KAUPPA KAMARI OULUN KAUPPAKAMARI NUMERO 04 MARRSKUU 2021
BIOTALOUDEN
HERMOKESKUS ON OULUSSA
VASTUULLISUUS ON VAHVA VIENTIVALTTI
KESKUSKAUPPAKAMARIN JOHTAJA LENITA TOIVAKKA KOROSTAA, ETTÄ SUOMALAISYRITYKSET OVAT HOITANEET OSANSA HYVIN, S. 8
Kuinka ulkopuolinen näkemys voi auttaa toteuttamaan villeimmätkin unelmasi?
© 2021 EYGM Limited. All Rights Reserved. ED None.A2104fi
Kunnianhimoisimmat yrittäjät ovat luottaneet tukeemme jo yli 30 vuoden ajan. EY Private neuvonantajamme löydät osoitteesta ey.com
MAAILMA TÄYTTYY TAVARASTA. Pelkkä ihmisen valmistama muovi painaa enemmän, kuin kaikki eläimet yhteensä. Onneksi kaikkea ei tarvitse omistaa. Anna meidän huolehtia koneista puolestasi.
Miksi ostaa kun voi
vuokrata?
PÄÄKIRJOITUS
Ilmastolla ei ole aikaa odottaa täydellisiä ratkaisuja Yritysvastuu, vastuullisuusraportointi, ihmisoikeudet, hiilijalanjälki, ilmastonmuutos, viherpesu. Yritysjohdon aktiiviseen sanastoon on viime vuosina noussut yhä enemmän vastuullisuuteen liittyvää termistöä. Sanotaan, että vain vastuullinen yritys voi menestyä tulevaisuudessa, mutta mitä vastuullisuus oikeasti vaatii yritysjohdolta? Yritykset ovat ymmärtäneet, että ilmastonmuutos ei ole ohimenevä asia, vaan vastuullisuus merkitsee yrityksille etumatkaa niin liiketoiminnallisesti kuin imagollisestikin. Vastuullisuuden on oltava kiinteä osa tulevaisuudessakin menestyvän yrityksen strategiaa. Päästökompensaatiot ovat herättäneet viime aikoina paljon keskustelua, kun vapaaehtoisia päästöhyvityksiä koskeva rahankeräyslain muutos on edennyt eduskuntakäsittelyyn. Kasvavien odotusten taustalla on lisääntyvä ymmärrys siitä, että päästöjen vähentämisessä tarvitaan myös vapaaehtoisia markkinalähtöisiä mekanismeja. Näin päästöjä tuottavasta toiminnasta ohjataan varoja päästöjä sitovaan tai vähentävään toimintaan. Paine vapaaehtoisiin kompensaatiomarkkinoihin kasvaa myös siksi, että näköpiirissä on vain vähän muita globaalisti toimivia vaihtoehtoja. Kompensaatiota koskeva keskustelu jämähtää liian usein kiistelyyn erilaisten päästöhyvitysten hyväksyttävyydestä ja niiden arviointia koskevista kri-
teereistä. Perusteltuja näkemyksiä voi olla tilanteesta riippuen useita. Kompensaatiomarkkinoiden ympärillä leijuva epävarmuus on heijastunut myös suomalaisiin yrityksiin. Moni epäröi käyttää kompensaatiopalveluita, vaikka päästöhyvitykset olisivat ilmastomuutoksen torjunnan kannalta täysin perusteltuja tai jopa välttämättömiä. Viherpesuksi leimaantumisen vaaraa pidetään usein liian suurena. Suomalaisessa keskustelussa olisi toivottavaa, että päästöhyvityksiä ei käsiteltäisi ainoastaan yritysten keinona hallita omaa päästökuormaansa, vaan ilmastomuutoksen torjunnassa osattaisiin tarkastella kompensaatiomarkkinoiden kokonaishyötyjä. Suomen nykytilanteessa toiveita herättävää on se, että suomalaisissa yrityksissä on valtavasti päästöhyvityksiin kohdistuvaa piilokysyntää: yritykset ovat laajalti halukkaita panostamaan ilmastomuutoksen torjuntaan myös vapaaehtoisella kompensoinnilla. Kompensaatiokeskustelua ohjaavana kysymyksenä pitäisi olla se, miten tuo kysyntä saataisiin tehokkaimmin valjastettua ilmaston kannalta hyödylliseksi toiminnaksi. Lähtökohtana pitäisi olla toimivat markkinat, eivät täydelliset markkinat. Kehitystä pitää voida rakentaa askel kerrallaan, sillä ilmastolla ei ole aikaa odottaa täydellisiä ratkaisuja.
JARI P. TUOVINEN, toimitusjohtaja, Oulun kauppakamari
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
3
Ei ole vain yhtä tulevaisuutta. Tästä eteenpäin vakuutus tarkoittaa valmistautumista tulevaisuutesi mahdollisuuksiin. Yhdessä työeläkevakuutuskumppanimme Elon kanssa tarjoamme sinulle parhaat ratkaisut. Tutustu jäsenetuihisi fennia.fi/suomenyrittajat
OULUN KAUPPAKAMARI WWW.OULUNKAUPPAKAMARI.FI PÄÄTOIMITTAJA Jari P. Tuovinen VASTAAVA TOIMITTAJA Mika Kulju TOIMITUSSIHTEERI Anni Alavahtola KONSEPTI JA ULKOASU PunaMusta Oyj TAITTO Jan Åqvist KANNESSA Lenita Toivakka, Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Kuva: Meeri Utti PALAUTTEET: anni.alavahtola@chamber.fi
Tulevaisuutesi. Fennia.
ILMOITUSMYYNTI Novia Finland Oy Isokatu 56, 90100 Oulu ilmoitukset@noviafinland.fi Puh. 08 552 8807 JULKAISIJA Oulun Kauppakamari, Sepänkatu 20, 90100 Oulu ILMESTYMINEN Neljä kertaa vuodessa helmikuussa, toukokuussa, syyskuussa ja marraskuussa. PAINO PunaMusta Oy, Oulu JAKELU Noin 1800 kpl -Jäsenyrityksiin -Sidosryhmille -Kauppakamarin järjestämissä tapahtumissa SELATTAVA SÄHKÖINEN VERSIO Oulun kauppakamarin www-sivuilla ISSN 1458-6002
SISÄLTÖ
OULUN KAUPPAKAMARI Numero 4 / MARRASKUU 2021
3
6 7 8 12
8
KUVA: MEERI UTTI
PÄÄKIRJOITUS Ilmastolla ei ole aikaa odottaa täydellisiä ratkaisuja
OULU TALENT HUB -HANKE Ulkomaalaiset osaajat tarvitsevat mahdollisuuden
KASVUYRITYS MEKIWI Digipalveluja tuottava yritys tähtää maailmalle
LENITA TOIVAKKA Vastuullisuus on suomalaisyrityksille vahva vientivaltti
16
VASTUULLISUUS Kesko on valittu maailman vastuullisimmaksi ruokakaupan yritykseksi jo useaan otteeseen TUBA FOOD & LOUNGE Vastuullisuus, lähiruoka ja ekologinen kuluttaminen vaikuttavat entistä enemmän asiakkaiden valintoihin.
20 24
20
28
WORLD BIOECONOMY FORUM Foorumin avulla on saatu hyvä kuva kiertobiotalouden tilasta maailmassa ARTIKKELI Oulun yliopisto, Pohjois-Suomen akateeminen lippulaiva purjehtii vahvassa myötätuulessa LAKIPALSTA Paikallisten lakitoimistojen asiantuntijat ratkaisevat jäsentemme ongelmia
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
5
Ulkomaalaiset osaajat tarvitsevat mahdollisuuden KUVA JA TEKSTI: MIKA KULJU
Oulun kauppakamarin jäsen- ja viestintäassistentti Anni Alavahtola esittelee Teresa Lille kauppakamarin palvelutarjontaa.
Oulu Talent Hub -hanke tukee ja kehittää yritysten valmiutta kansainvälisten osaajien palkkaamiseen. Lokakuisen Kansainvälistymällä kasvuun -teemaviikon aikana Oulussakin järjestettiin kansainvälisten opiskelijoiden työhöntutustumispäivä. Kymmenet opiskelijat kävivät paikallisissa yrityksissä esittäytymässä ja tutustumassa. Lisäksi muutama yritys järjestää vastaavanlaisen tet-päivän vielä myöhemmin. Toimintamallia jatketaan tulevinakin vuosina, sillä entistä suurempi osa uusista työntekijöistä on vieraskielisiä. Tässä on erinomainen tilaisuus saada ensituntuma työyhteisöön vieraskielisen työntekijän kohtaamisesta. Oulun kauppakamarilla kävi tutustumassa kiinalainen Teresa Li, joka on tehnyt kansainvälisen uran eri yrityksissä projektinjohtotehtävissä. Hän ei ole kuitenkaan onnistunut löytämään kokemustaan vastaavaa työpaikkaa Oulun seudulta.
6
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
"Monesti työpaikoissa vaaditaan täydellistä suomen kielen taitoa, mikä on monelle ulkomaalaiselle osaajalle suuri kynnys, sillä erinomaista puhutun kielen taitoa on haastavaa opiskella. Pitää kuitenkin muistaa, että suurin osa kansainvälisistä työtehtävistä tehdään englanniksi. Mielestäni kansainvälisiä osaajia saadaan suomalaisten yritysten pariin paremmin, jos kielimuuria madalletaan. Olisi hyvä, jos työasiat hoidettaisiin englanniksi ja arkinen kuulumisten vaihto tapahtuisi suomeksi. Näin ammatilliseen osaamiseen liittyvä kielimuuri madaltuisi, ja ulkomaalainen työntekijä oppisi samalla koko ajan entistä enemmän suomea," pelkistää Teresa Li. Oulu Talent Hub-hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Kauppakamarin lisäksi hanketta toteuttavat BusinessOulu, Oulun Yliopisto, Oamk ja OSAO.
Kansainvälinen, monipuolinen ja monitaitoinen henkilöstö on vahvuus – Mekiwi suuntaa maailmalle SAMUEL KUOSMANEN, MEKIWIN TOIMITUSJOHTAJA ON SYYSTÄKIN TYYTYVÄINEN. DIGIPALVELUJA ASIAKASYRITYKSILLEEN JA SUORAAN KULUTTAJILLE TUOTTAVA MEKIWI KATSOO ENNAKKOLUULOTTOMASTI TULEVAISUUTEEN. YRITYS PÄÄSI MUKAAN POHJOIS-POHJANMAAN KASVUPOLKUUN. TARJOLLA ON MAKSUTONTA SPARRAUSTA KASVUUN JA KANSAINVÄLISTYMISEEN. "Yritysten yhteistyöllä saadaan aikaan enemmän. Kaikilla on varaa kasvaa myönteisellä asenteella",
TEKSTI JA KUVA: MARJA NOUSIAINEN Mekiwi perustettiin 2014, Kuosmanen itse tuli taloon 2018. Siitä firma on kasvanut melkein kolminkertaiseksi. Tänä vuonna liikevaihto ylittänee miljoonan rajan. Hyvä työ näkyy myös siten, että Mekiwi valittiin Pohjois-Pohjanmaan kasvupolku© -yritykseksi. Hakijoita oli yli 40 ja niistä 15 valittiin. Mekiwi Oy oli tuomariston mielestä yksi lupaavimmista kasvuyrityksistä, jolla on suuria mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla. Monipuolisia internetpalveluja ja virtuaalimaailmoja ”Vahvuutena on innostunut, monitaitoinen ja kansainvälinen henkilöstö. Peli -ja virtuaalimaailmat ovat luonnostaan kansainvälisiä, pelejä voi pelata ja käyttää missä vaan ja myös tekijät voivat tulla mistä vaan tai olla ympäri maailmaa,” selvittää Kuosmanen. Mekiwin palveluvalikoimassa ovat esimerkiksi AR-, VR-, ja XR-sovellukset. Se
vakuuttavat Merih Arikkök ja Samuel Kuosmanen Mekiwiltä
tekee myös kustomoituja web- ja mobiilisovelluksia, graafista suunnittelua, oppimisalustoja ja yritysten nettisivuja. Liiketoiminta skaalautuu hyvin ja pelillisyys tuo paljon mahdollisuuksia. Yrityksen lippulaivatuote on immersiivinen talvisotapeli nimeltä Operaatio Suentassu. Peliohjaimena toimii deaktivoitu Suomi-konepistooli ja pelaaja pääsee lasit päässä keskelle talvisodan kiivasta taistelua. ”Peliä voi käyttää muun muassa opetuksen apuna ja sillä tuntuu olevan kysyntää myös Yhdysvalloissa, jonne matkaammekin seuraavaksi messuille”, kertoo asiakkuuspäällikkö Merih Arikkök. Puhumalla suomea pääsee osaksi yhteisöä Suomessa Arikkök tuli Suomeen vuosia sitten Istanbulista alun perin Lions Clubin vaihto-opiskelijana, eikä tiennyt tuolloin Oulusta mitään. Välillä hän kävi maailmalla
töissä muun muassa Puolassa, Kiinassa ja Kreikassa. ”Tällä hetkellä en tunne olevani mikään mamu. Olen sataprosenttisesti hybridisuomalainen”, Arikkök naureskelee. Välimeren kulttuuri ja suomalainen kulttuuri näkyvät hänen elämässään rinnakkain. Mekiwin työkieli on englanti ja suomi. Arikkök muistuttaa, että suomea on osattava. ”Työpaikan saaminen on hankalaa ilman kielitaitoa. Ja jos tulija ei opettele suomea, hänen luullaan olevan täällä tilapäisesti eikä työpaikkaa etsimässä. Kielitaito on työkalu, jolla saa töitä ja kavereita. Huono kielitaito sulkee pois yhteisöstä ja verkostoista.” Arikkök on tyytyväinen suomalaiseen työkulttuuriin. ”Täällä on hyvin rakennettu, tasa-arvoinen ja toimiva työympäristö. Ja täällä on vapaus. Voi puhua asioista pelkäämättä seurauksia. Ja täällä on mahdollisuudet mihin vaan.”
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
7
Vastuullisuus on suomalaisyrityksille vahva vientivaltti VASTUULLISUUS ON NOUSSUT NOPEASTI KÄRKITEEMAKSI YRITYSKENTÄSSÄ. KESKUSKAUPPAKAMARIN KANSAINVÄLISTEN ASIOIDEN JOHTAJAN LENITA TOIVAKAN MUKAAN SUOMALAISYRITYKSET OVAT HOITANEET TÄMÄN LEIVISKÄNSÄ MONIA KILPAILIJOITA PAREMMIN. SE PITÄISI VAIN KERTOA ENTISTÄ SELKEÄMMIN MYÖS POTENTIAALISILLE ASIAKKAILLE.
TEKSTIT: TIMO SORMUNEN, KUVAT: MEERI UTTI
8
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
Oman toiminnan ympäristökuorma ja hiilijalanjälki, tasa-arvo ja ihmisoikeudet sekä hyvä hallinto. Vastuullisuusteemat puskevat nyt läpi laajalla rintamalla ja samalla niistä on tullut yritysten kilpailukyvyn avaintekijöitä. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtajan ja kansainvälisen kauppakamarin (ICC) maajohtajan Lenita Toivakan mukaan suomalaisyrityksissä on reagoitu globaalin vastuullisuushaasteeseen varsin aktiivisesti. Toisaalta monessa yrityksessä mietitään, kuinka edetä. On myös lukuisia yrityksiä, jotka ovat jo edellä kilpailijoitaan. Esimerkkeinä Toivakka mainitsee ilmastonmuutokseen, vähähiilisyyteen, energiatehokkuuteen ja kiertotalouteen liittyvät ratkaisut, joissa Suomi on insinööriosaamisessa ja uusien tekniikoiden kehittäjinä maailman terävintä kärkeä. Myös metsätaloudessa ja biopolttoaineissa on otettu kehitysloikkia, joita monissa kilpailijamaissa vasta mietitään. Toivakkaa kuitenkin harmittaa suomalaisten matala profiili. Olemme jo lähtökohtaisesti monia muita parempia ja tätä viestiä olisi rummutettava maailmalle paljon nykyistä kuuluvammin. Samalla vientimarkkinoille tarvittaisiin uusia yrityksiä etenkin pk-sektorilta. ”Suomalaisyritykset ovat osoittaneet, että ne pystyvät ratkomaan globaaleja ympäristö- ja vastuullisuushaasteita. Kompastumme kuitenkin edelleen turhaan vaatimattomuuteen ja markkinointiosaamisen puutteeseen. Ruotsalaiset ja tanskalaiset pitävät ääntä jo asettaessaan itselleen tavoitteita. Me suomalaiset myymme faktapohjalta ja vasta sitten, kun nuo tavoitteet on saavutettu”, Toivakka vertaa.
Vastuullisuuspainetta kertyy tänä päivänä jo niin monesta suunnasta, ettei sitä pääse pakoon. ”Hyvä tuote ja tarina eivät enää riitä. Myös taustojen on oltava kunnossa. Yhdellekään alihankkijalle tai päämiehelle ei saa olla yhdentekevää, millaisissa oloissa jokin yksittäinen komponentti on valmistettu.” Toivakka paneutui vastuullisuusasioihin taannoin ulkomaankauppaministerinä sekä sittemmin YK:n alaisuudessa toimivan Global Compact Suomen verkoston pääsihteerinä. Hän toteaakin ykskantaan, että omasta tulevaisuudestaan huolehtivalla yrityksellä on käytännössä vain yksi vaihtoehto. Omat yhteistyöverkostot on käytävä läpi entistä tiheämmällä kammalla ja tarvittaessa kumppanuuksien suhteen on tehtävä koviakin päätöksiä. Ihmisoikeuksien ja sosiaalisen vastuun saralla riittää vielä työsarkaa. ”Kuluttajat edellyttävät yrityksiltä ja tuotteilta vastuullisuutta. Samalla tavoin sitä vaativat rahoittajat ja sijoittajat. Lainaraha on edullisempaa sille yritykselle, jolla myös ympäristö- ja vastuullisuusasiat ovat kunnossa. Lisäksi painetta tulee median ja kansalaisjärjestöjen puolelta. Meillä on jo monia esimerkkejä siitä, millainen mainetahra näiden asioiden laiminlyönti voi olla”, Toivakka toteaa. ”Yksi huomioitava seikka on myös osaava työvoima: se hakeutuu entistä selkeämmin yrityksiin, joiden arvot ovat linjassa omien kanssa.”
Mustat lampaat käyvät entistä kalliimmiksi Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Tämä viisaus pätee myös vastuullisuusasioissa. Isoimmissa yrityksissä vastuullisuus mielletään jo selkeäksi osaksi omaa kilpailukykyä, kustannustehokkuutta ja riskienhallintaa. Se tarkoittaa myös sitä, ettei omissa yhteistyö- ja alihankintaverkostoissa saa olla mustia lampaita, jotka voivat aiheuttaa arvaamatonta vahinkoa koko verkostolle.
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
9
KUKA: Lenita Toivakka Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja, ex-ulkomaankauppa-, Eurooppa- ja kehitysyhteistyöministeri sekä kansanedustaja KOULUTUS: Kauppatieteiden maisteri HARRASTUKSET: Liikunta luonnossa, pilates, talviuinti, neulominen ja mökkeily Saimaalla PERHE: Aviomies yrittäjä Jukka Toivakka, kolme aikuista tytärtä Pk-viejistä on huutava pula Suomi on elpynyt koronakriisistä ällistyttävän nopeasti ja ripeästi kasvanut tavaravienti on yllättänyt iloisesti myös Toivakan. Vauhti näyttää vientijohtajien kyselyn mukaan vain kiihtyvän. ”Tavaravienti on kasvanut todella vahvasti, vaikka logistiikka ja tiettyjen raaka-aineiden hinnannousu ovatkin olleet pullonkauloina. Palveluvienti on sen sijaan junnannut, mikä johtunee pitkälti matkustusrajoituksista”, Toivakka harmittelee. Edessä oleva aika EU-alueen koronaelvytyksineen pitääkin nyt hyödyntää etenkin pk-yrityksissä, joita Toivakka kannustaa entistä rohkeammin kansainvälistymisen tielle.
”Meillä vientiä harjoittavien pk-yritysten osuus on vain 16 prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on noin kolmannes ja Saksassa peräti 60 prosenttia. Uusia viejiä kaivataan kipeästi.” Yrityksille on tarjolla paljon tukea. Alkuun pääsee esimerkiksi Business Finlandin ja kauppakamarin Fincham-verkostojen kautta. Korona-aika osoitti sen, että vientikauppaa voi harjoittaa kustannustehokkaasti myös etäyhteyksillä. Henkilökohtaiset tapaamiset ovat kuitenkin tärkeitä uusien asiakassuhteiden solmimiseksi ja luottamuksen rakentamiseksi. ”Saattaa olla myös niin, että suoraviivaiset ja tehokkaat Teams-palaverit sopivat hyvin suomalaiseen myyntityylin, jossa mennään asiat edellä”, Toivakka naurahtaa.
Vastuullisuusherätys tuli jo K-kauppiaana Lenita Toivakka kertoo heränneensä vastuullisuusasioihin toden teolla viime vuosikymmenen puolivälissä, kun hän oli Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä hyväksymässä YK:n kestävän kehityksen periaatteita. ”Samalla kirkastui se, että muutos lähtee liikkeelle nimenomaan yrityksistä. Valtiot ovat siihen liian hitaita ja jähmeitä. Ja näinhän tässä on myös käynyt”, hän toteaa. Alkusysäyksen hän kuitenkin sai jo 1990-luvulla Mikkelin Citymarketissa, kun Toivakan kauppiaspariskunta lähti hakemaan tavaratalolle Ympäristökauppa-diplomia. Sen saamiseksi oli kiinnitettävä huomiota mm. energiatehokkuuteen, jätteen määrään sekä lähiruokaan ja luomutuotteisiin. ”Lopputuloksena oli selkeitä kustannussäästöjä, mutta myös henkilöstön aito innostuminen asiasta. Meitä yhdisti tunne, että olemme edelläkävijöitä ja teemme oikeasti tärkeitä asioita”, Toivakka muistelee.
10
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
KOLUMNI
Kohti päästötöntä logistiikkaa Postin tehtävänä on kuljettaa ihmisten tarvitsemia asioita. Olemme olemassa, jotta vastaanottajalle merkitykselliset asiat kulkevat sinne missä niitä tarvitaan - oli kyse sitten verkkokaupan paketista tai yrityksen sisällä kulkevista massiivisista koneista. Tämä kaikki tuottaa suuren määrän päästöjä. Kuljemme pelkästään Suomessa jokaisena jakelupäivänä matkan, joka vastaisi kuutta kertaa maapallon ympäri. Näistä päästöistä on päästävä eroon. Nyt tekemämme työ on jatkumoa pitkälle perinteelle.
Noomi Jägerhorn Vastuullisuusjohtaja, Posti
OLEMME SITOUTUNEET VÄHENTÄMÄÄN OMAT PÄÄSTÖMME NOLLAAN
Vastuullisuus on aina ollut osa perimäämme. Esimerkiksi sähköautoilun aloitimme 80-luvulla ja ensimmäinen ympäristöohjelmamme on 90-luvun lopusta. Tänään vastuullisuus on keskeinen osa strategiaamme, arvojamme ja olemassaolomme tarkoitusta. Toimitamme vastuullisesti sen millä on merkitystä. Jotta voisimme kuljettaa asioita kestävästi myös tulevaisuudessa, meidän on kyettävä toimimaan tuottamatta päästöjä ja varmistettava, että ihmisillä on hyvä olla. Ilmastokriisin ratkaisemisessa ei pieni parannus riitä. Siksi olemme asettaneet itsellemme kunnianhimoisen tavoitteen. Olemme sitoutuneet vähentämään omat päästömme nollaan ja kuljettamaan fossiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä. Science Based Targets -aloite hyväksyi päästövähennystavoitteemme tämän vuoden elokuussa. Posti onkin yksi kuudesta toimialan yrityksestä maailmassa, jonka
tavoitteet ovat aloitteen tiukimmassa 1,5 asteen kategoriassa. Kuinka teemme tämän käytännössä? Liikenteen päästövähennykset muodostuvat monesta pienestä virrasta. Kolmella asialla on kuitenkin suurin vaikutus: puhdas energia, päästötön ajoneuvoteknologia sekä kuljettamisen tehokkuus. Kuljetamme jo nyt yli 10 miljoonaa pakettia vuodessa täysin fossiilittomasti – uusiutuvilla polttoaineilla. Tavoitamme noin 40 prosenttia kotitalouksista sähköisillä kulkuvälineillä, kuten sähkörahtiskoottereilla. Pääkaupunkiseudulla luku on jo 90. Raskaassa liikenteessä käytössämme on Suomen suurin, 13 rekka-auton biokaasua käyttävä laivue. Kaikki käyttämämme sähkö on uusiutuvaa. Panostamme sähköön entistäkin enemmän. Tulemme luomaan täysin sähköllä toimivat pakettien kotiinkuljetukset suurkaupunkeihin – näin aluksi. Kaikkiaan olemme hankkimassa pelkästään kuluvan syksyn aikana yli 70 uutta sähköpakettiautoa. Vähiten päästöjä synnyttää silti ajamaton kilometri. Siksi kehitämme jatkuvasti esimerkiksi reittioptimointia ja ajotapaa. Viime vuonna omat päästömme vähenivät 14 prosenttia ja tällä tiellä jatkamme. Vuosikymmenen loppuun mennessä tavarat ja yritysten materiaalivirrat kulkevat kauttamme päästöittä.
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
11
VASTUULLISUUS
Vastuullisuus velvoittaa KESKO ON VALITTU MAAILMAN VASTUULLISIMMAKSI RUOKAKAUPAN YRITYKSEKSI JO USEAAN OTTEESEEN JA YKKÖSSIJA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ MYÖS JATKOSSA. VASTUULLISUUS- JA YHTEISKUNTASUHDEJOHTAJA RIIKKA JOUKION MUKAAN SE TARKOITTAA KATSEEN SUUNTAAMISTA YMPÄRISTÖN LISÄKSI ENTISTÄ ENEMMÄN MYÖS SOSIAALISEEN VASTUUSEEN. TEKSTIT: TIMO SORMUNEN, KUVAT: MEERI UTTI World Economic Forumin tammikuisesta vuosikokouksesta Davosissa ja menestyksestä vastuullisten yritysten Global 100 -listalla on tullut Keskolle jo perinne. Tänä vuonna yhtiö pokkasi ykköstilan ruokakaupan alan sarjassa jo seitsemättä kertaa peräkkäin ja kiipesi myös kokonaiskisassa sadan parhaan joukkoon yhdessä Nesteen, Outotecin, UPM-Kymmenen, Koneen, Metson ja Nokian kanssa. Keskon vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukion mukaan mukaan hyvä tulos kertoo yrityksen ja sen henkilöstön vahvasta sitoutumisesta vastuulliseen toimintaan. Pelkillä mielikuvilla ja lupauksilla ei enää pärjätä, vaan työn tuloksista on pystyttävä esittämään myös mitattua faktaa. ”Ykkössijaan tähdätään myös ensi vuonna. Kisa kuitenkin kiristyy jatkuvasti ja näiden asioiden eteen tehdään toki töitä muissakin yrityksissä. Se edellyttää myös meiltä entistä enemmän tekemistä”, Joukio toteaa. Silti hän uskoo, että sinivalkoisia värejä tullaan jatkossa näkemään Global 100-listalla nykyistä enemmän. Suomalaisyritykset toimivat jo lähtökohtaisesti varsin vastuullisesti ja sen
12
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
merkitys yhtenä kilpailutekijänä on alettu oivaltaa entistä laajemmin. ”Toki myös yhteiskuntarakenteemme on tässä etuna. Meillä on hyvinvointivaltiona monia muita maita paremmat lähtökohdat vastuulliseen ja kestävään liiketoimintaan”, Joukio muistuttaa. Vastuullisuus on myös tehokkuutta Ympäristöseikat ja energiansäästö ovat olleet suomalaisyritysten agendalla jo pitkään, sillä niiden kautta on ollut tarjolla myös tehokkuusja kustannushyötyjä. Vastuullisuudesta alettiin puhua laajemmin vasta vuosituhannen vaihteessa, jolloin raportointi laajeni kattamaan taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun keskeisimmät osa-alueet. Alkuvuosien ympäristöraporteista on metsäteollisuustaustan omaavan Joukion mukaan kuljettu pitkä matka nykytilanteeseen. Viimeisen parin vuoden aikana vastuullisuudesta on tullut jo yksi yritysstrategioiden kivijalka. Samalla mahdollisissa laiminlyönneissä piilee alati suurempi bisnesriski, onhan niistä saatua maine- ja uskottavuuskolhua entistä vaikeampaa oikaista. ”Yritys, joka suhtautuu vastuullisuusasioihin edelleen välinpitämättömästi, ei ole kauan olemassa. Vastuullisuus on pitkällä aikajän-
VASTUULLISUUS
teellä yritykselle tuloksenteon ytimessä ja esimerkiksi tapa toimia resurssitehokkaammin ja säästää samalla kustannuksia”, Joukio muistuttaa.
Iso haaste on myös ilmastonmuutos. Keskon tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2025. Oma toiminta ja kuljetukset aiotaan saada päästöttömiksi vuoteen 2030 mennessä.
Kauppa on kaiken keskiössä
Ostettava sähkö tuotetaan jo uusiutuvalla energialla, käytännössä vesivoimalla tai bioenergialla ja jatkossa yhä enemmän tuulivoimalla. Lisänä ovat aurinkovoimalat, joita on rakennettu kauppojen katoille jo yli 40. Kesko onkin jo Suomen suurimpia aurinkoenergian tuottajia ja käyttäjiä.
Keskon vastuullisuustyön juuret ulottuvat jo 1980-luvulle, jolloin se alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota muun muassa kauppojen energiankulutukseen ja ympäristövaikutuksiin. 1990-luvulla tämä työ jatkui muun muassa K-kauppojen omalla ympäristökauppamallilla. Tänä päivänä vastuullisuus on keskeinen osa Keskon liiketoimintastrategiaa, joten se ohjaa yhtiön kaikkea toimintaa hankinnoista, kuljetuksista ja henkilöstöstä lähtien.
Yksi iso investointikohde on maanlaajuinen sähköautojen latausverkosto, jota rakennetaan kauppojen yhteyteen. Lisäksi vähennetään materiaalihukkaa, tehostetaan kierrätystä sekä korvataan muovia pakkausmateriaaleissa. Myös myytävä puutavara on 90 prosenttisesti kotimaista sertifioitua puuta. Kotimaisten tuotteiden osuus K-ruokakaupoissa on muutenkin 80 prosentin luokkaa.
MARRASKUU 2021
KESKON TAVOITTEENA ON OLLA HIILINEUTRAALI VUONNA 2025
KAUPPAKAMARI
13
VASTUULLISUUS
”Esimiestyöhön, henkilöstön työterveyteen, tasa-arvoon ja työturvallisuuteen liittyvistä asioista on huolehdittu jo pitkään. Samalla on kuitenkin hyvä huomata, että meillä on sosiaalinen vastuu myös asiakkaistamme ja heidän hyvinvoinnistaan. Se tarkoittaa esimerkiksi MEILLÄ ON terveellistä ravintoa, vaivatonta liikkumista ja turvallisSOSIAALINEN ta kotia”, Joukio listaa.
”Suomalaisen hiilijalanjälki koostuu asumisesta, liikkumisesta ja syömisestä. Tätä kautta meillä on iso vaikutus ihmisten arkeen, kun mietitään ruokaostoksia, auton hankintaa tai rakennustarvikkeita”, Joukio toteaa. Sosiaalinen vastuu on seuraava askel
Perinteisten ympäristöasioiden ohella vastuulVASTUU MYÖS lisuuden vaakakupissa Yhdeksi esimerkiksi sosiaaASIAKKAISTAMME painavat entistä enemlisesta vastuusta hän nostaa JA HEIDÄN män myös sosiaaliset viime kesänä käynnistyneen kysymykset. Käytännössä HYVINVOINNISTAAN kampanjan, jossa K-Marketit kyse on maineesta hynimettiin kiusaamisvapaiksi vänä ja yhteiskuntavasvyöhykkeiksi. tuunsa tuntevana työn”Lasten ja nuorten hyvinvointi on tärkeä asia ja antajana, joka huolehtii henkilöstönsä tämän kampanjan myötä voimme tarjota heille hyvinvoinnista ja kohtelee heitä tasavertaisesti. yhden turvapaikan kiusaamista vastaan.” Näihin seikkoihin ollaan myös Keskossa pureutumassa entistä tarkemmin, vaikka yhtiö lukeutuu jo nyt esimerkiksi nuorten ja osatyökykyisten työllistäjänä kärkikastiin.
14
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
VASTUULLISUUS
Sosiaalinen vastuu tulee jatkossa korostumaan myös väestön ikääntymisen kautta. Suomi kärsii jo nyt osaajapulasta ja jatkossa tilanne vain pahenee. Siksi niille, jotka haluavat jatkaa työuriaan vielä eläkeiän jälkeen, pitää tarjota siihen mahdollisuus. ”Samalla tavoin pitää kiinnittää entistä enemmän huomioita nuorten, maahanmuuttajien sekä osatyökykyisten henkilöiden työllistämiseen sekä monimuotoiseen ja mukaan ottavaan kulttuuriin”, Joukio toteaa.
Koko toimitusketju kuntoon Keskon ja K-kauppiaiden muodostama K-ryhmä on Suomen suurin ja yksi Pohjois-Euroopan suurimmista kaupan alan toimijoista. K-ryhmällä on noin 39 000 työntekijää ja 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Liiketoiminta-alueita ovat päivittäistavarakauppa, rakentamisen ja talotekniikan kauppa sekä autokauppa. Ketju on kuitenkin tunnetusti yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Niinpä Keskon vastuullisuuskampa ulottuu oman perustoiminnan lisäksi myös koko hankintaketjuun ja raaka-aineisiin saakka. Käytössä on omat linjaukset ja kriteerit mm. puuvillalle, puu- ja paperituotteille sekä kaloille ja äyriäisille. Yhteistyökumppaneilta edellytetään vastuullista toimintatapaa, ja riskimaissa toimivien toimittajien prosesseja myös auditoidaan säännöllisesti. ”Tänä vuonna olemme liittyneet CDP:n Supply Chain -ohjelmaan ja haastaneet yhteistyökumppanimme raportoimaan sen kautta omat ilmastotavoitteensa ja tuloksensa”, Joukio kertoo. CDP (aiemmin Carbon Disclosure Project) on riippumaton voittoa tavoittelematon organisaatio, joka kerää yrityskohtaista tietoa ilmastonmuutoksen torjunnasta, kasvihuonekaasupäästöistä ja sopeutumisesta ilmastonmuutokseen.
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
15
TUBA FOOD & LOUNGE
Vastuullisuus puhalsi Tubaan hengen
TEKSTI JA KUVAT: SAMI KORKALA
Kun kierrätys- ja ekohenkinen kulttuuriravintola Tuba Food & Lounge avattiin vuonna 2013, se ui rohkeasti vastavirtaan. Yrittäjä Anne Mikkola huomaa nyt virran kääntyneen, sillä vastuullisuus, lähiruoka ja ekologinen kuluttaminen näyttävät vaikuttavan entistä enemmän asiakkaiden valintoihin. ”Ajoituksemme osui nappiin, sillä ilmastoajattelun nousu ja lähiruokabuumi sattuivat juuri perustamisen saumaan. Jos olisimme aloittaneet tällaisella konseptilla vaikkapa kaksi vuotta aiemmin, tämä olisi tuskin lähtenyt lentoon”, Mikkola sanoo. Hän on ehdottomasti sitä mieltä, että vastuullisuudesta voi tehdä bisnestä,
16
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
vaikka Tuban erikoisuus ei aluksi välttämättä ollut kilpailuvaltti. "Mutta siitä on tullut sellainen. Teimme aluksi julmetun tappion, mutta olemme pitäneet kiinni siitä, mitä edustamme." Eko- ja kierrätyshenkisen ravintolan perustaminen kiinnosti Mikkolaa, mutta kokenut ravintolayrittäjä osasi miettiä asiat myös talouden kannalta. Vihjeitä siitä, että ekohenkisyys voi toimia löytyi monelta suunnalta, kun vain piti silmiä auki. Ulkomaan lomamatkallaan Mikkola huomasi, että kierrätyskalusteilla sisustetut ravintolat voivat todella olla suosittuja. Kierrätyshenkinen ja hieman boheemi
sisustus, luomu-, lähi- ja hävikkiruuan käyttäminen sekä kulturelli ohjelmatarjonta saivat ovipumpun huokailemaan.
Organisaatiotkin heränneet Asiakkaita on löytynyt kuluttajien lisäksi tilauspuolelta. "Monet kokouksia järjestävät yritykset, yhdistykset ja viranomaistahot toivovat, että heidän tilaisuuksissaan tarjoillaan ilmastoystävällistä ruokaa. Se on ollut ilahduttavaa." Tuban lisäksi Mikkolan luotsaamiin yrityksiin kuuluvat myös naapurissa olevat Ravintola Rauhala ja Voimala 1889. Mikkola huomaa ihmisten kulutuskäyttäytymisen muuttuneen paljon oman työuransa aikana. Kun hän aloitteli uraansa ravintolakokkina 1980-luvun lopun taloushuumassa, keittiölle saatiin viikoittain lentorahtina eksoottisia kaloja ja äyriäisiä.
hyvin kuin mahdollista. Selvisimme onneksi vähillä irtisanomisilla", Mikkola huokaa. Jotta kassavirta saatiin pidettyä edes jotenkuten siedettävänä, oli keksittävä nopeasti uusia ratkaisuja. "Rakensimme noutoruokapuolta isommaksi. Kehitimme muun muassa take away -kasseja. Se oli aika raskasta, sillä niiden kokoamisessa tarvitaan osaamista ja pakkaaminenkin vaatii tietynlaiset tilat." Ravintola-alan heikoista työoloista ei Mikkolan mielestä puhuta turhaan. "Esimerkiksi heinäkuun helteillä työntekijät ovat kovassa prässissä. Kaikkien tällä alalla pitäisi miettiä sitä, mitä asian parantamiseksi voidaan tehdä."
”Se oli silloin hienoa, mutta eihän tänä päivänä kukaan sellaisella ylpeile. Nykyisin arvostetaan toisenlaisia asioita."
Korona oli myös vastuullisuushaaste Mikkola voisi pitää pitkän palopuheen vastuullisuudesta, mutta sen sijaan hän tiivistää asian napakasti. ”Vastuullisuus on tapa hoitaa perusasiat hyvin ja kestävällä tavalla.” Korona raastoi ravintolan taloutta ja leikkasi liiketoimintaa suoraviivaisemmaksi, mutta heitti haastetta myös vastuullisuusasioihin. Vaihtoehtona olisi ollut lomauttaa ja irtisanoa henkilökunta ja laittaa lappu luukulle tiukimpien koronarajoitusten ajaksi. "Yritin huomioida henkilökunnan niin
Anne Mikkola piti Tuban ovet auki korona-aikanakin.
Ravintola-alalla tarvitaan uusia ideoita, sillä korona on muuttanut työntekotapoja ehkä pysyvästi. Etätyön lisääntyminen tarkoittaa sitä, että lounasruokaloissa syödään vähemmän. "Palataankohan lounasruokaloiden suhteen vanhaan enää koskaan."
Konsepti tarkentui Mikkola myöntää, että ovien pitäminen kiinni tiukimpien rajoitusten aikaan olisi ollut ehkä helpompi ja kannattavampi vaihtoehto. "Monet ravintolat, jotka pistivät rajoitusten aikaan ovet kiinni ja saivat tukia, ovat selvinneet hyvin koronasta." Rajoitusten aikana tavallisena arkipäivänä lounasaikaan Tubassa oli
TUBA FOOD & LOUNGE
hiljaista eikä iltaisin aukioloa sallittu. Vaikka tiukkaa teki, Tuba pysyi auki ja pystyssä. "Menee pari kolme vuotta, että pääsemme taloudellisesti samaan tilanteeseen kuin ennen koronaa." Jotain hyvääkin löytyi, sillä korona pakotti selkeyttämään toimintaa ja karsimaan siitä enimmät rönsyt pois. Tuban maineikkaiden pitsojen menekki on koronan myötä jopa kolminkertaistunut, lounasbuffet taas on muuttunut yksinkertaisemmaksi. "Nyt esimerkiksi hävikkiä tulee aiempaa vähemmän, kierto on hallitumpaa ja voimme myös ostaa järkevämmin." Koronakurimuksen kukkuraksi Rauhalan keittiössä tapahtui tammikuussa vesivahinko. "Mietin, että tämäkin vielä", Mikkola hymähtää. Hän päätti katsoa eteenpäin. Keittiö remontoitiin ja laajennettiin uuteen uskoon kevään aikana. "Nyt keittiössä on myös leipomo ja voimme tarjota ravintoloissamme omia leipomotuotteitamme."
Hävikkiin huomiota Tuba käytti ensi alkuun raaka-aineina lähi- ja luomuruokaa. Idea hävikkiruuan käyttämisestä tuli Jätteiden yö -tapahtuman myötä kuusi vuotta sitten. "Saimme kauppiailta arkisin noin 40 kiloa hedelmä- ja vihanneshävikkiä, josta pystyimme tekemään salaatteja ja lisukkeita. Monet kauppiaat ja tukkurit oppivat tarjoamaan niitä meille." Hävikkilounas ja hävikkibrunssi saivat suosiota, eikä hävikkiruuan käyttämistä tarvinnut peitellä – pikemminkin päin vastoin. Kun raaka-aineet vaihtelevat päivästä päivään, ruokalistakin elää sen mukaan. Keittiöllä pitää olla kekseliäs ja ketterä.
18
KAUPPAKAMARI
Hävikkicroissantit saavat uuden elämän mantelicroissanteina.
"Ja vaikka haluamme tarjota ekologisia ja lähellä tuotettuja vaihtoehtoja, meidän on aina kuunneltava sitä, mitä asiakkaat haluavat", Mikkola muistuttaa.
hävikkiruuan jakamiseen ruoka-aputoimijoille.
Nykyisin Ravintola Rauhala tarjoaa vegaanilounasta ja käyttää Tubassa hyväksi havaittua konseptia, jossa varsinaisen lounasajan jälkeen saa jäljelle jääneen ruuan halvemmalla.
Tuban henki paljastuu heti ovensuusta yhdellä silmäyksellä. Tuulikaapin julisteet vihjaavat eläväisestä kulttuuritarjonnasta, kalusteet ovat kierrätettyjä, samoin pöytäliinat, astiat naulakot, valaisimet, koristeet ynnä muu tarpeisto.
Tubassa hävikkilounaan jälkeen ylijäänyt ruoka pakataan ja myydään ruuanpelastuspalvelu ResQ:n kautta. Hävikkiruuan mahdollisuuksiin on herätty Oulun seudulla. Tuban aloittamaa toimintaa hävikkiruuan käyttämisessä jatkaa vuonna 2019 perustettu Ciiyou, joka toimii nykyisin myös pääkaupunkiseudulla. Kiertotalouden kehittämishanke Prikka kiertoon taas rakentaa Ouluun keskitettyä mallia
MARRASKUU 2021
Säästetään luontoa, ei vaivaa
Äkkiseltään voisi ajatella, että jokainen kierrätystavara on silkkaa säästöä, mutta vaivassa ei ole säästetty. Olisi ollut helpompi teettää niin sanotusti normaali sisustussuunnitelma ja tilata kalusteet sieltä mistä muutkin ravintolat. ”Emme todellakaan hankkineet sisustusta ja tarpeistoa helpoimmalla
tavalla. Keräsimme käyttökelpoisia astioita ja kalusteita vuoden ajan varastoon jo ennen ravintolan avaamista. Hankimme niitä koko ajan lisää, jotta meillä on tavaraa poistuvien tilalle." Yhtenäinen kalustus ja astiasto helpottaisivat puhtaanapitoa, kun pyyhittävänä on samanlaisia pintoja. Sympaattisesti eri paria olevia istuimia ja astioita ei myöskään pysty pinoamaan. "Meidän täytyy olla tässäkin asiassa kekseliäitä."
Ohjelma saa liikkeelle Tuba on noin kilometrin päässä ydinkeskustasta, eli oululaisittain hieman kaukana. Asiakkaita ei valu sisään vahingossa, joten Tuban oli rakennettava houkutteleva ohjelmisto. Verkostojen luonti kulttuuritoimijoihin, tapahtumatuottajiin, ohjelmatoimistoihin ja kolmannen sektorin toimijoihin alkoi tuottaa tulosta. "Meidän täytyi kehittää vainu siitä, minkälainen ohjelmisto myy hyvin ja riittävästi. Alussa teimme vähän virheitäkin, mutta tasapaino on löytynyt." Ennen korona-aikaa tapahtumia oli Tubassa jopa 200 vuodessa, niistä suurin osa musiikkia. "Näen, että haastamme keskustan ravintoloita ohjelman ja vastuullisuuden suhteen." Vuonna 2017 vanhan sähkölaitoksen tiloihin avattu Voimala 1889 on juhlaja tapahtumapaikka, jossa on myös kulttuuritapahtumia taidenäyttelyitä. "Kesäviikonloppujen tapahtumat Voimalassa ovat alkaneet vetää mukavasti." Jotain muutoksesta kertoo sekin, että Voimalan tapahtumissa oli kesällä enemmän käyntikertoja kuin myytyjä oluttuoppeja.
BIOTALOUS FOORUMI
Biotalouden hermokeskus on Oulussa
Jukka Kantola perusti World Bioeconomy Forumin, sillä hän näki tarvetta biotalouden vahvalle maailmanlaajuiselle foorumille.
TEKSTI: SAMI KORKALA, KUVAT: SAMI KORKALA JA WCBEF
USEIMMAT TUNTEVAT VUOSITTAIN DAVOSISSA JÄRJESTETTÄVÄN MAAILMAN TALOUSFOORUMIN KOKOUKSEN. MYÖS BIOTALOUDELLA ON SAMANKALTAINEN GLOBAALI FOORUMI, JA SITÄ JOHDETAAN JUKKA KANTOLAN TOIMISTOLTA OULUN YDINKESKUSTAN TECHNOPOLIKSESTA
Juuri neljättä kertaa järjestetty World Bioeconomy Forum kokosi alan sidosryhmät tällä kertaa Brasilian Belémiin, Amazon-joen suistoon.
käyttötapoja kehitetään jatkuvasti: niitä löytyy pelloilta, metsistä, vesistöistä, jätteistä ja teollisuuden sivuvirroista.
"Olemme saaneet foorumin avulla hyvän kuvan kiertobiotalouden tilasta maailmassa. Pystymme sen perusteella kertomaan, mitä biotalouden edistämiseksi on tehtävä", foorumin perustanut Kantola sanoo.
Foorumi tuo verkostoitumisen, tiedon ja liikeideoiden jakamisen lisäksi konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, jotka tiivistetään sen päätteeksi muotoiltavaan julistukseen.
Hän mainitsee biotalouden moneen otteeseen kiertobiotaloudeksi, mikä kertoo oikeastaan enemmän toiminnan luonteesta. Se hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja muun muassa energian, ravinnon, tuotteiden ja palveluiden tuottamisessa, mikä vähentää fossiilisten energialähteiden käyttöä. Uusia raaka-aineita ja niiden
20
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
"On tärkeää muistuttaa kaikkia siitä, että biopohjaiset tuotteet ovat yksi osa ratkaisua ilmastonmuutoksen ja saastumisen hillitsemisessä. Tämä tulee esiin etenkin tuotteiden terminaalivaiheessa: tuleeko siitä esimerkiksi muovijätettä vai palautuuko se luonnolliseen kiertoon."
BIOTALOUS FOORUMI
Suomessa on osaamista Loppujen lopuksi siinä ei ole mitenkään erikoista, että biotalousalan kokoava voima löytyy juuri näiltä kulmilta. Suomessa on perinteisesti erinomaista biotalousosaamista muun muassa metsäalalta. Kantolalla taas on vahva tausta metsäteollisuuden johtotehtävistä ympäri maailman. Hän on verkostoitunut visionääri, jolla on käytännön huippuosaamista sekä kyky ajatella ja toimia isosti. Muutama vuosi sitten Kantola huomasi, että kiertobiotalous tarvitsee vahvan ja globaalin alustan, joka yhdistää ideat, teollisuuden, päättäjät, hallinnon ja kansalaisyhteiskunnat. ”Lähdimme toteuttamaan ajatusta ennakkoluulottomasti muutamien kollegoiden kanssa ja pian meillä olikin kasassa maailmanlaajuinen suunnitteluryhmä rakentamaan agendaa foorumille”, Kantola taustoittaa. Alusta lähtien mukana olleista esimerkiksi Mark Rushtonilla on kokemusta kansainvälisistä foorumeista eri mantereilta ja Teresa Presas on toiminut mm. metsäteollisuuden Euroopan kattojärjestön Cepi:n toimitusjohtajana.
"Mielestäni kaikkien yritysten kannattaa olla vähintäänkin kuulolla tämän asian suhteen", Kantola sanoo. "Vastuullisuuteen kiinnitetään koko ajan enemmän huomiota. Se muokkaa tapaamme ajatella ja tulee jatkossa olemaan entistä tärkeämpi osa liiketoimintaa." Biotalouden tuotteet voivat olla yllättävän pian hyvä vaihtoehto materiaaleiksi, energianlähteeksi tai ruuaksi. Tai sitten oman toiminnan sivuvirtoja voi hyödyntää biotaloudessa. Esimerkiksi Viskaalin tila Muhoksella alkaa tuottaa lehmänlannasta biokaasua. Selluloosapohjaista tekstiilikuitua valmistava pörssiyhtiö Spinnova taas investoi tehtaaseen, jonka on määrä valmistua ensi vuonna. Maailmanlaajuisesti toimiva valtava vaatekauppaketju H&M on sitoutunut käyttämään vaatteissaan jyväskyläläisen Spinnovan valmistamaa kuitua. Suuret laivat tuppaavat kääntymään hitaasti, mutta sen takia ei kannata jättää ohjaamatta. Kantola muistuttaa, että siirtymä biopohjaisiin materiaaleihin tapahtuu ajan kanssa.
Vastuullisuus on nousussa
Kun puhutaan vaikkapa muovin tai petrokemian tuotteiden korvaamisesta biotuotteilla, on huomattava, että nykyisillä vaihtoehdoilla on vankka asema.
Yksittäiselle suomalaiselle yritykselle biokiertotalous saattaa tuntua kaukaiselta asialta, jos sillä ei ole tällä hetkellä suoraa kosketuspintaa omaan liiketoimintaan.
"Perinteisillä toimijoilla on vuosikymmenten saatossa tehokkaiksi hioutuneet tuotantoketjut ja toimintatavat. Toisen arvoketjuun hyppääminen ei ole helppoa."
Amazonin ekosysteemin erikoisuuksiin kuuluu mm. amatsoninjättilumme.
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
21
BIOTALOUS FOORUMI
Kantola uskoo, että Suomi pystyy olemaan myös vastaisuudessa kokoaan suurempi tekijä biotaloudessa. "Se on tuonut Suomeen paljon hyvinvointia ja tuo jatkossakin. Meillä on monipuolista osaamista biotalousalalta."
Suomen sisälläkin on vaihtelua Biotaloutta kehitetään kansainvälisesti, kansallisesti ja paikallisella tasolla. Lisäksi vihreää siirtymää ohjataan monituisilla biotalousstrategioilla, joita on Kantolan mukaan jo 60 eri maassa. "Suomen kansallisen biotalousstrategian tavoitteena on luoda uutta talouskasvua ja uusia työpaikkoja biotalouden liiketoiminnan kasvulla sekä korkean arvonlisän tuotteilla ja palveluilla, turvaten samalla luonnon ekosysteemien toimintaedellytykset", lukee Suomen biotaloussivustolla. Suomessa on maakunnallisia strategioitakin, myös Pohjois-Pohjanmaalla on omansa.
Brasilia on erilaisten ravintoaineiden, lääkeaineiden ja bioenergian aarreaitta.
22
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
"Erilaisia strategioita tarvitaan, sillä Suomen sisälläkin on vaihtelua", Kantola sanoo. Yleismaailmallista toimintamallia biotalouden edistämiseen ei ole, sillä haasteet ja mahdollisuudet ovat eri puolilla maailmaa omanlaisiaan. Eroja löytyy niin yhteiskunnista, sääntelystä, teollisuudesta kuin luonnonvarojen suhteenkin. "Emme hae one fit all -ratkaisua. Juuri sen takia maailmanlaajuinen yhteistyö on tärkeää. Tuoreimpana esimerkkinä foorumin myötä Brasiliassa julkistettiin juuri ensimmäinen biotalousstrategia."
Nelikenttä auttaa arvioinnissa Vaikka maailman biotalousfoorumi tiivistyy pariin päivään, asiantuntijat saavat luodata biotalouden kehitystä ajan kanssa. Foorumin toiminta on jatkuvaa ja jokainen kausi rakennetaan palvelemaan myös aluetta, jossa vuotuinen päätapahtuma pidetään. Brasilialaisten kanssa on tehty yhteistyötä jo viime vuodesta lähtien. Foorumin tapahtumat ryhmitetty neljän pää-
BIOTALOUS FOORUMI
pilarin mukaan: 1) Biotalous: Ihmiset, planeetta politiikat, 2) Maailman johtajat ja rahoitusmaailma, 3) Biotuotteet ympärillämme ja 4) Katse tulevaisuuteen. Nelikenttä toimii samalla periaatteella kuin yritysten ja organisaatioiden käyttämä SWOT-analyysi. "Biotalouden jakaminen nelikenttiin on nähty toimivaksi ratkaisuksi. Selvitämme sen avulla jokaisen aihealueen nykytilan ja tarvittavat toimenpiteet." Analyysin tulokset ja toimenpidesuositukset ovat nähtävissä kunkin vuoden foorumin viimeisen päivän julkilausumassa. Myös edellisten vuosien julkilausumat (declarations) on kirjattu foorumin kotisivuille (wcbef.com). Lisäksi nelikenttäjako tuntuu selkeyttävän foorumin viestiä. Esimerkiksi foorumin omassa Bioeconomy News -sovelluksessa uutiset on jaoteltu näiden aihealueiden alle.
Foorumin tämän vuoden julkilausuma julkistettiin brasilialaiseen tapaan. Esityksessä oli mukana mm. maailmankuulu laulaja Fafá de Belém (keskellä valkoisessa asussa).
"Brasilian biotalous ei ole sama foorumin jälkeen" Neljäs World Bioeconomy Forum järjestettiin 18.-20. lokakuuta Brasilian Belémissä. Amazonin herkän ekosysteemin sydänmailla luotiin myös pohja Brasilian ensimmäiselle biotalousstrategialle. "Brasilian entinen suurlähettiläs ja maan ilmastodelegaation pääneuvottelija Everton Vargas sanoi, että Brasilian ja Latinalaisen Amerikan biotalous ei ole sama tämän jälkeen", foorumin perustaja Jukka Kantola kertoo. Brasilian ensimmäinen biotalousstrategia on monella tavalla tärkeä. Maalla on valtava potentiaali muun muassa erilaisten biopolttoaineiden tuottajana. Talouden lisäksi
strategialla on vaikutuksia ilmastotyöhön, sillä planeetalle tärkeistä Amazonin sademetsistä valtaosa on Brasiliassa. "Brasilia on tehnyt mielestäni erittäin hyvää työtä biotalouden kehittämisessä. He katsovat eteenpäin ja tunnustavat taustalla olevat vaikeatkin tosiasiat, esimerkiksi metsäkadon", Kantola kehaisee. Foorumin isäntänä toimi Parán osavaltio ja teollisuuspartnereina Brasilian maatalouselinkeinojen järjestö (ABAG) sekä Brasilian metsäteollisuus (Ibá). Puhujiin kuului myös maan varapresidentti Hamilton Mourão sekä monia tieteen, teollisuuden, järjestöjen ja hallinnon
edustajia. Suomalaisista puhujalavalla kävivät mm. Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen. Kantola piti luonnollisesti avauspuheenvuoron. "Tällä kertaa painopiste oli tropiikin alueen biotaloudessa ja edustusta oli jälleen kaikilta mantereilta. Vuoropuhelun merkitys maailman eri alueiden välillä on tärkeää." Vuosina 2018 ja 2019 Rukalla järjestetty tapahtuma oli viime vuonna koronan takia vain verkossa, mutta Brasiliassa palattiin osin vanhaan, kun foorumi järjestettiin hybriditapahtumana.
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
23
ARTIKKELI
Kainuun Vuoden Teko -palkinto Terrafamelle ja Maine Teko -kunniakirja Kajaanin ammattikorkeakoululle
TEKSTI JA KUVA: MIKA KULJU Vasemmalta Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jari P. Tuovinen, Kainuun kauppakamariosaston puheenjohtaja Teuvo Perätalo, Terrafamen henkilöstöjohtaja Heini Hämäläinen ja toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori Matti Sarén ja TKI-johtaja Mikko Keränen.
Kainuun kauppakamariosasto myönsi lokakuun lopulla Vuoden Teko -palkinnon akkukemikaaleja valmistavalle sotkamolaiselle Terrafame Oy:lle, jonka valitsemisperusteiden lista oli harvinaisen pitkä. Voittajaa valittaessa pääperusteiksi nousivat muun muassa merkittävä positiivinen vaikutus alueen talouteen, työllistävä vaikutus sekä vastuullinen toiminta Kainuun talousalueen elinvoiman ja vetovoimaisuuden lisäämiseksi.
24
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
”Kauppakamarin Vuoden Teko -palkinto on hieno tunnustus kaikille terrafamelaisille kuuden vuoden erinomaisesta työstä vastuullisesti tuotettujen akkukemikaalien eteen”, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen. Terrafamen akkukemikaalitehtaan tuotantoa päästiin aloittamaan kesällä 2021 ja tuotannon ylösajo täyteen vauhtiin tulee jatkumaan ensi vuoden kesään asti.
”Yhteistyö Renaultin kanssa on meille molemmille merkittävä asia. Terrafamella tuotetun akkukemikaalin hiilijalanjälki on maailman alhaisimpia, noin 60 prosenttia keskimääräistä alhaisempi. Yhteistyösopimuksen loppuunsaattaminen on yksi tulevan talven merkittäviä asioita”, kertoo Lukkaroinen. Vuonna 2020 Terrafamen liikevaihto oli 338,3 MEUR. Terrafame tulee jättämään tulevan talven aikana ympäristölupahakemuksen Kolmisopen esiintymän hyödyntämiseksi. Kolmisopen suunnitelma yhdessä kaivospiirin laajennuksen kanssa voi pidentää Terrafamen toiminta-aikaa jopa 50 vuotta eteenpäin. ”Näin voitaisiin turvata nykyinen noin 1500 henkilötyövuoden työpanos pitkälle tulevaisuuteen. Terrafame tulee olemaan yksi merkittävä työnantaja Suomen akkuklusterissa”, sanoo Lukkaroinen.
"Uusia mahdollisuuksia rakentaa menestystä yhdessä” Vuoden Teko -palkinnon yhteydessä jaettiin kolmannen kerran Maine Teko -kunniakirja, jonka vastaanotti Kajaanin ammattikorkeakoulu. Erityisesti valintaperusteissa korostui Kajaanin ammattikorkeakoulun merkittävä rooli uusien kainuulaisten osaajien kasvattajana ja kouluttajana. ”Maine Teko -huomionosoitus kertoo meille, että tekemämme työ tuo arvoa
kauppakamarin jäsenille ja luo vetovoimaa yhteistyökumppaneillemme ja alueelle”, iloitsee rehtori Matti Sarén. Kajaanin ammattikorkeakoulu on kehittänyt viime vuosina toimintaansa siten, että se tarjoaa koulutusta ja TKI-palveluita myös pienemmillä paikkakunnilla. ”Olemme todella innoissamme siitä, että voimme tukea Kajaanin ja Kainuun lisäksi mm. Raahea, Kuusamoa ja uusimpana Pyhäjärveä tarjoamalla osaajapulan ratkaisuja. Nämä koulutusavaukset näkyvät opiskelijamäärän ja koulutusmahdollisuuksien kasvuna. Samalla ne avaavat mahdollisuuksia myös kansainvälisille opiskelijoille ja kumppaneille”, sanoo Sarén. Huomionosoituksen valitsemisperusteissa tulivat esille myös Kajaanin ammattikorkeakoulun ansiot digitalisaation hyödyntäjänä ja koulutuksen sopeuttamisessa muuttuvan työelämän tarpeisiin. Erityisesti opinahjo on saanut viimeisen parin vuoden aikana positiivista julkisuutta huippunopeasta supertietokoneestaan, jonka toivotaan avaavan entistä enemmän mahdollisuuksia yrityselämän suuntaan.
HALUATKO SÄÄSTÄÄ ENERGIAA, YMPÄRISTÖÄ JA YLLÄPITOKULUJA?
Aren energiamanageri tukee, ohjaa, kehittää ja varmistaa kohteesi energiataloutta.
”Näitä muuttuvan työelämän tarpeita pyrimme jatkossakin tyydyttämään jatkuvan oppimisen ja yrityslähtöisten hankkeiden kautta. Tämä tarjoaa meille uusia mahdollisuuksia rakentaa menestystä yhdessä”, päättää Sarén.
Aiempia Vuoden Teko -palkinnon saajia: 2020 Pulse247 Oy 2019 Pekka Heikkinen & Kumpp. Oy 2018 Sotkamo Silver Oy 2017 Critical Force Oy 2016 Transtech Oy Maine Teko -kunniakirjan aiemmat saajat: 2020 Sotkamon Jymy 2019 Kuhmon Kamarimusiikki
WWW.ARE.FI
ARTIKKELI
Alueen pito- ja vetovoimaa etsimässä OULUN KAUPPAKAMARIN TOIMINTA-ALUEEN PITO- JA VETOVOIMAA KÄSITELTIIN SYKSYN MITTAAN USEAMMASSAKIN TILAISUUDESSA. AIHEEN MERKITTÄVÄKSI ”SPARRAAJAKSI” ON NOUSSUT ALUEKEHITTÄMISEN KONSULTTITOIMISTO MDI:N JOHTAVA ASIANTUNTIJA TIMO ARO. HÄN OLI ALUSTAJANA SEKÄ ELORIIHESSÄ MAIKKULAN KARTANOSSA 7. SYYSKUUTA ETTÄ KAINUUN KAUPPAKAMARIOSASTON TALOUSSEMINAARISSA KAJAANISSA WANHALLA KERHOLLA 27. LOKAKUUTA. TEKSTI JA KUVAT: MIKA KULJU
Maikkulan Kartano loi Eloriihelle arvokkaat puitteet.
”Väestö- ja ikärakenteen demografinen neloskierre vaikuttaa Suomessa kaikkiin alueisiin. Neloskierre tarkoittaa lasten ja syntyneiden määrän vähenemistä, työikäisen väestön määrän vähenemistä, keskittävää, valikoivaa ja polarisoivaa muuttoliikettä sekä mustia joutsenia. Tulevaisuudessa kilpailu nuorista ikäluokista tullaan käymään suurten kaupunkikeskusten välillä. Oulun merkitys Pohjois-Suomen väestökadon patoajana korostuu edelleen”, kuvaili Timo Aro Eloriihessä.
Kainuun Liiton aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen ja Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Anu Tervonen olivat Kainuun talousseminaarin Kajaanin Wanhalla Kerholla järjestetyn Kainuun talousse-
erinomaisia alustajia. Molemmat toivat vahvasti esille viestinnän merki-
minaarin isäntänä oli Kuhmo Oy.
tyksen alueen vetovoimatekijänä.
26
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
KOLUMNI
Sujuvilla lupaprosesseilla ja investoinneilla vetovoimaa Pohjois-Suomessa on huikeita mahdollisuuksia työlle ja uusille työpaikoille. Pohjoisessa on teollisuuden investointihankkeita 20 miljardin arvosta ”työpöydillä”. Pohjois-Suomen AVI:ssa on käsiteltävänä noin 70 prosenttia Suomen teollisista investoinneista, joista huomattava osa on suurhankkeita. Kun muistaa, että yksi teollinen työpaikka luo tarpeita 3-5 työpaikalle palvelualoille ”portin ” ulkopuolella, niin investoinneilla parannetaan aivan varmasti pohjoisen vetovoimaa. Ympäristölupaprosessin loppuun sijoittuva valitusprosessi viivästyttää ja riskeeraa pohjoisen suurhankkeita AFRY:n Vice President Jouni Honkala on todennut, että Suomessa ympäristölupamenettelyt tehdään laadullisesti korkeatasoisesti ja tuotannon ympäristökuormitukset huomioidaan teknisillä ratkaisuilla. Kuitenkin erityisenä haasteena on lupaprosessin aikataulu ja sen sovittaminen teollisen investoinnin muihin kehitysvaiheen aikatauluihin. Nykyisellä toimintatavalla lupaprosessi muodostaa investointiprojektin aikataulun kriittisen polun tarkoittaen käytännössä sitä, että ympäristölupaprosessit, joissakin tapauksissa myös kaavoitus, kestävät ajallisesti lähes poikkeuksetta niin kauan, että investointi olisi muuten valmis toteutuspäätöstä ja eteenpäin menoa varten, mutta omistajien ja rahoittajien vaatima yksi tärkeä osa, lainvoimaiset luvat puuttuvat. Tämä
johtaa muun muassa hankkeita varten rakennetun projektiorganisaation ja osaamisen ajoittaiseen ”alasajoon” ja merkittäviin lisäkustannuksiin. Rahoittajien näkökulmasta viive aiheuttaa suurta riskiä ja tuottamattomuutta sijoitukselle, minkä johdosta Suomi menettää houkuttelevuuttaan sijoitusmaana. Epävarmuutta lisää se, että oikeusasteet ovat muuttaneet lupaviranomaisen päätöksiä. Investoijan on lupariski minimoidakseen odotettava eri oikeusasteiden päätös.
TUKESilta, rakennusluvat, kaavoitukselliset asiat jne.) etenevät rinnakkain, eivätkä peräkkäin. By The Way - eräs henkilö, joka on suhtautunut malliin myönteisesti ja on siteerannutkin sitä Helsingin Sanomien haastattelussa, on elinkeinoministeri Mika Lintilä. Kannustan poliitikkoja ottamaan yli puoluerajojen tästä ”kopin”.
Oulun kauppakamarin yhteistoiminnallisella mallilla ympäristölupamenettely nopeammaksi Oulun kauppakamarin suurhankevaliokunta on tehnyt konkreettisen prosessimallin, jolla nykyistä ympäristölupamenettelyjen prosessia voidaan sujuvoittaa ja nopeuttaa huomattavasti. Yritysten ja lupaviranomaisten yhteistoiminnallista mallia on kannattanut mm. SSAB-konsernin ympäristöjohtaja Harri Leppänen. Leppäsen mukaan malliin kuuluvat muun muassa ennakkolupamenettely, jossa määritetään ennakkoluparaja-arvot sekä yhtäaikaisesti ympäristölupaprosessin kanssa tapahtuva valitusprosessi. On arvioitu, että menettelyjen nopeuttamisella toiminnan aloitus voi aikaistua jopa kahdella vuodella. Lisäksi on tärkeää eri viranomaistahojen koordinointi, jotta kaikki muutkin luvat kuin ympäristölupa (mahdolliset luvat
ESA PELLIKAINEN varatoimitusjohtaja Oulun kauppakamari
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
27
ARTIKKELI
VUONNA 1958 PERUSTETTU OULUN YLIOPISTO ON YKSI SUURIMMISTA POHJOIS-SUOMEN VETOVOIMATEKIJÖISTÄ. OULUN KAUPPAKAMARI ON OLLUT OULUN YLIOPISTON YHTEISTYÖKUMPPANI ALUSTA SAAKKA. TÄSSÄ NELIOSAISESSA ARTIKKELISARJASSA KÄSITELLÄÄN OULUN YLIOPISTON HISTORIAA, VARAINKERUUTA, TUTKIMUSTA JA TULEVAISUUDENNÄKYMIÄ.
”Keskeistä on, että muualta tullut opiskelija kasvaa oululaiseksi” OULUN YLIOPISTON REHTORIN JOUKO NIINIMÄEN MUKAAN OPINAHJON SUURIMPIA TULEVAISUUDEN HAASTEITA TULEE OLEMAAN KILPAILU SUOMALAISISTA JA ULKOMAALAISISTA OPISKELIJOISTA, KUN NUORTEN IKÄLUOKAT PIENENEVÄT JA GLOBALISAATIO AVAA VIELÄ ENTISTÄKIN ENEMMÄN OVIA MAAILMALLE. SIINÄ KILPAILUSSA OULUN MENESTYKSEN PERUSTA TULEE OLEMAAN VAHVA KANSAINVÄLISTYMINEN. TEKSTI: MIKA KULJU, KUVA: OULUN YLIOPISTO Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki on tyytyväinen mies, sillä Pohjois-Suomen akateeminen lippulaiva purjehtii vahvassa myötätuulessa. "Meillä menee hyvin. Viimeisimmässä henkilöstön työhyvinvoinnin arvioinnissa olimme Suomen toiseksi paras yliopisto, kun kuusi vuotta sitten sijoituksemme oli kolmanneksi heikoin. Myös taloutemme on kunnossa", pelkistää Niinimäki. Rehtorilla on myös muita suuria ilonaiheita. Oulun yliopisto sijoittuu tuoreimmassa kansainvälisessä Times Higher Education -yliopistovertailussa sijavälille 251-300. Se merkitsee sijoittumista maailman noin 20 000 yliopiston joukossa kärkijoukkoon, ja kärkijoukkoon myös suomalaisten yliopistojen joukossa.
Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki
28
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
ARTIKKELI
Menestyksestä huolimatta haasteitakin tulee tulevaisuudessa riittämään, sillä Suomen väkiluvun ja ikäpyramidin kehitys merkitsee entistä kovempaa kilpailua osaajista. Samalla kilpailun luonne muuttuu erilaiseksi kuin aiemmin on totuttu. "Nuoret arvostavat elämänlaatua kaupunkien palveluiden äärellä. On tärkeää, että muualta tulevat opiskelijat kohtaavat myös opiskeluajan ulkopuolella. Monestihan on niin, että ulkopaikkakunnilta tai ulkomailta tulevat kokevat enemmän yksinäisyyttä kuin paikalliset opiskelijat. Keskeistä on, että muualta tullut opiskelija kasvaa oululaiseksi. Tämä on tärkeä huomio elämänlaadun kannalta, sillä tyytyväisten opiskelijoiden mukana viesti kaupungin viihtyvyydestä lähtee kulkemaan maailmalle", kertoo Niinimäki.
Menneeseen ei ole paluuta Menneinä vuosikymmeninä pelkkä mieleisen opiskelupaikan saavuttaminen oli monesti nuoren päätavoite, ja paikkakunnan viihtyvyys ei näytellyt erityisen suurta roolia: tärkeintä oli päästä opiskelujen kautta leivän syrjään kiinni. Oulun yliopisto oli siinä mielessä onnellisessa asemassa, että se pysäytti Pohjois-Suomen lahjakkuuksien valumisen Etelä-Suomen yliopistokaupunkeihin. "Tulevaisuudessa se ei ole enää mahdollista menneiden aikojen tapaan. On mielenkiintoinen huomio, että yliopistojen meriitit tieteessä eivät kyselyissä nouse tekijänä opiskelupaikan valinnassa. Tärkeäksi seikaksi itselle mieleisen koulutusalan ja opetuksen tason rinnalle on noussut opiskelukaupungin houkuttelevuus ja sen tarjoama elämänlaatu", havainnollistaa Niinimäki aikojen muutosta.
Niinimäki muistuttaa, että samaan aikaan kilpailu osaajista muuttuu koko ajan kansainvälisemmäksi, jolloin kaupungin vetovoimatekijät nousevat entistä suurempaan rooliin. "Ulkomailta tulevat osaajat voivat tutkia ensin mahdollisuuksia vaikkapa Piilaaksosta, Kanadasta, Keski-Europasta tai kotimaisista kilpailijoista Helsingistä ja Tampereelta. On selvää, ettei tällaisessa kilpailuasetelmassa pärjätä vanhoilla eväillä. Tähän opiskelumaailman megatrendivaiheeseen kuuluu keskustakampus, joka on tällä hetkellä hankesuunnitteluvaiheessa ja tulee Oulun yliopiston hallituksen käsiteltäväksi joulukuussa. Oulun yliopiston viestinnässä kerrotaan osuvasti, että ”keskustakampushanke on yksi niistä toimista, joiden avulla rakennetaan yliopiston ja yliopistokaupunki Oulun vetovoimaa tulevilla vuosikymmenillä. Uusi kampus tuo yliopiston ja yliopistolaiset näkyväksi osaksi kaupungin arkea ja sosiaalista elämää.”
"Pohjoissuomalaiselle nuorelle Oulu edustaa edelleen monesti kaupunkielämää. Muualta tuleville tämä on lähes Lappia, jossa suurina elämänlaadun vetovoimatekijöinä ovat luonto, turvallisuus, arktisuus, neljä vuodenaikaa, puhdas ilma ja liikenneyhteydet. Lisäksi Oulun keskusta on todella hieno. Meidän pitää ennen kaikkea nähdä hyvät asiat kaupungissamme", sanoo Niinimäki. Niinimäen mukaan merkittävä asia on, miten ulkomailta tulleet opiskelijat saadaan pysymään Oulussa myös yliopiston jäätyä taakse. "Oulun katukuvan muuttuminen kansainväliseksi ei tapahdu käden käänteessä, vaan siihen vaaditaan paljon työtä. Oulun valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 antaa mahdollisuuden ponnistaa kansainvälisyydessä siihen kerhoon, johon kuulumme. Jos emme onnistu kansainvälistymisessä, emme tule onnistumaan kilpailussa tulevaisuuden osaajista", arvioi Niinimäki.
Huomattavaa paikallista julkisuutta saanut keskustakampus on herättänyt suuria tunteita. Joissain kannanotoissa tunne on mennyt järjen edelle, kuten yleensä käy suurten päätösten edetessä julkiseen debattiin.
Kansainvälistymisen tarve ei ole ainoa tekijä, joka siivittää keskustakampushanketta. Maailmaa ravistellut koronapandemia ja samaan aikaan vauhdilla edennyt digitalisaatio ovat tietenkin jättäneet jälkensä myös Oulun yliopiston arkeen.
"Pitää muistaa, että suunnitelmassa huomattava osa erityisesti tutkimuksen toiminnoista jää Linnanmaalle", toteaa Niinimäki.
"Kyselyn perusteella työntekijämme aikovat tehdä jatkossakin noin 40 prosenttia työajasta etänä. Lisäksi suuri muutos on, että massaluennot tulevat olemaan historiaa. Pienemmissä ryhmissä toteutettavat hybridiratkaisut takaavat opiskelijoille enemmän laatuaikaa opettajan kanssa, joten yliopiston tilantarve vähenee kokonaisuudessaan ja kohdistuu monikäyttöisiin, muunneltaviin tiloihin", päättää Niinimäki.
Oulu on ennen kaikkea hieno kaupunki Niinimäen mukaan aikojen murroksessa Oululla on monia vahvuuksia, joita pitää pystyä hyödyntämään uusien osaajien houkuttelussa.
MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
29
MAINOS — FINNVERA
Kysyntää on paljon ja rahoitusta saatavilla, toteavat Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilä ja pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Ilmastoratkaisut voivat olla seuraava mahdollisuus Ennusteet talouskasvusta lupaavat kovaa, mutta kenties lyhyttä nousukautta. Koronakriisistä toipuvia yrityksiä hoputetaan ottamaan kasvusta kiinni, mutta entäpä jos tuote ei olekaan valmis? Rahaa on nyt markkinoilla paljon, ja se mahdollistaa investoinnit, painottaa Pauli Heikkilä. Ratkaisut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi luovat tarvetta innovaatioille, investoinneille ja kasvulle. Uusilla teknologioilla ja tuotekehityksellä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Myös pk-yritysten kannattaa nähdä tämä mahdollisuutena, ja niin monet jo tekevätkin, arvioi Mauri Kotamäki. ”Ilmasto- ja ympäristöratkaisujen vientimahdollisuudet ovat rajattomat ja ne luovat kasvua kotimarkkinoillakin. Jos joitain vuosia sitten ilmastonmuutokseen liittyvät toimet nähtiin lähinnä kustannuksena, nyt ajatellaan melkeinpä niin, ettei yrityksellä ole varaa olla lähtemättä ilmastotoimiin mukaan.”
Ilmastovaikutukset päätöksenteon keskiössä ”Finnvera on omassa strategiassaan asettamassa tavoitteeksi kannustaa yrityksiä
hakemaan ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, kertoo Pauli Heikkilä. ”Kaikessa, mitä ihminen tekee, on parantamisen paikkoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, alkaen teollisuuden prosesseista, liikenteestä ja kuluttamisesta.” ”Jos yritys keksii tuotteen, joka vähentää tietyn prosessin energiankulutusta merkittävästi, kauppa käy. Suomalaiset ovat tässä hyviä, mutta kilpailua tulee olemaan. Kehitys kiihdyttää itse itseään ja luo tarpeen investoida”, jatkaa Heikkilä.
Kriisin jälkeinen markkinoiden uusjako? Korona on koetellut eri toimialoja eri tavoin. Jotkut alat ovat hyötyneet, kun korona on vauhdittanut tiettyjä trendejä, muistuttaa Pauli Heikkilä. Suomen suurista vientialoista metsäteollisuuteen on luonut investointeja pakkausmateriaalien kysynnän kasvu, vaikka paperin kulutus on vähentynyt. Myös tele- ja verkkobisnes on kuulunut poikkeusajan voittajiin. Yritysten perustaminen, kasvattaminen ja tuotekehitys ovat pitkiä prosesseja.
MAINOS — FINNVERA
”Yritysten pitäisi olla jo viemässä, tuotteet jo kehitetty tai kehitystyö vauhdissa. Muuten tämän kriisin mahdollisuudet menivät jo”, Kotamäki sanoo. Maailmalle omin tuottein pyrkivien yritysten joukko on huolena, sanoo Heikkilä. Hyvä puoli hänen mukaansa on, että rahan saatavuus on hyvä ja investointeja tehdään. ”Emme tiedä, mihin talous olisi mennyt ilman nykyistä rahapolitiikkaa. Finnvera voi omalta osaltaan edesauttaa investointien rahoitusta kotimaassa, yritysten kansainvälistymistä ja vientiä takauksilla, lainoilla ja vientitakuilla.”
Suomen vahvuudet pitää keksiä uudelleen Suomessa on paljon pieniä yrityksiä, mutta vähän suuria. Miten kasvattaa keskisuurten yritysten joukkoa ja sitä kautta vähitellen suuria yrityksiä? Yksi kasvun hidaste Suomessa on pääoman vähyys, Kotamäki sanoo. Verotuksella on väliä, mutta moni muukin asia vaikuttaa. ”Arvomaailma, yritysten arvostus, on ratkaisevaa. Pk-yrityskenttä nähtiin pitkään suuryritysten alihankkijoina. Tarvitaan bisnesosaamisen, myynti- ja markkinointiosaamisen arvostusta. Onneksi näillä on nykyään jo suurempi rooli koulutuksessa”, Pauli Heikkilä sanoo. ”Nämä olivat Suomen menestystekijöitä jo 1990-luvun lopulla, ja vahvuudet nähtiin globaalisti. Ennakkoluulottomuus ja pragmaattisuus olivat vahvuuksiamme esimerkiksi telekommunikaatioalan nousussa. Nyt nämä vahvuudet pitäisi keksiä uudelleen”, Heikkilä sanoo. Keskustelu jatkuu Rahoitus & kasvu LIVE -webinaareissa! Lue lisää: nnvera./rahoitusjakasvu
KUTSU WORKSHOPIIN
Blockchain – is it for me? Oletko kiinnostunut lohkoketjuteknologiasta ja sen sovelluksista liiketoiminnassa? Hyödynnätkö jo lohkoketjuteknologiaa työssäsi? Tule jakamaan ajatuksiasi lohkoketjuteknologian hyödyntämisestä ja vaikuttamaan tulevaisuuden koulutukseen!
Online-workshop to 18.11.2021 klo 12-15
OPPISOPIMUS x REKRY osao.fi
Workshopin avauspuheenvuoro: Seppo Yrjölä, Principal Engineer, Nokia Tuloksia hyödynnetään myöhemmin toteutettavissa maksuttomissa ja avoimissa lohkoketjuteknologian täydennyskoulutuksissa.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 14.11. mennessä: www.oulu.fi/fi/joy/uutiset/blockchain-it-me
Työnantaja! Tarvitsetko uutta työvoimaa tai kaipaatko henkilöstöllesi tai itsellesi osaamisen päivittämistä? Oppisopimus on ratkaisu! Oppisopimuksella työntekijä saa osaamista juuri työpaikan tarpeisiin. Meiltä löytyy kaikkien alojen oppisopimukset ja opinnot voi aloittaa milloin vain. Lue lisää ja ota yhteyttä! osao.fi/palvelut-tyopaikoille, p. 040 141 5320
Hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama.
LAKIPALSTA
Q&A LAKIMIEHELTÄ TÄLLÄ PALSTALLA PAIKALLISTEN LAKITOIMISTOJEN KOKENEET ASIANTUNTIJAT RATKOVAT JÄSENTEMME ONGELMIA LAIN NÄKÖKULMASTA. LÄHETÄ KYSYMYKSESI: ANNI.ALAVAHTOLA@CHAMBER.FI
Onko työntekijä oikeutettu korvaukseen kilpailukieltosopimuksen perusteella? Työsopimuslain mukaisella kilpailukieltosopimuksella voidaan rajoittaa työntekijän oikeutta tehdä työsopimus työsuhteen päättymisen jälkeen alkavasta työstä sellaisen työnantajan kanssa, joka harjoittaa entisen työnantajan kanssa kilpailevaa toimintaa, samoin kuin työntekijän oikeutta harjoittaa omaan lukuunsa tällaista toimintaa. Kilpailukiellon käyttäminen edellyttää työnantajan toimintaan tai työsuhteeseen liittyvää erityisen painavaa syytä. Voimassa olevan työsopimuslain mukaan kilpailukiellon kesto voi olla enintään kuusi kuukautta työsuhteen päättymisen jälkeen. Jos työntekijän voidaan katsoa saavan kohtuullisen korvauksen hänelle kilpailukieltosopimuksesta aiheutuvasta sidonnaisuudesta, rajoitusaika voidaan sopia enintään vuoden pituiseksi. Kilpailukieltosopimusten muutosta koskeva hallituksen esitys eduskunnalle on annettu marraskuussa 2020 ja ehdotetun lain muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2022. Lainmuutosta ei ole vielä hyväksytty. Esitetyn muutoksen myötä työnantajan kilpailukieltosopimuksia koskeva korvausvelvollisuus laajenisi koskemaan kaikkia kilpailukieltosopimuksia ja kilpailukieltojaksoja. Aiemman kohtuullisen korvauksen sijasta korvaus perustuisi jatkossa työntekijän tavanomaiseen palkkaan. Mikäli kilpailukiellon pituus on enintään 6 kuukautta, maksettavan korvauksen on oltava vähintään 40 % työntekijän palkasta. Jos kilpailukielto on yli 6 kuukautta, korvauksen määrän on oltava vähintään 60 % työntekijän palkasta.
32
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
Korvausvelvollisuuden muutos koskisi voimaan tullessaan sekä uusia kilpailukieltosopimuksia että jo olemassa olevia kilpailukieltosopimuksia, joihin kuitenkin sovelletaan 1 vuoden siirtymäaikaa. Työnantajalla on 1 vuoden siirtymäaikana mahdollisuus irtisanoa vanha kilpailukieltosopimus ilman irtisanomisaikaa. Siirtymäajan kuluessa työnantajan onkin syytä kartoittaa ja tarvittaessa päivittää olemassa olevat kilpailukieltosopimukset ja -ehdot sekä irtisanoa tarpeettomat kilpailukieltosopimukset.
KAIJA PULKKINEN asianajaja, osakas, varatuomari Eversheds Asianajotoimisto Oy puh: 040 825 7930 kaija.pulkkinen@eversheds.fi www.eversheds.fi
Kaija Pulkkinen on erittäin kokenut ja ratkaisuhakuinen työoikeuden asiantuntija, jolla on laaja ja monipuolinen kokemus työoikeuden kaikilta osa-alueilta yritysten ja julkisyhteisöjen neuvonantajana sekä työnantajien asiamiehenä työriita-asioissa. Kaijalla on lisäksi laaja kokemus riidanratkaisuista, yritysjärjestelyistä sekä kiinteistöihin ja kiinteistöjärjestelyihin liittyvistä toimeksiannoista.
LAKIPALSTA
Työntekijällä on luontoisetuna sähköauto tai polkupyörä, miten verotus järjestetään? Täyssähköauton vapaata autoetua vähennetään käyttökustannusten osuudesta 120 euroa/kuukausi tai 0,08 euroa/kilometri. Lisäksi vuosina 2021–2025 täyssähköautojen verotusarvoa alennetaan sekä vapaassa että käyttöetuna annetussa autoedussa 170 euroa/kuukausi, kun auto on rekisteröity Suomeen aikaisintaan vuonna 2020. Hallituksen puoliväliriihessä päätettiin tarkistaa hybridi- ja kaasuautojen luontoisetuarvoa ja alentaa vähäpäästöisten työsuhdeautojen verotusarvoa 85 euroa/kuukausi vuosina 2022–2025. Työntekijän oman tai käyttöetuauton lataaminen työnantajan kustantamana työpaikalla tai julkisessa latauspisteessä on verovapaata vuosina 2021–2025. Etu koskee sekä hybridejä että täyssähköautoja. Verovapaa etu ei koske kotona lataamista. Työnantajan kustantama kotilatauslaite on osa auton verollisia lisävarusteita. Vuodesta 2021 alkaen polkupyöräetu on verovapaata 1 200 euroa/vuosi. Työsuhdepolkupyörän ja -matkalipun verovapaa enimmäismäärä on kuitenkin yhteensä 3 400 euroa/vuosi. Luontoisedun arvo lasketaan leasingmaksun tai hankintahinnan, pääoman koron ja käyttökustannusten määrästä, jolloin edun vuosiarvo saadaan jakamalla hankintahinta viidellä vuodella. Käytännössä tämä tarkoittaa, että verovapaa työsuhdepolkupyörän arvo varusteineen voi olla noin 5 000 euroa. Polkupyörä voi olla varustettu enintään 250 watin tehoisella sähkömoottorilla. Etuun kuuluvat pyörään kiinteästi kuuluvat varusteet sekä kypärä. Esimerkiksi pyöräilyvaatteet ja matkamittari työnantajan kustantamana ovat erillisiä veronalaisia etuja. Jos etu sovitaan kokonaispalkan osaksi, edusta tulee suoritettavaksi palkan sivukulut, vaikka etu olisi verovapaa. Jos etu annetaan rahapalkan lisäksi, sivukulut menevät vain veronlaisen edun osalta.
Luontoisedun järjestämisestä aiheutuneet kulut ovat vähennyskelpoisia työnantajayrityksen verotuksessa. Verotuksessa voidaan vähentää esimerkiksi leasingmaksut tai omistetusta kalustosta EVL:n mukaiset poistot. Verovuosille 2020–2023 on säädetty määräaikainen tuplapoistomahdollisuus, jos kalustoa käytetään yrityksen elinkeinotoiminnassa ja se on uusi, eli otettu käyttöön aikaisintaan 1.1.2020. Puoliväliriihen linjausten mukaan korotettuja poistoja jatketaan vuoteen 2025 saakka. Kun työsuhdepyörä tai -auto on työntekijän omassa käytössä, se ei ole yrityksen arvonlisäverollisessa liiketoiminnassa. Laissa on myös erityinen säännös, joka kieltää arvonlisäveron vähentämisen asunnon ja työpaikan väliseen kuljetukseen liittyvistä tavaroista ja palveluista. Työsuhdepolkupyörään soveltunee samat säännöt kuin työsuhdeautoon, joten kustannuksista ei näin ollen voi vähentää arvonlisäveroa.
PIRKKO HAUTAMÄKI Johtava asiantuntija / Senior Advisor Accountor +358 40 766 38 28 pirkko.hautamaki@accountor.fi www.accountor.fi
Pirkko Hautamäki toimii johtavana asiantuntijana Accountorilla. Pirkon vastuualueena on osaamisen kehittäminen sekä substanssituki verotuksen ja kirjanpidon kysymyksissä.
on Jokainen ostos
Pidetään yhdessä p hjoisen puolta! Katso teot: sydänpohjoissuomelle.fi
SE ON SE OSUUSTOIMINNAN VOIMA.
Tahdomme jokapäiväisillä teoillamme varmistaa, että pohjoinen on paras paikka elää. Osuuskaupan tuotot palautetaan aina pohjoisen alueen ja paikallisten ihmisten hyväksi. Siksi jokainen pienikin ostos Arinassa on sydän, tykkäys ja bonusta Pohjois-Suomelle. Sinulle, minulle, meille.
UUDET JÄSENET
Uudet jäsenet UUDET JÄSENET
Oulun kauppakamari on saanut paljon uusia jäseniä kuluvan syksyn aikana. Listan yrityksistä näet kokonaisuudessaan kotisivuiltamme oulunkauppakamari.fi/ajankohtaista/tiedotteet/ Toivotamme uudet jäsenet lämpimästi tervetulleiksi mukaan verkostoomme!
Oulun laajimmat palvelut yrityksille ja yrittäjille
OP Oulu Yrityspalvelut tarjoaa monipuoliset ratkaisut yrityksen kassanhallinnan, rahoituksen ja vakuuttamisen tarpeisiin. Ota yhteyttä paikalliseen asiantuntijaan. op.fi/oulu/yrityspalvelut
KOULUTUKSET
Kamari kouluttaa – osaaminen yrityksen voimavaraksi!
Talous ja verotus 4.11. (9-16) Kauppakamarin veropäivä, Kajaani/etä 17.11. (9.30-12.30) Suhdannevaihtelut ja taloudellisten riskien hallinta, etä 18.11. (9-16) Kauppakamarin veropäivä, Ylivieska/etä 24.11. (9-16) Kauppakamarin veropäivä, Oulu/etä 2.12. (9-16) Ennakkoperintä 2022, Oulu/etä 8.12. (9-16) Ennakkoperintä 2022, Ylivieska/etä 10.12. (9-12) Verouudistukset 2022, etä 14.12. (9-16) Kauppakamarin valtakunnallinen Veropäivä, etä 15.12. (9-16) Osakeyhtiön tilinpäätös, Oulu/etä
SYKSY 2021 - MERKITSE TÄRKEÄT PÄIVÄT KALENTERIISI! MARRAS-JOULUKUU
Työsuhde, palkka ja HR 5.11. (9-10.30) 9.11. (9-10.15) 24.-25.11. 30.11. (8.30-15)
YT-laki uudistuu, etä Työntekijöiden kilpailukieltosopimukset ja tulevat lakimuutokset, etä Työsuhteen ajankohtaispäivät, Turku Esimiehen työkalupakki, Helsinki/etä
IT
Johtaminen ja esimiestyö 10.11. (9-16) HHJ - Hallituksen työkalut asiakas arvon johtamiseen, Oulu/etä 18.11. (8.30-12) Johtajasopimukset, Helsinki/etä 15.12. (13-15.30) Esa Saarinen: Inhimillisyyden kulmakivet työelämässä, Helsinki HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN JÄSEN (HHJ) -KURSSI
Oulu
1. jakso Hyvä hallintotapa 9.11. 2. jakso Hallituksen ja hallitustyön organisointi 25.11. 3. jakso Strategiatyö 1.12.
ILMOITTAUTUMINEN KOULUTUKSIIN: Ryhmätyö 9.12.
4. jakso Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus 16.12.
Kansainvälistyminen 17.11. (9-14) 30.11. (9-16)
Toimitusten sujuva hallinta Incotermslausekkeilla!, Oulu/etä Vientikaupan keskeiset asiakirjamääräykset, Helsinki/etä
Myynti, markkinointi ja viestintä 9.11. (9-16) 10.11. (9-12.15) 30.11. (9-12) 9.12. (9-15.30)
36
4.11. (9-11.30 )Tietosuojariskien sekä tietovuotojen hallinta, etä 9.11. Power BI – Query editor 16.11. Excelin BI-työkalut 30.11. Power BI - DAX: oleelliset funktiot 7.12. Power BI - raporttien julkaisu, jakaminen ja hallinta 14.12. Power BI – raporttien tehokäyttö: koulutus raporttien lukijoille
KAUPPAKAMARI
Palvelumuotoilun työkalut arjessa, etä Jari Parantainen: Etämyyjäksi vai eläkkeelle, etä Somevideoiden työpaja, etä Moderni ja älykäs myynti, Helsinki/etä
MARRASKUU 2021
JAANA LAHTINEN jaana.lahtinen@chamber.fi puh. 050 408 0663, oulunkauppakamari.fi/ koulutus ja tapahtumat LISÄTIETOJA: RIITTA SCHRODERUS riitta.schroderus@chamber.fi p. 050 338 9350, oulunkauppakamari.fi/ koulutus ja tapahtumat
Muutokset mahdollisia. Koulutusten järjestämisen ehtona on koulutuskohtaisen vähimmäisosallistujamäärän täyttyminen.
KOULUTUKSET
Kauppakamarin Veropäiväkiertue Kajaani 4.11.2021 klo 9-16, Ylivieska 18.11.2021 klo 9-16, Oulu 24.11.2021 klo 9-16 Katsaus vuoden 2022 talousnäkymiin!
Ohjelma
Vuosittainen taloushallinnon ammattilaisten ajankohtaistapahtuma tarjoaa keskeiset
Ajankohtaista verolainsäädännöstä
lakimuutokset ja -uudistukset sekä muut tilinpäätös- ja veroasiat tiiviinä, käytännön-
• Budjettiriihen veropäätökset
läheisenä pakettina. Järjestämme Veropäivän perinteiseen tapaan kolmella eri paikka-
• Investointikannustimien muutokset
kunnalla: Kajaanissa, Ylivieskassa ja Oulussa. Voit osallistua kaikkiin myös etänä.
• Kotitalousvähennyksen muutokset
Tervetuloa mukaan!
• Työsuhde-etujen muutokset • Suomeen suuntautuvien työmatkojen verotus
Asiantuntijoina toimivat KTM Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari, KLT Risto
• Muut kansainvälisen verotuksen muutokset
Walden, Bilanssi Oy ja KTT, Tax Partner Tomi Viitala, Deloitte.
Uutta verotuksen oikeuskäytäntöä Kirjanpidon ajankohtaiskatsaus
Emmiliina työskentelee johtavana veroasiantuntijana Keskuskauppakamarissa, jossa
• Kirjanpitolautakunnan uusimmat lausunnot
hän vaikuttaa yrityksiä koskevan verolainsäädännön kehittämiseen. Hän toimii jäsenenä
• Kirjanpitolautakunnan yleisohje menetelmistä
keskusverolautakunnassa ja verotuksen oikaisulautakunnassa sekä eräissä valtiova-
• Kiinteän toimipaikan kirjanpito ja verotus
rainministeriön työryhmissä. Emmiliina on erikoistunut kotimaiseen ja kansainväliseen
• Julkisten avustusten kirjanpito ja verotus
yritysverotukseen, ja julkaissut siltä saralta useita asiantuntijakirjoituksia.
Verosuunnittelun ajankohtaiskatsaus • Osingonjaon ehdollisuus, jaksottaminen ja maksutavat
Risto on innostava ja energinen luennoitsija. Hän kuuluu Suomen eturivin asiantuntijoi-
• Svop palautus ja omien osakkeiden hankkiminen
hin kirjanpidollisella ja verotuksellisella osaamisellaan ja on kirjoittanut useita teemaan
• Yritysjärjestelyiden uusin oikeuskäytäntö
liittyviä kirjoja ja artikkeleita. Walden on aiemmin työskennellyt Helsingin kauppakor-
Oulussa em. lisäksi
keakoulussa ja Verohallinnossa.
Yrityskauppojen verokysymyksiä (Tomi Viitala) • Käyttöomaisuusosakkeiden tunnusmerkit
Tomin osaamisaluetta on kansainvälinen yritysverotus. Tomi on aiemmin työskennel-
• Asiantuntijamenojen vähentäminen
lyt veroasiantuntijana mm. EY:llä, Keskuskauppakamarissa ja valtiovarainministeriössä.
• Varainsiirtoverokysymyksiä
Hän on toiminut myös vero-oikeuden apulaisprofessorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Ota 30 vuoden kivi- ja viherrakentamisen kokemus käyttöösi www.pkvrakennus.fi Pohjolan Kivi- ja Viherrakennus Oy Puh. 040 845 8279 tai 044 491 9441 asiakaspalvelu@pkvrakennus.fi MARRASKUU 2021
KAUPPAKAMARI
37
KOULUTUKSET
Kevät 2022 Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssi Suosittu HHJ-kurssi innostaa aloittamaan ja kehittämään hallitustyöskentelyä
Tervetuloa mukaan!
sekä tarjoaa uusia ideoita vallitsevien näkökulmien ja toimintatapojen uudis-
Kevät 2022
tamiseen. Se soveltuu jo hallitustyötä tekevälle tai sitä harkitsevalle.
1. jakso: Hyvä hallintotapa
Oulu I Oulu II 3.2. 27.4.
2. jakso: Hallituksen ja hallitustyön organisointi 17.2. 11.5. Yrittäjä, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita
3. jakso: Strategiatyö
24.2. 17.5.
asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia, jotta yritys kykenisi kaupallistamaan tuot-
Ryhmätyö
17.3. 24.5.
teitaan, kasvamaan, uudistumaan ja laajentamaan markkina-alueitaan samalla
4. jakso: Yrityksen talouden seuranta ja ohjaus 24.3. 2.6.
säilyttäen kannattavuutensa. Myös erilaiset murrokset kuten sukupolvenvaihdokset, omistajamuutokset, kansainvälistyminen, kasvunopeus ja markkinahäiriöt ovat
Aiempien kurssien palautteita:
helpoimmin hallittavissa, kun yrityksestä löytyy laajalti kokemusta. Hallitustyös-
"HHJ on avannut silmät monessa asiassa."
kentelyn avulla voidaan parhaiten sitoa yritykseen sen tarvitsemat ulkopuoliset
"Hyvä kurssi, suosittelen mielelläni tätä eteenpäin."
resurssit toimivan johdon tai yrittäjän tueksi.
"Hyviä luentoja ja hyvä porukka" "Selkeytti hallituksen roolia"
Kurssilla käsitellään hallituksen kokoonpano, rooli, vastuut, riskienhallinta,
"Ryhmätyöt antoisia ja hyödyllisiä"
ja työmuodot (raportointi, strategiatyö, palkitsemisjärjestelmät jne.) erityisesti pk-yritysten näkökulmasta ja yritysesimerkkien kautta käytäntöön soveltaen. Kurssin asiantuntijoina toimivat kokeneet hallitusammattilaiset.
Hyväksytty myyntijohtaja (HMJ) -kurssi Nosta myynnin johtaminen uudelle tasolle! Neliosainen HMJ-kurssi on suunnattu B2B-myynnin johtotehtävistä kiinnos-
Asiantuntijoina toimivat kehitysjohtaja Mikko Isoniemi, Ilk-
tuneille tai niissä toimiville. Kurssin tavoitteena on valmentaa osallistujia
ka-Yhtymä, toimitusjohtaja Veikko Moilanen, Rodstein Oy
myyntiorganisaation suorituskyvyn nostamiseen sparraamalla nykyaikai-
ja toimitusjohtaja Ville Orrenmaa, Myynninmaailma Oy.
sia keinoja käyttäen myynnin johtamiseen. Strategisen ajattelun kehittämisen lisäksi kurssilla käydään läpi etenkin myy-
Tervetuloa mukaan!
jien henkilöstöjohtamista, myynnin suunnittelua ja myynnin johtamisen ylei-
1. jakso: Myynnin strategia ja suunnittelu
22.3. klo 9-14
simpiä kehityskohteita. Kurssi sopii myös vientimyyntiä tekeville b2b-yrityksille.
2. jakso: Myynnin tavoitteet ja mittarit
26.4. klo 9-14
Sparraustyyppisen opiskelun lisäksi osallistujat tekevät/päivittävät kurssilla
3. jakso: Myyjien johtaminen ja esimiestyö
18.5. klo 9-14
oman yrityksensä myyntistrategian. Lisäksi kuullaan 3 eri case-esimerkkiä
4. jakso: Myynnin tukeminen
15.6. klo 9-15
myynnin johtamisesta ja käytännöistä erilaisissa myyntiorganisaatioissa. Kurssi on tyyliltään proaktiivinen ja kurssin aikana osallistujat pääsevät jakamaan kokemuksia ja verkostoitumaan keskenään. Lisäksi osallistujilla on käytössään keskusteluryhmä sekä yhteinen sähköinen alusta, jossa on tehtäviä, videoita ja muuta oppimismateriaalia myynnin johtamiseen liittyen.
38
KAUPPAKAMARI
MARRASKUU 2021
Teräksemme ovat jatkuvalla dieetillä
pin Älä anna kielio is ja ääntäm en hallita sinua.
Tutustu kielie! kursseihimm SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoa tarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena on vahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa ja tuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq Tukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq Helsingissä.
www.ssab.fi
SCHOOL OF LANGUAGES
berlitz.fi
PALAUTTAA ARVON
Ruskonniityntie 4, 90630 Oulu p. 020 781 7640 www.kuusakoski.com
Yritystoiminnan aloittamiseen, kehittämiseen ja kansainvälistymiseen löytyy apu yhdestä osoitteesta businessasema.com/neuvonta businessoulu.com
SOITA 08 558 558 10
LIIKEIDEA JA YRITYKSEN PERUSTAMINEN
BusinessAseman palvelu‑ neuvonta ohjaa eteenpäin!
HAUTOMOTOIMINTA
• Palveluneuvonta on avoinna BusinessAsemalla
DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA
•
Puhelimitse sinua palvellaan numerossa 08 558 55810 ma–to klo 8–18 ja pe klo 8–16.
YRITYSRAHOITUS
•
Voit myös varata ajan etäneuvontaan: businessasema.com/neuvonta
VIENTI JA KANSAINVÄLISTYMINEN LIIKETOIMINNAN VALMENNUKSET INNOVAATIOPALVELUT OMISTAJANVAIHDOKSET SIJOITTUMISPALVELUT TOIMIALAPALVELUT JA VERKOSTOT REKRYTOINTIAPU
arkisin klo 9–15.
K ÄY N T I O S O I T E : B US I N ES SA S E M A , HA L L I T US K AT U 3 6 B , 9 0 1 0 0 O ULU
Muistathan myös sähköiset palvelumme Tarjoamme käyttöösi mm. toimitilaja tonttipörssin, kattavan yrittäjän tietopaketin sekä ajantasaista tietoa esimerkiksi rahoitusmahdollisuuksista. Sähköiset palvelut löydät osoitteesta: businessoulu.com.