Symbiontti 3/2012

Symbiontti 3/2012

47. vuosikerta Päätoimittaja Pinja Näkki pinja.nakki@helsinki.fi Toimitussihteeri Varpu Pärssinen varpu.parssinen@helsinki.fi Toimitus Aino Ahvo Mikko Aulio Maari Borg Samu Elovaara Taija Heikkinen Noora Herranen Minna Holopainen Tapani Hopkins Mats Ittonen Olli Jalonen Susanna Jernberg Jani Järvi Henri Järvisalo Oona Kantele Ilkka Kivistö Tuomas Lilleberg Jenna Lindfors Salla Lohi Satu Lyytikäinen Katarina Meramo Joni Ollonen Hanna Parri Miia Pietiläinen Lauri Pulkkinen Susu Rytteri Mika Saarenpää Ona Saarnisalo Mari Sahlsten Sini Seppälä Markus Tietäväinen Mikko Tiusanen Kaisa Torppa Lauri Tuomiranta Joni Uusitalo Taitto ja ulkoasu Symbiontin toimitus Etukansi Kuva: Pinja Näkki

Vakiot: 3 4 6 7 24 33 42 44 48 50

Päätoimittajalta Uutiset & ajankohtaista Opintovastaava SyyHy-palsta Symbiontti tutkii Rakas päiväkirja Syvällisiä hulluuksia Setä Samulin seksikoulu Repäisyt Puheenjohtajalta

Tässä numerossa: 8 10 14 17 19 20 29 32 34 38 40 41

Etusisäkansi Kuva: Pinja Näkki Takasisäkansi LAL Takakansi Suomen Luonto Tässä numerossa avustivat Aki Aintila Hanna Hyvönen Otso Häärä Virve Koivuranta Kalle Meller Noora Nevala Markus Oja Kristian Silander Paino Edita, Helsinki Painos 400 kpl Symbioosi ry 21 Viikinkaari PL 65 00014 Helsingin yliopisto

Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestö Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisenaan edusta Symbioosin virallista kantaa.

BD-pelin huumaa Teellä Jukka Teellä Symbioosin puutarhan kasvukausi 2012 Pelaa bingoa! Monimuotoisempia viher- alueita Viikin kampukselle Turkkâčummân vetelä Lapsuutemme suosikit Biokemisti Lammilla Miksi orni kipuaa torniin? Taidetta kenttäasemalla HYY:n edustajistovaalit tulevat – mistä on kyse? Mitä kannattaa opiskella työllistyäkseen?

Päätoimittajalta

Symbioosin lippu liehuu Saanan huipulla kenties lyhimmässä tangossaan ikinä. (Kuva: MATS ITTONEN)

Matkalla elämän asiantuntijaksi Väistämättä opintojen edetessä sitä tulee ajatelleeksi, mihin oikein on matkalla. Epävarmuus tulevasta korostuu näinä aikoina, kun lehdet kirjoittavat talouskriisistä, irtisanomisista ja korkeista työttömyyslukemista. Kilpailu työpaikoista etenkin omalla alallamme on kovaa jo opiskeluvaiheessa, eikä ilman opiskeluaikaista työkokemusta tunnu valmistuttuaan pärjäävän työmarkkinoilla. Yhä suorituskeskeisemmässä yhteiskunnassa eläminen on jättänyt meihin jälkensä. Meihin on iskostunut ajatus, että ollakseen jotain on oltava paras tai vähintään huipputasoa. Kenttäkursseilla opettajat ihmettelevät, kuinka ennen oli kaikki toisin: opiskelijat kittasivat kaljaa poikkeuksetta joka ilta, saunoivat yömyöhään ja raahautuivat seuraavana aamuna kamalassa kankkusessa tenttiin vain pudotakseen tuolilta ja oksentaakseen – kirjaimellisesti – kaiken paperille. Nykyään monet menevät aikaisin nukkumaan ja jättävät loppubileissä kaiken hauskan väliin, jotta seuraava päivä ei menisi täysin penkin alle. Miten mukavaa olisikaan, jos tulevaisuudesta ei tarvitsisi huolehtia? Ottakaamme mallia vanhoista, jo valmistuneista opiskelijoista, joille tulevaisuus oli toivoa täynnä. Vaikka he tiukkapipoisen opiskelun sijaan kenttäkursseilla keskittyivät sosiaalisiin aktiviteetteihin, he ovat nyt menestyneitä tutkijoita, professoreita tai opintoasiainsuunnittelijoita, kuten tässä lehdessä haastattelemamme Jukka T. Lehtonen. ”-- Minä en vielä tiedä/ tuleeko minusta ikinä mitään suurta/edes metriviittäkuutta --” Laulaa Paula Koivu-

S YM B I O N TT I

3 • 2012

niemi lastenlevyllä. Jokainen karaoken ystävä tietää, että Paulasta tuli lopulta menestynyt aikuinen nainen, joka luottaa sydämensä ääneen ja kuuntelee Tomppaa. Mutta entä me muut? Vaikka tulevaisuus onkin vielä hämärän peitossa, kaikesta huolimatta me olemme ne, joille koko maailma on vielä avoinna. Opiskeluaika on monien mielestä elämän parasta aikaa, ja varmaa on, ettei elämä tästä ainakaan helpommaksi muutu. Omalla kohdallani toivoa tulevaan tuo tieto siitä, että olen juuri siellä, missä pitääkin. En voisi ikinä kuvitella opiskelevani mitään muuta tai löytäväni yhtä mahtavia ihmisiä mistään muualta. Olen ehkä naiivi ajatellessani näin, mutta jos tulee onnelliseksi siitä mitä tekee, ei kai voi olla väärällä tiellä. Matka elämän asiantuntijaksi on kuitenkin pitkä, ja toistaiseksi olen itse saavuttanut rimaa hipoen vasta 156 sentin pituuden. Se on hyvä alku – vaikka tästä ei ehkä ylöspäin enää jatketakaan, niin eteenpäin porskutetaan täydellä vauhdilla hetkittäisestä räntäsateesta huolimatta. Kyllä meistä vielä biologeja tulee! Valoisaa syksyä (ja tulevaisuutta) kaikille Symbiontin lukijoille,

3

Uutiset & ajankohtaista Tekstit: MATS ITTONEN, TUOMAS LILLEBERG, NOORA NEVALA & PINJA NÄKKI Piirrokset: SINI SEPPÄLÄ

Symbioosin jäsenrekisteriuudistus Symbioosin jäsenrekisteri päivitetään tästä syksystä lähtien perinteisen mustakantisen kirjan sijasta sähköiseen muotoon. Jotta jäsenrekisteri pysyisi ajantasaisena ja jäseninä olisi vain perustutkinto-opiskelijoita, pitää jäsenyys uusia joka vuosi. Jäseneksi liittyvän on oltava kirjoilla Helsingin yliopistossa ja maksanut HYY:n jäsenmaksun. Liittyminen tapahtuu e-lomakkeella, joka löytyy Symbioosin nettisivuilta osoitteesta www.symbioosi.org. Täytettyäsi lomakkeen olet virallisesti Symbioosi ry:n jäsen ja täten oikeutettu kaikkiin Symbioosin nykyisiin ja tuleviin etuihin. Kannatusjäseniksi voivat liittyä muutkin kuin opiskelijat. Kannatusjäsen maksaa vuosittain pienen jäsenmaksun ja saa kiitokseksi Symbiontti-lehden kotiin postitettuna neljä kertaa vuodessa. Kannattaa pysyä kuulolla!

Syyskokous lähestyy Kaipaisitko Symbioosin toimintaan jotain uutta? Oletko fuksi ja kiinnostunut tutustumaan ainejärjestöösi paremmin? Kurniiko vatsasi pitkän opiskelupäivän jälkeen? Jos vastasit yhteenkään kysymykseen myöntävästi, syyskokous on juuri sinua varten! Symbioosi ry:n jokavuotinen syyskokous järjestetään keskiviikkona 7.11. klo 17, jolloin uudet ja vanhat symbiontit kerääntyvät Biokeskus 3:n Telkänpönttöön valitsemaan virkailijakunnan seuraavalle toimintavuodelle. Virka, niin pieni kuin suurikin, löytyy varmasti kaikille kiinnostuneille. Tule mukaan vaikuttamaan myös syksyn puhutuimpaan jännitysnäytelmään, tulevan puheenjohtajan valintaan. Kokous alkaa klo 17, ja paikalla on tuttuun tapaan wine&snack-tarjoilu. Nähdään siellä!

Lutka kruunattiin prinsessaksi

Kertsillä Lutkana tunnettu hahmo on kruunattu prinsessaksi. (Kuva: MATS ITTONEN)

4

Kertsin kulttihahmo Lutka on kruunattu prinsessaksi. Kruunaus suoritettiin 10.9. maanantaiaamun hiljaisuudessa Kertsillä. Tilaisuus oli kohtalaisen vaatimaton ja läsnä olivat kruunaajan ja Lutkan lisäksi vain Lutkan lähimmät ystävät, sammakko ja käärmeet. ”Lutka suhtautui asiaan hyvin tyynesti ja lähinnä tuijotti kiinteästi eteenpäin koko ajan. Ehkä sitä vähän jännitti”, kertoo kruunauksen suorittanut kertsivastaavamme Anni. Lutka oli tyylilleen uskollisesti lyhytsanainen: ”Onhan se [prinsessana oleminen] suuri vastuu ja kaikkea”. Annille kruunaus oli toki melkoinen kunnia, mutta se sujui ammattimaiselta kruunaajalta silti rutiinilla. Kruunauksen kunniaksi kruunaustodistus on kiinnitetty Kertsin seinään ja Kertsillä on jopa huhuttu tulevista Lutka-fanituotteista. Onnitteluja Lutka ottaa vastaan Kertsillä ajankohdasta riippumatta. S YM B I O N TT I

3 • 2012

Fukseja nähty Kertsillä! Fuksit putkahtelevat syksyisin kampukselle kuin sienet metsään sadesäällä. Fukseilla ja sienillä on paljon yhteistä: ne esiintyvät usein ryppäinä, imevät nesteitä ja joidenkin mielestä niitä on mukava potkia. Tänä syksynä Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta kasvatti hakijamääräänsä noin 24 prosenttia edellisvuodesta. Sisäänpääsyrajatkin olivat osaksi kasvaneesta hakijamäärästä johtuen tiukimmillaan juuri omassa tiedekunnassamme, sillä vain seitsemän prosenttia hakijoista hyväksyttiin sisään opiskelemaan unelmiensa alaa. Biologian koulutusohjelmassa aloitti 38 fuksia ja molekyylibiotieteiden koulutusohjelmassa 24. Onnittelut siis syksyn fukseille, olette parasta A-luokkaa!

Eliörallia Senaatintorilla Symbioosi osallistui World Student Capitalin järjestämään Night at the Campus -kaupunkifestivaaliin. Tapahtuma järjestettiin 10.9. Senaatintorilla, ja se keräsi kojuja ja muita osallistujia aina ainejärjestöistä Unicafe:en asti. Symbioosin kojulla pidettiin minieliörallia, jossa tarkoituksena oli havainnoida mitä tahansa eläviä asioita ja otuksia yhden tunnin ajan. Ralli oli kohdennettu erityisesti niille, jotka eivät aiemmin ole varpusista ja ratamoista osanneet innostua. Tavoitteena oli saada edes yksi osallistuja, joten odotukset ylittyivät huimasti, kun illan aikana saatiin yhdeksän innokasta joukkuetta mukaan kisaan! Parille onnekkaimmalle arvottiin ilmaislippuja Korkeasaareen ja Sea Life Helsinkiin. Mukana olleet symbiontit toivovat levittäneensä edes jonkinmoista innostusta havainnoida luontoa ympärillämme. Ainakin namuja (niitä syötäviä) jaettiin senkin edestä. Erityisen mukavaa hämmennystä iltaan tuotti viereinen Helsingin akateemisten kinkyjen koju sitomisvälineineen Symbioosin logon vieressä...

Kurt Fagerstedt, uusi biotieteiden laitoksen johtaja Kaikki sähköpostilistoja selailleet ovat varmasti huomanneet, että biotieteiden laitokselle on valittu uusi johtaja. Yliopistonlehtori, dosentti Kurt Fagerstedt toimii laitoksen johtajana sekä laitosneuvoston puheenjohtajana 1.10.2012–31.12.2013 välisenä aikana. Jännittävässä valintatilaisuudessa 24.9. laitosneuvoston mielipide oli melko yksimielinen ja päätös syntyi jo ensimmäisellä kierroksella. Laitoksen johtajan pesti ei ole helppo: talous on huonolla tolalla ja joissakin pääaineissa on ehkä liikaakin opiskelutarjontaa. Nämä voivat tarkoittaa radikaalejakin uudistuksia, jotka voivat synnyttää eripuraa niin henkilökunnassa kuin opiskelijoissakin. Kasvibiologian puolella toiminut Kurt on kuitenkin monen opiskelijan mielestä ymmärtäväinen, helposti lähestyttävä, luotettava ja oikeudenmukainen. Hän tietää laitoksen toimintatavat ja hänessä on kykyä ajaa tarvittavat uudistukset läpi. Otetaan uusi laitosjohtajamme ennakkoluulottomasti vastaan ja uskotaan tulevaan!

S YM B I O N TT I

3 • 2012

5

OPINTOVASTAAVAN PALSTA V

ielä uutuuttaan hohtava tiedekuntajärjestömme Biosfääri tuotti viime keväänä opintokyselyn, jonka käytännön toteutuksesta vastasi allekirjoittanut. Ruodin tällä palstalla kyselyn tuloksia sekä sitä, miten nämä tulokset voivat vaikuttaa opiskelun tulevaisuuteen bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Opintokyselyn ideana oli kartoittaa erityisesti huonoja menettelytapoja, joita tiedekuntamme opettajat harrastavat. Mitä opettajien ”hyvyyteen” ja ”huonouteen” tulee, puhutaan yleensä vain ensinmainitusta. Opetuksen tasoa ei kuitenkaan saada nostettua, mikäli opetuksen heikkouksia ei tuoda esille. Kyselyssä udeltiin mm. opettajien käyttämiä opetukseen liittyviä menettelytapoja, jotka koetaan toimimattomiksi, sekä yleistä tyytyväisyyttä tiedekuntamme opetuksen tasoon. Varsinaisia opetukseen liittyviä kysymyksiä oli yhteensä yhdeksän kappaletta. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 81 opiskelijaa. Heistä kukaan ei ollut kokonais­ tyytyväisyyskysymyksen perusteella erittäin tyytymätön. Vastanneista 63 oli tämän kysymyksen perusteella jokseenkin tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä tiedekuntamme tarjoaman opetukseen tasoon. Ainoastaan yhdeksän oli jokseenkin tyytymättömiä, ja yksikään ei ollut erittäin tyytymätön. Tämä kertoo omaa kieltään siitä, etteivät asiat opetuksen suhteen ole aivan hullusti. Ongelmakohtia ilmeni tästä varsin positiivisesta tuloksesta huolimatta paljon. Luentojen ja luennoitsijoiden ”huonous” – tavalla tai toisella – nousi eniten esille. Muita esille tulleita puutteita ja heikkouksia, jotka esiintyivät vastauksissa useasti, olivat mm. seuraavat: Väliviikot eivät ole vapaita. Luentokalvoja ei tule nettiin. Luentojen peruminen liian lyhyellä varoitusajalla, kurssi-infon tarjolle tuleminen liian myöhäisessä vaiheessa ym. kurssijärjestelyihin liittyvät asiat. Monien pakollisten kurssien päällekkäisyys ym. ongelmat opintokokonaisuuksiin kuuluvien kurssien järjestämisen kanssa.

M

itä tämän opintokyselyn tuloksille on tapahtunut sitten kevään? Tulosten pohjalta on loppukevään ja kesän aikana koostettu yhteenveto, joka on toimitettu eteenpäin tiedekuntamme päättäville elimille. Näitä ovat mm. dekaani ja opetusvaradekaani, tiedekuntaneuvosto, laitosneuvostot sekä opintoasiaintoimikunta. Opintokyselyn yhteenveto on toisin sanoen edelleen pelottavalla matkalla halki byrokratian eri tasojen ja ulottuvuuksien. Toivon mukaan kampuksella kuitenkin alkaa tapahtua pian. Hallinnolle lähtenyt viesti opetuksellisten epäkohtien suhteen oli sen verran selvä, ettei sitä voi jättää huomiotta. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa opetuksen tasoa lähdetään nostamaan monin eri tavoin, mutta samalla hätiköimättä ja harkitusti. Huonoimmassakin tapauksessa opetuksen ja siihen liittyvien käytäntöjen heikkouksien suhteen tehdään edes jotain pientä.

E

ntä mitä sitten opintovastaavat puuhaavat syksyn ja tulevan talven aikana opintoasioiden kehittämisen suhteen? Kaikkien Biosfäärin alaisten ainejärjestöjen opintovastaavat ovat tiedekunnan hallinnon kanssa tekemisissä, kun ratkaisuja kyselyn esille tuomiin ongelmiin lähdetään kehittämään. Symbioosin opintovastaavat tulevat tekemään kannanottoja opintokyselyn ulkopuolisista ongelmista. Lisäksi meillä on kenties jokunen opintoasioihin liittyvä projektikin muhimassa ja kehittämässä tuulta alleen.

Teksti: MIKKO AULIO

6

S YM B I O N TT I

3 • 2012

KÄRPÄSTEN HERRA

SyyHy-palsta

P

etokärpäsiin Asilidae kuuluva kyrmypalokäränen Laphria gibbosa on ehkäpä Suomen hyönteislajiston näyttävin otus. Sen valmiiksi jyhkeää, yli kolmesenttistä ruumiinmittaa korostaa kuusi suhteettoman vankkaa raajaa. Muuten pikimustan otuksen naama ja takaruumiin kärki ovat myrkkypistiäisväritystä jäljitelläkseen vaaleankeltaisen karvoituksen peitossa. Naaman pitkällä ja tanakalla karvoituksella on toinenkin tärkeä tehtävä: se suojaa petokärpäsen silmiä epäonnisen saaliin kuolinkouristuksilta. Kyrmypalokäränen on peto – ja vieläpä hyvä sellainen. Tyypillisesti sen tapaa istumasta pää alaspäin yksinäisen männyn rungolta auringon puolelta. Siinä vaaniessaan suuret ja tarkat silmät pyörivät vinhasti ja havainnoivat jokaisen ohi lentävän hyönteisen. Kun sopiva saaalis osuu kohdalle, palokärpänen syöksyy salamannopeasti sen perään. Kaksijalkaiselle havainnoitsijalle ei tästä hyökkäyksestä jää muuta muistikuvaa kuin kärpäsen yllättävä katoaminen ja sen siiven iskujen nopeasti etääntyvä matala kumu. Uhrinsa kärpänen kaappaa raajoihinsa suoraan ilmasta. Saaliin rimpuilut ovat turhia pihtimäisten raajojen pitävässä otteesa. Sätkiminen loppuu viimeistään, kun kärpänen tökkää stilettimäisen kärsänsä uhrinsa kitiinikuoren läpi ja ruiskuttaa myrkkynsä valmistamaan proteiinipirtelöä. Jotain kyrmypalokärpäsen kärsän vahvuudesta kertoo se, että SyyHy-Mikko on nähnyt sen seivästävän vaskiturilaita Anomala dubia ja metsäsittiäisiä Geotrupes stercorarius, joiden kuoret eivät ole helppoja tapauksia hyönteisneuloillekkaan. Se ei ole turhan kranttu saaliinvalintansa suhteen, vaan yleensä riittää, että lentävä kohde on riittävän iso. Tämän huippupedon nimestäkin voi päätellä, että se viihtyy parhaiten paloalueilla. Nykyisin se joutuu tosin tyytymään yleensä hakkuuaukeisiin ja muihin korvaaviin paahdebiotooppeihin. Missä kyrmypalokärpänen elääkin, se valtaa suuren, avoimen reviirin. Sieltä pienemmät petokärpäset luikkivat karkuun. Tämä kärpästen herra taisteleekin ilmatilan herruudesta ja saalistusoikeudesta tasaväkisesti suurimpien sudenkorentojemme kanssa. Sen minkä sudenkorennot voittavat lentotaidossa ja siipien kärkivälissä, kyrmypalokäränen nokittaa brutaalilla voimallaan. Ihmisen kannalta kyrmypalokärpäsissä on paljon lumoavia ominaisuuksia. Paitsi että ne ovat näyttäviä, myös niiden kuusijalkaiseksi poikkeuksellinen luonne kiehtoo luonnossa kulkevaa. Nämä kärpäset ovat nimittäin selvästi uteliaita. Niitä ei useinkaan tarvitse etsimällä etsiä, vaan kun saavut niiden reviirille, ne pyrähtävät paikalle tervehtimään ohikulkijaa. Tavallisesti ne vain pyörivät pari kierrosta biologin ympäri ja nappaavat kenties paarman matkaevääksi ennen kuin palaavat tähystyspaikalleen. Välillä ne kuitenkin tulevat hieromaan niinkin läheistä tuttavuutta, että järkkäristä loppuvat makro-ominaisuudet kesken. Useammin kuin kerran on kyrmypalokärpänen istahtanut SyyHy-Mikon olalle ja jäänyt uteliaasti tutkailemaan uutta ilmestystä. Laji on Suomessa melko harvinainen ja levinneisyydeltään kaakkoinen, mutta yksittäishavaintoja on Oulun läänistä asti. Parivuotinen toukkakehitys tapahtuu havupuiden kannoissa. Lentonsa tämä maamme suurin kaksisiipislaji aloittaa kesäkuussa ja jatkaa niin pitkälle syksyyn kuin lämpimiä ja aurinkoisia päiviä riittää. Muista tervehtiä tavatessa.

Kesäisiltä niityiltä kokoelmia pölyttämään siirtyvät SyyHy-Mikko & SyyHy-Mikko

S YM B I O N TT I

3 • 2012

7

BD-PELIN

HRGÖ

ÖÄÄR G! Paras asu

8

S YM B I O N TT I

3 • 2012

HUUMAA

Kuvat: JENNA LINDFORS & SANDRO STERCHI

Pok

emo nit 1. sij a

it aat Pir ija 2. s

Vallankumous 2. sija

s kumou Vallan aihto v s ra a P

S YM B I O N TT I

3 • 2012

9

Teellä

Jukka Teellä Teksti: ONA SAARNISALO & LAURI PULKKINEN Kuva: ONA SAARNISALO

Opintoasiainsuunnittelija Jukka T. Lehtonen tulee kaikille tutuksi ammattikuvakurssilla tai kun tulevaisuus vihdoin jossakin vaiheessa alkaa ahdistamaan. Huhujen mukaan hän oli opiskeluaikoinaan aktiivisymbiontti. Toimitus otti selvää ja näinkin virallisen tittelin takaa paljastui Jukka Teen villi nuoruus, johon kuuluivat mm. BD-pelin synty, pseudoväitökset ja taru biodiversiteetin munasta.

Vieralimme Jukka Teen työhuoneessa Biokeskus kolmosessa, huoneessa 5416. Aiemmin Aulikki sai kahvia ja Jouko kaljaa. Tällä kertaa tarjosimme Jukka Teelle... teetä! Mukana meillä oli teemestari Joni Ollonen, joka valmisti ja tarjoili meille Wen-shan pouchong -oolongia teeilloista tutulla Gongfuteesetillään. Hyväntuulinen Jukka Tee ei näyttänyt harmistuvan, vaikka toinen haastattelijoista oli reippaasti myöhässä. Odottellessamme siemailimme teetä ja jutustelimme letkeästi niitä näitä. Lopulta molemmat haastattelijat olivat paikalla ja päästiin asiaan.

Onko biologia kiinnostanut aina? - Muistan, että seiskaluokan äidinkielentunnilla piti kirjoittaa esittely kaverista. Mulla luki toiveammattina biologi. Teini-iässä aloin harrastamaan jonkun verran lintuja ja luontokuvausta. Isäni oli kiinnostunut kasveista, joten opin lapsena, että isä ja poika voivat mennä yhdessä kedolle keräämään kukkia.

***

Milloin opiskelit, mitä opiskelit ja mistä teit gradusi? - Aloitin opiskelun vuonna -89. Pääaineeni oli morfologis-ekologinen eläintiede, nykyisen eko-evon edeltäjä. Gradun tein väkäkärsämadoista ja siitä miten leväkatkayhteisöt vaikuttavat niiden levittäytymiseen. Itse asiassa johdatus eläintieteeseen -kurssin jälkeen isä kysyi, mitä meinaan tehdä sitten kun valmistun. Vastasin ryhtyväni tutkimaan väkäkärsämatoja. Väkäkärsämadot ovat loisia, ja siksi mielenkiintoisia. On tärkeää olla kiin-

Pidätkö teestä? - Pidän. En ole teefriikki, mutta en juo ollenkaan kahvia. Pidän siitä, että teessä voi kokeilla kaikenlaisia juttuja verrattuna kahviin. Minua kutsutaan Jukka Teeksi, koska aloitin opinnot samaan aikaan erään Jukka Y. Lehtosen kanssa, en sen takia, että pidän teestä. Puhutaan hetki lapsuudestasi. Jukka Teetä naurattaa.

10

Oliko sinulla lapsena muita toiveammatteja? - 12-vuotiaana harrastin elektroniikkaa ja ajattelin, että rupean insinööriksi. Se kyllä jäi.

nostunut loisista, sillä loisinta on maailman yleisin tapa elää. Maailmassa on enemmän loisivia kuin vapaana eläviä eliöitä. Jukka Tee puhuu aiheesta sävyllä, josta huomaa loisten olevan sydäntä lähellä. Kuinka kauan opiskelit? - Seitsemän ja puoli vuotta. Oho! Valmistumisen venyminen ei siis ole aivan uusi ongelma. Opiskelin ahkerasti ja olin myös ainejärjestötoiminnassa. Vaikka opiskelin pitkään, en pidä itseäni laiskana. Millaista opiskelu oli silloin? - Kukaan ei kysynyt opintosuunnitelmia, joten tuli opiskeltua niitä kursseja, jotka kiinnostivat. Kävin varmaan 8-10 erilaista kenttäkurssia. Oli joitain kesiä, jolloin vain säntäilin Tvärminnen ja Kilpisjärven välillä. Mitä teet nykyään? - Olen opintoasiainsuunnittelija. Työtehtäviini kuuluu kaikenlaista, kuten opinto-ohjausta ja -neuvontaa. Osan työajasta vie ammattikuvakurssi ja muut työelämään orientoivat asiat. Pidän myös joitakin luentoja evoluutio ja systematiikka -kurssilla ja välillä S YM B I O N TT I

3 • 2012

olen ollut mukana Madagaskarin kurssilla. Mun työhuone kuului ennen Ilkka Teräkselle, jolta kysyttiin ihan kaikenlaisia asioita. Tää huone on jäänyt sellaiseksi, että kuka tahansa voi tulla koputtamaan ja kysymään mitä tahansa. Esim. joku varatuomari soitti ja sanoi, että haluaa jonkun biologin katsomaan lutikoiden käytöstä kotonaan. Hänellä oli jotain hyvin mielenkiintoisia havaintoja. Kenties lutikoita päällekkäin? Yritin selittää, ettei akateeminen tutkimus toimi ihan sillä jänteellä, että joku säntäilee heidän makuuhuoneeseen kattomaan. Miten päädyit opintoneuvojaksi? - Olin ollut assarina muutaman vuoden, kun 2004 avautui suunnittelijan pesti tutkinnonuudistuksen myötä. Innostuin opinto-ohjauksesta ohjausseminaarissa. Autoin lähipiirissä joissakin ongelmissa ja huomasin, että tää onkin aika hauskaa. Koen opinto-ohjauksen aikalailla kutsumustehtäväksi.

Oliko ennen paremmin? - Sillon oli ehkä Täytyy tunnustaa pikkasen enemmän näin jälkeenpäin, että rahaa opetukseen. Toisaalta ei me silBD-pelilauta tehtiin yhloin opiskelukaveden kurssisalin kaapin reiden kanssa pahyllystä, otan siitä kyllä hemmin opintoja synnin niskoilleni.” suunniteltu. Olihan kaikissa pääaineissa opintoneuvojat, mutta ei silloin tajunnu, että niiltä voi Mikä on opiskelijoiden yleisin onkysyä jotain. Monet asiat on menny pagelma? rempaan suuntaa, nyt opintojen rakenHetkinen... Jukka Teen päässä rakne on mietitty. suttaa. Usein mietityttää, että mihin tässä on valmistumassa, mihkä sitä loOlet vanha Symbioosin aktiivi? pulta päätyy ja millaisiin työtehtäviin. Mitä teit Symbioosissa? Useimmat lähinnä kaipaa sitä, että - Mä en kauhean useasti ollut misjoku sanoo, että mee vaan sitä valitsesään viroissa, mutta olin muuten akmaasi reittiä. Eli tarvitsevat hyväksyntiivi. Monta yötä istuttiin Symbiontää suunnitelmilleen. Ja tietty ongeltin silloisen päätoimittajan Mikko mia on myös opinnäytteiden kanssa... Kokkalan kanssa Eläinmuseolla kirTuttuja ongelmia itse kullekin. joittamassa. Tokan vuoden olin ulkokun joku on oikeesti saanut apua, tuntuu mukavalta. Oli yks omien opiskeluaikojen kaveri, jolla oli opinnot venyneet lähes 20 vuotta. Tuntui aika mukavalta kun pystyin auttamaan häntä valmistumaan.

”

Millaista opinto-ohjaajan työ on? - Ohjaus parhaimmillaan on kahdenkeskistä keskustelua ja ratkaisujen etsimistä ongelmiin. Se on opintojen ohjausta, eikä niinkään sitä, että annetaan valmiita neuvoja. Vaikka on niitäkin joskus hyvä jaella. Miltä vuoden One -palkinto tuntui? - Se tuntui tosi mukavalta. Ei ollut aikasemmin annettu sellaisia palkintoja. Lämmitti tosi paljon, kun myös tälle työtehtävälle annettiin tunnustusta. Autat pulassa olevia opiskelijoita. Koetko olevasi supersankari? - Öö.. Harvemmin... Kysymys aiheuttaa lievää hämmennystä, tätä ei ilmeisesti kysytä ihan joka päivä. En koe olevani supersankari, mutta silloin S YM B I O N TT I

3 • 2012

Joni Ollonen tarjoili Jukka Teelle Wen-shan pouchong -oolongia.

11

maanvastaavana, esim. järjestettiin virolaisten ja tsekkiläisten opiskelijoiden kanssa tapaamisia. Kun olin vanhempi opiskelija, oltiin Matti Koivulan kanssa peli- ja kilpailuvastaavia. Järjestettiin noita linturalleja ja BD-pelejä. Miten biodiversiteettipeli syntyi? - BD-peli oli aluksi vanhempien opiskelijoiden harrastus. Ihan eka oli lautapeli. Ja se syntyi Tvärminnessä. Maanilviäiskurssilla mietittiin, että voitaisiin tehdä lautapeli iltojen ja veneretkien iloksi. Täytyy tunnustaa näin jälkeenpäin, että pelilauta tehtiin yhden kurssisalin kaapin hyllystä, otan siitä kyllä synnin niskoilleni. Matti Koivula piirsi siihen hyllyyn hienon pelin, jolla sitten pelattiin. Tämä alkuperäistä pelilautaa on kulttuuriperintönä säilytetty arvonsa mukaisesti Kertsin ikkunalaudalla symbionttien pällisteltävänä. Myöhemmin syntyi ajatus, että tätä olisi hauskempi pelata livenä. Pistetään samat rastit ympäri Helsinkiä. Meitä oli joku 15 tyyppiä ja kolme kertaa pelailtiin ihan omaksi iloksi. Oli aika rankkoja rasteja: Mister Pickwik Pub- , ravintola- ja kahvinjuontirasteja. Itse en juo kahvia, mutta muistan,

että yhdessä BD-pelissä tulin juoneeksi 11 kuppia. Jouduin aina sille kahvirastille! Pelin jälkeen illalla päätettiin mennä mitalikahveille ja juotiin vielä kupilliset. Meni useampi vuosi, ennen kuin biodiversiteettipelistä tuli tämä ”orientoivan vaiheen BD-peli” ja fuksien juttu. Jukka Teellä tuntui riittävän juttua vaikka kuinka paljon, mutta siirrytään seuraavaan aiheeseen.

Mikä oli lempilaulusi? - Lempilauluni oli klassikko, Biodiversiteetin muna. Jonain vappuna Jarmo Piiroinen teki ne sanat Ateljé-ravintolassa. Sanat itse asiassa pohjautuvat Anselmi Hollon runoon. Tämä tosin huomattiin vasta myöhemmin... Siinä oli jotain ”Ei merimakkaroita pitäisi luoda ja syödä”... Sanat voi opetella Symbioosin laulukirjasta. Siitä uudesta, joka ilmestyy... noh, ilmestyy.

Kerrotaan, että olit Symbioosin Miten menee legenda Biodiversikuorossa. teetin munista Saanan rinteessä? - Joo, no sil- Hetkinen, nyt mä loin oli varsinaista en muista.. Jukka Tee ei Symbioosin kuoroa muista mitään Saanan Yleensä piti aloitedeltävä kuoro. Se taa neljän aikaan yöllä. rinteistä... Biodiversioli niille ihmisille, teetin muna oli tämSilloin hipsittiin Eläinjotka eivät osaa laumöinen ihmeellinen laa, joihin itsekin museon luentosaliin, käsite. Saaristolintujen lukeudun. Päätet- jollain oli aina avain.” ekologia -kurssilla löytiin siinä joukossa tyi paljon ruotsinlaivotehdä levy. Kuoron jen pallomeristä tulleijohtajaksi tuli Mikko Pitkänen, joka ta palloja, me tehtiin niistä semmosia on mielettämön hyvä laulaja. Levyllä pieniä biodiversiteetinpesiä, joita muut oli parhaiten äänessä ne, jotka osasi oisitten löysivät. keasti laulaa. Se oli ihan hauska sessio. Lähteemme J. Kullbergin muNe levyt meni tosi surkeasti kaupaksi. kaan subarktisen ekologian kurssinKertsillä oli seitsemän vuotta levytykvetäjä ei ollut kovin mielissään, kun sen jälkeen vielä hirveät pinot jäljellä. biodiversiteetinpesiä löytyi vielä kymmenen vuotta myöhemmin Saananrinteen pesimälinnuston kartoitukseen tarkoitetuista koeruuduista.

”

Olet pseudoeläintieteen tohtori (EFT), mistä väittelit? - Pelkäsin tätä kysymystä, nyt en enää muista... se varmaan löytyy Symbiontin sivuilta. Perusajatus oli, että väittelyt oli ex tempore. Oma muistikuvani on se, että mä olen väitellyt jonain vappuaattona, ja se aihe liittyi jotenkin vappuun... Tongimme arkistoja ja sieltähän se löytyikin. ”Jukka T. Van Lehtonen väitteli aiheesti vapun vaikutus biodiSuomalaisen pseudotieteen kärkinimiä 90-luvun alkupuolella: Jukka T. Lehtonen (oik.), Matti Koivula ja Olli Mustonen. (Kuva: Symbiontti 1/1993)

12

S YM B I O N TT I

3 • 2012

versiteettiin. Keskeisenä päätelmänä oli vapun biodiversiteettiä lisäävä vaikutus.” (Symbiontti 4/92). Kerro pseudoväitösperinteestä. - Pseudoväitöksissä olennaisinta oli se, että karonkka oli aina ennen väitöstä. Yleensä piti aloittaa neljän aikaan yöllä. Silloin hipsittiin Eläinmuseon luentosaliin, jollain oli aina avain. Siellä oli neljä, viis vanhaa diaa, joilla kaikki väitteli. Perinteenä oli aina, että vastaväittäjän ja kustoksen piti olla pseudoväitelleitä, tietenkin ensimmäisessä väitöksessä tämä ei ollut tilanne. Olin sillon kustoksena ja siis epäpätevä. Kustoksen tehtävä oli olla hiljaa ja keskittyä juomiseen. Yleensä Suomessa väitöstilaisuuksissa yleisö ei osallistu keskusteluun, mutta pseudoväitöksissä yleisö oli tosi aktiivisesti aina mukana. Oli hurjaa väittelyä yleisön kanssa. Muistan kaksi tosi hyvää pseudoväitöstä: Mikko Kolkkalan väitös, joka liittyi Schrödingerin kissojen ekologiaan ja Olli Mustosen väitös ampuhaukan ekologiasta. Siinä väitettiin, että ampuhaukat loisivat poroissa. Symbiontissa oli sitten kuva, jossa ampuhaukalle oli rakennettu semmoinen pönttö, joka oli poro ja peräaukon kohdalla oli linnun lentoaukko. Lue lisää ampuhaukkaväitöksestä Symbiontista 1/93. Mitä kuuluu EFT:n tutkintoon? Millaisia opintoja suosittelet pseudotieteilijänalulle? - No, mahdollisimman paljon ainejärjestötoimintaa. Pseudotietees-

sä mennään niin syvälle tieteenfilosofiaan, että tommoista pseudotieteenfilosofiankurssia suosittelisin. Millaiset ovat EFT:n työllisyysnäkymät? - Pseudotyöllisyysnäkymät on mielettömän ruusuiset! Koko ajanhan perustetaan yhä enemmän ja enemmän erilaisia pseudotieteen laitoksia maailmalle. Pseudotutkimus, sitä ei oo ikinä liikaa. Kerro paheesi. - Pahe? Minkähän tässä uskaltaa paljastaa? Pahin pahe on se, että olen Hämeestä kotoisin ja venytän aina kaikkia aikatauluja. Se ei ollut kyllä salaisuus. Aulikki Salmian mukaan kukaan ei voi rakastaa heiniä. Tarkistetaan asia Jukka T. Lehtoselta. Jukka Tee, voiko kukaan rakastaa heiniä? - Voi varmastikin. Itse en rakasta heiniä, mutta voin ymmärtää sen. Olen rakastunut väkäkärsämatoihin, joten varmasti heiniinkin voi rakastua.

dettä popularisoiva kirja, jota en tässä tarkemmin paljasta. Haastattelijoiden veikkaus: Väkäkärsämadot - harrastajan opas? *** Kaikki kysymykset on kysytty ja teet juotu. Kiitämme Jukka T. Lehtosta vastauksista ja näistä hauskoista paljastuksista ainejärjestömme historiasta.

Autat opiskelijoita päättämään, mitä heistä tulee isona. Mikä sinusta tulee isona? - Jaa.. se on kyllä.. joskus sitä aattelen, että pitäis itekkin miettiä enemmän. Toisaalta tällä hetkellä viihdyn kyllä tässä työssä. Yks mikä on ollut pitkäaikaisena haaveena ois kirjoittaa tie-

”Biodiversiteettiä ei saisi luoda... ...eikä sen muniakaan.” S YM B I O N TT I

3 • 2012

13

Symbioosin puutarhan

Kasvukausi 2012

Teksti: KAISA TORPPA Kuvat: MATS ITTONEN

Vesa ja historiallinen hetki: palstan ensimmäinen istutus oli raparperi.

14

Kukka kastelee eikä toisinpäin.

Kehäkukkien tuoksuttelua.

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Kaisa kaivaa, Riikka kastelee ja Hepe on sataprosenttisesti mukana.

HUH sentään mikä kesä! Milloin olen murehtinut sydän syrjälläni vaivalla alkuun panemiemme esikasvatusten kuivumista, milloin voivotellut huonoja säitä tai stressannut tuleeko kuivana aikana kasteltua tarpeeksi. Joinain päivinä odottelin kynsiä purren palstalla tuleeko talkoisiin ketään, ja muistan myös seurailleeni intohimoisena pitkään milloin suosikkivihannekseni lanttu nousisi pintaan – joutuen lopulta myöntämään itselleni, ettei sitä tule tapahtumaan. Eräs ankeimmista hetkistä oli polkea kaatosateessa palstalle (lähtiessä ei satanut

S YM B I O N TT I

3 • 2012

yhtään!) hakemaan maa-artisokkia sitsikeittoon – ja todeta niiden kaikkien olevan pilalla niiden kasvupaikan muututtua lammikoksi. Mutta ilman esikasvatuksessa kuolleita kesäkurpitsoja ja veteen mädänneitä maa-artisokkia, itämättä jättäneitä lanttuja ja mukavasti vuorottelevia sade- ja hellepäiviäkin Symbioosin puutarha tuotti kesän mittaan vaikka mitä. Perunoiden, juuresten, marjojen, yrttien, raparperin, humalan ja muiden

herkkujen lisäksi palsta tuotti useille kymmenille talkoolaisille käytännön puuhastelun riemua hyvässä seurassa ja raikkaassa ilmassa. Useat ihanat Symbiontit (sekä muutama helikaani, myypylä ja jopa yksi GEOLOGI!) lähtivät rohkeasti mukaan, vaikka suurin osa meistä oli puutarha-asioissa varsin amatöörejä. Mutta emmepä ole amatöörejä enää! Tuskin maltan odottaa, että pääsemme taas ensi keväänä iskemään kyntemme multaan ja toteuttamaan kaikkea

15 Palstamme suurimmat ylpeyden aiheet: maailman hienoin komposti, maailman hienoin hernetuki ja maailman hienoin humalasalko.

Symbioosin puutarhassa kesällä 2012 kasvoi: kehäkukka raparperi maa-artisokka vahapapu & härkäpapu herne mansikka peruna Ketsivastaavamme ja päätoimittajamme pääsivät puutarhasitseillä sahdin makuun. (toim. huom. -- eivätkä juo sitä enää ikinä!)

oppimaamme! Esikasvatusten kanssa täytyy olla huolellisempi, ja kaikki mitä vain voi, kannattaa kylvää suoraan ulos. Kasvatettavat lajit kannattaa valita helppohoitoisimmasta päästä, koska säät (ja ihmisten menot) vaihtelevat. Palstan savista maata kannattaa yrittää parantaa kompostoinnin ja typpeä sitovien hernekasvien suosimisen avulla (eikä pahitteeksi olisi toki myöskään esim. VappuShokkelosta yli jäävä hervoton multalava). Palstan kosteimpaan nurkkaan EI pidä istuttaa maa-artisokkaa vaan kaikkein kipeimmin vettä tarvitsevia lajeja, jotka voi korjata pois ennen pahimpia syyssateita. Tutustuimme kesän mittaan myös pariin mahtavaan, ainakin suurimmalle osalle aikaisemmin varsin tuntemattomaan, puutarhakasviin. Suosittelen

lämpimästi kaikille muillekin maailman ihmisille vahapavun ja mangoldin kasvattamista. Vahapapu oli ehkä parhaan makuinen papu mitä olen ikinä maistanut ja superterveellistä mangoldia pystyi käyttämään lähes kaikissa ruokalajeissa – suosittelen kokeilemaan esimerkiksi lasagnessa tai silputtuna keitoissa. Kiitos aivan valtavasti kaikille palstalla puuhastelleille! Teidän ansioistanne toiminta pyöri onnistuneesti koko kesän, saimme sitsit pystyyn (SahtiWaareille erityismaininta!) ja minulle jäi niin hyvä fiilis, että jatkan palstatoiminnan organisointia seuraavanakin kesänä! Eihän sitä tiedä vaikka saisimme kasvatuksiamme tuolloin jo kampuksen puolelle.

herne humala mustaherukka & karviainen porkkana & punajuuri ruohosipuli chili oregano kirveli timjami ryytisalvia kurkkuyrtti mangoldi

Kompostikasasta kuoriutui sisiliskopoikue!

16

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Te k

st

i:

JO

NI

Kiitä luennoitsijaa:

O

LL O

NE

N

&

LA UR

I

PELAA BINGOA

PU

LK

KI

NE

N

Symbiontin toimitus kävi läpi viime keväänä tehdyn opiskelijakyselyn vastauksia ja kokosi oheisen bingon opiskelijoiden hyviksikokemista luentokäytännöistä. Mikäli luennoitsija saa rivin tai paljon hajanaisia ruutuja, vie lappu hänelle ja kiitä hyvästä opetuksesta. Näin rekrytointikiellon loppuunpolttamat, työnsä ääreltä tylsistyneiden ihmisten keskelle palikka-asioita kertaamaan revityt tutkijat ja jatko-opiskelijat eivät koe yhtä suurta v*tutusta palkitsemattomasta työstä.

Luennoitsija ei tyydy pelkästään diojen lukemiseen

Luentokalvot ovat mielellään jo ennen luentoja saatavilla internetissä

Opiskelijan ennakkotiedot otetaan huomioon luennoilla

Asiat esitetään selkeästi ja vaikeat termit avataan

Luento käydään opiskelijalle sopivalla tahdilla eikä kiirehditä liikaa

Tiedot kurssista ja sen työmäärästä ovat hyvissä ajoin internetissä

Edellisen kerran asiat kerrataan lyhyesti luennon aluksi

Luennoitsija on itse kiinnostunut ja innostunut opettamastaan asiasta

Luennoitsija vastaa opiskelijan kysymykseen selkeästi

Kurssimateriaali on selkeä ja omalla äidinkielellä suomen-/ ruotsinkielisellä kurssilla

Kurssi ei ole päällekkäin muiden kanssa

Huomaat itse innostuvasi luennon aiheesta

Kurssipalaute annetaan ennen uusintatenttiä

Luennoitsija korvauttaa yhden tenttivastauksen itseopiskelutehtävällä

Opintopisteet on mitoitettu oikein suhteessa työmäärään

Luennoitsija saa opiskelijat joskus nauramaan

Tentti ei ole heti viimeistä luentokertaa seuraavana päivänä

Luennolla keskustellaan asiasta muiden opiskelijoiden kanssa

Opiskelija saa palautetta tekemistään tehtävistä tai tentistä

Opiskelijat saadaan osallistumaan ja ajattelemaan

Kertaustunti tai tärpit ennen tenttiä

Aineistotentti!

Luennoitsija aktivoi Uusia opetusmetodeja opiskelijoita kysymällä kokeillaan. Ja ne kysymyksiä onnistuvat.

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Opiskelijaa ei tuomita pienestä määrästä poissaoloja

17

Eikä siinä vielä kaikki! Lisäksi olemme tehneet opiskelijoiden iloksi nukahtamista estämään fuksibingon. Jos et ole enää fuksi, voit korvata tarvittavat ruudut, jos a) näät fuksin b) juttelet fuksin kanssa c) juotat fuksin humalaan Saatuasi rivin muistaa heittää toivo alan vaihtamisesta. Ja kaikkihan keräävät koko ruudukon täyteen!

Fuksibingo Jotakuta ällöttää johdatus eläintieteeseen -kurssilla

Lea puhuu niveljalkaisista kuin ne olisivat hänen lapsiaan

Joku nukkuu luennolla

Luennoitsija käyttää koko kurssin samaa paitaa

Palautat HOPSin myöhässä

18

Joku on vahingossa tulostanut luentodiat yksipuoleisesti 1 dia/sivu

Et näe labran vuoksi päivän aikana kertaakaan aurinkoa

Kurt innostuu selittämään valomikroskoopin toimintaperiaatetta

Luennoitsijan virkkeessä on sekaisin sekä suomen- että englanninkielisiä sanoja

Näytteessä ei ole enää mitään lajituntomerkkejä jäljellä

Videotykki tai diat eivät toimi, kurssisali on varattu tai luennoitsija tulee myöhässä

Luet tenttikirjasta saman kappaleen useaan kertaan muistamatta siitä mitään

Labraliuos käy jossain työvaiheessa lattialla/pöydällä, josta se pipetoidaan takaisin koeputkeen

Metsäessee jää tekemättä

Et läpäise Biotieteiden Tentti on jouluristeiperusteet I:n tai II:n lyn/ahviksen/tapahtujotakin välitenttiä man X päällä

Unicafen Jari heittää hyvän vitsin tai laulaa

Assari nauraa absorbanssillesi

Joku on kännissä tai darrassa luennolla

Piirrät luennolla jotain asiaan liittyvää

Olet ajoissa aamuluennolla

Pekka Heino innostuu aiheestaan sanoinkuvaamattoman paljon

Joku alkaa väitellä luennoitsijan kanssa

Luennoitsija puhuu tieteenfilosofiasta

Kertsillä keskustellaan linnuista

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Monimuotoisempia viheralueita

Viikin kampukselle Teksti: MATS ITTONEN & KAISA TORPPA Kuvat: MATS ITTONEN & PINJA NÄKKI

Helsingin yliopiston internetsivuilla Viikin kampusta mainostetaan vihreänä ja luonnonläheisenä. Vihreää Viikissä tosiaan riittää, nimittäin nurmikkoa. Tänä syksynä kampanjoidaan monimuotoisempien viheralueiden puolesta!

Viikin kampuksen viheralueiden yksitoikkoisuudesta on puhuttu pitkään. Ainakin biologit kaipaisivat kampukselle niittyjä ja muuta monimuotoista luontoa. Myös varsinkin maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa on paljon tyytymättömyyttä nykytilanteeseen. Viikki on Suomen ympäristöopetuksen ja -tutkimuksen keskus, ja tämän pitäisi näkyä myös ulospäin! Keskustelun ja ideoiden herättämiseksi järjestimme seminaarin 11.10. Seminaarissa puhuivat akatemiaprofessori Ilkka Hanski, Helsingin kaupungin luontopuutarhuri Jukka Toivonen, Dodo ry:n kaupunkiviljelijä

Päivi Raivio ja Viides ulottuvuus-viherkattohankkeen johtaja Susanna Lehvävirta. Kuulijoita oli noin 80 ja mainiot esitykset herättivät keskustelua. Seuraavaksi keräämme lisää ideoita siitä mitä Viikin viheralueille voisi tehdä ja miten. Omia ehdotuksiamme ovat kedot ja niityt, viljelylaatikot ja -palstat sekä hedelmäpuut ja marjapensaat. Jos sinulla on lisää ehdotuksia viheralueiden kehittämiseen, niin otamme ne ilomielin vastaan.����������������� Käytännön ���������������� toteutuksesta sovitaan myöhemmin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskuksen kanssa. Ideoiden lisäksi keräämme adres-

Biokeskus 1:n takana jätettiin pari vuotta sitten nurmikko leikkaamatta. Sen tilalla kasvaa nykyään kaunis kukkaniitty.

S YM B I O N TT I

3 • 2012

sia monimuotoisempien viheralueiden puolesta. Adressin on tarkoitus näyttää, että suuri osa kampuksen opiskelijoista ja henkilökunnasta todella seisoo muutoksen takana. Viheralueiden kehittämisen ei tarvitse maksaa paljoa. Kampuksemme on satojen ihmisten päivittäinen työ- ja opiskeluympäristö, joten sen kehittäminen kiinnostanee jokaisella laitoksella. Viheralueita voisi hoitaa talkoovoimin, mikä toisi eri alojen ihmisiä yhteen ja parantaisi kampuksen ilmapiiriä. Esimerkiksi Symbioosista löytyisi varmasti paljon innokkaita talkoolaisia.

Ilkka Hanski kertoi luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä.

19

Turkkâčummân vetelä Vakiolinja, joka ei jätä ketään kuivaksi Kävimme keväällä 2012 yliopiston ja Tringan yhdessä järjestämän lintulaskentakurssin. Yhdellä luennoista käsiteltiin vakiolinjoja, joita on Suomessa kuutisensataa kappaletta. Kartassa, jossa kuvattiin linjojen aktiivisuutta, oli valkoinen täppä. Tästä kysyttäessä selvisi, että koko Suomessa oli yksi ainoa vakiolinja, jota ei ole koskaan laskettu. Meille valkeni vielä, että lähes-legendaarinen-lintumies Aleksi Lehikoinen oli yrittänyt linjan laskemista – onnistumatta. Haaste oli heitetty.

M

itäpä muuta kolme pientä yllytyshullua biologia kesällä mieluummin tekisi, kuin laskisi lintulinjan, josta kukaan muu ei ole koskaan selvinnyt. Pienen karttojen tutkailun jälkeen selvisi, että linjamme sijaitsi 15 kilometrin päässä lähimmästä tiestä keskellä Inarin Lappia. Ja itse kuuden kilometrin linja – lähinnä vaikeakulkuista suota, kymmenisen ojan ylitystä sekä karttamerkkeinä uusia tuttavuuksia: vesikuoppia ja soistumia.

Opiskelijan kukkaroa koetellaan... Koska vesiteitse pääsi lähemmäksi linjaa kuin autolla, harkitsimme oman veneen mukaan ottamista. Saimme kuitenkin yhteistyökumppaniksemme paikallisen jänkhämiehen, joka lupasi kuskata meitä noin 15 kilometrin järvimatkan Turkkâčummâlle, kunhan ”jotakin siitä saisi”. Mukavasti puolessa välissä automatkaa selvisi, että herran hintapyyntö oli opiskelijabudjetille kohtuuton. Siitäpä alkoi melkoinen nettisurffailu ja puhelinrumba, kun keskellä Lapin lääniä liikkuvassa autossa yritimme järjestää vaihtoehtoista venekyytiä 20

S YM B I O N TT I

3 • 2012

tai vuokravenettä seuraavalle päivälle. Kun ottaa huomioon Lapin asukastiheyden ja veneiden lukumäärän Iijärvellä, voi kuvitella, ettei tehtävämme ollut ihan helppo. Harkitsimme jopa melomista pahimman epätoivon hetkellä. Laitoimme kuitenkin kaikki neuvottelutaitomme peliin ja saimme lopulta jänkhämiehen kyydin sovittua puoleen hintaan.

Makuualustataistelu Kaikki näytti lopultakin lupaavalta. Ilmatieteen laitos ennusti meille kirkasta laskentasäätä ja aurinko paistoikin vielä päivää ennen laskentaa lähes pilvettömältä taivaalta. Kun sitten saavuimme sovittuun lähtöpaikkaan, ei kyyditsijäämme näy missään. Puhelimestakaan ei ollut apua kentän puuttuessa, joten aikamme odotettua ja tunteiden kuumettua al-

koi armoton makuualustataistelu. Onneksi kyytimme saapui ennen kuin veri alkoi lentää, ja pääsimme turvallisesti veneeseen. Pärsketäyteisen venematkan jälkeen pääsimme määränpäähämme Isonlahden jänkähälle, johon pystytimme perusleirin. ”Ravitsevan” pussipasta-aterian jälkeen lähdimme lumikengät olalla suunnistamaan kohti linjamme alkupistettä, jonne perusleiristä oli matkaa nelisen kilometriä.

Toinen kerta toden sanoo? Koska linjaa ei ollut koskaan laskettu, päätimme kiertää linjan kahdesti: ensimmäisellä kierroksella hahmottelimme kulkukelpoisen reitin S YM B I O N TT I

3 • 2012

ja määritimme linjan biotoopit, toisella kertaa oli varsinaisen laskennan vuoro. Kosteimman näköisessä paikassa kaivoimme kokeilumielessä lumikengät esiin, jos niistä saisi lisätukea suonylitykseen. Eipä saanut. Päinvastoin – ne hankaloittivat kulkuamme entisestään. Lumikengän kanssa upposi aivan yhtä syvälle kuin ilmankin, mutta mutavellissä niiden kanssa oli vain huomattavasti vaikeampi nostaa jalka ylös vetelästä. Parin poikkeuksellisen syvälle uponneen askelen ja saapasonginnan jälkeen teimme taktisen reitinmuutoksen ja piirsimme karttaan kiertoreitin pahimman kulmauksen kohdalle.

Nuuhkintaa ja kummituksia Kokonaisuutena ensimmäiseen linjakierrokseen saimme kaikkine kommelluksineen kulutettua aikaa yli kak21

si kertaa suunnitellun verran – Mikon kaipaamat nokkaunet saivat nyt odottaa. Auringon ”nousuaika”, jolloin linjan laskeminen piti aloittaa, oli käsillä siinä vaiheessa kun saimme biotooppikierroksen tehtyä (auringon ”nousuaika” piti tietenkin katsoa kellosta, sillä valaistusolosuhteissa emme havainneet yöttömässä yössä mitään eroja). Ikävä kyllä kaatosade pääsi juuri silloin yllättämään. Linjalaskentaa ei voi suorittaa sadesäällä, joten jouduimme turvautumaan Mikon tuultenhaistelu- ja sääennustustaitoihin. Tunnin seisoskeltuamme tiheimmän tunturikoivun alla, johon tosin eivät olleet vielä lehdet puhjenneet, lupasi legolaksemme onneksi riittävän laskentakelpoisen sään, sillä emme voineet siirtää tehtävää enää seuraavaan yöhön. Kyytimme oli sovittu seuraavaksi aamuksi, kännykässä ei ollut kenttää, eikä meillä ollut edes makuupusseja mukana. Reilun tunnin värjöttelyn jälkeen pääsimme sentään itse asiaan. Sinirinta säesti alkutaivaltamme läheisen tunturikoivun oksalta ja auringonvalo alkoi pilkistellä pilvien lomasta. Sen valaisemaa ylikasteltua nurmikkoa jatkui silmänkantamattomiin. Ensimmäisen 50 metrin etapin aikana saimme jo kaivaa määrityskirjallisuutta repusta, kun joku kummitukselta vaikuttanut vaalea hahmo lähti jaloistamme lentoon. No, aaveisiin emme sentään usko ja pääsimme jopa yhteisymmärrykseen kummitusotuksen lajimäärityksestä.

Edessä on suo, märkä upottava suo... Täytyy mennä lävitse! Koko maasto oli muuttunut hyvin kummalliseksi, loivasti viettävät suotkin virtasivat sateen jäljiltä vuolaasti ja jouduimme luonnollisesti kävelemään niissä vastavirtaan. Siellä täällä jokunen paljas tunturikoivumetsikkö ja vaivaiskoivupusikko hankaloittivat vaellustamme entisestään, kun jouduimme nostelemaan väsyneitä jalkojamme tiheässä risukossa. Askel peräjälkeen upposi suohon ja vesi lätisi saappaissa. Pajulintujen laulut sekoittuivat toisiinsa väsyneis-

22

sä korvissamme, ja jokin plopsahtavaa ääntä pitävä seurasi meitä koko linjan aiheuttaen vähintäänkin lievää hämmennystä viattomissa tyttölapsissa. Myöhemmin valkeni, että Mikko se vain päästelee kummallisia ääniänsä, joiden merkitys tosin on jäänyt epäselväksi. Liikunta alkoi pikkuhiljaa lämmittää kohmeisia jäseniämme kun taivalsimme eteenpäin. Sormet vain kieltäytyivät lämpenemästä kylmässä, kosteassa ilmassa. Käsien jäädyttyä nyrkkiin alkoi lintuhavaintojen kirjaaminen tuottaa hieman hankaluuksia. Muistiinpa-

not olivat onneksi lukukelpoisia vielä jälkikäteen. Laskennan puolivälissä Mari oli selvästi jo saanut ruumiinlämpönsä kohoamaan, sillä haki vilvoitusta sukeltamalla suohon. Köyttä meillä ei tietenkään ollut mukana, mutta suksisauvojen avulla saimme hänet kiskottua hieman kantavammalle maalle.

Loppu hyvin, kaikki hyvin Lintuhavaintoja kertyi tasaiseen tahtiin kohti linjan päätepistettä kulkiessa. Etenkin liroja ja pikkukuoveja oli ihan

S YM B I O N TT I

3 • 2012

*** Nyt jälkikäteen, sukat kuivana kertsin sohvalla, muistelemme haikein mielin Lapin erämaassa vietettyjä tunteja. Eihän se niin kamalaa ollut. Ehkäpä ensi vuonna uudestaan…

Teksti: MARI SAHLSTÉN, KATI SKONBÄCK & MIKKO TIUSANEN Kuvat: MARI SAHLSTÉN

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Linjalla havaitut lintulajit ja parilukumäärät

joka paikassa. Kun saimme linjan viimein kierrettyä ja palasimme alkupisteeseen, tervehti tuttu sinirinta meitä laulullaan samassa puussa, josta se oli saatellut meidät matkaan kierrokselle lähtiessämme. Kymmenen tunnin suoharjoituksen jälkeen linja oli valmis. Linjaskumpan korkkaus sai toistaiseksi kuitenkin jäädä; meidän oli vielä raahauduttava takaisin Iijärvelle, missä venekyyti toivottavasti jo odotti. Olimme selvinneet laskennastamme ”kuivin jaloin” ja tuntui hyvältä – tai ainakin seuraavana päivänä tuntui, kun pääsimme vihdoin teltan suojiin ja unten maille.

Kaakkuri Gavia stellata Laulujoutsen Gygnus gygnus Metsähanhi Anser fabalis Riekko Lagopus lagopus Tylli Charadrius hiaticula Kapustarinta Pluvialis apricaria Lapinsirri Calidris temminckii Suokukko Philomachus pugnax Jänkäkurppa Lymnocryptes minimus Taivaanvuohi Gallinago gallinago Pikkukuovi Numenius phaeopus Mustaviklo Tringa erythropus Valkoviklo Tringa nebularia Liro Tringa glareola Tunturikihu Stercorarius longicaudus Harmaalokki Larus argentatus Niittykirvinen Anthus pratensis Keltavästäräkki Motacilla flava Sinirinta Luscinia svecica Räkättirastas Turdus pilaris Punakylkirastas Turdus iliacus Pajulintu Phylloscopus trochilus Järripeippo Fringilla montifringilla Urpiainen Carduelis flammea Lapinsirkku Calcarius lapponicus Pulmunen 23 Plectrophenax nivalis Pajusirkku Emberiza schoeniclus

1 1 1 2 2 11 1 2 7 7 9 1 6 28 1 2 13 8 9 2 2 49 13 5 1 1 3

Symbiontti tutkii:

Tuutorifitness ja siihen vaikuttavat tekijät

Teksti: JONI OLLONEN Kuva: PINJA NÄKKI Sukupuu: VARPU PÄRSSINEN

Tuutoreiden jokasyksyinen, äkillinen runsastuminen on askarruttanut tutkijoita laajasti ekologeista ja evoluutiobiologeista aina perinnöllisyystieteilijöihin asti. Mistä tuutorit tulevat ja millainen on niiden ekologinen lokero? Kuinka tuutoriuden aiheuttavat geenit siirtyvät populaatiossa sukupolvelta toiselle? Symbiontin tuorein tutkija päätti tehdä pilottikokeen asian tutkimiseksi. Tutkimus on itse rahoitettu ja kirjoitettu kahdessa illassa, vastaten julkaisumme laatutasoa parhaimmillaan.

Tuutorien biologiaa Tuutorit ovat Homo biologiensis -lajin (Ankkala ym. 1994) keskuudessa havaittavia yksilöitä, joiden erityisenä piirteenä on huolehtia lajin uusien yksilöiden hoivaamisesta. Aikaisemmin asiaa on pidetty merkkinä siitä, että H. biologiensis kykenisi jonkinlaiseen presosiaaliseen käytökseen sisarlajinsa H. sapiensin tavoin. Eri koulukuntien välillä käydään kiistelyä siitä, onko kyseessä mutatoituneita tai muuten käytöshäiriöisiä, tietynlaisille ärsykkeille herkempiä populaation yksilöitä - vai kenties jopa oma alalajinsa. Tuutorit ovat epäilyttävässä asemassa niillä havaitun omituisen lisääntymissyklin vuoksi. Tuutorit ovat toki lisääntymiskykyisiä muiden biologien (myös timosoiniksi ’piolooki’, H. biologiensiksen kansanomainen nimitys, nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut nimeä suomenmetsänsamoaja) kanssa, mutta jostain syystä kaikki biologit eivät pysty lisääntymään tuutorien kanssa. Tuutoreilla on myös havaittavissa eroavia käyttäytymismalleja ja lisääntymisstrategioita muihin lajin edusta24

jiin nähden. Sekaannusta tutkijapiireissä on aiheuttanut myös havainto, jonka mukaan tuutoreita on vain tiettyjen kaupunkien suomenmetsänsamoajapopulaatioiden keskuudessa. Yleisesti tuutoreista voidaan sanoa, että kyseiset yksilöt hoitavat suomenmetsänsamoajalaumassa poikasten hoivaamista. Samalla ne saavat oman tuutoriperimänsä siirrettyä joillekin uusille, ”fukseina” tunnetuille, yksilöille. Se, miten tämä tapahtuu, on vielä hyvin kiistanalaista. Tieteellisten kaljaseurojen spekulaatiot vaihtelevat piluksen muodostamisesta fuksin ja tuutorin välille aina leimautumiseen liittyvään matkimiseen.

Tutkimusmetodien puutteesta Tutkimuksessamme teimme pilottikokeen, jossa vertailimme eri tuutorilinjojen jatkuvuutta ja erilaisten tuutorien fitnessiä. Aineiston saimme Bio- ja ympäristötieteellisenä tiedekuntana tunnetulta H. biologiensis -hominidien kantaa säätelevältä ja kartoittavalta, kunnioittettavalta instituutilta. Vertaisarvointia tekevien kol-

legoiden hämäykseksi tutkimukseen sisällytettiin molekyylibiologi H.molechylobiologiensis (ent. H. biochemicus)- ja ympäristötieteilijä H. environmenticus -sisarlajit, jotka ovat homologisia tuutoriusominaisuutensa puolesta. Toisaalta molemmat em. lajit ovat huonosti tutkittuja, sillä ei ole varmaa, ovatko ne samaa lajia H. biologiensiksen kanssa, vai onko niiden suomenmetsänsamoojien kanssa muodostama taksonominen ryhmä parafyleettinen ilman H. geographicusta. Tuutorien fitness arvioitiin laskemalla keskimääräinen syntyvyys eli kuinka montaa fuksia yksi tuutori hoivasi. Tämän jälkeen kerroimme syntyvyyden ryhmästä tuutoreiksi ryhtyneiden suhteellisella määrällä. Saadut tulokset ovat listattuna linjojen oheen kuvaan 1. Tuloksista pääteltiin, olisiko havaittavissa jonkinlaista selvää trendiä fitnessin kohdalla ja mikä siihen voisi vaikuttaa. Aineiston perusteella voidaan sanoa, ettei mitään trendiä ollut ja tulkinnatkin jäävät spekulaation tasolle. Ja itse itselleni myöntämäni apurahatkin tuli juotua tätä kirjoittaessa. S YM B I O N TT I

3 • 2012

Veteen piirretty trendi Yleisesti tuutorilinjoista voidaan havaita useita trendejä, jotka pätevät useammalle vuodelle. Mielenkiintoisin näistä on kenties ruotsinkielisen koulutusohjelman pitkä tuutorikypsymisaika, joka on yleensä vähintään kolme vuotta. Poikkeuksena pitkään kypsymisaikaan voidaan kuitenkin mainita yksi tuutori, joka kykeni saavuttamaan lisääntymisiän jo kahden vuoden sisällä. Sekin kuuluu kaukaisempaan alalajiin, etäämpien metapopulaatioiden H. biologiensis -migranteista huolehtiviin tuutoreihin. Tuutorien sukupuolella oli väliä: sekaparien keskimääräinen fitness oli muita korkeampi. Toisaalta naarasparit pystyivät tuottamaan korkeimman fitnessarvon 1. polvessa ja kärkiluokkaan kuuluvan fitnessarvon 2. polvessa. Toisin sanoen ko. naarasparit tuottivat suuren määrän lisääntyviä fukseja (molemmissa sukupolvissa 3 kpl). Mielenkiintoista oli myös, ettei yhdenkään miesparin tuutorilinja sammunut. Tuutoreilla ilmeni myös jonkinlaista iteroparista trendiä varsinkin naarailla. Jostain syystä naaraat olivat innok-

kaimpia kahteen lisäändaan mainita se, että tymiskertaan. Tämä on keskimääräinen fitsinänsä täysin looginen ness on naamioinut Tieteellisten taktiikka, sillä lisäänsyntyvyyden huokaljaseurojen tymiskykyisten fuksien lestuttavaa laskua määrä maksimissaan oli tiedekunnassa. Josspekulaatiot vaihkolme kappaletta. tain syystä fuksien televat piluksen Yleisesti ottaen tuumäärä on vähentymuodostamisesta torien lisääntymisstranyt viimeisen kahfuksin ja tuutotegiasta voidaan mainita den vuoden aikana, rin välille aina se, että hoivalla on hyvin mikä on saanut useat suuri merkitys fuksien asiantuntijat huolesleimautumiseen nopealle metamorfoosiltumaan paikallisen liittyvään matkile lisääntyviä jälkeläisiä ympäristön tilasta. miseen.” tuottaviksi tuutoreiksi. Voi olla, että fuksien Tämä ilmenee varsinkin syntyvyys voi toimia sen kautta, että kaksi kerhyvänäkin bioinditaa tuutoroitavana ollut fuksi ryhtyy kaattorina ympäröivän ekosysteemin tuutoriksi. Tästä voidaan päätellä, että ja kenties koko biomin henkisen ilmaK-strategia voisi olla toimivin lisääntypiirin tasosta. Tutkija - monien vanhomismalli tuutoreilla. Toisaalta tuutorijen asiantuntijoiden kanssa - epäilee, en biologian tutkiminen on vielä fukettä Espoon metsien häviämisellä saatsinkengissään, joten emme osaa sanoa, taa olla tekemistä asian kanssa. Lisäksi vaikuttavatko tuutoreilta saatu perimä ampuhaukkojen kausaalisuutta ei voitai orientoivalla viikolla tapahtunut da täysin poissulkea. yksilönkehitys. Asian varmistaminen Maantieteellisesti eristäytyneiden tulee kuitenkin vaatimaan lisätutkituutoripopulaatioiden välillä oli myös muksia. havaittavissa geenivirtaa. YmpärisEkologisella tasolla tuutoreista voitöekologien linjasta on siirtynyt fukseja

”

Homo biologiensis -ryhmä luonnollisessa elinympäristössään Viikin kampuksella. Nuoret yksiköt matkivat tuutorin (edessä keskellä) käyttäytymistä. S YM B I O N TT I

3 • 2012

25

26

27

biologian puolelle. Yleensä nämä fuksit adoptoitiin tuutorin hoivaan, mikä johti siirtyneiden fuksien tapauksessa aiemmin mainittuun tuutoriksi kypsymiseen. Tutkijan muistiinpanoissa nimellä ”Hän-joka-pysäyttää-käpistelijät” tunnettu uros, joka ryhtyi Lahdesta siirryttyään tuutoriksi, toimii tästä hyvänä esimerkkinä. Toisin sanoen tuutorit adoptoivat myös muiden geenilinjojen jälkeläisiä, mikä viestii todennäköisesti äärimmäisen mekaanisesta hoivavietistä (vrt. meriharakat ja isot, soikeat kivet). Samaan ilmiöön voidaan myös liittää se, että tuutoripopulaatioissa on pingviinimäinen tapa ottaa eksyneitä sivuaineopiskelijoita omaan tuutoriryhmään.

tulleesta poikasesta, varmistaen tämän ryhtymisen tuutoriksi ja kasvattaen näin myös vanhempiensa fitnessiä. Tämän voi huomata vilkaisemalla kuvaa 1. Samassa tuutorilinjassa oli myös mielenkiintoinen ilmiö: vanhempi naaras pyrki uudelleen tuutoriksi ja ryhtyi sen vuoden alfa-yksilöksi, muttei kyennyt saamaan uusia tuutoreita uusista fukseistaan. Kyseessä saattoi olla perinnöllinen piirre sekä uudelleenlisääntymisen että alfauden suhteen, sillä sukulaisvalintaa harjoittanut otti tuutorilauman haltuunsa seuraavana vuonna. Toisaalta aiempi alfatuutorin linja hävisi (ensin kamppailussa vallasta ja sitten muutenkin?), mikä voi tehdä ainakin johtajuudesta moniselitteisemmän asian. Polvia ja linjoja Toisessa polvessa yleinen trendi oli, 1. polvessa yksinäisten urosten fuksit ettei yksinäisten tuutorien fukseista eivät jatkaneet näiden tuutorilinjaa. koskaan tullut tuutoreita. Toisaalta Naaraat sen sijaan kykenivät (kenties poikkeus ilmeni yhdellä uroksella, jota partenogeneesin) avulla tuottamaan tutkija kutsuu nimellä ”Isä”. Kyseinen parhaimmillaan jopa kaksi jälkeläistä, tuutori onnistui tuottamaan jopa kaksi jotka onnistuivat lisääntymään. Yleituutorijälkeläistä. Samoin limnologisesti ottaen pareilla oli kuitenkin korsen linjan tuutoriuros onnistui hankkeampi fitness verrattuna yksineläjiin. kimaan yhden seuraajan seuraavaan Samassa sukupolvessa on huomatsukupolveen. Yleisesti ottaen 2. poltavaa myös se, että moni tuutorilinja jäi vessa oli vähemmän sammuneita suainakin toistaiseksi jatkumatta. Tätä oli kulinjoja. Trendi ilmeni myös ympsin huomattavissa varsinkin ympäristönja molekyylibiotieteiden puolella, joissa suojelutieteilijöiden, biokemistien ja molemmissa fuksit ryhtyivät suoraan ympäristöekologien tuutoreiksi. tuutorilinjoissa. Jäl2. polvessa ilmeni kimmäisessä tämä ensimmäisiä anomaliYksinäisten kuitenkin oli näenteetteja parinvalinnan tuutorien fukseista näistä. kohdalla. Yhdellä tuutori2. polven alhailinjoista ilmeni insestinen ei koskaan tullut sempi syntyvyys oli parinvalinta, kun samasta tuutoreita.” selitettävissä ympätuutoriryhmästä peräisin ristöolojen muutokolevat yksilöt muodostisella ja koulutusohjelmallisella isovat parin ja tekivät darwinit menestylaatiolla, joka on juuri alkanut. Tämä mällä suhteellisen hyvin. saattoi vaikuttaa siihen, että kyseisellä Koska 3. polven fuksit eivät ole viesukupolvella oli korkeampi fitness kuin lä saavuttaneet tuutorikypsyyttään, viime vuonna. Kyseisessä polvessa oli voidaan enemmän keskittyä linjoissa havaittavissa mielenkiintoinen käytilmeneviin anomaliteetteihin. Ensimtäytymisekologinen ilmiö: linjoissa ilmäiseksi voidaan mainita erikoisemmeni sukulaisvalintaa fuksisisarusten mat pariutumiset, joita voitaisiin ihkesken. Fuksi, jota tutkija kutsuu nimispopulaatioissa verrata isä–poika-, mityksellä ”Pitkätukka” huolehti vielä äiti—tytär- ja sisaruspareiksi. Limtoisena vuonna samasta fuksiryhmästä nologian puolen uros pariutui oman

”

28

fuksinsa kanssa. Sama tapahtui molekyylibiotieteiden naaraan tapauksessa. Lisäksi yksi sisaruspari muodostui viime vuoden fuksipesueesta. Tämä sallalaisuus (vrt. sallan tauti) silti jää jälkeen maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa dokumentoituun aikaa ja paikkaa vääristävään tuutoriin, joka oli oma tuutori-isoäitinsä.

Kohti mäntyä ja sitä päin Tutkimuksessamme käytetty aineisto antaa huonon kuvan siitä, millaisia tuutorilinjat voisivat olla. Se ei ota huomioon suuria muinaisia, eikä näiden fuksilinjoja. Samoin datan vähyys tekee päätellyistä trendeistä melko lailla Tapio Puolimatkan töihin tai Oulun yliopiston (kaivonkatsoja)väikkäreihin verrattavaa tieteellistä laatua. Lisäksi en päässyt tekemään simulaatiotutkimuksia Espoon metsiin tarvittavien ruokavarantojen sekä tuutori- ja fuksitytöistä kasatun otoksen kanssa, joten ympäristöön liittyviä hypoteeseja ei voi da pitää luotettavina. Tutkimukseni siis näin ollen vaatii kipeästi lisää dataa ja varsinkin lisärahoitusta. Ehdotankin, että arvoisa tutkimusryhmäni johtaja P. Näkki lisää rahoitusta tähän kipeästi tutkimusta kaipaavalle alalle. Ennen kuin ne tuutorit ja fuksit häviävät.

Lopun enteet eli kiitokset Haluan osoittaa erityisesti kiitokseni bio- ja ympäristötieteelliselle tiedekunnalle ja sen dekaanille Jari Niemelälle, joiden yhteistyö datan luovuttamisella käyttööni oli välttämätöntä tutkimuksen toteuttamiselle. Samoin osoitan kiitokseni dosentti Heikki Helanterälle, jonka apu helpotti suuresti datan analysointia ja tulosten tulkintaa.

Lähteet: Ankkala J., Omena, O., Pasuuna, T. O., Pee, H. & Tee, J. 1994: Uusi hominidilaji löytynyt. --- Symbiontti 2: 50-51.

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Teksti ja kuvat: VARPU PÄRSSINEN

Mitä tekivät pienet biologinalut ennen kuin edes tiesivät, mitä sana biologia tarkoittaa? No tietenkin juoksivat ulkona tutkimassa koppakuoriaisia ja leikkimässä metsän eläimiä. Mutta eihän ulkoilua kukaan jaksa ikuisesti, varsinkin jos satoi. Kun suuntasimme sisätiloihin, mistä löytyi viihdykettä pienille ylivilkkaille aivoillemme? Aivan oikein – televisiosta! Varmasti melkein jokainen biologian opiskelija voi sanoa katsoneensa lastenohjelmia pienenä, tai vähän isompanakin. Moni osaa saman tien nimetä listan lempiohjelmistaan tai -elokuvistaan ja niiden mieleenpainuvimmista kohtauksista. Kun lastenohjelmat ovat painuneet näin syvästi mieleemme, voisi hyvin epäillä, että ne ovat vaikuttaneet myös osaltaan maailmankuvaamme. Ne siis ovat yksi niistä tekijöistä jotka tekivät meistä sellaisia kuin olemme nyt – biologian opiskelijoita.

Ovatko lastenohjelmat siis antaneet eväitä biologiurallemme, elleivät jopa vaikuttaneet uravalintaamme? Kuka tietää. Ei kai kukaan nyt pokkana mene myöntämään, että lähti biologian alalle nähtyään Tao Taossa söpöjä pandoja. Vaikka eihän sitä tiedä, vaikka Peukaloisen retket olisivat alitajunnassamme herättäneet kaipuun tiirailla villihanhia taivaalta aina syksyisin. Uskallan kuitenkin väittää, että lastenohjelmat ovat opettaneet meille kaikenlaista luonnosta ja eläimistä jo ennen kouluikää, mikä on saattanut innostaa luonnontieteiden opiskeluun

S YM B I O N TT I

3 • 2012

myös vanhempana. Ainakin Olipa kerran elämä-sarjasta tarkkaavainen lapsi pystyi oppimaat melkoisen määrän ihmisen fysiologiaa! Kaikenkarvaisia eläimiä Yksi lastenohjelmien yleisistä piirteistä on puhuvien eläinhahmojen käyttäminen. Myönnetään, että lähes kaikki lapset tykkäävät eläimistä eikä tämä vielä tee kenestäkään biologia. Vaikka eläimet olisivatkin pukeutuneet vaatteisiin ja eläneet kuin ihmiset, tv-ohjelmat tutustuttivat helposti eri mantereiden eläimiin: Babarissa nähtiin Afrikan

eläimiä (no, ainakin norsuja ja sarvikuonoja), Vili Vilperissä taas esiintyivät kaikki Australian muistettavimmat pussieläimet. Monet elokuvat taas tarjosivat huomattavasti realistisemman skaalan alueen biodiversiteetistä: Disneyn Bambista tutuksi tulivat PohjoisAmerikan valkohäntäpeurat ja haisunäädät, Leijonakuninkaasta taas leijonien lisäksi hyeenat, pahkasiat ja mangustit (uudelta nimeltään surikaatit). Pixarin Nemoa etsimässä näytti kaikille lapsille, kuinka mahtavia koralliriutat ovatkaan – ja myös

29

sai kaikki uskomaan, että vuokkokalan suomenkielinen nimi olisi klovnikala.

Luonnon puolesta Hyvin monessa sarjassa oli mukana myös luonnonsuojelullinen teema, ainakin toisinaan. Vaikka Alfred J. Kwak onkin tunnetumpi poliittisista teemoistaan, on siinä ehditty opettaa myös valaiden suojelun tärkeydestä. Useasti tarinoissa oli myös ihminen, eikä yleensä kovin hyvässä valossa: Bambin ja Babarin äidit ampui metsästäjä, metsäkoneet tuhosivat Vili Vilperin kylän ja Myyrän metsän tilalle rakennettiin kaupunki. Eläinten inhimillisyys ei tuntunut julmaa ihmistä häiritsevän: kun salametsästäjä kohtaa puhuvan norsun, joka ajaa autoa puku päällä, ja silti kohottaa kiväärinsä ilmeenkään värähtämättä, ei ole ihme jos salametsästäjät ovat lapsen silmissä itse paholaisia.

Julma luonto Vaikka ihminen olisikin sarjan pääpahis, ei eläinten maailma muutenkaan mitään ruusuilla tanssimista ole. Eräs ohjelma ottikin luulot pois kaikilta pörröisiä eläimiä rakastavilta taaperoilta. Colin Dannin kirjoihin perustuva Kaukametsän pakolaiset kertoi tarinan metsän eläimistä, jotka ihmisten metsäkoneita paeten matkasivat luonnonsuojelualueelle. Se, mikä Kaukametsän pakolaisista on kuitenkin jäänyt kaikkien mieleen, on sen realistisuus: Luonto oli julmaa. Eläimet tappelivat toistensa kanssa ja vuotivat verta, siilit liiskautuivat autojen alle. Söpöjä hiirenpoikasia ei ehdi kauaa ihailla, kun pikkulepinkäinen on jo ehtinyt seivästää ne orapihlajan piikkeihin. Tämä oli tietysti kamala shokki kaikille eläinrakkaille katsojille, mutta se saattoi myös avata monen silmät sille todellisuudelle, mitä eläinmaailman arki on.

Niin paljon selkenee, kun vain hetken kuuntelee Ympäristökasvatuksessa yksi sarja on ylitse muiden. Bambukarhut oli lasten aivopesua parhaimmillaan: söpöt uhanalaiset eläimet matkustivat ympäri maailman ratkaisten ympäristöongelmia, jotka ilkeät kapitalistipahikset ahneudellaan aiheuttivat. Mikä herättäisikään viattomien lasten sisäisen luonnonsuojelijan paremmin? Ympäristöongelmien lisäksi joka jaksossa tutustuttiin uuteen uhanalaiseen eläinlajiin, kuten siniaraan tai pussihukkaan: kivoista eläimistäkään ei siis ollut puutetta. Esitellyt ongelmatkin olivat yllättävän monipuolisia. Itse muistan hyvin jakson, jossa kalastajat syyttivät merisaukkoja liiasta kalansyönnistä, mutta lopulta kaikki päätyivät tekemään yhteistyötä torjuakseen koko rannikkoa uhkaavan öljylautan. Bambukarhuissa pahiksen roolissa ei muuten yllättäen toiminutkaan ihminen, vaan rotat. Valinta on osuva, ovathan rotat yksi tuhoisimmista tulokaslajeista monessa ekosysteemissä.

Kaikki kerätään Tietysti myös ohjelmat, joista realistisuus oli kaukana, voivat innoittaa tieteen alalle. Painottivathan Prätkähiiretkin jo lajintuntemuksen tärkeyttä: hehän olivat hiiriä, eivätkä mitään rottia! Ja Turtlesit – no, jos ei niistä mitään muuta oppinut, niin ainakin sen että mutaatiot ovat jänniä. Tosin pettymys saattoi myöhemmin olla suuri, kun selvisi,

30

S YM B I O N TT I

3 • 2012

ettei mutageenimönjällä voikaan luoda ihmis-kilpikonna-hybridejä. Oli kuitenkin myös sarjoja, joissa pääosassa olivatkin mielikuvituseläimet. Muumeissa ei koskaan juuri tehty eroa ihmisten, muumien, niiskujen, hemulien tai muiden metsän pikku otusten välille, mutta hellyttäviä ne olivat yhtä kaikki. Sen ainakin tiedämme, että muumit eivät ole virtahepoja. Pokemon ja Digimon taas tarjosivat valtavan määrän erilaisia hirviöitä, joilla oli kaikilla eri tyypit ja kyvyt. Lisäksi ne elivät täysin erillisissä maailmoissa ilman todellisia eläimiä – Pokemonit yhteiselossa ihmisten kanssa, Digimonit taas omassa digitaaliulottuvuudessaan. Moni on varmasti lapsena opetellut ulkoa usean otuksen nimen, tyypin ja ainakin muutaman sen osaaman taisteluiskun. Vaikka tämä saattaisi nykyään tuntua pelkältä ajanhukalta, ei asia välttämättä ole näin: Kun on harjoittanut aivojaan opettelemalla vaikuttavan

S YM B I O N TT I

3 • 2012

määrän erilaisia mielikuvitusörkkejä, luulisi myös oikean lajintuntemuksen painuvan mieleen helpommin. Tosin moni myyriä tai linnunlauluja pänttäävä opiskelija varmasti arvostaisi, jos eri lajit hokisivat Pokemonien tavoin pelkkää omaa nimeään.

Oodi lapsuutemme sankareille! Lastenohjelmien skaala alkaa tässä vaiheessa olla jo todella laaja. Alkaakin tuntua, että olisi helpompi listata sarjoja, joissa ei olisi mitään biologiaan innostavia elementtejä. On kuitenkin hyvä muistaa, että lastenohjelmia on ollut paljon enemmänkin, ja tällaisia artikkeleita kirjoittaessa keskittyy väkisinkin omiin suosikkeihinsa. Jos siis luet tätä etkä tunnista puoliakaan mainitsemistani ohjelmista, olet todennäköisesti syntynyt muulloin kuin 90-luvun alkupuolella. Kullakin biologilla on omat suosikkinsa,

mutta voi olla, että symbionttien keskuudessa keskimääräistä suositummat sarjat eivät olisi muissa tiedekunnissa yhtä vallitsevia. Ehkä lastenohjelmilla siis onkin lopulta ollut vaikutusta uravalintaamme, mutta lisätutkimuksia aiheesta kaivataan vielä. Tämän jutun salainen tarkoitus oli kuitenkin myös saada lukijat muistamaan lapsuutensa sankarit – syleilkää siis sisäistä lastanne ja katsokaa opiskelujen ohessa aina muutama jakso suosikkiohjelmaanne. Mikään ei ole nostalgiaa rentouttavampaa!

31

Ei jokainen voi olla ekologi... vai voiko sittenkin?

Biokemisti Lammilla Olin jo useamman vuoden ajan saanut kuulla kaihoja tarinoita ja kullattuja muistoja Lammin biotooppijakson kenttäkurssista. Minulle Lammin kenttäkurssi tuli pakolliseksi uusien opinpolkujen myötä, ja niinpä päätin tänä kesänä suorittaa tuon kaksi viikkoa kestävä leirikoulun.

Lähdin kurssille avoimin mielin ja positiivisella asenteella, mutta olin samalla myös hitusen jännittynyt, koska tunsin entuudestaan ainoastaan vapaata autopaikkaa tarjonneen opiskelijan. Ajomatkan aikana tutustuin kyydin kolmeen muuhun opiskelijaan, ja perille päästyämme jatkoin tutustumista Sikalan oleskelutiloissa teekupin ääressä. Seuraavana aamuna tapasin ryhmäni, johon minun lisäkseni kuului neljä naispuolista opiskelijaa. Ensimmäisen, hyvin rauhallisesti sujuneen päivän aikana tein psykososiaalisen analyysin ryhmäläisistäni, aivan kuten normaaleilla ihmisillä on tapana tehdä joutuessaan tekemisiin tuntemattomien ihmisten kanssa. Ensivaikutelmani mukaan kaikki olivat ahkeria opiskelijoita, jotka olivat tulleet Lammille ensisijaisesti oppimaan. Noh, on sanomattakin selvää, että en olisi voinut olla enempää väärässä. Jo ensimmäisenä iltana meitä oli

kourallinen ihmisiä ”nauttimassa vapaa-ajasta”. Sama kaava toistui kaikkina muinakin iltoina, jolloin vakioporukan lisäksi ”vapaa-ajasta nauttivat” silloin tällöin myös muut mukaan suostutellut (tai huijatut) tyypit. Luennot ja kenttätyöt menivätkin sitten puolivaloilla joko väsymyksen, pienen kankkusen tai useimmiten molempien takia. Metsäretkillä saattoi tarvittaessa vilahtaa kenttäpullo, ja MacGyverin tunnaria soitettiin puhelimesta mikäli viimeisetkin voimat olivat loppumassa. Kenttätöiden kohokohtiin kuuluu ehdottomasti pystylähdöllä vedetty lintupäivä, jolloin yksi ryhmäläinen aloitti assari-Kallen kanssa jutustelun sanomalla ”meistä viis tulee pystylähdöllä ja on kännissä, yks laattaa, ja sit meil on tää yks joka oikeesti kuuluu toiseen ryhmään”. Pari tuntia myöhemmin repesimme kaikki nauruun, kun yksi meistä sammui kahdesti seisaalleen metsässä suoritettavan viiden minuutin lintukuuntelun aikana. Aamupalan, lounaan sekä päivällisen rutiineiksi muodostui edellisten iltojen hölmöilyille hihittäminen,

sekä kunkin kerran heikkohappisimmille nauraminen. Ei kestänyt kovinkaan kauaa ennenkuin muut ryhmät kutsuivat meitä rymyryhmäksi, ryyppyryhmäksi tai spugeryhmäksi... Itse kutsuimme itseämme MacGyver -ryhmäksi. Vapaa-aika kului päivällä lähinnä nukkuessa, ja alkuillasta chillatessa, erinäisiä pelejä pelatessa ja/tai ”virvoituksia” nauttiessa. Myös kahvia tuli juotua enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mieleenpainuvimpiin ja vaikuttavimpiin hetkiin kuului iltahämärässä nuotion ääressä noin kahdenkymmenen pelaajan voimin pelattu ihmissusipeli, sekä Lammin perinteiset saunaillat pulahduksineen ja kauniine järvimaisemineen. Vanhojen ilta suju odotusten mukaisesti (ei siitä sen enempää, on varmasti kaikkien eduksi että se mikä tapahtui lammilla jää lammille). Sen voinen kuitenkin sanoa, että olin erityisen ylpeä kun vierailulla käynyt biokemistikaveri kertoi jälkeenpäin, että olin kenttäkurssin ainoana biokemistinä onnistunut ylläpitämään biokemistien mainetta ja perinteitä jopa odotuksia paremmin. Kaiken kaikkiaan Lammi oli kerrassaan aivan mahtava elämys, ja voin lämpimästi suositella sitä aivan kaiken ikäisille ja kaikenkarvaisille. Nähtäväksi jää, olinko minä tämän tutkintouudistuksen myötä Lammin viimeinen ”eubiokemisti”. Teksti ja kuva: KRISTIAN SILANDER

32

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Tehnyt: MIIA PIETILÄINEN

S YM B I O N TT I

3 • 2012

33

Miksi orni kipuaa torniin? Koonnut: SUSANNA JERNBERG Kuvat: KALLE MELLER

Monet symbiontit ovat tutustuneet ornitologiaan eli ”ornimiseen” opintojen ja Symbioosin toiminnan kautta, mutta harva meistä on päässyt kokemaan, mitä ornitologia voi parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Ainejärjestömme jo legendoiksi muodostuneet alan ammattilaiset kertovat meille keltanokille omia kokemuksiaan ja raottavat linssisuojusta tähän kiehtovaan ja ihmeelliseen maailmaan, jossa ihminen on valmis kulkemaan läpi harmaan upottavan suon päästäkseen määränpäähänsä ja nähdäkseen edes vilaukselta pikkusirkun (Emberiza pusilla). Toivottavasti tarinat inspiroivat teitä ja päätätte itsekin viedä ornimisen aivan uudelle asteelle!

Vuotoksen pohjalla Hyttyskesä oli ennätyksellinen. Yhden aikaan aamuyöllä lähdin rämpimään kohti linjaa. Hakkuuaukean ryteiköstä pääsi taivaltamaan kompassisuunnalla suota kohti. Sieltä linja alkoi. Hyttyset eivät olleet vielä heränneet. Muita ihmisiä ei ollut viiden kilometrin säteellä. Viidenkymmenen kilometrin säteellä ehkä kourallinen. Kukapa täällä asuisi kun tässä kohtaa pitäisi olla metreittäin vettä päällä. Ainakin jos Kemijoki Oy olisi saanut päättää. Ei saanut. Punakylki laulaa hakkuulla. Muut eivät siellä viihdy. Leppälintu männikössä, hömötiaisen kanssa. Teeri pärähtää lentoon. Kello käy jo kolmea. Aurinko on noussut jo aikaa sitten, eipä tuo ehtinyt laskeakaan missään vaiheessa. Saappaan alla velloo hetteinen suo. En tiedä milloin se pettää. Mutta eipä tuolla väliä, koska jänkäsirriäinen soidintaa suolla. Se oli elis. Ainakin pesimäympäristössään. Saapas upottaa pahemmin, käännyn takaisin vaikka linja veisi eteenpäin. Olisi noloa jäädä suohon lopullisesti. Kävelen paremman puoleista metsäplänttiä. Ihmettelen pikkulintujen vähyyttä. Seisahdun. Varpushaukkakoiras lentää kohti. Katson sitä silmiin. Keltaiset silmät tuijottavat ohitseni, pistävästi ja kohdistetusti. Se ohittaa minut metrin päästä. Sen katse jää pysyvästi mieleen. Vastassa on oja. Virta on kova, pohja upottava, vesi syvää. Askartelen seipään kuolleesta kuusesta, pääsen sen avulla yli. Olisi noloa hukkua ojaan kiikarit kaulassa. Muuttohaukka tuijottaa kuusenlatvasta. Vituttaa. Rämmin hakkuuaukealla. Nyppylän takana on kuitenkin toista. Heleä laulu herättää. Sinipyrstö! Lauloi vain kerran. Ei mennyt listaan. Hehtaarin alue oli jäänyt hakkaamatta. Naavaiset kuuset ja järeät männyt siitä todistivat. Pysähdyn. Yläpuolelta ropisee neulasia ja pari käpyä. Taviokuurnaperhe aterio pääni yläpuolella, hiljalleen. Hetteikön jälkeen linja loppuu. Kävelen muutaman kilometrin telttapaikalle. Kello lähenee seitsemää aamulla. Hyttysetkin ovat heränneet. Olisi aika levätä. Avaan kaljan ja syön makkaran. Kylmänä. - Jurmottaja

34

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Muisteloita erään laskijan taipaleilta Suomeen kaivetut yli miljoona kilometriä ojaa sattuvat vähän väliä linjalaskijan reitille. Useimmiten niistä pääsee yli ottamalla vähän reilumman askeleen tai hyppäämällä kevyesti, ja onpa ojia kuivatusvimmassa välillä riivitty maisemaan niin tiheästi, että pääsee harrastamaan kansantanssien askel-askel-hyppy -toistosarjoja. Aina silloin tällöin vanha kansa on jostain löytänyt kaivureihinsa leveämmät kauhat ja kaivanut varsinaisia murheenkryynivaltaojia, joista ei meinaa päästä yli niin millään. Näiden ojien kohdalla eivät asiaa helpota ollenkaan ne seikat, että ponnistusalusta on yleensä turpeisen pehmeä ja allekirjoittanut jäi salibandyjoukkueensa vauhdittoman pituuden hyppytestissä viimeiseksi, ja vieläpä omalle metriluvulleen. Viime kesänä matkalla laskentalinjalle kohtasin erään kittiläläisen avosuon keskellä tällaisen ojan, josta jouduin muutama sata metriä sen vartta kuljettuani tekemään varsin tyylittömän eteenpäin nojautuvan hypyn, jossa uhrasin jalkani kastumiselle, mutta onnistuin sentään säilyttämään yläruumiini kuivana. Kumppareiden hörppääminen heti laskentojen alkuvaiheessa on oikeastaan vapauttava kokemus, koska silloin ei enää tarvitse varoa pientä suohon humpsahtamista myöhemmin. Kyseisellä suolla turvekerros petti kuusi kertaa jalkani alkta, mutta onneksi upposin korkeintaan vain polviani myöten. Pientä harmia aiheutti vain vaikeakulkuisen maaston aiheuttama enemisvauhtini tippuminen laskentaohjetta hitaammaksi. Kuten aina kosteilla soilla, lajisto oli mitä edustavin ja havaitsin muun muassa useita jänkäkurppia ja jänkäsirriäisiä sekä pikkusirkun, joten kokonaisuutena tästäkin laskennasta jäi oikein positiiviset tuntemukset. Vähemmän mukavan hetken koin toisella kittiläläisellä suolla, jolla ensimmäistä kertaa elämässäni todella pelkäsin uppoavani suohon. Linja kulki suoraan kostean hetteikön lävitse ja laskentakarttaan ei ollut merkitty poikkeamaa reitistä kohdalle, kuten pahimmissa paikoissa joskus joudutaan tekemään, joten lähdin luottavaisena ylittämään suota. Pian saavuin hyvin vaikeakulkuiseen kohtaan, jonka ylitys uimatta näytti mahdottomalta. Huomasin kuitenkin lähellä olevan vanhan heinäladon raadon, josta noukin sen verran puutavaraa mukaani kuin jaksoin kerralla kantaa ja väsäilin niistä pienen sillantapaisen. Rakennelman avulla pahan paikan ylitys onnistui juuri ja juuri, mutta silta upposi ja levisi koitoksessa sen verran pahasti, että paluu sen avulla ei enää onnistuisi. Hetken olin tyytyväinen näppäryyteeni ja astelin rempseästi eteenpäin, kunnes totuus paljastui: Olin joutunut ojasta allikkoon ehkä konkreettisemmin kuin kertaakaan aikaisemmin elämässäni, sillä edessäni avautui läpi suon kulkeva leveä puro, jossa lillui ruosteenpunaiseksi värjääntynyttä turvetta. Näky sai muutaman kirosanan kirpoamaan huuliltani. Hetken pohdinnan jälkeen totesin, että ei mahda mitään, eteenpäin on mentävä. Vaikeiden paikkojen tyyppilajiksi tässä vaiheessa osoittautunut jänkäkurppa kannusti minua yrityksessäni kloplottelemalla taivaalla. Järkeilin, että painon jakaminen neljälle raajalle parantaisi mahdollisuuksiani, joten lähdin etenemään yli upottavan hetteikön tyylilajinani S YM B I O N TT I

3 • 2012

varovainen karhukävely, jossa raajoja asetellaan kantavimman näköisille kohdille. Muutaman askeleen jälkeen jalat alkoivat tunkeutua läpi harvan vedenalaisen turvekerroksen, joten vaihdoin tyylini hätääntyneen vauhdikkaaksi konttaukseksi. Taaperoksi taantuneena onnistuin nipin napin pysymään enimmäkseen pinnalla ja pääsin kantavammalle alueelle, pois pälkähästä. Hetken ajan vedin henkeä ja mietiskelin tapahtunutta, sitten jatkoin taas laskentaa. Sata metriä kuljettuani vastaan käveli hirvi, joka ei huomannut minua, vaan käyskenteli rauhallisesti lähemmäs ja lähemmäs. Räpsin innoissani valokuvia konttausetapista onneksi vahingoitta selvinneellä kamerallani ja vain hetkeä aiemmin tapahtunut konttausepisodi väistyi mielestä. Ruosteisesta vedestä tarttunut rautainen tuoksu ei muuten kirjoitushetkellä ole vieläkään lähtenyt täysin maastohousuistani, vaikka ne on pesty jo muutamamaan kertaa. Ajoittaisista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta lintulaskentojen teko on useimmiten helppoa ja melkolailla aina kivaa, hyödyllistä ja elämyksellistä puuhaa. Ja myös kaunista, sillä kevään ja alkukesän auringonnousut metsissä, soilla ja pelloilla ovat usein sumun ja valon värikästä leikkiä. Niitä hetkiä ei muuta puuhaten yleensä pääse kokemaan. Näissä laskennoissa linnut ovat kuitenkin pääosassa ja monet laskentojen ansiosta kokemani havainnot ovat syöpyneet mieleeni, kuten esimerkiksi lapinpöllö Rääkkylässä peltolintulaskennassa, Symbioosin Vuotoslaskentojen kymmenet pikkusirkut ja hiiripöllöpoikue, Ahvenanmaan talvilintulaskennoissa ennätyslumitalvena kiepistä lähtenyt teeri, vesipääskyt heinäkuisena pakkasyönä linjalaskennassa Enontekiön tunturissa sekä heinäkurppa ja monet peltopyyt Pukkilan peltolintulaskennoissa. Hienoa touhua. - Suohullu -82

Etsi lintulaskijan konttausjäljet.

35

Jurmo-angst Oli synkkä ja myrskyinen lokakuu ja päätimme kaverin kanssa lähteä Jurmon lintuasemalle etsimään rareja ja nauttimaan syysmyrskyistä. Olimme tuolloin lukioikäisiä ja ensimmäistä kertaa lähdössä kyseiselle lintuasemalle. Viiden päivän reissusta oli tarkoitus tulla ikimuistoinen! Rinkat pakattuina lähdimme aamukuuden bussilla kohti Pärnäisten satamaa, josta oli neljän tunnin lauttamatka Jurmoon. Jo lautassa törmäsimme ongelmaan: vahvasti juopunut lintuharrastajasetä kiinnitti örveltämisellään matkustajien huomion. Setä tuli myös esittäytymään meille tytöille. Hän kutsui itseään ”Herra Kasviksi” ja ilmoitti meidän kauhuksemme olevansa tulossa Jurmon lintuasemalle. Jurmon satamasta oli kilometrin kävelymatka asemalle kauniita kanervanummia pitkin. Keli oli masentavan sateinen ja harmaa. Herra Kasvi hoiperteli kanervamättäältä toiselle ja teki kuperkeikkoja kompastuessaan juuriin. Kiiruhdimme ennen häntä asemalle, heitimme kamat sisään ja lähdimme maastoon putkinemme. Sade oli armoton. Lintuja ei ollut missään, tuuli ujelsi, kiikarit ja rillit olivat huurussa, hiukset liimaantuneet pitkin ihoa. Lopulta koitti pimeys ja meidän oli pakko lähteä asemalle kohtaamaan Herra Kasvi, joka oli jäänyt sinne dokaamaan. Äijä löytyi sammuneena keittiön pöydältä kaljatölkki tukevasti kädessä. Nappasimme tilanteesta muutaman kuvan ja päätimme yksimielisesti lähteä takaisin Helsinkiin seuraavana aamuna. Tännehän ei juopon kanssa jäädä! Aamuviideltä tihkusateisessa ja pimeässä satamassa oli angstinen tunnelma. Asiaa ei yhtään auttanut se, että myöhästyimme Pärnäisissä bussista ja jouduimme odottamaan seuraavaa kolme tuntia. Kaikki loppui kuitenkin hyvin: ilmiannoimme juopon asemanhoitajalle ja Herra Kasvi sai elinikäisen porttikiellon asemalle.

”

Saareen ei pidä mennä ilman olutta.” - vanha kansanviisaus

-Hippiäinen

Humppaidiootti Muiden idioottien maineen se pilaa. Pyramidia ei rakenneta päivässä. Tähänkin meni ainakin kaksi. Saareen ei pidä mennä ilman olutta on vanhan kansan viisaus. Tölkkikeko pöydällä vain kasvaa. Taustalla soi humppamaratooni. Toista kertaa, ainakin. Valoisaa aikaa oli hädin tuskin työpäivän verran. Lopun aikaa saattoi keskittyä asemaorneiluun. Aamulla Jurmo oli hehkeimmillään. Tujakka tuuli laittoi luihin liikettä. Puuttomalla nummella se saa voimaa alleen. Länsikärjessä oli kuitenkin odotettavissa merisirrejä. Tunturipöllökin oli ollut viime viikolla. Nyt oli lunta ja räntää. Merisirrit löytyivät vesirajasta. Pelottomat linnut vipeltävät metrin päästä ohi. Kuvaaminen kävi leikiten. Karu laji kun tulee Huippuvuorilta Suomeen talvehtimaan. Hulluja lienevät. Kukapa selväjärkinen täällä olisi, tuulen ja viiman puremana. Mantereella oli pakkasta ainakin sata astetta ja myös seitsemän metriä lunta. Täällä tuuli on tuivertanut kanervikkoon lumettomia laikkuja. Kiurut ja rastaat niillä viivyttelevät. Ruokit lentelivät sulassa meressä. Lajeja näkyi parissa päivässä enemmän kuin Helsingissä kolmessa kuukaudessa. Tunturipöllöä nyt kuitenkin haettiin. Jokainen kivi koluttiin, kaikki lumikokkareet tarkastettiin. Ei sitä löytynyt. Ei löytynyt. Niinpä ilta kuluu varjopikkujouluissa. Kävi se täälläkin, raikkaassa ilmassa. Eipähän tarvitse Pohjanhovissa lusia ja puhelinyhteys paikalle toimii. Moni ei tosin vastaa. Pyramidi kasataan melkein yhdessä päivässä. Tai lähinnä illassa. Humppa soi, toisten Jegermaisterit lotrattiin. Pidetään iltahuuto. Huudettiin. - Jurmottaja

36

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Georgia, petostaijarin lintukoto Karvanaama kapuaa viimeistä kertaa ylös kukkulanrinnettä, hikistä kärrypolkua pitkin, kohti Batumi Raptor Countin toista muutonseuranta-asemaa. Tammitikka huutaa taustalla, etelänpuukiipijä pakenee seuraavalle puunrungolle. Punarintanakkeli näyttäytyi pari päivää sitten, nyt käy tyytyminen kukkulan juurelta kantautuviin ääniin. Hiki virtaa, happi loppuu, Berlebach painaa. Edellisen illan väkijuomat virtaavat edelleen veressä, aivan kuin olisin menettänyt yhdeksästä hengestäni viisi tämän reissun aikana. Viisi muuta vapaaehtoista ovat jo ehtineet kukkulan huipulle ennen minua. Puuskutan hiilidioksideja kropastani vielä viisi minuuttia kipuamisen jälkeen. On lokakuun neljäs; mehiläissyöjät ovat jo muuttaneet, arosuohaukkoja näkyy enää yksittäisiä, pilvettöminä päivinä hiirihaukat kiertävät rannikon vuoristoja pitkin. Petolintumuutto on ollut viimeisen kahden viikon aikana hurjempaa, kuin suomalainen orni on osannut kuunaan kuvitella. Hiiri- ja haarahaukkojen massat ovat olleet päätä huimaavia, rariteettipuolelta jaksoa ovat piristäneet useat mehiläishaukat, tumma välimerenhaukka sekä arovarpushaukka. Eilen näimme samalta laskenta-asemalta seitsemän lajia kotkia, keisarikotka selvänä päivän kohokohtana. Myös viimeisenä päivänä voi tapahtua mitä tahansa. Aamu alkaa käärmekotkien rynnistyksellä; ensimmäiset linnut löytyivät tunti auringonnousun jälkeen, aamupäivän aikana aseman ohittaa yhteensä 39 käärmekotkaa. Kerrassaan karismaattinen laji! Olin onnesta soikeana, kun ennen lähtöäni ehdin sittenkin todistamaan lajin muuttopiikin. Mahtilintujen meno tyssää puoleenpäivään, ilmeisesti liian vahvan vastatuulen takia. Iltapäivällä kroatialainen kollega ilmoittaa mahdollisesta arohiirihaukasta, kaartelee kahden hiirihaukan kanssa aseman itäpuolella. Syynään linnut Zeissin näkökenttään ja katson suurempaa lintua ihmeissäni; hyvin suuri ja pitkäsiipinen peto, pitkä pyrstö, tummien siipien keskellä vaaleat tunnusomaiset laikut… arohiha, pyh, tuohan on MAAKOTKA! Kuningas lipuu hiljalleen korkeuksiin ja katoaa pieneksi pisteeksi pilviselle taivaalle. Kaikki ehtivät näkemään linnun, allekirjoittaneelle laji oli kolmaskymmenes petolintulaji kolmen viikon jakson ajalta! Ornitologin vuodenkiertoon mahtuu paljon tyhjän taivaan tapittamista, turhia nousuja tunturien rinteitä pitkin, tipahtelua suonsilmiin, nuijauksia, vastoinkäymisiä, verta, hikeä ja kyyneliä. Onneksi orniminen on toisinaan sietämättömän kevyttä, liiankin sietämätöntä. - Karvanaama

Varpuspöllö (Glaucidium passerinum) lumituiskussa.(Kuva: OTSO HÄÄRÄ)

Pystylähtö kertsiltä Aloitin lintulaskijaurani vuoden 2004 toukokuussa pystylähdöllä. Syynä ei sillä kertaa ollut edellisillan venyminen, vaan hiukan yllättävämpi tapahtumaketju. Olin vuokrannut opiskelijaluukkuni pois koko kesäksi, joten yövyin toisessa kodissani, kertsillä, josta minua tultaisiin hakemaan laskentoihin aamuyöllä. Pahaksi onnekseni olin hukannut muun muassa kellonani toimivan puhelimeni ja nukkumista suunnitellessani tajusin, ettei minulla ollut herätyskelloa. Jonkin aikaa yritin etsiä netistä jonkinlaista herätyskellosovellusta, mutten onnistunut virittämään konetta herättämään minua, joten päätin poistaa heräämisongelman valvomalla läpi yön. Nukkumattomuus ei ainakaan helpottanut Vantaan Seutulan laskentapeltojen kiurujen lukumäärän hahmottamista. Niitä nousi taivaalle livertelemään loputonta säettään oikealta ja vasemmalta, edestä ja takaa. Pieni epätoivon siemen omien laskentakykyjen suhteen hiipi nuoren laskijanalun mieleen, mutta myöhemmin ymmärsin niin käyvän luultavasti kaikille laskijoille aluksi. Meni monta vuotta ennen kuin aloin kunnolla hahmottaa sitä, kuinka tiheässä kiuruja voikaan olla eteläsuomalaisilla pelloilla. Juuri tällaiset vuosi vuodelta kertyvät opit lintujen määristä, tiheyksistä ja kytköksistä erilaisiin elinympäristöihin ovat yksi laskentojen tekemisen parhaista puolista. Pystylähtöä laskentaan tuli sitten kokeiltua uudestaan Lammilla samana kesänä biotooppijakson loppubileiden jälkeen ja pari kertaa myöhempinä vuosinakin vaihtelevista syistä. En suosittele. - Suohullu -82 S YM B I O N TT I

3 • 2012

37

Taidetta

kenttaasemalla Teksti: MATS ITTONEN

Vuonna 2008 Kilpisjärven biologisella asemalla perustettiin Suomen biotaiteen seura. Mitä biotaide on ja miksi sitä tehdään Kilpisjärvellä? Tapasimme subarktisen ekologian kurssilla Leena Valkeapään, joka opastaa meidät biotaiteen saloihin.

”Asuin täällä ja kuulin, että asemalle tulee porukka, joka aikoo perustaa biotaiteen seuran. En tiennyt toiminnasta sen enempää, mutta jos tänne tulee kert taiteilijoita, ni mä tuun katsomaan mikä homma tää on. Jäin tietenkin saman tien siihen porukkaan mukaan.” Leena Valkeapää oli mukana perustamassa Suomen biotaiteen seuraa Kilpisjärven biologisella asemalla toukokuussa 2008. Suomen biotaiteen seuran pääprojekti on Ars Bioarctica, joka toimii yhteistyössä Kilpisjärven biologisen aseman kanssa. Kiekula-rakennus on osoitettu taiteilijoiden residenssiksi, ja siellä on järjestetty kursseja ja työpajoja. Toiminta Kilpisjärvellä on vielä nuorta, mutta Valkeapään mielestä siinä on paljon potentiaalia. Kun biotaidetta tehdään Otaniemessä laboratoriopainotteisesti, olisi Kilpisjärvellä hänen mielestään mahdollista saada mukaan enemmän kokemuksellista puolta. Mikä biotaide? Biotatieessa luodaan elävää taidetta käyttäen hyväksi luonnontieteellisiä menetelmiä, kuten mikroskopointia. Valkeapään mielestä kyse on yksinker38

taisesti siitä, että luonnontiede ja taide tehdään mikrobien kanssa tai muuten yhdistyvät. Asioita tarkastellaan mosolu- ja geenitasolla.. lemmista näkökohdista toinen toisiaan hyödyntäen. Turhista määritelmistä Tausta ympäristötaiteessa Valkeapää ei kuitenkaan pidä, sillä taiValkeapää itse on opiskellut kuvanveisteen kentän pitää olla mahdollisimman toa ja sitten päätynyt ympäristötaiteielävä ja se pyrkii määrittelyistä ulos. lijaksi. Ympäristötaideteoksistaan hän Yhteistä rajapintaa on esimerkiksi ymmainitsee Olostunturin hotellin pihan päristötaiteen kanssa, mutta biotaiteelluonnonkasveista tehdyn teoksen ja le ominaista on, että hieman syvemTurun Helsinginkadun varren kallimälle päästään nimen omaan luonnontieteen apuvälineitä hyödyntäen. Biotaide on melko nuori ala, ja termiä on alettu käyttää paljon vasta 2000- luvulla. Välillä se on kuitenkin herättänyt paljonkin huomiota. Erityisesti Eduardo Kacin teokset, tunnetuimpana geeniteknologialla vihreäksi tehty Alba-kani, ovat herättäneet ristiriitoja ja moraalisia kysymyksiä. Biotaiteessa ei kuitenkaan tarvitse käyttää hyväksi kokonaisia eläiLeena Valkeapään Jäähuntu-teos (1999) Turussa. (Kuva: miä, vaan paljon työtä TIMO JEKKU / Wäinö Aaltosen museo) S YM B I O N TT I

3 • 2012

oleikkausteoksen. Biotaiteilijana hän ei väitöskirjakiireiden takia ole vielä ehtinyt työskennellä, mutta hän on osana Ars Bioarcticaa pitänyt kursseja ja toiminut taiteilijoiden mentorina. Omilla töillään Valkeapää on halunnut pehmentää siirtymää ihmisen muokkaamista maisemista ”luonnonmaisemiin”. Hän toteaa, ettei hänellä ympäristötaiteilijana olisi juuri saumoja Kilpisjärvellä. Ympäristö tekee itse kaikkensa, eikä hän halua siihen liikaa koskea. Biotaidetta opiskelemaan Biotaidetta opetetaan Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Esimerkiksi tänä syksynä Suomessa vierailevat Oron Catts ja Ionat Zurr – alan huippuja Australiasta. Nyt on myös käynnissä kurssi, jolla oli kolmen paikan kiintiö Helsingin yliopiston opiskelijoille. Myös Kilpisjärvelle on luvassa lisää toimintaa. ”Suunnittelemme Aalto-yliopiston opiskelijoille tänne kursseja. Toivottavasti me saadaan luonnontieteen opiskelijoita niille kursseillekin mukaan. Siitä tulisi opiskelijatasolla aitoa vuoropuhelua”, Valkeapää sanoo.

Luovaa kohtaamista ja uutta yleisöä Kilpisjärven aseman johtaja Antero Järvinen on ollut alusta asti mukana ja hän halusi biotaiteen asemalle. Valkeapää toteaa, että asemalla vuoropuhelu biologien ja Kiekulassa työskentelevien taiteilijoiden kesken on syntymässä. Biotaide ei vielä näy asemalla oikeastaan mitenkään. Seuraavaksi pitäisikin saada biotaide myös näkymään sekä biologisella asemalla että muualla Kilpisjärvellä. Mitä annettavaa biotaiteella sitten voi olla meille biologeille? ”Toiminta useamman tieteenalan rajapinnassa rikastuttaa molemmin puolin. Se antaa uutta yleisöä ja herättää uudenlaisia kysymyksiä. Kaikella tavalla se, että joku tulee vähän vierestä ja kommentoi on suuri rikkaus. Näin voi avautua yllättäviäkin näkökulmia”, Valkeapää toteaa.

Leena Valkeapää tuli Suba-kurssille koska halusi tietää mitä biologit oikein puuhailevat. (Kuva: MATS ITTONEN)

Mita biologit sitten tekevat? Tsekkaa tasta!

Kiitokset tästä sarjakuvasta tuntemattomalle piirustuskerholaiselle!

S YM B I O N TT I

3 • 2012

39

HYY:n edustajistovaalit – mistä on kyse?

Teksti ja kuva: MATS ITTONEN

Keskellä kunnallisvaalihumua ei pidä unohtaa, että syksyllä pidetään toisetkin vaalit. HYY:n edustajistovaaleissa marraskuun alussa valitaan 60-henkinen edustajisto, ylioppilaskunnan korkein päättävä elin. Mutta millaisista asioista edustajisto oikein päättää?

HYY (Helsingin yliopiston ylioppilaskunta) on monille opiskelijoille ­– eli ylioppilaskunnan jäsenille – jokseenkin mystinen organisaatio, jonka toimintaa ja palveluita ei aina osata erottaa yliopistosta. HYY on julkishallinnollinen yhteisö, jolla on erityiset siteet yliopistoon. Yliopistolaissa säädetään, että yliopisto-opiskelijat automaattisesti kuuluvat ylioppilaskuntaan. Mitä HYY:n pakollisella jäsenmaksulla sitten saa? HYY:n piirissä toimivia järjestöjä (kuten Symbioosia) tuetaan mm. toiminta-avustuksella, lehtituella ja tiloja tarjoamalla. HYY myös tekee paljon edunvalvontatyötä paitsi yliopistolla myös kansallisella tasolla sekä tarjoaa suoria jäsenpalveluja, kuten Ylioppilaslehden ja oikeusapua sekä muuta asiantuntemusta sitä tarvitseville.

Edustajiston arki HYY:n asioista päättä viime kädessä edustajisto. Viime vuoden vaaleissa tulin valituksi edustajistoon ja kerron tässä hieman siitä, mitä edustajisto on vuoden aikana kahdeksassa kokouksessaan puuhaillut. Ensimmäisessä kokouksessa valittiin vaalituloksen pohjalta HYY:n 11-henkinen hallitus. Sen muodostivat tällä kertaa ei-puoluepoliittiset ryhmät HYAL, Osakunnat, HELP ja SNÄf. Joulukuun toisessa kokouksessa edustajisto pääsi kunnolla vauhtiin kun päätettiin HYY:n budjetista ja puheenjohtajasta. Kokous kesti kuutisen tuntia, eikä kaikkia kohtia ehditty ollenkaan käsitellä. Eniten keskustelua herätti päätös yhden sihteeritoimen lakkauttamisesta. Sihteerit hoitavat yhdessä hallituksen kanssa HYY:n päivittäisiä asioita ja edunvalvontaa. Leikkauksen taustalla on pitkään jatkunut säästötarve. Lisäksi jäsenmaksu kasvoi hieman ja Pohjanhovi-juhlatilasta päätettiin lopullisesti luopua. Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei menoja enää ensi vuonna tarvitse samalla tavalla leikata. Keväällä valittiin Ylioppilaslehden päätoimittaja ja HYY:n pääsihteeri. Jo

nyt, kahden numeron jälkeen uusi Ylioppilaslehti on herättänyt paljon keskustelua kertseillä! Henkilövalintojen lisäksi on hyväksytty iso pino erilaisia papereita. Niiden kaikkien pitäisi löytyä HYY:n nettisivuilta, Lyyrasta tai muualta netin syövereistä – HYY:n asiakirjajakelua aiotaan ensi vuonna parantaa. Edustajisto on vuoden aikana keskustellut kiivaasti mm. kasvisruokapäivästä, ydinvoimasta, sukupuolikiintiöistä, Sivistys-saunan järjestötuesta, päätöksenteon avoimuudesta ja puolustusteollisuuskonserni Patrian mahdollisuuksista vuokrata HYY:ltä liiketilaa. Ikuisuuskysymysten vänkääminen on välillä saattanut olla myös puuduttavaa. Myös monista muista aiheista on puhuttu ja päätetty. Kaiken kaikkiaan edustajistotyö on ollut antoisaa. Hienointa on ollut tutustua uusiin ihmisiin ja olla heidän kanssaan asioista sivistyneesti eri mieltä. On lohdullista, että edustajistoon on valittu niinkin fiksuja ihmisiä, että he ymmärtävät ettei erilaisen mielipiteen takana ole paha ihminen. Muista äänestää tämän syksyn vaaleissa, niin näin on jatkossakin!

HYY:n edustajistovaalit 6–7.11.2012 ennakkoäänestys 31.10.–1.11.2012 Useimmat kokouksista pidetään Vanhan musiikkisalissa. Ylioppilaskunnan jäsenet ovat tervetulleita seuraamaan kokouksia.

40

Viikissä voit äänestää Infokeskuksessa tai EE-talossa.

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Mitä kannattaa opiskella työllistyäkseen? Teksti: MARKUS OJA

Mitä luonnontieteilijät tekevät työelämässä? Kuten kaikki jossain vaiheessa opintojaan ymmärtävät, luonnontieteilijän tutkinnolla ei työllistytä samalla tavalla selkeästi yksiselitteiseen tehtävään kuten vaikkapa putkimiehen tutkinnolla.

Ensimmäinen asia, joka opiskelijan tulee hahmottaa, on vaihtoehtojen lukumäärä. Ei ole vain yhtä tai kahta juttua jota filosofian maisterin papereilla voi tehdä. FM takaa työnantajalle sen, että olet kykenevä oppimaan mitä tahansa mitä tulevassa työssäsi saatetaan vaatia, osaat hankkia tietoa ja ennen kaikkea, että todella ymmärrät omaa alaasi ja sen erityispiirteitä. Tieto on tärkeintä, kun suunnittelet omaa uraasi. Yliopistossa ympärilläsi pyörii professoreja ja akatemiatutkijoita, jotka tuntuvat tietävän kaikesta kaiken ja ovat innostuneita kertomaan tutkimuksestaan. Voi alkaa tuntua siltä, ettei oikeastaan osaa mitään ja edessä siintää ainoastaan tutkijan ura apurahahakemuksineen. Kun pysähdyt miettimään asiaa, on täysin luonnollista, että opettajina ja ohjaajina yliopistoissa toimivat ne jotka tietävät eniten. Yliopistoissa opetellaan nimenomaan asian ymmärtämistä, jolle kaikki pohjaa. Tärkeää on hahmottaa, että yliopiston ulkopuolelle siirryttäessä tilanne on toisinpäin. Maisterina tiedät todennäköisesti enemmän omasta alastasi kuin moni muu ja löydät itsesi siitä asemasta, jossa proffat ja akatemiatutkijat ovat yliopistolla. Tutkijan tehtävästä saat varmasti opintojesi aikana kuvan, mutta sen lisäksi luonnontieteilijät löytävät itsensä muun muassa seuraavien nimikkeiden alta; asiantuntija, laadunvalvontapäällikkö, opettaja, avainasiakaspäällikkö, erityisasiantuntija, henkilöstöjohtaja, kehitysinsinööri, markkinointijohtaja,

S YM B I O N TT I

3 • 2012

tuotantokemisti, tarkastaja ja toimitustietotekniikasta, lakiasioista ja laadun johtaja. valvontaan liittyvistä asioista. Kuten huomaamme, tehtäväkentLisäksi osa harmitteli, etteivät he tää ja tehtäviä löytyy monenlaisia. Yholleet ymmärtäneet rakentaa suhteiseksi piirteeksi voidaan sanoa, että teita yksityisen sektorin yrityksiin ja tehtävissä sovelletaan oman alan osaahankkineet tietoa yliopiston ulkopuomista. Haasteena on saada selvää siilisista työmahdollisuuksista opintotä, mitä eri tehtävät pitävät sisällään ja jensa suunnittelun tueksi. Erityisesti minkälaista osaamista niissä tarvitaan, viimeisintä harmittelivat ne, joiden oli jotta voisit suunnitella opintojasi tulehankala erottua hyvin samanlaisella vaa uraasi varten. tutkinnollaan esimerkiksi muista bioTähän kysymykseen voit etsiä vastakemian tutkinnon suorittaneista. usta excursioilta, kesätöistä, työelämäLuonnontieteissä on mahdollisuuktapahtumista, harjoittelusta, liitostasi, sia ja sinä, onnekas, olet juuri tarttuopiskelukavereilta ja tutuilta sekä tienut niihin. Tervetuloa luonnontieteilitenkin seuraamalla alan lehtiä. jöiden joukkoon! Voit kuitenkin olla varma, että tutkintosi jälkeen olet pätevä oppimaan Kirjoittaja on Luonnontieteiden Akaminkä tahansa oman alan tehtäväsi teemisten Liitto LAL:n opiskelija-asiaja toisin kuin putkimies, voit vaihtaa mies uraasi tehtävästä toiseen ja tehdä monia erilaisia tehtäviä urasi aikana. LAL on kaikkien luonnontieteilijöiden Vastavalmistuneille tekemiemme ammattiliitto www.luonnontieteilijat.fi tutkimusten mukaan he ovat olleet tyytyväisiä yliopiston opintotarjontaan, mutta toivoivat, että olisivat ymmärtäneet ottaa opintojensa aikana enemmän kursseja tilastotieteestä, viestinnästä ja esiintymistaidoista, tietoJo 90-luvulla painittiin samanlaisten ongelmien kanssa... jenkäsittelystä, (Kuva: Symbiontti 5/96) 41

Syvällisiä hulluuksia

42

Tappamisesta

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Kuvat ja teksti: MAARI BORG & TAPANI HOPKINS

S YM B I O N TT I

3 • 2012

43

Setä Samulin

SEKSIKOULU Kaukana ovat ne ajat, jolloin kolme työntöä ja tuijotus riittivät – nyt on tiedettävä mitä tekee ja mille, jotta vieressä makaisi nautinnosta naukuva nainen.

Piirrokset: MIKA SAARENPÄÄ & SINI SEPPÄLÄ

Hei taas seksinnälkäiset seuraajani! Syksy ja fuksit ovat taas saapuneet, jolloin ajankohta on mitä otollisin pienelle oppitunnille seksuaalisesta kanssakäymisestä kauniimman sukupuolen kanssa. Tutkimusten mukaan harmillisen harvalla on edes auttavaa suunnistuskykyä naisellisen labyrintin syövereissä, vaikka informaatiota on totta vie saatavilla. Astuessaan naisellisen nautinnon maailmaan, voi valtaisa tietotulva kuitenkin viedä heikomman mukanaan. Cosmopolitanit ja Demit ovat täynnä toinen toistaan toimivampia ja

44

vaikeaselkoisempia esileikkikomboja, hierontaharjoituksia ja asento-oppaita, joiden lopputulemaksi luvataan täydellisen tyydyttynyt tantta. Toivotankin kaikki teidät kiimaiset kuulijani tervetulleiksi oppitunnilleni, jonka tarkoituksena on tutustuttaa teidät kahteen tärkeimpään seireenit sähiseviksi saavaan seksielimeen – häpykieleen eli klitorikseen sekä g-pisteeseen. Kyseiset median lempilapset ovat oikeutetusti lunastaneet paikkansa nautinnon huipulla – lue alta minkä tähden!

Totta ja tarua Sekä klitoris että g-piste ovat naisen sukupuolielimistön osia; klitoris osa ulkoista ja g-piste osa sisäistä. Virtsaputken suun yläpuolelta löytyvä klitoris on kahdesta seksuaaliseen nautintoon eniten liitetystä ruumiinosasta helpommin löydettävissä, ja tästä syystä sen historia seksuaalinautintojen maailmassa on huomattavasti pidempi. Klitorista on pidetty ainoana ihmisruumiin osana, jonka tehtävänä on vain ja ainoastaan mielihyvän tuottaminen. Sanan klitoris uskotaankin juontuvan kreikan kielen sanasta kleitoris, joka tarkoittaa muun muassa jumalaista. Paisuvaiskudoksesta rakentuvaa klitorista voidaan pitää miehisen nahkanuijan vastineena. Terska ja esinahka liitetään yleisesti vain peniksiin, mutta samat rakenteet löytyvät myös klitoriksesta. Klitoris on kykenevä peniksen kaltaiseen erektioon, jossa paisuvaiskudokseen virtaava veri kovettaa klitoriksen ja turvottaa häpyhuulet. Noin 10 000 hermopäätteen ryhmittyminen klitoriksen neliösenttimetrin kokoiselle alueelle viestii jumalaisesta nautinnosta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että sormissa neliösenttimetrin alueelle mahtuu keskimäärin 2500 hermopäätettä. Näin ollen klitoris onkin yksi naisen tuntoherkimmistä elimistä. G- eli Gräfenberg-piste on kahdesta seksimaailman julkimosta vaikeammin bongattava. Useat alan tutkijat viittaavat siihen gynekologian Ufona tai Loch Nessin hirviönä, ja syystäkin. G-piste nousi julkisuuteen vasta 1950-luvulla, jolloin saksalainen gynekologi Ernst S YM B I O N TT I

3 • 2012

Gräfenberg julkaisi artikkelin virtsaputken roolista naisen orgasmissa. Hänen ja tutkija Hardenbergin mukaan emättimen etuseinämästä oli aina löydettävissä erogeeninen alue, joka kulki virtsaputken mukaisesti. Tämän tuntoherkän alueen tulisi erottua muuten kovin tunnottomista emättimen sisäosista rosoisuutensa ansiosta. Myöhemmin vaikuttaneet seksologit paljastivat g-pisteen sijaitsevan emättimen etuseinämässä suoraan häpyluun takaosan ja kohdunkaulan etuosan välissä. Tutkijoiden mukaan alue sijaitsee syvällä vaginaalisessa seinämässä, jonka johdosta sen löytäminen ilman voimakasta painamista on haastavaa. Nimi g-piste sai alkunsa 1980-luvulla samaisten seksologien suusta, jotka halusivat nimetä alueen löytäjänsä mukaan. Nimi alkoi kuitenkin elää omaa, harhaanjohtavaa elämäänsä median myllerryksessä, joka lanseerasi abstraktion selvärajaisesta nautintonappulasta, jonka painaminen veisi oikotietä onneen. 2000-luvulla g-pistettä ja sen olemassaoloa on tutkittu kiihkeästi muun muassa 3D-ultraäänikuvauksella ja kaksostutkimuksilla, mutta lähes kaikki ovat päätyneet samaan: ihanaiseen euforiaan saattavaa nautintonappulaa ei ole olemassakaan. Monet tutkimuksista tyrmäävät eritoten erogeenisen alueen pistemäisyyden ja tarkan sijainnin. Suurin osa tutkimuksista kuitenkin myöntää, että valtaosalta naisista on löydettävissä emättimen sisäinen erogeeninen alue tai alueita, joiden stimulointi saattaa johtaa orgasmiin ja jopa ejakulaatioon. Emättimen neuroanatomiaa tutkittaessa onkin havaittu, että etuseinämän ja virtsaputken välinen alue on tiuhaan hermotettu, ja näin ollen alueen kosketusherkkyys on suuri. Ultraäänikuvauksella on voitu todistaa, että kyseiseltä alueelta löytyy naisten eturauhasiksi kutsuttuihin parauretraalisiin rauhasiin kuuluvaa kudosta. Tutkimuksissa on myös havaittu, että etuseinämän paksuus korreloi orS YM B I O N TT I

3 • 2012

gasmiherkkyyden kanssa positiivisesti. Tämä voi selittyä testosteronin määrällä. Lisääntynyt testosteronin määrä nimittäin kasvattaa etuseinämän kokoa, sekä lisää naisen seksuaalista halukkuutta, jolloin myös orgasmiherkkyys kasvaa. Naisellisen nautinnon kannalta on kuitenkin yhdentekevää, ovatko nykytutkimukset tyrmänneet g-pisteen olemassaolon todellisena anatomisena rakenteena, sillä useimmilta neitosilta jonkinlainen erogeeninen alue emättimen sisältä kuitenkin löytyy. Jos tämän löytää ja sen sisältämän voiman onnistuu valjastamaan, on kliimaksi usein jotain aivan muuta kuin klitoriksen stimulaatiosta aiheutuva orgasmi.

Se ei pelaa joka pelkää? Kuten jo aiemmin todettiin, on klitoris kahdesta tärkeimmästä kiimakliimaksiin saattavasta kehonosasta helpommin lähestyttävä ja käsiteltävä. Ulkoisen sijaintinsa vuoksi se on havaittavissa myös näköaistin avulla, joka helpottaa etenkin ensikertalaista. Vaikka klitoris onkin tituleerattu pintapuolisemmaksi nautinnon nappulaksi, ei sen tarjoamia orgasmeja sovi väheksyä. Vaikka klitorisorgasmit ovatkin g-alueen stimuloinnista syntyviä emätinorgasmeja miedompia ja lyhytkestoisempia, on niiden saavuttaminen huomattavasti helpompaa. Joillain naispuolisilla yksilöillä klitoris onkin ainoa orgasmien lähde. Mutta kumpi tie valita? Pelatako varman päälle ja leikitellä klitoriksen kanssa, vai nauttiako haasteista ja lähteä tavoittelemaan mahdollisesti olematonta? Setä Samuli neuvoo tekemään molemmat! Jos g-aluetta ei löydykään tai sen stimuloiminen ei aiheuta minkäänlaista kiihottumista käsiteltävässä, voi aina palata klitoriksen luo.

Game is on Jotta naisen tyydyttyminen olisi taattu, on jokainen seksuaalinen kanssakäy-

minen aloitettava esileikillä. Esileikki on aivan oma maailmansa, johon emme valitettavasti tällä oppitunnilla ehdi paneutumaan. Paras lopputulos saavutetaan kuitenkin kumppania kuuntelemalla ja tämän reaktioita seuraamalla. Kommunikaatio on avain onneen. Vaikka hetken huumassa suoritettu eläimellinen pikapano on joskus paikallaan, parhaat seksikokemukset (ja etenkin ejakulaatio) saavutetaan helpoiten luotettavan kumppanin kanssa rakastavassa suhteessa. Joskus pöksyjen kostumiseen ei tarvita kuin yksi intensiivinen katse, joskus se vaatii päivien esivalmistelun. Toimivaksi todettu tapa on aloittaa hyväily kaikista niistä naiskehon erogeenisistä alueista, jotka eivät sijaitse lopullisen leikkipaikan välittömässä läheisyydessä. Tärkeintä on saada kiimainen ja tulevasta aktista jännityksestä tärisevä nainen tuntemaan itsensä jumalattareksi, jonka mielessä ei ole tilaa epävarmuudelle omasta ulkonäöstä tai haluttavuudesta. Kun tämä on saavutettu, peli voi alkaa. Klitorista on mahdollista stimuloida kahdella tapaa: oraalisesti tai sormin. Huulin ja kielin tapahtuva hyväily on hellempää, sillä suu on sormia pehmeämpi ja jo itsessään kostea. Sormin tapahtuvassa stimulaatiossa kunnolliset kosteusolot onkin järjestettävä etukäteen. Hyvä keino on aloittaa matka sisäreisistä, edetä hiljalleen ulommille häpyhuulille ja vasta lopuksi naisen nautintonamikalle. Ulkoisten häpyhuulien hierominen auttaa veren pakkautumisessa emättimeen ja paikkojen rentoutumisessa. Kokonaisvaltainen rentoutuminen on merkittävä tekijä sekä klitoris- että emätinorgasmissa. Yleisin miespuolisten nautinnon tarjoajien harhaluulo on, että klitoriksen stimuloiminen olisi jollain tavoin työlästä. Moni yrittää tarjota vibraattoreista tuttua tärinää, osa yrittää kuivaharjata ja loput yksinkertaisesti laittavat klitorikselle liikaa painetta. Mihinkään edellä mainituista ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä nainen 45

ja klitoris osaavat hoitaa tyydyttämisensä aivan itse. Klitorista voi todellakin pitää pienenä peniksenä, jolloin sen käsittelyssä voi soveltaa miehisestä itsetyydytyksestä tuttuja menetelmiä. Helppo ja toimiva tapa on ottaa klitoris etusormen ja peukalon väliin käyttäen ulompia häpyhuulia suojina. Pelkkä tiukka otekin on riittävä, sillä nainen voi omia lantionpohjan lihaksiaan supistamalla ”runkata” klitoristaan, eli saada aikaan sen edestakaisen liikkumisen häpyhuulten välissä. Klitoris tosiaankin liikkuu pihtiotteessa edestakaisin kuin pieni sykkivä penis. Pihtiotteeseen saatua klitoriksen ja häpyhuulien muodostamaa kokonaisuutta voi pelkän puristamisen lisäksi venyttää suuntaan jos toiseen, liikutella ylös ja alas, jopa ravistellakin. Koko tussun pihtiotteessa klitoris on hyvässä suojassa, jolloin otteet saavat olla suhteellisen rajujakin. Hellempi ja kenties hekumallisempi tapa on suojata klitoris ulompien häpyhuulien sijasta sisemmillä häpyhuulilla. Sisemmillä häpyhuulilla suojattuun klitorikseen voi soveltaa koko tussun pihtiotteesta tuttuja liikkeitä, mutta käsityön pitää olla paljon vienompaa. Pelkkä puristaminen toimii myös tässä erittäin hyvin, sillä pienikin käsien tärinä välittyy klitorikseen ja muuttuu nautinnoksi. Myös pelkkien ulkoisten häpyhuulten venyttäminen ylöspäin kohti napaa tai ulospäin kehosta stimuloi klitorista, etenkin naisen tehdessä samanaikaisesti töitä lantionpohjan lihaksillaan. Näin ollen suoranainen kontakti klitorikseen ei aina ole edes tarpeellista. Klitoriksen oraalisen käsittelyn tärkein kulmakivi on nuolemisen unohtaminen. Koska klitorista voidaan pitää 46

pienenä peniksenä, tulee sitä käsitellä oraaliseksissä samalla tavalla. Näin ollen nuoleminen korvautuu imemisellä. Klitorista imettäessä suu ja huulet ovat samassa asennossa, kuin kypsää persikkaa puraistaessa. Huulet muodostavat kielen kanssa imukuppimaisen rakenteen, jolla estetään persikasta purskahtavien mehujen valuminen ohi suun. Imeminen kohdistetaan klitoriksen läheisyyteen, ei pelkästään klitorikseen. Pelkkä klitoriksen nuoleminen sopii siis unohtaa. Klitoriksen ympäriltä löytyy nimittäin muitakin herkkiä rakenteita, kuten klitoriksen frenulum, jotka olisi hyvä saada hoidettua samalla käsittelyllä. Kumppanin havainnointi on jälleen arvossaan; kehonkieltä kuuntelemalla löytää varmasti oikean polun.

Aarrejahti alkakoon G-alueen löytymisessä ja hyväilyssä kunnollinen mehujen virta ennen tositoimiin ryhtymistä on vieläkin tärkeämpää. Kerralla tapahtuva sormien rykäisy rakkaasi reikään ei luultavimmin aiheuta muuta kuin harmeja. Galueen löytämiseksi sormet on vietävä emättimen syvimpiin osiin, jolloin kuljettavan tien on oltava kunnolla päällystetty, jotta matka onnistuisi. Saatettuasi sormesi niin syvälle, kuin se luonnostaan on mahdollista, on aika koukistaa sormi viime oppitunnilta mieleemme jääneeseen kutsuliikkeeseen. Sormi siis taivutetaan koukkuun kohti naisen napaa, jolloin saadaan kosketus emättimen etuseinämään. Galueen pitäisi aiemmin mainittuun tapaan tuntua muuta etuseinämää karheampana. Yleensä jo pelkkä hellä sively saa aikaan toivotun reaktion, mutta osalla

naisista reaktiota ei synny. Tällöin ei ole häpeäksi kysyä partnerilta reittiohjeita. Joskus oikean alueen löytymisen lisäksi tarvitaan kunnollista painetta, jotta nautinnon tunne saataisiin aikaiseksi. Myös häpykummun ulkoinen hieronta kohdasta, jossa emättimessä oleva sormen pää on kääntynyt kohti vatsaa, voi avittaa. Parhaimmaksi koettu stimulaatiotapa on yksinkertainen, napakka taputtelu ja sormen päällä tapahtuva pyörivä liike. Selvä nautinnon merkki on alueen turpoaminen kiimanesteistä. Osa naisista nauttii g-alueen stimulaatiosta eniten tavallisen penetraation muodossa. Ylöspäin kaartuvan valtikan omaavat adonikset ovat tämän suhteen jumalan siunaamia, sillä heidän peniksensä kaartuvat tuiki tavallisessa lähetyssaarnaajassakin kohti naisellisen nautinnon tyyssijaa. Suoran tai alaspäin kaartuvan peniksen omaavat urhot joutuvat turvautumaan takaapäin tapahtuvaan penetraatioon, joka parhaiten maksimoi vakoviisarin osumisen vaginan etuseinämään. On myös naisia, jotka kaikista mieluiten turvautuvat keinotekoisiin apuvälineisiin. Useimmat g-alueen stimulointiin tarkoitetut lelut on nimittäin suunniteltu etsiytymään halutulle alueelle luonnostaan. Joskus mikään edellä mainituista ei auta, ja g-alueen hyväily saattaa tuntua jopa epämiellyttävältä. Palveluksen tarjoajan ei kannata kantaa tästä huolta, sillä seksuaaliset tuntemukset ovat kovin yksilöllisiä. Nautinnon saaja osaa varmasti kuitenkin arvostaa pyrkimystäsi saattaa hänet seitsemänteen taivaaseen. Joskus käy jopa niin onnellisesti, että aarteen etsinnän tuloksena emättimestä löydetään naiselle itselS YM B I O N TT I

3 • 2012

Syksyn tapahtumia 27.10. Joutsenretki Kiikarit kaulaan, pipo päähän ja lämmikettä povitaskuun. Matka Hankoon voi alkaa!

leenkin uusia nautinnon alueita. Klitoriksen ja g-alueen stimulaatioita pidetään usein toisistaan erillisinä tapahtumina, mutta näin ei tietenkään tarvitse olla. Yhteinen nautinnon matka, jossa molemmat tapahtumat mahtuvat samaan aika-avaruuteen, on itse asiassa suotava ja suositeltava – ainakin jos tarkoituksena on saada nainen ennen näkemättömän ejakulaation partaalle ja osa sisäisestä kiimanesteiden virrasta ulkomaailmaan. Pyrittäessä voimallisempaan emätinorgasmiin ja ejakulaatioon, ensimmäinen askel voikin olla klitoriksen oraalinen hyväily. Leikittelevien imaisuiden ja kielen hipaisuiden avulla on tarkoitus saattaa neito orgasmin partaalle, jonka kuitenkin antaa jäädä odotuttamaan itseään. Kuumaa aktia on hyvä jäähdytellä palaamalla alkuleikissä toteutettuihin tekniikoihin, jotka pitävät himoa yllä. Tarkoituksena on tehdä naisesta malttamaton, halukas saamaan kaikki, nyt ja heti. Oraalisen nautinnon antaminen kostuttaa myös sopivasti paikkoja ennen h-hetkeä. Klitoriksen oraalista stimulaatiota ei ole välttämättä tarvis lopettaa siirryttäessä g-alueen käsittelyyn. Samanaikaisilla stimulaatioilla maksimoidaan naiskehon herkimpien erogeenisten alueiden käyttöönotto, jonka johdosta nainen kokee maata järisyttävää nautintoa. Vaikka ensikertalaisesta ejakulaatioon vaadittavien askelten määrä saattaa tuntua suurelta, voin luvata niiden kaikkien tuntuvan vaivansa väärteiltä, kun lopputulemana saavutetaan räiskähtelevä, kuuman nesteen virta. Naisesi kiitää – sinäkin pian sen jälkeen.

1.11. Halloween-bileet Kauhistuta kaverisi tai hämmästytä hännystelijäsi, kun Halloween-teemabileet valtaavat Alina-salin keskellä pimeintä syksyä. Uskallatko lähteä näistä bileistä yksin kotiin? 7.11. Syyskokous Tule vaikuttamaan ensi vuoden toimijoiden valintaan tai nappaa itsellesi mukava pikkuvirka! Paikalla tuttuun tapaan myös emäntien ja isäntien loihtima wine&snack-tarjoilu! 24.11. Pikkujoulut Luvassa laadukkaita esiintyjiä, kreisiä meininkiä ja kauniiden, rohkeiden ja omistautuneimpien symbionttien palkitsemista. Huhu kertoo, että myös pukki olisi tulossa käymään... 29.−30.11. Luonnontieteilijöiden jouluristeily Laiva on lastattu biologeilla, maantieteilijöillä, kemisteillä, fyysikoilla, käpistelijöillä... Haalarit ylle ja tanssilattialle keinumaan! 14.12. Kaamossitsit Jouluista tunnelmaa ja takuuvarmaa piparia Kaisaniemen kasvitieteellisellä puutarhalla järjestettävillä glöginhuuruisilla sitseillä.

Setä Samuli S YM B I O N TT I

3 • 2012

47

sy j i ä ä e p R ”Laskuvarjo- ja benjihypyissä säästäis kauheesti, kun tekis ne ilman laskuvarjoa tai köyttä.” - Mikko T:n taloudellisia ajatuksia

”Se on sellainen köyhän miehen penisrengas” - Daniel B. kertoo nippusiteiden monikäyttöisyydestä

”Mitä serkumpi sen herkumpi!” ”Kyl mä oikeestaan oon kiinnostunu lampaistakin...” - Niina T. ja Eva N. keskustelevat Lammin biologisen aseman ruokalassa

”Tänä päivänä kaikki on paskaa paitsi kusi.” - Mies junassa

”Jos joku sanoo nättiä tyttöä peuraksi, se pitää ottaa kohteliaisuutena!” - Samainen mies samassa junassa

”Mikähän eläin mä oon shokkelossa?” ”Ruutana.” - Ilkka K. vihjailee fuksille alkoholinkäytöstä

”Vittu, me tehään kesätöissä spermaa!” - Annu T. tajuttuaan, että tutkimustyössä käytetty muurahaisten ruoka näyttää ja maistuu spermalta

48

”Mulla ei oo mitään hajua miten ne sukupuolielimet toimii! Niin ja toinen ongelma on miten ne saa esille sieltä!” - Maarit M. tuskailee myrkkypistiäisten anatomisten rakenteiden kanssa myrkkypistiäiskurssilla

”

Sit meille ei tullu mieleen flamingo, eikä fretti, eikä mikään muu peruslintu...”

”I could squeeze oranges with my nipples” - Espanjalainen opiskelija kertoo mielipiteensä Kilpisjärven lämpötilasta virkistävän uintireissun jälkeen

Laura L: Munki kaveri ajo inssissä oravan yli. Katarina M: Mäki yritin mut mä en onnistunu! - Lammin Approssa totuudet paljastuvat ”Miks noi lehmät savuaa?” - Fuksi-Pauliina matkalla Lammin tutkimusjaksolle

”Me ei pidetä nyt orgioita, mutta…” - Puheenjohtaja Virve K. hallituksen kokouksessa

- Kati S. pohtii eläintieteellisiä

asioita

”Ihanaa! Mä niin tykkään ku asiat uppoo asioihin!” - Marja P. suokurssilla ”suota” kairatessa

”Jos nyt käsi vähän käy reidellä, niin tiedät sitten mistä on kyse” - Jouko Rikkinen opiskelijalle tunturikasvikurssilla

”Mun nännit ei toimi. Oon ylikäyttänyt kai ne taas.” - Mika S. on harmissaan kehonsa toiminnasta

”Saako myös kemistit opintopisteitä tältä kurssilta?” - Epätoivoinen kemian opiskelija Ihmisen fysiologia -kurssilla

”Vantaan Hakunila! Onhan se nyt tiedossa! Mä luen aina Metro-lehdestä, kun joku on murhattu siellä” -Mari P. pelaa Trivial Pursuitia

”Tää muuten toimii aika hyvin tää peräkkäin olo. Mä vaan en nää sua.” - Tiina T. BD-pelissä

”Meijän pesät oli eilen ihan litimärät” - Siiri F. Tvärminnessa

S YM B I O N TT I

3 • 2012

Koonnut:

JANI JÄR VI

”Ei menny ihan niinku Gleessä...” - Usko S. sadonkorjuusitseillä Bohemian rhapsodyn jälkeen

”Sori, mul on rabies!” - Virve K. hallituksen kokouksessa

”Mitä on kamasutra?” - Mats I. suokurssilla

”Kaksi naista, neljä tissiä, HERRANJUMALA!” - Lammin appron jatkoilla Pekka N. kokee elämänsä eroottisimman hetken ”550 on kätevä ku sillä pääsee huoraan!” - Minna H. bussilinja 550:n eduista

”Punavarpuset on niin vitun tylsiä, niinku hei, we’ve met already!!” - Annu T. Tvärminnessa

”Tää on tällainen vuorilla elävä, ööh... eläin. Ja tää toinen muistaakseni savannilla juoksenteleva... eläin.” - Juha Voipio tunnistaa sorkkaeläimiä eläinfysiologian kurssilla

Mika S. Annu T:n huivista: Se peittää sun turvonneen alkoholikaulan! Annu T: Minul ei oo turvonnutta eikä alkoholia” Salla L.: ”Mut kaula löytyy?”

”Kello on kaks ja mä en tiedä missä mä oon!!” - Nainen puhelimessa öisellä RAUTATIENTORILLA

”Se on hyvä jos on tasapaksu patukka!” - Katarina M. Lammin Approssa

S YM B I O N TT I

3 • 2012

”Ehdinköän mä kuselle ennen ku erektio tulee? Ei emmä ehdi enää!!” - Marja P. Big Brotheria katsoessa suokurssilla

”Mä näin unta, et me oltiin Minnan kanssa prostituoituja Lammilla!” - Pinja N. kertsillä

”Mä oon kyllä tosi huono ajaa keskustassa autoa, mut jos mä otan pari Meukovia ni ehkä se onnistuu!” - Virve K. hallituksen kokouksessa

”Tääl on samanlaiset astiat ku mul on kotona!” - Pinja N. sadonkorjuusitseillä, jonne jokainen toi omat astiat kotoaan

”Mä voin varmaan käyttää näitä juhlaleviksiä kengänkuivatukseen?” - Nimetön biologian opiskelija kertsillä

”Täähän on ihan ku Venäjältä! Tommonen hökkeli ja betonlaattoja!” - Luontopuutarhuri Jukka Toivonen Kaisan ja Matsin viheralueseminaarissa esittäessään kuvaa Viikin kampukselta ”Mut kai siinä tortussa on reunat ettei ne hillot valu ulos?” - Zorbas Mika S:lle, joka kertoi maitokiisselitortusta kertsillä

”Vahvistaako istumatyö istumalihaksia?” ”Paskat vahvistaa!” - Toni S. ja Anni N. sanailevat kertsillä

Opi suomalaisten nisäkkäiden tieteellisiä nimiä! Syksyn nisäkäsekologian kurssilla syntyneet sekopäiset muistisäännöt helpottavat nimien opettelua: ”Kaukaa kutiseva päästäinen” = Sorex caecutiens, idänpäästäinen

”Arvi Lind juo kolaa ja sammakoita” = Arvicola amphibius, vesimyyrä

”Lappalainen ekonomisti” = Microtus oeconomus, lapinmyyrä

”Myös pussaisin siistinväristä” = Myopus schisticolor, metsäsopuli

”Odottava käärme ui neitsyen anukseen” = Odocoileus virginianus, valkohäntäkauris

”Arvaa onko levikset vai ei?” = Microtus levis/Microtus arvalis, idänkenttämyyrä/kenttämyyrä

”Hallikuoro murjottaa” = Halichoerus grypus, harmaahylje/halli

”Putoaa hilliltä eli mäeltä” = Mustela putorius, hilleri

"Justin Bieber on semmonen kuuma lesbo." - Annu T. Tvärminnessä

Syksy ja pimenevät illat ovat saapuneet! Auringonvalon puute kadottaa meistä loputkin järjen rippeet ja alamme päästelemään suustamme mitä kummallisempia asioita. Kaamoksen aikaansaamat sekavat ja kahjot repäisyt kannattaakin siis kerätä talteen, jotta ihmisillä on talven pimeimpään aikaan vuoden viimeisen numeron ilmestyessä taas jotakin, mistä repiä iloa! Repäisyjä voi lähettää Symbiontin repäisyvastaavalle osoitteeseen jani.jarvi@helsinki.fi.

Puheenjohtajalta

Kuva: PINJA NÄKKI

Hyvää uutta vuotta! Musiikki soi kovaa, on aika pimeää ja porukka heiluu ympärilläsi kuin transsissa. Millainen fiilis onkaan se, että omistaa koko maailman tänä iltana! Fuksi tai wannabefuksi, jokainen voi maistaa, miltä tuntuu humaltua juhlista, innostua ihmisistä tai joutua keskelle kutkuttavia salaisuuksia. On olemassa toisenlainenkin humala tai transsi. Sen aiheuttaa tieto, joka on tarkoitettu juuri sinulle. Soisin jokaiselle elämässään hetken, jona hän tietää, missä on hänen paikkansa. Se ikioma, jota voi rakastaa. (Ajatelkaa esimerkiksi, mitä Aki A. tuntee nähdessään muuttohaukan.) Soisin, ettei omaa paikkaa otettaisi keneltäkään pois. Fakta vain on, että harva tässä maailmassa on yhtä etuoikeutettu kuin Sinä, joka luet tätä lehteä. Saattaa olla, että tänä syksynä löydät tästä kaupungista, yliopistosta, tiedekunnasta, ehkä jopa ainejärjestöstä oman juttusi. Me opiskelijat olemme arvoituksia, tulevaisuuden lupauksia. Kukaan ei tiedä, minne elämä meidät vie tai mitä meistä tulee. On olemassa ihmisiä, jotka pitävät meitä laiskoina ja naiiveina, kuten myös niitä, jotka arvostavat ja puolustavat meitä. Me voimme itse vaikuttaa siihen, kuunnellaanko meitä, halutaanko meidän työpanostamme tai opetetaanko meille ne tiedot ja taidot, joita tulimme yliopistosta hakemaan. Me emme ole hölmöjä. Kysymys on siitä, seuraammeko sitä tunnetta, että kuulumme jonnekin, ja siitä, arvostammeko omaa työtämme. Entä uskommeko itseemme?

50

Nuori, itsepäinen mutta sydämellinen ihminen pystyy mihin tahansa. Opiskelijan uusi vuosi osuu syksyyn. Silloin annetaan lupaukset ja tehdään suuret suunnitelmat. Syksyllä tulevat fuksit, täynnä energiaa ja mysteerejä. Hyvät opiskelijakollegat, antakaa kaikkenne. Me Symbioosissa vahdimme selustaanne ja pidämme huolta siitä, että nuoria ei unohdeta uudistusten pyörteessä. Yliopisto on säästökuurilla, mutta katsotaan, että se ei säästä opiskelijoiden tulevaisuudesta, ammattitaidosta ja oikeuksista. Se on kaikkien etu. Vai tietääkö joku sellaisen huippuyliopiston, jossa opiskelijoita pidettäisiin välttämättömänä pahana eikä kullanarvoisina kykyinä?

Elämäntäyteistä syksyä,

puheenjohtaja Symbioosi ry P.S. Varmistamme myös, että saatte bileenne. Sillä kuka muu ne olisi paremmin ansainnut? Fuksit, olemme odottaneet teitä!

S YM B I O N TT I

3 • 2012