Skip to main content

ACTION PORT Kokkolan Satama Oy:n sidosryhmälehti 3/2021 Karleby Hamn Ab:s nyhetsbrev 3/21

Page 1

L KO

A

N

TI

K KO

3/ 20

21

PORT OF KOKKOLA

SA TA M

AO Y:N

S

S IDO

H RY

L MÄ

EH

Wallenius Sol aloitti viikoittaiset konttikuljetukset

Sujuvaa logistiikkaa myös tuulivoimateollisuudelle


PÄÄKIRJOITUS

Hopeakiven sataman massiivinen kehittäminen

H

opeakiven satama on kolmesta satamanosastamme uusin, ja olemme investoineet vahvasti myös sen kehittämiseen viimeisten runsaan 10 vuoden aikana. Hopeakiven laituria on pidennetty kahdesti. Uusin pidennys otetaan käyttöön kuluvan joulukuun aikana. Laivapaikkoja on nyt kolme. Niistä yhden syväys on 11 metriä, mikä käytännössä kaksinkertaistaa laivakoon Hopeakiven satamassa 25 000 DWT:stä parhaimmillaan 50 000 DWT:n aluksiin. Samanaikaisesti uutta kenttäaluetta Hopeakiven satamaan on rakennettu 140 000 neliötä. Lisäksi laiturilla sijaitsee kaksi 150 tonnin Gottwald 7-sarjan nosturia, jotka ovat nostokapasiteetiltaan Perämeren vahvimmat nosturit. Toinen Gottwald-nostureista on otettu käyttöön joulukuun alussa. Edellä kerrottu paketti sopii monille tavaralajikkeille, kuten kasvaneelle konttiliikenteelle sekä aiemmin tänä vuonna alkaneelle tuulivoimaloiden projektiliikenteelle. Entistä isompi kenttäalue ja laajempi nosturitarjonta palvelevat luonnollisesti myös nykyisten asiakkaiden tarpeita, ja tarvittaessa moninkertaistaa laivojen purku- ja lastaustehot.

Kokkolan Satama Oy:n sidosryhmälehti PÄÄTOIMITTAJA: Torbjörn Witting TOIMITUS: Jorma Uusitalo TAITTO: Olli Ilmanen/Creamedia PAINOPAIKKA: Waasa Graphics Oy KUVAT: Alexandra Haapala Jorma Uusitalo Hiutale Films Ulla Nikula KANNEN KUVA: Tuulivoimaloiden erikoiskuljetukset Kokkolan satamasta ovat käynnistyneet vilkkaina. KUVA: HIUTALE FILMS

Tuulivoimaloiden projektikuljetukset ovat malliesimerkki siitä, miten Kokkolan Satama kehittää ratkaisuja uusille kuljetuksille. Onnistunut lopputulos vaati paljon suunnittelua sekä yhteisen näkemyksen löytämistä eri osapuolten kesken. Pääsimme muun muassa yhteisymmärrykseen KIP:n alueen toimijoiden kanssa suurteollisuusalueen läpi kulkevien projektikuljetusten toteutuksesta, mikä palvelee myös KIP:n yritysten omaa projektilogistiikkaa. Väylävirasto puolestaan mahdollisti nopealla aikataululla vetureiden ajolankojen nostolaitteet Asevarikon tasoristeykseen. Kehittäminen ei jäänyt tähän, sillä yhteistyössä Kokkolan kaupungin kanssa paransimme kaupungin läpi kulkevaa virallista projektikuljetusreittiä Valtatie 13:lle Jyväskylän suuntaan sekä Valtatie 8:lle pohjoisen ja etelän suuntiin. Kiitos kaikille asianosaisille erinomaisesta yhteistyöstä. Sen ansiosta olemme toteuttaneet jo tänä vuonna lähes 20 tuulivoimalakuljetusta, ja niiden perusteella ratkaisut ovat olleet erittäin onnistuneita. Olen iloinen myös siitä, että Kokkolan Satama voi tällä muuttaa maailmaa paremmaksi tukemalla kestävää energiantuotantoa logistiikan osalta. Tuulivoimaa on suunnitteilla keskiseen Suomeen 11-kertaisesti Olkiluoto 3:n verran, millä on merkittävät vaikutukset ilmastolle. Tuulivoimalakuljetukset jatkuvat nykyisessä laajuudessaan arviolta seuraavat puolenkymmentä vuotta. Myös muilta osin katsomme Kokkolan Satamassa hyvin luottavaisina tulevaisuuteen. Toivotankin Teille kaikille Sataman asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja erityisesti satamakonsernin henkilöstölle menestystä vuodelle 2022. TORBJÖRN WITTING Toimitusjohtaja Kokkolan Satama Oy

ACTION PORT 3/2021


Wallenius Sol aloitti säännöllisen viikoittaisen konttiliikenteen Kokkolaan K

okkolan Sataman palvelukokonaisuus kahdelle ConRo-alukselle. Tämä tarkoittaa on vahvistunut entisestään Wallenius Sol kapasiteettimme kolminkertaistumista. Ab:n aloitettua säännöllisen konttiliikenteen Kun tähän yhdistetään Kokkolan SataKokkolaan. Yhtiö operoi muun muassa Pohman edellä mainittu investointi nostujois-Suomeen ja Pohjois-Ruotsiin sekä Saksaan rikalustoon, pystymme tarjoamaan ja Britanniaan. nykyisille ja uusille asiakkaille li– Tämä on erinomainen asia konttikuljetuksia sääntyneen kapasiteetin lisäksi tarvitseville yrityksille, ja säännöllinen konttiliimahdollisuuden uusiin kohteikenne parantaa entisestään laajaa palvelutarjonsiin, Jonas Wåhlin sanoo. taamme. Toivotankin Wallenius Solin lämpimästi tervetulleeksi Kokkolaan, sanoo Kokkolan Sataman toimitusjohtaja Torbjörn Witting. Wallenius Solin toimitusjohtajan Jonas Wåhlinin mukaan yhtiön tavoitteena on nimenomaan palvella Kokkolassa ja muualla Kokkolan sataman vaikutusalueella toimivia maahantuojia sekä viejiä. – Meidän aluksiamme liikennöi jo entuudestaan Kemiin ja Ouluun, joten Kokkola täydentää hyvin tätä kokonaisuutta. Näemme Kokkolassa paljon potentiaalia liittyen esimerkiksi kasvavaan akkukemikaali- ja mineraaliteollisuuteen. Wallenius Sol pystyy tarjoamaan erittäin luotettavaa palvelua osana Perämeren verkostoamme, Wåhlin toteaa. Hän sanoo olevansa oikein tyytyväinen Kokkolan Sataman tapaan kehittää kumppanuutta Wallenius Solin kanssa. – Kokkolan Satama on tukenut mainiosti palvelumme kehittämistä esimerkiksi investoimalla toiseen satamanosturiin, Wåhlin viittaa joulukuussa käyttöön otettuun uuteen, 150 tonnin Gottwald-nosturiin. Wåhlinin mukaan tämä hankinta mahdollistaa suuremman kapasiteetin ja isojen volyymien läpimenon. – Kokkolan Satama on erittäin aktiivinen toimija, jonka kanssa pystymme keskustelemaan rakentavasti tulevaisuuden tarpeista. Wallenius Solin konttiliikenteen kuljetuskapasiteetti Kokkolaan kasvaa vielä nykyisestä ensi vuonna. – Vuoden 2022 aikana saamme toimitukset uusille laivoillemme,

Toivotamme Wallenius Solin lämpimästi tervetulleeksi Kokkolaan!

Wallenius Solin konttialukset ovat jatkossa säännöllinen viikoittainen näky Hopeakiven satamassa.

ACTION PORT 3/2021

03


Loppuvuoden 2021 aikana Kokkolan satamasta on lähtenyt jo satoja erikoiskuljetuksia.

Tehokkaita logistiikkapalveluita tuulivoimateo Kokkolan Satamasta on kehittynyt nopeasti tuulivoimateollisuuden luotettava logistiikkakumppani. Sataman kattava palvelukonsepti on tehokas ja turvallinen logistinen kokonaisuus, joka palvelee täsmällisesti tuulipuistotyömaiden tarpeita.

pitkään Kokkolan Sataman kasvua ja näimme yhtiössä, että pystymme tarjoamaan tuulivoimaloille turvallisen ja suoran reitin satamasta työmaille. Kuljetukset ovat päässeet hyvään vauhtiin, ja olemme todella tyytyväisiä esimerkiksi siihen, miten erinomaisesti uusi erikoiskuljetusreitti toimii sekä suurteollisuusalueella että sen ulkopuolella. Investoinnit projektikuljetusuulivoimaa rakennetaan Suomeen enten kehittämiseen on ollut merkittävä stratenätysvauhtia. Kokkola sijaitsee kesginen askel, joka kannatti ehdottomasti keisellä paikalla, puhutaan sitten ottaa, sanoo Kokkolan Satama Oy:n Vahvuuksiamme Pohjanmaan rannikkoseudulle myyntipäällikkö Mika Suvanto. projektikuljetuksissa: tai sisämaahan, kuten keskiseen Hänen mukaansa uuden tekeSuomeen, sijoittuvista tuuli• Kokkolan keskeinen sijainti miseen vahvasti sitoutunut Kokpuistoista. Kokkolan satama on • Hopeakiven laiturin pidennys mahdolliskolan Sataman tuulivoimatiimi Suomen kolmanneksi suurin taa yhä isommat laivakoot on kehittänyt tuulivoima-asiakyleissatama, jossa on totuttu • Satamanostureiden suuri nostokapasiteetti kaille hyvän vastaanoton saavastaamaan erilaisiin logisti- • Isot varastoalueet ja täsmällistä logistiikkaa neen palvelukonseptin asiaksiin tarpeisiin. tukeva varaston hallinta kaiden logistisena toimijana – Meidän lähialueillemme • Sujuva erikoiskuljetusreitti projektikulje- ja kumppanina, joka panostaa kohdistuu valtava tuulivoimatuksille satamasta yleisille teille suunnittelu- ja organisointityörakentamisen potentiaali. Tool• Hyvät yhteydet pohjoiseen ja etehön sekä viestintään sataman ja port-strategia on vauhdittanut jo lään sekä keskiseen Suomeen asennustyömaan välillä.

T

04

ACTION PORT 3/2021


Kokkolasta on erinomaiset logistiset yhteydet esimerkiksi rannikkoseuduille pohjoiseen ja etelään sekä keskiseen Suomeen. KUVA: MERIUS

ollisuudelle

Uusi reitti satamasta yleisille teille toimii erinomaisesti.

KUVA: JORMA UUSITALO

– Meillä on laajat varastokentät, ja Täsmälliset kuljetukset niitä rakennetaan koko ajan lisää. satamasta saiteille Vahvat satamanosturit mahdollistaSatamasta lähtevä erikoiskuljetusreitti vat tandemnostot, joiden yhteydessä on olennainen osa tehokasta projektikiinnitetään erityistä huomiota komlogistiikkaa, oli kyse tuulivoimaloiden ponenttien turvalliseen käsittelyyn. kuljetuksista tai vaikkapa Kokkolan Projektikuljetuksia tehostaa lisäksi suurteollisuusalueella toimivien yriHopeakiven laiturin pidennys, joka kastysten projektikuljetuksista. vatti käsittelykapasiteettia huomattavasti. Mika Suvanto Kokkolan Satama on toteuttanut uuden Mikä parasta, uusi erikoiskuljetusreitti palerikoiskuljetusreitin huolellisen suunnittevelee myös nykyistä suurempien komponenttien lun pohjalta yhteistyössä Kokkolan suurteollikuljetuksia tuulivoimaloiden koon kasvaessa, Suvanto suusalueen yritysten, Kokkolan kaupungin ja Väyläjatkaa. viraston kanssa. Sen tuloksena käytössä on pysyvä Tuulivoima-alaa Mika Suvanto kuvaa nuorekkaakreitti, jota pitkin tuulivoimalat kuljetetaan sujuvasti si ja innostavaksi yhteisöksi, joka rakentaa kestävää ulos satamasta ja edelleen Valtatie 8:a pitkin pohjoienergiantuotantoa globaalin energiamurroksen ytiseen ja etelään sekä Valtatie 13:a pitkin kohti keskistä messä. Suomea. – Tällä hetkellä maatuulivoimaan investoidaan to– Ennen käyttöönottoa testasimme reitin ja teimdella paljon. On mielenkiintoista nähdä, millaisiin mitme siihen tarvittavat muutokset. Nyt kun olemme taluokkiin merituulivoiman rakentaminen aikanaan toteuttaneet loppuvuoden aikana jo sadoissa lasketkasvaa, ja mitä kaikkia mahdollisuuksia se tarjoaa, tavia erikoiskuljetuksia, kokemukset osoittavat, että hän pohtii. kuljetukset onnistuvat erittäin jouhevasti. Olemme

ACTION PORT 3/2021

05


Tuulivoimalogistiikasta vastaava tuotantojärjestelijä Jalmari Ahola, ja taustalla joulukuussa käyttöön otettu uusi 150 tonnin Gottwald-satamanosturi.

saaneet hyvää palautetta myös kuljettajilta, sanoo tuulivoimalogistiikasta vastaava tuotantojärjestelijä Jalmari Ahola Kokkolan Satama Oy:stä. Yhtenä esimerkkinä kuljetusten sujuvuutta parantavista ratkaisuista Ahola mainitsee sähköveturien ajolankojen nostimen niin sanotussa Asevarikon tasoristeyksessä. – Väylävirasto toteutti tasoristeykseen etäohjatun toiminnon, jossa ajolangat nostetaan ylös kuljetusten ajaksi. Se oli todella merkittävä investointi. Jalmari Aholan mukaan Kokkolan Satamalla on kehitystyön tuloksena hyvät puitteet hallita tuulivoima-

Uusi Gottwald -satamanosturi lisää nostokapasiteettia

K

okkolan satamassa otettiin joulukuussa käyttöön uusi, nostokapasiteetiltaan 150 tonnin Gottwald 7-sarjan satamanosturi. – Hankinnan taustalla ovat sekä lisääntynyt projektiliikenne että konttiliikenne, joka myös kasvaa. Meillä on ennestään yksi samaa kokoluokkaa oleva 7-sarjan Gottwald, mikä mahdollistaa muun muassa tuulivoimaloiden komponenttien tandemnostot. Myös toimintavarmuus mahdollisissa vikatilanteissa paranee entisestään, sanoo Kokkolan Sataman tekninen päällikkö Tapio Lampinen.

06

loiden kuljetusprojekteja sekä toimia linkkinä toimittajan ja tuulipuistotyömaan eli saitin välillä. – Ison nosturikapasiteetin ja pidennetyn Hopeakiven laiturin ohella Satamalla on kilpailukykyiset varastoalueet, sillä Hopeakiven sataman lisäksi pystymme hyödyntämään erikoiskuljetusreitin varrella sijaitsevia Kantasataman varastotiloja erilaisten komponenttien varastoinnissa. Panostamme vahvasti myös dokumentointiin, mikä palvelee muun muassa varaston hallintaa. Kaikki tämä edesauttaa täsmällisiä kuljetuksia Kokkolan sataman ja tuulipuistotyömaiden välillä, Ahola toteaa.

Uuden Gottwaldin ulottuvuus on 54 metriä ja sen kuljettaja istuu 29 metrin korkeudessa, mikä tarjoaa hyvän näkyvyyden laivan ruumaan. Esimerkiksi konttien nosto on sujuvaa, koska nosturi pystyy pyörimään akselinsa ympäri. – Tyhjiä kontteja sillä saadaan ulos laivasta 12–14 kappaletta tunnissa, ja sisään laivaan keskimäärin 10 konttia tunnissa. Uusi nosturi on lisäksi erittäin ympäristöystävällinen, sillä dieselpolttoaineen sijasta sitä operoidaan sähköllä, Lampinen kertoo. Kyseessä on hieman yli 4 miljoonan euron suuruinen investointi. – Samaan aikaan olemme pidentäneet Hopeakiven laituria 120 metriä, minkä ansiosta laituriin saadaan jopa 11 metrin syväyksellä kulkevia laivoja. Laiturin pidennys ja uusi tehokas nosturi lisäävät merkittävästi käsittelykapasiteettia Hopeakiven satamassa, Tapio Lampinen korostaa.

ACTION PORT 3/2021


PALASIA

Syväväylä vihittiin virallisesti

K

okkolan 14 metrin syväväylän ja sataman syventämisen vihkiäisiä päästiin viettämään 28. syyskuuta runsaan kutsuvierasjoukon läsnä ollessa. Vihkimisen suoritti liikenne- ja viestintäministeri Timo

Harakka. Vihkiäiset siirtyivät edellisvuoden syksyltä COVID-19-pandemian takia, ja vihkiäisiä oli nytkin mahdollista seurata myös etäyhteydellä. Iltajuhla järjestettiin Kokkolan Meripuistossa. - Olen todella iloinen, että välittömästi siitä lähtien kun uusi kulkusyvyys otettiin käyttöön, sitä on myös hyödynnetty. Teimme jopa laivaliikenteen historiaa, kun viime toukokuussa Kokkolaan saapui kantavuudeltaan 182 249 tonnin Southern Harmony. Se on kantavuudeltaan suurin Suomessa koskaan käynyt alus, sanoi Kokkolan Satama Oy:n toimitusjohtaja Torbjörn Witting. Kokkolan meriväylähanke kuuluu Väyläviraston suurimpiin vesiväylähankkeisiin kautta aikojen. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 63 miljoonaa euroa. Uusi väylä parantaa sekä kotimaan kaivannaisteollisuuden että transitokuljetusten kustannustehokkuutta. Myös alusliikenteen ympäristövaikutukset pienenevät, koska alusten kuljetuskapasiteetti kasvaa ja ympäristökuormitus kuljetettua lastiyksikköä kohti pienenee. Kokkolan 14 metrin syväväylän ja sataman syventämisen vihkiäisiä vietettiin syyskuussa.

Kokkolan Satama Oy ja MeCarlos Oy allekirjoittivat joulukuussa sopimuksen nosturinkuljettajapalveluista. Sopimus kattaa vuodet 2022–2026. Kuvassa Kokkolan Sataman toimitusjohtaja Torbjörn Witting (vas.), MeCarloksen toimitusjohtaja Tony Läspä ja Kokkolan Sataman kehityspäällikkö Jyrki Roukala.

Joulupuuroperinne jatkuu vahvana

K

okkolan Satama on kutsunut lähialueensa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita perinteiselle joulupuurolle jo 15 vuoden ajan. Kutsuttuina on ollut lisäksi muun muassa Sataman henkilökuntaa sekä yhtiön eläkeläisiä. – Joulua edeltävä aika on useimmille hyvin kiireistä. Joulupuuroperinne sai alkunsa kun mietimme, voi-

12

simmeko kokoontua jouluisissa tunnelmissa hieman isommalla joukolla yhdellä kertaa. Joulupuurosta on tullut todella suosittu, ja samalla yhteistyökumppanitkin voivat tavata toisiaan ja vaihtaa kuulumisia, kertoo Kokkolan Sataman talouspäällikkö Vuokko Kalliokoski. Paikallisen yhteistyökumppanin kanssa toteutettavalle joulupuurolle kokoontuu yleensä noin sata henkeä. Perinteeseen kuuluu sekin, että Sataman eläkeläisiin lukeutuva Matts Möller ilahduttaa vieraita joululauluillaan. Möller tuli Sataman palvelukseen nosturinkuljettajaksi vuonna 1966, jolloin Satama hankki ensimmäiset satamanosturinsa. Kokkolan Satama kiittää joulupuurolle jälleen kerran kokoontuneita mukavasta tapahtumasta.

ACTION PORT 3/2021

07


YHTEISTYÖSSÄ Yxpila Hinauksen hinaajat ovat Kokkolan satamassa tuttu näky esimerkiksi suurten Panamax- ja Capesize-alusten rinnalla. Kokkolalainen perheyhtiö on hinannut laivoja ja särkenyt jäätä pian 40 vuoden ajan.

H

inaajat ovat satamien työjuhtia. Mitoiltaan pieniä, mutta kokoonsa nähden voimakkaita ja ketteriä. Kun vielä ruorin taakse asettuu alansa kokenut ammattilainen, saapuvien ja lähtevien alusten avustaminen on hyvissä käsissä. – Meillä on loistava henkilökunta, jolle pystyy jakamaan vastuuta ja tietää, että hommat toimivat, toteaa Yxpila Hinauksen toimitusjohtaja Jani Hannula ja sanoo, että laivojen avustaminen on paitsi taitolaji, myös todellista tiimityötä. Kun tulossa tai lähdössä on Panamax- tai Capesize-alus, liikkeellä ovat isot laivat ja isot massat. Hinaajien tehtävänä on avustaa laivat yhteistyössä luotsin kanssa turvallisesti laituriin ja takaisin väylälle.

Sen lisäksi, että hinaajilla on keskenään tarkka roolitus, kommunikoinnin täytyy pelata saumattomasti myös luotsin kanssa. – Meillä on tilanteissa eri perspektiivit. Luotsi on yhdessä laivan kipparin kanssa korkealla komentosillalla, kun taas me toimimme alhaalla hinaajissa. Yhdessä varmistamme sen, että laiva saadaan pidettyä sillä alueella, missä sen kuuluu kulkea, Hannula kertoo. Ison laivan saapuessa avustamiseen varataan kolme hinaajaa; yksi avustettavan perään ja kaksi sivuille. Kun laiva on väylällä, perässä oleva hinaaja toimii jarruna, ja kyljellä keulan puolella avustava hinaaja ohjaa tarvittaessa laivan keulaa haluttuun suuntaan. Sataman suulla roolitus vaihtuu, koska isot laivat tulevat satama-altaaseen pääsääntöisesti perä edellä. Laituria lähestyttäessä kylkihinaajat painavat laivan varatulle laituripaikalle, jonka jälkeen alus on valmis kiinnitettäväksi.

Yxpila Hinaus avustaa laivoja vuosikymmenien kokemuksella

08

ACTION PORT 3/2021


– Lähtevää laivaa avustetaan yleensä kahdella hinaajalla. Keulimmainen vetää laivan ulos, ja takimmainen hinaaja saattaa aluksen aina syväväylän päähän asti. Näin varmistetaan, ettei laiva ajaudu väylällä matalaan, vaikka siihen tulisi esimerkiksi ohjausvika.

Talvien vaihtelut kuuluvat asiaan

Laivojen hinauksen lisäksi Yxpila Hinaus hoitaa jäänmurtamisen satama-alueilla, ja tilanteen niin vaatiessa toimii myös väylällä Väyläviraston apuna murtotehtävissä. Tänä talvena hinaajat mursivat jäätä poikkeuksellisen aikaisin, ensimmäisen kerran jo 2. joulukuuta. – En muista, milloin olisimme olleet yhtä aikaisin jäätä murtamassa. Talvet ovat kuitenkin erilaisia mutta hankalia jäätalvia ei ole ollut useampaan vuoteen. Meidän näkökulmasta tällaiset vaihtelut ovat ihan normaaleja. Meille paras talvikeli on tyven pakkassää, jolloin jää murtuu ja halkeaa pieniksi lautoiksi. Hankalaksi homma menee silloin, kun tuuli painaa

Yxpila Hinauksen toimitusjohtajan Jani Hannulan mukaan yhtiön kasvu on tarjonnut mahdollisuuden investoida ajanmukaiseen kalustoon.

satama-alueelle sohjoa, joka jäätyy helposti metrinkin paksuiseksi. Silloin murtaminen on kuin kaurapuurossa ajaisi, Jani Hannula kuvailee. Kalustolla on Yxpila Hinauksen liiketoiminnassa iso merkitys, ja kalustoa yritys kehittää koko ajan. Vuosina 2016–2019 Yxpila Hinaus on investoinut hinaajakalustoon lähes 8 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä hinaajia on kuusi, joista neljä ASD-hinaajia ja kaksi perinteisiä hinaajia. Kokkolan lisäksi yritys avustaa laivoja muuallakin, kuten Pietarsaaressa, Vaasassa, Kalajoella sekä Raahessa, missä Yxpila Hinauksella on parhaillaan yksi hinaaja kokoaikaisesti.

Positiivinen kasvun kierre

Yxpila Hinaus on perheyhtiö, jonka Jani Hannula omistaa siskonsa Sari Ohtosen kanssa. Sisarukset lunastivat yhtiön osakkeet isältään Mauri Hannulalta viitisen vuotta sitten. Yhtiö työllistää 14 omaa työntekijää ja 4 vuokratyöntekijää. Yxpila Hinaus on mainio esimerkki yrityksestä, jonka kasvua sataman liikennemäärien lisääntyminen on vauhdittanut. – Tullessani 1998 ensimmäisen kerran firmaan töihin, hinaajia oli kaksi. Kun isoja laivoja on tullut Kokkolaan enemmän ja liikenne muutenkin kasvanut, se on tarkoittanut meille lisää töitä ja mahdollisuuden investoida järeämpään sekä uudenaikaisempaan kalustoon. Sitä puolestaan tarvitaan, jotta pystymme avustamaan myös kaikkein isoimpia laivoja, Jani Hannula kuvailee positiivista kasvun kierrettä. Yxpila Hinaus palvelee asiakkaitaan 24 tuntia vuorokaudessa ympäri vuoden. Tarvittaessa liikkeelle lähdetään hyvinkin nopealla aikataululla. Yhtiön hinaajat ovat tuttuja myös Sataman tilaisuuksista, kun hinaajat ovat juhlistaneet tapahtumia näyttävillä vesisuihkuilla. Viime toukokuussa Yxpila Hinauksen hinaajat avustivat Syväsatamaan Southern Harmony-aluksen, joka oli lastinottokyvyltään suurin Suomessa koskaan käynyt alus. Yxpila Hinauksen hinaajat ovat juhlistaneet monia Sataman juhlallisuuksia. Kuva syväväylän vihkiäisistä viime syyskuulta.

ACTION PORT 3/2021

09


MINUN TYÖNI

Satamasihteeri koukuttui ultrajuoksuun Milla Vierimaata voi huoletta kutsua Suomen kovakuntoisimmaksi satamasihteeriksi. Osoituksena kuntotasosta toimii vaikkapa Vierimaan Kreikassa kahdesti juoksema 246 kilometrin pituinen Spartathlon.

M

illa Vierimaan työpisteeltä avautuu näkymä Kantasatamaan, missä arki pyörii normaalin vilkkaana. Vierimaa on työskennellyt Sataman palveluksessa joulukuusta 2009, ja tuona aikana maan kolmanneksi suurimman yleissataman toiminnot ovat tulleet tuttuakin tutummiksi. Ennen työsuhteen alkamista yleiskuva satamasta Vierimaalle oli syntynyt kokkolalaisille tyypilliseen tapaan; satama-alueella oli käyty joskus ajelemassa yhdessä poika- tai tyttökaverien kanssa. Silloin, kun vapaa liikkuminen alueella oli vielä mahdollista. – Kiinnostuin satamasihteerin työtehtävästä, koska se vastasi koulutustani. Alun perin tulin töihin äitiysloman sijaiseksi, mutta tänne jäin. Pääpiirteissään työni ydintä ovat edelleen laskutus ja palkkaja henkilöstöhallinto, vaikka minullakin työnkuva on muuttunut sataman kasvaessa ja kehittyessä. Monipuolisten henkilöstöhallinnon tehtävien lisäksi toimin esimerkiksi kone- ja kalustohankintojen investointisihteerinä. Hankinnat sisältävät sekä uushankinnat ja peruskorjausurakoiden kilpailuttamisen, Vierimaa kertoo.

Ultrajuoksijalta vaaditaan rautaista kuntoa ja mielen lujuutta. Milla Vierimaalle parasta juoksussa ovat ulkona liikkuminen ja harjoittelu hyvässä seurassa.

10

”Tykkään siitä, kun on monenlaista meneillään”

Kokkolan Satama Oy:n palvelukseen Milla Vierimaa tuli yksityiseltä puolelta ajankohtana, jolloin Satama oli vielä liikelaitos. – Totta kai alkuaikoina kunnallisen liikelaitoksen tapa toimia yllätti välillä, mutta siihen liittyi paljon

ACTION PORT 3/2021


nimenomaan positiivista. Asiat etenevät liikelaitosmaailmassa sovittujen mallien mukaan ja ne tulevat huolellisesti dokumentoiduiksi. Tiedot ovat järjestelmissä helposti löydettävissä, eivätkä kenenkään yksittäisen ihmisen päässä. Sataman tiiviissä ja tehokkaassa organisaatiossa asioita tehdään monipuolisesti. Sen ansiosta monen kollegankin työtehtävät ovat riittävän tutut, jotta sijaistaminen onnistuu ja asiat etenevät joutuisasti myös silloin, kun tiimistä joku on esimerkiksi lomalla. Yksi iso muutosvaihe Vierimaan työuralla liittyy vuoteen 2015, jolloin Kokkolan Satamasta tuli osakeyhtiö. – Yhtiöittämisessä henkilöstöhallinto siirtyi kokonaan meille ohjelmistoineen. Varsinkin alussa muutos aiheutti paljon uuden opettelua ja tietojen syöttämistä, mutta samalla pääsin perehtymään entistä syvällisemmin henkilöstöhallinnon asioihin. – Aika pian yhtiöittämisen jälkeen olin mukana hankkimassa uutta palkkahallinnon järjestelmää. Koska meillä on töissä useita henkilöstöryhmiä muun muassa erilaisine työaikoineen, järjestelmä täytyi räätälöidä Sataman tarpeisiin sopivaksi. Siitä projektista on iso hyöty oman työni hoitamiselle. Milla Vierimaa kehuu satamakonttoria yhteisöksi, jossa töitä tehdään hyvässä ilmapiirissä. – Tykkään siitä, kun on paljon töitä ja monenlaisia asioita meneillään. Oma esimieheni, talouspäällikkö Vuokko Kalliokoski on luotettava turva, jolta saa tarvittaessa tukea työhönsä. Varsinkin sellaiset tilanteet palkitsevat työssä, kun saan omat projektit maaliin ja täsmäämään.

Jalkapallo vaihtui ultrajuoksuun

Ultrajuoksu on oma maailmansa, jonka syvällisintä olemusta on ulkopuolisille vaikea selittää. Vierimaalla juoksulenkit alkoivat lisääntyä, kun jalkapallouran loppupuolella vaihtopenkki kutsui useammin kuin aloituskokoonpano. – Minulla on tapana innostua kaikesta uudesta liikuntaan ja ulkoiluun liittyvästä, kuten liukulumikenkäilystä, SUP-lautailusta ja melonnasta. Juoksemisen ohella käyn säännöllisesti kuntosalilla sekä hiihdän ja pyöräilen. Parhaimmillaan viikossa kertyy 13–17 liikuntatuntia. Vierimaa kokeili pitkän matkan juoksua ensimmäisen kerran puolimaratonilla vuonna 2010. – Se tuntui aivan kauhean raskaalta. Ensimmäisen

maratonin juoksin 2013 Nizzassa. Kisa sujui hyvin, mutta oli myös viimeinen virallinen maraton, jonka olen juossut. Sen jälkeen minulle on kertynyt vain erilaisia ultramatkoja, joista mielimatkani on 24 tunnin juoksu. Tai no, juuri nyt on helppo sanoa sitä mielimatkaksi, mutta kisapäivänä se ei välttämättä tunnu ollenkaan mieluisalta, Vierimaa nauraa. 24 tunnin kisoja hänelle on joka tapauksessa kertynyt jo yhdeksän. Vierimaan paras noteeraus, 212,4 kilometriä, on Suomessa naisten kaikkien aikojen tilastossa peräti seitsemänneksi paras. Oma lukunsa on ultrajuoksijoiden maailmanlaajuisesti arvostama Spartathlon, jonka Vierimaa on juossut tähän mennessä maaliin kahdesti. Spartathlon starttaa Ateenasta Akropolis-kukkulalta ja päättyy Spartan kaupunkiin, jossa juoksijat urakkansa päätteeksi koskettavat kuningas Leonidasin patsasta. Juoksijoilla on 36 tuntia aikaa suoriutua matkasta. – Sitä kokemusta ei voi kuvailla. Vaikkapa lyhyet kohtaamiset huoltajan tai muiden juoksijoiden kanssa kanssa pimeällä kreikkalaisella maaseudulla ovat ainutlaatuisia hetkiä, joita voi sitten vanhana muistella. Annukka Kuusio on luottohuoltajani, joka saa sitten ottaa vastaan väsyneen ja kipeän juoksijan tunteen purkaukset. Toivottavasti osat vaihtuvat ja pääsen joku päivä kokemaan Spartathlonin myös huoltajana. Eikä Vierimaakaan ole sanonut viimeistä sanaansa kisan suhteen. – Tänä vuonna kaksi suomalaista osallistui tupla-Spartathloniin, jossa juostaan myös takaisin Spartasta Ateenaan. Olen miettinyt, että sitäkin voisin kokeilla.

Tunteet vaihtelevat ääripäästä toiseen

Ei ole kovin iso uutinen, että moni tuttu on Vierimaalta udellut, mikä henkisesti ja fyysisesti äärirajoille vievissä ultramatkoissa vetää puoleensa. – En osaa tuohon kysymykseen vastata. Inhoan kisapäivää ja sitä edeltävää viikkoa. Olen vihainen kuin ampiainen, ja juoksun aikana mielessä käy synkkiä ajatuksia. Mutta kun kisa on ohi, tulee tunne, että tämähän oli mukavaa. Sitten voi taputtaa itseään olkapäälle ja todeta, että hyvin meni, Vierimaa kuvailee tuntemuksiaan pilke silmäkulmassaan. Hänen mukaansa ultramatkan aikana voi päästä myös flow-tilaan, vaikka ne jäävät yleensä kovin lyhyiksi. Kun fysiikka alkaa tulla tiensä päähän, silloin käynnistyy Vierimaan sanoin joku toinen kone. Sen jälkeen juoksija taittaa kilometrejä milloin sisäisen aggression voimalla, milloin miettimällä seuraavaa huoltopistettä. Joskus voimia tulee siitä, kun mieli ottaa positiivisella tavalla kiinni jostain omasta oivalluksesta tai huoltajan yksittäisestä, tilanteeseen sopivasta lausahduksesta. – Tärkeintä juoksemisessa on kuitenkin se, että saan liikkua ulkona ja harjoitella hyvässä porukassa. Toivottavasti pystyn jatkamaan ultramatkoilla vielä pitkään.

Milla Vierimaan työpisteeltä avautuu näkymä Kantasatamaan.

ACTION PORT 3/2021

11


PALASIA

Tomas Mikkolasta uusi satamakapteeni

Tomas Mikkola on Kokkolan Sataman uusi satamakapteeni.

T

omas Mikkola on aloittanut Kokkolan Satama Oy:n uutena satamakapteenina eläkkeelle siirtyvän Carita Rönnqvistin jälkeen. Kokkolassa 44 vuotta sitten syntynyt Mikkola palasi tehtävän myötä vanhaan kotikaupunkiinsa vietettyään sitä ennen merillä reilut 20 vuotta. – Suurimman osan tähänastisesta työurastani olen ollut ahvenanmaalaisen varustamon Godby Shippingin palveluksessa ja sen ro-ro-aluksilla. Kipparina olin viimeiset seitsemän vuotta. Vuodet Godby Shippingillä olivat todella hyviä ja mielenkiintoisia. Sanoinkin silloiselle työnantajalleni, että siirryn mielelläni uusiin tehtäviin tilanteessa, jossa on vain hyviä muistoja kerrottavana, Mikkola kertoo. Kokkolan satamakokonaisuus on Sataman palvelukseen heinäkuussa siirtyneelle Mikkolalle uusi tuttavuus. – Joskus on ihan hyvä astua syvään päähän ja kat-

soa, mitä tapahtuu. En kuvitellutkaan, että kyseessä olisi helppo työ, mutta siitä huolimatta olen yllättynyt tehtäväkentän laajuudesta ja siitä, kuinka paljon vastuuta satamakapteenin työhön liittyy. Eteen on tullut paljon mielenkiintoista, ja se on jo nyt selvää, että tässä tehtävässä ei pääse kyllästymään. Erityisesti Mikkola sanoo olevansa vaikuttunut siitä, miten dynaaminen ja eteenpäin menevä yhtiö Kokkolan Satama on. Esimerkiksi digitalisaatiota viedään eteenpäin vauhdilla, ja Satama haluaa olla keihäänkärkenä monella muullakin tavalla. Mikkolan perheeseen kuuluvat vaimo sekä 12-, 7- ja 5-vuotiaat tyttäret. Työpöydällä komeileva putkiradio viestii siitä, että musiikin kuuntelu on tärkeä osa uuden satamakapteenin vapaa-aikaa. Sikäli kuin ruuhkavuodet antavat siihen mahdollisuuden, vapaa-aikaan kuuluu myös liikunta, ja haaveissa on palata lisäksi moottoripyöräharrastuksen pariin.

Hanhikiven betonirakenteilla välietappi Kokkolan Syväsatamassa

F

ennovoiman Hanhikivi 1-ydinvoimalaitoksen työmaalla Pyhäjoella tehdään parhaillaan laitoskaivannon maarakennus- ja räjäytystöitä sekä asennetaan ensimmäisiä pysyviä betonirakenteita. Virossa valettuja betonirakenteita kuljetettiin proomulla lokakuussa Kokkolaan, josta ne jatkoivat matkaansa uittamalla Hanhikivenniemelle. Ennen uittamista 20x20 metrin suuruiset ja 1000 tonnin painoiset betonikuutiot irrotettiin proomusta, jota varten tarvittiin suojainen kolkka ja vähintään 12,5-metrinen vedensyvyys. Hinauksen aikana aallon korkeus sai olla enintään 1,5 metriä. – Sellaisia paikkoja ei näillä seuduilla ole juuri

12

tarjolla, joten operaatio toteutettiin Kokkolan Syväsatamassa. Proomu upotettiin, jolloin betonilaatat jäivät kellumaan paikoilleen, kunnes Yxpila Hinaus kuljetti ne laituriin kiinnitettäviksi, satamakapteeni Tomas Mikkola kertoo. Ainutlaatuinen operaatio sujui hyvin, ja proomusta irrottamisen jälkeen massiiviset betonilaatat kelluivat kuten pitikin. – Olihan tämä erilainen ja tosi mielenkiintoinen projekti olla mukana. Hienoa, että Kokkolan Satama pystyy palvelemaan tällaisissa erikoisprojekteissakin, Mikkola sanoo.

ACTION PORT 3/2021

Massiiviset betonilaatat olivat ulkoisilta mitoiltaan 20x20 metriä ja painoa niillä oli 1000 tonnia.


LEDARE

Massiv utveckling av Silverstenshamnen

A

v vår hamns tre delar är Silverstenshamnen den nyaste, och vi har gjort stora investeringar i utvecklingen av den under de senaste drygt tio åren. Silverstenskajen har också förlängts två gånger. Den nyaste förlängningen tas i bruk inom december månad detta år. Det finns nu platser för tre fartyg. En av dem har ett djup på 11 m, vilket i praktiken fördubblar fartygsstorleken i Silverstenshamnen från 25000 DWT till 50000 DWT. Samtidigt har nya fält på 140 000 m2 byggts i Silverstenshamnen. På kajen står dessutom 2 st. 150 tons Gottwald 7-seriens kranar, som till sin lastkapacitet är de kraftigaste i Bottenhavet. Den andra Gottwald-kranen togs i bruk i början av december. Helheten ovan lämpar sig för flera olika slags laster, såsom det växande antalet hanterade container samt projektlasttrafiken med vindkraftverk, som kommit igång tidigare i år. Ett större hamnfält och ett bredare utbud av kranar än tidigare betjänar givetvis också våra nuvarande kunders behov, och kan mångfaldiga fartygens lossnings- och lastnings effektivitet, om så behövs. Projekttransporterna av vindkraftverk är ett modellexempel på hur Karleby Hamn utvecklar lösningar för nya typer av transport. Ett lyckat slutresultat kräver mycket planering samt att man uppnår en gemensam syn mellan de olika parterna. Vi uppnådde bl.a. ett samförstånd med aktörerna på KIP-området om hur projekttransporter genom storindustriområdet ska utföras, något

som också gagnar KIP-företagens projektlogistik. Farledsverket utförde för sin del snabbt installationen av lyftanordningar för lokens körledningar vid Vapendepåns plankorsning. Utvecklingsarbetet stannade inte vid detta för i samarbete med Karleby stad förbättrade vi den officiella projekttransportrutten som går genom staden till Riksväg 13 i riktning mot Jyväskylä och till Riksväg 8 i riktning norrut och söderut. Tack till alla medverkande för det utmärkta samarbetet! Tack vare det har vi redan detta år utfört närmare 20 vindkraftverkstransporter och på basen av dem kan vi konstatera att lösningarna har varit väldigt lyckade. Jag är också belåten över att Karleby hamn på detta sätt kan bidra till att göra världen bättre genom att stöda en hållbar energiproduktion, vad gäller logistiken. Produktionen av vindkraftsenergi som planeras i mellersta Finland ska bli 11 gånger så stor jämfört med Olkiluoto 3, vilket kommer att ha en betydande inverkan på klimatet. Vindkraftverkstransporterna uppskattas att fortsätta i sin nuvarande omfattning de närmaste fem åren. Även i övrigt ser vi i Karleby Hamn med stor tillförsikt på framtiden. Bästa kunder och samarbetspartners till Karleby Hamn, samt speciellt personalen vid Hamn-koncernen: Jag önskar er alla ett framgångsrikt år 2022. TORBJÖRN WITTING Verkställande direktör Karleby Hamn Ab

terar väl denna helhet. Vi ser att det finns en stor potential i Karleby, till exempel vad gäller den växande ackumulatorkemiska- och mineralindustrin, Wallenius Sol kan erbjuda mycket pålitlig service som en del av vårt nätverk i Bottenhavet, konstaterar Wåhlin. Han säger att han är väldigt nöjd med Karleby Hamns sätt att utveckla kompanjonskap med Wallenius Sol. – Karleby Hamn har på ett utmärkt sätt stött oss i utvecklingen av våra tjänster, till exempel genom att investera i en andra hamnkran, säger Wåhlin. Enligt Wåhlin möjliggör denna investering en större kapacitet och större volymer. – Karleby Hamn är en väldigt aktiv aktör med vilken vi kan konstruktivt diskutera framtida behov. Wallenius Sols transportkapacitet nästa år till Karleby kommer att öka från den nuvarande nivån. – Under 2022 tar vi leverans av våra två nya ConRo-fartyg. Detta betyder att vår kapacitet ökar trefaldigt. Då detta kombineras med Karleby Hamns utmärkta investering i kranutrustning kommer vi att förutom ökad kapacitet även kunna erbjuda våra nuvarande och nya kunder en möjlighet till nya destinationer, säger Jonas Wåhlin.

Wallenius Sol inledde en regelbundencontainertrafik till Karleby med anlöp varje vecka

S

ervicehelheten i Karleby hamn har blivit ännu starkare sedan Wallenius Sol Ab inledde sin regelbundna containertrafik till Karleby Bolaget trafikerar bland annat till norra Finland och norra Sverige samt till Tyskland och Storbritannien. – Detta är alldeles utmärkt för företagen som behöver containertransporter och den regelbundna containertrafiken förbättrat ytterligare vår servicehelhet. Jag hälsar därför Wallenius Sol hjärtligt välkommen till Karleby, säger Karleby Hamns verkställande direktör Torbjörn Witting. Enligt Wallenius Sols verkställande direktör Jonas Wåhlin är bolaget målsättning uttryckligen att betjäna både importörer och exportörer som verkar i Karleby och annanstans i Karlebys hinterland. – Våra fartyg trafikerar redan till Kemi och Uleåborg så Karleby komplet-

Vi hälsar Wallenius Sol hjärtligt välkommen till Karleby! ACTION PORT 3/2021

13


Djuphamnen i Karleby – mellanstation för betongkonstruktionerna till Hanhikivi

P

å byggplatsen för Fennovoimas Hanhikivi 1-kärnkraftverk i Pyhäjoki utförs som bäst under jord-byggnations- och sprängningsarbeten, och de första permanenta betongkonstruktionerna installeras. Betongkonstruktionen som gjutits i Estland transporterades på pråm i oktober till Karleby varifrån de bogserades vidare till Hanhikivenniemi. Före bogseringen lösgjordes de 20x20m stora och 1000 ton tunga betongkuberna från pråmen, och för det behövde man en skyddad plats med ett djup på minst 12,5 m. Under bogseringen fick våghöjden inte överstiga 1,5 m.

– Sådana platser finns det just inte i denna trakt så operationen utfördes i Karleby Djuphamn. Pråmen sänktes så att betongplattorna flöt upp på ytan tills Yxpila Hinaus transporterade dem till kajen för att förtöjas där, berättar hamnkapten Tomas Mikkola. Den unika operationen gick som smort och efter att de massiva betongplattorna lösgjorts från pråmen flöt de som de skulle. – Visst var det här ett annorlunda och verkligt intressant projekt att delta i. Det är fint att Karleby Hamn kan erbjuda tjänster också för sådana här specialprojekt, säger Mikkola.

Ny Gottwald-hamnkran ger mera lyftkapacitet

I

december togs en ny Gottwald 7-seriens hamnkran i bruk i Karleby hamn. Kranens lyftkapacitet är 150 ton. – Både de växande projekttransporterna och den ökande containertrafiken ligger bakom investeringen. Vi har från tidigare redan en liknande Gottwald 7-seriens kran, och det gör det möjligt att utföra tandemlyft av bland annat komponenter till vindkraftverk. Driftssäkerheten vid eventuella feltillstånd förbättras ytterligare, säger Karleby Hamns tekniska chef Tapio Lampinen. Den nya Gottwald-kranens räckvidd är 54 m och kranföraren sitter uppe på 29 m höjd, som ger honom/ henne en god överblick av fartygets lastrum. Lyften av containers sker smidigt då kranen kan vrida sig runt sin egen axel. – Tomma containers kan lossas ur fartyget med en hastighet av 12-14 stycken i timmen och i medeltal 10 enheter per timme kan lastas in i fartygets lastrum. Den nya kranen är dessutom miljövänlig för den kör med elektricitet i ställe för diesel, berättar Lampinen Det är fråga om en investering på lite över 4 miljoner euro. – Samtidigt har vi förlängt Silverstenshamnens kaj med 120 m. Tack vare detta kan fartyg med ett djupgående på upp till 11 m lägga till vid kajen. Förlängningen av kajen och den nya effektiva kranen ökar i betydande grad lasthanteringskapaciteten i Silverstenshamnen, poängterar Tapio Lampinen.

14

Den nya djupfarleden invigdes officiellt

D

en 28 september ordnades i närvaron av många inbjudna deltagare en större festlighet med anledning av invigningen av fördjupningen till 14m av djupfarleden och hamnbassängen i Karleby. Invigningen förrättades av trafik- och kommunikationsminister Timo Harakka. Invigningsfestligheterna senarelades från senaste års höst på grund av COVID-19-pandemin och invigningsfestligheterna kunde också nu följas på distans. Kvällsfesten arrangerade i Havsparken i Karleby. – Jag är verkligen glad att omedelbart efter det att djupgåendet tagits i bruk har det även utnyttjats. M/s Southern Harmony, med en dödvikt på 182 249 ton, gjorde ett sjöfartshistoriskt anlöp I Karleby då hon anlände till Karleby i maj. Det var till dödvikten det största fartyget som någonsin anlöpt en finländsk hamn, sade Karleby Hamn Ab:s verkställande direktör Torbjörn Witting. Havsfarledsprojektet till Karleby hör till de största vattenledsprojekt som Farledsverket någonsin utfört. De totala kostnaderna för projektet uppgick till cirka 63 miljoner euro. Den nya farleden förbättrar både den inhemska gruvindustrins och transittransporternas kostnadseffektivitet. Även fartygstrafikens miljöverkan minskas då fartygens transportkapacitet ökar och belastningen få miljön per transporterad lastenhet minskar.

ACTION PORT 3/2021


КРАТКАЯ ИНФОРМАЦИЯ НА РУССКОМ

ОТ РЕДАКЦИИ

Интенсивное развитие порта Серебряного Камня

П

орт Серебряного Камня является самым молодым из трех наших портов, и за последние десять лет мы инвестировали значительные средства в его развитие. В программу развития вошел проект по двухэтапному удлинению причала порта. После завершения последнего этапа в декабре текущего года, причал на три швартовочных места будет введен в эксплуатацию. Глубина акватории у одного швартовочного места составляет 11 м, что с практической стороны означает удвоение максимально возможной загрузки судна с 25 000 до 50 000 тонн дедвейта. Одновременно на территории порта введено в эксплуатацию 140 000 квадратных метров новых площадей. Более того на причале расположены два 150-тонных подъемных крана Gottwald 7, которые являются самым мощными кранами в Ботническом заливе. Второй из кранов Gottwald был введён в эксплуатацию в начале декабря текущего года. Данный комплекс услуг подходит для обслуживания разнообразных грузопотоков, таких как растущий объем контейнерных перевозок, поставки крупногабаритных проектных грузов, например в этом году началась перевалка ветрогенераторных установок. Конечно, большие площади портовых земель и более разнообразное предложение крановых услуг естественным образом обслуживают потребности существующих клиентов, и в случае необходимости в целом увеличивают эффективность погрузочно-разгрузочных работ. Перевозка ветрогенераторных установок является идеальным примером того, как Порт Коккола разрабатывает и внедряет решения для новых грузопотоков. Успешный результат требует тщательного планирования, а также согласованного подхода в поиске правильных решений между участниками проекта. В том числе мы пришли к взаимопониманию с компаниями Индустриального Парка Коккола (KIP) о движении проектных

грузов через промышленную территорию, которое в итоге будет обслуживать собственные потребности при перевозке крупногабаритных грузов резидентов Индустриального Парка. Благодаря Финскому Агентству Транспортной Инфраструктуры стало возможным в минимальные сроки поднять контактную сеть электровозов на участке железнодорожного переезда в районе Арсенала. Развитие маршрута на этом не остановилось, так в сотрудничестве с городом Коккола мы улучшили официальный транспортный коридор перевозки крупногабаритных грузов через город до шоссе номер 13 в направлении Ювяскюля и до шоссе номер 8 в северном и южном направлениях. Спасибо всем заинтересованным сторонам за плодотворное сотрудничество. Благодаря этому мы уже в этом году осуществили почти 20 перевозок ветрогенераторных установок, на основании этих результатов мы можем смело заявить, что решения были необыкновенно успешными. Я очень рад тому, что Порт Коккола влияет на изменения в мире в лучшую сторону путем поддержки устойчивого производства энергии в плане логистической составляющей. Планы запуска ветрогенерирующих мощностей в Центральной Финляндии в 11 раз превышают мощность АЭС “Олкилуото-3”, что окажет значительное положительное влияние на окружающую среду. Ожидается, что поставки ветроэнергетического оборудования будут продолжаться в нынешнем масштабе в течение следующих пятидесяти лет. В остальном мы все также очень уверенно смотрим в будущее порта Коккола. Желаю всем клиентам и партнёрам Порта, и особенно персоналу портового концерна успехов в 2022 году. ТУРБьЁРН ВИТТИНГ Генеральный директор АО Порт Коккола

Промежуточная остановка бетонных конструкции АЭС «Ханхикиви»в глубоком порту Коккола

В

настоящее время на строительной площадке атомной электростанции «Ханхикиви-1» компании «Фенновойма» в районе Пюхяйоки для траншеи под АЭС ведутся землеройные и взрывные работы, а также установка первых постоянных бетонных конструкций. Изготовленные в Эстонии бетонные конструкции доставили баржей в порт Коккола, а затем конструкции продолжали свой путь сплавом до местонахождения Ханхикиви. Перед спуском на воду бетонные конструкции кубической формы размером 20x20 метров и массой 1000 тонн необхо-

димо было снять с баржи, для чего требовалось укрытая бухта и глубина воды не менее 12,5 метров. При буксировке высота волны не должна была превышать 1,5 метра. – В этих краях подобное место трудно найти, поэтому операция проводилась в Глубоком порту Коккола. Баржа была притоплена, бетонные плиты остались на плаву, а затем компания Yxpila Hinaus отбуксировала конструкции к причалу для крепления, говорит Капитан порта Томас Миккола. Уникальная операция прошла успешно, и массивные бетонные плиты, после снятия с баржи, как положено, остались на плаву. – Это был исключительный и очень интересный проект. «Здорово, что порт Коккола может обслуживать даже такие спецпроекты», - говорит Миккола.

ACTION PORT 3/2021

15


КРАТКАЯ ИНФОРМАЦИЯ НА РУССКОМ 16

Глубокий фарватер официально введён в эксплуатацию

Т

оржественное открытие 14-метрового ведущего в порт фарватера и бассейна Порта Коккола прошло 28 сентября в присутствии большого числа приглашенных гостей. Церемонию открыл Министр транспорта и коммуникаций г-н Тимо Харакка. Мероприятие торжественного открытия было перенесено с осени прошлого года из-за пандемии COVID-19, и теперь была организована возможность удаленного присутствия на церемонии. Вечерняя программа проходила в морском парке города Коккола - «Мерипуйсто». - Я очень рад тому, что сразу после завершения углубления до 14-ти метров фарватера, началось

эффективное использование возможностей новой глубины. Мы даже вошли в историю судоходства, когда в мае судно «Southern Harmony» грузоподъемностью 182 249 тонн пришвартовалось в Порту Коккола. «Это самое большое судно, которое когда-либо посещало Финляндию», - сказал Торбьёрн Виттинг, генеральный директор Порта Коккола. Проект углубления акватории порта Коккола - один из крупнейших проектов в истории Финского Агентства Транспортной Инфраструктуры. Общая стоимость проекта составила порядка 63 миллионов евро. Обновленный маршрут повышает рентабельность как финской добывающей промышленности, так и транснациональных транзитных перевозок в целом. Снижается воздействие морского транспорта на экологию: увеличение транспортной вместимости судов уменьшает нагрузку на окружающую среду на единицу перевозимого груза. В сентябре состоялась торжественная церемония открытия, введённого в эксплуатацию углублённого до 14-метров фарватера и бассейна ведущего в порт Коккола.

Новый портовый кран Gottwald - больше мощности для погрузочно-разгрузочных работ

В

декабре в порту Коккола был введен в эксплуатацию новый портовый кран Gottwald 7-й серии грузоподъемностью 150 тонн. Предпосылками к данной закупке послужили как увеличение объемов перевалки проектных грузов, так и рост контейнерных перевозок. У нас уже есть один 150-тонный Gottwald 7, который, помимо прочего, позволяет поднимать компоненты ветрогенераторных установок тандемным способом. По словам Тапио Лампинена, начальника технического отдела порта Коккола, проект дополнительно повысил операционную надежность перевалки грузов, например, при возникновении неисправной ситуации. Рабочий радиус нового крана Gottwald составляет 54 метра, кабина крановщика располагается на высоте 29 метров, что обеспечивает полный обзор трюма судна.

Полноповоротный стреловой кран обеспечивает плавную и эффективную перевалку контейнеров. Скорость разгрузки составляет 12-14 контейнеров в час, и погрузки на судно - 10 груженых контейнеров в час. Также г-н Лампинен отмечает высокую экологичность нового крана, работающего на электрической тяге, а не на дизельном топливе. Размер инвестиций составил чуть более 4 миллионов евро. – Одновременно завершается проект по удлинению до 120 метров причала Порта Серебряного камня, благодаря чему в этот порт могут заходить суда с осадкой до 11 метров. Удлинение причала и новый эффективный подъемный кран значительно увеличили пропускную способность Порта Серебряного камня, подчеркивает Тапио Лампинен.

ACTION PORT 2/2021


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
ACTION PORT Kokkolan Satama Oy:n sidosryhmälehti 3/2021 Karleby Hamn Ab:s nyhetsbrev 3/21 by publications-portofkokkola - Issuu