Skip to main content

Raisio-opiston kurssiesite 2026-2027

Page 1


Raisio-opisto

Raisio – Rusko – Masku – Mynämäki – Nousiainen

Raisio-opisto järjestää kaikille avoimia opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksia. Toimintamme perustuu tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Haluamme, että jokainen voi osallistua kursseillemme omana itsenään riippumatta iästä, sukupuolesta, kielestä, kulttuuritaustasta, vakaumuksesta, toimintakyvystä tai muista henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Tavoitteenamme on turvallinen, kannustava ja saavutettava yhteisö, johon jokainen tuntee olevansa tervetullut. Edistämme yhdenvertaisia mahdollisuuksia opiskeluun ja harrastamiseen sekä pyrimme tunnistamaan ja poistamaan osallistumisen esteitä.

Kohtelemme kurssilaisia ja opettajia tasapuolisesti ja arvostavasti. Emme hyväksy syrjintää, häirintää, epäasiallista kohtelua tai kiusaamista missään muodossa. Jokaisella meistä on oikeus opiskella ja työskennellä omana itsenään turvallisessa ilmapiirissä.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen on osa Raisio-opiston jokapäiväistä toimintaa. Olemme mm. toteuttaneet kurssilaisille tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn, järjestäneet henkilöstölle aiheeseen liittyvää koulutusta sekä laatineet turvallisen tilan periaatteet. Nostamme tavoitetta esille niin oppitunneilla kuin suunnitelmatyössä ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti saadun palautteen pohjalta.

Raisio-opistossa erilaisuus on voimavara. Rakennamme yhdessä yhteisöä, jossa jokainen voi osallistua, oppia ja onnistua.

Muutokset mahdollisia.

Kirkkoväärtinkuja 18, 21200 Raisio raisio.fi/opisto

ma–to klo 9–12 ja 13–15, opisto@raisio.fi

palvelusihteeri

p. 044 797 1266

suunnittelijaopettaja

p. 044 797 1930 rehtori

p. 044 797 1004

Tutustu ohjeisiin ennen ilmoittautumista!

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittaudu kursseille internetissä: raisio.fi/opisto

Ilmoittautuminen on avoinna.

Ilmoittautumisaika päättyy viikkoa ennen kurssin alkamista. Kurssi peruuntuu, jos osallistujia ei ole riittävästi. Jos kurssi on täynnä, voit ilmoittautua varasijalle.

Ilmoittautuminen on sitova. Emme lähetä erillistä ilmoitusta kurssin alkamisesta.

Muutokset ovat mahdollisia. Tarkista kurssitiedot internetistä.

MAKSUT

Voit maksaa kurssimaksun ilmoittautumisen yhteydessä verkkomaksuna. Jos verkkomaksaminen ei ole mahdollista tai et ole maksanut ilmoittautumisen yhteydessä, lähetämme sinulle maksulinkin sähköpostiisi kurssin alkaessa. Linkki on voimassa 14 vuorokautta. Mikäli maksulinkkiä ei ole käytetty sen voimassaoloaikana, lähetämme paperilaskun ilmoittamaasi laskutusosoitteeseen.

Palautamme koko kurssimaksun, jos kurssi peruuntuu. Mikäli kurssista toteutuu vähemmän kuin 2/3, palautamme osan kurssimaksusta. Emme kuitenkaan palauta alle 20 euron maksuja.

Jos aloitat koko lukuvuoden kestävän kurssin vasta kevätkaudella, alennamme kurssimaksua (ilmoittautuminen: p. 044 797 1266). Oppikirjat ja muut materiaalit eivät sisälly kurssimaksuun. Mahdolliset raaka-aine- ja materiaalimaksut on ilmoitettu kurssikuvauksessa.

Maksamattomat, vanhat kurssimaksut estävät ilmoittautumisen.

PERUUTUKSET

Voit perua ilmoittautumisen ilmaiseksi, jos kurssin alkamiseen on 7 päivää. Muutoin veloitamme koko kurssimaksun. Huomaathan, että peruutusehdot pitää hyväksyä ilmoittautumisen yhteydessä.

Voit perua ilmoittautumisesi internetissä tai ilmoittamalla peruutuksesta opiston toimistoon. Emme hyväksy peruutukseksi oppitunneilta poisjäämistä tai opettajalle tehtyä ilmoitusta.

Kurssilaisen ei tarvitse ilmoittaa yksittäisiä poissaoloja toimistoon.

LOMA-AJAT

syysloma 12.10.–18.10. (vko 42) talviloma 22.02.–28.02. (vko 8) pääsiäisloma 26.03.–29.03.

OPINTOSETELIALENNUKSET

Opetushallitus on myöntänyt Raisioopistolle avustusta erityisryhmille järjestettävään opiskeluun. Opintosetelikurssit on merkitty opintosetelimerkillä.

VAKUUTUKSET

Raisio-opistolla ei ole vakuutusta kurssilaisten tapaturmien varalle. Huolehdithan itse vakuutusturvastasi.

VALOKUVAAMINEN JA VIDEOINTI

Valokuvaaminen, videointi ja muu taltiointi oppitunneilla sekä tallenteiden jakaminen ilman lupaa on kielletty.

Turvallinen tila

Raisio-opistossa voit oppia, harrastaa ja työskennellä turvallisesti. Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, häirintää, kiusaamista tai epätasa-arvoista kohtelua. Kunnioitamme kaikkia ja toimimme yhdenvertaisesti.

RAISIO

Digitaidot

Ks. Kansalaisen digitaidot -sarja s. 8

Hyvinvointi ja terveys

830200 Minä ja mieli

Ti 15.9. klo 17.30–19 Lukio

Mitä tapahtuu, kun mieli sairastuu? Miten tapahtuneesta voi toipua? Kuulet mielenterveyteen vaikuttavista asioista ja hyvinvoinnin työkaluista, joita kuka tahansa voi soveltaa omassa arjessaan. Luennoitsijana psykiatrinen sairaanhoitaja, kognitiivinen lyhytterapeutti ja kokemusasiantuntija Laura Tuokko.

Kestävä kehitys

810209 Jätehuolto ja lajittelu

Ma 21.9. klo 17.30 Lukio

Miten jätehuolto alueellasi hoidetaan ja mitä jätehuoltopalveluita asukkaille tarjotaan? Miten jätteet lajitellaan ja mitä niille lajittelun jälkeen tapahtuu?

Lounais-Suomen Jätehuolto.

810210 Biojäte ja kompostointi

Ma 19.10. klo 17.30 Lukio

Mitä biojäte on? Mitä hyötyä on biojätteen lajittelusta?

Miksi kompostointi kannattaa?

Lounais-Suomen Jätehuolto.

810211 Jätteen määrän vähentäminen

Ma 9.11. klo 17.30 Lukio

Miten jätteen määrää voi vähentää ja miksi se on erityisen tärkeää? Entä miten luonnonvarojen kulutus ja jätteen määrä liittyvät toisiinsa? Miksi kulutamme ja mikä on turhaa kuluttamista? Lounais-Suomen Jätehuolto.

810212 Roskaantuminen

Ma 23.11. klo 17.30 Lukio

Miten roskaantumista voi vähentää ja miksi se on tärkeää? Mitä tarkoitetaan mikromuoveilla? Lounais-Suomen Jätehuolto.

Kulttuuri

130200 Keltainen meloni ja muita

taideteoksia Suomen Turussa

Pe 11.9. klo 15–16.30 Hulvelan palvelukeskus

Lähde mukaan nojatuolimatkalle tutustumaan Keltaiseen meloniin ja muihin

Turun taideteoksiin. Taidekierros, jonka aikana kuulet tarinoita ja historiaa.

Seija Sorsavirta.

130201 Maassamme ja ensimmäisenä Turussa

Pe 19.3. klo 15–16.30 Hulvelan palvelukeskus

Turku on Suomen vanhin kaupunki ja entinen pääkaupunki, jossa on paljon kiinnostavaa historiaa. Monet asiat ja tapahtumat olivat ensimmäisiä Suomessa ja Turussa. Seija Sorsavirta.

Sukututkimuksen verkkoluennot

130100 Itsenäisyyden ajan sotilasaineistot

To 10.9. klo 18–19.30

Sukusi sotapolut esiin! Opi löytämään palvelustiedot, rintamavaiheet ja digilähteet – saat konkreettisia vinkkejä, joilla tuot esivanhempien tarinat eloon.

130101 Historialliset kuvat vapaaseen käyttöön

To 8.10. klo 18–19.30

Aarreaitta kuvia odottaa! Löydä vapaasti käytettävät historialliset kuvat, opi lisenssit ja nappaa parhaat hakuvinkit sukutarinoiden rikastamiseen.

130102 Sukuhaudat

To 12.11. klo 18–19.30

Hautausmaat kertovat enemmän kuin arvaat. Opi tulkitsemaan hautakiviä, hyödyntämään rekistereitä ja keräämään uusia johtolankoja sukusi vaiheista.

130103 Paikkatieto ja karttapalvelut

To 10.12. klo 18–19.30

Kulje esivanhempiesi jalanjäljissä! Hyödynnä historialliset kartat ja moderni paikkatieto, paikanna asuinpaikat ja näe, miten ympäristö on muuttunut aikojen saatossa. Tarkemmat osallistumisohjeet lähetetään ilmoittautuneille. Luennoitsijana Juhana Mykrä.

TAITEEN PERUSOPETUS

Kuvataidekoulun ryhmiä ohjaa Tiia Salmelin.

Ryhmät kokoontuvat Kylä-Klemelässä (Hulvelankatu 30, Raisio).

Jatkavilla oppilailla on etusija kurssipaikkoja jaettaessa.

Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautuminen koskee myös kevätlukukautta.

Kevätlukukauden voi perua maksutta ilmoittamalla asiasta toimistoon ennen opetuksen alkua. Sisaralennus 20 €. Materiaalit sisältyvät hintaan.

Varhaiskasvatusiän kuvataidekasvatus (6 v)

110300 Kuvataidekoulun

valmentava ryhmä (6–7 v)

31.8.–27.11., 11.1.–12.4. (32 t)

51 €/lukukausi

Tästä alkaa matka kuvataiteen kiehtovaan maailmaan! Tutustutaan kuvataiteeseen leikinomaisen työskentelyn avulla. Kokeillaan rohkeasti uusia välineitä ja materiaaleja, harjoitellaan työskentelemään sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Ma 17–18. Tiia Salmelin.

Yhteiset opinnot

110301 Minä ja kuvat

2.9.–30.12., 13.1.–28.4. (40 t)

74 €/lukukausi

Ke 17–18.

110302 Luonnon muotoja

2.9.–20.12., 13.1.–28.4. (40 t)

74 €/lukukausi

Ke 18.15–19.15.

110303 Ennen ja nyt

31.8.–20.12., 11.1.–4.5. (50 t)

74 €/lukukausi

Ma 18.15–19.30.

110304 Ympäristön kuvamaailma

1.9.–20.12., 12.1.–27.4. (60 t)

74 €/lukukausi

Ti 17–18.30.

Teemaopinnot (yli 13 v)

110305 Maalauspaja

1.9.–15.12. (50 t) 74 €

Ti 18.45–21.15.

110306 Grafiikkapaja

12.1.–27.4. (50 t) 74 €

Ti 18.45–21.15.

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT

110200 Lasten teatteri (7–8 v), alkeet

10.9.–10.12., 14.1.–15.4. (34 t) 58 €

Tutustumme teatterin tekemiseen erilaisten draamaleikkien, improvisaation ja roolin rakentamisen avulla. Syyskaudella keskitymme ryhmähengen luomiseen ja yhteistyön tekemiseen, keväällä valmistamme esityksen. To 15–16 Raision teatteri. Antti Ainola.

110201 Lasten teatteri (9–13 v), jatko

10.9.–10.12., 14.1.–15.4. (34 t) 58 € Kuten edellä. To 16–17 Raision teatteri. Antti Ainola.

110308 Lasten kuvataidekurssi (4–5 v)

3.9.–26.11., 14.1.–8.4. (24 t) 41 €

Tutustutaan kuvan tekemisen perusteisiin piirtäen, maalaten ja muovaillen. Toteutetaan teoksia oman mielikuvituksen, sekä erilaisten hauskojen aiheiden ja harjoitusten avulla. Työskentely on leikinomaista ja valmentavaa kuvataideharrastuksen jatkoon. To 15.45–16.30 Lukio. Tiia Salmelin.

110309 Lasten kuvataidekurssi (5–6 v), jatko

3.9.–26.11., 14.1.–8.4. (24 t) 41 €

Kuten edellä. To 16.45–17.30 Lukio. Tiia Salmelin.

810200 Lasten kokkikurssi (8–12 v)

7.9.–5.10. (10 t) 28 €

Lasten kokkikurssilla valmistuvat niin mokkapalat kuin lihapullatkin – sämpylöitä ja pullia unohtamatta! Raaka-ainemaksu 25 €/lapsi. Ilmoitathan erityisruokavalioista etukäteen. Ma 16–17.30

Tiedonpuiston koulu. Sari Saine.

114410 Kivaa käsillä -käsityökerho (7–8 v)

8.9.–17.11.2026 (20 t) 34 €

Harjoittelemme yhdessä käden taitoja turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Tutustumme erilaisiin materiaaleihin ja tekstiilikäsityön tekniikoihin (mm. käsinompelu, kudonta, virkkaus, kankaan kuviointi) leikkimielisen työskentelyn

avulla. Tavoitteena on herättää tekemisen ja oppimisen ilo. Materiaalimaksu 10–15 €/kurssilainen. Ti 17.30–19

Tiedonpuiston koulu. Mari Mylly.

830511 Lastentanssi (3–4 v)

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (16 t) 29 € Leikimme, tanssimme ja liikumme monipuolisesti erilaisten musiikkien tahdissa. Tutustumme eri tanssityyleihin ja luovaan tanssiin. Lapset oppivat toimimaan itsenäisesti, parin kanssa sekä ryhmässä. Tunnit kehittävät koordinaatiota, oman kehon hallintaa, tilan ja musiikin hahmottamista sekä yhteistyö- ja ilmaisutaitoja. Tavoitteena on saada lapsi innostumaan ja iloitsemaan liikkumisesta. Edellytyksenä ryhmään osallistumiselle on, että pystyy jäämään tunnille ilman vanhempaa. Su 12–12.30 Ulpukka. Katja Barclay.

830512 Satubaletti (3–4 v)

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (16 t) 29 € Leikimme, tanssimme ja liikumme monipuolisesti musiikin tahdissa. Tutustumme baletin liikemuotoon ja etsimme baletinomaista tapaa liikkua. Lapset oppivat toimimaan itsenäisesti, parin kanssa sekä ryhmässä. Tunnit kehittävät koordinaatiota, oman kehon hallintaa, tilan ja musiikin hahmottamista, yhteistyö- ja ilmaisutaitoja. Tavoitteena on saada lapsi innostumaan ja iloitsemaan liikkumisesta. Satubaletissa musiikkina käytetään perinteistä balettimusiikkia ja muuta musiikkia monipuolisesti. Edellytyksenä ryhmään osallistumiselle on, että pystyy jäämään tunnille ilman vanhempaa. Su 11.20–11.50 Ulpukka. Katja Barclay.

830513 Lastentanssi (5–6 v)

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (25 t) 45 € Lastentanssitunti pohjautuu eri tanssilajeihin, mm. nyky-, jazz- ja street -tansseihin sekä balettiin. Tanssilliset harjoitteet, leikit ja alkeisakrobatian opettelu tukevat lapsen motorista kehitystä. Annamme virikkeitä lapsen omalle luovuudelle ja tanssille, yhdessä sovittujen sääntöjen puitteissa. Samalla kehitämme perusliikuntataitoja ja harjoittelemme ryhmässä toimimista. Tavoitteena on oppia tanssimaan monipuolisesti ja löytää tanssin ilo turvallisessa ilmapiirissä. Su 13.25–14.10 Ulpukka. Katja Barclay.

830514 Alkeisbaletti (5–6 v)

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (25 t) 45 € Tutustumme baletin liikekieleen leikkien ja mielikuvituksen kautta. Tanssilliset harjoitteet ja tehtävät tukevat lapsen motorista kehitystä. Tunnilla annamme virikkeitä lapsen omalle luovuudelle ja tanssille, yhdessä sovittujen sääntöjen puitteissa. Samalla kehitämme perusliikuntataitoja ja harjoittelemme ryhmässä toimimista. Tavoitteena on oppia baletin alkeita ja löytää tanssin ilo turvallisessa ilmapiirissä. Su 12.35–13.20 Ulpukka. Katja Barclay.

DIGITAIDOT

830515 Tanssimix (7–9 v)

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (33 t) 60 € Tutustumme eri tanssilajeihin 4–5 viikon jaksoissa. Lajeina baletti, nykytanssi sekä jazz- ja showtanssi. Tunneilla teemme tanssiharjoitteita sekä opettajajohtoisesti että omia liikkeitä ja tansseja kehitellen. Kauden aikana harjoittelemme koreografioita, alkeisakrobatiaa ja opimme kehonhuollon perusteita. Samalla kehitämme perusliikuntataitoja ja harjoittelemme ryhmässä toimimista. Su 14.15–15.15 Ulpukka. Katja Barclay.

TARJOAMME DIGITUKEA ARKEEN joka toinen perjantai Friisilässä – katso tarkemmat tiedot internetistä!

KANSALAISEN DIGITAIDOT -SARJA

Maksuton. Ilmoittautuminen: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1266.

Suomi.fi-verkkopalvelut: viranomaisviestintä ja toisen puolesta asiointi

Ke 9.9. klo 10 Kirjasto

Viestit on turvallinen tapa viestiä viranomaisten ja muiden palvelua käyttävien organisaatioiden kanssa. Valtuudet-osiossa voit valtuuttaa jonkun toisen hoitamaan asioita puolestasi. Tutustut Suomi.fi-palveluun ja osaat ottaa edellä mainitut palvelut käyttöösi. Osaat tarkistaa omat tietosi palvelussa näytettävistä rekistereistä.

Totta vai tarua? Informaatiovaikuttaminen digimaailmassa

Ke 16.9. klo 10 Kirjasto Internetistä löytyy paljon hyödyllistä tietoa, mutta samaan aikaan verkossa liikkuu harhaanjohtavaa sisältöä, valeuutisia ja erilaisia muita huijauksia. Miten internetissä ja sosiaalisessa mediassa pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin, tunteisiin ja päätöksiin? Miten voimme suojautua väärältä tiedolta? Käymme läpi käytännön esimerkkejä sosiaalisesta mediasta, uutisista ja tekoälyn tuottamasta sisällöstä. Lisäksi pohdimme, millainen tieto on luotettavaa ja millainen tieto voi olla harhaanjohtavaa. Sopii senioreille.

Mobiilimaksaminen: lähimaksu kännykällä ja MobilePay Ke 23.9. klo 10 Kirjasto

Mobiilimaksaminen tarkoittaa maksamista älypuhelimella tai muulla älylaitteella. Oppitunnin jälkeen tunnistat yleisimmät mobiilimaksamisen tavat ja sovellukset (Lompakko/Wallet, MobilePay, Google Pay, Apple Pay) ja osaat ottaa ne turvallisesti käyttöön omalla älypuhelimellasi. Tunnistat mobiilimaksamiseen liittyviä hyötyjä ja riskejä sekä osaat arvioida omia taitojasi mobiilimaksajana.

Kenen arki, kenen netti? Asiaa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta

Ke 30.9. klo 10 Kirjasto

Digitaaliset palvelut ja internet ovat osa arkea, mutta kaikki eivät käytä niitä samoista lähtökohdista. Luennolla pohdimme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta digitaalisessa yhteiskunnassa. Onko internet kaikkien yhteinen ja yhdenvertainen keskusteluympäristö? Toteutuuko yhdenvertaisuus verkkokeskusteluissa, sosiaalisessa mediassa ja digitaalisessa uutisoinnissa? Aiheina ovat esimerkiksi vihapuhe, syrjintä, kuplautuminen sekä se, kenen ääni verkossa kuuluu. Miten verkossa voidaan edistää kunnioittavaa vuorovaikutusta, tasapuolista näkyvyyttä ja turvallista osallistumista kaikille käyttäjille?

Terveyspalvelut taskussa: julkiset ja yksityiset terveyssovellukset

Ke 07.10. klo 10 Kirjasto

Yhä useampi terveyspalvelu löytyy nykyään puhelimesta tai tietokoneelta. Vastaanottoaikoja voi varata verkossa, reseptejä uusia etänä ja omia terveystietoja seurata helposti digitaalisissa palveluissa. Millaisia terveyspalveluja netistä löytyy ja mitä kaikkea niillä voi tehdä?

112 Suomi, ICE- ja hätätilannetiedot älypuhelimessa Ke 21.10. klo 10 Kirjasto 112 Suomi -sovelluksella saat apua hätä- ja ongelmatilanteissa. Sovelluksesta löydät myös päivystysnumerot ja saat vaara- ja viranomaistiedotteet suoraan puhelimeesi. Lataamme älypuhelimeen 112 Suomi -sovelluksen, tarkistamme sen toiminnan ja tutustumme yhdessä sen sisältöihin. Opimme myös lisäämään omaan älypuhelimeen ICE- eli hätäyhteyshenkilön, jolle sinua auttava voi tarvittaessa soittaa. Oppitunnin jälkeen osaat lisätä älypuhelimeesi myös muita hätätilannetietoja (esim. lääkitykset, allergiat, veriryhmä) ja osaat arvioida, onko niiden tallentamisesta hyötyä vai haittaa.

Digivara – miten varaudut häiriöihin digiympäristössä?

Ke 28.10. klo 10 Kirjasto

Digitaaliset palvelut ovat osa arkeamme. Mutta mitä tapahtuu, jos internet ei toimi, puhelimeen tulee huijausviesti tai jokin tärkeä palvelu on poissa käytöstä?

Saat käytännönläheisiä neuvoja siihen, miten erilaisiin digitaalisen arjen häiriöihin voi varautua. Käsittelemme mm. verkkohuijauksia, tietoturvaa, salasanojen turvallisuutta sekä sitä, miten pienillä ennakoivilla teoilla voi lisätä omaa digiturvallisuutta.

Vahva ja monivaiheinen tunnistautuminen verkkopalveluihin

Ke 4.11. klo 10 Kirjasto

Opit käyttämään vahvaa tunnistautumista ja monivaiheista tunnistautumista turvallisesti kirjautuessasi erilaisiin verkkopalveluihin. Luennon jälkeen ymmärrät, mitä tarkoittavat vahva tunnistautuminen ja kaksivaiheinen tunnistautuminen, miksi turvallinen tunnistautuminen on tärkeää ja miten käytetään tunnistautumissovellusta (esim. Google Authenticator). Tutustut yleisimpien verkkopalvelujen kirjautumisasetuksiin (esim. Google-tili).

Ajankohtaista digihuijauksista

Ke 11.11. klo 10 Kirjasto Kuka tahansa voi törmätä internetissä rikollisiin, jotka kalastelevat esimerkiksi maksu- ja henkilötietoja. Huijarit voivat lähestyä sinua sähköpostitse, tekstiviestillä, pikaviestillä, sosiaalisessa mediassa tai voit törmätä aidolta näyttävään huijaussivustoon. Millaisia ovat yleisimmät huijaukset juuri nyt ja miten niiltä voi välttyä? Mitä voit tehdä, jos olet joutunut nettihuijauksen kohteeksi?

Sosiaalisen median tietoturva

Ke 18.11. klo 10 Kirjasto

Käytännönläheinen katsaus sosiaalisen median tietoturvaan ja turvalliseen käyttöön. Opit tunnistamaan yleisimpiä verkkohuijauksia, suojaamaan omia käyttäjätietojasi sekä käyttämään sosiaalisen median palveluja turvallisemmin ja luottavaisemmin. Konkreettisia esimerkkejä, käytännön vinkkejä ja keskustelua turvallisesta toiminnasta sosiaalisessa mediassa.

Tekoäly ja seniori

Ke 25.11. klo 10 Kirjasto

Selkeä ja käytännönläheinen johdatus tekoälyn maailmaan. Pohdimme yhdessä, mitä tekoäly voi tarkoittaa juuri seniorin arjessa ja miten tekoälyä voi hyödyntää turvallisesti, helposti ja hyödyllisesti. Luennon jälkeen ymmärrät tekoälyn perusidean ja tunnistat tekoälyn käyttömahdollisuuksia omassa arjessasi. Osaat hyödyntää tekoälyä ja hallitset tekoälyn turvallisen käytön periaatteet. Tunnistat tekoälyllä tehtyjä huijauksia.

Millainen on sinun digitaalinen jalanjälkesi?

Ke 2.12. klo 10 Kirjasto

Digitaalinen jalanjälki tarkoittaa tietoja, joita sinusta jää internetiin. Näitä tietoja syntyy, kun käytät esimerkiksi sosiaalista mediaa, verkkosivuja tai sovelluksia. Luennon jälkeen osaat kertoa, mitä tietoja sinusta kerätään ja miten tiedot leviävät verkossa. Tiedät, miten voit itse vaikuttaa omaan digitaaliseen jalanjälkeesi. Käytämme esimerkkejä arjesta ja teemme pieniä harjoituksia.

Ajankohtaiset tietoturvavinkit arkeen

Ke 9.12. klo 10 Kirjasto

Perehdymme ajankohtaisiin tietoturvauhkiin ja opimme suojaamaan omaa digitaalista arkeamme. Saat vinkkejä ajankohtaisten huijauksien tunnistamiseen, omien laitteiden suojaukseen ja turvalliseen toimintaan verkossa.

349812 Vanhustenviikon digikaffet

Pe 9.10. klo 9–15 Friisilän navetta

Tarvitsetko apua tai tukea digiasioissa – poikkea digikaffelle Friisilän navettaan! Opastus on maksutonta ja kaikille avointa.

349811 Tekoälystä arjen apuri

19.10.–2.11. (6 t) 22 €

Opit ymmärtämään tekoälyn perusteita ja hyödyntämään erilaisia tekoälysovelluksia arjessa. Perehdyt tekoälyn keskeisiin käsitteisiin, toimintaperiaatteisiin sekä tekoälyn hyötyihin ja haasteisiin. Harjoittelet käytännössä erilaisten tekoälytyökalujen käyttöä esim. tiedonhaussa, tekstien ja kuvien tuottamisessa, ideoinnissa ja suunnittelussa. Lisäksi vertailemme yhdessä eri tekoälypalveluiden ominaisuuksia ja pohdimme tekoälyjen vastuullista käyttöä.

Kurssin suoritettuasi tunnistat tekoälyn keskeiset käsitteet ja käyttötarkoitukset, ymmärrät tekoälyn mahdollisuuksia ja rajoituksia, osaat käyttää erilaisia tekoälysovelluksia ja hyödyntää tekoälyä arjessa. Osaat myös arvioida tekoälyn tuottaman tiedon luotettavuutta ja hallitset turvallisen ja vastuullisen tekoälyn käytön periaatteet. Sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille. Mukaan kannettava tietokone tai älypuhelin. Ma 16.30–18 Lukio. Mari Saarinen.

349810 Tietoturva kuntoon!

Käytännön opastusta turvalliseen verkkoasiointiin

13.1.–3.2. (8 t) 23 €

Käytännönläheinen kurssi, jonka aikana parannat omaa digiturvallisuuttasi konkreettisten harjoitusten avulla. Kurssin aikana suojaat omat sähköposti- ja sometilisi vaihtamalla käyttäjätilien salasanat ja ottamalla käyttöön kaksivaiheisen tunnistautumisen ja muita mahdollisia tietoturvaominaisuuksia. Käymme yhdessä läpi Facebookin, WhatsAppin sekä Google- tai Apple-tilin sisäänkirjautumista koskevat tietoturva-asetukset, asennamme älypuhelimeen autentikaattorisovelluksen (Google Authenticator) ja opimme käyttämään sitä turvalliseen kirjautumiseen. Sopii kaikille, jotka haluavat vahvistaa omaa tietoturvaosaamistaan arjessa. Aikaisempaa osaamista ei tarvita, asiat käydään läpi selkeästi ja käytännönläheisten esimerkkien avulla. Mukaan kannettava tietokone ja älypuhelin. Ke 10–11.30 Kirjasto. Mari Saarinen.

Ongelmia digiarjessa?

Tuottavatko sähköinen asiointi tai sähköisten palveluiden ja laitteiden käyttö ongelmia arjessasi? Opi asioimaan sähköisissä palveluissa itsenäisesti ja turvallisesti. Puutteelliset digitaidot voivat vaikeuttaa arjen asioiden hoitamista. Raisio-opiston henkilökohtainen digituki voi olla esimerkiksi sähköisen asioinnin opastamista, sovellusten asentamista tai sovellusten ja palvelujen käyttöönoton neuvomista. Sopii senioreille, oppimisvaikeuksia kokeville sekä muille henkilökohtaisempaa digitukea tarvitseville. Digituen sisällöstä sovitaan etukäteen, ja se toteutetaan Digituen eettisten ohjeiden mukaisesti.

Aika ja paikka sovitaan erikseen, aika 45 min. Tiedustelut ja ajanvaraukset: p. 044 797 1930.

MUSIIKKI

110100 Musiikin teoriaa

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (13 t) 27 € Musiikin teoriaa alkeista alkaen. Opimme musiikillisia ilmiöitä, kuten melodiaa, harmoniaa, rytmiä, sointiväriä ja muotoa. Tavoitteena on ymmärtämää musiikin rakenteita, nuotteja, asteikkoja ja dynamiikkaa, palvellen sekä soittajia että kuulijoita. Sopii aloittelijoille ja pidemmälle edenneille. To 16–17 Lukio. Antti Raivio.

100101 Sekakuoro Raision laulajat

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 71 € Uudet laulajat sopivat koelauluajan kuoronjohtajan kanssa, p. 040 5187 767. Ke 19–20.30 Lukio. Johanna Järvinen.

100104 Viihdekuoro Kulkurit

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (52 t) 71 € Ti 18–19.30 Friisilän koulu. Ilkka Suominen.

100110 Laulu ja näyttämöilmaisu, jatko

2.9.–11.11., 13.1.–17.3. (80 t) 109 € Kehitämme klassista laulutekniikkaa, harjoittelemme näyttämöliikuntaa ja luomme esityskokonaisuuden oopperan kuoro-osioista. Sopii laulu- ja näyttämökokemusta omaaville. Ke 17.30–20.30 Lukio. Katriina Virta.

100301 Puhallinorkesteri

2.9.–25.11., 13.1.–7.4. (72 t) 98 € Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Jari Miettinen, p. 0400 760 717. Ke 18–20.15 Friisilän koulu. Markus Vatka.

110101 Bändikurssi

31.8.–23.11., 11.1.–12.4. (72 t) 98 € Tavoitteena on koota bändi ja opetella yhteissoittoa. Jokaisella on hyvä olla jokin pääinstrumentti, mutta kurssilla pääsee soittamaan eri bändisoittimia. Soittamisen tai laulamisen alkeiden hallinta on suotavaa. Ryhmän toiveet otetaan huomioon kappalevalinnoissa. Ma 19–21.15 Lukio. Antti Raivio.

100201 Kitaransoiton alkeet

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 € Kitaransoiton perusteiden ja alkeiden ryhmäopetusta. Ma 17–18 Lukio. Antti Raivio.

100202 Kitaransoiton jatko

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 € Kitaransoiton ryhmäopetusta edistyneille. Käydään läpi kitaransoiton perusteita, mutta perehdytään niihin syvemmin. Ma 18–19 Lukio. Antti Raivio.

100203 Kitaransoitto, syksy

31.8.–2.12., 203 €

Harjoittelemme kitaransoittoa monipuolisesti, painottuen kuitenkin oppilaan kiinnostuksen kohteisiin. Tavoitteena on, että oppija saa monipuolista opetusta kitaransoitossa sekä hyvät eväät elinikäiseen harrastamiseen. Soittoaika 30 min/kurssilainen kerran viikossa. Tunnit pidetään maanantaisin tai keskiviikkoisin. Lukio. Antti Raivio.

100204 Kitaransoitto, kevät

11.1.–19.4., 203 € Kuten edellä.

100210 Viulunsoitto, syksy

2.9.–2.12., 203 €

Voit olla vasta-alkaja, lapsuuden soittoharrastuksen pariin palaava tai jo pitemmällä oleva viuluniekka. Tunneilla on mahdollista harjoitella omia toivekappaleita tai edetä johdonmukaisesti oppikirjan mukaan. Soiton lomassa opitaan nuottien lukua ja musiikin teoriaa. Opettaja avustaa tarvittaessa soittimen valinnassa. Mahdollisuus viulun lainaamiseen edullisesti. Soittoaika 30 min/ kurssilainen kerran viikossa. Ke 16–19 Lukio. Anna Tuukkanen.

100211 Viulunsoitto, kevät

13.1.–14.4., 203 € Kuten edellä.

KIELET

120105 Suomen alkeet 31.8.–17.12. (90 t) Ma, to 9.15–11.30 Friisilän talo. Suvi Mutabazi.

120106 Suomen jatkokurssi 1

1.9.–15.12. (60 t) 89 €

Jatkamme suomen kielen opiskelua ja opimme lisää perusrakenteita ja sanastoa. Tunneilla käsittelemme ajankohtaisia aiheita, tutustumme suomalaiseen

elämään ja teemme pieniä keskusteluharjoituksia. Oppikirja: Oma suomi 1 - suomea aikuisille kpl:sta 11. PERUSTASO (A 2). Ti, pe 9.15–11.30 Friisilän talo. Suvi Mutabazi.

120108 Suomen jatkokurssi 3

1.9.–17.12. (60 t) 89 €

Ti, to 12.15–13.45 Friisilän talo. Suvi Mutabazi.

120109 Satelliitin kotoaamu –suomen opetustuokio

2.9.–16.12. (15 t)

Ke 10.30–11.15 Perhekeskus Satelliitti. Suvi Mutabazi.

120200 Snacka svenska

1.9.–10.11. (20 t) 30 €

Harjoittelemme ruotsia matalalla kynnyksellä. Juttelemme kaikesta mahdollisesta, esim. harrastuksista, matkoista, ruuasta ja aktuelleista aiheista. Olet lukenut ruotsia koulussa, nyt opit puhumaan ja ymmärtämään kieltä paremmin. Luemme lyhyitä tekstejä ja puhumme niistä. Kuuntelemme helppoa ruotsia. Opettajan materiaali. PERUSTASO (A1). Ti 18–19.30. Leena Uimonen.

120201 Ruotsia työpaikalla, svenska på jobbet

3.9.–12.11. (20 t) 30 €

Tarvitsetko vahvistusta työtilanteisiin, joissa olisi hyvä osata ruotsia? Käytännönläheisiä harjoituksia mm. puhelimeen vastaamiseen ja viestien kirjoittamiseen. Harjoittelemme ruotsin perussanastoa, itsestä kertomista sekä matkustamiseen ja ravintolaan liittyviä asioita. Oppikirja Våga! PERUSTASO (A1). Opintosetelialennus työttömille. To 18–19.30 Lukio. Leena Uimonen.

120320 Come Along

Start – englantia alusta asti, päiväryhmä

7.9.–23.11. (22 t) 33 €

Haluaisitko osata englantia? Tule mukaan oppimaan aivan alkeista asti. Sopii myös valealkajille. Opiskelemme rennoin ottein, mutta kuitenkin tavoitteellisesti. Uskaltaudumme puhumaan helppojen suullisten harjoitusten avulla, opimme rakenteita ja sanastoa ja tutustumme englanninkielisten maiden

kulttuuriin kurssilaisten toiveiden mukaisesti. PERUSTASO (A 1). Oppikirja: Come Along Start. Opintosetelialennus.

Ma 12.15–13.45 Friisilän talo. Suvi Mutabazi.

120322 Everyday English 3

31.8.–23.11., 11.1.–12.4. (48 t) 71 €

Opimme perusrakenteita ja kartutamme sanavarastoa pärjätäksemme jokapäiväisissä tilanteissa sekä matkaillessa. Puhumisen harjoittelu jatkuu. Aihepiireinä esim. hyvinvointi, luonto ja ympäristöasiat, työstä kertominen ja asuminen. Oppikirja: Everyday English 3 kpl:sta 4. HELPOHKO KESKITASO (A2). Ma 18.30–20 Lukio. Kirsti Strate.

120323 Everyday English 3

2.9.–18.11., 13.1.–14.4. (48 t) 71 € Kertaamme ripeästi perusrakenteita, sanastoa, kuultua ja harjoittelemme paljon puhetta. Teemme runsaasti erilaisia harjoituksia pareittain ja pienryhmissä. Aihepiireinä esim. automatkailu, lääkärissä käynti ja ostosten teko. Oppikirja Everyday English 3. HELPOHKO KESKITASO. Ke 18.45–20.15 Lukio. Annamari Heinonen.

120324 Everyday English 4

3.9.–19.11., 14.1.–15.4. (48 t) 71 € Kaipaatko englannin perusasioiden oppimista? Opit lisää perusrakenteita sekä arkielämän ja matkailutilanteiden englantia. Teemme monipuolisia, vaihtelevia harjoituksia ja harjoittelemme paljon myös puhetta. Aihepiireinä esim. lentomatkailu, nähtävyydet, luonto. Oppikirja: Everyday English 4 kpl:sta 6, keväällä Everyday English 5. KESKITASO (A2–B1). To 18.45–20.15 Lukio. Annamari Heinonen.

120325 Everyday English 5

2.9.–18.11., 13.1.–14.4. (48 t) 71 € Sopii opinnoissaan jo edenneille. Opit uutta sanastoa ja rakenteita, teemme kuullun ja puheen harjoituksia. Aihepiireinä esim. työelämä ja juhlat. Keväällä kertaamme Everyday English 4 kirjaa, pärjäät opettajan materiaalilla. Oppikirja: Everyday English 5 kpl:sta 5. KESKITASO (B1). Ke 17.15–18.45 Lukio. Annamari Heinonen.

120326 Catching up – englannin keskustelua

3.9.–19.11., 14.1.–15.4. (48 t) 71 € Sopii sekä keskustelua opetteleville että harjaantuneimmille. Keskustelemme pari- tai pienryhmissä mm. ruoasta, mökkeilystä ja terveydestä. Opimme uutta sanastoa, ja otamme vähän kielioppia ja ääntämistäkin mukaan. Oppikirja Catching Up- English for Conversation Classes. KESKITASO. To 17.15–18.45 Lukio. Annamari Heinonen.

120400 Hallo! 2 – saksan alkeiskurssi

31.8.–23.11., 11.1.–12.4. (40 t) 59 € Käytännönläheinen saksan kielen kurssi. Aluksi käymme ykköskirjan loppuun (kpl 9 ja 10). Aiheina mm. hotellissa, lentomatkalla, asuminen, puhelimessa, suomalaisia ruokia sekä lippujen ostaminen. Oppikirja Hallo! 2. PERUSTASO. Ma 17–18.15 Lukio. Kirsti Strate.

120500 Ça va ? ranskan alkeiskurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 77 € Opit esittäytymään ranskaksi sekä asioimaan esim. kahvilassa, hotellissa tai vaatekaupassa. Opit kertomaan itsestäsi ja harrastuksistasi. Kieliopista opit mm. numerot, kuukaudet ja vuodenajat sekä yleisimpien säännöllisten ja epäsäännöllisten verbien käyttöä lauseissa ja kysymyksissä sekä sanojen ja lauseiden ääntämistä. Kurssin käytyäsi osaat toimia erilaisissa asiointitilanteissa ja ilmaista itseäsi ranskan kielellä. Oppikirja: C’est parfait ! 1. PERUSTASO (A1). To 18.35–20.05 Lukio. Linda Elovaara.

RAISIO

120501 La belle France, ranskan jatkokurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 77 € Syvennät ranskan taitoasi ja opit uutta. Käsittelemme mm. terveyttä, hyvinvointia ja kestävää kehitystä. Kulttuuriosioissa käymme Bordeaux’ssa, Brysselissä sekä jopa Beninissä. Oppikirja: C’est Olivier 3. KESKITASO A2-B1. To 17–18.30 Lukio. Linda Elovaara.

120710 Buenas migas 1, alkeiskurssi, opintopistekurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (52 t) 77 €

Sopii vasta-alkajille. Harjoittelemme monipuolisesti ja tutustumme espanjankielisten maiden värikkääseen kulttuuriin. Aiheina mm. tervehdykset, esittäytyminen, kahvilassa tilaaminen ja hotellihuoneen varaaminen. Oppikirja: Buenas Migas 1. Uudistettu painos. PERUSTASO (A1). Ma 16.30–18 Lukio. Minna Aaltonen.

120711 Buenas migas 1 – espanjan alkeet

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 77 € Vasta-alkajille tarkoitetulla kurssilla opettelemme espanjan kielen perusteita. Aloitamme opiskelun kielen alkeista, opettelemme ääntämistä, perussanastoa ja harjoittelemme arkielämän viestintätilanteita monipuolisia harjoituksia käyttäen. Oppikirja: Uudistettu Buenas Migas 1. PERUSTASO (A1). To 19–20.30 Lukio. Mauricio Bernal.

120712 Buenas migas 2, alkeisjatko

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (52 t) 77 € Sinulle, joka olet opiskellut espanjaa noin 2 vuotta. Opimme uusia sanoja ja rakenteita, harjoittelemme monipuolisesti ja tutustumme espanjankielisten maiden värikkääseen kulttuuriin. Aiheina mm. asunnon vuokraaminen, kotiaskareet ja mielipiteen ilmaisu. Oppikirja: Buenas Migas 2. Uudistettu painos. PERUSTASO (A2). Ti 16.30–18 Lukio. Minna Aaltonen.

120713 Buenas migas 3

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 77 € Noin 4 vuotta harrastaneille. Opimme uusia sanoja ja rakenteita, harjoittelemme monipuolisesti ja tutustumme

espanjalaiseen elämänmenoon. Aiheina mm. rantaloma, ruoka ja juhlat. Oppikirja: Buenas Migas 3, uudistettu painos.

KESKITASO (B1). Ke 18–19.30 Lukio. Minna Aaltonen.

120714 Buenas migas 3, päiväkurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 77 €

Noin 5 vuotta harrastaneille. Opimme uusia sanoja ja rakenteita, harjoittelemme monipuolisesti ja opimme lisää espanjankielisten maiden värikkäästä kulttuurista. Aiheina mm. lippujen varaaminen, musiikki, asuminen ja matkasuunnitelmat. Oppikirja: Buenas Migas 3 kpl:sta 6. Vanha painos.

KESKITASO (B1). To 14.30–16 Raisio-huone. Minna Aaltonen.

120716 Fantástico 4 - espanjan kertauskurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 77 € Noin 5 vuotta harrastaneille. Jatkamme kielen opiskelua, opimme kertomaan mielipiteitä ja ottamaan kantaa uutisaiheisiin. Subjunktiivin preesens on kieliopin pääteema. Oppikirja: ¡Fantástico! 4 kpl:sta 5. PERUSTASO (A2 - B1). To 17.30–19 Lukio. Mauricio Bernal. 120717 Espanjaa iltapäivällä

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 77 € Noin 4 vuotta harrastaneille. Opimme uusia sanoja ja rakenteita, harjoittelemme monipuolisesti ja tutustumme espanjalaiseen elämänmenoon. Aiheina mm. rantaloma, ruoka ja juhlat. Oppikirja: Buenas Migas 3, uudistettu painos. KESKITASO (B1). To 12.30–14 Raisio-huone. Minna Aaltonen.

120720 Un corazón entre dos mundos, opintopistekurssi

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 77 € Sinulle, joka olet harrastanut espanjan kieltä jo useamman vuoden ajan. Kerrataan tuttuja rakenteita, laajennetaan sanavarastoa ja kehitetään luetunymmärtämistä. Kirjan tositapahtumiin pohjautuva tarina avaa hauskasti kulttuurieroja sekä arjen tilanteita. Oppikirja: Un corazón entre dos mundos. KESKITASO (B1). Ke 16.30–18 Lukio. Minna Aaltonen.

120721 Un corazón entre dos mundos, päiväkurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 77 €

Kuten edellä. To 11–12.30 Raisio-huone. Minna Aaltonen.

120722 Jueves de tertulia

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 77 €

Curso de conversación semanal para practicar español de forma relajada, conversar sobre temas interesantes y mejorar la fluidez y el vocabulario en un ambiente amigable. YLIN TASO (B2–C1). To 16–17.30 Lukio. Mauricio Bernal.

120800 Italian alkeiskurssin jatko

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 77 €

Sopii noin kaksi vuotta opiskelleille. Opit mm. käymään ruokaostoksilla, tekemään matkavalmisteluja ja kertomaan menneen ajan tapahtumista. Opettelemme ääntämistä ja tutustumme Italian kaupunkeihin. Kuuntelemme italiankielistä musiikkia ja puhumme italialaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Oppikirja: Si parte! 1 kpl:sta 8. PERUSTASO (A 1). Ke 16.30–18 Lukio. Anu Brander.

120801 Italia 3

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 77 €

Sopii n. 4 vuotta opiskelleille tai vastaavat tiedot osaaville. Opit puhumaan terveydestä ja kysymään sekä kertomaan säästä, sanavarastosi karttuu mm. talvilomailun ja luonnon teemoilla. Teemme runsaasti suullisia pariharjoituksia, harjoittelemme kieliopissa kestopreesensin, imperfektin ja kestoimperfektin. Puhumme myös Italian yhteiskunnasta ja kulttuurista sekä kuuntelemme tietysti aina välillä italiankielisiä lauluja. Oppikirja: Bella Vista II. PERUSTASO (A 2). Ke 18.30–20 Lukio. Anu Brander. 120802 Buon viaggio! jatkokurssi 2.9.–9.12., 13.1.–24.3. (30 t) 44 € Opit matkalla hyödyllistä sanastoa ja fraaseja sekä perusasioita italian kieliopista. Vahvistamme erityisesti suullista kielitaitoa ja ääntämistä. Saat tietoa Italiasta ja maan kulttuurista. Oppikirja: In viaggio kpl:sta 5. PERUSTASO (A1). Ke 17–18 Lukio. Heidi Amedeo.

RAISIO

120803 Italiano per passione

2.9.–9.12., 13.1.–24.3. (46 t) 68 € Italian jatkokurssi useamman vuoden opiskelleille. Tutustumme Italian kieleen ja kulttuuriin sekä historian että nykypäivän valossa. Monipuoliset harjoitukset vahvistavat kielen eri osa-alueita ja tunneilla teemme erityisesti suullisia harjoituksia pareittain tai ryhmissä.

Oppikirja: Italiano per passione. KESKITASO (B1). Ke 18–19.30 Lukio. Heidi Amedeo.

KOTITALOUS

Ks. raaka-ainemaksut internetistä. Ilmoita erityisruokavaliosta etukäteen, p. 044 797 1266.

810201 Macaronkurssi, perusteet 24.10. (7 t) 26 €

La 10–15.15 Tiedonpuiston koulu. Minna Korppinen.

810202 Macaronkurssi, jatko

6.2. (6 t) 23 €

La 10–14.30 Tiedonpuiston koulu. Minna Korppinen.

810203 Hiivaleivonta

20.1. (5 t) 20 €

Ke 17–20.45 Tiedonpuiston koulu. Minna Korppinen.

810204 Helpot juustokakut

12.–13.3. (6 t) 23 €

Pe 18–20.15, la 9–11.15 Tiedonpuiston koulu. Minna Korppinen.

810205 Kreikkalaisia ruokia 1

20.11. (5 t) 20 €

Valmistamme kreikkalaisia ruokia, uudet reseptit! Kokoamme menun, jonka nautimme yhdessä. Pe 17–20.45 Tiedonpuiston koulu. Sari Saine.

810206 Kreikkalaisia ruokia 2

4.12. (5 t) 20 €

Valmistamme kreikkalaisia ruokia, uudet reseptit (eri ruoat kuin Kreikkalaisia ruokia 1 -kurssilla). Kokoamme menun, jonka nautimme yhdessä. Pe 17–20.45 Tiedonpuiston koulu. Sari Saine.

810207 Tapakset 1

2.10. (5 t) 20 €

Valmistamme espanjalaisia tapaksia

uusilla resepteillä. Pe 17–20.45 Tiedonpuiston koulu. Sari Saine.

810208 Tapakset 2

23.10. (5 t) 20 €

Valmistamme espanjalaisia tapaksia uusilla resepteillä (eri ruoat kuin Tapakset 1 -kurssilla). Pe 17–20.45 Tiedonpuiston koulu. Sari Saine.

KUVATAITEET JA MUOTOILU

Ks. materiaalimaksut internetistä.

110321 Kohti omaa ilmaisua!

Kuvataiteen perusopetus aikuisille, yhteiset opinnot 2 18.8.–24.11., 18.1.–27.4. (108 t) 250 €

Tule syventämään kuvataiteen osaamistasi tavoitteelliseen ja kannustavaan ilmapiiriin! Raisio-opiston kuvataidekoulu järjestää yhteistyönä Naantalin opiston kanssa aikuisille taideharrastajille suunnattua kuvataiteen perusopetusta. Opintojen tarkoituksena on syventää aikuisen oppijan henkilökohtaista suhdetta kuvataiteeseen sekä tukea hänen identiteettiään taiteentekijänä. Opetuksessa perehdytään monipuolisesti nykytaiteelle ominaisiin toimintatapoihin, ilmaisukeinoihin ja käsitteisiin sekä tunnistetaan itselle merkityksellisiä kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöitä. Koulutus kestää noin neljä vuotta ja noudattaa vuodesta toiseen etenevää opetussuunnitelmaa.

Koulutuksen laajuus on 500 t (18,5 op), joista toisena vuotena suoritetaan 4,4 op. Opinnot sisältävät ryhmä- ja pienryhmäopetusta sekä itsenäistä työskentelyä. Toisen vuoden opinto-ohjelmaan kuuluvat kokonaisuudet:

• Piirustus ja maalaus II, Jenny Verta ja vierailevat taiteilijat

Paikka: Kalevanniemen kampuksen kuvataideluokka

• Taide, ympäristö ja tila, Jonna Oksanen

Paikka: Friisilän navetta, keramiikkatila ja Kalevanniemen kampuksen kuvataideluokka

• Elävän kuvan työpaja, Jenny Verta ja vierailevat taiteilijat

Paikka: Kalevanniemen kampuksen kuvataideluokka

• Ekskursio Helsinkiin

Ateneum, Kiasma ja galleriat

Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun (paitsi savi, lasitteet ja poltto). Kurssimaksu on mahdollista maksaa kahdessa osassa. Ma 17.30–20.30, ti 17.15–20.15. Lisätietoja: jenny.verta@naantali.fi

110322 Akvarellimaalauksen ilta

2.9.–25.11., 13.1.–7.4. (48 t) 65 €

Ke 19.30–21 Kylä-Klemelä. Tiia Salmelin.

110323 Piirustus ja maalaus

3.9.–12.11., 14.1.–25.3. (80 t) 109 €

To 18–21 Lukio. Tiia Salmelin.

110324 Maalauskurssi Taidehistoriaa maalaten

5.10.–7.12., 11.1.–22.3. (76 t) 121 € Ma 18–21 Lukio. Jarkko Rantanen.

110325 Maalaustyöpaja ateljeessa, päivä

3.9.–19.11., 14.1.–1.4. (88 t) 120 €

To 9.30–12.30 Kylä-Klemelä. Tarja Orvokki Virtanen.

110326 Metalligrafiikan työpaja

4.9.–20.11., 15.1.–9.4. (88 t) 120 €

Pe 18–21 Kylä-Klemelä.

Tarja Orvokki Virtanen.

110340 Ikonimaalaus 1

4.9.–4.12., 15.1.–16.4. (72 t) 98 €

Pe 9–11.15 Kylä-Klemelä.

Mari Zabyshnyi.

110341 Ikonimaalaus 2

4.9.–4.12., 15.1.–16.4. (72 t) 98 €

Pe 11.30–13.45 Kylä-Klemelä.

Mari Zabyshnyi.

110342 Ikonimaalaus, kesäilta

31.–5.6. (36 t) 73 €

Ma–pe 16–20.30, la 10–14.30

Kylä-Klemelä. Mari Zabyshnyi.

110343 Ikonimaalaus, kesäpäivä

7.–12.6. (36 t) 73 €

Ma–pe 10–14.30, la 10–14.30

Kylä-Klemelä. Mari Zabyshnyi.

114505 Keramiikkaa ja Ikebanaa japanilaista kukkienasettelutaidetta 1

10.–30.10. (16 t) 44 €

Pe 17–21, la 15–17.15, su 10–16

Friisilän navetta. Aleksandra Kitacheva, Jonna Oksanen.

114506 Keramiikkaa ja Ikebanaa japanilaista kukkienasettelutaidetta 2

6.–29.4. (13 t) 34 €

Ti 18–20.15, ke–to 17–21 Friisilän navetta. Aleksandra Kitacheva, Jonna Oksanen.

114511 Päiväkeramiikka 1

2.9.–11.11., 13.1.–24.3. (80 t) 137 €

Ke 14–17 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114512 Päiväkeramiikka 2

3.9.–12.11., 14.1.–25.3. (80 t) 137 €

To 14–17 Friisilän navetta.

Jonna Oksanen.

114513 Keramiikka 1

2.9.–11.11., 13.1.–24.3. (80 t) 137 €

Ke 17.30–20.30 Friisilän navetta.

Jonna Oksanen.

114514 Keramiikka 2

3.9.–12.11., 14.1.–25.3. (80 t) 137 €

To 17.30–20.30 Friisilän navetta.

Jonna Oksanen.

114515 Keraamista kuvanveistoa luovasti hullutellen

26.10.–30.11., 8.3.–19.4. (40 t) 68 €

Ma, ti 17–20. Jonna Oksanen.

114516 Kuvansiirtoa keramiikalle

9.–10.10. (10 t) 27 €

Pe 17–21, la 10–14 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114517 Keramiikkaveistokset

23.10.–18.11. (21 t) 57 €

Ke 17–20.15, pe 17–21, la–su 10–15 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114518 Pintakäsittelykurssi –Sgraffito (raaputustekniikka)

6.–19.11. (23 t) 63 €

To-pe 17–20, la–su 10–16 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114519 Monotypia keramiikalle

13.11.–3.12. (21 t) 57 €

To 17–20, pe 17–21, la–su 10–15 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114520 Läpikuultavat posliinituikut

25.11.–8.12. (12 t) 33 €

Ti–to 17–20 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114521 Nerikomi

15.–29.1. (21 t) 57 €

Pe 17–20/17–21, la–su 10–15 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114522 Keramiikkareliefilaatat reliefipainotekniikalla Rut Brykin hengessä

5.–19.2. (24 t) 65 €

Pe 17–21, la–su 10–16 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114523 Keramiikan intensiivikurssi: Keraaminen suihkulähde, lintujen juoma-allas jalalla tai suuri piharuukku

3.–26.5. (20 t) 54 €

Ma–ke 17–21 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114524 Liekkimaalausta ja mustasavustettua keramiikkaa

10.5.–15.6. (26 t) 71 €

Ma 17–21, ti 17–21/15–20, ke 17–21 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114525 Kesäinen keramiikkakurssi luovasti rennolla otteella

31.5.–16.6. (34 t) 92 €

Ma-to 10–16/10–15 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114535 Raku 1, päiväryhmä

5.–26.9. (22 t) 60 €

Pe 13–17, la 10–14/10–15.15, su 10–14 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114536 Raku 2, iltaryhmä

5.–27.9. (22 t) 60 €

Pe 17–21, la 14.30–18.30, su 10–15.15/14.30–18.30 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114537 Raku 3, päiväryhmä

31.3.–24.4. (22 t) 60 €

Ke-pe 13–17, la 10–15 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114538 Raku 4, iltaryhmä

31.3.–25.4. (22 t) 60 €

Ke-pe 17–21, su 10–15.15 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114539 Nakuraku

2.–24.4. (26 t) 71 €

Pe 17–21, la 10–14/15.30–20.30, su 10–14 Friisilän navetta. Jonna Oksanen.

114505 Keramiikkaa ja Ikebanaa japanilaista kukkienasettelutaidetta 1

10.–30.10. (16 t) 40 €

Pe 17–21, la 15–17.15, su 10–16 Friisilän navetta. Aleksandra Kitacheva, Jonna Oksanen.

114506 Keramiikkaa ja Ikebanaa japanilaista kukkienasettelutaidetta 2

6.–29.4. (13 t) 34 €

Ti 18.–20.15, ke-to 17–21 Friisilän navetta. Aleksandra Kitacheva, Jonna Oksanen

KÄDEN TAIDOT

Ks. materiaalimaksut internetistä.

114101 Kansallispuvun päivitys

23.9.–18.11. (20 t) 48 €

Jäikö kansallispukusi kesken? Puuttuuko puvustasi osia tai eikö pukusi sovi?

Perehdymme kansallispuvun syntyyn, historiaan sekä materiaaleihin ja valmistustekniikoihin. Päivitämme pukusi valmiiksi perinteisin työtavoin. Mukaan pukukokonaisuus, ompelutarvikkeet sekä mahdolliset ompeluohjeet.

Ke 17–20 Tiedonpuiston koulu. Anna-Liisa Heinonen.

114301 Helmien hehkua – helmitöitä eri tekniikoin

14.9.–2.11. (21 t) 29 €

Ma 17.15–19.30 Friisilän talo.

Kirsi Ollonqvist.

114400 Tilkkuja Sannan tapaan, syksy

9.–11.10. (22 t) 53 €

Pe 18–21, la-su 9–16.30 Tiedonpuiston koulu. Sanna Paranko.

114401 Tilkkuja Sannan tapaan, kevät

22.1.–4.4. (44 t) 105 €

Pe 18–21, la-su 9–16.30 Tiedonpuiston koulu. Sanna Paranko.

114405 Pitsinypläyksen alkeet

31.8.–16.11., 11.1.–5.4. (66 t) 90 €

Sopii sekä aikaisemmin nyplänneille että vasta-alkajille. Opit pitsinypläyksen perusteet, kuten työvälineiden käytön, lankojen hallinnan, perussidokset ja mallin lukemisen. Ma 17.30–19.45 Tiedonpuiston koulu. Kirsi Rinne.

114407 Havukranssikurssi

3.11. (4 t) 20 €

Teemme kauniin ja kestävän havukranssin kotiin tai lahjaksi. Kranssin voi valmistaa sisä- tai ulkokäyttöön. Käymme läpi kranssin valmistuksen alusta loppuun. Et tarvitse aiempaa kokemusta. Ti 17.30–20.30 Lukio. Minna Alanko.

114500 Lasityöpaja 1

24.10.–22.11. (32 t) 58 € La-su 10–16.30 Lukio. Kirsi-Marja Lakanen.

114501 Lasityöpaja 2

20.2.–7.3. (32 t) 58 € Kuten edellä.

114600 Puu- ja metallityö

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (78 t) 106 €

To 17.30–19.45 Tiedonpuiston koulu. Miska Peippo.

114700 Verhoilua kaikille 1

23.10.–8.11. (30 t) 55 €

Pe 18–20.15, la–su 10.30–15 Ihalan koulu. Sanna Hakakoski.

114702 Verhoilua kaikille 2 13.–29.11. (30 t) 55 € Kuten edellä.

114703 Verhoilua kaikille 3

15.–31.1. (30 t) 55 € Kuten edellä.

114704 Verhoilua kaikille 4

12.2.–7.3. (30 t) 55 € Kuten edellä.

114705 Verhoilun kesäkurssi

31.5.–4.6. (40 t) 73 € Ma–pe 9–15.30 Ihalan koulu. Sanna Hakakoski.

114800 Nahkatyöt

6.–8.11. (20 t) 48 €

Pe 17–20, la–su 10–16 Tiedonpuiston koulu. Milona Suominen.

114900 Posliininkoristelua iltapäivisin

10.9.–10.12., 14.1.–15.4. (72 t) 98 €

To 15–17.15 Friisilän talo.

Kirsi Ollonqvist.

114901 Posliininkoristelua iltaisin

10.9.–3.12., 14.1.–8.4. (72 t) 98 €

To 17.45–20 Friisilän talo.

Kirsi Ollonqvist.

114902 Posliininmaalauksen kesäkurssi

21.4.–26.5. (24 t) 44 €

Ke 17–20 Friisilän talo.

Kirsi Ollonqvist.

LIIKUNTA JA TANSSI

Verkkokurssit

830171 Kahvakuula, verkkokurssi

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (33 t) 60 €

Su 17.15–18.15 Etäopetus.

Tomi Laitamäki.

830772 Pilates, verkkokurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (34 t) 62 €

To 17.15–18.15 Etäopetus.

Tomi Laitamäki.

830773 Balanced Body, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 17.15–18.15 Etäopetus.

Tomi Laitamäki.

830691 Lempeitä joogaharjoituksia kotona, verkkokurssi

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 95 €

Ke 14–15.30 Etäopetus.

Lasse Aitokari.

830771 Asahi, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 10.30–11.30 Etäopetus.

Janette Koskinen.

Kuntoliikunta

830100 Kuntopiiri senioreille A

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (33 t) 60 €

Ke 8.30–9.30 Jäähalli. Saija Lempinen.

830101 Kuntopiiri senioreille B

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (33 t) 60 €

Ke 9.35–10.35 Jäähalli. Saija Lempinen.

830103 Circuit-treeni

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (33 t) 60 €

Ma 16.30–17.30 Jäähalli. Saija Lempinen.

830104 Kahvakuula ja core

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (33 t) 60 €

Ma 17.35–18.35 Jäähalli. Saija Lempinen.

830105 Body & Core

6.9.–13.12., 17.1.–25.4. (26 t) 47 €

Su 15–15.45 Jäähalli. Henna Eklund.

830106 PunttiPump

6.9.–13.12., 17.1.–25.4. (26 t) 47 €

Su 15.45–16.30 Jäähalli. Henna Eklund.

830108 Nivelten iloksi – ilman hyppyjä!

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (34 t) 62 €

Ti 19–20 Tiedonpuiston koulu. Terttu Venäläinen.

830109 Pullukkajumppa

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (34 t) 62 €

Ti 16.20–17.20 Jäähalli. Anne Suvia.

830110 Urosjumppa

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (43 t) 78 €

Ti 17.30–18.45 Jäähalli. Anne Suvia.

830115 Aamupäivän kuntojumppa

A

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (33 t) 60 €

To 8.30–9.30 Jäähalli. Saija Lempinen.

830116 Aamupäivän kuntojumppa

B

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (33 t) 60 €

To 9.35–10.35 Jäähalli. Saija Lempinen.

830117 Aamupäivän kuntojumppa

C, tehokas

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (33 t) 60 €

To 10.40–11.40 Jäähalli. Saija Lempinen.

Kehonhuolto

830700 Venyttely ja kehonhuolto

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (43 t) 78 €

To 10.45–12 Ulpukka. Janette Karsikas. 830701 Toiminnallinen liikkuvuus ja kehonhuolto

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (34 t) 62 €

Ti 18.50–19.50 Jäähalli. Anne Suvia.

830702 Äänimaljarentoutus A, syksy

11.9.–20.11. (10 t) 38 €

Pe 16–16.45 Tasalanaukion liikuntatila. Anna Tumanoff.

830703 Äänimaljarentoutus A, kevät

15.1.–2.4. (10 t) 38 € Kuten edellä.

830704 Äänimaljarentoutus B, syksy

11.9.–20.11. (10 t) 38 €

Pe 17–17.45 Tasalanaukion liikuntatila. Anna Tumanoff.

830705 Äänimaljarentoutus B, kevät

15.1.–2.4. (10 t) 38 €

Kuten edellä.

830706 Äänimaljarentoutus, syksy

17.9.–19.11. (12 t) 46 €

To 19.15–20.15 Kuloistenniityn päiväkoti. Susanna Viherä.

830707 Äänimaljarentoutus, kevät

14.1.–18.3. (12 t) 46 €

To 19.15–20.15 Kuloistenniityn päiväkoti. Susanna Viherä.

830708 Ystävänpäivän äänimaljarentoutus

Su 14.2. klo 11–12 Tasalanaukion liikuntatila

830709 Pilates, perustaso

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (34 t) 62 €

Ti 15–16 Jäähalli. Anne Suvia.

830711 Pilates, alkeis- ja keskitaso

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 8–9 Tasalanaukion liikuntatila. Marita Kraama.

830712 Jomon-Shindo

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 95 €

To 16.30–18 Tiedonpuiston koulu.

Elina Autio.

830801 Taiji, alkeet, syksy

2.9.–2.12. (26 t) 47 €

Ke 18–19.30 Tasalanaukion liikuntatila.

Janne Koski.

830802 Taiji, alkeisjatko, kevät

13.1.–14.4. (26 t) 47 €

Ke 18–19.30 Tasalanaukion liikuntatila.

Janne Koski.

Aikuis- ja kuntobaletti

830400 Aikuisbaletti, alkeet

5.9.–5.12., 16.1.–24.4. (43 t) 78 €

La 13.45–15 Ulpukka. Laura Moisanen.

830401 Aikuisbaletti, keskitaso

5.9.–5.12., 16.1.–24.4. (43 t) 78 €

La 12.30–13.45 Ulpukka.

Laura Moisanen.

830402 Aikuisbaletti, jatkotaso

5.9.–5.12., 16.1.–24.4. (43 t) 78 €

La 11.15–12.30 Ulpukka.

Laura Moisanen.

Tanssi

830501 Tanssiksi! aamu

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 9–10 Tasalanaukion liikuntatila.

Marita Kraama.

830502 Tanssiksi! ilta

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (34 t) 62 €

To 17–18 Jäähalli. Sanna Akkanen.

830503 Cubamania, alkeet

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (34 t) 62 €

Ti 17–18 Liikuntatila 2. krs.

Julia Torres-Huhtala.

830504 Cubamania, edistyneet

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (34 t) 62 €

Ti 18.15–19.15 Julia Torres-Huhtala.

830505 Itämainen tanssi

3.9.–26.11., 14.1.–15.4. (34 t) 62 €

To 19.30–20.30 Tasalanaukion liikuntatila. Anu Toivonen.

830506 Itämaiset ikiliikkujat –tanssia kaiken ikää!

3.9.–26.11., 14.1.–15.4. (34 t) 62 €

To 13.45–14.45 Tasalanaukion liikuntatila. Anu Toivonen.

830507 Zumba®

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (34 t) 62 €

To 18.15–19.15 Jäähalli. Sanna Akkanen.

Jooga

830601 Lempeä aamujooga

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (52 t) 95 €

Ma 10.30–12 Ulpukka. Sarita Viitamäki.

830602 Hathajoogaa ja äänirentoutuksia

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 95 €

To 9–10.30 Ulpukka. Sarita Viitamäki.

830603 Hathajooga

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (52 t) 95 €

Ma 17.30–19 Tiedonpuiston koulu. Susanna Ryynänen.

830604 Äijäjooga

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (52 t) 95 €

Ma 19.30–21 Kuloisten koulu. Susanna Ryynänen.

830605 Joogaa aloittelijoille

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (52 t) 95 €

Ma 17–18.30 Ihalan koulu. Lasse Aitokari.

830606 Joogaa aloittelijoille

5.9.–5.12., 16.1.–24.4. (52 t) 95 €

La 11.30–13 Kuloisten koulu.

Lasse Aitokari.

830607 Joogan jatkokurssi

5.9.–5.12., 16.1.–24.4. (52 t) 95 €

La 9.45–11.15 Kuloisten koulu. Lasse Aitokari.

830608 Päiväjooga

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 95 €

Ke 12.15–13.45 Ulpukka.

Janette Karsikas.

830609 Hatha & Yin -jooga

2.9.–9.12., 13.1.–14.4. (52 t) 95 €

Ke 17.30–19 Tiedonpuiston koulu.

Marianne Mäntymäki.

830610 Yin-jooga

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (52 t) 95 €

Ti 19.30–21 Tasalanaukion liikuntatila. Marianne Mäntymäki.

830611 Yin-jooga & tiibetiläinen

äänimaljarentoutus

6.9.–29.11., 17.1.–18.4. (24 t) 44 €

Su 11.45–14 Tasalanaukion liikuntatila. Marianne Mäntymäki.

830612 Syksyinen joogaviikonloppu

9.–11.10. (15 t) 27 €

Pe 18.15–20.30, la 14–19, su 9–14

Tasalanaukion liikuntatila.

Marianne Mäntymäki.

830613 Keväinen joogaviikonloppu

9.–11.4. (15 t) 27 €

Pe 18.15–20.30, la 14–19, su 9–14

Tasalanaukion liikuntatila.

Marianne Mäntymäki.

830617 Yin-jooga, kevät

21.4.–26.5. (12 t) 46 €

Ke 19.30–21.

Marianne Mäntymäki.

830618 Hyvän mielen jooga, kevät

3.–24.5. (8 t) 31 €

Ma 17–18.30.

Janette Karsikas.

830619 Luontojooga, kevät

6.5.–10.6. (12 t) 46 €

To 17–18.30 Friisilan navetta, pihanurmi. Janette Karsikas.

MUU KURSSIT

130109 Sukututkijan SukuJututohjelma tutuksi -verkkokurssi

26.10.–9.11. (9 t) 24 €

Opit suomalaisen SukuJutut-ohjelman perusteet. Kurssi antaa hyvän perustan itsenäiselle oppimiselle sekä kannustaa kokeilemaan ohjelman toimintoja. Saat kokemuksia ohjelman toiminnoista ohjatun harjoittelun keinoin ja itse kokeillen. Opit käytänteitä liittyen sukutietojen tallentamiseen loogisiin kenttiin, paikkatiedon automatisointiin, henkilökorttien käsittelyyn ja hakemiseen, sukulaisuussuhteiden selvittämiseen, kuvien tuomiseen ja lähdeviitteiden merkintään sekä sukukaavioiden, luetteloiden, tilastojen ja sukukirjatulosteiden tuottamiseen. Kurssi pidetään etäopetuksena. Kutsulinkki lähetetään osallistujille ennen kurssin alkua. Opetuskerroista tehdään videotallenne. Ma 10–12.30 Etäopetus.

Juhana Mykrä.

119801 Ikebana –kerro se kukkasin, lyhytkurssi 5.–14.3. (15 t) 36 € Perehdymme japanilaiseen kukkienasettelutaiteeseen, jossa yhdistyvät perinteet ja moderni ilmaisu. Opit tekemään perus- ja vapaa-asetelmia modernin Sogetsu koulukunnan opinto-ohjelman mukaisesti. Materiaalimaksu. Pe 17–19.15, la-su 10–14.30 Friisilän navetta. Aleksandra Kitacheva.

119800 Ikebana –kerro se kukkasin 4.–20.9. (27 t) 65 € Materiaalimaksu. Pe 17–21, la–su 10–14.30 Friisilän navetta. Aleksandra Kitacheva.

130225 Lausuntakurssi, syksy 1.9.–1.12. (18 t) 45 € Kaikille sanataiteesta, lyriikasta ja esiintymisestä kiinnostuneille. Keskitymme äänenkäyttöön, tekstin tulkintaan ja esiintymiseen. Tavoitteena on vahvistaa osallistujien omaa persoonallista ilmaisua, läsnäolon taitoa ja ilmeikästä äänenkäyttöä. Aiempaa kokemusta runojen esittämisestä ei vaadita. Ti 17–18.30 Lukio. Maaret Perälä.

130226 Lausuntakurssi, kevät

12.1.–6.4. (22 t) 55 € Kuten edellä. Valmistamme esityksen, johon voit halutessasi osallistua. Ti 17–19.15 Lukio. Maaret Perälä.

830201 Minä ja mieli – kokemuksellisuus ja psykoedukaatio  mielenterveyden tukena 6.–27.10. (6 t) 20 € Perehdymme yhdessä oman hyvinvoinnin ja mielen äärelle turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Tutustumme mielen hyvinvointia tukeviin teemoihin kokemuksellisten harjoitusten, keskustelujen ja psykoedukaation avulla. Kurssi tarjoaa keinoja omien tunteiden, ajatusten ja voimavarojen tunnistamiseen sekä arjen kuormituksen ymmärtämiseen ja hallintaan. Sopii kaikille, jotka haluavat vahvistaa itsetuntemustaan, löytää uusia näkökulmia omaan hyvinvointiinsa ja saada työkaluja mielenterveyden tukemiseen arjessa. Ti 17.30–19 Lukio. Laura Tuokko.

130205 Kulttuuriklubi

8.9.–17.11., 12.1.–14.4. (24 t) 60 € Kulttuuri tekee hyvää ja kulttuuria on mukava kokea yhdessä! Käymme mm. teatterissa, konserteissa, taidenäyttelyissä ja opastuskierroksilla. Tutustumme omaan kotiseutuumme ja muiden maiden kulttuureihin. Viikonpäivät ja kellonajat vaihtuvat yhdessä päätettävän ohjelman mukaan. Mahdolliset lippumaksut jokainen kustantaa itse. Ti 18–19.30 Lukio. Seija Sorsavirta.

510202 Saaristolaivurikurssi

2.9.–2.12. (39 t) 71 € Veneilijöille tarkoitettu Suomen Navigaatioliiton saaristolaivuritutkintoon valmistava peruskurssi. Opitaan mm. merimerkit, merikartan lukeminen, kompassin käyttö ja merenkulun säännöt. Kurssin päätyttyä on mahdollisuus suorittaa saaristolaivuritutkinto. Oppimateriaalit yhteishankintana noin 80 €. Ke 17.30–20 Lukio. Heikki Suokivi.

Rasekon tarjonnassa on monialaista ammatillista koulutusta: perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutuksia, osatutkintoja, yksittäisiä tutkinnon osia, työvoimakoulutusta sekä tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (Tuva).

Rasekolla on ainutlaatuisia oppimisympäristöjä kuten LastenAmis, Fab Lab Raseko sekä Rasekon FoodLaboratory. Tarjolla on myös osittain tai kokonaan verkossa suoritettavia opintokokonaisuuksia. Tutustu ja hakeudu mukaan!

Uuden osaamisen hankkiminen tai olemassa olevan osaamisen syventäminen ja laajentaminen ei aina edellytä kokonaisen tutkinnon opiskelemista.

Myös tutkintojen osat ja niistä kootut kokonaisuudet voivat tarjota käytännönläheistä täsmäosaamista juuri sinun tarpeisiisi!

Tutustu koulutuksiin ja hakeudu mukaan. Alla esimerkkejä syksyllä 2026 alkavista tutkinnon osista:

Tekstiili- ja muotiala - -

- Digitaalisuuden soveltaminen tekstiili- ja muotialalla, 45 osaamispistettä (osp)

- Kiertotaloustuotteen valmistaminen tekstiili- ja muotialalla, 15 osp

Taideteollisuusala

- Ohjaa, innostu, onnistu - kädentaitojen ohjaus, 15 osp

- Ideasta esineeksi, 3D-tulostuksen taidot, 15 osp

- Vihreän siirtymän edistäjä, 15 osp

Liiketoiminta, johtaminen ja esihenkilötyö, tieto- ja viestintätekniikka:

- Ihmisläheinen esihenkilötyö, 90 osp

- Kehittyvä johtajuus, 100 osp

- Kiertotaloustoiminnan kehittäminen, 30 osp

- Asunto-osakeyhtiön taloushallinto, 15 osp

- Henkilöstöasiantuntija, 30 osp

- Tekoälyn hyödyntäminen työprosessissa, 15 osp

Palvelualat:

- Riistalihan erikoisosaaja, 30 osp

- Vitriinit myyntikuntoon - palvelutiskin osaaja kahvilaan tai kauppaan, 15 osp

- Tekemällä oppien ravintola- ja cateringalalle, 85 osp

www.raseko.fi/koulutustarjonta

MAKSUTTOMAT YLEISÖLUENNOT

830241 Minä ja mieli

Ti 22.9. klo 17.30–19 Maunun koulu

Mitä tapahtuu, kun mieli sairastuu? Miten tapahtuneesta voi toipua? Kuulet mielenterveyteen vaikuttavista asioista ja hyvinvoinnin työkaluista, joita kuka tahansa voi soveltaa omassa arjessaan. Psykiatrinen sairaanhoitaja, kognitiivinen lyhytterapeutti ja kokemusasiantuntija Laura Tuokko.

DIGITAIDOT

Sukututkimuksen verkkoluennot

130100 Itsenäisyyden ajan sotilasaineistot

To 10.9. klo 18–19.30

130101 Historialliset kuvat vapaaseen käyttöön

To 8.10. klo 18–19.30

130102 Sukuhaudat

To 12.11. klo 18–19.30

130103 Paikkatieto ja karttapalvelut

To 10.12. klo 18–19.30

Tarkemmat osallistumisohjeet lähetetään ilmoittautuneille. Luennoitsijana Juhana Mykrä.

KANSALAISEN DIGITAIDOT -SARJA

Ti 6.10. alk. klo 10 Ruskotalo, nuokkari. Tarkista syyskuun ajat ja paikka internetistä.

8.9. Suomi.fi-verkkopalvelut: viranomaisviestintä ja toisen puolesta asiointi 15.9. Totta vai tarua? Informaatiovaikuttaminen digimaailmassa.

22.9. Mobiilimaksaminen: lähimaksu kännykällä ja MobilePay

29.9. Kenen arki, kenen netti? Asiaa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta

6.10. Terveyspalvelut taskussa: julkiset ja yksityiset terveyssovellukset

20.10. 112 Suomi, ICE- ja hätätilannetiedot älypuhelimessa 27.10. Digivara - miten varaudut häiriöihin digiympäristössä?

3.11. Vahva ja monivaiheinen tunnistautuminen verkkopalveluihin

10.11. Ajankohtaista digihuijauksista

17.11. Sosiaalisen median tietoturva

24.11. Tekoäly ja seniori

1.12. Millainen on sinun digitaalinen jalanjälkesi?

8.12. Ajankohtaiset tietoturvavinkit arkeen

Maksuton. Ilmoittautuminen: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1266

Tarvitsetko henkilökohtaista digitukea arjessa selviytymiseen?

Lisätietoja: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1930

349860 Tietoturva kuntoon!

Käytännön opastusta turvalliseen verkkoasiointiin

12.1.–2.2. (8 t) 23 €

Käytännönläheinen kurssi, jonka aikana parannat omaa digiturvallisuuttasi konkreettisten harjoitusten avulla. Kurssin aikana suojaat omat sähköposti- ja sometilisi vaihtamalla käyttäjätilien salasanat ja ottamalla käyttöön kaksivaiheisen tunnistautumisen ja muita mahdollisia tietoturvaominaisuuksia. Käymme yhdessä läpi Facebookin, WhatsAppin sekä Google- tai Apple-tilin sisäänkirjautumista koskevat tietoturva-asetukset, asennamme älypuhelimeen autentikaattorisovelluksen (Google Authenticator) ja opimme käyttämään sitä turvalliseen kirjautumiseen. Sopii kaikille, jotka haluavat vahvistaa omaa tietoturvaosaamistaan arjessa. Aikaisempaa osaamista ei tarvita, asiat käydään läpi selkeästi ja käytännönläheisten esimerkkien avulla. Mukaan kannettava tietokone ja älypuhelin. Ti 10–11.30 Ruskotalo, nuokkari.

349861 Digikuvat kirjaksi 9.2.–9.3. (12 t) 35 € Lojuvatko juhla- ja matkakuvat yhä tietokoneen kansioissa? Tule tekemään niistä kauniita ja persoonallisia valokuvakirjoja Ifolorin maksuttomalla ohjelmalla. Opit suunnittelemaan ja toteuttamaan oman valokuvakirjan alusta loppuun. Tutustut erilaisiin kirjamalleihin, kuvien ja tekstien asetteluun sekä kuvien peruskäsittelyyn ja kirjan ulkoasun muokkaamiseen. Saat myös vinkkejä kuvien järjestämiseen ja tiedostojen hallintaan. Kurssin käytyäsi osaat tehdä ja tilata itsenäisesti valokuvakirjoja sekä muita kuvatuotteita esimerkiksi matkoista, juhlista, harrastuksista, lasten askarteluista tai muista tärkeistä muistoista. Mukaan oma kannettava tietokone ja digikuvia (teemme kuvakirjat tietokoneella, ei älypuhelimella tai tabletilla). Ti 10–12.15 Ruskotalo, nuokkari.

KUVATAITEET

110360 Maalauskurssi

Taidehistoriaa maalaten

6.10.–8.12., 12.1.–23.3. (76 t) 121 € Ti 18–21 Maunun koulu. Jarkko Rantanen.

110361 Ulkomaalauskurssi

13.4.–11.5. (20 t) 48 € Keskitymme ulkoilmamaalaukseen, maalaamme maisemia Ruskon ympäristössä. Innoittajina ovat impressionistimaalarit esimerkiksi Claude Monet ja Camille Pissarro. Kokoonnumme ulkona. Ti 17–20. Jarkko Rantanen.

Maalaamme maisemia Ruskon ympäristössä. Innoittajina ovat impressionistimaalarit esimerkiksi Claude Monet ja Camille Pissarro.

- Taiteilija Jarkko Rantanen –

KÄDEN TAIDOT

114160 Ommellen onnelliseksi!

3.9.–1.11., 14.1.–21.3. (75 t) 102 €

To 17.30–19.45, su 10.30–15.15

Maunun koulu. Minna Vainio.

LIIKUNTA

Verkkokurssit

830171 Kahvakuula, verkkokurssi

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (33 t)

60 €

Su 17.15–18.15 Etäopetus. Tomi Laitamäki.

830772 Pilates, verkkokurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (34 t)

62 €

To 17.15–18.15 Etäopetus. Tomi Laitamäki.

830773 Balanced Body, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t)

62 €

Ma 17.15–18.15 Etäopetus. Tomi Laitamäki.

830691 Lempeitä joogaharjoituksia kotona, verkkokurssi

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t)

95 €

Ke 14–15.30 Etäopetus.

Lasse Aitokari.

830771 Asahi, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t)

62 €

Ma 10.30–11.30 Etäopetus. Janette Koskinen.

Muut liikuntakurssit

830160 Asahi, syksy, päiväkurssi 7.10.–2.12. (10 t) 20 € Kaikille sopivaa ja turvallista suomalaista terveysliikuntaa, jossa hengitys yhdistetään liikkeisiin. Liikesarjojen vaikutukset kohdistuvat niska-hartiaseutuun, selkään, jalkoihin, tasapainoon ja mielen rauhoittamiseen. Liikkeiden tavoitteena on lihasten venyttäminen ja avaaminen. Verenkierto elpyy ja nivelet saavat pehmeää liikettä. Soveltuu kaiken ikäisille, myös vasta-alkajille. Asahissa lihaksisto sekä nivelet vahvistuvat ja oppivat rentoutumaan, niska-hartiaseudun vaivat sekä selkävaivat lievittyvät, tasapaino paranee, hengitystekniikka kehittyy, autonominen hermosto rauhoittuu, virkistää mieltä, poistaa stressiä sekä parantaa unen laatua. Ke 10–11 Ruskotalo. Reija Koivu.

830161 Asahi, kevät, päiväkurssi

13.1.–14.4. (17 t) 31 € Kuten edellä.

830761 Pilates, perustaso

31.8.–1.12., 11.1.–19.4. (43 t) 78 € Ma 19.30–20.45 Hiidenvainion koulu. Anne Suvia.

830660 Joogaa 60+

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 95 € To 16–17.30 Kirkonkylän koulu. Jaana Heino-Ellilä.

830661 Palauttavaa lempeää joogaa

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (52 t) 95 € To 17.35–19.05 Kirkonkylän koulu. Jaana Heino-Ellilä.

830662 Yin-jooga

7.10.–2.12., 13.1.–14.4. (42 t) 76 € Ke 19.30–21 Ruskotalo. Marianne Mäntymäki.

830663 Hyvän mielen jooga, päiväkurssi

1.10.–10.12., 14.1.–15.4. (44 t) 80 € Teemme lempeää joogaharjoitusta, joka sopii kaikille kuntotasosta riippumatta. Jooga vahvistaa kehoa, lisää liikkuvuutta ja kehittää tasapainoa, mikä on hyväksi keholle ja mielelle.

To 12.30–14 Ruskotalo. Janette Karsikas.

830667 Yoga Nidra, syksy, Vahto

16.9.–7.10. (5 t) 20 €

Tunnetaan myös joogin unena – syvän levon ja tietoisen läsnäolon harjoituksena (tietoisen levon menetelmä, syvä rentoutustekniikka). Yoga Nidra auttaa kehoa palautumaan, hermostoa rauhoittumaan sekä mieltä avautumaan.

Se myös vähentää stressiä, tukee unta, lisää luovuutta ja auttaa rentoutumaan. Aiempaa kokemusta ei tarvita, ohjaaja opastaa sanallisesti, tiettyä kaavaa noudattaen ohjattavan rentoutuneeseen tilaan. Ke 19–20 Laukolan koulu.

Reija Koivu.

830668 Yoga Nidra, kevät, Vahto 13.1.–3.2. (5 t) 20 € Kuten edellä.

830762 Äänimaljat, syksy, Vahto 21.10.–11.11. (5 t) 20 €

Kuuntelemme tiibetiläisiä äänimaljoja, jotka ovat Himalajan alueella käsin taottuja soittimia. Maljoista lähtevät ääniaallot ja värähtely tuntuvat kehossa asti auttaen lihaksia ja hermostoa rentoutumaan. Maljojen lempeä sointi lievittää myös stressiä ja rauhoittaa mieltä kiireen keskellä, tarjoten täydellisen pysähtymisen ja palautumishetken.

Ke 19–20 Laukolan koulu. Reija Koivu.

830763 Äänimaljat, kevät, Vahto 10.2.–10.3. (5 t) 20 € Kuten edellä.

MUUT KURSSIT

830669 Kasvojooga 20.10.–24.11. (8 t) 32 € Opimme helppoja liikkeitä pään ja kasvojen alueelle sekä hierontatekniikoita (quasha, akupistepainanta, sively). Kasvojooga auttaa niska-hartiajumeihin, poistaa puremalihasten ja kasvolihasten kireyttä, parantaa pintaverenkiertoa ja rentouttaa. Kasvojooga on tehokas apu päätteen kanssa työskenteleville. Mukaan jalallinen kasvopeili, kasvoöljyä sekä quasha (jos on, saa tarvittaessa myös ohjaajalta). Ti 17–18 Maunun koulu. Reija Koivu.

Keinoja omien tunteiden, ajatusten ja voimavarojen tunnistamiseen sekä arjen kuormituksen ymmärtämiseen ja hallintaan.

830242 Minä ja mieli – kokemuksellisuus ja psykoedukaatio mielenterveyden tukena 3.–17.11. (6 t) 20 € Perehdymme yhdessä oman hyvinvoinnin ja mielen äärelle turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Tutustumme mielen hyvinvointia tukeviin teemoihin kokemuksellisten harjoitusten, keskustelujen ja psykoedukaation avulla. Kurssi tarjoaa keinoja omien tunteiden, ajatusten ja voimavarojen tunnistamiseen sekä arjen kuormituksen ymmärtämiseen ja hallintaan. Sopii kaikille, jotka haluavat vahvistaa itsetuntemustaan, löytää uusia näkökulmia omaan hyvinvointiinsa ja saada työkaluja mielenterveyden tukemiseen arjessa. Ti 17.30–19 Maunun koulu. Laura Tuokko.

130109 Sukututkijan SukuJututohjelma tutuksi -verkkokurssi 26.10.–9.11. (9 t) 24 € Opit suomalaisen SukuJutut-ohjelman perusteet. Kurssi antaa hyvän perustan itsenäiselle oppimiselle sekä kannustaa kokeilemaan ohjelman toimintoja. Saat kokemuksia ohjelman toiminnoista ohjatun harjoittelun keinoin ja itse kokeillen. Opit käytänteitä liittyen sukutietojen tallentamiseen loogisiin kenttiin, paikkatiedon automatisointiin, henkilökorttien käsittelyyn ja hakemiseen, sukulaisuussuhteiden selvittämiseen, kuvien tuomiseen ja lähdeviitteiden merkintään sekä sukukaavioiden, luetteloiden, tilastojen ja sukukirjatulosteiden tuottamiseen. Kurssi pidetään etäopetuksena. Kutsulinkki lähetetään osallistujille ennen kurssin alkua. Opetuskerroista tehdään videotallenne. Ma 10–12.30 Etäopetus. Juhana Mykrä.

MAKSUTTOMAT YLEISÖLUENNOT

830240 Terve vanhuus

Ma 28.9. klo 15–17.15 Maskutalo

Luennoitsijana geriatri Minna Löppönen. Luennon järjestävät yhteistyössä Turun Seudun Nivelyhdistys ry, Raisio-opisto ja Maskun kunta. Vapaa pääsy, ei netti-ilmoittautumista.

Sukututkimuksen verkkoluennot

130100 Itsenäisyyden ajan sotilasaineistot

To 10.9. klo 18–19.30

130101 Historialliset kuvat vapaaseen käyttöön

To 8.10. klo 18–19.30

130102 Sukuhaudat

To 12.11. klo 18–19.30

130103 Paikkatieto ja karttapalvelut

To 10.12. klo 18–19.30

Tarkemmat osallistumisohjeet lähetetään ilmoittautuneille. Luennoitsijana Juhana Mykrä.

Arkisten asioiden hoitaminen digitalisoituu ja maksaminenkin tapahtuu mobiilisti kännykällä. Samaan aikaan nettihuijaukset lisääntyvät ja tekoälyä hyödynnetään yhä enemmän.

Digitaalisen jalanjäljen ja digijäämistön hallinta ovat asioita, jotka jokaisen kansalaisen tulisi hallita. Tiedonhakutaitoja tarvitaan entistä enemmän ja jokaisen tulee kyetä arvioimaan internetistä löytyvää tietoa entistä paremmin.

- Digitaitojen opettaja Mari Saarinen -

DIGITAIDOT

KANSALAISEN DIGITAIDOT -SARJA

Maanantaisin klo 10 Wanha kunnantalo. Maksuton.

7.9. Suomi.fi-verkkopalvelut: viranomaisviestintä ja toisen puolesta asiointi 14.9. Totta vai tarua? Informaatiovaikuttaminen digimaailmassa.

21.9. Mobiilimaksaminen: lähimaksu kännykällä ja MobilePay 28.9. Kenen arki, kenen netti? Asiaa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

5.10. Terveyspalvelut taskussa: julkiset ja yksityiset terveyssovellukset 19.10. 112 Suomi, ICE- ja hätätilannetiedot älypuhelimessa 26.10. Digivara – miten varaudut häiriöihin digiympäristössä?

2.11. Vahva ja monivaiheinen tunnistautuminen verkkopalveluihin

9.11. Ajankohtaista digihuijauksista 16.11. Sosiaalisen median tietoturva

23.11. Tekoäly ja seniori

30.11. Millainen on sinun digitaalinen jalanjälkesi?

7.12. Ajankohtaiset tietoturvavinkit arkeen

Ilmoittautuminen: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1266

Tarvitsetko henkilökohtaista digitukea arjessa selviytymiseen?

Lisätietoja: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1930

349812 Vanhustenviikon digikaffet Ma 5.10.

Tarvitsetko apua tai tukea arjen digiasioissa – poikkea digikaffelle!

Klo 10 kansalaisen digitaito -luento, jonka jälkeen vapaata opastusta. Ma 10–15 Wanha kunnantalo.

349840 Tietoturva kuntoon!

Käytännön opastusta turvalliseen verkkoasiointiin 11.1.–1.2. (8 t) 23 € Käytännönläheinen kurssi, jonka aikana parannat omaa digiturvallisuuttasi konkreettisten harjoitusten avulla. Kurssin aikana suojaat omat sähköposti- ja sometilisi vaihtamalla käyttäjätilien salasanat ja ottamalla käyttöön kaksivaiheisen tunnistautumisen ja muita mahdollisia tietoturvaominaisuuksia. Käymme yhdessä läpi Facebookin, WhatsAppin sekä Google- tai Apple-tilin sisäänkirjautumista koskevat tietoturva-asetukset, asennamme älypuhelimeen autentikaattorisovelluksen (Google Authenticator) ja opimme käyttämään sitä turvalliseen

kirjautumiseen. Sopii kaikille, jotka haluavat vahvistaa omaa tietoturvaosaamistaan arjessa. Aikaisempaa osaamista ei tarvita, asiat käydään läpi selkeästi ja käytännönläheisten esimerkkien avulla. Mukaan kannettava tietokone tai älypuhelin. Ma 10–11.30 Wanha kunnantalo. 340154 Älypuhelinkurssi (Apple) 30.1. (8 t) 23 € Alkeiskurssilla saat hyvät perusvalmiudet iPad-tabletin tai iPhone-älypuhelimen käyttöön. Kurssin käytyäsi tunnistat laitteen peruspainikkeet ja liitännät, osaat käyttää kosketusnäyttöä ja järjestellä ohjelmakuvakkeita. Hyödynnät omaa laitettasi mm. yhteydenpitoon ja tiedonhakuun. Osaat valokuvata ja tehdä muistiinpanoja kirjoittamalla ja puhumalla. Olet tutustunut karttasovellukseen ja asennat laitteelle sovelluksia. Löydät tärkeimmät asetukset ja osaat käyttää AppleID-tunnustasi kirjautumiseen. Mukaan iPad tai iPhone. Lounastauko. La 9–15 Wanha kunnantalo.

340155 Digikuvat kirjaksi

8.2.–8.3. (12 t) 35 € Lojuvatko juhla- ja matkakuvat yhä tietokoneen kansioissa? Tule tekemään niistä kauniita ja persoonallisia valokuvakirjoja Ifolorin maksuttomalla ohjelmalla. Opit suunnittelemaan ja toteuttamaan oman valokuvakirjan alusta loppuun.

Tutustut erilaisiin kirjamalleihin, kuvien ja tekstien asetteluun sekä kuvien peruskäsittelyyn ja kirjan ulkoasun muokkaamiseen. Saat myös vinkkejä kuvien järjestämiseen ja tiedostojen hallintaan. Kurssin käytyäsi osaat tehdä ja tilata itsenäisesti valokuvakirjoja sekä muita kuvatuotteita esimerkiksi matkoista, juhlista, harrastuksista, lasten askarteluista tai muista tärkeistä muistoista. Mukaan oma kannettava tietokone ja digikuvia (teemme kuvakirjat tietokoneella, ei älypuhelimella tai tabletilla). Ma 10–12.15 Wanha kunnantalo.

MUSIIKKI

100241 Harmonikansoiton jatkokurssi

3.9.–26.11., 14.1.–8.4. (48 t) 87 € To 18–19.30 Kurittulan koulu. Elina Ukkonen.

100242 Harmonikansoitto

2.9.–2.12., 203 € Harmonikansoiton yksilöopetusta. Tarvitset oman soittimen. Soittoaika 30 min/kurssilainen kerran viikossa, yhteensä 13 kertaa. Ke 18–20 Tammenahjon koulu. Elina Ukkonen.

KIELET

120440 Angenehm – saksan kertaus- ja jatkokurssi

3.9.–26.11., 14.1.–8.4. (48 t) 71 € Matka saksankielisissä maissa jatkuu. Kertaamme ja syvennämme aiemmin opittua samalla, kun saamme tietää uusia asioita saksan kielestä ja saksankielisistä maista. Teemoina esim. Berliinin ja Saksan historiaa, Itävallan maantuntemusta, Sveitsin juustoja ja maan erikoisuuksia sekä Heidelbergin poliittinen järjestelmä. Oppikirja: Angenehm kpl:sta 7. KESKITASO (B1). To 17.30–19 Hemmingin koulu. Kirsti Strate.

120540 Chez Olivier –ranskan alkeet

1.9.–24.11., 12.1.–6.4. (48 t) 71 € Vasta-alkajille ja kertaajille. Oppimateriaali vie sinut kesäiseen Nizzaan ja talvisiin Pyreneiden hiihtomaisemiin. Kielitaidon osa-alueita harjoitellaan tasapuolisesti, ääntämiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Teemoina mm. tervehdykset, voinnin kysyminen, mieltymyksistä ja harrastuksista kertominen sekä erilaiset asiointitilanteet. Kunkin kappaleen lopussa on lyhyt kulttuuritietoisku. Oppikirja Chez Olivier 1 – ranskaa aikuisille. PERUSTASO (A1).

Ti 17.30–19 Hemmingin koulu. Kirsti Strate.

KÄDEN TAIDOT

114041 Kankaankudonta, syksy, Niemenkulma

10.9.–26.11. (33 t) 45 €

To 17–19.15 Niemenkulman kylätalo. Anna-Liisa Heinonen.

114042 Kankaankudonta, kevät, Niemenkulma

14.1.–1.4. (33 t) 45 €

To 17–19.15 Niemenkulman kylätalo. Anna-Liisa Heinonen.

LIIKUNTA

Verkkokurssit

830171 Kahvakuula, verkkokurssi

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (33 t) 60 €

Su 17.15–18.15 Etäopetus. Tomi Laitamäki.

830772 Pilates, verkkokurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (34 t) 62 €

To 17.15–18.15 Etäopetus. Tomi Laitamäki.

830773 Balanced Body, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 17.15–18.15 Etäopetus. Tomi Laitamäki.

830691 Lempeitä joogaharjoituksia kotona, verkkokurssi

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 95 €

Ke 14–15.30 Etäopetus. Lasse Aitokari.

830771 Asahi, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 10.30–11.30 Etäopetus. Janette Koskinen.

Muut liikuntakurssit

830140 Nivelten iloksi –ilman hyppyjä!

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 19–20 Seikelän koulu. Terttu Venäläinen.

830141 Kunnon jumppa, syksy

6.9.–13.12. (17 t) 31 €

Su 17.30–18.30 Tammenahjon päiväkoti. Katariina Rantanen.

830142 Kunnon jumppa, kevät 17.1.–25.4. (17 t) 31 €

Su 17.30–18.30 Tammenahjon päiväkoti. Katariina Rantanen.

830143 Kehonhuolto, syksy

6.9.–13.12. (13 t) 24 €

Su 18.30–19.15 Tammenahjon päiväkoti. Katariina Rantanen.

830144 Kehonhuolto, kevät

17.1.–25.4. (13 t) 24 €

Su 18.30–19.15 Tammenahjon päiväkoti. Katariina Rantanen.

830145 Kahvakuula

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 17–18 Seikelän koulu.

Hanna Uusikartano.

830146 Kahvakuula, Lemu

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (34 t) 62 €

Ti 18–19 Lemun koulu.

Hanna Uusikartano.

830149 Vahva ja toimiva keho, Lemu

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (43 t) 62 €

To 17.45–19 Lemun koulu.

Hanna Uusikartano.

830640 Rentouttava jooga

6.9.–13.12., 17.1.–25.4. (43 t) 78 €

Palauttava ja hermostoa rauhoittava tunti, jossa liikkeet ovat yksinkertaisia ja vauhti verkkainen. Tunti sisältää kevyttä liikettä hengityksen tahtiin, kehoa rentouttavia venytyksiä ja mieltä rauhoittavia hengitys- ja keskittymisharjoituksia. Su 17–18.15 Seikelän koulu. Kirsi Rapila.

830641 Hyvän mielen jooga, päiväkurssi

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 95 €

Ke 10–11.30 Maskutalo.

Janette Karsikas.

830642 Hatha & Yin-jooga

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (52 t) 95 €

Ti 16–17.25 Maskutalo.

Marianne Mäntymäki.

830643 Yin-jooga

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (52 t) 95 €

Ti 17.30–19 Maskutalo.

Marianne Mäntymäki.

830644 Flow-jooga, Lemu

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (52 t) 95 €

Ma 19–20.30 Lemun koulu.

Janette Karsikas.

830645 Flow-jooga, kevät

3.–24.5. (8 t) 32 €

Ma 19–20.30 Maskutalo.

Janette Karsikas.

830740 Pilates, syksy

1.9.–1.12. (17 t) 31 € Pilatesharjoittelua pidetään yhtenä monipuolisimmista ja turvallisimmista liikuntamuodoista. Keskeinen ajatus on kehittää kehon toiminnallisuutta, ryhtiä ja syvien tukilihasten voimaa. Pilates sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille liikkujille, selkä- ja ryhtiongelmista kärsiville, istumatyötä tekeville, aktiiviliikkujille ja myös ikääntyville. Ti 19.15–20.15 Seikelän koulu. Outi Rautalin.

830741 Pilates, kevät

12.1.–13.4. (17 t) 31 €

Kuten edellä.

830147 Miesten pilates, syksy

1.9.–1.12. (17 t) 31 €

Pilates vahvistaa syviä lihaksia, parantaa liikkuvuutta, tasapainottaa kehoa sekä ehkäisee rasitusvammoja ja parantaa palautumista. Sopii aloittelijoille, jotka haluavat parantaa peruskuntoa. Sopii myös istumatyötä tekeville, selkäongelmaisille ja senioreille sekä esim. kuntosaliharjoittelun tueksi. Ti 18.15–19.15

Seikelän koulu. Outi Rautalin.

830148 Miesten pilates, kevät

12.1.–13.4. (17 t) 31 €

Kuten edellä.

830747 Äänimaljarentoutus, syksy 17.9.–19.11. (12 t) 46 €

Kaipaatko hetken rauhaa ja palautumista arjen keskelle? Äänimaljarentoutuksessa keho ja mieli saavat syvärentoutua lempeiden äänien kannattelemana. Rentoutuksen aikana äänimaljojen pehmeät ja harmoniset sävyt kulkeutuvat kehon läpi hienovaraisena värähtelynä. Koska ihmiskehosta suurin osa on vettä, äänen värähtely leviää laajasti jokaiseen soluun ja tuntuu kokonaisvaltaisena rentoutumisena. Harjoitus auttaa hiljentämään mieltä, rentouttamaan kehoa ja tukemaan sisäistä tasapainoa. Äänimaljarentoutus helpottaa esimerkiksi stressin, univaikeuksien ja levottomuuden kokemuksia sekä lievittää kehon jännitystiloja. Kurssi sopii kaikille. Ota mukaasi: mukavat vaatteet, viltti ja tyyny. To 17.30–18.30 Tammenahjon päiväkoti. Susanna Viherä.

830748 Äänimaljarentoutus, kevät 14.1.–18.3. (12 t) 46 € Kuten edellä.

830749 Laskeudutaan joulun viettoon: Äänimaljarentoutus To 17.12. klo 17.30–18.30 Tammenahjon päiväkoti Susanna Viherä.

MUUT KURSSIT

830649 Kasvojooga 12.1.–16.2. (8 t) 32 € Opimme helppoja liikkeitä pään ja kasvojen alueelle sekä hierontatekniikoita (quasha, akupistepainanta, sively). Kasvojooga auttaa niska-hartiajumeihin, poistaa puremalihasten ja kasvolihasten kireyttä, parantaa pintaverenkiertoa ja rentouttaa. Kasvojooga on tehokas apu päätteen kanssa työskenteleville. Mukaan jalallinen kasvopeili, kasvoöljyä sekä quasha (jos on, saa tarvittaessa myös ohjaajalta). Ti 17–18 Hemmingin koulu. Reija Koivu.

320340 Vapaaksi liiallisesta miellyttämisestä 12.9. (6 t) 20 €

Sanotko kyllä, vaikka oikeasti haluaisit sanoa ei? Vältteletkö konflikteja? Jätätkö sanomatta olennaisia tai sinua vaivaavia asioita? Mietitkö, mitä muut ajattelevat?

Onko sinun vaikea kertoa omista toiveista ja tarpeista? Opit, mistä miellyttäminen johtuu, miksi ihminen miellyttää oman hyvinvoinnin kustannuksella ja miten oppia ystävällistä jämäkkyyttä, kieltäytymistä ja omalla puolella olemista. La 10.30–15 Hemmingin koulu. Marja Laihinen.

510201 Navigoinnin alkeet

7.–8.11. (16 t) 29 € Sopii kaikille vesilläliikkujille (purjehtijat, melojat, moottoriveneilijät), aikaisempaa kokemusta navigoinnista ei tarvita. Sopii myös kertaukseksi Saaristolaivurikurssin käyneille. Keskitymme merimerkkien tunnistamiseen ja merikartan lukemiseen sekä opimme karttatyöskentelyä, kompassin käyttöä ja vesiliikenteen sääntöjä. Kurssin käytyäsi osaat lukea merikarttaa ja tunnistat merimerkit. Tunnet eri tavat mitata suunta ja matka, lisäksi tunnistat kompassin virheet ja tiedät, miten ne kompensoidaan. Osaat pääpiirteissään tärkeimmät vesiliikennettä koskevat säädökset ja lait. Oppimateriaali opettajalta. Mukaan merenkulkuharppi ja -kolmio (jos on, voit myös lainata tarvikkeet opettajalta). Materiaalimaksu. La 10–16, su 10–16 Hemmingin koulu. Mareena Viljanen.

830245 Äänityöpaja

21.1. (3 t) 20 € Työpaja kaikille, jotka haluavat tutustua omaan ääneensä ja sen mahdollisuuksiin. Äänen avulla voit vahvistaa omia rajojasi, lisätä itsetuntemustasi, purkaa stressiä ja kehon jännityksiä, vahvistaa turvaa hermostoosi sekä havainnoida intuitiosi viestejä. Teemme helppoja harjoitteita, joissa yhdistyvät ääni, hengitys ja liike. Laulukokemusta tai sävelkorvaa ei tarvita. Mukaan muistiinpanovälineet sekä joustavat vaatteet, joissa voi vähän liikkua. To 18–20.15 Hemmingin koulu. Satu Haapala.

130109 Sukututkijan SukuJututohjelma tutuksi -verkkokurssi

26.10.–9.11. (9 t) 24 € Opit suomalaisen SukuJutut-ohjelman perusteet. Kurssi antaa hyvän perustan itsenäiselle oppimiselle sekä kannustaa kokeilemaan ohjelman toimintoja. Saat kokemuksia ohjelman monipuolisista toiminnoista ohjatun harjoittelun keinoin ja itse kokeillen. Opit käytänteitä liittyen sukutietojen tallentamiseen loogisiin kenttiin, paikkatiedon automatisointiin, henkilökorttien käsittelyyn ja hakemiseen, sukulaisuussuhteiden selvittämiseen, kuvien tuomiseen ja lähdeviitteiden merkintään sekä sukukaavioiden, luetteloiden, tilastojen ja sukukirjatulosteiden tuottamiseen. Kurssi pidetään etäopetuksena. Kutsulinkki lähetetään osallistujille ennen kurssin alkua. Opetuskerroista tehdään videotallenne. Ma 10–12.30 Etäopetus. Juhana Mykrä.

MAKSUTTOMAT YLEISÖLUENNOT

SeniorSurf -luento: Tekoäly ja seniori

Ti 6.10. klo 14 Mynämäen kirjasto

Selkeä ja käytännönläheinen johdatus tekoälyn maailmaan. Pohdimme yhdessä, mitä tekoäly voi tarkoittaa juuri seniorin arjessa ja miten tekoälyä voi hyödyntää turvallisesti, helposti ja hyödyllisesti. Luennon jälkeen ymmärrät tekoälyn perusidean ja tunnistat tekoälyn käyttömahdollisuuksia omassa arjessasi. Osaat hyödyntää tekoälyä ja hallitset tekoälyn turvallisen käytön periaatteet. Tunnistat tekoälyllä tehtyjä huijauksia. Ei netti-ilmoittautumista.

Sukututkimuksen verkkoluennot

130100 Itsenäisyyden ajan sotilasaineistot

To 10.9. klo 18–19.30

130101 Historialliset kuvat vapaaseen käyttöön

To 8.10. klo 18–19.30

130102 Sukuhaudat

To 12.11. klo 18–19.30

130103 Paikkatieto ja karttapalvelut

To 10.12. klo 18–19.30

Tarkemmat osallistumisohjeet lähetetään ilmoittautuneille. Luennoitsijana Juhana Mykrä.

Sukusi sotapolut esiin! Opi löytämään palvelustiedot, rintamavaiheet ja digilähteet – saat konkreettisia vinkkejä, joilla tuot esivanhempien tarinat eloon.

Aarreaitta kuvia odottaa! Löydä vapaasti käytettävät historialliset kuvat, opi lisenssit ja nappaa parhaat hakuvinkit sukutarinoiden rikastamiseen. Hautausmaat kertovat enemmän kuin arvaat. Opi tulkitsemaan hautakiviä, hyödyntämään rekistereitä ja keräämään uusia johtolankoja sukusi vaiheista.

Kulje esivanhempiesi jalanjäljissä! Hyödynnä historialliset kartat ja moderni paikkatieto, paikanna asuinpaikat ja näe, miten ympäristö on muuttunut aikojen saatossa.

- Sukututkija Juhana Mykrä -

DIGITAIDOT

KANSALAISEN DIGITAIDOT -SARJA

Torstaisin klo 12.15 Mynämäen kirjasto. Maksuton.

10.9. Suomi.fi-verkkopalvelut: viranomaisviestintä ja toisen puolesta asiointi

Viestit on turvallinen tapa viestiä viranomaisten ja muiden palvelua käyttävien organisaatioiden kanssa. Valtuudet-osiossa voit valtuuttaa jonkun toisen hoitamaan asioita puolestasi. Tutustut Suomi.fi-palveluun ja osaat ottaa edellä mainitut palvelut käyttöösi. Osaat tarkistaa omat tietosi palvelussa näytettävistä rekistereistä.

17.9. Totta vai tarua? Informaatiovaikuttaminen digimaailmassa. Internetistä löytyy paljon hyödyllistä tietoa, mutta samaan aikaan verkossa liikkuu harhaanjohtavaa sisältöä, valeuutisia ja erilaisia muita huijauksia. Miten internetissä ja sosiaalisessa mediassa pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin, tunteisiin ja päätöksiin? Miten voimme suojautua väärältä tiedolta? Käymme läpi käytännön esimerkkejä sosiaalisesta mediasta, uutisista ja tekoälyn tuottamasta sisällöstä. Lisäksi pohdimme, millainen tieto on luotettavaa ja millainen tieto voi olla harhaanjohtavaa. Sopii senioreille.

24.9. Mobiilimaksaminen: lähimaksu kännykällä ja MobilePay Mobiilimaksaminen tarkoittaa maksamista älypuhelimella tai muulla älylaitteella. Oppitunnin jälkeen tunnistat yleisimmät mobiilimaksamisen tavat ja sovellukset (Lompakko/Wallet, MobilePay, Google Pay, Apple Pay) ja osaat ottaa ne turvallisesti käyttöön omalla älypuhelimellasi. Tunnistat mobiilimaksamiseen liittyviä hyötyjä ja riskejä sekä osaat arvioida omia taitojasi mobiilimaksajana.

1.10. Kenen arki, kenen netti? Asiaa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Digitaaliset palvelut ja internet ovat osa arkea, mutta kaikki eivät käytä niitä samoista lähtökohdista. Luennolla pohdimme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta digitaalisessa yhteiskunnassa. Onko internet kaikkien yhteinen ja yhdenvertainen keskusteluympäristö? Toteutuuko yhdenvertaisuus verkkokeskusteluissa, sosiaalisessa mediassa ja digitaalisessa uutisoinnissa? Aiheina ovat esimerkiksi vihapuhe, syrjintä, kuplautuminen sekä se, kenen ääni verkossa kuuluu. Miten verkossa voidaan edistää kunnioittavaa vuorovaikutusta, tasapuolista näkyvyyttä ja turvallista osallistumista kaikille käyttäjille?

8.10. Terveyspalvelut taskussa: julkiset ja yksityiset terveyssovellukset Yhä useampi terveyspalvelu löytyy nykyään puhelimesta tai tietokoneelta. Vastaanottoaikoja voi varata verkossa, reseptejä uusia etänä ja omia terveystietoja seurata helposti digitaalisissa palveluissa. Millaisia terveyspalveluja netistä löytyy ja mitä kaikkea niillä voi tehdä?

22.10. 112 Suomi, ICE- ja hätätilannetiedot älypuhelimessa 112 Suomi -sovelluksella saat apua hätä- ja ongelmatilanteissa. Sovelluksesta löydät myös päivystysnumerot ja saat vaara- ja viranomaistiedotteet suoraan puhelimeesi. Lataamme älypuhelimeen 112 Suomi -sovelluksen, tarkistamme sen toiminnan ja tutustumme yhdessä sen sisältöihin. Opimme myös lisäämään omaan älypuhelimeen ICE- eli hätäyhteyshenkilön, jolle sinua auttava voi tarvittaessa soittaa. Oppitunnin jälkeen osaat lisätä älypuhelimeesi myös muita hätätilannetietoja (esim. lääkitykset, allergiat, veriryhmä) ja osaat arvioida, onko niiden tallentamisesta hyötyä vai haittaa.

29.10. Digivara – miten varaudut häiriöihin digiympäristössä?

Digitaaliset palvelut ovat osa arkeamme. Mutta mitä tapahtuu, jos internet ei toimi, puhelimeen tulee huijausviesti tai jokin tärkeä palvelu on poissa käytöstä? Saat käytännönläheisiä neuvoja siihen, miten erilaisiin digitaalisen arjen häiriöihin voi varautua. Käsittelemme mm. verkkohuijauksia, tietoturvaa, salasanojen turvallisuutta sekä sitä, miten pienillä ennakoivilla teoilla voi lisätä omaa digiturvallisuutta.

5.11. Vahva ja monivaiheinen tunnistautuminen verkkopalveluihin

Opit käyttämään vahvaa tunnistautumista ja monivaiheista tunnistautumista turvallisesti kirjautuessasi erilaisiin verkkopalveluihin. Luennon jälkeen ymmärrät, mitä tarkoittavat vahva tunnistautuminen ja kaksivaiheinen tunnistautuminen, miksi turvallinen tunnistautuminen on tärkeää ja miten käytetään tunnistautumissovellusta (esim. Google Authenticator). Tutustut yleisimpien verkkopalvelujen kirjautumisasetuksiin (esim. Google-tili).

12.11. Ajankohtaista digihuijauksista

Kuka tahansa voi törmätä internetissä rikollisiin, jotka kalastelevat esimerkiksi maksu- ja henkilötietoja. Huijarit voivat lähestyä sinua sähköpostitse, tekstiviestillä, pikaviestillä, sosiaalisessa mediassa tai voit törmätä aidolta näyttävään huijaussivustoon. Millaisia ovat yleisimmät huijaukset juuri nyt ja miten niiltä voi välttyä? Mitä voit tehdä, jos olet joutunut nettihuijauksen kohteeksi?

19.11. Sosiaalisen median tietoturva Käytännönläheinen katsaus sosiaalisen median tietoturvaan ja turvalliseen käyttöön. Opit tunnistamaan yleisimpiä verkkohuijauksia, suojaamaan omia käyttäjätietojasi sekä käyttämään sosiaalisen median palveluja turvallisemmin ja luottavaisemmin. Konkreettisia esimerkkejä, käytännön vinkkejä ja keskustelua turvallisesta toiminnasta sosiaalisessa mediassa.

26.11. Tekoäly ja seniori

Selkeä ja käytännönläheinen johdatus tekoälyn maailmaan. Pohdimme yhdessä, mitä tekoäly voi tarkoittaa juuri seniorin arjessa ja miten tekoälyä voi hyödyntää turvallisesti, helposti ja hyödyllisesti. Luennon jälkeen ymmärrät tekoälyn perusidean ja tunnistat tekoälyn käyttömahdollisuuksia omassa arjessasi. Osaat hyödyntää tekoälyä ja hallitset tekoälyn turvallisen käytön periaatteet. Tunnistat tekoälyllä tehtyjä huijauksia.

3.12. Millainen on sinun digitaalinen jalanjälkesi?

Digitaalinen jalanjälki tarkoittaa tietoja, joita sinusta jää internetiin. Näitä tietoja syntyy, kun käytät esimerkiksi sosiaalista mediaa, verkkosivuja tai sovelluksia. Luennon jälkeen osaat kertoa, mitä tietoja sinusta kerätään ja miten tiedot leviävät verkossa. Tiedät, miten voit itse vaikuttaa omaan digitaaliseen jalanjälkeesi. Käytämme esimerkkejä arjesta ja teemme pieniä harjoituksia.

10.12. Ajankohtaiset tietoturvavinkit arkeen

Perehdymme ajankohtaisiin tietoturvauhkiin ja opimme suojaamaan omaa digitaalista arkeamme. Saat vinkkejä ajankohtaisten huijauksien tunnistamiseen, omien laitteiden suojaukseen ja turvalliseen toimintaan verkossa.

Ilmoittautuminen: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1266

Ilmoittautuminen: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1266

Tarvitsetko henkilökohtaista digitukea arjessa selviytymiseen?

Lisätietoja: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1930

349870 Tietoturva kuntoon!

Käytännön opastusta turvalliseen verkkoasiointiin

14.1.–4.2. (8 t) 23 € Käytännönläheinen kurssi, jonka aikana parannat omaa digiturvallisuuttasi konkreettisten harjoitusten avulla. Kurssin aikana suojaat omat sähköposti- ja sometilisi vaihtamalla käyttäjätilien salasanat ja ottamalla käyttöön kaksivaiheisen tunnistautumisen ja muita mahdollisia tietoturvaominaisuuksia. Käymme yhdessä läpi Facebookin, WhatsAppin sekä Google- tai Apple-tilin sisäänkirjautumista koskevat tietoturva-asetukset, asennamme älypuhelimeen autentikaattorisovelluksen (Google Authenticator) ja opimme käyttämään sitä turvalliseen kirjautumiseen. Sopii kaikille, jotka haluavat vahvistaa omaa tietoturvaosaamistaan arjessa. Aikaisempaa osaamista ei tarvita, asiat käydään läpi selkeästi ja käytännönläheisten esimerkkien avulla. Mukaan kannettava tietokone tai älypuhelin. To 12.15–13.45 Mynämäen kirjasto. Mari Saarinen.

340185 Photopea – kuvankäsittelyä senioreille 11.2.–25.3. (12 t) 35 € Photopea on suomenkielinen ja maksuton kuvankäsittelyohjelma, joka toimii internet-selaimessa. Kurssin käytyäsi löydät ohjelman käyttöliittymästä tarpeelliset valikot ja osaat soveltaa kuvankäsittelyn perustyökaluja digikuvien muokkaamiseen ja korjailuun. Hallitset myös tasojen ja maskien käytön sekä osaat muuttaa digikuvien kokoa eri tilanteisiin sopivaksi. Oma kannettava mukaan. To 12.15–13.45 Mynämäen kirjasto. Mari Saarinen.

340186 Digikuvat kirjaksi 1.–22.4. (12 t) 35 € Lojuvatko juhla- ja matkakuvat yhä tietokoneen kansioissa? Tule tekemään niistä kauniita ja persoonallisia valokuvakirjoja Ifolorin maksuttomalla ohjelmalla. Opit suunnittelemaan ja toteuttamaan oman valokuvakirjan alusta loppuun. Tutustut erilaisiin kirjamalleihin, kuvien ja tekstien asetteluun sekä kuvien peruskäsittelyyn ja kirjan ulkoasun muokkaamiseen. Saat myös vinkkejä kuvien

järjestämiseen ja tiedostojen hallintaan. Kurssin käytyäsi osaat tehdä ja tilata itsenäisesti valokuvakirjoja sekä muita kuvatuotteita esimerkiksi matkoista, juhlista, harrastuksista, lasten askarteluista tai muista tärkeistä muistoista. To 12.15–14.30 Mynämäen kirjasto. Mari Saarinen.

MUSIIKKI

100170 Mieskuoro Mynämäen mieslaulajat

31.8.–23.11., 11.1.–12.4. (72 t) 98 € Ma 18–20.15 Mynämäen seurakuntakoti. Kristina Raudanen.

KIELET

120370 Everyday English 4

2.9.–25.11., 13.1.–7.4. (48 t) 71 € Jatkamme rakenteiden, sanavaraston ja puhumisen kehittämistä. Teemoina mm. lentomatkustaminen, matkailu Australiassa sekä puutarha- ja kasvisanasto. Oppikirja: Everyday English 4 kpl:sta 6. HELPOHKO KESKITASO (A2–B1). Ke 17.30–19 Lukio. Kirsti Strate.

120871 Matkailuitaliaa, jatkokurssi

1.9.–8.12., 12.1.–23.3. (29 t) 43 €

Opit italian kieltä, josta on hyötyä matkalla esim. kahviloissa, ravintoloissa ja kaupungilla kierreltäessä. Pääpaino suullisen kielitaidon vahvistamisessa ja käytännönläheisissä harjoituksissa. Opit perusasioita italian kieliopista ja tutustut maan kulttuuriin. Oppikirja: In viaggio kpl:sta 4. PERUSTASO (A1). Ti 17–18 Lukio. Heidi Amedeo.

120872 Italiano per passione, jatkokurssi

1.9.–8.12., 12.1.–23.3. (44 t) 65 € Jatkamme italian opiskelua tekstien ja harjoitusten avulla. Kertaamme ja opimme uutta, mm. passato remoto -aikamuodon. Saat tietoa Italian kulttuurista ja nykypäivästä. Teemme suullisia harjoituksia. Oppikirja: Italiano per passione kpl:sta 3. KESKITASO (B1). Ti 18–19.30 Lukio. Heidi Amedeo.

KUVATAITEET JA MUOTOILU

110370 Maalauskurssi

9.9.–18.11., 13.1.–24.3. (80 t) 109 €

Keskitymme oman taiteellisen työskentelyn syventämiseen. Käymme läpi joitakin taiteen suuria teemoja (maisemamaalaus, asetelmamaalaus) sekä keskustelemme ajankohtaisista aiheista ja taidehistoriasta. Sopii sekä aloittelevalle että jatkavalle harrastajalle. Ke 16.45–19.45 Lukio. Meri-Pauliina Sundén.

114570 Keramiikan jatkokurssi A

31.8.–9.11., 11.1.–22.3. (80 t) 137 € Ma 10–13 Yhteisötila Hantuuki. Carola Gunell.

114571 Keramiikan jatkokurssi B

1.9.–10.11., 12.1.–23.3. (80 t) 137 € Kuten edellä. Ti 17–20 Yhteisötila Hantuuki.

114572 Keramiikan jatkokurssi C

2.9.–11.11., 13.1.–24.3. (80 t) 137 € Ke 17–20 Yhteisötila Hantuuki.

Carola Gunell.

114573 Keramiikan alkeiskurssi, kevät

7.4.–26.5. (32 t) 55 € Ke 17–20 Yhteisötila Hantuuki.

Carola Gunell.

KÄDEN TAIDOT

114670 Vanhan ikkunan kunnostus

24.3.–21.4. (20 t) 48 € Kunnostetaan vanhoja ikkunoita perinteisin menetelmin. Poistetaan vanhat maalit ja kitit, tarvittaessa tehdään pieniä puuosien korjauksia. Maalataan ikkunat uudelleen ja kitataan lasit kestävästi paikoilleen. Ota ensimmäiselle kerralle mukaan korjattava ikkuna ja tarvittavia työkaluja mahdollisuuksien mukaan. Ke 17–20 Laurin koulu. Sanna Lindholm.

114770 Verhoilu, syksy, Mietoinen

15.9.–27.10. (30 t) 55 € Verhoillaan vanhoja huonekaluja perinteisenä käsityöverhoiluna. Ensimmäisellä kerralla puretaan vanha verhoilu ja tehdään materiaalitilaukset, joten otathan työsi heti aloitukseen mukaan. Mukaan kannattaa ottaa mahdollisuuksien mukaan myös sakset, pihdit yms. työkaluja, joita voi käyttää vanhojen verhoilujen ja niittien poistamiseen. Ti 16.30–20.15 Tavastilan koulu. Sanna Lindholm.

114771 Verhoilu, kevät, Mietoinen

2.2.–16.3. (30 t) 55 € Kuten edellä.

114070 Kankaankudontaa Mietolassa, Mietoinen

16.9.–25.11., 13.1.–24.3. (60 t) 82 € Ke 17–19.15 Kylätalo Mietola. Johanna Haapanen.

114071 Pyheen kankaankudonta, Mietoinen

16.9.–25.11., 13.1.–24.3. (40 t) 54 € Ke 19.30–21 Pyhän koulu. Johanna Haapanen.

114470 Nypläys, Laajoki

21.9.–30.11., 18.1.–1.4. (48 t) 65 € Ma 12.45–15.45 Laajoen kyläkeskus. Anna Alaranta.

LIIKUNTA JA TANSSI

Verkkokurssit

830171 Kahvakuula, verkkokurssi

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (33 t) 60 € Su 17.15–18.15 Etäopetus. Tomi Laitamäki.

830772 Pilates, verkkokurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (34 t) 62 € To 17.15–18.15 Etäopetus.

Tomi Laitamäki.

830773 Balanced Body, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 17.15–18.15 Etäopetus.

Tomi Laitamäki.

830691 Lempeitä joogaharjoituksia kotona, verkkokurssi

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t) 95 €

Ke 14–15.30 Etäopetus.

Lasse Aitokari.

830771 Asahi, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 10.30–11.30 Etäopetus.

Janette Koskinen.

Muut liikuntakurssit

830170 Kuntoliikunta, Karjala

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 19–20 Karjalan maamiesseurantalo.

Melina Tähtinen.

830570 Zumba®, Mietoinen

6.9.–13.12., 17.1.–25.4. (34 t) 62 €

Su 18–19 Tavastilan koulu.

Sanna Akkanen.

830571 Tanssiksi! syksy, Mietoinen

6.9.–13.12. (17 t) 31 €

Su 19.15–20.15 Tavastilan koulu.

Sanna Akkanen.

830572 Tanssiksi! kevät, Mietoinen

17.1.–25.4. (17 t) 31 €

Su 19.15–20.15 Tavastilan koulu.

Sanna Akkanen.

830671 Hyvän mielen jooga, Mietoinen

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (52 t) 95 €

Ma 17–18.30 Tavastilan koulu.

Janette Karsikas.

MUUT KURSSIT

810270 Villiyrttikurssi

5.9.2026 (6 t) 23 €

Opi tunnistamaan villiyrttejä ja ota luonnon omat superfoodit hyötykäyttöön! Liikumme luonnossa, tunnis-

tamme kasveja ja mahdollisesti jopa valmistamme kasveista tuotteita tai pientä purtavaa (materiaalimaksu). Päivän aikana käymme läpi 10-15 villiyrttiä, ja opit käyttämään niitä erilaisiin tarkoituksiin. Saat myös reseptejä. La 10–15 Yhteisötila Tuuki. Reija Koivu.

810290 Moderni omavaraisuus maaseudulla 17.2.–28.4. (20 t) 48 € Kurssi käsittelee modernia omavaraisuutta, painottuen ekologiseen ruoan kasvatukseen, varautumiseen ja omavaraisuuden lisäämiseen arjessa. Lähtökohtana on helposti lähestyttävä omavaraisuus: jokaiselle etsitään omaan elämäntilanteeseen sopiva omavaraisuuden taso. Parhaan hyödyn saa, jos käytettävissä on oma piha tai puutarha tai jos osallistuja suunnittelee yhteisviljelyä tai vuokrapalstaa. Teemoja ovat esim. omavaraisuuden lisääminen ja varautuminen arjessa, ekologisen ruoankasvatuksen suunnittelu: yksivuotiset viljeltävät kasvit, siemenet, lannoitus, luonnonmukainen tautien ja tuholaisten torjunta, maaperän hoito ja kasvualustat, syötävä metsäpuutarha ja monivuotiset syötävät kasvit, kasvukauden aikaiset työt, sadonkorjuu, säilöntätavat ja varastointi, villiyrtit ja metsänantimien keräily. Ke 18–19.30 Lukio. Paula Kohijoki.

130109 Sukututkijan SukuJututohjelma tutuksi -verkkokurssi 26.10.–9.11. (9 t) 24 € Opit suomalaisen SukuJutut-ohjelman perusteet. Kurssi antaa hyvän perustan itsenäiselle oppimiselle sekä kannustaa kokeilemaan ohjelman toimintoja. Saat kokemuksia ohjelman toiminnoista ohjatun harjoittelun keinoin ja itse kokeillen. Opit käytänteitä liittyen sukutietojen tallentamiseen loogisiin kenttiin, paikkatiedon automatisointiin, henkilökorttien käsittelyyn ja hakemiseen, sukulaisuussuhteiden selvittämiseen, kuvien tuomiseen ja lähdeviitteiden merkintään sekä sukukaavioiden, luetteloiden, tilastojen ja sukukirjatulosteiden tuottamiseen. Kurssi pidetään etäopetuksena. Kutsulinkki lähetetään osallistujille ennen kurssin alkua. Opetuskerroista tehdään videotallenne. Ma 10–12.30 Etäopetus. Juhana Mykrä.

MAKSUTTOMAT YLEISÖLUENNOT

Sukututkimuksen verkkoluennot

130100 Itsenäisyyden ajan sotilasaineistot

To 10.9. klo 18–19.30

130101 Historialliset kuvat vapaaseen käyttöön

To 8.10. klo 18–19.30

130102 Sukuhaudat

To 12.11. klo 18–19.30

130103 Paikkatieto ja karttapalvelut

To 10.12. klo 18–19.30

Tarkemmat osallistumisohjeet lähetetään ilmoittautuneille. Luennoitsijana Juhana Mykrä.

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT

Tutustumme teatterin osaalueisiin. Ryhmässä opimme teatterin joukkuehenkeä, sitoutumista ja yhteistyökykyä. Samalla opimme improvisaatiota, draamaleikkejä, roolin tekemistä sekä tekstityöskentelyä.

- Teatteriohjaajat Riia Bergring ja Virika Varvikko -

110291 Teatteri-ilmaisu lapsille (7–12 v)

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (52 t) 82 €

Ti 16.45–18.15 Työväentalo.

Virika Varvikko.

110292 Nuorten näytelmäkerho (13–20 v)

1.9.–1.12., 12.1.–13.4. (60 t) 95 €

Ti 18.30–20.30 Työväentalo. Riia Bergring.

DIGITAIDOT

Tarvitsetko henkilökohtaista digitukea arjessa selviytymiseen?

Lisätietoja: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1930

KANSALAISEN DIGITAIDOT -SARJA

Keskiviikkoisin klo 15.30 Henrikin koulu. Maksuton. Huom! Muutokset mahdollisia. Tarkista päivämäärät ja kellonajat internetistä.

20.1. Suomi.fi-verkkopalvelut: viranomaisviestintä ja toisen puolesta asiointi

3.2. Totta vai tarua? Informaatiovaikuttaminen digimaailmassa.

10.2. Mobiilimaksaminen: lähimaksu kännykällä ja MobilePay

3.3. Kenen arki, kenen netti? Asiaa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

10.3. Terveyspalvelut taskussa: julkiset ja yksityiset terveyssovellukset

17.3. 112 Suomi, ICE- ja hätätilannetiedot älypuhelimessa

24.3. Digivara - miten varaudut häiriöihin digiympäristössä?

7.4. Vahva ja monivaiheinen tunnistautuminen verkkopalveluihin

14.4. Ajankohtaista digihuijauksista

21.4. Sosiaalisen median tietoturva

28.4. Tekoäly ja seniori

5.5. Millainen on sinun digitaalinen jalanjälkesi?

12.5. Ajankohtaiset tietoturvavinkit arkeen

Ilmoittautuminen: raisio.fi/opisto tai p. 044 797 1266

MUSIIKKI

100190 Sekakuoro Nousiaisten laulajat

1.9.–17.11., 12.1.–30.3. (44 t) 60 €

Ti 18.30–20 Henrikin koulu. Tiina Lustig.

KOTITALOUS

Ilmoita erityisruokavalioista etukäteen.

810215 Macaronkurssi, perusteet 19.9. (7 t) 26 €

Valmistamme macaroneja italialaisella ja ranskalaisella tekniikalla. Täytämme kuoret erilaisilla täytteillä. Saat vinkit onnistuneisiin macaroneihin. Materiaalimaksu 18 €. La 10–15.15 Henrikin yhtenäiskoulu. Minna Korppinen.

810216 Macaronkurssi, jatko 14.11. (6 t) 23 €

Valmistamme macaroneja italialaisella tekniikalla. Valmistamme eri muotoisia macaroneja ja täytämme macaronit erilaisilla täytteillä. Materiaalimaksu 18 €. La 10–14.30 Henrikin yhtenäiskoulu. Minna Korppinen.

KUVATAITEET

110390 Maalauskurssi, syksy

7.9.–16.11. (40 t) 54 € Aloittelijoille ja jatkaville. Pääpaino maalaustyössä ja henkilökohtaisessa ohjauksessa. Työskennellään opettajan tehtävien tai omien aiheiden pohjalta vapaasti valittavilla tekniikoilla. Lukuvuoden teemoina myös kierrätys, kollaasi ja monitekniikat: voit käyttää kaappien pohjilta löytyviä materiaaleja, jota yhdistellään luovasti omaan työhön. Perinteisistä maalausmateriaaleista aloittelijoille suositellaan akryylivärejä. Ensimmäisellä kerralla mukaan kotoa löytyviä välineitä: maaleja, paperia, kyniä. Ma 17–20 Henrikin yhtenäiskoulu. Sanna Lindholm.

110391 Maalauskurssi, kevät

1.2.–19.4. (40 t) 54 € Kuten edellä.

KÄDEN TAIDOT

114094 Inspiroidu yksilöllisistä kodin tekstiilien kutomisesta

3.9.–26.11., 14.1.–8.4. (72 t) 98 €

To 18–20.15 Yhdistysten talo.

Tuija Vuorinen.

114095 Kankaankudonta

14.9.–30.11., 11.1.–5.4. (66 t) 90 € Ma 17.30–19.45 Yhdistysten talo. Anna Alaranta.

114690 Puu- ja metallityö

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (78 t) 106 €

Valmistamme pienehköjä kodin käyttöja koriste-esineitä oman suunnitelman pohjalta. Ke 17.30–19.45 Henrikin yhtenäiskoulu. Miska Peippo.

LIIKUNTA JA TANSSI

Verkkokurssit

830171 Kahvakuula, verkkokurssi

6.9.–29.11., 17.1.–25.4. (33 t)

60 €

Su 17.15–18.15 Etäopetus.

Tomi Laitamäki.

830772 Pilates, verkkokurssi

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (34 t)

62 €

To 17.15–18.15 Etäopetus. Tomi Laitamäki.

830773 Balanced Body, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 17.15–18.15 Etäopetus.

Tomi Laitamäki.

830691 Lempeitä joogaharjoituksia kotona, verkkokurssi

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (52 t)

95 €

Ke 14–15.30 Etäopetus. Lasse Aitokari.

830771 Asahi, verkkokurssi

31.8.–30.11., 11.1.–19.4. (34 t) 62 €

Ma 10.30–11.30 Etäopetus. Janette Koskinen.

Muut liikuntakurssit

830190 M-Circuit®

6.9.–13.12., 17.1.–25.4. (43 t) 78 €

Su 19–20.15 Kirkonpiirin koulu. Nita Marku.

830591 Zumba®

3.9.–3.12., 14.1.–15.4. (34 t) 62 €

To 19.45–20.45 Paijulan päiväkoti. Sanna Akkanen.

830592 Itämainen tanssi

2.9.–2.12., 13.1.–14.4. (34 t) 62 €

Tutustut itämaisen tanssin pehmeään liikekieleen ja rytmeihin. Harjoittelemme tanssin perusliikkeitä ja helppoja sarjoja. Itämaisen tanssin liikkeet vahvistavat syviä lihaksia, minkä myötä ryhti ja kehon liikkuvuus paranevat. Aiempaa kokemusta et tarvitse.

Ke 19.30–20.30 Kirkonpiirin koulu. Katarina Hellström-Peippo.

830690 Lujan lempeää joogaa

8.9.–1.12., 12.1.–13.4. (44 t) 80 €

Ti 17–18.30 Paijulan päiväkoti. Liisa Ylitalo.

830791 Asahi

4.9.–4.12., 15.1.–23.4. (34 t) 62 €

Suomalaista terveysliikuntaa, joka perustuu tutkittuun tietoon liikunnan terveysvaikutuksista. Liikekieli on rauhallista ja vaikka tunnilla voi tulla lämmin, niin syke pidetään alhaisena. Harjoituksessa kehittyy kehotietoisuus, tasapaino ja liikkuvuus. Pääasiassa liikkeet tehdään seisten, mutta jos seisominen on hankalaa, ohjaaja voi opastaa liikkeet myös tuolilta tehden. Pe 17.30–18.30 Paijulan päiväkoti. Kirsi Mikkonen.

MUUT KURSSIT

Ei suorituspaineita – laita kehosi ja mielesi tasapainoon. Tule, koe ja hämmästy!

- Personal trainer Tomi Laitamäki -

130109 Sukututkijan SukuJututohjelma tutuksi -verkkokurssi 26.10.–9.11. (9 t) 24 € Opit suomalaisen SukuJutut-ohjelman perusteet. Kurssi antaa hyvän perustan itsenäiselle oppimiselle sekä kannustaa kokeilemaan ohjelman toimintoja. Saat kokemuksia ohjelman toiminnoista ohjatun harjoittelun keinoin ja itse kokeillen. Opit käytänteitä liittyen sukutietojen tallentamiseen loogisiin kenttiin, paikkatiedon automatisointiin, henkilökorttien käsittelyyn ja hakemiseen, sukulaisuussuhteiden selvittämiseen, kuvien tuomiseen ja lähdeviitteiden merkintään sekä sukukaavioiden, luetteloiden, tilastojen ja sukukirjatulosteiden tuottamiseen. Kurssi pidetään etäopetuksena. Kutsulinkki lähetetään osallistujille ennen kurssin alkua. Opetuskerroista tehdään videotallenne. Ma 10–12.30 Etäopetus. Juhana Mykrä. 110295 Teatterikerho aikuisille 21.9.–26.10. (15 t) 36 € Oletko haaveillut teatteriharrastuksesta, mutta kynnys lähteä suoraan mukaan harrastajateatteriproduktioon on liian korkea? Nyt on oiva mahdollisuus tulla mukaan lyhyelle kurssille tutustumaan teatterin harrastamiseen. Teemme yhdessä kevyellä otteella erilaisia teatteriharjoituksia, tutkimme esiintymistä ja esillä oloa turvallisessa ympäristössä. Osallistujan tulee olla täysi-ikäinen. Ma 18–20.15 Työväentalo.

Laura Hurme.

Turvallisemman tilan ohjeet

Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, häirintää, kiusaamista tai epätasa-arvoista kohtelua. Kunnioitamme kaikkia ja toimimme yhdenvertaisesti.

Kunnioita

Kunnioita muita. Anna muiden oppia ja työskennellä omalla tavallaan.

Älä oleta. Älä korosta erilaisuutta.

Puhu ystävällisesti. Kiinnitä huomiota sanavalintoihisi.

Kannusta ja kehu

Rakenna omalla toiminnallasi positiivista ilmapiiriä. Osallistu ja auta muita onnistumaan.

Kannusta ja kehu. Ole suvaitsevainen, osallistua voi monella eri tavalla.

Erehtyminen on inhimillistä. Pyydä tarvittaessa anteeksi.

Kysy

Virheet ovat sallittuja. Anna ja ota vastaan rakentavaa palautetta.

Kuuntele ja puutu

Ole läsnä. Puutu tilanteisiin, joissa turvallisemman tilan ohjeet eivät toteudu.

Kerro

Jos koet tai havaitset syrjintää, häirintää tai epätasa-arvoista kohtelua, ilmoita siitä meille: p. 044 797 1930.

Raisio-opisto, toimipisteet 2026–2027

RAISIO

Friisilän koulu

Friisilän navetta

Tasalankatu 16

Hulvelankatu 35

Friisilän talo ........................................................Hulvelankatu 35

Hulvelan palvelukeskus

Ihalan koulu

Jäähalli, peilisali

Hulvelankatu 20

Konsantie 16

Nuortentie

Kirjasto Eeronkuja 2

Kuloisten koulu ...................................................Keskitie 38

Kuloistenniityn päiväkoti ....................................Perhosenkatu 6

Kylä-Klemelä, kuvataidekoulu

Lukio

Perhekeskus Satelliitti

Raision teatteri

Hulvelankatu 35

Kirkkoväärtinkuja 18

Sipilänkuja 2

Juhaninkuja 3

Tasalanaukion liikuntatila ....................................Tasalanaukio 5 A

Tiedonpuiston koulu ...........................................Juhaninkuja 4

Tiedonpuiston koulu, tekn.luokka

Ulpukan liikuntatila

RUSKO

Haikankatu 1

Eeronkuja 5

Hiidenvainion koulu ...........................................Kuppikiventie 4

Kirkonkylän koulu

Laukolan koulu

Maunun koulu

Ruskotalo

MASKU

Hemmingin koulu

Kurittulan koulu

Lemun koulu

Maskutalo

Talkootie 2

Laukolan koulutie 4

Talkootie 5

Talkootie 3

Myllymäentie 127

Opintie 10

Opinkuja 14

Seurantalontie 2

Niemenkulman kylätalo ......................................Kelhoistentie 4

Seikelän koulu

Tammenahjon koulu

Tammenahjon päiväkoti

Wanha kunnantalo

MYNÄMÄKI

Karjalan maamiesseurantalo

Kylätalo Mietola

Lietsalantie 33

Tammialhontie 1

Tammialhontie 1

Hallintotie 2

Karjalantie 745

Kirkkotie 124

Kirjasto Keskuskatu 13

Laajoen kyläkeskus

Karjalantie 1616

Laurin koulu .......................................................Koulutie 2

Lukio Keskuskatu 19

Pyhän koulu

Tavastilan koulu

Yhteisötila Tuuki

NOUSIAINEN

Henrikin yhtenäiskoulu

Kirkonpiirin koulu

Paijulan päiväkoti, liikuntasali

Työväentalo

Pyhäntie 49

Tavastilantie 1

Vehmaantie 111

Moisiontie 16

Vahdontie 52

Mietoistentie 360

Työväentalontie

Yhdistysten talo ...................................................Moisiontie 16 B

Raisio-opisto

raisio.fi/opisto opisto@raisio.fi puh. 044 797 1266

Kuvat: iStock. Taitto: Kirsi Tapani.
Paino: Paino-Kaarina

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Raisio-opiston kurssiesite 2026-2027 by Raision kaupunki - Issuu