Issuu

Haastattelussa Ilkka Hanski

Ahvenanmaan linturallin historia

Seikkailua Tansaniassa

Hallitus 2013

Päätoimittajalta 1/2013 48. vuosikerta Päätoimittaja Mats Ittonen mats.ittonen@helsinki.fi Toimitussihteeri Mikko Aulio mikko.aulio@helsinki.fi Muut kirjoittajat, kuvaajat ja piirtäjät Maari Borg, Outi Ekroos, Laura Fontell, Essi Havula, Mikko Heikkinen, Tapani Hopkins, Jani Järvi, Nina Killström, Ilkka Kivistö, Matti Koivula, Kalle Meller, Pinja Näkki, Joni Ollonen, Veera Partanen, Miia Pietiläinen, Lauri Pulkkinen, Varpu Pärssinen, Susu Rytteri, Lydia Sagath, Sini Seppälä, Kati Skonbäck, Masa Teinilä Ulkoasu ja taitto Mikko Aulio ja Mats Ittonen

Logo Veera Partanen Paino Unigrafia, Helsinki Painos 300 kpl

ISSN-L 1458-4115 Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestön Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYYn järjestölehtitukea. Symbioosi ry PL 65 (Viikinkaari 1) 00014 Helsingin yliopisto

Ilkka Kivistö

Kansi Kalle Meller ”Alkuihminen nousee merestä maalle”

inejärjestön oma lehti on hieno asia. Parhaimmillaan siitä aistii järjestön meiningin ja lehti toimii äänitorvena henkilökunnan ja kaverijärjestöjen suuntaan. Lehdenteko tarjoaa paljon mielekästä puuhaa monenlaisille ihmisille, ja lehti on pullollaan mielenkiintoista luettavaa kaikille. Näin muutkin kuin aktiivisesti järjestön tapahtumissa pyörivät ihmiset voivat tuntea itsensä osaksi opiskelijayhteisöä. Minäkin taisin aluksi tutustua Symbioosin toimintaan ennemmin Symbiontin kuin bileiden kautta. Sittemmin päädyin Symbiontin toimitukseen ja lopulta sain kunnian toimia rakkaan lehtemme päätoimittajana. Avukseni sain Mikon, loistavan toimitussihteerimme, jonka kanssa päätimme uusia lehden ulkoasun. Käsissänne oleva lehti on aika erinäköinen kuin edelliset Symbiontit. Lehden ulkoasu on ollut pitkälti samanlainen ainakin kymmenisen vuotta, ja ajattelimme, että nyt olisi hyvä aika uudistua. Uusimme mm. kaikki fontit ja uskommekin lehden olevan nyt entistäkin miellyttävämpi luettava. Toimeenpanimme myös logokilpailun, jonka Veera Partasen piirtämä voittotuotos on tämän lehden kannessa. Tämän lehden jutuissa jatkamme hyväksi havaittua linjaa, mutta tarjoamme teille myös uudenlaista luettavaa. Symbiontti pyrkii myös olemaan entistä ajankohtaisempi julkaisu, mikä tietenkin on neljä kertaa vuodessa ilmestyvälle lehdelle aina vaikeaa. Saimme kunnian haastatella vastikään 60 vuotta täyttänyttä Ilkka Hanskia (sivu 14), yhtä maailman johtavista ekologeista. Vuosia on täyttänyt myös Ahvenanmaan linturalli, jonka historian syövereihin pääsette sukeltamaan sivulta 8 alkaen. Supernatantin viime numerossa alkanut jännittävä seikkailu jatkuu (sivu 24) ja pari symbionttia on seikkaillut Afrikassa (sivu 28). Älkääkä unohtako tutustua Symbioosin uuteen, ihanaan ja söpöön hallitukseen keskiaukeamalla! Lehdessä on paljon muutakin painavaa ja kepeämpää asiaa, josta kaikesta toivon teidän nauttivan. Tuttuun tapaan vuoden ensimmäisen Symbiontin liitteenä on biologien puhelinluettelo Pöllöposti, jota tosin tänä vuonna päätettiin painaa jonkin verran vähemmän kuin emolehteään. Jos tarvitset Pöllöpostia, eikä sitä ole tämän lehden välissä, voit hakea sen Kertsiltä. Minulle tämän lehden tekeminen on ollut hauskaa ja toivon, että myös te lukijat tykästytte uuteen Symbionttiin. Kiitän viime vuoden päätoimittaja Pinjaa hienoista ja inspiroivista lehdistä. Siitä oli hyvä jatkaa. Iso kiitos myös koko tämän lehden toimitukselle ja erityisesti Mikolle, joka on ollut todella suureksi avuksi, ja välillä oikeastaan johtanut projektia minun toimiessa apurina. Antoisia lukuhetkiä! Muistakaa myös pistäytyä ulkona nauttimassa kevättalvesta vaikka lehti koukuttava olisikin. Päätoimittaja rentoutuu muun muassa akateemisen kyykän parissa.

Tässä numerossa 8

Ahvenanmaan linturallin historia

14 Tilkka Hanskilla 18 Lääkeaineiden ympäristövaikutukset 20 Symbioosin Hallitus 2013 22 Virkailijavaihtarit Lammilla 28 Viivakoodia ja isoja kissoja 30 Kilimanjaron huipulle!

Vakiot 2

Päätoimittajalta

Ajankohtaista meillä ja muualla

SyyHy-palsta

Opintovastaavan palsta

23 Rakas päiväkirja 24 Supernatantti 25 Opiskelijapolitiikkaa: Lukukausimaksukeskustelun pyörteissä 26 Syvällisiä hulluuksia 32 Mitä sitseillä syötiin? 33 Rakas lajitoveri 34 Arvioita 36 Repäisyjä 38 Puheenjohtajalta

Ajankohtaista

meillä ja muualla

Uusi vuosi vastaanotettiin Kilpisjärvellä

Rikkinen ja Willamo Opettajien akatemiaan

Laura Fontell

Mats Ittonen

Symbioosin perinteinen uuden vuoden vastaanotto Kilpisjärvellä järjestettiin vuosien tauon jälkeen. Uudenvuodenbileiden lisäksi osallistujat pääsivät käymään mm. Saanan huipulla ja kolmen valtakunnan rajalla. Himoittuja revontuliakin päästiin näkemään. Retkeä kuvailtiin onnistuneeksi ja se aiotaan järjestää uudestaan ensi vuodenvaihteessa. Järjestäjät kiittelivät Kilpisjärven biologista asemaa myönteisestä suhtautumista retkeen. Symbiontti kiitää osallistujia symbionttiperinteen henkiin herättämisestä! Mats Ittonen

Dekaani Jari Niemelä (3. vasemmalta) onnitteli Rikkistä (vas.) ja Willamoa (oik.) Biosfäärin järjestämässä opetuksenkehittämisiltapäivässä.

Hauskanpitoa biologisen aseman kodassa.

Pseudotieteen laitoksella uusia epävirallisia filosofian tohtoreita FM (tähtitiede) Karri Koljonen pseudoväitteli 4.11.2012 Viikin asukastalo Kaaressa (ainakin suunnilleen) aiheesta ”Elämää ulkoavaruudessa!”. Vastaväittäjänä toimi epävirallinen filosofian tohtori (EFT) Krista Raveala ja kustoksena EFT Kalle Meller. Tutkimuksessa avaruuden tähtikuvioiden, tähtisumujen ja sen sellaisten lomasta oli löydetty useita selkeitä elämänmuotoja, jotka muistuttivat suuresti kaikille tuttuja eläimiä tai elimiä. FM (biologia) Annemarie Hietala pseudoväitteli 1.2.2013 niin ikään viimeaikaisten ”kääpäbileiden” vakiopaikaksi muodostuneessa Viikin asukastalo Kaaressa aiheesta ”Kääpien sukkessiokehitys Lammin biologisella asemalla”. Vastaväittäjänä toimi jälleen EFT Krista ”Vakiovastaväittäjä” Raveala ja kustoksena tuore EFT Karri Koljonen. Kalle Meller

Kasvitieteen professori Jouko Rikkinen ja ympäristömuutoksen ja -politiikan yliopistonlehtori Risto Willamo valittiin Opettajien akatemian perustajajäseniksi. Onneksi olkoon, Jouko ja Ripa! Opettajien akatemia tuo yhteen eri alojen ansioituneita opettajia ja edistää hyvien opetuskäytäntöjen leviämistä. Akatemian jäsenet toimivat myös asiantuntijoina esim. opetusta koskevissa tilaisuuksissa. Akatemian jäsenyys on myös tunnustus hyvästä opettajuudesta. Jäsenet saavat käyttöönsä kaksivuotisen määrärahan (10 000 €/vuosi) hyvän opetuksen edistämiseksi. Lisäksi kunkin akatemiaan valitun opettajan kotiyksikkö, esim. oppiaine tai osasto, saa käyttöönsä kahdeksi vuodeksi 15 000 €/vuosi. Akatemian perustajajäseniä valittiin 30 jopa 132 hakijan joukosta, joten paljon hyviä opettajia jäi myös akatemian ulkopuolelle. Seuraavan kerran akatemiaan voi hakea lukuvuoden 2013–2014 alussa. Valinnassa painotettiin mm. ansioita opetuksen ja monipuolisten opetustapojen kehittämisessä, opintoneuvontaa sekä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä opetuksen kehittämisessä. Hakijoita suositeltiin liittämään hakemukseen myös opiskelijoiden lausunto. Symbioosi oli mukana puoltamassa Willamon sekä Mikael Segerstrålen hakemuksia. Willamo on iloinen siitä, että opetusta on yliopistossa alettu arvostaa. ”Olo on ehkä samanlainen kuin niillä merikotkilla, joita nykyisin lentelee ihan alvariinsa: eikö me kuoltukaan sukupuuttoon? Joskus parikymmentä vuotta sitten synkimmilläni koin, ettei tästä tule mitään: opetusta ei kerta kaikkiaan arvosteta. Mutta kuten merikotkakin saatiin pelastettua sukupuutolta sitkeällä suojelutyöllä, samalla tavoin opetukseen uskovien opiskelijoiden ja opettajien työ on nostanut opetuksen arvostusta. Ja nyt sitten jo perustetaan tällaisia akatemioita!” Mats Ittonen

Ajankohtaista Kevätkokous päätti luonnonsuojeluapurahasta

Vuodarikilpailu sai symbiontit sekaisin Vuoden alussa aloitettu vuodenpinnakilpailu on saanut symbiontit käyttäytymään tavanomaistakin oudommin. Kilpailu on toisaalta saanut muutkin kuin ornit vilkuilemaan lintujen perään ja toisaalta yllyttänyt innokkaimmat hurjaan bongailuun vaatimattomienkin lajien perässä. Kilpailutilannetta päivitetään internetissä ja voittaja selviää joulukuussa. Mats Ittonen

Symbioosin kevätkokous sai kunniakseen päättää jopa 2 000 euron luonnonsuojeluapurahan jakamisesta. Hakemuksia saatiin kymmenen, joista seitsemän sai kevätkokouksessa kannatusta. Lopulta perusteellisen keskustelun ja äänestyksen jälkeen päätettiin jakaa apurahaa kolmeen kohteeseen. Suomen Luonnonsuojeluliitolle (SLL) myönnettiin 1 000 euroa Suomen arvokkaiden luontoalueiden paikkatietokannan toteuttamista ja siihen liittyvää koulutusta varten. Luontotietokannan kokoaminen on alkanut tammikuussa 2013 ja yhteistyötä tehdään muiden luonnonsuojelujärjestöjen kanssa. Eri järjestöjen tekemä päällekkäinen työ vähenee, kun tietoa arvokkaista luontokohteista saa yhteisestä tietokannasta. Tietokantaa voi käyttää ilmaisella Quantum GIS ‑ohjelmistolla. SLL tulee myös järjestämään paikkatietokoulutuksen, johon hakemuksessa toivotettiin myös symbiontit tervetulleiksi. Kokouksessa oltiin myös iloisia siitä, että hankkeesta todennäköisesti olisi suoraa hyötyä myös biologian opiskelijoille. SLL haki 1 500 euroa ja hakemuksessa mainittiin, että pienempikin summa auttaa paljon. Green Living Movement Suomi ry:lle myönnettiin 500 euroa Sambiassa vuonna 2011 aloitettuun Woodlot-pienpuuistutushankkeeseen. Hankkeessa autetaan Sambian maaseudun kyläyhteisöjä suojelemaan lähialueen metsiä. Metsäkato on maan suurimpia ympäristöongelmia. Tarkoitusta varten perustetaan puunistutuskeskus, taimitarha ja puunistutuksen osaamiskeskus. Kyläläiset oppivat kestävää metsäkäyttöä ja istuttavat puita, joista he itsekin voivat saada satoa. 500 euroa myönnettiin myös ekologi Raimo Uusitalolle osarahoitukseksi Köyliössä toteutettavaan kalasääsken suojeluhankkeeseen, johon kuuluu mm. tekopesien kunnostusta ja satelliittipaikantimen hankkiminen. Symbioosi lahjoittaa vuosittain luonnonsuojeluun 10–15 % edellisen vuoden Vappushokkelon nettotuotosta. Tänä vuonna jaettava summa oli poikkeuksellisen suuri. Mats Ittonen

Symbioosille uusia kerhoja! Symbioosin toimintaa rikastuttamaan on perustettu kaksi uutta kaikille kiinnostuneille avointa kerhoa. Kulttuurivastaavien perustama Hengenravinnon kerho (HeRaKe) on vuoden alusta palvellut kulttuurinnälkäisiä symbiontteja. HeRaKkeen jäsenet ovat olleet erityisen aktiivisia Facebook-ryhmässä (https://facebook. com/groups/herake). Ryhmässä on jaettu monenlaisia kulttuurilinkkejä ja myös yhteisistä tapahtumista on siellä sovittu. HeRaKe toivottaa uudet jäsenet lämpimästi tervetulleiksi! Symbioosin virkailijavaihtareissa helmikuussa perustettiin Sienikerho. Kerhon tarkoituksena on koota yhteen sienistä kiinnostuneita symbiontteja ja levittää sieni-innostusta. Kerho tulee järjestämään ainakin sieniretkiä ja ehkäpä muutakin sienekästä kivaa. Mats Ittonen

Mats Ittonen

Kevätkokouksen jälkeen Kertsillä pidettiin hauskaa. Luonnonsuojeluapurahasta päättämisen lisäksi kevätkokouksessa mm. kasvatettiin virkailijakuntaa, hyväksyttiin toimintakertomus ja myönnettiin vuoden 2012 hallitukselle tili- ja vastuuvapaus.

meillä ja muualla

Missä ovat Kertsin mukit? Biokeskus 3:n kerhohuonetta vaivannut tiskaamattomien mukien riesa on alkanut hellittää. Iloisen ensireaktion jälkeen moni opiskelija on kuitenkin huomannut karun tosiasian: mukit eivät ole puhtaina kaapissa, vaan kadonneet kokonaan. Kertsiltä ovat kadonneet erityisesti parhaiksi koetut, isot ja korvalliset, mukit. Missä ovat esimerkiksi sininen ja harmaa Ikea-muki?! Symbiontin saamien tietojen mukaan mukivuorta ei ole tietokoneluokassa eikä edes graduhuoneessa. Oletko sinä nähnyt Kertsin mukeja oudoissa paikoissa? Kerro toimitukselle vihje tai tuo eksyneet mukit takaisin Kertsille. Parempi muki Kertsillä kuin kymmenen työpisteellä. Mats Ittonen

SyyHy-palsta

Päiväperhosmaailman kummajaiset

inisiipisten heimoon (Lepidoptera: Lycaenidae) kuuluu lukuisia pieniä ja vikkeliä päiväperhoslajeja eri puolilla maailmaa. Ne voivat olla nimensä mukaisesti sinisiipisiä tai sitten jonkin aivan muun värisiä. Monet heimon lajeista ovat myrmekofiilejä eli sananmukaisesti rakastavat muurahaisia. Muurahaisrakkaus voi ilmetä monin eri tavoin: normimyrmekofiilit hakeutuvat muurahaisten läheisyyteen nauttimaan kolonian tuomasta suojasta petoja vastaan, mutta kaikkein pisimmälle viedyn lajienvälisen vuorovaikutussuhteen kehittäneet sinisiivet elävät toukkavaiheessa Myrmica-suvun viholaismuurahaisten obligaatteina pesäloisina. Nämä Maculinea-sukuun (syn. Phengaris ja Glaucopsyche) kuuluvat sinisiivet ovat herättäneet niin tutkijoiden kuin yleisönkin mielenkiinnon eri puolilla Eurooppaa. Suvusta on pyritty jo pitkään tekemään euroopanlaa-

juista lippulaivaa hyönteistensuojelulle, joka noin keskimäärin ei liene kaikkein mediaseksikkäin aihe luonnonsuojelun saralla. Muurahaissinisiipi Maculinea arion on sukunsa lajeista laajimmalle levinnyt ja tutkituin. Sitä löytyy myös Suomesta ainakin kahdesta eristyneestä reliktipopulaatiosta. Meillä on ilo ja kunnia nauttia lajin pohjoisimmasta tunnetusta esiintymästä Pohjois-Karjalan Liperissä. Tai oli ainakin vielä viime kesänä; meikäläiset populaatiot ovat hyvin pieniä ja sinnittelevät levinneisyytensä äärimmäisimmillä äärirajoilla, joten sukupuutto voi vaania missä tahansa muurahaiskoloniassa. Maculinea-lajien toukat pystyvät kehittymään aikuisiksi vain, jos ne adoptoidaan sopivan Myrmica-isäntälajin pesään. Lajista riippuen perhostoukat ovat joko muurahaistoukkia syöviä petoja tai pesäloisia, joita muurahaistyöläiset ruokkivat kuin omia jälkeläisiään. Ensimmäinen strategia (jota muun muassa muurahaissinisiipi noudattaa) on kerrassaan typerä: keskikokoisen Myrmica-kolonian kantokyky riittää hädin tuskin kasvattamaan aikuiseksi yhden perhostoukan, ja jos adoptoitavien toukkien tiheys ylittää isäntäkolonioiden kantokyvyn, toukat syövät koloniat tyhjiksi ja kaikki kuolevat. Loislajeilla menee paremmin, koska ne eivät tapa isäntiään vaan ainoastaan riistävät niiltä resursseja. Alemman trofiatason ruokaa on saatavilla enemmän, ja vastaavankokoinen isäntäkolonia pystyykin elättämään noin kuusinkertaisen määrän loislajien toukkia verrattuna petolajien toukkiin. Loislajeilla on uskomattomia evolutiivisia sopeumia vaativaan elämäntapaansa: ne osaavat paitsi tuottaa täydellisesti muurahaisten feromoneja vastaavia kemiallisia yhdisteitä, myös äännellä muurahaiskuningattaren kaltaisesti ja kalastella näin enemmän ruokaa työläisiltä. Niiden arvoituksellisessa laulussa on muurahaiskuningatarta matkivien osuuksien lisäksi jopa ihmiskorvalla erotettavia tunnusomaisia säkeitä. — RapSusu ja horrostavat lakeijansa SyyHy-Mikko & SyyHy-Mikko

Symbiontti 1/ 2013

Opintovastaavan palsta Tähän piti tulla opintovastaavan palsta, mutta toisin kävi: Jaakko kuuli harvinaisen muurahaissinisiiven saapuneen Kertsille ja halusi välttämättä nähdä sen. Eihän mieheltä nyt moista sovi kieltää.

Piilokoju mallia Tardis. Kalle Meller

Ahvenanmaan linturallin historia Teksti Kalle Meller

Matti Koivula

Symbioosin jokakeväinen suosikkitapahtuma, ”Ahviksena” yleisesti tunnettu Ahvenanmaan linturalli on järjestetty tasan 20 kertaa. Pieni historiikki tapahtuman vaiheista ja sattumuksista on siis paikallaan.

Maunulan mahertajat havainnoivat oudosti vuonna 1994.

Essi Havula

Purku vanhassa majapaikassa noin vuonna 2009.

Symbiontti 1/ 2013

Matti Koivula

Maunulan mahertajat (Jukka T. Lehtonen, Anu Katainen, Nanna Tuovinen ja Thomas Oesch) pannukakulla vuonna 1994.

Maaliskuu 2013

Matti Koivula

Esihistorialliset talvirallit Ahvenanmaan linturallin esiasteena voidaan pitää Kemiössä lopputalvina 1991 ja 1992 pidettyjä pilkki- ja lintukisoja, joissa pisteitä sai kalayksilöistä, kala- ja lintulajien määrästä sekä meressä uimisesta. Nämä kilpailut olivat nykyisiin jättiralleihin verrattuna varsin pienimuotoisia, mutta ilmeisen onnistuneita tapahtumia. ”Meitä oli kerran kaksi joukkuetta yhdessä kolmen istuttavassa pakettiautossa. Toinen joukkueista osallistui tyytyväisenä Hiacen takakontista käsin ralliin”, muistelee Paa Hellstedt. Kemiön kilpailujen innoittamina symbionttien keskuudessa sikisi ajatus järjestää talvilinturalli Ahvenanmaalla. Kunniasymbiontti Matti Koivula muistelee: ”Ajatus oli kisata lintuja havainnoiden vähän vakavammin, muttei liian, ja nimenomaan talvella, jolloin lintuja on niukasti, mutta Oolannissa saattoi ainakin toivoa, että kevät saapuisi vähän etuajassa”. 1990-luvun alkupuolella tietoisuuteen noussut ilmaston lämpeneminen toimi kuulemma vielä yhtenä yllykkeenä lähteä Ahvenanmaan leutoihin talviin kisaamaan nimenomaan talvella. Ensimmäinen Ahvis, tai oikeammin talvilintubångauksen SM-kilpailu, kuten rallia tuolloin nimitettiin, kisattiin 19.–20.2.1993. Voiton vei joukkue Kaksi ässää ja risat (ks. taulukko sivulla 13) 52 lajilla. Kaikkiaan kisaamassa oli viisi ryhmää. Pisteitä rallissa sai lintuja nisäkäslajien havaitsemisesta sekä Ålandspannkakan syömisestä. Pannukakku- ja nisäkäspinnat säilyivät mukana muutamat ensi vuodet, kunnes kisa jonain 1990-luvun loppupuolen vuotena muuttui pelkäksi linturalliksi. Ehkäpä alkuperäiseen pisteytysjärjestelmään voisi joskus vielä palata? Helmikuun lopulla 1994 kisasta tuli jo perinne, kun talvilintupongauksen SM, tällä kertaa näin kirjoitettuna, järjestettiin toistamiseen. Voittajajoukkueen jäsen Koivulan kertomus kertoo alkuvuosien kisojen, vaikka SM-kisoja nimellisesti olivatkin, nykyisiä ralleja ehkä leikkimielisemmästä meiningistä: ”Kisasta on erityisesti jäänyt mieleen se, että pöllöretkellä kuunneltiin olympialaisten lätkän väli-

Maisterijoukkue ja lakeijat vuoden 1997 rallissa. eräpeliä, jossa Suomi johti Kanadaa vastaan jo 2–0, mutta loppuottelupaikka meni yhden huonon erän vuoksi!” Vuoden 1994 kisan erityissääntönä oli, että kilpailun voittaisi saman tien, jos saisi kuvan ahvenanmaalaismummosta työntämässä kottikärryjä kondomi pään yli vedettynä. Vuoden 1996 symbionttivuosikerta on ainoa, josta ei löydy kertomusta ahvisrallista, joka erilaisten tiedonmurusten perusteella ilmeisesti kuitenkin järjestettiin. Kun kukaan haastatelluista aikalaisistakaan ei kertonut tai muistanut kyseisen vuoden rallista mitään, jäävät sen vuoden tiedot uupumaan tästä artikkelista. Sen sijaan kevään 1997 rallista löytyy paljonkin kerrottavaa, sillä kisan voitti varsin erikoinen porukka: neljästä vastavalmistuneesta koostunut maisterijoukkue ja heidän viisihenkinen filosofian ylioppilaista koostunut lakeijakaartinsa. Ylioppilaat olivat tietenkin pukeutuneet ylioppilaslakkeihin, kun taas maisterit olivat sonnustautuneet yhdenmukaisesti uskottaviksi maastobiologeiksi. Palvelusväki oli päävastuussa lintujen löytämisestä, ja maisterisjoukkio sitten kuittasi ja varmisti määrityksen kuohuviinilasit käsissään. Liikkuminen tapahtui isolla amerikanraudalla, jonka tilavan tavaratilan päälle levitetylle valkoiselle liinalle katettiin maistereille monipuolinen brunssi kynttelikköineen kaikkineen. Vuoteen 1998 asti rallit kisattiin aitoon talviaikaan, joten lajimäärät jäivät kevätmuuttajien puutteessa varsin alhaisiksi. Tämän jälkeen ajankohta siirtyi ensin maaliskuun loppupuolelle, mikä vuoden viiveellä aiheutti suosion räjähdysmäisen nousun vuoden 1998 kuudesta joukkueesta seuraavan rallin noin 16 joukkueeseen. Ahvis kasvaa Vilppu Välimäki kertoo: ”Olin peli ja kikka fuksivuonna, eli 99. Olin silloin siis ekaa kertaa rallissa ja järjestämässä rallia. Me taidettiin keksiä tuolloin se, että kutsuttiin joukkueita muista yliopistoista mukaan. Kutsujoukkueet toivat tervettä kilpailuhenkeä mukaan skabaan, kun esim Jyväskylästä paikalle tuli viiden kivikovan ornin pakkaus kilpailemaan meidän sekalaisia ”pidetään hauskaa” ‑jouk-

Outi Ekroos

Ryyppävien rusakoiden Vilppu Välimäki, Aleksi Lehikoinen ja Mikko Putkonen vuoden 2002 voittorallissaan.

Kalakerhon pojat havaitsemassa luotokirvistä vuonna 2003.

kueita vastaan.” Syrinxin lintuharrastajajoukkue voittikin kevään 1999 rallin, ja jotta tuota voittoa ei voisi väittää onnenkantamoiseksi, he veivät voiton myös seuraavana vuonna. Kaiken kaikkiaan jyväskyläläiset ovat voittaneet rallin kuusi kertaa viimeisten 14 vuoden aikana, vaikka heiltä on ollut mukana yleensä vain yksi joukkue. Yksi voitto on mennyt myös osittain joensuulaisista koostuvalle joukkueelle. Porukoita on vuosien varrella ollut mukana myös Turusta, Oulusta ja Lahdesta, mutta näiden kaikkien kaupunkien edustajilla on vielä voittotilit avaamatta. Vuodesta 1998 alkaen ahvisrallin voittajille on purkutilaisuuden päätteeksi juhlallisesti luovutettu kisan pääpalkinto, puujalustalla ylväästi uiva allikoiras. Tai ainakin näin on ollut tarkoitus tehdä, mutta yllättävän monena vuotena alli on jäänyt matkasta ja uiskennellut palkintoseremonian aikana ympärivuotisella reviirillään Kertsin ikkunalaudalla. Voittajajoukkueiden jäsenten nimet ikuistetaan allin puujalustaan kiinnitettäviin laattoihin. Tosin jyväskyläläisten voittojen myötä syntyi minun mielestäni hiukan omituinen perinne kirjoittaa palkintoallin kullitettuihin laattoihin parhaan symbionttijoukkueen jäsenten nimet. Toisin sanoen allissa komeilevat ihmiset eivät välttämättä ole oikeasti voittaneet kyseisen vuoden rallia, mutta useimmissa tapauksissa kuitenkin ovat. Tämän epäselvyyden poistamiseksi sivun 13 taulukkoon on listattu voittajajoukkueet vuosi vuodelta. Tästedes alliin tullaan kirjaamaan kunkin vuoden rallin oikeasti voittaneen joukkueen jäsenten nimet, olivatpa he sitten symbiontteja, syrinxläisiä, mikrovilluksia tai mitä lie syntaksiksia. Tätä uutta laatoitusperiaatetta käytetään myös taannehtivasti vuodesta 2006 alkaen, koska kyseisen vuoden ja sitä uudempia laattoja ei ole vielä hankittu. Tämä johtuu muun muassa vuonna 2010 vain tähän tehtävään erityisesti valitun allivastaavan saamattomuudesta. Vuonna 2002 Ahvis järjestettiin ensimmäistä kertaa huhtikuussa ja siitä lähtien ajaksi on vakiintunut maaliskuun viimeinen tai huhtikuun ensimmäinen viikonloppu.

Tänä vuonna tähän kaavaan tulee tosin muutos, kun ralli järjestetään kaikkien aikojen myöhäisimpänä ajankohtana, eli 12.–13.4. Joukkuemäärä on hitaasti kasvanut aivan viime vuosiin asti. Ennätysvuotena 2011 rallin voitosta kisasi jopa 35 joukkuetta. Useimpina vuosina viimeisen kymmenen vuoden aikana Ahvis lienee ollut osallistujamäärältään suurin linturalli Suomessa. Vilppu kertoilee taas: ”Itselläni oli onni olla tuolloin vuosituhannen vaihteessa mukana kokeneempien lintuharrastajien joukkueissa oppimassa sekä linnuista että rallaamisesta. Omassa elislistassakin komeilee monen lajin lisätiedoissa sana ’Ahvis’. Ahviksen paras juttu onkin aina ollut sen oikeasti leppoisa luonne ja kaikkien mukaan ottaminen (tämä tietty jos aurinkoa, lintuja ja hyviä bileitä ei lasketa mukaan). Yleensä lintuharrastajien leikkimieliset kisat kun tuntuvat väkisin muuttuvan aina kärsimysornitologiaksi. Omalla kohdalla mieleenpainuvin ralli oli ehkä 2002 Ryyppäävien Rusakoiden kanssa (Aksu L., Mari P., Salla P., Mikko P.). Joukkuerekvisiittana oli pipoihin kiinnitetyt rusakonkorvat ja rusakoksi jeesusteipillä tuunattu täytetty orava ’Killer John’. Ralli oli muistaakseni juuri sellainen unelmaralli, jossa asiat menee putkeen: aurinko paistaa, lajeja putoilee tasaisesti yllättävistäkin paikoista ja kaikki kikkailut onnistuvat.”

Nakuilua ja mallinukke Pienen lisämausteen kevään 2003 ralliin toi koko vuoden käynnissä ollut naturistiskaba, jossa tarkoituksena oli tietysti havaita mahdollisimman monta lintulajia alastomana. Ainakin Maarianhaminan pientaloalueella vielä tuolloin sinnitelleet turkinkyyhkyt saivat ihailla kalakerhon poikien uljaita kehoja, jotka tosin yrittivät piilotella jätekatoksen suojissa. Vilpullakin on muistoja samasta rallista: ”2003 koettiin jostain syystä tarpeelliseksi tehdä rallirekvisiitaksi ihmisenkokoinen vaahtomuovinukke eli ruotsalainen mallipoika Rauni Kärkkäinen. Idea oli hyvä ja Raunista tuli suorastaan ylettömän seksikäs. (Kuka olisi voinut vastustaa

Symbiontti 1/ 2013

Mikko Heikkinen

Rauni Kärkkäinen ja Vilppu Välimäki vuonna 2003.

Ilkka Anttila löysi Kertsillä nykyään majailevan huuhkajan vuoden 2007 rallissa.

Raunin sikspäkkiä?) Rallin aikana kuudes joukkueenjäsen oli tosin hieman hankala – joko se peitti jonkun näkyvyyden tai se retkotti peräkontissa putkien ja muun rekvisiitan päällä. Rauni kuitenkin sympaattisella olemuksellaan valloitti kaikki symbiontit ja ahkerasti kiersi Symbioosin tapahtumia, kunnes hävisi fuksiaisten jatkoilta jonnekin – ehkä takaisin Ruotsiin?”.

daarisen humppakerhon joukkue ”Eutanasiahumppa” oli purussa varsin järkyttyneen, tai ainakin sekavan, oloinen jäsenten kuullessa paavin huonon kunnon innoittaman nimensä käyneen toteen.

Pyöräjoukkueet tulevat Ensimmäinen pyöräjoukkue ahviksella nähtiin vuonna 2000, kun joensuulaisten haastejoukkue saapui haastamaan perinteiset käsitykset rallissa liikkumisesta. Uudisraivaajahenkeä osoittaneet neitokaiset palkittiin kyseisenä vuonna erityisellä ekopalkinnolla. Seuraavaa lihasvoimin liikkunutta joukkuetta saatiin odottaa jokunen vuosi, kunnes vuonna 2004 ensimmäinen symbionttijoukkue uskaltautui kokeilemaan pyöräilyä liikkumismuotona. Seuraavana vuonna pyöräjoukkueita olikin mukana jo peräti viisi, minkä jälkeen sotkijaporukoiden määrä on vakaasti vaihdellut noin kahden ja viiden joukkueellisen välillä. Näppituntumalta tarkastellen vaikuttaisi siltä, että aina viileämmän puoleista rallia seuranneena vuotena pyöräilyn suosio on kokenut pienen notkahduksen. Ralli on myös kerran voitettu pyöräillen, kun vuonna 2007 jyväskyläläisviisikko nappasi voiton, joka lopullisesti todisti pyöräilyn hyväksi tavaksi havaita paljon lintuja rallissa, ainakin Ahvenanmaan verrattain pienellä alueella. Vuoden 2005 ralli on jäänyt mieliin siitä, että paavi Johannes Paavali II kuoli rallin aikana. Symbioosin legen-

Maaliskuu 2013

Majoittuminen ahviksella Rallin alkuvuosina majoittuminen tapahtui eri paikoissa, mutta vuodesta 1999 aina vuoteen 2011 asti majoitus- ja purkupaikkana toimi Ekströms stugor ‑niminen mökkikylä Jomalassa. Neljässä vuokramökissä oli sänkypaikkoja 28 hengelle, mutta onneksi lattiatilaa oli sen verran paljon, että moninkertaisen määrän ihmisiä majoittuminen onnistui, jos nyt ei ongelmitta, niin ainakin jotenkin. Rallin purussa tunnelma oli erittäin tiivis ja hikinen. Istumapaikkoja haettiin esimerkiksi sohvien selkä- ja käsinojilta, mikä eräänä vuonna aiheutti yhden nahkasohvan luhistumisen noin 15–20 biologin yhteispainon oltua sen tukirakenteille liikaa. Perästä kuului ja lasku maksettiin kiltisti. Myös ilmeisen alimitoitetut sulakkeet paloivat mökkikylästä useampana vuotena. Jonain vuotena kiukaalle kärähti jonkun villasukka, kun taas eräänä toisena vuotena tapahtui jotain, josta Paavo Junttila uskaltaa näin vuosien jälkeen kertoa: ”Aikoinaan voitettiin kisa ja siten allipatsas ja joku randomviinapullo ja mentiin sitten allipatsaan kanssa saunomaan. En muista miksi, mutta joka tapauksessa alli laitettiin kiukaalle. Varmaan ajatuksena oli suoristaa sen pyrstöjouhia tai jotain… Sitten maisteltiin saamaamme rommi(?)pulloa. Oli melko epämääräistä kamaa, ja pää-

tettiin piristää sillä saunan tuoksua, kuten usein oluen kanssa tehdään. Löylyveteen rommia sekaan, ja kiukaalle. No oltiin sitten hetken aika hiljaista poikaa kun ”rommi” leimahti hetkellisesti kattoon asti… No, alli selvisi tästäkin leimahduksesta naarmuitta, joten yritimme vielä stendarilla tehdä siihen jonkinlaisen voittopuumerkin mökin takana, mutta ei siitäkään oikein tullut mitään…” Viime vuonna majoituspaikaksi vaihtui Godbyn urheilukeskus. Tiloiltaan moninkertaisesti suuremmassa majoituskeskuksessa riittää sänkypaikkoja jokaiselle osallistujalle, mikä on aivan ennenkuulumatonta. Myös purkutila on paljon suurempi, mutta onneksi tunnelma sielläkin on varsin hikinen. Vanhat pierut tulevat varmaankin aina kaipaamaan takaisin Ekströms stugoreihin, mutta uudessa paikassa järjestäjien ei ainakaan tarvitse jännittää järkyttävän ylibukkauksen mahdollisesti aiheuttamia ongelmia. Niin sanottujen ulkojoukkueiden, eli lähinnä itse erikseen vuokratuissa mökeissä majoittuvien joukkueiden, määrä on kasvanut vuosi vuodelta, kun konkariosasto on toisaalta halunnut olla omassa rauhassaan ja toistaalta halunnut antaa nuoremmille polville paremmat mahdollisuudet pärjätä kilpailussa rajatuista majoituspaikoista. Iän

ja rallivuosien kertyessä oman pyöräjoukkueeni majoitusjärjestelyt ovat kulkeneet reittiä teltta – palanen mökkikylän lattiaa – oma mökki, ja viimein tänä vuonna: hotelli. Entä havikset? Vuosien varrella rallissa on ehditty havaita koko joukko lajeja, sillä Aki Aintilan ystävällisesti tekemät summaukset päätyivät yhteislajimäärään noin 149 lajia. Aivan kaikilta vuosilta ei löytynyt lajilistoja ja löytyneissäkin listoissa lienee joitain puutteita. Toisaalta myös ”ylimääräisiä” eli väärin määritettyjä lajeja esiintyi. Yritimme suodattaa lajilistalta sinne kuulumattomat lajit pois, mutta listaan saattoi silti jäädä virheitä. Saatavilla olleiden tietojen mukaan kaikkien aikojen ässiä, eli vain yhden joukkueen havaitsemia lajeja, jotka on havaittu vain kerran rallin historiassa, ovat räyskä (2009), kivitasku (2010), muuttohaukka (2011) ja mustakurkkuuikku (2012). Lisäksi vain yhdessä rallissa, mutta useamman joukkueen voimin, havaittuja lajeja ovat kiljukotka (1993, joskin lajilleen määrittämättömänä kiljukotkalajina myös 2008), avosetti (2002), pikku-uikku (2006), merikihu (2009), jalohaikara (2012), suopöllö (2012) ja kyhmyKalle Meller

Tuomas Kankaanpää, Laura Meller, Kukka Kyrö ja Kirsi Reponen vuoden 2011 lumituiskussa.

Symbiontti 1/ 2013

haahka (2012). Monet tämänhetkisistä ässistä ovat poikkeuksellisen aikaisia havaintoja myöhemmin keväällä selvästi runsaampina esiintyvistä lajeista, joten tämän vuoden ”kesäahviksessa” ässälajilista tullee muuttumaan ja uusia lajeja luulisi liittyvän listan jatkoksi. Edellä mainittujen harvinaisuuksien lisäksi allihaahkoja on havaittu useita kertoja, etenkin rallin alkuvuosina, jolloin laji vielä talvehti yleisempänä Ahvenanmaan vesillä. Kaiken kaikkiaan kaksikymppisellä Ahvenanmaan linturallilla menee hyvin ja se on Symbioosin vuodenkierron yksi tärkeimpiä tapahtumia – monen varttuneemman symbiontin mielestä jopa tärkein. Yksi rallin jatkuvan suosion salaisuuksista onkin samojen vanhojen naamojen tuleminen mukaan vuodesta toiseen. Yli kymmenen kertaa Ahviksella kisanneiden tarkkaa määrää ei ole minulla

tiedossa, mutta epäilen heitä olevan kymmenkunta tai jopa enemmän. Vanhojen tuttujen tapaaminen on hienojen lintujen havaitsemisen ja leikkimielisen kisaamisen lisäksi kolmas tärkeä tekijä, joka saa palaamaan vuodesta toiseen keväiselle Ahvenanmaalle. Itselleni tuli kymmenen osallistumiskertaa täyteen viime rallissa, mutta henkilökohtaisena tavoitteenani on roikkua mukana ainakin niin pitkään, että saan kymmenen pyöräilykertaa täyteen.

Artikkelin teossa auttoivat muistojaan kertomalla, kuviaan luovuttamalla tai muuten Aki Aintila, Matti Koivula, Vilppu Välimäki, Paavo Junttila, Paavo Hellstedt, Ville Vepsäläinen, Essi Havula, Mikko Heikkinen ja Outi Ekroos.

Ahviksen voittajat kautta aikojen ja muuta tilastotietoa. Tähdellä merkityt maisterijoukkueen lakeijoita. Vuosi Ajankohta Joukkueita

Voittajan lajimäärä

Yhteislajmäärä

Voittajajoukkueen jäsenet

1993

19.–20.2.

Markku Mikkola, Jan Södersved, Sanna Kokkonen, Solveig Roos

1994

25.–26.2.

Anu Katainen, Nanna Tuovinen, Matti Koivula, Jukka T. Lehtonen, Thomas Oesch

1995

Jan-Peter Bäckman, Anna-Minna Lukkala, Paavo Hellstedt, Jaakko Kullberg, Zdravko Kolev

1996

1997

28.2.–1.3.

1998

20.–21.3.

Paavo Junttila, Vesa Oksanen, Minna Hovi, Jussi Ikävalko, Laura Walliander

1999

19.–20.3.

~16

Pekka Heikkilä, Tero Toivanen, Ville Selonen, Teppo Hiltunen (JKL)

2000

24.–25.3.

Pekka Heikkilä, Heikki Helle, Jarno Nevalainen, Tero Toivanen (JKL)

2001

23.–24.3.

Vilppu Välimäki, Johan Ekroos, Outi Viinikka, Markus Piha, Henna Piha,

2002

5.–6.4.

116

Vilppu Välimäki, Mikko Putkonen, Salla Suomensaari, Mari Pihlajaniemi, Aleksi Lehikoinen

2003

28.–29.3.

107

Ulla L., Maija H., Anna S., Matti H., Panu H. (JKL)

2004

2.–3.4.

Ville Karhu, Kari Vaahtomeri, Mikko Heini, Paavo Junttila, Tuomas Perkkiö

2005

1.–2.4.

112

Matti H., Jyrki T., Kaisa R., Sari O., Jari S. (JKL)

2006

31.3.–1.4.

107

Petteri Lehikoinen, Vilppu Välimäki, Risto Eronen, Jarkko Santaharju, Jenni Leppänen (osittain JNS)

2007

23.–24.3.

109

Paloma Hannonen, Aapo Kahilainen, Lauri Mikonranta, Kari Kaunisto, Matti Aalto (JKL, pyörä)

2008

28.–29.3.

Petteri Lehikoinen, Annika Seppälä, Jouko Pokela, Matias Saarinen, Silja-Reetta Viljanen

2009

3.–4.4.

128

Aki Aintila, Jari Julkunen, Eija-Leena Laiho

2010

26.–27.3.

117

Petteri Lehikoinen, Jonne von Hertzen, Sanni Aalto, Maria Jussila, Hanna Laakkonen

2011

25.–26.3.

Aki Aintila, Jari Julkunen, Kalle Saramo, Ricardo Rocha

2012

30.–31.3.

124

Lauri Mikonranta, Ossi Nokelainen, Jussi Judin, Asseri Laitinen, Henri Karjalainen (JKL)

Maaliskuu 2013

Matti Koivula, Jan-Peter Bäckman, Maria Laamanen, Milla Rautio, Minttu Hannonen*, Marjo Kuronen*, Johanna Häkkinen*, Sami Ojanen*, Ville Vepsäläinen*

Tilkka Hanskilla Teksti Lauri Pulkkinen ja Joni Ollonen kuvat Suvi Sallinen

Akatemiaprofessori Ilkka Hanski t채ytti vastik채채n 60 vuotta. Symbiontti haastatteli metapopulaatiobiologian uranuurtajaa.

Puhutaan vähän lapsuudestasi. Onko biologia aina kiinnostanut sinua? – Olen sen ikäinen, että olen viettänyt kaikki kesät opiskeluajan alkuun maaseudulla mummolassa. Siinä mielessä olen aina ollut lähellä luontoa. Innostuin hyönteisten ja varsinkin perhosten keräämisestä kymmenvuotiaana. Siitä lähtien olen ollut biologiasta kiinnostunut. Missä opiskelit ja mikä oli pääaineesi? – Aloitin Helsingissä vuonna 1972 ja eläintiede oli pääaineeni. Silloinhan oli eläintieteen laitos erikseen. Ja sitten kasvitiede ja muita pikkulaitoksia, jotka myöhemmin yhdistettiin. Kuinka pitkään opiskelit? – Olin aika nopea opiskelija, valmistuin jo vuonna 1976. Itse asiassa tein lisensiaattityön, joka oli siihen aikaan tapana tehdä. Sitten lähdin Englantiin jatko-opiskelemaan. Opiskelin niin nopeasti ja niin paljon kuin mahdollista ensimmäisten vuosien aikana. Mistä teit gradun ja väitöskirjan? – Gradun tein raatokärpäsen toukkien kilpailusta. Innostuin silloin jo 1974–75 sekä raatokärpäsistä että lantakuoriaisista. Raato tai lantakasa on tosi jännä eläinyhteisö, jossa resurssipalalla elää suuri joukko lajeja, jotka kilpailevat kovasti keskenään. Väikkärin tein lantakuoriaisten yhteisöekologiasta. Olitko järjestöaktiivi? – Täytyy tunnustaa, että en ollut. Olin Luonto-Liiton hallituksessa vuoden, mutta Symbioosissa en ollut missään merkittävämmässä asemassa. Se jäi opiskelun ja gradututkimuksen alle. Symbiontissa 17/1973 mainitaan varapuheenjohtaja Ilkka Hanski. Oliko silloin joku muu Ilkka Hanski, jos se et ollut sinä? – No sit sen täytyy olla minä, koska tietääkseni ei ole ketään muuta. Mulla on siis hyvin selektiivinen muisti ja toi on ilmeisesti semmoinen juttu, joka ei ole ollut mulle mielettömän tärkeä ja päässyt sen takia unohtumaan. Ehkä olen sitten ollut varapuheenjohtaja. B-Symbiontissa 12/1973 sanotaan, että olit myös tuutori? Millaista se oli? Pitkä hiljaisuus. – Täytyy taas tunnustaa… En muista. Jos se jossain paperilla on, niin varmaan se niin oli. Millaista opiskelijaelämä oli sinun aikanasi? – No mun on hyvin vaikee sanoa tosta mitään kiinnostavaa. Sen voin sanoa, että Lammin kesäkurssilla olo oli paljon intensiivisempää kuin nykyään. Monet opiskelijat, minä mukaan lukien, olivat viisi viikkoa putkeen siellä. Ei lähdetty viikonloppuisinkaan pois ja vietettiin hyvin vil-

Maaliskuu 2013

”

Opiskelijaelämässä oltiin kautta linjan aktiivisia, ei vain poliittisesti.

”

kasta sosiaalista elämää. Nykyään ilmeisesti on niin, että melkein kaikki lähtevät viikonlopuksi pois ja on vain kurssiajan Lammilla. Muuten mun on ihan mahdotonta verrata omia opiskeluajan kokemuksia siihen, millaista teidän elämä on nykyään.

Mikä on paras kenttä(kurssi)muistosi? – Lammin kesäkurssi on jäänyt mieleen innostavana. Kenttäkurssit oli silloin pidempiä ja se oli myöskin toisenlaista opiskelua kuin mitä mä olin aikaisemmin suorittanu. Se oli joka suhteessa mieluisaa. Itse asiassa asuin talven 1975–76 Lammin biologisella asemalla ja koin sen stimuloivana ja kiinnostavana jaksona. Se oli semmoista aikaa, kun Lammilla asui suurempi joukko opiskelijoita ja tutkijoita ympäri vuoden. Silloin siellä oli kansainväliseen Pääjärvi-projektiin liittyvä ohjelma menossa ja Lammi oli hyvin, hyvin aktiivinen paikka. Itse asiassa paljon aktiivisempi kuin tällä hetkellä. Jos mennään muihin kenttämuistoihin, niin vuodelta 1978 mulla on hyvin lämmin muisto matkasta, jonka tein Sarawakiin Borneossa. Fantastinen sademetsäalue, se jäi kovasti mun mieleeni. Se oli ensimmäinen kerta kun olin missään tropiikissa. Oliko opiskelijatoiminta radikaalimpaa sinun aikanasi? – Oli. Sehän oli toki 70-lukua. Se on ihan selvä asia. Aina ei ymmärretä aktiivisuudesta sitä, että opiskelijaelämässä oltiin kautta linjan aktiivisia, ei vain poliittisesti. Erityisesti Lammilla biologian opiskelijat olivat kiinnostuneita omasta tieteenalasta ja sen kehityksestä. Tähän liittyy myös se, että ekologia tieteenalana kehittyi hyvin vahvasti ja kansainvälistyi juuri 70-luvulla. Ja me koettiin, että me oltiin kovasti mukana tässä kehityksessä. Meidän mielestä opetus oli osin vanhentunutta, joten me luettiin itse kansainvälisiä juttuja ja puhuttiin niistä. Suomessa oli mua vanhempia opiskelijoita ja nuoria tutkijoita, joilla oli jo kansainvälisiä yhteyksiä. Sen ja aktiivisen ilmapiirin kautta koki olevansa mukana tieteenalan kehityksessä. Se oli kauhean innostavaa.

”

Ekologia kehittyi vahvasti ja kansainvälistyi juuri 70-luvulla. Me koettiin, että me oltiin kovasti mukana tässä kehityksessä.

”

Miten päädyit Madagaskarille? – Vuonna 1978 oli tilaisuus lähteä Borneoon ja kymmenen vuotta sitten oli tarkoitus palata takasin sinne, mutta en saanut tutkimuslupia. Silloin Helsingin yliopistolla oli jo yhteyksiä Ranomafanan tutkimusasemalle. Mulla oli tutkimusrahaa ja saman tien menin sitten Madagaskarille Borneon sijasta. Palattiin lantakuoriaisiin, aloitin Madagaskarin kotoperäisten lantakuoriaisten evoluution tutkimisen. Tämän hankkeen yhteydessä heräsi ajatus sitten kurssin aloittamisesta joitain vuosia sitten.

Kuulut useisiin tieteellisiin seuroihin, olet saanut useita palkintoja, ja mukaasi on nimetty lajeja. Enää puuttuu asteroidi ja alkuaine. Miltä tuntuu olla suomalaisen ekologian kovin jätkä? – No ei se tunnu kovin kummalliselta. Olen ollut 80-luvulta lähtien samassa tutkimusryhmässä. Ei mua täällä kohdella mitenkään erityisesti, ehkä se tuntuu enemmän, kun on ulkomailla. Tietysti on mukavaa, kun voi edustaa ekologiaa ja populaatiobiologiaa Suomessa ja nostaa niiden profiilia. Pyrin osaltani ylläpitämään näiden tieteenalojen lippua korkealla. Mitä muuta harrastat biologian lisäksi? – No en mä nyt oikein harrasta mitään muuta. Vaimo keksi jo parikymmentä vuotta sitten, että kun mä en harrasta paljon muuta, niin mun pitäis ruveta ratsastamaan. Sitten mä ratsastin kymmenen vuotta. Sitten me muutettiin, eikä ollut sopivaa tallia lähellä. Mä myös luen mielelläni kaunokirjallisuutta ja viljelen perunoita. Kesällä vietän paljon aikaa Virolahdella maaseudulla, mistä mun suku on kotosin. Mutta ei mulla oo muuta merkittävää harrastusta. Kuinka paljon olet tehnyt luonnonsuojelutyötä? – Olen ollut Luonto-Liitossa kouluajoista saakka. Luonto on ollut mulle pienestä pitäen tärkeä asia. Tutkimustyölläni on tärkeä yhteys luonnonsuojelubiologiaan ja ‑työhön, koska elinympäristöjen muutos on tärkein lajien uhanalaisuutta lisäävä tekijä. En mä nyt toki oo sillä saralla tehnyt mitään sen isompaa, mutta mielelläni puhun näistä asioista eri yhteyksissä. Oletko kohdannut paljon vastarintaa tai tyhmiä mielipiteitä? – Noh, en mä tiedä onko mikään mielipide niinkään tyhmä… Tai tietysti on, mutta niin ei saa sanoa. Kyllä, liittyen esimerkiksi metsien suojeluun, siinä mä oon ollut eniten mukana. Olin Metso-työryhmässä, kun se perustettiin. Joo, kyllähän tuota henkeä on. Voisin kuvitella, että moni biologi ei ota kantaa, koska pelkää tulevansa leimatuksi. Mun tilanne on helpompi, koska mulla ei ole mitään menetettävää. Olen jo saavuttanut oman asemani, eikä se siitä häviä, vaikka ottaisinkin kantaa. Asteikolla 1–10, kuinka paljon MOT vituttaa? (Hanski otti yhteen YLEn MOT-ohjelman toimittaja Martti Backmanin kanssa. Ks. Ilkka Hanskin metsäsivut: http://www.helsinki.fi/~ihanski/metsa.html. Hanski naurahtaa ja kiertelee hetken aihetta diplomaattisesti. – MOT:ssä yks toimittaja leimas mut tosi vittumaisesti ja härskisti, koska otin tutkijana kantaa ja olin eri mieltä hänen kanssaan. En tiedä löytyykö ohjelmia mistään, mutta ne kannattaa katsoa. Tämän seurauksena jouduin ensimmäistä ja (tähän mennessä) viimeistä kertaa raastupaan. MOT-toimittaja nosti toimittaja [Mikko] Niskasaarta vastaan kunnianlouk-

Symbiontti 1/ 2013

Ryhmäläisten mielestä Hanski tarvitsi uudet kengät. kaussyytteen naurettavalta pohjalta. Ja voitti. Se oli varsin mieleenpainuva ja erikoinen kokemus kaiken kaikkiaan. Miten yliopisto on muuttunut? – Olen ollut akatemiaprofessorina vuodesta 1996 lähtien, joten en ole ollut yliopistohallinnossa mukana. Mutta kyllä se on muuttunut. Sanotaan, että yliopiston hallinto paisuu ja byrokratisoituu. Mä luulin aluksi, että niin ei ole, mutta viime aikoina olen tullut tulokseen, että siinä on vissi perä. Yliopistouudistus on johtanut semmoisiin kehityskulkuihin, jotka eivät vie opetusta ja tutkimusta eteenpäin, vaan lisäävät tehottomuutta. Mitä mieltä olet opintoaikojen rajauksista? – Oman kokemukseni perusteella näen paljon hyvää siinä, että opiskellaan täysipäiväisesti, varsinkin jatkoopintojen kannalta. Näen myös hyviä puolia siinä, että työtahti on rauhallisempi, ja monien kohdallahan se on nykyään välttämätöntä toimeentulon turvaamisen kannalta. Mun oma preferenssini painoittuisi kuitenkin sinne nopeamman opiskelun puolelle. Olet parrakas ekologi. Kuunteletko heviä? – En. Suosikkejani ovat Juice Leskinen ja Abba. Mitä teet isona? – Jatkan samalla tavalla. Mä olen tyytyväinen siihen, mitä teen, eikä ole tullut syytä vaihtaa. Jatkan täpläverkkoperhosia. Mulla on myös tämmöinen ihan uusi kiinostuksen kohde, joka liittyy allergioihin ja ihmisten luontokontaktiin. Saimme tähän tutkimukseen äsken ison tutkimusmäärärahan. Voiko kukaan rakastaa heiniä? – Miksei? Ilman muuta. Ehkä ne on vaikee tunnistaa lajilleen, mutta varmasti siellä on tosi kiinnostavaa biologiaa takana. En näe mitään syytä, miksei vois rakastaa heiniä.

Maaliskuu 2013

Tässä vaiheessa kuvaaja kiinnostuu Hanskin kengistä. Mistä sun kengät on peräisin? – Mä sain nää lahjaksi mä täytin… eiku hetkinen joku tapahtuma se oli ja mä sain nää… nyt mä en muista sitä tapahtumaa, mut joka tapauksessa sain nämä kengät. Ryhmäläiset anto nää mulle lahjaksi. Ja syynä oli se, että mun entiset kengät on tämmöset. Mä en näe mitään syytä, etteikö ne ois vielä hyvät. Mitä mieltä sä oot pokémonista? – Hetkinen… pokémon on? Olen kuullut ja se oli suosittu joitain vuosia sitten. Nyt niistä ei ole kuullut. Onks se joku peli vai? Ikävä kyllä toi on mennyt multa ihan ohitse. Miltä olut maistui? – Hyvää oli. En ole mikään asiantuntija, mutta kyllä hyvän oluen ja viinin aina tunnistaa.

Symbiontti kiittää haastattelusta ja toivottaa onnea ja menestystä tulevaan tutkimukseen!

”

Raato tai lantakasa on tosi jännä eläinyhteisö.

” 17

Lääkeaineiden ympäristövaikutukset Teksti ja kuvat masa teinilä

Kaikki me varmaan olemme käyttäneet lääkkeitä jossain vaiheessa elämäämme. Jotkut myös ovat vaivautuneet pohtimaan, mitä ne tekevät ympäristössämme.

oska minulla on ennakkoluulo, jonka mukaan farmasian laaja tiede ei ole Symbiontin lukijakunnan ydinosaamista, kerron näin alkuun joitakin perusasioita lääkkeistä. Se, mitä kutsut lääkkeeksi, on lääkevalmiste, joka koostuu itse vaikuttavasta lääkeaineesta ja mahdollisista apuaineista. Lääkeaine voi olla luonnosta esiin kaiveltu tai synteettinen. Apuaineista en ole ympäristön kannalta huolissani: esimerkiksi sakkaroosin voi kuka tahansa ymmärtää olevan aika harmitonta kamaa. Sen sijaan tongin vaikuttavien aineiden ympäristöseikkailuja, onhan niiden tarkoitus esimerkiksi manipuloida ihmiselimistön tilaa. Odottamattomat ympäristövaikutukset? Lääkeaineilla on vaikuttamaan pyrkivän luonteensa vuoksi vaikutusta varsinaisen kohteensa lisäksi myös ympäristön mikrobeihin ja eläimiin. Lääkeaineiden turvallisuutta ja myrkyllisyyttä ihmisille ja muille eläimille on toki tutkittu, mutta paljon vähemmän on tutkittu niiden valmistuksen ja käytön vaikutusta ympäristöön. Joidenkin lääkeaineiden vaikutus tunnetaan, mikä ei tietenkään vielä riitä. On myös huomattava, että lääkeaine voi vaikuttaa pöpöihin ja eläimiin paljon alemmissa pitoisuuksissa kuin mitä turvallisuus- ja tehokkuustesteissä käytetään. Myös lääkeaineen hajoamistuotteilla voi olla odottamattomia ympäristövaikutuksia. Vaikka voidaan olettaa, että ympäristön lääkeaineet eivät ole ihmisille huomattava haitta, on vasta alettu tutkia niiden vaikutusta ympäristöön ja ympäristöterveyteen. Ensimmäiset havainnot lääkeaineista ympäristössä tehtiin 1970-luvulla, ja myös huumausaineita voi päätyä ympäristöön.

Lääkkeen reitti ympäristöön Pieniä määriä lääkeaineita on löydetty maaperästä sekä pinta- ja pohjavesistä. Lääkeaine voi päätyä ympäristöön useita eri reittejä. Lääkkeenvalmistuksesta voi päätyä vaikuttavia aineita pintavesiin, samoin niitä päätyy vesistöön ihmiselimistön ja sen jälkeen jätevedenpuhdistamon läpi kulkeneina. Jätenvedenpuhdistamot eivät ole riittävän tehokkaita poistaakseen kaikki mahdollisesti haitalliset aineet vedestä. Kalojen ja katkarapujen viljelyssä käytetyt antibiootit päästetään suoraan pintavesiin. Karjan hoidossa käytetyt lääkkeet erittyvät suoraan maaperään ja vesiin. Pienempiä lähteitä ovat esimerkiksi päästöt ilmaan sekä käyttämättömien lääkkeiden ja pakkausten hävittäminen. Esimerkkiongelmia Veteen päätyvät aineet ovat mm. uhka vesieliöiden lisääntymiselle. Etinyyliestradioli on ehkäisyvalmisteissa käytettävä synteettinen hormoni. Sillä on vaikutusta kaloihin – feminisoitumisesta kalakantojen romahdukseen.

Symbiontti 1/ 2013

Intialaiset korppikotkat tapasivat 1990–2000-luvuilla kuolla diklofenaakin takia. Korppikotkat olivat herkkiä molekyylille, jota ne olivat saaneet ruuakseen popsimistaan lehmistä. Lehmät jaksoivat diklofenaakin ansiosta paremmin työskennellä pelloilla, mutta korppikotkille tuli samaisesta aineesta munuaishäiriöitä. Ihmiset käyttävät diklofenaakkia tulehduskipulääkkeenä. Intiassa on tapahtunut vähän muutakin: Hyderabadin alueen lääketehtaat syytävät jäteveden mukana mikrobilääkkeitä vesistöihin vuorokaudessa yli 100 000 euron arvosta. Siellä sitten kehittyy resistenttejä mikrobikantoja, jotka pahimmilaan voivat olla uhka ihmiskunnalle. Kannattaisikohan meidän ”viisaiden” länsimaalaisten vähän auttaa rakentamaan Intiaan kunnollisia vedenpuhdistamoja tai jotain? Ruotsissa on tutkittu ahdistuslääke oksatsepaamin vaikutusta ahveniin. Koeyksilöitä altistettiin pitoisuuksille, joita ruotsalaisista joista oli löydetty. Hyvin pienetkin määrät oksatsepamia voivat muuttaa ahventen käytöstä ja ravinnonhankintaa. Altistuneet kalat käyttäytyivät rohkeammin mutta epäsosiaalisemmin. Esimerkiksi altistuneiden kalojen tapa ahmia ruokansa nopeasti voi muuttaa lajien välisiä suhteita ja epäsosiaalistuminen ajaa ahvenia parvien ulkopuolelle ja siten helpommin saaliiksi. Loppuhysteriaa Huolestuttavinta tässä mielestäni on, ettei kovinkaan lääkevastainen hippi voi välttää lääkeaineilla mahdollisesti kontaminoitunutta juomavettä. Tämän artikkelin kirjoittaminen sai jopa minut, kenties aiheellisesti, pelkäämään erinäisiä asioita.

Maaliskuu 2013

Miten voin varmistua siitä, että en käytä kehitysmaissa epämääräisissä olosuhteissa valmistettuja lääkkeitä? Pitäisikö ympäristösyistä alkaa boikotoida hormonaalisia ehkäisyvalmisteita tai lobata supertehokkaita jätevedenpuhdistamoja? Erään lähteeni mukaan kaksi kolmasosaa lääkkeistä valmistetaan teollisuusmaissa, joten ehkä tehtaiden jätevesien suhteen on enemmän toivoa. Jos myös sinua alkoi ahdistaa, voit aloittaa tuskasi purkamisen alkamalla viimeistään nyt kiikuttaa vanhentuneet tai tarpeettomat lääkkeesi apteekkiin sen sijaan, että hävittäisit ne esimerkiksi sekajätteen mukana.

Lisää luettavaa Boxall, A. B. A., 2004. ”The environmental side effects of medication”, EMBO rep. 5 (12): 1 110–1 116. Brozinski, J., L. Kronberg, J. Mannio, 2012. ”Mihin lääkeaineet päätyvät ympäristössä?”, Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 128 (13): 1 376–1 380. Hamilo, M., 2013. ”Ahdistuslääkkeiden jäämät vesis töissä rohkaisevat ahvenia”, Suomen kuvalehden verkkojulkaisu: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/ ahdistuslaakkeiden-jaamat-vesistoissa-rohkaisevat-ahvenia. [Haettu 20.2.2013.] World Health Organization, 2004. ”Chapter 1. World medicine production”, World Health Organization 2004: The World Medicines Situation. 151 s. Katso myös Wikipedian artikkeli lääkkeistä: http:// fi.wikipedia.org/wiki/Lääke. [Viitattu 20.2.2013.]

Esittelyssä Symbio Puheenjohtaja Jani Järvi

Ympäristöbiologia, 3. vuosi Erikoiskyky Kasvien hamstraaminen: Jani kokee elämäntehtäväkseen kaikkien pulaan joutuneiden kasviyksilöiden pelastamisen. Heikkous Ei-oleelliseen keskittyminen.

Varapuheenjohtaja Anni Nousiainen

Ekologia ja evoluutiobiologia, 1./3./n. vuosi

Sihteeri Julia Palorinne

Fuksi, biologia

Erikoiskyky Rapsutukset ja haliminen: Anni on erinomainen kertsikamujen rapsuttaja. Heikkous Nälkäkiukku: Verensokerin laskiessa liian alas Anni taantuu ilkeän ja kiukkuisen 5-vuotiaan tasolle.

Erikoiskyky Sähläys: Julia tuo usein ilmi harvinaislaatuista kyvykkyyttä asioiden pudottamiseen, räjäyttämiseen ynnä muuhun turmelemiseen. Heikkous Kahvi: Kofeiiniyliannostus.

Huonot läpät 3/10 Diktaattorius 4/10 Marja-asiantuntemus 10/10

Äänekkyys 8/10 Kertsikihnutus 7/10 Talviurhelu 3/10

Sienet! 10/10 Perfektionismi 8/10 Basismi 7/10

Rahastonhoitaja Joni Uusitalo

Kirjanpitäjä Joel Jalkanen

Tiedottaja Joni Ollonen

Ekologia ja evoluutiobiologia, 3. vuosi Erikoiskyky Pään käyttäminen: Futisjoukkueen laitapuolustajanakin Joni sai aina kunnian nousta kulmapotkussa maalille. Heikkoudet Suklaa, spandez ja 80-luvun kämäiset hevibändit. Pastafarismi 9/10 Höpsismi 1/10 -ismi 5/10

Ekologia ja evoluutiobiologia, 3. vuosi Erikoiskyky Näkymättömyys: Voit yrittää tähyillä Joelia Sosiaalisessa mediassa, mutta et tule ikinä löytämään häntä. Heikkous Lajintuntemus: Joel bongaa vain jokuvihreekasveja ja haistavittukiuruja. Töiden välttely 8/10 Musamaku 3/10 Fitness 10/10

Ekologia ja evoluutiobiologia, 2. vuosi Erikoiskyky Tasalämpö: Joni kestää niin pakkasta kuin saunaakin. Heikkous Teevaje: Vuosien teeaddiktiolla on hintansa. Joni vaatii päivässä litran teetä toimiakseen. Nörttiys 8/10 Vakavuus 1/10 Välittömyys 9/10

Symbiontti 1/ 2013

osin hallitus 2013

Idea ja koonti Lauri Pulkkinen / valoKuvat Mats Ittonen ja Mikko Aulio / siittiöt Varpu pärssinen

Opintovastaava Mikko Aulio

Ympäristönsuojelutiede, 3. vuosi Erikoiskyky Kaikki. Heikkoudet Parrankasvu. Elitismi. Kutiaminen.

Isäntä Mikko Tiusanen

Ekologia ja evoluutiobiologia, ~ 3. vuosi Erikoiskyky Sattumanvaraisuus: Mitä tahansa voi sattua Mikon ollessa lähettyvillä. Heikkous Olut.

Emäntä Kati Skonbäck

Ekologia ja evoluutiobiologia, 3. vuosi Erikoiskyky Halailu: Kati saa väkijoukossa aikaan yleistä hämmennystä spontaanilla halailullaan. Heikkous Paheilu: Kati sortuu helposti kaikenlaisiin paheisiin.

Kertsihengaus 11/10 Alastomuus 7/10 Kieltäytyminen 1/10

Kenttäbiologia 10/10 Hyönteistuntemus 8/10 Kalenteri 3/10

Lämpö 7/10 Läheisyys 8/10 Leikki 7/10

Shokkelomestari Veera Partanen

Peli & kikka Aapo Salmela

Päätoimittaja Mats Ittonen

Fuksi, biologia Erikoiskyvyt Supernatantti: Veera piirtää Symbionttiin kyseistä sarjakuvaa. Verbaalinen lahjakkuus: Sanojen hukkaaminen, puolitutuille puhuessa keikkuminen ja tutuille puhuessa mielikuvituksettomien vastausten jakelu. Piirtäminen 9/10 Aamuluennot 1/10 Alkoholi 0/10

Maaliskuu 2013

Ympäristöbiologia, 3. vuosi Erikoiskyvyt Tilannehuumori: Sen pitäisi olla hauskaa. Oluen juonti: No mikä ettei! Heikkoudet Kahlaajat: Viklo kuin viklo sanoi tringalainen. Oluen juonti: No mikä ettei! Tukka 7/10 Parta 2/10 Trivial Pursuit 8/10

Ekologia ja evoluutiobiologia, 4. vuosi Erikoiskyvyt Olut: Toinen Symbioosin Sahtiwaareista kykenee panemaan jumalaista voimajuomaa. Ruotsi: Mats kykenee kommunikoimaan sujuvasti tällä mystisellä kielellä.

Hippiys 7/10 Teenörttiys 7/10 HYYtyneisyys 8/10

VirkailijavaihtoÂ viikonloppu Lammilla Kuvat Mats ittonen ja Ilkka KivistĂś

Tekijä Miia Pietiläinen

Maaliskuu 2013

Tekijä Veera Partanen

Symbiontti 1/ 2013

Lukukausimaksukeskustelun pyörteissä

Teksti Mats Ittonen / Piirros Miia Pietiläinen

uodenvaihteessa julkisuuteen pöllähti lakialoite lukukausimaksujen tuomisesta Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolisista maista tuleville tutkinto-opiskelijoille. Muutamassa korkeakoulussa maksuja on ehditty pari vuotta kokeilla. Kokeilu ei ole vielä päättynyt, mutta lakialoitteen kiirehti silti allekirjoittamaan 119 kansanedustajaa. Tai oikeastaan 117, sillä Raija Vahasalo (kok) ja Jari Myllykoski (vas) vetivät tukensa pois paria päivää myöhemmin. Vahasalo on ”aina vastustanut lukukausimaksuja”, mutta aloite tuli allekirjoitettavaksi ”niin nopeasti”. Myllykosken taas vakuuttivat seuraavana päivänä opiskelijajärjestöjen vasta-argumentit. Onneksi kansanedustajat perehtyvät allekirjoittamiinsa papereihin huolellisesti. Eipä moinen lakialoite tosin paljoa perehtymistä vaadi. Kokoomukselle opiskelijan ahtaalle paneminen on yleensä tärkeää. Aluksi uhoiltiinkin koko puolueen olevan aloitteen takana, mutta toisin kävi. Kaikkien perussuomalaisten sen sijaan oli helppo allekirjoittaa paperi, jolla ehkä voisi vähentää ulkomaalaisten tuloa Suomeen. Perussuomalaisia ilahduttanee myös aloitteen perustelujen kohta, jossa ehdotetaan kehitysmaista tulleiden opiskelijoiden stipendien maksamista kehitysyhteistyöbudjetista. Olisi se hienoa, jos kehitysyhteistyörahat suunnattaisiin etiopialaistyttöjen koulunkäynnin sijaan suomalaisiin oppilaitoksiin… Mitä nyt olisi vastoin kansainvälisiä kriteerejä. Keskustalaiselle korkeakoulutus on kaupunkilaisherrojen hienostelua, jota ei ole syytä tukea, ja myös SDP:n riveistä löytyi useampi allekirjoittaja. Vain vihreille ja Vasemmistoliitolle moinen lakialoite on kiistatta jo lukematta paskaa. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie kiirehtikin blogissaan haukkumaan lakialoitteen rasistiseksi. Onneksi Myllykoskikin saatiin tutustumaan asia-argumentteihin, ettei puolueen maine nyt ihan täysin mene. Mutta mistä kumpuaa aina tosiasiat tunnustavien ja kokonaistaloudellista etua ajattelevien kokoomuslaisten into ajaa kannattamattomia lukukausimaksuja? No, maksuton koulutushan on silkkaa sosiaalidemokratiaa, joten täytyyhän sitä nyt vastustaa. Koulutus on toki myös houkuttelevam-

paa, kun siitä joutuu maksamaan. Sen osoittaa jo se, että Aalto-yliopiston maksullisiin ohjelmiin on opiskelupaikkansa vastaanottanut tähän mennessä huimat kaksi 8 000 euron lukukausimaksunsa kokonaan itse maksavaa opiskelijaa. Muiden maksut on kustannettu joko kokonaan tai osittain stipendein. Kokoomusta taitaa myös kiehtoa se, miten lakialoitetekstissä verrataan Suomea Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan, joiden huippuyliopistot perivät huimia lukukausimaksuja. Muihin pohjoismaihin vertaaminen olisi ollut taas turhan sosiaalidemokraattista. Ja sellainen vertailu olisi kertonut vain ikävän totuuden siitä, miten esimerkiksi Ruotsin lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijoille ovat romahduttaneet hakijoiden määrän. Onneksi tämä ei ole pelkkä poliitikkojen temmellyskenttä. Vuoden professoriksi valitun Eva-Mari Ahon mielestä ”edes pieni maksu” myös suomalaisille opiskelijoille nopeuttaisi valmistumista. Tuollainen nimellinen summa voisi Ahon mielestä olla vaikka 500 euroa vuodessa. No, oikeastaan aihe tuskin kiinnostaa Ahoa juurikaan, mutta pitäähän sitä nyt ajankohtaista aihetta haastattelussa kommentoida… Onneksi Suomen Ylioppilaskuntien Liitto (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto (SAMOK) olivat hereillä ja reagoivat uutiseen lakialoitteesta ripeästi. Nyt opiskelijaliikkeen voima mitataan, ja onhan SYL:n ja SAMOK:n kannanotto tosiaan julkisuudessa olleiden tietojen mukaan jopa kääntänyt yhden kansanedustajan pään. Perässä seurasivat poliittisten opiskelijajärjestöjen kannanotot. Asiassa yksin jääneiden kokoomusopiskelijoiden mielestä lukukausimaksukeskustelussa pitäisi laittaa ”jäitä hattuun”, mutta lakimuutos pitäisi tietenkin tehdä ennen nykyisen kokeilun päättymistä. Aika näyttää päättyykö kokeilu lainkaan ja mitä kaikkea tästä seuraa. Ehkä opiskelijajärjestöt ovatkin väärässä, lukukausimaksut alkavat tuottaa hirmuisesti ja yliopistot pelastuvat. Sitten maksut voisi ujuttaa myös suomalaisille opiskelijoille ja pian yliopisto olisikin uusi Nokia! Hiiteen sivistysyliopisto, riippumaton tiede ja tasa-arvo, tervetuloa edistys!

Myös seuraavassa numerossa tutustutaan ajankohtaisiin aiheisiin koulutuspolitiikassa ja ylioppilaskunnassa. Kirjoittaja on puoluepoliittisesti sitoutumaton ylioppilaskuntatoimija.

Kaikki olemme riikinkukkoja Teksti Tapani Hopkins / kuvat Maari Borg

Tässä on Riikinkukko (tai pikemmin riikinkukon idea sensu Platon):

Syvällisiä hulluuksia

Olen syvällisen hullu teksti ja sisällän muun muassa: – kaikkien evoluutiokurssien kestosuosikin, riikinkukon pyrstön – ideaaliopiskelijan – tenttikiireitä – runsaasti indeksejä.

Järjetön pyrstö

iikinkukko koostuu tunnetusti valtavasta pyrstöstä ja erinäisestä muusta sälästä. Pyrstö on neliömetrien kokoinen, ei edesauta lentoa mitenkään, hidastaa kävelyä, eikä tuo ravinteen ravinnetta elimistöön. Pyrstö on peräti niin kookas, ettei se (eikä loppuriikinkukkokaan) oikein jaksa paeta saalistajia – siispä valtavapyrstöisiä riikinkukkoja jää myös valtavasti saaliiksi. Mutta pyrstöt eivät tästä huolimatta suostu pienenemään. Outoa luonnonvalinnan puutetta. Kerrataanpa, miten tämä järjetön tilanne voi jatkua: Kaikkien etu olisi luonnollisesti pienentää pyrstöt olemattomiin. Mutta kukaan yksittäinen riikinkukko ei tätä uskalla tehdä: naarat eivät suostu parittelemaan, jos pyrstö on muita pienempi. Ja naarasriikinkukon kukkonaaraan

Ruuansulatus, lisääntymis- ym. elimiä riikinkanan on pakko suosia pitkäpyrstöisiä, koska muuten se saa ruipelopyrstöjä koirasjälkeläisiä, joita kukaan ei halua. Siispä ollaan tilanteessa, jossa kaikki hyötyisivät pienestä pyrstöstä, mutta kukaan ei suostu ottamaan ensiaskelta asian hoitamiseksi. Koska ensiaskeleen ottava kärsii. Kaikkien olisi suostuttava pienentämään pyrstöjään samanaikaisesti, mikä riikinkukkojen neuvottelutaito huomioiden vaikuttaa epätodennäköiseltä. Ihana ja suosittu malliesimerkki siitä, minkä jokainen biologiaa lukeva pian oppii: toisinaan evoluutio on aikamoinen tunari. Älytöntä ja tarpeetonta laahusta raahaaville riikinkukoille voisi melkeinpä nauraa – ja muuten nauraisikin, mutta…

Symbiontti 1/ 2013

Tarkastelkaamme Opiskelijaa ( sensu Platon):

TenttipĂ¤Ă¤

Ruuansulatus-, lisĂ¤Ă¤ntymis-(?) ym. elimiĂ¤

piskelija koostuu tunnetusti tenttipĂ¤Ă¤stĂ¤ ja erinĂ¤isistĂ¤ muista (tenttiinlukukykyĂ¤ yllĂ¤pitĂ¤vistĂ¤) elimistĂ¤. Tenttiin saatetaan lukea jopa viikko, se ei alkutuntien jĂ¤lkeen edistĂ¤ oppimista mitenkĂ¤Ă¤n, eikĂ¤ yleensĂ¤ tuo tuloksenaan muuta kuin numeron WebOodiin. Sen merkitys voi perĂ¤ti olla niin suuri ettei opiskelija oikein jaksa muuta kuin lukea tenttiin. SiispĂ¤ opiskelijoita jĂ¤Ă¤ valtavasti stressin saaliiksi niin, ettĂ¤ oppiminen (yliopiston pĂ¤Ă¤tarkoitus 1/2) ja ajatteleminen (yliopiston pĂ¤Ă¤tarkoitus 2/2) jĂ¤Ă¤vĂ¤t oppimistulosten mittaamisen (tarkoitusperiĂ¤ tukeva menetelmĂ¤) jalkoihin. Mutta tenttiin valmistautumiseen kĂ¤ytetty aika ei tĂ¤stĂ¤ huolimatta suostu lyhenemĂ¤Ă¤n. EikĂś vaikuta tutulta? Tentti mittaisi opittua yhtĂ¤ hyvin ilman valmistautumistakin. TentistĂ¤ oppisi yhtĂ¤ hyvin, jos nopean pistokokeen tuloksia kĂ¤ytĂ¤isiin lĂ¤pi seuraavana pĂ¤ivĂ¤nĂ¤ kurssin kertaustuokiossa. Mutta tentistĂ¤ ei saa hyvĂ¤Ă¤ arvosanaa, jos muut valmistautuvat ja itse jĂ¤ttĂ¤Ă¤ lukematta. Kaikki hyĂśtyisivĂ¤t vĂ¤hemmĂ¤stĂ¤ tenttistressistĂ¤, mutta tĂ¤mĂ¤ vaatisi, ettĂ¤ kaikki suostuvat rajoittamaan tenttiinlukuaan. Olemme siis kaikki1 riikinkukkoja! Ainakin jossain mĂ¤Ă¤rin â€“ ja mĂ¤Ă¤rĂ¤n selvittĂ¤minen kĂ¤y helposti indeksillĂ¤, biotieteiden laitoksella kun ollaan:

đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x; = đ?‘™đ?‘™đ?‘™đ?‘™đ?‘™đ?‘™!" Â đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x;đ?‘&#x; Ă— Â 100 Â % Â

Eli jos tenttiin kuluttaa 20Â kertaa enemmĂ¤n vaivaa kuin pitĂ¤isi, on tĂ¤llĂśin sataprosenttinen riikinkukko. Laskussa on oletettu â€“ huom. oletettu, miksei tĂ¤llaisia olennaisia tietoja lĂśydy netistĂ¤? â€“, ettĂ¤ riikinkukon pyrstĂś (4Â m2) on 20Â kertaa suurempi kuin on tarve (naaraan pyrstĂś 0,2Â m2). Antiriikinkukoksi pĂ¤Ă¤see lukemalla tenttiin vĂ¤hemmĂ¤n kuin kertaus- ym. oppimistarpeet vaatisivat. Ja lopuksi tenttien tekijĂ¤t huomio! Toisin kuin riikinkukot, me pystymme suunnittelemalla (sekĂ¤ yhteisin sopimuksin) lieventĂ¤mĂ¤Ă¤n evolutiivisen umpikujamme taakkaa. Avuksi tarjotaan taasen indeksiĂ¤:

â€Śjossa pĂ¤nttĂ¤Ă¤mistĂ¤ on nolla, jos tentti ei lainkaan mittaa tenttiin valmistautumista; tenttitaitoja on suuri, jos tentti mittaa tottuneisuutta tenttitilanteeseen jne. Ideaalitilanteessa kaikki paitsi oppimista on nolla. Muutoin saa nĂ¤hdĂ¤ yliopiston tĂ¤yttyvĂ¤n pĂ¤nttĂ¤Ă¤mishulluista riikinkukoista â€“ mikĂ¤ laskettaneen ekoteoksi, muttei vĂ¤lttĂ¤mĂ¤ttĂ¤ edistĂ¤ yliopiston perimmĂ¤isiĂ¤ tarkoitusperiĂ¤.

P.S. Kirjoittaja tahtoo kiittĂ¤Ă¤ apurahahakemuksia lisĂ¤inspiraatiosta. Tyypilliseen hakemukseen vaaditaan hakulomake, hakukirje, tyĂśsuunnitelma, CV ja 1â€“2 suosituskirjettĂ¤ (toisinaan myĂśs suoritusote/todistuksia). Kehotan Symbionttia vuonna 2023 selvittĂ¤mĂ¤Ă¤n paljonko lista on pidentynyt.

1) Okei, myĂśnnetĂ¤Ă¤n: EivĂ¤t kaikki tuhoa oppimisintoaan liialla tenttihulluudella. Mutta lievĂ¤ yksinkertaistaminen sallittakoon; onhan riikinkukkojenkin elĂ¤mĂ¤ monivivahteisempaa kuin mitĂ¤ tekstin perusteella luulisi.

Maaliskuu â€Š2013

Viivakoodia ja isoja kissoja Teksti ja kuvat Nina Killström

Olin kuunnellut aivan liikaa Totoa. Oli aika nähdä Afrikan sateet ihan itse. Suuntasin siis matkakaverini kanssa kohti Tansanian kuuluisimpia luontoalueita.

uurimmat unelmat ovat ilmeisesti niitä vaikeimmin lähestyttäviä. Lykkäämme matkakaverini kanssa safarin järjestelyjä viimeiseen asti, vaikka lentoliput Afrikkaan ovat olleet taskussamme jo puoli vuotta. Onneksi onnistumme valitsemaan erittäin hyvän safarintarjoajan Lonely Planetin Thorn Tree ‑foorumiin kertyneiden kokemusten perusteella. Asiat järjestyvät, vaikka viimeisistä yksityiskohdista ja varusteista päästään sopimaan pienessä afrikkalaisessa toimistossa vasta aivan viime tingassa. Edessä on kuuden päivän safari Tarangiren ja Serengetin kansallispuistoihin sekä Ngorongoron luonnonsuojelualueelle. Päivä Tarangiressa Vain yhtä yötä myöhemmin katselen silmät teelautasina jeeppimme ympäriltä lähes kosketusetäisyydellä kävelevää norsulaumaa. Yli tusinan yksilön töppöjalkaperhe vaeltaa ohitsemme omiaan puuhaillen ja töräytellen. Yksi emonorsuista pysähtyy etupuskurin viereen opettamaan kahta nuorta kärsänkäyttäjää riipimään lehtiä. Jeeppimme ei tunnu norsuja häiritsevän.

Tansanian kuudenneksi suurin kansallispuisto Tarangire on safarimme ensimmäinen kohde ja norsut ovat sen erikoisuus. Paksunahkoja on muissakin puistoissa, mutta täällä niiden näkeminen on oppaan mukaan todennäköisintä. Muitakin lajeja on tiheässä ja puisto tuntuu kompaktilta. Ajoittain on vaikeaa muistaa, ettemme ole Ähtärin possujunassa. Jeepin pöristellessä kiemuraista hiekkatietä pitkin tuntuu kuin jokaisen mutkan takaa löytyisi uutta ihmeteltävää. Kamera naksuttaa dataa muistikortille tasaiseen tahtiin. Yövymme leirintäalueella kansallispuiston keskellä. Saamme turvallisuusohjeita, sillä aluetta ei ole aidattu. Telttaan eläimet eivät kuulemma tule, mutta ennen liikkeelle lähtemistä täytyy taskulampun avulla tarkistaa näkyykö ympäristössä kiiluvia silmiä. Turistin mahasta kärsivä törmää heti kauhukuvaan: mitä jos herään keskellä yötä rynnistääkseni vessalle enkä voikaan poistua teltalta? Jossain leirin ulkopuolella karjuu leijona. Aamuyöstä pelätty herätys tulee ja vessapolulla kiiltää kuin kiiltääkin silmäpari. Pulssini palautuu, kun taskulampun valokeila paljastaa vaanijaksi laiduntavan dikdikantiloopin. Totean, että jos pieni kasvinsyöjä uskaltaa ottaa noin rennosti, saatan itsekin rohjeta huussille. Päivä Ngorongorossa Aamulla jatkamme matkaa Ngorongoron luonnonsuojelualueelle. Toisin kuin kaksi muuta retkemme kohdetta, se ei ole kansallispuisto. Paikalliset maasait saavat asua ja kasvattaa karjaa alueella. Alue on UNESCOn maailmanperintökohde ja saanut nimensä tulivuoren kraatterin mukaan. Eteemme avautuu valtava kraatteritasanko – mikroilmastoineen ja eläimineen kuin erillinen pieni maailmansa.

Symbiontti 1/ 2013

Keskellä välkkyy järven hopeinen kalvo, jota täplittävät vaaleanpunaiset flamingot. Näkymä on kuin suoraan Leijonakuninkaasta. Puoliksi odotan, että eläimet nostaisivat päänsä kuunnellakseen horisontista tulevaa kutsua kuninkaallisiin pennunkastajaisiin. Huomaan muistuttelevani itselleni, että olen ihan oikeasti itse fyysisesti paikalla. Hämmennystä lisää linturetkiltäkin tuttu okulaariepävarmuus; jos välissä on optiikkaa, eläin ei voi olla todellinen, vaan katselen sitä televisiosta. Eihän näitä voi kukaan muu kuin Attenborough’n tasoinen sankari oikeasti nähdä? Vieressämme kaksi seepraa parittelee. Leijona katselee tympääntyneesti toiselta puolen tietä – välimatka on liian pitkä, että sen kannattaisi reagoida. Neljä päivää Serengetissä Kolmantena päivänä puolen päivän aikaan saavumme Tansanian suurimpaan ja kuuluisimpaan kansallispuistoon. Ympärillemme levittäytyy puolitoista kertaa Uudenmaan kokoinen ruohotasanko, josta oikean elämän Jylhäkalliot päivystävine leijonineen kohoavat kuin saaret. Kirahvit lipuvat ohitsemme kuin laivat. Hyeenat pomppivat gnuiden perässä kuin ahmat. Pienet gasellit hätkähtävät liikkeelle tullessamme kohdalle ja laukkaavat jonkun matkaa jeeppimme kanssa samaan suuntaan. Matkalla puiston keskellä oleville vesialueille kohtaamme seeprojen vuosittaisen muuton alkusoiton. Raidallisia kavioeläimiä on kymmeniä tuhansia. Ne laiduntavat, juovat tien lätäköistä, tai matkaavat jonossa kuin issikkaretken ratsut. Koko maisema horisontista toiseen peittyy viivakoodiin. Serengetissä on jotenkin suurempaa kuin kahdessa

Maaliskuu 2013

muussa puistossa. Lääniä on enemmän ja ajamme pidempiä matkoja paahtuneen maiseman läpi näkemättä eläimiä kuin kaukaa. Kohtaamisetkin ovat eeppisiä: näemme kosken täynnä virtahepoja, seuraamme gepardin räjähtävää kiihdytystä, tuijotamme leopardin keltaisiin silmiin. Oppaan radiopuhelimen kautta tulee välillä ilmoituksia havainnoista. Erään ilmoituksen jälkeen kaahaamme äkkiä ihmettelemään luontoretkeilijän jättipottia: leijonalauma on kaatanut virtahevon aivan tien viereen ja on syömässä saalistaan. Isoja kissoja on parikymmentä, suurin osa eri-ikäisiä pentuja. Yhdellä aikuisista on radiopanta. Ilma täyttyy murinasta, jolla käydään keskustelua raatelujärjestyksestä. Mahansa jo pulleiksi syöneet pennut leikkivät laiskasti sivummalla. Etsin katseellani Sir Davidia. Serengetissä koemme myös viimein laulusta kuuluisat Afrikan sateet. Kuuro saapuu puiston sulkemisaikaan valkoisena verhona ja lyhentää näkyvyyden muutamaan metriin. Leirissä ranskalaisten reppumatkailijoiden teltan läpi kulkee joki. He kantavat vettä valuvia tavaroitaan ruokailukatokseen. Meidän telttamme osoittautuu hyvälaatuiseksi, eli kuivaksi, mutta kosteus tuo silti haasteita. Märästä ruohosta tarttuu mukaan uusia tuttavuuksia, ja matkakaverini pääsee kiskomaan reidestäni iloisenkirjavan punkin. Suolapatsauteni johtuu luonnollisesti täydellisestä hermojen hallinnasta. Sade lakkaa ja pilvet väistyvät upean tähtitaivaan tieltä. Kaikkialla tuoksuu vehreältä. Käyn leirintäalueen jäätävässä suihkussa ja valmistaudun heräämään vielä kerran ennen auringonnousua. Samalla laitan valmiiksi kamerani ja omppusoittimeni teemabiiseineen. Kuvia on muistikortilla jo 1 200.

Kilimanjaron huipulle! Teksti ja kuvat Lydia Sagath

Aika tarkkaan vuosi sitten Kampin Memphisissä hyvässä seurassa kaljoitellessa lähti liikkeelle silloin helvetin hyvältä idealta tuntunut suunnitelma Kilimanjaron (5 895 m) valloituksesta.

ntoa puhkuen sitä suunniteltiin ja hehkutettiin. Vuoden lopun lähestyessä, kun matka oli varattu ja varusteitakin piti ruveta hankkimaan, lähti käyntiin sellainen itsetutkiskelun prosessi, joka jatkuu vielä pitkään reissun jälkeen. Miten tällainen rapakuntoinen opiskelijaressukka ikinä pääsisikään tuon järjettömän möhkäleen lumen ja jäätikön peittämälle huipulle? Miten tässä hommassa ikinä onnistuttiin? Jollei ahdistus lähtöä edeltävinä päivinä ollut vielä kohonnut tappiinsa, niin sitä se teki useampaan otteeseen reissun aikana. Ennen kuin seitsemän hengen r yhmämme aloitti

vaelluksen kohti Uhuru Peakia, valloitimme ”lämpimiksemme” Mt. Merun, Afrikan viidenneksi korkeimman vuoren. Meru on Kilimanjaron kupeessa sijaitseva aktiivinen tulivuori, joka kohoaa vaatimattomaan 4 565 metrin korkeuteen. Vuoren rinteiden sademetsävyöhykkeellä törmää muun muassa puhveleihin, kirahveihin, satoihin eri lintulajeihin, erilaisiin peuroihin, paviaaneihin ja gueretsoihin. Mukanamme kulki koko ajan aseistettu ranger Gidion, joka aina puhvelin haistaessaan latasi aseensa – eikä välttämättä ihan turhaan. Leiripaikkojen nurkilta löytyi aamuisin tuoreita puhvelinläjiä, eli kyllä ne yllättävän lähelle ihmistä uskaltavat tulla. Lähietäisyydeltä ne eivät ole lainkaan yhtä leppoisia kuin metrien päästä ihailtaessa. Huiputus aloitettiin niin Merulla kuin Kililläkin keskellä yötä. Näin auringonnousun kokisi mahdollisimman korkealta – ideaalitilanteessa tietenkin huipulta. Lisäksi päivän aikana olisi aikaa myös laskeutua huiputusta edeltävää leiriä vielä astetta alemmas. Epäilen kuitenkin, että osasyy yövaeltamiseen varsinkin Merulla on huiputuspätkän saatanallinen maasto. Maaston hankaluus jotenkin unohtuu pilkkopimeässä tallustellessa, kun ei yksinkertaisesti näe minkälaiseen pudotukseen yksikin harha-askel voi johtaa. Kaksi ensimmäistä päivää oli kulunut metsäpolkuja tallatessa, mutta huiputukseen kuului useampi jyrkkä nousu ja yhtä jyrkkä lasku sekä jonkin verran kallionkielekkeillä hyppelemistä. Viimeinen parin sadan metrin pätkä koostui poluttomasta louhikosta, jossa oppaamme hyppi eteenpäin kuin mikäkin vuoripukki meidän muiden kontatessa perässä. Huipulla häämöttävä Tansanian lippu ei viimeisen tunnin aikana tuntunut lähenevän lainkaan. Mutta kun se yhtäkkiä pamahti nenän eteen ja näkymät vuoren kraatte-

Symbiontti 1/ 2013

riin avautuivat alapuolella, puski adrenaliiniryöppy verenkiertoon ja pää leijaili kirjaimellisesti taivaissa. Leiriin palattuamme olo oli lähinnä kuin Kontulan metriksellä sunnuntain vastaisena yönä pahoinpidellyllä, vaikkei varsinainen seikkailu ollut vielä alkanutkaan. Kilimanjaron vaelluksen ensimmäisenä päivänä lihakset (niin mitkä?) olivat yllättäen ihan siedettävän kivuliaassa kunnossa. Päivä toisensa jälkeen äärettömän kaunista Machame-reittiä pitkin rauhassa (pole pole: ’hiljaa, hiljaa’ swahiliksi) kivutessa ne kuitenkin tottuivat kutakuinkin jatkuvaan rasitukseen. Katselimme rauhassa maisemia ja lintuja. Iltaisin fiilistelimme messiteltassa kaakaon, teen ja popcornin parissa tarinoita jakaen ja turkulaisvahvistuksemme jutuille itsemme kipeiksi nauraen. Huiputusyön unet jäivät vähiin, kun ahdistus valloitti pienen mielen ja epäilys omaa suorituskykyä kohtaan kasvoi äärimmilleen. Pole pole, askelta toisen perään, pilkkopimeässä. Huippua ei näkynyt, mutta taaksepäin vilkaistaessa näkyi pitkän otsalampuista koostuvan kiiltomatojonon hohto, joka hiljaa vaappuen nousi rinnettä pitkin ylös. 4 000 metriä alempana Moshin kylän valot vilkkuivat ja horisontissa salamoi, vaikka yö oli tähtikirkas. Ei ollut tietoa kellonajasta, kivutuista metreistä, jäljellä olevasta mat-

Maaliskuu 2013

kasta – odotimme vain auringonnousua: silloin meidän olisi pitänyt saavuttaa Stella Point, Kilimanjaron kraatterin reuna. Kun rupesi sarastamaan, löin napit korville ja käänsin motivaatiomusiikit kaakkoon. Tiesin, ettei matkaa ollut paljon jäljellä, mutta en ehtinyt kuuntelemaan kuin pari powerbiisiä ennen kuin CONGRATULATIONS-kyltti oli edessäni. Happi ei riittänyt käsittelemään asiaa, aurinkohan ei ollut vielä noussut: Jumalauta, olimme etuajassa! Stella Pointilta on vain vajaan tunnin kävely huipulle, mutta pakkanen puri nenänpäätä ja juomapulloissa helisi jäähile. Näpitkään eivät yrityksistä huolimatta olleet lämmetäkseen. Vielä oli hämärää, mutta aurinko nousi pikku hiljaa ja valaisi vaaleansinisinä hohtavat jäätiköt, allemme avautuvan kraatterin pohjan, vuoren huipun, ympäröivät laaksot, Moshin kylän ja Merun. Stella Pointilla koettu adrenaliiniryöppy ehti laantua, mutta huippu häämötti selvänä ja pitoisuudet kohosivat metrien mukana ennenkokemattomiin lukuihin. Istahdin hetkeksi lumikinokseen päivän toisen CONGRATULATIONS-kyltin viereen ja kyynel, ehkä toinenkin, vierähti poskelle, vaikka hymy ulottui korvasta korvaan. Näistä kengistä Afrikan punainen hiekka ei lähde koskaan.

Mitä sitseillä syötiin? Reseptien koonti Kati Skonbäck

Sitseillä tarjotaan usein vallan herkullista ruokaa, mutta maut unohtuvat nopeasti. Symbiontti virkistää ystissitsaajien muistia ja tarjoaa reseptitkin! Sipulikeitto 600 g sipulia 2 valkosipulin kynttä 1 litra kasvislientä 1 ruokalusikallinen vehnäjauhoja 50 g voita suolaa mustapippuria timjamia

Sulata voi kattilassa ja suikaloi joukkoon sipuli ja valkosipuli. Kuullota suikaleita sulaneessa voissa ja lisää sen jälkeen kattilaan vehnäjauhot ja kasvisliemi sekä mausteet. Anna keiton kiehua hiljalleen noin tunnin ajan.

Soijarouhepullat 3 dl tummaa soijarouhetta 2 dl kasvislientä ½ dl BBQ-kastiketta 3 munaa tai munankorviketta 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 2 rkl öljyä ½ tl mustapippuria 1 tl paprikajauhetta 1 tl basilikaa 1 tl oreganoa 1 tl timjamia suolaa maun mukaan

Sekoita mausteet soijarouheeseen ja kaada sekaan kasvisliemi, BBQkastike ja öljy. Sekoita hyvin ja anna turvota noin tunti. Lisää sen jälkeen joukkoon munat sekä hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Pyörittele taikinasta haluamasi kokoisia pullia ja paista niitä 10–15 minuuttia 200 asteessa.

Lohkoperunat 6—8 perunaa 2 dl öljyä 1—2 tl suolaa 1—2 tl paprikajauhetta (tai chilijauhetta, jos haluat tulisempaa) 1—2 tl mustapippuria

Pese ja lohko perunat. Sekoita mausteet öljyn joukkoon ja lisää perunoiden päälle. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Paista seuraavana päivänä 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Cole Slaw 1 porkkana pieni pala kaalia 200 g ranskankermaa ruokalusikallinen majoneesia ruokalusikallinen omenaviinietikkaa 1 rkl Dijon-sinappia 1 tl valkopippuria 1 tl suolaa

Raasta porkkana ja suikaloi kaali porkkanaraasteen sekaan. Sekoita mausteet, majoneesi, sinappi ja viinietikka ranskankermaan ja lisää raasteseokseen.

Brita-kakku Pohja: 2 ½ dl maitoa 50 g voita ¼ dl sokeria 1 keltuainen ½ dl vehnäjauhoja ½ tl leivinjauhetta Pinnalle: 1 valkuainen ½ dl sokeria

Vaahdota voi ja sokeri ja lisää sekaan keltuainen. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen sekaan ja lisää seos varovasti taikinaan pienissä erissä vuorotellen maidon kanssa. Kaada seos laakeaan, leivinpaperilla vuorattuun uuniastiaan. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti sokeria joukkoon. Vatkaa, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Kaada uunipellille pohjataikinan päälle ja paista 175 asteessa 20–30 minuuttia. Anna jäähtyä. Kun kakkupohja on jäähtynyt, jaa se veitsellä kahdeksaan osaan. Laita mustikoita ja kermavaahtoa neljälle palaselle ja nosta loput palaset kansiksi. Koristele kakku esimerkiksi mantelilastuilla ja sitruunamelissalla.

1—2 tl grillimausteta

Symbiontti 1/ 2013

Arvioita Symbiontti arvioi lukijoiden iloksi ja hyödyksi muutaman sekalaisen kulutustuotteen.

Helmi Fine Mango Cream Virkailijavaihtareissa Lammilla kohtasin Alkon, josta löysin itselleni arvostelukohteen. Arvostelu on itse asiassa vain väistämätön sivutuote siitä, että päätin etsiä liköörin, jota en ole koskaan aiemmin juonut. Kyseistä liuosta nimitetään Helmi Fine Mango Creamiksi, ja se on nimensä mukaisesti kermalikööriä. Juoma myydään viehättävän ruskeassa muovipullossa – tosin epäilen ruskeuden johtuvan paremmasta maitotuotteiden säilyvyydestä eikä taiteellisista linjauksista. Itse juoma on väriltään miellyttävän vaaleanoranssi. Mausta erottuvat alkoholi, kerma, se lapsuuden paremman makuinen yskänlääke ja ehkä hieman mango. Suosittelen Mango-Helmeä kermaliköörien ja ehkä myös mangoisuuden ystäville. Huomaa myös, että tyhjästä likööripullosta saa ”tyylikkään” juomapullon, joka on kestävää muovia, sekä muotonsa ansiosta kätevä pakata mukaan vaikka mökkireissulle. Masa teinilä

Uskottavuus kermaliköörinä Maku Väri

Pitkäsoittoa odotellessa!

Symbiontti 1/ 2013

Masa Teinilä

Kerjääjät: Lapset on rumia Kerjääjät julkaisi viime syksynä vaivihkaa EP:n. Tämä vuonna 2009 perustettu ska-yhtye on monelle tuttu esimerkiksi biologibileistä. Kerjääjistä on helppo tykätä. Musiikki on tanssittavaa ja sanoitukset hassunhauskoja. Suurehkosta kokoonpanosta huolimatta musiikki on yksinkertaista. Instrumentaaliosuudet ovat välillä jopa minimalistisia, mutta sopivat kappaleisiin mainiosti. Johanna AholaLaunosen suoraviivainen laulutyyli saattaa joillekin vaatia hieman totuttelua – tosin voi olla, ettei oikein muulla tavalla voi laulaa ”lapset on rumia, käytä siis kumia”. EP:n äänimaailma on hieman tasapaksu, minkä arvelen johtuvan äänitysoloista. Kaiken kaikkiaan livekeikkojen meiningistä on jotakin kadonnut matkalla levylle. Lapset on rumia koostuu viidestä kappaleesta, joista ainakin useimmat ovat kuuluneet Kerjääjien ohjelmistoon jo pitkän aikaa. Levyn helmiä ovat leppoisasti svengaava ”Ehkäisylaulu” sekä sitä seuraava hullunkurinen ”Kakat housuissa”. Mitään kovin haukuttavaa ei EP:lle ole eksynyt. Syvällistä sanomaa levyltä ei ehkä kuitenkaan löydy, enpä tosin jaksanut kuunnella sitä takaperin. Kovin optimistinen tämä ei ainakaan ole, ellei ”Kaksi miestä ja pasuunarasva” sitten ole sitä. Levyllä lauletaan mm. siitä, kuinka epäonnistuminen aina on helpompaa kuin onnistuminen ja kehotetaan tekemään ”musta leski”. Lapset on rumia on joka tapauksessa varsin viihdyttävä levy. Kerjääjiin voi käydä tutustumassa ja levyjä ostamassa osoitteessa www.kerjaajat.net. Mats Ittonen

Reilun kaupan luomubanaanit

Se perinteinen tarina: menen lähikauppaan ja ostan sieltä jonkun kaupan oman merkin tuotteen. Tällä kertaa osuin suklaahyllylle. Ilokseni huomasin, että Reilun kaupan suklaata on myös Pirkkana. Ostin nimenomaan vadelmavalkosuklaata, koska se oli pakkauksen mukaan vaaleanpunaista. Se oli peni virhe: muistin hyvin pian, että tietyissä ei-tummissa suklaalaaduissa on liikaa sokeria. Niin oli tässäkin tapauksessa. Toisaalta, voisin värin vuoksi ostaa kyseistä suklaata muille ihmisille syötettäväksi. Ehdoton hyvä puoli on, että suklaalevy oli suhteellisen pieni: uskon, että syön kokonaisen suklaalevyn helposti päivässä riippumatta sen koosta. Täten pienempi levy auttaa terveyshaittojen välttelyssä. Masa teinilä

Maku Väri Pakkauskoko

Menin Viikin Prismaan tarkoituksenani ostaa jotain syötävää. Löysin Reilun kaupan luomubanaaneja, jotka eivät olleet kohtuuttoman hintaisia muihin hedelmiin verrattuna. En pidä banaaneista kovinkaan paljon, mikä saattaa vääristää arvosteluani. Yllätyin positiivisesti: ostamani banaanit olivat kypsyydeltään juuri sopivia. Lisäksi ne kuuluivat maultaan banaanien parhaimmistoon. Kooltaan ne olivat sopivia: jaksoin syödä kokonaisen yksilön. Myös päätös ostaa nimenomaan reiluja banaaneja tarjoaa vaikutelman siitä, että on tehnyt jotakin hyvää, tai ainakin vähemmän pahaa. Suosittelen Reilun kaupan luomubanaaneja kaikille maailmanpelastushenkisille, jotka pitävät banaaneista eivätkä kavahda tavallisia banaaneja korkeampaa kilohintaa. Masa teinilä

Maku Väri Koko

Mikä on tämän lehden paras juttu?

Äänestä suosikkiasi osoitteessa www.symbioosi.org. Voit voittaa Kerjääjien EP:n! Samassa paikassa voit antaa muutakin palautetta lehdestä. Toimitus kiittää! Seuraava Symbiontti ilmestyy vappuun mennessä.

Maaliskuu 2013

Masa Teinilä

Pirkka Reilun kaupan vadelmavalkosuklaa

Repäisyjä Ihania Biologeja ”Mä oon ollu Aivelon kaveri 10 vuotta, mut se ei vieläkään tunnusta mua!” — Elli L. avautuu kertsillä ”Tää on just tätä! Biologit sikiää jossain metsissä!” — Sara N. nähtyään liian monta biologian opiskelijaa linturetkellä Viikin metsissä ”Oi sä oot ihan mun lemppari-ihminen! Sä oot niin ihana, viisas ja hyväntuoksuinen!” — Tiina T. Kalle L.:lle ”Mäki voisin pistää kasvion keräämisen mun harrastukseks. Mä oon jo melkeen alottanu!” — Laura M. pohtii CV:tään – Jani on semmonen iloluontoinen ihminen! – Nii et jos tän sanois englanniksi ni se olis niinku… – Happy nature! — Tiina T. ja Anni N. sanailevat VV-Lammilla

Koonnut Pinja Näkki

Muista kirjata hulvattomimmat repäisyt muistiin ja lähetä ne repäisyvastaava Pinjalle: pinja.nakki@helsinki.fi

”Meillä on monesti kesällä elikot lähteneet haasta jotain pakoon, eikä se ole koira, kissa tai hirvi vaan jokin isompi eläin.” — Perholainen maanviljelijä kertoo susikokemuksistaan (HS 27.1.2013) Alkoholia ”Sen tietää, et on tulossa vanhaksi, ku viina alkaa maistua hyvältä.” — Sara N. pohtii syvällisiä ”VOI EI!!! Mä en oo kännissä!” — Kaisa T. järkyttyy Lammilla kyykkää pelatessaan ”Ei meillä vaan oo ikinä ollut excua, jolla ei olis tarjottu ilmasta viinaa!” — Oikislainen järkyttyy biologitapahtumien tervehenkisyydestä ”Aikuisten juomaa isille!” — Väinön huudahdus kertsin tyhjien tölkkien innoittamana

”Jos toteemi ois terapeutti, niin sie oisit just sellanen.” — Tatu A. Aki A.:lle

”Viskejä on ihan helvetisti ja kaikki on hyviä!” — Teekkari opastaa juomatieteiden saralla MM-kyykässä

”Yleisesti ottaen mä en ajattele mitään muuta ku sieniä!” — Julia P. selventää ajatusmaailmaansa

Totuuksia ”Pelkät napakarvat ei riitä blandikseks.” — Laura M. kommentoi Eest Standard Vodkan makua

”Tuli tässä vaan mieleen, et… onkohan linnuilla kivaa?” — Anniina K. katselemassa maatalousmuseon ruokinnalla hyppiviä urpiaisia Lajintuntemusta ”Näil kaikil kuusi-alkuisilla on jotain raitoja. Niinku kuusitiainen ja kuusihäntäpeura!” — Annu T. lukee Ilkka Koiviston kirjaa ”Mä oon kuullu manaatista! Mut mä luulin et se on joku polttiaiseläin…” — Virve K. ei ole katsonut tarpeeksi Avaraa Luontoa ”Ne on mandariineja, hölmöt! Teidän eläintuntemus kusee!” — Jani J. paljastaa lajintuntemustaitonsa

”Mä en tarvii enää mitään mun elämässä, kun mulla on YKL!” — YKL:n opiskelijatoimikunnan koulutusviikonlopun anti pureutuu tehokkaasti Jani J.:n herkkään mieleen – Niin, täällä Viikissä on niitä biologeja. – Ai piriä? – Ei kun BIOLOGEJA! — Laitapuolen kulkijat keskustelevat 550-bussissa Viikin kampuksen läpi ajettaessa ”Symbioosi kunnostaa perinneisotooppeja.” — Mari S. kertoo kertsillä perusteluja apurahahakemukseen ”Viime vuonna en ollut mitään, ku en vielä opiskellu täällä.” — Julia P. paljastaa VV-Lammilla

Symbiontti 1/ 2013

”Limasieni on siis vähintään yhtä älykäs kuin insinööri, vaikkei sillä ole aivoja.” — HS 9.2.2013 jutussaan ”Ollako limasieni?”

Miia Pietiläinen

– Aina ku mä ajattelen, tulee virhe. – Aina ku mä ajattelen, tulee julkasu Natureen. — Siiri F. ja Annu T. vertailevat kykyjään

”Kun primaarinen pituuskasvu on päättynyt, niin sekundaarinen paksuuskasvu alkaa. Näinhän käy meille kaikille.” — Jouko R. kertoo elämän totuuksia Maapallon kasvisto ja kasvillisuus -kurssilla ”Minä haluan laittaa roskiin!” — Väinö 2,5 v ilmaisee mielipiteensä hallituksen esityslistasta ”Tää on ihan ku muumipeikon jalka.” — Ilkka Teräs kuvailee kukkakärpäsen imukärsää Rankkaa elämää? ”Ois kiva valmistuu kandiks ennen ku mä kuolen.” — Mika S. paljastaa elämäntavoitteensa pohtiessaan USA:n vähemmän turvallisiin vaihtokohteisiin hakua – Oonks mä ainoo ketä vituttaa? – No mulla on ainaki niin pitkä tappi otsassa, etten pysty ees kääntämään päätäni — Alli S. vastaa Anu L:n kysymykseen Fysiologian harjoitustöissä, kun respiraatiolaitteistoa on yritetty koota 2,5 tuntia ”Mä tajusin just, miks mikroskopointi on ihan perseestä.” — Fuksi kertsillä Kasvianatomian harjoitustöiden jälkeen ”Mä tunnen saavuttaneeni tietyn merkkipaalun elämässäni, kun saan ekaa kertaa sähköpostiini tiedon vapaista hieronta-ajoista Bio3:ssa.” — Kemian fuksi Kilppariexculla liityttyään sähköpostilistalle Seksiä(kö?) ”Näkisit kuinka nopeasti mä kaivan madagaskarilaisen lantakuoriaisen genitaalit esiin!” — Mikko T. kertoo erityistaidoistaan ”Olkaa varovaisia! Muistakaa pestä kädet ja käyttää kondomia!” — Jani J. ohjeistaa virkailijoita välttämään tarttuvaa oksennustautia VV-Lammilla

”Musta tuntuu, että oisin päässy läpi ton logistiikan, jos meillä ois sen opettajan kanssa ollut enemmän sellasta lähikontaktia. Mä oon huomannu, että se yleensä auttaa.” — Lahden AMK:n opiskelija antaa opiskeluvinkkejä – Oi, te tuutte saamaan niin söpöjä lapsia! – Mä en kyl tuu koskaan saamaa lapsia, jos Pinja istuu mun sylissä viel kauemmin… — Jani J. ja Tuomas L. ”Mun yks tanssikaveri tuntuu – siis tuoksuu – ihan samalta ku mun yks lukioaikainen poikaystävä.” — Tiina T. kertoo tanssipartneristaan VV-Lammilla ”Ilmainen ruoka on aina hyvää. Ja ilmainen seksi se vasta hyvää onkin!” — Ilkka Teräs kertoo kasvin primaarisista houkuttimista ”Koskaan en ole riisuuntunut niin nopeasti opiskelijan kanssa – siis tuolla maastossa…” — Jouko R. muistelee Maapallon kasvisto ja kasvillisuus -kurssilla Häröilyä ”Suomalainen peruskallio on erittäin hyvä paikka varastoida asioita. Niinku häpykarvoja ja ydinjätettä.” — Teekkarin panos keskusteluihin energiapolitiikasta ja satiaisten suojelualueista MM-kyykkäjatkoilla ”Musta tuntuu ihan gladiaattorilta!” — Mats I. tuntee testosteronin virtaavan marssiessaan MM-kyykkäkentälle – Mitä on kiinteä omaisuus? – Munuaiset — Matti R. ja Lauri P. keskustelevat opiskelijan taloudesta.

Maaliskuu 2013

uoden alussa on hyvä pohtia asioita, koska pohtiminen on jännittävää. Ensinnäkin voi miettiä, miten tähän on tultu. Mitä niinä viime vuoden 365 päivän aikana tapahtuikaan, joka johti tähän? Tai kenties aikaisemmin? Ennen kaikkea pieni pohdiskeleva pysähtyminen voi tehdä hyvää, jotta tajuaa, mitä oikein on tekemässä. Minä toimin tänä vuonna Symbioosin puheenjohtajana. Viime vuoden alussa en sitä vielä tiennyt, mutta olin toivonut näin tapahtuvan, sillä mielestäni puheenjohtajan toimi kuulosti mielenkiintoiselta. Virassa pääsisin kokeilemaan käytännön järjestely- ja johtamistaitojani ja pääsisin vetämään minulle niin läheiseksi kasvanutta ainejärjestöä kohti loisteliasta tulevaisuutta! Viime vuonna varapuheenjohtajana toimiessani sain kokea muutamaan otteeseen, minkälainen puheenjohtajan tehtävä tulisi olemaan. Pidin siitä kovasti, vaikka työmäärä yllätti! Nyt virallisesti puheenjohtajana ollessani voin sanoa, että mielipiteeni tehtävän hoitamisesta ei ole muuttunut. Kasvanut vastuu on tietenkin lisännyt työmäärää, mutta nautin suuresti päästessäni pohtimaan järjestömme tulevaisuutta yhdessä innokkaan hallituksen ja idearikkaan virkailijakunnan kanssa. Aina tulevaisuuden pohtiminen ja asioista päättäminen ei ole niin helppoa, mutta kuuluuko sen elämässä ollakaan? Mielestäni on mielenkiintoista päästä keskustelemaan asioista ja kuulemaan erilaisia mielipiteitä, ja lopulta sovittaa erilaiset näkemykset lopulliseen päätökseen, johon kaikki voivat olla tyytyväisiä. Näin kävi esimerkiksi kevätkokouksessamme päättäessämme ennätysmäisen suuren luonnonsuojeluapurahan myöntämisestä. Hallituksen esitys oli erilainen kuin yhdistyksen kokouksen toive rahojen jakamisesta, joten keskustelujen ja äänestysten kautta päädyttiin lopputulokseen, jossa rahaa jaetaan kolmelle hyvin erilaiselle projektille. Pääasia on, että yksi yhdistyksemme ajamista asioista – luonnonsuojelu – toteutuu. Coolilla tavalla tehdyn luonnonsuojelun haluaisinkin nähdä tänä vuonna Symbioosin yhtenä kulmakivenä sen lisäksi, että järjestämme sekopäisen siistejä tapahtumia (Ahvis tulee!) ja meininkejä jäsenillemme ja valvomme

heidän etuaan alati muuttuvassa yliopistomaailmassa. Virkailijavaihtoviikonloppuna Lammilla keskustelimme ensin pienryhmissä siitä, minkälaisia luonnonsuojelutekoja tai ‑toimia Symbioosi voisi tänä vuonna järjestää. Purkaessamme pohdintoja yleisessä keskustelussa, en voinut muuta kuin innostuksella hämmästellä sitä ideoiden ja energian määrää, mikä symbionteilla on luonnonsuojelua kohtaan. Biologian opiskelijoiden järjestönä meillä on erittäin vahva tieteellinen taustatieto luonnonsuojeluasioihin liittyen, joten mielestäni olisi väärin, jos emme tätä tietämystä käyttäisi hyväksemme luontoa paremmin kunnioittavamman Suomen (ja ehkä jopa maailman) rakentamiseksi. Olisi hauskaa, jos ensi vuonna tähän aikaan voisin miettiä tätä vuotta ja ajatella, että onnistuin siinä mitä tein! Onnistuin luotsaamaan Symbioosin perille vuoden 2014 uudenvuoden satamaan (vai bileisiin?). Saimme yhdessä ihanan virkailijakuntamme kanssa aikaan kaiken sen, mitä vuodelle suunnittelimmekin ja mahdollisesti vielä enemmän! Uskon erittäin vahvasti, että näin tulee käymään. Sillä kun jotakin tekee sydämellään, se näkyy. Asioiden tekeminen lähtee liikkeelle aina pienistä askelista. Ehkä jatkan toimiani tekemällä jotakin pientä, mutta hyvin konkreettista, ja korjautan jo pitkään rikkinäisenä olleen puheenjohtajan nuijamme. Puheenjohtajan auktoriteettini (?) kärsii nimittäin aina hiukan, kun joudun kokouksissa napauttamaan pöytää milloin milläkin mölkyllä. En tahdo, että Symbioosi, enkä minä, kärsii nuijan puutteesta enää pidempään! Lukiossa tulevaisuuttani pohtiessani oponi kysyi minulta, olinko harkinnut biologian opiskelua. Sanoin miettineeni sitä, mutta mietin mihin töihin voisin biologialta valmistuttuani päästä. Tähän oponi vastasi, että voisin päästä vaikkapa Korkeasaaren johtajaksi! Tadaa, tässä sitä ollaan ja Korkeasaaren johtajan paikalle on ehkä vielä vähän matkaa, mutta ei tämä puheenjohtajankaan virka yhtään sen hassumpi ole! Hulvatonta vuotta 2013 jokaiselle symbiontille! Olkoon vuotenne eliksiä ja iloa pullollaan! Jani

Symbiontti 1/ 2013

Puheenjohtajalta

Pinja Näkki

Vuosi Symbioosille!

• • • • • • •

hyönteiskiikari Papilio erinomainen myös lintujen tarkkailussa pienikokoinen, kulkee helposti mukana lähitarkennusetäisyys vain 50 cm suurennokset 6,5x21 ja 8,5x21 paino 290 g 30 vuoden takuu

Lisätietoja saat:

Lintuvaruste Oy, Koetilantie 1 B, 00790 Helsinki Avoinna Ma 11.00-17.00, Ti-Pe 11.00-17.30 www.lintuvaruste.fi, lintuvaruste@birdlife.fi, puh. 09-386 7856

Maaliskuu 2013