Skip to main content

Liikunnan ja nuorison esite syksy 2026

Page 1

Raision liikuntaja nuorisopalvelut Syksy 2026 Toimintaa kaiken­ ikäisille

Summary for families on p. 46


Alle kouluikäiset ja lapsiperheet Menoa muksuille -tapahtumat

Huomioithan uuden tapahtuma-ajan ja sisäliikuntatapahtumien paikan!

Menoa muksuille -tapahtumissa varhaiskasvatus- ja alakouluikäiset lapset pääsevät liikkumaan, leikkimään ja temppuilemaan yhdessä perheensä kanssa! Tarjolla on monipuolisesti erilaisia liikuntavälineitä, jotka houkuttelevat kokeilemaan, pelaamaan ja pitämään hauskaa. Tapahtumat ovat kaikille avoimia, maksuttomia ja esteettömiä.

Ulkoliikuntatapahtumat: Sunnuntaisin 16.8.–13.9.2026 klo 9–10.30, Tikanmaan koulun piha, Kapponkatu 15 Sisäliikuntatapahtumat:

ps

Huom. ei toimintaa 18.10. eikä 8.11.

iper h t

2

ee

La

Tapahtumat ovat valvottuja, mutta eivät ohjattuja – lapset liikkuvat yhdessä oman aikuisen kanssa omaan tahtiin. Ei ennakkoilmoittautumista.

Sunnuntaisin 20.9.–29.11.2026 klo 9–10.30 Tiedonpuiston koulu, Juhaninkuja 4. Käynti liikuntasalin ovesta.


Koko kylän retket Ohjatut, ylisukupolviset luontoretket on tarkoitettu kaikenikäisille: mukaan voi lähteä yksin, ystävän tai koko perheen kanssa. Reitit ovat lyhyitä ja suunnitellaan niin, että ne soveltuvat myös vaunujen tai apuvälineiden kanssa liikkuville.

Perheliikkarit Perheiden liikuntaleikkikoulu on rento ja iloinen yhteinen hetki ulkona liikkumiseen ja leikkimiseen koko perheelle.

Retkellä kuljetaan pieni reitti yhdessä ja pysähdellään matkan varrella tutkimaan luonnon ihmeitä, keskustelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Ohjaajina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit.

Toiminta on suunnattu kaikenikäisille lapsille yhdessä vanhempien tai muun aikuisen kanssa – jokainen voi osallistua omien taitojensa ja jaksamisensa mukaan.

Retket ovat maksuttomia, eivätkä vaadi ilmoittautumista. Retkillä tarjotaan eväät.

Ohjatuilla kerroilla tehdään monipuolisia liikunnallisia leikkejä ja harjoitteita, jotka tukevat lapsen motoristen perustaitojen kehittymistä.

Retkien ajankohdat ja kohteet: Pe 4.9. klo 10–11, Alppiruusupuisto, lähtö klo 10. Seurakunnan perhetalolta, Kirkkoherrankuja 2 (Wanhan pappilan piha). Ke 25.11. klo 17–19, Friisilän verstaiden lähiympäristö, Friisilänpolku. Lähtö piha-alueelta klo 17. Huom! Retkillä on säävaraus.

Ei ennakkoilmoittautumista. Muistathan pukeutua säänmukaisesti ulkoliikuntaa varten. Ajankohdat ja paikat: Maanantai 7.9., 5.10. ja 2.11. klo 10–11 Kohtaamispaikka Satelliitti, Sipilänkuja 2, Raisio

ps

iper h t

3

ee

La

Perjantai 2.10. ja 6.11. klo 9.30–10.30 Seurakunnan perhetalo, Kirkkoherrankuja 2, Raisio


Leikkipuistojumpat Leikkipuistojumpassa kantava teema läpi kesän on liikkumisen ilo. Tunnilla liikutaan monipuolisesti pystyasennossa jumpaten, mutta välillä voidaan innostua myös leikkimieliseen pelailuun. Tunti sopii kaikenikäisille. Jumppaan voi osallistua lapsen kanssa. Keskiviikkoisin klo 10–11: 12.8.–2.9. Kirmaustarhan leikkipaikka, Alakoululaisenankee 5. (”Vaijeripuisto” Tiedonpuiston koulun ja Karmelinpuiston ”kivipuiston” välissä) 9.9.–30.9. Suvituulenpuiston leikkipaikka, Perhosenraitti 4. (Uusi leikkipaikka Kuloistenniityssä)

Liikkumaan päiväkotien pihoille Tiesitkö, että päiväkotien pihat, Leijapuiston päiväkotia lukuun ottamatta, toimivat lähiliikuntapaikkoina ja ne ovat perheiden vapaassa käytössä päiväkotiaikojen ulkopuolella? Pihoille saa mennä leikkimään ja liikkumaan iltaisin ja viikonloppuisin.

Menoa muksuille -ohjaus – askel kohti hyvinvoivaa arkea Menoa muksuille -ohjaus on maksuton liikuntaneuvontapalvelu, joka tukee koko perheen hyvinvointia. Etsitään yhdessä toimivia ja kestäviä tapoja lisätä jaksamista ja tasapainoa arkeen juuri teidän lähtökohdistanne käsin. Palvelu on tarkoitettu raisiolaisille perheille, jotka kaipaavat tukea esimerkiksi: • arjen aktiivisuuden vahvistamiseen • hyvinvoinnin kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Tapaamisia voi olla useita, ja ne voivat jatkua jopa vuoden ajan – perheen tarpeiden mukaan. Hyvinvoinnin ammattilainen kulkee rinnallanne, tukee ja motivoi muutoksissa. Muutos tapahtuu arkeen helposti solahtavin pienin askelin. Tapaamiset voidaan järjestää sovitusti esim. lapsen päiväkodissa tai kodin lähiympäristössä.

ps

iper h t

4

ee

La

Varaa aika: liikuntaneuvonta@raisio.fi


Sporttikortissa on mukana 9 raisiolaista seuraa. Katso lisätiedot ja mukana olevat seurat: raisio.fi/sporttikortti

Lainattavat välineet Voit lainata välineitä ulkoliikuntaan ja retkeilyyn liikunta- ja nuorisopalveluista. Välinetiedustelut ja -varaukset sähköpostilla: lainavalineet@raisio.fi

Lasten Sporttikortti Sporttikortti on esiopetusikäisille sekä 1.–2.-luokkalaisille suunnattu lajikokeilukortti.

Lisätietoja lainattavista välineistä: raisio.fi/lainattavat-valineet

Kortilla lapset pääsevät maksutta tutustumaan seurojen toimintaan, ja se oikeuttaa kolmeen käyntiin per seura. Tavoitteena on tehdä harrastusmahdollisuuksien löytämisestä helpompaa, rohkaista lapsia kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja ja auttaa heitä löytämään itselleen mielekäs harrastus.

HarrastusHelppi etsii puolestasi sopivan, oli mielessä urheilu, taide tai kulttuuri. Palvelu on tarkoitettu kaikenikäisille raisiolaisille.

Kortti jaetaan elokuussa 2026 esiopetuksen ja koulujen kautta, ja se on voimassa 27.8.2026 alkaen.

Ota rohkeasti yhteyttä, selvitämme puolestasi, mitä kaikkea Raisiossa voi harrastaa. Kerro mitä etsit ja kenelle – ikä, toive ja missä päin Raisiota. Lähetä sähköpostia tai soita!

LISÄTIETOJA Alle kouluikäiset ja perheet

Etsitkö harrastusta Raisiosta?

HarrastusHelppi: raisio.fi/harrastushelppi harrastushelppi@raisio.fi tai puh. 044 797 2217

Varhaiskasvatuksen liikuntakoordinaattori Paula Wärnström 044 797 2279 paula.warnstrom@raisio.fi

ps

iper h t

5

ee

La

• ma–to klo 9–16 • pe klo 9–15


VESILIIKUNTAA ULPUKASSA Ilmoittautumiset ryhmiin alkavat:

Aikuinen-lapsi esialkeisryhmät

• raisiolaiset ma 17.8. klo 8 • ulkopaikkakuntalaiset ke 19.8. klo 8

Ryhmä on tarkoitettu 3–4-vuotiaaile lapselle yhden aikuisen seurassa.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan Uintikeskus Ulpukan verkkosivuilla: raisio.fi/ulpukka> lasten ja nuorten toiminta

Opetus tapahtuu terapia-altaassa.

Lasten uimakoulut

• klo 11–11.30 (allasaika) • kausimaksu 50 € + sisäänpääsy­ maksu. Sunnuntaisin 6.9.–29.11. (ei 1.11.)

Ryhmät: Lauantaisin 5.9.–28.11. (ei 26.9., 24.10., 31.10.)

• 24.8.–4.9. • 7.–18.9. • 21.9.–2.10. • 2.–13.11. • 16.–27.11.

• klo 11–11.30 (allasaika) • Kausimaksu 60 € + sisäänpääsy­ maksu.

Arki-iltaisin maanantaista perjantaihin (10 kertaa), kolme ryhmää: klo 16.30, 17.30 ja 18.30.

Vauva- ja perheuinti Lauantaisin ja sunnuntaisin klo 9, 9.30, 10 ja 10.30.

Uimakoulu on suunnattu 5 vuotta täyttäneille. Kurssimaksu on 50 € + sisäänpääsymaksu.

Vauvauinnit alkavat 5. ja 6.9. Uinnit päättyvät 28. ja 29.11. (ei 31.10.–1.11.)

Alle kouluikäisten jatkoryhmä

Kausimaksi 60 € + aikuisten sisäänpääsymaksu.

Keskiviikkoisin 2.9.–9.12. (ei 14.10.) 10 metrin uimataitoisille klo 17–18 (allasaika klo 17.15–17.45)

Ryhmät täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, raisiolaiset perheet ovat etusijalla. Lisätietoja verkkosivuilta, raisio.fi/ulpukka

Lapset haetaan ja palautetaan palvelupisteelle.

ps

iper h t

6

ee

La

Kausimaksu 70 € + sisäänpääsymaksu.


Pulahdus vesitaitoihin -ohjaukset Ulpukassa

Uintikeskus Ulpukka Eeronkuja 5 p. 044 797 1681 ulpukka.asiakaspalvelu@raisio.fi

Pulahdus vesitaitoihin -ohjauksissa saat uimaopettajalta käytännönläheisiä vinkkejä siihen, miten voit tukea lapsesi uimaan oppimista. Samalla saat ideoita hauskoihin ja turvallisiin tapoihin liikkua vedessä lapsen kanssa.

raisio.fi/ulpukka

Eskarin Ulpukkakortti Eskarin Ulpukkakortilla lapsi ja yksi huoltaja saavat kaksi maksutonta uintikertaa Uintikeskus Ulpukassa. Tämän avulla halutaan tukea uimataidon oppimista ennen kouluikää ja kannustaa perheitä yhteisiin uintihetkiin. Kortti jaetaan syksyllä 2026 esiopetuksen aloittaneille lapsille esiopetusryhmän kautta, eikä se vaadi huoltajilta erillisiä toimia.

Ohjaukset ovat rentoja ja kannustavia, eikä aiempaa osaamista tarvita. Tärkeintä on yhdessä tekeminen ja myönteisten vesikokemusten kerryttäminen. Ohjaukset torstaisin: 3.9., 1.10., 5.11. ja 3.12. Jokaisena kertana pidetään kaksi samansisältöistä ohjausta: • 1. ohjaus: klo 17.15–17.45 • 2. ohjaus: klo 18.15–18.45

Etu on voimassa 27.8. –31.12.2026. Uimahalliin mennessä näytä kortti Ulpukan palvelupisteellä ja kerää kaksi merkkiä. Täydellä kortilla saat lunastaa pienen palkinnon Ulpukasta!

Voitte osallistua siihen ajankohtaan, joka sopii teille parhaiten. Ohjaukseen voi halutessaan ilmoittautua etukäteen palvelupisteelle (puh. 044 797 1681), mutta se ei ole pakollista.

ps

iper h t

7

ee

La

Ulpukan hinnaston mukainen sisäänpääsymaksu. Palveluun voi hyödyntää raisiolaisille esiopetusikäisille tarjottua Eskarin Ulpukkakorttia (maksuton käynti lapselle ja yhdelle aikuiselle) sekä muita ryhmäkohtaisia etukortteja.


Kouluikäiset Alakouluikäisten liikuntaneuvonta

Talvikauden yleisöluisteluvuorot

Alakouluikäisten maksuton liikuntaneuvonta on suunnattu lapsille, jotka kaipaavat enemmän liikuntaa ja jaksamista arkeensa.

Raision jäähalleissa on viikonloppuisin tarjolla useita maksuttomia yleisöluisteluvuoroja. Osa vuoroista on varattu luisteluun ilman mailoja, mutta aikoja löytyy myös pelaamisesta innostuneille. Huomioithan, että mailavuoroilla on voimassa ehdoton kypäräpakko.

Neuvonnassa huomioidaan lapsen yksiloökohtaiset tarpeet ja toiveet. Liikuntaneuvonta tapahtuu koulupäivän jälkeen ja se toteutetaan yksilökeskeisesti.

Lisätietoja: • raisio.fi/yleisoluisteluvuorot • raisio.fi/jaahallit

Ota yhteyttä, jos esimerkiksi Move!mittauksien tulokset herättivät huolta.

u lu

i k äi s

8

et

Ko

Yhteystiedot: hyvinvointikoutsi@raisio.fi


Raiha-harrastusryhmät RaiHa-harrastustoiminta on avointa ja maksutonta kaikille raisiolaisille lapsille ja nuorille. Ryhmät järjestetään joka lukuvuosi lasten ja nuorten toiveiden mukaan. Ryhmiä toteutetaan kaikilla Raision peruskouluilla (1.–9.-luokkalaiset) heti koulupäivän jälkeen. Ryhmän aluksi jaetaan aina pienet eväät, jotta koulupäivän jälkeen jaksaa vielä harrastaa.

Maahanmuuttajatyttöjen liikuntaryhmä (RaiHa)

Ryhmiin ei vaadita minkäänlaista ennakko-osaamista eikä ilmoittautuminen ole sitova. Voit käydä kokeilemassa ryhmän toimintaa, jos se ei olekaan juuri sinun juttu, voit peruuttaa ilmoittautumisesti ja lähteä kokeilemaan jotain muuta.

Ryhmä on tarkoitettu 1.–3.-luokkalaisille maahanmuuttajataustaisille tytöille, joilla ei ole vielä liikuntaharrastusta. Ryhmässä harjoitellaan motorisia perustaitoja voimistellen, leikkien ja pelaillen yhdessä. Tuntien sisältö suunnitellaan osallistujien toiveita kuunnellen.

Lisätietoa RaiHa toiminnasta ja ilmoittautumisohjeet:

u lu

i k äi s

9

et

Ko

raisio.fi/raiha


LOMA-AIKOJEN TAPAHTUMAT Loma-aikoina tapahtuu kaikenlaista hauskaa ympäri Raisiota. Nuorisotilat, kirjasto, Raision museo Harkko, Ulpukka ja jäähallit ovat mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia kaikenikäisille. Loma-aikoina Raision jäähalleissa on viikonloppujen yleisöluisteluvuorojen lisäksi runsaasti arkipäiviin sijoittuvia luisteluvuoroja. Vuorot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Leirit Syyslomalla järjestetään kahden päivän mittainen leiri 6–12-vuotiaille lapsille ja nuorille 12.10.–13.10. klo 9–15. Kerttulan liikuntahallissa ja lähiympäristössä. Syyslomaleirin Leirillä pääsee kokeilemaan eri ilmoittautuminen lajeja, tutustumaan uusiin kavealkaa 7.9.26 klo 9 reihin ja pitämään hauskaa. Hinta sisältää kahden päivän ohjatut tunnit, lounaat ja välipalat. Talvilomalle tulossa myös kahden päivän mittainen leiri. Jokaisesta leiritapahtumasta tiedotetaan ennen loma-aikaa ja leireille on erillinen ilmoittautuminen.

Liikuntasuunnittelija Mari Ruohonen 040 536 6024 mari.ruohonen@raisio.fi

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: raisio.fi/liikunta

u lu

i k äi s

10

et

Ko

LISÄTIETOJA RaiHa ja kouluikäiset


VESILIIKUNTAA Koululaisten uintiryhmät Ryhmä 10 metrin uimataitoisille • tiistaisin 1.9.–8.12. (ei 13.10). • klo 17.20–18 (allasaika) • Harjoittelu tapahtuu 120 cm syvässä altaassa. • Kausimaksu 70 € + sisään­­­­­pääsy­ maksu. Ryhmä 25 metrin uimatai­toisille • torstaisin 3.9.–3.12. (ei 15.10.) • klo 17.20–18 (allasaika) • Kausimaksu 65 € + sisäänpääsy­ maksu.

Merenneitouinnit koululaisille • Lauantaisin 5.9.–28.11. (ei 26.9., 24.10., 31.10.) • klo 13.30–13.45 (allasaika) • Kausimaksu 50 € + sisäänpääsy­ maksu

Ilmoittautuminen kaikkiin lasten ryhmiin • raisiolaiset ma 17.8. klo 8 • ulkopaikkakuntalaiset ke 19.8. klo 8 raisio.fi/ulpukka > lasten ja nuorten toiminta tai puh. 044 797 1664

Merenneitouinnit on tarkoitettu koulu­ikäisille. Mukaan tarvitset oman merenneitopyrstön.

Syyslomalla tapahtuu Ulpukassa Lasten uimaleiri ma–ke 12.10.–14.10. klo 9–15

Uintikeskus Ulpukka

Ilmoittautuminen: raisio.fi/ulpukka>lasten ja nuorten toiminta tai puh. 044 797 1664

Eeronkuja 5 p. 044 797 1681 ulpukka.asiakaspalvelu@raisio.fi

Wibit-rata to–pe 15.–16.10. klo 10–19

u lu

i k äi s

11

et

Ko

raisio.fi/ulpukka


Nuoret Raiha harrastusryhmät

Loma-ajan toiminta

RaiHa (Raisio Harrastaa) järjestää maksuttoman harrastusmahdollisuuden kaikille nuorille koulupäivän jälkeen.

Koulujen loma-aikoina runsaasti erityistoimintaa: retkiä, leirejä, fribakisoja, ekstrajuttuja nuokka­reilla ja Ulpukassa.

Tarjolla on monenlaista toimintaa. Ryhmät järjestetään nuorten toiveiden mukaan. Ryhmiin osallistuminen ei vaadi minkäänlaista ennakko-osaamista eikä ilmoittautuminen ole sitova. Ryhmissä harrastetaan hyvällä mielellä eikä tarkoituksena ole harjoitella huipulle tähdäten. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet: raisio.fi/raiha

Nu

Nuorisopassi Nuorisopassi on mobiili­sovellus, jota voivat käyttää Raisiossa koulua käyvät 7.–9.-luokkalaiset. Passi tarjoaa kulttuuri-, liikunta- ja tuote-etuja sekä mahdollisuuden tutustua liikunta­ lajeihin. Lisätietoja: Nuorisotyöntekijä Daniel Iivonen, p. 044 797 2355 nuorisopassi@raisio.fi raisio.fi/nuoret | nuorisopassi.fi

o r et

12


Maila- ja luisteluvuorot Raision jäähalleissa Raision jäähalleissa pääset luistelemaan ja pelailemaan. Toiminta on avointa ja ilmaista. Vuoroja on sekä ilman mailaa että mailan kanssa, vuoroilla on kypäräpakko. Lisätietoja: • raisio.fi/yleisoluisteluvuorot • raisio.fi/jaahallit

Monipuoliset liikuntapaikat

Hyvinvointikoutsi – yläkouluikäisten liikunta- ja hyvinvointineuvonta

Raisiossa on paljon mahdollisuuksia omatoimiseen harjoitteluun.

Raision yläkoululaisilla on mahdollisuus osallistua matalan kynnyksen maksuttomaan liikunta- ja hyvinvointineuvontaan. Yhdessä ammattilaisen kanssa nuori voi tutustua alueensa liikuntatoimintaan, osallistua ryhmätoimintoihin, kokeilla eri lajeja sekä saada vinkkejä omaan hyvinvointiinsa. Jokaisen nuoren yksilölliset toiveet ja tarpeet otetaan huomioon. Mukaan voi ilmoittautua milloin vain!

MUISTA AINAKIN NÄMÄ: Painopakalliset ulkokuntosalilaitteet • Kerttula, Kisakatu 3 • Tikanmaa, Kapponkatu 13 • Ihala, Ihalantie 27 • Raision lukio, Kirkkoväärtinkuja 18 • Suvituulenpuisto, Perhosenraitti 4 Kerttulan kuntoportaat Tiukat 63 porrasta löytyvät Kerttulan kuntoradan yhteydestä, läheltä ulkokuntosalia. Lue lisää: Raision liikuntapaikat tämän esitteen sivuilla 38–42.

Yhteystiedot: hyvinvointikoutsi@raisio.fi

raisio.fi/liikunta raisio.fi/nuoret raisio.fi/ulpukka

Nu

o r et

13


KUNNOSSA KASARMILLE Sählyvuoro Tiedonpuistossa

Raision liikuntapalvelut kannustaa liikkumaan monipuolisesti ennen palvelukseen astumista. Hyödynnä harjoittelussasi tarjoamamme edut!

Puolitoista tuntia reipasta peliaikaa tarjolla maksutta keskiviikkoisin klo 16–17.30. Tiedonpuiston koulun liikuntasali, Juhanikuja 4.

Uintikeskus Ulpukan uinti- ja kuntosalietu Käy uimassa ja kuntosalilla ilmaiseksi vaikka kerran päivässä. Saat edun esittämällä Ulpukan palvelupisteellä henkilötodistuksen ja palvelukseenastumismääräyksen (kuva puhelimessa riittää). Etu on voimassa puoli vuotta ennen palveluksen alkua. Esim. 1/2027 aloittavat voivat käyttää etua 7/2026–1/2027 ja 7/2027 aloittavat 1/2027–7/2027.

Syyskausi alkaa 7.9.2026 Oma maila ja suojalasit mukaan! Ilmoittaudu mukaan liikuntasuunnittelijalle: saima.kokkonen@raisio.fi puh. 040 645 2605. Muista mainita palveluksen aloitusajankohta.

Lisätietoa Ulpukan aukioloajoista: raisio.fi/ulpukka

Apua liikkeellelähtöön Tuntuuko siltä, että tarvitset jeesiä hyvinvointisi parantamiseen? Pohditko, miten lähteä liikkeelle ja mitä voisit tehdä kuntosi kohentamiseksi ennen inttiä? Tarjolla on henkilökohtaista ohjausta, jossa saat tarpeidesi mukaan tukea

Nu

treeniin tai vaikka uneen, palautumiseen ja ravitsemukseen liittyviin asioihin. Ota yhteyttä: liikuntaneuvonta@raisio.fi puh. 044 797 2217

o r et

14


UINTIKESKUS ULPUKASSA Koululaisten uintiryhmät

Vesiliikuntaa kertamaksulla

Ryhmä 10 metrin uimataitoisille

Ajalla 18.8.–9.12.

• tiistaisin 1.9.–8.12. (ei 13.10). • klo 17.20–18 (allasaika) • Harjoittelu tapahtuu 120 cm syvässä altaassa. • Kausimaksu 70 € + sisään­­­­­pääsy­ maksu.

• Tiistaisin klo 7–7.30 (ei 13.10.) • Tiistaisin (syvässä) klo 14–14.45 (ei 13.10.) • Keskiviikkoisin klo 14–14.45 (ei 14.10.) • Torstaisin klo 14–14.45 (ei 15.10.) • Perjantaisin klo 7–7.30 (ei 16.10.)

Ryhmä 25 metrin uimatai­toisille • torstaisin 3.9.–3.12. (ei 15.10.) • klo 17.20–18 (allasaika) • Kausimaksu 65 € + sisäänpääsy­ maksu.

Vesiliikuntamaksu 4,50 € + sisään­ pääsymaksu. Ei ennakkoilmoittautumista.

Merenneitouinnit koululaisille

Wibit-rata to–pe 15.–16.10. klo 10–19

Syyslomalla tapahtuu Ulpukassa

• Lauantaisin 5.9.–28.11. (ei 26.9., 24.10., 31.10.) • klo 13.30–13.45 (allasaika) • Kausimaksu 50 € + sisäänpääsy­ maksu

Kuntosalin laiteopastus Keskiviikkoisin 2.9.–9.12. (ei 14.10.) klo 12–13.30.

Merenneitouinnit on tarkoitettu koulu­ ikäisille. Mukaan tarvitset oman merenneitopyrstön.

Ulpukan kuntosalilla on ohjaaja paikalla opastamassa laitteiden käyttöä keskiviikkoisin. Normaali sisäänpääsymaksu, ei ennakkoilmoittautumista.

Kuntopiiri Keskiviikkoisin 2.9.–9.12. klo 11.15–11.45 Kuntopiiri on tarkoitettu kaikille Ulpukan asiakkaille, kuntopiirimaksu 4 € + Ulpukan sisäänpääsymaksu

Nu

o r et

15


e peac lov

e peac lov e

say yes say yes

you

stay positive

hei!

e peac lov e

stay positive

hei! fun day

can yo u can yo o ou

c you an y

c you an y

Nuorten työllistymistä, opintoja ja arjenhallintaa tuetaan etsivän nuorisotyön avulla.

dream big

py be h ap

NUORTENKESKUS NOPPA (Juhaninkuja 3) tarjoaa toimintaa yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille. Nuorten käytössä ovat biljardi- ja pingispöydät, Xboxkonsolipelit sekä erilaisia lauta- ja korttipelejä. RaisioGaming-pelikoneet mahdollistavat tietokonepelaamisen Nopan tiloissa.

Lisätietoja löydät: raisio.fi/nuoret Instagram: @raisionnuorisopalvelut

Nuorisotilatyö Nuorisopalveluiden kaksi nuorisotilaa tarjoavat nuorille toimintaa arki-iltaisin. Toiminnan ikärajat ovat tilakohtaisia.

Nu

py be h ap

create Nuorisopalvelut järjestää Raisiossa nuorille nuorisotilatoimintaa, tapahtumia, leirejä, retkiä, vaikuttamisen mahdollisuuksia, erityisnuorisotyötä, monikulttuurista ja kansainvälistä nuorisotyötä. Nuorisotyö on myös mukana koulun arjessa.

good luck

:) :)

:)

:)

cool cool

dream big

py be h ap

fun y be h day p ap

:)

:)

create

you ca n you ca n n a an

Nuorten Raisio sm;)e

py be h ap

u

y can ou c

sm;)e

py be h ap

y can ou c

py be h ap

u

good luck

py be h ap

e peac ove peac e lov e l

e peac ove peac lov e ee l

like a star

you

e

like a star

ac

l

o r et

16


TIKANMAAN NUORISOTILA ”TIKKE” Tikke tarjoaa tekemistä 4–9-luokkalaisille. Tilalla on ohjattua toimintaa kahtena iltapäivänä viikossa maanantaisin ja torstaisin. Tikkellä on mahdollista viettää aikaa vapaasti yhdessä kavereiden kanssa oman mielenkiinnon mukaan. Tarjolla esimerkiksi mahdollisuus pelata ilmakiekkoa, biljardia, pingistä ja konsolipelejä. Yhteystiedot Noppa: Nuorisotyöntekijä Daniel Iivonen p. 044 797 2355

Musiikkitoiminta Nuorisopalvelut tarjoaa nuorille bändikerhotoimintaa Nuortenkeskus Nopassa. Bändikerhon jäsenet esiintyvät mm. perinteisessä Vaisrockissa. Yhteystiedot Erityisnuorisotyöntekijä Marko Mustonen p. 040 568 9899

Tikke: Nuorisotyöntekijä Minttu Aaltonen p. 040 755 6137

MONIKULTTUURINEN NUORISOTYÖ

Nuorisotyö koulussa

KV-klubi

Nuorisotyöntekijät ovat tavattavissa yläkoululla neljänä päivänä viikossa. He ovat mukana välitunneilla tarjoten mukavaa tekemistä oppituntien ulkopuolella.

KV-klubi on kansainvälistä nuorisotyötä, jossa tutustutaan eri maihin ja kulttuureihin. Pienryhmätoiminta on suunnattu 11–18-vuotiaille nuorille.

Nuorisotyöntekijät ovat koululla nuoria varten.

Monikulttuurinen tyttötyö Vain tytöille suunnattua nuorisotilatoimintaa 4–7-luokkalaisille. Toiminta järjestetään Valo-talon tiloissa (Lumparlankatu 18)

Yhteystiedot Nuorisotyöntekijä Henri ”Hoppe” Moilanen p. 040 564 4017 @hoppennoppakoulu

Yhteystiedot Nuorisotyöntekijä Minttu Aaltonen, p. 040 755 6137

Yhteisöohjaaja Said Hibri p. 040 159 4934 @saidnuoriso

Yhteisöohjaaja Niloufar Sariboga p. 040 350 3829

Nu

o r et

17


KOHDENNETTU NUORISOTYÖ

Ohjaamo

Etsivä nuorisotyö

Raision seudun Ohjaamo on alle 30-vuotiaille tarkoitettu maksuton ja matalan kynnyksen palvelupiste. Ohjaamosta saat neuvontaa ja tukea esimerkiksi toimeentuloon, opiskeluun, työllistymiseen, arjen hallintaan ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa.

Etsivä nuorisotyö tarjoaa 15–29vuotiaille nuorille maksutonta, vapaaehtoista ja luottamuksellista tukea arjen, opintojen, työn, toimeentulon ja hyvinvoinnin kysymyksissä. Etsivä nuorisotyöntekijä auttaa löytämään sopivia palveluja, vahvistamaan omia voimavaroja ja rakentamaan polkua kohti opintoja, työelämää tai muuta mielekästä toimintaa. Tukea saa nuoren omista lähtökohdista ja tarpeista käsin.

Ohjaamon toiminta perustuu eri toimijoiden yhteistyöhön, ja paikalla on esimerkiksi työllisyys- ja sosiaalipalveluiden ammattilaisia. Ohjaamo sijaitsee Nuortenkeskus Nopassa (Juhaninkuja 3, Raisio). Aukioloajat • Tiistaisin klo 13–17 • Torstaisin klo 12–16

Etsivä nuorisotyö järjestää myös ryhmätoimintaa nuorille aikuisille Nuortenkeskus Nopan tiloissa (Juhaninkuja 3, Raisio). • Aamukahvit ja musapaja maanantaisin klo 10–12 • Nuorten aikuisten kohtaamispaikka ”Torppa” torstaisin klo 15–18

Ohjaamon tavoitat myös: • sähköpostitse: ohjaamo@raisio.fi • Jodelissa: Raisio / @ohjaamo

Yhteystiedot Etsivät nuorisotyöntekijät: • Elina Kalliokulju, p. 044 797 1806 • Teresa Mäkilä, p. 044 797 2309 • Jael Silander, p. 040 561 8094 • etsivat@raisio.fi • IG: raisionetsivat

Nu

o r et

18


LISÄTIEDOT Nuorisotyön koordinaattori Suvi Valtonen 040 082 9954 suvi.valtonen@raisio.fi

RETKET JA LEIRIT Nuorisopalvelut järjestää pääasiassa loma-aikoina retkiä ja leirejä. Ajankohtaiset tiedot retkistä ja leireistä löytyvät verkkosivuilta: raisio.fi/nuoret.

Karmiva karnevaali Särkänniemessä

NUORTEN VAIKUTTAMISEN MAHDOLLISUUDET Nuorisovaltuusto Nuorisovaltuusto tuo raisiolaisten nuorten äänen kuuluviin ja ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Nuorisovaltuuston jäsenet valitaan vaaleilla. Toimintakausi on kaksi vuotta. Nykyisen valtuuston kausi alkoi keväällä 2025. Yhteystiedot Nuorisotyöntekijä Daniel Iivonen p. 044 797 2355

Lähde mukaan syysloman karmivimmalle huvipuistoretkelle Särkänniemeen to 15.10.2026. Karmiva karnevaali tarjoaa jännitystä, huvilaitteita ja syystunnelmaa. Retki on tarkoitettu raisiolaisille 7.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille.

Suomi–Latvia MM-säbäpeli Lähde mukaan kokemaan huikea MMkisojen tunnelma Tampereelle tiistaina 8.12.2026. Retkellä seurataan Suomi– Latvia-säbäottelua Hakametsän jäähallissa.

Lasten parlamentti Lasten parlamentti on alakouluikäisten vaikuttamiskanava, joka kokoaa oppilaskuntien edustajat jokaisesta alakoulusta keskustelemaan lasten asioista ja toiveista kaupungin päättäjien ja virkamiesten kanssa. Edustajat tuovat esiin lasten ehdotukset päätöksenteon tueksi. Lasten parlamentti kokoontuu kerran vuodessa.

Retki on tarkoitettu raisiolaisille 7.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille. Retkimaksu ja aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.

Retkille ilmoittautuminen: raisio.fi/tapahtumia-jatoimintaa-nuorille

Yhteystiedot Nuorisotyöntekijä Minttu Aaltonen, p. 040 755 6137

Nu

o r et

19


Aikuiset Aikuisten osiosta löydät työikäisten, ikääntyvien ja soveltavan liikunnan ryhmät.

Kevätkausi on 11.1.–9.5.2027. Ilmoittautuminen aukeaa 1.12.2026 klo 10.

Ryhmäkohtaisissa kuvauksissa on kerrottu tarkemmin, kenelle kyseinen ryhmä soveltuu. Jos kaipaat apua sopivan ryhmän löytämiseen, ole yhteydessä liikuntasuunnittelijaan.

LIIKUNTASUUNNITTELIJAT Saima Kokkonen saima.kokkonen@raisio.fi p. 040 645 2605

Liikuntaryhmien syyskausi on 7.9.13.12.2026 ellei ryhmäkuvauksessa toisin mainita. Ryhmät ovat tauolla syyslomaviikolla (vk 42).

Erna Kasterinne erna.kasterinne@raisio.fi p. 044 797 1389

Ryhmät toteutuvat, kun osallistujia on vähintään viisi henkilöä. Ryhmiin voi tulla mukaan myös kesken kauden.

Ai

ku i s et

20

Voit testata ryhmäliikunta­tunteja maksutta (jos ryhmässä on tilaa). Ilmoittaudu liikuntasuunnittelijalle, jos haluat mukaan tutustumaan!


Ilmoittaudu mukaan ryhmiin: raisio.fi/liikunta

Kerttulan kehonhuolto • Torstaisin klo 11–12 • Kerttulan liikuntahalli, Kisakatu 4 • Kausimaksu 40 €.

Ulpukan kehonhuolto

Tunnilla keskitytään kehon huoltamiseen, liikkuvuuden ylläpitämiseen ja hyvän olon lisäämiseen lempeällä venyttelyllä. Alkuun lämmitellään kevyesti esimerkiksi jumppakeppiä hyödyntäen. Syvävenyttelyllä parannetaan lihasten ja nivelten liikkuvuutta, tuetaan ryhtiä ja helpotetaan arjen liikkeitä. Tule kokemaan hyvä olo kehon ja mielen tasolla — kaikki liikkeet tehdään oman kunnon mukaan.

Tasalanaukion kehonhuolto • Perjantaisin klo 10–11 • Tasalanaukio 5A, 3. krs (tilaan pääsee hissillä) • Kausimaksu 30 €

• Torstaisin klo 12.30–13.30 • Ulpukan liikuntatila, Eeronkuja 5 • Kausimaksu 30 € Kehonhuoltotunnilla opitaan liikkuvuutta lisääviä liikkeitä omaa kehoa ja erilaisia välineitä hyödyntäen. Tunti sopii kaikille. tarvittavat välineet saat paikanpäältä.

Äänimaljarentoutus • Maanantaisin klo 15–16, • Tasalanaukio 5A, 3. krs (tilaan pääsee hissillä) • Kausimaksu 40 € Äänimaljarentoutus on syvärentoutusmenetelmä, jossa äänimaljojen äänten värähtelyjen avulla keho ja mieli saavat mahdollisuuden päästä syvään rentoutumisen tilaan.

Ryhmässä liikutaan monipuolisesti ja kehoa lempeästi kuunnellen. Sisältöjä suunnitellaan ryhmäläisten toiveita kuunnellen.

Ota mukaan mukavat, lämpimät vaatteet, vesipullo sekä halutessasi oma alusta.

Huom! Ryhmä on maksuton raisiolaisille omaishoitajille. Osallistuminen ei vaadi virallisen omaishoidon tuen saamista. Auttaessasi omaistasi, iästä, sairaudesta tai vammasta riippumatta, olet omaishoitaja. Omaishoitajat ilmoittautuvat mukaan puhelimitse liikuntasuunnittelijalle: p. 040 645 2605.

Ai

ku i s et

21


Voima- ja tasapainoryhmät

sekä erilaisia välineitä hyödyntäen. Liikkeet sovelletaan yksilön taitotason ja toimintakyvyn mukaan.

• Maanantaisin klo 10–10.45 • Tiistaisin neljä ryhmää: klo 10–10.45 klo 11–11.45 klo 12–12.45 klo 13–13.45 • Keskivikkoisin klo 12–12.45 • Tasalanaukio 5A, 3. krs (tilaan pääsee hissillä) • Kausimaksu 30 €

Tules-ryhmä • Keskiviikkoisin klo 10–10.45 • Tasalanaukio 5A, 3. krs (tilaan pääsee hissillä) • Kausimaksu 30 € Ryhmä soveltuu esim. reumaatikoille ja muille niveloireisille sekä henkilöille, joilla on tuki- ja liikuntaelinvaivoja.

Ryhmässä harjoitetaan tasapainoa ja lihasvoimaa omalla kehonpainolla sekä erilaisia välineitä hyödyntäen. Liikkeet sovelletaan yksilön taitotason ja toimintakyvyn mukaan. Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joiden tasapaino ja/tai alaraajojen lihasvoima on jo hieman heikentynyt, mutta liikkuminen sujuu vielä itsenäisesti. Apuvälineen käyttö ei ole este osallistumiselle.

Ryhmässä harjoitetaan liikkuvuutta, tasapainoa ja lihasvoimaa monipuolisesti omalla kehonpainolla sekä erilaisia välineitä hyödyntäen. Liikkeet sovelletaan yksilön taitotason ja toimintakyvyn mukaan. Harjoittelua tehdään sekä pystyasennossa että tuolilla istuen.

Neuro-ryhmä • Keskiviikkoisin klo 11–11.45 • Tasalanaukio 5A, 3. krs (tilaan pääsee hissillä) • Kausimaksu 30 € Ryhmä on tarkoitettu henkilöille, joilla on neurologisia haasteita. Edellytyksenä on itsenäiset siirtymiset lattiatasoon ja seisoma-asennon hallinta. Ryhmässä harjoitetaan liikkuvuutta, tasapainoa ja lihasvoimaa monipuolisesti omalla kehonpainolla

Ai

ku i s et

22


Kuntokimppa • Perjantaisin klo 10–11 • Kerttulan liikuntahalli, Kisakatu 4 • Kausimaksu 25 € Paikkana toimii useimmiten Kerttulan liikuntahalli, lajikokeiluissa paikka vaihtelee tarpeen mukaan. Ryhmässä kokeillaan eri lajeja, jotta jokainen voisi löytää itselleen mieleisen liikuntamuodon. Lajista riippuen liikutaan joko vertaisliikuttajien kanssa tai ammattiohjaajan johdolla. Kauden ohjelman löydät ilmoittautumissivulta.

Vertaisliikuttajien kuntopiiri

Kuntotreeni

• Ajalla 10.9.–29.10. • Torstaisin klo 11.15–12 • Tasalanaukio 5 A, 3. krs (tilaan pääsee hissillä) • Kausimaksu 20 €.

• Torstaisin klo 10–10.45 • Kerttulan liikuntahalli, Kisakatu 4 • Kausimaksu 40 € Tunnilla liikutaan musiikin tahdissa, monipuolisia liikkeitä yhdistellen. Aluksi lämmitellään ja nostetaan sykettä kevyesti, minkä jälkeen tehdään koko kehoa vahvistavia lihaskuntoliikkeitä. Lopuksi rauhoitutaan palauttavien venytysten ja liikkuvuusharjoitusten parissa.

Kiertoharjoittelutunti, jossa kehitetään voimaa ja tasapainoa vertaisliikuttajien johdolla. Tunti alkaa alkulämmittelyllä, jonka jälkeen siirrytään kiertoharjoittelun pariin. Pisteillä hyödynnetään monipuolisesti erilaisia liikuntavälineitä, mm. vastuskuminauhoja, kahvakuulia, tasapainotyynyjä

Tunti kehittää niin kestävyyttä, voimaa kuin liikkuvuuttakin — jokainen liikkuu oman kuntonsa mukaan. Ota oma jumppa-alusta mukaan.

Ai

ku i s et

23


Balettia pehmeästi • Lauantaisin klo 12–13 • Tasalanaukio 5A, 3. krs (tilaan pääsee hissillä) • Kausimaksu 40 € Lempeä balettitunti on elämyksellinen ja virkistävä tunti, jonka ohjauksessa huomioidaan ikä ja fyysinen kunto. Tunnilla keskitytään lihasten suorituskyvyn ja tasapainon parantamiseen rauhallisella etenemistahdilla helppojen balettiliikkeiden kautta. Tunti ei sisällä hyppyharjoituksia, joten se sopii hyvin esim. ikääntyville sekä tuki- ja liikuntaelinongelmista kärsiville. Baletti on ovelaa muistijumppaa uljaan musiikin tahdittamana. Voit tanssia joko sukkasillasi tai jumppatossuilla

Helpot lattarit • Keskiviikkoisin klo 12–13, • Kerttulan liikuntahalli, Kisakatu 4 • Kausimaksu 41 € Tule tanssimaan yksin tai yhdessä tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin paritansseja! Tanssikerta sisältää sopivissa määrin sekä opastusta tanssin saloihin että omaehtoista tanssia. Mukaan voit tulla myös pyörätuolilla.

Ai

ku i s et

24


Muista myös Raisio-opiston ja seurojen liikuntatarjonta!

MATTOPILATES-TUNNIT Pilates kehittää keskivartalon hallintaa ja ryhtiä. Lajissa tärkeää on mm. hengittäminen, keskittyminen ja syvän ydintuen käyttö. Halutessasi voit ottaa mukaan oman alustan ja vesipullon. Päälle mukavat ja joustavat vaatteet, harjoittelu tapahtuu sukkasillaan. Ryhmien max. osallistujamäärä 10 henkilöä Kaikki mattopilatesryhmät järjestetään osoitteessa Tasalanaukio 5A, 3. krs, tilaan pääsee hissillä.

Mattopilates, peruskurssi

Mattopilates, vakiotunnti Voit osallistua viikkotunnille, kun olet osallistunut peruskurssille tai sinulla on aiempaa kokemusta pilateksesta • Ajalla 10.9.–10.12. • Torstaisin klo 9.30–11 • Kausimaksu 50 € (pienryhmä)

Soveltava mattopilates, vakiotunti

• Kuuden kerran peruskurssi ajalla 5.11.–10.12. • Torstaisin klo 11.15–12.30 • Kausimaksu 30 €

• Ajalla 8.9.–8.12. • Tiistaisin klo 12.30–14 • Kausimaksu 50 € (pienryhmä) Sinulla voi olla esim. näkö-, kuulo- tai liikuntavamma, ryhmän koko mukautetaan osallistujien tarpeet ja haasteet huomioiden. Pystyt siirtymään lattiatasolle, tarvittaessa voit ottaa oman avustajan mukaan. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: liikuntasuunnittelija Erna Kasterinne p. 044 797 1389 erna.kasterinne@raisio.fi

Ai

ku i s et

25


KUNTOSALIRYHMÄT Eläkeläisten kuntosalin ABCkurssit Hulvelassa

TUOLIJUMPAT Tuolijumppa on reipas ja iloinen liikuntatuokio ikääntyneille ja liikkumisrajoitteisille. Liikkeet tehdään istuen ja/ tai seisten tuoliin tukeutuen.

Kaupungintalon tuolijumppa

• Neljän kerran opastuskurssit • Maanantaisin klo 15–16 (7.–28.9. / 5.10.–2.11. / 9.–30.11.) • Keskiviikkoisin klo 18–19 (7.10.–4.11. / 11.11.–2.12) • Hulvelan palvelutalon kuntosali, Hulvelankatu 20 • Kurssimaksu 15 € • Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Ohjatulla kurssilla saat perehdytyksen kuntosalilaitteisiin ja vinkit juuri sinulle sopiviin harjoitteisiin. Kurssin jälkeen sinulla on valmiudet jatkaa harjoittelua kuntosalilla omatoimisesti.

• Maanantaisin klo 11.15–12 • Kaupungintalon pääaula, Nallinkatu 2 • Kausimaksu 30 €

Tikken tuolijumppa • Torstaisin kaksi ryhmää: klo 10–10.45 klo 11–11.45 • Tikken nuokkari, Kapponkatu 20 • Kausimaksu 30 €

Tasalan tuolijumppa • Perjantaisin kaksi ryhmää klo 11–11.45 klo 12–12.45 • Tasalanaukio 5 A, 3. krs (tilaan pääsee hissillä). • Kausimaksu 30 €

Ai

ku i s et

26


Tiedonpuiston kuntosaliryhmä, Vertaisliikuttajien ohjaama • Ajalla 9.9.–18.11. • Keskiviikkoisin klo 16–17 • Tiedonpuiston koulun kuntosali, Juhaninkuja 4 Vertaisliikuttajien ohjaamassa kuntosaliryhmässä perehdytään ohjatusti ja turvallisesti lihasvoimaharjoitteluun kuntosalilla. Ryhmä on maksuton 65+ -kortilla. Jos sinulla on 65+ -kortti, valitse ilmoittautuessa ”käteismaksu”. Ryhmän alkaessa esitä korttisi, jolloin kurssimaksu merkitään maksetuksi. Ilman korttia maksu on 20 €.

Jos kaipaat kurssin jälkeen vielä tukea ja seuraa treenaamiseen, voit jatkaa torstain klo 10–11 kuntosalivuorolla, jolloin paikalla on Vertaisliikuttaja apuna. Kurssi on maksuton 65+ -kortilla. Ilman korttia kurssimaksu on 20€.

Liikuntahallin kuntosalikurssit • Maanantaisin klo 12.30–13.30 • Neljän kerran kurssit: 7.–28.9. / 5.10.–2.11. / 9.–30.11. • Kerttulan liikuntahallin kuntosali, Kisakatu 4

Liikuntahallin kuntosalivuoro • Torstaisin klo 10–11 • Kerttulan liikuntahallin kuntosali, Kisakatu 4

Kurssit on suunnattu aloittelijoille, joilla on vähän tai ei ollenkaan kokemusta kuntosaliharjoittelusta. Ryhmässä tutustutaan kuntosaliharjoitteluun ja sen aikana saat vinkkejä ja neuvoja omatoimiseen harjoitteluun sekä tietoa ravitsemuksesta.

Ai

Kuntosalivuorolla pääset treenaamaan porukalla omatoimisesti. Paikalla on aina Vertaisliikuttaja, jolta saat tarvittaessa apua ja vinkkejä kuntosaliharjoitteluun. Vuoro on maksuton, sisäänpääsy kuntosalille joko 65+ -kortilla tai liikuntahallin kuntosalihinnaston mukaan.

ku i s et

27


PALLOPELIT Sulkapallo/ Pickleball • Maanantaisin klo 15–16 (sulkapallo) • Tiistaisin klo 10–11.30 (sulkapallo ja pickleball) • Keskiviikkoisin klo 13.30–15 (sulkapallo), • Kerttulan liikuntahalli, Kisakatu 4 • Kausimaksu 20 € Ryhmässä pääset pelailemaan hyvässä porukassa rennolla otteella. Tiistain vuorolla on mahdollisuus pelata myös pickleball-mailapeliä. Kaikki pelivälineet saat liikuntahallilta. HUOM! Kausimaksu kattaa yhden pelivuoron. Ilmoittaudu siihen ryhmään, missä aiot käydä. Kahdella vuorolla käydessä maksat kahden vuoron kausimaksun.

Lady-höntsäpallovuoro • Keskiviikkoisin klo 18–19.30 • Kuloisten koulun liikuntasali, Keskitie 38 • Kausimaksu 20 € Tunnetko kaipuuta palloilukentille, mutta sopivaa porukkaa ei ole löytynyt?

Höntsäsähly

Tule mukaan omatoimiselle, matalan kynnyksen höntsäpallovuorolle, jossa pelaillaan vauhdikkaasti eri pallopelejä vaihdellen.

• Keskiviikkoisin klo 16–17.30 • Tiedonpuiston koulun liikuntasali, Juhaninkuja 4 • Kausimaksu 20 € Kaiken tasoisille sählyn pelaajille tarkoitettu ”höntsäryhmä”, joka on suunnattu yli 18-vuotiaille. Toiminta ei ole ohjattua.

Ai

Lajit ja sisällöt suunnitellaan ryhmän toiveiden mukaan, esim. sählyä, koripalloa, futsalia jne. Omatoimiryhmä.

ku i s et

28


Pingis • Torstaisin klo 10–11.30 • Tikken nuokkari, Kapponkatu 20. Omatoiminen vuoro. Nuorisotilan toisessa huoneessa on ohjattu tuolijumppa samaan aikaan. Ulko-ovi on auki tuolijumppien ajan

Lentopalloryhmä, LP-65 Raisio • Tiistaisin klo 14.30–16 • Kerttulan liikuntahalli, Kisakatu 4 • Ryhmä on maksuton.

.

Lentopalloryhmä on pelaillut yhdessä jo vuosia. Peliporukan kokoaminen lähti ideasta hyödyntää liikuntahallin 65+ -vuotiaille tarjottuja maksuttomia salivuoroja. Mukaan peleihin ja hauskanpitoon mahtuu vielä uusia pelaajia!

Jääkiekon +50 mailapelivuoro • Ajalla 2.9.–11.12. • Keskiviikkoisin ja perjantaisin • klo 15.15.–16.15 • Jäähalli 2, Kisakatu 3 • Syyskauden maksu 60 € +50-vuotiaille suunnatut mailapelivuorot, joissa pelataan porukalla höntsäillen. Sinulla tulee olla mukanasi oma kypärä, hanskat, polvisuojat, luistimet ja maila. Vuoroilla kypäräpakko.

Ai

ku i s et

29


Liiku lähellä Liiku lähellä -ryhmät ovat maksuttomia ja kaikille avoimia ryhmiä, joihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkon.

Liikettä ja kulttuuria kirjastosta • Keskiviikkoisin klo 9–9.45 • Ajalla 16.9.–11.11. (ei 14.10.) • Kokoontuminen kirjaston aulassa Ryhmässä liikutaan kirjaston eri tiloissa ja tutustutaan kirjaston erilaisiin palveluihin. Aamu aloitetaan liikkumalla yhdessä noin puolen tunnin verran esimerkiksi tuolijumpaten, tasapainoa harjoittaen tai kirjajumpalla Raision liikuntapalveluiden ohjaajan vetämänä. Loppuaika tutustutaan Raision kirjaston tarjoamiin mahdollisuuksiin kirjaston henkilökunnan avulla. Ryhmä sopii kaikille! Liikuntarajoitteet tai apuvälineen käyttö eivät ole este osallistumiselle, eikä sinun tarvitse olla ennestään aktiivinen kirjaston käyttäjä osallistuaksesi.

Killi ja Nalli -kävelyt • Keskiviikkoisin klo 10–11 • lähtö Tasalan Kamarin edustalta, Tasalanaukio 5 Kävelyllä voit valita omalle kuntotasollesi sopivan kävelyryhmän. Kummallakin ryhmällä on oma vetäjänsä. Rollorallit: Rauhallisen tahdin lenkki, johon voi osallistua apuvälineen kanssa tai ilman. Kävelysauvasankarit: Reippaampi lenkki, osallistu kävelysauvojen kanssa tai ilman. Vertaisliikuttajat suunnittelevat reitit osallistujien toiveita kuunnellen. Kerro vetäjille rohkeasti, minkä mittaista ja tahtista lenkkiä toivot, jotta pääset liikkumaan juuri sinulle sopivalla tahdilla!

Voit tulla paikalle sinulle sopivina kertoina.

Ai

ku i s et

30


Kauppakeskuskävelyt Myllyssä • Tiistaisin klo 11–12 • Kauppakeskus Mylly, lähtö keskusaukiolta, Iittalan edustalta Kauppakeskuskävelyillä pääset keräämään porukalla päivän askeleet mukavasti tasaisella alustalla sisätiloissa! Kävelyitä on ohjaamassa Vertaisliikuttajat.

Kerttulan Kööri

Kävelyiden alkuun ja loppuun tehdään lyhyet verryttelyt keholle. Kävelyiden jälkeen Raision seurakunta tarjoaa maksuttoman kahvin/teen keksin kera seurakunnan Myllyn tiloissa.

Kerttulan Kööri on eläkeläismiehille perustettu matalan kynnyksen ryhmä, joka kokoontuu kerran viikossa Kerttulan alueella.

• Maanantaisin klo 9–10 • Kerttulan liikuntahalli, Kisakatu 4

Köörissä pääset tarinoimaan ja vaihtamaan kuulumisia sekä sen sivussa myös liikkumaan. Kokoontuminen liikuntahallilla ja ulkona liikutaan niin pitkään, kun säät sallivat.

Voima- ja tasapainovartti • Keskiviikot1 6.9. / 14.10. / 11.11 • Klo 12–13 • Tasalan Kamari, Tasalanaukio 5 Kaikille avoimessa tasapaino- ja voimavartissa herätellään kehoa liikkeen avulla sekä keskustellaan vapaamuotoisesti liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Kööriin voi osallistua kaiken kuntoiset, edellyttäen kuitenkin, että liikkuminen onnistuu ilman avustajaa. Apuvälineen käyttö ei ole este osallistumiselle.

Hulvelan tuolijumppa Tuolijumppa on reipas ja iloinen liikuntatuokio, joka sopii kaikille. Liikkeet tehdään istuen ja/ tai seisten tuoliin tukeutuen. • Parittomien viikkojen keskiviikot klo 13.15–14 • 9.9. / 23.9. / 7.10. / 21.10. / 4.11. / 18.11. / 2.12 • Hulvelankatu 20, pääaula

Ai

ku i s et

31


YHDESSÄ KOTIKULMILLA Toiminta on maksutonta, avointa kaikille ja mukaan voi osallistua iästä ja toimintakyvystä riippumatta. Sisällöt suunnitellaan osallistujien toiveiden mukaan.

Tikanmaa

Kävelylenkit suunnitellaan osallistujien toiveiden ja kunnon mukaan. Kaikki ovat tervetulleita mukaan kävelyille! Yhdessä kotikulmilla -kerho • Torstaisin klo 17.30–18.30 • Kaanaan koululla, parkkipaikan puoleinen piha-alue, Orkolantie 11 Toimintaa toteutetaan mahdollisuuksien mukaan ulkona, esim. kävelyä ja pihapelejä.

Kävelyryhmä • Tiistaisin klo 10 • Lähtö Tikanmaan M-marketin edustalta, Kapponkatu 17 Tule tapaamaan muita senioreita mukavan liikkumisen merkeissä. Kävelyryhmämme etenee rauhallisesti ja sopii kaiken kuntoisille.

Säiden vaatiessa siirrytään sisälle koulun ruokalan tiloihin. Lapset voivat osallistua oman huoltajan mukana.

Yhdessä kotikulmilla -kerho Tarvitseeko läheisesi tai tuttusi apua ulkoiluun?

• Keskiviikkoisin klo 10–12 • Tikanmaan nuorisotalolla, Kapponkatu 20 Ikäihmisille suunnattua toimintaa Tikken nuokkarilla. Tiloissa on mahdollista mm. keitellä kahvia, pelata pingistä, biljardia ja korttia, tuolijumpata ja muuta mukavaa. Vertaisliikuttajat ovat organisoimassa toimintaa, mutta sisällöt suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä osallistujien kanssa.

Kaanaa Kävelyryhmä • Maanantaisin klo 12–13 • 12.1. alkaen • Lähtö siirtolapuutarhan parkki­ paikalta, Kivisniemenaukio 3.

Koulutetut vapaaehtoiset ulkoiluystävät tarjoavat apua ulkoiluun niille, joille ulkoilu yksin on haastavaa. Ulkoiluapua tarvitsevalla voi olla käytössä apuväline kuten rollaattori tai pyörätuoli. Ulkoiluystävää voi tiedustella seurakunnan Lähimmäisavun päivystävästä puhelimesta tiistaisin klo 10–14, puh 044 716 0390. Puhelimeen voi jättää yhteydenottopyynnön muinakin aikoina.

Ai

ku i s et

32


Liikuntaneuvonta Ryhmäliikuntaneuvonta

Lisäksi osallistujien toiveiden mukaan tutustutaan erilaisiin liikuntamuotoihin.

Tuntuuko siltä, että arjessa voisi olla vähän enemmän jaksamista, mutta alkuun pääseminen on vaikeaa?

Ryhmään voi liittyä missä kohtaa syksyä tahansa ja mukana voi olla koko kauden tai siihen asti, että itselle löytyy sopiva liikuntamuoto ja keinot lisätä arkiaktiivisuutta.

Jos kaipaat kannustusta ja käytännön vinkkejä arkeen sekä muiden samassa tilanteessa olevien tukea, tämä voisi olla sinun ryhmäsi!

Ikääntyvien ryhmäliikuntaneuvonta • tiistai 15.9. eteenpäin klo 14–15.30

Ryhmävalmennuksen teemana on kokonaisvaltainen hyvinvointi, jonka osa-alueita ovat liikkuminen, ravitsemus, palautuminen ja uni.

Työikäisten aikuisten ryhmäliikuntaneuvonta • perjantai 18.9. klo 14–15.30

Valmennus tarjoaa tukea ja vinkkejä yhdessä ryhmän vetäjän ja muiden osallistujien kanssa. Tule mukaan hakemaan helposti omaan arkeen solahtavia hyvinvoinnin tekoja!

Ota yhteyttä: liikuntaneuvonta@raisio.fi

Jaksaminen saa alkaa pienestä.

Ryhmä on suunnattu henkilöille, jotka harrastavat vähän tai ei ollenkaan liikuntaa. Valmennus sisältää 8 ryhmätapaamista, joissa käsitellään hyvinvoinnin eri osa-alueita ja etsitään jokaiselle sopivia, helposti arkeen sovitettavia ratkaisuja.

Ai

ku i s et

33


Työikäisten henkilökohtainen hyvinvointivalmennus ja liikuntaneuvonta Kaipaatko keinoja aktiivisempaan arkeen ja hyvinvoinnin lisäämiseen? Ammattilaisen kanssa: • Käsitellään liikuntaan, palautumiseen ja ravitsemukseen liittyviä asioita. • Pohditaan konkreettisia pieniä arjen tekoja ja valintoja, joiden avulla voit tukea omaa hyvinvointiasi. • Pääset kokeilemaan maksutta eri liikuntamuotoja tai saat mahdollisuuden esim. kuntosaliohjaukseen.

Kerää oma treeniporukka Kerää oma treeniporukka (minimi kolme henkilöä) ja tilaa teille räätälöity ohjauskerta ja ohjeet omatoimisen harjoittelun aloittamiseksi. Harjoittelu ja ohjaus voidaan toteuttaa ryhmän toiveiden mukaan kuntosalilla tai ulkona liikkuen. Tavoitteena on, että ryhmä jatkaa ohjauksen jälkeen keskenään kokoontumisia ja harjoittelua. Ohjaus on maksuton.

Ai

Huomioithan, että Uintikeskus Ulpukan ja Kerttulan liikuntahallin sulkuaikoja ei hyvitetä etujen voimassaoloaikoihin.

65+ -etu raisiolaisille • Voimassa 6 kk, hinta: • Arkisin ennen klo 15, 1 krt/ päivä 50 € • Kaikkina aikoina, 1 krt/ päivä 65 € • Ensimmäisellä ostokerralla maksetaan Ulpukan rannekkeen hinta 8 €.

Prosessi kestää 6–12 kk, tapaamisten määrä ja tiheys määritellään yksilöllisesti tarpeen mukaan.

Liikuntasuunnittelija Saima Kokkonen p. 040 645 2605 saima.kokkonen@raisio.fi

LIIKUNTAEDUT

65+ -edulla pääsee Uintikeskus Ulpukkaan uimaan ja kuntosalille, Kerttulan liikuntahallin kuntosalille sekä liikuntahallin ohjattuihin kuntosaliryhmiin. Lue lisää: raisio.fi/ulpukka

Let’s Go -etu Let’s Go -etu myönnetään työelämän ulkopuolella oleville 18–64-vuotiaille raisiolaisille. Voimassa 6 kk, hinta: • Arkisin ennen klo 15, 1 krt/ pvä 50 € • Kaikkina aikoina, 1 krt/ pvä 65 € • Ensimmäisellä ostokerralla maksetaan Ulpukan rannekkeen hinta 8 €.

ku i s et

34


Lue lisää: raisio.fi/letsgo

Let’s go -edulla pääsee Ulpukkaan uimaan ja kuntosalille sekä Kerttulan liikuntahallin kuntosalille. On myös mahdollista hyödyntää kuntosaliohjausta, osallistua ryhmäliikuntatunneille sekä pelata sulkapalloa. Kaupungin toteuttamat yksilö- tai ryhmäliikuntaneuvontapalvelut sisältyvät myös etuun. Tutustu etuun sisältyviin ryhmiin sekä myöntämisehtoihin verkko­sivuilla: raisio.fi/letsgo

Toimintaa järjestävät Raision liikuntapalvelut sekä Varhan Avoin kohtaamispaikka Olkkari. Let’s Go Liiku -porukan elokuun ja syyskuun aikataulu Kokoontuminen Kerttulan liikuntahallin edessä. Sulkapallokerroilla tavataan Kerttulan liikuntahallila. Tiistaina 22.9. kokoonnutaan Uintikeskus Ulpukassa.

Liikuntasuunnittelija myöntään edun ensimmäisen kerran. Edun uusinta voidaan tehdä Uintikeskus Ulpukan asiakaspalvelupisteellä tai liikuntapalveluiden toimistolla.

Elokuu • Ti 18.8. klo 12–13.30 easy-parkour • Ti 25.8. klo 12.30–14 jalkapallo

Tule asioimaan Let’s Go -asioissa päivystysaikana maanantaisin klo 12–14 (liikuntapalveluiden toimisto, kaupungintalo) tai varaa aika liikuntasuunnittelijalta.

Syyskuu • Ti 1.9. klo 12.30–14 jalkapallo • Ti 8.9. klo 12.30–14 treeniä ja kehonhuoltoa ulkona • Ti 15.9. klo 12.30–14 sulkapallo • Ti 22.9. klo 12.30–14 kuntosali, kehonhuolto ja uinti, Uintikeskus Ulpukka • Ti 29.9. klo 12.30–14 sulkapallo

Let’s Go Liiku -porukka Ryhmä on avoin ja maksuton kaikille työikäisille. Se tarjoaa mahdollisuuden liikkua yhdessä, kokeilla erilaisia lajeja ja viettää aikaa rennossa porukassa. Ryhmä kokoontuu viikoittain tiistaisin, eikä osallistuminen edellytä voimassa olevaa Let’s Go -etua.

KYSY LISÄÄ LET’S GO -EDUSTA JA VARAA AIKA:

Toiminnassa kokeillaan eri lajeja ja osallistujien toiveet huomioidaan.

Ai

ku i s et

35

Liikuntasuunnittelija Erna Kasterinne 044 797 1389 erna.kasterinne@raisio.fi


Vesiliikunta UINTIKESKUS ULPUKKA Ulpukan sarjakortit muuttuvat rannekkeiksi Ulpukan pukukaapit uudistuvat ja sarjakortit muutetaan käytettäväksi rannekkeilla, mikä nopeuttaa asiointia uimahallissa. Rannekkeen hankintahinta on 8 €. Uintikerta siirretään kertarannekkeelle erillisellä vaihtopisteellä jokaisella käyntikerralla erikseen. Siirtymäaikana voit käyttää nykyistä sarjakorttiasi. Rannekkeella kuljetaan kulkuporteista ja se toimii myös pukukaapin avaimena (sähkölukolliset kaapit).

Uudistus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Kesän 2026 aikana uudistetaan miesten puoli sekä molemmat ryhmäpukuhuoneet. Naisten puoli uudistetaan myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana.

Vesiliikuntaa kertamaksulla • Ajalla 18.8.–9.12., ryhmiä ei viikolla 42 (13.–16.10.) • Tiistaisin klo 7–7.30 • Tiistaisin (syvässä) klo 14–14.45 • Keskiviikkoisin klo 14–14.45 • Torstaisin klo 14–14.45 • Perjantaisin klo 7–7.30 Vesiliikuntamaksu 4,50 € + sisään­ pääsymaksu. Ei ilmoittautumista.

Päivävesiliikunta • Ajalla 3.9.–10.12. (ei 15.10.) • Ryhmät 30 min • klo 10, 10.45 ja 11.30. • Vesiliikuntaa altaan matalassa päässä (syvyys 120 cm) Kausimaksu 50 € + sisäänpääsymaksu. Ilmoittautuminen ryhmiin alkaa

Ai

ku i s et

36


torstaina 27.8. klo 9. raisio.fi/ulpukka tai vesiliikunnanohjaaja Eija Inki puh. 044 797 1750

Iltavesiliikunta Tiistaisin 1.9.–8.12. (ei 13.10.) • klo 19–19.40 matalan veden jumppa • klo 19.45–20.25 syvän veden treeni

Kuntosalin laiteopastus Tule tutustumaan uusittuihin laitteisiin! Ohjaaja neuvoo laitteiden käyttöä ja antaa vinkkejä harjoitteluun.

Kausimaksu 63 € + sisäänpääsy­maksu Torstaisin ajalla 3.9.–3.12. (ei 15.10.) • klo 19–19.40 matalan veden tehotreeni • klo 19.45–20.25 syvän veden treeni

• Keskiviikkoisin klo 12–13.30 ajalla 2.9.–9.12. (ei 14.10.)

Kuntopiiri • Keskiviikkoisin 2.9.–9.12. klo 11.15–11.45 • Kuntopiiri on tarkoitettu kaikille Ulpukan asiakkaille, kuntopiirimaksu 4 € + sisäänpääsymaksu

Kausimaksu 58,50 € + sisäänpääsymaksu Ilmoittautuminen iltavesiliikuntaan: raisiolaiset ma 17.8. klo 8 ulkopaikkakuntalaiset ke 19.8. klo 8

Äijävesiliikunta

Uintikeskus Ulpukka

• Keskiviikkoisin 2.9.–9.12. (ei 14.10.) • Klo 19.30–20.15 Kausimaksu 63 € + sisäänpääsy­maksu

Eeronkuja 5 p. 044 797 1681 ulpukka.asiakaspalvelu@raisio.fi

Ilmoittautuminen: ma 17.8. klo 8

Avoinna ma–ti klo 6–21 ke klo 11–21 to–pe klo 6–21 la–su klo 11–18

Aikuisten uintiryhmät • Tekniikka alkeet, tiistaisin 1.9.–8.12. klo 16.30–17.15 (ei 13.10.) • Tekniikka jatkavat, torstaisin 3.9.–3.12. klo 16.30–17.15 (ei 15.10.) • Kausimaksu 71,50 € + sisäänpääsymaksu. kui s e

Ai

37

Ryhmiin ilmoittautuminen, lisätiedot ja poikkeavat aukioloajat:

raisio.fi/ulpukka

t


Liikuntapaikat Raisio tarjoaa monia liikkumismahdollisuuksia.

KERTTULAN LIIKUNTAKEIDAS Kerttulan ulkokuntosali Alueelta löytyvät laadukkaat ulkokuntosalilaitteet: jalkakyykky-, penkkipunnerrus-, yläveto-, vaakasoutu- ja etupunnerruslaitteet, selkä-vatsa-dippitelineyhdistelmä laite sekä Street Workout-teline.

Kerttulan kuntoportaat

un

Kerttulan liikuntakeskuksen alueella on 10-väyläinen frisbeegolfrata. Kolme väylistä on esteettömiä ja niissä on multigolfkorit. Multigolfkoreilla voi frisbeegolfin lisäksi pelata puistogolfia tai futisgolfia. Seuraa radan käyttäjämääriä ja ruuhka-aikoja osoitteessa: raisio.fi/frisbeegolf

Kerttulan liikuntahalli ja sisäliikuntatilat Kerttulan liikuntahallissa on kuntosali, johon voi lunastaa edullisen kortin. Lisäksi hallista voi varata itselleen esimerkiksi sulkapallovuoron.

tapa

t

38

ik a

Lii k

Tiukat 63 porrasta käytössäsi Kerttulan kuntoradan yhtey­destä, läheltä ulkokuntosalia.

Kerttulan frisbeegolfrata


Timmi-tilavarausjärjestelmän kautta voi tarkastella kaikkia kaupungin sisäliikuntatiloja: raisio.fi/timmi-liikunta Muutamissa tiloissa yksityishenkilöt voivat tehdä varauksen ja maksaa sen suoraan järjestelmässä (beachvolley-kentät sekä pienten koulujen salit: Kuloinen, Kaanaa, Tahvio ja Ihala). Kerttulan liikuntahallin kautta hoidetaan edelleen muiden tilojen varaukset ja maksut. Avaimet liikuntatiloihin luovutetaan liikuntahallilta. Tiedustelut ja vuorojen varaukset: kerttulan.liikuntahalli@raisio.fi p. 044 797 1007

Tenniskentät Kerttulan urheilukeskuksessa on kolme massapintaista ulkokenttää. Tennishallissa on varattavissa kaksi sisäkenttää. Tennishallin lattiassa on plexipave-päällyste. Tiedustelut ja kenttävaraukset: Kerttulan tenniskeskus

Beachvolley-kentät Ihalan tekonurmikentän läheisyydessä on kaksi beachvolley-kenttää ja Hahdeniemen uimarannalla yksi. Keskustan Sivukadun päässä sijaitsevat kentät ovat melko huonossa kunnossa. Kentille voi vapaasti mennä pelaamaan, mikäli ne ovat vapaana. Kentät voi varata Timmi-varausjärjestelmän kautta.

Halli on avoinna: • ma–pe klo 8–22 • la–su klo 8–21

Ulkokuntosalit Vapaasti käytettäviä painopaikallisia kuntoiluvälineitä, joiden vastusta on mahdollista säätää.

Kerttulan jäähallit Kerttulassa sijaitsevat kaksi jäähallia tarjoavat hyvät puitteet jääurheilun harrastamiseen.

Painopakalliset ulkokuntosalilaitteet • Kerttula, Kisakatu 3 • Tikanmaa, Kapponkatu 13 • Ihala, Ihalantie 27 • Raision lukio, Kirkkoväärtinkuja 18 • Suvituulenpuisto, Perhosenraitti 4

Syyskuusta toukokuuhun halleissa järjestetään avoimia yleisöluisteluvuoroja. Koulujen loma-aikoina on lisäksi runsaasti arkipäiviin sijoittuvia luisteluvuoroja. Lue lisää:

un

tapa

t

39

ik a

Lii k

• raisio.fi/jaahallit • raisio.timmi.fi


Hulvelan kuntokeidas ikäihmisille Raision keskuspuistosta Pohjoisraitin ja Lautamiehenkadun välistä löydät Kuntokeitaan, jossa voit kuntoilla turvallisilla liikuntalaitteilla yksin tai yhdessä muiden kanssa. Puistossa on ohjeet, joiden avulla voi tehdä liikuntaharjoituksia omien voimien mukaisesti. Puisto sopii myös pyörätuolia ja rollaattoria käyttäville. Kuntokeidas innostaa ylläpitämään tasapainoa, lihasvoimaa ja nivelten liikkuvuutta.REN LÄHILIIKUNTA-ALUE

Vaisaaren lentopallo- ja sulkapallokenttä

Vaisaaren Pumptrack-rata Alakoululaisenankee 7 Rata on mutkitteleva ja kumpuinen asfalttirata, jolla voi pyöräillä, potkulautailla, rullaluistella tai rullalautailla.

Alakoululaisenankeen varrella, lähellä Pumptrack-rataa kohti Ihalaa löytyy kivituhkapohjainen lentopallokenttä. Lentopallokentän läheisyydestä sijaitsee sulkapallon pelaamista varten pelialue verkkoineen.

Apilanlehden muotoisesti kiemurtelevaa rataa voivat käyttää kaikenikäiset lapset ja nuoret, mikseivät aikuisetkin. Oman turvallisuuden vuoksi radalla liikuttaessa tulee aina käyttää kypärää sekä polvi- ja kyynärsuojia.

Tiedonpuiston koulun piha-alue

Koripallokentät

Juhaninkuja 4, Koulupäivät klo 8–16 piha on koulun käytössä. Ulkoliikuntapaikka on tämän jälkeen kaupunkilaisten vapaassa käytössä.

Ulkokoriskentät löytyvät Ihalan tekonurmikentän vierestä, Raision lukion pihan välittömästä läheisyydestä sekä Vaisaaresta Pumptrack-radan vierestä.

Hauninen DiscGolfPark

un

tapa ik a

40

t

Lii k

Rata on 18-väyläinen ja sijaitsee Haunisten altaan eteläpuolella, aivan Santaojantien päässä. Seuraa radan käyttäjämääriä ja ruuhka-aikoja osoitteessa:raisio.fi/frisbeegolf


Ulkopeliareenat Raision kaupungin alueella sijaitsee kolme ulkopeliareenaa. Ihalan ja Friisilän alakoulun pihassa ovat peliareenat, jotka ovat päivisin koululaisten käytettävissä ja iltaisin kaikkien vapaassa käytössä. Lisäksi Lumparlankadun kentältä löytyy peliareena, joka on kaikkien käytettävissä klo 8–22 välisenä aikana.

Varppeen päiväkodin piha Varppeen päiväkodin piha on liikunnallistettu ja monimuotoistettu. Piha on perheiden vapaassa käytössä päiväkotiaikojen ulkopuolella eli iltaisin ja viikonloppuisin.

Raision ulkoilureitit KULLAANPOLKU 13 km päiväreitiksi sopiva lenkki, johon aikaa kannattaa taukoineen varata 4–6 tuntia. Kiipeä ihastelemaan Kullaanvuoren näköalatornin maisemia.

jossa laavu, tulipaikka, puuvaja ja puucee. Lähtöpaikka: Ylönpuolentien P-paikka Kallastenmutkassa tai Pähkinämäen majan P-paikka, Santalantie 121. Molemmissa lähtöpaikoissa on opastaulu. UIKKUPOLKU 4 km kiertää Raisionlahden pohjukan, jossa hieno mahdollisuus nähdä muuttolintuja. Reitin varrella on lintutorni ja luontotauluja. Lähtöpaikkana Kaanaanrannantien P-paikka tai lintutornin P-paikka Nesteentien varrella (ennen Hahdenniemen venesatamaa). TIMALIPOLKU 3,8 km tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden retkeillä kaupunkialueella luonnontilansa melko hyvin säilyttäneessä lehtomaisessa merenrantamaisemassa. Lähtöpaikkana Hahdenniemen venesataman P-paikka.

Kullaanvuorella on laavu nuotiopaikkoneen sekä puusee. Lähtöpaikkana Kerttulan liikuntakeskus, josta opastukset kävelytietä 8-tien yli Kullaanpolulle. PÄHKINÄPOLKU 3 km + 1 km pikkulenkki. Päiväretkeksi sopivat lenkit, luontokeidas aivan keskustan tuntumassa.

un

tapa

t

41

ik a

Lii k

Keskivaikea reitti, jossa korkea nousu Kallastenvuoren reunaa ylös. Reitin varrella on Pähkinämäen ulkoilumaja,


KERTTULAN LUONTOPOLKU 3,3 km. Kerttulan urheilukeskuksesta tai Friisilän verstailta pääset helposti matkaan. Reitin varrella kannattaa maisemien ihailun lisäksi tutustua tietotauluihin.

Muista myös Kaanaan omakotiyhdistyksen ylläpitämät Isovuoren rengaspolku sekä Järviniityn metsäpolut.

HAUNISTEN ALTAAN ympäri kulkee 3,5 km:n polku. Reitin varrella on kaksi taukopaikkaa (tulipaikka, puuvaja ja käymälä), joista toinen on esteetön. Alueella on erikseen merkitty esteetön pysäköintialue, jolta on noin 400 metrin matka esteetteömälle taukopaikalle.

KERTTULAN VALAISTU KUNTORATA /latu (perusreitti 3050 m). Lisälenkit mukaan lukien n. 4000 m. Lumetetaan talvisin, jolloin vain hiihtäminen sallittu.

Valaistut kuntoradat Valaistus päivittäin klo 6–22.

VASKIPOLKU 3,5 km tunnetaan historiapolkuna. Vaskipolku tutustuttaa kiertäjänsä myöhäisrautakautisiin nähtävyyksiin. Lähtöpaikkana esim. Huhkon kartanon parkkipaikka, mutta reitille pääsee helposti myös muualta reitin varrelta. KAUPUNKIREITIT Raision raitti 8,4 km ja Jokiraitti 5,7 km tarjoavat kaupunkia ja luontoa sopivassa suhteessa. Raision raitti kulkee Krookilasta Raisionlahden ruovikkoa sivuten torille ja kalliometsäharjanteita takaisin tai toisinpäin. Jokiraitti kiertää Kerttulasta vesilaitoksen sillalle, sieltä jokivartta pitkin kirkolle ja keskustan kautta takaisin tai toisinpäin.

un

Kerttulan ja Petäsmäen kuntoratojen välillä on valaistu yhdyslatu talvisin (1500 m). VAISAAREN kuntorata (1700 m) TIKANMAAN valaistu kuntorata/latu (1300 m) HEPOKANKAREEN-VETIKON valaistu ulkoilureitti (n. 3000 m)

Nurmikentät ja hiekkakentät Raisiossa on useita nurmi- ja hiekkapäällysteisiä pallo- ja harjoituskenttiä eri puolilla kaupunkia ja koulujen pihoilla. Kentille voi mennä pelaamaan, mikäli ne ovat vapaana. Vuorovaraukset kentille tapahtuvat myös Timmijärjestelmän kautta. raisio.fi/timmi-liikunta

tapa ik a

42

t

Lii k

Lisätietoja ja ladattavat pdf-muotoiset kartat Raision verkkosivuilla: raisio.fi/ulkoilureitit

PETÄSMÄEN valaistu kuntorata/latu (1500 m). Talvisin vain hiihtäminen sallittu.


Hiihtoladut

Perheiden retkikartta

Tiedot päivitetään talvikaudella sivulle: raisio.fi/hiihtoladut

Ulkojääkentät Tiedot päivitetään talvikaudella sivulle: raisio.fi/ulkojaakentat

KARTTOJA KAIKKIEN KÄYTTÖÖN Paperikarttoja voit hakea liikuntapalveluiden toimistosta (kaupungintalo, Nallinkatu 2) ma–to klo 9–16 ja pe klo 9–15.

Tutustu Raision monipuolisiin liikkumismahdollisuuksiin retkikartan avulla. Kartasta löydät mm. leikkipaikat, ulkoilureitit, pulkkamäet ja jääkentät. Tutustu kotiympäristöön tai lähde seikkailemaan ympäri Raisiota!

Penkkilenkkikartat

Ylhäisiin ja Keskuspuistoon on luotu Penkkilenkkikartat, jotka mahdollistavat säännölliset lepotauot matkan varrella. Kartasta näet penkkien sijainnit sekä erilaista nähtävää lenkillä.

un

tapa ik a

43

t

Lii k

Penkkilenkit soveltuvat kaikkien käyttöön riippumatta iästä ja toimintakyvystä. Molemmilla lenkeillä on sekä pidempi että lyhyempi reittivaihtoehto.

Vuoden 2023 asukasbudjetilla toteutettiin Jokiraitin kartta omatoimiseen kulkemiseen. Reitin pituus on 6,3 kilometriä.


URHEILUSEURAT Raisiolaiset urheiluseurat tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia urheiluun ja liikkumiseen. Seurojen omiin verkkosivuihin tutustumalla saa parhaiten tietoa ryhmistä ja aikatauluista. Koosteen ja linkit seurojen sivulle löydät osoitteesta: raisio.fi/raisiolaiset-seurat

Fortis Communitas ry - taekwondo

vauva- ja taaperoryhmät, erilaiset aikuisten ryhmäliikuntatunnit

Krav Maga Fighters krav maga, kamppailu, itsepuolustus

Raision Ratsastajat ry - ratsastus Raision Rinkka ry. - terveysliikunta, luontoliikunta, ulkoilu, pyöräily, kävely, perheliikunta

Mascarenhas team brazilialainen jujutsu RaiFu ry. - jalkapallo, perhefutis, futsal RaJu ry. - lasten harrasteliikunta, tanssi, kilpa-aerobic, cheerleading, joukkuevoimistelu, rytminen voimistelu, telinevoimistelu, Freegym, vauvajumppa, aikuinen lapsijumpat, erilaiset aikuisten ryhmäliikuntatunnit

Raision Ryhti ry. - judo, aikido, jalkapallo, lentopallo, koripallo Raision Salibandy ry. - salibandy Raision Sulkapalloilijat ry. sulkapallo

Raision karateseura Bushidoka - karate

Raision taekwondoa ja pallopelejä ry taekwondo

Raision Keilailuliitto ry. keilaus eri ikäisille

Raision Urheilijat ry. - uinti, tennis, lentopallo

Raision Kuula ry. - yleisurheilu, hiihto

Raision Urheiluautoilijat ry. erilaiset urheiluautoilulajit, pienoisautoilu

Raision Loimu ry. - lentopallo Raision Loimujunnut ry. - lentopallo Raision Nuorisokiekko ry. jääkiekko, ringette

Raision Voimamiehet ry. paini, nallepaini SC Raisio ry. - jalkapallo

d is t y ks

et

Yh

Raision Pyryt ry. - tanssi, liikkari, minitrampoliinitunnit, tankotanssi,

44


NUORISOJÄRJESTÖT Raisiolaiset nuorisojärjestöt tarjoavat mm. leiri-, kerho-, partio- ja tapahtumatoimintaa. Järjestöjen omiin verkkosivuihin tutustumalla saa lisätietoa toiminnasta ja tarjonnasta.

Jokikylän pojat ry - Partiotoimintaa Raisiossa, maalla ja merellä. jokikylanpojat.fi Raision Killinallit ry - Partiolippukunta Raisiosta jo vuodesta 1958. raisionkillinallit.fi Raision Nuoret Kotkat - Lasten toiminta- ja etujärjestö, joka järjestää leirejä, kerhoja, retkiä ja muita tapahtumia. Toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. vsnk.fi

Lastenliitto ry - Järjestää syys- ja kevätlukukausien aikana lapsille ja lapsiperheille kerhotoimintaa, sekä koulujen loma-aikoina erityisesti päiväleiritoimintaa. lastenliitto.fi/varsinais-suomi Varsinais-Suomen Vesaiset - Tarjoaa lapsille, nuorille sekä lapsiperheille toimintaa ja tapahtumia. Otamme myös kantaa perhepoliittisiin kysymyksiin. vesaiset.fi/varsinais-suomi

d is t y ks

45

et

Yh

Raision Pinskut - Lasten ja nuorten kasvatusjärjestö, joka järjestää avointa kerho-, leiri- ja tapahtumatoimintaa perheen pienimmille, sekä ala- ja yläkouluikäisille. Tarjoaa elämyksellistä vapaa-ajan toimintaa, jota toteutetaan lasten ja nuorten ehdoilla. raisionpinskut.fi


For families Family Play & Move Sessions/ Perheliikkarit

Community Nature Walks/ Koko kylän retket

Relaxed outdoor play for families. The activities are designed for children of all ages together with a parent or another accompanying adult. The games and activities support children’s motor skill development. No registration is required. Dress according to the weather.

Free guided nature walks for all ages, led by a nature guide from Raision Rinkka. The short routes are also suitable for participants using prams, strollers or mobility aids. No registration is required. Weather permitting.

• Monday 7 Sept, 5 Oct and 2 Nov, 10.00–11.00, Satelliitti Meeting Place, Sipilänkuja 2, Raisio • Friday 2 Oct and 6 Nov, 9.30–10.30, Parish family cente, Kirkkoherrankuja 2, Raisio

I

En glis

46

h

n

• Friday 4 Sept, 10.00–11.00, Alppiruusupuisto (Rhododendron Park). Departure at 10.00 from the Parish Family Centre, Kirkkoherrankuja 2 (yard of the Old Vicarage). • Wednesday 25 Nov, 17.00–19.00, Friisilä Workshops area, Friisilänpolku. Departure at 17.00.


Hobby Help/ Harrastushelppi

Children’s Sports Pass

Hobby Help assists people of all ages in finding sports, arts and cultural hobbies in Raisio. Contact: harrastushelppi@raisio.fi.

The Sports Pass for preschool children and pupils in grades 1–2 offers free opportunities to try different sports and three visits with each participating sports club. The pass will be distributed through preschools and schools.

Fun for Kids Guidance/ Menoa muksuille -ohjaus Free physical activity counselling helps families living in Raisio improve their well-being and stay active in everyday life. Meetings can be arranged at your child’s daycare centre or at another convenient location near your home. Book an appointment: liikuntaneuvonta@raisio.fi.

Fun for Kids Events/ Menoa muksuille -tapahtumat Free, open and accessible events for children in early childhood education and primary school, and their families. The events are supervised but not instructor-led, so children participate together with their own adult. No registration is required. Outdoors: Sundays 16 Aug–13 Sept 2026, 9.00–10.30, Tikanmaa School playground, Kapponkatu 15

Preschool Ulpukka Swimming Pass Children starting preschool in autumn 2026 and one accompanying adult can visit Ulpukka Swimming Centre twice free of charge. The pass will be given to children through their preschool group. Bring the pass to the Ulpukka reception and collect a stamp for each visit. After two visits, return the completed pass to receive a small reward.

First Splash into Water Safety At Ulpukka Swimming Centre, a swimming instructor provides tips on supporting your child’s swimming skills and safe water activities. No previous experience is required. Sessions: • Thu 3 Sept, Thu 1 Oct, Thu 5 Nov, Thu 3 Dec • Times: 17.15–17.45 and 18.15–18.45.

Indoors: Sundays 20 Sept–29 Nov 2026, 9.00–10.30, Tiedonpuisto School, Juhaninkuja 4 (entrance through the gymnasium door)

Admission is charged according to Ulpukka Swimming Centre’s normal entrance fees. The Preschool Ulpukka Swimming Pass and other eligible group benefit cards may be used.

No sessions on 18 Oct or 8 Nov.

I

En glis

47

h

n


Seuraa meitä Instagramissa @liikkuvaraisio @raisionnuorisopalvelut

Tutustu monipuolisiin palveluihimme: raisio.fi/lainattavat-valineet raisio.fi/harrastushelppi raisio.fi/timmi-liikunta raisio.fi/timmi-nuoriso

LIIKUNTA- JA NUORISO­ PALVELUIDEN TOIMISTO • p. 044 797 2217 • ma–to klo 9–16, pe klo 9–15 • Kaupungintalo, Nallinkatu 2 UINTIKESKUS ULPUKKA • p. 044 797 1681 • ulpukka.asiakaspalvelu@raisio.fi • Käyntiosoite: Eeronkuja 5 • raisio.fi/ulpukka KERTTULAN LIIKUNTAHALLI • p. 044 797 1007 • kerttulan.liikuntahalli@raisio.fi • Käyntiosoite: Kisakatu 4 • raisio.fi/kerttulan-liikuntahalli RAISION JÄÄHALLIT • p. 044 797 1008 • raision.jaahallit@raisio.fi • Käyntiosoite: Kisakatu 5 • raisio.fi/jaahallit

NUORISOTILAT

Nuortenkeskus Noppa Juhaninkuja 3 Pommari-musatila Kirkkoväärtinkuja 18 Legendaarinen musiikki-­­​ harjoitustila nuorille

Tikke Kapponkatu 20 Tiedonpuiston koulun nuorisotila Juhaninkuja 4 KESÄRANNAN LEIRIKESKUS • Käyntiosoite: Rannanniementie 9, Naantali • p. 044 797 2217 • nuorisopalvelut@raisio.fi • raisio.fi/timmi-nuoriso LUE LISÄÄ: raisio.fi/nuoret raisio.fi/liikunta


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Liikunnan ja nuorison esite syksy 2026 by Raision kaupunki - Issuu