Sarjat: 3v 20m, 4v 30m, 5v 40m, 6v 50m, 7-8v 60m, 9-avoin 80m Kaikki osallistujat palkitaan. Ilmainen poniajelu lapsille. Hippo keppihevoslähtö klo 19.00. Ilmoittauminen klo 17.00 alk. sisäänkirjoitukseen.
Keskiviikko
10.6.2026
Numero 22
Seutu Majakka
Oulaisissa, Merijärvellä ja Vihannissa ilmestyvä kaupunkilehti
Kuin se olisi ollut eilen
Taaksepäin katsoen vuodet ovat vierineet hetkessä. Ihan vasta painoimme uudet puhtaanvalkoiset valkolakkimme päihimme ja kajautimme perinteisen latinankielisen laulun Gaudeamus Igitur huuliltamme. Harva, tuskin kukaan meistä tiesi silloin tuon laulun sanoja suomeksi. Useimmat ei tiedä niitä tänä päivänäkään. Seuraavassa alku laulusta suomeksi: Riemuitkaamme, vielä on suonissamme tulta...
Ja nuoria, kauniita ja rohkeitahan me olimme vuonna 1976. Maailma seikkailuineen odotti avoimena edessämme. Osalle tuleva siinsi jo selkeänä edessään. Joku oli jo varhain päättänyt sukutilan tai perheyrityksen jatkamisesta. Pojille oli selkeä tie
käydä armeija ja hakeutua sitten koulutukseen valintakokeiden kautta. Suurin osa meistä löysi elämänuransa ja rakensi sen itsensä näköisen. Jollekulle tie on ollut helpompi, osalle ehkä etsimistä koko elämän.
Lauantaina 30.5.2026 me 50 vuotta sitten kirjoittaneet osallistuimme uusien ylioppilaiden lakkiaisjuhlaan riemuylioppilaina.
Ennen virallista juhlaa iloinen puheensorina ja naurunremakat täyttivät Oulaisten Olotilan, kun riemuylioppilaat kokoontuivat vähitellen yhteiseen päivänviettoon. Eri puolille Suomea ja maailmaa ”joutuneet” koulukaverit löysivät jälleen toisensa.
Virallisen lakkiaisohjel-
man jälkeen meillä riemuylioppilailla oli linja-autolla kiertoajelu, jonka aikana tutustuimme vanhoihin paikkoihin ympäri kaupunkia.
Tutustumiskierros päättyi Wanhan Woiman perinnekeskukseen, jossa Jouni Aitto-oja asiantuntevasti kertoi näyttelyalueesta ja esineistä. Yhteisen iltamme päätti ruokailu entisessä ravintola Oulaksessa, nykyisessä Vinttikamarissa. Koko päivää täytti iloinen puheensorina ja jälleennäkemisen riemu. Monet muistelut kerrottiin ja kokemuksia jaettiin. En varmaankaan valehtele, jos sanon, että meille kaikille jäi tilaisuudesta hyvä mieli ja uusia, kultaisia muistoja.
Jorma Rantala
Raimo Väisänen: Kintunperältä konsultiksi
Raimo aloitti Oulun Yliopistossa koneenrakennuksen insinööriopinnot valmistuen diplomi-insinööriksi 1986. Diplomityötä tehdessä Raimosta tuli ”rautaruukkilainen”. Diplomityö liittyi nauhalevytuotteiden tuotantoon, joka nopeutui huomattavasti (JOT), tuotanto tehostui ja välivarastointi pieneni, jonka vaikutukses-
ta säästöt olivat RR:lle kymmeniä miljoonia euroja. Tämän jälkeen Raimo lähetettiin työkomennukselle Düsseldorfiin kolmeksi vuodeksi 1988, mutta komennus kesti lopulta 33 vuotta. Näinä aikoina Raimo toimi Rautaruukin sisaryrityksissä Saksan lisäksi Puolassa, Ruotsissa, Itävallassa. Toimintojen modernisoin-
neissa Raimo on ”tienannut” Rautaruukille 2 miljardia euroa. Vielä eläkkeellä ollessaan Raimo on tehnyt konsultaatioita. Tapaamistamme järjestellessä Raimolta on saatu tietoja ”saksalaisella järjestelmällisyydellä” Excell-taulukoina.
Kyösti Terentjeff
Lukion ja armeijan jälkeen Tapio lähti opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon kasvatustieteitä. Yliopiston aikuiskasvatuksen sosiologian professorina. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteiden tohtori ja dosentti. Tapion tutkimusalueitaan ovat kasvatus- ja tiedonsosiologia, arkipäivän oppiminen, elämän historiallinen oppiminen sekä kasvatus ja kulttuurinen modernisoituminen.
Työssä on vierähtänyt 33 vuotta eläkkeelle siirtymiseen saakka vuoteen 2015. Tapio kuuntelee eläkeläisenä dekkari- ja klassikkoäänikirjoja Jyväskylässä.
Kyösti Terentjeff
Etualalla Tapio Aittola ja Raimo Väisänen.
”Revon sähkön lapset” Juha Laurila (Veikko Laurila), Maija Tolonen (Martti Soini), Seppo Marttila (Erkki Marttila), Anita Kasvi (Kalevi Kosola), Eija Yliluoma (Arvo Hintsala)
Jouni Aitto-oja kiertoajelun oppaana.
Bongaa Majakka ja voita!
Etsi Majakka lehden sivuilta. Osallistu kilpailuun lähettämällä oikea sivunumero tekstiviestillä tai WhatsAppilla numeroon 0440 470 125.
Voit osallistua myös sähköpostilla: toimitus@seutumajakka.fi.
Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan SeutuMajakan yllätyspalkinto. Vastausaikaa on maanantaihin saakka. Lehden numero 21 Majakka oli sivulla 4. Arvonnassa yllätyspalkinnon voitti Sisko Arvola
Kehut ja kiitokset
KOHTASITKO hyvää? Nyt voit jakaa hyvän mielesi kaikkien kanssa. Lähetä kiitos sähköpostilla osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi tai tekstiviestillä/ WhatsApp-viestillä numeroon 0440470 125. Voit myös kertoa kiitoksesi soittamalla numeroon 0440 470 125.
Jorma Bäckman ja Reijo Perälä.
Reijo Perälä: Merijärveltä mediapomoksi
Lukion jälkeen Reijo lähti opiskelemaan Oulun Yliopistoon opiskelemaan historiaa tavoitteena tulla historian tutkijaksi.
Media-ala vei kuitenkin mennessään kymmenen vuotta printtimediassa ja 30 vuotta Ylellä. Työelämä vei miestä ja opinnot jäivät kesken ilman minkäänlaista tutkintoa. Myöhemmin opiskelu muuttui harrastukseksi ja lopulta Reijosta tuli filosofian tohtori. Väitöskirjan aiheena oli Lapuan liike ja sanan mahti, jonka Reijo teki 8 kuukauden virkavapauden aikana.
Oululehteen päätoimittajaksi hän meni 28-vuotiaana, ja oli silloin Suomen nuorin päätoimittaja. Seuraavaksi työ vei Ylen Ouluradion päälliköksi vuonna 1989.
KYMMENEN vuoden jälkeen Reijo siirtyi Radio Suomen ohjelmapäälliköksi Helsinkiin. Silloinen Ylen pääjohtaja esitti Reijolle haasteen avata Ylen arkistot populaarilla tavalla.
Vuonna 2006 syntyi Elävä Arkisto, vuosi siitä perustettiin Yle Areena. Reijo oli yhtenä perustajana edellä mainituihin palveluihin ja toimi
ohjelmapäällikkönä, kuten myös teksti-tv:ssä eläkkeelle jäämiseen saakka 2018. Eläkeläisenä Reijo on julkaissut kaksi kirjaa: Pontevia Pohjalaisia-esseekokoelma ja Kurkistuksia-omaelämänkerta.
Ansioistaan Reijo on palkittu muun muassa Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla.
Kyösti Terentjeff
Lupa- ja valvontavirasto arvioi Hauksuonnevan tuulija aurinkovoimahanketta
Matti Kuoppala Merijärvi
Lupa- ja valvontavirasto on antanut perustellun päätelmänsä Hauksuonnevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeeseen.
Wpd Suomi Oy suunnittelee Hauksuonnevan tuuli- ja aurinkovoimahanketta Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan, Pyhäjoen ja Merijärven kuntien alueelle. Hankealue sijaitsee noin yhdeksän kilometriä Pyhäjoen taajamasta kaakkoon ja noin seitsemän kilometriä Merijärven taajamasta pohjoiseen. Hankealueen pintaala on 5 253 hehtaaria.
Päätelmä on laadittu nähtävillä olleen arviointiselostuksen, siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä Lupa- ja valvontaviraston oman tarkastelun pohjalta.
Arviointiselostuksesta toimitettiin Lupa- ja valvontavirastolle kuulemisessa 12 lausuntoa ja 3 mielipidettä. Perustellussa päätelmässään Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että arviointiselostus täyttää YVA-laissa ja YVA-asetuksessa sille säädetyt sisältövaatimukset. Selostuksen perusteella on mahdollista tunnistaa hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset.
YHTEYSVIRANOMAINEN katsoo, että hankkeen merkittävät kielteiset vaikutukset kohdistuvat luontoon (erityisesti linnustoon, suurpetoihin, kasvillisuus ja luontotyyppeihin ja suojelualueisiin), maisemaan, pintavesiin, ihmisten elinoloihin sekä yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön. Yhteysviranomainen katsoo, että vaihtoehdossa VE1 melun yhteisvaikutukset Silovuoren tuulivoimahankkeen kanssa nousevat merkittäviksi ja edellyttävät lieventämistoimien käyttöä. Arviointimenettelyssä tarkasteltu suurin hankevaihtoehto (VE1) ei ole PohjoisPohjanmaan energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan mukainen. Hankevaihtoehto (VE1) tarkoittaa sitä, että hankealueelle rakennetaan enintään 59 tuulivoimalaa ja 151 hehtaarin aurinkovoima-alue. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho 10 MW.
Arviointimenettelyssä tarkasteltujen hankevaihtoehtojen kohdalla yhteysviranomainen katsoo hankevaihtoehdolla VE1 olevan suurimmat haitalliset vaikutukset alueen luontoarvoihin. Sähkönsiirron reittivaihtoehtojen osalta yhteysviranomainen yhtyy tehtyyn arvioon, että luontoon kohdistuvat haitallisimmat vaikutukset aiheutuvat vaihtoehdosta SVEB. Tässä vaihtoehdossa sähkö siirretään 400kV ilmajohdolla hankealueen keskiosasta koillisen ja liittyminen tapahtuu Hanhelan sähköasemalla. Voimajohdon pituus on noin 10,4 kilometriä. Voimajohto sijoittuu olemassa olevien voimajohtojen pohjoispuolelle. Hankekehityspäällikkö Riikka Hietala Wpd Suomi Oy:stä toteaa, että hankkeen kannalta on hyvä, että yhteysviranomainen pystyi päätöksen antamaan. Nyt riittävyys ja laatu on tarkistettu. Viranomainen on ohjeistanut päätelmässä jatkosuunnittelua ja selvityksiä, jotta epävarmuustekijöitä voidaan poissulkea.
” Perusteltu päätelmä on saatu ja se päättää ympäristövaikutusten arviointime-
nettelyn. Perusteltu päätelmä pitää ottaa huomioon lupamenettelyissä tämän jälkeen”, sanoo Riikka Hietala.
RIIKKA Hietalan mukaan kaavaehdotusvaiheessa pitää tutkia, voidaanko hanketta toteuttaa aiotussa laajuudessa. Maakuntakaavasta poikkeaminen kaipaa tarkempaa selvittelyä.
Hietala muistuttaa, että YVA-menettelyssä jää aina avoimia kysymyksiä ja esiin nousee lisäselvitystarpeita. Näin kävi myös Hauksuonnevan hankkeen kohdalla. Yllättävintä Lupa- ja valvontaviraston päätelmässä oli Hietalan mukaan ennakoitua tiukempi kanta maakuntakaavasta poikkeamisen kohdalla.
” Mutta löydämme tähän varmasti kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. On huomioitava, että maakuntakaava on tarkkuustasoltaan huomattavan paljon YVA- ja osayleiskaavamenettelyä karkeampi. Sen takia maakuntakaavasta on aina voitu kohtuudella poiketa, kunhan tämä perustuu riittäviin selvityksiin, joka varmistaa alueidenkäytön tavoitteiden toteutumisen”, Riikka Hietala perustelee.
Esko Erkkilä ja Jari ”Yrtti” Lahtinen (Kirpeä blues).
Rakkaamme Pekka Tapani
RYTIMAA
s. 1.2.1964 Merijärvi k. 20.5.2026 OYS
Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen Ovat kätesi ahkerat rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. On hiljaisuus ja suru sanaton mut` tiedämme, sun hyvä olla on. Kiitollisuudella muistaen
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa.
Päivän sana
Lotta-svärd -merkki
Askel hiljenee – seisahtuu, liekki hiipuu – sammuu. On kiitoksen ja jäähyväisten aika.
Kuolinilmoituksella voit muistaa kauniisti vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen.
Toivomme, että voimme olla avuksi.
ilmoitukset@seutumajakka.fi p. 0440 470 126 Voit jättää kuolinilmoituksen myös nettisivujemme kautta.
Sotainvalidi -merkki Sotaveteraani -merkki
Muistatko 70–80-lukujen taitteen? Olihan ne hyviä aikoja! Ainakin meille, jotka olimme silloin nuoria. Hurriganesia ja CCR:ää, rokkia ja nuoruuden hulluutta, tiukkoja farkkuja ja kaljoittelun opettelua. Kenellä mitäkin…
Se oli kuuma kesä 1979. Armeija oli jo ohi ja mietin, että mille alkaisin. Yllättäen kaikki suunnitelmat muuttuivat, kun tutustuin nättiin merijärviseen tyttöön.
Minulle hän oli ihan outo, kerran olin vilaukselta nähnyt. Nyt hän tuli meidän puutarhallemme kesätöihin. Outo hän oli senkin vuoksi, että hän oli niin innostunut siitä mitä hänen elämässään oli tapahtunut. Hän nimittäin kertoi tulleensa reilu vuosi aikaisemmin uskoon. Nuori ihminen ja niin kauniskin ja sanoi olevansa uskovainen!
Olinhan minäkin rippikoulun käynyt ja lapsuudessa opitun iltarukouksen rukoilin jos muistin. Nyt ajatellen, että silloin varmaan luulin tuntevani Jumalaa sen verran kuin parikymp-
Esa Pikkumäki Merijärvi
piselle kaverille on tarpeen tuntea. Ja se ei ollut paljoa se.
Tuo tyttö ei puhunut vain Jumalasta, vaan puhui myös Jeesuksesta, johon sanoi uskovansa. Sanoi saaneensa syntinsä anteeksi, ja se oli paljon se.
Kolme viikkoa kuuntelin ja ihastuin tyttöön, mutta siitä Jeesuksesta en mitään käsittänyt. Juhannuksena tyttö houkutteli minut mukaansa hengellisille kesäjuhlille. Siellä minun silmäni aukesivat kuin kissanpennulla. Tajusin eka kerran sen, että tuota Jeesusta minäkin tarvin, tuota, josta Raamattu sanoo, että uskomalla häneen saa syntinsä anteeksi.
Minusta tuli uskovainen. Niin, ja minäkin innostuin.
Oulaisten seurakunta
TERVETULOA JUMALANPALVELUKSEEN
Jumalanpalvelukseen on mahdollista osallistua myös nettisivujen kautta: https://www.oulaistenseurakunta.fi/tutki-uskoa/kuuntelejumalanpalvelusta
Su 14.6. Messu klo 10
3. sunnuntai helluntaista. Kutsu Jumalan valtakuntaan. Joh. 15:1-10 Liturgi: Sanna-Leena Lavanti, Saarna: Janne Henriksson, Heidi Löppönen. Ristikahvit. Lähetystilaisuus Messun jälkeen.
La 20.6. Sanajumalanpalvelus klo 10
Johannes Kastajan päivä. Tien raivaaja. Luuk. 1:57-66
Onni Sydänlähde, Amalia Jaakonaho. Ristikahvit.
Su 21.6. Messu klo 10
4. sunnuntai helluntaista. Kadonnut ja jälleen löytynyt. Luuk. 15:11-32
Kalle Luhtasela, Amalia Jaakonaho. Ristikahvit.
Kastetut
Elias Mikael Pohjanen
Hautaan siunattu Armi Tellervo Pyy 71 v.
TAPAHTUMAT
To 11.6. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodilla. Su 14.6. klo 12 Lähetystilaisuus kirkossa. Kylväjän nimikkolähettimme Janne Henriksson kertoo kuulumisia Mongoliasta. 31.8. klo 10 alkaen Muistojen Rippikoulu -vuonna 1976 Oulaisissa rippikoulun käyneitten tapaaminen kirkossa. Tapaamiseen osallistuneita pyydetään ilmoittautumaan Oulaisten kirkkoherranvirastoon 14.8. mennessä, sähköpostitse oulainen.kirkkoherranvirasto (at) evl. fi. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään kertomaan yhteystiedot ja mahdolliset erityisruokavaliot. Myös puoliso tai muu läheinen on tervetullut. Lounaan ja valokuvauksen maksu peritään juhlan yhteydessä. Tiedoksi: 70-, 75- ja 80-vuotis- syntymäpäivien valokuvat noudettavissa kirkkoherranvirastosta sen aukiolo aikoina ma, ti ja to klo 9-12.
Kesäillan sävelet ohjelma 2026 17.6. Kesäilta soi - Isän ja pojan yhteinen sävelkieli Mikael Säily, sello; Matteus Säily, urut ja piano; Heidi Löppönen urut ja piano. Konsertti on osa Kirkosta kirkkoon – Taideohjelmaa ja Oulu2026ohjelmakokonaisuutta (Kirkko) 24.6. Keskikesän tunnelmia JMO:n konsertti: Nesto Rantala, kitara; Jemina Niemelä, piano; Saaga Niemelä, viulu ja piano; Venla Murto, huilu (Seurakuntakoti)
RYHMÄT JA YHDESSÄOLO
To 11.6. ja 18.6. klo 11 Viimetippa Siukkiksessa seurakuntakodilla. Kohtaamispaikka päihdeongelmien kanssa kamppaileville.
LAPSET, NUORET JA PERHEET
Ma 8.6.- Pe 12.6 klo 9 Seurakunnan ohjattu Leikkikenttä leikkikentällä (Oulaistenkatu 59). Kentälle yksin voi osallistua 2019-2022 syntyneet lapset. Alle 4 v -huoltajan kanssa. Omat eväät mukaan ja sään mukainen vaatetus. Ilmoittautuminen paikan päällä.
To 11.6. ja 18.6. klo 17-21 Kesägospeli eli nuortenilta Siukkiksessa Ti 16.6. klo 17-21 Kesägospeli eli nuortenilta Siukkiksessa
SEURA- JA YHDISTYSTOIMINTA
Su 14.6. ja 28.6. klo 13 seurat Rantakadun rukoushuoneella.
DIAKONIAVASTAANOTTO
Seuraavista taloudellisen avun diakoniavastaanoton ajanvarauksista löydät ajantasaiset tiedot seurakunnan nettisivuilta apua ja tukea osiosta.
KESKUSTELUA VARTEN
Kirkon palveleva puhelin 0400-221180 avoinna joka ilta klo 18–24. Kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti puh. 044–5797470, vs. kappalainen
Kalle Luhtasela puh. 040-480 1733, seurakuntapastori Onni Sydänlähde puh. 044-5797471, diakoniatyöntekijä Marika Kamps puh. 040-6153416, diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen puh. 044-5797425, lähetys- ja toimistosihteeri Ritva Pärkkä puh. 044-5797432, nuorisotyönohjaajat Tuomas Saarela puh. 044-5797451 ja Henna Röyttä puh. 044-5797450.
KIRKKOHERRANVIRASTO JA TALOUSTOIMISTO
Kirkkoherranvirasto puh. 08-4797420 tai sähköposti: oulainen.kirkkoherranvirasto@evl.fi
Asiointiajat ovat ma, ti ja to klo 9–12, Keskuskatu 9, 2. krs. Kirkkoherra puh. 044-5797470
Seurakuntamestari Reijo Saukko tavoitettavissa virka-aikana puh. 0445797440.
Oulun aluekeskusrekisteri hoitaa Oulaisten seurakunnan osalta virkatodistustilaukset ja sukuselvitykset. Tilaukset puh. 08-3161303, sähköposti: keskusrekisteri.oulu(at)evl.fi tai Tilaa virkatodistus verkossa -asiointipalvelun kautta: https://evl.fi/tietoa-kirkosta/tilaa-virkatodistus
Seurakuntakodin pitopalveluyrittäjä on Toiminimi Sari Heikkilä puh. 0400-203452, sähköposti: sariheikkila04(at)gmail.com
Kalajoen rovastikunnan perheneuvonta Terveystie 11, E-ovi, 84100 Ylivieska Ajanvaraus MA-TO 12-13 p. 08-425 990. Luottamuksellista keskusteluapua parisuhteen kysymyksissä, perheen pulmissa ja erokriiseissä yksin tai yhdessä puolison kanssa. Ajantasainen tieto seurakunnan toiminnasta ja mahdollisista muutoksista ilmoitetaan nettisivuilla.
Oulaisten helluntaiseurakunta
To 11.6. klo 18.00 Kevään viimeinen Raamattupiiri. 4. Moos. 1-2
Su 14.6. klo 11.00 Päiväkokous, Pekka Nikula ja Harri J. Nurmi
Ma 15.6. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 16.6. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Esa Pikkumäki
Su 21.6. Ei tilaisuuksia Kaaritemppelillä. Juhannuskonferenssi “ Tällaista aikaa varten ” , Keuruulla 18–21.6.
Ma 22.6. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 23.6. klo 19.00 Sanan- ja rukouksenilta, Somerot
La 27.6. klo 10–14 Kesäpäivä tempaus Kaaritemppelin parkkipaikalla. Musiikkia, Sanaa, makkaraa, lettuja yms.…
Su 28.6. klo 11.00 Lähetyskokous, Somerot ja Harri J. Nurmi
Ma 29.6. klo 11.00 Aamurukoushetki
Ti 30.6. klo 19.00 Sanan-ja rukouksenilta, Harri J. Nurmi
Su 5.7. klo 11.00 Ehtoolliskokous, Harri J. Nurmi
TULEVIA TAPAHTUMIA:
Su 16.8. klo 11.00 Oulaisten Helluntaiseurakunnan 95-vuotisjuhlan päiväkokous. Mukana: Kaarikuoro ja ym sekä lopuksi kakkukahvi.
Ma 24.8. klo 18.00 Yhteinen kuoro- ja yhteislaulutapahtuma Väinölän rannassa
Su 18.10. klo 11.00 Lähetyskokous “Lähetystyön kosketus”, Lähetystoimikunta ja Kaarikuoro
KIRPPUTORI PALVELEE Lauantaisin klo 10.00–13.00
Tervetuloa kaikkiin tilaisuuksiimme! Kaaritemppeli, Kaarikatu 7 Pastori Harri J. Nurmi – 040 154 5170 www.oulaistenhelluntaisrk.fi
*** Jaak. 1:5 ***
HAUTAKIVET
• Hautamuistomerkit
• Lisänimien kaiverrukset
• Vanhojen muistomerkkien entisöinti
Palvelen Oulaisissa ja naapurikunnissa, myös Raahe, Pattijoki, Saloinen, Ruukki, Siikajoki, Pyhäjoki Aluemyyntiedustaja Mika Kallio Oulainen puh. 040 846 5845 kiviyka@gmail.com www.ylivieskankivihiomo.fi
Hautakivien oikaisut ja pesut paikan päällä puh. 040 846 5845
Kuuma kesä 1979
Maunulan Myllyssä musiikkiperformanssi
Lauantaina 13. kesäkuuta Maunulan myllyssä esitettävä TRIÁLOGO on paikkasidonnainen musiikkiperformanssi, joka on luotu nimenomaan Oulaisiin ja tätä historiallista miljöötä varten.
SeutuMajakka
Oulainen
Oulaisten Musiikkiviikkojen 40-vuotisjuhlavuosi on edennyt kevään aikana kansainvälisten esiintyjien, uusien tapahtumakonseptien ja eurooppalaisten yhteyksien merkeissä. Vuonna 2026 jo 40. kerran järjestettävä tapahtuma kuuluu viralliseen Oulu2026 – Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan, ja juhlavuotta vietetään poikkeuksellisesti ympäri vuoden. Seuraavana juhlavuoden ohjelmistossa koetaan jotakin täysin ainutlaatuista. Lauantaina 13. kesäkuuta Maunulan myllyssä esitettävä TRIÁLOGO on paikkasidonnainen musiikkiperformanssi, joka on luotu nimenomaan Oulaisiin ja tätä historiallista miljöötä varten.
TRIÁLOGOssa flamencolaulaja Anna Murtola, elektronisen musiikin artisti Josu Mämmi sekä pitkään hylättynä ollut tila käyvät keskenään ajan läpi kurkottavaa kolmenkeskistä keskustelua. Esitys syntyy musiikin, äänen, muistojen ja rakennuksen historian vuoropu-
helusta tavalla, jota ei voi siirtää toiseen paikkaan.
Maunulan mylly on vuosikymmenten ajan ollut osa oulaistelaista maisemaa, mutta harva on päässyt kokemaan sen sisätiloja tällaisessa muodossa. TRIÁLOGO avaa ovia tiloihin, jotka ovat olleet pitkään poissa alkuperäisestä käytöstä, ja kutsuu yleisön näkemään tutun rakennuksen uudesta näkökulmasta.
TRIÁLOGOn työryhmä saapuu Oulaisiin viikon mittaiseen taiteilijaresidenssiin viimeistelemään teoksen ennen ensi-iltaa. Teoksen taustalla on kuitenkin huomattavasti pidempi työskentelyprosessi: konseptista ja tuotannosta vastaava flamencolaulaja Anna Murtola on vieraillut Oulaisissa useita kertoja vuoden 2025 aikana ja keväällä 2026 tutustuen Maunulan myllyn historiaan sekä haastatellen paikkaan liittyviä ihmisiä ja keräten muistitietoa osaksi teosta.
MYÖS työryhmän valokuvaaja Janne-Pekka Manninen on vieraillut Oulaisissa dokumentoimassa työskentelyä ja myllymiljöötä. Resi-
denssiviikon aikana esitys rakentuu edelleen vuoropuhelussa rakennuksen historian, ääniympäristön ja tunnelman kanssa.
TRIÁLOGOssa ääneen pääsevät myös myllyn ihmiset. Esityksessä kuullaan muun muassa entisen myllärin Risto Häkkilän ääntä sekä Erkki Männistön muisteluita, jotka tuovat osaksi teosta paikallisia kokemuksia, muistoja ja ajan kerrostumia. Näin Maunulan mylly ei ole vain esityspaikka, vaan yksi teoksen keskeisimmistä elementeistä. Juhlavuoden ohjelma jat-
kuu keskiviikkona 5.8. Oulaisten kirkossa järjestettävällä konsertilla Minä metsän polkuja kuljen Konsertissa esiintyvät oulaistelaislähtöinen sopraano Anu Mattila ja pianisti Heidi Löppönen. Mattila on valmistunut musiikkipedagogiksi Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2025 ja opiskellut muun muassa Airi Tokolan ja Soile Isokosken johdolla. Hän on esiintynyt solistina alueen orkestereiden ja kuorojen kanssa sekä toimii vakituisena solistina naiskuoro Välkkeessä. Keväällä 2026 hän lauloi Oulu Sinfonian Leonard Bernsteinin Mass-teoksen kuorossa. Heidi Löppönen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta ja toimii Oulaisten seurakunnan kanttorina sekä urkujensoiton opettajana Jokilaaksojen musiikkiopistossa. Poikkeuksellisen runsaan kesätapahtumatarjonnan vuoksi Oulaisten Musiikkiviikkojen syksyn ohjelmiston julkaisu ajalle 31.10.–15.11.2026 säästetään syyskuulle. Juhlavuosi huipentuu marraskuussa festivaaliviikkoihin, uuteen Joki palaa! -valotaidetapahtumaan sekä paikallista musiikkiosaamista juhlistavaan gaalaan.
Maunulan mylly on vuosikymmenten ajan ollut osa oulaistelaista maisemaa, mutta harva on päässyt kokemaan sen sisätiloja tällaisessa muodossa.
Kuvat: JP Manninen
MIELIPIDE
KIRJOITA TAI LÄHETÄ KUVA:
Lähetä korkeintaan 2500 merkkiä pitkä mielipidekirjoitus osoitteeseen toimitus@seutumajakka.fi.
Voit myös lähettää kirjoituksen postissa osoitteeseen
Rautatienkatu 5 L1 86300 Oulainen. Liitä aina mukaan myös yhteystietosi.
Päätoimittajalta Kolumni
Penkkiurheilijan unelmakesä
Penkkiurheilijoiden kissanpäivät alkavat tällä viikolla, kun torstaina polkaistaan käyntiin jalkapallon MM-kisat. Turnaus pelataan tällä kertaa Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa. Luvassa on siis paljon yövalvomista aikaerosta johtuen. Parhaimmillaan pelejä pääsee seuraamaan illalla kello 19. Maailmanmestarin nimi on selvillä 19. päivä heinäkuuta. Televisiossa pelejä voi seurata esimerkiksi Ylen ja MTV3:n kanavilta. Kuka sitten vie mestaruu-
Viikon kuva
den tällä kertaa? Saksa, Argentiina, Brasilia, Englanti ja Espanja lienevät monen veikkaajan lapulla kärkipäässä. Hienoa toki olisi, jos loppuotteluun yltäisi joku yllättäjämaa. Kuka sitten tällainen yllättäjämaa voisi olla? No miksei vaikka Norja, jonka ykköstähti Erling Haaland voi viedä joukkueensa parhaana päivänä hyvinkin pitkälle. Norja jyräsi karsinnoissa maanrakoon esimerkiksi yhden futismaailman kovimmista maista, Italian.
Tässä lehdessä on juttuja oulaistelaislähtöisten urheilijoiden menestyksistä maailman kisanäyttämöillä. Vapaapainija Joona Vuoti ylsi hienosti viidenneksi opiskelijoiden MM-kisoissa. Sporting-ampuja Aatos Äijälä puolestaan tähtäsi pronssille nuorten EM-kisoissa. Molemmat nuorukaiset ovat
vielä uransa alkutaipaleella. Uusia urotekoja voimme siis vielä odotella.
Kyllä sopu sijaa antaa.
Viikon kuvissa julkaisemme viikoittain lukijoilta tulleen kuvan.
Pohjois-pohjalaisella konepajalla on tilipäivä ensi perjantaina. Rahaa tilillä ei ole. Ei siksi, että töitä ei ole tehty, vaan siksi, että iso asiakas päätti yksipuolisesti siirtää maksuaikaa 30 päivästä 60:een. Lasku on tehty. Työ on tehty. Raha on jonkun muun tilillä. Kuvaamani ilmiö on valitettavasti liian yleistä suuryritysten ja pk-yritysten välisessä liiketoiminnassa. Maahamme on iskostunut tapa, jossa suuremmat yritykset jättävät laskunsa maksamatta normaalissa aikataulussa. Tämä on täysin tuomittavaa ja hyvinvointiyhteiskunnalle vahingollista.
Käännetäänpä asetelmaa palkansaajan näkökulmaan. Miltä tuntuisi, jos työnantaja yhtäkkiä ilmoittaisi, että seuraavan palkan saa kahden kuukauden päästä? Vuokran maksu lykkääntyy. Ruokakaupassa tingitään. Lapsen harrastusmaksut odottavat. Säästöt hupenevat, jos niitä ylipäänsä on. Tämä on arki, johon pk-yrittäjä heitetään suuryrityksen yksipuolisella ilmoituksella.
sopimusten kohdalla. Tällä hetkellä joka kolmas suomalainen pk-yrittäjä odottaa saataviaan. Kahdeksan vuotta Suomen Yrittäjät on mitannut tätä ilmiötä. Kahdeksan vuotta luku on pysynyt samana. Mikään ei ole muuttunut.
Maksuajan pidentäminen on tietenkin täysin sopivaa, jos siitä sovitaan yhdessä. Yksipuolinen ilmoitus asiasta ei kuitenkaan ole sopimista, vaan sanelua, ja tällainen saneleminen on laitonta.
Pappi kysyy kuurolta, sokealta ja pyörätuolissa istuvalta, mitä he haluavat ottaa mukaan hautaansa. Pyörätuolissa istuva toteaa, että tämä pyörätuoli on hyvä ottaa mukaan. Sokea miettii hetken ja sanoo, että valkoinen keppi on tärkeää ottaa mukaan. Pappi pysyy kuurolta, mitä hän haluaa ottaa mukaansa. ”Tulkin”, vastaa kuuro.
Yrityksen kohdalla seuraamusten vaikutus on kahta kovempi, jos kyse on työllistävästä yrityksestä. Kyky palkanmaksuun voi olla kiinni yhdestäkin tilauksesta. Kurjuuden kierre ja pahimmillaan konkurssi ovat valmiita, kun maksamattomien laskujen vaikutukset alkavat kertautua.
Pk-yritysten mahdollisuudet kieltäytyä maksuaikojen pidennyksistä ovat hyvin rajallisia, kuten ovat myös niiden mahdollisuudet riitauttaa sopimuksia. Oikeudenkäynneissä suuryritykset ovat etulyöntiasemassa. Hiljenemisellä vältetään myös taloudelliset kostotoimenpiteet, etenkin pitkäaikaisten
Toiminnallaan suuryritykset yrittävät pönkittää omaa kassaansa. Kun laskut jätetään maksamatta, on rahaa “vapaana” muuhun. Samalla tappio pienemmälle yritykselle ja yhteiskunnalle on merkittävä. En usko suuryritysten lopulta hyötyvän hyväksikäytöstä, sillä vahvimman oikeus ei ole kestävä tilanne yritysten välisistä maksuajoista sovittaessa. Luottamus on nimittäin valttia kaupankäynnissäkin ja ahneilla on tunnetusti oma loppunsa. Kokoomuksen tavoitteena on vahvistaa pk-yritysten asemaa, velvoittamalla viranomaisia valvomaan maksuehtolain noudattamista. Viranomaisen on annettava lakia rikkoville yrityksille lähtökohtaisesti julkinen huomautus, ja jos se ei riitä niin julkinen varoitus, sekä kielto lainvastaisen menettelyn jatkamiselle. Suuryritysten toiminnassa ei nimittäin ole kyse maksukyvyttömyydestä, vaan maksuhaluttomuudesta.
Matti Kuoppala toimitus@seutumajakka.fi
Kuva: Matti Kuoppala
Janne Heikkinen
Palaute ja juttuvinkit: toimitus@seutumajakka.fi
Tekstaripalsta
Mielipiteet
Sähköverkko
Sähköverkko kestää, mutta kestääkö kuluttaja. Suomessa on ns. kantaverkko, joka on pääosin Fingrid-yhtiön hallussa ja hajautettu niin, että se löytyy Suomen joka kolkasta. Tämä on tietysti houkuttelevaa datakeskuksia rakentaville digijäteille. Suomen kuntapäättäjät ja kansanedustajat ovat tietysti polvillaan, kun tulee investointeja omalle alueelle ja myyvät maansa digijätille. Tulee datakeskus, joka rakentuu hehtaarien laajuisesta peltihallista ja massiivisesta määrästä tietokoneita.
Peltihalli voidaan rakentaa Suomessa tuotetusta pellistä. Kaikki hallin sisältämä tekniikka on täysin tuontitavaraa, ja rahat sen hankkimiseen menevät ulkomaille.
Peltihallin rakentaminen saattaa työllistää suomalaisiakin ammattilaisia rakentamisen ajaksi. Käytön aikana suomalaisia tarvitaan vain siivoojiksi ja vartijoiksi. Digijätti haluaa täysin luotettavaa ja halpaa sähköä sekä maksaa tietysti sopimus-
”Ostin kodin Oulaisista ja toin pienet lapseni tänne luottaen siihen, että Oulaskankaalta saamme aina avun ja hoidon, tarpeen ja hädän hetkellä. Uskoin naivisti siihen, että me vanhemmat työllistymme paremmin täällä kuin entisessä kotikunnassa. Voi minua hölmöä. Onko tämä nyt oikein, että ahdistaa ja kaduttaa?
hinnan, joka vastaa vesivoiman tuotantokustannuksia.
Digijätille myönnetään tietysti verohelpotuksia niin ettei sen tarvitse maksaa veroja Suomeen. Tavallinen sähkönkäyttäjä maksaa sitten sen lopun sattumavoiman tuotannon hinnalla. Minulla on sähkölämmitys ja sen käytön aikana sähkön hinta on noussut kaksinkertaiseksi. Mutta mihin sähkön tuotannon tulisi riittää? Voisin hieman selventää tilannetta. Esimerkiksi sähköauton kotilataus vaatii vähintään 16 A sulakkeen ja jännite on 240V, joten yksi piste kattaa 3840W. Jos sähköautoja on yhtä aikaa latauksessa 100000, tulee tehoksi 384 000 000W eli 384MW. Tavallisen datakeskuksen kulutus on 10 MW, suurimpien kulutus 150MW. Sähkövarastot sekä akut ovat tulossa hetkellisten kuormitusvaihteluiden tasaamista varten ja niiden tarkoitus on suojata sähköverkkoa taajuusvaihteluilta, ne eivät lisää tuotantokapasiteettia.
Tekstiviestipalsta:
Lähetä tekstiviestisi numeroon 0440 470 125. Viestin alkuun tekstiviestipalsta ja loppuun nimi tai nimimerkki. Voit lähettää viestejä myös Whatsappin kautta.
mukaan voidaan arvioida, että tulevaisuudessa on käytössä kymmeniä datakeskuksia, jotka kuluttavat sähköä niin paljon kuin yksi nykyinen ydinvoimala pystyy käynnissä ollessaan tuottamaan. Yksi datakeskus on suunnitteilla Pyhäjoelle. Havainnekuva: Envineer Oy
Voidaan arvioida, että tulevaisuudessa on käytössä kymmeniä datakeskuksia, jotka kuluttavat sähköä niin paljon kuin yksi nykyinen
ydinvoimala pystyy käynnissä ollessaan tuottamaan. Ydinvoimalaa ei rakenneta vuodessa, rakennusaika voi olla esimerkiksi 5–10 vuotta.
Datakeskus nousee vuodessa kuluttamaan sähköä. Suomi ei nykyäänkään ole omavarainen sähköntuotannossa, vaan osa ostetaan ulkomail-
ta. Kun kulutus nousee, hinta nousee.
Timo Törmikoski Alpua Näin
Kävin äskettäin Oulaskankaan sairaalassa kutsuttuna. Tarkoitus oli tehdä pieni leikkaus, joka oli vaivannut jo kauan. Kirurgi kutenkin kertoi, ettei leikkausta tehdä, koska tilanne vain pahenee entisestään ja kun potilas on jo muutenkin aivan liian vanha. Jos kipu tulee liian kovaksi, voi ottaa vaikka aspiriinia. Selitykset olivat todella kylmääviä, koska satun tietämään kysymyksessä olevasta asiasta harvinaisen paljon. Tällaisia leikkauksia
tehdään toki kaiken aikaan hyvällä menestyksellä ainakin yksityisellä puolella, mutta ilmeisesti Oulaskankaalla tarvittavaa taitoa ei ole, joten tästä aiheutui tuo torjuva ele. Suomalainen terveydenhoito on kaiken aikaa huonontunut, varsinkin vanhemmat kansalaiset ovat saaneet huomata tämän. Ihmisiä halutaan työntää yhä enemmän yksityiselle puolelle ja tätä kautta rahastaa kansalaisia, sekä jättää suorastaan heitteille heidät, jotka rakensivat tä-
män maan ensin sodan jälkeen kukoistukseen. Mihin terveydenhoitoon tarvittavat rahat menevät? Ne menevät nykyisin hyvin suurelta osin pakolaispolitiikan hoitoon, Raatteentien kulkijoille ja soteherrojen kokouskuluihin. Tilanne on todella aivan uskomaton. Miten kauan rehelliset suomalaiset haluavat tätä menoa todella kustantaa?
Erkki Surakka Nivala
Ensihavaintoni linnun poikkeavasta lento- ja äänivalikoimasta ovat sota-ajalta, tuolloin kuljin pappani kanssa kokemassa kalamertoja. Muistan, kuinka myöhemmin etsimme joukolla sen pesää, tuloksetta. Pesää tutummaksi tuli sen korvia vihlova hätähuuto. Ilmeisesti juuri silloin olimme lähellä salassa pysyvää poikuetta. Sattui sitten kerran, että lintu pesi poissa rannasta. Ihan asuntomme lähellä. Tämä oli lintuäidille kohtalokas virhe. Kun aikanaan lentokyvyttömät poikaset (2 kappaletta) lähtivät taapertamaan rantaa kohden, joutui toi-
nen koiran hampaisiin ja vammautui siinä määrin, että kätkin sen multaan. Tämän tehtyäni räjähti lintuäidin rakkaus ilmoille. Ainakin kaksi viikkoa emo kiersi poikansa katoamispaikan yllä ja kaipuuääni oli korvia vihlova. Seuraavina kesinä lintua ei pihapiirissä nähty, ääni toki kuului mutta etäältä. Tapahtumasta lienee kulunut lähes kymmenen vuotta, mutta tänä kesänä odotus loppui. Pojat esittelyyn. Olin lähdössä autolla ja puhdistelin tuulilasia, kun eteeni lensi nuori, upean kaunis siivekäs ja muuta-
man sekunnin kuluttua toinen. Nämä olivat sipinuorikoita, jotka pyrähtelivät hetken edessäni nokkien vauhdikkaasti ja poistuivat joelle samalla nopeudella kuin tulivatkin. Kyllä tuntui vanhassa rinnassa ihanalta, kun ensi kertaa elämässä sain nähdä läheltä tämän ihanan, jalopiirteisen linnun. Sen kirkuva ääni on kuulunut kotipesäni äänivalikoimaan kaikkein korkeimpana koko lintumaailmasta. Ja että tämä kuuluu vielä tulevaisuudessakin. Näkemästäni kiitos!
Sauli Takalo
Kirjoittajan
Olipa kerran olympialaiset
Rauhanaikaa oli kestänyt vasta muutamia vuosia ja Suomi sai valtuudet järjestää olympialaiset. Se oli köyhälle maalla suuri ponnistus. Mutta myöskin haaste näyttää, että meiltä se onnistuu. Kisoihin järjestettiin tietenkin monenlaista ohjelmaa ja mikä hauskinta, kutsu kävi myös Haapaveden Kanteleryhmälle ja Matkanivan tanhuajille.
Haapavetisen kanteleyhtyeen kokoonpano käsitti siis 20 henkeä, jossa oulaistelaisia oli mukana neljä. Matkanivasta kotoisin oleva kanteletaituri Toini Mikkelson (Tirilä) on yksi heistä ja nyt muistelemassa tuota ikimuistoista matkaa. Mukana oli myös Matkanivasta tanhuryhmä, jossa oli 8 henkilöä. Tuosta ryhmästä on nyt muistelemassa ainoa vielä elossa oleva tanhuaja, Taina Arvio (Jylkkä). Mauno Pitkälä oli Haapavedeltä, soitti kanteletta ja virkeänä vieläkin virittelee ja muistelee tuota nuoruuden reissua. Myös laulun lahja on miehelle annettu. Ollut kuorolainen vuosikymmeniä.
Nostan olematonta hattua muistelijoille. Kaikki ovat yli 90-vuotiaita, mutta muisti pelaa ja tuo matka tuo hilpeät nuoruuden ajat elävästi mieleen, ja esiintymismatkan pääkaupunkiin.
MITEN tähän reissuun päädyttiin, siis olympialaisiin esiintymään täältä pohjan perukoilta? Haapavedellä ja Oulaisissa vaikutti siihen ai-
kaan kulttuuripersoona Ilona Porma ja hän se keksi ottaa yhteyttä tohtori
A.O.Väisäsen välityksellä Helsingin apulaiskaupunginjohtajaan Erik von Frenckeliin, joka innostui ajatuksesta tuoda kansanmusiikkia kansainväliseen urheilujuhlaan. Niin sitten vain harjoitukset käyntiin, jonka ohjelmiston Ilona Porma valitsi. Hän oli myös kanteleyhtyeen johtaja. Kansanmusiikkia kun soitettiin, oli kaikilla esiintymisasuna kansallispuku. Matka oli monelle ensimmäinen reissu pääkaupunkiin. Sinne lähdettiin Pirttijärven Matin linjurilla. Tiet olivat siihen aikaan kaikki sorateitä. Matkan varrella, nelostiellä oli myös vielä kaksi lossia, jotka toimivat lihasvoimalla. Pitkä matka sen ajan autolla, niin että piti yöpyä teltoissa, mutta nuoruuden innolla kaikki sopeutuivat. Ilo päällimmäisenä ja laulun voimin matkaa jatkettiin ja odotettiin tulevia esiintymisiä. Helsingissä yövyttiin Vilhonkadulla matkustajakodissa.
KANTELEYHTYEEN pääkonsertti pidettiin kauppakorkeakoulun juhlasalissa 27.7 1952 kello 20, ja yleisöä oli runsaasti paikalla, myös Helsingin Sanomien musiikkiarvostelija Yrjö Suomalainen (Kari Suomalaisen isä) oli paikalla.
Konsertissa solistina esiintyi muun muassa suomalainen virtuoosi Anna Mutanen sekä Antti Pentti. Pää-
konsertin lisäksi kanteleyhtye ja tanhuryhmä järjestivät ulkoilmakonsertteja muun muassa Sibeliuspuistossa useamman kerran. Vastaanotto oli aina innostunut.
Jostain syystä ranskalaiset olivat todella kiinnostuneet yhtyeen soitannasta niin, että kutsuivat esiintymään heidän omaan majapaikkaansa, ja niin tehtiin. Ystävyyttä yli rajojen ja kansainvälisiä kohtaamisia.
Nuoruuden innolla ihasteltiin ja tutustuttiin pääkaupungin kansainväliseen tunnelmaan. Olihan urheilijoiden lisäksi paljon ulkomaisia turisteja paikalla.
Etelä-Suomen rehevä luonto myös ihmetytti ja ihastutti matkalaisia. Viikon reissulla ehdittiin myös muutakin. Laiva oli tuonut ensimmäisen lastinsa Amerikasta suomalaisten maisteltavaksi CocaColaa. Porukka sai nyt nauttia tätä suuren maailman ihmejuomaa, ei kuulemma ollut kummoista. Linnanmäkikin oli jo olemassa ja pitihän sitäkin joidenkin käydä testaamassa. Vuoristoradalla heikompia hirvitti.
Matkanjohtaja, energinen Ilona Porma todella neuvokas nainen. Hän oli saanut hommattua pääsyliput stadionille ja päästiin hyville paikoille katsomaan kisoja.
Kisapäivänä sattui olemaan ohjelmassa muun muassa maraton ja senhän voitti legendaarinen Emil Zatopek, paras suomalainen Veikko Karvonen oli viides. Saatiin siis vielä hurrata urheilijoille
Oulaisten ja Haapaveden osallistujat olympialaisiin vuonna 1952.
Tanhuryhmä esiintymässä.
ja ihastella uutta stadionia. Nuoruus ja innostus musiikkiin siivittivät matkalaisten ajatuksia.
KAIKKI loppuu aikanaan, niin myös tämä matka. Paluu samaa reittiä alkoi ja kun rahat olivat huvenneet matka-
muistoihin ynnä muuhun, keksittiin pysähtyä Pyhäsalmella ja järjestää siellä konsertti. Niin saatiin hiukan kassaan täydennystä. Intoa puhkuen, uusia ideoita ja tapahtumia suunnitellen nuoret palasivat kotikonnuille. Vuosikymmenet ovat hu-
venneet, mutta muistot säilyvät kirkkaana mielessä. Nyt nämä silloiset nuoret nauttivat hyvinvoinnin hedelmistä ikäihmisinä. Sydämellinen kiitos teille. Päivä oli unohtumaton.
Asta Lohvansuu
Mauno Pitkälä, Toini Mikkelson ja Taina Arvio.
Kanteletta soittaa Toini Mikkelson, laulaja Toini Kauppila.
Uusi punainen huopakatto. Vesijohdot uusittu kaupungin johdosta lähtien. Tontti 1200 m2. Hinta 10 000 euroa. Puh. 0406106 770.
Auto hakusessa!
Kaikenkuntoiset/malliset käy m.m katsastamattomat, pikkuvikaiset.
Myös Asuntoauto/vaunu Kaikkea saa tarjota. Asianmukaiset ja vaivattomat kaupat. H.Lindströmin purkutyöt.
040 8150640
Lehti luettavissa netistä jo tiistai-iltana seutumajakka.fi Lue näköislehti
Seutu Majakka
Joona Vuoti viides MM-kisoissa
Matti Kuoppala
Oulainen
Oulaistelaislähtöinen vapaapainija Joona Vuoti oli painimolskilla maanantaina, kun Brasilian Rio De Janeirossa alkoivat opiskelijoiden MM-kilpailut. Avausottelussaan Joona Vuoti sai vastaansa isäntämaan Pedro Goncalvesin, jonka hän pystyi voittamaan. Neljännesvälierissä Joona Vuotin vastustajaksi tuli iranilainen Mohammad Norouzian. Tällä kertaa iranilainen oli suomalaista piirun verran parempi ja koska iranilainen eteni sarjan 86 kiloa loppuotteluun, vei Vuotin tie pronssiotteluun. Siinäkin hän joutui
toteamaan espanjalaisen Gabriel Iglesias Ramosin paremmakseen, joten Vuotin lopullinen sijoitus kisoissa oli viides.
Painin opiskelijoiden MM-mitaleista nyt kamppaillaan 15. kertaa. Suomessa kisat on käyty kertaalleen, kun Kuortaneen Urheiluopistolla kamppailtiin opiskelijoiden MM-mitaleista vuonna 2012. Tällä kertaa kisoissa käydään viiden eri kamppailulajin opiskelijoiden MM-mitaleista. Painin lisäksi mitalit jaetaan karatessa, ju-jitsussa, muaythaissa ja wushussa. Joona Vuoti Vuoti opiskelee Laurea-ammattikorkeakoulussa, joka toimii Uudellamaalla. Oulaistelaislähtöinen Joona
Hukkatilan kuulumisia
Hukkatilan talkoolaiset
Jo on aikoihin eletty, kun täyspäiväisiksi talkoolaisiksi. Niinpä hotellin kulttuuripuoli valmistunee rouva Synnöven toiveiden mukaisesti Mikkelinpäivän juhlaan. On niin tanssien talkoiltu kuin ohjelmistot harjoiteltu. Taas pelit soimaan ja tanssien pyöreisiin. Joukon ujoimmat poikamiehet morsioitaan, kaiken aikaa kiinni pitäen. Löytyi myös kylän naittajarouva,
Sinun ilmoituksesi tähän?
ilmoitukset@seutumajakka.fi p. 0440 470 126
pian toimeen puhemiehen. Niinpä sulhaspojat, pelastajiksi vanhoin piikain, äijäkaartiin vihittiin.
Anteeksi vaan lukijani, aikani on lisääntynyt vuosien saatossa kymmenittäin. Kaikki muistelmani, joita on ”aivojeni pilviin tallennettu) ovat totta, jossain sattuneita. Vanhuuden (anteeksi, eläkevuosien) palanneena syntymäpaikalle Rönnin kuntaan,
tänne tarinat sitoutuvat. Olen huomannut, etteivät seurakunnan kirjat asukaslukuineen pidä aivan 1/1. Kun seurakuntauutisten mukaan asukasluku vähenee. Ainakin minua vastaan tulee päivittäin yhä uusia, tuntemattomia ihmisiä. Toki kotona kaikki on niin uutta ja kivaakin. Annas kun kerron. Tuskin Anelmalla on mitään sitä vastaan, kun on itse mukana ja aamuhe-
räämässä. Nykyään suukoin, halein päivän alamme, kaksistaan ikääntymistä vastustaen. Mukavia muistellen, niitäkin sentään oli ahkeroinnin välissä. Helon perheelle elämänmyönteistä ikääntymistä toivottaen lukijat ja tapahtumien havaitsija/kirjoittaja. Hyvät lukijani, kiitän lukuisista palautteista ja vihjeistä, joita vuoden 1990 lähtien
olen Hukkatilan puitteissa saanut aina Oulaisten Sanomista sekä muista paikallislehtijutuista.
Hukkatila sulkeutuu suosioonne. Toivomme muille ikääntyville terveyttä ja ansaittuja ikääntymisen päiviä.
T. O. Helo ja rakas Anelmansa PS. Ei se rakas ole enää vaikea lausua
Kivikankaantie 4
Onko päihteet sinun tai läheisesi ongelma
kokoontuu Ylivieskassa seuraavasti Ylivieska, Katajistontie 10, Mielikkitalo Tiistai ja perjantai klo 19:00 Alueella myös muita ryhmiä Lisätietoa: www.aa.fi
Vuoti ylsi Brasiliassa yhteen voittoon. Arkistokuva
Poliisi tutkii murhan yritystä ja törkeää vahingontekoa Ylivieskassa
SeutuMajakka
Ylivieska
Paikkakuntalaisen miehen epäillään vahingoittaneen toista henkilöä ja sytyttäneen omakotitalon tuleen tappamistarkoituksessa.
Hätäkeskus sai 29.5.2026 ilmoituksen, jonka mukaan epäilty oli käynyt kiinni uhriinsa ja yrittänyt kohdistaa häneen vakavaa väkivaltaa. Ilmoituksen mukaan tapahtumapaikalla oli runsaasti savua.
2000-luvulla syntynyttä
miestä epäillään murhan yrityksestä ja törkeästä vahingonteosta. Epäiltyä esitetään vangittavaksi 4.6.2026.
Ke 10.6. Myllyn Kesäterassi avoinna 14-22 To 11.6. Myllyn Kesäterassi avoinna 14-22, Bingo klo 20 Pe 12.6. Myllyn Kesäterassi avoinna 14-00, Baari avoinna 22-04, Sarin Karaoke klo 22 alkaen La 13.6. Myllyn Kesäterassi avoinna 14-00, Baari avoinna 22-04, Sarin Karaoke klo 22 alkaen, Dj Aatu klo 23.30 alkaen Su 14.6. Myllyn Kesäterassi avoinna 14-20
oulaistenkatu 40
Puh. 044 7866 770
OULAISTEN KAUPUNKI
KUULUTUS VIREILLETULOSTA OULAISTEN KAUPUNGINVALTUUSTO ON KOKOUKSESSAAN 27.5.2026 § 35 PÄÄTTÄNYT
Klo 12–13 Oulaisten kirjaston rannassa os. Sahankatu 2
Soiva Joki Soi v a Joki
Väinölänrannan Väinölänrannan tapa t map iston tapa t map iston ava a set a
Soiva Joki: Kansainvälinen muusikko- ja taiteilijaryhmä Rapid Art Force (RAF) & Wanhan Woiman maamoottorit Esitystä voi seurata kirjaston rannassa tai tapahtumapuiston puolelta os. Väinölänkatu 3
Väinölänrannan tapahtumapuistossa klo 12 alkaen
Puistopiknik, oheisohjelmaa, myyntikojuja Pyhäjokimelonnan melojat rantautuvat noin klo 12 – otetaan melojat vastaan!
Virallinen avajaisohjelma klo 13–15
Puiston siunaus & vihkiminen Esiintyjiä & yhteislaulua!
Klo 15 Kirkonkellojen juhlasoitto & melojat matkaan Paatteja ja soittimia rannalla & vedessä - liity mukaan!
Maunulan myllyssä klo 16 ja 18: TRIÁLOGO Anna Murtola & Josu Mämmi Ainutlaatuinen paikkasidonnainen Oulaisiin Maunulan myllyyn luotu livemusiikkiperformanssi
ALOITTAA UUDESTAAN RAHKOLA-HAUTAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTOA KOSKEVAN ALUEIDENKÄYTTÖLAIN MUKAISEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN LAATIMISEN OULAISTEN KAUPUNKIA KOSKEVALLA HAUTAKANKAAN ALUEELLA. OX2 Finland Oy:n hankeyhtiö Hautakangas Wind Oy suunnittelee Oulaisten kaupungin Hautakankaan alueelle ja Haapaveden kaupungin Rahkolan alueelle sijoittuvaa Rahkola-Hautakankaan tuulivoimapuistoa. Hanke koostuu Oulaisten kaupungin puolelle sijoittuvista enintään 17:sta sekä Haapaveden kaupungin puolelle sijoittuvista enintään 13:sta maksimissaan 300 metrin korkuisesta tuulivoimalasta. Rahkola-Hautakankaan tuulivoimapuiston hankealuetta lähin taajama-asutus sijaitsee Oulaisten keskustassa noin yhdeksän kilometrin etäisyydellä. Suunnittelun kohteena olevan hankealueen kokonaispinta-ala on 3990 hehtaaria. Tuulivoimapuisto edellyttää alueidenkäyttölain 77 a §:n mukaista osayleiskaavaa, joka mahdollistaa voimaloiden rakentamisluvan myöntämisen osayleiskaavaan perustuen. Alkuperäinen osayleiskaava tuli vireille Oulaisten kaupunginvaltuuston päätöksellä 26.5.2021 § 36. Osayleiskaavaa on laadittu erillisinä hankkeina Oulaisiin ja Haapavedelle ja Haapaveden puoleinen Rahkolan aluetta koskeva osayleiskaava
Lisätietoa hankkeesta kaupungin internetsivuilla: https://www.oulainen.fi/rahkola-hautakankaan-
Kaavoituksesta vastaava: Oulaisten kaupunki, puh. 044 479 3264, sanna.vahakangas@oulainen.fi
POHJANMAAN VIITOSMEDIA OY:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2026
Pohjanmaan Viitosmedia Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään SeutuMajakan toimituksessa Rautatienkatu 5 L 1, Oulainen ke 24.6.2026 klo 11.00
Oulaisten Musiikkiviikot 40 vuotta
Liput 30 € / 24 € aleryhmät & OP omistaja-asiakkaat / Kaikukortti (1 paikka/esitys) Esityksen kesto noin 1 h Katso lisätiedot ja hanki liput ennakkoon www.oulaistenmusiikkiviikot.fi
2 esitystä: vain 25 katsojaa kerrallaan
Oulaskankaan päiväkirurgialle jatkoa äänestyksen
SeutuMajakka
Oulainen
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi lisäkokouksessaan 5.6.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen. Lautakunta käsitteli asian uudelleen aiemmassa käsittelyssä tapahtuneen me-
jälkeen
nettelyvirheen takia. Aluehallitus käsitteli nyt hyväksyttyä luonnosta kokouksessaan tiistaina 9.6. Luonnos lähtee lausuntokierrokselle aluehallituksen käsittelyn jälkeen. Lausuntokierros alkaa 10.6. ja se kestää 7.8. saakka. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen sisällöistä myös äänestettiin. Lauta-
Uutismedian Liiton jäsen
Ilmoitusvaraukset maanantaina klo 16.00 mennessä
Aineistoaikataulu:
Valmis aineisto tiistaina klo 10.00 mennessä. Ilmoitusainestot: aineisto@seutumajakka.fi
Kokouksessa käsitellään varsinaiselle yhtiökokoukselle osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluvat asiat. Yhtiön vuoden 2025 tilinpäätöstiedot ovat nähtävillä SeutuMajakan toimituksessa.
Tervetuloa! Hallitus
kunta äänesti muun muassa Oulaskankaan toimintaan liittyen. Lautakunta esittää, että Oulaskankaan päiväkirurginen ja polikliininen toiminta jatkuu.
SOSIAALI- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnos kattaa vuodet 2027–2030. Se pohjautuu Pohteen strategiaan, joka päivitettiin loppuvuo-
desta 2025. Järjestämissuunnitelman luonnos sisältää Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen keskeiset tavoitteet vuodelle 2030 sekä toimenpiteet vuosille 2027–2028. Tavoitteet ja toimenpiteet liittyvät palvelujen saatavuuteen, palveluverkostoon, monituottajuuteen ja kiinteistöjen uudistamistarpeisiin.
Lehden julkaisija: Pohjanmaan Viitosmedia Oy, Oulainen
Aluehallitus käsitteli nyt hyväksyttyä luonnosta kokouksessaan tiistaina 9.6. Luonnos lähtee lausuntokierrokselle aluehallituksen käsittelyn jälkeen. Lausuntokierros alkaa 10.6. ja se kestää 7.8. saakka.
Päätoimittaja: Matti Kuoppala 0440 470 125 toimitus@seutumajakka.fi
Sivuvalmistus: Aleksi Olli 0440 470 127 aineisto@seutumajakka.fi
Järjestöpalsta: jarjestopalsta@seutumajakka.fi
Yhtiön johto / hallinto: hallinto@seutumajakka.fi Internet ja näköislehti: www.seutumajakka.fi
Sivumitat:
Tabloid
Varaa loma-asunto Kalajoen
Hiekkasärkiltä
Kysy vapaita viikkoja puh. 050 543 6605
Loma-asunto Tähtisara
• 82m2
• Ulkoporeamme • Kesäkeittiö
• 3mh, joissa majoittuu jopa 10 henkilöä Kalajoen Hiekkasärkkien keskustaan Hilmantorille vain 1,5 km ja meren rantaan n. 2 km. Loistava sijainti Kalajoen golfkentän läheisyydessä.