Norjan lestaatiolaisuuden histooria-johdatus

NORJAN LESTAATIOLAISUUĐEN HISTOORIA

Bengt-Ove Andreassen, Roald E. Kristiansen ja Rolf Inge Larsen – JOHĐATUS

Orkana Akademisk

Bengt-Ove Andreassen, Roald E. Kristiansen ja Rolf Inge Larsen

Norjan lestaatiolaisuuđen histooria – johđatus

Kansikuva: Telttikokouksesta Kilassa 1930-luvula.

Fotograafi: Karl Mikalsen. Kuvamontaasi: Rolf Mathisen

UiT Norjan arktinen universiteetti, Tromssan tutkimusstiftelsi ja Kulttuuriraati oon kuurtonheet ulosanttoo

Design: Design Baltic

Präntti: Dardedze holografija

© Orkana Akademisk 2024

Orkana forlag as, 8340 Stamsund

ISBN: 978-82-8104-601-6

www.orkana.no post@orkana.no

LUKU 4

VARHAINEN HERÄYS NORJASSA (1845–1861)

Heräyksen kotimaa

Vaikka lestaatiolaisuus alun alkkain kuului Ruottin kirkkohistoorian alle, se heräys leveni niin noppeesti yli maanrajjoin ette saattaa sannoot ette heräyksen vasituinen kotimaa oon Pohjaiskalotti. Heräys leveni tosin hopusti. Ensistä heräyksheen lähđethiin myötä ennen kaikkee lantalaiset ja saamelaiset. Se oli sikkaristi sen takia ette lestaatiolaiset saarnamiehet, sekä muvvalta tulheet ette yhđen aijan päästä kansa Norjassa assuuvat, itte olthiin näitä. Ruijalaissii tuli isomassa määrässä myötä vasta jälkhiin vuođen 1870.

Yhtheiskunnalinen konteksti

Lestaatiolainen heräys tuli Norjhaan aikana minä Eurooppa oli poliittisesti ja sosiaalisesti rauhaton, mistä seuras esimerkiksi vuođen 1848 revolusuunit, työväjenliiket ja Krimin sota. Uskonollisesti Norjassa assiit olthiin eri laihiin ko muvvala

Euroopassa. Uskontolaista oli tullu liberaalisempi jälkhiin ko oli annettu eriuskolaislain («dissenterloven») ja konventikkeliplakaatin oli peruttu, mikä teki ette uskonon harjoittaminen tuli vaphaamaksi sekä yhđele ihmiselle ette monenlaisile seurakunnile. Siitä seuras ette noppeesti iti erilaissii vapaakirkolissii seurakunttii. Staatinkirkon sisäläki laitethiin pysthöön koko joukon lähätysorganisasuuniita. Sekä norjalainen haugelaisuus ette kanssoinväliset impulsit eđesautethiin ette syntyi uuđenlaista maalikoitten johtamaa heräyskristinuskoo. Lestaatiolaisuus oli tästä yksi esimerkki.

Lestaatiolaiset panthiin ittensä norjalaisen yhtheiskunnan ulkopuolele kolmheen laihiin: uskonollisesti suhtheessa staatinkirkkhoon ja eriuskolaisseurakunthiin, kulttuurisesti jäämälä yhtheiskunnan epätoivotuitten muutosten ulkopuolele ja kolmaneksi vastustamala norjalaisen poliittisen systeemin vissii puolii, niin ko esimerkiksi ruijalaistamista. Kaikki nämät fenomeenit otethiin ylös julkisessa keskustelussa. Kuitenkhaan ei heräystä piđetty tyhä huonona. Usheet olthiin utelihaat tietämhään mikä tämmöinen heräys oli ja miksi se kokos niin paljon ihmissii.

Ko Daniel B. Juell (1808–1855) tuli Tromsshaan uuđeksi pispaksi vuona 1849, se siinä kirkko sai heräyksii hyvin tuntteevan miehen. Juell katteli uskonollisen palon ja innan kassuumista sekä interessilä ette sympatiala, vaikka näki ette se saattoi vaikuttaat kirkkhoon ja yhtheiskunthaan paljon rauhattomuutta. Talvela 1849–1850 hän lähti Koutokeinhoon tutkiiksensa selvityksii heräyksen ympäri. Ko hän kirjoitti departementille raportin, hän siinä toivoi ette heräys olis hyöđyksi paikan väjelle, ja otti Læstadiuksen toimet Kaaresuanossa esimerkiksi siitä kunka heräys saattoi vaikuttaat hyöđylissii assiita. Mutta ko Juell vähän kerttaa ymmärsi ette heräys oli joutumassa haareteile, se hän pyysi ette ikkäänttyyvä pappi Nils Vibe Stockfleth matkustais Koutokeinhoon rauhoittelemhaan mielialloi.

Se ei Stockflethilta Koutokeinossa lykästynny, ja ko hän sielä jumalanpalveluksen aikana polvisti alttarille, yksi heränheistä naakki ylös saarnastoolhiin ja kiros papin. Nyt pispa muutti strategiata: Väkivaltaiset heräykset saatethiin olla oikhein vaaraliset, ja net piti kohđata kovala käđelä ette julkinen rauha ja oorninki säilyis. Tämä ajatus leimas julkista kattanttoo lestaatiolaisuutta kohthaan jälkhiin 1800-luvun keskirajan.

Heräyksen johtaajat ja heiĐän työ

Heräyksen varhaiset johtaajat olthiin – poislukkiin Læstadiuksen ittensä – ylipään vähän koulatuita miehii, mutta semmoiset jokka tunnethiin ette heilä oli uskonollisen kääntymyksen voimala kyky saarnata. Juhani Raattamaasta (1811–1899) tuli jo varhain yksi Læstadiuksen etumaisista apulaisista, ja Raattamaala oli iso merkitys heräyksen kassuumisessa ja levenemisessä.

Ommaa elämää kuvvaavassa ilmoituksessa vuođelta 1847

Raattamaa muistelee ette hän oli syntyny lantalaisvanhemista Kuttaisessa, Kaaresuanon pithäässä. Hän kasus ylös uskonollisessa perheessä, mutta alkoi nuoruusijälä perustamhaan enämen muista assiista. Poikaisenna ollessa hän sairastui vakavasti. Seurauksena oli suurempi uskonollisuus, mutta sillä ei kuitenkhaan ollu mithään isomppaa vaikutusta. 17-vuotisenna hän pääsi ripiltä ja rippipappina oli Læstadius, joka havaitti ette Raattamaa oli lahjakas poika. Sillä hän antoi tälle liikaopetusta sillä meiningillä ette panis tämän opettaajaksi. Se menestyi, ja Raattamaa alkoi suurela halula opettamhaan saamelaissii lapsii. Raattamaa oli kans taittaava heräysliikkheen organiseeraaja. Hänen kottii Saivomuotkassa oon käsketty «Lapin akademiaksi» sillä ko lestaatiolaiset saarnamiehet tulthiin sinne ko

Juhani (Johan) Raattamaa otti ittelensä eđesvastauksen heräyksen johđosta jälkhiin Læstadiuksen kuoleman vuona 1861.

Kuva Mia Green, Haaparanta.

heilä oli tarvet saađa selvitetyksi epäselvii kysymyksii. Vaikka heräystyössä ushein oli jännitystä, Raattamaan tapa toimiit auttoi pitämhään heräyksen kovossa. Raattamaan riiđaton asema heräyksen sisälä käipi selvästi ilmi preivistä minkä saarnamies Juhani Takkinen kirjoitti Calumetista Michiganista 14.1.1885 ja minkä lähätethiin Finmarkun ja Pohjais-Tromssan saarnamiehile. Takkinen kirjoitti ette Raattamaala oli paras raamatuntuntemus, ja ette hän, yhđessä seurakunnan kansa, oli johtanu heräystä 40 vuotta. Raattamaata saattoi siksi pittää samanlaisena «uskon sankarinna» ko Paavalii, ja hänen oppilapset piđethiin olla uskoliset hänele ja toinen toisele.12

Norjastaki tulthiin kylästelemhään Saivomuotkhaan, esimerkiksi semmoissii miehii jokka haluthiin tunnustusta omale

saarnamiestoimele. Keskiset saarnamiehet niin ko Peder Olsen Fjelldal («Meri-Pietari»), Erik Johnsen («Junsan-Erkki») ja John Mikkelsen («Mikkola-Jovna») ja paljot muut kylästelthiin Raattamaata tämän kotona ette saathiin hyväksynnän. Lisäksi Raattamaa kirjoitti Saivomuotkasta koko joukon preivii sekä kotimaan ette ulkomaan seurakunnile. Norjhaan preivii lähätethiin ushein kiistoin yhtheyđessä, ja niissä Raattamaa neuvoi kunka net parhaimitten selvitettäis. Siihen laihiin hän auttoi pitämhään heräystä kovossa samala ko itte johti hommaa lujala käđelä.

Raattamaa oli suomenkielinen ja tartti välhiin appuu semmoisten seurakunttiin kansa missä ruotti oli pääkieli. Semmoista appuu hän sai likeltä Pajalaa assuuvalta matarenkilaiselta Mathilda Fogmanilta (1835–1921). Tämä oli koulattu paarmuska ja saattoi kielii, ja sillä hän pystyi toimimhaan Raattamaan sekretäärinä; hänen oli valttuutettu kansa kirjoittamhaan preivii Raattamaan sijasta.

Lähätyskoulut

Sekä Norjassa ette Ruottissa koulun ja kirkon välissä oli likheinen suhđet. Ko Læstadiuksen nimitethiin provastiksi vuona 1843, se hän sai samassa eđesvastauksen kehittäät saamelaislasten koulaamista Tornion Lapissa. Työn tuloksenna syntyi kiertokouluoorninki mitä Læstadius käski «lähätyskouluksi». Erityinen oli ette se oli opettaaja joka kiersi, ei oppilhaat. Læstadius itte hommas koulhuin opettaajat, ja ensimäinen jonka panthiin siihen virkhaan, oli Johan Raattamaa Lainihoon.

Lähätyskouluista tuli heräyksele tärkkee työkalu, sillä ko Raattamaa otti usheita opettaajiita heränheitten joukosta. Kristinoppi oli siihen aikhaan koulun tärkkein faaki, ja opetusta leimas kääntymysjulistus. Sanoma kohđistui itte kukasheenki

erittäin, ja siitä seuras välhiin puhthaita lapsiheräyksii. Tästä hommasta oli selvii seurauksii.

Lähätyskouluista tuli perustus lestaatiolaisen toimele ja sen kehityksele. Kokoukset nouđatethiin lähätyskouluin työmallii. Saarnamiehen paikka pöyđän takana seuralomassa oon sama ko opettaajan paikka kateetterin takana. Saarna muistuttaa kouluopetusta missä opettaajala lähtönä oon teksti mitä hän selittää ja kommenteeraa. Myötä oli kansa muita assiita mikkä olthiin opphaat koulusta, niin ko rukous ja virrenveisu.

Raitthiusassii

Jälkhiin kouluaijan opettaajat kovothiin väkkee kokoukshiin missä harjoitethiin ankaraa heräystyötä. Osin sielä saarnathiin raitthiutta, osin julistethiin evankeeliumii. Viiminen ei tarkkhaan ottain ollu luvalinen sillä ko konventikkeliplakaatti kielsi sen; plakaatti lakkas olemasta voimassa Ruottissa vuona 1858. Læstadius oli kyllä jo pastoraalieksaamenissa vuona 1843 puolustannu ajatusta ette raitthiushomman pitäis sittoot yhtheen uskonollisen heräyksen kansa.

Per Borman kuvvaa lestaatiolaista raitthiushommaa ette se oon ko taistelu «väkevää perkelettä» vasthaan. Lapinmaan sosiaalissii olloi leimas pahanlainen juoppous vaikka se oliki vuođesta 1842 alkkain kieletty viemästä sinne viinaa. Lestaatiolaiset oon ushein pannu painoo sille ette lestaatiolaissaarnaajat käythiin armotonta taisteluu «viinaperkelettä» vasthaan, ja ette heräys kansa kohta paljossa menestyiki siinä hommassa.

Læstadius itte oli etumainen tässä kamppailussa «perkelettä» vasthaan, ja usheet hänen saarnoista käsitelthiin justhiin viinan kauhistusta.

Ensimäinen raitthiussaarnaaja minkä Læstadius lähätti kentäle, oon esimerkki raitthiussaarnamiesten mallista toimiit.

Tämä oli Juhani Raattamaan veli, Pekka Raattamaa (1803–1888). Pekka oli itte kauvoin kärsiny alkohoolin väärinkäytöstä, mutta tuli viimesti kääntymyksheen ja teki raitthiuslupauksen. Hän alkoi sitte avuksi Læstadiukselle, ja syksylä 1847 hänen lähätethiin saarnamieheksi Jukkasjärvele. Hän sai myötänsä muutamppii Læstadiuksen saarnoi mitä hän piti lukkeet äänheen. Pekka menestyi tässä työssä ja johti heräystä mikä sitte tuli leimaamhaan koko kyllää. Saarnoissa Pekka otti esile sen kunka väki ei juuri perustannu juoppouđesta ja viinanmyynistä, mutta kirroomisesta ja tappelemisesta sitäki enämen. Net meinathiin ette heilä oli Lutherin usko, mutta niiltä vailui Lutherin elämäntapa. Sen takia, Pekka meinas, paljot ihmiset kuljethiin pää taivhaassa mutta syđän helvetissä.13

Heräystyön tärkkeitä apulaissii

Tärkkeimät heräyksen ensiaikoina Norjhaan lähätetyt saarnamiehet, saattaa sannoot, olthiin kolme ihmistä jokka kaikki olthiin saamelaiset: Ieš-Pieti (Per Andersson Wasara, 1815–1896), Posti-Heikki (Henrik Nilsson Unga, 1819–1898) ja Antin Pieti (Per Anders Nutti, 1825–1898).

Ieš-Pietilä oli talvisija Suomen puolela Enontekiön Peltovuomassa, mutta kesälä hän juti porotokkinensa Pohjais-Tromsshaan.

Ieš-Pieti oli kolmenkielinen, ja sillä hän oli kysytty mies ja tuli ushein saarnareisuile Paatsivuonhoon, Kieruhaan ja Raishiin. Hän oli yksi ensimäisistä jokka tulthiin myötä heräyksheen 1840-luvun keskivaiheessa ja sai Læstadiuksen lähätystyön menestymhään muvvalaki. Jälkhiin Koutokeinon rauhattomuuksiitten hän sai saarnaajahomman eđestä palkkaa Tromssan pispankonttuurista. Suomessa hänen nimitethiin Enontekiön käräjäpithään nimismieheksi, ja

Ieš-Pieti (Per Vasara) oli Suomen puolen saamelainen, jolla oli kesäsija Pohjais-Tromssassa. Hän oli lestaatiolaisen heräyksen pioneeriita. Kuva: Hjalmar Westeson, Ödemarksprofetens lärjungar. Stockholm 1922, s. 111.

siinä toimessa hän alkoi vastustamhaan juoppoutta. Ko hän talvisin oli Pajalassa, se hän ushein toimi Læstadiuksen opphaana tämän mennessä kohtaamhaan seurakuntalaissii, ja hän oli pappi Aatu Laitisen sielunhoittaajanna jälkhiin ko tämä oli tullu myötä lestaatiolaisheen heräyksheen. Ieš-Pietin oon hauđattu Muotkan kirkonmaahan Yykeänmuotkhaan. Vuona 1974 Kaaresuanon seurakunta kostansi siihen muistopaađen.

Posti-Heikki (1819–1898) Kaaresuanon pithään Lainiovuomasta tuli varhain myötä heräyksheen.

Posti-Heikki oli postimies ja kuljetti kuukautisesti postin Alattiosta Koutokeinon yli Kaaresuanthoon. Norjan puolela postiruutta alkoi Vesta-Finmarkun tärkkeimästä markkinapaikasta, Possukopasta, ja se oliki luultavasti markkinoila missä ensimäiset Lapinmaan lähetit alethiin ittensä työn. Posti-Heikin työn kautta lähätys leveni ympäri Alattionvuonon.

Antin Pieti (1825–1898) oli Læstadiuksen ensimäinen apulainen.

Posti-Heikin talvisija oli Lainiossa, ja hän tuli joka kesä Tromssan seuđule missä Nutin perheelä oli poroelon nykimäala.

Sanothaan ette hän heräs ko Læstadius oli hänelä rippipappina vuona 1845, mutta tuli uskhoon vasta kevväilä 1847 Paatsivuonossa ollessa. Tärkkein homma hänelä oli ette olla saarnamies

Posti-Heikki (Henrik Nilsson Unga) oli Ruottin puolen saamelainen, postimies Alattion ja Kaaresuanon välisellä ruutala ja Læstadiuksen varhaissii apulaissii. Kuva: Hjalmar Westeson, Ödemarksprofetens lärjungar. Stockholm 1922, s. 131.

Yykeässä, mutta kesälä hän kylästeli seurakunttii Ofotenista etelässä kiini Varenkhiin pohjaisessa. Pohjais-Tromssan lestaatiolaiset pittäävät Antin Piettii omana oppi-isänä. Näitten kolmen heräyspioneerin lisäksi oli Norjan puolela paljon muitaki tärkkeitä saarnamiehii mikkä vaikutethiin heräyksen levenemisheen. Kaksi näistä olthiin kaaresuantolaiset veljekset Juho Matias Siikavuopio («Naimakan Matti», 1828–1881) ja Heikki Naimakka («Naimakan Heikki», 1823–1909). Ensimäinen seuras Antin Piettii tämän matkala Yykeänperhään vuona 1848 silloin ko Yykeän heräys alkoi. Jälkhiin hän jäi kokonhansa asumhaan

Antin Pieti (Per Anders Persson Nutti, 1825–1898) oli pois Kaaresuanosta, ja hänelä oli iso vaikutus eriliikaisesti lestaatiolaisuuđen levenemisheen Pohjais-Tromsshaan. Kuva: Hjalmar Westeson, Ödemarksprofetens lärjungar. Stockholm 1922, s. 85.

Yykeänperhään. Veli tuli myötä heräyksheen 1840-luvun lopussa, ja hänestäki tuli tärkkee saarnamies eriliikaisesti Pohjais-Tromssassa Ruottin puolen ylisaamelaisile.

Heräyksen leveneminen

Lestaatiolaisuus tuli Norjhaan saarnamiesten ja tođistaajiitten evankeliseerauksen kautta, mikkä oon tavaliset tavat levittäät kristilistä sanomaa. Siinä lähättääjäseurakunta, mikä näkkee ette sanomaa pittää levittäät visshiin paikkhaan eli vissiile ihmisille, alkkaa suunitellun toimen. Tämä oon lähätyshomman klassilinen malli. Ko uskovaiset ei saata olla tođistamatta siitä mitä het oon nähnheet eli kuulheet, het alkkaavat evankeliseerata samhaan laihiin ko Raamatussa muistelhaan Jerusalemin helluntai-ihmheestä (Apostoliitten tevot 4, 20). Toisheen laihiin ko klassilisessa lähätystyössä, evenkeliseeraaminen oon vähemän organiseerattuu hommaa. Näjemä ette heräys juurtui paljhoin paikkhoin jo Læstadiuksen omanaki aikana. Heräys eteni hyvin Öystä-Finmarkussa, erittäinki Varengin kvääniin joukossa. Etelä-Tromssan ja Ofotenin heräykset lähđethiin kassuumhaan sillä ette saamelaiset jokka juđethiin merenranthaan poroelloinensa, olthiin pallaavassa heräysinnassa. Vesta-Finmarkkhuun ja Pohjais-Tromsshaan heräys asettui hopusti kvääniin ja paikan saamelaisten joukkhoon.

Lähtheet näyttäävät ette Kaaresuanossa heräthiin eriliikaisesti nuoret ihmiset. Se näkkyy niitten ihmisten ijässä mikkä Læstadius lähätti kentäle: yksikhään ei ollu 23-vuotista vanhempi. Se oli tavalinen lähättäät reishuun kaksittain yhđen saamelaisen ja yhđen lantalaisen niin ette se oli kevveempi tulla puhheissiin paikan ihmisten kansa sillä ko se oli tavalinen ette

ihmisillä oli eri äiđinkielet. Tähän laihiin lähettäminen oon kansa sen mallin jälkhiin mitä Raamattu muistelee ko Jeesus lähätti opetuslapsii kaksittain (Markus 6: 7).

Kannattaa kansa havaita kunka paljon varhaisessa heräyksessä oli myötä vaimoihmissii. Læstadius otti tarkoituksela myötä vaimoi. Preivissä tuomioprovasti Wieselgrenile Göteborghiin Læstadius sannoo ette hän, samhaan laihiin ko tuomioprovasti, oon antanu heränheile vaimoile luvan sanoman levittämisheen: «Mulla oon ollu tämä tapa menestykselä piđossa, mie olen kehoittannu minun heränheitä kuuliijoita saarnaamhaan kranniile kääntymyksen ja paranuksen puolesta.»14 Læstadius itte meinas ette tällä konstila heräys leveni niin noppeesti. Sitä ette vaimot olthiin myötä levittämässä sanomaa, perustelthiin muun myötä sillä ette Raamatussa seissoo ette pojat ja tyttäret tulhaan profeteeraamhaan (Joel 3: 1). Räkenskaps-Bok för scholarna i Lappmarken 1847–61 -tilikirjhaan Læstadius merkitti niitten ihmisten skenkit jokka haluthiin olla myötä kuurttoomassa lähätyskoulumeininkkii. Jälkhiin vuođen 1847 toisen joulupäivän jumalanpalveluksen kirjhaan tuli merkityksi 21 uutta anttaajaa. Näistä kymmenen olthiin vaimoihmiset. Se oli heränheile vaimoile tärkkee ette itte kuuluut anttaajiitten joukkhoon.

Norjan ensimäiset lestaatiolaiset

Tilikirjhaan oon merkitty muutamppii antaajiita Norjan puolelta. Merkinät oon aijalta ennen ko heräys sielä kunnola pääsi alkhuun. Vuođen 1847 ensimäiseltä joulupäivältä oon tieto ette «Kristian Paatsivuonosta» oli antanu 18 killinkkii lähätyskoulutyöhön. Se oon huono sannoot kuka tämä Kristian oli ja miksi hän oli jouluinvietossa Kaaresuanossa. Luultavasti hän jo tiesi heräyksestä sillä ko hiljempi lahkojohtaaja Johan Andreas Bomstad (1822–1896)

oli lestaatiolainen saarnamies Paatsivuonossa 1840-luvula.

Junsan Erkin tieđon jälkhiin Johan Bomstad oli tärkkee lestaatiolaissaarnamies ennen ko «öksyi» ja sanoi ittensä ulos kirkosta. 15

Finmarkku

Lestaatiolaisheräys tuli hopusti Finmarkkhuun, ensimäiset paikat olthiin Koutokeino ja Alattio. Lähtheet lestaatiolaisuuđen varhaisista vaiheista näyttäävät ette heräyksen ymmärethiin eri laihiin eri paikoissa. Koutokeinhoon se tarttui saamelaisten joukkhoon sillä ette sieltä oli likheinen kauppa- ja markkinayhtheys Kaaresuanthoon, Alattihoon taas tulthiin paljot Tornionlakson lantalaiset työhön Kaivuonon kruuvhiin ja ja usheet heistä olthiin lestaatiolaiset. Muvvale Finmarkkhuun heräys tuli vähäsen hiljemin, mutta 1850-luvula se sai jalansijjaa Varengissa, eriliikaisesti Vesisaaressa. Syksylä 1847 tuli Koutokeinhoon joukko lestaatiolaissii saarnamiehii, mikkä Læstadius oli lähettänny ette kovottais rahhaa lähätyskoului varten ja herätettäis herräämättömiitä. Saarnaa seuras saarnamiesten arkaluontoiset kysymykset sanankuuliijoitten synniistä mitä het häyđyttäis tunnustaat ja mistä tehđä paranuksen. Heräys sai sielä ankaran ymmäryksen missä pääpaino oli elämäntavan muutoksessa. Talvela 1848 saarnamiehet palathiin, mutta nyt heiđän sanoma oli muuttunu, ja nyt oli enämen eroitusta ulkoisen ja sisäisen kääntymyksen välilä. Uuđenlaisessa julistuksessa paino oli sisäisessä kääntymyksessä (uuđessasyntymisessä). Sisäisen uuđensyntymisen merkkinä oli liikutukset. Talven 1848 aikana sanomasta syntyi eriseuraa. Sen takia saarnamiehet palathiin Kaaresuanthoon, ja sitte meni paljon vuossii ennen ko Koutokeinhoon taas tuli saarnamiehii, ja uusi heräys syntyi vasta spanskantauđin aikana 1918–1919.

Den læstadianske vekkelsesbevegelsen oppstod i den svenske Lappmarken rundt presten Lars Levi Læstadius på midten av 1800-tallet. I denne boken følger vi bevegelsen over på norsk side og viser hvordan den spredte seg i Norge på siste halvdel av 1800-tallet, og hvordan den gjennomgikk splittelser og ble videreført i ulike grupper helt fram til vår tid. Tema som etnisitet, politikk, skole og forholdet til den offentlige kirke er sentrale momenter når utviklingen av bevegelsen drøftes. Denne kvenske utgivelsen er en forkortet utgave av verket LæstadianismenshistorieiNorge som er kommet ut på norsk.

Lestaatiolainen heräysliiket syntyi Ruottin Lapissa pappi Lars Levi Læstadiuksen ympärille 1800-luvun puolivälissä. Tässä kirjassa met selvitämmä liikkheen histooriata Norjan puolela ja kattoma kunka heräys Norjassa leveni jälkhiin 1800-luvun puolirajan, kunka se hajjaantui ja kunka heräyksen eri joukot viethiin sitä etheenkäsin kiini aina meiđän omhaan aikhaan asti. Semmoiset assiit ko etnisiteetti, politikki, koulu ja välit viralisheen kirkkhoon oon keskiset ainheet liikkheen kehitystä selvittäissä. Tämä kvääninkielinen ulosanto oon lyhenetty ulosanto ruijankielisestä LæstadianismenshistorieiNorge -kirjasta. ISBN