ALKIO

johdatus
biologian ja molekyylibiotieteiden
opetukseen 2026
![]()

johdatus
biologian ja molekyylibiotieteiden
opetukseen 2026


Toimitusjataitto
Aino-Maria Ainasoja, Mikael Arvela, Anniina Halla, Essi Kumpumäki, Ella Kärkkäinen, Aku Moisio, Veera Vanhanen
Etukansi
Aino-Maria Ainasoja
Onnea opiskelupaikasta ja tervetuloa opiskelemaan Viikin kampukselle! Uusien opintojen alku voi olla hyvinkin sekavaa etenkin, jos aloittaa yliopisto-opinnot ensimmäistä kertaa. Mutta ei hätää! Opinnoissa alkuun pääsemisen ja yliopistoon tutustumisen tueksi on koottu tämä fuksiopas eli Alkio. Alkion avulla pääset perille tärkeimmistä asioista biologian ja molekyylibiologian kandiohjelmissa opiskelusta.
Alkio tutustuttaa teidät opintojen lisäksi myös biologian ja molekyylibiologian opiskelijoiden ainejärjestöihin Symbioosiin ja Helixiin. Molempien järjestöjen tapahtumat ovat teille kaikille avoimia, ja toivommekin, että näemme mahdollisimman montaa teistä tapahtumissa! Tapahtumia riittää laidasta laitaan: On niin sitsejä ja bileitä kuin luontoretkiä, peli-iltoja ja kirjakerhon tapaamisia.
Alta löytyy lyhyet esittelyt kummankin järjestön puheenjohtajista. Jos törmäätte meihin, tulkaa ihmeessä juttelemaan! Puheenjohtajien lisäksi myös tuutorit ja muut ainejärjestötoimijat vastaavat varmasti mahdollisiin kysymyksiin mielellään. Hyvää syksyä ja tsemppiä opintojen alkuun<3
Heippa! Oon Enni, Symbioosin puheenjohtaja ja syksystä alkaen kolmannen vuoden biologian opiskelija. Suuntaudun mun opinnoissa genetiikkaan, mutta opiskelen lisäksi sivussa maantiedettä Kumpulassa, koska musta tulee ainakin näillä näkymin aineenopettaja! Opintojen ja järjestöjuttujen lisäksi tykkään askarrella kaikenlaista, pelata lautapelejä ja ihmetellä lintuja ja hyönteisiä ulkona.
Yliopisto-opinnoissa mun ehdoton lempiasia on yhteisöllisyys. Se tarkoittaa mulle niin opiskelijatapahtumissa vietettyä aikaa, fuksiporukalla Vappushokkelon järjestämistä, kertsillä (eli Bio3-kerhohuoneella) käytyjä keskusteluja kuin kenttäkurssin saunan lauteille ahtautumista. Musta on ihanaa, kun ympärillä on paljon samanhenkistä porukkaa. Bilsalla ja Viikissä on muutenkin ylipäätään musta tosi kiva meno<3 Tervetuloa vielä munkin puolesta joukkoon!
Nähdään Viikissä!
Enni, Symbioosi ry:n puheenjohtaja

Hei, olen Jenica, kolmannen vuoden molekyylibiotieteiden opiskelija ja ainejärjestö Helix ry:n puheenjohtaja. Haluan toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi opiskelemaan Viikin kampukselle!
Tässä vaiheessa on täysin normaalia olla innoissaan, sekä hieman peloissaan tulevasta yliopiston aloituksesta. Orientaatioviikko tulee antamaan teille paljon uusia tuttavuuksia ja pistää pään hieman pyörälle tulevista asioista, mutta koittakaa ehtiä myös nauttimaan viikosta.
Muistakaa myös, että ensimmäiset päivät ovat kaikille yhtä jännittäviä ja muihin opiskelijoihin ehtii tutustua myöhemmässäkin vaiheessa, esimerkiksi tapahtumissa, kertsillä, labrakursseilla, ainejärjestöhommissa tai vaikkapa Pelikaanien lautapeli-illoissa. Olkaa rohkeasti oma itsenne ja löydätte varmasti jokainen omat ihmisenne yliopistolta.
Tsemppiä opintojen aloitukseen!
Jenica, Helix ry:n puheenjohtaja

Kuva:LindaTammisto/Helsinginyliopisto
Helsinginyliopistoonhallinnollisestijaettu11tiedekuntaan.Lisäksi yliopistollaonuseitaerillisyksiköitä,kutenHiLiFE.Yliopistoon keskittänyttoimintansaneljällekampukselle.Tämäartikkeliantaa sinullejoitainperustietojauudestaopinahjostasi.Tekstintarkoitus onantaasinullekäsityssiitä,mihinsijoitutyliopistonhallinnollisella kartallajaketkätekevätsinuakoskeviapäätöksiä.
”Yliopistontehtävätovattutkimus,opetusja sitätukevayhteiskunnallinenvuorovaikutus.”
Yliopistoonsivistyksenjauudentiedon kehto,jossaopetusperustuututkimukseen, jauusintietojatutkimusmenetelmätovat esilläkauan,ennenkunniistäkirjoitetaan HelsinginSanomissa.Yliopistoajohtavat rehtori,vararehtoritjayksiköidenjohtajat.
Rehtori johtaayliopistontoimintaajavastaa yliopistontehtävientuloksellisesta,taloudellisestajatehokkaastahoitamisesta.Yliopiston rehtorinatoimiipsykologijayliopistopedagogiikanprofessori SariLindblom.
Helsinginyliopiston kanslerin tehtävänäon edistäätieteitäjayliopistonyhteiskunnallista vuorovaikutustasekävalvoayliopistonyleistä etuajatoimintaa.Kanslerimyöntääprofessorinarvonimenjadosentinarvonsekäluvan promootioidenjärjestämiseen.Tällähetkellä kanslerinatoimii KaarleHämeri.
Yliopistonkorkeinpäättäväelinon yliopiston hallitus,jokamuodostuueritiedekuntien jäsenistäkandidaateistaprofessoreihin.

HELSINGINYLIOPISTON TIEDEKUNNAT
Bio-jaympäristötieteellinen (Viikinkampus)
Farmasia (Viikki)
Eläinlääketieteellinen (Viikki)
Humanistinen (Keskustakampus)
Kasvatustieteellinen (Keskusta)
Lääketieteellinen (Meilahdenkampus)
Maatalous-metsätieteellinen (Viikki)
Matemaattis-luonnontieteellinen (Kumpulankampus)
Oikeustieteellinen (Keskusta)
Teologinen (Keskusta)
Valtiotieteellinen (Keskusta)





Kartan paikat ja symbolit
1. Biokeskus 1
2. Biokeskus 2
3. Biokeskus 3
4. Metsätieteiden talo
5. EE-talo
6. Eläinsairaala
7. Viikin tutkimustila
8. CoolHead Brew
9. Prisma (myös apteekki ym.)







Lisää Viikin kampuksesta
Viikin kampuksen esittely
Rakennusten luentosalit ja yhteystiedot
Ruokalat
UniCafe
Sodexo Ravintola Ladonlukko
Julkinen liikenne
Helsingin seudun liikenne (HSL)
Infokeskus Korona, kirjasto
Ruokala
Bussipysäkki
Pikaratikka
Kaupunkipyörä (kausi huhti-lokakuu)
Parkkipaikka

Kuvitus: Essi Kumpumäki
Opinnot alkamassa ja termit hukassa? Ei hätää! Tässä on sinulle kompakti sanasto, mutta myös erittäin lyhyt johdatus yliopistoon sivuilta 4–5 kannattaa myös lukaista läpi, sillä sekin sisältää tärkeää sanastoa ja tietoa.
Akateeminen vartti – Luennot alkavat yleensä varttia yli, eikä tasalta. Mutta tämä vaihtelee, joten tarkkana kannattaa olla.
Akvaario – Kts. Examinarium.
Avoin yliopisto – Avoin yliopisto tarjoaa kesällä ilmaisia kursseja tutkinto-opiskelijoille, muuten kurssit ovat maksullisia.
Examinarium – Tenttitila, jossa voi käydä tekemässä tentin tietokoneella varattuun aikaan. Ei ole valvojaa läsnä, mutta tallentava videovalvonta.
Flamma – Yliopiston intranet, joka on yliopiston sisäisen viestinnän virallinen pääkanava. Nykyään lähinnä henkilöstön ja tutkijoiden käytössä, sillä opiskelijoille tärkeät ohjeet löytyvät yliopiston sivuilta Opiskelijan ohjeet -sivuilta.
Frank – Täältä voit tilata opiskelijakorttisi tai käyttää pelkästään digitaalista versiota. Sovelluksen kautta saa erilaisia opiskelija-alennuksia.
Fuksi – 1. vuoden opiskelija eli sinä, tervetuloa yliopistolle <3
Helka – Helsingin yliopiston kirjaston tietokanta sekä lainausjärjestelmä. Täältä voit etsiä ja varata esimerkiksi tarvittavia kurssikirjoja. Kirjaudu yliopiston tunnuksilla.
HOPS – Henkilökohtainen opintosuunnitelma, tehdään Sisussa (kts. Sisu).
Ladonlukko – Sodexon opiskelijaravintola, joka sijaitsee Metsätieteiden talossa.
Lipasto – Puhekielessä joskus esiintyvä lyhenne yliopistosta.
Loimu – Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden ammattiliitto.
Moodle – Oppimisympäristö, jonne tulevat kurssien tiedot ja materiaalit. Tehtävien teko, esseiden palautus ja tenttiminen on mahdollista Moodlessa.
Noppa – Kts. Opintopiste.
Oili – Lukuvuosi-ilmoittautuminen tulee hoitaa itse Oilissa.
Opintopiste – Näitä saat kurssisuorituksista. Yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin työtä (kannattaaantaapalautettakurssinvetäjille,jos työtaakka tuntuu liian raskaalta opintopisteisiin nähden).
Opiskelijanumero – Tarvitset tätä esimerkiksi joissakin paperitenteissä vielä. Löydät sen Sisusta Omat tiedot -välilehdeltä tai opiskelijakortistasi.
Periodi – Opetusjakso, joita vuodessa on neljä kappaletta + intensiiviperiodit.
Sisu – Opintojen seuraamista ja kursseille ilmoittautumista varten tehty järjestelmä
Tenttiwiki – Ainejärjestöjen ylläpitämiä tenttiarkistoja. Viikkiläisille tärkeä tenttiwiki löytyy Helix ry:n sivuilta. Sieltä löydät vanhoja tenttejä ja halutessasi voit lähettää lomakkeen kautta uusia tenttejä arkistoitavaksi.

UniCafe – eli tutummin Unari on YLVA:n hallinnoima opiskelijaravintola, josta saa ostettua lounasta ja ruokaa hulppeaan opiskelijahintaan. Viikistä löytyy 5 opiskelija-ravintolaa (Infokeskuksen yläkerrasta ei saa opiskelijahintaista ruokaa): Biokeskus (Biokeskus 1), Biokeskus 2 (vain bowleja/leipiä), Infokeskuksen alakerta, Tähkä (Koetila) sekä Viikuna (EE-talo).
Uniprint – Unigrafian tulostuspalvelun nimi. Tulostus yliopistolla on maksullista, joten jos sinun täytyy tulostaa jotain, on sinun ladattava tulostussaldoa Uniprintin sivuilta.
Unisport – Yritys, joka tarjoaa monipuolisia liikuntapalveluja opiskelijoille. Viikin kampukselta UniSportia ei löydy tällä hetkellä (tulossa!).
Yleinen tenttipäivä – Yleiset kuulustelut ovat yliopiston tenttipalveluiden järjestämiä tenttitilaisuuksia, joissa voit suorittaa esimerkiksi uusintakuulusteluja sekä kirjatenttejä. Yleisiin kuulusteluihin on ilmoittauduttava Sisussa.
YLVA – Entinen HYY-yhtymä. HYY:n omistama konserni, joka vastaa HYY:n liiketoiminnasta (mm. ravintoloita ja kiinteistöjä).


Ainejärjestö – Tietyn alan tai oppiaineen opiskelijoiden muodostama yhdistys, joka muun muassa valvoo ja edistää opiskelijoiden oikeuksia ja järjestää erinäisiä tapahtumia.
Edustajisto- eli edarivaalit – HYY:n edustajisto valitaan kahden vuoden välein vaaleilla, joissajokainenHYY:njäsenonäänioikeutettu. Kuka tahansa voi asettua ehdolle vaalipiirien kautta. Eduskunnan tapaan edustajistolla on ylin päätösvalta.
Halko – Eli hallituksen kokous, jossa esim. ainejärjestön hallituksen jäsenet kokoontuvat päättämään ainejärjestön asioista. Kokouksiin saa osallistua vapaasti, vaikka et kuuluisikaan hallitukseen. Kokouskutsut ilmestyvät sähköpostilistalle.
Hallitus – Järjestöihin valitaan kalenterivuosittain hallitus, joka päättää ainejärjestön asioista. Hallitukseen voi liittyä kuka tahansa


järjestön varsinainen jäsen. Aktiivisesta osallistumisesta voi hakea tiedekunnalta opintopisteitä. Hallituksen kokouskutsut lähetetään sähköpostilistalle (kts. Halko).
HYY – Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta. Opiskelijayhteisön ylin elin, joka omistaa mm. YLVA:n ja jonka piirissä melkein kaikki järjestöt toimivat. Opiskelijoiden aktiivinen edunvalvoja, jonka rakenne muistuttaa valtion hallintoa: HYY:lla on hallitus ja edustajisto, joista molemmat koostuvat opiskelijoista. HYY:lla on myös useita erilaisia valiokuntia (Ympäristövaliokunta, Kehitysyhteistyövaliokunta, Tapahtumavaliokunta…), joiden toimintaan voi hakeutua mukaan.
Kattojärjestö – “Hierarkiassa” ylempänä toimiva järjestö, esim. tiedekuntajärjestö on ainejärjestön kattojärjestö.
Osakunta – Helsingin yliopiston piirissä toimiviaopiskelijayhteisöjä,jotkakeräävätyhteen opiskelijoita poikkitieteellisesti eri alueilta (esim. Pohjalaisosakunnat, Savolais-osakunta, Hämäläisosakunta…)
Speksi – Speksit ovat opiskelijoiden musikaaliteattereita,jotkasisältävätimproa.Viikistä löytyy Viikki-speksi sekä Eläinlääkiksen speksi. Jos teatteriharrastus kuulostaa mielenkiintoiselta, kannattaa speksien kanavat ottaa haltuun.
Tiedekuntajärjestö – Opiskelijoiden muodostama koko tiedekuntaa edustava yhdistys. Ainejärjestöt ovat tiedekuntajärjestöjen jäseniä. Ainejärjestöihin verrattuna tiedekuntajärjestöjen rooli on yleensä laaja-alaisempi.
Tiedotuskanavat – Järjestöjen tiedotus tapahtuu sähköpostilistojen, somen ja keskustelu-
Approt – Opiskelijatapahtuma, joka koostuu yleensä erinäisten rastien tai baarien kiertelystä. Approilla kerätään usein leimoja kierretyistä rasteista/baareista, joita vastaan saadaan leimojen määrää vastaavan tutkintotason haalarimerkki. Baariapproja ovat muun muassa Helsinginkadun approt sekä Limeksen approt, muita approja ovat esimerkiksi Vegeapprot sekä Viikin WappuApprot.
Avajaiskarnevaalit – HYY:n järjestämä lukukaudenavaus keskustakampuksella, jossa voit tutustua järjestöihin ja ostaa ensimmäiset haalarimerkkisi.
BD-pelit – Biodiversiteettipelit eli Symbioosi ry:n järjestämät Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan fuksiaiset: Fuksit kiertävät tuutoreidensa kanssa ryhmissä hauskasti pukeutuneena erinäisiä rasteja ja parhaiten suoriutunut tiimi palkitaan.
ryhmien kautta. Jokaisella järjestöllä on oma sähköpostilistansa, johon liittymisestä löytyy lisätietoja järjestön verkkosivuilta. Sähköpostilistoilla ilmoitetaan tapahtumista ja halkoista (kts. Halko). Facebook on nykyään hiljentynyt melko lailla, mutta sieltäkin voi vielä löytää tietoa. Aktiivisin tiedottaminen tapahtuu Instagramissa, jotka kannattaa ottaa seurantaan. Ainejärjestöillä on myös Telegramkanavia niin viralliselle tiedottamiselle kuin yleiselle höpinälle ja kyselyille. Telegramista kannattaa kysyä tuutoreilta ja linkkejä löytyy myös Alkiosta.
Virkailija – Järjestön toimihenkilö, joka ei kuulu hallitukseen. Järjestöistä löytyy erilaisia virkoja aina tapahtumatiimistä liikunta- ja työelämävastaaviin. Lisätietoa viroista löytyy järjestöjen verkkosivuilta.

Excursio eli excu – Reissu johonkin kohteeseen, esim. kulttuuritapahtumiin, yrityksiin tai muihin mielenkiintoisiin paikkoihin.

Fuksiseikkailu – HYY:n järjestämä fuksitapahtuma kaikille Helsingin yliopiston fukseille. Tapahtumassa kierretään joukkueissa HYY:n järjestöjen pitämiä rasteja.
Kide.app – Sovellus, josta voi ostaa opiskelijatapahtumiin lippuja ja sieltä löytyy myös infoa tapahtumista ympäri maata.
Laulukirja – Järjestöillä on omat laulukirjansa, joista löytyy sitsilauluja. Osa lauluista on perinteisiä koko yliopistossa tunnettuja lauluja, osa taas on hyvin spesifejä järjestöille. Laulukirjan voi ostaa järjestöltä, ja niitä kierrätetään sitseillä pöydissä muille erinäisten terveisten kirjoittamista varten. Laulukirja on siis myös kiva muisto käydyistä sitseistä.
Läsy – eli laululäsy on paperinen tai sähköinen vihkonen, johon on kerätty yleisimpiä lauluja. Läsy voidaan tehdä tapahtumakohtaisesti esim. järjestöjen yhteissitseille, joissa kaikki laulut eivät löydy kaikkien laulukirjoista.
Sillis – Eli silliaamiainen, joidenkin tapahtumien jälkeinen aamiainen, joilla ei nimestä huolimatta tarjota silliä.

Sitsit – Akateeminen pöytäjuhla. Normaaleja bileitä hienostuneemmat juhlat, joissa lauletaan sitsilauluja laulunjohtajien johdolla, syödään ja juodaan. Kultainen sitsiohje löytyy laulukirjasta ja jaetaan osallistujille ennen tapahtumaa. Myös laulunjohtajat kertaavat sitsien sääntöjä ja sitsi-sanastoa. Vaikka sitsit kuulostavatkin virallisilta, ovat ne silti hyvin rento tapahtuma.

Aleksandria – Oppimiskeskus, joka sijaitsee Kaisa-talon (kts. Kaisa-talo) yhteydessä (Fabianinkatu 28).
Eufa – Euphoria, LKS:n (Lääketieteen kandidaattiseura) omistama vuokrattava juhlatila Sörnäisissä.
Grundi – Sanalla viitataan yleensä C-grundiin, joka on Latokartanon ylioppilaskylän omistama Viikissä sijaitseva juhlatila, jota järjestöt voivat vuokrata. C-grundi sijaitsee osoitteessa Talonpojantie 13.
Kaisa-talo – Helsingin yliopiston pääkirjasto, josta löytyy opiskelijatiloja.
Kielikeskus – Kielikeskuksessa järjestetään yliopiston kielten ja puheviestinnän opetus. Osoite on Fabianinkatu 26.
Latis – Latokartanon ylioppilaskylä Viikin kampuksen vieressä
Monari – Viikin Monitoimitalo Oy, josta löytyy kuntosali ja joskus viikkiläisten järjestöiden järkkäämiä juttuja.
Pesä – Käärmeenpesä, YFK:n (Yliopiston farmasiakunta) omistama vuokrattava juhlatila Sörnäisissä osoitteessa Sörnäisten rantatie 33.
Sivistys – Kattosauna Sivistys, joka on HYY:n omistama saunatila Domus Gaudiumin ylimmässä kerroksessa, jota järjestöt voivat varata käyttöönsä.
Tiedekulma – Keskustakampuksen opiskelupaikka, jossa järjestetään erilaisia seminaareja. Täältä voi myös ostaa Helsingin yliopiston merch-tavaraa.
Yökäyttötilat – Helsingin yliopistolla on erilaisia yökäyttötiloja, joiden yökäyttöä varten pitää hankkia kulkuavain avainpalvelusta. Tällainen on esimerkiksi Aleksandria. Viikin yökäyttötilalöytyyBiokeskus3:statilasta1801, Viikinkaari1,1.krs.Erillinensisäänkäyntipääovesta vasemmalla.
Kursseja, opintopisteitä, seminaareja... Siis mitä ihmettä? Vastuu opintojen suunnittelusta on nyt sinulla, mutta onneksi apua on saatavilla. Vanhemmat opiskelijat, tuutorit ja opintoohjaajat auttavat oman opintopolun löytämisessä ja HOPSin (henkilökohtainen opintosuunnitelma) tekemisessä. Omien opintojen suunnittelu kannattaa aloittaa opinto-oppaan selaamisesta, ja tietenkin tästä tietopaketista.
Aloitetaan siis perusasioista. Akateeminen vuosi eli lukuvuosi alkaa useimmiten syyskuun alussa ja päättyy toukokuussa. Vuosi jakautuu neljään periodiin, joista periodit I ja II edustavat syyslukukautta ja periodit III ja IV kevätlukukautta. Jokaisen periodin välissä on niin kutsuttu tentti- ja lukuviikko, jolloin ei järjestetä juurikaan luento-opetusta. Tiedekunnassamme tosin periodienrajatsaattavatollatoisinaanhieman häilyviä. Tämän lisäksi periodien väleihin mahtuu myös intensiivijaksoja, joilla järjestetään esimerkiksi orientaatiojaksoja ja kielikursseja. Kesäkaudella on myös mahdollista opiskella IV-periodin tentti- ja lukuviikon jälkeen aina elokuun intensiivijaksoonsaakka.
Yliopiston perustutkinnossa on käytössä kaksiportainen tutkintorakenne. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ensin suoritetaan kandidaatin tutkinto, jonka laajuus on 180 opintopistettä ja tämän jälkeen 120 opintopisteen maisterin tutkinto. Usein sekä kandi että maisteri suoritetaan samassa yliopistossa ja tiedekunnassa, mutta kaksiportaisuus mahdollistaa maisterin suorittamisen myös muualla, vaikkapa ulkomailla. Opintojen edistymistä mitataan opintopisteillä,tuttavallisemminnopilla.
Virallisen määritelmän mukaan yksi opintopiste vastaa noin 27 tuntia töitä. Suositeltu opintojen etenemistahti on 60 opintopistettä vuodessa, mikä vastaa melko tarkasti kokoaikaista vuosityöaikaa. Tulet
kuitenkin huomaamaan, että opintopisteisiin vaadittavat työmäärä vaihtelee hyvinkin paljonerikurssienvälillä.
Tutkintoon kuuluu pääaineesi perus- ja aineopinnot sekä pakolliset tukiaineet, kuten tilastotiede, ja kielten kursseja. Aiemmissa tutkintorakenteissa oli vaatimuksena sivuainekokonaisuus, mutta nykyään tätä vaatimusta ei enää ole. Tutkintoon sisältyy kuitenkin tietty määrä vapaavalintaisia opintoja, mutta voit valita ne nykyään vapaasti mistä tahansaoppiaineista,jotkasinuakiinnostavat.
Maisterin tutkinnossa opinnot muodostuvat pääaineen syventävistä opinnoista (pakolliset ja vapaavalintaiset) sekä muista opinnoista. Maisteriopinnot päättää 30 opintopisteenprogradu-tutkielmaeligradu.
Opintojen suoritusaika on rajattu yliopistossa seitsemään vuoteen. Jos opintosi kestävät pidempään, joudut hakemaan lisäaikaa opintojen suorittamiseen. Välivuosia voi pitää yliopistossa vain harvoista syistä, joihin lukeutuvat esimerkiksi varusmies- ja siviilipalvelus.
Vaihtoon?
Kandi- tai maisterivaiheessa voit hakea vaihto-opintoihin ulkomaille. Lisää tietoa vaihto-opiskelustavoitetsiä tästälinkistä.

Hyvä! Nyt sinulla on hallussasi perusasiat! Seuraavaksilyhytsyventyminen...
Saadaksesi Kelalta opintotukea sinun on suoritettava lukuvuodessa 5 opintopistettä tukikuukautta kohden. Opintopisteet lasketaan koko luku- vuoden ajalta, eli saadaksesi kaiken opintotuen sinun on suoritettava vähintään 45 opintopistettä vuodessa. Jos suoritat vähemmän opintoja, Kela pyytää sinulta selvitystä opintojen viivästymisestä. Jos selvityksesi ei kelpaa, Kela lakkauttaa opintotukesi maksamisen tilapäisesti. Jos suoritat alle 20 opintopistettä luku- vuodessa tai sinulla on liikaa työtuloja, Kelaperiitukeatakaisin.
Tukikuukausien määrä on rajattu 48:aan, jotka jaetaan alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnonkesken.Tarvittaessavoitanoa lisäkuukausia hyvin perustein. Jos suoritat opintojamyöskesällä,voithakeaopintotukea kesäkuukausillekin. Nämä kuukaudet vähennetääntukikuukausistasi.
Opintorahan suuruus vaihtelee elämäntilanteesi mukaan, mutta suurimmillaan yksinasuvalla opiskelijalla se on noin 280 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi yksinasuva voi hakea opintotuen asumislisää, joka on pääkaupunkiseudulla korkeintaan 296 euroa. Näiden lisäksi voit nostaa valtion takaamaa opintolainaa noin 860 euroa kuukaudessa. Lainasopimus tehdään oman pankin kanssa. Jos suoritat alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon määräajassa (joka on 6 vuotta), Kela hyvittää opintolainasi 2500 euroaylittävästäosuudesta40%.Lisätietoaja ohjeita kaikista Kelan tuista opiskelijalle löytyyKelansivuilta

Opiskelijan toimeentuloa helpottavat lukuisat opiskelija-alennukset, joita saa esimerkiksi opiskelijaravintoloista, monista kaupoista ja joukkoliikenteestä opiskelijakorttia näyttämällä.HSL(Helsinginseudunliikenne)antaa HSL-alueella vakituisesti asuville opiskelijoille40%alennustakausilipuista.

Lisää opiskelija-alennuksia löytyy opiskelijakortit tarjoavan FrankApp -palvelun verkkosivuilta.

Vaikka yliopisto-opintojen suunnittelu voi joskus tuntua vaivalloiselta, kannattaa omia opintoja suunnitella ja pohtia heti ensimmäisestä kurssista lähtien! Pidä korvat ja silmät auki, ihmettele, tutki ja muista, että yliopisto-opinnot ovat mahdollisuuksia täynnä.Sinäpäätät,tartutkoniihin! HÄH? TÄH?

Kuvat: Essi Kumpumäki
kanditutkielma, kandiseminaari, harjoittelu ja muut mysteerit
Yliopistossa opiskelu vaatii itseohjautuvuutta
Yliopistossa opiskelutyyli on toisen asteen oppilaitokseen verrattuna vapaampi, mikä asettaa myös opiskelijalle vastuuta omasta etenemisestään. Niin sanottu akateeminen vapaus tarkoittaa, että esimerkiksi luennoille ei ole yleensä pakko mennä ja opintoja saa suorittaa omalla tyylillään. Opettajat eivät seuraa yksittäisen opiskelijan etenemistä, vaan opiskelijan on itse pysyttävä perillä omasta opiskelutahdistaan. Oman aikataulun ylläpitämistä auttaa esimerkiksi kalenteri tai muu muistio. Kursseilla on kuitenkin usein ajastettuja pakollisia tehtäviä, jotka rytmittävätopintoja.
Yliopistossa tutkijanluonnettaan pääsee harjoittamaan jo peruskursseilla, sillä aivan kaikkea ei ole selitetty auki, vaan opiskelijan on omaaloitteisesti etsittävä tietoa ja löydettävä ratkaisuja. Itsenäinen tiedonhaku on keskiössä yliopisto-opinnoissa, minkä viimeistään huomaa loppututkielmaa kirjoittaessa. Jos siis näet oudon käsitteen luentokalvolla,kysyrohkeastiopettajalta,etsi vastaus luotettavista lähteistä tai lue kurssin oppikirjaa.

Elektroniset oppimisympäristöt aukeavat kotisohvalta käsin
Jo ennen pandemia-aikaa yliopistokursseilla oli siirrytty pitkälti elektronisiin oppimisympäristöihin. Helsingin yliopistossa keskiössä on Moodle, joka tarjoaa jokaiselle kurssille oman sivustonsa. Moodleen voi ilmestyä myös luentotallenteita luennoitsijasta riippuen, ja siellä voi suorittaa kurssitehtäviä. Myös oppikirjat ovat useimmiten luettavissa tietokoneella tai tabletilla kirjastonnettisivujenyliopistonkautta.
Suurin osa opinnoista on perinteisiä luentokursseja. Luennoilla ei yleensä ole läsnäolopakkoa ja luentojen materiaalit tulevat usein Moodleen nähtäville. Luento-kurssin läpäisyyn riittää tentin suorittaminen hyväksytysti. Tentit arvostellaan asteikolla 0-5, jotenjostentistänapsahtaanelonen,voititkun sijasta tuulettaa villisti. Pieni osa kursseista arvostellaan asteikolla hylätty-hyväksytty, jolloin asia yleensä mainitaan kurssin kuvauksessa.
Laboratorio-, kenttä- ja harjoitustyö-

kursseilla taas pääset itse kokeilemaan kirjoista tuttuja asioita. Näillä kursseilla on luonnollisesti läsnäolopakko ja lisäksi kursseihin kuuluu erilaisten selostusten ja raporttien kirjoittamista. Kenttäkursseilla lähdetään maastoon, joskus useammaksi viikoksikin opiskelemaan ja ihmettelemään. Opintoihin saattaa myös sisältyä kirjatenttejä. Kirjatenttiävartenopiskellaanjokinetukäteen sovittu oppikirjan aihealue ja suoritetaan siihenliittyvätentti.Kirjatentinsuorittaminen sovitaan aina kirjan aihealueen mukaan määräytyvän vastuuopettajan kanssa. Tentti suoritetaan tyypillisesti yleisen tenttitilaisuudenyhteydessäjoustavamminsähköisesti.
Harjoittelu
Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa kandiopintoihin kuuluu yksi pakollinen harjoittelu,jokaonharjoittelunkestonmukaan 5, 10 tai 15 opintopistettä. Minimikesto harjoittelulle on yksi kuukausi kokopäiväisenä. Harjoittelun voi suorittaa yliopiston tai muun instituution tutkimus-ryhmässä, valtion laitoksessa, alan yrityksessä tai koulutusohjelman laboratorioassistenttina. Harjoittelu kannattaa suorittaa palkallisena, ja Helsingin yliopiston ulkopuolella suoritettavaan harjoitteluun voi hakea harjoittelutukea, joka kattaa osan palkasta. Mikäli suoritat harjoittelun koulutusohjelman labrakurssin avustajana, et saa harjoittelujaksostasi palkkaa. Usein myös yliopiston tutkimusryhmillä ei ole valmiuksia ottaa palkallista harjoittelijaa, mutta varsinkin pitkää palkatonta harjoittelua kannattaa välttää. Harjoittelu on arvokasta työkokemusta, ja avaa usein ovet seuraavaan työpaikkaan. Harjoittelupaikasta voi myös muodostua pidempikestoinen työsuhde opintojenoheen.
Kieliopinnot ja tilastotiede
Kanditutkintoon kuuluu pakollisena toinen kotimainen kieli sekä yksi vieras kieli. Vieraaksi kieleksi kannattaa valita englanti, mikäli mielii HY:n kansainväliseen maisteriohjelmaan tai haluaa suorittaa maisterin tutkintonsa kokonaan englanniksi. Suomen-

tai ruotsin- kieliseen maisteriohjelmaan ei ole englannin kielen vaatimusta, eli tällöin vieras kieli voi hyvin olla myös mikä tahansa muu yliopiston tarjoama kieli. Kieliopinnot voi hyväksilukea toisesta koulutusohjelmasta, mikäli olet vaihtanut alaa. Kieliopinnot voi tehdä myös tenttimällä, mikäli hyvät kielitaidotovatjoolemassa.
Tutkinnossa tulee suorittaa tilastotieteen opintoja, joita voi valita muutamista vaihtoehdoista. Kursseilla perehdytään taulukointiohjelmien ja ohjelmointiympäristöjen käyttöön, sekä tilastollisten laskentamenetelmien teoriaan.
Kanditutkielma
Kandidaatintutkielma on bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa 20-sivuinen kirjallisuuskatsaus. Tutkielma suoritetaan opintojen loppuvaiheessa, jolloin työkalut oman tietämyksensä soveltamiseen ovat olemassa.Työarvioidaanasteikollasaa1-5ja siitä 6 opintopistettä. Opiskelija saa valita tutkielman aiheensa itse, mutta aiheen tulee luonnollisestiliittyäalanopintoihin.Lähteenä tulee käyttää alan vertaisarvioituja julkaisuja, joita ovat esimerkiksi tutkimusraportit ja katsausartikkelit. Tutkielman kirjoittaminen onuseinmuutamankuukaudenaikanaetenevä prosessi, mutta työtunteihin katsoen sen voi tehdä jopa viikoissa. Tutkielmaan on hyvä panostaa, sillä tutkielman aihepiiristä voi työllistyä jo maisteriopintojen alussa tutkimusryhmään. Myös maisterin pro gradututkielman voi kirjoittaa samasta aihepiiristä, jolloin hyvä ennakkotietämys aiheesta on iso etu. Tutkielman aihevalinta ei kuitenkaan tarkoita, että siihen pitäisi keskittyä myös kandiopintojen jälkeen. Voit valita aiheesi sinua kiinnostavasta kohteesta tai pyytää aihetta suoraan opettajalta. Jos työskentelet tutkimusryhmässä avustajana, kandisi aihepiirivoiliittyätyöhösijaparhaimmillaanvoit jopasaadakandinkirjoittamisestapalkkaa.
Kandidaatin tutkielman tekemistä varten tarvitset kandiohjaajan, jonka kanssa suunnittelet kanditutkielmasi tekoa. Kandiohjaaja
myösarvioikandityön.Kandiohjaajankanssa sovitaan muutama palaveri, jossa ohjaaja antaa korjauksia tekstiisi. Ohjauksen avulla kandin kirjoittamisen aikataulu pysyy yllä. Kandiohjaajajokohankitaanitsetainimetään kandia kirjoittavalle aiheen perusteella, riippuen opinto-ohjelmasta ja -suuntauksesta. Kandiohjaaja voi olla joku koulutusohjelman opettajista tai muu yliopistolla tai Luomuksella työskentelevä henkilö, esimerkiksi jos työskentelet tutkimusavustajana tutkimusryhmässä, tutkimusryhmän tutkija voi toimia kandiohjaajanasi. Kandiohjaajan tulee myös olla väitellyt tohtoriksi, mikä on hyvä pitää mielessäohjaajaaetsiessä.
Kandiseminaari
Kandiseminaari eli kandisemma on useista luennoista koostuva kokonaisuus, jonka tarkoitus on perehdyttää opiskelija kandidaatintutkielman tekemiseen. Kandisemman yhteydessä suoritetaan myös puheviestinnän opintojakso, jossa opiskelija pitää esitelmän kandityönsä aihepiiristä. Tässä vaiheessa kanditutkielma saa olla vielä pahasti kesken tai jopa aloittamatta. Kandiseminaarissa esitelty aihe ei sido tekemään kandia kyseisestätutkimuskohteesta.
Molekyylibiotieteiden koulutusohjelmassa kandiseminaarin asiaa ajaa puheviestinnän opintojakso, jonka aikana valmistellaan ja esitetään esitelmä, joka voi olla tai voi olla olematta kanditutkielman aihe. Lisäksi pakollisiin opintoihin kuuluu akateemisiin tekstitaitoihin perehdyttävä opintojakso, joka valmistaa opiskelijoita akateemisten tekstien, kuten jo opintojen ensimmäisen vuoden aikana eteen tulevien esseiden sekä tutkielmankirjoittamiseen.
Kypsyysnäytteen tarkoitus on todistaa, että kandinonkirjoittanutopiskelijaitse,eikäjoku muu.Kypsyysnäyteonkandiohjaajanlaatima tenttikandinaihepiiristä.Tenttionläpäistävä, jotta tutkinnon saa suoritettua. Kypsyysnäytteestäeisaaopintopisteitä.
Maisteriohjelmaan siirtyminen
Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa onvalittavissauseitaerimaisteriohjelmia.
Molekyylibioteteiden kandiohjelmien opiskelijoilla on muutamia suoria maisterioptioita,elimaisteriohjelmia,joihinopiskelija voi jatkaa ilman erillistä ilmoittautumista. Optioissa saattaa olla pääsyvaatimuksia, esimerkiksi kriteerikursseja. Näitä kannattaa alkaa selvittelemään hyvissä ajoin. Lisätietoa optiomaisteriohjelmista,jamaisteriohjelmaan siirtymisestä löytyy Opiskelu-palvelusta studies.helsinki.fi
Myös biologian kandiohjelman opiskelijalla on suoria maisterioptioita kaikkiin

bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan omiin maisteriohjelmiin paitsi ECGS:ssään (eli ympäristömuutoksen ja globaalin kestävyydenmaisteriohjelmaan).
Optiomaisteriohjelmiin ilmoittaudutaan ilmoittamalla valittu ohjelma kanditutkinnon valmistumispyynnönyhteydessä.

Maisteriohjelmaan siirtyminen.
IT-jutut pähkinänkuoressa
HelpDeskin kooste uudelle opiskelijalle
Melkeinpäkaikkiyliopistonsivustottoimivat yliopistolaisen käyttäjätunnuksella tai sähköpostilla. Jos et ole vielä aktivoinut tunnuksiasi, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian.Koosteessaonpaljonhyviäohjeitamm. tulostamiseen ja kampuksen langattomaan verkkoonyhdistämiseen.
Opiskelu-palvelu
Täältälöytyytärkeimmätasiatjalinkit,kuten opiskelijanohjeetjalukujärjestys.
Sisu
Opintotietojärjestelmä.Opintojensuunnittelu, kursseille ilmoittautuminen, kurssien tiedot, suorituksetjaarvosanat.
Moodle
Kurssien työpöytä, eli luentomatskut, tehtävienpalautusjatentit.
Helka-kirjasto
Kampuskirjaston sivut. Kirjojen varaaminen ja lainojen uusiminen, e-kirjoja, tieteellisten julkaisujentietokantoja.
MOT-sanakirja
Erittäin pätevä sanakirja. Kirjaudu sisään yliopiston tunnuksilla, niin saat kaiken hyödynirti.
BioRender
Luotieteellinenkuvitusesimerkiksiesitystäsi varten. Kirjautumalla yliopiston tunnuksilla saatrajattomanversionkäyttöösi.
IT-HelpDesk ApuajaneuvojaIT-pulmiin.
Mitä häh? Tavoitteena on varmistaa, että jokaisella opiskelijalla on riittävät taidot digitaalisten oppimisympäristöjen ja työkalujen käyttöön sekä hyvä käsitys tietoturvasta.
Opiskelijan digitaidot
Kurssin oppimateriaali
Opiskelijan digitaidot on kaikille alempaa korkeakoulututkintoa suorittaville perustutkinto-opiskelijoillepakollinenopintojakso. Kurssi suoritetaan omalla ajalla itseopiskelullajaverkkotentillä.
Tietoturvatesti
Sekä opiskelijat että henkilökunta suorittavat kerran vuodessa tietoturvatestin. Testin suorittamisestatuleesähköpostiinmuistutus.Testi tulee läpäistä hyväksytysti määräaikaan mennessä,muutentunnuslukitaan.
Microsoft 365
Yliopistolla on käytössä Microsoft 365palvelut, johon kuuluu mm. sähköposti, pilvitallennus ja etäyhteys. Opiskelijat voivat ladataMicrosoftinsovelluksetomallekoneellensa. Sähköpostia voi lukea selaimella ja tietokoneen tai puhelimen Outlook-sovelluksella.
Officen asennus kotikoneelle
Outlook iOS-laitteille (ohje) Outlook Android-laitteille (ohje)


Opintojesiaikanasaattietoa,tukeajaapua terveyteenliittyvissäkysymyksissäYlioppilaidenterveydenhoitosäätiöYTHS:stä. YTHStarjoaayleisterveyden,mielenterveydenjasuunterveydenpalveluitaperustutkintoasuorittavillekorkeakouluopiskelijoille lukuunottamattavaihto-opiskelijoitaja avoimenyliopistonopiskelijoita.
Yleisterveydenpalveluihinkuuluuterveyden-jasairaanhoitajiensekäyleislääkärien vastaanottojenlisäksimm.fysioterapiaaja seksitautienetätestausta.Suunterveyden palveluitaovathammashygienistinvastaanottosekähammas-jaerikoishammaslääkäripalvelut.Mielenterveydenongelmissasaat apuaYTHS:nsairaanhoitajiltajapsykologeilta.Mielenterveyspalveluilleonkuitenkin paljonkysyntää,jasaatatjoutuaodottamaan pitkäänkinpsykologillepääsyä.Sairaanhoitajiltasaatkuitenkinapuanopeammin.
KaikkiYTHS:npalvelutovatilmaisia,mutta käyttämättömistäjaperuuttamattomista ajoistaperitäänmaksu.Sinunonkuitenkin maksettavajokalukukausipakollinenKelan terveydenhoitomaksuhuolimattasiitä käytätköpalveluitavaiet.Maksusuoritetaan oma-aloitteisesti,löydätlisätietoaja maksuohjeetKelanverkkosivuilta.
Yleis-jamielenterveydenpalveluttoimivat HelsingissäMalmintoimipisteelläja suunterveydenpalvelutTöölöntoimipisteellä.Hoidontarpeenarviotjaajanvaraukset tehdääntakaisinsoittopalvelunkautta.
OhjeetlöytyvätYTHS:nverkkosivuilta osoitteestayths.fi:
Yhdenvertaisuuttaja hyväämeininkiä!


Tänäkinvuonnameilläaloittaamontauutta fuksia,joistakukintuleehiemaneri lähtökohdista.Opiskelijammemuodostavat hyvinheterogeenisenjoukon,minkätakia yhdenvertaisuusvastaavatpitäväthuolen siitä,ettäjokaisellaonsamatmahdollisuudet osallistuaainejärjestöjentapahtumiinomana itsenääntulemattasyrjityiksi.Syrjintään lukeutuumuunmuassakaikkikieleen, uskontoontaivakaumukseen,seksuaaliseen suuntautumiseen,sukupuoleen,etniseen ryhmääntaikansalaisuuteen,terveydelliseen tilaantaimihintahansamuuhunominaisuuteenliittyväsyrjivätaihalveksivatoiminta. Ainejärjestöjemmeyhteisettilat,kuten kerhohuoneet,ovatniinikäänsyrjintävapaitaalueita,joissanoudatetaanturvallisentilan periaatteita.
Meilleontärkeää,ettäjokainentuntee olonsaarvokkaaksijahyväksytyksiomassa opiskelijayhteisössään.Yhdenvertaisuusvastaavatvaalivathyväämeininkiäjapuuttuvat tarvittaessamyöskiusaamistilanteisiinja muihinongelmiin.Heihinvoiolla yhteydessäesimerkiksisähköpostinkautta taitulemallanykäisemäänketävainheistä suoraanhihasta,josjokinasiaaskarruttaa mieltä.Molemmillajärjestöilläonmyös käytössähäirintälomake,jonkakauttaon mahdollistajättääanonyymiäviestiäminkä vainyhdenvertaisuuttakoskevanasian tiimoilta.Yhdenvertaisuusvastaavatkäsittelevätkaikkitilanteetluottamuksellisesti, jotenheillejutteluaeitarvitsejännittää.He ovattäälläteitävarten!
Symbioosin yhdenvertaisuusvastaavat
Symbioosinyhdenvertaisuusvastaavat: MiriamRonkainen -miriam.ronkainen(at)helsinki.fi HenriikkaHovi -henriikka.hovi(at)helsinki.fi
IdaGrönman–ida.gronman@helsinki.fi NovaRäsänen–nova.rasanen@helsinki.fi NellaHeinänen–nella.heinanen@helsinki.fi
LauraMuukkonen -laura.muukkonen(at)helsinki.fi
Helixin yhdenvertaisuusvastaavat
Helixinyhdenvertaisuusvastaavat: Anna-KaisaErkanaho -anna-kaisa.erkanaho(at)helsinki.fi IidaJuntunen -iida.j.juntunen(at)helsinki.fi
VennikaSillanpää–vennika.sillanpaa@helsinki.fi JenicaSandström–jenica.sandstrom@helsinki.fi IrisOts–iris.ots@helsinki.fi
SannaTervo -sanna.tervo(at)helsinki.fi
RebekkaKukowski -rebekka.kukowski(at)helsinki.fi
Kuvitus: Ines Martinez-Abarca
Biologiaa kutsutaan elämän tieteeksi, ja se kattaakin kaiken elollisen meren hämärien syvyyksien ja avaran taivaan välitä. Tutkittavien asioiden koko vaihtelee mikroskooppisista eliöistä aina maailmanlaajuisiin ekosysteemeihin asti. Biologit matkustavat ajassa vuosimiljoonia taaksepäin evoluution kysymysten äärellä, mutta myös tulevaisuuteen ratkoessaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Biologian kandiohjelmassa on valittavana kolme eri aihepiiriä: toimiva organismi, elämän monimuotoisuus sekä perinnöllisyys ja molekyylit. Ensimmäinen vuosi koostuu kaikille yhteisistä perusopinnoista, ja toisesta vuodesta lähtien perehdytään yhteen itseä eniten kiinnostavaan aihepiiriin. Kandidaatiksi valmistumisen jälkeen syventyminen jatkuu maisteriohjelmissa. Myös aineenopettajanlinjallavalitaanyksiaihepiiri,mutta tutkintoonkuuluumyöstoinenopetettavaaine sekäpedagogisiaopintoja.
Hei Sinä, joka haluat osallistua tulevien viherpeukaloiden istutustyöhön, rakastat ääntäsitaimuutenvaintykkäättarinoida,olet cool: pukeudut lökäpöksyihin ja puhut slangia,kestätpitkätloma-ajatsekoamatta,et tunnista itseäsi edellisistä, mutta polte kasvatustyöhönkyteesisälläsi!
Biologian aineenopettajan taival käy hakuhaastattelun, pääaineopintojen ja ikimuistoisten kenttäkurssien kautta toisen opetettavan aineen opintoihin ja edelleen opettajankoulutuslaitoksen (käyttäytymistieteellinen tiedekunta) suuntaan. Toisen opetettavan aineen opinnot sijoittuvat kandivaiheeseen ja pedagogiset opinnot ovat vasta maisterivaiheessa. Opintoihin sisältyy siispaitsiluonnontieteitämyösihmistieteiden näkökulmia. Älkää kuitenkaan peljätkö: humanismionhuumaavaa!
Aineenopettajan suuntautumisvaihto tarjoaa monipuolisen ja yleissivistävän keitoksen,jonkaaineksetpääsetitsevalitsemaan. Perinteisesti bilsan maikka opettaa bilsan ohella mantsaa. Kukaan ei kuitenkaan estä sinua lukemasta 60 opintopisteen sivuainekokonaisuutta kemiasta, terveystiedosta tai vaikkapaköksästä!

AineenopettajanABC
Hah?! Aineenopettajan suuntautumisvaihtoehto: ihmisläheisen ja ympäristötietoisen tulevaisuudenpuolesta.
Hmm...?! Päätöstä ei tarvitse stressata opintojen ensimetreillä. Hakeminen ei velvoita mihinkään, joten rohkeasti mukaan keväänhakuhaastatteluihin!
Huh?! Opettajien työllistyminen ei nykymaailmassa ole itsestäänselvyys. Suojatyöpaikan perässä ei siis kannata lähteä juoksemaan...
Hin?! Opettajanpedagogisetopinnotvoisuorittaa kahdessa osassa tai yhteen pötköön. Vuosi opettajankoulutuslaitoksella haastaa ajattelemaan opettajuuden koukeroita oikein kunnolla.
Pysähdyhän lopuksi muistelemaan omia kouluaikojasi Minkälainen on hyvä opettaja? Voitko kuvitella itsesi kasvattajana: nuoren esikuvanajatukipilarina?

Millaisia sopeumia eläimillä on vedessä elämiseen tai ilmassa lentämiseen? Mikä säätelee reaktioita ja käyttäytymistä? Kuinka yksittäisestä solusta kehittyy täysikokoinen aikuinen? Miten kasvit aistivat elinympäristöään ja reagoivat erilaisiin vasteisiin? Tässä aihepiirissä keskitystään eliöiden toimintaa molekyylien, solujen, kudosten, elinten ja yksilöiden tasolla. Opit ymmärtämään kasvien ja eläinten fysiologiaa sekä anatomiaaerilaistenharjoitustöidenjaluentokurssien avulla. Eläinfysiologian opinnoissa perehdyteläimentoimintaanyksittäisensolun tasolta laajempiin kokonaisuuksiin, kuten liikkumiseen. Kasvifysiologiassa pääset puolestaan syventymään kasvien osiin sekä erilaisiin fysiologisiin sopeumiin, joiden avulla kasvitovatkyenneetvalloittamaanmaapallon lähesjokakolkan.

Elämän monimuotoisuus
Mikä on johtanut tähän kaikkeen elämän monimuotoisuuteen?Mitenympäristövaikuttaa eliöön ja päinvastoin? Mihin suuntaan luonnonvalinta ajaa kehitystä? Millaisia ovat eliöiden sukulaisuussuhteet ja evoluutiohistoria? Elämän monimuotoisuus pitää aihepiirinä sisällään evoluutiobiologian ja ekologian opintoja höystettynä ripauksella kasvitiedettä sekä lajintuntemusta. Ekologia ja evoluutiobiologia tarjoavat laajimman näkökulman biologiaan, jossa tarkastellaan
elämän ihmettä aina genomitasolta yhteisötasolle. Opintojen aikana ymmärrät, miten ympäristö, sopeutuminen ja evoluutio vaikuttavat eliöihin. Pääset myös oppimaan maamme upeista kasveista ja jännittävistä sienistä. Ehkä tärkeimpänä, ymmärrät miten tätäkaikkeavoisisuojella.Opintoihinkuuluu työskentelyä sekä maastossa että laboratoriossa. Simulaatiot eri ohjelmilla antavat tarvittavia työkaluja tutkimukseen. Kenttäkursseilla ja luontoretkillä perehdyt luontoon sekä sen tutkimukseen biologisten asemien ympäristössä, tietysti mitä parhaimmassa ja asiantuntevimmassaseurassa!

Miten perinnöllisyys ilmenee yksilössä? Miten suhteellisen yksinkertainen molekyyli, kuten DNA, voi olla niin merkittävä? Miten tätä kaikkea toimintaa säädellään? Miksi jotkin mikrobit ovat elintärkeitä, kun taas toisetaiheuttavatsairauksia?Perinnöllisyysja molekyylitaihepiirikeskittyyelämänmikroskooppisiin ilmiöihin, eliöihin ja molekyyleihin. Tämän aihepiirin kurssien järjestämisestä vastaa molekyylibiotieteiden koulutusohjelma,jotenkursseillapääsetviettämään aikaa myös helikaanien kanssa. Perinnöllisyystiede on tämän päivän biologian sydämessä. Geenitekniset menetelmät ovat arkipäivääsekävalkotakeillaettäekologeilla. Mikrobiologiassa pääset tutustumaan bakteerien, virusten ja muiden pienen pienten eliöidenihmeelliseenmaailmaan.Mikrobeilla on ollut aina tärkeä merkitys niin ihmisille, eläimille kuin kasveillekin. Luentokursseilla opittuja asioita pääsee käytännön kautta oivaltamaantämänaihepiirinlukuisillalabrakursseilla. Pipetin lisäksi olennainen työkalu on tietokone, kun bioinformatiikassa yhdistyvätmolekyylibiologiajatietojenkäsittely.
Kuvat: Milla Kallio & Essi Kumpumäki
Seuraavaksi esitellään kursseja, joihin tulet ensimmäisenä opiskeluvuotenasi törmäämään. Näillä kursseilla saat maistiaisen jokaisesta biologian aihepiiristä ja voit samalla pohtia omien opintojesi tulevaa suuntaa.
Biologian asiantuntija I
Tämä kurssi integroituu orientaatioviikon infotilaisuuksiin ja jatkuu kevääseen asti. Kurssilla eri asiantuntijat ja vanhemmat opiskelijat kertovat tärkeää tietoa biologian kandiohjelman rakenteesta, tieteenaloista ja muistaopiskeluunliittyvistäjutuista.
Kurssi johdattaa opiskelijat yliopiston maailmaan kuten tieteelliseen kirjoittamiseen ja viittaamiseen. Jokainen opiskelija myös kartoittaa oman opiskelutyylinsä (HowULearn-kysely)jasaavinkkejäopiskelutaitojen hiomiseen.

Opinnot alkavat kemian laitoksen järjestämällä kemian perusteiden luentosarjalla. Lukion pitkän kemian käyneille luennot ovat lähinnä kertausta, vähemmän kemiaa lukeneille kurssilla sen sijaan riittää tekemistä. Kurssin luentomonisteella tai lukion kemian kirjoilla pärjää pitkälle. Kemian perustiedot on hyvä hallita, sillä kemia selittää monia keskeisiäbiologisiailmiöitä.Seuraavillaluentokursseilla kemia tuleekin jälleen vastaan, joten kannattaa tulla paikalle edes laskuharjoituksiin!
Eliökunnan evoluutio
Luennoillaperehdytäänbiologianytimeeneli evoluutioon.Kurssintavoitteenaonymmärtää luonnonvalinnan ja evoluution keskeisimmät ilmiötjatoimintatavat,jolloinopiskelijaosaa pohtia kriittisesti evoluutioteoriaa koskevia käsityksiä. Luennoilla pikakelataan miljoonien vuosien läpi ja perehdytään eliökunnan kehityksen tärkeimpiin tapahtumiin. Systematiikan luennoilla kerrotaan perustiedot eliöidenluokittelustajafylogeneettisensukupuuntulkinnasta.
Tällä luentokurssilla luot pohjan paitsi geneettiselle ymmärrykselle, myös muille biologian opinnoille. Luennoilla kuulet perinnöllisyyden lainalaisuuksista, geenien rakenteestajatoiminnastasekägeneettisestämuuntelustajasenevolutiivisestamerkityksestä.
Luennoilla käydään läpi nukleiinihappojen,geenin,kromosominjagenominrakenteet.Lisäksikäsitelläänominaisuuksienperiytymisen lainalaisuuksia, geenien ilmentymisen säätelyä, epigenetiikkaa, kehitysgenetiikkaa, bioinformatiikkaa ja geneettisen muuntelun merkitystä sekä yksilö- että populaatiotasolla.

Eläin- ja kasvikunnan rakenne
Kurssi tarjoaa kattavan kokonaiskuvan eläinja kasvikunnan monimuotoisuudesta ja evolutiivisestataustasta.Kurssionjaettueläin-ja kasviosioon, joissa opit kummallekin ryhmälle tyypillisimmät sopeumat elinympäristöön. Luennoilla käydään läpi runsaasti termejä liittyen eliöiden luokitteluun ja tuntomerkkeihin, mikä on olennaista lajituntemuksenkannalta.
Eläinosiossa käsitellään ja preparoidaan oikeita näytteitä. Tällä kurssilla on avustamassa kädestä pitäen assistentit eli assarit. Kurssilla käydään läpi pääryhmät järjestyksessä mikroskooppisen pienistä loisista nilviäisiinjaselkärankaisiinsaakka.
Kasviosiossa käydään läpi kasvien pääryhmät ja niiden evolutiiviset erot. Kurssilla käydään Viikin arboretumissa keräilemässä kasvinäytteitä, joita tutkitaan tarkemmin luentosalissa mikroskoopin ääressä. Pääset myös vierailemaan Kaisaniemen kasvitieteellisessäpuutarhassajakasvimuseolla.
Jos joku on stereotyyppinen biologian kurssi, niin se on tämä. Kurssilla opetellaan tunnistamaanSuomenyleisimmäteläin-jakasvilajit. Kurssilla käydään läpi eliöiden tunnistuksenosaltaolennaisimmattuntomerkitja termit.Kurssinjälkeenmyösymmärtää,miksi asiantuntijalta kysyttäessä lajin määrityksestä vastauksenaon’sevainonitsensänäköinen’.
Eläinosuudessa käydään läpi hyönteisiä, nilviäisiä ja selkärankaisia. Tiedossa on siis mielenkiintoisia hetkiä viinassa lilluvien ötököiden, frisbeetä muistuttavien myyrännahkojen ja siivettömien perhosten äärellä. Kasviosuudessakäydäänläpiputkilokasveja,itiökasveja ja sieniä. Pinkassa voi selata kasvien kuvia ja testata lajien osaamista. Mahdollisuuden mukaan käydään myös maastossa, mikäonerittäintehokastapaoppialajeja.
laboratoriotaidot
Tämä on ensimmäinen laboratoriokurssi sanan perinteisessä merkityksessä. Kurssi on jaettu biokemian ja mikrobiologian osioihin. Labroja edeltää luentojakso, jossa käydään läpi labrassa työskentelyn ja turvallisuuden perusteet. Labrassa opetellaan käsittelemään keskeisimpiä työkaluja ja laitteita, kuten pipettiä, spektrometriä ja sentrifuugia. Kurssilla myös opetellaan täyttämään laboratoriovihkoa, mikä on olennaisin työvaihe labrassatyöskentelevälle.
Huom: tarvitset oman labratakin, jolle on käyttöä jatkossakin. Helix ry hoitaa fuksien labratakkimyyntiä,jatakkejavoimyöslainata ainejärjestöiltä.

Kasvi- ja eläinfysiologian perusteet
Kurssi on jaettu kasvi- ja eläinosioon, ja luennoilla käydään läpi niiden anatomiaa ja fysiologiaa. Kurssin tavoitteena on valaista, mitä eliöissä tapahtuu ulkokuoren sisällä ja miten vuorovaikutus ympäristön kanssa vaikuttaa kaikkeen. Kurssilla perehdytään eläinten ja kasvien elämään solujen, elinten ja rakenteen kautta. Luennoilla opitaan, miten näiden eliöryhmien monimutkaiset säätelyjärjestelmät toimivat ja miten eliöt vastaavat ympäristöönjasenmuutoksiin.
Tieteellisen laskennan perustaidot ja jatkoharjoitukset
Kurssi johdattaa kädestä pitäen tietojenkäsittelynelitaulukoiden,graafienjakoodauksen maailmaan R-ohjelmointikielen avulla. Kurssilla tutustutaan myös tiedonsiirtoon supertietokoneen Unix-järjestelmän avulla, jota tarvitaan esimerkiksi valtavien sekvenssitiedostojen käsittelyssä. Koodinpätkien tuijottaminen saattaa kuulostaa kuivalta ja ehkä myös pelottavalta, mutta kurssilla ei tarvita minkäänlaisia esitietoja. Luentojen harjoituksissa pidetään huolta, että kaikki pysyvät kärryillä. R-ohjelmointikieltä käyttävä Rstudioonnäppäräohjelma,jolladataavoiesittää ja käsitellä monipuolisesti. Sitä käytetäänkin paljon tutkimuksen teossa, ja todennäköisesti tuleeurallavastaansillointällöin.
Ekologian perusteet
Ekologian perusteiden luennoilla tutustutaan ekologiaan yksilön, populaatioiden, eliöyhteisöjen ja ekosysteemin näkökulmasta. Näiden tasojen lisäksi ekologiaa pohditaan eri eliöryhmien ja biomien kannalta. Kurssilla opitaan käsittämään ekologisten prosessien merkitys ja miten tätä tietoa hyödynnetään luonnonsuojelussa. Kaavoja ja erityisesti ”käppyröitä”onrunsaasti,muttaalunkauhistuksen jälkeen ne usein osoittautuvat varsin simppeleiksi. Luentosarja antaa mukavan yleiskuvan ekologian laajasta maailmasta, mistäonhyväjatkaaperehtymistäseuraavilla kursseilla.

Mikrobien monimuotoisuus, rakenne ja toiminta
Kurssilla tutustutaan mikrobien kiehtovaan maailmaan.Kurssillakäydäänläpikeskeisimmät mikrobien ryhmät ja miten nämä mikroskooppisen pienet organismit toimivat. Mikrobien rakenne selittää, miten mikrobien ominaisuudet tekevät tästä porukasta juuri omanlaisensa. Luennoilla pohditaan mikrobien ekologista ja kliinistä merkitystä ja käydäänläpipöpöjeninfektionmekanismeja.Lisäksi tutustutaan mikrobien tutkimusmenetelmiinjabioteknologiseenhyötykäyttöön.
Pakolliset aineopinnot 64 op
BIO-201 Molekyylit ja solut 3 op
BIO-203 Ihmisen fysiologia hermostollisen säätelyn näkökulmasta 5 op
BIO-204 Ekologian kenttäkurssi - elinympäristöt ja lajisto 5 op
MOLE-222 Molekyylibiologian laboratoriotaidot 5 op
MOLE-103 Mikrobien monimuotoisuus, rakenne ja toiminta 5 op
BIO-202A Johdanto kasvifysiologiaan 3 op
BIO-202B Johdanto eläinfysiologiaan 3 op
BIO-211 Kandidaatintutkielma 6 op
BIO-222 Kandidaattiseminaari 4 op
Menetelmätieteet
KEK110 Kemian perusteet 5 op
BIO-205 Biotieteiden matematiikka ja fysiikka 5 op
MOLE-210 Tieteellisen laskennan perustaidot ja jatkoharjoitukset 5 op
MOLE-211 Bioinformatiikka 1 5 op
ME-004 Tilastotiede I: Tilastollisen ajattelun perusteet 2 op
ME-005 Tilastotiede II: Tilastollisten menetelmien perusteet 3 op
Pakolliset 26 op
SUST-001 Kestävyyskurssi 3 op
VIIKB-004 Kypsyysnäyte 0 op
BIO-001 Biologian asiantuntija 1 2 op
BIO-012 Biologian asiantuntija 2 2 op
BIO-013 Biologian asiantuntija 3 1 op
BIO-005 Työelämäjakso 5 op
DIGI-A Opiskelijan digitaidot: orientaatio 2 op
DIGI-B Opiskelijan digitaidot: syventävät taidot 1 op Viestintä ja kieliosaaminen 10 op
Valinnaiset 34 op
BIO-005B Työelämäjakso 2 5–10 op
BIO-006 Yliopisto-opetuksen avustaja 3–5 op
VIIKB-002 Tuutorointi 5 op
BIO-014 Tutkimuksen avustaminen 3 op
VIIKB-005 Vaativat järjestö- ja opintohallintotehtävät 1–5 op
PED590 Kohti parempaa opiskelua 3 op
TKT1007 Tekoälyn perusteet 5 op
Vapaasti valittavia kursseja esimerkiksi maisteriohjelmista
Perusopinnot
BIO-101Eliökunnan evoluutio
BIO-102 Eläin- ja kasvikunnan
BIO-103A Kasvien monimuotoisuus
BIO-103B Eläinten monimuotoisuus
BIO-104 Ekologian perusteet
MOLE-102 Genetiikan perusteet

Aino Mattila
Perusopinnot 26 op
evoluutio 5 op kasvikunnan rakenne 5 monimuotoisuus 3 op monimuotoisuus 3 op perusteet 5 op perusteet 5 op

Vaihtoehtoiset aineopinnot
(3 aihepiiriä, suorita yhdestä aihepiiristä vähintään 15 op, ja kaikista yhteensä 30 op)
Elämän monimuotoisuus
BIO-301 Tutkimuksen teon perusteet 10 op
BIO-309 Evoluutiobiologia 5 op
BIO-304 Yksilöistä ekosysteemeihin 5 op
BIO-503 Suomen kasvisto ja kasvillisuus 5 op
BIO-519 Sienituntemus 2 op
BIO-518A-D Ekologian ekskursiot 1–4 op
BIO-507A-E Kasvien neljä vuodenaikaa 1–5 op
BIO-510-516 Itsenäisesti suoritettavia lajintunnistusopintoja 5–10 op
Muita soveltuvia opintoja sopimuksen mukaan
Toimiva organismi
BIO-409 Eläinfysiologia 10 op
BIO-402 Eläinfysiologian ja neurotieteen harjoitustyöt 5 op
BIO-404 Eläinten sopeutuminen 5 op
BIO-509 Eliöt muuttuvassa ympäristössä 5 op
BIO-501A Kasvianatomian harjoitustyöt 3 op
BIO-508 Kasvien adaptaatio 5 op
Muita soveltuvia opintoja sopimuksen mukaan
Perinnöllisyys ja molekyylit
MOLE-105 Biotekniikka 3 op
MOLE-101 Biokemia 5 op
MOLE-104 Solubiologia 5 op
MOLE-201 Geenit ja yksilönkehitys 5 op
MOLE-202 Molekyyligenetiikka ja genomiikka 5 op
MOLE-204 Proteiinit ja entsyymit 5 op
MOLE-205 Mikrobit ja ihminen 5 op
MOLE-213A Geenitekniikka luennot 2 op
MOLE-213C Geenitekniikka harjoitustyöt 5 op
MOLE-704 Immunobiologia 5 op
MOLE-801 Bakteriologian ja virologian harjoitustyöt 5 op
Muita soveltuvia opintoja sopimuksen mukaan
Teksti:AkuMoisio
Taitto:EllaKärkkäinen
Kuvat:Ellakärkkäinen,Helixry

Oletaloittamassaopintojasimolekyylibiotieteidenkoulutusohjelmassa,elimolella!
Molekyylibiotieteidenmonipuolisetopinnot mahdollistavaterikoistumisenuseilleeri biotieteenaloille,japääsetsukeltamaan molekyyli-jasolutasonmaailmaan.
Molekyylibiotieteidenkeskeisiätieteenaloja molellaovatgenetiikka,biokemia,mikrobiologia,biotekniikkajabioinformatiikka. Moleltasaatmyösvalmiudeterikoistua lääketieteellisilletaifarmakologisillealoille (esim.lääkekehitykseen),ravitsemustieteisiin jamonillemuillebiotieteidenaloille,kuten neurotieteisiin.
Molenensimmäinenlukuvuosion rakennettusuhteellisenvalmiiksiperuskursseineen,jotka esitelläänseuraavallaaukeamalla.Peruskurssiton hyväsuorittaaensimmäiseksi,silläneovatusein esitietovaatimuksinasyventävillekursseille.Molellaeioleopintosuuntia, vaankaikkinoudattavat samaaopinto-ohjelmaa.
Koulutusohjelmaansisältyy35opintopistettävalinnaisiaopintoja,joitavoi valitahyvinvapaastitäydentämääntutkintoamuun muassakemiasta,farmasiasta,tietojenkäsittelytieteestätai elintarviketieteistä,omankiinnostuksesimukaan.Myöstukiaineissa(kemia,matematiikka,tilastotiede...)onenemmänvalinnanvaraa.Pakollisissaperus-ja aineopinnoissaonniukastivalinnanvaraa. Kurssiensuorittamisjärjestystäkinvoivaihdella,javalinnanvaraaonlopultakohtalaisesti.Moniamaisterikurssejakinvoikäydä kandivaiheessa,kunhantäyttääkurssin esitietovaatimukset.
Koskaopintojensuunnittelussaonvapautta, mahdollisuuksienlisäksisetuovastuuta. Opintojenlopullisestasuunnittelustavastaa opiskelijaitse,silläopintosuunnitelmaaeiole määrättytarkasti,muttapakollisetkurssiton oltavasuoritettuina.Joshaluatapua opintojensuunnitteluun,voitollayhteydessä esimerkiksiHOPS-ohjaajaasitaivanhempiin opiskelijoihin.
Kurssiensuoritustavatvaihtelevatperinteisistäluentokursseistalaboratorioharjoituksiin jaohjelmointiin,elipääsetopintojenaikana kirjoittamaanmuistiinpanojajalukuisia esseitäsekätyöskentelemäänkäsilläsija laittamaannäppäimistönlaulamaan.Useimmitensuoritusmerkinnänsaaminenedellyttää useitaerilaisiaosatehtäviä, kutenesseitä,minitenttejä,esitelmiä, ryhmätöitätaisimulaatioita. Onkinhyväpysyäskarppinakurssin ensimmäiselläluentokerralla, jakirjata


Opinnotsuoritettuasiosaatkuvaillabiokemiallisiareaktioita,solumekanismejajaerilaisten organismienfysiologiaa.Hallitsetbiotieteellisentutkimuksenperustyökalujenkäytönjaosaat soveltaatietotaitojasikäytännössä.Ajatusmaailmasikypsyytieteelliseenjalähdekriittiseen ajatteluunsekäongelmanratkaisukykyyn.Sinustakehkeytyykasvavanalanmoniosaaja,jokavoi tulevaisuudessatyöllistyäesimerkiksitutkimusryhmiin,valtionlaitoksiintaialanyrityksiin.




MääritelmientekemisenapunakäytettiinMOTOxfordDictionaryofEnglish-sanakirjaa. kaikkideadlinetmuistiin.Onmyöshyväpitäämielessä,ettävaikkakurssillaolisiosasuorituksia, onmyöstenttiävartentehtäväitsenäisestitöitä.
tutkiieliöidenperimääeligenomia,sen periytyvyyttäjageenienmuutoksiaelimutaatioita
tutkiielävissäorganismeissaesiintyviäkemiallisiajafysikaaliskemiallisiaprosessejasekä biomolekyylejä
tutkiimikroskooppisiaeliöitä,kutenbakteereita,arkeoneja,viruksia,sieniä,leviäjaalkueliöitä,janiidenominaisuuksia
biologistenprosessienhyödyntäminenteollisiinjamuihintarkoituksiin,erityisestimikroorganismiengeenimanipulointiantibioottien, hormonienjayms.tuotantoon
kerääjaanalysoimonimutkaistabiologista dataa,kutengeenisekvenssejä,algoritmien jaohjelmienavulla
tutkiiruokavaliotajasenvaikutuksiaterveyteensekätieteellisenymmärryksen sovel-tamistaravitsemuksenkehittämiseen
monitieteinenala(mm.neurologia,neurokemiajaneuropsykologia),jokatutkiiaivojen jahermostonrakennettajatoimintaa
Lääketieteenhaara,jokakäsitteleelääkkeidenkäyttöä,vaikutuksiajatoimintatapoja.
Biokemia5op
Tälläalkusyksynluentokurssillaperehdytään biokemianperusteisiin.Opitmuunmuassa perusasiatsolunmakromolekyyleistä,kuten nukleiinihapoista,hiilihydraateistajaproteiineistasekäsolunbiokemiasta.Myösbiokemiaanliittyvätfysikaalisetjakemialliset periaatteetsamoinkuinaiheeseenliittyvä terminologiatulevattutuksi.
Mikrobienmonimuotoisuus, rakennejatoiminta5op
Näillämikrobienjännittäväänmaailmaan keskittyvilläluennoillaopitmikro-organismien pääryhmät,mikrobienaineenvaihdunnanja lisääntymisenperusteetsekäsen,kuinka mikrobitvaikuttavataineidenkiertoon.Kurssillatutustutaanmyösmikrobienkasvatukseen,niidensolutasonrakenteeseen,mikrobienbiotekniseenhyödyntämiseenjaniiden tutkimiseen.Oppimistatestataanviikoittaistenkirjoitustehtävienavulla.
Mikrobitjaihminen5op
Mikrobitjaihminen-kurssitutustuttaaniihin vuorovaikutuksiin,joitamikrobienjameidän välilläon.Opiskeletmm.mikrobienvaikutuksiaihmistenterveyteen,normaalinmikrobifloorantoimintaa,immunologianperusteita sekämikrobientaudinaiheuttamismekanismejajaniistäjohtuviatauteja.Perehdyt lisäksimyösmikrobeihinliittyviinkliinisiin diagnostiikka-jatutkimusmenetelmiin.
Tieteellisenlaskennan perustaidot5op
Tieteellisenlaskennankurssilla(TiLaPe)opetellaantieteellisenanalyysinjadatankäsittelynkannaltaoleellisiaohjelmoinninperusteita sekäUnix-ympäristönkäyttöä.LisäksiperehdytäänR-kieleensekäR-ohjelmistossatapahtuvaandatananalyysiinjavisualisointiin.
Tämänkurssinaikanapääsetharjoittelemaan näitäasioitakäytännössätietokoneharjoituksiatekemälläsekäkurssinasioitatestaavassalopputyössä.
Molekyylibiotieteiden johdantokurssi2op Tälläjohdantokurssillakandiohjelmanhenkilökuntajaeritutkimusalatkäyvätesittäytymässämolenfukseille.Kurssinaikanaopit tuntemaan,ketkämolekyylibiotieteidenalalla opettavatja
tutkivatjamillaisiaurapolkujatälläalallaon tarjolla.Lisäksiperehdytopiskelutaitoihinja tieteelliseentiedonhakuun.
Opiskelijandigitaidot3op Tälläkurssillapyritäänhuolehtimaansiitä, ettäkaikkiopiskelijathallitsevatopiskeluissaantarvitsemansadigitaidot,kutentekstinkäsittelyn,taulukko-ohjelmat,tiedonhaunja muuttietotekniikanperusteet.Kurssionpakollinenkaikillealempaakorkeakoulututkintoasuorittaville.
Solubiologia5op
Solubiologiankurssillakäydäänläpieukaryoottisolujenrakennetta,soluelimiä,solun tukirankaa,kalvoliikennettäjasolujenvälistä viestintää.Luennoillaperehdytlisäksierilaisiinsolubiologisiintekniikoihinjaniihinliittyvienlaboratoriokokeidenteoriaansekä kasvi-jaeläinsolujenenergiaaineenvaihduntaan.
Genetiikanperusteet5op
Genetiikanperusteissanimensämukaisesti tutustutaanperinnöllisyystieteenperusperiaatteisiin.Tällaisiaovatmm.DNA:n,kromosomienjageenienrakennejatoiminta, geneettinenmuuntelu,periytyminen,epigenetiikkajageenisäätely.Tämänkurssiantaa hyvänpohjankaikillemyöhemmillegenetiikkaanliittyvillekursseille.
Molekyylibiotieteiden harjoitustyökurssi5op
Biotieteilijöidenensimmäisellälaboratoriokurssillaharjoitellaanlaboratoriossatoimimista,turvallistatyöskentelyäjatarpeellisia perustekniikoitasekätyövaiheidenjatulosten dokumentointia.Syksylläjärjestettävässäensimmäisessäosiossaopiskellaanbiokemiaan jayleiseenlabratyöskentelyynliittyviäasioita, kutenpipetinkäyttöä,spektrofotometriaa, liuostenvalmistustajageeliajoa.Talvella pidettävässätoisessaosassapuolestaan tutustutaanmikrobiologiseentyöskentelyyn, kutenaseptisiintyötapoihin,mikrobienkasvatukseen,mikroskopointiinjamikrobigenetiikkaan.
Kasvi-jaeläinfysiologian perusteet5op
Tälläkurssillaopiskellaankaikillebiotieteilijöilleoleellisiaperusasioitasekäkasvi-että eläinfysiologiasta.Kasviosuudessatutustutaanmm.kasvienanatomiaan,fotosynteesiin,kasvienvesi-jaravinnetalouteen,kasvihormoneihinjakasvienelinkiertoon.Eläinfysiologianosuudessapuolestaanperehdytäänesim.eläintenrakenteenjatoiminnan perusteisiin,hermo-,aistin-jalihasfysiologiaansekäverenkiertoonjahengitykseen.
Atomit, molekyylitja vuorovaikutukset5op
Energia, reaktiivisuusja
kemiallinentasapaino5op
Näilläkahdellayliopistokemianperuskurssilla opitbiotieteidenkinkannaltaoleellisetperustiedot,kutenkemiallisetsidokset,atomienja molekyylienrakenteen,lämpö-jasähkökemianjaolomuodot.Lisäksiperehdytmm. reaktionopeuteen,kemialliseentasapainoon, happoihinjaemäksiinsekätermodynamiikkaan.Kummallakinkurssillaon
luentojenlisäksinetissätehtäviälaskuharjoituksia.Näidenkurssienjälkeenhallussasi ovattarpeellisimmatkemiallisetlaskukaavat janiillälaskeminensekäymmärryskemiallisistalainalaisuuksista.
Geenitekniikka2+5op
Geenitekniikankurssijakautuukahteen osaan.Aluksipidetäänluennot,joillakäydään läpierilaisiageeniteknisiämenetelmiäja niidenteoriaa.Myöhemminlabraosuudessa pääseeharjoittelemaannäitätekniikoita, kutengeeninsiirtovektorienjakatkaisuentsyymienkäyttöä,PCR:ääjakloonausta, käytännössä.
TilastotiedeIjaII: Tilastollisen ajattelunjamenetelmien perusteet2 + 3op
Tilastotieteenperuskurssitantavateväät tilastolliseenajatteluunsekätilastojentulkintaanjatilastollistentestientekemiseen. Luennoillakäydäänläpierilaisiatilastollisia testejäsekäsitä,kuinkatilastotiedettävoidaanhyödyntääbiotieteellisessätutkimuksessajadatananalysoinnissa.Tietokoneharjoituksissasovelletaanteoriaakäytäntöön jaharjoitellaantilasto-ohjelmankäyttöä.
Molekyylibiotieteidenjafarmasian orgaanistakemiaa A5op
Farmasianjärjestämälläorgaanisenkemian peruskurssillatutuksitulevatorgaanisen kemiantavallisimmatreaktiotjaniidenperusperiaatteet.Läpikäytäviäreaktioitajareagenssejaonrunsaasti,jotenkurssinluennoillakannattaaperehtyäteoriaanhuolellisesti.Lisäksionhyvinsuositeltavaaosallistua laskuharjoituksiin,silläniidentehtävissätreenataanrunsaastireaktiomekanismienkirjoittamistajapäättelemistä.
Kumpulankampuksellajärjestetäänkemian kandiohjelmaankuuluvaorgaanisenkemian peruskurssi,jokavoisoveltuajoillekinparemminkuintämäfarmasiankurssi.Kumpulan orgaaninenkemiaonlyhyempi,vapaammin suoritettavissajakandiohjelmanopettajat ovatkemianalankärkeä.
KurssiKoodit
MOLE-101..................Biokemia MOLE-102........Genetiikanperusteet MOLE-103.... Mikrobienmonimuotoisuus, rakennejatoiminta
MOLE-104.............. Solubiologia MOLE-205.........Mikrobitjaihminen MOLE-210...... Tieteellisenlaskennan perusteet
MOLE-212.......Molekyylibiotieteiden harjoitustyökurssi
MOLE-213............. Geenitekniikka
BIO-202...... Kasvi-jaeläinfysiologian perusteet
KEK101......... Atomit, molekyylitja vuorovaikutukset
KEK103....... Energia, reaktiivisuusja kemiallinentasapaino
FARM-302.....Molekyylibiotieteidenja farmasianorgaanistakemiaaA
ME-004+ME005......TilastotiedeIjaII
MOLE-010........Molekyylibiotieteiden johdantokurssi
DIGI-A+DIGI-B..... Opiskelijandigitaidot
Maisterivaiheessa saatvalita erikoistumisalasi useista biotieteisiin liittyvistämaisterivaihtoehdoista,
joistayleisimmätolemmeesitelleettässä. Kannattaaollakuulollaesimerkiksi johdantokurssilla!Voitjokandivaiheessa lähteäsuuntautumaankohtikiinnostavaa aihetta,mutta
älähuoli,vaikkaetvielä osaapäättääkiinnostavaa alaa
-kandinaikanatutustuumonipuolisestierilaisiinsuuntautumisvaihtoehtoihin.
Molekyylibiotieteilijäkinvoihakeaaineenopettajankoulutukseenjavalmistuabiologian opettajaksi.Toiseksiopetettavaksiaineeksi suositellaankemiaataimaantietoa. Tarkemminopettajanpestistävoitlukea biologiankoulutusohjelmankohdalta!Mikäli opekoulutusontavoitteenasi,saatnoudattaa molekyylibiotieteidenopiskelijanahieman erilaistakandiohjelmaa,jotenaikainen herääminenopettamisenjaloontaitoonon kieltämättävalttia(muttaeivälttämätöntä)

Genetiikkajamolekylaarisetbiotieteeton maisteriohjelmistaensisilmäykselläkaikista enitenmolekyylibiotieteidenkandiopinnoille räätälöitymaisteriohjelma.GMB-maisteriohjelmassaonmahdollisuuserikoistua biokemiaanjarakennebiologiaan,genetiikkaanjagenomiikkaan,solu-ja kehitysbiologiaantaimolekulaaristenja analyyttistenterveydenbiotieteisiin.Genetiikanopiskelijanasaattarkintamahdollista tietoasiitä,kuinkageenit,solutjakudokset muodostavattoimiviayksiköitäjaylläpitävät elämää.Tärkeitätutkimusaiheitaovatsolun tukirangandynamiikka,solujenviestintä, kantasolutsekäkehitysbiologiahermostonja evoluutionkannalta.Molekulaaristenja analyyttistenterveydenbiotieteidensuuntaus tarjoaaopintojauusistaaiheista,kuten biopankeista,yksilöllisestälääketieteestä sekäuusimmistaanalyysimenetelmistä.

Mikrobiologiantieteenalavalottaamikrobien merkitystäelämällejaympäristöllemaailmanlaajuisesti.Mikrobiologianjamikrobibiotekniikanmaisteriohjelmassakeskitytään mikrobienbioteknologisiinsovelluksiinsekä tutkimusmenetelmiin,joillatutkitaanviruksia,

bakteereitajamuitamikrobeja.Mikrobien tutkiminenjasitämyötäsoveltaminentarjoaa uuttatietoajotunnetuistaluonnonilmiöistä sekämoniasovellusmahdollisuuksiatulevaisuudenongelmienratkaisuihin.Voitolla mukanaoppimassajamyöhemminkehittelemässämaailmaamullistaviatekniikoitaja korjaamassaoikeitaongelmiakäyttäen pienenpieniämuttaniinkovinmonimuotoisia jakäyttökelpoisiaeliöitä.

MeilahdenkampuksellaLääketieteellisessä tiedekunnassaopetettavaanTransmedin maisteriohjelmaanvoihakeaerillishaussa. Ihmistensairauksientutkimukseenja tutkimustapoihinkeskittyvässäkoulutusohjelmassavoivalitakahdestaeri opintosuunnnasta:TranslationalResearchja HealthIndustryandInnovations.Transmedistäsaakliinistänäkökulmaaopintoihinsakansainvälisessäympäristössä.
KumpulankampuksenMatemaattis-luonnontieteellisentiedekunnanLifeScienceInformaticssopiibioinformatiikastasyvemmin kiinnostuneille.Kandivaiheessaonsuoritettavamatematiikan,tietojenkäsittelytieteiden


taitilastotieteenopintokokonaisuuksia.Bioinformatiikassakeskitytääntilastolliseenja matemaattiseenmallintamiseensekäsuurien biologistenaineistojenanalysointiinalgoritmienavulla.LSI-maisteriohjelmassavoi erikoistuabioinformatiikanjasysteemilääketieteenlisäksimyösbiomatemaatiikkan,biostatiikkaantaiekologianjaevoluutiobiologian informatiikkaan.
Molekyylibiotieteistävoisuuntautuamoniin biologiankandiohjelmanosuudessajo esiteltyihinmaisteriohjelmiin,kutenneurotieteisiin,ekologiaanjaevoluutiobiologiaan sekäkasvitieteisiin.Näidenlisäksivalittavissa onmyösravitsemus-,ravinto-jaelintarviketieteet,maatalous-jametsätieteet. Maisteriohjelmillasaattaaollajoitain hakuvaatimuksia,muttaneeivätole mitenkäänmahdottomia.Monisisällyttää kiinnostavanalankurssejahelposti valinnaisiinopintoihin.Kanditutkintoon kuuluvienvalinnaistenopintojenavullaon muutenkinhyväselvittääkiinnostuksen kohteitajasitämyötenkartoittaamahdollisia maisteriohjelmiaomaatulevaisuutta ajatellen.
Taitto:Aino-MariaAinasoja
Lukuvuosijakaantuuneljäänopetusperiodiin,joistakukinkestääseitsemänviikkoa. Periodejaonkaksisekäsyys-ettäkevätlukukaudella.
Lukuvuodessaonkolmeintensiivijaksoa:ennenensimmäistäjakolmattaperiodiasekä neljännenperiodinpäätteeksi.Intensiivijaksollajärjestetäänesimerkiksiorientaatiojaksoja(fuksienorientaatioviikko!)sekämahdollisestierilaisiakurssejataiylimääräisiä tenttejä.Opetustasiiseiolevälttämättätälläjaksolla,vaankurssitalkavatyleensä periodinalussa.

Johdantokurssit
KursseillaBIO-001(Biologianasiantuntija1)jaMOLE-010(Molekyylibiotieteiden johdantokurssi)saatlisäätietoaopintojensuorittamisesta.Kannattaatutustua kurssienMoodle-alueisiinperusteellisestihetiopintojenalettua!
Avoinyliopisto
MonestaperuskurssistaonsekäHelsinginyliopistonettäAvoimenyliopiston järjestämäkurssi.Josjokinmielenkiintoinenkurssieimahdulukujärjestykseesi, kannattaatutkia,löytyykösamakurssiAvoimenyliopistontarjonnastakesällä. AvoimenyliopistonkurssiterottaaAY-kurssikoodista(esim.MOLE-211jaAYMOLE211).AvoimenyliopistonkesäopinnotovatläsnäolevilleHY:nopiskelijoille maksuttomia,jotenheidänkurssitarjontaansatutustumistavoilämpimästisuositella. Lisäätietoaavoimestayliopistosta
Kandistamaisteriin
BYTDK:llaonsuoriamaisterioptioita,joihinvoipääsyvaatimuksenaollakriteeriopintoja.Tätenmaisteriohjelmienhaku-jakelpoisuusehdoistaonhyväollaperilläjo suhteellisenvarhaisessavaiheessaopintoja.Suorienoptioidenlisäksionohjelmia, joihinonkriteeriopintojenlisäksilmoittautumismenettely.Kandiopiskelijavoiilmoittautuamyösmaisteritasonkursseille,joskokeesuoriutuvansaniistä.
Lisäätietoamaisteriohjelmista
Lisääkursseja!
Tutustutäältätiedekuntientarjoamiinvalinnaisiinopintoihin!
TutustutäältäBiosfäärinkurssioppaaseen!
Tutustutäältäbiodiversiteettikoulutusverkostoon!
BIO-101 Eliökunnanevoluutio
BIO-102 Eläin-jakasvikunnanrakenne
KEK110 Kemianperusteet
DIGI-A Opiskelijandigitaidot:Orientaatio
BIO-001 Biologianasiantuntija -> jatkuukokovuoden -> BIO-001 Biologianasiantuntija jatkuukokovuoden
BIO-104 Ekologianperusteet
BIO202A Johdanto kasvifysiologiaan BIO202B Johdanto eläinfysiologiaan
MOLE-102 Genetiikanperusteet
BIO-201 Molekyylitjasolut
MOLE-103 Mikrobienmonimuotoisuus,rakenneja toiminta
MOLE-222 Molekyylibiologianlaboratoriotaidot joko periodi II tai III
BIO-103A Kasvien monimuotoisuus BIO-103B Eläinten monimuotoisuus
ME-004 TilastotiedeI
KK-RUBIYM Toinenkotimainenkieli
KK-ENBIYM Vieraskieli
MOLE-222 Molekyylibiologianlaboratoriotaidot joko periodi II tai III
KK-RUBIYM Toinenkotimainenkieli
KK-ENBIYM Vieraskieli
BIO-204 Ekologiankenttäkurssi
DIGI-B Opiskelijandigitaidot:Syventävät taidot
JOKO
MOLE-010 Molekyylibiotieteidenjohdantokurssi
MOLE-101 Biokemia
KEK101Atomit,molekyylit &vuorovaikutukset
KEK103Energia,reaktiivisuus &kemiallinentasapaino
TAI* KEK101 Atomit,molekyylit&vuorovaikutukset
DIGI-A Opiskelijandigitaidot:Orientaatio
MOLE-222 Molekyylibiologianlaboratoriotaidot joko periodi I tai II
BIO202A Johdanto kasvifysiologiaan BIO202B Johdanto eläinfysiologiaan
MOLE-213A Geenitekniikkaluennot
FYS1015 Fysiikkaaluonnontieteilijöille
KK-RUBIYM Toinenkotimainenkieli
KK-ENBIYM Vieraskieli
MOLE-102 Genetiikanperusteet
KEK223 Liuoskemia
KEK103 Energia,reaktiivisuusja kemiallinentasapaino
MOLE-210 Tieteellisenlaskennanperustaidotja laskuharjoitukset
MOLE-103 Mikrobienmonimuotoisuus,rakenneja toiminta
FARM-302 Molekyylibiotieteidenjafarmasian OrgaanistakemiaaA
MOLE-222 Molekyylibiologianlaboratoriotaidot joko periodi I tai II
MOLE-104 Solubiologia
MOLE-213C Geenitekniikkaharjoitustyöt
MOLE-105 Biotekniikka
MOLE-205 Mikrobitjaihminen
ME-004 TilastotiedeI
KK-RUBIYM Toinenkotimainenkieli
KK-ENBIYM Vieraskieli
Fuksivuodenpakollisetkurssit
Suosituksiafuksivuodelle, omanharkinnanmukaan
* KEK101 ja KEK103 -kurssit voi käydä joko saman periodin aikana tai kahdessa periodissa. Jos käyt ne periodissa I ja haluat suorittaa liuoskemian kurssin, se suositellaan käytäväksi jo fuksivuonna periodissa II.

Teksti: Aku Moisio – Grafiikka: Essi Kumpumäki
Uuden opiskelijan on hyvä tietää paikkoja, joissa voi opiskella. Paikkoja on Viikin lisäksi myös muilla kampuksilla. Kaikille kampuksille on vapaa pääsy, vaikkei niissä opiskelisikaan Tässä muutamia:


Viikin kampuskirjasto
✦ Helposti kampusalueella
✦ Kolme kerrosta, monia ryhmätyötiloja


✦ Rauhallisia ja hiljaisia tiloja, kuten alimman kerroksen Oppimistorin “alla” oleva hiljainen tila, Unicafen vieressä
✦ Yläkerrassa runsaasti työpisteitä ja näyttöjä joihin oman koneen voi kiinnittää
✦ Välillä kaupunginkirjaston puolelta kuuluu melua

Bio 3:nATK-luokka


Biokeskus 3
(Kuva: Linda Tammisto, Helsingin yliopisto)

✦ Bio 3 -kertsin vieressä
✦ Yökäyttömahdollisuus
✦ Mukavan kokoinen ja rauhallinen tila, jossa on käytännössä aina tilaa
✦ Ikkunasta on mukava katsella ulos
✦ Tuplanäyttöjä, telakkanäyttöjä, pöytäkoneita



Kuva:EssiKumpumäki


Biokeskus 1
(Kuva: Ari Aalto, Helsingin yliopisto)

Biokeskusten käytävät



Biokeskus 2
(Kuva: Linda Tammisto, Helsingin yliopisto)

✦ Helppo pysähtyä tekemään jotain ennen tai jälkeen luennon
✦ Voi pälättää huoletta kaverin kanssa, eli soveltuu ryhmätöille ja yhdessä opiskeluun
✦ Biokeskukset auki klo 7:45-18:00
Kertsit
✦ Kertsillä opiskelu harvemmin on tehokasta, mutta miljöö on mukava ja ympärillä on tuttuja joille voi pälättää


OppimiskeskusAleksandria
✦ Kaisa-talon kyljessä

Kuva: Essi Kumpumäki

✦ Monta kerrosta, suuri määrä työpisteitä, telakkanäytöillä ja ilman
✦ Yökäyttömahdollisuus
✦ Hyvä työrauha
✦ Ryhmätyötiloja, hiljaisia ja rauhallisia tiloja, aistiystävällisiä huoneita, virkistysalue
✦ Vastikään remontoitu

✦ Sohvia, nojatuoleja, pöytäpaikkoja, telakkanäyttöjä
✦ Hyvä sijainti, kuten Aleksandriallakin, metron varrella ja monia opiskelijaravintoloita kävelyetäisyydellä ja yksi jopa itse Kaisassa
✦ Heikompi työrauha kuin Aleksandriassa, yleensä






✦ Erinomainen työrauha etenkin lukusalissa
✦ Kaikki ylimääräiset tavarat ja takki tulee jättää aulan säilytyslokeroon ja naulakkoon
✦ Ei sovellu yhdessä opiskeluun




✦ Ryhmätyötilan varaaminen

✦ Yökäyttöavaimen ohjeet

Kaksikielinentutkintosuomenkielisille
Tvåspråkigexamenförsvensk-/tvåspråkiga
–Kaksikielisentutkinnonavullaparannatkielitaitoasiopintojenaikana
Haluatkoosatatoistakotimaistakieltäparemminkuinmuutamanfraasinverran?
Kaksikielinentutkintoonloistavatilaisuusparantaaomaakielitaitoa!Kaksikielisessätutkinnossaopiskelijasuorittaavähintään60opintopistettäruotsiksija 60opintopistettäsuomeksi.Kotimaiskielisetopinnotvoivatkoostuaomanalan opintojenlisäksiesim.sivuaineopinnoistajakielikursseista.
Kukavoisuorittaatutkinnon?
KaksikielisentutkinnoneliKaTun/TvExinvoivatsuorittaakaikkibiologian, molekyylibiologianjaympäristötieteidentänäsyksynäaloittavatfuksitäidinkielestäriippumatta.
Mitätutkintoonvaaditaan?
Tutkinnonsuorittamiseksikolmasosakandidaatintutkinnonopinnoista(60op) tuleesuorittaaruotsiksi,kolmasosasuomeksijaviimeinenkolmasosamillä tahansakielellä.Jottakurssilasketaantietylläkielelläsuoritetuksi,sekäkurssin opetus-ettäsuorituskielenonoltavatämäkieli.Käytännössätämätarkoittaasitä, ettäkurssillaosallistutaankotimaiskieliseenopetukseenjakurssisuoritukset (tentit,esseetjne.)palautetaansamallakielellä.(Sitäeikuitenkaankannata pelätä,koskatenteissäsaakäyttääsanakirjaaeikäkielioppivirheistärokoteta.)
Kielivaatimuksetkoskevatsekäsuomen-ettäruotsinkielisiäopiskelijoita.
Mitäkurssejatarjotaan?
Opintopistepotinvoikoostaaomanalankursseista,sivuaineopinnoistaja kielikursseista.Ruotsinkielistenkurssienvalikoimaonpaljonkapeampikuin suomenkielisten,muttatarjontaalöytyysilti.Tavallistenluentokurssienlisäksi tarjollaonekskursioitajakenttäkurssejaeikämuidentiedekuntientarjontaa kannataunohtaa.
Suomenkielinenbiologia
Ruotsinkielisetopinnotpainottuvatensimmäiseenvuoteen,jolloinkurssejaon parhaitensaatavilla.
Förstaåretstuderarmanpåsvenskaochefterdetharmanstörstadelenav studiernapåfinska.
Ruotsinkielisiäkurssejasuoritetaanmuidenopintojenlomassayleensäkoko kandidaatintutkinnonajan.Molekyylibiotieteidenjabiologianopinnotkoostuvat osinsamoistakursseista,erityisestiensimmäisenvuodenkurssejaontarjolla ruotsiksi.
KaTunkauttalöytääuusiakavereitajaverkostoituuylikielirajojen.Kielitaito koheneeopintojenohessa,mikäonisoetutyöelämässä.KaTuonmainiotapa oppiaammattisanastokahdellakielellä.Monenmielestäparastaonkuitenkin itsensävoittaminenjaryhmässäsyntyväyhteishenki.
Pitääköollakaksikielinen?
Eisuinkaan!KaTuntarkoitusontarjotamahdollisuusoppiakieltämahdollisimman matalallakynnyksellä.Tutkinnonaikanakielitaitovahvistuuhuimasti.Bkieliopinnoillapärjääjakielitaitokehittyyyllättävännopeasti.Lähtötasosta riippuenvaaditaanalussaenemmäntaivähemmäntöitä,muttavieraallakielellä opiskeluuntottuuaikaäkkiä.Täydellistäkielitaitoaeivaaditamissäänvaiheessa opintoja.
Millaistatukeasaan?
Tukeaopintoihinsaakaksikielisentutkinnonvastuuopettajilta,kielikeskuksen KaTuopiskelijoilleräätälöidyiltäkursseilta,KaTu-tuutoreiltasekätietystimuilta
KaTu-opiskelijoilta.Opettajatovatyleensävarsinymmärtäväisiäjasanakirjaasaa ainakäyttäätenteissä.VuodenmittaanjärjestetäänuseitaKaTu-opiskelijoille suunnattujatapahtumia,joissaonhelppotutustuamuihinylikielirajojen.
Entäjosolenepävarma?
Tutkintoonilmoittautumineneisidomihinkään.KaTuavoitullakokeilemaanjasen saahalutessaanjättääkeskenkoskatahansa.Suosituson,ettäilmoittaudutheti, kunpäätätalkaasuorittaakaksikielisiäopintojasi.Ontärkeää,ettäsaatajoissa ajankohtaisettiedotesimerkiksisinulleolennaisistakursseista,vaikkapäättäisitkinmyöhemmintoisin.
Mistäsaanlisäätietoa?
KaTuaesitelläänorientoivallaviikollainfotilaisuudessa.Tuutoreihin(katsotuutoriesittely)saaollayhteydessäjoaiemmin,josmielessäkutkuttaakysymyksiä.
Gällerdethärmigomjagstuderarbiologipåsvenskasidan?
Absolut!Detärlikamöjligtfördigockså.Detärenenormfördelattstuderapåbåde svenskaochfinska.Utöverattutveckladinafinskaspråkkunskapersåöppnaren tvåspråkigexamenflerdörrarpåjobbmarknaden.Förstaåretfårduiallafall studerapåsvenskaochduhartidattfunderapåsaken.Detlönarsigändåatt redanunderförstaåretdeltaiolikaTvEx-evenemangsomtutorernaordnarföratt lärakännafinskspråkigamedstuderande.

Hej!ViärTvex-tutorernaEnnaochIsabella!Ollaankaksikielisentutkinnon (tvåspråkigtexamen)tuutoreita.Kaksikielistätutkintoakannattaalähteärohkeasti yrittämäänhetiensimmäisenävuotena!Vibådastuderarbiologimenvihjälper gärnaävenmolekylärbiologistuderande.Taitojenkartuttamisenlisäksikaksikielisenäopiskelijanasinullaonhyvätmahdollisuudettutustuamuihinopiskelijoihin myösainejärjestörajojenyli!Mejärjestämmetvex-teemaisiatapahtumia,joihin kaikkiovattervetulleita!Ottakaamatalallakynnykselläyhteyttä.Mevoimmeauttaa kurssivalinnoissa,tapahtumienetsimisessäjaantaakäytännönvinkkejätvexaamiseen.Visespåhösten!
EnnaSievänen
enna.sievanen@helsinki.fi
Telegram:@enna123456
IsabellaLostedt isabella.lostedt@helsinki.fi
Telegram:tobellarone
Kuvat: Ville Rinne/Helsingin yliopisto
Biologiset asemat tarjoavat opiskelijoille niin gradu- ja työpaikkoja kuin myös unohtumattomia kenttäkursseja, joista on kaikille aloille hyötyä! Helsingin yliopistolla onkin kolme kotimaista asemaa, jonka esittelyt ovat alla.

Pääjärven rannalla sijaitseva Lammin biologinen asema on fuksien kesäkoti. Vuodesta toiseen fuksit ovat saapuneet asemalle täynnä opiskeluintoa ja viihtyneet Järvi-Suomen hulppeissa maisemissa, jossa tektoniset ja jääkauden prosessit ovat muodostaneet Suomen viidenneksi syvimmän järven ja kristallin kirkasta lähdevettä pulppuavia harjuja. Lammin kenttäkurssien aikana ei vain pääse tutustumaan asemaa ympäröivään monimuotoiseen luontoon vaan myös usein solmitaan kaverisuhteita, jotka monesti kestävät koko eliniän. Näin todistivat Lammin fuksit kesäkurssilta 1955, jotka juuri järjestivät kurssitapaamisen 60 vuotta myöhemmin asemalla!
Ensimmäisen opiskelukesän aikana fukseilla on mahdollisuus osallistua Ekologian kenttäkurssiille ja Ekologisen tutkimuksen kenttäkurssille kesäkuun alusta heinäkuuhun. Ekologian kenttäkurssilla pienryhmät tutustuvat Etelä-Suomen maa- ja
vesiekosysteemien tärkeimpiin elinympäristöihin ja niiden kasvi- ja eläinlajistoon. Ekologisen tutkimuksen kenttäkurssilla on opiskelijoiden vuoro suunnitella ja toteuttaa omia tutkimuksia ja jopa julkaista niitä. Valmistuttuaan opiskelijat usein toteavat, että kaikista käymistään kursseista juuri ensimmäisen vuoden kenttäkursseista he olivat oppineet kaikkein eniten.
Kesäkurssien aikana opiskelijat majoittuvat aseman opiskelija-asuntolaan. Aktiivisen opiskelun ohella asema tarjoaa erilaisia vapaa-ajan aktiviteettejä kuten lentopalloa, frisbeegolfia ja mölkkyä. Jos on hieno sää, kannattaa lainata aseman kanootteja tai soutuveneitä ja lähteä Pääjärvelle nauttimaan kesä-illasta. Suosituin aktiviteetti on kuitenkin sauno-minen aseman hienossa rantasaunassa, vaikka vuodesta 2016 lähtien kova kilpailija on ollut myös aseman laavu ja grillipaikka Pääjärven ranta-maisemissa.

Tvärminnen eläintieteellinen asema: Saariston helmi
Tvärminnen eläintieteellinen asema on Hankoniemen upeassa saaristomaisemassa sijaitseva kenttäasema. Tvärminne on tullut tutuksi lukuisille opiskelija- ja tutkijasukupolville, sillä asema perustettiin jo vuonna 1902. Tvärminnen toiminta suuntautuu rannikkoalueelle ja saariston eri vyöhykkeisiin – niin maan päällä kuin veden alla. Tvärminnessä järjestettäviin kenttäkursseihin lukeutuvat sekä yleisluonteiset, orientoivat kurssit että erikoiskurssit, jotka keskittyvät eri eliöryhmiin tai elinympäristöihin. Asemalla järjestetään myös tutkimussukelluskursseja.
Tvärminnen luonto tarjoaa opiskelijalle ainutlaatuisia kokemuksia. Maaperä on kalkkipitoista ja ilmasto Suomen mittakaavassa leuto; aseman lähiympäristöstä löytyy pähkinä- ja muita lehtotyyppejä, sekä näille ominaisia kasvilajeja. Saariston eri vyöhykkeet ovat helposti saavutettavissa jopa soutuveneellä. Vedenalainen luonto on erittäin monimuotoinen, ja se on normaalin kurssiopetuksen ohella koettavissa snorklaamalla ja sukeltamalla. Tästä kiinnostuneiden on syytä olla yhteydessä kurssin vetäjään sekä aseman sukelluspäällikköön. Aseman ympäristö koostuu luonnonsuojelu-alueesta, johon kuuluu n. 450 ha vesialueita ja 150 ha maata, ml. lukuisat saaret. Rauhoitus-
status on omiaan säilyttämään arvokkaita luontoarvoja opetuksen ja tutkimuksen käyttöön. Tvärminnen toiminta on vilkasta läpi vuoden, ja kenttäkausi on varsin pitkä – aina huhtikuusta loppusyksyyn. Vilkkaimpina kuukausina asemalla asuu satakunta henkilöä – niin opiskelijoita kuin tutkijoita. Runsaasta kävijämäärästä huolimatta yhteisöllisyys on Tvärminnessä valttia. Kurssien omien ohjelmien lisäksi aseman ruohokentällä voi pelata esim. jalkapalloa, asuntoloissa on yhteisiä seurustelutiloja jne. Oman mausteensa aseman toimintaan tuo kansainvälisyys – noin kolmannes käyttäjistä tulee ulkomailta. Omaa rauhaa kaipaaville on edullisella vuokralla tarjottavana kajakki sekä aseman luontopolku ja muut kulkureitit. Asemalla asutaan pääasiassa 2 hengen huoneissa, ja kenttäasemalla oltaessa suihku- ja wc-tilat ovat perheasuntoja lukuun ottamatta käytävillä. Tilava rantasauna meren äärellä lämpenee keskiviikkoisin ja lauantaisin (yleiset saunavuorot), sekä kurssien tai muiden ryhmien tilauksesta muulloinkin.
Kurssien ohella Tvärminne tulee tutuksi monelle opiskelijalle graduaikana, kesätyöntekijänä, tai aseman harjoittelupaikkojen kautta. Tervetuloa siis Tvärminneen!

Vuonna 1964 perustettu Kilpisjärven biologinen asema sijaitsee Suomen luoteisimmassa kolkassa lähellä kolmenvaltakunnan rajaa, vain 50 kilometriä Jäämerestä. Kilpisjärven erityislaatuinen ympäristö oli aseman perustamisen pääsyistä. Aluetta hallitsevat Skandien vuorijonoon kuuluvat suurtunturit kuten Saana (1029 m) ja Iso-Malla (942 m). Itse Kilpisjärvi sijaitsee 473 metriä merenpinnan yläpuolella. Vuorijono tarjoaa suotuisan kasvupaikan monille kalkkia tai erityisen karua kasvupaikkaa vaativille arktisalpiinisille harvinaisille tunturikasveille kuten lapinalppiruusulle ja jääleinikille. Tunturikoivu on valtapuulaji, mutta suurin osa alueesta on puutonta paljakkaa.
Kilpisjärvellä elää pohjoisimman Fennoskandian tyyppieläimiä: tunturisopuli, tunturihaukka, tunturikihu, tunturipöllö, sepelrastas, sinirinta jne. Pikkujyrsijöiden voimakkaat ja säännölliset 4–5 vuoden sykleissä tapahtuvat kannanvaihtelut vaikuttavat monien petolintujen pesintään sekä pikkupetojen, kuten kärpän ja lumikon, lisääntymiseen. Kilpisjärvellä esiintyy 16 perhoslajia, joiden levinneisyys rajoittuu Suomessa LuoteisLappiin.
Suurharvinaisuuksiin kuuluu mm. Pohjansiilikäs. Kirkasvetisissä järvissä, lammissa ja
puroissa elävät siika, rautu, taimen ja harjus. Ilmasto on varsin arktinen: vuoden keskilämpötila on Manner-Euroopan alhaisimpia, vain –2,3°C. Kasvukausi on noin 100 vuorokautta, puolet lyhyempi kuin Etelä-Suomessa. Lumipeite on maassa keskimäärin lokakuun puolivälistä kesäkuun alkuun, ja Kilpisjärvi on jäätyneenä marraskuun lopulta kesäkuun puoliväliin. Kaamos kestää marraskuulta tammikuun alkuun ja yötön yö alkukesästä heinäkuun lopun tienoille.
Aseman tutkimustoiminnan selkärangan muodostavat arvostetut, yli 50 vuoden ajalta luonnosta kerätyt pitkäaikaiset seuranta-aineistot. Modernit tilat tarjoavat tutkijoille ja opiskelijoille mainiot työskentelyolosuhteet. Asemalla järjestetään arktiseen luontoon liittyviä kursseja (mm. suba eli subarktinen ekologia), ja se on myös suosittu ja rauhallinen tukikohta opinnäytetöiden kirjoittajille. Kilpisjärvellä perustetun Suomen biotaiteen seuran kanssa asema edistää tieteen ja taiteen välistä yhteistyötä mm. Ars Bioarctica -laboratorionsa ja taiteilijaresidenssien avulla.
Yliopiston erillislaitoksilla keskitytään tutkimuksen tekemiseen, ja tutkijoiden lisäksi myös opiskelijat ovat tervetulleita! Yksiköt tarjoavat opetusta ja työharjoitteluja, potentiaalisia ohjaajia opinnäytetyöhön ja ehkäpä kesätöitäkin.




Luonnontieteellinen keskusmuseo
Luonnontieteellinen keskusmuseo eli Luomus tutkii luonnon monimuotoisuutta, ympäristön muutoksia sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Luomuksella on eläintieteen, kasvitieteen ja luonnontieteiden yksikkö. Luomuksen tutkimus perustuu kokoelmiin ja seurantaaineistoihin. Kokoelmissa on yli 13 miljoonaa eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytettä.
Bio- ja ympäristötieteen tiedekunnan opiskelijoilla on ilmainen sisäänpääsy yleisökohteisiin!
Lue lisää:
Luomuksen nettisivut
Lajitietokeskus
Pinkka - lajituntemuksen oppiympäristö
HiLIFE on poikkitieteellinen elämäntieteiden instituutti. Tutkimusta tehdään yliopiston neljällä kampuksella ja Luomuksella. Elämäntieteisiin lukeutuvat biologia, lääketiede, ympäristötieteet ja myös fysiikka, kemia ja datatieteet.
HiLIFE koostuu kolmesta yksiköstä: Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM), Biotekniikan instituutti ja Neurotieteen tutkimuskeskus.
Lue lisää:
HiLIFE FIMM
Biotekniikan instituutti Neurotieteen tutkimuskeskus

Seuraavilla sivuilla esitellään Viikkiläisiä järjestöjä ja niiden alaisia kerhoja.
Lisää HYY:n alaisia järjestöjä löytyy heidän sivuiltaan:
https://hyy.fi/fi/opiskelijatoiminta/jarjestot/

Elämän- ja elimenläheistä toimintaa jo vuodesta 1950!
Symbioosi ry on kaikkien biologisten alojen opiskelijoiden ainejärjestö, johon ovat tervetulleita kaikki biologisia tieteitä opiskelevat. Ainejärjestön tehtävänä on opiskelijoiden edunvalvonnan lisäksi erilaisten tapahtumien järjestäminen ja myös sen varmistaminen, ettei opiskelukäyliianrankaksi!Bileet,luontoretketja kerhotoiminta takaavat sen, että Viikissä ei ole koskaantylsää.
Ainejärjestön tehtävänä on pitää opiskelijoidenpuoliajaajaasiisjuurisinunkinetuasi! Viime vuosina olemme esimerkiksi taistelleet kerhohuoneen viereisen ATK-tilan säilyttämisen puolesta. Opintoasioissa välikätenä toimivat opintovastaavamme, jotka käyvät keskustelua yliopistonopetushenkilökunnankanssa.


Biologien järjestämät tapahtumat tuppaavat monesti liittymään luontoon jollain tavalla. Tarjolla on esimerkiksi erilaisia luontoretkiä sammalretkistä sieniretkiin. Vaikka ympäri vuodenonmahdollistalöytääitsensälinturetkeltä, niin suurin lintutapahtuma on keväinen Ahvenamaan linturalli, jossa kisaajat yrittävät tunnistaa yhden vuorokauden aikana mahdollisimmanmontalintulajia.
Sitsit eli rennot pöytäjuhlat ovat rakastettu perinne biologien keskuudessa. Sitseillä syödään kolmen ruokalajin illallinen ja lauletaan (juoma)lauluja Symbioosin upeasta laulukirjasta. Juomalauluista huolimatta sitseillä on myös ehdottoman hauskaa holittomanakin ja Symbioosin sitsikulttuuri on rento. Fuksit pääsevät tutustumaansitsikulttuuriinfuksisitseillä.
Fuksien syksy on täynnä tapahtumia, jotka alkavatpre-orientoivanpäivänpiknikistätuutorisi johdattamana. Alkusyksystä järjestetään biologien fuksiaiset eli Biodiversiteettipelit, jotka tunnetaan myös BD-peleinä. Tapahtumassa kierretään oman tuutor-ryhmän kanssa erilaisilla jännittävillärasteillaupeastipukeutuneena.
Symbioosin vuoden tärkein tapahtuma on vapunpäivän Vappushokkelo, jonka järjestämisestä ovat vastuussa ensimmäisen vuoden opiskelijat eli myös sinä! Vappushokkelo on lapsiperheille suunnattu tapahtuma, jossa kerätään varoja ainejärjestötoimintaan. Fukseille tapatumassa on oiva mahdollisuus tutustua paremmin oman vuosikurssin opiskelijoihin ja viettääikimuistoinenvappu.Uurastuksenjälkeen on tarjolla jatkobileet ja pehmeät löylyt puusaunassa Kaisaniemen kasvitieteellisellä puutarhalla!
Tapahtumien kirjoa täyttävät esimerkiksi myös kertsibileet, alkuvuodesta pidettävät reivit eli Happobileet, lukupiirin kokoontumiset ja haalarimerkkienompeluillat.






Biologien voimin koottu ja taitettu lehti ilmestyy neljästivuodessasekäpainettunaettäsähköisesti. Rakas ainejärjestölehtemme on ilmestynyt vuodesta jo 1964 lähtien ja vanhoja lehtiä pääsee selailemaan kertsillä tai netissä. Aiheet liittyvät usein enemmän tai vähemmän biologiaan tai järjestötoimintaan. Jutut vaihtelevat syvällisistä pohdinnoista kieli poskella tehtyihin juttuihin. Symbiontti on perinteisesti hyvin tekijöidensä näköinen lehti ja kaipaa toimituskuntaansa juuri sinua, jota kiinnostaa kirjoittaminen, piirtäminen taitaittaminen.Lehteenvoittutustuatäällä
Kerhohuone eli kertsi
Biologientoinenkoti,elikertsi,löytyyBiokeskus 3:n ensimmäisestä kerroksesta vahtimestarin kopinvasemmallapuolellasijaitsevastanurkasta. Kertsi jaetaan kahden muun ainejärjestön, ympäristötieteen ainejärjestö MYY ry:n sekä ruotsinkielistenbiologienainejärjestöSvNKrf:n, kanssa. Tule hengailemaan kertsille luentojen välissätainiidenjälkeenjahörppimäänkahviatai teetä.Kertsiltäonmahdollisuusmyösostaapientä evästä. Linnuista pitävät voivat myös kysellä kiikareita lainaan hallituksen jäseniltä. Tule rohkeasti kertsille ja nappaa luettavaksi ainejärjestön oma lehti Symbiontti tenttikirjan sijaan ja ilmianna vaikka kertsillä kuulemasi hauskatrepäisytlehteen!
Symbioosin jäseneksi voit liittyä ilmaiseksi järjestön nettisivuilla. Jäsenyys on ilmaista ensimmäisen seitsemän vuoden ajan, jonka jälkeen hinta on euron per vuosi. Symbioosin toiminta pyörii vapaaehtoisten opiskelijoiden toimesta–sinäkinvoitollamukanapyörittämässä toimintaa! Syksyisin järjestetään Syyskokous, jossa valitaan uudet virkailijat ja hallitus seuraavalle toimikaudelle. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva pesti, sillä mukana on myös pieniä virkoja, joissa on mahdollista osallistua omien aikataulujensa mukaisesti. Ainejärjestötoiminnasta saat uusia kavereita ja saat kokemusta, josta on mahdollista saada CV:n koristamisen lisäksi myös opintopisteitä. Ainejärjestötoimintaan voi osallistua myös vain käymällä tapahtumissa ja nauttimalla ainejärjestön järjestämistä jutuista! Kertsillä hengailu on myös matalan kynnyksen tapa päästä mukaan toimintaan.
Mistä löydän lisää tietoa?
Nettisivut https://www.symbioosiry.fi/
Liity jäseneksi tästälinkistä
Facebook:Symbioosiry
Instagram:@symbioosiry
Symbioosin toimintaan liittyviä kysymyksiä voi lähettää järjestön hallitukselle sähköpostiin symbioosi-h@helsinki.fi
Tervetuloa mukaan!



NETTISIVUT




Helixry onHelsinginyliopistonbiokemian,mikrobiologian,genetiikansekäsolu-jamolekyylibiologian ainejärjestö,jokavalvoojapyrkiiedistämäänopiskelijoidensa etuaniinyliopistossakuinyhteiskunnassakin.Helixluomolekyylibiotieteilijöidenkeskuuteenyhteisöllisyyttäjärjestämällätapahtumia, excursioitajamuitatilaisuuksiasekätarjoaamahdollisuudenviettääaikaa yhdessäkanssaopiskelijoidenseurassa.
Yksiainejärjestöntärkeistätehtävistäon luodayhteisöllisyyttäjatuodaopiskelijaelämäänvastapainoaluennoillaistumiseenjamuistiinpanojenparissapuurtamiseen.Helixjärjestääkinrunsaasti tapahtumiajokaiseenmakuun.Bilepuoleltalöytyykertsibileitäjapöytäjuhliaelisitsejä,kulttuurinnälkäisilleon tarjollaexcursioitateattereihinjataidenäyttelyihin.LiikunnanosaltaonATPlenkkikerhojaonjärjestettymyös tankotanssiexcuja.Helixjärjestäämyös työelämätapahtumiayhteistyössäammattiliittoLoimunkanssa.

Kuva:AnniinaHalla

Kuva:EllaKärkkäinen
HelixryjakaaBiosfääriry:nkanssa kerhohuoneen,tutumminKertsin, Biokeskus1:npohjakerroksessa huoneessa1014.Kertsinlöytäähelposti kävelemälläalasensimmäisetportaat pääsisäänkäynnistäsisääntultaessa. Kertsionhelikaanienolohuone,johon voitullaviettämäänaikaaluentojen välissä(jaaikana).Tarjollaonkahviaja välipalamyyntiä,jaomiaeväitäänvoi lämmittäämikrossa.Kirjahyllystälöytyy paljonalanoppikirjoja.Aikaansavoi kuluttaamyösPlaystationiatai lautapelejäpelatentaiihanvaansohvalla istuskellenilmapiiristänauttien.
Helixryperustettiinvuonna1969 edistämäänbiokemistienasemaaja oikeuksia,jasamatyöjatkuuedelleenyli 55vuodenjälkeen.Opintovastaavamme toimivatlinkkinäyliopistonopetushenkilökunnanjaopiskelijoidenvälillä taistellenopetuksentasonylläpitämiseksi.Palautetta(niinrisujakuin ruusujakin)jakehitysehdotuksiavoi esittääopintovastaavilleeteenpäin välitettäväksijokohenkilökohtaisestitai nettisivuiltammelöytyvääpalautelomakettakäyttäen.Moniahelikaaneja (Helixry:njäseniä)löytyymyös tiedekuntaneuvostoistajakoulutusohjelmienjohtoryhmistäsekäHelsingin yliopistonylioppilaskunnan(HYY) edustajistosta.Molekyylibiotieteilijöidenäänionsiishyvinedustettuna.
VapaaRadikaali
eliVRonHelixry:njärjestölehti. Helikaaneistakoostuvatoimitus kirjoittaa,kuvittaajataittaaalusta loppuunlehden,jokailmestyyneljä kertaavuodessa.Artikkelitkäsittelevät opiskeluunjaopiskelijaelämäänliittyviä asioita,biotieteideneriaihepiirejäsekä ajankohtaisiaaiheitajaelämääyleisesti. Jokainenopiskelijavoiosallistualehden tekemiseenitselleensopivissamäärin jokokirjoittamisen,kuvittamisentai ideoimisenmerkeissä.Lehteävoilukea kertsilläjakampuksellapaperiversiona tainetissäsähköisessämuodossa.VR tarjoaaopiskelijoillematalankynnyksen väyläntoteuttaaitseään,vaikuttaa asioihinjaosallistuajärjestötoimintaan vaikkaomaltakotisohvalta.
Helixiinvoiliittyäverkkosivujemme kautta.Toimintaonkaikkienmuidenkin ainejärjestöjentapaanvapaaehtoisten opiskelijoidenpyörittämää.Tarjollaon monenlaisiavirkoja,joihinvoiasettua ehdolleyhdistyksenvaalikokouksessa loppusyksyllä.Järjestötoimintaon erinomainentapaluodauusiatutta-
vuuksiajasaadaarvokastakokemusta yhdistystoiminnasta(näyttäämyös hyvältäCV:ssä!).Arvostammesinua kuitenkinjuurisellaisenakuinolet:voit vainnauttiayhdistyksentarjoamista palveluistajaaktiviteeteistataivoit antaaomanpanoksesijärjestön toimintaanjatulevaisuuteen!Helixin varsinaiseksijäseneksivoiliittyäkuka tahansaHelsinginyliopistossaalempaa taiylempääkorkeakouluasuorittava opiskelija,jonkaopintoihinkuuluu vaikkavainyksikinkurssibiotieteitä.

Liittymislinkkilöytyymyösnettisivuiltamme: helix-ry.fi

MaskottimmeKPvonHelixsekäHelix ry:nhallitusjatoimihenkilöttoivottavat uudetfuksitlämpimästitervetulleiksi!
SeuraaHelixry:tämyössomessa: Instagram: helix_ry VirallinenTelegram: Rotankolo

AivanTavallisetPinkojat

HelixinjuoksukerhoATPeliAivanTavallisetPinkojatperustettiinkeväällä2025silloisten liikuntavastaavien,KaisanjaMikaelintoimesta.Tavoitteenaolituodayhteenkaikki lenkkeilystänauttivattaialoittamisestakiinnostuneethelikaanitjamuutviikkiläiset,sillä lönköttelyporukassaontunnetustimukavampaakuinyksin.
ViikkiläisinäsaammenautiskellaHelsinginhienoimmistalenkkimaastoista vanhankaupunginlahdenympäristössä-tavanomainenlenkkimmekulkeelaidunpeltojen, arboretuminjapuronlahdenkautta.Tasainenmaastojahiekkapohjaisetpoluttarjoavathyvät puitteetaloittelijastahimopinkojaan.
Lenkkiensuunnittelussakuullaanjäsenistöntoiveita–aikataulutsuunnitellaanviikottaisten äänestystenmukaanniin,ettämahdollisimmanmonipääseeosallistumaan.Reitinpituudesta saaesittäätoiveitareittimestarille,jatahtionainarennonletkeä-ATP:nperiaateon,että lenkkeilypidetäänmatalankynnyksenaktiviteettina.
Joskiinnostuitviikkiläisessäseurassapinkomisesta,skannaaoheinenqr-koodijaliityATP:n Telegram-ryhmään!Nähdäänlenkillä<3
-MikaeljaAnniina


Tuleliikkumaanrennostiaivantavallistenpinkojienkanssa! LiitytästäATP:ntelegram-ryhmään.


SvenskaNaturvetarklubbenrf.
SvenskaNaturvetarklubben,SvNKeller Svunkenärämnesföreningenförallasvenskspråkigastudenterpåbio-ochmiljövetenskapligafakultetenvidHelsingfors universitet.Vivälkomnarävenandravänner ochallaintresseradeavnaturvetenskaper! Svunkengrundadesår1920vilketgörossen avdeäldstaämnesföreningarnavidHU.Vi strävarefterattfrämjadetsvenskaspråket påvårtcampusiVik,menäveninomhela universitetet.
Vadvigör
Svunkensfrämstamåläratt erbjudaallanyaochgamla studerandenetttryggtställe därmanalltidkännersig välkommen.Viordnarmycket avolikaslagsevenemangallt frånsitser,julfesteroch gulisintagningtillkultur-och sportevenemang.Svunkenär ävenmedattordnaolika fågelexkursionerunderåret tillsammansmedlärarenpåuniversitetet.Somgulisarkommererhöst attbörjamedpre-orienteringsdageninnan orienteringsveckanochdåfårniträffaera tutorerochandragulisarfråncampuset.Under höstenkommerniattdeltaigulisintagningendär nilärkännavarandrabättreochvarefterlärnier konstenattsitsa.Nikommerävenattfåett gulispasssomnikansamlastämplarigenomatt ocksådeltapåandraföreningarsevenemang. Sitsernaordnasregelbundetunderåretoftast tillsammansmedandraföreningarochmedett tema.Vidsidanomvåraegnaevenemangdeltar vibl.a.iPride-paradensomordnasårligenav Helsingforsuniversitetochfackeltågetpå självständighetsdagenordnadavstudentkåren vidHelsingforsuniversitet.
VardukanhittaenSvunkeit
SvNKdelarklubbrummet"Kertsi"påcampus tillsammansmedSymbioosiochMYY.Kertsin hittarduiBiocenter3ibyggnadensförsta våning.Påkertsinärkaffetalltidvarmtochdär finnsgaranteratnågonpåsoffornaattumgås med.Dukanantingenvärmaegenmatpåkertsin ellerköpanågotsmåttattätaochdrickafören litenpeng.Svunkenharävenenkollektionav gamlaböckersommankanbekantasigvidbara förskojsskullellerifallmanbehöverhjälpmed artkännedom.Kertsinärdetperfektaställetatt befinnasigpåmellanföreläsningarommanvill hasällskap,snacksellerbaragöraskoluppgifter.
HurdukommermediSvunken
DukanblimedlemiSvunkengenomattfylla iformuläretsomfinnspåvårhemsida. Ifallduärintresseradavattvaramed ochpåverkainomföreningen kandudeltaistyrelseverksamhetenellermedlågtröskel kommamedolikaförslagoch åsikterpåvåramånadsmöten.

Genomattföljamede-postlistanfårdudenviktigaste informationenangåendeolika evenemangochvadsomhänderinomföreningen.Viaepostlistankommerävenmeddelandenommöjligasommarjobb samtvissinformationomkurseroch undervisning.Viuppdaterarävenaktivtvåra sidorpåFacebookochInstagram.Specielltpå Instagramfinnsdetvidsidanomviktiginfoäven merlättsamtochvardagligtinnehåll.Påvår hemsidahittarduevenemangskalendernoch blogginläggskrivnaavvåramedlemmarsom varitmedomnågotspännandesomharmed studiernaellerarbetslivetattgöra.
Viserframemotattträffaallanyagulisaroch varinteräddattkontaktaossomduhar funderingarkringstudieärenden,föreningsverksamhetenellerbarakännerdignervösinför hösten!
Eftersomviinteärenjättestorföreningärdet ypperligtviktigtförossattallamedlemmartrivs ochdetärgemenskapensomgörattSvunken blomstrar!
Hemsidan: https://blogs.helsinki.fi/svenskanaturvetarklubben/ Instagram:@svnk.rf
Facebook:SvenskaNaturvetarklubben-SvNK
Styrelsennårduviavåre-post: svnk-s@helsinki.fi
Ympäristötieteidenopiskelijat
MikäMYY?
MYYonkahdessatiedekunnassatoimiva ainejärjestö.Ympäristöasiatovatlähellä sydäntämme.Haluammemuuttaamaailmaa jalöytääratkaisujaaikammepolttaviin ongelmiin,kutenilmastonmuutokseenja biodiversiteetinhupenemiseen.Toimimme ympäristöhengessä,jotenesimerkiksisitseillämmetarjotaanvegaanistasafkaa,joka onvertaansavailla.Vaikkakaikentakanaon vanhakunnonhippiaate,ovatmyyläisetihan täysjärkistäjamukavaaporukkaa.
Fuksivuonnaonmahdollisuuslöytääseoma paikkayliopistossa,javaikkasiihensaattaa mennätovi,omaajuttuaankannattaahieman haeskella.Toimintaammekannattaakintulla rohkeastitutustumaanpääaineestariippumatta!
Nettisivut:https://www.myy-ry.fi/
Facebook:MYYry
Instagram:@myy.ry
MitäMYYtekee?
Vastauson,ettäpitkältiihansamojajuttuja kuinmuutkinjärjestöt,muttaomalla twistillään.Järjestämmebileitä,ulkomaanexcujajameilläonuseitakerhoja. Esimerkiksitaidekerho,kalakerhoVimmat, liikkakerhosekämonetmuutMYY:nkerhot tarjoavatmonipuolistatekemistä.
Vuodenkohokohtiaovatehdottomasti pikkujouluviikonloppuKarkkilassaja VapunKotiviinikilpailu.Perimätiedonmukaankotiviinikisoissapaistaaainaaurinko, jotenkotiviinikisoillaonhyväaloittaa vappuaatonjuhlinta!
Pidämmejäsenistömmeääntäkuuluvissa myösyliopistonsuuntaanjateemmevahvaa työelämätoimintaa.MYYssätehdäänpaljon muutakinkuinvainniitäympäristöjuttuja,ja meidänlämminhenkisestäporukastavoi hyvinkinlöytyäomaekologinenlokerojust sulle.Josesimerkiksitoimihenkilönätoimiminentaiainejärjestöhommatkiinnostavat lähderohkeastimukaan!

MeidätlöytääBiokeskus3:nkertsiltäja tunnistaatummanvihreistähaalareista.
WhatisGangLion?
GangLionisastudentorganizationfor thestudentsintheMaster’sProgramme inNeuroscience.GangLionconsistsof studentsfromallofitsstudytracks: Neuroscience,MolecularandPhysiologicalBasisofHealth(CellandSystems Physiology),andbiologyteacher.Since wehavealotofinternationalstudents, Englishisourmainlanguageofcommunication.Followingthisinternational natureoftheprogram,wetryourbestto provideaninclusiveandsupportive environmentforthestudents.Wearea relativelyneworganizationestablished in2023,soweareconstantlythinking abouthowtoimproveandgrowour community.
Website: https://blogs.helsinki.fi/ganglionmneuro/
Facebook:GangLionHelsinki
Instagram:@ganglion_ry
Wehostvariousacademicandnonacademicevents.Foracademicevents, wehaveregularcoffeesessionswhich providelow-barriernetworkingopportunities,andpresentationdaysfor practicingscientificpresentationand discussingresearchinterests.Also,there isNeuroForum,acareerfocusedevent forconnectingstudentswithprofessionalsfromoutsideacademiasuchas BusinessFinland.Asidefromacademic events,wehostHalloweenandChristmasparties,HouseCrawls,annualgalas, andexcursions.Weevenhavearunning groupandacraftsgroup!Wealso organizejointeventswithotherorganizationssuchasImpactusryandOrbis, sothatstudentscangettoknowothers outsidethefieldofneuroscience.


Opiskelijan tuki ja äänenkannattaja
Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan tiedekuntajärjestö Biosfääri ry on vuonna 2010 perustettu BYTDK:n opiskelijoiden äänenkannattaja, joka valvoo jokaisen opiskelijansa etua ja luo koko tiedekunnan laajuisen lämminhenkisen yhteisön. Biosfäärin jäseniä ovat ainejärjestöt GangLion ry, Helix ry, MYY ry, Symbioosi ry ja SvNK rf, joiden kautta sinäkin kuulut Biosfäärin piiriin!


Miten Biosfääri näkyy arjessasi?
Biosfääriin pääset tutustumaan heti opintojesi alussa. Biosfääri järjestää orientaatioviikolla erilaisia tapahtumia, joissa pääset tapaamaan uusia opiskelijatovereitasi. Syksyn avaa Preorientoiva päivä Kaivopuistossa, jonka jäkeen alkavalla orientaatioviikolla järjestetään monenlaista tapahtumaa bingostapoikkitieteellisiinfuksibileisiin.
Vuoden aikana Biosfääri järjestää paljon tiedekuntarajat ylittäviä tapahtumia, esimerkiksi sitsejä ja usean tiedekuntajärjestönyhteisiäpoikkitieteellisiä bileitä. Jotta pysyt perillä siitä, mitä Biosfäärissä tapahtuu, kannattaa seurata meitä Instagramissa @biosfaari! Tiedotuskanaviimme kuuluvan näiden lisäksi nettisivut (www.biosfaari.org), ainejärjestöjen sähköpostilistat, BlueSky @biosfaari. bsky.social, sekä koko tiedekunnan järjestöjen yhteinen Telegram-tiedotuskanava.Näidenkauttapysytajantasallamm. tulevista tapahtumista, muutoksista tiedekunnassammejaopiskelijaedustajahauista.
VoitliittyäTelegramintiedotuskanavallealla olevanQR-koodinkautta:

Miten sinä hyödyt Biosfääristä?
Biosfäärinavullapysytajantasallasiitä,mitä tiedekunnassamme tapahtuu. Nettisivuiltamme löydät esimerkiksi tapahtumakalenterin,jossanäkyvätsekäBiosfäärinettä jäsenjärjestöjemme tapahtumat, tietoa opiskelijoiden edunvalvonnasta sekä lomakkeet, joissa antaa palautetta tapahtumistamme ja toiminnastamme yleisesi tai ollameihinyhteidessäongelmatilanteissa.
Bileiden lisäksi järjestämme myös muita tapahtumia, kuten kaikille avoimia opetusvaradekaanin tapaamisia, yhteislähtöjämielenosoituksiinsekätyöelämäänja opiskeluunliittyviätapahtumia.

Yksi tärkeimmistä, ellei tärkein osa Biosfäärin toimintaa on opiskelijoiden edunvalvonta. Puutumme opiskelijoiden kohtaamiin epäkohtiin tiedekuntamme toiminnassajakeräämmeajoittainpalautetta erilaisista opiskelijoita koskevista asioissta tiedotuskanaviemmekautta.Voitollamyös suoraan yhteydessä opintovastaaviin tai hallitukseen, jos mielessäsi on jokin epäkohtataikysymys!
Miten pääsen mukaan toimintaan?
Osallistumalla tapahtumiin! Jos halaut mukaan järjestämään tapahtumia ja valvomaan opiskelijoiden etuja, ole yhteydessä hallitukseen. Nykyisen hallituksen yhteystiedot löydät nettisivuiltamme ja esittelyt löytyvät Instagramin julkaisuista. Voit aina myös käydä nykäisemässä kyseisestäosa-alueestavastaavaahallituksen jäsentä hihasta ja kysyä lisätietoja! Hallitusvirat jaetaan vaalikokouksessa marras-joulukuun vaihteessa, mutta toimintaanonainamahdollistapäästämukaa myöskeskenvuotta<3
Jos sinulla on kysyttävää Biosfäärin toimintaan, tapahtumiin tai ihan mihin tahansa liittyen, voit aina olla meihin yhteydessä! Fuksi- ja tuutorivastaavat auttavat mielellään myös opintojen alkuun liittyvissä asioissa etenkin silloin, jos ongelmateivätratkeatuutorienavulla:)
Hallitus:hallitus@biosfaari.org
Puheenjohtajisto:TimoPihlajamäki, KristaKatajainenjaMillaKallio puheenjohtajisto@biosfaari.org
Fuksi- ja tuutorivastaavat:KatriTuomola, PihlaPerkkiöjaVeeraVanhanen futut@biosfaari.org
Opintovastaavat:SenniKaavinenja SofiaTast opintovastaavat@biosfaari.org

Biosfäärin maskottina toimii ankerias nimeltä Angu! Piirros: Julius Ulpovaara
Mikrobiologianjamikrobibiotekniikanmaisteriohjelmatoimiimaatalousmetsätieteellisentiedekunnan(MMTDK)alaisuudessa,minkätakiaHelix rykuuluukinkahteentiedekuntaan.Tämätarkoittaa,ettäHelixry:lläon kaksitiedekuntajärjestöäkattojärjestöinään:BYTDK:nBiosfääriryja MMTDK:nMMYLry(Maatalous-metsäylioppilaidenliitto).Myös ympäristötieteidenainejärjestöMYYrykuuluusekäBiosfääriinettä MMYLliin.
VoitlukealisääMMYLry:stäesimerkiksiheidänomastafuksioppaastaan, jokalöytyyyhdistyksennettisivuilta:mmyl.fi









Löytyykörohkeuttaheittäytyä,jaluonnemesta Avaraamieltäjavoimatkuinkarhulla?
SisuInternationalSportsUnitedry,eliSISU,on Viikin kampuksen opiskelijoista muodostuva poikkitieteellinenjärjestö,jonkatavoitteenaon edistää viikkiläistä yhteishenkeä ja urheilukulttuuria monipuolisten tapahtumien kautta
SISU perustettiin keväällä 2021 MMYL ry:n ja maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan 70-vuotisenperinteen-PM PM-kisoissa Viikin kampu ue kisaa m vastaan sa SISUn ta



hauskanpitoaunohtama vietettävät kisat muodos kattauksesta h mukaansatempaavaa kisattavine urheilulajein pidettävine juhlineen varattu tänne muuta kannattaa liittyä vä











Löytyykörohkeuttaheittäytyä,jaluonnemestarin?

Avaraamieltäjavoimatkuinkarhulla?
SisuInternationalSportsUnitedry,eliSISU,on Viikin kampuksen opiskelijoista muodostuva poikkitieteellinenjärjestö,jonkatavoitteenaon edistää viikkiläistä yhteishenkeä ja urheilukulttuuria monipuolisten tapahtumien kautta
SISU perustettiin keväällä 2021 MMYL ry:n ja maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan 70-vuotisenperinteen-PM PM-kisoissa Viikin kampu ue kisaa m vastaan sa SISUn ta

hauskanpitoaunohtamatta!14-20 syyskuuta vietettävät kisat muodostuvat yltäkylläisestä kattauksesta hillitöntä ja mukaansatempaavaa meininkiä päivisin kisattavine urheilulajeineen sekä iltaisin pidettävine juhlineen Myös fukseille on varattu tänne muutama paikka, joten kannattaa liittyä välittömästi meidän






Onnittelut Helsingin yliopistoon pääsemisestä! Olkoon fuksivuotesi täynnä uusia muistoja!
Fuksivuoden aikana käynee pian selväksi, että laulaminenvärittääopiskelijaelämää–sekuuluu akateemisten pöytäjuhlien perinteeseen, mutta kajahtaa myös epävirallisemmissa yhteyksissä, kuten mielenosoituksissa ja saunan lauteilla. Kunsitseillälaulamineneienääriitä,löydätiesi akateemiseen kuoroon! Mikäli sinua kiinnostaa kuorolaulaminen tai jos laulukärpänen puree ensimmäisillä sitseillä, olet lämpimästi tervetullut liittymään Symbioosin kuoroon laulutaustastariippumatta!
Symbioosin kuoro on perustettu 1994. Alun perin kuoro toimi nimellä ”Symbioosin lauluyhtye” ja ohjelmisto koostui lähinnä juomalauluista. Myöhemmin nimi vakiintui Symbioosin kuoroksi ja nykyään ohjelmistoomme kuuluu niin kuoroklassikoita kuin kevyempää popmusiikkiakin laidasta laitaan. Laulukielinä ovat pääsääntöisesti suomi, englanti ja ruotsi, muttamyöslatina,italiajalatgallinkieli.
Vaikka kyseessä on nimenomaan Symbioosin kuoro, löytyy joukoistamme saapasjalka- ja valkotakkibiologien lisäksi myös muun muassa ympäristöekologeja, sosiologeja ja humanis-
teja. Ääni- ja oppialojen rajat ylittävä kuoromme koostuu akateemisesti kaikenikäisistä laulajista fukseista ännännen vuoden opiskelijoihin ja alumneihin saakka, matkan varrella laulajialieneeollutmukanayli200.
Treenaamme noin 30 hengen voimin kuoronjohtajan johdolla kerran viikossa maanantaisin. Järjestämmevuosittainjoulu-jakevätkonsertin, minkä lisäksi esiinnymme myös yksityistilaisuuksissa.Talvella 2024 Symbioosin kuoro juhlisti 30-vuotissyntymäpäiväänsä ja keväällä kokeilimme runonlausunnan taitojamme kuvatessamme linturunoa YLElle. Ajoittainen esiintyminen tuo pientä jännitystä elämään ja onhauskaa!
Pidämme uusien laulajien illat uuden lukuvuoden alussa syyskuussa kahtena maanantaina, tervetuloa tutustumaan! Tiedotamme avoimista harjoituksista tarkemmin sähköpostilistoilla ja lisää tietoa ajankohtaisista tapahtumistalöydätsomesta:
Instagram:@symbioosinkuoro
Facebook:Symbioosinkuoro





Funderarnipåatttaentvåspråkigexamen hjälpervigärnamedsvenskspråkiga ärenden.AvossfungerarIsabellaävensom tvex-tutor,såifallniharfrågor,höravertill ossmedlågtröskel!
Viserframemotattlärakännaerochha roligttillsammans
Tjenatjena!Viärårets svenskspråkigatutorer(det villsägamedlemmariSvenskaNaturvetarklubben). Gratulationertilldenbästa möjligastudieplatsen!

Viärstuderandepåandraåret. Idasinriktningärfysiologioch neurovetenskap,ochviövriga harvaltgenetiksomhuvudämne.Svunkenärenljuvlig ämnesförening,ochviharså mångaroligaminnenfrån förstaåret,blandannat gulisintagningen,sitzeroch vappen.
Hei,jaonnittelutbilsalle pääsystä!!

MeollaanJoonasjaJassu. Ollaantoisenvuodenkonkareita,sekäteidäntulevia tuutoreita.Tutustuttiinorientaatioviikollasamassatutor-ryhmässä,jaollaansiitä astioltumelkoinentehoduo.Fuksivuodenehdottomiakohokohtiaovatolleet eri-laisetopiskelijatapahtumat,joissaonpäässyttutustumaankanssaopiskelijoihinniintäältäbilsalta,kuinmyösmuiltakinaloilta!Itseopinnoissa mieluisintaonollutteoriaatäydentävät,käytännönläheisemmätkurssit,kuten eläindemot,labratjaKaisaniemenkasvitieteellisessäpyöriminen.
Heii!OonJoonas(oikealla)jaoon natiivihelsinkiläinen,jokaaikoo suuntautuagenetiikkaan.Vapaa-aika tuppaakulumaanseinilläkiipeilyyn, Jassunstressitasojenylläpitoonja railakkaaseenjuhlimiseen.Meikän spottaakinhelpostiapproiltasekä sitseiltä,joillesuosittelenteidän teidänkaikkientulevanmukaan myös!!!
MoioonJassu(vasemmalla)!!Oon suuntautumassaekologiaanjakasvitieteeseenvaikkafuksivuonnainnostuinmelkeinkaikistakursseista. OonkotosinKirkkonummeltajaasunnytItä-Helsingissä.Vapaa-ajalla touhuunkasvienparissa,valokuvaan jasilittelenkissoja<3


Moi!OonAnna,24v.OonkotosinIisalmesta,mut hyvänaikaajohelsinkiläistynyt.Bilsassamua kiinnostaaenitenekologia,kasvifysiologiaja luonnonsuojelu.Opiskelijariennoistaparhaitaon ollutsitsit,RissesimujaAhvis,jokasaimut innostumaanlintujenhavainnoinnista.Suosittelen tutustumaanerilaisiinopiskelijajärjestöihin,niidenkauttavoilöytääuusiaystäviäjaharrastuksia. <3Queer-opiskelijoitasuosittelentutustumaan Qviikkiin!
Moikka!OonMiia23vjakotoisintäältä Helsingistä!Munlemppariaiheitabilsassaon evoluutiojakaikkisentasot,jaoonkin suuntautumassaekologiaanjaevoluutiobiologiaan!Parastafuksivuodenopinnoissaon ollutekologianperusteetjakaikkimikroskopointi.Kannattaavapaa-ajallatutustuaerilaisiinopiskelijatapahtumiinjamyöskoulun järkkäämiinesim.museokierroksiin,niinsaa vieläenemmänirtiopinnoista.


Moi,tässäEnnaHelsingistä22v!Vapaa-aikakuluumusiikin,kavereidenjakäsitöidenparissa. Syksyisinrakastansienestää!Biologiassaeniten kiinnostaaekologia,kasvitjaluonnonsuojelu. Teenkaksikielistätvex-tutkintoajaolenmyös tvex-tuutori!FuksivuodessaparastaonollutViikki-speksi,osakunnassapyöriminenjalintuharrastukseentutustuminen.Symbioosintoimintaon olluthyvätapatutustuamuihinopiskelijoihin. Ihanaanähdäsyksyllä!


Moikka!OlenKatri(vasemmalla)-tyyppi,jokaeksyyreelsseihin“vainviideksi minuutiksi”,muttalöytääsamallaparhaatmeemit,oudoimmatfaktatja maukkaimmatreseptit(joitaenoikeastitee).Myönnettäköön,innostun enemmänkivistäkuinyökerhoistajasydämenisykkiibiologialle.Aionnäillä näkyminerikoistuamikrobiologiaanjamolekyylitieteisiin.Fuksivuonna parastaovatolleeterilaisetdemotjavapaa-ajanluontotapahtumatkuten esimerkiksiAhvenanmaanlinturalli.Kampuksemmekinonerityisenviihtyisä, jatykkäänhengatakertsilläkahviasiemaillenjasamallapohtien,miksikahvi toimiijoskusparemmininnoittajanakuinmotivaatio.


Moikka,nimionHanna(oikealla)!Olenhaaveillutbiologinammatistalukiosta lähtienjaviimesyksynäsainunelmieniopiskelupaikan.Fuksivuoteenon mahtunutpaljonkaikenlaistamielenkiintoistajaenitenolenpitänyt kursseista,joissaolenkäytännössäpäässyttutustumaanentistätarkemmin eläintenjakasvientoimintaan.Tulevaisuudeltaodotanopintojensuhteen paljonuuttaopittavaa,uusiakysymyksiäsekäpohdintojaliittyenerityisesti ekologiaanjaluontommetulevaisuuteen.Vapaa-ajallaminutvoilöytäämuun muassapiirtämästä,pelaamasta,valokuvaamastataietsimästähyönteisiäja luitametsästä.
Hellou!
MyöollaateidäntulevatäydellinentuutoriduoKristian(kalanpitäjä)jaJenni (kala)!Onnittelemmeteitävielähenkilökohtaisestiopiskelupaikansaamisesta (welldonediva)jaodotammeinnollateidäntapaamistanne.Vaikkaollaan intohimoisestigenetiikanopiskelijoita,niinmeidätvoibongatalähimmästä pusikostaetsimässähyönteisiätaikatselemassalähimpiäalueenlintuja(only lordknowswhat).

Odotammejoinnollateidäntuutorointia!!!
Jenni:MoioonJennijamuutin Kuusamosta(tosikaukanajatosi landella)Viikkiinviimesyksynäopiskelemaanbilsaa!Parastaopinnoissaonollutkaikkiuuen oppiminenjatapahtumat.Viikki onmyössuperkivaaluejossakelpaaopiskella<3Jatkoltaootanlisäägenetiikanoppimista,linturetkiäjatottakaituutorointiasyksyllä!!
Kristian:PeräjäänKotkanpoikiaja nykyäänstadilaistunutamatöörigeneetikko.LemppariasiafuksivuodessaonollutakateemisenelämänlisäksimyöslukuisatopiskelijatapahtumatjaViikki-speksi(tulettekuulemaanränttiäasiasta myöhemmin).Jatkoltaodotanetenkinuusienkoomistenyksilöidentapaamistajauusienseikkailujenkeksimistä,muttakaikenkaikkiaanmyösmonipuolistaakateemistatietämystäjajärjestötoimintaa.


Onneaopiskelupaikastajatervetuloaopiskelemaanbiologiaa!MeollaanAmosja Mikaeljaollaantoisenvuodenbilsalaisia.
MoimäoonMikael.Harrastuksiinkuuluueri urheilulajitjavaeltaminen.Vuodensuosikkitapahtumatolivaterilaiseturheiluunliittyvättapahtumat,jotenerityisestinäihinliittyvissäasioissakannattaanykäistähihasta. Kannustankaikkialähtemäänavoimestieri tapahtumiin,koskavarmastikaikillelöytyy omanmielenkiinnonmukaistatoimintaa,ja koskamyösfuksivuodenjälkeenehtiiopiskella.


Moi!oonAmosjamuabilsassaerityisesti kiinnostaaekologia.Fuksivuonnamieleenpainuvimpiakurssejaonmunmielestäollu kaikkijossapääseeitsekokeilemaanja tutkimaanjavierailemaanesim.kasvitieteellisilläpuutarhoillatailuonnontieteellisellämuseolla.Vapaa-ajallasoitankitaraa, opiskelenduolingostamilloinmitäkinkieliä (tällähetkellämandariinia),käynkavereidenkanssavaihtelevallamenestykselläpubivisoissajaviimeaikoinaooninnostunut myöslintubongauksesta.
Nähdäänorientaatioviikolla!


Moi!MäoonRoosi(kuvassavasemmalla).Biologiassakiinnostaaliiankinmoni asiamutaionsuuntautuanytvarmaankinekologiaanjafysiologiaan, erityisestinääkaksikiinnostaaeläinnäkökulmasta.Mullaonollutihana fuksivuosi,jasenkohokohtiaonainakinolleetsyksylläBD-pelitjaSymbioosin vujut,nytkeväälläainakinAhvenanmaanlinturallieliAhvis!Sitseilläonkans ainaolluthauskaa<3Kirjotushetkelläootanmyössuperinnollakesäkuun Lamminkenttäkurssia!Vapaa-ajallatykkäänkäydäkävelyillämunlähimetsässä, lukeajakattoaelokuvia. Kansmaalaanjapiirränsillonkunsatunsellaselletuulelle:-D.
MoioonAlli(kuvassaoikeella).Bilsallatykkäänevoluutiostajaerityisestisukupuuttoonkuolleistaeliöistä <\3jakäyttäytymisekologiasta.Fuksivuonnaparastapahtumaoliehdottomasti BD-pelit(joukkueenisaatto voittaa:)).Opiskelunlisäks piirtelenkaikenlaistasilmiä hivelevänkauniistasielua ravistelevanrumaan,soitan vinyylejä,stalkkaanikkunastahesarintapahtumiajakatonleffoi.

Meodotellaanjoettäpäästäistapaamaanteidät!Onnittelutbilsallepääsystäjanähdäänorientaatioviikolla!



Moikka!Onnittelutjatervetuloabilsalle!MeollaanMarjajaKallejatoimitaan yhtenätuutoripareistatänäsyksynä.Ootetaaninnollaorientaatioviikkoaja teidäntapaamista,jaettäpäästäänopastaateitäosaksitätäupeaaopiskelijayhteisöä...opiskeluajahauskanpitoaunohtamatta!:D

Kalle:OonVantaaltakotoisin.Tulinopiskelee biologiaa,koskabiologiaonihmiskunnan tärkeinprojektitällähetkellä.Minua kiinnostaaetenkingenetiikka,muttakaikki bilsanopiskelujatutkiminenonmielestäni siistiä.Olenurheilullinenjamunkanssavoi puhuaaivankaikesta.Tykkäänkuunnella ihmistenmielenkiintojajahaaveita.Tervetuloa bilsalle!
Marja:OonkotoisinSotkamosta,mutta2välivuoden jälkeenpäädyinmuuttamaanHelsinkiinopintojen alkaessa.Omaensimmäinen opiskeluvuositarjosipaljon uuttajajännittävääjatuli sitämyösjonkinverranopiskeltuakinxDEnitenmua kiinnostaaekologia-jaevoluutiobilsa,muttamyösfysiologiaontosimielenkiintoista.Opintojenohella tykkäänosallistuaosakunnantoimintaan,maalataja käydäkuntosalillaainaajan salliessa.Mullaonmyöspienikoira,jonkatuuttevarmastitapaamaanjossainvaiheessasyksyä<3

Heikaikki!Isotonnittelutbilsallepääsemisestä<3MeollaanKerttu (kottikärryissä)jaTouko(kärryjäkyytsäämässä).Tutustuttiinsamassatuutoriryhmässäjopre-orientoivanapäivänäjatiedettiin,ettämekinhalutaanolla tuutoreita!

Odotetaaninnollatulevaalukuvuotta, senkurssejajaretkiäsekäteihintutustumista!
Hei!OonKerttujasuuntaudunekologiaanjaevoluutiobiologiaan,muttamyösakvajakasvitieteteetkiinnostaa.Munsuosikkikurssejaonollutekologianperusteetsekälajintunnistus.Vapaa-ajallatyöskentelen kahvilassa,maalailenjaliikunluonnossaminkäehdin!Fuksivuodessa parastaonollutehdottomastiViikkiSpeksintekeminen,mutmyösesim. sitsaaminen,ainejärjestöhommatsekätutkimusasema-excut<3
MoiioonTouko!Paljasjalkainenstadilainenvaimitensesanontamenee :D.Bilsallatykkäänekologiastaja kasvitieteestäelikaikkiluontohömpötyskiinnostaa.Vapaaajallamut voilöytääpyörimästäVanhankaupunginlahdenympäristöstäjamuutoinompelen,luenjakäynsalilla.EnsimmäisestäopiskeluvuodestaparhaitenmieleenonjääneetAhvenanmaanlinturalli,viikonloppureissut tutkimusasemillesekäVappushokkelo.


Moikka,onnittelutopintopaikastajatervetuloabilsalle!:)MeollaanInesja Emilia,toisenvuodenbilsalaisia.Ootetaaninnollaetpäästääntapaamaanteit kaikkii!
MoiiimäoonInes,kuvassavasemmalla!TuunEspoostajasiellämunsydän edelleenkinasustaavaikkanykyäänasunHelsingissä.Bilsassaenitenkiinnostaaevoluutiobilsajaekologia,javarsinkinvesilinnutonmullalähellä sydäntä<3Fuksivuonnaoonenitentykännylajintunnistuskurssista,retkistä biologisilleasemille,Ahvenanmaanlinturallistajaainejärjestötoiminnasta ErityisestikaikkiSymbioosintapahtumatonollufuksivuodenparasta!Vapaaajallatykkääntehäkaikenlaistataidettajakäsitöitä, havistellalintuja,puuhailla munpalstallajalukea
Moi!MäoonEmilia(kuvassa oikeella),oonkotoisinJyväskylästäjostaensinmanselaistuinjanytopintojen ohellaoontotutellutHelsinkiin.Bilsassaoonkiinnostunutvähänkaikesta,varsinkinkaikestapienestä (mikrobilsasta)jasienistä

Ekanavuonnamunlempikursseihinkuuluikinesimmikrobiologianlabraja kasvifysiologiankurssi.Ihanparastafuksivuodessaolikuitenkinkaikkierilaisettapahtumat,kutensitsit,ahvisjatiettyshokkelo!Vapaa-ajallatykkäänlukea,tehdäerinäisiätaidejuttuja,retkeilläjajutustella:)

Moikkajaonnittelutopiskelupaikasta!MeollaanLahja(vasemmalla)jaKiira (oikealla).Tutustuttiinjoorientaatioviikonalussajaoltiinkineritutorryhmissä,jotenkavereitalöytääkyllänopeastimyösomanryhmänulkopuolelta.Siitä lähtienollaanvipellettymonenmoisissatapahtumissakaveriporukankanssa. Muistakaasollameihinmissätahansaasioissayhteydessä!

MoimäoonLahjajakotoisinEspoosta,muttaasuntällähetkelläPorvoossa.Munfuksivuosiolisuperihanaja toivon,ettätekinsaatteyhtäihanan ekanvuoden.Munlempikurssejaoli solubiologiajakaikkilabrat.Vapaaajallakäynsalillajavietänaikaaperheenjaystävienkanssa.
MoiioonKiirajakotoisinValkeakoskeltaelimuutinopiskelujenperässä landeltatänneHelsinkiin.Hainmolelle,koskasekuulostisisällöltäänjust omanlaiseltajaoonkintykännysuperisti!Ensimmäisenvuodenaikana tapasinihaniaihmisiäjaopinpaljon uusiaasioitaniinkursseilta,kunylipäätäänopiskelijaelämästä.Janoista kahdestamunvapaa-aikapitkälti koostuukin:)

MoikkajatervetuloaMolelle!Oon Inka,tuunTuusulastamuttanykyäänasustelenViikissä.Molelle päädyin,koskaoonainatykänny solubiologiastajagenetiikasta–niidenkurssitolikinmunlempparitfuksivuonna.Opintojenohellakulutanaikaahyväämusaa fiilistellenjaViikinmetiköissä pinkoen.Jakoskakaikkionkivempaahöpötyksellähöystettynä,vietänaikaapaljonmyösläheistenkanssa.


Moikkakaikillefukseillejaonneaopiskelupaikasta!MäoonHelmi,21v,Helsingistä.Hainmolelle,koskamuaon ainakiinnostanuluonnontieteetsekä niidensovelluksetjakoin,ettämole tarjoaisjustoikeenmääränteoriaaja käytännöntyöskentelyä.Suurinosa munvapaa-ajastameneeringetteharrastuksenparissa,muttajosenoo hallillaoonluultavimminnäkemässä kavereitataivaankotonapalautumassa.Fuksi-vuodessaparastaonollukaikkiopiskelijatapahtumat(esim.joulurisse!!!)jauusiinihmisiintutustuminen. Nähdäänorientaatioviikolla<3

HeipssmeollaanAikku(vasemmalla)jaLaura(oikealla),jaonnittelutopiskelupaikasta!Metutustuttiinhetipreorientoivanapäivänä,kunoltiinsamassa tutorryhmässä!Kivaapäästänäkemäänteitäfukseja,törmäilläänorientaatioviikolla<3
MäoonAino-Maria,tuttavallisemminAikku!Hainmolelle,koska lukiossamuakiinnostibiotekniikka,kemiajalääketiede,jamole yhdistäänämäkaikki!Oonasunut ainaStadissa,jotentännejääminen tuntuimyösluonnolliseltavalinnalta<3.Vapaa-ajallaviihdynkaikenlaisenurheilunparissa.Oon myösmukanaainejärjestötoiminnassa:toiminHelixinfuksi-jatutorvastaavana,kirjoittelenVR:ää sekäkäynaktiivisestitapahtumissa.Fuksivuodessaparastaolikaikkiihanatuudetihmisetjavappu <3.Tsemppiäekaanvuoteen,ja tuunykäsemäänhihastajosmikä tahansamietityttää!

Heii,mäoonLaura.Ihanaa,että päädyithakemaanmolelle!<3Mä asunHelsingissäjamunvapaaajallatykkäänhengaillakavereiden kanssataiviettääaikaaurheilunparissa.Tälleenkesäaikaansuosiossaon erityisestiulkonalenkkeily,tennisjawakeboarding.Molellepäädyinhakemaan,koskagenetiikkajalääketiedekiin-nostaa.Toisaaltaenoovieläyhtään varma,mitätulevaisuudessahaluuntehdä,jotenmolenlaajasuuntautumisvaihtoehtojenvalikoimaonmulleloistavajuttu!Fuksivuodenaikanaoonerityisestinauttinutyhteisistäopiskelijatapahtumista.Vuodenkohokohtanaoli ehdottomastiekaopiskelijavappu!


Moikaikki!MeolemmePyry(oikealla)jaTim(vasemmalla)jaodotammejoinnolla,ettäpääsemmenäkemäänuudetMole-fuksit.


Moi!MäoonTimjaolenalunperinDüsseldorfista(Saksasta). TulinSuomeenkoronanaikana vapaaehtoistyötävarten,jajäin Saunantakia.Päädyinmoleopintoihin,koskaseonlääketieteen lähellä,muttasisältääkuitenkin paljonteoriaa.Minunfuksivuodenkohokohtaolijouluristeily syksyllä,muttaolenylipäätään viihtynythyvinopinnoissani.Vapaa-aikananikäynkiipeilemässä epävirallisessaMolenkiipeilyryhmässä,jamukaansaaainatulla :).TsemppiätulevaanopintovuoteenjatervetuloaViikkiin!
HeiolenPyry.Vietinlapsuuteni Janakkalassa,muttaolenasunut Helsingissänytjouseamman vuoden.Molekyylibiotieteissäminuakiinnostaaetenkingene-

Moikkaa!MeollaanNellijaEmma.OllaanmolemmattokanvuodenopiskelijoitajaviihdyttyihansuperhyvinViikissä.Vähänkökivanähdäteitäkaikkia uusiafukseja!:)

Mä,Emmatostavasemmalta,tykkäänvapaa-ajallasoittaapianoa, ulkoilla,käydäsalilla,pelaatennistäjasitkokeillakokkaakaikkia uusiaruokia.Mämyösopiskelen toistaalaasamallajakäyntöissä niitulkaavaanrohkeestikysyy, jostarttettevinkkejäesim.työnja opiskelunyhdistämisessätaihyväksilukuhakemustentekemisessä!Multasaatottakaitullakysymäänmyös,mistätahansamuustaopiskeluunliittyvästätaivaikka keskustelemaanlemmikeistä:)
Hellouu:)MäoonNelli(oikealla) jaoonalunperinEspoostamutta tässäpikkuhiljaahelsinkiläistynyt.Fuksivuodenopinnoistaehdottomastilemppareitaolilabrakurssit<33jaodotanjoinnolla tokaavuottamolella!!Fuksivuonnaopiskelunlisäksitulitehtyä kaikkeahauskaakutenainejärjestöhommiajakierreltyäerilaisissaopiskelijatapahtumissa.Vapaa-ajallamut löytääjuoksemasta,kuvailemastajalukemasta.Muasaaainatullanykäsemään hihasta,josjokinmietityttää!




Helou,oonIda!Oonasunusekä pikkukylissäettäHelsingissä, jotenkokemustaonmaalaiselämästäsekäkaupunkielämästä.HainMolelle,koskatäältä pääseekivastineurologian maisteriin.:DVapaa-ajallakäyn aikatunnollisestikaikissaopiskelijatapahtumissa(niinkuin haalarimerkkienmäärästänäkee..)jajärjestänmyösitseopiskelijatapahtumia!OlenBiosfäärintapahtumavastaavaja HYC:in(Helsinginyliopiston curlaajat)opiskelijavastaava! Fuksivuodessaparastaonollut opiskelijaelämä,haalarimerkkienkeräilyjaitseopinnot.You canspeakenglishwithme:]
Heii!MäolenIrisjamuutin tänneHelsinkiinopintojen perässäJoensuusta.PäätinhakeaMolelle,koskahulluntieteilijänurahoukuttelijaluonnontieteetonainaollumun juttu!Vapaa-ajallatykkäänpelataläppärilläkavereiden kanssakauhupelejäjaautan Helixry:nainejärjestössäminkäehdin.Fuksivuodessaehdottomastiparastaonollut tutustuasekämuihinopiskelijoihinettäalanammattilaisiinyliopistonkautta.Ican alsochatwithyouinenglish! c:

Me2tavattiinorientaatioviikonensimmäisissäfuksibileissäApollossa!Toivotammetsempitteillefukseillejaälkäästressatkoliikaa,täälMolelonihantosikivaa! Yippee!

Moikaikki!Suuretonnittelutmolellepääsystä!<3MeollaanHillajaIris,jame tutustuttiinpreorientoivassapäivässä(asuttiinsattumaltaparinsadanmetrin päässätoisistamme,niinmentiinjokaiseenorientaatioviikontapahtumaanyhdessä!).Parastafuksivuodessaoliuusiinihmisiinjayliopistoelämääntutustuminen,sekähiemankaoottisetlabraviikotjasolubilsanluennot.
Moii!MäolenHilla(kuvassavasemmalla).Oon asunutkokoelämäni Helsingissä,enkähaluaisitäältäoikeinlähteäkään.Olenollutaina bilsastakiinnostunut,ja molellamuakiinnostaa tällähetkelläenitensolujamikrobiologia.Mole ontuntunuthetioikealta päätökseltäjaolennauttinuttäälläolemisesta todellapaljon!Vapaa-ajallamm.pelaantaipiirrän,muttatykkäänyleisestiaskarrellakaikkea:)

Moi!OonIris(kuvassaoikealla).OonmyöskotoisinHelsingistä.Muaon kiinnostanutpitkäänlääkisjabilsa,muttamoleolitäydellinenvalinta,koska setaitaaollaniidenjonkinlainenvälimuoto.Molessaparastaonkurssien monimuotoisuus,koskaitseänituntuukiinnostavanmelkeinkaikki.Vapaaajallalenkkeilen,pelaan,luen,sekätykkäänkaikestaluovasta,kutenpiirtämisestä.
Meilläolitosikivaorientaatioviikko,toivottavastiteilläkintuleeolemaan:).Ei maltetaoottaa,ettäpäästääntutustumaanteihin!

Moikaikkiuudetfuksitjaonneaopiskelupaikasta!MeollaanYijing(vasemmalla)jaSaana(oikealla)jaalotetaannyttoinenvuosimolella.Kumpikaan meistäeiookotosinHelsingistäjamuutettiintänneopiskelunperässä. Odotetaanjoinnollateidänfuksientapaamistaorientaatioviikollataijopreorientoivassapäivässä!

Yijing:MäoonalunperinKiinasta,muttakasvanutPorissaja muutinviimevuonnakissani kanssaHelsinkiin.Oonainakiinnostunutbilsastajaerityisesti bioinformatiikasta,jotenhain Moleensenpoikkitieteellisyyden jalaajojenmaisterivaihtoehtojen takia.Vapaa-ajallatykkäänlukemisesta,piirtämisestä,japelailla kissanikanssa.Fuksivuodenopinnoistatykkäsinenitengenetiikastajabioinfosta.Opintojen lisäksiparastafuksivuodessaoli ehottomastifuksisitsitjavappu!
Saana:OonkotosinEtelä-Pohjanmaalta,Kauhajoenpikkukylästä.Suomenlisäksipuhunenglantiajavähänruotsia.Matikka jaluonnontieteetonkiinnostaneetaina,erityisestise,mitenasiattoimiimolekyyli-jasolutasollaasti–siksimoleolimulleluontevavalinta.Fuksivuodenkohokohtaoli ehdottomastiensimmäinenopiskelijavappu!Myöslabraviikotolikiinostavia jasitseilläonollukivaa!Vapaa-ajallamätykkäänretkeilläluonnossa,kiipeillä,lukea,soittaapianoajareissataainakunonmahollista.
Nähdäänsyksylläjatervetuloamolelle!


Onnittelut opiskelupaikastasi! Haluamme toivottaa sinut tervetulleeksi liittymään opiskelijajäsenenä luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden sekä ruoka-alan korkeakoulutettujen ammattiliitto Loimuun! Teemme joka päivä töitä sen eteen, että nykyinen ja tuleva työelämä tarjoaa jäsenillemme palkitsevia mahdollisuuksia. Ajamme asiaasi sekä isoja työntekijäryhmiä koskevissa työmarkkinaneuvotteluissa, että työpaikalla eteesi tulevissa yksittäisissä tilanteissa. Tuotamme korkealaatuisia palveluita ja tutkittua tietoa oman osaamisesi sekä ura- ja työllistymismahdollisuuksiesi kehittämiseen. Vaikutamme yhteiskunnallisesti loimulaisten alojen elinvoimaisuuden edistämiseen. Tarjoamme monenlaisia rahanarvoisia jäsenetuja aina Lakiluurista ja urapalveluiden koulutuksista jäsenyyteen kuuluvan vapaa-ajan matkustajavakuutuksen saakka Tuemme ja autamme jäseniämme läpi koko opiskelu- ja työelämän!
Tee rohkeita valintoja, löydä omat juttusi ja porukkasi
Opintojesi aikana sinulla on mahdollisuus löytää omat mielenkiinnon kohteesi Kokeile rohkeasti erilaisia kursseja ja sivuaineita, järjestötoimintaa, yritysvierailuja, konferensseja ja tapahtumia. Heittäydy täysillä mukaan kaikkeen opiskeluusi liittyvään. Nauti, koe ja opi niin onnistumisista kuin virheistäkin. Kasvamisesi korkeasti koulutettuna asiantuntijana ja ammattilaisena on juuri alkanut ja jatkuu läpi koko elämän
Nykyiset opiskelukaverisi ovat tulevia kollegoitasi, asiakkaitasi ja yhteistyökumppaneitasi. Te nyt opintonne aloittaneet työllistytte tulevaisuudessa asiantuntijatehtäviin ihmiskunnan ja maapallon hyvinvoinnin kannalta tärkeille avainaloille. Loimun opiskelijatoiminta tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin, joiden kanssa voitte saada yhdessä aikaan isoja asioita sekä nyt opiskeluaikana että tulevaisuudessa työelämässä.
Loimu on sinua varten – liity oman alasi monitieteelliseen yhteisöön!
Loimussa on noin 23 000 jäsentä, joista 6000 opiskelijajäseniä Kuulumme korkeasti koulutettujen keskusjärjestö Akavaan, ja olemme yhdessä muiden akavalaisten järjestöjen kanssa saavuttaneet suomalaisille korkeasti koulutetuille työntekijöille kollektiiviset työ- ja virkaehtosopimukset, vuosilomajärjestelmän, perhevapaajärjestelmän sekä monia muita asiantuntijoiden työelämää parantaneita yhteiskunnallisia uudistuksia.
Liity siis mukaan joukkoomme ja tutustu yhteisöömme Kenties saamme sinusta myös aktiivisen vaikuttajan Loimun toiminnassa. Ensimmäisen vuoden kandidaatti- tai AMK-opiskelijana tarjoamme sinulle maksuttoman Fuksijäsenyyden vuoden 2027 loppuun saakka! Lue lisää ja liity Fuksi-jäseneksemme www.loimu.fi/fuksille tai QR-koodista
Parhain terveisin alan asiantuntijoiden puolesta,
Johanna Hristov
Varatoiminnanjohtaja ja järjestöpäällikkö, Loimu

Loimu – Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden sekä ruoka-alan korkeakoulutettujen liitto ry on 23 000-jäseninen akavalainen edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Edustamiamme pääaineita ovat esimerkiksi akvaattiset tieteet, aluetiede, biokemia, biologia, biolääketiede, datatiede, ekologia, elintarviketieteet, fysiikka, geofysiikka, geologia, kemia, kestävä kehitys, maantiede, maataloustieteet, matematiikka, meteorologia, metsätieteet, mikrobiologia, ravitsemustiede, soluja molekyylibiologia, tietojenkäsittelytiede, tilastotiede, ympäristötieteet ja lukuisat muut alojemme pääaineet.
Tervetuloa opiskelijamaailmaan, jossa lähes kaikki on uutta. Ihan uudenlaista arkea, uusia kavereita ympärillä, rahat vähän tiukemmassa ja kalenteri täynnä itsenäistä opiskelua.

Loimussa et ole yksin . Tapaat upeita tyyppejä ja saat rahanarvoisia etuja ensimmäisestä jäsenyyspäivästäsi alkaen. Loimun fuksijäsenenä nautit muun muassa:
• Valtavasta määrästä jäsenetuja, saat mm. maksuttoman vapaa-ajan matkustajavakuutuksen, Loimu-lehden kotiisi sekä alennuksia monista arkipäivän ja lomailun palveluista
• Urapalveluiden tuesta kesätöiden haussa, kuten koulutuksista ja palkkasuosituksista
• Lakiluurin neuvonnasta, kun työelämä yllättää sinut monimutkaisuudellaan
• Loimulaisten hyvästä ja avuliaasta meiningistä
Tukea ja etuja uuteen elämänvaiheeseen – Loimu kannattaa
Liity nyt, veloituksetta: loimu.fi/liity
Fuksi-jäsenyys on maksuton opintojen aloitusta seuraavan vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen se päivittyy automaattisesti Opiskelija-tasolle. Voit valita jäsenyyden, jos olet kuluvana lukuvuotena aloittanut kandidaatin tai AMK-tutkintosi opiskelun.
loimunopiskelijat loimunpromot Loimulaiset-ryhmä www.loimu.fi/fuksille
Taitto: Aino-Maria Ainasoja | Kuvitus: Valtteri Leppilampi, Aino-Maria Ainasoja

Preorientoivapäivä 22.8. Biosfäärinjärjestöt
Orientaatioviikko 24.–28.8. Biosfäärinjärjestöt
Avajaiskarnevaalit 31.8.2026 HYY
BacktoViikki syyskuu MMYL
Fuksiseikkailu 17.9. HYY
Kolmenkunnanralli syyskuu Symbioosi
BD-pelit syyskuu Symbioosi
Molekaste syys-lokakuu Helix
Viikkirundi syys-lokakuu MMYL
Fuksisitsit lokakuu Symbioosi&Helix
Biokeskus-approt lokakuu Biosfääri
Helixsynttärisitsit marraskuu Helix
Luonnontieteilijöidenjouluristeily 26.–27.11.
Preorientoiva päivä

Tuletutustumaanopiskelukavereihinjatuutoreihinennenorientaatioviikkoa! Bio-jaympäristötieteellisentiedekunnanuudetopiskelijatjatuutorit viettävätyhdessäpäivääToukolanrantapuistossapiknikinmerkeissä.Kysy lisätietojaomaltatuutoriltasi.