Skip to main content

Ramppivalo Rovaniemen Teatterin uutislehti 2_2012

Page 1

Syksyllä kaikki on toisin

Ramppi -valo-

Rovaniemen Teatterin - Lapin Alueteatterin asiakasuutiset

2 / 2012

tangomusikaali intohimosta ja säveltäjä Unto Monosesta

Lapset koeesiintyivät Satumaa-musikaaliin

Kai Lehtisen vierailu

Uuden johtajan ennakkotunnelmia


Kylli Köngäs tulkitsee mm. Carolan lauluja Kun vielä muistan-esityksessä. Kuva: Jouni Porsanger

Vierailut täydentävät ohjelmistoa Kun vielä muistan on kaunis tarina muistin merkityksestä. Näyttelijä Kylli Könkään, pianisti-laulaja Anna Laakson ja ohjaaja Päivi Kolmosen yhteistyönä on syntynyt esitys, jonka ensimmäinen näytös on konsertinomainen sisältäen mm. Alzheimerin tautiin kuolleen Carolan lauluja. Toisessa näytöksessä luodataan ihmisen tuntoja tilanteessa, kun muisti alkaa häilyä ja haaleta. Julkkisnäyttelijät Kai Lehtinen ja Heikki Rantanen tuovat Kairan kulkijat -esityksensä Wiljamiin torstaina 11. lokakuuta. Kairan kulkijat on Lehtisen ja Rantasen huovismaisesti maalailema, lämpimän huumorin sävyttämä tarina kulkumiehen matkasta. Esitys on Kai Lehtisen taiteilijajuhlakiertue ”25 vuotta hurlumheitä”, joka on kiertänyt Suomea viime syksystä lähtien.

Teatteri sijaitsee Teatterikorttelissa Vuosi sitten tapahtunut teatterin muutto Lappia-talosta uuteen teatterikortteliin Maakuntakadun ja Rovakadun alkupäähän on saanut niin teatterilaisten kuin yleisönkin päät pyörälle. Missä on Jente-näyttämö, missä Paavo, kuka Ertsa… ja missä ihmeessä yleensä koko teatteri luuraa? Teatteriesityksiä on edelleen etsitty tyhjentyneen Lappia-talon ovien takaa. Toivomme, että ensi syksynä teatteri löytyy jo helpommin ja yleisö astuu rohkeasti sisään Teatterikortteliin – näissä tiloissa ei ole enää liitupölyä ilmassa eikä varsinkaan karttakepit viuhu! Sen sijaan teatterin taika on muuttanut Lappia-talosta meidän mukanamme ja leijuu nyt näillä käytävillä.

Syyssikermä Ensi syksynä perinteinen Syyssikermä järjestetään Rovaniemi-viikolla, torstaina 6. syyskuuta. Sikermässä ylpeänä esittelemme uuden teatterinjohtajan ja syksyn ohjelmiston. Parin euron lippuja Syyssikermään myydään teatterin lippukassalla 28.8. alkaen. Lippuja on saatavilla rajoitetusti joten nopea kannattaa olla!

SYKSYLLÄ KAIKKI ON TOISIN Syksyn ohjelmisto sisältää uutta ja vanhaa, kaunista ja traagista, riemukasta maalaisidylliä, nostalgiaa, urheiluhulluutta, kairan kulkijoita, surumielisiä säveliä, ikivihreitä tangoja. Uudet ensi-illat ovat Miika Nousiaisen menestyskirjaan perustuva Maaninkavaara Ertsa-näyttämöllä ja Satumaa – tangomusikaali intohimosta ja säveltäjä Unto Monosesta isolla Jente-näyttämöllä. Maaninkavaara on tragikoominen kertomus supisuomalaisesta urheiluhulluudesta. Tytär astuu toteuttamaan isän haavetta suomalaisen kestävyysjuoksun maineen palautuksesta, kun isän valmentama velipoika ei koskaan palaa kisareissulta Ruotsista. Isä juoksuttaa tytärtään pitkin Posion Maaninkavaaran lumisia teitä itse Ladan ratissa istuen. Esikuvia ovat Hannes Kolehmainen ja Kaarlo Maaninka, ja ainoa käypä mittayksikkö minkä tahansa mittaamiseen on ratakierros. Maaninkavaaran ohjaa Markku Köngäs. Satumaa-tangomusikaali on koskettava tarina suomalaisesta tangosäveltäjä Unto Monosesta ja hänen intohimoisesta suhteestaan musiikkiin ja elämään. Heikki Salon ja Heikki Paavilaisen kirjoittama musikaali on nostalginen ja kaunis matka aikaan, jolloin suomalainen tango syntyi. Esityksessä kuullaan lukuisia Monosen ikivihreitä tangoja liveorkesterin soittamana. Satumaa-musikaalin Rovaniemen Teatterille sovittaa ja ohjaa Miika Muranen, joka vierailee ensi kertaa Rovaniemen Teatterissa. Musiikista vastaa kapellimestari-muusikko Minna Siitonen orkesterinaan puhallinvirtuoosi Hannu Mikkola ja harmonikkataiteilija Tatu Kantomaa. Aiempi musikaaliversio Unto Monosen elämästä nähtiin Rovaniemen Teatterin ohjelmistossa nimellä Tangosäveltäjä kaudella 1985-1986. Syksyn ohjelmistossa seikkailevat edelleen myös Viiru-kissa ja Pesosen ukko. Kun Viiru oli pieni ja katosi -esitys sai toukokuussa innostuneen vastaanoton ja käytännössä esitykset olivat loppuun myytyjä. Syksyllä siis seikkailu jatkuu ja liput ovat varattavissa teatterin myyntipalvelusta 1. elokuuta alkaen.

Miika Muranen (s. 1983) on Tervolasta kotoisin oleva free lancer-ohjaaja. Hän valmistui Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmasta keväällä 2009 ja on työskennellyt lukuisissa teattereissa eri puolilla Suomea. Muranen on erikoistunut musiikki- ja lastenteatteriin. Hän on ohjannut mm. esitykset My Fair Lady Jyväskylän kaupunginteatteriin, The Sound of Music Kemin kaupunginteatteriin sekä Takaisin maalle Tampereen Teatteriin. Ohjaamisen ohella Muranen näyttelee sekä käsikirjoittaa. Tampereella asuva ohjaaja vierailee ensimmäistä kertaa Rovaniemen Teatterissa.

Fantastico! Alueteatterikuraattorit Merja Pennanen ja Jaap Klevering järjestivät kesän alkajaisiksi kolmipäiväisen teatterileirin 8 – 12 –vuotiaille. 4. – 6. kesäkuuta teatterin tiloissa pidetylle Fantastico!-teatterileirille otettiin 16 ensimmäistä ja leiri täyttyi nopeasti innokkaista tulijoista. Leiriläiset harjoittelivat teatteripelien ja -leikkien avulla oman ilmaisun vahvistamista, keskittymistä, kontaktia ja ryhmätyötä. Tarpeistonvalmistaja Anitta Vierelän johdolla lapset rakensivat kierrätysmateriaaleista soittimia ja minimaailmoja. Soittimet loivat mystisiä äänimaisemia, minimaailmat inspiroivat kertomaan yhdessä hauskoja tarinoita. Tunnelmat leirillä olivat iloiset välillä jopa riehakkaiksi yltyen ja lasten innostus oli tarttuvaa. Leirin aikana osallistujat valmistivat pieniä esityksiä, jotka esitettiin leiriläisten perheille leirin päätteeksi.

Satumaa-tangomusikaalin lapsiavustajat koe-esiintyivät Satumaa-tangomusikaaliin järjestettiin lapsiavustajien koe-esiintyminen tiistaina 5. kesäkuuta. Koe-esiintymisen perusteella valittiin tuplamiehitys pojan ja tytön rooleihin. Pikku-Untoksi valittiin hyvien ehdokkaiden joukosta Olavi Angervo ja Roope King. Tyttörooleihin valikoituivat kaksi musikaalista ja esiintymiskykyistä tyttöä, Saana Heino ja Mette Kaippio. Lapsiavustajilta edellytettiin laulutaitoa sekä ilmaisuvoimaista ja pelotonta esiintymistä. Valinnan suorittivat Satumaa-tangomusikaalin ohjaaja Miika Muranen ja musikaalin musiikista vastaava kapellimestari Minna Siitonen. Näistä tytöistä ja pojista vielä puhutaan! Viiruna Paula Miettinen ja Viirun ylpeänä isäntänä, Pesosen ukkona Marko Syysmaa. Kuva: Timo Lindholm

Kuva: Tatti Järvi

Esittelyssä Miika Muranen


Syksyn 2012 esityskalenteri eloKUU

JENTE-NÄYTTÄMÖ (Maakuntakatu 6-8)

PAAVO-NÄYTTÄMÖ (Rovakatu 4)

ERTSA-NÄYTTÄMÖ (Rovakatu4)

Marraskuu

JENTE-NÄYTTÄMÖ (Maakuntakatu 6-8)

To 30.8.

klo 18 Viiru ja Pesonen

Pe 9.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Pe 31.8.

klo 12 Viiru ja Pesonen

La 10.11.

klo 13 Satumaa-tangomusikaali

Ma 12.11.

klo 13 Satumaa-tangomusikaali

syysKUU

PAAVO-NÄYTTÄMÖ (Rovakatu 4)

ERTSA-NÄYTTÄMÖ (Rovakatu4)

Ti 4.9.

klo 12 Viiru ja Pesonen

Ke 14.11.

La 8.9.

klo 13 Viiru ja Pesonen

Pe 16.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

klo 19 Maaninkavaara

klo 19 Maaninkavaara

La 17.11.

klo 13 Satumaa-tangomusikaali

klo 19 Maaninkavaara

klo 19 Maaninkavaara

La 17.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

La 15.9. Ke 19.9.

klo 19 Kun vielä muistan

To 20.9.

klo 12 Viiru ja Pesonen

Su 18.11.

Pe 21.9.

klo 12 Viiru ja Pesonen

Ti 20.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Pe 21.9.

klo 18 Viiru ja Pesonen

Ke 21.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

La 22.9.

klo 19 Maaninkavaara

Ke 26.9.

klo 12 Viiru ja Pesonen

To 27.9.

klo 12 Viiru ja Pesonen

klo 16 Kun vielä muistan

To 22.11.

klo 12 Viiru ja Pesonen

Pe 23.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

La 24.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Pe 28.9.

klo 19 Maaninkavaara

Su 25.11.

La 29.9.

klo 19 Maaninkavaara

Ma 26.11.

klo 19 Maaninkavaara klo 16 Kun vielä muistan klo 13 Maaninkavaara

Ke 28.11.

LOKAKUU

klo 12 Viiru ja Pesonen

klo 19 Kun vielä muistan

Ke 3.10.

klo 12 Viiru ja Pesonen

To 29.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

To 4.10.

klo 12 Viiru ja Pesonen

Pe 30.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

klo 19 Maaninkavaara klo 19 Maaninkavaara

Pe 5.10.

klo 19 Maaninkavaara

La 6.10.

klo 19 Maaninkavaara

To 11.10.

klo 12 Viiru ja Pesonen

Pe 12.10.

klo 19 Maaninkavaara

La 13.10.

klo 19 Maaninkavaara

Pe 19.10.

klo 19 Maaninkavaara

La 20.10. To 25.10.

klo 19 Maaninkavaara klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Pe 26.10.

klo 19 Maaninkavaara

La 27.10.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Ke 31.10.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

klo 13 Viiru ja Pesonen

MARRASKUU

Joulukuu La 1.12.

klo 13 Satumaa-tangomusikaali

La 1.12.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Ma 3.12.

klo 13 Satumaa-tangomusikaali

Ti 4.12. Ke 5.12.

klo 12 Viiru ja Pesonen klo 19 Satumaa-tangomusikaali

klo 12 Viiru ja Pesonen

Pe 7.12.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

klo 19 Maaninkavaara

La 8.12.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

klo 19 Maaninkavaara

Su 9.12.

klo 16 Kun vielä muistan

Ti 11.12.

klo 19 Kun vielä muistan

Ke 12.12.

klo 12 Viiru ja Pesonen

Ke 12.12.

klo 18 Viiru ja Pesonen

To 1.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

To 13.12.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

klo 19 Maaninkavaara

Pe 2.11.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Pe 14.12.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

klo 19 Maaninkavaara

La 15.12.

klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Ma 5.11.

klo 13 Maaninkavaara

Ti 6.11. To 8.11.

klo 12 Viiru ja Pesonen klo 19 Satumaa-tangomusikaali

Would you love a Monsterman -kirjoituskilpailu Teatteri järjesti keväällä kirjoituskilpailun yli 15-vuotiaille nuorille, joka sai erilaisuuden hyväksymisen teemansa Elefanttimies-näytelmästä. Kilpailun otsikkona oli Would you love a Monsterman – Voiko erilaisuudesta tykätä? Kilpailun voitti Ounasvaaran yläkoulun S2-luokka. Koko maahanmuuttajanuorista koostuva luokka oli innolla mukana kilpailussa, kunniamaininnan sai Manzar Abakar Usman, joka sai yllätyspalkintona kaksi lippua teatteriin. Luokka sai kilpailun palkinnon eli käsikirjoittaja Janne Rosenvallin pitämän kurssin elokuvan käsikirjoittamisesta. Opettaja Satu Taskisen luotsaama maahanmuuttajalasten luokka oli Jannen kurssitettavana toukokuun alussa. Oppilailla riitti kysymyksiä elokuvista ja niiden käsikirjoittamisesta. Kurssilaiset pitivät kovasti normaalista poikkeavasta koulupäivästä. Viimeinen kysymys kuuluikin: ”Milloin tämä otetaan uusiksi?”

Syksyllä tapahtuu Syksyllä teatteri on mukana mm. Rovaniemi-viikolla, Lapin yliopiston ylioppilaskunnan kulttuuriviikolla ja vanhustenviikolla. Rovaniemi-viikolle suunnitellaan Viirun ja Pesosen arkipäivänäytösten ja kauden avajaisiltama Syyssikermän lisäksi avoimia ovia ja ehkäpä Satumaa-tangomusikaalin yhteislaulutilaisuutta. Vanhustenviikolla 7. – 14.10. järjestetään ylimääräinen arkipäivän päivänäytös Maaninkavaara-näytelmästä, johon saa lippuja alennettuun hintaan. Näistä kaikista lisätietoa syksymmällä.

Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla ollaan kympin tapaisena Teatteri näkyy Rovaniemen Wanhoilla Markkinoilla 24. – 26. elokuuta. Teatterin osasto vanhalla torilla on numero 10. Tervetuloa juttelemaan teatterista, näytelmistä, markkinoista ja vaikka ilmoista! Vanhan torin Tuuritanssilavalla saattaa myös bongata teatterin tähtiä. Seuraa teatterin ilmoittelua elokuussa!

klo 15 Kun vielä muistan

Vierailu: Kairan kulkijat to 1.10. klo 19 Wiljamissa Kiertueella: aikuiskatsojille suunnattu Maaninkavaara kiertää Lappia 15.10.–14.11.2012 Muutokset ovat mahdollisia. Lisätiedot: www.rovaniementeatteri.fi. LIPPUJEN HINNAT Kairan kulkijat 20 € Kun vielä muistan peruslippu 16 € / eläkeläiset 13 € / opiskelijat, työttömät ja lapset 13 € Maaninkavaara 16 / 13 / 9 €, arki-iltojen näytöksiin opiskelijaryhmille 6 € Satumaa 28 / 23 / 15 €, 20–39 hengen ryhmille 26 €, 40 - - hengen ryhmille 25 € Viiru ja Pesonen 16 / 13 / 9 €, arkipäivinä klo 12 alkaviin näytöksiin ryhmille 6 € Maaninkavaarassa vuodatetaan verta, hikeä ja kyyneleitä! kuva: Markus Pyörälä


Lippujen myynti

Tulossa teatterikerho lapsille

Teatterin puhelinmyyntipalvelu avautuu 1. elokuuta ja toimii numeroissa 0400 282 485 ja 0400 282 486 arkisin klo 9 – 15. Lippukassa avautuu tiistaina 28. elokuuta Teatterikorttelin Jente-salin alakerrassa (Maakuntakatu 6-8, puh. 0400 282 484) ja on avoinna tuttuihin aikoihin, ks. alla. Teatterilippuja voi kesän aikanakin varata ja ostaa netistä www.rovaniementeatteri.fi sekä R-kioskeista ja kaikista Lippupisteen myyntipisteistä ja puhelimitse 0600 900 900, ma - su 7-22 (1,97 €/min + pvm).

Teatterissa puuhataan teatterikerhoa lapsille. Suunnitelman mukaan kerhon toimintaan pääsevät mukaan 3 – 12 –vuotiaat. Tulossa on monenlaista teatteriaiheista inspiroivaa tekemistä ja kokemista, teatterikierroksia ja lastentapahtumia, teatteripassi, klubilehti ym. Lapset ja vanhemmat, kannattaa olla kuulolla!

Ajatuksia ammatin takaa – teatterinjohtaja

ENNAKKOTUNNELMIA ROVANIEMEN TEATTERINJOHTAJUUDESTA Teatterinjohtajan toimenkuvia on yhtä monta kuin on teattereitakin. Jokainen teatteri on omansa. Siksi on turha kuvitella osaavansa jo kaiken, kun siirtyy teatterista toiseen. Rovaniemen Teatterin – Lapin Alueteatterin johtajaksi minut valittiin helmikuun puolivälissä. Virallisesti pestini alkaa elokuun alussa, mutta perehtyminen alkoi jo helmikuussa. Olen tavannut henkilökuntaa ja käynyt keskusteluja, kuunnellut tämänhetkisiä tuntemuksia, tutustunut teatterin hallintomalliin, talouteen, tuotantosuunnitteluun jne. Monet asiat toteutuvat pinnalta katsoen samankaltaisina teatterista toiseen. Näytäntövuosi alkaa elo-syyskuussa ja loppuu toukokuussa. Valtaosa teatterin kuluista on palkka- ja vuokrakuluja. Näinhän se menee. Mutta on myös paljon asioita, jotka tehdään vähän eri tavoin teatterin koon ja maantieteellisen sijainnin mukaan. Tällaisia asioita olen yrittänyt hahmottaa samalla, kun olen pyrkinyt johtamaan kauteni Kemin kaupunginteatterissa kunniallisesti loppuun. Rovaniemen Teatterin keskeisenä haasteena tällä hetkellä on toiminta väistötiloissa. Minun hypätessä mukaan muu henkilökunta on vuoden jo sitä harjoitellut. Korvaavat esitys- ja muut tilat ovat aivan kelvolliset ja niihin kelpaa yleisönkin tutustua. Vaikka teatterin evakosta on tiedotettu pitkin vuotta, niin kuulemma esityksiämme etsitään yhä Lappia -talosta. Sinänsä se on ymmärrettävää, sillä vuosikausia suunniteltu Lappia -talon peruskorjaus ei ole vieläkään alkanut. Nyt se kuitenkin on käynnistymässä ja toivottavasti toteutuu käyttäjän tarpeita kuunnellen. Remontin vaiheissa mukana kulkeminen vie varmasti osan minunkin työajastani.

Teatterin sisällöllisiä kysymyksiä olen tietenkin pyrkinyt jo miettimään. Keskeinen asia ajattelussani on, että ohjelmiston tulee kiinnostaa niin tekijöitä kuin yleisöä. Ne tarvitsevat toisiaan, muuten teatterissa ei ole paljoa mieltä. Siksi haluan rakentaa ohjelmistoa, joka haastaa tekijänsä ja ottaa paikalliset erityispiirteet huomioon. Vahva osaaminen talomme eri yksiköissä jo on. Paikallinen osaaminen kaikkinensa ja erilaiset yhteistyökuviot tulee myös tutkia läpi. Alueteatteri on itselleni vielä vierasta maastoa. Se on tärkeä sarka hoidettavaksi. Olen kiertänyt parikymmentä vuotta sitten lastenteatterin mukana Suomea ja erityisesti Lapin kiertueet jäivät mieleen. Silloin konkreettisesti koki sen, miten teatteria oli odotettu ja sitä pyrki parhaalla taidollaan täyttämään yleisön odotuksia. Voin kuvitella, että tällaisia odotuksia on tänä päivänä yhtä lailla. Kaiken kaikkiaan tunnelmat ovat maltillisen innokkaat. Arvelen, että odotuksia on varmasti monenlaisia ja monelta suunnalta. Kuuntelen toki keskusteluja herkällä korvalla, mutta samalla tiedän, että kaikkia en voi miellyttää. Teatterin tekeminen on jatkuvaa valintojen tekoa ja suunnitelmien päivitystä. Silti, pohjimmaisena elää ajatus, joka minulle teatterintekijänä antaa voimia: joitakin unelmia voi tehdä todeksi. Juha Vuorinen

LIPUNMYYNTI JA VARAUKSET Lippukassa (Maakuntakatu 6-8) 0400 282484 avoinna 28.8. alkaen ti–pe 11-17, esitysiltoina esityksen alkuun, la 11–14 ja tunnin ennen esityksiä Varaukset puhelimitse tai sähköpostilla myyntipalveluun 0400 282485, 0400 282486 tai teatteri@rovaniemi. fi , ark. 9–15 (suljettu 22.6.–31.7.) Jente-näyttämö (Maakuntakatu 6-8) Ertsa- ja Paavo-näyttämöt (Rovakatu 4, sisäänkäynti Maakuntakadun puolelta), Wiljami: Urheilukatu 1 Postiosoite: PL 25, 96101 ROVANIEMI

www.rovaniementeatteri.fi teatteri@rovaniemi.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Ramppivalo Rovaniemen Teatterin uutislehti 2_2012 by Rovaniemen Teatteri - Issuu