Skip to main content

Pyörre 5/2012

Page 1

Palvelumuotoilu s. 4–8

Lehti Oulun kaupungin henkilöstölle 5/2012

16

s.


Uusin silmin

Millainen on sinun Oulusi?

teksti & kuva kati valjus

Julkaisemme Uusin silmin -palstalla erityisiä Oulu-kuvia. Lähetä kuvaehdotuksesi osoitteeseen pyorre@otavamedia.fi. Valinnan tekee toimitus, julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

Sähkökaappitaidetta Ritaharjussa Ritaharjun koulun oppilaat ovat nostaneet alueensa sähkökaapit uuteen eloon. – Koulun lähellä olevia sähkökaappeja tuhrittiin, ja tästä syntyi idea sähkökaappitaiteesta. Painatuskeskus muovitti oppilaiden työt säänkestäviksi, ja näin saimme sähkökaappeihin uuden ilmeen, kertoo koulun rehtori Pertti Parpala. Taideprojektiin osallistuivat toinen ja yhdeksäs luokka. – Kakkoset tekivät taideteoksensa yhteistyössä, ja ysien työn päätaiteilijana toimi Emmi Kyllönen. Suunnitelmissa on tehdä näitä lisääkin – sähkökaappejahan tällä alueella riittää, rehtori visioi. Taideteokset sijaitsevat Rita-aukiontien varrella.

5/2012, Oulun kaupungin henkilöstölehti • Julkaisija: Oulun kaupunki ISSN: 0780-7597 • Toimitus: Otavamedia Oy, Kristiinankatu 3 B, 20100 Turku • Päätoimittaja: Sirkka Keränen, puh. 044 703 1140, sirkka.keranen@ouka.fi • Toimitussihteeri: Laura Paloheimo, puh. 044 703 1154, laura.paloheimo@ouka.fi • Tuottaja: Maria Öfverström, puh. 040 524 1600, maria. ofverstrom@otavamedia.fi • Graafinen suunnittelu: Päivi Rücker, puh. 040 518 6655, paivi.rucker@otavamedia.fi • Toimituskunta 5/12: Sirkka Keränen, Laura Paloheimo, Minna Parkkila, Satu Tähtinen, Birgitta Mäki, Marjatta Savolainen, Tuula Ylisuutari ja Seppo Kulusjärvi. Lehti postitetaan kaupungin henkilöstölle palkanlaskentajärjestelmän osoitetietojen mukaan. Lehti 6/12 ilmestyy viikolla 50. Ilmoitusvaraukset 2.11. mennessä. Valmis aineisto tuottajalle 16.11. mennessä. • Paino: Erweko Oy • Paperi: Lumisilk, 100 g. Lehti ilmestyy sähköisenä näköislehtenä Akkunassa ja osoitteessa www.ouka.fi • Kannen kuva: Mikko Törmänen • Kuvassa: Palomies Marko Jaatinen laskee lääkintäesimies Juha Ylilehtoa Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen ensihoidon yhteisharjoituksessa.

2

Kakkosluokkalaiset tekivät taideteoksensa yhteistyönä. Teosta kiinnittämässä rehtori Pertti Parpala.


Sisältö 5/2012

Palvelumuotoilu vahvistaa kuntalaislähtöisyyttä

4-8

O

n hienoa ja toisaalta hyvin haastavaa kirjoittaa tähän lehteen pääkirjoitusta tietäen, että lukijakuntana on yli kolmetoistatuhatta kunta-alan asiantuntijaa. Tämä lehden teemana on palvelumuotoilu. Palvelumuotoilu (service design) ja yhteisöllinen suunnittelu (co-design) on tuotu esille uutena osaamisalueena palvelujen kehittämiseen. Oulun kaupunki on vahvasti mukana palvelujen ja toimintamallien kehittämistyössä myös palvelumuotoiluun liittyen. Poikkitoiminnalliset elämänkaarimallin mukaiset palvelutarpeet haastavat erityisesti kunnallisten palvelujen suunnittelun ja muotoilun asiakaslähtöisiksi. Oulun Avaus-hanke lähtee siitä, että kansalainen on keskiössä. Tulevaisuudessa kansalainen hallinnoi yhä enemmän hyvinvointipalvelujaan itse sähköisten järjestelmien avulla. Tämä murtaa myös perinteistä ajattelua ja muokkaa toimintatapoja organisaatiolähtöisestä kansalaislähtöiseksi. Kansalaisen asema, osallisuus ja vaikuttaminen ovatkin olleet keskeinen yhteiskuntatieteellinen kysymys viime vuosikymmenien ajan. Aktiivisesta kansalaisuudesta on tullut keskeinen politiikan ja hallinnon käsite. Esimerkiksi Tanskassa kaiken keskiössä on aktiivisen kansalaisen vapaus valita. Tämä vaati myös aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamista ja sen tukemista. Kunnan palvelujen laatua ja kustannustehokkuutta voidaan uudistaa ja kehittää nykyisillä resursseilla, kunhan asiantuntijoille annetaan vastuu omasta asiasta ja työstä. Oulu on ollut edelläkävijä kuntapalvelujen kehittäjänä, ja seuraava askel meillä on organisaation kääntäminen asiakaslähtöiseksi. Keskeisessä osassa tässä on palvelujen käyttäjän mukaan ottaminen kehittämis- ja uudistamistyöhön.

10

Työkalupakki Työ vie ja ajatus kulkee

16-19

9 Kahavilla Marko Mykkänen: ”Asiakaspalvelu on Teklin lähtökohta.”

21 Kierrätellen Vanhat heijastimet uusiokäyttöön

12 Ilmoitustaulu Syksyn tärkeimmät uutiset kootusti

22 Puheenaiheita Pyörre peukuttaa henkilöstön ympäristöasenteelle

14 Jyrkin palsta Ammattirajat murtuvat kunta-alalla

23 Kamera kiertää käväisi Nuorten Päihdeasema Redi64:ssä.

14 Esimiehenä Monetraa luotsaa vahva johtaja

24 Hra Kraak – vihreällä katolla

20 Kolumni Onhan sitä palvelumuotoiltu ennenkin

PYÖRRE 5/2012

Työpäivä Työntekijöitä, joita ei toivo tarvitsevansa. Tervetuloa pelastuslaitokselle! kuva Juha Sarkkinen

Timo Nousiainen kehittämisjohtaja

Teema/ palvelumuotoilu • Saa lainata: uusi asiakaspalvelukulttuuri leviää kirjastosta • Henkilökunta muotoili kunnantalot • Voiko palvelumuotoilulla säästää? Apulaiskaupunginjohtaja vastaa • Ulkoiluleikkikoulu palvelee perheitä

3


Palvelumuotoilu

kuvat teija soini, päivi rücker

lue myös en teklin uud aja johtajan lvelutuksia pa usta il o t o u m s. 9

Kirjastopalveluiden johtaja Pirkko Lindberg haluaa kaupunkilaisten hyötyvän kirjaston palvelumuotoiluhankkeesta.

Palvelu- P muotoilu kirjaston i t t r o k i t t l a v

kaupunginkirjaston kirjastopalveluiden johtaja Pirkko Lindbergin aloitteesta palvelumuotoilun käsite otettiin osaksi Oulun kaupunginkirjaston arkea.

4

alvelumuotoilu on vielä uusi juttu kirjastomaailmassa, mutta Oulu on edelläkävijä myös tässä asiassa. Ei vähiten sen vuoksi, että Pirkko Lindbergille se on sydämen asia. – Koen, että kirjaston on muutettava imagoaan selvitäkseen kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta. Tähän liittyy myös se, että kirjastoalan ammattilaisilla on valtavasti osaamista ja haluan kannustaa heitä tuomaan sen entistä paremmin esille, Lindberg sanoo. Lindbergin mukaan kirjaston on aika mennä eteenpäin ja siirtyä perinteisestä asiakaspalvelutavasta kohti proaktiivisuutta. Tätä ajatusta tuki myös noin 700 oululaiselle tehty asiakaskysely, joka koski heidän kokemuksiaan kirjaston palvelun laadusta. – Selvisi, että hyvää ja ystävällistä palvelua saa, jos palvelua kysyy. Kuitenkin erityisesti nuoret toivoivat, että henkilökunta tulisi aktiivisemmin tarjoamaan apuaan heille, hän kertoo. hyvän palvelun talot Muitakin asiakaskokemukseen vaikuttavia uudistuksia kaupunginkirjastossa on tehty: opasteet uusittiin täysin ja aikuisten osaston kirjat järjesteltiin uudelleen. Myös uusia genrejä otettiin käyttöön. Samalla poistettiin runsaasti kirjoja kokoelmasta, jotta jäljelle jääneet saavat paremmin näkyvyyttä ja kokoelma on tuore ja ajantasainen. – Uudet opasteet ovat suuria ja selkeitä. Tarkkaan luokitteluun perustuneesta jaottelusta luovuttiin. Kokoelman uudelleen järjestelyllä pyrittiin kirjojen löydettävyyden parantamiseen ja siihen, että asiakkaat tekisivät herätelainauksia eli lainaisivat muutakin kuin mitä tulivat alun perin hakemaan, Lindberg taustoittaa.


Pyörre kysyy

Pelkkää plussaa! Lukijat kommentoivat, mistä Oulussa saa hyvää palvelua ja miksi.

”

Levykauppa Äx on onnistunut vuosien saatossa hankkimaan käsiinsä kaikki sellaiset etsimäni musiikkitallenteet, joita ei juurikaan myyntilistojen kärjessä näy - eikä liiemmin Anttiloiden tai Stockmannien levyhyllyilläkään. Siis aivan kaikki aina tuntemattomamman artistin uusimmasta levystä puolivuosisataa sitten julkaistuun vinyyliin.” Riikka, Oulu

Asiakaspalvelija Anne Rätille (vas.) ja Ritva Harmaiselle (alla) positiivista on ollut parantunut asiakaspalvelutyö.

”

Oulun Työterveys ja Myllyojalla K-kauppa: Nopea ja ystävällinen palvelu, palvelualttius”

”

Ymmyrkäisen päiväkodissa olen saanut parasta palvelua ikinä! Ymmyrkäisessä toteutui aidosti ja oikeasti kasvatuskumppanuus (meidän perheen osalta v. 2008–2010). Siellä myös autettiin perheitä yhteen, siten että päiväkodissa yhdessä leikkivien lasten vanhemmat esiteltiin toisilleen ja "usutettiin" vaihtamaan puhelinnumeroita, jotta lasten kaveruus voisi toteutua myös vapaa-ajalla. Ja näin tapahtui, kaveruus on jatkunut!” Miia Pulkkinen terveydenhoitaja, Oulu

lvelua a p a t s )i (l l e Onn Onneli, uusi kirjastoauto, on ehtinyt parin ajokuukautensa aikana tulla tutuksi jo monelle lapselle ja ikääntyneelle. Tiesitkö sinä tämän Onnelista?

irti turhista rutiineista Kirjastonhoitaja Ritva Harmainen kertoo kaupunginkirjaston palvelumuotoiluprosessin näkyneen henkilökunnalle siten, että he ovat käyneet läpi työnsä sisältöä ja jokainen on omalta kohdaltaan voinut pohtia, miten voisi tehdä sen paremmin eritoten asiakkaiden kannalta katsottuna. Tällä on pyritty vähentämään niitä rutiineja, joita henkilöstölle on ehtinyt muodostua, mikä on Harmaisen mukaan hyvä tavoite. Hän kuitenkin toteaa, että uudistuksia tehtäessä on keskeistä antaa henkilökunnalle riittävästi aikaa toteuttaa ne. Kirjastonkäyttäjä Maija-Leena Korhonen kertoo huomanneensa, että opasteita on uusittu, kirjojen paikat ovat muuttuneet, ja omaa mielilukemista löytyy nyt helposti. Sen sijaan matematiikan tenttiin lukemassa ollut Sampo Ylisiurua kertoo, ettei ollut huomannut kirjastossa tapahtuneen mitään erityistä muutosta._Marko Jääskeläinen

1

Tatu ja Patu -kirjat ovat suosituimpia noin yleisesti, mutta Onnelista lainataan kaikista eniten ihan pienten lasten katselukirjoja. Suurin asiakasryhmä on päiväkodit.

Kirjastoauton aineiston valitsee koulutettu ja asiantunteva henkilökunta kokemuksen tuomalla ammattitaidolla. Vaihtuvuus taataan tekemällä kokoelmatyötä päivittäin.

2

6

Onneliin mahtuu sullottuna 50 alakouluikäistä, käytön kannalta ihanteellisin lukumäärä on 25 lasta.

3

Onnelia on kommentoitu mm. näin: ”Hehkuvan punainen mutta vihreä”.

4

Tauolla kirjastoauto pysäköidään yleensä huoltoaseman pihalle. Autossa syödään ja huoltsikalla käydään vessassa. Henkilökunta nukkuu kotona, vaikka monet lapset luulevatkin, että nukumme autossa.

5

Auton mittariin kertyy päivässä vajaa 100 km ja vuodessa voisi kertyä yli 10 000. Syksystä alkaen uudet reitit uudessa Oulussa, joten tarkkaan ei voida vielä tietää._toim. Maria

Öfverström

Kysymyksiin vastasi kirjastovirkailija Elina Kanerva. Lisää Onnelin liikkeistä www.ouka.fi/oulu/kirjasto/ kirjastoauton-pysakit

PYÖRRE 5/2012

Ensi vuoden loppuun kestävä jatkohanke ”Palvelumuotoilun poluilla” on väline, jolla palvelumuotoilun käsitteen lanseeraamista jatketaan ja viedään jo tehty hyvä työ myös muihin uuden Oulun kirjastoihin uudistaen näin koko kirjaston asiakaspalvelukulttuuri. Tavoitteena on, että kaikissa kirjastoissa saa yhtä hyvää palvelua. Samalla luodaan kaikille eri asiakasryhmille sujuvat palvelupolut.

5


Palvelumuotoilu

Ovet auki kuntalaisille

Pyörre kysyi kaupungin työntekijöiltä palvelumuotoilun hengessä, mitä tyhjilleen jääville kunnantaloille tulisi tehdä. Erityisen paljon toivottiin asukastupatoimintaa ja erilaisia kuntalaisten kohtaamispaikkoja. niä luentoja vaikkapa pihasuunnittelusta, pensasaidan leikkauksesta ja kasvimaasta. Tiloissa voisi toimia myös työkalujen lainaustai vuokrauspiste.”

tuksena koko elämänkaaren kattava kylätalo!”

”

Kunnantalolla voitaisiin järjestää erilaisia liikuntaryhmiä: kuntosalilaitteet kunnanhallituksen huoneeseen!”

Tanja

Haukipudas Haukiputaan kunnantalolle mietittiin muun muassa yhteispalvelupistettä, yritystiloja ja tanssitunteja.

”

Kunnantalolla voisi olla asukastupatoimintaa sekä mahdollisuus lounasruokailuun. Lisäksi siellä pidettäisiin tietoiskuja ja pie-

”

Kaikista tyhjentyvistä kunnantaloista pitäisi ehdottomasti tehdä nuorisotiloja tai sisäharrastuspaikkoja, esimerkiksi skeittailupaikka! Uusien rakentaminen maksaa maltaita, ja yritystiloiksi vuokraaminen tuskin kannattaa.” Tommi Peura, lastentarhanopettaja

Kiiminki Kiimingin kunnantalolle toivottiin erityisesti asukastupatoimintaa ja kuntalaisten yhteistä olohuonetta.

”

Airi Rantsi, kanslisti, Yli-Ii

”

Kunnantalosta voitaisiin saada nuorille oma tila, missä olisi Ihan yleistä kokoontumistilaa mahdollisuus harrastaa esimertarvitaan järjestöjen, kerhojen kiksi musiikkia, pelaamista ja bänja yhteisöjen käyttöön päivisin, ditoimintaa. Nykyinen nuorisotila iltaisin ja viikonloppuisin – aja- on ahdas.”

”

”

Kunnantalolla voisi olla yhteispalvelupiste, kotipalvelutoimisto, asukastupa ja kokoustila. Rakennuksella on pitkä ja Yli-Ii monivaiheinen historia, ja kohYksikerroksisesta ja suhteelli- detta voitaisiin kehittää taidesen uudesta Yli-Iin kunnanta- näyttelytilana.” losta saisi remontoimalla hyvän Sirkka Ylitalo, toimistosihteeri, Yli-Ii ympärivuorokautisen palvelukodin esimerkiksi vanhuksille ja vammaisille.”

Miia Ranta, erityisliikunnan ohjaaja, Kiiminki

voisi jatkua se moniammatillinen yhteistyö, jota Oulunsalossa on hyvällä menestyksellä tehty. Kunnantalon kokoustilat säilyisivät kuntalaisten käytössä.” Sinikka Ylitervo, vs. kunnanjohtaja, Oulunsalo

Oulunsalo

”

Olemme suunnitelleet Oulunsaloon monipalvelukeskusta, Oulunsalon kunnantalolle voijoka käsittäisi nykyisen kunnantaisiin perustaa terveysneutalon ja terveysaseman. Näissä vontapiste sekä eläkeläisille ja taloissa kuntalaisille tarjottai- vanhuksille kokoontumispaikka, siin mm. sosiaali- ja terveyspalve- jossa olisi luentoja eri alojen luja, ja esimerkiksi neuvolan toi- asiantuntijoilta.” minta siirtyisi kunnantalolle. Näin Auli

”

Mitä tapahtuu todella? Oulu Oulun kaupungintalo ei toki jää tyhjilleen, mutta sekin sai osakseen ehdotuksia.

”

Uuden Oulun kunniaksi juhlasalissa voisi järjestää venetsialaistyyliset naamiaiset tyylikkäine pukuineen ja naamioineen. Vieraat arvottaisiin uuden Oulun asukkaista ja erityisesti nuorista aikuisista.”

”

Kunnantaloista voitaisiin tehdä kaupungin etätyöntekijöiden kokoontumispaikkoja ruokaloineen ja kahvioineen. Näin ratkaistaisiin myös etätyön sosiaalinen ongelma!”

6

– Faktat kunnantalojen osalta ovat yksinkertaiset: talot siirtyvät vuoden vaihteessa Tilakeskuksen omistukseen. Siitä eteenpäin kaikki on vielä hämärän peitossa, kertoo Oulun Tilakeskuksen johtaja Jouko Leskinen. Hän uskoo, että Oulun kaupungintalo säilyy nykyisessä käyttötarkoituksessaan pitkälle tulevaisuuteen. – Lisäksi Oulunsalon kunnantalosta on meneillään Suomen Arkkitehtiliiton esitys rakennuksen suojelemiseksi, mutta tämä ei estä kohteen käyttöä. Mahdollinen suojelupäätös tarkoittaa, että taloa korjataan ja pidetään yllä arvonsa mukaisesti.

Leskisen mukaan Oulunsalon kunnantaloa tarjotaan pääprosesseille vuokralle, samoin kuin Haukiputaan, Kiimingin ja Yli-Iin kunnantaloja. – Elleivät prosessit näitä palveluilleen vuokraa, Tilakeskus etsii kohteille ulkopuoliset vuokralaiset. Tilojen käyttö on niiden parasta suojelua, eikä ilmaisia tiloja ole olemassakaan. – Tilakeskus ei ole varautunut budjeteissaan kunnantalojen muutostöihin. Oleellinen asia on työn alla oleva palveluverkkoselvitys, joka ratkaisee muun muassa kyseisten tilojen kohtalon, Leskinen toteaa._Meri Heikkilä


Muotoillaan taloutta, palvellaan hyvin Kaupungin taloudessa on notkahdus. Pyysimme apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Saloa vastaamaan taloutta koskeviin kysymyksiin. on tärkein ja kallein panoksemme. Käyttäkäämme se viisaasti! Voisiko palvelumuotoilulla saada aikaan säästöjä? Useat Suomen kunnat ovat ottaneet käyttöönsä palvelumuotoilun kehittääkseen palveluitaan. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa asiakkaan kuulemista palvelutapahtuman parantamiseksi. Espoossa lonkkamurtumapotilaan hoitoprosessi käytiin läpi yhdessä potilaan, perusterveydenhuollon, kuntoutuksen sosiaalitoimen ja erikoissairaanhoidon ammattilaisten kanssa. Sairaalapäiviä erikoishoidossa vähentyi huomattavasti. Samalla potilaan kuntoutuminen ja elämänlaatu paranivat. Näistä tekijöistä syntyi myös huomattavat rahalliset säästöt entiseen toimintamalliin verrattuna.

syntyykin erityisesti vuorovaikutuksen ja kohtaamisen kautta. Me kaikki edustamme omalla käytöksellämme, sanoillamme ja kohtelullamme Oulun kaupunkia. Hymy, ystävällinen, asiakasta kuunteleva palvelu eivät vaadi lisää rahaa. Olkoon se tämän päivän ja tulevaisuuden oululainen palveluasenne._toim. maria öfverström

kuva oulun kaupunki

Millaisia toimenpiteitä kaupunki tekee taloustilanteen hallitsemiseksi? Kaupungin taloustilanteen huononemiseen vaikuttavat tulopohjan romahdus eli verotulojen ja valtionosuuksien lasku. Kuitenkin kaupungin menokehitys on ollut vähintäänkin samalla tasolla kuin ennen. Hyvinvointipalveluissa menokehitys on ollut jopa aiempaa suurempaa. Taustalla ovat mm. väestön kasvanut palvelutarve ja lainsäädännön tuomat lisäresurssitarpeet. Kustannustason nousu on saatava hallintaan. Nyt on tarpeen katsoa, miten kaupungin nykyisillä voimavaroilla, erityisesti ammattitaitoisella henkilöstöllä, saamme kuntalaisille parhaimman hyvinvointihyödyn. Lisäksi on arvioitava, millaiset toimintamallit, palvelurakenteet ja palveluverkko takaavat onnistumisen. Hyvä esimerkki on Kontinkankaan terveysaseman uusi Hyvä vastaanotto -toimintamalli. Potilaat ovat saaneet palvelua oikeaaikaisesti, ja henkilökunta on kokenut oman työnsä hallinnan parantuneen. Työaikamme

viestisi kaupungin henkilökunnalle taloudesta? Oululainen kuntalainen on työnantajamme. Aika harva heistä osaa arvioida saadun palvelun ammatillista laatua. Palvelukokemus

Palvelumuotoilussa korostuu näkemyksellisyys haluaisi ostaa, jos sellainen olisi tarjolla, sanoo toimitusjohtaja Jari Danielsson.

Kaikki lähtee asiakasymmärryksestä Danielssonin mukaan palvelumuotoilusta puhuttaessa on aina lähdettävä liikkeelle sen selvittämisestä, miten asiakkaat käyttäytyvät ja mitkä asiat vaikuttavat heidän käyttäytymiseensä. Mitä asioita meidän pitäisi muuttaa, jotta asiakaskokemus paranisi mahdollisimman paljon, Danielsson täsmentää.

Kirjastossa asiaa voidaan tutkia avaamalla niin sanottu lainauspolku eli prosessi, mitä tapahtuu, kun asiakas tulee kirjastoon ja asioi siellä.

On nähtävä laatikon ulkopuolelle Palvelumuotoiluun liittyy ajatus, että eri sidosryhmät tekevät sen yhteistyössä ja ovat kiinteästi mukana siinä. Danielsson allekirjoittaa tämän, mutta korostaa:

– Palvelumuotoilun ydin on sellaisten asioiden näkemiseen, joita kukaan ei osaa vielä määritellä epäkohdiksi, minkä vuoksi ei ole mahdollista jättäytyä kenenkään mielipiteiden varaan. Asiaa tulee katsoa ulkopuolelta ja ottaa omaan toimintaan oppia esimerkiksi jonkin toisen toimialan onnistumisista._Marko Jääskeläinen

Jari Danielsson luennoi aiheesta myös syyskuussa pidetyillä Kuntamarkkinoilla.

PYÖRRE 5/2012

D

esigntoimisto Kuudes Kerros toteutti helsinkiläisen Oulunkylän kirjaston konseptiuudistuksen, jonka keihäänkärkenä oli palvelumuotoilun tuominen osaksi kirjaston arkea. Palvelumuotoilun lähtökohtana on kääntää perinteiset ajattelu- ja toimintamallit päälaelleen. Perinteisesti organisaatioissa ajatellaan, että asiakas pitää saada ostamaan tuote tai palvelu. Palvelumuotoilussa asiaa katsotaan sitä kautta, millaisen tuotteen tai palvelun asiakas

7


kuvat Kati Valjus

Palvelumuotoilu

Askartelu sujuu luonnonmateriaaleistakin. Pia Hermosen kanssa keppiheppaa tekemässä Sara Kemppainen (vas.), Isla Itkonen ja Sini Särkelä.

Ulkoiluleikkikoulun suosio yllätti Aaltokankaan metsässä käy kuhina, kun Ritaharjun ulkoiluleikkikoululaiset kaatavat ohuita männynrunkoja koulun viidesluokkalaisten avustuksella. Rungot tarvitaan tukipuiksi kotaan, joka rakennetaan leikkipuiston kylkeen tukikohdaksi.

8

U

lkoiluleikkikoulu on Oulussa uusi, 3–5-vuotiaille lapsille suunnattu avoimen varhaiskasvatuksen muoto. Idea siihen saatiin Turusta, jossa vastaavaa on järjestetty jo pian pari vuotta. – Mietimme koko ajan keinoja lisätä avointa varhaiskasvatusta kaupungissamme. Kun kuulimme Turun ulkoiluleikkikoulusta, innostuimme heti. Kävimme Turussa tutustumiskäynnillä ja innostuimme toimintamallista valtavasti, kertoo palvelupäällikkö Pirjo Koret. Ulkoiluleikkikoulu on tarkoitettu niille kotihoidossa oleville lapsille, jotka eivät tarvitse kokopäiväistä hoitopaikkaa. Ryhmät kokoontuvat kolmena päivänä viikossa kolme tuntia kerrallaan. Ryhmää syyskuun alusta saakka yhdessä lastentarhanopettaja Simo Lautamon kanssa vetänyt Pia Hermonen on palvelusta innoissaan. – Metsä on lapselle luonteva leikkipaikka, jossa ei turhia nipoteta. Toimintamme ei rajoitu leikkipuistoon, vaan otamme puiston ympäristöä haltuun pienin askelin. Haistelemme, maistelemme ja tunnustelemme luontoa. Lapset voivat piipahtaa Ritaharjun koululla wc:ssä, mutta muuten ryhmä touhuaa aina ulkona. – Vaikka olemme ulkona, meillä on täällä aivan samat pedagogiset tavoitteet kuin avoimen varhaiskasvatuksen ryhmissä yleensäkin. Loruleikit, askartelut ja välipalahetket onnistuvat yhtälailla ulkonakin, Hermonen muistuttaa. Turusta on saatu paljon apua ja käytännön vinkkejä toimintaan. – Tämän tyyppisessä toiminnassa suunnitelmissa täytyy olla joustovaraa. Kodanrakennus on ollut ensimmäinen pidempi projektimme, jonka rinnalla on tehty pienempiä askarteluja ja keppihevosleikkejä, Hermonen kertoo. Ritaharjussa toiminta osoittautui niin suosituksi, että alkuun kaavaillun yhden ryhmän rinnalle perustettiin toinenkin ryhmä. Lisäksi toimintaa on Välkkylässä, Kastellissa ja Savotta-aukiolla. Tulevan vuoden alusta myös Haukiputaan uuteen Länsituulen päiväkotiin on tulossa ulkoiluleikkikoulutoimintaa. – Tarkoituksena on, että toimintamalli on pysyvä ja että vanhemmat löytävät palvelun lapsilleen, Koret toivoo._Kati Valjus


illa

– Asiakkaan fiilis on paljon tärkeämpi kuin tapa tai tekniikka, millä palvelu tuotetaan, sanoo Marko Mykkänen, Oulun teknisen liikelaitoksen uusi johtaja.

K

Tyytyväisyys reilusti plussalla Asiakaspalvelu on yksi Oulun teknisen liikelaitoksen toiminnan lähtökohdista. Asiakkaat ovat kaupungin sisäisiä asiakkaita, mutta toki infra-, kiinteistöja logistiikkapalvelujen loppukäyttäjiä ovat kaikki kaupunkilaiset. – TEKLI saa kiitosta asiakaslähtöisenä ja erittäin laadukkaana palveluntuottajana vuotuisissa asiakastyytyväisyysmittauksissa. Käytännössä hyvät tulokset näkyvät esimerkiksi siinä, että työmme laatutasoon luotetaan kilpailijoitamme paremmin. Tämä säästää myös tilaajan aikaa ja kustannuksia, jatkaa Mykkänen. Omassa työssään hän näkee tärkeimpänä varmistaa, että henkilöstöllä on edellytykset jatkossakin tehdä laadukasta ja tehokasta työtä. Henkilöstön koulutus ja työkierto ovatkin tulevaisuuden avainsanoja. Tällä hetkellä kalenteri täyttyy kaupungin eri yksiköihin, osastoihin ja henkilöihin tutustumisesta sekä kehityspalavereista. Kentällä Mykkänen haluaa olla läsnä parhaansa mukaan. – TEKLIn henkilöstömäärä kasvoi kuntaliitosten myötä, puhumattakaan hoidettavien pinta-alojen ja kohteiden lukumäärästä. Hyvin tuntuvat uudet ja vanhat tekijät toimivan keskenään. Jatkossa haluaisin vielä enemmän päästä jakamaan arjen hyviä käytäntöjä Oulun ja liittyvien kuntien kesken._Anneli Frantti

PERHE: Vaimo ja kohta 3-vuotias tytär. OULU-SUHDE: Olen syntyisin Oulusta ja olen ollut täältä pois 20 vuotta. Nyt olen takaisin kotikonnuilla ja näkyvin muutos on, että Oulu on kansainvälistynyt vahvasti vuosien mittaan. HARRASTUKSET: Jääkiekon seuraaminen. Kärpät on ollut joukkueeni kaikki nämä vuodet, ja nyt on taas mukava päästä katsomoon kannustamaan omia. Minut saattaa löytää myös lenkkipoluilta. MIKÄ TYÖ ODOTTAA SEURAAVAKSI: Tutustuminen työterveyshuoltoon ja yhteyshenkilöihimme siellä. MIKÄ KIRJA ON YÖPÖYDÄLLÄSI: Useampikin Muumi-kirja...

PYÖRRE 5/2012

lyhyesti

kuva juha sarkkinen

Kahav

asiakas on ykkönen

TM, DI Mykkäsen aiempi pesti oli johtajan työ Oy Transpoint Ab:ssä. Sieltä ovat peräisin myös hänen palvelumuotoiluun liittyvät kokemuksensa ja näkemyksensä, joita jatkossa on mahdollista sopivilta osin soveltaa Oulussakin. – Peruskysymykset ovat usein samoja: Pohditaan, miten rakennetaan liiketaloudellisesti kannattavia palveluja tai kokonaisuuksia, joille on todellinen asiakastarve. Yleensä auttaa, kun miettii asiakkaan kannalta, miten asiat hoituisivat mahdollisimman helposti, sanoo Mykkänen. Hänen mukaansa kyse voi olla yhden luukun periaatteesta, palvelupolusta tai sähköisiin palveluihin liittyen useiden eri palveluiden käyttämisestä yhden kirjautumisen kautta. Optimitilanteessa asiakas liikkuu sulavasti palveluiden välillä, eikä hän edes välttämättä tiedä, minkä organisaation tuottama palvelu kulloinkin on kyseessä. Tällainen palvelumuotoilu tukee ajatusta palvelusta prosessina, jossa ollaan vuorovaikutuksessa käyttäjän ja palveluntarjoajien välillä. Samalla parannetaan hyötyä ja kannattavuutta.

9


Työkalupakki

On parasta hidastaa, kun…

kuvat shutterstock

• et kykene ajattelemaan tulevaisuutta muutamaa päivää pidemmälle. • et kykene asettumaan muiden ihmisten saappaisiin.

Vaihda stressi

Hallittuun flow-tilaan Ajattelunhallinta on yksinkertainen menetelmä, joka toimii ikään kuin adapterina 2000-luvun työelämän ja ihmisen kivikautisten aivojen välillä. Kun mieli on tyhjä ja ympäristön häiriötekijät minimoitu, on miellyttävä flow-tila mahdollista saavuttaa myös työelämässä.

10


Aivoilta kestää noin 26 minuuttia orientoitua aloitettuun tehtävään.

Tuumasta toimeen Koska pelkkä kirjoittaminen ei vielä takaa asioiden hoitumista, on kertyvä lista perattava säännöllisesti. – Omista pari tuntia terävintä ajatteluaikaasi ja käy läpi, mitä mieli on pulputtanut. Tunnista konkreettiset toimet, jotka voi aloittaa ja saada valmiiksi vaikka heti, ja poista turhat asiat, joiden tekemiseen et ole absoluuttisen sitoutunut. Laajempien projektien osalta määrittele ensimmäinen konkreettinen toimi, Neuvonen neuvoo. Jokaiselle tehtävälle määritellään ympäristö ja aikataulu, jonka jälkeen seuraa tärkein vaihe: konkreettisten tehtävien hoitaminen pois päiväjärjestyksestä yksi kerrallaan. – Facebookin päivitä-painikkeen naputtelu, budjetin laatiminen ja sähköposteihin vastailu eivät onnistu yhtä aikaa. Aivoilta kestää noin 26 minuuttia orientoitua aloitettuun tehtävään, joten anna itsellesi mahdollisuus päästä flow-tilaan. Se onnistuu

vasta, kun mieli ei nalkuta muista asioista ja ympäristön ärsykkeet on minimoitu, Neuvonen sanoo. Ulkoisten ärsykkeiden minimointi kannattaa ottaa vakavasti, sillä jopa ilmastointilaitteen hurina syö aivojen kapasiteettia. Neuvonen kertoo itse käyttävänsä työskennellessään jopa korvatulppia ja kuulosuojaimia päällekkäin, ja avokonttoriin hän suosittelee yhdessä sovittavaa merkkiä, jonka ollessa päällä toista ei saa keskeyttää._Heini Santos

Apua aivoille Päämäärän sijaan visualisoi tekemistä. Urheilijoiden suosimalla mielikuvaharjoittelulla saa tutkitusti lisänostetta suoritukseen. Päätösten tekeminen kuluttaa tahdonvoimaa, joten päätöksiä kannattaa tietoisesti keskittää. Vastaa esimerkiksi kaikkiin sähköposteihin kerralla, ja surffaa muiden päätöksillä silloin kun se on mahdollista – vaikka valitsemalla sama lounas kuin kaverilla. Pienet tirsat lounasaikaan auttavat ottamaan aivot hetkeksi pois työasioista ja lataamaan tahdonvoimaa.

PYÖRRE 5/2012

T

yö teon luonne on muuttunut viimeisten 30 vuoden aikana huomattavasti intensiivisemmäksi, ja ihmiset käyttävät yhä enemmän aikaa informaation prosessointiin ja kommunikointiin. Työ on sirpaloitunutta ja sisältää harvoin selkeitä kokonaisuuksia. – Mieli on huono paikka säilöä ajatuksia. Jokainen päähän tuleva ajatus työntää pois mielestä kaiken sen, mitä ihminen oli juuri tekemässä. Siitä seuraa multi-tasking ja se, että asioiden johdonmukainen edistäminen on vaikeaa, selittää tutkija ja kouluttaja Markus Neuvonen Filosofian Akatemia Oy:stä. Uusi tehtävä tai mieleen juolahtava asia – vie roskat, kirjoita elämäkerta ja niin edelleen – tulisi kirjata välittömästi luotettavaan, aina mukana kulkevaan järjestelmään. Hyviä vaihtoehtoja ovat perinteinen muistikirja, sähköinen tehtävänhallintaohjelma tai vaikka puhelin.

11


koonnut Maria öfverström kuvat Antonin halas, niina pietilä, shutterstock, Päivi rücker

Ilmoitustaulu

n kuutti, että häne Kauko Röyhkä va sin töi läh on sa an luomisvoim Oulusta.

Elämä pelaa Oulussa Monta tunnettua entistä ja nykyistä eri alojen oululaisvaikuttajaa kokoontui syyskuisena päivänä Helsinkiin Oulun kaupungin järjestämään markkinointitapahtumaan.

Uudesta Akkunasta sosiaalinen ja vuorovaikutteisen Kyselytutkimuksen mukaan uudesta Akkunasta toivotaan helppoa ja vuorovaikutteista työvälinettä, joka tukisi paremmin yhteistyötä. Pyyntöihin vastataan ja uudesta Akkunasta suunnitellaan sosiaalista, vuorovaikutteista, hyvän hakupalvelun sisältävää ja helppokäyttöistä työvälinettä, joka tukisi entistä paremmin työntekijöiden tarpeita. Toimialoilla uuden Akkunan tuloon kannattaa jo nyt varautua miettimällä sisällöntuottajia, resursseja ja Akkunan työn johtamista: sisällön suunnittelu ja rakentaminen alkaa heti alkuvuodesta. Sisällöntuotantoa tullaan hajauttamaan. Useammat ihmiset pääsevät tuottamaan sisältöjä kuin nykyisin. Uuden Akkunan suunnittelutyö oli lokakuussa kiivaimmillaan, ja toteutus kilpailutetaan loppuvuodesta. Sen jälkeen uuden Akkunan rakennustyöt voivat alkaa. Keväällä on luvassa useita koulutuksia verkkokirjoittamisesta ja sisällöntuotannosta. Kaikkien käytössä uuden Akkunan tulisi olla kesän korvilla. Seuraa Akkuna-uudistusta blogista: Akkuna – viestintä – some – blogit.

12

Markus Vainio npää mestaro i ilmakitaralla yhtä intensiiv an isesti niin Ou lussa, Helsing kuin New York issä issakin.

Päivän aikana järjestettiin erilaisia tilaisuuksia niin sijoittajille kuin entisille oululaisillekin, joille viestittiin Oulun vahvaa kuvaa osaavana yrityskaupunkina ja ihmisläheisenä asuinkuntana. Iltatapahtumaa isännöinyt mediavaikuttaja – itsekin entinen oululainen – Tuomas Enbuske marssitti vuorollaan lavalle haastateltavaksi mielenkiintoisia oululaisia. – Oulu on perustellusti Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki ja Pohjois-Suomen elinkeinoelämän veturi. Oulussa on Suomen toiseksi suurin yliopisto ja nuori väestö. Oulu on

ihmisen kokoinen kaupunki, jossa asunnot ovat kohtuuhintaisia verrattuna pääkaupunkiseutuun eikä liikenneruuhkissa tarvitse seistä, kertoi Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mari-Leena Talvitie. Myös moni muu komppasi Talvitietä. – Tunnissa pääsee lentäen Oulusta Helsinkiin, kiteyttivät asiaa vuoden 2000 Ilmakitaransoiton maailmanmestari Markus Vainionpää, taikuri Joni Pakanen, Mieskuoro Huutajien kuoronjohtaja Petri Sirviö ja vaatesuunnittelija Matti Ylönen._ päivi remes

Duunarista apukäsiä tapahtumiin Voit saada Duunari-tapahtuma-avustajista lisäapua tapahtumiesi toteuttamiseen. Avustajayhteistyö pilotoidaan kaupungin yksiköiden kanssa. Yhteistyö on ilmaista. Katso varaustilanne osoitteesta www.ouka. fi/oulu/tyo-ja-elinkeinot/duunari-tapahtuma-avustajayhteistyo Tapahtuma-avustajatoiminta toteutetaan nuorisotoimen ja Työllisyyden edistämisen tiimin yhteistyönä. Lisätietoja Duunari-koordinaattori Harri Konoselta, p. 050 577 0945, harri.kononen@ouka.fi

DUUNARIT

Kuntakokeilusta ratkaisuja työttömyyteen Oulussa tähdätään työllistymistä tukevien ohjauspalveluiden kehittämiseen. Tavoitteena on, että perinteisellä vuorovaikutteisella asiakaspalvelulla ja ohjauksella autetaan pitkäaikaistyöttömiä löytämään omaa työllistymis-, koulutus- tai kuntoutumispolkua kohti työelämää. Tätä varten Oulun kaupunki on rekrytoinut palveluohjaajia, työ-

hönvalmentajia ja kuntoutusohjaajia, ja työtä tehdään moniammatillisella yhteistyöllä yhdessä TE-toimiston, Työvoiman palvelukeskuksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä Kelan kanssa. Lisää kuntakokeilusta seuraavassa Pyörteessä.


Henkilöstökassan korot

Uuden Oulun juhlavuosi 2013 perusti vapaaehtoispankin

Henkilöstökassan korot on sidottu 3 kuukauden euriboriin. Euribor-noteeraus lasketaan 3 desimaalin tarkkuudella. Korot määräytyvät etukäteen 3 kuukauden välein 2 pankkipäivää ennen korkokauden alkua. 3 kuukauden euribor-noteeraus 27.9.2012 on 0,221 %. Henkilöstökassan korot ja korkomarginaalit ovat seuraavanlaiset 1.10.–31.12.2012:

Uuden Oulun juhlavuosi 2013 on perustanut vapaaehtoispankin juhlavuoden tapahtumien avuksi. Ilmoittautumisia alkoi tulla heti vapaaehtoispankin julkistamisen jälkeen. Kaikki yli 15-vuotiaat voivat ilmoittautua mukaan vapaaehtoispankkiin. Vapaaehtoiseksi ilmoittaudutaan juhlavuoden nettisivuilla. Ilmoittautumisen jälkeen tarvitsee vain jäädä odottamaan - tapahtumien järjestäjät ottavat yhteyttä. Vapaaehtoisen tehtäviä ovat esimerkiksi tapahtuman sheriffi, sanaseppo, tapahtumaseuralainen, sadunkertoja päiväkotiin ja musikantti. Lisää vapaaehtoistehtävien kuvauksia löytyy osoitteesta www.ouka.fi/juhlavuosi2013. Niistä voi valita mieleisensä tai ehdottaa omaa. Uuden Oulun juhlavuoden 2013 tapahtumilla edistetään alueen ihmisten yhteisöllisyyttä ja tuodaan esiin paikallista osaamista sekä alueen monimuotoisuutta. Lisäksi juhlavuosi huomioi erityisesti nuoret.

• käyttelytili 0,000 % • 12-kk-määräaikaistili 0,721 % (veroton 0,519 %) • tililuotto 4,221 % • asuntolaina 1,221 % • kulutusluotto 2,721 %

et kkinointituotte gin omat mar n pu u at ka n n n lu ku u to O allin Oulu10:stä. H sa is av tt n te rä os ää ovat sa m ita tarvitseman te ot tu a at til voivat ittajalta. suoraan toim a: aan Akkunass otteet Tutustu tarjont iaalit / Oulu-tu er at u-ilme ja m Viestintä / Oul

n

allinno

rjah Asiaki

iset

Oulun kaupungin oma ja laatuaan ensimmäinen asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkintoryhmä käynnistyi huhtikuussa 2011. Tutkinnon aloitti 16 työntekijää, joista todistuksen sai syyskuussa 14 osanottajaa. Koulutuksen järjesti Oulun seudun ammattiopiston Kaukovainion liiketalouden yksikkö yhteistyössä Oulun kaupungin ja Oulun maakunta-arkiston kanssa. Varsinainen työssä oppiminen tapahtui työpaikoilla. Tutkinnon suorittivat Tiina Enqvist, Anne Hurtig, Arja Kuisma ja Oskari Suojanen Oulun Konttorista, Eija Kinnunen Oulun Vedestä, Päivi Koponen ja Anne Väisänen konsernipalveluista, Meeri Rauhala Pohjois-Pohjanmaan museosta sekä Anne Riikonen, Helena Matila, Jari Kleemola, Päivi Mäkelä, Riitta Piirainen ja Seija Pitkäaho hyvinvointipalveluista.

PYÖRRE 5/2012

ttila amma

13


Jyrkin palsta

osaa Kuka

ja

mitä? Monetra Oy:n toimitusjohtaja Päivi Pitkänen:

Kannatan osallistavaa johtamista

Digitaalisuus, internet, sosiaalinen media ja tekniset innovaatiot muuttavat maailmaa eksponentiaalisella vauhdilla. Miten kaupunki palveluntarjoajana reagoi palvelutarpeisiin tai jopa ennakoi niitä?

M

Kysyntä esiin piilosta Osalla aloista perinteisiä ammattirajoja on jo alettu murtaa. Esimerkiksi terveydenhuollossa joitain lääkärien tehtäviä on siirretty lisäkoulutusta saaneille sairaanhoitajille. – Asiakkaiden kanssa tehtävä perustyö, kuten terveydenhuolto tai varhaiskasvatus, tulee tietysti säilymään ja vaatii käsipareja, mutta sekin saa uusia muotoja. Lisäksi syntyy uusia palvelumalleja, kuten varhaiskasvatuksen ulkoiluleikkikoulu. Ne vaativat työntekijöiltä uudenlaista osaamista, ja myös yksilöiden on otettava vastuu omasta osaamisestaan, Ojala tähdentää. Suurin muutos vaaditaan kuitenkin organisaation asennemaailmassa: on opittava tunnistamaan palveluiden piilevä kysyntä. Sen ja tarjonnan kohtaaminen hyödyttää kaikkia osapuolia: Miksi tarjota kaikille kokopäivähoitoa, kun perheiden tilanteet vaihtelevat ja toisille sopii lyhyempi hoitoaika ja erilainen palvelu?_ Heini Santos

14

kuva Teija Soini

uutosnopeuden kasvaessa osaaminenkin vanhenee nopeammin, ja erityisesti tietotekniikan saralla lapset opettavat jo vanhempiaan. Ihmiset vaihtavat ammattia yhä useammin, ja tulevaisuudessa syntynee kokonaan uusia ammattikuntia. Mistä niihin saadaan uutta osaamista, ja onko sitä ylipäätään markkinoilla? Kunta-alalla vaaditaan edelleen usein muodollinen akateeminen pätevyys, vaikka tarvittava osaaminen olisi monesti saatavilla ketterästi jatkokoulutuksen avulla. – Kuntaorganisaatiossa tulisi pohtia, onko pitkäkestoisia korkeakoulututkintoja aina syytä vaatia. Organisaation sisältä löytyy yleensä henkilöitä, joilla on jokin muu koulutus, mutta he ovat työskennelleet kyseisen asian parissa ja voisivat hankkia pätevyyden täsmäkoulutuksella. Miksi asetamme itse rajoja osaamiselle, kun omia resursseja voisi hyödyntää tehokkaammin, kysyy kaupungin palvelusuhdepäällikkö Jyrki Ojala.


Esimiehenä

K

un organisaatiomuutoksia tapahtuu, hyvällä toimitusjohtajalla on Päivi Pitkäsen mukaan taito kuunnella alaisiaan: – Ajan antaminen on iso haaste. Ja se, että oikeasti kuulee, mitä alaiset sanovat. Taitava esimies hakee myös vastauksia: – Esimiehen tehtävänä on tehdä työn tekeminen helpommaksi ja siten palvella porukkaansa. Muutoksessa täytyy olla valmis myös myöntämään, jos oma aika tai osaaminen ei riitä. Silloin täytyy hakea apua ulkopuolelta, kuten me Monetrassa teimme, kun käytimme tukena Oulun Työterveyden järjestämää muutosvalmennusta, Pitkänen painottaa. Johtajalla pitää olla selkeä visio siitä, mihin mennään. – Tiedän täsmälleen, miten Monetrasta tehdään hyvä palvelukeskus. On paljon yksityiskohtia, joihin minulla ei ole vastauksia, mutta se ei haittaa, koska vastaukset löytyvät yhdessä ja parhaat ideat syntyvät porukalla.

Tiedän täsmälleen, miten Monetrasta tehdään hyvä palvelukeskus. Pitkänen kertoo tekevänsä päätöksiä porukan mukaan kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti. – Silloin kun tarvitaan viimeistä päätöksentekijää, minulla ei ole vaikeuksia sanoa ei, jos asia sitä vaatii.

Päivi Pitkänen teki pitkän esimiesuran pankkimaailmassa ennen siirtymistään talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Monetra Oy:n toimitusjohtajaksi maaliskuussa.

PYÖRRE 5/2012

Tavoitteena kumppanuus Toimitusjohtaja Pitkänen kertoo olevansa erittäin asiakasorientoitunut ja saavansa tyydytystä siitä, että asiat ovat työyhteisössä hyvin. – Tavoittelemme asiakkaidemme kanssa kumppanuutta. Olen tyytyväinen, kun näen, että myös asiakas on tyytyväinen meihin ja Monetrasta kuulemani puheet ovat positiivisia. Se on kääntäen myös johtajuuden vaikein asia. – Jos kuulen, että porukka ei voi hyvin tai että asiakas on tyytymätön, minulla on vahva tarve ratkaista asia nopeasti. Alaisiltaan Pitkänen edellyttää lojaaliutta, rehellisyyttä, rohkeutta ja välillä jopa vähän itsepäisyyttä. – Sekä hyvää palveluasennetta asiakkaitamme kohtaan ja korrektiutta myös omassa työyhteisössämme. Toimitusjohtajana Päivi Pitkänen kokee olevansa helposti lähestyttävä, kehityshaluinen ja positiivinen. – Arvostan porukkaa, joka tekee työn. Ja nautin, kun näen, että se porukka tekee työtään hyvällä mielellä._Titta Vilpa

15


Työpä

ivä

Minuutin lähtövalmiudessa Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen palomiehet elävät kahdessa maailmassa – asemalla ja pelastustehtävissä.

M

kuvat Mikko Törmänen

inuutin lähtövalmiudessa oleminen tarkoittaa, että kun laittaa kahvinkeittimen päälle, ei voi olla ollenkaan varma siitä, että ehtii juoda kahvinsa. Tai että jos sattuu olemaan hälytyksen tullessa juuri suihkussa päivittäisen liikuntatreenin jäljiltä, vaatteita on ikävä kiskoa märälle iholle. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen Raksilan paloaseman hälytyspukuhuoneessa roikkuu noin kahdeksatkymmenet sammutusvarusteet. Niiden nokinen tuoksu tuo nostalgisesti mieleen kesänuotion, mutta ne ovat omassa huoneessaan työterveydellisistä syistä. – Nokihiukkaset ja palokaasut ovat valtava turvallisuusriski palomiehille, kertoo päivystävä paloesimies Vesa Ek, jonka omat varusteet löytyvät nyt naulakosta kalustohallin puolelta. Siellä ovat

16

lähtövalmiina myös kaikkien muiden tässä vuorossa työskentelevien palomiesten sammutusvarusteet. Minuutin lähtövalmiudessa työskenteleminen tarkoittaa, että kun hälytys pärähtää käyntiin, on toimittava ripeästi. Vesa Ekin johtaman päivävuoron ensimmäinen hälytys kilahti 7.46, kun Ekin työvuoroa oli ehtinyt kulua 16 minuuttia ja hän oli juuri saanut ajoneuvonsa tietokoneen avattua. Päivystävä paloesimies taiteilee sujuvasti paperitöiden ja pelastushommien välimaastossa. – Meillä palomiehillä on tavallaan kaksi maailmaa. On tämä palolaitoksen sisäinen maailma, joka pitää sisällään tietyt päivärutiinit, pakolliset harjoitukset, varusteiden huollon, paperityöt ja paljon muuta. Sitten on se maailma, kun lähdemme tuosta ovesta ulos, ja vastassa voi olla mitä tahansa.

Sammutusvarusteisiin on integroitu laskeutumisvaljaat.


Kemikaalisuojapukujen pukemisharjoitukset ovat osa harjoitusrutiinia. Pukua puetaan Ilkka Karjalaisen ylle.

Paloesimies Ve sa Ek ajautui alalle isänsä jalanjäljissä. ”Kyllähän täm ä eräänlainen kutsumusam matti on”, mie s nauraa.

Paloesimies Vesa Ekin liikuntaviikko Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen kalustohallissa on autoja joka lähtöön.

Tämän aamun ensimmäinen hälytys osoittautui automaattihälytykseksi. – Näitäkin sattuu. Esimerkiksi rakennuspöly voi käynnistää hälytyksen. Meidän tehtävänämme on käydä aina tarkistamassa tällaiset. Auto joka lähtöön Seuraava hälytys tulee 8.14, jolloin Ek on paloaseman pihalla valmistelemassa huomenna tapahtuvaa yhteistoimintaharjoitusta. Maikkulassa on tapahtunut pieni öljyvahinko. – Hälytyskeskuksesta tulee meille tieto vahingon laadusta, ja sen perus-

teella valitsemme auton, jolla lähdetään. Aktiivisimmassa käytössä on viisi autoa, ja lisäksi on omat autonsa esimerkiksi vesipelastukseen, korkean paikan työskentelyyn ja kemikaalivahinkoihin. Nämä autot miehineen lähetetään tarvittaessa apuun kauemmaskin. Vahingon mukaan määräytyy aina myös lähtevien miesten määrä. Tänään ollaan töissä minimimiehityksellä, vuorossa on 22 työntekijää, joista 10 Raksilassa, neljä Alppilassa ja neljä Kempeleen ja Haukiputaan asemilla. Miesvahvuus saisi Ekin mukaan olla isompikin.

MA

Vapaapäivä. Tunnin juoksulenkki.

TI

Päivävuoro. 1,5 h sulkapallopeli ja hieman voimailua työkavereitten kanssa.

KE

Päivävuoro. Voimaharjoittelua palolaitoksen kuntosalilla 1,5 h. Illalla pyörälenkki pojan, 4 vuotta, kanssa.

TO

Yövuoro. Puolen tunnin aamulenkki. Tunnin salitreeni palolaitoksen kuntosalilla.

PE

Yövuoro. Aamulla reilun tunnin jääkiekkovuoro. Illalla tunnin salitreeni tai peli työpaikalla.

LA

Vapaapäivä. Aamulla pojan jääkiekkoharjoituksissa apuvalmentajana. Iltapäivällä tunnin pyörälenkki.

SU

Vapaapäivä. Tunnin juoksu- tai kävelylenkki vaimon kanssa. Pojan jalkapalloharjoitukset. Palokunnan puulaaki-jääkiekkopeli.

17


– Pelastuslaitoksen työvoimaa on ikävä kyllä leikattu viime vuosina rajusti. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että kahta suurempaa onnettomuutta ei saisi meidän alueellamme samanaikaisesti sattua.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos • Hailuodon, Haukiputaan, Iin, Kempeleen, Kiimingin, Kuusamon, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Oulun, Oulunsalon, Pudasjärven, Taivalkosken, Tyrnävän, Utajärven ja YliIin pelastustoimesta muodostettu liikelaitos osana Oulun kaupungin organisaatiota. • Asemapaikat Oulun toimialueella Raksilassa, Alppilassa, Haukiputaalla ja Kempeleessä. • Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen palveluksessa on noin 240 vakinaista työntekijää. • Hälytyksiä kertyy vuodessa noin 2000.

Jokaiseen työpäivään kuuluu liikuntaa.

18

Hälytykset eivät korvaa harjoittelua Kun on päästy iltapäivään, ovat ohjelmassa kemikaalisuojapukujen pukemisharjoitukset. Kemikaalionnettomuuden sattuessa suoja-asu valitaan kemikaalin mukaan. Suojapuku ei ole mikään kevyt vaate, vaan pukemiseen tarvitaan kaveri. – Tämä on yksi vuosittaisista rutiiniharjoituksista. Puku pitää saada tiiviisti kaverin päälle. Tositilanteessa homman pitää hoitua nopeasti ja huolellisesti, esimies tietää. Miesten otsalla karpaloi hiki. Tositilanteessa muovisessa puvussa olisi pystyttävä työskentelemään jopa tunteja. Stereotypia salskeista palomiehistä ei ole kaukaa haettu. Fyysisen kunnon on oltava hyvä, jotta pystyy työskentelemään äärimmäisissä olosuhteissa. Palomiesten savusukelluskelpoisuutta testataan vuosittaisilla kuntotesteillä. – Meillä on täällä yli viisikymppisiä äijiä, jotka ovat edelleen savusukelluskelpoisia. Se

ei silti tarkoita sitä, etteikö työ muuttuisi haastavammaksi, kun ikää tulee lisää, Ek miettii. Liikuntaa päivittäin Tänään treenataan palolaitoksen kellaritiloissa sijaitsevalla kuntosalilla, sillä eilen on pelattu sulkapalloa. – Liikuntaa kuuluu päiväohjelmaan joka päivä, joko voimailua tai aerobista treeniä. Yövuorossa salilla saattaa mennä parikin tuntia, jos ei tule hälytystä, Ek kertoo. Mieluiten Ek itse pelaisi pallopelejä, kuten sählyä tai lentopalloa. – Nykyään päästään enää harvoin pelaamaan, kun miehiä on vähennetty niin, ettei saada enää joukkueita kasaan, esimies harmittelee. Päivävuoro päättyy puoli viideltä – jos päättyy. Hälytys saattaa tulla juuri ennen työvuoron päättymistä, ja usein tuleekin. – Näihin aikoihin on paljon ihmisiä liikkeellä, ja silloin aina tapahtuu, Ek tietää. Tänään palomiesten ei tarvitse järjestellä uudelleen lasten hakua päivähoidosta eikä myöhästyä perhepäivälliseltä. Vuoronvaihdosta kertova äänimerkki kajahtaa kalustohallissa kello 16.30._Kati Valjus


Tunnetko työpaikkasi pelastussuunnitelman? • Pelastussuunnitelma on asiakirja, jossa selvitetään mm., miten rakennuksessa ehkäistään onnettomuus- ja vaaratilanteita ja kuinka onnettomuustilanteiden edellyttämät toimet toteutetaan. • Oulun kaupunki käyttää pelastussuunnitelmissa sähköistä suunnitelmapohjaa, jota voidaan tarkastella ekstranetin kautta. • Jokainen uusi työntekijä on perehdytettävä pelastussuunnitelmaan. Jos et ole nähnyt työpaikkasi pelastussuunnitelmaa, kysy sitä lähimmältä esimieheltäsi. • Pelastussuunnitelma tehdään aina kyseistä kohdetta ja sen henkilöstöä varten – ei pelastusviranomaisia varten. Palotarkastajat selvittävät valvontakäyntien yhteydessä, että suunnitelma on sisällöltään riittävä.

PYÖRRE 5/2012

• Pelastussuunnitelman laatimisesta on säädetty pelastuslaissa. Se laaditaan viimeistään silloin, kun työntekijöiden ja muiden henkilöiden määrä on vähintään 50 henkilöä.

19


kuva päivi rücker

Kolumni

Minä elumuotoilija palv

Jo

pitkään on palvelumuotoiltu uutta Oulua: on yhdistelty palveluja ja yritetty löytää paras käytäntö. Mitä palvelumuotoilu on? Kävin etsimässä vastausta tietämättömyyteeni internetistä. Ajattelin, että selvä juttu. Olemme palvelumuotoilleet meidänkin kirjastossa jo pitkään. Olemme poistaneet kirjoja, joita lainaajat eivät enää halua ja tilanneet uusia asiakkaiden toiveiden mukaan. Olemme vaihtaneet kirjojen paikkoja, jotta asiakkaat löytäisivät ne paremmin. Laittaneet näyttelyyn kirjoja, jotka eivät ole hyllystä asiakkaiden silmiin osuneet ja näin on saatu hyvät kirjat käymään ”maailmalla”. Olemme palvelumuotoilleet! Ihanaa, että kaikelle työlle on yhteinen nimitys. Kotiin mentyänikään ei tarvitse selittää miehelle, mitä työssä on tullut tehtyä. Se on turhauttavaa, koska tiedän, että vaikka hän kysyykin, niin ensimmäisen lauseeni jälkeen hänen mielenkiintonsa lopahtaa. Nyt voin vastata, että olen palvelumuotoillut. Ymmärsinköhän asian? Palasin Googleen ja perehdyin vielä kerran selityksiin. Osa oli selvää: ”otetaan asiakkaat mukaan ja kysytään heiltä”. Sitten tuli vai-

20

keampaa: ”palvelumuotoilun metodiikka lupaa paradigman murrosta strategiatyöhon”. Juuri kun olin saanut selvitettyä, mitä tarkoittaa tilaaja–tuottajamalli, palveluverkkosuunnitelma, asianhallintamalli, hyvinvointiprosessi.

"Palvelumuotoilun metodiikka lupaa paradigman murrosta strategiatyöhon.” Selitysten hienot sanat alkoivat hämmentää ja puhuin asiasta työkaverille. Hän totesi, että vanha juttu, jolle on keksitty uusi nimitys. Mietin, että täytyyhän siinä olla jotain uuttakin. Ehkä se, että asiaa mietitään nyt erilailla. Asiakaspalvelu ”pilkotaan” erillisiksi tapahtumiksi ja seurataan polkua, miten asiakas kulkee ja toimii. Siltikin jäi hämmentynyt olo: mutta mitä uutta? Liisa Ben Henia Kirjoittaja toimii kirjastonjohtajana (vs.) Koskelan kirjastossa


Kierrätellen

Heijastin &koru

Voiko koulukirjojen päällystämisessä käytettävän kontaktimuovin aluspaperin laittaa paperinkeräykseen? Kontaktimuovin aluspaperia ei voi laittaa paperinkeräysastiaan. Aluspaperi on muovitettua paperia ja sen paikka on polttokelpoisen jätteen astia eli se tavallinen roskis. Myös leivinpaperit, voipaperit ja muut ruoanvalmistuksessa käytettävät paperit laitetaan polttokelpoisen jätteen joukkoon.

Vinkk

kuvat anne kiiski

miksi. Käytännössä hajoaminen on muovin pilkkoutumista pienemmiksi palasiksi. Oxomuovien biohajoavuus on kaiken kaikkiaan hieman kyseenalaista. Ne eivät sovellu laitosmaiseen kompostointiin, eivätkä hajoa tavallisia muoveja nopeammin edes kaatopaikassa. Kyseessä voi olla normaali viherpesu, eli pyrkimys saada tuote näyttämään ympäristöystävällisemmältä kuin se oikeasti onkaan.

Onko oxobiohajoava muovi sama kuin biohajoava muovi? Lyhyesti: ei ole. Oxobiohajoava muovi ei ole biohajoavaa muovia ollenkaan, oikeastaan tuo muovilaatu ei saisi edes käyttää biohajoava-etuliitettä. Oxomuovit ovat tavallisia muoveja, polyetyleeniä, polypropyleeniä, joihin on valmistusvaiheessa lisätty metallisuoloja. Metallisuolat reagoivat hapen kanssa, ja pilkkovat samalla muovimolekyylejä pienem-

Saako sekajätteen joukkoon laittaa kalustemattoja (norm. olohuoneen matto)? Sekajätteen eli polttokelpoisen jätteen joukkoon voi laittaa mattoja. Kovin isoja mattoja ei tavalliseen jäteastiaan kannata laittaa varsinkaan rivi- tai kerrostaloissa: jäteastia täyttyy turhan nopeasti ja talon muiden asukkaiden jäte-elämä hankaloituu. Isot matot ja muut suuret esineet, vaikka nojatuolit ja sohvat, on hyvä tuoda suoraan Ruskon jätekeskukseen.

Mihin jäteastiaan voi laittaa muovikahvaiset sakset, sahat ja muut työkalut. Vaikka metallisessa työkalussa on muovinen tai puinen osa, se ei haittaa. Metalliset työkalut voi laittaa taloyhtiön metallinkeräysastiaan, ekopisteen metalliastiaan tai Ruskon Oivapisteen metallilavalle. Oivapisteelle kannattaa tuoda kaikki isot metalliset työkalut. Moottorisahan tunkeminen ekopisteen metalliastiaan on jopa vähän hankalaa.

i:

Saat vanhasta mainosheijastimesta uuden ja vinkeän, kun kiinnität siihen siimalla helmiä tai nappeja ja kiinnitystä varten avaimenperälukon. Tuunattu heijastin on valmis!

Mitä ihmettä on kristallikissanhiekka? Kuulostaa hienolta, mutta voiko sen laittaa tavalliseen roskikseen? Kristallikissanhiekaksi sanotaan silikageelistä – amorfinen piidioksidi – tehtyä kissanhiekkaa. Silikageeli sitoo hyvin kosteutta ja hajuja, näiden ominaisuuksiensa takia se sopii vallan mainiosti kissanhiekaksi. Puhtaana yhdisteenä silikageeli on hajuton, mauton ja myrkytön yhdiste. Eli voi laittaa huoletta roskikseen tai kompostiin.

PYÖRRE 5/2012

Ponnekaasupullot, hiuslakka, hyönteismyrkky, deodorantti. Mihin jäteastiaan? Hiuslakka- ja muotovaahtopullot ja myös hyönteismyrkkypullot laitetaan tyhjinä metallinkeräykseen, kunhan niistä on saatu sisältö pois. Ponneaineen saa pois, kun suhuttelee pulloa ylösalaisin niin kauan kuin pihinää kuuluu. Jos pulloon jää hiuslakkaa tai vaikkapa hyönteismyrkkyä, silloin pullon paikka on vaarallisen jätteen keräyskontti Ruskon Oivapisteellä.

Kierrätellen-palsta liputtaa ilmastonmuutostalkoiden puolesta! Kysy roskista, jätehuollosta tai ihmettele muuten ääneen. "Roskaposteja" toivotaan osoitteeseen ilona.suppanen@ouka.fi.

21


Puheenaiheita

”Ympäristönsuojelu kuuluu jokaiselle” Kaksi kolmasosaa ympäristöasennekyselyyn vastanneista uuden Oulun työntekijöistä panostaisi ympäristönsuojeluun aiempaa enemmän.

S

elkeästi tärkeimmäksi ympäristötyön kohteiksi koettiin jätehuolto ja roskaantumisen ehkäisy sekä vesiensuojelu ja jätevesien käsittely. Nykyiset oululaiset pitivät ilman laadun parantamista muita kuntia tärkeämpänä, muut kunnat puolestaan nostivat vesiensuojeluasiat merkittävämmiksi. – Myönteiset asenteet vahvistavat edelleen ympäristötyötämme, iloitsee ympäristönsuojeluyksikön päällikkö Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimesta. – Panostamme arkeen: asioihin, joita jokainen voi hyvin pienellä vaivalla tehdä ympäristön hyväksi. Haluamme lisätä ympäristövastuullisuutta ja -tietoisuutta ja muuttaa työtapojamme ympäristöystävällisemmiksi, Marketta Karhu kuvailee. Näkyvimpänä hankkeena hän mainitsee tammikuussa aloitetun Ekotukitoiminnan, jossa vapaaehtoisia kaupungin työntekijöitä koulutetaan ekotukihenkilöiksi työyhteisöihin. Samaan

aikaan on käynnissä myös mittava työ Oulun ympäristöpolitiikan jalkauttamiseksi kaikkiin uuden Oulun kuntiin.

Arki vihertää jo Asenteet myös näkyvät: yli 80 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti muuttaneensa toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi viimeisen parin vuoden aikana. Käytännössä se merkitsee esimerkiksi energian- ja vedenkulutuksen seurantaa, yksityisautoilun vähentämistä sekä ympäristöystävällisempiä ruokavalintoja. Uuden Oulun työyhteisöissä se tarkoittaa muun muassa sitä, että jätteiden määrää pyritään aktiivisesti vähentämään. Näin tekee yli 80 prosenttia kyselyyn vastanneista. Tai että työpaikan jätteiden lajittelu on osa rutiineja, kuten valtaosalla vastaajista on. Laitteet ja valot sammutetaan kyselyn mukaan lähes poikkeuksetta silloin kun niitä ei tarvita. Sen sijaan tsempattavaa on vielä työmatkaliikkumisessa ja henkilöauton käytön vähentämisessä.

Ympäristöasennekyselyyn vastasi 1689 (17 %) Oulun kaupungin työntekijää ja 378 (14 %) muiden uuden Oulun kuntien työntekijää, keski-iältään 43 vuotta. Kolme neljästä vastanneesta oli naisia. – Vastausten määrä oli myös iloinen yllätys. Se kertoo henkilökunnan kiinnostuksesta ympäristöasioita kohtaan, Karhu kiittelee._terhi rauhala

Testaa Oulu-tietosi Kysymykset Eero Ylitalo

x) Oulun Naisjalkapallo Seura 2) Oulun Naisten Soccerseura? 2. Elorieha pidettiin 14.8.2012 1) pesäpallostadionilla

x) Raatin stadioniolla 2) Raksilan jäähallilla? 3. Kaupunginjohtaja Matti Pennanen esitti Eloriehassa 1) pantomiimia x) räppiä 2) stand up -komiikkaa?

22

4. Kärppä-kasvatti Mika Pyörälä pelaa syksystä 2012 alkaen 1) Habarovskissa x) Irkutskissa 2) Vladivostokissa? 5. Oulun Meripelastajat ry täytti kesällä 1) 30 x) 40 2) 50 vuotta? 6. Oulun läänin taide­toimikunta avasi taiteilijaresidenssin 1) Bursassa x) Materossa 2) Siofokissa?

7. 16:s elokuuta järjestettiin 12:nnen kerran keskustan yrittäjien 1) katukekkerit x) korttelihaipakka 2) tonttitohina? 8. Oulu-seura täytti juuri 1) 40

x) 50 2) 60 vuotta?

9. AC Oulun valmentaja Juha Malinen siirtyi syksyllä kesken kauden valmentamaan veikkausliigajoukkue 1) Hakaa x) Honkaa 2) Jaroa? 10. Uudessa Oulussa on ensi vuoden alusta kaupunginosia 1) 99 x) 102 2) 106? Oikea rivi: 1xx / 12x / xx12

1. ONS on lyhenne sanoista 1) Oulu Nice Soccer


Kamera kiertää Juttusarja, jossa seurataan yhden työntekijän päivää hänen itsensä kuvaamana.

olen kstin takana Kameran ja te ekijä Eija nt yö lit aa si minä, so Väyr ynen.

Nuorten Päihdeasema Redi64:ssä si työpäivää kuva . Eija Väyrynen

Tässä osoitteessa olemme me! Nuorten Päihdeasema Redi64 on avohoitopaikka alle 29-vuotiaille päihdeongelmaisille ja peliriippuvaisille sekä heidän läheisilleen.

Työpaikan käytävällä on aamusta vielä aika hiljaista.

Osana asiakkuutta voidaan ottaa myös pikahuumetestejä. Kuvassa sairaanhoitaja Paula Ojala.

Työmme on usein varsin liikkuvaa. Teemme paljon yhteistyötä asiakkaiden perheiden ja muun verkoston kanssa. Redin keittiössä oleva, liitutaulumaalilla maalattu ovi toimii hyvänä viestinvälittäjänä työkavereille.

Keskustelukäynnillä asiakkaan kanssa voidaan työskennellä esimerkiksi erilaisia kortteja apuna käyttäen. Kuvassa Redillä tehdyt väittämäkortit.

-haaste kiertääEKLIin. T Kamera heitetään

Nuorten Päihdeasema Redi64 sekä Oulun A-klinikka muodostavat yhdessä päihdeavopalvelut. Kuva jokatiistaisesta yhteisestä työkokouksestamme. Vas.: st Sanna Äijälä (A), sh Anni Salo (A), ohjaaja Kati Taponen (R), psykologi Marja Pura (R), sh Paula Ojala (R), sh Mari Auvinen (A), sh Marianne Kvist (A), sh Satu Martikainen (A), st Kirsti Haapapuro (A), st Erkki Perkiö (A), sh Anu Vähäaho-Oikarinen (A), sh Elina Jokikokko (R), sh Armi Helin (A), yhteinen lääkärimme Hannamari Linna, yhteinen toimistosihteerimme Raili Karvinen sekä yhteinen palveluesimiehemme Leena Vesterinen. (A) = A-klinikka, (R) = Redi64, sh = sairaanhoitaja, st = sosiaalityöntekijä

23


Itella Posti Oy

Itella Green


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Pyörre 5/2012 by Otavamedia Sisältömarkkinointi - Issuu