Issuu

50 Vuotta! 3/2014

Grönlannin taikaa HYY:n edustajistovaalit Fuksikysely Päivä laivalla BD-peli

Juhlalehdessä

3/2014 49. vuosikerta

Päätoimittaja

Vanhojen päätoimittajien haastatteluita

Tenttaamassa Dennistä

Zackenberg

Onnea Symbiontti 50v!

Bd-peli reportaasi

Kertsiesineiden esittelyä

Malla - Symbioosin uusi vuotos?

Kenttiskesä-kuvakollaasi

HYY:n edustajistovaalit

Sienihulluutta Jyväskylässä

Tarmo Virtanen, Jussi-Pekka Manner

Sano muikku!

Ulkoasu ja taitto

Symbioosin kerhojen esittelyä

Veera Partanen, Annu Tertsonen, Siiri Fuchs, Matti Leponiemi, Mats Ittonen, Mari Tolonen, Mikko Aulio

Fuksikysely

Veera Partanen veera.partanen@helsinki.fi

Toimitussihteeri Katri Harmoinen katri.harmoinen@helsinki.fi

Tämän numeron muut tekijät Mats Ittonen, Mari Tolonen, Joel Jalkanen, Joni Ollonen, Lauri Pulkkinen, Jaakko Kuurne, Anneli Aittamäki, Mikko Tiusanen, Anni Virolainen, Matti Leponiemi, Martti Rajamäki, Pinja Näkki, Melissa Rossi, Reena Karvonen, Jaakko Kilpelä, Susu Rytteri, Varpu Pärssinen, Miia Pietiläinen, Julia Palorinne, Tiia Salminen, Anni Nousiainen,

Vakiot

Kansi Mikko Tiusanen

Päätoimittajalta

Veera Partanen

Ajankohtaista meillä ja muualla Opintovastaavan palsta

Logo

Paino

Unigrafia, Helsinki Painos 200 kpl

Hallitusemännän reseptipalsta

ISSN-L 1458-4115

Puuhapalsta

Symbiontti on Helsingin yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestön Symbioosi ry:n julkaisu. Lehdessä esitetyt mielipiteet eivät sellaisinaan edusta Symbioosin virallista kantaa. Symbiontti saa HYY:n järjestölehtitukea.

Etsi jollonen

Supernatantti

SyyHy-palsta

Repäisyjä

Rakas päiväkirja

Puheenjohtajalta

Symbioosi ry PL 65 (Viikinkaari 1) 00014 Helsingin yliopisto

Mutta tässä on tämä juhlanumero. Lukekaa, nauttikaa ja PALJON ONNEA SYMBIONTTI! Veera

Laura Hiisivuori Milloin toimit Symbiontin päätoimittajana? Vuosina 1998-2000. Olin fuksi kun aloitin. Minut laitettiin hommaan, koska olin saanut sopivan koulutuksen Laajasalon opistosta tiedotusopin linjalta. Siellä opiskeltiin tiedottamista, toimittamista, kirjoitusta, valokuvausta ja taittoa. Millainen lehti Symbiontti silloin oli? Viihdyttävä ja kantaaottava. Tavoite oli olla laatulehti. Osallistuimme joka vuosi HYY:n järjestölehtikilpailuun, mutta koska käytimme uusiopaperia, palkintoa ei irronnut. Uusiopaperi imi mustetta ja kuvat olivat välillä hyvin mustia. Meillä oli kuitenkin ympäristöperiaatteet, joista ei voitu luistaa. Yritimme myös tehdä jotain vakavampaa: esittelimme proffia viemällä heidät harrastustensa pariin. Lotta Sundström mm. esitteli hevosensa, joku toinen taas esitteli tekemiään perhoja kotonaan. Haastattelut olivat rentoja tilaisuuksia.

Heinäsen Jouni piirsi Symbionttiin muutamia klassikkosarjakuvia. Esimerkiksi Irma Vesinokkaeläimellä oli eksistentiaalinen kriisi siitä oliko hän lintu vai nisäkäs, Martti Kampela taas tippui pohjalle väärin päin, eikä nähnyt sen vuoksi mitään. Sitten se syötiin. Heinäsen Jouni vastaa myös tällä hetkellä käytössä olevasta Vappushokkelo-merkistä. Millaista päätoimittaminen oli? Symbiontti ilmestyi neljä kertaa vuodessa kuten nytkin. Painosmäärä oli noin viisisataa. Taitoimme lehden tietokoneella, mutta jouduimme jättämään kuville valkoiset tilat tekstin lomaan ja lisäämään ne tulostetuille sivuille käsin. Valokuvat rasteroitiin ennen kuin ne liimattiin paperille ja toimitettiin painoon. Painopaikkamme oli Limeksen paino, jossa tehtiin vain mustavalkopainatusta. Paino tehtiin itse talkootöinä, painopaikka tarjosi vain koneet ja työtilat ja ihan yhtä paljon maksoi varmaan silloin kun nytkin. Lehti leikattiin, nidottiin, jaettiin ja postitettiin. Originaalit sivut saimme takaisin yhdelle pitkälle paperille liimattuna käärönä, josta törrötti kuvia joiden liimaus oli pettänyt. Kannet olivat pääosin piirrettyjä ja kahta numeroa vaille mustavalkoisia. Saimme mainostuloilla pari lehteä värikansilla ja muutamalla värisivul-

Päätoimittajilta

Tämä on taas se hetki kun lehti on melkein valmis, silmät tuijottavat tyhjää unenpuutteen vuoksi, mutta fiilis on silti mahtava katsellessa lopputulosta. Kaksi aiempaa lehteäkin tarjosivat tyytyväisyyden tunteen valmistuessaan, mutta tämä lehti tekee sen aivan erityisellä tavalla: kyseessä on täysin värillinen, tavallista useamman ahkeran Symbiontin aikaansaannos, joka juhlistaa ainejärjestölehtemme 50-vuotista taivalta. Tutkiakseni sitä miten lehti on aikanaan valmistunut kävin haastattelemassa Laura Hiisivuorta, Luomuksen tiedottajaa, joka on itsekin toiminut opiskeluaikanaan lehden päätoimittajana. Tuijotin suu (ainakin henkisesti) hyvin auki Lauran kertoessa siitä työstä mikä valmiin lehden takana vielä 90-luvun lopulla oli. Ensimmäiset taitto-ohjelmat olivat saapuneet opiskelijoiden käyttöön, niillä taitettiin teksti ja kuvat liimattiin tulostetuille sivuille käsin. Toimituksen koko oli 3 - 5 henkeä. Jos päätoimittajan urakka on siis joskus vienyt mehut minusta, niin kyllä ne olisivat vieneet vielä useammin 90-luvun lopulla. Millaistakohan päätoimittaminen olisi ollut siitä kymmenen vuotta taaksepäin? Tai lehden ensimmäisten numeroiden aikaan 60-luvulla? Ennen kuin pääsin jäljittämään Symbiontin tekijöitä kauemmas tuli kuitenkin lehden aikaraja vastaan ja sinne asti tutkiva journalismi sai jäädä seuraavaa juhlanumeroa odottelemaan.

la. Väripainatus oli tuohon aikaan hyvin kallista. Aikaa kului paljon. Olin hallituksessa, auttelin Shokkelossa (vaikken mestariksi ruvennutkaan), olin mukana tiedekuntaneuvoston opiskelijajäsenenä (tosin siihen aikaan sillä oli eri nimi), autoin vuosijuhlien järjestämisessä… Olisin valmistunut varmasti pari vuotta aiemmin jos en olisi ollut ainejärjestöhommissa mukana. Valmistuin yhdeksässä vuodessa. Millainen ja minkä kokoinen toimitus oli? Toimitus oli 3-5 henkeä. Symbioosin vuosijuhlasymbiontissa oli mukana harvinaisen paljon muitakin tekijöitä. Toimitus kokoontui Ateljé-baarissa, joka oli melkein kuin toinen olohuone. Joskus harvoin kokoonnuttiin jonkun kotona. Ateljé-baari itse asiassa vaihtoi omistajaa kun biologit siirtyivät Viikkiin pois museolta. Onko päätoimittamiskokemuksesta ollut sinulle hyötyä? En olisi varmaan päässyt Luomuksen tiedottajaksi ilman päätoimittamista ja laitosneuvostossa toimimista. Unelmoin jo lapsena, että haluan töihin joko Korkeasaareen tai Luomukselle, eli olen unelmieni työpaikassa. Jännä asia, joka tapahtui ollessasi päätoimittaja? Taitoimme eräs yö Symbionttia museolla kun jokin hälytys alkoi soida. Mietimme mistä se kuuluu ja pian ovellemme koputti vartija. Hän sanoi etsivänsä ovea C75, josta häly-

tys tulee, mutta hänellä ei ollut hajuakaan missä se sijaitsi. Emme tienneet, mutta lähdimme etsimään pilkkopimeässä museossa hälyttävää ovea. Pian viereisen rakennuksen pihaan kurvasi iso joukko paloautoja ja selvisi, että ovi olikin siellä. Hälytys johtui kuulemma savuttaneesta faksikoneesta, joka oli jonkun oven takana lukkojen takana. Oven hälytysjärjestelmä oli reagoinut savuun. Jätimme vartijan ja palokunnan selvittämään tilannetta keskenään ja jatkoimme taittamista. Tuohon aikaan opiskelijoilla oli paljon avaimia ja voitiin olla yötä museolla. Tiukan paikan tullen nukuttiin kertsillä. Ai niin! Ja voin ottaa kunnian repäisyjen keksimisestä! Mieleenpainuvin juttu Symbiontissa? Teimme Symbiontin ensimmäisen seksikyselyn. Se oli hilpeä ja tehty kieli poskella. Kyselyyn vastattiin anonyymisti paperilla ja kaikkiin kysymyksiin ei tarvinnut vastata. Poikia oli sen verran vähän, että heidät olisi voitu tunnistaa tiettyjen kysymysten avulla. Kysely aiheutti yleistä keskustelua ja se on joskus toistettu uusilla kysymyksillä, koska mistä opiskelijat nyt olisivat enemmän kiinnostuneita kuin seksistä? Isompi, vakavampi juttu tehtiin naisten asemasta biologiyhteisössä. Selvitimme mihin naiset hävisivät kun 8090% sisään päässeistä oli naisia, jatko-opiskelijoista vielä noin 50%, muttei juuri kukaan professoreista tai hallintoportaiden ihmisistä. Sitä juttua kiittelivät jopa vanhemmat opiskelijat, jotka eivät yleensä lukeneet Symbionttia.

Viime vuoden päätoimittaja Mats Ittonen Symbiontti kiehtoi minua jo fuksina, enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni jättää oma jälkeni lehden kunniakkaaseen historiaan. Deadlinet tietenkin stressasivat ja homma vei kohtalaisen paljon aikaa, mutta se oli hauskaa ja opin paljon. Isoimpana juttuna on jäänyt mieleen lehden ulkoasun uudistaminen Mikko Aulion kanssa. Ylipäänsä viime vuoden Symbiontti tuotti paljon sekä onnistumisen että epäonnistumisen hetkiä. Onneksi onnistumiset ovat jääneet paremmin mieleen ja on hienoa nähdä, miten ulkoasutyömme tuloksia tänä vuonna on jalostettu eteenpäin. Päätoimittajavuoden jälkeen Symbionttia ei tietenkään voinut kokonaan jättää. Eiköhän vielä ensi vuonna tule jokunen juttu kirjoitettua. On kuitenkin hyvä, että lehden päätoimittaja vaihtuu usein. Toisena päätoimittajavuotena olisin varmasti ollut taitavampi ja järjestelmällisempi kuin ensimmäisenä, mutta uuden tekijän into on tässä hommassa korvaamatonta. Kuten järjestöhommissa yleensä, pääsi Symbiontin parissa tekemään asioita monipuolisesti oman kiinnostuksen mukaan. Ja jos asiaa ei saa delegoitua muille, pitää se hoitaa itse. Pääsinkin paitsi kirjoittamaan, myös opettelemaan suomen kieliopin koukeroita ja oikolukemista, valokuvien muokkaamista sekä pienimuotoista projektijohtamista. Ja taitto-ohjelma tuntuu nykyään ystävältä eikä hankalasti oikkuilevalta pakkotyöläiseltä.

Symbiontti 3/ 2014

Ajankohtaista meillä ja muualla Fuksit ja Symbioosi ovat löytäneet toisensa

Ei kai kuuluisi olla jokasyksyinen uutinen, että fuksit ovat löytäneet tiensä yliopistolle. Mutta tottahan se vain on: NE ON TÄÄLLÄ! Symbioosi on alkusyksystä järjestänyt biotieteellisten fuksien pään menoksi yhdessä muiden järjestöjen kanssa tapahtumaa jos toistakin. Fuksit on saatu jo hämmentämään kertsin vanhuksia, saunomaan Idalle, sitsaamaan Alinaan, opintovastaavan kanssa opintoneuvojakierrokselle sekä tietenkin pelaamaan legendaarista Biodiversiteettipeliä! (Lisää BD-peliä sivulla 18.) Huhu kertoo, että fuksien ihailtavan oma-aloitteisuuden ansiosta symbioosinvihreät haalarit ovat saavuttamassa omistajansa hämmentävän aikaisin, kenties jopa ennen jouluristeilyaikoja. Uusi symbionttisukupolvi vaikuttaa jo nyt siis varsin lupaavalta.

Puutarhatiimi on korjannut satoa

Kesä on tehnyt toimensa Symbioosin puutarhapalstalla ja kasvatuslaatikossa; tuloksena on runsaasti mm. kurkkua, tomaattia, porkkanoita ja perunoita. Puutarhatiimin jäsenet järjestivät sadonkorjuun kunniaksi Kaisaniemen kasvitieteellisellä puutarhalla sekä sadonkorjuujuhlat, Kekrit, että sadonkorjuuteemaiset sitsit. Tiimi hiljentynee jälleen tälle syksylle, mutta uusia ja aktiivisia jäseniä kaivataan jälleen ensi vuodelle! Jos koet viherpeukalosi polttelun, liity ihmeessä puutarhavastaavaksi ensi syyskokouksessa!

Ainejärjestötoiminta tutuksi syyskokouksessa

Symbioosin syyskokous järjestetään 5.11. Jaa mikä syyskokous? Syyskokouksessa järjestömme jäsenet kokoontuvat uusimaan virkailijakuntansa wine&snackin voimaannuttamana (ja katsastamaan budjettia, mutta uudet virat lienevät kuitenkin kokouksen antoisin anti!). Virkojen kirjosta löytyy hommaa taatusti kaikille Symbioosin toiminnasta kiinnostuneille, joten meininkiä kannattaa tulla seuraamaan, vaikka aiempaa kokemusta Symbioosin tai muun järjestön toiminnasta ei löytyisikään. Jännitysnäytelmänä toimii etenkin uusien Shokkelomestarien valinta. (Fuksit, tämä virka on juuri teille!) Syyskokouksesta lisätietoa löytyy mm. sähköpostilistoilta!

Ekskuja pohjoiseen ja ulkomaille suunnitteilla!

Symbiontit ovat suuntaamassa pienempien ekskursioiden lisäksi astetta kauemmas. Vuodenvaihteessa ollaan järjestämässä uudenvuoden eksku Kilpisjärven biologiselle asemalle! Kuulumisia viime vuoden matkasta löytyy Symbiontista 1/2014, lisätietoa tämänvuotisesta retkestä sekä ilmoittautuminen puolestaan pitäisi tulla lokakuun puolella. Symbioosin 65-vuotisjuhlan kunniaksi ollaan suuntaamassa vielä kauemmas – tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Tsekkeihin! Juhlavuosiekskursiota suunnitellaan jo, mutta varsinaiset suunnitelmat kerrotaan hieman myöhemmin.

Hanna lähtee kasvituntemuksesta Melkein kymmenen vuotta kasvituntemusta opettanut Hanna Tuovila ei enää luotsaa fukseja ym. kasvien tunnistuksesta kiinnostuneita vastapuikeuden, vihneiden ja nyhälaitaisuuden saloihin. Kurssia vetää vastaisuudessa Aku Korhonen, mutta jonkin aikaa jouduttiin pelkäämään kurssin muuttumista täysin verkkokurssiksi. Tämä uhka on kuitenkin jo ohi. Hannaa kaipaamaan jääviä kuitenkin lohduttaa se, että sienituntemuksessa hän jatkaa kuten tähän asti. Ainakin vielä.

Mitä helvettiä?! Joel Jalkanen

Mitä helvettiä -palstalla ällistynyt symbiontti ihmettelee menoa kampuksella, Suomessa ja elämässä yleensä Kaikilta fuksiaisten ylituomareilta ei mennyt illan aikana muisti!* Mitä helvettiä! Jos yliopiston johtosääntö uudistuu niin kuin on kaavailtu, päättäisi tulevaisuudessa keskushallinto tiedekuntien dekaanien valinnasta. Mitäpä sitä dekaanit mistään alaistensa luottamuksesta nauttimaan. Nyt taas että Mitä Helvettiä! Tila- ja kiinteistökeskus on sulkenut tietokoneluokan pari viikkoa sitten –tällä kertaa Maametsiksestä. Ja tiedotus asiasta oli, tadaa, lappu ovessa edellisenä päivänä. NYT IHAN OIKEESTI OPPIKAA NYT JOTAIN SAATANA!! MITÄ HELVETTIÄ! *Tai no, ainakaan ei muisteta, että olisi mennyt.

Lokakuu 2014

Hallintouudistus uhkaa jokaista yliopistolaista! Teksti Joni Ollonen, Kuva Tarmo Virtanen

okaista opiskelijaa, professoria ja keskiryhmän edustajaa koskettaa lähiaikoina suuri uhka: Yliopiston hallintouudistus. Kyseisen uudistuksen tarkoituksena on antaa yliopiston hallitukselle oikeus nimittää sekä laitosjohtajat että dekaanit sen sijaan, että nämä valittaisiin vaaleilla. Tällöin se tapahtuisi rehtorin ehdotuksesta. Eli toisin sanoen ko. henkilöt eivät nauttisi edustaviensa tahojen luottamusta, vaan olisivat rehtorin ja hallituksen nimeämiä henkilöitä. Tällöin tärkeät, kolmikantaa edustavat tahot (kollegiota lukuun ottamatta) muuttuisivat vielä hampaattomammiksi kumileimasimiksi. Pahinta asiassa on, että sitä käsittelee yliopiston hallitus itse (eli päättää itse siitä, kasvattaako omaa valtaansa). Makaaberiksi uudistuksen tekee myös se, ettei rehtorilla, (saati uudistuksen onnistuessa hänen nimeämillään henkilöilläkään) ole juuri minkäänlaista vastuuta tekemisistään, jollei hän tee rikosta. Sama vastuuvapaus koskee karkeasti myös yliopiston hallitusta koko hallituskauden ajan. Eli toisin sanoen uudistuksen jälkeen laitoksia ja tiedekuntia valittaisiin johtamaan joukko ihmisiä, jotka eivät välttämättä nauttisi yhteisönsä luottamusta saati sitten omaisi pätevyyttä johtaa kyseistä yksikköä. Kaiken lisäksi nämä olisivat riippuvaisia sekä rehtorista että yliopiston hallituksesta (joista vain hallituksesta osa on edustamansa yhteisön valitsemia). Tosiin sanoen hallinto muuttuisi vielä kaoottisemmaksi ja hallitusvetoisemmaksi. Miksi kyseistä uudistusta siis tehdään? On kyllä päivänselvää, että valtiovalta haluaa muuttaa yliopistoinstituutin yritykseksi ja onkin siinä jo aika pitkällä. Mutta sinänsä on ihmeellistä, että yliopisto itse myy vapauksiaan ja muuttaa vapaaehtoisesti itseään yritykseksi. Ja vieläpä sellaiseksi, jossa johtajilla on mitätön vastuu virheistään (pahinta lienee toimesta alentaminen takaisin professoriksi). On aivan naurettavaa, että alamme suostumaan jo oma-aloitteisesti ja lainkaan protestoimatta moiseen typeryyteen. Käsittääkseni kun tähän ei ole mitään muuta pakotetta kuin kasa innokkaita lobbareita, eli uudistuksen suunnitteluryhmä. Ja uskokaa tai älkää, yliopisto voi sanoa uudistuksia ajaville tahoille ei. Vaikka kyseessä olisivatkin lobbarien sijaan itse valtioneuvosto. Tragikoomista on, että kyseistä hallintomallia vastaan löytyy ihan oikeaa tutkimusta. Hiearkiamallia puolustetaan väitetyllä tehok-

kuudella, mutta tätä vastaan voidaan esittää jo yliopistomme sisälläkin tehdyillä tutkimuksilla. Missään vaiheessa samanlaisten uudistusten ajajilla ei ole ollut mitään todistetta sille, että heidän ajamansa uudistus toisi mitään positiivista. Ainoa positiivinen korrelaatio lienee olevan hallinnon kasvamisen ja itse toimijoiden motivaation laskun kanssa. Toisin sanoen yliopisto on uudistamassa itseään typerämpään suuntaan, vastoin tutkimustuloksia tai alan asiantuntijoiden lausuntoja. Toisin sanoen uudistuksen ajajat heijastavat hienosti nyky-yhteiskunnan (ja varsinkin nyky-eduskunnan) henkeä, jossa tutkimustieto ja asiantuntemus sivuutetaan lobbauksen ja fiilispohjan tieltä. Mielenkiintoisena puolena on, että uudistuksen puolustajat ovat huhujen mukaan käyttäneet argumentteinaan pääasiassa pahasti autoritäärisyyteen viittaavaa retoriikkaa. Pääsääntöisesti on valiteltu, “ettei johtajiin luoteta” tai että henkilöiden tulisi oppia hyvä johdettavina olevien käytäntöjä. Ei ole varmaa, ajattelevatko kyseiset henkilöt oikeasti näin vai toistelevatko he papukaijamaisesti lobbarien heille tarjoamia argumentteja. Toisaalta kyseessä on vain huhuja, joten toivon mukaan nämä eivät oikeasti edusta kenenkään asioistamme päättävän ihmisen kantaa. Tällä hetkellä rehtorimme Jukka Kola ei ole reagoinut erään maailmanpolitiikan professorin pyyntöön kutsua suuri konsistori koolle (eli hallintoelin, joka koostuu kaikista professoreista, mikä nyt ei ole millään lailla kolmikantaan verrattavissa oleva elin, mutta hallitusta edustavampi rakenne). Tästä johtuen kyseinen professori onkin ehdottanut, että olisi syytä pitää koko yliopiston kattava kokous. Itse olen jälkimmäisen idean kannattaja, ei vain sen demokraattisemman muodon vuoksi, vaan myös siksi, että on mielestäni äärimmäisen röyhkeää, että yliopiston sallitaan pilata itsensä. Ja vielä niin, että siitä on päättämässä de facto vastuusta vapaa harvainvalta, johon kuuluu yliopiston ulkopuolisia henkilöitä. Mikäli kyseinen kokous pidetään, vaadin, että jokainen opiskelija täyttää velvollisuutensa vapaana kansalaisena ja yliopistolaisena ja saapuu paikalle tekemään selväksi, että emme luovu * vapauksistamme!

*(yliopistouudistuksen jälkeisen kolmikannan ja yliopistodemokratian rapauttamisen jälkeen jäljellä olevista (toim. huom.))

Symbiontti 3/ 2014

Tenttaamassa Dennistä Teksti Lauri Pulkkinen & Joni Ollonen Kuvat Jaakko Kuurne

Symbioosin nukleiinihappoketjut Lauri ”AUGGCCUA” Pulkkinen ja Joni ”TATGTATGACA” Ollonen haastattelivat esimerkiksi johdanto viruksiin -kurssilta tuttua virologian professoria Dennis Bamfordia. Mukanaan heillä oli uskollinen soluelimensä Jaakko ”Ribosomi” Kuurne.

Lokakuu 2014

”

Keskushallinnossa on näistä asioista päättämässä ihmisiä, jotka eivät ole varmaan jalallakaan astuneet tälle kampukselle.

”

Puhutaanpa hetki lapsuudestasi. Onko virologia kiinnostanut aina?

Olin hyvin pieni, kun synnyin, enkä muista sitä enää. Lukioon mennessäni biologia ei kiinnostanut sillä tavalla. Mutta siihen aikaan ilmestyi ensimmäinen painos Sorsan & Sorsan biologiankirjasta. Veikko ja Maria Sorsa olivat olleet Berkeleyssä ja he olivat nähneet biologian kääntyvän päälaelleen. Tässä kirjassa ei aloitettu sillä, millaisia kasvit ja eläimet ovat vaan mentiin suoraan central dogmaan. Sanottiin, että tässä on DNA ja siinä on informaatio. Mä katoin, että ”jumankauta, tää on kova juttu”. Kanalintujen taksonomia ei ollut oikein koskaan kiinnostanut, mutta nämä uudet asiat oli mun juttu. Virukset tuli kuvioihin, kun meillä oli mikrobigenetiikan harjoitustyöt, johon mä jouduin assariksi. Se molekyylibiologian alkuaikoja, todistettiin, että DNA on perinnöllinen aine ja niin edespäin. Kyllähän sen kaikki tietää, mutta ei tiennyt silloin. Koli ja sen virukset oli tärkeässä osassa näissä löydöissä. Kalvollisiin bakteeriviruksiin päädyin, koska kukaan ei ollut vielä tutkinut niitä silloin. Ne löydettiin samoihin aikoihin, kun valmistuin maisteriksi. Rohkeina poikina kirjoitettiin maailmalle, että lähettäkää meille nämä virukset. Ja ne lähetettiin.

Osallistuitko niin kutsuttuun opiskelijaelämään? Kyllä. Vahvasti. En ollut ainejärjestöissä, mutta menin Karjalaiseen osakuntaan, siellä oli kova meininki. Sen seurauksena olin lopulta 17 vuotta osakunnan inspehtorina. Nyt mä olen kunniainspehtori. Karjalaiset on vähän vilkkaampia kuin muut, me biletettiin kunnolla. Kerran oltiin Västmanlands-Dalan luona edustamassa Uppsalassa sikäläisessä kevätjuhlassa. Juhlittiin kolme päivää putkeen, kun oli aika palata Suomeen. Me ei kuitenkaan oltu vielä valmiita, vaan soitettiin, voiko lentoja siirtää päivällä. Kyllähän se onnistui. Seuraavana päivänä soitettiin taas uudestaan ja siirrettiin lentoa. Sitten mä en voinut enää jäädä, koska mulla oli biokemian lopputentti. Se oli siinä Unioninkadulla ja rakennuksen alakerrassa oli pieni kuppila. Tulin suoraan kentältä bussilla, marssin kuppilaan ja tilasin tädiltä yhden pitkän mehun. Join mehun, menin tenttiin ja kysyin, voisiko assistentti mitenkään lainata kynää ja kumia. Tentti meni läpi, oli valmistauduttu hyvin ja oli rento olo. Se oli hauskaa aikaa, mutta piti vakavoitua, kun tuli tätä perhettä. Mikä on paras labramuistosi? Kun tehtiin virusten geenipakkauksia ja pakastettiin ne. Nehän meni palasiksi, mutta kun pantiin pakkausolosuhteet takaisin, ne rakentu uudestaan. Eikä me tajuttu sitä, ennen kuin huomattiin, että siellä oli tyhjiä kuoria, joissa ei ollut nukleiinihappoa ollenkaan. Tämä tapahtui siis aivan vahingossa. Entä paras kenttämuistosi? Ympäristövirologiaa ruvettiin tekemään sen takia, että yksi mun kaveri tutkii korallien bakteereja. Se oli joka kesä Ka-

Oliko lapsena mitään unelma-ammattia? Ei ollut. Eikä perinteinen biologiakaan kiinnostanut. Otin tarkoituksella sellaisen aineyhdistelmän, ettei minusta voinut tulla opettajaa. Siihen aikaan ei ollut biologin paikkoja, paitsi jossain riistahommissa. Kaikista tuli opettajia. Kuinka kauan valmistumisessa kesti? Kymmenen vuotta dosentuuriin.

Symbiontti 3/ 2014

ribialla keräämässä näytteitä. Jumakavita, mä oon istunut ikäni haisevassa labrassa pipetoimassa ja se on ollut siellä nauttimassa auringosta. Sitten ruvettiin miettimään halofiilejä ja näytteitä on keräilty Thaimaasta, Italiasta ja Espanjasta. Yleensä on valittu joku luonnonkaunis paikka. Olitko koskaan Lammilla? En. Tällä aineyhdistelmällä en ole koskenut yhteenkään kasviin tai eläimeen koskaan. Joku raja täytyy olla. Olen mä ollut Lammilla jossain kokouksissa, mutta en yhdelläkään kenttiksellä. Miten yliopisto on muuttunut aikanasi? Paljon. Mähän olen saanut paljolti tehdä, mitä haluan, mutta en tiedä onko yliopiston nykylinja hyvä. Onko tää niin kuin Asterixissa Jumaltenrannan nousu ja tuho [Onko Jukka Kola Trubadurix? Toim. huom.]. Kyllä juhlapuheissa puhutaan hienoja, mutta on näitä sisäisiä uudistuksia ja ollaan semmoisessa myllyssä, joka ei koskaan stabiloidu. Yliopisto pitäisi säästää itseltään. Biokeskusten remontti on järjetöntä. Keskushallinnossa on näistä asioista päättämässä ihmisiä, jotka eivät ole varmaan jalallakaan astuneet tälle kampukselle. Ei ne varmaan edes tiedä, millä bussilla tänne tullaan. Ja kukaan ei ole esimerkiksi kysynyt meidän toiminnasta mitään. Paljonko maljoja me kulutetaan vuodessa? 65000. Jonkun pitäisi päästä tekemään ne jollain vehkeellä. Kun tänne tulee vieraita, ne kommentoi, että niillä ei näin hienoa labraa ole koskaan ollutkaan. Tästä tulee haasteellinen vuosi, pystytäänkö pitämään toiminta yllä vai ei? Se on kymmenen paperia, jos ei pystytä. Ne laput, joita me täällä väännetään, pitää yliopiston pystyssä. Siitä derivoituu opinnot ja kaikki.

Mikä on opettamisessa hauskinta? Mä olen opettanut vähemmän kuin ihmiset keskimäärin. Enemmänkin olen ohjannut jatkotutkintoja ja graduja. Opettaminen on monimutkainen asia. En tykkää luennoida asioita, joita voi lukea kirjasta. Mieluummin kerron uusista asioista ja muistuttaa, ettei se ole kirkossa kuulutettu vaan vain meidän näkemys. Silloin opettamisessa on järkeä. Voiko kukaan rakastaa heiniä? Hetkinen? Kasvit on... Siis kasvithan on ihan ykkösiä! Mä oon enemmän kasvi- kuin eläinihminen. Omenapuista syödään omenat, marjapensaasta syödään marjoja ja heinäthän ajetaan koneella pois. Heinien vihreys on kiva, enkä mä näe niissä mitään ongelmaa. Niille pitää vain asettaa sopivat reunaehdot. Mitä aiot tehdä isona? Tämä jäbä lähtee 2016 lopussa eläkkeelle. Sitten olen tullut isoksi. Siihen asti pyöritän vielä firmaa. Uskoisin, jos en tule hulluksi tai raajarikoksi, olen mukana jossain tieteellisessä toiminnassa. Ei kyllä ota enää vastuuta väitöskirjoista, nuoremmat saa hoitaa ne. Gradut on niin pikkujuttuja, että niitä voi ottaa parikin vasemmalla kädellä. Itsekin olen hieman asiaa pohtinut, mutta aika näyttää. Ovatko virukset elämää? Tämähän on ainainen ja lähes uskonnollinen kysymys, mutta mulle ihan selvä. Kyllä ne on. Jokainen saa tietenkin vastata, kuten haluaa. Jos ne evolvoituu, ne on elämää. Ja onhan niillä fysiologiakin solujen sisällä.

Mikä on tutkimuksessa hauskinta? Mikä on lempiviruksesi? Hauskinta on uuden löytäminen. Se on kuin endorfiiniruiske, jonka saa kuitenkin valitettavan harvoin.

Kaikki kalvolliset. Siinä on yksi kiinnostava dimensio lisää.

Entä ikävintä? Ei labrassa mikään ole kurjaa. Vaikeeta on, kun ryhmä kasvaa ja pitäisi saada kaikille mielekästä ja järkevää tekemistä. Ja hallintokysymykset on yleensä kurjia. Myös apurahojen hakeminen on ikävää, siihen menee paljon aikaa. Ja se on tutkimuksesta pois. Sitten tulee yllätyksiä, kun luule keksineensä jotain, mutta onkin väärässä. Tieteessä on se ikävä puoli, ettei koskaan tiedä, mitä on tekemässä. Insinöörillä on helppoa, kun on jonkun muun keksimät kaavat, joilla lasketaan, pysyykö silta pystyssä. Meillä sitä tietoa ei ole. Sitä seisoo kuilun reunalla ja tekee sillanrakennuseksperimentin ja katsoo, tuleeko silta vai ei. Blups. Ei tullut. Kokeillaanpa jotain muuta.

Lokakuu 2014

Teksti Anneli Aittamäki, Kuvitus Veera Partanen

Heil Seitan!

ai ei kasvisruoalla nälkä lähde? No, ehkei kaikilla pupunruoilla lähdekään, mutta seitanilla varmasti lähtee. Seitanin pohjana on vehnästä erotettu proteiini, tuttavallisemmin gluteeni ja siitä on helppo tehdä erilaisia täyttäviä ruokia moneen makuun. Itse pidän erityisesti tästä ”paistista”, eli uunissa valmistetusta marinoidusta seitanpallerosta, josta on helppo siivuta viipaleita vaikkapa pihveinä nautittaviksi tai leivän päälle. Reseptissä on käytetty vehnägluteenin lisäksi kikherne- ja soijajauhoja, jotta seitanissa olisi mahdollisimman monipuolisesti erilaisia aminohappoja ja pikku kasvissyöjäpupusen haba kasvaisi mahdollisimman tehokkaasti. HeVi power!

Taikinaan: 4 dl gluteenijauhoja 1 dl gram- eli kikhernejauhoja 1 dl soijajauhoja 1 rkl kasvisliemijauhetta ½ tl suolaa 1 tl garam masalaa 1 tl savupaprikajauhetta ½ tl jauhettua inkivääriä 1 tl valkosipulijauhetta ½ dl soijakastiketta ½ dl kylmäpuristettua oliiviöljyä (myös rypsiöljy käy) 2½ dl vettä Marinadiin: 2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä (tai rypsiöljyä) 1 rkl soijakastiketta 1 rkl tomaattipyrettä 1 rkl omenaviinietikkaa ½ dl vettä Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten nesteet. Vaivaa taikinasta paistimainen pallero, äläkä huoli jos siihen jää ”poimuja”. Gluteeni jämähtää nopeasti muotoonsa, mutta kypsennyksen jälkeen nämä vaivaamisessa jääneet poimut kokemukseni mukaan tasoittuvat. Sekoita marinadin ainekset keskenään. Marinadi kannattaa tehdä pyöreäpohjaiseen kulhoon, jossa paisti saa mahdollisimman paljon kosketuspintaa marinadin kanssa. Anna paistin marinoitua ainakin 5 tuntia, mielellään pidempäänkin, välillä käännellen. Huuhtele paisti ennen uuniin laittamista. Kääri paisti folioon kuivumisen estämiseksi ja itse laitan sen vielä uunivuokaan, jotta elämä olisi helpompaa. Paista 175 asteessa 1,5 – 2 tuntia ja anna jäähtyä. Nauti! Vinkki: Seitan säilyy viileässä ainakin viikon (en tiedä tarkkaan, sillä viikossa seitan on aina syöty), joten se on helppo ottaa mukaan vaikka kenttähommiin ja siitä saa erittäin tuhdit eväsleivät, joilla jaksaa rämpiä koko päivän niin suolla kun tunturillakin!

Zackenberg. Mikko Tiusanen

olmannen vuoden jälkeen jokunen biologianopiskelija havahtuu ikävään tilanteeseen: Madagaskarilta Kilpisjärvelle kaikki kenttäasemat on koettu. Myös suurin osa kenttäkursseista on jo kirjattu Oodiin: on nähty niin Tuomo Niemelä tunnistamassa kääpiä hellällä huulituntumalla kuin Heikki Henttonen pyörähtämässä pöydällä myyräpyynnin päätteeksi. Auvoinen opintopisteiden metsästys pitkin metsiä ja meriä vaikuttaa päättyneen. Tässäkö tämä kenttäopiskelu nyt oli? –Tahdo lisää! Osin uusien alueiden ja näkökulmien kaipuun ajamana löysin itseni kesän alussa Grönlannista.

Siellä täällä lumikentät jo rakoilivat. Missä maa puski esiin kinoksista, alkoi välittömästi vihertää ja kukkia – arktinen kesä oli alkamassa. Etelä-Suomen helteet ja syvänvihreät lehvästöt olivat vuorokauden matkanteon ja parin jäisen meren yllä vietetyn lentotunnin päätteeksi muuttuneet jyrkkäpiirteiset vuoret hautaavaksi lähes-yhtenäiseksi valkoiseksi peitteeksi. Saapuessani Zackenbergin laakson tutkimusasemalle Koillis-Grönlantiin kesäkuu oli jo pitkällä, mutta paksun lumivaipan ympäröimänä oli vaikea ajatella kesää. Onneksi löysin lainasukset ja -sauvat. Niihin nojasin liikkeissäni seuraavat pari viikkoa. Luminen vuodenaika taittuu Huolimatta lumisesta maisemasta minut vastaanottanut säätila oli lempeä. Jo ensimmäisenä iltana pääsi aseman terassi kalusteineen koekäyttöön. Siinä haaleita tölkkioluita nautiskellessa ja uusiin ihmisiin tutustuessa ilta harppoi eteenpäin, mutta aurinko unohti kokonaan laskea. Jossakin vaiheessa havahduin ihmettelemään pöydän alla pyörivää kissaa. Pieni harmahtavanruskea otus kärkkyi pelottomasti putoilevia murusia. Perhana! Naali! Tätä elistä ei pitänyt kauaa metsästää. Kyseinen otus oli kuulemma talvehtinut aseman asuinrakennuksen alla suojassa pahimmilta tuiskuilta ja pitänyt öisin kaameaa mekkalaa. Ja missä kamera oli taas!? Arktinen talvi on ankara. Pimeää, kylmää ja lumista vuodenaikaa kestää liki yhdeksän kuukautta. Nyt sulavien lumien luoja oli ollut poikkeuksellisen haasteellinen monille lajeille. Aikaisin viime syksyllä satanut lumi oli sulanut vain jäätyäkseen uudelleen peittäen maanpinnan yli kymmensenttiseen jääkuoreen. Talvisin ravintoa lumen alta kaivavat lajit olivat olleet pulasssa. Kahdessa kesän kuukaudessa kukaan ei nähnyt yhtäkään kaulussopulia elossa ja myskihärkien ruhoja paljastui lumen sulaessa kaikkialta. Elokuun al-

Symbiontti 3/ 2014

kuun mennessä aseman ympäristöstä oli löytynyt jo 43 kuollutta myskihärkää. Aikaisempi ennätys oli ollut parisenkymmentä... Vaikka äkkiseltään voisi ajatella, ettei mikään laji voi selviytyä kovin kauaa pohjoisissa ääriolosuhteissa, Grönlannin eliölajisto on yllättävän monimuotoinen. Pitkän ja pimeän talven vastainen loskainen, mutainen ja tomuinen vuodenaika on hedelmällinen, mutta se täytyy hyödyntää tehokkaasti. Parin kuukauden aikana pitää ehtiä kasvaa, lisääntyä, kasvattaa jälkeläisiä ja valmistautua seuraavaan talveen. Yöttömässä yössä kaikki tapahtuu onneksi nopeasti ja esimerkiksi lapinvuokon kukinnan eteneminen ruskeanpunaisista, karikkeen seasta puskevista nupuista kypsiksi siemenpäiksi voi tapahtua alle kolmessa viikossa. Grönlannin kevät koittaa nopeasti. Alkuun ruskeiden ja myöhemmin vihreiden alueiden osuus maastossa lisääntyy päivittäin. Kellon ympäri paistava aurinko sulattaa lunta ja jäätä tehokkaasti, joten purot ja joet etsivät valtoimenaan talven alle hukkuneita uomiaan. Sulavat vesimassat veistävät matkallaan jos jonkinlaista muotoa: itse pääsin tutkiskelemaan kookasta jääluolaa, jonka sen läpi virtaava vesi oli kovertanut. Kun pystysuoran lumiseinämän puhkaisevasta aukosta kahlasi pimeyteen, löytyi sisältä toistasataa metriä pitkä onkalo, jonka holvikaaret olivat parhaimmillaan yli kymmenen metrin korkeudella. Aika hienoa!

”

Elokuun alkuun mennessä aseman ympäristöstä oli löytynyt jo 43 kuollutta myskihärkää.

”

Arktisia selviytyjiä Ensimmäisten pälvien paljastuessa monet muuttolinnut jo aloittelevat pesintäänsä. Lajikirjo ei päätä huimaa, mutta esimerkiksi kahlaajat, hanhet, ja pulmuset saapuvat alueelle pesimään vuodesta toiseen. Kuten Suomen Lapissakin, sääskien ja muiden hyönteisten loputon massa tarjoaa ehtymättömän kuvuntäytteen pienemmille linnuille, jotka poikueineen puolestaan muodostavat tärkeän ravintolähteen vaikkapa kihuille. Ravintoa on pohjolassa tarjolla niin paljon, että paikalle kannattaa palata aina Afrikasta asti. Yksi näkemistäni rengastetuista tunturikihuista oli lentänyt kahtena edellisenä vuonna talvehtimaan Madagaskarille. Muuttolintujen lentomatka alueelle on pitkä ja rasittava, mutta vähintään yhtä koville joutuvat lajit, joiden elämään kuuluu talvehtiminen Grönlannissa. Linnuista esimerkiksi kiiruna ja sitä saalistava tunturihaukka eivät poistu kylmiltä nummilta talveksikaan, vaan värjöttelevät tuulensuojaisilla paikoilla seuraavaa kesää odottaen. Myös kaikki alueen nisäkkäät ovat arktisen talven selviytyjiä: naalit, myskihärät, hylkeet ja jääkarhut luottavat paksuun turkkiinsa ja rasvakerrokseensa talvipakkasilla. Sopuli puolestaan pakenevat kylmyyttä paksun lumipeitteen alle. Valtaosa alueen kasveista on monivuotisia ja ne kestävät pahimmat pakkasen puremat sopulien tapaan paksun lumikerroksen turvin. Talven ohella myös arktinen kesä koettelee kasveja: usein olosuhteet kasvulle ja lisääntymiset ovat otolliset, mutta toisinaan koko kasvukausi saattaa jäädä väliin esimerkiksi kylmän kesän tai sulamattoman lumipeitteen takia. Useimmat lajesta ovatkin erittäin pitkäikäisiä ja varastoivat vararavintoa vihreään osaansa nähden suunnattomaan maavarteensa. Näin ne voivat hyvin kestää parikin huonoa vuotta peräkkäin ja satsata lisääntymiseen parempien olojen koittaessa joskus tulevaisuudessa – sadassa vuodessa luulisi suvun jatkamiselle riittävän jälkeläistuoton varmistuvan. Yksi arktisen luonnon suurimpia ihmeitä ovat paikalliset kimalaiset. Kukkakasvien muodostaessa tärkeimmän ravintolähteen useimmille arktisille hyönteisille erilaiset kaksisiipiset ja pistiäiset vierailevat kukissa tiuhaan mesi- ja siitepölyaterioi-

den perässä. Mutta tätä tapahtuu vain kesäisen lämpiminä päivinä: mikäli taivaalla purjehtii yhtään usvan haituvaa tai käy tuulen vire, hyönteiset eivät pysty kylmissään liikkumaan. – Paitsi ne kimalaiset. Ne pörräävät kukissa satoi tai paistoi. Kerran kylmän pohjoispuhurin yllättäessä omakin pelihuumori loppui, kun näytteenottovälineet eivät enää pysyneet kangistuneissa sormissa. Käänsin selän tuuleen ja lähdin patikoimaan takaisin asemaa kohden. Kimalainen lensi minua vastaan. Marssin suoraan sänkyyn. Kesä – lopun alkua Minusta Grönlannin kesä alkoi heinäkuun 16. päivä, jolloin vuonosta viimein murtuivat jäät. Kukat olivat kukkineet jo yli kuukauden, mutta ilman avovettä ei voi puhua kunnon kesästä. Vuonon avauduttua veneily- ja kalastusmahdollisuudet paranivat huomattavasti. Jäällä köllineitä hylkeitä ei enää näkynyt, mutta mursut uskaltautuivat säännöllisesti avomerelta näköetäisyydelle simpukka-aterioiden houkuttelemina. Jäiden lähdettyä paljastuivat myös vuonon vuorovesirannat ja esimerkiksi jokisuistot keräsivät ruokailevia isolokkeja ja paluumuuttoon valmistautuvia kahlaajia. Jäidenlähdön aikaan myös monien lintujen poikaset alkoivat kuoriutua. Niistä ensimmäiset näkemäni, valkoposkihanhen untuvikot, tosin päätyivät isolokkien suihin. Hanhien lisäksi muidenkin lintujen poikasista suuri osa päätyy petojen saaliiksi heti ensimmäisinä päivinään. Lokit, kihut ja naalit verottavat surutta helppoa ravintoa ja oikukas sääkin asettaa omat haasteensa nuorten lintujen selviämiselle. Onneksi linnunpoikaset varttuvat nopeasti – esimerkiksi kahlaajien poikasten jalat ovat heti kuoriutumisen jälkeen yhtä pitkät kuin aikuisten yksilöiden ja vain neljän päivän ikäiset pulmussirrit pinkovat maastossa kovempaa kuin kuin keskiverto rengastaja. Niiden löytämistä ja kiinnisaamista vaikeuttavat myös jatkuvasti vahdissa olevat emolinnut, joiden pienimmästäkin varoitusvinkaisusta poikaset osaavat piiloutua. Täydellisen maastokuvioinnin

”Myskihärkä ei ole erityisen utelias eläin. Se on vain tyhmä.” – Dosentti Roslin

Löydätkö kuvasta kiven taakse piiloutuneen yksilön?

Stairway to Heaven.

Kaikki tarvikkeet tuotiin tutkimusasemalle viikottaisilla tilauslen-

noilla. Kiitoratana toimi tasaiseksi lanattu jäätikönreunamuodostuma.

vuoksi paikalleen naamioituneen poikaisen havaitsee vasta sen hypätessä pakoon saappaan alta. Emojen huolenpito loppuu, kun poikaset ovat vajaan kolmen viikon ikäisiä. Tällöin nuorten siivet ovat jo kehittyneet lentokuntoon, mutta niiden pitää vielä ehtiä lihottaa itseään pitkää muuttomatkaa varten. Aikuisten hylkäämien linnun poikasten treenatessa lentolihaksiaan oli lähestyvä talvi jo aistittavissa. Maiseman kymmenet eri vihreän sävyt alkoivat menettää teräänsä ja paikoitellen rinteillä maaruskan ensimmäiset aallot jo valuivat kohden laakson pohjia. Öisin aurinko piipahti asemaa ympäröivien vuorten taakse. Ensimmäiset yöpakkaset koittaisivat pian. Syksy oli tullut. Kahdeksan viikon jälkeen kaikki mökkihöperyyden oireet olivat havaittavissa. Oli aika jättää asema. Ikimuistoisen kesän jälkeen tuntui hassulta pakata tavaroita tietäen, ettei ehkä koskaan palaisi tähän upeaan paikkaan. Koko asemalla oleiluni ajan ihmiset ympärillä vaihtuivat, mutta yhteishenki pysyi jatkuvasti loistavana. Lähtiessäni ainoastaan yksi asemalle jäävistä ihmisistä oli ollut siellä minua pidempään ja hänkin poistui heti seuraavan viikon lennolla. Jatkuvasti piti ihmetellä, miten hyvät puitteet tutkimukselle ja elämälle aseman henkilökunta pystyi loihtimaan keskelle yhtä maailman eristyneintä aluetta. Lentokoneen noustessa Arktis muisti matkaajaa vielä hienoilla jäähyväisillä monikymmenpäisen maitovalasparven lipuessa koneen alitse. Tuntui hyvältä lähteä takaisin kotiin.

***

Minulle tämä kesä osoitti, että kannattaa rohkeasti lähteä etsimään (akateemisia)rajojaan maan ääristä. Missä sinä haluaisit olla ensi kesänä? Yritä, ja saatat päätyä sinne. Tai jonnekin aivan muualle. Muista kumminkin kantaa kameraa jatkuvasti mukanasi. Olin ensimmäisenä iltana kohdatun naalin kanssa nokitusten, alle kahden metrin etäisyydellä, kymmenisen kertaa. Minulle ei jäänyt siitä yhtäkään valokuvaa. Ainoastaan muistoja.

Symbiontti 3/ 2014

Kuva Anni Virolainen

Teisti maistui uusille fukseille

Teksti Veera Partanen, Kuvat Matti Leponiemi ja BD-peliin facebookin välityksellä osallistuneet fuksit ja tuutorit

Symbiontin päätoimittaja fiilisteli BD-peliä sen ehkä oksettavimmalla rastilla. Symbioosin kertsin teistillä. Mitä tapahtui? Se selviää paikan päällä kirjoitetusta seurantareportaasista.

En löytänyt pakollisia ATK-harjoituksia ja jouduin (pääsin!) viettämään BD-peliä teistirastille Symbioosin kertsille. Ensimmäisen ryhmän (kreikkalaisten jumalien) suoritus oli juuri kesken ja se näytti vaikealta. Sympatiani heräsivät muistellessa omaa vuottani ja teistirastin seuraamista vierestä naamaa väännellen kun ryhmän loput jäsenet joutuivat suorittamaan rastin kaksistaan. (Jos joku ei siis ole vielä kuullut, niin olen alkoholivammainen (=absolutisti)). Jumalilta irtosi suorituksen jälkeen omenapiirakkaa, karkkia, viinirypäleitä sekä tietenkin viinaa, tosin sitä kalatonta. Minäkin pääsin nauttimaan (holitonta) jumalaista nektaria, mikä lämmitti sydäntä. Seuraava ryhmä oli kovaa vauhtia muodostamassa omaa legendaansa kun ”Sherlock, Holmes ja viiksekkäät rosvot” suorittivat teistin 30 sekunnissa! Se oli uskomattoman tehokasta ryystämistä! Myös tältä ryhmältä löytyi vielä lahjuksia viinan, kalojen lisääntymisperformanssin sekä hieronnan muodossa. Pisteet nousivat korkealle. Tähän mennessä yhtään laattaa ei ollut ilmestynyt sitä varten varattuun kulhoon. Pienen tauon jälkeen paikalle saapuivat vaihtarit (10kpl tuuto-

rit mukaan lukien). Hieman huonovointisista ilmeistä huolimatta neste hävisi nopeasti ja astia oli täytettävä uudelleen. Toinen kierros oli hieman ensimmäistä hitaampi osittain kalan hajoamisen vuoksi. Tuomarit lahjottiin viinalla. Pisteitä mietiskeltäessä tuomarit valittelivat ääneen, etteivät voineet nostaa pisteitä yhtä korkealle kuin edellisellä ryhmällä tanssin puutteen vuoksi. Se ei vaihtareille sopinut. Uskomattoman pienessä tilassa koko kymmenen hengen ryhmä suoritti jonkinnäköisen kansantanssin. Sanat menivät jotenkin ”näänänäänänäänänäänä”. Esityksen jälkeen pisteet nousivat uusiin huippulukemiin. Seuraavaksi soimaan pärähti Tetris-teema ja huoneeseen asteli kauniin monivärinen palikkapoppoo. Rastin kellomestari, Anni Nousiainen, pääsi pelaamaan tietokonepeliklassikkoa kolmiulotteisesti samalla kun punaiset suorat palikat tarjosivat rastin vetäjälle, Symbioosin puheenjohtajalle, Julia Palorinteelle (hieman jäykän, mutta energisen) sylitanssin. Meno oli kova, mutta ilmeet valahtivat jälleen hieman rastin idean paljastuttua. Suoritus oli silti ihan kelvollinen ja L-palikka (Ilari Falck) sai kunnian kantaa kalaa. Tässä vaiheessa meno oli paras kaikilla muilla kuin L-palikalla. Tuomarit lahjottiin vegaanisilla alkoholijellyillä ja minäkin sain

Symbiontti 3/ 2014

alkoholittoman version. Plussat niistä. Joni Ollosen vielä hieman nyrpistellessä lahjusten vähyydelle yksi palikka kaivoi Jolloselle TEETÄ! Lopuksi palikat intoutuivat vielä tanssimaan Robinin tahtiin. Ehkäisykerho: kaksi kertakäyttösadetakkia (kondomia), kaksi hormonipilleriä, yksi kierukka sekä sandaalisukkamies. Vierailu rastilla alkoi ehkäisyvalistuksella, jonka aikana kiersi lahjuspussi (josta löytyi mm. niitä kondomeja). Sen jälkeen edelleen intoa puhkuva puheenjohtaja selitti rastin idean ja tehtävä pärähti käyntiin. Suoritus muistutti kovasti jumalten suoritusta, mutta vieläkin laattakulho kiilsi puhtaasti tyhjyyttään. Kala jäi killumaan kierukkaan. Miimikkoryhmä suoritti teistin alle 30 sekunnin. Ja vieläpä äänettä! Eihän siinä voinut kuin tuijottaa ällistyneenä. Tuomarit lahjottiin ruusuilla ja pitsoilla, paras ryystäjä jälleen haisevalla viinakalalla. Kala sai tällä kertaa kuitenkin suojakseen edelliseltä ryhmältä jääneen kondomin. Korkein pistemäärä nousi taas. Mausteisten molegimmojen fuksit järkyttyivät kuten muillakin ryhmillä, mutta heidän tuutoriltaan pääsi hyvin pelottava ”Muhuhahahaha…” –nauru. Liekö kyseessä ollut kostonhalu tai kaipuu kalaviinaa kohtaan… Suoritus oli varsin hyvä ja todisti kellomestarin lauseen ”tytöt osaavat imeä”. Kalanluovutusseremonian keskeytti Überdoomareiden vierailu. Rastin vetäjä sai haukut dooma-

Lokakuu 2014

ri J:ltä ihon ja vaatteiden suojausehdotusten jakelusta (mm. siitä kondomista). Kuulemma kalan kuuluu olla paljasta rintaa vasten. Sympatia ei perinteisesti kuulu teistirastille. Tauon jälkeen prinsessat ja sammakot vetivät myös aikansa alle minuutin. Heidänkin kalansa päätyi kondomin sisään. Ryhmää seurasi Itse fuksit, jotka vaativat lisää viinaa. Ryhmä sai historiallisesti kaksi kalaa kahdesta vahvasta suorituksesta sekä banaanin Überdoomareilta rengasgorillalle uhrattavaksi. Simsit yllättivät raskaana olevalla miehellä ja vetivät myös aikansa alle minuuttiin. Rosvot ja poliisit joivat annoksensa kunnialla ja tuomarit pääsivät tuhoamaan todistusaineistoa, juomaan kiljua ja vettä ja leipää. Seuraava sisääntulo oli selkeästi räväkämpi. Kertsille säntäsivät kauhistuneet Tiuhti ja Viuhti matkalaukku käsissään ja Taikuri perässään. Pian perässä seurasi kyyninen Piisamirotta (”Ei pakeneminen mitään auta, kiinni jäätte kuitenkin”), Hemuli, Muumipappa ja -Mamma, Myy, Muikkunen ja kummitus. Muumit olivat kovassa vedossa ja tyhjensivät teistin kolme kertaa. Viimeinen helpotuksen vuoksi hieman vajaaksi jätetty teisti tyhjeni noin kymmenessä sekunnissa yhden fuksin voimin (arvatkaa kuka sai kunnian kantaa kalaa kaulassaan). Muumimamma tarjoili isoäidin pikkuleipiä, Muikkunen mamelukkikalarullia, taikuri holillista kuningasrubiinia ja holittomia pienempiä rubiineja ja Piisamirotta kyynisiä elämänviisauksiaan (”Ei se lahjonta mitään auta, voitto tulee kuitenkin”). Päivän parhaan ajan veti päivän loppuun Julia yhdessä Joska Pulkin kanssa: 23 sekuntia.

Tässä vielä fuksiaisten tunnelmia facebookista, jossa Jani Järvi, vaihdossa olosta huolimatta, pääsi esittämään BD-pelin pääosaa. 20

Symbiontti 3/ 2014

Symbiontin puuhanurkka Teksti, värioksennus ja kuvat Veera Partanen

Symbiontin juhlapuuhanurkassa yhdistellään pisteitä. Selvitä mitä niiden takaa paljastuu! Ja koska kyseessä on värillinen lehti, voit myös värittää syntyvät kuvat. ;)

Etsi Jollonen! Kaikkien symbionttien tuntema Joni Ollonen, tuttavallisemmin Jollonen, seikkailee jälleen Symbiontin sivuilla. Hän on valokuvissa ja piirroksissa. Montako Jollosta löydät Symbiontin sivuilta? Etsi ja laske Jolloset ja lähetä saamasi lukumäärä päätoimittajalle sähköpostilla osoitteeseen veera.partanen@helsinki.fi. Laita sähköpostin otsikoksi ”Etsi Jollonen”. Oikein vastanneiden kesken arvotaan leffaliput! Vastaukset tulee lähettää viimeistään 30.11. Onnea laskeskeluun! Viime lehdessä Jollosia oli viisi. Supernatantin pummi ei ollut Jollonen kovasta yrityksestä huolimatta, joten tästäkään lehdestä sitä ei kannata Jolloseksi laskea. Jolloset löytyivät sivuilta 7, 8, 11, 13 ja 27. Lisäksi osa toimituslaisista pohti voivatko he osallistua kisaan. Kyllä he voivat. Ainoat jäävit asiassa on päätoimittaja ja hänen avomiehensä. Oikeita vastauksia tuli yhdeksän kappaletta, joiden lähettäjien kesken arvottiin voittaja Salla Marttilan toimiessa virallisena valvojana. Arvonnan voitti Mats Ittonen. Onneksi olkoon!

Lokakuu 2014

Esittelyssä kertsiesineet Teksti ja kuvat Joni Ollonen

1. Hyönteiskaappi: SvNK:n hyönteiskaapin alkuperä on mysteerien peitossa. Vanhimmat legendat esittävät, että kaappi olisi ollut Viikissä mannerjään sulettua ja biokeskukset olisi myöhemmin rakennettu kyseisen kaapin ympärille. Kaappi on kuitenkin poistumassa opintovastaava J. Ollosen omaisuudeksi.

2. Kultainen sonni on entinen Vuoden Sonni -palkinto ja useiden ryöstöretkien syy/seuraus. 3. Pöllö on kauan sitten pidetyn Ahviksen yhteydessä löydetty ahvenanmaalainen idoli, joka lahjoitettiin Ahviksen purussa Symbioosille. Nykyään se vastaa lapsilisäkulujen ehkäisyistä symbionteilta. 4: ???? 5. Symbioosin vesinokkaeläimet ovat nimeltään Hannele, Tero ja Lissu. Peräisin yhdeltä Elliltä. 6. Ahviksen kiertopalkinto, jonka messinkilaattoihin on kaiverrettu kisan kovimmat ornit. Emme ole varmoja, onko kyse kunniasta vai häpäisystä. 7. Peeniskaktus on lahja heeliksin (lausutaan kuteen peenis) edustajilta Symbioosille. 8. Rauskun taxidermy gone wrong. 9. Tämä on Myy. 10. Symbioosin pyhimys, Mikko Aulio. Erään piirustuskerhosession tulos. 11. Eläinmuseon ajoilta oleva lappu. Onko eräs tiedelehden kolumnisti plagioija vai nerokas intertekstuaalinen viittaaja?

Symbiontti 3/ 2014

Malla – Symbioosin uusi Vuotos?

Teksti Joel Jalkanen,

Poroja Mallalla viime kesänä

Kuva Antero Järvinen

ilpisjärven rannalta nouseva Mallatunturi on monelle symbiontille tuttu ja rakas paikka. Mallan mm. dolomiitista koostuva kallioperä on Suomen oloissa käytännössä ainutlaatuinen, mikä näkyy alueen lajistossa. Mallalta on löydetty kymmeniä uhanalaisia ja lukuisia erityisesti suojeltavia putkilokasveja, sammalia, jäkäliä ja hyönteisiä. Muutamilla lajeilla Mallalla on niiden ainoat tunnetut esiintymispaikat. Eipä siis ihme, että Malla on suojeltu jo ennen Suomen itsenäisyyttä. Vuonna 1938 Mallasta tehtiin luonnonpuisto, joka on tiukin kaikista lainsäädäntömme tuntemista suojelualuetyypeistä. Mallalla ei saa kulkea vapaasti, vaan alueen käyttö on varattu tutkimukselle. Eli kaikki hyvin? Ei. Mallalla on nimittäin ongelma, joka on viime vuosina äitynyt vain pahemmaksi: laiton poronhoito. Luonnonsuojeluasetuksessa poronhoito on Mallalla kielletty, mutta poroilla on vapaa pääsy tunturille. Ja se näkyy: itsekin todistin viime heinäkuussa Kilpisjärven kenttäkurssilla, kuinka Mallan huippua peitti parisataapäinen porotokka. Kova laidunnuspaine näkyy kasvien morfologiassa: esimerkiksi Mallan jääleinikit ovat muuttuneet seurannan perusteella pienemmiksi, ja niiden kukkamäärä

Lokakuu 2014

on vähentynyt. Lisäksi alituisena vaarana on se, että jokin Mallan ainoista tai harvoista kasviesiintymistä päätyy porojen suihin. Lääke olisi yksinkertainen ja halpa: aita. Parin kilometrin mittainen poroaita Mallan reunustalla riittäisi estämään porojen pääsyn tunturille. Poroaitaa on eri yhteyksissä esitetty Mallalle jo vuosikymmenten ajan. Vielä aitaa ei näy, mutta aihetta varovaiseen optimismiin on: Mallaa hallinnoiva Metsähallitus on esittämässä poroaitaa Mallan ympärille. Nyt on myös Symbioosin aika aktivoitua! Ei ole nimittäin mitenkään sanottua, että aita päätetään rakentaa. On odotettavissa, että poroaita, niin kuin mikä tahansa luonnonsuojeluhanke, kohtaa vastustusta paikallisten ja poromiesten taholta – etenkin nyt, kun välit lappilaisten ja luonnonsuojelijoiden välillä ovat sangen tulehtuneet. Metsähallitusta on siis kaikin tavoin tuettava ja painostettava, jotta aita todella rakennetaan. Symbioosi on jo ilmaissut kantansa Metsähallitukselle. Seuraamme aitahankkeen edistymistä aktiivisesti ja otamme Metsähallitukseen yhteyttä jatkossakin, kun tarve vaatii. Tämän asian eteen ollaan valmiita tekemään töitä. Asiasta kiinnostuneita otetaan mieluusti tiimiin mukaan!

Matti Leponiemi

Kenttiskesä 2014

kologian kenttäkurssit kuuluvat monen fuksin kesään. Viisi viikkoa Lammilla ja viikko Tvärminnessä tarjoaa monelle biologinalulle uusia upeita luontoelämyksiä. Lammin biotooppijaksolla tutustuttiin muun muassa paikallisiin omalaatuisesti laulaviin punakylkiraisiin, suuriin suoalueisiin, vanhoihin metsiin ja pääjärven eliöstöön, kun taas tutkimusjaksolla tutkittiin kaikenlaista RoundUpista naakkoihin ja rapujen persoonallisuuteen. Opintopäiväkirja ja tutkimusraportti aiheuttivat välillä harmaita hiuksia, mutta vastapainona olivat rantasauna, Lammin appro ja tietysti sahti. Saariston ekologiaan perehdyttiin Tvärminnessä snorklauksen, kalastuksen, saaristossa veneilyn ja kilkkien merkeissä.

Suolla on kuumana päivänä viilennys lähellä

Lammin lampaita

Veneilyä Pääjärvellä

Veneily채 It채merell채

T aas on vaalisyksy !

? Teksti Mats Ittonen

HYY

n edustajistovaalit lähestyvät taas. Loka-marraskuussa kampukset täyttyvät flaijereita ja karkkeja jakelevista opiskelijoista. Moni vuonna 2012 tai aiemmin opintonsa aloittanut muistaakin, kuinka piti käydä kopissa raapustamassa numero lappuun saadakseen UniCafesta ilmaiset pullakahvit. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan päätöksenteko on huomattavasti näppärämpää 60 hengen edustajiston kuin kaikkien n. 27 000 jäsenen yleisten kokousten kautta. Siksi meillä on vaalit. Vaaleissa ehdokkaita asettavat useat ryhmät, joukossa sekä puoluepoliittisesti suuntautuneita ryhmiä että osakuntien ja ainejärjestöjen yhteenliittymiä. HYYn edustajisto onkin muihin ylioppilaskuntiin verrattuna poikkeuksellisen poliittinen. Vaalien jälkeen muodostetaan seuraavaksi vuodeksi hallitus ja oppositio samaan tapaan kuin

Suomen hallitusneuvotteluissa. Uusi edustajisto pääsee heti kautensa alussa tekemään vuoden isoimpia päätöksiä joulukuisessa budjettikokouksessa. Tähän kulminoituukin se, miksi edustajistopaikkoja tavoitellaan. Noin 3,5 miljoonan euron budjetti tarjoaa valtaa. Suurimmat kuluerät ovat henkilöstö- ja tilakulut. HYY työllistää parikymmentä henkilöä mm. edunvalvonta-asiantuntijoita, lapsiparkin lastenhoitajat ja palvelutoimiston sihteerit. Toisaalta Uudella Ylioppilastalolla ja Domus Gaudiumilla olevia tiloja tarjotaan järjestöjen käyttöön. Raha tähän tulee HYY Yhtymän voitosta sekä jäsenmaksutuotoista. Poliittiset kiistakysymykset liittyvätkin usein budjettiin. Paljonko järjestöjen tiloihin pitäisi laittaa rahaa ja mille järjestölle annetaan minkäkin kokoinen tila? Milläaisilla reunaehdoilla HYYn liiketoiminnan pitäisi toimia? Ja millaista edunvalvontaa HYYn pitäisi tehdä? HYYn linjapape-

Vaaleissa ehdokkaita asettavat ryhmät

HYAL (22 paikkaa vuoden 2012 vaaleissa). Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset kerää yhteen ainejärjestöläisiä kahdeksasta tiedekunnasta. HYAL on ”vaaliliitossa”, eli samassa vaalirenkaassa Tsempin kanssa. Osakuntien vaalirengas (9) Sitoutumaton ryhmä, jonka muodostavat yliopiston suomenkieliset osakunnat HELP (9 paikkaa) on lääketieteellisen, eläinlääketieteellisen ja oikeustieteellisen tiedekunnan sitoutumaton ainejärjestöryhmä.

Sitoutumaton vasemmisto (7) ja HYYn Vihreät (6) muodostavat yhteisen Maailmanpyörä-vaalirenkaan. Edustajistossa ryhmät toimivat kuitenkin itsenäisinä. W

Kansalliset ylioppilaat (3) on kokoomusopiskelijoiden vaaliliitto ja edustajistoryhmä. Muodostaa Keskeisten kanssa Edistykselliset-vaalirenkaan.

Svenska Nationer och ämnesföreningar (2) kerää yhteen ruotsinkielisten ainejärjestöjen ja osakuntien toimijoita.

Keskeiset (1) Keskustaopiskelijat osallistuvat vaaleihin samassa vaalirenkaassa kokoomusopiskelijoiden kanssa. Opiskelijoiden sosialidemokraatinen yhteisö (1) Perussuomalaiset (0) Piraatit (0) Liberaalit (0) Tsemppi (Mukana viimeksi v. 2011) Kansainvälisten opiskelijoiden Tsemppi osallistuu vaaleihin osana

HYALin vaalirengasta, joskin ryhmä aikoo edustajistopaikkoja saadessaan toimia itsenäisenä ryhmänä.

Maltilliset (Uusi ryhmä) Maltilliset on uusi, pieni ei-puoluepoliittinen ryhmä, joka koostuu kokonaan valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoista.

riessa on poliittisia linjauksia reippaasti toistasataa sivua. Symbiontille näkyvimpiä HYYn tarjoamia asioita on Matlu-klusteri, jolla moni on askarellut shokkelotavaraa. Viikki-klusterikin lienee monelle jo tuttu. HYY myös jakaa suoria rahallisia avustuksia järjestöille, kuten Symbioosille, ja tuetaan Symbiontin painokulujakin pienellä osuudella. Näkymättömämpää, mutta monen mielestä merkittävämpää on ylioppilaskunnan vaikuttamistyö niin yliopistolla, kaupungissa kuin valtakunnallisella tasolla. Tänä vuonna esimerkiksi on tehty paljon töitä YTHS:n tulevaisuuden turvaamiseksi ja Helsingin opiskelija-asuntotilanteen parantamiseksi. Ensi vuonna opiskelijaliike kampanjoi eduskuntavaalien tiimoilta. Yliopistolaissa säädetään, että jokaisen yliopistolla perustutkintoa läsnäolevana suorittavan tulee olla ylioppilaskunnan jäsen. Muista siis äänestämällä kertoa mitä haluat jäsenmaksurahoillasi tehtävän ja millaisia asioita ylioppilas-

kunnan tulee sinun äänelläsi ajaa. Mutta ketä sitten pitäisi äänestää? Juttelemalla monipuolisesti eri ihmisten kanssa – ei ole mikään ihme jos ehdokkaiden joukossa on tuttujakin – kuulet siitä, millaista HYYtä mikäkin ryhmittymä haluaa. Ryhmien nettisivuilla on myös vaaliohjelmia, joissa on yleisiä linjauksia. Lisäksi Ylioppilaslehden vaalikone sekä löytää sinun kanssa samaa mieltä olevia ehdokkaita että perehdyttää edustajistopoliittisiin kysymyksiin. Ja jos vaalit eivät yhtään kiinnosta, voit silti raapustaa kaverisi numeron tai munasolun ja siittiön lappuun ja hakea vaalipullasi.

HYYn edustajistovaalit pidetään 4.–5.11. ja ennakkoäänestys on 29.-30.10. Äänestää voit esimerkiksi Viikin Infokeskuksessa. Kirjoittaja on HYYn vuoden 2014 hallituksen jäsen.

kokoustamista Vanhalla ylioppilastalolla, Kuva: HYY

Sienihulluutta Jyväskylässä teksti martti rajamäki, kuvat martti rajamäki ja veera partanen

Sienien syventävälle lajintuntemuskurssille Jyväskylän Vesalaan suuntasi tänä vuonna parisenkymmentä sienien ihmeelliseen maailmaan hurahtanutta eri yliopistojen opiskelijaa sekä muutamia ”maskotteja”. Maskottien joukossa oli mm. Lasse Kosonen. Kurssin pääopettajina toimi Turun yliopistosta Seppo Huhtinen ja Helsingin yliopistosta Hanna Tuovila. Muina opettajina toimi Mika Toivonen sekä sienitieteen todellinen ”grand old man” Ilkka Kytövuori. Tähän kun lisätään vielä paikalla vieraillut sienityöryhmän väki, niin opetuksen taso oli taattu tällä puolitoista viikkoa kestäneellä ainutlaatuisella huippukurssilla. Tunnelma kurssilla oli hyvin tiivis ja kurssiohjelma koostui skooppausharjoittelusta, maastoretkistä, sieninäyttelyn ylläpitämisestä ja sen lajeihin tutustumisesta, kahden museonäytteen valmistamisesta sekä demonstraatioista. Kurssisaliin pystytettyyn näyttelyyn saatiin tänä vuonna todella suuri määrä erilaisia sienilajeja, etupäässä helttasieniä. Innokkaimmat opiskelijat pänttäsivät näyttelyn lajeja monena iltana reilusti päälle keskiyön. Maastossa tunnelma oli sen mukainen: lievää taisteluväsymystä ilmassa. Kurssin kruunasivat vielä kahdet bileet sekä jokailtainen sauna. Ai niin! Eikä yösienisuunnistusta saa unohtaa! Kurssilla retkeiltiin lähes joka päivä. Tosin henkilöt, joille sienten mikroskopointi oli uutta, saivat ensin parin päivän pikaperehdytyksen skooppauksen saloihin. Uudet opiskelijat retkeilivät maastossa opettajien johdolla, kun taas jo aiemmin kurssin käyneet kulkivat vapaasti maastossa. Retkikohteet olivat sangen edustavia, etupäässä vanhoja metsiä, lehtoja sekä perinnebiotooppeja.

simmäinen lajistoltaan upea retkikohde. Tosin tätä ennen aivan Vesalan kurssikeskuksen läheltä löydettiin Suomesta hyvin harvoin tavattu risaseitikki (Cortinarius aureofolius). Petäjäveden vanha kirkko on UNESCO:n suojelukohde kohde jo ennestään, mutta sienilajistoa sieltä ei ole aiemmin tutkittu. Paikka tarjosi suuren yllätyksen, kun eräs kurssilaisista löysi sieltä Suomen kolmannen löydön tuhruvalhakasta (Porpoloma metapodium) (EN). Sen läheltä löytyi lisäksi joukko muitakin sieniharvinaisuuksia pieneltä ketolaikulta, mm. violettihaarakas (Clavaria zollingeri), savunuijakas (Clavaria fumosa) sekä savuvahakas (Camarophyllopsis schulzeri) (NT). Muuramen Kuusimäki tunnetaan todella hyvin lajistoltaan, kiitos Jyväskylän yliopiston Panu Halmeen tutkimusryhmän sekä Heikki Kotirannan. Panu Halme, jonka ”lempilapsia” Kuusimäki on, veti retken tähän ainutlaatuiseen vanhan metsän kohteeseen, josta bongattiin mm. peikonmaljan (Ionomidotis irregularis) (CR) Suomen toinen esiintymä, karvalahorusokas (Pluteus umbrosus) (VU), sysihiippo (Mycena algeriensis), lastahytyvinokas (Hohenbuehelia auriscalpium) (DD) sekä paksukuorikääpä (Ridigoporus crocatus) (EN). Osa retkeläisistä palasi Kuusimäestä sangen mahtavan mustatorvisienisaaliin kera.

Retkikohteista Kurssilaisilla oli mahdollisuus päästä tutustumaan muutamaan ainutlaatuiseen luontokohteeseen: Muuramen Kuusimäkeen, Oittilan jalavalehtoon, Luhangan valkoselkätikkametsään, Petäjäveden vanhan kirkon pihamaalle sekä Hartolassa Harjun tilaan. Retki Petäjäveden vanhan kirkon hautuumaalle oli en-

Symbiontti 3/ 2014

Oittilan jalavalehtoon tutustuivat etupäässä vain kurssin aiemmin suorittaneet sekä tietenkin maskotit ja sienityöryhmän väki. Retki oli erityisen hauska siitä syystä, että paikanpäällä oli laiduntavia lampaita, jotka vastaanottivat kurssilaiset sangen määkivästi. Jalavalehdon keskellä virtasi puro ja lampaat laidunsivat reunalla. Se oli todellinen piensieniparatiisi ja sieltä löydettiinkin mm. synkkäjyväslakki (Dermoloma pseudcuneifoloum) (VU), verihelttajauhikas (Melanophyllum echinatum) sekä viiruruostevinokas (Crepidotus applanatus) (NT). Luhangan valkoselkätikkametsä ei sekään ollut hassumpi kohde, oikeastaan parissa suhteessa Pohjois-Euroopassa ainutlaatuinen. Alue oli laidunnusvaikutteinen lehto, missä tuli heti vastaan muuttuvasta maataloudesta kärsivä ukonsieni. Silkkiorakas (Mycorrhaphium pusillum) on laji, jonka ansiosta paikka on ollut jo pari vuotta kuuluisa. Luhangan valkoselkätikkametsä on sen ainut kasvupaikka Pohjois-Euroopassa. Tämä (Seppo Huhtisen mukaan ”pieni rääpäle”) aiheutti melkoisen kuvaushulluuden ihmisissä, mikä oli sivullisen mielestä varmasti sangen hauskaa katsottavaa. Jotta paikan ainutlaatuisuus ei jäisi tähän, niin sieltä löydettiin myös Pohjois-Euroopalle uusi Hydropussuvun edustaja eli nukkalakki. Muuta sangen hienoa lajistoa edustivat esimerkiksi kesiukonsieni (Lepiota setulosa) (NT) sekä sananjalkanahikas (Rhizomarasmius undatus). Harjun tila edusti kasvistollisesti hienoa perinnebio-

Lokakuu 2014

tooppia, joka koostui hakamaista sekä niityistä. Harjun tila on sikäli erikoinen, että sen pääasiallinen tuotantosuunta on perinneympäristöjen hoito: pinta-alasta 31 hehtaaria kuuluu hoitoalueeseen. Tilan koko on 37 hehtaaria. Kasvipuolelta sieltä on löydetty mm. useita noidanlukkolajeja, joista saunionoidanlukko on harvinaisin. Sienistöllisesti alue ei ollut niin huikea, alueelta löytyi kuitenkin ainakin ketokieli (Geoglossum umbratile) sekä viherkieli (Microglossum viride). Sienien syventävä lajintuntemuskurssi on siis kerrassaan huikea elämys, jossa hyvin eritasoiset sieniharrastajat sekä tutkijat kohtaavat ja oppiminen on varmaa. Mutta parasta sienikurssissa tietenkin hyvien löytöjen lisäksi on

kenties kuitenkin se yhteenkuuluvuuden tunne sieniharrastajien kesken. Kaikki neuvovat kaikkia ja porukka tutkijoista ensikertalaisiin on kuin yhtä suurta ”sieniperhettä”. Seuraavan kerran kurssi järjestettäneen vuonna 2016, mutta paikka on yhä suuri arvoitus. Se on kuitenkin varmaa, että seuraavastakin kurssista tulee yhtä mielenkiintoinen.

Tekij채 Veera Partanen

Sano Muikku! Tyypillinen päivä tutkimusaluksella Teksti ja kuvat Pinja Näkki

Tutkimusalus Muikku seilaa vuosittain Suomenlahdella ja Saaristomerellä kartoittamassa Itämeren tilaa. SYKE:n kaksiviikkoisella rannikkoseurantamatkalla elokuun puolivälissä selvitettiin erityisesti merenpohjan happitilannetta ja pohjaeläinyhteisöjen lajikoostumusta. Elämyksellinen tutkimusmatka pienellä sympaattisella paatilla opetti, miten mahtavaa kenttätyöskentely voi parhaimmillaan olla.

6.15

7.00

Uni keskeytyy kännykän herätyskellon hälytykseen. On aikaista, mutta yläkerrasta kuuluvista äänistä päätellen muut ovat jo hereillä. Vaikka pyöreän ikkunan raosta pilkistää aurinko, laahustan silti kannelle tarkistamaan, miltä ulkona näyttää. Tyyni meri tuntuu aina aamuisin ihanan levolliselta. Nautin hetken saaristomaisemista ja raahaudun valmiiseen aamupalapöytään juomaan teetä aamutv:n pauhatessa taustalla.

Alus lähtee kohti ensimmäistä tutkimuspistettä. Olen tullut alukselle avustamaan pohjaeläintutkijaa näytteiden seulomisessa. Jo ensimmäisen viikon puolivälissä huomaan, että rikkivetyä sisältävällä pohjamudalla, merivedellä ja etaxilla läträäminen on kuivattanut kädet koppuraksi. Miksi kaikista mahdollisista tavaroista unohdin pakata mukaan juuri käsivoiteen?!

7.35 Kun saavumme pisteelle, miehistö on heti ensimmäisenä kannella laskemassa veden fysikaalisia ominaisuuksia mittaavaa CTD-sondia. Samaan aikaan matkanjohtaja kiiruhtaa mittaamaan näkösyvyyttä ja ottamaan vesinäytteitä laboratoriossa odottavaa laboranttia varten. Pohjanäytteet otetaan vasta viimeisenä. Puemme päällemme seksikkäät, tummanvihreät kurahaalarit ja odottelemme kannella, kun van Veen nostetaan ylös. Koko aamupäivä menee kiireessä: aina, kun saamme yhden pohjanäytteen seulottua, olemme jo seuraavalla pisteellä ja koko homma alkaa alusta. Onneksi aurinko paistaa ja saamme nauttia raikkaasta merituulesta.

10.54

12.22

Reilun kolmen tunnin uurastuksen jälkeen pääsemme herkuttelemaan kokin loihtimalla lounaalla. Seuraavalle pisteelle on vielä reilun tunnin matka, mutta onneksi messissä on Wi-Fi: facebookkailun ja sähköpostien lukemisen jälkeen kaivan Googlesta solmuohjeita ja vetäydyn hyttiin harjoittelemaan partioajoilta tuttuja taitoja. Pienen kertauksen jälkeen asetan napit korville ja suljen silmät ihan vain hetkeksi. Puolen tunnin päästä havahdun siihen, kun alus hidastaa vauhtia – olemme taas pisteellä!

Ensimmäisen näytteen seulonta on tuskallisen hidasta. Näyte on täynnä detritusta, joten eläinten havaitseminen ja laskeminen vaatii tarkkuutta. Ylimääräinen muju tukkii seulan jatkuvasti ja arvaamaton merisääkin näyttää kyntensä: aamun auringonpaiste on väistymässä ja pian kastumme läpimäriksi kaatosateessa. Sisään palattuani levitän ulkovarusteet tuulettimen eteen kuivumaan ja suuntaan laboratorioon auttamaan laboranttia klorofyllinäytteiden suodatuksessa. Laivan voimistunut keinunta tuo oman haasteensa jo muutenkin tarkkuutta vaativien työvaiheiden suorittamiseen.

14.15

Elämää etsimässä.

Sedimenttinäytteen tarkastelua.

Vasta paistetun pullan tuoksu houkuttelee kaikki messiin iltapäiväkahville. Kahvikupit voi kuitenkin kaataa vain puolilleen, sillä alus keinuu voimakkaasti puolelta toiselle. Joudun ottamaan tukea seinistä hoippuessani pöydän ääreen. Kokki teippailee avautuvia keittiön kaappeja jesarilla kiinni ja blokkaa laatikostot asettamalla tuolin niiden eteen. Hätkähdän, kun voimakas keinahdus kaataa painavan työtuolin ja pudottaa hyllyltä kokoelman ikivihreitä CD-levyjä. Aiheutuneesta kaaoksesta otetaan tietysti kuvia ennen kuin sotkun siivoaminen aloitetaan. Tämänpäiväisen treenin jälkeen uskoisin pysyväni pystyssä tuntuvassakin humalassa.

Näytteenotto kovassa merenkäynnissä on hankalaa ja aikaavievää. Aluksen keulapotkuri on rikki, joten paikalla pysymiseksi on laskettava ankkuri. Opettelemalleni paalusolmulle tulee heti käyttöä, kun paljuun kaadettu sedimenttinäyte täytyy kiinnittää kannelle – seulominen kovassa aallokossa olisi liian vaarallista, joten näyte on jätettävä odottamaan tyynempiä vesiä. Vaikka solmusta tulee ihan hyvä, käy miehistö vielä nykimässä sitä epäluuloisesti ja kiinnittämässä paljuun toisenkin varmuusköyden.

15.41

16.05

Pääsemme avomereltä suojaisampaan sisäsaaristoon, eikä merenkäynti ole enää yhtä kova. Seisomme komentosillalla haravoimassa merta kiikareillamme ryhävalaan toivossa, mutta näemme vain vedestä pilkistävän hallin pään ja merimerkkiin pesänsä tehneen kalasääsken poikaset.

Istuessani päivällispöytään tunnen taas, kuinka aluksen vauhti hidastuu. Syömme pikavauhtia ja riennämme kannelle kurahaalarit puoliksi päällä roikkuen. Ehdimme juuri ajoissa: sedimenttinäyte on vasta noussut, ja matkanjohtaja tutkii sitä vakavana aluksen päällikön kanssa. Hapellinen sedimenttikerros on vain muutaman millimetrin paksuinen. Yllättäen matkanjohtaja lohkaisee: ”Haluatkos, Pinja, ottaa pötkön käteen?” Pystyn vaivoin estämään repeämisen.

17.50 Edellisenä päivänä työskentelimme kahdeksaan asti, joten tänään lopettelemme hyvissä ajoin. Viimeisten pohjanäytteiden seulonta käy nopeasti, sillä merenpohjan happipitoisuus on näytteenottopaikalla ollut niin pieni, ettei elämää juurikaan löydy muutamaa Marenzelleriaa ja surviaissääsken toukkaa lukuun ottamatta. Työparini huomaa luodon yllä kaartelevan merikotkan, joten keskeytämme seulomisen hetkeksi ja ihailemme taivaalla liitelevää petoa. Työpiste merinäköalalla.

14.30

18.26

21.32

Alus saapuu Russarön sotilassaaren satamaan. Saamme erityisluvalla kierrellä saarella ilman opasta kunhan pysymme merkityillä teillä. Kiikarit kaulassa kolmihenkinen retkikuntamme lähtee suuntaamaan kohti Russarön kuuluisaa majakkaa. Ohitamme matkalla tykkejä, asevarastoja ja kasarmirakennuksia. Näkymät majakan edustalla ovat upeat: suuret aallot iskevät pärskähtäen ilta-auringossa kimalteleviin, sileisiin kallioihin. Olo on vapautunut ja onnellinen. Tekisi mieli hypähdellä ilosta, mutta yritän säilyttää akateemisen arvokkuuteni ja hillitsen mielihaluni. Seisomme hetken fiilistelemässä maisemia, ja jatkamme sitten matkaamme rantaa tutkiskellen. Löydämme maasta runsaasti rynnäkkökiväärin hylsyjä ja rantaan huuhtoutuneita vasemman jalan kenkiä.

Palaamme väsyneinä takaisin alukselle. Juon messissä lasin mehua, ja suunnistan pikaisesti suihkuun. Lämmin vesi tuntuu ihanalta, mutta sitä on käytettävä säästeliäästi. Onneksi ostin mukaan hiuksiin jätettävää hoitoainetta.

22.04 Makaan sängyssä ja kirjoitan päiväkirjaa. On ollut virkistävää tehdä välillä mekaanista työtä ja antaa ajatusten lentää vapaana. Työajan ulkopuolella ei ole mitään velvoitteita, joten aikaa jää runsaasti ihan vaan rentoutumiselle. Reissu on ollut ehdottomasti yksi kesän kohokohdista ja intensiivisyydestään huolimatta tuntuu enemmän kesäleiriltä kuin työltä. En muista, milloin viimeksi olisin kyennyt elämään päivän kerrallaan kantamatta huolta huomisesta. Pikkuhiljaa silmät alkavat painua väkisin kiinni. Sammutan pienen lukulampun sänkyni yläpuolella ja kääriydyn tiukemmin peittooni. Tällaisen päivän jälkeen on helppo hymyillä.

Russarön kallioista rantaa.

Symbioosin kerhot teksti Melissa rossi, kuvat Veera Partanen

Etenkin uusille fukseille saattaa tulla yllätyksenä se, että Symbioosin alaisuudessa on monia kivoja kerhoja. Kerhoissa symbiontit voivat jakaa rakkauttaan ja asiantuntemustaan kaikille aiheesta kiinnostuneille. Gotta try them all! LÄPS Öiden mystisten läpsyttelijöiden lumoamina LÄPS eli Lepakoiden Äimistelyyn Perehtyneet Symbiontit tutustuu nahkasiipisiin ystäviimme retkeillen, kartoittaen, tutkimusmenetelmiin perehtyen ja ällösöpöjä juutuubivideoita katsellen.

HeRaKe Hengenravinnon kerho HeRaKe on Symbioosin harrastekerhorintaman tuoreempaa aaltoa. Kerhon perustivat vuoden 2013 kulttuurivastaavat tarkoituksenaan edistää symbionttien henkistä ravitsemustilannetta ja siten ehkäistä kulttuurikeripukkia. Kerhon pää-äänenkannattajana toimii Facebook-ryhmä, johon kaikki ovat tervetulleita kirjoittamaan ja linkittämään itseään – ja mahdollisesti jopa toisia – kiinnostavia asioita.

Alakulopartio Alakulopartio on vuonna 2011 aloittanut yhteenliittymä, joka taistelee väkinäistä iloa ja hymyä vastaan. Joskus saa ja täytyy olla surullinen. Alakulopartion näkyvintä toimintaa ovat varsin terapeuttisena pidetyt Suruillat, joissa symbiontit saavat kokoontua suremaan ja käsittelemään vaikeitakin asioita, itsekseen mutta yhdessä.

Piirustuskerho Piirustuskerhossa kaikki symbiontit pääsevät toteuttamaan visuaalista puoltaan! Piirustuskerho kokoontuu keskimäärin kerran kuussa tai parissa, mutta miksei vaikka joka viikko jos aktiivista porukkaa löytyy! Kerhoon liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä Symbioosin omaan vakiotaiteilijaan, päätoimittajaamme Veera Partaseen. Kynä käteen ja piirustamaan!

SySi SySi eli Symbioosin sienikerho sai alkunsa virkailijavaihtareilla vuonna 2013. Nykyään SySi järjestää vuosittain useita sieniretkiä sekä sienibongaus-, sienituntemus- että ruokasienikeräystarkoituksessa. Lisäksi olemme järjestäneet sieniruokailtoja, joissa olemme kokkailleet kaikenlaista hyvää päivän retkellä kerätyistä sienistä. Osallistumalla kolmelle SySin järjestämälle sieniretkelle on mahdollisuus myös tienata yksi opintopiste! Kaikki sienistä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan toimintaan TaTTi Maaliskuu 2012. Kaksi bio- ja ympäristötieteilijää saa päähänsä järjestää symbionteille tähtiretken, sillä Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus ovat loistavasti näkyvillä. Tämän idean ympärille päättävät he suuressa viisaudessaan samantien perustaa kerhon. Viikin pelloille samalla viikolla suuntautunut tähtiretki oli yleisömenestys, josta kerho sai toiminnalleen loistavan alun. TaTTi (taipuu ’TaTin’ tai ’TaTTi:n’) on vähitellen toimintaa itselleen kehittävä kerho, joka toivoo toimintaansa mukaan kaikkia taivaan ilmiöistä kiinnostuneita ihmisiä – tietämyksen tasoon tahi opintosuuntaukseen katsomatta. Toimintaa saa ja pitää ehdottaa. TaTTi on viettänyt hiljaiseloa viimeiset kaksi vuotta, mutta puheenjohtajistolla on sellainen kutina, että Symbioosin tuore vuosikurssivoi nostaa kerhon uusiin sfääreihin… Kerhon puheenjohtajana toimii Mikko Aulio, varapuheenjohtajana Mika Saarenpää.

Jos omaa intohimon kohdetta ei tästä listasta löytynyt, kannattaa rohkeasti tarttua toimeen ja kerätä porukka samasta aiheesta kiinnostuneita innokkaita perustamaan uusi kerho! Ties vaikka symbiontit vielä vuosikymmenten päästä jatkaisivat juuri sinun perustamasi kerhon toimintaa!

Lokakuu 2014

Laatineet Reena Karvonen ja Jaakko Kilpelä

Symbiontin fuksikysely 2014 Symbiontin toimittajat laativat syksyllä leikkimielisen anonyyminä täytettävän fuksikyselyn, jonka tarkoituksena oli kartoittaa uusien opiskelijoidemme ominaisuuksia, mielenkiinnonkohteita ja mieltymyksiä. Kysymykset koskivat asioita maan ja taivaan sekä korvien välissä unohtamatta vastaajien yksityiselämään tungettelua. Kysely oli alun perin suunnattu yksinomaan fukseille, mutta ennustettuamme vanhojen opiskelijoiden hingun kontribuutioon päätimme laajentaa kyselyn kaikille symbionteille. Tulokset mullistivat näkemyksemme niin ’’viattomista’’ fukseista kuin riettaista vanhoistakin. Iloksemme saimme huomata, että vastanneista jopa 69 % oli fukseja. Fuksien ja vanhojen mieltymyksillä ei huomattu olevan monenkaan kysymyksen kohdalla huomattavia suhde-eroja, joten vastaukset on (alla olevissa) piirakoissa summattu yhteen. Mielenkiintoista oli esimerkiksi huomata, että Lutka pitää pehmokamppailussa vankan johtoasemansa, vaikka Nuutti onkin ottanut oman paikkansa biologien yhteisessä olohuoneessa. Juomaksi olutta halajaa jopa 58% ja kasvissyöjiä kyselyyn vastanneista oli ainoastaan 27%. Sekasaunojia joukosta löytyy ilahduttavat 67% ja alastomia saunojia 76%. Viidesosa kieltää, että heiniä voisi rakastaa ja hieman yli puolet vastaavat täyttäneensä kyselyn humalassa! Alla on esitetty lisää hämmennystä aiheuttavia tuloksia.

Symbiontti 3/ 2014

SyyHy-palsta

ökköset hirvittävät useimpia biologeja. Peruslajintuntemuksen opetuksen keila-, rengas- ja munuaistäplät palaavat vielä vuosienkin jälkeen pilaamaan illanistujaisia, kun geneerinen rusehtavan harmaa perhonen lehahtaa terassille, ja kajahtaa huuto: ”Hei! Sinähän tunnet näitä ötököitä. Mikä tää on?” Pienet, keskenään samannäköiset ja tylsät yön asukit eivät kuitenkaan aukene useimmille. Ihastuttavan poikkeuksen yökkösten tylsässä joukossa muodostaa ritariyökkösten suku, Catocala. Äkkiseltään nekin näyttävät tyypillisiltä yöperhosilta. Niiden harmaaviiruiset etusiivet auttavat niitä maastoutumaan puiden rungoille. Toki ne ovat keskivertaista yörähmää isompia, suurimpien lajien siipien kärkivälin ollessa jopa kymmenen senttiä. Todellisen hätkähdyksen aiheuttavat kuitenkin vasta niiden takasiivet, joita ne väläyttelevät hermostuessaan. Suuret ja värikkäät raidat herättävät maallikonkin kiinnostuksen. Suomessa tavattujen kahdeksan lajin väripaletista löytyy kattava skaala keltaisesta punaiseen sekä suurimman lajin, siniritariyökkösen C. fraxini, helakansininen siipivyö. Kaikki ritariyökköslajit lentävät loppukesästä ensimmäisiin pakkasöihin. Syksyn ollessa lämmin myöhäisiä lentelijöitä voi tavata vielä näin lokakuussakin. Yksilöt talvehtivat munina, ja ensimmäisten lehtien puhjetessa toukat kiipeävät puihin varttumaan. Suvun toukat syövät monien lehtipuiden, kuten haavan, tammen ja pajujen, lehtiä ja maastoutuvat oksan näköisinä hyvin ympäristöönsä. Helpoiten näihin näyttäviin perhosiin pääsee tutustumaan syksyisin syöttien avulla, mutta ne hakeutuvat toisinaan myös valolle. Ritariyökkösiä pystyy houkuttelemaan mädättämällä hedelmistä ja viinipullon pohjista makean tahnan ja sivelemällä sitä metsän laidassa olevien puiden rungoille. Samalla saatat yhyttää ritariyökkösten ohella monia muitakin hienoja hyönteislajeja.

Rattoisia lukuhetkiä juhla-Symbiontin parissa ja kauniin kuulasta syksyä toivottavat — SyyHy-Mikko & SyyHy-Mikko sekä hovikuvittajansa RapSusu

Koonnut lauri pulkkinen Kuva varpu pärssinen

BIOLOGEILTA JA BIOLOGEISTA

”Onks Annu kiertopalkinto?” ”En mie oo palkinto.”

“Sehän on ihan homoa!” Lapsi kommentoi sitä, että Eetu M. asuu tyttöystävänsä kanssa.

Teekkari ja Annu T.

”Ku sie opiskelet biologiaa, tuleeko siusta joku biologian insinööri?” Imatralainen

”[Kertsin sotkuisuus] johtuu tyhmistä biologeista. Ne ryyppää ja sotkee.” Ella P.

”Ja se hyväksikäyttö tapahtuu niin että hupsista.” Tero Ahola Metabolia-kurssilla

”Dankku ei vonkaa. Bitches do the work.” Daniel B. kuvailee tindraustaan

FUKSIT AVAAVAT SUUNSA

”Yhdessä mun unessa Iiro Uotila raiskas mut.” Mika S.

”Jotkut tuntee ”Ai Melissa?”

mut

Jörniksenä.”

Niko B. ja Jaakko K.

”Miten sua Jörnikseks ruvettiin kutsumaan?” ”Noh... se oli silloin armeijassa...” Mari T. ja Niko B.

”Heeei voitsä pyytää sitä yht mieshuoraa valvoo risteilylle? Se salee tulis koska paljon kännisiä teinimuijia” Repäisyvastaavan pikkusisko mietti, josko Aron L. voisi tulla valvomaan lukiolaisten risteilyä.

Totuus kuuluu fuksin suusta: ”Tää on just semmonen paikka, johon tullaan juomaan yksin viskiä ja itkemään paskaa elämää.” Konsta U. bio kolmosen kertsistä

”Jos mä joutuisin olemaan näissä kokouksissa niin olisin aina humalassa.” Ilari F. Symbioosin hallituksen kokouksessa

”Sit niillä on joku tohtori, jossa pitää mennä laivalla Ruotsiin johonki Nobel-tilaisuuteen.” Fukseilla oli oma käsitys Idan approsta.

”Pylly ei oo pippelin koti.” ”Ei nii. Se on vaan sellane vierashuone.”

Ilari F. ja Iiro U.

Symbiontti 3/ 2014

”Onks se noloa, jos laittaa alushousut?” Hanu T. kyseli fuksisitsien etiketistä

”Melissa onks toi käärme vai saparo?” *osoittaa pinkkiä haalarihärpäkettä* ”Se on syfilis.” Hanu T. ja Melissa R.

”Nii sit fuksiolympialaiset.” ”Onks fuksit niiku kilpailijoita vai kilpailuvälineitä?” Alli S. ja Hanu T.

”Kuurne mikä sun elämän lempiasia on?” ”Penis” ”Entä sen jälkee?” ”Oma penis.” ”Iiro älä laita asioita mun suuhun.” Hanu T., Iiro U. ja Jaakko K.

”Haittaaks sua Hanu jos susta tulee paljon repäisyjä. Ettei oo niinku yliopistokiusaamista.” ”Ei, mä oo itekki kirjottanu mun hyviä juttuja muistiin.” Repäisyvastaava ja Hanu T.

”Tutustumme metsäkellijän 13 elinvoiman keskukseen, opimme puuhengityksen ja puumietiskelyn perusteet, teemme mielikuvamatkoja metsämaisemiin, harjoittelemme käyttämään omia tietoisuustaitoja hyvänolon laskeuttamisessa omaan olotilaan ja tutustumme luonnon ajankohtaisiin antimiin hyvänolon ylläpidossa. Päivän aikana tunnin mittainen ruokatauko. Mirja Nylander on omaa väitöskirjaa tehdessään kehittänyt metsäkellinnän menetelmäksi oman elinvoiman ylläpitämiseksi puiden ja metsäluonnon avulla.” MMM Mirja ”Metsäkellijä” Nylander pitää metsäkellintäkurssia Mikkelin kansalaisopistossa. Hinta 20€.

Viikin ulkopuolelta

”Mistä tietää, että keskustelu on ohi ja siirtynyt ad hominem puolelle? Vastapuoli alkaa vaatimaan todistusaineistoa väitteistäsi esim. linkkejä uutisiin.” Poliitikko ja Internet-vaikuttaja Marko Parkkola on asian ytimessä.

”Olen käynyt sekasaunassa, jossa kaikki olivat alasti. Sitten jotkut heittivät hirveät löylyt, enkä uskaltanut lähteä pois, koska oli pimeää ja ties mihin olisi vahingossa tullut koskettua. En mene enää.” Nimimerkki ChadFuture_fan kuvailee Demissä ensimmäistä kertaansa sekasaunassa.

Lokakuu 2014

Tekij채 Miia Pietil채

Puheenjohtajalta

Sienikurssista elämäntarkoitukseen

Teksti Julia palorinne, kuva veera Partanen

Osallistuin tänä syksynä ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen järjestetylle sienituntemuksen jatkokurssille. Kurssilla oli ensikertalaisten lisäksi useita opettajia, kurssin aiemmin montakin kertaa käyneitä opiskelijoita ja muita sienituntijoita, ja osallistujamäärä vaihteli päivien välillä parin-kolmenkymmenen kieppeillä. Olimme kurssiporukalla eristyksissä keskellä Jyväskylän metsiä kymmenen päivän ajan, ja sinä aikana opiskelimme tuntomerkit useasta sadasta sienilajista. Kurssin aikataulu oli varsin tiukka. Herätys oli kasilta, maastoon lähdettiin ysiltä ja paluu oli ennen päivällistä, ja ilta kului päivällä kerättyjä sieniä määrittäessä ja näyttelyn jo nimettyjen sienten tuntomerkkejä opiskellessa. Valtaosana illoista tuntiviisari kerkesi reippaasti puolenyön toiselle puolen ennen kuin sienten tutkimisen malttoi lopettaa. Päivät siis venähtivät useimmiten lähes kuusitoistatuntisiksi. Kurssin aikataulu saattaa kuulostaa järkyttävältä ja rankalta, mutta nuo kymmenen päivää olivat taatusti koko syksyni, elleivät koko vuoteni parhaat. Vaikka muulloin opiskelu tuntuu usein mahdottomalta ja keskittyminen ei pysy tenttikirjassa edes yhden rivin vertaa, noiden päivien ajan intensiivinen syventyminen sienten tuntomerkkeihin onnistui lähes jokaisen sekunnin ajan aamusta seuraavaan yöhön. En olisi ennen kurssia uskonut sen olevan mahdollista, enkä ole ikinä oppinut yhtä paljon yhtä lyhyessä ajassa. Samankaltaisia tuntemuksia olen aiemmin kokenut vain bassoa soittaessani. Ennen lukiota ja yliopistoa vakaa aikomukseni oli ryhtyä ammattimuusikoksi. Opiskelin alaa vuoden, kunnes tein mielestäni järkevän päätöksen lopettaa ja vaihtaa lukioon. Eihän töitä kuitenkaan olisi saanut. Viime kesän aikana aloitin bändissä soittamisen uudelleen. Se, ettei sienitutkija-basisti ole ehkä kovin varma tai hyvin palkattu alojen yhdistelmä, ei enää erityisemmin huolestuta minua. Kun jonain päivänä mietin elämääni taaksepäin, toivon olevani ihminen, jota ei kiinnosta, paljonko tienasin. Toivon ajattelevani, että on mahtavaa, että sain tehdä

Pj syventyy epätoivoiseen määritystehtävään. sitä, mitä halusin ja missä olin hyvä. Muista siis seuraavalla kerralla istuessasi kirjastossa tuijottamassa samaa tenttikirjan sivua kolmatta tuntia tai kirjoittaessasi epätoivoisena ympäripyöreitä lauseita paperille esseededistä edeltävänä yönä, että vaikka käsillä oleva tehtävä tuntuu hankalalta, kyse ei välttämättä ole sinun huonoudestasi. Kun se oma juttu löytyy, yhtäkkiä koko ilta onkin lyhyt aika ja tuhansien yksityiskohtien muistaminen ei olekaan mahdotonta. Jos se on jo löytynyt, onneksi olkoon! Sinä tiedät itsestäsi sen, mitä moni yrittää selvittää koko elämänsä. Vaikka se oma juttu tuntuisi miten järjettömältä hyvänsä, älä luovu siitä, älä tee muka järkevämpää päätöstä vain siksi, ettet uskalla tai kehtaa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaisit. Elämme keskimäärin noin 81 vuotta, josta useimmilla tätä lukevilla on jäljellä ainakin kaksi kolmasosaa. Sen ajan käyttäminen johonkin, mitä ei oikeasti halua, ja jättämättä käyttäminen siihen, mitä todella haluaa ja osaa, olisi suorastaan järkyttävää tuhlausta. Eläkäämme siis niin kuin parhaaksi koemme, ei niin kuin meidän toivottaisiin tai mikä saattaisi olla järkevintä! Hauskaa syksynjatkoa kaikille! Terveisin puheenjohtajanne Julia

Lokakuu 2014