Issuu

r p mä

ä l yöe

a d aav

1 2 20

Toimitus Niia Junttila: Mee töihin! Mia Kurvinen: Humanisti-ekonomi Tomi Nissinen: Opehommia Markus Junttila: ”Mihin muka tarvitaan humanisteja ICT-alalla?” Eeva Ketvel: Tiimasta toimittajaksi ja viestintäpäälliköksi Mika Kulju: ”En voisi kuvitella yleissivistävämpää oppiainetta” Satu Tähtinen: Humanisti digihommissa Terhi Lotvonen: Monenlaista hommaa Maikkarilla Pia Kaitasuo: Toimittaja, josta ei pitänyt tulla toimittajaa Hanna Turkka: Arkistoon! Jaana Potkonen: Kulttuurialan moniosaaja Maija Kallinen: Yliopistonlehtori ja paljon muuta Kaj Kostiander: Toimitusjohtaja ja jotain ihan muuta — panimomestari! Petri Karjalainen: Humanistisesta itsetunnosta ja muusta Uula Neitola: ”Huippua halvalla! - Eli kuinka valjastin humanismin Suomen supervoimaksi” Henri Peltokorpi: Aina ei ole pakko edes valmistua

Heli Suutari: Yksilö-ja pariterapeutti, tietokirjailija

Julkaisija: Tiima ry Päätoimittaja: Niia Junttila Taitto: Eeva Tuomanen

Mee töihin! Kiitos, nyt sain oletettavasti huomiosi. Kuten tarkkasilmäisimmät saattavatkin huomata, en ole Eeva. Olen Niia, Tiiman tämän vuoden työelämä- ja alumnivastaava sekä toinen tapahtumavastaavista. Otin Praavdan tämän yhden numeron ajaksi haltuuni, mutta voin luvata kaikille, että rakas päätoimittajamme on turvassa ja palaa asiaan jälleen joulunumerossa. Säätila ja tilanne tätä pääkirjoitusta kirjoittaessa on ollut kahdenlainen: aloitin kirjoittamisen ruokapöytäni ääressä lokakuisena iltana, haalarit jalassa ja valmiina lähtemään bileisiin. Säätilaa en tarkalleen muista, mutta todennäköisesti vettä tuli ja pimiää oli varmasti. Kirjoituksen viimeistelin taas sohvallani, pilivisen pimiässä marraskuun illassa.

Olen itsekin kipuillut useasti opintojen ohella baarityötä tehdessäni, että pitäisikö tässä vaiheessa tehdä jo ”oikeita töitä”. Olen myös valvonut öitä miettien mitä sitä sitten isona tekisikään. Lehteen tulevat kertomukset ovat kuitenkin toimineet oivana muistutuksena siitä, että meni miten meni, ei opiskelu mene koskaan hukkaan ja suurin siitä saatava pääoma voikin olla jotain ihan muuta, kuin kursseilla käydyt sisällöt. Selväksi on tullut myös se, että meiltä työllistyy oikeasti todella monenlaisiin tehtäviin, sillä lehteen saatujen tarinoiden lisäksi maailmalle on suunnannut ties kuinka monta tiimalaista, joista jokaisen tarina on täysin uniikki. Ja kappaleen alussa mainitsemani kiire, turhaa! Ps. Ohessa vielä kuva minusta kesken oikean työpäivän!

Lehteä tehdessäni päädyin keskustelemaan kerran, jos toisenkin kanssaopiskelijoideni kanssa humanismin kohtaamasta halveksunnasta ja kohtaamastamme vähättelystä, sekä ikuisista ”ai tuleeks susta ope vai työtön” -kysymyksestä. Buu, sanotaan me! Valitettavasti ihmisten mielikuvien laita tuntuu entisten opiskelijoidenkin kanssa käytyjen keskustelujen perusteella aina olleen näin, mutta onneksi voin todistaa teidät lähes kahdenkymmenen tarinan voimin vääräksi!

Humanisti-ekonomi

Olen Mia Kurvinen Humanisti-ekonomi, joka on päätynyt työskentelemään perinteiselle, pitkän historian omaavalle metsäalalle. Työskentelen Stora Ensossa, Suomen puuhankinnan organisaatiossa Liiketoiminnan Kehityspäällikkönä. Aloitin opiskeluni Oulun yliopistossa vuonna 1995 ja valmistuin keväällä 2001 historian laitokselta, pääaineena yleistä historiaa. Opintoja jatkoin seuraavana vuonna vielä taloustieteen tiedekunnassa ja valmistuin kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2005. Historian valinta opiskeltavaksi aineeksi oli suoraan oman kiinnostuksen syytä tai seurausta. Historia on ollut lapsuudenperheessä läsnä lapsuudesta asti kirjallisuuden ja museovierailujen kautta. Myös sisareni päätyi opiskelemaan historiaa ja jatkaa uraansa historian tutkimuksen parista. Oma kiinnostukseni historiaan alkoi Egyptin faaraoista jo alle kouluikäisenä ja laajeni Aasian ja Euroopan historiaan myöhemmässä vaiheessa. Opiskeluaikana toinen maailman sota ja sen pyörteet veivät mennessään graduun asti. Opiskelijana oli aktiivinen, ehkä tyypillisen historianopiskelijan tapaan kaikista mahdollisista mielenkiintoisista kokonaisuuksista kiinnostunut ja niitä opiskeleva opiskelija. Unohtamatta pitkiä, polveilevia ja erinomaisen hyviä keskusteluita niin muiden opiskelijoiden kuin laitoksen henkilökunnan kanssa Humu-kuppilassa. Opiskeluaikana urheilu oli vahvasti mukana elämässä niin valmentamisen kuin oman aktiiviurheilun kautta ja tästä syystä ainejärjestöaktiivisuus oli opiskeluaikana varsin vähäistä. Tiima näkyi ja kuului kuitenkin oman vuosikurssin ainejärjestöaktiivien kautta. Tiiviin yhteyden oman vuosikurssin opiskelukavereihin sai ennen kaikkea yhteisen opiskelun 4

kautta, tuttua oli luentosarjan jälkeen yhteinen muistiinpanojen vaihtelu ja kyllä muistiinpanot kirjoitettiin käsin ja niitä kopioitiin kopiokoneella sitten itselleen luennolle ehtineeltä. Työskentely opiskeluaikana tuli luonnollisesti urheilun kautta valmentamisen ja kesätöiden muodossa luoden hyvän pohjan myöhemmälle työuralle. Kokonaisuuksien hallinta, oma-aloitteisuus ja vastuunottaminen ovat elementtejä, joita pystyy hyödyntämään jokaisessa tehtävässä uran varrella. Korkeakouluharjoittelu Ulkoministeriön poliittisella osastolla oli erinomainen kurkistus valtionhallintoon ja sen toimintaan. Harjoittelu antoi näkemystä ja kokemusta, kuinka toteuttaa tehtävänanto itsenäisesti ja luoda puitteet siinä onnistumiselle. Opiskelun lisäksi suosittelen hyödyntämään mahdollisuuksien mukaan myös vaihtomahdollisuutta ja tutustumaan opiskelijaelämään myös Oulun yliopiston ulkopuolella. Itse vietin kaksi lukukautta Technische Universität Berliinissä opiskellen yliopiston teknisestä painotuksesta huolimatta historiaa. Ulkomailla vietetty vuosi mahdollisti tutustumisen vieraaseen kulttuuriin, erilaisiin opiskelutapoihin muun muassa suullisine tentteineen ja hyvän mahdollisuuden arkistovierailuihin gradumateriaalin keräämiseksi.

Opiskelun aikana selkeytyi varsin nopeasti, ettei opettajan ura ollut itseäni varten, joten samalla kun opiskelu oli mielenkiintoista ja palkitsevaa uusien ajatuksien ja näkökulmien omaksumisen myötä täytyi myös miettiä mikä olisi tulevaisuuden suunta opintojen jälkeen. Sivuaineiden osalta mukaan tarttui perinteisen Suomen ja Skandinavian historian lisäksi niin valtio-opin, Eurooppa opintojen ja Viron kielen ja kulttuurin kaltaisia kokonaisuuksia kuin myös markkinoinnin ja yritysjuridiikan kokonaisuudet, jotka myös viitoittivat suuntaa tulevalle taloustieteiden opinnoille historian opintojen jälkeen. Historian opinnot ovat luoneet vahvan pohjan loogisanalyyttiselle ajattelulle ja syys-seuraussuhteiden hahmottamiselle. Niin sanotun suuren kuvan luominen ja hahmottaminen ovat olleet historian opiskelun kautta luontevaa. Jotta ymmärtää tulevaa on ymmärrettävä mitä tapahtuu nyt ja mitä on tapahtunut menneisyydessä, tämän ymmärtäminen ja kokonaisuuden hahmottamine vievät useassa tehtävässä ja roolissa asioita eteenpäin. Koen olevani osaksi juuri historiataustani vuoksi juuri oikeassa tehtävässä nykyisessä roolissani liiketoiminnan kehityspäällikkönä, koska pystyn näkemään sen punaisen langan, joka kulkee asioissa mukana ja nostamaan

sitä kautta esille niitä tärkeitä kehittämisen näkökulmia keskusteluun. Nykyisille tiimalaisille haluaisin sanoa: usko itseesi, löydä sen oikea polku juuri sinulle ja äläkä pelkää haasteita. Historian opiskelu antaa erinomaisen pohjan ponnistaa monenlaiselle uralle, täytyy vain löytää se itseä kiinnostava polku ja sitä kautta saavuttaa unelmansa. Kaikkea voi oppia, kun vain on halu oppimiseen. Vaikka urani ei olekaan linkittynyt suoraan historiaan niin ei kiinnostus aiheeseen ole hävinnyt mihinkään, edelleen historiassa on sitä jotain, mikä vetää puoleensa.

Opehommia Tomi Nissinen 26 vuotta Historian, yhteiskuntaopin, uskonnon ja elämänkatsomustiedon aineenopettaja

Hei, olen Tomi Nissinen, yleisen historian fuksi vuodelta 2015. Valmistuin keväällä 2020, ja nyt työskentelen toista vuotta Liminganlahden koulussa Limingassa. Päädyin historialle sitä kautta, että lukion toisena vuonna, kun etsiskelin suuntaa elämälleni, satuin historian tunnilla kiinnittämään huomiota opettajaani. Ritva oli jo eläkeikää lähestyvä ihminen, joka kuitenkin oli työstään selvästi innoissaan, ja hallitsi alan uusimmat opetusmetodit hienosti. Hänen esimerkkinsä inspiroi minua, ja kysyinkin häneltä, miten hän pääsi siihen ammattiin. Ritva antoi erinomaisia neuvoja, miten alalle pääsee, ja sillä tiellä olen edelleen. Luin joskus viisauden, että elämän parasta aikaa on tämä hetki, mutta heti toiseksi parasta on opiskeluaika. Tämä vastaa täysin omia kokemuksiani. Yliopisto oli upea paikka tavata kiinnostavia ihmisiä, haastaa itseään ja oivaltaa jotain uutta joka päivä. Eikä pidä unohtaa huikeita juhlia. Erityisesti suosittelen lähtemistä vaihtoon, en ikinä unohda yhtä lukukautta, jonka opiskelin Saksassa. Erilaisessa kulttuurissa opiskelu toi aivan uutta kipinää niin opetustyöhön kuin gradun kirjoittamiseen. Myös Tiima ry:n aktiivina ja yliopiston hallinnossa toimiminen opettivat kamalasti työelämässä hyödyllisiä taitoja. Sen sijaan en suosittele yhtä varauksetta työskentelyä opiskelun ohessa. Minulle sattui siitä hyvä tilanne, että pääsin kauppaan töihin, joka ei vaatinut montaa työpäivää viikossa. Silti jos satuin tekemään koko viikonlopun töitä ja opiskelemaan viikon niin kulutin itseäni loppuun nopeasti. Töiden takia missasin myös useita hauskoja tilaisuuksia olla opiskelutovereiden kanssa. Ymmärrän kuitenkin taloudellisen paineen, joka kaikkia

piinaa opiskeluaikana, ja kaikki raha jota tarjotaan on melkein pakko ottaa. On myös hieman eri asia, jos satut pääsemään töihin omalle alalle, siellä katsellaan usein hyvällä opiskeluajan työkokemusta. Minun olisi siis mieluummin kannattanut hakeutua sijaistamaan kouluihin, kuin jatkaa makaronin hyllyttämistä. Nykyiseen työhöni päädyin täysin sattuman kautta. Elokuun alussa monella koululla sattuu niitä keissejä, että yllättäen joku ope ei palaakaan samaan kouluun opettamaan. Silloin rehtorit valtaa pieni kiire, ja kaverini osasi vinkata minulle paikan olevan nyt auki. Ja nyt siis nostan toista vuotta palkkaa samasta talosta. Vinkkini opehommiin pääsemisessä onkin: 1. Ole valmis lähtemään töihin lyhyellä varoitusajalla, ja 2. Älä häpeile käyttää suhteita töihin pääsemisessä. Tiedän että joitakin ihmisiä vaivaa huijarisyndrooma koskien sitä, että ”enhän minä vaan voi mennä kaverini avulla johonkin, enhän ole silloin ansainnut sitä!”. Tämä on ihan hömppää, ei sinua palkata, jos et vaikuta pätevältä, ja annat sitten ihan turhaa tasoitusta toisille kovasti kilpaillulla alalla. Itse opettamisesta taas tahtoisin vinkata sen verran, että tunnit eivät aina (usein, koskaan?) vastaa opettajan korkeita odotuksia, ja se on ihan ok. Lasten kanssa tulee ajoittain muuttujia, ja niihin pitää tottua. Hyvä riittää, sinä riität.

”Mihin muka tarvitaan humanisteja ICT-alalla?” - Tätä kysytään minulta usein. Vastaukseni on aina sama: ”Johtamaan insinöörejä”. Vaikka lausahdus kuulostaakin provokatiiviselta, siinä on vahva sidos todellisuuteen. Nimeni on Markus Junttila ja toimin tietohallinnon asiantuntijapalveluita ja transitioita tuottavassa yrityksessä nimeltään Sofigate Oy. Titteliini on Customer executive - Area Lead, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että tehtäväni on johtaa yrityksemme Pohjois-Suomen liiketoimintaa ja tukea niin yrityksiä kuin julkisen hallinnon organisaatioita tietohallinnon palveluiden kehittämisessä sekä niiden ylläpidossa. Erityisesti olen erikoistunut johdon tukemiseen sekä tiedon laajamittaiseen hyödyntämiseen eri teknologioiden avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteistyötä niin tietohallintojohtajien kuin talousjohtajien kanssa palveluiden hankkimiseksi, käyttöönoton tukemiseksi sekä kehittämisen turvaamiseksi. Opintoni aloitin historian laitoksella jo vuonna 1993. Alkuvaiheen laajojen perusopintojen jälkeen mielenkiintoni kohdistui nimenomaan aate- ja oppihistoriaan, jonka katsoin parhaiten vastaavan jatkuvaan tiedonjanooni. Historian opintojen ohella opiskelin myös tietojenkäsittelyoppia sekä informaatiotukimusta, jossa erityisesti elektroninen julkaiseminen oli lähellä sydäntäni. Kokonaisuudessaan näiden kaikkien opintojen yhteinen linja oli yllättävän lähellä toisiaan. Kaikissa oli kyse tiedosta ja sen hallinnasta sekä teknologian

laajamittaisesta hyödyntämisestä – mahdollisuudesta ymmärtää kokonaisuuksia sekä syyseuraussuhteita. Polkuni ei suinkaan alkujaan ollut näin yksinkertainen. Alkuvaiheessa ajatuksenani oli luoda tulevaisuuden ura modernina Indiana Jonesina tutkien muinaisten kulttuurin saloja ja samalla seikkailla ympäri maailmaa. Noh, periaatteessa tämä kuitenkin toteutui, tosin Mayakulttuurien salat ovat muuttuneet datalouhinnaksi ja faaraoiden haudat tietoaltaiksi. Kaikkiaan voin kuitenkin todeta, että polku on ollut hyvinkin monisäikeinen ja täynnä seikkailuja. Oman sysäykseni työelämään sain erään opintoihin kuuluvan harjoittelun myötä, jonka suoritin Oulun Yliopiston tutkimusja kehityspalveluissa. Pian huomasinkin olevani työssä samaisessa yksikössä opintojeni ohessa. Sieltä vuorostaan siirryin yritysmaailmaan kehittämään erilaisia tietojenhallinnollisia ratkaisuja terveydenhuoltoon. Tätä kautta lopulta päädyin nykyisiin tehtäviini. Miten sitten näen humanistin mahdollisuuden toimia maailmassa, joka koostuu niin insinööreistä, kauppatieteilijöistä kuin lääkäreistäkin? Meidän humanistien etu on ennen kaikkea kokonaisuuksien hahmottamisessa sekä kyvyssämme ymmärtää laajoja syys- ja seuraussuhteita. Tärkeimpänä pidän kuitenkin

kykyä nähdä asiat ihmisten kautta. Kun itselleni tutulla ICTalalla puhutaan laajamittaisista transitiohankkeista (eli palveluiden tai järjestelmien käyttöönotosta) on tosiasia, että niistä 80% on muutosjohtamista ja vain 20% teknologiaa. Mitä hyötyä on palvelusta tai järjestelmästä, joka on kyllä alansa paras teknologisessa mielessä, mutta joka ei käytännössä vastaa käyttäjiensä tarvetta? Muutosjohtamisessa on siis kyse ennen kaikkea ympäristön ja sen vaatimusten ymmärtämisestä, kyvystä hahmottaa kokonaisuudet ja inhimilliset muuttujat muutoksessa. Nykypäivänä alallamme törmää yhä useamman laaja-alaisia opintoja suorittaneisiin monia-alaisiin asiantuntijoihin, joilla on juuri näitä korostamiani ominaisuuksia. Olkaa siis ylpeitä siitä, että teillä on mahdollisuus omaksua sellaisia taitoja, joita tulevaisuuden työelämässä tullaan kipeästi tarvitsemaan. Meitä kaikkia tarvitaan ja arvostan suuresti myös teknologisen taustan ymmärtäviä kollegoitani. Meille kaikille on paikkamme tässä kokonaisuudessa ja vain laajalla yhteistyöllä voimme onnistua. Hyviä opintoja kaikille ja koittakaa valmistua nopeammin kuin minä (sain tutkinnon vasta vuonna 2020). Vaikka se ottikin aikansa, olen papereistani enemmän kuin ylpeä!

Tiimasta toimittajaksi ja viestintäpäälliköksi Olen Eeva Ketvel, vuoden 1995 fuksi. Pyrin lukemaa historiaa, koska se kiinnosti lukiossa (kuvaamataidon jälkeen) eniten ja siitä oli eniten kymppejä. Muita ammatteja en osannut ajatella kuin opettajan. Pääaineeksi valitsin yleisen historian, koska se oli viileämpi kuin Suomen ja Skandinavian historia, enkä tiennyt, mitä aate- ja oppihistoria on. Erikoistuin Japanin ja Itä- ja Kaakkois-Aasian historiaan. Sivuaineita kymmenkunta. Opiskelijana olin yltiösosiaalinen. Kävin paljon luennoilla, ja vielä enemmän istuin Humuskuppilassa. Oli Tiiman ja Humanistisen killan hallituksissa. Ylimääräinen aika meni töissä: valmensin Oulun Luistelukerhossa ja myin kahvia, tupakkaa ja makkaraa Kärppä-peleissä. Järkytyksekseni tajusin, että opettajan koulutukseen pitää pyrkiä erikseen. Varmaan valmentajakokemukseni ansiosta pääsin. Auskuvuonna tajusin, että ehkä ei sittenkään. Hain kesätoimittajaksi Kalevaan, demarien Pohjolan Työhön ja keskustan Suomenmaahan, johon yllättäen pääsin. Onneksi olin hakeutunut kursseille, joilla piti kirjoittaa paljon, ja joilla kiinnitettiin huomiota kielioppiin. Opiskelukaverin esimerkistä ja rahan takia kirjoitin myös yliopiston lehtiin. Rakastuin toimittajan töihin heti. Kesäpestissä naputin juttuja apinan raivolla, ja pääsin seuraavana talvena ensin vuoden määräaikaiseksi ja sitten vakitöihin. Gradu jäi neljäksi vuodeksi. Lopulta valmistuin 11 vuoden opiskelujen jälkeen. Tein toimittajan töitä 10 vuotta, kahdeksan Suomenmaassa ja kaksi Ilta-Sanomien politiikan toimituksessa. 10 toimittajavuoden jälkeen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa ajavan Suomen Yrittäjien viestintäpäällikön paikka oli auki. Puskista sain sen. Piti opetella uusi ammatti ja uudet asiat. Siinä vierähti 10 vuotta. Tänä syksynä aloitin viestintäpäällikkönä Pörssisäätiössä, joka edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita. Ammatti on tuttu, mutta asia pitää taas opetella alusta asti. Ei hätää, siihen historia on paras koulutus.

Kuva: Sari Lounasmeri

”En voisi kuvitella yleissivistävämpää oppiainetta” Peruskoulussa ja lukiossa minua kiinnostivat ainoastaan historiankirjat ja aineiden kirjoittaminen, joten vietin mieluummin aikani urheilukentillä kuin pulpetin ääressä. Kiinnostuin opiskeluista laajemmin vasta yliopistossa, mutta uravalintani tein jo varhaisessa vaiheessa: lukioaikoina ilmoitin kavereilleni, että minusta tulee toimittaja. Koko työurani onkin kietoutunut kirjoittamisen, urheilun ja historian ympärille. Pääsin opiskelemaan historiaa Oulun yliopistoon 1991 ja valmistuin 12 vuotta myöhemmin. Ensimmäiset kaksi opiskeluvuotta sujuivat pääasiassa oululaiseen kulttuurielämään (ravintoloihin) tutustuessa. Käytännössä tein kaikki opiskeluni vuosina 1993-1997, jolloin keskityin tenttikirjoihin. Vuosina 1997-2002 opiskeluni olivat tauolla työelämän kiireiden vuoksi. Vuonna 2003 viimeistelin kesken jääneet opiskeluni ja sain kouraani maisterin paperit. Pääaineeni oli Suomen ja Skandinavian historia, vaikka alun perin kiinnostukseni kohteena olivat arkeologia (lähinnä Indiana Jonesin ansiosta) ja yleinen historia. Koko opiskeluaikani tein erilaisia töitä ja myöhemminkin olen tehnyt useampaa uraa rinnakkain. Olen saanut toimeentuloni kirjoittamisesta vuodesta 1995, jolloin aloitin freelancetoimittajana urheilun parissa. Vuonna 1997 ystäväni ehdotti viestintäalan yrityksen perustamista. Saman vuoden elokuussa rekisteröity yritys sai nimen Media-Arena Oy, joka keskittyy nykyään yritysviestintään. Vuonna 1997 julkaistiin myös ensimmäinen tietokirjani ja tulin valituksi Oulun ylioppilaslehden päätoimittajaksi (1997-1999). Samoihin aikoihin tein myös ensimmäiset työni televisiolle ja radiolle. Muun muassa työskentelin Urheiluruudun vakituisena avustajana vuodet 1998-2003. Vuonna 2005 jätin journalistin uran taakseni ja siirryin yritysviestinnän konsultiksi. Koko ajan työurani päätavoite oli kuitenkin kirjailijan ammatti.

Vuonna 2000 toimitin Juhani Tammisen teoksen Aurinkokuningas, joka oli kyseisen vuoden myydyin urheilukirja Suomessa. Sen jälkeen olen työskennellyt yli kolmessakymmenessä kirjaprojektissa joko kirjoittajana, toimittajana tai kustannustoimittajana. Tekemäni kirjat ovat pääasiassa liittyneet yrityselämään, historiaan ja urheiluun. Kirjojani on käännetty kuudelle eri kielelle. Kuuluisin teokseni on vuoden 2007 Raatteen tie, jonka eri laitoksia on myyty Suomessa 39 000 kappaletta. Viimeisin kirjani on Taistelulentäjät, joka julkaistiin lokakuussa. Olen mielestäni etuoikeutetussa asemassa, sillä olen päässyt tekemään juuri sitä, mitä olen aina halunnut. Nykyään työskentelen Oulun kauppakamarin viestintäpäällikkönä, kirjailijana ja puoliksi omistamassani valmennusyrityksessä (maratonseikkailut.com). Olen vasta 52-vuotias, joten tulen tekemään vielä pari uuttakin uraa elämässäni. Nämä tulevat urapolut ovat minulla tarkasti tiedossa, sillä yleensä suunnittelen tekemiseni viisi vuotta eteenpäin. Historianopiskelu on ollut avain monipuoliseen työuraani, sillä en voisi kuvitella yleissivistävämpää oppiainetta. Lisäksi selkärankaan juurtuneesta lähdekritiikistä on hyötyä kaikessa elämässä. Näillä eväillä edessä ovat mahdollisuuksien ovet monenlaisille urille. Niiden ovien aukominen on sitten pelkästään itsestä kiinni.

Nimi: Mika Kulju 9

Humanisti digihommissa Kuka olet? Satu Tähtinen Missä työskentelet? Työskentelen Oulun kaupungin Oulun Digi -liikelaitoksessa asiantuntijatehtävissä. Olen myös projektipäällikkönä kaupungin verkkosivujen uudistusprojektissa. Milloin aloitit opintosi tai valmistuit? Opiskelin historian laitoksella 1999–2006 pääaineena yleinen historia. Olen harrastanut opiskelua myös töiden ohella: tein kasvatustieteiden maisterin tutkinnon (pääaine kasvatuspsykologia) Oulun yliopistossa vuosina 2009–2016. Muutin Rovaniemeltä Ouluun opiskelemaan heti lukion jälkeen. Olin kiinnostunut historiasta, ja pohjoisen tytölle historian opiskelu Oulussa oli ykkösvaihtoehto. Koska en halunnut opettajaksi, jouduin pohdiskelemaan ammatinvalinta-asioita opintojeni alkupuolella. Viestinnän alan työt kiinnostivat, koska olin aina pitänyt kirjoittamisesta. Siksi hakeuduin mm. tekemään ainejärjestölehteä ja toimittamaan historian laitoksen Ikkunoita historiaan -julkaisua. Tein laajan tutkinnon, johon sisällytin humanistisia aineita: kirjallisuutta, elokuvatutkimusta ja teatteritiedettä. Jälkikäteen katsottuna tärkein sivuaineeni oli viestintä, josta sain myös käytännön työelämätaitoja. Olin opiskeluaikana mukana myös muun muassa laitosneuvostossa ja opetuksen kehittämistyöryhmässä. Urapolkuni kohti viestinnän asiantuntijuutta lähti liikkeelle jo opiskeluaikana, kun minut valittiin lukuvuodeksi Oulun ylioppilaslehden toimittajaksi. Toimittajana tein juttuja, valokuvasin ja taitoin lehteä. Tein opintojen aikana myös harjoittelun Oulun yliopiston viestintäpalveluissa. Opintojen lopussa ajattelin, että tiedottajan työ olisi unelma-ammattini. Valmistuttuani työskentelin vähän aikaa projektitehtävissä yliopiston Thule-instituutissa. Määräaikaisuuden päätyttyä otin itse yhteyttä Oulun kaupungin viestintään ja kyselin töitä. Pian löysin itseni kaupungin nuorisoasiainkeskuksen tiedottajan tehtävästä. Olin opintojen aikana ollut kaupungilla kesätöissä ja Tietomassa viikonlopputöissä, joten kaupunkiorganisaation sisältä löytyi minut tunteneita suosittelijoita. Minut palkanneet pomot arvostivat myös harrastustani kaupungin tukemassa nuorisojärjestössä – laulan edelleen yliopiston kuorossa Cassiopeiassa, ja tuohon aikaan olin myös kuoron tiedotusvastaava.

Työurani Oulun kaupungin palveluksessa on kestänyt pian viitisentoista vuotta. 2007–2011 työskentelin tiedottajana, ja vuonna 2011 siirryin kaupungin intranetin päätoimittajaksi tekemään verkkoviestintää ja kehittämään kaupungin työyhteisöviestintää. Vuonna 2019 siirryin kaupungin viestinnästä Oulun Digi -liikelaitokseen tekemään Office 365 -palveluiden käyttöönottoa sekä vetämään kaupungin intranetuudistusta projektipäällikön roolissa. Nyt menossa on toinen projektipäällikkyys Oulun kaupungin verkkosivujen uudistusprojektissa. Lisäksi työnkuvaani kuuluu tietotyön kehittämistehtäviä sekä ITpalvelunhallintaa. Tämänhetkinen työni sijoittuu IT:n, viestinnän ja HR:n rajapintaan ja tarjoaa mahdollisuuksia kehittyä ja oppia uutta. Esimerkkini osoittaa, että myös organisaation sisällä voi rakentaa omaa urapolkua ja vaihtaa aina välillä suuntaa. Unelma-ammatit vaihtuvat sitä mukaa, kun oma asiantuntijuus kasvaa. Humanistisesta osaamisesta, kuten viestintä- ja vuorovaikutustaidoista ja kyvystä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia, on ehdottomasti hyötyä IT-alalla. Etua on ollut myös hyvistä tietoteknisistä taidoista ja innosta opetella uutta. Olen luonteeltani generalisti, eli olen kiinnostunut monista asioista ja osaan vähän kaikenlaista. Siitä on etua projektipäällikön hommissa ja kehittämistehtävissä. Kaikkien IT-alalla ei tarvitse olla syväosaajia, vaan meitä yleisosaajiakin tarvitaan! Historian opiskeluista sain hyvän pohjan yhteiskunnallisten asioiden tarkasteluun, ja olen työurani aikana seurannut kiinnostuneena muun muassa kaupungin päätöksentekoa. Työ julkisella sektorilla tuntuu mielekkäältä, koska tavoitteena on käyttää yhteisiä verovaroja mahdollisimman tehokkaasti ja järkevästi: tuottaa asukkaille hyviä palveluita ja parantaa oululaisten elämää.

Monenlaista hommaa Maikkarilla Aloitin historian opintoni Oulun yliopiston historian laitoksella syksyllä 1992 heti ylioppilaaksi pääsyni jälkeisenä syksynä. Hain tuolloin itse asiassa kolmeen eri paikkaan; lukemaan historiaa, Oulun terveydenhuolto-oppilaitokseen ja Oulun sosiaalialan oppilaitokseen, ja olisin päässyt niihin kaikkiin, mutta historian opiskelut valitsin ihan siltä pohjalta, että olin aina ollut kiinnostunut historiasta. Mikä minusta tulisi isona, siitä ei minulla ollut aavistustakaan, jos nyt on nytkään, mutta ainut minkä tuolloin tiesin oli se, että opettajaksi en todellakaan halunnut. Ja jos ihan rehellisiä näin vuosikymmenien jälkeen ollaan, niin ainut motivaattorini tuossa elämän vaiheessa oli se, että Ouluun oli päästävä, sillä Oulussa opiskeli tuolloin myös silloin poikaystäväni – nykyinen aviomieheni. Ihan fiksu valinta siinä mielessä siis. Ensimmäiset opiskeluvuodet kuluivat vauhdikkaasti ei niinkään opintojen, vaan opiskeluelämän ja juhlimisen pyörteissä. Olin myös ainejärjestöaktiivi ja muistaakseni ainakin Tiima ry:n koulutuspoliittinen sihteeri, ja meidän aikanamme historian opiskelijoille hankittiin myös ensimmäiset viralliset haalarit. Sitä ennen historian opiskelijoilla oli käytössään ns. lumipuvut. Parina vuotena toimin myös pienryhmäohjaajana uusille opiskelijoille. Silloisessa Humu-kuppilassa olin ystävineni niin tuttu näky, että siitä sai kuulla jo laitoksen henkilökunnaltakin – että luentosaliinkin asti voisi välillä jalkautua. Olimme monenlaisissa riennoissa mukana ja yksi upeimmista muistoistani on kyllä ekskursiomatka Kairoon, Egyptiin. Tulevaisuudestani minulla ei siis ollut mitään ajatusta, kun opintoni aloitin. Välillä mietin, että arkelogia voisi olla minun juttuni, mutta kun kuulin alan työtilanteen, hautasin tuon ajatuksen. Työharjoittelussa Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmissa minulle taas valkeni, että yksinäinen arkistotyö ei ole minua varten. Se mikä mielessä oli ollut jo ennen opintojen aloitusta ja matkan varrella oli se, että minua kiinnosti toimittajan ja kirjoittajan työ, halusin nähdä maailmaa – silloinen MTV:n ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen oli esikuvani.

Monen mutkan kautta pääaineekseni valikoitui aate- ja oppihistoria vaikkakin myönnän, että pääsykoevaiheessa en tuolloisesta aate- ja oppihistorian pääsykoekirjasta ymmärtänyt yhtään mitään. Opiskelin myös yleistä historiaa silloisen appron ja cum lauden verran, Suomen historiasta appron, sosiologiasta appron ja cum lauden sekä perusteet arkelogiasta, filosofiasta ja jopa naistutkimuksesta. Näin jälkikäteen olen miettinyt, että mielenkiintoisimmat luennot olivat eittämättä aate- ja oppihistoriassa ja lääketieteen historian luento oli ehkä koko opiskeluaikani mielenkiintoisin. Siinä oli selkeästi joku etiäinen tulevaan, sillä mainostotoimistourallani työskentelin pääasiassa terveys- ja lääketeollisuuden parissa ja piipahdinpa jopa lääketeollisuudessakin hetken verran. Töitä aloin tehdä aika pian opinnot aloitettuani. Kesätyöt olivat toki joka kesäinen juttu, mutta tein töitä myös läpi vuoden pääasiassa hotellija ravintola-alalla asiakaspalvelun merkeissä. Kokopäiväisesti aloitin työt alkuvuodesta 2000 Congress Oulussa kongressiassistenttina ja syksyllä 2000 menin Pohjois-Pohjanmaan ammattioppilaitoksen tiedottajaksi ja kvkoordinaattoriksi. Opiskelut laahasivat pahasti, mutta kun silloinen työnantajani, oppilaitoksen

rehtori vinkkasi, että oppilaitoksessa opiskelijoiden parissa työskentelevänä olisi hyvä olla valmistunut, se antoi lopulta sykäyksen gradun tekemiseen töiden ohella vuonna 2001. Vuosien varrella olen työskennellyt Nokialla kansainvälisessä tiimissä viestinnän asiantuntijana Eurooppa-Afrikka -sektorilla, mainostoimistoalalla monipuolisissa työtehtävissä vuosien 2004-2018 välillä sekä pyörähdin myös lääketeollisuudessa muutaman vuoden ajan myyntitehtävissä. Olen aina mennyt töiden suhteen tunne edellä ja kun yli 10 mainostoimistovuoden jälkeen näin MTV:n avoimen työpaikan, minun oli pakko sitä hakea ja tällä tiellä olen median parissa. Menin vuonna 2018 MTV:n Oulun ja Kainuun alueen asiakkuuspäälliköksi vastaten Oulun ja Kainuun alueen yritysten markkinoinnista MTV:n kanavilla tv:ssä ja digissä. Tällä hetkellä työnkuvani Client Managerina on vastata omien nimettyjen asiakkuuksieni, valtakunnallisten ja kansainvälisten toimijoiden, kasvutavoitteista ja näkyvyydestä kanavillamme. Teen siis yhteistyötä asiakkaiden markkinoinnista päättävien kuten myös heidän mainos- ja mediatoimistojen yhteyshenkilöiden kanssa.

kunkin ajan omista lähtökohdista – asia, mikä valitettavasti näyttää nykyajassa olevan monilta kadoksissa. Ja vaikkakin olen aina ollut kirjoittaja, niin historian opinnot ja ennen kaikkea esseekokeet opettivat myös nyhjäämään tyhjästä, kykenemään kirjoittamaan vakuuttavasti asiasta, josta et ehkä siinä hetkessä muistanut paljoakaan. Mainostoimistomaailmassa sisällöntuottajana aikoinaan kultaakin kalliimpi taito. Terhi Lotvonen Client Manager, MTV Oy

Myyntityö on totta kai rankkaa, mutta työ MTV:llä on myös tietynlaista tähtipölyä. Olen tavannut ihmisiä, nähnyt asioista ja päässyt paikkoihin mistä olen joskus voinut vain uneksia. Olen itsekin päässyt kokemaan tv:n taian, olemaan se tv:stä tuttu. Ja jos mietitään että joskus haaveilin pääseväni Rauli Virtaseksi Rauli Virtasen paikalle, niin nyt ainakin talo meillä on sama. Vaikkakaan en koskaan ole tehnyt suoraan historian alan työtehtäviä, en osaa kuin olla kiitollinen opinnoilleni. Historian opiskelu antoi minulle yleissivistystä ja ymmärrystä kokonaisuuksien hallintaan, sekä eväitä ymmärtää nykyhetkeä historiallisen kehityksen tuloksena. Historian opinnot opettivat myös analysoimaan historiallisia ilmiöitä ja ihmisten toimintaa monipuolisesti

Toimittaja, josta ei pitänyt tulla toimittajaa Pia Kaitasuo

Työskentelee toimittajana Aloitti opinnot syyskuussa 1987, valmistui kesäkuussa 1996. Pääaine Suomen ja Skandinavian historia. Sivuaineet: perus- ja aineopinnot yleisestä historiasta, kirjallisuudesta ja valtio-opista, aineopinnot aate- ja oppihistoriasta ja sosiologiasta, kasvatustieteen aineenopettajan pedagogiset opinnot. Valmistumisen jälkeen suorittanut Oulun yliopistossa englantilaisen filologian ja monimediaisen kirjoittamisen perusopinnot sekä monikulttuurisuusopintoja sekä tiedotusopin opintoja Tampereen yliopistossa. Lisäksi tehnyt Oulun ammattikorkeakoulussa kulttuurintuottajan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Pyrin opiskelemaan historiaa, koska siinä oli teemoja, jotka kiinnostivat. Ajattelin lukevani pääaineena yleistä historiaa, mutta käytännön seikat tuolloisen historian laitoksen toiminnassa saivat minut suuntaamaan Suomen historiaan, joka sittemmin muuttui Suomen ja Skandinavian historiaksi. Hakeuduin ensimmäisenä vuonna opetuksen suuntautumisvaihtoehdon valintakokeeseen ja sain paikan. Auskultointiin en kuitenkaan ennättänyt, sillä olin vahvasti mukana yliopistohallinnossa ja muun muassa tuolloin rakenteella olleen Linnanmaan Snellmaniarakennushankkeen ainoa opiskelijaedustaja. Olin opettanut heti ylioppilaaksi päästyäni lähestulkoon mitä vain ja eri kouluasteilla. Pikahälytyksen saavana sijaisena oppi paljon: pokan pitämisestä, nuorten ja aikuisten ongelmista (opettajainhuoneet) ja sopeutumisesta siihen, mihin pitää. Opiskelujen alkaessa keskityin tekemään sijaisuuksia Pohjankartanon yläasteella ja samassa rakennuksessa sijaitsevassa Madetojan musiikkilukiossa, entisessä opinahjossani. Minusta tuli myös musiikkilukion laulunopettaja, sillä opiskelin Oulun konservatoriossakin. 14

Minusta ei pitänyt tulla toimittajaa, mutta niin vain olen saanut toimeentuloni lehtikirjoittamisesta yli 20 vuoden ajan. Näinä aikoina, kun media elää voimakkaassa muutoksessa ja lehdet-termikin on pian mennyttä ja puhutaan sisällöstä, saa olla tyytyväinen, että näin on. Vaikka olin intohimoinen lukija ja kouluaikoina kotiini tuli kaksikin suurta päivälehteä, jotka ahmin innolla ja tarkoin, en kuvitellut kuinka joskus jutussa olisi minun nimeni siinä ihailemieni Kaisu Mikkolan, Kari Sankalan, Jukka Kajavan tai Pirkko Kolben paikalla. Äidinkielen opettajienkaan mielestä en ollut kaksinen kirjoittaja: ainearvosanojen perusteella olin ysi miikan -tyttö. Kun usein kiitellään, miten äidinkielen opettaja on ohjannut kirjoittajan uralle, voisin todeta vähän ilkeästi, että minusta tuli kirjoittaja heistä huolimatta. Kaikki alkoi vähän vahingossa: ystävystyin sekakuorossa Kalevan musiikkikriitikon kanssa. Hän pyysi minut kerran konserttiin ja sen päätyttyä sanoi: ”Sulla on kaksi tuntia aikaa kirjoittaa tästä arvostelu.” Hän oli sopinut toimituksen kanssa, että teettäisi minulla ”varjokritiikin”. Menin kotiin hakkaamaan jäykkää itäsaksalaiskirjoituskonettani ja kiikutin arvioni ajoissa. Seuraavalla viikolla minulle annettiin ns. avustajakortti. Ryhdyin 1990-luvun alussa kirjoittamaan musiikkikritiikkiä, sitten arvioimaan kirjallisuutta, harrastajateatteria ja muutakin. Heinäkuussa 1998 minut lähetettiin ensimmäisen reportaasin tekoon Alatemmekselle, ”vilimijuhuliin” vanhassa navetassa. Muistan tuon, osia jutustanikin, ja muistan myös toimitussihteerin reaktion, kun hän luki seuraavan päivän lehteen vauhdilla kirjoittamani tekstin. Hän tiesi, vaikka en vielä itse, että tässä olisi minun tieni. Kuukauden päästä aloitin vihdoin auskultoinnin. Olen opettaja luonnoltani, mutta niin vain hain opetusharjoittelun jälkeiseksi kesäksi työhön Kalevan uutistoimitukseen. Pääsin, ja kun yhdeksäs toukokuuta olin ausku, niin kymmenentenä toimittaja.

Syksyn koittaessa minua pyydettiin jäämään taloon ensin joksikin aikaa, sitten vähän pidempään ja reilun vuoden päästä minut vakinaistettiin. Opettamiseen palasin vielä yhden yliopistoluentosarjan ajaksi, kun olin ehtinyt luvata: pidin kahtena lukuvuonna kolmea eri luentosarjaa Nordic Countries and Societies -opinnoissa. Seuraa neuvo-osasto toimittajaksi haluaville: Verkostoitukaa; kuoro on ihan paras väylä. Ole se, jolla on kertoa, kenellä on tietoa. Älä se, jonka on kyseltävä kuka kollega tietäisi jonkun tietäjän. Tee laajasti pääainetta tukevia opintoja eikä vain omasta tiedekunnasta: taloustiedettä, tietojenkäsittelyä, aluepolitiikkaa, kestävää kehitystä. Voi olla, että sivuainevalintasi on se ratkaiseva tekijä uran luomisessa. Aloita vähästä, älä tyrmää vaatimatonta. Kirjoita ilmaiseksi siitä, mistä tiedät: jäljestämisestä metsästysalan julkaisuun, arjesta erityislapsen vanhempana jonkin järjestön nettisivulle, analysoi jääkiekkoliigan kautta omassa blogissa. Kaikki mitä kirjoitat, on kuin laittaisit rahaa pankkiin. Sitten kun niistä on kertynyt riittävästi talletuksia, siis kirjoittamisessasi on rutiinia ja sisältöä muidenkin kuin omasta mielestä, ryhdy selvittämään, mikä yritys olisi valmis ottamaan sijoituksesi vastaan. Tästä saankin aasinsillan: Palkan perässä ei media-alalle kannata käydä. Tämän työn mielekkyys on muualla. Siinä että saa olla luova ja voi kokea ahaa-elämyksiä, että tutustuu kiinnostaviin ihmisiin – ja niistä ei-niin-hyvistä kohtaamisistakin saa eväitä elämään. Se on huippua, että saa käyttää hyväkseen sitä, mitä tietää. Luoda synteesejä siitä, mitä on omaksunut: tieto, tunteet, tuttavuudet näin tiivistettynä. Parasta taitaa silti olla kirjoittaminen, silloinkin kun kroppa on jumissa ja sormien niveliä särkee työn määrä ja kiire. Sanat – niistä on maailma luotu. En tiennyt, että pitäisin toimittajan työstä näin paljon.

Arkistoon! Kuka olet? Hanna Turkka, Oulu. -Missä työskentelet? Työskentelen nyt suunnittelijana Oulun kaupunginarkistossa. Tehtäviini kuuluu kaupungin arkistoinnin toimintatapojen suunnittelua ja ohjausta, sekä toisinaan arkiston asiakaspalvelua. -Milloin aloitit opintosi tai valmistuit? Pääaine? Aloitin vuonna 2007 Suomen ja Skandinavian historian pääaineessa (pääainesta tuli myöhemmin historia) ja valmistuin vuonna 2014. -Millainen opiskelija olit? Olitko esimerkiksi ainejärjestöaktiivi vai keskityitkö lähinnä luentoihin? Kävin melko innokkaasti Tiiman tapahtumissa ja olin Örmyn perustajajäsen, mutta miksikään ainejärjestöaktiiviksi minua ei voinut kyllä sanoa. -Kuinka opiskeluaikasi sujui? Teitkö opiskeluaikanasi töitä? Jos teit, millaisia? Entä haluatko kertoa lisää jostain kesätyöstä tai harjoittelusta? Oliko urahaaveesi selkeä heti alussa, vai löytyikö oma juttu vasta opintojen lopulla tai jälkeen? Ensimmäiset vuodet olivat melko huoletonta aikaa, jolloin sain keskittyä opiskelemiseen. Satunnaisesti opiskelujen ohella tein töitä mm. kaupan kassana. Urahaaveeni ei todellakaan ollut selkeä heti opintojen alussa – paitsi, että olin jostain syystä päättänyt, että en haluaisi opettajaksi. Kasvoin Turkansaaren ulkomuseon 16

naapurissa, ja ehkä sen vuoksi haaveilin aluksi museoalasta. Opintojen aikana kuitenkin huomasin, että alkuperäiset asiakirjatkin ovat valtavan kiinnostavia. Siitä inspiroituneena hain (ja pääsin, onneksi) harjoitteluun Oulun maakunta-arkistoon (nyk. Kansallisarkisto). Harjoittelu oli ratkaiseva, sillä hakeuduin sen vuoksi arkistoalan suuntautumisopintoihin ja pääsin tekemään muutamia arkistoaineiston järjestämis- ja luettelointiprojekteja. Niiden kokemusten myötä avautui valmistumisen jälkeen uusia ovia, kuten arkistosihteerin sijaisuus Oulaisten kaupungilla ja myöhemmin asiakirjahallinnon suunnittelijan työ Espoon kaupungilla, joka olikin sitten jo ihan täysipainoinen asiantuntijatehtävä. -Haluaisitko sanoa jotain nykypäivän tiimalaisille, joka pohtii uransa suuntaa? Tiedonhallinnan tehtävissä, kuten arkistoissa ja asiakirjahallinnossa, on tällä hetkellä melko paljon työpaikkoja, joista myös maksetaan asiallista palkkaa. Julkishallinnossa kehitetään aktiivisesti sähköistä arkistointia ja siihen liittyviä digitaalisia palveluja. Vuoden parin osuvalla työkokemuksella voi päästä jo asiantuntijatehtäviin. Tärkeintä on saada jalka oven väliin, joten hyvät harjoittelupaikat ovat tärkeitä. Alussa voisi hakea myös määräaikaisiin digitointitehtäviin.

Jaana Potkonen: Kulttuurialan moniosaaja Missä töissä? Kulttuuritalo Valveen kulttuuripalveluiden vastaava tuottaja Milloin aloitti? 1991 Milloin valmistui? 1997 Pääaine? Yleinen historia Mitä erityisesti haluaa sanoa opiskelijoille? ”Tulevaa työtä ei välttämättä ole vielä keksittykään!” ”Nuorissa on voima! Ainakin toivottavasti”

kulttuurituottajaksi ja kuntaliitoksen myötä 2013 palasi kulttuuritalo Valveelle, jossa työskentelee nykyäänkin. Parasta on kuulemma mahdollisuus kehittää omaa työnkuvaansa!

Jaanan haastattelin lokakuisena iltapäivänä (säätilaa ulkona en valitettavasti muista, varmaan kylymää, märkää ja pimiää) puhelimessa, istuen vielä tyhjillään olevan Humuksen vieressä.

Elämänfilosofiaansa Jaana kuvaa seuraavasti: Asioissa on aina jokin punainen lanka. Pitää antaa mennä ja tarttua erilaisiin tilaisuuksiin. Kyllä, se oma juttu sieltä ajan kanssa löytyy. Rohkeasti eteenpäin ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle, aina oppii ja asiat voivat yllättävästi hyödyttää myöhemminkin. Jokainen meistä on kuitenkin erilainen ja kaikille löytyy varmasti oma paikkansa, kunhan vaan uskoo itseensä. Ole uskollinen sille, mitä tunnet sisimmässäsi. Älä elä muita varten ja tee omat valintasi!

Jaana muisteli opiskelleensa todella paljon, joskaan kaikki ei kuulemma välttämättä ole niin hyödyllistä ollut. Eräs erityisen mainittava on kuitenkin ollut taidehistorian opinnot, jotka veivät esimerkiksi vaihtoon Firenzeen (josta gradun aihe löytyi) sekä kiinnostusta kulttuurialan toimintaan. Jaana totesi, etteivät talouteen, tietojenkäsittelyyn tai viestintään liittyvät opinnot olisi varmasti ainakaan haitanneet. Valmistumisen jälkeen Jaana ei tiennyt, mitä haluaisi työkseen tehdä ja päätyi hieman hakemaan omaa juttuaan. Lisensiaatintyötä hän alkoi tehdä, mutta perhe-elämä ja muut asiat veivät mielenkiinnon kuitenkin kuolleista eläviin ja työn tekeminen jäi sikseen. Jaana päätyi ensin Nukulle (nyt. Valve) projektitöihin ja tämän jälkeen muun muassa muuttamaan Helsinkiin työskentelemään muun muassa autismisäätiöllä ja näkövammaisten kulttuuripalvelussa sekä erinäisissä muissa projektiluontoisissa töissä. Palattuaan Ouluun hän päätyi työskentelemään Kiiminkijoen opistolle (nyk. Oulu-opisto)

Historian opiskelussa Jaana toteaa erityisen tärkeäksi kyvyn etsiä tietoa ja yhdistellä kasaan suuria kokonaisuuksia. Tämä toki lienee tullut tutuksi monelle jo opintojen aikana.

Minä ja Masi

Yliopistonlehtori ja paljon muuta Olen Maija Kallinen, ja työskentelen Oulun yliopistossa Tieteiden ja aatteiden historian yliopistonlehtorina. Aloitin opiskeluni Oulun yliopiston Historian laitoksella 1985. Tulin Ouluun, koska oikeastaan kaikki lukiokaverini suuntasivat Valtimon lukiosta Joensuuhun. Vaikka meillä oli ollut huippuporukka, katsoin, että siinä olisi hyvä sauma availla uusia näkymiä. Historiaan puolestaan päädyin, koska en oikein tiennyt, mitä olisin halunnut isona. Sen tiesin, että opettajaksi en halua. Meillä ei ollut oikein minkäänlaista uraohjausta lukioaikana – tai kyllä kai meidän opo käytti meitä Valtimon metsäkonekoululla, mutta se ei jotenkin oikein ollut minun juttuni… Historia nyt vain kiinnosti minua, ja se oli oppialana jotenkin ”cool”, joten historiaa päädyin lukemaan. Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen vaihdoin lukemaan pääaineenani aate- ja oppihistoriaa. Siellä tuntui olevan enemmän ”pöhinää”, ja ainakin mielenkiintoisempia poikia. ;) Opiskelin kohtuullisen ripeästi ja valmistuin viidessä vuodessa. Toki ehdin opintojen aikana touhuta myös ainejärjestömme Tiiman parissa. Hallituksessakin olin, mutta mikään erityisen innokas aktiivi en silti ollut. Ja tulihan se vanhan Snellmanian toisen kerroksen kahvio tutuksi myös… Opiskeluaikana tein sekalaisia hanttihommia lähinnä kesätöinä. Olen ollut kyläkaupan puotipuksuna, huoltamolla myymässä munkkikahveja ja tuulettimenhihnoja, lounasravintolassa tarjoilijana ja lääketehtaan keittiössä apulaisena. Kolmannen opiskelijavuoteni keväällä sitten professori Jouko Vahtola pyysi minua tutkimusapulaisekseen. Päädyin kesäksi paitsi Maakunta-arkistoon, myös Leppiniemen voimalaitosalueelle 18

könyämään varastorakennusten vinttejä ja turbiinihuoneen alla olevia arkistokammioita. Aika pelottavia paikkoja… työni oli varsin itsenäistä, ja neuvoa Joukolta soitettiin tarvittaessa lankapuhelimella. Aloin siis integroitua osaksi Historian laitoksen työyhteisöä jo opintojeni aikana. Kun sitten valmistuttuani 1990 en vieläkään tiennyt, mitä tehdä isona, minut pelasti amanuenssin sijaisuus tai jotakin sen kaltaista. Seurasi pieni tutkimusapuraha sieltä, sijaisuus täältä. Vuonna 1991 tein gradutyöni pohjalta lisensiaatintyön. Aiheena oli 1600-luvulla Turun Akatemiassa professorin olleen Daniel Achreliuksen teos, jossa hän esitti kokonaisnäkemyksen maailman rakenteesta ja ihmisen paikasta siinä. Contemplationes Mundi eli Maailmantarkasteluja oli Achreliuksen teoksen nimi. Jo gradutyötä tehdessäni päädyin ulkomaille, poikaystävän mukana Rotterdamiin ja Maastrichtiin, ja sitten Nordplusstipendiaattina Uppsalaan. Vaikka en ollut missään yliopistossa kirjoilla Hollannissa, sain oikeuden käyttää eri kirjastojen vanhojen kirjojen kokoelmia. Tutuksi tulivat Haagin Kuninkaallinen kirjasto, Utrecht, Delft, ja tietysti Uppsala. Nämä kirjastot oikeastaan mahdollistivat sen, että sain tehtyä graduni 1600-luvun oppihistoriasta. Väitöskirjavaiheessa pääsin sitten apurahan ja Akatemian rahoituksen turvin Englantiin Cambridgeen, jossa eri pätkissä (myös väitöskirjani valmistuttua 1995) vietin kaikkiaan noin kaksi vuotta. Ulkomaan komennuksilla mieluinen paikka minulle on myös ollut Wolfenbüttel Saksassa, jonka August-herttuan kirjasto on vertaansa vailla!

Vaikka opiskelu ja työnteko ulkomailla voi välillä olla raskastakin, rohkaisisin myös meidän nykyisiä opiskelijoitamme lähtemään vaihtoon! Vieraan kulttuuriympäristön tuntemus on valttia myös työmarkkinoilla. Ulkomaille lähteminen ja siellä opiskelu antaa tilaisuuden kokeilla omia siipiään ihan uudella tavalla. Arki on arkea ulkomaillakin, ja sellaiseen totuttelu antaa monella tapaa kypsyyttä. Olen siis koko työurani ajan toiminut Oulun yliopiston Historian laitoksella eri nimikkeillä, tai sen tutkijana. Tämänhetkinen työnkuvani on varsin monipuolinen. Minulla on opetusta, tutkimusta ja hallintoa. Opetukseen sisältyy kurssien suunnittelu, toteuttaminen ja sitten tietysti arvioinnit. On tenttien ja esseiden arviointia, opiskelijoiden henkilökohtaista ohjausta, ja monenlaista opetuksen kehittämiseen liittyvää työtä. Hallinto vie myös melkoisen siivun työstäni, ja lasken siihen esimerkiksi HiKuVie:n ja UniOgsin tohtoriohjelman vastuuhenkilön tehtävät. Kuten niin monella yliopistolaisella on tilanne, sille kaikkein rakkaimmalle eli tutkimukselle jää aina liian vähän aikaa. Tutkimustyö tarkoittaa tutkimuskirjallisuuden kartoittamista ja lukemista, lähteiden esille kaivamista ja oleellisen tiedon tiristämistä niistä ulos. Se tarkoittaa kirjoittamista, kirjoitusten hiomista, ja refereelausuntojen jännittämistä. Totta kai se tarjoaa myös kontakteja kollegoihin, kiintoisia keskusteluja ja osallistumista konferensseihin – joskus lähellä, joskus kaukana toisella puolella maapalloakin. Tämän hetken tutkimusaiheeni on tarina siitä, miten lähdeviite oikein syntyikään 1600-luvun oppineessa kirjallisuudessa… Nykymaailmassa tutkija voi harvoin olla pelkkä tutkija. Jos siis haaveilet ”tutkijan” urasta, voit varautua siihen, että työnkuvaasi kuuluu paljon monenlaista muutakin. Aina jollekulle tämäkin reitti on mahdollinen, mutta aina se ei solju yhtä hyvin eteenpäin kuin minulle on käynyt.

Toimitusjohtaja ja jotain ihan muuta — panimomestari! Kaj Kostiander Missä töissä? Tornion panimon toimitusjohtaja ja panimomestari Milloin aloitti? 1996 Milloin valmistui? 2004 (Panimomestarin tutkinto myöhemmin) Pääaine? Yleinen historia Kajn haastattelin puhelimessa kotisohvallani istuen marraskuun ensimmäisinä päivinä. Sää oli puolipilvinen, mutta yllättävän kirkas. Historia kuulemma ollut yksi lempioppiaineista lukiossa, joskin Kaj haaveili käsityöläisammatista. Korkeakoulu tuntui kuitenkin ainoalta ”järkevältä vaihtoehdolta”. Opettajaksi kouluttautuminen houkutteli aluksi, mutta suunnitelmat muuttuivat ja opettajan ura ei tuntunutkaan enää mielekkäältä ajatukselta. Opiskeluaikanaan Kaj luki paljon viestintää ja erinäisiä kansainvälisiä opintoja. Viestintää opiskellen lähti USA:an vaihtoon, jossa toimi kansainvälisten opiskelijoiden toiminnassa. Tämä poiki kiinnostuksen kansainväliseen työskentelyyn ja valmistumisen jälkeen esimerkiksi EU:n toiminta tulikin tutuksi ja Kaj asui muun muassa Englannissa ja Belgiassa ennen paluutaan Suomeen. Kaj kertoi, että hänen tapansa tarttua uteliaasti mahdollisuuksiin vei lopulta esimerkiksi hänen nykyiseenkin pestiinsä, kun Lapin alue- ja yrityskehityksen projektitöiden kautta tarjoutui 20

mahdollisuus lähteä pelastamaan Lapin Kullan kiinteistöä Torniossa. Kaj kuvasi puhelimessa henkilökohtaista sidettä panimorakennukseen, sillä hän oli työskennellyt siellä kesiä trukkikuskina ja asia tuntui hyvältä idealta. Suunnitelmassa ei kuulemma ollut päätyä panimomestariksi, mutta kuinkas sitten kävikään! Opiskelijana Kaj oli sanojensa mukaan motivaation ollessaan kohdalla hyvä opiskelija ja hän pyrki panostamaan suoritettujen opintopisteiden määrän sijaan hyvään menestykseen. Vietti kuitenkin myös opiskelijaelämää. Ei ollut varsinaisesti kiltaaktiivi, vaan Suomessa järjestötoiminta painottui urheilupuolelle. Sivuaineina Kaj luki ainakin kansantaloustiedettä, valtio-oppia, filosofiaa ja Eurooppa-opintoja. Historian Kaj kuvasi antaneen laajaa yleissivistystä ja tietynlaista tapaa katsoa maailmaa sekä etsiä tietoa. Myös usealle tutuksi tullut laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen ja tiedon soveltaminen ovat olleet tärkeitä oppeja. Historia on täynnä myös täynnä tarinoita ja tarinankerrontaa Kaj hyödyntääkin vahvasti nykyisessä työssään yrityksen brändäyksessä. Kaj ei ole tehnyt päivääkään suoraan historian alan töitä, joten hänen mukaansa opiskelijan kannattaa muistaa, ettei ole lopullisesti tuomittu, vaikka alavalinta mietityttäisikin. Aina on erilaisia mahdollisuuksia, ja elämässä tulee eteen erilaisia töitä ja tilaisuuksia. Opiskelu ei myöskään varmasti mene koskaan hukkaan! Lopuksi Kaj muistutti, ettei kenenkään tarvitse suorittaa elämää, vaikka siltä voisi joskus tuntuakin.

Humanistisesta itsetunnosta ja muusta Petri Karjalainen Missä töissä? Kaleva Median asiakkuusjohtaja Milloin aloitti opinnot? 1995 Milloin valmistui? 2002 Pääaine? Suomen ja Skandinavian historia Petrin haastattelin noin naamani kokoisen kahvikupillisen kanssa Oulun Robert’s Coffeessa, yllättäen melko synkeänä marraskuisena iltapäivänä. Saman päivän iltana oma suuntani kävikin järjestämään HuTKijoiden yötä! Petri ei lukiossa tiennyt mitä haluaa tehdä ja ensimmäinen ajatus alaksi olikin kansantaloustiede. Hän kävi pääsykokeessa, muttei päässyt sisään. Tässä välissä hän kävi armeijan ja vietti välivuotta opiskellen avoimen yliopiston opintoja (mm. siis historiaa) Alkio-opistossa. Tätä seurasikin hakemus opiskelemaan historiaa Jyväskylään ja Ouluun, kuten saatattekin arvata: suunta kävi Ouluun! Petri ei kokenut olevansa erityisen ahkera opiskelija ja hän tekikin opintojen ohella töitä rautakaupan varastossa ja toimi jonkin aikaa Tiiman hallituksessa. Työnteko rikkoi hänen mukaansa omaa yliopistokuplaa hyvällä tavalla, johon toki allekirjoittanut voi samaistua. Mieleen jäivätkin kuulemma ennen kaikkea työkaverit. Petri muisteli opiskeluaikaa pääosin lämmöllä. Yliopistoon oli hänen mukaansa hankala päästä sisään, mutta vielä vaikeampaa se ulos pääsy oli. Humus-kuppila jäi kuulemma erityisesti mieleen.

Petri mainitsi haastattelumme aikana monelle varmaankin tutuksi tulleen olotilan: humanistin urakriisi. Kun generalistinen tutkinto avaa todella monenlaisia ovia, voi se pelottaa aluksi. Itse hän kertoi hakeneensa opettajakoulutukseen, muttei päässyt. Loppukädessä hän totesi kuitenkin tämän olleen jopa hyvä asia, sillä ei olisi välttämättä jaksanut opettajan uraa kuitenkaan. Yhtenä humanistin urakriisiin positiivisesti vaikuttaneena tekijänä hän esitti myös opinnot silloisella tietojenkäsittelyopin laitoksella, nykyään kutakuinkin vastaavaa olisivat siis tietojenkäsittelytieteen opinnot. Muita sivuaineita hänellä olivat muun muassa yleinen historia, sosiologia, valtio-oppi sekä kasvatustiede, eli (nykynäkökulmasta etenkin) tutkinto oli todella laaja! Tämä toi kuulemma todella hyvää perspektiiviä maailmaan ja opiskeluun. Petri nosti esille samoja historian opiskelun opettamia hyödyllisiä asioita, kuin moni muukin: vuorovaikutustaidot, argumentaatio, suurten kokonaisuuksien hallinta, kirjoittaminen, ajattelu… Petrin ”latteuksia” humanistin urakriisiä potevalle tiimalaiselle -Yritä tunnistaa omia vahvuuksia! Erityistaidon tai spesialiteetin hankinta ei varmastikaan huono asia etenkään työuran alun kannalta. -Hyödynnä harjoittelut ja muut vastaavat töitä hakiessa! -Paljon on kiinni sattumasta! Ja vierailevan päätoimittajanne mielestä tärkein keskustelussa esiin noussut pointti: humanistinen itsetunto on tärkeää! <3

Huippua halvalla! - Eli kuinka valjastin humanismin Suomen supervoimaksi Uula Neitola Juuri humanistisella tutkimuksella on paljon sellaista annettavaa, jota ei ole vielä kunnolla hyödynnetty kotoisan demokratian vahvistamisessa tai globaalien uhkakuvien karkottamisessa. Tässä on lyhyt kertomus siitä, miten yksittäinen tiimalainen voi taistella tieteenalansa edestä – eikä siihen tarvita edes miekkaa tai muskettia. Tehdessäni Tiiman ainejärjestöaktiivina ja Humanistisen killan hallituksen jäsenenä Oulun yliopiston koulutusmarkkinointia abiturienttien parissa milloin etelässä, milloin pohjoisessa, törmäsin usein kysymykseen, mitä hyötyä on opiskella humanistisia aloja. Mitä hyötyä on historian opinnoista nykypäivän insinöörivetoisessa Suomessa, jossa samoilla työmarkkinoilla kalpaa kolistelevat humanistien kanssa niin kauppatieteilijät kuin tradenomit? Antauduin tuolloin usein apteekkivertaukseeni; siinä missä esimerkiksi lääketieteellinen koulutus on yksiselitteisempi ja tähtää akateemiseen ammattiin, humanistien työllistymiseen ei ole olemassa varsinaista apteekkia, mistä haettaisiin historiaa tai ihmistieteen näkemyksiä yhteiskunnan parantamiseksi. Sen sijaan generalistialalta saa upean lähtölaukauksen paitsi tutkijatehtäviin ja akateemiseen uraan, myös viranhaltijaksi, viestinnän ja markkinoinnin tehtäviin, kansainvälisiin tehtäviin tai vaikkapa museoiden ja kulttuurilaitosten palveluun. Humanistilta vaaditaan siis koko lailla kekseliäisyyttä. Apteekkivertaus jäi kaihertamaan minua kuitenkin useiksi vuosiksi. Miksi tätä kaikkea on perusteltava juurta jaksain? Sama kysymyksenasettelu teknillisten alojen parissa olisi täysin absurdi. Me humanistithan olemme tärkeitä yhteiskunnalle, eikö? Miten perustella, että humanismi todella on tärkeää meidän kaikkien, Suomen ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta? Asialle oli tehtävä jotain. Oli aika valjastaa supervoimamme, humanismi, yhteis- ja ihmiskunnan hyväksi. Mikä on humanistisen tutkimuksen arvo? Loistavan alustan kysymyksen heittämiseen minulle antoi nykyinen työtehtäväni Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien viestinnän asiantuntijana, johon tulin korona-aikana muutettuani Helsinkiin. Seitsemäntoista instituuttia tahoillaan edustavat suomalaisen tieteen ja kulttuurin huippua kohdemaissaan. Koronan annettua jo hieman periksi, sain tehtävän tuoda yhteen Ateenassa, Roomassa ja Beirutissa toimivien tiedeinstituuttien osaamista ja asiantuntemusta ihmistieteiden edustajina. Tapahtuman tuli vahvasti ponnistella humanististen tieteiden hyväksi, humanistisen 22

Kuva: Sanni Tunturipuro

tutkimuksen arvoa pohtien, mikä osui hyvin yksiin oman suunnitelmani kanssa. Olin tuottanut edellisenä vuonna YK:n 75-vuotisjuhlavuoden Suomessa, joten joitain oppeja ”vaikeiden aikojen” tilaisuuksien järjestämisestä oli jäänyt kaaliin. Humanistisen tutkimuksen kylkeen on perin vaikea liimata hintalappua – ehkä vielä vaikeampi kuin monen muun alan tutkimushankkeelle, sillä humanistisen tutkimuksen tulokset ovat vain harvoin suoraan taloudellisesti hyödynnettävissä. Niiden tulokset näkyvät usein pitkällä viiveellä, tiedon karttumisena, yhteiskunnan vakautena, kasvavana älyllisenä uteliaisuutena ja yleisenä tyytyväisyytenä. Kiinnitin moderaattoriksi tulevaan tapahtumaan Helsingin yliopiston kirkkohistorian nerokkaan professori Tuomas Heikkilän, joka ei pelkästään ole nyky-Suomen näkyvimpiä humanismin puolestapuhujia, vaan oli myös Suomen Rooman-instituutin johtaja tieteellisellä kurssilla, johon osallistuin aikanaan gradun tekoa vältellessäni. Vuonna 2016 Heikkilän ja akateemikko Ilkka Niiniluodon julkaisemaan Humanistisen tutkimuksen arvo -teokseen tehdyn kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista 84 prosenttia ajatteli, että humanistinen tutkimus on yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, ja toisessa ääripäässä 3 prosenttia ajatteli, että se on aivan huuhaata. Pidin nämä luvut mielessäni, kun aloin kiinnittää keskustelijoita tapahtumaan, joka kantoi nyt provokatiivista nimeä ”Huippua halvalla – humanistinen tutkimus Suomen voimavarana”. 1800-luvulla Suomea rakennettiin kansalaisyhteiskunnan voimin. Kulttuurikentällä yhdistysten avulla lähdettiin ohjaamaan voimavaroja kirjallisuuteen, kuvataiteeseen tai vaikkapa historiaan. Yhteiskunnalle oli tyypillistä tieteen, politiikan ja talouden toimijoiden ainakin näennäinen yksituumaisuus. Olisipa hurja ajatusleikki saavuttaa tuollainen vielä joskus uudelleen. Lähtökohta tuntui kuitenkin olevan toinen ääripää; liekö yhteiskunnan siiloutumisen ja pirstoutumisen kaikuja, kun syksyllä 2021 somekeskusteluissa ihmistieteiden alan tutkijat ovat joutuneet omituisten hörähdysten kohteeksi tutkimusaiheiden nimien perusteella. Syntyi tarpeellinen #minätutkinkampanja, jonka myönnän antaneen tarvittavaa lisäpontta myös tulevaan tapahtumaan. Humanistia tarvitaan kaikkialla Halusin tietää, saako humanistinen tutkimus nykyajan Suomessa sen arvostuksen, jonka se ansaitsee. Ja vielä tärkeämpänä, miten saan rekonstruoitua saman ajatusviritelmän kuin joskus taannoin; yhdistää eri alojen kärjet yhdeksi, humanismin asialle. Pöytään oli kutsuttava koko kaarti väkeä yhteiskunnan eri vaikutuspisteistä yhdistämään voimansa. Seuraavassa lyhykäisyydessään keskustelun perusteella havaitsemani humanismin pelastuksen ainekset. Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämerin mukaan digitaalisuus on tuonut valtavasti uusia mahdollisuuksia humanistisen alan tutkimukselle. Monitieteinen lähestymistapa moniin isoihin kysymyksiin, vaikkapa ilmastonmuutokseen, joka ei ole yksin insinöörien tai ilmastotutkijoiden tehtävä yksin, vaan humanisteilla ja yhteiskuntatutkijoilla on suuri tehtävä ja merkitys, jonka he voivat vain itse osoittaa. Isoja muutoksia ja ratkaisuja tuovat hankkeet eivät pysyttele tieteen rajojen sisäpuolella. Siksi humanistisia tieteitä opiskeleva voi tehdä työkseen ja vaikuttaa yhteiskunnalla tavoilla, joita emme voi vielä kuvitella, ja se voi tapahtua hyvinkin nopeaa. Ruotsin kansallismuseon National Museumin pääjohtaja Susanna Pettersson korosti omissa puheenvuorissaan humanistien edustavuutta yritysmaailmassa. Kulttuurialan yhdistysten hallitukset käyttävät monialaista osaamista hallituksissaan, löytyy oikeustieteilijöitä ja kauppatieteilijöitä, mutta yritysten hallituksissa humanisteja ei juuri näy. Humanistit toisivat yritysten hallituksiin niin sanottuja siirrettäviä taitoja, transfarable skills, kuten kriittisyyttä, korostunutta kykyä kriittiseen pohdintaan ja hyvään argumentointiin, valmiutta tehdä valintoja kriittisesti, luovaa ajattelua, taitoa nähdä olennainen laajasta aineistosta, ongelmanratkaisua, kielitaitoa, hyvää kirjallista ilmaisua; kaikki piirteitä, jotka voisivat kukoistaa monella elämänalueella. 23

Tieteen filosofiaan väitöskirjaa tekevä Sofia Blanco Sequeiros nostaisi humanistisen tutkimuksen tunnetuksi tekemisen aktiivisemman debattiartikkelikulttuurin avulla, ja samalla lehdet voisivat antaa uusille tutkimuksille enemmän palstatilaa. Yliopistojen tulisi nostaa enemmän merkittäviä tutkimushankkeita ja niiden oivalluksia esiin. Humanistinen ala pitää sisällään paljon teemoja, joista lähtökohtaisesti valtaosa ihmisistä on kiinnostuneita - mieltämättä sitä, että ne kuuluvat humanistiseen alaan. Koska substanssi on arvossaan, sitä olisi syytä nostaa tehokkaammin esille. Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi ottaisi torjuntavoiton humanisteja kiusaavista sometrolleista paitsi omantunnon arvonsa pitämällä myös instituutioiden ja tiede-entiteettien äänellä, joka kertoo, mikä tutkimuksen arvo on. Suomessa ollaan valintatilanteessa; joko tieteen ja sen rahoituksen takana seistään tukevasti tai sitten ei. Yhteiskunnassa on käymättä peruskeskustelu, mikä tieteen hyöty on. Koska humanististen tieteiden hyöty on moniulotteinen, on helpompi tarttua lyhytnäköisesti ihmisyyteen tai yhteiskuntaan vaikuttaviin tutkimuksiin, sillä niiden mielikuva saattaa olla häilyvämpi. Silloin yhteisöjen täytyy seistä omiensa takana. Slushin varatoimitusjohtaja Mikko Mäntylän mukaan on vaarana, että jos epäonnistumme viestimään tieteestä julkisessa keskustelussa, muut, ei-tieteelliset toimijat ottavat silloin hallitsevan roolin, ja palstatilaa saavat mediaseksikkäät, ei-luotettavat ja ei-tieteelliset tutkimukset. Teknologia-alalla on roppakaupalla tehtäviä, jotka ovat ominaisia ihmistieteilijöille. Teknologinen luomisprosessi siirtyy koko ajan pois koodaajilta, jotka luovat työtä suunnittelijoille ja muotoilijoille, jotka taas miettivät, mikä on arvokasta loppukäyttäjille, eli ihmisille. Prosessi on siis perimmiltään antropologinen tai humanistinen hahmotelma. Jos humanisteja ei ole mukana teknologisessa luomisprosessissa, silloin emme ratkaise humanistisia kysymyksiä.

Kuva: Sanni Tunturipuro. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen esitti terveisensä Huippua halvalla -panelisteille.

Loppukaneetti Nyt humanismi nauttii siis monista lämpimistä ajatuksista vakaan yhteiskuntamme eri reunamilla. Ainakin yritys oli kova. On silti vielä paljon tehtävää. Opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksen mukaan tutkijoiden pitäisi kertoa etukäteen, mitä hyötyä tutkimuksista on, jotta ne saavat rahoitusta. Onhan se ihan oikein kysyä, mitä hyötyä on vaikkapa menneiden kaivelusta. Professori Martti Nissinen on todennut, että siitä on itse asiassa samaa hyötyä kuin muistista. Yhteiskunta, jolta menee muisti, kärsii dementiasta ja käyttäytyy kuten dementikko käyttäytyy; on arvaamaton, vainoharhoille altis, ei ymmärrä itseänsä eikä muita, ja on muistavinaan mutta muistaa mitä muistaa. Dementian ehkäisyssä tärkeää on muistin harjoittaminen. Ja tätä harjoitusta tarjoavat akateemiset yhteisöt, myös Suomen tiede- ja kulttuuri-instituutit, halvalla. Kannattaa siis ostaa. Vaikka humanismin uuteen kukoistukseen on nyt selkeä väylä, on humanistin työelämässä tärkeintä keskittyä niihin asioihin, jotka tekevät arjesta merkityksellisen. Historiassa itseäni jaksaa innostaa päivittäin vaikkapa se, että saan suoran yhteyden menneitten vuosisatojen parhaimpiin ajatuksiin lähteiden, kirjojen, tekstien ja taideteosten välityksellä ja samaan aikaan katsoa kohti uutta uljasta horisonttia, joka siintää tulevaisuudessa. kirjoittaja on vuonna 2015 historiasta valmistunut Tiiman alumni, joka on luonut työuransa tieteen, viestinnän ja kulttuuriperinnön jatkuvassa virrassa. Huippua halvalla – humanistinen tutkimus Suomen voimavarana -seminaari järjestettiin 4.10.2021 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa.

Aina ei ole pakko edes valmistua Henri Peltokorpi

Missä töissä? Pohjola Vakuutuksen Operations Lead Milloin aloitti? 1996 Milloin valmistui? Ei ole valmistunut Pääaine? Aate- ja oppihistoria Haastattelin Henriä Oulun Robert’s Coffeessa enemmän tai vähemmän synkeänä (ollaanhan sentään Oulussa) lokakuisena iltapäivänä kahvikupin ääressä. Aloitimme keskustelun hänen muistellessaan aikaa ennen opiskelujaan: lukion jälkeen armeijaan, jonka jälkeen töihin Postille. Henri kertoi hakeneensa ensin opiskelemaan valtio-oppia ja historiaa Jyväskylään ja Ouluun. Ensimmäisellä hakukerralla ei tärpännyt, sillä armeija ei pääsykokeisiin lukemiseen oikein antanut joustoa. Toisella hakukerralla kuitenkin Oulun Ylipisto kutsui pääsykoevalinnan kautta. Henri muisteli olleensa laiska opiskelija, joka viihtyi ison osan ajasta kahvilla mutta pärjäsi silti opinnoissaan. Opinnot muuttuivat kuitenkin haastaviksi siinä vaiheessa, kun kuvioihin astui sisällön tuottaminen itse. Omien sanojensa mukaan tässä tilanteessa olisi kuulemma pitänyt vain ottaa asiakseen tehdä asiat loppuun. Varsinaisen tutkintoon tähtäävän opiskelun sijaan Henri luki tässä vaiheessa paljon sivuaineita, kuten muita historian pääaineita, tulevaisuudentutkimusta ja yritysjuridiikkaa. Myös harrastustoiminta vei aikaa, joskin Henri painotti sen olleen esimerkiksi kielitaidon ja työelämässä tarvitsemansa taloudellisen ymmärryksen osalta. Opintojen aikana Henri oli jonkin aikaa Tiiman hallituksen toiminnassa mukana ja teki kesät sekä yhden talven töitä jo ennen opiskeluja tutuksi tulleissa Postin hommissa. Postilaisen ura tai mahdollinen opettajan työ eivät tuntuneet mielekkäiltä, mutta tämän tarkempia urasuunnitelmia ei vielä opintojen aikana ollut. Rauhanturvaajan töitä hän kävi kokeilemassa, jonka koki olleen viimeinen niitti opintojen jättämiselle. Tätä seurasi erinäisiä kokeiluja erilaisissa töissä, mutta mitään varsinaista omaa alaa ei tuntunut löytyvän. Huolimatta opintojen kesken jäämisestä ei Henri koe opiskelleensa turhaan. Historian opiskelu antoi hänen mukaansa hyvät lähtökohdat ajattelulle, kun mustavalkoisuus karsiutui ja eri ilmiöiden monitahoisuus hahmottui. Tämä näkyy hänen mukaansa töissä esim. henkisenä ketteryytenä ja kykynä sopeutua muuttuviin suunnitelmiin. Myös taito perustella itsensä kehittyivät huomattavasti. Henrin mukaan opiskelijan kannattaa arvostaa monenlaisia asioita: opiskelua (valmistuit tai et!), harrastuksia, sosiaalisia suhteita ja muita ihmisiä, joutenoloa ja lepoa, mielenhallintaa, omaa keskeneräisyyttä. Jos tuntuu, ettei osaa tai ”on väärällä alalla”, ei kannata säikähtää vaan tunnistaa tilanteen luoma potentiaali kehittymiseen. Yleinen sävy keskustelussamme oli varsin kannustava ja voin välittää muille opiskelijoille varmasti Henrin puolesta seuraavat sanat: Hyvin se menee! 26

Yksilö-ja pariterapeutti, tietokirjailija Heli Suutari

Olisin varmaankin naureskellut, jos joku olisi kertonut minulle historianopiskeluaikoinani, että eräänä päivänä työskentelen terapeuttina. Niin vain kävi. Palasin koulunpenkille nelikymppisenä, tällä kertaa Belgiassa. Olen asunut Belgiassa jo kuusitoista vuotta, siitä on tullut toinen kotimaani. Tänne minut toi rakkaus, kun tielleni sattui belgialainen Pierre. Kahden kulttuurin perheesemme kuuluu tytär Ilona ja Poju-koira. Alun perin olen kotoisin Kempeleestä, ihan Oulun kupeesta. Historiasta innostuin vasta lukion viimeisellä luokalla, kun saimme nuoren, innokkaan opettajan. Hän herätti aiheet eloon. Lukion jälkeen jäin kuitenkin haahuilemaan, en tiennyt mitä tehdä. Välivuosi kului lopulta lastentarha-apulaisena ja kateellisena seurasin opiskelemaan lähteneitä kavereitani. Kirjoittauduin ilta-opiskelijaksi avoimeen yliopistoon, ja aiheeksi valikoitui Suomen ja Skandinavian historia. Jo Australiassa viettämäni vaihto-oppilasvuoden aikana minua oli alkanut vaivaamaan, kuinka vähän tiesin asioista - että miksi elämämme on tänään sellaista kuin se on. Minulla oli kova tiedonjano. Avoin yliopisto ei suonut suoraa tietä yliopistoon, joten valmistauduin pääsykokeisiin huolella. Lopulta aukesivat useammankin yliopiston ovet, mutta päädyin kuitenkin jäämään Ouluun. Sitä en ole katunut. Löysin uusia ystäviä ja kun kuviot olivat tutut, jaksoin keskittyä opiskeluun. Osallistuin ainejärjestö Tiiman toimintaan, mutta eniten taisin käyttää energiaani erilaisten pippaloiden järjestämiseen. Valmistuin vajaassa viidessä vuodessa, kun pohjalla oli jo vähän opintoja laarissa. Olin aika tunnollinen opiskelija. Muistan, että luin paljon öisin ja kirjoitin käsin muistiinpanoja. Minulla on hyvä lähimuisti, joten tenteissä auttoi se, että luin omat muistiinpanoni vielä ihan viime tipassa. Nyt kun muistelen jaksamistani ja mielenterveyttä, opinnot eivät olleet ne, jotka minua stressasivat. Lähinnä huolta aiheuttivat sydänsurut. Muistan saaneeni keskusteluapua YTHS:n psykologin vastaanotolta, silloin avunsaanti oli onneksi vielä helppoa. Opiskeluaikoinani kävin pyörähtämässä yhden vuoden myös Helsingissä, jossa suoritin valtiotieteen sivuopinnot. Sieltä ajalta muistan mukavan kesätyön Suomenlinnan sotamuseossa. Muista sivuaineista voisin mainita elokuva-ja tv-tieteen, jonka opiskelu oli aivan ihanaa! Opiskeluaikoina tein useampaankin otteeseen töitä Oulun maakunta-arkistossa. Se on jäänyt muistoihini ihan parhaana työpaikkana. Johtaja Samuli Onnela oli selvästi työhyvinvoinnin edelläkävijä: Hän suorastaan vaati, että pidämme kunnon kahvipaussit ja juttelemme porukalla keskenämme. Töihin oli aina mukava mennä, eikä töitä tarvinut viedä kotiin. 27

Kun valmistuin 1997, tiesin ainoastaan sen, että halusin Oulusta pois, ja että minusta ei tulisi opettajaa. Kävin työvoimatoimiston järjestämän ”EU-asiantuntijakurssin”, jonka toivoin avaavan ovia kansainvälisempiin töihin. Löysinkin harjoittelupaikan Euroopan parlamentista, ja pidensin tuota ensimmäistä Belgian keikkaani työskentelemällä sihteerinä Suomen pysyvässä EU-edustustossa. Tuolloin Belgia ei kuitenkaan napannut, ja huomasin kaipaavani humaanimmalle alalle. Tunsin voittaneeni lotossa, kun sain tuotantoassistenin paikan Helsinki 2000 Kulttuurikaupunki- hankkeessa. Muutin jälleen Helsinkiin ja tämä pätkä venyi viiden vuoden mittaiseksi. Kulttuurin parissa tunsin olevani oikealla alalla, vaikka työni oli lähinnä projektinhallintaa. Ainoa väsyttävä asia oli töiden projektiluontoisuus ja pitkät illat avajaisissa ja muissa kekkereissä. Väsyin tapahtumien järjestämiseen, kun olin tehnyt pari vuotta töitä Uudenmaan osaamiskeskuksessa projektipäällikkönä. Sopimukseni loppumetreillä lähdin konferenssiin Lontooseen, jossa törmäsin tulevaan puolisooni. Niinpä Suomi jäi taakse, jälleen kerran. Belgiassa ihmettelin millehän alkaisin. Ranskan kieli sujui heikosti, joten suuntasin katseeni taas EU-kuvioihin, jotta voisin työskennellä englanniksi. Tein pikakeikan Italiassa Euroopan komission tutkimuskeskuksessa, mutta palasin äkkiä takaisin Brysseliin. Suomelle sattui juuri sopivasti 2006 puheenjohtujuuskausi, ja sainkin työn koordinaattorina vanhasta tutusta työpaikasta eli Suomen EU-edustustosta. Kävin myös ”castingissa”, eli hain EU-instituutioiden työntekijälistalle. Päästyäni sinne löysin helposti työpaikan Euroopan komissiosta. Instituutiot palkkaavat paljon määräaikaisia työntekijöitä, eli projektihommia oli tiedossa tälläkin kertaa. Tultuani äidiksi aloin kuitenkin miettimään, millaista työtä oikeasti halusin tehdä. Huomasin kaipaavani ihmisläheisempää työtä, humanisti minussa ei oikein enää viihtynyt siinä, että isolla rahalla tehtiin aika elitistisiä, pienen piirin juttuja. Monen kollegan kauhuksi irtisanouduin hyväpalkkaisesta työstä, ja hyppäsin ihan tyhjän päälle. Aikani pähkäiltyäni päätin alkaa opiskelemaan terapeutiksi aikuiskoulutuskeskuksessa. Opiskelin ranskaksi kolme ja puoli vuotta ja valmistuin 2013. Minua motivoi eteenpäin fakta, että Brysselistä ei löytynyt suomenkielistä terapeuttia, joten ajattelin, että siinähän olisi hyvä ”markkinarako”. Taloudellisesti alanvaihto ei ollut järkevää, mutta löysin merkityksellisen työn. Viime vuodet olen siis harjoittanut terapiatyötä ulkosuomalaisten parissa Brysselissä. Minulla on oma mikroyritys, ja voin suunnitella ajankäyttöni itse. Korona-aikana luovuin toimistostani ja siirsin kaikki vastaanotot etätapaamisiksi. Voin siis tavata asiakkaita ympäri maailman. Nyt huomaan kaipaavani työtä kasvotusten. Edessä on varmaankin uuden toimiston etsiminen.

Urarintamalla pääsin yllättämään itseni vielä kerran, vähän kuin puolivahingossa. Minusta tuli kirjailija 2019, kun minulta julkaistiin kirja ”Kaikki kääntyy hyväksi - 365 ajatusta itsensä auttamisesta” (Atena). Kirjan tekstien pohjalla on itseterapia, jota harrastin kirjoittamalla lohdullisia tekstejä. Koin nimittäin työuupumuksen työskenneltyäni hollantilaisella klinikalla, jossa työtahti oli itselleni aivan liian kova. Kirja sai jatkoa harjoituskirjan muodossa, ja nyt minulla on työn alla kolmas kirja. Saapa nähdä, mitä siitä tulee. Kirjoittamisessa on ollut hirveästi apua historianopinnoista. Lähdekritiikki sujuu luonnostaan, tiedon hankkiminen ja suodattaminen ei tuota tuskaa. Ja oikeastaan: Kun kirjoitan mielenterveyden aiheista, kirjoitan myös historiasta. Historialla on valtava rooli, mitä tulee ihmisen elämään lyhyellä tai pitemmällä aikavälillä. Historiassa on kyse nimenomaan ihmisten historiasta. Olen todella kiitollinen, että satuin opiskelemaan historiaa, vaikka joskus tulikin kirottua, että ei mennyt opiskelemaan jotain ”käytännöllisempää”. Nykypäivän tiimalaisille haluaisin sanoa tämän: Tekeminen on tärkeintä, eli opiskele ja älä mieti liikaa suuntaa. Älä tavoittele kymppejä, muuten väsyt ja jäät jumittamaan. Seiska tai kasi on ihan hyvä niin opinnoissa kuin elämässäkin. Huolehdi, että saat tarpeeksi unta. Pidä hauskaa, mutta älä liikaa. Työelämä paineineen voi kuulostaa nykyään todella pelottavalta, mutta älä pelkää. Historian opiskelu antaa hyvät eväät elämään. Valitsemasi opinala antaa sinulle juuret, niihin voit aina turvata.