Issuu

Ahviksen tulokset Pekka Heino Kenttäkurssin selviytymisopas Syvällisiä hulluuksia – viimeisen kerran

Syö hyvin!

Päätoimittaja Mats Ittonen mats.ittonen@helsinki.fi Toimitussihteeri Mikko Aulio mikko.aulio@helsinki.fi Tämän numeron muut tekijät Maari Borg, Tapani Hopkins, Jani Järvi, Ilkka Kivistö, Nina Killström, Jaakko Kuurne, Liisi Matilainen, Antti Miettinen, Pinja Näkki, Joni Ollonen, Veera Partanen, Miia Pietiläinen, Lauri Pulkkinen, Susu Rytteri, Lydia Sagath, Mari Liisa Teinilä, Mikko Tiusanen, Kaisa Torppa Ulkoasu ja taitto Mikko Aulio ja Mats Ittonen Kansi Mats Ittonen ”Wappu alkaa, nostakaa Mestari hirven päälle!” Logo Veera Partanen

oskus epätoivo iskee maailman ympäristöongelmien edessä. Välttämättömät muutokset tapahtuvat niin tuskallisen hitaasti. Ehkä pahimmalta tuntuu silloin, kun herään todellisuuteen huomaten, että suurinta osaa ihmisistä ympäristön tila ei kiinnosta pätkääkään. Minulle itsestäänselvyyksiksi muodostuneet ajatukset vaikkapa kierrätyksestä, ruokavaliosta ja luonnon monimuotoisuudesta ovatkin suurimmalle osalle kadulla vastaan tallustavista ihmisistä täysin vieraita. Elän omassa pikku todellisuudessani. Onneksi oma kuplani auttaa minua jaksamaan kaiken pahuuden ja välinpitämättömyyden keskellä. Erityisesti kasvisruoan ilosanoman levittäminen selättää pahankin maailmantuskan. Mikäpä olisi mukavampi tapa parantaa maailmaa kuin herkutteleminen ja herkkujen tarjoaminen muille? Intohimoinen suhtautumiseni siihen, mitä panen suuhuni ja mitä en, on vaivihkaa tehnyt minusta ruokaharrastajan. En ole koskaan ollut mikään kokkailua rakastava tyyppi, mutta ruokavalintojen säätäminen aina vain ympäristöystävällisemmiksi ja terveellisemmiksi sekä kohtuullisen hintaisiksi on mahtavaa pähkinänpureskelua. Samalla pääsen maistamaan ennenkokemattomia herkkuja. Tiesitkö, että on olemassa esikypsytettyä härkäpapurouhetta, jota voidaan käyttää soijarouheen tapaan? Ja olethan jo kokeillut tehdä hefua, tofun kaltaista tavaraa kotimaisesta, superterveellisestä hampusta?! Eikä sovi unohtaa ihania villivihanneksia! Hamppu-härkäpapupihviesi lisukkeeksi sopii vaikkapa voikukanjuurimuusi. En ole ainoa symbiontti, joka on innostunut ruoanlaitosta. Helmikuun virkailijavaihtareissa saimme mahtavan idean tehdä Symbioosille oma (kasvis)keittokirja. Se sisältäisi nopeasti kokattavaa ja halpaa opiskelijamättöä, sitsimenuita ja biologien hipeimmät ruokakokeilut. Usein vaikeasti löydettävää tietoa eri ruokaaineiden ympäristövaikutuksista olisi myös mukava tuoda esille. Reseptejä on tarkoitus kerätä kasaan pikku hiljaa, ja ehkäpä homman voisi aloittaa jonkinlaisena blogiprojektina. Kerrothan ideasi ja reseptisi! Hyviä reseptejä ei synny ilman maistelua, joten kokkaa ihmeessä kesällä ahkerasti ja kokeile jotain uutta ja ihmeellistä! Kannattaa myös tulla mukaan puuhailemaan Symbioosin puutarhapalstalle. Siellähän se paras ruoka kasvaa! Kaisa Torppa

Paino Unigrafia, Helsinki Painos 300 kpl

ISSN-L 1458-4115 Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestön Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYYn järjestölehtitukea. Symbioosi ry PL 65 (Viikinkaari 1) 00014 Helsingin yliopisto

Ai niin, jee, kesä! Nähdään Symbioosin palstalla tai terassi-, metsä- ja rantakalliokaljalla! Tai viimeistään syksyllä Kertsillä!

Päätoimittajalta

2/2013 48. vuosikerta

8 Tässä numerossa 2

Päätoimittajalta

Ajankohtaista meillä ja muualla

SyyHy-palsta

Opintovastaavain palsta

8 Ensikertalaisen ahvis ja Ahviksen tulokset 14 Onnenpekka Heinolla 19 Syvällisiä hulluuksia 20 Kenen leikkeihin HYYn tilat annetaan 22 Näin selviydyt kenttäkursseilla 24 Sarjakuvapäiväkirjablogeja 24 Rakas päiväkirja 25 Rakas lajitoveri 26 Supernatantti 28 Repäisyjä 30 Arvioita 31 Puheenjohtajalta

Ajankohtaista

meillä ja muualla

Symbioosin puutarhavuosi käyntiin

Mats Ittonen

Symbioosin puutarhavuosi on taas lähtenyt mukavasti käyntiin. Viime vuonna Herttoniemeen, viiden minuutin pyörämatkan päähän kampuksesta, perustetulla palstalla on järjestetty jo muutamat talkoot, maa on käännetty ja perunat istutettu. Aivan uusiakin naamoja on jo palstalla näkynyt. Mukaan toimintaan pääset tulemalla talkoisiin, joista tiedotetaan Symbioosin sähköpostilistalla. Tarkemmin puutarhatoimintaa voi seurata Facebook-ryhmässä (ryhmä ”Symbioosin puutarha”). Talkoissa pääset reippailemaan ulkosalla ja tutustumaan parhaisiin tyyppeihin. Palstalla auttaneet saavat aikoinaan korjata satoa itselleen. Syksymmällä vietetään myös sadonkorjuusitsejä, joilla päästään nauttimaan palstan antimista.

Palstalla on kivaa!

Vuoden opettaja, opintoneuvoja ja opintoteko palkittiin Vuoden opettajaksi valittiin ympäristömuutoksen ja ‑politiikan yliopistonlehtori Risto Willamo ja Vuoden opintoneuvojaksi ympäristöekologian opintoneuvoja Olli-Pekka Penttinen. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden opintoteko ‑palkinnon nappasivat Mikko Aulio ja Sonja Lindfors suuresta panoksestaan tiedekunnan opintokyselyn ja opetuksenkehittämisiltapäivän eteen. Opiskelijat kehuivat Willamon aitoa välittämistä, opinto-ohjausta ja luovia opetusmetodeja. Ripan omaleimainen ote näkyi myös repäisevässä kiitospuheessa, jonka lopuksi gaalayleisö sai nauttia Ripan sovituksen J. Karjalaisen kappaleesta ”Mitä on rock’n roll tänään?”. ”Perintöprinsessoina” jaetulle kakkossijalle äänestyksessä ylsivät Reijo Käkelä ja Anna-Lea Rantalainen. Yleisesti kaikkia ääniä saaneita opettajia yhdisti opiskelijoiden perusteluissa innostunut ote opettamiseen, opiskelijoista välittäminen, selkeiden opintomateriaalien jakaminen ja palautteen antaminen. Ripa sai palkinnon nyt toisen kerran. Ensimmäisen kerran hänet palkittiin vuonna 2006, ja vuonna 2011 hän sai kunniamaininnan ansiokkaasta opinto-ohjauksestaan. Penttinen oli äänestyksessä ylivoimainen. Lukuisissa kommenteissa ylistettiin mm. Olli-Pekan isällisen ohjaavaa otetta ja aitoa auttamishalua, joka näkyy mm. opintoneuvonnan antamisessa tarvittaessa myös Viikin kampuksella. ”O-P auttaa aina!” Aulio ja Lindfors ovat vuoden aikana saaneet opiskelijat kiinnostumaan saamansa opetuksen laadusta aivan uudella tavalla ja lisäksi osallistumaan konkreettisesti sen kehittämiseen. Myös tiedekunnan opetushenkilöstö on ottanut opintokyselyn vastaan avoimin mielin ja kiinnostuneina. Vuoden opettaja valittiin kaikille bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelijoille avoimella äänestyksellä, ja nyt mukana oli myös Lahden kampus. Äänestys toteutettiin sähköisesti ja ääniä saatiin monipuolisesti tiedekunnan kaikkien pääaineiden opiskelijoilta. Palkinnot jaettiin huhtikuun lopussa järjestetyssä gaalassa. Vuoden opettajan palkitseminen on perinteisesti ollut Symbioosin tapahtuma, mutta se järjestettiin tänä vuonna yhteistyössä tiedekuntajärjestö Biosfäärin kanssa. Jatkossa tapahtuma siirtyy kokonaan Biosfäärin vastuulle, sillä äänestys kattaa jo nyt kaikki tiedekuntamme oppiaineet. Mats Ittonen

Pekka Pamilo jäi eläkkeelle Pekka Pamilo jäi vuodenvaihteessa eläkkeelle populaatiobiologian professorin tehtävästä. Pamilo on monelle opiskelijalle tuttu ainakin Evoluutiobiologian perusteet ‑kurssilta. Tutkimuksessaan hän on keskittynyt yhteiskuntahyönteisiin, erityisesti muurahaisiin. Symbioosi kiittää menneistä vuosista ja toivottaa mukavia eläkepäiviä! Ripa kiitti, lauloi ja kiirehti kokoukseen.

Ajankohtaista

Antti Miettinen

Miten käy suurtuntureiden kansallispuiston?

Moottorikelkkoja Kilpisjärven jäällä

Vappushokkelo oli jättimenestys Vappushokkelo järjestettiin tänä vuonna 52. kerran. Sää suosi tänäkin vuona ulkotapahtumaa, ja paikalla oli arviolta yli 4 000 kävijää. Lastenlipun hinta nostettiin tänä vuonna neljään euroon, mikä viimeistään takasi todennäköisen kaikkien aikojen ennätystuoton. Shokkelossa riitti tekemistä lapsille ja lapsenmielisille. Ohjelmaan kuului perinteiseen tapaan mm. shokkelorata, söpöjä eläimiä, arpajaiset, mikroskopointia, ruokamyyntiä ja shokkelonäytelmä. Shokkelon teemana oli tänä vuonna sienet. Vappushokkelon tuotosta ainakin 10 % käytetään luonnonsuojeluapurahaan. Loput tuotosta käytetään Symbioosin omaan toimintaan. Vappushokkelon järjestäminen on perinteisesti fuksien suuri etuoikeus ja velvollisuus, mutta auttamassa oli myös paljon vanhempien vuosikurssien edustajia. Symbiontti kiittää kaikkia mukana olleita, niin järjestäjiä kuin asiakkaitakin. Tänä vuonna shokkelomestareina toimivat Veera Partanen, Julia Palorinne, Riikka Räty ja Iitu Hagström. Jaakko Kuurne

Keväällä 2012 ympäristöministeriö pyysi ehdotuksia uusiksi kansallispuistoiksi. Ehdotuksia tuli peräti 19. Yksi ehdotus on Käsivarren suurtuntureiden kansallispuisto. Ehdotus käsittää monen biologian opiskelijan tuntemia alueita. Puiston on ehdotettu sisältävän ainakin Saanatunturin ja sen rinteen suojelualuet, Jehkatstunturit ja Käsivarren erämaa-alueen suurtunturit. Käsivarren suurtuntureiden kansallispuisto on ympäristöministerin jatkokäsittelyyn ottaman neljän ehdotuksen joukossa. Hankkeen ongelma on Enontekiön kunnan vastustus. Kansallispuistoa vastustetaan taloudellisin perustein. Sen pelätään vaikeuttavan elinkeinon harjoittamista, sillä norjalaiset matkailijat ovat Kilpisjärven kylässä merkittävä tulonlähde. Moottorikelkkailu on Suomessa vähemmän rajoitettua kuin Norjassa, ja muutos tähän voisi vähentää norjalaisten matkailijoiden määrää. Puisto myös rajoittaisi paikallisten kulkemista alueella. Toisaalta kansallispuistostatus voisi myös lisätä matkailua. Moni muu kunta onkin ottanut alueellensa tehdyn kansallispuiston ilomielin vastaan tai on jopa itse ehdottanut puistoa. Kilpisjärven yrittäjien, saamelaisten ja luonnonsuojelijoiden intressit ovat kuitenkin välillä olleet vaikeita sovittaa yhteen. Kansallispuistoehdotuksen takana on itsenäinen luonnonsuojeluyhdistys Saanan luonnon ystävät – Luomus ry. Yhdistyksen perustivat Helsingin yliopiston biologian opiskelijat vuonna 2007 kun kävi ilmi, että Saananjuuren lehtoa oli raivattu laittomasti. Luomus toimii Helsingistä käsin, mutta sillä on jäseniä ympäri Suomen. Yhdistyksen hallituksen jäsen Annina Launis uskoo kuntaa ja kyläläisiä tyydyttävän ratkaisun mahdollisuuteen. ”Uskomme, että kelkka voi vielä kääntyä ja ilmapiiri muuttua kansallispuistomyönteisemmäksi, kunhan pystyttäisiin istumaan yhteisen pöydän ääreen hakemaan jonkinlaista kompromissia. Se, mitä puistossa saisi tai ei saisi tehdä, on edelleen päättämättä”, Launis toteaa. Voit seurata hankkeen etenemistä, tutustua Luomus ry:hyn ja halutessasi liittyä sen jäseneksi osoitteessa http://saananluonnonystavat.fi. Yhdistyksellä on myös oma Facebook-sivu.

meillä ja muualla

Eliörallissa hurjia eliömääriä Symbioosin eliöralli kisailtiin toukokuun puolivälin tienoilla neljän joukkueen voimin. Voiton vei nimetön joukkue (Tuomas K., Mikko T., Niko F., Lauri T.). Joukkue havaitsi yli 700 lajia. Ralli kesti kaksi tuntia, minkä jälkeen Kaisaniemessä suoritettiin rallin purku, ja saunaankin päästiin. Eliörallissa pyritään havaitsemaan mahdollisimman paljon erilaisia eliöitä niin, että korkeammista taksoneista saa enemään pisteitä.

SyyHy-palsta

Lennä, lennä, leppäkerttu aulujoutsen, karhu ja ahven. Siinä pari Suomen symboleiksi valituista eläimistä, kansalliseläimistä. Kaipa ne jotenkin kuvastavat suomalaisuutta. Karhu pistää suuhun mitä sattuu, hakkaa vaimoaan ja tappaa tarvittaessa ottolapsiaan. Ahven puolestaan jurottaa pitkän ja kylmän talven pimeässä jääpeitteen alla. Mahtaa sitäkin vituttaa, ei kai se muuten pilkkiin nappaisi. Ja laulujoutsen… No, siitä on tehty se kirja. Näin kevään tullen myös Suomen kansallishyönteinen aloittaa puuhansa. Niistä ne onnekkaat, jotka ovat onnistuneet talvehtimisessa, ryömivät ulos kallion koloista tai sammalen sisältä piristämään päiväämme heti ensimmäisten pälvien ilmaantuessa maastoon. Lajihan on kaikkien rakastama seitsenpistepirkko Coccinella septempunctata eli leppäkerttu, tuttavallisemmin leppis. Leppäkerttu on kaikissa elämänvaiheissaan tehokas peto. Tästä johtuen puutarhurit ottavatkin sen toukkineen avosylin vastaan putsaamaan ruusupenkkiä kirvoista. Leppäkerttu lisääntyykin saalistustaitojensa avulla voimakkaasti vuoden mittaan, ja syksyllä yksilötiheydet voivat olla valtavia. Loppusyksyn massaesiintymät puurouttavat meren rannat ja oranssinpunaiset täplät peittävät kasvillisuutta. Seitsenpistepirkko on varmasti tunnetuin hyönteislajimme. Jokainen lienee oppinut tuntemaan leppäkertun jo varhaislapsuudessaan. Laji on yleinen, pidetty ja kiva. Se on päässyt loruihin, luomumerkkiin ja animaatioelokuviin. Mutta onko tässä riittävästi perustetta kansallishyönteiseksi? Leppäkerttu on kansainvälisesti tunnetuimpia hyönteislajeja ja nauttii maailmanlaajuista suosiota. Se onkin valittu myös monien muiden maiden kansallishyönteiseksi – omaperäistä, eikö? SyyHy-Mikkojen suhde kansallishyönteiseemme on ristiriitainen. Toisaalta se on ihan hauska ja pirteä ilmestys keväisin vuoden ensimmäisten hyönteisten joukossa, mutta uutuudenviehätys laskee nopeasti vuoden edetessä. Loppuvuoden hyönteiskeruureissuilla laji on enää se ärsyttävä ja pakollinen roska, joka täyttää haavin kaikkialla. Se on tylsä! Suomen luonnosta löytyisi satoja näyttävämpiä, mielenkiintoisempia ja ennen kaikkea suomalaisempia kansallishyönteiskandidaatteja. Tuntuu, että seitsenpistepirkko on ratsastanut asemaansa pelkällä pallomaisella söpöydellään ja yleisyydeellään. Ovatko nämä nyt hyviä valintaperusteita? Kuka näistä oikein päättää? — SyyHy-Mikko & SyyHy-Mikko sekä hovikuvittajansa RapSusu

Symbiontti 2/ 2013

Opintovastaavain palsta

yvät kanssamatkustajat. Opintorintamalla ei ole keväällä paljoa tapahtunut. En viittaa ainoastaan omaan opintorekisteriini, vaan opintoasioihin yleisesti tiedekunnassamme. Biosfäärin ja Symbioosin opintovastaavat jatkavat kesälläkin aktiivista opetuksenkehittämistyötä, joka koki vuosi sitten renessanssin Biosfäärin opintokyselyn muodossa. Valmistelemme raporttia siitä, mitkä kohteet tiedekuntamme opetuksessa ja sen oheistoiminnoissa kaipaavat akuuteimmin parannusta. Käytännön toimenpiteitä on lupa odotella siinä vaiheessa, kun ruska on värjännyt puut luonnon omin akvarellein. Tiedekuntamme tutkintovaatimukset uudistuvat vuonna 2014. Hallintoihmiset yrittävät pitää muutokset mahdollisimman pieninä, mutta takeita muutosten maltillisuudesta ei vielä ole. Mitä tuleva uudistus tarkoittaa nykyisen bio- ja ympäristötieteilijän kannalta? Ei välttämättä paljoakaan. Mitä tuleva uudistus tarkoittaa vuoden 2014 fuksin kannalta? Mahdollisesti hyvinkin paljon. Opintovastaavanne pitävät teidät, arvon kanssasymbiontit, niin hyvin kärryillä uudistuksesta, kuin mahdollista. Tosin vauhti, jolla asiat välillä etenevät byrokratian niljakkaissa rattaissa, on välillä päätä huimaava. Yritämme kuitenkin parhaamme.

P.S. Allekirjoittaneet lanseeraavat syksyllä Kahvihetken opintovastaavan kanssa™. Pysykää kuulolla!

Toukokuu 2013

Opintovastaavanne Mikko ja Lydde toivottavat kaikille lukijoille loistavaa kesää! Muistakaa antaa aivojenne levätä pitkän lukuvuoden loppumetreillä, huumaantukaa tuomien tuoksusta, ihmetelkää luonnon kauneutta, ja muistakaa kertoa lähimmäisillinne kuinka tärkeitä he teille ovat. Puss och kram!

Ei downshift vaan frameshift – ensikertalaisen Ahvis Teksti Jaakko Kuurne Kuvat Jani Järvi & Mikko Aulio

Ahvenanmaan linturalli kisattiin tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään, 12.–13.4. Mikään bikinikeli ei kuitenkaan ollut, ja sadettakin saatiin reippaasti niskaan. Ennen tuloksia tutustumme erään ensikertalaisjoukkueen kokemukseen.

aikka olen lintujen tiirailua omaksi ilokseni satunnaisesti harrastanut, en ollut koskaan täysin ymmärtänyt Ahvenanmaan linturallin osakseen saamaa jokakeväistä hypetystä, saati tuntenut vastustamatonta intoa osallistua. Tarvittiin ulkopuolinen yllyttäjä, ystäväni Jesse, terveydenhuollon ammattilainen ja tuleva biologian fuksi 2014, jonka Ahvislobbaukselle en voinut loputtomasti panna hanttiin. Seurasi pitkä, mutta lähes täydellisen toimeton joukkueenkasausvaihe. Oikein kenestäkään ei saanut tiristettyä muuta vastausta kuin ”ehkä”, eikä innokkaita matkaanlähtijöitä vain tuntunut kävelevän vastaan. Kunnes niitä käveli. Välikäden kautta saimme tiedon kahdesta tiimiä vailla olleesta Mikosta; fuksista ja pseudofuksista, jotka olivat viehättyneitä linnuista ja omistivat optiikkaa. Viidenneksi raajaksi jakaumaamme tasapainottamaan nappasimme molefuksi Riikan, ja näin täydellisen ahvisneitseellinen joukkuemme, Ornitofoobikot, oli kuoriutunut. Tämänvuotisen Ahviksen myöhäisen ajankohdan houkuttelemina suunnittelimme alun perin matkaan lähtemistä polkupyörin, mutta itse kullakin edessä ollut pyöränhuoltourakka ja ensikertalaisten kokemattomuus Ahvenanmaalla liikkumisesta saivat meidät hyvin pian kallistumaan autoiluvaihtoehdon puolelle. Allekirjoittanut vietti pääsiäisenä oman viadolorosansa kaivaen talven yli uinunutta farmari-Fiatiaan yli puolimetrisestä hangesta omakotitalotontin pihan perältä, ja vielä pari päivää puuhastellen kärryn liikkelle saamiseksi. Käyntiin hörähtäneen menopelin saattaminen rinta rottingilla ammattihuoltoon viimeisten vikojen poishiomiseksi vaihtui karvaaseen pettymykseen hinta-arvion kuulemisen jälkeen: auton saattaminen liikennekelpoiseksi olisi maksanut noin kaksi kertaa kyseisen auton jälleenmyyntihinnan

verran. Listalla olisi ollut mm. jarrujen täydellinen uudelleenrakentaminen alusta loppuun. Tästä poskettomuudesta en silti vielä lannistunut, vaikka Ahvikseen olikin enää reilu viikko aikaa. Vara-auton sain sovittua käyttöön suhteellisen helposti, mutta autonnoutoreissulla homma meni niin käsittämättömäksi sosiaaliseksi draamaksi, että Ahvisviikon maanantaina olin valmis luovuttamaan, jättämään koko reissun väliin ja ryömimään loppukevääksi pimeään luolaan. Epätoivoa peitelläksemme haaveilimme Jessen kanssa myös hevosten vuokraamisesta ja tyylikkäästä Hyvät, pahat ja rumat ‑Ahviksesta. Paskanjauhannan takana silmukka kiristyi jo uhkaavasti ja koko homman peruuntuminen näytti mahdolliselta. Joukkuetoverit kuitenkin pelastivat tässä kohtaa, ja ruhtinaalliset kaksi päivää ennen reissua kumijalka oli järjestynyt käyttöömme. Peli- ja kilpailuvastaavien erinomainen infopaketti ja kartta lintupaikoista houkuttelivat kuin varkain tekemään reittisuunnitelmaa, ja kertaallen kaikonnut matkustusinto alkoi taas löytyä. SO IT BEGINS Tuskallisten valmisteluvaiheiden ja hektisen pakkaamisen jäljiltä oli lähtöpäivän aamuna päällä jo jonkinasteinen voittajafiilis. Myöskään herätys kello 4.30 ei haitannut, vaikka sain nukuttua tuskin kolmea tuntia. Kun puoli kuuden jälkeen olin poiminut joukkueen jäsenistön kasaan eri puolilta Helsinkiä ja tavarat oli saatu ahdettua piskuisen pyörillä kulkevan emalikattilamme kyytiin, oli tunnelma erittäin tiivis sanan kaikissa merkityksissä. Turun moottoritien auetessa eteemme auringonnousun aikaan olimme epämääräinen mutta voittamaton joukkio palkkionmetsästäjiä matkalla uusille, pahaa aavistamattomille seuduille. Tunnelma olisi kiteytynyt parhai-

Symbiontti 2/ 2013

ten Zeke-yhtyeen kaahausbiisiin ”Let’s Get Drugs”, mutta rajallisesta matkamusiikkivalikoimasta johtuen taistelumielen nostattajan virkaa sai toimittaa The New Keepers of the Water Towerin vähintään yhtä mukiinmenevä laukkabiisi ”In Pursuit of the Jeti”. Autosta löytyi sopivasti myös kolmet pilottilasit, joiden läpi huhtikuinen tienpiennar näytti huomattavasti aavikkomaisemmalta. Nyt ratsastettiin, perkele. Kovaa. Piikkiön ABC:n pihalta otettiin lämmittelyksi töyhtöhyyppävuodarit, ensimmäinen näköhavainto kanssakilpailijoista (Jeesus ja panssarivaunu, check check) sekä kellonajasta johtuen suorastaan jumalaisen makuiset kupposet automaattikahvia. Kahvin viekoittelevan vaikutuksen takia paussi venähti siinä määrin, että laivaan ehtiminen alkoi jo hieman huolestuttaa, ja loppumatka Turkuun piti puskea melko raskaalla kaasulla. Satamaan ehdimme lopulta helposti ja aikaa jäi vielä kuluteltavaksi jonossa, suuren urheilujuhlan tunnelmaa kanssakilpailijoiden kanssa nostatellen. Ensimmäiset bikinit nähtiin teipattuna kilpailevan joukkueen konepellille. Laivan irtautuminen laiturista kävi kuin varkain, mutta hetki oli yllättävän sykähdyttävä. Peruutusmahdollisuutta ei ollut. Nyt se tosiaan alkoi: legendaarinen Ahvis. Oltiin suurten voimien vietävänä, enkä saattanut olla tuntematta vilpitöntä ihailua insinöörityötä kohtaan. Kymmeniätuhansia tonneja balkanilaisella telakalla yhteen hitsattua terästä liikkui hallitusti keulapotkurien ohjaamana. Jäämurska väylällä väistyi äänettömästi rungon alta. Ruissalo tuli ja meni. Havainnot ja muistikuvat menivät limittäin ja saatoin nukahtaa toviksi kokolattiamatolle samaan kasaan muiden biologien kanssa. Joukkuetovereistani suurin osa taisi päivystää joko ulkokannella kaukoputkien kanssa tai tax free ‑myymälässä. Tulipa laivamatkalla otettua ensikosketus sekä tulevan viikonlopun hyytävään säähän että

Toukokuu 2013

mereisempiin lintulajeihin riskilöiden muodossa. Maarianhamina oli hiljainen. Olotila oli vähän kuin ulkomailla. Mainoskylttejä lukiessani ruotsi ja englanti menivät päässä keskenään sekaisin – oivalsin muun muassa sanan ”rum” jalon monimerkityksisyyden. Suunnistin viidentoista vuoden takaisten muistikuvien perusteella kohti paikallista 2-tietä, ja painelimme suoraan kohti majoituspaikkaa. Taisimme saapua Idrottscenteriin ensimmäisinä, mikä osoittautui keltanokkien strategiseksi virheeksi: kaikki muut olivat menneet tässä välissä kauppaan. Seurasi ärsyttävää odottelua ja se, ettemme tämän ikkunan missattuamme ehtineet ruokaostoksille oikein missään välissä. 1. RALLIPÄIVÄ Unisen laivamatkan entisestään ruokkima ennakkomielikuva rennosta ja leikkimielisestä linturallista osoittautui hyvin nopeasti harhaksi. Kanssakilpailijat tuntuivat toimivan silmiinpistävällä ripeydellä. Kun tavarat oli saatu purettua majapaikkaan, hajaantuivat ihmiset hyvin nopeasti omille teilleen. Mekin suuntasimme kohti ensimmäistä havaintopaikkaa, jotta heti viideltä, rallin alkaessa, saataisiin lintuja putkeen ja mahdollisimman monta lajia pois alta. Klintenin poukamassa, sillan kupeessa, oli sellainen vesilintukeskittymä, että jotenkin sitä pääsi vahingossa innostumaan jo ennen rallin alkamista. Auto tuli vedettyä varsin hätäisellä liikkeellä parkkiin ja putket kannettua staijauspaikalle suorastaan juoksujalkaa. Yllätyin itsekin vauhdista, jolla viisihenkinen porukka kuoriutui ulos kaksiovisesta autosta! Poukaman pikaisen läpikäynnin jälkeen tajusimme, ettemme ehdi ruokakauppaan emmekä ravintolaan syömään. Teimme villin ratkaisun ja haimme pizzat mukaan kehutusta paikallisesta Fantasiasta, joka kuhisi muita joukkueita. Viittä vaille viisi ihmisten kasvot alkoivat vääntäytyä

taisteluilmeeseen. Mekin syöksyimme pizzat kainaloissa autoon ja palasimme Klinteniin. Hektinen kilpailumentaliteetti tuli jostain takavasemmalta ja otti varkain mielemme hallintaansa. Staijaa ja varmista ‑henkinen työnjako muovautui kuin itsestään, ja ensimmäinen tusina lajia tykiteltiin melkoista kyytiä. Uskalsimme käydä pizzojen kimppuun. Ylikokoisen rasvalätyn syömisessä käsin olikin sitten oma viehättävä haasteensa, jonka parissa eräänkin jäsenemme kaulassa roikkuneet kiikarit saivat osuman kastikkeesta ja muuttuivat yksisilmäiseksi versioksi. Pelkäsimme myös samalla hetkellä paikalle pyyhältäneen paikallisen kalastajan olevan näreissään pysäköityämme hänen venerantaansa, mutta miekkonen tulikin hieromaan kauppoja siikafileistä huokeaan hintaan. Vieläkin harmittaa, ettei ollut käteistä taskussa. Pizzoista selvittyämme päätimme muuttaa suunnitelmaa aamuksi luvatun sateen takia ja lähteä asteittain kohti Styrsingsuddenia jo illalla. Torpfjärden oli jäässä, eikä sen ympäristön kosteikoista putoillut kovinkaan kummoisia lajeja. Lähinnä kävimme Ramsholmenin lehdossa hämmästelemässä kottaraisten imitointikykyjä. Gottbyssä oli melkoinen kuhina rallijoukkueita, ja nämä pellot osoittautuivatkin runsaudensarveksi. Hanhi- ja pikkulintuparvien seasta tarkkasilmäiset Mikkomme haravoivat esiin metsähanhen ja pajusirkun. Toimintaprotokollamme lintupaikoille pysähtyessämme oli kehittynyt jo rutiininomaiseksi toimitukseksi. Autosta purkautuminen ei kestänyt enää montaa sekuntia. Tämä hektinen mielentila, joka osoittautuisi kestävän koko seuraavan vuorokauden, poikkesi ennakkokäsityksestäni. Olin ajatellut Ahvista ennen kaikkea leikkimielisenä rentoilureissuna, jonkinlaisena downshiftinä, mutta mielentila olikin kaikkea muuta. Enemmänkin läsnä oli kummallinen, turboahdettu hektisyys, joka puski pintaan itsestään, vaikkei kisailu missään tapauksessa totista ollutkaan. Genetiikan termein tämä tehokkuuden ilmapiiri tuntui ennemmin frameshiftiltä – mieli oli siirtynyt kummallisella tavalla sivusuunnassa juuri oikeaan asentoon ja huomasin toimivani miellyttävällä tavalla automatisoituneesti, kuin tärkeää tehtävää suorittaen. Kunpa tällaisen mielentilan saisi säilytettyä pidempään ja myös opiskelussa! Gottbystä huristelimme Kråkörsfjärdenin sisälahden rantaan. Edeltämme poistunut pyöräjoukkue vastasi kevyeen haasteluumme kisakuulumisista hyvin vähäpuheisesti ja hävisi vähin äänin paikalta. Lahden sulasta paljastuikin joukko ristisorsia. Elis allekirjoittaneelle! En ole aikaisemmin ymmärtänyt vuodareista ja eliksistä kohkaamista tai yleensäkään kirjanpitoa havainnoista, mutta nythän tämä tuntui suorastaan innostavalta. Kun lajeja oli tippunut tähän mennessä helposti varsin runsaastikin, alkoi Suomessa esiintyvien lintulajien määrä epämääräisen loputtoman massan sijaan tuntua haltuunotettavalta kokonaisuudelta. Tätähän voisi harrastaa jopa ihan säännöllisesti. Seuraavaksi kävimme kääntymässä Hammaruddan

”

Yllätyin itsekin vauhdista, jolla viisihenkinen porukka kuoriutui ulos kaksiovisesta autosta!

”

pelloilla, mutta emme uskaltautuneet seikkailemaan aivan rantaan asti, koska tarkoitus oli ehtiä vielä valoisan aikana Styrsiin. Matkamme kuitenkin viivästyi muutaman malttamattoman, ylimääräisen pysähdyksen vuoksi. Näfsbyssä pizzarasvan tahrima kiikari saattoi tehdä Mikko M.:lle tepposet, kun kaukana kelon latvassa vastavalossa poseerannut keltasirkku muistutti yllättävän pitkään lepinkäistä ja jakoi hetken joukkueemme mielipiteet. Poliisipartiokin säikäytti hidastelemalla tienreunassa putken kanssa staijanneen ja väitelleen seurueemme kohdalla, mutta jatkoi matkaansa. Myös etukäteisvaroittelu paikallisten satunnaisesta vihamielisyydestä bongareita kohtaan ruokki välillä vainoharhoja paikalle määrätietoisesti harpponeen koiranulkoiluttajan aikomuksista. Kello oli jo reilusti yli iltakahdeksan, ja Styrsiin ehtiminen tämän päivän puolella alkoi jäädä haaveeksi. Sen sijaan kävimme Käringsundbyn kanavalla pohjoisemmassa Eckerössä. Idyllisestä ruovikosta kuului lupaavaa ääntelyä, joka osoittautui lopulta tukkasotkien, mustarastaan ja plätkyjen (huomaa omaksuttu ammattislangi!) [tarkoittanee sinisorsaa, toim. huom.] yhtäaikaiseksi jupinaksi. Kävimme kääntymässä vielä Eckerön kalastus- ja metsästysmuseon pihassa. Alkoi kuitenkin olla niin auttamattoman pimeää, ettei rannassa kelluneesta parvesta saanut enää oikein selvää. Tämän kohteen ainoiksi havainnoiksi jäivät tienvarren aitausten villisiat ja saksanhirvet [nyk. isokauris, toim. huom.]. Näfsbyssä huhuilimme hetken pöllöjä, mutta palasimme pian nöyrästi yöunille.

2. RALLIPÄIVÄ Aamuneljältä ensimmäisten jääkaapille hiippailijoiden äänet herättivät minut keittiön sohvalta, jonne olin hätäpäissäni paennut kuorsausta. Eikä mennyt varttiakaan, kun keittiössä oli jo täysi kuhina. Rallin panokset siis kovenivat. Sää oli niin pilvinen ja pimeä, että lähdimme itsellemme armollisesti matkaan vasta kuuden jälkeen, viimeisten joukossa. Tihkusateessa suuntasimme pikavauhtia kohti Styrsiä. Emkarbyn pelloilla silmiimme osui petomaisten liihottelijoiden ilakointisirkus ja käännyimme suoraan vauhdista traktorin ajouralle. Keskellä peltoa maassa ja ma-

Symbiontti 2/ 2013

talissa puissa elämöi puolentusinaa eri-ikäistä merikotkaa varisparvi seuranaan. Hieno avaus aamulle, vaikka jäikin mysteeriksi, mistä näyttävässä liikehdinnässä oli kysymys. Matkalla poimimme vauhdista korppihavainnon ja Riikan edellisillan pöllöpaikalla auton katolle unohtamat lapaset, jotka löytyivät helposti, mutta läpimärkinä, tienposkesta. Styrsin tienhaara ei sattunut noviisien silmään, joten yhytimme itsemme Skeppsvikistä. Tuloksena pari riskilää, kiistanalainen selkälokki ja kuurupiiloa leikkinyt halli. Paluumatkalla yritimme laihoin tuloksin löytää metsäisempiä lajeja. Muutaman kymmenen metrin päähän eteemme pysähtyneellä, tulevalla voittajatiimillä pokka piti varsin hyvin, ja saimme jälkeenpäin kuulla nuijanneemme peukaloisen kyseisessä paikassa. Tarunhohtoiseen Styrsiin emme sitten koskaan menneetkään. Käännyimme ajokelpoisemman oloiselle Långnabbanintielle. Långnabbanin rannassa saimme vastaamme jäätävän tihkusateen. On pakko nostaa hattua paikassa teltassa yöpyneelle porukalle. Ranta ammotti tyhjyyttään hyisessä aamussa. Mielenkiinto keskittyikin välillä paljolti meren muovaamiin jänniin kiviin ulapan sijaan. Horisonttia putkilla haravoitaessa paljastui aaltojen välistä kummittelemasta vähitellen koko ulapanpuoleisen osan leveydeltä haahkoja. Olivat haahkat näillä seuduin aiemminkin viihtyneet ja aikojen saatossa jotain syöneetkin; rantaa reunusti metrinlevyinen kaistale aaltojen tuomia sinisimpukan kuoria, joissa sai kahlata syvimmillään polvea myöten. Suunntasimme muutaman pellon kautta Maarianhaminaan. Pikainen kauppareissu, vilkaisu Klintenin lahdelle ja sataman ohiajon kautta kohti etelää ja Nåtön salmia. Matkalla meitä viihdytti suunnattomasti paikallisen Steel FM ‑radiokanavan ohjelma American Country Countdown.

Toukokuu 2013

Hell yeah. We learned ’bout the locals that… ”The boys ’round here Drinking that ice cold beer Talkin’ ’bout girls, talkin’ ’bout trucks Backwoods legit, don’t take no sh*t Chew tobacco, chew tobacco, chew tobacco, spit” Aw heck, red-red-red-red-red-red-redneck. Blake Shelton viritti sopivasti uuden mantereen tunnelmaan, sillä Nåtössä kohtasimme kisan ainoan aidon bikinijoukkueen, Gangstaz fo’ lifen. Tällaisen aidon, katujen karusta maailmasta ponnistavan ja säälimättä, vereslihalla ja vaistojensa varassa etenevän lauman edessä oli pakko viritellä vähän psykologista sodankäyntiä. Haravoimme sulat poukamat läpi hirveällä tahdilla alle minuutissa ja karautimme korskeina tiehemme. Kireä kisatunnelma ja orastava väsymys olivat aistittavissa motoriikan suurpiirteistymisenä; joukkueemme jätti auton oven väliin mm. kädellisen sormia ja yhden pään. Kuin ihmeen kaupalla selvisimme tästä ilman suurempia vammoja. Äkkiä havahduimme siihen, että kilpailuaikaa oli jäljellä enää alle pari tuntia. Olo oli suorastaan hätääntynyt, sillä niin monta peruslajia puuttui. Järsön rannassa tipahti sentään allin kokoinen kivi sydämeltä, kun jouhipyrstö vihdoin vilahti kaukoputkessa parven keskellä. Lähdimme hirmuiseen loppurutistukseen kohti pohjoista. Paluumatkalla saatiin sentään räkättirastas ja jokunen muu puuttuva pihalaji listaan. Mietimme pitkään suuntaisimmeko lopuksi Hagan pelloille vai Kastelholman linnan ympäristöön. Valitsimme peltojen kustannuksella metsälajien havittelun ja kohteeksi siis Kastelholman. Itse

linnan ympäristö osoittautui varsin hiljaiseksi, joten pysäköimme auton levikkeelle golfklubin viereen ja lähdimme samoilemaan metsään. Valitettavasti metsäkin osoittautui aivan autioksi. Kello raksutti kohti kilpailuajan päättymistä ja silmukka tuntui kiristyvän kaulalla. Tässäkö tämä oli? Kävelimme epätoivoisesti ja kiireessä syvemmälle metsään löytämättä enää yhtään mitään. Tuntui siltä, kuin olisimme marssimassa kaivamaan omaa hautaamme, johon tarinamme mafiahenkisesti tulisi päättymään. Pysähdyimme. Oli täysin hiljaista ja laskimme mielissämme sekunteja ajan loppumiseen. Ja bang! Kello löi tasan viisi, urakka oli ohi ja oli aika kiittää tovereita. Nopeastihan se meni ja paljon jäi hampaankoloon. Enemmän kuitenkin jäi käteen. Voipuneina ja muutaman kokemuksen rikkaampina ihmisinä tallustimme vaihteeksi kiireettömästi takaisin autoon. JÄLKIPELIT Rojahdimme vaatteidenvaihdon jälkeen saliin odottamaan kisan pistämistä pakettiin. Peli- & kilpailuavastaavien oivallisesti virittämässä tilaisuudessa oli heti mukava nokittelun meininki. Havaintojemme tavanomaisuudesta johtuen osaksemme koitui olla ensimmäinen joukkue, jonka lajilista loppui. Saimme havaita Hagan peltojen olleen monelle aarreaitta ja kirosimme valintaamme viimeisen kohteen suhteen. Jomalauta! 47 lajilla jäimme karvan verran tavoitteena olleen viidenkympin alle ja sijoituimme joukkue-

Mutta ketkä voittivat?! Katso tulokset seuraavalta sivulta!

vertailussa jonnekin puolivälin tienoille. Ei hassummin, mutta nälkä jäi sen verran päälle, että ensi vuonna on melkein pakko ottaa uusiksi. Nokittelu kiihtyi loppua kohti ja viimein KOPEK korjasi potin ansaitusti kaikkien aikojen ennätyslajimäärällä. Allekirjoittanut oli väsymyspäissään ja päänsärkyisenä aikeissa paeta käyntiin revenneiden bileiden alta nukkumaan. Aikomus vaati pientä sisukkuutta, kun vähän väliä jäin suustani kiinni vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Toistuvien uusiin pöytiin tempautumisten jälkeen sain taisteltua itseni pesemään hampaita. Häämöttävä pehmeä tyyny jäi kuitenkin taas haaveeksi, kun loppasuun jutustelusta ei paluumatkalla kylpyhuoneesta tullut loppua sitten millään. Kun toverillinen päähieronta vielä karkoitti päänsäryn, jouduin takaisin tanssilattialle, jolla bileatmosfääri eskaloitui biologimittakaavassakin mitaten varsin raisuksi. Huhhuh. Kiitos, Ahvis. Olit maineesi veroinen. Odottamattomalla tavalla ja vähän liiankin kanssa. Seuraava päivä olikin sitten reteää leijailua viikonlopun ensimmäistä kertaa näyttäytyneessä auringossa. Kävimme vielä vähän nuolemassa haavoja ja tarkastamassa ne kirotut Hagan pellot. Vaikkei mitään erikoisempaa näkynyt, sadepäivien jälkeen petoja liiteli poseeraamassa hävyttömän paljon siellä täällä. Kelpasi ajella hissuksiin kohti satamaa, kelpasi hotkia paikallista pannukakkua, eikä haitannut jonotella laivaan merikotkien kaarrellessa pään päällä. Kyllä kelpasi!

1. KOPEK, 96 lajia, ässät: luhtakana, pikkujoutsen, ampuhaukka, merisirri, pikkutylli. Aki Aintila, Ossi Nokelainen, Minttu Sironen. 2. Jeesus ja panssarivaunu, 85 lajia, ässät: piekana, punakylkirastas, pyrstötiainen, kapustarinta. Niko Felt, Netta Lempiäinen, Jari Julkunen, Katja Koskenpato, Otso Häärä. 3. Viskisieppo ja sirittäjät, 75 lajia, ässä: kalasääski. Virve Koivuranta, Aaro Viertiö, Olli Jalonen, Henri Järvisalo, Mikko Tiusanen. 4. Museojengi, 71 lajia, ässä: pyy. Ville Hiemala, Mikael Lindholm, Laura Hiisivuori. 5. Sakeri Savolan sixpack*, 67 lajia. Kalle Meller, Laura Meller, Tuomas Kankaanpää, Kukka Kyrö, Roland Zimm. 6. Bileet Hapolla, 65 lajia. Aapo Salmela, Lauri Happo, Minna Hovi, Mari Sahlstén, Kati Skonbäck. 6. Masennus ja ahdistus, 65 lajia. Jaakko Sarparanta, Jaakko Ekman, Aapo Ahola, Mikko Leppänen. 8. Takakireet pakarat, 64 lajia, ässä: pikkulokki. Anni Joensuu, Pauliina Toivonen, Sini-Maaria Virolainen, Markku Hakala, Tea Kaartokallio. 9. Eckerö Chicken Killers Fan Club, 64 lajia. Eija-Leena Laiho, Ninni Mikkonen, Helena Suomela. 10. Jyväskylän typäkämpimpi siemen & konepojat*, 61 lajia, ässä: sinisuohaukka. Jussi Judin, Miia Kokkonen, Lauri Kuukka, Asseri Laitinen, Riku Sinervo. SISU-palkinto. 11. Maurin ja Kyllikin ja tanhutanssit, 60 lajia, ässät: mustakurkku-uikku, teeri. Mika Saarenpää, Pauliina Hyttinen, Anni Nousiainen, Ilkka Kivistö. Pseudopalkinto saksan(?)kielisestä pullopostista. 12. Sherryä, Pentti Arjärvi, 57 lajia. Tuomas Lahti, Kristiina Visakorpi, Iida Autio, Anna Hietala, Hanna Parri. 12 Vauhtisämpylät, 57 lajia. Coong Lo, Elisa Metsovuori, Anniina Kuusijärvi, Elina Kettunen, Melissa Westberg. 14. Lääkäri hoitaa, biologit bongaa, 56 lajia. Jani Järvi, Hanna Piitulainen, Joni Uusitalo, Laura Lukkariniemi, Katarina Meramo. 15. Gangstaz fo’ life!, 55 lajia. Tuomas Ojalehto, Maria Tikkala, Mikael Hietala, Kalle ”Eeki” Niukkanen, Iiro Hämäläinen. 15. Retardi vitun pelle, 55 lajia. Ilari Tahkokallio, Jouko Pokela, Ahti Launis, Matias Saarinen, Joni Keto. 17. Uskon puute, 54 lajia. Salla Lohi, Usko Szeto, Liisi Mati-

lainen, Pinja Näkki, Varpu Pärssinen. 18. Go with the flow*, 53 lajia. Krista Raveala, Annemarie Hietala, Kaisa Jauhiainen, Maria Tuomi. 19. Naturan namiskuukkelit, 52 lajia, ässä: kattohaikara. Johanna Riuttala, Miina Fagerlund, Emmi Vähä, Minna Kohonen. 20. Sekaparvi aka Markushaukat, 52 lajia. Markus Haveri, Loviisa Hynninen, Liisa Maanavilja, Aino Patjas, Antti Salovaara. 21. Lentävät pyörälaukut*, 50 lajia. Mats Ittonen, Kaisa Torppa, Veera Partanen, Samuli Kokkonen, Viljami Kankaanpää. 21. Äimänkäet, 50 lajia. Joni Ollonen, Jenni Virtanen, Maarit Mukala, Satu Lyytikäinen. 23. Kallen satujumppakerho, 49 lajia, ässä: lyhytnokkahanhi. Sara Neggazi, Mikko Laaksonen, Kalle Lappinen, Anniina Virtanen. 24. Varfågel? Härfågel!, 48 lajia. Niko Björkell, Mikael Lindén, Matti Ruuskanen, Tiina Typpi. 25. Ornitofoobikot, 47 lajia. Jaakko Kuurne, Mikko Mäkelä, Mikko Kivikoski, Jesse Sorvali, Riikka Räty. 26. Rumasuiset sinkut, 46 lajia. Aino Ahvo, Iida Lehtimäki, Heidi Haikala, Hanna Jauhiainen. 26. Team Natura, 46 lajia. Elina Nystedt, Ella Karvonen, Kimmo Polojärvi, Auli Elolahti, Anni Virolainen. 28. Kommunikaatiokatkos, 45 lajia. Mikko Aulio, Maija Nikkanen, Nina Killström, Julia Palorinne. 28. Naurulokit, 45 lajia. Anna-Riina Mustonen, Oili Annila, Maija Greis, Henri Immonen. 30. Linnuton puu, 44 lajia. Jani Sormunen, Niko Kulha, Olli Haapanen, Ville Lehtonen, Emma Kutvonen. 31. Mutha’ulkas, 41 lajia. Joel Esteban Lasikari, Lydia Sagath, Portia Robb, Tori Goehrig, Paul Friedhelm Günther. 32. Pullasorsat, 39 lajia. Satu Salonen, Ari Turula, Silja Soini, Mia Toivonen, Roosa Savolainen. 33. Timanttista jyystöä!, 36 lajia. Pihla Parkkinen, Alli Sirén, Ossi Keva, Iiro Uotila, Juuso Tamminen. 34. Vaikeat varikset, kurjat kottaraiset, 32 lajia, ässä: kuikkalintulaji. Mia Vehkaoja, Veera Piironen, Isa Uski, Jenni Lehtimäki, Anttoni Kervinen.

* Tähdellä merkityt pyöräjoukkueita.

Rallissa havaittiin yhteensä 120 llintulajia. Tähdellä merkityt ässiä, eli vain yhden joukkuuen havaitsemia lajeja. Kyhmyjoutsen Pikkujoutsen* Laulujoutsen Metsähanhi Lyhytnokkahanhi* Tundrahanhi Merihanhi Kanadanhanhi Ristisorsa Haapana Tavi Sinisorsa Lapasorsa Punasotka Tukkasotka Lapasotka

Toukokuu 2013

Haahka Alli Mustalintu Pilkkasiipi Telkkä Uivelo Tukkakoskelo Isokoskelo Pyy* Teeri* Fasaani kuikkalintulaji* Silkkiuikku Mustakurkku-uikku* Merimetso Harmaahaikara

Kattohaikara* Merikotka Sinisuohaukka* Kanahaukka Varpushaukka Hiirihaukka Piekana* Maakotka Kalasääski* Tuulihaukka Räkättirastas Ampuhaukka* Luhtakana* Nokikana Kurki

Meriharakka Pikkutylli* Tylli Töyhtöhyyppä Merisirri* Taivaanvuohi Lehtokurppa Kuovi Metsäviklo Naurulokki Kalalokki Selkälokki Harmaalokki Merilokki Pikkulokki* Etelänkiisla

Ruokki Riskilä Kesykyyhky Uuttukyyhky Sepelkyyhky Huuhkaja Varpuspöllö Sarvipöllö Helmipöllö Harmaapäätikka Palokärki Käpytikka Pikkutikka Kangaskiuru Kiuru Niittykirvinen

Västäräkki Tilhi Koskikara Peukaloinen Punarinta Mustarastas Laulurastas Punakylkirastas* Kulorastas Hippiäinen Pyrstötiainen* Hömötiainen Töyhtötiainen Kuusitiainen Sinitiainen Talitiainen

Pähkinänakkeli Puukiipijä Närhi Harakka Naakka Mustavaris Varis Korppi Kottarainen Varpunen Pikkuvarpunen Peippo Järripeippo Viherpeippo Tikli Vihervarpunen

Hemppo Urpiainen Nokkavarpnen Pikkukäpylintu Isokäpylintu Punatulkku Pulmunen Keltasirkku Pajusirkku

Onnenpekka Heinolla Teksti Lauri Pulkkinen & Joni Ollonen Kuvat Mats Ittonen

Pekka Heino on kaikille tuttu fuksivuoden genetiikkaa sivuavilta kursseilta ja perinnöllisyystieteen opinto-ohjaana. Hyvänä luennoitsijana ja laboratoriotöiden ohjaajana kunnostautunut Pekka sai viime vuonna Vuoden opettaja -palkinnon. Symbiontin toimitus päätti tämänvuotisen Vuoden opettaja -vaalin alla käydä kysymässä Pekan kuulumisia.

ymbiontin tähtitoimittajat Joni ja Lauri suuntasivat torstai-iltapäivän kunniaksi yliopistonlehtori Pekka Heinon työhuoneeseen, vakaana aikomuksenaan tarjota hänelle Teerenpelin Onnenpekkaolutta. Liian innokkaan jäähdyttämisen seurauksena olut oli päässyt jäätymään, mutta se ehti onneksi sulaa rupattelun aikana, ja haastattelu sujui mukavasti. Puhutaanpa hetki lapsuudestasi. Onko biologia kiinnostanut aina? – Kalastelin pienempänä. Kävin Kuusamossa ja tuolla Kilpisjärven seuduilla vaeltelemassa. Biologista kiinnostusta ei sinänsä ollut. Sopulit oli lähinnä semmoisia ärsyttäviä kimittäijiä joissain koloissa. Mikä oli toiveammattisi? – En tiedä, oliko oikeastaan varsinaista toiveammattia olemassakaan. Taksikuski. Jos poistetaan lentäjät ja vastaavat, jotka kaikilla on jossain vaiheessa. Missä ja milloin opiskelit? – Aloitin Helsingissä vuonna 1979. Itse asiassa toi on pikkasen väärin sanottu, mä alotin oikeastaan Uumajassa. Silloin kun mä hain opiskelemaan biologiaa, hain ensisijaisesti Jyväskylään hydrobiologialle. Toisena vaihtoehtona oli Helsinki. Laitoin myös paperit Uumajaan, jossa opiskelut alkoivat viikkoa ennen Helsingin hyväksymiskirjeen tuloa.

Symbiontti 2/ 2013

Eli kerkesin opiskella viikon, ennen kuin tuli soitto kirjeestä. Samana iltana olin laivassa. Pääaineeksi tuli lopulta perinnöllisyystiede. Luennot oli eläinmuseolla ja kurssit Salomonkadulla. Eli siinä Tennispalatsia vastapäätä olevassa toimistorakennuksessa. Siinä, jossa on Mäkkäri alakerrassa. Oletko ollut Lammilla kursseilla? – Olen ollut siellä vain kokouksissa ja tapaamisissa. Lammin kurssit on jääneet multa kokonaan kokematta. Ootko aatellu mennä? – Oisko se mahdollista? Mulla on ikuinen opinto-oikeus… Olitko paljon opiskelijatoiminnassa mukana? – En ollut. Oikeastaan vain joissain juhlissa. Valmistuitko tavoiteajassa? – Valmistuin ’84 eli viidentenä vuonna, samana päivänä sekä LuKiksi, että maisteriksi. Se oli siihen aikaan ihan yleistä, koska silloin LuKki ei ollu semmoinen välietappi, niin kuin se nykyään on. Mistä teit gradun ja miksi? – Graduotsikko oli ”Kolibakteerin lacZ-geenin ekspressio kasvisoluissa”. Se on itse asiassa aikamoinen sattuma, koska mä luin perinnöllisyystiedettä pääaineena, ja mulla oli yleinen mikrobiologia ja kemia sivuaineina. Olin 1981 aloittamassa perus- ja aineopintoja lääkiksen puolella virusopin laitoksella, koska silloin siellä molekyylibiologia oli viety pidemmälle. Olin siellä viikon ja Tapio Palva otti yhteyttä ja tarjosi graduaihetta. Se oli itse asiassa aika jännä, koska Tapio on bakteerigeneetikko taustaltaan. Hän oli käynyt ensimmäisen Euroopassa järjestetyn kasvien geneettisen transformaation kurssin ja tullut sieltä takaisin intoa puhkuen. Tapio halusi tietenkin välittömästi ottaa jonkun gradulaisen ilmaistyöhön ja ehdotti sitä mulle. Lähdin sille tielle, ja sille tielle jäin. En ollut lukenut kasvitiedettä päivääkään, ja se tuotti hirveitä ongelmia alkuvaiheessa. Ja itse asiassa hyvin pitkälle. Kaikki kasveihin liittyvä oli vierasta ja piti katsoa kaikki kirjallisuudesta, mikä oli aika raskasta. Entä väitöskirja? – Tein sen Uppsalan yliopistossa kasvien kylmänkestävyyteen liittyvistä geenitoiminnan muutoksista. 1984 sain Sitran rahoittaman tutkijanviran pariksi vuodeksi. 1986 lähdin geneetikkojen suuressa joukkopaossa Uppsalaan. Tuolloin perinnöllisyystieteen laitokselta lähti iso ryhmä, koska Tapio Palva sai professuurin sieltä. Se oli hauskaa aikaa, koska se oli vasta perustettu laitos, joten kaikki tehtiin alusta lähtien. Labrassakaan ei ollut kuin vaan seinät. Ensimmäisen vuoden aikana 90 % hen-

Toukokuu 2013

”

Usein on kuitenkin sellainen tunne, että mä vaan puhun ja puhun, ja vielä väärällä tavalla.

”

kilökunnasta oli suomalaisia, joten säälitti vähän niitten ruotsalaisten opiskelijoiden puolesta. Väittelin nopeasti, vuonna 1989, ja jäin sinne.

Miltä tuntui saada Vuoden opettaja ‑palkinto? – Se oli aivan fantastista. En mä tiiä mitä muuta siitä voi sanoa. Mikä on hauskinta opetuksessa? – Tietynlaisia kiksejä saa siitä, kun huomaa, että jokin menee perille. Sitä tapahtuu joskus. Usein on kuitenkin sellainen tunne, että mä vaan puhun ja puhun, ja vielä väärällä tavalla. Mutta silloin, kun opetus onnistuu, se on ihan mainiota. Kurssien alussa tarvitsee aina sellaisen sisäänajoajan. Ekoilla luennoilla on vielä ihan poissa pelistä, minkä voi huomata. Opiskeluaikana kun oli mun ensimmäinen tuntiopettajan vakanssi, vihasin opettamista. Kurssien vetäminen oli ihan hirveää. Ja sen huomasi. Jossain kurssikritiikissäkin luki, että olisi kiva olla kurssilla, jossa opettajat tietäisivät edes vähän enemmän kuin opiskelijat. Mikä on opetuksessa ikävintä? – Muutama vuosi sitten oli vielä ikävää se, että opetus vei niin paljon aikaa tutkimukselta. Nyt se ei ole enää ongelma, koska mulla on tutkimus vähentynyt reilusti ja olen keskittynyt opettamiseen. Tietenkin opetukseen liittyvä byrokratia on toinen. Opetuksen järjestäminen, tutkintovaatimukset jne. vievät valtavasti aikaa. 15 vuotta sitten kaikki oli helpompaa, kun jokaisella osastolla oli vielä omat sihteerit. Ja sähköposteihinkin pitäisi vielä vastata! Miten olet aina noin innostunut? – Se on joku sairaus. Miksi en olisi? Tänne tullessa ei koskaan tunnu siltä, että tulisi töihin kun saa tehdä mitä haluaa. On myös kiva opettaa asioita, jotka kiinnostaa ja on lähellä sydäntä. Muissa täytyy vähän pinnistellä.

Symbiontti 2/â€Š2013

Kiinnostavista asioista puheen ollen, miksi olet niin innoissasi alfakomplementaatiosta? – Tavallaan se johtuu siitä, että mä oon pelannut Xgalin, sen sinisen värin, kanssa koko hiiskatin ikäni. Mutta ei se oo ainut syy, alfakomplementaatiohan on aivan fantastinen opetusmoduli. Se nimittäin sisältää hirveästi tavaraa. Alfakomplementaation kanssa tulee reportterigeenin käsite, insertionaalinen inaktivaatio ja komplementaatio. Kaikki noi on genetiikassa älyttömän tärkeitä! Leikit luennolla aina laserilla. Etkö pelkää, että joku sokeutuu? – Totta kai. Varsinkin kun pyörii hermostuneesti laserin kanssa ja painelee mitä sattuu. Ainakaan kukaan ei oo vielä kiljassu, mutta oon mä omaan silmääni sillä pistäny. Mikä on kivointa tukimuksessa? – Uusien asioiden löytäminen. Eikä tartte olla edes mitään mullistavaa, vaan jotain ihan pientäkin. Luontaiseen uteliaisuuteen vetoaa se, kun pääsee selvittämään jotain, joka tuntuu itsestä kiinnostavalta. Antoisinta on, kun jokin älytön teoria pitää paikkansa, tai ainakin hetken vaikuttaa siltä. Entä mikä on ikävintä? – Se, että tutkimus on niin sidottu rahoitukseen, lähinnä se jatkuva epävarmuus. Nythän sitä ei oo enää henkilökohtaisella tasolla, kun on vakituinen tulonlähde. Ennen oli kuitenkin se 3–5-vuotiselämä rahoituksen mukaan. Olet labrakursseilla suurpiirteisen oloinen. Onnistutko missään? – Onnistun! Tai onnistuin silloin kun olin vielä labrassa. Nyt mua ei enää päästetä sinne. Suurpiirteisyys on sellaista, jota ei kurssilla pitäisi nähdä. Sitten kun on tehnyt hommat kymmeniä ja satoja kertoja, tietää ne rajat, joiden sisällä voi olla suurpiirteinen. Mitkä ovat parhaat kokemukset tutkimuksen tekemisestä? Entä ikävimmät? – Yksi, joka ei ollut tieteellisesti kovin antoisa, mutta johti julkaisuun, oli silloin, kun olin vuoden Saksassa. Silloin tuli ahaa-elämyksiä, jotka liitty kyllä myös oluenjuontiin. Mä yritin eristää geenejä, jotka koodaa proteiinikinaaseja ja tietyissä tilanteissa aktiivisena olevia geenejä. Mä tein sitä lähinnä käänteistranskriptioon kytketyllä PCR:llä. Sitten kun jotain sai ulos, ne piti sekvensoida, käsipelillä tietenkin. Tulokset oli röntgenfilmeillä. Mä asuin silloin sen instituutin asuntolassa, jossa ei ollut saksalaiseen tapaan yhtään mitään, kun muutin sinne. Keittiössä sillon oli labrasta lainattu jääkaappi, kaksilevyinen hella ja kaksi kirpparilta hankittua liikutettavaa patteria. Istuin siellä

Toukokuu 2013

”

Keskustassa oli mukavaa, koska kun inkubaatiot oli käynnissä, pystyi käymään vaikka elokuvissa.

”

pöydän ääressä juomassa olutta ja tihrustin niitä röntgenfilmejä valoa vasten. Oli aivan fantastinen tunne löytää sekvenssejä, jotka vastasi niitten proteiinikinaasien aminohapposekvenssejä. Ikävimmät kokemukset liittyy varmaan turhankin runsaaseen radioaktiivisilla jutuilla läträäminen väitöskirjavaiheessa. Silloin ei tosiaan ollut mitään ei-radioaktiivisia merkkausmenetelmiä. Se oli ihan jokapäiväistä hommaa. Mä olin myös Genetikcentrumin isotooppivastaava. Ja mä olin silloinkin jo suurpiirteinen. Siinä tuli joskus ikäviä yllätyksiä. Siellä isotooppilabrassa on varmaan vieläkin mun kengät puoliintumassa. Hauskin labrakurssi oli mikrobigenetiikan vai oliko se mikrobi- ja molekyyligenetiikan syventävä laudatur-kurssi vuonna 1982. Se oli ensimmäinen kurssi, joka antoi kosketuksen oikeaan tutkimuselämään. Työt suunniteltiin itse ja niitä tehtiin, kunnes ne onnistuivat. Se oli täyspäivänen kurssi. Labrassa oltiin kahdeksasta kahdeksaan. Keskustassa oli mukavaa, koska kun inkubaatiot oli käynnissä, pystyi käymään vaikka elokuvissa. Miltä tuntuu elää yliopistouudistuksen jälkeisessä maailmassa? – Aika hurjalta. Aika hirveeltä itse asiassa. Mä oon pyrkinyt olemaan silleen, ettei se vaikuttais mun elämään mitenkään kauheasti. Mutta tuntuu, että huonompaan suuntaanhan sitä on menty. Toivon mukaan se on tilapäistä ja tilanne tasapainottuu vielä. Riskinä on tietenkin se, että ennen kuin systeemi korjaa itsensä, tulee taas jotain uutta.

Mikä on mielipiteesi opiskeluaikojen kiristyksistä? – Toi on vähän kaksipiippuinen juttu. Mä olen aina ollut sitä mieltä, ettei opiskeluaikohin pitäisi hirveästi puuttua. Se on lähinnä opiskelijan oma asia. Tietenkin tiedekunnalle on edullisempaa, mitä nopeammin opiskelijat valmistuu, joten ymmärrän, että siihen puututaan. En silti ole varma, onko laeilla puuttuminen paras keino. On pointteja, joita ei oteta huomioon, kun noita päätöksiä tehdään. Kyllähän opiskellessa pitää elääkin, mikä tarkoittaa nykyään työntekoa. Silloin kun itse opiskelin,

kaikki ottivat opintolainaa, ei ollut mitään tukia. Minä olin viimeisimpiä, joille oli varma työpaikka valmistumisen jälkeen. Nykyään ymmärrän, ettei haluta ottaa lainataakkaa, kun työllistyminen on epävarmaa. Onko sinulla harrastuksia? – En ole koskaan ollut semmoinen älytön harrastaja. Vapaa-aika on enemmänkin täydellistä laiskottelua. Lähinnä mä luen ja katson paljon elokuvia. Ja elokuvienkin katsominen on jäänyt. Joku kymmenen vuotta sitten mulle tuli semmoinen morbidi kiinnostus italian myöhäiskeskiajan ja renessanssin kaupunkivaltioihin. Niihin olen koittanut perehtyä silloin, kun on aikaa. Miksi olet niin hauska? – Sekin on varmaan jokin vika. Toisaalta, miksi en olisi hauska? Miksi pitäisi olla myrtsi? Kursseilla, luennoilla ja seminaareissa mulla on hauskaa. Esimerkiksi Geenitekniikan harjoitustöissä mulla oli hauskaa. En mä tiiä pitäisikö sen olla. Pitäisikö mun olla enemmän auktoriteetti? Olet kasvigeneetikko. Onko kukaan käynyt kimppuusi GMO-kasvien takia? – Ei täällä, mutta Saksassa on. Ei kimppuun asti, mutta siellä tutkimuslaitoksessa, jossa olin töissä 90-luvun alus-

sa törmasin kahteen otteeseen mielenosoittajiin. Aamulla kun tulin töihin, niin siellä oli porukat heittelemässä perunoita ja tomaatteja aitojen yli. Voiko kukaan rakastaa heiniä? – Onpas vaikeeta. Voi, miksei voisi? Siis… hetkinen. Miksi ei vois? Voiko kukaan olla rakastamatta heiniä? Tietenkin Kasvintuntemuksessa voi olla rakastamatta niitä, mutta voiko heiniä olla rakastamatta kesällä, jossakin… heinikossa. Eihän se oo mahollista. Mitä aiot tehdä isona? – Se riippuu aika paljon Oy Veikkaus Ab:stä. Sitten kun minusta tulee iso, on minulla vakaa aikomus häipyä maasta. Tietysti Italiaan. Se on ollut suunnitelmissa jo muutamia vuosia. Ei siis sen takia, että olisi mitään erityisempää vastenmielisyyttä täälläoloa kohtaan, mutta onhan se vähän eri asia. Vietän nykyäänkin siellä niin paljon aikaa kuin mahdollista. Onko olut hyvää? – On. Täytyyhän sen olla hyvää, johan sen sanoo nimikin.

Symbiontti 2/ 2013

Tekij채t Tapani Hopkins ja Maari Borg

Kenen leikkeihin HYYn talot annetaan?

Teksti ja kuva Mats Ittonen

HYY-politiikan elämää suuremmat kysymykset liittyvät mm. taloihin ja niiden vuokraamisesta saataviin tuloihin.

lioppilaskuntapoliitikon iloksi HYYn sisäiset asiat kiinnostavat muutaman vuoden välein jopa Helsingin Sanomia. HS uutisoi huhtikuussa: ”Perinteitä vivutaan pois Vanhalta ylioppilastalolta.” Tapaus on poikinut myös vetoomuksen, jonka allekirjoittajien joukosta löytyy Martti Ahtisaaren kaltaisia suomalaisia suurhenkilöitä. Jutussa on kyse siitä, että Vanhan ylioppilastalon Musiikkisalissa perinteisesti harjoitelleet ns. musiikkikorporaatiot (Ylioppilaskunnan Laulajat, Ylioppilaskunnan Soittajat, Akademiska Sångföreningen ja Akademiska Damkören Lyran) mahdollisesti joutuvat muuttamaan muihin, HYYn kannalta edullisempiin, tiloihin harjoittelemaan. Tämä mahdollistaisi Vanhan ylioppilastalon helpomman vuokraamisen ulkopuoliselle yrittäjälle. Muuttaminen on korporaatioille mahdoton ajatus, koska Musiikkisalissa on aina ennenkin treenattu ja korporaatiot ovat mielestään koko talon sielu. HYY siis ajaa kulttuuriperinnettään alas liiketaloutensa takia. Kurjaa. Korporaatioilta ja niiden alumneilta on kuitenkin unohtunut, että ylioppilaskunnan piirissä toimii korporaatioiden lisäksi yli 250 muutakin järjestöä. Nämä järjestöt, mm. monet kulttuurijärjestöt, joutuvat tungeksimaan Vanhan Musiikkisalia huomattavasti vaatimattomammissa tiloissa, vaikka monen niistä voi hyvin perustein väittää palvelevan opiskelijoita yleviä musiikkikorporaatioita enemmän. Korporaatioiden alumnit näyttäisivät ajattelevan HYYn olevan lähinnä heitä ja klassisen musiikin edistämistä varten. Ei se ole. Ylioppilaskunta on olemassa sen jäseniä, yliopiston opiskelijoita, varten. Ja juuri jäsenten hyödyksi tulisivat Vanhan ylioppilastalon tehokkaammasta hyödyntämisestä saatavat tulot.

Samankaltainen tapaus koettiin muutama vuosi sitten, kun HYYssä tehtiin uusi järjestötilajako. Uuden ylioppilastalon ja Domus Gaudiumin tilat jaetaan järjestöille muutaman vuoden välein uudelleen, seuraavan kerran tänä syksynä. Vuoden 2008 tilajaossa tehtiin historiallisen isoja muutoksia, kun esimerkiksi Varsinaissuomalainen osakunta joutui muuttamaan perinteisesti asuttamastaan tilasta. Tästä syntyi melkoinen meteli, kansanedustajat vetosivat HYYhyn ja osakunnat veivät tapauksen hallinto-oikeuteen… joka totesi HYYn saavan jakaa omistamiaan tiloja miten haluaa. Tässäkin tapauksessa unohdettiin, sinänsä ymmärrettävässä tunteen palossa, ketä varten HYY on olemassa. Vaikka osakunnat ovat varsin perinteisiä ja kunnioitettavia toimijoita, on niiden, kuten musiikkikorporaatioidenkin, merkitys opiskelijajärjestöjen joukossa vuosikymmenten varrella muuttunut. Samaan aikaan HYYn piiriin on tullut paljon uusia järjestöjä, joilla luonnollisesti myös on oikeus toimia HYYn tiloissa. Asiaan! Ajankohtaisista asioistahan tässä piti puhua! Tänä vuonna tilajaossa ei liene odotettavissa suuria kiistoja. Nytkin se varmasti herättää tunteita, onhan se perinteisesti HYYpolitiikan ydinkysymyksiä. Pieniä muutoksia tulee jo sen takia, että tilaa hakee muutama järjestö, joka ei aiemmin ole HYYn tiloissa toiminut. Käytännössä tilajako suoritetaan siten, että järjestöt ensin hakevat tilaa täyttämällä lomakkeen ja sitten HYYn hallituksen alainen talousjohtokunta tekee mieleisensä esityksen palkatun asiantuntijan esityksen pohjalta. Tässä vaiheessa ollaankin juuri nyt. Sitten esitys lähetetään järjestöjen kommentoitavaksi. Erinäisten ylistysten ja valitusten

Symbiontti 2/ 2013

perusteella lopullinen päätös tehdään syksyllä. Uusi tilajako astuu voimaan ensi vuoden alussa. Entä rahalliset tuet? Järjestötilat ovat HYYn taloudellisesti selvästi merkittävin järjestötukimuoto, saisihan koko Uuden ylioppilastalon vuokraamisesta toimistotiloiksi aika paljon rahaa. Monelle järjestölle yhtä tärkeä, tai tärkeämpikin, on kuitenkin suora, rahallinen toiminta-avustus. Sen jakoprosessiinkin on viime vuosina panostettu. Talousjohtokunnan jäsenet lukevat 3–4 hengen pienryhmissä läpi tukea hakevien järjestöjen toimintasuunnitelmat, toimintakertomukset ja talouspaperit. Järjestöjen toiminta pisteytetään sekä määrällisin (jäsen- ja tapahtumamäärä) että laadullisin perustein. Toiminnan laatua arvioidaan erilaisten kysymysten perusteella, kuten ”onko ainejärjestöllä aktiivista edunvalvontaa”. Eritasoisesta toiminnasta saa eri määrän pisteitä. Kun määrälliset ja laadulliset pisteet lasketaan yhteen, saadaan järjestöt ”paremmuusjärjestykseen” ja eniten pisteitä saanut järjestö saa eniten rahaa. Yksinkertaista ja helppoa, vaikkakin vähän työlästä. Ja toki tulkintaeroja tulee helposti, kun ihmiset ovat asialla. mihin tämä kaikki oikein liittyy? Symbioosi saa HYYltä ihan mukavasti toiminta-avustusta, ja Shokkeloaskartelut hoituivat tänäkin vuonna mukavasti HYYn tiloissa. Ai niin! Symbionttiakin tuetaan suunnilleen puolella yhden lehden painokustannuksista. Ylioppilaskunta on kaveri.

Kirjoittaja kuuluu ainejärjestöläisten edustajistoryhmään ja toimii tänä vuonna HYYn hallituksen talousjohtokunnassa. Talousjohtokunta mm. tekee hallitukselle esitykset toimintaavustusten ja järjestötilojen jaosta sekä valmistelee HYYn budjetin ja valvoo sen toteutumista. Tekstissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan ikiomia.

Toukokuu 2013

Siis häh?! •

HYY tarjoaa Uudessa ylioppilastalossa ja Domus Gaudiumissa sijaitsevia järjestötilojaan ilmaiseksi piirissään toimivien opiskelijajärjestöjen käyttöön.

•

Monia muita tiloja HYY Yhtymä vuokraa esimerkiksi toimisto- ja liiketiloiksi. HYY Yhtymän voitonmaksu kattaa suuren osan HYYn toimintatalouden kuluista, eli mm. järjestötuista ja henkilöstökuluista.

•

Symbioosi on mukana Domus Gaudiumin ns. Matluklusterissa. Monet muut Viikin järjestöistä käyttävät Uuden Ylioppilastalon Viikki-klusteria.

•

Tänä vuonna HYYn järjestötilat jaetaan uudelleen järjestöjen hakemusten ja toiveiden perusteella. Uusi tilajakopäätös on voimassa vuodet 2014–2016.

•

Vanhan Musiikkisali ei kuulu järjestötilajaon piiriin. Musiikkikorporaatioiden mahdollinen muutto tuli ajankohtaiseksi HYYn hallituksen päätettyä missä määrin HYYn tulee saada käyttää taloa mahdollisesta tulevasta vuokralaisesta huolimatta. Korporaatioiden nykyisenlainen käyttö ei sisälly näihin ehtoihin.

•

Musiikkikorporaatiot ovat toimineet Vanhalla talon valmistumisesta asti, ja jotkut niistä osallistuivat laulukiertueillaan talon rahoittamiseen. Akademiska Sångföreningen on Suomen vanhin aktiivinen kuoro ja Maamme-laulun ensiesittäjä. Myös muut korporaatiot ovat hyvin perinteikkäitä ja taiteelliselta tasoltaan kansainvälisesti tunnustettuja.

Näin selviydyt kenttäkursseilla! Teksti Nina KillstrÖm Kuvat Ilkka Kivistö

Kesän koittaessa alkavat myös kenttäkurssit, yhteensä viisi viikkoa Lammilla ja yksi Tvärminnessä. Kenttäkurssi on kuin Matrix: sitä ei voi selittää, vaan se on koettava itse. Punaista pilleriä ei kuitenkaan tarvitse napata sokkona. Symbiontti valaisee, miten kenttäkurssista selviää sankarina.

Näin sinne pääsee Lammin biologiselle asemalle pääsee julkisilla kohtuullisen helposti, Tvärminneen suurimman osan matkasta. Loppumatka eläintieteelliselle asemalle täytyy taittaa taksilla. Molempiin pääsee mukavammin kimppakyydillä, ja samassa autokunnassa voi Lammilta matkustaa myös takaisin kotiin viikonlopuksi. Osa kuitenkin viettää viikonloppunsa Lammin asuntolassa. Kun postinsa voi saada asemalle ja vaatteetkin pyykätä, niin mikäpä estäisi? Varaudu tähän Kenttäkurssilla on intensiivistä, siistiä ja antoisaa – ja ajoittain myös rankkaa ja hermoja koettelevaa. Lue lisää Anni Kivirannan jutusta (Symbiontti 3/2010), täältä: http://www. helsinki.fi/lammi/opetus/LamminKesa.pdf. Ruokaa on riittävästi ja se on enimmäkseen hyvää. Voit rauhassa paastota toukokuun, sillä kurssilla syödään vähintään kolmesti päivässä. Allergiat ja erityisruokavaliot kannattaa ilmoittaa ajoissa, niin vältyt ärtyneeltä keittiöhenkilökunnalta! Iltapalaa saattaa kaivata iltojen venyessä, ja oma kahvi/tee voi maistua myös virallisen kahvitauon ulkopuolella. Rahaa saattaa mennä enemmän kuin ajattelit. Sitä kuluu niin kisajuomaan, iltapalaan kuin karkkiinkin. Myös käteiselle voi löytyä käyttöä, kertovat Sahtiwaarit.

Kauppaan on Lammilla matkaa kolmisen kilometriä, ja se sujuu kevyehkösti aseman pyörällä. Tvärminnessä lähin kauppa on Hangossa, jonne matkaa on noin 18 km. Autottoman täytyy siis löytää kyyti tai lahjoa joku hakijaksi. Kurssin lopulla silmäpussien koko lähentelee maksimiaan. Asuntolassa saisi kyllä nukkua rauhassa, mutta illat silti venyvät mystisesti. Kovimmat valvojat pitävät yllä traditioita ja tervehtivät linturyhmää sen lähtiessä aamuneljältä retkelle. Illat täyttyvät saunomisesta, ultimatesta, Ihmissusipelistä, karaokesta ja erilaisista tapahtumista (kysy kokeneemmilta lisää Wanhojen päivästä ja Lammin Approsta!). Älä siis usko legendoja Begoninsa kenttäkurssilla päntänneistä. Sama koskee esseen viimeistelyä, vaikka poikkeuksiakin on tavattu. Tvärminnessä veneillään. Jos kärsii – etenkin karaoken jälkeen – merikipeydestä, kannattaa varata mukaan tuoretta inkivääriä. Kyseinen maavarsi on ärtsyä purtavaa, mutta tehoaa paremmin kuin pillerit. Ota mukaan nämä Suomen kesään sopivia vaatteita shortseista villakerrastoihin. Kylmimpinä päivinä voit pukea kaiken kerralla päällesi! Muista, että säätiedotuksesta huolimatta kesällä väistämättä sataa.

Symbiontti 2/ 2013

Kumisaappaat. Vaikka monesta aktiviteetista voikin suoriutua tennareissa, viimeistään suolla tai pohjaeliöitä siivilöidessä voi saappaita tulla ikävä. Hyttysmyrkkyä toinenkin pullo. Herkimmät saattavat kaivata myös hyttyshuppua ja antihistamiineja. [Kovimmat kaverit ovat ilman ja kuvittelevat kehittävänsä immunitettia kutinalle. Toim. huom.] Hattu. Todellinen monitoimivaate suojaa paarmoilta, auringolta ja sateelta. Muistiinpanovälineet. Tyyli on vapaa: maastossa voi käyttää kovakantista muistikirjaa, taskuun rullattua vihkoa, jopa A4-taitelmia. Välinettä tärkeämpi on kryptologian sivuaine, jotta omista merkinnöistään saa jälkikäteen tehtyä tulkinnan oppimispäiväkirjaan. Lyijykynä kestää sadetta paremmin kuin kuulakärkikynä. Läppäri. Tarpeellinen erityisesti tutkimusjaksolla, sekä Tvärminnessä, jossa tietokoneille voi muodostua jonoa. Kiikarit sekä kamera, jolla voit ikuistaa Lammin harvinaisia kasveja, Tvärminnen merikotkat, karaokeillan ja tutkimusryhmäsi pensaikossa. Latureita kännyköihin, kameroihin ja läppäreihin. Tuomalla useita erilaisia varmistat suosiosi! Sama koskee särkylääkkeitä, sillä apteekkiin ehtiminen kurssipäivän puitteissa on Lammilla haastavaa ja Tvärminnessä lähes mahdotonta.

Nesteytystä oman preferenssin mukaan. Käytön määrä vaihtelee, mutta monilla polttoainetta menee enemmän kuin etukäteen aavistaa. Lammilla varastolleen saa kuitenkin helposti täydennyksiä. Lakanat ja pyyhe. Makuupusseja kenttäkurssien asuntoloissa ei saa käyttää, eikä siitä sekasaunassakaan ole sanottavaa iloa. Termosmuki. Mukaan napattu aamukahvin santsikierros voi osoittautua taktiseksi eduksi taistelussasi aamukoomaa vastaan.

Lisää ohjeistusta löydät netistä http://www.helsinki.fi/lammi/opetus/Kurssiohje12.pdf http://www.helsinki.fi/lammi/vierailijoille/vierailijoille.html http://luoto.tvarminne.helsinki.fi/ohjeitakurssilaisille.html

Sarjakuvapäiväkirjablogeja

Teksti ja sarjakuva Miia Pietiläinen

arjakuvapäiväkirja on hauska vaihtoehto perinteisen päiväkirjan pitämiselle. Piirrokset tehdään usein luonnostelematta suoraan tussilla; päiväkirjassa tärkeintä ei ole piirrosjälki, vaan tapahtumien ja ajatusten kuvailu. Toiset pitävät päiväkirjansa yksityisenä, toiset taas antavat päiviksensä kavereilleen luettavaksi. Jotkut jopa laittavat tuotoksensa blogeihin kaiken kansan luettavaksi. Sarjakuvaharrastus on kovaa vauhtia naisvaltaistumassa, ja tyypillinen suomalainen sarjispäivisbloggaaja onkin parikymppinen taidealaa opiskeleva nainen. Aiheet vaihtelevat pienistä arkielämän yksityiskohdista syviin filosofisiin pohdintoihin. Blogien henkilökohtaisuuden taso myöskin vaihtelee, vaikka yleisesti ottaen kynnys yksityiselämän jakamiseen näyttäisi olevan Toki päiväkirjaa voi pitää myös lehdessä.

melko matala. Jopa kirjaksi asti päätyneessä Harmaan pupun päiväkirjassa henkilöt esitetään jänishahmoisina. Hetan sarjakuvissa pohditaan paljon ympäristöasioita sekä ympäristötietoisen ihmisen syyllisyydentunteita, mutta sekaan mahtuu myös runsaasti pieniä, sympaattisia tarinoita. Päivittyy noin kerran viikossa. http://grimbird.sarjakuvablogit.com/ Susi sorakuopassa ‑blogin Wolf pohtii maailmanpelastamisen vaikeuksien lisäksi mm. sukupuoli-identiteettiä ja masennuksen kanssa elämistä. Toisinaan kipeän henkilökohtaisiakin aiheita pehmittää rento ja ilmeikäs piirrostyyli. http://susiajasoraa.sarjakuvablogit.com/ Vasemmalla käjellä sisältää erittäin itseironista ja kirjaimellisesti vasemmalla kädellä toteutettua huumoria. Plussana on

hauska seurata, miten Nynnin vasemman käden motoriikka kehittyy. Päivittyy harvakseen. http://nynni.sarjakuvablogit.com/ Maissimafiassa ilmavalla tyylillä toteutetut aiheet vaihtelevat sukkapareista pasifismiin. Nuoren vihaisen Maissin huomioita itsestään ja maailmasta ryydittää persoonallinen piirrosjälki ja itseironen pohjavire. http://maissimafia.sarjakuvablogit.com/ Mainio ulkomainen esimerkki on amerikkalaisen Shazzbaan Today nothing happened, joka valitettavasti ei enää päivity. Shazzbaan arkielämän hauskassa kuvauksessa tulee hienosti esille se, miten jokaiseen tavalliseenkin päivään mahtuu paljon kertomisen arvoista. http://todaynothinghappened.com/

Tekijä Veera Partanen

Symbiontti 2/ 2013

Toukokuu 2013

Repäisyjä

Koonnut Pinja Näkki

OPISKELUA? ”Hyvä gradu on valmis gradu.” — Marianne K.:n mietteitä gradulle asetetuista tavoitteista ”Idänpystyperä… Se kuulostaa joltakin maksulliselta venäläiseltä.” — Nina S. Lammin biotooppijakson perhospäivänä – ”Oppiminen parantaa eloonjäämistä.” – Näinkö on? No hyvä, elonvuotenne on sitten turvatut kun pääsette yliopistosta. — Fuksi ja Heikki Hirvonen käyttäytymisekologian luennolla

”Ei vitsi, täähän on vähän niinku biologien puhelinluettelo!” — Jani J. on vilpittömän iloinen tajutessaan Pöllöpostin syvimmän olemuksen – Hardy–Weinberg pitäis opettaa ala-asteella, niin jokainen olisi evoluutiobiologi. – Eipäs vaan populaatiogeneetikko. Tai paviaani. — Tuomaat A. ja K. suunnittelevat opetussuunnitelmat uusiksi

”Jos uppoaa suonsilmäkkeeseen, niin siinä voi sitten määrittää sammalen. Eihän siinä muutakaan voi. Loppuun asti pitää yrittää.” — Johannes Enroth Kasvituntemuksessa

– Me eletään täällä tällasessa Viikki-kuplassa. – Mä oon miettiny, et onko tää enemmän kupla vai akvaario, kun kaikki muut aina tulee pällistelemään meitä tänne Viikkiin sillee: ”Mitä helv…”. Kun nää biokeskukset on tälleen jonossa, ni täähän on ku yks vitun iso terraario! — Lydia S. pohtii Viikin kampuksen olemusta kertsillä

”Jos myy mansikoita torilla, niin täytyy tietää, että myy turvonneita kukkapohjuksia!” — Hanna Tuovila intoilee kasveista

– Siiri Fuchs, niinku fucks! – Fucks in the snow! — Zorbas ja Elli L. vääntelevät kertsillä

– Olisitko mieluummin graduntekijä vai Victoria’s Secretin alusvaatemalli? – Graduntekijä. – Ai, mä olisin kyllä alusvaatemalli. — Nimeltä mainitsematon post-doc-tutkija pohtii syvällisiä gradulaisen kanssa

”Joo, mäkin otan aina Zorbaksen.” — Katja K. kertoo tottumuksistaan

KERTSILLÄ KUULTUA ”Tosi epäkypsää…”

– Hyi! Tässä on vain jotain vanhoja miehiä! – No onko sulla jotain vanhoja miehiä vastaan? – No en mä halua, että noi kattoo mua tossa muna pystyssä! — Fuksit keskustelevat kertsillä

— Veera P. toteaa Demi-lehdestä

”Sä oot vähän ku Kylli-täti, mut sä et piirrä, vaan soitat levyjä.” — Tiina T. kertsillä Jaakko K.:sta ”Kuka helvetti tota Fazerinaa oikeen äänestää?!” — Ärsyyntynyt helikaani seuraa Helixin nettisivujen suklaapatukkaäänestystä

”Norja on vähän niinku ruotsin kielen vähän vammanen pikkuveli.” — Jamina V. kertsillä

”Inspiroidu vaan noista hyvännäkösistä miehistä.” — Julia P. ja Veera P. pornokorteista ”Se on tosi pelottavaa, jos joku tekee sitä sulle takaapäin, etkä sä tiiä siitä ollenkaan.” — Riikka R. kertsillä

Symbiontti 2/ 2013

ELÄMÄÄ VIIKIN ULKOPUOLELLA ”Äiti, voidaanko me tästä lähtien kutsua viikonloppua maailmanlopuksi?” — Pikkupoika Itiksen Prisman luona ”Ei helvetti, edessämmehän on Jeesus.” — Jeesuksen kasvot rekan perästä kuvannut mies kertoo tuntemuksiaan Ilta-Sanomissa ”Näiden kenkien takia musta tuli kanta-astuja.” — Mies, 25, esittelee uusia maihareitaan ja käsitystään evoluutiosta ylpeänä bussissa Kaksi teiniä keskustelee 79:n bussissa Viikin Norssin kohdalla: Teini 1: Niin se mun yks kaveri asuu Viikissä. Teini 2: Missä?! Viikissä?! Onks se Helsinkii? Teini 1: Joo, on. Teini 2: Missä se on? Teini 1: No se on siel jossain… öö, sivussa. Emmä tiiä. Viiskasin reitillä on siin yhes kohtaa sinne viitta… Kaksi naista yrittää kertoa paikallisesta pöllöhavainnosta: Nainen 1: Ootteko kuulleet siitä pöllöstä, mikä on pyörinyt täälläpäin? Nainen 2: Eikös se ollut huuhkaja? Nainen 1: Ei kun se oli joku pöllö!

INTIIMEJÄ ALUEITA ”Tääl on joku reikä, VITTU!” — Suvi H. liisteröi Shokkelokengurun takapuolta keväällä –12

Matlu-klusterilla ”Minä en ole mikään venäläinen traktori.” ”Lauri, saanko mä lainata sun puhelinta? Mä haluun googlata lampaita.” — Veera P.:llä on outoja mielihaluja ”Jonkun tutkijan mukaan se nimi tikutaku kuvaa paremmin sen elintapoja kuin nimi maaorava.” — Fyysikoiden skumpanmaistajaisissa kuultua

Sekalaisia Ravintola Vapianon nettisivuilla: ”BIO GREEN TEA WULU CHA YANTOU Tämä biologisesti kasvanut tee on poimittu kevään parhaimpaan aikaan Kiinassa.” ”Sauerkraut? It´s sour cabbage, it´s like cabbage that is sour.” — Matti M. vastaa kysymyksiin tyhjentävästi Pöllöretkellä kuultua: ”Vääntömomentti alkaa nousta.” — Hippo kommentoi opiskelijan yritystä vääntää lokista petolintua ”Ne kasvit tanssii! Ne tanssii oppa gangnam stailia!” — Väinö, 3, katsoo Muumien viidakkojaksoa ”Kyl mä pystyn tulee nopeesti, jos mä haluun!” — Pau Mikalle Bio3:n nurtsilla

”Mä en oo mistään kohtaa ohut. Mä oon bold & thick.” — Jani J. selittää ruumiinrakennettaan kädessään Pople bold & thick blueberry -likööri ”Mun kainalot tuoksuu siltä, miltä sä näytät.” — Aki A. kuulee kehuja Jyväskylässä – Mitä lajia ankat muuten on? – ANUS! — Tiina T. pätee lintutietämyksellään

Toukokuu 2013

Muista kirjata hulvattomimmat repäisyt muistiin! Seuraavan repäisyvastaavamme nimi julkaistaan syksyllä.

Arvioita Tekstit Mari Liisa Teinilä

Salmiakkilonkero

Jonathan Glover: Geenit, vammaisuus ja suunnittelu Onnistuin lukemaan ennen tämänkertaista toimituksellista dedistäni peräti puolet lisääntymisen etiikkaan kantaa ottavasta pamfletista. Tiedekulmassa oli muuttoale ja kuvittelin saavuttavani poikkitieteellistä valaistumista ostamalla pamfletteja… Glover onnistuu ainakin saamaan pienen geneetikon uskomaan, että esimerkiksi sikiöseulontoihin liittyviin kysymyksiin on perustellusti monenlaisia toisistaan poikkeavia, mutta kuitenkin oikeita vastauksia. Selkeämmin sanottuna ei ole vain oikein tai väärin esimerkiksi abortoida vammainen lapsi. Tai no mikä selkeys, lukemani puoli pamflettia sekoitti aika pahasti näkemykseni aiheesta. Noh, ainakin jos päädyn leikkimään ihmisgenetiikkoa, hyväksyn muidenkin etiikkaan liittyvät mielipiteet kuin omani. Suosittelen siis pamflettia kaikille, joille opintojen tarjoama etiikkaan liittyvä vääntö ei ole ollut tarpeeksi.

Hyödyllisyys eettisiä kysymyksiä pohtivalle geneetikolle

Päädyin jälleen kerran Lammille, tällä kertaa pöllösyistä. Kaupassa kohtasin salmiakkisitruunalonkeron. Koska minulla on taipumuksia ammoniumkloridia kohtaan, ja koska arvostelu on oikein toimiva tekosyy ostaa ties mitä, palasin asemalle yhden lonkerotölkin kanssa. Kyseinen lonkero maistui kliseiseltä fuksikännilonkerolta. Salmiakilta se ei sen sijaan maistunut mielestäni tarpeeksi, joten petyin. Saunassa kommentoitiin, että ei tuollainen voikaan olla hyvää. Päädyin pohtimaan, saisiko tavislonkeron ja salmarin sekoituksella maukkaamman lopputuloksen.

Lonkeroisuus

Kokonaisvaikutelma

Salmiakkisuus

Hämmentävyys

Poikkitieteellisyystunne

Oikaisu Mats Ittonen

Hups! Symbiontin 1/2013 tekijätietoihin oli eksynyt typerä virhe. Kuvat Ilkka Hanskista sivuilla 14–17 otti oikeasti Suvi Sallinen. Toimitus pahoittelee ja on jatkossa tarkempi. Lutka ei hyväksy moista mokailua. Vain kunnon päänhieronta auttoi vitutukseen.

Symbiontti 2/ 2013

Liisi Matilainen

Puheenjohtajalta

Mene metsään, biologi!

len elänyt suurimman osan elämästäni, tarkalleen 18 vuotta, maaseudulla Mäntsälässä, Sälinkäällä. Aivan pienestä pitäen olen ihmetellyt kaikkea vastaan tulevaa, silmin nähtävää ja korvin kuultavaa elämän ihmettä kasveista kovakuoriaisiin. Pienenä olin erityisen kiinnostunut lähinnä asioiden tarkkailemisesta. Pyydystin vesimittareita, malluaisia ja muita vesihyönteisiä astioihin ja tutkailin, miten ne liikkuivat ja käyttäytyivät. Tutkailin, miten kalanpoikasten parvet ruokailivat rantavesissä ja ihmettelin, miten hämähäkit saivat saalista verkoillaan. Myöhemmällä iällä aloin liikkua enemmän luonnossa ja ehkä tarkoituksenmukaisemmin etsiä uusia tarkkailunkohteita. En ole kuitenkaan koskaan ollut mikään suuri metsiensamoaja, vaan olen lähinnä pyörinyt kotini lähiympäristössä. Tähän on saattanut vaikuttaa se, että Sälinkäällä oltaessa luontoon pääsemiseksi ei tarvitse juuri muuta tehdä kuin avata ovi. Minulle ovat riittäneet käveleminen pihalle tonkimaan kukkapenkkiä tai rantapolkua pitkin järvenrantaan tuijottelemaan maisemaa. Olen saanut ihmetellä ja hämmästellä lähiluonnon antimia ja saanut kokea luonnon havainnoimisen mukanaan tuomaa iloa. Luulen, että monella muullakin kiinnostus biologiaa kohtaan on herännyt samalla tavalla kuin minulla. On päästy nuorena luontoon tarkkailemaan eläimiä, lintuja ja kasveja ja sitä kautta on haluttu oppia lisää niiden ihmeellisestä elämästä. Opiskelujen aikana tämä luonnon tarkkailu saattaa kuitenkin jäädä vähemmälle (jossei satu olemaan hardcore-erämies), kun to do ‑lista täyttyy tenteistä, esseistä ja seminaareista. Tuntuu siltä, että aika ei riitä mihinkään, ja stressin määrä vain kasvaa. Tietoisina luonnon tutkitusti rauhoittavista vaikutuksista vietämme silti päivämme sisätiloissa, useimmiten tietokoneen ääressä ja tuskailemme elämäämme. Loppujen lopuksi luontoon lähteminen ja stressin helpottuminen ei ole paljosta kiinni. Ensi kerralla, kun näet ilmoituksen Akin järjestämästä linturetkestä, kaverisi pyytää sinua metsälenkille tai jokin eliöralli on lähestymässä, älä epäröi, vaan mene ja osallistu! Mene metsään! Muistat taas miksi opiskelitkaan tätä alaa.

Toukokuu 2013

Puheenjohtaja biotooppijakson lehtopäivän retkelle lähdössä. Luonnossa liikkuessa pääsee näet mukaan monenlaisiin tapahtumiin, joita Begonin tai Hillin lukeminen ei mitenkään korvaa. Saatat syksyisellä sieniretkellä havaita metsässä yllättäen punatulkkuja (niitähän näkee vain talvisin?!). Voit oppia, että metsänpohjaan kaivetut kolot ovat mäyrän tekosia. Saatat yöllä laiturilla lintujen lauluja kuunnellessasi huomata, kuinka saukko uiskentelee veikeästi ohitsesi. Voit löytää parittelevat hämähäkit roskapussia viedessäsi, tai saatat päästä näkemään poikasiaan ruokkivan sarvipöllön. Luontoretkelle voi lähteä myös vuodarikilpailun varjolla, tai miksei juuri sen vuoksi, kunhan muistaa, että tärkeintä ei ole pinnojen saaminen. Tärkeintä on luonnossa liikkumisen ja havainnoimisen tuottama ilo. Biologian opiskelijalle tämä ilo usein moninkertaistuu, kun oivaltaa näkemistään asioista uutta, tai ymmärtää, miksi jokin asia ilmenee niin kuin se ilmenee. Ja mukavintahan luonnon tarkkailu on hyvässä seurassa! Tähän mainion tilaisuuden antavat fuksivuoden (ja muidenkin vuosien) kenttäkurssit, joilla luontoon mennään tutussa, samanhenkisessä porukassa. Fuksivuoden kenttäkurssien luontoretkipäivien riemua muistelee varmasti jokainen biologian opiskelija haikeana ensimmäisen opiskeluvuotensa jälkeen. Näistä kenttiksistä kannattaakin ottaa oikeasti kaikki ilo irti! Luontorikkaita ja elämyksellisiä kesäpäiviä jokaiselle symbiontille toivottaen, Jani