Turun yliopiston biologian ja maantieteen opiskelijain yhdistys SYNAPSI ry:n ainejärjestölehti
Päätoimittaja: M. Laihonen
Levikki: 70 kpl
HUOMIO! Tämä lehti on usean eri henkilön panoksen tulosta. Heitä yritetään muistaa muistaa artikkeleiden yhteydessä. Toimitus pahoittelee unohdettuja.
VAARA! Osa tämän(-kin) lehden jutuista saattaa olla haitallisia yli 12 vuotiaille. Eteneminen on lukijan omalla vastuulla eikä lehdessä esiintyvää ”huumoria” tule yrittää sosiaalisessa kontaktissa.
Faabeli jaksaa ja voi hyvin. Tämän jälkeen on vissiin 50 vuosikertaa täynnä. Hullua. Asiajuttuja ja yläasteshittiä vuodesta toiseen sekoitettuna vihkoseksi, jolle parempi paikka saattaisi tosiaan olla lehtikeräyksessä kuin itseään sivistävän ihmisen silmien edessä.
Edelleen Faabeli toimii moraalin ylläpitäjänä siinä missä antiikkiset edeltäjänsäkin, mutta kaikki eiapinaeläimet on päätetty korvata apinoilla. Näillekin sivuille saattoi muutama henkilö päätyä varoittavaksi esimerkiksi muille lajitovereilleen.
Joukossa on myös asiajuttuja. Toisin kuin kansi antaa olettaa. Onneksi. Saisi mahtumaan vielä enemmänkin. Ne varmasti erottaa kyllä vastakohdistaan eikä minun tarvinnut jakaa tätä lehteä osiin.
(Suurentaa fonttia, koska sivun alalaita on turhan kaukana)
Joku saattaa tietääkin, että olen ollut täällä jo hetken. Kohta jään oloneuvoksen hommiin, mutta uusi mies tulee tilalle. Viimeistä kertaa tämän
lehden ensimmäisillä sivuilla. Nähdään muissa yhteyksissä. Jossain toisessa ajassa ja paikassa. Unelmanihan on jäädä valmistumisen jälkeen tänne Biologian laitokselle , joten se tulevaisuuden aika ja paikka ei välttämättä ole edes niin kovin kaukana tästä.
Koska fontin kasvattaminen entisestään sattuisi ”ammattietiikkaani”, niin toivotan tässä tyhjässä tilassa jälleen hyviä lukuhetkiä ja tsemppiä. Lisätäänpä vielä turha kuvatekstikin, jota et voi nyt olla lukematta, jos oikeasti luit tänne asti.
Turha kuvateksti kuvaan, josta selviää päätoimittajan ulkonäkö tämän lehden kokoamisen aikoihin.
Jälleen kerran joukkomme on kasvanut uusilla tulokkailla ja heidän tuutorinsa valottavat meille mielellään heidän supervoimiaan! (Takarivi esitellään ennen eturiviä)
Kuvaajana toimi P. Lemmetty
Jenni Lindstedt: Maisteriopiskelija, joka seurasi tiiviisti orientaatioviikolla ja lähti sitten keskittymään opintoihinsa.
Inka Pettinen: Ranskassa pari vuotta asunut ja muutenkin matkustellut seikkailija, joka maisterinopinnoistaan huolimatta jaksoi ilmestyä syksyn pilttitapahtumiin.
Tuuli Rydman: Turusta alun perin tuleva maailmanmatkaaja, joka viettää suuren osan ajastaan ulkomailla eri kulttuurien parissa. Sivistänyt itseään myös opiskelemalla useita luonnontieteitä ennen biologiaa, mutta on silti aina valmis heittämään vapaalle ja reivaamaan.
Magdalena Hyttinen: Tämä sisukas aktiivipiltti taisteli tiensä Iitin hyytäviltä erämailta Turkuun, Varissuon urbaaniin viidakkoon, josta lopulta selvisi aurinkoiseen ja aina ihanaan Joukkilaan. Ahkera Campussportin palveluiden hyödyntäjä. Ollut mukana kaikissa Synapsin tapahtumissa sekä kestää kaikki vastuuhommat ja vastoinkäymisetkin.
Sanni Vasama: Mukava ja positiivinen Sanni tulee Paraisten saaristomaisemista. Tässäkin kohtaa voisi mainita synapsilaisten tavaramerkiksi muodostuneen haun lääkikseen, mutta ainakin näillä näkymin Sanni on jäänyt keskuuteemme. Aina yhtä hymyä ja huhujen mukaan kova Vilijonkka-imitaattori.
Janette Rikkinen: Tosissaan tyylikäs neito Tampereelta, joka on poikkeuksetta iloinen ja sanavalmis. Pitää omaa blogia ja pistää vartijanhommissa kaikki pahikset nippuun. Melkein harhautui lääkikseen, mutta pääsikin sitten Synapsin hellään huomaan. Aktiivinen syksyn tapahtumissa ja varmasti tulevaisuudessakin.
Aleksi Elovaara: Fennougristiikka. Semmoinen ala on olemassa. Aleksin opintie toi humanististen tieteiden kandidaattina tänne biologien pariin (välissä oli vääjäämätön välietappi lääkiksen pääsykokeissa, mutta kuitenkin). Olipa vielä järjestönsä puheenjohtajana bilsan pilttinä aloittaessaan. Sulautuu porukkaan kuin porukkaan, sillä aika ei käy pitkäksi kun tämä heppu avaa aivoihinsa ladatun tietokirjan.
Aarne Lauerma: Rento kaveri ihan täältä Turusta. Älä anna koon hämätä, sillä Aarne on leppoisa kuin nallekarhu ja vakuuttava kuin Kekkonen. Yön pimeinä tunteina saattaa retkahtaa suorastaan filosofiseksi.
Kimmo Kaakinen: Espoosta karannut proteiiniukko, jonka huumorintaju on A-luokan härskiä. Yrittäjyyttäkin löytyy, sillä erilaisia projekteja on sirkkafarmeista ikiomaan nuuskamerkkiin (kokeillut sitä en ole, mutta Kipé on varmasti oman kategoriansa aatelia). Monen harhailevan sielun lailla Kimmokin haki aikoinaan lääkikseen. Todellinen ”hottis”.
Lauri Heikkonen: Minkan tavoin jatkuvasti hymyilevä mukavan puoleinen mies. Laurista on Gasellit-yhtye kirjoittanut kappaleen "imus"
Minka Ovaska: Blondi nainen, mutta ei mikään vitsi. Hymyillyt jatkuvasoittoisesti 10 vuotta putkeen.
Noora Nest: On ihminen, joka oli orientoivissa mukana paikoissa ja kuuntelikin. Syntyi joskus ja elää vieläkin. Tykkää varmaan kesästä ja loska on mälsää. Brunette
Minna Vahteri: Pieni ja pippurin, mahdollisesti Pikku-Myyn sukulainen
Maiju Uusitalo: Kaukaisesta maasta turkuun rantautunut maisterivaiheen opiskelija. Poistui kerran vegasin tanssilattialta vegasin käytäville tanssimaan.
Ilona Huotari: Nimensä veroinen neiti. Naurahtaa kohteliaisuudesta mille vain vitsille. Surkean koomikon paras ystävä.
Sonja Risti: Maisteriaan suorittava piltti, joka kysyi kysymyksiä, joihin kaikki halusi vastauksen, mutta joihin tuutori ei osannut vastata
Jami Sundström: Ujouteen taipuva kaarinalaismies. Jamin läsnäolon voi tonttujen tapaan kuulla kilinästä, joka tiukujen sijaan kuuluu nenästä roikkuvasta septumista
Roni Seppä: Yön hiljainen shinobi, joka käytti ninjataitojaan myös pilttien päidenlaskennan aikana, kadoten silmän räpäyksessä näkymättömiin.
Juhani Rantanen: Tuutorinsa tapaan Liedosta karannut herrasmies. Valmistaa harrastuksena omia koruja
Henry Hietanen: Maan mainio partasuu, joka jo pilttigrillauksessa sai lempinimekseen "Chilimiäs". Sanakirjassa leppoisa-sanan synonyyminä on mainittu Henryn nimi
Tiina Vitikainanen: Pilteistä vanhin ja varmasti viisain. Joka torstai ja perjantai aamuisin myös takuulla vetrein
(puuttuu) Olli-Jaakko Latva-Mäenpää: Muinaiset egyptiläiset kirjoittivat pyramidien seiniin mystisestä sankarista, jota ei koskaan oltu nähty, mutta jonka olemassaolo kuitenkin tiedettiin todeksi. Se oli OJ
Riikka V.
Sanni R. Ilahduttava Sanni on osoittanut taitonsa mm. tikanheitossa. Sai myös siirryttyä maisterivaiheen opintoihin suorastaan ennätysajassa!
Mirjam K. Mimmun tunnistaa parhaiten siitä, että hän saapuu paikalle todennäköisesti myöhässä. Helppo tunnistaa myös tanssilattialla vauhdikkaista liikkeistä. Sosiaalinen ja rempseä persoona.
Veera H. Ystävällinen ja rento koiranomistaja. Hyvää juttuseuraa ja hyvä kuuntelemaan. On opiskellut biologiaa jo kaksi vuotta Joensuussa ennen kuin siirtyi tänne Turkuun.
Liisa H. Tampereelta Turkuun muuttanut tanssia harrastava nuori nainen. Positiivinen ja veikeä tyyppi.
Hanne E. Aktiivinen osallistuja ainakin silloin, kun sattuu pysymään terveenä. Pirteä persoona, joka vaikuttaa olevan aina hyväntuulinen.
Emmi A. Avoin ja aina iloinen tapaus, jonka kanssa on helppo kaveerata. On myös innokas koiraihminen.
Lilja P. Tyylikäs turkulainen, joka osallistuu kaikenlaiseen toimintaan aktiivisesti. Innokas ja iloinen tapaus, jonka kanssa kaikkien on varmasti helppo tulla toimeen.
Jonna K. Sympaattinen ja hyvällä tavalla höpsö. Aina mukava ja hyväntuulinen, on myös kova tanssimaan. On ehtinyt opiskella myös Saksassa ennen opintojen aloittamista Turussa.
Satu K. Rauhallinen ja lämmin ihminen, joka ilahduttaa läsnäolollaan.
Fanny M. Helposti lähestyttävä ja lempeä tapaus Nokialta. Savitöitä harrastavan Fannyn kanssa on helppo jutella mistä vain.
(puuttuu) Marjo L.
Mikaela Hukkanen: Espoon hulinasta Turkuun saapunut sosiaalinen persoona. Rento ja hauska tyyppi, joka lähtee bileisiin aina hymy huulessa.
Sofia Hakala: Synapsin pilttijoukon lentopallovahvistus, jolta ei hymy hyydy. Forssan hämäriltä sivukujilta Turkuun itsensä löytänyt porkkanapää, jonka siviilisääty on jo pidemmän aikaa ollut valitettavasti varattu.
Siiri Nyrhilä: Pirtsakka kauhukaksikon ensimmäinen osapuoli. Aikamoinen bilehile, jonka siviilisääty on yliopiston aloittamisen jälkeen muuttunut jokseenkin varatuksi.
Kia Lehtimäki: Eurajoen hirvien keskeltä kaupunkiympäristöön eksynyt kauhukaksikon toinen osapuoli. Rempseä ja rehellinen synapsilainen, joka ei turhia häpeile.
Nea Tulonen: Opinnoissaan ahkera suorittaja ja vapaa-ajallaan myös herkullisten subien pyörittäjä. Omistaa myös astetta erikoisemman lemmikin: kilpikonna Dexterin.
Meri Pelkonen: Kansainvälinen, ulkomaita
kolunnut ja erittäin tyylitajuinen vaaleaverikkö. Tuutorinsa kotipaikkakuntakaima ja valitettavan varattu.
Martina Timonen: Kiireinen, mutta kuitenkin tunnollinen opiskelija. Luistelee huipputasolla Helsingin Rockettes-nimisessä muodostelmaluistelujoukkuessa.
Charlotta Koivisto: Suoraan lukion penkiltä yliopistolle saapunut pieni ja ahkera biologinalku. Siviilisäätynä valitettavasti onnellisen varattu.
Roosa Hietalahti: Turun fysiikalta paremmalle puolelle itsensä junaillut pieni ja pippurinen kielinainen, jonka saa kyllä aina suostuteltua mukaan bileisiin.
Salla Tiilikka: Opiskelujen ohella työskentelee ravintolapäivisin kuin oikea leipurikondiittori upeiden kuppikakkujen parissa. Aito persoona ja joukon selväpäisin.
Heidi Marttila: Innokas jalkapalloilija ja kaikkien kaveri. Suloisen ulkokuoren alle kätkeytyy kuitenkin aikamoinen rokkimimmi.
Juulia: Hymyileväinen Juulia on osoitus siitä, että humanistikin voi olla hyvä tyyppi. Taustalla olevat englannin opinnot ovat hyödyksi mm. artikkelien lukemisessa.
Hilla: Tältä pirteältä punapäältä löytyy vastoin kaikkia yleisiä uskomuksia suuri sielu. Hänen seikkailumielensä voi viedä stratosfääreihin, kuten esimerkiksi Islannin excursiolle.
Maisa: Maisa on enemmän perillä opiskeluun liittyvistä asioista kuin oma tuutorinsa. Tämä mukava nuori nainen on matkustellut mm. Costa Ricassa.
Arto: Arto on automiäs. Ja turkulainen. Muuten ihan hyvä heebo.
Riina-Kaisa: Tämä kolmekymppinen Raumalla asuva tehopakkaus kannattaa ottaa mukaan bileporukkaan. Ikä ei ole syönyt kisakuntoa, ja lähihoitajan tausta varmistaa bileseuran hyvinvoinnin.
Valto: Valto, tuo kissoihin päin suuntautunut herrasmies. Järvenpäästä lähtöisin oleva hongankolistaja on helppo bongata väkijou-
Iina: Sirkustelevan neidon on voinut löytää juhlistamassa Suomen itsenäisyyttä Turun linnalta nostokurjesta roikkuen. Hän on ahkera ja tunnollinen opiskelija, myös biletys maistuu.
Joonas: Joonas, kastajaisten kaunein morsian, on aina valmis saunomaan. Supliikki Suomi-poika on siirtynyt rintamalta maantieteen laitoksen suojiin.
Eetu: Laivasto opetti tämän raumalaisihmeen varautumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Odottakaamme ilolla eeppisiä juhlintoja Aurajoen laineilla hänen purjeveneessään.
(puuttuu) Emma: Valovoimainen selviytyjäsielu, on nähty pyörivän Yliopistonmäellä jo useamman vuoden ajan. Hänet on myös bongattu useaan otteeseen teekkarien kiltahuoneelta.
Ville: Ville on ihana, vaikkei syty Antti Tuiskun musiikille. Aktiivisena pilttinä hänen ohjeitaan tulee kuunnella kevään aikana Wappusumppumestarina.
Sofia: Tämä lietolainen naisen alku viihtyy tasaisin väliajoin hevosen selässä. Hymyllään hän antaa valoa koko Paikkatietoluokkaan.
Johanna: Kondiittoriksi valmistunut Johanna vaikuttaa kauniilla kakuillaan ja menevällä asenteellaan. Hänen beerbongharrastuksensa on lähtenyt vauhdilla käyntiin, ja hänet voikin bongata usein bileistä pelipöydän äärestä.
Elsa: Elsa on lempeä maailmanpelastaja, joka on lukion jälkeen vaikuttanut muun muassa vapaaehtoistyötä tehden Indonesiassa. Hän myös pitää luomukurkuista.
Joona: Taitavana kitaristina Joona voi lurittaa laulun kuin laulun kaikkien iloksi. Jos puhelias ja sosiaalinen herra ei ole tullut jo juhlista tutuksi, voi hänet bongata HybridiSpeksin bändistä.
Ohto: Tämä kesästä saakka ukkomiehenä ollut herra on Pohjois-Amerikan lahja Suomelle. Costa Ricassakin asunut
herrasmies viihtyy Turussa muun muassa koiransa kanssa ulkoillen.
Ella: Tämä kihloissa oleva koiraihminen on matkustanut Vammalasta Turkuun maantieteen laitokselle. Ella on jaksaa olla menossa mukana iloisin mielin illasta toiseen.
Netta: Tämä neito on todiste, että Kouvostoliitostakin löytyy älyllistä elämää. Vaasassa tasaisin väliajoin vierailevaa Nettaa voi tulevana keväänä ihailla myös HybridiSpeksin lavalla.
Emilia: Toista maisteritutkintoaan suorittava Emilia edustaa bättrefolkeja ja kiviä. Åbo akademian geologiasta lähtöisin oleva nainen haaveilee Norjan luonnosta ja muhkeasta tilipussista.
Juhani: Moniosaajana Juhani taitaa muun muassa tuubansoiton sekä kiekon lämimisen kaukalossa. Tämä herrasmies on siirtynyt Raumalta Turkuun vaikuttamaan tyynellä olemuksellaan.
(puuttuu) Iiro: Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa, kun Iiro on irti Synapsin liikuntavuorolla. Pelikenttien ulkopuolella Iiro on vaikuttanut ympäri maailmaa, ja autossaan.
Jenni: Tämä Vantaalta lähtöisin oleva neitonen on oiva vaihtoehto beerpong-pariksi. Kiitoksena onnistuneesta pelistä hänelle voi hyvin kokata päivällistä.
Selma: Tanssin ja taiteilun parissa viihtyvä Helsingin neito valitsee mieluummin Bryggen kuin Assarin jonon tai Galilein vegevaihtoehdon.
Henrik: Lupsakka kissamies, joka nähtiin myös pyörähtelevän vuosijuhlien tanssilattialla, vaihtoi Lahden hyppyrimäen Turun yliopistonmäkeen.
Markus: Tämä salihirmu herrasmies on scifileffojen ystävä. Hän on myös varmasti luotettava bilekaveri, joka loistaa juhlissa parkettien partaveitsenä.
Aku: Kaarinasta lähtöisin olevalta herralta irtoaa pizzaa muillekin. Aku haluaa pelastaa maailman, ja siksi on päätynyt maantieteen laitoksen oppien piiriin.
Vilma: Vilma on äidillinen ilopilleri, jolta jutut eivät lopu kesken. Hänen tarinansa ovat oivia piristämään iltaa kuin iltaa. Kokkola Cupissa tavataan.
Iiris: Nurmijärveltä kotoisin oleva suomineito pääsi parin välivuotensa aikana reissaamaan ympäriinsä. Nurmijärven Lauri Markkanen on suloinen tytöntyllerö.
Aino: Tämä salolainen söpöliini on innokas excuilija ja erittäin seikkailumielinen. Jäävätköhän YTHS:n palvelut vähälle käytölle lääkisläisen kämppiksen takia?
Anton: Tämä mestari urheilija osaa auttaa ketä tahansa löytämään elämälleen suuntaa. Hän on nimittäin suunnistaja. Suoraan armeijasta yliopistolaistunut herra on myös varteenotetta lipunryöstötiimiläinen keväälle.
Topias: Puoliksi unkarilaiselta herralta juttua lentää helposti kaikkien kanssa. Hän myös digididiggaa suomiräppiä ja omien sanojensa mukaan hallitsee tanssilattian suvereenisti. Topias siirtyy palvelemaan isämmaata vuodenvaihteessa.
Jimi: Mynämäeltä etelään asumaan siirtyneen Jimin voi bongata maantieteen laitokselta nahkatakissaan. Jimi on asiallinen äijä.
by Roosa Wingström
Terveisiä Etelä-Koreasta kaikille synapsilaisille! Olen juuri viimeistelemässä ensimmäistä lukukauttani täällä ja näin ollen puolessa välissä vaihtovuottani. Näihin neljään kuukauteen jotka olen täällä K-popin, Samsungin ja Kim Chin maassa viettänyt on mahtunut paljon kaikkea jännittävää – enkä puhu nyt edes yläpuolella liitävistä ydinohjuksista!
Päätin kirjoittaa lyhyen mutta kattavan selviytymisoppaan teille, jotka haluatte joskus näille nurkille matkustaa.
1.
Varaudu henkisesti ja fyysisesti tulisimpaan ruokaan mitä tulet ikinä syömään. Suomessa voi harjoitella ostamalla pussin tulista nuudelia ja laittamalla kaikki mausteet (KYLLÄ, myös se chilimauste joka yleensä lentää roskiin) ruuan sekaan. Kun tämä annos menee alas ilman kyyneliä, voit siirtyä seuraavalle tasolle eli sekoittaa kaksi maustepussia yhteen nuudeliannokseen. Tämäkään ei vielä saavuta korealaisen ruuan tulisuuden leveleitä, mutta auttaa eteenpäin tosipaikan tullessa.
2.
Koreassa englanti tulee kommunikoinnin hierarkiassa viimeisenä, eli kielimuuri on väistämätön. Monesta tilanteesta selviää kuitenkin kumartelemalla, hymyilemällä ja nyökyttelemällä. Myös elekieli toimii mainiosti, joten kotona kannattaa harjoitella elehtimään esimerkiksi vessassa käynti tai oluen juonti.
3.
Google Maps ei toimi Etelä-Koreassa (huhu kertoo, että pohjoisen rajanaapurit käyttivät sitä vakoiluun), joten suunnistustaidot on hyvä ottaa haltuun ennen maahan tuloa. Toinen vaihtoehto on opetella Korean kieli, jota useimmat paikalliset karttapalvelut käyttävät.
4.
Ärsyttääkö julkisissa kulkuvälineissä mölyävät ihmiset? Erinomaista, Etelä-Korea on maa juuri sinulle! Jos erehdyt bussissa tai metrossa vastaamaan puhelimeen tai yrität rupatella mukavia vierustoverille, on suuri mahdollisuus, että jostain ryntää korealainen mummo kumauttamaan sinua sateenvarjolla takaraivoon. Koreassa julkisissa EI puhuta, vaan kunnioitetaan kanssamatkustajia ja istutaan hiljaa, korkeintaan Kakao Talkia naputtaen.
5.
Korealaiset ovat ahkeria ryyppyveikkoja. Heidän lempijuomiinsa kuuluvat oluet sekä korealainen viina nimeltään Soju, jota juodaan usein illallisella palanpainikkeeksi. Suomalaisena nämä alkoholit maistuvat sinulle luonnostaan, joten voit siirtyä suoraan toiselle tasolle korealaisessa juomiskulttuurissa, eli liittyä mukaan korealaisten eläkeläisten lempipuuhaan: retkeillään porukalla lähimmälle vuorelle ja huipulla korkataan pullo (jos toinenkin) Sojua. Illan hämärtyessä hoiputaan takaisin alas.
Tätä varten kannattaa varmistaa kattaako matkavakuutuksesi myös kiipeilyonnettomuudet. Siispä jos haaveenasi on esimerkiksi tulla paikan päälle seuraamaan Pyeongchangin talviolympialaisia helmikuussa, näillä vinkeillä pääset erinomaisesti alkuun! Allekirjoittanut suosittelee Etelä-Koreaa lämpimästi, joten tervetuloa vain.
Tein viime talvena LuK-tutkielmani yhteydessä kyselyn maantieteen pääaineopiskelijoille heidän kierrätystottumuksistaan. Lähes puolet mantsalaisista vastasi eli ihanan moni, kiitos siitä <3 Ohessa esitän kyselyn tuloksia biojätteen kierrätysaktiivisuuden osalta. Oli luontevaa esittää ne jakamalla vastaukset miehiin ja naisiin. Näin tuloksista sai esille myös eroja, sillä naisista biojätettä kierrätti lähes 70 % vastaajista ja miehistä hieman yli puolet. En halua hieroa naamaanne banaaninkuoria ihanat miehet, vaan yritän tässä innostaa sekä miehiä että naisia biojätteen kierrätykseen.
Ohessa on myös eri vuosikurssien biojätteen kierrätysaktiivisuus. Kunnia menee 2015 opintonsa aloittaneille: 76 % vastanneista kierrättivät biojätettä. 2016 opintonsa aloittaneilla on parantamisen varaa: biojätettä kierrätti vain 45 % vastanneista.
LuK-tutkielmani johtopäätöksiksi muodostuivat seuraavat:
Maantieteen opinnot edistävät opiskelijoiden tietoutta kestävästä kehityksestä.
Pidemmän aikaa omillaan asuneet kierrättävät todennäköisemmin useampia kierrätystuotteita.
Naiset kierrättävät useampia kierrätystuotteita kuin miehet.
Ne, jotka ovat ennen omilleen muuttoa omaksuneet hyvän kierrätysaktiivisuuden, kierrättävät aktiivisemmin muutettuaan omilleen.
Miksi siis biojätettä kannattaa kierrättää? Turussa taloyhtiöiden pihoilla on jäteastia kaikissa vähintään 20 asunnon asuinkiinteistöissä. Biojätteen käsittelymaksu on polttokelpoista jätettä alhaisempi. Ympäristön lisäksi taloyhtiön jätekulut pienenevät. Turun seudulla biojätteestä tuotetaan biokaasua ja lannoit-
teita Uudenkaupungin Biolinja Oy:n laitoksella. Omakotitaloasujilla biojätteen kierrätys onnistuu omatoimisella kompostoinnilla. Hinta on toki kannellista ämpäriä tyyriimpi: kompostoreiden hinnat vaihtelevat kymmenistä euroista useisiin satoihin. Tuotoksena saat kuitenkin käyttökelpoista multaa ja voit säästää jätekuljetusmaksuissa jätteen määrän vähentyessä. Poltto- ja sekajäteastian, jossa ei ole mukana biojätettä, tyhjennysväliä voidaan pidentää jäteyhtiöstä riippuen jopa 12 viikkoon. Jos jätteen mukana on biojätettä, tyhjennysväliä ei joissakin jäteyhtiöissä voi pidentää kahta viikkoa pidemmäksi.
Tiesitkö, että biojätteeseen saa laittaa ruoantähteiden lisäksi:
kahvin ja teen porot suodatinpapereineen leivinpaperin kananmunakennot jähmettyneet rasvat lautas- ja nenäliinat kuihtuneet kasvit multineen puuta, kuten jäätelö- ja hammastikut
Biojätteeseen ei saa laittaa esimerkiksi: purukumia tupakantumppeja lääkkeitä kiviä ja kissanhiekkaa
Biojätteen pakkaamiseen käyvät paperipussit (kuten ikkunaton kirjekuori) ja muovittamaton kartonkipakkaus. Sanomalehtipaperista saa kätevästi taiteltua biojätepussin, netistä löytyy näppäriä ohjevideoita. Biojätteiden säilytyksen hajuhaitat vältät laittamalla jätteet kannelliseen astiaan.
Ps. Monet kyselyyni vastanneista toivoivat tuloksia nähtäväksi. Halutessanne voitte kysellä niitä allekirjoittaneelta! (moadny@utu.fi)
Rikhard Sjöblom
Synapsin vuosi 2017 sisälsi paljon urheilua. Viikoittaisen oman liikuntavuoron lisäksi
Synapsin joukkue osallistui Campus Sport Cupin turnauksiin. Kaiken kaikkiaan Synapsin urheiluvuoteen mahtui oikeastaan koko urheilun tunneskaala sen kaikissa muodoissa. Oli yhdessä tekemistä, riemua, surua, itsensä ylittämistä, ikimuistoisia voittoja ja katkeria tappioita. Sammon maljan kokonaispisteissä
Synapsi saavutti, ainejärjestön koko huomioon ottaen, ihan kunnioitettavan viidennen sijan. Yksittäisissä lajeissa tuli kuitenkin mitalejakin. Seuraavaksi lyhyt kuvaus turnauksista joihin Synapsi osallistui:
Kaukalopallo: Puolivälierät
Turnaukseen lähdettiin maltillisin tavoittein ja enemmänkin hauskanpito mielessä. Kivaa oli,
, ja mitalipeleihin pääsy olisi vaatinut todella kovaa venymistä.
Futsal: 5. sija
Synapsi pelasi todella hyvin ja joukkue oli tasapainoisen laadukas. Alkulohkossa vain yksi tappio ja mikä tärkeintä arkkivihollinen P -Klubi kaatui maalilla. Epäoikeudenmukainen otteluohjelma ja muiden joukkueiden sopupelit, esimerkiksi kemistien luovutusvoitto Pklubille, katkaisivat tien mitaleille. Tuloksena siis karvas viides sija, kun ei kerta hävitty kuin yksi ottelu ja pudottiin kabinettipelien seurauksena.
Sähly: Mestaruus
Sähly on perinteisesti ollut Synapsin menestyslaji. Turnaukseen lähdettiin tavoitteena kirkastaa edellisen vuoden pronssi ja päästä finaaliin. Tavoitteessa onnistuttiin komeasti kun maaliskuussa järjestetty turnaus päättyi kultajuhliin. Matkalla finaaliin Synapsi koki vain yhden tappion, alkusarjassa ylivoimaista suosikkia Functio Laesaa vastaan rumin 14-6 lukemin. Sama SM-liigapelaajilla vahvistettu
porukka tuli sitten vastaan myös finaalissa. Tappiosta oli otettu opiksi. Tiivis joukkuepuolustus ja tehokas viimeistely vastahyökkäyksistä toi Synapsille mestaruuden lukemin 1211. Sitten olikin torijuhlan aika. Skumppa virtasi ja poikaa saunotettiin seuraava viikko.
Salibandy: 7. sija
Varamiehinen Synapsi taisteli itsensä pistesijoille. Nimekkäistä poisjäänneistä kärsinyt joukkue sinnitteli sijalle seitsemän. Se oli kuitenkin iso pettymys vuoden 2016 hopean jälkeen.
Jalkapallo: 4. sija
Jalkapalloturnaus alkoi jälleen kerran todella vahvasti. Alkulohkossa ei tullut ainoatakaan tappiota. Tiukka turnausohjelma ja vaihtopelaajien vähäisyys johtivat kasvavaan
turnausväsymykseen, joka näkyi sitten valitettavasti mitalipeleissä. Välierässä tuli tappio rangaistupotkukilpailun jälkeen ja pronssi hävittiin jatkoajalla. Kaivattua jalkapallomitalia ei siis vieläkään saatu. Ensi vuonna sitten taas!
Lentopallo: pronssia
Vaihtelevien alkulohkopelien jälkeen Synapsin joukkue löysi komean taisteluilmeen ja kampesi itsensä pronssille. Turnauksen taso oli todella hyvä, joten mitali on huikea saavutus.
Katsotaan millaisia sykähdyttäviä urheiluhetkiä vuosi 2018 Synapsille tarjoaa. Viime vuosi oli mahtava, toivottavasti seuraava on vieläkin parempi.
Synapsin kultajoukkue 2017
Synapsin ensimmäisen parikeilausturnauksen voittivat Niko Kallio ja Tero Iikkanen. Kaksisarjainen finaali vietiin tuloksella 300 toiseksi tulleiden jäädessä vain 18 pistettä.
Synapsi sijoittui hopealle SKOTYYkkäkyykkäturnauksessa. SKOn Isännät voittivat finaalissa niukahkosti. Synapsi pelasi turnauksen parhaan yksittäisen päädyn ja myös yksittäisen pelin.
Mitä Tampereella tulee varoa?
-Moroutumista.
Mikä on maantietelijän lempikorttipeli?
-Texas Hold'en
Mitä tapahtuu kun kaataa ES:sää subduktiovyöhykkeellä?
-Maanpäristys
Miksi mun kaukokartoituskuva näkyy niin huonosti?
-Koska se on liian UTUinen
Mikä on jonnen lemppari paikkatietoyritys?
-ESR
Miksi Seilin lehdet jäivät tänä syksynä maahan?
Seilin saaren majoituspalvelut siirtyivät kesällä 2017 Skärgårdskompanietin omistukseen, jonka seurauksena mökeissä yöpymisen hinta nousi tähtitieteellisiin lukemiin. Tarvetta pihatöille, kuten perinteiselle lehtien haravoimiselle, ei myöskään ollut, sillä piha-alueita hoitaa erillinen yritys. Saarella sijaitsevassa yliopiston tutkimuskeskuksessa olisi ollut majoitustilat vain noin kymmenelle osallistujalle. Siispä Seilin retki korvattiin Aurinkolahdella.
Ohjelmassa oli saunomista, kyykkää ja muita pihapelejä, ja osallistujiakin kertyi reilu parikymmentä myöhäisestä ilmoittautumisesta huolimatta. Jää nähtäväksi, jatkuuko Seilin Lehdet vielä tulevaisuudessa, vai muodostuuko esimerkiksi Aurinkolahden Hiekoista uusi syksyinen perinneretki.
Seilin lehti, jota ei koskaan haravoitu
Iha ku kaks marjaa ois hei
Synapsilaisia kaljaviestissä Onnellinen perhe
Peppi Pietarinen
Ekskun järkkääminen alkoi jo aikaisin keväällä, kun valitsin Oslon kohteeksemme. Muita vaihtoehtoja olivat Berliini, Barcelona, Pariisi ja Lontoo, mutta loppujen lopuksi päädyin Osloon koska en ollut itse käynyt siellä, ja se oli sillä kuuluisalla bucket listillä.
Kohteen valinnan jälkeen alkoi paperi- ja sähköpostihelvetti, kun rupesin kyhäämään budjettia ja pyytämään tarjouksia eri hotelleilta. Myös avustushakemukset aiheuttivat päänvaivaa, ja kävikin ilmi, etteivät järjestöt ja säätiöt mieluusti anna rahaa opiskelijaryhmän ulkomaanmatkalle. Tässä pieni yhteenveto siitä käymistämme nähtävyyksistä.
Torstaina kävimme tutustumassa yliopistoon. Matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan tiedotusvastaava piti
meille opastetun kierroksen, jossa hän näytti meille tiloja yliopistolla ja kertoi muun muassa maisteriopintomahdollisuuksista. Tilukset oli melkosen hulppeat. Iltapäivällä valloitettiin Grefsenkollen, ja illalla lähdimme tiedemuseoon juomaan olutta ja leikkimään legoilla.
Perjantaina vuorossa oli luonnontieteellinen museo, jonne yliopistolta oli järjestetty lyhyt opastettu kierros. Puutarhat loistivat ruskan eri väreissä. Osa poppoosta päätti käydä vielä Munchmuseossa. Edvard Munch on siis maalannut sen opiskeluahdistusta ah niin hyvin kuvaavan Huuto nimisen taideteoksen, joka ei kuitenkaan ollut nähtävillä museossa. Illalla kävimme tutustumassa paikallisiin opiskelijoihin yliopiston baarissa.
Lauantaina kapusimme Holmenkollenille, josta oli mahtavat näköalat Osloon. Hiihtomuseon Gift Shop tuntui kiinnostavan enemmän kuin itse museo (ei siis minua, olen vannoutunut penkkiurheilija ja sohvaperuna, joka tapittaa hiihtokisoja kaiken aikaa).
Siiri Jaakkola
Synapsin vuosijuhlaa vietetään viiden vuoden välein ja tänä vuonna rakas ainejärjestömme saavutti kunnioitettavan 55 vuoden iän. Merkkipaalua juhlistettiin tällä kertaa Kårenilla lauantaina 25. marraskuuta. Juhlaan saapui yli 200 vierasta, joukossaan paitsi Synapsin tämänhetkistä opiskelijapopulaatiota myös kutsuvieraita muista ainejärjestöistä ja laitoksilta sekä kunniavieraana opiskelijayhdistyksemme perustajajäsen, emeritusprofessori Petter Portin.
Lippujen saapumisen ja Finlandia-hymnin laulamisen jälkeen käytiin kiinni pöydässä odottaneeseen alkuruokaan, jota seurasi juhlapuhe. Juhlapuhujana oli Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemanjohtaja, dosentti Jari Hänninen, joka kertoi kenttäkurssien ja Seilin saaren historiasta omilta opiskeluajoiltaan nykypäivään. Tuskin monikaan vieraista oli ennen kuullut esimerkiksi tarinaa Synapsin omasta lampaasta, joka sai asustella kesän saaressa ja joka sitten Seilin lehdissä sai arvoisensa päätöksen juhlaruokana. Myöntyvää nyökyttelyä juhlakansassa sai aikaan paitsi Seilin saaren merkitys kenttäkurssipaikkana, myös näiden kurssien voima opiskelijoiden yhteenliittäjänä. Jokaisella vuosikurssilla olisikin varmasti oma tarinansa kerrottavanaan saarelta. Toivottavasti myös tulevaisuudessa! Näin hieman pidemmälle opinnoissaan edenneenä opiskelijana (=fossiili) toivonkin, että Synapsi on tarpeen tullen mukana puolustamassa saaren asemaa opiskelijoiden ja koko yliopistoyhteisön tukikohtana.
Juhlapuheen jälkeen saimme nauttia Turun yliopiston kuoron tuplakvartetin tarjoamasta
mukaansatempaavasta lauluesityksestä, joka ansaitusti sai osakseen seisaaltaan annetut suosionosoitukset. Kulttuuriravinnon jälkeen nautimme pääruuan, joka tarjoiltiin pöytiin. Ja jottei ruoka olisi lämmittänyt suuta liiaksi, laulunjohtajamme Maijun johdolla lauloimme illan aikana laulun jos toisenkin. Jälkiruuan päätteeksi antauduimme upealle, ajoittain jopa henkeäsalpaavalle tankotanssiesitykselle, jonka tarjosi Maria Nieminen. Lippujen poistumisen jälkeen etevimmät juhlavieraat löysivät ohjelmavihkosesta konferenssikorvien taitteluohjeen ja taikoivat lautasliinasta kruunukseen nuo valkoiset vujuhärpäkkeet. Henkilökuntaa tämä ei miellyttänyt, mutta entäs sitten.
Se, mikä aina miellyttää on tietysti Synapsin miehet, joille puheen juhlassa piti kanssaemäntä Sara Dahlström. Viiden ja puolen vuoden aikana tehtyjen tarkkojen havaintojen pohjalta päädyttiin varmasti monen naisen mieltä vaivaavaan kysymykseen: mihin tarvitaan miehiä, jos vaihtoehtona on Synapsin miehet? Sitten kom punschen ja kansa sai kahvia. Sumpin ryystämisen lomassa ainakin tämän emännän herkät kyynelkanavat sai ärsyyntymään puhe naisille, jonka piti Fatih Kayaanan. Kuten Saralla, myös Fatilla on takana useampi vuosi Synapsin naisten parissa ja juhlakansan naisten reaktioista päätellen puhuja todella tunsi yleisönsä.
Vapaan sanan aikaan puheet jatkuivat: Jatkuvuutta ja pitkää ikää puheissaan Synapsille toivottivat niin perustajajäsenemme Petter Portin kuin myös Dendriticumin ja Pulterien edustajat. Hengähdystauon jälkeen kaivettiin esiin illan aikana täyttyneet tanssikortit. Juhlakansaa tanssittivat Sohon Torwet, joiden säestäminä tanssijalat vipattivat niin vanhain
tanssien kuin valssinkin tahtiin. Jatkoille Tivolille siirtyneet tanssijalat eivät päässeet lepäämään, vaan tahti tuntui vain kiihtyvän, kun jatkokansaa viihdytti Grandmother Corn. Ilta jatkui Tivolilla myöhään yöhön ja reippaimpien osalta suoraan seuraavan päivän sillikselle, joka tarjosi voipuneelle juhlakansalle ruokaa ja Disney-leffoja.
Oli hienoa päästä vielä viimeisillä vuosillaan järjestämään armaalle ainejärjestölle näin
Valikoima Otso Heinosen ja Laura
Laaksosen jakamia kuvia cocktailista iltajuhlan kautta jatkoille!
ihania synttärikekkereitä. Olkoon oma panokseni juhlan eteen kiitos siitä kaikesta ilosta, mitä olen Synapsilta vuosien aikana saanut. Onnistuneista juhlista suuri kiitos juhlavieraille ja vujutoimikunnalle.
Mitä parhainta jatkoa, Synapsi.
<3lla 1/3-emäntä Siiri
< Ja tältä siellä maistui
(Hallitus vastaanotti kutsuvieraiden tervehdykset erillisessä cocktail-tilaisuudessa)
Emännistö < Juhlamarsalkka >
Oskari Uoma
Yksin autiolla rannalla, rehevöityvän lintujärven rannalla se seisoi. Ylväästi korkealla kalliollaan, kohottaen puisen runkonsa ympäröivien honkien latvuston korkeudelle – lintutorni. Pelkkänä torninhana sen tunsin, oliko sillä muuta nimeäkään kuin sen ja sen järven lintutorni. Joskus vuosikymmeniä sitten se oli rakennettu ja harrastuspiirin hiipuessa luonnon haltuun jäänyt. Vuosia se oli saanut lahota, mutta yhä seisoi tukevana, säätä uhmaavana, mutta kannattaisiko se enää ihmistä?
Tähän aikaan keväästä voisi seurata monien vesilintujen muuttoa. Laulujoutsenpariskunta oli saapunut järvelle. Niiden puhtaanvalkea siluetti erottui järven likaisenruskeasta pinnasta kuin kesäinen lumpeenkukka. Kolme telkkää ui järvenselällä, yksinäinen kuovi haeskeli jotain rannan heinien joukosta. Metsähanhien kaakattava parvi lensi koilliseen yli järven, koko viljelysmaiseman. Laskin kiikarit ja katsoin ylös tornin huipulle, ylös korkeuteen.
Varovasti nousin alimmalle portaalle: se oli lahonnut, muttei rikki. Porras kerrallaan nousin varovasti, tornin tukevuutta arvioiden, ensimmäiselle tasanteelle. Jo sieltä näkymä oli parempi kuin maanpinnalta, mutta edelleen mäntyjen rungot ja alempana rinteessä vesakko peitti näkymää järvelle. Nousin vielä toiselle tasanteelle, ensimmäistä kapeammalle ja edelleen tornin huipulle. Lattia tuntui paikoin lahonneen, ja koko torni huojui aavistuksen. Miten näin mahtava rakennelma saattoi toisaalta olla näin
hauras, mietin. Kaiteeseen oli joku raapustanut päivämäärän ja nimikirjaimensa, toinen hakaristin. Täällä oli käyty, mutta syrjäinen sijainti oli varjellut tornia enemmältä vahingolta, jopa tuhopoltolta, joita sellaisiakin oli osunut eräiden tornien kohtaloksi.
En ollut aivan sellainen arvokas tiedemiestyyppi kuin olisin halunnut, sillä eräs tyttö vei ajatukseni niin opiskelusta kuin mielenkiintoisimmistakin tieteellisistä ongelmista. Venla oli hänen nimensä.
Hän oli yliopistolla tapaamani ihastuttava nuori nainen, jonka kanssa olin viettänyt aikaa ja käynyt paljon syvällisiä keskusteluja – viihdyimme hyvin toistemme seurassa. Hänen syvänsinisiä silmiään saatoin unohtua katsomaan pitempään kuin on ystävien kesken sopivaa, mutta hän ei kääntänyt katsettaan pois. Pitkine kiharine hiuksineen oli tämä alati iloisen nauravainen olento vastustamattoman kaunis.
Venla olisi täydellinen tyttöystävä, mutta hänen tunteistaan itseäni kohtaan en saattanut olla varma.
Tiede tuli avukseni tarjoamalla yhteistä, jännittävää kokemusta keinona naisen rakkauden voittamiseen. Tätä lukiessani muistin vanhan tornin: Sen hutera, kaatumisuhkaa uhkuva kokemus olisi tarpeeksi jännittävä. Sinne veisin tyttöni, joka lisäksi oli paljastanut minulle kärsivänsä korkean paikan kammosta.
Oli tavallinen kevätaamu, kun tapasin Venlan. Hän oli pukeutunut punaiseen tuulipukuun, joka kuitenkin paljasti jumaloimani vartalonmuodot. Heilautin kättäni tervehdykseksi. Vaihdoimme muutaman sanan, ennen kuin kumpainenkin nousi pyöränsä satulaan. Pyöräilimme tornille keskustellen yhdentekevistä opis-
keluasioista, välillä tehden jonkin huomion ympäröivästä heräilevästä luonnosta. Lopulta olimme kallioiden juurella.
»Ihan kaunista», Venla sanoi.
»Kuten sinäkin», ajattelin, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen.
Lähdimme kapuamaan polkua tornille. Kallioita peittävä sammalpeite oli kulunut polun kohdalta. Joku ekologi olisi senkin osannut lajilleen määrittää, mutta minä olin kasveja kiinnostuneempi eläimistä. Niiden käytöksessä oli jotakin inhimillistä ja silti niin villiä. Eläinten, erityisesti lintujen parinvalinta oli jokakeväinen näytelmä, jossa riittävän paneutunut tarkkailija sai tehdä työtä välttääkseen väistämättömän antropomorfismin.
Ja silti ne olivat vain eläimiä, samoja, jotka toisissa olosuhteissa eivät olisi meitä liikuttaneet lainkaan. Luettuaan esimerkiksi Konrad Lorenzin kirjoja naakkojen elinikäisestä pariutumisesta alkaa nämä tuomiokirkon sotkijat nähdä uudessa valossa.
Tornin juurelle pysähtynyt Venla keskeytti pohdintani, jotka olivat, näennäisessä välinpitämättömyydessään, keinoni saada ajatukseni muualle.
»Kiivetäänks me tonne?» Venla kysyi epäröiden.
»Tietenkin! Sieltä näkee parhaiten», vastasin.
Venla hymyili epävarmana, mutta seurasi sitten perässäni. Kiivetessämme havainnoin hänen reaktioitaan niin paljon kuin se oli edellä menijälle mahdollista. Hän asteli portaita varovaisesti, hitaasti, epävarmasti. Kiivetessään hän varmasti jännitti, hänen sykkeensä kohosi, kylmä hiki kohosi pintaan, ehkä häntä huimasikin. Ensimmäisellä tasanteella kysyin, halusiko hän jatkaa.
»Tietysti!» hän sanoi yrittäen kuulostaa itsevarmalta, mutta hänen ää-
nestään kuulin pelon. »Sitten mennään.»
Toiselle tasanteelle mennessämme kapea porras narahti pahaenteisesti. Sen liukas pinta vietti alas pudotukseen, metrien päässä odottavalle kalliolle. Venla puristi kaidetta. Nousimme tornin huipulle. Tyttöni oli kadottanut maan päällä vallitsevan vahvuutensa. Hänen itsenäisyytensä olikin vain mukavuusvyöhykkeellä seuraava kuori, jonka alta paljastui pulassa oleva neito. Täydellistä! Venlan seistessä keskellä tornin lavaa maahan katsomista vältellen tartuin häntä kädestä.
»Miltä tuntuu?»
»Ihan hyvältä. Täältähän näkee kauas», Venla vastasi ja hymyili minulle epävarmasti.
»Pelottaako sinua?»
»No vähän», hän myönsi.
Tuijotin häntä silmiin, katseemme kohtasivat. Tartuin toisellakin kädelläni häntä kädestä. Hän hymyili hiukan, puristi kättäni ja katsoi minuun jo paljon levollisemmin.
»Älä pelkää», tokaisin.
Kavuttuamme tornista jälleen maanpinnalle Venla hallitsi pienen hengähdystauon jälkeen tilanteen kuten ennenkin. Mutta jokin oli muuttunut: hän luotti itsensä lisäksi minuunkin.
»Kiitos Toni», Venla sanoi, katsoi minuun hetken hymyillen, kietoi sitten kätensä hartioideni ympäri ja suuteli minua. Vastasin suudelmaan ja kiedoin puolestani käteni hänen kapean vyötärönsä ympäri. Alhaalla järvellä joutsenpariskunta kietoi kaulansa hellästi toisiaan vasten. Palasimme pyörien luo käsi kädessä.
Synapsin perinteinen ja odotettu, joskaan ei tällä kertaa niin suosittu, viinijuustoilta järjestettiin tänä vuonna 4.12 Halisten kerhotilassa. Ilta pidettiin melko pienellä porukalla, sillä osallistujia ei tällä kertaa riittänyt maisteluun kuin 11 henkeä. Tämä ei tietenkään menoa haitannut ja budjettiakin riitti nyt huomattavasti paremmille viineille ja useammille juustolaaduille (kiitos siis kaikki, jotka epähuomiossa unohditte ilmoittautua mukaan ). Mutta jotta muillakin synapsilaisilla olisi mahdollisuus saada pieni katsaus siitä, mitä viinijuustoillassa maisteltiin, on alle kerätty kommentit illan viineistä.
Mitä Alko sanoo:
”Runsas ja paahteinen. Kuiva, keskihapokas, trooppisen hedelmäinen, ananaksinen, tamminen”.
Mitä raati sanoo:
”Maistui lähinnä valkoviiniltä, on niitä parempiakin valkoviinejä maisteltu”, Sampo.
Mitä Alko sanoo:
”Mehevä ja hilloinen. Täyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, makean kirsikkainen, kevyen yrttinen”.
Mitä raati sanoo:
”Yleensä en punkusta tykkää, mutta on sen verran kallis, että kyllähän tää maistuu”, Johannes.
”Kaikki myrkyt tulevat Italiasta, mitä kalliimpaa, sen pahempaa”, Sampo.
Mitä alko sanoo:
”Vivahteikas ja kehittynyt. Täyteläinen ja keskitanniininen, hapankirsikkainen, herukkainen, nahkainen, mausteinen, tamminen”.
Mitä raati sanoo:
”Perinteinen häränveri Castilian provinssista, tässä voisi ehkä kylpeä”, Mikko.
”Rokhevorttia (hiton kallis juusto) ja tätä. Vahvaa ja ylellistä”, Miika.
”Pää oli täynnä…sulaa”, Sampo.
”Odotuksiin nähden positiivinen yllätys”, joku salaisena pysytellyt synapsi.
Mitä Alko sanoo:
”Lempeä ja makeahko. Puolimakea, keskihapokas, päärynäinen, persikkainen, hennon litsiluumuinen, pirskahteleva”.
Mitä raati sanoo:
”Maistuu limpparilta”, Ida.
”Oikea hedelmäinen kittausviini. Ei tän kanssa voi edes syödä mitään”, joku nimetön henkilö.
Mitä Alko sanoo:
”Roteva ja voimakas. Täyteläinen, tanniininen, tumman kirsikkainen, karhunvatukkainen, hennon oliivinen, mausteinen, tamminen, lämmin, roteva”.
Mitä raati sanoo:
”Tää maistuu ja haisee ihan tupakalta”, Tiia.
”Aika pahaa”, nimetön hekilö.
Mitä Alko sanoo:
”Pirteä ja hedelmäinen. Puolimakea, erittäin hapokas, sitruksinen, viheromenainen, persikkainen, kevyen kukkainen, hennon mausteinen”.
Mitä raati sanoo:
”Tää on ensimmäinen viini, mistä tykkään”, Sampo.
”Mun hammasta vihloo”, Joni.
”Tää on todella hyvää ja raikasta, kyl tätä jois”, Johannes.
tietää €/plo)
Mitä Johannes sanoo: Herukkainen sekä hivenen puolukkainen.
Mitä raati sanoo:
”Kiva väri”, Tiia.
”Ihan jees, mutta suht vahvahko”, Mikko.
”Kitkerä, mutta lopulta hyvää”, Joni.
”Parasta viiniä mitä ollut. Oikeasti hyvää, parasta! Elitistit, millä on pää perseessä ei ymmärrä miten hyvää tää on”, Sampo.
Viinijuustoillan loppuun Mikko halusi todeta vielä, että haluaa Sampon aina Synapsin tapahtumiin mukaan.
Aleksi Elovaara
fennougristi (kielitieteilijä), hum. kand. Moni minut paremmin tunteva on hämmästellyt uskomattomalta kuulostavaa opiskeluhistoriaani. Koen poikkitieteellisyyden tuoman laajentuneen osaamisen vahvuudekseni ja tästä syystä olevani sopiva henkilö arvioimaan nimenomaan biologiasta alun perin löydetyn evoluution soveltamista tieteenalan ulkopuolella, erityisesti kielitieteissä. Useiden tutkijoiden havaittua ja Darwinin sekö Wallacen tuotua laajempaan tietoisuuteen lajien vähittäisen muuttumisen ja kehittymisen kantalajeistaan levisi tämä ajattelu kielitieteisiinkin muodostaen historiallisvertailevan paradigman, jota erityisesti 1800-luvun nuorgrammaatikot kehittivät.
Aivan kuten lajien morfologiaa ja molekyylejä, voidaan myös kielten sanoja ja äänteitä vertailla keskenään sukulaisuuden selvittämiseksi. Mikä kiinnostavinta, molemmissa erilaiset fylogeniset puut ovat mahdollisia sen mukaan, mitä asioita painotetaan. Pelkkään morfologiaan luottaminen johtaisi Cuvierin luokittelun säteittäiseläinten kaltaisiin erehdyksiin –piikkinahkaisten ja polttiaiseläinten luokitteluun samaan pääjaksoon, mitä voitaisiin verrata suomen ja japanin tai unkarin ja turkin pitämiseen sukulaiskielinä agglutinoivuuden eli sanojen taivuttamisen perusteella.
Dna-vertailuun verrattavaa keinoa sukulaisuuden selvittämiseen ei kielitieteestä löydy, joten sen tilanne vastaa jotakuinkin 1920-luvun biologian tilannetta. Historiallis-vertailevalla menetelmällä voi-
daan luottavasti todeta hieman kielten muutosnopeudesta riippuen todeta 10 000 vuotta nuorempi sukulaisuus – oman suomalais-ugrilaisen kielikuntamme kohdalla kaikkien suomen sukukielten yhteinen uralilainen kantakieli on ajoitettu noin 6000 vuotta sitten puhutuksi.
Eliöiden kantalajien ominaisuudet voidaan ennustaa kuten kantakielet rekonstruoida, mutta päinvastoin kuin evoluutiobiologien ennusteet, kielitieteilijöiden tekemät todennäköisesti poikkeavat todellisesta kantakielestä. Mitään ennusteet vahvistavien fossiilien kaltaista (kirjoitukset) ei useimmista kielistä tunneta, mutta esimerkiksi latinasta nykyisten romaanisten kielten pohjalta kokeeksi tehty ennallistus poikkesi paljon kirjoituksista tunnetusta latinasta, mikä asettaa muutkin ennallistukset kyseenalaisiksi. Kaikki kielet ovat oletettavasti kehittyneet samasta yhdestä kantakielestä puhekyvyn kehityttyä 200 000–100 000 vuotta sitten, vaikka tiede ei pysty tätä todistamaan. Jopa suomen ja inuiittikielten sukulaisuus, niin sanottu uralilaissiperialainen kielikunta jää ikuiseksi hypoteesiksi, koska sitä ei voida vahvistaa eikä falsifioida.
Molekyylikellon kaltaisia ajoitusmenetelmiä löytyy kielistä sanastosta. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani kantaurali on ajoitettu sen luontosanojen (!) mukaan vertailemalla sembramännyn ja kuusen kaltaisten kasvien, joille oli omaperäinen sana, muinaista levinneisyyttä siitepölynäytteiden avulla sekä indoarjalaisten lainasanojen perusteella. Kirjalliset kielenmuistomerkit voidaan tietenkin ajoittaa luonnontieteellisen menetelmin muiden fossiilien tavoin, mutta kielikunnassammene ovat korkeintaan tuhat vuotta vanhoja.
Kiitos evoluution, kielillä ja eliöillä on muutakin yhteistä kuin molempien rakennetta tutkiva tieteen, morfologian, nimi. Evoluutio paitsi yhdistää, myös antaa molemmille oikeuden olemassaoloon: Eri kielet eivät ole Baabelin hajaannuksen aiheuttama ikävä, ihmisten kommunikointia haittaava sivutuote, vaan vuosi-
tuhantisen kehityksen tuote, puhujiensa olemuksen ilmaus. Lajit ihminen mukaan luettuna eivät ole olemassaoloaan velkaa kenellekään, vaan kukin ylpeästi yksilöllisen kehityksensä tulos. Tunnettua väitettä mukaillen: Jos evoluutio on totta, miksi suomi on yhä olemassa? Eikö sen pitänyt kehittyä viroksi?
Miksi kreationistin on vaikea herätä aamulla?
Hän ei millään saa silmiään auki.
-Heikki
Kuin kaksi emin sikiäimestä kehittynyttä mehevää hedelmää
Opiskelija esittelee tuotostaan Nykytaiteilija esittelee tuotostaan
Toimitus sai paljon vitseiksi luokiteltuja tekstinäytteitä ja moni jää valitettavasti tästä lehdestä ulos, sillä yksittäiset lisäsivut eivät ole mahdollisia. Kiitti ja anteeks.
Pisin toimitukseen lähetetty vitsi:
1930-luvulla Neuvostoliiton tiede harhaili eksyksissä, ja päätti selvittää risteytyskokeella ihmisen ja simpanssin sukulaisuutta. Moskovan eläintarhasta valittiin nuori naarassimpanssia koe-eläimiksi, ja vapaaehtoisia miehiä haettiin lehti-ilmoituksella:
Vapaaehtoisia etsitään risteytymään simpanssin kanssa 20 000 ruplan korvausta vastaan.
Tutkijoiden ällistykseksi ehdokkaita tulikin todella monta. Haastattelujen ja kokeiden kautta eräs mies valikoitui. Ennen parittelua hänellä oli kuitenkin tutkijoille kaksi ehtoa: Hänen vaimolleen ei saanut kertoa mitään. Hän tarvitsisi tuohon 20 000 ruplaan kaksi vuotta maksuaikaa.
Mustin toimitukseen lähetetty vitsi:
Tytöt ovat kuin pelaisi BlackJackia. Tähtäät 21, mutta joka kerta päädyt 14
Poliittisin toimitukseen lähetetty vitsi:
Suomella on ollut viimeksi yhtä suosittu presidentti neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin Suomea sanottiin Kekkoslovakiksi. Tänään, kun katselee katujen menoa, Suomea pitäisi kutsua Sauli-Arabiaksi.
Paras toimitukseen lähetetty vitsi:
Lääkisläinen, humanisti ja luonnontieteilijä kävelivät kadulla. Humanisti sai työpaikan.
MUUMITALONPOLKU 2 A 1
21100 NAANTALI
