Poultry signals - Finnish edition

Page 1

Käytännönläheinen opas siipikarjanpitoon, jossa lintu pääosassa.

Kaikki siipikarjanpitäjät eivät hyödynnä lintujensa koko potentiaalia. Tämä pätee yhtä lailla kananmunantuottajiin kuin broilerinkasvattajiinkin. Jotta linnut tuottaisivat hyvin koko tuotantokautensa ajan, kanala on varusteltava ja parvi hoidettava oikein ja tehokkaasti. Mutta mistä tiedät, teetkö oikein? Kanasi kertovat sen viestittäen jatkuvasti monista asioista: terveydestään, kuinka hyvin osaavat suunnistaa ympäristössään ja tuntevatko olonsa miellyttäväksi.

Marko Ruis on opiskellut biologiaa ja ollut töissä tutkijana Wageningenin yliopistossa ja tutkimuskeskuksessa vuodesta 1994 lähtien. Hänen väitöskirjansa käsitteli lihasikojen hyvinvointia. Hänen tutkimusalansa on siipikarjan ja sikojen terveys, hyvinvointi ja käyttäytyminen. Marko pitää tiedon välittämistä karjankasvattajille ja ”vihreää” opetusta äärimmäisen tärkeänä. ”Tietoa on runsaasti, mutta se ei useinkaan ole vapaasti saatavilla tai helppoa ymmärtää. Tutkija tietää, kuinka tiedon jäljille päästään, mutta sitten se on vielä räätälöitävä käyttötarkoitukseen sopivaksi.”

Tunnistatko kanojesi antamat merkit? Ja tiedätkö mitä tehdä, jos esimerkiksi lattiamunia tulee liikaa tai poikaset haaskaavat liian paljon rehua? Erotatko epänormaalin, löysän ulosteen terveestä umpisuoliulosteesta? Ja kuinka tunnistat janoiset linnut, kun parvi on juuri siirretty sille uuteen tilaan? Jos tunnistat merkit, jotka viittaavat mahdolliseen ongelmaan, varmista että sinulla on tarpeelliset tiedot tehdäksesi tarkoituksenmukaiset toimet, jotta parvi palaisi normaalitilanteeseen.

Jos Heijmans työskentelee siipikarjan terveyteen erikoistuneena eläinlääkärinä Eläinterveyspalvelussa (GD). Hän on myös toiminut osa-aikaisena vierailevana luennoitsijana Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Utrechtissä vuodesta 2003 lähtien. Siipikarja kiehtoo häntä vielä 23 vuoden jälkeenkin. Tiedon välittäminen on tärkeä osa hänen työtään GD:ssä: ”Kielen käyttöön liittyvän intohimoni yhdistäminen laajaan kokemukseeni siipikarjasta on mahdollistanut minulle monien artikkelien ja siipikarjaammattilehtien avustamisen. Tieteellisten oivallusten kääntäminen käytännön sovellutuksiksi on siinä keskeistä.” Koos van Middelkoopilla on valtava kokemus siipikarja-alalta, niin teoriasta kuin käytännöstäkin. Hän aloitti uransa Het Spelderholt Insituutissa ja toimi sitten geneetikkona yksityissektorilla 13 vuoden ajan ennen kuin palasi tutkimuksen pariin eläintieteiden ryhmään. Vuodesta 2003 hän on työskennellyt riippumattomana neuvojana. ”Eläinten väliset erot, ja erityisesti perinnölliset näkökohdat, kiehtovat minua yhä. Asennoidun niin, että eläin on aina lähtökohta.” Hän tekee nykyisin töitä maailmanlaajuisesti.

HAVAINTOJA

Ja tiedätkö, mitkä kaikki asiat pitäisi ottaa huomioon häkkikanoista lattiakanoihin vaihdettaessa. Paljon voi saavuttaa käyttämällä ilmanvaihdon, valaistuksen ja erilaisten rutiinimenettelyjen antamia mahdollisuuksia. Mutta niin tehdäksesi sinun on tunnettava tarkkaan oma kanalasi ja kyettävä arvioimaan näiden muutosten vaikutus eläimiisi. Kanahavaintoja on käytännöllinen opas, joka osoittaa, kuinka voit havaita ajoissa eläintesi antamia merkkejä, kuinka tulkita niitä ja mihin toimiin ryhtyä. Kanahavaintoja-kirjassa on käytännön tietoa siipikarjanpitoon eläinlähtöisesti helposti omaksuttavassa muodossa.

www.roodbont.com

www.louisbolk.nl

www.livestockresearch.wur.nl

www.gddeventer.com

Teoriassa me kyllä tiedämme ainakin jollain lailla, mitä pitää tehdä. Mutta kaikki siipikarjanpitäjät eivät toteuta teoriatietojaan käytännössä. Siksi Kanahavaintoja ei pelkästään anna palstatilaa tuoreimpien oivallusten esittelylle vaan keskittyy myös siihen, kuinka tieto muunnetaan tehokkaaksi toiminnaksi. Tutkimalla tietoisesti merkit ja analysoimalla niitä voit vähitellen optimoida siipikarjataloutesi hoidon.

Vaiheet, kun tavoitteena on hoidon parantaminen:

co pr py ot rig ec h te t d

”Kanalalaitteisto on vain pieni osa kananpitoa. Olet itse paljon tärkeämpi tekijä kuin luuletkaan.”

Käytännönläheinen opas siipikarjanpitoon, jossa lintu pääosassa

Monique Bestman on opiskellut biologiaa Wageningenin yliopistossa, eläinten hyvinvointi erityisenä kiinnostuksen kohteenaan. Hän on työskennellyt kymmenen vuoden ajan Louis Bolk Instituutissa, jossa johtaa munivien kanojen terveyden ja hyvinvoinnin tutkimusta. Hän vierailee usein siipikarjatiloilla, osallistuu kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimusryhmiin ja konferensseihin ja on kirjoittanut erilaisia siipikarjanpitäjille suunnattuja julkaisuja. Viime vuosina hän on paljolti keskittynyt kanojen kasvatukseen, koska, kuten hän itse sanoo: ”Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa, mikä on usein aliarvostettu tosiasia.”

Tu o t a n t o t u l o s t e n j a e l ä i n t e n h y v i n v o i n nin parantaminen

KANAHAVAINTOJA

KANA-

Kirjoittajista

KANAHAVAINTOJA KÄYTÄNNÖNLÄHEINEN OPAS SIIPIKARJANPITOON, JOSSA LINTU PÄÄOSASSA

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Mitä näen? Miksi näin tapahtuu? Voinko jättää entiselleen vai pitääkö toimia? Miten ratkaisen ongelman nyt? Miten voin estää ongelman toistumisen vastaisuudessa? Tee tarpeellinen muutos. Katso, toiko se toivotun vaikutuksen, ellei niin aloita alusta kohdasta 1.

Käymällä harkitusti läpi nämä kohdat joka kerta parannat yritystoimintasi tuloksia ja, mikä on vielä tärkeämpää, eläintesi hyvinvointia. Terveet ja onnelliset kanat ovat toki myös sinun etusi!


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Poultry signals - Finnish edition by Roodbont Publishers - Issuu