Naantalin, Rymättylän ja Merimaskun seurakuntalehti
Erään perheen jouluihme s. 3
4 / 2019 28.11.
Kaikki lähtee ilosta s. 4
Joulun ajan ohjelma s. 8
Pääkirjoitus 28.11.2019
★
”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko” Ennen vanhaan sanottiin että ”kissa kiitoksella elää”. Tällä tarkoitettiin sitä, että vaikka kiitos on mukava asia, ei se tuo ruokaa pöytään. Kiitoksen ja kiitollisuuden merkitys elämässä on kuitenkin hyvin tärkeä ja auttajan hyvä mieli on arvokas asia. Joskus kadulla kulkiessaan sitä miettii milloin tarjota apuaan lähimmäiselle. Eräänä pimeänä iltana hiljaisella bensa-asemalla minulta kyytiä pyytänyt ihminen herätti mielessäni kysymyksen, onkohan kyseessä puhdas avuntarve vai naamioitu yritys tehdä jotain muuta. Otin kuitenkin riskin ja vein henkilön sinne, minne hän halusi. Samalla syntyi hyvä keskustelu, jota jatkoimme vielä myöhemmin tekstiviesteillä. Kun auttaa toista tapahtuu kohtaaminen,
jolla voi olla monia muitakin merkityksiä kuin vain yhden ongelman ratkaiseminen. Monenlaista viestiä kulkee molempiin suuntiin: toisen arvostusta ja kunnioitusta, hyvää mieltä ja kiitollisuutta. Se kaikki ravitsee ihmisyyttämme. Ihmisyytemme kaipaa kipeästi vahvistamista ja vapaaehtoinen auttaminen on sielullemme vähän kuin kuntoilu kehollemme. Jeesuksen ristiinnaulitsijat lausuivat pilkatessaan merkittävän totuuden Vapahtajasta. ”Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas!” (Matt. 27:42). Todellakin - muita hän kyllä auttoi ja tuli tähän maailmaan nimenomaan palvelemaan eikä palveltavaksi. Se kertoo paljon Jumalasta ja koko
Suutari Martin jouluvieras Rymättylässä Leo Tolstoin joulukertomus ”Missä rakkautta, siellä Jumala” on ranskalaiseen kansansatuun perustuva kauniin melankolinen tarina suutari Martista, joka lapsensa kuoltua ensin menettää uskonsa Jumalaan, mutta löytää sen uudelleen saatuaan erikoisen jouluvieraan ja ymmärrettyään, että Jumala on jokaisessa vastaantulevassa lähimmäisessä. ”Me elämme Jumalaa varten. Niin se on, joka antaa meille elämän, häntä varten täytyy meidän siis elääkin.” (lainaus Tolstoin kertomuksesta). Rymättylän seurakunnan loppiaisen iltakirkkoa toteuttamaan on kutsuttu Rymättylän Teatteri, joka esittää näytelmällisenä saarnana mukaelman Tolstoin joulun aikaan sijoittuvasta kertomuksesta. – Loppiaisen iltakirkko on tarkoitus toteuttaa ulkona, Rymättylän Teatterin pi-
★
★
★ ★ ★
★
uskomme olemuksesta, siitä millaisena se ilmenee tässä maailmassa tai ainakin tulisi ilmentyä - palvelevana rakkautena. Kuten Paavali kirjoittaa ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko” (Gal. 5:6). Adventinaika valmistaa mielemme suureen antamisen juhlaan, jouluun, jolloin Jumala astuu tähän maailmaan niin vaatimattomana, että se hämmästyttää yhä uudelleen. ”Ah Herra, joka kaikki loit, kuin alentaa noin itses voit ja tulla halpaan seimehen heinille härkäin, juhtien!” (VK 21:5). Rauhaisaa joulunaikaa kaikille! J Rauno Vesti Naantalin seurakunta
★
Tervetuloa seimen äärelle Mariavägeniin
★
Päätoimittaja: Petri Sirén puh. 040 130 8381 petri.siren@evl.fi
2
★
★
Vuosien ajan Mariantytärten perinteenä oli rakentaa seimi Mariavägenin kellarikappeliin Naantalin Luonnonmaalla. Seimen rakentaminen ja sen luona vierailu on ollut monelle naantalilaiselle tärkeä joulunajan tapahtuma.
perheen. Lisäksi seimeen tulee jotain sisarilta perittyä. Seimihartaus koostuu teksteistä, rukouksesta ja musiikista sekä yhteislaulusta. Tekstit kokoamme Mariantytärten kirjoituksista, Anneli Terhon mietiskelyteksteistä sekä Raamatusta.
– Ajatus näytelmällisestä jumalanpalveluksesta tuntui luontevalta Rymättylän Teatterin kanssa tehdyn aiemman yhteistyön pohjalta, Sirén kertoo ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi uudenlaiseen joulun ajan jumalanpalvelukseen. J
”Kun avaamme oven kappeliimme ja astumme hiljaa sisään, kohtaamme toisen maailman. Seimen ääressä on tunnelma, jota on mahdotonta selittää. Riisumme pois tietomme ja viisautemme. Seisomme ihmeen edessä. Oppaanamme ovat pyhät kirjoitukset. Kohtaamme Jumalan läsnäolon. Silloin vaikenemme kaikkien niiden kanssa, jotka ovat matkalla kappeliin seimen ääreen.” Näin sisar Janina ja sisar Elisabet ovat kuvanneet kappelihetkeä.
Tuomaanpäivänä, lauantaina 21.12. järjestämme seimen äärellä kolme peräkkäistä hartautta. Hartauden jälkeen on tarjolla joulupuuroa, joulutorttua, glögiä, kahvia, yhdessäoloa ja jouluista tunnelmaa.
Maanantaina 6.1.2020 klo 18 Loppiaisen iltakirkko Rymättylän Teatterin pihassa Vanha Ahteentaantie 4.
Tänä jouluna rakennamme seimen kellarikappelin peruskalliolle. Käsityötaiteilijat Kaisa-Leena Kaarlonen ja Merja Valaskari valmistavat meille huovuttamalla pyhän
Lauantaina 21.12.2019 Mariavägenin seimihartaudet klo 14, 16 ja 18 sekä siioninvirsiseurat klo 19. Kirstiläntie 34, Naantali
hassa, joten toiveissa on kaunis tunnelmallinen talvi-ilta lyhtyjen loisteessa. Olen laittanut sen jo tilaukseen, kirkkoherra Petri Sirén hymyilee. Rymättylän Teatterin ohjaaja Oskari Pikander puolestaan on iloinen saadessaan ohjata näytelmän. -Se on pieni ja vanha tarina, jonka ajatukset ovat helposti siirrettävissä tähän päivään.
Tervetuloa hiljentymään ja kokemaan Mariavägenin uusi seimi! J Anna-Kaisa ja Jari Siltanen perheineen
VESPER – perustettu vuonna 2004 Naantalin seurakuntalehti Toimitus Piispantie 2, 21100 Naantali Puh. 040 130 8309 040 130 8359
★
Toimituskunta: Merttu-Mari Huoponen, vs. toimitussihteeri ja vastaava toimittaja Larissa Riihihuhta, vs. vastaava toimittaja Toimitusneuvosto: Seurakuntayhtymän viestintäryhmä
Julkaisija: TURUN TURUN
SEUTUSANOMAT
LÄNSI-TURKU – MASKU – MYNÄMÄKI – NAANTALI – NOUSIAINEN – RAISIO – RUSKO
Taitto:
länsi
Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy
ISSN: 1795.2336 Levikki: 9 500 kpl
Jakelu: Posti Oy
Seuraava Vesper ilmestyy 2.4.2020
Jakeluhäiriöt: mika.leinonen@turunseutusanomat.fi
Kannen kuva: Larissa Riihihuhta
Erään perheen jouluihme Gareth Harper/Unsplash
”Tule joulu kultainen…” Mutta entä jos ei se tulekaan, ei aina, ei kaikille… Entä jos joulun odotus onkin terveysongelmia, eri viranomaistahojen välillä tasapainoilua, rahahuolia ja jatkuvaa huolta omasta jaksamisesta? Eräs perheenäiti halusi rohkeasti jakaa kanssamme tarinansa.
Olemme seitsenhenkinen perhe. Mieheni tekee pitkää päivää vuorotyössä, minä pyöritän arkeamme yksin.
Olemme isommille lapsille puhuneet suoraan, miten asiat ovat. Heitä tietysti kovasti harmittaa, mutta he toivovat silti, että edes pienemmät saisivat jotain lahjoja. Välillä ihmettelen, että miten tässä jaksaa jokapäiväisiä kipuja, ainaista penninvenytystä ja virastojen kanssa asioiden selvitelyä. Mutta kyllä se taistelutahto, voima ja toivo joka kerta löytyy, kun katsoo ja kuuntelee noita lapsosia. Heidän vuokseen sitä jaksaa nousta aina uudestaan.
Mieheni ja minä kamppailemme molemmat vakavien terveysongelmien kanssa. Hankalin niistä on 3,5 vuotta sitten toimenpiteen yhteydessä saamani hermovaurio, joka aiheuttaa jatkuvaa kipua. Tämä on vaikeuttanut perheemme arkea hyvin paljon, myös taloudellisesti. Olen taistellut eri viranomaistahojen kanssa, ravannut lääkäreissä ja yrittänyt kuntoutua pian neljä vuotta, mutta mikään ei ole auttanut. Myös kahdella lapsistani on omat haasteensa elämässä ja he tarvitsevat huomiota enemmän kuin muut saman ikäiset lapset. Onneksi meillä on sukulaisia, jotka ovat auttaneet arjessa. Naantalin seurakunnan diakoni Anita on ollut oikeastaan ainoa ulkopuolinen, jolta olemme saaneet apua. Siitä olemme ikuisesti kiitollisia.
Nykyään kaikkien asioiden hoitaminen on tehty niin vaikeaksi, että voimavarat eivät meinaa millään riittää. Itselleni tämä koko aika kipujen kanssa on ollut todella raskasta, joten se, että joku oikeasti kuuntelee ja välittää, on helpottanut henkistä taakkaa valtavasti. Vaikeimpina hetkinä rukoilen hiljaa mielessäni, että Jumala antaisi voimaa kestää
Joulumme tulee tänäkin vuonna olemaan haasteellinen ja stressaan jo nyt, että miten ihmeessä taas taiomme lapsille joulun, jota he odottavat. He laskevat jo nyt päiviä jouluun ja miettivät, tuoko joulupukki lahjoja. Me vanhemmat taas laskemme, että miten maksaa laskut, saati sitten jouluksi jouluruuat.
tämän kaiken ja auttaisi meitä. Koen, että ainakin viime jouluna Hän vastasi minulle. Liikutun joka kerta, kun ajattelenkin sitä – meidän perheen jouluihmettä.
Viime joulun aikaan diakoni Anita soitti minulle ja kertoi että eräs järjestö, jolle hän oli tilanteestamme puhunut, haluaisi avustaa meidän perhettä. Tuki, jonka järjestöltä saimme, oli meille taloudellisesti todella merkittävä. Lahjoitus auttoi meitä vielä pitkään. Saimme hankittua lapsille muun muassa uudet sängyt. Lisäksi saimme seurakunnan kautta Joulupuukeräyksestä lapsille joululahjat. Minun kipuni helpottivat koko joulun pyhiksi ensimmäistä kertaa vuosiin varmasti siksi, että taloudellinen taakka otettiin harteil-
ta pois. Ja sen tekivät täysin tuntemattomat ihmiset, hyvää hyvyyttään. Nykypäivänä tuo on mielestäni ihme!
Toivoisin, että Jeesuksen syntymä joulun merkityksenä muistettaisiin ja että siitä puhuttaisiin myös lapsille. Tietysti lapset odottavat myös niitä lahjoja ja herkkuja, ja me vanhemmat toivomme näkevämme lapsiemme ilon. Mutta muistetaan opettaa lapsille, että lahjat eivät ole se tärkein juttu. Meille tärkeintä joulussa on, että olemme koko perhe yhdessä, käymme saunassa, poltamme kynttilöitä, olemme ulkona, pelaamme, katsomme telkkaria ja nautimme lomasta. Kyllä me kristittyä joulua vietämme, vaikka toistaiseksi minä olen ainoa, joka käy joulukirkossa. Muut eivät malta, kun televisiosta tulee niin paljon kaikkea kivaa. Mutta ehkä joskus vielä.
Menimme mieheni kanssa naimisiin vajaa kaksi vuotta sitten keskellä kaikkea kaaosta tilanteessa, jossa moni muu pari olisi nykypäivänä voinut jo luovuttaa ja lähteä eri suuntiin. Meitä nämä elämän koettelemukset ovat kuitenkin vain hitsanneet entistä lujemmin yhteen. Vaikka mitä tapahtuu, niin meillä on toisemme ja lapsemme.
Olemme ikuisesti kiitollisia saamastamme avusta, emmekä ikinä unohda sitä. Toivon myös, että meillekin koittaa vielä aika, jolloin voimme auttaa muita apua tarvitsevia. J Perheen toiveesta juttu on kirjoitettu nimettömänä. Vesperin toimitus kiittää rohkeasta kokemusten jakamisesta. Tekstin toimittanut: Merttu-Mari Huoponen
★★ ★
★ Olemme sinua varten – tehtävämme on auttaa★ Yllä kerrottu tarina on todellinen, kaunis ja raastava kuin itse elämä. Kuitenkin se on toivoa antava. Me seurakunnan diakoniatyöntekijät olemme sitä varten, että meidän puoleemme voi kääntyä, kun arki käy liian raskaaksi kulkea. Pyrimme antamaan toivoa niille, jotka ovat sen kadottaneet. Kynnys lähestyä meitä saattaa olla korkea, jos ei tiedä mitä diakonia tarkoittaa tai ei tunne olevansa kovin uskonnollinen. Joku saattaa pelätä, että yritämme käännyttää tai ettei ole tarpeeksi hyvä ihminen. Monilla on huonoja lapsuudenkokemuksia uskovista ja uskonnosta. Kuitenkin monet luoksemme uskaltautuneet ovat jälkeenpäin sanoneet, että olo helpottui kovasti.
★ ★
Olo keventyy, kun saa hiljentyä huolien Jos taas saat erinomaisen välähdyksen siiäärelle, sanoa ääneen vaikeat asiat ja tul- tä, että voisit itse osallistua vapaaehtoistyöla kuulluksi. hön, antaa omaa aikaasi ja kuunnella erilaisia ihmisten tarinoita, tule esittäytymään, Meidän tehtävämme on auttaa vaikeissa niin jutellaan lisää. Seurakunnan vapaaehelämäntilanteissa ihmistä kuunnellen. Mie- toistyöntekijät ovat mukavaa, rentoa polellämme rukoilemme asioiden puolesta, rukkaa, jota nykyään kutsumme vastuunmutta emme tee sitä ilman lupaa. Voimme kantajiksi. myös tehdä verkostotyötä eri viranomaistahojen kanssa ja näin auttaa tehokkaammin. Nyt kun joulu lähestyy, yksinäisyys tai taloudellinen tilanne voi tuntua entistä vaiTähänkin pyydämme aina luvan. keammalta. Tänäkin vuonna UrheilutalolSeurakunnan sykkivänä sydämenä toimii la järjestetään Tullin joulu, joka on avoinCafe Armo ja kirpputori. Monet käyvät niis- na aattona ja joulupäivänä klo 10-18. Tulsä lähes päivittäin. Molemmissa työsken- lin joulu on suunnattu naantalilaisille, jottelee kuuntelevia vapaaehtoisia, joille voi ka ovat jouluna yksin tai joiden on syysmyös kertoa sydäntä painavista asioista. tä tai toisesta vaikea järjestää perheelleen joulua. Jos siis nyt tuntuu siltä, että elämä painaa, tule juttelemaan, pyydä apua. Älä jää yksin Eräänä jouluna 5-vuotias Meeri sai joulupumurehtimaan. kilta pitkänomaisen paketin. Hän avasi sitä
★
★
hartaasti ja kun alkoi selvitä mitä paketissa on, hän huudahti: ”Jee-sukset!”
★
Siunausta ja rauhaa jokaisen jouluun! J
★
Anita Mäkilä diakoni, Naantalin seurakunta Kaipaatko apua ja tukea? Haluaisitko tehdä lahjoituksen seurakunnan kautta? Kiinnostaisiko vapaaehtoisyö? Ota rohkeasti yhteyttä diakoneihin: Naantalissa: Anna Ojala, anna.ojala@evl.fi, 040 130 8340 Merimaskussa: Katja Zidbeck, katja.zidbeck@evl.fi, 040 130 8392 Rymättylässä: Hannele Keskitalo, hannele.keskitalo@evl.fi, 040 130 8384
Naantalin seurakunnan jouluavustukset ks. s. 7
3
★
★ ★
★
★
★
★ Päiväkerhot Naantalissa 50v.
Naantalin seurakunnan päiväkerhot viettävät joulun alla merkkivuotta sen kunniaksi, että päiväkerhoissa on käynyt lapsia jo puolen vuosisadan ajan. Pyysimme lastenohjaajiamme muistelemaan pitkäaikaista työtään naantalilaisten lapsiperheiden hyväksi.
sessa käy arkisin myös isiä lapsineen. Monimuotoisuus näkyy myös siten, että seurakunnan toimintaan osallistuvien lasten ikähaitari on kasvanut. Tarjoamme nykyisin toimintaa 0−9-vuotiaille, emme vain päiväkerhoikäisille, Tuulikki kertoo. Moniammatillisuutta hyödyntämällä perheille pystytään tarjoamaan parempia palveluja kuin koskaan aikaisemmin. Naantalin seurakunnan lapsityö on osa tällä vuosituhannella muodostettua ammatillista yhteistyöverkostoa, jonka tavoitteena on tukea perheitä etenkin vanhemmuuden varhaisvaiheessa. Luonteva yhteistyökumppani on tietysti neuvola, jonka perhevalmennuksessa perheille välitetään tietoa seurakunnan toiminnasta. Tällä tavalla etenkin ensimmäisen lapsen saaneiden vauvakerhoon löytää uusia perheitä.
Vuosikymmenien kasvatuskumppanuutta − Tämä ei ole pelkkä työ, tämä on elämäntapa, sanoo lastenohjaaja Tarja Lehto hymyillen, kun kysymme häneltä ammatillisesta identiteetistä. Naantalin seurakunnan kasvatustyön ammattilaisista huokuu sitoutuneisuus vuosikymmeniä kestäneeseen työhön. Lapsityön ohjaaja Tuulikki Palonen-Poikkeus ja lastenohjaajat Tellervo Lehtonen, Kirsti Koskenoja, Tarja Lehto ja Jaana Härmä ovat kaikki olleet talossa pitkään. Muistoissa elää vuosien varrella kuultu lausahdus, jonka mukaan ”kirkkoherrat tulevat ja menevät, mutta me lastenohjaajat pysymme”.
− Välillä olemme yhteistyössä itse vetureina, välillä olemme taustajoukkoina muiden ottaessa vetovastuun. Yhdessä tekemällä saamme aikaan monipuolisempia palveluita ja tavoitamme enemmän perheitä.
Joulukuvaelma 1980-luvulta.
Yhteistyökumppaneita onkin kertynyt vaikuttava lukumäärä, esimerkiksi Naantalin kaupunki, Pelastakaa lapset ry, MLL, Naantalin Kirjahyrrä, Martat, Kalakummit, Koirakaverit, VPK, Kristillinen opisto ja Raseko.
Tellervo tuli aikoinaan lastenohjaaja Sisko Vainion sijaiseksi parin kuukauden ajaksi. Kävikin niin, että työura lapsiperheiden parissa kasvoi peräti 38 vuoden mittaiseksi. Ensi vuonna eläkkeelle jäävä Tellervo muistelee lämmöllä lasten hyvin konkreettista ajattelutapaa, mitä tulee lastenohjaajien pysyvyyteen.
Kerhoissa kuuluu ilo
− Päiväkerhossa tavallinen kysymys lapsen suusta on, että missä me ohjaajat oikein nukumme täällä.
Nuhjalan lastenohjaajat joulutunnelmissa 1990-luvulla.
Koska lastenohjaajat työskentelevät tiiviisti työpareina, lasten silmissä he kuuluvat yhteen siitä riippumatta, ovatko he töissä vai vapaalla.
jaajan koulutukseen, vaikkei sitä oikeastaan ollut vielä edes olemassa, naurahtaa Jaana.
− Jos tapaan päiväkerholaisen esimerkiksi kaupassa, hän saattaa hyvinkin kysyä, missä Kirsti on. Sitoutuminen näkyy myös perheissä. Lastenohjaajat kertovat eräästä perheestä, joka on jo neljäntoista vuoden ajan tuonut lapsensa päiväkerhoon. Tällä hetkellä kerhossa käy perheen kuopus. On yhä harvinaisempaa, että saman perheen kanssa on mahdollista luoda näin pitkäaikaista kasvatuskumppanuutta.
Intoa uudistumiseen Työssä viihtymisen salaisuudeksi paljastuu mahdollisuus jatkuvaan uudistumiseen ja oman työn kehittämiseen erilaisin koulutuksin. Kiinnostus uusiin työmuotoihin on johtanut esimerkiksi siihen, että Naantalissa käynnistettiin reilu kymmenen vuotta sitten vauvojen värikylpytoiminta ensimmäisenä koko Varsinais-Suomen seurakunnista.
4
− Koulutus päätettiin sitten järjestää ja olimme ensimmäisellä kurssilla mukana. Viime vuosien tuoreimpiin työmuotoihin kuuluvat puistotoiminta ja kirkkomuskari. Puistotoimintaa toteutetaan yhdessä kaupungin kanssa ja kirkkomuskari pyörii lastenohjaaja Kirstin ja kanttori Elisa Murtoperän välisenä yhteistyönä.
Voimaa moniammatillisuudesta Pikkuenkeli Adele ja viisas itämaantietäjä Johannes, päiväkerholaisia 2010-luvulta. − Olimme kiinnostuneita kuvataiteista ja huomasimme, että lapsimessuilla on värikylpypedagogiikkaa koskeva luento. Lähdimme ottamaan asiasta selvää, muistelee Tarja. − Luennon jälkeen olimme heti innokkaina ilmoittautumassa mukaan värikylpyoh-
Kokeneilla lastenohjaajilla on näköalapaikka vuosikymmenten aikana tapahtuneeseen muutokseen. Työtä on 2000-luvun alkupuolelta lähtien kehitetty tietoisesti perhelähtöisemmäksi ja monimuotoisemmaksi. − Perhekerho on toiminut jo vuodesta 1988, mutta tuohon aikaan se oli käytännössä äiti-lapsikerho. Nyt kun isien perhevapaat ovat yleistyneet, seurakuntakeskuk-
Lastenohjaajat näkevät muutoksen myös perheiden arjessa. Elämäntahti on kiivaampi kuin ennen, työelämä on vaativaa ja lapset menevät päiväkotiin aiempaa aikaisemmin. Tämä näkyy seurakunnan päiväkerhoryhmien pienentymisenä, sillä niissä käyvät vain kotihoidossa olevat lapset. − Koska ryhmät ovat pieniä, meillä on rauhallista. Lapsia ei tarvitse juurikaan komentaa, kuvailee Jaana päiväkerhon leppoisaa tunnelmaa. − Toisaalta kerran jouduin vähän komentamaan yhtä poikaa, joka ei olisi malttanut lopettaa leikkejä ja siivota leluja pois. Hän totesi, että häntä eivät päiväkerhon tädit komentele, sillä hänestä tulee isona Kaivohuoneen johtaja, muistelee Tuulikki pilke silmäkulmassa. Myös lastenohjaajat uskaltavat leikitellä vuorovaikutuksessaan lasten kanssa. Eräs lapsi oli kerran tiedustellut Kirstin ikää, mihin Kirsti oli vastannut olevansa 7-vuotias. − Sä olet sit nuorempi, ku minä, hyväksyi kysyjä muitta mutkitta vastauksen. − Kaikki lähtee ilosta. Hengellisyyskin näkyy seurakunnan kasvatustyössä lapsilähtöisellä, kepeällä tavalla, kiteyttää Tarja. J Teksti: Larissa Riihihuhta Kuvat: lastenohjaajien omat kuva-arkistot, Virve Vuoristo
70 vuotta Yhteisvastuuta Vuonna 2020 Yhteisvastuu juhlii 70 vuotta jatkunutta, vuonna 1950 alkanutta taivaltaan. Vuoden 2020 Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan vanhemmuutta Suomessa ja kehittyvissä maissa. Keräys käynnistyy sunnuntaina 2. helmikuuta ja sen esimiehenä toimii arkkipiispa Tapio Luoma.
KOLUMNI
nä keskeisinä toimijoina ovat valtakunnalliset lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen erikoistuneet Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry.
Helmikuussa alkava Yhteisvastuukeräys nostaa esiin vanhemmuuden haasteet sekä lasten ja nuorten vahvasti viestittämän tarpeen turvalliseen aikuiseen, jonka kanssa voi jutella asiasta kuin asiasta.
Hankkeella vahvistetaan vanhemmuutta sekä lapsen ja vanhemman välistä suhdetta kynnyksettömällä tuella ja yhteisellä tekemisellä kotona, koulussa ja harrastustoiminnassa. Erityisenä kohderyhmänä ovat alakouluikäisten lasten perheet.
Yhteisvastuukeräyksen tuotoista 20 % ohjataan vanhemmuutta tukevaan, vuonna 2021 käynnistyvään hankkeeseen. Sii-
20 % keräysvaroista käytetään monipuoliseen avustustoimintaan paikallisseurakuntien kautta. Painotuksena on keräys-
varojen käyttö teeman mukaisesti vanhemmuuden sekä lapsen ja vanhemman suhteen tukemiseen. 60 % keräystuotosta käytetään vanhemmuutta tukeviin toimintoihin kehitysmaissa Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Naantalin, Merimaskun ja Rymättylän seurakunnissa Yhteisvastuukeräys käynnistetään valtakunnallisena starttipäivänä, sunnuntaina 2.2.2020 klo 10 jumalanpalveluksessa, jonka yhteydessä on tarjolla tarkempaa infoa keräyksestä. J
Kiitos! Eräs tamperelainen pariskunta kirjoittaa: ”Kuusikymmentä vuotta sitten sanoimme täällä Tahdon, ja tahdomme edelleen.” Pariskunta Hämeenkyröstä taas on kirjoittanut: ”Ensimmäistä hääpäivää juhlistamassa Naantalissa. Hääkuvanäyttely sopi siis matkan teemaan.”
Muistan, että joulukirkossa piti aina istua vakiopaikalla pylvään takana. Mummi ymmärsi, että on tärkeämpää kuulla jouluevankeliumi kuin nähdä. Mummilla oli paljon pitkän elämän tuomaa viisautta. Hänellä oli lämmin sydän ja aina aikaa kuunnella ja ymmärtää. Hän oli minulle esikuva ja roolimalli uskovasta, joka loisti Kristuksen rakkautta.
Lähimmäisen menettäminen on aina vaikeaa, on syvä ikävä ja suru. Huomaan yhä palaavani muistoissani mummolaan ja käyn keskustelujamme mielessäni yhä uudestaan, koska en halua unohtaa. Kuitenkin kun uskovainen henkilö lähtee, on menetyksen rinnalla myös suuri ilo. Tieto siitä, että toinen on päässyt perille, lohduttaa.
Lämmin kiitos kaikille näyttelyssä käyneille ja erityisesti näyttelyyn kuvansa antaneille! Näyttelyssä käytettyjä kuvasuurennoksia saa kysellä kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikana ma-pe klo 9-13, 040 130 8300 tai diakoniatyöntekijä Anna Ojalalta 040 130 8340. J
Musiikillista valoa kaamokseen läheltä ja kaukaa
W. A. Mozartin ja Georges Bizet’n sävellysten klassisen kauniit sävyt soivat Rymättylän kirkon vanhoissa kiviholveissa, kun konserttisarjan aloittaa 26. tammikuuta rymättyläläiselle konserttiyleisölle tuttu Turun filharmonisen orkesterin sellisti Katja Kolehmainen yhdessä fagotisti Etienne Boudreault’n ja viulisti Elina Lehdon kanssa. Illan aikana
Kun ajattelen mummiani, mieleeni tulvii monia onnellisia muistoja. Meillä oli tapana kokoontua sunnuntaisin hänen luokseen syömään. Istuimme pyöreän keittiönpöydän ääressä ja puhuimme kaikesta mahdollisesta. Se oli meidän pyhäpäivän jumalanpalveluksemme.
Syksyllä 2017 mummini vointi huononi ja elämänhalu meni kipujen lisääntyessä. Hän toivoi pääsevänsä jo taivaan kotiin. Hänen rukouksiinsa vastattiin, kun hän pääsi ikuiseen lepoon tammikuussa 2018. Äitini kertoi, että mennessään katsomaan ruumista mummilla oli suu hymyssä ja hän näytti hyvin levolliselta. Mummini oli päässyt lepoon taivaan kotiin.
Viime kesänä Naantalin kirkossa esillä ollut ”Rakkautta vain” -hääkuvanäyttely saavutti suuren suosion. Juhannuksen ja elokuun lopun välisenä aikana kirkossa kävi yhteensä 20 303 henkilöä ja vieraskirja täyttyi kauniista tervehdyksistä.
Rymättylän kaamokseen saadaan musiikillista valoa tammikuussa alkavan kaamoskonserttien sarjan myötä. Rymättylän kirkossa järjestettävät konsertit kuljettavat kuulijansa kotimaisten tunnelmien kautta aina latinalaisiin kitarasäveliin.
Taivaan kodissa tavataan
kuullaan lisäksi Lasse Mårtensonin ”Myrskyluodon Maija” Kolehmaisen omana sovituksena sekä tangoja, jotka tuovat konserttiin myrskyistä tunnelatausta. Konserttisarjan toinen osa 9. helmikuuta tuo tuulahduksen Venäjältä, kun vierailulle saapuu nuori urkurilahjakkuus, Nadezhda Zubova. Zubova toimii Rymättylän ystävyysseurakunnan Pietarin Pyhän Annan seurakunnan kanttorina. Konserttiohjelmaansa hän on koonnut Rymättylän kirkon romanttishenkisille uruille soveltuvia teoksia. Konsertin säveltäjänimiä ovat mm. saksalaiset Max Reger ja Nicolaus Bruhns, mutta luvas-
sa on myös italialaista barokkimusiikkia. Brasilialaisen Heitor Villa-Lobosin ja espanjalaisen Fernando Sorin upeat, klassiset kitarakappaleet puolestaan johdattelevat kuulijat herkkiin, latinalaisiin tunnelmiin kaamoskonsertit päättävässä kolmannessa konsertissa 1. maaliskuuta. Tuolloin yleisön eteen astuu klassisen kitarataiteen eturiviin kuuluva nuori taituri, Partik Kleemola. J Rymättylän kaamoskonsertit sunnuntaina 26.1., 9.2. ja 1.3. klo 18 Rymättylän kirkossa. Vapaa pääsy. Käsiohjelma 15/10€.
Mummini hautajaisissa itkin yhtä aikaa ilon ja surun kyyneleitä. Tiesin, että hän ei enää tunne kipua, ei särkyä, ja että hän iloitsee taivaassa Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen kanssa. Kun suru hellittää jäljelle jäävät hyvät muistot ja ilo siitä, että yhtenä päivänä vielä tavataan taivaan kodissa, jossa kaikki kyyneleet on pyyhitty pois. Uskon, että myös Maria koki suurta iloa ja surua pidellessään pientä Jeesus-lasta sylissään. Jeesus syntyi maailmaan kuollakseen ja kärsiäkseen meidän syntiemme tähden, mutta suru vaihtui iloksi hänen ylösnousemuksessaan. Jouluna kiitämme tästä suurenmoisesta lahjasta. J Nelli Maikoe Lähetyssihteeri Naantalin seurakunta
Päiväkerhot Naantalissa 50 vuotta Nukketeatteri Mukamas esittää näytelmän
Jouluyö
Juhla lapsille ja perheille maanantaina 16.12. klo 10 Naantalin seurakuntakeskuksessa. Tervetuloa mukaan kaikki lapset ja lapsenmieliset juhlistamaan päiväkerhotyötä ja virittäytymään joulun tunnelmaan!
Vuoden 2019 kolumnien aiheina olivat kirkolliset toimitukset: kaste, avioliitto, rippikoulu ja konfirmaatio ja viimeisenä kuolema ja hautajaiset
5
Seurakunnissa tapahtuu 28.11.2019–7.2.2020 Joulunajan musiikkitilaisuudet ja joulunpyhien tapahtumat s. 8
JUMALANPALVELUKSIA Naantalin kirkossa Su 1.12. klo 11 perhemessu. Kairavuo, Vesti, Murtoperä. Naantalin seurakunnan lapsikuoro Laaksonlapset ja Naantalin voimistelijat avustavat. Kirkkokahvit messun jälkeen. Yö kirkossa -tapahtuman päätösmessu. Huom! kloaika Pe 6.12. klo 10 itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus. Lindberg, Murtoperä. Naantalin Laulajat, joht. Johanna Järvinen. Partiolippukunta Naantalin Siniset avustavat. Ks. mainos s. 7 Su 8.12. klo 10 hiljaisuuden messu. Kairavuo, Lindberg, Murtoperä. Maruset, joht. Leena Litzen. Su 15.12. klo 10 messu. Vesti, Tomas Kolkka (saarna), Saantola, Murtoperä. Mukana nimikkolähetit Tomas ja Riikka-Maria Kolkka. Hiihtolomarippikoululaiset avustavat. Su 22.12. klo 10 messu. Lindberg, Vesti, Hartikainen. Heidi Nieminen, laulu. Kirkkokahvit messun jälkeen. 2020 Su 12.1. klo 10 messu. Lindberg, Kairavuo, Hartikainen. Rippileiriläiset avustavat. To 16.1. klo 17 nuorten messu. Lindberg, Havukainen, Peltonen, Hiitola, Hartikainen. Su 19.1. klo 10 messu. Saantola, Vesti, Hartikainen. Naantalin Vanhusten tuki ry avustaa.
Su 26.1. klo 10 messu Naantalin seurakuntakeskuksen pääsalissa. Huom! paikka. Vesti, Kairavuo, Murtoperä. Visa Turunen, huilu. Kirkkokahvit messun jälkeen. Su 2.2. klo 10 messu. Kairavuo, Saantola, Hartikainen. Yhteisvastuukeräyksen avausmessu.
Poikkeavia pyhäpäivien jumalanpalvelusaikoja ja -paikkoja: HUOM! Mainittuina päivinä EI klo 10 jumalanpalvelusta Naantalin kirkossa. Su 1.12. klo 11 perhemessu Naantalin kirkossa. Ke 25.12. klo 8 jouluaamun jumalanpalvelus Naantalin kirkossa To 26.12. klo 16 tapaninpäivän Kauneimmat joululaulut -messu Naantalin kirkossa. Ke 1.1. klo 18 uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus Naantalin kirkossa. Ma 6.1. klo 10 loppiaisen Kauneimmat joululaulut -messu Hakapellon kappelissa. Kuljetus kappeliin. Su 26.1. klo 10 messu Naantalin seurakuntakeskuksen pääsalissa. Su 16.2. klo 10 messu Velkuan kirkossa. Bussikuljetus Naantalista, tarkempia tietoja lähempänä.
ARKIEHTOOLLINEN Ke klo 12 seurakuntakeskuksen kappelissa Joulutauolla 18.12.2019-1.1.2020. MUSIIKKIA Konsertti su 26.1.2020 klo 17. Naantalin seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2). Markus Ollila, piano. Frédéric Chopin: Etydit op. 10 ja 25. Vapaa pääsy, ohjelma 10€. LAPSILLE JA PERHEILLE Päivähoidon ja perheiden jouluiset kirkkohetket Naantalin kirkossa Ke 11.12. klo 9.15 ja 10.15 To 12.12. klo 9.15 ja 10.15 Hakapellon kappelissa Pe 13.12. klo 9.15 ja 10.15 Lasten kauneimmat joululaulut su 8.12. klo 12.30-13 ja 13.30-14 Hiilolassa (Naantalin museo), Katinhäntä 1.
Päiväkerhot Naantalissa 50v ma 16.12.2019 klo 10. Nukketeatteri Mukamas esittää näytelmän Jouluyö Naantalin seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2). Tervetuloa uudet ja vanhat kerholaiset perheineen sekä perhepäivähoitajat lapsiryhmineen!
Kerhojen ja muskareiden joulujuhlat tied. lastenohjaajat. Kerho- ja muskariryhmät jatkuvat joulutauon jälkeen viikolla 3, lisätiedot ryhmien vetäjiltä. Vauvakirkko su 2.2. klo 15. Laulua ja leikkiä. Vuoden aikana kastetut lapset saavat kastepuusta oman lehtensä. KOULULAISILLE (7-14 V.) Yö kirkossa -tapahtuma 30.111.12. Tapahtuma alkaa lauantaina klo 14 Naantalin seurakuntakeskuksessa, josta siirrytään kirkkoon, ja päättyy sunnuntaina n. klo 12.30 adventtimessun jälkeen. Peruutuspaikkoja voi kysellä nuorisotyönohjaaja Timo Havukaiselta: timo.havukainen@evl.fi, 040 130 8330. Kerhot jatkuvat joulutauon jälkeen viikolla 3., ks. www.naantalinseurakunta.fi/koululaisille NUORILLE Toiminta jatkuu joulutauon jälkeen viikolla 3., ks. www.naantalinseurakunta.fi/nuorille AIKUISILLE Jumpat Naantalin seurakuntakeskuksessa Gospeljumppa ti klo 17.15-18.15. Äijäjumppa ti klo 18.30-19.30. Jumpat joulutauolle 9.12. ja jatku-
6
vat 7.1.2020. Avioparipiiri ti 10.12. klo 18 Naantalin seurakuntakeskuksessa, Piispantie 2. Aiheena tunnetarpeet. Vetäjinä Sirkka ja Mauri Viili. Naisten keidas pe 7.2. klo 17.30 Soiniemen rantasaunalla, Soiniementie 111. Aiheena itsetunto ja naiseus. Tea Jokiranta ja Heli Gustafsson. Crosspoint su 9.2. klo 17 Naantalin seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2). Puhujavieraana Raamattukouluttaja Jaakko Pirttiaho, Kansan Raamattuseura. Aihe: Evankeliumi särkyneelle – häpeästä vapauteen. Iltapalaa tarjolla kaikille. Lapsille omaa ohjelmaa. DIAKONIAA JA KOHTAAMISIA
Huom! Café Armo, kirpputori sekä diakonian ryhmät ja piirit joulutauolla 13.12.2019–6.1.2020
Kirpputori ja Café Armo Naantalin seurakuntakeskuksessa, Piispantie 2 avoinna ma-to klo 10–14, ke myös klo 14–18. Café Armossa Hyvää huomenta naantalilaiset -hartaus ti klo 11. Eri esiintyjiä. Huom. joulutauko. Ahkerat puikot ke klo 11. Viim. krt. 11.12. Jatkuu 8.1. Kudomme ja virkkaamme esim. hypistelymuhveja muistisairaille ja peittoja tar-
vitseville. Piiri vastaanottaa mielellään lahjoituslankoja, lahjoitukset diakoniatoimistoon tai Café Armoon, kiitos! Gospelkaraoke ke klo 14–18. Karaokeisäntänä Reijo Kortelainen. Ryhmät ja piirit seurakuntakeskuksen ryhmähuoneissa Korttiaskartelua diakonian hyväksi ma 2.12. ja 13.1. alk. klo 10 Eila Puhakan ja Ulla Kokon kanssa, rh 2 Pelimimmit ma klo 14, parittomat vkot, rh 2. Vetäjinä Pirkko Nurmi, Inkeri Ahlroth ja Susan Lehtonen. Viim. krt. 2.12., jatkuu 13.1. Opetellaan virsiä ti klo 12, parittomat vkot, rh 4. Säestää Leena Litzen. Jatkuu 14.1. Liikuntarajoitteisten vertaistukiryhmä ti 10.12., 7.1. ja 4.2. klo 14-15.30, rh 3. Tied. Minna Pykälämaa 040 130 8343. Omaishoitajien vertaistukiryhmä ti 10.12. klo 13, rh 4. Jatkuu ti 21.1. Tervetuloa kaikki läheistään hoitavat! Ryhmän vetäjinä Naantalin kaupungilta avohuollon ohjaaja Kirsi Peijonen ja seurakunnasta diakoni Mari Syrjäkoski-Vuollet. Tillukkapiiri tauolla joulukuun. Jatkuu ke 8.1. Kudotaan sukkia 90 vuotta täyttäville naantalilaisille ja naantalilaisille kastettaville. Vetäjinä Pirjo Laitala, Tuulikki Järvelä ja Ulla Kokko. Potero-veteraanimiesten keskustelupiiri to 28.11. ja 12.12. klo 13.30 seurakuntakeskuksessa. Diakonian raamattupiiri viim. krt. to 5.12. klo 15. Ota mukaan
pieni pikkujoululahja (n. 5 €). Jatkuu 9.1. klo 15 alk. joka toinen to. Piiri on avoin kaikille ja uudet jäsenet ovat tervetulleita! Luemme tällä hetkellä Luukkaan evankeliumia. Kahvitarjoilu. Sulkakynät, luovan kirjoittamisen ryhmä to 19.12. ja 16.1. klo 14-16, rh 2.
Kehitysvammaisten joulujuhla ke 11.12. klo 16 Aurinkosäätiön palvelutalon Aurinkokammarissa. Joulujuhlaan ilm. 5.12. mennessä Minnalle 040 130 8343 tai Annalle 040 130 8340.
Kehitysvammaisten arkipyhäkoulu ti 14.1. klo 15 Aurinkosäätiön palvelutalossa. Kahvit. Muualla Ystäväpiiri Velkuan Kummelissa ke 4.12. (joulujuhla), 8.1. ja 5.2. klo 12.30. Tervetuloa! Tied. Minna Pykälämaa 040 130 8343. Sauvakävelyä to klo 10 (huom. joulutauko). Lähtö Aurinkotien puolelta. Äijäbiljardi pe Dipolissa klo 17, mukana Reijo Kortelainen. Syyskauden viim. kerta on 29.11.
Vanhemman väen joulujuhla su 8.12. klo 12 Naantalin seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2). Lucia-kuoro ym jouluista ohjelmaa. Puuro- ja kahvitarjoilu. Tervetuloa!
Tarvitsetko taloudellista tukea jouluun? Naantalin seurakunnan diakonia-
työltä voit hakea jouluavustusta vähävaraisuuden perusteella. Hakemuksia saat diakoniatyöntekijöiltä sekä seurakuntakeskuksen kirkkoherranvirastosta osoitteesta Piispantie 2, Naantali. Avustus on tarkoitettu Naantalin seurakunnan alueella asuville henkilöille. Hakemus liitteineen on palautettava viimeistään torstaina 12.12. klo 13 mennessä diakoniatyöntekijälle tai kirkkoherranvirastoon. Hakemuksen voit pyytää myös sähköpostitse diakoniatyöntekijöiltä. Anna Ojala: anna.ojala@evl.fi, p.040-130 8340 Anita Mäkilä: anita.makila@evl.fi, p. 040-130 8341 Mari Syrjäkoski-Vuollet: mari.syrjakoski-vuollet@evl.fi, p.040-130 8342 Minna Pykälämaa: minna.pykalamaa@evl.fi, p. 040-130 8343 Diakonian päivystysajat ma ja to klo 10-12 seurakuntakeskuksessa diakoniatoimistossa. Päivystykseen voi tulla ilman ajanvarausta mutta muuten tapaamiset tulee sopia etukäteen puhelimitse tai sähköpostilla, yhteystiedot yllä. LÄHETYS Lähetyspiiri to 28.11., 16.1. ja 30.1., rh4. Lähetysjuhla su 15.12. klo 11.30 seurakuntakeskuksessa. Keittolounas lähetyksen hyväksi. Mukana nimikkolähettimme Tomas ja Riikka-Maria Kolkka Thaimaasta. VELKUA / LIVONSAARI Ystäväpiiri Velkuan Kummelissa ke 4.12. (joulujuhla), 8.1. ja 5.2. klo 12.30. Tervetuloa! Tied. Minna Pykälämaa 040 130 8343. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus pe 6.12. klo 11 kirkossa.
Saantola, Hartikainen. Visa Turunen, huilu. Livonsaaren kinkerit su 19.1. klo 13 Livonsaaren seurantalolla. Irja ja Veikko Aro-Heinilä, Marja Saantola ja Miika Hartikainen. Kanttori opettaa uusia virsiä. Tarjoilua.
JUMALANPALVELUKSIA Rymättylän kirkossa Su 1.12. klo 10 hoosiannakirkko.* Mukana Rymättylän seurakunnan lapsikuoro. Jumalanpalveluksen jälkeen rippikoululaisten ja vanhempien infotilaisuus seurakuntakodissa. Pe 6.12. klo 10 itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus.* ks. mainos vieressä. Su 8.12. klo 10 2. adventtisunnuntain messu. Petri Sirén, Marianna Peltonen. Su 15.12. klo 10 3. adventtisunnuntain messu. Raimo Nisonen, Esa Vähämäki. Su 22.12. klo 10 4. adventtisunnuntain messu. * 2020 Su 12.1 klo 10 messu. Eija Kalliala. Su 19.1. klo 10 messu. Irja AroHeinilä. Su 26.1. klo 10 sanajumalanpalvelus. * Su 2.2. klo 11 kynttilänpäivän perhemessu. * Huom! kloaika. *Petri Sirén, Esa Vähämäki MUSIIKKIA Kaamoskonsertit Rymättylän kirkossa Su 26.1. klo 18 kaamoskonsertti I. Katja Kolehmainen, sello, Etienne Boudreault, fagotti, Elina Lehto, viulu. Su 9.2. klo 18 kaamoskonsertti II. Nadezhda Zubova (Venäjä), urut. Su 1.3. klo 18 kaamoskonsertti III. Partik Kleemola, klassinen kitara. Konsertteihin on vapaa pääsy, käsiohjelman hinta on 15/10€. Konserttien esittely s. 5. LAPSILLE JA PERHEILLE seurakuntakodissa Kokkikerho viim. krt. ma 2.12. klo 17. Jatkuu 13.1. Poikien pienoismallikerho joulukerho to 5.12. klo 12.30. Pieni paketti mukaan. Jatkuu 9.1. Perhekerho ke klo 10. Jouluinen perhekerho 11.12. Jatkuu 8.1. Lapsikuoro alakouluikäisille joka toinen to klo 17.30. – 18.15. Jos olet kiinnostunut laulamisesta ja musiikista, tule rohkeasti mukaan. Kuoron johtajana kanttori Esa Vähämäki. Vuoden viimeinen kokoontuminen on 12.12. AIKUISILLE seurakuntakodissa Lähetys- ja merimieskirkkopiiri joka kuukauden 1. ke klo 13. Joulukuussa 4.12. klo 13. Äiti Teresa -piiri to klo 12. Joulukahvit to 5.12. klo 13. Jatkuu 9.1. Kultaiseniänkerho joka kuukau-
den 2. ti klo 13. Joulukerho 10.12. Lauletaan kauneimpia joululauluja kanttorin säestyksellä. Jatkuu 14.1. Kirkkokuoro to klo 18.30. MUUTA Rippikoulun 2020 aloitus su 1.12.2019 seurakuntakodissa. Jumalanpalvelus kirkossa klo 10, jonka jälkeen kahvit ja rippikouluinfo seurakuntakodilla. Tervetuloa rippikoululaiset vanhempineen! Lasten Lucia -kirkko pe 13.12. klo 10. Katavakotihartaus to 19.12. klo 14. Petri Sirén, Esa Vähämäki.
lukseen kutsutaan rippikoululaiset ja rippikoululaisten vanhemmat. Jumalanpalveluksen jälkeen Iloiset Kirkkokahvit seurakuntakodilla. Pe 6.12. klo 10 sanajumalanpalvelus. Markku Ahlstrand, Päivi Vartija, Rannikon Laulumiehet. Ks. mainos yllä. Su 8.12. klo 10 sanajumalanpalvelus* Su 15.12. klo 10 messu* Su 22.12. klo 10 sanajumalanpalvelus* Su 29.12. klo 10 sanajumalanpalvelus. Heikki Kivekäs, Päivi Vartija 2020 Su 12.1. klo 10 sanajumalanpalvelus* Su 19.1. klo 10 messu* Su 26.1. klo 10 sanajumalanpalvelus* Su 2.2. klo 10 messu* *Markku Ahlstrand, Tiina Lustig
Ikäihmisten joulutervehdykset Ensimmäisestä adventista alkaen diakoni ja diakoniatyöryhmän jäsenet jakavat joulutervehdyksiä (tervehdyksiä jaetaan jouluviikolle asti). Jos jotakuta ei tavoiteta, jätämme viestin postilaatikkoon ja tervehdyksen voi noutaa joulun jälkeen Rymättylän kirkkoherranvirastolta (Viluntie 2) sen aukioloaikoina.
JUMALANPALVELUKSIA Merimaskun kirkossa Su 1.12. klo 10 messu. * Mukana Koraalikuoro. Jumalapalve-
LAPSILLE JA PERHEILLE seurakuntakodissa Avoin perhekerho ti 10.12. klo 10 jouluhartaus kirkossa ja jouluista tarjoilua seurakuntakodissa. Jatkuu ti 14.1. klo 10. AIKUISILLE seurakuntakodissa Naantalin vanhusten tuki ry:n Merimaskun kerhon joulujuhla ma 9.12. klo 12.30. Jatkuu 13.1. Käsityöpiiri to 5.12. klo 13. Jatkuu 16.1. Merimaskun seurakunnan päiväpiiri to 28.11. klo 13. Jatkuu 30.1.
Seuraavan kerran ilmoittelemme laajemmin paikallislehdissä helmikuun alussa.
7
”Me odotamme
Jeesusta
seimessä nukkuvaa”
JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET Naantalin kirkossa Ti 24.12. klo 12.30 jouluhartaus, erityisesti lapsiperheille. Lindberg, Hartikainen. Ti 24.12. klo 16 jouluhartaus. Vesti, Hartikainen. Katariina Lehtinen, huilu. Ti 24.12. klo 23 jouluyön messu. Lindberg, Vesti, Murtoperä. Laura Vire, laulu. Ke 25.12. klo 8 jouluaamun jumalanpalvelus. Saantola, Hartikainen. Chorus Gratiae. Huom! kloaika. Ke 25.12. klo 10.30 julåttan. Åbo svenska församling. To 26.12. klo 16 tapaninpäivän Kauneimmat joululaulut -messu. Saantola, Kairavuo, Lustig. Koraalikuoro, joht. Tiina Lustig. Huom! kloaika. Su 29.12. klo 10 messu. Lindberg, Vesti, Hartikainen. Ke 1.1. klo 18 sanajumalanpalvelus. Saantola, Suokivi. Huom! kloaika. Su 5.1. klo 10 messu. Lindberg, Vesti, Murtoperä. Ma 6.1. klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Hakapellon kappelissa. Saantola, Markus Syrjätie (saarna), Murtoperä. Naantalin Laulajat, joht. Johanna Järvinen. Huom! Ei klo 10 messua Naantalin kirkossa. Kirkkokuljetus: lähtö seurakuntakeskuksen edestä (Piispantie 2) klo 9.15, jonka jälkeen reittiä Aurinkotie-Tuulensuunkatu-Maariankatu-Kaivokatu-Käsityöläiskatu-Myllykiventie (palvelutalon kulmalta)-Aurinkotie-Maskuntie-Isotalontie-Nuhjalantie-Soinistentie-Hakapelto. Paluukuljetus tilaisuuden jälkeen.
JOULUKONSERTTEJA NAANTALIN KIRKOSSA Su 1.12. klo 18 Herra, minun valoni -adventtikonsertti. Naantalin seurakunnan kuoro Vox Gratiae, joht. Miika Hartikainen. Ilpo Laspas, urut. Vapaa pääsy, ohjelma 10€. Su 8.12. klo 16 Naantalin Kamarikuoron joulukonsertti. Joht. Antti Haapalainen. Jouni Kuorikoski, laulu. Miika Hartikainen, urut. Vapaa pääsy, ohjelma 15€. Ke 11.12. klo 19 Musiikkiopiston joulukonsertti. Vapaa pääsy. To 12.12. klo 19 Mieskuoro Naskaleitten joulukonsertti ”Tuli kirkkoon miehet ja joulu”. Joht. Tommi Saalas. Liput ennakkoon 20€/10€, ovelta 25€/15€. La 14.12. klo 18 VG-62 perinteinen joulukonsertti. Turun VPK:n puhallinorkesteri, joht. Reijo Bormann. Jari Koivisto, laulu. Liput 15€. KAUNEIMMAT JOULULAULUT Su 8.12. klo 12.30-13 ja 13.30-14 Lasten kauneimmat joululaulut Hiilolassa (Naantalin museo), Katinhäntä 1. Yhteistyössä Lasten Joulu -tapahtuman kanssa. Laulattamassa Miika Hartikainen. Pe 13.12. klo 18.30 Adventin ja joulun ajan virsiä pappilassa, Kylentie 1. Yhteislaulutilaisuus. Su 15.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut Naantalin kirkossa. Lauluyhtye Helianthus, joht. Johanna Järvinen. Ke 18.12. klo 12 Kauneimmat joululaulut Naantalin seurakuntakeskuksessa. Koraalikuoro, joht. Tiina Lustig. Su 22.12. klo 15 Kauneimmat joululaulut Naantalin kirkossa. Lucia-kuoro, joht. Virpi Vähäpassi. Lauluyhtye Helianthus, joht. Johanna Järvinen.
VELKUA / LIVONSAARI
JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET Ti 24.12. klo 15 jouluaaton sanajumalanpalvelus Velkuan kirkossa. Kairavuo, Murtoperä.
Su 22.12. klo 18 Turun VPK:n puhallinorkesterin joulukonsertti. Kapellimestarina Reijo Bormann, laulusolistina Jari Koivisto. Vapaa pääsy, käsiohjelma 15€.
JOULUISTA MUSIIKKIA Ke 18.12. klo 18.15 kauneimmat joululaulut Velkuan kirkossa.
JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET Rymättylän kirkossa Ti 24.12. klo 16 jouluaaton hartaus hautausmaalla. * Ke 25.12. klo 7 joulupäivän sanajumalanpalvelus. * Mukana Rymättylän kirkkokuoro. Ke 25.12. klo 16 perheiden joulukirkko. * To 26.12. klo 18 tapaninpäivän iltamessu. * Huom! EI klo 10 jumalanpalvelusta. Su 29.12. klo 10 sanajumalanpalvelus. * Ke 1.1. klo 18 uudenvuodenpäivän iltakirkko.* Su 5.1. klo 10 messu. * Ma 6.1. klo 18 loppiaisen iltakirkko Rymättylän teatterin pihalla. * Huom! aika ja paikka. *Petri Sirén, Esa Vähämäki JOULUISTA MUSIIKKI Rymättylän kirkossa Su 15.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. Annika Urpolahti, juonto, Tuuli Virkkala, laulu. Kanttorina Esa Vähämäki.
JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET Merimaskun kirkossa Ti 24.12. klo 16 perheiden lyhyt jouluhartaus. * Ke 25.12. klo 7 jouluaamun jumalanpalvelus. * To 26.12. klo 10 tapaninpäivän messu. Heikki Kivekäs, Tiina Lustig. Ke 1.1 klo 18 uudenvuodenpäivän iltakirkko. Heikki Kivekäs, Päivi Vartija. Huom! kloaika Su 5.1. klo 10 messu. Heikki Kivekäs, Päivi Vartija. Ma 6.1. klo 18 loppiaisen iltakirkko. Markku Ahlstrand, Päivi Vartija. *Markku Ahlstrand, Tiina Lustig JOULUISTA MUSIIKKIA Merimaskun kirkossa Su 8.12. klo 14 Lasten kauneimmat joululaulut. * Su 15.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. * Ke 25.12 klo 21 Jouluista musiikkia. Tiina Lustig, Päivi Vartija. *Markku Ahlstrand, Tiina Lustig
VIRASTOJEN YHTEYSTIEDOT JA AUKIOLOAJAT Merimaskun seurakunta Kukolaistentie 36, 21160 Merimasku www.merimaskunseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto avoinna ma 15–17 ja ke 9–12 suljettu 23.12. ja 30.12. puh. 02 436 9654
8
Naantalin seurakunta Piispantie 2, 21100 Naantali www.naantalinseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto avoinna ma–pe 9–13 puh. 040 130 8300, 040 130 8301
Naantalin seurakuntayhtymä Piispantie 2, 21100 Naantali www.naantalinseurakunnat.fi Taloustoimisto avoinna ma–pe 9–13 Talousjohtaja 040 130 8350 Hautausasiat 040 130 8353
Rymättylän seurakunta Viluntie 2, 21140 Rymättylä www.rymattylanseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto avoinna ti ja pe 9–12, ke 12–15 puh. 02 252 1216, 040 130 8380 Sähköpostit etunimi.sukunimi@evl.fi