Faabeli 2/2005

www-painos

Biologibasistit

Biologien piirissä on suhteettoman paljon basisteja. Faabeli yrittää saada selville mikä bassossa kiehtoo? s.33

Jumalaiset linnut

Synapsin veteraanilintuharrastaja

Ville Vasko kertoo miksi ornit eivät pidä sinusta s.12

Mukana Pilttiesittely 2005

Siitä on jo kaksi vuotta kun ex-puheenjohtajamme Kati mesmeroi minut liittymään Synapsin hallitukseen, eli siihen salaperäiseen sisäpiiriin, jota kohtaan olin aikaisemmin tuntenut pelonsekaista epäluuloa. Näiden kahden hallitusvuoden päätepiste minun kohdaltani on se, jota juuri nyt pidät nakeissasi, neljäs ja vihoviimeinen Faabelini. Tänä aikana syntyi mieleni syövereissä lukuisa joukko kunnianhimoisia suunnitelmia lehden sisällön ja ulkoasun parantamiseksi. Harvapa niistä toteutui, lähinnä oman laiskuuteni ja yleisen

Pääkirjoitus

saamattomuuteni vuoksi. Mutta mitäpä tässä surkuttelemaan. Jokainen lehti ilmestyi ajallaan ja olen kuullut, että joku on joskus nähnyt jonkun lärpäkettä selailevankin. En tosin ole varma oliko tämä unta.

Palautetta toimittamistani lehdistä on tullut kiitettävästi. Suurin osa palautteesta on ollut perin positiivista tai rakentavaa kritiikkiä. Ainoastaan kerran eräs nimeltämainitsematon surkimus luonnehti lehteä sanoilla ”ihan”, ”täyttä” ja ”paskaa”. Tämäkin kritiikki olisi voinut johtaa hedelmällisempään

lopputulokseen, jos siihen olisi ujutettu edes mikroskooppinen hitunen perusteluja (demo: ”ihan täyttä paskaa, koska...). Iso kyynel. En kuitenkaan ole asiasta pahoittanut mieltäni.

Tahdon kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat pelastaneet lehden (yleensä viime hetkellä, kuten nyt) täydelliseltä sisällönpuutteelta. Ilman teitä olisin luultavasti ripannut jutut jostain kiimaisesta 70-luvun itäsaksalaisesta pornolehdestä. Danke schön ja sitä rataa.

2

Pääkirjoitus

4

Palauteosio

Synapsin tämän vuoden aikana vastaanottamat palautteet pj:n ja vpj:n vastauksien kera.

7

Sahaa! Katsaus todelliseen työmiehen arkeen

Kyllä yliopistohomppelitkin oikeita miesten töitä osaavat tehdä. Koskettava kertomus kesätöistä sahalla.

10

Puheenjohtajan tervehdys Mirkka se tervehtii alamaisiaan.

12

Jumalaiset linnut

Lintugurumme Ville Vasko kertoo värikkäin sanankääntein harrastuksesta, josta tulee pakkomielle.

Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto

Vuorikatu 22 A 15, 00100 Helsinki puhelin: 09 622 6850

Ympäristöasiantuntijat pitävät huolta

ympäristöstäympäristöasiantuntijoista huolehtii

18

Synapsin piltit 2005

Tuutorit ovat taas keränneet pilttinsä yksiin kansiin.

26

Seilin lehdet 2005

Synapsin perinteikäs pakkotyöloma hyisessä saaristossa. Muistaako kukaan?

29

Timo Tapion niksipirkka seuraaville tuutoreille

Makkosen Temppa luettelee huonon tuutorin tunnuspiirteet.

Faabeli on Turun Yliopiston biologian ja maantieteen opiskelijoiden ainejärjestön Synapsi ry:n julkaisu. Lehti ilmestyy lukuvuoden aikana kaksi kertaa, keväällä ja syksyllä.

Osoite: Synapsi, Biologian laitos, 20014 Turun Yliopisto

Sähköposti: synapsi@utu.fi

Web: http://synapsi.utu.fi

Päätoimittaja: Ville Härmä vvharm@utu.fi

Mainosvastaava: Jani Helin jamihe@utu.fi

Ulkoasu ja taitto: Ville Härmä (Etu- ja takakansien kuvat: “Tyyne”, Pia Winberg 2005)

Valokuvat: Ville Härmä, Pia Winberg, Eeva-Mari Jouhilahti

Toimitus ja avustajat: Mikko Peltoniemi, Mirkka Heinonen, Ville Vasko, biologian ja maantieteen tuutorit, T-M Stenman, Teemu Makkonen

Levikki: 200 kpl

Paino: Digipaino Turku

Kiitokset: Kaikille lehden tekoon osallistuneille!

30

Suuri siideritesti

Faabelissa kaikki on suurta. Jopa pienimuotoinen siideritesti. Testiryhmä erottelee jyvät akanoista siiderikentällä.

33

Synapsin basistit

Ainejärjestöömme kuuluu kohtuuton määrä basisteja. Tässä muutaman esittelyt.

Palalauteosio

Synapsin hallitus

vastaa vuoden aikana palautelaatikkoon

kertyneisiin kommentteihin

Teksti: Mirkka Heinonen ja Mikko Peltoniemi

Palaute:

Palaute:

On mukavaa kun kokouskutsuissa ym.aina toivotetaan kaikki tervetulleiksi ym. kuitenkin sellaisen ihmisen,joka ei ole ollut missään toiminnassa mukana, on vaikea tulla toimistolle,koska tuntuu että sielläkuitenkin aina istuskelee sama ”sisäpiiri” juttuineen.Uuutena joukkoon tuleminen on vähän vaikeaa siis. Tosin en tiedä mitä asialle voisi tehdä...joten tämä oli aika tyhmä palaute...

Hallitus: Tämä on täysin totta! Mutta ottakaa rakas jäsenistö huomioon, että sisäpiirin muodostumiseen tarvitaan rajoittunut joukko yhdessä paikassa. Hilatkaa ne synapsilaiset ahterinne toimistolle, niin johan menee kuviot uusiks. Tarjolla kaffetta ja suklaamakeisia

Salkkareiden Kentsu tässä vaan moi! Hyvin ootte jätkät vetäny! Tootte kaikki ihkui! Moi!

Salkkareiden Kentsu

Hallitus: No Moi ihku Kentsu. Koska palaat takaisin Salkkareihin?

T: überfanisi, the bilesensei.

Palaute:

Moi! Te ootte kaikki ihania, erityisesti se vaalea kiharakutrinen jäbä. Sen kun saisi elävänä pulloon....

Pasi-Anneli

Hallitus: Hei PasiAnneli, ketähän näistä vaaleaveriköistä mahdat tarkoittaa? Kaikki hallituksen kölvit ovat ihan pulloon meneviä, kunhan vaan työnnät tarpeeksi, muista oikea asento, ettei selkä rasitu...

Palaute:

Kuka on piereskelly toimistotuolin verhoilun piloille? Tuulettakaa se!

Satunnainen ohikulkija

Hallitus: selvä, vedetään se lipputankoon ens vappuna!

Palaute:

Onko tässä elämässä mitään järkeä? Saako teiltä parisuhdeneuvontaa, mielestäni voisitte auttaa särkyneitä synapsilaisten sydämiä, lieneekö tämä liikaa...

Rakkaudensoturi

Hallitus: Hyvä Rakkaudensoturi, ei, elämässä ei ole järkeä ja mitä parisuhde neuvontaa tulee, kysy Heikiltä ja jos ongelma on enemmän alkoholipohjainen ota yhteyttä johtohenkilökuntaan...

Palaute:

Heips! Hyvä että juuri perinteisiä HAALARIbileitä on tulossa lisää. Itse en siihen “bilekokoukseen” harmikseni päässyt, mutta juuri tuollaisia hippailuja minäkin olisin briiffannut. Mutta. Jos ja kun noihin kerran olisi suotavaa tulla haalarit päällä, niin voisiko sen todella selkeästi kertoa esim. bilemainoksissa tms. Koska usein käy niin, ettei pelkkiä “opiskelijabileitä” mainostettaessa tiedä, kuuluuko nuo iki-ihanat haalarit kiskoa jalkaan vai odotetaanko tavallista pukeutumista. Nottei kävisi niin kuin kerran (Synapsin) bileissä Lynissä, jossa vain minä ja kaverini olimme haalareissa... Tuli vähän nolo ja ulkopuolinen olo!

Hallitus: Yhyy! Olittepas ainakin erottuvia, yksilöllisiä ja erikoisen ihania sinä kyseisenä iltana. p.s. opiskelijabileisiin saa aina mennä haalarit päällä...ja toiseksi aina on bilesensei kertonut onko bileet haalaribileet snapsilla

Palaute:

Onko vapun kriittisimmille hetkille, eli vapunaaton illaksi aikeissa järjestää yhteistä ohjattua toimintaa? ja jos ei ole niin miksi ei? vapunaaton ilta on kuitenkin juuri se hetki jolloin yksittäinen synapsin taistelija tarvitsisi olkapäätä johon nojata...

Teme

Hallitus: Rakas Teemu, jollet ole huomannut, niin vappuna kaikki opiskelijat ovat sankoin joukoin liikkeella...jätä ensi vuonna se alottelu vähän myöhäsenpään, ettet sammu Auran rantaan liian aikaisin. Ja eiköhän se olkapää löydy Puolalanmäeltä niiden 20 000 opiskelijan joukosta tai sitten Galaxyn yläkerrasta...

Palaute:

Hyi Saatana! Seuraava päivystäjä voisi tuulettaa toimistotuolin. Koiransuklaa haisee!

Bilesensei

Hallitus: Sensei on ihan hyvä vaan ja hilaa sen sinne lipputankoon!

Palaute:

TÄMÄ TOIMISTON TUOLI HAISEE PASKALLE! ASIALLE PITÄÄ TEHDÄ JOTAIN, SELVÄ BIOHASARDI!!!! LOPPUPELEISSÄ KAIKKI ON PELKKÄÄ GLOBAALIMUUTOKSEN TEMATIIKKAAAA!!

ALFA-UROS

Hallitus: Hyvä ”emme todellakaan arvaa kuka olet”, oletko varma ettet itse juuri päästellyt eilisen laskuhumalakebabin jälkihöyryjä meidän HIENOON tuoliin...?

Palaute:

Paljon on ollut puhetta siitä että Synapsi toivoo lisää AKTIIVISIA jäseniä toimintaansa.

Eilen tuli kuitenkin kylmää vettä niskaan niille, jotka eivät ole vanhoja aktiiveja, vaan ajattelevat esim. kastajaisten järjestämisen olevan helppo ja mukava tapa tulla mukaan yhdistyksen toimintaan.

Kokouksessa vaikutti siltä että rastit oli jaettu ”vanhoille” aktiiveille jo ennen kokousta. Perusteluna rastien jaossa näytti olleen: ” Se kuuluu mulle, koska mä oon aina ennenkin ollut siellä”. Tällainen asenne ei ainakaan helpota uusien mukaantuloa toimintaan tai saa oloa tuntumaan kovin tervetulleelta.

Hallitus: Hallitus pahoittelee, mikäli jäsenistöstä tuntui, että kokouksessa rastit oli jaettu etukäteen. Näin ei kuitenkaan ollut. Rasteille jaetaan vastuuhenkilöt, jotta tiedetään, että rastit ovat hoidossa. Rasteille voi ja pitääkin mennä myös muita vanhoja synapsilaisia. Eräät tahot olivat kylläkin etukäteen ilmoittaneet haluavansa jonkin rastin, mutta mitään ei oltu lyöty lukkoon. Tällaisissa tapauksissa etusija olisi kuitenkin ollut paikan päälle kokoukseen tulleilla. Kaikki halukkaathan ilmeisesti saivat jonkin rastin vastuulleen. Tilanteessa, jossa enemmän kuin yksi haluaisi saman rastin tulisi kaikkien näiden rohkeasti ilmaista se, koska kukaan “vanhoista” ja usein äänekkäistäkin aktiiveista

ei sellaisesta ota nokkiinsa.

Kokouksessa ei niinkään ollut tarkoitus suunnitella kovinkaan paljon uutta vaan jakaa rastit ja tehtävät – vanha kaava on vuosien mittaan todettu toimivaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettei uusia ideoita otettaisi mielihyvin vastaan. Kokouksessa todettiin myös, että rastien vetäjät saavat omin päinkin muokata rastiensa ohjelmaa. Kyseessä ei todellakaan ole niin vakava tilaisuus, ettei suunnitellusta voisi poiketa vaan tarkoituksena on lähinnä katsoa, että kaikilla rasteilla on jotain pilteille uutta ja jännittävää toimintaa. Tarkoitushan on, että niin pilteillä kuin rastien pitäjilläkin on hauskaa!

Ylipäätään Synapsin toiminnassa ja siitä saadusta palautteesta käy ainakin jossain määrin ilmi, ettei jäsenistöllä mielestään ole riittävästi vaikutusmahdollisuuksia. Totta on, että usein toimintaa suunnittelee ja toteuttaa suhteellisen pieni ydinporukka. Tällöin, jotta asiat sujuisivat esimerkiksi kokouksissa joutuisasti (on Synapsi-aktiiveilla muutakin elämää – ainakin useimmilla), tehdään asiat usein vanhoilla kaavoilla ja jossain määrin myös ennalta sovitusti. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, ettei uusia ideoita ja mielipiteitä otettaisi huomioon – ne on vain uskallettava sanoa riittävän kovalla äänellä, jotta kantavat myös päätöksiä tekevien korviin. Uusien ideoiden saaminen olisinkin suotavaa, ettei toiminta kangistuisi vanhojen aktiivien mahdolliseen mielikuvituksettomuuteen.

Palaute:

Voisiko synapsi alkaa harrastamaan parinvaihtoa?

Hallitus: Ei

Palaute:

Herra Kiima

Must te ootte tosi ihkui kaik, koko hallitus, varsinki se huisin ihku liikuntapoju ja si se tosi terävän näköinen taloustyyppi ja si se toooooosi ihku Timo ja si se rentun näkönen karvanaama ja si se ihana kasvipoju, mut se taitaa seurustella sen pelottavan Saaran kanssa ... aini piti viä sanoo et toinen, joka on pelottava on se puheenjohtajanainen, sen korotkin kopisee käytävillä aina tosi tärkeen kuulosesti. Mut et jatkakaa samaan malliin vaan...

Yx söpö pilttityttö vaan...

Synapsin hallitus kiittää kaikesta palautteesta. Risuja, ruusuja ja neutraaleja vuodatuksia voi lähettää hallitukselle osoitteessa http://synapsi.utu.fi/palaute.

SAHAA! - Katsaus työmiehentodellisen arkeen

Muistan vielä kirkkaasti tuon päivän, jolloin lukiosta juuri valmistunut, tulevaisuudestaan mitään tietämätön nuorimies erehtyi lähiseudun sahalle työnhakuun. Äidin uudenkarhea Toyota löysi parkkipaikkansa keskeltä suurtrukkien kulkuväylää ja trukkiäijät

Teksti: Kauli Vähä-Paju

tuijottivat kylmäverisesti, mutta eivät huudelleet. Luulivat varmaan puutavaran ostajaksi. Iäkäs, isopartainen päätyönjohtaja käveli sattumalta vastaan ja työnhakija pääsi selittämään asiansa. Ukkeli katsoi tiukasti ryhtiä ja olkapäiden kokoa, sekä pohti mielessään olisiko poikasesta miesten työhön. Pikaisen

mietinnän jälkeen ukko tokaisi vakuuttavaan sävyyn ottavansa nuorenmiehen kesätyöhön. Pojalla ei ollut harmaintakaan aavistusta tulevasta työympäristöstä, eikä hän todellakaan tiennyt mihin oli itsensä tunkenut.

E

linkeinorakennetta luonnehti dramaattinen muutos 60- ja 70-lukujen jälkeen. Tähän muutokseen liittyi teollisuuden jatkuva modernisoituminen, jossa työväestöä korvattiin kehittyvällä teknologialla ja koneet korvasivat lihastyön. Tämä muutos ei ollut koskaan saavuttanut kyseistä sahaa, ainakaan verrattaessa muihin alan työpaikkoihin, jotka olivat pitkälle automatisoituja. Täällä napin painamista korvasi edelleen vahva selkä ja kiukkuinen asenne. Huonosti suunnitellun kattonosturin käyttö hirsiä siirrettäessä oli verkkaista verrattuna puhtaan ihmisvoiman käyttöön, ja aparaatti sai pölyttyä katonrajassa. Reiluja 100-kiloisia hirsiä kantaessaan äijät usein kiroili ja ärisi. Kiukunpuuskat olivat arkipäivää. Voimasanojen määrän laskeminen päivässä oli hauskinta huvia. Mieleen jäi pysyvästi muutamia pikku sanontoja: ”Voihan vittulan väki”, ”Nyt on katastrofi lähellä” ja ”Ei tosta vielä ammuta”. Tuli oli perseen alla erityisesti suuren kysynnän aikaan, jolloin moni japanilainen sai oman maanjäristyksen kestävän asumuksensa.

Noviisit joutuivat kovalle koetukselle. Vanhoilta käyriltä ei apua herunut, ellei sitä älynnyt mennyt anelemaan. Konkarit tuijottivat silmä tarkkana ties mistäkin seinänraosta, seuraten tiiviisti uuden työläisen työtahtia. Taukosauhuja vedellessään äijät usein keskustelivat porukalla uuden pojan työtaidoista ja asenteesta. Kyylääminen oli rankinta ensimmäisten viikkojen aikana. Äijät oikein odottivat tulevaa lapsusta, että olisivat päässeet pätemään pää punaisena miten homma pitää tehdä. Mitä nopeammin työtehtävän suoritti, sitä vähemmän joutoaikaa sahajäärille jäi puunjalostusketjun seuraavassa pisteessä. Heikkorakenteiset ja selkävammaiset pistettiin usein höylän ääreen. Kiire oli kova ja puuta suorastaan lensi höylän läpi. Naftaa eli verovapaata dieseliä käytettiin trukkien lisäksi terien voitelussa, joten sen läpitunkeva tuoksu jäi

Saw

“Any of various tools, either hand-operated or powerdriven, having a thin metal blade or disk with a sharp, usually toothed edge, used for cutting wood, metal, or other hard materials.”

/www.yourdictionary.com

”Taukohuoneissa oli usein jatkuva savusumu äijien vetäessä röökiä kuin viimeistä päivää. Terveet keuhkot eivät kestäneet taukotuvan tappavaa ilmaa eikä korvat niiden työpainotteisia keskusteluja. Sahahierarkian kuninkaat eivät osanneet puhua muusta kuin puutavaran laadusta, taikka haukkua selän takaa näennäisen virheen tehnyttä työntekijää”

harvemmin. Sirkkelin terän viiltämä sormi ei ole kaikkein mieluisin herätys päivään.

pysyvästi mieleen. Hidasälyiset ja todelliset tolvanat ohjattiin suoraa päätä lautapöydälle, jossa ”raakaa” tavaraa virtasi ulos saharakennuksesta lajiteltavaksi. Paksut hansikkaat kuluivat puhki parissa päivässä äijien viskoillessa lautoja. Ankarien tunteenpurkauksien äänet kantautuivat läpi mekaanisen melun. Välillä laudat lenteli rakennuksen pihalle ja hihna sai jäähtyä työnjohtajan tuloon saakka. Joka kesä vähintään joku joutui alueen terveyskeskukseen paikattavaksi. Syynä oli yleensä parrun tippuminen päähän, välilevyn napsahtaminen tai lihaskramppi. Kerran yhden nuorenkaverin hauikset menivät niin lukkoon, ettei hän kyennyt ajamaan edes autoansa ja heppu vietiin sairaalaan piikiteltäväksi. Vakavampia haavereita sattui

Ensimmäinen kesä oli todellinen koetinkivi. Nuoria kokelaita tuli joka vuosi, mutta harva kokeilija oli niin hullu, että palasi takaisin tulihikipesään, tuohon melun mekkaan. Harvat, jotka sitä tarmoa omasivat, raivasivat tiensä ”parempiin toimiin” ja saivat kaipaamaansa arvostusta sahan sisäisessä hierarkiassa. Parempi työtoimi toi tullessaan suurempaa aivotoiminnan käyttöä, mutta vaati samalla myös suurempaa fyysistä ponnistelua. Kummelista tuttu sketsi ”Ei tartte auttaa” päti kirjaimellisesti yleisessä työhengessä. Vanhat sahajäärät pitivät avunpyyntöä kenties heikkouden osoituksena tai puhtaana henkilökohtaisena avunpyytäjän laiskuutena. Nuorempi työnjohtajisto taas suhtautui avunantoon suopeammin ja ajoittain jopa kannusti siihen. Suuren puukuorman kuljetus omin avuin eteni useimmilla yrityksen ja erehdyksen kautta. Nokkelimmat apinoivat muita ja omaksuivat nopeasti tehokkaimmat metodit. Useimpien vuosien työkokemus ilmeni eräillä vakituisilla työntekijöillä todellisena kusen päähännousuna. Vakiintuneet menetelmät olivat parhaita ja niistä poikkeaminen oli lähes rangaistava teko. Näiden vittumaisuuden huipputiivistymien kanssa tuli ajoittain rankkoja riitoja. Raskas työ vaati useimmilta myös raskasta

huumoria ja mieltä kohottavia kepposia. Tekstiä ja rivoja kuvia löytyi useimmilta seiniltä. Kiireen vilkkaa puutavaraa pakattaessa, moni hyönteinen taikka hämähäkki sai usein vapaakyydin konttien mukana toiselle puolelle maailmaa. Taukohuoneissa oli usein jatkuva savusumu äijien vetäessä röökiä kuin viimeistä päivää. Terveet keuhkot eivät kestäneet taukotuvan tappavaa ilmaa eikä korvat niiden työpainotteisia keskusteluja. Sahahierarkian kuninkaat eivät osanneet puhua muusta kuin puutavaran laadusta, taikka haukkua selän takaa näennäisen virheen tehnyttä työntekijää. Tupakoimattoman kesätyöläisen tauot kuluivat poikkeuksetta avohallin metsänpuoleisen puuradan oviaukolla astuen. Koneiden pysähtyessä metsästä kantautuivat taas luonnon äänet. Haarapääskyt vipelsivät ympärillä ja varpusetkin ilahduttivat läsnäolollaan. Valkohäntäpeura kävi juomassa viereisessä ojassa. Pellonpohjalle osoittivat putket. Niistä tuli jotain tummaa mönjää, joka valui

huomaamattomasti kohti tuota ojaa. Tukkimiehentäit lentelivät teekuppiin. Tauko oli arvossaan, kunnes höylät jyrähtivät käyntiin.

Ulkomaisten ostajien saapuessa vierailulle kaikkein epäinhimillisimpiin työtehtäviin tuli väliaikainen tauko. Raskaampia taakkoja ei enää kannettu niska limassa.Työnsuojeluviranomaisten säädökset ja EU:n direktiivien mukaiset työtoimimenetelmät eivät näkyneet arjessa, vaikka niiden olemassaolo oli useimpien tietoisuudessa. Kenties vuosien päästä, tämän entisen tehdastyöläisen istuskellessa toimistohuoneen tunkkaisessa ilmassa näyttöpäätettä tuijottaen, hän muistelee haikeasti noita aikoja, jolloin hiellä ei ollut arvoistansa hintaa…

Puheenjohtajalta

Taas ollaan taaperrettu yksi vuosi eteenpäin

Synapsin haalareissa ja hyvällä omallatunnolla voidaan kaikki todeta, että hyvin se meni. Myönnettäköön kuitenkin, että olin kauhuissani astuessani viime tammikuussa Katin suuriin saappaisiin. 23.11 valittiin uusi, innokas hallitus toimihenkilöineen, jotka varmasti pistävät vuonna 2006 synapsilaisten sukat jaloissa superkierteelle. Kyseisenä päivänä hallitus sai myös uuden taloudenhoitajan, kun vanha kunnon ynähdyskeisarimme jätti kolmivuotisen kassanlaskijanuransa siirtyäkseen rahakkaimmille apajille. Vuoden alusta myös Turun Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan etu- ja yhteistyöjärjestö, Hybridi ry, jonka riveissä myös synapsilaiset pääsevät vaikuttamaan, otti ensimmäiset hatarat vauvan askeleensa ja organisoi kunnialla Vappu- ja SyysStartit. Starttien kävijämäärä nousi lähes puolella, mikä saikin kaikkien hymyn nousemaan termosfääriin asti, ah, tätä yhdistysaktiiviuden onnea. Mikäli kaikkien tiedekuntamme ainejärjestöjen laajuinen yhdistysvaikuttaminen ei innosta, vaan haluaisitte aloittaa pienemmässä foorumissa on synapsilaisille tarjolla monia paikkoja vaikuttaa. Sekä biologijaos että maantieteen jaos ovat pienimuotoisia paikkoja kokeilla herättä sisäistä yhdistyshäärääjää. Mikäli rohkeutta riittää ottaa ohjat käsiin koulutuspoliittisissa näkökulmissa, biologian koulutusohjelma työryhmä, laitosneuvostot ja tiedekuntaneuvosto avaavat väyliä vaikuttamiseen ja opiskelijoiden etujen ajamiseen. Unohtamatta kuitenkaan tärkeintä eli Synapsia, vaikket olisikaan vastavalitussa hallituksessa tai toimihenkilönäkään, niin toimistolle ja kokouksiin on ovet aina avoinna ja hommaahan riittää aina lipunmyyntinakeista vastuullisiin edustustehtäviin.

Opiskelu on tärkeää, mutta voin sanoa tietäväni kokemuksesta, että pieni, jos ei isompikin yhdistyshääräily on mukava tauko, kun on lukenut viisi ja puolikiloista kirjaa yksin yhdeksän neliön opiskelijakoirankopissa kevyenä iltalukemisena jo neljättä viikkoa putkeen. Vaikkei loppujenlopuksi se sisäinen yhdistysaktiivi heräisikään, niin muistakaa, että opiskelu on hauskempaa kun voi rentoutua hyvässä seurassa. Synapsin yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin,

jäsenistön etujen valvomisen lisäksi, koota synapsilaiset yhteen pitämään hauskaa ja rentoutumaan, oli se sitten Marilynin tupakansavuiseen karaokeluolaan tai virkistävälle syysretkelle luonnonhelmaan.

Ahkeraa loppuvuotta ja muistakaa rentoutua hyvien ystävien seurassa, pikkujoulunpunaista glögiä siemaillessa!

Mirkka

Jumalaiset linnut

Miksi siis harrastaa lintuja? Totta kai siksi, että linnut ovat kaikista eläimistä kauneimpia ja muutenkin muihin eliöryhmiin verrattuna ylivertaisia. Muut eläimet ja kasvit ovat vain linnuille välttämätöntä ravintoa tai suojaa. Tämän ns. ornisentrisen maailmankatsomuksen tulisi olla jokaiselle lintuharrastajalle itsestäänselvyys.

Harrastajan kannalta linnut ovat näkyvä, värikäs ja monipuolinen ryhmä, jota on helppo lähestyä. Lintuharrastus tarjoaa myös liikuntaa ja raitista ilmaa yhdistettynä johonkin järkevään, mikä erottaa sen esimerkiksi urheilusta. Lintuharrastaja näkee, kuulee ja kokee monenlaista; linturetkellä arkielämä unohtuu ja elämään astuvat iloiset värit. Tämän vuoksi lintuharrastajat ovatkin luonteeltaan valoisampia kuin muut ihmiset.

L intuharrastuksesta on suurella yleisöllä usein vääristynyt ja yksipuolinen kuva, joka on syntynyt hurskastelevista lintuharrastusoppaista sekä yleensä kevääseen ajoittuvista TV-ohjelmista ja lehtikirjoituksista. Seuraavassa oikaistaan tämä käsitys ja opetetaan oikea suhtautuminen lintuihin. Nyt kerrotaan mitä lintuharrastajat todella ajattelevat ja tuntevat, miten he elävät sekä ennen kaikkea miten tuohon kummalliseen porukkaan pääsee mukaan!

ovat muiden lintujen ruokaa.

9) Ihminen luo kulttuuria suosiville linnuille elinympäristöjä.

tulee luontevasti Hal alb. Kuinka yksinkertaista mutta hienoa!

KJos et siis jo ole lintuharrastaja, sinun täytyy alkaa sellaiseksi. Hanki ensitöiksesi käyttöösi kiikari ja lintuopas sekä havaintovihko, johon voit kirjoittaa kaiken mahdollisen. Sitten onkin aika suunnata retkelle! Kun olet päättänyt ruveta lintuharrastajaksi, orniksi, sinun on oltava valmis uhraamaan aikasi, lähimmäisesi, mahdollinen työpaikkasi ja nykyinen elämänmuotosi yhdelle asialle: lintuharrastukselle. Lintuharrastaja ei piittaa vastuksista eikä yhteiskunnan normeista.

Voisi luulla, että orni pitää luonnosta kasveineen ja eläimineen. Näin ei ole, vaan orni pitää LINNUISTA. Muista luontokappaleista ei tarvitse tietää kuin perusasiat. Opettele seuraavat yhdeksän biologista perusteesiä:

1) Luonto on yhtä kuin lintujen elinympäristö.

2) Ilma on siksi, että linnut voisivat lentää.

3) Maa on siksi, että linnut voisivat levätä.

4) Vesi on siksi, että pingviinitkin ovat lintuja.

5) Puut ovat lintujen pesä- ja istumapaikkoja.

6) Muut kasvit ovat lintujen pesäntekoainesta tai ruokaa.

7) Nisäkkäät ovat petolintujen ruokaa.

8) Hyönteiset ja muut ötökät

Lintuoppaita lukemalla saat selville lintujen tuntomerkit ja elintavat. Opiskele niitä ahkerasti, jotta voit antaa itsestäsi asiantuntevan kuvan. Varo kuitenkin kantamasta lintukirjaa liian näkyvästi mukanasi retkellä, etteivät muut pitäisi sinua aloittelijana! Hanki siis hyvä lintukirja ja lue sitä salaa kotona peiton alla. Karmeimpien lintuoppaiden kuvat ovat surkeita töherryksiä; linnun asento on hullunkurinen, nokan asemasta linnun päätä koristaa musta tikku ja jalat näyttävät lähtevän peräaukosta. Lintua ei myöskään esitetä kaikissa puvuissa, ja naaraat on usein piilotettu värikkäämpien koiraiden taakse. Vältä hankkimasta tällaisia kirjoja, joiden tekijöiltä puuttuu sekä itsekritiikki että moraali. Älä myöskään sorru valokuvaoppaisiin, joiden kuvat ovat poikkeuksetta suttuisia ja epätarkkoja. Suositeltava hankinta on esimerkiksi Svenssonin ”Lintuopas”, jossa on esitelty kaikki maanosamme lintulajit loistavina piirroskuvina.

Jokaisella ornilla kuuluu myös olla havaintovihko, johon hän kirjaa kaikki lintuhavaintonsa tunnollisesti. Tavallisistakin lajeista on hyvä kirjoittaa muistiin kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset havainnot sekä normaalia suuremmat yksilömäärät. On hyödyllistä kirjoittaa pelkkien määrien lisäksi muitakin huomioita näkemistäsi linnuista, niiden käyttäytymisestä jne. Muusta luonnosta ei tietenkään tarvitse kirjoittaa mitään. Muista, että lintuja ei koskaan voi olla paikalla tasakymmentä tai -sataa. Jos lintuja äkkiä ajatellen tuntuisi olevan paikalla sata, merkitse vihkoon esim. 97 tai 102. Näin syntyy vaikutelma siitä, että linnut on tarkkaan laskettu. Opettele lintujen tieteelliset nimet, jos haluat antaa itsestäsi asiantuntevan vaikutelman. Niistä muodostettuja kuusikirjaimisia lyhenteitä käytetään yleisesti havaintojen merkitsemisessä ja ilmoittamisessa ornien kesken. Esimerkiksi merikotkasta Haliaetus albicilla

iikari on ornin kuudes aisti. Ei ole samantekevää, millaiset tötteröt ripustat kaulaasi. Opettele ensin erottamaan kattoprisma- ja porroprismakiikarit toisistaan. Jälkimmäiset ovat vanhanaikaiset ja pois muodista. Kattoprismakiikarit ovat optisesti parempia ja muutenkin laadukkaampia, sekä näyttävät tyylikkäämmiltä. Valitse ennemmin kiikarit, jotka maksavat 1000 kuin 100 euroa. Alkuun toki pääset myös isoisän sodanaikaisilla kakkuloilla, joilla kaikki linnut näkyvät keltaisina. Mallista riippumatta linssit pidetään maastossa pölyttöminä ja tahrattomina. Kaikki ylimääräinen rähmä linsseissä voi tuottaa väärää informaatiota silmillesi. Muista pitää kiikariasi aina kaulalla. Älä pidä sitä kotelossa tai repussa, sillä niin tekee vain maallikko. Ennemmin tai myöhemmin myös kaukoputken hankinta on edessä. Älä missään tapauksessa hanki tähti- tai merirosvokaukoputkea, jos maineesi ja ystäväsi ovat sinulle kalliita. Muista, että hyvä kiikari on aina parempi kuin huono kiikari ja kaukoputki -yhdistelmä!

Linnut voi oppia tuntemaan vain katselemalla niitä luonnossa. Siispä lähde rohkeasti retkelle! Hyvät paikat saat tietoosi katselemalla kartasta ja kyselemällä kokeneemmilta. Maallikoilta ei kannata kysyä, sillä oikeat lintupaikat ovat heille usein liian vaikeakulkuisia – kaatopaikkoja, jätevedenpuhdistamoja tai umpeenkasvaneita järviä. Monet kohteet on merkitty viitoin, joissa lukee esimerkiksi ”lintutorni”. Nämä paikat on viitoitettu, jotta tosiornit osaisivat välttää niitä huhtikuusta syyskuuhun, jolloin ne ovat maallikoiden kansoittamia. Tällaisissa turistikohteissa kannattaa käydä vain talvisin ja öisin. Parhaita indikaattoreita lintupaikoista sen sijaan ovat mätänevän levän tai kaatopaikan haju, piikkilankaaita, yksityisalue-kyltit tai erilaiset ajokieltomerkit ja puomit. Tällaisissa paikoissa retkeilykin on kaikin puolin jännittävämpää. Kunnon orni retkeilee aina kun mahdollista, säästä riippumatta.

Suomessa operoiville perusorneille näiden sangen harvinaisten lajien kyyläys jää vain märän päiväunen asteelle. Kuvat: photos.khoatran.com)

Huonossakin säässä retkeily usein kannattaa, sillä esimerkiksi oikeasta suunnasta puhaltava syysmyrsky heittelee harvinaisia lintuvierailijoita Suomeen. Staijausta eli muutontarkkailua voit helpoimmin harrastaa paikassa, jossa lintuja muuttaa. Tällaisia ovat esimerkiksi kauas merelle työntyvät niemenkärjet. Myös suuret peltoaukeat ovat hyviä paikkoja, koska muuttavia lintuja kerääntyy niille usein lepäilemään ja ruokailemaan. Joskus jopa jokin harvinaisuus voi vilahtaa ohi näkökentässä.

Sinusta ei tule kunnon harrastajaa, jos et kadehdi toisten menestymistä. Muiden havaintoja kuuluu epäillä ja vähätellä, erityisesti silloin, kun et

itse ole nähnyt mitään vastaavaa. Havainto osoittautuu luotettavaksi vasta, kun olet itse nähnyt samat linnut. Lintupaikoillakaan ei kuulu kailottaa havaintojaan, vaan ne korkeintaan kuiskataan lähipiirin orneille. On turha jakaa havainnon tuottama ilo, koska on hienompaa päästä nauttimaan toisen nuijauksista. Tietojen panttaaminen ja havaintojen pimittäminen ovat olennainen osa suomalaista orniperinnettä. Lintuharrastaja retkeilee paljon myös yksinään, staijaa yksinäisellä ja tuulisella kukkulalla päiväkausia kohtaamatta ketään ihmisolentoa. Linnut ovat hänen aidoimpia ystäviään.

Lintuharrastukseen saat jännittäviä lisävivahteita keräämällä erilaisia

pinnoja. Pinnoja on monenlaisia, mutta tärkeimpiä keräyskohteita ovat elikset (elämänpinnat) ja vuodarit (vuodenpinnat). Lisäksi voi kerätä esimerkiksi piha-, mökki-, työhuone-, wc-, kosketustai unipinnoja. Pinnoja kertyy joko spontaanisti tai bongaamalla. Jokaisen kannattaa tietenkin kehittää oma pinnasysteeminsä, jossa hän itse on paras.

Olennaista ornin luonteessa on hänen suhtautumisensa epäorneihin – ihmisiin, jotka liikkuvat luonnossa vain nauttiakseen raittiista ilmasta, lintujen liverryksestä tai muusta epämääräisestä. He eivät tunne lintuja, eli käytännön elämä ongelmineen on heille täysin

vierasta! Sinun on kehitettävä itsellesi oikea imago, joka erottaa sinut esimerkiksi kiikari kaulassa kuljeksivasta insinööristä. Erottuaksesi maallikosta sinulla on oltava asianmukainen vaatetus ja oikeanlainen hiusmalli. Jos näytät pörssimeklarilta, sinua vain pilkattaisiin eikä kukaan ottaisi havaintojasi todesta. Vihreällä naalinkuvatakilla pelaat varman päälle, jos haluat tulla hyväksytyksi joukkoon. Takkisi ei missään tapauksessa saa näyttää uudelta tai vastapestyltä; suositeltavaa on töhriä uusi takki pihkalla ja lintujen ulosteilla, niin sinua kumarretaan rengastajana. Kumisaappaat ovat suosituimmat ja monikäyttöisimmät ornijalkineet. Kun sinulla on kumisaappaat, et koskaan tarvitse muita jalkineita! Hiustesi on mieluusti hulmuttava pitkinä, mutta on tärkeää etteivät ne huiski silmiesi edessä ja estä sinua näkemästä lintuja. Paras päähine on vanha kunnon villapipo, joka ei peitä korvia niin että kuulet hennoimmatkin lintujen äänet. Karvalakit ovat typerän näköisiä ja antavat turhan slaavilaisen vaikutelman. Ulkoasullaan orni viestittää maallikoille: ”Olen lintuharrastaja, liikun paljon luonnossa, tunnen kaikki linnut. En ole niin kuin te neonväreihin pukeutuvat surffaajat!”

mitään, muusta luonnosta puhumattakaan. (Siitä muusta ei tosin keskiverto-ornikaan tiedä mitään.) Luontoon vahingossa jouduttuaan tämä tyyppi näyttää jo kaukaa totaalisen eksyneeltä. Hän horjahtelee juurakoihin ja kailottaa epämiellyttävän voimakkaalla äänellä kaikesta huomioimastaan, esim. kulkua haittaavista risuista ja hyttysistä.

1.2.Ulkoilija

Ehkä kaikkein harmillisin maallikkotyyppi on ulkoilija. Hän on jossakin kuullut nimen ”peipponen” ja pyrkii väkisin kyselemään, vaikka linnut eivät oikeasti

lintupaikoilla, kuten merenlahdilla ja pelloilla. Hän on hyvin reviiritietoinen ja kiertää kotikontujaan välttäen visusti uusia paikkoja. Perusorni ei välttämättä käy lainkaan staijaamassa, lintuasemilla saati bongaamassa. Hän omaa kyvyn nauttia leppoisasta retkeilystä ilman pakonomaista yrittämistä. Perusornien joukossa on paljon ns. antibongareita, jotka vannovat vain ja ainoastaan spontaanien havaintojen nimeen.

2.2.Staijari

Staijarin intohimo on käydä seuraamassa muuttoa. Hänellä on aina kiikarin lisäksi mukana seipiö ja kaukoputki. Staijarin tuntee jo varhain keväällä rusketuksesta: kasvot ovat tummanruskeat, mutta silmien ympärillä on vaaleat rinkulat. Rusketuksen lisäksi loputon kärsivällisyys tuijottaa tyhjää taivasta kielii siitä, että olet kohdannut aidon staijarin. Staijatessa saattaa kuitenkin nähdä myös lintuja, jos on tuuria.

”Sinusta ei tule kunnon harrastajaa, jos et kadehdi toisten menestymistä. Muiden havaintoja kuuluu epäillä ja vähätellä, erityisesti silloin, kun et itse ole nähnyt mitään vastaavaa.”

Joudut ennen pitkää maastossa tekemisiin muiden ornien kanssa, halusit tai et. Eri ornityyppien tunnistamisesta on tällöin hyötyä, jotta osaat puhua oikeista asioista. Seuraavassa esitellään ornityyppien ohella myös kaksi tavallisinta maallikkotyyppiä. Maallikoille ei kuitenkaan tarvitse puhua mitään.

1.Maallikot

1.1.Kadunmies tai –nainen

Yleisnimitys henkilölle, joka ei harrasta lainkaan luonnossa liikkumista. Kadunmies ei tunne lintuja eikä tiedä niistä muutenkaan

kiinnosta pätkääkään. Tällainen turha small talk on sosiaalista käyttäytymistä, siis ornille ventovierasta. Ulkoilija ei omista kiikaria, ja on yleensä pukeutunut räikeään tuulipukuun. Ulkoilijan säkeet ovat helposti tunnettavia: tyypillisimpiä ovat keväisin kuultava ”Jokos muuttolintuja on näkynyt?” sekä kesällä harmittavan yleinen ”Meidän pihapöntössä pesii mustarastas!”

2.Ornit

2.1.Perusorni

Perusorni retkeilee tavallisilla

2.3.Bongari

Bongaus on spontaanin retkeilyn täydellinen vastakohta. Bongarille lintulajit ovat pisteitä eli pinnoja. Intohimoinen bongari matkustaa vaikka maan ääriin nähdäkseen lajin, joka hänen listaltaan puuttuu. Bongari on virtaviivainen ja moderni. Hänen vaatetuksensa kuitenkin vaihtelee, koska bongari saattaa lintuhälytyksen tullessa olla missä vain, eikä silloin luonnollisestikaan ole aikaa vaihtaa vaatteita. Lintupaikalla bongarin hengitys on kiivasta, otsasuonet pullistelevat ja silmät pälyilevät ympäriinsä. Varo tällöin ärsyttämästä bongaria!

2.4.Dude

Dude eli sunnuntaiorni retkeilee vain viikonloppuisin ja silloinkin vain, kun on kaunista ja lämmintä. Hän voi olla aidosti kiinnostunut

linnuista ja tuntee ne hyvin, mutta jostain kumman syystä linnut eivät olekaan hänelle henki ja elämä. Hän pitää usein päässään baskeria, sillä hänen mielestään se antaa boheemin vaikutelman. Tätä tehostaakseen hän saattaa käyttää myös pyöreitä silmälaseja, joissa linssit ovat tavallista ikkunalasia.

2.5.Asemarengastaja

Asemarengastaja on täysiverinen erakko. Hän vetäytyy kaukaiselle lintuasemasaarelle, jossa koko syksy hurahtaa hetkessä punarintoja rengastaen. Rengastaja ei välttämättä kanna kiikaria mukanaan, sillä pultatessa ei jouda katselemaan ympärilleen. Henkilökohtaisen hygienian hoito tai siivoaminen eivät myöskään kuulu aidon asemarengastajan käyttäytymiseen.

2.6.Petomies

Petomies näyttää huuhkajalta. Hän rengastaa pöllöjä ja päiväpetolintuja sekä ripustaa niille pönttöjä. Petomies on asemarengastajan tapaan erakko, mutta elää tyystin toisenlaisessa ympäristössä. Kunnon petomies kiipeää puuhun kuin nakkeli, miltei yhtä vaivattomasti etu- ja takaperin.

2.7.Ornitologi

Ornitologi on tiedemies, joka ottaa itsensä ja tutkimuskohteensa kuolemanvakavasti, eivätkä hänen puheestaan ymmärrä mitään edes muut ornit. Onneksi hän ei juuri poistu kammiostaan linturetkelle, eikä häneen siksi törmää maastossa. Kenttätutkimuksensa hän tekee mieluiten jollakin suljetulla tutkimusalueella. Ornitologin saa helposti ärsyyntymään tokaisemalla jotakin hänen tutkimuksensa turhuudesta.

2.8.Määrittäjä eli näkijä

Määrittäjä eli näkijä on ärsyttävä tyyppi. Missä tahansa hän liikkuukin, hänen kohdalleen sattuu kadehdittavia havaintoja. Onnesta ja silkasta sattumasta ei kuitenkaan aina ole kyse. Näkijä nimittäin retkeilee paljon, tuntee

linnut erinomaisesti ja katsoo kaikki näkemänsä linnut paljon tarkemmin kuin me muut.

2.9.Vääntäjä eli ”näkijä”

”Näkijällä” on pakottava tarve olla näkijän kaltainen. Hän haluaa nähdä erikoisia lintuja ja tekee siksi tavallisesta lajista harvinaisen kieltäytymällä näkemästä tavallisen lajin tuntomerkkejä. Hän siis vääntää. Ääritapauksessa hän keksii havaintonsa omasta päästään. Tällaisten ufoilijoiden maine kiirii yleensä melko nopeasti muiden harrastajien keskuudessa, ja heitä kohtaan ollaan armottomia.

Vastaavasti jokainen näkemäsi lintu kuuluu johonkin seuraavista ryhmistä: tavalliset räkälajit, ihan hyvät lajit, pikkukivat, pikkurarit, rarit, superrarit, megararit ja tolkuttomat tajunnanköyrijät (engl. cosmic mindfucker). Viimeksi mainittu on joko uusi laji Suomelle tai on havaittu korkeintaan pari kertaa aikaisemmin. Jos orni havaitsee sellaisen, hän saavuttaa kuolemattoman maineen.

”Ehkä kaikkein harmillisin

maallikkotyyppi on ulkoilija. Hän on jossakin kuullut nimen ’peipponen’ ja pyrkii väkisin kyselemään, vaikka linnut eivät oikeasti kiinnosta pätkääkään. Tällainen turha small talk on sosiaalista käyttäytymistä, siis ornille ventovierasta.”

Orni-Suomi sanasto

Seuraavassa orni-suomi sanastossa esitellään valikoituja ilmaisuja, jotka ovat yleisessä käytössä ornien keskuudessa. Näitä viljelemällä pärjäät ornien kanssa eikä sinua heitetä lintutornista alas.

ardea harmaahaikara Ardea arktika arktisten vesilintujen ja kahlaajien massamuutto toukokuussa blotta paljas silmä havainnointivälineenä botte kaulushaikara Botaurus bongata mennä varta vasten katsomaan jonkun muun löytämää lintua elis elämänpinna, laji jonka havaitsee ensimmäistä kertaa elämässään ere tunturikiuru Eremophila fyllari uunilintulaji Phylloscopus gavia kuikkalaji Gavia gentti kanahaukka A. gentilis hali merikotka Haliaetus havis havainto helmari helmipöllö hiha hiirihaukka hoitaa havaita jokin tietty laji, yleensä bongaten

hysy hyönteissyöjä ili punakylkirastas T. iliacus kapula kapustarinta karpo merimetso P. carbo keilapallo nokikana klooris viherpeippo C. chloris klypari lapasorsa A. clypeata kompata etsiä lintuja esiin niityltä tai pensaikosta kossu isokoskelo kunkku kuningaskalastaja käppäri käpylinty, käpytikka käpy väärin määritetty havainto laura laulurastas lullula kangaskiuru Lullula luotsi luotokirvinen makro arosuohaukka C. macrourus marjalintu pihlajanmarjoja syövät linnut: rastaat, tilhet ja taviokuurnat mukuru mustakurkku-uikku mähertää epäonnistua linnun näkemisessä bongaustilanteessa nisari varpushaukka A. nisus nitku niittykirvinen nuijata epäonnistua linnun näkemisessä, vaikka siihen on mahdollisuus nuotit selostus, jonka avulla löytää parhaillaan näkyvä lintu pate kuusitiainen P. ater peltsi peltosirkku pere muuttohaukka F. peregrinus

pernis mehiläishaukka Pernis pimittää olla ilmoittamatta muille hyvästä havainnosta pinna havaittu lintulaji, keräämisen kohde pontikka pohjantikka punkku punakaulahanhi pässi taivaanvuohi repe harmaasorsa A. strepera ridari naurulokki L. ridibundus rippe törmäpääsky Riparia ruskis ruskosuohaukka sarvari sarvipöllö seipiö kiikarin tukemiseen käytetty keppi sendari ornien jumalolento, joka vaikuttaa lintujen liikkeisiin ja havaitsemiseen siittiö pyrstötiainen sponde spontaani havainto ilman etukäteistietoa linnusta staijata seurata muuttoa tinnu tuulihaukka F. tinnunculus urpo urpiainen valkkari valkoposkihanhi vuodari vuodenpinna, laji jonka havaitsee ensimmäistä kertaa kuluvana vuonna väiski västäräkki vääntää määrittää tahallaan väärin

LINTUHARRASTUSTA TURUN

SEUDULLA: www.tly.info TULE MUKAAN!

Kirjoituksessa on vahvasti mukailtu teosta: Koivula, M. ja Södersved, J.: Ornimisen sietämätön keveys. Kirjayhtymä 1996.

Kuvat: photos.khoatran.com

Faabeli esittelee:

Synapsin piltit 2005

Teksti: maantieteen ja biologian tutorit

Juha Leino, -83

Leinon Juha on kotoisin Loimaalta ja Turkuun hän päätyi tyttöystävän seuraksi. Juha on urheilullinen kaveri, joka kuuleman mukaan pelaa taitavasti peliä kuin peliä.

Vapaa-ajallaan, minkä nyt eri pelien pelaamiselta ehtii, Juha katselee yhden tähden leffoja, joita kukaan muu ei vaivautuisi katsomaan. Mikä mielenkiintoista, niin Juha toivoisi olevansa tummaihoinen afrikkalaisamerikkalainen koripallo-blingbling –tähti. Biologiaa hän kuitenkin jostain kumman syystä päätyi opiskelemaan.

Kaisa Niemi, 21-v.

Kaisa Niemi on joulunlapsi, ja vaikka nimi ehkä muuta kertookin, niin Kaisa on kotoisin ihan täältä Turusta. Strategisilta mitoiltaan pitkä ja hoikka Kaisa elelee avoliitossa hoidellen 60 akvaariokalaa. Biologia häntä alkoi kiinnostamaan siinä vaiheessa, kun hän sai tietää, että bilogian opiskelija voi olla isona muutakin kuin opettaja. Synkästä menneisyydestään Kaisa paljastaa sen verran, että hän on viihdyttänyt itseään Nokian puhelinten parissa viimeiset kolme vuotta.

Kaisa Vinberg, 24-v.

Kaisa Vinberg on kotoisin

Järvenpäästä, ja tulevaisuuden suunnitelmissa hänellä on tulla biologian opeksi. Turun hän valitsi opiskelupaikakseen, sillä kuten kaikki varmasti tietävät, Turku on kaikinpuolin viihtyisin kaupunki Suomessa. Siviilisäätyä kysyttäessä Kaisa vastaa ”Naimaton”. Strategisena mittana Kaisalla on harvinaisen pitkä pinna, vaikka jotain strategista taitaa olla kengän koossakin, sillä sitä hän ei suostu vapaaehtoisesti paljastamaan.

Aino Kalske, 20-v.

Kalskeen Aino on Turun omia tyttöjä, ja hän halusi ryhtyä opiskelemaan biologiaa ja nimenomaan Turussa, koska hänen mielestään bilsa on kivaa ja Turku on kiva. Kivuuden maksimointia. Siviilisäädyltään Aino on naimaton, seurustelee kylläkin. Strategisten mittojensa kohdalla tämä partiolainen ilmoittaa maagiset luvut 178/±60. Omana pikku salaisuutenaan hän haluaa pitää sen, ettei pidä kovakuoriaisista, no se siitä salaisuudesta.

Petra Vainio, 19-v.

Petra Vainio on kotoisin ihan

Turun lähiympäristöstä, lieneekö ollut Lieto tuo tarkka paikka, ainakin tytön huhutaan olleen töissä jo useamman kesän ajan lietolaisessa eläintarhassa. Pitkien pähkäilyjen jälkeen hän päätyi opiskelemaan bilsaa, sillä siitä hän on kuitenkin aina ollut kiinnostunut.

Siviilisäädykseen Petra paljastaa ”lähes avoliitossa J”, ja strategisten mittojen kohdalla hän toteaa ”pituus 153 cm, jalan koko 34...”. Mahtaakohan tuo jalan koko olla senteissä vaiko tuumissa, se jää arvoitukseksi.

Senja Santanen, -86

Senja Santanen tuli tänne Turkuun Maskusta, noin 15 kilometrin päästä. Lukioaikoina hänelle syntyi kiinnostus biologiaa kohtaan ja sille tielle hän sitten päätyi, vaikka taisi siinä olla hippunen kohtaloakin pelissä. Senja on perheellinen opiskelija, mikäli lemmikit perheeksi lasketaan. Tätä nykyä hän asustelee perheineen Pohjolan suunnalla. Strtegisilta mitoiltaan hän ei koe olevansa erityisen strateginen ja päättääkin jättää ne salaisuudeksi, eipä hän muitakaan salaisuuksiaan suostu paljastamaan. Salaperäinen tyttö tuo Senja.

Tunnista piltit!

Yhdistä nimeä vastaava numero kunkin tulokkaan naamatauluun. Oikeat vastaukset sivulla 25.

2.

3. Ella Karjalainen

4. Elina Salo

5. Maria Turunen

6. Jaakko Ilvonen

7. Erika Raitalampi

8. Anna Pikkarainen

9. Hanna Lappalainen

10. Hanna Luhtala

Anna Hamari, 21-v.

Hamarin Anna on neitokainen

Suomen Lapista tarkemmin ottaen Rovaniemeltä. Turkuun hän päätyi sattuman kautta, sillä kiinnostus luonnontieteisiin ajoi hänet biologiaa opiskelemaan. Siviilisäädyltään

Anna kertoo olevansa naimaton. Strategiset mitat jäävät tässäkin tapauksessa arvailujen varaan ja katsojan arvioitaviksi, niitä Anna ei itse suostu paljastamaan.

Hanna Lappalainen, 19-v.

Hanna Lappalainen on syntyjään raumalainen.

Siviilisäätykykysykseen on tältä tytöltä saatu vastaus ”sinkku”. Biologian opiskelu koitui Hannan valinnaksi, sillä hän on aina pitänyt luonnosta ja lukiossa bilsa alkoi kiinnostaa pikkuhiljaa aina enemmän ja enemmän, siitä se idea sitten lähti. Turkuun hän halusi, koska Turku sattui olemaan kivoin kaupunki, jossa bilsaa opetetaan. Salaisuuksiaan Hanna ei uskalla paljastaa, koska pelkää niiden joutuvan kuitenkin lehden sivuille.

Jari Niukko, 29, puhalsi viimeksi synttärikynttilänsä 19 vuotta sitten. Turusta, vankilan vierestä ponnistava mies valmistui joulukuussa04 iktyonomiksi ja tarkoitus oli aloittaa lukemaan biologian pääsykokeisiin tammikuussa (kirjatkin oli valmiina). 26.12 tuli tsunami, jonka jälkeen hän katsoi vanhasta maantiedon kirjasta mannerlaattojen liikkeitä ja muuta semmoista ja kirja/asiat näyttivät siinä mielenkiintoisemmilta. Tämän seurauksena Jari hankki maantiedon pääsykokeessa tarvittavat kirjat... Siviilisäädykseen hän ilmoittaa naimaton opiskelija. Kuten kukaan mukaan, Jari ei haluaisi muiden tietävän kuolinpäiväänsä.

Sanna Korhonen, joka ei muista kuinka monta kynttilää puhalsi viime huhtikuussa synttärikakustaan, tulee Kankaanpäästä. Tämä seurusteleva nainen on päätynyt Turkuun mantsaa lukemaan kiinnostuksen vuoksi. Hänellä ei ole mitään tietoa strategisista mitoistaan eikä halua paljastaa muille salaisuuksiaan.

Hanna Luhtala, 20, on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Teuvalta, mutta kuulemma asunut Turussa jo yli vuoden. Mantsa on kiinnostanut

häntä ihan lapsesta asti ja hänen onnekseen sen lukeminen onnistuu Turussa, sillä muualle tämä seurusteleva pipopää ei olisi lähtenytkään. Äärimmäisen ylpeä Hanna on ylitettyään kriittisen 160 cm rajan. Haluammekohan tietää, että seuraat Emmerdalea…

Timo Rantanen, 21, ei viitsinyt lähteä Kaarinasta Turkua kauemmaksikaan opiskelemaan mantsaa. Kyseinen naimaton herrasmies ilmoittaa strategisiksi mitoikseen 179/42, mutta enempää emme hänestä tiedä.

Salla Eilola, 19, on saapunut Orivedeltä monien painavien ja harkittujen syiden vuoksi Turkuun oppimaan maantieteen saloja. Salla ilmoittaa strategisiksi mitoikseen 21, 55 ja 15. Hän toivoo olevansa vielä pitkään naimaton eikä jättänyt lapsena ainoatakaan Salaisten kansioiden jaksoa väliin.

Satu Rinkinen, 20, kruisailee Lahden ja Turun väliä pikavuorobussilla. Hänen mitoistaan kiinnostuneet arvioikoon itse silmämääräisesti kyseiset sentit. Tämä salaperäinen neiti ei myöskään kommentoi ulkopuolisilta pimentoon jääviä asioita itsestään.

Kaisa Tuominen, 19, on Harjavallan lupaus Turun maantieteelle, joka on aina tykännyt mantsasta ja lopullinen päätös tulevaisuudesta kypsyi reaaliin lukiessa. Turun valinta opiskelupaikaksi oli itsestään selvä tälle seurustelevalle naisimmeiselle.

Kaisa ei haluaisi muiden tietävän itsestään niitä noloja sattumuksia, jotka hän itsekin pyrkii aktiivisesti unohtamaan.

Katri Pasanen, 23, tuli Turkuun jo kolme vuotta sitten toisen koulun perässä, mutta maantiedettä tämä Juankoskelainen neiti päätyi opiskelemaan koska opettajan ura kiehtoo sekä samalla mahdollisuus YTHS:n lähes ilmaisiin palveluihin toteutui. Strategisena mittana hänelle on -3,75, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Katri on omien sanojensa mukaan melkoinen pilkunviilaaja, ja huomaa yleensä kaikkien muiden kirjoitusvirheet (bongasi luonnollisesti myös kyselylomakkeesta virheenJ), mutta ei silti osaa itse kirjoittaa.

Jenni Lahtinen, 22, saapui iloksemme tänne Turkuun Espoosta. Syynä kaupungin vaihdokseen oli halu tietää ”mitä sillä ”tuol’ puolen jokkee” oikein tarkoitetaan ja samal kumota se yleiskäsitys Turku-Hkimielikuvasta. We will see...:)”

Jenni ei ole vuosiin enää takertunut strategisiin mittoihinsa, joten niitä ei siis tämän yksineläjän kohdalla kaiketi kukaan tiedä. Itseään hän pitää aika avoimena persoonana, jonka omaan ruutuun ei ole muilla tulemista.

Ella Karjalainen on kotoisin Paltamosta. Hän on 19-vuotias sinkku. Yliopistoon hän pääsi hyvällä tuurilla apunaan mahtavat tiedot lukion solubiologian kurssilta.

Johanna Maja vastaa melkein jo toisen vuoden opiskelijaa, sillä hän on opiskellut jo biologiaa vuoden yliopistossa. Johanna on tuttu ilmestys maantieteen sivuaineluennoilla sekä toisen vuoden biologian kursseilla. Johanna on pirteä ja iloinen tyttö, joka ilmeisesti tykkää ainakin jonkin asteisesti esiintymisestä.

Tarja Pajari on paljasjalkainen raumalainen kauris. Hänellä on ikää pyöreä viidennesvuosisata, mutta kynttilöitä kakussa ei syntymäpäivänä ollut ainoatakaan. Tarja on naimaton ja kaikin puolin pariton. Biologian opiskeluun hänet veti elinikäinen kiinnostus luonnosta, siellä elävistä otuksista ja kaikista elämän ilmiöistä. Hänellä on edellisten lisäksi myös sammuttamaton tiedonjano. Biologinen määritelmä Tarjasta: pituus (kuononkärjestä hännänpäähän) n. 78 cm, säkäkorkeus n. 72 cm, korkeus takajaloille noustessa n.172 cm ja päänympärys n. 57 cm.

Santtu Salminen on -86 syntynyt jousimies. Hän on viettänyt viimeiset kolme vuotta Puolalanmäen lukiossa Turussa, mutta asunut Taivassalossa sitä ennen. Hänet veti biologian alalle kiinnostus, laatu ja lyhyt etäisyys. Armeijaan Santtu ei mene vielä pariin vuoteen loukattuaan olkapäänsä ensin lasketellessa pari vuotta sitten ja vielä uudestaan kaksi kertaa tämän vuoden puolella. Santtu on yksi niistä ylienergisistä

1. Juha Leino

2. Kaisa Niemi

3. Satu Rinkinen

4. Lotta Mäkinen

5.. Juho Virtanen

6. Kari Kaunisto

7. Kaisa Tuominen

8. Katja Stoltzen

9. Jenni Lahtinen

10. Johanna Maja

11. Kati Miettinen

12. Aino Kalske

13. Mikko Vainio

14. Laura Lampinen

pilteistä, joka ei varmasti ole jäänyt vanhemmiltakaan biologian opiskelijoilta huomaamatta. Hänellä on pituutta 189 cm ja painoa 70 kg, rinnanympärys on 90 cm. Paljastuksia: Äiti hoitaa suurimman osan Santun tärkeistä asioista, Santun oikea etunimi on Lauri, Santtu kuuntelee joululauluja ympäri vuoden ja 6-9 kaljan jälkeen häneltä menee muisti ja sana ”vilkkaus” saa aivan uuden merkityksen.

Satu Saraheimo on kiharahiuksinen 20-vuotias sinkku Helsingistä. Horoskoopiltaan hän on rapu. Hän on kiinnostunut luonnontieteistä, ja biologiassa erityisesti ihmisestä ja geeneistä. Sadulla on pituutta 172 cm ja painoonsa hän on tyytyväinen.

Jenni Virta on 21-vuotias härkä Turusta. Biologia on aina ollut hänelle lähellä sydäntä, mutta lukiossa hän vasta tajusi, että haluaa opiskella sitä. Eläimet ovat aina olleet tärkeintä Jennin elämässä. Hän harrastaa ratsastusta ja talleilla käymistä (harrastanut jo pian 10v.); puunailee ja huoltaa hoitohevosta n.3kertaa/vko. Kuntosalilla hän käy aina kun ehtii. Koulun lisäksi hän käy töissä (miten aika riittää kaikkeen... ei se riitäkään).

Lemmikkeinä ovat maailman ihanin, suloisin ja luttanin kissa ja 2 gerbiiliä. Alkoholin suhteen hän on melko absolutisti eli juo noin pari lasillista vuodessa. Tupakointi on pahaksi, joten sitäkään hän ei harrasta ja hän paheksuu niitä, jotka sitä harrastavat (hyi hyi). Musiikkimaku on kovin vaihteleva Kornista, Linkin Parkiin ja Justin Timberlakeen. Teknoa hän ei voi sietää. Elokuvissa kauhu on ehdoton lemppari (hän suosittelee kaikille Boogeyman-leffaa).

Lempinäyttelijä on pakko mainita vielä eli tietenkin Johnny Depp, taivaan lahja maailman naisille. Kuka voisi vastustaa niitä ihania suklaasilmiäJ.

Juho Virtanen 25-vuotias oinas Varsinais-Suomesta. Juho on kyntäjän poika ja syntynyt Karinaisissa, joka kuuluu Pöytyän kuntaan. Juhon innostus biologiaan liittyy hänen kiinnostukseensa mikro- ja makromaailman vuorovaikutussuhteista. Juho

on osallistunut melko lailla kaikkiaa biologeille tarkoitettuihin kissanristiäisiin, mutta ihmekös tuo sillä hän kirjoittikin pilttikyselyyn olevansa erittäin naimaton-. Salaisuus: Juho hengästyy noustessaan tiedon portaita ja hänen makuuhuoneessaan on Nalle Puh –tapetit.

Maria Turunen ei muista viimeksi puhaltamiensa kynttiöiden määrää, mutta on kotoisin Lapin pääkaupungista, Rovaniemeltä, joka kertoman mukaan sijaitsee lähellä Napapiiriä. Turun biologiasta kiinnostunut Maria valitsi sukujuurtensa ja läheisen kesämökin takia. Siviilisäädyltään hän on naimaton ja strategiset mitat ovat 54-14-18 (pään-, ranteen- ja nilkanympärys). Rempseä pohjoisen tyttö pitää kauhuelokuvista, mutta nukkuu huonosti niiden katsomisen jälkeen, koska illan pimeydessä mielikuvitus ja sängynalus asukkeineen herää eloon.

Maria Kakko, 18, puhalteli kynttilöitään viimeksi uudenvuoden aatonaattona Rukalla. Kotipaikkanaan hänellä on kuitenkin Turun lähellä sijaitseva Marttila. Biologia on aina kiinnostanut häntä ja Turkuun hän päätyi, koska se vain yksinkertaisesti on paras kaupunki. Tämäkin Maria on siviilisäädyltään naimaton ja kengännumero hänellä on 38. Suorastaan noloa on se, ettei hän vieläkään ole oppinut viheltämään vaan suusta lähtee aina vain säälittävä pihaus.

Heidi Viitaniemi, 22, on syntyjään tamperelainen, mutta asustelee nyt avoliitossa Turussa. Nykyiseen tilanteeseen hänet toi lukioaikaisen biologian opettajan järjestämä esittelykierros, jonka jälkeen syntyi päätös päästä lukemaan bilsaa Turkuun. Reippaan Heidin synkimpiin salaisuuksiin kuuluu se, että hän ei osaa tehdä ruskeaa kastiketta, ei sitten millään.

Julia Fält, 19, tulee tästä pienestä kaupungista Aurajoen rannoilta ja vielä tarkemmin sanoen tält pual jokkee. Itseään Julia Kalevintytär luonnehtii synnyinkodin nurkissa eleleväksi opiskelijanaluksi, jolle tänne jääminen oli itsestäänselvyys, sillä juuret ovat viiden sukupolven ajalta turkulaisessa maaperässä

– siinä, joka saa kerrostalot, joenrannat ja teatterit vajoamaan hälyttävällä vauhdilla. Strategisilta mitoiltaan partiotyttö on sen verran temperamenttinen, että hänen mittansa on täynnä heti, kun joku pyrkii nauramaan hänen kustannuksellaan tai hänet jossain nolaamaan. Julia epäilee ruotsinope-äitinsä riittävän karkottamaan suuren osan uudesta tuttavapiiristään viimeistään toisen opiskeluvuoden ruotsin kurssin lähestyessä.

Laura Lampinen, 20, puhaltelee kakkunsa kynttilöitä toukokuussa. Hän on kotoisin Valkealasta ja Turkuun hänet toi juna. Lauran pituus on 177, paino kuulemma hieman vähemmän. Tämä sinkkutyttö on luonteeltaan hyvin avoin, sillä kysymykseen, mitä et halua muiden tietävän sinusta, hänellä ei ollut ollenkaan mitään kerrottavaa.

Elina Salo, 19, saapui joukkoomme Tuusulasta ja viettää synttäreitään syyskuun 11. päivänä. Turkuun Elinaa houkutteli kaunis ja sopivankokoinen kaupunkin, ja niin vain siinä sitten kävi, että hän myös pääsi tänne. Strategiset mitat ovat hänellä mielestään aikalailla sopivat. Elina on villi ja vapaa sekä luonteeltaan varsin salaperäinen, sillä jättää viimeisen kysymyksen kokonaan arvoitukseksi.

Tuuli Anttalainen, 20, puhalsi huhtikuun lopulla viimeisimmästä synttärikakustaan iästään huolimatta kymmennen kynttilää. Hän on paljasjalkainen turkulainen ja säädyltään naimaton. Biologian valintaa selittää se, että kaikki eläimiin littyvä on aina kovasti kiehtonut Tuulia, yläasteella jopa härnäämissyyksi asti. Turku taas oli paras vaihtoehto muuttosuunnitelmien, toisin sanoen niiden olemattomuuden, kannalta. Hänen strategiset lukunsa löytyvät mitoista riippuen yhden ja 164 sentin väliltä. Aiemmin Tuuli salaili larppausharrastustaan, johon monet suhtautuvat ilkeästi, mutta nykyään hän on on sinut senkin kanssa.

Joonas Pekkanen sekä pitkä vaaleaverikkö, Lotta Mäkinen pääkaupunkiseudulta olivat pilttiryhmän pahiksia jättäen

vastaamatta koko pilttikyselyyn.

Susanna Lahtinen, on 20-vuotias tytönkoltiainen Tampereelta, joka on muuttanut Turkuun synnyinkaupunkinsa yliopiston olemattoman maantieteen opetuksen vuoksi. Miespuolisten lukijoidemme iloksi Susanna ilmoittaa siviilisäädykseen ”naimaton”. Susannan haalarikoko on 48, eikä hän todellakaan halua ihmisten tietävän salaisesta parturikampaajavietistään.

Kirsi Oeschin Turkua edeltänyt kotikaupunki on kaikkien suurella tunteella rakastama Luopioinen. Kirsi puhalsi kuvitteellisesta kakustaan viimeksi peräti 19 kynttilää. Turkuun maantiedettä pänttäämään Kirsin toi hänen omien sanojensa mukaan hyvä onni, vaikka kaikkihan me tiedämme, että pelkällä tuurilla ei pääsykokeissa paistatella. Hyvästä onnesta huolimatta Kirsi ei ole vielä löytänyt sitä oikeaa elämänkumppaniaan. Haalarinsa kooksi Kirsi mainitsee 46 ja salaiseksi paheekseen Muumien uusintojen orjallinen seuraaminen televisiosta.

Nina Ahola on 26-vuotias nuori aikuinen Tampereelta, joka tuli Turkuun maantieteen houkuttelemana. Pienipäinen ja isovarpainen Nina elää avoliitossa, eikä suostu paljastamaan pyhimpiä salaisuuksiaan edes Faabelin toimitukselle.

Titta Koistinen, 20, on elänyt Turun seudulla suurimman osan elämästään. Titan mukaan on turha lähteä merta edemmäs kalaan, jos mahdollisuus opiskella maantiedettä löytyy näin läheltäkin. Hän elää avoliitossa ja omistaa Panpipe plays Celine Dion -cd:n (raskauttava todiste). Strategisiksi mitoikseen Titta tunnustaa ”170 cm kömpelyyttä, huumorintajua, ujoutta. Neuroottisuutta ja jotain muuta”.

Erika Raitalampi puhalsi viime elokuussa kokonaista 21 kynttilää. Erika on kotoisin Kristiinankaupungista, josta hänet toi Turkuun kiinnostus ja kokeilunhalu maantiedettä kohtaan. Titta ilmoittaa strategiset mittansa sangen seikkaperäisesti: 87-61-84

ja 160 cm/47 kg. Siviilisäädykseen hän ilmoittaa yksiselitteisesti ”varattu”. Kukaan ei saa koskaan tietää, että Titta puhelee itsekseen ja itsensä kanssa ajoittain.

Jenni-Mari Vesakoski on 20vuotias kortesjärveläinen nuorikko, joka tuli Turkuun opiskelemaan maantiedettä siitä yksinkertaisesta syystä, että läpäisi valintakokeen. Jenni-Mari on sinkku, sopusuhtainen ja esiintymiskammoinen.

Mikko Laine puhalsi yhdeksästä kymmeneen kynttilää vuosikymmen sitten jäätelökakusta, joka muistutti etäisesti rekka-autoa. Mikon siviilisääty on 2 ja hän aloitti maantieteen opinnot ujouttaan. Mitoikseen hän valehtelee ”190 cm, 87 kg ja täyttä lihasta”, mainiten kuitenkin, että totuus on tietysti surullisempi. Mikon salaisuuksien lista on pitkä ja vakava.

Jaakko Heikkilä on kotoisin Perä-Illon ghetosta, joka tiettävästi karsii jyvät akanoista. Hän puhalteli kynttilöitä viimeksi nelisen vuotta sitten. Silloin liekkejä sammui parikymmentä. Kaikkien suureksi pettymykseksi Jaakon viime kakussa ei ollut kynttilöitä lainkaan. Turkuun tämän avioliitossa elävän nuoren miehen toi elämän realiteetit. Jaakko ei ymmärrä strategiaa eikä kukaan tiedä hänen olevan raakalaismaisten Bodomjärven surmien takana.

Anna Niemelä Ruskolta, ikää neidille on kertynyt 20 vuotta ja pituutta siinä samassa 165 cm. Ja sitten Synapsin uroita kutkuttavan kysymyksen vastaus: Annan siviilisääty on naimaton. Turkuun Annan toi se yksinkertainen seikka, että hän sattui pääsemään sisälle. Salaisuuksiaan Anna ei halua Synapsin suuri levikkisessä julkaisussa paljastaa.

Kaisa Kumpulainen Forssasta. Kaisa on 21 vuotta, vaikka edellisessä kakussa ei valitettavasti kynttilöitä puhallettavaksi ollutkaan. Kaisan strategiset mitat ovat atlometri ja megaparsek. Kaisa saapui opiskelemaan Turkuun, koska hän on kiinnostunut maantieteestä ja Turku oli hänen kannaltaan paras mahdollinen opiskelupaikkakunta. Kaisakaan

ei paljasta salaisuuksiaan, vaikka antaakin jonkinlaisia vihjeitä salaisiin intohimoihin kotimaisia elokuvia ja peilin edessä ilvehtimistä kohtaan. Kaisan siviilisääty on naimaton.

Ossi Karvonen Savosta (Kuopiosta eli savolaisuuden päätyyssijästä). Ikää Ossille on kertynyt vuoden ja viimeisen vuoden ajan Ossi on seurustellut, ilmeisesti naisen kanssa, onnellisesti. Ossin toi Turkuun se, että hän on jo asunut entuudestaan Turussa ja lisäksi opiskellut maantiedettä Joensuussa. Kaikki on siis jo tuttua kauraa. Ossin strategiset mitat ovat: 55 astetta pohjoista leveyttä ja 12 astetta itäistä pituutta. Ossi ei halua muiden tietävän, että hän on väärässä asiassa kuin asiassa. Ossin tunteville tämä tuskin kuitenkaan tuli yllätyksenä :).

Anna Pikkarainen Oulusta. Myös Anna on kokenut kynttilättömän kakun karun kohtalon, mutta nokkelana tyttönä hän on osannut laskea iäkseen ilman kynttilöitäkin 19 vuotta. Turkuun Annan toi mielenkiinto alueita, ympäristönsuojelua, uutta kaupunkia ja erityisesti saaristoa kohtaan. Jotenkin Annakin on onnistunut (positiivisessa mielessä) pitämään siviilisäätynsä naimattomana. Anna kertoo strategiset mittansa saksalaisella täsmällisyydellä: pituus 164 cm, leveys 42 cm hartioista ja 36 cm lantiolta, kengännumero 371⁄2. Annan suuri salaisuus on, että hän tykkää kuunnella Matti Servoa ja Napanderia.

Simo Huuhtanen Elimäeltä on 25 vuotias varattu mies. Simon toi Turkuun juna. Sivuainevaihtoehdot ja kulttuurikin tuntui kiinnostavan. Strategiset mitat ovat: keskiverto/ epänormaali. Simo on sutannut yli sen asian, mitä ei halua muiden hänestä tietävän, mutta ei hätää sillä uusilla hik-tek laitteilla pystyimme restauroimaan ainakin muutaman sanan Simon salaisuudesta: salamurhaaja, Dallas, vuonna 1963. Saatamme olla myös väärässä.

Kristiina Hakkala Turusta on 20 vuotta ja hän seurustelee. Strategisia mittojaan Kristiina ei tiedä itsekään. Turun Kristiinan

valitsi, koska Oulu ja Joensuu olivat liian kaukana ja Helsinkiin hän ei halunnut. Maantiede oli Kristiina ykkösvaihtoehto, koska se on alkanut tuntua omalta parin viime vuoden aikana. Kristiina tunnustaa (seuraa suora lainaus): ”riittävässä kännissä kikatan kuin kana”

Aleksi Uttula Turusta. Ikinuori Aleksi puhalsi edellisestä syntymäpäiväkakustaan 29 kynttilää. Siviilisäädykseen Aleksi määrittelee: tyttöystävällinen. Maantieteen opiskelun Aleksi aloitti, koska hänellä ei ollut muutakaan tekemistä vapaaajallaan. Aleksin kengännumero on 44. Seitsemän meren kauhuna Aleksi ei halua hänen meri(rosvo)mies kavereidensa tietävän että hän opiskelee yliopistossa.

Elina Vaahtovuo Riihimäeltä on 21-vuotias. Strategiset mitat: pieni, mutta pippurinen. Turkuun Elinan toi innostus maantieteeseen ja (harha)luulo siitä, että Turku on kiva opiskelukaupunki. Elina ei paljasta salaisuuksiaan, mutta paljastaa kuitenkin olevansa naimaton, mikä saattaa pitkässä juoksussa olla vielä kohtalokkaampi virhe.

Heidi Lampén Keravalta. Tällä hetkellä melkolailla sinkku Heidi on iältään 19 vuotta. Asia mitä Heidi ei halua muiden tietävän itsestään ei edes Heidi itse halua tietää. Strategiset mitat: aina maantieteilijöille ja biologeille hyödylliset strategisen isot jalat

suolla rämpimiseen. Turkuun maantiedettä opiskelemaan Heidin toi yleinen uteliaisuus maailmaan ja ympäristöasioihin.

Hanna Suvanto Vantaalta. Hanna on 24-vuotias ja naimaton. Turkuun hänet toi juna. Asia mitä hän ei halua itsestään paljastaa on strategiset mitat.

Petra Vainio, Satu Saraheimo, Salla Härkönen, Sanna Korhonen, Santtu Salminen, Tarja

Seilin Lehdet 2005

– Sadetta, kuraa ja C2H5OH

Sateisen pimenevässä syysillassa

4.11.2005 odotti 43 kyttyrärinkkaselkäistä synapsilaista värjötellen eläinmuseon edessä lämmintä turistibussia sekä tietenkin sitä neljättäkymmenettäneljättä mikkomyöhäistä.

Aikataulu oli kireähkö, kaiketi myös matkanjohtajan hermot (kuka se sitten olikaan, se ei koskaan selvinnyt, BileSensei ainakin osaltaan hoiti hommansa).

Teksti: Cowgirl & Miss suonikohjumummo

Niille pilteille, jotka eivät vielä tiedä, mikä on Seili, kerrottakoon lyhyesti, että kyseessä on Turun yliopiston saaristomeren tutkimuskeskus Seilin saaressa Nauvon kunnassa. Siellä järjestetään vuosittain useita kenttäkursseja ja joka syksy tietenkin Seilin lehdet -haravointitalkoot! Tutkimuslaitos toimii entisissä lepra- ja

mielisairaalan tiloissa. Miljöö on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja saarella käykin kesäisin paljon matkailijoita.

Päästyämme

Nauvosta ratkiriemukkaan lauttamatkan jälkeen Seiliin M/S Fiskön kuljettamana kirmasimme ensin majoittumaan ja sitten saunakamppeinemme ranta...

-EI! Rantasauna ei ollutkaan käytettävissämme, sillä lattiaa ei ollut edellisen Synapsin vierailun jäljiltä ehditty vielä korjata...

Ahtauduimme siis kurssisaunan pieniin ja laitosmaisiin (=klinkkerilattia) tiloihin. Kliinisyyttä ehkä lisäsi se tosiasia, että erään hyvin olennaisen ruumiinosan muotoon veistetty löylykauhan varsi oli takavarikoitu tai muuten vaan viety parempaan talteen. ”Saunajumala” jäi rantasaunalle, sitä emme tavanneet tällä kertaa, mutta olipahan kurssisaunallakin oma saunatonttunsa, joka lauteiden alla aika ajoin hykerrellen kurnutteli. Ah, sauna! Se on mielentila, elämänasenne, olomuoto. Joillakin se kestää syntymästä kuolemaan, siispä eläväisimmät viipyivätkin saunassa iäisyyden.

isommille synapsilaisille matka Leipomoon oli onneksi sangen lyhyt, noin kymmenen (päivällä noin kuusi) askelta diskon ovelta suoraan eteenpäin.

Varhainen

lintu löytää jyvän. Aikaisin herääjä oli loogisesti ensimmäisenä ”nukahtanut” (syytä voimme vain spekuloida) Saara, joka herätti kaikki työn tekoon ”kauniilla laulullaan”. Kuin pienet muurahaiset konsanaan lähtivät talkoolaiset haravoiden, kahden traktorin ja lehtipuhaltimen kanssa puhdistamaan pihaa lehtivihreän

kun haravoinnit saatiin suoritettua loppuun jo lauantain aikana? Toisinaan on haravoimista jatkettu vielä sunnuntainakin. Ehkäpä olimme todella tehokkaita. Ainakin poikien karsiessa riuskalla kädellä ruusupensaita joutui kaksi peltomyyräressukkaa pötkimään hädissään pakoon.

Vaikka viikonloppu painottuikin monella tapaa erilaisiin nesteisiin, oli jotain kiinteätäkin suuhunpantavaa saatava. Sellainen vaikutelma tuli, että Saarioisten jarrulevyroiskeläppäeinespizza (kylmänä tai mikrolämpimänä) on hiukan menettänyt suosiotaan Seilieväänä pastasalaateille.

” Ulkomaalaisvahvistuksistamme yksi uskaltautui jopa uimaan Synapsin kylmähermoisimpien kanssa. Hyiseen mereen pulahtaminen oli kuulemma ihana kokemus siitäkin huolimatta, että parin sadan metrin juokseminen kurssisaunalta yhteysalusrantaan paljain jaloin soratietä pitkin sateisessa yössä ei juuri hellinyt jalkapohjia. ”

Ulkomaalaisvahvistuksistamme yksi uskaltautui jopa uimaan Synapsin kylmähermoisimpien kanssa. Hyiseen mereen pulahtaminen oli kuulemma ihana kokemus siitäkin huolimatta, että parin sadan metrin juokseminen kurssisaunalta yhteysalusrantaan paljain jaloin soratietä pitkin sateisessa yössä ei juuri hellinyt jalkapohjia. Lauteet notkuivat iloisesti myöhään yöhön saakka.

Saunan jälkeen tanssijalka alkoi vipattaa ja lepradiskon tunnelma nousi diskopallon pyörittämänä (matalaan) kattoon asti, joillekin jäi jopa kuhmuja. Dj Samppa oli varta vasten koonnut oikein kiitettävät diskojytä cd:t. Mikään hauska ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ei edes lepradisko eikä synapsilaisten kunto. Pikkutunneilla kukin vuorollaan lähti huojumaan kohti omaa punkkaansa. Joillekin hieman

niin julmasti hylkäämistä lehdistä. Onni oli myötä, kun ei kukaan tullut puhalluttamaan uljaita traktorikuskejamme. Saimme myös haravoida kirkon luota, kalmismaalta, poismenneiden sielujen viimeiset lepopaikat. Hautausmaalle mentiin perinteisin välinen, sillä puhaltimen käyttö ei sentään ihan joka tilanteeseen sovellu. (Pulloista eivät maininneet mitään.) Puhaltimelle keksittiin kuitenkin uutta hyötykäyttöä, kun pääpomolle tuli asiaa pusikkoon eikä wc-paperia voinut luonnonoloissa käyttää. Lehtipuhaltimen lämmin tuulahdus takalistoon olisi voinut tehdä terää näissä olosuhteissa. Onko työmäärä vähentynyt, talkoolaisen määrä kasvanut vai ahkeruusko on nostanut päätään,

Lauantaisaunan lämmittäminen oli jo edellistä iltaa vaikeampaa, koska kuivia puita ei enää ollut. Oliko saarella ylipäänsä mitään kuivaa? Onneksi lukuisat edellisen illan mäyräkoirankuoret pelastivat lämmittäjättären pulasta. Saunomiseen meni tietysti tavan mukaan koko ilta, vaikka kaikki eivät siellä kauaa viihtyneetkään, osa ei halunnut tulla saunalle päinkään. Paradoksaalisesti Kanebo 38° –iskuryhmän neidit alkoivat levitellä meikkejä saunapuhtaalle hipiälleen kuin minä tahansa lauantai-iltana. Höh? Miksi kukaan kuljettaisi mökille meikkejä? Syynä oli Halloween-imitaatioilta, onhan Seilin lehdet järjestetty perinteisesti aina pyhäinpäivän viikonloppuna ja vuosien myötä halloween –innostus on synapsilaisten piirissä kasvanut yhä karmaisevimpiin mittoihin.

Meikkaamisen ja pukeutumisen tuloksena syntyi kummajaisia laidasta laitaan: kevyempää sarjaa edustivat hämähäkinseittikoristeet poskella sekä enkeli, sudoku-mies ja pianomies. Astetta pahempia olivat vampyyrit, Batman, Laku-Kartsa, Miss punasilmä (ei meikkauksen tulosta), Miss suonikohjumummo, nukkevampyyri, jonka nallekarhu kadotti tikarinsa yön pimeydessä, sekä hyväntahtoinen ja kiltti pitkätukkarokkari, joka löysi

nallen tikarin ja päällepäätteeksi vielä euron kolikon mutaan hautautuneena. Toisessa ääripäässä oli viimeisen päälle karmaisevia ällötyksiä, kuten Yrjö-Mikot (ei meikkauksen tulosta), huonoonninen cowgirl, jonka silmä oli mustana ja nahanriekaleet roikkuivat poskella ja muutama hammaskin matkan varrella johonkin pudonnut. Lisäksi nähtiin alueella hiippailevan rantojen miehiä kamalannäköisine ampumahaavoineen ja puukonviiltoineen. Legendaarinen tunnelmanluoja –tai viejäHeikki ei ollut mukana liiallisen kesyyntymisen aiheuttaman vässykkä-jänkhä-hiihtely-ilmiön vuoksi. Onneksi taka-kaima eli Smirre-tiikeri oli vankasti menossa mukana. Kuuluvathan nämä elukat samaan Heinoon

Joidenkin kohdalla ilta päättyi juomakilpailuun, minkä jäljiltä mm. Palle kaatuili tuolilla. Osa porukasta lähti jatkoille biologisille retkilleen ja löysi tieteelle uuden lajin, Inonotus predatorensisin lähes joka puusta. Ikävä kyllä tältä luontoystävälliseksi luulemaltamme saarelta oli sumeilematta kaadettu useita otollisia kääpäpuita, mikä sai melkein kyynelen tirahtamaan kääpäkäppänä-tiimin silmään.

Halloweenista huolimatta haamuja ei kuitenkaan näkynyt missään leijailevan,

ilmeisesti pelkäsivät synapsilaisia. Yöllä oli liikuttava taskulampun kanssa tai käsikopelolla, sillä lumeton saariston yö on mustaakin mustempi. Tällainen biogeografinen isolaatio rakas saaremme on.

Viimeiset, siis kestävimmät bailaajat kävivät vielä aamusaunassa ja menivät maate puoli kahdeksan maissa. Sunnuntaina oli ollut tarkoitus katsella kauhuvideoita, mutta lopulta pojilta meni pupu pöksyyn ja Pfizerin lääke-esittelyvideo jäi katsomatta (ilmeisesti todellisuus on kuin onkin tarua kauhistuttavampaa).

Rapa roiskui ja koko ajan satoi, kuinkas muuten, joten p****karvat olivat kosteana koko viikonlopun.

Tämä on kaikkien pakko kokea!

Timo Tapion niksiPirkka seuraaville tuutoreille

Mikä on kun yksikään pilteistäsi ei tervehdi sinua tullessaan vastaan laitoksen käytävillä? Yksikään heistä ei tohdi katsoa sinua silmiin ja osa purskahtaa nauruun jo pelkästä nimesi kuulemisesta. Tämä todennäköisesti johtuu siitä, että olet tehnyt muutamia virheitä tuutorointisi aikana. Seuraa siis kuuden kohdan tuutorointisuunnitelmaani ja saatat välttää edellä mainitut tilanteet.

1.Muista hillitty alkoholin käyttö!

Kun huomaat herääväsi keittiönlattialta ilman suurempia muistikuvia edellisillan kastajaisista olet saattanut sanoa tai tehdä jotain typerää (jos näin kuitenkin kaikesta huolimatta tapahtuu esitä coolia, kiellä kaikki ja syytä esimerkiksi tuutor-pariasi omista hölmöilyistäsi).

2. Suunnittele ajoissa!

Suunnitelmat siitä, mitä pilteille sanoo ja esittelee kannattaa tehdä hyvissä ajoin (eikä esimerkiksi hätäpäissään samalla, kun ohjaa pilttiryhmäänsä jossain päin yliopistoa tietämättä oikein itsekään missä v*?!ssa sitä nyt ollaan).

3. Ole rehellinen!

Kun lupaat, että seuraavana päivänä käsitellään jotain tärkeää ja mielenkiintoista, kannattaa

myös lunastaa lupauksensa (on aivan liian helppo murskata pilttien odotukset ilmoittamalla, että v*!?t mulla mitään tärkeää taaskaan oo... käydään vaikka syömässä ja katotaan pääkirjastoa (tietenkin) ulkoapäin).

4. Ota asioista etukäteen selvää!

Kun on perillä asioista niin välttää nolot tilanteet, jotka aiheutuvat tietämättömyydestä, tyyliin: no en mie tiiä, mitä v*!?ua ne tuollakin kansliassa puuhailee kai jotain p*^#!leen tärkeää, mut tossa se nyt kuitenkin on.

5. Pidä huoli, että kaikki pysyvät mukana!

Mikään ei ole niin surullinen näky kuin muutaman vielä mukana sinnittelevään (ja toivorikkaaseen: -jos tästä nyt jotain hyötyä olisi) pilttiin kutistunut ja kaluttu pilttiryhmä.

6. Opettele pilttiesi nimet!

On tärkeää, että muistat pilttiesi nimet ja voit puhutella heitä etunimillä. Tämä lisää pilttien intoa osallistua yhteistoimintaan, koska se saa heidät tuntemaan itsensä merkityksellisiksi. Toivottavaa ei ole, että esimerkiksi muistat muutaman nimen, mutta yhdistät ne silti aina vääriin henkilöihin (totuuden nimissä homma helpottuisi, jos esimerkiksi kaikki miehet muuttaisivat nimensä Mikoiksi, asia joka vaatisi vain muutaman mantsalaisen visiittiä maistraattiin).

Jos kuitenkin onnistuit möhlimään kaikki edellä mainitut kohdat ja keksit vielä muutaman omankin virheen joukkoon, saatat hyvinkin päästä ehdolle maailman paskimmaksi tuutoriksi. Tällä hetkellä se titteli on jo varattu.

Hyvää joulunodotusta toivotellen ja syvästi pahoitellen: Teme

SUURI SIIDERITESTI

Miltä maistuu pseudotupakka vuodelta -92? Entä teollisuuskaasu tai pölypussin sisältö? Vastaus voi hyvinkin piillä baarikaapissasi. Varoitus: testitulosten lukeminen saattaa pysyvästi heikentää haluasi juoda siideriä.

Teksti: Faabelin anonyymi testiryhmä

Hyi helvetti! Paskaa! Ällöttävää! Kamalaa! Pahaa! Ihan hirveetä! Suck! Yöh!

Ätelää. Mautonta, laimeata, litkua, vetistä, kulahtanutta, tunkkaista, mitäänsanomatonta...

Tää maistuu/haisee teollisuuskaasulle, sukkahielle, pölypussin sisällölle, leikkimökin kuravesikahville, nokkospöheikölle, lääkkeelle jota joskus join, ruoholle, savukalalle, Turtles- ja slurps -karkeille...

Jospa tarjoaisinkin Faabelin sijasta tätä tekstin alkua Kansanterveyslaitokselle alkoholivalistusmateriaaliksi! Nuo siiderin ensimaistamisen kirvoittamat vastenmielisyyttä henkivät puuskahdukset voisivat hyvinkin auttaa hillitsemään teinien juomaintoa. Valistustahan tarvitaan, koska Suomen nuoriso juo liikaa. Kuitenkin nimenomaan siiderin lipittämisen kasvavaa suosiota on vaikea ymmärtää näiden testitulosten pohjalta. Jos siideri kerran maistuu yllämainitulle, miten sen kulutus voi olla

Sitten

asiaan. Eräänä kesäisenä lauantai-iltana Synapsin jengi testasi siiderijuomia valvotuissa ja riippumattomissa kotikeittiöolosuhteissa. Vapaaehtoisiksi koehenkilöiksi oli saatu –houkutella ei liiemmin tarvinnut- neljä poitsua noviisista kohtuukäyttäjien kautta aina parkkiintuneeseen suurkuluttajaan, eli 2 Porin Karhua, yksi Rauman kuivakka siideristi ja yksi Turun sekakäyttäjä. Kursivoidut tekstinosat ovat suoria lainauksia uroiden tunnelmoinnista illan aikana. Testauksen koordinaattorina ja laboratoriomestarina toimi populaation ainoa naarasyksilö. Raumalainen taisi olla asiantuntija, aisti koetilanteessa tammitynnyrin makuja ym. vakuuttavaa, kuten Tää on jotain vähän fiinimpää, ei suomalaista! Tässä on oikean siiderin maku, koostumus ja väri. (Raumalaisen tuntevat arvaavat, että tässä kehutaan nyt Strongbow’ta.)

ostettiin pseudotupakoita, jotka pimeessä näytti savuavan ja haisi tältä... Hmm, vaikkei siideri aina olisikaan niin hyvää, saattaa sen juominen kuitenkin kannattaa; niin pääse helposti ja edullisesti toiselle puolelle maapalloa.

Alla luetteloituna maistettavat viisitoista siideriä (minkäköhän vuoksi kaikilla on ainakin osittain vieraskielinen nimi, vaikka kolmea lukuun ottamatta ovat kotimaista kamaa?)

Upcider: Light grapewine, Dry apple ja Light apple

Golden Cap: Dry strawberry, Wild

En jois pidemmän päälle. Haisee ja maistuu luotaantyöntävälle. Ei oo rock.

Nämä kommentit on lausuttu vakavalla naamalla! Hah-hah!

Jotkut siiderit saivat jopa lähes kehuja:

Vois juodakin. Tätä pystyis varmaan juomaan eniten.

Ei aiheuta hylkimisreaktioita. Tää ny ihan menee. Ei oo kyllä pahaakaan. Niinku ihan jees.

Ei maistu kovin pahalle. Kivan makuinen. Ei jää ällö olo.

niin suurta? Sitä olenkin usein funtsannut kerätessämme tyhjiä pulloja Synapsin bileiden jäljiltä. Lasipullot kilisevät, muovipullot kalisevat ja alumiinitölkit kolisevat. Niitä riittää ja riittää ja riittää. Muovipussin sanka katkeaa ja putelit vierivät kadulle vastaantulijoiden jalkoihin. Lopuksi jonotamme marketin pullonpalautusautomaatilla pultsareiden kanssa päästäksemme eroon haisevasta ja painavasta tyhjien pullojen lastista. Nolottaa, olisi kai pitänyt kiinnittää selkään kyltti: en minä itse näitä kaikkia ole juonut!

Testattavia siidereitä oli kattava valikoima, kaikkiaan 15 erilaista. Huomautettakoon, että koe aloitettiin täysin puhtaalta pöydältä, ts. ulkopuoliset häiriötekijät oli minimoitu, eivätkä koemaistajat olleet nauttineet mitään C2 H5 OH –pitoisia nesteitä ennen koesuoritusta. Täten kukin tunsi maut, tuoksut ja kuplat sieraimissaan, kitalaessaan, mahassaan ja ennen kaikkea aivoissaan mahdollisimman aitoina. Kyseessä oli todellakin sokkotesti, mutta melko hyvin maistajien arviot korreloivat etikettien ilmoittamien tietojen kanssa. Toisin sanoen, jos etiketissä esiintyi sana kuiva, niin usein sisältö oli ainakin vähemmän makeaa kuin muissa. Testaajat suhtautuivat työhönsä suurella vakavuudella, arviot olivat tarkkaan punnittuja ja analysoituja, kieli keskellä suuta lausuttuja, kuten: Tässä on passiivinen tuoksu, on haisevinaan, muttei haise kuitenkaan. Tai: Tää on kaljan -siis Karhun- väristä. Tai: Oltiin -92 San Franciscossa äidin siskon siskon (!!!) luona, ja

perry ja Apple light

Fizz: Dry cider ja Dry summer wonderer

Twist: Omenasiideri ja Kuiva omena

Rainbow: Cranberry ja Apple (Palle näkyy tykkäävän tästä)

Kopparbergs Apple

Stowford

Strongbow

Ja tällaisia aatoksia juomat pojuissa herättivät:

Ei tätä ota mielellään lisää.

Ei edes huvita maistaa. Yhden pullon vois ehkä juoda. Ei huvita juoda.

On tää ny ihan okoo.

Arvioinnit ja kommentit runsastuivat, vapautuivat ja mehevöityivät kokeen edetessä. Kukin sai maistella näytteitä niin monta kertaa kuin halusi ja missä järjestyksessä tahansa. Herkullisimman sisältöiset koeastiat tyhjenivät tuossa tuokiossa, kun taas heikoimmat jäivät puolilleen vielä testin loputtuakin (pientä liioittelua, myönnettäköön). Illan pimetessä yöksi kriittisyys hälveni jonkin verran: taso laskee, tää alkaa sittenkin maistua hyvälle. Ei tää loppujen lopuksi niin pahalle haisekaan...

Kukaan ei suoraan rankannut kisan virallista häviäjää viimeiselle sijalle, vaan yhteispisteet ratkaisivat. Kaikki koehenkilöt ostaisivat itselleen ja suosittelisivat muillekin Strongbow’ta, sitä vastoin kukaan ei suosittelisi saati ostaisi Golden Cap dry strawberryä tai Fizz dry summer wondereria, joita ei enää ole saatavillakaan, heh. Ilmeisesti kokemuksen karttuessa maku kuivettuu, sillä noviisi oli ainoa, joka ei äänestänyt Strongbow’ta ihan ykköseksi.

Huom! Tuloksia ei vetäisty kasaan Statisticalla, vaan lyijykynällä ja paperilla. Vaihteluvälit olivat laajoja ja hajonta sangen suurta. Oli vaikea laittaa siidereitä kunnolliseen paremmuusjärjestykseen. Joku

saattoi mainita hyväksi sen, mikä toisen mielestä oli testin pohjanoteeraus. Esim. –Hyvää! –No ei hyvää tod; ihmeen makee ja keinotekoinen! Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin todeta, että englantilaiset oikealla tavalla valmistetut siiderit saivat eniten luottamusta ja selvästi huonoimpia arvosanoja vetivät teinitytöille suunnatut muumilimpparit ja lightit (H&M:n hajuvettä). Esanssijuomien kohdalla mielipide-erot repesivät suurimmiksi; jonkun mielestä niissä oli suuria eroja, muiden mielestä kaikki ne maistuivat yhtä kauheilta. Neutraaleinta arvostelua saivat osakseen tavalliset tätä saa baarista perusomenasiiderit, jotka saivat lisäpisteitä esanssittomuudesta, aspartaamittomuudesta ja kuivakkuudesta. Kaikkein epäonnistunein ratkaisu oli Dry + esanssi samassa pullossa, kyseiset yritelmät saivat tylyn tuomion ja toivotukset hevon kuuseen. Kiinnostavaa, että juuri suosikki ja inhokit kirvoittivat eniten kommentteja, osa näytteistä sen sijaan teilattiin vähäeleisesti mitäänsanomattomiksi. Vettähän saa hanastakin.

mutta missä ovat kuivat kotimaiset siiderit? Testikoordinaattori otti jälkeen päin tästä tuohtuneena yhteyttä kolmeen johtavaan kotimaiseen siiderivalmistajaan pyytäen markkinoille kuivempia tuotteita. Yksi ei vaivautunut edes vastamaan, Olvilta vakuuteltiin,

Epävirallinen pahnanpohjimmainen kauhuliemi: Kopparberg’s persikkaolut

Osa

em. siidereistä on sittemmin vedetty pois myynnistä Synapsin riippumattoman testiryhmän tuottaman tyrmäävän kritiikin vuoksi. Melkein kaikkia testattavia juomia vuorollaan luonnehdittiin sanalla ”paska”. Mitä tästä opimme? Sidu on pahaa eikä sitä kannata juoda! Siispä Faabelin kevätnumerossa tulee ilmestymään suuri oluttesti.

”Rehellisyyden nimissä on todettava, että mikäli ilmaiseksi saisivat, niin toki kaikki joisivat mielihyvin mitä tahansa. Melkein.”

Ai niin, se nostalginen pseudotupakka vuodelta -92 on Kopparberg’s omena. Pölypussi-tunnelmaan jos tahdot päästä, niin kulautapa kurkkuusi Rainbow’n omenaa. Lopuksi voit nuuhkia teollisuuskaasun jaloja aromeja Golden Capin light omena –pullosta.

Biologibasistit

Teksti: Ville Härmä

Rehellisyyden nimissä on todettava, että mikäli ilmaiseksi saisivat, niin toki kaikki joisivat mielihyvin mitä tahansa. Melkein. Epäviralliseksi häviäjäksi eli kauhuliemeksi näet ponkaisi mustana heppana testin ulkopuolelta Kopparbergin (maku)hermoja liian syvältä kutkutteleva persikkaolut. Kyseessähän ei ollut maisteltava tuote, eikä edes siideri, josko juoma ylipäänsä, mutta ehkä juuri siksi kukaan ei sitä kykenisi nielemään, ei ainakaan niin että se mahassa pysyisi.

Harmi, että voitto meni Englantiin. Olisi suotavaa, että Suomessakin valmistettaisiin ensiluokkaista siideriä, kun sen suosio täällä on valtaisa ja alkoholin panemisessa ynnä tiputtamisessa pitkät perinteet. Esanssivalikoimaahan meillä riittää,

että kansa totta tosiaan haluaa makeaa, mutta Sinebrychoff sentään lupasi ottaa asian harkintaan ensi kesän ”mallistoja” suunniteltaessa.

Yhteenveto:

Vähiten huonot: ylivoimainen ykkönen oli Strongbow, seuraavina Twist omena, Upcider kuiva omena, Fizz kuiva omena ja Stowford

Ällöt:

Fizz Dry summer wonderer, Golden Capit, Rainbow’n antimet, Upcider light apple, Kopparberg’s omena

Ylivoimainen voittaja ja testiryhmän kestosuosikki.

Kuten kaikki ovat varmasti huomanneet, aloittaa Turussa joka vuosi maantieteen opintojen parissa vähintäänkin yksi kiintiömikko. Se, mihin monetkaan eivät ole kiinnittäneet huomiota, on biologien keskuudessa vallitseva hiljainen, mutta sitäkin runsaampi basistien joukko. Basisteja löytyy aina biodiversiteettitutkimuksesta genetiikkaan. Faabelin toimitus otti basistien henkilöllisyydet selville ja lähetti heille kyselykaavakkeen täytettäväksi. Kysely lähetettiin myös kolmelle Helsingissä opiskelevalle biologille. Kymmenestä basistista vain neljä vastasi kyselyyn.

Biologibasistit

1. Nimi, pääaine, aloitusvuosi?

2. Bassokamasi?

3. Kauan olet soittanut bassoa?

4. Miksi valitsit juuri basson soittimeksesi?

5. Soitatko/oletko soittanut mitään muita soittimia?

6. Minkä tyylistä musaa kuuntelet/soitat/haluaisit soittaa?

1. Samuli Haataja, biologia, 1998.

2. Fender Precision vuosimallia -75, Laney MK1 100W putkivahvistin vuosimallia -68 ja Big Muff säröstä korkea -90 luvun lopun malli á la Sovtek.

3. 15 vuotta

4. Joskus kun olin pieni ajettiin isän kanssa autolla ja kuunneltiin radiota. Hän kehotti minua kuuntelemaan radiosta tulevien biisien bassokuvioita ja kuvaili kuinka ”basso elää omaa maailmaansa ja johdattaa muita soittimia eteenpäin.” Siitä hetkestä asti olen kunnioittanut bassoa.

5 & 6. Kuuntelen musaa hyvin laidasta laitaan. Tällä hetkellä kuuntelussa Tom Waitsin ’Swordfistrombone’, Antony & the Johnsonsin ’I am a bird now’ ja M83:n ’Before the dawn heals us’. Nämä kaikki on aika erilaisia, mutta voisin soittaa niistä mitä vaan. En ole niin sanottu nichesoittaja.

7. 15 vuotta The Crashissa, enkä ole koskaan käynyt vieraissa.

8. Kaikki on hauskoja. Tämän kuulin viimeksi:

”Hei basisti, viitsisitkä nousta katsomaan toimiiko etuvilkku?” pyysi bändin roudari. ”Okei... toimii, ei toimi, toimii, ei toimi...” vastasi basisti. (Ehheh. Olisko tää ollu

7. Bändihistoriasi?

8. Mikä on mielestäsi hauskin basistivitsi?

9. Miksi basisteja aina dissataan?

10.Kaikkien aikojen tykeimmät basistit top 3 (perusteluineen)?

11.Kaikkien aikojen turhin basisti (perusteluineen)?

12.Maailmankuvasi luonnontieteilijä-basistina?

Samuli ”The Crash” Haataja

eka huono basitsivitsi?)

9. Vain Suomessa on outo tapa haukkua basisteja, muualle se on rumpali. Mutta se on hyvä että basisteja haukutaan, se kertoo muiden soittajien salaisesta ihailusta.

10. Adam Clayton (U2): Hillitön pokeri tykittää biisistä toiseen suoraan ”kuustoistabiittiistä”, joka kumminkin on bassokuvioiden kuningas.

Nicolas Godin (The Air): Jos joskus osaisin keksiä edes yhden yhtä hienon riffin kuin mitä Moon Safari (ja muukin Airin tuotanto) on pullollaan. Uskomaton jätkä...

1. Anssi Susilahti, Elfy, 2004

2. Kaksi 5-kielistä Neuser Cloudburstia, nauhaton ja nauhallinen. 5-kielinen kontra, Saksalainen 90- tai 80-luvulta ja ranskalaisen otteen jousi. Warwick Corvette FNA Jazzmann.(Tämä nyt ei ole niin erityisen rakas, kun on nelikielisenä jäänyt vähemmistöön. Voisin vaikka myydä.) B-Band Statement -kontran mikkisysteemi. EBS UniChorus -pedaali. Vahvistin uupuu tällä hetkellä. Tilasin syksyllä, mutta sille puljulle tuli toimitusvaikeuksia. Loisin muiden vahvistimilla, kytken suoraan PA:han, ym. haureuksia suorittelen.

3. 6 vuotta

4. Pidän matalista äänistä ja rumpalin kanssa groovamisesta. Kontrabasso taas on ihan jumalaisen fantastinen, ilmaisuvoimainen soitin ihan soolonakin, etenkin jos osaisi jousella oikein kunnon meinigillä sello- ja viulirepertuaaria vedellä.

Anssi ”Axel bandet”

Susilahti

Billy Talbot (Crazy Horse): Neil Youngin musan perustuksena toimii uskomattoman orgaaninen bändi ja Billy Talbot yhtenä sen kulmakivistä.

11. Ei parane moittia aseveljiä. Kumma kysymys...

12. Kaikki muu on luonnonvalinnan tulosta, mutta Fenderin nelikielisen Precision sähköbasson loi Jumala (joka tekee Leo Fenderistä Jumalan ja maailman luomishetkestä vuoden 1951).

www.thecrash.com

5. Juuri lopetin saksofonien soiton, tai oikeastaan jo noin vuosi sitten. Soitin tenori- ja sopraanosaksofonia. Ei aika riittänyt, piti karsia. Selloa soitin joku parisen kuukautta viime talvena. Oli tyttöystävältä lainassa. Ensin innostuin hirveästi, mutta sitten totesin, että on kontra kuitenkin kivampi. Klassinen kitara löytyy, olen sillä vähän pianon ohella sävellellyt. Pianoa en tosin voi väittää osaavani soittaa, mutta sillä on hyvä soinnutuksia kehitellä. Didgeridoota osaan soittaa. Löytyy kaksi kappaletta vanhempien luota Raumalta. Rakensin niitä joskus itsekkin PVC-muovista ja mehiläisvahasta. Tein teleskooppi malleja, joiden sävevalikoimaa sai säädettyä tilanteeseen sopivaksi, sekä jättimäisen kontrabasso-Didgeridoon. Siitä lähti F1, eli kontra-F.

Ne meni kaatopaikallejossain kevätsiivouksessa. Ajattelin, että vittuako mä noilla nyt teen, mutta jälkeenpäin on vähän harmittanut. Ne olisi ollut hauskoja muistoesineitä...tai ehkä ei sittenkään, ne oli niin pirun isoja. Ei semmosia viitsi turhaan säilöä.

6. Jazz-nimikkeen alta löytyy lähes kaikki mikä mua viehättää, mutta sehän onkin todella kirjava sekoitus kaiken laista musiikkia. Jazzista siis pidän, mutta se ei kyllä sinällään kerro juuri mitään. Klassistakin olen kuunnellut. Lähinnä sellon ja kontrabasson soolojuttuja, mutta vähän muutakin. Erityisesti jazzin ja klassisen fuusiotumat on tietysti kivoja, kuten myös rokin ja jazzin, funkin ja jazzin ja etc. Lauluyhtyemusiikista tykkään myös. Kunnon sankarihevikin puree jos siinä on sellaista

suorittamisen meininkiä, eli laulaja laulaa kovaa ja korkealta ja kitaristi tiluttaa niin saatanasti. Ei mikään semmonen vihaa vain ja ainoastaan pursuava death-örinä, vaan nimenomaan sakari/kikkelihevi ja supersuoritus progehevi.

7. Lukioaikoina soittelin kavereiden kanssa joissain kokoonpanoissa, sekä yhdessä koulun bändikurssin bändissä. Nyt soitan Axel Bandetissa(Åbo Akademin bigbändi), yhdessä pappajazz-kokoonpanossa, yhdessä fuk-jazz kokoonpanossa, ja suunnitteilla on viimeksimainitussa bändissä soittavien kavereiden kanssa joku bile-rockbigbändi.

8. En muista juuri nyt yhtään hauskaa, mutta olen kyllä pari aika hyvää

joskus kuullut, eli niitäkin on.

9.Se on simppelissä musiikissa vielä simppelimpää kuin muiden instrumentalistien vastuualueet. Ei kai ketään oikeasti, mutta sellaiset yleishöylä-perkussionistit olis äkkiä ajateltuna aika helppo kohde. Siis sellaiset, jotka ei osaa soittaa rumpusettiä, vaan kilkuttelee, paukuttelee ja sihistelee vähän jotain maustetta johonkin väliin. Hiukan triangelia, pikkasen putkikelloista (samaa luritusta huolimatta siitä, missä sävellajissa biisi menee), vähän rytmimunan sihistelyä, bongon läiskimistä ja Le, Le, Le!, ym. tavujen huutoa. Mutta edellä mainittuu kategoriaanhan sopii vaikka jokin aivan suveneeri vibrafonivirtuoosi, joka nyt sattuu hoitamaan sen maanosamausteiden sirottelimisen, minkä vibrafonin soitoltaan kerkää.

10. Mä halun laittaa erikseen sähkö- ja kontrabasistit. Ne on kuitenkin niin eri soittimia, ettei niitä voi keskenään verrata. Tämä on silti todella vaikeaa ei kaikki voi muistaa, ja sitten tietysti unohtaa ne tärkeät. Ja ei oikein tiedä painottaisiko sävellyskykyä vai niplauskykyä. No sähköbasistien eka on silti helppo: 1. Jaco Pastorius, hyvä säveltäjä ja soittaja, sekä todellinen mullistaja sekä musiikissa, että instrumentissaan.

2. No laitetaan tähän Victor Lemonte Wooten, aivan jäätävä niplaaja, mutta säveltäjänä vähän(aika paljonkin) läyhempää osastoa. Improvisoi tosin tosi hyviä juttuja, esim. mielestäni huomattavasti kekseliäämmin kuin Jaco. 3. John Pattitucci, loistava säveltäjä ja soittaja sekä kontralla, että sähköllä. Vähän sellainen imelä, uskovainen opistovirtuoosi(Näin mitä todella hyvin miehen henkilökohtaisesti tunnen! Melkoista hevonpaskaa multa, mutta selllaisen kuvan siitä helposti saa. Ei tässä persoonallisuutta arvioida. Sillä mittarilla olisi nämä kaksi edellä mainittuakin aika heikoilla. Victor Bass & Nature Camp -panteistihuuhaajutuillaan, ja Jacohan oli ihan sekopää!), mutta minkäs teet, todella kova jätkä. Se miksi vasta kolmas sija on se, ettei John ole keksinyt niin veikeitä mullistavia juttuja.

Kontra-sarja: Tässä menee vielä helpommin metsään, mutta yritetään silti: 1.Ranaud Garcia-Fons, ranskalainen hurja bassovirtuoosi. Soittaa pizzicatona flamengokitaramaista kamaa, ja jousella saa basson soimaan kuin viulun, tiluttaa upeasti. Kovaa kamaa! Sävellyksissä ei hurraamista, mutta pärjää omaperäisyydellä ja virtuositeetillään mun listalla.

2. Edgar Meyer, klassisen puolen soolobasisiti ja säveltäjä. Todella, todella hyvä!

3. Dave Holland, perus walking bass -jazzjamppa.(No ei nyt ihan.) Hyvä säveltäjä/sovittaja, loistava basisti. Monipuolinen, kovien nimien parissa uraa luonut basisti. Nykyään pyörittää omia kokoonpanoja. Erittäin tunnettu, voittanut palkintoja.(Niin on kyllä moni muukin näistä kuudesta.) Soitti uransa alkupuolella enemmän myös sähkistä, nykyään sellaista harvemmin vissiin näkee.Tässä osastossa riittää kyllä tarjontaa, ja ne on kaikki tosi hyviä muusikoita, joten ei Dave heistä välttämättä ole se kaikista nokkelin, mutta tulipahan nyt joku hyvä mies kolmanneksi.

11. Ei tälläisten läyhä-petterin nimiä kukaan tiedä. Tottakai tähän pitäis listata turhimmat nimekkäät basisti, mutta en mä nyt jaksa keskittyä enää. Kyllä niitä paskoja on.

12. Tiedeartikkelit on kivoja, etenkin tähtitieteen ja biologian. Musiikki on kivaa ja kiehtovaa. Isot, pelottavat eläimet ovat jänniä!

Markus ”Sadetanssi” Piha

1. Markus Piha, morfologisekologinen eläintiede, 1994

2. Fenderin American Jazz Bass ja venäläinen Big Muff-särö

3. Noin vuodesta 1989

4. Vanhana sellistinä suuntautuminen alarekisteriin tuntui luontevalta ja lisäksi ”ridauskompin” isä Steve Harris innoitti tuolloin 80-luvun lopussa.

5. Selloa, pianoa ja kitaraa tulee soiteltua edelleen, trumpettia kiusasin joskus muutaman vuoden. Bluegrass-banjon soittaminen on toistaiseksi vain haaveena.

6. Kuuntelen aika laajaalaisesti musiikkia enkä juuri hyljeksi tyylilajeja, kunhan musiikki on vain pieteetillä tehtyä. Mielikuvituksettomasti sävellettyä musaa en jaksa kuunnella. Tällä hetkellä soitan ennenkaikkea yhtyeemme Sadetanssin musiikkia eikä aikaa muille musaprojekteille juuri jää.

7. Sadetanssissa olen soittanut perustamisvuodesta 1995. Muita lyhytaikaisia bändejä on ollut joitakin, esim. coverbändi Kaiser Sose

8. Nää ei oikein sytytä mua, mutta pannaan esimerkiksi viimeksi kuulemani tölväisy: ”What’s the difference

between a bass player and a Duracell battery? -The Duracell battery has a good life.”

9. Muinaisina aikoina basistit olivat usein jotain epäonnistuneita kitaristeja eikä sillä ollut paljon väliäkään, sillä basso ei kuulunut tavallisesta levymiksauksesta ollenkaan. Suurin syy dissaamiseen on tietysti kateus, sillä basso on bändin munat. Soittajia ei pidä dissata, paitsi ehkä soittotekniikkaan rakastuneita spedejä, jotka ovat unohtaneet musiikin tekniikan vuoksi.

10.

1. Flea (Red Hot Chili Peppers) - mielipuoli, jolla on jäljittelemätön oma tyylinsä. Soitto groovaa kuin hirvi.

2. Steve Harris (Iron Maiden) - ridauskompin faija, jäljittelemätön tyyli ja soundi.

3. Rocco Prestia (Tower of Power) - munakas funk-basisti, lyömätön groove

11. Stuart Hamm - soittaa vain bassoa, ei musiikkia Billy Sheehan - tekniikkakeskeinen skientologi John Patitucci - kuten edellinen

12. Holismiin tähtäävä www.sadetanssi.com

1. Ville Härmä, elfy, 2001.

2. 5-kielinen RockBass by Warwick Corvette Special Edition ja joku Ibanezin soundgear-malliston nelikielinen, joka tosin on nyt myynnissä. Vahvistimena Trace Elliotin Commando-kombo, joka sekin myynnissä. Nykyään käytän lähinnä luureja ja Behringerin Vamp –esiastemultiefektihässäkkää, katsokaas kun on seinät pahvia ja naapurit itkee Tyssille.

3. Sellaiset 11 vuotta. Enemmän tai vähemmän aktiivisesti.

4. Broidi tykitti Maidenia ja digautti ilmeisen kovasti Steve Harrisia. Se halusi alkaa itse soittamaan ja muhunkin tämä kipinä sitten tarttui. No, tähänkään päivään mennessä broidi ei ole vielä soittamistaan aloittanut, mutta itse jäin bassoon pahasti koukkuun. Eniten bassossa viehättää se, että se saa ihmiset liikkumaan. Oli kyseessä sitten funk, tanssimusiikki tai metalli, basso niissä eniten tuntuu, etenkin livetilanteessa. Niitä ainoita soittimia, joita täysin kuurotkin aistivat. Hyvän basistin ja rumpalin yhdistelmä on tappava, oli musiikkityyli sitten mikä hyvänsä.

5. Omistan pari sähköskittaa, mutta olen aika heikkolahjainen niiden kanssa. Basistin nakkisormet ei löydä enää kitaran kääpiömäisiä kieliä, joten kaikenlaisen stevemorsetuksen saa unohtaa suosiolla. Käytän kitaraa lähinnä musiikin tekemisessä. Trumpettia ja rumpuja oon aina tahtonut osata soittaa. Toistaiseksi ei ole asiat edenneet sillä saralla.

6. Kuuntelen musaa laidasta laitaan, jazzista hc-poljentaan. Eniten iskee musiikki, jossa yhdistetään ennakkoluulottomasti ja ennalta-arvaamattomalla tavalla eri tyylilajeja. Tärkeintä on, että musiikki haastaa kuulijansa tavalla tai toisella.

7. Järvenpäästä löytyy porukka, jonka parissa olen soittanut erilaisissa kokoonpanoissa. Tällä hetkellä en soita valitettavasti

Ville ”Maakrapula” Härmä

minkään veljeskunnan riveissä, mutta teen kyllä omaksi ilokseni musiikkia yhden miehen projektissani.

8. Olen todella huono kertomaan vitsejä käskystä, joten en nytkään saa päähäni yhtä ainutta. Onneksi pikainen googletus tuotti tuloksena etäisesti koomisen basistivitsin:

”Ainaisesta keikkapulasta kärsivä basistimme päätti mennä kysymään töitä poliisiasemalta. Poliisipäällikkö sanoi: ’Jos osaat vastata tähän yhteen kysymykseen oikein pääset töihin poliisiksi. Kysymys kuuluu: kuka murhasi Kauhavan ruman vallesmannin?’ ’En tiedä’, basisti vastasi. ’Okei’, sanoi päällikkö ’Saat miettiä

1. Primuksen Les Claypool. Soittaa bassoa kuin mikäkin jeesus, räjäytti tajuntani joskus kymmenen vuotta sitten kuultuani Frizzle Fry-levyn ensimmäisen kerran. Sen jälkeen käsitykseni soittimesta muuttui täydellisesti. Älyttömiä bassokuvioita ja hcpeukutusta, kaiken kaikkiaan jumalainen.

2. Red Hot Chili Peppersin Flea. Peukutus se tässäkin kaverissa kiehtoo. Parasta on se, kun Flea rankaisee bassoa kuin pahinta vihamiestään. Asennetta.

3. Jaco Pastorius. Mullisti sähköbassomaailman repimällä kielet irti Fenderistään. Osoitti sen, että jazziakin voi tehdä punk-asenteella.

11. Kaikkein turhimpia ovat basistit, jotka eivät saa mitään tunnetta välitettyä musiikkiin. Munattomat paskiaiset, tuskin uskaltavat koskea kieliin. Bassoa pitää rankuttaa lujaa. Soittavat eleettömästi taustalla ne pakolliset matalat äänet ja pahimmassa (tai parhaimmassa) tapauksessa heitä ei edes kuule. Hyvänä esimerkkinä Metallican entinen Jason Newsted, erottaako kukaan mitään bassoon viittaavaakaan ...And justice for all-levyltä?

12. Parempi enemmän kuin liikaa.

www.mikseri.net/mkrapu

kysymystä kotonasi huomiseen asti’. Kun basisti palasi kotiin, vaimo kyseli heti saiko hän töitä. ’Kyllä’, basisti vastasi, ’Minut pantiin heti tutkimaan yhtä murhajuttua’.”

9. Basisteja dissataan ihan syyttä suotta. Yleensä heikoin lenkki bändissä on ehdottomasti laulaja. Sitä on olemassa laittoman paljon kaikenlaisia luupäitä, jotka luulevat osaavansa laulaa, katsokaa vaikka Idolsia. Suurin osa basisteista sentään huomaa soittavansa väärin.

10. Eniten itseäni inspiroineet basistit on helppo luetella:

”Why must I feel like that, why must I chase the cat?”

seuraava Faabeli ilmestyy mitä todennäköisimmin

vappuna 2006