TOPTASTE OY:N TUOTTAMA KAUPALLINEN ASIANTUNTIJAJULKAISU / MAINOSLIITE
3.11.2023
www.toptaste.fi
Tuottaja: Titti Myhrberg • Ulkoasun suunnittelu: Hanna Knaapi • Taitto: Vilma Schamarin • Painopaikka: Sanomapaino • Toptaste Oy
NURMISET NAUTTIVAT KOLMEN SUKUPOLVEN KYLPYLÄLOMISTA
Viron virkeät kylpylät ja runsas vieraanvaraisuus ovat saaneet salolaisen Nurmisen perheen reissun päälle jo parikymmentä kertaa. Nykyisin mukana on jo useampia sukupolvia, ja porukka saattaa olla jopa 12 hengen kokoinen. – Viron kylpylälomista on tullut meidän perheellemme vuosittain ja useamminkin toistuva traditio. Kaikki alkoi viitisentoista vuotta sitten, jolloin ryhmämme koostui vain kahdesta hengestä, mutta vuosien kuluessa pariskuntalomat ovat kasvaneet koko perheen lomiksi, isovanhemmista lapsenlapsiin, kertoo Inkeri Nurminen. Viro on tullut suomalaisille tutuksi monista laadukkaista kylpylöistään. Modernien hoitojen lisäksi Virossa on säilynyt rikas kansanperinne, joka tuo oman lisänsä kylpylöiden hoitotraditioihin. Kylpylöissä löytyy valinnan varaa: Nurmisetkin ovat ehtineet tutustua ainakin Tallinnan, Laulasmaan, Saarenmaan ja Pärnun kylpylöihin. – Täytyy kuitenkin sanoa, että Pärnu ja siellä erityisesti Tervise Paradiis -kylpylä on muodostunut jo kantapaikaksemme, toteaa Nurminen. Pärnun pitkät, hienot hiekkarannat ja pikkukaupungin rauhallinen ilmapiiri ovat tulleet tutuiksi jo monelle suomalaiselle, mutta mikä Nurmisia vetää erityisesti Tervise Paradiisiin? – Seurueemme kasvaessa meille on tullut erilaisia tarpeita. Aikuisille toki sopii pelkät kylpylät hoitoineen,
mutta nuorempi väki kaipaa muitakin aktiviteetteja. Tervise Paradiisin upeassa vesipuistossa viihtyvät niin nuoremmat kuin myös me aikuiset. Esimerkiksi perheemme 16-vuotias pojanpoika Niko viettää mielellään aikaa vesipuistossa. Sen varsin vaativatkin vesiputket saavat aikaan vauhtia ja ilon kiljahduksia. Niko oli ensimmäisen kerran mukana 7 -vuotiaana, jolloin hänelle varattiin erilaisia vesihoitoja. Nyt jo 16-vuotiaana hän nauttii erityisesti hieronnasta, kasvo- ja jalkahoidoista sekä tietysti erityisesti iltaisin vauhdikkaista Tervise Paradiisin erilaisista vesielementeistä. Inkeri Nurminen toteaakin perheen nuoremman väen osallistuvan myös erittäin mielellään perinteisiin kylpylähoitoihin, sillä he ovat jo varsin nuorina tottuneet niihin.
kiinnon mukaan suoraan kylpylästä. – Lomilla vietämme yleensä aamupalan jälkeen aikaamme nauttien kylpylän hoidoista koko pesueen voimin kylpytakein ja tohvelein varustettuna pitkin hoitola-aluetta. Lounaan jälkeen lähdemme joko omille retkillemme tai perheen yhteisiin harrastuksiin kylpylän ulkopuolelle. Tutustumme ympäristöön, pyöräilemme Pärnun
PALVELU PELAA JA KONSEPTI TOIMII
monipuolisilla pyöräreiteillä tai shoppailemme. Vaikka Pärnu on pikkukaupunki, siellä ja sen lähiympäristössä riittää paljon kohteita, joissa on mukava piipahtaa perheen kanssa. Illallisen jälkeen siirrymme kylpylään nauttimaan vesiaktiviteeteistä. Kun matkalle lähtee yli kymmenhenkinen ryhmä, varauksessa on oltava tarkkana, jotta jokaisen tiedot ja toiveet tulisi otettua huomioon. – IMT:n kanssa kaikki on kuiten-
Nurminen kertoo varaavansa matkan koko porukalle miltei kuusi kuukautta ennen lähtöä, ja varauksen yhteydessä varataan myös matkan hintaan sisältyvät hoidot. IMT:n kautta varattaessa matkojen kokonaishintaan sisältyy tietty määrä tilauksen yhteydessä varattavia kylpylähoitoja, mutta lisäksi Nurmiset ostavat vielä ennakkoon lisähoitoja tarpeiden ja mielen-
kin sujunut suunnitelmien mukaan. Perustilaukseemme kuuluu aina puolihoito kylpylässä sekä hintaan sisältyvät hoidot, toteaa Nurminen. – Erityisesti meitä ilahduttaa IMT:n järjestämä kuljetus kotoa Salosta aina Pärnuun asti. Yhteiskuljetus ja sen sujuvuus ovat meille suuri helpotus: hyppäämme vain Salosta bussiin, joka vie meidät Helsinkiin laivaran-
”
Erityisesti meitä ilahduttaa IMT:n järjestämä kuljetus kotoa Salosta aina Pärnuun asti.
taan, nautimme laivassa aamiaisen ja Tallinnasta jatkamme bussilla Pärnun hiekoille. Samalla matkatavarat kulkevat bussilla laivamatkan ja satamassa ne vaihdetaan toiseen bussiin. Erityisesti iäkkäämmät perheenjäsenemme arvostavat tätä palvelua, sillä heitä matkat omilla kulkuvälineillä rasittaisi eniten. Paluumatkan vakioksi on muodostunut laivan buffet-lounas. – Yleensä olemme näillä lomilla torstaista sunnuntaihin. Se on juuri
sopivan pituinen breikki työelämään ja hintakin on niin mukava, että tällaisen pikkuloman voi isompikin jengi tehdä vaikka muutaman kerran vuodessa.
MODERNI VIRO ON SÄILYTTÄNYT OMAPERÄISYYTENSÄ – Näinä kuluneina vuosina Viro on kehittynyt huikeasti. Olemme saaneet todistaa tätä muutosta matkojemme myötä. Maan itsenäistymisen jälkeen puhaltaneet modernit tuulet näkyvät selvästi erityisesti kaupungeissa ja turistikohteissa, mutta samalla maassa vaalitaan aktiivisesti viehättävää alkuperäiskulttuuria, toteaa Nurminen. Nurminen ei muista yhtäkään hankaluutta tai edes niin sanottua kommellusta perheen Viron matkoilta, vaikka suurella porukalla liikuttaessa voisi kuvitella että aina sattuu ja tapahtuu. Kaikki on sujunut joustavasti. Matkat on paketoitu siten, että saamme hyvän kokonaisuuden kukkaroystävälliseen hintaan ja konsepti kuljetuksineen toimii saumattomasti. – Jo lyhyt loma irti arjesta lataa akkuja kummasti, ja parhaimmillaan perheen yhteiset lomat luovat unohtumattomia muistoja niin iäkkäämmille kuin junioreillekin. KAISA MÄNTYRANTA
www.imt.fi
2
MATKAILU
MAINOSLIITE
www.toptaste.fi
Asiakkaan kuunteleminen on VIKING LINEN PALVELUN KIVIJALKA Risteilyt ovat koko kansan huvia, mutta erilaisilla matkustajilla on omat tarpeensa. Viking Line rakentaa asiakaskokemuksensa huolella erikseen kullekin asiakasryhmälle. Periaate on kuitenkin sama kaikille: odotukset ylittävä asiakaspalvelu.
– Tänä päivänä on ehkä jo itsestään selvää sanoa, että asiakas on tärkein, mutta varsinkin elämysteollisuudessa hän on keskiössä kaikin tavoin. Viking Linellä emme pyri ainoastaan täyttämään asiakkaan odotuksia vaan ylittämään ne, toteaa asiakaskokemuk-
sesta vastaava Marika Immonen. – Matka on aina irtiotto arjesta, ja odotukset risteilylle ovat poikkeuksetta korkealla. Olemme onnistuneet erinomaisen asiakaskokemuksen luomisessa, kun olemme saaneet aikaan positiivisia tunnetiloja matkan aikana,
ja asiakas poistuu laivasta hymyillen. Asiakaskokemus alkaa jo kotona matkan suunnittelusta: onko matkaan liittyvien asioiden selvittely työlästä, saako asiakas tarvitsemansa infon vaivatta ja oikein? – Suurin osa risteilyistä varataan
netistä, joten olemme panostaneet erityisesti kotisivuihimme, toteaa Immonen. – Suunnittelussa kiinnitimme huomiota varsinkin sivuston selkeyteen: etusivun otsikot ohjaavat asiakasta heti oikeaan suuntaan, helpot ohjeet var-
mistavat oikealla polulla pysymisen. Myös hakukoneoptimointi on kunnossa, joten meidät löytää yleisimmillä hakupalveluilla nopeasti. Sivumme skaalautuvat kätevästi myös mobiiliin. – Toki osa haluaa edelleen henkilökohtaista palvelua puhelimitse. Heitä
MATKAILU
www.toptaste.fi
MAINOSLIITE
varten meillä on edelleen puhelinpalvelu, jossa voi asioida ammattitaitoisten asiakaspalvelijoidemme kanssa. Myös terminaalissa asiakas voi valita joko automaatin tai ihmisen välillä: lähtöselvityksessä on useita asiakaspalvelijoita, mutta lähtöselvityksen voi tehdä itsekin helppokäyttöisellä automaatilla ja jopa omalla puhelimella. Selkeät kuulutukset ja elektroniset näyttötaulut helpottavat kulkua laivaan. Laivaan tultaessa asiakkaita ohjataan niin henkilökunnan kuin opasteiden avulla, erityisesti hissien, portaiden ja hyttikäytävien luona. Lisäksi infotiski palvelee 24 tuntia vuorokaudessa.
3
”
Riemunkiljahdukset leikkihuoneissa ja pallomeressä ovat parasta palautetta pieniltä asiakkailta.
ASIAKKAIDEN ERILAISET TARPEET HUOMIOITU – Lapsiperheet ovat yksi pääkohderyhmämme, sillä kun lapset viihtyvät, viihtyy koko perhe. Samalla lapset ovat myös tulevaisuuden asiakkaitamme, toteaa Immonen. Hän muistaa omilta lapsuusvuosiltaan risteilyjen mukavan ja rennon ilmapiirin, ja ehkä ne osaltaan ohjasivat häntä myös ammatinvalinnassa. – Tunnistettavin tuotteemme lapsille ja lapsiperheille on maskottimme Ville Viking, joka on tavattavissa risteilyillämme. Ville on lasten suuri suosikki ja tapaamisia todella odotetaan. Lapsille on oma hauska risteilyohjelmansa kilpailuineen ja muine aktiviteetteineen. Riemunkiljahdukset leikkihuoneissa ja pallomeressä ovat parasta palautetta pieniltä asiakkailta. – Erityisesti koulujen loma-aikoina panostamme lapsiin ja nuoriin, jatkaa Immonen. Esimerkiksi konferenssiosasto, joka on kesäisin hiljainen, muutetaan kesäaikaan lasten omaksi Ville Vikingin seikkailusaareksi.
AIKUISILLE LAATUVIIHDETTÄ, IÄKKÄÄMMILLE TANSSIMUSIIKKIA Aikuisia Punaisilla laivoilla huomioidaan erityisesti kotimaisten huippuartistien ja muun laatuviihteen avulla. Keikat sisältyvät aina laivamatkan hintaan. Tarjolla on lisäksi monipuolisia teemaristeilyjä moneen eri makuun, esim. musiikin, laatujuomien sekä erilaisten teatteri- tai stand-up-esitysten puitteissa. Laivoille on rakennettu myös meren ja saariston inspiroimia kylpyläosastoja, jotka tarjoavat rentoutumista saunojen ja porealtaiden sekä laadukkaiden spa-hoitojen parissa. Iäkkäämmät arvostavat rauhallisempaa risteily-ympäristöä ja mahdollisuutta tanssia. – Alkuviikon lähdöt on suunniteltu heitä ajatellen: estradeilla esiintyvät kotimaiset kestosuosikit, joiden tahdissa on mukava pyörähdellä tanssilattialla. Välillä voi piipahtaa bingossa
tai istahtaa johonkin laivan monista ravintoloista rauhalliselle iltapäivätauolle. Liikematkustus lisääntyy syksyisin: laivat ovat suosittu tapahtumapaikka erilaisille kokouksille ja konferensseille. – Yritysasiakkaamme arvostavat erityisesti heille tarjottua omaa yhteyshenkilöä. Kun kokousvaraus on samoissa käsissä, palvelu sujuu mutkattomasti ja asiakas tuntee olevansa arvostettu.
RUOKAILU KRUUNAA RISTEILYN Monelle laivan upeat ruokailumahdollisuudet ovat risteilyn kohokohta. Matkustajien kestosuosikki on Punaisten laivojen kuuluisa buffetillallinen, seisova pöytä alkupaloineen, pääruokineen ja herkullisine jälkiruokineen. Klassikoiden lisäksi buffet-pöydästä löytyy kunkin sesongin parhaita makuja, ja laivalla pääsee nauttimaan uusista ruokaelämyksistä ympäri vuoden. – Laivojen buffetia on uudistettu monin tavoin viime vuosina: tarjontaa on tuotu tähän päivään, raaka-aineissa suositaan lähituotantoa, ja erityisruokavaliot on otettu entistä paremmin huomioon, kertoo Immonen. – Meillä on kunnianhimoinen tavoite tarjota asiakkaillemme Itämeren parasta ruokaa ja muistettavia makuelämyksiä. Viking Linen laivojen ruokatuote suunnitellaan pohjoismaisuus edellä, ja herkullisten menujen suunnittelussa huomioidaan aina sesongin lisäksi raaka-aineiden saatavuus. Lähituotantoa suositaan aina kun se vain on mahdollista. – Laivoillamme on monia erityyppisiä ravintoloita, jotta jokainen matkustajamme löytäisi niiden joukosta omaan makuunsa sopivan. Jokaiselta laivalta löytyvän The Buffet -ravintolan lisäksi asiakas voi valita myös À la carte -ravintolan laadukkaine ruokaelämyksineen. Ruokalajeista erityisesti kalat ja äyriäiset ovat suosittuja, mutta myös laadukkaat kasvisvaihtoehdot ovat tärkeä osa monipuolista tarjontaamme. Rennompaa ruokailua kaipaaville löytyy erilaisia casual dining -ravintoloita. Monipuolisuus, laatu ja ystävällinen asiakaspalvelu ovat valtte-
jamme erinomaisen asiakaskokemuksen tuottamiseksi. Myös lapset huomioidaan ravintolakokemuksessa: esimerkiksi The Buffetissa lapset saavat ateriansa reilusti alennettuun hintaan ja ruokaa saa hakea erityisestä lastenpöydästä. Muissa ravintoloissa heille on räätälöity oma herkullinen lasten menu. LAATUA SEURATAAN JATKUVASTI Immonen korostaa asiakaskokemuksen kehittämisen prosessiluonnetta. – Tiedostamme, että asiakkaiden odotukset muuttuvat jatkuvasti, ja siksi meidän tulee olla hereillä koko ajan. Asiakaspalautetta kerätään ja analysoidaan säännöllisesti. Onnistumisista iloitaan, mahdollisten pettymysten syy selvitetään ja korjataan mahdollisimman nopeasti. Ongelmia voi syntyä ja vahinkoja sattua, mutta näkemyksemme on, että kun hoidamme ongelmatilanteet hyvin, ja pahoittelemme asiakkaalle tapahtunutta, matkasta jää silti hyvä mieli kokonaisuudessaan.
”
Onnistumisista iloitaan, mahdollisten pettymysten syy selvitetään ja korjataan mahdollisimman nopeasti.
Erinomaisten asiakaskokemuksien tavoittelemisessa on tärkeä ymmärtää asiakkaan matka kokonaisuutena. Asiakaskokemus muodostuu kaikista vuorovaikutustilanteista, joissa asiakas on kanssamme – niin matkaa ennen, sen aikana kuin sen jälkeenkin. Asiakaskokemuksen kehittämisen näkökulmasta työ ei lopu koskaan, vaan se elää ja muuttuu jatkuvasti asiakkaiden tarpeiden ja saadun palautteen perusteella.
– Palvelukoulutuksessa keskitymme siihen, miten ylläpidetään positiivista palveluasennetta. Hyvän asiakaskokemuksen luominen on meillä jokaisen kunnia-asia, aina komentosillalta koko henkilökuntaan. Puhumme henkilökunnan kesken Viking-hengestä, mikä näkyy meillä hyvänä työviihtyvyytenä ja pitkinä työsuhteina. – Kuuntelemalla asiakkaitamme herkällä korvalla voimme tunnistaa heidän tarpeitaan, ylittää heidän odotuksiaan, ja näin onnistua luomaan unohtumattomia elämyksiä. Kun vielä jaamme erinomaisten asiakaskokemuksien onnistumiset sisäisesti, ja muistamme antaa positiivista palautetta henkilöstön kesken, luomme kannustavaa ja hyvää työilmapiiriä, joka näkyy myös asiakkaillemme, toteaa Immonen. KAISA MÄNTYRANTA
ASIAKASKOKEMUS – MITÄ JA MIKSI? Asiakkaan kokemus tuotteesta tai palvelusta on asia, johon jokaisen yrityksen kannattaa paneutua pintaa syvemmältä. Tunnettuuteen ja brändiin panostaminen ei riitä, mikäli asiakaskokemus ei ole kunnossa. • Ainutlaatuinen asiakaskokemus erottuu aina kilpailijoista • Asiakaskokemus alkaa syntyä jo ennen varsinaista asiakkuutta esim. haettaessa tietoa tuotteesta • Asiakaskokemus voi muodostua sekä digitaalisista että fyysisistä kohtaamisista - ostoja tehdään verkon kautta, mutta useimmiten palveluja koetaan niiden fyysisissä ympäristöissä • Asiakaskokemuksen rakennuspuita: palvelu-tapahtuma, fyysinen ympäristö,tarjottu valikoima, hinta, brändiodotukset, aikaisemmat asiakaskokemukset, syntyvä tunnejälki • Asiakaskokemus on samalla tavalla mitattava ominaisuus kuin muutkin yritystoiminnan osa-alueet
www.vikingline.fi
4
TOPTASTE RAVINTOLAT
MAINOSLIITE
www.toptaste.fi
VIRON RAVINTOLAHELMET Paju Villa
Tuljak MILLAINEN RAVINTOLA ON? Tuljak on epäilemättä LEGENDA virolaisten ravintoloiden joukossa. Valve Pormeistrin vuonna 1964 suunnittelema Tuljak on Viron modernistisen arkkitehtuurin mestariteos. Tuljak ei ole vain legenda, vaan myös kulttuurinen muistomerkki. Kansallinen kulttuuriperintölautakunta on tunnustanut sen ”hyvin kunnostetuksi muistomerkiksi” ja Tallinnan kaupunkisuunnitteluvirasto on myöntänyt sen ”Vuoden parhaaksi restauroiduksi muistomerkiksi”. Nämä tunnustukset tulivat huolellisen remontin jälkeen, joka johti Tuljakin uudelleen avaamiseen vuonna 2015. Tuljak sai Michelin-oppaan tunnustuksen vuonna 2022 ja on mukana Viron suosituimpien ravintoloiden listalla. Vuonna 2023 tämä saavutus ylitettiin, ja Tuljakilla on nyt Michelin Bib Gourmand -ravintolan titteli ja se on Viron 8 parhaan ravintolan joukossa.
MILLAINEN RAVINTOLA ON? Paju Villa sijaitsee 90 vuotta vanhassa jugendhuvilassa, Tallinnan Nõmmen kaupunginosassa. Paju Villan tarina alkaa rouva Karoline Pajusta. Rouva oli saanut luvan rakentaa tontille yksikerroksisen talon, mutta vasten lupia tontille alkoi rakentua kaksikerroksinen talo ja apurakennus. Sitkeä rouva jatkoi rakentamista viranomaisten keskeyttämisyrityksistä huolimatta ja lupien vastaisesti ja vuonna 1931 huvila oli valmis, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Nykyään tämä ainutlaatuinen miljöö saa ihailemaan vanhan rouva Pajun visiota talosta, jota ei koskaan ollut tarkoitettu ravintolaksi. Villa Pajusta löytyy keittiö kellarissa, baari takahuoneessa, viihtyisät ruokailutilat ja terassina toimiva puutarha. Paju Villa on saanut Michelin-oppaan tunnustuksen ja on Viron suosi-
nimellä sushiburgeri, on asiakkaidemme suuresti rakastama. Sen burgerpihvi on valmistettu virolaisesta luomunaudanlihasta ja se tarjoillaan japanilaisella Marunaka-soijakastikkeella.
MILLAINEN TYYPPI JOHTAA KEITTIÖTÄNNE? MIKÄ ON RAVINTOLANNE KEITTIÖFILOSOFIA? Paju Villan pääkokki Heldur Hillak on työskennellyt Siigur Ravintoloissa viisi vuotta, Paju Villan joulumenu! joista viimeiset vuodet Tarjoillaan joulukuun ajan Paju Villan pääkokkija menun voi tilata koko pöytäseurueelle, minina. Heldur on kehitmissään 8 henkilölle. tänyt keittiössä oman Varaukset sähköpostitse: tuimpien ravintoloiden joupersoonallisen tyylinsä paju@pajuvilla.ee kossa sekä vuosina 2022 että ja suunnan, joka on saa2023. nut vaikutteita pääasiassa matkoista ympäri maailmaa. MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE Samalla on säilytetty kunkin ruoan paiRUOKALISTALTA? kallisten raaka-aineiden ja ominaisten Viimeisen kolmen vuoden ajan Paju makujen valikoima. Villan suosituin ruokalaji on ollut kalaäyriäiskeitto, joka tarjoillaan kahdelle PAJU VILLA hengelle kauniissa kulhossa. Vabaduse pst 88, 11618 Tallinna Marunaka-härkä, joka tunnetaan myös www.pajuvilla.ee
MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE RUOKALISTALTA? Yksi vieraidemme suosikeista on jälkiruoka nimeltään "Linnunpesä". Ympärillämme on runsas luonto, joten inspiraatio tähän ruokaan tulee paikallisesta ympäristöstä ja linnuista – ja tuloksena on vaikuttava ja herkullinen jälkiruoka.
Tuljakin joulumenu! Tarjoillaan joulukuun ajan ja menun voi tilata koko pöytäseurueelle, minimissään 8 henkilölle. Varaukset sähköpostitse: tuljak@tuljak.ee
Tuljakin jälkiruoka ”linnunpesä”.
MILLAINEN TYYPPI JOHTAA KEITTIÖTÄNNE? MIKÄ ON RAVINTOLANNE KEITTIÖFILOSOFIA? Lauri-Alvari Vahemaa, Tuljakin pääkokki, on ollut meillä nyt 10 vuotta. Lauri on opiskellut klassista ranskalaista ja eurooppalaista keittiötä, mikä tuo Tuljakin ruokalistalle epäilemättä korkeat standardit ja tasaisen vahvan laadun.
TULJAK | www.tuljak.ee | Pirita tee 26 e, 10127 Tallinna
OKO MILLAINEN RAVINTOLA ON? Ensimmäinen OKO -ravintola avattiin vuonna 2011 Viron Kaberneemeen. OKO nousi Viron huippuravintoloiden joukkoon ja oli näistä ensimmäisiä, jotka sijaitsivat pääkaupunki Tallinnan ulkopuolella. Vuokrasopimuksen päätyttyä Kaberneemessa, vuonna 2018, OKO muutti Haabneemeen Viimsiin ja muutti samalla täysin konseptinsa. Omistajat rakastivat merta, joten yksi asia oli varmaa: ravintolan on oltava rannalla ja asiakkaille haluttiin jatkossakin tuoda rentoa "varpaat hie-
kassa" tunnelmaa. Näin ollen nykyinen OKO Haabneemessä on moderni, perheystävällinen rantaravintola, joka toivottaa vieraat tervetulleeksi vuoden ympäri!
na ja hän keksii aina jotain uutta ja luovaa keittiössä. Oli tilanne mikä tahansa pääkokkimme hoitaa hommansa ja tunnelma pysyy positiivisena keittiössäkin. OKOn ruoissa Italian maut juhlivat Viron makujen kanssa. Me OKO:ssa tiedämme kuinka tärkeitä ystävät ja perhe voivat olla ja meillä onnistuukin ikimuistoisimmat ruokahetket parhaassa seurassa. Henkeäsalpaavat näkymät ja uskomaton ruoka täydentävät illan. Meillä on OKO:ssa vihreät arvot keittiöfilosofiassamme, eikä vain sen takia, että niin pitää olla, vaan koska välitämme aidosti planeetamme tilasta tällä hetkellä. Teemme töitä paremman huomisen eteen tekemällä vastuullisia valintoja – enemmän yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja vähemmän jätettä ja hävikkiä!
MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE RUOKALISTALTA? Kaikki ruoat ovat niin käsittämättömän herkullisia, mutta ainakin bruchettaa ja pizzojamme kannattaa ehdottomasti kokeilla. MILLAINEN TYYPPI JOHTAA KEITTIÖTÄNNE? MIKÄ ON RAVINTOLANNE KEITTIÖFILOSOFIA? Pääkokkimme on aurinkoinen persoo-
OKO Kesk tee 27, Haabneeme, 74001 Harjumaa www.okoresto.ee
TOPTASTE RAVINTOLAT
www.toptaste.fi
MAINOSLIITE
5
Lore Bistro
Lee Restaurant MILLAINEN RAVINTOLA ON? Ravintola Lee syntyi keittiömestari ja sommelier Janno Lepikin ja Kristjan Peäsken johtaman Leib-ravintolan kokemuksista. Ravintola on Michelin mainittu vuodesta 2022. Kestävä kehitys on yksi Leen kulmakivistä ja ravintola onkin Viron ensimmäinen Green Key -ravintola. Lee etsii jatkuvasti luovia menetelmiä hävikin vähentämiseen ja valmistaa esimerkiksi leivän tähteistä soijakastiketta. MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE RUOKALISTALTA? Ruokalistamme muuntautuu jatkuvasti sesongin mukaan. Paras tapa kokea aito Lee, on ottaa Lee Experience – yllätys-maistelumenu, joka on tarkoitettu jaettavaksi pöytäseurueen kanssa. Maistelumenu vaihtelee myös vuodenaikojen mukaan.
MILLAINEN TYYPPI JOHTAA KEITTIÖTÄ? MIKÄ ON KEITTIÖFILOSOFIANNE? Leen keittiötä johtaa kanadalaissyntyinen, japanilainen kokki Hiro Takeda, joka tuli Viroon Kööpenhaminasta. Hiro tuo annoksiin perintöään ja kansainvälistä kokemustaan, jotka yhdistetään paikallisiin raaka-aineisiin. – Olemme aina pyrkineet pitämään virolaiset raaka-aineet ruokien päätähtinä, mutta kun Tallinna ja Viro ovat alkaneet herättämään yhä enemmän kansainvälistä huomiota, päätimme monipuolistaa ruokalistaa. Nykyään Lee yhdistelee paikallisia tuttuja makuja japanilaisen kokin avulla tuntemattomampiin makuihin. Juomapuolen Wine by the glass -ohjelma tukee aina ruokalistaa, jonka lisäksi ravintola tarjoaa ruoan paritusta paikallisten käsityöoluiden kanssa. Viron Sommelieryhdistys on valinnut Leen viinilistan Viron parhaaksi.
LEE RESTAURANT | Uus 31, 10111 Tallinna | www.leeresto.ee
MILLAINEN RAVINTOLA ON? Lore on tasokas bistro, jonka ovat perustaneet tunnetun Leib Ravintolan omistajat sommelier Kristjan Peäske ja kokki Janno Lepik (Michelinin parhaan nuoren kokin palkinnon saaja). Menu perustuu kahden omistajan kokemuksille, comfort-food klassikoihin uudenlaisella twistillä. Ruoka on yksinkertaista ja herkullista. Lore on palkittu Michelin BiB Gourmand -tunnustuksella. Paras tapa tutustua Loren tarjontaan on valita Loren elämysmenu, joka on tarkoitettu jaettavaksi. MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE RUOKALISTALTA? Ruokalistamme on kausiluonteinen ja muuttuu jatkuvasti. Vieraamme odottavat aina syksyä, sillä silloin ruokalistalle palaa yksi perustuotteistamme: norjalaiset kampasimpukat ruohosipuli-sitruuna-voi-kastikkeella tuoreen
omenan ja rapean endiivin kera.
MILLAINEN TYYPPI JOHTAA KEITTIÖTÄNNE? MIKÄ ON RAVINTOLANNE KEITTIÖFILOSOFIA? Keittiötä ohjaavat osaomistaja Janno Lepik ja nuori ja lahjakas Tauno Tamm. Lore on yksi ensimmäisistä Green Key -ravintoloista Virossa ja suhtaudumme vastuullisuuteen erittäin vakavasti osana ruokalistaamme. Suurin osa vihanneksistamme tulee paikallisilta pienviljelijöiltä, lihamme on aina paikallista, kalat ja äyriäiset MSC-sertifioitua. Sen lisäksi tarjoamme yksinkertaista ruokaa, jossa raakaaineet ovat esillä parhaimmillaan ja sesonki aina huomioitu. Loren viinilista ei ole pitkä, mutta Viron Sommelieryhdistys on valinnut sen Viron parhaaksi lyhytjuomaohjelmaksi.
LORE BISTRO Peetri 12, 10415 Tallinna | www. lorebistroo.ee
Peppersack
Mantel & Korsten MILLAINEN RAVINTOLA ON? Peppersackin ovet avautuvat vieraille aikaisin aamulla, ja ne tarjoavat uunissa leivottuja leivonnaisia ja herkullisen aamiaisen Peppersack Caféssa. Kellarikerroksen goottilaisten holvien alla on Three Frogs Grill, jossa on avokeittiö ja upeita grilliruokia valmistetaan vierailijoiden nähtävillä. Ravintola Peppersack sijaitsee Tallinnan vanhankaupungin sydämessä, vanhassa rakennuksessa, jolla on mielenkiintoinen historia. MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE RUOKALISTALTA? Suosituksemme on rapeaa porsaanpotkaa, hapankaalia ja uunissa paistettuja perunoita sinaappikastikkeella. Lihaa valmistetaan kahdeksan tuntia uunissa matalalla lämpötilalla, jolloin siitä tulee rapeaa ulkopuolelta ja pehmeää sisältä.
MILLAINEN TYYPPI JOHTAA KEITTIÖTÄ? MIKÄ ON KEITTIÖFILOSOFIANNE? Kokkimme Albert Korthagin on työskennellyt ravintolassa lähes kolme vuotta. Koko keittiötiimi tekee töitä sen eteen, että voimme yllättää asiakkaat aina positiivisesti. Keittiöfilosofiamme on valmistaa herkullisia annoksia tuoreista raaka-aineista. Viinit valkoidaan tarkoin ja tarjoilijat osaavat aina suositella eri viinejä jokaiseen annokseen. Viinivalikoimamme on laaja ja sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin! Peppersackissa kannattaa maistaa myös talon olutta, joka on valmistettu historiallisten reseptien mukaan.
PEPPERSACK Vana turg 6, 10140 Tallinna www.peppersack.ee
MILLAINEN RAVINTOLA ON? Mantel & Korsten – ihastuttava ravintola vihreässä puutalossa, jossa on punainen katto ja savupiippu. Ravintola sai nimensä kauniista alta levenevästä savupiipusta (mantelkorsten), joka on Kadriorgin kaupunginosan ainoa laatuaan tällä hetkellä. Asiakkaat saavat kokea savupiipun myös itse, sillä sivupiipun alaosassa on yksityinen ruokailutila. Mantel & Korsten on palkittu Michelin BiB Gourmand -tunnustuksella. MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE RUOKALISTALTA? Uudessa keittiössä on tarjolla erilaisia upeita Välimeren inspiroimia ruokia, joita voi täydentää erilaisilla viineillä ja muilla juomilla. Ravintolan päätavoite on valmistaa ruokaa, joka on herkullista, mutta myös yksinkertaista ja tehty luonnollisista ja parhaista raakaaineista muodostaen harmonisen kokonaisuuden.
MILLAINEN TYYPPI JOHTAA KEITTIÖTÄNNE? MIKÄ ON RAVINTOLANNE KEITTIÖFILOSOFIA? Ravintolan omistaja ja sommelier Rain Veskimäe on valinnut tarkoin juomamenun ja mielellään aina suosittelee asiakkaalle ruokaan sopivaa juomaa. Viinilistamme keskittyy pienempiin viinitiloihin, missä viinintekijät ovat itse päätähtiä. Samalla tavalla kuin ruoantuotanto, on viininkin tuotantotapa ravintolalle erittäin tärkeä. Kaikki viinilistaltamme löytyvien viinien tuottajat viljelevät vastuullisesti. Tiimimme on aina valmis esittelemään ja kertomaan yksityiskohtia keittiön luomuksista sekä juomavalikoimasta. Yhdessä ruoka, juoma, tunnelma ja palvelu luo asiakkaalle ikimuistoisen kokemuksen.
MANTEL & KORSTEN J. Poska 19a, 10126 Tallinna www.mantel-korsten.ee
6
TOPTASTE RAVINTOLAT
MAINOSLIITE
3
S 202
U UTU U A L TO
vän kautta ravintola-alalla olevan pariskunnan, jolla oli haaveena lähteä yrittäjyyden polulle.
VIN N RA
ASTE TOPT
www.toptaste.fi
MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE RUOKALISTALTA? Suosituksemme on tartar, joka on saanut suuren suosion avaamisemme jälkeen. Annos jäi elämään ja löytyy nyt myös uudelta jo vaihtuneelta syksyn ruokalistalta.
Annoskuva ravintolan lohisashimista.
Bistro Tango & Matto MILLAINEN RAVINTOLA ON? Bistro Tango & Matto, historiallisella paikalla, Kymijoen rannalla Heinolassa. Tarjolla on upean ympäristön maustamana skandinaavisia herkkuja, ripauksella ranskalaista keittiötä. Sijainnilla on ollut monta kymmentä vuotta
mattopesula, joten ravintolassa haluttiin vahvasti säilyttää tätä historiaa, joka näkyykin aina sisustuksesta nimeen asti. Kiinteistön omistajapariskunnalla on ollut jo vuosia haaveena perustaa paikalle ravintola ja kun aika oli otollinen, löysivät he yhteisen ystä-
HEIKKONA HAIKKOON – Haikon Kartanon syysilloissa suussasulavia makuja ja huippuviihdettä
MILLAINEN TYYPPI JOHTAA KEITTIÖTÄNNE? MIKÄ ON RAVINTOLANNE KEITTIÖFILOSOFIA? Keittiömestarimme Petrus Tavi on hyvin kokeilunhaluinen uusiin makuihin ja ideoihin. Hän tykkää lähestyä asioita tuoreesta näkökulmasta ja tehdä asiat ehkä hieman erilailla kuin on totuttu näkemään. Tässä keittiössä ei mausteiden käyttämistä pelätä! Inspiraatio löytyy sesongin raaka-aineista ja aallon harjalla olemisesta. Keittiömme on ranskalais-skandinaavinen makujen harmonia. Avainasia on hyvin vahvasti itse tekeminen sekä keittiö- että juomapuolella. Drinkit joita asiakkaat saavat meillä
nauttia, pohjautuvat omatekemiin siirappeihin ja koko henkilökunnan makumaailmaan. Sama pätee keittiössä. Teemme valtaosalta kaiken itse. Haluamme tukea lähituottajia sekä suomalaista mahdollisimman pitkälle.
”
Sijainnilla on ollut monta kymmentä vuotta mattopesula, joten ravintolassa haluttiin vahvasti säilyttää tätä historiaa.
BISTRO TANGO & MATTO Piestanyn Rantatie, 18100 Heinola www.tangomatto.fi
RISTIKKO VIE LOUNASTAJAT
MAKUMATKALLE MAAILMALLE Helposti saavutettava kauppakeskus Ristikko hellii ruokailijaa ja ostoksille tulijaa.
Hotelli Haikon Kartanon tunnelmallisissa syysilloissa leijuvat ihanat aromit. Haikon Kartanossa on herkuteltu ravuilla jo vuodesta 1966 ja perinne jatkuu edelleen. Makuhermoja hemmotellaan myös Haikon viini-illoissa, joissa voit maistella illan teeman mukaisia upeita viinejä ja niiden seurana suussasulavia illallisruokia. Viini-iltoja järjestetään 13.10., 3.11. ja 15.12. Varaa pian oma rapu- tai viini-iltasi! Muista myös Kartanon sunnuntaibrunssi! Valinnanvaraa riittää alkupaloista ihaniin jälkiruokaherkkuihin. Brunssin hinta on 44 €/ henkilö sisältäen lasillisen kuohuviiniä.
VIIHTEEN NÄLKÄÄN MUSIIKKIA JA STAND-UPIA Intiimit klubikeikat idyllisessä Villa Haikossa jatkuvat taas tänä syksynä. Useista hittibiiseistään tunnettu, Vuoden iskelmä -palkinnon voittanut Olli Halonen esiintyy soolokeikalla 27.10. ja rock-legenda Michael Monroe hyppää Villan lavalle itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Intiimistä klubimiljööstä johtuen lippuja on hyvin rajoitettu määrä – ole siis nopea! PIKKUJOULUT HAIKOSSA? NO TOTTAKAI! Pikkujouluperinne elää Haikossa vahvana. Merenrantahuvilassa järjestetään hilpeät hipat
eli Stand Up & Dinner -illat 17.11. ja 1.12. Tänä vuonna lavalle nousevat stand up -tähdet Heli Sutela, Krisse Salminen ja Antti Haapala. Nauruhermojen lisäksi hemmotellaan myös makuhermoja herkullisen pikkujoulubuffetin muodossa. Myöhäisiltaa Villa Haikossa tahdittaa DJ.
”
Teen harvemmin tällaisia akustisia soolokeikkoja yksin julkisesti. Eli tätä ei kannata missata! - Michael Monroe
VARAA PÖYTÄ, MAJOITUS JA KEIKKALIPUT AJOISSA! Pöytävaraukset (rapu- ja viini-illat, sunnuntaibrunssi): haikko.fi/ravintolatarjoukset Majoitus- ja keikkapaketit: shop.haikko.fi Pikkujouluvaraukset: haikko.fi/ravintolatarjoukset
HAIKON KARTANO Haikkoontie 114, 06400 Porvoo | www.haikko.fi
Ristikon kahvila- ja ravintolavalikoimasta löytyy ravintolat Kung Food Panda, Mother India, Takumi, ravintola Laventeli, Subway sekä Marian kahvila ja konditoria.
Helsingin Konalassa sijaitseva kauppakeskus kiipeilyn harjoittelukeskus. Ristikko tarjoaa lounastajille monipuolisen Yksi Ristikon vahvuuksista on saavutettakattauksen makuja maailmalta. vuus. Kauppakeskus sijaitsee monen väylän – Valittavana on kiinalaista pikaruokaa, kupeessa. Ostoksille tai ruokailemaan on mausteisia intialaisia annoksia, tuttuja makuhelppo poiketa matkalla. Asiakkaille on tarja Yhdysvalloista, japanilaisen keittiön suojolla kolmen tunnin maksuton pysäköinti. sikkeja sekä monipuolista ja raikasta ruokaa Ristikon uusimpia vuokralaisia on toisesta Välimeren alueen maista, kerroksesta löytyvä TokRistikon kauppakeskusmanni, joka avasi ovensa päällikkö Marja Mononen toukokuussa, kertoo RisLounaan saa kertoo. tikon omistajan edustaja nopeasti ilman pitkiä Asiakkaita halutaan palElina Gröning. odotusaikoja. vella myös varmistamalla, Hän jatkaa, että Ristiettä lounaan saa nopeasti kossa pyritään jatkuvasti ilman pitkiä odotusaikoja. monipuolistamaan tarjonRuokailulle ja viihtymiselle jää aikaa. Ristikko taa, jotta se pystyy vastaamaan lähialueiden palvelee ruokailijoita viikon jokaisena päiväkehityksen mukanaan tuomiin tarpeisiin. nä. – Uskomme helposti saavutettavan Ristikon vahvistavan asemaansa entisestään kulutMONIPUOLINEN OSTOSPAIKKA taja-asiakkaiden keskuudessa, Gröning sanoo. – Päivittäistavarakauppojen lisäksi saman TIINA ÖRN katon alta löytyvät muun muassa kampaajapalvelut, apteekki ja postipalvelut K-Supermarketissa, Mononen sanoo. Ristikossa voi viettää aikaa yksin tai yhdessä KAUPPAKESKUS RISTIKKO myös kuntoillen. Kauppakeskuksessa on kunAjomiehentie 1, 00390 Helsinki www.kauppakeskusristikko.fi tosali ja Suomen ensimmäinen olympiatason
”
TOPTASTE RAVINTOLAT
www.toptaste.fi
MAINOSLIITE
JOULUPÖYDÄT 2023 FAT XMAS BUFFET
JOULU RAVINTOLA VERSIONISSA
FAT XMAS BUFFET
Fat Lizard Otaniemi: 6.-22.12.2023, ma-pe klo 10.30-15 ja la-su klo 12-15
Siis hetkinen... Joululounas, joka ei sisällä jouluruokaa?
Fat Lizard Herttoniemi ja City: 11.-22.12.2023, ma-pe klo 10.30-15
Joululounasviikot ovat oivallista maaperää tavata asiakkaita, kumppaneita sekä henkilöstöä pitkän lounaan merkeissä, mutta jos ollaan rehellisiä, meistä jokainen saa varmuudella tarpeeksi jouluruokaa joulun pyhinä.
Ravintola Version kutsuu viihtymään lämminhenkiseen tunnelmaan lasikattojen alle koko joulun ajan. Ravintolasalimme sopii isoillekin ryhmille ja takaa unohtumattoman hetken jouluisten ja vivahteikkaiden maailman makujen ääressä.
FAT XMAS BUFFET on rosolliton, sillitön ja laatikoista vapaa ”joululounas”! Vaikka FAT XMAS Buffettia ei kruunaa riisipuurosta löytyvä manteli, jokainen poistuu ravintolastamme vatsa täynnä hyvää (joulu)mieltä. Tutustu menuun ja varaa pöytäsi www.ravintolafatlizard.fi
VERSIONIN JOULULOUNAS 11.-22.12.2023 Ma-pe klo 11.30-14
VERSIONIN JOULUPÖYTÄ Jouluaattona 24.12. klo 16 ja 19 Joulupäivänä 25.12. klo 17 alkaen
2-ruokalajin joululounas 49 €
Joulupöytä 67 €
3-ruokalajin joululounas 59 €
VERSION Unioninkatu 14, 00130 Helsinki | www.version.fi
FAT LIZARD | www.ravintolafatlizard.fi
Helsinki City: Mannerheimintie 3, 00100 Helsinki Otaniemi: Tietotie 1, 02150 Espoo Herttoniemi: Hertsi, Linnanrakentajantie 2, 00880 Helsinki
Tutustu joulumenuun nettisivuiltamme ja varaa pöytäsi jo nyt! SVENSKA KLUBBENIN JOULUMENU
PERINTEISTÄ JOULUN TAIKAA SVENSKA KLUBBENILLA Notkuva herkkupöytämme katetaan jälleen joulukuussa Svenska Klubbenilla! Kutsumme kaikki niin läheltä kuin kaukaa nautiskelemaan perinteisistä suomalaisista ja suomenruotsalaisista joulumauista.
SVENSKA KLUBBENIN JOULUPÖYTÄ 2.-21.12.2023 | Ti-la klo 12-15 & klo 18-22
Tarjolla myös Svenska Klubbenin lipeäkalaa 12€ / hlö!
Joulupöytä 68 € / hlö Lapset 3-12 v. -50 % | Alle 3 v. ilmaiseksi. Narikka sisältyy joulupöydän hintaan.
Lisukkeena Bèchamelkastiketta, sulatettua voita, herneitä ja keitettyä perunaa.
Varaa pöytä: www. svenskaklubben-helsinki.fi/joulupoyta Yli 12 hengen varaukset: svenskaklubben@therongroup.fi | 020 787 9730 (arkisin klo 9-16)
ALKURUOAT: • Glögisilliä M/G • Brantevikin silliä M/G • Sinappisilakkaa M/G • Kananmunan puolikkaat kaviartilla L/G • Katkarapuja skagen M/G • Kirjolohenmätiä M/G, sipulia M/G ja smetanaa L/G • Sokeri suolattua graavia lohta ja sinappi-tillikastiketta M/G • Savusiika-nieriätartar saaristolaisleivällä L • Lepällä savustettua lohta M/G • Yrttistä vihersalaattia ja talon salaattikastiketta M/G • Rosollia M/G ja punajuurikermaa L/G • Waldorfinsalaattia talon tapaan M/G • Punajuuriterriiniä M/G • Maalaispaté ja cumberlandinkastiketta L/G • Mausteliemessä kypsennettyä kalkkunan rintaa M/G • Piparjuurella ryyditettyä paahtopaistia ja kurpitsaa M/G • Klassista sienisalaattia L/G • Keitettyä perunaa M/G • Leipävalikoima ja voita L PÄÄRUOAT: • Joulukinkkua, luumuja, herneitä ja talon sinappia L/G • Lanttulaatikkoa L • Porkkanalaatikkoa L • Perunalaatikkoa L • Haudutettua punakaalia M/G • Joulumakkaraa M/G JÄLKIRUOAT: • Juustoja, spelttikeksejä ja hillokkeita • Jouluinen uuniomena-piparkakkutiramisu L • Perinteisiä tähtitorttuja L • Portviinillä maustettua luumukiisseliä ja kermavaahtoa L/G • Piparkakkuja L • Vihreitä kuulia M/G • Suklaakonvehteja G
MERIMAKASIININ JOULU Viime vuosina pidetty Flying Buffet -tyylinen joululounas tarjoillaan jälleen Merimakasiinissa joulukuussa. MERIMAKASIININ JOULULOUNAS 7.-22.12.2023, ma-pe klo 11.30-14.30 Joululounas 52 € | hlö Pöytiintarjoiltu merellinen lounas sisältää herkullisen alkuruokalajitelman jaettavaksi pöytäseurueen kesken. Pääruoka- ja jälkiruoka tarjoillaan lautasannoksina jokaiselle ruokailijalle. Erityisruokavaliot huomioidaan mielellään ennakkotilauksesta ja herkullinen joululounas on mahdollista tilata esimerkiksi kasvisversiona.
MERIMAKASIINI SVENSKA KLUBBEN | Maurinkatu 6, 00170 Helsinki | www.svenskaklubben-helsinki.fi
Hietalahdenranta 14, 00180 Helsinki www.merimakasiini.fi
MERIMAKASIININ JOULULOUNAS ALKURUOKALAJITELMA: • Jääkellarin lohta • sillejä • savusiikaa • savustettuja Jäämeren katkarapuja • mätimoussea • marinoituja sinisimpukoita • katkarapuskagen & talon limppua • sienisalaattia • rosollia • vihersalaattia & tillisitruuna vinaigrette • keitettyjä perunoita • leipää (saatavana myös gluteenittomana) PÄÄRUOKA: • joulukinkkua • herneitä • kinkkukastike ja talon sinappia • joulumakkaraa • punakaalia • peruna- lanttu- ja porkkanalaatikkoa JÄLKIRUOKA: • jouluinen marja-suklaablondie
7
8
MAINOSLIITE
TOPTASTE RAVINTOLAT
www.toptaste.fi
YHDISTELMÄ URHEILUBAARIA SEKÄ RAVINTOLAKOKEMUSTA
Tässä tulee Olybet Bar & Grill Rennon tyylikäs tunnelma, kiva valikoima ruokaannoksia aina grillatuista ribseistä ja vegepurilaisista päivän edulliseen lounaaseen, sekä liveurheilua screeneiltä sitä haluaville. Kysyimme näitä tarjoavalta OlyBet Bar & Grillin ravintoloitsijalta millainen ravintola on.
Olybet Bar & Grillin jälkiruoka: Vadelma-valkosuklaajuustokakku
”
MILLAINEN RAVINTOLA ON?
OlyBet Bar & Grill avattiin joulukuussa 2021 Tallinnan Vanhaankaupunkiin. Tavoitteenamme oli tuoda kaupunkiin uuden ajan sporttibaari, joka palvelee useita eri asiakasryhmiä. Olemme onnistuneet tässä paremmin kuin olisimme voineet odottaa, sillä meidät ovat löytäneet niin edullista lounaspaikkaa etsivät, urheilun perässä tulevat kaveriporukat kuin illallistajatkin. Hyvän sijainnin lisäksi urheilutarjonta ja etenkin suosittu päivittäinen lounas houkuttelevat sekä kaupungissa vierailevia, että paikallisia sporttibaariin syömään sekä viihtymään. Arvion mukaan noin puolet asiakkaista tulevat pelkästään urheilun perässä. Toinen puoli koostuu päivittäisen lounastarjouksen hyödyntävistä ruokailijoista, sekä ryhmistä, joissa halutaan tulla istumaan iltaa kaveriporukan kanssa. MIKÄ ON OMA SUOSITUKSENNE RUOKALISTALTA?
Suosituksemme on talon burgeri, joka sisältää luomunaudan pihvin, brioche-leipää, cheddar-juustoa, savustettua pekonia, “Big Mac” -kastikeella ja ranskalaisilla. Burgerin kaveriksi sopii superraikas Passionate Love -drinkki. MIKÄ ON RAVINTOLANNE KEITTIÖFILOSOFIA?
Haluamme tukea paikallisia tuottajia ja tarjota lähiruokaa, joten raaka-aineet ovat suurimmaksi osaksi paikallisia. Ruoka- ja juomalistalta löytyy jokaiselle jotakin, oli se sitten vegaanihampparia tai perinteistä pihviä haluavalle. Paikallisuus näkyy myös juomapuolella. Ehdottomat suosikit juomalistalla on ollut alusta asti paikallisessa pienkäsityöolutpanimossa valmistetut nimikko-oluet I'm Ale In, Spoordilaager ja Blackjack.
OLYBET BAR & GRILL AVOINNA: • ma-to klo 12-00 • pe-su klo 12-02 Päivittäin vaihtuva lounas 7.40 €! Huippu-urheilua päivittäin nähtävissä näytöiltä, tämän lisäksi ravintola tarjoaa tietovisoja sekä live-musiikkia.
OLYBET BAR & GRILL Kuvassa OlyBet Bar & Grillin talon burgeri.
Harju 6, 10130, Tallinna www.olybetbarandgrill.ee