Skip to main content

Kaarinan kokoomus kuntavaalilehti 20.5.

Page 1

KUNTAVAALIT 2021

KAARINA

”Jakaminen on kaunista. Jaettavan tekeminen vielä kauniimpaa.”

Arvoisa Äänestäjä

Hyvä Kokoomuksen kuntavaaliehdokas

Kokoomuslainen päättäjä toimii kokoomuslaisten arvojen pohjalta – sydän oikealla - ja hänellä saa olla omia mielipiteitä ja kantoja päätettäviin asioihin. Hänellä on edistysuskoa ja avointa mieltä palvelujen järjestämiseen ja kunnan kehittämiseen. Voin ilokseni todeta, että meillä on monipuolinen, osaava ja innokas ehdokasjoukko valmiina lunastamaan odotuksesi ja ansaitsemaan luottamuksesi vastuullisina päätöksentekijöinä! Käytäthän äänioikeuttasi!

Pidä päätöksenteon keskiössä kuntalaiset ja heidän palvelutarpeensa sekä kunnan elinvoimaisuus. Huomioi kuitenkin, että tarpeiden määrälle ja laadulle on lähes rajaton tarve, mutta resurssit ovat rajalliset. Eläke, palkka, yrittäjätulo ja muut tulot ovat ihmisten omia rahoja, eivät valtion tai kunnan yhteisiä rahoja. Pidä siis kurissa verot ja maksut. Kokoomus puolustaa työstä tai tulotasosta riippumatta ahkeruutta ja toimeliaisuutta.

Kari Friman Kokoomuksen Kaarinan kunnallisjärjestön puheenjohtaja

Kaarina ehdokkaat

KOKOOMUS Aaltonen Mikko, 45, isä, OTK, lakimies, kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen jäsen Kuusisto

126

Keskity päätöksenteossa palvelujen saatavuuden, laadun, vaikuttavuuden ja hyödyn kokonaisvaltaiseen arviointiin suhteessa niiden tuottamiseen käytettyihin panoksiin. Ole päätöksissäsi reilu ja tasapuolinen. Kohtele muita päättäjiä arvostavasti ja toimi yhteistyökykyisesti, ratkaisukeskeisesti ja tulevaisuuteen suuntautuneesti. Tsemppiä kampanjaan!

Kunnalla menee hyvin, kun perheillä ja yrityksillä mene hyvin. Hyvinvointi syntyy työstä ja yrittämisestä, ei verottamisesta. Kunnat käyttävät aina kuntalaisten rahoja – nykyisten tai tulevien. ehdokasaaltonen.fi https://www.facebook.com/ehdokasaaltonen https://instagram.com/ehdokasaaltonen https://twitter.com/aaltonenmikk0

Ahola Sari, 56, kasvatustieteiden kandidaatti, eläkkeellä Auranlaakso

127

Ruohonjuuritason vastuunkantaja. Avainsanat: lapset, nuoret, vammaiset, vanhukset; ongelmien ennaltaehkäisy, saavutettavuus, esteettömyys; ihmisoikeudet, eläin- ja luonnonsuojelu, kestävä kehitys, kiertotalous, yrittäjyys, mahdollisuuksien vapaus. www.facebook.com/ KunnallisvaaliehdokasSariAhola


Kaarina ehdokkaat

KOKOOMUS

128

Alander Matti, 65, yrittäjä, kaupunginhallituksen puheenjohtaja 2017-2021

Andersson Ville-Veikko, 33, yrittäjä ja koiravaljakkoharrastaja Piikkiö

– Kokemusta jota nyt kiristyvässä taloudessa tarvitaan. – Kunnossa oleva talous paras sosiaaliturva. – Ei kuntien osakeyhtiöille. – Yritteliäisyys ja toimeliaisuus kyllä.

Aloitin pienyrittäjänä jo 23 vuotiaana. Tähän aikaväliin on mahtunut paljon haasteita, ongelmia ja onnistumisiakin. Mikään tässä maailmassa ei ole helppoa, mutta ajatusmaailmani on, että jos et luovuta ja annat aina kaikkesi, olet jo voittaja! Sillä me mennään jatkossakin, eikö?

129

Aso Nina (sit.), 45, ravintolapäällikkö Piikkiö

130

Mielestäni Kaarinaan pitää luoda lisää hyviä mahdollisuuksia uusille yrityksille esim. Kirismäen rampin yhteyteen. Tärkeää olisi lisätä viihtyisää kaavoittamista. – Panostaa koulutukseen – Tuottaa entistäkin monipuolisemmat palvelut vanhuksille

Eerola Osmo, 64, TkT, yliopettaja, eläkeläinen Kuusisto

131

Elmeranta Sami, 36, yrittäjä ja myynnin esimies Piikkiö

132

Olen ensi kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Hyvinvointiin ja ympäristöön liittyvät asiat ovat kunnallisessa päätöksenteossa itselleni tärkeimpiä teemoja. Ajattelen, että kunta voi hyvin silloin, kun sen kuntalaiset voivat hyvin. Siinä päämääräni hyvinvoivan ja elinvoimaisen Kaarinan rakentamiseen.

133

Friman Jaana, 52, vastuuvalvoja, VTM

134

Kunnassa on pidettävä huolta kaikista asukkaista ja kaikista asioista. Päätöksenteossa pitää olla sydän ja oikeudentunto kohdillaan. Haluan puolustaa kunnan asukkaiden ja yritysten tasapuolista kokonaisetua, yhteistyötä rakentaen ja tulevaisuudenuskoa vahvistaen. Siksi olen ehdolla!

136

www.jukkaharoma.fi https://www.facebook.com/jukkaharoma.fi

https://www.facebook.com/ elosencamilla https://www.instagram.com/ elosencamilla/

Hamburg Nina, 40, työpsykologi, PsM, KTM, yrittäjä Littoinen

135

Haroma Jukka, 66, eläkeläinen ja kevytyrittäjä, ent. talousjohtaja Vyyryläisenmäki, Littoinen Kasvava yritystoiminta ja tasapainoinen kuntatalous takaa kaarinalaisille edelleen toimivat peruspalvelut, vauvasta – vaariin. Näin voimme panostaa myös mm. ympäristö-, kulttuuri- ja liikuntapalveluihin. Veroäyrin nosto ja velkaraha ei ole hyvää taloutta, organisaation ja toiminnan kehittäminen on.

https://www.facebook.com/osmo.eerola/ https://www.linkedin.com/in/osmoeerola/

Elonen Camilla, 27, sosiaalityöntekijä

Minulle tärkeitä asioita ovat talous, yrittäjyys ja alueen viihtyvyyden sekä monipuolisuuden kehittäminen. Nuoret ja lapset tulee huomioida entistä paremmin. www.samielmeranta.fi https://www.facebook.com/S.Elmeranta

Seniorit ovat voimavara. Kokemusta kannattaa hyödyntää. Tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa. Heille on taattava turvallinen kasvuympäristö ja hyvää opetusta. Koteja on tuettava kasvatuksessa. Terve kuntatalous on hyvinvoinnin pohja. Arvostan uuden oppimista, yrittämistä, ahkeruutta ja rehellistä työtä.

Yrittäjä- ja taloushenkisenä koen, että yrittäjyyttä tulee tukea niin kaavoituksen, rakentamisen kuin yhteisöllisyyden keinoin. Veroja ei tule enää korottaa, pikemminkin laskea. Lapsiperheille joustavan arjen takaaminen luo parhaat edellytykset arkeen https://www.facebook.com/ kuntavaaliehdokasninahamburg

Heikkinen Anne, 61, terveystieteiden tohtori, yhteiskuntatieteiden maisteri

137

Terveys on hyvän elämän perusta, ja kaikkia sektoreita tarvitaan; julkista, yksityistä, järjestöjä. Lääkärityövoiman käyttö tulee olla oikein kohdennettua, ja eri sektoreiden yhteistyö tehokkaampaa. Ilman työtä ei ole palveluja. Työelämän kyydistä voi pudota kuka tahansa, ja niihin tilanteisiin tulee löytyä nopeasti käyttöön otettavat tukipolut.


Kaarina ehdokkaat

KOKOOMUS Heimo Eemil, 24, koulunuorisotyöntekijä, sosionomi AMK (2023), varapääluottamusmies (Kaarinan Jyty), nuorisovastaava (VS-Jyty)

138

Olen ensikertalaisena mukana ehdolla kunnallisvaaleissa! Minut voit tunnistaa Piikkiön Yhtenäiskoulusta, jossa työskentelen koulunuorisotyöntekijänä. Tulen puhumaan lasten ja nuorten tulevaisuuden puolesta, rehellisistä ja aidoista paikallistason ilmastoteoista unohtamatta tasa-arvoisen arjen puolustamista.

Helttula Jukka, hallintotiet.tohtori, yrittäjä

139

Ketterä Kaarina: Menot tulojen mukaan. Keskitytään oleelliseen. Asiakaslähtöinen palvelukulttuuri. Joustavat yrityspalvelut. Autot kuuluvat teille Kaarinassa – tasapuoliset liikenneratkaisut. Ennakkoluuloton alueyhteistyö.

https://www.facebook.com/eemil.heimo https://www.linkedin.com/in/ eemil-heimo-44014ab2/

Hilakari Laura, 46, Insinööri YAMK hankintatoimi Piikkiö

140

Olen ehdolla, koska meillä on hieno kaupunki, jonka edelleen kehittäminen on tärkeää. Uudistuminen ajan haasteiden mukana on aina ajankohtainen asia. Kehityksen kelkassa pysyminen vaati innovatiivisia ja rohkeita ratkaisuja. Haluan olla tekemässä entistä parempaa, viihtyisää, turvallista ja kuntalaisten tarpeita kuuntelevaa Kaarinaa.

Hurme Hannu, 71, rovasti eläkkeellä Littoinen

141

Hälli Silja

142

Olen pienen lapsen äiti, vaimo ja hoitoalan asiantuntija. Kaarinalaisten hyvinvointi on minulle tärkeää. Haluan panostaa erityisesti lapsiperheiden jaksamiseen raskausajan alkumetreistä lähtien. Kaarinalaiset ansaitsevat laadukkaat ja yhdenvertaiset hyvinvointipalvelut. Myös luonnon tarjoamat virkistysmahdollisuudet tulee turvata.

huppepappi.com Face: Hannu Hurme

Isotalo Tiia, 42, FM ympäristögeologi Piikkiö

143

Lähdin ehdokkaaksi, koska haluan vaikuttaa kotikuntani elinvoiman lisäämiseen, järkevään rakentamisen ja nuorten hyvinvointiin. Myös kaunis luontomme ansaitsee huomiota. Järkevällä talouspolitiikalla tämä kaikki on mahdollista.

Jensen Eivor, 66, VTM (psykologi)/yrittäjä Krossi

Kanervavuori Kai, 54, KM, rehtori Piikkiö

Pidän tärkeänä yrittäjyyden edistämistä Kaarinassa, laadukasta terveydenhoitoa kaiken ikäisille sekä liikenteen parempaa sujuvuutta kaupungin alueella.

Piikkiöläinen omakotitaloasuja. Perheeseeni kuuluu vaimo Mirjo ja kaksi aikuista lasta. Vuodesta 2006 lähtien olen toiminut Valkeavuoren koulun rehtorina. Lasten ja nuorten kanssa tehtävä työ on aina ollut minulle tärkeää. Pitkäaikaisia harrastuksiani ovat musiikki, partio sekä rotarytoiminta.

144

146

Haluan toimia positiivisen politiikan puolesta. Eri näkemyksiä ensin kuunneltuani pyrin ratkaisuun, jossa toteutuu Kokoomuksen ajatus vastuun kantamisesta itsestä ja muista. Iloitsen virkamiestemme innosta kaupunkimme kehittämiseksi, vaikka joskus joutuisinkin olemaan heidän kanssaan eri mieltä.

145

https://www.facebook.com/ kunnallisvaaliehdokaskaj.kanervavuori

Kankaanranta Aleksi, 26, insinööri, korjaussuunnittelija ja perinnerakentaja

Kannisto Petri, 54, toimitusjohtaja Kuusisto

Rakennetaan meille taloudellinen, ekologinen ja sujuva kaupunki, jossa on viihtyisää asua ja elinvoimaista yrittää. Tehdään päätökset faktat edellä. Puututaan etupainotteisesti - panostetaan nuorten hyvinvointiin ja iäkkäiden palveluiden saatavuuteen.

Yhteistyöllä yli puoluerajojen. Yritystoimintaa kannustaen, työtä kunnioittaen. Lasten ja nuorten hyvinvointi on turvattava. Heissä on Kaarinan tulevaisuus. Uusi läntinen ohitustie uusine siltoineen on saatava Saaristotien liikenneongelmien poistamiseksi.

147


Kaarina ehdokkaat

KOKOOMUS

148

Korvensyrjä Kalervo, 69, yrittäjä, toimitusjohtaja evp, ammattiopisto Livian hallituksen pj.

Koski Jaakko, 47, maatalousyrittäjä, MMK, res.yliv. Piikkiö

Hyvinvointiyhteiskunta lähtee lapsista ja nuorista. Heille taataan tasavertaiset mahdollisuudet rakentaa turvallinen tulevaisuus. Yrittäjäystävällinen kuntapolitiikka takaa parhaat palvelut Kaarinassa. Yrittäjät luovat työpaikkoja. Työpaikat tuovat verot. Veroilla maksetaan palvelut.

Tiukan talouskurin puolesta. Kaikkeen ei ole varaa. Maanpuolustuksen ja kriisinhallinnan asioiden edistäminen ja kehittäminen. Pienyrittäjien toimintaedellytysten parantaminen. Lasten ja nuorten asioiden huomioiminen.

149

Kouki Ville, 36, FM & kasvatustieteiden yo, apulaisrehtori Kuusisto

150

152

Koulut tulee rakentaa siten että ne tarjoavat tasapuoliset ja rauhalliset oppimisympäristöt lapsille. Lapsiystävälliseen kuntaamme tarvitaan aamupäiväkerhotoiminta 1+2 -luokkalaisille.

Kuusisto Tero, 47, KTM, hallintopäällikkö Auranlaakso

151

156

www.terokuusisto.fi

Laitinen Aila, 64, terveydenhoitaja, eläk. Littoinen

Laitinen Sami, 31, insinööri Littoinen

Sujuva arki sydämen asiana! Minulle tärkeää päätöksenteossa on kuntalaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen. Olen huolissani omaishoitajien jaksamisesta ja vanhusten hoidosta. Arvostan yhteistyötä, ennakointia ja tervettä taloutta. Aiempi kokemus päättäjänä pitää tavoitteeni realistisina.

Olen ensimmäistä kertaa ehdolla. Minulle tärkeitä asioita ovat kunnan talous, edellytykset yrittämiselle, uudisrakentaminen, lapsiperheet ja heidän koulu- ja kasvatuspalvelunsa. Pidetään huolta kunnan taloudesta ilman veronkorotuksia ja ylläpidetään ja kehitetään kunnan palveluita. Kaarina: ”Paras paikka elää”, myös jatkossa.

153

Laitinen Viivi, 25, lääkäri Auvainen

154

Kun peruspalvelut ovat kunnossa, on tänne helppo muuttaa asumaan ja yrittämään. Elinvoimaisen ja viihtyisän Kaarinan puolesta on tehty töitä ja niitä töitä haluan jatkossakin tehdä. Kaarinan tulee vahvistaa asemaansa seutukunnan haluttavimpana kuntana kaikilla mittareilla mitattuna.

Terveemmän tulevaisuuden tekijä. Päätöksenteon tulee olla kestävän kehityksen sosiaalisten, taloudellisten, kulttuuristen ja ekologisten periaatteiden mukaista. Mahdollistetaan terveyttä ylläpitävä liikunta ja sosiaaliset suhteet kaikille myös tulevaisuudessa. www.viivilaitinen.fi

Langh Hans, 71, merenkulkuneuvos/ sjöfartsråd Makarla, Piikkiö

155

Yrittäjyyden ja työnteon puolesta. Tavoitteena turvallinen ja viihtyisä kotikunta, joka pitää myös taloutensa kunnossa. Parempi tulevaisuus turvataan yhteistyöllä politiikassa, elinkeinoelämässä ja päätöksenteossa. Tuleva kunnan työllistämisvelvoite edellyttää sujuvaa yhteistyötä kunnan ja yritysten välillä.

Laukkavirta Jussi, 42, tuotantopäällikkö, proviisori

Lavanti Antti, 56, psykologi, seniorikonsultti

Kaarinan kaltainen menestyvä kaupunki kehittyy jatkuvasti ja meidän velvollisuutemme on auttaa tässä tavoitteessa. Parhaiten se onnistuu avoimessa yhteistyössä niin kaupungin sisällä kuin naapurien kanssa.

Yksinkertaisesti: Kaarinan on uudistuttava. Muutin Kirkkonummelta, jossa haasteet olivat samat - hyvä sijainti, paljon keskiluokkaisia ja holtiton kuntapolitiikka. Omat lapseni ovat jo aikuisia ja nyt elän uusperheessä Kesämäessä, johon kuuluvat vaimo, kolme nuorta poikaa sekä Pohjoismaita kunnioittaen tanskalais-ruotsalainen pihakoira.

laukkavirta.net

157


Kaarina ehdokkaat

KOKOOMUS

Lindroos Jan, 52, myymäläpäällikkö

Lehtovaara Päivi, 54, KTM/talouspäällikkö Piikkiö, Piispanristi

158

Viimeistään yrittäjyyden myötä on tullut opittua, että tasapainoinen talous turvaa parhaiten arjen palvelut - myös kunnassa. Tulevaisuutta silmällä pitäen on oleellisen tärkeää, että nuorillamme on mahdollisuus onnistua. PK-yrittäjän asiat ovat aina lähellä. www.plehtovaara.com https://www.facebook.com/paivileh

159

Lindstendt Tiina, 60, yo-merkonomi, lastenohjaaja Kurkela-Sorro

160

Kaarina sopivan kokoisena kaupunkina mahdollistaa monia toimintoja. Yhteistyö eri toimijoiden kesken on tärkeää sujuvan kehityksen kannalta. Väestön ikääntyessä pitäisi huomioida ikäihmisten erilaiset tarpeet hyvän elämän takaamiseksi.

Lintusaari Olli, 26, kuljetusmyyjä

161

Olen naimisissa ja minulla on kolme lasta ja kaksi lastenlasta. Harrastuksia mm. musiikki monin tavoin, lukeminen, luonto/linnut, shakki… Arvomaailmaltani olen melko liberaali.

164

163

Twitter: ollilintusaari Instagram: Lintusaari

Olen tehnyt 22 vuotta työtä psyykkisesti oireilevien aikuisten sekä perheiden kanssa. Perheiden pahoinvointi on lisääntynyt, jota koronatilanne vielä haastaa. Ajankohtainen haastava tilanne vaatii nyt ennaltaehkäisevää ja tarmokasta otetta perheiden auttamiseen, lasten ja nuorten tukea, hoitoa sekä harrastustoiminnan takaamista.

Majasuo Susanna, 48, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri

Muzaqi Albina, 19, lähihoitaja, sairaanhoitajaopiskelija

Itselleni tärkeitä asioita ovat lapset, sairaat ja vanhukset - heidän hyvinvointinsa ja laadukkaiden palveluiden saatavuus nyt ja tulevaisuudessa. Ilman vireää yritystoimintaa se ei onnistu. Kannan huolta myös ympäristöasioista ja näen tulevaisuudessamme upean hiilineutraalin kiertotalous-Kaarinan.

Lähdin ehdolle, koska minulle tärkeät asiat vaativat parannuksia. Lähellä sydäntäni ovat opiskelijat, nuoret ja heidän hyvinvointinsa, sekä sotepuolen asiat. Meitä nuoria pitäisi olla enemmän vaikuttamassa, jotta meitä koskevat epäkohdat saadaan korjattua. Yhdessä olemme vahvempia!

165

Myntt-Rinne Ulla, 50, yrittäjä, kiinteistövälittäjä Kuusisto

https://www.instagram.com/ muzaqialbina/

Mäki Atte, 23, valmennuspäällikkö Piikkiö

Haluan jatkaa positiivisella asenteella työtä, jotta Kaarina on kaikille hyvä paikka asua ja elää!

166

Kaarinan on oltava nykyistäkin houkuttelevampi paikka ihmisille ja yrityksille. Kaavoitus tai kankea hallinto ei saa estää eikä hidastaa kunnan kasvua ja kehitystä. Talous kuntoon säästämällä eikä verotusta kiristämällä. Liikuntapaikoistamme on pidettävä huolta ja pyrittävä kehittämään niitä.

Läpinen Virpi, 47, perhepsykoterapeutti, psyk.sairaanhoitaja, perheasioiden sovittelija Littoinen

Luomala Risto, 63, peruskoulun opettaja, eläkeläinen

162

Päätöksenteossa pitää olla rehellinen. Kyse on kuntalaisten, meidän kaikkien näkökulmista keskeisistä asioista. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia kehittää palveluita ja lisätä kunnan elinvoimaa. Minulle tärkeitä asioita ovat vapaa-ajan palvelut, yrittäjyys ja varhaiskasvatus. Siksi olen ehdolla!

167

Lähden hakemaan jatkokautta kaupunginvaltuustossa. Päämääräni on luoda liikkuvaa sekä hyvinvoivaa Kaarinaa. Tarvitsemme päättäjiä, jotka huolehtivat kuntalaisten liikuntamahdollisuuksista ja tukevat alueemme liikuttajia eli yhdistyksiä. Hyvinvoivat kuntalaiset luovat hyvinvoivan kunnan.


Kaarina ehdokkaat

KOKOOMUS

168

Mäkinen Paula, 73, herastuomari, eläkeläinen Kuusisto

Nissilä Riitta, 68, koneinsinööri/ esteettömyysasiantuntija Kuusisto

Kaarina, hyvä ja turvallinen kaupunki kaikille asukkailleen. Kaupungin huolehdittava eläkeläisille ja vammaisille riittävät palvelut myös tulevaisuudessa. Kurkela – Kirjala tieosuus rakennettava nopeasti, Saaristo- ja Kaarinatien liikenteen turvallisuuden takia.

Rakentamisessa ja kaavoituksessa huomioitava esteettömyys. Kaikilla tasa-arvoisesti mahdollisuus osallistua: lapsiperheillä, vammaisilla, ikäihmisillä. Lapset tarvitsevat rauhallisen oppimisympäristön: luokkakokoja ja -huoneita määritettäessä huomioidaan lukivaikeus ja erilaisten oppijoiden tarpeet.

169

Nurmi Jani, 35, poliisi Littoinen

Nummelin Teija, 60, ylilääkäri, erikoissairaanhoito Piispanristi

170

Minulle on tärkeää, että Kaarinassa on hyvä ja turvallinen elää sekä asua myös tulevaisuudessa. Haluan tuoda asiantuntemukseni kaarinalaisten hyväksi osallistumalla kunnallispolitiikkaan. Uskon Kaarinan tarvitsevan terveydenhuollon ammattilaisen mukaan valtuustoon osallistumaan päätöksentekoon.

171

Paju Petteri, 18, opiskelija

172

Pentti Niko, 46, toimihenkilö/ järjestelmäasiantuntija Mattelmäki

173 Pyökäri Toni, 46, insinööri AMK, palomestari, yrittäjä Piikkiö

174

Kolmen kouluikäisen lapsen isä. Olen ammatiltani palomestari, mutta arkeni täyttää työn lisäksi vahvasti oman yrityksen toiminnan pyörittäminen. Tätä kautta Kaarinan elinkeino- ja elinvoima-asiat ovat tärkeitä. Näen läheltä myös Piikkiön koululaisten ja Kaarinan lukion toimintaa, joiden laadukkaaseen toimintaan haluan olla vaikuttamassa. Haluan myös taata paikallisille yrityksille mahdollisuuden toimia yrittäjä ystävällisessä Kaarinan kaupungissa.

176

www.mallarannikko-laine.fi

Ajamiani asioita ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, yrittäjyyden tukeminen sekä luonto- ja ympäristö. Minulle Kaarinan vetovoima tarkoittaa, että tänne halutaan muuttaa, on työllistävää yritystoimintaa ja palveluita sekä hyvinvointia. Kaarina kuntavertailun ja yritysbarometrien kärkeen! Facebook: https://www.facebook.com/ NikoPenttiKaarinanKokoomus

Raho Matti, 61, insinööri/työelämälehtori Olen opettaja ja valmentaja, joka haluaa pitää koulutuksen ja liikunnan korkealla tasolla Kaarinassa. Huolehditaan siis kaikista vauvasta vanhuksiin, niin meillä on jatkossakin turvallinen Kaarina.

175

Rannikko-Laine Malla, 36, äiti, erikoissuuunnittelija, VTM Littoinen Haluan olla ajamassa eteenpäin katsovaa ja uudistavaa kuntapolitiikkaa. Haluan tuoda erityisesti lapsiperheiden ääntä päätöksentekoon. Perheen ja työelämän yhdistämisen tulee olla vanhemmille helppoa. Taloudenpidon tulee olla vastuullista ja kaupungin strategia pitää rakentaa kestävyys ja yrittäjämyönteisyys edellä.

Vaaliteemani ovat: – Turvallinen Kaarina kaikille, tämä vaatii yhteistyötä eri viranomaisten ja yhteistyötahojen kanssa. – Kaarinan liikuntafasiliteettien turvaaminen kaikille kaarinalaisille iästä ja kunnosta riippumatta. – Kaarinan velaksi elämisen kuriin saaminen.

www.mattiraho.fi Facebook: Matti Juhani Raho

Rantanen Juhani, 51, kehittämispäällikkö

177

Olen lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisen asiantuntija. Pidän tärkeänä, että kaupunki pitää huolta kaikista kuntalaisista, vauvasta vaariin, riippumatta kotitaustasta, kasvuympäristöstä tai taloudellisesta tilanteesta. Päättäjänä pyrin käyttäytymään yhteistyötä rakentaen ja tulevaisuudenuskoa vahvistaen! https://www.facebook.com/ juhanirantanen000


Kaarina ehdokkaat

KOKOOMUS

178

Reini Elina, 55, oikeustieteen kandidaatti, varatuomari

Ruponen-Kuutti Mira, 34, kieltenopettaja, FM

Pidän tärkeänä, että voimme asua kunnassa, joka turvaa laadukkailla palveluillaan arjen sujuvuuden kaikille kuntalaisille. Tämä edellyttää jatkossakin, että kunnan talous on kunnossa ja palveluita voidaan kehittää. Haluan olla mukana tekemässä Kaarinasta vieläkin paremman paikan asua ja yrittää.

Lapsiperheisiin panostaminen on mielestäni tärkeintä. Koulutuksen tulee olla laadukasta ja opetustilojen terveellisiä ja turvallisia. Varhaiskasvatuspaikkoja on lisättävä ja neuvolapalveluista on pidettävä huolta.

179

Saarinen Henry, 31, VTM/FM Piispanristi

Ruusunen Henna, 32, osastonsihteeri, äiti Piikkiö

180

Olen ehdolla kuntavaaleissa Kaarinassa, sillä sydäntäni lähellä on erityisesti lapsiperheiden, lasten ja nuorten asiat, heidän terveytensä ja tulevaisuutensa, avaimet menestykseen Kaarinassa.

181

Salmio Marja-Helena, 75, eläkeläinen, sairaanhoitaja ja terveystieteiden lisensiaatti, vapaaehtoistoimija Littoinen

182

Haluan, että Kaarina on hyvä paikka asua ja palvelut pelaavat ja joustavat kun on tarvis. Seniorien osaamista ja kokemusta tulee hyödyntää yhteisön kehittämisessä. Koulut kuntoon: terveet tilat, kiusaamiseen 0-toleranssi jokaisesta välittäen. Kaikille mahdollisuus harrastaa.

184

186

Minulle tärkeää on kasvattaa Kaarinan elinvoimaisuutta, tekemällä kaupungista houkutteleva asuinpaikka uusille asukkaille ja kohde investoinneille. Pidän tärkeänä myös, että helppo pääsy lähiluontoon ja ulkoilumahdollisuudet huomioidaan kaavoituksessa.

Salo Tiina, 61, erikoislääkäri, kardiologi

183 Sankari Johannes, 37, kustannusjohtaja

Samsten Janne, 40, hallintopalveluiden päällikkö Ensi kertaa kuntavaaleissa ehdolla oleva 40-vuotias tuore isä Kaarinasta. Olen työskennellyt pitkään kunta-alalla. Tärkeitä asioita tulevaisuudessa: - Toimivat ja kustannustehokkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kuntalaisille - Kaarina paras paikka asua!. - Talous kuntoon vastuullisesti koronan jäljiltä.

Facebook/Instagram: miraruponenkuutti

185

Poikkeukselliset ajat vaativat uudenlaista otetta päätöksenteossa. Kuntatasolla tulee löytää kestäviä, pitkäaikaisia ratkaisuja, ilman kohtuuttomia kustannuksia kuntalaisille. Kotikuntaamme tulisi kehittää yhteistyössä yli puoluerajojen. Meille kaikille parempi huominen tehdään yhdessä.

Sarén Teija-Rita, 62, päiväkodinjohtaja Hulkkio

Sirkiä Hanna, 44, aineenopettaja/FM Kesämäki

Minulle on tärkeää, että kasvatuksen ja opetukseen satsataan tulevaisuudessakin ja siitä ei tule säästää. Lapsiin ja nuoriin kannattaa siis panostaa, koska se on sijoittamista tulevaisuuteen. Pidetään huolta, että Kaarinassa on jatkossakin turvallista asua hyvien palveluiden keskellä. Yhdessä voimme vaikuttaa ja olemme vahvempia.

Takana 12 vuotta kaupunginvaltuutettuna ja edessä toivottavasti vielä lisää. Haluan olla edelleen mukana tekemässä Kaarinasta hyvää paikkaa kaikille kuntalaisille elää, asua, työskennellä, yrittää, opiskella ja harrastaa. Tahdolla, taidolla ja tunteella – yhteistyöllä vieläkin parempi Kaarina!

187

https://www.facebook.com/sirkia.hanna/ https://www.instagram.com/ hannasirkia_kokoomus


Kaarina ehdokkaat

KOKOOMUS

188

Skovbjerg Petteri (sit.), 39, yrittäjä, rakennusmestari, reservin luutnantti

Tapper Keijo, 80, eläkeläinen Keskusta

Puolueista riippumaton Kaarinan hyvin tunteva ehdokas politiikan ulkopuolelta. Syntyperäinen kaarinalainen ja kahden lapsen isä. Suorapuheinen kuuntelija sekä erittäin sitoutunut toimimaan avoimesti ja reilusti kuntalaisten hyväksi.

"Eläkeikäisten kokemus käyttöön" Uudelleen päättäviin elimiin, eläkeläisten ja vanhusten asiat etusijalla, harrastuksina vapaaehtoistyö, ruokakulttuuri ja musiikki.

189

Tupasela Aleksi, 27, luokanopettaja, KM

190

192

Tulevaisuutta ei tehdä yksin. Yhteisestä taloudesta on huolehdittava vastuullisesti, investoiden samalla myös tulevaisuuteen. Lapset ja nuoret ansaitsevat kouluille ja harrastuksille riittävät resurssit. Kaupungin elävöittämiseksi on houkuteltava yrittäjiä. Järkiajattelulla vastuullisia päätöksiä.

Uimonen Matti, 43, yrittäjä, ins AMK rakennustekniikka Piikkiö

191

Uotila Marjo, 52, yhteysjohtaja/FM Piikkiö

Vaiste Marja, 66, toimitusjohtaja, KTM Koristo/Piikkiö

Olen Rungon ala-asteella, Piikkiön yhtenäiskoulussa, Hovirinnan musiikkiluokalla ja Kaarinan lukiossa opiskelleiden lasten äiti, vanhan hirsirakennuksen kunnostaja, kansalaisopiston ja kirjaston käyttäjä, kulttuuriperinnön puolustaja, kotiseutuaktiivi ja yrittäjän puoliso.

Yrittäjänä minulle on tärkeää tarkka taloudenpito. Isot rakennushankkeet ovat haaste ja budjettien pitäminen niissä on tärkeää. Toivon hyvää yhteistyötä ja avoimuutta päätöksentekoon. Pehmeämmät arvoni liittyvät kulttuurin, kaupungin historian ja luontokohteiden kehittämiseen.

https://www.facebook.com/ Marjo.Uotila.Kaarina

193

Vastamäki Martti (sit.), 77, professori, käsikirurgi, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Kuusisto

194

Sosiaalisesti ajatteleva oikeistolainen kirurgi. Nuoriin on panostettava. On liityttävä OKM:n Suomen malli projektiin. Kuntavaaleissa äänestetään kaarinalaisten terveydestä. Kaarinassakin on yli 3 000 riskirajoilla alkoholia nauttivaa veronmaksajaa ja satoja kannabista käyttäviä nuoria. Anna äänesi kaarinalaisten terveyden puolesta!

Virolainen Anne-Mari, 55, KTM, kansanedustaja Littoinen

195

Wiren Terhi, 54, yrittäjä ja toimitusjohtaja

Uskon oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisillä on mahdollisuus hyvään arkeen, työnteosta ja opiskelusta palkitaan sekä yrityksillä on edellytykset luoda työtä. Hoidin lietolaisten asioita 16 vuotta ja mieluusti jatkan Kaarinassa. Olen tavoitettavissa silloin, kun sinulla on asiaa. www.annemarivirolainen.fi

Ylä-Poikelus Janne, 49, insinööri/ technical architect Soukkio

Olen vaimo, äiti ja tuleva isoäiti. Olen ehdolla kaupunginvaltuustoon, koska haluan työskennellä elinvoimaisen ja yrittäjäystävällisen Kaarinan puolesta, jossa on monipuoliset palvelut ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet.

196

Olen kolmen lapsen isä ja rakennusalan yrittäjä. Kuntapolitiikassa minulle tärkeitä asioita ovat lasten- ja nuorten hyvinvointi, teknisen infrastruktuurin ylläpito ja rakentaminen sekä olemassa olevien palvelujen turvaaminen.

197

Kaarinassa on nyt menossa mittavat investoinnit kouluihin. Meidän onkin tulevaisuudessa tarkkaan mietittävä mitkä investoinnit on mahdollista toteuttaa itse, mitkä voidaan saada ostopalveluna ja mitkä on siirrettävä toteutettavaksi myöhemmin.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Kaarinan kokoomus kuntavaalilehti 20.5. by Turun Seutusanomat - Issuu