Mikä on rippikoulu? Seurakunta järjestää rippikouluja täyttääkseen Jeesuksen antaman käskyn: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti”.
Rippikoulu on kastekoulu, sukellus kristillisen uskomme keskeiseen sisältöön. Se on liittymistä kristittyjen vuosisataiseen ketjuun, johon jo esi-isämme ja –äitimme ovat kuuluneet.
2
Rippikoulussa on aikaa pohtia elämänkysymyksiä yhdessä muiden nuorten kanssa. Rippikoulussa on lupa hiljentyä, rukoilla ja kokea yhteyttä muiden kristittyjen ja Jumalan kanssa. Rippikoulu on yhdessä kokemisen ja tekemisen paikka. Rippikoulun tavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä.
Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikouluun voivat ensisijaisesti hakea vuonna 2017 15 vuotta tai enemmän täyttävät Porvoon suomalaiseen seurakuntaan kuuluvat ja muut Porvoon kaupungin alueella asuvat nuoret. Rippikoulun käynyt on oikeutettu kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Lisäksi konfirmoitu voi osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, saa oikeuden kummin tehtävään sekä 16-vuotiaana äänioikeuden
ja 18-vuotiaana vaalikelpoisuuden seurakuntavaaleissa. Rippikoulun voi käydä, vaikka ei olisikaan seurakunnan jäsen. Konfirmaatioon osallistuminen edellyttää kuitenkin kirkkoon liittymistä. Uskonnonvapauslain mukaan 12 vuotta täyttänyt voi liittyä seurakunnan jäseneksi huoltajiensa luvalla. Mahdollinen kaste järjestetään rippikoulun aikana nuoren ja huoltajien valitsemana ajankohtana. Kirkkoherralta anottavan luvan saatuaan voi rippikoulun suorittaa myös säädettyä ikää aiemmin. Huoltajan laatiman vapaamuotoinen anomus postitetaan: Heikki Hakamies, PL 140, 06101 PORVOO. Rippikoulun suorittaminen muualla Mikäli porvoolainen nuori käy rippikoulun Porvoon ulkopuolella, tulee hänen ilmoittaa yhteystietonsa seu-
rakuntayhteysjakson järjestämiseksi Porvoon suomalaisen seurakunnan nuorisotoimiston päivystykseen ti–to klo 14–15.45, puh 040 7112 780 viimeistään joulukuussa 2016. Rippikoulun valitseminen Rippikouluryhmiin valitaan 25 nuorta. Ilmoittautumisjärjestyksellä ei ole merkitystä. Usein toiveet keskittyvät muutamiin rippikouluihin, joten osan kohdalla yhtäkään viidestä toiveesta ei voida valitettavasti toteuttaa. Myös muut kuin porvoolaiset voivat hakea Porvooseen rippikouluun, mutta etusijalla ovat porvoolaiset nuoret ja mukaan pääsee vain, mikäli ryhmässä on tilaa. Näiden paikkojen osalta päätökset tehdään viimeistään joulukuussa 2016. Tästä syystä kannattaa varmuuden vuoksi ottaa yhteyttä myös omaan kotiseurakuntaan.
3
4
Rippikoulu
Jaksot
Konfirmaatiot Tuomiokirkossa
Hiihtoloma Elämännokka
2.-4.12.2016 (Övik) 18.-25.2.2017 (Sammatti)
La 22.4.2017 Klo 11:00
Gammelbackan päivärippikoulu
5.-9.6.2017 ja 12.-16.6.2017
Su 18.6.2017 Klo 15:00
Pellinki 1
20.-22.1.2017 8.-15.6.2017
Su 18.6.2017 Klo 10:00
Pellinki 2
10.-12.2.2017 15.-22.6.2017
Su 25.6.2017 Klo 15:00
Pellinki 3
6.-8.1.2017 26.6.-3.7.2017
La 8.7.2017 Klo 10:00
Övik 1
6.-8.1.2017 26.6.-3.7.2017
La 8.7.2017 Klo 13:00
Elämännokka 1
6.-8.1.2017 (Sammatti) 27.6.-4.7.2017 (Sammatti)
Su 9.7.2017 Klo 15:00
Övik 2
9.-11.12.2016 3.7.-10.7.2017
Su 16.7.2017 Klo 10:00
Elämännokka 2
13.-15.1.2017 (Övik) 5.-12.7.2017 (Sammatti)
Su 16.7.2017 Klo 15:00
Övik 3
20.-22.1.2017 11.-18.7.2017
Su 23.7.2017 Klo 10:00
Elämännokka 3
27.-29.1.2017 (Övik) 13.-20.7.2017 (Sammatti)
Su 23.7.2017 Klo 15:00
Övik 4
3.-5.2.2017 18.-25.7.2017
La 29.7.2017 Klo 10:00
Övik 5
10.-12.2.2017 26.7.-2.8.2017
La 5.8.2017 Klo 10:00
Mitä rippikoulu maksaa? Rippikoulumaksu määräytyy leiripäivien ja ateriapalvelujen määrän perusteella. Hintaan sisältyy matkat leiripaikkaan, majoitus, ateriat, oppimateriaali, Raamattu ja tapaturmavakuutus (ei korvaa esinevahinkoja). Rippikoululaskut postitetaan maalis-huhtikuussa 2017. Hinnat kaikille Porvoon kaupungin alueella asuville nuorille ja nuorille jotka asuvat Porvoon ulkopuolella, mutta ovat Porvoon evankelisluterialisen seurakuntien jäseniä: Päivärippikoulu 70 e Leiririppikoulu 135 e
Hinnat Porvoon kaupungin ulkopuolella asuville ja muihin seurakuntiin kuuluville nuorille: Leiririppikoulu 315 e
Huoltajat voivat anoa vapautusta rippikoulumaksusta sosiaalisilla perusteilla. Tällöin he voivat sopia tapaamisesta diakonityöntekijä Anu Peltomäen kanssa puh. 040 550 0946. 5
Konfirmaatiot Kaikki konfirmaatiomessut ovat Porvoon tuomiokirkossa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10, 11, 13 tai 15 (kts. ajankohdat taulukosta sivulta 4).
Nuori voidaan konfirmoida myös muun kuin oman rippikouluryhmänsä konfirmaatiossa. Tästä huoltajat voivat sopia oman rippikoulun papin kanssa. Konfirmaatiomessuun kutsutaan nuorta siunaamaan kummi, isovanhempi, joku muu perheenjäsen tai läheinen.
Millaisia rippikouluja? Leiririppikoulut sisältävät kaksi leirijaksoa Pellingissä, Övikissä tai Elämännokassa sekä seurakuntayhteysjakson kaupungissa leirijaksojen välissä. Päivärippikoulu sisältää yhden leiripäivän, seurakuntayhteysjakson ja päiväleirijakson Gammelbackan seurakuntakeskuksessa, n. 6 h/pv. Rippikoulun hyväksytty suorittaminen ja konfirmaatioon osallistuminen edellyttää kaikkien jaksojen suorittamista. Seurakunta pidättää kaikki oikeudet rippikoulusuunnitelman muuttamiseen hakijoiden määrän selvittyä. 6
Rippikoulun vuosikalenteri vuosi 2016
vuosi 2017
Lokakuu
Marraskuu
Ilmoittautuminen alkaa 24.10.
Ilmoittautuminen päättyy 6.11.
Maaliskuu
Huhtikuu
Joulukuu
Helmikuu
Ennakkotapaamiset, talvirippikoulujaksot Tieto rippikouluryhmistä!
Toukokuu
Ennakkotapaamiset, tapahtumat
Tammikuu
Kesäkuu
Talvirippikoulu Heinäkuu
Elokuu
Kesän leirit ja konfirmaatiot
Talvirippikoulun konfirmaatio
ps. Yhteinen matkamme kestää puoli vuotta.
7
Näin ilmoittaudut netissä,
Ilmoittautuminen Rippikouluihin ilmoittautuminen tapahtuu ensisijaisesti internetissä osoitteessa:
www.porvoonseurakunta.fi Lue ohjeet huolellisesti ennen kuin aloitat ilmoittautumisen!
I ON LINKK NA AVOIN klo 16 4.10. MA 2 klo 16 . 1 1 . – SU 6
Täytä ilmoittautumisessa kysyttävät tiedot yhdessä vanhempiesi kanssa. Mikäli haluat kavereidesi kanssa samaan ryhmään, keskustele heidän kanssaan ennen kuin alat ilmoittautumaan. Voit ilmoittautua rippikouluun myös nuorisotoimiston päivystyksessä ti-to klo 14-15.45. Sijainti Alustan nuorisotila (Lundinkatu 5/ Runeberginkatu 29, sisäpiha) tai puhelimitse päivystysaikana puh. 040 711 2780. Jälki-ilmoittautuminen käynnistyy viimeistään perjantaina 11.11.2016 klo 16.00. 8
osa 1 1
Kokoa seuraavat ilmoittautumisessa tarvittavat tiedot valmiiksi:
Rippikoululaisen tiedot etunimet sukunimi henkilötunnus katuosoite postinumero postitoimipaikka maa mihin seurakuntaan kuulut
(vai väestörekisteriin) koulu ja luokka oma puhelinnumerosi oma sähköpostiosoitteesi erityisruokavaliot (tai maininta, ettei ole) terveystiedot (mm lääkitys)
Ensimmäisen huoltajan tiedot: etunimi sukunimi henkilötunnus katuosoite postinumero postitoimipaikka maa puhelinnumero sähköpostiosoite
+ mahdollisen toisen huoltajan tiedot + rippikoulun maksajan valinta + pakollisia tietoja: valitse viisi sinulle sopivaa rippikoulua
2
Sitten mene osoitteeseen: www.porvoonseurakunta.fi > toiminta > rippikoulu > rippikoulut 2017. Sieltä löytyy linkki ilmoittautumiseen.
jatkuu..... 9
Näin ilmoittaudut netissä,
osa 2
Laita rasti ruutuun ”etsi tulevista ajoista” (näytön oikeassa laidassa) Valitse minkä tahansa rippikoulun ”tarkemmat tiedot” ja ”siirry ilmoittautumislomakkeelle” Täytä kaikki kohdat huolellisesti. Valitse viisi sinulle sopivaa rippikoulutoivetta, aseta ne nuolinäppäimillä haluamaasi järjestykseen Tämän jälkeen hyväksyt valinnat näppäimellä ”lisää valitut” Netissä samalla henkilötunnuksella voi ilmoittautua vain kerran. Jos haluat muuttaa ilmoittautumistasi, sinun tulee soittaa nuorisotoimiston päivystykseen ja pyytää ilmoittautumisen mitätöimistä. Tämän jälkeen voit tehdä uuden ilmoittautumisen netissä. Onnistuneesta ilmoittautumisesta tulee näytölle ilmoitus: Ilmoittautumisesi on vastaanotettu.
sekä kaikki ilmoittamasi tiedot. Sähköpostiosoitteensa antaneet saavat kuittauksen omaan sähköpostiinsa. 10
HUOM! Mikäli ilmoittaudut kaveriltasi saamalla kaverikoodilla (kts. ohjeet alla), sinun ei tarvitse tehdä rippikouluvalintoja
Kaverin kanssa samaan rippikouluun? Tarvitset tätä ilmoittautumista varten kaveriporukastasi ensimmäisenä ilmoittautuneelta ystävältäsi hänen saamansa kaverikoodin. Kaverisi on saanut koodin ilmoittauduttuaan rippikouluun. Täytä ensin henkilötietosi.
Tämän jälkeen laita rasti ruutuun ”käytä kaverilta saamasi kaverikoodi”. Kirjoita koodi. Tämän jälkeen ohjelmisto muodostaa teistä automaattisesti kaveriryhmän ja tarjoaa samat ryhmävalinnat molemmille. Kaverikoodia voi käyttää vain kerran ja ryhmässä voi olla enintään neljä kaveria. Paina Ilmoittaudu, kun kaikki henkilötietosi ja rippikoulutoiveesi ovat kunnossa.
Mihin rippikouluun .. .. paasen? Saat marras-joulukuussa kotiisi kirjeen, jossa kerrotaan, mihin rippikouluun olet päässyt. Tätä ennen emme valitettavasti voi antaa puhelimitse tietoja rippikoulupaikoista, joten kannattaa odottaa kirjettä kärsivällisesti. Rippikoulujen ohjaajat ottavat yhteyttä hyvissä ajoin ennen rippikoulusi ensimmäistä kokoontumista. Ensimmäisessä tapaamisessa saat yksityiskohtaisempaa tietoa rippikoulusi ohjelmasta.
11
Lisätietoja www.porvoonseurakunta.fi Nuorisotoimiston päivystyksestä ti-to klo 14-15.45 puh. 040 7112 780 Nuorisotyön johtaja Jari Oksanen jari.oksanen@evl.fi puh. 0400 494 039 Rippikoulu- ja nuorisopappi Riikka Saarno riikka.saarno@evl.fi puh. 040 187 7020 Porvoon suomalainen seurakunta www.porvoonseurakunta.fi
Kannen kuvat: Kaapo Valkeavirta, Jussi Vierimaa/Kirkon kuvapankki, Aarne Ormio/Kirkon kuvapankki s. 2 Sanna Krook/Kirkon kuvapankki s. 4 Eeva-Kaisa Heikura/Kirkon kuvapankki s. 5 Jussi Vierimaa/Kirkon kuvapankki s. 6 Jussi Vierimaa/Kirkon kuvapankki s. 7 Nuotiolla: Maria Hurme s. 9 Kaapo Valkeavirta s. 11 Kaapo Valkeavirta