OULUN KAUPUNGIN LEHTI ASUKKAILLE 1/2019
Julkinen tiedote, jaetaan jokaiseen oululaistalouteen
Sanataidetta
koulujen kerhoissa s. 22
Kaavoituskatsaus 2019 s. 4–7
Linnanmaan ja Kaijonharjun muutosvuodet s. 4 ○ Uudenlaista rakentamista Alppilanbulevardille s. 5 ○ Oulu2026:n ohjelmahaku käyntiin s. 8 ○ Nuorisovaltuuston kausi alkoi s. 9 ○ Kesätyöt kutsuvat s. 12 ○ Osallistu asukasiltaan s. 18 ○ Vaalit 2019 s. 20 ○ English page p. 21 ○ Alkuvuoden menovinkit s. 22–24
KUVAT Petteri Mustonen, Matti Möttönen ja Oulun kaupunki
Etkö saanut lehteä kotiisi? ilmoita jakelu ta as lm ge on sti ouka.fi/oulu-po
Oulu-posti on Oulun kaupungin julkaisema lehti kaikille oululaisille. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja se kertoo Oulun kaupungin palveluista, toiminnasta, tapahtumista ja ilmiöistä. ♥ Lue lehti verkossa: www.ouka.fi/oulu-posti
5
Enää (vai vielä) 21 vuotta aikaa
12
Nuori hae kesätöitä nyt!
18
Asukasillat kutsuvat kehittämään yhteistä Oulua
Nuorisovaltuusto ONE starttasi uuden kautensa
O
ulu on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen hiilineutraalisuudelle vuoteen 2040. Maankäytön suunnittelulla on merkittävä rooli kestävien yhdyskuntien saavuttamisessa, sillä tänään tehdyt ratkaisut vaikuttavat elinympäristöömme jopa satoja vuosia. Kestäviä yhdyskuntia on vaikea saavuttaa, jos maankäytön ratkaisut eivät tue ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden tavoitteita – pelkkä rakennusten energiatehokkuus tai paikallinen energiantuotanto eivät sitä takaa. Maankäytön suunnittelu on joukkuepeliä, johon tarvitaan kaavoittajien, asiantuntijoiden ja päättäjien lisäksi mukaan myös toteuttajat sekä asukkaat. Yhteistyötä tarvitaan erilaisiin alueisiin, asukkaisiin ja elämäntapoihin liittyvien tavoitteiden yhteen sovittamisessa ja paikallisten kestävien ratkaisujen löytämisessä. Kestävän yhdyskunnan saavuttamiseksi tarvitaan useita ohjauskeinoja, rohkeita päätöksiä ja jokapäiväisiä valintoja. Kaavoituksen tehtävänä on pyrkiä mahdollistamaan vähähiilisen arjen toteutuminen.
Moderni Alppilanbulevardi
6
Arvostettu suistoalue
7
Rajakylään uusi päiväkoti
9 Lue myös verkosta: Sivistysohjelma 2026 valmistui/
Sivistys rakentaa Oulua www.ouka.fi/ouluoivaltaa
Oulu2026/
Ladut/
Oululaisten kirjailijoiden 20x26-twiittiteos
350 km latuja - tarkista lähilatusi kunto!
twitter.com/Oulu2026official
www.ouka.fi/oulu/liikunta-jaulkoilu/ladut
Kari Nykänen asemakaavapäällikkö
www.ouka.fi
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki
cityofoulu
Oulu-posti 1/2019, lehti Oulun kaupungin asukkaille • Julkaisija: Oulun kaupunki • Päätoimittaja: Sari Valppu, sari.valppu@ouka.fi • Toimitussihteeri: Sirpa Tarkkinen, sirpa. tarkkinen@ouka.fi • Toimituskunta: Lea Ansamaa, Satu Fränti, Martti Holma, Tiia-Maria Juuso, Mirva Lohiniva, Terttu Mikkola, Laura Paloheimo, Maaria Rousu, Marjatta Savolainen, Katri Tenetz, Eila Vähäkuopus, Sirpa Vepsä ja Anne-Maria Vesa. • Toimitus ja ulkoasu: Otavamedia OMA • Julkinen tiedote jaetaan jokaiseen oululaiseen talouteen. • Painosmäärä: 112 350 kpl • Paino: Alma Manu Oy • Lehti ilmestyy sähköisenä näköislehtenä osoitteessa www.ouka.fi/oulu-posti • Kannen kuva: Kati Valjus • Kuvassa: Mikael Lehtonen ja Lilia Rantapirkola pyydystävät sanoja yhdessä sanataideohjaaja Timo Harjun kanssa.
s. 2
OULU-POSTI
NRO1 - 2019
OULUnyt
I like to move it, move it! Palauta muovi kiertämään
No nyt ei tarvitse jonottaa!
PÄÄTYVÄTKÖ SINULLA tyhjät shampoopullot, muovipussit ja leikkelepakkaukset edelleen sekajätteeseen? Muovin kierrättäminen on yhtä helppoa kuin paperin: muovipakkaukset kassiin ja kierrätyspisteelle, joita pelkästään Oulun keskustan alueelta löytyy viisi. Muovinkeräykseen saa laittaa kotitalouden tyhjiä, puhtaita ja kuivia muovipakkauksia. Sellaisia ovat esimerkiksi jogurttipurkit, voirasiat, leikkele-, juustoja valmisruokapakkaukset, pesuainepullot, muovipullot ja -kanisterit, muovipussit ja muovikääreet. Korkit ja kannet kannattaa irrottaa. Tarkat lajitteluohjeet: rinkiin.fi > lajitteluohjeet.
RUSKON JÄTEKESKUKSESSA alkavat jonot venyä pitkiksi maalis–huhtikuun vaihteessa, kun pihoja ja mökkejä siivotaan. Jos haluat välttyjä kevään ruuhkilta, tuo rikkinäiset huonekalut ja muut isokokoiset jätteet meille jo nyt talven aikana. TERKUIN, OIVA ROINA
Muovinkierrätyspisteet Oulun keskustan alueella: • K-market Joutsensilta, Paljetie 4
Kiertokaari
• Kärkkäinen, Alasintie 12 • Prisma Limingantulli, Nuottasaarentie 1 • Prisma Raksila, Tehtaankatu 3 • S-market Kastelli, Aapistie 2 Löydä lähin oma kierrätyspisteesi: www.kierrätys.info
#Oululukee KIRJASTOREITTI JA OULUN KOULUKIRJASTO ovat täyttäneet 10 vuotta. Vuosi 2019 on juhlavuosi, ja sen kunniaksi Oulun kaupunginkirjasto ja Oulun koulukirjastot haastavat kaikki oululaiset lukemaan! Mitä sinä luet? Jaa lukuvinkkisi, lempilukupaikkasi, kirjastokuvia tai mitä tahansa lukemiseen liittyvää somessa hästägillä #oululukee.
KELAN ASIANTUNTIJA on paikalla Oulu10:ssä (Torikatu 10) torstaisin klo 12–16. Tällöin on mahdollisuus henkilökohtaiseen asiointiin. Yleistä ohjausta ja neuvontaa KELAn palveluista saatavilla aina aukioloaikanamme, lisäksi mahdollisuus myös online-asiointiin muina päivinä. ALKUILTOIHIN LISÄPALVELUA! Oulu10:n asiakaspalvelija on tavoitettavissa puhelimitse ja chatissa ma–to klo 8–18 ja pe klo 8–16. Toivomme teiltä palautetta palvelun toimivuudesta! REMONTTI VALMISTUU Oulu10:ssä näinä päivinä. Remontin myötä saamme paremmat tilat muun muassa maahanmuuttajapalveluille, jotka löytyvät sen jälkeen kaikki Oulu10:stä. Oulu10:n aulaan valmistuvat myös Oulu2026-tilat, jonne siirtyvät kulttuuripääkaupunkihankkeen työntekijät.
OULU10, Torikatu 10 palvelee ma–to 8–18, pe 8–16 Muut Oulu10:n asiointipisteet, tarkista palveluajat www.ouka.fi/asiointi p. 08 558 558 00
WhatsApp 0400 111 001 oulu10@ouka.fi
Oulun kaupunki
Oulunkaupunki
SARJAKUVA Jyrki Mäki
Haluatko kirjastoauton huudeille? Kirjastoautojen aikataulut uusitaan vuosittain. Jos kotoasi on pitkä matka kirjastoon tai kirjastoauton pysäkille, voit ehdottaa uuden pysäkin perustamista. 31.3. mennessä tulleet ehdotukset otetaan huomioon, kun kirjastoautojen seuraavan kauden pysäkkejä ja aikatauluja suunnitellaan. ouka.fi/oulu/kirjasto/ehdota-uutta-kirjastoautopysakkia
Oulu10:n remontti valmistumassa
NRO1 - 2019
OULU-POSTI
s. 3
KUVA Oulun kaupunki
kaavoituskatsaus 2019 Lisätietoa vuoden 2019 vireillä olevista asemakaavoista: www.ouka.fi/kaavoituskatsaus
Linnanmaa–Kaijonharjun alueen suunnittelussa käytetään hyväksi muun muassa karttapalautekyselyn tuloksia. Alueen kehittämisestä järjestettiin myös keskustelu- ja tiedotustilaisuus tammikuussa.
Linnanmaalla ja Kaijonharjussa puhaltavat muutoksen tuulet Samalla kun Linnanmaan kampuksella valmistaudutaan Oulun ammattikorkeakoulun muuttoon, Linnanmaan ja Kaijonharjun alueita kehitetään niin maankäytön, liikenteen kuin ympäristönkin osalta.
L
innanmaan ja Kaijonharjun suunnittelu on lähivuosina ajankohtaista alueiden täydennys- ja lisärakentamisen sekä palveluiden, liikenneverkoston, joukkoliikenteen että ympäristön osalta. Tavoitteena on saada alueelle riittävä asukastiheys ja monipuolinen asukasrakenne, jotta joukkoliikenteen palveluita voidaan parantaa esimerkiksi raitiotiellä. – Alueelle laaditaan yleiskaavan ja asemakaavan väliin sijoittuva ohjeellinen kaavarunko, josta ilmenevät muun muassa, miten täydennysrakentaminen, katulinjaukset ja tehokas joukkoliikenne voisivat tulevaisuudessa sijoittua. Kaavarungon tavoitevuosi on asetettu vuoteen 2040, selventää kaavoitusarkkitehti Eini Vasu. Mielipiteitä ja osallistumista Kaavarunkovaihtoehdot ja kaikille avoin verkkokysely olivat nähtävillä tammikuun loppuun saakka. Tammikuussa asiasta järjestettiin avoin tiedostus- ja keskustelutilaisuus sekä työpajoja niin koululaisille, opiskelijoille kuin asiantuntijoillekin.
s. 4
Eniten keskustelua herättivät Vasun mukaan viherympäristö ja luonnonarvot sekä se, miten liikenne, reitit ja pysäköinti hoidetaan. – Suunnitelmissa pyritään siihen, että alueelle saadaan laadukkaita viheralueita ja hengähdyspaikkoja sekä sujuvat kävely- ja pyöräilyreitit, korostaa Vasu. Rusinat pullista Kaavarungon suunnittelu jatkuu kahden vaihtoehdon vahvuuksien pohjalta. Vaihtoehdot eroavat toisistaan niin asukas- ja työpaikkamäärien, rakentamisen laajuuden, palvelujen sijainnin kuin liikenneverkonkin osalta. Vaihtoehto A:ssa nykyiset katulinjaukset säilyvät ja Kaijonharjun keskus yhdistyisi Linnanmaan kampuksen kanssa. Tehokas joukkoliikenne kulkisi kohti Rajakylää. – B-vaihtoehdossa katulinjauksia muutettaisiin siten, että esimerkiksi Linnanmaantie siirtyisi etelämmäksi ja Alakyläntie muuttuisi kaupunkibulevardiksi. Myös Kaijonharjun keskus siirtyisi Linnanmaantien suuntaan ja tehokas joukkoliikenne kulkisi kampuksen läpi kohti Ritaharjua, kertoo Vasu.
Suunnitelmia jatketaan yhdessä hankkeessa mukana olevien osallisten, viranomaisten ja suunnittelijoiden kanssa. Alueen visiona on olla kiinnostava kaupunkiympäristö, jonne tahdotaan muuttaa asumaan, tulla opiskelemaan tai tekemään töitä.
Suunnitelmissa pyritään siihen, että alueelle saadaan laadukkaita viheralueita ja hengähdyspaikkoja sekä sujuvat kävely- ja pyöräilyreitit. – Valmis kaavarunko voi muodostua vaihtoehtojen yhdistelmästä, toteaa Vasu. Tavoitteena on, että kaavarunko hyväksytään keväällä 2019 yhdyskuntalautakunnassa. – Joka tapauksessa puhutaan vuosien prosessista, kun muutoksia aletaan toteuttaa vaiheittain, Vasu korostaa. Titta Vilpa
OULU-POSTI
NRO1 - 2019
KUVA Kati Valjus
Alppilanbulevardille piirretään ensimmäisiä kortteleita Alppilanbulevardista hahmottuu urbaani, Oulussa uudenlainen ja toiminnoiltaan monipuolinen asuinalue. Alueen rakentuminen perustuu uuden Oulun yleiskaavaan ja Kemintien kaavarunkoon, joiden tavoitteita asemakaavan muutokset tarkentavat ja konkretisoivat.
A
semakaavoista Siirtolantie 10:n ja Kesätie 3:n kaavaluonnokset ovat olleet esillä aiemmin tänä ja viime vuonna. Kaarnatielle tulee lähiaikoina vireille kaksi asemakaavan
muutosta. Ensimmäiset asemakaavan muutokset etenevät kaavoitusarkkitehti Mika Uolamon mukaan kuluvan vuoden aikana siten, että kaavaehdotukset tulevat nähtäville ennen hyväksymiskäsittelyä. Kaavojen sisältö tarkentuu ehdotusvaiheessa vielä aiemmin saadun palautteen ja jatkosuunnittelun perusteella. Rakentamisen voidaan siten ennakoida alkavan aikaisintaan vuoden lopulla. Maamerkkinä kerrostalo Siirtolantielle nousee maamerkiksi 8-kerroksinen kerrostalo, mutta muutoin tontin rakennuskanta pysyy selvästi matalampana. Maamerkkitalon katutasoon tulee liiketilaa, muilta osin maantasokerros on yleisesti asuinkäytössä. Ajatuksena on rakentaa Oulussa uudenlaisia asuntoja, joille tulee pieni elävyyttä tuova etupiha asunnon ja kadun väliin. Korttelin sisäpiha säilyy puistomaisena. Välivainion koulun ympäristöä koskeva asemakaavaluonnos valmistuu tämän vuoden aikana. Tämä asemakaavan muutos määrittelee myös tulevan keskusaukion ympäristöä ja Eino Lei-
non puiston kehittämistä. Korttelien rakentaminen on tehokasta ja se pitää sisällään tiloja monipuolisille palveluille, kuten liike- ja toimistotiloja ja liikuntakeskuksen. Puistoon suunnitellaan muun muassa hulevesiä hyödyntäviä vesiaiheita. Uolamo luonnehtii korttelistoa hyvin urbaaniksi. Tämän kaavamuutoksen yhteydessä suunnitellaan tarkemmin myös nykyisen Kemintien muuttaminen kaduksi, sen uusi linjaus, muut liikenneväylät sekä Alppilanbulevardin keskusaukio.
Rakentamisen voidaan ennakoida alkavan aikaisintaan vuoden lopulla. – Alppilanbulevardin näyttävintä osuutta edustavat keskusaukio ja bulevardi alkavat hahmottua asemakaavan myötä. Keskusaukiolla länsipuolta rajaavan Kaarnatie 10:n korttelin asemakaava on niin ikään tulossa vireille. Myös tälle korttelille on suunniteltu tiivistä asumista sekä liike- että toimitilaa. Erikoisuutena tontilla nyt sijaitseva Koskilinjojen vanha varikko ja entinen autokauppa ovat jäämässä korttelin keskelle parkkihalliksi. Halliin voi tulla osittain myös liiketilaa. Juha-Pekka Honkanen
Tahkokankaan alue kaksinkertaistaa Hiirosen asukasmäärän TAHKOKANKAAN PALVELUKESKUKSEN ympäristöön nousee seuraavan vuosikymmen aikana uusi luonnonläheinen asuinalue 2650–2900 asukkaalle. Kehitysvammahuollon siirtyessä Peltolaan asuinrakentamisen odotetaan alkavan vuosina 2021–22. – Kaavoitus on käynnissä, mutta palvelukeskuksella ja Pihlajakummun koululla on kaikki tarvittava aika muuttamiseen, kaava-arkkitehti Jere Klami sanoo. Aluesuunnittelu nojaa kahteen suunnitelmaan, jotka ovat tulleet nähtäville tammikuussa. Linnamaisen ja tarkasti rajautuvan ”Bastillen” ja vapaammin soljuvan ”Raitin” saamien kommenttien perusteella tehtävä asemakaava valmistuu vuoden loppuun mennessä. Klamin mukaan alueesta tulee kerrostalovaltainen, ja talot ovat korkeimmillaan viisikerroksisia. Niiden rinnalle kaavaan on tulossa myös pientaloja. Molemmille suunnitelmille on yhteistä asuinrakentamisen keskelle sijoittuva keskuspuisto, jossa on erilaisia liikuntamahdollisuuksia parkourista pallokenttiin. Kortteleihin sijoitetaan palstaviljelyalueita ja vilahtaa suunnitelmissa mahdollisuus korttelisaunoihinkin. Bastillessa kaupunkiviljelypalstat ovat talojen keskellä ja Raitissa ne rajaavat alueen ja ympäröivän luonnon. – Lähiviljelyalueet ovat edullinen tapa lisätä alueen viihtyvyyttä ja samalla kannustaa ihmisiä ottamaan osaa alueiden ylläpitoon, Klami sanoo. Juha-Pekka Honkanen
Muista nämä verkkopalvelut! Voit hoitaa verkossa muun muassa monet rakennuslupaan liittyvät asiat. Kaikki Oulun kaupungin verkkoasioinnin palvelut koottuna osoitteessa ouka.fi/verkkoasiointi. Anna palautetta kaupungille osoitteessa https://e-kartta.ouka.fi/efeedback. Kaavat karttatiellä Ajankohtaiset katu- ja puistosuunnitelmat, katujen, pyöräteiden, puistojen, vesihuollon rakennuskohteet ja asemakaavat: kartta.ouka.fi. Havainnekuvat Alppilanbulevardista kielivät modernista Oulusta. NRO1 - 2019
OULU-POSTI
s. 5
KUVA Oulun kaupunki
kaavoituskatsaus 2019 Maakuntakaava MAAKUNTAKAAVOITUS ON osa maankäyttö- ja rakennuslaissa määriteltyä, kaavatasoittain tarkentuvaa maankäytön suunnittelujärjestelmää Suomessa. Maakuntakaava konkretisoi valtioneuvoston antamat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja sovittaa ne yhteen maakunnallisten ja alueellisten maankäytön kehittämistavoitteiden kanssa. Maakuntakaava on kuntien kaavoitusta ohjaava yleispiirteinen kaava, jossa esitetään maakunnan alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä esitetään maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia aluevarauksia. Maakuntakaavan laatii maakunnan liitto, työtä ohjaa maakuntahallitus ja kaavan hyväksyy maakuntavaltuusto. Vuoden 2016 helmikuusta alkaen maakuntakaavoja ei ole enää vahvistettu ympäristöministeriössä. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Kuntakaavaratkaisu voi riittävillä tarkemmilla selvityksillä perustellen erota maakuntakaavasta, mikäli maakuntakaavan keskeiset ratkaisut ja tavoitteet eivät vaarannu. Oikeusvaikutteisen kuntakaavan alueella sovelletaan maakuntakaavaa ainoastaan, mikäli maakuntakaava on kuntakaavaa uudempi ja siinä on määrätty kuntakaavasta poikkeavia, maankäyttö- ja rakennuslain mukaan maakuntakaavassa määriteltäviä periaatteita.
Maakuntakaavan uudistaminen käynnistyi syyskuussa 2010.
Virkistävä suistokaupunki Oulujoen suistoalueelle toivotaan monipuolisia mahdollisuuksia vesillä liikkumiseen ja patikointiin.
”
Suistokaupunkivision valmistelussa on näkynyt vahva arvostus suistoaluetta kohtaan, kertoo yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen. Alkuvuodesta valmistunut suistokaupunkivision luonnos muodostaa kokonaisnäkemyksen suistoalueen tulevaisuudesta ja kehittämisestä. Oulujoen suisto on erityinen osa Oulun kaupunkia ja sen historiaa. Alueellisesti suistokaupunkivisiossa on tarkasteltu keskeisiä suistoalueita: Koskikeskuksen, Hartaanselän ja Rommakonselän alueita rantoineen ja saarineen sekä Tuiran että Hietasaaren rantavyöhykettä. Vision valmistelussa on viime vuoden aikana käyty laaja-alaista keskustelua ja hyödynnetty osallistavia menetelmiä, kuten työpajoja. Strategiset päätavoitteet jaoteltiin kuuteen kokonaisuuteen: elämykset ja tapahtumat, virkistys ja ulkoilu, arvokas ja kaunis, vihreä ja sininen, yhteinen ja esteetön sekä kestävä ja laadukas. Viime keväänä järjestettyyn avoimeen suistokaupunkivision nettikyselyyn saatiin 249 vastausta. – Oululaiset toivoivat erityisesti mahdollisuuksia melomiseen, suppailuun ja kalastukseen. Mustasalmeen kaivattiin rantautumispaikkaa ja taukotupaa. Vastauksissa toivottiin myös asumisen lisäämistä veden äärelle ja siltoja Rommakonselän saarille.
s. 6
Yhdyskuntalautakunnalle ja sidosryhmille järjestetyissä työpajoissa esiin nousivat melontareitistöjen lisäksi suistoalueen elävöittäminen tapahtumien myötä ja kalastusharrastuksen merkitys. Tärkeänä pidettiin myös suistoalueen vesipeilien säilyttämistä. Vision valmistelutyössä keskityttiin myös vähemmälle huomiolle jääneisiin paikkoihin, kuten Raatin itäkärkeen. Todettiin, että Lohipadonniemi on erinomainen paikka esitellä Oulun kulttuurihistoriaa. – Paikalle on visioitu näköalatasannetta ja virtuaalista kuohuvan Merikosken ja vanhojen lohipatojen esittelyä. Sanna Roukala
Oululaiset toivoivat erityisesti mahdollisuuksia melomiseen, suppailuun ja kalastukseen. Osallistu kuntalaiskeskusteluun Suistokaupunkivision ohjaamisesta vastaa yhdyskuntalautakunta ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Ennen kuin visio etenee viralliseen päätöksentekoon myöhemmin keväällä, kuntalaiset saavat tilaisuuden kommentoida luonnosta kaupungin nettisivuilla ouka.fi/ suistokaupunki.
OULU-POSTI
Pohjois-Pohjanmaan vuonna 2005 vahvistetun maakuntakaavan uudistaminen käynnistyi syyskuussa 2010, jolloin maakuntahallitus päätti kaavoituksen vireille tulosta. Maakuntakaavan uudistamisessa on käsitelty kattavasti koko maakunnan alueidenkäyttöä. Maakuntakaavan uudistaminen tehtiin kolmessa vaiheessa, joista ensimmäinen ja toinen ovat lainvoimaisia vuoden 2017 alkupuolelta asti. Kokonaismaakuntakaava kumoutuu vaihekaavoissa käsiteltyjen teemojen ja korvaavien merkintöjen osalta aina vaihekaavan saadessa lainvoiman oikeuskäsittelyn päätteeksi. Kolmas vaihemaakuntakaava on hyväksytty kesällä 2017 ja määrätty voimaan ilman lainvoimaa marraskuussa 2017 (MRL 201 §). Yksikään tuulivoima-alueista, joihin valitukset kohdistuivat, ei sijaitse Oulun kaupungin alueella, joten kolmaskin vaihemaakuntakaava on voimassa Oulun alueella. Kolmannen vaihemaakuntakaavan hyväksymiskäsittelyssä annettiin ponsiesitys Oulun lentoaseman yhteyksien selvittämiseksi. Tästä on aloitettu erillinen selvitystyö syksyllä 2018. Kolmannen vaihemaakuntakaavan prosessissa nousi esille lisäksi muutamia alueita, joissa kunnan maakäytön suunnittelu tai elinkeinojen kehittäminen edellyttäisi uusia toimintoja alueille, joille voimassa olevissa eri kaavatasojen kaavoissa on esitetty selvityksiin perustuvia liikenteen aluevarauksia. Näitä käsitellään käynnissä olevassa Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2040 -työssä. Kuulemiskierros järjestetään keväällä ja työ hyväksytään maakuntahallituksessa toukokuussa 2019. Maakunnan ilmastotyö on myös käynnistämisvaiheessa. Voimassa olevista maakuntakaavoista on laadittu yhdistelmäkartta, ja siihen liittyvät merkinnät ja määräykset on koottu yhteen. Nämä koosteet ja lisätietoja maakuntakaavoituksesta löytyy osoitteesta pohjois-pohjanmaa.fi/maakuntakaava. Pohjois-Pohjanmaan liiton kaavoituspäällikkö Mari Kuukasjärvi
NRO1 - 2019
Rajakylään suunnitteilla uusi päiväkoti
Maankäyttö- ja rakennuslaki uudistuu
Tavoitteena on, että 10-ryhmäinen päiväkoti avaa ovensa vuodenvaihteessa 2020–2021. PATENIEMEN SUURALUEEN päiväkodin asemakaavan muutos on työn alla ja Rajakylän koulun pohjoisosan tyhjillään olevalle kentälle on suunnitteilla 10-ryhmäinen päiväkoti. – Päiväkoti vastaa akuuttiin tarpeeseen, joka on noussut alueelta. Se on ensimmäinen askel Rajakylän keskuksen päivittämisessä ja uuden rakentamisessa, korostaa kaavoitusarkkitehti Eini Vasu. Uusi päiväkoti korvaa valmistuessaan nykyiset Pateniemen, Rajakylän ja Metsämarjan päiväkodit sekä Palokan esikoulutilat.
Päiväkoti vastaa akuuttiin tarpeeseen, joka on noussut alueelta.
mä sekä yksi avoimen päiväkodin toimintaryhmä. Pidennetyn aukiolon päiväkoti on mitoitettu 205 lapselle ja 50 aikuiselle. Julkisivultaan tiilirakenteinen päiväkoti asettuisi Ruiskukkatien varteen, jossa se olisi osana urbaania kaupunkitilaa. Suunnitelmiin kuuluvat muun muassa metsäinen leikkipiha ja laadukkaat pyöräparkit. – Toivottavasti päiväkoti houkuttelee uusia lapsiperheitä alueelle, jotta kaupunginosaan saataisiin luontaista kiertoa, toteaa Vasu. Titta Vilpa Asemakaavamuutoksen muutosaineistoon voi tutustua osoitteessa: www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/suunnitelmat-ja-hankkeet > Kirjoita sanahakuun 564-2289
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ ON käynnistänyt maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen. Laki määrittelee muun muassa alueidenkäytön suunnittelun kaavajärjestelmän, suunnitteluprosessin sekä osallistumismahdollisuudet kaavoja valmisteltaessa. Uudistus yksinkertaistaa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää, kehittää rakentamisen ohjausta ja helpottaa lain toimeenpanoa. Uudistuksessa otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun ja rakentamisen ohjauksen tulevaisuuden näkymät, aluehallinnon muutokset ja jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö. Näköpiirissä olevia laajoja ilmiöitä ovat muun muassa ilmasto- ja energiakysymykset, aluerakenteen erilaistuminen, kaupungistuminen, liikkumisen murros, elinkaari- ja vähähiilisyysnäkökohdat, digitalisaatio sekä hallinnon muutokset. Muutokset saattavat vaikuttaa kaavajärjestelmään merkittävästi. Aikataulutavoitteena on, että hallituksen esitys olisi valmis vuoden 2021 loppuun mennessä. Lisätietoa uudistuksesta: www.ym.fi/mrluudistus
– Päiväkotiin on suunniteltu kahdeksan päiväkotiryhmää, yksi esikouluryh-
Oulunsaloon toivottuja kerrostaloja OULUNSALON KESKUSTAA koskeva asemakaavan muutos on startannut. Kauppiaantie 18–20:n osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja luonnosmateriaali asetetaan nähtäville kevättalven aikana. – Useissa alueen suunnittelua koskevissa yleisötilaisuuksissa ja muissa yhteyksissä on esitetty toiveita kerrostaloasuntojen rakentamiseksi Oulunsalon keskustaan, kertoo kaavoitusarkkitehti Satu Piispanen. Kerrostalotarve liittyy osittain väestön ikääntymiseen, mutta myös tasapainottamaan eri asumismuotoja ja täydentämään siten asuntotarjontaa. – Oulunsalolaiset haluaisivat asua Oulunsalossa vielä sittenkin, kun eivät jaksa tai halua asua enää pientaloissa. Oulunsalo on hyvä paikka asua ja elää, sillä hyvät liikenneyhteydet takaavat lyhyen etäisyyden kaupungin keskustaan ja lentokentän kautta myös maailmalle.
Oulunsalossa on panostettu hyvään arkkitehtuuriin ja se luo alueelle mielenkiintoisen ja omaleimaisen tunnelman. Siellä yhdistyvät pikkukaupunkimainen rakenne komeine kirkkoineen sekä korkeaan teknologiaan että viljeltyyn maaseutuun. Luonto ja meri ovat lähellä kuin myös hyvät peruspalvelut ja harrastusmahdollisuudet. Silti Oulunsaloon kaivataan myös lisää palveluita ja toimintaa. – Lentokentän läheisyys tarjoaa varmasti tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia kehittää kaupunginosaa. Kaavoituksella edistetään osaltaan myönteistä kehitystä, sanoo Piispanen. Maria Öfverström www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/oulunsalonkehittaminen
Oulun Sivakka Oy Kauppiaantie
15.10.2018
Kaavajärjestelmä ja suunnittelutasot MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN mukaan valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ohjaavat alueidenkäytön suunnittelua. Uudistetut tavoitteet tulivat voimaan 1.4.2018 ja ne jakautuvat viiteen kokonaisuuteen: toimivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen, tehokas liikennejärjestelmä, terveellinen ja turvallinen elinympäristö, elinvoimainen luonto- ja kulttuuriympäristö sekä luonnonvarat ja uusiutumiskykyinen energiahuolto. Maakuntakaava ohjaa yleiskaavan laatimista ja sen laatii maakuntaliitto. Yleiskaavoitus toteuttaa kaupunkistrategiaa ja ohjaa yleispiirteisesti asemakaavojen laatimista ja muuta tarkempaa suunnittelua. Oulussa yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut valmistelee yleis- ja asemakaavat ja ne hyväksyy Oulun kaupunginvaltuusto. Kulttuuriympäristön teemayleiskaava Vuoden 2018 aikana yleiskaavoituksessa on valmisteltu kulttuuriympäristön teemayleiskaavaa. Tavoitteena on asettaa kaava vireille ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville keväällä 2019. Kaavan keskeinen sisältö tulee olemaan arvokas rakennettu kulttuuriympäristö koko Oulun alueella. Työn yhteydessä voidaan nostaa monipuolisesti esiin uusia teemoja, kuten moderni rakennuskanta, Alvar Aallon kädenjälki ja Oulun kouluarkkitehtuurisuuntaus. Vireillä olevat yleiskaavat • Jokikylän ja Murron osayleiskaava > Tulossa yleiskaavaehdotuksena nähtäville 2019. • Alakylän, Tirinkylän, Haipuskylän ja Hanhiperän osayleiskaava > Tulossa yleiskaavaluonnoksena nähtäville 2019. • Lavakorven tuulivoimapuiston osayleiskaava. Lisätietoa yleiskaavoista: www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/yleiskaava
TONTTITUTKIELMA
LUONNOS / NÄKYMÄ KAUPPIAANTIELTÄ
- 2019 ANRO1 R K K I T E H T I T O I M I S T O
V E L I
K A R J A L A I N E N
O OULU-POSTI Y
s. 7
TEKSTI Sanna Roukala KUVA Oulun kaupunki
Oulu2026:n avoin ohjelmahaku käynnistyi Ohjelmahaussa haetaan konkreettisia projektiehdotuksia Oulu2026:n teemojen alle.
”
Ohjelmahaku on iso kokonaisuus ja erittäin tärkeä osa kulttuuripääkaupungin ensivaiheen hakemusta, kertoo Oulu 2026:n viestintä- ja markkinointikoordinaattori Carita Forsman. Ensimmäisessä ohjelmahaussa 11.2.– 31.5.2019 keskitytään sekä toteutuskelpoisiin että ideatason ehdotuksiin. Niille toivotaan myös aito, eurooppalainen yhteistyökumppani. Ajallisesti projektit voivat sijoittua vuoteen 2026 tai sitä ympäröiville vuosille. Projektien toteutumispaikkana on koko Oulu2026:n vaikutusalue. – Toivomme paljon hyviä ehdotuksia. Kansainvälinen raati seuraa myös sitä, löytyykö hakukaupungeista innostusta kulttuuripääkaupungin toteuttamiseen. Ohjelmahaun projektien tulee liittyä Oulu2026 teemoihin. Teemat on päättänyt kahdestakymmenestä luovasta neuvonantajasta koottu asiantuntijaryhmä. Yläkäsitteeksi muodostui Kulttuuri-ilmastonmuutos, Cultural Climate Change, jota tukevat kolme teemaa: Vastakohtien voima – Contrasts, Rohkeasti reunalla – Hinterland sekä Villisti kaupunki – Wild City. Yhdessä teemat kuvaavat oululaisen ja pohjoisen kulttuurin nykytilaa, haasteita ja tulevaisuudennäkymiä sekä askeleita yhtenäisempään ja kulttuurillisempaan Ouluun. Tutustu Oulu2026 teemoihin ja ohjelmahakuun: www.ouka.fi/oulu/oulu2026/ ohjelmahaku
s. 8
Ajankohtaista keväällä:
Oulu2026-tiimi kasvoi
”
Oulu2026 tiimissä aloitti tammikuussa kaksi uutta määräaikaista työntekijää. Hankkeen tuottajaksi valittiin Henri Turunen ja koordinaattoriksi Mirja Syrjälä.
Kirjailijoiden taideteokseen 520 twiittiä Kaksikymmentä oululaista kirjailijaa toteuttaa Twitterissä 20x26-twiittiteoksen. Oulun kirjailijaseura valitsi teokseen osallistuvat kirjailijat. Jokainen kirjailija tuottaa vuoden aikana 26 twiittiä, jotka mukailevat Oulu2026:n teemoja. – Mukana on hyvin erilaisia kirjailijoita, kuten prosaisteja, runoilijoita, sarjakuvataiteilijoita ja tietokirjailijoita, toteaa Oulun kirjallisuudentalon toiminnanjohtaja Tuomo Heikkinen. Seuraa kirjailijoiden twiittiteosta Oulu2026Official-twitteristä! OULU-POSTI
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisee haun kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 ensi huhtikuun aikana. Hakuaikaa on noin vuosi ja ensivaiheen hakemus on jätettävä toukokuussa 2020. Haku on kaksivaiheinen, ja kaupungit täydentävät hakemustaan prosessin aikana. Lopullinen päätös tehdään vuonna 2021.
”
Kansainvälinen Oulu2026-seminaari pidetään Oulussa 12.–14. maaliskuuta. Can ECoC Save the World -seminaariin on kutsuttu kulttuuripääkaupunkitoimijoita eri puolilta Eurooppaa. Myös paikalliset toimijat ovat tervetulleita. Seminaarin taiteellisesta sisällöstä vastaa kuraattori Mike Watson, joka järjestää italialaisen tanssitaiteilija Marinella Senatoren ideaan pohjautuvan esityksen 13. maaliskuuta. Tämä workshop-tyylinen tapahtuma etsii vapaaehtoisia tanssista kiinnostuneista oululaisia. Ilmoittautumiset: mike.r.watson@gmail.com.
NRO1 - 2019
YOLO (- You only live once) asiaa nuorille ja heidän perheilleen
Oulun nuorisovaltuuston mukaan seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevään työhön pitäisi ohjata suunniteltua enemmän resursseja. Tarvetta on niin sosiaalityöntekijöille kuin lisätylle valvonnalle.
KUVA Matti Möttönen
Nuorisovaltuusto ONE uuden kaksivuotiskautensa alussa
O
ulun nuorisovaltuusto ONE aloitti uudella kokoonpanolla kaksivuotiskautensa tammikuussa. Nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Kalle Pyky, 18, ja varapuheenjohtajaksi Kalle Kääriäinen, 17. Valtuustoon kuuluu 24 jäsentä. – Nuorista ei ole pulaa. Kaikki halukkaat eivät päässeet valtuustoon, ehdokkaita oli lähes puolet enemmän kuin paikkoja, Kääriäinen kertoo. Kaksivuotiskausi käynnistyi Pykyn mukaan huolestuneissa tunnelmissa. Oulun raiskausepäilyt ovat vaikuttaneet kaikkiin oululaisiin ja erityisesti nuoriin. Pykyn ja Kääriäisen mukaan nuoria esimerkiksi liikkuu aiempaa vähemmin viettämässä aikaa Kesäkadulla Valkeassa. Sinänsä ilmiö ei tullut yllätyksenä. – Nuoret ovat tienneet grooming-käyttäytymisen jo vuodesta 2015 lähtien, kun ilmiö alkoi syntyä. Jokainen tuntee jonkun, jolla on asiasta kokemuksia, Kääriäinen sanoo. Vaaditaan konkreettisia toimia Ilmiö raiskausepäilyiden ympärillä vaatii kaksikon mukaan tehokkaita toimia. Uhrien tukemisen lisäksi on tärkeää tarjota keskusteluapua muillekin nuorille. Nuorisovaltuusto haluaisi lisää resursseja myös viranomaisvalvontaan. Kaupungin suunnitelmat tähän mennessä ovat olleet nuorisovaltuuston mukaan oikeansuuntaisia, mutta eivät riittäviä. – Jos tehdään huonoilla resursseilla asioita, se on vain elvyttämistä. Tarvitaan lisää rahaa sekä viranomaisille että sosiaalityöntekijöille, jotta vastaavia tapauksia voidaan ennaltaehkäistä, Pyky sanoo. – On suuri häpeä, jos tämä ongelma jää nyt ratkaisematta rahanpuutteen vuoksi, Kääriäinen jatkaa. Rahaa tarvitaan nuorisovaltuuston mukaan esimerkiksi sosiaali- ja nuorisotyöntekijöiden palkkaamiseen. Jokaisella nuorella tulisi olla saatavilla turvallinen aikuiskontakti. Valtuusto on pyöritel-
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Kalle Pykyn (oik.) ja varapuheenjohtaja Kalle Kääriäisen mukaan Oulun raiskausepäilyt eivät näy rasismina katukuvassa. He kehuvat, että nuoret osaavat nähdä ihmiset yksilöinä, eivät kansallisuuden edustajina.
lyt myös ajatusta ”vertaisnuoritoiminnasta”, jonka kautta nuoret voisivat löytää nuoria aikuisia vapaaehtoisia kaveriksi ja tueksi.
Oulun nuorisovaltuusto ONE aloitti toimikautensa tammikuun puolivälissä. NRO1 - 2019
Mielekkyyttä arkeen Pyky huomauttaa, että nuorten tulisi osata olla kriittisiä sosiaalisessa mediassa. Vanhempien puolestaan pitää kantaa vastuunsa ja olla kiinnostuneita lastensa arjesta. Kääriäisen mukaan ongelmia ehkäisee vakaa ja laadukas arki. – Tuolloin nuori ei koe tarvetta lähteä mukaan, kun joku somessa kysyy, haluatko röökiä tai kaljaa. Esimerkiksi harrastukset ovat hieno asia, jotka parantavat itsetuntoa ja arjen mielekkyyttä. Jenni Räinä OULU-POSTI
Kaupunki panostaa nyt tukeen OULUN KAUPUNKI ja järjestöt tarjoavat tukea ihmisille, joita seksuaalirikokset koskettavat ja järkyttävät. Lasten ja nuorten kanssa toimiville sekä huoltajille on koottu tukimateriaalia seksuaaliseen häirintään ja siihen puuttumiseen sekä sosiaaliseen mediaan liittyen. Pidemmällä tähtäimellä pyritään kouluyhteisöjen tukemisen lisäksi löytämään ratkaisuja lasten ja nuorten ongelmiin vapaa- ja loma-aikoina sekä vanhemmuuden tukemiseen. Oulun kaupunki on jättänyt valtiovarainministeriölle hakemuksen yli kahden miljoonan euron lisärahoituksen saamiseksi. s. 9
harrastajakiittää
Kitara on helppo ottaa syliin KUVA Kati Valjus
Konservatorioon voi hakeutua opiskelemaan myös ilman aiempaa soittotaustaa. Haku käynnistyy maaliskuussa.
Fanni Hellsten kertaa soittoläksyt yleensä joka päivä. Soittaminen rentouttaa.
F
anni Hellsten, 14, tuli kitaratunneille Oulun konservatorioon pari vuotta sitten opiskeltuaan sitä ennen soittamista suzukikoulussa. – Äiti innosti soittamaan. Hän on soittanut lapsena poikkihuilua, Hellsten kertoo. Kitara valikoitui fiiliksellä. – Kitara on helppo ottaa syliin. Kun soitan, rentoudun ja menen vähän omaan maailmaani. Soittoläksyjä kertaan yleensä joka päivä. Toisin kuin moni ehkä luulee, konservatorioon pyrkimiseen ei vaadita aiempaa soittokokemusta. – Soittokokemus ei ole ollenkaan välttämätöntä. Rytmitajua ja musikaalisuutta voidaan testata muillakin keinoilla kuin soittamalla, esimerkiksi pienellä laulupätkällä, painottaa konservatoriossa kitaransoiton lehtorina toimiva Jarno Heikkilä. Uusia oppilaita otetaan kaikkiin soittimiin joka vuosi ja hakuaika on keväällä. Konservatorion tarjoama taiteen perusopetus on tarkoitettu etupäässä lapsille ja nuorille. Nuorin Heikkilän oppilaista on 7-vuotias. Perusopetuksen lisäksi konservatoriolla voi saada toisen asteen ammatillista koulutusta.
Hellsten käy kitaratunnilla torstaisin ja teoriatunnilla tiistaisin. Soittotunti alkaa yleensä tekniikkaharjoituksilla. Tämän hetken varsinainen valmisteltava kappale on Bachia. – Se oli Fannin oma toive, Heikkilä huomauttaa. Ennen joulua kitaraoppilaat järjestivät pienen konsertin ja siellä Hellsten soitti kitarasovituksen klassisesta Für Elisestä. Esiintyminen on osa konservatorion opetussuunnitelmaa.
Konservatorioon pyrkimiseen ei vaadita aiempaa soittokokemusta. – Fanni on kylmäpäinen esiintyjä, opettaja kehuu. Soittoläksyt eivät ole nuorta soittajaa kyllästyttäneet, mutta joskus tulee jumi, eikä soitto kulje. – Silloin lopetan hetkeksi ja kokeilen jonkin ajan päästä uudestaan.
neilla tiistaisin. Samana päivänä on myös teoriatunti ja maanantaisin bänditunti. Vallirinteen isommat sisarukset opiskelevat konservatoriossa ja osa heistä soittaa myös samalla bänditunnilla. Nelosluokkalainen on tykännyt soitinvalinnastaan, vaikkei se soittotunneille mennessä ollutkaan vielä kovin tuttu soitin. – Basson soittaja tarvitsee rytmitajua. Aika paljon pitää käyttää aivoja ja on muistettavia asioita, hän miettii. Teoriatunti tukee soittamista eikä tunnu ollenkaan tylsältä. – Olen oppinut jo vähän lukemaan nuotteja, mistä on hyötyä soittotunneilla. Vallirinne pyrkii harjoittelemaan joka päivä. – Joskus pitää ehkä muistuttaa, hän myöntää. Soittaminen alkoi lasten bassolla, mutta nyt nuori soittajanalku on saanut oman, täysikokoisen basson, kun sormiin on tullut lisää pituutta. Kun nuorenmiehen musiikkimakua kysyy, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. – Sinfoninen metalli. Kati Valjus
Parasta on bändisoitto Sipo Vallirinteen, 10, mielestä erityisen mukavaa konservatoriossa on bändisoitto. Vallirinne soittaa bassoa Petrus Yli-Tepsan tun-
s. 10 OULU-POSTI NRO1 - 2019
KUVA iStock
Talvilomavinkit ja puuhaa perheille
Oulu otti kopin!
Maksuton perhekuperkeikka Ouluhallissa ma–ke 4.–6.3. klo 10–14. Avoin maksuton palloiluvuoro Heinäpään jalkapallohallissa ma–pe 4.–8.3. klo 12.30–15. Oma pallo mukaan! Tarkista muut talvilomaviikon (vko 10) tapahtumat ja tarjonta osoitteesta ouka.fi/fiilis.
Perhepäivät Kakaravaarassa 5.3., 14.4., 18.5. Pohjois-Pohjanmaan museo www.oulunluuppi.fi Osa näyttelyn Kakaravaara – lasten elämää Oulussa tekijöistä jalkautuu näyttelyyn. Tarjolla on toimintaa, touhua, tekemistä ja tietoa!
Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali 2.–5.5. teatteri.ouka.fi/lasten-ja-nuorten-teatterifestivaali 50 vuotta sitten ihminen astui ensimmäistä kertaa vieraan taivaankappaleen pinnalle. Uuden kohtaamisen ja ihmettelyn paikka on myös 38. teatterifestivaali, joka tarjoaa kävijöilleen tutkimusmatkoja erilaisiin maailmoihin!
Vanhuspalvelulain toteutuminen Vanhuspalvelulain seuranta ajalta 1.7.–31.12.2018. Seuranta toteutetaan puolivuosittain. Sosiaalipalvelut on järjestettävä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa (90 vrk) päätöksestä ja kiireellisissä tapauksissa viipymättä. Sosiaalipalvelu
Keskimääräinen odotusaika
Tavoite
Kotihoito
Palvelu alkaa heti, kun päätös on tehty
alle 90 vrk
– turvapalvelut
28 vrk
alle 90 vrk
– ateriapalvelut
Palvelu alkaa heti, kun päätös on tehty
alle 90 vrk
– kuljetuspalvelu
Palvelu alkaa heti, kun päätös on tehty
alle 90 vrk
Omaishoidon tuki
Palvelu alkaa heti, kun päätös on tehty
alle 90 vrk
HYVÄ ME OULULAISET! Oulu palkittiin Suomen liikkuvimpana kuntana Urheilugaalassa tammikuussa. Nimitys kumartaa meille kaupunkilaisille ja on tietysti tunnustus kaupunginisille ja -äideille liikuntaa tukevista päätöksistä. Palkintoraati arvioi, miten kunnat ovat onnistuneet lisäämään elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä liikunnan avulla. Omaan mielenmaisemaan sopiva liikunta on mitä parhain tapa olla osa kotikuntaa ja kaupunkia. Aivan kirjaimellisesti: jokainen kävely- tai juoksulenkki sekä tutuksi tullut liikuntapaikka tekevät meistä aina vain enemmän oululaisia. Ne tekevät kotikaupungista merkityksellisemmän paikan. Uusille asukkaille liikunta on mainio tapa löytää uusia yhteisöjä ja ystäviä. Ja jos liikut ja harrastat mieluiten yksin, omien tuttujen nurkkien ulkopuolelta löytyy suuressa kaupungissa kosolti mieltä avartavia vaihtoehtoja. Hyvin lähellä voi tuntua joskus siltä, että olisi matkannut kauemmaksi. Metsänreunassa avautuva suomaisema tai muu tuulen ajattamalle lumelle suopea aukio kirkkaana talvipäivänä vie ajatukset vielä pohjoisemmaksi. Oulussa näitä paikkoja löytyy helposti, on asettunut sitten uudemmalle tai vanhemmalle asuinalueelle. Oulun ja oululaisten saamaan palkintoon perehtyessä vähän yllättikin, että esimerkiksi kaavoitus on osa liikunnan tukemista ja toden totta: siinä vaiheessahan ne reitit, puistot ja kentät suunnitelmiin tiensä löytävät.
Esimerkiksi kaavoitus on osa liikunnan tukemista. Kaavoitusta ja muita liikuntalinjauksia nopeammin näkyvät erilaiset taloudelliset satsaukset liikuntamahdollisuuksien turvaamiseksi ja aika usein laajentamiseksikin. Kaakkurin uusi liikuntamaa on pyöräilyn vanhalle kärkikaupungille upea avaus, mutta ei siinä kaikki: Talven aikana liikuntamaahan on lanattu aivan samoja läskipyörä- ja ulkoilupolkuja, jotka ovat pohjoisen hiihtokeskuksistakin tuttuja vasta muutaman edellistalven ajalta. Lana liikkuu myös ainakin Nallikarin ympäristössä. Kun meillä on city-hiihtokeskuskin kaupungissa, hiihtolomilla kotiin jäävä perhe ei jää mistään aktiviteeteista paitsi muihin matkalaisiin verrattuna.
Kotipalvelun tukipalvelut:
Säännöllinen vuorohoito
47 vrk
alle 90 vrk
Tehostettu palveluasuminen
60 vrk
alle 90 vrk
Pitkäaikainen laitoshoito
18 vrk
alle 90 vrk
NRO1 - 2019
OULU-POSTI
Keski-ikäistyvä perheenisä
joka huomasi, että ihminen liikkuu, kun ei ole paikoillaan.
s. 11
Kaupunki tukee nuorten kesätöitä
Hae kesätöitä nyt! Oulun kaupunki tukee nuorten mahdollisuuksia työllistyä kesäksi. Nuoret voivat hakea ikänsä perusteella niin kesätyöseteli- kuin kesäharjoittelupaikkaa. Kolme nuorta kertoo, miten he saivat töitä ja millaista työn tekeminen oli.
Y
vaan ovat kuuluneet niin toimistotyöt, kentällä liikkuminen kuin työntekijöiden opastus. Jäteala on ollut Leinoselle uusi maailma, sillä aiemmat työkokemukset ovat olleet muilta aloilta. – Olen tykännyt työstä ja sen vaihtelevuudesta. Pidän siitä, että työssä tulee yllättäviä tilanteita ja hetkessä pitää miettiä mitä tehdään. Työ on kaksivuorotyötä, jossa aamuvuoro alkaa jo kuudelta ja iltavuoro kestää puoli yhdeksään. Leinonen suosittelee Kiertokaarta työpaikkana kaikille ja kehuu työyhteisöä mukavaksi. ○ Leinonen haki kesätyötä itse perinteisesti.
KUVAT Juuso Haarala
mpäristötekniikan opiskelija Reetta Leinonen oli viime kesänä jo toista kertaa töissä Kiertokaaressa. Ensimmäisenä kesänään Leinonen työskenteli asiakaspalvelutehtävissä ja viime kesänä hän toimi työnjohtoharjoittelussa. Kiertokaari tunnettiin aikaisemmin nimellä Oulun Jätehuolto. – Yliopistolla pidettiin pestipäivät, joissa työnantajat esittelivät toimintaansa. Menin Oulun Jätehuollon pisteelle ja annoin CV:ni käyttöpäällikölle. Sen lisäksi soitin vielä perään, jota kautta pääsin työhaastatteluun, Leinonen kertoo. Työpaikan saamisessa hän painottaa juuri oman aktiivisuuden merkitystä. Kiertokaaressa Leinosen toimenku-
Fanni Lempeä oli ensimmäistä kesää töissä kesätyösetelillä. Kokemus oli niin selkeä ja hyvä, että hän aikoo hakea setelillä töihin myös tulevina kesinä.
Kaksiviikkoinen kesätyösetelillä
F
anni Lempeä, 16, työskenteli kaupungin kesätyösetelillä kaksi viikkoa kahvila Kiikussa Ainolassa. – Koulussa oli kerrottu kesätyösetelistä ja äitini avulla sain paikan Kiikusta. Kaksiviikkoinen meni tosi hyvin, Lempeä kertoo. Työ oli monipuolista ja Lempeän tehtäviin kuuluivat muun muassa tiskaaminen, siivoaminen ja kassatyöskentely. Hänen äitinsä on pitänyt kahvilaa, joten Lempeällä oli jonkin verran kokemusta alasta. Lisäksi työkaverit perehdyttivät hänet nopeasti syvemmälle työn saloihin. – Aluksi seisominen oli raskasta ja ensimmäinen kerta kassalla jännitti. Kaikki meni hyvin ja hommat oppi ensimmäisen päivän jälkeen, hän sanoo. Työ oli mukavaa, ja myös kahvilan asiakkaita Lempeä kehuu ystävällisiksi ja iloisiksi. – Kaksi viikkoa on oikein sopiva aika. Se ei ole liian pitkä, mutta sopiva, jotta ehtii tutustua työelämään. Aion ehdottomasti käyttää kesätyöseteliä niin kauan kuin ikäni puolesta pystyn. Lempeän mielestä seteli on selkeä niin nuorelle kuin työnantajalle. Eikä nuoren kontolle jää neuvotella työn ehdoista. – Aikaisin saa tosin olla liikkeellä, jos haluaa saada mieluisan paikan, hän vinkkaa.
Reetta Leinonen sai perinteisen kesätyöpaikan oman aktiivisuutensa ansiosta. Kiertokaarta hän luonnehtii monipuoliseksi työpaikaksi ja henkilökuntaa mukavaksi.
○ Oulun kaupungin kesätyösetelit ovat jaossa viikosta 9 alkaen.
s. 12 OULU-POSTI NRO1 - 2019
KUVA iStock Aino Palo musisoi läpi kuuman heinäkuun. Hän kehuu kesätyöharjoittelua mukavaksi ja tapahtumarikkaaksi kokemukseksi.
Kahden keikan päivävauhti
A
ino Palo teki viime heinäkuussa kesätyöharjoittelun kaupungille muusikkona. Paikka oli keväällä ylioppilaaksi Madetojan musiikkilukiosta kirjoittaneelle nuorelle mitä sopivin. Aikaisempina vuosina kesämuusikot ovat toimineet katusoittajina, mutta nyt muusikoista muodostettiin yhtyeitä, joita kaupungin toimijat saivat varata keikoille. – Vierailimme niin päiväkodeissa, vanhustenkodeissa kuin kehitysvammaisten palvelukodeissa, Palo kertoo. Tahti oli koko heinäkuun tiivis, sillä yhtye teki keskimäärin kaksi keikkaa päivässä aina maanantaista perjantaihin. Ennen keikkailuin aloittamista muusikot saivat muutaman päivän ajan tutustua toisiinsa ja harjoitella setit valmiiksi. – Kesäkuussa kesätyöharjoittelussa olleilta muusikoilta saimme hyviä vinkkejä toimivista kappaleista, Palo kertoo. Hän itse soittaa alttoviulua, pianoa sekä laulaa. Yhtyeessä tosin kaikki pääsivät tekemään vähän kaikkea, kun rooleja vuoroteltiin. – Tämä oli oikein mukava kokemus. Musiikin tuoman ilon lisäksi oli hienoa, että tilaajapuoli sai esiintyjän ja me esiintyjät saimme palkkaa, Palo sanoo. Kesä oli hänelle kokemuksena avartava ja varsinkin oli hienoa nähdä, miten taide on tärkeää ja millainen vaikutus musiikilla on eri-ikäisiin ihmisiin. Saara Kärki ○ Oulun kaupungin kesätyöharjoittelupaikat yli 18-vuotiaille opiskelijoille ovat haettavissa 10.3.2019 asti.
Voit myös työllistää itsesi kesäyrittäjänä, jos olet 16–24-vuotias. Lue viime syksyn Oulu-postista 3/18, miten 16-vuotias Tuulikki Karsikas työllisti itsensä kesäyrittäjänä. www.ouka.fi/oulu-posti Lisätietoa yllä olevista löydät osoitteesta ouka.fi/kesatyo.
NRO1 - 2019
Oululaisten vedenlaatua valvotaan vuorokauden ympäri. Katso, millainen on veden matka joesta juomalasiin. Video löytyy osoitteesta www.ouka.fi/oulu/oulun-vesi/veden-laatu.
Raikasta, hyvää ja edullista kraanavettä Klooria, fluoria, huonoa vai hyvää? Millaista on oululaisten kraanavesi?
K
antaoululaisten vesi valmistetaan Oulujoen vedestä Hintan ja Kurkelanrannan vesilaitoksissa. Raakavettä otetaan joesta noin kymmenen miljoona kuutiota vuosittain. Vedenlaatua valvotaan vuorokauden läpeensä ja vesinäytteitä otetaan ympäri Oulua kiinteistöjen ja julkisten kiinteistöjen hanoista. Raakavesi puhdistetaan kemiallisesti, jotta epäpuhtaudet saadaan pois ja puhdistettu talousvesi vielä desinfioidaan turvalliseksi lisäämällä siihen suojakloori. – Suojakloori on eri muodossa kuin esimerkiksi uimahalleissa, joissa sen käytön aistii helposti. Kloorin tavoitemäärä laitoksilta lähtevissä vesissä on 0,30 milligrammaa litrassa ja verkoston äärialueilla klooria havaitaan keskimäärin 0,10 milligrammaa litrassa. Muualla Oulussa talousveteen ei klooria lisätä, kertoo laboratorioinsinööri Anu Väänänen Oulun Vedeltä.
Vesijohtoveden kovuus vaihtelee asumispaikan mukaan. Fluoria vesijohtoveteen ei lisätä lainkaan. Vesijohtoveden kovuus vaihtelee asumispaikan mukaan. – Kanta-Oulussa vesi on pehmeää, pohjavesialueilla hyvin pehmeää, paitsi Oulunsalossa, jossa vesi on keskikovaa, Väänänen selvittää. OULU-POSTI
Veden kovuudella on merkitystä muun muassa pyykinpesussa, jossa pesuaineen määrää pitää säädellä veden pehmeyden mukaan. Kova vesi vaatii enemmän pesuainetta. Jos hanavettä verrataan pullotettuun veteen, ei laadussa ole Väänäsen mukaan eroa. Pakattuja vesiä valvotaan elintarvikelain antamin asetuksia ja talousvettä talousvesiasetuksen mukaisesti ja valvonta on kumpaisessakin tehokasta. Tämän nojalla voi siis hyvillä mielin kulauttaa janoonsa lasillisen oululaista vettä suoraan hanasta, varsinkin kun vesi- ja jätevesimaksut pysyvät tänä vuonna ennallaan, ja maksut ovat noin 25 prosenttia maan keskiarvoa edullisemmat. Maria Öfverström Lisätietoa veden laadusta löytyy Oulun Veden sivuilta osoitteesta www.oulunvesi.fi.
Tiesitkö? Kanta-Oulussa eli Oulussa ennen kuntaliitosten aikaa käytetään pintavedestä valmistettua talousvettä. Haukiputaalla, Kiimingissä, Oulunsalossa, Ylikiimingissä ja Yli-Iissä juodaan kunkin alueen omaa pohjavettä.
s. 13
KUVA Oulun kaupunki
kaupunkirakentaa
Hiukkavaara on Oulun ja koko Pohjois-Suomen suurin lähivuosikymmenien aikana rakentuva kaupunginosa. Asuntoja suunnitellaan 20 000 uudelle asukkaalle.
Palkittu Hiukkavaara on kaupunkikehittämisen suunnannäyttäjä Hiukkavaarasta on rakentumassa älykäs pohjoisen talvikaupunginosa, jossa on huomioitu alueen vahva identiteetti, kestävä kehitys ja monipuoliset palvelut. Hiukkavaaran suunnittelussa on tehty yhteistyötä asukkaiden, yritysten, kuntalaisten, oppilaitosten ja kaupungin eri tahojen välillä, toteaa Oulun yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden kaavoitusarkkitehti Leena Kallioniemi. Eri käyttäjäryhmien välisellä vuorovaikutuksella ja osallistumisella alueelle on muodostunut vahva alueidentiteetti. Pohjoisena talvikaupunkina profiloituneessa Hiukkavaarassa tavoitteena on saada aikaan vireä kaupunginosa kaikkina vuodenaikoina. Hiukkavaarasta kehitetään monipuolisen asumisen kaupunginosaa ja pientaloasutuksen aluetta, josta löytyvät tulevaisuudessa kaikki aluekeskustason palvelut. Hiukkavaaran keskuksessa on jo Hiukkavaaratalo,
jossa sijaitsevat koulu, päiväkoti, kirjasto ja asukastiloja. Nopeasti kehittyvässä Hiukkavaarassa myös kaupalliset palvelut ovat rakentumassa. – Hiukkavaaraa on kehitetty myös liikkujan ja luonnon näkökulmasta. Jokaisesta asunnosta tulee hyvät yhteydet kevyen liikenteen väyliin ja luontoon. Kevyen liikenteen reitistöt yhdistyvät Hiukkavaarasta seudulliseen verkostoon. Lisäksi Poikkimaatien sillan valmistuminen on lisännyt saavutettavuutta keskustaan. Hiukkavaarassa asemakaavan joustavuus antaa enemmän mahdollisuuksia myös kaupunkikulttuurille, taiteelle ja luovuudelle, jotka omalta osaltaan lisäävät yhteisöllisyyttä. Vanhan Hiukkavaaran alueella toimii jo nyt merkittävä määrä kulttuuritoimijoita.
Ekologinen kaupunginosa Hiukkavaaran asemakaavoitus käynnistyi vuonna 2006. Alueen suunnittelussa on tunnistettu 29 kestävän kaupunkisuunnittelun kriteeriä, joilla vaikutetaan vähäpäästöisen yhteiskunnan rakentamiseen. Näitä kriteereitä ovat muun muassa uusiutuva energia, energiatehokkuus ja joustava asemakaava.
Hiukkavaara on toiminut innovaatio alustana lukuisille eri piloteille ja kehittämishankkeille.
ympärille nousee asuntoja noin 20 000 uudelle asukkaalle. Uusi Hiukkavaaran keskus tulee valmistuttuaan palvelemaan noin 40 000 lähiseudulla asuvaa oululaista. Alueen on määrä valmistua vuoteen 2035 mennessä. Viime syyskuussa Hiukkavaara palkittiin kansainvälisellä Euro-China Green & Smart City -palkinnolla, joka myönnettiin kestävästä ja älykkäästä kaupunkikehittämisestä sekä yhteistyöstä yritysten ja osallisten kanssa. – Palkinto on merkittävä tunnustus tehdystä kehittämistyöstä, joka on ollut koko kaupunkitahon yhteistyön tulos. Sanna Roukala Tutustu: ouka.fi/hiukkavaara
Hiukkavaara on toiminut innovaatioalustana lukuisille eri piloteille ja kehittämishankkeille. Vanhan kasarmialueen
s. 14 OULU-POSTI NRO1 - 2019
Ouluun uusia teitä, alikulkuja ja pyöräilykaistoja Kaupungin rakennushankkeiden avulla helpotetaan kaupunkilaisten arkea, luodaan uutta ja korjataan vanhaa toimivammaksi. Korvenkylän katutyöt
KUVA iStock
Korvenkylässä rakennetaan asemakaavan mukaisia katuja ja kunnallistekniikkaa. Uusien katujen lisäksi Korvenkylässä saneerataan nykyisten väylien kunnallistekniikkaa ja katurakenteita, kun yksityisteitä muutetaan yleisiksi kaduiksi. Rakentamistyöt jatkuvat alueen laajuuden vuoksi useamman vuoden ajan. Kuluvan talven ja kevään aikana rakennetaan väylät, joiden varrella on luovutettavia tontteja. Syksyllä aloitettiin saneerauskohteiden työt, jotka jatkuvat, kun uudet kadut ovat valmiit. Työt edistyvät tällä hetkellä aikataulussa.
Pyöräbaana kasvaa
Pyöräilijöitä ilahduttava Linnanmaan Baana saatiin alulle viime kesänä. Silloin valmistui noin kaksi kilometriä pitkä Linnanmaantien ja Tervahovintien yhteysväli. – Nyt meneillään on Linnanmaan Baanan toiseen vaiheen suunnittelu Alppila–Torinranta. Rakentamaan päästäneen kesäkuussa ja valmista pitäisi olla syksyyn mennessä, liikenneinsinööri Harri Vaarala kertoo. Tarkempi aikataulu varmistuu urakan kilpailutusten myötä. Limingantullissa puolestaan on lähdössä työn alle ensimmäinen vaihe Limingantullin Baanasta Puistokatu–Kempeleentie. Lintulassa suunnitellaan Lintulan Baanan ensimmäistä vaihetta KainuuntieSorsatie sekä Raksilassa Kajaanintien Baanan ensimmäistä vaihetta Teuvo Pakkalankatu–Professorintie.
Alikulku Limingantulliin
Limingantielle rakennetaan alikulku Kempeleentien liittymän keskustan puolelle. Lisäksi Kempeleentien ja Puistokadun välille rakennetaan joukkoliikenteelle kolmas ajokaista kohti keskustaa. Lisäksi Puistokadulle tulee yksi kääntymiskaista lisää. Rakennustöiden
Valtatie valmistuu paloissa
on tarkoitus olla valmiit marraskuun lopussa. Rakennustyöt vaikuttavat alueen kohdalla asuviin sekä Limingantien ajoneuvoliikenteeseen, jalankulkuun sekä pyöräilyyn. – Alikulkua Limingantien alitse on toivottu jo jonkin aikaa, rakennuttajainsinööri Vilho Vanhatalo kertoo. Katu- ja siltatyöt alkavat varsinaisesti huhtikuussa.
Valtatie 4:n parantamishanke etenee muutoin aikataulussa, mutta Oulujoen sillat joudutaan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen uusimaan. Viime syksystä asti oululaiset ovat päässeet ajamaan osaa uusista eri tasoliittymän rampeista. Käynnissä olevan urakan jäljellä olevat työt painottuvat suurimmaksi osaksi Kaakkuriin sekä Linnanmaan että Pateniemen eritasoliit-
tymien alueille. Valmista saadaan ensi syksyyn mennessä. Kellon ja Räinänperän välillä käynnistyi syksyllä urakka, jossa parannetaan valtatietä moottoritieksi Kiiminkijoen kohdilla ja ohituskaistatieksi Kiiminki joen ja Iin välillä. Saara Kärki
Paperin säästöä! Netti korvasi joukkoliikenteen paperiaikataulut
O
ulun joukkoliikenteen talviaikataulukirjoja ei enää jaeta koteihin postitse. Aikataulut voi tarkistaa reaaliaikaisesti verkkopalvelusta ja mobiilisti matkan varrelta. Myös pysäkkinäytöt palvelevat asiakkaita paremmin kuin paperille printattu aikataulu. NRO1 - 2019
Kesäaikataulujen jakaminen koteihin lopetettiin jo pari vuotta sitten, eikä palautteiden perusteella niitä ole myöskään kaivattu. Nyt sama käytäntöä laajenee koskemaan myös talviaikataulukauden kirjoja. Aikatauluja on silti jaossa muun muassa Oulun joukkoliikenteen linja-autois-
ta ja Oulu10:n toimipisteistä, joten voit napata sen mukaasi, jos haluat. Talvi aikataulujen painosmäärää voidaan näin pienentää noin 40 000 kappaleeseen, mikä säästää paitsi luontoa, myös kaupungin kustannuksia noin 33 000 eurolla.
OULU-POSTI
Reaaliaikaiset aikataulut: http://jl.oulunliikenne.fi oulunjoukkoliikenne.fi
s. 15
meilläosataan
Konepellin alla ja aurausauton ratissa Oulun Tilapalvelut, Oulun Digi ja Oulun Infra syntyivät vuodenvaihteessa uusina liikelaitoksina.
K
olme uutta liikelaitosta yhdistivät tukun vanhoja palveluita ja tuottavat nyt yhdessä vinon pinon uusia. Voit törmätä uusien liikelaitosten tuottamiin palveluihin arjessasi:
Oulun Tietotekniikka ja konsernin Tietohallinto =
Oulun Serviisi, Tekninen liikelaitos ja Tilakeskus =
Oulun Digi
• Akuuttivastaanottojen reaaliaikaiset jonotilanteet verkossa • Rakennusvalvonnan tilastot esim. myönnetyistä rakennusluvista Ympäristötalolla • Oulu10:n pop up -pisteet eri puolilla kaupunkia
• Rakentaa ja peruskorjaa kadut, ulkoilureitit, liikuntapaikat ja vesi- ja viemäriverkostot • Maanmittaukset ja pohjatutkimukset
• Noin 600 palvelurakennuksen hoito ja ylläpito, esimerkiksi kaikki koulut
• Katujen, teiden, kevyenliikenteenväylien auraus talvella, puhdistus keväällä ja syksyllä
• Uusien julkisten palvelurakennusten rakennuttaminen • Noin 40 000 ruokailijalle ateriat päivittäin hoivalaitoksissa, kouluissa ja päiväkodeissa
• Kyberturvallisuus
• 3 x uimahallin ylläpito
”Olemme siellä konepellin alla pitämässä huolta tietotekniikan toimivuudesta.”
Oulun Infra
Oulun Tilapalvelut
• Eläinlääkärin paperityöt maatilalla, heti ilman toimistolla käyntiä
Edistää muun muassa kaupungin digitalisaation kehittämistä, pitää huolta kaupungin tietojärjestelmistä, tietoliikenneverkoista ja työvälineistä.
Oulun tekninen liikelaitos =
• Puistot, leikkipaikat ja ulkoliikuntapaikat > hoito ja kunnossapito • Kaupunkimetsien hoito Tuottaa maa- ja ympäristörakentamispalveluja ja ympäristön ja ulkoliikuntapaikkojen kunnossapitoa.
• 3 x jäähallin ylläpito • Kauppahallin liikepaikat kauppiaille Vastaa Oulun kaupungin toimitilojen hallinnasta, ylläpidosta, rakentamisesta ja vuokraamisesta. Myös virastomestaripalvelut ja sisäliikuntapaikkojen hoitaminen, ateria- ja puhtaanapitopalveluiden järjestäminen ovat heidän tehtäviään.
Kelpaa vaikka paaville
BUSINESSOULUN työllisyyspalvelut on muuttanut Isokadulta osoitteeseen Hallituskatu 36 A, 3. krs. Talon toisessa kerroksessa toimii Business Oulu -liikelaitoksen elinkeinopalvelut. Työllisyyspalvelut tarjoaa työllistymisen ohjaus- ja neuvontapalveluita oululaisille työnhakijoille. Työnantajille on tarjol-
UUSIN Arkkitehtuuria Oulussa -sarjan kirja on ilmestynyt. Sen sivuilta voit ihailla Oulua arkkitehtuurin näkökulmasta. Kirjasarja on parasta dokumentointia muuttuvasta kaupungistamme! Kirjan voi ostaa itselleen tai lahjaksi Ympäristötalolta. Päätoimittaja, tarkastusarkkitehti Esa Kaupin työpöydällä kehystettynä oleva kiitoskirje itseltään katolisen kirkon paavilta kertoo, että kirja on arvostettu lahja!
la maksuttomia työllistämiseen liittyviä neuvonta- ja asiantuntijapalveluita. Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu (Oulun TYP) ja Työstartti säilyvät osoitteessa Torikatu 34–40 ja Nuorten työllisyyspalvelut Byströmin talolla osoitteessa Hallituskatu 5.
ARKKITEHTUURIA OULUSSA 2018
BusinessOulun työllisyyspalvelut uusiin tiloihin
Arkkitehtuuria Oulussa 2018
Tämä kirja on omistettu arkkitehti, TkT Jari Heikkilälle, joka on toiminut kaupunginarkkitehtinä oululaisen arkkitehtuurin ja rakentamisen hyväksi 2007-2018.
Kyseessä on nyt kahdeksas julkaisu Oulun rakennusvalvonnan julkaisemassa ouluArchitecture –kirjasarjassa, jota on toimitettu vuodesta 2002 lähtien. Kirja on esittelykohteiden määrässä tähän
mennessä laajin johtuen voimakkaasti lisääntyneestä rakentamisesta Oulun seudulla. Oululainen
arkkitehtuuri on pitänyt pintansa vuosituhannen vaihteesta lähtien ja on siksi ansainnut tämän
ARKKITEHTUURIA OULUSSA 2018
ouluArchitecture –kirjasarjan julkaisu- ja dokumentointilaitokseksi. Oulun rakennusvalvonnan
laatutyö tarjoaa edelleenkin hyvät lähtökohdat luovaan suunnitteluun ilmentää jatkossakin
rakentamisen laatua arkkitehtonisin keinoin ja saavuttaa sillä tavalla uutta oululaista, paikallista arkkitehtuuria.
Esa Kauppi, tarkastusarkkitehti
RAKENNUSVALVONTA OULU
ISBN 978-952-7094-01-3
RAKENNUSVALVONTA OULU
s. 16 OULU-POSTI NRO1 - 2019
KUVAT Juuso Haarala
turistinakotikaupungissa
Teemu Karvonen haastaa seuraavaksi koti kaupungin turistiksi arkkitehti Heikki Kaikkosen. ”Hän tuli minulle tutuksi toimiessaan rakennusprojektissamme arkkitehtina ja pää suunnittelijana.”
Karvosen päätyö on rakennusalan yrityksen hallinnossa. Golf on sivutyö ja elämäntapa. – Luistimet jalassa täällä on tullut vietettyä eniten aikaa. Kesällä pelattiin sitten jalkapalloa ja pesäpalloa, Karvonen kertoo Pateniemen urheilukentällä.
Pateniemen urheilu kentältä golfviheriöille Teemu Karvonen on avojalkainen oululainen, joka viihtyy golfkentillä – ykkösharrastuksensa ja toisen työnsä parissa.
K
arvonen on myös paluumuuttanut pateniemeläinen. Kovin kaukana hän ei kuitenkaan välissäkään käynyt. – Asuin kymmenen vuotta muualla Oulussa, mutta nyt olen perheeni, vaimon ja 3- ja 6-vuotiaiden tyttärien, kanssa rakentanut lapsuudenkotini maisemiin. Pateniemestä hänellä on vain hyvää sanottavaa. Vanha ja rauhallinen asuinalue saa kiitosta palveluistaan ja hyvistä liikuntamahdollisuuksistaan. – Plussaa on myös pieni Kuivasojan alakoulu. Toivon, että sen saavat omatkin lapseni käydä. Oulu on muutenkin hyvä paikka olla. – Kai sen tietää siitäkin, että täällä on kohta 35 vuotta elänyt, eikä ole ollut tarvetta lähteä pois. Golfin kannalta pohjoinen sijainti ei tietenkään ole paras mahdollinen. Mutta täällä on perheellä tukiverkot, joten pitäisi kyllä todella hyvä tarjous tulla, että etelään lähtisi, Karvonen kuvaa. Hän toimii golfissa muun muassa juniorivalmentajana ja on Oulun Golfin seura-aktiivi. Talvisin toiminta keskittyy Nallisportiin ja Oulun Golfhallin tiloihin. Kesäaikaan tärkeä paikka on Sankivaaran golfkenttä. – Golf on monelle laji, josta tulee enemmänkin elämäntapa. Siitä joko ei tykkää tai sitten se vie mukanaan, Karvonen sanoo. Hän itse löysi lajin pariin 15-vuotiaana jääkiekkokavereiden kautta.
NRO1 - 2019
– Jos golf olisi itsellä tullut kuvioihin myöhäisemmässä vaiheessa, sen viemää aikaa olisi varmasti ollut vaikeampi löytää. Se on kuitenkin ollut elämässä jo ennen vaimoa ja perhettä eli se on niin sanotusti kuulunut pakettiin, Karvonen hymyilee.
Vanha ja rauhallinen asuinalue saa kiitosta palveluistaan ja hyvistä liikuntamahdollisuuksistaan. Muistoja riittää myös Pateniemen urheilukentältä Honkapirtin pihapiiristä. Sieltä kaikki oikeastaan alkoi. – Harrastin jääkiekkoa tosissani parikymppiseksi asti. Junnunahan se meni niin, että koulun jälkeen käytiin heittämässä reppu kotiin ja luistimet jalkaan. Illat kuluivat kentällä, Karvonen kertoo. – Jääkiekkoaika antoi paljon. Golfin pariinkaan ei ehkä muuten olisi löytänyt. Syitä siihen, miksi golf on niin erinomainen laji, löytyy paljon. – Se on haastava peli, jossa on läsnä sekä luonto että sosiaalisuus. Ja toisin kuin monissa muissa lajeissa, monen tasoiset voivat pelata aidosti yhdessä. Samalle kierrokselle voivat lähteä vaikka isovanhemmat ja lapsenlapset ja peli on silti jokaiselle mielekäs ja suoritus oma. Maaria Rousu OULU-POSTI
Terveydeksi! PRO TERVEYS -LUENNOT jatkuvat keväällä! ke 27.2. klo 16.30–17.30 Totta vai tarua liikunnasta? to 28.3. klo 16.30–17.30 Migreeni ja elintavat to 4.4. klo 13–14.30 Nivelrikko ja liikunta Maksuttomat luennot järjestetään ODL Hyvinvointikeskuksen Wegelius-salissa, Albertinkatu 16. Luentoja voi seurata myös etäyhteyden avulla Haukiputaan Vesi-Jatulissa, Kiimingin Senioritalolla ja Ylikiimingin asukastuvalla. Järjestäjänä: ODL liikuntaklinikka ja Oulun kaupungin liikuntapalvelut
s. 17
valovoimainenOulu
Me teemme kaupungin KUVAT Juuso Haarala
Asukasilloissa suunnitellaan Oulun yhteistä tulevaisuutta.
< Birger Ylisaukko-oja on aktiivinen jääliläinen. Hän innostaa kaikkia oululaisia osallistumaan oman alueensa kehittämiseen.
J
äälin asukasiltojen puheenjohtaja Birger Ylisaukko-oja muistuttaa, että kaupunki on yhtä kuin kaupungin toimijat, asukkaat, viranhaltijat, päättäjät, järjestöt ja yritykset. Tästä syystä Ylisaukko-oja uskoo siihen, että kaupunkia ja asuinyhteisöä pitää kehittää vuorovaikuttamalla ja yhteistyöllä. – Kaikki vaikuttavat kaikkiin. Asuinyhteisöt muuttuvat koko ajan, joten asukkaiden kannattaa huolehtia, että muutosten suunta on kohti hyvää, Ylisaukko-oja kertoo. Oulun kaupungin kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta edistää kaikenikäisten asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tavoitteena on, että asukkaat voivat itse osallistua ja vaikuttaa elinympäristöönsä sekä kaupungin palveluja koskevaan suunnit-
Hankalat kysymykset Onko sinulla mielessäsi ”hankala kysymys”, johon haluaisit saada kaupungilta vastauksen? Lähetä kysymys osoitteessa www.ouka.fi /oulu-posti.
Kysymys:
Miksi minun kotikatuni aurataan aina viimeisenä?
teluun ja päätöksentekoon muun muassa asukasiltojen kautta. Avoimiin asukasiltoihin ovat tervetulleita kaikki asuinalueen asioista kiinnostuneet asukkaat, yhdistykset, luottamushenkilöt sekä julkisten että yksityisten palveluiden järjestäjät. – Visio on hyvä työkalu. Sen avulla voi pohtia, millaisen asuinalueemme haluamme olevan viiden tai kymmenen vuoden päästä, Ylisaukko-oja vinkkaa. Ideat jalostuvat Ylisaukko-ojan mukaan asukkaat voivat vaikuttaa parhaiten omalla toiminnallaan asuinalueensa asioihin. Asukkaat voivat tuottaa tietoa kaupungin suunnitelmien pohjaksi, osallistua suunnitteluun sekä toteuttaa monenlaisia hankkeita myös omatoimisesti.
– On vanhanaikaista odottaa, että kaupunki toimittaa palvelut eikä asukkaiden tarvitse tehdä muuta kuin maksaa veroja. Kaupungin asiana on tukea ja olla avuksi, Ylisaukko-oja sanoo.
Asukkaat voivat tuottaa tietoa kaupungin suunnitelmien pohjaksi. Hän vinkkaa, että vapaaehtoinen toiminta asuinalueen hyväksi on kiinnostavaa. Kokemuksensa myötä Ylisaukkooja on huomannut, että asukastoiminta kokoaa yhteen aktiivisia, mutta erilaisia ihmisiä. Yhteisissä keskusteluissa monipuoliset ideat jalostuvat.
– Vuoropuhelu vaikuttaa aina kehityksen suuntaan ja innostaa. Kun hanke päätyy toteutukseen, on keskinäisen kiittämisen paikka. Se vasta onkin palkitsevaa, hän toteaa. Asukasillat ovat kaikille avoimia ja niissä puhutaan tavallisista asioista. –Asukasillat eivät ole virkamiesten tiedotustilaisuuksia vaan asukkaiden, viranhaltijoiden ja muiden toimijoiden yhteisiä kehityskeskusteluja, Ylisaukkooja sanoo. Saara Kärki TULE MUKAAN asukasiltoihin keskustelemaan ja vaikuttamaan asuinaluetta ja koko kaupunkia koskeviin ajankohtaisiin asioihin. www.ouka.fi/oulu/yhteisotoiminta/oma-alueeni
Vastaus: Kadut hoidetaan kunnossapitoluokituksen mukaisessa kiireellisyysjärjestyksessä. Ajoradat on jaettu liikenteellisen merkityksen perusteella kolmeen (+ yksityistiet) ja pyöräilyn väylät kolmeen kunnossapitoluokkaan. Suurin osa asuntokaduista kuuluu kunnossapitoluokkaan III, jonka laatuvaatimukset ovat: Katu aurataan 12 tunnin kuluessa siitä, kun lunta on kertynyt kadulle 6 cm ja välittömästi kunnossapitoluokka II ajoratojen jälkeen. Sohjoa poistetaan, kun kertyneen sohjon määrä on 5 cm. Kun katu jäätyy, liukkautta torjutaan hiekoittamalla tai suolaamalla kymmenen tunnin kuluessa. Jatkuvan lumisateen aikana aloitetaan auraus I-luokan väylistä toimenpiderajan ylityttyä, jonka jälkeen siirrytään II-luokan väylästölle ja tämän jälkeen III-luokalle. II- ja III-luokan väylästöltä palataan kuitenkin I-luokan väylästölle, mikäli I-luokan toimenpiderajat täyttyvät jatkuvan lumisateen aikana. Tämän jälkeen jatketaan auraus loppuun II- ja III-luokan väylillä. Eli jos lumisade kestää pitkään, asuntokaduille päästään vasta myöhemmin lumisateen loppumisen jäl-
keen. Aurauskalusto voi joutua palaamaan takaisin pääkaduille, vaikka kaikkia asuntokatuja ei ole ehditty aurata. Korkeamman kunnossapitoluokan pääkadut ja kokoojakadut ovat lain mukaan pidettävä auki työmatkaliikenteen turvaamiseksi. Oman kotikatusi kunnossapitoluokan näet Oulun karttapalvelusta (kartta.ouka.fi/ims) kohdassa ”Kadut ja puistot” > ”Katujen kunnossapito”. Saat kunnossapitoluokat näkyviin, kun liikut kartalla lähemmäksi kohdetta. ps. Katujen kunnossapidosta usein kysytyt kysymykset on koottu nettisivuille www.ouka.fi/oulu/ymparisto-ja-luonto/kysymyksia Arttu Orajärvi Ylläpitovalvoja Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
s. 18 OULU-POSTI NRO1 - 2019
klikklik! e-lasku – päätä itse, milloin maksat E-LASKU on luotettava tapa hoitaa laskut silloin kun se itselle parhaiten sopii. Asiakas voi voi sopimusta tehtäessä valita joko automaattiveloituksen tai hyväksyä aina laskut erikseen, vaikka ne tulisivatkin verkkopankkiin. Huoltaja voi maksaa myös huollettaviensa laskut e-laskulla.
Oulun kaupunki suosittelee, että kaupungilta laskuja saavat asiakkaat ottaisivat käyttöön e-laskuominaisuuden verkkopankissaan. E-lasku säästää aikaa ja ympäristöä! Tee Oulun kaupungin laskuillesi e-laskusopimus omassa verkkopankissasi. Sopimusta varten tarvittavat tiedot löydät laskulta.
Oululaisten piilo-onnela
KUVA iStock
N
Kirjaston e-aineistovalikoima kasvoi Kainuulle ja Pohjois-Pohjanmaalle yhteinen eKirjasto. KAINUUN ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastot tarjoavat ensimmäisenä Suomessa asiakkailleen täysin yhteiset e-aineistopalvelut yli maakunta- ja kimpparajojen. Uusi eKirjasto sisältää 11 e-aineistopalvelua, joissa on entistä laajempi valikoima muun muassa e-kirjoja, e-äänikirjoja, e-lehtiä, musiikkia ja elokuvia. Asiakkaille tarjotaan aineistoja yhä useammalla kielellä ja yhä useampaa palvelua on mahdollista käyttää etänä ja myös mobiilisovelluksen kautta.
Linkit e-aineistopalveluihin löytyvät oman kirjaston verkkosivuilta. Palvelut ovat ilmaisia kirjastojen asiakkaille ja niitä pääsee käyttämään kaikilla Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen kirjastokorteilla ja PIN-koodilla. E-aineistopalveluiden käyttöön saa opastusta oman kirjaston henkilökunnalta.
Arvioi hoidon tarpeesi kotona SÄHKÖINEN oirearviopalvelu auttaa flunssan, virtsatieoireiden ja alaselkäkivun kanssa painiskelevia: mennäkö hoitoon vai riittääkö kotihoito ohjeineen. Palvelun kautta saat juuri omaan tilanteeseesi sopivan ohjauksen. Hoitosuositus voi johtaa esimerkiksi kotihoitoon ohjeineen, sähköiseen yhteydenottoon ammattilaiselle, ohjauksen ajanvarauksen tekemiseen tai kiireelliseen ohjaukseen alueen päivystykseen. Oirekyselyt ovat nyt käytössä kaikille oululaisille. Oirekyselyt löytyvät osoitteesta www.omaolo.fi. Omaolo on kehittyvä palvelukokonaisuus, joka laajenee vuoden mittaan. Asiakaspalaute on edelleen tärkeää palvelun kehittämisessä. Muista myös vastaanoton ja neuvolan chat-palvelu Vastaanoton sairaanhoitajien chat-palvelu on käytössä Kontinkankaan ja Tuiran (Tuiran, Kaijonharjun ja Rajakylän vastaanotot)
NRO1 - 2019
hyvinvointikeskuksen asiakkaille. Chat on avoinna ma–to klo 8–16 ja pe klo 8–15. Chatista saa ohjausta ja neuvontaa terveyteen liittyviin huoliisi. Keskustelun aikana arvioidaan, voidaanko asia hoitaa loppuun saakka chat-palvelussa vai ohjataanko asia eteenpäin. Chat-palveluun pääset Omahoidon kautta. Neuvolan chat-kanavan kautta saat neuvontaa ja ohjausta äitiys- ja lastenneuvolaan liittyvissä asioissa. Neuvolan chatin palveluajat ovat ma–to klo 8–16 ja pe 8–15. Voit myös soittaa neuvolan puhelinpalveluun p. 08 558 44356 tai jättää omahoitoviestin neuvolan terveydenhoitajalle. Myös neuvolan chat-asiointiin pääset Omahoidon kautta.
OULU-POSTI
äin tiedelehden artikkelissa kysymyksen: kumpi on kylmempi kokemus, lumihanki vai avantovesi? Tuirassa on talviuintipaikka ja oululaiset ovat luontaisesti kylmyyden kokemusasiantuntijoita, mutta osaavatkohan hekään vastata kysymykseen heti oikein. Ja osaammeko oululaisina ymmärtää ja laskelmoida kylmyyden markkina-arvoa? Epäilen, että emme. Niin tottuneita ja usein kyllästyneitäkin olemme puskemaan talvisessa pohjoisviimassa. Brasialaiset ja italialaiset tulevat kesällä Suomeen, koska ilmastomme on silloin miellyttävä. Ja nyt ei puhuta viime kesästä, vaan viileästä normikesäkuusta. Niistä keskikesän päivistä, jolloin juhannuksena voi sataa räntää. Heille, jotka tulevat tosi kuumasta ja ahtaasta, on Suomessa helppo hengitellä. Luonto on vehreää ja ilmanlaatu hyvä. Hikoilu ei lähtökohtaisesti vaivaa. Turistejakaan ei tungeksi liiaksi asti, jos ollenkaan. Suomi tuntuu vaivattomalta, turvalliselta ja arjessa helpolta.
Suomi on vuoden 2019 matkailuhitti. Brasilialainen kehottaa meitä kiitollisuuteen viileistä elinolosuhteistamme. Toki tiedetään, että on olemassa suomalaisia, jotka osaavat suhtautua talveen, kesäkuun kosteisiin lumihiutaleisiin ja kylmään. Näiden suomalaisten sielu värähtelee samoilla taajuuksilla kuin eteläitalialaisen. Heitä kutsumme metsäsuomalaisiksi, luontoihmisiksi, alkuperäiskansaksi, epäurbaaneiksi vanhan kansan ihmisiksi. Ennustavat edelläkävijät tietävät kertoa, että Suomi on vuoden 2019 matkailuhitti. Tarpeeksi kaukana, riittävän eksoottinen, mutta silti moderni, osin koskematon ja kaikesta kohusta huolimatta turvallinen. Paikka missä palvelut pelaavat ja systeemi toimii. Ja sen pohjoisessa osassa on Oulu. Se paikka, missä loppukesästä soitetaan ilmakitaroita ja talvella pulahdetaan hyiseen mereen tekemään bisnestä. Oulu on hyvällä tavalla omituinen. Se omituisuus kannattaa isosti hyödyntää. (Ja tutkimuksen mukaan avantovesi on kylmempää kuin umpihanki.) Valkoinen paperi Kuulostelee ja kommentoi oululaisia ilmiöitä
s. 19
Vaalit 2019
Eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit 2019 Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019 ja europarlamenttivaalit sunnuntaina 26.5.2019. Äänestyspaikat ovat avoinna vaalipäivänä kello 9.00–20.00. Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja äänioikeutetulle ennen vaaleja postitettuun ilmoituskorttiin. NRO ALUE
ÄÄNESTYSPAIKKA
OSOITE
YLEISET ENNAKKOÄÄNESTYSPAIKAT Ennakkoäänestys järjestetään eduskuntavaaleissa 3.–9.4.3019 ja europarlamenttivaaleissa 15.–21.5.2019 seuraavissa toimipaikoissa ja ajankohtina:
1.
Pokkinen
Virastotalo Oulu10
Torikatu 10
2.
Vanhatulli
Virastotalo Oulu10
Torikatu 10
3.
Vaara
Ympäristötalo
Solistinkatu 2
4.
Intiö
Intiön hoivakoti
Upseerinkatu 2
5.
Nuottasaari
Urheilutalo
Rantakatu 15
6.
Limingantulli
Nuottasaaren koulu
Isokatu 94
7.
Karjasilta
Ympäristötalo
Solistinkatu 2
8.
Höyhtyä
Allinpuiston päiväkoti
Allitie 3
9.
Lintula
Snellman-talo
Snellmanintie 2
10.
Kaukovainio A
Kaukovainion koulu
Hiirihaukantie 4
11.
Kaukovainio B
Kaukovainion koulu
Hiirihaukantie 4
12.
Värttö
Kastellin monitoimitalo
Sairaalanrinne 5
13.
Oulunsuu
Kastellin monitoimitalo
Sairaalanrinne 5
14.
Knuutila
Knuutilankankaan koulu
Knuutilankankaantie 10
15.
Maikkula
Maikkulan koulu
Jatulikivenkatu 3
16.
Madekoski
Madekosken koulu
Konttisentie 100
17.
Kiviniemi
Oulunlahden koulu
Fiskarintie 2
18.
Kaakkuri
Kaakkurin koulu
Pesätie 15
19.
Metsokangas
Kaakkurin koulu
Pesätie 15
20.
Toppilansalmi
Kisakentän päiväkoti
Koskitie 9
21.
Koskikeskus
Tuiran koulu
Koskitie 27
22.
Tuira
Tuiran koulu
Koskitie 27
23.
Toppila
Merikosken koulu
Kauppaseurantie 2
24.
Koskela
Merikosken koulu
Kauppaseurantie 2
25.
Välivainio
Tuiran koulu
Koskitie 27
26.
Rajakylä
Rajakylän koulu
Ruiskukkatie 4-6
27.
Pateniemi
Pateniemen koulu
Sahantie 2
28.
Herukka
Pateniemen koulu
Sahantie 2
29.
Puolivälinkangas
Paulaharjun koulu
Mielikintie 5
30.
Kaijonharju
Kaijonharjun nuorisotalo
Kalevalantie 5
31.
Linnanmaa
Kaijonharjun nuorisotalo
Kalevalantie 5
Kotiäänestykseen ilmoittautuminen
32.
Kuivasjärvi
Kuivasjärven koulu
Karppalantie 1
33.
Ritaharju A
Ritaharjun monitoimitalo
Rita-aukiontie 9
34.
Ritaharju B
Ritaharjun monitoimitalo
Rita-aukiontie 9
35.
Laanila
Laanilan koulu
Hintantie 66
36.
Myllyoja
Myllyojan koulu
Karvarinaukio 15
37.
Haapalehto
Myllyojan koulu
Karvarinaukio 15
38.
Korvensuora
Talvikankaan koulu
Tuiskutie 11
39.
Hönttämäki
Hönttämäen koulu
Ruotukuja 1
40.
Hiukkavaara
Hiukkavaaratalo
Tahtimarssi 3
41.
Ylikiiminki
Ylikiimingin yhteispalvelupiste
Harjutie 18
42.
Martinniemi
Martinniemen koulu
Jokisuuntie 1
43.
Asemakylä
Aseman koulu
Asemakylänraitti 1
44.
Haukipudas A
Jatulin liikuntakeskus
Jokelantie 20
45.
Haukipudas B
Jatulin liikuntakeskus
Jokelantie 20
46.
Kellon Kiviniemi
Kiviniemen koulu
Uuvenperäntie 4
47.
Kello
Kellon koulu
Kylätie 6
Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan Suomessa siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta kotonaan, on ilmoitettava siitä eduskuntavaaleissa viimeistään 2.4.2019 ennen klo 16.00 ja europarlamentti vaaleissa viimeistään 14.5.2019 ennen klo 16.00 hänelle lähetetyssä ilmoituskortissa mainitun kotikunnan keskusvaalilautakunnalle. Ilmoitus voidaan tehdä puhelimitse tai postin tai sähköpostin välityksellä. Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta myös toinen henkilö. Ilmoitus on tehtävä Oulun kaupungin keskusvaalilautakunnalle osoitteella PL 1, 90015 Oulun kaupunki tai puhelimitse numeroon 044 703 1107 tai sähköpostiosoite kirsti.lehtinen@ouka.fi. Ilmoituslomakkeita on saatavana myös kaupungintalon virastomestareilta.
48.
Alakylä
Alakylän koulu
Huruntie 16
49.
Kiiminki A
Kiiminkijoen koulu
Raatintie 9
50.
Kiiminki B
Kiiminkijoen koulu
Raatintie 9
51.
Jääli
Jäälin koulu
Rivitie 11
52.
Yli-Ii
Yli-Iin koulu
Karjalantie 15
53.
Oulunsalo A
Kunnantalo
Kauppiaantie 5
54.
Oulunsalo B
Kunnantalo
Kauppiaantie 5
55.
Salonpää
Salonpään koulu
Keskipiirintie 9
1. Kaakkurin K-Citymarket, Metsokankaantie 5 2. Limingantullin Prisma, Nuottasaarentie 1 3. Linnanmaan Prisma, Kauppalinnankuja 1–3 4. Raksilan Sale, Tehtaankatu 1 5. Ruskon K-Citymarket, Laakeritie 4 6. S-Market Haukipudas, Kauppakuja 2 7. Kiimingin Yhteispalvelu, kunnan virasto, Lempiniementie 2 8. Oulunsalon Kapteeni, kirjasto, Karhuojantie 2 3.–5.4. ja 15.–17.5. klo 10.00–20.00 6.4. ja 18.5. klo 10.00–16.00 7.4. ja 19.5. klo 12.00–17.00 8.–9.4. ja 20.–21.5. klo 10.00–20.00 9. Ideapark Oulu, Ritaharjuntie 49 B 10. Tuiran S-Market, Valtatie 28 11. Myllyojan kirjasto, Karvarinaukio 11 12. Virastotalo Oulu10, Torikatu 10 13. Oulun Kaupunginkirjasto (pääkirjasto), Kaarlenväylä 3 3.–5.4. ja 15.–17.5. klo 10.00–20.00 6.4. ja 18.5. klo 10.00–16.00 8.–9. ja 20.–21.5. klo 10.00–20.00
14. Ylikiimingin S-market, Harjutie 21 15. Yli-Iin Sale, Karjalantie 5 3.–5.4. ja 15.–17.5. klo 10.00–19.00 6.4. ja 18.5. klo 10.00–16.00 8.–9. ja 20.–21.5. klo 10.00–19.00 16. Oulun yliopisto (Linnanmaa), Erkki Koiso-Kanttilan katu 1, ovi 2T 3.–5.4. ja 15.–17.5. klo 10.00–18.00 8.–9.4. ja 20.–21.5. klo 10.00–18.00 17. Oulun ammattikorkeakoulu, Kotkantie 1 3.–5.4. ja 15.–17.5. klo 10.00–18.00 18. Caritaskylä, Taka-Lyötty, Kapellimestarinkatu 2 3.–4.4. ja 15.–16.5. klo 10.00–18.00 19. Maikkulan Sale, Kangaskontiontie 3 8.–9.4. ja 20.–21.5. klo 10.00–20.00 20. S-Market Kello, Kissaojankuja 4 8.–9.4. ja 20.–21.5. klo 10.00–20.00 21. K-Supermarket Jääli, Keskuspisto 1 5.4. ja 17.5. klo 10.00–20.00 6.4. ja 18.5. klo 10.00–16.00
Ennakkoäänestys on mahdollinen yleisissä ennakkoäänestyspaikoissa koko maassa kotikunnasta riippumatta.
Laitosäänestys Äänioikeutettu, joka on hoidettavana sairaalassa, ympärivuorokautista hoitoa antavassa tai muussa kaupungin päätöksellä määrätyssä sosiaalihuollon toimintayksikössä tai joka on rangaistuslaitoksessa, saa äänestää ennakkoon kyseisessä laitoksessa. Ennakkoäänestyksen toimittamisesta ilmoitetaan kyseisessä toiminta yksikössä erikseen.
Oulussa 15.2.2019
s. 20 OULU-POSTI NRO1 - 2019
KUVA Oulun kaupunki
English page TRANSLATION: Päivi Brink
Fresh, good and cheap tap water THE WATER for the inner city of Oulu is treated at the Hintta and Kurkelanranta waterworks using water from the Oulujoki River. About ten million cubic metres of water is taken every year from the river. The quality of the water is controlled 24 hours a day and water samples are taken from taps in various buildings and public buildings around Oulu. The water is chemically purified in order to remove impurities and the purified water is even disinfected with chlorine for increased safety.
The residents of Oulu want diverse water sports and hiking activities in the Oulujoki delta. A DRAFT of the delta town vision was completed at the beginning of the year. It consists of a vision for the future of the delta as a whole, and plan for its development. – In drawing up the delta town vision, it was apparent that the delta is held in high regard, says Master Plan Manager Paula Paajanen. The public web survey for developing the delta town vision was conducted last spring and 249 respondents participated in it. – The residents of Oulu indicated a strong interest in paddling, stand-up paddling (sup) and fishing. A place to
go ashore at Mustasalmi and a canopy to rest under there were suggested. People who took part in the survey also wanted more houses by the river and bridges in order to reach the Rommakonselkä islands. The workshops organised for the community board and other interest groups took note of paddling routes and fishing opportunities, but also events to invigorate the delta area. Preserving the scenery and landscape were also considered important. The Oulujoki delta is a special feature of the City of Oulu and its history.
KUVA iStock
Invigorating delta town
The hardness of tap water varies from place to place. In the inner city the water is soft. In ground water areas, it is very soft, except in Oulunsalo, where the water is moderately hard. Water hardness makes a difference, for instance, when you wash laundry, since the amount of detergent needs to be adjusted according to the water hardness. Hard water requires more detergent. There is no difference in quality between tap water and bottled water.
An open call for programme ideas for Oulu2026
The City of Oulu’s public transport timetables are online THE CITY OF OULU’S public transport timetables are no longer sent to every household by mail. The real-time timetables can be checked on-line and with your smart phone while travelling. The information on displays at bus stops are also more convenient for customers than printed timetables. Printed timetables are still available, for instance, on busses of the City NRO1 - 2019
of Oulu’s public transport system or the Oulu 10 office. If you like the printed version, just grab one and take it with you. Real time timetables: jl.oulunliikenne.fi oulunjoukkoliikenne.fi
OULU is bidding to become the European Capital of Culture 2026. A call for concrete programme ideas has been made around three themes, under the main concept of “Culture – Climate Change”. – The call for programme ideas is comprehensive and an essential part of the first stage of bidding for the European Capital of Culture, says Carita Forsman, the Communications and Marketing Coordinator of Oulu2026. The first call for programme ideas is from 11 February to 31 May 2019. It concentrates on comprehensive and effective project propositions that could lead to finding a European partner. The applications should be realistic and feasible. The projects can be implemented in 2026 or around that time throughout the whole area influenced by Oulu2026. – We’re hoping to receive a lot of great ideas. The international jury is OULU-POSTI
monitoring whether the cities bidding for the European Capital of Culture have sufficient enthusiasm to carry it out. The projects submitted to the call for programme ideas have to fit the Oulu2026 themes. The themes have been decided by an expert team of 20 creative advisors. The main concept is Culture – Climate Change and it’s supported by three themes Contrasts, Hinterland and Wild City. Together, these themes portray the current situation in the cultural life of Oulu and North Finland, its challenges and future prospects. The themes also portray our steps towards a more cultural and unified Oulu. Read more about the themes and the call for programme ideas: www.ouka.fi/oulu/english
s. 21
tapahtumaihmisetILMIÖT
Koulun kerhoon ovat kaikki tervetulleita KUVAT Kati Valjus
Kulttuuritalo Valveen ja Oulu-opiston yhteinen TAIKU-hanke järjestää iltapäivisin lapsille kerhoja noin kolmellakymmenellä koululla. Kerho toiminnalla pyritään saamaan taide ja kulttuuri kaikkien lasten saataville.
Arttu Jyrälä (selin), Lilia Rantapirkola, Lenni Käyhkö ja Mikael Lehtonen pyydystävät sanoja yhdessä sanataideohjaaja Timo Harjun kanssa.
S
anataidetta, roolipelejä, elokuvaa, kuvataidetta, robotiikkaa… Oulun koulujen iltapäivissä pyörii monenlaista maksutonta kerhotoimintaa, jonka takana on kolmivuotinen valtion rahoitushanke. – Kerhotoiminnalla pyritään taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantamiseen. Taustalla on myös ajatus, että harrastaminen olisi kaikille lapsille tasapuolista ja tapahtuisi iltapäiväaikaan omalla koululla, kertoo kaupungin lastenkulttuuripäällikkö Katri Tenetz. Ministeriö on teettänyt kouluille valtakunnallisen kyselyn, jossa on kysytty lasten kerhotoiveita. – Näitä toiveita on lähdetty koulukohtaisesti toteuttamaan käytössä olevien resurssien mukaan. Nyt käynnissä on kolmas lukuvuosi. Kerhoja pyörii viikoittain noin neljäkymmentä. Vaatikaa kerhoja Ohjaaja Timo Harju vetää sanataidekerhoja eri puolilla Oulua.
– Kerhoissa tehdään sanataidetta piirtämällä, juttelemalla, näyttelemällä ja keksimällä. Lapset ovat lähteneet innoissaan mukaan. Kerhoon tullaan usein kaverin perässä, ja olen myös käynyt luokissa kertomassa kerhoista. Sanataidekerhojen lisäksi vedän myös roolipelikerhoa, joka aloitti Hintan koululla viime syksynä. Sekin on ollut hauskaa. On mukavaa löytää niitä tapoja, jotka kutakin lapsiryhmää innostavat ja tukevat, Harju sanoo.
Kerhoja pyörii viikoittain noin neljäkymmentä. Tenetz on ollut ilahtunut siitä, että kerhojen vetäminen on kiinnostanut ammattilaisia. – Meillä on Oulussa hyvä tilanne. On paljon erilaisia taide- ja kulttuurialan toimijoita, jotka haluavat suunnata toimintaa kouluyhteistyöhön. Esimerkiksi Oulun sarjakuvakes-
kus ja nukketeatteri Akseli Klonk ovat lähteneet mukaan. Tenetz näkee koulujen kerhot paitsi tasaarvoisena, myös ekologisena ratkaisuna. – Onhan se aika hullua, että ensin lapset odottavat vanhempiaan töistä, että pääsevät harrastamaan ja sitten vanhemmat odottavat lapsia harrastuksista. Jos harrastaminen painottuisi iltapäivään, ilta jäisi perheen yhteiseksi ajaksi. Ihan jokaisella koululla ei välttämättä vielä ole kerhotoimintaa, eikä kaikilla kouluilla tietenkään pystytä järjestämään kerhoja jokaiseen toiveeseen. Tenetzin viesti kerhoja toivoville vanhemmille on selkeä. – Ottakaa kerhot koululla puheeksi ja vaatikaa kerhoja. Kyllä toimijoita on. Olemme koettaneet tehdä paletin kouluille helpoksi, eli kouluilta ei vaadita valtavia panostuksia. Tila- ja avainasiat pitää tietenkin hoitaa, Tenetz sanoo. Kati Valjus
s. 22 OULU-POSTI NRO1 - 2019
KUVA Matti Möttönen
2.2.–2.6. Oulun taidemuseo: Helena Kaikkonen Kaipuun horisontti ja Outi Pieskin Čuolmmadit.
OPISKELIJAPÄIVÄ JA TAITEILIJA-TAPAAMINEN 24.2. klo 12–19, Oulun taidemuseo www.oulunluuppi.fi Opiskelijakortilla ilmainen sisäänpääsy. Klo 14–15 Helena Kaikkosen taiteilijatapaaminen, jonka jälkeen esitellään Outi Pieskin ja Terttu Jurvakaisen näyttelyt.
LUUPIN SENIORIKLUBI 26.2., 20.3. ja 11.4. klo 13 www.oulunluuppi.fi Helmikuussa tutustutaan näyttelyihin Oulun taidemuseolla, maaliskuussa valokuva-arkiston aarteisiin ja huhtikuussa korjausrakentamiseen Pohjois-Pohjanmaan museolla.
ÄITIENPÄIVÄ – ETNIID BEAIVI
Herkkää ja taidokasta taidemuseossa
12.5. klo 12–19, Oulun taidemuseo www.oulunluuppi.fi Esillä olevien näyttelyiden lisäksi SiggaMarja Maggan (Giellagas-instituutti) luento Käsityöt saamelaisnaisen elämässä – Duodji sámenissona eallimis. Saamelaiskorupaja ja Helanderin palkittu lyhytelokuva Eatnanvuloš Lottit – Maan sisällä linnut (2017). Ilmainen sisäänpääsy kaikille naisille.
OUTI PIESKI – CUOLMMADIT 2.6. saakka, Oulun taidemuseo www.ouka.fi/taidemuseo
Tekstiilitaiteilijan näyttely Kaipuun horisontti kutoo muutoksen ja ajan kulun yhteen.
V
anha Villatehdas seisoo lumisen Pikisaaren sydämessä. Sen toisessa kerroksessa sijaitsee tekstiilitaiteilija Helena Kaikkosen työhuone. Kaikkoselta on juuri avautunut näyttely Kaipuun horisontti Oulun taidemuseossa. Kaikkonen on ammentanut aiheita näyttelyyn luonnosta sekä sieltä löytämästään materiaalista. – Materiaalien löytöpaikka tai alkuperä, ajan jäljet, tuntu ja herkkyys merkitsevät minulle paljon, Kaikkonen kertoo. Taiteilija on todennut ajattelevansa käsillään. Usein materiaalin tuntu sormissa vie hänen ajatuksiaan eteenpäin. Teoksissaan Kaikkonen on hyödyntänyt juuria, oksia sekä lehtiä.
Aukkoja kalenterissa? Täytä kalenterisi vaikka näillä. Lisää tapahtumia: www.visitoulu.fi NRO1 - 2019
Luonto ja tekstiili kietoutuvat toisiinsa kollaasimaisissa teoksissa. Luonnon kasvattama Kaikkonen on kotoisin Iistä, jossa luonto oli vahvasti läsnä jo lapsuudessa. – Kasvoin Ojakylässä metsän keskellä. Luonnon lisäksi teoksiini on vaikuttanut kyläyhteisö. Luonto on tuonut murrosvaiheissa voimaa ja lohtua, Kaikkonen kertoo. Hän on valmistunut tekstiilitaiteilijaksi Norjan Bergenistä, jonne tie vei 1980-luvulla. Taiteilijuuden lisäksi Kaikkonen on uransa alkuaikoina toiminut myös opettajana Pikisaaressa. Näyttelyssä nähtäviä uusia töitä varten taiteilija on muun muassa purkanut vanhoja teoksiaan sekä käynyt läpi
materiaalivarastojaan. Teoksia hän on työstänyt niin käsin ompelemalla, virkkaamalla, laskostamalla kuin värjäämällä. Luova prosessi ei noudata kaavoja. Toisinaan Kaikkonen näkee vision selkeänä, toisinaan inspiraatio syntyy materiaalista: hakkuuaukiolta kerätystä juurakosta tai rantavesikosta löytyneestä ajopuusta. – Olen tehnyt tätä hommaa nyt noin 30 vuotta ja elämän tapahtuvat nivoutuvat teoksiini. En mielelläni kauheasti selittele teoksia enkä tarjoa valmiita vastauksia, Kaikkonen toteaa. Tekstiilitaiteilija on ommellut ja neulonut jo pienestä lähtien. Kaikkonen kokee, että käsillä tekeminen ja siihen kuuluvat hitaasti etenevät rutiinit antavat aikaa ajatuksille. Saara Kärki
OULUN MUSIIKKIJUHLAT
SAMUELIN POLONEESI -FESTIVAALI
10.–24.3. omj.fi
15.–17.3. kansanmusiikkiliitto.fi/samuelinpoloneesi
Outi Pieski (s. 1973) on saamelainen kuvataiteilija, jonka herkkien maalausten lähtökohtana on kotiseudun tunturiluonto ja paikkoihin liittyvät jaetut kertomukset, kosmologia ja historia.
Lisää menovinkkejä takakannessa. > OULU-OPISTON TEATTERIN JA TANSSIN TAIDEKOULUVIIKOT 12.–24.4., Teatterikuoppa ja Pohjankartano ouka.fi/oulu-opisto
Suomalaisen kansanmusiikin festivaali kokoaa pelimannit ja kansanmusiikkikokoonpanot Ouluun! Pääpaikkana Oulun musiikkikeskus. OULU-POSTI
s. 23
poimintoja kulttuuritapahtumista kevät 2019/ MUSIIKKI JA KONSERTIT
Julkinen tiedote Jaetaan jokaiseen oululaiseen talouteen.
Lumotut sanat -sanataideviikot/
Minä tykkään nyt – ensin Oulussa, sitten koko Suomessa
AILI IKONEN & JUKKA PERKO: AVARA 11.3. klo 19, Valvesali omj.fi
TÄNÄ VUONNA Lumotut sanat -sanataideviikkojen päätuotannoksi kasvaa kokonaan uusi kirjallisuuslähtöinen näyttelymaailma: Minä tykkään nyt – näyttely ilosta, surusta ja muista tunteista. Näyttely perustuu Eppu Nuotion, Liisa Kallion, Anna Anttosen ja Kati Inkalan samannimiseen kirjaan, joka julkaistaan festivaalin avajaispäivänä 27.4. rinnakkain näyttelyn avajaisten kanssa. Kirjassa käsitellään kymmentä erilaista tunnetta runojen ja kuvituksen kautta ja niitä syvennetään tehtävillä. – Tunteiden tekstittäminen ja niistä puhuminen on tärkeää, jotta ymmärrämme paremmin itseämme ja muita. Tunnekasvatusta tarvitaan niin päivähoidos-
LIIKKUVA LAULUREPPU: SEEPRAHEPAN KEVÄTKONSERTTI 31.3. klo 14 ja 16, Valvesali kulttuurivalve.fi
MATTI PATRONEN & JUKKA TAKALO: KUOLIAAKSINAURATTAJA JA KUPLETTIELVYTTÄJÄ 3.4. klo 18, Vesaisenlinna ja 14.4. klo 16, Valvesali kulttuurivalve.fi
OULU-OPISTON MUSIIKKIRYHMIEN KEVÄTKARKELOT 13.4. ja 27.4. klo 12, Pohjankartano ouka.fi/oulu-opisto
sa kuin kouluissakin, ja kirjallisuuden ja taidekasvatuksen avulla itsensä ja muiden ymmärtäminen ja empatia kehittyvät kuin itsestään, sanoo sanataideopettaja Kati Inkala. Tykkääminen ja muut tunteet valloittavat ensin Oulun ja sen jälkeen näyttely lähtee kiertämään Suomea. Lumotut sanat -sanataideviikot järjestetään 27.4.–9.6.2019. Jokavuotinen tapahtuma tuo kaupunkiin näyttelyelämyksiä, kirjailijavieraita, tarinamatkoja, konsertteja ja paljon muuta. Tulevan festivaalin ohjelma päivitetään verkkosivuille maalis–huhtikuussa 2019. www.lumotutsanat.fi
MOZARTIN REQUIEM 18.4. klo 19, Madetojan Sali oulusinfonia.fi
PEPPI PITKÄTOSSU
VÄKEVÄ
OULU SINFONIAN VAPPU!
Ensi-ilta 16.3., Oulun teatterin suuri näyttämö
3.5. klo 18, 4.5. klo 10 & 14, Hiukkavaaratalo agitcirk.com/fin Sooloteos, jossa 35 henkinen yleisö kutsutaan kupolin alle kohtaamaan voimamies lähietäisyydeltä! Esityksen jälkeen mahdollisuus tutustua voimailun saloihin. Ikäsuositus: aikuiset ja lapset 5+
teatteri.ouka.fi/peppi-pitkatossu Oulun teatterin riemukas koko perheen näytelmä.
KUVA Stefan Bremer
30.4. klo 19 Madetojan Sali oulusinfonia.fi
LUOKATON, VALLATON VALLANKUMOUS 10.–12.5., 17.–19.5., Teatterikuoppa www.htnry.fi Haukiputaan Työväen Näyttämön musikaali kertoo asumalähiön 14 aikuisesta ja 4 lapsesta, jotka tekevät epätoivoisen yrityksen parantaa maailma valloittamalla hylätyn työväentalon. Hulvaton satiiri, jossa itketään ja nauretaan maailmanmenolle!
MUSIIKKITEATTERINHARRASTAJIEN 20-VUOTISJUHLAKONSERTTI 12.5. klo 16, Pohjankartano ouka.fi/oulu-opisto
NUORET SOLISTIT
RONJA RYÖVÄRINTYTÄR
NUKKETEATTERIESITYS MYYRÄN HOUSUT
16.–17.3., 22.–24.3., 5.–7.4., Teatterikuoppa www.teatterikuoppa.fi
15.5. klo 18, 16.5. klo 10, pääkirjaston Laituri www.ouka.fi/kirjasto
KUVA Sanni Luttinen
Vappumusiikkina soi Mendelssohn ja Mozart? Toimii! Pitäkää hatuistanne kiinni, serpentiinisateesta huolehtivat Minna Pensola, Antti Tikkanen ja Iiro Rantala.
TANSSI JA SIRKUS FLOW-SIRKUS: ENGEL
21.5. klo 19 Madetojan Sali oulusinfonia.fi
TEATTERI JA NUKKETEATTERI PIIRITYS 10 esitystä välillä 15.2.–9.3., Valvenäyttämö oulunylioppilasteatteri.fi Oulun Ylioppilasteatterin uusi näytelmä kuvaa tragikoomisella otteella niin muinaisen Lähi-idän kuin nykyajan länsimaisen yhteiskunnankin rakennetta.
MINNA JUHLII! – MINNA CANTHIN SYNTYMÄPÄIVÄT 10.3. klo 12 ja 14, Pohjois-Pohjanmaan museo oulunluuppi.fi Nukketeatteri Sytkyjen esitys Minnan lapsuudesta, elämästä ja teoksista lapsen näkökulmasta.
POHJOISESTA TUULEE Ensi-ilta 15.3., Oulun teatterin pieni näyttämö teatteri.ouka.fi/pohjoisesta-tuulee
Oulu-opiston teatteriryhmä Levoluution näytelmässä on mukana elävää musiikkia, tanssia ja kaiken kirjavia olentoja!
POKKANA PARRASVALOISSA 28.3.2019 klo 19, Teatterikuoppa ouka.fi/oulu-opisto Oulu-opisto juhlii Maailman Teatteripäivää! Pokkana Parrasvaloissa rohkaisee esittävän taiteen aikuisryhmiä tuomaan teoksensa parrasvaloihin ja yleisön eteen kannustavassa ilmapiirissä.
PISTERAJA 30.–31.3., 5.–7.4. klo 19, Valvenäyttämö www.kulttuurivalve.fi Hanki elämä -teatterin dystopinen näytelmä seuraa yhteiskunnasta tippuvaa Violaa, tietokonevastaista jengiä sekä kokeen läpäisseitten poliitikkojen pistevaltapeliä. Teatteriryhmän tavoitteena on estää nuorten aikuisten syrjäytymistä.
22.2. ja 23.2. klo 19, Valvesali flowprod.fi Norjalaisen sirkustaiteilija Marta Alstadsæterin ja hollantilaisen tanssija Kim-Jomi Fischerin runollinen duetto pohtii olemassaolon ja tietoisuuden peruskysymyksiä sekä ihmisen sisäistä taistelua.
NÄYTTELYT MIKKO TAKKINEN: MAISEMIA MIELIKUVITUKSESTA 14.3. saakka, Sarjakuvagalleria! oulucomics.com
ELÄMÄÄ HAMINALAHDEN MAALAISKARTANOSSA 14.4. saakka, Pohjois-Pohjanmaan museo www.ouka.fi/ppm Pienoisnäyttely. Raija Laitisen kolmiulotteiset tuokiokuvat vievät vuoteen 1830 Haminanlahden kartanoon von Wrightin taiteilijaveljesten lapsuustunnelmiin.
VILLE LENKKERI: PIKKUKAUPUNGIN SAIRASKERTOMUS 8.3.–7.4., Pohjoisen valokuvakeskuksen galleria photonorth.fi
TULEVAISUUS LAUTASELLA Alk. 3.5., Tietomaa www.tietomaa.fi Uusi näyttely tarjoaa kukkuroittain tietoa ruoasta: paljonko kanaa syömme sekunnissa, miten liha päätyy kauppojen hyllylle, paljonko aivosi syövät, miten mikroaaltouuni toimii?
KIRJALLISUUS JA LUENNOT
NAUTILUS
MINNAN KUNNIAKSI -LUENTOSARJA
ti 19.3. klo 19, Valvesali, 20.3. klo 19, Teatterikuoppa
25.2., 12.3., 19.3. ja 25.3., pääkirjaston Pakkalan sali
omj.fi Palkittu uusseelantilaissyntyinen klovni Trygve Wakenshaw tuo Ouluun sooloteoksensa, yhden huippuhauskoista fyysisistä komedioistaan, jossa älykkäät eläimet kohtaavat tyhmät ihmiset.
www.ouka.fi/kirjasto Minna Canthin syntymästä tulee kuluneeksi 175 vuotta. Luentosarjan aiheena on Canthin elämäntyö sekä suomalaiset naiset yhteiskunnallisina toimijoina ja vaikuttajina.
TODELLINEN PRINSSI
17.3., 14.4., 19.5., Tietomaan Tiedekahvila www.oulunluuppi.fi Kevätkauden tiedebrunssiluennoilla pohditaan mm. unen vaikutuksia ihmiseen ja Lapin kaivoskiistoja.
28.–30.3., 1.–3.4., Valvesali jojo.fi Aurinkobaletin ja JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen hauska koko perheen tanssiteos, jossa sydänystävää etsitään erikoisin keinoin. Ikäsuositus: 4+
VIRTA-TANSSIKATSELMUS 28.4., Teatterikuoppa ouka.fi/oulu-opisto
TIETOMAAN TIEDEBRUNSSIT
Muutokset mahdollisia. Tarkista ohjelmatiedot ja aikataulut: visitoulu.fi
s. 24 OULU-POSTI NRO1 - 2019