TURUN
SEUTUSANOMAT
LÄNSI-TURKU – MASKU – MYNÄMÄKI – NAANTALI– NOUSIAINEN – RAISIO – RUSKO
LÄNSI
Alueellisista Liiku lähellä -ryhmistä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä Liiku lähellä, viesti vertaisena -hankkeen tavoitteena on tukea aktiivisesti ikäihmisten liikkumismahdollisuuksia lähellä kotia. Yhteisöllinen Turku -kärkihankkeen tiimoilta ideoitu Liiku lähellä -toiminta näkyy konkreettisesti Turun asuinalueilla. Toimintaa toteutetaan Liiku lähellä, viesti vertaisena -hankkeessa tiiviisti Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n, Turun kaupungin, hyvinvointialueen, yhdistysten ja seurojen yhteistyönä. Isossa kumppanuusverkossa on mukana järjestöjä ja yrityksiä. – Tutkitun tiedon ja laajan taustatyömme perusteella suurin osa ikäihmisistä ei liiku terveytensä kannalta tarpeeksi ja toisaalta liikuntamahdollisuuksien järjestäminen on ollut eri puolilla kaupunkia epätasa-arvoista. Näihin haasteisiin pyrimme vastaamaan Liiku lähellä -toiminnassa Turun kaupungin liikuntapalvelujen projektipäällikkö Saija Kultala tiivistää. – Lähellä olevat liikuntapaikatkaan eivät pelkästään auta, jos toimintakyvyssä on haasteita ja arkuutta lähteä liikkeelle. Pyrimme löytämään ryhmiin erityisesti ikäihmisiä, joilla ei ole vielä liikuntaharrastusta. Siksi ryhmiimme osallistumisen kynnys on yritetty tehdä olemattomaksi. Ihanaa on myös kuulla, että ryhmäläisistä on tullut keskenään tuttuja, jonka myötä he ovat lähteneet liikkumaan ryhmän kokoontumisten ulkopuolellakin, jatkaa Kultala. Tänä syksynä toiminnassa on ollut yhteensä 31 ryhmää 25:lla asuinalueella Turussa. Ensi vuonna tavoitellaan taas uusia asuinalueita mukaan. Toimivasta kumppanuudesta hyötyvät kaikki osapuolet, sillä yksin ei mikään taho pystyisi järjestämään toimintaa ympäri Turkua tässä laajuudessa. Tärkeässä asemassa ovat vapaaehtoiset vertaisviestijät, jotka jakavat Liiku lähellä -ryhmien mainoksia asuinalueellaan ja innostavat muita mukaan toimintaan. – Vertaisviestintä tarkoittaa sitä, että osallistamme ikäihmisiä viestimään toiminnasta voimavarojensa mukaisesti oman alueensa muille ikääntyneille. Mainos on samalla kutsu, joka viestittää vastaanottajan olevan tervetullut toimintaan mukaan, projektisuunnittelija Mira Berg Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:stä kertoo. – Toteutamme etsivää vanhustyötä asuinalueille jal-
Nättinummen Liiku lähellä -ulkoiluryhmä kokoontuu tiistaisin yhteiseen liikuntahetkeen.Yksi ryhmän aktiivisista osallistujista Pentti Kauppinen kiittelee yhdessäoloa sekä uuden oppimista. ”Mukana on eri taloyhtiöistä K-Market Nättärin lähettyviltä tulevia ihmisiä, joihin ei tulisi tutustuttua ilman yhteistä tekemistä. Kyllä se niin vain on, että on hyvä yrittää lähteä kotoa liikkeelle, ja tässä tarjoutuu hyvä mahdollisuus siihen”, kertoo Pentti Kauppinen.
kautumalla, pihoilla ja kaupoilla viestiä jakamalla sekä kohtaamalla senioreita. Kohdennetun viestinnän tavoitteena on kannustaa ikäihmisiä matalalla kynnyksellä mukaan liikuntaan heidän toiveitaan kuunnellen, Berg lisää. Liiku lähellä -ryhmän ohjaajalle voi vinkata toiveista tekemiseen liittyen. Maksuttomiin ja avoimiin ryhmiin voi tulla mukaan milloin tahansa ja millä asuinalueella tahansa. Riittää kun ilmestyy paikalle, eli aikaisempaa kokemusta, ilmoittautumisia tai sitoutumista ei tarvita. Oma tyyli ja tahti liikkua ovat erinomainen lähtökohta osallistumiseen.
Seuraa Liiku lähellä hankkeen kuulumisia Facebookissa:
www.facebook.com/ liikulahella Vuosina 2022–2025 toteutettava Yhteisöllinen Turku
Kysy lisää Liiku lähellä, viesti vertaisena -hankkeesta:
Projektisuunnittelija Mira Berg
-kärkihanke rakentuu pormestariohjelman mukaisista toimenpideohjelmista ja teemoista, joita ovat esimerkiksi yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisy, mielenterveyden ja liikkumisen tukeminen sekä lähiöiden kehittäminen.
mira.berg@kotikunnas.fi 044 082 0256
Katariina Mäkinen-Önsoy
Liiku Lähellä Yhteistyökumppanit: Fingerroosin säätiö, Turun Seudun Vanhustuki ry, Turun Seudun Omaishoitajat ry, Turun Seudun Nivelyhdistys, Turun Kisa-Veikot, Folkhälsan, Palvelutalo Iso-Heikki, Tukenasi ry, Ikäinstituutti, Åbo Svenska Pensionärs Klubb, Maarian Kylätalo, Valtion Eläkkeensaajat VES-Turku ry, Eläkeliiton Turun yhdistys, Kauppakeskus Skanssi, Marin Metodit, Länsi1, Hali-Koira, Turun Seutusanomat
TURUN
SEUTUSANOMAT Pysy kunnossa, pysy pystyssä
7. joulukuuta 2023
2
Ikäihmisille hyvä perus- ja lihaskunto merkitsevät paitsi arjen toimivuutta, myös liikkumisen turvallisuutta. Yksinkertaisilla liikkeillä voidaan kehittää ja ylläpitää lihaskuntoa, liikkuvuutta ja tasapainoa, jotta pysytään kunnossa ja pystyssä. Fysioterapeutti Tiina Pitkänen on expertti, kun puhutaan ikäihmisten lihasvoiman ja tasapainon kehittämisestä. Hän rakensi kolmen perusliikkeen ohjelman, jota tekemällä ikäihmiset voivat kotona harjoittaa lihasvoimaansa ja kehittää tasapainoaan. Liikkeiden tekijäksi lähti Liiku lähellä -hankkeen vertaisliikuttaja Airi Saari. Liike 1. Päkiä-kantapääkeinunta. Seiso ryhdikkäästi noin hartioiden levyisessä haara-asennossa. ”Keinuta” itseäsi niin, että nouset vuoroin päkiöille ja kantapäille. Liikettä voi aluksi helpottaa pitämällä toisella kädellä tukea tuolin selkänojasta. Kun liike alkaa tuntumaan helpolta, vaativuutta lisätään kääntämällä katse keinumisen tahdissa vuorotellen vasemmalle ja oikealle. – Tämä liike vahvistaa pohkeita ja nilkkoja sekä aktivoi tasapainoelimiä kehittäen näin tasapainon hallintaa, kannustaa Tiina Pitkänen. Liike 2. Polvennosto kädet ristiin polviin rytmittäen. Lähdetään liikkeelle ryhdikkäästä asennosta ”marssimaan” paikallaan niin, että polvet nousevat korkealle ja kädet läpsäisevät vastakkaiseen polveen. Vasen käsi siis läpsäisee oikeaan polveen ja päinvastoin. Kun liike alkaa tuntumaan helpolta, laitetaan silmät kiinni ja siten lisätään tasapainon kehittävyyttä. – Silmien sulkeminen lisää tasapainohaastetta merkittävästi. Jos silmät kiinni ei harjoitella, meille tulee tasapainon kanssa ongelmia pimeässä ja esimerkiksi suihkussa, kun emme näe ympärillemme, muistuttaa Tiina Pitkänen. Liike 3. Tuolilta nousu ja askel. Lähdetään liikkeelle tuolilla istuen. Noustaan ylös ja otetaan askel eteen, takaisin ja istuudutaan. Aluksi voi ottaa askeleen eteen rauhallisesti, ja kun se on turvallisesti hallussa, muutetaan askel todella teräväksi ja nopeaksi – näin harjoitellaan horjahdustilannetta varten. Kun askel eteen on täysin hallussa, ryhdytään askeltamaan vuorotellen eteen ja sivuille. – Nopea askel on keino, jolla estetään monessa tilanteessa kaatuminen. Tämä liike opettaa sitä ja vahvistaa jalkojen lihaksia monipuolisesti. Vahvat jalat pitävät meidät pystyssä!, kannustaa Tiina Pitkänen. Marko Vuosjoki
Aktiiviset liikkujat innostavat toisia ikäihmisiä mukaan Vertaisviestintä on iso osa Liiku Lähellä, viesti vertaisena -hanketta. Vertaisviestinnällä on oma, merkittävä roolinsa Liiku lähellä, viesti vertaisena -hankkeessa. Vertaisviestijät ovat aktiivisia ikäihmisiä, jotka jakavat tietoa liikuntaryhmistä toisille seniorikansalaisille. Yksi aivan hankkeen alkumetreistä lähtien mukana ollut vertaisviestijä on Pirjo Solin, joka on käynyt liikkumassa Halisten sisäliikuntaryhmässä. – Osallistuin Liiku lähellä -hankkeen suunnittelupalaveriin, kun meitä ikäihmisiä oli koottu yhteen Kotikunnakseen. Alusta lähtien oli mielestäni tärkeää, että ikäihmisille saadaan liikuntamahdollisuuksia lähelle heidän kotejaan, ja että he saavat asiasta myös tietoa, kertoo Pirjo omista lähtökohdistaan. Heti kun Halisten liikuntaryhmä saatiin mukaan hankkeeseen, Pirjo kävi mukana liikkumassa ja ryhtyi myös jakamaan tietoa liikuntaryhmästä. – Halisten ryhmässä, joka pidetään nuorisotila Huudissa, on ollut mukana 10–15 senioria jumppaamassa. Olen jakanut tietoa ryhmän toiminnasta ja muutama seniori on tullut mukaan nimenomaan minun kannustamana, kertoo Pirjo. Vertaisviestintä on siis toiminut juuri niinkuin sen on tarkoituskin. –Seuraa Minun toimintatapani on ollut Liikusellainen, lähellä -että kun lähden käymäänkuulumisia kaupassa tai kirjastoshankkeen sa, otan Liiku lähellä -esitteitä Facebookissa: mukaan. Ja kun ikäiseni ihminen tulee vastaan, annan häwww.facebook.com/ nelle esitteen ja kerron liikunliikulahella tamahdollisuuksista. Ihmiset, joiden kanssa olen näin jutellut, ovat olleet oikein mukavia ja jopa otettuja, kun heille tällaista tietoa tarjotaan – vieläpä toisen ikäihmisen toimesta. Toki Pirjo on myös tutuille naapureilleen laittanut esitteitä postilaatikkoihin, mutta hän on halunnut tehdä vertaisviestintää hyvin henkilökohtaisella tavalla. – Olen toiminut pitkään myös Turun Seudun Vanhustuen vertaistoiminnassa, joten en arkaile toisten ihmisten kohtaamista. Tällainen henkilökohtainen kohtaaminen on minun tapani, jokainen vertaisviestijähän tietenkin toimii itselleen sopivalla tavalla. Pirjo Solin on liikunnan puolestapuhujana oiva esimerkki. Ikänsä liikkunut Pirjo on pysynyt arjessa aktiivisena, kun peruskunto on rautaa. Pirjon omia liikuntasuosikkeja ovat pyöräi-
Pirjo Solin on toiminut Liiku lähellä, viesti vertaisena -hankkeen vertaisviestijänä hankkeen alkumetreistä lähtien.
Lue lisää Liiku lähellä -hankkeesta:
www.turku.fi/ liikulahella
Kiinnostaako toiminta vertaisviestijänä? Ota yhteyttä: anni.niemi@kotikunnas.fi 044 709 5878
ly, kävely ja uinti sekä vesijuoksu. – Liikunnan avulla ikäihmiset pysyvät kunnossa ja arkiset askareet sujuvat helpommin. Ja liukkailla keleillä pysytään pystyssä, kun kroppa ja lihakset toimivat!, muistuttaa Pirjo. Hän kertookin, että heti kuultuaan Liiku lähellä -hankkeesta, hän halusi olla mukana. – Hanke kuulosti heti juuri sellaiselta, mitä ikäihmiset tarvitsevat. Mukavaa liikuntaa vertaisten seurassa, eikä mitään pakkopullaa. Ja on tärkeää, että nämä mahdollisuudet ovat ikäihmisten helposti saavutettavissa. Turun kaupungin ja Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen hallinnoiman Liiku lähel-
lä, viesti vertaisena –hankkeen vertaisviestijäksi lähtevät perehdytetään tehtävään, jonka muodon vertaisviestijät voivat itse valita. Jotkut vertaisviestijät jakavat liikuntaryhmien mainoksia silloin tällöin kävelylenkeillään, toiset taas Pirjo Solinin tavoin innostavat ikäihmisiä mukaan henkilökohtaisilla kohtaamisilla. Jokaisella vertaisviestijällä on oma tapansa tehdä tätä arvokasta työtä. Vertaisviestijät, jotka lähtevät mukaan, voivat siis itse olla päättämässä omia tehtäviään, niiden määrää ja toimintamallia. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, ja vertaisviestijän rooli hankkeessa sovitaan hänen omien mahdollisuuksiensa ja toiveidensa mukaisesti. Jos olet kiinnostunut Vertaisviestijänä toimimisesta, ole yhteydessä Turun Lähimmäispalveluyhdistykseen: Projektisuunnittelija Anni Niemi, puhelin 044-7095878 tai sähköposti anni.niemi@kotikunnas.fi.
Marko Vuosjoki
TURUN
SEUTUSANOMAT
7. joulukuuta 2023
Liiku lähellä -ryhmiä ja muuta lähiliikkumista asuinalueilla Maksuton Liiku lähellä -toiminta on rentoa ohjattua liikkumista ja yhdessäoloa. Ohjaajan vetämänä esimerkiksi ulkoillaan, jumpataan tai pelataan pihapelejä, aina osallistujien toiveiden mukaan. Ryhmän toiminta sopii eri kuntoisille ikäihmisille, myös apuvälineen käyttäjille. Ryhmät jatkuvat tammikuussa viikolla 2, ellei toisin mainita. Ryhmiä käynnistyy myös Hirvensaloon, Härkämäkeen, Itäharjulle ja Raunistulaan, tiedot päivittyvät sivulle www.turku.fi/liikulahella Halinen pe klo 11–12 (viikoilla 2–7). Monipuolista sisäliikuntaa. Huudi, S-marketin talo, Gregorius IX:n tie 8.
Länsikeskus, kauppakeskus Länsi1 ti klo 9.45–10.30. Kokoontuminen kauppakeskuksen ala-aulassa.
Hannunniittu Ma klo 9–9.45. Ulkoilua, tapaaminen srk-talon edessä, Virmuntie 2. Ma klo 10.15–11. Monipuolista sisäliikuntaa, srk-tiloissa, Virmuntie 2.
Maaria ke klo 10–11. Kävely ja lenkkikahvit, kokoontuminen Maarian Kylätalolla, Argeologinkatu 4.
Hepokulta ke klo 13–14. Ulkoilua, kokoontuminen Tammikankareen leikkipaikalla, Jahtilähteenkatu 8.
Martti to klo 10–11.10. Ulkoilua Turun urheilupuistossa, Unelmien kannas, Betaniankatu 12.
Nättinummi ti klo 14.30–15.15. Ulkoilua, kokoontuminen K-kaupan edessä, Ekmaninkatu 4. Ilpoinen / Ilpois ti klo 10–11. Monipuolista sisäliikuntaa. Ilpoisten kirjasto, Lauklähteenkatu 13. Paattinen, Paattisten aluetalolla, Paattistalontie 1 tis kl. 10.30–11.30. Stavgång, samling utanför butiken i Ilpois. En ti klo 9.30–10.45 kevyttä jumppaa ja noin klo 11–13 pelailua, mm- bocciaa. svenskspråkig grupp. Börjar tis 16.1.2024 Parittomien viikkojen ma (15.1. alkaen) klo 10, tasapainoharjoituksia ja Iso-Heikki, Patterihaka to klo 14–15 (alkaen 18.1.) Revontulenkatu 4. kahvittelua. Kuntosalimahdollisuus. Kokoontuminen Iso-Heikin palvelutalolla. Pallivaha ma klo 14–15. Monipuolista sisäliikuntaa, kokoontuminen Ispoinen ma klo 10. Kävelyä, omatoimiryhmä. Kokoontuminen K-Market Rientolassa, Pulmussuonkatu 86. Ispon edessä, Rätiälänkatu 24. Pansio to klo 11–12. Kokoontuminen Panskiksen edessä, Hyrköistentie 28. Jyrkkälä to klo 12.30–13.30. Monipuolista sisäliikuntaa. Kokoontuminen Jyrkkälänkatu 2, Vexin sauna. Runosmäki ma klo 14–15. Monipuolista sisäliikuntaa, Runosmäen nuorisotalo, Piiparinpolku 13. Keskusta - ma ja ke klo 10–10.30. Ulkoilua, Mannerheiminpuisto, Puutarhakatu 24. Skanssi Kauppakeskus Skanssissa, harjoitteluaika tarkentuu myöhemmin, - ti klo 11.30–12.30. Tuolijumppaa sisällä. Ruusukortteli, Puutarhakatu 11. lisätietoja p. 040 185 7353. - ons kl. 12.30–13.15. Lätt motion, stolgymppa, Kvarters klubben, Suikkila ma klo 13–14. Ulkoilua, Kokoontuminen SRK-kodin edessä, Henriksgatan 9, instruerad på svenska. Konstanzankatu 1. - tor kl. 10–10.45. Balansgymnastik i Kvartersklubben, Henriksgatan 9. Teräsrautela ma klo 14.30–15.30. Ulkoilua, kokoontuminen Teräsrautelan puistossa kuntoilulaitteiden luona, Vanha Kuninkojantie 54. Koivula ke klo 10.30–11.15. Monipuolista sisäliikuntaa, Koivulan srk-tiloissa, Sävelkuja 3. Uittamo to klo 14.30–15.15. Ulkoilua, tapaaminen Naulatehtaanpuistossa, Pulttikatu. Kupittaa ti klo 13–14. Tuolijumppaa, Avustajakeskuksen tiloissa, Kupittaankatu 68. Varissuo ma klo 10–11. Monipuolista sisäliikuntaa, Majanummen toimitalolla, Hintsankuja 4. Lauste to klo 9.30–10.30. Monipuolista sisäliikuntaa, Lausteen srk-tiloissa, Maistraatinpolku 1. Vasaramäki ke klo 9–9.45. Monipuolista sisäliikuntaa, Lehmusvalkaman hyvinvointikeskuksen juhlasalissa, Karviaiskatu 7. Lonttinen to klo 10–11 Ulkoilua, sisätilamahdollisuus sään vaatiessa. Kokoontuminen Turun Seudun Nivelyhdistyksen tiloissa, Lonttistentie 9.
Katso ryhmien tarkemmat tiedot: www.turku.fi/liikulahella
Kiitos kaikille Joulupostia ikäihmisille -kampanjaan osallistuneille! Kiitokseksi kampanjaan osallistuneille ja hyvän joulun toivotuksena kaikille SOIVA JOULUKORTTI Kortissa laulaa Kamarikuoro Melos, johtajana Sanna Kola.
Kortin löydät jouluviikolla osoitteesta www.omakirjasto.fi (videot-ruutu). Turussa kampanjan organisoi Turun Lähimmäispalveluyhdistyksen Liikkuva resurssikeskus, Turun Siskot ja Simot & Turun kaupunginkirjasto yhdessä Turun Seudun Vanhustuen, Turun Seudun Nivelyhdistyksen, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteisen diakonia- ja sielunhoitotyön sekä Turun Tyttöjen Talon kanssa.
Kysy lisää ryhmistä: p. 040 185 7353
Liikkuva resurssikeskus tuo senioreille suunnatun järjestöneuvonnan & Varhan palveluohjauksen lähelle kotiasi! Pe 8.12.
klo 14–16 Jyrkkälän Asukastupa, menossa mukana Turun Karaokeklubi &Turun Seudun Omaishoitajat ry:n Hengähdyksiä taiteen ja kulttuurin äärellä -hanke.
Ti 12.12. klo 10–11.30 Kustavi Salen piha klo 13-14.30 Taivassalo K-Market piha Pe 15.12. klo 10–11.30 Kauppakeskus Skanssi klo 13–14.30 Varissuon Liikekeskus Mukana Sairaalaklovnit ilahduttamassa senioreita. Tervetuloa jutustelemaan kanssamme ja vaihtamaan kuulumisia!
3
TURUN
SEUTUSANOMAT
4
KÄVELYTREFFIT
7. joulukuuta 2023 To 14.3. klo 12 ja klo 13 tutustumme Nuorten yrittäjyys ja talous NYT /
Kevät 2024 Hali-Koira vie kävelijät tutustumaan kulttuurikohteisiin. Kävelyt ovat pääsääntöisesti ke ja to klo 12. Voit osallistua vain viikon toiseen kävelyyn. Ilmoittautua ei tarvitse, ellei ole erikseen mainittu. HUOM! Ethän ota kävelyille ja tutustumiskohteisiin koiraasi mukaan. Hali-Koiralla on erikseen lupa vierailla kyseisissä kohteissa.
Ke 10.1. ja To 11.1. klo 12 Vierailu- ja innovaatiokeskus Joki, Lemminkäisenkatu 12b. Lähtö Turun työväenopiston edestä, 1,5 km. Ke 17.1. ja To 18.1. klo 12 Siirtolaisuusinstituutti, Hämeenk. 13. Lähtö Wercafe, 1km. Ke 24.1. ja To 25.1. klo 12 Tanssiseura Sekahaku ja foksin alkeet. Sisäjalkineet mukaan. Lähtö Wercafe. Kaffe & Pulla 5 €, 100 m. Ke 31.1. klo 12 Luento: ikääntyvien voimavarat. Klo 13 Tanssit, Duo Maarit & Timo. Kaffe & pulla 3 €. Omaishoitokeskus, Vanha Hämeentie 105. Bussi 2A. To 1.2. klo 12 Sirkka-Liisa Kavenin luento: Varissuo-seuran toiminta ja sen historia. Kotikunnaan luentosali, Luolavuorentie 4. Bussi 18. Ke 7.2. ja To 8.2. klo 12 Varissuon kirkko, Kousankatu 6. Tapaamme kirkolla. Bussit 32, 42, 12. Ke 14.2. ja To 15.2. klo 12 Palomuseo, Eerikink. 35. Lähtö työväenopiston edestä. 1.3 km. Ilmoita nimi ja syntymäaika Maaritille 1.2. mennessä. Ke 21.2. ja To 22.2. klo 12 Wanhat Kupit, Paimalantie 369 (Paimalan vanha koulu) Kokoontuminen parkkipaikalla. Kaffe & pulla 3,5 €. Bussi 22A. Ke 28.2. ja To 29.2. klo 12 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, Mäntymäenaukio 18. Lähtö Turun Työväenopiston edestä. 1,5 km.
Yrityskylä Varsinais-Suomi, Eerikink. 26. Lähtö Yrityskylän edestä. Ilmoita Maaritille kumpaan ryhmään tulet to 29.2. mennessä. Ke 20.3. ja To 21.3. klo 12 Opastus: Pansio - Laivaston ja öljysataman varjossa. Lähtö Pansion koulun pihalta, Pernontie 39. 2 km. Bussi 42. Ke 27.3. ja to 28.3. klo 12 Palolaitos, Eerikinkatu 35. Lähtö työväenopistolta. 1,3 km. Ilmoita Maaritille nimi ja syntymäaika 14.3. mennessä. Ke 3.4. ja To 4.4. klo 12 Kolerahautausmaa. Läntö Kalevantien Lidlin parkkipaikalta. Kalevantie 19–23. 500 m. Bussit 32, 42 (Sammonkadun pysäkki). Ke 10.4. ja To 11.4. klo 12 Opastus: Tuorlan historia. Kokoontuminen majatalon edessä. 2 km. Bussi 705. Ke 17.4. ja To 18.4. klo 12 Liedon kirkko. Lähtö kirkon parkkipaikalla. Bussi 6 (terveyskeskuksen pysäkki). Ke 24.4. ja To 25.4. klo 12 Opastus: Vanhaa kyläelämää ja muinaismuistoja Halisissa. Kokoontuminen Halistenkosken padon kalaportaiden viereltä. 2 km. Bussit 55, 56 (pysäkki Halisten silta). To 2.5. ja Ke 8.5. klo 12 Konsan kartano, Virusmäentie 9. Lähtö Wercafe. 1 km. Ke 22.5. klo 12 Tutustumme Enkelipuistoon taiteilija Kyösti Iitin opastamana. Kokoontuminen Turun tuomiokirkolla klo 10.45, josta lähdemme tilausbussilla. Sitova ilmoittautuminen Maaritille 8.5. mennessä. Osallistumismaksu 12 €. To 23.5. klo 12 Piknik Koroisten ristillä. Lähtö Wercafe. 1,5 km. Ke 29.5. ja To 30.5. klo 12 Kevät Littoisissa! Kävely Littoisten hiekkarannalta monitoimitalolle. Lähtö Littoisten hiekkarannan pysäkillä. 2 km, bussi 2B (Ukonkadun pysäkki). Ke 5.6. ja To 6.6. klo 12 Opastus: Lauste - muutakin kuin poikakoti. Lähtö Kirjurinaukiolta, Sale Lauste edessä. 2 km. Bussit 9, 60.
Ke 6.3. ja to 7.3. klo 12 Saga Kaskenpuisto ja Kaskenniitty. Lähtö Kotikunnaan edestä, Luolavuorentie 4. Kaffe & pulla 5 €. 500 m. Bussi 18.
WERCAFE: Verkatehtaankatu 4, TURUN TYÖVÄENOPISTO: Kaskenkatu 5 Lisätietoja kävelyistä: Helena, Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry / Projektikoordinaattori p. 044 082 0213 Maarit, Kävelytreffien ohjaaja p. 050 344 2881
TURUN
SEUTUSANOMAT Tasalanaukio 1, 2.krs, 21200 Raisio www.turunseutusanomat.fi
Julkaisija ML-Mediat Oy ISSN 2670-1197 (painettu) ISSN 2670-1278 (verkkojulkaisu) Painopaikka Suomalainen Lehtipaino Jakelu Posti Group Oyj Jakelupäivystys
Reklamaatiot: 0100 85160 (pvm/mpm) tai Jakelureklamaatio/Posti verkossa www.posti.fi P. 0100 5445, ma-pe/henkiloasiakkaat/ 8-16 tai lomakkeet/postin-jakeluhairio.html https://www.posti.fi /fi/asiakastuki/ 045 112 4240 ML-Mediat ota-yhteytta/itseasiointilomakkeet Toimitusjohtaja
Mika Leinonen 040 706 2132 Aino Väänänen 045 112 4240 Marko Vuosjoki 045 126 1698
Laskutus Päätoimittaja Toimittaja
Katariina Mäkinen-Önsoy 050 363 9290
Ilmoitusvalmistus aineistot@ turunseutusanomat.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@ turunseutusanomat.fi Ilmoitusmyynti
JOULUN MENOVINKIT Ke 20.12. klo 13 Turun Telakka- ja konepajaeläkeläisten kuoron Joulukonsertti Lehmusvalkamassa To 21.12. klo 13.30–14.30 Yhteislaulut pääkirjaston Studiossa La 23.12. klo 17 (ovet aukeavat klo 16) Operaatio Ruokakassin vähävaraisten joulujuhla Logomo-salissa Vahvikelinjaan voit soittaa ma–to ja su klo 13–15 puh. 050 328 8588. Keskustelujen lisäksi puheluissa voidaan vaikka ratkoa yhdessä aivopähkinöitä tai visailla.
Kristiina Engström 045 111 6932 Kaisa Puisto
050 364 7970
Mika Leinonen
040 706 2132
Tekniset tiedot 1 palsta 40 mm 3 palstaa 128 mm 5 palstaa 216 mm
2 palstaa 84 mm 4 palstaa 172 mm 6 palstaa 260 mm
Noudatamme Julkisen sanan neuvoston (JSN) periaatteita.
Painaako jokin mieltäsi? Kirkon keskusteluapua tarjoava puhelin on avoinna joka päivä klo 18–24, puh. 0400 221 180.
Seuraa Liiku lähellä -hankkeen kuulumisia Facebookissa: www.facebook.com/liikulahella