Skip to main content

ACTION PORT 1/2020

Page 1

KOKKOLAN SATAMA OY:N SIDOSRYHMÄLEHTI

Hyvällä yhteistyöllä koronapandemian yli Uusi satamanosturi parantaa tehokkuutta


PÄÄKIRJOITUS

Ennätysvilkkaasta alkuvuodesta koronaajan erityistoimiin V

arautumisessa ennakointi on reagointia parempi vaihtoehto, mutta koronapandemia yllätti lopulta koko maailman. Kokkolan Satamassakin asioiden tärkeysjärjestys on nyt jotain muuta kuin vielä vuoden alkupuolella. Kokkolan Sataman kolme ensimmäistä kuukautta olivat ennätyksellisen hyvät. Menimme täyttä höyryä eteenpäin, sillä tavaraliikenteen tonnimäärä kasvoi ensimmäisellä kvartaalilla peräti 60 prosenttia. Sitten iski korona, ja tänä päivänä meidän kaikki tekeminen keskittyy liikennevirtojen vauhdittamisen sijasta siihen, että pystymme palvelemaan suomalaista vientiteollisuutta ja kauppaa luotettavasti myös näissä poikkeusoloissa.

PÄÄTOIMITTAJA: Torbjörn Witting TOIMITUS: Jorma Uusitalo TAITTO: Olli Ilmanen Creamedia PAINOPAIKKA: Forsberg Printed Communication Oy Ab KANNEN KUVA: Peter Nylund (oik.) ja Mikael Lahtinen kiinnittävät alusta Kantasatamassa. Kuva: Jorma Uusitalo

KUVA: ULLA NIKULA

Kokkolan Satama Oy:n sidosryhmälehti

MENESTYKSEN EDELLYTYKSET lähtevät monipuolisesta yhteistyöstä. Sataman omien toimijoiden lisäksi meidän yhteistyökumppanit ovat kriittisiä osia siinä kokonaisuudessa, johon toimintavarmuutemme perustuu. Siksi kerromme tarkemmin toisaalla tässä julkaisussa, miten eri tahot ovat reagoineet varmistaakseen omalta osaltaan toimintavarmuuden koronapandemian aikana. Tätä kirjoitettaessa pääsiäinen on takana, ja nähtävissä on pandemian pitkittyminen. Terveydestä huolehtimisen rinnalla on tärkeä miettiä keinoja, joilla koronan taloudelle aiheuttamia vahinkoja voidaan lieventää. Kokkolan Satama on hyvä esimerkki kriittisestä toimijasta, joka toteuttaa tehtäväänsä pienellä organisaatiolla, ja joka on pystynyt huolehtimaan toimintavarmuudesta muun muassa etätyöllä ja vuorojärjestelyihin liittyvillä ratkaisuilla. Siksi haluan myös tässä yhteydessä muistuttaa testauksen merkityksestä kriittisten alojen toimintavarmuudelle. Yrityksillä ja muilla organisaatioilla on oltava tarvittaessa mahdollisuus nopeisiin testauksiin, jotta mahdolliset tartunnat voidaan todeta samantien sekä jäljittää tartuntaketjut. Sen lisäksi tarvitaan vasta-ainetestauksia. Niillä voidaan varmistaa, pystyykö henkilö palata turvallisesti töihin tartuttamatta muita tai itse sairastumatta. OLI KYSE poikkeus- tai normaalioloista, Kokkolan Satama haluaa viestiä toiminnastaan niin asiakkaille, päättäjille, yhteistyökumppaneille kuin muille sidosryhmille. Sen vuoksi edessänne on ensimmäinen uuden sidosryhmäjulkaisumme numero, joka sisällöltään on ymmärrettävästi koronapainotteinen. Jatkossa kerromme myös muista ajankohtaisista asioista esittelemällä Kokkolan Sataman oman toiminnan lisäksi esimerkiksi asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme. Hyvää kevättä kaikille lukijoille, ja pysytään terveinä!

TORBJÖRN WITTING Toimitusjohtaja Kokkolan Satama Oy


Viime vuonna Kokkolan satamassa kävi merkittävä määrä isoja Panamax- ja Capesize-luokan laivoja, yhteensä 45 alusta. Koko tavaraliikenteestä näillä isoilla laivoilla kuljetettiin noin puolet.

Sataman kokonaismyynti ylitti 20 miljoonan euron rajan K

okkolan Satama Oy:n kokonaismyynti 2019 kiomistajalle vuosittain miljoonia euroja. Lisäksi ylitti ensimmäisen kerran viiteen vuoteen 20 olemme strategian ansiosta aidosti avoin satama miljoonan euron rajan. Tonneissa tavaraliikenteen kaikille nykyisille ja uusille toimijoille, Kokkolan määrä oli viime vuonna 6,6 miljoonaa tonnia. Satama Oy:n toimitusjohtaja Torbjörn Witting Liikevaihdosta 11 miljoonaa euroa koospainottaa. tui perinteisestä satamatoiminnasta, Kokkolan Satama Oy:n uutena tytäryhti”Olemme kuten tavara- ja alusmaksuista. Sataönä aloitti viime lokakuussa Silverstone strategian man tuottamien palveluiden osuus Bay Logistics Oy, joka tuottaa aluspalliikevaihdosta oli 9 miljoonaa euansiosta aidosti veluita sekä nostureiden kuljettamisroa eli 45 prosenttia. Kannattavuupalveluita. Uusi yhtiö mahdollistaa avoin satama delle olennaisen tärkeisiin satamapalveluiden kehittämisen sataman kaikille nykyisille sisäpalveluihin kuuluvat muun muassa ja ulkopuolella. ja uusille nosturi-, varastointi- ja terminaaliKokkolan Satama Oy:n investoinnit toimijoille.” tuotot sekä laivojen kiinnitys- ja irroolivat viime vuonna yli 12 miljoonaa tusmaksut. euroa. Suurin osa investoinneista koh– Satama on tuottanut lisääntyvissä määdistui väylän syventämiseen 14 metriin, kurin edellä mainittuja palveluita jo vuodesta 1966. ten merelle suuntautuvan uuden satamakentän Tämä aikanaan valittu toolport-strategia on siivitrakentamiseen, satama-altaan syventämiseen ja tänyt Kokkolan Sataman kasvua maan isoimpien laitureiden tukemiseen. Yhteensä investointikosatamien kokoluokkaan, sekä tuottanut kaupunkonaisuuksia oli yli 60.


ASIAKASESITTELY Teollisuustuotannon perusasetelmaa koronaviruskaan ei muuta miksikään: tuotantolaitokset tarvitsevat raaka-aineita valmistaakseen asiakkailleen näiden tilaamia tuotteita. Boliden Kokkolan sinkinvalmistuksessa käyttämä rikasteraaka-aine tuodaan Kokkolaan lähes kokonaan laivoilla, ja yhtiön valmistamista tuotteista eli sinkkiharkoista suurin osa lähtee asiakkaille sataman kautta.

B

oliden Kokkolan toimitusjohtajan Antti Kontiaisen mukaan satama on olennainen osa sinkkitehtaan liiketoimintaa. – Kun sinkkitehdas aikanaan perustettiin Kokkolaan, yksi syy sijoituspaikalle oli viereinen satama. Sataman läheinen sijainti on meille todella iso etu, koska sinkkirikaste voidaan toimittaa kuljettimilla suoraan laivasta tehtaalle, Kontiainen toteaa. Koska kyse on Euroopan toiseksi suurimmasta sinkkitehtaasta, tonnimäärät molempiin suuntiin ovat sen mukaiset. Sinkkirikastetta Boliden Kokkola käyttää vuodessa 600 000 tonnia. Vertailun vuoksi yksi henkilöauto painaa karkeasti arvioituna noin tonnin. Sinkkiharkkoja tehtaalta valmistuu vuosittain 300 000 tonnia, josta 85 prosenttia,

eli 255 000 tonnia, lähetetään asiakkaille sataman kautta. – Asiakkaamme odottavat meiltä luotettavia toimituksia myös koronapandemian aikana, ja samalla tavalla me odotamme toimintavarmuutta kaikissa tilanteissa omilta yhteistyökumppaneiltamme, kuten satamalta, Antti Kontiainen sanoo.

AIKA NÄYTTÄÄ hänen mukaansa sen, mitkä ovat lopulta koronaviruksen taloudelliset vaikutukset yhtiölle. – Varsin hyvin olemme omassa ydintehtävässämme onnistuneet, vaikka tiettyjen rikasteiden kanssa on ollut hieman haasteita. Tuotanto vaatii tuotantoa tekevien ja tuotantoprosessin toimivuutta tukevien työntekijöiden läsnäoloa, mutta muun henkilöstön osalta olemme siirtyneet mahdollisimman paljon etätyöhön. Lisäksi olemme tehneet käytännön rutiineihin paljon muitakin muutoksia, joilla pyrimme ehkäisemään tartuntoja. Kontiainen arvioi, että yritysten investointeihin koronapandemia saattaa vaikuttaa. – On mahdollista, että jotkut hankkeet siirtyvät

Boliden Kokkolan Antti Kontiainen:

Luotettavaa logistiikkaa tarvitaan kaikkina aikoina


tässä tilanteessa. Toivottavasti eivät kuitenkaan kovin pitkälle eteenpäin. YHTEISTYÖN Kokkolan Sataman kanssa Kontiainen kehuu sujuneen hyvin niin koronaa ennen kuin pandemian aikana. Joustavuus, luotettavuus ja tehokkuus ovat asiakassuhteen peruspilareita. – Suurteollisuusalueella tekeminen on yhteispeliä. Sataman kanssa kehitämme asioita jatkuvasti sillä ajatuksella, että huomenna asiat sujuvat vielä paremmin kuin tänään. Olemme esimerkiksi miettineet, kuinka korvata vielä nykyistä enemmän kumipyöräkuljetuksia merikuljetuksilla, koska isojen kemikaalierien laivaaminen on kustannustehokkaampi vaihtoehto, Kontiainen kertoo. Boliden Kokkolan liikevaihto oli vuonna 2018 noin 225 miljoonaa euroa ja tuotanto noin 300 000 tonnia. Vientiin sinkistä menee 85 prosenttia, ja yhtiö työllistää noin 550 työntekijää. Kokkolan sinkkitehtaan toiminnan aloittamisesta tuli viime vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Sinkkirikastetta saapumassa Kokkolan satamaan.

KUVAT: PÄIVI KARJALAINEN

Boliden Kokkolan toimitusjohtaja Antti Kontiainen asiakkaille lähtevien sinkkiharkkojen äärellä.


Hyvä yhteistyö ja enn koronapandemiassa SATAMAVALVOJAT ovat siirtyneet koronaviruksen seurauksena uuteen työvuorojärjestelyyn. – Keskeytymättömän 3-vuorotyön sijasta olemme nyt jakaneet satamavalvojat kahteen kolmen työntekijän ryhmään. Yksi ryhmä tekee vuorollaan töitä 4 vuorokautta ja on sen jälkeen kotona 4 vuorokautta. Vuorojen vaihdot toteutetaan niin, että fyysiset kohtaamiset on minimoitu. Jos tarvitsemme lisätyövoimaa, sitä ei hankita toisesta ryhmästä vaan ulkopuolelta, sanoo työnjohtaja Peter Nylund. Myös käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. – Vuoronvaihdon yhteydessä edellisen vuoron työntekijät puhdistavat huolellisesti esimerkiksi autojen hallintalaitteet, puhelimet ja radiopuhelimet, Nylund kertoo.

Kokkolan Sataman omien toimijoiden lisäksi yhteistyökumppanit ovat kriittinen osa kokonaisuutta, jolla varmistetaan Suomelle tärkeän vientiteollisuuden toiminta kaikissa oloissa. Koronapandemia korostaa entisestään monipuolisen yhteistyön ja ennakoinnin tärkeyttä, sanoo Kokkolan Satama Oy:n toimitusjohtaja Torbjörn Witting.

K

okkolan Satama ryhtyi erityistoimiin samantien, kun pandemia alkoi laajeta Eurooppaan ja Suomeen. Suositukset eivät jääneet suosituksiksi, vaan ne vietiin osaksi uusia käytänteitä. – Meillä käy viikossa toistakymmentä kansainvälisessä liikenteessä olevaa laivaa, eli globaalia kontaktipintaa on runsaasti. Sen vuoksi teimme järjestelyitä, joilla esimerkiksi vältetään laivamiehistöjen ja Sataman eri toimijoiden fyysiset kohtaamiset. Samoin ulkomailta palannut yhtiömme oma henkilökunta allekirjoittanut mukaanlukien vetäytyi omaehtoiseen karanteeniin, Witting kertoo ja kiittää henkilöstön roolia uusien toimintatapojen kehittämisessä ja toteutuksessa. – Meillä on pieni ja tehokas tiimi, jossa jokaisen työpanos on erittäin tärkeä. Erikoisratkaisut vaativat venymistä, mutta henkilöstö on sitoutunut hienosti toimiin, joilla varmistamme satamaliikenteen toimintavarmuuden myös poikkeusoloissa, toimitusjohtaja toteaa.

HUOLTOHENKILÖSTÖN päivävuoro on jaettu uudessa tilanteessa kahteen ryhmään, joilla molemmilla on erilliset toimipisteensä. – Kokkolan Sataman kummallakin huoltoryhmällä on oma työnjohton-


nakointi korostuvat – Laivat on velvoitettu tekemään ennen saapumista meriselvitysilmoitus, josta ilmenee miehistön terveystilanne. Kaikki mahdollinen laivaselvitykseen liittyvä paperityö pyritään hoitamaan sähköisesti, ja laivassa käynnit on minimoitu, toimitusjohtaja luettelee esimerkkejä toimenpiteistä. Merirahtiliikenne roro-, RAUANHEIMOLLA koronavirukbulk- ja konttialuksilla näyttää sen vuoksi ryhdyttiin nopeasti enainakin toistaiseksi jatkuvan naltaehkäiseviin toimiin. Laxåbackan mukaan pääosin – Meille kriittisin asia on tietenkin normaalisti. se, että henkilökunta pysyy terveenä, – Overseas-konttivarustamoilta ja teemme kaikkemme tartuntojen välton tullut ilmoituksia lähtöjen peruutämiseksi. Henkilökunnalle kuuluukin tuksista mannerten välisessä liikeniso kiitos siitä, että he ovat osallistuneet Joakim Laxåback teessä, minkä seurauksena globaaaktiivisesti toimenpiteiden toteutuklissa merenkulussa yhteydet tulevat seen. Työntekijöiltä tulee myös kehitysehdotukvähenemään. Konttiliikenteessä näkyy haasteita sia, Rauanheimon toimitusjohtaja Joakim Laxålähinnä Kiinan suuntaan. back sanoo. Toimistohenkilökunnasta etätyötä tekee noin kaksi kolmasosaa työntekijöistä. Henkilöstöruokala on suljettu yrityksen ulkopuolisilta asiakkailta ja seisova pöytä on korvattu keittiön jakamilla annoksilla. Työvuorolistat toimitetaan sähköisesti, ja desinfiointiainetta on saatavilla kaikissa tiloissa, minkä lisäksi ajoneuvoissa käytetään puhdistusliinoja kuljettajan vaihtuessa. KUVA: ANNE YRJÄNÄ

sa, eivätkä aamu- ja iltavuoro kohtaa vuoronvaihdossa. Käsihygienia ja pintojen puhdistaminen työkoneissa ovat asioita, joihin myös kiinnitetään erityistä huomiota. Päivittäiset työpalaverit hoidetaan etänä, ja käytäntö on toiminut oikein hyvin, kertoo Kokkolan Sataman tekninen päällikkö Tapio Lampinen.

KUVA: TEEMU HUJANEN


– Kokkolassa poikkeustilanteella ei ole ollut negatiivisia vaikutuksia tavaravirtoihin. Päinvastoin meillä oli erittäin hyvä ensimmäinen kvartaali, mikä näkyi varsinkin transitoliikenteessä, Laxåback arvioi tilannetta pääsiäisen alla. Hän pitää kuitenkin todennäköisenä, että koronaepidemian vaikutukset näkyvät jollakin tavalla hieman myöhemmin. LUOTSAUSPALVELUIDEN saatavuus on keskeistä Suomen merikuljetuksille. Finnpilotin Perämeren luotsausalueen päällikön Ilkka Sipilän mukaan luotsit työskentelevät laivoilla turvallisesti myös koronaepidemian aikana. – Meillä on joustava organisaatio, joka reagoi nopeasti myös tähän tilanteeseen. Olemme laatineet henkilöstölle toimintaohjeet koronaviruksen varalta yhdessä THL:n asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi olemme perustaneet koronajohtoryhmän sekä alueelliset ryhmät, jotka vaihtavat tietoja keskenään, Sipilä kertoo. Operatiivinen henkilöstö työskentelee kahdessa vuorossa, ja vuorojen vaihdot hoidetaan toistaiseksi seuraavaa vuoroa näkemättä. Jos tarve vaatii, luotseja on mahdollista saada muilta luotsausalueilta. Myös koronatestausten kynnystä ollaan laskemassa. – Haasteena meillä on ollut se, että terveystietoja on joiltakin laivoilta saatu syystä tai toisesta vaihtelevasti. Laivat ovat satamissa kuitenkin aika hyvin eristyksissä, eikä miehistö lähde laivoilta maihin, Sipilä kertoo. Perämeren luotsausalueella Oulun luotsiasemalla työskentelee 14 luotsia ja Kokkolan luotsiasemalla 10 luotsia. Kokkolasta hoidetaan Kokkolan, Kalajoen, Pietarsaaren ja Vaasan satamien luotsaukset. SATAMAHINAUS- JA JÄÄNMURTOPALVELUT Kokkolan Satamalle tuottaa Yxpila Hinaus. Jos päättyvän talven jäätilanne oli laivaliikenteen näkökulmasta suotuisa, koronapandemia pakotti myös Yxpila Hinauksen erityisjärjestelyihin toimintavarmuuden turvaamiseksi. – Meillä miehistö on kaksi viikkoa töissä ja viikon vapaalla, ja nyt 3-henkiset miehistöt ovat keskenään koko kahden viikon jakson vain yhdessä aluksessa. Näin varmistetaan, että jos jollakin on oireita, siinä tilanteessa enintään yhden hinaajan miehistö altistuu virukselle. Näin varmistetaan, että saamme kaikissa tilanteissa kolme hinaajaa liikkeelle, minkä määrän isot laivat vaativat, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Jani Hannula. Työnjohtaja Peter Nylund (etualalla) ja muut satamavalvojat ovat siirtyneet koronapandemian seurauksena uuteen työvuorojärjestelyyn viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

”Meille kriittisin asia on tietenkin se, että henkilökunta pysyy terveenä, ja teemme kaikkemme tartuntojen välttämiseksi.”


Uusi satamanosturi parantaa sinkinkäsittelyn tehokkuutta K

okkolan Syväsatamassa tammikuussa käyttöön otettu uusi Mantsinen 200 ES on Suomen suurin Mantsisen valmistama sähkökäyttöinen ja kiskoilla kulkeva satamanosturi. Sen hankintahinta oli noin 1,9 miljoonaa euroa. – Halusimme kehittää Boliden Kokkolalle tarjoamaamme sinkkikuljetusten palvelukokonaisuutta. Nyt hankittu nosturi on kooltaan kaksi kertaa isompi kuin edeltäjänsä Mantsinen 120, mikä tarkoittaa entistä tehokkaampaa lastin käsittelyä, kertoo Kokkolan Sataman tekninen päällikkö Tapio Lampinen. Uudella satamanosturilla lastataan laituripaikalta 8 viikoittain maailmalle lähtevät sinkkiharkot sekä puretaan viereiselle laituripaikka 9:lle saapuva sinkkirikaste. – Samassa yhteydessä uusimme suppilovaunun laituripaikka 9:llä, josta sinkkirikaste menee kuljettimia pitkin Bolidenin tehtaalle. Suppilovaunun toimitus tapahtuu pian juhannuksen jälkeen, jolloin meillä on myös tähän käyttöön tehokas ja nykyaikainen kone. Investoinnin arvo on noin 1,4 miljoonaa euroa, eli yhteensä kehitämme sinkkikuljetuksia noin 3,3 miljoonalla eurolla, Lampinen sanoo. INVESTOINNIT SATAMAINFRAAN ovat Tapio Lampisen mukaan osa Kokkolan Sataman pitkäjänteistä kehittämistä ja kilpailukyvyn parantamista. Infra käsittää muun muassa tuotantovälineet, varastot, raiteet sekä satamakentät. – Viimeisen 10 vuoden aikana, tämä vuosi mukaan lukien, olemme investoineet infraan 111 miljoonaa euroa. Seuraaviksi 5 vuodeksi investointeja on suunnitteilla yli 40 miljoonan euron edestä. – Yksi tärkeä investointikohde ovat kiskonosturit, joita uudistetaan 12–15 vuoden välein. Se tarkoittaa, että käytössämme olevista kuudesta isosta kiskonosturista joku on modernisointivuorossa 2–3 vuoden välein. Huhtikuussa valmistui viimeisin modernisointiprojekti, arvoltaan noin 1,8 miljoonaa euroa. Toimenpiteiden laajuudesta riippuen yhden kiskonosturin uudistaminen maksaa 1,8–2,5 miljoonaa euroa. Voidaankin sanoa, että modernisoitu kiskonosturi vastaa käytöltään uutta vastaavaa, mutta jonka hankintahinta on kuitenkin

Mantsinen 200 ES on Suomen suurin Mantsisen valmistama sähkökäyttöinen ja kiskoilla kulkeva satamanosturi.

yli kaksinkertainen verrattuna modernisointikustannuksiin. Merkittävä kohde on myös junavaunujen kaatolaite, jonka ylläpitoremontit maksavat vuodessa yli 400 000 euroa. – On kuitenkin täysin selvää, että ilman näin merkittäviä panostuksia satamainfraan emme olisi tänä päivänä Suomen suurimpien satamien joukossa. Nyt voimme vastata asiakkaille, että meiltä Kokkolasta kyllä löytyy kapasiteettia heidän tarpeisiinsa, Tapio Lampinen korostaa.

”Yhteensä kehitämme sinkkikuljetuksia noin 3,3 miljoonalla eurolla.”


MINUN TYÖNI

Huoltomestari Eero Viljamaa:

Ennakoiva huolto tukee Luotettavasti toimivat tuotantolaitteet ovat tärkeä osa Kokkolan Sataman toimintavarmuutta. Huoltomestari Eero Viljamaa vastaa työntekijöineen Sataman tuotantolaitteiden mekaanisesta kunnossapidosta.

K

okkolan sataman miljoonien tonnien suuruinen liikennemäärä näkyy tuotantolaitteiden määrässä ja koossakin. Tutustumiskierros tuotantolaitteisiin ja varaosavarastoon tekee maallikkoon vaikutuksen. – Junavaunujen kaatolaitteen sekä 16 satamanosturin lisäksi meillä on muun muassa useita kuljetinjärjestelmiä esimerkiksi varastojen yhteydessä sekä kymmeniä erilaisia työkaluja, kuten nostimia, Eero Viljamaa kertoo esitellessään AWT-terminaalissa konttien käsittelyssä käytettävää spredaria. Hän johtaa seitsemän huoltomiehen kokoonpanoa. Toisena huoltomestarina työskentelee Jarkko Sara-aho, jolla puolestaan on vastuullaan sähköja automaatiopuolen kunnossapito. – Yksi työntekijä huoltaa parhaillaan bulkin lastauksessa käytettävää kahmaria, kaksi miestä tutkii yhden nosturin vaihdelaatikkoa sekä sähkömoottoria, ja kaksi henkilöä on varmistamassa kuljetinjärjestelmän toimintavarmuutta laivaa varten, joka saapuu hakemaan pasutetta, huoltomestari esittelee päivän työlistaa. SILLOIN KUN LAIVA on satamassa, laitteiden täytyy toimia. Viljamaa korostaakin ennakoivan kunnossapidon tärkeyttä. – Ennakoiva kunnossapito tarkoittaa huolto-ohjelmien mukaisia päivittäisiä, viikoittaisia ja vuosittaisia kunnossapitotöitä. Koneistoja ja niiden kuntoa tarkkaillaan muun muassa koneistojen värinöitä mittaamalla, jotta pystytään ennakoimaan vaikkapa laakereiden elinkaari. Kaikkinensa kunnossapito on tosi moninaista tekemistä, koska käytössä on paljon erilaista kalustoa. Yksi tärkeimmistä kunnossapidon osa-alueista on Viljamaan mukaan junavaunujen kaatolaite. – Kaatolaite huolletaan kahdesti viikossa, minkä lisäksi toimenpiteitä tehdään tarvittaessa iltaisin ja öisin, jotta kaatolaite on varmasti toimintakunnossa seuraavana päivänä. Kaksi kertaa vuodessa

Huolto käsittelee paljon isoja ja painavia osia, mikä korostaa Eero Viljamaan mukaan työn turvallista tekemistä.


toimintavarmuutta

Yksi tärkeimmistä kunnossapidon kohteista on Suomen ainoa junavaunujen kaatolaite.

Eero Viljamaa ja konttien käsittelyssä käytettävä spredari.

on laajempi kunnossapitoseisakki, jolloin muun Laitteille, kuten nostureille, on laadittu kunnossamuassa puretaan ja tarkistetaan perusteellisesti pito-ohjelmia niiden elinkaaren ajaksi. Automaakaatolaitteen kaikki kriittiset kohteet. tio- ja sähköjärjestelmien päivityksillä varmisteYmpäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä taan, että elinkaareltaan hyvin pitkäikäiset laitteet toimiva huoltopäivystys varmistaa osaltaan ovat jatkuvasti ajanmukaisia, Viljamaa kertoo sen, että huoltoapu on paikalla aina kun esimerkkejä. sitä tarvitaan. Eero Viljamaa toimii myös KokkoTYÖTURVALLISUUTTA on parannet”Huollon lan Sataman työsuojelupäällikkönä. tu muun muassa hankkimalla jotoiminta Huollossakin kaikki lähtee hänen kaiselle huollon työntekijälle henperustuu mukaansa työn turvallisesta tekekilökohtaiset putoamissuojaimet. huolelliseen misestä. Isoimpiin nostureihin on rakennet– Huoltokohteet sijaitsevat kortu onnettomuustilanteen varalta häennakointiin.” keimmillaan yli 60 metrissä, ja monet täpoistumisreitit, minkä lisäksi jokailaitteet ovat isoja sekä raskaita. Sen tasesta nosturista löytyy poistumismaski, kia on erittäin tärkeää, että meillä on yhjoka turvaa hengitysilman saannin poistuteiset pelisäännöt, joihin kaikki sitoutuvat. Asiat mistilanteessa. Satamassa käsiteltäville tuotteille tehdään työriskien arvioinnissa määriteltyjen toion laadittu myös kemikaalikortit, joista käy ilmi mintatapojen mukaan, ja olemme tarjonneet myös tuotteen ominaisuudet ja mahdolliset vaaratekijät yhteistyökumppaneille mahdollisuutta osallistua sekä keinot altistumiselta suojautumiseen. esimerkiksi putoamissuojain- ja evakuointilaitteisOmaa työtään Viljamaa kuvailee monipuoliseksi tojen käyttökoulutukseen. ja mielenkiintoiseksi. Koneinsinööriksi Centria-ammattikorkeakoulus–Tämä on aika intensiivistä työtä, jossa onnistuta valmistunut Viljamaa on työskennellyt Kokkolan minen edellyttää ennakointia. Aina on oltava asSataman palveluksessa vuodesta 2016. Hän kehuu kel pari edellä, jotta toimintavarmuus on turvattu tapaa, miten Satama on panostanut niin kunnoskaikissa tilanteissa. Esimiestyö on sekin oma osaasapitoon kuin työturvallisuuteen. misalueensa. Ihmisten johtamista oppii koko ajan – Täällä on kehitetty voimakkaasti kunnossalisää, ja siinä auttavat meillä käytössä olevat työn pitojärjestelmiä, joilla kunnossapitoa hallitaan. johtamista tukevat järjestelmät.


From a record active beginning of the year to specific corona time measures

T

he first three month were especially good for Port of Kokkola. We sailed at “full steam”, as the goods traffic tonnage increased by 60 percent during the first quarter. And then corona struck, and instead of concentrating on speeding up the traffic flows we today ensure that we can reliably serve the Finnish export industry and trade also in these exceptional times. Simultaneously, as we care for our health, we have to consider the means how to mitigate the damage corona causes the economy. Port of Kokkola is a good example of an actor in a critical sector that does its job with a small organisation which has managed to ensure operational functionality by introducing solutions, including remote working, and rearranging shifts. This is why I also in this context want to remind you of how important testing is for the operational functionality of the critical sectors. The companies and other organisations must have access to fast testing, when necessary, in order to immediately detect potential infections and track the chains of transmission. In addition, antibody testing is needed. With these it can be ensured that the person can safely return to work, without passing on the infection or themselves becoming infected. TORBJÖRN WITTING CEO Port of Kokkola Ltd.

A new crane for the Deep Port

T

his year in January a new Mantsinen 200 ES crane was introduced for use in the Deep Port. This crane, manufactured by Mantsinen, is the biggest electric port crane on rails in Finland. The purchase price of the crane was about 1.9 million euro. – We wanted to develop the zinc transport service package that we offer to Boliden Kokkola, says Tapio Lampinen, Technical Manager of Port of Kokkola. The investments in the port infrastructure are, according to him, a part of long-term development and improving competitiveness of Port of Kokkola. – During the last 10 years, including this year, we have invested in the infrastructure 111 million euro. The planned investments for the next 5 years are estimated at more than 40 million euro.

The total sales of the Port exceeded 20 million euro

T PHOTO: ULLA NIKULA

SUMMARIES IN ENGLISH

EDITORIAL

he total sales 2019 of Port of Kokkola Ltd., exceeded, for the first time in five years, 20 million euro. The tonnage of the goods traffic was last year 6.6 million ton. In October Silverstone Bay Logistics Ltd., the new affiliated company of Port of Kokkola Ltd., started its operations. This company offers vessel services and crane driver services. The new company enables the development of services inside and outside of the Port. The investments of Port of Kokkola Ltd. amounted to more than 12 million euro. The main part of the investments was for the deepening of the fairway to 14 meters.


PHOTO: TEEMU HUJANEN

Cooperation and forethought ensure operational functionality

I

n addition to Port of Kokkola’s own actors, the cooperation partners are a critical part of the package with which the export industry’s activities are guaranteed, in all situations. The corona pandemic still further emphasizes the importance of multilateral cooperation and foresight, says Torbjörn Witting, CEO of Port of Kokkola Ltd. When the pandemic began to spread in Europe and Finland, Port of Kokkola immediately introduced specific measures. Recommendations did not remain only recommendations, but new practices were initiated. The dock masters, for example, have shifted to a new rostering arrangement. And in the new situation the service personnel have been divided into two groups that each have their own separate workplaces in order to prevent them from being infected with the virus. Also forwarding company Rauanheimo reacted swiftly to the pandemic. – The most critical thing for us is to keep our staff healthy, and we are doing our utmost to prevent infections. We owe our personnel the biggest

CUSTOMER PRESENTATION

“Reliable logistics are always needed”

thanks for their active participation in introducing the measures, says Joakim Laxåback, CEO of Rauanheimo. The availability of pilotage is especially important for the sea transports in Finland. According to Ilkka Sipilä, Chief of the Bay of Bothnia pilotage area of Finnpilot, the pilots are safely working on the vessels, also during the corona epidemic. We have a flexible organisation that reacted swiftly. We have introduced corona virus related guidelines for the personnel and have set up a corona steering group as well as regional groups that exchange information amongst themselves, Sipilä says. Harbour towing and ice breaking services are provided to Port of Kokkola by Yxpila Hinaus. – The crew is working two weeks and off duty one week, and now the same crew of 3 persons are during the whole two-week period only working onboard one vessel. This way we can ensure that if someone experiences symptoms, only the crew of one towing vessel have been exposed to the virus, Jani Hannula, CEO, says.

A

PHOTO: PÄIVI KARJALAINEN

lso, in the exceptional times caused by the corona virus the industrial facilities require raw material to produce the products ordered by its clients. The zinc concentrate which Boliden Kokkola, the second largest zinc factory in Europe, uses as raw material in its zinc production, is brought to Kokkola almost exclusively by vessel, and of the products made by the company, i.e. Zinc ingots, the majority is delivered from the port by vessel. According to Antti Kontiainen, CEO of Boliden Kokkola, the port is an essential part of the business activities of the zinc factory. Our customers expect us to deliver reliably also during the corona pandemic, and, similarly, we expect operational functionality in all situations from our own cooperation partners, such as the Port, Antti Kontiainen says. The cooperation with Port of Kokkola has, according to him, been good, both before and during the corona pandemic. Flexibility, reliability, and efficiency are the fundamental pillars of the customer relationship between Boliden Kokkola and Port of Kokkola.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
ACTION PORT 1/2020 by publications-portofkokkola - Issuu