Skip to main content

Lietolainen 19.9.2019

Page 1

Erikoisliite

LIETOLAINEN

19.9.2019

LIETO – TARVASJOKI – PAATTINEN

Liedossa käynnissä erinomainen vuosi

20 000 asukasta tullee täyteen vielä tänä vuonna Liedon visiona on olla unelmien pikkukaupunki – ja siihen suuntaan ollaan kovaa vauhtia matkalla. Uusia asukkaita ja yrityksiä tulee ovista ja ikkunoista. Nyt kunta tiivistää keskustaa kaupunkimaisemmaksi ja ohjaa sinne lisää palveluita. Samaan aikaan yritetään pitää kylät elinvoimaisina. KUNTAVISIO. Tämä vuosi on ollut Liedolle kunnanjohtaja Esko Poikelan mukaan erinomainen monellakin tavalla. Kunta kasvaa kovaa vauhtia sekä asukasmäärän että palveluiden saralla. – Tonttimyynti vetää hyvin. Väkeä muuttaa tasaisesti koko ajan. 20 000 asukkaan raja menee näillä näkymin rikki loka–marraskuussa. Väkiluku kasvaa 1–1,5 % joka vuosi, Poikela iloitsee.

Suurimmat kasvun paikat ovat keskustassa. Esimerkiksi Kirkkotielle nousee uutta kerrostaloasutusta koko ajan. Ensi vuonna myyntiin tulee myös keskustan pohjoispuolelle kaavoitettu uusi asuinalue Talviniitty, joka tukee kunnan strategiaa keskustan tiivistämisestä. Lisäksi tonttitarjontaa on kaikista Liedon kylistä, jotka ovat Tarvasjoki, Yliskulma, Liedon asema, Littoinen, Loukinainen ja Ilmarinen. Tosin Littoisissa tontteja ei juurikaan ole, sillä kunnan omistus on siellä vähäistä. Asukkaita vetää kunnanjohtajan mukaan Lietoon sijainti ja hyvät kulkuyhteydet, houkuttelevat asuinalueet ja hyvät peruspalvelut. – Keskimääräinen lietolainen on erittäin tyytyväinen, Poikela sanoo. Jos aiemmin Lieto on saanut muuttovoittoa lähinnä lapsiperheistä, nyt on alkanut jouk-

koon tulla myös varttuneempaa väkeä. – Yli 60-vuotiaat muuttavat tänne nyt omien lastensa ja lastenlastensa perässä, Poikela selittää. Elinkeinoelämällä kova vauhti Liedon nykyiset yritykset laajentavat toimintojaan ja samaan aikaan kuntaan tulee jatkuvalla syötöllä uusia yrityksiä. Mikä yrityksiä Lietoon sitten vetää? – Koko Turun seutu on nyt yritysten näkökulmasta kiinnostava. Liedolla on erinomainen sijainti ja lisäksi meillä on houkutteleva tapa toimia, koska päätöksentekoprosessit ovat nopeita, selkeitä ja ennakoitavia. Siksi tänne on helppo tulla, Poikela vastaa. Yritysten kiinnostusta edesauttaa myös käynnissä olevat tiehankkeet. – Kehätien hanke etenee ja

Esko Poikela luotsaa kehittyvää kuntaa. Kuva: JANICA VILEN.

aikataulu jopa aikaistui. 10-tieltäkin liittymä valmistuu vuoden loppuun mennessä, iloitsee kunnanjohtaja. Talous tiukalla ja syntyvyys laskussa Niin paljon kuin kuuluukin hyvää, mukaan mahtuu kuitenkin myös huolenaiheita. – Kunta on taloudellisesti aika tiukassa paikassa, mutta niin on suunnilleen 75 % kaikista muistakin Suomen kunnista – valtionosuuksista ja verojärjestelmään liittyvistä syistä, Poikela toteaa. Kuntien talouteen vaikuttaa tänä vuonna kaksi järjestelmä-

www.turun seutusanomat.fi @Seutusanomat

TARVASJOEN UIMAHALLIN VESIJUMPPARYHMISSÄ

on tilaa: ma 18.00, ke 17.30 ja 19.15 sekä la 9.00 ja 9.45 Sähköinen ilmoittautuminen vesijumpparyhmiin http://www.lieto.fi/fi-fi/kulttuuri_ja_vapaaaika/liikunta_ja_ulkoilu/uimahalli

KOKO PERHEEN PEUHUT LAUANTAISIN LIETOHALLILLA 12.10., 9.11 ja 30.11. klo 9.30-11.30.

KUNTOSALIN ABC-KURSSIT LIETOHALLILLA

Kurssit: 9.10.-30.10. keskiviikkoisin 17.30-18.30 ja 6.11.-27.11. keskiviikkoisin klo 17.30-18.30. Ilmoittautuminen Liedon kunnan nettisivuilla.

LIETOTANSSIT LIETOHALLIN TANSSISALISSA Alkaa perjantaina 4.10. klo 18.30-21.30.

LIIKKUVA LIETO

www.lieto.fi

Tervetuloa! Liedon liikuntapalvelut

tekijää veropuolella: tuloverorekisteriuudistus ja verokorttiuudistus. – Nämä saattavat olla monien kuntien taloudelle erittäin merkittäviä tekijöitä. Puhutaan satojen miljoonien vaikutuksista koko kuntatalouteen, Poikela huomauttaa. Lisäksi syntyvyyden lasku heikentää kehitysnäkymiä – niin Liedossa kuin valtakunnallisestikin. – Nyt koulun aloittaa 250 lapsen ikäluokka, mutta syntyvässä ikäluokassa on enää 190 lasta. Muuttovoiton myötä se tulee kasvamaan koulun alkuun mennessä 220:een tai

230:een, mutta ei nykyisiin lukemiin, Poikela arvioi. Keskuspuisto ja jokiranta uusia vetonauloja Keskustan tulevaisuuden vetonauloja ovat koko ajan kehittyvä keskuspuisto ja jokiranta, jota ollaan lähdetty kehittämään pienin askelin. – Keskuspuisto on lietolaisten viihtymisen paikka. Siellä on liikuntapaikkoja, leikkipaikkoja ja liikennepuistoa. Seuraavaksi tehdään esiintymislava, mutta sen sijaintia ei olla vielä päätetty, Poikela esittelee. Janica Vilen

Leipomo-konditoria KakkuAnne Nenämäentie 3, Vanhalinna P. 050 537 0805, kakkuanne@gmail.com www.facebook/kakkuanneTmi


2

LIETOLAINEN

19. syyskuuta 2019

Seurapäivässä hemmoteltiin kannattajia näyttävillä hattutempuilla

Liedon Pallo kovassa nosteessa vapaaehtoisista. Ilman heitä näin suuren seuran kehittäminen olisi täysin mahdotonta, kiittelee Maunu seuran laajaa vapaaehtoisjoukkiota.

Viime lauantain seurapäivässä Liedon Pallon naiset kaatoi Turun Pyrkivät 8–0 ja miehet Uudenkaupungin Pallokerhon 5–0. Molemmat joukkueet ovat jo varmistaneet nousunsa. Naiset pelaavat ensi kaudella Kolmosta, miehet Nelosta. JALKAPALLO. Läntisen Suomen valtavien jalkapallojättiläisten, kuten Turun Palloseuran ja FC Interin, vanavedessä kulkee jatkuvasti jäsenmääräänsä laajentava Liedon Pallo. Koko toimintaansa – niin edustusfutista kuin junnupeliäkin – kehittävä seura juhli menestyskauttaan lauantaina 14. syyskuuta seurapäivän merkeissä. Kausi on ollut lietolaiselle jalkapallolle suurta juhlaa. Kauden aluksi seurassa, joka tunnetaan suurista harrastajamääristään, erityisesti junioripuolella, päätettiin tehdä entistä kovempia satsauksia myös edustusjoukkueiden menestymiseksi. – Kausi on ollut erittäin onnistunut. Sekä naiset että miehet ovat varmistaneet sarjanousunsa, vaikka pelejä on vielä jäljellä. Naiset ovat voittaneet kaikki ottelunsa, ja miehetkin ovat ilman tappioita, iloitsee seuran toiminnanjohtaja Kimmo Muttilain-

Liedon Pallon puheenjohtaja Tero Karinti palkitsi Veera Raikon naisten joukkueen kauden parhaana pelaajana. Paras pelaaja valittiin äänestyksellä, johon osallistuivat yleisö, pelaajat ja valmentajat. Kuvat: MARKO VUOSJOKI.

en seurapäivän tiimellyksessä. Liedon Pallon miesten joukkue palaa yhden kauden mittaisen Vitos-visiitin jälkeen takaisin Neloseen ja naiset nousevat Nelosesta Kolmoseen. – Pyrimme koko ajan kehittämään toimintaamme kaikilla osa-alueilla. Seurajohto oli yhtä mieltä siitä, että toimin-

nan kokonaiskuvan kannalta edustusjoukkueiden on syytä olla mahdollisimman korkealla sarjatasolla, kertaa Muttilainen tehtyjä – ja toteutuneita – linjauksia. Toiminnanjohtaja ja valmennuskoordinaattori päätoimisina työntekijöinä Liedon Pallossa on lähes 600

Liedon Pallon naisten joukkue on varmistanut sarjanousunsa Neloseen. Kauden 16:sta ottelusta on yhtä monta voittoa.

jäsentä ja seura on näin ollen Länsi-Suomen alueen seitsemänneksi suurin jalkapalloseura. Valtavan suuren jäsenmäärän ja joukkuemäärän vuoksi seura on pyrkinyt määrätietoisesti kehittämään toimintaansa ammattimaisempaan suuntaan. Kimmo Muttilainen aloitti tammikuussa

seuran toiminnanjohtajana ja sai seuraa palkolliseen kaartiin, kun seura palkkasi Palloliiton tuen avittamana valmennuskoordinaattorikseen Sauli Maunun. – Vaikka me Kimmon kanssa pyöritämme toimintaa kokopäiväisinä työntekijöinä, pitää muistaa, että seuratoiminnan kivijalka muodostuu

Edustusjoukkueet jatkoivat voittokulkuaan Seurapäivän kohokohtina sekä naiset että miehet pelasivat kotikentällään voitokkaat ottelut. Naiset peittosivat Turun Pyrkivän peräti 8–0 ja miehetkin ottivat suurinumeroisen voiton Uudenkaupungin Pallokerhosta maalein 5–0. Otteluiden jälkeen julkistettiin myös joukkueiden kauden parhaat pelaajat, jotka valittiin yleisön, pelaajien ja valmentajien äänestyksen perusteella. Miesten kauden pelaajaksi valittiin Niko Vello ja naisten parhaaksi Veera Raiko. Hauska yhteensattuma oli, että pelaajat eivät itse tienneet ennen pelejä, ketkä on valittu – mutta siitä huolimatta sekä Vello että Raiko alleviivasivat valintaansa tekemällä seurapäivän kotiotteluissa hattutempun! Veera Raiko oli valinnastaan jopa hieman yllättynyt. – Koko joukkue on pelannut niin hyvin, että mielestäni kenet tahansa olisi voinut valita parhaaksi. Minä olen tehnyt eniten maaleja, mutta maalintekoon tarvitaan aina koko joukkueen tukea, miettii Veera Raiko. Parhaiden pelaajien arvokkaat palkinnot Liedon Pallolle lahjoitti Kultaviljaset Oy. Marko Vuosjoki

Seuran toiminnanjohtajana tammikuusta lähtien toiminut Kimmo Muttilainen osallistuu seuran toimintaan laajalla sektorilla. Lauantain kotiotteluiden aikana mies oli ottelukuuluttajana.


LIETOLAINEN

19. syyskuuta 2019

3

Matalan kynnyksen perhekeskus aloittaa toimintansa Liedossa Liedon perhekeskuksen toiminnalla tavoitellaan nykyistä sujuvampia lasten, nuorten ja perheiden varhaisen vaiheen tukipalveluja. Perhekeskus ei ole yksi rakennus, vaan se jalkautuu monialaisesti ympäri Liedon kuntaa. Toiminta alkaa toden teolla vielä kuluvan vuoden aikana. PALVELUT. Liedossa käynnistetään parhaillaan uudenlaista perhekeskustoimintaa. Perhekeskus käsittää palvelujen kokonaisuuden, joka sisältää lapsille ja perheille suunnattuja hyvinvointia ja kehitystä edistäviä varhaisen tuen ja hoidon palveluita. Toiminta pääsee todella käyntiin vuodenvaihteeseen mennessä. Samalla aikataululla asiakkaiden käyttöön tulee sähköinen palvelukartta ja nettisivusto. Ohjausryhmässä vaikuttavat sivistyspalveluiden toimialajohtaja Laila Mäkelä, varhaiskasvatusjohtaja Elina Lindholm, neuvolapalveluiden ylilääkäri Kaarina Koskinen, perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja Krista Ryödi, sosiaali- ja terveyspalveluiden vs. toimialajohtajana toimiva Marja-Leena Brander sekä elokuussa uutena työntekijänä aloittanut perhekeskuksen palvelukoordinaattori Maija Winqvist. – Liedon perhekeskus toimii monialaisesti varhaiskasvatus-, sosiaali- ja terveyspalveluiden, sivistys- ja kulttuuripalveluiden yhteistyöllä niin, että myös nuoriso- ja vapaa-aikapalveluilla on osansa toiminnassa, Ryödi kertoo.

siellä, mihin perhe kysymyksineen hakeutuu, Ryödi selventää. Sähköinen palvelukartta toiminnan tueksi

Liedon perhekeskuksen ohjausryhmään kuuluvat kunnan perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja Krista Ryödi (ylh. vas.), sivistyspalveluiden toimialajohtaja Laila Mäkelä, sosiaali- ja terveyspalveluiden vs. toimialajohtajana toimiva Marja-Leena Brander, neuvolapalveluiden ylilääkäri Kaarina Koskinen (alh. vas.), perhekeskuksen palvelukoordinaattori Maija Winqvist ja varhaiskasvatusjohtaja Elina Lindholm. Ohjausryhmä kokoontui perhekeskuksen yhdessä tapaamispaikassa eli Liedon kunnantalon Vilja kahvila-ravintolassa. Kuva: RAGIP ÖNSOY.

– Myös kolmas sektori on mukana hyvin laajalti, mikä näkyi jo hienosti syyskuun alussa Liedon liikennepuistossa pidetyssä Lapsiperheiden karnevaalitapahtumassa, jossa esiteltiin perhekeskuksen toimintaa, Winqvist toteaa. Avainsanoina verkostomaisuus ja tavoitettavuus Perhekeskus vastaa lapsiperhepalveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta varhaista apua tarjoamalla. Toimintaa

toteutetaan verkostomaisesti ja jalkautuvina palveluina tiiviissä yhteistyössä järjestöjen, seurakuntien ja yksityisen sektorin kanssa. – Toimintatavalla tarkoitetaan sitä, että perheen tarvitsema apu ja tuki on saavutettavissa siellä, missä he ovat. Meillä ei ole yhtä perhekeskustaloa, yhteistä kattoa, vaan useampia matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, Marja-Leena Brander sosiaali- ja terveyspalveluista sanoo. – Uusi toimintamalli vaatii luovia ratkaisuja yhteistyön ke-

hittämiseksi. Kun toimijat eivät ole saman katon alla, niin työntekijöiden on ehkä alkuun vaikeaa hahmottaa, mitä palveluita perhekeskus sisältää, perhe- ja sosiaalipalveluiden Ryödi jatkaa. Ammattilaisten verkostossa on monia hyviä puolia. – Ideana on se, että pyritään ratkaisemaan asioita mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kevyemmillä toimenpiteillä, jotka ovat myös tietysti edullisempia. Monta kertaa on niin, että asiakas ei välttämättä tiedä kaikista palveluista, joita meil-

lä on tarjolla. Tällä mallilla voidaan lähteä asiaa ratkaisemaan samantien asiantuntijaverkostossa, kunhan saamme perheiltä luvat, niin heidänkin palveluketjunsa etenee huomattavasti helpommin, sivistyspalveluiden Laila Mäkelä kertoo. Ohjausryhmän jäsenet pitävät tärkeänä mallia, jossa asiakasta ei juoksuteta luukulta luukulle tai soittamaan toiseen paikkaan. – Se tarkoittaa sitä, että verkostomme ottaisi kopin siellä, missä huoli ensimmäisenä herää. Eli mahdollisuus apuun on

Liedon perhekeskus tarjoaa myös sähköisiä palveluita. – Tulossa on konkreettinen palvelukartta, johon on koottu tarjolla olevien palveluiden kuvaukset ja yhteystiedot sekä kunnan että järjestöjen osalta. Se rakennetaan sähköiseksi, jotta sitä voidaan päivittää tarpeen mukaan, Brander kertoo. – Ensimmäinen versio palvelukartasta on tehty meille ja toinen valmistuu asiakkaille. Sähköiset palvelut ovat tärkeitä, sillä niitä käytetään kaikkein eniten. Perhekeskukselle on siis tulossa myös oma nettisivu, Ryödi lisää. Perhekeskus on konkreettinen esimerkki osana sote-uudistusta tavoitellusta yhteistoimintamallista. – Olimme mukana Lupa auttaa! -hankkeessa, jossa maakuntaan oli tarkoitus perustaa perhekeskuksia. Meillä oli kolme eri työryhmää, ja jäimme vähän odottamaan, että missä vaiheessa maakunnallisen perhekeskuksen perustaminen on. Maakunnallinen perhekeskus ei ollut kuitenkaan Lietoon tulossa, joten päätimme perustaa sellaisen itse, Ryödi taustoittaa. – Lieto on sopivan kokoinen kunta, ei liian iso eikä pieni, sellainen, että asiakkaat tuntee ja verkostomme työ on sujuvampaa, Mäkelä sanoo. Vaikka koko Liedon kunta toimii periaatteessa perhekeskuksen kohtaamispaikkana, palvelukoordinaattorille on varattu palvelupiste kunnantalon ala-aulaan. Katariina Mäkinen-Önsoy

Avantin eritasoliittymän ja Halmelan laajennuksen asemakaavaehdotukset esillä KAAVOITUS. Liedon yritysja teollisuusalue Avantin eritasoliittymän asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus julkisesti nähtävänä virka-aikana 12.9.–11.10.2019 Liedon kunnantalolla. Tavoitteena on laatia asemakaava, jolla mahdollistetaan Avantin eritasoliittymän toteuttaminen ja tiesuunnitelman laatiminen. Samalla tar-

kistetaan korttelialueita toteutuneen maanomistuksen mukaiseksi sekä alueelta sijoituspaikkaa suunnittelevan toimijan tarpeita vastaavaksi. Yhtenä tavoitteena on pyrkimys löytää kaavallinen ratkaisu alueen liito-oravakannan suotuisan suojelutason varmistamiseksi kunnanhallituksen 4.12.2017 ja 4.2.2019 päätösten mukaisesti.

Asemakaavan muutos koskee kortteleita 55010 - 55012 sekä virkistys-, liikenne-, erityis- ja katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu korttelit 55010 (osa) ja 55012 sekä virkistys-, liikenne-, erityis- ja katualuetta. Asemakaavalla muodostuu kortteli 55010 (osa) sekä liikenne- ja erityisaluetta.

Nähtävillä ehdotus myös Halmelan laajennuksesta Liedon kunnantalolla on samaan aikaan, 12.9.– 11.10.2019, nähtävillä myös Halmelan laajennus 2 asemakaavaehdotus. Asemakaavalla muodostuu korttelit 32292 -32298 sekä katu-, virkistys- ja erityisaluetta.

Ilmaristen Halmelan laajennus 2 alueelle Pahkalaukkaantien itäpuolelle on asemakaavaehdotuksessa osoitettu kunnan maalle 25 omakotitonttia, yksi asuinpientalojen tontti (AP), kaksi rivitalotonttia (AR) sekä yksi tontti asuinpientaloja tai lähipalveluja varten (AP-PL). Mahdolliset muistutukset asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksista

pyydetään toimittamaan kirjallisina ennen nähtävillä oloajan päättymistä viimeistään 11.10.2019 kello 15.00 mennessä osoitteella; kirjaamo(a) lieto.fi tai Liedon kunta, Kunnanhallitus, PL 24, 21421 Lieto.

TSS


4

LIETOLAINEN

19. syyskuuta 2019

Vilja palvelee kunnantalon aukioloaikojen mukaan ja iltaisin tilauksesta

Liedon kunnantalon kahvila-ravintola sai uuden yrittäjän ja nimen YRITYSUUTISET. Liedossa asuva ravintoloitsija Henrik Ulfstedt perusti kolmannen yrityksensä Liedon kunnantalon yhteyteen. Noin kuukauden toiminnassa ollut henkilöstö- ja tilausravintola on viimeistä silausta vaille valmis. – Ravintola sai nimen Vilja, koska se kuvastaa kunnan kauniita peltoalueita, ja panostamme kasvisruokiin. Lisäksi se tarkoittaa tahtoa ruotsiksi, joka on toinen äidinkieleni, Ulfstedt sanoo. Liedon kunta kilpailutti kunnantalon ravintola- ja kokoustarjoilupalveluiden hankinnan toukokuussa. Hankintayksikkö vastaanotti määräajan päättymiseen mennessä kolme tarjousta, joista Ulfstedtin pyörittämä Ab Huli Oy valittiin vastaamaan palveluista. – Kunta on vastannut ravintolan värimaailmasta, joka sopii mainiosti tarkoitukseemme. Kilpailutusehtojen mukainen sopimus kestää neljä vuotta, jo-

Ravintoloitsija Henrik Ulfstedt pyörittää Liedon kunnantalon ravintola- ja kokoustarjoilupalveluja kahvila-ravintola Viljan nimissä. Kuva: RAGIP ÖNSOY.

hon on lisäksi varattu kaksi optiovuotta, Ulfstedt kertoo. Ravintola on kokenut joitakin muutoksia. – Kattoon on asennettu äänieristeitä ja 100-paikkainen sali

on saanut uudet huonekalut. Lisäksi keittiötä uusittiin jonkun verran, Ulfstedt toteaa. – Ensi keväänä laajennamme terassin puolelle. Lisäksi kunnantalon aulaan

LIEDON KUNNAN TYÖLLISTÄMISPALVELUT KUINKA VOIMME AUTTAA? Opastamme sinua koulutus- ja työpaikan haussa. Nuorten palvelut alle 29-vuotiaat p. 050 441 2897 Aikuisten palvelut yli 29-vuotiaat p. 050 373 4548

AVOINNA MA-TO 9-16, PE 9-15

TULE KIERRÄTTÄMÄÄN JA TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ MYYMÄLÄSTÄMME LÖYDÄT monipuolisen valikoiman kierrätystuotteita. Valikoima vaihtuu viikoittain - tervetuloa tutustumaan ja tekemään löytöjä. OTAMME MAKSUTTA VASTAAN metalliromut sekä kotitalouksien sähkö- ja elektroniikkalaitteet (kuntoon katsomatta) sekä vaaralliset jätteet. Käyttökelpoista ja ehjää tavaraa: katso lisää tietoa nettisivuilta. Myymälä p. 02 4873 3392

AVOINNA MA, KE, TO 9-16, TI 9-18, PE 9-15 Teollisuuskuja 2A, Lieto

www.lieto.fi/tyollistamispalvelu www.lieto.fi/kierratyskeskus

tulee muutama pöytä ja tuoli. Ravintolan edustan pieneen kokoustilaan saadaan vielä monitori asennettua, lisää Ulfstedt. Neljän ensimmäisen viikon

aikana Vilja kahvila–ravintolassa työ on aloitettu lounasja kahvilatuotteilla. – Olemme auki kunnantalon aukioloaikojen mukaisesta aamusta iltapäivään. Iltaisin

ja viikonloppuisin otamme tilauksia. A-luvat ovat vielä tuloillaan, Ulfstedt sanoo. Ulfstedtin yrittäjyyspolku alkoi vuonna 2011 Hus Lindmanista, joka on Turussa Aurajoen rannassa sijaitseva tilausravintola. Vuonna 2015 hän alkoi pyörittää läheistä Café Fikaa. Nyt on jälleen pyörähtänyt neljä vuotta ja uusi ravintola on juuri auennut. – Se on täysin sattumaa, että yritykset ovat syntyneet neljän vuoden välein. On tässä välilläkin tullut tarjouksia erilaisista ravintoloista, mutta ei ole sattunut sopivaa kohdalle ennen kuin nyt, Ulfstedt hymyilee. Viljassa vakituisina työntekijöinä ovat keittiömestari Krista Karhemo ja hovimestari Sanna Pirhonen. – Hus Lindmanin ja Café Fikan työntekijät tulevat aika ajoin tänne heidän avukseen, Ulfstedt jatkaa. Katariina Mäkinen-Önsoy

Nautelankosken museon syksyn ohjelmistossa luentoja ja näyttelyjä MUSEOT. Liedon museo järjestää syksyn aikana kaksi luentoa Nautelankosken museossa yhteistyössä Lietoopiston kanssa. Lokakuun alussa Ilkka Virta pitää luennon Viipuri – koulujen kaupunki. Näyttely on esillä lokakuun loppuun. Marraskuun lopulla Riku Kauhanen luennoi puhdetöistä. Puhdetyöt ovat historiallisesti vanha ja kansainvälinen ilmiö. Luennon yhteydessä pääsee myös katsomaan puhdetöitä esittelevää näyttelyä. Museoon ja luennoille on vapaa pääsy. Lepakkotietämystä tieteen ja taiteen keinoin Lepakot tieteen ja taiteen siivin on esillä syyskuun loppuun asti Lauri Nautelan museon auditoriossa. Näyttely avaa monia lepakoihin liitettyjä mielleyhtymiä ja kertoo lepakoiden kiinnostavasta biologiasta. Näyttelyssä pääsee näkemään myös muita yöeläimiä Yöllä – en ollutkaan yksin -kuva-ääniteoksessa, jonka ovat toteuttaneet luontoharrastajat Risto Lindstedt ja Jarmo

Markkanen. Näyttely on osa samannimistä Suomen kulttuurirahaston rahoittamaa hanketta ja toteutettu Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Liedon museon yhteistyönä. Lepakot liittyvät Nautelankosken maisemiin hyvin kiinteästi, sillä tiedetään, että ainakin 1900-luvun alusta on vesimyllyssä asunut vesisiippayhdyskunta kesäisin. Lisäksi alueella lentelee myös isoviiksisiippoja ja pohjanlepakkoja. Näyttelyn yhteydessä on käytettävissä koululaisille suunnattu monilukutaitopaketti, joka innostaa pohtimaan lepakoita koskevia tekstejä ja kuvia. Paketin ovat toteuttaneet tutkija, tietokirjailija ja runoilija Mia Rönkä sekä sanataideohjaaja Veera Vähämaa. Museoamanuenssi Terhi Ykspetäjä-Remes kertoo, että kävijöitä näyttelyssä on ollut mukavasti. – Äkkiseltään tilastoista laskin, että yli 3 000 ihmistä on lepakot nähneet tänä kesänä. Ja syyskuun kävijät tulee sitten vielä lisäksi. –Lepakoiden yö -tapahtumassa laskettiin koko päivän

aikana lähemmäs 300 kävijää, lisää Ykspetäjä-Remes. Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita ja lepakot ovat herättäneet monenlaisia tunteita. – Meillä on ollut näyttelytilassa lapsille pöytä, jossa on ollut piirustusvälineet ja värityskuva, ne ovat olleet suosittuja Nyt meillä on lasten piirtämiä ja värittämiä lepakoita kahvion seinillä, Ykspetäjä-Remes sanoo. Näyttely siirtyy seuraavaksiTurun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, missä se on tammikuun loppuun asti. Tietokirja ilmestyy ensi vuonna Ensi vuonna Lepakot tieteen ja taiteen siivin -hankkeen lopputuotteena ilmestyy lapsille suunnattu tarinallinen tietokirja, jonka tekijöinä ovat Rönkä, Lilley sekä kuvittaja Nadja Sarell. – Kirja tulee myyntiin Nautelankosken museoon. Sen sijaan kirjan julkistamispaikka ei ole vielä tiedossa, Ykspetäjä-Remes toteaa. Katariina Mäkinen-Önsoy


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook