• 3mh, joissa majoittuu jopa 10 henkilöä Kalajoen Hiekkasärkkien keskustaan Hilmantorille vain 1,5 km ja meren rantaan n. 2 km. Loistava sijainti Kalajoen golfkentän läheisyydessä.
Oulaisissa, Merijärvellä ja Vihannissa ilmestyvä kaupunkilehti
Lapsuuden kesät Piipsjärvellä eivät unohdu
UMK-finalisti Antti Paalasella on juuret myös Oulaisissa.
MUSIIKKI
Matti Kuoppala Oulainen
YLE julkisti viime viikolla tämän vuoden Uuden musiikin kilpailun (UMK) finalistit, jotka kilpailevat pääsystä kevään Euroviisuihin. Seitsemän finalistin joukkoon tiensä raivasi Kokkolassa asuva ja Alavudella syntynyt, mutta Oulaisissa ja Haapavedellä sukujuuret omaava Antti Paalanen
”Äitini on Oulaisista kotoisin ja siellä mummulassa Piipsjärvellä on lapsuudessa kesät vietetty. Äidin isän suku on puolestaan kotoisin Haapavedeltä”, kertoo Antti Paalanen.
Mummunsa Lempi Ylitalon luo kokoontui kesäisin usein koko suku. Antti Paalanen muistelee, että Piipsjärvellä tuli paljon leikittyä ja uitua kaiket päivät. Musiikin Paalanen kertoo löytäneensä sattumalta.
” Olin ilmoittautunut Alavuden kansalaisopiston kitaratunneille ja menin äitini kanssa ostamaan kitaraa musiikkiliikkeestä Alavudella. Muistan kun kaupan
takaseinällä näin pienen kultaisen Hohner-merkkisen haitarin. Kysyin äidiltä, että mikä soitin tuo on? Hän sanoi, että tuo on 2-rivinen haitari, tuollaista sinun pappasikin aikoinaan soitteli”, Paalanen muistelee.
Antti Paalasen isoisä Antti Ylitalo todellakin soitti 2-rivistä sekä huuliharppua. Veljensä kanssa he soittivat Piipsjärvellä jopa tansseissakin. Ja Niemen mäkeä, jossa he nuorempana asuivat, kutsuttiin Antti Paalasen kuuleman mukaan pelimannimäeksi.
Antti Paalanen osaa soittaa useaa eri instrumenttia. Teini-iässä häntä kiinnosti paljon rokki, joten kitara ja rummut tulivat hyvin tutuiksi. Opiskeluvuosinaan Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla hän perehtyi kansansoittimiin laaja-alaisesti, kuten esimerkiksi kanteleeseen, viuluun, avainviuluun, lyömäsoittimiin ja vanhoihin puhaltimiin kuten yläsävelhuiluihin sekä kansanlauluun.
Ylen UMK-verkkosivujen tiedotteessa kerrotaan, että tohtoriopinnoissaan Antti Paalanen sävelsi uutta musiikkia diatoniselle haitaril-
le ja rakensi soolotaiteilijuuttaan määrätietoisesti. Kansainvälinen läpimurto tapahtui vuonna 2011 WOMEX-showcase-konsertissa Kööpenhaminassa. Rujo-albumin (2019) julkaisu nosti Antin kansainvälisen tunnettuuden uudelle tasolle, ja keikkoja on ollut eri puolilla Eurooppaa, USA:ssa, Japanissa ja etenkin Ranskassa. Paalasen tunnusmerkki laulajana on örinä, joka pohjautuu kurkkulaulutekniikkaan. Kyseessä on laulutapa, jolle on ominaista erityinen äänenmuodostus kurkussa. Paalasen käyttämällä kargyraa-tekniikalla kurkkulaulaja saa aikaan syvän, mörisevän äänen.
Uuden musiikin kilpailuun Antti Paalanen kertoo hakeneensa myöskin musiikkia ammatikseen tekevän vaimonsa Heidi Maria Paalasen kanssa jo useana vuonna. Antti Paalasen tavoitteena on saada näkyvyyttä musiikilleen ja uusia kuulijoita.
” Olen tehnyt sooloartistina uraa jo 20 vuotta ja enimmäkseen keikkaillut ulkomailla. UMK:ssa saa näkyvyyttä kotimaan musiikki-
kentällä ja toki ulkomaillakin ja toivon että tätä kautta saataisiin lisää keikkaa ja tunnettuutta. Ja formaattina UMK on aivan loistava, Suomen suurin musiikkishow ja olen todella kiitollinen, että saan olla mukana”, hehkuttaa Antti Paalanen.
Antti Paalasella ja hänen vaimollaan on myös perheyhtiö nimeltään Tuliterä, jossa heidän poikansa Olavi soittaa rumpuja ja lusikoita ja Heidi-vaimo melodikaa. Paalasen mukaan kaikki perheenjäsenet ovat kovia euroviisufaneja.
”Soitammekin joka vuosi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla sen vuoden euroviisuhittejä pelimannisovituksin”.
Antti Paalasen kappaleen nimi UMK-finaalissa on Takatukka. Biisin sanoma on hänen mukaansa se, että tuomalla iloa ja rakkautta maailmaan se tarttuu myös muihin.
” Se laulun sanoma jollain tavalla löysi oman nuoruuteni ja sisäisen lapseni. Olin nuorena kova tukkahevifani ja otin ensimmäisen permanentin takatukkaani jo 12-vuotiaana. Tekstissä on tosi paljon syvyyttä, se lait-
taa sielun pulputtamaan. Kappale on energinen, hauska ja juureva”, toteaa Antti Paalanen.
Finaalin pahinta kilpakumppania Antti Paalanen ei ala nimeämään vaan toteaa, että hän on onnekas saadessaan kilpailla niin upeassa seurassa.
” Kaikki kappaleet ja artistit ovat todella hienoja, ja olen löytänyt paljon uutta musiikkia jo nyt. Tunteisiin vetoava ja vaikuttava show on tulossa. Ei olla keskenään kilpailemassa, vaan tarjotaan ennennäkemätön show hyvällä energialla”, Paalanen hehkuttaa.
Uuden Musiikin Kilpailun voittaja valitaan 28.2.2026 Tampereen Nokia Arenan UMK26-show’ssa.
Antti Paalanen vietti lapsuuden kesänsä Oulaisten Piipsjärven mummulassa. Nyt hän kilpailee euroviisupaikasta Uuden musiikin kilpailussa.
Bongaa Majakka ja voita!
Etsi Majakka lehden sivuilta.
Osallistu kilpailuun lähettämällä oikea sivunumero tekstiviestillä tai WhatsAppilla numeroon 0440 470 125.
Voit osallistua myös sähköpostilla: toimitus@seutumajakka.fi.
Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan SeutuMajakan yllätyspalkinto. Vastausaikaa on maanantaihin saakka. Lehden numero 1 Majakka oli sivulla 10. Arvonnassa yllätyspalkinnon voitti Johanna Mehtätalo
Kehut ja kiitokset
KOHTASITKO hyvää? Nyt voit jakaa hyvän mielesi kaikkien kanssa. Lähetä kiitos sähköpostilla osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi tai tekstiviestillä/ WhatsApp-viestillä numeroon 0440470 125. Voit myös kertoa kiitoksesi soittamalla numeroon 0440 470 125.
Lissun Baarin yläkertaan uusi ruokaravintola –yrittäjä Liisa Kangasvieri alkaa kehittää
myös
Honkamajan toimintaa
Matti Kuoppala Oulainen
Yrittäjä Liisa Kangasvieri laajentaa yritystoimintaansa Oulaisissa. Lissun Baaria vuodesta 2024 Oulaisissa pyörittänyt Lissunbar Oy on valittu Honkamajan uudeksi yrittäjäksi ja se alkaa kehittää paikan toimintaa vuokrasopimusmallilla. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus hyväksyi Penttilän talon uudeksi yrittäjäksi Oulashovi Oy:n.
Liisa Kangasvierin mukaan Oulaisissa on tällä hetkellä kova kysyntä erilaisten juhlien pitopaikalle. Tämä tarve
kävi selväksi viime syksyn aikana, kun hän tarjosi catering-palveluja ympäri Oulaista. Kangasvierin mukaan tarkoituksena on päivittää Honkamajan sisätiloja ja tuoda poreamme saunatiloihin.
”Tarkoituksena on, että Honkamajalla voidaan järjestää jatkossa erilaisia tilaisuuksia ja juhlia. Sitä voidaan vuokrata myös pelkkänä tilana”, toteaa Liisa Kangasvieri.
Liisa Kangasvieri haluaa olla laajemminkin mukana Honkamajan ympärillä tapahtuvassa toiminnassa.
”Kun alueella järjestetään hiihto- ja frisbeegolf-kisoja, voi meillä olla silloin ruoka-
palvelu auki. Ja kenties me jatkamme myös lasten ja nuorten leiritoimintaa sekä rippileirejä”, Liisa Kangasvieri valottaa. Oulaistenkadulla sijaitsevan Lissun Baarin yläkerrassa, entisen ravintola Oulaksen tiloissa tapahtuu myös muutoksia tällä hetkellä. Liisa Kangasvierin mukaan sinne on tarkoitus avata tämän vuoden aikana uusi à la carte- ja lounasravintola. Paikan nimeä Liisa Kangasvieri ei ala vielä paljastamaan, mutta sen verran hän jo lupaa, että uusia kokkeja aletaan ravintolaan kohta rekrytoida.
Oulaisilta lausunto Merijärvelle
SeutuMajakka Oulainen
Oulaisten kaupunki esitti lausunnon Merijärven kunnalle koskien OK Graniitti Oy:n maa-aineislupahakemusta. Lausunnon mukaan rakennuskiven louhinnan laajennus on hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella vaikutuksiltaan vastaavanlainen kuin aiempikin louhos, mutta louhoksen sijainti Merijärven, Pyhäjoen ja Oulaisten rajalla lupa kuuluisi lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn ja valvonnan piiriin.
Ottotoiminta sijoittuu noin 300 metrin etäisyydelle Oulaisten kaupungin rajasta, joten ottamistoiminnasta ja siihen liittyvistä järjestelyistä ei arvioida aiheutuvan merkittäviä haitallisia vaikutuksia Oulaisten kaupungin alueelle. Louhosalueen vesien mahdollinen kulkeutuminen Oulaisten alueelle tulee huomioida lupaharkinnassa siten, ettei pintavesille tai ympäristölle aiheudu haittaa. Lisäksi lupamääräyksissä tulee varmistaa, ettei toiminnasta aiheutuva liikenne aiheuta mer-
kittävää haittaa alueen tieverkolle tai liikenneturvallisuudelle.
Oulaisten kaupunki katsoo, että ottamisalueen turvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Lupamääräyksiin on sisällytettävä riittävät määräykset ulkopuolisten liikkumisen estämiseksi ottamisalueella, esimerkiksi aitaamisen tai muiden asianmukaisten turvatoimenpiteiden avulla. Tarpeelliset turvavarusteet tulee pitää paikoillaan myös toiminnan päättymisen jälkeen.
Entisen ravintola Oulaksen tiloja remontoidaan uutta ravintolaa varten. Kuva: Aleksi Olli
TERVETULOA JUMALANPALVELUKSEEN
Jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua myös nettisivujen kautta: https://www.oulaistenseurakunta.fi/tutki-uskoa/kuuntelejumalanpalvelusta
Su 25.1. Messu klo 10 3.sunnuntai loppiaisesta. Jeesus herättää uskon. Joh. 4:39-42 Liturgi: Kalle Luhtasela, saarna: Onni Sydänlähde, Heidi Löppönen. Kummisunnuntai, koko rippikoulun ikäluokka mukana.
Su 1.2. Messu klo 10 3. sunnuntai ennen paastonaikaa. Ansaitsematon armo. Matt. 19:27-30 Liturgi: Onni Sydänlähde, saarna: Sanna-Leena Lavanti, Heidi Löppnen. Yhteisvastuukeräyksen 2026 alkaa.
Hautaan siunattu
Yrjö Mikael Korhonen 81 v. Outi Eriika Säilynkangas 61 v. TAPAHTUMAT
Su 25.1. klo 16 Yhteyden ilta seurakuntakodilla helluntai seurakunnan kanssa. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 15.30. Su 25.1. klo 18 Keski-Pohjanmaan kanttorien konsertti kirkossa. Ti 27.1. klo 11 Diakoniaruokailu ’Lämmin pata’ seurakuntakodilla. Ruokailu 2 €, alle kouluikäiset ilmaiseksi.
RYHMÄT JA YHDESSÄOLO
Ke 21.1. klo 12 Lähetyksen päiväkahvit Virastotalolla. Vaihtuvaa lähetykseen liittyvää ohjelmaa, keskustelua, päiväkahvit ja arvontaa. Ke 21.1. klo 17 Kässäklubi Päiväpesässä (Lammasojantie 22). Tehdään erilaisia käsitöitä lähetystyön hyväksi.
To 22.1. ja 29.1. klo 11 Viimetippa Siukkiksessa seurakuntakodilla. Kohtaamispaikka päihdeongelmien kanssa kamppaileville
To 22.1. klo 13 Kuulokerho seurakuntakodilla. Seurakunnan ja Pyhäjokilaakson kuuloyhdistyksen yhteinen kerho. Vertaistukea ja tietoa. Kuulokojeiden paristoja saatavilla.
To 22.1. ja 29.1. klo 18.30 Kirkkokuoro harjoitukset kirkossa. Ma 26.1. klo 12 Silmukkapiiri virastotalolla (Keskuskatu 9). Tehdään neuleita hyväntekeväisyyteen, lähinnä omalle paikkakunnalle diakoniatyön kautta.
Ke 28.1. klo 12 Seurakuntakerho seurakuntakodilla. Tarjolla kahvia, hartaus, vaihtuvaa ohjelmaa sekä juttuseuraa.
To 29.1. klo 10 Hyvän sanoman juttutupa Olotilassa (Keskuskatu 2), Kohtaamista ja yhteistä oloa. Vapaaehtoinen kahvimaksu.
LAPSET, NUORET JA PERHEET
To 22.1. ja ti 27.1. klo 9.30-11.30 Perhekerho Päiväpesässä (Lammasojantie 22). Perheiden yhteinen kerho. Aamueväs tarjotaan. To 22.1. ja 29.1. klo 17.15. Lapsikuoro kirkossa.
Pe 23.1. klo 18 1. rippikoulun tapaaminen Siukkiksessa.
Pe 23.1. klo 19 Gospeli eli nuortenilta klo 19–23 seurakunnan nuortentilassa Siukkiksessa.
Ke 28.1. klo 18 1. rippikoulun vanhempainilta seurakuntakodilla.
SEURA- JA YHDISTYSTOIMINTA
Su 25.1. klo 16 seurat rauhanyhdistyksellä.
Rantakadun rukoushuoneella:
La 24.1. klo 12 ja 18 talviseurat, nuortenilta iltaseurojen jälkeen.
Su 25.1. klo 12 ja 17 talviseurat. Lähetysmiehet Seppo Karhu ja Anssi Sorsa.
DIAKONIAVASTAANOTTO
Seuraava taloudellisen avun diakoniavastaanoton ajanvaraus on ti 20.1. klo 9–10 p. 044–5797426.
KESKUSTELUA VARTEN
Kirkon palveleva puhelin 0400-221180 avoinna joka ilta klo 18–24. Kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti puh. 044–5797470, vs. kappalainen Kalle Luhtasela puh. 040-480 1733, seurakuntapastori Onni Sydänlähde puh. 044-5797471, diakoniatyöntekijä Marika Kamps puh. 040-6153416, diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen puh. 044-5797425, lähetys- ja toimistosihteeri Ritva Pärkkä puh. 0445797432, nuorisotyönohjaajat Tuomas Saarela puh. 044-5797451 ja Henna Röyttä puh. 044-5797450.
KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO Kirkkoherranvirasto puh. 08-4797420 tai sähköposti: oulainen. kirkkoherranvirasto@evl.fi
Asiointiajat ovat ma, ti ja to klo 9–12, Keskuskatu 9, 2. krs. Kirkkoherra puh. 044-5797470 Taloustoimisto puh. 044-5797430
Facebook: Oulaisten seurakunta Instagram: oulaistensrk
Seurakuntamestari Reijo Saukko tavoitettavissa virka-aikana puh. 044-5797440.
Oulun aluekeskusrekisteri hoitaa Oulaisten seurakunnan osalta virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset. Tilaukset puh. 08-3161303, sähköposti: keskusrekisteri.oulu(at)evl.fi tai Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelun kautta: https://evl.fi/tietoakirkosta/tilaa-virkatodistus
Seurakuntakodin pitopalveluyrittäjä on Toiminimi Sari Heikkilä puh. 0400-203452, sähköposti: sariheikkila04(at)gmail.com
Kalajoen rovastikunnan perheneuvonta Terveystie 11, E-ovi, 84100 Ylivieska Ajanvaraus MA-TO 12-13 p. 08-425 990. Luottamuksellista keskusteluapua parisuhteen kysymyksissä, perheen pulmissa ja erokriiseissä yksin tai yhdessä puolison kanssa. Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla.
Keskuskatu 9, 2. krs, 86300 Oulainen Kirkkoherranvirasto avoinna: ma, ti, to klo 9-12 p. (08) 479 7420
Palveleva puhelin 0400 22 11 80 joka päivä klo 18-24
Oulaisten seurakunta haluaa käynnistää jälleen jumalanpalvelusryhmien toiminnan.
Jumalanpalvelusryhmiin kaivataan vapaaehtoisia
Matti Kuoppala
Oulainen
OULAISTEN seurakunnan normaali arki on jälleen alkanut joulutauon jälkeen. Perhe- ja seurakuntakerhot sekä hyvän sanoman juttutupa pyörivät tuttuun tapaan ja muistakin tilaisuuksista löytyy tarkempaa tietoa Oulaisten seurakunnan verkkosivuilta sekä SeutuMajakan kirkollisista ilmoituksista. Lähiaikojen tapahtumista maininnanarvoinen on laskiaistiistaina 17.2. järjestettävä hernekeittomyyjäiset. Myyjäisten tuotto ohjataan tuttuun tapaan lähetystyön hyväksi.
”Lisäksi seurakunta osallistuu Piipsjärvi 26h-tapahtumaan. Meillä aloittaa ensi viikolla työnsä uusi pappi (Onni Sydänlähde), jonka kanssa alamme suunnitella, mitä tuossa tapahtumassa teemme”, kertoo diakoniatyöntekijä Marika Kamps
Oulaisten seurakunnassa toimii hyvä määrä vapaaehtoisia, mutta uusiakin kasvoja otetaan ilomielin mukaan toimintaan. Vielä ennen koronapandemiaa toimi Oulaisten seurakunnassa oma vapaaehtoisten jumalanpalvelusryhmä, mutta poikkeusolojen päätyttyä ryhmän toimintaa ei ole vielä saatu käynnistet-
tyä. Marika Kampsin mukaan jumalanpalvelusryhmä voi olla esimerkiksi jokin yhteisö, järjestö tai vaikka kyläyhdistyksen oma porukka.
”Ajatuksena on, että tämä porukka on tekemässä messua meidän kanssamme. Ryhmän jäsenet voivat esimerkiksi ehdottaa aiheita esirukoukseen tai mitä virsiä messussa lauletaan. He voivat myös lukea Raamatun tekstiä jumalanpalveluksen aikana ja olla mukana kirkkokahvien tarjoilussa”, kertoo Marika Kamps.
Tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen kohderyhmänä ovat ikäihmiset.
Vuoden 2026 rippikoululaiset
MUISTAKAA tulla sunnuntaina 25.1. kello 10 Oulaisten kirkkoon yhdessä kummin tai muun läheisen kanssa. Osallistumme kirkossa messuun, jonka
jälkeen meillä on kirkkokahvit ja lyhyt ohjelmahetki srk-kodilla. Jos et ole vielä kysynyt mukaan omaan kummiasi tai muuta läheistä, joka on rippikoulun käynyt, niin nyt on viimeinen hetki sille! Tämä päivä koskee kaikkia vuoden 2026 rippikoululaisia. Tulkaa siis kaikki paikalle.
Oulaisissa ikäihmisille on olemassa monenlaista ystäväpalvelua esimerkiksi Eläkeliiton Oulaisten yhdistyksen sekä Suomen Punaisen Ristin Oulaisten yhdistyksen toimesta. Yhteisvastuukeräyksen myötä myös seurakunnat haluavat kantaa kortensa kekoon ystävätoiminnan osalta. Marika Kamps toteaa, että seurakunnan diakoniatyö saa aika ajoin pyyntöjä ystävätoiminnan käynnistämisestä.
”Nyt suunnittelemmekin ystävätoiminnan koulutuksen järjestämistä ensi syksyksi, jos asiasta kiinnostuneita on tarpeeksi paljon”.
T: Oulaisten seurakunnan rippikoulutyöstä Tume ja Henna
Rakkaamme
Oulaisten
helluntaiseurakunta
To 22.1. klo 18.00 Raamattupiiri, 2. Moos. 39–40
To 22.1. klo 19.00 Kuoroharjoitukset
Kaaritemppelillä
Pe 23.1. klo 19.00 TeeTupa
Su 25.1. klo 11.00 Päiväkokous, Esa Pikkumäki
Su 25.1. klo 16.00 Yhteydenilta
Seurakuntakodilla. Kahvitus klo 15.30 alkaen
Ma 26.1. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 27.1. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Tiina ja Harri J. Nurmi
Ke 28.1. klo 14.00 Päiväpiiri, Anni & Martta
To 29.1. klo 18.00 Raamattupiiri, 3. Moos. 1–2
Pe 30.1. klo 19.00 TeeTupa
La 31.1. klo 16 & 18 Israel NYT! Harri Kröger. Väli-ajalla kahvitarjoilu.
Su 1.2. klo 11.00 Ehtoolliskokous, Harri J. Nurmi, Harri Kröger ja Kaarikuoro
Ma 2.2. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 3.2. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Sirkka Kemppainen ja Ilosanoma
To 5.2. klo 18.00 Raamattupiiri, 3. Moos. 3–4
Pe 6.2. klo 19.00 TeeTupa
Su 8.2. klo 11.00 Päiväkokous, Sirkka Kemppainen, Harri J. Nurmi
Ma 9.2. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 10.2. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Somerot ja nokipannu-ryhmä
Ke 11.2. klo 14.00 Päiväpiiri, Anni & Martta
To 12.2. klo 18.00 Raamattupiiri, 3. Moos. 5-6
Pe 13.2. klo 19.00 TeeTupa
Su 15.2. klo 11.00 Lähetyskokous, Somerot ja lähetysterveiset
TULEVIA TAPAHTUMIA:
La 21.2. klo 18.00 Richard Wurmbrand –elokuva-ilta Kaaritemppelillä (elokuvankesto 63 min.) + Iltapala
Su 22.2. klo 11.00 Jemen päiväkokous, Hannu Lahtinen / Marttyyrien ääni
La 28.3. Majataloilta Kaaritemppelillä. Pekka Simojoki ym… Seuraa ilmoittelua!
Su 29.3. klo 16.00 Palmusunnuntain Avainmedia tilaisuus
KIRPPUTORI PALVELEE
Lauantaisin klo 10.00–13.00
Tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiimme! Kaaritemppeli, Kaarikatu 7
Pastori Harri J. Nurmi – 040 154 5170 www.oulaistenhelluntaisrk.fi
*** Ilm. 2:17 ***
Ateena
PAAVALIN käynnistä Ateenassa kerrotaan Apostolien tekojen luvussa 17. Siellä sanotaan, että hän ärsyyntyi nähdessään epäjumalien kuvia joka puolella kaupunkia. Kun Areiopagi-neuvosto halusi tarkemmin tietää Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta, onnistui Paavali kuitenkin puhumaan heille kohtuu ystävälliseen sävyyn. ”Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te palvotte jumalia tunnollisesti. Kun kiertelin katselemassa palvontapaikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa luki: ’Tuntemattomalle jumalalle’. Minä kerron teille juuri siitä, mitä te tuntemattanne palvotte.”
Lopuksi Paavali vakuutti ateenalaisille, että ”Jumala on pitkään katsonut läpi sormien tätä tietämättömyyttä, mutta nyt hän kehottaa kaikkia ihmisiä kaikkialla muuttamaan elämänsä suunnan. Hän on näet määrännyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman oikeudenmukaisesti. Tuomarina on Jumalan asettama mies, jonka hän herätti kuolleiden joukosta antaakseen kaikille syyn uskoa.»
Osa kuulijoista irvaili Paavalille, mutta jotkut kuitenkin uskoivat Jeesukseen. He tekivät siis parannuksen, niin kuin se vanhemmassa Raamatun käännöksessä sanotaan. Miten tämä nyt koskettaa meitä? Väkisinkin joutuu miettimään, että millaisia epäjumalia nykyään on? Liekö nykyajan ihminen tehnyt pahimman epäjumalan itsestään? Siis ihmisen omasta viisaudesta, joka sanoo, ettei Jumalaa ole, eikä Jeesuksella ole merkitystä. Paavali kuitenkin sanoi, että koko ihmisen elämä on lopulta yhden kortin varassa, yhden nimen varassa. Se nimi on Jeesus. Raamattulainaukset yllä ovat Uusi testamentti 2020 käännöksestä.
Jouko Vilhelm LAURONEN
s. 18.12.1950 Oulainen k. 30.12.2025 Oulainen
Ei odottamatta, silti yllättäen lähtösi hetki koitti. Muistoissamme elät keskellämme, sydämissämme säilyt.
Puolisoa, isää ja pappaa kaivaten
Aila
Tytti, Timo, Teemu, Terhi ja Tapio perheineen
Sisko ja veljet perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Oulaisten kirkossa pe 30.1.2026 klo 11, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodissa.
HAUTAKIVET
• Hautamuistomerkit
• Lisänimien kaiverrukset
• Vanhojen muistomerkkien entisöinti
Mika Kallio Oulainen puh. 040 846 5845 kiviyka@gmail.com www.ylivieskankivihiomo.fi
Palvelen Oulaisissa ja naapurikunnissa, myös Raahe, Pattijoki, Saloinen, Ruukki, Siikajoki, Pyhäjoki Aluemyyntiedustaja
Hautakivet talviehtohinnoin puh. 040 846 5845 Esa Pikkumäki Merijärvi
Penkkariajelusta on tehtävä yleisötilaisuusilmoitus poliisille
PENKINPAINAJAISIA eli penkkareita juhlitaan helmikuun alkupuolella. Oulun poliisilaitos muistuttaa, että penkkareista on tehtävä yleisötilaisuusilmoitus poliisille. Lukioissa vietetään abiturienttien penkkareita helmikuun alkupuolella. Monelle penkkareiden odotetuin ohjelmanumero on penkkariajelu kaupunkien keskustoissa kuorma-auton lavalla. Penkkariajelut ovat yleisötilaisuuksia, jotka vaativat erityisiä liikennejärjestelyitä. Lain mukaan tällaisista tapahtumista on tehtävä ilmoitus paikalliselle poliisille vähintään viittä vuorokautta aiemmin.
Suuremmilla paikkakunnilla penkkarit keräävät runsaasti yleisöä katujen varsille. Myös kuorma-autojen lavoilla
Oulun poliisilaitoksen lupavalvonnassa on huomattu, että erityisesti pienten paikkakuntien lukioilta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ei ole vielä tapahtumailmoituksia penkkariajeluista tullut.
voi olla kymmeniä tai satoja abiturientteja. Näin laajat tapahtumat voivat vaatia myös turvallisuus- ja pelastussuunnitelman. Pelastussuunnitelma on toimitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista hyväksyttäväksi alueen pelastusviranomaiselle.
Oulun poliisilaitoksen lupa-
valvonnassa on huomattu, että erityisesti pienten paikkakuntien lukioilta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ei ole vielä tapahtumailmoituksia penkkariajeluista tullut. Yleisötilaisuusilmoituksen ehtii vielä hyvin tehdä, jos se on penkkarijärjestelyissä päässyt unohtumaan.
Lisäksi poliisi muistuttaa,
että kuorma-autoa, jonka kuormalavalla ei ole istuimia tai penkkejä, saa käyttää tilapäisesti penkinpainajaisajoihin ja vastaaviin muihin tilaisuuksiin liittyviin matkustajien kuljetuksiin edellyttäen, että auton kuljettajalla on vähintään kahden vuoden ajokokemus kuorma-autolla toisen palveluksessa tai luvanvaraisen liikenteen harjoittajana.
Kuorma-autoon liittyy muitakin vaatimuksia. Lavan reunan on oltava vähintään 120 senttiä korkea kaikilta sivuilta ja lavalla ei saa olla lunta eikä jäätä, eikä se saa olla liukas. Lavalla ei myöskään saa olla esineitä, varusteita tai rakenteita, jotka voivat vaarantaa matkustajien turvallisuutta. Tarkemmat ohjeet penkkarijärjestelyihin antaa järjestämispaikan poliisi tai yhteyshenkilö.
SeutuMajakka
MIELIPIDE
KIRJOITA
TAI LÄHETÄ KUVA:
Lähetä korkeintaan 2500 merkkiä pitkä mielipidekirjoitus osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi.
Voit myös lähettää kirjoituksen postissa osoitteeseen
Rautatienkatu 5 L1 86300 Oulainen. Liitä aina mukaan myös yhteystietosi.
Päätoimittajalta
Oulaista esillä
OULUN kulttuuripääkaupunkivuosi polkaistiin viikonloppuna juhlallisesti käyntiin. Tasavallan presidentti Alexander Stubb avasi festivaalin perjantaina Oulun kauppatorilla. Avaushetkeä seurasi torilla arviolta 9 000 ihmistä.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi ei koske pelkästään Oulua. Myös lähikunnat on otettu juhlavuoteen tiiviisti mukaan. Esimerkiksi Oulainen, jonka kulttuurituottaja Anna Koivukangas ja muut hankkeen puuhaihmi-
Viikon kuva
set esittelivät Oulaisten kulttuuriosaamista kauppakeskus Pekurissa. Nyt jos koskaan on Oulaisilla hyvä tilaisuus tuoda itseään esille niin kotimaan kuin ulkomaan kävijöille. Kaupungin kulttuuriosaaminen on laajaa, joten nähtävää ja koettavaa löytyy varmasti pitkälle kuluvaa vuotta.
Oulainen on osaltaan esillä myös seuraavien euroviisujen karsintakilpailussa eli UMK:ssa. Kansanmusiikkia esittävällä Antti Paalasella on nimittäin sukujuuria myös
Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi
Oulaisissa. Hänen mummulansa sijaitsee Piipsjärven rannalla. Haitarinsoiton innostuksen hän kertoo saaneensa papaltaan Antti Ylitalolta.
Uuden musiikin kilpailun finaali pidetään 28.2.2026 Tampereen Nokia Arenan UMK26-show’ssa. Muun muassa Antti Paalasen kappalee-
seen voi käydä tutustumassa tätä ennen Ylen verkkosivuilla.
Vanha lato Varesnevan tien varrella.
Viikon kuvissa julkaisemme viikoittain lukijoilta tulleen kuvan.
” Vaimo tuli töistä kotiin ja sanoi miehelleen: ”Kulta, minä haluaisin jotain pientä, metallinhohtoista, joka kiihtyy muutamassa sekunnissa nollasta sataan”. Seuraavana päivänä vaimo sai upeasti paketoidun paketin, josta paljastui henkilövaaka.
Kolumni
Jämäkkä ennakointi tarpeen muistisairauksien hoidossa
MUISTI on arjen hiljainen apuri. Se auttaa muistamaan nimet, reitit ja ne pienet rutiinit, joista elämä rakentuu. Kun muisti alkaa pettää, muutos ei tapahdu yhdessä yössä vaan hiipien. Siksi muistisairaudet koskettavat meitä useammin kuin haluaisimme ajatella, joko omassa elämässä tai läheisen kautta. Suomessa muistisairauksia sairastavien määrä kasvaa väestön ikääntyessä, ja kyse on jo nyt merkittävästä kansanterveydellisestä haasteesta.
Juuri tästä syystä seniorineuvolatoiminta on niin tärkeää. Seniorineuvola on paikka, jossa ikääntyvä ihminen voidaan kohdata ajoissa ja kokonaisvaltaisesti. Muistiterveys ei ole vain lääketieteellinen kysymys, vaan siihen vaikuttavat elintavat, yksinäisyys, liikkuminen ja mielen hyvinvointi. FINGER-tutkimus on osoittanut, että terveellisillä elintavoilla voidaan tukea muistia ja ajattelua. Seniorineuvola on luonteva paikka tarjota tätä tukea, tunnistaa riskit varhain ja ohjata eteenpäin ennen kuin ongelmat kasautuvat. Olisikin kertakaikkisen tärkeää saada seniorineuvolatoiminnasta vastaava kansallinen toimintamalli, kuten lastenneuvolatoiminta on ollut jo vuosikymmenien ajan. Meillä Raahen seutukunnan ihmisillä on omakohtaista kokemusta joko asiakkaana tai läheisen kautta, miten erinomaisen hyvää geriatri Marja-Liisa Karjula ja hänen tiiminsä tekemä aikuisneuvolatyö oli.
Seniorineuvolatoiminta on inhimillistä, ennaltaehkäisevää ja lopulta myös taloudellisesti järkevää. Onkin häpeällistä, että Pohteen johtavat vanhustyöstä vastaavat viranhaltijat eivät puolustaneet jo 20 vuotta hyviä tuloksia Raahen seutukunnissa tuottanutta työtä vaan vesittivät kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen digitaaliseksi touhuksi. Tämä
Hanna-Leena Mattila
on erinomainen esimerkki, miten hyvinvointialueilla toimitaan kuin hölmöläiset: tehdään lyhytnäköisiä säästöjä, joilla tulee olemaan kalliimpia pitkäkantoisia seuraamuksia. Toki tätä hölmöyttä voi syyttää paniikilla toteuttaa OrponPurran hallituksen säästömääräyksiä, mutta kyllä pitäisi olla myös aluevaltuutetuilla joku sana sanottavana eikä suostua viranhaltijoiden kumileimasimeksi.
Kun muistisairaus kuitenkin etenee, sen vaikutukset eivät rajoitu vain sairastuneeseen. Läheiset elävät mukana joka päivä. Puoliso, lapsi tai muu omainen huomaa ottavansa yhä enemmän vastuuta, kantavansa huolta ja valvovansa öitä. Rakkaus saa jaksamaan pitkään, mutta läheisten voimavarat eivät ole ehtymättömät. Muistisairastuneen tukeminen tarkoittaa aina myös omaisten tukemista: kuulluksi tulemista, konkreettista apua ja mahdollisuutta lepoon. Liian usein tämä jää perheiden omalle vastuulle.
Tässä kohden on syytä katsoa suoraan päättäjiin. Orpon–Purran hallituksen aikana hyvinvointialueet on ajettu tilanteeseen, jossa resurssit eivät vastaa todellista tarvetta. Hoitopaikkoja on liian vähän kaikkein huonokuntoisimmille ja pitkälle edennyttä muistisairautta sairastaville vanhuksille. Seurauksena ihmiset sinnittelevät kotona tilanteissa, jotka eivät ole enää turvallisia sairastuneelle eivätkä kohtuullisia läheisille. Tämä ei ole arvokasta vanhuutta, eikä reilua omaishoitajille.
Matti Kuoppala toimitus@seutumajakka.fi
Kuva: Raija Kivelä
Tekstaripalsta
Kävimme Merijärvellä hautausmaalla 1.1. Seurakuntatalon vieressä kaksi henkilöä säikytteli kirkkoon menijöitä ampumalla pommeja vielä keskellä päivää. Ilotulitusaika oli edellisenä yönä. T. Villi länsi
Rieska-Leaderin hallitukseen seitsemän uutta jäsentä ja
Rieska-Leaderin syyskokous valitsi Rieska-Leaderin hallitukseen yhteensä seitsemän uutta hallituksen jäsentä ja kolme jatkavaa jäsentä. Lisäksi valittiin yhdistyksen sääntöjen mukaisesti kolme varajäsentä, yksi kutakin mandaattia kohden. Uusi hallitus aloittaa toimikautensa 1.1.2026. Syyskokouksessa hyväksyttiin myös vuoden 2026 toimintasuunnitelma ja talousarvio, jotka pohjustavat tulevaa vuotta ja sen kehittämistoimia.
Leader-hallitus koostuu julkisen tahon edustajista, yhdistysedustajista ja maaseudun asukkaista. RieskaLeader ry:n hallituksen jäsenet valitsee syyskokous kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Leader-hallituksen jäsenet vaihtuvat säännöllisesti Leader-toimintatavan mukaisesti.
Uudet hallituksen jäsenet ovat: Anja Takkunen (Alavieska, asukasmandaatti), Kaisa Savela (Ylivieska, kuntamandaatti), Mari Niemelä (Kalajoki, kuntamandaatti), Jussi Saari (Ylivieska, yhdistysmandaatti), Teemu Mäenpää (Merijärvi, asukasmandaatti), Juha Hakasalo (Oulainen, kuntamandaatti) ja nuorisojäsen Katri Saarela (Kalajoki).
Jatkavat hallituksen jäsenet ovat: Emilia Hirvi (Kannus, kuntamandaatti), Paula Ahola (Sievi, yhdistysmandaatti) ja Kari Kivelä (Kalajoki, yhdistysmandaatti).
Hallituksen varajäsenet ovat: Antti Takkunen (asukasmandaatti), Riikka Takanen (yhdistysmandaatti) ja Sami Mölsä (kuntamandaatti).
Rieska-Leaderin puheenjohtajana vuoden 2026 alus-
ta aloittaa Kari Kivelä ja varapuheenjohtajana Kaisa Savela.
Hallituspaikalta lähtevät Tenho Marjakangas (Alavieska), Juho Nivala (Merijärvi), Tommi Oja (Oulainen), Lenne Eeronketo (Kalajoki), Katja Lahti (Kalajoki), Terho Ojanperä (Ylivieska) ja Anne Lahti (Ylivieska). Anne Lahti on toiminut Rieska-Leaderin puheenjohtajana vuodet 2021–2025.
Leader-hallituksen tehtävänä on ohjata ja kehittää oman toiminta-alueen Leader-toimintaa sekä tehdä rahoituspäätöksiä paikallisiin kehittämishankkeisiin ja yritystukiin.
Rieska-Leader ry on vuonna 1996 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys, jonka tehtävänä on edistää alueensa yrittäjyyttä, yhteisöllisyyttä ja viihtyisyyttä
Tekstiviestipalsta:
Lähetä tekstiviestisi numeroon 0440 470 125 Viestin alkuun tekstiviestipalsta ja loppuun nimi tai nimimerkki. Voit lähettää viestejä myös Whatsappin kautta.
kolme varajäsentä
Rieska-Leaderin lähteviä ja uusia hallituksen jäseniä ja varajäseniä sekä RieskaLeaderin työntekijöitä. Etualalla istuu puheenjohtaja Anne Lahti (pj. vuodet 2021–2025) keskellä Rieska-Leaderin toiminnanjohtaja Kirsti Oulasmaa ja vasemmalla Kari Kivelä (aloittaa puheenjohtajana 2026). Kuva: Lenne Eeronketo/RieskaLeader
paikallisia vahvuuksia hyödyntäen ja kestävän kehityksen periaatteita noudat-
Vastuu palovaroittimista on nyt taloyhtiöillä –Asukkaan on edelleen syytä testata varoitin
SeutuMajakka
Asukkaalla on velvollisuus viipymättä ilmoittaa taloyhtiölle palovaroittimen vioista, vaikka vastuu palovaroittimista siirtyi taloyhtiöille tammikuun alussa.
”Testaaminen on asukkaan ainoa keino todeta, onko palovaroittimessa vikaa”, SPEKin palontorjuntatekniikan asiantuntija Lauri Lehto kertoo.
Palovaroitin testataan testinappia painamalla.
Testaaminen kannattaa tehdä säännöllisesti taloyhtiön antamien laitekohtaisten ohjeiden mukaan säännöllisesti ja aina pidemmän poissaolon jälkeen.
Testaamalla varmistetaan, että palovaroittimen hälytinääni toimii.
Suomessa oli vuonna 2024 yli 2 800 asuinrakennuspaloa
tai rakennuspalovaaraa. Palovaara tarkoittaa tilannetta, jossa on tapahtunut syttyminen palosta, kuumenemisesta tai kärähtämisestä, mutta palo ei ole levinnyt syttymispisteestä.
Testaamalla varmistetaan, että palovaroittimen hälytinääni toimii.
Palovaroittimella on suuri merkitys tulipalossa. Se havaitsee alkavan savun jo ennen liekkejä, herättää nukkuvat, auttaa pelastautumaan ajoissa ja antaa aikaa alkusammutukselle.
Hiljaisella palovaroittimella ei tee yhtään mitään
Kun palovaroittimen testinappia painaa, pitäisi varoittimesta kuulua ääni.
”Jos palovaroittimen ääni ei toimi, ei varoittimella tee yhtään mitään. Siksi on olennaista testata juuri äänentoimivuus”, Lehto kertoo.
Pelkkä varoittimen valon vilkkuminen ei kerro vielä siitä, toimiiko ääni. Jos ääntä ei kuulu tai se kuuluu huonosti, asukkaan tulee ilmoittaa asiasta heti taloyhtiön ohjeiden mukaan.
Palovaroittimen äänenvoimakkuus voi heikentyä iän myötä
Tukesin toteuttamissa testeissä on todettu, että kaikista ikääntyneistä varoittimista ei kuulunut enää ääntä ja osassa ääni oli heikentynyt.
”Iällä ja käyttöolosuhteilla on vaikutusta palovaroittimen ääneen, joten senkin vuoksi varoitin on hyvä testata”, Lehto neuvoo.
Paristokäyttöisten ja sähköverkkoon kytkettyjen palovaroittimien toimintaperiaate on samanlainen.
”Myös verkkovirtaan liitetyt palovaroittimet on syytä testata, jotta tiedetään, toimiiko ääni”, Lehto neuvoo.
Lehto vinkkaa vielä palovaroittimien määrästä yhden tärkeän asian.
”Varoittimen on tarkoitus myös herättää ja sen tulisi kuulua asunnossa kaikkialle. Siksi palovaroitin on hyvä olla ainakin jokaisessa makuuhuoneessa ja eteisessä”.
taen. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluvat Alavieskan, Merijärven ja Sievin
kunnat sekä Kalajoen, Kannuksen, Oulaisten ja Ylivieskan kaupungit.
Heijastin
heiluvainen
Heijastin heiluvainen välkettänsä jakaa, kulkijasta kadulle edestä ja takaa. Siispä välke oikealle, toinen vasemmalle.
Pimeästä esiin tuo, turvan kulkijalle suo.
Reijo Huhtala Oulainen
SeutuMajakan uutiset löydät myös netistä!
Seutu Majakka seutumajakka.fi
Maailmalta
Trump muuttaa maailmaa
MAAILMANHISTORIASSA
ani harvat valtionjohtajat ovat muuttaneet maataan ja maailmaa niin paljon kuin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump viime vuonna. Hänen päätöksistään ja toimistaan maailma ei ole kuitenkaan parantunut, päinvastoin entisestään huonontunut.
Hallintoalamaisina ja kansalaisina voimmekin kysyä, kumpi hallitsijatyyppi kahdesta on parempi: yliaktiivinen hölmö vai laiskahko viisas? Trumpin toimintaa seuratessa voi epäilemättä pitää parempana viimeksi mainittua.
Valta, myös valtiovalta on tahtoa, kykyä ja mahdollisuuksia vaikuttaa toisten ihmisten, kokonaisten kansojenkin elämään. Maailman mahtavimman suurvallan johtajana Yhdysvaltain presidentillä tällaista valtaa on enemmän kuin muilla –enemmän ehkä vain Kiinan presidentillä.
Donald Trump on viime tammikuusta lähtien muuttanut merkittävästi niin omaa maataan kuin maailmaakin. Muutoksista ei ole paluuta elinoloihin ennen hänen toista valtakauttaan.
Hänen ensimmäinen kautensa 2016–19 oli kuin harjoittelua siihen, mitä on koettu tänä vuonna.
TRUMP on monissa suhteissa erilainen kuin edeltäjänsä. Yhdysvalloissakin lähes aina valittu valtionjohtaja ilmoittaa haluavansa olla kaikkien, koko kansan presidentti. En muista Trumpin puhuneen näin kertaakaan. Hän haluaa olla presidentti ennen muita omille kannattajilleen.
Näiden ydinjoukkona toimivat Maga-amerikkalaiset. He ovat Trumpin palvojia, joille hän on maan ja maailman pelastava Messias. Heidän iskulauseensa kuuluu: ”Palauttakaamme Amerikan suuruus”!
Toisin ajattelevia ja toimivia Maga-aktivistit pitävät vastustajinaan, jopa vihollisinaan. Näitä he näkevät monilla tahoilla: demokraattipuolueessa, oikeuslaitoksessa, mediassa, yliopistoissa ja muissa yhteiskunnan instituutioissa.
Vesa Jaakola emeritusdiplomaatti
NÄIN Maga-amerikkalaiset ovat kärjistäneet suhteensa muuhun väestöön ennen näkemättömällä tavalla. Poliittisesti ja sosiaalisesti Yhdysvallat on nyt jakautuneempi kuin vuosikymmeniin. Vain ennen sisällissotaa ja sen aikana koettiin väestösuhteissa pahempaa kärjistymistä, silloinkin kohtalokkain seurauksin.
Maga-liikkeellä on myös ulkopoliittisia ulottuvuuksia. Sen aatteita tarjoillaan Euroopassakin. Varapresidentti JD Vance kävi keväällä Saksassa kertomassa meille eurooppalaisille, että täällä vain laitaoikeistolaiset puolueet ovat äänestämisen arvoisia.
TRUMPIN ja Maga-amerikkalaisten näkemys maailmasta on merkittävästi erilainen kuin kaikkien Trumpin edeltäjien toisen maailmansodan jälkeen. Näiden johdolla 1940-luvulta lähtien rakennettiin sääntöpohjainen maailmanjärjestys, joka sopi valtioiden enemmistölle ja hyödytti laajasti ihmiskuntaa.
TUOHON järjestykseen perustettiin Yhdistyneet kansakunnat turvaamaan maailmanrauhaa. Koottiin Gattyhteisö, sittemmin Maailman kauppajärjestö, säätelemään maailmankauppaa. Luotiin Nato-järjestö puolustamaan transatlanttisia länsimaita. Perustettiin Kansainvälinen rikostuomioistuin käsittelemään sotarikoksia ja kansojen joukkotuhontaa.
TRUMPILAISTEN mielestä Yhdysvalloille on hyödytöntä osallista entiseen tapaan näiden järjestöjen toimintaan. Kansalliset edut syrjäyttävät nyt ihmiskunnan yhteiset edut Yhdysvaltain politiikassa.
Liikenteessä loppuun asti
Matti Kuoppala Oulainen
Reijo Huhtala viettää ensi maanantaina 90-vuotissyntymäpäiväänsä kotona vaimonsa Ailan kanssa. Huhtala on tullut SeutuMajakan lukijoille tutuksi lukuisista pakinoistaan ja mielipidekirjoituksistaan lehden sivuilla. Olipa aiheena sitten kuntapolitiikka, terveydenhuollon ajankohtaiset asiat tai liikenne, löytyy Reijo Huhtalalta asiaan oma sanottavansa. Eikä mikään ihme. Onhan hänellä kokemusta lehtikirjoittelusta eri lehtiin jo useammalta eri vuosikymmeneltä.
”Olin Lapin Kansan sivutoiminen liikennetoimittaja 1976–1986. Vuodesta 1976 lähtien liikenneopettaja. Kunnallisia luottamustoimia olen tehnyt niin Rovaniemellä kuin Oulaisissa”, Reijo Huhtala kertoo.
Mutta palataanpa hetkeksi Reijo Huhtalan lapsuuteen. Hän syntyi Oulaisissa Lautatarhankadulla, Aholan ruumisarkkuliikkeen yläkerrassa 26.1.1936. Ensimmäiset muistikuvat hänelle ovat piirtyneet 3-vuotiaana Lehtopäässä Partalan mökissä asuessa. Ruotsiin sotalapseksi hän lähti myöhemmin Haaranmäeltä Hakalan Yrjön talosta.
”Minusta piti silloisen tiedon mukaan tulla isona hevosmies, mutta osoittautuikin, että hevoset loppuivat. Kun ajohalut jäivät, autoiluhan se oli, josta kiinnostuin eniten”, Huhtala nauraa.
Kouluajoilta Reijo Huhtalan mieleen jäi etenkin opettaja Aune Köyste 1. ja 2. luokilta. Hän oli Huhtalan siskon adoptioäiti.
”Hänelle eivät kelvanneet ruotsalaiset lastenlaulut, vaikka osasin vain niitä. Isän piti opettaa suomenkielinen. Se oli Alfred Tannerin kupletti: ”Sinun ei tartte laulaa” -komento”.
Reijo Huhtalan työura oli hyvin monipuolinen. Hän muistelee, ettei ole ollut kertaakaan elämänsä aikana työttömyyskorvausten varassa. Nuorempana hän oli maalla renkinä, Kemissä juoksupoikana ja Pajusaaren tehtaalla neutralisoijana kolmivuorotyössä.
”Kolmivuorotyöhön olin kuitenkin liian nuori. Niinpä menin Ruotsiin Fredriksbergiin massanosturin kuljettajaksi”.
Vuonna 1953 Reijo Huhtala sairastui ja joutui palaamaan kotimaahan. Jaksottaisia parantolajaksoja riitti yhteensä viideksi vuodeksi.
”Olin kiltti ja söin lääkkeet.
Rollaattori on tänä päivänä Reijo Huhtalan tärkein menopeli. Kuva: Aleksi Olli
Sanoivat, että olin lääkärin lellipoika. Lääkäri ohjaili eteenpäin kuten ammatin valintoihin ja harjoittelupaikkoihin”.
Laitosmiesharjoittelun jälkeen Reijo Huhtala päätyi 1956 autokoulun ammattikurssille, josta tuli lopulta ammatinvalinta siviilissä. Liikenneopettajakurssin hän suoritti Helsingissä.
”Tämän jälkeen tein liki 30 vuotta tuurauksia taksikuljettajana. Olin sairaankuljettajana SPR:llä ja Keskon pikakuskina”.
Keravan autokoulussa Reijo Huhtalalle sattui autolla paha peräänajokolari 1989 joulukuussa. Hän ehti perustaa vielä oman autokoulunkin Tuusulan kuntaan 1992, mutta kolarivammojen takia ajo-opetus päättyi 2000-luvun alussa.
Oulaisiin Reijo Huhtala palasi vuonna 2003, vaikka hän pitää edelleen Rovaniemeä oikeana kotipaikkanaan. Oulaisissa Huhtala otti osaa pai-
kalliseen päätöksentekoon muun muassa kirjoittelemalla SeutuMajakan edeltäjään Rapusanomiin Kärpäsenä valtuuston katossa-pakinoita.
”Kärpäsenä valtuuston katossa osoitti sen, etteivät valtuutetut valmistele kokousasioita ennakkoon. Ollaan niin fanaatikkoja tyyliin, kun on aina ennenkin ja niin edelleen. Pitäisi osata luopua, kun jää jalkoihin”, Huhtala muistuttaa.
Entisenä liikenneopettajana Reijo Huhtala toivoisi näkevänsä kouluissa enemmän liikenneopetusta.
”Liikenteessä lapsille annetaan vääriä vinkkejä, mutta ei kasvateta vastuuseen. Esimerkiksi suojatiellä auto väistää. Jalankulkijan on kuitenkin suojatielle astuessaan noudatettava sitä varovaisuutta mitä lähestyvän ajoneuvon nopeus ja läheisyys edellyttää”.
Reijo Huhtalan terveys koki muutama vuosi sitten kola-
uksen, kun hänellä todettiin eturauhassyöpä. Nopealla toimenpiteellä syöpä saatiin kuitenkin poistettua. Paranemiseen on auttanut myös Huhtalan positiivinen suhtautuminen elämään.
”Moni lääkäri on kirjoittanut papereihini: elämänmyönteinen ja iloinen. Yleistiedon päivittäinen ylläpito pitää myös mielen virkeänä. Mutta kaikista tärkein tekijä on keskinäinen rakkaus vaimoni Ailan kanssa”, hän toteaa.
MITÄ sitten miettii kohta 90-vuotias Reijo Huhtala elämästään tällä hetkellä? Ainakin viime päivien uutisointien perusteella häntä hieman pelottaa, miten ikäihmisten käy koko ajan muuttuvien terveyspalvelujen keskellä.
”Välillä kysyn itseltäni, olemmeko aivan roskishenkilöitä vai Suomen hyvinvoinnin ja rauhan rakentajia?”, Reijo Huhtala miettii.
Jedun yhtymähallitus valitsi neljä toimialajohtajaa uuteen organisaatioon
SeutuMajakka
Oulainen
JOKILAAKSOJEN koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus on kokouksessaan torstaina 15.1.2026 valinnut neljä toimialajohtajaa Koulutuskeskus Jeduun. Valinnat liittyvät elokuun 2026 alussa voimaan tulevaan toimialapohjaiseen organisaatioon.
Yhtymähallitus päätti valita toimialajohtajiksi seu-
raavat henkilöt: toimialajohtaja (hyvinvointi): Johanna Vesenterä, toimialajohtaja (palvelut): Tomi Huovari, toimialajohtaja (rakentaminen): Markus Pahkala ja toimialajohtaja (teollisuus): Jyrki Saarela. Yhtymähallitus päätti jatkaa luonnonvara-alan toimialajohtajan hakua 3.2.2026 kello 12 asti. Virkaa aiemmin hakeneet otetaan huomioon ilman uutta hakemusta.
JÄRJESTÖPALSTA
www.alpuanseutu.fi
FB/Alpuan kylä alpuan.kylayhdistys.ry@protonmail. com
ELÄKELIITTO OULAINEN
Lisätiedot tapahtumista: oulainen.elakeliitto.fi
Uusia ystäviä ja iloista seuraa – Tule mukaan!
TERÄSLEIDIT 2 – kuin viimeistä päivää to 29.1. klo 14
Uusi kotimainen komedia Kinokulmassa. Liput eläkeläisille 6 €.
KAHVITILAISUUS ma 2.2. klo 11 seurakuntakodilla. Aiheena palvelubussin toiminta Oulaisissa ja ikääntyneiden liikuntakalenterin esittely. Kahvi tarjolla klo 10.30 alkaen, kahvi 3 € ja arpa 2 €. Lauluryhmä kokoontuu klo 9.30.
HALLIKAINEN JA HILANDER SHOW la 21.2. Raahessa (muutama paikka jäljellä). Jäsenille 55 € sis. matka, lounas Raahen Hovissa ja show. Lähtö rautatieasemalta klo 14.30. Varaukset: Maurilta puh. 0400 777 347 tai Sirpalta puh. 040 8420 704.
UUSI AIVOTREENIRYHMÄ aloittaa helmikuussa. Ohjelmassa 6 tapaamista keväällä ja 4 syksyllä. Ryhmä on kaikille avoin ja maksuton. Tule tule mukaan pitämään huolta aivojen hyvinvoinnista! Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Seija Lepola puh. 044 5472 344 BOCCIA ti klo 16 Satakielisalissa. CORONARIA (Taukokangas): Ilmoittaudu puh. 044 7795 233. Kuntosali 21.1. klo 10 (2 paikkaa). Vesijumppa 28.1. klo 10 (1 paikka).
LIIKUNTA- JA RETKIMAKSUT:
Eläkeliiton Oulaisten yhdistys ry FI37 5313 0150 1441 04. LIITY
JÄSENEKSI:
Soita Tertulle puh. 0400 678 865
ELÄKELIITTO VIHANTI
vihanti.elakeliitto.fi Kahvitilaisuudet pyörähtävät käyntiin keskiviikkona 28.01 klo12.00 Ukko-Pekassa. Tervetuloa! Lähde mukaan Ruusu joka vuodesta - konserttiin. Konsertissa lauletaan Reijo Taipaleen lauluja. Tapahtuma on Raahessa sunnuntaina 22.02 klo 15.00. Lipunhinta 31e sisältää kyydin. Ilmoittautumiset mahdollisimman pian viimeistään 2.2 mennessä p. 0400 767128. Maksut Eläkeliiton Vihannin Yhdistys
Koulutuskeskus Jedussa siirrytään elokuun 2026 alusta viiden toimialan ja vankilakoulutuksen muodostamaan toimialapohjaiseen organisaatioon. Yhtymävaltuusto on aiemmin päättänyt siirtymisestä toimialapohjaiseen organisaatioon.
Toimialat ovat hyvinvointi, luonnonvara, palvelut, rakentaminen ja teollisuus. Kutakin toimialaa johtaa toimialajohtaja.
Valitut toimialajohtajat osallistuvat organisaatiouudistuksen valmisteluun ja toteuttamiseen kevätlukukauden 2026 aikana.
Valinnat liittyvät elokuun 2026 alussa voimaan tulevaan toimialapohjaiseen organisaatioon.
ry FI92 5516 0240 0135 61 Maksu myös 2.2-26 menessä.
KD OULAISTEN SEUTU www.kd.fi
Oulaisten seudun paikallisosaston pj Timo Lehtisaari p.050 5568021, email: timo.lehtisaari@kajaani.net
Varapuheenjohtaja Jarkko Laulumaa, jarkko.laulumaa@gmail.com, 050 3025552.
Sihteeri Arja-Liisa Salmela p. 040 0401028, email: arja.salmela@kotinet.com
Taloudenhoitaja Jyri-Jaakko Annala, jj.annala@gmail.com, 040 7004394. Oulaisten seudun paikallisosasto toimii Oulaisten, Raahen, Haapaveden, Kärsämäen, Pyhännän ja Siikalatvan alueella.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on kehittämisajatuksia tai jos sinua askarruttaa jokin asia johon voimme vaikuttaa!
Kaupunginvaltuutetut Oulaisissa: Matti Heikkinen 044 5842622 Osmo Hintsala 0400 755300 Sirpa Järvelä 045 870 4834 Jarkko Laulumaa 050 3025552
Kaupunginvaltuutettu Raahessa: Mirva Kuosmanen kuosmi@hotmail. com
Seuraa tiedotusta www.oulaistenkennelkerho.fi ja Facebook. IHMISTEN FYSIIKKATREENIT ti 13.1.-26.5. (paitsi vkot 10 ja 15) Petäjäskosken treenitilassa, Petäjäskoskentie 133, ohjaajana fysioterapeutti Jenny Pärnänen. Lisätiedot Jennyltä puh. 0456356088 (wa/txt) tai messengerviestillä.
KOIRIEN FYSIIKKATREENIT ti 13.1.-26.5. (paitsi vkot 10 ja 15) Petäjäskosken treenitilassa, ohjaajana Jenny Pärnänen. Sitovat ennakkoilmoittautumiset ja lisätiedot Jennyltä puh. 0456356088 (wa/txt).
Ystävänpäivän VALOKUVAUS to 12.2. Petäjäskosken treenitilassa. Sitovat ennakkoilmoittautumiset ja lisätiedot Jennyltä puh. 0456356088 (wa/txt).
Ystävänpäivän MATCH SHOW la 14.2. Petäjäskosken treenitilassa. Tervetuloa pennut, aikuiset, X-rotuiset ja kastroidut! Lisätiedot Jennyltä puh. 0456356088 (wa/txt). Tapahtumien ja kurssien tarkempi sisältö www.oulaistenkennelkerho.fi
OULAISTEN
KOTISEUTUYHDISTYS
OULAISTEN SEUDUN INVALIDIT pj.Paavo Erkkilä 040 5586858 sihteeri Maaret Räisänen 046 6175860 digineuvoja Mikko Kankaanpää 045 1139008 Kokoonnumme vuoden ensimmäiseen jäsentapaamiseen to 29.1. klo:12.00 seurakuntatalolle. Teemana ”Uudet tuulet”. Kahvittelemme ja pidämme arpajaiset. Tietoa alkuvuoden tapahtumista ja suunnitelmista. Hallitus kokoontuu klo: 10.30. Kuntosali-ryhmä aloittaa to 5.2. klo: 12.00. Ilmoittautua voi n. 046 6175860 30.1. asti.
OULAISTEN SYDÄNYHDISTYS RY Yhteyshenkilöt: Puheenjohtaja Jouko Ollila
HAAPAVESI, OULAINEN, MERIJÄRVI Pj Leena puh 040 7642306 To 22.1. klo 13 KUULOKERHO Oulaisten seurakuntakodilla Ke 4.2. klo 12-13 KUULOLÄHIPALVELU, klo 13-14 KUULOKERHO ja klo 14-15 KOIVUKODILLA Merijärvellä kuulokojeiden neuvontaa ja ohjausta. Kerhoissa kahvia/teetä, ohjelmaa, arvontaa. TERVETULOA saamaan ja antamaan vertaistukea!
Oulaisten osaston Oulaisten osaston
VIHANNIN KARJALASEURA RY Puheenjohtaja Aija Haukka puh. 044 5870405, sihteeri Minna Pekkinen, rahastonhoitaja Lauri Utunen puh. 040 846 2025. Palauta kuntorallikorttisi seuran toimihenkilöille mahdollisimman pian. Tammikuun hallituksen kokouksessa 25.1. arvotaan kampaamolahjakortti ja tuotepaketteja korttinsa palauttaneiden kesken. Karjalan Liiton kesäjuhlat Oulussa 13.-14.6.2026. Laita päivä kalenteriisi. Tapahtumaan tarvitaan paljon talkoolaisia mm. piirakoiden leivontaan, liikenteenvalvojiksi, lipunmyyntiin. Ilmoita puheenjohtajalle mahdollisuudestasi tulla talkoolaiseksi Ouluun. Karjala-tuotteita mm. onnittelu- ja suruadresseja saatavana Eila Äijälältä puh. 040 5095742.
VIHANNIN
SYYSKOKOUS ti 22.9. klo 18 alk.
OULAISTEN ELÄKELÄISET ry
OULAISTEN
KEVÄTKOKOUS to 27.2.-25 Kerhon alussa klo 10 Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
ELÄKELÄISET RY Puh.johtaja Anneli Rajaniemi p. 044 5952366 Sihteeri Paula Jääskelä p. 044 2533303 KERHOTAPAAAMISET jatkuvat torstaisin Penttilän talossa klo. 10-12. Kahvittelemm, porisemme ajankohtaisista asioista ,pelaamme Bingoa ja lopuksi on arpajaiset. TORSTAIN 22.1 PÄIVÄN KERHOON KOKOONNUTAAN poikkeuksellisesti TÖRMÄNHOVILLA klo. 12.00
Siellä saamamme tietoiskun jälkeen pidetään normaali kerho -ohjelma.
OULAISTEN JA MERIJÄRVEN SENIORIOPETTAJAT Pj Ritva Turunen puh. 0400 461840 Eläköitynyt opettaja, tervetuloa yhdistyksemme jäseneksi! www.osj.fi Tammikuun kolmannen keskiviikon 21.1. kahvitapaaminen Penttilän talossa klo 14-15. Arpajaiset ja Törmänhovi järjestämät pullakahvit (5€)! Pidetään hallituksen kokous klo 15 alkaen.
Hyvää alkanutta uutta vuotta 2026! Cafe Herkutellessa on uudet kuvat eli Oulaisten talvista katukuvaa vuosikymmenten varrelta. Aulassa on myös pienoisnäyttely aapiskukon historiasta Wanhan Woiman kokoamana. Minun jokeni -kirjaa saa ostaa myös em. kahvilasta, kirjastosta ja KoronaGalleriasta.
OULAISTEN
KULTTUURIN TUKI
Pj Ritva Turunen, puh. 0400 461840. Matkalle Oulun teatterin Ovllá-saamelaisoopperaan lauantaina 28.2. on tarjolla vielä muutama paikka. Hinta 115,- jäsenet/muut 120,- sisältää lipun, bussimatkan ja väliaikatarjoilun. Tiedustelut Ritva Turuselta. Minun jokeni -kirjaa on myynnissä kirjastossa, Cafe Herkutellassa, KoronaGalleriassa ja Sarin Kalusteessa hintaan 30 euroa.
OULAISTEN SEUDUN HENGITYSYHDISTYS RY
hengitysyhdistys.fi/oulaistenseutu/ Puheenjohtaja ja sihteeri Tarja Saukko p. 040-7244430, Jäsenasiain hoitaja Sirkka Ollanketo p. 040-8339835, Rahastonhoitaja Merja Takalo p. 050-3685099
Päiväkerho Oulaisissa Olotilassa tiistaina 3.2.2026 klo 11.00-13.00. Suunnitellaan toimintaa. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
https://oulaistentaru.net/ Kuntopiirijumppa torstaisin klo 1819 Lehtopään koululla. Kausimaksu 10 €. Tervetuloa! Hiihtokoulu keskiviikkoisin 1-5 luokkalaisille klo 17.30-18.30 Ouluntien pururadalla. Hiihtokoulu osana Polku -seuratoimintahanketta. Ilmoittautuminen Hop in sovelluksessa. Lisätietoja: hiihtokoulun vetäjä Jere 0406789076, hankekoordinaattori Venla 0444793527.
OULAISTEN
VASEMMISTO Puh.joht. Janne Tukala s-posti janne-1983@hotmail.com p. 040-7481249 Varapuh. Oili Kangasniemi s-posti oilibirgitta.kangasniemi@ gmail.com p. 044-9771334 siht/taloudenh.Paula Jääskelä s-posti paulam.jaaskela@gmail.com. p. 044-2533303.
PARTIOLIPPUKUNTA POHJAN ILVES RY Partiot jatkuvat vko 3 alkaen. Näihin ryhmiin mahtuu uusia lapsia: 3 maksutonta kokeilukertaa, jonka aikana pääsee tutustumaan harrastukseen. Sudenpennut 7-9v. ma klo 17-18, 19.1. alk. joka toinen viikko. Seikkailijat 10-12v. ma klo 18-19, 12.1. alk. viikoittain. Myös aikuisia toivomme mukaan! Tarvitko apua? Onko sinun haastavaa päästä sytyttämään kynttilöitä omaisesti/omaisten haudalle? Lippukunta tarjoaa tähän apua pientä korvausta vastaan. Ole yhteydessä jos tarvitset apuamme. Palvelumme jatkuu kevään -26 ajan. Mirva Kangas 050 5924826
SYYSKOKOUS ke 30.11. klo 18.30 Penttilän talolla, Putilankatu 1. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Aloitellaan ilta kahvitarjoilulla klo 18.00. Sitovat ilmoittautumiset 28.11. mennessä taskilaminna@gmail.com Jäsenet, tervetuloa! KEVÄT- JA
Penttilän talolla, Putilankatu 1. Sitovat ilmoittautumiset pitsatarjoilun vuoksi ma 21.9. mennessä taskilaminna@gmail.com. Jäsenet tervetuloa!
Oulaisten osasto oulainen@punainenristi.fi, FB: SPR Oulaisten osasto Ensiapu-ryhmän harjoitukset parittomien viikkojen tiistaina klo 18.3020.30 Penttilän talolla. Tervetuloa mukaan kaikki EA toiminnasta kiinnostuneet! Ystäväpiiri tammi-toukokuussa, aina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 16-17.30 Olotilassa. Kaikille avoin, rennon yhdessäolon kohtaamispaikka. Ajankohtaiset koulutukset ja kurssit löydät Oma Punaisesta Rististä www.oma.punainenristi.fi
ORTODOKSINEN TIISTAISEURA Tsasouna Vanha Ouluntie 26 isännöitsijä Ulla Haukka p. 0407461524 la 31.1. klo 10 liturgia su 22.2. klo 10 liturgia
ANHA IMA W
WANHA WOIMA www.wanhawoima.fi
Torstaisin 22.1. alkaen naiswoiman käsityötalkoot Törmänhovilla klo 9. Tervetuloa! Hätäensiapuilta Jokihelmen opistolla to 29.1. klo 17.30–20.30. Ilmoittautuminen mahd. pian Helinälle, puh. 0449874003
Vuosimaksu 160 € + alv.
tai puh. 0440 470 126
Seutu Majakka
Oulaistenkosken ranta-alueen kehittäminen etenee
SeutuMajakka Oulainen
Oulaisten kaupunki lähti viime vuonna mukaan Asumisen uudet tuulet -hankkeeseen, jossa on tehty muun muassa Face Lift -kehityskävely Oulaistenkadun varrelle sekä kysely, joissa kerättiin alueen toimijoilta, kuntalaisilta ja yrittäjiltä ideoita keskustan yleisilmeen kohottamiseen ja viihtyisyyden ja houkuttelevuuden lisäämiseen Oulaistenkadun varrella. Tavoitteena on katu, joka kutsuu kulkemaan ja houkuttelee liikkeisiin niin paikallisia kuin matkailijoitakin.
Kehityskävelyllä ja kyselyssä nousi esiin ajatuksia jokinäkymän ja Oulaistenkosken korostamisesta ja hyödyntämisestä virkistyskäytössä sekä jokirannan turvallisuuden, saavutettavuuden ja esteettömyyden parantamisesta. Oulaistenkosken ranta-alueesta tehtiin alustava aluesuunnitelma, jota jatkokehitettiin kaupungin, Pyhäjokiseudun ladun sekä alueella toimivan Koskikioskin yrittäjän kanssa.
Oulaisten kaupungin investointihanke ”Oulaistenkosken saavutettavuuden kehittäminen virkistyskäyttöön” sai marraskuussa Rieska-Leaderilta myönteisen ra-
hoituspäätöksen. Hankkeessa rakennetaan esteetön polku ja näköalatasanne Oulaistenkosken rantaan. Tämä parantaa joen saavutettavuutta ja virkistyskäyttöä. Kulkeminen jokivarteen saadaan turvallisemmaksi, kun jyrkkä rantapenkka muotoillaan. Yleishyödyllisen investointihankkeen kokonais-
PRO
kustannusarvio on 24 000 euroa, josta Leader-tuen osuus on 50 prosenttia. Toinen 50 prosenttia rahoituksesta tulee Pyhäjokiseudun ladun sekä tuulivoimayhtiö Wpd Suomi Oy:n kautta.
TYÖT päästiin aloittamaan loppuvuonna. Näköalatasanne valetaan keväällä, kunhan
säät sallivat. Alueella sijaitsee myös graniittipallo-patsas, joka on lakannut pyörimästä. Tekninen johtaja Ossi Laakso kertoo kaupungin verkkosivuilla, että tavoitteena on siirtää patsas keskeiselle paikalle sekä selvittää, missä kunnossa patsaan laitteisto on ja saadaanko kivi taas pyörimään.
Onko päihteet sinun tai läheisesi ongelma AA-ryhmä kokoontuu Ylivieskassa seuraavasti Ylivieska, Katajistontie 10, Mielikkitalo
Osana Oulaistenkadun varren Face Lift -kokonaisuutta on käynnissä osallistavan taiteen ideakilpailu, jossa etsitään ideoita taideteoksista Oulaisten liikenneympyröihin ja Rantapuistoon.
Ideakilpailu on kaikille oulaistelaisille avoin ja siitä voi lukea lisää Oulaisten kau-
pungin verkkosivuilta. Face Liftiä Oulaisissa tehdään Asumisen Uudet Tuulet -hankkeen kanssa yhteistyössä. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama Euroopan maaseuturahastosta, rahoittajana toimii KeskiSuomen ELY-keskus, ja se on osa Älykkäät kylät -osahanketta.
Tiistai ja perjantai klo 19:00 Alueella myös muita ryhmiä Lisätietoa: www.aa.fi
Tavoitteena on katu, joka kutsuu kulkemaan ja houkuttelee liikkeisiin niin paikallisia kuin matkailijoitakin.
Kaupunginhallitus hyväksyi
valtionosuudet
SeutuMajakka Oulainen
VALTIOVARAINMINISTE -
RIÖ ja opetus- ja kulttuuriministeriö on vahvistanut
31.12.2025 kunnille maksettavat valtionosuudet vuodelle 2026. Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että vuoden 2026 talousarvion valtionosuudet kohta muutetaan vastaamaan laskelman mukaisesti valtiovarainministeriön ja
opetus- ja kulttuuriministeriön päätöstä.
Valtionosuudet vuodelle 2026 on 52 099 euroa pienemmät kuin talousarviossa 2026. Kunnan valtionosuus koostuu kahdesta osasta; peruspalvelujen vatlionosuudesta (VM) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuusrahoituksesta (OKM). Lisäksi valtionosuuksien yhteydessä maksetaan verotuloihin perustuvat erät.
Tuntipalkkaiset kuukausipalkkaisiksi
KAUPUNGINHALLITUS
päätti käynnistää yhteistoimintamenettelyn koskien tuntipalkkaisen henkilöstön siirtämistä kuukausipalkkaisiksi. Yhteistoimintaneuvottelut toteutetaan ao. pääluottamusedustajan sekä työntekijöiden kanssa ja työnantajan edustajina toimivat hallintojohtaja ja tekninen johtaja. Neuvotteluihin kutsutaan tarvittaessa muita viranhaltijoita, kuten esihenkilöitä.
Raahen kaupunginvaltuuston kokous 26.1.2026
Raahen kaupunginvaltuuston kokous pidetään Tapahtumatalo Raahen Fregatti-salissa maanantaina 26.1.2026 alkaen kello 18, jolloin käsitellään esityslistassa nro 1/2026 mainitut ym. mahdolliset asiat.
Pöytäkirja pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.
Valtuuston verkkolähetys on katsottavissa reaaliaikaisena Raahen kaupungin YouTube-kanavan kautta https://www.raahe.fi/osallistu-ja-vaikuta/ valtuuston-verkkolahetys
Raahe 21.1.2026
Pekka Poukkula kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Kaupunginvaltuusto
Ke 21.1. Avoinna 17-23(02), Dartsin viikkokisat klo 18.30 alkaen
To 22.1. Avoinna 17-23(02), Bingo klo 20
Pe 23.1. Avoinna 18-04, Sarin Karaoke klo 21 alkaen
La 24.1. Avoinna 14-04, Sarin Karaoke klo 21 alkaen, Dj Alijas Ultravioletti-glow party klo 22 alkaen
Oulaisten Tapahtumientekijät ry on hakenut ja saanut RieskaLeaderilta hankerahoitusta Piipsjärvi26h -tapahtuman jääsaunan rakentamiseen.
Oulaisten kaupunki / Hyvinvointilautakunta julistaa haettavaksi VUODEN 2026 TOIMINTAAVUSTUKSET JA PALVELUSETELIT ke 18.2.2026 klo 16 mennessä.
Toiminta-avustusta voivat hakea kulttuuri- ja liikuntajärjestöt, lasten ja nuorten järjestöt ja ryhmät, ikäihmisten ja erityisryhmien järjestöt, kylätoimikunnat sekä kansalaistoiminnan järjestöt. Hyvinvointilautakunta päättää toiminta-avustuksista kokouksessaan 26.2.
Tarkemmat ohjeet löytyvät www.oulainen.fi/avustukset/avustusohjeet. Avustuksia haetaan osoitteesta akkuna.fi. sähköisellä KUNTA-AKKUNA-hakemuslomakkeella.
Myöhästyneitä hakemuksia tai muulle kuin sähköiselle hakulomakkeelle täytettyjä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. Ongelmatilanteissa ota meihin yhteyttä. Jos järjestö on saanut toiminta-avustusta vuonna 2025, sen tulee toimittaa vuoden 2025 toiminta- ja tilikertomus postitse lautakunnalle maaliskuuhun mennessä.
Ikäihmisten palvelusetelit haettavana omakotitalon kiinteistön kesä- tai talvikunnossapitoon Oulaisissa. Hyväksyttävät kohteet ovat lumen auraus ja ruohonleikkuu pihalta.
Palveluseteli on tarkoitettu omakotitalossa asuvalle oulaistelaistelaiselle, jonka kaikki asukkaat ovat täyttäneet 75-vuotta.
Palvelusetelillä voit ostaa kunnossapitotöitä paikallisilta y-tunnuksen alla toimivilta palveluntarjoajilta. Myönnetty avustus maksetaan laskua vastaan suoraan palveluntarjoajalle (ei asiakkaalle).
Myönteisen päätöksen yhteydessä hakija saa jatko-ohjeet setelin käyttöön. Huomioitavaa on, että palvelun tulee kohdistua aina kuluvalle vuodelle, eli palvelunostot hyväksytään vuonna 2026 muodostuneista kustannuksista.
Hyväksytyn päätöksen mukana on lomake, jossa on tarkemmat ohjeet setelin käyttöön. Avustuksen määrä on enintään 200 €.
Palvelusetelin hakeminen tapahtuu KuntaAkkunan kautta, myös paperiset hakemukset hyväksytään. Hakemuslomakkeita saatavilla kirjastolta ja uimahallilta tai sen voi tulostaa kaupungin nettisivuilta.
Paperisen hakemuksen toimitus 18.2. klo 16 mennessä Hyvinvointipalvelut, Kuntotie 2, 86300 Oulainen (voi tuoda myös postilaatikkoon, joka löytyy Kampuksen parkkipaikan päässä olevan sisäänkäynnin yhteydestä).
Allekirjoitetun hakemuksen voit myös lähettää sähköpostitse osoitteeseen: sanna.mayra@oulainen.fi
Lisätietoja: Sanna Mäyrä, 044-479 3272 tai Anna Koivukangas, 044-479 3268; sähköpostit: etunimi.sukunimi@oulainen.fi
Kaupunki tukee
Tapahtumientekijät ry:n tempausta
SeutuMajakka Oulainen
KAUPUNGINHALLITUS
päätti hyväksyä ja myöntää 5079 euron välirahoituksen
Oulaisten Tapahtumientekijät ry:lle. Oulaisten Tapahtumientekijät ry on hakenut ja saanut Rieska-Leaderilta hankerahoitusta
Piipsjärvi26h -tapahtuman jääsaunan rakentamiseen. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 6772 euroa ja tuen osuus on 5.079 euroa. Hankkeen toteutusaika on helmikuussa 2026. Oulaisten Tapahtumientekijät ry hakee Oulaisten kaupungilta 5079 euron suuruista välirahoitusta hankkeen to-
Uutismedian Liiton jäsen
Ilmoitusvaraukset maanantaina klo 16.00 mennessä
Aineistoaikataulu:
Valmis aineisto tiistaina klo 10.00 mennessä. Ilmoitusainestot: aineisto@seutumajakka.fi
teuttamiseksi.
Hankkeessa rakennetaan jääsauna helmikuussa 2026 järjestettävään Piipsjärvi26h -tapahtumaan, joka tulee julkiseen käyttöön tapahtuman ajaksi. Kaupunginvaltuusto on päättänyt kokouksessaan 19.9.2023 välirahoituksen periaatteista. Oulaisten Ta-
pahtumientekijät ry:n hakemus on kaupunginvaltuuston periaatteiden mukainen ja vuoden 2026 talousarvioon on varattu tarkoitusta varten 50 000 euroa määrärahaa. Rahoituksesta laaditaan velkakirja Oulaisten Tapahtumientekijät ry:n ja kaupungin välillä.
Lehden julkaisija: Pohjanmaan Viitosmedia Oy, Oulainen
Oulaisten kaupunki
Ympäristösuojelun kuulutukset
Ympäristönsuojeluviranomainen kuuluttaa seuraavasta Lupapäätöksestä: Kierrätysmetalli J-P Kangas Oy on myönnetty ympäristölupa jätteenkäsittelylle (valvonta- ja lupalautakunta 13.1.2026 § 6) Kintunperän teollisuusalueelle. Päätöstä koskeva kuulutus, päätös ja valitusohjeet ovat nähtävänä 23.2.2026 saakka Oulaisten kaupungin sähköisellä ilmoitustaululla (www.oulainen.fi).