Issuu

Kukoistus

3/2020

3/2020 56. vuosikerta Päätoimittajat Roope Nykänen Valeria Valanne roope.nykanen@helsinki.fi valeria.valanne@helsinki.fi Toimitussihteeri Ella Ahvenainen ella.ahvenainen@helsinki.fi Taiton suunnittelu Mikko Aulio mikko.aulio@helsinki.fi Muut tekijät Laura Hiisivuori, Pasi Okkonen, Emilia Piki, Saija Leinonen, Riku Kangasniemi, Oona Käyhkö, Eero Aho, Manu Paavilainen, Essi Roininen, Matilda Salko, Selma Sorri, Olli Rantamäki Ulkoasu ja taitto Roope Nykänen, Valeria Valanne, Saara Vuola, Ella Ahvenainen, Harri Hiisivuori, Onni Pörhölä, Valtteri Mäkelä, Arttu Vuokko, Julius Ulpovaara, Viivi Halonen Kansi Ella Ahvenainen Takakansi Valeria Valanne Logo Anni Virolainen

Sisällysluettelo 4

Ekologista tuli yliopistoviestijä

Kuinka suuri maanjäristys tarvitaan smoothien tekoon?

Symbioosi täyttää pyöreitä

Puupeltojen maa

Oletko kuullut edustajistovaaleista?

Syksyinen sienikeitto

Lumoudu luonnosta!

Paratiisi maan päällä

Tulkaa mukaan järjestötoimintaan!

Kertomus suurenmoisesta kukosta

BD-pelien haikuja ja hassuttelua

Pörisijöiden pauloissa

Horoskoopit

Biologiristikko

Ajan kulkua - kollaasi

Paino Lehti ilmestyy ainoastaan sähköisessä muodosssa

ISSN-L 1458-4115 Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian ainejärjestön Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYYn järjestölehtitukea. Symbioosi ry PL 65 (Viikinkaari 1) 00014 Helsingin yliopisto

Symbiontti 3/ 2020

Paratiisiajatuksia Teksti: Valeria Valanne – Kuva: Saara Vuola

Lokakuu 2020

Pääkirjoitus

uljemme elokuisen Nötön saaren halki. Polku on helppo löytää, mutta kulman takaa löytyy yhä uudestaan jotain yllättävää. Yhtäkään vastaantulijaa ei ole. Keskellä polkua törmäämme muinaiseen kiveen, johon on kovertunut kymmenkunta kuoppaa, joita lukuisat ihmiset ovat pienemmillä kivillä hakanneet. Kiveä lyödessä kuuluu kumea kellomainen sointi, joka kaikuu keskellä hiljaista metsää. Jatkamme matkaa. Joka toisella askeleella poimin mustikan tai vadelman suuhuni, joista jokainen on mehukas. Olemme kävelleet varmasti tunteja, mutta koko kevään jatkunut armoton polvikipu on poissa, ihan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Taiteilijaystäväni on lukenut teltassa iltaisin kirjaa paratiisin käsitteestä ja eri paratiisikuvauksista: vehreä maisema korkealta katsottuna, takana turvallinen kallio tai suoja, oikealla vettä, vasemmalla mysteeri, tai jotain muuta vastaavaa. Keksin matkalle puhuttavaa: minkälainen olisi sinun paratiisisi? En ole uskonnollinen, enkä ole koskaan ajatellut paratiisiajatuksia, mutta minulla ei mene kauaa keksiä oma paratiisini. Minun paratiisissani olisin koko ajan matkalla. Kävelisin eteenpäin ja kohtaisin erilaisia paikkoja ja ihmisiä. Minulla ei olisi mitään selässäni, eikä mikään painaisi olkapäitäni. Kuitenkin saavuttuani minne tahansa kaikki tarvittava odottaisi siellä. Ei tarvitsisi valita otanko mukaan retkelle kameran vai kiikarit, sillä kun mikään ei paina, ottaisin aina molemmat. Voisin elää marjoilla, joita poimisin matkalla. Ystäväni on samaa mieltä, mutta hänen paratiisiinsa kuuluu lisäksi erilaisten kulttuurien ja kielien löytämistä. Oppimista ja kehittymistä. Saavuimme pohdinnassamme kuitenkin pähkinään. Jos meillä ei olisi kantamuksia ja voisimme kulkea kivuttomasti, haluammeko kulkea väsymättä. Ei, sillä se ei

olisi elämää. Mikään ei ole niin mukavaa, kuin nukkua väsyneenä ja herätä aamulla aamukahvihetkeen. Kulkiessa koskemattoman tuntuisen metsän läpi tuntuu siltä kuin olisin jo paratiisissani. Ohittaessamme muinaishautaröykkiön ajattelen hetkellisesti metsässä asuneita esi-äitejämme. He asuivat kuitenkin luulavasti erilaisessa metsässä, sellaisessa jonka annettiin kasvaa. Me olemme tottuneet erilaiseen ymäristöön. En nimittäin tiedä onko Nötön metsä koskematon, luultavasti ei. Käsityksemme metsästä on vääristynyt. Mitkä tahansa viisi puuta ilman näköyhteyttä toiseen ihmiseen aiheuttaa haltioituneen paratiisikokemuksen. Tämä numero on omistettu kukoistukselle. Ainejärjestömme Symbiontti on nimittäin saavuttanut kypsän seitsemänkymmenen vuoden iän. Iän, jossa suurin osa metsistämme kaadetaan ilman, että kukoistuksen aikaa, ”viimeistä” sukkession vaihetta niille suodaan. Tässä lehdessä voit viisastua niin puupeltojen kuin paratiisikäsitysten parissa, sekä tutustua vuosijuhlavuoden (siirrettyihin) juhlallisuuksiin! Onnea Symbioosi 70 v!

Ekologista tuli yliopistoviestijä Teksti: Laura Hiisivuori - Kuvitus: Ella Ahvenainen & Harri Hiisivuori

Kaksikymmentä vuotta sitten Symbiontin kannessa komeili nostalginen kuva kahden vuosikymmenen takaa: pieni tyttö poseerasi pienien patsaiden kanssa. Kahden vuosikymmenen jälkeen kansikuvahenkilö teki paluun. Mitä neljässä vuosikymmenessä on ehtinyt tapahtua? Missä Symbiontin vuoden 2000 päätoimittaja on nyt? Toimitus tapasi Laura Hiisivuoren isoksi kasvaneen patsaan juurella.

un olin ihan pieni, päätin ryhtyä kasvattamaan lampaita. Ymmärsin kuitenkin jo tuolloin, että maatalouden rinnalle olisi Suomessa kehitettävä lisätienestin lähteitä, joten lampaiden lisäksi olisin jouluna joulupukki ja myisin vappuna ilmapalloja. Vappupallot väistyivät varsin pian tajutessani, että haluan isona olla töissä Eläinmuseolla tai Korkeasaaressa. Molemmissa raahasin vanhempiani vähintään kerran vuodessa, monesti useamminkin. Äitini tapaa edelleen kertoa, miten hänellä oli kirja mukana ja Laura-lapsi seikkaili pitkin museota. Melko sattumalta tehtyjen hyvien valintojen ja onnenkantamoisten kautta pääsin kuin pääsinkin töihin ”eläinmuseoon” eli Luonnontieteelliseen keskusmuseoon. Siellä nimittäin aukesi biologiksi valmistumiseni aikoihin tiedottajan sijaisuus, jota opiskeluystävät kannustivat hakemaan.

Symbiontti 3/2020

Ennen biologiaa vietin vuoden Laajasalon kansanopistossa tiedotusopin parissa, joka jälkikäteen ajatellen oli loistava päätös. Tuon vuoden takia päädyin fuksina melko kylmiltäni Symbiontin päätoimittajaksi, jossa vierähtikin sitten kolme vuotta. Laajasalon vuosi on osasyyllinen myös siihen, että pääsin tiedottajan sijaiseksi lapsuuden unelmieni työpaikkaan. Toki valintaan vaikutti opiskelemani ala, aktiivisuus ainejärjestössä ja yliopistohallinnossa sekä muiden opintojen ohessa tehty biologian ja maantiedon aineenopettajan pätevyys. Tiedottajan sijaisuuteni vaihtui vakipaikaksi aiemman tiedottajan siirryttyä toisiin tehtäviin, vastuukenttäni laajeni Luonnontieteellisestä museosta ja eläintieteen yksiköstä kasvitieteellisiin puutarhoihin ja kasvitieteen yksikköön. Parin vuoden jälkeen sain kollegan, ja laajensimme työsarkaamme muun muassa keskusmuseon nimen ja visuaalisen ilmeen kehittämiseen. Lopputuloksena on nykyinen Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Luomuksesta jouduin lähtemään vuonna 2016 maamme hallituksen leikkausten ansiosta. Tuolloin yt-neuvotteluiden lisäksi yliopisto uudisti hallintonsa tiedekuntiin ja erillislaitoksiin hajautetusta organisaatiosta keskitetyksi yliopistopalveluiden kokonaisuudeksi. Vuodesta 2016 olin ensin keskustakampuksen viestintätiimin vetäjä, sieltä siirryin Viikin kampukselle vastaavaan tehtävään ja nyttemmin olen palannut keskustaan kehittämään yliopistotason työyhteisöviestintää ja suunnittelemaan uuteen strategiaan liittyvää arvoviestintää. Saa nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan! Toistaiseksi en ole yliopistolta päässyt pois, mutta eipä ole lähtöhalujakaan ollut.

Lokakuu 2020

Vieressä ja yllä: Laura Hiisivuori Hakaniemen maailmanrauha-patsaalla syyskuussa 2020.

Alla: Symbiontin 1/2000 kansikuvanakin toiminut Lauran lapsuudenkuva ajalta, jolloin patsaatkin olivat pienempiä.

Kuinka suuri maanjäristys tarvitaan smoothien tekoon? ja muita kysymyksiä Koonnut: Roope Nykänen, Valeria Valanne & Pasi Okkonen - Kuvitus: Onni Pörhölä & Valeria Valanne

Onko sinuakin aina vaivannut se, mikä on Uzbekistanin korkein vuorenhuippu, tai mikä kiviä kiinnostaa? No ainakin joitain Symbioosin jäseniä nämä ovat kiinnostaneet, joten kysyimme niitä maantieteenopiskelijoilta. Maantieteen opiskelijoilla on ollut myös meille joitakin kysymyksiä, jotka löytyvät jutun lopusta! Mikä on Kazakstanin rautatieverkoston pituus ja miten tärkeä osa maan kaivosteollisuuden infrastruktuuria se on? Tällainen nippelitieto on ehdottomasti meidän mantsalaisten erikoisalaa, ja hetken mietiskelyn jälkeen muistuikin mieleemme että Kazakstanissahan on noin 16 614 kilometriä rautatieverkostoa, jota ylläpitää kansallinen rautatieyhtiö Kazakhstan Temir Zholy, jonka myös CIA:n tietokanta vahvisti. Tämän merkitys maan kaivosteollisuudelle täytyy olla melko suuri, sillä Kazakstanin kaivosteollisuus ei ole sieltä pienimmästä päästä, yhteenlasketun arvon hipoessa lähes 30 miljardia. Lisäksi maan tieverkosto on harvaa ja monilta osin huonokuntoista. Jos etsii kovaa kiveä kiipeilyä varten, niin mihin päin Suomea kannattaisi suunnata sopivan kiven toivossa? Suomen kallioperä on maapallon vanhinta laatua ja sen verran monta myllerrystä läpi käynyt, ettei täältä muuta löydykkään kuin ”kovaa kiveä”. Kallion kiipeiltävyyteenhän vaikuttaa jyrkkyys, murrokset, kiven kestävyys sekä irto- ja orgaanisen aineksen määrä pinnassa. Yleisesti ottaen graniitti sopii kiipeämiseen, ja sitähän meillä kuulkaa on! Ota siis maastokartta kauniiseen käteen ja etsi karttamerkkejä ”jyrkänne” ja ”kalliopaljastuma”. Mikäli erityisesti boulderoimaan mielit, on maamme täynnä aktiviteettiin soveltuvia siirtolohkareita! Tässä tapauksessa palaa kartan äärelle etsien karttamerkkiä ”iso kivi”. Ps. Muistakaahan sitten, että sammaleiden ja irtoaineksen poistamiseen kalliosta tarvitaan maanomistajan lupa, joten ei mennä omin päin suunnittelemaan kiipeilyreittejä mökkinaapurin takametsään. :)

Mikä on Uzbekistanin korkein vuorenhuippu ja mistä sen nimi tulee? Uzbekistanin korkein vuorenhuippu on nimeltään Khazret Sultan (uzbekin kielellä Hazrati Sulton cho’qqisi), joka kohoaa 4643:n metrin korkeuteen. Tietoa vuorenhuipun etymologiasta ei ollut helppo löytää mutta Google Translaten avustuksella saimme selville nimen kääntyvän suomeksi “Hyvän herra sulttaanin huipuksi”. Emme valitettavasti osaa sanoa nimen alkuperästä tämän enempää, mutta hauskana lisätietona huippua kutsuttiin kommunismin ollessa vielä voimissaan “kommunistisen puolueen 22:n kongressin huipuksi”. Minkälainen olisi maailma, jossa ei olisi lainkaan pinnanmuotoja maalla eikä merenpohjalla (tehden kuitenkin linjauksen, että olisi erikseen maa- ja vesialueita)? Näin ison muutoksen vaikutusten listaaminen veisi todennäköisesti enemmän tilaa kuin lehtenne sallii, mutta päällimmäisenä tulee mieleen ainakin muutokset paikallisilmastoihin ja ekosysteemeihin. Muun muassa Atacaman ja Gobin aavikot katoaisivat, kun kosteita merituulia blokkaavia vuoristoja ei olisi. Samalla katoaisi myös vuoriston kasvi- ja eläinkannat, sekä vuoristojen rajaamat ekolokerot. Veden virtaus ei myöskään toimisi kovin hyvin. Huokoiset ja lajittuneet maaperät todennäköisesti soistuisivat helposti sadeveden levittäytyessä tasaisesti maaperään ja veden virratessa näihin karkeammista maalajeista. Maapallo ei kuitenkaan pysyisi tasaisena kovinkaan pitkään, sillä vesi- ja tuulieroosio muokkaisivat maaperään pinnanmuotoja suhteellisen nopeasti.

Symbiontti 3/ 2020

Ultimaattisia ekologisia käytäviä

Kuinka suuri maanjäristys tarvittaisiin, jotta smoothien teko onnistuisi ilman sähköä? Tätä kysymystä varten jouduimme ottamaan käyttöön kotitaloustuntien opit, luonnonmantsan tietämyksemme, sekä täysin koulutukseemme kuulumattomia fysiikan taitoja. Pitkän pohdinnan jälkeen saimme kasaan alla olevan kaavan, josta Syksy Räsänenkin voisi olla ylpeä: • Blenderin teho: 600W • Blenderissä 70% hyötysuhde • Smoothien tekoon kuluu noin 30s • Vaadittu energiamäärä yhteen smoothieeseen: 600W*0,7*30s=12 600 J • Oletus: hedelmät sijoitettu suoraan maanjäristyk- sen hyposentrumiin • Energiamäärän ja Richterin asteikon välinen kaava: va: log E=1.5*R+4.8 (E=energia, R=magnitudi) --> R=log((12 600)-4.8)/1.5 = -0.466 magnitudia Mikä on pisin suora linja maapallon pinnalla, joka ei leikkaa minkään tien kanssa, jos vesialueita eikä etelämannerta oteta huomioon? Ja missä tämä ”ultimaattinen ekologinen käytävä” sijaitsee? Lähestyimme ongelmaa aluksi geoinformatiikan työkaluin ja yritimme tehdä analyysiä, joka ottaisi huomioon vain suuret tiet. Valitsimme aineistoksi Venäjän, sillä oletimme suurimman ekologisen käytävän ilman muuta sijaitsevan Siperiassa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin vapaasti käytössä olevan aineiston saatavuus. Lopul-

Lokakuu 2020

ta Venäjän tiestön sisältävä aineisto löytyi NASA:lta, mutta kyseessä olikin niin valtava luokittelematon viiva-aineisto, että tämän tutkimuksen tekeminen vaatisi rahoitusta. Niinpä lopullinen tulos saatiin vahvan mutu-tutkimuksen keinoin, silmämääräisesti, Google Earthin mittanauha-työkalulla. Tällä metodilla pisin suora linja löytyi Saharasta, jonka pituudeksi mittanauha ilmoitti huikeat 3000 kilometriä. Toinen äärimmäinen suora linja löytyi Grönlannista, mutta sen pituus jäi vain 2600 kilometriin (ks. kuva). Miksi mantsanopeja ei bilsa kiinnosta? Erään mantsa-bilsa opeopiskelijan vastaus: “Mun mielestä mantsan opeja kiinnostaa kyllä bilsa, mutta ei välttämättä kaikki sen osa-alueet ja ei aina niin syvällisesti kuin mitä yliopistossa opetetaan. Tämä on kuitenkin normaalia, koska se pätee omaan pääaineeseen myöskin. Yksi asia on myös se, että biologiaa korostetaan maantiedettä enemmän esimerkiksi tulevassa opsissa ja mantsalaiset haluavat tuoda omaa pääainettaan esiin ja pyrkiä säilyttämään sen tärkeyttä opetuksessa”. Mikä kiviä kiinnostaa? Vai kiinnostaako se kiviäkään? Vanhimmat kivikaverit ovat hengailleet täällä maapallolla jo yli 4 miljardia vuotta, joten he ovat nähneet aivan tarpeeksi kaikkea. Oli kyse sitten kivenkovasta luonnontieteestä tai energiakivien parantavasta värähtelystä, kiviä ei todellakaan voisi enää vähempää kiinnostaa. Rock on!

Mistä voi tietää, mitä maankuoren ytimessä oikein on? Kuka siellä on käynyt? Vaikka Jules Vernen kuvaus matkasta maan keskipisteeseen onkin kovin houkutteleva, ei sieltä valitettavasti löydy taistelevia dinosauruksia tai kaunista merta. Lämpötila- ja paineolot tekevät maapallosta sen verta epämieluisan matkakohteen, ettei ihminen pääse muutamaa kilometriä syvemmälle maankuoreen. Maapallon rakenne ja ulko- sekä sisäytimien olemassa olo on voitu selvittää seuraavasti: 1) Ymmärtämällä fysiikan lakeja. 2) Seuraamalla ja mittaamalla maanjäristyksien eri aaltojen kulkemaa matkaa ympäri palloa. 3) Laskemalla mittaustuloksista kovin monimutkaisia laskuja. Kovin yksinkertaistettu esimerkki: S-aallot eivät pysty kulkeutumaan sulan aineksen läpi - maapallolla on siis oltava sula ydinkerros. P-aallot taas kulkeutuvat kiinteässä aineksessa paljon nopeammin, ja kun otetaan huomioon eri P-aaltojen saapuminen kohteeseen eri aikoihin on sulan kerroksen keskellä oltava pienempi kiinteä alue. Tadaa! Mitä sitten tulee ytimen rauta- ja nikkelikoostumukseen, tämä on kyetty selittämään aika yksinkertaisesti magneettikehän olemassaololla. Mikäli konseptin käsittäminen tuntuu hankalalta, suosittelen muistelemaan yläasteelta tuttua fysiikan tunnin koetta, jossa rautahippuja siroteltiin magneettipuikon päälle. Onko maapallo pyöreä? Maapallon muodossa voidaan kiistämättä havaita jonkinasteista pyöreyttä. Virallisen määritelmänhän mukaan maapallo on muodoltaan geoidi, joka tarkoittaa globaalia merenpinnan korkeutta, mikäli vain painovoima ja maapallon pyöriminen otettaisiin huomioon. Koska maapallon massa on jakautunut epätasaisesti, vaikuttaa painovoima erisuuruisesti merenpintaan eri puolilla maapalloa. Maapallon pintaa voisikin kuvailla jonkinlaiseksi ruhjotuksi ellipsoidiksi. Ei täysin pallomaisen pyöreä, mutta ei sitä litteäksikään oikein voi argumentoida, vaikka tähänkin omistautuneita ihmisiä geoidimme pinnalta löytyy.

Bilsalaisten vastauksen matsalaisten kysymyksiin: Kuinka monta lintua pitää bongata vuodessa, että on bongaripiireissä cool? Lajimäärä nyt on se ja sama. Kuka tahansa voi nähdä vaikka 300 lajia vuodessa jos juoksee vaan muiden löytämien lintujen perässä. Coolia on uusien asioiden oppiminen, lajintuntemuksen kehittäminen tai uusien lintujen etsiminen ilman mitään ennakkotietoja. Kumpi tuli ensin, muna vai kana? Muna. Miksi hirvi pudottaa sarvensa? Hirviurokset kasvattavat joka kevät näyttävät sarvet, joiden tarkoituksena on mainostaa omaa kelpoisuuttaan naaraille. Toisinaan urokset puskevat sarvilla toisiaan, mutta aseiksi niitä ei ole kuitenkaan tarkoitettu. Jopa 25 kiloa painavat sarvet kannattaa siis tiputtaa pariutumisen jälkeen, jotta energiaa säästyy talvesta selviytymiseen. Keväällä ravinnon ja lämpötilan lisääntyessä urokset voivat jälleen suunnata enemmän resursseja lisääntymiskumppanin houkutteluun.

” Rock on!

Haluatko lukea lisää bilsalaisten vastauksia? Loput kysymykset, joihin vastasimme löytyvät maantieteilijöiden lehdestä! Mantsalaisten lehti Mantu löytyy osoitteesta: https://issuu.com/mantulehti

Ovatko madot hyönteisiä? Lajien polveutumishistorian, eli fylogenian, kannalta madot eivät ole eläiminä kovin yhtenäinen ryhmä, vaan matoja esiintyy monissa eri eläinten pääjaksoissa. Näitä ovat esimerkiksi sukkulamadot, lapamadot sekä nivelmadot, johon esimerkiksi tuttu kasteliero kuuluu. Mato määritelmänä nojaakin ennemmin eläimen morfologisiin piirteisiin. Madon Wikipedia-sivuilla mato selitetään raajattomaksi ja lankamaiseksi eläimeksi, joka liikkuu matelemalla. Hyönteiset taas ovat taksonomisesti yhtenäisempi ryhmä. Hyönteiset ovat yksi niveljalkaisten luokka, jonka ominaispiirteisiin kuuluvat muun muassa kolmiosainen ruumis (pää keskiruumis, takaruumis), tuntosarvet sekä kolme jalkaparia. Näiden kuuden liikkumista helpottavan ulkoneman takia voidaankin todeta, etteivät raajattomat madot ole hyönteisiä. Etymologisesti tarkasteltuna asia ei kuitenkaan ole aina näin yksinkertainen. Kansankielessä hyönteisten toukkia voidaan yleensä kutsua madoiksi. Lisäksi hyönteisiin kuuluu mato-nimisiä elukoita, kuten kiiltomato. Kiiltomato on kuitenkin madon sijaan kovakuoriainen. Eläinten nimet eivät siis ole läheskään aina täsmällisiä ja todenmukaisia. Toisaalta Wikipedian määritelmääkään ei voida pitää täysin absoluuttisena, sillä tällöin myös käärme laskettaisiin madoksi. Yksinkertaisesta preesensistään huolimatta mato onkin otuksena varsin monitulkintainen. Miten on mahdollista, että kameleontit vaihtavat väriä? Kameleontit muuttavat ihonsa kykyä heijastaa valoa. Niiden ihossa on kaksi erillistä iridoforisolukerrosta päällekkäin, jotka sisältävät guaniinista koostuvia nanokristalleja kerroksissa (Niillä on myös usein punaista, ruskeaa ja keltaista pigmenttiä ihossa muissa soluissa). Supistamalla ja laajentamalla solua näiden kristallien välinen etäisyys muuttuu ja niin myös solun valonheijastavuus. Näin ollen väri muuttuu myös ja ne ovat todennäköisesti sekä hermoston että umpieritysjärjestelmän hallinnassa kuten muutkin kromatoforisolut. Kuten muutkin edes jotenkin mielenkiintoiset asiat selkärankaisissa, nämäkin ovat hermostopienajohdannaista kudosta. Oletan, ettei valon heijastumisen ja värien yhteyttä tarvitse selittää.

Symbioosi täyttää pyöreitä Teksti: Emilia Piki & Saija Larjava – Kuvitus: Valtteri Mäkelä & Pixabay.com

Hei kaikki symbiontit ja lämpimästi tervetuloa uusille fukseille ja jäsenille! Rakas ainejärjestömme Symbioosi ry täyttää tänä vuonna pyöreät 70 vuotta eli on juhlan paikka! Jotkin ainejärjestöt järjestävät vuosijuhlansa eli vujut vuosittain, mutta Symbioosi juhlii vain joka viides vuosi, joten tällöin iltaan on todellakin satsattu ja tunnelma katossa. Tunnelmaan itseasiassa virittäydytään jo edel-

Tunnelmia Symbioosin vujuilta vuodelta 2015

tävällä viikolla monien vujuviikon tapahtumien myötä. Symbioosin vujut ovat unohtumattomat ja osuvat vain noin kerran jokaisen opintotaipaleelle. Tämä erityisesti huomioksi tämän vuoden fukseille, jotka puntaroivat osallistumista! Symbioosin 70v vuosijuhlien oli tarkoitus olla tämän vuoden lokakuussa, mutta koronavirustilanteen vuoksi ne siirretään ensi kevääseen. Vuosijuhlat tulevat siis poikkeuksellisesti olemaan ”vääränä” vuonna,

Mitkä vujut?

Milloin 70v vujut ovat?

• Vuosijuhlat Symbioosin 70v kunniaksi • Tyylikäs gaalamainen ilta ravintolaruokineen ja ohjelmineen • Vain kerran viidessä vuodessa!

• Koronatilanteesta johtuen saamme

odottaa vujuja ensi kevääseen • Vuosijuhlailta lauantaina 15.5.2021 • Vujuviikko 10.5-16.5.2021

• Edeltävällä viikolla myös paljon oheistapahtumaa

Symbiontti 3/ 2020

mutta turvallisuuden ja terveyden on oltava etusijalla. Uusi ajankohta on lauantai 15.5.2021, merkkaa kalenteriin! Vujuviikko tapahtumineen tulee siis olemaan 10.516.5.2021. Vuosijuhla on tunnelmaltaan fiinein Symbioosin järjestämä tapahtuma. Kutsuvieraina on muun muassa entisiä puheenjohtajia, kunniajäseniä ja muiden järjestöjen edustajia. Opiskelijajäsenillekin on varattu paljon paikkoja, mutta netti-ilmoittautumisessa kannattaa kuitenkin olla ripeä, mikäli haluaa varmistaa paikkansa tähän säihkyvään iltaan. Vuosijuhlat itsessään ovat ikään kuin hyvin hienot sitsit eli akateemiset pöytäjuhlat. Vuosijuhlailtana keräännymme juhlavasti pukeutuneina ravintola Paasitornin mahtavaan Juhlasaliin. Illan aikana saamme nauttia

Lokakuu 2020

hyvästä ruuasta, seurasta, yhteislauluista, puheista että esityksistä. Vuosijuhlilla julkistetaan myös uudet Symbioosin nimittämät kunniajäsenet ja juhla huipentuu tansseihin, joissa päästään muistelemaan vanhojen tanssien tunnelmia. Vuosijuhlien päätyttyä siirrytään jatkoille myöhemmin ilmoitettavaan jatkopaikkaan. Seuraavana päivänä eli sunnuntaina reippaimmat kerääntyvät vielä viettämään rentoa yhteisaikaa sillikselle, eli silliaamiaselle, joka on eräänlainen brunssi. Vuosijuhlia edeltää vujuviikko, jonka jokaisena päivänä on perinteisesti ollut jotain ohjelmaa. Viime vujujen aikaan 2015 muun muassa ajeltiin yksityisellä vujusporalla ympäri Helsinkiä, treenattiin tanssimista, kuunneltiin juhlaseminaaria ja kilpailtiin selkärankaisten bongauksessa juhlapuvuissa. Katsotaan mitä vujutoimikuntamme innostuu järjestämään ensi keväälle, mutta paljon menoa on varmasti luvassa! Tapahtumien lisäksi myyntiin on tulossa vujutuotteita, kuten esimerkiksi haalarimerkki!

Innokkain terveisin, vuosijuhlamestarit Emilia Piki & Saija Leinonen

Puupeltojen maa Teksti: Riku Kangasniemi – Kuvitus: Roope Nykänen & Arttu Vuokko

elko usein voi kuulla tai lukea lausahduksen ”Kolme neljäsosaa Suomen pinta-alasta on metsää”. Tämän yhteydessä todetaan myös melko usein, että suomalainen metsänhoito on maailman huippua. Mutta miltä tehometsätalouden oppien mukaan hoidettu metsä vaikuttaa metsän eliöiden näkökulmasta? Tätä kysymystä ja muita sen kaltaisia ajatuksia on onneksi alettu viime aikoina yhä enemmän ja enemmän tuomaan esiin myös mediassa. Lyhyt vastaus on, että valitettavan monille metsän eliöille tehometsätalouden homogeenisten puupeltojen ja hakkuuaukkojen mosaiikki on kuin autiomaata. Jotkin lajit pärjäävät, mutta monet ovat hätää kärsimässä. Suomessa metsätalouteen kuuluu vahvasti yhä nykyään avohakkuu, kun puusto on saavuttanut metsäteollisuuden mielestä riittävän koon ja yleensä tämä tapahtuu noin 60-80 vuoden iässä. Esimerkiksi 1800-luvulla mänty (Pinus sylvestris) kelpasi tukkipuuksi yleensä vasta 150 vuoden iässä (Hölttä 2013, s. 637, Tigerstedt 1940 mukaan). Ero nykypäivään on melkoinen sekä kasvuajan että puun koon kannalta. Nykypäivän mittareilla tuollaista 150-vuotiasta metsää moni pitäisi varmasti jo vanhana metsänä. Muutokseen on monia syitä, eikä metsäteollisuuden maksimaalisen tehokkuuden ja tuoton tavoittelu varmaankaan niistä pienin. Seuraavaksi paljon tylsiä numeroita, jotka kuitenkin kertovat karua viestiä metsiemme tilasta. Uusimman valtakunnallisen metsävarojen inventoinnin mukaan Suomessa on metsätalouskäytössä maata 30 180 000 hehtaaria, joista metsämaata 20 760 000 hehtaaria (Luonnonvarakeskus 2018). Metsätalousmaahan lasketaan mukaan myös luonnonsuojelualueet. VMI12:n tulosten perusteella ojitetuista soista muodostuneita turvekankaita on 3 331 000 hehtaaria ja muuttumia sekä ojikoita yhteensä 1 352 000 hehtaaria. Noin 16% Suomen metsätalousmaasta on siten ojittamalla kuivattua suota, mikä on hirvittävä määrä, kun Suomen koko maapinta-alasta 86% on metsätalousmaata. Samaisessa Luken inventoinnissa todettiin yli 100-vuotiaiden metsien osuuden maamme metsävaroista olevan nykyisin pieni, vain 3 144 000 hehtaaria, eli noin 15%. Tuostakin määrästä maksimissaan 140-vuotiaita metsiä oli 1 760 000 hehtaaria. Metsistämme suurempi osa on siis ojitettua suota, kuin yli 100-vuotiaita. Ja vain noin 6,7% metsistämme olisi 1800-luvulla kelvannut tukkipuuksi.

Symbiontti 3/ 2020

Luken tilastojen perusteella maamme yli 140-vuotiaiden metsien osuus on myöskin laskenut noin 1 000 000 hehtaaria 1940-luvulta alkaen. Nämä luvut kertovat surullista tarinaa siitä, kuinka ihminen on Suomessakin sotkenut ekosysteemien toimintaa rankalla kädellä. Mutta mikä siinä vanhassa metsässä on erikoista? Ei juuri mikään, jos sitä hoidetaan, kuten tehometsätaloudessa on tapana eli yksilajisena puupeltona. Mutta jos metsän annetaan kehittyä luonnollisemmin, siellä on runsaasti lahopuuta, eri ikäisiä ja eri lajisia puita sekä erilaisia aukkoja myrskyjen ja metsäpalojen jäljiltä. Tätä voi jokainen käydä tutkailemassa metsissä, jotka ovat olleet suojeltuina pitkään. Nämä piirteet luovat edellytykset entistä useammille eliölajeille käyttää metsää elinympäristönään. Näistä edellä mainituista esimerkiksi lahopuu on edellytys monille pienille selkärangattomille eläimille ja sienille. Linnuista taas kuukkeli (Perisoreus infaustus) suosii vanhoja, varjoisia kuusikoita. Kasvilajeista esimerkiksi kämmeköihin kuuluva yövilkka (Goodyera repens) on erityisesti vanhojen metsien suosija (Suominen 2013). Vanhojen metsien hupeneminen ja pirstoutuminen yhä pienemmiksi paloiksi on ajanut monet lajit ahtaalle. Kuukkeli on Juha Kauppisen mainiossa kirjassaan Monimuotoisuus (2019) käyttämä esimerkki lajista, jonka kannat ovat kutistuneet koko maassa ja eteläisen Suomen populaatiot jo kadonneet tai katoamassa. Tilanne ei ole sen parempi monilla lahopuuta vaativilla hyönteisillä, käävillä tai kolopesijälinnuilla. Uusimmassa Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa (Hyvärinen ym. 2019) todetaan Suomessa olevan 333 ensisijaisesti vanhoja metsiä elinympäristönään käyttävää lajia, jotka ovat uhanalaisia. Tämän lisäksi 83 lajin levinneisyys ja elintavat tunnetaan niin huonosti, ettei niiden uhanalaisuudesta voitu esittää arviota. Monet metsäiset luontotyypit itsessäänkin ovat uhanalaisia, eritoten erilaiset lehdot, joita on ravinteisuuden vuoksi raivattu mm. maatalouskäyttöön (Kontula & Raunio 2018). Erityisesti Etelä-Suomen tiheä asutus sekä intensiivinen maa- ja metsätalous on pilkkonut vanhat ja luonnontilaiset metsät pieniksi, toi-

Lokakuu 2020

sistaan erillisiksi saarekkeiksi kansallispuistoja lukuun ottamatta. Liian pienet ja eristyneet alueet eivät kykene turvaamaan eliöyhteisön säilymistä, jos alueelle osuu esimerkiksi kuivuus tai metsäpalo. Ihmistoiminta on aina uhannut ja tullee aina uhkaamaan luonnon monimuotoisuutta ja eri ekosysteemien säilymistä. Vanhat metsät, tai oikeammin niiden puute, on vain yksi tämän ilmentymistä. Utopistisessa ihannemaailmassa ihmisen ei tarvitsisi hyödyntää luontoa voimaperäisesti, vaan luonto huolehtisi itse itsestään omassa rauhassaan. Tähän ei tietenkään päästä, sillä me jokainen kulutamme asioita, joiden valmistaminen vaatii metsien kaatamista, eläinten tappamista, jokien patoamista, kallioiden räjäyttämistä, pohjavesien pumppausta tai vesistöjen tyhjentämistä. Oleellinen seikka on, kuinka pienillä vahingoilla luonto selviää näiden tuotteiden valmistuksesta. Ja siihen voi jokainen kuluttaja, maanomistaja sekä tuottaja vaikuttaa, tavalla tai toisella.

Lähteet: Hölttä, H. 2013: Itä-Suomen metsävarat 1850–1930 ja niistä tehdyt tulkinnat --- Metsätieteen aikakauskirja 4/2013: s. 627–646. Luonnonvarakeskus 2018: Valtakunnan metsien inventointi 12 --- <https://stat.luke.fi/ metsavarat> (viitattu 27.9.2020) Suominen, J. 2013: Satakunnan kasvit --- Norrlinia 26: 783 s. Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U. M. (toim.) 2019: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019. - - - Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki: 704 s. Kontula, T. & Raunio, A. (toim.) 2018: Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018: Luontotyyppien punainen kirja. Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. - - - Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö, Helsinki: s. 171-198.

Oletko kuullut edustajistovaaleista? Teksti: Oona Käyhkö

d u s t aji stova a l i t tul ee, m utta ku kaan e i t a a ska a n ti ed ä m i kä o n ed ustajis to j a k a i kki ( p a i tsi f uksi t) ova t kerenneet u n oh t a a j o HY Ynki n o l em a ssa o l o n. H Y Y (= He ls in g in yl i o p i sto n yl i o p p i l a skunta) on k u it e n k in or g a ni sa a ti o , jo ka va i kutta a j okai s e n opis k e l i ja n el ä m ä ä n, jo ten ed usta j is ton (= H Y Y n k orkei m m a n p ä ä ttä vä n el i m en) kok oon pa n olla o n o i kea sti vä l i ä . H Y Y n j ä seni ä ova t ka i kki Hel si ng i n yliopis t on 26 000 o p i skel i ja a . HY Yn vuo sibu dj e t in k ok o on no i n 3,7 m i l jo o na a euro a . H Y Y t a r j oa a pa lvel ui ta ni i n o p i skel i jo i l l e ku in j ä r j e s t öille ki n. Esi m erki ksi HY Yn alais et j ä r j e s t öt vo i va t kä yttä ä HY Yn ta r jo a mia tiloj a j a h a k ea vuo si tta i n to i m i nta - a vustuks ia. L is ä k s i H Y Y tekee o p i skel i jo i d en ed u nval von t a a n iin yl i o p i sto n, ka up ung i n kui n valt ion k in s uunta a n. Ed usta ji sto p ä ä ttä ä mihin H Y Y r a h a nsa kä yttä ä ja että m i tä HY Yn mielipit e e t e d u nva l vo nna ssa ova t. Myö s H Y Y n om is t a m a n yr i tyksen Y l va n to i m i nta o n poh j im m ilt a a n ed usta ji sto n o hja a m a a ( #nau tag a t e 20 1 9 ). Ed u s t a j i sto ssa o n 60 jä sentä , jo tka ovat k a ik k i H Y Y n jä seni ä el i o p i skel i jo i ta . Edu st a j is t on j ä senet va l i ta a n ka hd en vuo d en väle in e d u s t aji stova a l ei ssa , jo i ssa ehd o lla on t ä n ä k in s yksynä l ä hes 5 00 o p i skel i jaa eri t a us t ois t a . Om a a ehd o ka sta vo i t etsi ä vaik-

kapa H Y Y n vaalikoneesta, joka ju lkaistaan 15.10 . tai tu tu stu malla s u oraan vaaliliittoi hin:

Vaalire nk aat: vaaliliito t • • • • • •

H EL P: H KL S/ L KS, EKY / Y FK, Pykälä/ Codex/ Ju s tu s Maailmanpyörä: H Y Y n Vihreät, Si tou tu maton Vas emmisto ja Osy H Y AL : Hu manistit, Ku mpu la, Penger, Teologit, Valtsika, Viikki, Meikku Osaku nnat & SN Äf Edistyksellis et: Kokoomu ksen opiskelijat, Kes keiset L iberaalinen vaaliliitto

Viime kau den aikana edu stajisto mu u n mu as s a päätti kokou ksessaan, että H Y Y on virallisesti feministinen yhteis ö. Päätös syn tyi, ku n H Y Y n u u teen strategiaan kirjattiin, että ”olemme moninainen ja feministinen yhteisö”. Päätös ei ku itenkaan ollu t yksimie linen vaan edu s tajis tos s a oli r yhmiä jotka pu olu s tivat ja tois ia jotka vas tu stivat päätös tä. Siksi edu stajistovaalit käydään ja siks i s illä on väliä antavatko opiskelijat äänens ä vai eivät.

Ä ä n e s t ä ä vo i t 2 8 . - 3 0 . 1 0 ja 2 . - 4 . 1 1 . k lo 9 - 1 8 o s o i t t e e s s a va a l i t .hy y. f i. Mu ist a siis ään est ää!

Symbiontti 3/ 2020

Syksyinen sienikeitto Teksti: Eero Aho – Kuvitus: Julius Ulpovaara

ä in s y ksyn a l ussa a ja tukset a ja utuvat lu ontais es ti metsämaisemaan ja lämpimiin r u ok iin . Nä i n o n kä ynyt m yö s kul i naristille, joten mikä olis ikaan parempi nos to tähän Sy m bi o nti n num ero o n kui n si eni keitto. Sie n ik e it on ho hto o n si i nä , että vo i t saada aivan toisenlaisen yhteyden r u okaan, mikäli olet k e r ä n n y t s ie n e t l uo nno sta i tse. Nyt o nki n lois tava tilais u u s aloittaa s ienestämisharrastu s !

Re s e p t i : (y k s i is o a n n os + p i enem p i sa ntsi a nno s) •

Kulinaristin palsta

• • • • • •

1 5 0 g / 1,5 d l p uhd i stettuja o m a va lintasia sieniä (es im. kanttarellit ja s uppilova hvero t to i m i va t l o i sta va sti! ) 1 - 2 rk l r yp si ö l jyä ta i vo i ta 5 0 g / 0,5 d l vehnä ja uho ja Puolik as si p ul i 5 d l k a ur a m a i to a ta i m a i to a 1 d l k a ur a ker m a a ta i r uo ka ker m a a Hippu sel l i nen suo l a a ja m usta p i p p u ria oman mau n mu kaan

Pilk o s i p ul i ja si enet o m a n m i el t y m y k sen ko ko i si ksi p i eni ksi pa loik si . Pa i sta si enet ja si p ul i t k a t t ila n p o hja l l a r yp si ö l jyssä ta i vois s a . Ä l ä yl i p a i sta si p ul ei ta ! R iit t ä ä, että ne p ehm enevä t. 2. L is ä ä ka ur a m a i to / m a i to ja ja uh ot t a sa i sesti . Mui sta seko i tta a h y v in ! Li sä ä m yö s ka ur a ker m a / r uok a ker m a . 3. Ha u d u ta kei tto a seko i tta en no i n 8 - 1 2 m i nuutti a . Ei ta r vi tse ki e h u t t a a kova l l a l ä m m ö l l ä . K a tso , e t t e i k a ur a m a i to / m a i to p a l a poh j a a n! 4. Ma is t a kei tto a ja l i sä ä suo l a a ja pippu r i a o m a n m a un m uka a n. 5. Sy ve n ny syysm etsä n tunnel m a a n k e it t oa na uti skel l essa ! Vin k k i: Opis kel i ja n el ä m ä o n usei n ki ire is t ä , j ot e n ti esi thä n, että kei tto a vo i m yös pa k a s t a a ! Sul a tta m i nen o nni stuu lois t a va s t i k a tti l a ssa ta i m i kro ssa kei to n m e n e t t ä m ä t t ä juur i m a kua a n.

Lokakuu 2020

Lumoudu luonnosta! Teksti ja kuvat: Roope Nykänen

Usein suomalaisten silmissä kotimaan luonto ei näyttäydy kovin hohdokkaana verrattuna sademetsien monikerroksisiin lehvästöihin tai miljoonissa väreissä loistaviin koralliriuttoihin. Vaikka haastavampaan elinympäristöömme ei ole kehittynyt yhtä yltäkylläistä lajistoa, tarjoaa kotimainen luontomme mullistavia kokonaisuuksia ja lumoavia vivahteita! Koska kestävä kotimaan matkailu on aina tyylikästä ja ulkomaihin tutustuminen rajoitettua vyöryneestä viruksesta johtuen, haluamme esitellä Suomen luonnon helmiä, jotka ovat jokaiselle elonkirjoja ihainnoivalle ihmiselle niin sanottuja ”must see” -kohteita.

Merenkurkun saaristo, Vaasa & Mustasaari Tiesitkö, että Suomesta löytyy yksi luontokohde, joka sisältyy Unescon maailmanperintölistalle? Tämä paikka on Merenkurkun saaristo ja se ei ole päässyt syyttä kyseiseen listaukseen. Merenkurkun saaristo on ainutlaatuinen siellä tapahtuvan maankohoamisen ansiosta Jääkauden aikana alas painunut maa nousee joka vuosi noin kahdeksan millimetriä! Maankohoaminen saa aikaan alueen omaperäisen maiseman, jossa useat kapeat ja samansuuntaiset maaharjanteet luovat pyykkilautamaisen kuvion rantavyöhykkeeseen (katso kuva alla). Veden alta paljastuva maa tarjoaa uutta elintilaa rantalajeille, joten luonnon ystävä pääsee Merenkurkulla todistamaan pioneerilajien valtausoperaatioita reaaliajassa. Merenkurkun dynaamista luontoa pääsee ihailemaan hyvin Saltkaretin näköalatornista!

Ainutlaatuinen ympäristö mahdollistaa myös uniikin elonkirjon muodostumisen. Vedenpinnan halkovat maaharjanteet luovat alueelle useita erillisiä vesialueita, joiden veden suolapitoisuus vaihtelee toistensa välillä. Syntyy valtava suolagradientti, jota edistää myös se, että Merenkurkku on Pohjanlahden kapein ja matalin kohta. Alue onkin useiden mereisten lajien pohjoisin esiintymisalue Itämerellä. Tällaisia lajeja muun muassa haahka, sinisimpukka ja merirokko. Lisäksi Merenkurkku on ainoa Suomen merialue, josta löytyy Itämeren endeemistä kapearakkolevää! Vesialueiden ollessa myös varsin matalia, toimii alue mainiona ympäristönä monille vesilinnuille. Esimerkiksi alueella on pesivinä lajeina pikkulokki ja riskilä. Lisäksi usean lintulajin muuttoreitti kulkee länsirannikkoa pitkin, joten Merenkurkun saaristo toimii erinomaisena paikkana muun muassa piekanojen (töntöntön) ja metsähanhien seuraamiseen! Alueella elää myös noin 40-50 kalalajia, joista har-

vinaisin on Pohjanlahdella endeeminen meriharjus. Lisäksi matalat ja suojaiset vesialueet houkuttelevat useita kalalajeja kutupuuhiin juuri Merenkurkun saaristossa. Tämän voi nähdä aikaisin keväällä, kun kapeat vesireitit eri vesialueiden välillä ovat tupaten täynnä eväkkäitä! Nisäkkäistä eniten maininnan arvoisia ovat hylkeet, joita löytyy kaksi lajia Merenkurkun alueelta (harmaahylje ja itämerennorppa). Lisäksi alue on mainio paikka kohdata esimerkiksi mäyriä tai saukkoja. Luonnoneläinten lisäksi maisemaa täyttävät myös lampaat, jotka mutustellen auttavat ylläpitämään kulttuuriympäristöjä.

Vantaanjoen ympäristö, Helsinki & Vantaa Merta edemmäs ei tarvitse lähteä kalaan ja myöskään pääkaupungin rajojen ulkopuolelle ei tarvitse suunnata päästäkseen nauttimaan luonnon avokätisistä lahjoista. Helsinki sisältää monia hätkähdyttäviä luontokohteita, kuten esimerkiksi Vanhankaupunginlahden ympäristö, Vallisaari ja Mustavuoren kansallispuisto. Tässä jutussa kuitenkin käsittelemme Vantaanjoen aluetta. Vantaanjoki ei kaljakelluntojensa myötä varmastikaan assosioidu suurenmoiseksi luontokohteeksi, mutta ensivaikutelma hämää tässä tapauksessa! Etenkin joen sivu-uomien kunnostamisella ollaan saatu palautettua paljon joen arvoa luontokohteena. Myös pääuomaan on tehty mittavia kunnostustöitä, mutta työn sarkaa riittänee vielä roimasti. Kunnostustyöt ovat kuitenkin saaneet aikaiseksi sen, että Vantaanjoen kalakannat ovat elpyneet ja joesta on tullut merkittävä muun muassa taimenille. Näitä jaloja kaloja voikin päästä tarkkailemaan mitättömän tuntuisissa puroissa kutuaikaan! Kalojen lisäksi joen kunnostamiseen löytyy motiivi myös joen pohjamudista. Vantaanjoessa elää nimittäin EU-alueella erittäin uhanalaiseksi luokiteltua vuollejokisimpukkaa. Joen kolme miljoonaa vuollejokisimpukkaa muodostavat lajin koko EU-alueen isoimman populaation! Vantaanjoen alueella asustelee myös saukkoja, joiden kannat ovat olleet nousussa viime vuosien aikana. Vantaanjoen jokilaakso pitää sisällään paljon ravinteikkaita savimaita, minkä ansiosta alueelta löytyy rehevää lehtometsää. Lehtometsän siimes toimii kasvupaikkana useille kasvilajeille, ja esimerkiksi metsäruusua

Haisukurjenpolven voi kohdata Vantaanjoen yhteydessä olevista lehdoista.

ja mustaherukkaa voi löytyä. Lehto tarjoaa asuinpaikan myös muille eliöille, kuten monille lahoavaa puuainesta vaativille kuoriaisille. Myös linnuille löytyy tilaa temmeltää, ja esimerkiksi Pitkäkosken lehtoalueella on arvioitu olevan noin 1200 lintuparia neliökilometrillä. Konserton voitanee sanoa olevan siis taattu alkukesän kynnyksellä! Kaupunki tuo oman vivahteensa alueen luontoon, kun ihmisten mukana uusille alueille kulkeutuu lajeja. Tämä ei tietenkään ole aina hyvä asia, mikä näkyy selkeästi esimerkiksi vieraslajien vallatessa alaa. Vantaanjoen alueella jättipalsamit ja pajuasterit todistavatkin läsnäolollaan luonnon ja elinympäristöjen herkkyyttä. Lisäksi alueelta löytyy esimerkiksi minkkejä ja supikoiria. Näin Vantaanjoki osoittaa samanaikaisesti, miten kunnostustöillä voidaan saada hurmaavia asioita aikaan mutta miten omien virheiden korjaamattomuus voi jättää surullisen jälkensä luontoon. Ihmiset eivät ole ainoita kaupunkeihin uutta elämää tuovia eliöitä, vaan myös muuttolinnut pystyvät tehokkaasti levittämään kasvien siemeniä alueelta toiselle. Vantaanjoen läheisyydessä sijaitsevasta Arabianrannasta on esimerkiksi löydetty 2010-luvulla uusina lajeina nappikotula ja sinivihvilä, joiden leviämisen epäillään olevan valkoposkihanhien aikaansaannosta. Näin hanhet rikastuttavat pääkaupunkimme luontoa niin suoraan kuin välillisesti!

Kuusamo & Salla Mitä olisikaan tämä listaus ilman Suomen ikonisinta vaellusreittiä. Vuonna 1954 viitoitettu reitti tarjoaa vuosittain kymmenilletuhansille retkeilijöille ikimuistoisia kokemuksia ainutlaatuisessa Oulangan kansallispuistossa. Vaihtelevat pinnanmuodot ovat mahdollistaneet useiden eri elinympäristöjen kehittymisen alueelle ja kierros tarjoaa valtavan määrän eri luontokohteita. Mukana on niin valtoimenaan pauhaavia koskia, lehtoisia jokivarsia, tulvaniittyjä ja aavoja soita. Jutun kirjoittajaa säväyttivät etenkin vanhat metsät, joissa naavat peittivät alleen kokonaisia puita ja joiden kuolleen aineksen määrä oli suuruusluokassaan säväyttävä! Monipuolinen ympäristö tarjoaa ekolokeroita usealle lajille, joten Karhunkierroksen lajiston monipuolisuus ei tule yllätyksenä! Oulangan kansallispuisto sisältää useita lajeja, joita ei tavata missään muualla päin Suomea. Näitä ovat esimerkiksi oulangonvellamojäkälä sekä oulanganmustuainen. Alueelta löytyy myös kämmekkäkasvien aatelinen neidonkenkä, joka koristaa Oulangan kansallispuiston logoa. Tätä kaunotarta kan-

nattaa mennä ihastelemaan alkukesästä, jolloin kaunis kukka on nähtävillä. Kasvien lisäksi myös eläinhavainnoista pääsee nauttimaan. Monien lintulajien esiintyminen on keskittynyt vahvasti juuri Kuusamon alueelle, ja nämä linnut tuovat suurta iloa jokaiselle ornitologimieliselle. Pikkusirkkuparvia lentelee ympärillä, koskikara taistelee kosken kuohua vastaan ja onnekas retkeilijä voi kohdata sinipyrstön. Lintuporukan kruunaa veijarimainen kuukkeli, jonka voi saada houkuteltua hakemaan kädestä ruokaa. Lintujen lisäksi myös muita selkärangallisia voi tavata. Allekirjoittanut pääsi reissulla kohtaamaan muun muassa puuroa syöviä kaloja (tarkempi lajintunnistus epäonnistui), vaelluspoluilla valtoimenaan pomppivia rupikonnia sekä talviversioita metsäpeuroista. Karhunkierroksen nimi tulee siitä, että aikoinaan ihmisten kulkiessa kyseisen alueen ympäri, oli tapana sanoa kiertäneensä ainakin yhden mesikämmenen. Tällä kertaa ainakaan todisteita Ursuksen ohittamisesta ei kuitenkaan ilmennyt. Karhunkierroksesta tekee luonnon ihmettelijälle

Karhunkierros on tunnettu jylhistä koskistaan.

Symbiontti 3/ 2020

mielenkiintoisen myös alueen historia. Ennen Oulangan kansallispuiston muodostamista Oulankajoki ja Kitkajoki haluttiin valjastaa sähköntuotantoon. Tämä aiheutti suuren luonnonsuojelullisen vastarinnan, jossa merkittävänä toimijana oli etenkin kirjailija Reino Rinne, mutta myös Pentti Linkola. Vastarinta kannatti, minkä vuoksi saamme yhä nauttia Oulangan uniikista luonnosta. Historiaan peilatessa tuntuvatkin Oulangan luontokokemukset syvemmiltä ja merkityksellisemmiltä!

Suot ovat monille lintulajeille tärkeitä pesimis- ja levähdyspaikkoja, eikä Patvinsuo ole poikkeus. Alue toimii yhtenä eteläisimmistä paikoista, joissa esimerkiksi riekko ja pikkukuovi pesivät. Suoalueilla voi nähdä suoalueelle tyypillistä lajistoa, kuten keltavästäräkkejä, kaakkureita ja metsähanhia. Alueen aarnimetsissä taas pesii esimerkiksi pikkusieppo ja pohjantikka.

Patvinsuo, Lieksa & Ilomantsi

Lappi tunnetaan useista tajunnanräjäyttävistä paikoista, joista tutuinpana lienee Kilpisjärven ympäristö. Korkeiden tuntureiden sijasta parrasvaloihin pääsee tällä kertaa Sodankylässä sijaitseva Viiankiaapa, silmänkantamattomiin jatkuva aapasuoalue. Natura-alueisiin kuuluva alue sisältää monia hienoja elinympäristöjä, niin puustoisista soista lettoihin ja luonnonmetsästä huurresammallähteisiin. Alueelta myös löytyy rimpiä, jotka eivät kesäkauden aikana kuivu kasaan. Laaja suoalue toimii kotina monille kasvilajeille, joista monet ovat historian saatossa muuttuneet maassamme uhanalaisiksi. Viiankiaapalta löytyviin uhanalaisiin kasveihin kuuluvat muun muassa letoissa ja lähteiköissä viihtyvä lettorikko sekä kalkkisessa ympäristössä viihtyvät verikämmekkä ja pohjanhuurresammal. Kasvien lisäksi alue on tunnettu kattavasta linnustostaan. Kyseisellä suolla on havaittu 90 lintulajia ja etenkin suolla pesivien lajien osalta Viiankiaapa näyttäytyy oikeana lintuparatiisina. Alueelta voikin löytää eri asuissa pelehtivät suokukot sekä kauniin ja siron vesipääskyn. Metsäalueilla voi taas harjoitella lapintiaisen äänen tunnistamista hömötiaisen vastaavasta tai etsiä ylväitä ukkometsoja. Jos Oulangan kansallispuisto on taannoisten luonnonsuojelutaistelujen menestystarina, kamppaillaan Viiankiaapan luonnon säilyttämisestä nykyhetkessä. Viiankiaavan suon alta löytyy nimittäin mittavat metallipitoisuudet, joista monikansallinen yritys Anglo American Ltd on kiinnostunut. Natura-titteli ei ole tarjonnut alueen luonnolle rauhaa, vaan kyseinen kaivosyhtiö ajaa voimakkaasti Natura-alueen osittaista purkua. Samalla yhtiö on suostunut kompensoimaan Viiankiaapalle syntyvät luontoarvojen menetykset ennallistamalla suoalueita ympäri Suomea. Kuitenkin esimerkiksi Juha Kauppisen kirjassa Monimuotoisuus todetaan, ettei soiden ennallistamisella onnistuta palauttamaan aiemmin menetetyn lajistoa ja luontoarvoa kovinkaan tehokkaasti. Viiankiaapa toimiikin muistutuksena siitä, miten mitä ihmeellisimpiäkään luontokohteita ei tulisi pitää itsestäänselvyytenä, kun jatkuva taloukasvu hakee uusia pääomiaan. Nauti siis tästä biodiversiteettihelmestä vielä kun voit!

Soiden ojittamisen luvattuna maana Suomi on onnistunut pienentämään suoalueidensa pinta-alan puolella, EteläSuomessa jopa 80 prosenttia soista on ojitettu. Suoalueet kuitenkin sisältävät ainutlaatuisia ekosysteemejä, joten löytäessäsi tiesi suon äärelle, nauti siitä täysillä! Paikka kokonaisvaltaiseen suon ihailuun tarjoutuu esimerkiksi idästä Patvinsuon kansallispuistossa. Alueen ainutlaatuisuudesta kertoo, että se on valittu yhdeksi Unescon biosfäärialueista. Patvinsuo tarjoaa monenlaista suoympäristöä, kun aapa- ja keidassoiden lisäksi alueelta löytyy korpea ja rämettä. Lakka, karpalo ja vaivaiskoivu luovat alueelle karun pohjoisen tunnelmaa. Soiden lisäksi Patvinsuon alueelta löytyy jylhää aarnimetsää sekä palanutta metsää Euroopan ensimmäisten ennallistamispolttojen myötä. Molemmat näistä alueista toimivat tärkeinä koteina useille harvinaisille hyönteislajeille. Näihin kuuluvat muun muassa korpikolva ja palolatikka. Patvinsuon metsien ikonisia eliöitä ovat käävät, joiden lajiston muutoksia metsäpalojen seurauksena on tutkittu laajasti Patvinsuolla. Tutkimuksissa metsäpalot johtivat aluksi kääpäkantojen pienenemiseen, mutta jo reilun kymmenen vuoden jälkeen kääpälajisto oli kasvanut kaksinkertaiseksi metsäpolttoja edeltäneeseen tilaan. Yksittäiseltä hehtaarilta Patvinsuolla (Lahnasuo) onkin löydetty kaiken kaikkiaan 96 kääpälajia, mikä on Suomen ennätys! Kääpäfanaatikoille alue tarjoaa siis hurmosta, esimerkiksi uhanalaisten koivunkynsikäävän ja lohkokäävän myötä! Patvinsuon ehkä tunnetuimpia asukkeja ovat karhut, jotka koristavat maiseman lisäksi myös Patvinsuon logoa. Aava suo antaa myös hyvän mahdollisuuden mesikämmenen havaitsemiseen, etenkin jos jaksaa olla hiljaa paikallaan. Karhu ei kuitenkaan ole ainoa alueella tavattava suurpeto, päinvastoin! Jokainen Suomen neljästä suurpetolajista nimittäin esiintyy ainakin ajoittain jylhässä suomaisemassa. Petojen lisäksi Patvinsuolta voi saada nisäkäshavainnoksi esimerkiksi ahkeran majavan.

Lokakuu 2020

Viiankiaapa, Sodankylä

Paratiisi maan päällä Teksti: Manu Paavilainen – Kuvitus: Viivi Halonen

ysähdy hetkeksi ja yritä kuvitella maisema paratiisistasi. Miltä se näyttää? On mahdollista, että mieleesi piirtyy hyvin nopeasti kuva, joka muistuttaa juutalais-kristillisen perinteen Eedeniä, runsauden puutarhaa, jossa pedot eivät jahtaa, eikä kesä lopu koskaan. Saatat turhautua huomatessasi, ettei paratiisisi olekaan kovin omaperäinen. Älä huoli – ei kenenkään muunkaan. Halki historian eri maailmankolkkien kulttuurit ovat olleet sidoksissa uskonnolliseen ajatteluun. Lähes kaikilla tunnetuilla kansoilla, olivat ne sitten moderneja tai miltei unohdukseen painuneita, on ollut oma käsityksensä paratiisista. Se on tila, joka saavutetaan joko kuoleman jälkeen tai aikojen lopussa. Toisille se on synnyinkoti, josta olemme harhautuneet. Asteekkien paratiisin nimi on Tlalocan. Se on jokien ja järvien maa, ja kaikkialla kasvaa puita ja kukkia. Maissi, pavut, hedelmät tai kaakao eivät lopu koskaan. Australian aboriginaaleja odotti kuoleman jälkeen he-

delmällinen maa, jonka virtaavien vesien rannalla asui loputtomasti riistaa. Paratiisikuvaelmat näyttäisivät kuvastavan niitä sepittäneiden metsästäjä- keräilijöiden ja paimentolaisten elämää vailla minkäänlaisia haasteita. Kognitiivisen uskontotieteen tutkija Jani Närhi on tutkinut eri kansojen paratiisikäsityksiä ja koonnut kirjassaan Paratiisien synty (2009) niissä yleisimmin esiintyviä elementtejä. Paratiisimme ovat tyypillisesti vehreitä ja hedelmällisiä maita, jossa on runsaasti vettä. Ihminen elää vaihtelevassa sopusoinnussa eläinten kanssa riippuen siitä, kuinka paljon kyseinen kulttuuri on riippuvainen metsästyksestä. Vaikka täällä ihmisen ei koskaan tarvitse pelätä joutuvansa saaliiksi, paratiisiemme maisemissa näemme kauas ja meillä on runsaasti koloja ja pöheikköjä, jonne piiloutua. Aina kannattaa pitää varansa, haaveillessaankin. Paratiisimme näyttävät heijastelevan elämän perustarpeita: ravintoa ja turvaa. Turvallisuuden tunne rakentuu pohjimmiltaan sille, että eliöt ovat sopeutuneet

Symbiontti 3/ 2020

toimimaan ympäristössä, jonka muutoksia ja uhkia ne kykenevät ennakoimaan. Tutussa ympäristössä voidaan tehdä selviytymisen kannalta oleellisen nopeita ratkaisuja tuhlaamatta aikaa ja energiaa tietoiseen prosessointiin. Myös ihmisaivot ovat vuosimiljoonien kehityksen myötä harjaantuneet ajattelemaan mahdollisimman vähän. Elintärkeän informaation käsittely tapahtuu ensisijaisesti affektiivisella tuntemusten ja intuition tasolla. Valitettavan usein reflektoiva tietoinen ajattelumme saa ihmetellä tekojamme vasta jälkeenpäin, kun olemme jo nälän ja himon huumaamana tehneet jotain, mitä kadumme. Aivomme hylkivät intuitiotamme ja tunnereaktioitamme kyseenalaistavia konsepteja, koska niiden prosessoiminen on vaivalloista. Helpottaakseen taakkaansa aivomme ovatkin oivaltaneet käyttää vertauksia ja inhimillisiä malleja käsitelläkseen vaikeita ja abstrakteja asioita. Kuvaamme muutoksia ajassa sanoilla juosta tai kulua. Sovellamme ajattelussamme jatkuvasti vanhaa tietoa, kun yritämme hahmottaa uutta. Ihmiset ovat kuvitelleet paratiiseja eri aikoina ja eri paikoissa lohduttaakseen itseään sillä, että edes aikojen lopussa saa viimein hengähtää, ja kerrankin asiat ovat helppoja. Tai sitten niitä on käytetty todisteena siitä, miten ennen kaikki oli paremmin. Kun olemme yrittäneet kuvitella täydellistä ympäristöä, jotakin nimenomaan toisesta maailmasta, on mielikuvituksemme jämähtänyt siihen, mitä meillä jo on. Me kaipaamme vettä, ruokaa ja turvaa. Meidän paratiisimme on luonto, mutta ilman haasteita, ilman sairautta ja kuolemaa. Haaveilemme luonnosta, joka on luotu vain meitä varten. Tämän haavemaailman ajamina olemme rakentaneet omaa paratiisiamme maan päälle. Ihminen on kuitenkin harjaantunut ajattelemaan mahdollisimman vähän. Olisiko korkea aika pysähtyä tosissaan miettimään, kuinka kauas olemme nälän ja himon huumaamina paratiisistamme juosseet? Se on vaivalloista, luonnollisesti. Emmehän me osaa kuvitella mitään muuta kuin se, mitä jo on.

Lokakuu 2020

”

Vaikka täällä ihmisen ei koskaan tarvitse

joutuvansa

saaliiksi,

paratiisiemme maisemissa näemme kauas ja meillä on runsaasti koloja ja pöheikköjä, jonne piiloutua

Tulkaa mukaan ainejärjestötoimintaan!

Puheenjohtajan palsta

Teksti: Essi Roininen

Haluaisin vielä kerran toivottaa fuksit tervetulleiksi Viikkiin opiskelemaan! Toivon, että alku syksy on sujunut hyvin poikkeusajasta huolimatta. Toivon myös, että olette löytäneet symbioosin tapahtumiin, joita on valitettavasti tänä vuonna ollut poikkeuksellisen vähän. Kunnon hengailuja tai isompia tapahtumia ei ole oikein pystytty pitämään, mutta olemme symbioosin aktiivien kanssa koittanut keksiä jotain kivaa kuten luontoretket turvajärjestelyin. Pandemiatilanne näyttää tällä hetkelle menevän pahempaan suuntaan ja ikävästi se tarkoittaa, että tapahtumia tulee olemaan tulevaisuudessa vielä vähemmän. Itse koen, että tämä tilanne syksyn osalta on hyvin valitettava, koska mielestäni yliopiston aloitukseen kuuluu myös vahvasti ainejärjestötapahtumat ja ainejärjestöön tutustuminen. Itse olen päässyt ainejärjestötoimintaan mukaan jo fuksina alun perin vähän vahingossa ja olen nauttinut siitä kovasti. Mielestäni meillä on symbioosilla ollut hyvä henki, ja tapahtumia sekä erilaista toimintaa on päässyt toteuttamaan parhaassa porukassa. Itselleni symbioosi merkitsee paljon ja toivon, että kaikki muutkin pääsisivät nauttimaan samankaltaisesta kokemuksesta. Haluan uskoa, että pääsemme vielä joskus palaamaan normaaliin ja takaisin nauttimaan toistemme seurasta.

Ainejärjestöt toimivat vapaaehtoisvoimin ja joka syksy valitaan seuraavalle vuodelle toimijat. Kohta lähestyy jo meidän seuraava vaalikokous, jossa jokainen symbioosin jäsen voi asettua ehdolle johonkin virkaan. Erilaisia virkoja on paljon ja monet ovat hyvin kevyitä. Tapahtumatiimi on hyvä esimerkki kevyestä virasta. Siellä pääsee auttamaan oman kerkeämisen mukaan, mutta tiimiin kuuluminen ei sido mihinkään. Olen itse leiponut kakkuja sitseille tai auttanut koristeluissa. Auttamisesta tulee hyvä mieli ja sen jälkeen pääsee itsekin nauttimaan sitseistä. Ainejärjestöstämme löytyy hyvin laaja lista erilaisia virkoja ja ne voi nähdä mm. symbioosin nettisivuilta. Nettisivuista puheenollen, jos löytyy joku innokas nettisivujen tekijä symbioosi kaipaisi kuumeisesti nettisivujen päivitystä tälle vuosikymmenelle.

Nähdään zoomissa syyskokouksen merkeissä!

Symbioosin puheenjohtaja 2020 Essi Roininen

Symbiontti 3/ 2020

Kertomus suurenmoisesta kukosta Teksti: Roope Nykänen

Alun perin tämän jutun oli tarkoitus olla ainoastaan muistokirjoitus 9 vuotta sitten menehtyneelle urhealle kukolle. Perehtyminen kyseisen kukon tarinaan johti samalla pohtimaan huumorin suhdetta kuolemaan ja kuinka tämä suhde eroaa, kun traagisen kohtalon kokee ihmisen sijasta eläin.

arina alkaa vuodesta 2011, jolloin Iltalehti uutisoi ensimmäistä kertaa verenhimoisten koirien aiheuttamasta terrorista Haukiputaalla. Huolimattoman omistajan koirat juoksivat vapaina pihapiirissä ja olivat aggressiivisia muita luomakunnan palasia kohtaan. Monet eläimet tulivat raadelluiksi eivätkä ihmiset uskaltanet liikkua entiseen tapaan ulkona. Nykyisin Haukiputaan kauhun ajat ovat jotakuinkin unohdetut, mutta yksi murhenäytelmän hahmoista tarrautui vahvasti kiinni muistoihimme: Kukko Pärssinen. Kukko Pärssisen elämä päättyi, kun säälimättömät koirat rynnivät Pärssisen kanalaan. Urhea Pärssinen suojeli muita kanoja pelottoman pyyteettömästi, mikä lopulta koitui hänen itsensä kohtalokseen. Tämä kuitenkin pelasti kaikki muut kanat koirien kuolettavalta kosketukselta. Kukko Pärssinen antoi elämänsä, jotta muut selviäisivät. Pärssisen tarina ei kuitenkaan tähän päättynyt. Iltalehden jutun jälkeen netissä alkoi valtava liikehdintä Pärssisen muistolle. Facebookiin Pärssiselle perustettiin useita muistosivuja, joissa Pärssisen sankarillinen toiminta yhdistettiin ”Talvisodan meininkiin”. Uljaasta kukosta tehtiin kappaleita, tatuointeja ja radio-ohjelmia, ja Iltalehti jatkoi Pärssisestä uutisointia kukon

Lokakuu 2020

menehtymisen vuosipäivinä. Ehdotettiimpa jopa, että Pärssisen kuva laitettaisiin Laitilan lieriön muotoiseen vesisäiliöön, kun alkoholimainonnan kieltäminen johti Laitilan Kukko -kuosin poistamiseen säiliön julkisivusta. Merkittävimmin Kukko Pärssinen vaikutti netin eri keskustelulangoilla, kuten Ylilaudalla ja Redditissä. Pärssiselle omistetut kanavat täyttyivät nopeasti meemeistä, joissa ylistettiin tätä kansakuntamme pelastajaa. Samalla Kukko Pärssiselle kehitettiin myös alter ego Cock Bärs, joka ei hahmona kuitenkaan nojaa alkuperäisen kukon elämään. Cock Bärs nähdään pikemminkin ainoastaan hauskana lausahduksena yhdessä muiden ikonisten huudahdusten, kuten lörs lärä, körs bär ja spandex spaniel, kanssa. Juuri Ylilaudan ja Redditin kaltaisilla keskustelufoorumeilla Kukko Pärssisen muisto elää vieläkin vahvana,

yhdeksän vuotta kukon kuoleman jälkeen. Tämä herättääkin hämmästystä – miten yhdestä kukosta voi tulla tällaisen kokoluokan ilmiö? Ja mitä tämä ilmiö kertoo meistä? Kukko Pärssisen suosion syitä on kaiketi mahdotonta ymmärtää täysin, kun nykypäivänä uusia trendejä ja ilmiöitä nousee jatkuvasti ja spontaanisti ilman selkeää käsikirjoitusta. Yhtenä vaikuttavana tekijänä Pärssisen suosioon voitanee pitää kukon nimeä, joka resonoi mahtavasti suomalaisessa mielenmaisemassa. Itse tapahtuman absurdius voi myös selittää Pärssisen maailmanmainetta. Loppujen lopuksi oli syy mikä tahansa, olivat taivaankappaleet oikeassa asennossa Pärssiselle. Kukko Pärssisen tapaus ei ole kuitenkaan ainoa laatuaan maailmalla. Kuuluisin analogia Pärssiselle lienee Harambe-gorilla. Harambe kuoli Cincinnatin eläintarhassa tarhan työntekijän ampumiin luoteihin, kun Haramben aitaukseen kiivennyttä 3-vuotiasta poikaa yritettiin suojella arvaamattomalta gorillalta. Tapauksen jälkeen Harambesta tuli netti-ilmiö ja keskustelupalstat täyttyivätkin ”Dicks out for Harambe” -hokemasta. Harambe ei kuitenkaan kuollut toisia puolustaneena marttyyrinä, minkä vuoksi Pärssistä voi pitää selkeämpänä pyhyyden ja altruistisuuden ruumiillistumana. Tämäkaltaisiin tarinoihin perehtyessä herää vääjäämättä kysymys, onko tällaisesta aiheesta vitsailu toisaalta jokseenkin mautonta. Kuitenkin loppujen lopuksi Pärssisen tarina oli traagisuudessaan kauhea. Jos Pärssinen olisi ollut kukon sijaan ihminen, leuan heittoa ei olisi ajateltukaan. Koska lintujen kipureseptorien voidaan ajatella toimivan samanlailla ihmisten vastaavien kanssa, kertooko Pärssisen tapaus siten sympatiantajumme subjektiivisuudesta? Ollessamme hienovaraisia kuolemaa kohtaan pyrimme kunnioittamaan edesmenneen lisäksi myös hänen läheisiään ja siksi huumoria voi olla vaikea yhdistää kuoleman kanssa. Huumori näkyykin valitettavan usein toisia epäkunnioittavana, ivaavana ja sortavana. Kun kansanedustaja tekee ”humoristisen” twiitin poliisin käsittelyssä kuolleesta tummaihoisesta ihmisestä, ollaan kaukana huumorin perimmäisestä tarkoituksesta, eli ilon ja yhtenäisyyden luomisesta. Onneksi huumorin moninaisuudessa löytyy muitakin puolia. Hyvänlaatuinen huumori vaatii kuitenkin sen, että vitsien murjoja osaa lukea toisia ja vallitsevaa kontekstia. Teoreettisesti ajateltuna voitaneekin sanoa, että jos osaa taituroida huumorinsa toisia kunnioittavaksi, voi mistä tahansa aiheesta heittää huumoria. Onnistuessaan tässä huumori onkin

Symbiontti 3/ 2020

toisiamme vahvasti yhdistävä voima. Näin on ollut myös Kukko Pärssisen tapauksessa, jossa Pärssisen omistajat ovat kietoutuneet omaehtoisesti Kukon ympärille syntyneeseen ilmiöön. Kukko Pärssisen omistaja Jonna Heikkilä on nimittäin myös ollut aktiivinen vitsien tekijä ja jakaja. Heikkilä esimerkiksi ylläpitää yhtä Pärssisen muistosivua Facebookissa ja on luvannut nimetä tulevan big bandinsa Pärssisen perikunnaksi. Heikkilän ansiosta suomalaiset ovat päässeet myös nauttimaan Pärssisen jälkipolven kuulumisista, ja nyt voimmekin levätä rauhassa tietäen, että Pärssisen lapsenlapsilla Aurilla ja Tuuvella on kaikki hyvin orrella! Huumoria tutkineen Jukka Valkosen selvityksessä todetaan, että huumorintaju kytkeytyy ympäristön tarkkailuun ja asioiden välisten yhteneväisyyksien tunnistamiseen. Näin huumori voi toimia monitulkintaisuuden edistäjänä ja vastaavasti myös epäjohdonmukaisuuksien huomaajana. Huumorin tarjoamat uudet näkökulmat voivat siten auttaa näkemään surullisissa ja raskaissa asioissa myös toiveikkaamman puolen – mahdollisesti myös kun kyseessä on kuolema. Loppujen lopuksi kyse onkin juuri näkökulmista. Joku voi nähdä Kukko Pärssisen tarinan murhenäytelmänä, jossa viaton kukko kuolee, kukkoa surraan ja elämä jatkuu. Toinen taas voi kokea miellyttävämmäksi ajatella Pärssinen suurena sankarina, jonka muistoa varjellaan huumorin myötä. Jokainen voi näin ollen päättää, kumpaa tarinoista haluaa itse vaalia.

Lähteet: Valkonen, J. (2018): Huumori hyvinvoinnin edistäjänä. Tietopuu: Katsauksia ja näkökulmia 1/2019: 1-10. https://tiedostot.a-klinikkasaatio.fi/Valkonen_tietopuu_katsaus_1-2019.pdf Korpela, T. (2016), Kukko Pärssisen kuolemasta viisi vuotta – kanahaukka uhkasi marttyyrin perillisiä, Iltalehti. https://www.iltalehti.fi/fiidifi/a/2016091122295612 Julku, M. (2011), Tappajakoirat kylvävät kauhua, Iltalehti. https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2011100514516893

Lepää rauhassa Kukko Pärssinen!

Lokakuu 2020

BD-pelien haikuja ja hassuttelua Teksti: BD-pelien tiimit – Kuvitus: Roope Nykänen

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan fuksiaiset, eli BD-pelit, järjestettiin tänäkin vuonna poikkeuksellisista ajoista huolimatta. Kylmärasteilla joukkueet pääsivät osoittamaan luovat ja taiteelliset taitonsa, esimerkiksi luomalla haikuja aiheesta Korona ja kehittelemällä vitsejä vaihtelevista konsepteista. Vaikka et olisikaan osallistunut itse BD-peleihin voit tämän aukeaman kaskuilla ja runoilla päästä lokakuun ensimmäisen perjantain tunnelmaan!

Talvi iltana Karanteeni tekee tulen Korona hytisee. -Yksisarviset

Mitä E.Coli sanoi soittaessaan koronalle? EI MITÄÄN KOSKA KORONA EI EHTINY T VASTATA OLLESSAAN NIIN KIIREINEN VUODEN 2020 KANSSA -Muumilaakson asukkaat

Mikä E.Colista tulee, kun se pelaa liikaa League of Legendsiä? E.Loli -Geenipankkiryöstö

Sosiaalisuus koronavirus aika apua kiitos! -Pekka Heimo

Symbiontti 3/ 2020

Mitä sammaleelle käy, kun se juo pari hörppyä liikaa? Se alkaa sammaltaa. -Geenipankkiryöstö

Oi karanteeni en halunnutkaan olla ihmisten kanssa.

Kuka on fisujen kovin urheilulegenda?

-Fellowship of the Mole

Taimentaranta tietty! -Muumilaakson asukkaat Korona, paska. Etäopiskelu, äh. Saisimpa halin. -Geenipankkiryöstö Kätketyt kasvot heiveröinen yskähdys päät kääntyvät. -Foilohatut

Reportaasi itse BD-peleistä ilmestyy seuraavassa Symbiontin numerossa! Pysykää siis kuulolla!

Lokakuu 2020

Pörisijöiden pauloissa Teksti: Matilda Salko – Kuvitus: Roope Nykänen

imalaiset, nuo mesipistiäisistä sympaattisimmat! Tässä lyhyessä artikkelissa kohdistamme katseemme näiden aina yhtä ilahduttavien pörisijöiden sielunelämään. Tarkoitus on ilman sen kummempia koukeroita tarjota lukijalle perusannos Bombus-tietoutta, joka toivottavasti ilahduttaa lukijaa edes hivenen yhtä paljon kuin artikkelin kirjoittajaa. Kesäpäivänä tämä kukasta toiseen könyävä, suuri ja karvainen ystävä on helppo erottaa koordinoidumman oloisista ja pienemmistä ryhmätovereistaan mehiläisistä. Kuitenkin – kuten ehkä arvata saattaa hyönteisten ollessa kyseessä – tarkempaa lajitunnistusta pohdittaessa havaitaan, että kimalaisten suku on varsin laaja: Suomessa elää 37 eri kimalaislajia. Kimalaisia tavataan hyvin erityyppisistä elinympäristöistä, sillä näihin pörheisiin pörisijöihin voit törmätä missä tahansa Suomessa majailetkin, tuntureilta saaristoon. Ainoastaan avosoilla kimalaiset eivät lähtökohtaisesti viihdy. Kimalaiset voidaan jakaa kuuluviksi joko varsinaisiin kimalaisiin tai loiskimalaisiin. Kuvaavasti nimetyt loiskimalaiset eivät (yllätys, yllätys) muodosta omaa pesää tai yhteiskuntaa, vaan käkimäisesti tunkeutuvat varsinaisten kimalaisten pesiin ja valjastavat ne omaan käyttöönsä. Keväälläkin loiskimalaiskuningattaret voivat torkuttaa horroksesta heräämistä kaikessa rauhassa,

koska kiirettä oman pesän perustamiselle ei ole. Sen sijaan varsinainen kimalaiskuningatar lähtee liikkeelle jo varhain alkukeväästä, tavoitteenaan perustaa oma pesänsä tyypillisesti maasta löytämäänsä koloon. Otollisia pesäkoloja ovat esimerkiksi vanhat hiiren tai myyrän pesät. Ensimmäiset yhteiskuntaan syntyvät jäsenet ovat työläisiä, jotka ottavat nopeasti vetovastuun pesän ja toukkien hoidosta kuningattaren keskittyessä uusien sukupolvien tuotantoon. Pesien ruokakunnat jäävät kuitenkin tyypillisesti pienemmiksi kuin esimerkiksi tarhamehiläispesissä. Myöskään hunajaa kimalaiset eivät tuota. Toukkien ruokkimisen suhteen kimalaisissa on kaksi eri koulukuntaa: taskuntekijät ja siitepölynsäilöjät. Taskuntekijät perustavat toukille yhteisen siitepöly-buffetpöydän, kun taas siitepölynsäilöjät tarjoilevat kullekin toukalle omaa siitepölyä à la carte -tyyliin. Vaikka toukkien ruokinnassa käytetään myös siitepölyä, syövät aikuiset kimalaiset pääasiassa mettä. Loppukesästä pesään syntyy myös koiraita ja uusia kuningattaria, ja kesän kääntyessä syksyyn tulee yksivuotinen yhteiskunta tiensä päähän. Pölyttäjinä kimalaiset ovat hyvin tehokkaita. Erityismaininnan ansaitsee niiden hyödyntämä niin sanottu värinäpölytys, jossa värisyttämällä siipilihaksiaan koko kimalainen tutisee hetken voimakkaasti. Tämän tutinan

seurauksena siitepölyä varisee irti kukan heteistä, mistä sitä tarttuu varsin hanakasti värisyttäjän pörheään karvapeitteeseen. Erityisen tärkeitä ja tehokkaita kimalaiset ovat muun muassa mustikan, vadelman, tomaatin ja apiloiden pölytyksessä. Tomaatin pölytyksessä juurikin kuvailtu värinäpölytys on tehokkuusnäkökulmasta avainasemassa. Tehokkuutta lisää esimerkiksi myös se, että kimalaiset pystyvät lentämään tuulisessakin säässä. Suomalaiset tutkijat ovat olleet kiinnostuneita näistä kiehtovista ystävistämme tiedettävästi jo ainakin 1700-luvulta saakka. Viime vuosina otsikoihinkin asti on noussut Olli Loukolan ”kimalaisjalkapalloksi” dubattu tutkimus, joissa Loukola et al. havaitsivat kimalaisten kykenevän oppimaan mallista pallon kuljettamista paikasta A paikkaan B houkuttelevaa sakkaroosipalkkiota vastaan. Tällainen tehtävä ei muistuta Bombuksilla luonnossa esiintyvää, tyypillistä käytöstä, ja kokeiden edetessä tutkimuksessa käytetyt kimalaiset myös kehittivät ja paransivat mallin demonstroimaa suoritusta. Kimalaiset lienevätkin siis paitsi filmaattisia, myös melko fiksuja tyyppejä. Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että ilmastonmuutos uhkaa radikaalisti myös kimalaisystäviämme. Sciencessä alkuvuodesta 2020 julkaistussa artikkelissa todetaan kimalaisten määrän vähentyneen merkittävästi ilmastonmuutoksen seurauksena: kimalaislajien esiintyminen tarkastelluilla alueilla PohjoisAmerikassa ja Euroopassa väheni 46 ja 17 prosentilla tarkasteluajanjaksojen välillä. Ensimmäinen tarkasteluajanjakso päättyi 1974 ja toinen alkoi 2000, eli kehitys on ollut varsin nopeaa. Lisäksi karvaisia ystäviämme uhkaa Suomessa erityisesti perinnebiotooppien vähentyminen ja ravintokasvien yksipuolistuminen. Paitsi luonnollisesti tekemällä ilmasto- ja ympäristötietoisia ratkaisuja arjessa, voit avustaa näitä sympaattisia surisijoita myös niin sanotusti ruohonjuuritasolla. Paikallisesti kimalaisia voi auttaa erityisesti huolehtimalla niiden ravinnonsaannista. Kimalaiset viihtyvät monipuolisesti kukkivilla kedoilla ja niityillä. Niiden kukkarankingin kärjessä paistattelevat muun muassa maitohorsma, ruusuruoho, hiirenvirna, kanerva, maitikat, vadelmat ja voikukka. Kovin moni tuskin haluaa ehdoin tahdoin kylvää (hypoteettiselle) koti- tai

Lokakuu 2020

mökkipihalleen esimerkiksi voikukkaa, mutta paikalliset kimalaisyhteisöt kiittävät, jos ainakin niiden raivokkaan kitkemisen toisinaan unohtaa. Keväällä kimalaisten tärkeimpiä ravinnonlähteitä ovat aikaisin kukkivat pajut, joiden hävittäminen on siis myös Bombuksille suuri karhunpalvelus. Hyönteishotellien pesäkolot ovat kimalaisille yleensä liian pieniä, ja kimalaisten varsinainen kasvatus on hyvin niche harrastus. Pesäpaikkojen riittävyyttä voi halutessaan kuitenkin olla turvaamassa rakentamalla sellaisia vanhoista kukkaruukuista. Kimalaiset ryömivät maapesiinsä yleensä jonkinlaisen tunnelin kautta, joten väärin päin puoliksi maahan haudattu, kuivikkeella (kuten kuivalla heinällä) täytetty kukkaruukku, johon johtaa ontto putki, voi tarjota hyvän pesäpaikan keväällä sellaista uneliaana etsiskelevälle kuningattarelle.

Lähteet Parkkinen, S., Paukkunen, J. & Teräs, I. 2018, Suomen kimalaiset, Docendo, Jyväskylä. Paukkunen J: Kimalaisten elintavat ja lajien tunnistaminen (luentovideo), SYKE Kimalaisseurannan koulutustilaisuus, 27.4.2019. https://syke.videosync.fi/elintavat_osa1 Loukola, O.J., Perry, C.J., Coscos, L. & Chittka, L. 2017, Bumblebees show cognitive flexibility by improving on an observed complex behavior, Science (American Association for the Advancement of Science); Science, 355(6327), s. 833-836. DOI 10.1126/science. aag2360. Soroye, P., Newbold, T. & Kerr, J. 2020, Climate change contributes to widespread declines among bumble bees across continents, Science (American Association for the Advancement of Science); Science, 367(6478), s. 685-688. DOI 10.1126/science.aax8591. BBC Gardeners’ World Magazine: How to make a bumblebee nest, 2019. https://www.gardenersworld. com/how-to/diy/how-to-make-a-bumblebee-nest/

Horoskoopit

Teksti: Selma Sorri – kuvitus: Julius Ulpovaara & Valeria Valanne

Elämäsi sääennuste on taas täällä!

22.12.–19.1. Syksyn tullen tunnet voimistuvasi ja koet olevasi kuin suuri ja tukeva tammi. Saat syyssateista ja ukkosista vain voimaa opintoihisi, ja koetkin eteneväsi erityisesti urallasi, mutta myös muutoin elämänpolulla. Ystäväpiirisi vahvimpana ja viisaimpana jaat älykkäitä neuvojasi myös muille.

20.1.–18.2. Syksyllä kaamosmasennus alkaa iskeä kohdallesi. Kaipaat kesän aurinkoisia säitä ja tunnetkin yhteyttä vain Etelä-Suomessa viihtyvään lehtosaarneen. Onneksesi olet kuitenkin sitkeää ainesta ja jaksat sinnitellä pimeän ja kylmän talven yli. Yritä keksiä itsellesi piristystä pimeneviin iltoihin tai hanki esimerkiksi kirkasvalolamppu.

19.2.–20.3. Metsälehmuksen tavoin kuoresi alta löytyy yllättävän sitkeä luonne. Siitä onkin sinulle apua tämän syksyn koitoksissa. Älä kuitenkaan yritä venyttää itseäsi liian moneen, sillä lepokin on tärkeää jaksamisesi ja kestävyytesi kannalta.

21.3.–19.4. Kuten vuorijalava kestät erittäin hyvin kosteutta, mutta tämän syksyn sateet eivät tunnu korvaavan menneille syksyille tavanomaisia kosteita jatkoja. Kesällä viihdyitkin hyvin puistoissa lajitoveriesi seurassa, mutta ilmojen viiletessä haluaisit matkata kohti lämpimämpiä seutuja. Tänä vuonna on kuitenkin suotavaa vaihtaa ulkomaanmatkat ja yökerhot sekä mieltä että kehoa lämmittäviin saunailtoihin ystävien kanssa.

20.4.–20.5. Syksy tuo sinulle mukanaan tunteen, että kasvuasi ylöspäin estetään. Olet kuitenkin hyväksynyt uuden litteän kasvutapasi kuin tapionpöytä. Kannattaa varoa, ettei sinua aleta käyttämään uhri- tai palvontapaikkana, ellet sitä itse halua.

21.5.–20.6. Toimit ystäväpiirisi avainlajina metsähaavan tapaisesti. Saatat kuitenkin kokea, ettei sinua arvosteta tarpeeksi. Huomioithan, että hyvistä ominaisuuksistasi huolimatta saatat pyrkiä varastamaan huomion muilta. Anna heillekin tilaa ja mahdollisuus tuoda äänensä kuuluviin.

21.6.-22.7. Harmaalepän tavoin olet syntynyt kultalusikka suussa eikä sinun tarvitse turhia murehtia tulevasta. Se tulee ilmi erityisesti syksyllä, kun muut alkavat säästää kesätöiden tuloja, mutta sinulla on varaa panna elämä risaiseksi ja tiputtaa lehdet vihreänä. Onneksi olet kuitenkin avulias, etkä pidä kaikkea hyötyä itselläsi, vaan parannat maaperää ympärilläsi.

23.7.-22.8. Kylmempien ilmojen saapuessa viihdyt hyvin takan ääressä polttopuuna suositun rauduskoivun tapaan. Lisälämmikkeenä toimii kuppi koivunlehdistä tehtyä yrttiteetä. Teekuppi myös auttaa sinua rentoutumaan, sillä saatat huomata, että ympärilläsi on sinulle kateellisia henkilöitä. Älä kuitenkaan anna heidän pilata yöuniasi.

23.8.-22.9. Olosuhteista huolimatta vietit kesäsi aktiivisesti ja syksyn tuoma viileä lepokausi on sinulle tarpeen. Kuten tervaleppä, viihdyt hyvin kosteissa olosuhteissa ja kestät hyvin jopa hetkellisiä tulvia, mutta sinäkin tarvitset välillä hieman aikaa palautuaksesi, ja nyt se aika on koittanut.

23.9.-22.10. Kotipihlajan tavoin kaunis kesäinen kukintosi on niin sanotusti tuottanut hedelmää, ehkäpä urasi on nyt nousujohteessa tai olet kehittynyt harrastuksissasi. Huhujen mukaan juhlistat saavutuksiasi alkoholipitoisesti. Muista kuitenkin myös juhlahumussa noudattaa sopivia turvatoimia erään viruksen suhteen.

23.10.-21.11. Heti kesähelteiden päätyttyä olet alkanut jo odottaa joulua. Kuten metsäkuuselle, se on sinulle vuoden parasta aikaa. Mielestäsi nyt viimeistään kannattaa alkaa suunnitella joululahjoja. Muut eivät kuitenkaan ole vielä aivan yhtä innoissaan, joten säästele joululaulujen soittamista vielä hetken aikaa.

22.11.-21.12. Syksy ei tuonutkaan odotettua helpotusta tähän vuoteen, vaan sinusta tuntuu, että koettelemukset jatkuvat. Onneksi olet männyn tavoin paksunahkainen ja sinulla on vahvat juuret, joiden ansiosta pysyt pystyssä vaikeuksista huolimatta. Toimit myös tukena ystävillesi ja muille läheisillesi.

Biologiristikko Tehnyt: Olli Rantamäki

Symbiontti 3/ 2020

Ajan kulkua

Kuvat: Roope Nykänen & Valeria Valanne

Perunoiden, mysteerikasvin ja Raide-Jokerin tarina etenee. Kehitystä tapahtuu, vaikka ei aina positiiviseen suuntaan. Osalla taas on vaikeuksia edetä mihinkään.

sä.

eräs

ellä,

y ed itett

sitä

ap raak

e itä k

Pahan pojan rankka kesä näkyy

Tummat pilvet leijuvat työmaan yllä. Onneksi horisontissa näkyy valoa.

Lokakuu 2020

gorilla enimmĂ¤kseen pilvistĂ¤