Skip to main content

Lake-Admin, Järvikunnostushankkeiden hallinta

Page 1

JÄRVIKUNNOSTUSHANKKEIDEN HALLINTA


Järviä, lampia ja tekoaltaita voidaan hyödyntää useisiin tarkoituksiin kuten raakavesilähteeksi, kasteluun, kalatalouteen ja virkistyskäyttöön. Huolimatta merkittävistä investoinneista jätevesien käsittelylaitoksiin, monien vesistöjen laatuun ja käyttökelpoisuuteen vaikuttavat edelleenkin haitallisesti esimerkiksi maatalous, monenlaiset hajakuormituslähteet ja sisäinen kuormitus. Näitä ongelmia voidaan hallita laadukkailla järvien hoitoohjelmilla sekä kunnostus- ja vesiensuojelutoimenpiteillä järven tai vesireitin valuma-alueella. LakeAdmin on jatkoa INTERREG IIIC -ohjelman LakePromo -projektille (2004–2007), joka kokosi yleiskuvan järvikunnostuskäytännöistä. LakeAdmin jatkaa tästä edelleen siten, että yhdeksässä partnerimaassa laaditaan suunnitelmat, joissa hankkeen aikana tunnistettuja järvikunnostuksen hyviä käytäntöjä jalostetaan ja sisällytetään yksityiskohtaisesti ja tavoitteellisesti alueellisiin toimenpideohjelmiin.

EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin (VPD) tavoitteena on, että Euroopan pintavesien ”tulee olla hyvässä ekologisessa ja kemiallisessa tilassa vuoteen 2015 mennessä.” Tämä on yhteinen haaste EU-maille ja edellyttää innovatiivista yhteistyötä alueellisella, kansallisella ja kansainväli-sellä tasolla. Useimmissa EU-maissa VPD:n asettamat tavoitteet vesistöjen kunnolle ovat uusia ja velvoitteet suojella tai kunnostaa vesistöjä ovat merkittäviä. Euroopan järvien tavoitteellinen vedenlaadun parantaminen vaatii olemassa olevien tietojen ja kokemusten jakamista. LakeAdmin tarjoaa tähän paikalliselle ja alueelliselle tasolle suunnatun lähestymistavan.


LakeAdmin -hankkeen keskeiset tavoitteet ovat:

66 Kehittää vesistökunnostusten tavoitteiden asettelua ja vedenlaatua alueilla, jotka ovat tunnistaneet järvien merkityksen alueensa taloudellisena kehitysmahdollisuutena 66 Parantaa aluehallinnon vesien hoidon ja kunnostuksen vaikuttavuutta erityisesti järvien, lampien ja tekoaltaiden kunnostuksessa ja hoidossa

LakeAdmin -projektissa 10 partneriorganisaatiota aikovat:

66 Jakaa ja siirtää hyviä vesien hoidon ja kunnostuksen käytäntöjä, jotta saavutetaan parempi vedenlaatu ja annetaan mahdollisuus vesistöjen käyttöasteen nousulle 66 Tehdä toteutussuunnitelmat, joissa autetaan käyttöönottamaan hyviä vesien hoidon ja kunnostuksen käytäntöjä maakuntien alueellisissa toimenpideohjelmissa 66 Kehittää eurooppalainen järvikunnostusarkisto laajaksi tietolähteeksi, joka on tarkoitettu päättäjille, alueviranomaisille ja sidosryhmille 66 Siirtää projektin tunnistamia hyviä käytäntöjä laaja-alaisesti Eurooppaan, ottaen huomioon vesipuitedirektiivin asettamat vaatimukset järville ja vesistöille sekä luonnonolosuhteet


Kuva © Etelä-Bohemian yliopisto, České Budějovice


Yhteistyöpartnerit

Pääpartneri

Suomi

66 Suomen ympäristökeskus

Suomen ympäristökeskus Kontakti: Ari Mäkelä

66 Savonia-ammattikorkeakoulu

Projektin kesto

Tsekin tasavalta

66 Etelä-Bohemian yliopisto, České Budějovice

Tanska

66 Allerødin kunta

Viro

66 Viron Biotieteiden yliopisto, Tartto

Kreikka

66 Pelionin alueen kehitysyhtiö

Unkari

66 Balatonjärven kehitys- ja koordinointivirasto (LBDCA)

Irlanti

66 Länsi-Irlannin alueviranomainen

Italia

66 Rietin maakunta

Malta

66 Temi Zammit -säätiö

01/2012 – 12/2014

Kokonaisbudjetti € 1,862,000

EAKR –osuus budjetista € 1,481,000

Lisätietoa web-sivuilta: lakeadmin.savonia.fi Projekti on rahoitettu Euroopan Aluekehitysrahastosta (EAKR) ja se kuuluu INTERREG IVC-ohjelmaan. Näytteenottokuva on julkaistu Etelä-Bohemian yliopiston luvalla


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Lake-Admin, Järvikunnostushankkeiden hallinta by Savonia UAS - Issuu