Issuu

- Siirtyminen

2/2016

2/2016 52. vuosikerta Päätoimittaja Joni Ollonen joni.ollonen@helsinki.fi Toimitussihteeri Jasmin Kemppinen jasmin.kemppinen@helsinki.fi Muut tekijät Jaakko Kuurne, Hannu Pietiäinen, Heikki Henttonen, Heikki Hänninen, Mari Tolonen, Julius Mäkinen, Valtteri Lehto, Lauri Pulkkinen, Jaakko Kullberg, Jaakko Kilpelä, Alexandra Zakharova, Mikko Tiusanen, Tapani Koppinen, Aki Aintila, Mats Ittonen, Rasmus Huotari, Ida Vänttinen, Maria Reiman, Senni Luoto, Matti Leponiemi Ulkoasu ja taitto Joni Ollonen, Jasmin Kemppinen, Melina Markkanen, Valtteri Lehto, Jaakko Kullberg, Juho Lappalainen, Alexandra Zakharova, Roosa Saarreharju, Reena Karvonen, Meri Lähteenaro, Matti Leponiemi, Ida Vänttinen, Senni Luoto Maria Reiman Kansi Jasmin Kemppinen Logo Anni Virolainen Paino Unigrafia, Helsinki Painos 150 kpl ISSN-L 1458-4115 Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian ainejärjestön Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYYn järjestölehtitukea. Symbioosi ry PL 65 (Viikinkaari 1) 00014 Helsingin yliopisto

Sisällysluettelo 4

Uutiset & a jankohtaista

Ilkka Hanskin muistokirjoitus

Heikki Hännisen jäähyväiskirje

YT-neuvotelluille

Opintovastaavan palsta

AAOS

Vuosineljänneksen perhvo

Pseudotiedeakatemian palsta

Vieraskynä

Happobilekuvia

Muuttaminen

SyyHy-palsta

Lomakokemuksia

Bitakertomus

Ahviskertomus

Ahviskannanotto

Ahvistulokset

Aikakartta

Vappushokkelokuvia

Hyvinkääjuomapeli

Repäisyt

Fuksiahvis

PJ-palsta

Pääkirjoitus

Menetyksistä TEKSTI: JONI OLLONEN KUVA: JAAKKO KUURNE

ehtemme teemana on tällä kertaa siirtyminen. Siirtyminen kuvastaa hyvin kevään aikana tapahtuneita siirtoja ja menetyksiä, joita meille yliopistolaisille on tapahtunut. Siirtymiseen kuuluvat yliopistomme organisaatiouudistukset. Käytännössä kansliastamme on siirtynyt muualle monia tuttuja nimiä, joita jäämme hyvin paljon kaipaamaan. Näihin kuuluvat muun muassa muihin työtehtäviin siirtyneet Mervi Pyyhtiä, Kirsi Lehto, Virve Kahri ja Leena Häyrinen. Kyseiset henkilöt hoitivat tehtävänsä todella ansiokkaasti ja jäämmekin kaipaamaan heidän omistautuneisuuttaan ja korvaamatonta, joskin näkymtöntä, työpanostaan opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi. Toivotammekin heille onnea menestystä uusissa työtehtävissä ja jaksamista lisääntyneiden velvotteiden keskellä! On tapahtunut myös traagisempia siirtymisiä, eli peruuttamattomampiin menetyksiä. YT-neuvotteluiden yhteydessä irtisanottiin kasvibiologian vastuuprofessori Heikki Hänninen. Hänninen on useimmille opiskelijoille tuttu ekologian perusteiden leppoisana setänä, joka painotti varsinkin tieteenfilosofian ymmärtämisen tärkeyttä biologiassa. Samoin hän on myös tunnettu fysiologisen kasviekologian sekä talviekologian kursseilta. Hännisen erotus on suuri menetys niin tieteentekemisen kuin opetuksenkin puolesta, sillä kasvibiologialta siirtyivät Luomukselle yhteisprofessoreiksi Jouko Rikkinen ja Jaakko Hyvönen. Yhdessä Hännisen erottamisen kanssa tämä enemmän tai vähemmän tarkoittaa sitä, että itse osastolta sekä kasviekologian että -taksonomian ja -systematiikan osaamisen vähenee huomattavasti. Opetuksen kannalta Hännisen erotus myös tarkoittaa hyvin joviaalin vastuuprofessorin ja hyvän pedagogin taitojen häviämistä. Traagiseksi Hännisen tapauksen tekee myös henkilökohtainen puoli. Kyseinen henkilö menetti käytännössä virkansa hieman ennen eläkettään nöyryyttävällä ja epäammattimaisella tavalla. Yliopisto hoiti muutenkin irtisanomiset aivan säälittävän huonosti (Heikkiä lainaten: ”Ilmapiirin vuosikausiksi myrkyttävällä tavalla”), minkä on saattanut huomata kevään aikana sähköpostilistoilla käydystä keskustelusta. Ilkeämpi ihminen saattaisi uskoa, että yliopiston johto käyttää hajota ja hallitse -taktiikkaa yliopistoa itseään vastaan. Vielä peruuttamattomampiin ja todella surullisiin tapauksiin kuuluu myös toukokuinen menetyksemme. Kunniajäsenemme, professori Ilkka Hanski menehtyi sairauteen tiistaina 10.5. Lukuisia tieteellisiä ansioita,

kuten biologian Nobelin, Crafoord-palkinnon kerännyt ja tieteen akateemikon arvonimen saanut Hanski oli eittämättä yksi Suomen suurimmista biologeista. Yliopistomme jäsenet menettivät Hanskin mukana loistavan tieteentekijän, välittävän ja isällisen ohjaajan sekä hyvän ystävän. Hanskin menetys ei ole pelkästään suuri menetys laitoksellemme tai yliopistollemme, vaan koko maailmalle. Kyseinen professori oli kuitenkin maailman tärkeimmän asian, luonnon monimuotoisuuden, väsymätön puolestapuhuja ja puolustaja. Hän ei pitänyt tärkeänä pelkästään tutkia luonnon monimuotoisuuden tai populaatiokokojen muutoksia, vaan piti tärkeänä biodiversiteettikriisiin puuttumista ja konkreettisien ratkaisujen etsimistä siihen. Mitä sitten jää meille, jotka olemme jäänet jäljelle? Meidän tehtävämme on jatkaa eteenpäin ja pitää yllä sitä yliopistoa, jota niin Hanski, Hänninen kuin kaikki muutkin yliopistosta poistuneet tai muualle siirretyt ihmiset edustivat. Sitä sivistysyliopistoa ja kansainvälistä ilmapiiriä, joka tuotti heidän kaltaisiaan ihmisiä ja jossa he tekivät elämäntyönsä. Meille jää sen tieteellisen monimuotoisuuden sekä sen luovuutta ja henkistä kasvua tukevan ilmapiirin puolustaminen, niin tämän valtion kuin yliopistonkin epäpätevältä johdolta. Tämä tapahtuu yhteisöämme nakertavan ja tuhoavan kehityssuunnan vastustamisella ja vahinkojen minimoimisella kaikin keinoin. Sen sijaan, että luistumme sisäiseen tappeluun ja kilpailuun. Jotta nämä professorit ja yliopistolaiset eivät jäisi lajinsa viimeisiksi.

Uutisia ja a jankohtaista Professori Ilkka Hanski on kuollut! Kunniajäsenemme, tieteen akateemikko Ilkka Hanski menehtyi sairauteen 10.4. Symbioosi jää kaipaamaan yhtä Suomen loistavimmista tieteentekijöistä, joka oli sekä loistava ryhmänjohtaja että professori. Haluamme välitää osanottomme ja toivottaa jaksamista Ilkan omaisille.

Kasvibiologian vastuuprofessori irtisanottu! Kasvibiologian vastuuprofessori Heikki Hänninen irtisanottiin virastaan 12.4. Kasviekologian professuuria hoitanut Hänninen tunnetaan varsinkin ekologian perusteista, Kasviekologian ja -populaatiobiologian sekä talviekologian kursseilta. Hänninen on sanonut hoitavansa kursseihinsa ja kirjatenttehin liittyviä työtehtäviään irtisanomisaikansa (12.10.2016) päättymiseen asti. Muissa tehtävissä toimista vastaa kasvibiologian uusi vastuuhenkilö.

Vuoden opetta ja, opintoneuvoja ja halloped valittu Heikki Hänninen on valittu vuoden opettajaksi. Syinä ovat mainittuna muun muassa opiskelijaystävällisyys ja tieteenfilosofian esilletuominen. Samoin opetuksen ja ohjeistuksen selkeys olivat opiskelijoiden arvostamia asioita. Riitta Savolainen on valittu vuoden opintoneuvojaksi. Nopeasti vastaava ja olosuhteista huomioimatta asioita eteenpäinvievä keräsi opiskelijoilta lukuisasti kiitosta. Vuoden halloped on Julius Mäkinen. Omien sanojensa mukaan hän sai palkinnon siksi, että on Biosfäärin vanhempi opintovastaava.

Ilkka Hanski (1953-2016)

Johannes Enrothista uusi kasvibiologian vastuuhenkilö! Yliopistonlehtori Johannes Enrothista on tullut kasvibiologian vastuuhenkilö Heikki Hännisen tilalle. Enroth hoitaa vastuuprofessorin työtehtäviä omien töidensä lisäksi. Nimitykseen ei kuitenkaan liity professorin arvoa.

Symbiontti onnittelee palkittuja!

Symbiontti 2/ 2016

Maisteri- ja kanditutkintojohtokunnat ovat järjestäyneet! Ison pyörän maisteriohjelmien ja biologian kanditutkinnon johtokuntiin on saatu opiskelijaedustus ja ne ovat aloittaneet toimintansa kevään 2016 aikana. Pitäkää silmällä sähköpostilistoja ja vastailkaa hallopedien kyselyihin, jotta opiskelijoiden ääntä saadaan kuuluviin!

Opintotukimielenosoitus keräsi osallistujia 9.3. pidettyyn opintotukimielenosoitukseen kerääntyi ympäri Suomea tuhansia opiskelijoita. Osallistujia oli koulutuslaitoksilta, useista erilaista poliittisista liikkeistä ja eri ikäluokista. Tarkoituksena oli vastustaa hallituksen suunnittelemia leikkauksia opintotukeen ja lainapainotteisuuden lisäämistä. Sekä muistuttaa hallituksessa olleita puolueita antamastaan koulutuslupauksesta. Mielenosoitus ei kuitenkaan johtanut toimenpiteisiin opetusministerimme suunnalta. Myöhemmin kehysriihessä saatiin helpotuksia tulorajoihin, takaisinperintäkorkoon ja että Uusitalon ehdottaman kuuden opintopisteen kuukausiraja hylättiin. Osa viikkiläisitä järjestöistä ei huhujen mukaan osallistunut mielenosoitukseen. Symbiontti selvitti asiaa huhujen lievittämiseksi. Huhujen kohteina olevista viikkiläisistä järjestöistä toinen totesi, että oli levittänyt tietoa asian suhteen ja oli järjestämässä yhteislähtöä mielenosoitukseen. Toinen taas totesi, ettei osallistunut mielenosoitukseen, vaan heidän kantansa asian suhteen oli neutraali. Heidän johtokuntansa mukaan poliittisille päätöksille on syynsä, eikä opiskelija tilanne välttämättä heikkene, vaikka opintoraha laskee, sillä opintolainaa saa nykyistä enemmän. Samoin laaja-alaiset säästöt heidän mukaansa koskettavat kaikkia yhteiskuntaryhmiä. Kyseinen järjestö kuitenkin tiedotti mielenosoituksesta eikä kieltänyt jäseniään osallistumasta siihen. Vastauksena lisäkysymyksiin siitä, etteikö kasvava lainataakka heikentäisi opiskelijan asemaa, mitkä ovat olleet hyviä perusteluja leikkauksille tai onko hiljaisen hyväksynnän antaminen neutraali kanta, jälkimmäinen järjestö totesi, etteivät he tällä kertaa koe tarpeelliseksi tarkentaa vastaustaan.

Kesäkuu 2016

Hallinnossa tapahtunut muutoksia! Uusi palveluorganisaatio aloitti toimintansa 1.5. ja alkaa toimia viimeistään syksyyn mennessä. Tämä tarkoittaa, että siirtymäajan aikana voi olla ongelmia asioiden sujumisessa. Samoin se tarkoittaa, että hallintohenkilökunnassa on radikaaleja muutoksia, joista voi lukea lisää opintovastaavan palstalta! Esimerkiksi suurin osa tiedekunnan kanslian väestä on siirtynyt muualle toimiin. Niin ikään HiLife on julkistettu! Kyseinen toimielin aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa.

Viikin monitoimitalo Unisport lopettaa toimintansa! Viikin monitoimitalon Unisport lopettaa toimintansa kesäkuussa 2016. Korvaavaa toimintaa syyslukukaudella järjestetään Viikin normaalikoululla seuraavassa muodossa: • Viikin normaalikoululla jatkuu ryhmäliikunta, kurssit sekä soveltuvin osin vakio- ja seuravuorot. • Normaalikoululla tarjotaan myös kausikorttiin sisältyvä palloiluvuoroja.

Irtisanomiset vaikuttavat opetustarjontaan! Opetushenkilökuntaa on irtisanottu. Irtisanottujen nimiä ei ole julkaistu, eivätkä ne ole yleisessä tiedossa. Osaa irtisanottujen järjestämistä kursseista ei voida enåä järjestää. Tämä koskee pääasiassa erikoiskursseja ja maisterivaiheen opintoja. Mikäli kyseiset toimenpiteet aiheuttavat ongelmia opintosuoritusten tai pakollisten opintojen puolesta, ole yhteydessä kyseisen kurssin pääaineen opintoneuvojaan.

In memoriam

TEKSTI: HANNU PIETIÄINEN & HEIKKI HENTTONEN KUVITUS: JASMIN KEMPPINEN

Ilkka Hanskia (1953-2016) muistaen

lkka Hanski oli häkellyttävän vaikutusvaltainen tutkija. Siitä kertovat paitsi hänen saamansa tunnustukset ja palkinnot myös hänen julkaisemiensa artikkelien kansainvälinen vastaanotto. Web of Sciencen mukaan Ilkan artikkeleita on siteerattu yli 20 000 kertaa! Yksittäisten artikkelien kärjessä on metapopulaatiotutkimuksen perusviite Metapopulation dynamics (Nature 396: 41-49:), johon on viitattu 1149 kertaa. Hanski oli jo koulupoikana innokas luonnonharrastaja, ja – ehkä hieman tulevaisuutta ennakoiden - ennen kaikkea perhoset olivat hänen mielenkiintonsa kohteena. Hän julkaisi ensimmäisen perhosartikkelinsa jo lukiolaisena. Hän on joskus maininnut kiitollisuutensa vanhemmilleen: Ilkka sai kouluikäisenä käyttää kesänsä perhosten tutkimiseen. Kun joskus olin (HH) Ilkan vieraana hänen kesäpaikassaan Virolahdella ja olimme kävelemässä, Ilkka tarkkaili, näki ja tunsi pientareilla lepattavat perhoset jo kaukaa. Ilkan tutkijanura alkoi raatokärpäsistä. Koska näille on luonteenomaista elää ajallisesti ja paikallisesti eristyneillä habitaattilaikuilla, ei liene outoa, että Ilkka johtui nopeasti pohtimaan laikuttaisten ympäristöjen populaatiodynamiikkaa. Jo tämä esimerkki kertoo paljon hänen lähestymistavastaan: koska hän oli peloton maastobiologi ja kokeiden toteuttaja, hän tunsi tutkimiensa systeemien ominaispiirteet. Tämän päälle hän paneutui teoriaan niin perusteellisesti, että pystyi vähitellen muokkaamaan teoriaa mieleisekseen. Ilkka korosti viimeisessä haastattelussaan (Minna Pyykön maailma 15.5.2016), ettei häntä kiinnostanut tutkia jotain systeemiä vain tutkimisen ilosta, vaan hän halusi ymmärtää asioita yleisemmällä teoreettisella tasolla. Gradunsa jälkeen Ilkka lähti Oxfordiin ja väitteli siellä. Tieteellisessä seurassa Oxfordissa ei noina aikoina ollut valittamista; nimet John Lawton, Robert May, William Hamilton, Roy Anderson ja Richard Dawkins kertovat paljon. Matkan varrella Ilkka tutki päästäisten energetiikkaa ja populaatioekologiaa ja yleisemmin pikkunisäkkäiden populaatiodynamiikkaa. Pikkunisäkästutkimuksiin liittyi Ilkan huimapäinen idea kasvattaa laboratoriossa lumikoita ja vapauttaa niitä sitten luontoon. Kovien

ponnistelujen jälkeen kasvatus ja vapautus onnistuivat. Tulokset voi lukea Janne Sundellin väitöskirjasta. Ilkan tuotannon aihepiiri on niin laaja ja verkostoitunut, että aikanaan tulee olemaan hyvin mielenkiintoista tutkia sitä lähemmin. Miten tietyt avainartikkelit tai tutkimusaiheet (esimerkkinä lajiston runsausjakauman ydin-satelliitti –malli) on otettu vastaan, miten hänen tutkimuksensa ovat vaikuttaneet alan kehitykseen ja niin edelleen. Jotenkin Ilkka oli aina tutkimuksen eturintamassa, teki hän mitä tahansa. Viime aikoina genomiikka ja mikrobiomi –käsitteet yhdistyivät luontevasti aikaisemmin populaatioekologina tunnetun hahmon työhön. Ilkalla oli uskomaton kyky nähdä suuret linjat, suunnitella tutkimuskokonaisuudet ja ennen kaikkea viedä työt loppuun. Täpläverkkoperhostutkimusten aloittaminen Ahvenanmaalla liitti opiskelijat mukaan Ilkan tutkimuksiin habitaattilaikkujen kartoittajina. Tähän mennessä täpläverkkoperhosketoja on ollut tutkimassa hieman yli 400 opiskelijaa! Voiko tämän tiiviimpää sidettä kuvitella opiskelijayhteisön ja kansainvälisen huippututkimuksen välille? Laitostason toimijana Ilkka oli vahva visionääri, joka delegoi opettajakunnalle tehtäviä ja antoi kullekin vastuuta oman vahvuusalueen kehittämisestä. Kun Olli Järvinen oli virkavapaalla akatemiaprofessorina 1980-luvun jälkipuoliskolla ja Ilkka hänen sijaisenaan, HP sai tehtäväkseen kehittää kurssi graduvaiheen opiskelijoiden tukemiseksi. Ilkka taisi olla jo professori, kun hän, yhtenä ensimmäisistä yksikönjohtajista yliopistolla, pani toimeksi mikroluokan perustamisen. Siinä uhrattiin (ei ilman jupinaa) P. Rautatiekadun alakäytävän varrella sijainnut pieni kurssisali opiskelijoiden käyttöön tarkoitetun mikroluokan tarpeisiin. Toimiessaan luokan vastuuhenkilönä HP huomasi nopeasti päätöksen kauaskantoisen positiivisen vaikutuksen opiskelijoiden ATK-taitoihin. Ilkan näkemys ei aina saanut varauksetonta kannatusta. Kun ekologian osaston nimi muutettiin populaatiobiologian osastoksi, muutos aiheutti aikamoista napinaa. Yllättäen kritiikkiä kuului sekä henkilökunnan että opiskelijoiden suunnalta.

Symbiontti 2/ 2016

Ilkka oli aidosti kiinnostunut opetuksen kehittämisestä. Hän pani suuren painon Lammin kenttäkurssille, jonka kehittämiseen paneuduttiin tarmolla 90-luvun puolivälissä. Samoihin aikoihin hän antoi Jari Niemelälle toimeksiannon, jonka tuloksena osastolle syntyi koko yliopiston mittakaavassa merkittävä englanninkielinen opintokokonaisuus Boreal Animal Ecology, joka nykyään tunnetaan Boreal Biota and Ecology –kokonaisuutena. Ilkka opetti vielä syksyllä 2014 Population Biology in Fragmented Landscapes –kurssilla. Ilkka ei koskaan kaihtanut opetusta. Yksi opetuksen kauaskantoinen merkkipaalu oli LUOVAtutkijakoulu, jonka perustamisessa Ilkka oli avainhahmo ja jonka johtajana hän toimi liki 20 vuotta! Opiskelijat ehkä tunsivat Ilkassa maailmankuulun tiedemiehen, mutta Ilkka oli myös mitä mainioin seuramies, joka erityisesti nautti ystävällisestä mutta usein terävästäkin älyllisestä väittelystä. Ilkka oli maailmalla erittäin tunnettu. Tätä kuvaa seuraava tarina. Olin (HH) toistakymmentä vuotta sitten Liverpoolissa vastaväittäjänä. Eräässä kirjan kohdassa siteerattiin (väärin ) Hanskia, mutta kirjallisuusluettelossa viittaus oli oikein (Lennart Hansson). Kun kysyin syytä moiseen, väittelijä mietti hetken ja vastasi: ”It must be because everybody is talking about Hanski.”

Kesäkuu 2016

Ilkka Hanski oli merkittävä mies.

Neuvotelluille ja sijoitetuille Yliopistomme YT-neuvottelut on saatettu päätökseen. Tämä on johtanut monien tutuiksi tulleiden henkilökunnan jäsenten irtisanomiseen tai uudelleensijoittamiseen tiedekunnassamme. Jäämme kaipaamaan monia päteviä ja opiskelijaystävällisiä yhteisömme jäseniä, jotka tiedekunnassamme ovat tähän asti toimineet. Symbiontti toivottaa irtisanotuille ja uudelleensijoitetuille jaksamista, sekä valoisampaa tulevaisuutta!

Symbiontti 2/ 2016

Jäähyväiset Helsingin yliopistolle Heikki Hänninen

yvä Symbiontin lukija. Kuten tiedät, minun aika Helsingin yliopiston professorina on pian ohi. Pidän saamaani kohtelua suurena vääryytenä, mutta on tässä nähtävissä jotain myönteistäkin. Helsingin yliopiston biologiset laitokset eivät olleet tutkimusprofiilinsa ja infrastruktuurinsa puolesta minulle paras mahdollinen tutkimusympäristö. Esitin esimerkiksi minun tutkimuksen kannalta välttämättömän kasvien pakkaskestävyyslaboratorion perustamista useaan kertaan silloin, kun yliopistossamme oli haettavana infrastruktuurin kehittämiseen tarkoitettuja varoja, mutta aina ilman tulosta. Voin vain jälkiviisaasti todeta, että minun olisi pitänyt ymmärtää lähteä itse kolme vuotta sitten, kun vaimoni poistuttua keskuudestamme perhesiteeni Helsinkiin höllentyivät olennaisesti. Kuten taannoisesta sähköpostiviestistäni ehkä luitkin, odottaessani menoa dekaanin puheille irtisanomistilaisuuteen ohitseni käveli nuori opiskelija, jonka kangaskassissa oli teksti ”This is where the story begins”. En yleensä usko enteisiin, mutta tällä kertaa taidan tehdä poikkeuksen. Palattuani irtisanomispäivänä kotiin Senaatintorilta sähköpostissani odotti kutsu professoriksi Kiinaan. Harkitsen tarjousta vakavasti, mutta selvitän myös muita työllistymismahdollisuuksia. Maailma on auki uudelle tarinalle. Olen ikuisesti katkera rehtorille, yliopiston hallintojohtajalle, tiedekuntamme dekaanille ja kaikille muille minua kohtaan vääryyttä tehneille. Heidän joukkonsa ei liene kovin laaja. Keitä he ovat, se ei minua kiinnosta. Koko muulle yliopistoyhteisölle toivotan jaksamista ja muutenkin kaikkea hyvää. Helppoa tämä aika ei ole teillekään. Äskettäin irtisanottuna professorina olen varmaankin väärä henkilö arvioimaan tätä, mutta mielestäni vuosisatainen sivistysyliopistomme on nyt keväällä 2016 tuhon tiellä. Uskon kuitenkin, että tähän tulee muutos. Näin voi toivoa jo senkin perusteella, että kahdentoista professorin verkossa käynnistämä vastalausekampanja yliopistomme nykyistä hallintotapaa vastaan on saanut laajan kannatuksen. Keskisuomalaisen Osakunnan inspehtorin virka oli minulle rakas. Käytin paljon aikaa puheideni ja kirjoitusteni valmisteluun. Tarkoituksenani oli herättää osakuntalaisissa akateeminen hengenpalo, osakuntahenki ja yleinen usko tulevaisuuteen. Saamani palautteen perusteella uskon onnistuneeni kohtuullisen hyvin pyrkimyksessäni. Minulle viimeiseksi jääneessä, Finlandia-talossa viime maaliskuun alussa pidetyssä vuosijuhlassa puhuin siitä, kuinka tiedotusvälineistä tulvivat huonot uutiset lamaannuttavat ja masentavat helposti mielen. Takavuosien rokkari Maukka Perusjätkään viitaten julistin sodan apatiaa vastaan. Sinulle, Symbiontin lukija, haluan sanoa tässä saman, minkä tuossa juhlassa sanoin juhlaväelle: Me voitetaan tämä sota.

Kesäkuu 2016

UPOtettu hallinto? Opintovastaavan palsta

TEKSTI: JONI OLLONEN

YT:t ovat ohi, Hilife on julkistettu ja uusi palveluorganisaatio (UPO) on aloittanut toimintansa 1.5. ja alkaa toimia toivottavasti ehkä alkusyksyyn mennessä. Symbiontti listasi tässä opiskelijoille oleellisempia hallintoon liittyviä muutoksia:

Hallintohenkilöstö muuttuu! Mervi Pyyhtiä, Kirsi Lehto, Virve Kahri ja Leena Häyrinen siirtyvät uusiin työtehtäviin UPO:ssa. Näin ollene heidän hoitamiaan tehtäviä saattavat hoitaa jotkut muut henkilöt viimeistään syksyyn mennessä. Käytössä olevat bio-diploma ja bio-neuvota -sähköpostiosoitteet pysyvät käytössä ainakin toistaiseksi.

Lähipalvelutiimit Lähimpiä toimijoita näistä ovat opintoneuvojat ja koulutussuunnittelijat. Kannattaa myös huomioida, että henkilöstä on supistettu, mutta työtehtävät eivät välttämättä vähene. Näin ollen ihmiset voivat olla kiireisempiä kuin aiemmin ja asioiden käsittely voi viedä pitkään.

Bio- ja ympäristötieteellisen lähipalvelutiimi: Opetus- ja opiskelijapalvelut: Koulutussuunnittelija Heidi Peiponen • Jatkotutkinnot Koulutussuunnittelija Jukka Lehtonen • Yleiset tentit • Biologian kandidaattiohjelma • Ekologian ja evoluutiobiologian maisteriohjelma • Aineenopettajakoulutus • Neurotieteen maisteriohjelma Koulutussuunnittelija Leila Kauppinen • Maisteritutkielmien esittely laitosneuvostolle • Molekyylibiotieteiden kandidaattiohjelma • Ympäristötieteiden kandidaattiohjelma • Genetiikan ja molekulaaristen biotieteiden maisteriohjelma Koulutussuunnittelija Viola Niklander-Teeri • kasvibiologian maisteriohjelma Opintoneuvoja Taru Nordman • Lahden toimipiste • Opintosuoritusten ja -kokonaisuuksien rekisteröinti Opintoneuvoja ?.?. • Tutkintotodistukset: (Kirsi Lehto) Tuula Hiltunen

Yleishallintosta vastaavat henkilöt: • Hallintopäällikkö ?.?. • Palvelukoordinaattori Anna-Maija Ekström Viikin lähipalvelutiimi tulee todennäköisesti sijaitsemaan Biokeskus 3:ssa. Lahden toimipiste • Sihteeri Pirjo Rainio Tvärminnen eläintieteellinen asema • Sihteeri Minna Suurnäkki Kilpisjärven biologinen asema • Sihteeri Pirjo Hakala Lammin biologinen asema • Sihteeri Leena Tolonen Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta • Sihteeri Soile Saloranta • Sihteeri Kati Laalo

Symbiontti 2/ 2016

Tiedekuntarakenne

Helsinki Institute of Life Sciences

Tiedekuntamme jatkaa ilmeisesti itsenäisenä toimijana ainakin nykyisen hallintokauden, eli vuoden 2017 loppuun asti. Tiedekunnassamme on keskustelu myös laitoksettomuudesta, mutta ennen uuden tiedekuntarakenteen selviämistä on asiasta toivottu varovaisuutta. Uutta hallintorakennetta kampukselle on selvittämässä työryhmä kesän aikana. Mahdollisesti päätös uudesta tiedekuntarakenteesta tulee yliopiston hallitukselta 19.10.2016.

Helsinki Institute of Life Sciences (HiLife) on uusi tutkimusinstituutti. Kyseinen toimielin aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa. Kyseinen instituutti vastaa varsinkin tutkimusinfrastruktuurin ja strategisen tutkimustuen jakamisesta ylläpidosta. HiLifeen liitetään Biotekniikan instituutti, Neurotieteen tutkimuskeskus, Suomen molekyylilääketieteen instituutti ja yliopiston koe-eläinkeskus. Samalla HiLifeen avautuu tenure track -professuureja. Opiskelijoille tämä näkynee konkreettisesti mahdollisen opetuksen lisääntymisenä instituutin suunnalta sekä myös mahdollisina muutoksina rahoitettuihin väitöskirjapaikkoihin tutkijakouluissa. Virallista ääntämisohjetta instituutin nimelle ei ole julkaistu.

Opiskelija, muista oikeutesi! Sinulla on oikeus seuraaviin asioihin myös vararehtorin vahvistamana! Jos kohtaat ongelmia asioiden suhteen, ole yhteydessä opintovastaaviin, hallopedeihin ja HYY:n edunvalvojaan! 1. 2. 3. 4. 5. 6.

Opintopisteiden rekisteröinti Tutkintopyyntöjen jättö Tutkinnon saaminen Vaihtopaikan hakeminen Lisäajan hakeminen Tuutorointi

Lähipalvelutiimin tehtävät: • • • • •

Sähköpostiosoitteet

•

Perustutkintoasiat: bio-neuvonta (at) helsinki.fi

• •

Jatkotutkintoasiat: bio-phd (at) helsinki.fi

•

Kansainväliset asiat: bio-sci (at) helsinki.fi Tutkintotodistusasiat: bio-diploma (at) helsinki.fi Opintosuoritusten, hyväksilukemisten ja opintokokonaisuuksien rekisteröinti WebOodiin: viikki-register@helsinki.fi

Kesäkuu 2016

• • •

Opiskelijoiden ohjaus- ja neuvonta Opintoihin ja opinto-oikeuksiin liittyvä neuvonta Opiskelutodistusten ja opintosuoritusotteiden antaminen Yleisneuvonta: mm. asuminen, liikenne, YTHS, opintotuki, apurahat Opiskeluhyvinvointiin ja erityisjärjestelyihin liittyvä neuvonta Työelämäpalveluiden yleistason neuvonta (mm. harjoittelu) Liikkuvuuspalveluiden yleistason neuvonta Osallistuminen orientaatiojaksojen ym. neuvontaja ohjauskonseptien toteutukseen Opintosuoritusten, opintokokonaisuuksien ja hyväksilukujen kirjaaminen ja muut rekisteröintitehtävät Tenttijärjestelyt (erityistenttijärjestelyt, tenttiakvaario ja tenttihuoneet) Valmistumispalvelut (opinnäytetyöt, kypsyysnäytteet, tutkintotodistukset) Koulutusohjelman erityistarpeisiin liittyvät tukitehtävät

Tuontioluiden lyhyt historia

AAOS

TEKSTI: MARI TOLONEN KUVITUS: MELINA MARKKANEN & MARI TOLONEN

Ei ole mikään salaisuus, että olut on matkajuomana varsin pätevä ja virkistävä. Tämä on huomattu jo kauan sitten – esimerkiksi pitkillä merimatkoilla on huomattu, että olut säilyy ilman jäähdytysjärjestelmiä paremmin kuin vesi alkoholipitoisuutensa (ja myöhemmin myös humalapitoisuutensa) ansiosta. Olut on kuitenkin matkannut olemassaolonsa aikana pitkiä matkoja myös rahakkaana

vientituotteena! luista kertovan jutun voisi tietenkin aina aloittaa sanoilla ”jo muinaiset roomalaiset...” - tässä jutussa ei kuitenkaan ole kyse siitä. Kaikilla maata viljelevillä sivilisaatioilla on ollut oma versionsa oluesta, mutta oluen todellinen tuonti ja vienti ei voinut alkaa ennen panimoteollisuuden alkua. Paneminen siirtyi luostareista, public houseista ja kodeista panimoihin 1700-luvulla, teollistumisen varhaisella aikakaudella. Kun janojuomaa pystyttiin näin tuottamaan massana, alkoi sen matka kolonialistimaiden siirtokuntiin ja maailmanmarkkinoille. Tähän aikaan Keski-Euroopassa suosiotaan kasvatti pohjahiivaoluiden eli lagereiden valmistaminen, kun taas briteissä suosiotaan yllä piti vanhan koulun pintahiivaoluiden eli alejen tuotanto. Yksi vientioluiden pioneereista ja samalla kenties tunnetuin niistä on indian pale ale eli IPA. Toisin kuin nimi ehkä antaa ymmärtää, IPAt eivät kuitenkaan saaneet alkuaan Intiassa. Kuuman kostea Intian ilmasto kun ei sopinut 1700-luvun panemismenetelmille. Kuuma ilmasto kuitenkin sai aikaan runsaasti janoisia brittiläisiä imperialistisuita, joten asiaan oli keksittävä ratkaisu. Normaalisti senaikaiset oluet yhdistettynä senaikaisiin kuljetusolosuhteisiin eivät kestäneet yli puoli vuotta kestäviä merimatkoja, vaan oluesta tuli pian väljähtänyttä ja hapanta. Apuun tuli brittiläinen panimomestari George Hodgson, joka lähetti Intiaan kokeiluluontoisesti ”ohraviiniään”, jonka kotioloissakin oli tarkoitus kypsyä pitkiä aikoja ennen juomista. Juoma oli alkoholipitoisuudeltaan korkea ja humaloinniltaan suorastaan kyllästetty. Lopputuloksena oli hyvin säilyvä ja maultaan tummiin porttereihin verrattuna kuumissa oloissa virkistävä olut, joka otettiin Intiassa avosylin vastaan. Oli

syntynyt hitti, jota monet Intian markkinoille tähtäävät panimomestarit alkoivat kopioida. IPA:t saavuttivat heikkoa suosiota myös kotimaassaan, joskin humallusta vähennettiin merkittävästi, koska paikallisten oluiden ei tarvinnut säilyä niin pitkää aikaa. Kylmissä olosuhteissa ne kuitenkin jäivät tummempien sukulaisten jalkoihin. Briteillä oli keksintö myös viileäverisempien maiden vientituotteeksi. Tummasta portterista kehitetty vahvempi ja humaloidumpi versio, stout, kesti IPA:n tavoin hyvin kuljetusta. Tumman oluen luonteikas maku herätti venäläisen tsaariperheen innostuksen, joten kysyntä oli kovaa. Tsaarilliseen valtakuntaan Itämerta pitkin kuljetettavaa tuotetta alettiin kutsua imperial stoutiksi. Tuotteen suosio kesti niin kauan kuin, no, tsaarinkin suosio, eli 1900-luvun alkuun asti. Mikään olut ei kuitenkaan ole kokenut suurempaa maailmanvalloitusta kuin lager. Saksalaiset kehittivät kylmässä kypsytettävän, pohjahiivalla käytettävän oluen, mutta tsekkiläiset Plzen –joen varrella täydellistivät sen. Suurin osa maailman suosituimmista oluista ovatkin pilsnerin johdannaisia. 1800-luvun lopulla kehitetyt jäähdytyslaitteistot mahdollistivat sen, että lagereita pystyttiin panemaan ympäri vuoden, ja tästä alkoi niiden maailmanvalloitus. Ensimmäisen maailmansodan kohdalla Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan muuttaneet saksalaiset maahanmuuttajat levittivät oluensa ilosanomaa uusiin asuinmaihinsa. Maailmanmarkkinat avautuivat kullankeltaiselle oluelle myös muualla maailmassa. Lagerista eri muodoissaan on näin kehittynyt kansanolut useimmissa maailman valtioissa. Vain harvoissa valtioissa kullankeltaiselle (tai kusenkeltaiselle, riippuu näkökulmasta, toim. huom.) olutlaadulle on löytynyt kilpailijaa. Nykystouteista Guinness on onnistunut kipuamaan suosituimmaksi

Symbiontti 2/ 2016

paitsi kotimaassaan Irlannissa, myös odottamattomasti Länsi-Afrikassa, kuten Nigeriassa. Guinnessin suosio Afrikassa on, yllätys yllätys, siirtomaa-ajan peruja. Irlantilaiset panimomestarit näkivät myös potentiaalia kolonialistimarkkinoilla, ja sopimuksia sidottiin brittiläisiin siirtokuntiin Karibialle. Kuten muutkin sen ajan pitkäaikaisen kuljetuksen tuontioluet, Afrikkaan vietävä Guinness on kotiversiotaan humaloidumpaa ja alkoholipitoisempaa. Sellaisena olut myös pysyi, kun stoutia valmistavia panimoita pystytettiin Afrikan maaperälle valtioiden kaataessa siirtomaavaltaa ja julistaessa itsenäisyyttään 1900-luvun puolivälissä. Mikä sitten on mahdollistanut sen, että esimerkiksi IPA:n tai imperial stoutin saa käsiinsä melkein missä päin Suomea tahansa? Tästä on pitkälti kiittäminen yrittäjähenkisiä amerikkalaisia, jotka alkoivat puhaltaa

uutta liekkiä kuolleisiin pienpanimokuvioihin 70-luvun aikana. Kieltolain jälkeinen Yhdysvallat oli olutvalikoimaltaan pale lagerin ulkopuolella varsin köyhä ja olutmarkkinat olivat muutaman korporaattipanimon käsissä. Saadakseen jotain omaan makuunsa, täytyi ottaa olutohjat omiin käsiinsä ja alkaa panemaan. Harrastushenkinen oluenteko muuttui 80-luvun puolella hiljalleen kasvavaksi yritystoiminnaksi. Markkinoille alkoi ilmestyä yli parisataa vuotta kehitellyt eurooppalaiset olutreseptit. Samalla päätään alkoivat nostaa kokonaan uudet olutlaadut, kuten american pale ale, double IPA ja steam beer. Kesti vielä kuitenkin pari vuosikymmentä, ennen kuin pienpanimokulttuuri rantautui täydessä vauhdissaan Eurooppaan ja kotimaisiinkin baareihin, messuille ja kauppoihin.

Lähteet: Tucker, A: ”The Beer Archaeologist”, Smithsonian Magazine elokuu 2011. <http://www.smithsonianmag. com/history/the-beer-archaeologist-17016372/>

Klemp, K. F: ”Presenting Pilsners”, All About Beer Magazine 1.7.2003. <http://allaboutbeer.com/article/ presenting-pilsners/>

Bostwick, W: ” How the India Pale Ale Got Its Name”, Smithsonian Magazine 7.4.2015. <http://www. smithsonianmag.com/history/how-india-pale-ale-got-itsname-180954891/?no-ist>

Thompson, H: ” How Guinness Became an African Favorite”, Smithsonian Magazine 17.3.2014. <http:// www.smithsonianmag.com/arts-culture/how-guinnessbecame-african-favorite-180950097/>

Klemp, K. F: ”Imperial Stout”, All About Beer Magazine 1.3.2005. <http://allaboutbeer.com/article/imperialstout-4/>

Curtin, J: ” History of Craft Beer In America”, American Brewer kesä 2006. < http://www.thebeerinme.com/page. php?33>

Kesäkuu 2016

”Matkalainen” Perhvo

TEKSTI JA KUVA: VALTTERI LEHTO

Palstalla perhokalastukselle sydämensä menettänyt symbiontti sitoo perhoja biologian opiskelijoiden arkiympäristöistä löytyvistä materiaaleista.

iirtyminen, liikkuminen ja matkustaminen ovat ihmistä luultavasti evoluution alkuhämäristä asti puhuttaneita teemoja. Aihealueeseen liittyy valtavasti romantiikkaa ja symboliikkaa. Siirtymisen ulottuvuuksia ja tasoja on niin paljon, että ensimmäistä kertaa tätä palstaa työstäessäni tunsin runsaudenpulaa sidontamateriaaleja valitessani. Lopulta päädyin keskittämään ajatukseni muutamaan hyvin perustavanlaatuisesti teemaa kuvastavaan materiaaliin: kengännauhoihin, pyöränpaikkaan ja Silja Linen hyttikorttiin. Symbiontin moniulotteisista teemoista johtuen pääsen hyvin harvoin tällä palstalla hyödyntämään perinteisiä perhonsidontamateriaaleja. Tällä kertaa lintujen luokse johtava aasinsilta vaikutti niin tukevalta, että en voinut vastustaa kiusausta. Sitaisinpa siis perhoon myös mustan häkilähöyhenen. Ovathan linnut ainutlaatuista muuttokäyttäytymistä ilmentäessään hyvin ikonisia siirtyjiä. Kengännauha tuntui intuitiivisesti selkeältä pyrstömateriaalilta, joten pyrstöhän siitä sitten tuli. Mustasta pyöränpaikasta leikkasin pitkän suikaleen, joka toimi yllättävän moitteettomasti runkomateriaalina. Hetken pidin runkoa jopa melko hienona. Hyttikortista leikkelin etäisesti siipiä muistuttavat kappaleet. Päätin kiinnittää

”Tunsin runsaudenpulaa sidontamateriaaleja valitessani.” ne siten, että tekstipuoli näkyy ulospäin. Se tuntui sillä hetkellä oikealta valinnalta. Musta häkilähöyhen päätti sidoksen siipien eteen muutamalle kierrokselle sidottuna. Ottaen huomioon aiemmin tällä palstalla esittelemieni sidosten laadun ja tason, näyttää tämänkertainen perhvo hämmästyttävän paljon ihan oikealta perholta. Jos vielä hyttikortista tehdyt siivet korvaisi esimerkiksi valkeilla hanhen siipisulkien kaistaleilla ja koko tekeleen sitoisi hieman ohutlankaisempaan koukkuun, voisi syntyä tosielämässäkin toimiva ja kalastava pintaperho. Tajusin valmista perhoa tarkastellessani tehneeni kuitenkin pienen virhearvion. Teemaa parhaiten kuvastava perhotyyppi olisi luonnollisestikin ollut pupa, joka on toukan ja aikuisen hyönteisen välimuotona mitä mainioimmin siirtymistä kuvastava otus. Noh, ehkä nyt syntynyt perho todennäköisesti uppoavana sidoksena voisi imitoida vaikkapa munimaan sukeltavaa aikuista vesiperhosta. Kyllähän siinäkin touhussa siirretään esimerkiksi omia geenejä eteenpäin niin että loiskuu.

RESEPTI Koukku: Väkäsetön uppoperhokoukku, koko 10 Lanka: Musta, 8/0 Pyrstö: Valkeaa kengännauhaa Runko: Ohut suikale mustaa polkupyörän sisäkumin paikkaa Siipi: Kaistaleet Silja Linen hyttikorttia muotoon lei kattuina (muidenkin laivayhtiöiden hyttikortteja voinee käyttää) Häkilä: Musta kukon niskahöyhen Pää: Kirkas lakka

Symbiontti 2/ 2016

Libertaaria maataloudenhoitoa TEKSTI: PROFESSORI JOLLONEN & DESANTTI PULKKINEN KUVITUS: JASMIN KEMPPINEN

kene kunnolliseen tuottavuuloikkaan? Alistavatko kulttuurimarxilaiset luonnosuojelulait, joilla estetään Itämeren happikadon kehitystä ja vesistöjen hyvää särkikalatuotantoa? Ei hätää, pseu-

dotiedeakatemialla on sinulle ratkaisu. seudotiedeakatemia päätti ryhdistäytyä tälle vuodelle ja osallistua myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tällä kertaa olemme ottaneet kohteeksemme uudistamisen ja eteenpäin siirtymisen, kohti 1800-luvun alun Lontoota. Tarkoituksenamme on päivittää yhteiskunta libertaarimmaksi paikaksi, sillä se tuntuu jämähtäneen vain kansantaloudelliseksi nyhväämiseksi, vailla totaalista onnistumista. Koska olemme holisteja sanan monessakin merkityksessä, ehdotammekin että kyseistä lähestymistapaa noudatettaisiin läpi yhteiskunnan. Esimerkiksi peltomme ovat ikävästi päässeet lipsumaan laiskistavaan hyvinvointiyhteiskuntaan ja muuhun stalinismiin (Kuva 1.), joten asia pitää mahdollisimman pian korjata! Tarjoammekin yhteiskuntamme kulmakivelle, maa(kunta)taloudelle, uutta poliittisiin realiteetteihin pohjautuvaa lähestymistapaa. Mallissamme pelloilta poistetaan turha tasapäistävyys ja viljakasvejamme laiskistava ravinteiden tasajako. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lannoitteen tasaisen levittämisen sijaan pelloille lasketaan keskelle iso kasa

paskaa (Kuva 2). Tällöin ne kasvit, jotka ovat sijoittuneet kylvötilanteessa oikealle etäisyydelle läjästä menestyvät parhaiten. Tällainen hyvä lähtötilanne viestii selkeästi synnynäisestä lahjakkuudesta, koska miten muuten kasvinsiemen olisi voitu kylvää juuri oikeaan kohtaan läjään nähden. Näin ollen resurssien panostaminen vain näihin kasveihin onkin parasta koko pellolle sen tuottavuuden maksimoimiseksi. Katsomme, että menetelmämme on tähän erittäin tehokas, ellei jopa paras. Skeptikoille huomautamme, että pelto pysyy silti yhtä tuottavana ja kaikille hyvänä paikkana, johtuen trickle down –efektistä, jonka on ihan kapitalistinenkin ekonomi [nimi muutettu] vahvistanut. Tarjoassamme mallissa paska valuu pellolla alaspäin alemmille kasviluokille, aivan kuten yhteiskunnassammekin on havaittavissa. Tutkimus on rahoitettu strategisella tavalla ja strategisilla paikoilla. Tulokset esitetty ja tulkittu rahoittajan pyytämällä tavalla. Odotamme julkistamastamme mallista maakuntataloustieteen Nobelia.

Kuva 1: Huonosti voiva, tasapäistetty pelto

Kuva 2: Menestyviä, vastuullisia yksilöitä tuottava paremminvointipelto

Kesäkuu 2016

Pseudotiedeakatemia

Vaivaako peltoasi tai yhteiskuntaasi tasapäisyys? Ovatko kasvit mielestäsi laiskoja, eivvätkä ky-

muutoksen mittarit TEKSTI JA KUVAT: JAAKKO KULLBERG

Perhoset ovat vuosien saatossa kertoneet paljon muutoksista Suomen luonnossa. Mutta kuinka ne sen tekevät?

Symbiontti 2/ 2016

Perhoset eivät tunne rajoja, mutta niistä voi päätellä paljon. Suomessakin elävien pikkuapollon ja täpläverkkoperhosen elinympäristöä Libanonissa Bcharren itäpuolella Al Arzin kylän liepeillä, n. 2 400 m:n päässä Libanoninvuorten korkeimmasta huipusta Qurnat as-Sawdasta13.6.2012. Tämä vuorijono on Lähi-Idän eteläisin boreaalisen lajiston pesäke ja alueella esiintyy lukuisia muitakin suomalaislajeja. Lunta tosin oli reilusti enemmän kuin meillä kesäkuussa. Al Arz on myös tunnettu libanoninseetrin esiintymisalue.

Kesäkuu 2016

e, että perhosia pidetään hyvinä muutosindikaattoreina, ei varsinaisesti ole suuren suuri uutinen, mutta melkeinpä mistä tahansa eliöstä voisi heittää vastaavanlaista kommenttia – eikä tarvitse olla edes eliö. Peruskallio, jäätiköt ja melkeinpä mikä tahansa luonnolle alttiina oleva kohde on tähän käytettävissä. Perhosia voidaan kuitenkin hyvällä syyllä kehua mainioiksi nopeiden muutosten indikaattoreiksi maaekosysteemeissä, sillä ryhmä on runsaslajinen ja sen parissa askartelee ennen kaikkea suuri, kansainvälinen ja perinteikäs harrastajajoukko takanaan, kamerat ja haavit heiluen sekä erilaiset pyydykset loistaen ja tuoksuen. Se on ehkä ainoa hyönteisrymhmä, jonka ympäriltä löytyy yhtä laajaa hypetystä ja reaaliaikaista rajat ylittävää informaatiokulkua, joka tehostaa luonnonilmiöiden havaitsemista. Tämän artikkelin tarkoituksena on hieman avata taustoja ja paukutella muumihenkseleitä perhosharrastajien tuottaman tiedon puolesta, jotta kyseinen resurssi huomattaisiin ja sitä osattaisiin jatkossa käyttää ja ohjata viisaasti. Yhtä lailla, kun kaikenlainen tappaminen on nykyään huonossa huudossa, olisi hyvä, että monimuotoinen harrastus saisi biologin taimienkin ymmärtämyksen osakseen, eikä eri harrastustapojen diversiteettiä vaikkapa ”uskonnollis-eettisin” perustein lähdettäisi turhaan ankeuttamaan, kuten valitettavan useissa maissa on tehty ja on samalla tietämättömyys taattu.

Perhosharrastuksen historia Suomessa Ylioppilas Larvanto -tyyppiset karikatyyrit lienevät lähes yhtä wanhoja kuin perhosharrastus itse ja kieltämättä pitkään viime vuosisadalle perhosten keräilyssä oli paljon postimerkkeilynomaisia piirteitä – yksilöt itsessään olivat tärkeämpiä kuin niihin liitetty tieto alkuperästä. Onneksi suomalainen perhostutkimus lähti alkuun pitkälti von Linnén oppilaiden kautta ja tieteellisistä näkökohdista. Vanhimmat tunnetut aineistot ovat 1700-luvun loppupuolelta ja niitä löytyy lähinnä Linnén kokoelmasta ja Ruotsista, koska kotimaiset kokoelmat menetettiin traagisessa Turun palossa vuonna 1827 lähes kokonaan. Yksi vanhimmista tunnetuista suomalaisista perhosyksilöistä on von Linnén kuvaama pikkuapollo ”Papilio mnemosyne”, jonka tyyppiyksilö on kerätty ”Hämeen vuorilta”. Turun palon jälkeen akateeminen puuhastelu siirtyi Helsinkiin ja suuriruhtinaskunnan oman lajiston selvittäminen koettiin vielä tärkeämmäksi, kun napanuora Ruotsiin oli venäläisten toimesta katkaistu. Suomalaisille tutkijoille tämä avasi mahdollisuuksia suuren

isänmaan lajiston kanssa ähertämiseen. Toki ruhtinaskunnan alueellakin riitti uutta puuhaa, kun siihen oli liitetty Vanha Suomi eli Kymenlaakso, Viipurin ja Sortavalan alueet, mutta jo kohta suomalaiset puuhastelivat perhosten ja muiden hyönteisten parissa aina Alaskaa myöten. Tässä selvitystyössä tärkeimmäksi perhostutkijaksi nousi aatelisen pappissuvun vesa ja Aleksanterin yliopiston eläintieteen ja kasvitieteen inspehtori, lohjalainen Johan Magnus af Tengström (1793-1856), joka ensimmäisenä suomalaisena Suomesta käsin tieteellisesti kuvasi perhoslajeja Suomen ja Itä-Karjalan alueelta. Hän piti paljon yhteyttä alan guruihin Euroopassa erityisesti pikkuperhosiin keskittyneen Glogaussa toimineeseen Oberlehrer Philipp Christof Zelleriin (1808-1883), jonka lähettämiä vertailumateriaaleja voi pitää museon aarteistona tänäkin päivänä. Lajikuvaajan itsensä määrittämät ja vaihtamat aineistot olivatkin tärkein ”kirjallisuus” tuolloin. Tengströmin tietämystaso olikin aikaansa nähden huippuluokkaa eikä hän juuri kuvannut lajeja, joista myöhemmin olisi tullut synonyymejä. Asia, josta moni nykyentomologi voisi ottaa mallia. Edellisestä johtuen, Tengströmiä voi ansiosta kutsua suomalaisen perhostutkimuksen isäksi, varsinkin aikaansa nähden perinpohjaisen ja ensimmäisen koko lajiston käsittävän Suomen perhosluettelon Catalogus Lepidopterorum faunæ fennicæ præcursorius (1869), jota hän itse ei harmi kyllä koskaan painettuna nähnyt, julkaisemisen johdosta. Sitä on hartaudella plärätty täällä museollakin viime aikoihin saakka ja tullaan pläräämään jatkossakin, vaikka kirjastot laitoksilla kiellettäisiin kokonaan. Vanhoina hyvinä aikoina lajien kuvaukset olivat melkoisen säästeliäitä tuotoksia eikä niissä useinkaan ollut minkäänlaisia kuvia silmiä rasittamassa, mutta se korvattiin iskevällä latinan kielen sivistyssanoja vilisevällä ilmaisulla. Selkeä rajapyykki osui vuoteen 1900, jolloin espoolainen Johan Emil Aro (1874-1928) julkaisi Ruotsissa kuvitetun Svenska Fjärilar -kirjan sapluunaan tehdyn Suomen Perhoset -kirjan, jonka jälkeen kuvalliset esitykset maamme suurperhoslajistosta ovat pikkuhiljaa yleistyneet – pikkuperhosista ei kaiken kattavaa opusta ole koskaan tullutkaan. Kuvaavaa kuitenkin on, että ensimmäinen hyönteisharrastukseen keskittynyt seura oli Helsingin Hyönteisvaihtoyhdistys, joka perustettiin nimenomaa kirjallisuuden puutteesta johtuvaan malliyksilöiden tarpeeseen harrastajapiireissä vuonna 1913. Myöhemmin synnytettiin Entomologiska föreningen i Helsingfors rf. (1919), Suomen Hyönteistieteellinen Seura ry (1935) ja vasta 1955 Suomen Perhostutkijain Seura ry. Tuossa vaiheessa perhosharrastajien määrä oli jo niin pahasti keulinut ohi muiden hyönteisryhmien

Symbiontti 2/ 2016

Ajuruoholla elävä sinilehtimittari on Suomen uhanalaisimpia perhosia. Sillä on vain yksi kituva esiintymä Örön linnakesaarella. Se on laajalle levinnyt arolaji, jota tavataan Marokosta ja Brittein saarten eteläosista aina Mongoliaan saakka. Pohjois-Euroopassa sen nykylevinneisyys keskittyy Itämeren suurten saarten kalkkialvareille ja hietikoille. Tämä pariskunta lempeili kesäkuun alussa Etelä-Venäjällä Divnogoryen kalkkistepeillä.

harrastajamäärien, että oli järkevää eriyttää niihin liittyvät puuhastelut omaksi seurakseen. Syitä perhosten suosioon onkin järkevää hieman pohdiskella seuraavassa kappaleessa.

Miksi perhoset ovat suosittuja? Aikaisemmin perhoset ja muut hyönteiset toivat vaihtelua koulujen edellyttämän kasvinkeruun vaihtoehtona ja monella jäi harrastus kytemään tai elämään koulun

Kesäkuu 2016

jälkeen. Haavi kourassa juoksentelu oli epäilemättä monille päheämpää puuhaa kuin nuutuneiden kasvien pelastelu prässin väliin. Monet isot päiväperhoset olivat komeita ja usein haastavia saada kiinni. Kiitäjäjahti öisillä syreeneillä on varmaan monelle pikkupojalle ollut huisin jännittävää puuhaa. Arkaaista metsästysvietin ruokintaa siis. Perhosista hyönteisharrastus on helppo aloittaa, koska kirjojen ja muiden harrastajien avulla määrittäminen on suhteellisen helppoa eikä määritykseen useimmiten tarvita mikroskooppeja ja muuta

pro-osaston kalustoa. Nassikoiden juoksentelu öisin metsissä ei muutoin ollut suotavaa, mutta perhoshaavin kanssa kotiintuloaikoihin sai yllättävänkin helposti poikkeuslupia. Pidemmässä juoksussa perhosten haittapuolena oli se, että harvinaisia ja mielenkiintoisia muita kadehdituttavia havaintoja ei niin vain tehtykään. Tästä johtuen perhoset ovat olleet monelle portti kovempiin ja haastavampiin ”aineisiin”, kuten pistiäisiin ja kärpäsiin. Muiden hyönteisryhmien harrastuksen nousu onkin ilahduttavasti saanut huikeasti uutta potkua alan kotimaisista julkaisuista ja Internet-ryhmistä perhosharrastuksen kustannuksella, ja hyvä niin. Muualla harrastuksen suunta on tyypillisemmin useimmiten laajentunut valtakunnan- eikä hyönteisryhmärajojen yli. Tässä mielessä Pohjoismaiden perinne laajentaa tietämystä yhä uusiin ryhmiin omien rajojen sisällä on lajistomme tuntemuksen kannalta hyvä asia. Perhoset ovat lähinnä päiväperhosten ansiosta näkyvä ja suosittu ryhmä myös siviilitaustan omaavien parissa, mutta Internet on tuonut nämä nuijatuntosarviset suomusiivet kansan ulottuville koko diversiteetissään. Esimerkiksi Facebookin ”Suomen perhoset – Butterflies and Moths of Finland” -ryhmä, jonka alkuperäinen tarkoitus oli järjestää sedille höpinätuokioita perhosten parissa feispuukkiin, ettei tartte irrottaa hanuriaan työtuolista, on muuttunut jo yli 5000 perhosista innostuneen ihmisen joukoksi, jossa perinteiset harrastajat ovat alle 10% marginaali – tosin palvelualttiutensa suhteen varsin tuottoisa sellainen. Suomen Perhostutkijain Seurassa on vertailun vuoksi hieman yli 1100 jäsentä. Ryhmässä vaikeatkin määritykset hoidetaan, kansa sivistyy ja olen huomannut, että juuri sen nimen saaminen tuntemattomalle otukselle on se suurin ja koukuttavin kynnyskysymys, jolla tauti tarttuu ja mielenkiinto lisääntyy. Erityisen huvittavana kuriositeettina ryhmässä ovat nousseet perheenäitien vetämät pohdiskelevat keskustelut amiraaleille, suruvaipoille ja muille pihapiirien perhosille tarkoitettujen baarien juomaresepteistä, joissa pohditaan onko punaviinietikalla ryyditetty vinkku parempaa hunajalla vai ilman, vai pitäisikö panostaa balsamicoon ja edelleen onko loppuluraukseksi säväyttävintä tilkka rommia tai tuikku konjakkia. Vetää tällaisen aika kokeneenkin harrastajan jokseenkin sanattomaksi. Kerran kuussa joku trolli tulee keuhkoamaan perhosten tappamisesta, mikä saa paatuneempaa pro-osastoa häviämään omaan salasivustoonsa…

Perhosten liikkuminen ja l evittäytyminen Muiden hyönteisten tapaan perhosilla on suuri lisääntymispotentiaali. Naaraat voivat munia lajista riippuen 50–1000 munaa ja sopivissa sää ja ilmasto-oloissa lähes häviämistilassa oleva kanta voi ponkaista lähes eksponentiaaliseen kasvuun. Perhoset ovat myös hyvin liikkuvia ja erilaiset vaellukset ovat automaattipyydysten ja suuren harrastusjoukon ansiosta havaittavissa. Varsinaisten vuodenaikaisvaeltajien, kuten ohdakeperhosen ja amiraalin lisäksi tiedetään, että melkeinpä mikä vain laji pystyy tietyissä tilanteissa esittämään huikeita levittäytymisvaelluksia, joiden tarkkaa syytä ja ja synkroniaa ei yleensä tarkoin tunneta. Yleensä näissä vaelluksissa suuri osa lajin populaatiosta laajalla alueella lähtee liikkeelle heti kuoriuduttuaan, kuten kävi esimerkiksi isonokkosperhoselle vuosina 2012–2013. Tämä pajulla elävä päiväperhonen muuttui yhden ainoan vaelluksen seurauksena hetkessä harvinaisuudesta yleiseksi Etelä-Suomessa ja -Ruotsissa, leviten nopeasti yli Puolan, Saksa, Tanskan, Benelux-maiden ja pelmahtaen Iso-Britanniaan. Siellä kuningaskunnalle uusi päiväperkku oli jo melkoinen uutispommi. On tietysti järkevää lähteä liikkumaan, kun kanta on suuri ja mennä joukolla uusille alueille ettei yksinään joudu kärsimään neitsytkuolemaa, mutta mistä perhoset ”tietävät” että juuri tänä vuonna se pitää tehdä. Ja tässä tarkoitan nimenomaan kunnollista – satojen tai jopa tuhansien kilometrien liikahdusta ja jopa sellaisilla lajeilla, jotka eivät ole välttämättä maanvaivana missään päin maailmaa. Harvoin mikään laji onkaan niin runsas kuin kulkusirkat, joilla asiaa on paljon tutkittu. Ilmiön tarpeen ja logiikan ymmärtäminen on toki sinänsä helppoa ja tarve levittäytyä on ilmiönä yhtä vanha kuin elämä itse. Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa perhoslajisto tunnetaan hyvin ja kokeneimmat harrastajat saavat usein hyviä kiksejä muualta tulevien vaeltajien havainnoinnista, meininki on samantyyppistä kuin lintujen kanssa ja meilläkin liikekannallepano alkaa, kun ennusteissa tuuli kääntyy kaakkoon ja lämmöt nousevat. Liikkuvien lajien ja vaellusten ymmärtäminen helpottuu, kun katsotaan, mistä suuret vaellukset lähtevät. Arovyöhykkeen kuiva ja kuuma kesä polttaa nopeasti kasvit karrelle ja sateita ja uutta vihreää on odotettavissa usein vasta syksyl-

Symbiontti 2/ 2016

Perhosten pyydystäminen voi olla melkoisen teknistä puuhaa. Tässä on käytössä 8 W:n UV-putket Divnogoryen kalkkistepeillä Voronezhin oblastissa.

lä. Lajisto joko sopeutuu lisääntymään ennen kesää tai häipyy toisaalle kesän ajaksi, mikä tarkoittaa siirtymistä ylös vuoristoihin tai kohti pohjoista, mistä monien lajien seuraava polvi valuu sitten syksyksi takaisin etelään. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi amiraali, ohdakeperhonen, kierto- ja etelänpäiväkiitäjä sekä gammayökkönen. Pro-osaston vaeltajien tempaukset ovat vaikuttavia, muistan itsekin seuranneeni netin kautta ohdakeperhosten saapumista Suomeen jonain 1990-luvun vuonna Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Viestejä alkoi ensin kuulua Ranskasta ja Iso-Britanniasta ja muutamissa tunneissa perhoset saavuttivat illalla Tanskan. Oletin, että Suomeen tuloa joutuu vielä odottelemaan, mutta iltayöstä etelävirtaus saavutti Suomen ja laskeskelin huvikseni gammayökkösten määriä noin 5 metrin linjalla aseman hiekkaisella parkkipaikalla yhden auton ja omenapuun välissä, missä ne oli helppo nähdä. Tuon naurettavan pätkän yli kulki minuutissa noin 40-50 gammayökköstä minuutissa ja kaikki pohjoiseen. Ennätysminuutilla perhosten laskeminen oli jo vaivalloista, kun niitä arviolta meni parhaimmillaan noin 85 yksilöä minuuttiin. Heräsin aamu kuudelta odottelemaan

Kesäkuu 2016

ohdakeperhosten saapumista ja hämmästyksen oli suuri, kun joka ikisessä voikukassa aseman alueella istui jo ohdakeperhonen tai useampia. Oli selvää, että ne olivat tulleet suoraan yötä vasten ja luultavasti lentäneet jossain 1000-2500 m korkeudessa, missä valoakin on tietysti alkukesällä enemmän. Nykyisin perhosten liikkeistä saadaan paljon tietoa mm. Säätutkilla, joiden avulla saadaan ainakin käsitys hyönteisten koosta ja määristä. Hauska ilmiö on tutkassa erottuvat Helsingin edustan kesäiltojen hyönteisiä savuavat saaret. Varsinkin automaattiset valo- ja syöttipyydykset ovat muuttaneet käsityksiä yöperhosten liikkumiskyvystä ja niiden määristä vaelluksilla. Esimerkiksi vuoden 2001 syyskuun ”pöllyksi” nimetyssä vaelluksessa Suomeen pelmahti kymmenkunta kokonaan uutta lajia ja Etelä-Suomen peruslajisto muuttui viikoiksi varsin eksoottiseksi. Runsaimmat valolajit olivat arolajistoa ja Baltian peruskauraa, josta kyseisen vaelluksen ansiosta tuli viljavia meilläkin. Vaellus tuli meille Mustan- ja Kaspianmeren tasolta ja ilman laveaa ulkomaisen lajiston tietämystä moni harvinaisuus olisi mennyt harrastajilta ”ohi”. Aina silloin tällöin ”ohimenneitä” maalle uusia lajeja tupsahtelee kokoelmista

esiin, kun niitä saapuu museolla. Hyvinä esimerkkeinä vaikkapa idännokiperhonen Lieksasta 1972 ja pöllöyökkönen 1934, joka kuvattiin tieteelle uutena vasta 1980. Yksilöiden tallettamisella on puolensa. Jos verrataan nykyistä eteläisen Suomen perhoslajistoa 30 vuoden takaiseen, lajikoostumuksen erot ovat huikaisevia. Itse keräsin innokkaasti perhosia 1980-luvulla ja jos nyt siirtäisin yhden Örön valopyydyksen sisällön viikon tuloksen laatikkoon ja siirtyisin aikakoneitse vuoden 1985 havaintoja käsittelevään perhosseuran kokoukseen esittelemään perhoset koko vuoden saaliina, niin vaihtoehtoja olisi kaksi. Joko minut todettaisiin A) huijariksi tai B) joku seuran lääkäriosastosta kirjoittaisi tarvittavat paperit hoitoon siirtoa varten. Ilmasto tekee kuitenkin hurjia tepposia hyönteisten levinneisyydelle ja paljastaa ajan kulun merkityksen lajien levinneisyyden muutoksille. Subfossiilisten kovakuoriaisten löydöistä tiedetään, että edellisillä jääkausilla noin 80 000 – 100 000 vuotta sitten esimerkiksi Iso-Britanniassa on esiintynyt vallassa lajisto, joka tänä päivänä jumettaa aina Taimyrilla asti ja Suomestakin tunnetaan subfossiilisena 50 000 vuoden takaista Pohjois-Venäjän tundralajistoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomeen on pelmahtanut paikalliseksi muutamia perhoslajeja, joita ei tunnettu aiemmin vakioina edes lähimailtakaan maatamme. Hyviä esimerkkejä ovat ametsitiyökkönen (Eucarta virgo), joka tunnettiin aiemmin lähimmillään Unkarista, täplämorsiusyökkönen (Noctua interposita) Etelä-Puolasta ja kyynelyökkönen (Calyptra thalictri) Moskovan alueelta. Harrastajille on haastavaa arvuutella seuraavia uustulokkaita, kun lajistoa joutuu haraamaan täikammalla 1 500 kilometrin säteeltä, mikäli aikoo vieraan tunnistaa. Muistelen Perhosseuran nykyiseen kääpäosastoon kuuluneiden herrojen pohtineen 1970-luvun lopussa onko kukaan heistä enää hengissä, kun Suomen perhosten lajiluku ylittää 2 300:n silloisesta yli 2 200 lajista. Koko tuolloin 40–50 vuotias osasto tuli tulokseen, että ei kyllä ole, mutta niinpä vaan sedät näkivät jo 1990-luvulla 2400 lajin jäävän taakse ja nyt on jo 2 600:n rajapyykki rikki. Esimerkiksi 1993 aloitetun koko maan kattavan yöperhosseurannan tulosten perusteella lajistollinen diversiteetti on maan eteläosissa suunnilleen sama, mitä se oli Latviassa tutkimuksen alkuvuosina. Omien havaintojeni mukaan, vuosittain Örössä havaittujen suurperhoslajien lajimäärä on kohonnut noin 20 % tutkimuksen alkuvuosien 420–440 lajista 550–592:een. Vastaavasti boreaalinen lajisto on katoamassa rannikolta ja vähentynyt etelässä. Karkeasti jonkun alueen vuotuinen perhostulos on edellisen vuoden tulos plus kuluvan vuoden sää, joka vaikuttaa aina paljon tarjolla olevan lajiston ha-

vaittavuuteen. Varsin erikoista on myös lähes kaikkien maastamme aiemmin hävinneiksi listattujen perhoslajien paluu takaisin lajistoomme. Pelkkää juhlaa se ei ole ollut, koska tiettyjen avoimien elinympäristöjen pintaalakato on tosiasia. Perhoset ovat kuitenkin tehneet sen ihan itse ja vallitsevista olosuhteista huolimatta – paine levittäytyä suotuisissa ilmasto-olosuhteissa on kova ja Viron huikea kasvillisuusdiversiteetti ”ruokkii” monessa tapauksessa tehokkaasti täällä sinnitteleviä populaatioita hyvinä vuosina. Räikeimpiä esimerkkejä maamme häviäjistä ovat ajuruoho ja kissankäpälä sekä niillä elävä lajisto – kaikki ovat jo uhanalaisia, koska molempien kasvien pinta-alaprosentti on romahtanut alle 1% noin 40 vuoden takaisesta, vaikka kasveja edelleen on vanhoilla paikoilla. Perhosissa romahdus näkyy ymmärrettävästi etuajassa. Kaikesta tästä huolimatta koko vain Ruotsissa ja Liettuassa erittäin uhanalaisena esiintynyt timjamipikkumittari teki temput ja levisi Baltian rannikkoa pitkin pohjoiseen löytyen Örön saarelta 1999 ja vakinaisena. Otus lisäsi filosofista pohdintaa siitä, voiko tulokaslajin katsoa ansaitsevan uhanalaistatusta – joka aiemmin oli Suomessa varattu vain ”alkuperäiselle” lajistolle – ja osaltaan muutti sitä. Suomi on mielenkiintoinen paikka tutkia perhosten levinneisyyalueiden muutoksia. Olemme atlanttisen ja mantereisen ilmaston vaihettumisvyöhykkeellä ja kasvilajiston kautta hyönteisten diversiteetin kannalta tärkeät emäksiset kivilajit, kuten kalkki, ovat meillä harvinaisia. Saaristossa ja länsirannikolla on suurta aurinkotuntien määrää suosivaa omaleimaista steppilajistoa ja atlantomediterraanista heikosti kylmää talvea ja jäätymistä kestävää lajistoa, joka ei pärjää mantereella lainkaan. Vallitsevat lounaiset lämpimät virtaukset syöttävät meille atlanttista ja lounaista lajistoa ja kaakosta puskee idän ihmeitä ja steppikamaa Venäjän loputtomilta tasangoilta. Lisäksi Suomi on ollut jääkauden jälkeen osin veden alla ja muutenkin sekä etelän että Vienanmeren takia idän suuntaan eristynyt kasvillisuuden levittäytymisen suhteen. Erityisen voimakkaasti lienee vaikuttanut suurten kasvinsyöjien kantojen romahdus, joka on estänyt kasvien tehokkaan levittäytymisen eläinten vuodenaikaisvaellusten mukana sekä mahdollistanut luonnottoman tehokkaan elinympäristöjen umpeenkasvun. Ihmisen ja maa- ja karjatalouden vaikutukset muuttivat tilannetta toki viime vuosisatojen aikana ja monet kasvi- ja perhoslajit pääsivät niillä avuin maahan muinaistulokkuuden hengessä. Tänä päivänä monet lajit ovat lähes kokonaan riippuvaisia ihmistoiminnan luomista häiriöistä. Kaikesta tästä heterogeenisuudesta johtuen Suomessa on valtavan paljon harvinaisia ja siten uhanalaisia lajeja. Miten mielenkiintoista!

Symbiontti 2/ 2016

HAPPOBILEET vol. 7 RETROPELIT

TEKSTI: JAAKKO KILPELÄ KUVAT: JUHO LAPPALAINEN

arin viime vuoden aikana Happobileet ovat siirtyneet paikasta toiseen ties minkä syyn takia. Tämän vuoden bileet järjestettiin Käärmeenpesässä, joka olikin paikkana aivan bueno! Uudet innokkaat avustajat yhdistettyinä vanhoihin happokääpiin saivat taas aikaan tunnelmaltaan ja decoiltaan vuoden parhaat bileet! Itse ajattelin retropeliteeman olevan hiukan hankala pukeutumisen suhteen, mutta

Kesäkuu 2016

oli ilo nähdä, kuinka paljon ihmiset olivat panostaneet asuihinsa. Näin vapun jälkeisissä tunnelmissa pitänee vielä mainita, että Happobileiden osallistujamäärä on lähes tuplaantunut Grundi-ajoilta. Tätä tahtia Symbioosi ry:n Vappushokkeloa ei kohta enää tarvita vuoden rahoituksen hankkimiseen ;) Kiitos DJ:t, decoilijat, vieraat ja ylipäänsä kaikki, jotka olivat mukana!!! Antaa kuvakollaasin puhua puolestaan!

Mukavuusalueen ulkopuolelle: yhä useampi joutuu muuttamaan TEKSTI JA KUVAT: ALEXANDRA ZAKHAROVA Työpaikka, parisuhde, opiskelu, uteliaisuus. Yhä useampi meistä muuttaa jostakin syystä kotikaupunginsa ulkopuolelle. Kulttuuritietoisuus tulee yhä tärkeämmäksi taidoksi ammatista riippumatta, samoin kuin kyky sopeutua uuteen ympäristöön. Muuttamiseen liittyvästä kulttuurishokista ei olekaan puhuttu kovin kauan, sillä termin keksi Kalervo Oberg vasta vuonna 1954, suunnilleen samaan aikaan kuin suihkulentokoneet mullistivat kansainvälisen liikenteen.

Oberg luokitteli kulttuurishokin neljään vaiheeseen: Honeymoon-vaiheelle ovat tyypillisiä korkeat odotukset ja innostus uusien kokemusten suhteen, jota eivät välttämättä pilaa edes matkustusasiankirjoihin

ja muuttoon liittyvät velvollisuudet. Tätä euforiaa seuraa kuitenkin torjumisvaihe, jolloin ilmenee, että tutut mukavuudet eivät olekaan itsestään selviä, ja kielimuuri alkaa tuntua turhauttavalta. Taantumisvaiheen tunnistaa siitä, että muuttaja palaa itselleen tuttuun kulttuuriin, viettää aikaa kanssamaalaisten kanssa ja tuntee koti-ikävää. Taantumisvaiheeseen osalta tai toiselta jää aika moni. Toisaalta ei ole järkeä hylätä omaa kulttuuria kokonaan, toisaalta jotkut päätyvät koko ikänsä elämään kuplassa, sillä uusi kulttuuri ei tunnu luontevalta. ”Olen muuttanut Suomeen 16-vuotiaana ja suurin osa tuntemistani venäläisistä ovat aika lailla suomalaistuneet, - kertoo Alisa. – Jotkut tapaukset ovat kuitenkin hämmästyttäviä. Yhden kaverini täti kehuskelee matkustavansa ”suosikkimaahansa” Venäjälle lähes joka viikonloppu. Päivittelee, että Suomessa eläminen on sietämätöntä, koska tässä on huonoa asiakaspalvelua ja muuta. Olen monta kertaa ihmetellyt, miksi hän kiduttaa itseään jäämällä Suomeen eikä muuta rakastettuun kotimaahansa? En ole kertaakaan saanut häneltä tähän suoraa vastausta.” Usein siirryt kuitenkin toipumisvaiheeseen, jolloin hyväksyt, että maat ovat erilaisia, ja uusi kulttuuri tuntuukin yhä turvallisemmalta. Esteenä muut-

Symbiontti 2/ 2016

tamiselle on usein omaisuus ja perhe, jotka sitovat ihmisen omaan kotimaahan. Nuorena muuttaminen saattaa tässä mielessä olla helpompi. ”Jätin lähes kaiken maallisen omaisuuteni, mikä ei kovinkaan arvokasta ollut, esim. vanhat huonekalut.” - kertoo poikaystävänsä luokse ulkomaille muuttanut Saara. ”Muutto oli suhteellisen helppo. Sain tarvitsemani tavarat tuotua yhdellä henkilöautolla. Muutin Pohjoismaiden sisällä, joten sosiaalipalvelut ym. byrokratia eivät olleet ongelmana.”

Muutto työpaikan perässä

Maiden kuten myös paikkakuntien väliset eroavaisuudet sekä niihin liittyvä kulttuurishokki ovat syy siihen, miksi pelkkä opiskelupaikka, uramahdollisuudet tai ihastus eivät riitä takaamaan onnellisuutta kohdemaassa. Muuttaja joutuukin tekemään jatkuvaa työtä sopeutumisensa eteen ja tarvitsee viranomaisten, läheisten sekä työnantajansa apua. ”Ei pidä lähteä matkaan vaaleanpunaisten unelmien kanssa.” kertoo Luonnontieteilijä-lehdelle työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi Anita Rintala-Rasmus. ”Usein tehdään virhe, kun ajatellaan, että tässäpä meillä on mainio insinööri, lähetetäänpä hänet tehtaallemme Mumbaihin. Miettimättä lainkaan muita pärjäämisen edellytyksiä.” Suomalaiset osaajat ovat kovassa haussa ja muuttaminen työn perässä on yleistynyt. Etenkin teknologian alalla suomalaisia palkataan enenevissä määrin Ruotsissa, Irlannissa ja muissa maissa. Myös yliopistojen henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus on merkittävä: luonnontieteiden alalla vuoden 2014 aikana yli 20% Suomen yliopisto-opetus- ja tutkijahenkilökunnasta on ollut vähintään yhdellä viikon kestävällä jatko-opiskelutai työskentelymatkalla.

Opiskelu maailman toisella puolen

Vaihto-opiskelua painotetaan arvokkaana, ellei välttämättömänä kokemuksena, vaikka vaihtokohteen koulutuslaatu ei vastaisi lähtökohtaista. ”Vaikka virallinen syy muutolleni oli opiskelijavaihto, maailman toisen laidan näkeminen oli tärkein. Lisäksi viikon lomareissua en tulisi ikinä Kauko-Itään tekemään.” - kertoo opiskelijavaihdosta palannut Pirkka. Puolivuotisen opintojakson aikana sopeutuminen ei kuiten-

Kesäkuu 2016

kaan välttämättä onnistu: ”Koti-ikävä ja kotimaan turvallisuus olivat valtteja, jotka saivat minut muuttamaan mieluusti takaisin. Tapasin uusia kavereita, mutta tämmöisiä reissuja ei välttämättä tule tulevaisuudessa.” Yleinen syy muutolle on myös se, että kotipaikkakunnalta ei myönnetty mieluisaa opiskelupaikkaa. ”En päässyt lähemmäs Helsinkiä opiskelemaan ja päätin ottaa vastaan opiskelupaikan Oulusta. Muutto oli minulle positiivinen asia, ja sopeutuminen sujui hyvin. Helsinkiin aion palata maisterivaiheessa, koska se tulee aina olemaan koti minulle,” - kertoo Mervi. Hän kehottaa tulevia opiskelijoita lähtemään vieraisiin kaupunkeihin avoimin mielin, sillä koskaan ei tiedä mitä löytää paikan päältä. Ja tämä on hyvä juttu.

Paluu kotimaahan

Syynä paluulle voi olla työttömyys, alkuperäinen aikomus, parisuhteen päättyminen tai ihan se, että elämä ei etene toivotulla tavalla. ”En ikinä sopeutunut vaikka elin suht normaalia elämää, olin hyvin verkostoitunut, kävin töissä ja minulla oli katto pään päällä, - kertoo Saara. - En koskaan tuntenut olevani kotona, olin aina ulkomaalainen ”juntti” joka puhui vahvalla aksentilla. Tiedostan kuitenkin, että kaikki tämä ajattelu on hyvin pitkälti kiinni omasta itsestään. Palasin Suomeen, koska tuntui etten päässyt elämässä eteenpäin vieraassa maassa.” Maahanpaluuseen voi liittyä käänteinen kulttuurishokki. Sen vaikeusaste riippuu siitä, kuinka usein on tullut asuttua vieraassa maassa ja kuinka paljon kulttuurit eroavat toisistaan. Uuttakaan kotimaata ei välttämättä tarvitse unohtaa, sillä lähetystöt ja instituutit (esim. Goethe-Institut, Institut français de Finlande) järjestävät säännöllisesti tapahtumia ja tarjoavat lainattavaksi maan kirjallisuutta. Alisan, Saaran, Pirkan ja Mervin nimet on muutettu.

Vinkkejä muutta jalle Ulkomailla: 1.Hanki tarvittavat vakuutukset (tai EU:n sairaanhoitokortti) ja matkustusasiakirjat ajoissa. Tietoa maailman viisumivaatimuksista löytyy keskitetysti esim. www.projectvisa.com-sivuilta. Jos muutat EU:n ulkopuolelle, joutunet tilaamaan useita asiakirjoja ja mahdollisesti virallisia käännöksiä niille, joten toimithan ajoissa. 2. Tarkista Kelalta ja Eläketurvakeskukselta oikeutesi sosiaalitukiin ja eläkevakuutukseen. Ota selvää veronmaksuvelvollisuuksistasi. 3. Tee tarvittaessa muuttoilmoitus Suomen maistraattiin ja kohdemaan viranomaisille. Tarkista, kuinka kauan matkustusasiakirjasi on voimassa (joissakin kehitysmaissa viisumi myönnetään paikan päällä vain vähäksi aikaa, jolloin oleskelulupa pitää hakea erikseen). 4. Säilytä työtodistukset, sosiaaliturva- ja eläkemaksutositteet niin Suomesta kuin kaikista muistakin maista, joissa oleskelet. 5. Hanki kunnon navigaattori tai karttasovellus, etenkin jos et puhu paikallista kieltä. 6. Muista, että Suomen instituutilla on monessa maassa yksiköitä, jotka tarjoavat lainattavaksi Suomen kirjallisuutta ja järjestävät Suomi-henkisiä tapahtumia.

Pidä ylhäällä Suomen lähetystön yhteystiedot etenkin jos et puhu paikallista kieltä; sen tehtävänä on auttaa vakaviin vaikeuksiin, esim. ryöstön uhriksi,joutuneita kansalaisia.

Suomen sisällä (case Helsinki): 1. HOAS:n asunnot ovat alitarjonnassa, joten mikäli et ole saanut asuntoa opintojen alkaessa, voit tutustua yksityisilmoituksiin tai jättää sellaisen itse: mm. www.asuntohelppi.fi, www.tori.fi ja www.oikotie.fi ovat hyviä jakelukanavia. Kiinteistönvälitystoimistojen asunnoista on yleensä kiinnostunut sen verran moni, että sopivan asunnon saaminen on vaikeaa. Muista kirjallinen vuokrasopimus! 2. Muista tehdä muuttoilmoitus Postin sivuilla: www.posti.fi/muuttoilmoitus. 3. Muuttopalveluiden hinta on suolainen, mutta opiskelijabudjetilla samaisilta firmoilta (Niemi, Muuttoapu ym.) saa vuokrattua nostokärryjä ja muuttolaatikoita, jotka helpottavat tavaroiden siirron merkittävästi. 4. Ilmaiset Ikea-bussit lähtevät päivittäin Hakaniemeltä ja Kiasman edestä. Ikean sivuilta saa myös tilattua kotiinkuljetuksen. Käytettyä tavaraa voit ostaa esim. Kierrätyskeskuksen myymälöistä (www.kierratyskeskus.fi) ja Helsingin kirppisryhmistä Facebookissa (esim. Kirppis vantaa espoo helsinki). 5. Älä anna muutto-ongelmien vaikuttaa opiskeluun! Helsingin yliopiston Flammasta löydät opintopsykologien yhteydenottolomakkeen. Psykologin kanssa voi keskustella yksilöllisesti tai ryhmässä. Myös Nyyti ry toimii opiskelijoiden apuna henkisissä vaikeuksissa.

Lähteet: 1. Culture Shock and the Problem of Adjustment to New Cultural Environments. Dr Kalervo Oberg, Women’s Club of Rio de Janeiro (3.8.1954). 2. Ruotsi ja Viro värväävät nyt suomalaisia osaajia – TE-toimistoissa töiden välittämistä jo jarrutetaan. Helsingin Sanomat (22.2.2016). 3.

Korkeakoulujen henkilökunnan liikkuvuus. Cimo.fi (2.9.2015). URL: http://www. cimo.fi/palvelut/tilastoja_kansainvalistymisesta/korkeakoulujen_henkilokunnan_liikkuvuus 4. Unohda vaaleanpunaiset unelmat ulkomaantyössä. Luonnontieteilijä (2/2016).

Kulkevaisten hyönteisten matkassa

Kesäkuu 2016

5 000 hehtaarin kokoiset, parvet kalusivat viljelyksiä laajalti paljaaksi ja aiheuttivat maahan nälänhädän. Tosin ennen oli tämäkin paremmin! Kaikkien aikojen suurimpia hyönteisvaelluksia tavattiin kalliovuortenkulkusirkalla. Vuonna 1875 yhtenäinen sirkkaparvi levittäytyi arviolta 510 000 neliökilometrin alueelle ja peitti tiheimmillään auringon useiksi päiviksi. Parvessa on arvioitu olleen noin 12 triljoonaa (12 000 000 000 000 000 000) sirkkaa. Siinä on mahtanut maissinviljelijöillä olla isosti kivaa! Kummallista kyllä, vain parikymmentä vuotta myöhemmin 1902 tavattiin lajin viimeinen elävä yksilö luonnossa. Tämä on sitä edistystä! Suomen maaseudun onneksi kulkusirkat eivät kuulu maassamme vakituisesti tavattavaan lajistoon. Tosin idänkulkusirkan (Locusta migratoria) vaellusten rippeet ulottuvat säännöllisesti meillekin asti, ja lämpimänä alkusyksyn päivänä voi kulkusirkan löytää eksyneenä etelärannikolta.

Tieteellisesti merkitsevän hauskaa kesää niveljalkaisharrastuksen parissa toivottavat — SyyHy-Mikko & SyyHy-Mikko sekä hovikuvittajansa RapSusu

SyyHy-palsta

onien hyönteisten elinpiiri rajoittuu hyvinkin pienelle alueelle – maassamönkijät eivät välttämättä liiku montaakaan metriä synnyinpaikastaan koko elämänsä aikana. Kumminkin useimmille hyönteisistä liikkuminen ja siirtyminen paikasta toiseen, pitkienkin matkojen päähän, kuuluu oleellisena osana elämään. Miksi niillä muuten olisi siivet! Lähes kaikilla hyönteisillä on kyky lentää, ja niiden kulkua ohjaavat samat syyt kuin muitakin eläimiä: ravinto ja lisääntyminen. Monet lajit elävät alueellisesti hyvin rajallisella ravintoresurssilla, ja niiden on joka sukupolvi etsittävä uusia lisääntymisalueita lajin selviämiseksi. Ääripään esimerkki tästä ovat erilaiset paloalueiden spesialistit, jotka saattavat etsiä sopivaa kuloa jälkeläistensä kasvupaikaksi jopa kymmenien kilometrien päästä. Ilman hyönteisten jatkuvaa tarvetta kolonisoida uusia elinalueita ja tähän vaikuttavia lukuisia ekologisia tekijöitä ei metapopulaatiobiologian huippuyksikkö (Metapopulation Research Centre, mrc) olisi yhtä massiivinen kuin nykyään! Tavallisesti yksittäisten hyönteisten siirtymät eivät juuri herätä kiinnostusta, mutta toisinaan hyönteisten liikkuminen ei jää keneltäkään huomaamatta. Yksiä näyttävimmistä hyönteismaailman tapahtumista ovat suurikokoisten lajien vaellukset. Esimerkiksi siipikärkiväliltään kymmensenttiset, oranssi-mustat monarkkiperhoset (Danaus plexippus) vaeltavat vuosittain eteläisestä Kanadasta ja Yhdysvalloista aina Meksikoon saakka. Sadat miljoonat talvehtivat perhoset voivat peittää suuriakin puita kokonaan alleen! Tätäkin voimakkaammin maisemaan vaikuttavia vaelluksia löytyy kulkusirkoilla. Kulkusirkat eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, vaan se joukko heinäsirkkalajeja, joilla on taipumus lähteä vaeltamaan populaation kasvaessa ylitiheäksi. Esimerkiksi aavikkokulkusirkalla (Schistocerca gregaria) on havaittu, että mikäli sirkan takajalkoja tökkii jatkuvasti parin tunnin ajan (jäljittelee lajitoverien aiheuttamaa tönimistä tiheässä populaatiossa), sirkka muuttuu vaeltavaksi muodoksi. Tämä näkyy sekä sen ulkomuodossa että fysiologiassa! Ja sen kyllä huomaa, kun miljoonat suuret sirkat lähtevät liikkeelle! Miljardipäiset kulkusirkkaparvet aiheuttavat yhä varsin säännöllisesti suuria tuhoja viljelykasveille – näin erityisesti kehitysmaissa. Esimerkiksi vuonna 2013 suuret sirkkaparvet piinasivat monille biologeille tuttua Madagaskarin saarivaltiota. Useat, jopa

Kulttuurivastaavan matkavinkit TEKSTI:TAPANI KOPPINEN KUVITUS:MELINA MARKKANEN

uhannet suomalaiset ryntäävät Thaimaaseen heti ensilumen tultua. Siellä heitä odottaa turisteihin sopeutunut matkailuteollisuus, joka tarjoaa lämmintä keliä, kelvollisia rantoja, korkeita hintoja ja suomalaisille vastustamatonta happy houria. Pohjoiseen tästä on Myanmar, Ranskaa vähän suurempi valtio, jossa sotilasjuntta on juuri siirtymässä syrjään demokratian tieltä. Burman nähtävyydet eivät ole kärsineet humalaisten brittien toilailuista, matkamuistomyyjien massavaelluksista tai temppelien purkamisesta parkkipaikkojen tieltä. Hintataso on alhainen, ja suurin osa matkan hinnasta tulee lentolipusta (Myanmariin lennetään yleensä Bangkokista tai Singaporesta). Parilla dollarilla pääsee taksilla Yangonin sisällä kaikkialle, viidellä saa täyden illallisen.

Burman kulttuurikaupunki on Yangon, jossa kiiltelee yksi modernin maailman ihmeistä, Shwedagon Paya -pagoda. Shwedagonin 100 m korkeassa kupolissa on enemmän kultaa kuin Englannin pankissa ja huipulla olevassa tuuliviirissä on monta sataa kiloa rubiineja ja safiireja. Myanmar on maailman suurin rubiinien tuottajamaa, mutta pienenkin matkamuistokiven ostamiseen vierähtää parit opintolainat. Yangonissa on muita hienoja pagodoja ja stupia, ja kaupungin eteläpuolella kannattaa viettää päiväretki. Välissä oleva joki ylitetään lautalla. Hienoin kohde on erään järven keskelle rakennettu kaunis temppeli, joka on täynnä kymmenenmetriseksi kasvavia pythoneita (mind your step). Biologeja kiinnostaa, että maassa on eniten myrkyllisiä käärmelajeja maailmassa – jännää!

Symbiontti 2/ 2016

Tunnin lennon päässä Yangonista sijaitsee Bagan, uskomaton laakso täynnä pagodoja. Baganiin rakennettiin yli-innokkaan rakennusbuumin myötä 1000-luvun alussa yli 3000 temppeliä 250 vuodessa. Bagania voi kierrellä skoottereilla tai (oma lemppari) hevoskärryillä. Se on uniikki nähtävyys. Tosin joitain stereotyyppejä ei voi välttää: illalla pagodan huipulla ranskalainen turisti käski kaikkien "istua hiljaa paikoillaan ja nauttia luontoäidin auringonlaskusta". Aurinko ei ollut laskemassa puoleen tuntiin. Burman länsirannikon rantakohde Ngapali päihittää Phuketin hinnoissa ja hiekkarantojen kauneudessa. Maan avautumisen myötä surffarit ovat tajunneet Ngapalin aaltojen laadun, ja kaupunki onkin Etelä-Aasian

Kesäkuu 2016

parhaita sekä kokeneille että aloitteleville lautailijoille. Myanmar on maailmanmatkustajille uusi ja jännittävä kohde mutta samalla erittäin turvallinen. Ulkomaalaisiin ei kohdistu käytännössä yhtään rikollisuutta, mikä on kauan kestäneen sotilasdiktatuurin harvoja hyötyjä. Paikalliset ovat vieraanvaraisia ja uteliaita. Burma tarvitsee nyt turismia ja kiinnostusta, jotta sen hienot kulttuurinähtävyydet eivät hautaudu Kiinasta alkaneen massiivisen talouskasvun alle. Olit sitten menossa perheen kanssa talvilomalle tai opiskelijaporukalla reppureissailemaan, muista käydä kokemassa Myanmar, monien nimien maa.

Ihan BiToissa

Matkakertomus

TEKSTI: JENNI KUUSILMÄ JA ONLINE TARMO VALOKUVAT: ROOSA SAARREHARJU JA REENA KARVONEN

Viikin Infokeskuksen vierestä lähti torstaina 21. huhtikuuta kohti Turkua kohtalokas linjaautokyyti täynnä haalaripukuisia ihmisiä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut jouluristeily (niin kuin fiksuimmat päättelivät jo päivämäärästä), vaan suunta kulki kohti Synapsi ry:n ja Dendriticum r.f.:n järjestämää Biotieteilijä- (ent. Biologi-)tapaamista. Bussiin oli kätkeytynyt myös kaksi tutkivaa journalistia, joiden tavoitteena oli viikonlopun aikana löytää BiTan syvin olemus.

Englannin tunti läheni loppuaan, mielessä pyörii presentation skillssien sijaan tuleva viikonloppu Turussa. Pyörähdys kotoa sujuu hektisesti, mutta tehokkaasti: mukaan päätyivät rinkka, haalarit sekä vaatimattomat eväät. Henkinen valmistautuminen BiTaan vaatii yllättävän paljon aikaa. Ei kuitenkaan ole aivan helppoa asennoitua integroitumaan osaksi sykkivää vihreä-keltapuna-musta-sini-valkoista BiTa-massaa, kun tentit, kandi sun muut vievät mielen arjen ikeeseen. Taktiikkani oli päästä sopivaan päihtymystilaan jo ennen Turkuun pääsyä, jolloin päähän saisi sopivat taustakohinat, jotka hukuttaisivat alleen kaiken muun kuin olennaisen. ...

Kertsi alkaa täyttyä haalarikansasta. Fuksit ompelevat merkkejään, ehkä omakin akateeminen arvomerkistö tarvitsisi täydennystä haalarin taskujen pullistellessa kiinnittämättömistä merkeistä. Puheenaiheet hyppivät kisuradion mukana olosta siihen pilaako Turku vai Oulu aina kaiken. Bussi alkaa täyttyä biotieteilijöistä, melusta, sihahteluista. Kyllä! Sihahtelu! Toivon ääni siitä, että tänään lähtee lapasesta. Tai jos ei lähde lapasesta, niin ainakin em. arkiasiat häviävät päästä. Totaalinollaus, huraa! ... Vierustovereiden kanssa vaihdetaan alkuhypetykset tulevasta evoluutiopsykologioinnista, jonka jälkeen

Symbiontti 2/ 2016

alkaa armoton Love Letter -turnaus. Matkan aikana tieltä huomataan mäyrän ruho, kuin enteillen tulevaa. Etupenkillä arvuuteltiin, mitä Tytti ajattelee (Bull Mentulaa). Yritin nähdä myös kevään ensimmäiset töyhtöhyypät, koska en ole orni. Näin vain lokkeja. Retkueemme suorittaa varsin mallikkaan pysähdyksen Lohjan ABC:llä, kyllä paikallisia mopopoikia hämmästytti varsin naisvoittoinen haalariseurueemme. Itse en havainnut mopopoikia, sillä ainoa tavoitteeni Lohjan auvoisella ABC:llä oli löytää soijajäätelöä. Olenkos jo maininnut, että olen vegaani? Matkalla kysyin BiTa:n Facebook-tapahtumasta, mistä Turussa saisi parasta vegaaniruokaa. Sain vastaukseksi vittuilua siitä, että tietenkin vegaani ilmoittaa ensimmäisenä itsestään. Tyypillistä turkulaista vieraanvaraisuutta. No, jälkeenpäin minua säälineet ystävälliset sielut vastasivat myös asiallisesti. Saavuimme Åbo Akademis Studentkåren:in legendaariselle Kårenille, jossa ensimmäiset teekkarimme ehtivät pitämään yllä hyvää Helsinki-kuvaa toteamalla: ”Ah, vihdoinkin. Turku, Helsingin pääkaupunki!”. ... Aamu aukeni varsin lämpimissä tunnelmissa patikalla kohti kampusta. Maittavan aamupalan jälkeen enemmän ja vähemmän välillisten kuolemien hellitettyä hajosimme varsin monipuolisille opastetuille kierroksille. Kyllä kävi vähän kateeksi Turun yliopiston eläinmuseota: kukin laji kauniisti vierekkäin helposti vertailtavissa. Ja vielä aivan kampuksen vieressä! Toinen kierroksista oli kaupunkiekologinen kävelyretki, jossa fiilisteltiin citykettuja, -mäyriä ja -halleja. Ilta sujui talvisissa oloissa rakeiden valkaistessa maan. Sauna ja paljukin jäivät varsin ahtaiksi, mutta viileiksi kokemuksiksi. Onneksi tai epäonneksemme pääsimme tutustumaan myös oululaisten hapankaalivalkosipulikiljuun. Kilju oli kyllä ehkä oululaisten paras keksintö sitten korvavalon! Suosittelen, että tätä innovaatiota kaupataan Sipilälle heti, kun hän tulee pistäytymään pohjoisessa! Tähän liittymättömästi, parhaiten BiTan suuren yhteiseen tietoisuuteen pääsin sulautumaan ehdottomasti perjantai-illan saunassa ja paljussa. Kun Aurinkolahden (sen Turun version) rantasaunassa kolmikymmenpäinen läjä, josta pilkistää alastomia ihmisraajoja ja -päitä, mylvii sinulle, että ”Ovi kiinni!!!” ja ”Heitä sitä löylyä!!!”, sinä et ajattele, vaan toimit. Heität löylyä ja ehkä välillä myös yrität sulautua em. läjään. Paljukin tuntuu pelkästään asianmukaiselta, vaikka sen sameus lähentelee rasvatonta maitoa.

Kesäkuu 2016

... Mukavasti nukuttu yö vaihtui aamuun ja luentojen odotteluun. Ilari Sääksjärvi herkutteli Amazonin alueen pistiäistutkimuksillaan ja uusien lajien kuvaamisella, Markus J. Rantala taas mukavan pätevästi myyrien ja ihmisten rakkaudella sekä pettämisellä. Onko väärin sanoa, että en muista näistä luennoista mitään? Useampi päivä lattialla nukkuessa ja liian vähän unta saadessa aiheuttaa ihanan turruttavan unipöhnän, jota edes M. J. Rantalan hieman hermostuneen kuuloinen, mutta innokas selitys ei saanut murrettua. Hereillä pysymisen vaikeus johtui ehkä myös salin epäilyttävän himmeästä valaistuksesta ja siitä, että aivoni menivät muutenkin zone out -moodiin, kun Rantalan suusta alkoi kuulua jotain mukahauskaa läppää. BiTapprolympialaisten aikana elämän tosiasioita käsiteltiin Baari -baarin keinuissa ja ammeissa. Itse rastikierros sujui joukkioltamme odotusten mukaisesti: lahjuksiamme kiiteltiin miinuspisteillä. Jatkotkin oli. Jatkot olivat hyvin jatkomaiset - lähestyvän lähdön apatia alkaa kurotella esiin. Liian kovalla olevan tanssimusiikin tahtiin hytkyt, ja mietit, mihin käytit juuri kolme päivää. BiTa päättyi osaltani Turun yliopiston rehtorin luo. Ei lisättävää.

Suurempi, kauniimpi, teknisempi ja hikisempi Ahvis 2015 – eikä taaskaan rutiinisuoritus TEKSTI: JAAKKO KUURNE KUVITUS: MERI LÄHTEENARO

Joitakin vuosia sitten illusio biologi-identiteettini rajautumisesta vain laboratorion seinien sisäpuolelle alkoi murtua, ja prosessin yhtenä vauhdittajana oli eittämättä osallistuminen Ahvenanmaan linturalliin. Vaikka sittemmin vanha vakiojoukkueemme hajaantui maailmalle ja matkaan lähdettiin uudella tiimillä, alkoi nyt kolmannen rallin kynnyksellä hommassa olla vahva rutiinisuorituksen maku alkumetreiltä lähtien.

oukkueemme kokoonpano Joni Ollonen, Jari Julkunen, Martti Rajamäki, Lauri Pulkkinen ja allekirjoittanut, muotoutui varsin sattumanvaraisesti, mutta naurettavan vaivattomasti. Laurille ralli oli ensimmäinen ja Jarille niitä oli ehtinyt kertyä jo lähemmäs kymmenen – voittojakin plakkarissa – meidän muiden rallikokemuksen sijoittuessa johonkin tälle välille. Kaikesta huolimatta jäsentemme odotukset rallia kohtaan vaikuttivat olevan samassa linjassa. Ennen kaikkea lähdettiin pitämään hauskaa, mutta jokaisella tuntui olevan kova kunnianhimo ja halu paitsi kehittyä, myös näyttää erinäisille mikkopitoisille joukkueille tosiasioita närhen anatomiasta.

Matkaan ammattilaisen elkein valmistautumatta Alusta asti koitokseen valmistautumisessa oli aiempiin ralleihini verrattuna professionaalimpi, muttei suinkaan ryppyotsainen ote. Ammattimaiset elkeet ja rutinoituminen näkyivät jo siinä, että ainakin allekirjoittanut jätti vanhan tekijän elkein pakkaamisen taas kerran täysin viime tippaan, ja kun purkamattomista muuttolaatikoista esiin louhitut varusteet oli vihdoin ahdettu rinkkaan, jäi nukkumiselle aikaa se perinteinen pari tuntia. Tästä jatkettiin yhtä vahvalla tottumuksella. Odottavan innostuneisuuden ruokkimalla itsepetoksellisella ylivireydellä poimittiin auto huomaamatta täyteen ihmisiä ja tavaraa ympäri pääkaupunkiseutua. Kun edessä avautui Turun moottoritie, oli jälleen kerran aika työntää

”...prosessi muistutti irvokkaassa

vaivattomuudessaan

klassismin ajan yläluokkaista tieteentekoa tai oikeastaan enemmänkin sodanjohtoa.” soittimeen legendaarinen stoner-kokoelma Welcome to the Meteor City ja antaa riffien rouhia suupielet virnuilusta kireiksi. Tosin asiaan kuuluvia aurinkolaseja ei aivan vielä tohtinut tipauttaa silmille, sillä tällä kertaa ralli oli paria viikkoa viime vuotista aiemmin ja valmiiksi Turussa miehistöään odottavan joukkuekapteenimme Jonin säntillisen huolenpidon takia olimme liikkeellä jo tuntia totuttua varhemmin. Toisin sanoen kello viisi maaliskuisena aamuna oli melkoisen pimeää. Jottei perinteistä elementeistä sentään aivan vieraannuttu, sisälsi menomatka aina niin hätäiset aamukahvit Piihovissa ja kisasilmän harjaannutusta muiden rallijoukkueiden liikehdintää havainnoiden. Turku tuli ja meni. Lirpakkeiden ja lärpäkkeiden jakohärdelli satamassa hoitui rivakasti ja kuin varkain laiva oli jälleen lastattu biologeilla. Tai ainakaan tältä vaikutelmalta matkustajakoostumuksen suhteen ei voinut välttyä, näkyvä ja intensiivinen kansistaijaus kun alkoi lähes välittömästi lähdön jälkeen. Jätin tämän puuhastelun suosiolla väliin ja sen sijaan keskityin lähinnä haahuilemaan unenpuutteisena käytävillä. Pian löysin itseni buf-

Symbiontti 2/ 2016

J a niin, se Oolannin sota oli kauhia

fet-aamiaiselta kera muun joukkueeni tekemässä reittisuunnitelmaa. Joni oli syynännyt Tiiran viimeisimmät havikset huolella, joten prosessi muistutti irvokkaassa vaivattomuudessaan klassismin ajan yläluokkaista tieteentekoa tai oikeastaan enemmänkin sodanjohtoa: syödä nyt itsensä turvoksiin ja piirrellä samalla näennäisen merkitseviä kuvioita kartalle! Joka tapauksessa ammattimaisuuden aste toiminnassamme alkoi konsentroitua huomattavaksi vähintäänkin estetiikan tasolla. Oikeaan mielentilaan päästyäni olikin aika siirtyä toiseen anniskeluravintolaan ja seuraavaan matkan erikoispiirteeseen. Nimittäin lähtöpäivälle osunut eräänkin fysiologian kurssin pienoistentti tai mahdollinen poissaolo siitä oli muodostua ongelmaksi, jonka vuoksi harkitsin jossain mielenhäiriössä hetken jopa Ahviksen väliin jättämistä. Onneksi – klassisen herrasmiestieteen hengessä – muuan professori salli meidän suorittaa tentin poikkeusjärjestelyin valvotuissa olosuhteissa laivamatkalla. Tällaiset olosuhteet ja sopiva tila löytyivät aamupäivän hiljaisuudessa tyhjyyttään nuokkuvasta baarista. Siinä sitten vietimme ikimuistoisen kymmenminuuttisen täytellen paperia kukin omassa pöydässämme arvovaltaisen assistentin valvovain silmän alla. Suoraan tentin päälle alea siemaillessani olin pakotettu myöntämään, että biologianopiskelussa on puolensa.

Kesäkuu 2016

Tipahdimme paatista taistelutantereelle. Autistisella täsmällisyydellä suoritettujen, pitkällisten ruokaostosten ja Godbyn Idrottscenteriin purkautumisen jälkeen oli aika siirtyä itse asiaan: pohjustamaan rallia ja vahtaamaan lentäviä teropodien perillisiä, jotka myös lintusina tunnetaan. Poikkeuksellisen varhaisesta kevään etenemisestä huolimatta tälläkään kertaa ei saatu bikiniAhvista, vaan sää oli enemmänkin perinteistä osastoa. Ei sentään satanut räntää, mutta säätilaa leimasi sumu ja nahkean jäinen tihkusade. Hylkäsimme Clausewitzilaisen täsmällisesti raapustellut esisuunnitelmamme tässä vaiheessa ja suuntasimme intuitiivisesti Hagan pelloille, jotka vallitsevassa säässä näyttivät jokseenkin vierailta. Melko pian tuli selväksi, että ainakin joutsenten muutto oli intensiivisimmillään. Valkoisten laiduntajien joukossa tepasteli muutamia Ansereita. Verkkaisen tunnelman rikkoi hetkellisesti petoa matkoihinsa ajavien varisten räksytys. Näimme pedon vain takaperspektiivistä ja autonikkunasta vilkuillen tulkitsimme sen kanahaukaksi. Harmittelimme, että havis tapahtui kymmenisen minuuttia ennen rallin alkua – mikä luonnollisesti enteilee lajin nuijaamista itse kilpailuaikana. Kävimme kääntyilemässä muutaman tien päässä ja palasimme samaisen pellonreunaan rallin alkaessa. Äskeinen harmituksemme vaihtui positiiviseen yllätykseen, kun peto ponnahti ojanpohjalta uudelleen siivilleen ja paljastui suopöllöksi! Aivan rallin ensiminuuteilla mainio havis, joka vieläpä näytti upealta tuijottaen läpitunkevasti suoraan putkeen keltaisilla silmillään. Hyvä alkuvire kesti suhteellisen pitkään ja poimimme Lavön peltojen tuntumasta metsäviklon ja närhen. Paljon puhuttua viiksitimalia ei kaislikoista löytynyt. Haga Ringvägenin varrella päätimme alkaa kaivella pellolla sumun uumenissa mölyävästä Anser-parvesta lajeja erilleen. Metsä- ja merihanhet löytyivät vaivattomasti, mutta sumuun silmät sirrillään tuijottelu alkoi tuntua epäkiitolliselta hommalta. Lisäksi pelto jäi kiinni kenkiin. Ja putkien jalustoihin. Ja kaikkeen mahdolliseen. Lampsimme takaisin autolle viisi senttiä pidempinä, savesta muodostuneet lumikengänkokoiset räpylät jaloissamme. Sitkeiden savipaakkujen irti rapsuttelu vaati sekä tovin aikaa että hieman kekseliäisyyttä. Vallitsevassa säässä reaalinen valoisa aika oli varsin lyhyt ja se vierähti meillä Hagan ja Ödkarbyn tuntumassa. Koska ette kuitenkaan jaksa lukea mitään luettelomaista lajilistaa, voin lohduttaa, että ensimmäisen rallipäivän osalta sellaista ei ole tulossa. Loppuilta oli

nihkeä kuin savipaakkujen rippeet kengänpohjissa. Pimeän laskeuduttua myös sumu sakeni. Väsymys alkoi realisoitua yltyvänä unetuksena. Lähdimme silti vielä sinnikkäästi yrittämään pöllöjä, mutta nahkeassa säässä linnut pysyttelivät vaiti. Kävimme tuloksetta Eckerön Björnhuvudenin laella seisomassa sateessa ja kuulostelemassa kärsivällisesti. Sumussa itse paikan löytäminen Jarin muistinvaraisten ohjeiden perusteella oli haastavaa sekin, ja auton peruuttelu sokkona pimeässä alas kuoppaisia metsäpolkuja takaisin umpikujien päistä tuli tutuksi. Aloitusillan vaitonaisuutta kuvasi sekin, että muita rallijoukkueitakaan ei juuri nähty tai kuultu. Vetäydyimme nauttimaan kohtuuttoman lyhyeksi tuomituista yöunistamme.

varsin eksplisiittisesti. Kerrassaan uskomaton näky, ja vieläpä ilman, että yksikään varoitusvalo olisi kojelaudassa palanut etukäteen. Neljän silmäparin kysyvän tuijotuksen alla allekirjoittanut valikoitui soittamaan hinausliikkeen päivystysnumeroon.

Bang bang Toisen päivän aamun kuhina Idrottscenterin käytävillä ja keittiössä on ikoninen näky. Tuskin missään muualla näkee biologien liikehtivän yhtä rivakasti varsinkaan satapäisenä laumana. Mekin suoriuduimme matkaan pääjoukon muassa ennen viittä. Linssikeitot ja teevedet termospulloihin, optiikka autoon, tankki täyteen ja kohti Styrsiä. Hieman jo ehdin mielessäni harmitella rutinoituneisuuden tuntua hommassa, ja mietin, meneekö rallaaminen sieluttomaksi urheiluksi. Pelkoni osoitautui hyvin pian turhaksi. Finströmin ja Jomalan välisellä sillalla autosta nimittäin hävisivät tehot ja moottori tuntui tukahtuvan kaasupolkimen painalluksen alla kunnes sammui. Ihmettelimme tilannetta tovin tiensivussa, mutta kone käynnistyi ja päätimme jatkaa. Pysähtelimme Emkarbyssä tienvarressa kuuntelemassa lehtokurppia, rastaita ja pöllöjä. Stoppien aikana huomasimme auton käyntiäiin tulleen ikävän, lievästi nakuttavan sivuäänen. Nyt taas toisenlainen ahdistus ja kuumotus alkoi nousta. Oli pakko tarkistaa kuitista, että tulihan tankkiin laitettua oikeaa menovettä. Smart Diesel, juu juu. Asia kunnossa, mutta epäuskoinen olo silti. Martti ei auton omistajana enempiä huolestunut asiasta, eikä leikin kesken jättämisestä mielestään kannattanut edes puhua. Jatkoimme siis ja iloksemme kuulimme helmipöllön Hammarlandvägenin ja Skarpnåtövägenin risteyksessä. Kunnes sitten matka ei enää jatkunutkaan. Nakutus yltyi ja auto sammui lopullisesti. Jäimme Eckerön saaren ensimmäisen isomman mäen puoliväliin, emmekä päässeet aivan aiotulle teeripaikalle mäen harjalla. Oli pakko vähitellen hyväksyä, että nyt se ei enää vain käynnisty. Kun sitten räväytimme konepellin auki, tilanteen vakavuus ilmeni ympäriinsä kiehuneen öljyn määrästä

Puhelu ei alkanut vahvasti. ”Egentligen talar ja finska inte als” sanoi selvästikin soittooni herännyt mies toisessa päässä. Lupasi siitä huolimatta tulla. Katseet olivat vaitonaisia ja epätietoisia. Vaikutti, että jokainen oli hiljaa mielessään sisäistämässä koitoksemme olevan tältä vuodelta ohi. Staijailimme siinä aikamme kuluksi ja kuin härnäten haviksia kuitenkin tipahteli koko ajan. Pikkukäpylintypariskunta poseerasi männynlatvassa kuin Svenssonin kuvassa. Aika tuntui pitkältä. Teetä ja linssikeittoa kului. Hinausauto saapui kolmessa vartissa ja ehkä parikymppinen päivystäjä Joel hyppäsi hytistä pientareelle kanssamme tuijottelemaan näkyä konepellin alla ja potkiskelemaan tienpientareen kiviä. Siinä se törötti: alle kymmenenvuotias konerikkoinen Land Rover. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet vian syytä, joksi paljastui myöhemmin ilmeisesti kier-

Symbiontti 2/ 2016

tokangen ja kampiakselin välisen liukulaake- ”Sanotaanko näin, että saatoimme matrin rikkoutuminen. Tämä tekee tapauksesta auton iän ja merkin huomioon ottaen vielä kustaa tai olla matkustamatta Land Rouskomattomamman. Emme myöskään vielä tienneet Joelin olevan tuleva henkinen op- verissa hinausauton lavalla kuunnellen paamme ja aivan mahtava jätkä. Toki hieman odottamaton, yläasteruotsin esseetehtävänan- täysillä Finntrollia.” toa noudatteleva kielikylpy tuntui kaikkea mellä Paavo Väyrysen rähinämunasarja. muuta kuin luontevalta ennen puoli seitsemää Nostimme kytkintä - manuaalivaihteisella autolla lauantaiaamuna, mutta vähän kerrassaan tilanne alkoi tätäkin kielikuva oli viimein mahdollista käyttää! Kätuntua toiveikkaammalta, ja hektittäin jopa hauskalta. vimme Ramsholmenissa narraamassa pähkinänakkeAsiassa oli silti paljon kysymysmerkkejä. Emme esilia ja vilkaisemassa pikaisesti ristisorsan sekä erinäisä merkiksi tienneet, miten päästä Maarianhaminaan, vaiksorsalintuja Torpfjärdeniltä. Seuraavaksi suuntasimme ka auto sinne saataisiinkin. Tästä eteenpäin matkamme Gottbyn peltojen (lyhytnokkahanhi) kautta Hammaalkoi saada jokseenkin eeppisiä mittasuhteita. Sanotaanruddaan, joka osoittautui tällä kertaa tyhjäksi arvaksi. ko näin, että saatoimme matkustaa tai olla matkustaYleisimmäksi pseudohavikseksemme alkoi muodostua matta Land Roverissa hinausauton lavalla kuunnellen kanssakilpailijoidemme taholta luotu se toinen katse, täysillä Finntrollia. Maarianhaminassa Lantikka hyväskun auton rekisterikilven ja siinä matkustavien henteltiin toistaiseksi sataman parkkiruutuun. Sain Joelilta kilöiden habituksen välillä on ammottava looginen kyydin autovuokraamolle ja ennen kuin huomasinkaan, ristiriita. Nautimme tästä. Niin Väyrynenkin varmasti olin hoitanut sujuvalla(?) toisella kotimaisellani meille tekisi. Emme myöskään olleet ainoita, joilla oli vasuuden menopelin alle. Kirskautin kirppu-Volkkarin toinkäymisiä auton kanssa. Huomasimme Långträskin liikkeelle ja latasin lisää metallia soittimeen. levikkeellä sattumalta ohiajavan hinausmestari Joelin matkalla kohti Maarianhaminaa lavallaan epäonnisten kanssakilpailijoidemme auto, joka oli kärsinyt jarruonPaavo Väyrynen gelmista. Puskaradiossa Ahvenanmaahan onkin jo liitetnousee tuhkasta ty epiteetti Autojen Bermudan kolmio. Yhtä kaikki aloimme päästä kirissämme vauhtiin ja Siirtymisemme voiman pimeälle puolelle oli alkanut. seurasi pitkä täsmäiskujen sarja, joka ulospäin saattoi Tai ainakin naamioitumisemme oli viety uudelle tasolharjaantumattomammasta tarkkailijasta vaikuttaa jopa le. Tästä lähin toimisimme paikallisten rekisterikilpien ns. vanhojen tekijöiden ammattimaiselta toiminnalta. suojassa. Vielä hetki sitten vellonut tappiomieliala oli Berghamnista haettiin riskilät, allit, haahkat, ynnä muut haihtunut huomaamatta ja itsestään. Autonvuokrausmereiset pulikoijat. Käringssundin ruokinnalta tiaiset. reissuni aikana pojat olivat osapuilleen staijanneet sataPostitalon rannalla sen sijaan oli autiota. Yht’aikaista man kauttaaltaan läpi. Pakkauduimme uuden taistelujäsentemme silmiimme osumista sitkeästi pakoillut aluksemme kyytiin ja ällistyimme, kuinka vähän koko tukkakoskelo jäi viimein nalkkiin Torpin venerannassa. odottamattomaan välikohtaukseen oli tuhrautunut aiDegersandissa vaikutti aluksi autiolta ja kellon käydessä kaa. Jotenkin kummassa ja itseltämmekin salaa olimme kiihtyvää tahtia ilmassa oli hetkellistä melankoliaa. laskeutuneet jaloillemme kuin Väyrynen konsanaan ja Sekin osoittautui hätiköidyksi pessimismiksi; mereljällleen täysillä kisassa mukana. tä huuhtoutui haviksia syliimme kuin ”Wanhaa salakulMyös joukkueemme nimi alkoi valjeta tässä vaiheesjettajan viskiä” -leimalla varustettuja laatikoita janoisten sa. Siihen oli ehdottomasti sisällytettävä tuo suomalaiMuumien rantaan. Kipitteleväinen liike luodoilla palsen politiikan Feenix-lintu, joka kuoriutuu munasta jasti parven merisirrejä ja kaukaa aaltojen välissä keinukorventuneella tantereella. Eikä mistä tahansa munasta, en silmiimme osui kaakkuri. Kuten aina loppua kohti, vaan Rähinämunasta. Tiedättehän, niitä erään räppirallin syke kiihtyi. Nyt kiriessämme autoinsidenssin levy-yhtiön lanseeraamia katu-uskottavia pääsiäisylläjättämää aukkoa umpeen ilmassa oli erityistä hengästyttysmunia, joita myydään huoltasemilla kaksimielisillä tävyyttä. Ryhmämme dynamiikka oli myös hioutunut sloganeilla ja joilla on oma pikkutuhmia poseerauskuvia miellyttäväksi yhdistelmäksi jäsentemme erityispiirteitä. tihkuva Instagram-tili? Ei ette? No ei mekään sitten. Tai Sään osoittaessa hienoista aurinkoistumista, päätimemme tienneet ennen tätä reissua. Nyt tiedämme. Nyt me petojen toivossa lopettaa Haagan pelloille. Emme tiedämme kaiken. Tästä lähin meidät tunnettakoon ni-

Kesäkuu 2016

tietenkään olleet ainoat. Peltojen eri puolilla hyöri jotakuinkin puolet muista rallijoukkueista ja keskellä laidunsi varovaisesti arvioiden joitakin satoja hanhia ja joutsenia. On tämäkin saatana työmaa, mutisin hanhiparvea läpi peratessani. Jarin poimiman uuttukyyhkyn lisäksi mitään erikoisempaa tahi kovin palkitsevaa ei pellosta löytynyt, ja vaikka vääjäämättä kohti viittä ja rallin päättymistä käyvä kello hieman kiusasi, huomasin mieleni lipuvan vastustamattomasti kohti nautiskelua, joka kohdistui satunnaisten petojen liikkeiden seurailuun, kirkastuneeseen säähän ja yleiseen rallitunnelmaan tienvarren ollessa väärällään kanssaopiskelijoita. Viimeisillä minuuteilla varmaan kukaan lähimmän parinsadan metrin säteellä ei voinut olla panematta merkille hihkuvaa Aintilaa, joka pomppi tasajalkaa ja ihmishuutomerkkinä osoitteli pohjoisen puurajan ylle kivunnutta maakotkaa. Sykähdyttävämpää lopetusta rallille tuskin olisi voinut kuvitella.

Jälkipolttelut ihan sinne kivijalkaan asti Kyllähän te nämä purkutilaisuudet tiedätte. Tupa täyteen biologeja, sekaan vähän juotavaa ja pikkusuolasta. Ja kilpailuhenkeä. A’vot. Niin hyvältä maistuu näennäisen vaatimaton havisten pudottelu, hillitty päteminen ja joutavien puhuminen. Se on ikään kuin porvarillinen charmi ilman ikäviä lieveilmiöitä ja ihka oikealla sisällöllä varustettuna. Tänä vuonna tunnelma oli hetkittäin jopa kotoisa. Peli & kikat juonsivat homman sopivan ripeällä temmolla pakettiin (omaa joukkuettani oli siunattu peräti kahdella kikkavastaavalla, joten allekirjoittaneen ylipitkät mutinat saatiin suitsittua ilmaa pilaamasta ilahduttavasti heti alkuunsa). Myös jyväskyläläisten kiintiökulotukseen suhtauduttiin suorastaan lämpöisellä ymmärryksellä, melkein kuten kyynelehtivä mummu liikuttuu lapsenlastensa ripiltä pääsystä. Ja niinhän siinä kävi, että rallin voitti Jantteri Kassinen ja jutut, jotka eivät naurata ketään. Toisin sanoen Aintila ja kumppanit tekivät sen taas: tuloksenaan 97 lajia. Oma joukkueemme jäi 77 lajiin, suopöllön osoittautuessa ässäksi. Ässiä huudeltiiinkin varsin runsaasti, eksoottisimpana mahdollinen pikkutelkkä, joka aiheutti lievää kulmakarvojen kohoilua kriittisimpien spekulaatioiden jäädessä enemmänkin pinnan alle. Perinteinen allipysti oli jälleen unohtunut kotiin, joten kiertopalkinnon (sic) virkaa seremoniallisesen hetken ajan toimitti Helixin ex-pj Alli. Booli oli ilmeisen

jäykkää, maistui kuulemma pahalta – niin kuin kuuluikin – ja hoiti hommansa. Minähän en näistä mitään tiedä, sillä painelin helpottamaan univelkojani, mutta aamulla tupa näytti erittäin juhlitulta. Siihen nähden meidät ystävällisesti jälleen kerran majoittanut Idrottcenterin lukaali saatiin siivottua yllättävän nopeasti ja koko giganttinen biologiporukka ajoissa satamaan. Harvat meistä toki jatkoivat juhlimista heti aamulla joko olosuhteiden pakosta tai huomattavan masokistista jääräpäisyyttä osoittaen. Joukossa mm. eräs voittajajoukkueen jäsen, joka ilmoitti matkustavansa laivaan vain auton takakontissa, koska ei ollut aivan varma onko hänellä mahdollisesti porttikielto ko. laivayhtiön aluksille.

”Ja niinhän siinä kävi, että rallin voitti Jantteri Kassinen ja jutut, jotka eivät naurata ketään.” Viikonlopun tapahtumat punoutuivat paluumatkalla yhteen suorastaan allegorisella tavalla. Ajoneuvomme piti hinata sekä lähtöpäässä laivaan että Turussa sieltä pois. Maarianhaminan satamassa meitä oli jälleen vastassa virnuileva hinausautosankari Joel, joka järjesti menopelimmelaivaan hoitamalla sekä byrokratian että raskaan työn. Välissä asian yksityskohtia selvitellessämme päädyimme hänen muassaan pyörimään satamaterminaalin suljetulle alueelle, mistä seurasi vielä viimeinen kielikylpy jokseenkin jännittyneissä olosuhteissa. Pääsin melkein selittelemään taas oikein kunnolla. Samalla tajusin taas hetkellisesti, kuinka tämä meidän infrastruktuurimme, ja vähän laajentaen koko yhteiskunta, pyörii – ei vain vahvasti, vaan lähes yksinomaan - ennalta luotujen konventioiden ja itse miellettyjen roolien toteuttamisen varassa. En halua kuulostaa libertaristilta, mutta riittävällä motivaatiolla ja itsevarmuudella voit kävellä sisään lähestulkoon mihin tahansa ja tehdä mitä tahansa. Ja Ahvenanmaalta pääsee muuten laivalla kotiin ilman lippuakin niin, ettei tarvitsee edes yrittää. Vailla toimivaaa menopeliä kotimatkalle joukkueemme jäsenet joutuivat hajautumaan niihin autoihin, missä vapaita autopaikkoja suinkin sattui olemaan. Osakseni siunaantui kunniakas(?) tehtävä ajaa voittajajoukkue autoineen takaisin Helsinkiin. Ja melkoinen kavalkadihan siitä tulikin. Turkuun saavuttaessa jo autokannella Immortal soi täysillä ja eräs tästä voittajaretkueesta roikkui puoliksi ulos ikkunasta laivasta ulos ajettaessa, aiheuttaen hermojen kiristymistä takapen-

Symbiontti 2/ 2016

killä. Kupittaan kohdalla olevalla suoralla tajusin erään vähäpätöisen, mutta erinomaisen hyvän äänilevyni jääneen vuokra-auton soittimeen ja parahdin tästä tuskastuneena kääntyen kohti vieressäni istuvaa Aintilaa, joka vastasi huutamalla entistä kovempaa metallisen musiikin tahtiin. Samanaikaisesti takapenkillä anonyymi juhlimisen ammattilainen oli jälleen kurottautunut ulos ikkunasta yrittäen läpsiä viereisen kaistan puolalaisen rekan etulokasuojaa, ja neljäs autossa ollut piti häntä hartiavoimin vyötäisistä kiinni. Paikalla on muuten voimassa 60 km/h nopeusrajoitus - jonka havaitsin viimeistään välähdyksestä, joka taas paljastui olevan peräisin poliisin liikennevalvontaa suorittavasta pakettiautosta. Vaikka en mielestäni edes ajanut ylinopeutta tai tiedä, koskiko välähdys juuri meidän autoamme, niin nyt jos koskaan suorastaan toivon saavani postia viranomaisilta kuvan kera. Tämän otoksen saattaisin kehystää. Myöhemmin samalla automatkalla silloin jo nukkuva takapenkkiasankarimme heräsi äkisti ja ilmoitti poistuvansa tarpeilleen, avaten oven täydessä moottoritienopeudessa. Ja tämä lapset, on sellainen tilanne, mitä varten sen turvayö on hyvä olla kytketty. Tästä siunatusta hulluudesta laskeuduimme Helsingin lähestyessä ja yön hiljentyessä vähitellen arkitodellisuuteen, kukin tahoillemme rauhoittuen ja kaikkea tätä sydämissämme tutkiskellen, hartaasti kuin neitsyt Maria jouluevankeliumissa. Mutta älkööt ymmärtäkö väärin. Ei tässä sekoilussa ole missään nimessä kyse pelkästään huumorista tai oman toiminnanvapauden pakko-oireisesta manifestoinnista. Palataan vielä aivan hetkeksi Maarianhaminaan. Laivaanpääsyä odotellessa en poikkeuksellisesti menneet Johanin kahvilaan pannukakulle, kuten aina ennen, vaan käytin ajan ystävän kanssa käyskentelyyn Maarianhaminan rauhallisemmalla puolella. Näin jälkeenpäin tämä hetki näyttäytyy selvänä ja kirkkaana keitaana muuten niin hektisen viikonlopun keskellä. Ahviksen linturallista tuntuu ainakin toisille meistä muodostuneen eräänlainen vuosittainen maamerkki, johon liittyvät muistot rytmittävät mennyttä aikaa ja tulevilla Ahviksilla mieleen palatessaan muistuttavat vuosien jälkeenkin kuluneiden keväiden

Kesäkuu 2016

mielialoista. Tämä tapahtuma nimeltä Ahvis on alkanut tuntua eräänlaiselta polttopisteeltä, jossa nämä eri vuosien minuudet kohtaavat. Otan vapauden kirjoittaa tässä nyt äärimmäisen kornisti, koska tämä kaikki on totta. Että kuulkaapas nyt. Ahvenanmaan linturallissahan on kyse ennen kaikkea vapaudesta. Erityislaatuisesta vapaudesta olla irti huomattavasta osasta niitä yhteiskunnaksi lukkiutuneita sosiaalisia konventioita ja rooleja, joista jokunen rivi sitten mainitsin. Sillä jostain syystä tämä biologiyhteisö sallii sinun olla juuri niin jääräpäinen, hölmö, elinkelvoton, autistinen, keskenkasvuisen narsistinen, vaatimaton, virtuoosimaisen pätevä, epäitsekäs, kohtalaisen itsekäs, suvereeni, neuroottinen tärkeiljiä, vihainen, typertyneen joviaali, hervoton, välinpitämätön, kiintynyt ja elämästä lapsenomaisella tavalla haltioituva kuin olet. Tämä sallivuus ja jokapäiväisen elämän lukittuneen sosiaalisen kehyksen poissaolo mahdollistaa asioiden kohtaamisen sellaisena kuin ne ovat: niin oman itsensä kuin inhmisyhteisön rakenteiden ulkopuolella meistä riippumatta möllöttävän maailman kuin myös aina vain yhtä kiehtovan koko ilmiön nimeltä elämä. Paluumatka laivalla, jolla kaikki tämä ilmapiiri tiivistyy, on joka ikinen kerta yhtä lohdullinen (olkoonkin, että Turku onkin aika lohduton päätepiste, ehe). Vaikka laivalla esiintyisi Jonne Aaron, joka tekee nykyään iskelmää ja muistuttaa estetiikaltaan enemmän Popedaa kuin Popeda itse, tästäkin rasvaisesta tekeleestä, yhden soinnun riffeistä ja sointukaavaa noudattavista sävelkuluista paistaa sirpale sitä todelllisuutta, joka on mikä on ja niin väkevästi tosi, ettei siitä voi kun viehättyä. Ahvis on häpeilemättömyyttä, vapautta nauttia ja rakastaa elämää juuri sellaisella hedonismilla, mikä itselle sopii. Juopot saattaa huudella, mutta kannella staijaaminen on todella jees. Kannelta saatetaan huudella, mutta juopottelukin on ihan jees. Voit polttaa häpykarvasi, matkustaa auton takakontissa, sekoilla tai olla vakavamielinen ja liikuttua elämästä kuin pikkupoika, jos se on valintasi. Ahvenanmaan linturallin väliin jättäminen sen sijaan ei oikeastaan ole enää mahdolllinen valinta. Siispä aina mun pitää staijata, aina mun pitää bongata, aina mun pitää nuijata, aina mun pitää rallata. Varmaan ikuisesti. Aamen.

Ahvenanmaan linturalli ja vuodenaikaisharvinaisuudet TEKSTI: AKI AINTILA KUVITUS: REENA KARVONEN, MATTI LEPONIEMI JA MARI TOLONEN

ähes jokaisessa Ahvenanmaan linturallissa ilmoitetaan havaituksi rallin ajankohtaan nähden poikkeuksellisen tai ennätyksellisen aikaisia muuttolintuja sekä muita harvinaisuuksia. Vuodenaikaisharvinaisuuksilla tarkoitetaan kirjaimellisesti vuodenaikaan nähden harvinaista lintua, kuten poikkeuksellisten aikaista saapujaa tai poikkeuksellisen myöhäistä viivyttelijää. Erityisesti huhtikuun puolella järjestetyissä ralleissa on ilmoitettu havaituksi poikkeuksellisen aikaisia muuttolintuja. Aikainen kevät ja rallin myöhäinen ajankohta toki vaikuttavat siihen, että ralleissa on nähty paljon aikaisin saapuneita muuttolintuja ja sellaisia lajeja mitä aiemmissa ralleissa ei ole havaittu, mutta erittäin myöhään, vasta valtaosin toukokuussa, saapuvien lintujen havaitsemiseen on syytä suhtautua kriittisesti.

Lähtökohtaisesti haluan painottaa sitä, että yhdenkään joukkueen tai henkilön havaintoja ei epäillä tai hyväksytä systemaattisesti, tyyliin ”juuri sinun havaintosi ovat vääriä”. Siksi en halua lähteä leimaamaan havaintoja suorilta käsin oikeiksi ja vääriksi. Linnut lentävät, liikkuvat laajoilla alueilla ja kaikkien lajien esiintymisessä on rajujakin poikkeamia. Esimerkiksi tavallisesti Saharan eteläpuolella talvehtivasta kirjosieposta on yksittäinen talvihavainto Suomesta. Lisäksi lintujen muuttokäyttäytyminen muuttuu koko ajan, eli moni laji saapuu keväällä Suomeen vuosi vuodelta aiemmin. Toisaalta tavallinen laji voi kuulostaa vieraalta tai näyttää sulkasadon, pukuvaihtelun tai valaistuksen takia oudolta. Siksi voidaan puhua lajikohtaisista todennäköisyyksistä havaita kyseinen laji Ahvenanmaalla rallin aikaan ja kriittisyydestä poikkeuksellisen havainnon näkemiseen.

Aamu sarastaa rallaajille Styrsinguddenilla Ahviksella 2016.

Symbiontti 2/ 2016

Kokemus auttaa, mutta kokemattomuutta ei kannata hävetä Kuten todettua, muuttolintujen ajallisessa esiintymisessä on hurjaa lajikohtaista vaihtelua, ja monien samalla suunnalla talvehtivien lintujen muuttokäyttäytymisessä voi olla suuriakin eroja. Mistä ensimmäistä kertaa Ahvikselle rallaamaan lähtevä voi sitten tietää, mitä muuttolintuja ”saa” nähdä ja mitä ”ei saa” nähdä? Kirjallisuus antaa tähän hyvää osviittaa, mutta kuten itse lajinmäärityksessä, myös käsitys lintujen muuttokäyttäytymisestä ja esiintymisestä muodostuu kokemuksen kautta. Kokemus auttaa kertomaan sen, että mustapääkerttu on suhteellisen aikainen kevätmuuttaja ja saattaa jopa talvehtiakin Suomessa, sen sijaan lehtokerttujen päämuutto keväällä ajoittuu toukokuun loppuun. Metsoa ei säännöllisesti löydy saaristosta, mutta tehokkaampana levittäytyjänä teertä löytyy. Ahvenanmaan linturalli ei ole pelkkien kärkibongarien tai vuodenkierrostaan kolme neljännestä linturetkellä viettävien aktiiviharrastajien tapahtuma.

Kokemus kertoo myös sen, että monet harrastajat voivat sotkea puukiipijän laulun pajulinnun lauluun. Pitkäjänteisen ja monipuolisen retkeilyn antaman kokemuksen myötä oppii myös paremmin tietämään valaistusolosuhteiden vaikutukset linnun ulkonäköön, kuten sen että matalalla paistavan auringon myötävalo saa monet linnut näyttämään punertavammilta kuin ne todellisuudessa ovat. Kokemattomuutta ei silti kannata pelätä tai hävetä! Olen monesti itse ajatellut, että en tiedä oliko tietämättömyyteni minun vikani tai ei, mutta nyt ainakin tiedän paremmin. On kaikin puolin hienoa, että Ahvenanmaan linturalli ei ole pelkkien kärkibongarien tai vuodenkierrostaan kolme neljännestä linturetkellä viettävien aktiiviharrastajien tapahtuma, vaan se on meille kaikille mahdollisuus osallistua ainutlaatuiseen opiskelijatapahtumaan, mahdollisuus tehdä jotain omista rutiineista poikkeuksellista ja parhaimmillaan aloittaa sen arvokkaan kokemuksen kerääminen. Jokaisen kokeneen lintuharrastajan pitäisi tietää se, että jokainen aloittaa aina jostain, eikä kenestäkään tule kokenutta automaattisesti. Jos itsekriittisyyttä omiin havaintoihin korostetaan opinnoissa, tieteen tekemisessä ja jokapäiväisessä elämässä, miksi sitten ei Ahvenanmaan linturallissa? Unohtamatta hauskanpitoa ja linturallin huumaa.

Epätavallisten ja tavallisten havisten hakua Styrsillä 2016.

Kesäkuu 2016

Epätodennäköiset paikkalinnut ja pitkänmatkanmuuttajat Monet purussa ilmoitettavat epätodennäköiset havainnot voi karkeasti jakaa kahteen luokkaan: Suomessa ympärivuotisesti tavattavat paikkalinnut, joita ei tavata saaristossa, ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa talvehtivat varpuslinnut, jotka pääsääntöisesti muuttavat huhti-toukokuun vaihteessa tai vasta toukokuun lopulla. Ensimmäinen Saharan eteläpuolella talvehtivien varpuslintujen “aalto” saapuu usein huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla (joskin silloin ei vielä varsinaisesta massamuutosta voi puhua) ja esimerkiksi leppälintu, kirjosieppo, pajulintu ja sirittäjä voivat olla tähän aikaan vielä hyvin harvalukuisia. Hyvin harvat ja poikkeuksellisen aikaiset voivat saapua jo huhtikuun alussa, ja osa näistä lajeista toki on joustavampia kuin toiset (erityisesti ne lajit, jotka talvehtivat myös Saharan pohjoispuolisessa Afrikassa). Lisäksi Etelä-Suomessa tavataan monia paikkalintuja, joista osa voi olla melko yleisiä, mutta niitä tavataan saaristossa hyvin harvoin tai ei lainkaan. Lajien levittäytymisessä saattaa olla suuriakin eroja ja esimerkiksi lehtopöllö, viirupöllö ja metso ovat sellaisia lajeja, jotka äärimmäisen harvoin rohkenevat lähteä merta edemmäs. Lehtopöllöstä on muutamia yksittäisiä havaintoja lounaisesta saaristosta, viirupöllöstä ei esimerkiksi Ahvenanmaalta yhtään. Etelä-Suomessa tavataan monia paikkalintuja, joista osa voi olla melko yleisiä, mutta niitä tavataan saaristossa hyvin harvoin tai ei lainkaan. Kirjallisuuden lisäksi tilastot kertovat paljon. BirdLife Suomen ylläpitämä lintuhavaintojärjestelmä Tiira (www.tiira.fi) on loistava tietopankki lintujen alueellisesta ja ajallisesta esiintymisestä. Kiivaimpaan muuttoaikaan Suomessa retkeilee satoja lintuharrastajia päivittäin, ja päivittäin tähän lintuhavaintojärjestelmään ilmoitetaan tuhansia uusia lintuhavaintoja. Tiiran hakutoimintoja hyödyntäen pystyy tarkastelemaan esimerkiksi lajikohtaisesti kaikkia Ahvenanmaan alueelta ilmoitettuja havaintoja (onko lajia x havaittu Ahvenanmaalla aikaisemmin ollenkaan?), tai etsimään lintuhavaintoja eri vuosien ajalta, mutta tietyn aikavälin ajalta (esim. kaikki havainnot 1.4.-15.4. ja 16.4.-30.4.)

Jos jostakin Afrikassa talvehtivasta varpuslinnusta on huhtikuun alkupuolelta parisenkymmentä havaintoa viimeisen kymmenen vuoden ajalta, se tarkoittaa edelleen sitä, että lajin näkeminen huhtikuun alkupuolella on erittäin poikkeuksellista.

Rallataanko maaliskuun lopussa vai huhtikuun puolivälissä? Vuodenaikaisharvinaisuuksista keskusteltaessa kannattaa noteerata myös tämä rallin ajankohdan vaihtelu. Esimerkiksi vuoden 2016 linturalli järjestettiin huhtikuun toisena viikonloppuna ja siellä havaittiin monia lajeja (sepelrastas, haarapääsky, kivitasku, tiltaltti, metsäkirvinen, mustakurkku-uikku), jotka ovat toki aikaisia havaintoja, mutta eivät niin poikkeuksellisia kuin pääsääntöisesti toukokuussa saapuvat lajit. Nämä lähes huhtikuun puolivälissä havaitut lajit olisivat poikkeuksellisen aikaisia esimerkiksi maaliskuun lopussa järjestetyssä rallissa. Tämä kannattaakin huomioida tulevaisuudessa: jos jokin laji on havaittu jossakin aikaisemmassa rallissa, niin se ei riitä havaintoperusteeksi esimerkiksi metsäkirvisen tai sepelrastaan havaitsemiseen maaliskuun lopussa järjestettävässä rallissa. Viikko voi olla hyvin pitkä aika lintujen muuton ajoittumista vertaillessa. Jos jokin laji on havaittu jossakin aikaisemmassa rallissa, niin se ei riitä havaintoperusteeksi [...] maaliskuun lopussa järjestettävässä rallissa. Monia vuosia sitten Ahvisrallin purkutilaisuudessa otettiin sellainen linja, että joukkueiden havaintoja ei purussa julkisesti kyseenalaisteta. Takavuosina joistakin havainnoista on käyty äänekästä ja räväkkää keskustelua, ja tämä ilmiö on haluttu karsia ja epätodennäköisiä havaintoja ilmoittaneille on haluttu antaa palautetta henkilökohtaisella tasolla. Edellisten rallien purussa tämä linja on hieman löystynyt, joskaan ei purun vetäjien, vaan yleisön aloitteesta. Toivottavasti jatkossa palataan tähän vanhaan linjaan ja kaikki kokeneemmat rallaajat – myös allekirjoittanut – tiedostaisivat, että sellainen ”ette varmasti nähny” –tyyppinen argumentointi jäisi taka-alalle, ja ennätysaikaisista sekä huippuharvinaisista lajeista keskusteltaisiin rakentavammin.

Symbiontti 2/ 2016

Lisätietoja harvinaisista lajeista kysellään muiltakin kuin Ahvisrallaajilta Harvinaisten lajien ja poikkeuksellisen aikaisten muuttolintujen näkeminen ei tietenkään ole kokeneiden harrastajien etuoikeus, eikä näihin havaintoihin kohdistuva kriittisyys suuntaudu pelkästään Ahvenanmaan linturalliin osallistuviin opiskelijoihin. Suomessa BirdLife Suomen nimittämä Rariteettikomitea tarkistaa havainnot valtakunnallisesti harvinaisista linnuista. Lisäksi jokaisen BirdLife Suomen alueellisen jäsenyhdistyksen (esimerkiksi Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa ry:n) alaisuudessa toimii alueellinen rariteettikomitea (lyhennettynä ARK), joka omalla toimialueellaan tarkastaa alueellisten harvinaisuuksien lisäksi saapumis- ja myöhäisennätykset, sekä ylläpitää listaa tarkistettavista vuodenaikaisharvinaisuuksista. Hyvin monet aktiivilintuharrastajat joutuvat jossain kohtaa sen tilanteen eteen, että heidän havaintojaan tarkistetaan, eikä kaikkia havaintoja voi havainnon määritysperustein tai heikon dokumentoinnin valossa julkaista, kuten pitää havaintoa esillä Tiirassa tai julkaista havaintokatsauksessa. Tämä koskee sekä vuoden, kymmenen vuotta ja viisikymmentä vuotta

lintuja harrastaneita ihmisiä. Myös allekirjoittaneen havaintoja on ”hylätty” ja ”jätetty julkaisematta”, koska määritysperusteet ovat olleet heikot tai puutteelliset. Sen sijaan että heittäisi kiikarit mereen, tässäkin kannattaa nähdä oppimisen mahdollisuus. Miksi sitten vaivautuisin kirjoittamaan tällaisen pitkän viestin sellaisille ihmisille, jotka eivät ota lintuharrastusta haudanvakavasti – eikä sitä tarvitsekaan – eivätkä linturetkeile tai ilmoita lintuhavaintojaan muualla kuin Ahvenanmaan linturallin yhteydessä? Omasta mielestäni väärinkäsityksiä on hyvä oikaista ja määrityskriittisyyttä pitää korostaa. Itse en henkilökohtaisella tasolla toivo sitä, että vuodenaikaisharvinaisuuksia ilmoittavalle henkilölle ei anneta havainnosta rakentavaa palautetta tai rohkaista kriittisyyteen. Samanlaista ”oikaisua” toivoisin itsellenikin vastaavassa tilanteessa. Lisäksi en toivo kenenkään oppivan lintujen muuttokäyttäytymistä hyvin epätodennäköisten havaintojen pohjalta. Enkä missään nimessä halua sitäkään, että lintuihin kohdistuva innostuneisuus vaihtuu katkeruudeksi ja pettymykseksi, kun ”en tiedä miksi ne ei usko mun havaintoihin”. Tämän sanominen ääneen on loppujen lopuksi reilua – kaikkia Ahvisrallaajia, itse rallitapahtumaa, ja koko harrastajayhteisöä kohtaan.

Vuonna 2016 Ahviksella havaitut lintula jit (154 kpl) kyhmyjoutsen pikkujoutsen laulujoutsen metsähanhi lyhytnokkahanhi tundrahanhi merihanhi kanadanhanhi valkoposkihanhi ristisorsa lapasorsa haapana tavi sinisorsa jouhisorsa harmaasorsa punasotka tukkasotka lapasotka haahka alli mustalintu

pilkkasiipi pilkkaniska* telkkä uivelo tukkakoskelo isokoskelo pyy* teeri metso* fasaani kaakkuri kuikka silkkiuikku mustakurkkuuikku härkälintu merimetso harmaahaikara jalohaikara merikotka maakotka ruskosuohaukka sinisuohaukka

kanahaukka varpushaukka hiirihaukka piekana kalasääski tuulihaukka nuolihaukka* muuttohaukka* luhtakana liejukana nokikana kurki meriharakka tylli pikkutylli rantasipi kapustarinta töyhtöhyyppä merisirri taivaanvuohi lehtokurppa heinäkurppa* kuovi

punajalkaviklo metsäviklo merikihu naurulokki pikkulokki* kalalokki selkälokki harmaalokki merilokki kalatiira lapintiira räyskä ruokki riskilä etelänkiisla kesykyyhky uuttukyyhky sepelkyyhky huuhkaja sarvipöllö helmipöllö varpuspöllö lehtopöllö*

harmaapäätikka* palokärki käpytikka pikkutikka valkoselkätikka* kangaskiuru* kiuru haarapääsky* niittykirvinen luotokirvinen metsäkirvinen* västäräkki tilhi koskikara peukaloinen rautiainen punarinta leppälintu* mustaleppälintu* kivitasku mustarastas räkättirastas laulurastas

punakylkirastas kulorastas sepelrastas* tiltaltti hippiäinen kirjosieppo* viiksitimali pyrstötiainen hömötiainen töyhtötiainen kuusitiainen sinitiainen talitiainen pähkinänakkeli puukiipijä isolepinkäinen pikkulepinkäinen* närhi harakka pähkinähakki naakka mustavaris

varis korppi kottarainen varpunen pikkuvarpunen peippo järripeippo viherpeippo tikli vihervarpunen hemppo urpiainen pikkukäpylintu isokäpylintu punatulkku nokkavarpunen pulmunen keltasirkku pajusirkku

Tähdellä merkityt ässiä.

Kesäkuu 2016

Kampusreittiopas TEKSTI: RASMUS HUOTARI & VALTTERI LEHTO KUVITUS: JASMIN KEMPPINEN

Ehditkö käydä luentojen välissä Kaskessa? Entäpä koska on lähdettävä kertsiltä, jos haluat ehtiä Prismaan ennen sulkemisaikaa? Symbiontin ainutlaatuinen kampusreittiopas tarjoaa vastaukset näihin jokapäiväisiin kysymyksiin!

Muutama huomio: Matka-ajat on mitattu 182 senttimetriä pitkän, 75 kilogrammaa painavan perusterveen nuorehkon miehen rauhallisen kävelyn perusteella. Ajat ovat siis hyvin suuntaa-antavia, mutta uskomme jokaisen kipittäjän pystyvän nämä matkat näillä ajoilla selättämään. Haluamme silti esittää pari poikkeusta sääntöön. Kävellessäsi humaltuneena, voit laskea matkaan kuluvan ajan kaavalla t(x+1), jossa t:n paikalle sijoitetaan karttaan merkitty matka-aika ja x:n paikalle promillet. Yli neljän promillen humalassa suosittelemme sisätiloihin jäämistä. Ornit voivat laskea omaan matkaansa kuluvan ajan kaavalla ty. Muuttujan y arvo vaihtelee sen mukaan, kuinka otollinen kuluva kuukausi on lintujen tarkkailua ajatellen. Muuttujan y arvon voit tarkastaa oheisesta taulukosta, joka on laadittu lintuharrastajana ansioituneen Elmo Miettisen ohjeistuksen mukaisesti. Kesäkuukausia ei taulukossa ole valitettavasti huomioitu, sillä eihän kukaan kesäisin kampuksella kulje. Kuukausi Kerroin joulukuu 1,0 tammi-, helmi- ja marraskuu 1,1 maalis- ja lokakuu 1,3 elo- ja syyskuu 1,8 huhti- ja toukokuu 2,0 Jos olet Iiro Uotila, kerro matka-ajat kahdella. Jos olet Iiro Uotila ja kuljet sandaaleissa, kerro matkaajat kolmella.

Symbiontti 2/ 2016

Kesäkuu 2016

Jakke Neiro auttaa osallistujia Ponit viehättivät istuttamaan kasveja. kaikkia! Sanni Hannula toimii kasvomaalaajana.

Shokkeloradalla riitti tekemistä.

Tiikeriksi pukeutunut Mikko Jalo antaa ohjeita salametsästäjien kiinnisaamiseen.

Symbiontti 2/ 2016

Eläimet 3000 o Lähteen hymyss

Salametsästäjät saatiin kuriin pommittamalla vesi-ilmapalloin.

t, seikkailut ja hyvä sää saivat yli osallistujaa hymyilemään. Myös Meri naro (alhaalla) pyöritti Shokkelorataa sä suin.

Vapun päivän Vappushokkelo pidettiin tänä vuonna Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa perinteiseen tapaan. Ida Vänttinen seurasi tapahtumaa kameran kanssa.

Mikroskopointipiste.

Kesäkuu 2016

Nalle Nuuh antoi halukkaiden silittää turkkiaan.

Excursio Hyvinkään yöelämään! TEKSTI: KATARIINA HOLOPAINEN JA ELINA LAIHO KUVITUS: SIMO HAPPONEN

Koska vuoden 2015 biologian fuksien hyvinkääläisedustus oli suhteellisen korkea, päätimme järjestää 13.5.2016 pienimuotoisen excursion tuohon hyvän huomenen kaupungiksikin tituleerattuun muuttovoittokuntaan.

Taustaa Noin 46 000 asukkaan puistokaupunki pitää sisällään kansallisestikin merkittäviä kulttuurikohteita, kuten Suomen rautatiemuseon, Helene Schjerfbeckin ja Yrjö Saarisen taidetta esittelevän Taidemuseon, kaupungin perustamisen ja suomalaisen teollistumisen kannalta merkittävän Wanhan Villatehtaan ja sitä esittelevän kaupunginmuseon sekä uutukaisen, mahtipontisen (jopa televisiossa mainostetun) Kauppakeskus Willan. Excursiolla huomiomme kiinnittyy kuitenkin hieman erityyppiseen kulttuuriin, sillä otamme porukalla osaa Hyvinkään ihkaomaan TuoppiTour -approon, jossa pääsemme kiertämään maineikkaita juottoloita ja biletysmestoja! Yhteislähtö Helsingistä vie tiemme Hyvinkään Amarilloon, josta approintoiset pääsevät aloittamaan suorituksensa. Iltaan mahtuu kattava otos hyvinkääläisbaareja ja hyvinkääläiskokemuksia, joiden kartuttamina juhlimme onnistuneita suorituksia Amarillo Nightissa yön pikkutunneille!

Numeroiden selitykset 1. Rautatieasema 2. Hopealyhty ”Hopis” 3. Oluthuone Joutsen 4. Kirjastonaukio 5. Kauppakeskus Willa 6. Jussinmäen pultsarikallio 7. Kymppitalo 8. Rock Bar Zoom 9. Amarillo 10. Ale Pub 11. Medicin Man 12. McDonalds Symbiontti 2/ 2016

Illan ratoksi omatoimista ohjelmaa juomapelin muodossa niille, jotka eivät saa tarpeekseen Hyvinkään hienouksista. • • • • • • • • • •

Ota kolme huikkaa, kun junasi Hyvinkäälle on myöhässä. Kolme huikkaa aina, kun natiivit ihmettelevät haalareitasi. Ota huikka jokaista alaikäistä, eläkeläistä tai ketä tahansa Jussintorilla ryyppäävää henkilöä kohden. Ota huikka, kun näet myöhäisillan pimeällä taivaalla Hopealyhdyn valonheittimen välkkeet (kolme huikkaa, jos pelästyt valojen tulevan jostakin yliluonnollisesta lähteestä). Kirjastoaukiolle on rakennettu suurella rahalla lasten leikkipaikka, jossa on moninaisia lyömäsoittimia/temmellystelineitä. Viisi huikkaa, kun kuulet kaukaisuudesta urbaanin orkesterisetin hyväksikäyttöä (= selittämätöntä älämölöä). Huikka, kun ihmettelet Uuden kirkon habitusta, ja kolme huikkaa, kun tajuat tuon rakennelman olevan kirkko. Kolme huikkaa jokaista näkemääsi parturi-kampaamoa kohden. Kolme huikkaa jokaista näkemääsi pizzeriaa kohden. Kolme huikkaa jokaista ohimenevää pillurinkiamismegabasso(m)autoa kohden. Juo kerralla kaikki juomasi, kun tajuat olevasi eksyksissä Sveitsin metässä tai vastaavassa pusikossa.

(Jussin)torilla tavataan!

Kesäkuu 2016

Repäisyt KOONNUT: MARIA REIMAN KUVITUS: TINJA HYVÖNEN

Tytti K.: ”Mä oon tällä viikolla menos teatteriin. Se oli joku Aleksis Kiven juttu mistä mä en tiedä. Mikä se oli… Nyytipassari?” Mari T.: ”Nummisuutarit?” Tytti K.: ”Joo!”

”Mä teen tä tä vaan yö aikaan ja rahasta.” Eeva H . työstään p ostilla ”Sun kandee ehkä liittyä johonkin melanheiluttajakerhoon.” Käävät kertsillä

“Mä ainakin aion ottaa nää kenttikset loman kannalta.” Fuksi Senni L.

”Mä oon vähän niin kuin KKK.” Kio K. kun kertsillä jutellaan nimistä

”Mä teen nyt kuukaudessa maailman paskimman gradun.” Anonyymi kääpä

”Bamfordhan on itsekin virus.”

Pekka Heino

”I’m waiting for one to bite the prime minister.” Jyrki Muona kommentoi myrkyllisten ruskohämähäkkien mahdollista leviämistä Luonnontieteellisen museon ulkopuolelle BBC:n haastattelussa

”Joku lapsi sanoi Shokkelossa, että ihminen ei ole eläin. Sitä lasta ei nähty enää.” Mari T.

”Niin hei mitä sulle kuuluu??? Ei olla nähty pitkään aikaan!!!” ”Ihan hyvää, vähän on ollu rankkaa ton selkkarin kanssa… Työtkin alkaa ihan just… Ainiin ja äitienpäiväkin tulee…” ”Ai mitä sori en kuunnellu, ihailin mun uusia kenkiä.” Fuksit keskustelevat kertsillä:

”Biologinen evoluutio on ohjannut kehityskulkuamme niin, että naisen ja miehen ’vahvuudet’ ja ’heikkoudet’ täydentävät toisiaan ja ovat lajin säilymisen kannalta jopa välttämättömiä. Esimerkiksi jos nainen juoksisi nopeammin kuin mies, koko ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo kauan sitten!” Hesarin mielipidepalstalla (18.3.2016) vastustetaan sukupuolineutraaliutta.

“Must tuntuu, et mun ei kannata enää luottaa itteeni.” Fuksi Silva L.

Mika Kotilainen: ”Sä oot hei joskus sanonut, että kasvibiologit työllistyy hyvin!” Johannes Enroth: ”Ai oon vai.” HOPS-infotilaisuus fukseille

Symbiontti 2/ 2016

issa ja sain n r to tu n li ”Mä olin isen lintu o m m e s kokeilla t e teki mu S ’. a e tk u sedän ’p .” onnelliseks Ella W.

Jutellaan viikonlopun kuulumisista: ”Ihanaa, et ihmiset on tehnyt jotain viikonloppuna. Mitä mä tein viikonloppuna? Istuin kotona ja itkin sitä, et mul on menkat ja tenttiviikko.” Fuksi Saara L.

supermarketissa purkka-automaattipurkkaa ja sit sen mieskin on sellasta viinaanmeneväa sorttia.” Anonyymi fuksi

”Minkä kokoisia niiden palkintopillujen piti olla?” ”Piparirasiaa ei sitten saa heittää pois, se on ainoa jättimäinen!” ”Kaikki kolot on jo varattuja.” Issen kootut Ahvislaivalta:

”Mä en ymmärrä miks kaikki kävelee täällä vaan ympäri...” ”Ei se oo niin helppoo kävellä suoraan.” Ahvislaivalla kuultua

Ahvenanmaan linturallilta poimittua Joni O. ahvenanmaalaiselle: ”Godafton.” Ahvenanmaalainen lapselleen: ”Titta, vi ha tomten här.”

Lauri P.: ”Onks toi laattaa” Iso H: ”Eiku verta.” Keskustelu purun jälkeisen krapulaheräämisen aikana.

”A beast!” Joni O. innostui petolinnun näkemisestä niin paljon, että englanti unohtui.

”Harrion” ”Herrier” ”Harlon”

Myös ruskosuohaukan (harrier) näkeminen aiheutti kielellistä taantumista.

”Jos haluu voittaa, pitää tappaa kaikki.”

Jaakko K.

“Siis mun mielestä tukkakoskelonaaras näyttää just siltä, kuin sillä olis kymmenen lasta, jotka kaikki kiljuu

Kesäkuu 2016

Ahvisfiilistelyä fuksin silmin TEKSTI JA KUVA: SENNI LUOTO

Teksti kirjoitettu fuksijoukkue Laivanupottajien näkökulmasta. Jäsenet: Mikko Jalo, Maria

Reiman, Laura Ahola ja Senni Luoto ihdoin oli koittanut se kauan odotettu viikonloppu, josta olimme kuulleet vain hauskoja tarinoita. Siinä me nyt istuimme autossa, neljä pientä ensimmäisen vuoden biologian opiskelijaa matkalla kohti tuntematonta. Tunnelma oli odottava ja ilmassa käsin kosketeltavaa jännityksen tuntua. Näimme edessämme vain valtaisan Silja Linen laivan sekä muutaman pyöräjoukkueen ja lukuisia muita autoja täynnä hyväntuulisia kanssakilpailijoita. Enää ei voinut perääntyä, sillä nyt se oli menoa. Matkamme alkoi perjantaiaamuna Turun satamasta, joka tarkoitti joukkueille heräämistä ennen kukon kiekaisua. Hyvän kilpailuvireen löytämiseksi lintuja kiikaroitiin jo laivan matkatessa kohti Ahvenanmaata, vaikka virallinen kilpailuaika ei ollutkaan vielä alkanut. Päästyämme Ahvenanmaalle, vuorossa oli pikainen majoittautuminen tukikohtaamme Idrottscentterille, jotta kaikki oli valmista, kun kello löi perjantaina 17.00. Miksi juuri 17.00 oli niin maaginen aika? Siitä kellonajasta alkoi virallisesti Ahvenanmaan linturalli vuosimallia 2016! Olimme kuulleet kokeneemmilta Ahviskävijöiltä tarinoita, kuinka tavallista on, että juuri ennen rallin alkua kiikarit ovat kohdistettuna mielenkiintoiseen lajiin, mutta kellon lyödessä viisi lintu on kadonnut. Siinä meni se pinna. Mutta eihän meille voisi noin käydä, eihän? Märkä rätti läiskähti vasten kasvojamme kuitenkin heti ensimmäisellä Ahviksellamme, kun uivelo (Mergellus albellus) karkasi kiikareistamme minuuttia vaille viisi. Matkassamme oli onneksi ripaus fuksin tuuria! Kymmenen minuutin kuluttua se lensi takaisin näköpiiriimme ja saimme mielenrauhan. Tuuri kääntyi kuitenkin heti seuraavan tuulenpuuskan myötä, jolloin lajilistamme päätyi kohtalokkaasti järveen. Siinä se kellui ja oli ajelehtimassa karkuun. Koimme kuitenkin mahtavaa antautumista joukkueen puolesta, kun Maria heittäytyi laiturille pelastamaan lajilistamme järvestä ja Laura perään pitämään Mariasta kiinni. Kommelluksilta ei siis todellakaan vältytty. Autojoukkueena aiheutimme muissa tienkäyttäjissä vähintäänkin nyrkkien heristelyä. Milloin köröttelimme kävelyvauhtia, teimme äkkijarrutuksia tai olimme poikittain keskellä tietä. Tällä tyylillä

”Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!” saimme kuitenkin lähes kymmenkunta uutta lajia, mainitsemisen arvoisena isolepinkäinen (Lanius excubitor), joka oli lentää päin automme tuulilasia, joten eiköhän pieni törttöily liikenteessä ollut sallittua. Taktiikkamme oli jättää perjantaina pöllöjen kuuntelut sikseen, mennä aikaisin nukkumaan ja herätä aamulla virkeänä. Virkeydestä ei ollut 4.30 tietoakaan kun herätyskello soi, mutta mitäpä sitä ei lintujen vuoksi tekisi. Ei kun ylös ja matkaan! Aamun sarastus istuen merenrantakallioilla, juoden teetä ja kiikaroiden muuttolintuja oli kyllä vertaansa vailla, vaikka kylmä viima ja pieni tihkusade yrittivätkin pilata tunnelmaa. Päivän kuluessa tuntui, että jokainen lintu, jonka havaitsimme, oli haahka (Somateria mollissima), isokoskelo (Mergus merganser) tai varis (Corvus corone cornix), mutta ilmeisesti näin ei ollut, koska lauantain aikana listaan kertyi mukavasti lisää lajeja. Yksi lauantain hienoimmista hetkistä oli ehdottomasti jalohaikaran (Egretta alba) näkeminen lennossa, joka piirtyy edelleen verkkokalvolle sitä muistellessa. Ikimuistoinen kokemus oli myös rallin viimeiset viisi minuuttia, jolloin saimme ihastella kaukoputkella ison männyn latvaan istahtanutta upeaa merikotkaa (Haliaeetus albicilla). Hieno lopetus onnistuneelle rallille. Ensikertalaisina ja kaiken kaikkiaan 71 lajia havainneena pystyimme siirtymään tyytyväisinä illan purkutilaisuuteen. Rima tuli siis asetettua omalle joukkueellemme tulevia vuosia ajatellen, koska tätä tulosta lähdemme tietenkin parantamaan. Kotiin viemisinä Ahvikselta jäi roppakaupalla uusia oppeja, joista kiitos kuuluu erityisesti joukkueemme kapteenille Mikolle ja aivan uskomattomia muistoja mahtavasta kokemuksesta hyvällä porukalla. Fuksijoukkue Laivanupottajat kotiutui sunnuntaina väsyneenä, mutta vatsalihakset naurusta kipeänä. Takana oli yksi parhaimmista reissuista koskaan!

Symbiontti 2/ 2016

Kesä tulee, nautitaan siitä TEKSTI JA KUVA: MATTI LEPONIEMI

Viimeistelen tätä kirjoitusta Tvärminnen eläintieteellisen aseman kauniin keväisillä rantakallioilla. Olen itse tänä kesänä siinä onnellisessa asemassa, että saan tehdä hyvässä seurassa oman alani työtehtäviä, jopa ihan rahaa vastaan. Opiskelujeni aikana olen saanut kuulla kyllästymiseen asti mm. verkostoitumisen tärkeydestä työnsaannin edistämisessä. Pienenä anekdoottina eräällä työpaikkavierailulla kehoitettiin menemään viikon-

loppuna mielummin opiskelukavereiden kanssa baariin kuin lukemaan tenttiin, jos näiden väliltä pitää valita. Alallamme työtilanne (ja sivistyksen arvostus) Suomessa vaikuttaa tällä hetkellä synkältä. Vaikkei tuo ehdotettu lähestymistapa työnsaantiin kiinnostaisi, on järjestöillämme tarjota muutakin työelämään siirtymistä helpottavaa, josta erityisesti näinä aikoina kannattanee ottaa kaikki irti, vaikka se joskus tylsältä tuntuisi. Laittakaa siis CV:nne ja LinkedIn-profiilinne kuntoon, käykää työpaikkaexcuilla, verkostoitukaa ja ”verkostoitukaa”! Kaikesta huolimatta eniten haluaisin tässä kirjoituksessa kehottaa välillä irroittautumaan arjesta ja ikävästä uutisvirrasta, menemään vaikkapa metsään kävelylle katsomaan kuinka luonto herää kevääseen. Koitetaan kesän aikana virittäytyä positiiviseen mielialaan ja toivottaa myös syksyllä uudet fuksit lämpimästi tervetulleiksi. On varmasti mukavampaa ja motivoivampaa aloittaa opinnot uudessa paikassa, jos vanhemmat opiskelijat eivät jatkuvasti valita siitä mikä kaikki nykyään on pielessä ;) Oikein hyvää kevättä ja kesää kaikille Symbionteille toivottaen, puheenjohtajanne Matti.

Kesäkuu 2016

PJ:n palsta

Keneltäkään ei varmaan ole jäänyt huomaamatta, kuinka rahoitusleikkausten muodossa vauhdikkaasti ilmateitse siirtyvä paska on tänä vuonna vähitellen alkanut osua yliopiston tuulettimen lapoihin ja sitä kautta yhä konkreettisemmin myös jokaisen arkeen. YT-neuvottelut, irtisanomiset ja muut leikkaukset eivät voi olla vaikuttamatta opiskelijoiden ja varsinkaan henkilökunnan mielialoihin, työtehtävien hoitamiseen ja opetuksen laatuun. Kursseista tullaan myös säästämään varmasti. Etenkin fukseille suosittelen lämpimästi käymään kaikki mahdolliset kenttä- ja labrakurssit, niin kauan kun niitä vielä järjestetään.