Lehti ISS Palveluiden ammattilaisille //
02 2013
Viivi hoitaa viheralueet
11
Dream team Kuopiossa
14
Luottamusmies on Sinun asiallasi
16
Kes채kuntoon Kes채nviettopaikat, kirkot ja leirikeskukset ilahduttavat taas helsinkil채isi채.
Eka kerta
M
uistan elävästi, kun 14-vuotiaana aloitin kesätyöt taimitarhalla. Minut otti siipiensä suojaan vanhempi naispuolinen työnjohtaja, joka ensimmäisen päivän
aikana opetti kädestä pitäen kitkemään ja opasti taimitarhan pelisäännöille. Istutuspenkit olivat pitkiä kuin nälkävuodet ja työ raskasta, mutta nuoresta iästäni huolimatta minua kohdeltiin tasavertaisesti. Palasin taimitarhalle vielä kolmena seuraavana kesänä. ISS työllistää joka kesä satoja kesätyöntekijöitä. Heille kaikille kokemus on ainutlaatuinen ja muokkaa heidän käsityksiään työelämästä. Sen vuoksi on tärkeää, että kohtelemme kesätyöntekijöitä oikeudenmukaisesti, perehdytämme ja autamme heitä, vaikka kiire painaisikin päälle. Hyvä työkokemus johtaa usein toiseen.
6
Kiinteistöpalveluala tarvitsee jatkuvasti uusia työntekijöitä. Suomen kolmanneksi suurimpana yksityisenä työnantajana ISS:llä on tarjota hyvin monipuolisia työtehtäviä kiinteistön ylläpidosta erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Työpaikan ilmapiiri ja kiinnostavat tehtävät tekevät työstä mielekästä. Jokainen meistä vaikuttaa omalta osaltaan siihen, millaista työilmapiiriä haluaa olla rakentamassa. ISS julkaisi toukokuussa ensimmäisen yritysvastuu raporttinsa, jossa kerrotaan, miten ISS on ottanut esimerkiksi työturvallisuus- ja ympäristönäkökohdat huomioon palveluissaan. Oman työmme kautta
16
voimme olla ylpeitä siitä, että rakennamme parempaa huomista.
12
22
03 |mISSä mennään| 06 | asiakkaan palveluksessa| Helsingin seurakuntayhtymän kirkot, leiri keskukset ja kesänviettopaikat kuntoon. 11 | työkaluni| Kesätyöntekijä Viivi Variksen päivät kuluvat haravan varressa Lahdessa. 12 | työturvallisuus| Ennakoi vahinko, ilmoita havaintosi. 14 | duunISSa| Kuopion Kallanrannan dream team esittäytyy.
Hanna Malmivaara viestintäjohtaja
PS.
Käy tutustumassa ISS:n yritysvastuuraporttiin: www.issyritys vastuuraportti.fi
töISSä // lehti ISS Palveluiden ammattilaisille
Julkaisija ISS Palvelut Rajatorpantie 8 A, Vantaa PL 100, 01055 ISS puh. 020 5155 www.fi.issworld.com Päätoimittaja Hanna Malmivaara, toimituspäällikkö Nina Boman, viestinta@iss.fi
16 | työhyvinvointi| Luottamusmies on sinun asiallasi. 19 | ristikko&sudoku| 20 | ISSuesta poimittua| Toimitusjohtaja Kari Virta: "Kumppanuus korostuu tulevaisuudessa". 22 | hyvät ihmiset| Kiitoksia ja palkittuja. Ura ISS:llä aukeni yllättäen insinööriopiskelija Henri Rosenlundille. 23 | kuka mitä mISSä| Timo Paldanius viihtyy työssään energianhallintakeskuksessa.
Toimitus ja ulkoasu Otavamedia Asiakasviestintä Maistraatinportti 1 00015 OTAVAMEDIA Tuottaja Anna Haikarainen ISSN 1799-635X Repro Aste Helsinki Paino Hansaprint Oy Lehti on painettu ympäristö ystävälliselle Multi Art Silk -paperille Painosmäärä 16 000
SSä MANAGER TRAFFIC EXECUTION, MARKKINOINTIJOHTAJA, MONIPALVELUTYÖNTEKIJÄ, MUUTTOKOORDINAATTORI töISSä MYYNTINEUVOTTELIJA, MYYNTIPÄÄLLIKKÖ töISSä MYYNTIRESKONTRANHOI 2
ajankohtaista asiaa ja muistettavaa kesään
Toimiston hiilijalanjälki pienemmäksi TEKSTI DESKI / KUVA ARTO WIIKARI
Muista! Printtaa vain pakon edessä. Tulosta kaksipuoleisesti ja mustavalkoisena. Tuuleta ripeästi ja sulje
[ YMPÄRISTÖ ] Kenellä on kierrätysvastuu?
tulostettu tietosuojajätteeseen kuuluvia luotta-
Kuka napsauttaa turhat virransyöjät off-asen-
muksellisia tietoja.
toon? Jokaisessa toimistossa työskentelee joukko yllätysvaikuttajia.
Jokainen voi vaikuttaa paperivuoren korkeuteen miettimällä, voisiko tekstin lukaista sitten-
Kiinteistöt kuluttavat lähes puolet Suomessa
kin koneelta. Pienempi jätemäärä näkyy paitsi
käytetystä energiasta. 70–90 prosenttia energi-
pienempinä jätemaksuina myös maltillisempina
asta kuluu kiinteistön käytön aikana.
hankintakuluina. Paperijäte sujahtaa helposti lähimpään
prosenttia pienillä muutoksilla, kuten tarkasta-
jäteastiaan. Moni ajattelee, että siivooja siirtää
malla lämmityksen ja ilmanvaihdon säädöt sekä
arkit oikeaan paikkaan tai jopa kuvittelee, että
sulkemalla käyttämättömät sähkölaitteet yön
jätteenkäsittelylaitos hoitaa erottelun. Tosiasi-
ajaksi, energia- ja ekotehokkuustiimin projekti-
assa työntekijän oma lajittelupäätös määrittää,
päällikkö Hanna Ruohonen kertoo.
mihin paperi päätyy. Oikein kierrätetystä pape-
ovat olennainen osa kiinteistön ekotehokkuutta. Työpaikan sähkönkulutukseen on helppo vaikut-
tarpeettomat laitteet ja valot. Ota vastuu jätteittesi lajittelusta. Vältä rakennuksen samanaikaista lämmittämistä ja viilentämistä.
– Energiankulutusta voi vähentää jopa 15
Jokaisen työntekijän arkipäivän ekoteot
sitten ikkuna. Sammuta yöksi kaikki
Älä tuhlaa! Mieti, mitä tarvikkeita oikeasti tarvitset työssäsi.
rista tehdään uusiopaperia. – Asianmukaiset, oikeaan paikkaan sijoitetut roska-astiat auttavat jätteiden lajittelussa. //
taa esimerkiksi sammuttamalla tarpeettomat valot työpaikalta lähtiessä. Päivitykset saattavat estää tietokoneen sulkemisen yöksi, mutta näytön voi aina sammuttaa. Toimistojätteestä valtaosa on paperia, ja helppo ekoteko onkin paperinkulutuksen
– Toimistojätteen oikean lajittelun opettelemalla jokainen voi helposti parantaa omaa ekotehokkuuttaan, projektipäällikkö Hanna Ruohonen muistuttaa.
vähentäminen. Paperiarkin matka on ympäristövaikutuksia ja kustannuksia pullollaan. – Ensin maksetaan paperista, sitten sen printtaamisesta ja lopulta hävittämisestä, erityisesti jos arkille on
Julkaisimme ensimmäisen yritysvastuuraporttimme! Kerromme siinä toimintamme vaikutuksista, ja tuomme esille myös sen, miten asiakkaamme voivat saavuttaa omia vastuullisuustavoitteitaan. Julkaisu löytyy osoitteesta http://www.issyritysvastuuraportti.fi/.
ITAJA, MYYNTISUUNNITTELIJA, OSTORESKONTRANHOITAJA, PAIKALLISJOHTAJA, PALKANLASKENNAN ESIMIES töISSä PALKANLASKIJA, PALKKAHALLINNON ASIANTUNTIJA, PALKKAHALLINTOPÄÄLLIKKÖ
3
ajankohtaista asiaa ja muistettavaa kesään
Työsuojeluvaalit tulossa syksyllä [ EHDOKKAAT ESILLE ] Nykyinen työsuojelukausi päättyy 31.12.2013. Syksyllä valitaan työntekijöiden, toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden työsuojeluvaltuutetut 1.1.2014 alkavalle kaudelle. Työsuojeluvaltuutettu edustaa omaa henkilöstöryhmäänsä työterveys-, työturvallisuus- ja työkykyasioissa suhteessa työnantajaan ja viranomaisiin. Tehtävä on lakisääteinen ja luottamuksellinen, ja siitä maksetaan TES:n mukainen palkkio. Osa tehtävistä on kokopäiväisiä, osa oman työn ohessa hoidettavia. Valtuutetun tehtävänä on opastaa turvallisiin työtapoihin ja osallistua työsuojelua koskeviin tarkastuksiin, ennalta ehkäisevään työturvallisuustoimintaan ja tapaturmien tutkintaan. Tehtävä edellyttää perehtymistä lainsäädäntöön ja ISS:n käytäntöihin, ja siihen järjestetään koulutusta. Henkilöstö ehdottaa ja valitsee työsuojeluvaltuu-
Älyä Helsingin katuvalaistukseen [ ENERGIANSÄÄSTÖ ] Helsinki ottaa
Ohjausratkaisuhankinnan myötä Helsinki
tetut ja varavaltuutetut. Vaali toteutetaan työntekijöi-
käyttöönsä ISS:n älykkään katuvalaistuk-
siirtyy maailman ensimmäisten pääkaupun-
den ehdokkaiden osalta postiäänestyksenä ja toimi-
sen ohjausratkaisun. Kaupungin katuvalais-
kien joukossa älyvaloaikaan. Älykäs valais-
henkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden osalta
tusverkko kattaa noin 86 000 valaisinta ja
tus mahdollistaa valon tarjoamisen palvelu-
sähköisesti. //
1 750 katuvalokeskusta.
na oikeaan aikaan ja oikealla valaistus
Helsingin Energian ja ISS:n sopima katuvalaistuksen ohjauspalvelusopimus on
Laatutakuun Pekka Siltalasta vuoden 2013 franchising-yrittäjä [ PALKITTU ] Franchising-juhlavuoden kohokoh dassa Franny Awards -gaalassa 15.3. palkittiin vuoden 2013 franchising-yrittäjänä Laatutakuu-ketjun Pekka
tasolla tarkoin määritellyillä alueilla. Katuvalaistuksen ohjaus on osa ISS wise
pituudeltaan 15 vuotta, jonka ajan ISS
-energianhallintapalvelua, jolla optimoidaan
tuottaa ulkovalaistuksen ohjausratkaisun
erilaisten järjestelmien ja kiinteistöjen
tuki- ja ylläpitopalvelut (24 h / 7 vrk).
energian kulutusta. //
Olemme mukana työllistämässä nuoria [ VASTUULLISUUS ] Nuorisotakuu on yksi hallituksen kärkihankkeista, jolla edistetään
Siltala. Pekka on toiminut ketjun kiinteistönhuolto-
nuorten työllisyyttä ja ehkäistään syrjäytymistä. Ohjelman myötä jokaiselle alle
yrittäjänä yhdeksän vuoden ajan. Hänen toimialuee-
25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työ
seensa kuuluu 10 kiinteistön kortteli, jossa on 390
kokeilu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikkaa kolmen kuukauden kuluessa työttö-
huoneistoa ja 1 000 asukasta.
mäksi jäämisestä.
– Voitto tuli minulle täytenä yllätyksenä. On hie-
Nuorten aikuisten osaamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Se tarjoaa alle 30-vuo
noa, että työtäni arvostetaan ja asiakkaat ovat tyyty-
tiaille, ilman koulutusta oleville nuorille mahdollisuuden ammatilliseen tutkintoon.
väisiä. Tärkeintä asiakaspalvelussa on, että tekee mitä
Ohjelmassa voi suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkinnon tai ammatillisen perus-
lupaa. On myös tärkeää kuunnella ja auttaa taloyhtiöi-
tutkinnon.
den asukkaita heidän jokapäiväisissä murheissaan, Pekka kuvailee. //
ISS osallistuu molempiin hankkeisiin. Kartoitamme osaamisohjelman piiriin kuuluvat työntekijät organisaatiossamme ja ohjaamme heitä tutkintotavoitteiseen koulutukseen. //
TIÖMESTARI, KEITTÄJÄ töISSä KERROSHOITAJA, KIINTEISTÖMANAGERI, KIINTEISTÖNHOITAJA, KIRVESMIES, KOCK, KOHDE-ESIMIES, KOHDEPÄÄLLIKKÖ töISSä KOKKI, KUIVAUSASENTAJA, KYLMÄASENTAJA
4
Työtapaturman sattuessa Toimintaohjeemme mukaan
työtapaturmasta tulee ilmoittaa välittömästi esimiehelle tai hänen sijaiselleen. Jos esimies ei ole tavoitettavissa, ilmoita tapaturmasta ISS:n tilannekeskukseen, p. 020 515 9000.
Rentoa oloa kesälomalla [ VIRKISTÄYTYMINEN ] Kesälomakauden alkaessa kannattaa miettiä, miten lomasta saa mahdollisimman paljon irti ja rentoutuu parhaiten. Pohdi, mitä sellaista haluat tehdä, mihin sinulla ei ole ollut aikaa
Haussa vuoden 2013 henkilöstöteko
työjakson aikana. Irrottaudu työstä kokonaan ja jaa aikasi perheen, ystävien ja itsesi kesken. Kokeile jotain uutta ja haasta itsesi. Lomalla kannattaa säilyttää tasapaino lepäämisen ja aktiivisen tekemisen välillä. Pelkkä makoilu, niin houkuttelevalta kuin se tuntuukin,
Nyt pääsee ehdottamaan vuoden 2013 hyvää
ei palauta parhaalla mahdollisella tavalla. Toinen sudenkuoppa on sulloa
henkilöstötekoa! Ehdotuksen voi tehdä esimies,
loma liian täyteen ohjelmaa.
työtoveri, henkilö tai tiimi itse. Sarjoja on kaksi:
Loma antaa hyvän mahdollisuuden sosiaalisten suhteiden hoitoon.
paras työntekijä ja paras tiimi. Hakulomake löytyy
Yhdessäoloon ei kuitenkaan kannata ladata liikaa odotuksia: yhdessä ei
intranetistä ja toukokuun töISSäEXTRA-henkilöstö-
tarvitse olla 24/7, vaan aikaa on hyvä varata myös itselle.
tiedotteesta. Hakuaika päättyy 30.6.
Hyvinvoinnin perustana ovat lomallakin hyvä ja riittävä yöuni, liikunta ja terveellinen ruokavalio. Niiden merkitys kasvaa ikävuosien karttuessa. //
LK Kiinteistöpalveluiden liiketoiminta ISS:lle Lahtelainen LK Kiinteistöpalvelut Oy on myynyt
SER-jätteen palautus tuo uusia vastuita
Maailman paras ulkoistusten palveluntarjoaja
[ TUOTTAJAVASTUU ] SER-jätteen
[ YKKÖSSIJA ] Yhtiömme vei kärki-
ja lamppujen tuottajavastuu astui
sijan kansainvälisen ulkoistamisam
voimaan 1.5.2013. Se tarkoittaa käytän-
mattilaisten järjestön IAOP:n touko
nössä, että kuluttaja saa palauttaa
kuussa julkaisemalla Global Outsourcing
SER-jätteet sekä energiansäästö- ja
100 -listalla.
Hansel on valinnut ISS:n valtionhallinnon palo
loisteputkilamput maksutta niitä myy-
– Haluan kiittää 534 200 työntekijääm-
ilmoitinjärjestelmien ja niihin liittyvien palveluiden
viin kauppoihin.
me ympäri maailmaa. Ilman heidän
liiketoimintansa ISS:lle. Sopimus astui voimaan 1.5. LK Kiinteistöpalveluiden työntekijät siirtyvät ISS:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Puitesopimus Hanselin kanssa puitesopimustoimittajaksi. Sopimus ulottuu vuoteen
ISS:llä muutos tarkoittaa lisätehtä-
päivittäistä syvää sitoutumistaan ja
2016 ja kattaa järjestelmien suunnittelun, saneerauk-
viä kiinteistönhoidolle niissä isommissa
ylpeyttään työstään asiakkaittemme
sen, asennuksen, huoltopalvelut, hätäkeskusyhtey-
kaupoissa, joissa myydään elektroniik-
palvelemisessa emme olisi saavuttaneet
det ja pääkäyttäjäpalvelut.
kaa ja lamppuja. Vastuista, käytännöis-
tätä arvotettua kärkisijaa, ISS-konsernin
tä ja laskutuksesta kannattaa keskus-
toimitusjohtaja Jeff Gravenhorst sanoo.
tella asiakkaan kanssa. //
//
A, KÖKSBITRÄDE töISSä LIIKETOIMINTAYKSIKÖNJOHTAJA, LOAD MASTER, LOUNGE AGENT, LUOTONVALVOJA, LVI-ASIANTUNTIJA, MAALARI, MANAGER AIRCRAFT HANDLING töISSä MANAGER PASSENGER
5
Kesäparatiisin monitaiturit
SIMIES, PALVELUJOHTAJA, PALVELUOHJAAJA, PALVELUPÄÄLLIKKÖ, PALVELUSIHTEERI, PALVELUSUUNNITTELIJA töISSä PASSENGER SERVICE, PASSENGER SERVICE AGENT, PASSENGER SERVICE COORDINA
6
ISS pitää huolta noin 80:stä Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöstä. Toukokuussa laitettiin kuntoon Mustasaarta, joka on kohteista omaleimaisimpia. Työmatka taittuu sinne kesäpäivinä mukavasti soutaen. TEKSTI TAINA VUOKKO
KUVAT ARTO WIIKARI PEKKA NIEMINEN
K
yllä tämä on hieno kesänviettopaikka, toteaa kiinteistömanageri Tomas Saarinen ja kapuaa lautalta Mustasaaren laiturille. Aurinko hellii Seurasaaren selällä lepäävää saarta, ja rannan paksurunkoiset männyt huojuvat tuulessa. Tämä on paikka, jonka Helsingin seurakuntayhtymä osti Helsingin kaupungilta vuonna 2000. Kun seurakuntayhtymä kilpailutti muutama vuosi sitten kiinteistöpalveluitaan, Mustasaaresta tuli ISS:n kiinteistöpalveluiden kohde – yksi lisää noin 80 muuhun seurakuntayhtymän kohteeseen. Toukokuun alkupuolella ryhmä ISS:n työntekijöitä on saapunut tarkistamaan saaren kuntoa talvikauden jälkeen. Ei kulu enää montaakaan viikkoa, ennen kuin kaupunkilaiset valtaavat paikan omaksi kesäparatiisikseen. Huoltotöiden kanssa ei siis enää parane aikailla. – Lähdetäänkö heti kierrokselle katsomaan paikkoja? Olisiko tuo venevaja vaikka ensimmäisenä? kysyy Mustasaaren toimintakeskuksen vs. toiminnanjohtaja Leena Miettinen ja johdattaa joukkoa peremmälle saareen.
ATOR, POSTIKONSULTTI, PROJEKTI-INSINÖÖRI töISSä PROJEKTIJOHTAJA, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, PUHDISTUSMIES, PUTKIASENTAJA, PUUTARHURI, PÄÄJURISTI töISSä PÄÄKASSAN HOITAJA, PÄÄKIRJANPI
7
Miltä näyttää entisessä venevajassa? Leena Miettinen ja Petri Vainio tarkistavat, missä kunnossa on vaja, joka toimii nykyään kappelina. Tarkastuskierrokselle ovat lähdössä Petrin ja Leenan lisäksi Jesse Heinonen (2. vas.) ja Tomas Saarinen. Jesse korjaa Mustasaaren vääntyneen rännin. Venevajan panelointi askarruttaa Petriä. Kesäisin Mustasaareen tuodaan kotieläimiä Pyhtään kotieläinpuistosta.
Talven jäljiltä moni Mustasaaren paikka kaipaa pientä kunnostusta.
ENNESUUNNITTELIJA, RAKENNUSARKKITEHTI, RAKENNUSPIIRTÄJÄ, RAKENNUSTYÖNTEKIJÄ, RAKENNUTTAJAINSINÖÖRI, RAKENNUTTAJAJOHTAJA, RAKENNUTTAJAKONSULTTI, RAMP PALVELUKOORDINAAT
8
Erityislaatuisia museokohteita ISS on parissa vuodessa ottanut jouhevasti haltuunsa seurakuntayhtymän kohteiden kiinteistönhoito- ja huoltotyöt. Kohteiden joukosta löytyy kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kiinteistöjä Helsingin Tuomiokirkosta aina Kallion kirkkoon. – Kirkkokiinteistöjen lisäksi hoidamme muun muassa Lohirannan leirikeskuksen ja Mustasaaren kiinteistönhuoltoa. ISS:n työsarkaa ovat liki kaikki seurakuntayhtymän omistamat paikat lukuun ottamatta hautausmaita, seurakuntayhtymän asiakkuudesta vastaava Tomas kertoo. Seurakuntayhtymän kiinteistöistä monet ovat Museoviraston suojelemia. Kohteiden erityislaatuisuuden huomaa myös silloin, kun valtion päämiehet vierailevat esimerkiksi Tuomiokirkossa. Silloin viranomaisilta voi tulla erityistoiveita asioiden hoitamisen suhteen. Yhteistyö eri tahojen kanssa on sujunut jouhevasti. – Omista alaisistani neljä työskentelee seurakuntayhtymän kohteissa. Kaikki ovat vaikuttaneet todella tyytyväisiltä, ja yhteistyö on pelannut. Joustamme puolin ja toisin, palveluesimies Osmo Rautiainen kuvaa.
Töihin soutuveneellä – Tuossa on ränni vääntynyt, timpuri Petri Vainio silmäilee katon rajaa ja huomaa heti ensimmäisen korjauskohteensa. Talven jäljiltä moni Mustasaaren paikka kaipaa pientä kunnostusta. Petrille löytyy saaresta tekemistä ainakin yhden työviikon verran. ISS:n korjauspalveluissa työskentelevä mies on mukana laittamassa saarta kesäkuntoon jo toista kertaa. – Viime vuonna teimme saman tarkistuskierroksen täsmälleen samaan aikaan vuodesta. Silloin korjattavaa löytyi vähän vähemmän. Ei tämä mitenkään tavaton urakka kuitenkaan ole. Tomas ottaa rännistä valokuvan ja kirjaa tehtävät työt. Petri alkaa jo miettiä, mistä hankkii tarvikkeet rännin kunnostukseen. Kuljetuksia pitää miettiä hieman tavallista tarkemmin, koska rännit, laudat ja muut mahdolliset tarvikkeet pitää tuoda saareen lautalla.
Normaali lauttayhteys Mustasaareen lähtee Hietalahden Taivallahdesta ja kestää vartin verran. Saaren työntekijät käyttävät kuitenkin tavallisesti toista menetelmää. He soutavat noin 70 metrin matkan saareen Kaskisaaren kärjestä.
Hanhenkakkaa ja aidanrakennusta – Sitten täällä on tämä jokavuotinen hanhenkakkasavotta, joka ryöstäytyy käsistä jossain vaiheessa kesää, Leena jatkaa kierrosta selostaen asiakkaan edustajana saaren kiinteistöhuollon tehtäviä. Kaupunkilaisten lisäksi Mustasaaren ovat ottaneet kesänviettopaikakseen kanadanhanhet. Ja niitähän riittää jopa tuhansittain. Tänä vuonna savotta lankeaa huoltomies Jesse Heinoselle, joka aloitti hiljattain työnsä ISS:llä. Jessen työpaikka on kuitenkin harvinaisen mukava. Hän on nimittäin ainoa ISS:läinen, joka pääsee viettämään koko kesänsä Mustasaaressa. – Teen Mustasaaressa kaikkea mahdollista ja vähän enemmänkin. Käyn muun muassa hakemassa saareen eläimiä Pyhtään kotieläinpuistosta. Kesäisin täällä on esimerkiksi lampaita ja kanoja, Jesse selvittää. Viime kesänä lampaat karkailivat aitauksestaan vanhan aidan pettäessä. Tänään keskustelua herättääkin saaren aitojen uusiminen. Petri ehdottaa, että elementtiaidan tekeminen olisi toimiva ratkaisu. – Se voisi kyllä olla hyvä. Aidan tekeminen voisi olla syksyn urakka, koska kesän aikana sitä ei varmaan ennätetä tehdä, Leena miettii.
Juhlapyhät pitävät kiireisenä Seurakuntayhtymän kohteissa kiinteistöhuolto toimii hieman eri rytmillä kuin esimerkiksi ISS:n lukuisissa toimistokohteissa. Kun normaalisti tilat ovat asiakkaiden käytössä arkisin, kirkkojen toiminta on vilkkaimmillaan viikonloppuisin ja pyhinä. – Joulun ja pääsiäisen aika ovat kaikkein suurimpia ruuhkahuippuja. Kun kävijä tulee jouluna jumalanpalvelukseen, kirkon portaita täytyy päästä nousemaan turvallisesti. Kun miettii esimerkiksi Tuo-
TTORI töISSä RAVINTOLA-APULAINEN, RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖ, RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄ, REKRYTOINTIKONSULTTI, REKRYTOINTIPÄÄLLIKKÖ töISSä RESOURCE PLANNER, RESURSSIPÄÄLLIKKÖ, RUOKAILUP
9
Helsingin seurakuntayhtymän kohteita ovat Mustasaaren lisäksi esimerkiksi Kallion kirkko, jossa leikattiin toukokuussa orapihlajaaitaa (kuva alh. vas). Kuvassa viherpalvelutyöntekijä Anni Renvall.
Kukkapenkit kukoistukseen
miokirkkoa, niin portaita todella riittää, Tomas mainitsee. Kirkot eivät hiljene kesälläkään. Silloin eletään hääsesonkia, ja kirkkojen viheralueet kukoistavat. ISS:n viherpalvelut hoitaa Helsingin seurakuntayhtymän viheralueita. Mustasaaressa hoidettaviksi palveluiksi riittävät tänä kesänä kiinteistöhuolto ja korjausrakentaminen. Kierroksen lopuksi juodaan vielä kahvit, ennen kuin lautta karauttaa laiturista takaisin kohti mannerta. – Nämä viikot ovat melkeinpä parasta aikaa Mustasaaressa. Puut alkavat vähitellen vihertää, ja paikat laitetaan kuntoon. Kun säännölliset lauttavuorot alkavat kesäkuussa ja saari aukeaa yleisölle, täällä on kaikki valmista heitä varten, Leena iloitsee.
Joukossa on kirkkoja ja seurakuntakoteja.
ISS:n viherpalvelut hoitaa pariakymmentä Helsingin seurakuntayhtymän viheraluetta. – Huhti–toukokuun vaihteessa on tarkastettu alueita ja aloitettu kausityöt. Korjasimme esimerkiksi Taivallahden kirkolla kuoppia, joita kanit olivat kaivaneet maahan, palveluesimies Kirsi Vilonen kertoo. Viherpalvelujen porukkaan, joka hoitaa seurakuntayhtymän kohteita, kuuluu tiiminvetäjä ja neljä viheralan ammattilaista. He ajelevat ympäri kaupunkia pitämässä huolta siitä, että kirkkojen viheralueet näyttävät komeilta. Töitä riittää muun muassa pensaiden, puiden ja perennojen hoitamisessa. ISS:n kiinteistöhuolto hoitaa nurmialueita, joten se on erotettu viherpuolen työnkuvasta. – Joihinkin kirkkokiinteistöihin kuuluu leikkialueita. Jos niissä havaitaan puutteita turvallisuustarkistuksissa, vastaamme myös leikkialueiden kunnostustöistä, Kirsi lisää.
Portti on korjattava talven jäljiltä. Petri suunnittelee, kuinka homma hoidetaan.
Hommia riittää ISS:n kiinteistöpalvelut tuottavat Helsingin seurakuntayhtymälle muun muassa kiinteistöhuoltoa ja siihen liittyviä korjauspalveluja sekä viherpalveluja. Palveluja ovat muun muassa: Ulkoalueiden hoito Lumityöt ja hiekoitukset Ilmastointilaitteiden huollot Pensaiden, puiden ja perennojen hoito Leikkialueiden ylläpito
TIÖMESTARI, KEITTÄJÄ töISSä KERROSHOITAJA, KIINTEISTÖMANAGERI, KIINTEISTÖNHOITAJA, KIRVESMIES, KOCK, KOHDE-ESIMIES, KOHDEPÄÄLLIKKÖ töISSä KOKKI, KUIVAUSASENTAJA, KYLMÄASENTAJA
10
| työkaluni | Vihertyöntekijä luottaa haravaan
Viheralueet siisteiksi! Vihertyöntekijän kesäpäivät kuluvat ulkona haravan varressa, ja toiveissa ovat aurinkoiset kelit. TEKSTI EEVA TÄHTINEN
V
KUVA MARJO TYNKKYNEN
iherpalveluiden kesätyöntekijän Viivi Variksen päivät kuluvat mukavasti ulkosalla. Viivi työskentelee toukokuusta elokuuhun vihertyöntekijänä Lahdessa. – Tämä on ensimmäinen työni ISS:llä. Opiskelen maisemasuunnittelua Hämeen ammattikorkeakoulussa, ja kuulin koulun kautta harjoittelusta, johon kuuluu kesätyöjakso sekä opinnäytetyön tekeminen. Tämä sopi hyvin suunnitelmiini, Viivi kertoo. Viivin kesätyötehtäviin kuuluu viheralueiden hoitoa, kuten nurmikoiden ja pensaiden leikkaamista ja yleistä alueiden siistinä pitoa. Työtä tehdään pienessä tiimissä, joka huolehtii asiakaskohteiden viheralueiden huollosta.
Haravalle käyttöä Vihertyöntekijän työvälineistö on monipuolinen. Pakettiautossa kulkevat mukana alueiden siistimiseen tarvittavat välineet, kuten pensasleikkuri, moottorisaha, harava ja lapio. Etenkin kevätsiivouksessa harava on korvaamaton työväline. Alkukesästä Viivin työpäivät kuluivatkin lähes kokonaan haravoidessa. – Keväällä ja alkukesällä suuri osa työstä on alueiden siistimistä talven jäljiltä, ja harava on siinä kätevin työväline. Lehdet ja roskat saa haravalla hyvin kasaan, jonka jälkeen ne on helppo koota maasta ison pressun avulla, hän kuvailee. Harava on hyvä työväline myös siksi, että se takaa ergonomisen työskentelyasennon. Työtä voi tehdä pystyasennossa, eikä maassa tarvitse kyykistellä.
Mukkulan kartanon pihalla riittää Viivi Varikselle siistimistä kesän kynnyksellä.
Kesästä nauttien Viivin työpäivä kuluu yleensä useissa eri kohteissa. Tehtävät ovat usein pieniä, erikseen tilattuja hoitotöitä. Kesäisessä kaupungissa työtä riittää, sillä siistimistä tarvitsevat niin katuviheralueet, leikkipuistot kuin urheilupaikat. Työn liikkuvuus ja vaihtelevuus ovat Viivin mieleen, ja päivät kuluvat kuin siivillä. – Olen viihtynyt hyvin. Moni asia on mi-
nulle vielä uutta, ja opin joka päivä lisää viheralueiden hoidosta. Tykkään myös siitä, että kauniista kesäpäivistä voi nauttia ulkona, Viivi iloitsee. Kesän aikana Viivi käynnistelee opinnäytetyötään, joka liittyy Lahden kaupungin ulkoistamien alueurakoiden tarkasteluun ja kehittämiseen. Aineisto on tarkoitus saada kokoon kesän aikana, ja työn kirjoittamisen hän aloittaa syyskuussa. Sitä ennen Viivi aikoo nauttia kesäkeleistä sekä työssä että vapaa-ajalla.
A, KÖKSBITRÄDE töISSä LIIKETOIMINTAYKSIKÖNJOHTAJA, LOAD MASTER, LOUNGE AGENT, LUOTONVALVOJA, LVI-ASIANTUNTIJA, MAALARI, MANAGER AIRCRAFT HANDLING töISSä MANAGER PASSENGER
11
| työturvallisuus | epäkohdat kuntoon
Ennakoi vahinko, ilmoita havaintosi Pienestäkin epäkohdasta, viasta tai puutteellisuudesta työympäristössä voi tehdä turvallisuushavaintoilmoituksen. Ne ovat osa jokaisen työtä, ja havainnoista ilmoittaminen kertoo vastuullisuudesta. TEKSTI LIISA JOENSUU
KUVITUS PETRA ANTILA
K
un kaikki asemaansa ja työtehtäväänsä katsomatta tekevät turvallisuushavaintoja ja ilmoittavat niistä heti, töihin on turvallista tulla, ja itse kukin voi keskittyä luottavaisena tehtäviinsä. Turvallisuushavainto on toiminnassa havaittu poikkeama, läheltä piti- tai vaaratilanne, josta voi seurata tapaturma, ammattitauti tai omaisuus- tai ympäristövahinko. Sen ilmoittamatta jättäminen voisi johtaa ennen pitkää tapaturmaan tai suureen vahinkoon. Tapaturman ja vahingon taustalla on usein riskinottoa. Haitta työympäristössä on kenties huomattu, mutta asia on jätetty sikseen. Sen jälkeen on ollut vain ajan kysymys, milloin riski käy toteen. Jokaisen, joka havaitsee riskin olemassaolon, kannattaa tehdä havainnostaan ilmoitus, jotta riskialtis tilanne voidaan korjata.
Liukas materiaali vaihtoon Elintarviketeollisuuden palveluissa työskentelevä kehityspäällikkö Jari Nousiainen kertoo parannuksesta, joka saatiin aikaan suuren elintarvikealan asiakkaan tuotantotiloissa. Niissä työskennellään rosterisilla eli ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla seisontatasoilla ja rapuilla. – Rosteriset seisontatasot ovat kastuessaan todella liukkaita. Siivouksen aikana liukkautta lisää vielä pesuaine. Tasoista tuli läheltä piti -ilmoituksia, joten puutuimme asiaan yhdessä asiakkaan kanssa. Tasoja alettiin muuttaa muovisiksi viime vuoden alusta alkaen. Muovi on hygieeninen, muttei yhtä liukas kuin rosteri. Vaikka muoviset seisontatasot ovat kalliimpia, ne maksavat Jarin mukaan itsensä takaisin pitkällä aikavälillä, sillä tapaturmariski ja sitä myötä sairauslomien mah-
CRAFT SERVICING, ALUEJOHTAJA, ALUEMYYNTIJOHTAJA töISSä ALUEPÄÄLLIKKÖ, APULAISRAVINTOLAPÄÄLLIKKÖ, APUTYÖNTEKIJÄ, ARKKITEHTI, ASENTAJA, ASIAKASPALVELIJA, ASIANTUNTIJA, ASSISTE
12
dollisuus on merkittävästi pienempi. Jari on tyytyväinen ISS:n tapaan suhtautua työturvallisuuteen. – On hienoa, että työturvallisuus on tulossa käytännön tavaksi. Siitä kertovat esimerkiksi johdon kierrokset työpaikoilla ja sitoutuminen työturvallisuusasioihin, hän toteaa.
Viiltovaara vakavasti Työturvallisuuskoordinaattori Markku Halosen mukaan OuluKainuu-alueella on tehostettu suojavälineiden käyttöä. Erityisesti viillonestokäsineet ovat yleistyneet. – Viillonestokäsineet nähtiin aluksi kustannuseränä, mutta työntekijöiden poissaolopäiviin suhteutettuna ne huomattiin hyväksi sijoitukseksi. Niitä on käytetty erityisesti raskaan teollisuuden LVI-töissä, mutta ne ovat tarpeen myös siivouksessa. Koekäytössä ovat myös viillonestohihat. Markun mukaan ISS:llä on erityisen mallikkaat siivouspalvelujen kohdekansiot kemikaaliluetteloineen.
Tehdasalueella on tehty työturvallisuushavaintoja liikkumisesta ja kulkuväylien turvallisuudesta.
Turvallisempaa kulkua Palveluesimies Katri Pyöriä vastaa siivouksesta, kiinteistönhoidosta, tarjoilusta ja toimistopalveluista haastavalla työpaikalla paperi- ja kartonkitehtaalla. Alueella on paljon rekka- ja trukkiliikennettä sekä nostotyömaita. Katri sai vuonna 2012 Hyvä henkilöstöteko -palkinnon aktiivisuudestaan ja aloitteellisuudestaan työturvallisuusasioissa. – Rohkaisen työntekijöitä turvallisuushavaintojen tekemiseen ja tuon asiakkaalle esiin, miten työturvallisuutta voisi kehittää. Eniten tehdasalueella on tehty työturvallisuushavaintoja liikkumisesta ja kulkuväylien turvallisuudesta. Myös liukkaus ja hiekoitus ovat nousseet esiin, samoin matalalla olevien putkien merkitseminen. Katrin mielestä ISS on hoitanut työturvallisuusasiat hyvin, mutta hän toivoisi, että havaintoja ja tapaturmia tutkittai-
siin nykyistä suuremmalla joukolla ja myös johtajat osallistuisivat tapaturmantutkintaan.
Kerro kompuroinnistakin HR-päällikkö Vesa Suomalainen pani eräänä päivänä merkille, kuinka työkaveri kompuroi pääkonttorin aulan matolla. Vesa oikaisi maton saman tien, ja aulavastaanotostakin tultiin auttamaan. Vaikka asia tuntui pieneltä, hän teki ilmoituksen TTT-järjestelmään. – Olen ylpeä siitä, että henkilöstön turvallisuus on niin korkealla agendalla. Aihe on yksi henkilöstöyksikön painopistealueista tänä vuonna, ja meitä auttavat rautaiset asiantuntijat, esimerkiksi työsuojeluvaltuutetut ja työsuojelupäälliköt. Heidän osaamistaan kannattaa hyödyntää, Vesa muistuttaa.
Kampanja käynnissä:
Ilmoita havaintosi esimiehelle tai työsuojeluvaltuutetulle Turvallisuushavaintoilmoitus-lomakkeella Soittamalla ISS:n tilannekeskukseen, puh. 020 515 9000. Ilmoituksen voi tehdä myös intrassa. Vuoden lopussa arvotaan kolme lahjakorttia turvallisuushavaintoja ilmoittaneiden kesken.
Turvallisuushavainnoille uusi vihko Turvallisuushavaintojen kirjaamiseen on valmistumassa uusi vihko. Se sisältää tietoa turvallisuushavainnoista, ja siinä on irrotettavia lomakkeita, joilla havaintoja voi ilmoittaa esimiehelle
tai työsuojeluvaltuutetulle. Vihkoja jaetaan henkilöstölle esimiesten ja työsuojeluvaltuutettujen kautta. Jatkossa niitä voi tilata maksutta osoitteesta palvelutiimi@iss.fi.
ENTTI, AUTOMAATIOASENTAJA töISSä BUSINESS CONTROLLER, CHECK-IN AGENT, CHECK-IN SUPERVISOR töISSä CONTROLLER, DEPARTURE MANAGER, HANKESUUNNITTELIJA, HANKINTAJOHTAJA, HANKI
13
| duunISSa | Monipalvelua Kuopiossa
Kuopion Kallanranta 11:een avattiin helmikuussa upouusi ISS:n henkilöstöravintola. Tyylikkäissä tiloissa työskentelevä tiimi on täynnä intoa ja hyvää meininkiä.
Dream team TEKSTI ANNA HAIKARAINEN KUVAT PENTTI VÄNSKÄ
N
uorekas 10-henkinen tiimi hoitaa ruokailu-, siivous-, kiinteistönhuoltoja aulapalveluita Senaatti-kiinteistöjen omistamassa kiinteistössä. Osa kallanrantalaisista on monipalvelutyöntekijöitä, jotka tekevät joustavasti töitä henkilöstöravintolassa, siivouksessa ja postituksessa.
Kuka olet ja mitä teet? Minna Ryynänen: Olen leipuri, ja hoidan myös kahvituksia, kassaa ja postituksia sekä muita avustavia tehtäviä. Aloitin työssäni helmikuun alussa. Olen viihtynyt todella hyvin, täällä on kiva yhteishenki. Susanna Viiliäinen: Toimin ruokailupalvelutyöntekijänä; olen töissä kassalinjalla ja tarjoilijana. On hyvä tehdä kaikkea muutakin, ja välillä teen myös keittiötöitä. Johanna Ihalainen: Olen työskennellyt aulapalvelussa maaliskuun alusta. Hyvin olen viihtynyt täällä. Tuomo Räsänen: Toimin kokkina, ja työhöni kuuluu valmistaa salaatit. Työskentelen myös tiskarina. Kati Ulvila: Olen toiminut Kallanrannassa palvelupäällikkönä tammikuusta lähtien.
Miten edistät ISS:n ympäristöpäämääriä työssäsi? Aulapalvelun Johanna Ihalainen ja palvelupäällikkö Kati Ulvila viihtyvät uudessa työpaikassaan Kallanranta 11:ssä.
Minna: Lajittelen jätteet. Ruoan valmistusmäärät ovat tarkkoja, mitään ei valmisteta liikaa. Paistamme täysiä uunillisia, eikä uuneja pidetä päällä turhaan.
Susanna: Kierrätän mahdollisimman paljon. Suosittelen asiakkaita käyttämään posliinikuppeja, jotka ovat pahvimukeja luontoystävällisempiä. Johanna: Laitan kaikki paperit paperinkeräykseen. Valot säätyvät kiinteistössä automaattisesti, mutta jos jossakin jää valo päälle, ilmoitan siitä eteenpäin. Tuomo: Lajitteluasiat huomioin aina, tänäänkin keräsin biojätteitä sekajätteiden joukosta. Astianpesuosastolla tarkkaillaan vedenkulutusta. Vaa’at sammutetaan ja kaikki valmiustilat otetaan pois päältä päivän päätteeksi. Pyrin tekemään salaattia päivän aikana tarvittavan määrän, ettei sitä jäisi yli. Kati: Pyrimme olemaan tosi tarkkoja kaikessa. Esimerkiksi linjastohauteita, tiskikoneita tai vesihanoja ei pidetä turhaan päällä. Siivoustyössä pesuaineiden annostelu on tarkkaa.
Miten saat aikaan lisämyyntiä asiakkaillenne? Minna: Mietin päivittäin, miten voimme tehdä palvelutarjontaamme houkuttelevammaksi. Kahvilassa kysyn asiakkailta, haluavatko he vielä jotain muuta, kuten esimerkiksi vesikannun, kahvin ja pullan lisäksi. Pikkujutuilla voi lisätä myyntiä. Susanna: Lounasaikana pyrin myymään esimerkiksi jälkiruoan buffetlounaan yhteydessä. Kahvilinjastossa myyn kahvin lisäksi pullaa asiakkaille. Johanna: Postituksessa on tullut mieleen muun muassa, että voisimme
ENNESUUNNITTELIJA, RAKENNUSARKKITEHTI, RAKENNUSPIIRTÄJÄ, RAKENNUSTYÖNTEKIJÄ, RAKENNUTTAJAINSINÖÖRI, RAKENNUTTAJAJOHTAJA, RAKENNUTTAJAKONSULTTI, RAMP PALVELUKOORDINAAT
14
Oppimiskeskuksen toiminnassa mukana Kallanranta 11 on mukana ISS:n Kuopion oppimiskeskuksen toiminnassa. Oppimiskeskus kouluttaa siivoojia, uusia ja jo alalla olleita ISS:läisiä. Kallanranta 11 on myös yksi oppimiskeskuksen työharjoittelukohteista.
Kuvassa takaa vasemmalta lukien ravintolapalvelun työntekijät Minna Ryynänen, Tuomo Räsänen, Susanna Viiliäinen, Sirpa Hätönen ja Outi Kleimola.
auttaa asiakasta aamupostin kanssa. Tuomo: Ruoan hyvällä esillepanolla voi saada lisämyyntiä. Viime viikolla eräs nainen kehui kovasti ruokaamme, ja hän oli soittanut kaverilleen pyytäen tätä tänne syömään. Kati: Asiakkaan kanssa on keskusteltu virka-autojen puhdistuksesta viikoittain. Tilauspalvelua kehitetään, ja asiakkaat voivat tilata linjastosta erillisen ruoan, esimerkiksi salaattiannoksia, kotiin vietäväksi.
Mitä kesälomasuunnitelmia sinulla on? Minna: Lähden kolmeksi viikoksi Amerikkaan, Torontoon ensin, sitten jatkan Chicagoon. Loppukesästä menen marjametsään. Susanna: Minulla ei ole juurikaan kesälomaa tänä vuonna. Harrastan ke-
Ekotehokas kiinteistö Väinölänniemen kupeessa sijaitsevan Kallanranta 11 -kiinteistön omistaa Senaatti-kiinteistöt, ja siinä toimivat Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera.
säisin moottoripyöräilyä ja kaikenlaista liikuntaa. Johanna: Olen palkattomalla vapaalla menossa kahdeksi viikoksi Turkkiin Alanyaan. Tuomo: Tänä kesänä minulla ei ole lomaa, joten vapaa-aikana harrastan lenkkeilyä husky-koiranpennun kanssa. Viikonloppuisin patikoin ja retkeilen. Kati: Lomaa on jonkin verran, ja pidän ylityövapaita pois. Loma menee perheen kanssa ja koiranäyttelyitä kiertäen.
Senaatti-kiinteistöt peruskorjasi vastikään kiinteistön kaksi vanhaa toimistorakennusta ja rakensi niiden väliin uudisrakennuksen. Kiinteistössä esimerkiksi valot toimivat liiketunnistimella ja ilmastointilaitteet on ohjelmoitu toimimaan tiettyinä aikoina vuorokaudesta. Uutuutena peruskorjatuissa tiloissa on järjestelmä, jossa sekä lämmitys että viilennys toteutetaan lattian avulla. Läheisessä hallintokorttelissa sijaitsevat Senaatti-kiinteistöt, Pohjois-Savon maanmittaustoimisto ja Itä-Suomen aluehallintovirasto. ISS:n henkilöstöravintola palvelee koko korttelia ja siellä työskentelevää noin 500 työntekijää.
TTORI töISSä RAVINTOLA-APULAINEN, RAVINTOLAPÄÄLLIKKÖ, RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄ, REKRYTOINTIKONSULTTI, REKRYTOINTIPÄÄLLIKKÖ töISSä RESOURCE PLANNER, RESURSSIPÄÄLLIKKÖ, RUOKAILUP
15
Sinun
| työhyvinvointi | luottamusmies auttaa
TIÖMESTARI, KEITTÄJÄ töISSä KERROSHOITAJA, KIINTEISTÖMANAGERI, KIINTEISTÖNHOITAJA, KIRVESMIES, KOCK, KOHDE-ESIMIES, KOHDEPÄÄLLIKKÖ töISSä KOKKI, KUIVAUSASENTAJA, KYLMÄASENTAJA
16
n asiallasi Millaista luottamusmiesten työ on? Missä asioissa heidän puoleensa käännytään? Luottamusmiehet Anne Vaarna, Toni Åman ja Jari Paksuniemi kertovat tehtävistään. TEKSTI EEVA TÄHTINEN
Keiden luottamusmiehenä toimit? Onko tehtävä osavai kokoaikainen? Anne: Työskentelen palveluesimiehenä, ja toimin oman työni ohella toimihenkilöiden luottamusmiehenä pääkaupunkiseudulla. Toni: Olen vartijoiden pääluottamusmies turvallisuupalveluissa. Vartiointipuolella on vain yksi, valtakunnallinen pääluottamusmies, ja tehtävä on kokoaikainen. Jari: Toimin kokopäiväisenä työntekijöiden pääluottamusmiehenä sekä työsuojeluvaltuutettuna Keski- ja PohjoisSuomessa. Olen myös mukana valtakunnallisessa työsuojelutoimikunnassa sekä ISS Palveluiden konserniyhteistyöryhmässä henkilöstön edustajana.
Mihin asioihin haluat luottamusmiehenä vaikuttaa? nne iemi ja A ri Paksun skuussa a J , n a m li Toni Å at maa okoontuiv paamiseen Vaarna k ta n te s smie luottamu antaalle. V e ll e ti n Rajatorpa
Anne: Pyrin vaikuttamaan siihen, että työsuhteissa noudatetaan asianmukaisia käytäntöjä; samalla työhenki säilyy hyvänä. Toivon, että ihmiset uskaltaisivat puhua ääneen asioista, jotka heitä häiritsevät.
KUVAT PEKKA NIEMINEN
Toni: Keskityn siihen, että työsopimukset ovat kunnossa ja vastaavat todellisuutta. Haluan myös olla mukana kehittämässä paikallisen sopimisen kulttuuria vartiointipuolella niin, että käytännöt olisivat kaikkialla mahdollisimman yhtenäiset. Toivon, että voin vaikuttaa hyvien käytäntöjen kehittämiseen ja säilymiseen. Jari: Pyrin vaikuttamaan siihen, että työsopimukset ovat kunnossa ja sovittuja työehtoja noudatetaan.
Millaisissa asioissa työntekijät lähestyvät sinua? Anne: Toimihenkilöillä tuntuu olevan aika korkea kynnys ottaa yhteyttä luottamusmieheen. Yhteydenotot koskevat usein liiallista työtaakkaa. Toni: Minua lähestytään työehtosopimuksen tulkintaan liittyvissä asioissa, esimerkiksi työsopimusten minimituntimäärään liittyen. Työntekijät kyselevät myös yt-neuvotteluita koskevista asioista. Luottamusmieheen otetaan usein yhteyttä vasta, kun asiat ovat jo kärjistyneet, mikä on ikävää. Jari: Työntekijöiden kynnys ottaa yh-
A, KÖKSBITRÄDE töISSä LIIKETOIMINTAYKSIKÖNJOHTAJA, LOAD MASTER, LOUNGE AGENT, LUOTONVALVOJA, LVI-ASIANTUNTIJA, MAALARI, MANAGER AIRCRAFT HANDLING töISSä MANAGER PASSENGER
17
Mikä on luottamusmiesjärjestelmä? Luottamusmiehet edustavat ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä. Järjestelmä toimii linkkinä työnantajan ja työntekijöiden välillä. Tarkoituksena on taata hyvä työilmapiiri sekä selvittää mahdolliset riitatilanteet oikeudenmukaisesti. ISS noudattaa sitovan työlainsäädännön lisäksi työehtosopimusten ehtoja. ISS on kiinteistöalan, palvelualojen, vartiointialan sekä matkailu- ja ravintolaalan työnantajaliittojen jäsen. Lisäksi se soveltaa yleissitovia työehtosopimuksia. – Työsuhdeasioiden hoitaminen lakien, työehtosopimusten ja työsopimusten mukaisesti on meillä ehdoton edellytys. Sopimusten noudattamisella taataan osaltaan myös työtyytyväisyys, kertoo työmarkkinaja työsuhdepäällikkö Suvi Barsk.
”Ha luan olla mukana rakentamassa hyviä käytäntö jä vartiointipuolella.”
Mikä on parasta luottamusmiehen työssä?
TONIottvaramtijousmideiesn päälu
Millaista yhteistyö on käytännössä? Luottamusmiehet kokoontuvat kerran vuodessa luottamusmiespäiville. Kokouksessa käsitellään yt-lain piiriin kuuluvia konsernitason asioita, kuten taloutta, alueiden välistä yhteistoimintaa ja tiedotusta. Luottamusmiehet valitsevat joukostaan kahden vuoden välein edustajat konserniyhteistyöryhmään, joka kokoontuu tarpeen mukaan käsittelemään kaikkia henkilöstöryhmiä koskevia asioita. Vuonna 2012 yhteistyöryhmä kokoontui kuusi kertaa. Vähintään kaksi kertaa vuodessa pidetään alueellisia yhteistoimintapalavereita, joissa alueen luottamusmiehet käsittelevät henkilöstöpäällikön ja aluejohdon kanssa toimitiloihin, kalustoon, henkilöstön kouluttamiseen ja virkistystoimintaan liittyviä asioita. – Kokousten tarkoituksena on lisätä molemminpuolista tiedonvälitystä ja vuorovaikutusta, Suvi kertoo.
Anne: Se, että pääsee vaikuttamaan ja ottamaan selvää asioista. Toni: Parasta on onnistumisen tunne, kun jokin hankala asia on saatu ratkaistua. Jari: Luottamusmiehenä pääsee vaikuttamaan yhteisten pelisääntöjen luomiseen ja kehittämiseen, ja tätä kautta edistämään työntekijöiden tasavertaista kohtelua.
Miten kehität itseäsi luottamusmiehenä?
Kuinka paljon luottamusmiehiä on? ISS:llä on noin 50 luottamusmiestä, joista suurin osa toimii tehtävässä oman työnsä ohessa. Erillisessä henkilöstösopimuksessa on lisäksi sovittu henkilöstön edustuksesta alueellisesti, konserniyhteistyöryhmässä sekä eurooppalaisessa yritysneuvostossa. Työntekijät valitsevat luottamusmiehet joukostaan pääsääntöisesti kaksivuotiselle kaudelle. Seuraavat vaalit ovat tämän vuoden lopussa.
teyttä on yleensä ensimmäisellä kerralla hiukan korkeampi, mutta mataloituu sen jälkeen. Minulta kysytään eniten palkkaukseen ja työsuhteeseen liittyvistä asioista sekä pyydetään apua yrityksen ohjesääntöjen tulkintaan työpaikalla.
ilöiden k n e h i m i o ANN aEmTusmies, luott upunkiseutu pääka iihen, etvtää olla.” s a a t t u k vai sä hy
Anne: Työssä kehittyy jatkuvasti, kun selvittää erilaisia asioita. Lisäoppia saan liiton järjestämistä koulutuksista pari kertaa vuodessa. Toni: Osallistun vuosittain sekä yleisiin että vartiointipuolen koulutuksiin. Opin myös päivittäisessä työssä jatkuvasti uutta. Jari: Selvittelen erilaisia tapauksia ja kehitän niiden kautta osaamistani. Luottamusmiehille järjestetään hyviä koulutuksia – on omasta aktiivisuudesta kiinni, miten niihin hakeutuu. Itse käyn koulutuksissa, joista tiedän saavani uutta, työni kannalta hyödyllistä tietoa.
”Halualän on työyhteisös ihmisil
JAR
I ja työs pääluotta Keski- uojeluvaltu musmies ja Pohjo utettu is-Suom , i ”Työnte k huoleht ijöiden edu iminen on ykiksta ösasia. ”
NTEKIJÄ, SAIRAALA-APULAINEN, SEGMENTTIJOHTAJA töISSä SERVICE MANAGER, SIIVOOJA, SISUSTUSARKKITEHTI, SISUSTUSSUUNNITTELIJA töISSä SORTERS & LOADERS, SPRINKLERASENTAJA, SUUNN
18
|ristikko|
5 8 7 3 9 4 6 2 1 1 4 9 8 6 5 2 7 3 8 3 5 2 7 9 1 6 4 7 6 2 4 3 1 9 8 5 2 5 1 6 4 7 8 3 9 6 9 4 5 8 3 7 1 2
Vaikeusaste:
3 1
9 1 3 7 2 6 4 5 8
4 2 6 1 5 8 3 9 7
(C) Arto Ink
4
8 6 3 1 Vaikeusaste:
8 4 7 5 6 9 8 3
7 6
3 5 5 8 3 Vaikeusaste:
7
www.aisudoku.com
9 5 2 1 8
(C) Arto Inkala
9
www.aisudoku.com
2 5 6 8 4
(C) Arto Inkala
3 6
AI15805
9 1 8 3
2 4 3
AI15805
8 6
6 1
AI15808
7 5 1 8 3 9 2 6 4 8 9 2 4 5 6 1 3 7 9 3 5 6 7 2 4 8 1
4 6 3 1 2 7 8 9 5
3
7 9
1 8 7 9 4 3 6 5 2 6 2 4 5 8 1 9 7 3 2 4 8 3 9 5 7 1 6 5 7 6 2 1 8 3 4 9
Vaikeusaste:
5 8
3 3 5
3 1 9 7 6 4 5 2 8
(C) Arto Ink
7
|ratkaisut|
AI15808
8
|sudoku| |sudoku|
2
3 7 8 9 1 2 5 4 6
3 6 2 7 8 1 5 9 4 5 3 2 6 1 9 4 8 7 7 9 5 6 3 4 8 1 2 7 1 4 2 8 3 6 9 5 8 4 1 2 5 9 7 3 6 6 9 8 4 7 5 3 2 1 9 5 6 4 2 8 3 7 1 2OFFICE 7 AGENT, 3 5TILAKOORDINAATTORI 9 6 1 4töISSä 8 TOIMIALAJOHTAJA, TOIM NITTELIJA, SÄHKÖASENTAJA, TALOUSJOHTAJA, TALOUSPÄÄLLIKKÖ, TARJOILIJA, TEC TRAFFIC CONTROLLER, TELEASENTAJA, TICKET 1 8 4 3 7 6 9 2 5 1 6 9 8 4 7 2 5 3 2 3 7 1 9 5 4 6 8 8 4 5 1 3 2 7 6 9
| ISSue | katsaus tulevaisuuteen
Kumppanuus koro tulevaisuudessa – Joustavuus, palvelun laatu ja yritysvastuullisuus ovat nousemassa kustannustehokkuuden rinnalle kilpailutekijöinä. Ne ajavat lopulta perinteisten ”kovien” arvojen ohi. Uskon, että näemme muutoksen realisoituvan 3–5 vuoden sisällä, toimitusjohtaja Kari Virta visioi.
TEKSTI MAARIT SEELING // KUVAT ARI HEINONEN
Y
ritysvastuullisuus on jo tällä hetkellä keskeinen osa ISS Palveluiden päivittäistä toimintaa. Yhtiö on sitoutunut toimintansa ympäristövaikutusten jatkuvaan huomioimiseen ja pienentämiseen. ISS tukee myös asiakkaitaan ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Ympäristön lisäksi vastuullisuus merkitsee ISS:llä muutakin. Se tarkoittaa myös työturvallisuudesta, työntekijöiden hyvinvoinnista ja asiakkaista huolehtimista. – Taloudellisen voitontavoittelun on oltava tasapainossa sosiaalisten ja ympäristönäkökulmien kanssa. Tuottavuuden pitää toteutua kestävän kehityksen keinoin, Kari sanoo.
Strategiset kumppanuudet vahvistuvat Toiminnan avoimuus, läpinäkyvyys ja tehokkuus ovat Karin mukaan joustavuuden, laadun ja vastuullisuuden ilmentymiä. Yritykset keskittyvät tulevaisuudessa entistä enemmän omaan ydinliiketoimintaansa. Prosesseja kehitetään yhä tiiviimmin ulkopuolisten palveluntarjoajien, kuten ISS:n, kanssa yhdessä samanarvoisina kumppaneina.
– Yritykset ovat siirtymässä erilaisista yhteistyömalleista lähemmäs strategista kumppanuutta. Myös verkostoituminen vahvistuu, pohtii Kari. Kumppanuus edellyttää avoimuutta. Yritykset kertovat esimerkiksi omista kustannusrakenteistaan hyvinkin suoraan. Lisäksi kunkin osapuolen pitää voida luottaa, että ketjun jokainen toimija on maineeltaan tahraton. Vastuullisuuden ja riskienhallinnan merkitys kasvavat. – Verkostoituvassa maailmassa yritysten toiminnan läpinäkyvyys lisääntyy, arvioi Kari. Kiinteistöala on jo tehnyt paljon työtä muun muassa harmaan talouden kitkemiseksi. Alihankintoja ei voi ketjuttaa loppumattomiin, sillä vastuukysymykset hämärtyvät lopulta. Maaliskuun alussa ala otti vapaaehtoisesti käyttöön veronumerolla varustetut kuvalliset henkilökortit. Vastaavanlaiset ovat jo lakisääteisesti käytössä rakennustyömailla.
Kiinteistöjen energiatehokkuus tarkasteluun – Kiinteistöpalvelualan rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, energiankulutuksen vähentämisessä ja energiatehokkuuden parantamisessa on ratkaiseva, sillä kiinteistöissä ja rakentamisessa kulutetaan noin 40 prosenttia energiasta ja tuotetaan noin kolmasosa kasvihuonekaasuista. Vain muutama prosentti rakennuskannasta uusiutuu vuosittain. Ainoa vaihtoehto on kiinnittää huomio kiinteistöjen ylläpitoon ja rakennusten käytönaikaiseen ympäristökuormaan. Nykyisten järjestelmien optimoinnilla voidaan merkittävästikin parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta.
Palvelutyön arvostusta nostettava Huolimatta tärkeästä työstä, jota kiinteistöpalveluissa päivittäin tehdään, ala on merkitykseensä nähden edelleen aliarvostettu. – Kiinteistöpalvelualalla kukaan ei ole pelkästään kiillottamassa lattioita, vaihtamassa suodattimia tai tekemässä salaattia, vaan luomassa viihtyisiä työympäristöjä muille. Meidän on tuettava palvelutyön mielekkyyttä muun muassa panostamalla hyvään esimiestyöhön. Sitä kautta löytyvät innostus ja motivaatio omaan työhön, mi-
NTEKIJÄ, SAIRAALA-APULAINEN, SEGMENTTIJOHTAJA töISSä SERVICE MANAGER, SIIVOOJA, SISUSTUSARKKITEHTI, SISUSTUSSUUNNITTELIJA töISSä SORTERS & LOADERS, SPRINKLERASENTAJA, SUUNN
20
kä näkyy lopulta myös työn arvostuksen kohenemisena, Kari miettii. Kari muistuttaa, että palvelusektorilla ei voi olla ristiriitaa henkilöstön ja yrityksen edun välillä. Jos työntekijät eivät voi hyvin, se heijastuu myös asiakasyritykseen. Silloin palveluyritys ei voi toimia. – Panostamme työntekijöidemme ammattitaidon ylläpitämiseen. Kehitämme ja testaamme jatkuvasti uusia työvälineitä ja -tekniikoita. Ergonomian merkitys kasvaa, kun meidän oletetaan jaksavan töissä nykyistä pidempään. Erityisesti suorittavassa työssä pitää kiinnittää huomiota työskentelytapoihin. //
stuu
MAAILMA VUONNA 2020 ISS-konsernin noin 1,5 vuotta sitten julkistamassa Valkoisessa kirjassa selvitetään kiinteistöpalvelualan tulevaisuutta. – Maailma, jossa toimimme vuonna 2020, näyttää toiselta kuin nyt. Työvoima on entistä kansainvälisempää ja liikkuvampaa. Saatamme nähdä uuden sukupolven, joka on tottunut tekemään töitä erilaisissa etäpisteissä, joihin kokoonnutaan tarpeen mukaan. Muutos on kiinteistöpalvelualalle iso haaste, toimitusjohtaja Kari Virta toteaa. ISS:n Valkoinen kirja -tutkimusraportti perustuu neljään skenaarioon. Kestävä kehitys on edelleen megatrendi. Energian käyttö, vesi- ja jätehuolto ja toiminnan ekologisuus korostuvat kiinteistöpalveluiden tuotannossa.
– Toimialamme voi vaikuttaa jo lähitulevaisuuden ympäristöhaasteisiin merkittävästi. Tämä johtaa väistämättä kiinteistöpalvelutoiminnan roolin korostumiseen tulevaisuudessa, Kari Virta arvioi.
Toinen keskeinen kehityssuunta liittyy teknologiaan. Uusi materiaaliteknologia ja lisääntyvä teknisten apuvälineiden käyttö helpottavat kiinteistöpalveluiden tuottamista, samalla kun mobiiliteknologia muuttaa toimintaympäristöä.
NITTELIJA, SÄHKÖASENTAJA, TALOUSJOHTAJA, TALOUSPÄÄLLIKKÖ, TARJOILIJA, TEC TRAFFIC CONTROLLER, TELEASENTAJA, TICKET OFFICE AGENT, TILAKOORDINAATTORI töISSä TOIMIALAJOHTAJA, TOIM
21
| hyvät ihmiset | kiitoksia ja valmistuneet
kiitos! Vartija Miro Lukinmaalle kiitos ansiokkaasta toiminnasta kevättalvella asiakaskohteessa, jossa työntekijä oli jäänyt trukin alle. Miro otti yhteyttä hätäkeskukseen ja hoiti ansiokkaasti ensiaputoimet sekä huolehti hälytysajoneuvojen opastamisesta turvallisesti paikalle. Michal Dressler Tiedolta kiittää kiinteistömanageri Mikko Rikkosta erittäin nopeasta ja ammattitaitoisesta yhteistyöstä AKU-verkon uudistushankkeessa.
Jere Leppänen ja Petri Höytö ovat suorittaneet laitoshuoltajan ammattitutkinnon. Veera Uuttu on valmistunut Diakonia-ammattikorkeakoulusta sosionomiksi.
TEKSTI EEVA TÄHTINEN / KUVA MARJO TYNKKYNEN
Valmistuneet
Uramahdollisuudet avoinna Ura ISS:llä voi aueta opiskelijalle yllättävästikin. Näin kävi insinööriopiskelija Henri Rosenlundille, joka nappasi vakituisen työpaikan jo opiskeluaikanaan. Henri työskentelee nyt palveluesimiehenä paloturvallisuusosastolla ja viimeistelee samalla opintojaan. – Aloitin paloturvallisuusosastolla työnjohtoharjoittelussa vuoden 2012 alussa. Tämän vuoden maaliskuussa siirryin osaston sisällä vakituiseen palveluesimiehen tehtävään, hän kertoo. Henri opiskelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa talotekniikan insinööriksi. Opinnot hän aloitti syksyllä 2009, ja valmistuminen häämöttää lähitulevaisuudessa. Henri teki nykyistä tehtäväänsä vastaavia töitä jo opintoihin kuuluneessa harjoittelussa. – Työn ja opiskelun yhdistäminen sujui luontevasti, sillä vuoden kestänyt työharjoittelu oli kokoaikainen, eikä samaan aikaan ollut käynnissä kursseja. Harjoittelujakso antoi hyvät valmiudet uran jatkolle ISS:llä. Talo oli jo tuttu, ja työtehtävät houkuttelivat jäämään. – Harjoittelun alussa en olisi osannut kuvitella, että ensimmäinen vakituinen työni olisi ISS:llä. Onneksi niin kuitenkin kävi. Palveluesimiehen tehtävän myötä Henrin vastuu on luonnollisesti kasvanut. Nykyinen työ vastaa ammattikorkeakoulun insinööriopintoja hyvin. Paloturvallisuusasioita ei ole opinnoissa käsitelty, mutta työnjohtopuoli on jo koulutusohjelmasta tuttu. – Työhöni kuuluu tarvittavien asennustöiden resursointia sekä tarjousten laskemista erilaisiin projekteihin. Alaisia minulla on kahdeksan, Henri kertoo. Hän on tyytyväinen siihen, että isossa yrityksessä tehtäviä on tarjolla eri alojen opiskelijoille. – On hyvä, että ISS tarjoaa työmahdollisuuksia nuorille ja opiskelijoille. Esimerkiksi kiinteistöjen ylläpitopalveluissa työskentelee jonkin verran opiskelijoita. Henrin ura on alkanut ilmeisen hyvin, mutta millaisia suunnitelmia miehellä on tulevaisuuden varalle? – Nyt haluan saada opintoni päätökseen ja oppia uuden työni hyvin – seuraavien haasteiden suunnittelun aika on vasta myöhemmin, hän kuittaa. //
töISSä VIHERTYÖNTEKIJÄ, VUOROESIMIES, VUOROPÄÄLLIKKÖ, YKSIKÖNPÄÄLLIKKÖ töISSä YLIVARTIJA, RAKENNUTTAJA-ASIAMIES, PROJEKTISIHTEERI, TALOTEKNIIKKAPÄÄLLIKKÖ, HANKESUUNNITTELU 22
Ystäväkirja Timo Paldanius viihtyy työssään energianhallintakeskuksessa, jossa työvuorot pyörivät kellon ympäri. Vain temppuileva termoskannu ärsyttää. Vapaa-ajalla Timo rentoutuu perheen ja liikuntaharrastusten parissa. TEKSTI EEVA TÄHTINEN / KUVAT PENTTI VÄNSKÄ
TYÖTEHTÄVÄSI?
KEITÄ KUULUU PERHEESEESI?
Työskentelen energia-asiantuntijana ener-
Vaimo ja 1- ja 4-vuotiaat tyttäret.
gianhallintayksikössä Kuopiossa. Työhöni kuuluu seurata kiinteistöjen rakennusauto-
MITEN VIETÄT VAPAA-AIKAASI?
maatiojärjestelmiä ja tehdä havaintoja
Vapaa-aika kuluu perheen kanssa ja
hyödyntäen mittaus-, tapahtuma- ja häly-
harrastaessa. Harrastan metsästystä,
tysseurantaominaisuuksia. Varmistan, että
kalastusta, salibandya ja kaukalopalloa.
järjestelmät toimivat ja kiinteistöjen energian- ja vedenkulutus on optimaalista.
MITÄ HALUAISIT
Yksikkömme toimii myös kiinteistöhuollon
OPPIA TULEVAISUUDESSA?
tukena ongelmatilanteissa.
Haluan kehittää jatkuvasti osaamistani. Tällä hetkellä opiskelen täydennyskoulu-
KUINKA PITKÄÄN OLET
tuksessa automaatioyliasentajan erikois-
TYÖSKENNELLYT ISS:LLÄ?
ammattitutkintoa.
Tulin tähän tehtävään viime MIKÄ SAI SINUT
vuoden kesäkuussa.
NAURAMAAN VIIMEKSI? MILLAINEN ON
Lasten touhut saavat minut nauramaan
TYYPILLINEN TYÖPÄIVÄSI?
joka päivä – joskus enemmän ja joskus
Aamulla teen päivittäiset rutiinitehtävät:
vähän vähemmän.
tarkistan yövuoron mahdolliset tapahtumat ja hälytykset. Päivä jatkuu kiinteistö-
TERVEISET ESIMIEHELLESI
jen automaatiojärjestelmiä ja tulevia
JA ISS:N JOHDOLLE?
ilmoituksia seuratessa. Havainnoista
Johdon tulisi olla enemmän kiinteistö-
raportoidaan asiakasta, kohteesta vastaa-
huollon tukena. Päivittäisessä työssäni
via sekä kiinteistöhuoltoa. Työtä tehdään
huomaan, että kiinteistöhuollolla on
vuoroissa kellon ympäri. Tietyt asiakkuu-
liikaa työtä tai puutteita teknisessä
det vaativat jatkuvaa päivystämistä.
osaamisessa. Tällaiset asiat pitäisi ratkaista yhdessä johdon kanssa. Lähimmil-
MIKÄ TYÖSSÄSI ON PARASTA?
le esimiehilleni lähetän terveiset hyvin
Työkaverit ja rauhallinen työilmapiiri.
hoidetusta työstä.
Meillä on täällä asiantunteva ja huumorintajuinen tiimi, jonka kanssa työnteko
MINKÄ ISS:N PALVELUN
sujuu mukavasti.
TYÖSSÄSI?
EDUSTAJAN HAASTATTELUN HALUAISIT LUKEA TÄLLÄ PALSTALLA SEURAAVASSA NUMEROSSA?
Työpaikan kahvinkeittimen temppuilevaa
Haluaisin lukea hälytyskeskuksessa
termoskannua. Itse työssä en inhoa mi-
työskentelevästä henkilöstä. //
MITÄ INHOAT ENITEN
tään, vaan olen viihtynyt mainiosti.
UPÄÄLLIKKÖ töISSä KUSTANNUSLASKENTAPÄÄLLIKKÖ, KUSTANNUSASIANTUNTIJA, TYÖMAAVALVONTAPÄÄLLIKKÖ töISSä ASIAKASPALVELUPÄÄLLIKKÖ, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, RAVINTOLATOIMENPÄÄ
23
|Lukijakilpailu 2/ 2013
Tule mukaan hauskanpitoon
Linnanmäelle!
Tervetuloa viettämään ISS:n perhepäivää Linnanmäen huvipuistoon Helsinkiin lauantaina 31.8. kello 10–13. Sisäänpääsy edellyttää ennakkoilmoittautumista, voimassa olevaa työsuhdetta ja ISS:n henkilökorttia. Ilmoittaudu 30.6. mennessä osoitteessa http://bit.ly/15JoodR tai omalle esimiehellesi. Kerro samalla perheesi osallistujamäärä. Mukaan mahtuu 6 000 henkilöä. Jollet pääse paikalle, muista peruuttaa ilmoittautumisesi. Laitteet ovat käytössämme maksutta kello 13:een asti.
Voiastaetti! rant
Mikä on tämän lehden paras juttu? Paras juttu voi olla jutuista kiinnostavin, ajatusta herättävin, hyödyllisin tai juttu, joka antoi elämyksen. Kerro mielipiteesi ja lähetä vastauksesi ja yhteystietosi sähköpostitse viestinta@iss.fi. Voit myös lähettää vastauksesi postikortilla osoitteeseen ISS/töISSä, PL 100, 01055 ISS. Vastausten tulee olla perillä viimeistään 24.6. 2013.
ISS:läiset voivat tutustua päivän aikana Linnanmäellä sijaitsevaan Sea Lifeen puoleen hintaan.
Vastaajien kesken arvotaan rantasetti, johon
Jokainen vastaa itse matkakuluistaan.
I 30. lmoitt 6. m aud htt enn u p://b it.ly ess /15 ä tai Joo om dR esi a l le mie hel les i.
Kuvat: Creative Commons
|
kuuluvat alusta, varvassandaalit ja kassi, jota voi käyttää myös puhallettavana niskatyynynä. Viime numerossa lukijapalkintona oli puutarhasetti, jonka voittivat: Satu Jaatinen, Helsinki Eine Järvinen, Juornaankylä Merja Saarikko, Jyväskylä Mukavia puutarhahetkiä voittajille!