


![]()



Ostamalla kotimaisia kynttilöitä tuet luokkien, joukkueiden ja yhdistysten toimintaa.

Ostamalla tästä kuvastosta autat luokkaa, joukkuetta tai yhdistystä saavuttamaan tavoitteensa.
Tuotot käytetään esimerkiksi leirikouluihin, kilpailumatkoihin, turnauksiin, retkiin ja harrastustoimintaan.
Samalla saat kotiisi laadukkaita kotimaisia kynttilöitä, jotka valmistetaan käsityönä Vaajakoskella.



50
VUOTTA
KOTIMAISTA KYNTTILÄOSAAMISTA
Tuet nuoria
Jokainen ostos tukee nuorten tavoitteita ja unelmia.
Valmistettu Suomessa
Kaikki kuvaston kynttilät valmistetaan Suomessa.
Käsintehty Vaajakoskella
Käsityö, laatu ja ajaton tunnelma jokaisessa kynttilässä.
1410+
LUOKKAA, JOUKKUETTA JA YHDISTYSTÄ ON KERÄNNYT VAROJA PUTTIPAJAN TUOTTEILLA.
AVAINLIPPU MERIKITTY TUOTE
Sytytetään yhdessä kynttilä kotimaisuudelle ja nuorten unelmille.
Puttipaja on valmistanut kynttilöitä Suomessa vuodesta 1976.
Jokainen kynttilä valmistetaan huolella laadukkaista materiaaleista, yhdistäen käsityötaidon, tunnelman ja suomalaisen työn.




Miksi Puttipajan varainhankinta?
Suomalainen perheyritys jo 50 vuoden kokemuksella
Kotimainen Avainlippu-tuote
Laadukkaat kynttilät, jotka tuovat tunnelmaa
Käsityötuote, jota ostetaan ympäri vuoden
Yli 1410 ryhmää on kerännyt varoja Puttipajan avulla
Kiitos, että olet mukana tukemassa nuorten tulevaisuutta!

85-7920






1. VEKKIKYNTTILÄSALKKU KOTI, ISO Ihana pakkaus sisältää kolme suosittua vekkikynttilää. Värit ovat toisiinsa sopivat kerma, puuteri ja kaakao. Ihanteellinen valinta kotiin tai lahjaksi!


Vekkikynttilän koko: 7x20 cm puuteri, 7x12 cm kerma ja 7x8 cm kaakao, materiaali parafiini, paloaika ~45h, tuoksuton
Tuotenro: 85-7937
Hinta: 32,00 €
2. VEKKIKYNTTILÄSALKKU KOTI
Käsinkastellut vekkikynttilät kartonkisessa lahjalaatikossa. Värit puuteri ja kerma. Päällä tarra, jossa lukee ’Lämpöisin terveisin!’. Erinomainen lahja tai tuliainen. Koko: 7x10 cm, paloaika ~45h, Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7920
Hinta: 16,50 €
3. PALLOPAKETTI KOTI
Käsinkastellut jalalliset pallokynttilät 3 värin settinä. Paketissa kauniit pehmeät sävyt sulautuvat toisiinsa; kaakao, puuteri ja kerma. Paketissa yhteensä 6 pallokynttilää.
Koko: 6x8, paloaika ~12h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7970
Hinta: 30,00 €

4 85-152808 Kruunulajitelma Koti

Kynttilänjalkoja on myynnissä varainhankinnan verkkokaupassa rajallinen määrä.
4. KRUUNULAJITELMA KOTI

Käsinvalettu läpivärjätyt kruunukynttilät kartonkipakkauksessa. Kauniit sävyt sulautuvat toisiinsa; puuteri ja vaaleanpunainen. Paketissa on neljä kynttilää.
Koko: 2,2x20 cm, paloaika ~9h
Materiaali: 75% parafiini, 25% oliivisteariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-152808
Hinta: 9,00 €
5. PALLOPAKETTI KOTI METALLIHOHTO
Käsinkastellut metallinhohtoiset jalalliset pallokynttilät 3 värin settinä. Paketissa kauniit pehmeät ja juhlavat sävyt sulautuvat toisiinsa; helmiäinen, shampanja ja ruskea. Paketissa yhteensä 6 pallokynttilää.
Koko: 6x8, paloaika ~12h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7975
Hinta: 38,00 €
6. SYDÄNKYNTTILÄ-PAKETTI, KOTI
Lajitelma ihastuttavia sydänkynttilöitä kotiin tai lahjaksi.
Värit: kerma, kaakao, puuteri ja vaaleanpunainen Sydänkynttilän koko: 8x8 cm, parafiini, paloaika ~40h, tuoksuton
Tuotenro: 85-7910
Hinta: 30,00 €
7. Vekki PUUTERI Hyvää joulua 15cm
Käsinkasteltu pöytäkynttilä, jossa on hento puuterinsävy. Kynttilää koristaa vyöte, jossa lukee ”Hyvää joulua!”. Aivan ihana joululahja!
Koko: 7x15 cm, paloaika ~75h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7946
Hinta: 14,00 €
8. SYDÄN&RUUSU&METALLI LAHJAPAKKAUS

85-7946
Vekkikynttilä lahjalaatikossa, puuteri

Sydän&Ruusu& Metalli pkt, puuteri/ shampanja (85-141082828)
Huom! Tätä tuottetta on saatavilla rajoitetusti. Tarkista saatavuus myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.

Tämä huolella koottu kynttiläpaketti yhdistää pehmeän romanttisuuden ja hillityn näyttävyyden. Tätä on saatavilla rajoitettu erä varainhankintaryhmän kampanjaverkkokaupassa Tarkistathan saatavuuden omalta myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.
Kynttilöiden sävyt ovat kuvissa ohjeellisia, pieniä sävyeroja esiintyy eri valmistuserien välillä.
Crème brûlée -kynttilä tuoksuu vastustamattoman herkulliselta. Paahdetun sokerin lämmin ja hieman savuinen aromi yhdistyy vaniljan, kermaisuuden ja karamellin ylelliseen tuoksuun, joka saa veden kielelle.

Pellava-kynttilän tuoksu tuo kotiin puhtaan pellavan raikkauden. Sen tuoksu täyttää kodin puhtaudella ja raikkaudella, luoden harmonisen ja rauhoittavan tunnelman.
Mulperin tuoksu on hedelmäisen makea, tasapainoinen ja lempeä. Se kietoo ympäristönsä pehmeään aromiin, joka tuo mukanaan rauhallisen ja miellyttävän tunnelman.

85-7701 Muistokynttiläpakkaus Ikävä sinua
1 85-7980 Tuoksukynttiläpakkaus Kodinonni



3 85-2002 Tuoksukynttilä Vanilja 1 kpl
Vanilja on ihastuttanut tuoksullaan jo kymmeniä vuosia ja siten muodostunutkin yhdeksi Puttipajan klassikkotuoksuista. Vaniljatuoksukynttilä hurmaa vienon pehmeällä makeudellaan ja tunnistettavalla vaniljan tuoksullaan.

1. TUOKSUKYNTTILÄPAKKAUS KODINONNI
Valloittavan ihana tuoksukynttiläpakkaus, joka tuo kotiisi lämpöä ja iloa. Pakkaus sisältää kolme upeaa tuoksua: Créme Brûlee, Pellava ja Mulperi
Koko: 7,3x10 cm, paloaika ~45h, Materiaali: 95 % parafiini, 5 % steariini, 0,5 % tuoksuöljy
Tuotenro: 85-7980
Hinta: 29,00 €
2. MUISTOKYNTTILÄPAKKAUS IKÄVÄ SINUA
Pakkaus sisältää kaksi valkoista kynttilää, joista toinen on koristeltu kultaisella sydänkuviolla ja tekstillä ’Ikävä sinua’. Tämä kynttilä on ihanteellinen pyhäinpäivän ja joulun ajan muistamisiin, tuoden lohtua ja lämpöä niille, jotka kaipaavat rakkaitaan. Toinen kynttilä on yksinkertaisen kaunis, valkoinen kynttilä ilman tekstiä. Molemmat kynttilät on valmistettu rakkaudella ja huolella kynttilätehtaallamme Vaajakoskella.
Koko: 6x18 cm, paloaika ~65h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7701
Hinta: 20,00 €
3. TUOKSUKYNTTILÄ VANILJA 1 KPL, lahjaltk
Käsinvalettu vaniljan tuoksuinen kynttilä pakattuna pahviseen lahjalaatikkoon. Anna lahja itselle tai ystävälle. Pakkaus sisältää yhden kynttilän.
Koko: 7,3x10 cm, paloaika ~45h
Materiaali: 95 % parafiini, 5 % steariini, 0,5 % tuoksuöljy
Tuotenro: 85-2002
Hinta: 10,00 €
OLIVA-kynttilä on täysin kasvipohjainen ja sen pääraaka-aine on oliivi. Oliivit kasvatetaan Italiassa ja jalostetaan kynttilän raaka-aineeksi Saksassa, josta ne toimitetaan Puttipajalle. OLIVA tuotetaan kokonaan EU:n sisällä.
OLIVA-kynttilällä on merkittävästi pienempi hiilijalanjälki kuin perinteisillä kynttilöillä ja monilla ympäristöystävällisillä kynttilöillä, kuten soijakynttilöillä. Myös lahjapakkaus on valmistettu täysin kierrätettävästä aaltopahvista.
Poltettaessa OLIVA-kynttilään muodostuu ainutlaatuinen, pitsimäinen reunus. Se on täysin hajustamaton eikä savuta, mikä tekee siitä miellyttävän polttaa. Tiiviin rakenteensa ansiosta OLIVA-kynttilällä on myös pidempi paloaika kuin vastaavankokoisilla parafiinikynttilöillä.

4. OLIVA OLIIVIKRUUNUKYNTTILÄ PAKKAUS KOTI
Tunnelmallinen kruunukynttilä: Läpivärjätty oliivikruunukynttilä säilyttää kauniin värinsä myös palaessaan. Laadukkaasta oliivisteariinista valmistettu ja puuvillaisella sydänlangalla kruunattu kynttilä on käsin valettu Vaajakoskella. Pakkaus sisältää neljä toisiinsa sointuvaa väriä: valkoinen, puuteri, greige ja kaakao.
Koko: 2,4x20 cm, paloaika ~9h,
Materiaali: 100% oliivisteariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-2113
Hinta: 11,00 €
5. OLIVA PÖYTÄKYNTTILÄ LAHJAPAKKAUS KOTI
Täydellinen lahja hänelle, jolla on jo kaikkea! Pakkaus sisältää kaksi eleganttia, 20 cm korkeaa Olivakynttilää. Ympäristöystävällinen lahjapakkaus on valmistettu kierrätettävästä aaltopahvista. Poltettaessa Oliva-kynttilä luo ainutlaatuisen pitsimäisen reunuksen, joka lisää tunnelmaa ja viehätystä.
Koko: 5x20 cm, paloaika ~50h, Materiaali: 100% oliivisteariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-2110
Hinta: 30,00 €
6. SOIJAVAHA KÄPYKYNTTILÄT JA PÖYTÄKYNTTILÄT

Soijavahasta valmistettuja pöytä- ja käpykynttilöitä on saatavilla rajoitettu erä varainhankintaryhmän kampanjaverkkokaupassa. Tarkistathan saatavuuden omalta myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta. 5

Kynttilöiden sävyt ovat kuvissa ohjeellisia, pieniä sävyeroja esiintyy eri valmistuserien välillä.

6
Soijavaha käpykynttiläpakkaus (85-28090) ja pöytäkynttiläpakkaus (85-280226)


1902041
Jalallinen pallokynttilä metallihohto kulta, 2 kpl

1902030
Jalallinen pallokynttilä metallihohto musta, 2 kpl

14913-3030-4
Juhlakruunu pintaväri/metalli musta, 4 kpl
Huom! Yllä olevia metallihohtoisia pallokynttilöitä ja kruunukynttilöitä on saatavilla rajoitettu erä varainhankintaryhmän kampanjaverkkokaupassa Tarkistathan saatavuuden omalta myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.

Uuniomena-kynttilässä tuoksuu makea, paahtunut omena ripauksella kanelia. Sen hedelmäinen aromi hurmaa kaikki aistit
Piparkakku-kynttilän tuoksu tuo mieleen joulun ensimmäiset piparkakut. Sen kanelin, neilikan ja siirapin aromit hurmaavat mausteisuudellaan.
Hilla-kynttilän tuoksu vie mielen loppukesän hillasoille. Sen lempeän makea ja marjaisan raikas tuoksu tuo mukanaan häivähdyksen syksyn tuntua.
85-7982 Tuoksukynttiläpakkaus Syysherkut
85-7972 Pallopaketti Syksy

1. TUOKSUKYNTTILÄPAKKAUS SYYSHERKUT
Hurmaavan ihana tuoksukynttiläpakkaus pitää sisällään tuoksut; Hilla, Uuniomena ja Piparkakku
Koko: 7,3x10 cm, paloaika ~45h
Materiaali: 95 % parafiini, 5 % steariini, 0,5 % tuoksuöljy
Tuotenro: 85-7982
Hinta: 29,00 €
2. PALLOPAKETTI SYKSY
Käsinkastellut jalalliset pallokynttilät 3 värin settinä. Paketissa kauniit metsän sävyt sulautuvat toisiinsa; konjakki, terra ja okra. Paketissa yhteensä 6 pallokynttilää.
Koko: 6x8,paloaika ~12h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7972
Hinta: 30,00 €
3. KRUUNULAJITELMA SYKSY
Käsinvalettu läpivärjätyt kruunukynttilät kartonkipakkauksessa. Kauniit syksyn sävyt sulautuvat toisiinsa; terra ja okra. Paketissa on neljä kynttilää.
Koko: 2,2x20 cm, paloaika ~9h
Materiaali: 75% parafiini, 25% oliivisteariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-155504
Hinta: 9,00 €
Huom! Kurpitsakynttilää on saatavilla rajoitetusti. Tarkista saatavuus myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.

85-155504

Kruunukynttiläpakkaus Syksy

4. RAITAKYNTTILÄ SADONKORJUU, LAHJALAATIKOSSA
Käsinvalettu läpivärjätty pöytäkynttilä, jossa on neljä raitaa: terra, sammal, luumu ja musta. Oranssin hehku ja violetin syvyys kertovat syksyn sadosta ja luonnon runsaudesta.
Koko: 7x15 cm, paloaika ~75h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7947
Hinta: 14,00 €
5. KRUUNULAJITELMA SADONKORJUU
Sadonkorjuu kruunukynttilälajitelmaa on saatavilla rajoitettu erä varainhankintaryhmän kampanjaverkkokaupassa. Tarkistathan saatavuuden omalta myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.
6. LÄPIVÄRJÄTTY KYNTTILÄSALKKU SYKSY, PIENI Käsinvaletut, läpivärjätyt kynttilät kartonkisessa lahjalaatikossa. Yksi kynttilä on yksivärinen okra ja toinen raitakynttilä viljapellon sävyissä. Päällä tarra, jossa lukee ’Lämpöisin terveisin!’. Loistava lahja tai tuliainen.
Koko: 7x10 cm, paloaika ~45h, tuoksuton
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7961
Hinta: 20,00 €
85-7947 Raitakynttilä Sadonkorjuu 15 cm

Kruunulajitelma Sadonkorjuu (15013-4-55SA) 5

6 85-7961 Läpivärjätty kynttiläsalkku syksy, pieni



85-7924 Vekkikynttiläsalkku Metsä


85-7973 Pallopaketti Metsä



Kruunulajitelma Metsän syvyys (15013-4-17ME) 3

1. VEKKIKYNTTILÄSALKKU METSÄ
Käsinkastellut vekkikynttilät kartonkisessa lahjalaatikossa. Värit havu ja salvia. Päällä tarra, jossa lukee ’Lämpöisin terveisin!’. Erinomainen lahja tai tuliainen.
Koko: 7x10 cm, paloaika ~45h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7924
Hinta: 16,50 €
2. PALLOPAKETTI METSÄ
Käsinkastellut jalalliset pallokynttilät 3 värin settinä. Paketissa kauniit metsän sävyt sulautuvat toisiinsa; salvia, sammal ja havu. Paketissa yhteensä 6 pallokynttilää.
Koko: 6x8, paloaika ~12h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7973
Hinta: 30,00 €
85-7948 Raitakynttilä Metsän syvyys 15 cm

3. KRUUNULAJITELMA METSÄN SYVYYS
Metsän syvyys kruunukynttilälajitelmaa on saatavilla rajoitettu erä varainhankintaryhmän kampanjaverkkokaupassa. Tarkistathan saatavuuden omalta myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.
4. RAITAKYNTTILÄ METSÄN SYVYYS, LAHJALAATIKOSSA
Käsinvalettu läpivärjätty pöytäkynttilä, jossa on neljä raitaa: sammal, luumu, petrooli ja musta. Vihreä ja luumu yhdistyvät petrooliin luoden mystisen tunnelman metsän varjoista ja taivaan kajosta.
Koko: 7x15 cm, paloaika ~75h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7948
Hinta: 14,00 €
5. KRUUNULAJITELMA METSÄ
Käsinvalettu läpivärjätyt kruunukynttilät kartonkipakkauksessa. Kauniit vihreän sävyt sulautuvat toisiinsa; sammal ja salvia. Paketissa on neljä kynttilää.
Koko: 2,2x20 cm, paloaika ~9h
Materiaali: 75% parafiini, 25% oliivisteariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-151733
Hinta: 9,00 €

85-151733 Kruunukynttiläpakkaus Metsä
85-7943 Läpivärjätty kynttilä lahjalaatikossa, sammal


6. LÄPIVÄRJÄTTY KYNTTILÄ SAMMAL LAHJALAATIKOSSA
Käsinvalettu läpivärjätty pöytäkynttilä, jossa on syvä sammaleen vihreä sävy. Kynttilää koristaa kuusiaiheinen vyöte, jossa lukee ”Hyvää joulua!”.
Aivan ihana joululahja!
Koko: 7x15 cm, paloaika ~75h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7943
Hinta: 14,00 €
7. TUOKSUKYNTTILÄPAKKAUS LUONTO
Valloittavan ihana vihertävä tuoksukynttiläpakkaus pitää sisällään tuoksut; Puuvilla, Aloevera ja Kuusipuu
Koko: 7,3x10 cm, paloaika ~45h
Materiaali: 95 % parafiini, 5 % steariini, 0,5 % tuoksuöljy
Tuotenro: 85-7981
Hinta: 29,00 €
8. LÄPIVÄRJÄTTY KYNTTILÄSALKKU METSÄ
Käsinvaletut, läpivärjätyt kynttilät kartonkisessa lahjalaatikossa. Yksi kynttilä on yksivärinen sammal ja toinen raitakynttilä karviaisen sävyissä. Päällä tarra, jossa lukee ’Lämpöisin terveisin!’. Loistava lahja tai tuliainen.
Koko: 2 kpl 7x10 cm, paloaika ~45h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7962
Hinta: 20,00 €
4. LÄPIVÄRJÄTTY KYNTTILÄSALKKU METSÄ, ISO Käsinvaletut läpivärjätyt pöytäkynttilät, joissa on hehkuvat metsän sävyt; salvia, sammal ja havu. Päällä tarra, jossa lukee ’Hyvää joulua!’ Ihanteellinen pakkaus joulun tunnelmointiin ja lahjaksi.
1 kpl koko: 7x20 cm, parafiini, paloaika ~95h, tuoksuton, sammal
2 kpl koko: 7x10 cm, parafiini, paloaika ~45h, tuoksuton, salvia ja havu
Tuotenro: 85-7938
Hinta: 35,00 €
Aloeveran raikas tuoksu luo rauhallisen ja rentouttavan ilmapiirin, joka auttaa lievittämään stressiä.

Kuusipuu-kynttilä tuo mieleen maanläheisen kuusen, pihkan ja vastakaadetun havupuun tuoksun, luoden upean ja vakuuttavan tuoksuelämyksen.
Puuvilla-kynttilä tuo mieleen puhtaan pyykin ja valkoisen puuvillan tuoksun, jotka yhdessä luovat kotiin raikkaan ja puhtaan tunnelman.
85-7981 Tuoksukynttiläpakkaus Luonto
85-7962 Läpivärjätty kynttiläsalkku Metsä, pieni

85-7938 Läpivärjätty kynttiläsalkku Metsä, iso








85-151312 Kruunulajitelma joulu
85-7940 Läpivärjätty kynttilä lahjalaatikossa, viini

1. KRUUNULAJITELMA JOULU
Käsinvalettu läpivärjätyt kruunukynttilät kartonkipakkauksessa. Kauniit sävyt sulautuvat toisiinsa; punainen ja viininpunainen
Koko: 2,2x20 cm, paloaika ~9h
Materiaali: 75% parafiini, 25% oliivisteariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-151312
Hinta: 9,00 €
2. LÄPIVÄRJÄTTY KYNTTILÄ VIINI LAHJALTK
Käsinvalettu läpivärjätty pöytäkynttilä, jossa on syvä viininpunainen sävy. Kynttilää koristaa jouluaiheinen vyöte, jossa lukee ”Hyvää joulua!”. Aivan ihana joululahja!
Koko: 7x15 cm, paloaika ~75h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7940
Hinta: 14,00 € 1 2
3. LÄPIVÄRJÄTTY TUOKSUKYNTTILÄ JOULU 1 KPL
Käsinvalettu joulun tuoksuinen kynttilä pakattuna pahviseen lahjalaatikkoon. Joulu-kynttilä on Puttipajan klassikkotuoksu, joka tuo ihanimman joulutunnelman koteihin. Tuoksussa yhdistyvät kaneli, suklaa ja havupuu, luoden mausteisen mutta makean joulun tuoksun. Pakkaus sisältää yhden kynttilän.
Koko: 7,3x10 cm, paloaika ~45h, Materiaali: 95 % parafiini, 5 % steariini, 0,5 % tuoksuöljy
Tuotenro: 85-2011
Hinta: 10,00 €
4. LÄPIVÄRJÄTTY TUOKSUKYNTTILÄ GLÖGI 1 KPL
Käsinvalettu glögin tuoksuinen kynttilä pakattuna pahviseen lahjalaatikkoon. Hienostuneen mausteinen tuoksu, jossa marjojen, kanelin ja suklaan aromit tuovat mieleen syksyn hämyiset illat ja kupin kuumaa glögiä. Tätä tuoksua on vaikea vastustaa! Pakkaus sisältää yhden kynttilän.
Koko: 7,3x10 cm, paloaika ~45h, materiaali: 95 % parafiini, 5 % steariini, 0,5 % tuoksuöljy
Tuotenro: 85-2063
Hinta: 10,00 €

85-14017705 Tonttu&läpivärikynttilä pkt JOULU


5. PALLOPAKETTI JOULU
Punaiset käsinkastellut jalalliset pallokynttilät. Paketissa yhteensä 6 joulun punaista pallokynttilää.
Koko: 6x8, paloaika ~12h, materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7976
Hinta: 30,00 €
6. TONTTU&LÄPIVÄRIKYNTTILÄ PKT JOULU
Joulun taikaa kynttilänvalossa! Hurmaa kotiisi tonttujen lämpimällä tunnelmalla. Pakkauksessa kolme suloista tonttukynttilää (1 iso, 2 pientä) sekä elegantti Marjatarha-pöytäkynttilä, joka viimeistelee kattauksen kuin joulumarjat hangella. Kynttilät on valmistettu Suomessa käsityönä – jokainen on oma pieni joulutarinansa.
Täydellinen lahjaksi tai oman kodin tunnelmaan. Anna tonttujen hoitaa fiilis – sinä voit nauttia joulun lämmöstä.
Materiaali: parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-14017705, Hinta: 32,00 €
7. LÄPIVÄRJÄTTY KYNTTILÄSALKKU JOULU, ISO
Käsinvaletut läpivärjätyt pöytäkynttilät, joissa on hehkuvat joulun sävyt; viini, punainen ja sammal. Päällä tarra, jossa lukee ’Hyvää joulua!’ Ihanteellinen pakkaus joulun tunnelmointiin ja lahjaksi.
1 kpl koko: 7x20 cm, parafiini, paloaika ~95h, tuoksuton, viininpunainen
2 kpl koko: 7x10 cm, parafiini, paloaika ~45h, tuoksuton, sammal ja punainen
Tuotenro: 85-7933
Hinta: 35,00 €
8. LÄPIVÄRJÄTTY KYNTTILÄSALKKU JOULU, PIENI
Käsinvaletut, läpivärjätyt kynttilät kartonkisessa lahjalaatikossa. Yksi kynttilä on yksivärinen joulu ja toinen raitakynttilä punaherukan sävyissä. Päällä tarra, jossa lukee ’Hyvää joulua!’. Loistava lahja tai tuliainen.
Koko: 7x10 cm, paloaika ~45h, materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7960
Hinta: 20,00 €
85-7933 Läpivärjätty kynttiläsalkku joulu, iso



85-7960 Läpivärjätty kynttiläsalkku joulu, pieni

Kynttilöiden sävyt ovat kuvissa ohjeellisia, pieniä sävyeroja esiintyy eri valmistuserien välillä.







Sydänkynttilä punainen lahjalaatikossa 1 kpl

1. SYDÄNKYNTTILÄ PUNAINEN LAHJALAATIKOSSA, 1 kpl
Sydänkynttilä kauniissa kartonkisessa lahjalaatikossa. Ihana lahja!
Koko: 8x8 cm, paloaika ~40h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-14112
Hinta: 8,50 €
2. VEKKIKYNTTILÄSALKKU JOULU
Käsinkastellut vekkikynttilät kartonkisessa lahjalaatikossa. Värit viininpunainen ja punainen. Päällä tarra, jossa lukee ’Hyvää joulua!’. Erinomainen lahja tai tuliainen.
Koko: 7x10 cm, paloaika ~45h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7923
Hinta: 16,50 €
3. TONTTUKRUUNUT 4 KPL
Kestosuosikki! Ihanat käsintehdyt tonttukruunut. Jokaisen ilme ja asukokonaisuus on uniikki.
Koko: 2,2x20 cm, paloaika ~9h
Materiaali: 100% steariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-14202
Hinta: 14,00 €

85-2901 Adventtikruunusetti, 4 kpl

4. ADVENTTIKRUUNUSETTI, 4 KPL

85-2902 Adventti pöytäkynttilä setti 4 kpl
Kauniit adventtikruunukynttilät joulun odotukseen.
Valmistettu Suomessa.
Koko: 2,2x20 cm, paloaika ~9h
Materiaali: 100% steariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-2901
Hinta: 20,00 €
5. ADVENTTI PÖYTÄKYNTTILÄ SETTI 4 KPL
Kauniit adventtipöytäkynttilät joulun odotukseen.
Valmistettu Suomessa.
Koko: 6x9cm, paloaika ~40h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-2902
Hinta: 35,00 €
6. JALALLISET METALLIHOHTOISET PALLOKYNTTILÄT PUNAINEN
Punaisia metallihohtoisia pallokynttilöitä on saatavilla rajoitettu erä varainhankintaryhmän kampanjaverkkokaupassa. Tarkistathan saatavuuden omalta myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.
7. PAPERIKUUSET, KERMA
Nämä paperikuuset on viimeistelty henkäyksellä kultahilettä ja se on ajaton ja ekologinen koriste erilaisiin talven ja joulun asetelmiin.
Paperikuusi on helppo taittaa kokoon ja säilyttää omassa pakkauksessaan seuraavaan jouluun tai lähettää kirjekuoressa joululahjaksi.
Pakkauksessa kaksi kuusta, 20 cm ja 30 cm
Valmistusmaa: Intia
Tuotenro: 85-8802
Hinta: 30,00 €

85-8802 Paperikuuset kerma



Huom! Tätä tuottetta on saatavilla rajoitetusti. Tarkista saatavuus myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.


1
85-1410121 Sydänkynttiä lahjalaatikossa
Suomi, 1 kpl

85-14021 Jalalliset pallokynttilät
Suomi

2 85-14101 Sydänkynttilä lahjalaatikossa, valkoinen, 1 kpl

4 85-150121
Kruunukynttilälajitelma Suomi




Kun itsenäisyyspäivä vakiinnutettiin joulukuun alkuun syksyllä 1919, siirrettiin myös kynttilöiden poltto tuolle päivälle.
Vuoteen 1946 asti toiminut Itsenäisyyden liitto kehotti vuonna 1927 kansalaisia polttamaan kynttilöitä kello 18-21. Tämä perinne on säilynyt ja elää edelleen.
1. SYDÄNKYNTTILÄ, SUOMI, LAHJALAATIKOSSA 1 kpl
Sinivalkoinen sydänkynttilä kauniissa kartonkisessa lahjalaatikossa itsenäisyyspäivän juhlintaan.
Koko: 8x8 cm, paloaika ~40h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-1410121
Hinta: 9,00 €
2. SYDÄNKYNTTILÄ VALKOINEN LAHJALAATIKOSSA, ,1 kpl
Valkoinen sydänkynttilä kauniissa kartonkisessa lahjalaatikossa. Erinomainen lahja kenelle tahansa!
Koko: 8x8 cm, paloaika ~40h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-14101
Hinta: 8,50 €
3. JALALLISET PALLOKYNTTILÄT SUOMI
Tässä paketissa on yksi sininen ja yksi valkoinen pallokynttilä. Hyvä vaihtoehto itsenäisyyspäivän juhlintaan.
Koko: 6x8, paloaika ~12h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-14021
Hinta: 11,00 €
4. KRUUNULAJITELMA SUOMI, 4 KPL
Käsinvalettu läpivärjätyt kruunukynttilät kartonkipakkauksessa. Itsenäisyyspäivän värit: sininen ja valkoinen, kaksi kutakin.
Koko: 2,2x20 cm, paloaika ~9h
Materiaali: 75% parafiini, 25% oliivisteariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-150121
Hinta: 9,00 €

85-7950
Lumihiutalekynttilät, 4 kpl


5. LUMIHIUTALEKYNTTILÄT, 4 kpl
Käsinvalettu ihastuttavat lumihiutalekynttilät neljän pakkauksessa tuovat joulun ja talven tunnelmaa kotiin. Kynttilät on pakattu kierrätettävään kartonkipakkaukseen.
Koko 3x7 cm, paloaika ~6h
Materiaali: 100% steariini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7950
Hinta: 13,00 €
6. LÄPIVÄRJÄTTY KYNTTILÄ LAHJALAATIKOSSA, VALKOINEN
Käsinvalettu valkoinen läpivärjätty pöytäkynttilä. Sopii kotiin kuin lahjaksikin
Koko: 7x15 cm, paloaika ~75h
Materiaali: 100% parafiini, tuoksuton
Tuotenro: 85-7949
Hinta: 14,00 €
7. JUHLAKRUUNUT VALKOINEN, HELMIÄINEN 4 KPL/PKT
Huom! Valkoisia juhlakruunuja on saatavilla rajoitettu erä varainhankintaryhmän kampanjaverkkokaupassa. Tarkistathan saatavuuden omalta myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.

6
85-7949 Läpivärjätty kynttilä lahjalaatikossa, valkoinen

Kynttilöiden sävyt ovat kuvissa ohjeellisia, pieniä sävyeroja esiintyy eri valmistuserien välillä.

Huom! Näitä tuotteita on saatavilla rajoitetusti. Tarkista saatavuus myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.
7 Juhlakruunut valkoinen, helmiäinen 4 kpl/pkt (14913-0143-4)
Huom! Tätä tuottetta on saatavilla rajoitetusti. Tarkista saatavuus myyjältäsi tai kampanjaverkkokaupasta.

Asiakkaan nimi / osoite / puhnro Hinta/tuote TILATTUJEN TUOTTEIDEN KOKONAISMÄÄRÄ (KPL)
Laske myyntisi yhteen ja tilitä summa yhteyshenkilöllesi.
TILATTUJEN TUOTTEIDEN KOKONAISSUMMA (€)
30 € 85-7910 Sydänkynttilä-paketti, KOTI
85-7910 30 € 85-7910 Sydänkynttilä-paketti, KOTI
85-7933 Läpivärjätty kynttiläsalkku, iso JOULU SALKKU, ISO
35 €
85-7937 VEKKIKYNTTILÄ SALKKU KOTI ISO
85-7938 Läpivärjätty KYNT. SALKKU, iso METSÄ
KYNTTILÄ 15 CM LAHJALAATIKOSSA
85-7933 Läpivärjätty kynttiläsalkku, iso JOULU

LÄPIVÄRISALKKU, PIENI
85-7933 35 €
32€ 32 € 85-7937 VEKKIKYNTTILÄ SALKKU KOTI ISO
35 €
85-7940 VIINI Läpivärjätty kynttilä lahjapkt, 15 cm 14 €
85-7943 SAMMAL Läpivärjätty kynttilä lahjapkt, 15 cm
Raitakynttilä Sadonkorjuu 15 cm
85-7938 Läpivärjätty kynttiläsalkku, iso METSÄ
85-7940 VIINI Läpivärjätty kynttilä lahjapkt, 15 cm
85-7943 SAMMAL Läpivärjätty kynttilä lahjapkt, 15 cm
85-7938 35 €
85-7940 14 €
85-7943 14 €
85-7940 14 €
85-7948 14 € 85-7948 Raitakynttilä Metsän Syvyys 15 cm
85-7949 VALKOINEN Läpivärjätty kynttilä lahjapkt, 15 cm
85-7950 Lumihiutalekynttilät paketissa 4 kpl 13 €
85-7960 JOULU Läpivärikynttilät lahjapkt, 2*10 cm
20 €
85-7961 SYKSY Läpivärikynttilät lahjapkt, 2*10 cm
20 €
85-7962 METSÄ Läpivärikynttilät lahjapkt, 2*10 cm
20 €
85-7970 Pallopaketti KOTI
30 €
85-7972 Pallopaketti SYKSY
30 €
30 €
85-7948 Raitakynttilä Metsän Syvyys 15 cm
85-7949 VALKOINEN Läpivärjätty kynttilä lahjapkt, 15 cm
85-7949 14 €
85-7950 13 € 85-7950 Lumihiutalekynttilät paketissa 4 kpl
85-7960 JOULU Läpivärikynttilät lahjapkt, 2*10 cm
85-7961 SYKSY Läpivärikynttilät lahjapkt, 2*10 cm
85-7962 METSÄ Läpivärikynttilät lahjapkt, 2*10 cm
85-7970
Pallopaketti KOTI
85-7972
Pallopaketti SYKSY
85-7973
Pallopaketti METSÄ
Tuoksukynttiläpakkaus
85-7960 20 €
85-7961
20 €
85-7962
20 €
85-7970
30 €
85-7972
30 €
85-7973
30 € 85-8802 Paperikuusisetti 20+30 cm KERMA
30 € 85-8802 Paperikuusisetti 20+30 cm KERMA
Asiakkaan ostosten summa yhteensä(€)
MYYNTISI summa yhteensä(€)
Ostamalla Puttipajan kynttilöitä olet auttanut luokkaa, joukkuetta tai yhdistystä saavuttamaan tavoitteitaan.
Samalla olet valinnut kotimaisen Avainlippu-tuotteen ja tukenut suomalaista käsityötä Vaajakoskella.
Jokainen kynttilä sytyttää jotain suurempaa.

50
VUOTTA
KOTIMAISTA KYNTTILÄOSAAMISTA

1410+
LUOKKAA, JOUKKUETTA JA YHDISTYSTÄ ON KERÄNNYT VAROJA PUTTIPAJAN TUOTTEILLA.

Puttipaja on perheyritys, jossa yhdistyvät aito käsityö, laatu ja välittäminen.
AVAINLIPPU MERIKITTY TUOTE


Kiitos, että olet mukana sytyttämässä valoa nuorten unelmille.


Pidätämme oikeudet muutoksiin. Tulosteessa olevat kynttilävärit saattavat poiketa todellisista väreistä. facebook.com/puttipaja instagram #puttipaja
