälisessä tiedeyhteisössä ja osana Pohjoismaiden merkittävintä energiateknologian ekosysteemiä.

Vaasan yliopisto sai merkittävää kansainvälistä tunnustusta. Times Higher Educationin World University Rankingissa yliopisto säilytti asemansa maailman 500 parhaan yliopiston joukossa ja menestyi vertailussa erityisesti tutkimuksen laadussa ja kansainvälisyydessä. Shanghai Rankingin Global Ranking of Academic Subjects -vertailussa Vaasan yliopisto sijoittui kolmatta vuotta peräkkäin maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon liiketaloustieteessä. Vuoden 2025 vertailussa yliopisto oli maailmanlaajuisesti sijalla 43 ja Suomessa toisena. QS Sustainability -rankingissa yliopisto paransi sijoitustaan merkittävästi. Vuotta leimasi myös poikkeuksellinen kansainvälinen tunnustus yliopiston vaikuttavuudelle: Vaasan yliopisto sai ensimmäisenä suomalaisena ja pohjoismaisena korkeakouluna Business School Impact System (BSIS) -vaikuttavuustunnustuksen, joka nostaa esiin yliopiston taloudellisen, yhteiskunnallisen ja alueellisen vaikutuksen.

Vaasan yliopisto sijoittui jälleen kärkeen suomalaisten yliopistojen kuntotestissä ja on vertailun perusteella Suomen tehokkain yliopisto. Yliopisto menestyi erityisesti julkaisumäärien kasvussa sekä kansainvälisen henkilöstön ja hakijoiden lisääntymisessä. Myös ulkopuolinen tutkimusrahoitus ja uusien perustutkinto-opiskelijoiden määrä ovat kasvaneet suhteellisesti eniten Vaasan yliopistossa. Valmistuneiden työllistyminen on pysynyt erinomaisella tasolla, ja kustannukset opiskelijaa ja opintopistettä kohden ovat vertailun pienimmät kaikista suomalaisista yliopistoista.

Vuonna 2025 Vaasan yliopistosta valmistui noin 1500 kandidaattia, maisteria, diplomi-insinööriä ja tohtoria. Tutkintomäärien kasvu vahvistaa yliopiston roolia osaajien kouluttajana ja tukee osaamistarpeita alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Suomen tuleva kasvu rakentuu korkealle osaamiselle, tutkimukselle ja innovaatioille, ja yliopisto edistää osaltaan kansallisia tavoitteita korkeakoulutettujen osuuden kasvattamisesta sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistamisesta. Maisteritutkintojen määrän perusteella Vaasan yliopisto oli myös vuosina 2024 ja 2025 Suomen suurin kauppatieteiden kouluttaja.

Vaasan yliopiston tutkimustoiminta vahvistui vuoden aikana. Tieteellisten julkaisujen määrä kasvoi ja erityisesti korkeimpien Julkaisufoorumiluokkien julkaisujen osuus lisääntyi. Myös ulkopuolinen tutkimusrahoitus kasvoi ja kilpailtu tutkimusrahoitus vahvistui. Vuoden aikana käynnistyi useita merkittäviä tutkimusavauksia. Vaasan yliopistossa aloitti uusi monitieteinen Resilienssi-tutkimusalusta, joka keskittyy taloudellisen ja yhteiskunnallisen resilienssin sekä varautumisen tutkimukseen. Samalla valmisteltiin uutta Varautuminen ja resilienssi – Preparedness and Resilience -maisteriohjelmaa. Muut valmistelussa olleet maisteriohjelmat olivat Artificial Intelligence for Accounting and Finance sekä Artificial Intelligence and Analytics.

Vaasan yliopiston tutkimukselle oli tilausta: energiamurros, geopoliittinen epävarmuus ja talouden rakennemuutos korostavat tutkimukseen perustuvan tiedon merkitystä päätöksenteossa.

Vuoden aikana yliopisto sai rahoitusta useisiin tutkimushankkeisiin. Vaasan yliopisto on esimerkiksi mukana hankkeissa, joissa kehitetään kiertotalouden ratkaisuja, tekoälyn hyödyntämistä tuotekehityksessä, kyberturvallisuutta langattomissa verkoissa sekä rakennusten hyödyntämistä energialähteinä. Suomen Akatemialta saatiin rahoitusta esimerkiksi ihmiskeskeisen tekoälyn tutkimukseen, tekoälyn ja aineettoman pääoman yhdistämiseen kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi, kestävän avaruustalouden tiekartalle sekä verkkokaupan petollisten käytäntöjen tutkimukseen. Energia-alan tutkimusta vahvistaa myös iHAPC-hanke, jossa tutkitaan vety-argon -seosten hyödyntämistä vähäpäästöisessä energiantuotannossa.

Vuoden aikana Vaasan yliopisto sai myös lahjoituksia tutkimuksen kehittämiseen. Tekoäly-yrittäjä Peter Sarlin teki merkittävän lahjoituksen suomalaisen tekoälytutkimuksen vahvistamiseksi. Lisäksi Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö lahjoitti 120 000 euroa vety- ja akkuteknologiatutkimuksen sekä energiatutkimuksen tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen.

Vaasan yliopisto toimii aktiivisesti osana Vaasan energiaklusteria. Yliopiston ja klusterin toimijoiden yhteinen Energy Transiti-on Valley -aloite vahvistaa yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa uudella tutkimusinfrastruktuurilla ja mittavalla tohtoreiden lisäkoulutuksella.

Vuonna 2025 yliopisto kehitti merkittävästi tutkimusinfrastruktuurejaan. Vaasan yliopisto rakentaa yhdessä Wärtsilän, VTT:n ja Oulun yliopiston kanssa yhteistä tutkimuslaboratoriota tulevaisuuden vähäpäästöisten energiaratkaisujen tutkimukseen. Lisäksi Vaasan yliopisto ja AGCO Power käynnistivät moottoriteknologian tutkimus- ja osaamiskeskuksen kehittämisen. Vuoden aikana Technobothnia-tutkimuskeskukseen valmistui datakeskusten energiatehokkuuteen keskittyvä WSTAR-tutkimusympäristö, ja lisäksi saatiin rahoitusta HUMAIN-tutkimusinfrastruktuuriin, joka tukee ihmiskeskeisen tekoälyn tutki-musta ja digitaalisten teknologioiden hyödyntämistä.

Vaasan yliopiston tilinpäätös 2025

Vaasan yliopiston CoDoc-tohtorikoulutusmalli on keskeinen osa yliopiston tutkimus- ja innovaatiotoimintaa. Mallissa tohtoriopinnot kytkeytyvät tiiviisti yritysten ja tutkimusekosysteemien tarpeisiin, ja tutkimusaiheet syntyvät usein yhteistyössä teollisuuden kanssa. Vuonna 2025 CoDoc-yhteistyö laajeni yhteistyössä sekä Wärtsilän että Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa.

Yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstön määrä kasvoi viime vuonna runsaaseen viiteensataan henkeen. Kansainvälisen henkilöstön osuus tästä joukosta nousi noin 36 prosentista lähes 40 prosenttiin, mikä vahvistaa yliopistoa kansainvälisenä tutkimusympäristönä ja lisää verkostoja.

Kesällä 2025 Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu muodostivat uuden korkeakoulukonsernin. Yliopisto vahvisti omistustaan 70 prosenttiin Vaasan ammattikorkeakoulussa, mikä luo aiempaa vahvemman perustan koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan kehittämiselle. Konsernirakenne mahdollistaa tiiviimmän yhteistyön tutkimus- ja innovaatioympäristöissä sekä sujuvammat opintopolut ammattikorkeakoulusta yliopiston tohtorikoulutukseen.

Korkeakoulujen yhteistyöllä on pitkät juuret. Tekniikan alan opetuksessa on jo pitkään tehty tiivistä yhteistyötä, ja yhteinen Technobothnia-laboratoriokokonaisuus tarjoaa käyttöön 25 erilaista laboratoriota. Myös Tiedekirjasto Tritonia toimii yhteisenä palveluna alueen korkeakouluille.

Vaasan yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen lisääntyminen näkyi esimerkiksi aktiivisena osallistumisena kansalliseen ja kansainväliseen keskusteluun. Brysseliin perustettiin oma toimisto,

ja siellä järjestettiin vuoden aikana kaksi merkittävää tapahtumaa. Tilaisuudet kokosivat yhteen eurooppalaisia päättäjiä, yritysjohtajia ja tutkijoita keskustelemaan energiasiirtymän ja taloudellisen resilienssin tulevaisuudesta. Vaasan yliopisto toimii aktiivisesti myös eurooppalaisessa EUNICE-korkeakouluverkostossa, joka kehittää tutkimusyhteistyötä ja monitieteistä koulutustarjontaa vastaamaan kansainvälisiin haasteisiin.

Vuosi 2025 oli myös juhlan aikaa. Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Investorin hallituksen puheenjohtaja Jacob Wallenberg vierailivat Vaasan yliopistossa keväällä vastaanottamassa kunniatohtorin arvon merkit – hatun, miekan ja diplomin. Heidät oli promovoitu kunniatohtoreiksi syksyn 2024 promootiossa. Presidentti Stubb piti vierailunsa yhteydessä luennon maailmanpolitiikan muutoksesta ja kansainvälisen järjestyksen murroksesta. Jacob Wallenberg puolestaan korosti puheessaan tutkimuksen ja innovaatioiden merkitystä talouskasvulle sekä yliopistojen ja yritysten tiiviin yhteistyön roolia Pohjoismaiden ja Euroopan kilpailukyvyn vahvistamisessa.

Vuosi 2025 vahvisti Vaasan yliopiston asemaa kasvavana ja kansainvälisesti vaikuttavana tutkimusyliopistona. Tutkimuksen, koulutuksen ja yritysyhteistyön vahva yhteys luo osaamista ja innovaatioita, jotka tukevat kestävää kasvua ja yhteiskunnan uudistumista. Vuosi 2025 oli myös opetus - ja kulttuuriministeriön ja Vaasan yliopiston välisen sopimuskauden 2025–2028 ensimmäinen vuosi. Etenimme sopimustavoitteidemme mukaisesti hyvin niin tutkintomäärien kuin keskeisten strategisten strategiset tavoitteiden osalta tutkimuksen ja koulutuksen kehittämisessä ja tuloksellisuudessa sekä keskeisten seurantaindikaattoreiden näkökulmasta:

Valmistuneiden ulkomaisten opiskelijoiden Suomeen työllistyminen, % (*)

Tavoiteajassa valmistuneiden osuus tutkinnon suorittaneista kandi / maisteri, %

Yritysyhteistyössä tohtorin tutkintoa suorittavien opiskelijoiden määrä (kokonaismäärän sisältämä CoDoc -mallissa opiskelevien tohtoriopiskelijoiden määrä)

(*) Tietojen raportointiin sisältyy kahden vuoden viive. Esimerkiksi vuoden 2025 luku kuvaa todellisuudessa vuonna 2022 valmistu-neiden tilannetta vuosi valmistumisen jälkeen.

Taulukko 1. Seurantaindikaattorit 2025–2028

Koulutus

Vaasan yliopisto kasvatti tutkintomääriään merkittävästi vuonna 2025. Ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 883 opiskelijaa (kasvua 24 prosenttia), mikä oli yliopiston ennätys. Tekniikan ylemmät korkeakoulututkinnot kasvoivat 46 prosenttia. Kauppatieteiden maistereita valmistui edelleen eniten Suomessa. Alempia korkeakoulututkintoja suoritettiin 554 (kasvua 5 prosenttia). Tohtorin tutkinnon suoritti 27 jatko-opiskelijaa. Opiskelijamäärä kasvoi 10 prosenttia, ja ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä nousi 13 prosenttiin (kasvua 27 prosenttia). Taulukossa 2 esitetään koulutuksen määrällisten tavoitteiden toteuma vuosina 2023–2025 verrattuna opetus- ja kulttuuriministeriön ja Vaasan yliopiston välisen sopimuksen 2025–2028 vuositavoitteisiin.

Taulukko 2. Koulutukseen liittyvien määrällisten tavoitteiden toteuma

Yliopiston vetovoima näkyi vuoden 2025 opiskelijavalinnoissa, ja kevään toinen yhteishaku houkutteli ennätysmäärän hakijoita Vaasan yliopistoon: Suomenkielisiin maisteriohjelmiin tuli yhteensä 2 678 hakemusta (kasvua 29,1 prosenttia) ja suomenkielisiin kandidaattiohjelmiin tuli yhteensä 8 005 hakemusta (kasvua 9,6 prosenttia). Kandidaattiohjelmissa toteutettiin laaja valtakunnallinen valintakoeuudistus, jossa Vaasan yliopisto otti käyttöön kolme yhdeksästä sähköisestä kokeesta. Kansainvälisissä maisteriohjelmissa käyttöön

otettu valtakunnallinen hakemusmaksu EU/ETA-alueen ulkopuolisille hakijoille laski suunnitellusti kansainvälisten hakijoiden isoa määrää, mutta hakemusten laatu oli korkea. Kansainvälisten maisteriohjelmien hakemuksia tuli yhteensä 8892 jatkuvassa haussa ja yhteishaussa. Keväällä 2025 järjestettiin ensimmäinen haku kansainväliseen kauppatieteen kandidaattiohjelmaan, jossa aloitti pilottivuonna lähes 30 uutta opiskelijaa.

Toteuma

Koulutusohjelmissa kehitettiin kurssitarjontaa, kieliopintoja, opintojen etenemistä sekä kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyvää osaamista. Opinnäytetyöprosessia uudistettiin, ja mahdollistettiin opinnäytetyön tekeminen parityönä. Yliopisto painotti edelleen opetuksen vahvuutena lähiopetusta, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutteista oppimista korostavaa opiskelukokemusta. Lähiopetuksen rinnalle kehitettiin digitaalista materiaalia sekä Opin.fi-alustalle ja kansainväliseen yhteistyöhön tuotettiin laadukkaita digitaalisuuteen perustuvia opintojaksoja. Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun uudessa konsortiossa suunniteltiin koulutusyhteistyön malleja. Yliopistoon perustettiin Teaching and Learning Innovation Centre tukemaan pedagogiikan, laadukkaan opetuksen ja digitaalisten oppimisratkaisujen kehittämistä. Opettajille tarjottiin digipedagogista tukea ja koulutusta. Yliopisto osallistui Digivisio 2030 -hankkeeseen ja otti käyttöön valtakunnallisen Opin.fi-pal velun, josta löytyy yliopiston jatkuvan oppimisen opintotarjonta.

Yliopisto vahvisti kansainvälisyyttään koulutuksen alueella monin tavoin. Ensimmäinen kansainvälinen kandidaattiohjelma (Bachelor of Business Administration) käynnistyi. Yliopisto solmi hallintieteiden ensimmäisen Double Degree -sopimuksen, neuvotteli sopimuksia tekniikkaan ja solmi uusia sopimuksia kauppatieteisiin. Laskentatoimen ja tilintarkastuksen sekä taloustieteen ohjelmat suunniteltiin kahden tutkintokielen ohjelmiksi, myös englanniksi järjestettäviksi. Kolmen uuden kansainvälisen ohjelman suunnittelu käynnistyi (Preparedness and Resilience; Artificial Intelligence for Accounting and Finance; Artificial Intelligence and Analytics). Kansainvälisten opiskelijoiden työelämäintegraatiota vahvistettiin yliopiston Talent Hub -toimin mm. kehittämällä yliopistotasoista yritysyhteistyössä toteutettavaa mentorointiohjelmaa kaikille kansainvälisten koulutusohjelmien opiskelijoille ja edistämällä opintoihin sisältyvää työelämäyhteistyötä. EUNICE-verkostoyliopisto, jossa yliopisto on mukana, tarjosi opintoja ja edisti yhteistutkinto-ohjelmien ja edistyksellisten digikurssien toteuttamista. Supporting Immigrants in Higher Education -toiminta tarjosi ohjausta korkeakoulukelpoisille kansainvälisille osaajille, ja Vaasa Spouse Programme -toiminta tuki kansainvälisten puolisoiden yhteisöllisyyttä ja työllistymistä.

Uusien opiskelijoiden integraatiota Vaasan yliopistoyhteisöön vahvistettiin ennakkowebinaareilla, verkkomateriaaleilla sekä teema- ja pop up -tapahtumilla. Kansainvälisten opiskelijoiden integroitumiseksi opiskelijoille tuotettiin laaja ennakkomateriaali ja pilotoitiin vuorovaikutteista mobiilisovellusta. Opiskelijahyvinvointia tuettiin kehittämällä tauko- ja aistiystävällisiä tiloja, edistämällä opiskelupäivän aikaista aktivointia sekä jatkamalla toiminnallisen pedagogiikan tukemista. Opiskelijoiden työllistymistä edistettiin harjoittelu- ja työpaikkojen löytymistä tukevilla uraohjauksella, harjoittelutuella, pienkursseilla ja tapaamisilla, uudella AI-pohjaisella CV-työkalulla ja laajalla vaasalaisella rekrytointitapahtumalla. Yritysyhteistyötä tiivistettiin merkittävästi alumnien ja yritysten kanssa järjestettävillä mentorointiohjelmilla (Career Impact, Flipped Mentorship).

Yliopisto vahvisti alumnitoimintaa ja päivitti alumnistrategian. Alumnitapahtumat järjestettiin Vaasassa, Helsingissä ja Lontoossa. Uusilla työkaluilla tehostettiin alumnien tavoittamista ja työllistymisen ja sijoittumisen seurantaa, ja alumneiksi liittyneiden määrä kasvoikin 37 %.

Tutkimus

Vaasan yliopiston tutkimuksen tuloksellisuutta vuonna 2025 tarkastellaan julkaisumäärien kehityksen, julkaisujen laadun ja ulkoisen kilpaillun tutkimusrahoituksen kehityksen perusteella. Taulukossa 3 on esitetty julkaisuihin liittyvät keskeiset tulokset.

Tieteellinen julkaisutoiminta on kehittynyt strategiassa määriteltyyn suuntaan. Julkaisujen kokonaismäärä jatkoi kasvuaan ja ylitti ensimmäistä kertaa 800 julkaisun rajan. Julkaisufoorumiluokituksen (JUFO) tason kaksi ja kolme laatuluokan lehdissä ja kustantajilla on julkaistu selkeästi enemmän kuin vuonna 2024.

Tohtorin tutkintoja suoritettiin 27 kappaletta. Tohtoriopintoihin hyväksyttiin 132 opiskelijaa, joista 31 jatkuvan haun kautta. Tohtoriopintoihin hakeneiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta, vuonna 2025 hakemuksia jätettiin 450 kappaletta (2024: 347).

Tohtoriopiskelijan kahden yliopiston välisenä yhteistyönä toteutettavaa väitöskirjatyötä koskevia cotutelle-sopimuksia allekirjoitettiin 5 kappaletta.

CoDoc ohjelmassa toimivien tohtorikoulutettavien määrä on kehittynyt suotuisasti ja CoDoc rahoitettu paikkamäärä on tavoitteen mukainen. Yliopiston CoDoc-mallin mukaisesti tohtoritutkintoa suorittaa kaksi henkilöä. Vuoden 2025 aikana käytiin myös Codoc-mallin rahoitusneuvotteluja yritysten kanssa, ja neuvottelujen perusteella rahoitus käynnistyy vuonna 2026 ainakin 2–3 uuden tohtorikoulutettavan osalta.

Julkaisut (kpl) 2023–2025

Taulukko 3. Julkaisufoorumiluokittelun (JUFO) julkaisut

Vuonna 2025 jatkettiin käytäntöä, jossa maisteriopintojen loppuvaiheen opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus hakea 2–6 kuukauden tutkijaharjoittelijan tehtävään tutustuakseen tohtoriopintoihin ja valmistautuakseen niihin.

Vuonna 2025 tutkimusrahoitusta haettiin lähes 87,4 miljoonalla eurolla (2024: 44,0 MEUR). Yhteensä tutkimushankehakemuksia yliopistolta lähetettiin 202 hankehakemusta (2024: 124). Yliopistossa käynnistettiin lähes 80 uutta hanketta (2024: lähes 70). Kokonaisuudessaan vuonna 2025 kilpailtua tutkimusrahoitusta käytettiin 6 852 805 euroa. Kasvua vuodesta 2024 on 8,4 prosenttia. Kolmen vuoden keskiarvo on 6 318 587 euroa.

TKI-infrastruktuurien osalta yliopisto jatkoi vuonna 2024 perustetun Vaasan yliopiston, Oulun yliopiston, Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ja Wärtsilä Finland Oy:n yhteisen energialaboratorion toiminnan kehittämistä. Laboratorio on yhteiskäyttöinen TKI-infrastruktuuri, joka toimii Vaasan yliopiston tiloissa.

Ulkopuolinen tutkimusrahoitus 2023 2024 2025

Muu kilpailtu rahoitus 4

Ulkomainen kilpailtu rahoitus 1

Muu ulkopuolinen tutkimusrahoitus

535 4 710 989 5 701 696

Taulukko 4. Tutkimusrahoituksen käyttö

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Vaasan yliopisto vahvisti vuonna 2025 yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Vuosi oli kasvun vuosi: tutkintomäärät kasvoivat ja samalla myös tieteellinen toiminta, vaikuttavuus ja näkyvyys vahvistuivat. Yliopisto toimii strategiansa mukaisesti kestävään liiketoimintaan, energiaan ja yhteiskuntaan suuntautuneena tutkimusyliopistona, jonka vaikuttavuus rakentuu tiiviissä yhteistyössä yritysten, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, julkisen sektorin ja muiden sidosryhmien kanssa.

Vuonna 2025 Vaasan yliopisto sai ensimmäisenä suomalaisena ja pohjoismaisena korkeakouluna kansainvälisen Business School Impact System (BSIS) -vaikuttavuustunnustuksen. Arvioinnin mukaan

yliopiston kokonaisvaikutus alueen talouteen on 254 miljoonaa euroa, ja yliopistolla on keskeinen rooli Pohjoismaiden suurimman energiateknologiaklusterin, EnergyVaasan, osaamispohjan vahvistamisessa. Yliopisto paransi myös sijoitustaan Times Higher Education Impact Rankings -vertailussa ja sijoittui kolmen YK:n kestävän kehityksen tavoitteen osalta maailman 300 parhaan yliopiston joukkoon.

Vaasan yliopisto toimii tiiviissä yhteistyössä Vaasan energiateknologian ekosysteemin kanssa ja kehittää yhdessä yritysten ja julkisten toimijoiden kanssa Energy Transition Valley -aloitetta vahvistaakseen energiasiirtymän tutkimus- ja innovaatioekosysteemiä sekä houkutellakseen alueelle kansainvälistä osaamista ja investointeja. Osana tätä Vaasan yliopisto, Oulun yliopisto, VTT ja Wärtsilä rakentavat Vaasan yliopiston EnergyLabiin yhteistä tutkimusinfrastruktuuria tulevaisuuden vähäpäästöisten energiaratkaisujen kehittämiseksi.

Yliopiston strateginen yhteistyö keskeisten yrityskumppaneiden kanssa jatkui tiiviinä. Kumppanuuksia vahvistettiin muun muassa Wärtsilän, ABB:n ja Microsoftin kanssa, ja uusia strategisia kumppanuuksia solmittiin Danfoss Drivesin ja Hitachi Energyn kanssa.

Yritysyhteistyö on keskeinen osa myös tohtorikoulutusta: CoDocmalli yhdistää väitöskirjatutkimuksen yritysten tutkimustarpeisiin. Vuonna 2025 mallia laajennettiin yhteistyöhön Wärtsilän sekä Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa.

Viime vuonna käynnistyi Vaasan yliopiston uusi Resilienssi-tutkimusalusta, joka vahvistaa taloudellisen ja yhteiskunnallisen resilienssin sekä varautumisen tutkimusta. Lisäksi valmisteltiin Varautuminen ja resilienssi – Preparedness and Resilience -maisteriohjelmaa. Yliopiston tutkimusalustat kokoavat yhteen tutkijoita, yrityksiä ja muita sidosryhmiä kehittämään ratkaisuja energiasiirtymään, digitaaliseen talouteen ja liiketoiminnan uudistumiseen.

Vuonna 2025 kerrottiin myös Vaasan yliopistoon tulevasta The Finnish Investment Institute -keskuksesta, jonka tavoitteena on parantaa Suomen investointiympäristöä kokoamalla yhteen yrityksiä, julkisen sektorin toimijoita, sijoittajia, tutkijoita ja päätöksentekijöitä.

Yliopisto osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun kotimaassa ja kansainvälisesti. Brysselissä sijaitsevan edunvalvontatoimiston kautta vahvistettiin vuoropuhelua Euroopan tutkimus- ja innovaatiopolitiikasta. Viime vuonna yliopisto järjesti Brysselissä kaksi laajaa tapahtumaa, joissa käsiteltiin energiasiirtymää, taloudellista resilienssiä ja Euroopan strategista kilpailukykyä. Yliopisto oli näkyvästi mukana Vaasan EnergyWeekillä, Porin SuomiAreenassa ja Wasa Future Festivalilla sekä järjesti Visioista vaikuttavuuteen -päättäjäseminaarisarjan. Marraskuussa Vaasan korkeakoulut järjestivät yhdessä Vaasan tiedekarnevaalit, jotka toivat tieteen ja tutkijat vuoropuheluun kaupunkilaisten ja päättäjien kanssa.

Vuonna 2025 Vaasan yliopiston näkyvyys verkkomediassa ja näköislehdissä kasvoi yli 20 prosenttia ja LinkedIn-seuraajien määrä 14 prosenttia. Toimituksellisessa mediassa yliopisto profiloitui erityisesti tutkimukseen perustuvan asiantuntijuuden kautta, ja esillä olleita teemoja olivat muun muassa yhteiskunnalliset muutokset ja resilienssi, liiketoiminnan uudistuminen ja vastuullisuus sekä kestävä energia ja energiasiirtymä. Yliopistomme asiantuntijat osallistuvat myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon antamalla lausuntoja eduskunnalle, toimimalla asiantuntijoina erilaisissa valmistelu- ja työryhmissä sekä tuomalla tutkimukseen perustuvaa näkemystä yritysten ja järjestöjen hallituksiin. Vuoden 2025 Luottamus & maine -tutkimuksessa Vaasan yliopiston kokonaismaine pysyi hyvällä tasolla.

Alumniyhteistyötä vahvistettiin uudistetulla alumnistrategialla, jonka tavoitteena on lisätä aktiivisten alumnien määrää. Vuoden alumniksi valittiin DNA Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen. Yliopisto tukee opiskelijoiden yrittäjyyttä Startup Factoryn kautta, joka kokoaa yhteen opiskelijoita, mentoreita ja kumppaneita kehittämään uusia liikeideoita. Vuonna 2025 Startup Factorya kehitettiin alueelliseksi yrittäjyyden hubiksi, joka kokoaa yhteen yrittäjyyttä tukevia toimintoja, palveluja ja kumppaneita.

Yhteyksiä työelämään vahvistetaan myös työelämäprofessorien kautta. Vuonna 2025 Vaasan yliopiston työelämäprofessoreina aloittivat Hanna Smith, Sampo Ruoppila, Pekka Tiitinen ja Helena Haapio, jotka tuovat opetukseen ja tutkimukseen asiantuntemusta muun muassa turvallisuuspolitiikasta, kaupunkikehityksestä, energia-alasta ja sopimusjuridiikasta

Kesällä syntynyt Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostama konsernirakenne vahvistaa Vaasan asemaa kansallisessa korkeakoulukentässä ja luo uusia mahdollisuuksia tutkimuksen ja osaajapolkujen kehittämiseen. Yliopisto toimii Vaasan lisäksi Kokkolan ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa sekä Porissa ja Helsingissä, mikä vahvistaa koulutuksen alueellista vaikuttavuutta.

Opetuksessa yhteistyö elinkeinoelämän kanssa on tiivistä. Talent Hub -toiminta tuo opiskelijat yhteistyöhön yritysten kanssa jo opintojen alusta lähtien, ja opiskelijoille tarjotaan ohjausta, mentorointia ja urapalveluita. Vaikka tutkintomäärät ovat kasvaneet, niin valmistuneiden työllistyminen on säilynyt hyvällä tasolla huolimatta talouden suhdanteesta. Yliopisto vahvisti vuonna 2025 myös kansainvälisiä koulutusverkostoja ja opiskelijoiden työelämävalmiuksia EUNICE-yhteistyössä.

Henkilöstö

Vaasan yliopiston henkilöstömäärä vuoden 2025 lopussa oli 715 henkilöä. Akateemisissa yksiköissä ja tutkimusalustoilla työskenteli 70 prosenttia, tukitoiminnoissa 22 prosenttia ja erillislaitoksissa 8 prosenttia henkilöstöstä. Henkilötyövuodet kasvoivat 612,5 henkilötyövuoteen, josta opetus- ja tutkimushenkilöstön osuus oli 67 prosenttia (ml. tuntiopetus sekä opetuksen ja tutkimuksen avustava henkilökunta). Työsuhteisen kansainvälisen henkilöstön osuus opetus- ja tutkimushenkilöstöstä oli lähes 40 prosenttia. Kansainvälinen henkilöstö koostui 51 eri kansallisuudesta. Tarkemmat henkilöstötiedot ja analyysit esitetään erikseen julkaistavassa henkilöstöraportissa.

* Henkilöstön lukumäärä tilikauden lopussa ** Mukana opetuksen ja tutkimuksen apuhenkilökunta

Henkilöstörakenne (htv)

5. Henkilöstömäärät

Taulukko
2021–2025

Työyhteisön hyvinvointi

Vuonna 2025 Vaasan yliopistossa toteutettiin kaksi henkilöstön hyvinvointia kartoittavaa kyselyä: kevään Pulssikysely ja syksyn laaja työhyvinvointikysely. Yliopisto haluaa seurata henkilöstön työhyvinvoinnin kehitystä pitkäjänteisesti, ja yksiköt ovat hyödyntäneet kyselyiden tuloksia laatiessaan omia työhyvinvointiohjelmiaan yhteistyössä henkilöstön kanssa.

Vaasan yliopiston oma Pulssikysely täydensi laajaa työhyvinvointikyselyä ja tarjosi ajantasaisen kuvan henkilöstön hyvinvoinnista, monipaikkatyön sujuvuudesta ja työarjesta. Laaja työhyvinvointikysely järjestetään Suomen yliopistoissa kahden vuoden välein, ja vuonna 2025 Vaasan yliopiston vastausprosentti nousi ennätykselliseen 87 prosenttiin. Se on korkein kaikista suomalaisista yliopistoista ja osoitus kyselyn merkityksellisyydestä. Tulokset olivat tasaisen myönteisiä: useilla keskeisillä osa-alueilla nähtiin hyvää tai erittäin hyvää kehitystä. Kokonaisindeksi pysyi lähellä kahden vuoden takaista, vaikka toimintaympäristö on ollut muutoksessa.

Loppuvuonna 2025 Vaasan yliopisto julkaisi uuden HR-strategian, Employee Experience -ohjelman, joka on yksi yliopiston strategisista kehittämisohjelmista. Ohjelma perustuu työntekijäkokemukseen, ja sitä on valmisteltu laajasti henkilöstöä kuullen. Työ käynnistyi elokuussa johtoryhmässä, ja etenemisestä on raportoitu yliopiston hallitukselle. Ohjelmaa päivitetään strategiatyön yhteydessä aina tarpeen mukaan.

Kehittämisohjelman tavoitteena on rakentaa tukea, osallisuutta ja inspiroivaa työympäristöä korostava kulttuuri, jossa ihmiset voivat menestyä ja kehittyä. Ohjelma määrittää kolme strategista painopistettä: yhdessä menestyminen (hyvinvointi, yhteistyö ja arvostus), strateginen kasvu ihmisten kautta (rekrytointi, osaamisen kehittäminen ja uramallit) sekä reilu ja kilpailukykyinen palkkaus (läpinäkyvä ja kannustava kokonaisuus). Lisäksi ohjelma painottaa palvelussuhteiden ja palkitsemisen kehittämistä, mukaan lukien siirtymiä määräaikaisista pysyvämpiin työsuhteisiin.

Vaasan yliopisto julkaisi alkuvuonna 2025 uudet monipaikkatyöskentelyn ohjeet, tarjoten henkilöstölle mahdollisuuden joustavaan ja monipaikkaiseen työskentelyyn.

Yliopisto vahvisti vuoden aikana henkilöstön yhteisöllisyyttä järjestämällä erilaisia yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia, kuten ystävänpäiväkahvit, lapsi mukaan töihin -päivän ja jouluisen aamupalan. Lisäksi VAMKin kanssa toteutettiin elokuun Back to Campus -tapahtuma ja yhteiset pikkujoulut. Vuonna 2025 otettiin käyttöön uusi tapa huomioida henkilöstöä merkkipäivinä, kun 50 ja 60 vuotta täyttävät työntekijät kutsuttiin esihenkilöidensä kanssa syntymäpäiväkahveille. Sisäisen viestinnän kehittämiseksi järjestettiin Ajankohtaista henkilöstölle -tilaisuuksia kuuden viikon välein. Virkistystoimikunta järjesti muun muassa kulissikierroksen teatteriin, elokuvaillan ja kukkasidontakurssin. Osana yliopiston henkilöstön työhyvinvoinnin systemaattista edistämistä olivat myös Smartum liikunta- ja kulttuurietu, jonka

Vaasan yliopiston tilinpäätös

määrää nostettiin vuoden aikana, liikuntapalvelut ja liikuntatarran edut sekä vuosittainen hyvinvointiviikko.

Vuoden aikana Vaasan yliopisto järjesti henkilöstölleen monipuolisia koulutuksia, kuten perehdyttämisohjelmia uusille työntekijöille, turvallisuuskävelyjä, Research Cafe -tilaisuuksia tutkijoille sekä tekoälykoulutusta. Esihenkilöitä tuettiin muun muassa etä- ja hybridityön valmennuksilla sekä varhaisen tuen mallin koulutuksella. Lisäksi koko henkilökunnalle järjestettiin koulutus epäasiallisen käytöksen ehkäisyyn liittyen. Kansainvälisten työntekijöiden perehdyttämistä vahvistettiin Working and Living in Finland -tilaisuuksilla, ja uutena käynnistettiin yliopistojen yhteinen englanninkielinen koulutus Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin integroitumisesta.

Sijoitustoiminta

Yliopiston sijoitusvarallisuus on sijoitettu yliopiston hallituksen hyväksymän sijoituspolitiikan mukaisesti. Yliopistolla on hallituksen nimittämä sijoitustoimikunta, johon vuonna 2025 kuuluivat seuraavat jäsenet: Timo Rothovius (pj) ja Tiina Helenius sekä Karita Meling. Sijoitustoimikunnan sihteerinä toimii talousjohtaja.

Sijoitustoiminnalla on olennainen vaikutus yliopiston tuloksen muodostumiseen. Realisoituneet nettotuotot vuonna 2025 olivat 772 041,15 euroa ja realisoitumattomat käyvän arvon muutokset 4 723 667,36 euroa. Sijoitukset on arvostettu käypään arvoon, ja käyvän arvon muutokset kirjataan tuloslaskelmaan kansainväliset tilinpäätösstandardit huomioiden. Tarkemmat tiedot käypään arvoon arvostamisesta ilmenevät tilinpäätöksen liitetiedoista.

Vaasan yliopiston sijoitusvarallisuuden hoitoa ohjaa yliopiston hallituksen vahvistama sijoituspolitiikka. Sijoituspolitiikalla ohjataan sijoitustoimikunnan työtä sekä määritellään sijoitustoiminnan keskeisten toimijoiden vastuu- ja valtasuhteet. Yliopiston hallitus vahvistaa sijoitustoimikunnan esittämän strategisen tavoiteallokaation ja allokaatiolimiitit vuosittain.

Markkinavuosi 2025 päättyi varovaisiin tunnelmiin, vaikka koko vuoden kehitys oli lopulta myönteinen. Alkuvuotta leimasivat kauppapoliittiset jännitteet ja Yhdysvaltojen tullikorotusten aiheuttama epävarmuus, mutta loppuvuotta kohden huomio siirtyi finanssi- ja rahapoliittisen elvytyksen tukemiin kasvunäkymiin. Riskinottohalukkuus vahvistui vuoden edetessä, ja markkinat toipuivat alkuvuoden heilahteluista päätyen laajaalaiseen nousuun, jossa kaikki keskeiset omaisuusluokat tuottivat positiivisesti. Euroopan keskuspankki piti joulukuussa ohjauskorot ennallaan 2 %:ssa ja nosti samalla talouskasvuennusteitaan, kun taas Yhdysvalloissa keskuspankki Fed laski ohjauskorkoja ja laajensi taseoperaatioitaan. Inflaatiokehitys jatkui Yhdysvalloissa ennakoitua maltillisempana, vaikka tilastojen

tulkintaa vaikeutti hallinnon sulun aiheuttama tilastoviive. Vaasan yliopiston sijoitustoiminnassa tavoitellaan pitkällä aikavälillä viiden prosentin nimellistä vuotuista tuottoa. Vuonna 2025 sijoitustoiminnan tuotto oli 8,2 %, ja sijoitussalkun arvo oli vuodenvaihteessa 60,9 miljoonaa euroa.

Sijoitustoiminnan riskienhallinta ja -seuranta on jatkuvaa. Riskienhallinta on keskeinen osa sijoitustoimikunnan työtä ja tullut osaksi vakioraportointia. Yliopisto käyttää sijoitustoimintansa raportoinnissa ulkopuolista, varainhoitajista riippumatonta yhtiötä. Sijoitussalkun sisältämää riskiä seurataan mm. absoluuttinen riskipääoma ja salkun kokoon suhteutettu riskipääomaindikaattoreiden avulla, jotka kuvaavat salkun suurinta todennäköistä arvonmuutosta seuraavan vuoden kuluessa 95 prosentin todennäköisyydellä. Sijoitustoiminnan riskinottoa ohjaavat hallituksen vahvistama sijoituspolitiikka ja strateginen allokaatio. Riskitason ja taktisen allokaation muutoksista vastaa sijoitustoimikunta.

Vaasan yliopiston sijoitusvarallisuuden hallinta on yliopiston hallituksen nimeämän sijoitustoimikunnan ohjauksessa ja se käyttää sijoitusten hallintaan kolmea ulkopuolista varainhoitajaa. Yliopisto on sijoituspolitiikkansa mukaisesti sitoutunut noudattamaan vastuullisen sijoittamisen periaatteita ja kuuluu Finland’s Sustainable Investment Forumiin (FINSIF).

Vaasan yliopiston sijoitusvarallisuuteen kuuluu epäitsenäinen säätiö, Viljo Syreniuksen rahasto (markkina-arvo 7,1 miljoonaa euroa 31.12.2025). Rahaston sijoitusvarallisuutta hallinnoi tarkoitusta varten perustettu toimikunta, ja sen varat ovat sijoitettu hajautetusti kolmelle varainhoitajalle. Viljo Syreniuksen rahaston sijoitustoiminnan tuotto oli vuoden 2025 aikana +12,2 prosenttia.

Yliopistokonserni

Tilinpäätöshetkellä konsernin muodostavat Vaasan yliopisto, Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö KOy EnergyLab Vaasa ja keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Vaasan Merikampus Oy. KOy EnergyLab Vaasa on kokonaan Vaasan yliopiston omistama omistamia. Vaasan yliopiston omistusosuus Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab:ssä on 70,6 prosenttia ja Vaasan Merikampus Oy:ssä on 66,67 prosenttia.

Vaasan Merikampus Oy:n ja KOy EnergyLab Vaasan toiminta ei vaikuta yliopistokonsernin toiminnallisiin tunnuslukuihin, eikä yhtiössä ole palkattua henkilökuntaa. Taloudelliset vaikutukset ilmenevät laaditusta konsernitilinpäätöksestä.

Vaasan yliopiston tilinpäätös

Vaasan Yliopisto Executive Education Oy:n koko liiketoiminta on 16.6.2025 tehdyllä liiketoimintakaupalla siirtynyt Vaasan yliopistolle. Yhtiön nimi on 22.7.2025 muuttunut Länsi-Suomen Täydennyskoulutuskeskus Oy:ksi ja tämä yhtiö on purkautunut 16.2.2026.

Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab on toiminut osana konsernia 26.6.2025 lukien. Konsernitilinpäätöksessä on huomioitu Vaasan ammattikorkeakoulu ajalla 1.6.–31.12.2025 Vaasan ammattikorkeakoulun 31.5.2025 päivätyn välitilinpäätöksen mukaan.

Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab:n liikevaihto ajalla 1.6.–31.12.2025 oli 15 098 693,21 euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtionrahoituksen osuus liikevaihdosta oli 9 923 304,65 euroa. Yhtiön kokonaiskulut olivat 13 930 787,21 euroa. Henkilöstökulujen osuus kokonaiskuluista oli 8 508 276,17 euroa. Henkilöstön määrä keskimäärin tilikauden 2025 aikana oli 208 henkilöä. Henkilöstömäärä on ollut hienoisessa kasvussa viime vuosien aikana. Muut kulut olivat 5 422 511,04 euroa. Muut kulut koostuvat palvelu- ja materiaaliostoista, toimitilakustannuksista ja muista toiminnan kuluista. Vaasan ammattikorkeakoulun liikevoitto oli 1 167 906,00 euroa ja tilikauden tulos 1 355 227,79 euroa. Tarkemmat taloudelliset vaikutukset ilmenevät laaditusta konsernitilinpäätöksestä.

Vuosi 2025 oli ensimmäinen vuosi Oy Vaasan ammattikorkeakoulu –Vasa yrkeshögskola Ab:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön välisestä sopimuskaudesta 2025–2028 ja Oy Vaasan ammattikorkeakoulu –Vasa yrkeshögskola Ab:n toiminta on kehittynyt ja kasvanut vuoden 2025 aikana keskeisillä tehtäväalueilla: koulutuksessa sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa (tki). Tulevaa kehitystä arvioitaessa huomio kiinnittyy siihen, että työtä ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin mukaisten tulosindikaattorien vahvistamiseksi jatketaan käynnissä olevan sopimuskauden sitoumuksien ja tavoitteiden mukaisesti. Vaasan ammattikorkeakoulun tulosindikaattorien perusteella arvioitu kokonaiskehitys on viime vuosina edennyt suotuisasti. Edellisten vuosien tuloksien perusteella, mukaan lukien päättynyt tilikausi 2025, perusrahoituksen ennakoidaan kasvavan arviolta noin miljoonalla eurolla vuodesta 2027.

Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab:llä ei ole tiedossa vakavia, erityisiä korjauksia vaativia toimenpiteitä tai riskejä. Hankintalain mahdollisen muutoksen takia ammattikorkeakoulu joutunee päivittämään taloushallinnon järjestelmän ja palveluntuottajansa tilikauden 2026 aikana. Valtion maahanmuuttopolitiikan muutoksista voi aiheutua merkittäviä taloudellisia epävarmuustekijöitä ammattikorkeakoulun tulovirtaan, koska lukuvuosimaksut muodostavat noin 13 % ammattikorkeakoulun liikevaihdosta.

Arvio taloudellisesta asemasta ja tuloksesta

Vaasan yliopiston valtionrahoitus oli 43,5 miljoonaa euroa ja ulkoisen rahoituksen määrä 22,4 miljoonaa euroa. Valtionrahoitus kasvoi 5,7 % ja liikevaihto 13,0 % vuoteen 2024 verrattuna. Euromääräisesti liikevaihtoa eniten kasvattivat lukuvuosimaksujen ja valtionavustusten kasvu verrattuna vuoteen 2024.

Valtionrahoituksella ja ulkopuolisella hankerahoituksella katettavat operatiivisen toiminnan kulut olivat 65,7 miljoonaa euroa (2024: 60,3 M€). Henkilöstökulut, palveluiden ostot ja tilakustannukset muodostivat suurimman osan kuluista. Henkilöstökulujen osuus operatiivisen toiminnan kuluista oli 63,4 prosenttia (2024: 65,6 %), palveluiden ostojen osuus 8,6 prosenttia (2024: 8,1 %) ja tilakustannusten osuus 6,9 prosenttia (2024: 7,7 %). Henkilöstökulut nousivat 5,4 prosenttia ja muut kulut 16,2 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna.

Tilikauden tulos on 6,0 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Varsinaisen toiminnan tulos muodostui 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.

Taulukko 6. Yliopiston tunnusluvut

Arvio toiminnan merkittä-

vimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä näkymät tuleville vuosille

Vaasan yliopiston tulevaisuudennäkymät ovat positiiviset, vaikka yhteiskunnan ja talouden tilanne on edelleen haastava. Strategiansa mukaisesti yliopisto tavoittelee kansainvälisesti vaikuttavaa tutkimusta ja työelämään valmistavaa koulutusta. Yliopisto edistää kestävämpää yhteiskuntaa yhdistämällä energiasiirtymän, liiketoiminnan uudistamisen ja yhteiskunnallisten muutosten johtamisen osaamista.

Yliopiston hallituksen nimittämä sisäisen valvonnan valiokunta avustaa hallitusta sille kuuluvissa yliopiston talouteen, riskien hallintaan sekä sisäiseen ohjaukseen ja valvontaan liittyvissä tehtävissä. Valiokunta

kokoontui vuonna 2025 kuusi kertaa. Se raportoi toiminnastaan hallitukselle ja esittää kehittämisehdotuksia, joita hallitus arvioi ja ohjaa jatkokehitystä.

Vaasan yliopiston kokonaisvaltainen riskienhallinta on olennainen osa strategian toimeenpanoa ja johtamista. Tätä kokonaisuutta ja riskienhallinnan prosessia kehitettiin vuoden 2025 aikana siten, että hallitus vahvisti elokuussa 2025 Vaasan yliopiston sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet, jotka huomioiden syksyn 2025 aikana laadittiin sekä yliopisto- että yksikkötason riskianalyysit, riskienhallintatoimenpiteet ja kokonaisuuden kattava yliopiston riskikartta. Lisäksi tehtiin päätös riskienhallintajärjestelmän hankkimisesta. Ennakoivalla, kokonaisvaltaisella toimintamallilla pyritään hallitsemaan mm. toimintaympäristön muutoksista johtuvia riskejä, kuten muuttuvia geopoliittisia jännitteitä sekä muutoksia rahoitusmallissa tai yliopiston houkuttelevuudessa.

Osana riskienhallinnan kokonaisuutta yliopiston valmiusryhmän toimintaa kehitettiin vuonna 2025 osaksi johtamisjärjestelmää. Ryhmän kokoonpano päivitettiin, ja se kokoontui kaudella viisi kertaa.

Vaasan yliopistolla on käytössä Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta annetun lain mukainen ilmoituskanava. Vuonna 2025 tuli yksi nimetön ilmoitus, joka käsiteltiin yliopiston tavanomaisia käytänteitä noudattaen.

Vaasan yliopiston valtionrahoitus määräytyy merkittäviltä osin opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistojen rahoitusmallin perusteella. Rahoitusmallin muutokset voivat siten vaikuttaa merkittävästi yliopiston toimintaan. Vuoden 2025 alussa voimaan tullut uusi rahoitusmalli on tukenut Vaasan yliopiston kehittämistä ja tuonut rahoitukseen ennakoitavuutta.

Valtiontalouden heikon tilanteen vuoksi vuoden 2026 korkeakoulujen valtionrahoituksen rahoituskehystä muokattiin useaan otteeseen vuoden 2025 aikana, mikä vaikutti negatiivisesti yliopistoille osoitettavaan kokonaisrahoitukseen. Tästä huolimatta Vaasan yliopisto onnistui kasvattamaan tuloksellisuuttaan ja siten rahoitusmallin kautta saatavaa rahoitusta. Talous on pysynyt tasapainossa, ja taloudellinen tilanne on vakaa, mikä on mahdollistanut kasvustrategian toteuttamisen myös toimintaympäristön ollessa taloudellisesti haastava.

Vuonna 2025 käynnistyi korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 valmistelu. Vision tavoitteet vahvistetaan kevään 2026 aikana, minkä jälkeen alkaa tavoitteita tukevien toimenpiteiden valmistelu. Yliopisto varautuu toimenpiteisiin, esimerkiksi mahdollisiin muutoksiin rahoitusmallissa, ja osallistuu aktiivisesti visiotyöhön. Lisäksi yliopisto pyrkii varmistamaan, että sen omassa strategiassa huomioidaan tulevat tavoitteet. Rahoituksen monipuolistaminen on yliopiston keskeinen strateginen tavoite, erityisesti ulkoisen tutkimusrahoituksen kasvattaminen.

Ministeriön kanavoimien lisä- ja harkinnanvaraisten rahoitusten tavoitteiden, hakuprosessien ja lopputulosten ennakoiminen on edelleen haastavaa. Yliopiston menestymisen kannalta on tärkeää menestyä näissä valtion uusissa rahoitusavauksissa, sillä niiden merkitys ja painoarvo kasvavat jatkuvasti.

Mahdolliset haasteet tuloksellisuuden kehittymisessä voivat muodostaa riskin yliopiston rahoitukselle ja toiminnan kehittämiselle tulevaisuudessa. Strategiatyötä on jatkettu johdonmukaisesti, ja henkilöstöä on osallistettu edelleen sen toimeenpanoon ja vuonna 2025 nähtiinkin selkeästi myönteisiä vaikutuksia keskeisissä KPI-mittareissa, mikä osoittaa, että valittu suunta ja strategiset ratkaisut ovat oikeita. Strategian systemaattinen jalkauttaminen ja yhteisen tietoisuuden vahvistaminen ovat keskeisiä keinoja hallita tuloksellisuuteen liittyviä riskejä, ja ne luovat vakaamman perustan toiminnan kehittämiselle.

Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostaman korkeakoulukonsernin toiminta käynnistyi kesäkuussa 2025. Syksyllä hyväksyttiin konsernin strategia sekä käynnistettiin ensimmäiset yhteiset toimenpiteet, kuten PreDoc väylä tohtoriopintoihin. Syksyllä 2025 aloitti myös konsernin neuvottelukunta, jossa on edustajia Vaasan yliopistosta, Vaasan kaupungilta, Vaasan ammattikorkeakoulusta, Pohjanmaan kauppakamarista sekä molempien korkeakoulujen opiskelijoista.

Kampuksen kiinteistöhallintaa kehitettiin edelleen vuonna 2025, kun kiinteistömanagerointi ulkoistettiin VP Facilities Oy Ab:lle ja Vaasa Parks Oy:lle. Uudistus siirsi kiinteistöjen hoitoon ja ylläpitoon liittyvät managerointitehtävät ammattimaisesti johdetuksi palveluksi. Järjestely selkeyttää kampuksen tilahallinnon organisointia ja tukee pitkäjänteistä, systemaattista kiinteistönhallintaa.

Henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvointiin panostettiin vuonna 2025, ja hyvinvointia seurattiin järjestelmällisesti. Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö sekä motivoituneet, sitoutuneet opiskelijat ovat keskeisiä tekijöitä kasvustrategian toteuttamisessa. Pitovoiman vahvistaminen on olennainen riskienhallintakeino, sillä osaavan henkilöstön ja parhaiden opiskelijoiden saatavuus ja pysyvyys ovat toiminnan jatkuvuuden ja strategisten tavoitteiden saavuttamisen kannalta keskeisiä. Korkeakouluyhteisön pitovoima on tärkeää myös alueen kehityksen ja elinvoimaisuuden kannalta.

Olennaiset tapahtumat tilikauden jälkeen

Vaasan yliopiston EU vaikuttaminen vahvistuu edelleen, ja yliopisto jatkaa panostuksia Brysselin toimintoihin. Toimintaa kehitetään järjestämällä näkyviä yhteistyötapahtumia ja seminaareja, joiden tavoitteena on lisätä kansainvälisiä yhteyksiä ja tuoda esiin yliopiston erityisosaamista. Lisäksi Vaasan yliopiston toiminta Helsingissä laajenee keväällä 2026, kun uudet toimitilat avaavat ovensa ja tarjoavat kohtaamispaikan opiskelijoille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille. Sekä Brysselin toiminnot että Helsingin kampus vahvistavat yliopiston strategista näkyvyyttä ja tukevat vaikuttavuustavoitteita niin kansallisesti kuin eurooppalaisella tasolla.

Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun yhteisen korkeakoulukonsernin tavoitteena on syventää yhteistyötä valituilla ja strategisesti tärkeimmillä aloilla. Järjestelyissä varmistetaan, että molempien korkeakoulujen toiminta jatkuu häiriöttä ja että yhteistyö tukee kummankin strategisia tavoitteita.

Sisäisen valvonnan valiokunnan puheenjohtajaksi on nimitetty Jarno Syrjälä ja jäseneksi Hannu Mäntymaa. Asiantuntijajäseninä toimivat professori Niina Mäntylä ja talousjohtaja Harri Salmela. Valiokunnan toimikausi jatkuu vuoden 2029 loppuun.

Vaasan

Vaasan yliopiston uusi hallitus toimikaudelle 2026–2029 aloitti toimintansa vuoden alussa. Hallituksen puheenjohtajana toimii Mari Kiviniemi ja varapuheenjohtajana Jarno Syrjälä. Hallituksen jäsenet ovat: Jenni Hiltunen, Susanna Kultalahti, Hannu Laaksonen, Liisa Mäkelä, Hannu Mäntymaa, Timo Rothovius, Eriikka Söderström ja Marja Vettenranta.

Arvio tulevasta kehityksestä

Yliopisto on edennyt strategiansa mukaisesti kehitystoimenpiteissään, ja toiminta on edennyt suunnitellusti. Vuoden 2026 talousarvio on vahvistettu. Vaikka valtionrahoituksen kehys luo haasteita, strategiarahoitusta on edelleen käytettävissä strategian kehittämisohjelmien toimenpiteiden edistämiseen. Kehittämisohjelmien sisällöt ovat tarkentuneet vuoden aikana ja ohjanneet strategiarahan kohdentumista tarkoituksenmukaisesti. Tehtyjen investointien vaikutukset alkavat näkyä tuloksellisuudessa. Nykyisen taloudellisen raamin puitteissa kehitys on vakaata, ja kehittämisohjelmat näyttävät kohdentuvan oikeisiin painopisteisiin. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteet ja toimenpiteet voivat tulevina vuosina tuoda muutostarpeita, jotka yliopiston tulee huomioida toiminnassaan.

Yliopiston strategiset tavoitteet ovat hyvin linjassa opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakouluille asettamien tavoitteiden kanssa. Toiminnallaan yliopisto vahvistaa Suomen osaamispohjaa ja kilpailukykyä sekä edistää niitä yhteiskunnallisia päämääriä, joita korkeakouluilta odotetaan.

Hallituksen esitys ylijäämän käsittelystä

Yliopiston tilikauden ylijäämä on 5 966 932,75 euroa. Hallitus esittää yliopistokollegiolle, että tilikauden ylijäämä siirretään muuhun omaan pääomaan edellisten tilikausien voitto/tappio -tilille.

Laskelmat ja liitteet

Rahoituslaskelma Vaasan yliopisto

Toiminnan rahavirta

Varsinaisen toiminnan rahavirta

Varsinaisen toiminnan kulujäämä

Oikaisut:

Suunnitelman mukaiset poistot

Omakatteisen rahaston toiminnan rahavirta

Toiminnan kulujäämään sisältyvä sidotun rahaston muutos

Käyttöpääoman muutos

Pitkäaikaisten korottomien saamisten muutos

Lyhytaikaisten korottomien saamisten muutos

Lyhytaikaisten korottomien velkojen muutos

Varsinaisen toiminnan rahavirta

Varainhankinnan rahavirta

rahastointi

kulut

Investointien rahavirta

Tuloslaskelma Vaasan yliopisto

Tase Vaasan yliopisto

VASTAAVAA

VASTAAVAT

Tase Vaasan yliopisto

VASTATTAVAA

PÄÄOMA Liite 5

VIERAS PÄÄOMA Liite 5

Pitkäaikainen

Rahoituslaskelma konserni

Toiminnan rahavirta

TOIMINNAN RAHAVIRTA

muutos

/ luovutustulot sijoituksista (netto)

Tuloslaskelma konserni

Liikevaihto

VASTAAVAA

PYSYVÄT VASTAAVAT

VAIHTUVAT VASTAAVAT

VASTATTAVAA

VIERAS PÄÄOMA

Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet

Vaasan yliopisto

Vaasan yliopisto on yliopistolaissa (558/2009) tarkoitettu julkisoikeudellinen yliopisto, jonka kirjanpitoon sovelletaan kirjanpitolakia (1336/1997) ja opetus ja kulttuuriministeriön vahvistamaa Korkeakoulujen taloushallinnon koodistoa (OKM/2/500/2018).

Arvonlisäveromenettely

Opetus- ja kulttuuriministeriö korvaa yliopistoille yliopistolain mukaisesti koulutuspalveluihin sekä yliopistojen muuhun kuin liiketaloudelliseen tutkimukseen liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuuden yliopistolle aiheutuneista kustannuksista. Korvattava arvonlisävero käsitellään kirjanpidossa nettomenetelmän mukaisena, jolloin arvonlisäverokompensaation kohteena olevat juoksevat menot ja investointimenot kirjataan nettomääräisinä ja niihin sisältyvää arvonlisäveroa vastaava määrä kirjataan saatavaksi.

Arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja -menetelmät

Avustusten käsittely

Saadut investointiavustukset on vähennetty asianomaisen aineellisen tai aineettoman hyödykkeen arvosta.

Pysyvien vastaavien arvostaminen

Taseeseen merkittyjen aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankintamenosta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Hankintamenoon on luettu hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet muuttuvat menot. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden taloudellisen pitoajan perusteella. Poistot on tehty hyödykkeen käyttöönottokuukaudesta alkaen. Käytettynä hankittujen rakennusten osalta käytetään hallituksen määrittämää jäännösarvoa. Hankinnat, joiden taloudellinen pitoaika on alle kolme vuotta tai joiden hankintameno on alle 10 000 euroa, on kirjattu tilikauden kuluksi.

Poistoajat ovat:

Aineettomat oikeudet: 4–10 vuotta

Muut aineettomat hyödykkeet: 4–10 vuotta

Rakennukset: 10–30 vuotta

Rakennelmat: 10 vuotta

Koneet ja kalusto: 5–10 vuotta

Taide-esineet: ei poisteta

Maa-alueet: ei poisteta

Sijoitukset ja niiden arvostaminen

Pysyvien vastaavien varsinainen sijoitusomaisuus arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Käypään arvoon arvostetut rahoitusvarat jaetaan kolmeen hierarkiatasoon, jotka on eriteltynä tarkemmin taseen liitetiedoissa liitteessä 6.

Tuottojen jaksottaminen

Tilinpäätöshetkellä keskeneräiset monivuotiset projektit on jaksotettu tilinpäätöksessä. Jaksotus perustuu ulkopuolisen rahoittajan rahoituspäätökseen tai asiakkaan kanssa tehtyyn sopimukseen. Asiakkaalta laskutettu tai rahoittajan yliopistolle maksama käyttämätön rahoitusosuus on kirjattu saatuihin ennakoihin ja syntyneitä kustannuksia vastaava laskuttamaton rahoitus on kirjattu siirtosaamisiin. Projektien mahdollinen kertynyt omarahoitusosuus on kirjattu tilikauden kuluksi.

Varainhankinta

Varainhankinnan tuotot sisältävät varainhankinnasta saadut keräystuotot ja muut lahjoitustuotot. Yliopistojen saamat lahjoitukset kirjataan lahjoitustuottoihin.

Valuuttamääräiset erät

Ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat on muutettu euroiksi yliopiston tilinpäätöspäivän keskikurssiin.

Liiketoiminnan tuloslaskelma

Yliopiston liiketoiminta koostuu mm. tilaustutkimuksesta, täydennyskoulutuksesta sekä vastikkeellisesta myynnistä. Yliopiston liiketoiminnalle kohdistetaan yhteiskuluista osuus kertoimella, joka saadaan laskemalla elinkeinotoiminnan suorien kulujen osuus yliopiston kokonaiskuluista.

Konsernitilinpäätöksen laajuus ja laadintaperiaatteet

Yliopistokonsernin muodostava tilinpäätöshetkellä Vaasan yliopisto ja sen tytäryhtiöt:

• Vaasan Merikampus Oy, Y-tunnus 2994564-9, kotipaikka Vaasa. Vaasan yliopiston omistusosuus 66,67 %

• Koy EnergyLab Vaasa, Y-tunnus 2694481-9, kotipaikka Vaasa.

Vaasan yliopiston omistusosuus 100%

• Oy Vaasan ammattikorkeakoulu – Vasa yrkeshögskola Ab, Y-tunnus 2267669-3 , kotipaikka Vaasa. Vaasan yliopiston omistusosuus 70,6 %

Tietojen vertailukelpoisuus

Lukukausimaksujen ja lukukausimaksujen apurahojen osalta on jatkettu kirjanpitokäytäntöä siten, että seuraavalle tilikaudelle kuuluvat lukukausimaksut käsitellään ennakkomaksuissa ja seuraavalle tilikaudelle kuuluvat lukukausimaksujen apurahat siirtosaamisissa. Näin ollen lukukausimaksut ovat vertailukelpoisia keskenään. Konsernin osalta luvut eivät ole vertailukelpoisia konsernirakenteen muutoksen takia. Oy Vaasan ammattikorkeakoulun Ab:n osalta taloudelliset luvut on huomioitu ajalta 06–12/2025 osaksi konsernin tulosta ja Vaasan yliopiston omistukseen liiketoimintakaupalla 16.06.2025 alkaen siirtynyt Vaasan Yliopisto Executive Education Oy:n taloudelliset luvut on huomioitu osana konsernitilinpäätöstä ajalta 1.1.–15.6.2025. Konserniin on yhdistelty tosiasiallisesti omistetut varat ja velat sekä konsernille kuuluvat tuotot ja kulut. Konserniyhtiöiden väliset saamiset ja velat on eliminoitu. Taseen liitetietoihin on oikaistu vertailutiedot vastaamaan nykyistä kirjanpitokäytäntöä. Lisäksi liitetietojen vastuissa esitetty konserniyhtiön puolesta annetut takaukset on korjattu vastaamaan jäljellä olevien lainojen määrää. Myös edellisen vuoden vertailutieto on päivitetty vastaamaan tätä käytäntöä.

Liite 1: Tuloslaskelman liitetiedot

Liite 1: Tuloslaskelman liitetiedot

Poistot ja arvonalentumiset Poistot, lisenssit

koneet ja laitteet

Liite 1: Tuloslaskelman liitetiedot

ja arvonalentumiset

ja palvelut

Tilintarkastajan palkkiot BDO Oy

Varsinaisen toiminnan muut

Liite 2: Toimintokohtainen tuloslaskelma

VARSINAINEN TOIMINTA

KOULUTUSTOIMINTA

Tuotot

Kulut

Tuotot

Kulut

Tuotot

Liite 3: Liiketoiminnan tuloslaskelma kululajeittain

MATERIAALIT JA PALVELUT

Aineet, tarvikkeet ja tavarat

HENKILÖSTÖKULUT

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

Liite 4: Henkilöstöä koskevat liitetiedot

Henkilöstön lukumäärä (henkilöstön määrä henkilötyövuosina)

ja tutkimushenkilökunta

Tiilikauden palkat, palkkiot ja eläkekulut

Palkat ja palkkiot

Hallituksen ja rehtorin palkkiot

Hallitus

Rehtori

Rehtorin palkat sisältävät kulloinkin rehtorin tehtävää hoitaneet henkilön maksuperusteiset palkka- ja palkkiokustannukset.

Rehtorisopimus on luonteeltaan määräaikainen ja sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä maksettaisiin sopimuksen mukaan korvausta enintään 6 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Rehtorisopimuksen mukaan rehtorin eläke- ja lomaoikeudet ovat työehtosopimuksen mukaiset.

Liite 4: Henkilöstöä koskevat liitetiedot

Henkilöstöä koskevat tunnusluvut 2023 2024 2025

Osuus opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, jolla on tohtorikoulutus*

Osuus opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, joka on suorittanut 60 op pedagogiset opinnot

* Mukana ei ole opetuksen ja tutkimuksen apuhenkilökunta

** Luvut otettu vuoden 2025 työhyvinvointikyselyn tuloksista, asteikko 1-5, 5 = paras

Liite 5: Taseen liitetiedot

Pysyvien vastaavien erittely AINEETTOMAT HYÖDYKKEET

Aineettomat oikeudet

Muut aineettomat hyödykkeet

Liite 5: Taseen liitetiedot

Keskeneräinen aineeton käyttöomaisuus

/ siirtokirjaukset

lisäysten osalta

Tutkimus- ja kehittämismenot

Hankintameno 1.1.

31.12.

Arvonlisäverokompensaation määrä tase-erän osalta

HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet

Koneet ja kalusto

Liite 5: Taseen liitetiedot

Keskeneräinen aineellinen käyttöomaisuus

PYSYVIEN VASTAAVIEN SIJOITUKSET

Osuudet saman konsernin yrityksissä Vaasan Merikampus Oy (omistusosuus 66,67%)

Liite 5: Taseen liitetiedot

Muut pitkäaikaiset sijoitukset

Pörssiosakkeet

Tuloslaskelmaan kirjatut realisoitumattomat käyvän arvon muutokset

Sijoitusrahastot

Korkosijoitukset

Purku käyvän arvon rahastosta

Tuloslaskelmaan kirjatut realisoitumattomat käyvän arvon muutokset

Merkittävimmät sijoituskohteet

Vaasan yliopiston varoja on sijoitettu sijoitusrahastoihin ja korkosijoituksiin. Vaasan yliopiston sijoitussalkku koostuu useista yksittäisistä sijoituksista.

Merkittävimmät sijoitukset ovat OP-Amerikka Indeksi II A, Nordea BetaPlus Enhanced Global Equity Fund ja OP-Eurooppa Indeksi II A.

Liite 5: Taseen liitetiedot

Omakatteisten rahastojen varat Osakkeet

kirjatut realisoitumattomat

Merkittävimmät sijoitukset

Vaasan yliopiston omakatteinen rahasto on sijoittanut varojaan rahastoihin ja korkosijoituksiin. Markkina-arvoltaan suurimmat osakesijoitukset ovat Nordea Global Enhanced C Kasvu, OP- Eurooppa Indeksi II B-osuudet ja Nordea Suomi Passiivinen C.

Liite 5: Taseen liitetiedot

kuluista

Aktivoinneista taseen pysyviin vastaaviin

Kompensoitava arvonlisävero

OKM:ltä saatu alv-kompensaatio

Tilikauden alv-kompensaatiosaaminen / -velka

Vuoden 2024 arvonlisäverokompensaatiosaaminen 680 203,24 € huomioidaan vuoden 2026 arvonlisäverokompensaation yhteydessä ja saaminen on kirjattu taseen lyhytaikaisiin saamisiin. Vuoden 2025 arvonlisäverokompensaatiosaaminen 1 072 119,50 € huomioidaan vuoden 2027 arvonlisäverokompensaation yhteydessä ja saamiset on kirjattu taseen pitkäaikaisiin saamisiin.

Saamisten erittely

Lyhytaikaiset saamiset

Myyntisaamiset

ja pankkisaamiset

Liite 5: Taseen liitetiedot

Liite 5: Taseen liitetiedot

OMA PÄÄOMA

Sidottu oma pääoma

Siirto sidotuista rahastoista

Sidottujen rahastojen jakauma:

Jorma Larimon muistorahasto 748,15 691,45

Suomen Verokonsultit ry, SVK stipendilahjoitus 7 428,31

Varainhankinta yliopistotoiminta 1 414 212,66 1 593 542,20

Varainhankinta

Varainhankinta teknillinen koulutusala

Varainhankinta

sidottuihin rahastoihin tuloslaskelmasta

sidotuista rahastoista

sidotut rahastot 31.12.

Muu oma pääoma

31.12.

Liite 5: Taseen liitetiedot

Liite 5: Taseen liitetiedot

VIERAS PÄÄOMA

Pitkäaikainen vieras pääoma

Lainat rahoituslaitoksilta Alle 5 v. kuluttua

Lyhytaikainen vieras pääoma

Lainat rahoituslaitoksilta

Liite 6: Arvonmääritysmallit ja rahoitusriskien hallinta

Käypään arvoon arvostetut rahoitusvarat jaetaan kolmeen hierarkiatasoon käyttäen yleisesti käytettäviä laskentamalleja.

Taso 1: Käyvät arvot perustuvat täysin samanlaisten omaisuuserien noteerattuihin hintoihin toimivilla markkinoilla.

Taso 2: Käyvät arvot perustuvat merkittäviltä osin muihin tietoihin kuin tasoon 1 sisältyviin noteerattuihin hintoihin, mutta kuitenkin tietoihin, jotka kyseiselle omaisuuserälle ovat todennettavissa, joko

Rahoitusvarojen käyvät arvot luokittain

Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat

Osake

Taso 1 42 539 175

Taso 2Taso 3

Taso 1

Taso 2

Vaihtoehtoiset

Taso 1 -

Taso 2 933 023

3

suoraan tai epäsuorasti tai käypä arvo on laskettavissa markkinoilta saatavien hintakomponenttien perusteella.

Taso 3: Käyvät arvot perustuvat omaisuuserää tai velkaa koskeviin tietoihin, jotka eivät perustu todennettavissa olevaan markkinatietoon, kuten pääomasijoitukset. Osakkeiden käypä arvo lasketaan kurssikehityksen perusteella ja pääomarahastojen arvostuksessa käytetään ulkopuolisten varainhoitajien toimittamia arvostuslaskelmia.

Omakatteisten rahastojen rahoitusvarojen käyvät arvot luokittain

Osake

Taso

Taso 2

Taso 3

Taso 1

Taso 2

Taso 3

Vaihtoehtoiset

Taso 1

Taso 2

Taso 3

Rahoitusriskien hallinta

Yliopiston rahoitusriskien hallinta on jatkuvaa. Keskeinen osa riskienhallintaa muodostuu sijoitusraportoinnista, missä tuoton ja riskin välistä suhdetta raportoidaan monipuolisesti. Rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on vähentää rahoitusmarkkinoiden muutosten vaikutuksia tulokseen ja varallisuuteen. Yliopiston hallitus arvioi vuosittain sijoituspolitiikkaa ja tarkastelee erityisesti strategista allokaatiota omaisuuslajeittain. Vuosittainen allokaatio on asetettu huomioiden salkun riskitaso ja mahdollisuudet vaikuttaa siihen nopealla aikavälillä. Yliopiston sijoitusvarallisuuden hoitamisessa korostuu pitkäjänteisyys. Sijoitustoimintaa harjoitetaan, jotta yliopiston strategian toteutumista voidaan tukea.

Osakesijoitusten hintariski

Yliopiston sijoitusvarallisuuden hintariski muodostuu pääasiassa osakesijoitusten arvonmuutoksista. Hintariskin hallinnan tavoitteena on hallita hinnan vaihtelun aiheuttamaa volatiliteettia ja parantaa sijoitussalkun tehokkuutta. Pienentääkseen hintariskiä yliopisto käyttää sijoitusten hajauttamista sekä varainhoitajan ammattimaiseen sijoitusprosessiin kuuluvaa instrumenttivalintaa.

Alla on esitetty osakkeiden herkkyysanalyysi, mikäli osakemarkkinoiden arvostus laskisi 20% muiden tekijöiden pysyessä muuttumattomina.

Luottoriski

Yliopiston luottoriski muodostuu pääasiassa vastapuoliriskin kautta. Sijoitusallokaation ansiosta yliopiston luottoriski on hyvin pieni. Yliopisto tekee sijoitukset osakkeisiin ja rahastoihin eikä sijoita suoraan luottoriskiltään korkeampiin sijoituskohteisiin. Luottoriskiä hallitaan ensisijaisesti sijoitusten allokaation kautta eikä luottoriskillä ole merkittävää vaikutusta.

Korkoriski

Yliopisto korkoriski muodostuu korkomuutosten aiheuttamasta epävarmuudesta sijoitusten tuotossa tai sen arvossa. Korkoriskin hallinnan tavoitteena on tasoittaa korkojen muutosten aiheuttamaa volatiliteettia. Yliopiston sijoitusvarallisuuden korkoriskiä hallitaan hajauttamalla varat hallituksen määrittämän allokaation mukaan eri korkosidonnaisuusaikoihin IG, HY, valtionlainoihin sekä kehittyvien markkinoiden lainoihin.

Vaikutus tulokseen -8 507 835

Vaikutus omaan pääomaan -1 121 223

Kokonaisvaikutus -9 629 058

Liite 7: Vakuudet ja vastuusitoumukset

Annetut vakuudet Rahalaitoslainat

Vastuuna on esitetty tilinpäätöshetkellä jäljellä olevat lainasaldot. Päättyneellä tilikaudella kiinteistökiinnityksiin ei ole tullut muutoksia.

Leasingsopimuksista maksettavat määrät

Seuraavalla

Vuokravastuut

Vastuuna on esitetty toimitiloihin liittyvät vuokravastuut, jotka koskevat toistaiseksi voimassa olevien vuokrasopimusten irtisanomisaikaa sekä määräaikaisten vuokrasopimusten jäljellä olevaa vuokra-aikaa. Vuokravastuut ja leasingvuokravastuut on esitetty edellä arvonlisäverottomina.

Muut sitoumukset

Sijoitussitoumukset

Tytäryhtiöiden puolesta annettu limiitti

Saadut investointiavustukset, joihin liittyy palautusehto: Hankerahoitus sisältää ehdon yksityisen rahoituksen hankkimisesta sekä infrastruktuuri-investoinnin käytöstä, jonka toteutumista seurataan niin kauan kuin hankintameno on Vaasan yliopiston taseessa. Ehdon toteutumatta jääminen voi johtaa nykyisen hankerahoituksen palautukseen.

Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset

Vaasan Yliopisto . 2026

Mari Kiviniemi

Hallituksen puheenjohtaja

Jarno Syrjälä Varapuheenjohtaja

Hannu Laaksonen

Hannu Mäntymaa

Eriikka Söderström

Jenni Hiltunen

Minna Martikainen Rehtori

Susanna Kultalahti

Liisa Mäkelä

Timo Rothovius

Marja Vettenranta

Tilintarkastajan tilinpäätösmerkintä

Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.

Vaasassa 2026

Ryhmittymä BDO Audiator Oy & BDO Oy

Andreas Holmgård KHT

Minna Havia-Niemi KHT, JHT

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2025 by University of Vaasa - Issuu