Skip to main content

Naantalin seurakuntalehti Vesper 4 / 22.11.2023

Page 1

Naantalin, Rymättylän ja Merimaskun seurakuntalehti

nro 4 / 22.11.2023

Joulun iloa ja valoa

BONGAA SEIMI! s. 2

Erilaisia jouluja s. 3

Terveisiä ulkomailta s. 4


Tervehdys Vesperin lukijoille – kiitollisin mielin eläkkeelle Yksi vuosi on jälleen päättymässä ja samalla tehtäväni Naantalin seurakuntayhtymän talousjohtajana päättyy. Eläkkeelle siirtyminen on lähellä. Sanotaan, että ihmisen neljäs elämänvaihe alkaa eläkkeelle jäämisestä. Ennen sitä pitää kuitenkin luopua työelämästä, työkavereista, työroolista ja kaikista niistä sosiaalisista suhteista, joita työn mukana on tullut. Se on aika jännittävää ja samalla vähän jopa pelottavaa. Pitää luopua jostain, mitä osaa, mikä on tuttua ja merkityksellistä. Olen tehnyt taloushallinnon töitä 40 vuotta, mikä tarkoittaa noin 71 000 työtuntia. Työ on ollut iso ja merkittävä osa elämääni. Ajat-

telen kuitenkin, että eläkkeelle jääminen on hieno mahdollisuus uuteen, hyppy tuntemattomaan. Vähän niin kuin silloin, lähes yhdeksän vuotta sitten, kun tulin kirkon töihin ja vielä uudelleen kolme vuotta sitten, kun tulin Naantalin seurakuntayhtymään töihin. Ne hypyt on kannattanut tehdä. Työ on ollut monipuolista ja vaihtelevaa. Byrokratian rattaissa asioiden hidas eteneminen on välillä turhauttanut ja asioiden runsas määrä on toisinaan aiheuttanut paineita. Onneksi työkavereina on ollut monia erilaisia töitä tekeviä, työssään taitavia ja työhönsä sitoutuneita ihmisiä. Se on tehnyt tästä työstä hyvin rikkaan. Tästä rikkaudesta haluan lämpimästi kiittää kaikkia ihmisiä,

joiden kanssa olen työtä tehnyt. Kiitän ilojen ja surujen jakamisesta, ideoinneista ja oivalluksista, eteenpäin menon tunteesta. Ja ennen muuta kaikista nauruista kahvihuoneissa ja käytävillä! Paljon jää asioita kesken, mutta eihän näissä töissä työpöytä koskaan tyhjene. On vain todettava, että omalta kohdaltani tämä oli tässä. Hyvällä mielellä hyppään työkengistäni vapauden tossuihin! Toivotan kaikille Vesperin lukijoille oikein iloista ja rauhallista joulua sekä innostavaa ja onnellista vuotta 2024! ■ Tuija Lankinen

Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa.

Me odotamme Jeesusta

seimessä nukkuvaa.

Bongaa seimi!

– uusi yhteisöllinen näyttely Naantalin alueella Naantalin seurakunta on haastanut paikallisia yrityksiä, yhteisöjä ja yksityishenkilöitä osallistumaan BONGAA SEIMI! -näyttelyyn ja laittamaan esille omanlaisensa version seimiasetelmasta ihmisten ihasteltavaksi ikkunaan, ikkunalaudalle, näyteikkunaan tai vaikkapa pihalle. Erilaisia seimiasetelmia voi bongailla ympäri Naantalia 1.12.2023-13.1.2024. Tiedossa olevia varmoja bongauspaikkoja ovat Itsenäisyydenpuisto (Mannerheiminkatu), jonne seimiasetelma pystytetään Vallis Gratiae -yhdistyksen toimesta sekä Naantalin kirkko, jonka asetelmassa hahmot liikkuvat adventista jouluun asti kohti Jeesus-lapsen seimeä. Myös Naantalin seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2) Leppiksen leikkipaikan ikkunassa on bongattavissa seimiasetelma.

Luonnonmaan Mariavägeniin (Kirstiläntie 34) pystytettävä perinteinen seimiasetelma on puolestaan nähtävissä seimihartauksien yhteydessä lauantaina 16.12. klo 11, klo 13 ja klo 15. Kello 11 hartaus on erityisesti lapsiperheille suunnattu. Jaa kuva bongaamastasi seimiasetelmasta someen aihetunnisteella #bongaaseimi ja tägää mukaan Naantalin seurakunta. Tehdään tästä yhdessä hieno uusi naantalilainen perinne.

Haluaisitko sinäkin, tai edustamasi taho, osallistua näyttelyyn? Vielä ehdit. Ota yhteyttä ja kysy lisää: Päivi Sillanpää, paivi.sillanpaa@evl.fi, 040 130 8326.

VESPER – perustettu vuonna 2004 Naantalin ev.lut. seurakuntien lehti Toimitus Piispantie 2, 21100 Naantali Päätoimittaja Jani Kairavuo puh. 040 1308310 jani.kairavuo@evl.fi

2

Vastaava toimittaja Merttu-Mari Huoponen puh. 040 130 8359 merttu-mari.huoponen@evl.fi

Julkaisija

Taitto

Paino Suomalainen Lehtipaino Oy Jakelu Posti Oy Jakeluhäiriöt mika.leinonen@turunseutusanomat.fi ISSN: 1795.2336

Levikki 9 500 kpl Seuraava Vesper ilmestyy 20.3.2024 Kannen kuva: iStock by Getty Images


Odotin joulua nuorena … Maija Karinkanta on Itsenäisyydenpuiston seimi-idean äiti ja monet joulut ollut mukana seimeä rakentamassa. Maijan lempihahmo, pikkuinen lammas, sai nimekseen Tenkkapoo.

herkkujen määrä ylitti taitoni ja voimani, päreeni paloi kesken ruuanlaiton.

Voi että odotinkin, kun viimein nuorena aikuisena pääsin omille jaloilleni. Tai oikeammin ”pääsin” naimisiin. Jouluun liittyi haaveita ja mielikuvia. Halusi rakentaa jotain ihan oman näköistä. Lapsuudesta ei löytynyt malleja eikä perinteitä. Ei muuten ollut joulun ideakaan oikein hallussa, joulua vaan kuului viettää. Vuonna 1982 olin jo toista kertaa mennyt naimisiin. Olin viikon vanha nuorikko ja valmistin ensimmäistä jouluamme. Aattoiltana keitin riisipuuron siten, että laitoin puuron yöksi ns. heinälaatikkoon (vanha kansa muistaa!) kypsymään. Esitin osaavaa nuorikkoa. Jouluaamuna toin ylpeänä kattilan pöytään. Kannen avattuaan mies tyrmistyi. Mikä ih-

Joulutunnelma löytyy myös töitä tehdessä

Suntio on yleensä kirkossa ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä, joulunakin. Tätä ei monikaan tule ajatelleeksi kirkossa käydessään. Miten joulun tunnelmaan pääsee työtehtävien parissa? Miten suntio viettää omaa jouluaan? Naantalin kirkon suntio Kristiina Saraviita, kerro jokin erityinen jouluun liittyvä työtehtävä. Joulupyhinä omasta mielestäni ehdottomasti mieleenpainuvin työtehtävä on kirkon kattokruunujen kynttilöiden sytytys. Kruunuissa on seitsemisenkymmentä kynttilää, jotka sytytetään korkealle kohoavien tikkaiden ja erityisen kynttilänsytyttäjän avulla.

meen rantu kulki puuron reunoilla: toukan kuoria! Ryynipaketeissa ei silloin vielä ollut parasta ennen -päiväyksiä, vanhat riisiryynit olivat kulkeneet matkassa ties kuinka kauan. Mies ei ollut huumorimiehiä. Maineeni oli mennyttä. Ja ”minun joulu-unelmani” saanut kolhun. Siitä häpeästä en päässyt vuosienkaan mittaan, vaikka parinkymmenen vuoden kuluttua uutisissa esiteltiin uusia tarpeellisia ravintolähteitä, toukkia yms. Huomautin miehelle, että sinullahan on todella aikaansa edellä oleva vaimo. Ei auttanut. Toinen muisto sarjassa ”omin voimin”: joulupöydässä oli lisäksi lähisukua ja minä taas esitin osaavaa emäntää, joka valmistaa itse jouluherkut. Ilmeisesti

Vaikka prosessi aina hieman jännittääkin, lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen. Kynttilöiden valo tuo hurjasti juhlamieltä. Teillä suntiolla on paljon tehtäviä myös itse tilaisuuden aikana. Minkä asian koet tärkeimmäksi? Tärkeintä on saada ihmiset tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Toisen ihmisen kohtaaminen tuntuu aina merkitykselliseltä. Ja tietysti, että tilaisuus yleisesti ottaen sujuu jouhevasti, on tärkeää, kaikki muu on hienosäätöä. Pystyykö joulutunnelman löytämään töissä ollessa? Kirkossa joulutunnelman löytäminen on itse asiassa tosi helppoa, kun kirkko täyttyy joulun symboleilla. On joulukuusi tähtineen, kynttiläkruunut, seimi ja ihanat itsetehdyt lampaat. Lisäksi hyvien työkavereiden kanssa on mukava valmistella joulua.

Ei auttanut muu kuin heittää takki niskaan ja painua Nunnalahden avantoon jäähylle. Muistan hyvin valkoisen lumihangen ja sen keskellä tumman veden välkkeen. Raikastuneena ja rauhoittuneena palasin aattoillan ruuanlaittoon. Luulen, että jouluvieraat eivät edes huomanneet piian pientä poissaoloa. (Kaikilla ei ole tätä ihmeitä tekevää mahdollisuutta…) Mutta siis: Taas se ”minun jouluni” kärsi haaksirikon.

…. nyt vanhana annan joulun tulla

Kun ikää ja ymmärrystä on kertynyt, on joulukin vähitellen paljastanut itsensä: siitä on tullut se valon ja ilon juhla, miksi se on tarkoitettu. Se näyttää hiljaisemman, antavamman puolensa. Se on muutaman päivän pituinen hiljentyminen, jol-

loin ajatukset jaksavat kantaa kauemmas. Osin ylöspäin, osin eteenpäin, ja välillä taaksekin päin. Odotan joulua hyvällä mielellä. Kun yksin elää, kevenevät kaikki järjestelyt, mutta niin kevenevät voimatkin. Yksinäisyyden peikko on joulun ainoa hankala vieras. Se luuraa esim. yksinäisellä iltakävelyllä, kun valaistuista ikkunoista vilahtaa iloinen seurue joulupöydän ympärillä. Ulkoiset rituaalit ovat hyvä asia, niitä tarvitaan aina juhlissa. Joulunakin. Kunhan niitä ei ole liikaa. Ne osaltaan kantavat joulun sanomaa ja tekevät hyvää. Muistan ystäviä ja tuttavia. Joulukuusen, semmoisen kun mahtuu autoon, kannan parvekkeelle tai sisään tuoksumaan. Seimen rakennan lipaston päälle. Ruokaa varaan, vaikkei olisi vieraita tiedossakaan. Hyvistä kirjoista ei ole pulaa. Radiosta soitan jouluista musiikki aamusta iltaan. Kynttilät loistavat. Joulurauhan julistamisesta en yksinäni ole välittänyt, mutta tämä joulu on poikkeus. Se rauhan julistus pitäisi vaan nyt kuulua tuhansien kilometrien päähän! Jouluaamun kirkko kruunaa meikäläisen joulun. Sen siunauksen turvin lähden kulkemaan joulunjälkeistä aikaa kohti kevättä. ■ Teksti Maija Karinkanta Kuvat Maijan kuva-arkistot Merttu-Mari Huoponen.

Joku mieleen painunut muisto joulusta suntion tehtävien merkeissä? Muistan, kuinka yhtenä jouluna yksi meidän joululampaistamme - se kaikista vanhin, hieman erinäköinen kuin muut ja jo jonkin verran huonokuntoinen - oli asetettu syrjempään kuin muut lampaat. Eräs työkaveri huomasi tämän ja ilmoitti tomerasti, ettei ”yhtäkään lammasta jätetä”, ja niin me sitten laitoimme kyseisen lampaan kunniapaikalle muiden lampaiden keskelle. Siitä tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. Nyt on kyseinen lammas jo jäänyt hyvin ansaitulle ”eläkkeelle”. Jouluna kirkossa eletään vuoden kiireisintä aikaa. Ehditkö valmistella omaa jouluasi? Jouluvalmistelut on meillä kotona delegoitu jossain määrin puolison harteille, mutta kyllä minäkin töiden lomassa ehdin koristelemaan kotia mm. joulukuusella, kynttilöillä ja joulutontuilla.

Kristiinan lempipaikka Naantalin kirkossa on sakastin portaikossa viherkasvin vierellä. Jos työvuoro osuu esim. jouluaattoiltaan, miten ja milloin itse pääset viettämään joulua? Meillä joulua vietetään vähän kerrallaan. Työvuorojen välissä rauhoitutaan kotona hyvää rauhallista joulumusiikkia kuunnellen. Joulupäivän lopuksi syödään omaan makuun tuunattu jouluateria yhdessä Penni- ja Julius-kissojen kanssa, joille on tietenkin varattu omat jouluherkut. ■

Jouluruno Tällä matkalla vuodenkierron ympäri joulusta jouluun, ilosta ihmetykseen. Pyhän seimen äärelle. Olki oljelta valmistelet kultaolkisen himmelin. Vain rauha jää leijumaan, liikkumaan ilmavirtaan. Vihdoin pääset kirkossa laulamaan Hoosiannaa! Availemaan kalenteriluukkuja. Itsenäisyyspäivän syvä kiitollisuus, ikkunoilla kaksi kynttilää. Leivot joulumyyjäisiin, viimeistelet villasukat, aloitat hillittömän siivoamisen. Muistat joululahjakuusen, lapsen toive tulee kuulluksi. Ilo löytää sydämen. ” Tätä olen aina toivonut!” Kaikkialta tulvii tietoisuuteesi viestejä, miten tehdään täydellinen joulu. Äidin hommat on niin kiireiset, mutta ei joulu meidän valmistamana tule tai ole tulematta. Joulu ON. Talven aurinko, pikkukaupungin rauha. Avoin maailma. Lucia neidot tuovat valoa ja iloa. Kauneimmat joululaulut yhdessä laulettuina. Kaupunki kuusineen on juhlavalaistu. Riisipuuroa ja kanelia, Glögi ja pipari. Lapsuusmuistot: kuusijuhlassa rapisutat paperipussia. Avaat varovasti-tuoksu-omenapipari-suklaamakeinen. Kiitos! Kiitos! Kiitos! Oliko ennen paremmin? Mutta erilaista oli. Yksinkertainen, helppo ja kiireetön, ihana joulu. Muistat piilottaa lelumyyntikuvaston ennen kirjettä joulupukille. Tilaat pukin. Liitteenä toive: Joulupukki! Muista kolmenmetrinsääntö! Muuten unohtuu nimi ja lahjatoiveet. Mennyt sekoittuu nykyhetkeen. Enkelit soittavat tuulikelloja. Lupauksiin on vastattu. Pyhän kosketus, hauras ja vahva. Lapsi on syntynyt! On yhteinen hetkemme Marian sydämellä. Saat olla mukana. Maria valvoo suuri ILO sydämellään vastasyntyneen unta. Enkelit helisevät tuutulaulua lapselle. Pyhä koskettaa ihmiskuntaa. Valkea rauhan lintu on jouluyön enkeli. Aikamme palapeliin tuo sen puuttuvan palan. Tuula Elisa, runoryhmä Sulkakynät

3


Jumala itse syntyi ihmiseksi maan päälle tiettyyn aikaan ja tiettyyn paikkaan. Jouluevankeliumi Luukkaan mukaan alkaa latinankielisessä käännöksessä ”factum est”, eli ”tosiasia on”. On tosiasia, että Jumala todella rakastaa meitä niin paljon, että lähetti ainoan poikansa Jeesuksen.

Markus ja Kia viettäneet kesä Syrjätie perheineen ovat ä ja syksyä kotiSuomessa.

Shintolaispyhäkössä valmistaudutaan japanilaiseen uuteenvuoteen.

Juhlatunnelmia Ulkona aurinko paistaa ja on 10 astetta lämmintä. Mansikkakermakakkujen tilausmainokset on kerätty pois kauppojen eteisestä, nyt on jo liian myöhäistä saada niitä leipomoista. Kentucky Fried Chicken- pikaruokaravintoloihin on pitkät jonot, sillä moni hakee ennakkoon tilattuja kana-annoksiaan. Grillatun ja friteeratun kanan kausi on huipussa. Nuoria seurustelevia pareja tuntuu olevan tavanomaista enemmän liikkeellä ravintoloissa, kimmeltäväksi koristetuissa ostoskeskuksissa ja kävelyllä kauniisti valaistuilla kaduilla. Japanissa on joulu. Joulu ei lähtökohtaisesti ole Japanissa va-

paapäivä, mutta lapsilla on jo vapaata koulusta, sillä uusivuosi on pian ovella. Vanhemmilla on tapana ostaa lapsilleen yksi joululahja. Joulupukkeja ja sädehtiviä joulukoristeita näkyy kaupoissa, joista kantautuu kadulle tuttuja, myös hengellisiä, joululauluja. Keskiverto japanilaisella ei valitettavasti silti ole aavistustakaan siitä, miksi joulua vietetään. Mansikkakakkujen, grillatun kanan ja romanttisen ilmapiirin takaa löytyy kauppojen tehokas markkinointi. Syvällisempi merkitys puuttuu tyystin. Joulun aika onkin kirkolle ja meille lähetystyöntekijöille erinomainen mahdollisuus kertoa joulun todellisesta merkityksestä.

Suomalaiseen jouluun kuuluu olennaisesti perhe ja rauha. Japanissa sen sijaan uusivuosi on juhla, jolloin melkein kaikilla on vapaata ja perheet kokoontuvat yhteen. Japanin uusivuosi ja Suomen joulu ovat tunnelmaltaan yllättävän lähellä toisiaan. Kun Suomessa käydään joulukirkossa, Japanissa toimitetaan uuden vuoden alussa temppeli- ja pyhäkkökäynnit. Shintolaisjumalilta pyydetään siunausta tulevaan vuoteen, kun taas buddhalaisjumalia kiitetään menneestä vuodesta. Harva japanilainen kertomansa mukaan oikeasti uskoo näihin jumaliin, mutta silti he pelkäävät seurauksia, mikäli laiminlyövät perinteiset uskonnolliset toimitukset. Tämänkaltainen taikausko ei kuitenkaan kanna elämän vaikeuksissa. Siksi iloitsemme, että saamme olla viemässä japanilaisille ilosanomaa tosi Jumalasta.

Kaverukset Lu Plaakim (oik.) uk Waa ja jouluherkkujaa esittelevät n.

ihmisten pelastukseksi, voi kantaa ja rohkaista meitä jokaista jaksamaan arjessamme. Joulun sanoma on aina ajankohtainen ja totta.

sekä -Maria Kolkka Tomas ja Riikka Ella. ja lapset Matias

Huai Miin kirkko on koristeltu joulujuhlia varten.

Lämpimät terveiset Chiang Raista! Kulunut syksy on ollut täällä PohjoisThaimaassa monin tavoin antoisa ja työntäyteinen. Kieli- ja raamatunkäännöstyömme lua-kansan parissa on jatkunut entiseen tapaan paikallisten kielityöntekijöidemme Pängin ja Nängin kanssa. Tällä hetkellä työn alla ovat olleet erityisesti Markuksen evankeliumin sekä Lasten Raamattu -kirjasarjan käännöstyöt. Näiden mukavien, arkisten aherrusten lisäksi syksyä ovat kuitenkin varjostaneet myös monenlaiset huolet. On ollut surullista seurata, miten sodat ja väkivalta tuntuvat lisääntyvän eri puolilla maailmaa ja miten erityisesti lapset ja nuoret joutuvat usein syyttöminä kärsimään tästä kaikesta.

4

Omalta osaltamme huolta huomisesta ovat myös aiheuttaneet Suomen Lähetysseurassa lokakuun alussa käynnistetyt muutosneuvottelut. Näiden monien mullistusten keskellä oma voimattomuus ja pienuus onkin tullut tutuksi useampaan kertaan. Onneksi – kaiken tämän maailman myllerryksen, epävarmuuden ja kärsimyksen keskellä – voimme kuitenkin yhä edelleen iloita monista sellaisista asioista, jotka eivät muutu, eivätkä katoa. Eräs tällainen pysyvä ilonaihe on tänäkin vuonna pian alkava joulunaika. Joulun sanoman muuttumattomuus, Vapahtajan syntyminen maailmaan meidän

Työssämme lua-vähemmistökansan parissa olemme saaneet viimeisten kymmenen vuoden ajan omin silmin nähdä, kuinka suuri merkitys joulujuhlilla voi olla arjen kohottajana ja ilon tuojana. Pohjois-Thaimaan syrjäisissä vuoristokylissä asustavat luat ovat suurimmaksi osaksi omavaraisviljelijöitä, joiden elämä on fyysisesti rankkaa ja toimeentulo usein niukkaa. Tämän vuoksi seurakuntien järjestämät vuosittaiset joulujuhlat ovatkin lua-kansalle suuri ilon ja riemun aihe. Joulujuhlien aikana ihmisillä on konkreettisesti mahdollisuus hengähtää hetkeksi työstään ja arjestaan sekä saada osakseen välittämistä ja rakkautta. Toivommekin, että tänä jouluna niin luat kuin muutkin kansat ympäri maailmaa voisivat löytää ilon, toivon ja valon joulun sano-

Hän todella tuli kuolemaan syntiemme puolesta, jotta voimme Hänen kauttaan pelastua ja saada rauhan ja elämän Hänen yhteydessään. Koska Jeesus myös nousi kuolleista, toivollamme on vankka perusta. Tämä perustus kestää niin elämän vaikeudet kuin kuolemankin. ■ Teksti Markus Syrjätie Kuvat Syrjäteiden kuva-arkistot

Markus ja Kia Syrjätie ovat Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetystyöntekijöitä Japanissa. He ovat mm. Naantalin seurakunnan nimikkolähettejä. Perheeseen kuuluu kolme tytärtä. Syrjätiet Naantalissa Syrjätiet vierailevat Naantalin seurakunnassa adventtiviikonloppuna. Heidät voi tavata joulumyyjäisissä la 2.12. Naantalin seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2) sekä 1. adventin perhemessussa Naantalin kirkossa su 3.12. klo 10. Syrjäteiden Youtube-kanava Käy tutustumassa Syrjäteiden elämään Japanissa heidän Youtube-kanavallaan Syrjäteillä Japanissa.

masta. Yksi joulun rakastetuimmista teksteistä on profeetta Jesajan yhdeksännen luvun sanat: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” Adventin tähdet ja kynttilät muistuttavat meitä todellisesta valosta, joka tuli maailmaamme. Ne muistuttavat meitä Jeesuksesta Kristuksesta, todellisesta toivosta, joka tulee meille pienessä, mutta mahtavassa lapsessa. Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12). Tämä on Jeesuksen lupaus meille kaikille – myös nyt adventin ja tulevan joulun aikana. ■ Rauhallista ja iloista joulua! Riikka-Maria, Tomas, Matias ja Ella Kuvat Kolkan perheen kuva-arkistot

Riikka-Maria ja Tomas Kolkka ovat Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijöitä ja Naantalin seurakunnan nimikkolähettejä. He ovat tehneet kieli-, musiikki-, ja seurakuntatyötä lua-kielivähemmistön keskuudessa PohjoisThaimaassa v. 2012 alkaen. Suomen Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysjärjestöistä. Se vastaa mm. vuosittaisesta Kauneimmat Joululaulut-kampanjasta. Lue lisää www.kauneimmatjoululaulut.fi.


Joulun kosketus

– Joel Hallikaisen ja Vox Humanan yhteiskonsertti Naantalilaistunut Joel Hallikainen saapuu konsertoimaan joulukuussa kotiyleisönsä eteen Naantalin kirkkoon, jossa Joel saa rinnalleen 24-henkisen Guido Kriikin johtaman Vox Humana-kamarikuoron. K u va M

ik a

el R

en

yd

Suomalaisten rakastaman laulajan yli 40 vuotta jatkuneella uralla joulukonsertit ovat muodostuneet vuoden odotetuimmiksi konserttitapahtumiksi. Joulun kosketus -konserttiin on koottu rakastetuimpia joululaulujamme sekä lauluja Joelin omasta tuotannosta. Konsertin tuotto menee seurakunnan musiikkityön tukemiseen. ■

f el

t

Joulun kosketus Joel Hallikainen ja Vox Humana Naantalin kirkossa la 2.12. klo 18. Liput 25 €, ovelta tuntia ennen konserttia, ennakkomyynti www.visitnaantali.com

Glad advents- och jultid till alla svenskspråkiga församlingsmedlemmar! Var inte rädd, Jesus älskar dig! Kärnan i julevangeliets budskap lyder: ”Var inte rädda. Jag bär bud till er om en stor glädje, en glädje för hela folket. I dag har en frälsare fötts åt er i Davids stad, han är Messias, Herren” (Luk. 2). Redan det gamla testamentet profeterade om Kristi födelse: ”… ett barn har fötts … och detta är hans namn: Allvis härskare, Gudomlig hjälte, Evig fader, Fredsfurste” (Jes. 9). Frälsaren valde att bli en av oss, vår broder. Det lilla barnet växte upp och levde ett mycket speciellt liv med alla dess under, motgångar och glädjeämnen. Han dog för vår skull och uppstod sedan från de döda. Han steg upp till himmelen men skall komma

tillbaka en dag. Redan nu är Han alltid med oss, ända till tidens slut, genom sin Helige Ande. ”Ära i höjden åt Gud och på jorden fred åt dem han har utvalt” sjöng den lovprisande änglakören som förkunnade glädjebudet om Frälsarens födelse. Detta Gloria in excelsis Deo -rop har inspirerat tonsättare och kyrkomusiker genom kyrkans historia och gett upphov till den kända julsången. En av de vackraste altartavlorna jag någonsin sett finns i Iniö kyrka. Tavlan som målats av Vivi Munsterhjelm 1907 föreställer Jesus-barnet tillsammans med sin mor Maria och de tillbedjande herdarna. Den nyfödde Frälsaren är Världens Ljus och Hopp,

och detta kommer till uttryck på tavlan på ett speciellt fint sätt. Nådendals församlingens svenskspråkiga verksamhet fortsätter. Den 10 december kl. 15.00 sjunger vi vackraste julsånger i församlingscentret och på juldagen den 25 december kl. 10.30 blir det julgudstjänst i kyrkan i samarbete med Åbo svenska församling. Du är varmt välkommen! ■

Med önskan om Guds rikaste välsignelse! Jussi Meriluoto tel. 040 130 8316 epost jussi.meriluoto@evl.fi Detalj i Iniö altartavlan

VAPAAEHTOISET KERTOVAT  SEURIKSEN KIRPPARILLA MYYJÄNÄ mukava työ: pomo on kiltti, työajat hyvät, työkaverit ystäviä. Työmme on tärkeää ekologisesti. Onneksi kulutuksen suunta on kohti enenevää kierrätystä. Se tuottaa hyvää mieltä sekä asiakkaille että meille vapaaehtoisille. Asiakas on katselija, lahjoittaja tai ostaja. Tai keinutuoliin istahtaja. Ilman asiakkaita työmme olisi mahdotonta. Kirpputorille tulo on yksi tapa tulla tutuksi seurakunnan kanssa. Kynnys on matala. Suunnittelemme myös monenlaisia tapahtumia: myyjäisiä, asiakaskirppareita, lastentapahtumia. Taannoin vietettiin kirpparin 30-vuotisjuhlaa muotinäytöksineen. Viime jouluna toimi joulukahvila.

Kuva Anski Raunio

Mikäs sinusta tulee isona? Vakiokysymys lapselle. Minä haaveilin balettitanssijan ja postineidin urasta. Lopulta minusta tuli eri vaiheiden jälkeen kirpputorimyyjä. Se on

Työ jatkuu. Hinnoitellaan, rupatellaan, etsitään sopivaa toppatakkia asiakkaalle. Joskus käsiin osuu härveli, josta emme tiedä, mikä se on. Iloitaan uusista asiakkaista. ■

Vapaaehtoistehtäviä Naantalin seurakunnassa Vapaaehtoiseksi diakonian ja lähetystyön joulumyyjäisiin • Ma 27.11. klo 9 leivotaan yhdessä joulumyyjäisiin kakkuja ym. herkkuja seurakuntakeskuksessa. • Myyjäisvalmistelut pe 1.12. klo 10 sekä toteutus la 2.12. klo 10-13 seurakuntakeskuksessa: mm. myyntipöytien somistamista ja myyjäistilan koristelua. Valitse näistä itsellesi sopiva ja tule mukaan. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Päivi Leino, paivi.leino@ evl.fi, 040 130 8341. Yhteislaulujen säestäjä “Hyvää huomenta naantalilaiset” -tilaisuuteen.

Lisätietoja tehtävästä: Minna Pykälämaa, minna.pykalamaa@ evl.fi, 040 130 8343. Vapaaehtoiseksi Café Armoon Lisätietoja tehtävästä: Mari Syrjäkoski-Vuollet 040 1308342. Vapaaehtoiseksi kirpputorille Lisätietoja tehtävästä: Päivi Leino, paivi.leino@ evl.fi, 040 130 8341. Naantalin seurakuntakeskuksen kahvila Café Armo ja kirpputori, Piispantie 2, ovat avoinna ma, ti ja to klo 10-14 sekä ke klo 10-18.

Hyvää ja leppoisaa joulunaikaa kaikille! Inkeri Ahlroth

5


S E U R A K U N N I S S A TA PA H T U U 2 2 . 1 1 . 2 0 2 3 - 3 1 . 1 . 2 0 2 4 Ti l a i s u u d e t j o u l u a a t o s t a l o p p i a i s e e n s . 8

JUMALANPALVELUKSET Naantalin kirkossa Su 26.11. klo 10 messu. Tuomiosunnuntai. Riikka Hietanen, Riina Rautakoski, saarna rovasti Esko Laine. Mukana Varissuon Veisaajat. Messukumppanina Herättäjä-Yhdistys. Messun jälkeen keittolounas ja Siioninvirsiseurat Naantalin seurakuntakeskuksessa klo 11.30 alkaen.

Su 3.12. klo 10 1. adventtisunnuntain perhemessu. Riikka Hietanen, Riina Rautakoski. Mukana Naantalin seurakunnan nimikkolähetit Markus ja Kia Syrjätie perheineen. Musiikissa Laaksonlapset, Chorus Gratiae, joht. Miika Hartikainen. Glögija piparitarjoilu.

Ke 6.12. ks. erillinen ilmoitus s. 6. Su 10.12. klo 10 messu, 2. adventtisunnuntai. Annukka Lindberg, Jani Kairavuo, Riina Rautakoski, Niklas Lahnalahti, oboe. Kirkkokahvit. Su 17.12. klo 10 Hiljaisuuden messu, 3. adventtisunnuntai. Jani Kairavuo, Marja Saantola, Miika Hartikainen. Kirkkokahvit. Ti 19.12. klo 18 Armonlaakson miesten viikkomessu jouluisissa merkeissä. Huom! kaikille avoin. Jussi Meriluoto, Miika Hartikainen. ***

Su 7.1. klo 10 messu. Marja Saantola, Miika Hartikainen. Su 14.1. klo 10 messu. Jani Kairavuo. Kirkkokahvit. Su 21.1. klo 10 messu. Jani Kairavuo. Kirkkokahvit. Su 28.1. klo 10 messu. Jussi Meriluoto. Kirkkokahvit. Messuissa mukana rippikouluryhmiä. ARKIEHTOOLLINEN keskiviikkoisin klo 12 Naantalin seurakuntakeskuksen kappelissa (Piispantie 2). Viim. krt. 13.12., jatkuu 10.1.

JOULULAULUKALENTERI SOMESSA 3.12.-26.12. seurakunnan Facebook-sivulla ja Youtube-kanavalla joka ilta klo 20.

JOULUKONSERTTEJA Naantalin kirkossa Lounaskonsertti pe 1.12. klo 11. Miika Hartikainen, urut ja juonto. Vapaa pääsy. Joulun kosketus la 2.12. klo 18. Joel Hallikainen ja Vox Humana -kuoro, joht. Guido Kriik. Liput 25 €. Lippujen ennakkomyynti Visit Naantali: www.visitnaantali.com tai puh. 02 435 9800. Kun joulu on ti 5.12. klo 19. SUMU Big Band with Strings, feat. Ida Elina. Liput ennakkoon 25 €/ 10 €, liput ovelta 30 €/10 €, alle 15-v. 10 €, sylilapset maksutta. Lippujen ennakkomyynti: webshop.sumubigband.fi. Joulukonsertti su 10.12. klo 18. Turun NMKY:n Aura Brass Band. Jouluista musiikkia ja Taatan jou-

lupakinoita. Tarinankertojana Juhani Kostet, kapellimestarina Tero Haikala. Ohjelma 20 €. Abendmusik – Iltamusiikkia la 16.12. klo 18. Dietrich Buxtehude: Kantaatti In dulci jubilo BuxWV 52, soolokantaatti bassolle Mein Herz ist bereit BuxWV 73. Nicholas Söderlund, bassobaritoni, Chorus Gratiae, soitinyhtye: Maija Kontunen, viulu, Iida Hartikainen, viulu, Riikka Hoefft, viulu ja alttoviulu, Eija Huhtala-Krapu, sello, Miika Hartikainen, urut ja musiikinjohto. Ohjelma 15 €. Naantalin musiikkiopiston joulukonsertti ke 20.12. klo 19. Vapaa pääsy. LAPSILLE JA PERHEILLE 1. adventin perhemessu su 3.12. klo 10 Naantalin kirkossa, ks. kohdasta Jumalanpalvelukset.

Ke 6.12.2023 Itsenäisyyspäivä Naantalin alueen seurakunnissa

Merimasku klo 10 Sanajumalanpalvelus Merimaskun kirkossa kirkkokahvit seurakuntakodissa Kukolaistentie 36

Naantali klo 9 Seppeleenlasku Laivaston muistoristillä Kuparivuoren leirintäalue

klo 10 Sanajumalanpalvelus Naantalin kirkossa

Esiintymässä Naantalin Laulajat, joht. Antti Huovinen

klo 11 Sanajumalanpalvelus Velkuan kirkossa klo 12 Itsenäisyyspäivänjuhla Kristoffer-salissa Opintie 2. Kahvit klo 11.15

klo 18 Partiolaisten lupauksenantokirkko Naantalin kirkossa Rymättylä klo 10 Sanajumalanpalvelus Rymättylän kirkossa klo 11.30 Itsenäisyyspäivänjuhla Rymättylän seurakuntakodissa Viluntie 2. Kahvitarjoilu

Jumalanpalvelusten jälkeen seppeltenlaskut sankarihaudoilla

Lasten Kauneimmat Joululaulut to 7.12. klo 17.30, Naantalin seurakuntakeskus, Piispantie 2. Koko perheen yhteinen joulujuhla ja Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus. Mukana laulamassa lapsikuoro Laaksonlapset.

Päiväkerholaisten ja perheiden jouluhartaudet ke 13.12. ja to 14.12. klo 9.15 ja klo 10.15 Naantalin kirkossa sekä pe 15.12. klo 9.15 ja klo 10.15 Hakapellon kappelissa. Kauden aloitus 2024 Kerhot ja muskarit jatkuvat joulutauon jälkeen viikolla 3. Lisätietoa toiminnasta sekä yhteystietomme www.naantalinseurakunta.fi/ lapsille. Vauvakirkko su 4.2. klo 15 Naantalin kirkossa. Löydät meidät myös Facebook: Lapset hoi! – Naantalin seurakunnan lapsiperheet. Instagram: @naantalinsrklapset KOULULAISILLE Kauden aloitus 2024 Syksyn 2023 toiminta päättyy viikolla 50. Kerhot jatkuvat joulutauon jälkeen viikolla 3. Lisätietoa toiminnasta sekä yhteystietomme www.naantalinseurakunta.fi/koululaisille. NUORILLE Siivet kutsuu -yleisilmailun kurssi, alkeista simulaattoriin yli 15-vuotiaille (ei yläikärajaa) nuortentila Dipolissa, Naantalin seurakuntakeskuksen alakerta, Piispantie 2. Ilmoittautumiset: www.naantalinseurakunta.fi/ nuorille/siivet-kutsuu. Lisätietoja

6

Onnea Suomi!

nuorisotyönohjaaja Jari Hiitola, 040 130 8332. Lisätietoa toiminnasta ja yhteystietomme www.naantalinseurakunta.fi/nuorille. SEURAKUNTAKESKUKSEN KAHVILA JA KIRPPUTORI Café Armo ja kirpputori avoinna ma, ti ja to klo 10-14, ke klo 10-18 Naantalin seurakuntakeskuksessa, Piispantie 2. Huom! Joulutauko 6.12.-7.1. Joulukahvila ti 12.12. klo 10-14. Hyvää huomenta naantalilaiset: jouluinen hartaushetki ti 12.12. klo 11-12. Mukana diakoniatyöntekijä sekä Kainot Pojat, joht. Tiina Lustig. AIKUISILLE Seurakuntakeskuksen kahvila Café Armossa, Piispantie 2 Pelimimmit seuraava krt. ma 15.1. klo 14, parittomat viikot. Vetäjinä Susan Lehtonen ja Marjatta Anttila. Hyvää huomenta naantalilaiset -hartaus tiistaisin klo 11. Viim. krt. 12.12. Jatkuu 9.1. Kun emme mitään voi -kirjallisuusvieraana Irja Aro-Heinilä ti 28.11. klo 18. Esittelyssä kirja tansanialaisten naisten ja tyttöjen elämästä. Kirjan tuotto tansanialaisten tyttöjen ja naisten koulutukseen. Liikuntarajoitteisten vertaistukiryhmä seuraava krt. ti 9.1.2024 klo 14-15.30. Tied. Minna Pykälämaa 040 130 8343. Ahkerat puikot keskiviikkoisin klo 11. Viim. krt. 29.11., jatkuu 10.1. Kudomme ja virkkaamme mm. hypistelymuhveja muistisairaille ja peittoja tarvitseville. Piiri vastaanottaa mielellään lahjoituslankoja. Langat voi tuoda diakoniatoimis-

toon tai Café Armoon. Karaoke keskiviikkoisin klo 14-18. Vetäjänä Reijo Kortelainen. Huom! joulutauko 6.12.-7.1. Omaishoitajien ryhmä to 7.12. klo 14. Tervetuloa kaikki läheistään hoitavat. Tied. Mari Syrjäkoski-Vuollet 040 130 8342. Raamattupiiri alk. to 11.1. klo 15, joka toinen viikko. Tervetuloa tutkimaan yhdessä Raamattua. Tied. Mari Syrjäkoski-Vuollet 040 130 8342. Seurakuntakeskuksen ryhmähuoneissa ja pääsalissa, Piispantie 2 Siioninvirsiseurat ja keittolounas su 26.11. klo 11.30 alkaen, pääsali. Herättäjä-Yhdistys. Korttiaskartelua diakonian hyväksi ma 27.11. ja 8.1. klo 10, rh 2. Eila Puhakan ja Ulla Kokon kanssa. Gospeljumppa tiistaisin klo 17 ja Äijäjumppa tiistaisin klo 18.30. Jumpat pääsalissa. Vetäjänä fysioterapeutti Heli Gustafsson. Viim. krt. 12.12. Jatkuu 9.1. Avoin rupatteluryhmä ti 12.12. klo 12-14, rh 3. Pohdimme elämää ja vaihdamme ajatuksia. Mukana monille tuttu eläkkeellä oleva diakoni Anita Mäkilä. Jatkuu ti 16.1. Tillukkapiiri ke 29.11. klo 16.30, rh 2. Kudotaan sukkia 90v. täyttäville naantalilaisille sekä kastettaville vauvoille. Opastajina Pirjo Laitala, Tuulikki Järvelä ja Ulla Kokko. Jatkuu 10.1. Armonlaakson miehet ke 17.1. ja 21.2. klo 18. Lähetyspiiri seuraava krt. to 18.1. klo 13, rh 4. Tied. Jani Kairavuo 040 130 8310. Rukouspiiri torstaisin klo 18, seurakuntakeskuksen kappeli. Vapaamuotoista rukousta yhteisten


S E U R A K U N N I S S A TA PA H T U U 2 2 . 1 1 . 2 0 2 3 - 3 1 . 1 . 2 0 2 4 asioiden puolesta. Viim. krt. 7.12., jatkuu 11.1. Vanhemman väen joulujuhla su 10.12. klo 12, seurakuntakeskuksen pääsali. Monipuolista ohjelmaa. Puuro- ja joulutorttutarjoilu. Crosspoint su 14.1. klo 17, seurakuntakeskuksen pääsali. Lapsille omaa ohjelmaa ja lopuksi yhteinen iltapala. Dipolissa/seurakuntakeskuksen alakerta, Piispantie 2 Äijäbiljardi perjantaisin klo 17. Viim. 1.12., jatkuu 12.1. Mukana Reijo Kortelainen. Muualla Kehitysvammaisten joulujuhla ke 13.12. klo 16, Aurinkokammari, Myllykiventie 5. Ilm. ja tied. Minna Pykälämaa 040 1308343. Mukana pappi Pertti Arola. Kehitysvammaisten arkipyhäkoulu ti 30.1. klo 15-16.15, Aurinkokodin kabinetti. Sauvakävelyä torstaisin klo 10 alk. 11.1. Lähtö seurakuntakeskukselta Aurinkotien puolelta.

APUA JA TUKEA Tarvitsetko taloudellista tukea jouluun? Naantalin seurakunnan diakoniatyöltä voit hakea jouluavustusta vähävaraisuuden perusteella. Avustus on tarkoitettu Naantalin seurakunnan alueella asuville henkilöille. Hakemus liitteineen on palautettava viim. to 30.11. klo 13 mennessä diakoniatyöntekijälle tai kirkkoherranvirastoon. Hakemuksia saat diakoniatyöntekijöiltä sekä seurakuntakeskuksen kirkkoherranvirastosta osoitteesta Piispantie 2, Naantali. Virasto avoinna ma-pe klo 9-13. Hakemuksen voit pyytää myös sähköpostitse diakoniatyöntekijöiltä, yhteystiedot alla. Joulujuhlaruokailu ilmoittautuneille to 21.12. klo 16. Kaunista ja jouluista ohjelmaa sekä hyvää ruokaa. Tiedustelut ja ilmoittautuminen diakoniatyöntekijälle viim. 5.12. Yhteystiedot alla. Ole yhteydessä diakoniatyöntekijään, kun mieltäsi painaa huoli, murhe tai kaipaat kuuntelijaa. Varaa aika tapaamiseen arkisin puhelimitse tai sähköpostilla: anna.ojala@evl.fi, 040 130 8340. paivi.leino@evl.fi, 040 130 8341. mari.syrjakoski-vuollet@evl.fi, 040 130 8342. minna.pykalamaa@evl.fi, 040 130 8343.

YHTEISVASTUUKERÄYS 2024 käynnistyy su 4.2. klo 10 messun yhteydessä Naantalin seurakuntakuntakeskuksessa (Huom! paikka). Tervetuloa kuulemaan keräyskohteista!

LUONNONMAA Mariavägenin seimihartaudet Perinteiset seimihartaudet Mariavägenissä, Kirstiläntie 34, lauantaina 16.12. klo 11 (lapsiperheille suunnattu), klo 13 ja klo 15. Yhteistyössä Naantalin seurakunta ja Marian ystävät ry. VELKUA  LIVONSAARI Ystäväpiiri ti 19.12. klo 11.30, Sinervon talo, Sauniementie 7. Jatkuu ti 16.1. Minna Pykälämaa. Sanajumalanpalvelus su 14.1. klo 14, Livonsaaren Seurantalo, Velkuantie 987. Jani Kairavuo.

JUMALANPALVELUKSET Rymättylän kirkossa Su 26.11. klo 10 messu.* Su 3.12. klo 10 1. adventin Hoosiannakirkko.* Ke 6.12. ks. erillinen ilmoitus s. 6. Su 10.12. klo 10 messu. Pertti Ruotsalo. Su 17.12. klo 10 messu.* *** Su 7.1. klo 10 messu. Jyrki Rautiainen, Aada Wirberg. Su 14.1. klo 10 messu. Su 21.1. klo 10 messu. * Su 28.1. klo 10 sanajumalanpalvelus.* Su 4.2. klo 11 kynttilänpäivän perhemessu. * Eivor Pitkänen, Esa Vähämäki MUSIIKKIA Kierros keskiajan kappaleita - vanhan musiikin konsertti su 26.11.klo 18 Rymättylän kirkossa. Mariina Saario, huilu, Esa Vähämäki, urut. Vapaa pääsy.

Kaamoskonsertit 2024 Rymättylän kirkossa Su 28.1. klo 18 Minä laulan sun iltasi tähtihin. Trio Mai -yhtye: Marja Springfeldt, sopraano, Anu Honkanen, huilu ja Iina Kivimäki, harppu ja piano. Su 4.2. klo 18 Trio Kaiku: Susanna Suorttanen, viulu, Ilona Gothóni, alttoviulu, Katja Kolehmainen, sello. Su 3.3. klo 18 Chorus lucundus. Puolalanmäen musiikkilukion kuoro sekä solistit Elviira Väyrynen, piano ja Ruut Karhu, piano. Kaamoskonsertteihin on vapaa pääsy, käsiohjelma 15 €.

LAPSILLE JA PERHEILLE Rymättylän seurakuntakodissa Perhekerho keskiviikkoisin klo 10-12. Tervetuloa aikuinen yhdessä kotona olevan lapsen kanssa viettämään hetki leikkien, jutellen ja eväitä nauttien. Tarjolla myös purtavaa ja kuukauden viimeisenä keskiviikkona lounas. Ve-

täjinä Päivi Lehtinen ja Irma Hauska. Viim. krt. 13.12. Pienoismallikerho alakoululaisille torstaisin koulun jälkeen klo 12.30, 13.30 tai 14.30. Ilmoittautumiset: kerhonohjaaja Anna Suhonen 0400 801 155. Viim. krt. 14.12. AIKUISILLE Rymättylän seurakuntakodissa Kultaiseniänkerho joka kuukauden 2. tiistai klo 13-14.30. Seuraava krt. 12.12. Ohjelmaa, yhdessäoloa ja kahvittelua. Jos tarvitset kyytiä, ole yhteydessä viimeistään kerhoa edeltävänä päivänä kuljetusyritys Päivölään 0400 787 101. Muistathan myös peruuttaa kyydin, jos et tarvitse sitä. Seurakunta tarjoaa kyydin. Seurakunnan olohuone kuukauden 1. tiistaina klo 15-17. Naisten keskusteluilta parillisina tiistaina klo 18-20. Tarjoilu nyyttäriperiaatteella. Tied. Päivi Lehtinen 040 527 3138. Viim. krt. 28.11. Lähetyspiiri joka kuukauden 1. keskiviikko klo 13-15. Keskustelua, arpajaiset sekä kahvitarjoilu. Vetäjänä Sini Peltola. Raamattupiiri keskiviikkoisin klo 18-19.30, parittomat viikot. Vetäjänä Jaana Törne. Viim. krt. 22.11. Äiti Teresa -piiri torstaisin klo 1214.30. Neulotaan peittoja, vaihdetaan kuulumisia ja kahvitellaan. Tehdään yhdessä hyvää, mikä lämmittää mieltä lähellä ja kaukana. Kirkkokuoro torstaisin klo 18. Seurakunnan viikkotoiminta jää joulutauolle viikolla 50. Toiminta käynnistyy jälleen viikolla 2. Seuraa ilmoitteluamme paikallislehdissä. MUUTA Joulukorttipaja ti 28.11. klo 1419 Rymättylän seurakuntakodissa. Joulukorttipajaan ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin Tarjolla lähetystyöryhmän tekemää riisipuuroa. Mukana Irma Hauska ja Päivi Lehtinen.

Seurakunnan joulutervehdyskassit Rymättylän seurakunta jakaa kaikille yli 75-vuotiaille joulutervehdyskassin viikoilla 50-51. Mikäli et jostain syystä saa joulutervehdyskassia, voit tulla hakemaan kassin joulun jälkeen Rymättylän seurakunnan kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikoina, ks. s. 8. Kassit kustantaa Rymättylän seurakunta, Rymättylän osuuspankki ja LC Rymättylä-Merimasku. Ole yhteydessä diakoniatyöntekijään, jos mieltäsi painaa huoli, murhe tai kaipaat kuuntelijaa. Diakoniatyöntekijä tekee myös kotikäyntejä pyydettäessä. Diakoniatyöntekijän tavoitat parhaiten arkisin puhelimitse tai sähköpostilla: irma. hauska@evl.fi tai 040 130 8384.

Kauneimmat Joululaulut 2023 Naantalin alueen seurakunnissa Merimasku Su 10.12. klo 15 lasten Kauneimmat Joululaulut Merimaskun kirkossa. Su 17.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Merimaskun kirkossa. Naantali Su 3.12. klo 14 Kauneimmat Joululaulut svengaten Naantalin kirkossa. SUMU Big Band. To 7.12. klo 17.30 perheiden Kauneimmat Joululaulut. Koko perheen yhteinen joulujuhla ja Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus Naantalin seurakuntakeskuksessa, Piispantie 2. Mukana laulamassa lapsikuoro Laaksonlapset. Sön 10.12. kl. 15 De vackraste julsångerna. Café Armo, Naantalin seurakuntakeskus, Piispantie 2. Ke 13.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Velkuan kirkossa. Juha Aavikko, laulu, Niklas Lahnalahti, oboe. Su 17.12. klo 15 Kauneimmat Joululaulut Naantalin kirkossa. Reija Kortet, laulu, Helianthus, joht. Johanna Järvinen. Ke 20.12. klo 12 Kauneimmat Joululaulut Naantalin seurakuntakeskuksessa. Mukana Koraalikuoro. joht. Tiina Lustig. La 6.1.2024 klo 12 Kauneimmat Joululaulut -messu Hakapellon kappelissa, Soinistentie 260. Yhteiskuljetus, tarkemmat tiedot s. 8. Rymättylä Su 17.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Rymättylän kirkossa. Tilaisuuksissa kerätään kolehti Kauneimmat Joululaulut -keräyksen kautta Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön. Voit antaa lahjasi Kauneimmat Joululaulut -keräykseen myös seuraavilla tavoilla ○ Lahjoita MobilePayllä: lahjoita haluamasi summa numeroon 61408. ○ Lahjoita tekstiviestillä: lähetä viesti JOULU24 (24€), JOULU36 (36€), JOULU42 (42€) tai JOULU50 (50€) numeroon 16155. ○ Lahjoita tilisiirrolla: Saaja: Suomen Lähetysseura Tili: FI38 8000 1400 1611 30 Viesti: JOULU23

Kiitos lahjastasi!

LAPSILLE JA PERHEILLE seurakuntakodissa

JUMALANPALVELUKSET Merimaskun kirkossa Su 26.11. klo 10 sanajumalanpalvelus.* Jumalanpalvelukseen kutsutaan uusia rippikoululaisia vanhempineen. Jumalanpalveluksen jälkeen lyhyt infotilaisuus. Kirkkokahvit seurakuntakodissa, Kukolaistentie 36. Su 3.12. klo 10 messu.* Ke 6.12. ks. erillinen ilmoitus s. 6. Su 10.12. klo 10 sanajumalanpalvelus.* Su 17.12. klo 10 messu.* *Markku Ahlstrand, Tiina Lustig. *** Su 7.1. klo 10 sanajumalanpalvelus. Su 14.1. klo 10 messu. Su 21.1. klo 10 sanajumalanpalvelus. Su 28.1. klo 10 sanajumalanpalvelus.

Perhekerho maanantaisin ja tiistaisin klo 9-12. Syksyn viim. krt. 5.12. Kerhotoiminta jatkuu tammikuussa.

AIKUISILLE seurakuntakodissa Avoin rukouspiiri to 15.12. klo 15-17. Käsityöpiiri to 23.11. ja to 14.12. klo 13. Merimaskun seurakunnan päiväpiiri to 30.11. klo 12.30. Vieraana Marjo Helelä aiheena ”Nojatuoliopastus Kordelinin Kultarantaan”. Seuraava Vesper-lehti ilmestyy 20.3.2024 Turun Seutusanomien välissä ja se jaetaan jokaiseen naantalilaiseen kotiin lukuun ottamatta mainoskieltotalouksia. Lehti on luettavissa myös näköislehtenä seurakuntien verkkosivuilla.

7


Seurakuntien tilaisuudet

Jouluaatosta loppiaiseen

Jouluaatto su 24.12. Jouluaaton lapsiperheille suunnattu hartaus klo 12.30 Naantalin kirkossa. Jani Kairavuo, Riina Rautakoski. Jouluaaton hartaus klo 15 Velkuan kirkossa. Annukka Lindberg, Riina Rautakoski. Jouluaaton hartaus klo 16 Naantalin kirkossa. Jani Kairavuo, Miika Hartikainen, Jari Virta, trumpetti. Jouluyön messu klo 23 Naantalin kirkossa. Jussi Meriluoto, Annukka Lindberg, Miika Hartikainen, Chorus Gratiae. Joulupäivä ma 25.12. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 8 Naantalin kirkossa. Marja Saantola, Riina Rautakoski. Juldagens gudstjänst kl 10.30 Nådendals kyrka. Åbo svenska församling. Tapaninpäivä ti 26.12. Kauneimmat Joululaulut -jumalanpalvelus klo 16 Naantalin kirkossa. Lauletaan kauneimpia joululauluja. Jussi Meriluoto, Miika Hartikainen.

Uudenvuodenaatto su 31.12. Messu klo 10 Naantalin kirkossa. Annukka Lindberg, Riina Rautakoski.

Jouluaatto su 24.12. Jouluaaton hartaus klo 16 Rymättylän kirkon hautausmaalla.*

Uudenvuodenpäivä ma 1.1. Uudenvuodenpäivän messu klo 18 Naantalin kirkossa. Marja Saantola, Riina Rautakoski.

Joulupäivä ma 25.12. Jouluaamun sanajumalanpalvelus klo 7 Rymättylän kirkossa.* Perheiden joulukirkko klo 16 Rymättylän kirkossa.*

Loppiainen la 6.1. Kauneimmat Joululaulut -messu klo 12 Hakapellon kappelissa. Jussi Meriluoto, Annukka Lindberg, Miika Hartikainen. Kirkkokuljetus: lähtö seurakuntakeskuksen edestä (Piispantie 2) klo 11.15, jonka jälkeen reittiä Aurinkotie-Tuulensuunkatu-Maariankatu-Kaivokatu-Käsityöläiskatu-Myllykiventie (palvelutalon kulmalta) -Aurinkotie-Maskuntie-Isotalontie-Nuhjalantie-Soinistentie-Hakapelto. Paluukuljetus tilaisuuden jälkeen.

Tapaninpäivä ti 26.12. Tapaninpäivän iltamessu klo 18 Rymättylän kirkossa.*

Jouluaatto su 24.12. Perheiden lyhyt jouluhartaus klo 16-16.20, koko perheelle tarkoitettu jouluhiljentyminen Merimaskun kirkossa.* Joulupäivä ma 25.12. Jouluaamun jumalanpalvelus klo 7 Merimaskun kirkossa kattokruunujen kynttilöiden loisteessa.* Jouluyön musiikkia klo 21 Merimaskun kirkossa. Tiina Lustig. Vapaa pääsy.

Uudenvuodenaatto su 31.12. Messu klo 10 Rymättylän kirkossa.*

Tapaninpäivä ti 26.12. Tapaninpäivän messu klo 10 Merimaskun kirkossa.**

Uudenvuodenpäivä ma 1.1. Uudenvuoden sanajumalanpalvelus klo 10 Rymättylän kirkossa.

Uudenvuodenpäivä ma 1.1. Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus klo 10 Merimaskun kirkossa. **

Loppiainen la 6.1. Loppiaismessu klo 18 Rymättylän kirkossa. Eivo Pitkänen, Heli Inkinen, Eeva Paajanen, Ilonpisarat. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit seurakuntakodissa.

Loppiainen la 6.1. Loppiaisen messu klo 10 Merimaskun kirkossa. *** * Markku Ahlstrand, Tiina Lustig ** Heikki Kivekäs, Tiina Lustig *** Markku Ahlstrand, Sami Nieminen

*Eivor Pitkänen ja Esa Vähämäki

VIRASTOJEN YHTEYSTIEDOT JA AUKIOLOAJAT Merimaskun kirkkoherranvirasto Kukolaistentie 36, 21160 Merimasku Lähipalvelu ke klo 9-12 (Huom! EI 27.12.) Puhelimitse ma-pe klo 9-13 puh. 040 130 8301 s-posti: merimaskun.seurakunta@evl.fi www.merimaskunseurakunta.fi

Naantalin kirkkoherranvirasto Piispantie 2, 21100 Naantali Avoinna ma-pe klo 9-13 puh. 040 130 8300, 040 130 8301 s-posti: naantalin.seurakunta@evl.fi www.naantalinseurakunta.fi

Rymättylän kirkkoherranvirasto Viluntie 2, 21140 Rymättylä Avoinna ke klo 13-15.45 puh. 040 130 8301 s-posti: rymattylan.seurakunta@evl.fi www.rymattylanseurakunta.fi

Naantalin seurakuntayhtymän taloustoimisto Piispantie 2, 21100 Naantali Avoinna ma-pe klo 9-13 puh. 040 130 8353, hautapaikka-asiat s-posti: naantalin.seurakuntayhtyma@evl.fi www.naantalinseurakunnat.fi Työntekijöiden sähköpostit: etunimi.sukunimi@evl.fi

8


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Naantalin seurakuntalehti Vesper 4 / 22.11.2023 by Turun Seutusanomat - Issuu