Issuu

4/2013 48. vuosikerta

Toimitussihteeri Mikko Aulio mikko.aulio@helsinki.fi Tämän numeron muut tekijät Jani Järvi, Joni Ollonen, Veera Partanen, Lauri Pulkkinen, Susu Rytteri, Lydia Sagath, Suvi Sallinen, Mari Liisa Teinilä, Annu Tertsonen, Mikko Tiusanen Ulkoasu ja taitto Annu Tertsonen, Mats Ittonen, Siiri Fuchs, Mikko Aulio Kannen kuva Mats Ittonen Logo Veera Partanen Paino Unigrafia, Helsinki Painos 300 kpl

aupunginvaltuusto hyväksyi Meri-Rastilan osayleiskaavan joulukuussa. Päätöksen seurauksena erittäin arvokkaille virkistys- ja luontoalueille rakennetaan asuntoja. Asiaa vastustettiin aktiivisesti. Oli tuhansia allekirjoituksia kerännyt adressi, oli mielenosoituksia, lehtikirjoituksia, youtube-videoita ja sähköposteja kansanedustajille. Kuvaavaa tapaukselle on kuitenkin, että se aktivoi ympäristötoimijoiden lisäksi lähinnä vain kaavoitetun alueen lähistön asukkaita. Itselle tutuista virkistysalueista pidetään kiinni, mutta muulla ei ole niin väliä. Youtube-videon Meri-Rastilan metsien puolesta tehnyt lukiolainen oli kuitenkin liikkeellä oikealla asenteella: ”Jos te nyt autatte mua, niin mä lupaan, että mä autan teitä silloin, kun teille rakas paikka on uhattuna”. Tätä asennetta kaupunkiluonnon suojelussa tarvitaan lisää. Ympäristöasiat asetetaan usein teoriassa korkealle prioriteettilistalla. Kun käytännössä pitäisi toimia, ei kuitenkaan tunnu olevan aikaa tai jaksamista. Tarkastelkaamme siis kaikki itseämme ympäristötoimijoina ja aktivoitukaamme muutenkin kuin NIMBYilyssä! On mielenkiintoista, että opiskelijaliike pystyy edelleenkin mobilisoimaan tuhansia ihmisiä kadulle opintotukea puolustamaan, mutta ympäristömielenosoitukset ovat yleensä verrattain pieniä. Miksi Meri-Rastilan metsät eivät pienestä liikehdinnästä ja yksittäisistä aktiiveista huolimatta saaneet aikaan kansanliikettä? Miksi minä en ollut osoittamassa mieltäni metsien puolesta ja miksi en ottanut yhteyttä kansanedustajiin?

Päätoimittajalta

Päätoimittaja Mats Ittonen mats.ittonen@helsinki.fi

Luonnonsuojelu vaatii tekoja

*** Meidän vihreässä kuplassamme ja ainejärjestötoiminnassa asiat jatkuvat kuitenkin mallikkaasti. Symbioosi on saanut uuden, ihanan hallituksen ja Symbiontti uuden, innokkaan ja energisen toimituksen. Kiitos kaikille taas yhdestä ikimuistoisesta ainejärjestövuodesta ja onnea kaikille uusiin tehtäviinne! Minä vetäydyn taka-alalle huutelemaan, kun päätoimittajan vastuun nappaa Supernatantin piirtäjänä tunnettu Veera Partanen.

ISSN-L 1458-4115 Mats Ittonen

Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestön, Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYYn järjestölehtitukea. Symbioosi ry Viikinkaari 1 PL 65 00014 Helsingin yliopisto

Minkähänlaista liikehdintää tammikuun hämärät illat mahtavat tuoda tullessaan? Arkistokuva.

Päätoimittajalta

Ajankohtaista meillä ja muualla

5 opintovastaavan palsta 6

Professori Kristian Donner taistelee tieteen puolesta ja barbaareja vastaan. Lue haastattelu sivuilla 8–13

SYYhy-palsta 7

Veera Partanen

Pienestä pitäen turhakeostoksille

14 Repäisyjä

16 Külli-täti

19 Puheenjohtajalta

Ajankohtaista

meillä ja muualla

Jari Niemelä jatkaa dekaanina Kaupunkiekologian professori Jari Niemelä valittiin jatkokaudelle bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan dekaaniksi. Varadekaaneiksi valittiin professori Minna Nyström (tutkimusasiat, dekaanin sijainen), professori Liselotte Sundström (opetusasiat ja kaksikielisyys) sekä professori Atte Korhola (yhteiskunnallinen vuorovaikutus). Myös laitosjohtajat valittiin. Ympäristötieteiden laitoksen johtajana jatkaa Jorma Kuparinen ja biotieteiden laitoksen johtajana Kurt Fagerstedt. Dekaaniston ja laitosjohtajien kaudet kestävät vuoden 2017 loppuun asti.

Vuodarikilpailu alkaa taas vuoden alussa

ymbioosin pikkujouluissa 15.11. palkittiin perinteiseen tapaan vuoden aikana onnistuneita ja erityisesti ahkeroineita symbiontteja. Vuoden tuutori valitaan vuosittain kaikkien tiedekunnan fuksien äänestyksessä. Tällä kerralla palkinnon pokkasi Minttu Pokkinen. Vuoden tulokas on edellisen syksyn fuksi, joka on toiminut Symbioosissa aktiivisesti tai muuten tehnyt hallitukseen vaikutuksen. Vuoden tulokkaaksi valittiin mm. shokkelomestarina toiminut Riikka Räty, joka onnistui myös ensi vuodeksi hankkimaan itselleen melkoisen nakkivuoren. Vuoden puskutraktori on hallituksen sihteerinä toiminut Julia Palorinne. Puskutraktori on erityisen hyvä aktiivi, joka on onnistunut nostamaan muidenkin tasoa. Tänä vuonna palkittiin myös muutaman vuoden tauon jälkeen Vuoden sonni. Tämän hieman yseenalaisen kunnian sai Lydia Sagath. Toivottavasti hän viitsii raahata sonninpään pois Kertsin pöydältä. Pikkujoulut pidettiin tänään Svengi Karaoke Nightclubissa ja jatkot K2 barissa. Juhlissa esiintyivät Symbioosin kuoro, Hannes Mattila, Kuokkavieraat ja Kerjääjät. Mats Ittonen

Symbioosin vuodenpinnakilpailu herätti paljon kiinnostusta ja puuhamies Lahti on ilmoittanut uuden kilpailun starttaavan vuoden alussa. Havikset kirjataan samaan lomakkeeseen kuin tänäkin vuonna. Linkkihirviö kannattaa tallentaa jonnekin: https://docs.google.com/spreadsheet/ ccc?key=0AmMGeGgjnEuUdE9ROXFGSWl GTTVncTJVZmd5ZnlHaXc#gid=0.

Ansioituneita symbiontteja palkittiin

Uudet hallopedit valittiin Syksyllä valittiin uudet opiskelijaedustajat tiedekunta- ja laitosneuvostoihin. Myös yliopistokollegion jäsenet on käytännössä valittu, mutta listat vahvistetaan helmi-maaliskuussa. Suurin osa hallopedeistä valittiin sopuvaalein, ja vain teologisessa tiedekunnassa jouduttiin äänestämään. Uudet edustajat on päivitetty yliopiston sivuille, ja voit tutustua heihin myös uusimmassa VR:ssä. Useimmissa hallintoelimissä noudatetaan kolmikantamallia, jossa edustettuina ovat professorit, muu henkilökunta ja opiskelijat. Hallinnon opiskelijaedustajat tekevät kaikkensa valvoakseen juuri sinun etuasi. Ota siis heihin tai Symbioosin opintovastaaviin yhteyttä jos jokin yliopistolla mielestäsi mättää! Kerjääjät viihdyttämässä pikkujouluväkeä

Symbiontti 3/ 2013

Opintovastaavan palsta

ammin biologinen asema juhli 60-vuotista taivaltaan 5. joulukuuta. Asian tiimoilta järjestettiin juhlaseminaari, jossa allekirjoittaneella oli kunnia olla juhlapuhujana. Puhuin tilaisuudessa kenttäasemien roolista nykyopiskelijan silmin nähtynä. Keskityin puheessani kenttäkursseihin ja niiden merkitykseen biologian, ympäristötieteiden ja laajemminkin luonnontieteiden opinnoissa. Teistä lukijoista vanhemmille tuskin tarvitsee kamalasti kenttäkurssien merkityksestä toitottaa, mutta fuksien on hyvä tiedostaa jo tässä vaiheessa opintojaan, että kenttäkurssit ovat bio- ja ympäristöalan opintojen suola, pippuri ja kaneli-sokeri. Fuksi: Mikäli olet ajatellut olevasi opintojesi ensimmäisen kesän töissä, lomalla tai muuta omituista, think again! Ensimmäinen kesä on biotieteiden laitoksen peruskenttäkurssien aikaa. Piste. Vaikka palkkatulojen puuttuminen voikin hieman harmittaa, korvaavat kokemukset ne moninkertaisesti. Jollet usko, kysy vanhemmilta opiskelijoilta Kertsillä. Puhuin juhlaseminaarissa vanhemmalle väelle siitä, kuinka kenttäkurssit tuovat ainutlaatuisella tavalla yhteen niin sisällölisten ja menetelmällisten taitojen kuin oman alan sosiaalisten verkostojenkin hankkimisen. Olen kuullut puhetta siitä, että kenttäopetusta haluttaisiin säästösyistä siirtää Viikkiin. Ruotsinkielisessä biologian opetuksessa näin onkin jo joissain tapauksissa tehty. Tällainen peliliike olisi kuitenkin omiaan romuttamaan edellä mainitsemistani asioista viimeisen: sosiaalisten verkostojen muodostumisen. Lammilla, Tvärminnessä, Kilpisjärvellä ja Hyytiälässä (metsätieteiden laitoksen kenttäasemalla) – ja kaikilla muillakin Suomen biologiaa opettavien yliopistojen kenttäasemilla – ollaan kursseilla yhdessä enemmän tai vähemmän 24/7. Tämä on omiaan kartuttamaan tulevan asiantuntijan verkostoja. Monet tulevista kollegoista, esimiehistä ja alaisista löytyvätkin juuri kenttäkursseilta.

”

Näen jo, miten ”Ihmisen fysiologia” muovautuu hienoksi kenttäkurssiksi.

”

Mainitsin puheessani myös sen, miten jotkut tahot näkevät yliopistot nykyään firmoina. Vaikka tämä mielikuva onkin ikävä, on siinä valitettavan vinha perä. Jos yliopistoja katsellaan yritysmaailman värittämien linssien läpi, täytynee myöskin kursseja ajatella markkinoitavina kohteina. Siis ei muuta kuin kenttiksiä brändäämään! Kenttäkursseista tulisi mainostoimiston myyntitykkien käsissä tiedekuntamme uljaita lippulaivakursseja! Muutaman luentosarjan ohella ne siivittäisivät bio- ja ympäristötieteiden hakijamäärät uuteen nousuun. Ei sillä, etteikö meille jo nyt olisi riittävästi hakijoita, mutta hakijaaines saattaisi seuloutua hieman erilaiseksi. Mikä olisikaan parempi tapa edistää opiskelijoit temme valmistumisaikoja ja asiantuntijuutta? Miksei samaan hengen vetoon muutettaisi joitain perinteisiä luentokurssejamme kenttäkursseiksi? Näen jo sieluni silmin, miten Ihmisen fysiologia muovautuu hienoksi Tvärminnen-kurssiksi, jossa satapäiset opiskelijajoukot tutustuvat omien ja toistensa elinten toimintaan hands on (vai sittenkin off ?).

Oli miten oli, et tästä tiedekunnasta tehokkaampaa oppimismuotoa löydä kuin kenttäkurssit. Kun kenttisilmot keväällä aukeavat, ei muuta kuin ripi-rapi ilmoittautumaan! Et tule katumaan. — Opintovastaavanne Mikko

Lokakuu 2013

Tunnetko jo SyyHyn?

SyyHy-palsta

’K

lusterilla luteita”, tiedotettiin hiljattain Matluklusterin käyttäjiä: ”Löytyi 1 kpl ludetta kokoushuoneesta. Yleensä tarkoittaa että on enemmänkin. Hyy:lle on ilmoitettu. Tästähän ei suoranaisesti ole ongelmaa, kun kukaan ei klusterilla nuku, mutta kuitenkin hyvä tietää. Luteista ei suoraan oo mitään vaaraa, purevat vain ja verta imevät kuin the man.”

SyyHyn selvitystyön jälkeen ilmeni, että kyseessähän olivat siis lutikat (Cimex lectularius), ja ilmeisesti vieläpä oikein määritettynä, vaikka koko luteiden laaja alalahko (Heteroptera), joka Suomessakin on edustettuna 31 heimon ja yli 500 lajin voimin, olikin tiedotteessa mustamaalattu. Usein hyönteismaailmasta on vaikea puhua oikeilla nimillä, ja osa niveljalkaisten kohtaamista ennakkoluuloista onkin varmasti suoraan tiedon puutteen aiheuttamia. Usein ihmisillä ei riitä taitoja tai aikaa taksonomisen tarkkuuden tavoitteluun. Kaipa se on vain hyväksyttävä, että lähtökohtaisesti pelottavat ”ötökät” ja muut, tai tässä tapauksessa inhat ”luteet”, uhkaavat meitä jatkuvasti. Eivätkä ainoastaan luonnossa, vaan myös kaupungilla ja kotonakin. Kaikkialla. Onneksi. Nimittäin hyönteiselon loppuessa ulkona, syyhyläiset voivat hyvin jatkaa harrastustaan sisätiloissa. Monet mielenkiintoiset niveljalkaiset näet kansoittavat asuintilojamme ympärivuotisesti. Jo mainittu lutikka on loistava esimerkki ensisijaisesti sisällä elävästä hyönteisestä. Se on selvästi kulttuurin seuralaislaji ja ravintolähteenä se käyttää esimerkiksi lepakoita, hiiriä, rottia, kanoja ja tietenkin ihmistä. Yhteis elomme lienee alkanut jo siinä vaiheessa, kun ihminen on alkanut käyttää luolia vakituisina asuinsijoina joskus muinaisuudessa. Lutikan lähin meillä tavattava sukulainen on lepakkolutikka (Cimex columbarius), joka elää tyypillisesti lepakko- tai kesykyyhky-yhteisöissä. Hyppäys luolien lepakoista samojen asumusten ihmiseen ei ole valtava.

Maailmanlaajuisesti lutikkaa esiintyy laajalti ja tavallisena Euroopassa ja Aasiassa. Suomessakin lutikka oli pitkään erittäin yleinen, esimerkiksi John Sahlbergin matkakertomuksessa vuodelta 1894 kerrotaan majatalosta, jossa ”sai käydä ankaraa taistelua kaikkialla sängyissä ja seinillä kihiseviä lutikoita vastaan”. Sittemmin asuintilojen parantuneen puhtauden myötä lutikka on välillä meinannut jopa kadota meiltä. Nykyään se on harvinainen vaikkakin säännöllisesti koko maassa tavattava laji. Useimmiten ihmiset hankkiutuvat myrkytyksin lutikoista eroon heti, kun ne havaitaan asuintiloista (tai Klusterilta), joten paikalliset populaatiot eivät kauaa Suomessa säily. Tavallisesti lutikan leviäminen tapahtuukin yllättävän kaukaa: tyypillisimmin sen löytää petikaverinaan ulkomaan matkan jäljiltä. Hyönteismaailman monimuotoisuuden kannalta olisi valitettavaa, jos Klusterin lutikat katoaisivat. Onko kaikki monimuotoisuus suojeltavaa? Monet ihmisen seuralaiset ovat uhanalaistuneet tai kadonneet saippuan, pölynimurien ja hygieniatietoisuuden aikakaudella. Kaipaako joku tulevaisuudessa ihmiskirppua, lapamatoa tai vaikkapa satiaista? Pitäisikö niitäkin suojella? Haluaako joku uhrautua monimuotoisuuden puolesta? Symbioosi ry on jo pitkään ylläpitätänyt monien sisäniveljalkaisten suojelutoimintaa Kertsillä ja sen lähiympäristössä. Kertsillä ympärivuotisesti elelevät ainakin sokeritoukat, erilaiset punkit ja jäytiäiset. Kausiluontoiseti siellä on esiintynyt myös ainakin muurahaisia ja lintukirppuja, joiden kannat eivät siirtoistutuksista valitettavasti vakiintuneet. Monimuotoisuus on hyvä asia ja sitä pitää suojella ja edistää. Ainakin Viikissä tämä on selviö useimmille. Olisiko Kertsillä monimuotoisuuden nimissä tilaa myös parille lutikalle? — SyyHy-Mikko & SyyHy-Mikko sekä hovikuvittajansa RapSusu

Symbiontti 3/ 2013

Pienestä pitäen turhakeostoksille

ävin Tiedekeskus Heurekan mainiolla “Tavarataivas”-yleisöluennolla, jonka piti Annamari Vänskä. Luento käsitteli monelle Symbiontillekin tärkeää kaupallistumista. Moni meistä haluaisi ekosyistä taistella kyseistä voimaa vastaan, joten on hyvä käydä tonkimassa asioiden yhteiskunallisiakin puolia. Ahneille tiedoksi, että luennon jälkeen pääsi kiertelemään Heurekan näyttelyt läpi ilmaiseksi. Vapaudesta kuluttamisvankeuteen 1800-luvulla uusi keksintö, tavaratalo, oli etenkin naisille vapauden vyöhyke. Nykyään kaupallisessa tilassa shoppaillaan ajanvietteenä, ja tavarataloissa oleskelusta on tullut vapaa-ajan täytettä. Mieti, missä itse hengailisit ja tapaisit kavereitasi, jos erinäisiin järjestötiloihin ei olisi pääsyä. Olen itse usein paheksunut sitä, että suuret joukkoliikenneasemat nykyään on rakennettu tavaratalon yhteyteen, eikä bussia odotellessa ole helppoa löytää ilmaisia ajanvietteitä. Kauppakeskuksissa roikkuvia teinejä, jotka eivät osta mitään, usein paheksutaan. Kuitenkaan heille ei ole välttämättä muutakaan elämänsisältöä tarjolla. Kansalaisista on tullut kuluttajia, ja lasten rakastamat satuhahmotkin on muutettu hyödykkeiksi. Avaa joskus jokin lelumainos, ja katso, millaisia jalosteita esimerkiksi lempiprinsessastasi on tehty. Kuvien ja roolien maailma Kaupallinen maailma on hyvin kuvallista. Omasta kehostakin luodaan kuva muiden luettavaksi, ja vaatteita käytetään kommunikoinnin välineenä. Miettikääpä tätä, kun seuraavan kerran nauratte esimerkiksi hipstereille tai teineille. Lasten pukeminen sukupuolen mukaisesti koetaan jostain syystä tärkeäksi, eikä kyseistä koodia saa rikkoa. Näin lisääntymisbiologian luennot käyneenä tietenkin hämmennyn, koska käsittääkseni ihmisen sukupuoli edelleen määräytyy aivan muita reittejä. Lapsista tulee yhä aikuismaisempia kuluttajia, ja toisaalta harkitusti hankittuihin jälkeläisiin halutaan panostaa enemmän. Lapsista tehdään myös malleja. Esimerkiksi julkkisten jälkikasvu poseeraa mainoksissa herättääkseen huomiota ja tarjotakseen samaistumisen kohteita muille lapsille. Miettikää vaikka Robinia. Hauskaahan hänen fanejaan on pilkata, mutta taustalla jylläävät markkinavoimat ehkä naurattavat vähemmän, jos niitä vaivautuu miettimään. Lasten vanhemmille pikkuisen ostohalu on vaikea

Lokakuu 2013

Mari Liisa Teinilä

paikka, ja Vänskä kehotti suosimaan keskustelukulttuuria sekä kriittistä ajattelua kieltämisen sijaan. Lapsuuteen yhdistetään viattomuus, korruptoitumattomuus ja luonto. Toisaalta samaan aikaan hyvinkin nuoret tytöt esiintyvät mainoksissa seksikkäästi ja nukkemaisesti. Myös mainokset ilmentävät sukupuolirooleja: esimerkiksi hiusten pituus on sukupuolituntomerkki, johon ei sovi kajota. Lisäksi pojille annetaan usein aktiivinen ja tytöille passiivinen rooli. Lasten seksuaalisuuttakin käsitellään mainoksissa. Tosin heidät kuvataan heteronormatiivisesti: lapsipariskunnat ovat useimmiten heteroja. Koiratkin kuluttamaan Nyt kun lasten sielut on myyty kuluttajuudelle, brändit etsivät uusia kohteita. Tähän kuvioon sopivat useissa talouksissa lapsen roolin ottaneet koirat. Etenkin pikkukoira tuo mieleen pikkulapsen. Koirat muokataan söpöiksi, ja niille myydään kaikkea samaa kuin ihmisillekin. Ihmisen ja eläimen ero hämärtyy, ja hauvelistakin tulee lapsen lailla kohde, joka puetaan sukupuolittuneesti brändituotteisiin. Paris Hiltonin chihuahuan esiintymiset hömppälehtien sivuilla voivat huvittaa meitä tavallisia kuolevaisia, mutta joku on brändännyt tarkkaan kyseisen ötökän vetimet. Kasvua vai kestävyyttä kehitysmaista? Nyt kun meillä kuluttavat naperot ja hauvatkin, muotiteollisuuden on etsittävä uusia kasvualueita kehittyvistä maista. Kulutus ja sen takaava elintaso mielletään oikeuksiksi. Emme voi vaatia muita kuluttamaan vähemmän kuin me itse, koska se olisi epäeettistä. Kuitenkin vaikkapa muotiin liittyvä kulutus on niin voimakasta, että kestävä kehitys on pakko alkaa huomioida. Jopa kirpputorikulttuurista voi olla rumaa sanottavaa. Moni meistä aivopesee itsensä uskoon, että uusia vaatteita on oikeus ostaa, kunhan vanhat kierrättää, eivätkä kirppariostokset liity samaan kerskakulutukseen kuin muut hankinnat. Kuitenkin UFF:llakin huomaa, että viime aikoina muodissa on ollut tiettyjä virtoja: monta samanlaista tuotetta keikkuu tangolla vierekkäin, ja toisaalta alepäivinä käytettyjäkin vaatteita hamstrataan hullun lailla. Olen nähnyt läheltä. Siinä on kyllä viaton ekohippeily kaukana. Onneksi meillä on mahdollisuus vaikkapa tehdä syrjähyppyjä ihmistieteiden puolelle ja saavuttaa riittävä tietopohja kampeutuaksemme ainakin osittain kulutuskierteestä irti.

Teksti: Joni ollonen & Lauri Pulkkinen / Valokuva: Suvi Sallinen / Piirrokset: Annu Tertsonen

Konjakilla Kikellä

Symbiontin helleenit Lauri ”Epikuros ” Pulkkinen ja Joni ”Diogenes ” Ollonen matkustivat länsimaisen sivistyksen kehtoon, biokeskus kolmosen toiseen kerrokseen. Siellä he kohtasivat eläintieteen professorin, sivistysyliopiston vankkumattoman puolustajan Kristian Donnerin.

Puhutaanpa hetki lapsuudestasi. Onko biologia kiinnostanut aina? Isäni oli biologi, joten aina on ollut itsestään selvää katsoa, mitä luonnosta löytyy. Viisivuotiaana keräsin perhosentoukkia ja yritin saada ne kuoriutumaan. Yleensä ne joko kuivuivat tai homehtuivat. En muista, että olisin saanut yhtään talvehtivaa koteloa kuoriutumaan. Toukat karkasivat aina, joten niitä oli joka paikassa, esimerkiksi sängyssä. Myöhemmin keräsin lähinnä kasveja. Halusin, että mulla olisi mahdollisimman iso herbaario. En voi kuitenkaan väittää suunnitelleeni, että musta tulee biologi.

’’

Oliko sinulla unelma-ammatteja lapsena?

En olisi varmaan pärjännyt tän päivän järjestelmässä, kun pitää 20-vuotiaana tietää, mitä tekee, ja valmistua tietyssä ajassa.

Postipoika, niin kuin me sanottiin. Postibussista heitettiin postilaukku, jonka piti osua laatikkoon. Sitä mä juurikin toivoin silloin viisivuotiaana. Huomasin sitten, että se on sopimaton unelma: Ei akateemisessa perheessä tommoista pitäisi toivoa. Mulle sanottiin kuivasti, että kyllä sä muutat mielesi vielä.

Miten päädyit hakemaan biologialle? Itse asiassa mua kiinnosti kaikki muut asiat paitsi se, mitä lähtisin opiskelemaan. Biologia oli semmoinen valinta, jossa ei tarvinnut kauheasti ajatella. Semmoinen defaultarvo. Hain tänne, kun ei ollut mitään muutakaan. Luulen, että harvemmalla 18-vuotiaalla on oikeasti käsitystä siitä, mitä haluaa tehdä. Ehkä muusikoilla ja matemaatikoilla. Yleensä se on kuitenkin liian varhainen vaihe päättää, mihin suuntautuu. Toisaalta mä olen aina ajatellut, että on kaksi suurta kysymystä. Toinen niistä on kosmologia ja toinen ihmisen mieli, joten aivotutkimus oli alusta asti se, joka tuntui jollain tavoin järkevältä ja mielekkäältä.

’’

Olitko kenttäkursseilla? En ollut, ja se kaduttaa. Luin fysiologista eläintiedettä ja sivuaineina fysiikkaa ja matematiikkaa, joten ekologia oli mulle hyvin kaukaista. Kävin kyllä asemilla, koska olin opiskelijajärjestöissä ja asemilla järjestettiin kaikenlaisia seminaareja.

Olitko siis SvNK:n toiminnassa mukana? Olin. Olin puheenjohtajanakin kahteen otteeseen. Se oli opiskelijapolitiikan vahvaa aikaa, ja olin myös Suomen matemaattisten aineiden ja luonnontieteiden opiskelijoiden liiton puheenjohtaja. En ollut SYLlissä, koska ainejärjestöt miellettiin jonkinlaisiksi ammattiliittojen kaltaisiksi perustason etujärjestöiksi. Sitä kautta saattoi myös olla radikaalimpi.

Mitä teit laitostoimikunnassa? Olit kuulemma Ilkka Hanskin kanssa useaan otteeseen samassa laitosneuvostossa. Seitsemänkymmentäluvulla ajateltiin, että ollaan tekemässä vallankumousta yliopistoon. Silloin puhuttiin näistä ”yksi mies, yksi ääni ” -asioista ja demokratiasta. Yhdeksänkymmentäluvun alussa oltiin Ilkka Hanskin, Kai Kailan ym. kanssa hajottamassa vanhaa laitosrakennetta. Me ollaan Ilkan kanssa samaa sukupolvea ja Ilkka on mun parhaita ystäviä tällä laitoksella.

’’

On kansantaloudellisesti äärettömän tehotonta, jos pakotetaan ihmiset liian aikaisin sitoutumaan alalle, jossa he eivät loppujen lopuksi viihdy.

Ehditkö tekemään opiskeluaikana mitään muuta?

Mun mielestä se kesti aika pitkään. Kuusi vuotta. Gradun aiheena oli verkkokalvon hermoverkkojen toiminta ja plastisuus.

Entä väitöskirja ja tohtoriksi valmistuminen?

Jatkoin suoraan samaa aihetta, eli sähköfysiologiaa. Tein mikroelektrodirekisteröintejä sammakon verkkokalvosta. Väittelin yhdeksän vuotta maisteriksi valmistumisen jälkeen verkkokalvon gangliosolujen hermoverkon toiminnasta. Tässä kesti, koska mulle alkoi pikkuhiljaa tulla aika iso perhe. Verkkokalvo on mulle hyvin sopiva aihe, koska olen kiinnostunut integratiivisista toiminnoista. Verkkokalvossa voi ajatella organisaatiotasoilla ylös- ja alaspäin: toisaalta mitkä reunaehdot se asettaa näölle, toisaalta mihin soluja molekyylitason mekanismeihin sen toiminnot perustuvat.

’’

Rock-musiikki oli mun intohimoni ja tein silloin radio-ohjelmia. Haastattelin suuria tähtiä, kun he tulivat Suomeen. Olin muun muassa kuuntelemassa Jimi Hendrixiä. Sen lisäksi aikaa veivät nämä normaalit ihmissuhteet. Opintoihin ei jäänyt kovin paljon aikaa. Opiskelu oli aika helppoa, mutta laiskaa. Hoidin opinnot vähän vasemmalla kädellä. Myöhemmin rupesin sitten tekemään tosissani. En olisi varmaan pärjännyt tän päivän järjestelmässä, kun pitää 20-vuotiaana tietää, mitä tekee ja valmistua tietyssä ajassa.

Miten opiskelijakulttuuri eroaa sinun opiskeluajoistasi? Siinä on varmaan semmoisia suhdanneaaltoja. Ehkä se on taas jollain tavalla yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Yhdessä vaiheessa se rappeutui sellaiseen muotoon, jota me halveksittiin. Lähinnä nämä oikeistolaiset ainejärjestöt harrastivat olutsuunnistuksia ja vuosijuhlia eikä paljon muuta. Ei niissä ole sinänsä mitään pahaa, mutta opiskelijatoiminta sortui yksinomaan siihen. Minun aikanani ravattiin paljon ministeriöissä ja toiminta oli vakavaa. Saatiin jopa eduskuntaan lakiesitys. Silloin opiskelijoita pelättiin ja otettiin mielellään vastaan. Se oli aika hyvä tilanne.

Kauanko kesti valmistumisessa ja mikä oli gradusi aihe?

Mitkä ovat parhaita labramuistoja? Ensimmäinen tapaus tulee mieleen siltä ajalta kun oltiin vielä Arkadiankadulla. Tein pitkiä ja hankalia kokeita, joiden valmistelussa kesti kauan. Eräällä kerralla tuli palohälytys kesken kaiken, mutta en halunnut jättää sitä koetta. Sitten alkoi pyörryttää. Ehdin juuri ja juuri ulos. Tulta ei näkynyt, mutta häkämyrkytys tuli. Ja eläinten kanssahan on aina hauskaa. Varsinkin kun ne karkaavat. Olen tehnyt paljon yhteistyötä TKK:lla Otaniemessä ja siellä oli aina hirveä elämys ihmisille, kun elävä sammakko karkasi. Kerran olin viemässä Pietariin härkäsammakoita. Tullissa ankara naisvirkailija käski minun avata sammakoita täynnä olevan laatikon. Sanoin, ettei kannata, kun ne hyppivät ulos. Hän pakotti kuitenkin avaamaan ja tietenkin yksi sammakko pääsi karkuun. Silloin koko osasto tyhjeni ja tullinainen huusi: ”Ei tuo ole sammakko vaan krokotiili! ”

Symbiontti 3/ 2013

Mikä on tutkimuksessa parasta? Parasta on ehdottomasti se aito oivaltaminen. Varsinkin kun tulee itselle tärkeä oivallus tai hypoteesi, joka selittäisi paljon. Ja sitten tekee kokeen ja se kudos käyttäytyy juuri niin kuin toivoi. Myöhemmin, kun ei pääse enää itse labraan, tyydytystä tuo väitöskirjatyöläisten ohjaaminen. En ole tehnyt omin käsin mitään labrassa varmaan kymmeneen vuoteen. Mulla on ollut kaikenlaisia ohjattavia insinööreistä psykologeihin – kuudestoista ja viimeisin on filosofi Tuomas Pernu, joka väitteli pari viikkoa sitten. Mulle on aina ollut vaikeaa keskittyä vain yhteen asiaan. Mua kiehtovat myös maailmankatsomukselliset kysymykset ja aivojen ja mielen yhteys. Sitten meillä on tietysti tämä Mysis-suvun näön ekologiaa ja evoluutiobiologiaa tutkiva projekti, jota teemme Magnus Lindströmin, Martta Viljasen ja moskovalaisten kollegojen kanssa. On kivaa kun on tämmöinen laaja verkosto.

Entä ikävintä? Ikävintä? [Kikke on hiljaa pitkän aikaa]. Tutkimus- ja tiedepolitiikka ärsyttää mua niin paljon, että mitä vähemmän sitä ajattelen, sitä paremmin voin. Koko se idea, että kaikki pitää yksinkertaistaa semmoisiksi numeerisiksi indikaattoreiksi, joissa ei ole enää mitään oikeaa sisältöä. Lapsellista kilpailua ja koko ajan pitää osoittaa, että on julkaissut näin ja näin paljon näissä ja näissä sarjoissa. Ongelmallista on tietysti, että määrärahat annetaan näillä perusteilla. Tavallaan ymmärrän ihmisiä, joiden on pakko ottaa nämä asiat huomioon. Ikävää on myös se, että yhteistyösuhteita muihin korkeakouluihin ja laitoksiin ei katsota kovin hyvällä. Ne eivät nimittäin tuo omalle laitokselle pisteitä. Pitäisi muka käyttäytyä niin kuin jonkun firman edustaja, jonka tehtävä on tuottaa voittoa firmalle. Mä olen lähtenyt siitä, että me palvelemme tieteellistä kulttuuria.

Mikä on opetuksessa parasta? Entä ikävintä? Opettaminen on hirveän hauskaa silloin, kun on aikaa. Ikävintä on se, että koko uran ajan opetus kilpailee tutkimuksen kanssa. Opettaminen on palkitsevaa sosiaalisesti ja se myös pakottaa miettimään, mikä on alalla oikeasti merkittävää. Omassa tutkimuksessa jää helposti pyörimään pienten yksityiskohtien ympärille, mutta opettaessa joutuu ottamaan selvää asioista, jotka eivät kuulu omaan erikoisalaan. Silloin voi saada jopa ihan oikeita ideoita. Ja se on valmistumisen jälkeen ainoa tilaisuus kartuttaa yleissivistystä. Pahinta oli silloin, kun opetuksen ja tutkimuksen lisäksi ajasta kilpaili myös hallinto. Kun olin tämän osaston johtajana, jouduin käytännössä hoitamaan kolmea työtä samaan aikaan. Piti olla hyvä tutkija, opettaja ja johtaja. Se oli täysin mahdotonta ja musta tuntui, että hoidin kaiken huonosti. Kyllä mä olen nyt onnellisempi, kun en ole enää hallinnossa niin kiinteästi mukana.

Onko herrasmiestiede kuolemassa? Jollain tasolla pystyy tekemään sitäkin, jos vain uskaltaa. Kyllähän se jollain tavalla marginalisoi, joten pitää olla sellainen luonne, ettei välitä ihailusta. Kaikkien ei pitäisi mennä mukaan näihin reduktiivisiin tuotantomittoihin. Mä olen taistellut tiedekunnassa voimakkaasti sen puolesta, ettei tarvitsisi suostua esim. julkaisumäärien maksimointiin.

Lokakuu 2013

Olen myös paljon mukana säätiötoiminnassa. Säätiöt ovat rahoituskentässä aika merkittävä ja periaatteessa riippumaton osa. Olen yrittänyt suosia niitä aloja, joita ei arvosteta. Esimerkiksi Eläinmuseoon on mennyt aika paljon rahaa. Osittain nämä meidän epämuodikkaat alamme, kuten sammal- ja jäkäläsystematiikka, ovat pärjänneet kansainvälisesti erittäin hyvin. Kuitenkin kun katsoo esimerkiksi lääketieteilijöitä ja niiden julkaisumääriä ja sitaattitilastoja, ei niistä voi tällainen perustutkija unelmoidakaan. Vaikkeivät ne aina kovin loistavia tutkimuksia olekaan. Tietenkin on meilläkin muutamia Ilkka Hanskin kaltaisia, jotka ovat päässeet eri kastiin.

Mitä mieltä olet yliopistodemokratian nykytilasta? Aika vaikea kysymys. Monesta tekijästä johtuen opiskelijat eivät ole enää niin aktiivisia kuin toivoisi. Tämä voi johtua turhautumisesta, joka taas voi johtua siitä, ettei mitään saada aikaan. Suurin ongelma kuitenkin on se, ettei edustuksellista demokratiaa ole enää millään tasolla. Toimitusjohtajilla ei ole mitään pakkoa kuunnella valittuja elimiä. Niillä ei ole käytännössä muuta valtaa kuin että saavat osallistua johtajien valintaan. Tämä ei onneksi ole näkynyt vielä, koska meillä on ollut sellaisia johtajia kuin Kielo Haahtela tai Jari Niemelä. Saa nähdä miten käy nyt, kun Jukka Kola on rehtori. Kollegiaalinen hallinto on joka tapauksessa kuollut.

Mitä mieltä olet opintoaikojen rajoituksista? Se on juuri semmoinen näennäisestä taloudellisesta tehokkuudesta lähtevä idea. Mä en näe mitään muuta syytä sille. Huolestuttavaa on se, jos täälläkin sisäistetään se ajattelu, ettei pitäisi opiskella ”turhia ” aineita. On kansantaloudellisesti äärettömän tehotonta, jos pakotetaan ihmiset liian aikaisin sitoutumaan alalle, jossa he eivät loppujen lopuksi viihdy. Se on sellaista insinöörimäistä tehokkuutta, silloinhan ei mene resursseja hukkaan. Mutta oikeasti silloin vasta meneekin resursseja hukkaan. Mua ärsyttää, että tässä keskustelussa asiat esitetään objektiivisina totuuksina ja välttämättömyyksinä. Oikeastihan kyse on siitä, millainen yhteiskunta halutaan rakentaa. Siihen voi kuulua se, että ”tehottomasti ” laajennetaan yleissivistystä eikä se, että saadaan lisää kännyköitä sun muuta. On ironista, että samalla kun yhteiskunta on rikkaampi kuin koskaan, puhutaan vain siitä, ettei meillä ole varaa. Totta kai meillä on varaa! On kyse vain siitä, mihin varat suunnataan.

Mitä mieltä olet yliopistouudistuksesta? Se voi olla vielä vaarallisempi kuin mitä heti huomataan. Ne rakenteet, jotka nyt on luotu, mahdollistavat paljon pahempaa kuin mitä on ehtinyt tapahtua. Vielä on vanhan hallinnon ihmisiä vallassa, eivätkä he käyttäydy niin toimitusjohtajamaisesti kuin voisivat. Ylipäätään koko ”vapauttaminen ” tai valtion suorasta hallinnasta irrottautuminen on vain veruke sille, että valtio voisi vetäytyä vastuusta pikku hiljaa. Sillä on kuitenkin valta hallita yliopistoa edelleenkin. Valtio pienentää rahoitusosuuttaan ja pakottaa yliopistoa toimimaan entistä yrittäjämäisemmin.

Kristiania haastateltiin Helsingin Sanomien 9.12.2010 julkaistuun artikkeliin, jonka otsikkona oli ”Barbaarit uhkaavat humanistien vapautta ”. Kristian arvosteli vahvasti ”tuottamattomia ” aloja näivettävää tiedepolitiikkaa. Uhkaavatko barbaarit edelleen humanistien vapautta? Monet väittivät, että liioittelen. Kuitenkin on tapahtumassa juuri niin kuin sanoin. Varsinkin pienissä yliopistoissa halutaan lakkauttaa ”tuottamattomia ” aloja, usein hallinnollisten uudistusten varjolla – yhdistetään aloja ja sitten sieltä häviää joku osa samalla. Toisaalta Helsingin yliopiston filosofit ovat jo aikaisemmin vastanneet haasteisiin tuottamalla yhä nuorempia ”tähtifilosofeja ”, siis tarjoamalla yleisölle hypetystä ja hömppää.

Mikä ihmeen Biosynteesi? Epätietäjille tiedoksi: Biosynteesi on joka toinen vuosi järjestettävä monitieteinen symposio. Biosynteesissä on hyvä sivistyksellinen idea taustalla. Se ajoittuu siihen, kun vuonna 1994 silloisesta viidestä laitoksesta siirryttiin kahteen: ”labrabiologiaan ” ja ”kenttäbiologiaan ”. Se ei tietenkään ollut hyvä rakenne. Kari Vepsäläinen ja Kai Kaila väittelivät siitä, onko kelpoisuus hyvä käsite vai pelkkä tautologia. Kai oli sitä mieltä, että se on nollakäsite, ”ne jotka pärjäävät, pärjäävät ”. Tämän pohjalta he päättivät järjestää yhteisen symposion, jonka tarkoituksena oli saada uudet laitokset keskustelemaan biologisesti mielenkiintoisista kysymyksistä. Kai keksi nimen. Pian se alkoi laajentua ja mukaan otettiin myös muitten tieteenalojen edustajia.

Ennen oli kunnollista? Ei. Ei missään tapauksessa. Kaikki oli vain epäkunnossa vähän eri tavoin kuin nykyään.

Siinä vaiheessa kun muutimme Viikkiin, Biosynteesi oli jäänyt unholaan, mutta elvytin symposion 2002, ja sen jälkeen niitä on järjestetty keskimäärin joka toinen vuosi. Aiheet ovat entistä enemmän kaikkia tieteitä koskettavia, mutta kuitenkin sellaisia, joista biologeilla on paljon sanottavaa. Ensi kerralla [2015] tulee kuluneeksi 20 vuotta ensimmäisestä symposiosta, joten ajateltiin järjestää juhlasymposio, johon otetaan tähtiluennoitsijoita eri biosynteeseistä. Mielestäni tällaisia tapahtumia tarvitaan, kun otetaan huomioon tutkintojen kapenemiset.

Onko sinulla harrastuksia? Ennen tein kaikenlaista fyysistä, kävin lenkillä, tein metsätöitä, kalastin, viljelin, ja niin edelleen. Puutarhaharrastukseeni liittyy myös arkeologinen saavutus: kerran kaivoin vadelmamaastani 3000 vuotta vanhan pronssimiekan, vanhimman Suomesta löydetyn metalliesineen. Nyt kun on tämä perinnöllinen liikeneuronitauti, on fyysinen puoli jäänyt pois. Musiikki on edelleen tärkeässä osassa. En soita itse mitään, mutta kuuntelen hyvin paljon. Muutenkin harrastan aika laajasti kulttuuria, vaikka harmittavan harvoin jaksaa enää käydä live-konserteissa tai teatterissa. Kun harrastuksista puhutaan, helposti unohtuu, että mulla on kahdeksan lasta, joilla alkaa olla useita lapsia. Tämä ”harrastus ” vie tietysti paljon aikaa. Ryyppääminen ei ole sellainen, jota kehtaa mainita harrastukseksi, mutta kyllähän siihenkin menee aikaa.

Olet pitkätukkainen ja parrakas biologi. Kuunteletko heviä? Kuuntelin Led Zeppeliniä ja muita vastaavia, kun hevi alkoi syntyä. Se kuitenkin miellettiin omaksi alatyypikseen vasta joskus seitsemänkymmentäluvulla, jolloin rockmusiikki oli jäämässä opiskelijapolitiikan varjoon. Kuusikymmentäluvun lopusta ja seitsemänkymmentäluvun alusta tunnistaisin kappaleen kuin kappaleen muutamasta soinnusta. Poikani ovat enemmän harrastaneet heviä, varsinkin yksi heistä on todella kova hevifani.

Mikä sinusta tulee isona? Jaa… Jaa… Minusta… tulee patriarkka.

Voiko kukaan rakastaa heiniä? Ne olivat vaikeita. Vaikka rakastin kasveja, pysyin kyllä loitolla heinistä.

Mitä mieltä olet pokémonista? Se piti lapset hiljaisina. Mä rakastan kaikkia asioita, jotka saavat lapset pysymään tyytyväisinä. Mä olen lähinnä tutustunut pokémoneihin pehmoleluina.

OP-Pohjola-lehti kertoo pienvesien kunnostuksesta vastuullisuus-teemanumerossaan 3/2013: ”Vesistöjen ravintopitoisuudet ovat nousseet ja fosforia sekä typpeä riittää yllin kyllin. Jos vesi kuitenkin saadaan pidettyä varjoisana ja viileänä, aurinko ei pääse yhteyttämään kasveja, eivätkä levät pääse rehevöitymään.”

”Tässä asiassa ei negatiivisilla ämmillä ole mitään vaikutusta.” -Matematiikan professori J. O. kertoo totuuksia ”V

Vanha kunnon Petteri jouluristeilyllä:

"Mä oon pohtinut tätä suppilovahvero-innostusta ja tullut siihen tulokseen että se on sairaus. Jotkut sen saa, eikä sille ilmeisesti voi mitään." -Tuomo Niemelä dissaa suppilovahveroita kääpäkurssilla.

Kertsillä ihmeteltiin Metro-lehden (5.11.2013) uutisointia: Joel J: Metrossa kerrottiin, et Seurasaaressa on kaadettu viis mäntyä, koska ne oli huonokuntosia ja sit kuudes mänty kaadettiin, koska se oli niin ruma. Jani J: Siis eikö atsteekkien pitäis ottaa tohon jotain kantaa? Vai mitä ne maisematyypit oli?

Joskus biologien keskustelu menee tosi syvälliseksi: Anneli A: ”Vittu on välillä vähän turha.” Alli S: ”Riippuu asiayhteydestä.”

”Miun sormista näkee, et niil on kaivettu pesää.” -Annu kertoo kenttätyön haittapuolista kertsillä.

”Minne ne lens ne siemennesteet? Jonnekki ruikkas.” - Anneli A. tomaattia syödessään.

”L

"Kookoksessa on salee hyvät protskut ku se on niin valkosta." -Parikymppiset kalliolaiset herrat keksivät ruutia ratikkamatkalla.

”Tuli i lmasia. Ai viinaahan se oli.” äik on el ämä. Oon nähn ky y sitä aikasemminkin.” kahvia n äille u lokkeil le. Ai sormethan ne oli.”

an ha

kunn

Kertsillä kuultua: Zorbas: Mikä noissa järjestölehdissä on ideana? Ne vaan vie ihmisten aikaa. Siiri: Ja kuluttaa ainejärjestön rahoja.. Zorbas: Nii.. Niistä on pelkkää haittaa! Iiro: Samalla tavalla, kun susta sun vanhemmille. Zorbas: Ei ole sama asia! Mikään lainsäädäntö ei kiellä järjestölehden lopettamista millon vaan.

”Symbioosin takia en rupea huoraamaan!” - Anni N. miettii, miten saada pikkujouluihin väkeä.

Aino A. kertoo jouluristeilyllä olevan jaossa 1 000 piparia, mistä Salla L. hämmentyy kovin: ”Ai oonko mä yks niistä?”

”Kyl mä oon huomannu, että lihattomina kausina tekee aina ihan sikana mieli munaa.” - Tiina T. avautuu.

ja repäisyvastaa Toimitus va n e d m o u y v ötä. U n usi r t uude epä tuva h i a isy v a a n t s l j a a e s t ä p h a k j ö i p l o i s t i ä t r s e tuota ke puolestani kiitä n teitä a. Minä pika ta ja toivotan o s e d u u s i v ikei aktii n ihanaa Joulua!

Tarinan mukaan eräs vanhempi myyläinen saapui Karkkilaan tänä vuonna taksilla. Lähtiessään Helsingistä hän tokaisi kuskille, että: ”Tämä mies Vuotinaisiin.” Kuski vastaa tähän tympääntyneenä: ”Ei oo mun ongelma.”

"Alastomuuden määrä lisääntyy, mutta panna ei ehdi." - Karu totuus ainejärjestötoiminnasta paljastui fuksille.

Siis Symbioosi on se vittu, jonne kaikki voi painuu. -Entinen pj jakaa näkemyksiään selvästi rakkaasta ainejärjestöstään.

t i ä t l l i ü K Valta-asemilla leikkiminen on tavallisempaa kuin luuletkaan, ja monelle ”ottaminen” tai ”otetuksi tuleminen” on tuttuakin tutumpi märkä päiväuni. Bondage (sitomisleikit) ja sadomasokismi (satuttaminen ja satutetuksi tuleminen) kulkevat käsi kädessä vallalla leikkimisen kanssa, mutta eivät välttämättä vaadi toisiaan. Termi BDSM käsittää nämä kaikki: BD edustaa bondagea, DS dominant/ submissive-rooleja ja SM sadomasokismia – BDSM on siis vain sateenvarjotermi kaikille eri valtapelin puolille, jonka varjossa kinkyiksi itseään kutsuvat ihmiset ovat vapaita toteuttamaan itseään.

Valtapeliä ykyään pornoa on saatavilla helpommin, enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin. Pornon ylenpalttinen määrä saa ihmiset janoamaan entistäkin rajumpaa materiaalia, ja sitä on aina tarjolla. BDSM:kin nousi tapetille E.L. Jamesin Fifty Shades -trilogian (engl. Fifty Shades of Grey) myötä myös pornoa katselemattomien ihmisten joukossa. Tässä numerossa yritän valaista BDSM:n matalaa päätyä ja valtapelin eri puolia, avata hieman termejä ja antaa neuvoja siitä, mitä leikeissä kannattaa muistaa ottaa huomioon – ja mitä ei ainakaan kannata tehdä. Fifty Shades kertoo värikkäästi menestyksekkään bisnesmiehen ja parikymppisen opiskelijatytön BDSMsuhteesta ja siitä, miten se vaikeuksien kautta kehkeytyy oikeaksi rakkaudeksi. Vaikka kirjat kaupoissa löytyvätkin erotiikan osastolta, on sarja niittänyt mainetta nimenomaan hyvin yksityiskohtaisesti kuvailtujen BDSM-kohtauksiensa ja suoranaisen kirjallisen hardcore-pornon ansiosta. Niillä se on myös sulattanut paitsi kotiäitien sydämet, myös heidän pikkuhousunsa. BDSM-skenen kannalta Fifty Shades on merkittävä teos. Ei siksi, että se antaisi kenelle tahansa totuudenmukaisen näkemyksen BDSM:stä – vaan päinvastoin. Tarina on alun perin ollut internetissä julkaistua Twilightfanficitionia – ja laatu on sen mukaista. Kirjan esittelemä dom/sub-suhde on yliampuva ja paikoitellen terveydelle (jollei hengellekin) vaarallinen. Sarja on siksi herättänyt paljon keskustelua asiaan oikeasti perehtyneiden piireissä: yhtäkkiä rajut valtaleikit olivat jokaisen kirjan lukeneen fantasia. Kirjasta mallia ottamalla he hyppäisivät suoraan syvään päätyyn – siihen, jossa vain pienen pieni osa edes BDSM:ää säännöllisesti harrastaneista käy silloin tällöin pulahtamassa. Psykologinen näkökulma BDSM tuo monen mieleen mitä hävyttömimmät kahleet, panokeinut, ruoskat, kuumat vahat, PVC-asut sun muut vitkuttimet, joita ei nähty edes syksyn extreme-teemaisilla sEXHIBITION-messuilla. Yllätytkö, jos väitän, että se, millä on oikeasti väliä, ei ole yksikään esine? Bondagea lukuun ottamatta yhdenkään BDSM:n osa-alueen kokeileminen ei vaadi yhtään minkäänlaisia ylimääräisiä esineitä, ja keveihin sitomisleikkeihin käy esimerkiksi huivi tai solmio. Leikkien psykologinen puoli on niistä se kaikkein tärkein ja sen käsittelemiseen kannattaa oikeasti varata hieman aikaa ja ajatusta. Suhteessa muodostuu helposti BDSM:lle tyypilliset makuuhuoneroolit ihan ajattelematta ja yrittämättä. Heteronormatiivisesti mies on yleensä se ottava, dominantti,

osapuoli, ja nainen submissiivinen ja vastaanottavainen. Uskoakseni vastaavanlaisia rooleja muodostuu myös muissa kuin heterosuhteissa, ja ne ovat silloin yhtä lailla kyseenalaistettavissa kuin heterosuhteessakin. Rajneesh Chandra Mohan (1931-1990, tutummin Osho), intialainen guru ja hengellinen johtaja, puhui 80-luvulla siitä, kuinka jo pelkkä kielemmekin olettaa miehen olevan dominantti – mies ”rakastelee” naista, eikä koskaan toisin päin. Asian ei kuitenkaan tarvitse olla niin. Joka tapauksessa ihminen kuin ihminen on sukupuolestaan riippumatta aina vain ja ainoastaan ihminen, eivätkä mitkään oletetut roolijaot ole luonnollisia. On mielestäni jopa surullista, että vahva, seksuaalisesti vapautunut nainen nähdään joissain määrin epäsopivana ja toisinaan ihailtavana harvinaisuutena. Kyky antaa toiselle ja ottaa toiselta vastaan ovat ehjän ja terveen ihmisen merkkejä. Kehottaisin opettelemaan molemmat. Jos valtaleikit kiinnostavat, ota asia puheeksi ei-seksuaalisessa tilanteessa. Voi olla vaikea lähestyä näitä aiheita makuuhuoneen ulkopuolella teekupposen äärellä, mutta se on kuitenkin paljon kannattavampaa kuin kissan nostaminen pöydälle kiihkon keskellä (tämä on metafora, älkää oikeasti sekoittako kissaa tähän). Pyrkikää suhteen luonteesta riippumatta puhumaan omista rajoistanne ja siitä, mitä olisitte halukkaita kokeilemaan. Tätä ei voi painottaa liikaa. Jutelkaa, jutelkaa, jutelkaa. Vaikkei sinun tarvitsekaan suostua mihinkään, suhtaudu kumppanisi toiveisiin ja fantasioihin kunnioittavasti. Hänelle on luultavasti vaikea puhua näistä asioista. Jos hän on silti luottamuksellisesti avautunut sinulle, älä petä tätä luottamusta. Roolit Submissiivisessa roolissa (sub, bottom, slave) oleva ihminen asettautuu täysin toisen ihmisen vallan alle. Monet kokeneet subit puhuvat sub space -ilmiöstä, jossa he menevät kaiken vastaanottavaan mielentilaan. Valitettavasti subin roolin omaksuu usein ihminen, jonka on vaikea ilmaista itse mitä haluaa. Onkin pidettävä huolta siitä, ettei ihminen joudu tästä syystä subin rooliin vasten tahtoaan. Uskon, että monen rajojaan koettelemattoman ”subin” kannattaisi joskus kokeilla myös dominantin roolia. Sama pätee toiseen suuntaan. Ihminen, joka luontevammin omaksuu dominantin roolin tai on luonteeltaan muiden tunteidenosoituksia huonosti vastaanottava, voi sub-roolin kautta tutustua täydelliseen vastaanottavuuteen. Uskon, että monen rajojaan koettelemattoman ”subin” kannattaisi joskus kokeilla myös dominantin roolia. Sama pätee toiseen suuntaan. Ihminen, joka luontevammin omaksuu dominantin roolin tai on luonteeltaan muiden tunteidenosoituksia huonosti vastaanottava, voi sub-roolin kautta tutustua täydelliseen vastaanottavuuteen.

Subina olemisesta saa ehdottomasti eniten irti, jos osaa antautua toiselle täysin niin vastaanottavana kuin antavanakin osapuolena. Täydellinen rentoutuminen ja avoimuus kaikelle on olennaista – pitää siis oikeasti kyetä tyh jentämään ajatukset kaikista murheista ja tavallaan hyväksyä kohtalonsa (lue turvasanasta alempaa!). Jos usein löydät itsesi punkasta murehtimasta ulkonäköäsi, kestävyyttäsi, oletko tarpeeksi tiukka/kova, tylsistyttääkö toista, teetkö oikein… kokeile antautua toiselle täysin. Huomautettakoon, että en kuitenkaan suosittele makaamaan niin sanottuna lahnana (kyllä, myös miehet kykenevät tähän), vaan keskustele ensisijaisesti kumppanisi kanssa, kerro ongelmastasi ja ehdota jonkin skenaarion toteuttamista, jossa joudut antautumaan hänelle täysin. Dominantti ihminen (dom, top, master) on täydessä kontrollissa omasta subistaan. Domin roolissa on olennaista osata ottaa tilanne täysin omaan hallintaan ja tehdä päätöksiä itsenäisesti, osittain myös toisen puolesta. Roolin mukana tulee vallan myötä myös vastuu toisesta ihmisestä! Ihmisen, joka ilmaisee itseään arasti makuuhuoneen puolella, voi olla hyvä tietoisesti asettua hallitsevaan rooliin. Esimerkiksi pienikokoinen henkilö ei välttämättä kykenisi todellisuudessa pitelemään itseään isompaa tai vahvempaa kumppania aloillaan, mutta koska vallan tunteen tulisi olla enemmän riippuvainen psykologisista kuin fyysisistä tekijöistä, on tähänkin ratkaisu: Voi todeta subille, että jos tämä liikkuu, niin leikit ja tyydytys loppuu. Dominantin roolin omaksuminen on usein valtaleikkeihin tutustumattomalle ihmiselle vaikeaa. Voi tuntua siltä, ettei yhtään tiedä mitä pitäisi tehdä, ja jos dominantti rooli ei tule luonnostaan, se voi tuntua hassulta, tai jopa kiusalliselta. Älä kuitenkaan pelkää, vaan sisäistä tilanne ja tee mitä lystäät – subisi on vastaanottavainen ja sinulla on valta, käytä sitä miten haluat. Kyky vaihtaa roolia tilanteesta tai kerrasta toiseen submissiivisen ja dominantin välillä (switch) on rikkaus. Roolin voi omaksua kokonaisen session ajaksi, mutta se voi myös vaihtua kesken leikkien – tämä riippuu aivan tilanteesta ja seurasta. Roolin vaihtaminen lennosta voi olla suurikin kiihoke, ja se tuo seksiin tavallaan draaman kaarta.

on lähellä ja ”punaisella” että raja oli ja meni, nyt loppu. Vaikka turvasana olisi olemassa, kannattaa yrittää välttää tilanteita, joissa toinen joutuisi sitä käyttämään. Oman rajan ylittäminen voi olla monelle psykologisesti erittäin vaikea asia, josta saattaa kestää toipua. Jos kumppanisi käyttää turvasanaa, lopeta mitä ikinä olitkaan tekemässä, riisu kaikki mahdolliset kahleet ynnä muut lelut mitä saatoitte käyttää, ota hänet kainaloon ja pyydä anteeksi. Turvasanan päättämistä kannattaa harkita, vaikkei olisikaan kiinnostunut esimerkiksi kivuliaista kokeiluista. Kuten olen jo todennut, seksin tärkein osuus tapahtuu aivoissamme eikä suinkaan kehossamme. Siksi hyvinkin yksinkertainen akti, jossa ei näennäisesti ole mitään tavallisesta poikkeavaa, voi pään sisällä kehkeytyä todella intiimiksi ja jopa pelottavaksi tietyissä tilanteissa.

Turvasana Vaikka valtaleikkien tulisi aina tapahtua osapuolten yhteisymmärryksessä ja vaikka rajoista olisikin keskusteltu aikaisemmin, tilanteen vimmassa voi tapahtua kaikenlaista. Tavallisessa vaniljaseksissä ”ei”:n soisi olevan riittävä, mutta myös kieltäminen ja sen huomioonottamattomuus voi olla kiihoke. Tämän vuoksi on hyvä sopia kumppanien välillä jokin turvasana: jos raja ylittyy, turvasanan lausumisesta leikit lopetetaan heti. Sanan voi valita itse, mutta kannattaa pitää mielessä, että sen pitää olla helposti muistettava, eikä sitä pitäisi pystyä sekoittamaan mihinkään muuhun. Yleinen tapa on käyttää liikennevalovärejä, joissa ”vihreällä” tarkoitetaan että kaikki on ok, ”keltaisella” sitä, että raja

Symbiontti 3/ 2013

Malja monimuotoisuudelle!

ukaan ei voi ymmärtää luonnon monimuotoisuutta käymättä tropiikissa. Ainakin omalla kohdallani maailma on mullistunut viimeisen viikon aikana. Kirjoitan tätä viimeistä pj-palstaani Madagaskarilla Ranomafanan kansallispuistossa, ValBio-tutkimusasemalla. Olen täällä luonnonsuojelun moninaiseen maailmaan tutustuttavalla RESPECT-kurssilla kuukaden ajan, ja voi pojat, tätä parempaa kokemusta monimuotoisuuden ymmärtämiseksi ei ole olemassakaan! Täällä Madalla biodiversiteettiä ei pääse pakoon missään. Yöllä ulkona on korvia huumaava meteli, joka koostuu kymmenpäisen sammakko-, sirkka- ja kaskaskuoron jäsenistä, ja pimeällä aseman valoille kertyy sadoittain erilaisia hyönteisiä kymmensenttisistä kovakuoriaisista kaksikymmensenttisiin kehrääjiin. Tuntuu siltä, että aseman sisätiloista joka ilta löytyy aina vain uusia ja entisistä komeamman värisiä perhoslajeja lamppujen sinne houkuttelemina. Päivällä sademetsässä kävellessä ei voi muuta kuin hämmästellä kasvi- ja sienimaailman monimuotoisuutta. Jokainen mahdollinen pinta kasvaa sammalia, epifyyttikasveja, jäkäliä ja leviä. Tuntuu siltä, että yksittäisen puun päällä kasvaa kokonainen ekosysteemi, kun epifyyttinä kasvavien pesäraunioisten väleistä hyppii esiin sammakoita, ja linnut visertävät yläoksilla loispistiäisten etsiessä saalistoukkia lehvästön seasta. Kun on itse käynyt sademetsässä, ei ole vaikea ymmärtää, kuinka suurta tuhoa sademetsähakkuut todella saavat aikaan. Diversiteettiä on myös täällä ihmisluonnon puolella. Suomalaisten mielestä paikallinen elämäntyyli, jossa koko elämä näyttää tapahtuvan kylänraitilla (kanat juoksevat vapaana autojen seassa, naiset pesevät pyykkiä katuojassa

jne.), näyttää melko erilaiselta, kuin mihin olemme tottuneet, mutta paikallisille se on tavanomaista. On ollut myös hauska huomata, miten kurssille osallistuvien malagassiopiskelijoiden (kurssi järjestetään yhteistyössä Antananarivon ja Fianarantsoan yliopistojen kanssa) mielestä esim. kurssilla esitettävät diaslidet ovat tylsiä, mikäli niissä ei ole animaatioita. Ilman monimuotoisuutta elämä on tylsää ja harmaata, niin kuin eroosion runtelema Madagaskarin maa (oikeesti se on kauniin punaista, mutta leikitään nyt että se on harmaata). Sama pätee Symbioosiin: ilman muodoltaan moninaista ja energistä aktiivijoukkoa on ainejärjestö pelkkä nimi paperilla ja leimasin taskussa. Valtaisa kiitos tämän vuoden mielikuvitusrikkaalle ja aktiiviselle, rakkaalle hallitukselleni! Kiitos Anni, Julia, Joni U., Mikko T., Aapo, Mikko A., Joni O., Kati, Veera, Mats ja Joel. Me tehtiin se – ihan mieletön vuosi takana! Kiitos ahkeralle virkailijakunnalle työteliäästä ja erittäin tärkeästä panoksestanne, ja kiitos kaverijärjestöille toimivasta yhteistyöstä. On ollut ilo ja kunnia toimia Symbioosin puheenjohtajana tänä vuonna! Tulen muistamaan tämän vuoden monien ikimuistoisten hetkien kautta varmasti aina. Onnea ja menestystä tulevan vuoden puheenjohtajalle, Julialle! Monimuotoisuus on elämän ehto. Ilman sitä maailma ei toimi. Nostetaan siis malja monimuotoisuudelle, tälle ja tulevalle vuodelle sekä Symbioosille! Kiitos kaikille tästä vuodesta!

Rakkain terveisin, sademetsästä seonnut Jani

Ps. Täällä Madalla heinätkin ovat paljon monimuotoisempia kuin Suomessa, joten en yhtään ihmettele, jos joku niihinkin sattuisi vaikka rakastumaan...

Lokakuu 2013