Faabeli 2/2016

SISÄLLYS

HYBRIDI RY

MATKALLA

SYNAPSIN EKSKURSIO DUBLINIIN

FAABELI 2/16

Faabeli on Turun yliopiston biologian ja maantieteen opiskelijoiden ainejärjestölehti, joka ilmestyy kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä.

Fatih Kayaanan faalka@utu.fi

Fatih Kayaanan

Miika Laihonen Lotta Isaksson

Ida-Marija Hyvönen

Maija Jortikka

Joni Halonen

Iiris Somervuori

Elsa Ojaniittu

Katri Aksentjeff

Johannes Sahlsten

Mari Linna

Matias Saunamäki

Piia Lemmetty

Jani Kinnunen

Johannes Sahlsten

Mari Linna

Katri Aksentjeff

OSOITE: Synapsi ry, Biologian laitos 20014

Turun yliopisto

SÄHKÖPOSTI: synapsi@lists.utu.fi

WEB: http://synapsi.utu.fi

LEVIKKI: 100

PAINO: Painosalama Oy PÅÅTOIMITTAJA TAITTO AVUSTAJAT

PÄÄKIRJOITUS

Hurraa Faabeli on täällä taas! Onni on tuore toalettilukeminen, onni on oma tyyny, onni on jaettu pussiruoka Galdhøpiggenin huipulla. Melkoisen usein se rakentuu kokemusten kylkiäisinä tulevista pienistä asioista. Sitä ei aina rutinoituneen arjen keskellä tule hoksattua. Toisinaan on hyvä ottaa menopeli alleen ja käydä katsomassa miltä onnellisuus näyttää jossain vähän kauempana.

Päivällisen riemua löysin kavutessani ystäväni Villen kanssa loppukesästä

Pohjolan korkeimmalle huipulle 2469 metriin Etelä-Norjassa.

Johannes Sahlsten lähti etsimään onneaan kauempaa maailmalta. Hänen tähänastisista kokemuksistaan voit lukea sivulta kuusitoista ja tuoreimmat kuulumiset löytyvät hänen blogistaan maailmanlaidallejatakaisin.wordpress.com.

Puriko seikkailukärpänen? Anna mennä vaan.

Vuoden 2016 puheenjohtajan viimeinen moro

Synapsi ry:n puheenjohtajana on ilo ja kunnia taas tähän kärkeen kirjailla jotain, mitä kukaan ei lue, mutta minkä jokainen joutuu ohittamaan ennen kuin saa maistaa tämän Faabelin makeaa nektaria.

Synapsi tosiaan täytti jo 54 vuotta ja näistä vuosista jokainen lienee ollut vähintään yhtä jännittävä kuin edeltäjänsä ja jokainen varmasti oma tarinansa. Nyt kun tätä himoittua palstatilaa suotiin, niin ajattelin lyhyesti avata Synapsin mennyttä vuotta näin omasta vinkkelistäni katsottuna.

Viime vuoden lopussa, kun meikästä tehtiin tämän yhdistyksen puheenjohtaja, niin allekirjoittanutta todella jännitti. Odotus vuoden 2016 suhteen oli katossa. Ja nyt kun vuosi siitä on kulunut, niin odotan varmaan enemmän, että olisi vuosi 2017.

En siksi että vuosi olisi ollut kurja, vaan siksi että tällä toimittamallani viralla ja siitä johtuneilla sivupoluilla on saattanut olla vaikutusta henkilökohtaiseen opintopistekertymääni ja haluaisin pikkuhiljaa siirtyä miettimään valmistumistani edistäviä tekijöitä. Tätä vuotta en kuitenkaan vaihtaisi mihinkään. Se on ollut käsittämätön kokemus. Eikä vain minulle, vaan myös Synapsille.

Kukaan ei varmaan vuoden alussa arvannut millaisia hankaluuksia tulemme kohtaamaan. Tarvittiin ylimääräistä yhdistyksen kokousta, toimijoita jätti toimen kesken kautta, muutamat sopukorvaukset jouduttiin maksamaan, muumitalon väki uhkasi haastaa meidät oikeuteen ja uudet haalarit ovat yhä jossain matkalla puuvillapellolta meille. Vapun allakin BiTassa satoi rakeita. Perkele…

Tekeville sattuu ja vuosi oli kuitenkin täynnä paljon hyvää. En koskaan halunnut Synapsin säästävän, vaikka suuret vuosijuhlat koittavatkin vuonna 2017. Saimme järjestettyä oikein kiitettävän määrän tapahtumia, joiden avulla kustannettiin laaja kirjo aktiviteetteja. Kiitos siitä niitä jär-

jestämässä olleille. Homma toimi erittäin hyvin eikä varmaan olla kaukana jonkinlaisesta talousennätyksestä, mistä varmasti nautitaan ainakin seuraava vuosi. Synapsi sai vuonna 2016 myös uudet hienot tilat tuolta Naturasta (toimistoista tulee muuten hieno juttu ensi Faabeliin). Valtakunnan sisällä siis kaikki hyvin.

Mitä Synapsin suhteisiin tulee, niin koen yhteistyön laajentuneen muiden MatLu:n opiskelijayhdistysten suuntaan ja lisäksi onnistuimme luomaan kauan kadoksissa olleen yhteyden Åbo Akademin biologeihin. Niitä ei tule hukata tulevinakaan vuosina. Valmista ei kuitenkaan vielä vuonna 2016 tullut. Yhdeksi ensi vuoden teemoista nousee varmasti yhteydenpito laitoksiin. Vuosi vuodelta, pala palalta, tehdään Synapsista parempi yhteisö meille kaikille. Kunhan onnistumme siirtämään kaiken hyvän myös tuleville vuosille, niin olen varma, että Synapsin tulevaisuus on loistelias ja vahva.

Tärkein syy itselleni lähteä mukaan tämän aikuisten iltapäiväkerhon pyörittämiseen oli saada olla mukana kehittämässä sitä ja kehittyä itse siinä samalla. Puheenjohtajan tehtävistähän nyt luovun, mutta Synapsista en ikinä. Vaihdan paperityöt kynään ja kameraan ja tulen jatkamaan Synapsin hallituksessa vielä vuonna 2017. Olen yhtä innoissani kuin joka vuosi tähän aikaan. Tulevan hallituksen vanhimpana minulla lienee paljon annettavaa nuoremmilleni. Uskon, että ensi vuodesta tulee tätäkin ikimuistoisempi.

Kiitos kaikille tänne asti lukeneille. Kohotetaan yhdessä tölkkioluemme Synapsille. Pysyköön se elinvoimaisena yhdistyksenä iäti!

Paljon onnea 54-vuotias Synapsi!

Ensi vuonna jälleen ihan uudet kujeet.

Se on moro!

Miika Laihonen

Naavaa kasvava synapsijäbä

PILTTILÖISET

Osana iloista väkeä vuodesta 2016

Biologia

Miikan ryhmä eli Muijan pultit

Ville N. Tennismaailman teräsmies, jolle Helmeilevä omenaviini ykkösellä alas on kryptoniittia. Rakastaa Paulaa ja Petriä. On patentoinut ominaistanssiliikkeen. Katraan vahvin.

Kalle ”Teekkari” A. Tekniikan opintojen käytyä tylsiksi vaihtoi opiskelemaan biologiaa. Suomalaisen miehen perikuva, jonka esiintymisalue on usein sama kuin Villellä. #KOK. Katraan teknillisin.

Saku S Välkky eräjormailija. Shotin kaataja. Todennäköisyyksien valossa nuorempi kuin sinä! MBTI:n mukaan INTJ. Katraan kuopus.

Aleksanteri T. Herrasmiesmäinen, rento ja erittäin asiallinen lisäys Miikan katraan ydinryhmään!

Jessica R. Viinipullot äkkiä piiloon, Jessica tulee! Hauska, kikattava tapaus, joka sanoisi tähänkin että ”Höpönlöpön…”. Positiivisesti katraan bimboin.

Lauri ”Pommi” P. Kiskoo kalliita koktaileja ja on kiinnostunut sanojensa mukaan kaikesta ja kaikista (wöy). Persoonallinen rageeja, joka nukkuu kotona, kun muut ovat tentissä. Katraan gigoloin.

Ida P Sosiaalinen sähläri. Aina tekemässä jotain. Hassu pikku tapaus. Tulee kaikille tutuksi vuoden 2017 hallituksesta! Katraan sähäkin.

Elina T. Hauskasti onnellinen ja mukavasti vapaamielinen. Jos et tiedä ketään, joka ei tiedä minigolfin ja golfin eroa, niin nytpä tiedät. Katraan hipein.

Lisäksi ryhmään kuuluvat Inka ja Suvi sekä myöhempään opintojen vaiheeseen saapuneet Anu, Lauri, Marianne ja Milla

Janina K on 19-vuotias ja tulee alun perin Vantaalta. Opiskelupaikaksi valikoitui kuitenkin Suomen kaunein kaupunki Turku. Tämä melkein stadilainen neito on sinkku ja kuvailee itseään mukavaksi, mutta joskus temperamenttiseksi. (Tämä puoli kannattaa siis ottaa huomioon, jos kiinnostuit).

Henna P. on siviilisäädyltään varattu ja kuvailee itseään järjestelmälliseksi jääräpääksi ja samaan aikaan hymyileväksi herkkusuuksi. Tämä 20 vuoden ikärajan saavuttanut neitokainen on nuorempana viettänyt vaihtovuoden Kanadassa, joten eksoottinen opiskelukaupunkimme tuskin tuottaa hänelle ongelmia.

Liisa M. on saapunut yliopistoon suoraan lukion penkiltä. Ikävuosia löytyy siis 19 ja parisuhdestatus on ”yksineläjä for now”. Kyseinen yksilö viihtyy luonnossa ja kuvailee luonnettaan sanalla jänis. Löytyisiköhän näistä kahdesta asiasta jokin yhteys?

Milja B. on 27-vuotiaana ehtinyt elämässään jonkin verran jo opiskella, mutta on nyt kiinnostunut biologian alasta. Siviilisäätyään hän ei paljasta sen tarkemmin kuin että ”eka kissa hankittu”. Jos mielit saada tarkempaa tietoa, tulee sinun selvittää se itse.

Heidi P., kutsumanimeltään Pujo, on parikymppinen ja elää ”etä-vitun-suhteessa”. Itseään hän kuvailee ujoksi ja työturvallisuusriskiksi. Huomautuksena kuitenkin, että ilmainen viina kelpaa aina. Suosituksena siis suunnata opiskelijabileisiin, jossa tätä ilolientä saa jos ei nyt ilmaiseksi niin ainakin kukkarolle sopivaan hintaan.

Lisäksi ryhmään kuuluvat Anna-Maria K., Erika S., Leena M., Sofia V., Telma K. ja Viivi H.

Ida-Marijan ryhmä

Aliisa W. Ihana ja puhelias kaikkien kaveri. Oikea supermimmi, jonka vuorokaudessa on varmasti enemmän tunteja kuin meillä muilla. On mukana kaikessa (mm. luistelee, bilettää, opiskelee, kuuluu hallitukseen…) ja aika ei näytä ikinä loppuvan kesken.

Jenni K Meidän oma hupiukko, aina hauskoja juttuja ja hyvä näyttelijä! Jo ensimmäisellä viikolla saimme kuulla monia asioita jotka ärsyttävät, esimerkiksi jonottaminen ja liian hitaasti syövä tutor.

Paula R. Kaikille ystävällinen ihana höpöttäjä joka on aktiivisesti kaikessa mukana. Pyydystetty, mutta ei ainakaan vielä rengastettu Miikan piltin toimesta. Kova tyttö tanssimaan ja helposti lähestyttävä persoona.

Henna L. Meidän bilehile, tähän jos johonkin törmäät ihan missä tahansa opiskelijabileissä.

Hidas hämäläinen, mutta tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Tämän vuoden bilevastaavamme, ihastuttava ja suorapuheinen ihminen.

Kaisa H. Meidän punapäinen kissanainen. Todella taitava ompelukoneenkäyttäjä, suorapuheinen ja sekoittaa aina jotain alkoholia maitoon. Aktiivinen nuori nainen joka on tuleva tutor.

Kaisa M. Eläinrakas koiraihminen. Tuli ja rökitti meidät kaikki biljardissa.

Noora H Iloinen ja ahkera opiskelija. Oli jo syksyllä kanssani samalla sivuainekurssilla! Aktiivinen aina kun töiltään kerkeää.

Saana P. Meidän urheilija. Harrastaa ampumista kilpailutasolla. Iloinen persoona, jota ei näe kyllä koskaan suu väärinpäin.

Johanna S. Sydämellinen ja eläinrakas. Kerennyt opiskelemaan biologiaa jo avoimen yliopiston puolellakin, joten on jo hyvin edennyt opinnoissaan. Kova Snapchatin käyttäjä, puhelimesta ei luovuta edes tanssilattialla.

Maijan ryhmä

Venla H. Aina iloinen, hymyilevä ja positiivinen. Puhelias, mutta hyvä kuuntelemaan (tai ainakin osasi esittää kiinnostunutta höpistessäni pilttiviikolla).

Iida-Sofia H. Iida on kuin syntynyt johtotehtäviin karismaattisen luonteensa ja härskien juttujensa myötä. Onneksemme tämä Ylöjärveläinen Homo sapiens on vielä kuitenkin sinkku.

Iris P. Pirtsakka ja pippurinen Iris laittaa kenet tahansa nippuun puolustettuaan itseään 19 vuotta pääkaupunkiseudun pusikoissa.

Enni L Eksoottinen Enni on aina iloinen ja tulee toimeen kenen tahansa kanssa. Tämä kaunis sinkku pitää koirista ja kuvaamisesta.

Elisa Z. Siperian lakeuksilta kotoisin oleva Elisa on rento ja suomettumisen myötä jo onneksemme suoristunut kyykkyasennostaan.

Natalie T. Tämä keravalaisten ja venäläisten geenien onnellinen risteymä nauttii sitsaamisesta ja on aina valmiina pitämään hauskaa ryyppyfrendien kanssa.

Rosa K. Aina tyylikäs Rosa oli erehtynyt Ouluun opiskelemaan biologiaa vuotta aikaisemmin, mutta löysi tiensä iloksemme tänne Turkuun.

Lyydia L Lyydia aka Lyllerö on omien sanojensa mukaan kuin ”leppeä lehmä”. Hän etsiskelee vielä itseään ja on eksynyt biologian sivussa mediatutkimuksen opiskeluun.

Vilma I Tämä rääväsuinen ja tatuoitu naishenkilö on suuntavaistonsa olemattomuuden takia aina eksyksissä. Hänet voi myös bongata pelinhoitajana yökerhoissa.

Serena S Lääkärin urasta haaveileva Serena on rauhallinen ja vastuullinen. Hän elää myös onnellisesti vakituisessa parisuhteessa.

Nhung T Nunu on pääkaupunkiseutujen kasvatti ja omaa vahvat mielipiteet asiasta kuin asiasta. Ennen Turkua Nunu opiskeli vuoden Oulussa biologiaa.

Amalia K Nokialaisen Amalian suunnitelmiin kuuluu kasvissyönnin ohella myös pelastaa kaikki maailman ihmiset ydintalvelta kutomalla kaikille villasukat.

Oona H Oona on rauhallinen, ulkona ja luonnossa viihtyvä ja ympäristölleen vaaraton eläin, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

piltti (runollinen) pieni lapsi.

yks. nom. piltti

yks. gen. piltin

yks. part. pilttiä

yks. ill. pilttiin

mon. nom. piltit

mon. gen. pilttien

mon. part. pilttejä

mon. ill. piltteihin

”Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme, että

piltti kuvaa hyvin toimintamenetelmiä parannettaessa järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja. ” -Puppulausegeneraattori

4.1.2017

Maantiede

Jonin ryhmä

Emma K. Kaksikymmentä trooppista eltaantumisaste vuotta kasaan kerännyt Emma ilmoittaa siviilisäätynsä hankalaksi. Käyttätyminen sekä luonne on maantiedettä opiskelevalle Emmalle itselleenkin mysteeri. Hän toteaakin vain, ettei tiedä niistä mitään.

Elina P. Trooppiset eltaantumisasteen vuodet kyseenalaistava Elina saapui Turkuun opiskelemaan maantiedettä. Tekniikkaan nopeasti turhautuva, siviilisäädyltään sinkku nainen yrittää aina ajatella positiivisesti. Elina mainitsee myös olevansa kesää, matkailua sekä kahvia ja suklaata rakastava persoona.

Juho V. Tamperelainen Juho päätti parantaa elämänlaatuaan ja ottikin suunnakseen Turunmaan (ei se juusto). Tämä 2016. eltaantumisas-

teen vuotta ilmentävä mies näyttää Turussa myös viihtyvän. Itsestään Juho paljastaa meille seuraavaa: hän on naimaton siviili, ja käytökseltään perus mantsalainen.

Petteri S. on kotoisin Turun aurinkoisesta ympäryskunnasta Liedosta. Liedon aurinko ei miestä kuitenkaan ole eltaannuttanut, ja herra toteaa eltaantumisasteensa olevan vähäinen. Naimattoman siviilisäädyn omaava taistelija, joka tietää myös miten mailaa kädessä pidetään, kuvaa luonnettaan vaatimattomasti parhaaksi (5/ 5,5)!

Ina V. Pupu ainiaan, kuvailee Ina itseään. Tämä iloinen maantieteen piltti mainitsee pitävänsä myös porkkanoista sekä toteaa käytökseensä kuuluvan korkealle hyppely. Eltaantumisasteen vaikutus ei tähän pupuun ole jättänyt jälkeään.

Veera N. Eltaantumisasteeltaan hyvin kypsynyt Veera tuli Turkuun asti opettelemaan Turun murretta sekä opiskelemaan siinä lomassa myös maantiedettä. Tämä "ainakin close enough sinkku" mieltää itsensä käytökseltään ja luonteeltaan luontaisesti awkwardiksi. Veera yrittää myös kovasti opiskelujensa ohessa ylläpitää mainitsemiaan 6/5 käytöstapoja.

Anni V. Paljasjalkainen jämsäläinen Anni otti riskin ja vaihtoi Jämsän kadut Aurajokirannan maisemiin. Anni on eltaantumisasteeltaan "sitä eksoottisinta astetta" ja siviilisäädyltään single. Omien sanojensa mukaan hänen käyttätyminen ja luonne voidaan käydä selvittämässä...

Nella M. Nella saapui Jyväskylän kautta Turkuun tutkimaan maantieteen saloja. Hänellä on käynnissä 24. trooppisen eltaantumisasteen vuosi ja siviilisääty on vapaa. Käyttäytyminen on naisen omasta mielestä holtiton, muttei kuitenkaan holiton.

Kiinnostava henkilö

Tommy Wiseau (s. 3. lokakuuta 1955) on taidokas elokuvaohjaaja. Hän ansioitui erityisesti vuonna 2003 julkaistusta The Room –elokuvastaan, jonka vaatimaton mies ohjasi, käsikirjoitti ja tuotti sekä olennaisesti näytteli elokuvan viettelevää miespääosaa.

Elokuva sai kulttimaineen erityisesti huonoudestaan ja sitä yleisesti pidetäänkin eräänä surkeimmista elokuvista kautta aikain.

Iiriksen ryhmä

Aku S. on naimaton ihan spede äijä suoraan Turun naapurikunnasta Kaarinasta. Tätä mantsalaista ei ikääntyminen vaivaa eikä ulkonäköä puutu, vaikka hän täyttää trooppisissa vuosissa vasta 22 vuotta.

Vivian V. on 20-vuotias nuori nainen mantsalta, joka on kaikkien kaveri. Hänen seurassaan kannattaa kuitenkin varoa ettei hän kompastu omiin jalkoihinsa tai nukahda kesken kaiken!

Kristiina L., tuo 21-vuotias kaunis neitokainen on Joensuun lahja Turulle. Hän kuvailee itseään mukavaksi ja elää turvallisesti parisuhteessa.

Mikael A. on 22-vuotias pesunkestävä mantsalainen, jonka kanssa tulee helposti toimeen. Hänen kanssaan kannattaa kuitenkin pitää varansa, sillä hän saattaa tarvittaessa innostua!

Inka R. on 25-vuotias sinkku ihan vaan Turusta. Hänet tunnetaan hulivilina hunsvottina joka

on aina myöhässä. Jos käytös ihmetyttää, ei hätää, hän on vain krapulassa!

Olli P. on nopeasti eltaantuvaa tyyppiä vaikka mantsalainen onkin. Ulkonäkö saattaa hämätä, mutta tämä ruokoton nuori mies täyttää trooppisissa vuosissa jo 100 vuotta!

Jutta P. on söpö mantsalainen, joka esittää kipeää jotta ei tarvitsisi saunoa. Tämä 6/5 trooppisissa vuosissa täyttävä neiti etsii seuralaista, joten rikkaat koiranomistajat, soitelkaahan!

Lauri N. on espoolainen ilmestys Suomen Turussa, joka on ihme kyllä vielä singeli! Sekavuudestaan huolimatta tätä miestä ei liiallinen eltaantuminen vaivaa, vain riittävästi!

Noora H. on maailmanmatkaaja mantsalta, jolta ei seikkailunhalua puutu! Peloton Noora on tutustumisenarvoinen kaveri, jota ei kannata säikähtää!

Elsan ryhmä

Linda L on hiusväriltään blondi maantieteen opiskelija. Hänen eltaantumisasteensa tropiikissa vuosissa on aivan liikaa ja ehkä juuri näiden liika vuosien takia hän kuvailee itseään lainkaan väheksymättä yksinkertaisesti parhaaksi. Joku muukin on näköjään huomannut Lindan parhauden, sillä hän on siviilisäädyltään varattu.

Sara P saapui sinkkuna ja täysin vapaana kauniiseen Turkuun opiskelemaan maantiedettä tietäen, että tämä paikka on ”place to be”. Raittiina ja fiksuna henkilönä Sara kertoi eltaantumisasteekseen tropiikissa vuosissa olevan 19.

Salla B. saapui Turkuun opiskelemaan maantiedettä Somerolta. Siviilisäätyään Salla ei itse tiedä, vaan käskee kysymään sitä avomiehel-

tään. Salla taitaa myös tietää paikkansa kodissa, sillä itseään hän kuvailee piilovittuilevaksi kodinhengettäreksi. Eltaantumisaste tropiikissa vuosissa on Sallalla läpimätä.

Siiri T. saapui sinkkuna Turkuun maantiedettä opiskelemaan, sillä hän jätti kumppaninsa (kissan) Helsinkiin. Toivotaan siis, että myös Turusta löytyy komeita kissoja. Tämän höpöttelevän ja sosiaalisen naishenkilön eltaantumisaste tropiikissa vuosissa on hurjat 20.

Aleksi P. ei lähtenyt maailmalle, vaan turkulaisena jäi tietenkin opiskelemaan Turkuun ja mitä muutakaan sitä opiskelisi kuin maantiedettä.

Valle ”Ralle” K on kaikkien rakastama ja kaikkia naurattava maantieteen opiskelija. Vai onko hän sittenkin rastittava kusipää? Hmm. Eltaantumisasteekseen tropiikissa vuosissa tämä herra on absoluuttinen nolla. Ehkä tämä eltaantumisaste kertookin jotain siitä, että siviilisäädyltään Valle on Jedi.

Sanni V. ei halunnut luopua rakkaasta Turusta, joten hän jäi opiskelemaan maantiedettä paikalliseen yliopistoon. Tätä neitokaista ei kannata tavoitella, sillä hän elää onnellisesti pari-

suhteessa. Tämä ”ihan kiva tyyppi ” kertoo eltaantumisasteekseen tropiikissa vuosissa olevan 20.

Mirka L. on kotoisin Paraisilta (ruotsiksi Pargas) ja laiskuudestaan ja saamattomuudestaan huolimatta hän selvitti tiensä yliopistoon. Suurena kissafanina tunnettu Mirka omistaa poikaystävän lisäksi myös kaksi ”hullua” kissaa. Eltaantumisasteekseen tropiikissa vuosissa hän kertoo 22. Ehkä juuri nuo vuodet ovatkin muodos-

Kuin kaksi marjaa

Hybridi ry

Teksti: Katri Aksentjeff

Hybridi on Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen opiskelijajärjestöjen etu- ja yhteistyöjä rjestö, jonka jäsen sinäkin snapsina olet! Suureen ja värikkääseen perheeseen kuuluu muutama muukin ainejärjestö: Asteriski ry, Delta ry, Digit ry, IVA ry, Nucleus ry, Pulterit ry, Statistika ry ja TYK ry. Hallituksessa istuu jokaiselta jäsenjärjestöltä vähintään yksi edustaja, jotka valitaan yhdistyksen syyskokouksessa.

Vuoden aikana järjestämme useita tapahtumia, kuten syksyn käyntiin räjäyttävän SyysStartin, joka on muodostunut jo perinteeksi. Muita biletapahtumat jakaantuvat sopivasti lukuvuoden ajalle. Myöhemmin syksyllä järjestetään Piltti ja Fuksi-iltamat, joissa pääsette telmimään muiden uusien opiskelijoiden kanssa hyvässä hengessä. Kevään viimeisillä lumilla osallistu-

taan Liukuvaan laskiaiseen ja Vappuna pistetään jalalla koreasti VappuStartissa. Kesälläkään ei napiteta omissa poteroissa vaan kirmataan Uittamolle kellumaan muun haalarikansan mukana!

Jotta toiminta ei mene ihan pelkästään bileissä ravaamiseksi Hybridi järjestää erilaisia tapaamisia, kuten Edunvaltonta-iltoja, joihin saapuu paikalle opiskelijan edunvalvontaa hoitavia henkilöitä kertomaan, mitä he tekevät. Paikalle saavat tulla kaikki edunvalvonnasta kiinnostuneet. Tärkeintä tässä toiminnassa on se, että Hybridin hallitus tekee näitä huikeita juttuja opiskelijoina muille opiskelijoille. Jos järjestötoiminta kiinnostaa ja haluat tutustua muiden alojen opiskelijoihin paikka Hybridin hallituksessa voisi sopia juuri sinulle!

Matkalla maailman laidalle ja takaisin

Teksti: Johannes Sahlsten Kuvat: Johannes Sahlsten

Olipa kerran nuori poika, joka oli koko lapsuutensa katsonut luontodokumentteja ja nähnyt toinen toistaan hienompia maisemia ympäri maailmaa, mutta itse matkustelu oli jäänyt vähemmälle. Lapin tunturit ja hiihtoreitit kyllä olivat tuttuja, mutta Englantia pitemmälle eivät retket koskaan olleet vieneet. Unelmissa oli matka UuteenSeelantiin joskus kaukaisessa tulevaisuudessa. Sitten tapahtui jotain: kaikkien todellisten reissaajien leffa Into the Wild tuli telkkarista ja se oli menoa sitten.

Tuo poika olin minä ja vuosi oli jotain 2010. Siitä alkoi vuosia kestänyt suunnittelu ja unelmointi ja päätin, että viimeistään armeijan jälkeen pakkaan rinkkani ja jätän Suomen taakseni pariksi kuukaudeksi. Aluksi tarkoitus oli lähteä vain Uuteen-Seelantiin, sitten mukaan tuli myös Australia ja lopulta päätin sisällyttää mukaan ”muutaman” muunkin maan. Sukulaisille ilmoitin haluavani kaikki rippija ylioppilaslahjat rahana säästötilille matkaa varten, mutta katsoin fiksummaksi jättää mainitsematta mitään suunnitellun reissun kestosta. Hiljalleen palaset loksahtelivat paikoilleen ja kesällä 2015 intin päätyttyä oli tarkoitus alkaa valmistelemaan lähtöä oikein urakalla niin, että palaisin takaisin Suomeen aloittamaan opiskelut seuraavana syksynä maailman ympäri matkanneena. Kaiken järjen mukaan kesäkuun 30. päivän olisi pitänyt olla ilon päivä, sillä kuulin päässeeni opiskelemaan biologiaa. Yhden unelman toteutuminen tarkoitti kuitenkin toisen lykkääntymistä ja olin murheen murtama. Uusien sääntöjen vuoksi ensimmäistä opiskeluvuotta ei enää voinut olla poissa ilman painavaa syytä ja matkakuumetta ei sellaiseksi laskettu, joten reissuun pääsisin lähtemään aikaisintaan seuraavana kesänä.

27.9.2016 koitti viimein päivä, jota olin odottanut vuosia. Päivä, jolloin jätin hyvästit Suomelle. Päivä, jolloin tein unelmistani totta. Varhain aamulla seisoin HelsinkiVantaalla rinkka selässä enemmän tai vähemmän valmiina kohtaamaan maailman. Ensimmäinen pätkä yhdeksän kuukauden matkastani olisi liftaaminen Kööpenhaminasta Istanbuliin. Tähän väliin on hyvä mainita, että en ollut koskaan ennen liftannut ja enkä oikein tiennyt mistä aloittaa. Ensimmäiset tunnit vain kiertelin ympäri Kööpenhaminaa ja juuri 45 vuotta täyttänyttä Christianian vapaakaupunkia koittaen sisäistää sen faktan, että nyt reissu oli totisinta totta. Christianian graffitien peittämistä seinistä löysin maalattuna tekstin only freedom is holy. Se oli hetki, jolloin tajusin todellakin olevani täysin vapaa vain nauttimaan reissussa olemisesta. Poimin maasta palan pahvia, kirjoitin siihen Jylland ja asetuin tien sivuun. Olin varautunut odottamaan monta tuntia, mutta vartin päästä oli jo itävaltalaisen rekan kyydissä matkalla lähelle Saksan rajaa onnellisempana kuin pitkään aikaan.

Seuraava viikko kului Saksassa Hampurin kautta Berliiniin ja Frankfurtiin matkustaen ja reissuelämään totutellen. Tanska ja Saksa eivät vielä tarjonneet mitään erityistä Suomeen verrattuna, mutta olin yllättynyt ihmisten halusta auttaa tuntematonta kadun varressa seisovaa ja reissussa rähjääntynyttä matkaajaa. En kertaakaan joutunut odottamaan kyytiä yli puolta tuntia ja useimmiten viiden minuutin liftaamisella sain kyydin satojen kilometrin päähän. Kyytien lisäksi tapaamani ihmiset ovat tarjonneet ruokaa ja juomaa ja kaikkein ystävällisin on ollut frankfurtilainen lentoemäntä, joka kääntyi varta vasten minua varten ympäri ja kuljetti paremmalle paikalle moottoritien varten. Olin kuulemma takkuisen tukkani ja longboardini kanssa tuonut mieleen muistoja nuoruudesta. Kun viimein tuli aika erota, hän kaivoi esiin omat Intiasta tuomansa ja Gangesissa kastetut rukoushelmensä ja ojensi ne minulle tuomaan onnea sinne pääsyyn. Tunsimme alle tunnin ajan, mutta siitä huolimatta ilmassa oli haikeutta jatkaessamme eri suuntiin.

Jos Saksan luonto ei vielä säväyttänyt, oli tilanne seuraavassa maassa, Sveitsissä, aivan toinen. Matkustin Saksasta alppimaahan Geneven yliopiston ympäristötieteiden laitoksen autossa yhdessä nanopartikkeleiden ja proteiinien vuorovaikutusta tutkivan post-docin kanssa ja saavuin perille yön pimeydessä. Seuraavana aamuna heräsin auringon noustessa lumihuippuisten vuorten takaa. Näky oli jotain uskomatonta tasaisessa EteläSuomessa kasvaneelle! Sillä sekunnilla päätin viettäväni Sveitsissä useamman päivän korkeasta hintatasosta huolimatta. Lidlin leivällä ja maidolla eläminen oli pieni hinta siitä, että sain mahdollisuuden kiivetä vuorille korkealle pilvien yläpuolelle. Tavoite oli yli 2000m korkuinen Ällgäuwhoren, mutta polun loppuessa reiluun 1950 metriin ja jatkuen siitä vain muutaman kymmenen sentin urana kivikkoista huippua pitkin molemmilla puolen ollen pystysuora pudotus satoja metrejä, oli pakko hyväksyä tappio ja tyytyä reiluun 1965 metriin. Maisemissa ei silti ollut mitään valittamista ja aurinko lämmitti niin lämpimästi, että ilman paitaakin tarkeni varsin hyvin. Turkoosiin järveen vuorilta valunut vesi ei sen sijaan ollut ihan niin lämmintä, mutta virkisti mukavasti rankan kiipeämisen jälkeen.

”Tunsimme alle tunnin ajan, mutta siitä huolimatta ilmassa oli haikeutta jatkaessamme eri suuntiin.”

Sveitsin ankean ruokavalion jälkeen päätin suunnata Itävallan sijaan Italiaan pitsalle ja pastalle. Kyydin tarjosivat kaksi Milanoon matkalla ollutta intiaania, jotka totesivat että näin hullua amigoa on pakko auttaa. Italiassa sää oli vielä aivan kesäinen ja Gardajärven rannoilla palmut huojuivat ja linnut lauloivat. Italian ainut huono puoli oli liftaamisen vaikeus ja yhteisen kielen puuttuminen. Saksassa vielä ymmärsin auttavasti ainakin tekstejä, mutta italiaa en osannut sanakaan ja varsinkaan vanhemmat ihmiset eivät vastaavasti osanneet englantia. Ne, ketkä epäilyksistään huolimatta ottivat minut kyytiin, olivat kuitenkin poikkeuksetta todella ystävällisiä ja sain taas nauttia cappucinoista ja leivonnaisista huoltoasemilla. Italiassa viimeistään ymmärsin, että vuoristoisessa ympäristössä kartalla oleva etäisyys on jotain ihan muuta todellisuudessa. Eksyin päätieltä sortumien vuoksi käytöstä poistetulle tielle ja sain kävellä mutkaisia teitä ylös ja alas pari tuntia ennen kun italialaisnainen tarjosi kyydin seuraavaan kylään. En ole ikinä elämässäni pelännyt niin paljon: jos italialaiskaupungeissa liikenne on välillä kaoottista, kuvitelkaapa mutkainen tie vuoren rinteelle ilman kaiteita ja vanha maasturi ajamassa ylinopeutta ja ohittelemassa muita autoja… Ei ihme, jos tien varret ovat täynnä ristejä ja pieniä patsaita kertomassa jonkun kuolleen siinä.

”Kyydin tarjosivat kaksi

Milanoon matkalla

ollutta intiaania, jotka totesivat että näin hullua amigoa on pakko auttaa.”

Italian jälkeen oli aika jatkaa matkaa Itävallan maaseudulle niinkin läheisten tuttujen kuin äidin kaverin serkun ja hänen miehensä luokse. Teki aika hyvää kolmen viikon reissaamisen jälkeen hetki rauhoittua, nauttia hyvästä ruuasta ja mikä parasta, päästä saunaan. Maaseudulta matkani jatkui kohti Wieniä ja jälleen oli aika yllättyä ihmisten auttavaisuudesta ja vieraanvaraisuudesta: sain kyydin aikanaan Wienissä kymmenen vuotta asuneelta mieheltä, joka soitti pari puhelua ja ilmoitti hymyillen, että hän järjesti minulle yöpaikan kaverinsa kaverin luota. Ovikelloa soittaessa minulla ei ollut pienintäkään aavistusta millaisen henkilön luokse olin menossa ja koska Hampurissa olin katsonut parhaaksi häipyä äkkiä vähän turhankin ystävällisen ranskalaismiehen luota, olin jo varautunut pahimpaan. Oven kuitenkin avasi suunnilleen saman ikäinen opiskelija yhdessä kämppiksensä kanssa ja he olivat tehneet ruokaa kaukaa Suomesta tulleelle matkaajalle. Vietimme hauskan illan jalkapalloa katsoen ja maailman menosta jutellen. Olisin saanut jäädä vielä toiseksikin yöksi, mutta tiet kutsuivat ja jatkoin matkaani Wienin kahviloiden

kautta itään kohti Budapestiä ja uusia seikkailuja. Kuukauden päästä on aika saattaa ensimmäinen etappi päätökseen, nousta koneeseen Turkissa ja lentää Intiaan kohti uusia seikkailuja!

Näin kolme viikkoa pienellä budjetilla matkustaneena voin sanoa, että Interrail-passin ostamatta jättäminen ja liftaukseen turvautuminen on ollut päätös, jota en ole katunut hetkeäkään. Olen tavannut enemmän paikallisia kuin olisin ikinä uskonut ja päätynyt paikkoihin, joista en ole tiennyt mitään. Toivottavasti myös tulevat kahdeksan kuukautta ovat yhtä unohtumattomia.

Johannes ”se punapiponen jätkä” Sahlsten maailmanlaidallejatakaisin.wordpress.com

Synapsin ekskursio Dubliniin 28.9. –

Teksti: Mari Linna Kuvat: matkaseurue ja paikalliset alkuasukkaat

Synapsin ekskursio starttasi keskiviikkona 20 innokkaan opiskelijan voimin kohti Irlannin pääkaupunkia. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme nopeasti kaupunkiin ja vierailimme kaupungin luonnonhistoriallisessa museossa. Museossa oli kattava eläinkokoelma tunnettuja ja vähän tuntemattomampiakin eläimiä. Kokoelman lisäksi museossa kerrottiin tarkemmin esimerkiksi hyönteisten keräilystä. Museo oli osallistujien mielestä toteutettu hyvin, siihen oli nähty paljon aikaa ja vaivaa. Esimerkit olivat havainnollistavia ja laajoja, minkä lisäksi näytteet eri eläimistä olivat monipuolisia. Museo eteni järkevästi pääjaksojen mukaan.

”Museossa oli kattava eläinkokoelma tunnettuja ja vähän tuntemattomampiakin eläimiä.”

Torstaina tapasimme Trinity Collegen maantieteilijät, jotka ottivat meidät avosylin vastaan. Vierailumme aluksi he pitivät meille lyhyen esittelyluennon opiskelusta Trinityssä. Maantieteen tutkimuskenttä on Trinityssä laajempi kuin omassa yliopistossamme ja siihen kuuluvat ihmis- ja luonnonmaantiede, historiallinen ja filosofinen maantiede, ympäristö-, talous- ja planetaarinen maantiede sekä ilmastonmuutos.

Luonnonmaantieteen kenttäretkiä tehdään Irlannin luoteisosan saarille. Ihmismaantiedettä opiskelevat käyvät myös yhteiskuntaa käsitteleviä kursseja (geography and society).

Mari Linna. Vähän tuntemattomampi eläin

Kaikilla luonnontieteitä opiskelevilla on opintojen alkuvaiheessa kahden vuoden pakolliset kaikkia luonnontieteitä käsittelevät perusopinnot, jonka jälkeen voi hakea itseään kiinnostavaan pääaineeseen. Ainejärjestötoiminta ja ”paikallisen TYYn” rooli olivat samankaltaiset kuin meillä täällä Turussa. Opiskelu Trinityssä on maksullista, mutta opiskelua helpottavia apurahoja on mahdollista saada.

Yliopistoesittelyn jälkeen maantieteilijät veivät meidät maantieteellistä twistiä sisältävälle kaupunkikierrokselle läpi tunnettujen nähtävyyksien. Kierroksen aikana opimme kaikkea hauskaa pikkunippeli tietoa Dublinista esimerkiksi sen miksi talojen ikkunat ovat korkeammalla pienemmät ja sen miksi Irlannin pankin ikkunat on muurattu umpeen. Kuulimme kuinka kaupungin läpi virtaava Liffey-joki jakaa kaupungin kulttuurillisesti, kielellisesti, uskonnollisesti ja urheilullisesti täysin kahtia. Kaupunkikierroksemme lopuksi paikalliset maantieteilijät järjestivät meidät Trinityn hienoon, historialliseen kirjastoon Book of Kellsiin.

Perjantaina oli vuorossa Trinity College Dublinen genetiikan laitoksen esittely ja eläintieteilijöiden tapaaminen. Professori McLysaght piti meille luennon genetiikan laitoksen toiminnasta ja tutkimuksesta. Luennossaan professori McLysaght kertoi laitoksen tutkimuksesta molekyylibiologiassa, mikrobigenetiikassa, kasvigenetiikassa, neuro- ja kehitysgenetiikassa, bioinformatiikassa ja lääketieteessä. Lopuksi professori kertoi kiinnostuneille, miten hakea väitöskirjatyöhön Trinity Collegeen. Laitoksen edustajan luennon jälkeen genetiikan opiskelijoiden ainejärjestö GenSoc kertoi meille opiskelijaelämästä Trinity Collegella. Ainejärjestö kertoi mm. kutsuvansa tutkijoita puhumaan erilaisiin seminaareihin, sekä järjestävänsä erilaisia ajanvietteitä ja illanviettoja jäsenilleen.

Perjantain ohjelman lopuksi eläintieteilijöiden ainejärjestö ZooSocin edustaja esitteli meille Trinity Collegen kampuksen "tiedepäätyä", jossa biotieteiden opetus järjestetään. Eläintieteen rakennuksessa esillä olevia fossiileja ja luunäytteitä oli valitettavasti suljettu lasikaappeihin ja pääsy aulan ulkopuolelle rajoitettu laitoksella viime aikoina tapahtuneiden varkauksien takia.

Lauantai oli ekskursiomme ehkä odotetuin päivä. Suuntasimme tuolloin päiväretkelle Irlannin länsirannikolle Cliffs of Moherille. Retkikohde oli suunniteltu siten, että nähtävää riittäisi varmasti niin maantieteilijöille kuin biologeillekin. Matka länsirannikolle kesti pysähdyksineen noin viisi tuntia, minkä aikana näimme muun muassa Dunguairen linnan, Cliffs of Moherin pienoismallin ”mini cliffsin” ja Leprechaunin linnan, jonne kolikon (tai kiven) heittävä sai esittää toiveen. Perillä Moherin kallioilla meitä odotti

mahtavat näkymät. Kallioista erottui selvästi savi- ja hiekkakivikerrostumat vuosimiljoonien takaa. Vierailun päätteeksi osa meistä ehti piipahtaa mäen sisälle rakennettuun Cliffs of Moherin vierailijakeskukseen.

Osallistujien mukaan ekskursio oli mukava. Ohjelmaa ja vapaa-aikaa oli sopivassa suhteessa ja kaupunkiin ehti tutustua hyvin yliopistovierailujen jälkeen. Ekskursiovastaavat kiittää ja kuittaa. Seuraavaa ekskursiota odotellessa 

Toisia kinosti enemmän kuin toisia..

Kuva: Katri Aksentjeff

Teksti: Fatih Kayaanan Kuvat: Jani Kinnunen

Eparkkipaikalta kohti viikonlopun mittaista seikkailua saaristossa. Matkakapseli oli sakeana jännityksestä, sillä seurueemme tiesi mitä tuleman pitää: reipasta lehtien haravointia sieraimia hellivässä raikkaassa meri

Matkalla maineikkaaseen Nauvon keskustaan matkanjohtajamme tarinoivat Seilin saaren historiasta aina menneisyydestä nykypäivään. Nauvosta jatkoimme matkaamme yhteysaluksella kohti haravointipyhättöämme.

Otteita Seilin lumien lokikirjasta:

Tänä vuonna luontoäiti päättänyt peittää lehdet valkoiseen lumihuopaan haravoijien riemuksi. Tämä ei kuitenkaan haravointia estänyt ja pirteä reissuporukka tarttuikin haravan varteen intoa puhkuen. Auringon suodessa silmäyksiään, lehtien ja lumen muodostama lähes sementtimäinen massa siirtyi päivän mittaa pihapiiristä rantatöyräille hajottajien buffetpöytään.

Paikoitellen työskentely oli jopa niin kiihkeää, että muutama työvälinekin tuli käyttöikänsä päähän. Ahkeran yhteistoiminnan ansiosta työt saatiin hyvissä ajoin valmiiksi ja kukin vetäytyi taholleen valmistelemaan asusteitaan viikonlopun huipentumaa, Lepradiskoa, varten. Pukujen kekseliäisyys oli jälleen kerran ihailtavan monipuolista ja piristävää.

Seilissä runoiltua:

”Matkustin kohti Seiliä taas, laukussa viinaa ja kaljaa vaan. Jos mua hiukkasen onnistaa, niin en krapulaa saa.”

”Huh mikä Seili, täysi kiljuleili.

Nyt löytyi peili, taidan heittää veivin.”

”Se joka kiljuun kurkottaa, ei kaljaan kapsahda.”

”Tähän päättyi humala. Se oli mahtava tarina.

Kohta Hese.

Kilju oli tänä vuonna tehokasta tavaraa, se kaatoi urheammankin sotilaan.

Eli täydellistä.

Näin kännisen unta, jossa haravoimme lunta.”

Kuva: Anonyymi. Pukukilpailun voittaja, sata litraa maitoa (kuvassa oikealla).

Sanottua ja kuultua

Alkoholi, seksuaalisuus, ulkomaalaisuus ja muut nuo ihmisiä erottelevat hommelit

-Puheenjohtaja (2016) kokouksessa

”Laitetaan tähän vähän pehmikettä, jos hän peruuttaa niin ei pallit plosahda teippiin kiinni.”

-luennoitsija Koe-eläin kurssin käsittelyharjoituksissa.

”Minusta tuntuu kuin olisin taas lapsi, hoivassa järjestön nimeltään Synapsi.

Elämän tiedettä opiskelemme jalanjäljissä nimien suurten, ihmiskuntaa edistämässä, biologia on ikuinen.

Evoluutin ja DNA:n salat meille aukeaa, sillehän mantsan pojat yhdessä laukeaa.”

-Rakkaudella Lauri (ja muut)

”Biologia ei ole pilipalitiedettä niin kuin maantiede.”

-eräs professori 13.9.20106

”Rakennetaan muuri Deltan rajalle ja tehdään Synapsista taas suuri.”

-anonyymi

”Mutta tämä maailma ei ole petrimalja.”

-Kai Norrdahl

”Jätän tentin väliin, kun tuntuu että olen lukenut liikaa”

-Lauri P

”Vinkki elämäsi helpottamiseen: älä kysy Miikalta hänen gradu-aihettaan!

-anonyymi

”Bilsan pilteillä on huono dispersaali erityisesti genetiikan ja ekologian luennoilla. Uskomme tämän johtuvan lajiutumisesta hikipinkoihin ja ryyppäreihin. Osassa yksilöitä on havaittavissa sattuman aiheuttamia piirteitä kummastakin lajista. Valinta karsii pirkän ajan tähtäimella yliopistosta selviytyvät ja sille tielle jäävät.”

-A & P

Retkinurkka — Turun lähistön luolia

Teksti: Fatih Kayaanan

Innokkaalle luolaharrastajalle Turun lähiseutu tarjoaa muutamia käymisen arvoisia kohteita. Valtaosa Suomen luolista kuuluu sekundäärisiin, eli jo kiteytyneistä ja kerrostuneista kivilajeista, muodostuneisiin jääkauden muovaamiin lohkareluoliin. Useisiin Turunkin seudun luoliin liittyy historiallisia anekdootteja, joilla on hyvä mehustella retkeä jo etukäteen.

Luolavuoren luola, Luolavuori

Luolavuori kohoaa peräti 65 metriä merenpinnan tasosta. Alueella on useita pieniä onkaloita, joiden tutkimiseen saa helposti kulumaan muutamia tunteja. Vetonaulana on kuitenkin pääluola, joka kutsuu koluajaansa kolmionmuotoisella suuaukollaan. Innokkaat geokätköilijät voivat löytää luolasta myös jotain käymisen arvoista.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6708600, E 240185

Ryövärin luola, Kaarina

Tähän luolaan liittyy kiinteästi suomalainen merirosvotarina, jonka mukaan luola on myös nimensä saanut. Tarinan mukaan veneitä ryöstelleet rosvot pitivät luolaa tukikohtanaan ilkitöitä tehdessään. Tarinaan liittyy myös surullinen panttivankiosuus, sillä rosvojen kerrotaan napanneen lähikylästä naisen orjakseen.

Itse luola on kallioon haljennut lähes sadan metrin mittainen kanjoni, jossa on avoimia ja lohkareiden peittämiä osuuksia. Luolan tutkailuun on syytä ottaa taskulamppu matkaan.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6701625, E 241366

Ahvensaaren kalkkilouhos, Parainen

Jos maailman yksi hienoimmista saaristoista kutittelee, löytyy Ahvensaaresta seikkailijalle paljon tutkittavaa. Saarelle pääsee kätevästi esimerkiksi saariston yhteysaluksilla. Suljetusta kalkkikaivoksesta löytyy mahtava holvimainen onkalo, jonka pohja on osittain veden peittämä. Näkemisen arvoinen on myös saaressa oleva Kilamon niemen avolouhos, joka on täyttynyt kristallinkirkkaalla makealla vedellä.

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6697155, E 198918

Teksti: Fanny A. Takahai

Oli tuulinen syysilta ja taivaalta lempeästi tippuva divetymonoksidi kasteli parransängestä karhean leukapieleni. Sadepisarat sekoittuivat suupielestäni valuvaan sylkeen. Sitä ei erittynyt syyttä, sillä mieleni oli levoton ja myllerryksissä. Olin matkalla kohti YO-kylä itää, jossa on tunnetusti Turun kauneimmat kanjonit. Niiden kutsu oli vahva. Olin erityisen kiinnosunut eräästä tietystä kanjonista 25 neliön asunnossa lähellä Aurajokea.

Tämä kyseinen kanjoni, tarinani päätähti, oli herättänyt mielenkiintoni edellisviikon vegasjatkoilla. Oi olisipa tiistaituopin pahoinpitelemät hermosoluni toiminut edes tyydyttävästi. Normaalista verbaaliakrobatiastani oli vain rippeiden rippeet jäljellä. Miehen mieli, se on oudompi kuin keskiverto pölynimuri. Silloin kun sosiaaliseen kanssakäymiseen tarvittavaa toimintakykyä kaivataan, tulee se jännitystä ehkäisemiseksi turruttaa ohrapirtelöllä. Monimutkainen juttu tuo hartioillani lepäävä hattuteline saati sen sisältämät aivoitukset, mutta kyllä silläkin nähtävästi pärjää.

Kanjoni oli herättänyt huomioni tanssilattian näivettyneillä ja hyvin tampatuilla laminaateilla. Olin päissäni miettinyt kuinka monta seikkailua tuonkin kaunokaisen muodostaneet molekyylit olivat seikkailleet maailmankaikkeuden valtateillä.

Mutta tänään on tänään ja palataan nykyiseen hetkeen. Olen jo ovella. Käteni hakaa ovea samalla temmolla kuin sydämeni rintalastaani. Kuulen askelia, kun sisällä oleva succubus lähestyy ovea. Saranat narahtavat ja sieraimeni täyttää lempeä, mutta määrätietoinen, leikkisästi tanssiva tuoksu. Katseemme kohtasivat kuin kaksi avaruuden tyhjyydessä vailla päämäärää vaeltavaa asteroidia. Palavien kipinöiden sinkoillessa tartuin hänen poninhäntäänsä ja saattelin hänet tiukassa otteessa peremmälle oven sulkeutuessa takanani. Ovesta ei ollut paluuta ilman hiertyneitä nivusia...

Jatkuu kevään numerossa.