Skip to main content

Oulun Kamarilehti 3/2026 web

Page 1

OULUN KAUPPAKAMARI

KAUPPA KAMARI NUMERO 3 SYYSKUU 2026

JUUSO RÖNNHOLM OULUN KAUPPAKAMARIN TOIMITUSJOHTAJA

”KAUPPAKAMARI TYÖSKENTELEE KOKO TOIMINTA-ALUEENSA SUURTEN ASIOIDEN ÄÄRELLÄ, MIKÄ TEKEE TYÖSTÄ KUNNIANHIMOISTA JA SAMALLA KIEHTOVAA.”


Yrityslainat yrityksesi kaikissa käänteissä Yrityslaina on hyvä ratkaisu kaiken kokoisille yrityksille. Asiantuntijamme kartoittavat tarpeesi ja tarjoavat räätälöidyt lainaratkaisut. Tutustu: op.fi/yrityslaina Yrityslainan myöntää osuuspankki tai OP Yrityspankki Oyj.

Vahvista osaamista – kasvata kykyä uudistua, johtaa ja menestyä Tutustu joustaviin jatkuvan oppimisen mahdollisuuksiin Oulun yliopistossa. joy.oulu.fi


PÄÄKIRJOITUS

Talous on vihdoin kääntynyt kasvuun Jo muutaman vuoden on näyttänyt siltä, että talouskasvun pohja olisi saavutettu, mutta välillä se on tuntunut puolankalaiselta välipohjalta. Nyt Suomen talous on vihdoin kääntynyt kasvu-uralle. Muutosta vahvistavat monet kovat mittarit, kuten BKT:n kasvu viimeisen kolmen vuosineljänneksen aikana lähes kaksi prosenttia ja koko kevään ja alkukesän jatkunut Teknologiateollisuuden suhdannetilanteen paraneminen. Uusien tilausten kertymä kasvoi ja tilauskannat vahvistuivat. Kasvanut kysyntä näkyy vähitellen myös valmistavan teollisuuden henkilöstömäärissä. Myös tuore Elinkeinoelämän suhdannebarometri vahvistaa tilannekuvaa, kun näkymät lähikuukausille ovat kirkastuneet kaikilla päätoimialoilla. Tuotannon kasvun arvioidaan jatkuvan melko ripeänä koko loppuvuoden, ja myös henkilöstön määrän pitkään jatkunut lasku kääntyisi loivaksi nousuksi. Käännettä voi pitää erinomaisena osoituksena suomalaisen elinkeinoelämän resilienssistä ja muutoskyvykkyydestä, jota osaltaan tukevat myös nykyisen istuvan hallituksen läpiviemät työmarkkinamuutokset mm. paikallisen sopimisen lisäämisessä. Viime vuosien geopoliittinen tilanne ja jatkuvat kriisit ovat aiheuttaneet monia haasteita mm. logistiikan, materiaalien ja raaka-aineiden saatavuudelle sekä ennen kaikkea kustannusten nousua. Siihen tilanteeseen peilattuna monet suomalaiset yritykset ovat onnistuneet erinomaisesti kehittämään uusia tuotteita mm. puolustusteollisuudessa sekä kasvattamaan vientiä uusille markkinoille. Vielä on paljon tehtävää, jotta kasvun positiiviset vaikutukset heijastuvat laajemmin yhteiskuntaan. Kuluttajien

luottamus tulevaisuuteen on edelleen häilyvä ja julkista taloutta rasittaa massiivisen velkaantumisen lisäksi korkea työttömyys, joka harmittavasti kohdistuu erityisesti nuoriin, joiden pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti työelämään kiinni. Kun aloitin 12 vuotta – kolme eduskuntavaalikautta – sitten Oulun kauppakamarin toimitusjohtajana, ajettiin Nokian matkapuhelintoiminnot alas. Työttömiksi jäi tuhat ICT-alan osaajaa. Se ei ollut kuitenkaan loppu, vaan sen sijaan uuden alku. Nokia toimii edelleen Oulussa ja se on rakennuttanut kokonaan uuden kampuksen 3000 henkilölle ja kasvaa uusien liiketoimintojen myötä. Sen lisäksi Oulussa on yli 20000 ICT-alan osaajaa, joiden myötä tänne on keskittynyt huikeaa osaamista digitaalisten pankkipalveluiden kehittämisessä, puolustusteollisuudessa sekä hyvinvointiteknologiassa.

Haluan kiittää kaikkia jäsenyrityksiämme, yhteistyö- ja sidosryhmäverkostoja, luottamushenkilöitämme sekä kauppakamarin henkilöstöä tuloksellisesta ja erinomaisesta yhteistyöstä koko Pohjois-Suomen hyväksi. Luovutan hyvällä mielellä kapulan seuraajalleni, Juusolle. Mielensähyvittäjä kiittää!

Jari P. Tuovinen Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja 2014–2026

Vaikuttamistyöhön liittyen silloinkin oli tulossa eduskuntavaalit. Osoituksena erinomaisesta yhteistyöstä kaikki keskeiset toimijat sitoutuivat silloin edistämään alueen kärkihankkeena Valtatie 4:n kehittämistä Kempeleen ja Kemin välillä. Tässä työssä onnistuttiin hienosti, kun seuraava hallitus rahoitti investointia loppujen lopuksi lähes 170 miljoonalla eurolla. Vastaavaa yhteen hiileen puhaltamista tehtiin seuraavissa Eduskuntavaaleissa Pohjoisen ohjelman laatimisessa. Sen myötä saatiin mm. 200 miljoonan euron rahoitus kaksoisraiteelle Oulusta Liminkaan sekä matkustajaliikenteen avaaminen Oulusta Tornion kautta Haaparantaan. Katse on edelleen pidettävä Pohjoisen mahdollisuuksissa niin päästöttömän sähkön kuin luonnonvarojen hyödyntämisen osalta. Taas on paikka Pohjoiselle yhteistyölle.

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

3


YRITYSLAHJA ON YRITYKSEN KÄYNTIKORTTI Suomessa valmistettu Tulikivi yhdistää luonnonkiven ainutlaatuisuuden, tehokkaan lämmönvarauksen ja ajattoman muotoilun. Tutustu mallistoon

www.nikamadesign.fi.

040 558 3882

info@nikamadesign.fi

OULUN KAUPPAKAMARI WWW.OULUNKAUPPAKAMARI.FI

ILMOITUSMYYNTI ADAPTI-PALVELUT Puh. 050 369 2556 myynti@adaptipalvelut.fi

PÄÄTOIMITTAJA Jari P. Tuovinen VASTAAVA TOIMITTAJA Mika Kulju

ILMESTYMINEN Neljä kertaa vuodessa helmikuussa, huhtikuussa, syyskuussa ja marraskuussa.

TOIMITUSSIHTEERI Jaana Lahtinen

PAINO PunaMusta Oy, Oulu

KONSEPTI JA ULKOASU PunaMusta Oyj TAITTO Crea Oy KANNESSA Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Juuso Rönnholm PALAUTTEET: mika.kulju@chamber.fi

4

KAUPPAKAMARI

JULKAISIJA Oulun kauppakamari, Sepänkatu 20, 90100 Oulu

SYYSKUU 2026

JAKELU Noin 1800 kpl -Jäsenyrityksiin -Sidosryhmille -Kauppakamarin järjestämissä tapahtumissa SELATTAVA SÄHKÖINEN VERSIO Oulun kauppakamarin www-sivuilla: www.oulunkauppakamari.fi ISSN 1458-6002


SISÄLTÖ

OULUN KAUPPAKAMARI

10

NRO 3 / SYYSKUU 2026

3 6 10 15

PÄÄKIRJOITUS Talous on vihdoin kääntynyt kasvuun OULUN KAUPPAKAMARI Juuso Rönnholm aloitti Oulun kauppakamarin toimitusjohtajana ANNA-KAISA IKONEN Hymyä huuleen, Suomi! MAAKUVA Uniikkia brändinrakennusta

18 18

RUKA-KUUSAMO Ruka-Kuusamo haluaa olla Pohjolan paras outdoor-kohde 2030

24 32

UTAJÄRVEN IHME Pieni voi tehdä suurta – näin syntyi Utajärven ihme KAUPPAKAMARI TUKEMASSA KANSAINVÄLISTYVÄÄ TYÖELÄMÄÄ Eurofins löysi oppilaitosauditoinnista rohkeuden avata ovia kansainvälisille osaajille

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

5


OULUN KAUPPAKAMARI

Juuso Rönnholm aloitti Oulun kauppakamarin toimitusjohtajana JUUSO RÖNNHOLM (41) ALOITTI OULUN KAUPPAKAMARIN TOIMITUSJOHTAJANA SYYSKUUN ALUSSA. HÄN TYÖSKENTELI VIIMEKSI BUSINESSOULUN TIEDOLLA JOHTAMISEN JA YHTEISKUNTAVAIKUTTAMISEN YKSIKÖN PÄÄLLIKKÖNÄ. TEKSTI JA KUVA: MIKA KULJU Oulun kauppakamarin puheenjohtajan Juha Laakkosen mukaan Rönnholm erottui laadukkaasta hakijoiden joukosta mm. valmiilla ajatuksillaan jäsenyritysten edunvalvonnasta sekä vahvoilla vaikuttamisverkostoillaan. ”Oulun kauppakamarin toimitusjohtajalla on näköalapaikka Pohjois-Suomen elinkeinoelämän kehittämiseen, joten tehtävä on tärkeä ja myös vaativa. Tavoitteemme on jatkossakin auttaa jäsenyrityksiämme ja koko toiminta-aluettamme kasvuun monen yleisnäkymiltään sumuisen vuoden jälkeen”, toteaa Laakkonen. Juuso Rönnholm on edunvalvonnan ja strategisen vaikuttamisen ammattilainen, jolla on 18 vuoden työkokemus julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Hän on urallaan toiminut mm. tasavallan presidentin kabinetin jäsenenä ja useiden ministerien erityisavustajana.

6

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026

”Olen seurannut työssäni Oulun kauppakamarin laadukasta työtä pitkään ja monelta kantilta, joten tunnen toimintatavat ja -ympäristön entuudestaan. On erittäin hienoa päästä jatkamaan arvokasta työtä hyvältä perustalta, sillä Jari P. Tuovisen 12 vuoden toimitusjohtajakausi on ollut ansiokas”, kiittää Rönnholm. Rönnholmin vahvuuksiin kuuluu viestintä, jonka parissa hän on meritoitunut työuransa varrella useissa erilaisissa tehtävissä. Lisäksi hän on tottunut toimeenpanemaan strategioita ja toimimaan operatiivisena johtajana. ”Kauppakamari työskentelee koko toiminta-alueensa suurten asioiden äärellä, mikä tekee työstä kunnianhimoista ja samalla kiehtovaa. Keskiössä on jäsenten ja alueen edunvalvonta yhdessä sidosryhmien kanssa. Tärkeää osa tätä työtä on koko ajan kehittyvä pohjoinen yhteistyö Lapin kauppakamarin kanssa”, kertoo Rönnholm.


JUUSO RÖNNHOLM FACT FILE s. 1984 Valtiotieteen maisteri, Turun yliopisto 2011, pääaine: yleinen valtio-oppi Sotilasarvo: reservin luutnantti Perhe: vaimo ja kaksi alakouluikäistä lasta Harrastukset: piha- ja metsätyöt, liikunta ja lukeminen

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

7


CHAMBER OF COMMERCE

Place branding is part of the talent competition Oulu’s year as European Capital of Culture is heading into its final quarter. Before the year began, many wondered what the business world would get out of it. For tourism and events, the benefits were obvious, but for an industrial company, the payoff could look less clear. From the beginning, we at the Oulu Chamber of Commerce saw the publicity the year would bring as something that would benefit every company in the region. For an engineer in Frankfurt or a researcher in Lisbon, positive, visible coverage of Oulu may have broken down that first barrier to choosing Finland, and Oulu, as a place to work. If you’ve never heard of a place, or a country, you’re unlikely to go looking for job opportunities there. MARI VIIRELÄ Oulu Chamber of Commerce Director of Service Sector mari.viirela@chamber.fi 050 482 2305

Talent decisions follow the same psychological path as travel decisions: awareness first, interest second, action last. Few people move somewhere they cannot picture in their mind. Someone who has seen Oulu on a travel list, in a colleague’s photos from a conference trip, or in a magazine article already carries a small, positive image of the place. Place branding, in other words, matters for attracting talent. A positive national image is built through many different channels, sometimes by chance. President Stubb is a great brand ambassador for Finland, but athletes, sporting events, and offbeat cultural stunts, like air guitar, do just as much for the country’s image. Here in the north,

8

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026

we have stunning nature, which has already reached huge audiences through winter sports, as viewers around the world tune in to watch events like Ruka Nordic and the Levi World Cup opener on their TV screens. The Finnish state has institutionally recognized that tourism’s place image, investment attraction, and talent recruitment go hand in hand. Within Business Finland, Visit Finland promotes tourism, while the Work in Finland function supports Finnish companies in attracting, recruiting, and managing international talent through marketing communications, events, advisory services, partner networks, and coaching. The logic is simple: this marketing is aimed at someone weighing whether it’s worth booking a flight to Finland, coming here on a student exchange, or building a career. Finland’s employment situation doesn’t yet show the same positive momentum as investment figures, but in the years ahead, we will need talent from beyond our borders. An image alone won’t fill a single open position, but it decides who even considers applying in the first place. The Capital of Culture year has given Oulu a rare chance to appear in international media. Hopefully that visibility will pay off in the years to come, not just in rising numbers of foreign visitors, but in more top international talent choosing to build their careers here.


CHAMBER OF COMMERCE

How Do Others See Finland? WHAT COMES TO MIND WHEN PEOPLE AROUND THE WORLD THINK OF FINLAND?

We often talk about clean nature, safety, education, equality and technology. These are things we can be proud of. But our country image is not created only by what we say about Finland. It is also created by what people experience when they visit, work, study or do business here. Through Junior Chamber International, I have had the opportunity to meet people from different countries and see how Finland and Northern Finland are viewed from outside. Sometimes the things we consider ordinary are exactly what others find remarkable. Trust, safety, functioning services, nature and the ability to get things done are not self evident everywhere. We saw this first hand in 2024, when Oulu hosted the JCI European Conference. The event brought together around 1,500 JCI members from 46 countries. For many of them, it was their first visit to Oulu and Northern Finland. Experiences like these are about much more than one conference. Every conversation, local experience and new connection becomes part of the image people take home with them.

This also matters for business. When a Finnish company enters an international market, our reputation can support it. Reliability, expertise and responsibility are valuable assets, but we should be more confident in talking about them. Oulu’s year as European Capital of Culture gives us another exceptional opportunity in 2026. International visitors and networks are coming to our region. We can show them that Northern Finland is not only a beautiful place to visit. It is also a place to study, work, innovate, build companies and invest.

ANNA POROPUDAS, President of JCI Oulu and Healthcare Specialist at the Wellbeing Services County of Northern Ostrobothnia.

A strong country image is created through real encounters. It is shaped by how we welcome a visitor, how international talent becomes part of our communities and how easily companies can find partners here. Finns are often modest about their achievements. Perhaps we could be a little less modest. We already have many reasons to be proud of Finland and the North. Now we need to make sure that others know about them too.

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

9


10

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026


Hymyä huuleen, Suomi! SUOMEN BRÄNDIÄ ON RAKENNETTU KOULUTUKSEN, TEKNOLOGIAOSAAMISEN, TURVALLISUUDEN JA PUHTAAN YMPÄRISTÖN VARAAN, MUTTA KUNTA- JA ALUEMINISTERI ANNA-KAISA IKOSEN (KOK.) MUKAAN MAAKUNTIEN YHTEISTYÖSSÄ ON KEHITTÄMISEN VARAA. TEKSTI: TIMO SORMUNEN. KUVAT: LAURI HEIKKINEN, VALTIONEUVOSTON KANSLIA Oulu on toinen EU:n kuluvan vuoden kulttuuripääkaupungeista ja markkinointisloganeissa sitä on kehuttu muun muassa cooleimmaksi paikaksi Euroopassa. Myyntilauseelle on päättyneenä kesänä löytynyt myös konkreettista katetta. Samaan aikaan kun Suomessa on vedetty päälle pitkähihaista tai sadetakkia, on Keski- ja Etelä-Euroopassa kärvistelty ennätyshelteiden kourissa. Minkä verran ”ilmastoturisteja” on tuon lausahduksen pohjalta Ouluun lopulta päätynyt, jäänee arvoitukseksi. Jokainen täällä lomaileva tai tänne työnsä takia saapuva matkailija on kuitenkin Suomen maabrändille arvokas, muistuttaa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen. ”Heillä on todennäköisesti mukanaan myös älypuhelin, jonka avulla matkakokemukset ja elämykset jaetaan saman tien omalle ystäväpiirille. Tätä kautta jokainen paikkakunta ja samalla myös jokainen meistä on Suomibrändin rakentaja”, ministeri muistuttaa. Kaupungit ovat käyntikortteja Brändihaasteet eivät ole alue- ja kuntaministerin kaikkein keskeisintä työsarkaa, mutta Ikonen on silti niiden kanssa tekemisissä säännöllisesti. Pääministeri Petteri Orpon (Kok.) aloitteesta perustettu Promotion Finland on ministeriöiden, kaupunkien, kulttuuri-instituuttien ja yritys- >>

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

11


ten muodostama ideapaja, joka keskittyy Suomi-kuvan rakentamiseen. Samalla se kerää ja hyödyntää dataa siitä, millaisena Suomi näyttäytyy ulkomailla. Tärkeitä foorumeita ovat myös valtion ja kuuden suurimman kaupungin muodostama allianssi sekä muut kaupunkikumppanuudet. Niissä pohditaan yhteisen pöydän ääressä tulevaisuuden näkymiä sekä muun muassa koulutukseen, teollisuuden uudistumiseen sekä kansainvälisten osaajien houkutteluun ja kotiutumiseen liittyviä haasteita. ”Suurimmat kaupungit ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään ja verkostoituneet kansainvälisesti. Samaan pitää tähdätä myös maakuntatasolla, sillä pelikenttänä on koko maailma”, Ikonen toteaa. Hän painottaakin, ettei vanhoihin kunta- tai maakuntarajoihin perustuva mustasukkaisuus ole enää tätä päivää. Yritysten investointipäätökset syntyvät monien tekijöiden summana ja houkuttavampi kokonaisuus syntyy useimmiten alueellisella yhteistyöllä ja kustannustehokkaalla työnjaolla. ”Kaupunkien menestys ja näkyvyys ulkomailla on lopulta myös ympäröivien alueiden ja maakuntien etu. Siksi kaupunkien vetovoimaan ja elinvoimaisuuteen kannattaa panostaa”, Ikonen muistuttaa. Onnellisuus enemmän esiin Millainen sitten on Suomen nykyinen maakuva ministerin mielestä? Alue- ja kuntaministerin mukaan Suomi tunnetaan maailmalla vakaana, turvallisena ja luotettavana maana, jossa on hyvä ja toimiva hallinto. Suomen kohdalla muistetaan usein mainita myös koulutus, kansalaisten yhdenvertaisuus, vehreä luonto ja teknologiaosaaminen. Ukrainan sodan myötä agendalle ovat nousseet myös huoltovarmuus ja väestönsuojelu. Sen myötä lukemattomat ulkomaalaisdelegaatiot ovat päässeet tutustumaan muun muassa Helsingin väestönsuojaratkaisuihin. ”Samassa yhteydessä kannattaa tietysti esitellä meidän muitakin saavutuksia”, Ikonen muistuttaa. Suomi on rankattu moneen otteeseen myös maailman onnellisimmaksi kansaksi, vaikka emme sitä itse oikein uskokaan todeksi. Ikosen mukaan ykkössijat eivät suinkaan ole sattumaa tai väärää tilastojen tulkintaa. ”Vähättelyn sijaan meidän pitäisi hyödyntää tuota titteliä huomattavasti nykyistä enemmän, sillä siitä meidät ulkomailla useimmiten muistetaan. Ja samalla meidän pitää opetella itsekin hymyilemään.”

12

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026


KUKA: Kunta- ja alueministeri, kansanedustaja. Toiminut muun muassa Tampereen pormestarina, työelämäprofessorina, valtiovarainministeriön valtiosihteerinä sekä Kokoomuksen varapuheenjohtajana KOULUTUS: Yhteiskuntatieteiden tohtori PERHE: Puoliso ja kaksi lasta HARRASTUKSET: Lukeminen, kulttuuri, matkailu ja liikunta luonnossa

Kehityskatse kauemmas Vuosikymmenten saatossa useimmat maakunnat ovat profiloituneet omiin vahvuusalueisiinsa. Esimerkiksi Oulun seutu, Tampere ja Espoo panostavat teknologiaan, Etelä-Pohjanmaa elintarviketeollisuuteen, Itä-Suomi biotalouteen ja Pohjois-Suomi matkailuun ja kaivosteollisuuteen. Länsi-Suomen vahvuutena ovat muun muassa telakat ja metalliteollisuus. Alue- ja kuntaministerin Anna-Kaisa Ikosen mukaan maakunnissa tarvitaan silti entistä rohkeampaa erikoistumista ja tarttumista tämän ajan suuriin kysymyksiin. Sen myötä syntyy uusia osaamiskeskittymiä, jotka puolestaan houkuttelevat tänne uusia kansainvälisiä osaajia. Kuinka sitten lisätä Suomen houkuttavuutta, kun tänne asettumisesta on tullut kiristyneiden maahanmuuttopykälien myötä entistä vaikeampaa? ”Siihen tarvitaan houkutteluohjelma sekä työperäisten oleskelulupien ja moitteettomasti velvoitteensa hoitaneiden yritysten rekrytoinnin ja työlupien nopeampaa käsittelyä. Tulijan on saatava arkensa sujumaan nopeasti. Se tarkoittaa esimerkiksi sujuvaa pankkitilin avaamista, viranomaisprosessien kehittämistä sekä englanninkielisten koulutuspaikkojen lisäämistä. Ongelmia ennaltaehkäistään kiristämällä rangaistuksia.”

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

13


MAAKUVA

Uniikkia brändinrakennusta HEIKENTYNEET PISA-TULOKSET, SYNKKÄ TALOUSTILANNE JA RASISMIKOHUT OVAT SAANEET MONET HUOLESTUMAAN SUOMI-BRÄNDIN RAPISTUMISESTA. MOOMIN CHARACTERSIN TOIMITUSJOHTAJAN ROLEFF KRÅKSTRÖMIN MIELESTÄ SIIHEN EI OLE AIHETTA. TEKSTI: TIMO SORMUNEN. KUVAT: MEERI UTTI Suomi on maailmalla edelleen osaavan ja onnellisen kansakunnan maineessa – jos joku vain sattuu olemaan niistä kiinnostunut. Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkström – jos kuka – tietää, miltä Suomi näyttää maailmalla. Heikentyneet Pisa-tulokset, vaisu talouskasvu ja kasvava valtionvelka ovat saaneet monet pohtimaan Suomen maakuvaa. Samaan aikaan pidämme vuodesta toiseen hallussamme maailman onnellisimman maan titteliä ja meidät tunnetaan edelleen korkeasta osaamisesta. Miten Suomen maakuva siis todellisuudessa voi? Tähän kysymykseen Moomin Charactersin Kråkströmillä on poikkeuksellinen näköalapaikka. Muumit ovat yksi Suomen tunnetuimmista kansainvälisistä brändeistä, ja monille erityisesti Aasiassa Suomi yhdistyy vahvasti juuri muumeihin. Siksi hän on seurannut läheltä, miten Suomi maailmalla nähdään ja millaisia mielikuvia maahan liitetään. Maailmalla yli 30 vuotta matkustelleen ja bisnestä tehneen Kråkströmin mielestä maavertailujen ranking-luvut ja hetkelliset somekohut kannattaa kuitenkin jättää omaan arvoonsa.

14

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026

”Oman kokemukseni mukaan Suomen maakuva on ulkomailla hyvinkin positiivinen, eivätkä esimerkiksi yksittäisten politiikkojen möläytykset sitä muuksi muuta. Yksikään sopimus tai kauppa ei ole jäänyt minulta tekemättä sen takia, että tulen Suomesta. Eikä se välttämättä edes kiinnosta vastapuolta”, Kråkström toteaa. Sen toimitusjohtaja toki tunnustaa, että Suomi tunnetaan maailmalla aivan eri tavalla kuin 1980- ja 1990-luvuilla. Globalisaation ja Nokian lisäksi tietoa ovat lisänneet muun muassa EU-jäsenyys ja matkailun kasvu. Maakuvan perusta rakentuu vuosikymmenissä Kokenut brändiammattilainen varoisikin yksittäisten mainekolhujen kohdalla liian nopeita korjausliikkeitä. Sijoitus maarankingeissa saattaa vaihdella vuodesta toiseen, mutta se ei vielä yksin murenna vuosikymmenten saatossa rakentunutta hyvän maineen kivijalkaa. ”Sillä ei ole lopulta suurtakaan merkitystä, olemmeko jossain vertailussa kärkikaksikossa vaiko kymmenen parhaan joukossa. Suomi on silti varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan huippumaa”, Kråkström muistuttaa. Maailman onnellisimman maan tittelistä kannattaa kuitenkin olla ylpeä.


MAAKUVA

”Esimerkiksi Japanissa ja Kiinassa lapset saavuttavat testeissä huipputuloksia, mutta ovatko he onnellisia – se on jo kokonaan toinen juttu”, hän huomauttaa.

tusjohtajan mukaan ollut pitkäjänteistä. Sen myötä muumeja ja Suomen maabrändiä on opittu yhdistelemään entistä hienovaraisemmin.

Hienovaraista brändinrakennusta

”Emme alleviivaa suomalaisuutta, vaan annamme ihmisten oivaltaa sen itse. Myynnissä ja markkinoinnissa tärkeintä on itse tuote, ei kansallisuus.”

Suomi-brändiin liitetään usein onnellisuus, luontoarvot, sivistys ja tasa-arvo. Samat asiat painottuvat myös Muumien elämänfilosofiassa, vaikka hahmot eivät tunnusta mitään kansallisuutta. Muumit ovatkin olleet Suomelle tärkeä maineenrakentaja. Vuosien varrella hahmot ovat koristaneet muun muassa Finnairin Aasian-koneita, toimineet Suomi-kuvan lähettiläinä sekä hienovaraisina vienninedistäjinä. Samalla on kuitenkin huolehdittu tarkasti siitä, ettei suomalaisuus korostu liikaa. ”Moomin Characters on ylpeästi kotimainen perheyhtiö, mutta muumit ovat onnellisen tietämättömiä omista Suomi-juuristaan”, Kråkström toteaa. Yhteistyö ulkoasianhallinnon kanssa on toimi-

Ainutlaatuisuus on vientivaltti Meillä Suomessa muumit ovat säilyttäneet suosionsa vuosikymmenestä ja sukupolvesta toiseen. Buumi on osoittanut kestävyytensä myös maailmalla, etenkin Kiinassa ja Japanissa. Kråkströmin mukaan menestyksen salaisuus löytyy siitä, että kyse on uniikista luomuksesta, ei kopiosta jostain toisesta fantasiahahmosta. Se on perinteisesti paras ja kestävin valttikortti kansainvälistyvälle yritykselle. ”Apple, Nokia ja Rovio ovat kaikki tuoneet markkinoille jotain aidosti ainutlaatuista. Läpimurron jälkeen omaa tuotetta on kuitenkin hiottava taukoamatta entistä paremmaksi.

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

15


MAAKUVA

Muiden perässä juoksemalla ei kisassa pärjää”, Kråkström muistuttaa. Toinen avainasia on huolehtia yrityksen ja brändin alkuperäisistä arvoista, eikä jättäytyä markkinavoimien vietäväksi. Maailma on muuttunut moneen kertaan myös muumien ympärillä, mutta heidän universaali elämänfilosofiansa ja hahmot luoneen Tove Janssonin perintö ovat osoittautuneet kestäviksi. Apuna ovat toki olleet myös ajanmukaiset markkinointi- ja viestintätyökalut. ”Sinällään on surullista, että vuonna 1945 ilmestynyt ensimmäinen muumitarina Tuhotulva on taas ajankohtainen. En olisi toimitusjohtajaksi tullessani ikinä uskonut, että meillä on jonain päivänä uusi sota keskellä Eurooppaa.”

IT-RATKAISUT TEOLLISUUDELLE, PALVELUTUOTANTOON JA TERVEYDENHUOLTOON

MOBIILIOHJELMISTOT • INTEGRAATIOT WEB-OHJELMISTOT • PILVIRATKAISUT

www.rescomi.com | Softpolis Raahe | Teknologiakylä Oulu

Kannattava kasvutarina Undem rehendi tataspe ped Muumien myötätuuli jatkuu, ja siitä kertovat quiaecerum eos et vent ut ut esimerkiksi tekijänoikeuksia hallinnoivan ped ut esequis at que noneMoomin Charactersin tulosluvut. Yhtiö teki cae. Ut destliikevaihdoloratur re, vel es viime vuonna 26,5 miljoonan euron officiteuroa. atusam, qui tem don. Tulosta kertyi lähesdolorum, 8,9 miljoonaa eaqui odi ides dit evella corro quatustibea ”Liikevaihto kasvoi viimeestem vuonna globaalisti ipsae rehenita quis modiskasvua ullorit in repraec noin 17 prosenttia, ja tänäkin vuonna tectorro corum facerrum ra quis tulee muutaman prosentin verran”, toimitusnim fuga. Musapisquam johtaja Roleff Kråkströmium ynnäilee. quiatur? Aximolorum es dolenimo ommod exped2008. ea con plandi Hän tuli yhtiön toimitusjohtajaksi vuonna consequas experit, Tuolloin yhtiössä oli hänen lisäkseen neljä est, sum, si työntekijää, nyt heitä oncomnihit 50. Kokolacculpa konsernissa henkilöstöä on lähes 130. aciis voluptatio quost enis arum Yhtiön omistus on edelleen fugit,tiukasti con re Janssonin solor andictem suvun hallussa ja myös hillabores nuorempi sukupolvi es ut porunti on onseque mukana toiminnassa. Perinteisen ad quid utperheyhtiön volorisquo imustru tapaan kasvu on rahoitettu ptasper tulorahoituksella aernam, officim iscitia id ilman velanottoa. quatia nobit, essumqu atatiur? ”On tämä silti ollut uskomaton Animet tarina. es doluptatem Instagra-aut quamissa rikoimme hiljattain tem miljoonan vel minimo seuraajan dolorepe volupta rajan. Se on kova lukema nossinc mille tahansa temperror kulutapiti optus tajabrändille ja varsinkinvoluptam taideteoksille, ut rest joita enimo blaute muumit itse asiassa ovat.” id magnam esci aut la


Tervetuloa uudet jäsenet! 7.4.-17.8.2026 KAINUU

HEAVY PARTS AGENT OY

KIINTEISTÖ OY KAJAANIN PIETARI

HONGISTO OY

SUUNNITTELU KAJO OY

INFRASECTOR FINLAND OY LIIKUNTAVIETERI OY

KALAJOKILAAKSO

NOSTO JA KULJETUS MATTI SALIN OY

KULJETUS KIMMO HOLOPAINEN OY

OTAKON OY

SILTA-ASENNUS MÄKELÄ OY

PARTYLAND IDEAPARK OULU POHJOIS-SUOMEN RAKENNUSKLUSTERI RY

KOILLISMAA

SIMSONAR OY

C6 LEGAL OY

THE PURE ESSENCE DISTILLERY OY

KUJALAN POROTILA OY

WESTNOKKA OY

OULU

RAAHE

DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY - OULUN KAMPUS

KANTELEEN VOIMA OY

ESNEC OY EXOCON OY GOLF PLUS OY

LVI NIKKI & TOPPILA OY NB SOLUTIONS OY POHJOIS-SUOMEN REMONTTIPALVELU OY

Muista varata ilmoituspaikkasi seuraavaan lehteen! Soita 0503692556 tai laita viestiä: myynti@adaptipalvelut.fi

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

17


RUKA-KUUSAMO

Ruka-Kuusamo haluaa olla Pohjolan paras outdoor-kohde 2030 KUUSAMON ALUETALOUDESSA JOKA VIIDES EURO TULEE MATKAILUSTA. KÄRSIVÄLLISESTI KEHITETTY MATKAILUALUE PYRKII KASVAMAAN OMIEN VAHVUUKSIENSA YMPÄRILLE JA HAKEE KASVUA KANSAINVÄLISISTÄ MATKAILIJOISTA. TEKSTI: SAMI KORKALA “Strategia on matkailun kehittämisessä valtavan tärkeä seikka. Se antaa kaikelle tekemiselle tavoitteen ja suunnan. Ruka-Kuusamo haluaa olla Pohjoismaiden paras outdoor-kohde vuonna 2030”, Ruka-Kuusamon Matkailu ry:n toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma sanoo. Katetta on. Ruka-Kuusamo voitti Vuoden 2025 matkakohde -palkinnon ulkoilukategoriassa maailman suurimmilla matkailualan messuilla. Alueelta löytyy mm. neljä kansallispuistoa, upeat retkeilyreitistöt, huippuluokan hiihtokeskus ja monenlaista tekemistä nykyisin myös kesäaikaan. Vahvuuksien kaupallistaminen on tärkeää Rukan hiihtokeskus on auki noin 200 päivää vuodessa ja kahdeksana kuukautena vuodesta seudulla voi nähdä revontulia. “Olemme pohjoisen matkailussa edellä Ruotsia ja Norjaa siinä, että olemme pystyneet kaupallistamaan paikalliset olosuhteet ja luonnonilmiöt. Matkailua on kehitetty niihin perustuvilla tuotteilla viimeiset 20–30 vuotta”, Haarma sanoo. “Esimerkiksi jos halutaan järjestää vaikkapa lumikenkäsafari tai koiravaljakkoajelu, taustalla luontomatkailun infran on oltava kunnossa.” Ruka-Kuusamo sopii omalla tavallaan hyvin osaksi Suomen maakuvaa: on rauhaa, puhdasta luontoa, paikallisia erikoisuuksia ruuasta saunoihin, toimiva infra, vastuullista matkailua ja turvallisuutta. “Eivät kansainväliset pohjoisen-matkailijat välttämättä miellä tulevansa Suomeen, vaan Lappiin – vähän samalla tavalla kuin me menemme Kanarialle emmekä ensisijaisesti Espanjaan. Kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa me olemme samaa talven ihmemaata kuin Lappikin”, Haarma sanoo.

18

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026


“Ilmastonmuutos on tietysti uhka, mutta saattaa olla, että kesämatkailijat haluavat jatkossa viileitä vaihtoehtoja”, Ruka-Kuusamon Matkailu ry:n toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma sanoo. Kuva: Ruka-Kuusamo

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

19


Ruka-Kuusamo on kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa samassa nipussa kuin Lapin matkailu. Kuva: Ruka-Kuusamo / Harri Tarvainen

“MATKAILU ON POHJIMMILTAAN B2B-BISNESTÄ” “Merkittävin viime vuosina tapahtunut muutos Suomen maakuvassa on se, että Lappi on tullut talvimatkailussa Suomen rinnalle omana asianaan.” Yritysten ja alueen yhteistyötä Matkavaraukset, lennot, majoitukset, ruokaravintolat, järjestetyt retket ja käytännössä kaikki mitä matkailija saa, on suunniteltu ja toteutettu monien yritysten yhteistyöllä. “Moni saattaa luulla, että matkailualaa oppii matkailemalla, mutta ei se niin mene. Matkailu on pohjimmiltaan B2B-bisnestä”, Haarma sanoo.

20

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026

Esimerkiksi Rukan Salonki Resort ei tee juurikaan kuluttajamarkkinointia. “Käytämme paljon aikaa ja resursseja siihen, että tapaamme matkanjärjestäjiä ulkomailla ja rakennamme pitkäjänteisiä yhteistyösuhteita heidän kanssaan. Henkilökohtaiset suhteet ovat meille erittäin tärkeitä, mutta hyödynnämme luonnollisesti myös muita markkinoinnin keinoja osana kokonaisuutta”, Salonki Resortin yrittäjä Marjo Määttä kertoo. Ruka-Kuusamo Matkailu ry on alueen suurimpien matkailutoimijoiden ja Kuusamon kaupungin vuonna 2002 perustama yhdistys, joka edistää matkailua ja siihen liittyvää liiketoimintaa. “Kaikki lähtee yhteistyöstä. Sitä tehdään paikallisten matkailualan yritysten lisäksi mm. ulkomaisten matkanjärjestäjien, lentoyhtiöiden, Kuusamon kaupungin, maakuntaliiton, kauppakamarin ja matkailualaa tukevien yritysten kanssa”, Haarma sanoo.


RUKA-KUUSAMO

Hän istuu mm. Kuusamon kaupungin neuvottelukunnassa ja vuotuista hiihtolajien maailmancupin kisaa järjestävän Ruka Nordicin hallituksessa.

Britanniassa on aktiivisia matkanjärjestäjiä ja pitkä historia alueella matkailussa – on joulubrittejä ja laskettelubrittejä”, Haarma kertoo. Seuraavaksi eniten vieraita tulee Saksasta.

Rukan Salonki Resort on ollut mukana matkailuyhdistyksen toiminnassa sen alusta saakka. Määttä tietää pitkän linjan yrittäjänä, kuinka tärkeää monipuolinen yhteistyö on. “Haarma on tuonut toimintaan lisää liiketaloudellista osaamista ja näkökulmaa.” Joulubrittejä ja laskettelubrittejä Ulkomaalaisten matkailijoiden osuus Ruka-Kuusamon matkailijoiden yöpymisistä on noin kolmannes ja määrä kasvaa jatkuvasti. Suurin yksittäinen matkailijaryhmä ovat britit. “Heitä on jopa tuplamäärä verrattuna muihin.

“Hollantilaisten matkailijoiden määrä on kasvussa ja alkaa olla jo lähellä saksalaisten määrää.” Salonki Resortin asiakaskunta taas tulee pitkälti Keski-Euroopasta. “Asiakkaat saksankielisestä Euroopasta sekä Espanjasta ja Ranskasta ovat olleet mukana alusta sakka”, Määttä muistelee. Venäjän matkailun tyssääminen sodan takia ei ole näkynyt juurikaan Salonki Resortissa. “He eivät olleet koskaan suuri asiakasryhmä meillä. Eikä muutenkaan kannata luottaa liikaa yhteen markkinaan.”

>>

Gravel-pyöräily sopii Koillismaan tie- ja polkuverkostolle erinomaisesti. Kuva: Ruka-Kuusamo / Aapo Lappalainen

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

21


Rukan Salonki Resort. Kuva: Harri Tarvainen

Hän ei ole huomannut, että Venäjän rajan läheisyys pelottaisi matkailijoita. “Tärkeintä on turvallisuuden tunne.” Ruka on saanut isännöidä pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup-kisaa Ruka Nordicia vuodesta 2002 lähtien. Kun kansainvälisissä tv-kuvissa välkkyy tykkyluminen metsä Rukan upeissa maisemapanoraamoissa, se sykähdyttää varmasti eurooppalaisen syksyn kosteudessa. “Sellaista näkyvyyttä ei oikeastaan rahalla saa”, Määttä sanoo. “Matkailun kannalta Ruka Nordic ei ole pelkkä kisaviikonloppu, sillä ennen ja jälkeen kilpailun tulee mm. urheilijoita leireilemään Rukalle”, hän lisää.

peasti sorateita suosivan gravel-pyöräilyn mahdollisuudet. Nykyisin löytyy gravel-tapahtumaa, järjestettyjä grave-retkiä ja vertaansa vailla oleva 900 kilometrin reitistö. Jotkut tapahtumat ovat osoittautuneet jättipotiksi, vaikka alku ei ole ollut aina loistokas. Polkujuoksutapahtuma NUTS Karhunkierros vetää nykyisin tuhansia osallistujia kesän korvalla Rukan maisemiin. Ensimmäinen tapahtuma ei vielä kerännyt sankkoja joukkoja. “Ihmettelimme muutaman muun yrittäjän kanssa, että keitähän nämä muutamat innokkaat oikein ovat, jotka lähtevät Karhunkierrokselle juoksemaan”, Määttä naurahtaa. “Eikä kukaan olisi arvannut, minkälainen tapahtuma Karaokekarnevaalistakin tulee”, Määttä lisää.

Kolmannes kesämatkailijoita Pohjoisen matkailuala on jo vuosia pyrkinyt luomaan kesästä toista vahvaa sesonkia talven oheen. “Nyt jo noin kolmannes matkailijoistamme on kesämatkailijoita ja kansainvälisten kesämatkailijoiden osuus touko-syyskuun kävijöistä kasvaa mukavasti”, Haarma iloitsee.

22

Tuoreehkoihin kesän vetonauloihin kuuluu myös Suomen ensimmäinen tunturivuoristorata Ruka Coaster sekä Downhill Swim -alamäkiuintitapahtuma. 2020-luvulla rakentaminen tyssäsi yleisesti koko Suomessa, ja se näkyi myös Rukalla. Nyt on ilmassa huomattavaa piristymistä.

“Kasvun varaa on, vaikka kesäkohteena Ruka-Kuusamon alue on suurempi kuin Ylläs ja Levi yhteensä.”

“Jos viimeisten viiden vuoden aikana Rukalle on investoitu 30 miljoonaa, niin seuraavan viiden vuoden aikana investoidaan 120 miljoonaa”, Haarma vertaa.

Kuten Haarma totesi, omat erikoisuudet täytyy osata tuotteistaa. Seudulla tunnistettiin no-

Suuri osa summasta on ensi vuonna talvisesongin alkuun valmistuva Arinan uusi hotelli.

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026


RUKA-KUUSAMO

Taivaalta tavoitettava – lentoliikenne on elintärkeää Ruka-Kuusamon matkailualueen kasvua ei ole laskettu aikoihin kotimaisen tai edes maata pitkin matkaavan kysynnän varaan. Matkailun kehittämisessä ja kansainvälistämisessä on nojattava lentoliikenteeseen. ”Saavutettavuus on tällä alueella pitkälti sama asia kuin lentoyhteydet”, Ruka-Kuusamon Matkailu ry:n toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma pelkistää.

Rukan Salonki Resortin yrittäjä Marjo Määttä on nähnyt Rukan kasvun 1990-luvulta tähän päivään. Kuva: Reijo Koirikivi, Studio PSV

Uusia lentoja talvikaudeksi nostaa matkailijoita ja matkanjärjestäjiä, lentoja kyllä tulee. Keväällä tiedotettiin, että lentoyhtiö airBaltic aloittaa viisi uutta suoraa yhteyttä Euroopan kentiltä Kuusamon lentoasemalle, josta tulee talvisesongin ajaksi yhden airBalticin koneen tukikohta. Jatkossa Kuusamosta pääsee suoraan myös Lontooseen, Manchesteriin, Berliiniin, Hampuriin ja Riikaan. Uudet yhteydet voivat tuoda yli 10 000 matkailijaa Ruka-Kuusamon alueelle. ”Nämä uudet lentoyhteydet ovat vahva osoitus alueemme kasvavasta asemasta kansainvälisillä markkinoilla”, Haarma sanoo. Aiemmin Britanniaan ja Latviaan ei ole lennetty suoraan, mikä tuo kaksi uutta markkinaa suorien lentojen pariin. Ennestään Kuusamoon on lennetty Frankfurtista, Düsseldorfista ja Zürichistä.

”Saavutettavuuden kehittäminen on pitkäjänteistä työtä”, Haarma tietää. Hän muistuttaa, että pelkkien lentojen ja Kuusamoon liikennöivien lentoyhtiöiden laskeminen ei vielä kerro koko totuutta. ”Yhtä tärkeää on matkailijoiden viipymä, eli montako yötä he viettävät alueella ja kuinka paljon he käyttävät matkailupalveluita.”

Saavutettavuus on sujuvuutta Matkailualueen saavutettavuuden kehittäminen ei pääty siihen, kun lentokoneen renkaat ottavat kontaktin Kuusamon kiitotiehen.

Viipymä ratkaisee

”Meidän kannaltamme sillä ei ole väliä, mistä matkailijat tänne tulevat. Pääasia, että olemme saavutettavissa”, Määttä sanoo.

”Yksi tulevaisuuden kehityskohteista on matkailijoiden joustava liikkuminen pohjoisen matkailukeskusten välillä. Esimerkiksi Rovaniemellä on paljon matkailijoita ja Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä. Rovaniemen ja meidän alueemme välille tarvitaan sujuva yhteys”, Haarma visioi. Kuusamon lentokenttäkin vetäisi Haarman mukaan vielä enemmän.

Matkailualueen on tavallaan ansaittava suorat yhteydet ja kentälle laskeutuvat tilauslennot aina uudelleen. Jos tarjonta kiin-

”Siellä on kapasiteettipainetta oikeastaan vain muutamana päivänä vuodessa.”

”airBalticin lentojen lisäksi myös Finnairin vuorot Kuusamoon ovat matkailun kannalta todella hyviä”, Rukan Salonki Resortin toimitusjohtaja Marjo Määttä kiittelee.

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

23


UTAJÄRVEN IHME

Pieni voi tehdä suurta – näin syntyi Utajärven ihme UTAJÄRVEN VIIME VUOSIEN KEHITYS ON HERÄTTÄNYT LAAJAA VALTAKUNNALLISTA HUOMIOTA. ALLE 2500 ASUKKAAN POHJOISPOHJALAINEN KUNTA ON NOUSSUT VIHREÄN SIIRTYMÄN EDELLÄKÄVIJÄKSI JA MILJARDILUOKAN INVESTOINTIEN KOHTEEKSI. TEKSTI: JAANA LAHTINEN. KUVAT: UTAJÄRVEN KUNTA

24

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026


Toteutuneita tai suunnitteilla olevia hankkeita Utajärvellä AmpTank / Data Tank Nordic Oy:n 200 MW:n datakeskus n. 2 mrd. €. Lainvoimainen rakennuslupa ja verkkoliittymissopimus; rakentaminen alkaa syksyllä 2026. Skarta Energyn Isosuon aurinkopuisto ja energiavarasto yli 80 milj. €. Toteutunut: sähköntuotanto alkoi 2025, kokonaisuus valmistui 2026. Suomen suurin teollisen mittakaavan aurinkovoimala. Oulun Seudun Sähkön Loukkaanaron aurinkopuisto n. 10 milj. €. Toteutunut: valmistui 2025 ja otettiin käyttöön 2026. Skarta Energyn Hietaselän hybridipuisto n. 120 milj. €. Kehitysvaiheessa; aurinkovoimaa, tuulivoimaa ja energiavarastointia. Luvitus etenee 2026. Vetyalfa Oy:n vihreän vedyn jalostamo, Mustikkakangas 1–3 mrd. €. Suunnittelu- ja YVA-vaiheessa. Investointipäätökseen tähdätään 2027.

Anne Sormunen on toiminut Utajärven kunnanjohtajana kahdeksan vuoden ajan.

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

25


UTAJÄRVEN IHME

Nykyisen kehityksen perusta rakennettiin kahdeksan vuotta sitten, kun kunnassa tunnistettiin omat vahvuudet ja päätettiin keskittyä niihin määrätietoisesti. “Huomasimme riittävän ajoissa omat voimavaramme ja osasimme fokusoida ne napakasti. Ymmärsimme, että vihreä siirtymä tulee ja että vastuullisena, ihmisläheisenä kuntana haluamme olla siinä mukana”, kunnanjohtaja Anne Sormunen kertoo. Lähtökohdat olivat hyvät: vahva sähköverkko, teollisuusalueet, mahdollisuus strategiseen maanhankintaan sekä sijainti Oulun kasvukeskuksen läheisyydessä. Yhtä tärkeänä Sormunen pitää kunnan toimintakulttuuria. Sormusen mukaan Utajärvellä hallintoa ja johtamisjärjestelmää on suoraviivaistettu. Valiokuntamallissa päättäjät ja viranhaltijat työskentelevät tiiviisti yhteisen suunnan eteen. Keskinäinen luottamus, selkeä strategia ja ketterä päätöksenteko ovat olleet ratkaisevia.

Yksi esimerkki on elokuussa käyttöön otettu suuri aurinkopuisto entisellä turvetuotantoalueella. Sormusen mukaan hankkeen uudenlaiseen energiakonseptiin ei aluksi muualla uskottu, mutta Utajärvellä yrityksen rinnalle lähdettiin jo vuosia sitten. “Mielikuva on terävöitynyt siihen, että Utajärvellä ei vain suunnitella, vaan oikeasti tehdään.”

Energiantuotannosta kohti ekosysteemejä Utajärven ajattelussa vihreä siirtymä ei tarkoita pelkästään tuuli- tai aurinkovoimaa. Tavoitteena on jalostaa puhdasta energiaa pidemmälle ja synnyttää sen ympärille uutta teollisuutta ja liiketoimintaa. Kunta kehittää teollisuusalueitaan kiertotalouden periaatteilla sekä huomioi luonnon ennallistamisen ja kompensaation. Tarkoitus on rakentaa kokonaisuus, jossa energia, jatkojalostus, kiertotalous ja luonnon huomioiminen tukevat toisiaan.

Yrityksen rinnalle heti alusta Kun investoija ottaa yhteyttä Utajärvelle, asiaa ei jätetä odottamaan, Sormunen kertoo. Kunnan kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja maankäytön asiantuntijat lähtevät viemään prosessia eteenpäin nopeasti yhdessä yrityksen kanssa. “Pienuus on tässä vahvuus. Meillä on matala kynnys hoitaa asioita.” Suuria investointeja tekevien yritysten kanssa yhteydenpito on jatkuvaa. Kunta käy yritysten kanssa kahden viikon välein tilannekatsauksia: missä mennään, mitä tarvitaan ja mitä kunta voi tehdä ennakoivasti. Luottamus rakentuu myös siitä, että yritysten ideoihin suhtaudutaan avoimesti. Kaikki hankkeet eivät toteudu, mutta epäonnistumisen mahdollisuutta ei myöskään pelätä.

Sormunen arvioi, että monella kunnalla on samankaltaisia mahdollisuuksia etenkin siellä, missä on tilaa ja kantaverkkoa. Suuret energia- ja teollisuushankkeet tarvitsevat maaalaa, jota kasvukeskuksissa ei samalla tavalla ole. “Meillä on valtava potentiaali, jos emme ajattele olevamme vain energiantuottajia, vaan jatkojalostajia ja ekosysteemien rakentajia täällä maakunnissa.” Utajärvellä kehitettyjä toimintamalleja voidaan myös monistaa. Esimerkiksi aurinkopuistojen yhteyteen voidaan rakentaa pienempiä tuulivoimahankkeita ja vierivoimakokonaisuuksia, jotka lisäävät paikallista energiantuotantoa ja omavaraisuutta. Niitä voisivat täydentää myös pienemmät vetytuotantoalueet. “Pienikin voi tehdä suurta. Mutta se vaatii osaa-

26

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026


UTAJÄRVEN IHME

mista, opiskelua, sitoutumista ja rohkeutta lähteä tekemään.”

Hyötyjen pitää jäädä alueelle Miljardiluokan investointien vaikutukset eivät rajoitu vain Utajärven kunnanrajoihin. Rakentaminen avaa mahdollisuuksia laajemminkin lähialueen yrityksille ja työvoimalle. Utajärven Yrityspuisto Oy koordinoi alihankintaketjuja ja kokoaa alueen yrityksiä mukaan hankkeisiin fasiliteettien ja infran rakentamiseen. Kunta järjestää myös infotilaisuuksia hankkeiden etenemisestä ja tulevista tarpeista. Sormunen korostaa, että suuria investointeja pitäisi tarkastella nykyistä enemmän alueellisina hankkeina. “Jos investointi tulee yhteen kuntaan, sen heijastevaikutus on paljon suurempi. Meidän pitäisi puhua siitä, että tämä on hyvä hanke koko työllisyysalueelle.”

sainväliseen toimintaympäristöön. Vedyn osalta ratkaisevaa on EU:n sääntelyn ja aikataulujen ennakoitavuus. Myös energiamarkkina ja geopoliittinen tilanne vaikuttavat hankkeiden etenemiseen. Jos suunnitelmat toteutuvat, Sormunen näkee Utajärven viiden–kymmenen vuoden kuluttua monipuolisempana elinkeino- ja asuinkuntana. Suurten investointien rinnalle halutaan pienempiä yrityksiä, uusia työpaikkoja ja vahvempaa kiertotaloutta. Kasvun tuomia mahdollisuuksia halutaan käyttää asukkaiden hyvinvointiin ja Rokuan alueen kehittämiseen luonto- ja matkailukohteena. Utajärven tarina on esimerkki siitä, mitä pohjoisessa voidaan tehdä, kun vahvuudet tunnistetaan ajoissa, päätökset tehdään yhdessä ja yritysten rinnalle uskalletaan lähteä. “Koko Suomi voi onnistua tässä.” Jutun taustatöissä ja aineiston jäsentelyssä on hyödynnetty tekoälyä. Lopullinen sisältö on toimitettu ja tarkistettu journalistisin periaattein.

Kansainvälisyys näkyy Utajärvellä erityisesti investoijissa, rahoituksessa ja hankeverkostoissa, mutta arjessa se on vasta kasvava ilmiö. Datakeskuksen rakentamisen myötä nähdään, kuinka kansainväliseksi työvoima muodostuu ja millaisia uusia työpaikkoja hanke synnyttää. Sormunen iloitsee, että aurinkopuistonkin rakentaminen toi lisää työpaikkoja Oulun työllisyysalueelle.

Seuraava vaihe ratkaisee paljon Sormunen kertoo, että noin kahden miljardin euron datakeskushanke on etenemässä toteutusvaiheeseen. Sen rinnalla kunnassa on suunnitteilla vety-, aurinko- ja tuulivoimahankkeita, ja investointipäätöksiä odottaa useita luvitettuja energiahankkeita. Suurimmat epävarmuudet eivät Sormusen mukaan liity kunnan omaan tekemiseen, vaan kan-

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

27


Viestintä teki Utajärven teoista näkyviä “Utajärven tarina voisi olla oppikirjaesimerkki siitä, miten kuntastrategia muutetaan suunnitelmalliseksi brändiksi”, Utajärven kunnan viestinnän asiantuntija Terhi Lotvonen sanoo. Vuoden 2024 alusta viestintää ja markkinointia on kehitetty systemaattisesti ja monikanavaisesti. Kaiken lähtökohtana on konkretia: kerrotaan, mitä Utajärvellä tapahtuu ja mitä on saatu aikaan. Vihreästä siirtymästä puhutaan teknisten termien sijaan ymmärrettävinä hyötyinä – puhtaana energiana, uutena työnä, alueellisina mahdollisuuksina ja hyvänä arkena. Suuret investoinnit ovat muuttaneet Utajärven kuvaa perinteisestä maaseutukunnasta vihreän siirtymän ja uuden teknologian edelläkävijäksi. “Sanoisin, että Utajärvestä on kasvanut synonyymi ennakkoluulottomalle kunnallisen elinvoiman kehittämiselle, jota seurataan mielenkiinnolla ympäri Suomen ja Pohjoismaiden.” Lotvonen kertoo kuntaviestinnän muuttuneen viime vuosina perinteisestä tiedottamisesta vahvaa strategista viestintää ja verkostoitumista edellyttäväksi toiminnaksi. Erityisen tärkeää on saada yritykset, yrittäjät ja muut sidosryhmät kertomaan Utajärven tarinaa omissa verkostoissaan. “Kuntamarkkinointi ei ole viikonlopun tarjousbanaani, vaan vuosia kestävää luottamuksen rakentamista.” Lotvonen kertoo, että Utajärvellä viestintä on tuotu tietoisesti mukaan strategian ytimeen ja asioiden suunnitteluun. Kaikki viestintä ja markkinointi pohjautuvat kuntastrategiaan ja sen tavoitteisiin. Lotvonen vastaa kunnan viestinnästä kokopäiväisesti. Tukena ovat kunnan johtoryhmä ja toimialojen sekä yksiköiden operatiivisesta viestinnästä vastaavat henkilöt, mutta myös tarvittaessa ulkopuoliset sparrauskumppanit ja yhteistyöverkostot. Tulevina vuosina investointien jalkautuessa viestinnän painopiste laajentunee elinvoimasta ja vihreän siirtymän hankkeista entistä vahvemmin asumiseen, hyvinvointiin ja matkailuun. “Haluamme näyttää, miten moderni, puhdas teollisuus ja onnellinen, sujuva arki voivat elää Utajärvellä rinnakkain.”

28

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026


Oulu2026 suosittelee Leivonnaisia, koruja, elämyspalveluita, korttipelejä, herkkuja, sisustusesineitä, vaatteita ja muita tekstiilejä... Laadukkaita ja vastuullisia Oulu2026-tuotteita valmistetaan useassa yrityksessä alueellamme.

Ota yhteyttä!

Tutustu tuotteisiin ja shoppaile verkkosivuilla

Matleena Aarikallio

Kumppanuuspäällikkö Strategiset kumppanuudet 040 184 0978

oulu2026.eu/oulu2026-tuotteet

matleena.aarikallio@oulu2026.eu

Kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohtia 22.5.–11.10. Huomisen vaatekaappi & Yuima Nakazato: Glacier. Oulun taidemuseon näyttelyissä esitellään japanilaisen huippumuotisuunnittelijan Nakazaton luomuksia ja avataan ovi muodin uuteen tulevaisuuteen, missä rohkea taiteellinen visio, nyky­ teknologia ja ekologiset materiaalit kohtaavat. 27.–29.8. Delta Life -juhlaviikonloppu. Delta Life ­teos esitetään ainutlaatuisella veden päälle rakennettavalla lavalla Oulun kaupungin syntysijoilla. Esiintymässä mm. Meta4, Marzi Nyman ja Oulu All Star Big Band. Lavalla käydään myös legendaariset Ilmakitaransoiton MM­kisat. 27.8. – 13.11. Faravidin Maa. Teatteria, nykysirkusta ja nykytanssia yhteen kietova esitys Faravidin maa sijoit­ tuu Oulun legendaariselle Raksilan markettialueelle. Faravidin maa kutsuu katsojat paitsi vavahtumaan 14 näyttelijän, tanssijan ja sirkustaiteilijan taidoista, myös loitsimaan onnea, karkottamaan epäonnea, jättämään

hyvästit Raksilan marketille ja toivottamaan tervetulleeksi vinksahtaneen elämysareenan ennen elämysareenaa.

18.9.- 30.11. Kuuttaren puutarha. Tanskalaitaiteilija Jakob Kudsk Steensenin immersiivinen mediataide­ näyttely muuntaa osan Oulun Kivisydän­pysäköinti­ hallista virtuaaliseksi maailmaksi, jossa mennyt ja tuleva kohtaavat kasvien, luonnon ja ihmisen keräämän tiedon kautta. 23.-26.9. Makuseikkailu. Vuoden herkullisin seikkailu kutsuu! Herkuttele useissa ravintoloissa ja kahviloissa tapahtumaa varten suunniteltuja maisteluannoksia ja äänestä suosikkiasi. Syyskuun seikkailussa mukana ennätysmäärä annoksia! 13.–22.11. Lumo Art & Tech Festival. Kansainvälinen fes­ tivaali tuo useisiin tapahtumapaikkoihin erilaisia taiteen ja teknologian kohtaamisia valotaiteesta äänitaitee­ seen sekä monimuotoiseen digitaaliseen taiteeseen.


19.11.–21.11. Beyond the Sky. Immersiivinen teos tuo täh­ titaivaan kauneuden ja mystiikan lähelle meitä kaikkia, avaten uusia näkökulmia maailmankaikkeudesta ja ihmisestä osana sitä. Taide, tiede ja teknologia yhdis­ tyvät, kun astronomisen luontokuvaajan, kuvataiteilija Jukka­Pekka Metsävainion avaruuskuvat sulautuvat yhteen säveltäjä Lauri Porran uutuusteoksen kanssa.

Rauhankoneen kerroksia. Koe vaikuttava Rauhankoneen kerroksia Oulun kaupungintalolla! Taidetta ja teknologiaa yhdistävä Ekho Collectiven teos valottaa eri puolia rauhan rakentamisesta.

4.–19.12. Lumipallo-suurmusikaali. Uusi koko perheen joulumusikaali Ouluhallissa vie revontulten lumoavaan maahan. Rooleissa mm. Kristo Salminen, Saara Aalto, Petra Pääkkönen, Mika Nuojua ja Mia Hafrén, käsikirjoi­ tus ja sävellys Douglas Pashley. Ryhmämyynti on myös käynnissä: Show & Dinner ­ja pikkujoulupakettien tiedustelut myynti@adaptipalvelut.fi

Koettavissa koko vuoden ajan Fotografiska Tallinn x Oulu2026. Vaikuttava ryhmä­ näyttely PLAY esittelee leikkiä sekä ilon aiheena että häiriötekijänä 17 taiteilijan linssin läpi ja noin 200 teoksen voimin. PLAY rohkaisee kuvittelemaan, miten leikki voi palata osaksi elämää odottamattomilla tavoilla. Kauppakortteli Pekuri, avoinna joka päivä.

Korvamato – Mediataidetta Kiasmasta. Kansallis­ gallerian kokoelmasta kuratoitu mediataiteen näyttely tarjoaa Oulun kaupungintalolla videoteoksia, joissa musiikki ja ääni ovat merkittävä osa niiden tunnelmaa ja kerrontaa. Mukana taiteilijat Mika Taanila, Pipilotti Rist, Raakel Kuukka, Dora Dalila Cheffi, Otto Byström ja Jaakko Pietiläinen.

Lisää upeita vaihtoehtoja, sekä perinteisiä että yllättäviä, löydät nettisivuiltamme!

 oulu2026.eu

Euroopan kulttuuripääkaupungin elinvoimaa vahvistamassa


KAUPPAKAMARI TUKEMASSA KANSAINVÄLISTYVÄÄ TYÖELÄMÄÄ

Kuvassa Eurofinsin Oulun laboratorioyksikön yksikönpäällikkö Niina Nieminen (vas), Kaisa Varis OSAO:lta, Hanna Saarela Oulun yliopistolta, Ella Vallenius Oulun kauppakamarilta, Sami Niemelä Oulun ammattikorkeakoulusta, Juha Kaarela OSAO:lta sekä Liisa Porento Pohjois-Karjalan Kauppakamarilta.

Eurofins löysi oppilaitosauditoinnista rohkeuden avata ovia kansainvälisille osaajille MITÄ JOS YRITYKSESI ONKIN VALMIIMPI KANSAINVÄLISILLE TYÖNTEKIJÖILLE KUIN USKOT? EUROFINSIN OULUN LABORATORIOYKSIKÖSSÄ TOTEUTETTU OPPILAITOSAUDITOINTI PALJASTI, ETTÄ SUURIN ESTE EI OLLUTKAAN TYÖYHTEISÖN ASENTEISSA, VAAN USKALLUKSESSA OTTAA ENSIMMÄINEN ASKEL. TEKSTI: ELLA VALLENIUS

Selkeä prosessi toi henkilöstön äänen kuuluviin

Eurofins oli jo useamman vuoden ajan huomannut, että Oulun alueella on paljon potentiaalisia kansainvälisiä osaajia, mutta yrityksen käytännöt eivät vielä täysin tukeneet heidän palkkaamistaan.

Auditointiin osallistui laajasti eri henkilöstöryhmiä johdosta asiantuntijoihin, esihenkilöihin ja laborantteihin.

Kun Oulun kauppakamarin oppilaitosauditointi tuli mahdollisuutena esiin, yritys lähti mukaan avoimin mielin. ’’Lähdimme mukaan katsomaan, millaisia työkaluja tällainen prosessi voisi meille tarjota’’, kertoo Eurofinsin Oulun yksikönpäällikkö Niina Nieminen.

32

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026

’’Prosessi oli hyvin mietitty, siihen oli helppo valmistautua ja auditointipäivät olivat hyvin jäsenneltyjä’’, Nieminen kuvailee. Yksi merkittävimmistä havainnoista liittyi henkilöstön asenteisiin. ’’Meidät yllätti henkilöstön positiivinen suhtautuminen mahdollisuuteen ottaa vastaan kansainvälisiä osaajia. Tahtotila oli selkeästi myönteinen koko porukan osalta.’’


Auditoijina toimivat alueen oppilaitosten edustajat, mikä tarjosi samalla mahdollisuuden keskustella tulevaisuuden osaamistarpeista. ’’Auditointi oli hyvä mahdollisuus viestiä yrityksen näkökulmia useampaan oppilaitokseen yhtä aikaa’’, toteaa Eurofinsin HR- ja viestintäjohtaja Tiia-Maria Pohjola.

Ensimmäiset tulokset näkyivät nopeasti Auditoinnin tulokset eivät jääneet raporttitasolle, vaan vaikutukset näkyivät työyhteisössä. ’’Esihenkilöt voimaantuivat, kun he näkivät, miten hyvällä asenteella myös muu henkilöstö suhtautui asiaan’’, Nieminen kertoo. Konkreettinen seuraus nähtiin nopeasti: yritykseen on jo tulossa ensimmäinen kansainvälinen kemistiharjoittelija.

Nelum Wickramasinghe suoritti työharjoittelun Oulun kauppakamarilla osana OSAO:n kotoutumiskoulutusta.

Auditoinnin kehitysehdotukset koettiin hyödyllisinä. ’’Saatujen kehitysehdotusten kautta pystymme tekemään tarpeellisia muutoksia toimintatapoihin ja ohjeisiin, mikä pidemmällä aikavälillä mahdollistaa kansainvälisten osaajien palkkaamisen ja lisää yhtiön vetovoimaisuutta.’’

Auditointi madalsi kynnystä toimia Niemisen mukaan kynnys kokeilla kansainvälisten osaajien työllistämistä olisi todennäköisesti pysynyt korkeana ilman auditointia. ’’Emme välttämättä olisi tiedostaneet, kuinka valmiita siihen jo olimme. Oletimme olevamme paljon enemmän takamatkalla kuin lopulta olimmekaan.’’ Nieminen suosittelee auditointia erityisesti yrityksille, jotka vielä epäröivät valmiuttaan ottaa vastaan kansainvälisiä osaajia ja haluavat tueksi ulkopuolisen näkökulman ja konkreettisia kehitystyökaluja. ’’Auditointi auttaa rakentamaan valmiuksia siihen, että tulevaisuudessa voidaan palkata juuri oikea osaaja tehtävään, kielestä riippumatta.’’ Oulun kauppakamari pilotoi oppilaitosauditointia osana TalentTrekFinland-hanketta. Oppilaitosauditoinnin palvelumallin on kehittänyt Pohjois-Karjalan kauppakamari.

Hyödynnä sinäkin maksuttomat palvelut ja ota askel kansainvälisyyteen:

Harjoittelu on mahdollisuus kehittää suomen kielen taitoa, oppia lisää suomalaisesta työkulttuurista ja rakentaa verkostoja Olen Nelum Wickramasinghe ja kotoisin Sri Lankasta, pieneltä kauniilta saarelta Etelä-Aasiassa. Muutin Suomeen vuonna 2023 opiskelemaan kansainvälistä liiketaloutta Oulun ammattikorkeakouluun. Ensimmäinen talvi Oulussa oli suuri muutos kotimaahani verrattuna, mutta vähitellen ihastuin Suomen luontoon, puhtauteen ja rauhallisuuteen. Ennen Suomeen muuttoa työskentelin 18 vuotta pankkialalla. Muutin Suomeen saadakseni uusia mahdollisuuksia, kansainvälistä kokemusta ja enemmän aikaa perheelle. Tänä keväänä suoritin työharjoittelun Oulun kauppakamarissa osana OSAO:n kotoutumiskoulutusta. Minuun ovat tehneet vaikutuksen luottamus, vastuun antaminen, tasa-arvo ja työn sekä vapaa-ajan tasapaino. Uskon, että kansainvälisillä osaajilla on paljon annettavaa suomalaisille yrityksille. Harjoittelu on hyvä tapa tutustua osaamiseen käytännössä ja madaltaa rekrytointikynnystä. Oulun kauppakamari auttaa yhdistämään yrityksiä ja kansainvälisiä osaajia. Se voi toimia tärkeänä siltana yritysten ja kansainvälisten asiantuntijoiden välillä.

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

33


Yritysvakuuttamisen paikallinen kumppani LähiTapiola Pohjoisen asiantuntijat auttavat sinua valitsemaan itsellesi tai yrityksellesi sopivat vakuutukset. Varautumalla varmistat, että voimme olla apunasi silloin, kun jotain yllättävää sattuu. Jätä tarjouspyyntö tai varaa aika tapaamiseen: lahitapiola.fi | p. 08 814 2500

Lähitapiola Pohjoinen on pohjois- ja keskipohjalaisten oma paikallinen vakuutusyhtiö.

Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö. Eläkevakuutukset: Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo.


KOLUMNI

KAHDEN KERROKSEN VÄKEÄ

YLÄKERRAN ISÄNTÄ Emiratesin A380 nielee alleen kiitotietä ja siipiin kohdistuva nostovoima alkaa hilata kaksikerroksista jättiläistä ylös asfaltin pinnasta. Monitori näyttää linnuntien Münchenistä Dubaihin. Monumentaalinen matkustajakone tuntuu konkaristakin kiinnostavalta. Paikkani on alemmassa kerroksessa koneen keskivaiheilla. Näen tyhjiä istuinrivejä. Ylimitoitettua ajattelen. Tai mistä minä tiedän, kuinka vilkasta tuolla vintillä on – paremmissa piireissä.

seni tuttavuus vaikuttaa ystävälliseltä.

Hyvän illallisen päälle päätän hieman jaloitella. Uteliaisuuteni vetää kohti yläkertaan vieviä mahonkiportaita, joiden askelmien alta hohkaa himmeää valoa. Komea punosköysi estää rahvaan haaveet noususta mystiselle vintille. Kaikilla on käsitys yltäkylläisestä First Classista omine yksiöineen, suihkuineen ja kullattuine hanoineen.

Rashidin tietämys Suomesta on rajallinen, joten annan hänelle lyhyen oppitunnin aiheesta ja kannustan vierailemaan tuhansien järvien maassa.

Jään seisoskelemaan ja huomaan, kuinka yläkerran portaita laskeutuu khakinvärisiin housuihin ja vaaleaan kauluspaitaan pukeutunut tummahiuksinen herra. Haikailla nyt alakertaan, ajattelen ja mutisen tervehdyksen. Mies hymyilee ja vilkaisee taakseni matkustamoon. – Hiljaista täällä alhaalla, mies sanoo. Nyökkään.

– Saanko esittäytyä, nimeni on Rashid. Ojennetussa kädessä koreilee kaksi kultasormusta. Kun Rashid kuulee kotimaani, hän vaikuttaa ilahtuneelta ja haluaa kuulla lisää. – Well, luonnollisesti tiedän Kimi Räikkösen! Hän ajaa Bahrainissa ensi viikonloppuna.

Sitten Rashid kertoo käyneensä saksalaisella klinikalla.

Mies kertoo moitteettomalla englannilla etsivänsä juttuseuraa. Suunnilleen ikäi-

Mieleeni piirtyivät palmut, hiekka ja Persianlahti. – And I have tickets for you.

– Oma lentokoneeni jäi Müncheniin huoltoon, joten kotimatka hoituu tällä kertaa julkisilla. Niinpä tietenkin, ajattelen. – Oletko itse jäämässä Dubaihin vai jatkuuko matkasi muualle? Rashid kysyy.

Pilaileeko hän, ajattelen. Ainutlaatuinen mahdollisuus, mutta en halua sotkea työkuvioita ja vapaa-aikaa. Reissuun kuluisi ainakin kaksi päivää. – Kiitos anteliaasta ehdotuksestasi. Kieltäydyn.

Kerron keikastani Emiraateissa. Keskustelu soljuu helposti Rashidin kertoessaan omasta perhetaustastaan ja työstään Bahrainin valtion palveluksessa. Hän ojentaa minulle käyntikorttinsa. Annan vaihtarin.

– Mitenkäs vintillä, onko vilskettä? – Ei juuri ketään.

Oulun kauppakamarilehti julkaisee vuonna 2026 neljä Petri Saaren Matkalla-kolumnia. Hän on oululainen myyntijohtaja, jolla on yli 30 vuoden kokemus vienninedistämisestä. Kirjoittajan esikoisdekkari On hiekka polttavaa (Gummerus) julkaistiin toukokuussa, ja se avasi menestyksekkäästi Hiekkasärkät-kirjasarjan. Instagram: @petesaari69

– Sain idean, Rashid sanoo. Meillä juttu luistaa, joten haluaisitko liittyä seurueeseeni jännäämään Kimin viikonloppukisaa? Hotellit ovat täynnä, mutta lainaan yhtä rantahuviloistani.

Aistin aidon harmituksen. – Soita Petri, jos tulet toisiin ajatuksiin! Lopulta palaan omalle paikalleni ja avaan netin. Google kertoo enemmän kuin käyntikortti. Prinssi.

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

35


KOULUTUSKALENTERI SYKSY 2026​​ Koulutukset Oulu, Kajaani, Ylivieska & etä​​​ 3.11. klo 9-16 Oulu & etätoteutus

Työoikeuspäivä Työoikeuspäivä kokoaa yhteen työnantajan kannalta ajankohtaisimmat työlainsäädännön muutokset, valmistelussa olevat uudistukset ja tuoreen oikeuskäytännön. Päivän aikana käydään käytännönläheisesti läpi muun muassa palkka-avoimuutta, tasa-arvolain muutoksia, yhteistoimintalain hallintoedustusta, vuosilomalain säästövapaata sekä työsopimuslain keskeisiä uudistuksia. Kirsi Parnila, Helsingin seudun kauppakamari

Oulu & etätoteutus

4.11. klo 9-12 Toimiva johtoryhmä pk-yrityksessä Ritva-Liisa Niskanen, Human Side Oy

Päivän aikana tarkastellaan kansainvälisen kaupan perustilanteita ja opetellaan tunnistamaan pahimmat sudenkuopat ja muut vaaranpaikat sekä oikeat menettelytavat. Koulutuksessa tutustutaan myös olennaisimpiin tuleviin muutoksiin ja sekä perehdytään viimeaikaisiin muutoksiin ja oikeuskäytäntöön. Joonas Paavolainen, KPMG

Kauppakamarin veropäivät 18.11. klo 9-16 Oulu & etätoteutus Kauppakamarin Veropäivä tarjoaa kattavan katsauksen verotuksen muutoksiin, käytäntöihin ja ajankohtaisiin teemoihin – suoraan alan huippuasiantuntijoilta! Tomi Viitala, Keskuskauppakamari, Risto Waldén, Bilanssi Oy ja Tero Takalo, KPMG

19.11. klo 9-16 Ylivieska & etätoteutus ohjelma ja asiantuntijat sama kuin Oulun päivässä

10.11. klo 9-16 Oulu & etätoteutus

Vientikaupan ajankohtaispäivä Tule päivittämään osaamisesi ja hyödyntämään viimeisimmät tiedot vientikaupan määräyksistä, sopimuksista ja käytännöistä. Tämä on tilaisuutesi pysyä askeleen edellä! Jukka Säikkälä, Helsingin seudun kauppakamari

25.11. klo 9-16 Kajaani & etätoteutus ohjelma ja asiantuntijat sama kuin Oulun päivässä

8.12. klo 9-16 Oulu & etätoteutus

Osakeyhtiön tilinpäätös 27.10. klo 9-16 Oulu & etätoteutus

Arvonlisäverotuksen ajankohtaispäivä Koulutuksessa käydään läpi erityisesti yleisiä liiketoiminnassa vastaan tulevia vähennysoikeuden tulkintatilanteita.

36

KAUPPAKAMARI

Päivän aikana käsitellään merkittävimmät kirjanpitolain säännökset ja niiden vaikutukset laadittaviin tilinpäätöksiin. Koulutuksen oppien avulla pystyt varmistamaan yhtiön tilinpäätöksen oikeellisuuden voimassa olevien säännösten mukaisesti. Henry Kampman, Revisium Oy

SYYSKUU 2026

Hyväksytty myyntijohtaja (HMJ) -kurssi 23.9.-16.12. Oulu

& etätoteutus

Hyväksytty myyntijohtaja (HMJ®) -kurssilta saat uusia eväitä, vinkkejä ja oppeja myynnin johtamiseen ja myyntiorganisaation suorituskyvyn nostamiseen. Lisäksi saat sparrausta, vertaistukea ja verkostoja. Jakso 1) 23.9.2026 klo 9-14 Myynnin strategia ja suunnittelu Jakso 2) 14.10.2026 klo 9-14 Myynnin tavoitteet ja mittarit Jakso 3) 4.11.2026 klo 9-14 Myyjien johtaminen ja esihenkilötyö Jakso 4) 16.12.2026 klo 9-15.30 Myynnin ja markkinoinnin yhteistyö Kouluttajat: Simo Ikonen, Kati Huusko-Viikilä, Eeva Perttula, Mikko Isoniemi, Anu Yliselä


Etänä järjestettävät koulutukset AJASSA NYT – yritysjohdon koulutussarja

16.9. klo 9-12 Datalla, ennakoinnilla ja tekoälyllä kilpailuetua pk-yritysten johtamiseen

1.9. klo 9-12 Johdon toiminta epävarmassa ajassa

30.9. klo 9-12 Tekijänoikeudet markkinoinnissa 1.10. klo 9-12 Verotuksen ennakointi ja veroriskien hallinta yrityksissä

8.10. klo 9-12 Ketterä strategiatyö tekoälyn aikakaudella Lisätietoja:

6.11. klo 9-12 Strateginen HR – ihmiset kilpailukyvyn lähteenä

palvelujohtaja Riitta Schroderus, puh. 050 338 9350, riitta.schroderus(at)chamber.fi

19.11. klo 9-12 Parempia päätöksiä datalla – Power BI ja tekoäly käytännössä

Ilmoittautumiset:

2.12. klo 9-12 Ennakkoperintä 2027

Koko koulutusvalikoiman löydät osoitteesta kauppakamarikauppa.fi

kauppakamarikauppa.fi > Koulutukset > Oulu ja muu Pohjois-Pohjanmaa tai susanna.paaaho@chamber.fi, puh. 050 581 0884

1.12. klo 9-12 Talouden johtaminen muutostilanteissa

Räätälöidyt koulutukset Personoidut ja yrityskohtaiset koulutuskokonaisuudet kauppakamarilta Järjestämme vuosittain monipuolisesti koulutuksia asiakkaidemme erilaisiin tarpeisiin. Asiakaskohtaisesti räätälöity koulutus on joustava tapa kehittää koko tiimin tai ryhmän osaamista yhdessä. Koulutuksen sisältö ja ajankohta suunnitellaan juuri teidän tarpeisiinne sopiviksi. Koulutus voidaan järjestää omissa tiloissanne tai voimme huolehtia puolestanne tiloista ja tarjoiluista. Kouluttajina toimivat aina aihealueidensa kokeneet huippuasiantuntijat. Ota yhteyttä Riitta Schroderus palvelujohtaja p. 050 338 9350 riitta.schroderus@chamber.fi

SYYSKUU 2026

KAUPPAKAMARI

37


HHJ® - Hyväksytty hallituksen jäsen -valmennukset

HHJ® -kurssi 3.9.-13.10. Oulu/etä 22.9.-27.10. Kuusamo 15.10.-24.11. Oulu/etä Kurssi tarjoaa konkreettisia työkaluja ja asiantuntijoiden sekä hallitusammattilaisten käytännönläheistä ohjausta, joiden avulla otat hallitustyön haltuun. Kurssilla pureudutaan pk-yrityksen hallitustyön ytimeen käytännönläheisesti ja monipuolisten yritysesimerkkien avulla. Jokainen jakso on suunniteltu kehittämään sinua hallituksen jäsenenä ja antamaan selkeää suuntaa organisaation kehitykselle.

HHJ® Hallituksen sihteeri 29.9. klo 9-12, etä Koulutuksen tavoitteena on tarjota osallistujille laaja-alaista ymmärrystä hallitustyöskentelyn käytännöistä sekä sihteerin keskeisistä vastuista ja velvollisuuksista. Sisältö kattaa muun muassa kokousprosessien tehokkaan organisoinnin, asiakirjojen hallinnan, hallituksen päätöksenteon tukemisen sekä hyvän hallintotavan periaatteet.

HHJ® -puheenjohtajakurssi

HHJ® -kertauskurssi

11.-12.11. Oulu

13.11. klo 9-16, Oulu/etä

Kurssilla käsitellään hallituksen puheenjohtajan tehtäviä erittäin käytännönläheisesti. Päivien aikana saat syväluotaavan ja käytännönläheisen katsauksen pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajan työhön, samalla kun hallitustyön johtaminen kehittyy kokonaisuudessaan. Hallitustyön johtaminen ja kehittäminen vaativat monipuolista osaamista.

Kurssilla käydään tehokkaasti läpi koko uudistetun HHJ-kurssin keskeisin sisältö. Kurssilla käsitellään kaikki osa-alueet, mutta sisältö painottuu erityisesti osallistujia eniten haastaviin teemoihin; osakeyhtiön hallituksen toiminta ja vastuut sekä yrityksen suorituskyvyn ja tuloksellisuuden johtaminen hallituksessa.

38

KAUPPAKAMARI

SYYSKUU 2026


HYVÄKSYTTY MYYNTIJOHTAJA -KURSSI 23.9.-16.12.2026 - Oulu & etätoteutus Hyväksytty myyntijohtaja (HMJ®) -kurssilta saat käytännönläheisiä työkaluja, uusia näkökulmia ja keinoja kehittää oman organisaatiosi myynnin johtamista. Kurssin aikana laadit tai päivität ohjatusti oman organisaatiosi myyntistrategian ja saat sparrausta sekä asiantuntijoilta että muilta osallistujilta.

23.9. Myynnin strategia ja suunnittelu

Kurssi oli mahtava otanta myynnin johtamisesta, auttoi kirkastamaan oman tekemisen kehityskohteita sekä tarjosi käytännön työkaluja.

14.10. Myynnin tavoitteet ja mittarit 4.11. Myyjien johtaminen ja esihenkilötyö 16.12. Myynnin ja markkinoinnin yhteistyö

Simo Ikonen

Kati Huusko-Viikilä

Eeva Perttula

Anu Yliselä

Kaikki asiantuntijat olivat rautaisia ammattilaisia. Käytännön järjestelyt toimivat oikein hyvin.

Mikko Isoniemi

Todella hyvä kurssi, sain itselleni paljon kehitettävää ja työstettävää. Kiitos myös järjestäjille, kaikki toimi hienosti.

Lisätiedot ja varaukset: • www.kauppakamarikauppa.fi • riitta.schroderus@chamber.fi • susanna.paaaho@chamber.fi

HYVÄKSYTTY MYYNTIJOHTAJA


BusinessOulun yritys- ja työnantajapalvelut ALKAVAN YRITYKSEN PALVELUT • liikeidea ja yrityksen perustaminen • starttiraha • startup-toiminta OSAAVAN HENKILÖSTÖN REKRYTOIMINEN • rekrytointipalvelut ja -tapahtumat • kansainväliset osaajat

Hyödynnä maksuttomia palvelujamme

• rekrytoinnin tuet

Sparraamme sinua yritystoiminnan kaikissa vaiheissa aina perustamisesta kasvuun ja kansainvälistymiseen. Varmistamme, että tarjolla on ajankohtaista tietoa, aktiivisia verkostoja sekä kilpailukykyinen toimintaympäristö.

UUDET LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET

• kesätyöllistäminen LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN • yritysrahoitus • maksuttomat valmennukset • vienti ja kansainvälistyminen • omistajanvaihdokset • muutosturvapalvelut

• digitaalinen liiketoiminta • vihreä siirtymä • hiiliviisas kiertotalous • innovaatiopalvelut • designmenetelmät

businessoulu.com

SIJOITTUMISPALVELUT

Osallistu tapahtumiin ja valmennuksiin

BusinessAsema

tapahtumat.businessoulu.com

businessasema.com

p. 08 558 55810 Uusikatu 52, 90100 Oulu

• toimitilat ja yritystontit • investointimahdollisuudet TOIMIALAPALVELUT JA VERKOSTOT • toimialakohtainen kehittäminen • vienti- ja messumatkat • klusteritoiminta • Oulun innovaatioallianssi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Oulun Kamarilehti 3/2026 web by Oulun kauppakamari - Issuu