JULKAISIJA:
ML-Mediat Oy TURUN
SEUTUSANOMAT
ITÄ-TURKU – KAARINA – LIETO – PAIMIO – PARAINEN – SAUVO
itä
Messukeskus täynnä sommitelmia, nikkarointia ja rakennushaaveita Rakennuskuumeisille on tarjolla asianmukaista ensihoitoa 9.–11. helmikuuta, kun noin 250 yritystä kokoontuu Turun Messukeskukseen esittelemään rakentamisen, remontoimisen, sisustamisen ja uudistamisen trendejä. Näytteilleasettajien kautta esittelyssä ovat muun muassa tontit, kaavoitus, maanrakennus, valmistalot, vapaa-ajan asunnot, rakennusmateriaalit ja -tarvikkeet, energiaratkaisut, piharakentaminen, autotallit, kodin turvallisuus, kiinteistönvälitys, keittiöt, kylpyhuoneet, saunat, ikkunat, huonekalut, matot ja tekstiilit, valaisimet, kodinkoneet, viihde-elektroniikka, kotiteatterit ja sisustussuunnittelu. Tänä vuonna Rakenna & Sisusta -messut järjestetään pitkästä aikaa keskellä positiivista rakennemuutosta, jonka
vuoksi tällä alueella on tekijöistä paikoitellen jopa pulaa. Ammattilaiset neuvovat messuvieraita Messujen uudelle neuvontaalueelle voi varata ennakkoon aikoja haluamaltaan asiantuntijalta ja keskustella sisustusratkaisuista paikan päällä. Tavoitteena on, että jokainen messukävijä saa halutessaan mahdollisimman yksilöllistä apua ja vinkkiä omaan rakennus- tai sisustusongelmaansa. Sisustussuunnittelija Tomi Kouvolan isännöimälle sisustusklinikalle kannattaa myös ottaa mukaan valokuvia ja pohjapiirros uudistamista kaipaavasta kohteesta. Kouvola luennoi lauantaina kauniista ja toimivasta kodista ja kertoo ideoita mistä voi hakea vinkkejä, kun sisustuskuume nousee.
Yleisö pääsee Strömsö-ohjelmasta tutun puusepän Jim Björnin matkassa tutustumaan nikkarointi-ideoihin. Björni nikkaroi messuilla lauantaina ja sunnuntaina. Tavoitteena terveellinen talo Ammattilaisille suunnattu Lounais-Suomen Rakennuspäivä perjantaina pureutuu muun muassa kosteudenhallinta-asetuksiin, terveen talon toteutuksen kriteeristöön ja rakennusalan suhdanteisiin. Yleisölle on puolestaan tarjolla muun muassa Turun yliopiston puheenvuoro siitä, miksi rakennukset homehtuvat. Sunnuntaina Sisäilmayhdistyksen puheenvuorossa keskustellaan siitä, minkälaisia vaurioita sisäilmamittauksilla voi mitata ja mitkä löydök-
Siivous ja Kiinteistöhuolto
set vaativat välitöntä korjausta. Lauantaina on tarjolla ajankohtaista kiinteistöasiaa muun muassa taloyhtiöiden hallituksen jäsenille. Tietoa on luvassa muun muassa kylpyhuonekorjauksista ja huoneistoremonttien merkityksestä asunnonar-
voon. Kilpailuja ja palkintoja Messuilla jaetaan myös Lounais-Suomen alueen talonrakentamisen työturvallisuuskilpailun palkinnot.
Muuraustaitokilpailussa kisailevat jälleen vastakkain alueen oppilaitosten mukaan valitut oppilaat. Taidoista otetaan mittaa lauantaina kello 14.30.
RAKENNA, SISUSTA
& UUDISTA! 9.–11.2.
ENNAKKOLIPUT VERKKOKAUPASTA
-3 €
RAKENNA & SISUSTA -MESSUT
(voimassa 8.2. saakka)
Sirpa Nevalainen SIIVOUS ON PARAS JA EDULLISIN SISUSTUSVINKKI! SIRPANEVALAINEN.FI
HELMIKUUN TARJOUS: KAIKKI STRUSINSULKAISET PÖLYHUISKAT -10 % ALENNUKSELLA!
ESITTELYSSÄ SISUSTUKSEN TRENDIKARTTA 2018
Turun alueen suurin rakentamisen ja sisustamisen tapahtuma, jossa unelmat kohtaavat konkretian. Poimi messuilta parhaat tarjoukset sekä inspiraatiota isoon tai pieneen projektiin. Katso ohjelma ja osta liput: www.rakennusmessut.fi
Torikuja 2, katutaso Raisiontien puolella, avoinna ma-to 9-16, pe 9-14. Puh. 0400 786 101 www.sirpanevalainen.fi
Seutusanomat
AVOINNA pe–la klo 10–18, su klo 10–17 LIPUT 16/13/5 €
TURUN
2
SEUTUSANOMAT
ITÄ-TURKU – KAARINA – LIETO – PAIMIO – PARAINEN – SAUVO
itä
1. helmikuuta 2018
Vertailussa Turun seudun ja
Mielitkö meren Turussa on yli sata vapaa tonttia, Kustavissa kymmenkunta. Lukumää keiksi, maaseudulta saa tontteja pilkkahintaan. Rakenna & Sisusta
Kuva: Tulikivi Oyj.
Takkojen energiamerkit tulivat pakollisiksi vuoden alusta Vuodenvaihteessa myytäviin takkoihin ilmestyi kodinkoneliikkeistä tutut energiamerkit. Sähkölaitteissa energiamerkin tarkoitus on auttaa vähentämään sähkönkulutusta omilla ostovalinnoilla. Takkojen energiatehokkuudella tarkoitetaan sitä, kuinka hyvin puun palamisessa vapautuva lämpöenergia saadaan hyötykäyttöön. Tulikivi Oyj:n mukaan olennaista on, että lämpö ohjautuu huoneisiin, eikä karkaa harakoille savukaasujen mukana. Asetus takkojen energiamerkinnöistä julkaistiin jo vuonna 2015, mutta se astui voimaan 1.1.2018. Asetus liittyy EU:n ekosuunnitteludirektiiviin, jolla ohjataan valmistajia parantamaan tuotteiden energiatehokkuutta. Takkojen uusi energiamerkki näyttää samalta kuin kodinkoneista tuttu energiamerkki. Takoissa paras on A++ ja kehnoin G. – Takan polttoainetta on puu. Takka käyttää puuta lämmittääkseen niin kuin kodinkone sähköä toimiakseen. Takkojen energiamerkinnät kertovat, miten tehokkaasti takka pystyy hyödyntämään puun sisältämän energian, eli siirtämään sen lämpönä huoneisiin. Jos takan energiatehokkuus on huono, lämpö karkaa savukaasuina ulos harakoille, kertoo Tulikiven tuotekehityspäällikkö Jari Sutinen. Takkojen energiamerkit perustuvat mittaustuloksiin. Jokaisesta uudesta takkamallista mitataan tyyppihyväksyntää varten muun muassa hiilimonoksidipäästöt sekä hyötysuhde. Valmistajat laskevat itse takkojen energiamerkinnät mittaustuloksista käyttämällä standardoitua laskukaavaa. Energiamerkin laskukaavassa otetaan huomioon useampia takan ominaisuuksia kuin jo aiemmin käytössä olleessa CE-merkissä. – Takkojen energiamerkinnöissä ei varsinaisesti kiinnitetä huomiota puun puhtaaseen palamiseen ja pienhiukkaspäästöihin. Niitä valvotaan eri asetuksella. Puhdas palaminen edistää kuitenkin takan energiatehokkuutta. Lämpöä syntyy enemmän, kun savukaasut palavat puhtaasti tulipesässä ja takan rakenne on lämpötalouden kannalta oikein suunniteltu. Tämä parantaa hyötysuhdetta ja näkyy takan saamassa energialuokassa, kun saadaan enemmän lämpöä vähemmällä puumäärällä, Sutinen mainitsee. Valmistajilla on vuoden alusta lähtien velvollisuus julkaista energiamerkit kaikista valmistamistaan takoista. Takkojen energiamerkeissä ilmoitetaan myös lämmönluovutusteho kilowatteina. Varaavissa takoissa teho on aina pienempi kuin esimerkiksi kiertoilmatakoissa, sillä niiden toimintaperiaate on erilainen. Varaavissa takoissa palavien puiden tuottama lämpö siirtyy takan rakenteisiin ja sieltä hitaasti säteilylämpönä huonetilaan. Kiertoilmatakoissa lämmitys perustuu takan kuoren sisällä lämpenevään huoneilmaan, joka levittää lämmön huoneeseen. Nopeasti tuotetussa lämmössä tehot ovat suurempia, mutta lämmitys loppuu tulen sammuessa. – Ei kannata katsoa pelkkää lämmönluovutustehoa, vaan kiinnittää huomiota myös takan lämmönvarauskykyyn ja jäähtymisaikaan. Parin tunnin lämmityksellä varaava takka luovuttaa lämpöä yli vuorokauden ajan. Nykyaikaisessa passiivitalossa pieni lämmönluovutusteho on hyvä asia. Kun takka luovuttaa lämpöä pitkään ja pienemmällä teholla, kodin lämpötila pysyy tasaisen miellyttävänä. Vanhemmassa talossa, jossa nopean lämmön tarve on suurempi, isommista lämmönluovutustehoista voi olla hetkittäin apua, Sutinen toteaa.
Jos haluaa rakentaa VarsinaisSuomeen, tontteja kyllä löytyy. Seutusanomien levikkialueen – Turun seudun ja Vakka-Suomen – kunnista löytyy kuntien internetsivujen perusteella noin kahdeksansataa vapaata tonttia. Tässä luvussa ovat siis kaupunkien ja kuntien kauppaamat tontit, yksityinen tarjonta on asia erikseen. Eniten vapaita tontteja löytyy luonnollisesti Turusta, jossa rakentamaan pääsee välittömästi Kohmoon, Yli-Maariaan, Kärsämäkeen tai Ruohonpäähän. Yllätys ei ole sekään, että yksittäiset neliöhinnaltaan arvokkaimmat tontit löytyvät Turusta. Ruohonpään noin tuhannen neliön tontit maksavat 70 000 euroa, joten neliöhinnaksi tulee lähestulkoon 70 euroa. Tarjonnan toisesta päästä löytyy Kustavi, jossa kunnan internetsivujen mukaan on vapaana ainoastaan tusinan verran tontteja. Kustavissa rakentamisen voisi aloittaa Keskustan alueella, Kaalviikinpuhdissa tai Hilappajärvellä – eikä tontista tarvitse paljoa maksaa. Keskustan tontit ovat kooltaan 1 200:sta 2 200:een neliöön, eivätkä ne maksa kuin 2 500 – 6 500 euroa. Neliöhinta jää siis noin kolmeen euroon. Vielä tätäkin paremmaksi pistää Pyhäranta, josta tonnilla saa yli tuhannen neliön tontin. Pyhärannan Pappilan alueelta löytyisi isojakin, jopa 6 000 neliön tontteja reiluun viiden tuhannen euron hintaan. Vehmaalta tontti puoliilmaiseksi Tonttihinnoittelussa erikoisimman ja edullisimman kampanjan on käynnistänyt Vehmaan
kunta, joka kaupittelee tällä hetkellä vapaita vajaata kolmeakymmentä tonttiaan hintaan 101 euroa/tontti. Kyseessä on Suomen 101-vuotisvuoden kampanja – Suomi 101 vuotta, tontti 101 euroa. Vehmaalla vapaita tontteja löytyy Rautilan, Lammenmäen ja Vinkkilän alueilta. Yleisestikin tonttien hinnat putoavat sitä alemmas mitä kauemmas vilkkaasta kaupunkikeskuksesta mennään. Poikkeuksia on toki, esimerkiksi Taivassalon tai Sauvon merenrantatontit, joista pitää pulittaa jopa sata tuhatta euroa. Löytyypä Paraisiltakin yksi pitkälti yli kahden sadan tuhannen euron rantatontti. Vapaiden tonttien määrässä Mynämäki hyppää esiin. Mynämäellä on vapaana peräti 78 tonttia, ja tarjonta on monipuolista. Tontteja löytyy reilun tuhannen neliön tontista aina yli neljän ja puolen tuhannen neliön isoihin omakotitontteihin. Halvimmat tontit irtoavat Raimalasta neljällä tuhannella eurolla, kalleimmat ovat Kintikkalassa, jossa isoimpien tonttien hinta on jo yli 60 000 euroa. Sijainti ja tontin luonne tärkeitä Aiemmin monelle tontin ostajalle tontin koko oli erittäin tärkeä. Tuhannen neliön tontteja pidettiin usein liian pieninä, mutta nykyään tontin koko ei ole määräävä. – Jotkut toki haluavat isoja tontteja, mutta suurimmalle osalle ostajista tontin tyyppi ja sijainti ovat ratkaisevia, kertoo Laitilan maankäyttöinsinööri Mika Palmulaakso.
Laitilassa suosituinta aluetta tällä hetkellä on Kotoharju, josta löytyykin vielä vajaa kymmenkunta vapaata tonttia. – Kotoharju on suojaisa metsäsaareke, jonka tonteille on jätetty luonnonpuita. Metsäinen ja suojaisa tontti, sopivan lähellä palveluita, se tuntuu olevan tällä hetkellä halutuinta tonttimaata, kertoo Palmulaakso. Naantalin tontit virtuaaliesittelyssä Tulevilla Turun Rakenna & Sisusta -messuilla on iso joukko alueemme kuntia esittelemässä tonttitarjontaa. Naantalin osastolla tontteihin voi tutustua varsin perusteellisesti. – Meillä on osastollamme tonttien virtuaalinen 3D-panoraamaesitys, hehkuttaa viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää. Virtuaaliesittely toimii niin, että asiakas laittaa 3D-lasit päähänsä ja näkee sen jälkeen ympärilleen päätään kääntämällä aivan kuin seisoisi tontilla. Virtuaaliesittelyssä ovat tarjouskilpailuun tulevat Kukolanvainion tontit. Rinne-Kylänpää on nähnyt Naantalissa saman tonttitrendin kuin muuallakin. – Peltotontit liikkuvat hitaasti. Sen sijaan metsäinen, suojaisa tontti on haluttu – etenkin, jos tontilta löytyy merinäköala, hän sanoo. Turussa painottuvat päiväkodit ja koulut Turun tonttien menekissä erityisen ratkaisevia tekijöitä ovat päiväkotien ja koulujen sijainnit.
n Viikon kysymys Mitkä asiat ovat tärkeimpiä asumismuotoa valitessa?
Asun kerrostalossa, se on tähän ikään nähden helpoin muoto asua. Nuorempana asuisin omakotitalossa jossa olisi puutarha. Marja-Liisa Rantala, Raisio
Haluaisin asua omakotitalossa, mutta opiskelun takia asun vuokralla kerrostalossa. Se on tähän tilanteeseen sopivin vaihtoehto. Heidi Virta, Raisio
Ikää huomioiden kerrostalo. Kerrostalossa on huoletonta asua ja palvelut löytyvät läheltä. Erja Hellman, Turku
TURUN
SEUTUSANOMAT
1. helmikuuta 2018
ITÄ-TURKU – KAARINA – LIETO – PAIMIO – PARAINEN – SAUVO
itä
3
Vakka-Suomen tonttitarjonta
rantaan vai metsätontille? räisen tonttitarjonnan lisäksi Varsinais-Suomen kunnissa tonttien neliöhinnat vaihtelevat rajusti. Kaupunkikeskuksissa hinnat nousevat kor-messut ovat kunnille näytön paikka!
Maalaustyöt ja kodin remontit
0400 7841950 357 02 243
www.maalausliikeurajala.com
www.ahtinen.com PAIKALLINEN KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ
MASKUSSA!
Naantalin messupisteellä pääsee katselemaan myynnissä olevia rantatontteja 3D-lasit päässä.
Tonttitarjonta kunnittain
Taulukko1
Kunta Kaarina Kustavi Laitila Lieto Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Paimio Parainen Pyhäranta Raisio Rusko Sauvo Taivassalo Turku Uusikaupunki Vehmaa
Hinta € 43 000–71 000 2 500–15 000 1 500–60 000 11 000–70 000 12 000–57 000 7 000–68 000 18 000 alk. 15 000–44 000 18 000–33 000 10 000–235 000 1 000–6 000 30 000–50 000 24 000–60 000 4 500–112 000 2 000–100 000 17 000–73 000 2 500–22 000 101
Määrä 26 12 41 41 45 78 65 25 42 37 19 38 21 51 22 111 35 26
– Kun saatiin päätös, että Yli-Maariaan tulee monitoi-
Koko m² 800–1600 1200–6500 1000–10000 1000–3700 1200–3700 750–4700 800–7000 1200–2100 1000–3200 800–4200 1000–6000 800–1600 1000–2100 880–12200 1100–7000 650–1800 700–1700 800–1900 mikeskus päiväkoteineen ja kouluineen, alueen tonttien
kysyntä vilkastui välittömästi, kertoo Turun kaupungin tont-
Luotettavaa kiinteistönvälitystä asiakkaan parhaaksi. • Myynti • Arviointi
ti-insinööri Juhani Lankinen. Sama trendi näkyy muuallakin Turussa, esimerkiksi Hirvensalossa. – Lapsiperheet haluavat lapsiperheiden palvelut mahdollisimman läheltä, Lankinen tiivistää. Turussakaan tonttien koko ei ole merkitsevä. – Lähellä keskustaa alle tuhannen neliön, jopa 500– 600:n neliön tontti on ihan tykätty. Se on osittain hintakysymys, mutta myös hoitokysymys. Ihmiset haluavat nykyään helppohoitoisia tontteja, Lankinen uskoo. Myös omakotitalon kerroslukema ratkaisee monen kohdalla valinnan. – Ihmiset rakentavat tällä hetkellä mielummin yhteen kerrokseen. Alueet, joissa on rakennettava kaksikerroksisia taloja, eivät ole niin suosittuja, hän sanoo. Marko Vuosjoki
Olemme mukana osastolla A33 Tero Ahtinen kaupanvahvistaja LKV p. 0500 786 496
Mira Ahtinen kiinteistönvälittäjä LKV p. 0400 364 192
Tervetuloa juttelemaan asuntoasioissa!
K auppakeskus MASKU, Maskuntie 224 Suomalainen laatutuote • www.ricu.fi
Suomalainen kalanperkuutyökalu, työkalua ®0500 786 496, 30400 Puh. 364yhdessä. 192
Syksyn kalareissuille! Kesän kalareissujen paras kalakaveri! www.ahtinen.com
aisen n ja -nkaapimiseen munuaisten i! Kalamiehe inkk Pyöreä kärki av hj la s ra pa
Kesänwww.ricu.fi kalareissuille! ! Katso kalankäsittelyvideo
vatsan avaamiseen Suojaan kääntyvä terä
kalastusalan erikoisliikkeissä. ja marketeissa sekä varustetuissantavarataloissa -naisen miehe javHyvin la Ka Saatavana: ja inkki!
paras lah
UVA! KELLpinta ! KELLU
VA
® ®
Suomustus-
Suomustuspinta Suomustuspinta
KELLU
www.ricu.fi! Katso kalankäsittelyvideo
VA!
Suojaan kääntyvä terä vatsan avaamiseen
paras lah javinkki! Kalam Saatavana: iehe ja Hyvin -naisen varustetuissan tavarataloissa
Syksyn kalareissuille! Pyöreä kärki munuaisten kaapimiseen
ja marketeissa sekä kalastusalan erikoisliikkeissä.
Saatavana: Hyvin varustetuissa tavarataloissa ja marketeissa sekä kalastusalan erikoisliikkeissä. www.ricu.fi
Suomalainen laatutuote • www.ricu.fi
SUOMALAINEN LAATUTUOTE • Valmistaja Ricu-tuotteet Oy, Merimasku
Turvallisempi kattoremontti tehdään taloa ympäröiviltä telineiltä Pirkanmaalta valtakunnalliseksi laajentunut kattoalan yritys Hämeen Laaturemontti mullistaa koko toimialaansa toteuttamalla jatkossa kattoasennukset taloa ympäröiviltä telineiltä. Uudistus on merkittävä etenkin työturvallisuuden näkökulmasta. Suomessa sattui vuonna 2015 noin 127 000 työtapaturmaa, josta rakennusalan tapaturmia oli yli 5 000. Hämeen Laaturemontin perustaja ja toimitusjohtaja Kimmo Riihimäki uskoo,
että siirtyminen telineille paitsi parantaa hänen yrityksensä palveluita myös näyttää suuntaa muille yrityksille. – Kattoalan johtavana toimijana olemme saaneet myös viranomaishuomiota koska meilläkin on vuosien varrella sattunut onnettomuuksia. Siksi päätimme viedä asentajien työergonomian ja turvallisuuden kerralla uudelle tasolle, Riihimäki sanoo. Uutta toimintamallia on testattu yrityksessä puoli vuotta
ja kokemukset ovat olleet kannustavia. – Ennakoimme jo koekäyttö- ja asiakaskokemustemme perusteella, että ala tulee seuraamaan esimerkkiä ja myös viranomaiset haluavat varmasti tukea kehityssuuntaa, hän uskoo. Taloa kiertävien telineiden käyttö tarjoaa monta parannusta kattoremonttialan nykyiseen toimintamalliin, jossa asentajat ovat katolla suojakaiteiden ja valjaiden varassa.
Hämeen Laaturemontissa ollaan todettu, että telineillä työskentely minimoi riskin henkilövahingoista, turvaa kulun talon sisälle asennustyön aikana ja vähentää pihamaalle putoavien purkutavaroiden aiheuttamia vahinkoja. Myös viimeistelytöiden laatu paranee entisestään, kun työ voidaan tehdä ergonomisesta työasennosta ilman riskialtista kurottelua. Myös asiakkaiden mahdollisuus tarkistaa työn jälki helpottuu telineiden myötä
merkittävästi. Lisäksi työturvallisuuden koheneminen tuo asiakkaille mielenrauhaa. Uudessa telineasennukses-
sa työpäiviä tulee telineiden pystytyksestä ja purusta kaksi lisää.
TURUN
4
SEUTUSANOMAT
ITÄ-TURKU – KAARINA – LIETO – PAIMIO – PARAINEN – SAUVO
itä
1. helmikuuta 2018
Raksystems Insinööritoimisto Oy:
Uusia tontteja Luonnonmaalla
Omakotitonttien virtuaaliesittely osastolla B 23 Luonnonmaa on merellinen ja kehittyvä asuinalue lähellä Naantalin kaupungin keskustaa. Uusinta tarjontaa alueella edustaa Kukolanvainio, joka sijaitsee luonnonläheisellä ja rauhallisella paikalla. Alueella on 58 uutta omakotitalotonttia ja rivitalotontti. Omakotitonttien lähtöhinnat alkaen 18 000 €.
Kukolanvainio II ja Yli-Kaivolan tonttien tarjouskilpailu 12.2.−5.3.2018 Lisätietoja: Maankäyttöosaston palvelupiste 044 733 4753 Rakennustarkastaja Markku Aro 050 464 9911 Tarkastusinsinööri Jari Koskinen 044 733 4730 Maankäyttöpäällikkö Elise Lehikoinen 050 464 9906 Tutustu tonttitarjontaan: www.naantali.fi/vapaattontit
Tavataan osastolla B32
RAKENNA & SISUSTA -messuilla 9.–11.2.
Kasvun paikka SINUN KODILLESI Raisiossa tonttien hinnat ovat edullisia hyvään sijaintiinsa nähden. Kompaktissa kaupungissa palvelut pysyvät aina lähellä. Rakenna & Sisusta -messuilla ovat ensiesittelyssä Kuuanlaakson ja Meri-Nuorikkalan tontit, joista järjestetään tarjouskilpailu kevään aikana. Tule tutustumaan tai katso vapaat tontit sivuiltamme!
raisio.fi/tontit
Kosteus luo ongelmia rakentamisessa Raksystems Insinööritoimisto Oy:n johtavan asiantuntijan Matti Kaijomaan mukaan kosteus on yksi suurimmista rakennustyömaan ongelmista, johon ei vielä nykyaikanakaan osata kiinnittää tarpeeksi huomiota, ei vaikka viime vuonna rakennustyömaille saatiin tehtävään tarkoitetut Kosteuskoordinaattorit. – Etenkin pientalorakentamisessa rakenteiden kuivumiselle ei jätetä tarpeeksi aikaa. Usein betonivalun päältä unohtuu hioa sementtiliima pois, jolloin kuivuminen on hitaampaa eikä sitä osata tai muisteta ottaa huomioon, kun aikataulutetaan jo seuraavia toimenpiteitä, kertoo Kaijomaa. – Koska samaan aikaan rakennusmääräyksissä ei ole määritelty esim. pakolliseksi porareikämittauksia lattiarakenteeseen sen kuivumisen varmistamiseksi ja usein jopa pintakosteudentunnistimellakin tehdyt tutkimukset unohtuvat, on meillä valmiina piilevä pommi, Kaijomaa jatkaa. Kuivumisolosuhteet ovat erittäin tärkeät: sisälämpötilan tulisi olla noin 20 °C ja suhteellinen kosteusprosentti 60 tai alle. Useimmiten rakennuksen sisälämpötila jää reip-
paasti alle vaadittavan, jolloin kuivuminen kestää odotettua pidempään. Rakentaminen ei ole helppoa Yhtä lailla isoilla rakennustyömailla on laadussa parantamisen varaa. Kun omakotitalon rakennustyömaalla yleisimmin vastuussa on itse tuleva kodin asuja, isoilla rakennustyömailla lopullisen vastuun kantaa monesti rakennusliike. Isot rakennusliikkeet pilkkovat urakat niin pieniksi kokonaisuuksiksi, että kokonaisvastuu pääsee hukkumaan. Työmaalla jokainen vastaa omasta alueestaan ja kommunikointi ontuu. – Valvonta pidetään minimissä - jopa parissa tunnissa viikkotasolla. Siinä ajassa ei ole mikään ihme, mikäli valvontapöytäkirjat jäävät tekemättä eikä kukaan ole katsomassa päältä, että kaikki menee suunnitellusti oikein, Matti Kaijomaa tarkentaa. Ehyen kokonaisuuden saaminen ei ole helppoa. Jokaisen tekijän tulee olla asiantuntija aina arkkitehdistä lopputarkastajaan. Tällöin minimoidaan virheet.
Taloudellisuus ennen kaikkea Kiirettä ei voi Kaijomaan mukaan syyttää kaikesta. – Rakennustyömaiden aikataulussa valmistumisesta maksettavat työntekijöiden rahalliset bonukset ruokkivat myös huonoa laatua, sillä raha varmasti kutkuttaa työntekijöiden mielissä, joten löytänemme syytä myös rahasta, hän sanoo. Bisnesmaailmassa taloudellinen kannattavuus on korkeaarvoista. Koska valvonta ei ole rakennusta konkreettisesti pystyssä pitävä betonielementti tai käytännöllinen tekninen laite, koetaan etenkin valvonta yhä nykyään erittäin turhaksi taloudelliseksi satsauksesi, vaikka se on yksi laadukkaan rakentamisen peruspilareista. – Kolmanneksi syntipukiksi voidaan nostaa urakoiden pilkkominen niin pieneen kuin mahdollista, joka johtaa kadonneeseen kokonaisuuteen ja kokonaisvastuuseen. Vastuu on tällöin häilyvää ja helposti välteltävissä olevaa, Kaijomaa lisää. Seutusanomat
TURUN
SEUTUSANOMAT
1. helmikuuta 2018
ITÄ-TURKU – KAARINA – LIETO – PAIMIO – PARAINEN – SAUVO
itä
5
Liedon POP Pankin pankinjohtaja Katja Heikkinen suosittelee asuntolainan maksukyvyn turvaksi pankin omia ”vakuutuksia” eli lainavakuutusta ja erilaisia korkosuojia.
Suhdannenäkymät ennustavat korkojen nousua lähivuosina Korkosuojat ja lainavakuutukset ovat asuntolainojen omia vakuutuksia, joihin ihmiset eivät suhtaudu vakavuudella. Pitäisikö? Asuntovelalliset hyötyvät tällä hetkellä erittäin alhaisesta korkotasosta. Euriborien miinusmerkkinen lukema ei kuitenkaan jatku loputtomiin, joten pankit aivan syystä tarjoavat aktiivisesti asiakkailleen erilaisia korkosuojia. – Olemme jo niin tottuneita alhaisiin korkoihin, että asiakkaat eivät aina kunnolla hahmota, miten se vaikuttaa heidän talouteensa, kun korot nousevat. Ja nehän väistämättä joskus nousevat, toteaa Liedon POP Pankin pankinjohtaja Katja Heikkinen. Heikkinen suositteleekin asuntolainasta sovittaessa kor-
kosuojia: kiinteää korkoa tai korkokattoa. – POP Korkosuojan ottaminen on vielä tällä hetkellä halpaa, mutta jo nyt on näkyvissä painetta korkosuojien kallistumiseen. Suhdannenäkymät nimittäin ennustavat korkojen nousua lähivuosina. Korkosuoja on erityisen arvokas etenkin lainan alkuvuosina, kun lainan pääoma on korkea. Lainavakuutus luo takaisinmaksuturvaa Tavallisella suomalaisella työssäkäyvällä ihmisellä voi olla –
ja yleensä on – monenlaisia vakuutuksia: Autossa on kasko, itsensä hän on vakuuttanut henkivakuutuksella ja omaisuutensa erilaisilla vakuutuksilla. Mutta asuntolainan maksukykyä ei läheskään yhtä moni tahdo vakuuttaa. – POP Lainavakuutus on korkosuojien lisäksi erittäin suositeltava, sanoo Heikkinen. – Yhdessä nämä ovat kuin vakuutuksia lainan maksukyvylle. Jotkut pitävät niitä ylimääräisinä kuluina, vaikka eivät ajattele samoin auto-, asunto- tai henkivakuutuksistaan. Ja kyse on kuitenkin tismalleen samasta asiasta, eli va-
rautumisesta. Heikkisen mukaan asiakkaat kilpailuttavat pankkeja yleensä lainan marginaalin perusteella, ja unohtavat ottaa lukuun esimerkiksi korkosuojat ja lainavakuutukset. – Meidän tehtävämme pankissa onkin esittää asiakkaalle kokonaispaketti, joka on turvallinen ja jossa on huomioitu riskit. Omaisuusvakuus takaajia vahvempi Moni menetti omaisuutensa 1990-luvun alun laman aikana, kun lainojen maksukyky
ei ollut riittävä. Heikkinenkin myöntää, että lainanantoperusteet 1980-luvulla olivat paljon nykypäivää löyhemmät. Oppi kuitenkin meni perille, eikä ihmisiä enää päästetä tilanteisiin, joissa työpaikan menetys merkitsee talonkin menemistä alta. – 1980-luvulla lainansaantiin riitti työpaikka ja henkilötakaaja tai -takaajat. Nykyään pankit haluavat pääasiallisesti reaalivakuuksia, selittää Heikkinen. Omaisuusvakuudella varmistetaan lainan takaisinmaksukykyä, mutta se ei tietenkään riitä. Myös maksuvalmius lainanhakuhetkellä arvioidaan
tarkasti. – Emme me myönnä lainoja, joita asiakas ei järkevästi pysty maksamaan. Ylisuuria lainoja ei siis nykypäivänä pankista saa, vaan lainasumma ja takaisinmaksuaika ovat maksukyvyn mukaisia. Alhaiset korot eivät ole aiheuttaneet vauhtisokeutta asiakkaissakaan. – Tyypilliset haettavat lainat ovat välillä 100 000 – 300 000 euroa. Suomalaiset ovat maltillisen järkeviä, kun on kyse asuntolainoista, vakuuttaa Heikkinen. Marko Vuosjoki
Raisiolainen LEDIFY-tuoteperhe esittelee uusimman jäsenensä messuilla LEDIFY SaunaLED-tuoteperheen uusin jäsen, Pölkky LEDvalaisin tuodaan markkinoille Turun messukeskuksen Rakenna & Sisusta -messuilla. Pölkky kuuluu uusimpana tulokkaana raisiolaisen LEDIFY-perheyrityksen valmistamiin SaunaLED-valaisimiin. – Ajatus saunaan soveltuvasta LED-seinävalaisimesta
pyöri pitkään mielessä. Pölkyn erikoisuus on juuri siinä, että sen saa lämpöarvonsa ansiosta asentaa yli metrin korkeudelle saunan seinään tai vaikka kattoon, kun muita LED-valaisimia ei saa, kertoo LEDIFYn Paula Leino. – Pölkky on kotimainen männystä valmistettu led-seinävalaisin, joka valaisee sekä
ylös- että alaspäin. Optimaaliselle korkeudelle asennettuna valo ei pääse häikäisemään. Pölkyssä on lämpimän valkoinen valo, joka koetaan saunassa miellyttävän pehmeäksi, lisää Leino. SaunaLED Pölkky-valaisimelle haetaan Avainlippu-tunnusta. – Haemme tunnusta, koska
SaunaLED-sarjamme muilla tuotteilla sellainen jo on. Suomalaiseen saunaan suunnitellut valaisimemme ovat kaikki kotimaisia, Leino sanoo. Pölkky-valaisimesta on olemassa kolme eri vaihtoehtoa: Kulma, Kierre ja Kaari. – Nimet kertovat valaisimien ominaisuuksista ja ulkonäöstä, Leino selittää.
Pienen kokonsa, hyvin alhaisen lämpötilansa sekä lämpimän 3000K valonsa ansiosta LEDIFY SaunaLED-valaisinsarja soveltuu käytettäväksi kodin kaikissa kohteissa sekä aurinkopaneelien kanssa, sillä sen jännite on 12V. – Sarjan valaisimet ovat hyvin monikäyttöisiä: Ne sopivat niin perinteisiin ja modernei-
hin saunaratkaisuihin kuin kodin yleisvalaisimiksikin, Leino esittelee. LEDIFY on osa raisiolaista, vuonna 2007 perustettua NiceTrading Oy:tä, jonka toiminta on kattanut hieman yli vuoden ajan LED-valaisimien maahantuontia ja valmistusta. Katariina Mäkinen-Önsoy
TURUN
6
SEUTUSANOMAT
ITÄ-TURKU – KAARINA – LIETO – PAIMIO – PARAINEN – SAUVO
itä
1. helmikuuta 2018
Aurinkopaneelit ovat yleistyneet vapaa-ajan asunnoissa – erityisesti saaristossa ovat olleet aina rohkaisevia. – Meidän osastollamme on aina jonoa. Se kertoo siitä, että ihmiset ovat valveutuneita ja kiinnostuneita aurinkosähköstä. Toivottavasti tänäkin vuonna messuvieraat ovat aktiivisia kyselemään aurinkosähkön mahdollisuuksista, vinkkaa Hoikkala.
Kuluttajat sähköistävät auringon avulla yleisimmin vapaa-ajan asuntojaan.Aurinkoenergiaan erikoistunut raisiolainen EuroSolar esittelee Rakenna & Sisusta -messuilla eri vaihtoehtoja. Uusiutuva, edullinen ja saasteeton. Näitä kolmea etsitään ja halutaan, kun yrityksen, kodin tai vapaa-ajan asunnon energianlähteen tuottajaa valitaan. Luonnosta otettava energia nousee vuosi vuodelta suositummaksi – eikä ihme. Sähkön siirtohintojen korotus pari vuotta sitten sekä aurinkosähköjärjestelmien hintojen lasku ovat vaikuttaneet siihen, että aurinkosähkö on paitsi vihreää myös kilpailukykyisissä hinnoissa. Järjestelmien hinnat ovat Finsolarin tietojen mukaan laskeneet kansainvälisesti 42–64 prosenttia vuosien 2008–2014 aikana. Raisiolaisen EuroSolarin toimitusjohtaja Timo Hoikkala kertoo, että etenkin mökkeihin ja muihin vapaa-ajan asuntoihin haetaan nyt paljon aurinkoenergiaa tuottavia laitteita. – Peruspakettimme, jota myydään paljon kuluttajille, sisältää kaksi 140 watin aurinkopaneelia, akut ja jääkaapin. Plus tietenkin asennukseen tarvittavat varusteet, kertoo Hoikkala. Mitä tuollaisella paketilla sitten saadaan aikaan? – Sillä muutetaan sähköttömän mökin isoin puute, eli ruo-
95 % ihmisistä asentaa paneelinsa itse
Aurinkosähkötalo EuroSolar Raisiosta on yli kahden miljoonan euron liikevaihdollaan jo merkittävä tekijä Suomen vasta kasvamassa olevilla aurinkosähkömarkkinoilla.
kien ja juomien kylmäsäilytys nykyaikaiseen sähköiseen tilaan, naurahtaa Hoikkala. Noin 2 500 euron satsauksella saa mökilleen riittävästi sähköä, jotta pystyy säilyttämään ruokatarvikkeet jääkaapissa mökin sisällä – eikä siis tarvitse enää juosta edestakaisin mökin ja maakellarin väliä. Sähkön käyttöä voi tietenkin tarpeen mukaan lisätä, pikkupaneelilla voi lisäksi valaista mökkisaunan, ja jos haluaa sähköistää mökin moderniin tilaan, sekään satsaus ei ole maa-
ta mullistava. – Noin kymppitonnin satsauksella pystyy sähköistämään
män hankinta ja sähköjen vetäminen mantereelta saareen, Hoikkala muistuttaa.
”Aurinkopaneelit ja muu laitteisto tulevat monin kerroin halvemmaksi kuin sähköliittymän hankinta ja sähköjen vetäminen mantereelta saareen..” Timo Hoikkala
perusmökin. Esimerkiksi täällä Varsinais-Suomessa ihmisillä on paljon sähköttömiä mökkejä saarissa, ja tällaisissa tapauksissa aurinkopaneelit ja muu laitteisto tulevat monin kerroin halvemmaksi kuin sähköliitty-
Yrittäjä ei haikaile tuista Koska aurinkoenergia on sataprosenttisen uusiutuvaa ja saasteetonta – ainoat päästöt syntyvät paneelien valmistuksen
aikana – niin luulisi yhteiskunnan kannustavan aurinkoenergian käyttöön. Näin ei kuitenkaan ole. – Aurinkoenergia on itseasiassa Suomessa vähiten tuettu energian muoto, kertoo Hoikkala. Yrittäjä ei kuitenkaan tukien perään haikaile. – Itse olen sitä mieltä, että tuet vääristävät kilpailutilannetta. EuroSolar on mukana 9. helmikuuta alkavilla Rakenna & Sisusta -messuilla. Kerta ei ole ensimmäinen, ja kokemukset
Aurinkosähkötalo EuroSolar on Suomen kärkipään aurinkoenergiaan erikoistuneita yrityksiä. – Yritys on perustettu vuonna 1991, ja viimeiset viisi-kuusi vuotta olemme erikoistuneet täysin aurinkoenergiaan, kertoo yrityksen toimitusjohtaja. EuroSolarin pääasiallisia asiakkaita ovat sähköliikkeet ja aurinkoenergialaitteita asentavat yrittäjät. – Maahantuonti ja markkinointi ovat isoimmat osat toimintaamme. Toimialueemme on koko Suomi. Varsinaisia asennustöitä ei EuroSolar tee. Timo Hoikkalan mukaan paneelien ja akkujen asentaminen on niin helppoa, että 95 prosenttia kuluttajista tekee sen itse. – Jos kuluttaja tai yrittäjä haluaa myös laitteiden asennuksen, neuvomme, mistä löytää asiansa osaavan asentajan, kertoo Hoikkala. Marko Vuosjoki
Jaana Koskivaara-Coniel sisustus- ja lifestyleliike Villa Augustasta esittelee Vintage-liitumaaleja ja efektimaaleja omalla osastollaan sisustusmessuilla.
Messuilla esitellään liitu- ja efektimaaleja suoraan Merimaskusta Villa Augustasta Merimaskusta sekä Villa Augustan nettikaupasta löytyy trendikkäitä vesiohenteisia, myrkyttömiä
ja luonnollisista aineista valmistettuja Jeanne d’Arc Living Vintage Paint -liitumaaleja sekä uusia efektimaaleja. Rakenna &
Sisusta messuilla esillä olevista 60 x 60 cm kokoisista malleista näkee hyvin sävyt, joita löytyy kymmeniä.
– Luonnollisuus näkyy myös sävyissä, sillä eniten käytetään sinistä ja vihreää sekä ikisuosikkeja; harmaata, val-
koista ja mustaa. Mökkiläisille löytyy ihastuttavia ja rauhallisia vanhantyylisiä sävyjä kuten murrettua vaaleaa turkoosia,
Villa Augustan Jaana Koskivaara-Coniel sanoo. Marjo Peltoniemi
TURUN
SEUTUSANOMAT
1. helmikuuta 2018
ITÄ-TURKU – KAARINA – LIETO – PAIMIO – PARAINEN – SAUVO
itä
Nyt on värikästä ja kodikasta!
Haastattelussa ajankohtaisista sisustustrendeistä kertoneet Sanna Tuomi ja Niina Autti ovat suunnitelleet myös sisustusmessuille kevään trendinäyttelyn.
Kevät tuo sisustukseen väri-iloittelun Kotisisustajan kannattaa lähteä hakemaan piristystä ja ideoita vuoden 2018 Rakenna & Sisusta -messuille Turun messukeskukseen 9.–11. helmikuuta. Esillä ovat vuoden värit ja kiinnostavimmat piensisustustuotteet somistuksellisena näyttelynä sisustusalueella Dhallissa. Toteutuksesta ja ideoinnista ovat vastanneet Turun Pääskyvuoressa toimivan Pienen Ideatalon Sanna Tuomi sekä Kupittaalla toimivan Kukkakauppa Broncon Niina Autti, joilla on pitkä ammattitausta sisustus- ja myymäläsuunnitte-
lun, messurakentamisen sekä sisustustrendien parissa. – Tämä on siitä erikoinen kevät, että kaikki sallittua: Enää ei mennä valkoisella eikä vannota edes skandinaavisen vaalean puun nimiin; nyt voi olla yksilöllinen ja värikäs, Sanna Tuomi pohjustaa.
Formex näytti suuntaa – Pyöreää, väri-ilotulitusta, samettia ja kuvio-kankaita Sanna Tuomi ja Niina Autti oli-
vat Pohjoismaiden suurimmilla sisustus- ja design-messuilla Formexissa Tukholmassa reilu viikko sitten katsastamassa kevään uusia sisustustuulia. – Se oli kyllä värien ilotulitusta värien ja kuosien ystävälle. Niina puolestaan hurrasi kukkakauppiaana, että vihreä on nyt todella in aina haaleasta harmaalla taitetusta vihreästä tummaan harmaaseen taittavaan havunvihreään ja hopeakuusen vihreään. Terrakottaruukut eli perinteiset saviruukut sekä terrakotan eri sävyt aina vaaleanpunavivahteiseen
Mikä on sisustajan trendikartta? Rakenna & Sisusta -messuilta löydät kevään trendinäyttelyn, joka käsittää kuusi isoa 2 x 2 metristä ja metrin syvyistä näyteikkunaa. Sisustuksissa on käytetty ajankohtaisia värejä, mutta ei kuitenkaan räikeää tai shokeeraavaa, jotta kävijät voivat ottaa sävyt suoraan omaan käyttöönsä. Ideana on esitellä ajan hengessä ja reippaalla otteella oivaltavia ja yksilöllisiä sisustusratkaisuja, jotka ovat helposti toteutettavissa joka kodissa. Tuotteet on koottu Turun alueen rakennus- ja sisustusliikkeistä. Suunnittelijat Sanna Tuomi ja Niina Autti ovat tavattavissa koko sisustusmessujen ajan ja näyttely käydään läpi ohjelmallisena kokonaisuutena päivittäin.
saakka kuuluvat kuvaan. Paljon näkyi myös denimin sinistä ja siitä tummenevaan siniseen, murrettuja ja taitettuja sinisen sävyjä, mieluiten harmaaseen vivahtavaa, Sanna Tuomi kuvailee. Pyöreät muodot ovat pinnalla yllättävissäkin yhteyksissä. Peilit, tyynyt, sohvapöydät, tuolit ja jopa hyllytkin ovat pyöreitä. Sisustus sisältää nyt paljon riippuvaa kuten riippuvia ruukkuja ja pyöreitä riippuvalaisimia. Materiaaleissa käytetään samettia ja pellavaa. Sametti saa olla vaikkapa punaista. Sametissa näkyvät erilaiset tekstuurit: sametti on leikattu siten, että se muodostaa kuvioita esimerkiksi tyynynpäällisissä. Kankaissa näkyvät ornamenttikuviot sekä kasvi- ja luontokuviot.
Rottinkia, 50-lukua, tummempaa puuta ja kukkia Lähes kaikissa sisustustavarakaupoissa voi bongata tällä hetkellä rottinkikorit luonnonvärisinä tai osittain värjättyinä. Rottinkikalusteet ovat myös tehneet paluun ja mallistoja on modernisoitu. Huonekaluissa näkyy määrätynlainen 50-lukuhenkisyys: siroja nojatuoleja, Emma-tuolin tyylisiä kevyitä tuoleja ja tiikkikalusteita. Puu tummenee pikku hiljaa. Makuuhuoneeseenkin saa väriä rauhallisen tunnelman
NYT IN – SISUSTUKSEN TOP 5 Pyöreä muoto Murrettu sininen ja vihreä sekä terrakotta Runsaasti huonekasveja ja vihreää Tilaa säästävät riippuvat ratkaisut, rykelmät Kierrätys ja tuunaus
kuitenkin säilyessä murretuin sävyin. Ilme tehdään vaikkapa näyttävällä sängynpäädyllä ja tyynyillä. Tuoreet kukka-asetelmat ja kasvit takaavat kodikkuuden niin keittiössä kuin olohuoneessakin. – Kukkia näkyy joka paikassa. Kasvit ylipäätään ovat in ja niissä huomioidaan runsaus sekä lehtien muodot ja värit. Trendikkäitä kasveja tällä hetkellä ovat esimerkiksi lyyrafiikus, matit ja maijat sekä kilpipiileat. Kasvien asettelussa ajan henki on tietty mummolamaisuus – niitä ei enää asetella siisteihin riveihin vaan sommitellaan kokonaisuuksia. Mitä enemmän vihreää sen parempi, ja samalla kasvit puhdistavat huoneilmaa, vihersisustaja Niina Autti toteaa. Marjo Peltoniemi
7
TURUN
8
SEUTUSANOMAT
ITÄ-TURKU – KAARINA – LIETO – PAIMIO – PARAINEN – SAUVO
itä
1. helmikuuta 2018
Suunnitteletko putkiremonttia? Huomioi nämä 6 asiaa! Ympäristöministeriön arvion mukaan putkiremontti koskettaa lähivuosina yli miljoonaa suomalaista. Viemäriputkien pitäisi kestää normaalikäytössä vähintään 50 vuotta. Putkien materiaalilla sekä rakennustyön laadulla on kuitenkin iso merkitys sille, kauanko viemäristö säilyy käyttökuntoisena. Vanhojen viemärien ongelmia ovat usein tukokset, vuodot ja hajuhaitat. Jos putkiremonttia lykätään liian pitkään, suuremman vesivahingon riski kasvaa. Saniteettitekniikan valmistaja Geberit kokosi vinkit putkiremontin suunnitteluun. 1. Tunnista huonokuntoisen putkiston merkit Käyttövesiputkiston kuntoa kannattaa epäillä viimeistään, jos hanasta alkaa tulla rusehtavaa vettä tai veden maku ja haju muuttuvat. Veden laadun heikkeneminen voi kertoa myös putkivuodon kasvavasta riskistä. Viemäriputkien kunnossa hälyttäviä merkkejä ovat lisääntyneet tukokset, vuodot ja putkistosta kuuluvat oudot äänet. 2. Arvioi korjaustarve Korjaustarpeet voidaan selvittää kiinteistön kuntoarviolla ja putkiston tarkemmalla kuntotutkimuksella. Putkiremontteja tehdään yleensä 45–50
vuoden välein, mutta remontin tarve tulee arvioida aina rakennuskohtaisesti. Jos vuonna 1968–1973 välisenä aikana tai sitä aiemmin rakennettuun taloon ei ole vielä tehty putkiremonttia, saneerauksen aika on käsillä. Jos rakennustyöt on aikanaan tehty oikaisten ja laadusta tinkien, jo 30 vuotta vanha talo voi olla putkiremontin tarpeessa. 3. Luota ammattilaiseen Putkiremonttia suunnittelevan omakotiasujan kannattaa jättää remontin suunnittelu ammattilaiselle. Osaava LVI-suunnittelija tietää ja tarvittaessa selvittää vaadittavat toimenpiteet kohteessa. Hän
ASUINTONTIT
Lataa akkusi Liedossa
voi tarvittaessa toimia myös kohteen LVI-töiden valvojana. Putkiremontin toteuttavaa yritystä valitessa kannattaa selvittää, onko yrityksellä referenssejä vastaavista kohteista, ovatko sen taustatiedot kunnossa ja onko yrityksellä varmasti kapasiteettia suorittaa työ sovitussa aikataulussa. 4. Uusi samalla kerralla enemmän Putkiremontilla tarkoitetaan perinteisesti käyttövesi- ja viemäriputkien uusimista tai kunnostusta. Usein samassa yhteydessä uusitaan laajemmin rakennuksen talotekniikkaa, kuten sähkö- ja tietoliikennekaapelointe-
YRITYSTONTIT
Virtaa yritystoimintaan
UUSIA OMAKOTITONTTEJA HUIPPUSIJAINNILLA Ilmarinen, Halmelan laajennusalue
Tonteilla on ihanteellinen sijainti metsäisen omakotialueen reunalla. Lähellä ovat kaikki päivittäin tarvittavat palvelut, kuten lähikauppa, päiväkoti ja yhtenäiskoulu. Leikkipuisto, urheilukenttä ja valaistu kuntorata sijaitsevat kivenheiton päässä ja tonttien lähimaasto on oiva paikka luonnossa liikkumiseen. Ajomatkaa Turkuun on noin 20 minuuttia ja Fölin pysäkit alle kilometrin päässä. Ahdinmäen tontit: Pinta-alat 1104 – 1487 m² Hinnat 40 000 – 70 000 € Toteutus tonttiolosuhteiden mukaan yhteen tai kahteen tasoon kellarilla tai ilman.
5. Kiinnitä huomiota jätevesiviemäreiden materiaalivalintoihin Nykyisin suositellaan valurautaviemäreiden vaihtamista
Hollonpaltantien loppuosa: Pinta-alat 1002 – 1146 m² Hinnat 48 000 – 52 000 € Toteutus tonttiolosuhteiden mukaan yhteen tai kahteen tasoon kellarilla tai ilman.
Saniteettitekniikan valmistaja Geberit kokosi vinkit putkiremontin suunnitteluun. Kuva: Geberit.
muovisiin viemäriputkiin. Valurautaputkien käyttöikä on yleensä lyhyempi kuin muoviputkilla, sillä niiden seinämät ovat ohuempia ja ne kestävät huonommin kemikaaleja. Viemäreissä syntyvät kaasut haurastuttavat valurautaputkia, jolloin vanhat putket saattavat syöpyä puhki. Muoviputket kestävät hyvin kemikaaleja ja säilyttävät paremmin virtausominaisuutensa, eli niihin ei synny tukoksia yhtä helposti. Taloon alun perin asennettu-
jen viemäriputkien materiaali ei määrää sitä, millaiset putket taloon täytyy putkiremontissa asentaa. 6. Muista vuoropuhelu Vuoropuhelu tilaajan ja LVIsuunnittelijan välillä on ensiarvoisen tärkeää ennen remonttiin ryhtymistä, jotta lopputulos vastaa toivomuksia. Näin suunnittelija varmasti ymmärtää tilaajan tahtotilan lopputuloksen suhteen.
Kattavat palvelut ja maaseudun rauhaa
LAPSIPERHEILLE SOPIVA
Maankäyttöinsinööri Mika Palmulaakso (asuintontit), p. 050 518 2071 Asunto- ja palvelusihteeri Tiina Mäkelä(vuokra-asunnot), p. 02 8501 6226 Kotoharju Hurmaava omakotialue keskellä vehreää luontoa. 1 333 - 2 115 m2 4 920 - 6 660 € Karvinmäki Viihtyisä alue lähellä palveluja 1 147 - 1 298 m2 1 445 - 2 180 €
AP-korttelien tontit: Pinta-alat 877 – 916 m² Hinnat 40 000 – 42 000 € Toteutus yhteen tasoon laajennusvarauksella yläkertaan tai ilman.
Tervetuloa tutustumaan tonttitarjontaamme RAKENNA & SISUSTA -MESSUILLA 9.-11.2.2018 Turun Messukeskuksen osastolla A 98.
ja. Kustannussäästöjä saadaan, kun rakenteita avatessa uusitaan kerralla kaikki niissä kulkeva talotekniikka. Putkiremontin yhteydessä uusitaan yleensä myös märkätilojen vesieristykset, laatoitukset ja kalusteet. Taloyhtiöissä yhtiökokouksen tehtävänä on päättää, mihin tasoon kylpyhuoneet halutaan putkiremontin yhteydessä saneerata. Esimerkiksi lisätäänkö kylpyhuoneisiin lattialämmitys tai halutaanko asentaa vuodonilmaisimet.
Tuuna Tontteja ihastuttavissa peltomaisemissa, keskustan kupeessa 1 126 - 2 409 m2 1 890 - 4 900 €
PORI 80 KM RAUMA 30 KM
Kylänpää Uusia tontteja perinteisellä asuntoalueella 1 084 - 1 761 m2 3 710 - 5 810 €
Tontteja myös useilla muilla alueilla.
EURA 40 KM TAMPERE 140 KM
UUSIKAUPUNKI 18 KM
TERVETULOA!
TURKU 60 KM HELSINKI 225 KM
Laitilassa, valtaväylien varrella, on mukavampaa: runsaammin vaihtoehtoja työhön ja yrittämiseen, reilummat perheen palvelut ja viihtyisämpiä paikkoja kodille.
www.laitila.fi
Lisätietoa tonteista:
tontit.lieto.fi
avance
ENSIESITTELYSSÄ UUTUUSMALLISTO:
Tervetuloa tutustumaan LEVEL-mallistoon Rakenna, Sisusta ja Uudista -messuille Turun Messukeskukseen 9.-11.2. Kastelli löytyy osastolta B84.
kastelli.fi