AN
TI
L KO
1/
20
K KO
22
PORT OF KOKKOLA
SA TA M
AO Y:N
S
S IDO
H RY
L MÄ
EH
Yli 60 vuotta Nesteen polttoainekuljetuksia BackmanTrummerilta täydenpalvelun konttikuljetuksia
Peter Nylund ja satamavalvojan työ
PÄÄKIRJOITUS
Venäjän hyökkäyssota on täysin tuomittava V
enäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa maailmantalouteen monella tavalla. Olemme todella pettyneitä ja tuomitsemme jyrkästi Venäjän hyökkäyssodan, joka aiheuttaa myös valtavasti inhimillistä kärsimystä Ukrainassa. Venäjän transitoliikennettä Kokkolan Satama on harjoittanut jo vuodesta 1979, eli silloisen Neuvostoliiton ajoilta saakka. Noihin vuosikymmeniin mahtuu monenlaisia vaiheita, kuten Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa sekä Venäjän talouskriisi 1998. 2000-luvun alusta olemme eläneet vakaata kasvun aikaa joitakin vaikutuksiltaan vähäisiä kriisejä lukuun ottamatta. Tähän nähden se, mitä Euroopassa ja Ukrainassa tällä hetkellä tapahtuu, on täydellinen yllätys. Talouden näkökulmasta Kokkolan Sataman viime vuosikymmenet, mukaan lukien yhteistyö venäläisten yritysten kanssa, ovat olleet hyvin myönteisiä. Pitkäaikainen kauppakumppanuus venäläisasiakkaidemme kanssa on osaltaan vahvistanut tasettamme. Tätä kirjoitettaessa tapahtunut tosiasia silti on, että Venäjän nykyhallinnon aloittaman, käsittämättömän hyökkäyssodan seurauksena, Venäjän transitoliikenne on pysäytetty Kokkolan satamassa.
Kokkolan Satama Oy:n sidosryhmälehti PÄÄTOIMITTAJA: Torbjörn Witting TOIMITUS: Jorma Uusitalo TAITTO: Olli Ilmanen/Creamedia PAINOPAIKKA: Waasa Graphics Oy KUVAT: Hiutale Films Jorma Uusitalo Kokkolan Satama Ulla Nikula KANNEN KUVA: Neste Oyj:n polttoainekuljetukset Kokkolan sataman kautta ovat jatkuneet 1960-luvun alusta lähtien. KUVA: ALEXANDRA HAAPALA
Kokkolan Sataman strategiassa ja taloudenpidossa on kuitenkin huomioitu myös se mahdollisuus, että liiketoiminnassa saattaa realisoitua edellä kuvatun kaltainen, johonkin tavaralajikkeeseen kohdistuva riski. Luonnollisesti sopeutamme taloutemme vallitsevaan tilanteeseen, mutta onneksemme talousvaikutuksia lieventää Sataman monipuolinen asiakaskunta ja tavaraliikenne. Sen ansiosta riippuvuutemme Venäjän transitoliikenteestä on vähentynyt. Onkin tärkeä muistaa, että vaikka viime kuukaudet julkisuudessa on ollut korostetusti esillä transitoliikenne, Kokkolan suurteollisuusalueen yritykset, Keski-Suomen kaivannaisteollisuus ja vähittäiskauppa ovat olleet jo kauan Kokkolan Satamalle tärkeitä tukijalkoja. Lisäksi viime vuoteen mahtui ilahduttavia uutuuksia, joista yhtenä esimerkkinä kesällä käynnistyneet tuulivoimaloiden kuljetukset. Kaiken kaikkiaan vuosi 2021 oli meille kohtuullisen hyvä tavaraliikenteen kokonaismäärän oltua 6,5 miljoonaa tonnia. Yhteistyössä Kokkola Industrial Parkin toimijoiden, Kokkolan kaupungin sekä Väyläviraston kanssa saimme avattua erikoiskuljetusreitin, joka johtaa Hopeakiven satamasta teollisuusalueen läpi Kokkolasta ulos vieville teille pohjoiseen ja etelään sekä keskiseen Suomeen. Tästä suuri kiitos kaikille osapuolille. Kokkolan Satama on tästä lähtien vahvasti mukana myös tuulivoimalakomponenttien logistiikkapalveluissa. Lisäksi KIP-alueen yrityksillä on jatkossa käytössä projektiliikennekäytävä, joka palvelee heidän tarpeitaan. Lopuksi vielä lämmin kiitos yhteisesti kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta. Seuraamme tilanteiden kehittymistä herkeämättä. TORBJÖRN WITTING Toimitusjohtaja Kokkolan Satama Oy
ACTION PORT 1/2022
Kokkolan Sataman liikevaihto kasvoi, tavaraliikenne 6,5 miljoonaa tonnia
K
okkolan Satama Oy:n liiketoiminnan tuotot vuonna 2021 kasvoivat 3,9 prosenttia 20,1 miljoonaan euroon laajentuneen palvelumyynnin ansiosta. Tavaraliikenteen kokonaismäärä oli 6,5 miljoonaa tonnia, josta tuonnin osuus oli noin 2 miljoonaa tonnia ja viennin 4,5 miljoonaa tonnia. Tavaraliikenteessä transito- eli kauttakulkuliikenteen määrä väheni, kun taas kotimainen liikenne lisääntyi edellisvuodesta. Kokkolan satama kuuluu vuoden 2021 tonnimääräisessä vertailussa Suomen kolmen suurimman yleissataman joukkoon. Täysin uutena liikennemuotona Kokkolan sataman
kautta käynnistyivät viime vuonna tuulivoimateollisuuden kuljetukset. Niitä varten otettiin käyttöön myös erikoiskuljetusreitti, joka johtaa satama-alueelta Kokkolasta pohjoiseen, etelään ja keskiseen Suomeen suuntautuville valtateille. Kokkolan satamassa kävi vuoden aikana 609 alusta. Niiden joukossa oli peräti kolme kantavuudeltaan kaikkien aikojen suurinta Suomessa käynyttä alusta. Jokaisen kolmen aluksen kantavuus oli yli 180 000 tonnia. Sataman koko tavaraliikenteestä lähes puolet kuljetettiin Panamax- ja Capesize-kokoluokan aluksilla.
Tuulivoimateollisuuden logistiikkapalvelut esillä EnergyWeek-tapahtumassa Kokkolan Sataman tuulivoimateollisuudelle tarjoamat logistiikkapalvelut olivat näkyvästi esillä Vaasassa pidetyssä kansainvälisessä EnergyWeek-tapahtumassa maaliskuussa.
E
nergyWeek kokoaa Vaasaan vuosittain energia-alan asiantuntijoita ympäri maailman. Tapahtuma on mainio tilaisuus verkostoitua sekä kuulla alan uusimmista innovaatioista ja muista tulevaisuuden näkymistä. Kokkolan Sataman myyntipäällikkö Mika Suvanto olikin todella tyytyväinen tapahtuman antiin. – Kokkolan Satama on kehittänyt tuulivoima-asiakkaille hyvän vastaanoton saaneen palvelukonseptin, ja nyt pääsimme esittelemään konseptia kasvokkain alan toimijoille, Suvanto kertoo. Yksi osa konseptia on Kokkolan satamasta lähtevä uusi erikoiskuljetusreitti, joka palvelee myös nykyistä
suurempien komponenttien kuljetuksia esimerkiksi tuulivoimaloiden lapojen koon kasvaessa. Varastointia varten satamassa on laajat varastokentät, joita rakennetaan koko ajan lisää, ja järeä nosturikapasiteetti mahdollistaa tandemnostot. – Kävimme mielenkiintoisia keskusteluita muun muassa tuulivoimakehittäjien kanssa samalla kun esittelimme heille Sataman toimintoja. Luennot olivat mielenkiintoisia, ja rento iltaohjelma loi verkostoitumiselle kivan tunnelman. Kaiken kaikkiaan tapahtuman hinta-laatusuhde oli kohdallaan, ja oli hienoa päästä tapaamaan näin isoa määrää alan ihmisiä pitkästä aikaa henkilökohtaisesti, Suvanto iloitsee. Myyntipäällikkö Mika Suvanto ja markkinointisihteeri Alexandra Haapala Kokkolan Sataman osastolla EnergyWeek-tapahtumassa Vaasassa.
ACTION PORT 3/2021
03
ASIAKASESITTELY
”Sujuva yhteistyö takaa Nesteelle hyvän operoin Kemira, Outokumpu ja Neste olivat Kokkolan suurteollisuusalueen ensimmäisiä toimijoita. Nesteen ja Kokkolan Sataman asiakkuussuhde on jatkunut aina vuodesta 1961 lähtien, ja yhtä kauan Nesteen kuljetukset ovat saapuneet ja lähteneet Syväsataman laituripaikalta numero 7.
R
eilun kuuden vuosikymmenen aikana on tapahtunut paljon. Nesteen öljylaiturin ja viereisen Bolidenin laiturin ympärille on rakentunut Syväsataman lisäksi Hopeakiven satama, ja nykyisellä Neste Oyj:llä on suurteollisuusalueella edelleen tänä päivänä myös yksi yhtiön jakelu- ja varastoterminaaleista. Petri Lempiälä aloitti Kokkolassa Nesteen palveluksessa 2005 ja terminaalipäällikkönä 2013. Hänen edeltäjänsä terminaalipäällikkönä oli Jani Rentola, joka vastaa nykyään Nesteen Suomen terminaalien ja hoitovarastojen toiminnasta asemapaikkanaan Kokkola. – Neste tekee laajasti yhteistyötä Sataman koko organisaation kanssa, ja tunnemme toisemme pitkältä ajalta. Se auttaa pääsemään heti aiheeseen, ja pitkä yhteinen kokemus tuo tietynlaista rauhallisuutta ja vakautta, koska jokainen hallitsee puheena olevat aiheet. Samalla asioita osataan katsoa vähän laajemmin, Lempiälä ja Rentola sanovat. ALUKSI NESTEEN roolina oli toimittaa polttoaineita, pääosin raskasta polttoöljyä, suurteollisuusalueen tuo-
tantolaitoksille ja voimalaitoksille. Pian tämän jälkeen toiminta laajeni autojakelun aloittamiseen, jolloin tuotevalikoimiin lisättiin myös liikennepolttonesteet jakeluasemaverkostoon ja muille loppuasiakkaille. Vuosikymmenien aikana Nesteen teollisuusasiakkaat ovat uusineet laitteistojaan ja ottaneet käyttöön uusia energialähteitä. Lisäksi rinnalle ovat tulleet uudet liikennepolttonesteet ja muut lämmityspolttonesteet. Samalla kun sataman kautta kulkeva kokonaisvolyymi on vakiintunut 2000-luvulla puoleen miljoonaan tonniin, tuotelaatujen määrä on lisääntynyt. – Suurin tuoteryhmistä on keskitisleet, joihin kuuluu muun muassa kevyt lämmityspolttoöljy sekä fossiilinen ja uusiutuva diesel. Raskaan polttoöljyn osuus on enää marginaalinen. Uusiutuvien polttoaineiden osuus kasvaa koko ajan, Lempiälä ja Rentola kertovat. Kokkolassa ovat jakelussa sekä Neste MY Uusiutuva Diesel™ että Neste My Uusiutuva Polttoöljy. Nesteellä on autojakeluterminaalit Kokkolan lisäksi Porvoossa, Naantalissa ja Kemissä. Kokkolan terminaalin asiakkaina ovat kaikki kotimaiset öljy-yhtiöt. Säiliöautoilla tapahtuvat toimitukset ulottuvat pääosin Vaasan, Seinäjoen, Jyväskylän, Kuopion ja Oulun alueille sekä Kainuuseen, mutta tiettyjä tuoteryhmiä Kokkolasta kuljetetaan koko Suomeen.
Petri Lempiälä (vas.) ja Jani Rentola taustanaan Nesteen terminaalia Kokkolan suurteollisuusalueella.
04
ACTION PORT 1/2022
ret sekä satamalaiturin putkistot. Sataman uusiessa vaativassa teollisuusympäristössä maantiesillat, me pystyimme huoltamaan ja uusimaan samassa yhteydessä siltojen alla kulkevat Nesteen putkilinjat, eli onnistuimme yhdistämään kaksi mittavaa hanketta, Petri Lempiälä luettelee esimerkkejä yhteisestä tekemisestä. Öljyntorjunta on tärkeä osa kokonaisuutta. Siihenkin osapuolet ovat panostaPetri Lempiälä kertoo, että Kokkoneet merkittävästi muun muassa kalasta kuljetetaan polttoaineita myös lustohankinnoilla, minkä lisäksi laivoilla. Viime vuonna KokkolasSatamalla ja Nesteellä on säänta lastattiin säiliöaluksiin pää• Maailman johtava uusiutuvan lentonöllisesti yhteisiä öljyntorjuntaasiassa uusiutuvia tuotteita polttoaineen ja uusiutuvan dieselin sekä harjoituksia. muun muassa Ruotsin-mark- polymeeri- ja kemikaaliteollisuuden uusiuDigitalisaatio tarjoaa mahkinoille. Kaikkiaan Nesteelle tuvien raaka-aineratkaisujen tuottaja dollisuuksia vaikkapa laivakertyy laivakäyntejä Kokkolan • Vuoden 2021 liikevaihto 15,1 mrd. euroa liikenteen optimoinnille, kun satamaan noin 50 kappaletta • Vuoden 2021 vertailukelpoinen liikevoitto liikennetietoa liikkuu Nesteen vuodessa. 1 342 miljoonaa euroa ja Sataman järjestelmien välillä. • Vuonna 2021 lähes 4 900 työntekijää Se auttaa muun muassa Satamaa SYVÄSATAMAN laituripaikka laiturisuunnittelussa sekä vähen7 on ollut alusta saakka, eli yli 60 tää alusten päästöjä, koska ajanvuotta, öljy-yhtiöistä nimenomaan tasaisen laituritilannetiedon myötä Nesteen käytössä. laivat voivat tarvittaessa optimoida mat– Se on ollut meille hyvä paikka toimia, kukavauhtiaan odotusajan minimoimiseksi. Tälten pitkästä historiastakin voi päätellä. Laituripaikan löin polttoaineen kulutus pienenee ja sitä kautta synlisäksi olemme yhdessä Sataman kanssa kehittäneet tyvät päästöt vähenevät. monia muitakin asioita. Voi sanoa, että sujuva yhteis– Nesteellä on tälläkin hetkellä meneillään myös työ takaa Nesteelle hyvän operointikyvyn. Satama ja terminaalin omaan toimintaan liittyviä kehityshankNeste ovat molemmat huoltovarmuuskriittisiä toimikeita. Uusimme esimerkiksi terminaaliautomaatiota, joita, joten jatkuva kehittäminen on senkin vuoksi tärja ympäristöpuolella olemme tehneet viimeksi vesienkeää, Jani Rentola sanoo. käsittely- ja viemäröintiratkaisuja. Lisäksi reagoimme – Aluksi putkilinjoja oli kaksi, kunnes 90-luvun erilaisiin vaatimuksiin, joita muuttuva lainsäädäntö alussa rakensimme Sataman kanssa kolmannen putöljysatamille asettaa, Lempiälä jatkaa. kilinjan, ja vuosituhannen vaihduttua neljännen. Sen jälkeen olemme uusineet yhteistyössä kaikki lastivar-
ntikyvyn”
Neste Oyj
Säiliöalus Kiislan lastia puretaan Syväsataman tutulla laituripaikalla.
ACTION PORT 1/2022
05
YHTEISTYÖSSÄ
Tulli on tärkeä osa toimiva Tullin tärkeänä tehtävänä on edistää ulkomaankaupan sujuvuutta. Tulliylitarkastaja Sune Sjölund kehuu Kokkolan Sataman ja Tullin välistä yhteistyötä, joka osaltaan auttaa Tullia onnistumaan omassa työssään.
T
ullilla on keskeinen rooli esimerkiksi kansainvälisten rahtialusten miehistön vaihdoissa, joita Kokkolassa tehdään runsaasti. – Kokkola on määrällisesti ihan kärkipäässä suomalaissatamien joukossa tässä asiassa. Koronapandemian alkuaikoina vaihdot vähenivät, mutta nyt ne ovat jälleen lähes päivittäisiä, Sune Sjölund kertoo. Miehistön vaihdoissa Tulli ensisijaisesti tarkistaa, että henkilöillä on kunnossa maahantulon edel• Turvaamme Suomea osana Euroopan lytykset, kuten voimassa olevat tulliliittoa ja kannamme yhteiskuntavasmatkustusasiakirjat. Osalla vii- tuuta. sumi on valmiina, mutta Tullil- • Suojaamme ihmisiä terveydelle haitallisilta ta on myös mahdollista hakea tavaroilta ja ympäristöä vaarallisilta aineilta. esimerkiksi lyhytaikaista vii- • Tuemme ulkomaankaupan sujuvuutta ja sumia. Tulli myöntää viisumin, yritysten tasapuolisia kilpailuedellytyksiä. mikäli edellytykset maahantu• Tarjoamme oivallisia palveluita tullilolle täyttyvät. asioiden hoitamiseksi. – Lisäksi Tulli käy laivoissa tar• Tuloksemme syntyvät yhdeskistamassa tarvittaessa tiettyjä asioisä tekemällä. ta, ja joskus tarkastukset saattavat olla hyvinkin perusteellisia. Tällä tavalla varmistamme, ettei laivoista löydy mitään rajoitusten vastaista. Usein tarkastukset koskevat asiakirjoja, kuten mittakirjoja.
Tullin missio
TULLIN TEHTÄVIIN kuuluu kansainvälisen tavarakaupan sujuvuuden edistämien ja tavarakaupan oikeellisuuden varmistaminen sekä tavaraverojen kantamisen valvonta. Tulli myös suojaa yhteiskuntaa, kansalaisia ja ympäristöä, ja se on keskeinen toimija harmaan talouden ja rajat ylittävän rikollisuuden, kuten huumerikollisuuden torjunnassa. Lisäksi Tulli valvoo tuonti- ja vientirajoitusten noudattamista. Sune Sjölundin mukaan monelle voikin tulla yllätyksenä, miten iso rooli Tullilla on normaalioloissa yhteiskunnan suojaamisessa ja sisäiseen turvallisuuteen liittyvässä valvonnassa. Tulli hoitaa toimeenpano- ja valvontatehtäviään eri ministeriöiden ja hallinnonalojen lukuun. Tärkeitä toimeksiantajia ovat lisäksi Tullin omaan organisaation kuuluvat tullilaboratorio sekä kolme sähköistä tullauskeskusta. Tullimenettelyyn asetettuja vienti- ja tuonti-ilmoituksia käsittelevät sähköiset tullauskeskukset. Niiltä paikallinen Tulli saa toimeksiantoja tarkistaa vaikkapa teollisuudelle toimitettuja raaka-aineita, jotta voidaan olla varmoja, että kyseiset tavaraerät vastaavat ilmoitettua.
06
Tulliylitarkastaja Sune Sjölund ja muu Tullin henkilökunta ovat tuttu näky Kokkolan satamaympäristössä.
Tällä hetkellä erityisen ajankohtainen asia on länsimaiden Venäjälle asettamat pakotteet. – Tulli valvoo tehtyjen päätösten mukaisesti tullimenettelyihin asetetut tuonti- ja vientitavarat, etteivät ne sisällä mitään pakotteiden vastaista. Tavaraeristä fokuksessa ovat muun muassa mahdolliset kaksoiskäyttötuotteet. Säteilyvalvonnan osalta Tulli on toimivaltainen viranomainen, joka valvoo vienti- ja tuontieriä, etteivät radioaktiivisuusrajat ylity esimerkiksi kuljetettavissa raaka-aineissa. Kokkolassa apuna käytetään säännöllisesti yhtä Tullin säteilymittauksiin tarkoitetuista autoista, minkä lisäksi käytössä on säteilymittareita. Kuluttajatuotteidenkin kanssa Tulli on tekemisissä varmistaessaan, että ne ovat turvallisia sekä ihmisille että ympäristölle. Tulli esimerkiksi ottaa runsaasti
ACTION PORT 1/2022
aa ulkomaankauppaa
näytteitä kuluttajatuotteista, kuten astioista, vaatteista ja leluista. TULLILLA toimii Pohjanmaalla liikkuva valvontaryhmä, jonka vahvuus on 13 henkilöä. Siitä Kokkolan vahvuus on 1+4. Tullin nykyisessä organisaatiossa Kokkola kuuluu Tullin toimipaikkaosastoista meritulliin, jonka pääpaikka sijaitsee Helsingissä. Pohjanmaan liikkuvan valvontaryhmän alueella toimii kuusi rahtisatamaa, matkustajasatama ja kolme kansainvälistä lentokenttää, joten valvontaryhmällä on tavaraliikenteen
ohella varsin usein henkilöliikenteeseen liittyviä työtehtäviä. – Kaikessa toiminnassa pyrimme siihen, että liikenne sujuu myös Tullin osalta mahdollisimman joustavasti. Tätä tavoitetta edistää Kokkolan Sataman kanssa tehtävä yhteistyö, jossa molemmilla osapuolilla on matala kynnys ottaa toiseen yhteyttä, kun hoidettavana on yhteisiä asioita, Sune Sjölund toteaa. – Toimiva yhteistyö Kokkolan Sataman kanssa auttaa Tullia onnistumaan omassa työssään, sanoo tulliylitarkastaja Sune Sjölund.
07
Säännölliset konttikuljetukset takaavat yrityksille vakiintuneet yhteydet kaikkialle maailmaan. Oy Backman-Trummer Ab on Kokkolan satamassa tärkeä toimija erityisesti konttiliikenteen palveluntuottajana. Backman-Trummerin aluejohtaja Johan Smedjebacka näkee Kokkolan kautta tapahtuvassa konttiliikenteessä paljon kasvupotentiaalia.
B
ackman-Trummerin liikevaihto on sekin voimakkaassa kasvussa. – Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 19,2 miljoonaa euroa ja viime vuonna 29,2 miljoonaa euroa. Noin puolet liikevaihdon kasvusta tuli uusista asiakkuuksista. Viennissä kiinnostus konttikuljetuksia kohtaan lisääntyy koko ajan osittain kumipyöräkuljetusten kohonneiden kustannusten ja kuljettajapulan seurauksena. Asiakkaiden kanssa käytyjen keskusteluiden perusteella sekä isompien konttilaivojen tulon myötä uskon, että Kokkolasta lähtevä konttimäärä on tuplattavissa, Johan Smedjebacka arvioi ja viittaa Wallenius Solin päätökseen ottaa kuluvan vuoden aikana käyttöön kaksi uutta RoRo-alusta Kokkolan kautta kulkevalla reitillä.
Hänen mukaansa laivakapasiteetin kasvu luo konttiliikenteen lisääntymiselle kaiken kaikkiaan hyvät edellytykset, ja LNG-polttoaineella kulkevat uudet alukset ovat luonnollisesti myös ympäristöystävällinen ratkaisu. Konttikuljetukset voidaan toteuttaa monin eri tavoin asiakkaiden tarpeista riippuen. – Pystymme räätälöimään konttikuljetuksia vaikkapa niille asiakkaille, jotka tällä hetkellä kuljettavat isoja määriä kumipyörillä. Jos asiakas esimerkiksi ei halua vastaanottaa tavaraa konteissa, tavarat voidaan toimittaa perille kapellikärryillä. Mikäli tavarat eivät mahdu kontteihin, ne on mahdollista laittaa kaseteille, jotka puolestaan siirretään tulosatamassa kapellille ja kuljetetaan perille trailerilla. – Jos Kokkolan satamaan saataisiin vielä RoRo-ramppi, se antaisi entistä laajemmat mahdollisuudet kehittää uutta liikennettä. Teollisuudella on paljon kuljetettavaa muun muassa paperirullista isoihin raaka-ainesäkkeihin, joita kuljetuksia ramppi-investointi edesauttaisi, Smedjebacka jatkaa.
Täyden palvelun konttikuljetuksia
08
ACTION PORT 1/2022
UUSISTA ASIAKKAISTA entistä suurempi osa haluaa Johan Smedjebackan mukaan täyden palvelun vaihtoehdon. Pisimmilleen vietynä kokonaispalvelu tarkoittaa sitä, ettei asiakasyritys tarvitse välttämättä lainkaan omaa logistiikkaosastoa. – Kokkolan Halpa-Halli Oy, jonka konttituonnin hoidamme, on yksi meidän pitkäaikaisimmista asiakkaista. Kun saamme heiltä ostotilauksen, agenttimme on yhteydessä HalpaHallin toimittajaan Kiinassa ja selvittää, milloin tuotteet ovat valmiina tehtaalla. Sen jälkeen toimitamme kontit tehtaalle ja sieltä edelleen satamaan ja laivaan. Konteista suurin osa tulee Antwerpenin kautta Kokkolaan, jossa kontit puretaan. Lopuksi hoidamme konttien kuljetuksen HalpaHallin
Backman-Trummerin Kokkolan toimipisteessä asiakkaita palvelevat Teresa Myllymäki (vas.), Anne Tiala, Roosa-Maria Aro, Kati Härmälä, Daniel Sundell sekä Johan Smedjebacka. Kuvasta puuttuvat Maarit Harald, Marita Utter ja Laura Peltoniemi.
läheiseen logistiikkakeskukseen, Smedjebacka kertoo käytännön esimerkin. Koko toimituksen ajan Backman-Trummer pitää asiakkaan tietoisena siitä, missä lähetys kulkee ja milloin kontit saapuvat Kokkolaan. Pian valmistuvan uudistuksen jälkeen asiakas pääsee seuraamaan lähetyksen kulkua suoraan Backman-Trummerin kotisivujen kautta. Backman-Trummer on tehnyt kauan yhteistyötä myös venevalmistaja Nautorin kanssa. – Ostotilauksen jälkeen hoidamme koko logistiikkakokonaisuuden asiakkaalle avaimet käteen-periaatteella kilpailutuksesta siihen saakka, että tavarat ovat perillä. Palvelun ansiosta asiakkaan ostajat voivat keskittyä omaan ydintekemiseensä eli hankintaan sen sijaan, että heidän tarvitsee itse hoitaa kuljetuksia kaikkine yksityiskohtineen. Jos asiakas haluaa, hän saa kuukausittain vain yhden laskun kuukauden kaikista kuljetuksista. – Mikäli matkan varrella tulee ongelmia esimerkiksi hinnoitteluun tai aikatauluihin liittyen, olemme asiakkaan edustajana ja asiakkaan puolella selvittämässä näitä asioita. Meillä on kullekin asiakkaalle oma yhteyshenkilö, minkä lisäksi olen itsekin toiminut pitkään huolinta-alalla muun muassa logistiikkapäällikkönä. Tämä kaikki auttaa meitä ymmärtämään asioita asiakkaiden näkökulmasta, Johan Smedjebacka kertoo. BACKMAN-TRUMMER kuuluu KWH Logistics-liiketoimintaryhmään. Yhtiöllä on yhteensä 46 työntekijää, joista kahdeksan työskentelee Kokkolassa ja loput Vaasassa. – Olemme perinteinen huolintayritys, jonka palvelut kattavat niin meri-, lento- kuin kumipyöräkuljetukset. Kokkolassa suurin osa toiminnastamme keskittyy konttiliikenteeseen, kun taas Vaasassa Backman-Trummerin pääpaino on enemmän kumipyöräliikenteessä. Koska meidän taustalla on KWH-konserni, volyymit ovat isoja, mikä puolestaan mahdollistaa kilpailukykyisen hinnoittelun. – Kokkolan Sataman kanssa teemme hyvää yhteistyötä, ja meillä molemmilla on kova halu kehittää liikennettä edelleen. Henkilökohtaisesti odotan mielenkiinnolla, millaisia uusia mahdollisuuksia konttiliikenteelle tarjoavat esimerkiksi autoilun sähköistyminen ja siihen tarvittavat raaka-aineet sekä projektikuljetukset Suomesta Ruotsiin, Johan Smedjebacka kertoo.
Konttikuljetukset voidaan toteuttaa monin eri tavoin asiakkaiden tarpeista riippuen. Kuva Kokkolan Hopeakiven satamasta.
ACTION PORT 1/2022
09
MINUN TYÖNI
Satamavalvoja Peter Nylund viihtyy työssä, jossa saa olla ulkona raittiissa meri-ilmassa.
Satamavalvoja ei kangistu työpöydän ääreen Satamavalvojat tekevät työtään merellisessä ympäristössä. Se sopii oikein hyvin vastaavana satamavalvojana ja työnjohtajana työskentelevälle Peter Nylundille. Hänelle työssä viihtyminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saa tehdä töitä ulkoilmassa ja haistella merituulta.
M
eri on ollut tavalla tai toisella läsnä Peter Nylundin koko työuran ajan. Työpäiviin mahtuu, kuten arvata saattaa, tyyntä ja myrskyä. – En ole tottunut istumaan paikoillaan kirjoituspöydän ääressä, vaan koko ikäni olen kulkenut ulkona ja saaristossa. Vaikea sanoa tarkasti, mikä meressä kiehtoo. Ehkä se on se, kun lähdet jonnekin, et aina välttämättä tiedä minne, ja koska tulet takaisin. Onhan se meri myös karu huonoilla keleillä. Hulluttelemaan ei kannata lähteä. Merta pitää kunnioittaa, muuten jäät toiseksi, hän sanoo. Nylund on kotoisin Taalintehtaalta Kemiönsaaren kunnasta. – Wärtsilä oli siellä aikanaan melkein ainoa työnan-
10
taja. Ne, jotka eivät halunneet tehtaalle töihin, lähtivät merille. Velipoikani tavoin minäkin suuntasin merille katsomaan ja kokeilemaan. Olihan siinä seikkailunhaluakin mukana. Laivoilla Nylund työskenteli eri aikoina yhteensä noin 10 vuotta muun muassa matruusina, pursimiehenä ja kansikorjausmiehenä. Laivoista tutuiksi tulivat niin rahti-, tankki- ja matkustajalaivat kuin roro-alukset. – Laivoilla on ihan oma porukkansa ja elämäntyyli. Tavallaan se on pieni perhe, jonka opit tuntemaan aika tarkasti. Hyvällä muistelen noita aikoja, ja voisin lähteä merille uudestaankin, mutta paperit eivät ole enää voimassa, hän nauraa. Puolustusvoimatkin on tullut Nylundille tutuksi
ACTION PORT 1/2022
Työpisteeltä voi tarkastella kamerakuvista tapahtumia satama-alueella.
työnantajana, muun muassa Örön linnakkeella eri valvontatehtävissä sekä veneenkuljettajana. Vierähtipä yksi vuosi myös Kokkolassa armeijan varastoalueella. Viimeisessä tehtävässään Puolustusvoimissa Nylund työskenteli pursimiehenä miinalaiva Hämeenmaassa. SATAMAVALVOJANA Peter Nylund aloitti elokuussa 2008. – Olin siihen aikaan hommissa kauppalaivalla, ja nykyinen puolisoni on Kokkolasta kotoisin. Itse asuin Pansiossa, ja etäsuhteessa välimatka oli pitkä. Kokkolaan haettiin satamavalvojaa/vastaavaa satamavalvojaa, ja onnistuin saamaan paikan. Satamavalvojat tekevät vuoroja vuorokauden ympäri kolmessa kahden henkilön ryhmässä, mikä on koronapandemian alussa syntynyt käytäntö. Tällä tavalla on pystytty varmistamaan sataman toimintavarmuus tämän päivittäiselle laivaliikenteelle keskeisen työntekijäryhmän osalta. – Satamavalvojat hoitavat aluspalveluita, kuten alusten kiinnitykset ja irrotukset sekä vedenmyynnin laivoille. Sen lisäksi meidän tehtäviin kuuluu satama-alueen hiekoitus ja lumen auraus, ja teemme myös huoltotöitä, Nylund kertoo esimerkkejä. Työnjohtajana hänen työpäiviinsä mahtuu lisäksi hallinnollisia tehtäviä, kuten työvuorojen ja lomalistojen suunnittelu. Satamassa on paljon toimijoita, ja sujuva laivaliikenne edellyttää toimijoilta hyvää keskinäistä yhteispeliä. Ennen kuin laiva saapuu laituriin, sille muun muassa määritellään laituripaikka ja selvitetään nostureiden tarve. Laivakokojen kasvaessa laivapaikkojen suunnittelu edellyttää tarkkaa suunnittelua, johon Nylund osallistuu mahdollisuuksien mukaan Sataman satamakapteenin ja kehityspäällikön kanssa.
– Asioita selvitellään paljon myös meklareiden ja luotsien kanssa. Tärkeää on olla joka hetki ajan tasalla ja tietää, mitä on tulossa ja menossa, ja mitä se vaatii aikatauluttamiselta. ÖLJYNTORJUNNASSA satamavalvojat ovat niitä, jotka rientävät paikalle tekemään ensitorjunnan vahingon sattuessa. – Satamalla on omat öljypuomit, ja harjoittelemme säännöllisesti esimerkiksi laivan eristämistä, jolla estetään öljyn leviäminen laajemmalle. Mahdollisessa onnettomuustilanteessa meidän vastuulla on tilanneselvitys ja hälytyksen tekeminen pelastuslaitokselle. Sen jälkeen paikalle kootaan mahdollisimman monta satamavalvojaa, jotka tilanteesta riippuen esimerkiksi vetävät puomit satama-altaan yli tai laivan ympäri. Olemme kehittäneet öljyntorjuntaa mahdollisimman tehokkaaksi, ja saaneet siitä viranomaisiltakin hyvää palautetta. Satamavalvojien työssä korostuu työturvallisuus. – Erityisesti laivoja kiinnitettäessä pitää olla tarkkana köysien kanssa. Jos köysi kiinnitysvaiheessa katkeaa, työntekijä on pahimmillaan hengenvaarassa. Sen takia perehdytyksessäkin painotetaan työn turvallista tekemistä, ja esimerkiksi turvallista sijoittumista laivoja kiinnitettäessä. Etelä-Suomessa asuessaan Nylund vietti vapaa-aikaansa veneillen ja kalastaen. Nyt nuo harrastukset ovat jääneet ainakin toistaiseksi vähemmälle. – Nykyään vapaa-aika menee paljolti huilatessa. Kun ikää tulee lisää, sitä tarvitsee enemmän palautumisaikaa.
ACTION PORT 1/2022
Laivojen kiinnitykset ja irrotukset kuuluvat olennaisena osana satamavalvojien työhön.
11
Työsuhdepyöristä hyvinvointia työhön ja vapaa-aikaan Kokkolan Sataman henkilökunta on ottanut innostuneesti vastaan työnantajan tarjoaman mahdollisuuden työsuhdepyörän hankkimiseen. Moni työntekijä on tehnyt samalla henkilökohtaisen ilmastoteon vaihtamalla työmatkoillaan auton polkupyörään.
T
yöpaikoilla työsuhdepyörien hankintaa vauhdittaa Suomessa kaksi vuotta sitten tehty päätös verovapaista työsuhdepolkupyöristä. Sen ansiosta polkupyöräetu on vuodessa tuloverovapaata 1 200 euroon saakka. Työsuhdepyörän hankkinut Kokkolan Sataman markkinointisihteeri Alexandra Haapala on ollut innokas pyöräilijä jo aikaisemminkin. Maantiepyöräilyä aktiivisesti harrastavalle Haapalalle pyöräilykilometrejä on kertynyt tähän saakka noin 5 000 kilometriä vuodessa. Työsuhdepyörässä hän päätyi sähköavusteiseen retkipyörään. – Pääsyy hankinnalle oli se, että perheenäitinä saan tällä tavalla ulkoiluaikaa kiireisen perhe-elämän lomassa. Nyt kun bensan hinta on noussut tosi paljon, polttoainekuluissakin tulee merkittävä säästö, hän kertoo. Arkiaamuisin Alexandra Haapala vie ensin lapsen hoitoon, ja jatkaa sen jälkeen työpaikalleen satamakonttorille. Yhtenä työpäivänä pyöräilykilometrejä kertyy noin 30. Työsuhdepyörä on ollut mieluinen kulkuväline myös perheen yhteisillä retkillä. – Tosi tyytyväinen olen ollut uuteen pyörään, ja veroedun ansiosta sen hankintahintakin oli varsin edullinen, Haapala sanoo. SÄHKÖAVUSTEISEEN pyörään päätyi myös Kokkolan Sataman tekninen päällikkö Tapio Lampinen. Haapa-
Alexandra Haapala hankki käyttöönsä maantiepyörän lisäksi sähköavusteisen työsuhderetkipyörän, jolla onnistuu mainiosti myös lapsen vieminen päivähoitoon. lan tavoin hän on enemmän kuin tyytyväinen uuteen menopeliinsä. – Puolison kanssa kokeilimme sähköavusteista maastopyörää Rukalla, ja se oli menoa saman tien. Maanantaina menin liikkeeseen tutustumaan pyöriin ja tiistaina tein kaupat. Hymy tulee, kun tällä polkee. Sähköavusteinen pyörä on hauska peli, vakaa ja helppo ajaa, hän kertoo. Työmatkojen lisäksi pyörä on ahkerassa käytössä perheen yhteisellä vapaa-ajalla. – Työmatkaa kertyy päivässä yhteensä 18 kilometriä, ja syyskuun puolivälin jälkeen kilometrejä on kertynyt 1 400. Nytkin auto on ollut tallissa reilun viikon, joten säästö polttoainekuluissa on huomattava. Lämpimästi suosittelen tällaista muillekin. Työmatkapyöräilyn etuihin kuuluu Lampisen mukaan sekin, että aamuisin olo on todella pirteä ja tehokas, mikä tuo hyvää fiilistä työpäiviin. – Koska sähköavusteisella ei tarvitse polkea hiki hatussa, aamulla työpaikalla ei tarvitse käydä välttämättä suihkussa. Työpäivän jälkeen voi sitten polkea vapaasti rajoitinta vasten vaikkapa 25–30 kilometrin tuntinopeudella, jolloin sähköavustus ei ole enää käytettävissä. – Lähtökohtaisesti pyöräily on pukeutumiskysymys, Tapio Lampinen sanoo.
12
ACTION PORT 1/2022
KUNDPRESENTATION
”Ett smidigt samarbete är en garanti för att Neste ska kunna fungera optimalt” Kemira, Outokumpu och Neste hörde till de första företagen som etablerade sig i Karleby storindustriområde. Kundrelationen mellan Neste och Karleby Hamn har pågått ända sedan 1961 och lika länge har Nestes transporter anlöpt till och avgått från kajplats nummer 7 i Djuphamnen.
U
nder de dryga 60 åren har det hänt mycket. Omkring Nestes oljekaj och Bolidens kaj har förutom Djuphamnen även Silverstenshamnen byggts upp och det nuvarande Neste Oy har fortfarande också i dag en av bolagets distributions- och lagerterminaler på storindustriområdet. Petri Lempiälä trädde i Nestes tjänst i Karleby 2005 och utnämndes 2013 till terminalchef. Hans företrädare som terminalchef var Jani Rentola, som idag svarar för Nestes terminalers underhållslagers verksamhet i Finland med Karleby som sin placeringsort. – Nestes samarbete med Karleby Hamn hela organisation är mycket omfattande och vi känner varandra från långt tillbaka. Det hjälper till att komma till saken genast och en lång gemensam erfarenhet ger ett visst lugn och stabilitet då var en är väl insatt i ärendena som diskuteras. Samtidigt kan man se på sakerna ur olika synvinklar, säger Lempiälä och Rentola. I BÖRJAN VAR NESTES uppgift att leverera bränslen, i huvudsak tung brännolja till storindustriområdets produktionsanläggningar och kraftverk. Verksamheten utvidgades snart efter detta då man inledde bildistributionen, då produkturvalet också kompletterades med trafikbränslen till distributionsnätverket och till andra slutanvändare. – Den största produkten i sortimentet är de medel-
tunga destillaten, till vilka hör bl. a. lätt brännolja för uppvärmning samt fossil och förnybar diesel. Den tunga brännoljans andel är numera marginell. De förnybara bränslenas andel ökar hela tiden, berättar Lempiälä och Rentola. Från Karleby distribueras både Neste MY Förnybar Diesel™ och Neste My Förnybar Brännolja. Petri Lempiälä berättar att bränslen transporteras också med fartyg från Karleby. Senaste år lastades tankfartyg i Karleby huvudsakligen med förnybara produkter, bland annat för den svenska marknaden. Allt som allt anlöper cirka 50 fartyg årligen med laster till eller från Neste. KAJPLATS nummer 7 i Djuphamnen har från början, i över 60 år, anlitats av uttryckligen Neste av oljebolagen. – Den har varit en bra plats att fungera på, som man kan utläsa av den långa historien. Förutom kajplatsen har vi tillsammans med Hamnen utvecklat många andra saker. Man kan säga att det goda samarbetet är en garanti för att Nesta ska kunna fungera optimalt. Hamnen och Neste är vardera kritiska aktörer för försörjningssäkerheten varför en fortgående utveckling även av den orsaken är viktig, säger Jani Rentola. – Neste har också för närvarande utvecklingsprojekt på gång som gäller verksamheten i den egna terminalen. Vi förnyar till exempel terminalautomationen och på miljösidan har vi introducerat lösningar för vattenanvändningen och dräneringssystemen. Vi reagerar dessutom på olika krav som ändringar i lagstiftningen ställer på oljehamnar, fortsätter Lempiälä.
Petri Lempiälä (t.v.) och Jani Rentola med Nestes terminal på Karlebys storindustriområde i bakgrunden.
ACTION PORT 1/2022
16
LEDARE
Rysslands anfallskrig måste med kraft fördömas D
et ryska anfallet mot Ukraina kommer att påverka världsekonomin på många sätt. Vi är verkligen besvikna och fördömer kraftigt det ryska anfallskriget som också vållar enormt mänskligt lidande i Ukraina. Karleby Hamn har skött rysk genomgångstrafik redan från 1979, alltså ända sedan tiden för den dåvarande Sovjetunionen. Det har funnits många olika skeden under dessa årtionden, som då Sovjetunionen upplöstes i början på 1990-talet och den ekonomiska krisen i Ryssland 1998. Får början av 2000-talet har vi levt i en tid av stabil tillväxt förutom några till sin verkan mindre kriser. I förhållande till detta det som i
dag sker i Europa och Ukraina kommit som en fullständig överraskning. Ur ekonomisk synvinkel har de senaste årtiondena, inklusive samarbetet med ryska företag, varit mycket positiva. Ett långvarigt handelspartnerskap med våra ryska kunder har bidragit till att stärka vår balansräkning. Då detta skrivs är det dock ett faktum att som en följd av det obegripliga anfallskriget som Rysslands nuvarande regim inlett, har den ryska transitotrafiken genom Karleby hamn stoppats. I Karleby Hamns strategiska och finansiella planering av företagsverksamheten
Fullständig service för contai Regelbundna containertransporter garanterar företagen etablerade förbindelser till alla länder i världen. Oy Backman-Trummer Ab är en viktig aktör i Karleby hamn, speciellt som tjänsteleverantör av containertrafik. Backman-Trummers regiondirektör Johan Smedjebacka ser en stor potential i containertrafiken som går genom Karleby hamn.
B
ackman-Trummers omsättning är också den i stark tillväxt. – År 2020 var vår omsättning 19,2 miljoner euro och senaste år uppgick den till 29,2 miljoner euro. Ungefär hälften av tillväxten i omsättningen kom från nya kundrelationer. Intresset för containertransporter ökar inom exporten delvis som en följd av de ökade kostnaderna och bristen på chaufförer i långtradartransporterna. På basen av samtal som vi fört med kunderna samt introduceringen av större containerfartyg tror jag att antalet containers som går ut från Karleby kan komma att fördubblas, uppskattar Johan Smedjebacka och pekar på Wallenius Sols beslut att under detta år ta i bruk två nya RoRo-fartyg på linjen som anlöper Karleby. Enligt honom skapar fartygskapacitetens tillväxt goda förutsättningar för en ökning av containertrafiken överlag och de nya fartygen som drivs med LNG-bränsle är naturligtvis även en miljövänlig lösning. Containertransporterna kan genomföras på många olika sätt, allt efter kundens behov. – Vi kan skräddarsy containertransporter t.ex. för de kunder som i dag transporterar stora godsmängder med långtradare. Om kunden till exempel inte vill ta emot varan i containers kan varan levereras med på plats på täckt släp. Om varorna inte ryms i en contai-
14
ner kan de lastas på en kassett som i sin tur flyttas i ankomsthamnen på ett täckt trailersläp som körs till kunden. – Om det ännu skulle finnas en RoRo-ramp i Karleby hamn skulle det finnas större möjligheter än tidigare att utveckla nya trafiker. Industrin har mycket som ska transporteras, allt från pappersrullar till stora säckar med råmaterial, som skulle gynnas av en investering i en ramp, fortsätter Smedjebacka. EN ALLT STÖRRE DEL av de nya kunderna vill enligt Johan Smedjebacka ha ett alternativ som erbjuder fullständig service. Det mest långtgående full service-erbjudandet betyder att kundföretaget inte nödvändigtvis har någon egen logistikavdelning. – Kokkolan Halpa-Halli Oy, vars import i containers vi sköter är en av våra långvarigaste kunder. Då vi får en inköpsorder från dem är vår agent i kontakt med Halpa-Hallis leverantör i Kina och tar reda på när
ACTION PORT 1/2022
13
har vi dock beaktat möjligheten att än det som ovan beskrivs finns en risk för att något varuslag plötsligt ska kunna helt försvinna. Det är klart att vi måste anpassa vår ekonomi efter den rådande situationen och till all lycka dämpas de ekonomiska konsekvenserna effekterna av att hamnen har en så diversifierad kundkrets och godstrafik. Tack vare dem har vårt beroende av den ryska transitotrafiken minskat. Det är viktigt att komma ihåg att fastän transitotrafiken de senaste månaderna har varit i offentligheten i centrum för uppmärksamheten har företagen på Karlebys storindustriområde samt gruvindustrin och detaljhandeln i mellersta Finlands redan länge utgjort viktiga stödpelare för Karleby Hamn. Senaste år fick vi också många glädjande nyheter, av vilka ett exempel är transporterna av vindkraftverk som inleddes på sommaren. Allt som allt var 2021 ett förhållandevis gott år för oss – godstrafikens totalmängder uppgick till 6,5 miljoner ton. I samarbete med företagen i Karleby Indu-
stripark (KIP), Karleby stad och Farledsverket kunde vi öppna en specialtransportväg som leder från Silverstenshamnen genom storindustriområdet genom Karleby till vägarna som leder norrut och söderut samt mellersta Finland. Ett stort tack till alla medverkande. Karleby Hamn är från och med nu starkt med även i logistiktjänsterna för vindkraftverkskomponenter. Dessutom har nu företagen i KIP i fortsättningen till sitt förfogande en trafikled för projektlaster som tjänar deras behov. Till slut önskar jag frambära mitt varma tack till alla kunder och samarbetspartner för året som gått. Vi följer väldigt noga med utvecklingen av händelserna i vår businessomgivning. TORBJÖRN WITTING Verkställande direktör Karleby Hamn Ab
inertransporter produkterna är färdiga på fabriken. Efter det leverera vi containers till fabriken och därifrån lastade vidare till hamnen och fartyget. Största delen av containers kommer via Antwerpen till Karleby där containers lossas. Slutligen kör vi containers till HalpaHallis närmaste logistikcentral, skildrar Smedjebacka som ett praktiskt exempel. Under hela leveransen håller Backman-Trummer kunden à jour var försändelsen är på väg och när containers anländer till Karleby. Efter det att Backman-Trummers nya hemsidor snart blir färdiga kan kunden på dem direkt följa med försändelsen. Backman-Trummer har också samarbetat länge med båttillverkaren Nautor. – Efter inköpsordern sköter vi om logistikhelheten för kunden enligt principen ”nyckeln i handen” från konkurrensutsättningen tills det att varorna är framme. Tack vare servicen kan kundens inköpare koncentrera sig på sina egen kärnuppgift, dvs inköpet, i stället för att vara tvungen att själv ordna transporterna med alla detaljer. Om kunden vill, sänder vi må-
natligen endast en faktura som täcker den månadens alla transporter. – Om det uppstår problem under transporten, t.ex. med prissättning eller tidtabeller, representerar vi kunden och är på dennes sida för att reda ut dessa saker. För varje kund har vi en egen kontaktperson, och förutom detta har jag själv verkat länge inom speditionsbranschen, bland annat som logistikchef. Allt detta hjälper oss att förstå saker från kundens synvinkel, säger Johan Smedjebacka. BACKMAN-TRUMMER hör till KWH Logistics-affärssegmentet. Bolaget har sammanlagt 46 arbetare av vilka 8 arbetar i Karleby och resten i Vasa. – Vi är ett traditionellt speditionsföretag som erbjuder såväl sjö-, flyg- som långtradartransporttjänster. I Karleby är största delen av vår verksamhet koncentrerad på containertrafiken medan Backman-Trummer i Vasa huvudsakligen sköter långtradartrafik. Då vi i bakgrunden har KWH-koncernen är volymerna stora, vilket för sin del möjliggör en konkurrenskraftig prissättning. – Vi har ett gott samarbete med Karleby Hamn och strävar båda efter att utveckla trafiken ytterligare. Personligen ser jag fram emot vilka nya möjligheter som till exempel elektrifieringen av biltrafiken och råmaterialen för denna samt projekttransporterna från Finland till Sverige kommer att erbjuda containertrafiken i framtiden, säger Johan Smedjebacka. På Backman-Trummers Karleby-kontor betjänas kunderna av Teresa Myllymäki (fr.v.), Anne Tiala, Roosa-Maria Aro, Kati Härmälä, Daniel Sundell samt Johan Smedjebacka. Från bilden saknas Maarit Harald, Marita Utter och Laura Peltoniemi.
ACTION PORT 1/2022
15