Turun Perussuomalaiset mainosliite
Perussuomalaisten Turun valtuustoryhmän puheenjohtajan terveiset Viimeinen tämän kauden täysi vuosi lähenee loppuaan ja ensi vuonna on taas vaalit edessä. Tämän vuoden talousarvio neuvottelut päättyivät 0.2 prosenttiyksikön veronkorotukseen. Verojen ja maksujen korotukset eivät ole koskaan hyviä asioita. Osa ryhmistä kannattivat reilumpiakin korotuksia. Yksi vaihtoehto olisi ollut mittavammat henkilöstön irtisanomiset, sekään ei ole koskaan miellyttävä asia. Kaupungin tulot eivät riitä sen kaikkiin menoihin. Investointivauhti on kovaa ja velan määrä kasvaa kasvamistaan, kun kaikki joudutaan tekemään velaksi. Velan kasvaessa korkomenot tulevat nousemaan merkittäväksi menoeräksi. Investoinneissa on merkittävä
määrä kouluja ja päiväkoteja. Niitä tehdään vielä pitkään, jotta saadaan kaikki pois väliaikaisista ja kalliista väistötiloista. Ensi kaudella merkittävin investointipommi on Varissuon ja sataman välinen raitiotie, mikäli tulevat valtuutetut näin haluavat. Minä en halua, eikä meidän ryhmämme. Korkea työllisyysaste on hyväksi taloudelle ja vuoden vaihteen työllisyyspalveluiden muutos kuntien kontolle tarvitsee saumattoman ja ripeän aloituksen. Turulla itsellään on suuri vastuu tulevasta uudistuksesta. Olemme veturi isona kaupunkina siinäkin. Huonosti onnistuessa työttömien määrän kasvu lisää menoja. Kaupungin väestö on joka vuosi ollut kasvusuunnalla ja viime vuosina
omaa tahtoa mitä suurimmissa määrin.
Juha Anttila
jopa kiihtymään päin. Suurin osa tulijoista on ollut maahanmuuttajia, joille kielen ja kulttuurin omaksuminen nopealla aikataululla edistäisi kouluttautumista sekä työllistymistä. Onnistuminen edellyttää henkilön
Kaupunki muuttuu myös maisemallisesti, jokirannan ahtaalle tontille nousee musiikkitalo Fuuga. Aika näyttää, miten liikennöinti alkaa siellä sujua vai sujuuko lainkaan. Itäinen Rantakatu kokee myös uudistuksen, pysäköintipaikat pois ja tilalle tulee pyörätiet. Pysäköinti on muutenkin ollut puheenaiheena. Toiset haluaisivat kieltää yksityisautoilun keskustasta kokonaan, jolloin ei kyllä pysäköintipaikkojakaan enää tarvittaisi. Hintoja on korotettu ja maksullisuuden aikaväliä venytetty. Kolmen tunnin asiointi keskustassa maksaa jo lounaan verran. Onko se kohtuullista? Mi-
nusta ei. Ensimmäinen pormestarikausi lähenee loppuaan, mutta miten siinä on onnistuttu? Vauhtia on ollut ja paljon asioita on saatu päätettyä, sekä hyviä että vähemmän hyviä. Toiseen pormestarikauteen ja kohti Turun 800-vuotispäiviä lähdetään tekemällä pieniä työskentelyä tehostavia muutoksia organisaatioon. Vuodet ennen syntymäpäiviä tulevat olemaan taloudellisesti tiukkoja, toivoa sopii, että käänne parempaan tapahtuu viimeistään merkkivuonna. Juha Anttila Valtuustoryhmän puheenjohtaja (ps) Kaupunginvaltuutettu