Issuu

SUKUVIESTI

2 2019

Sukuseurojen, sukututkimuksen, historian ja kulttuurin aikakauslehti

2 2019

SISÄLTÖ

3 Pääkirjoitus 4 Keskusliitto näkyväksi yhteistyöllä, nuorempia harrastajia mukaan toimintaan ja tapahtumia eri maakuntiin, Kati Laitinen

Paavo Ruotsalaisen muistotaulu Tahkomäelle, Risto Pentikäinen

Ahvenanmaalta löytynyt 5000-vuotias ohranjyvä mullisti tutkijoiden käsityksen pohjoisen muinaisista elinkeinoista

Sarjakuva-Finlandia-voittaja Sisaret 1918 kuvaa naisten kokemuksia sodasta

16 18

Muutama sananen naisista Pärssisiä Muolaalla 1543–1617, osa 2, Matias Eronen

24 Evakkojen sopeutuminen Länsi-Suomeen:

vaakakupissa sosiaalinen asema ja lapsiluku

26 Legendaariseen höyryjäänmurtaja Tarmoon voi nyt tutustua virtuaalisesti

Suomalaiset kulttuuriaineistot verkossa kiinnostavat

Vaasan kaupungin museot mukaan Finnaan

28 ILPPARI – Museoviraston uusi arkeologisten

Ny digital utgåva: Finland i 19de seklet fångar samhället under den ryska tiden löytöjen ilmoituspalvelu

29 Perämiehiä, matruuseja ja laivapoikia &

Kirjekaveruudesta rakkauskirjeenvaihtoon

30 Lukunurkka: Kirkko, avioliittoon vihkiminen ja rekisterinpito & Väänäsiä Pöljältä

Lukunurkka: Merirosvousta ja haaksirikkoja Itämerellä

Kannessa: Seinäkirjoituksia ja sydänkuvio rakennuksen seinässä ja kivijalassa Kill Citykorttelissa vuonna 1979. Kill City oli lempinimi puutalokorttelille nykyisen Kuntatalon paikalla Helsingin Kalliossa. Siellä toimi 1970-luvun lopussa aktiivinen punk/rockyhteisö. Kuva: Harri Ahola / Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0, kuvalähde: Finna.

SUKUVIESTI JULKAISIJA Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry 40. vuosikerta TOIMITUS Vastaava toimittaja: Eine Kuismin Toimitus ja taitto: Mediaosuuskunta Liiteri YHTEYSTIEDOT (Toimitus, tilaukset ja ilmoitusmyynti) Sokerilinnantie 7 E, 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450, sukuviesti@suvut.fi www.suvut.fi/sukuviesti

ASIANTUNTIJANEUVOSTO professori Anto Leikola ylilääkäri Matias Eronen taidehistorioitsija Virve Heininen fil. maist. Kirsti Kesälä-Lundahl professori Juha Pentikäinen

HINTA Vuosikerta 50 € Kannatusjäsenen kestotilaus 45 € Irtonumero 11 €

PAINOPAIKKA KTMP Group Oy, Vaasa

AIKATAULU 2019 Nro Ilmestyy 1/19 vk 7 2/19 vk 16 3/19 vk 25 4/19 vk 40 5/19 vk 50

Viisi numeroa vuodessa ISSN 0357–9422

Kulttuuri- mielipide- ja tiedelehtien liiton Kultti ry:n jäsen

ILMOITUKSET Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry

Aineisto Varaukset 11.1. 7.1. 8.3. 22.2. 10.5. 26.4. 23.8. 9.8. 1.11. 18.10.

Sukuseurojen Keskusliitto ja Sukuviesti Facebookissa: • www.facebook.com/SSK.Sukuviesti • www.facebook.com/groups/ Sukuviesti

Muistattehan liittyä Facebookissa Sukuseurojen keskusliiton jäsen seurojen toimihenkilöt -ryhmään. Sieltä saatte monenlaista vinkkiä seurojenne toimintaan: www.facebook.com/ groups/515071878668996.

PÄ Ä K

Sukuharrastus uudelle tasolle yhteistuumin

I T US

40-vuotisjuhlakauden sarjassa tapaamme pitkään keskusliiton toiminnassa mukana olleita henkilöitä. Sarjan avaa Eeva Voutilainen, jonka haastattelu alkaa sivulta neljä. Eeva muistelee menneitä, mutta pohtii paljon myös sukuseuratoiminnan tulevaisuutta. Nuoria kaivataan lisää toimintaan, mutta toisaalta joidenkin sukuseurojen kohdalla on jo havaittavissa toimijoiden nuortumista uusien sähköisten mahdollisuuksien auettua. Eevan mainitsemat etelän eläkeläisetkin voivat pitää arkistoihin ja sukuihinsa yhteyttä nettiyhteyksien kautta. Sukuseuratoiminta hakee muun yhdistystoiminnan kanssa uusia muotoja. Perinteisten, hyviksi havaittujen toimintojen ohelle on pikkuhiljaa tullut uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Digitalisaation myötä uudet kanavat avaavat mahdollisuuksia sukuharrastuksenkin monimuotoisuuden lisäämiseksi. Näin on pitkälti jo tapahtunutkin, mutta vielä on paljon mahdollisuuksia käyttämättä. Sukuseurojen keskusliiton jäsenseuroilla on runsaasti kokemusta toimintojen kehittämisestä ja uusista käytännöistä, ja näiden kokemusten jakaminen on yksi parhaista yhteistoiminnan muodoista. Syksyllä järjestämme Vantaan Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteyteen syyskokouksen lisäksi työpajoja, joissa jaamme toisillemme sukuseuratoiminnan hyviä käytänteitä. Pohtikaapa omissa seuroissanne, mitä hyviksi kokemianne asioita haluaisitte jakaa muille alan toimijoille ja tulkaa mukaan! Asiasta tarkemmin seuraavassa numerossamme. Sukuseurojen keskusliiton kevätkokouksen yhteydessä on perinteisesti ollut alustus ajankohtaisesta aiheesta. Tänä vuonna tilaisuutemme on lupautunut avaamaan kirjailija, historioitsija Ira Vihreälehto. Iran aiheena on Perintö jonka sain: sukututkimuksen työkalut itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin lisääjinä. Alustuksessaan Ira käsittelee mm. dna-testejä, terapiasukupuuta, resurssisukupuuta ja häpeästä irrottamista eli mukaan on tulossa uusia mielenkiintoisia näkökulmia sukuharrastajille. Suvut eivät ole tutkijallekaan pelkkiä nimiä ja numeroita tai hienoja titteleitä, vaan suvuista löytyy paljon mielenkiintoisempia asioita, joilla on vaikutus tähän päivään ja tulevaisuuteen ja joiden pohtiminen auttaa meitä ymmärtämään omaakin elämäämme paremmin. Toivotamme Iran ja kaikki jäsenseurojemme edustajat lämpimästi tervetulleeksi kevättapaamiseemme. Aurinkoisin kevätterveisin

Eine Kuismin pääsihteeri

SUKUVIESTI 2 · 2019

Eeva Voutilainen: Keskusliitto näkyväksi yhteistyöllä, nuorempia harrastajia mukaan toimintaan ja tapahtumia eri maakuntiin Teksti ja kuvat: Kati Laitinen

Kun pässi puskee, niin asiat menevät eteenpäin. Näin sanoo sukuseura-aktiivi Eeva Voutilainen, joka on ollut mukana myös Sukuseurojen keskusliiton toiminnassa. Häntä huolettaa, kuinka käy sukuseuraharrastuksen, jos mukaan ei saada nuorta verta.

Eeva Voutilainen on ollut mukana Voutilaisten-Smolanderien sukuseuran hallituksessa yli 20 vuotta. Hän olisi valmis luovuttamaan hallituspaikkansa nuoremmalle, jos vain sellainen löytyisi.

SUKUVIESTI 2 · 2019

Sukuseurojen Keskusliitto SSK ry viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi muistelemme Sukuviestissä keskusliiton toimintaa muun muassa haastattelemalla keskusliiton toiminnassa mukana olleita aktiivijäseniä. Juttusarjan aloittaa Eeva Voutilainen, joka oli mukana keskusliiton hallituksessa kahden hallituskauden ajan (neljä vuotta) sekä viisi vuotta Sukuviestin asiantuntijaneuvostossa 2000-luvun alkupuolella. Voutilainen kuvaa itseään yhdistysaktiiviksi. Hän on omien sanojensa mukaan ollut ikänsä pää kolmantena jalkana mukana monenlaisessa yhdistystoiminnassa. – Aktiivisesta toiminnasta on tullut minulle huumetta. Välillä se on ottanut vähän pannuunkin, että miksi sitä pitää joka paikkaan päänsä työntää, Voutilainen nauraa. Hänen yhdistystoiminta-aktiivisuuteensa on Voutilaisen mukaan vaikuttanut pitkä työura Osuuspankissa ja Osuuskassassa sekä OKO:ssa, joissa hänelle an- Eeva Voutilaisen mukaan hyvä hallitustoiminta on avointa sisältäen hyvää vuonettiin hoidettavaksi erilaisia työ- ropuhelua. Eeva tiedostaa taipumuksensa päällepäsmäröintiin, sillä hän haluaa, tehtäviä ja vastuualueita. että asiat laitetaan tapahtumaan. Hän kuitenkin korostaa, että kaikille pitää anTyön vastapainona oli ammat- taa oma sijansa esittää mielipiteensä ja toiveensa. tiyhdistystoiminta ja Voutilainen toimi muun muassa osuuskassajaoksen puheenjohtajana ja OP-KesPuskija keskusliitossa kuksen päätyösuojeluvaltuutettuna. Työsuojelutehtävät olivat kokonaan uusia, lainsää- Sukuseurojen keskusliitossa Voutilainen oli mukana dännön uudistusten mukanaan tuomia. Tehtävistä sel- ajamassa rajallisia hallituskausia. Puheenjohtaja toiviytyäkseen Voutilaisen piti ottaa asioista aktiivisesti mi tuolloin Juha-Veikko Kurki. – Ajoimme läpi muutoksen, että hallituksessa voi selvää sekä vastuuta omasta kehittymisestään ja tieolla peräkkäin vain kaksi hallituskautta. Näin saadaan donhankinnasta. Edelleenkään 75-vuotias Voutilainen ei ole jäänyt hallitukseen vaihtuvuutta. Tavoitteenamme oli saada mukaan ihmisiä, joiden avulla keskusliitto sai toilaakereilleen lepäämään. Hän ollut mukana Voutilaisten-Smolanderien su- minnalleen näkyvyyttä, Voutilainen kuvailee hallitukkuseuran hallituksessa yli 20 vuoden ajan. Tämän lisen toimintaa. Hallituksen jäsenet hyödynsivät jäsenhankinnassäksi hän toimii tiedottajana Hämeenlinnan omakosa omia kontaktipintojaan ja mainostivat keskusliiton tiyhdistyksessä sekä ikäihmisten vaikuttajaraadissa.

SUKUVIESTI 2 · 2019

toimintaa muun muassa sukuseurojen tapahtumissa. Jäsenseurojen määrä saatiin kasvatettua muutamassa vuodessa noin 50:stä lähes 90:een. – Joka käänteessä tuli puhuttua keskusliitosta ja aika hyvin tämä toimi. Saimme näkyvyyttä, Voutilainen muistelee. Voutilainen sanoo, ettei voi seurata sivusta, jos asiat eivät tapahdu, jos ja kun kukaan ei niitä tee. – Olen semmoinen puskija ja kannustaja: tehdään sitä, mennään sinne ja tehdään näin. Kun pässi puskee, niin aina asiat menevät eteenpäin. – Olen vähän päällepäsmärikin, hän lisää nauraen.

Keskusliiton kevätkokous 2010 järjestettiin Tuusulan rantatiellä Onnelassa. Ennen kokousta kierrettiin Rantatien kulttuurikohteet. Kuvassa osa osallistujista Sibeliuksen haudalla Järvenpään Ainolassa. Eeva on kuvassa keskellä Hannu Koposen kainalossa. Kuva: Eine Kuismin.

Nuorten puuttuminen toiminnasta huolettaa Suurimmaksi huolekseen sukuseuratoiminnan jatkuvuutta ajatellen Voutilainen kokee nuorien jäsenten puuttumisen. Nuorilla jäsenillä Voutilainen tarkoittaa ikähaarukkaa lapsista nelikymppisiin. Voutilainen olisi valmis luovuttamaan oman sukuseuransa hallituspaikan nuoremmalle, jos vain sellainen henkilö löytyisi. Hän on yrittänyt aktivoida nuoria mukaan toimintaan muun muassa sukuseuran Facebook-ryhmän kautta, mutta toistaiseksi ei ole tärpännyt. –Millä me saamme nuoret kiinnostumaan? Kun joku siihen taika- Eeva vastaanottaa vieraita Sukuseurojen keskusliiton 30-vuotisjuhlaseminaarislampun löytäisi, Voutilainen huo- sa Hyvinkäällä vuonna 2009. Kaikki nimet tarkasti kirjoihin. Kuva: Eine Kuismin. kaa mietteliäänä. Samaan hengenvetoon Voutilainen sanoo ymmär– Monet luottavat DNA-testeihin, että ne ovat kaitävänsä, että niin nuorilla kuin työssäkäyvillä aikuisil- ken a ja o. Kuvitellaan, että kun olen DNA-testin tehla on nykyisin paljon erilaisia mielenkiinnonkohteita, nyt, saan siitä kaiken tarvittavan tiedon. Eivät testit harrastuksia sekä jatkuva kiire. todista vielä mitään. Joka tapauksessa ne arkistot piEläkkeelläkin ihmiset lähtevät mieluummin Es- tää käydä läpi. panjaan lämmittelemään kuin viettävät aikaa pölyiJotta sukuseuraharrastus saataisiin uuteen nousissä, pimeissä arkistoissa. Nuorten jäsenten puuttu- suun, pitäisi Voutilaisen mielestä satsata nuorten jämisen ja Espanjan auringon lisäksi Voutilainen mai- senien haalimiseen ja alueellisen toimintaan yhteisnitsee perinteisen sukututkimusharrastuksen uhkana työssä muiden sukuseurojen ja sukututkimukseen liitDNA-testien luoman illuusion. tyvien toimijoiden kanssa. 6

SUKUVIESTI 2 · 2019

Voutilaisen mukaan monelle jo pelkästään jäsenmaksu saattaa nousta kynnyskysymykseksi liittymiselle, vaikkei yleensä järin suurista summista olekaan kyse. Voutilainen pohtii saisiko nuoria liitetyksi osaksi sukuseuraansa siten, että isovanhemmat maksaisivat lapsenlapsilleen sukuseuransa ainaisjäsenyyden, kun nuori täyttää sukuseuran liittymiseen oikeuttavan alaikärajan. Ainaisjäsenyys voisi toimia myös ulkomail-

Eeva Voutilainen kertoi näkemyksiään myös hyvästä hallitustoiminnasta, Sukuseurojen keskusliiton toiminnasta ja pohti keinoja siihen, miten sukuseuratoimintaan saataisiin lisää harrastajia.

Millaista on hyvä hallitustoiminta? Avointa ja sellaista, jossa voidaan puhua kaikista asioista ja kaikilla on mahdollisuus tuoda mielipiteensä esille. Vanhoista kaavoista pitäisi päästä eroon ja saada nuoria mukaan. Uudella hallituksen jäsenellä voi viedä hetken aikaa päästä jyvälle hallituksen päämääristä, koska eri seuroilla on eri tavat toimia. Sen vuoksi jokaisen sukuseuran olisikin tärkeä kertoa uudelle hallituksen jäsenelle sukuseuran tai keskusliiton toimintatavoista ja tavoitteista. Keskusliiton hallituksessa näistä eri seurojen toiveista pitää löytää kultainen keskitie ja käydä hyvää vuoropuhelua. Niin seurojen sisällä kun liitonkin tasolla.

Mikä on esteenä hyvälle hallitustoiminnalle? Jos joku on vain päällepäsmäri. Semmoinen tyyppi, joka aina on mielestään oikeassa. Vähän niin kuin minäkin, ainakin silloin, kun joku pakoilee mielestäni vastuuta.

Mitä Sukuseurojen keskusliitto voisi tehdä sukuseurojen hyväksi? Ainakin Facebookin kautta liitto on näkyvä, mutta se pitäisi saada vielä näkyvämmäksi. Keskusliitto voisi olla enemmän esillä esimerkiksi maakunta-arkistojen ja kansallismuseon kautta niiden tilaisuuksissa ja toiminnassa. Yhteistyö sukututkimusseurojen kanssa on tärkeää. Sitä jo jonkin verran tehdäänkin. Uusien jäsenien saaminen niin sukuseuroihin kuin keskusliittoon vaatii sukuseurojen ja keskusliiton yh-

la asuvien sukulaisten jäsenyyksien ylläpitämisessä. – Ulkomailla asuville jäsenmaksun maksaminen maksaa lähes saman kuin itse jäsenmaksu. Esimerkiksi sukuseurastamme erosi paljon Ruotsissa asuvia jäseniä, kun Suomi siirtyi euroon. Voutilaisen mukaan ulkomailla asuville jäsenille voisi tarjota joko ainaisjäsenyyden tai esimerkiksi 10 vuoden jäsenmaksun edullisemmalla hinnalla. ❧

teistyötä. Se ei riitä, että keskusliitto tuolla jossain näkyy, sukuseurojenkin pitäisi näkyä enemmän. Nuoria voisi saada kiinnostumaan sukuseura- ja keskusliiton toiminnasta järjestämällä esimerkiksi koululaisille vierailuja vaikkapa Albergan kartanoon, jossa keskusliiton toimisto sijaitsee. Sukuseura- ja sukututkimustoiminta voisi siten tulla kartanon historiassa kaupanpäällisenä.

Mitä sukuseurat voisivat tehdä SSK:n eteen? Osallistua, osallistua ja osallistua kaikkiin tapahtumiin. Jollakin toiminta pitää saada katettua, jos jotain tehdään. Ei se raha ilmasta tule. Kaikki tekisi yhteisellä tiimillä asioita, jolloin voisi järjestää tapahtumia myös eri maakunnissa. Esimerkiksi juuri tällainen tapahtuma kuin Kuulutko Sukuuni -tapahtuma pitäisi järjestää eri maakunnissa, jossa kaikki voisivat olla mukana.

Millaisia muunlaisia tapahtumia SSK ja yhteistyökumppaneiden pitäisi järjestää? Nuorisotapahtumia. Anto Leikola on muistaakseni sanonut, että sukutietoisuus pitää kasvattaa jo alakansakoulun ikäisenä. Osallistua tapahtumiin, joissa nuoret yleensä käyvät. Tapahtumiin voisi ympätä tietoa sukututkimuksesta ja sukuseuratoiminnasta. Sukuseuramme vuosikokoukset pyritään pitämään eri maakunnissa. Esimerkiksi sukukokous ja -juhla on pidetty jonain vuonna Savonlinnassa, jossa päivään on kuulunut vierailu Olavinlinnassa. Moni osallistui sukujuhlaan linnavierailun takia. Tänä vuonna vuosikokous järjestetään Lahden Hennalassa. Päivään kuuluu vierailu Panssarimuseossa, jonka läheisyydessä on Apulantamuseo, joka ehkä voisi kiinnostaa nuorisoa.

SUKUVIESTI 2 · 2019

Paavo Ruotsalaisen muistotaulu Tahkomäelle

Paavo Ruotsalaisen Tahkomäen asuinpaikan muistotaulun paljastustilaisuudessa 21.7.2018 vasemmalta lukien maanomistaja Reino Taskinen, Aholansaari-säätiön puheenjohtaja Martti Kauhanen, Juha Y. Pentikäinen, idean isä Toivo Pentikäinen, puuhamies Sakari Pentikäinen ja juhlapuheen pitäjä Risto Pentikäinen. Kuva: Jukka-Pekka Kellokumpu.

Pentikäisten sukukokouksen yhteydessä 21. heinäkuuta Nilsiän Tahkomäellä paljastettiin Paavo Ruotsalaisen entisen asuinpaikan uusi muistotaulu. Paavo Ruotsalainen asui perheineen Tahkomäellä, Kohisevan kummulla sijaitsevalla tilalla vuosina 1820–1830. Tila oli kaskeamiseen sopivalla paikalla ja sieltä löytyi loistavaa kiviainesta myllynkivien tekoon, joita Ukko-Paavo valmisti myyntiin vävynsä kanssa. Tahkomäeltä Ruotsalainen muutti tunnetuimpaan asuinpaikkaansa Aholansaareen. Tahkomäen tilan sijaintipaikka oli ollut hoitamattomana ja melkein unohduksissa vuosikymmenet. Muistotaulun pystyttämisen lisäksi tilalle vievä reitti raivattiin ja Tahkomäen tien varteen kunnostettiin pysäköintipaikka opasviittoineen. 8

SUKUVIESTI 2 · 2019

Pentikäisten sukuseuran sukuneuvoston jäsen Risto Pentikäinen piti muistotaulun paljastamistilaisuudessa seuraavan puheen. Hyvät ystävät. Jotkut teistä olette käyneet Israelissa ja nähneet Jaakobin kaivon. Nykyisellään se ei näytä ollenkaan kaivolta vaan umpinaiselta rakennukselta, jonne ei ole oikein oveakaan. Kuitenkin tämä paikka on hyvin tärkeä sekä juutalaisille että arabeille. Juutalaiset ja arabit ovat käyneet monta taistelua sen hallinnasta. Vesi on tietenkin tärkeä asia Israelin kuumuudessa. Mutta tämä paikka on tärkeä molemmille osapuolille, sillä se on heidän kaikkien esiisän muiston paikka. Molemmat ajattelevat: ”Täällä meidän uskonisämme Jaakob kävi juomassa lähtees-

tä. Täällä hän juotti lampaansa, aasinsa, nautakarjansa ja kamelinsa. Uskonisä Jaakobin muisto on rakas ja kallis näille kaikille.” Nyt me olemme kokoontuneet meidän uskonisämme Paavo Ruotsalaisen yhdelle asuinpaikalle. Tehtyään harharetken kohti Puolaa paremman elämän toivossa ja matkan päätyttyä Viipuriin, Paavo perheineen palasi kotiseudulleen. Täällä Kalliolahden isäntä, Paavon sukulainen, järjesti Paavolle kattoa pään päälle Aholansaaressa Soukkuan torpassa. Siellä Paavo joutui ”lainaamaan oravalta” ja tekemään pettuleipää selvitäkseen nälkäkuolemalta. Sitten Paavo sai ostaa Tahkomäen tilan. Täällä hän alkoi tehdä vävynsä Iivari Pulkkisen kanssa myllynkiviä Tahkomäen kivestä. Tämän ansiosta Paavon taloudellinen asema koheni niin, että hän saattoi lainata toisillekin mm. minun esi-isälleni Heikki Pentikäiselle. Niinpä meillä Pentikäisillä on erityinen syy Paavon muiston vaalimiseen. Monet, jotka Paavon luokse tulivat, saivat tulla elämän veden lähteelle.

n : y r o t liit kokous s u k s Ke kevät n e j o ur räinen e s u k Su ntömää sää ssa vaara ä p p e oon L

Aloitteen muistomerkin uusimiseen teki Toivo Pentikäinen. Sakari Pentikäinen tarttui onkeen. Tämän paikan omistajan Reino Taskisen suosiollisella myötävaikutuksella toimeen on ryhdytty. Taulun on toteuttanut Petteri Taskinen. Hankkeessa ovat olleet mukana myös nilsiäläiset autoilijat Seppo Taattola ja Antti Jussi Keinänen sekä raivaajat Henrik ja Markus Pentikäinen. Lisäksi hankkeessa ovat olleet mukana Tahkomäentien tienhoitokunta, Aholansaari-säätiö ja Tahkovuoren matkailu ja Tahkon kyläyhdistys sekä monet muut. Me toivomme, että tämä paikka olisi meidän kaikkien yhteinen paikka, jonne voi tulla talvella suksilla ja kesällä uiden, veneellä, jalan tai autolla. Me tarvitsemme tällaisia paikkoja jossa ihminen voi pysähtyä elämän peruskysymysten ääreen ja pysähtyä kohdatakseen Jumalan.

ja ehto hreäl ntemuksen i V a r tsija I tsetu A, 5 torioi työkalut i a 25. ilinnantie 7 s n i i h a t a j auan olla (Soker uksen ailija ään l a kirj ukututkim s s i r pidet an kartan a a jat S g siakir semin onka sain: a s a s Alber u s o kava Perintö j ja kok 12 al jelma ta. h o Kello a aiheesta jinä. i ä a isuut kemp alust oinnin lisä 5. Tar pänä tila 1 o l l v a ke ähem hyvin s alka euroille l u o stolle k s o k n toimi n o Kevät etaan jäse t i i l t eskus ! toimi iset k ervetuloa m u t u T . a t fi t . Ilmoi to@suvut s i m i to Esp .2019

). Espoo

Risto Pentikäinen

Ahvenanmaalta löytynyt 5000-vuotias ohranjyvä mullisti tutkijoiden käsityksen pohjoisen muinaisista elinkeinoista Uudet löydöt paljastavat, että metsästäjä-keräilijät omaksuivat maanviljelyn Ahvenmaalla ja Itä-Ruotsissa jo 5000 vuotta sitten.

Tutkijat selvittivät tuhansia vuosia vanhojen ohranjyvien iän radiohiiliajoituksen avulla. Kuva: Santeri Vanhanen, Volker Heyd ja Marianna Kemell, julkaisu CC-BY 4.0 -lisenssillä. Kuvankäsittely Tero Juutilainen.

Kivikauden kuoppakeraamisen kulttuurin edustajia on aiempien tutkimusten perusteella kutsuttu kovan linjan hylkeenpyytäjiksi tai jopa Itämeren inuiiteiksi. Nyt tutkijat ovat löytäneet tämän kulttuurin asuinpaikoilta ohran- ja vehnänjyviä, joiden perusteella voidaan päätellä kuoppakeraamisen kulttuurin omaksuneen pienimuotoista maanviljelyä. Helsingin yliopiston arkeologian tieteenalan ja kemian osaston sekä ruotsalaisten arkeologian alan toimijoiden (Arkeologerna ja Arkeologikonsult) yhteistyössä tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että kuoppakeraamisilta asuinpaikoilta Ahvenanmaalta ja nykyisen Tukholman seudulta löytyy ohran ja vehnän jyviä. Viljanjyvien ajoitus varmistettiin radiohiilimenetelmän avulla. Tulosten perusteella viljat ajoittuvat kuoppakeraamisen kulttuurin ajalle eli ovat noin 10

SUKUVIESTI 2 · 2019

5300–4300 vuotta vanhoja. Viljanjyvien lisäksi asuinpaikoilta löytyviin kasvinjäänteisiin kuului muun muassa pähkinänkuoria, omenan siemeniä, mukulaleinikin juurimukuloita ja ruusunmarjoja. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että kuoppakeraamiseen kulttuuriin omaksuttiin pienimuotoista viljelyä, joka opittiin suppilopikarikulttuurin maanviljelijöiltä. Suppilopikarikulttuuri oli levittäytynyt Skandinaviaan manner-Euroopasta. Myös muu arkeologinen esineistö osoittaa näiden kulttuurien olleen tiiviissä kontakteissa toistensa kanssa. – Ahvenanmaalta löytyneet jyvät ovat osoitus siitä, että kuoppakeraaminen kulttuuri levitti maanviljelyä paikkoihin, joissa sitä ei oltu aiemmin harjoitettu, sanoo Helsingin yliopiston arkeologian tohtorikoulutettava Santeri Vanhanen.

Valmistettiinko viljasta jopa olutta? Ahvenmaalta löytynyt 5000 vuotta vanha ohranjyvä on vanhin Suomen alueelta koskaan löytynyt viljanjyvä. Tutkijat löysivät Ahvenanmaalta myös muutama sata vuotta nuorempia ohran- ja vehnänjyviä, jotka ovat leipä- tai pölkkyvehnää. – Selvitimme myös yhden Raaseporista löydetyn ohranjyvän ajoituksen. Tämä ja muut manner-Suomen varhaisimmat jyvät ajoittuvat noin 3500 vuoden taakse, joten nykytiedon mukaan niitä ilmaantuu vasta 1500 vuotta myöhemmin kuin Ahvenmaalla, Santeri Vanhanen sanoo. Aiemmissa tutkimuksissa on hyvin harvoin pystytty osoittamaan, että metsästäjä-keräilijäväestö olisi omaksunut maanviljelyn historiallisena aikana, saati sitten kivikaudella. Muinais-DNA-tutkimukset ovat viime vuosina osoittaneet, että maanviljely levisi Eurooppaan lähes poikkeuksetta muuttavan väestön mukana. – Pidämme mahdollisena, että tämä pääosin merelliseen pyyntiin erikoistunut väestö jatkoi kasvien viljelyä, koska sillä oli yhteisölle sosiaalista merkitystä. Kuoppakeraamisilta kohteilta löytyy välillä myös paljon sian luita, vaikka sika ei ollut merkittävä osa päivittäistä ravintoa. Esimerkiksi yhdestä gotlantilaisesta haudasta on löytynyt yli kolmenkymmenen sian luita. – Kuoppakeraamikot saattoivat harjoittaa rituaalisia pitoja, joissa he söivät sikoja ja viljatuotteita. Ei

ole mahdotonta, että viljoista olisi jopa pantu olutta, mutta tästä meillä ei vielä ole todisteita, Santeri Vanhanen sanoo.

Viljanjyvien ikä selvitetään radiohiiliajoituksen avulla Tutkimuksen pääasiallinen menetelmä on makrofossiilitutkimus, jonka avulla tutkitaan arkeologisilla kohteilla säilyneitä kasvinjäänteitä. Tässä tutkimuksessa arkeologisista kohteista otettiin maanäytteitä, joista erotettiin kasvinjäänteet kellutusmenetelmän avulla. Nämä kasvinjäänteet ovat hiiltyneitä, eli jyvät ja siemenet ovat muuttuneet hiileksi joutuessaan kosketuksiin tulen kanssa. Kasvinjäänteet voidaan tunnistaa tarkastelemalla niitä mikroskoopin avulla ja vertaamalla niitä moderneihin kasvinosiin. Yksittäisten viljanjyvien ajoitus voidaan saada selville radiohiiliajoituksen avulla, jossa tarkastellaan radioaktiivisen hiili 14 -isotoopin hajoamista. Tällöin tuhansia vuosia vanhojen jyvien ikä voidaan saada selville muutaman sadan vuoden tarkkuudella. Tutkimus on julkaistu Scientific Reports -tiedelehdessä. Tutkimusartikkeli Maritime Hunter-Gatherers Adopt Cultivation at the Farming Extreme of Northern Europe 5000 Years Ago on vapaasti luettavissa lehden verkko sivuilla osoitteessa www.nature.com/srep/.

SUKUVIESTI 2 · 2019

Suomalaiset kulttuuriaineistot verkossa kiinnostavat Hakupalvelu Finna.fi:n kautta pääsee käsiksi yli 15 miljoonaan kulttuuriperintöaineistoon. Palvelun avulla kuka tahansa voi tutkia sukuaan, hakea kirjoja, selata vanhoja valokuvia tai tutustua taideaarteisiin – vaikka omalta kotisohvaltaan tai tien päällä. Suomalaiset selaavat kulttuuriaineistoja verkossa enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuonna 2018 Finna.fi-palvelussa vierailtiin 2,3 miljoona kertaa, mikä on 19 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Ylivoimaisesti suosituin aineisto olivat kuva-aarteet.

Finna.fi tarjoaa vapaan pääsyn lähes 350 suomalaisarkiston, kirjaston ja museon digitaalisiin aineistoihin, kokoelmaluetteloihin ja valokuviin. Sen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Esimerkiksi vuoteen 2016 verrattuna käyntien määrät ovat nousseet yli 98 prosenttia.

Finna.fi tarjoaa näkökulmia myös menneisyyteen. Kuvassa sähköauto Erottajan pääpaloaseman pihassa vuonna 1909. Sähköautot myivät tuohon aikaan jopa paremmin kuin polttomoottoriautot. Kuva: Signe Brander/Helsingin kaupunginmuseo/Finna.fi. Kuvalisenssi: CC BY 4.0.

SUKUVIESTI 2 · 2019

Finna.fi:n suosituimmat aineistojen tarjoajat 2018

– Finna.fi on ainutlaatuinen verkkopalvelu Suomessa, sillä se kokoaa arkistojen, kirjastojen ja museoiden aineistot yhteen hakuun. Digitaalisten kulttuuriaineistojen kautta kuka tahansa pääsee kurkistamaan elettyyn elämään ja kansallisaarteisiin, kertoo kehityspäällikkö Erkki Tolonen Kansalliskirjastosta. Palvelun avulla voit tutkia vaikkapa ensimmäisen maailmansodan aikaisia valokuvia ja esineitä, kurkistaa Suomen itsenäisyyspäivän viettoon eri aikoina, hakea kirjailija Minna Canthin tuotantoa tai katsoa kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin teoksia. Omasta suvusta voit etsiä tietoa kirjoittamalla etusivun hakuun oman sukunimen.

Kuva-aarteet ja kirjat ylitse muiden Ylivoimaisesti eniten Finnasta katsottiin kuvia, joita selattiin palvelussa yli 3,6 miljoonaa kertaa. Suosituimpiin kuviin kuuluivat Lappeenrannan museoiden julkaisemat harvinaiset värivalokuvat vanhasta Viipurista, joita katsottiin yli 180 000 kertaa. Kuvia haettiin paljon myös Finna Street -haun kautta. Sen avulla saa nähtävilleen historiallisia kuvia juuri siltä paikalta, jossa tiedonhakija on. Kuvien jälkeen suosituinta aineistoa olivat kirjat, joiden tietoja katseltiin yli 800 000 kertaa. Finnan avulla voi nähdä suuren osan Suomen kirjastojen kirjatilanteesta. Saatavilla on tiedot yli 250 lähikirjaston ja kaikkien korkeakoulukirjastojen kokoelmista. Kuvien ja kirjojen ohella haetuinta aineistoa olivat artikkelit, arkistoaineistot ja opinnäytteet.

1. Museovirasto 2. Kansalliskirjasto 3. Helsingin kaupunginmuseo 4. Etelä-Karjalan museo 5. Museokeskus Vapriikki 6. Kansallisarkisto 7. Lusto - Suomen Metsämuseo 8. Suomen kansallismuseo 9. Jyväskylän yliopisto 10. Varsinais-Suomen Vaski-kirjastot

Avainlukuja Finna.fi-palvelusta • Avattu loppuvuodesta 2014. • Kehittäjänä Kansalliskirjasto yhdessä osallistuvien arkistojen, kirjastojen ja museoiden kanssa. • 15 miljoonaa aineistoa, joista lähes 2 miljoonaa suoraan verkossa saatavilla. • Kuvia 1,3 miljoonasta aineistosta. • Tiedot 6,5 miljoonasta kirjasta. • Avoin hakupalvelu, jonka metadataa, lähdekoodia ja osaa aineistosta voi vapaasti hyödyntää. • Rahoitus opetus- ja kulttuuriministeriöltä. • Mukana digitaalisten palveluiden tiekartalla.

Positiivista palautetta Alkuvuonna 2019 tehdyn asiakaskyselyn perusteella 90 prosettia vastanneista suhtautuu Finna.fi-palveluun myönteisesti. Tyytyväisyys palveluun on noussut selvästi viime vuosina samalla, kun Finnan helppokäyttöisyyteen on panostettu voimakkaasti. – Suosion taustalla on myös ajan säästö, kun tiedonhakija saa aineistot yhden helppokäyttöisen palvelun kautta. Finnan aineistot ovat luotettavista lähteistä ja aineistojen käyttöoikeuksista saa tietoa. Tämä tarjoaa paljonkin lisäarvoa, kun tarvitaan aineistoja esimerkiksi opetuskäyttöön, summaa Tolonen.

Finna.fi-palvelu karttuu viikoittain uusilla aineistoilla. Helmikuussa 2019 Vaasan kaupungin museot toi Finnaan ennen näkemättömiä kuvia sisällissodan 1918 ajalta Vaasasta (lue lisää seuraavalta sivulta). Kuvassa sairaanhoitajattaria varasairaalassa vuonna 1918. Kuva: Pohjanmaan museo/ Finna.fi. Kuvalisenssi: CC BY-NC-ND 4.0.

SUKUVIESTI 2 · 2019

Suojeluskuntalaisia kirjoitetaan Meriväen kansliassa Rantakadun varrella 1918. Kuva: Karl’s Atelier, Wasa.

Vaasan kaupungin museot mukaan Finnaan Vaasan kaupungin museot on liittynyt verkossa toimivaan valtakunnalliseen hakupalvelu Finnaan, joka tuo Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot kaikkien saataville. Vaasan kaupungin museoihin kuuluvat Kuntsin modernin taiteen museo, Pohjanmaan museo, Tikanojan taidekoti, Vaasan taidehalli sekä Vanhan Vaasan museo. Laajasta valokuvakokoelmasta Finnaan siirrettiin ensimmäisenä ”Muistoalbumi vapaussodasta / Minnesalbum från frihetskriget”. Jatkossa Finnaan viedään vuosittain valokuvia sekä kuvia kulttuurihistoriallisen kokoelman esineistä. Muistoalbumi vapaussodasta saatiin vuonna 1927 lahjoituksena entiseltä Pohjanmaan museon intendentiltä Knut Sääfiltä (1861–1930). Albumi sisältää 146 valokuvaa vuosilta 1918–1919 pääosin Vaasasta, mutta myös muualta Suomesta. Vaasan kaupungin museoiden arkistoamanuenssin Kimmo Vatasen mukaan arkiston kuvista ja kuvaajista ei ole aina säilynyt tietoa, mutta tämän albumin syntyvaiheista sitä kuitenkin on. 14

SUKUVIESTI 2 · 2019

– Vuosina 1905–1925 Vaasassa toiminut ruotsalainen valokuvaaja Karl Borlin sai tehtäväkseen dokumentoida vuoden 1918 tapahtumia Vaasassa mahdollisesti Sääfin aloitteesta, Vatanen kertoo. Knut Sääf muutti Vaasaan vuonna 1889 saatuaan viran ruotsalaisen tyttökoulun historian, uskonnon ja maantiedon opettajana. Hän toimi 25 vuoden ajan aina vuoteen 1920 asti Museoyhdistyksen sihteerinä sekä Pohjanmaan museon museonhoitajana. Yksi Sääfin tavoitteista oli saada suuri yleisö ymmärtämään ja harrastamaan museoita. – Muistoalbumin avaaminen Finnaan kunnioittaa Sääfin työtä ja jatkaa museokokoelmien tunnetuksi tekemistä nykypäivän yleisölle sopivalla tavalla, Vatanen sanoo. Finnaan avattuihin Vaasan kaupungin museoiden kokoelmakuviin ja tietoihin voi tutustua osoitteessa https://finna.fi (valitse organisaatioksi Pohjanmaan museo).

Sarjakuva-Finlandia-voittaja Sisaret 1918 kuvaa naisten kokemuksia sodasta Veljessodaksikin kutsuttu vuoden 1918 sota oli myös sisarten sota. Naisia oli sekä punaisten että valkoisten puolella ja sota vaikutti useiden naisten ja lasten elämään, kuten maailman konflikteissa nykypäivänäkin. Sisaret 1918 -sarjakuva-antologiassa (Arktinen Banaani) kymmenen ansioitunutta piirtäjänaista kuvaa naisten ja lasten kokemuksia sodasta sekä punaisten että valkoisten puolelta nähtynä. Tarinat perustuvat Kansan Arkiston muistitietokokoelmaan sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran 1918-kokoelmaan, joihin tavallisten ihmisten kokemuksia rintamalla, vankileireissä, sairaanhoitajina tai silminnäkijöinä tallennettiin 1960-luvulla runsain mitoin. Valokuvaaja Meeri Koutaniemi valitsi Sisaret 1918 -teoksen vuoden 2019 Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon saajaksi. – Äärimmäisen tärkeä näkökulma historiaan, joka on liian usein peitetty, vähätelty tai unohdettu. Kymmenen eri piirtäjän voimakas kädenjälki luo moniulotteisuutta ja syvyyttä suomalaisten naisten vahvoihin henkilökohtaisiin tarinoihin. Koskettava ja taidokas teos on kunnianosoitus naisten läpikulkemalle taistelulle ja historian kuvan moninaistamiselle, Meeri Koutaniemi perusteli valintaansa. Antologian on toimittanut Kansan Arkiston tutkija, FM ja sarjakuvantekijä Reetta Laitinen. Hän on valinnut sekä projektiin osallistuneet taiteilijat että teoksen pohjalla olevat muistelmat, kerännyt taustatietoja ja kirjoittanut tekstit puhtaaksi. Kukin taiteilija sai yhden tarinan tulkittavakseen. Vaikka sarjakuvissa on käytetty taiteellista vapautta, ne kunnioittavat alkuperäisten kertojien autenttisia kokemuksia.

Tekijät ovat Warda Ahmed, Mari Ahokoivu, Ainur Elmgren, Reetta Laitinen, Annukka Leppänen, Reetta Niemensivu, Emmi Nieminen, Elina Ovaskainen, Hannele Richert, Aino Sutinen ja Tiitu Takalo. Tampere Kuplii ry:n vuonna 2007 perustama Sarjakuva-Finlandia-palkinto myönnetään kotimaiselle tekijälle yksin tai yhdessä toisen osapuolen kanssa tehdystä ansiokkaasta sarjakuva-albumista. Tänä vuonna ehdolla oli 61 sarjakuva-albumia, joista esiraati valitsi 10 finalistia. Voittaja julkistettiin Tampere kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 22.3.2019. SUKUVIESTI 2 · 2019

Muutama sananen naisista NÄYTTELY TURUN LINNASSA Turun historiasta kerrottaessa naiset on usein sivuutettu lyhyesti vain muutamalla sanalla. Uusin Turun yliopistossa tehty historian tutkimus on nostanut esille naiset aktiivisina ja hyvin vaikutusvaltaisinakin toimijoina jo 1600-luvulla. Turun linnassa 8.3.2020 asti esillä oleva Muutama sananen naisista -näyttely avaa Turussa vaikuttaneiden naisten elämää ja kohtaloita 1600-luvulla. Tarinoiden kautta piirtyy kuva elämästä aikana, jolloin kirkko ja yhteiskunta säätelivät käsityksiä naisten kasvatuksesta, asemasta, sopivasta käytöksestä, rakkaudesta ja avioliitosta. Suuresta kontrollista huolimatta naiset vaikuttivat tekijöinä ja toimijoina, ja luovivat vaikeinakin aikoina tarmokkaasti elämässään eteenpäin kukin parhaan kykynsä mukaan.

Kuusi naista, kuusi kohtaloa Näyttelyn keskiössä ovat kuuden naisen monivaiheiset ja värikkäät elämäntarinat. Naiset toimivat niin menestyvien liiketoimintojen pyörittäjinä, merkittävinä työnantajina kuin aviovaimoina ja äiteinä. Kristina Katarina Stenbock saapui Suomeen vuonna 1637 Suomen kenraalikuvernööriksi nimitetyn miehensä kreivi Pietari Brahen kanssa. Kreivittären velvollisuuksiin kuului olla miehensä tukena, osallistua matkoille sekä antaa neuvoja tyttärensä aateliseen kasvatukseen. Leskeksi tultuaan Karin Hakola jatkoi Hakolan kauppiassuvun kauppahuoneen toimintaa omistaen yhden Turun suurimmista kauppahuoneista ja hoitaen laajaa 16

SUKUVIESTI 2 · 2019

ulkomaan tuonti- ja vientikauppaa. Leskenä hänestä tuli huonekunnan arvovaltaisin jäsen ja perheensä edustaja. Elin Såger puolestaan toimi rautaisena ruukinpatrunessana ja oli ruukkiensa kautta merkittävä työnantaja Suomen alueella. Elin otti miehensä omaisuuden ja liiketoiminnan hoitaakseen jäätyään leskeksi

45-vuotiaana. Lesken vastuulle jäi Turun kauppahuone sekä Fiskarsin, Mustion ja Antskogin ruukit. Varakkaiden rouvien joukkoon kuului myös Ingeborg Gerdner, joka pyöritti varsin laajaa panttilainatoimintaa ja hankki huomattavan suuren omaisuuden. Hän puolusti väsymättömästi omia ja lastensa oikeuksia, ja taisteli vuosia valtavasta perinnöstä setiään vastaan. Porvarisnaisista perinteisemmässä vaimon ja äidin roolissa vaikuttivat sisarukset Magdalena ja Katarina Wernle, joista Katarina avioitui pormestari Lietzenin kans- Muutama sananen naisista -näyttelyssä nähdään lyhytelokuvia 1600-luvun naissa ja Magdalena silkkikauppias Sc- ten elämästä. Elokuvat on tuottanut Turun AMK:n Taideakatemia yhteistyöshultzin kanssa. Synkimmän koh- sä Turun museokeskuksen kanssa. Kuvassa on kohtaus Margareta Kittin elämästalon koki onnettoman avioliiton tä kertovasta elokuvasta. Margareta Kitt tuomittiin miehensä myrkyttämisestä seurauksena miehensä myrkyttä- kuolemaan. Kuva: Ville Mäkilä / Turun museokeskus. misestä kuolemaan tuomittu nuori porvarin vaimo Margareta Kitt. Turun museokeskuksen kokoelmien esineistön lisäksi näyttelyssä on esillä esineistöä Ruotsin Nordiska Museetista, Kansallismuseosta, Reitzin säätiöstä, Turun Tuomiokirkkomuseosta, Rikosmuseosta ja Turun yliopiston kirjastosta. Näyttelyn on tuottanut Turun museokeskus ja näyttelyn sisältö pohjautuu Turun yliopiston tutkijoiden tutkimustyöhön. Näyttelyn yhteistyökumppaneina ovat olleet Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia sekä 1600-luvun harrastajien ja elävöittäjien yhdistys Gars ry.

Muutama sananen naisista -näyttely esittelee laajasti mm. Turussa ja ulkomailla valmistettua hopeaesineistöä. Hopeaesineitä nähdään Turun museokeskuksen hopeaesineistön lisäksi myös Kansallismuseon, Turun Tuomiokirkkomuseon, Reitzin säätiön kokoelmista ja Nordiska museetista Ruotsista. Kuvassa on 1600-luvun hopeaesineistöä Turun museokeskuksen kokoelmista: hopealusikoita, juomapikari ja juomakannuja. Kuva: Ville Mäkilä / Turun museokeskus.

SUKUVIESTI 2 · 2019

Pärssisiä Muolaalla 1543–1617 Muolaan historiaa ja voudintilejä OSA 2 Teksti: Matias Eronen

Kanta-Pärssilä: Isänsä kaima Pekka Pärssinen jatkaa Isänsä kaima Pekka Pärssinen jatkaa talon pitoa alkaen vuodesta 1561 aina vuoteen 1582 saakka. Aika on suvun taloudellisen nousun aikaa. Nimittäin talossa on koko ajan aina vuoteen 1578 saakka kaksi täysiikäistä miestä toimessa. Isäntä Pekan lisäksi toisena talon töissä on hänen veljensä Lauri, jonka nimi tulee esiin vasta myöhemmin erään asiakirjan yhteydessä. Talolla on koko tämän ajan vuosittainen 1 kokovero, ja lisäksi he viljelevät ½ – ¼-veron arvoista ulkopalstaa, mikä lienee sijainnut Kuusaan kylässä. Pekka kylän mahtimiehenä toimiikin nautakunnan esimiehenä vuosina 1570–1578. Mainittakoon, että kylän nimi Yskjärvi on merkitty maakirjoihin ensi kerran 1572. Vuodesta 1577 lähtien onkin sitten Muolaan maakirjoissa jo kaikki kylät merkitty, ja nautakunnat esimiehen nimeä unohtamatta ryhmitelty kylittäin. Tämä auttaa huomattavasti verotietojen seurantaa ja talonpoikien tunnistamista niistä.

Antti jatkaa Tepposen ”kodinturvajoukoissa” vuodesta 1584 aina vuoteen 1595 saakka. Tämä tietenkin auttoi talonpitoa huomattavasti asiasta koituneen verovapauden myötä. Tepposen joukoissa kunnostautuneet miehet saivatkin Kaarle-Herttuan myöntämän verovapauden 18.9.1594 annetulla kirjeellä. Verosta vapautettujen

Kanta-Pärssilä: Antti Laurinpoika jatkaa talonpitoa Vuoden 1580 maakirjassa on maininta, että viholliset ovat hävittäneet laajalti Muolaan pitäjää. Pitäjän väestön ja kotien suojelemiseksi olikin sinne perustettu Tuomas Pekanpoika Tepposen johdolla ratsuväkiryhmä, joka koostui pitäjän miehistä. Nämä talolliset saivat näistä toimistaan verovapauden (haffe friihet): Ovat turvanneet koteja Äyräpäässä. Heistä maakirjoissa käytetty nimi olikin friibonde. Antti Pärssinen on isäntänä ja kodin turvaajana ensi kerran 1581. Hänen isänsä hoitaa tehtäviä seuraavana vuonna, mutta sen jälkeen vuodesta 1583 alkaen Antti on isäntänä aina vuoteen 1604 saakka. Tilan veroluku vaihtelee 1 kokoverosta ½-veroon. 18

SUKUVIESTI 2 · 2019

Äyräpään voutikuntien talonpoikien valituskirjelmän alkusivu. KA 5774a:2.

joukossa oli 78 Muolaan miestä, niiden joukossa mm. Antti Pärssinen ja hänen naapurinsa Paavo Kyyrö ja Pekka Trappu. Antille koitti verovapaus vielä vuosiksi 1601– 1603, jolloin hän jatkoi vielä knaappiryyttarina. Tila oli vapautettu verosta ratsupalvelun takia. Vielä vuonna 1604 Antti toimitti viljaa kruunulle Kaasalan autiosta. Antti Pärssinen toimi nautakunnan esimiehenä vuosina 1599–1600. Tässä ominaisuudessa hän on vuonna 1599 mukana Äyräpään voutikuntien talonpoikien valituskirjelmässä Kaarle-herttualle. Antti Laurinpoika Pärssisen nautakunnan valitukset ovat

ensimmäisinä kirjelmän alussa. Tässä saadaan vahvistus Antin patronyymistä. (Kuva viereisellä sivulla.) Muolaan pitäjän arvostettuna talollisena Antti Pärssinen joutui osallistumaan moniin pitäjän virkamiehiäkin koskeviin asioihin, kuten entisen voudin Sipi Yrjönpojan (virassa 1589–1599) rästien selvittelyyn.

Pärssilän tila jaetaan Pärssilän tila jakaantui Antti Laurinpoika Pärssisen ja Pekka Pekanpoika Pärssisen kesken vuonna 1587. Antille jääneen Kanta-Pärssilän verot puoliintuivat kolmen vuoden ajaksi. Tilan toisen puoliskon saaneen Pekka Pekanpojan verot vakiintuivat ½-veroksi. Tätä Pekan tilaa voidaan sanoa vaikka Pikku-Pärssiläksi. Myös tilan ulkopalsta näyttää jääneen Pekalle. Tästä ulkopalstasta jäivätkin verot useana vuonna rästiin. Pärssisten kohentunut varakkuus kylässä vaikutti varmasti siihen, että kylän nimi muuttui. Kylä oli aikaisemmin nimeltään Yskjärvenpään eli Yskjärven kylä. Sitä ruvettiin 1590 alkaen nimittämään maakirjoissa Pärssilän kyläksi.

Pikku-Pärssilässä Myös isänsä kaima Pekka Pekanpoika Pärssinen isännöi tätä kantatilan toista puoliskoa ja tilan ulkopalstaa vuosina 1587–1602. Hän oli talon ainoa täysi-ikäinen mies. Talon veroluku oli ½ – 1/3, kunnes 1590-luvulla aleni lukuun ¼. Hän oli 1590- ja 1600-luvun alussa lähes vuosittain autio- eli rästilistalla. Vuonna 1603 tila näyttää jääneen kokonaan autioksi, tosin 1604 hänen mainitaan maksavan kruunulle veroa rukiin muodossa omasta autiostaan.

Petteri jatkaa lampuotina Pikku-Pärssilässä Asiakirja entisen vouti Sipi Yrjönpojan verorästeistä. Vanha Äyräpää I s. 135. Kuvan alaosassa Antti Pärssinen puumerkkeineen löytyy ensimmäisenä talonpojista tästä asiakirjasta.

Myös 1606-verotuksessa tila on autiona, mutta tällöinkin maksetaan kruunulle veroa viljan muodossa SUKUVIESTI 2 · 2019

Kaasalan autiosta. Tilan haltijana on nyt seuraava sukupolvi, nimittäin Petteri (Peder) Pärssinen. Tilan verotuksellinen asemakin on muuttunut. Tila on liitetty edesmenneen Antti Niilonpojan (Sabelfana) rälssiin. Rälssin haltijoina ovat aluksi edesmenneen jälkeläiset, sitten 1616 alkaen Pekka Niilonpoika. Petteri Pärssinen on nyt rälssitilan lampuotina.

Pärssisiä Valkiamatkan kylässä Valkiamatkan kylässä on Muolaan kymmenysluettelon vuodelta 1554 mukaan 12 taloa. Kylän suuri taloluku osoittaa, että kylässä on ehtinyt olla asutusta jo kauan aikaa. Vuoden 1583 maakirjaan ilmestyy Valkiamatkan kylään uusi mies, nimittäin Antti Pärssinen. Tilan vero-osuus on pieni, vain 1/8 veroa, mutta sekin on jälkiverona. Antti lienee Pekka Pekanpoika Pärssisen poika naapurikylästä Yskjärveltä. Talossa on vain 1 mies, ja tilan vero-osuus on yleensä 1/3 veroa, välillä vähemmänkin. Merkinnät Antista loppuvat vuoteen 1599. Talo on autiona vielä 3 vuotta, kunnes kaikki merkinnät siitä loppuvat. Tilalla ei näyttäisi olleen jatkajaa. Lauri Pärssinen mainitaan Valkiamatkan kylässä vuodesta 1586 lähtien. Hänkin lienee Pekka Pärssisen poika naapurikylästä. Hänenkin tilansa on pieni, sillä veromäärä on 1/4 – 1/6 vero-osuutta eri vuosina. Yleensä sekin veromäärä on merkitty autioksi eli rästiksi, mies toki on paikalla. Vuonna 1592 on Laurin kohdalla merkintä vihollisen hävityksestä. Merkinnät maakirjoissa loppuvat Laurista 1603. Tilalla näyttää jatkavan Heikki Laurinpoika vuodesta 1605 alkaen. Sukunimeä ei mainita, mutta hän lienee Pärssisiä. Vuonna 1606 korjaa Heikki Pärssinen viljaa Kaasalan autiosta, ja hän lienee sama mies. Heikin veromäärä on yleensä välillä ¼ – 1/8. Hän jatkaa vielä vuonna 1617.

Benjamin Pärssinen Vanha Äyräpää I -kirjan sivulla 687 mainitaan Muolaan ratsutiloista, että jo vuonna 1593 knaappiryyttareiden joukossa oli mm. Pärssilässä Mikko ja Pietari Kyyrö sekä Benjamin Pärssinen. Tämän Benjamin Pärssisen jälkeläisiä löytyy myöhemmin Pyhäjärvi Vpl Kahvenitsan kylästä. Benjamin lienee myös Pekka Pekanpoika Pärssisen jälkeläisiä.

SUKUVIESTI 2 · 2019

ÄYRÄPÄÄN HISTORIAA II Muolaalla Täyssinän rauhasta Stolbovan rauhaan Täyssinän rauha merkitsi monessa suhteessa olojen helpottumista. Esimerkiksi verokuorma keveni, kun apuverot jäivät vähitellen pois. Muolaalla väestö oli toivonut rauhan solmimisen rauhoittavan elämän olosuhteet tällä rajaseudulla. Toisin kuitenkin kävi. Maassamme oli sisäistä valtakamppailua, ja sen takia Klaus Fleming Täyssinän rauhan jälkeenkin piti sotaväkensä koossa. Se merkitsi vihatun linnaleirirasituksen jatkumista edelleen. Myös armeijan kyyditseminen, majoitus ja kestitseminen olivat jatkuvasti koko kansalle raskas taakka. Yleensä Venäjän sotaan menevät joukot kulkivat Äyräpään kihlakunnan kautta, ja talonpojat joutuivat kokemaan häikäilemätöntä mielivaltaa. Varsinkin vuosi 1611 oli vaikea. Pellot jäivät kylvämättä, kun hevoset oli viety Venäjälle. Talonpoikia pakeni joukoittain Liivinmaalle ja Venäjälle. Kaarle IX lähetti Jaakko de la Gardien johtaman sotajoukon Venäjälle 1609. Vuoden taivalluksen jälkeen armeija pääsi Moskovaan, mutta kärsittyään kesällä 1610 tappion oli armeijan rippeiden vetäydyttävä Suomeen. Tämän jälkeen Ruotsin armeija pyrki miehittämään raja-alueita. Maaliskuussa 1611 vallattiin Käkisalmi, ja heinäkuussa De la Gardie ja Eevert Horn marssivat Novgorodiin. Keväällä 1612 aloittamassaan hyökkäyksessä ruotsalaiset valloittivat Inkerinmaalta Pähkinälinnan sekä Jaaman, Kaprion ja Ivangorodin linnoitukset. Myös äyräpääläiset osallistuivat sotaretkiin. Heti Kaarle IX:n noustua valtaan 1599 alkoivat sotaretket. Ensin vallattiin Viro, ja sieltä tunkeuduttiin Puolan balttilaisiin maakuntiin, ja vuonna 1601 oli jo miltei koko Liivinmaa Kaarlen hallussa. Jo aivan alkuvaiheesta lähtien olivat äyräpääläiset mukana sotatoimissa. Aluksi kuningas määräsi Tuomas Tepposen knaappeineen vartioimaan itäistä rajaa. Kuitenkin jo kevättalvella 1601 tämä joukko siirrettiin Liivinmaalle ja mukaan taisteluihin. Näissä taisteluissa oli mukana 146 knaappiryyttaria Äyräpään ja Jääsken kihlakunnista Lindved Klaunpoika Hästeskon johdolla. Seuraavina vuosina tämä joukko oli välillä kotimaassa elintarvikepulan vuoksi, välillä em. Puolan sodassa, ja vielä 1609 alkaen Venäjän sodassa. Lindved Klaunpojan ratsuväki mainitaan vielä vuonna 1615 piirittämässä Novgorodia.

Muolaan kartta, Yskjärvi ja Kyyrölä (aik. Pärssilä). Vanha Äyräpää I.

SUKUVIESTI 2 · 2019

Rauhaneuvotteluista Venäjän kanssa tulivat pitkät ja vaikeat, ja ne onnistuivat lopulta vain Englannin ja Hollannin välityksellä. Lopulta sopimus allekirjoitettiin 27.2.1617 Inkerinmaalla Stolbovan kylässä. Tässä Stolbovan rauhassa Ruotsi sai haltuunsa Käkisalmen, Pähkinälinnan, Ivangorodin, Kaprion ja Jaaman alueineen eli Suomenlahden ja Käkisalmen Karjalan. Vastavuoroisesti Ruotsi luovutti Venäjälle takaisin Novgorodin ja Audovan. Korvauksena näistä alueista Venäjä maksoi vielä 20 000 ruplaa. Nälkäkin oli välillä vieraana. Katovuotta 1601 kutsutaan ”Suureksi olkivuodeksi”.

Mikko Pärssinen on paennut kotikylästään. KA 5829:5.

Hänen kohdalleen marginaaliin on kirjoitettu Rymde eli hän on paennut jo silloin kotikylästään. Mikko on vielä seuraavana vuonna maakirjassa, mutta nyt autiolistassa. Myös Mikko Pärssinen löytyy Käkisalmen pohjoisen läänin Pyhäjärvi Vpl Kahvenitsan kylästä talonpoikana. Hänen vero-osuutensa on vain ¼, mikä vastaa muiden talonpoikien verotasoa lukuun ottamatta Martti Pärssistä.

PÄRSSISEN SUVUN HISTORIAA II Martti ja Mikko Pärssinen pakenevat Kuten edellä todettiin, toimi Antti Pärssinen isäntänä talossaan Kanta-Pärssilä vuoteen 1604 saakka. Vuosina 1600–1601 on hänen lisäkseen maakirjoihin merkitty taloon toinen mies. Tämän miehen nimeä ei kuitenkaan ole mainittu. Mies oli todennäköisesti Antin vanhin poika Martti, jonka tapaamme vuoden 1613 Käkisalmen pohjoisen läänin Sackulan pitäjän lautamiehenä, sekä samassa maakirjassa Pyhäjärven Vpl Kahvenitsan kylän talollisena. Kahvenitsan kylälle on asetettu yhteensä 4 ¾ veroyksikköä, ja Martti Pärssisellä on talonpojista ylivoimaisesti eniten veroja, yhteensä 1½ yksikköä. Ruotsihan oli vallannut Käkisalmen läänin maaliskuussa 1611, ja uudisasukkaiden siirtyminen entisen valtakunnan rajan ylitse oli tapahtunut nopeasti. Toinen Antin poika Mikko Pärssinen on merkitty vuonna 1603 veroa maksavaksi Pärssilän kylässä.

Martti Pärssinen puumerkkeineen Sakkulan pitäjän lautamiehenä 1613. KA 5973:2.

SUKUVIESTI 2 · 2019

Martti ja Mikko Pärssinen v.1613 Käkisalmen läänin Pyhäjärvi Vpl Kahvenitsan kylässä KA 5973:3-3v.

Lauri Pärssinen jatkaa Kanta-Pärssilässä Lauri Antinpoika Pärssinen jatkaa isäntänä kotitalossaan Kanta-Pärssilässä alkaen vuonna 1605 vielä vuodesta 1617 eteenpäinkin. Hän on talon ainut mies, ja tilan veroluku vaihtelee 1 – 3/4 välillä. Lisäksi talolla on ulkopalsta, josta veroa ½ yksikköä. Se tosin on muutaman kerran rästissä. Lauri on monen muun äyräpääläisen lailla vuodesta 1608 alkaen knaappiryyttarina Lindved Klaunpoika Hästeskon lippueessa. Samassa lippueessa olivat muutkin Pärssilän kylän isännät mukana. (Kuva viereisellä sivulla.)

Maakirja Muolaan Pärssilän kylästä. KA 6031:13- 13v. Kaikki neljä isäntää on merkitty knaapeiksi. Huomaa, että osalla isännistä on myös verorästejä.

Lopuksi Pärssisen suvun edustajilla mainitaan vuosien 1602– 1617 välisenä aikana Äyräpään knaappi- ja ratsumiesluettelossa olleen yhteensä yhdeksän palvelusvuotta. He kuuluivat 1600-luvullakin ratsumiesten ydinjoukkoon. Sellaisia taloja, joissa oli jo toista sataa vuotta vanhat ratsumiesperinteet, olivat mm. Muolaan vuoden 1706 maakirjan mukaan jo vuonna 1593 knaappiryyttareiden joukossa olleet Pärssilän kylän miesten talot. Pärssisen suku levisi 1600-luvun aikana laajemminkin Käkisalmen läänin alueelle kuten myös Inkerinmaalle. ❧

Muolaa ja Pyhäjärvi Vpl.

Sukuseurojen Keskusliitto ry on sukuyhteisöjen valtakunnallinen keskusjärjestö, joka tuo sukuyhteisöt ja -harrastajat yhteen. Liiton tärkein tehtävä on tukea jäsenseurojensa toimintaa ja hoitaa niiden edunvalvontaa.

Tule mukaan kehittämään suomalaista sukuseura toimintaa! Jokainen rekisteröity sukuseura tai sukuyhteisö voi liittyä SSK ry:n jäseneksi. Lisäksi yhteisöt ja yksityis henkilöt voivat liittyä liiton kannattajajäseneksi.

Keskusliitto toimii yhteistyössä kaikkien sukuharrastus yhteisöjen kanssa. Keskusliitto julkaisee Sukuviesti-lehteä ja tuottaa sukuseurojen ja harrastajien käyttöön kirjallista materiaalia, kuten alan oppi- ja käsikirjoja.

Lue lisää toiminnastamme ja jäsenyydestä: www.suvut.fi Sukumme eilen, tänään ja huomenna!

SUKUVIESTI 2 · 2019

Evakkojen sopeutuminen Länsi-Suomeen: vaakakupissa sosiaalinen asema ja lapsiluku Turun, Helsingin ja Missourin yliopistojen sekä Väestöliiton tutkijat esittelevät ensimmäisiä havaintojaan poikkeuksellisen laajasta väestötason tutkimusaineistosta, joka kertoo yli 160 000 toisen maailmansodan aikaisen Karjalan evakon sopeutumiskokemuksista. Karjalan evakoiden kovana kohtalona oli joutua jättämään kotinsa kahteen kertaan muutaman vuoden kuluessa, kun Suomi luovutti alueen Neuvostoliitolle toisessa maailmansodassa. Sodan alussa evakot pakenivat Länsi-Suomeen, mutta moni heistä palasi tilaisuuden tullen muutamaksi vuodeksi kotiseudulleen Suomen vallattua Karjalan takaisin. Sodan päättyessä he joutuivat kuitenkin uudelleen evakkoon. – Tämän poikkeuksellisen historiallisen tapahtuman avulla saatoimme tarkastella sitä, miten todennäköisesti erilaiset yhteiskuntaryhmät palaavat synnyin-

seudulleen, kun he saavat siihen tilaisuuden, kertoo tutkija Robert Lynch Turun yliopistosta. Aineiston avulla voitiin myös vertailla kotiseudulleen palanneita ja niitä, jotka jäivät Länsi-Suomeen, sillä molemmat ryhmät asuivat sodan jälkeen samalla alueella Länsi-Suomessa. Siirtolaisilla oli vastaanottavaan yhteisöön sopeutuessaan vaakakupissa yhteiskunnallisen aseman parantaminen tai lapsiluvun kasvattaminen. Synnyinseudulle ensimmäisen evakkoreissun jälkeen palanneet saivat sodan jälkeen enemmän lapsia

Karjalaiset evakkotiellä talvisodan ensimmäisinä päivinä. SA-Kuva.

SUKUVIESTI 2 · 2019

kuin ne, jotka pysyivät Länsi-Suomessa. Vaikuttaa siltä, että palanneiden lujempi side kotiseutuun sekä sen synnyttämät sosiaaliset suhteet vaikuttivat jälkikasvua lisäävästi. Toisen evakuoinnin jälkeen heidän sopeutumisensa uuteen yhteiskuntaan ja avioliitot länsisuomalaisten kanssa olivat kuitenkin vähemmän todennäköisiä, jolloin tätä yhteiskunnallisen aseman kohentamisen mahdollisuutta ei ollut. Toisaalta Länsi-Suomessa sodan ajan pysyneet evakot saivat vähemmän lapsia, mutta solmivat enemmän seka-avioliittoja länsisuomalaisten kanssa. Tämä oli omiaan parantamaan heidän yhteiskunnallista asemaansa. Monien nykypäivän siirtolaisten ja pakolaisten lailla tutkimuksessa tarkastellut evakot joutuivat joko säilyttämään vahvat sosiaaliset siteet alkuperäisyhteisöihinsä ja siirtolaistovereihinsa tai sopeutumaan uuteen ympäristöönsä solmimalla ihmissuhteita erilaisten ihmisryhmien kanssa. Tutkimus osoittaa, että siirtolaisten tekemät valinnat vaikuttivat konkreettisesti heidän myöhempään jälkikasvunsa määrään ja sosioekonomiseen asemaansa. – Löydöksemme ovat kaiken kaikkiaan tärkeitä tämän päivän siirtolaiskokemuksen ymmärtämiselle.

Tulokset voivat olla oleellista taustatietoa päättäjille, jotka haluavat edesauttaa siirtolaisten integraatiota ja samalla tukea heidän sosiaalista hyvinvointiaan, toteaa John Loehr, tutkimusprojektin vastuullinen tutkija Helsingin yliopistosta. Laajemmasta näkökulmasta tulokset kertovat myös siitä, miten joillekin ihmisille oma kotiseutu, suku ja kulttuuri ovat keskeisessä asemassa, kun taas toisilta halukkuutta sopeutua ja rakentaa uusia suhteita ja ’siltoja’ erilaisiin ryhmiin löytyy enemmän. Nämä piirteet ihmisissä vaikuttavat elämänkulkuun ja miten he kohtaavat erilaisia haasteita elämässä. Lähde: Helsingin yliopisto Robert Lynch on tutkijatohtorina Turun yliopiston Human Life-History tutkimusryhmässä. John Loehr, Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta, toimii vastuullisena tutkijana pakkomuuttoa tarkastelevassa monitieteellisessä tutkimushankkeessa Learning from our past, johon voit tutustua osoitteessa https://www.helsinki.fi/en/projects/learning-fromour-past.

Sukuseurojen Keskusliiton adressi ja kortti Monikäyttöinen adressi on näyttävä muisto erilaisissa tilaisuuksissa. Selkeälinjainen vihreävalkoinen adressi on kultanyöritetty ja kuoritettu sekä pakattu sellofaaniin. Adressi on A4-kokoinen. Hinta 15 €/kpl, sisältää lähetyskulut. Kortin kannessa kauniilla vanhalla harmaalla seinällä moderni sukupuu. Taitettu kortti on kooltaan 16 x 16 cm kokoinen. Hinta 2 €/kpl, sisältää kuoren. Kortin ja adressin on suunnitellut keskusliiton hallituksen jäsen Satu Hirvikoski.

Tiedustelut ja tilaukset toimisto@suvut.fi puh. (09) 4369 9450 www.suvut.fi > Julkaisut SUKUVIESTI 2 · 2019

Kuvakaappaus osoitteesta https://tarmo.kansallismuseo.fi.

Legendaariseen höyryjäänmurtaja Tarmoon voi nyt tutustua virtuaalisesti Monessa Suomen historian käännekohdassa mukana olleeseen, 112-vuotiaaseen höyryjäänmurtaja Tarmoon voi tutustua netissä 360-virtuaalikierroksilla. Jos Suomen merimuseon alukseen ei pääse tutustumaan Kotkassa, aikamatkan merenkulun historiaan voi tehdä monipuolisesti myös verkossa. Virtuaalikierros esittelee aluksen tilat, sen historian kohokohtia, sekä tarjoaa syventävää tietoa laivasta ja merimiesten arjesta jäänmurtajalla. Tarmoon pääset virtuaalikierrokselle osoitteessa https://tarmo.kansallismuseo.fi. Tarmo oli 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten voimakkain ja tehokkain jäänmurtaja Suomessa. Vuonna 1907 valmistunut höyryjäänmurtaja oli käytössä vuoteen 1970 asti. Kunnostamisen jälkeen alus sijoitettiin vuonna 1992 Kotkaan, ja vuodesta 2008 alkaen Tarmo on ollut osa Suomen merimuseon näyttelyitä Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa. Jos

SUKUVIESTI 2 · 2019

aluksen laajaan esine- ja arkistokokoelmaan haluaa tutustua vielä perusteellisemmin, runsaasti lisää esinetietoa ja valokuvia on nähtävillä Finnassa osoitteessa www.finna.fi (hakusana: Tarmo, organisaatio: Suomen Merimuseo). Suomen merimuseo on toteuttanut Tarmon 360-virtuaalikierroksen yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden ja opiskelijoiden kanssa. Käsikirjoituksen virtuaalikierrokseen teki tutkija Kerttuli Hoppa, ja Suomen merimuseon suunnittelutyöryhmään kuuluivat myös projektipäällikkö Johanna Aartomaa, intendentti Timo Kunttu, konservaattori Taru Laakkonen, vene- ja laivamestari Juha Puustinen sekä näyttelyamanuenssi Erik Tirkkonen. Jäänmurtaja Tarmo on kesäkaudella 2019 avoinna yleisölle Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa Kotkassa. Tarkemmat aukioloajat museon verkkosivuilta osoitteessa www.merikeskusvellamo.fi.

Ny digital utgåva: Finland i 19de seklet fångar samhället under den ryska tiden Svenska litteratursällskapet i Finland ger ut det illustrerade praktverket Finland i 19de seklet på nätet. Verket utkom första gången 1893 på initiativ av professorn och lantdagsmannen Leo Mechelin. Författaren Zacharias Topelius tecknar här en levande bild av folket och landet under 1800-talet, en bild som kom att prägla flera efterkommande generationer. Finland i 19de seklet ingick i Mechelins politiska program för att motivera Finlands särställning i det ryska riket. Han ville med ett gott samtida vittnesbörd visa på de finländska framstegen inom olika områden i samhället. Ett trettiotal sakkunniga bidrog med texter om allt från nationalhushållning till litteratur och konst, medan bl.a. Gunnar Berndtson, Albert Edelfelt, Axel Gallén och Eero Järnefelt stod för illustrationerna.

Finland i 19de seklet Utg. Katarina Pihlflyckt Zacharias Topelius Skrifter XIV Fritt tillgänglig på topelius.sls.fi och som epub på www.sls.fi.

Zacharias Topelius skrev förordet och de inledande kapitlen, och intog en central ställning vid planeringen av verket. Finland i 19de seklet utgör tillsammans med Topelius tidigare bildverk, föreläsningar och läseböcker en helhet som visar utvecklingen i hans synsätt inom historia och geografi. Den kommenterade, digitala utgåvan består av Topelius bidrag med tillhörande illustrationer, verket i sin helhet finns tillgängligt som faksimil. Inledningen är skriven av Rainer Knapas, Elisabeth Stubb och Katarina Pihlflyckt. Finland i 19de seklet är en del av utgåvan Zacharias Topelius Skrifter. Zacharias Topelius Skrifter är den första vetenskapliga utgåvan av Topelius omfattande författarskap, som nådde en stor publik och i decennier bidrog till att forma bilden av Finland.

”Gudstjänst i skärgården” av Albert Edelfelt. SUKUVIESTI 2 · 2019

ILPPARI – Museoviraston uusi arkeologisten löytöjen ilmoituspalvelu Museoviraston uuden ilmoitus- ja palautepalvelu Ilpparin kautta kansalaisten on mahdollista ilmoittaa löytämiään esineitä Museovirastolle. Verkossa toimiva ilmoituspalvelu korvaa sähköpostilla tehtävät löytöilmoitukset sekä paperisen kysymyslehden, jonka avulla löydöistä ja löytöpaikoista on kerätty lisätietoa. Ilmoitus- ja palautepalvelu Ilppari löytyy Museoviraston Kulttuuriympäristön palveluikkunasta osoitteesta www.kyppi.fi/ilppari. Ilppari kerää tietoa kansalaisten löytämistä arkeologisesti kiinnostavista esineistä. Kansalaisten tekemien löytöjen määrä moninkertaistui 2010-luvun alussa metallinetsinharrastuksen suosion myötä. Viimeisen viiden vuoden aikana Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin on toimitettu vuosittain noin 2000‒3000 kansalaisten tekemää esinelöytöä. Sähköisen ilmoituspalvelun tavoitteena on kerätä mahdollisimman yksityiskohtaisia tietoja löydöistä, löytöpaikoista ja löytöhetkistä. Ilmoittajan omat havainnot löytöpaikasta ja sen olosuhteista ovat löydön arvioinnin kannalta aina olennaisen tärkeitä. Vastaamalla ilmoituspalvelussa esitettyihin kysymyksiin ilmoittaja osallistuu arkeologista kulttuuriperintöämme koskevan tiedon tallentamiseen. Ilmoituksen laatiminen edellyttää kirjautumista palveluun. Kirjautumalla ilmoituspalveluun löydön ilmoittaja voi seurata muun muassa tunnistamiseen ja löydön lähettämiseen liittyviä toimenpiteitä kohta kohdalta. Lisäksi palvelussa on mahdollista käydä ilmoituskohtaisesti keskustelua viranomaisen kanssa. Ilmoituspalvelu virtaviivaistaa löytöilmoitusten käsittelyprosessia sekä yksinkertaistaa sähköisen asioinnin myötä ilmoittamista. 28

SUKUVIESTI 2 · 2019

Muinaismuistolain (295/1963) mukaan vähintään 100 vuotta vanha maasta löydetty esine, jonka omistajaa ei tiedetä, tulee ilmoittaa ja toimittaa löytöpaikkaa koskevin tiedoin Museovirastoon. Jatkossa Museovirasto vastaanottaa ilmoitukset kansalaisten tekemistä löydöistä sekä ohjeistaa tarvittaessa löytöjen toimittamisesta ilmoituspalvelu Ilpparin kautta.

Perämiehiä, matruuseja ja laivapoikia SKS ON KIINNOSTUNUT MERENKULKIJOIDEN MAAILMASTA Meri yhdistää ja erottaa. Meri on kulkureitti ja rahtiväylä, mutta samalla se vie merenkulkijat kauas perheistään ja eristää heidät omaksi joukokseen, jolla on erityiset sääntönsä ja tapansa. SKS kerää 31.8.2019 saakka tietoa ja kertomuksia merenkulusta ja merenkulkijoiden elämästä. Millaista on työskennellä aluksilla, millaista on odottaa kotona? Millainen on merenkulkijoiden ja heidän läheistensä maailma?

Muistitiedon keruu On armas mulle aallon tie on avoin merenkulkijoille, heidän perheenjäsenilleen, ystävilleen ja jokaiselle, jolla on tarinoita merenkulusta. Kertoa voi esimerkiksi omasta urastaan, merenkulun arjesta ja juhlasta tai suhteestaan mereen. Kirjoituksen aiheena voivat olla myös laivaliikenteen muutokset, työyhteisöt ja mieleen jääneet persoonat tai merenkulkijoiden tarinat, huumori ja kieli.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/merenkulkijat

Kirjekaveruudesta rakkauskirjeenvaihtoon SKS ON KIINNOSTUNUT SUOMALAISILLE TÄRKEISTÄ KIRJEISTÄ Oletko säilyttänyt nuoruuden kirjeesi? Entä vanhempiesi tai isovanhempiesi kirjeenvaihtoa? Pitivätkö sukulaisesi yhteyttä kirjeitse toisesta maasta tai mantereelta? Onko hallussasi kirjeenvaihtoa, jonka tarinan haluat kertoa? SKS on kiinnostunut sekä uusista että vanhoista kirjeistä. SKS toivoo erityisesti kirjeaineistoja, joissa on tallessa kirjeet molempiin suuntiin. Jos haluat luovuttaa kirjeitä, ota yhteyttä SKS:n arkistoon. Kirjeiden ohella SKS kerää muistoja kirjeiden kirjoittamisesta. Kerro SKS:lle sinulle tärkeiden kirjeiden tarina! Kirjoituksessasi

voit pohtia elämänvaiheitasi kirjeiden kirjoittajana ja vastaanottajana. Voit kirjoittaa esimerkiksi kirjeenvaihtokavereistasi, kirjeissä käsitellyistä aiheista tai käytetyistä kirjoitusvälineistä. SKS:aa kiinnostaa myös, millaisissa tilanteissa kirjoitit kirjeitä ja miltä kirjeiden lähettäminen tai vastaanottaminen tuntui. Kerro myös, miten sähköpostin yleistyminen vaikutti yhteydenpitoosi ja paperikirjeiden kirjoittamiseen. Kirjeiden kertomaa -keruu jatkuu marraskuun 2019 loppuun saakka.

Vastausohjeet: www.finlit.fi/kirjeiden-kertomaa

SUKUVIESTI 2 · 2019

U R KKA

LU K U

Kirkko, avioliittoon vihkiminen ja rekisterinpito

Kirjassa on monelle sukututkijalle mielenkiintoista tietoa kastamattomien lasten kirjaamatta jättämisestä sekä omantunnonavioliittojen ja tuomioistuinavioliittojen kirjaamisesta. Tutkimuksesta selviää myös se, että käytäntö näissä asioissa saattoi vaihdella suuresti rekisterinpitäjien välillä. Hannu Tulkki

Väänäsiä Pöljältä

Yrjö Tala: Kirkon kipupisteet. Siviiliavioliiton ja siviilirekisterin puute Suomessa 1905–1918. Suomen kirkkohistoriallinen seura, Turenki 2018. 333 sivua. Porin seurakuntien keskusrekisterin johtaja, rovasti Yrjö Tala kirjoitti eläkepäivinään Kirkon vai valtion kirjat? -nimisen väitöskirjan. Tutkimus koski uskontokuntasidonnaisuuden ongelmaa Suomen väestökirjanpidossa vuosina 1839– 1904. Väitöskirja hyväksyttiin korkealla arvosanalla vuonna 2008. Tämän lehden numerossa 6/2009 on hieman selontekoani tuosta kirjasta. Teologian tohtori Tala jatkoi sen jälkeen edelleen hyvin perusteellisesti tutkimustyötään. Hänen uusi kirjansa Kirkon kipupisteet tuli julkisuuteen viime vuonna Suomen kirkkohistoriallinen seuran julkaisusarjassa. Sen alaotsikko ”Siviiliavioliiton ja siviilirekisterin puute Suomessa 1905–1918” kuvaa kirjan sisältöä. Useimmalle nykylukijalle on yllättävää kuinka runsaasti nämä asiat olivat aikanaan esillä säätyvaltiopäivillä, eduskunnassa ja senaatissa sekä lehdistön palstoilla.

SUKUVIESTI 2 · 2019

syntyi 1705 Puiroonlahdessa. Nuutilla oli seitsemän lasta ja Antilla kymmenen. Näiden lasten äidit, Anna Korhonen (1686–1758) ja Kristiina Raatikainen (1715–1798) vahvistavat vielä suvun savolaisuutta.

”Savolaesta sanarrieskoo” Eipä ihme, että suvusta puhkesi myöhemmin savon murteella kirjoittanut ”Rieska-Kalle”, Kalle Väänänen (1888– 1960), joka tunnettiin myös nimimerkeillä K.V.Korsukolportööri ja Laulajapoika. Useiden kirjojen lisäksi Kalle Väänänen lauloi ja toimi opettajana. Kallen erikoisuus oli, että hänen puhekielensä oli viipurin murre, lapsuuden kotipaikan mukaan. Savon murre kirjoituskielenä oli taas suvun perintöä. Kirjan nimessä mainittu Pöljä tarkoittanee nimistötutkija Sirkka Paikkalan (1997) mukaan Pölläsiä tai vastaavaa sukunimeä. Pöljä olisi voinut olla Pöllästen suvun eräpaikka. Kolmisoppi taas on järvi, jossa on kolme lahtea. Kolmisoppeen ensimmäiset Väänäset tulivat 1750-luvulla. Nyt seudun kylät ovat jääneet Siilinjärven Yaran fosfaattikaivoksen alle.

Perusteellinen sukukirja Pertti Väänänen (toim.): Väänästen sukukirja. Pöljän ja Kolmisopen Väänäset. Tampere 2018. 377 sivua. Savosta kotoisin olevat Väänäset ovat julkaisseet viime vuosina sukukirjoja tiuhaan tahtiin. Nyt on ilmestynyt seitsemäs Väänäs-sukukirja, kun viime vuonna keravalainen Pertti Väänänen sai valmiiksi ja julkaistuksi kirjan, missä hän on itsekin mukana: Pöljän ja Kolmisopen Väänäset. Nämä Väänäset ovat tulleet Rantasalmelta Kuopion pohjoispuolelle Kehvon – Väänälänrannan seudulle 1500-luvulla ja edelleen Pöljän Lintuniemeen 1750-luvulla. Sukukirjaan on Väänäsiä ja heihin liittyneitä kerätty noin 2000 henkeä. Tiedot alkavat Kehvolla 1669 syntyneestä Nuutti Väänäsestä, joka myös kuoli Kehvolla 1723. Hänen poikansa Antti

Tässä on käsillä sukukirjojen mallikappale. Kaikkea löytyy; on tarinoita suvusta ja sen jäsenistä. On 802 sukutaulua ja niihin hakemisto sekä viivataulukkoja selventämään polveutumista. Ja on laaja kokoelma valokuvia suvusta ja sen asumista taloista. Tämän lisäksi kirjan alusta voi lukea miten Väänästen esi-isät ja -äidit elivät, miten pukeutuivat, mitä he söivät ja mihin uskoivat. Eli miten Pohjois-Savossa elettiin, kun Nuutti ja Antti Väänänen tulivat Pöljälle asumaan. Pöljän Väänästen sukukirjan tekijä Pertti Väänänen on koulutukseltaan filosofian tohtori ja virusopin dosentti. Monien ansioidensa joukossa hän mainitsee Keravan Seudun Sukututkijoiden valinneen hänet vuoden sukututkijaksi vuonna 2013. Kirjan kannessa on kuva Pöljän kotiseutumuseosta. Heikki Manninen

LUK U N U

Merirosvousta ja haaksirikkoja Itämerellä

Uutuuskirja Onnettomuus ja onni jäljittää haaksirikkojen ja hylynryöstäjien vaiheita 1600–1800-lukujen Itämerellä. Merionnettomuuksia sattui usein ja kauppalaivojen haaksirikoilla saattoi rikastua. Ohjattiinko laivoja karille tarkoituksella? Uuden ajan alun Itämeri oli ahdas, vilkas ja varsinkin syyspimeällä vaarallinen merialue. Onnettomuuksia tapahtui usein, mutta kauppalaivan haaksirikko saattoi olla joillekin myös onnenpotku. Hylkyjen pelastajat kerryttivät itselleen suuren omaisuuden, ja joidenkin kerrotaan rikastumisen toivossa jopa houkutelleen laivoja tahallaan karille. Onnettomuus ja onni tuo uutta tietoa Itämeren merenkulusta 1600–1800-luvuilla ja valottaa monipuolisesti hylkyryöstöillä vaurastumisen vähän tutkittua historiaa. ”Perinteen mukaan rantaan ajautunut hylkytavara oli Jumalan siunaus. Keskiajalla sen kohtalon määräsi germaaninen tapaoikeus, joka teki haaksirikkoutuneesta aluksesta, sen lastista ja jopa sen miehistöstä rannan omistajan omaisuutta. Lievimmillään kyse oli hylkytavaran keräilystä, pahimmillaan haaksirikon uhrien orjuuttamisesta, tappamisesta tai jättämisestä oman onnensa nojaan kuolemaan.” Onnettomuus ja onni rakentaa kokonaiskuvan Itämeren merionnettomuuksista ainutlaatuisen arkistoaineiston pohjalta: Mihin vuodenaikaan ja millä alueilla aluksia haaksirikkoutui? Vaikuttiko aluksen reitti ja lasti haaksirikkoalttiuteen? Paljonko haaksirikkoja raportoitiin vuosittain? Samalla teos esittelee meripelastustuksen, merivakuutusten ja majakoidemme historiaa, jäljittää kadonneen aarrelaivan Die Stadt Frankfurtin vaiheita sekä kertoo Itämeren viimeisen merirosvon Petter Gottbergin tarinan. ”Kauppamerenkulkuun liittyi riski ja epävarmuus haaksirikkojen takia. Erityisen suuri se oli Itämerellä ja Suomenlahdella, jossa laivat purjehtivat jäiden tuloon asti. Tästä oltiin hyvin tietoisia, mistä olivat osoituksena jo sellaiset sattumaan ja riskiin liittyvät laivannimetkin kuin Fortuna tai Risico. Riski oli va-

Mikko Huhtamies ja Juha-Matti Granqvist (toim.): Onnettomuus ja onni – Kauppalaivojen haaksirikot ja pelastustoiminta Itämerellä 1600–1800-luvuilla (SKS 2019)

kuutuksien takia aina mukana rahtihinnoissa ja kauppahuoneiden kustannuslaskelmissa.” ”Voitaisiinko näitä vain silloin tällöin palavia majakkatulia pitää jopa harhatulina, joista oli merenkululle enemmän haittaa kuin hyötyä? Niiden meriturvallisuutta lisäävä vaikutus näyttää joka tapauksessa olleen lähes olematon. – – Majakkatorneilla, kirkoilla ja muilla korkeilla paikoilla oli tulkintani ja yleisten syiden perusteella laivojen ohjaamisen lisäksi myös toinen merkitys: niistä voitiin tarkkailla meriliikennettä ja haaksirikkoja eikä aina täysin pyyteettömästi. Jos oli ’synkkä ja myrskyinen yö’ ja odotettavissa oli haaksirikkoja, korkeat tornit olivat luonnollisia tähystyspaikkoja. Paikalliset tunsivat haaksirikkojen potentiaalisen ajankohdan ja paikan, ja joissain tapauksissa osattiin odottaa jopa tiettyä laivaakin.” SUKUVIESTI 2 · 2019

Eine Kuismin ja Elina Kuismin (toim.):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Hyvässä seurassa – Yhdistys toiminnan pikkujätti, 2. painos

Sukua tutkimaan – Sukuharrastajan pikkujätti Sukututkimus elää vahvaa murroskautta. Aineistojen digitointi mahdollistaa tutkimisen muuallakin kuin arkistoissa. Kotikoneelta tutkittaessa tarvitaan kuitenkin tietoa lähteistä. Tähän kirjaan on koottu perustie20 € toa sukututkijalle ja arkistojen sekä muiden aarreaittoISBN 978-952-99375-9-2 jen esittelyn yhteyteen on lisätty digitaalisten aineistojen osoitteita. Perusaineistojen lisäksi kirjan lopussa on käyty läpi henkilötietojen käsittelyä sukututkimuksessa, sukuseuran perustamista ja sukututkimuksen saattamista kirjaksi. Tämä kirja yhdistettynä Sanasto sukututkijoille -julkaisuun on erinomainen selviytymispaketti sukuharrastajalle.

Julkaisussa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseura 10 € toiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen ISBN 978-952-99375-7-8 toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Väinö Sointula (toim. Elina Kuismin):

Eine Kuismin – Elina Kuismin:

Sanasto sukututkijoille, 6. painos Sukututkimuksen harrastaja Väinö Sointula on sukuaan tutkiessaan kerännyt kirkon-, käräjä-, maa-, henki- ja muista historiankirjoista tulkintaa vaatineita sanoja ja lyhenteitä. Sanastoon on koottu yli 20 € 12 500 sanaa, joihin sukututkija saattaa törmätä. Lisäksi luetteISBN 978-952-68284-0-4 lot henkilönimien käännöksistä ja muunnelmista, sukulaisuussuhteiden nimityksistä, vanhoista mittayksiköistä sekä luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista.

Sukututkimusaapinen

ISBN 978-952-99375-4-7

Lähde sinäkin 11-vuotiaan Jennyn mukaan esivanhempien jäljille! Huomaat, että sukututkimus on hauskaa ja voit päästää salapoliisitaitosi valloilleen. Saat selville, miten voit löytää arkistojen kätköistä tietoa suku25 € si vaiheista. Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä ja opit rakentamaan sukupuita sekä tutkimaan sukuasi netissä surffaillen.

Tiedustelut ja tilaukset Sukuseurojen Keskusliitto ry | Sokerilinnantie 7 E | 02600 Espoo puh. (09) 4369 9450 | toimisto@suvut.fi Tilaukset myös: www.suvut.fi > Julkaisut

Postitettuihin tilauksiin lisätään toimituskulut.

si res

TA UT

ied

t Lisä

t kor la 2

ul siv