Paletti

Ensimmäinen keikka on kuin ensitreffit

Kissan kosketus riittää

DJ SMU syntyi jo kertaalleen päättyneen uran inspiroimana

Miltä tuntuu suunnitella omat hautajaisensa?

EXTRA Korona-

PÄÄTOIMITTAJA

Johannes Putula

ART DIRECTOR

Jenna Suutari

GRAAFIKKO

Tiia Brinck

EDITORIT

Essi Puuri

Essi Markkula

Anu Kauppila

Hanna-Riikka Karjalainen

TOIMITTAJAT

Johanna Mattola

Minna Laamanen

Ruusu Yavuz

Joel Ollikkala

Kalle Haataja

Pauliina Puurunen

Helena Petäjäkangas

Jasmin Kareinen

Jussi Heikkinen

Aliisa Uusitalo

VALOKUVAAJAT

Saana Tuisku

Roosa Sarajärvi

TEKNINEN KOORDINAATTORI

Nina Patrikka

Johannes Putula

päätoimittaja

Yhteishengellä läpi vaikeiden aikojen

Elämme vaikeassa maailmantilanteessa. Koronavirus on pakottanut meidät pysyttelemään sisällä ja seuraamaan muiden maiden ahdinkoja. Rajoja on suljettu. Emme pääse tapaamaan isovanhempiamme. Olemme hamstranneet vessapaperia ja ruokaa koteihin. Normaalia elämää on rajoitettu, eikä arki ole samanlaista. Koronakriisin puhjetessa pelkoni alkoivat kasvaa. Pelkäsin opintojeni puolesta – etenkin silloin, kun koulusta ilmoitettiin etäopiskeluun siirtymisestä. Koulusta oli tullut minulle tärkein osa arkeani ja nyt se vietiin minulta pois. Etänä opiskeleminen tuntui aluksi vaikealta ja inhottavalta, jopa vastenmieliseltä.

Olin tottunut siihen, että luokkakaverilta sai nopeasti kysyttyä apua. Nyt kysyminen on paljon haastavampaa. Ylipäätään luokkakaverien tuki päivittäisessä elämässä on ollut minulle itselleni hyvin tärkeää. Kenelle nyt avaudun, kuinka aamulla keittämäni kahvi oli pahaa tai kuinka olin kirjoittanut yömyöhään esseetä unohdettuani deadlinen.

Saan olla kiitollinen luokkatovereistani, joiden kanssa olemme luoneet mahtavan yhteishengen. Ei ole sellaista päivää, milloin WhatsApp-ryhmäämme ei tulisi viestejä esimerkiksi kinkkisestä kuvanmuokkausohjelmasta tai ongelmista tehtävien kanssa. On ollut ihanaa saada kuulla, mitä kenellekin kuuluu. Vielä ihanampaa on saada kokea kuuluvansa joukkoon.

Näinä vaikeina aikoina on luokkamme yhteishenki ollut tärkeä osa etäopiskelua. Kaikesta huolimatta Paletti-lehti on kasassa. Paletti tarjoaa elämän monet värit. Voit valita tiettyjä sävyjä, mutta myös yhdistellä niitä ja maalata mitä värikkäimmän taulun. Voit löytää Paletista niin onnea kuin suruakin, arjen pieniä iloja sekä suuria tarinoita. Haluan toivottaa sinulle värikästä lukuhetkeä.

Tee siitä omasi.

Sisällysluettelo

hän ollut mikään narkomaani

Junttilan rattaissa virtaa riittää

Veronica suunnitteli itselleen omannäköiset hautajaiset

VERONICA HELANEN SAI DIAGNOOSIN MAKSASAIRAUDESTA 11-VUOTIAANA.

VAHINGOSSA LÖYTYNYT SAIRAUS JOHTI LOPULTA KAHTEEN

ELINSIIRTOON MAKSAKUOLION VUOKSI.

Voileipäkakkua, vaahtokarkkeja ja hattaraa. Hyvää musiikkia, läheisiä ihmisiä eikä kukkia.

Tältä kuulostavat Veronica Helasen, 19, hautajaiset. Maksasairauden aiheuttamat elinsiirrot ja leikkauksiin liittyvät riskit saivat aikuisuuden kynnyksellä olevan nuoren suunnittelemaan omat hautajaisensa.

’’Halusin, että äidillä olisi vähemmän murehdittavaa surun keskellä. Olemme keskustelleet asiasta kaksi kertaa, ja äitini ymmärtää visioni täysin Koska olen suunnitellut ja kertonut oman toiveeni, ovat hautajaiset myös minun näköiseni.’’

Värikkääseen printtipaitaan pukeutunut Helanen kuvailee itseään aivan tavalliseksi nuoreksi: iloiseksi, nauravaiseksi ja hymyileväiseksi.

’’Hautajaiset ovat mielestäni maailman tylsin juhla. Koska hautajaisissa on tarkoitus muistaa lähtenyttä ihmistä, on mielestäni tärkeää, että ne ovat myös hänen näköisensä eikä vain pukeuduta mustaan ja itketä.’’

Helasen yksiössä on useampi viherkasvi, jotka ovat tärkeä osa sisustusta. Hautajaiskukkiin tarkoitetut rahat Helanen haluaa kuitenkin käytettävän hienoon hautakiveen, joita hän tykkää itsekin hautausmailla ihailla.

’’Haluan pelkistetyn ja yksinkertaisen arkun, ja että minut krematoidaan. Sitten minusta jää kaunis pieni purkki, joka lasketaan maahan.’’

Mikäli mahdollista, Helanen toivoo myös, että ennen krematointia hänen elimensä tutkittaisiin.

’’Koska olen itse saanut kahdelta ihmiseltä elimen, haluan, että myös minusta voisi olla kuoleman jälkeen apua jollekin toiselle. Sitä ei voi itsekään käsittää, kuinka iso asia on saada toiselta elin.’’

KUKAAN EI VOI VÄISTÄÄ KUOLEMAA

Helanen kertoo, ettei pelkää kuolemaa – ei ole koskaan pelännytkään. Vuonna 2012 diagnosoitu sairaus toi mukanaan kuoleman läsnäolon, joten ajatukseen on ollut aikaa sopeutua.

’’Jos elää sellaista elämää kuin haluaa, tekee niitä asioita mistä tykkää ja muistaa nauttia jokaisesta päivästä, ei ole enää väliä milloin kuolee. Toki välillä pitää tehdä myös asioita, joista ei tykkää, mutta tärkeintä on, että tähtää koko ajan siihen, mitä haluaa.’’

Hän uskoo, että kuoleman jälkeen ihminen jatkaa matkaansa jonnekin, mutta ei taivaaseen eikä helvettiin.

’’On tietyllä tapaa pysäyttävää ajatella, mitä sitten tapahtuu, kun kuolen – kaikkihan me kuollaan jossain vaiheessa. Ei se ole mikään uusi asia, mutta monesti siitä ei vain keskustella.’’

Helasen perheessä kuolema ei ole koskaan ollut tabu, vaan asiasta on voitu puhua avoimesti.

’’On se silti todella raskas aihe puhua varsinkin ensimmäisellä kerralla, kun tajuaa, että oma lähtö voi olla todella lähellä.’’

’’Haluan

pelkistetyn ja yksinkertaisen arkun, ja että minut krematoidaan.

Sitten minusta jää kaunis pieni purkki, joka lasketaan maahan.’’

Helanen on myös kertonut perheelleen, ettei halua koskaan olla kuin vihannes. Jo ympärillä olleiden ihmisten vuoksi hän toivoo, että toivotto-

massa tilanteessa hengityskoneen töpseli otettaisiin irti.

’’Kroppaa on turha alkaa pitämään yllä, koska ei se ole elämää, että makaat sairaalasängyssä laitteessa kiinni. Olen itsekin jo ollut siinä pisteessä, mutta silloin minua oli vielä mahdollista auttaa.’’

ELÄMÄ ON ELETTÄVÄ PÄIVÄ KERRALLAAN

Helasen mielestä omien hautajaisten suunnitteleminen on yhä absurdia, koska juuri nyt hän on elossa ja voi omasta mielestään todella hyvin. Kahdesta maksansiirrosta on pian aikaa kaksi vuotta, mutta vaikutukset näkyvät joka päivä.

’’Arjessa sairauden näkyvin asia ovat lääkkeet, joita syön paljon päivittäin. Muuten pyrin elämään aivan tavallista elämää ja tekemään päivässä muutamia tärkeitä asioita.’’

Toipumisvaiheessa on kuitenkin tärkeää osata kuunnella omaa kehoa. Kuten tavallista, mahtuu Helasen arkeen parempien päivien lisäksi myös huonompia.

’’Jos alan rehkimään ja tekemään liikaa asioita, kroppani menee jossain vaiheessa tilttiin. Silloin joudun epämääräisen infektion vuoksi osastolle useaksi päiväksi vuodelepoon, jotta kehoni saisi kerätä voimia.’’

Menevänä ihmisenä rauhallisemman rytmin opetteleminen on pistänyt Helasen pääkopan välillä koville.

’’Ennen elinsiirtoja olin aikatauluttanut lähes jokaisen päivän, jotta ehdin tekemään mahdollisimman monta asiaa. Nyt käytännössä junnaan paikallani ja teen yhden asian päivässä.’’

Lääkäreiden mielestä Helasen olisi hyvä olla sairauslomalla vielä vähintään

vuoden ajan. Lähitulevaisuuden tavoitteena on kuitenkin mieluisen opiskelupaikan löytäminen sekä matkustaminen.

’’Minusta on tullut varsinkin leikkauksien jälkeen niin sopeutuvainen, että on vaikea löytää yhtä tai edes kahta asiaa, mitä oikeasti haluaisin tehdä ja mikä palavasti kiinnostaisi.’’

’’Olisi myös ihana lähteä reissuun ulkomaille. Periaatteessa kroppani on jo niin hyvässä kunnossa, että voisin lähteä, mutta tilanne voi mennä niin nopeasti huonoksi, ettei se olisi vielä järkevää.’’

Mitään suurempia unelmia Helasella ei kuitenkaan ole. Lukion suorittaminen ja valkolakin saaminen oli yksi hänen isoimmista tavoitteistaan, jonka hän saavutti joulukuussa 2019.

’’Kun on periaatteessa saanut lisäaikaa, on se jo itsessään niin ihana juttu, ettei sitä voi käsittää’’, Helanen hymyilee silmät kirkkaana.

Teksti ja kuvat:

Roosa Sarajärvi

MAKSASAIRAUDET

• Voidaan luokitella kroonisiin, tulehduksellisiin ja kolestaattisiin maksasairauksiin.

• Taustalla voi olla mm. autoimmuunisairaus, virusmaksatulehdus tai aineenvaihduntasairaus.

• Löydetään usein sattumalta, mutta joskus syy jää tuntemattomaksi.

• Primaari sklerosoiva kolangiitti eli PSC on krooninen, tulehduksellinen sappitiesairaus, joka voi johtaa maksakirroosiin.

• PSC etenee yleensä hitaasti, etenemistä voidaan hidastaa lääkityksellä. Ainoa parantava hoito on maksansiirto.

• Syy sairauden taustalla voi olla tulehduksellinen suolistosairaus kuten Crohnin tauti.

Lähde: Munuais- ja maksaliitto muma.fi

Paistikuuseen suksiminen suotavaa

SUOMEN LUONNOSTA VOI NAUTTIA MIHIN TAHANSA VUODENAIKAAN. LIIKKUMINEN JA VARUSTAUTUMINEN TULEE VAIN AINA SUUNNITELLA SÄÄN JA OLOSUHTEIDEN MUKAAN. LUKEMATTOMIEN RETKIKOHTEIDEN MAASSA MAHDOLLISUUS ULKOILUUN KANNATTAA KÄYTTÄÄ HYVÄKSI.

Maaliskuun alkupuolella kaamos alkaa olla Lapissa muisto vain. Iltapäivällä, auringon yhä räköttäessä pilvettömällä taivaalla, on hyvä hetki laittaa monot jalkaan ja lähteä hiihtäen nauttimaan Suomen luonnosta.

Lapissa on tänä talvena mitattu lumiennätyksiä, eikä Etelä-Lapissakaan ole jääty ilman lunta. Hiihtoreissua varten ei aina tarvita edes valmista latupohjaa. Hanget kannattelevat paikoin, mutta on helppoa turvautua myös moottorikelkan jälkiin. Suunnaksi valikoituu tällä kertaa Kemijoen jää ja siellä sijaitseva Kaissaari Paistikuusi-laavuineen.

SYTTYY JA HIILTYY

Matka kohti saarta taittuu mutkattomasti, vaikka ylimääräistä jännitystä tuovat joentörmät jyrkkine mäkineen. Suksien kärjet uppoavat helposti pehmeään lumeen ja kömpiminen upottavasta hangesta ylös on ajoittain hankalaa. Myös kiipeäminen saaren törmää pitkin menee salitreenistä. Kuitenkin kohteeseen saavuttaessa ei voi kuin olla tyytyväinen, että päätti lähteä retkeilemään Lapin luonnon ollessa hienoimmillaan. Maisemat ovat kerrassaan upeita.

Matkalla laavulle ei huomannut voimakasta eteläistä tuulta. Nuotio -

ta sytyttäessä ei voimasanoilta vältytä, sillä puhuri sammuttaa joka välissä nuotion alun ja valtava määrä savua puskee silmille. Kun saavuimme laavulle, nuotiopohjassa oli vielä hiillos edellisten kävijöiden jäljiltä, joten ainakin jollakulla tulenteko on onnistunut. Partiolaisen taidot ovat todella testissä ja lopulta useamman yrityksen jälkeen puut syttyvät ja retkieväitä voidaan alkaa ottaa repuista esille.

KIRKKOTÖRMÄ KEVÄTSÄÄSSÄ

Villasukista ja lämpimästä varustuksesta huolimatta pakkanen alkaa vaikuttaa. Onneksi mukaan tuli pakattua termospullollinen täynnä kaakaota ja nuotion yllä lämpeni jo päivän välipala.

Eväiden valmistuessa on aikaa tutustua laavun ympäristöön. Laavua ympäröi pieni ryteikkö ja

siellä täällä puihin on kertynyt tykkylunta. Lunta on paikkakuntalaisten mukaan tavanomainen määrä, vaikka sää on vaihdellut laidasta laitaan koko talven ajan ja vesisateitakin on ollut useasti. Saaressa kulkee paljon moottorikelkkojen jälkiä ja täydellisen hiljaisuuden rikkoo kaukana jäällä kulkevat moottoroidut menopelit.

Joentörmältä näkee kaukana vastarannalla sijaitsevan kylän, Tervolan. Kylän vanha puukirkko joen rannassa on kyläläisten keskuudessa suosittu kuvauskohde, eikä 1970-luvulla valmistunut Kemijoen silta jää nähtävyytenä toiseksi. Aikanaan se oli pisimpiä siltoja Suomessa ja nykyäänkin seitsemäntenä listauksessa.

Nuotiolla valmistuneet ruoat alkavat olla syömäkelpoisia ja eväät uppoavat retkeläisiin nopeasti. Alkaa olla aika kerätä tava-

roita kasaan ja huolehtia, ettei ympäristöön jää mitään ylimääräistä. Roskat saa helposti laitettua laavulla olevaan roskasäiliöön ja kaikki muu mukaan otettu lähtee myös mukana pois. Huolehtimalla ympäristön siisteydestä voidaan taata myös seuraaville tulistelijoille mukava kokemus. Vaikka nuotiopohjassa alkaa olla jäljellä vain hiillos, pitää huolehtia, ettei paikalle jää liian isoa valkeaa ja siten muodostu riskiä ylimääräiselle palolle.

MIELEENPAINUVIA MUISTOJA

Laavu palveli hyvin kävijäänsä ja on aika jättää saari taakse. Muita retkeilijöitä tulistelupaikalle ei vaikuta saapuvan, vaikkakin saaren ympärillä olevaa hiihtolatua pitkin kulkee yksittäisiä sivakoijia.

Luonnossa oleminen todella rauhoittaa ja hyvillä mielin on

mukava hiihdellä takaisin lähtöpisteeseen yhtä kokemusta rikkaampana. Paluumatkalla kuitenkin kohdataan samat haasteet: jyrkät joentörmät. Nämä valtavat hyppyrimäet ovat kuitenkin muuttuneet enemmänkin riemullisiksi ja alas laskeminen menee huvittelusta. Kyllä luonnossa liikkuminen kannattaa.

Voimaa hyisestä avannosta

EN OLE KOSKAAN OLLUT KYLMÄN TAI TALVEN YSTÄVÄ. HYVÄ YSTÄVÄNI ON KUITENKIN

HOUKUTELLUT MINUA JO

USEITA VIIKKOJA TESTAAMAAN AVANTOUINTIA. EN EDES PIDÄ UIMISESTA!

Lopulta harmaana keskiviikkoaamuna löydän itseni kävelemässä kohti Raatin urheilukeskusta. Maksan opiskelijahintaisesta kulkulätkästä viisitoista euroa. Tuntuu järjettömältä, että käytän noin paljon rahaa siihen, että menen kylmään veteen kärsimään. Toisaalta lätkällä pääsee vuoden ajan kulkemaan Tuiran uimarannan pukukoppitiloihin, joten en jää ihmettelemään hintaa sen enempää.

Kuljemme Merikosken siltojen yli kohti Tuiran uimarantaa. Koko matkan pelkkä ajatus hyisestä vedestä kylmää koko kehoni ja pelko valtaa mieleni. En minä tähän pysty.

Saavumme avantouintipaikalle, joka ei vastaa ennakkoluulojani paikasta. Aurinko on alkanut pilkottaa pilvien välistä eikä jäästä ole tietoakaan. Sinisorsat uivat vedessä ilman mitään merkkiä palelemisesta. Paikalla on vain muutama vanhempi rouva uimassa. Heitäkään kylmä vesi ei näytä häiritsevän.

HAISEVAT PUKUKOPIT

Pukukoppien haju pistää nenään välittömästi sisälle mennessä. Tyhjässä tilassa ei ole ketään, joten saan olla täysin rauhassa. Olen varustautunut uimahousuilla, pyyhkeellä ja pipolla. Ystäväni neuvojen mukaan en tarvitsisi muuta, mutta ulkona huomaan hänellä jaloissaan sandaalit. Hiekkainen kymmenen metrin matka sattuu jalkoihin.

Puisen laiturin päässä on metalliset rappuset veteen. Hytisen jäisestä ilmasta. En haluaisi mennä jokeen, mutta ystäväni kannustuksella päädyn portaille seisomaan. Hitaasti astun alaspäin askelmia virtaukseen. Kylmä valtaa kehoni, mutta pian tunnen pehmeän hiekan jalkojeni alla.

Uin muutaman metrin kauemmaksi. Samalla ystäväni yrittää ottaa minusta kuvia älypuhelimellaan. Vaikka vesi on todella kylmää, tunnen auringon lämmittävän. Nousen vedestä täristen ja kietoudun pyyhkeeseeni. Yllättäen koen lämpimän väristyksen koko kehossani eikä minua palele. Nolla-asteinen keli tuntuu aivan kuin olisi kevään ensimmäinen lämmin päivä, jolloin ei tarvitsisi ollenkaan takkia.

Katson, kuinka ystäväni menee varmoin ja tottunein ottein avantoon. Hän on vedessä huomattavasti pidempään kuin minä. Noustessaan ylös hän ei näytä edes palelevan.

Käymme lämmittelemässä hetken pukukopeissa. Selaan ystäväni ottamia kuvia minusta. Jokaisessa kuvassa olen hampaat irvessä ja kärsimys paistaa kasvoistani läpi. Pakko yrittää vielä uudelleen.

VOIMAANTUMINEN KYLMÄSTÄ

Toinen pulahdus veteen ei tunnu enää niin pelottavalta. Kehoni on jo tottunut kylmään avantoon ja pystyn olemaan siellä jo kauemmin. Nautin auringon jokaisesta säteestä. Oloni on kuin uudesti syntynyt.

Jaloissani alkaa kuitenkin tuntua kylmä muutaman minuutin jälkeen. Katson ystäväni ottamia kuvia, joissa näytän ihan siedettävältä. Ehkä niistä joku päätyy sosiaaliseen mediaan. Ystäväni tekee vielä yhden kierroksen vedessä, jonka jälkeen päätämme lähteä avannolle tulevan ruuhkan takia.

Pukukopin lämmin suihku tuntuu oudolta kylmää kehoa vasten. Lähdemme kävelemään kohti kotia. Vartaloani kihelmöi uudesta kokemuksesta, joka ei tule jäämään viimeiseksi. Pulahduksesta koleaan veteen jää voimaantunut ja virkeä tunne koko loppupäiväksi eikä illalla unettomuus vaivaa. Tunnen itseni myös voittajaksi, koska uskalsin kohdata yhden pahimmista peloistani.

Eikä viidentoista euron kulkulätkäkään enää harmita, kun tiedän, että sille tulee vielä tulevaisuudessa käyttöä.

Teksti ja kuvat:

Burleski opetti armollisuutta omaa kehoa kohtaan

RIMPSUÄRSYTYS, ELI TUTUMMIN BURLESKI ON TULLUT TAKAISIN MONIMUOTOISENA ILMIÖNÄ, JOKA IHANNOI KAIKENLAISIA KEHOJA. KINKY CARNIVAL BURLESQUE -YHDISTYKSEN, ELI ”KINKKUJEN” TOIMINNASSA VARAPUHEENJOHTAJANA JA ESIINTYJÄNÄ MUKANA OLEVA HENNA HOLSTI, 25, KERTOO OMASTA INNOSTUKSESTAAN BURLESKIIN.

Edessäni kahvilassa istuu kaunis nuori nainen hymy kasvoillaan. Hänen äänestään kuuluu ylpeys harrastustaan kohtaan. Kahvilan äänekäs ja hieman rauhaton ilmapiiri sopii hyvin eläväiselle haastateltavalle.

Sanaa rimpsuärsytys on käytetty Suomessa ennen vanhaan burleskitanssista. Rimpsu on vaate ja ärsytys kuvaa kiusoittelua. Käytännössä sana kuvasti ennen sitä kiusoittelua ja ärsytystä, jota vaatteiden mahdollinen vähentäminen katsojissa aiheutti.

KOHTALO JOHTI INNOSTUKSEEN BURLESKIA KOHTAAN

”En tiennyt ensin burleskista mitään. Löysin kotoani ´Kinkkujen´ käyntikortin, enkä tiennyt mistä se kotiini oli tullut. Tutustuin kortin löydettyäni ryhmän verkkosivuihin ja menin katsomaan seuraavaa esitystä. Esitys oli näyttävä ja tarinan kaari kiehtova. Esityksen jälkeen menin juttelemaan jäsenille, ja treeneihin uskaltauduin mukaan 2016 vuoden loppupuolella”, Henna Holsti kertaa alkumetrejään burleskin parissa.

Holsti paljastaa jännittäneensä ensimmäisiä treenejä. Jännitys väistyi pian tunnin alettua, ja hän tunsi itsensä heti tervetulleeksi. Ryhmään kuuluu kaikenkokoisia naisia ja ikähaarukka on laaja. Ryhmän sisällä vallitsee hyvä henki, ja ryhmä haluaakin olla dramatiikasta vapaa yhdistys.

”Alusta asti minusta tuntui, että minut hyväksyttiin juuri tämmöisenä kuin olen.”

KAKSI TOISTENSA

VASTAKOHTAA ROOLEINA

Hienosteleva O´Detta ja improvisoiva Oscar ovat Holstin kaksi eri roolihahmoa. Hahmot esiintyvät eri aikaan, riippuen millaisesta esityksessä on milloinkin kyse.

Esiintyjänimi O´Detta Opiumin takaa löytyy idea, joka lähti Stephen Kingin Musta torni -kirjasarjasta. Kirjasarjassa esiintyvällä kunnollisella Odettalla on sivupersoona Detta, joka on kamala hahmo. Holstin esiintyjänimessä nämä kaksi persoonaa yhdistyvät yh-

deksi persoonaksi. Lisänimeksi sointui sulokkaasti Opium.

O´Dettan roolissa Holsti saa hienostella, pynttäytyä ja esitykset ovat tarkoin mietittyjä koreografioita.

Oscarin roolissa Holsti voi heittäytyä ja olla enemmän vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Oscarin roolia varten Holsti muun muassa liimaa itselleen kainalo- ja rintakarvat sekä kunnon pulisongit. Esiintymisvaatteet ovat myös miesten vaatekaapista. Oscarin nimen takana on yksinkertainen selitys, se kuulostaa kivalle O´Dettan kanssa.

”Oscarin roolissa improvisaatiohanani aukeavat ja kaikki ylimääräinen ropisee pois. Jotain minussa pohjalla olevaa, arjessa näkymätöntä, pääsee Oscarin roolissa eloon. Tällä hetkellä drag-tyylinen esiintyminen houkuttaa hieman enemmän, mutta O´Detta pysyy vahvasti mukana.”

”Äitini luuli minun aloittavan strippauksen, mutta nykyään vanhempani ovat asian kanssa täysin sinut.”

TÄRKEIN OPPI ON OLLA TYYTYVÄINEN ITSEENSÄ

Holsti kertoo burleskin aloittamisen myötä hyväksyvänsä itsensä semmoisena kuin on. Aikaisempi kalorien laskeminen ja painon kyttääminen ovat jääneet unholaan. Nyt tilalla on kehopositiivisuutta peräänkuuluttava nuori nainen, josta huokuu terve itsevarmuus. Tärkeäksi opiksi Holsti myös mainitsee sen, ettei kenenkään tarvitse kuulua samaan muottiin. ”Kinkut” ottivat osaa myös syömishäiriöliiton #kukatahansa-kampanjaan.

”Aloitettuani burleskin, ajatukseni itsestäni on muuttunut paljon positiiviseen suuntaan.”

Burleskin idea on kiusoitella katsojaa näyttämällä paljasta pintaa. Syy riisuuntua eroaa kuitenkin strippauksesta. burleskissa riisuuntuminen on yksi osa esitystä, ja riisuuntuminen on lähtöisin luottamuksesta omaa itseään kohtaan. Burleskissa täytyy myös olla genitaalit ja nännit, niin miehillä kuin naisillakin, täysin peitettynä. Alastomuus kuuluu yleensä burleskiin, mutta pakko ei ole

riisua. Jotkut eivät riisu lavalla lainkaan ja silti esitys voi olla hyvinkin intiimi. Holsti kertoo myös omasta muuttuneesta suhteestaan seksuaalisuuteen.

”Ennen sekasauna kuulosti kaukaiselle ajatukselle, mutta nyt se on täysin normaalia. Vanhempani olivat ensin vaikeina, kun kuulivat uudesta harrastuksestani. Äitini luuli minun aloittavan strippauksen, mutta nykyään vanhempani ovat asian kanssa täysin sinut.”

HALU VIIHDYTTÄÄ OMAN

TARINAN KAUTTA

Holsti kertoo yksinkertaisesti haluavansa viihdyttää. Tarinan kertominen oman esityksen kautta yleisölle on tärkeää. Esiintyminen on Holstille itseilmaisun keino. Hän kertoo kokoavansa esitykset osista, joista hän itse pitää. Oulussa on aina ihana yleisö, he vislaavat, kannustavat ja ovat mukana alusta loppuun.

”Kuulen kyllä desibeleistä heti, pitääkö myös yleisö esityksestä, ja yleensä pitää.”

Itsenä hyväksyminen kuuluu ehdottomasti burleskiin. Burleski on hyvä tapa tutustua itseensä ja oppia hyväksymään itsensä. Jokainen nainen on erilainen ja silti samanarvoinen, eikä kenenkään tarvitse piilotella itseään.

”Minun ei tarvitse verrata itseäni muihin, ja se on minulle erityisen tärkeää.”

Henna Holstin lempilainaukseen on hyvä lopettaa: Voit olla maailman kypsin ja mehukkain persikka, ja silti maailmassa on aina joku, joka vihaa persikoita.

HENNA HOLSTI

• Oululainen burleskitaiteilija

• Kinky Carnival Burlesquen varapuheenjohtaja

• Kosmetiikkamyyjä

• Harrastaa viikinkimiekkailua

• Instagramissa @odettaopium

Teksti:

Anu Kauppila

Elämäntapana eläimet

ELÄINLÄÄKÄRIN TYÖ KIEHTOI LEENA OKSASTA JO LAPSENA. NYT HÄN ON ITSE HOITANUT

ELÄIMIÄ TYÖKSEEN LÄHES 40 VUODEN AJAN. VUOSIEN VARRELLA AMMATTITAITOA ON

EHTINYT

KARTTUA NIIN KOTIMAASSA KUIN NORJAN TROMSSASSAKIN.

Maitotonkka seisoo nurkassa, ja takassa loimuaa lämmin tuli. Eläinlääkäri Leena Oksanen on juuri ollut täyttämässä ristikkoa illan hämärtämässä olohuoneessaan. Työpäivän jälkeen hän on käynyt poikansa kanssa kiipeilemässä, joten takana on pitkä päivä.

Oksasen lapsuudenkodissa Jyväskylässä ei ollut omia kotieläimiä, mutta rakkaus eläimiä kohtaan syttyi jo varhain. Kunnaneläinlääkärinä toimineen sukulaismiehen työ vaikutti hänestä mielenkiintoiselta. Nuori eläinrakas tyttö yritti itsekin pelastaa ja hoitaa muun muassa siipirikkoja lintuja.

Lukiossa erityisesti pitkä matematiikka, fysiikka ja kemia olivat sujuneet hyvin, joten Oksanen uskalsi lähteä koittamaan onneaan Helsingin eläinlääketieteellisen pääsykokeisiin ylioppilaaksi valmistuttuaan. Hän pääsi sisään ensimmäisellä yrityksellä ja valmistui eläinlääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1985.

HAASTEITA JA ONNISTUMISIA

Jo opiskeluaikanaan Oksanen pääsi tekemään eläinlääkärin työtä erimittaisten sijaisuuksien muodossa. Tähän aikaan sijoittuu myös hänen mukaansa yksi uran merkittävimmistä vaiheista. Kandidaatiksi päästyään Oksanen toimi Lammin seudulla päivystävän kunnaneläinlääkärin sijaisena. Iäkäs pariskunta oli kutsunut hänet apuun, sillä heidän lehmällään oli vaikeuksia poikimisessa. Paikalle saavuttuaan Oksanen totesi lehmällä olevan kohtukierre.

”En ollut koskaan ennen hoitanut sellaista, mutta tiesin silti, mitä tilanteessa kuuluu tehdä. Yhdessä pariskunnan kanssa saimme kaadettua lehmän makuuasentoon, ja vasikka pääsi syntymään. He olivat ihmeissään, kuinka kaltaiseni nuori ja pienikokoinen tyttö osasi heti toimia. Tuntui hyvältä kokea

niinkin suuri onnistuminen heti uran alkuvaiheessa”, hän hymyilee muistellessaan lähes 40 vuoden takaista tilannetta.

Vuonna 1983 Oksanen meni naimisiin. Pari sai kolme lasta, ja perhe muutti Kellon Kiviniemeen 90-luvun alussa. Tällöin Oksanen alkoi tehdä päivystyksiä Oulun alueella ja eläinlääkärin sijaisuuksia lähikunnissa. Päivystäjän tehtävänä oli hoitaa sekä suur- että pieneläinten hätätapauksia 24 tuntia vuorokaudessa. Avustajaa ei ollut, joten Oksanen joutui

työskentelemään yksin.

”Siihen aikaan päivystykset olivat hyvin haastavia, ja kilometrejä kertyi paljon. Päivystys alkoi yleensä perjantai-iltapäivällä ja loppui maanantaiaamuna, joten nukkumaan ei juuri ehtinyt.”

Päivystäjän työssä aika oli kortilla koko ajan. Oksanen saattoi tyypillisesti olla hoitamassa poikimahalvausta Utajärvellä, samalla kun 60 kilometrin päässä Oulussa apua odotti synnyttävä tai auton alle jäänyt koira.

Apu ennätti yleensä kuitenkin kaikkien potilaiden luo.

UUSI ALKU ULKOMAILLA

Päivystystyön ja sijaisuuksien ohella Oksanen työskenteli välillä teurastamoeläinlääkärinä. Pätkätöiden ansiosta perheen lapset oli mahdollista hoitaa suurimmaksi osaksi kotona. Rankka työrupeama ja lastenhoito osoittautuivat ajan myötä kuitenkin haastavaksi yhdistelmäksi. Oksanen haaveili voivansa hypätä hetkeksi pois oravanpyörästä ja pitää vapaavuoden työstään.

Vuonna 1994 haave toteutui, kun Oksasen miehelle tarjoutui työpaikka Norjan Tromssasta. Perhe muutti jylhiin vuoristomaisemiin, ja Oksanen vietti ensimmäisen vuoden kotona lasten kanssa. Aika kului norjan kieltä opetellessa, vuoristossa retkeillessä ja uuteen kotipaikkaan tutustuessa. Vanhin tytär oli siirtymässä toiselle luokalle, joten äidillä oli aikaa auttaa hänet alkuun vieraskielisessä koulussa.

Reilun vuoden kotona olon jälkeen Oksanen laittoi paikallislehteen ilmoituksen, jossa hän ilmoitti tekevänsä kotikäyntejä eläinlääkärinä Tromssassa ja lähialueilla.

”Minua jännitti tietenkin valtavasti, ymmärränkö murteella kerrotut oireet ja ajo-ohjeet. Ilmeisesti ymmärsin ja toiminta lähti vetämään hyvin, sille oli ilmeinen tarve.”

Oksanen piti kotitalonsa alakerrassa myös pientä vastaanottoa jonkin aikaa, kunnes hän perusti kollegojensa kanssa Tromssan eläinlääkärikeskuksen (Tromsø Veterinærsenter).

”Tromssassa elämä oli ihanaa. Paikalliset ottivat meidät vastaan avosylin. Koulussa luokkakaverit taluttivat lapsiamme kädestä eri paikkoihin, kun yhteistä kieltä ei vielä ollut. Kaikki lapsemme oppivat lopulta norjan kielen ja pärjäsivät koulussa hyvin.”

PALUU SUOMEEN

Seitsemän vuotta Tromssassa vietettyään perhe muutti Ouluun. Nyt Oksanen on pitänyt vastaanottoaan Oulun Myllyojalla vuodesta 2004. Hänen asiakkainaan käyvät pääosin koirat ja kissat, harvemmin myös muun muassa kanit

LEENA OKSASEN TYÖPÄIVÄ

• Työpäivä alkaa kello 9 asiakkaiden puheluihin vastaamisella.

• Ensimmäiset potilaat saapuvat vastaanotolle kello 10.

Aamupäivällä hoidetaan esimerkiksi tulehduspotilaita sekä rauhoitusta tai nukutusta vaativat toimenpiteet, kuten hammaskiven poistot.

• Ruokatauko puolenpäivän aikoihin. Asiakkaiden soittopyyntöihin vastailua.

• Iltapäivän aikataulu pitää sisällään muun muassa rokotuksia, tarkastuksia, tulehduspotilaita ja sairauksien selvityksiä.

• Vastaanotto sulkeutuu kello 14 ja 15 välillä. Tämän jälkeen kuitenkin esimerkiksi siivous, reseptisoitot, lääkevaraston tarkistus ja yrityksen talousasiat venyttävät työpäivän usein iltaan saakka.

ja jyrsijät. Vastikään 60 vuotta täyttäneen eläinlääkärin into alaa kohtaan ei ole sammumassa, vaikka eläkeikä lähestyykin jo. Päinvastoin.

”Parasta tässä työssä on se, että vieläkin kohtaan jatkuvasti uusia tilanteita ja variaatioita. Tämä työ on niin mielenkiintoista, ettei se varmasti vielä eläkkeeseen lopu”, Oksanen nauraa.

Ajan myötä ikä on kuitenkin tuonut työhön omat haasteensa. Oksanen on alkanut viime vuosina rajoittamaan työmääräänsä, ja asiakaskunta on keskitetty pääosin vakioasiakkaisiin.

”En esimerkiksi tee enää narttukoirien leikkauksia ollenkaan, koska ne ovat isoja operaatioita ja yhtään virhettä ei saa tehdä. Tässä iässä sitä alkaa jo miettimään, mitä jos itse vaikka pyörtyy toimenpiteen aikana, kun avustajaakaan ei ole mukana.”

Oksasen kasvoille leviää vallaton hymy, kun kysyn häneltä, mistä toimenpiteistä hän erityisesti pitää työssään.

”Pienten pentujen ensikäynnit! Ne ovat aivan ihania!”

KOTI JA TYÖ YHDESSÄ

Työ- ja vapaa-ajan välinen raja on melko häilyvä, sillä Oksasen vastaanotto sijaitsee hänen kotinsa yhteydessä. Hän pyrkii pitämään jaksamistaan yllä rentoutuen perheen ja ystävien kanssa sekä liikkumalla säännöllisesti.

Oksaselle pitkät asiakassuhteet ovat olleet palkitsevia. Tästä syystä hän on potilaidensa omistajien tavoitettavissa usein myös työajan ulkopuolella.

”Koen eläinlääkärinä olon tärkeäksi osaksi identiteettiäni. Ehkä uskaltaisin sanoa, että minulle tämä työ on elämäntapa.”

Teksti: Essi Puuri

DJ SMU syntyi jo kertaalleen päättyneen uran inspiroimana

KUN PUHUTAAN DJ:STÄ, SITÄ SAATTAA HELPOSTI AJATELLA, ETTÄ KYSEESSÄ ON HENKILÖ, JOKA VAIN VAIHTAA BIISEJÄ YÖKERHOSSA, TAI PYÖRITTELEE LEVYJÄ LAVALLA. KYSEESSÄ ON KUITENKIN PALJON MUUTAKIN. HYVIN LUOVA JA ERILAISIA MAHDOLLISUUKSIA TARJOAVA HARRASTUS, JOSTA VOI HALUTESSAAN TEHDÄ MYÖS AMMATIN. TÄSSÄ TARINA DJ:STÄ, JONKA URA EHTI KERTAALLEEN JO PÄÄTTYÄ, ENNEN KUIN SE SITTEN LOPULTA VASTA ALKOIKAAN.

Samu Saukko syntyi syyskuussa vuonna 2000. Pienestä pitäen hän on kasvanut DJ:n saappaisiin. Saukon mukaan hänen isänsä on soittanut levyjä 16-vuotiaasta asti, ja tämän harrastus on näkynyt arjessa koko Saukon elämän ajan. Nyt hän kulkee DJ-urallaan isänsä jalanjäljissä.

Tapaamme Saukon kanssa hänen kotonaan. Asunto on sisustettu siististi ja näyttää tavanomaiselta parikymppisen miehen kodilta. Ma-kuuhuone on kuitenkin hieman erilainen. Sängyn ja työpöydän lisäksi makuuhuoneessa on myös soittamiseen tarkoitettu laitteisto.

Kun asuntoon astuu sisään, ensimmäisenä silmään pistää todella iso

televisio ja muuta modernia elektroniikkaa. Yllättävää on se, että makuuhuoneen nurkassa on retromankka, ja kun katsoo tarkemmin, silmään pistää myös filmikamera, läjä vinyylilevyjä ja muutama kasetti. Saukko on iloinen siitä, että vinyylit on tuotu takaisin osaksi nykyajan musiikkia. Niiden kautta hän pääsee tavallaan elämään aikaa ennen kuin oli edes syntynyt.

URA ALKOI PERUSKOULUN DISKOSTA

Saukon DJ-ura alkoi peruskouluiässä. Hänen ensimmäinen live-keikkansa oli kiiminkiläisen peruskoulun diskossa. Pian sana kiiri, ja kohta keikkoja oli ympäri Oulua.

“Voit vain kuvitella, kun 15-vuotiaana saat 300 ihmistä hyppimään musiikin tahtiin. Se oli ihan uskomatonta. Pääsin elämään unelmaani jo sen ikäisenä”, Saukko kuvailee keikkailuaan.

Kun Saukko meni ammattikouluun, tahti hiipui hetkeksi. Vasta viime vuonna hänestä tuli DJ SMU.

Soittamisen lisäksi Saukko taitaa myös media-alan. Hän valmistui ammattikoulusta vain 17-vuotiaana ja on siitä asti työskennellyt oululaisessa videotuotantoyrityksessä kuvaajana ja leikkaajana.

HALUAA PITÄÄ SOITTAMISEN

DJ SMU syntyi, kun Saukko osti omat vinyylisoittimet ja elvytti vanhan harrastuksensa keväällä 2019. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. Viimeisimpänä Saukon tekemä miksaus soitettiin YleX:n Uuden tanssimusiikin lista -ohjelmassa.

Ohjelman juontaja peräänkuulutti nuoria DJ:tä, ja Saukko päätti saada äänensä kuuluviin lähettämällä juontajalle taidonnäytteen. Myöhemmin hän seurasi itse kyseistä lähetystä, ja osasi odottaa, että hänen videonsa on osana sitä. Hän päätti kuvata oman reaktionsa muistoksi.

“Olen onnellinen, että se ilta on taltioitu. Se on hetki, jota en tule koskaan unohtamaan”, Saukko muistelee.

Tällä hetkellä Saukko keskittyy verkostoitumiseen. Hän ei halua tehdä soittamisesta päivätyötä, vaan tekee sitä, koska se on mukavaa.

“Haluan viedä harrastustani eteenpäin ja soittaa isommalle yleisölle. Koen, että elän unelmaa jo nyt”, Saukko kertoo.

Keskustelusta saa sellaisen käsityksen, että kyseessä on henkilö, joka tosiaan tekee sitä mistä pitää.

“Kun alan tekemään jotain, keskityn siihen täysillä. Ei ole muita vaihtoehtoja kuin onnistuminen”.

TÄRKEINTÄ ON SE, ETTÄ KEIKALLA ON HYVÄ MEININKI

Tällä hetkellä Saukko haluaa olla näkyvillä mahdollisimman paljon.

“En unelmoi isoissa bileissä soittamisesta, vaan hyvästä meiningistä. Se on kiinni porukasta, ei paikasta”.

Perjantai-iltaisin hän soittaa paikallisen tanssikoulun jameilla ja välillä myös kilpailuissa. Tanssipiirit ovat vieneet Saukon mukanaan, ja hän on itsekin aloittanut tanssiharrastuksen.

“Kun olen alkanut soittamaan tanssipiireissä, olen päässyt tutustumaan tanssijoihin. Huomasin, että se on aito ja inspiroiva yhteisö, ja haluan itsekin olla osa sitä”, Saukko kertoo.

TAVOITTEENA OLLA LUOVA DJ

DJ:nä Saukko haluaa luoda muistoja. Hänestä kiehtovinta alassa on se fiilis, jonka hyvä musiikki parhaimmillaan luo kuulijoihin. Saukko kokee, että luovuus tulee ennen teknisiä taitoja. Hän tekee mieluummin hienoja kokonaisuuksia, kuin vain vaihtaa biisiä toisen loppuessa.

Haastattelun edetessä siirrymme Saukon työpaikalle. Saukko on tuonut DJ-laitteistonsa työpaikan studiolle kuvauksia varten. Tällä hetkellä noin 90 prosenttia ajasta kuluu siis pajalla, oli se sitten työ- tai vapaa-aikaa.

Toimistosta välittyy heti työnteon meininki. Se sijaitsee talliosakkeessa. Alakerta on pyhitetty studiokäyttöön, nurkasta löytyy myös pieni varasto kuvauskalustolle. Yläkerran parvella sijaitsee kolmen työntekijän editointipisteet.

“Luonnollisesti välillä tulee hetkiä, kun tuntuu siltä, että en jaksakaan soittaa. Silloin menen vain työpäivän jälkeen tekemään jotain muuta. Pienet tauot ovat hyvästä. Sitten kun menee taas soittamaan, niin siinä onkin ihan uudenlaista kipinää”, Saukko kertoo.

ESIKUVAT TUOVAT

INSPIRAATIOTA

Saukko inspiroituu kuuntelemalla musiikkia ja selaamalla sosiaalista mediaa. Hän seuraa sosiaalisessa mediassa useita eri soittajia.

Tällä hetkellä Saukko seuraa erityisesti James Hypen videoita. Hype on englantilainen luova DJ ja musiikkituottaja, joka nousi kuuluisuuteen tekemällä muiden kappaleista omia versioita.

“En inspiroidu biiseistä, joita James soittaa, vaan siitä, miten luovasti hän sen tekee”, Saukko kuvailee.

Viime kesänä Saukko sai mahdollisuuden olla mukana kahden oululaisen DJ:n keikalla. Ilta jäi hyvin mieleen. Hänen isänsä lisäksi kyseiset soittajat ovat eräänlaisessa esikuva-asemassa Saukon omalla uralla.

“Se oli todella mieleenpainuva ilta. Oli mahtavaa päästä isompien soittajien mukaan ja tutustua skeneen sitä kautta”.

“EN UNELMOI ISOISSA BILEISSÄ

SOITTAMISESTA, VAAN HYVÄSTÄ MEININGISTÄ.

SE ON KIINNI PORUKASTA, EI PAIKASTA.”

TULEVAISUUS VIELÄ AVOINNA

Saukko pitää soittamisen erillään työelämästä. Hän haluaa tehdä videoita työkseen ja selvästi nauttii siitä.

Soittaminen on kuitenkin tärkeä osa vapaa-aikaa, ja hän viettää aikaa sen parissa mielellään.

“Jos joku tarjoaisi vakiosoittopaikkaa, yrittäisin saada sen toimimaan. En kuitenkaan halua lopettaa päivätyötäni, mutta haluan soittaa niin isosti ja paljon kuin vain pystyn. Kunhan mistään ei tule pakkopullaa”, Saukko tiivistää.

Kesällä Saukko lähtee armeijaan ja arki muuttuu merkittävästi. Siihen asti hän aikoo tehdä juuri sitä, mistä tykkää, eli soittaa ja tehdä videoita.

SAMU SAUKKO

• Samu Saukko – DJ-Smu.

• Oululainen DJ ja media-alan ammattilainen

• Kuvaaja ja leikkaaja oululaisessa videotuotantoyrityksessä.

• Syntynyt vuonna 2000, Irvingissä Teksasissa, Yhdysvalloissa.

• Harrastaa DJ-hommia, skeittausta ja laskettelua. Aloitti hiljattain myös tanssin.

Teksti ja kuvat:

Jenna Suutari

Ensimmäinen keikka on kuin ensitreffit

HALSEY KEIKKAILI HELSINGIN JÄÄHALLISSA 26. HELMIKUUTA. KEIKALLA KUULTIIN ARTISTIN NIIN VANHAA KUIN UUTTAKIN TUOTANTOA. LAULAJAN ENERGINEN ESIINTYMISTYYLI JA HUMORISTISET VÄLISPIIKIT PITIVÄT YLEISÖN OTTEESSAAN KOKO KONSERTIN AJAN.

Helmikuinen keskiviikkoilta hämärtyy samalla, kun Helsingin jäähallin piha täyttyy sisäänpääsyä malttamattomina odottelevista faneista. Amerikkalaisartisti Halsey eli Ashley Frangipane esiintyy Suomessa tänään ensimmäistä kertaa. Helsingin keikka on Halseyn Manicmaailmankiertueen yhdeksäs konsertti.

Halsey julkaisi ensimmäisen EP-levynsä Room 93 vuonna 2014. Seuraavana vuonna hän julkaisi esikoisalbuminsa, joka kantaa nimeä Badlands. Levy menestyi hyvin. Se muun muassa pääsi Billboardin 200 albumin listan toiselle sijalle heti julkaisemisensa jälkeen. Tästä hetkestä Frangipanen ura lähti nousukiitoon. Halsey on kaiken kaikkiaan levyttänyt kolme studioalbumia, joista uusin on Manic. Se ilmestyi vuoden 2020 tammikuussa. Helsingin keikalla kuultiin kattava kokonaisuus artistin tuotannosta.

LIEKKEJÄ JA PAINAJAISIA

Jäähallin käytävät lainehtivat harhailevista ihmisistä, kun osa pyrkii fanituotetiskille, toiset ostamaan juotavaa ja loput omille paikoilleen. Keikkakansaa alkaa valua permannolle sekä katsomoihin yhä enemmän kellon lähestyessä iltakahdeksaa.

Mitä lähempänä keikan alkaminen on, sitä kovaäänisemmäksi tuhatpäinen fanilauma yltyy. Yhtäkkiä valot sammuvat ja jäähalli hiljenee tyystin. Muutaman sekunnin kuluttua valot räjähtävät takaisin päälle ja Halsey seisoo lavalla. Katsomo villiintyy, kun jenkkilaulajatar avaa keikan kappaleellaan Nightmare.

”Valmistautuessani etsin meikkejäni ja kävi ilmi, että ne ovat rekassa menossa seuraavaan kaupunkiin!”

Halseyn takana välähtelevien pyrotekniikan liekkien lämpö tuntuu katsomoon saakka. Lavalla mahtaa olla kuuma kuin saunassa. Siitä huolimatta Halsey hyppii lavalla tasajalkaa, tanssahtelee ja juoksentelee ympäriinsä kuin tekisi kardiotreeniä. Energisestä esiintymisestä huolimatta hän ei hengästy lainkaan.

HEKTINEN PÄIVÄ HELSINGISSÄ

”Helsinki! Miten menee?”, Halsey huutaa ensimmäisen kappaleensa jälkeen. Hän kertoo, kuinka innoissaan on tämän illan keikasta, koska se on hänen ensimmäisensä Suomessa.

”Tänään valmistautuessani keikkaa varten etsin meikkejäni ja kävi ilmi, että ne ovat rekassa menossa seuraavaan keikkakaupunkiin”, laulaja naurahtaa.

”Ainoat tuotteet, jotka minulla oli mukana, olivat huulirasva, deodorantti ja hiusharja. Managerini kysyi, selviänkö niillä. En todellakaan!”

Sitten Halsey kertoo tarinan siitä, kuinka hän ja hänen avustajansa olivat juosseet paniikissa ympäri Helsingin lukuisia kauppoja löytääkseen korvaavia kosmetiikkatuotteita. Kesken kertomustaan hän toteaa, että on hienoa, kuinka kunnioittavia suomalaiset ovat, sillä yleisö kuunteli hänen tarinaansa äännähtämättäkään.

YHDEN NAISEN SHOW

Esiintymislava on todella pelkistetty. Lavan takaseinä koostuu suuresta led-näytöstä, jossa värit vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Taka-alalla ovat myös koko lavan levyiset portaat. Kiertueella Halsey esiintyy mukanaan vain kolmihenkilöinen taustabändi. Ei taustatanssijoita, eikä sen ihmeellisempiä lavasteita. Silti hän onnistuu täyttämään koko lavan karismallaan ja pitämään yleisön otteessaan kappaleesta toiseen.

Halseyn uusimman levyn suurimpia hittejä on You Should Be Sad. Kun kappaleen ensimmäiset soinnut kajahtavat jäähallissa, yleisö hurraa kovaan ääneen. Valot välkkyvät ja lavalla seisoo vain kitaristi. Pian Halsey ilmaantuu takahuoneesta cowboyhattu päässään, sillä kappale on kantrivaikutteinen. Kertosäkeen alkaessa jäähalli täyttyy niin monista lauluäänistä, ettei taustamusiikkia tahdo kuulla, kun fanit alkavat laulaa sanoituksia Halseyn kanssa.

ENSITREFFEILLÄ YLEISÖN KANSSA

”Tiedättekö… Ensimmäinen keikka jossakin kaupungissa on kuin ensimmäiset treffit”, artisti toteaa.

”Sinua jännittää. Mietit, että pitävätköhän he minusta ja haluat näyttää parhaaltasi. Mitä useammin näet näitä tyyppejä, sitä rennompi sinusta tulee. Viidensillä treffeillä voit jo tervehtiä heitä sanomalla ’Miten menee, mulkerot?’”, hän huudahtaa. Yleisö räjähtää nauruun ja taputuksiin.

”Ehkä jonain päivänä voin tulla Helsinkiin ja tervehtiä teitä niin.”

Sitten laulajatar pyytää valoteknikkoa pimentämään jäähallin.

”Koska nämä ovat vasta meidän ensimmäiset treffimme ja minua vähän jännittää, niin voisitteko kaikki laittaa puhelimienne taskulamput päälle ja nostaa ne ilmaan?”, hän pyytää yleisöltä.

Katsomo ja permanto muuttuvat hetkessä pienten valopilkkujen mereksi, joka valaisee koko hallin samalla, kun Halsey alkaa soittamaan akustisella kitarallaan kappaletta Finally // Beautiful Stranger

HAIKEAT JÄÄHYVÄISET

Konsertti lähenee loppuaan ja viimeisinä Halsey esittää megahittinsä Gasoline sekä Without Me. Ennen viimeistä kappaletta hän puhuu musiikin ja keikkailun vaikutuksesta omaan mielenterveyteensä. Hän myös kiittää fanejansa ”uudesta mahdollisuudesta elämään”.

Without Me lähtee soimaan. Kappale on haikea, ehkä hieman surumielinenkin. Yleisö laulaa Halseyn kanssa biisin alusta loppuun saakka.

”Kiitos Helsinki!”, Halsey huutaa ja poistuu lavalta. Keikka on ohi ja fanit jäävät kaihoisina, mutta toiveikkaina odottelemaan seuraavaa kiertuetta. Halseyn keikan viimeisenä kappaleena kuultiin jättihitti Without Me. Kuva: Universal Music

Teksti:

Jasmin Kareinen

KoronaEXTRA

Koronakriisin unohtuneet uutiset

Maaliskuussa se kaikki muuttui. Suomen ja koko maailman uutisointiin luikerteli yksi viheliäinen virus, joka oli aiemmin kiltisti pysynyt jossain kaukaisessa Wuhanissa, Ulkomaat-osioiden palstoilla. Korona oli yhtäkkiä kaikkialla. Joka ikisessä otsikossa, joka ikinen päivä.

Globaalin pandemian iskiessä on tietenkin selvä, että median huomio muihin aiheisiin saattaa hieman herpaantua.

Mutta muistaako kukaan miten kävi Al-holin suomalaislapsille? Entä Turkin presidentti Erdoganin toimesta Kreikan rajalle jääneille pakolaisille?

Vuosi 2020 ennen pandemiamyrskyä kun ei ollut erityisen hiljainen. Päinvastoin: heti vuoden vaihtuessa saimme maistiaisen sodan uhasta Yhdysvaltojen ja Iranin välillä. Lisäksi koko Australia oli tulessa.

”Pelkona on, että Australian vesistöjen ekosysteemi on pysyvästi turmeltunut.”

Vaikka kolmatta maailmansotaa ei vuodenvaihteessa syttynytkään, oli Yhdysvaltojen ja Iranin konfliktilla tuhoisia seurauksia: 176 matkustajaa kuoli Iranin iskiessä ohjuksensa ukrainalaiseen matkustajakoneeseen.

Hyviä uutisia Australialle taas on se, että metsäpalot ovat rauhoittuneet ja uhattuina olleet koalat on voitu palauttaa takaisin luontoon.

Tällä hetkellä metsäpalojen suurin ongelma on tuhka, joka uhkaa saastuttaa Australian vesistöt ja tappaa niistä riippuvaiset eliöt. Pelkona on, että Australian vesistöjen ekosysteemi on pysyvästi turmeltunut.

Erdoganin maaliskuun rajojen avaamisen seurauksena tuhannet pakolaiset pyrkivät ylittämään Turkin ja Kreikan välisen rajan kohti Eurooppaa.

Rajalla tilanne Kreikan ja Turkin viranomaisten sekä pakolaisen välillä ehti kärjistyä. Turkin median mukaan yhteenottojen seurauksena kolme pakolaista kuoli ja 240 loukkaantui.

Kreikka kieltää kuolemat. Rajalta otettu videomateriaali kuitenkin vahvistaa ainakin yhden pakolaisen kuoleman kreikkalaisen viranomaisen toimesta.

Koronaviruksen ja Euroopan rajojen sulkemisen seurauksena Turkki tyhjensi maaliskuun lopussa raja-alueen. Pakolaiset on siirretty karanteeniin Turkin valtion järjestämiin vierastaloihin. Todennäköisesti konflikti kuitenkin palaa, kun Euroopan rajat jälleen avautuvat.

”Puhtaan veden puute vaikuttaa oleellisesti myös tautien leviämiseen.”

Myös Al-holin leirin suomalaislasten kotiutukset on keskeytetty koronaviruksen vuoksi. Kotiutukset eivät ole ainoa keskeytys: Unicefin tiedotteen mukaan vedentulo on keskeytynyt Koillis-Syyriassa sijaitsevalla Alloukin vesiasemalla.

Tämä vesiasema kattaa vedentulon puolelle miljoonalle ihmiselle, joihin Al-holin leirillä oleskelevat suomalaiset kuuluvat. Puhtaan veden puute vaikuttaa oleellisesti tautien, myös koronan, leviämiseen.

On vaikea uskoa, että kaikki edellä mainitut kriisit vielä pari kuukautta sitten valtasivat lehtien palstatilat. Nyt ne ovat jo uponneet jonnekin koronameren syviin syövereihin.

Jäljelle jääkin vain yksi kysymys: Muistatteko nyt?

LÄHTEET

• Kuvat: Unsplash, Flickr

• Muut:

• Daily Sabah 27.3./20

• Ekathimeri 27.3./20

• New York Times 10.3./20

• New York Times 13.3./20

• Wired 21.3./20

• Unicef Suomi 24.3./20

Itsesulkeutumisyksiön päiväloki karanteenista

Hyvä lukija,

on 30. päivä maaliskuuta Herran vuonna 2020. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja pakkasta riittää juuri nipistämään poskipäitä. Ei uskoisi, että maailman metaforinen kuppi on puoliksi tyhjä ja katastrofin ainekset leijuvat ilmassa kuin pahemman luokan siitepöly. Paskapaperia on jäljellä kuusi rullaa ja itsesulkeutumisen vuoksi ajamatta jäänyt partani on kolmen millimetrin mittainen.

On kulunut viikonloppu Uudenmaan rauhasta ja maa-alueiden luovuttamisesta koronan hallintaan. Nyt kehä kolmoselle on sijoitettu suojelupoliiseja ja oikeita poliiseja. Hakkaa päälle pohjan poika, pitäkää tiukka linja! Niin kauan kuin pieni juna vaeltaa pitkin Helsinkiä, on oltava valppaana.

Itse olen jatkanut omaan kotiini sulkeutumista sulkeutumalla. Lähinnä henkisesti. Olen aloittanut suomalaisten suosituimman harrastuksen, avoimen kyyläämisen. Ulkona liikkuvat hedonismin irvikuvat, sauvakävelijät, pitävät minut ankkuroituna maailmaan. Niin kauan kuin he saavat liikkua vapaana, voin todeta ulkona liikkumisen vielä mahdolliseksi.

Epäsosiaalinen media pakottaa meidät olemaan paremmin läsnä ja ilmoittamaan siitä. Ei kukaan tee etätöitäellei ilmoita tekevänsä etätöitä. Kotitoimistoja syntyy nopeammin kuin niitä ehditään purkaa. Yksi elementti on

noussut suomalaisten kotitoimistojen kuninkaaksi: tulostin. Tämä erilaisista musteista valittava pikku perkele on integroitu hyvin monen kotitoimiston paalupaikalle. Siellä se informoi somevirtaan kuinka tärkeää meidän työmme on yhteiskunnalle.

Ihmiset ovat ottaneet kontolleen keksiä uusia aktiviteetteja. Moni on ryhtynyt lukemaan kirjoja ja katsomaan erilaisia suoratoistopalveluita, koska nyt on ”enemmän aikaa”. En tiedä, missä todellisuudessa te elätte, sillä ei minulla ole yhtään enempää aikaa. Herään yhä ennen esiteinejä ja menen yöksi nukkumaan, mutta ei minulla ole maagisia ylimääräisiä tunteja aloittaa lukemaan Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta tai Breaking Badin katsomista. Ajan rakenne ei ole muuttunut, siitä on tullut illuusio.

Ainakin petroli on halpaa.

Teksti:

Kalle Haataja, Selviytyjä

Korona ei opeta minua

Tammikuussa 2020 Suomeen saapui alun perin Kiinasta levinnyt Covid-19 eli koronavirus. Koronaviruksen oireisiin kuuluvat muun muassa hengenahdistus, kova kuume ja yskä. Virukseen ei tällä hetkellä ole lääkettä. Aluksi tartunnan saaneet, altistuneet ja riskiryhmäläiset määrättiin kahdeksi viikoksi karanteeniin, joka tarkoittaa sitä, että ihmiskontaktit ja asioinnit hoidetaan etänä. Esimerkiksi ruokaostokset toimitetaan tarvittaessa ulkoovelle. Nyt melkein koko Suomi on karanteenissa, jotta tauti ei leviäisi.

Ihmiset ovat somessa keskustelleet muun muassa koronan aiheuttamasta ahdistuksesta, yrittäjien haasteista, etäopetuksesta ja ruoan hamstraamisesta. Instagram, Snapchat, Tiktok ja Facebook täyttyvät eri haasteista ja vessapaperimeemeistä. Oman elämänsä somevaikuttajat teroittavat ”kuinka korona opettaa meitä arvostamaan läheisiämme ja yhteistä aikaa.”

Minulle korona ei opeta tällä hetkellä mitään. Se pelottaa ja ahdistaa, rajoittaa elämää ja vaikuttaa mielenterveyteen. Minä en tarvitse koronaa, jotta oppisin arvostamaan läheisiäni ja yhdessäoloa. Arvostan sitä ilman tätä suurta harmaata pilveä. Pelkään, että tilanne leviää käsiin ja kuolonuhrien määrä nousee resurssien puuttuessa. Minua suututtaa ihmisten ajattelemattomuus ja suosituksien laiminlyönti. Kokoontumisia tulisi välttää, sillä oireetonkin voi kantaa tartuntaa, mutta silti osa väestöstä tapaa ystäviään edelleen. Jotkut lohduttautuvat sillä, että sairaus on vaarallinen vain vanhoille. Miten itsekästä.

Elinkeinoelämän keskusliiton johtava ekonomisti Sami Pakarinen kertoi Twitterissä sunnuntaina 29.3., että ihmisten liikkumisrajoitukset ovat laskeneet tartuntojen määrää Suomessa. Olo on silti hieman levoton uutisointeja lukiessa, koska soraääniä kuuluu sieltä täältä: kerrotaanko meille tarpeeksi tilanteen vakavuudesta?

Oman elämänsä somevaikuttajat teroittavat ”kuinka korona opettaa meitä arvostamaan läheisiämme ja yhteistä aikaa.”

En tietenkään ajattele koronaa koko ajan. Se poistuu mielestä arkisissa askareissa, tv-sarjoja katsellessa ja kissaa hoitaessa. Sitten taas tulee uutinen tai uusi tiedotus. Jotkut enteilevät, että suurin tartuntapiikki ajoittuu juhannuksen tienoille. Jos asia on niin, on meillä vielä pitkät päivät edessä ennen koronan väistymistä taka-alalle.

Teksti:

Minna Laamanen

Bussit ovat tyhjiä myös ruuhka-aikoina.

EXTRAKorona

Oulun kadut koronaviruksentyhjenivät takia

Pyörätelineissä on tilaa omalle kulkupelille.

Korona pakotti urheilutoimijat kekseliäiksi

Koronavirus-pandemia pyyhkii maapallon ympäri. Osana sitä suuret yleisötapahtumat – mukaan luettuna suurin osa urheilutapahtumista – peruuntuivat.

Peruutukset ovat laittaneet urheilutoimijat pohtimaan uusia tapoja tuomaan sisältöä seuraajille, kun normaali otteluihin ja kilpailuihin perustuva rytmi katosi täysin.

Monet ovatkin lähteneet kaivelemaan historiasta uutisen aiheita.

Esimerkiksi jalkapallon Valioliigaa näyttävä Viasat pyöritti perinteisen lauantai-iltapäivän ottelun tilalla retrostudion, jonka jälkeen esitettiin Manchester Unitedin ja Liverpoolin kohtaaminen yli kymmenen vuoden takaa. Pallokerho-podcast sen sijaan otti normaalin nykytilaan peilaavan keskustelun tilalle lähes tunnin mittaisen keskustelun syksyn 1993 veikkausliigaottelusta.

Myös jalkapalloseurat ovat reagoineet ja suorittavat Twitter-tileillään omaa Suomen Cupia. Lajina on klassinen neljän suora. Palloliitto sen sijaan siirsi oman harjoitusottelun Puolaa vastaan FIFA:n pariin.

Kekseliäisyyttä vaaditaan myös seurojen toimistoilla. Rahavirrat ehtyvät ja laskuja pitää silti maksaa. YT-neuvottelujen ollessa käynnissä yritetään varallisuutta saada tukikampanjoilla. Sarjatkin auttavat: Mestis myy sivullaan tukipaketteja, joiden osuudet

menevät suoraan muutenkin talousvaikeuksissa painiville seuroille.

Kaikkialla sarjat eivät ole kuitenkaan tauolla. Valko-Venäjän jääkiekkoliiga pelattiin loppuun maaliskuun aikana ja maan jalkapalloliiga jatkaa otteluitaan kansainvälisen pelaajayhdistyksen ehdotuksista huolimatta.

Valko-Venäjän lisäksi vain Burundi, Tadžikistan ja Nicaragua pitävät kausiaan yhä käynnissä.

Tietoakaan yleisötapahtumien peruuntumisesta ei ole, sillä esimerkiksi Minskin paikalliskamppailussa paikalla oli yhä tuhansia joukkueiden kannattajia.

Pelaajat ovatkin tavallaan maan diktaattori Aljaksandr Lukašenkan pelinappuloita, sillä hänen suosittelemansa ”traktoriterapia” ei varmastikaan auta mahdollisen tartunnan sattuessa.

Sarja on kuitenkin tällä hetkellä maailman kovatasoisin käynnissä oleva, jonka takia sen lähetysoikeuksia on myyty muun muassa Venäjälle ja Intiaan. Niin kipeästi urheiluihmiset kaipaavat täytettä arkeensa.

Teksti:

Jussi Heikkinen

Hiljaa, korona puhuu!

Henkilökohtaisessa kriisikuplassani elän taantumaa. Kirjaston kirjojen eräpäivää on jatkettu. Ja eristäytymistä jatketaan vielä viikkoja.

Honeymoon-vaihe jäi lyhyeen.

Arjen rytmittäminen ja työrauhan löytäminen kahden pikkukoululaisen kanssa kiristää ajoittain hermoja. En seuraa enää aktiivisesti uutisia mutta olen aloittanut pitkään tauolla olleen juoksuharrastukseni uudestaan.

En suostu kärsimään koronakeväästä turhaan! Olohuoneissa tapahtuva navan kaivuu pitää ulottaa koko maailmaan.

”Turhaan

me selätämme mitään viruksia, jos tämä maapallo on kuitenkin lopulta määrä hukuttaa roskaan ja paskaan.”

Hiljaisen kaaoksen keskellä on ollut hyvä huomata, kuinka maapallo on alkanut elpyä tämän suhteellisen lyhyen pysähdyksen aikana. Aiemmin kulutuspäissämme emme enää nähneet, mitä kaikkea ryönää meille myytiin pelastuksena.

Oi, ylijumalamme talouskasvu! Voisitko muistaa jatkossa muitakin jumalia?

Turhaan me selätämme mitään viruksia, jos tämä maapallo on kuitenkin lopulta määrä hukuttaa roskaan ja paskaan.

Aiemmin kuluttaja-ihminen osti joka kauteen uudet merkkivaatteet ja säilytti näin oikeuden olemassaoloonsa markkinamiesten luomassa todellisuudessa. Someen oli

saatava ainakin kerran vuodessa kivoja lomakuvia muualta kuin kotimaasta.

Nyt tuo sama tyyppi istuu päivät activeweareissaan kotona ja hoitaa pakolliset ruokaostoksensa kerran tai kahdesti viikossa lähikaupassaan. Ainoa asia, jota hän aidosti kaipaa, ovat muut ihmiset.

Poikkeustila on paljastanut sen, millä oikeasti on väliä.

Aina kysyttäessä on toki vastattu, että terveys, perhe ja ystävät ovat tärkeimpiä elämässä. Normaalin arjen kiire vain syö kaiken liian helposti. Väsyneinä ja vauhtisokeina haemme helpotusta usein vääristä asioista.

Otamme näköpuhelinyhteyden ystävän kanssa ja naureskelemme huolettomille kampauksille. Panostamme hetkeen laittamalla jopa huulipunaa, joka kuitenkin haalistuu juttelun ja viinilasin äärellä.

Olemme yhtä mieltä siitä, että tämän piti tapahtua.Ja me naiivisti uskomme, että olemme jonkin uuden ja paremman kynnyksellä. Pitkään keskeneräisinä olleet käsityötkin valmistuvat ennen kesää.

Surutyö ei pääty koskaan

SEN BAARI-ILLAN PITI OLLA ILTA MUIDEN JOUKOSSA. LEPPOISAA HAUSKANPITOA YSTÄVIEN KANSSA. LOKAKUINEN ILTA JÄI KUITENKIN ANTTI HÄKKISEN MUISTOIHIN

Antti Häkkinen havahtui muuten normaalisti kuluneen illan aikana siihen, kun rintaa puristi ja olo oli todella huono.

’’En oksenna ikinä, kun olen juhlimassa. Sinä iltana piti kotimatkalla pysähtyä kahdesti oksentamaan’’, Häkkinen kertaa illan tapahtumia.

Kotiin päästyään väsynyt juhlija riisui oksennuksessa olevat vaatteensa ja vei ne parvekkeelle odottamaan seuraavan päivän toimenpiteitä. Samaisten vaatteiden joukossa tuulettumaan ajautui miehen puhelin. Tähän puhelimeen oli yön aikana tullut useita puheluita sekä itkuinen ääniviesti.

KOHTALOKAS PUHELU

’’Ajeltiin autolla pitkin kaupunkia ja kuunneltiin musiikkia. Ei se ikäero meitä haitannut’’, Häkkinen kertoo hymyillen viitaten 22 vuoden ikäeroon.

Häkkinen muistaa isoveljensä olleen aina todella avulias ja aidosti läsnä läheisilleen.

’’Hän oli veli ja ystävä samassa paketissa.’’

Yksi ilta ja sen tapahtumat muuttivat koko perheen elämän. Parvekkeella olevaan puhelimeen oli tullut kymmeniä puheluita Häkkisen isältä. Selvästi yöllinen asia oli ollut tärkeä. Väsynyt mies heräsi aamulla silloisen kumppaninsa sanoihin.

‘’Ari on tapettu.’’

JOKAINEN TAVALLAAN

Häkkinen kuvailee ensimmäisiä tuntemuksiaan todella sekaviksi.

’’Ei sitä oikein voinut tajuta. Surun ja järkytyksen lisäksi pinnassa oli järjetön viha siitä, kuka tekee tällaista’’, Häkkinen purkaa omia tuntemuksiaan hetken mietinnän jälkeen.

Tiedon saatuaan perhe ohjattiin kriisipäivystykseen, jossa surua pääsi purkamaan. Myös kirkko tarjosi kriisiapua.

Jokainen perheenjäsen käsitteli surua omalla tavallaan. Häkkinen koki parhaimpana avata tuntojaan jollekin muulle kuin heille.

’’En halunnut mitenkään vertailla omia surujamme vanhempien ja sisarusten kanssa. Koin helpommaksi avautua henkilölle, joka ei ollut Arin kanssa niin läheinen kuin perheemme oli.’’

Silloinen puoliso saa Häkkiseltä kiitosta. Hän osasi olla tukena juuri oikealla tavalla ja myötäeli surussa.

VAILLA JÄRKEVÄÄ SYYTÄ

Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa illanvieton yhteydessä. Taustalla oli mustasukkaisuutta, joka johti lopulta tappoon.

Tapahtumia edelsi edellisenä päivänä tapahtunut pahoinpitely, jonka seurauksena Ari oli joutunut sairaalaan.

’’Näin jälkeenpäin on jäänyt vaivaamaan, että olisi pitänyt hakea hänet kotiin ja turvaan. Työt taisivat estää silloin, joka nykypäivänä tuntuu todella mitättömältä syyltä.’’ Häkkinen kertoo äänessään selvää haikeutta.

‘‘Olisin voinut ehkä jollain tapaa hyväksyä jonkin oikeamman syyn kuin kännisten riita’’

Ari eli kunnollisen miehen arkea: teki töitä ja oli läsnä perheelleen. Viikonloppuja kuitenkin siivitti alkoholi ja sen seurauksena kohtelias mies ajautui vääriin piireihin.

’’Ei hän ollut mikään narkomaani Rajakylästä, niin kuin netissä on kirjoiteltu.’’

Asian käsittelystä Häkkisen mielestä teki erityisen vaikeaa se, ettei tapahtumille ollut mitään kunnollista syytä. Humalassa olevien henkilöiden välienselvittely ajautui pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen.

’’Olisin voinut ehkä jollain tapaa hyväksyä jonkin oikeamman syyn kuin kännisten riita.’’

RAHA EI TUO VELJEÄ TAKAISIN

Häkkinen myöntää surun käsittelyn jääneen hieman varjoon ja vähäiseksi. Hän ei ole tapahtumien jälkeen käynyt puhumassa ammattilaisen luona. Häkkinen muotoilee,

että asiasta on tullut jonkinlainen möykky sisälle, jonka hän toivoo saavansa purettua tulevaisuudessa.

’’Jos muuta en ole oppinut niin ainakin ajattelemaan, että selviän kaikesta. Jos tästä on selvitty, niin selviän mistä vain.’’

Kolme päivää tapahtuman jälkeen Häkkinen sai työtarjouksen, josta avautui vakituinen työpaikka myyjänä. Työ piti surullista miestä kasassa ja vei ajatuksia muualle. Vasta viime vuosien aikana Häkkinen on alkanut avautumaan enemmän ystävilleen.

‘‘Emme ehtineet hyvästejä jättää. Emme tienneet, että toiset elämäsi päättää.’’

‘‘Nyt on hieman saanut jätettyä jossittelua ja itsensä syyttelyä vähemmälle. Miksi en tajunnut tilanteen vakavuutta ja entä jos olisin toiminut toisin’’, Häkkinen huokaisee.

Oikeudenkäyntiin hän ei mennyt ollenkaan. Asianajajan mukaan hänen olisi pitänyt todistaa oikeuden edessä, kuinka tärkeä veli hänelle oli. Ajatus tuntui käsittämättömältä. Hän ei ollut myöskään halukas vaatimaan korvauksia henkisestä kivusta. Mikään summa ei tuo isoveljeä takaisin tai korvaa tapahtunutta.

ELÄMÄN KOVUUS VASTEN KASVOJA

Jälkeenpäin Häkkinen tajusi, että tapahtumaillan epätavallinen huono olo ja oksentaminen oli jonkinlainen merkki tulevasta.

’’Ehkä kroppa reagoi jo johonkin, mistä mieli ei edes vielä tiennyt.’’

Mies toteaa, että tapahtumat ovat opettaneet elämän kovuutta ja sitä ettei mitään kannata pitää itsestäänselvyytenä. Hän myös korostaa, että jossittelu ei tuo ketään takaisin ja siitä pitäisi pyrkiä eroon.

Isoveljen hautakiveä koristavat sanat kertovat tapahtumien ja elämän julmuudesta:

’’Emme ehtineet hyvästejä jättää. Emme tienneet, että toiset elämäsi päättää.’’

NÄIN SAAT APUA KRIISITILANTEESSA

• Valtakunnallinen kriisipuhelin

p. 09 2525 0111

• Rikosuhripäivistys auttava puhelin

p. 116 006

• SOS-kriisikeskus

p. (09) 4135 0510

• Kirkon palveleva puhelin

p. 0400 22 11 80

Teksti ja kuva: Hanna-Riikka Karjalainen

Kesäkadun lämpö houkuttelee viileinä iltoina

Hallittu kaaos Valkean yössä

ihmisten liikkuminen ei lopu kauppakeskuksen liikkeiden sulkeutumiseen. alkoholi ja huumausaineet ovat tavanomainen näky viikonloppuyönä oulun kesäkadulla.

”Onneksi pääsen kolmen viikon päästä vieroitukseen. Loppuisipa tämä paska jo.”

Levottomia teini-ikäisiä seisoskelee Oulussa sijaitsevan kauppakeskus Valkean edessä hiihtolomaperjantain iltana. Nuoret huutelevat toisilleen ja nauravat yhdessä. Liikkeet sulkeutuvat parinkymmenen minuutin päästä. Vartijat kävelevät rauhallisesti kauppakeskukseen sisälle.

Tummiin varusteisiin pukeutunut mies kyselee ohikulkijoilta tupakkaa. Hän kertoo käyttäneensä huumeita lähellä sijaitsevan pikaruokaravintolan vessassa. Miehen pää taipuu edestakaisin ja katse harhailee lattiasta taivaalle. Hänen olemuksensa on rauhallinen, mutta poissaoleva.

”Onneksi pääsen kolmen viikon päästä vieroitukseen. Loppuisipa tämä paska jo”, mies tokaisee vetäen henkosia tupakastaan.

Nimettömäksi jäänyt mies vaikutti aidosti toiveikkaalta tulevaisuu-

tensa suhteen. Hän katoaa illan hämärään vähin äänin keskustelumme jälkeen.

Kauppakeskuksen sisällä nuoret viettävät aikaa omissa porukoissaan seinien vieressä. Hiljainen musiikki kaikuu yhden porukan keskellä. Energiajuomia on melkein jokaisen teinin kädessä. Moni käärii tiiviiseen tahtiin tupakkaa. Alkoholijuomia näkyy ainoastaan keski-ikäisillä istuskelijoilla.

viina virtaa vanhemmalla väellä Kahdeksan vanhempaa herraa on vallannut penkkirivistön läheltä Valkean pohjoisen puolen ovia. Osa kaveriporukasta on siististi pukeutuneita ja toiset näyttävät hieman rankempaa elämää nähneiltä.

Tyhjä lasinen viinapullo vierii kauppakeskuksen kivilattiaa pitkin pi-

täen raastavaa ääntä. Uusi viinapullo kaivetaan Lidlin muovipussista ja pullo kiertää miesten ringissä. Sammallus kuuluu seuraavaan penkkiriviin.

Vartija kävelee Valkean sisälle kierrokseltaan. Kaksi miestä lähtee kirosanoja huudellen kauppakeskuksesta pimenevään iltaan vartijan saattamana. He ovat selkeästi vartijoiden vanhoja tuttuja. Tunnelma pysyy miesporukassa rauhallisena, vaikka osa joutuukin jättämään illan kauppakeskushengailun kesken.

Valkean kaikki muut liikkeet ovat jo suljettuina paitsi Sokos Herkku, joka on auki kymmeneen asti illalla. Kaupan vierestä löytyvät myös vessat, jotka ovat kauppakeskuksen asiakkaiden käytössä vielä viimeisen tunnin.

Kolmen teinin porukka lähtee vessasta kikatellen. Vessa on moderni, mutta selkeästi kokenut ilkivaltaa. Toinen vessakopeista on turmeltu.

Vessan rengas ei ole paikallaan ja paperia on levitelty pitkin lattioita. Vessan lukko ei myöskään toimi. Ovi näyttää potkitulta. Tyhjiä kaljatölkkejä löytyy lavuaarin läheisyydestä ja roskakorista.

virkavalta luo turvaa kaikille

Pääovien eteen kurvaa tumma tilataksi. Kaksi miestä poistuu taksin kyydistä. Toinen heistä pinkaisee juoksuun kohti Rotuaaria.

”Hei! Tämä taksi jäi maksamatta”, kuski huutaa auton ovelta kyllästyneen kuuloisena.

Taksikuski ja toinen miehistä jäävät selvittämään tilannetta kauppakeskuksen ovien eteen. Ääntä korotetaan puolin ja toisin, mutta loppujen lopuksi poliisi kutsutaan paikalle selvittämään asiaa. Poliisien saapuessa ovien toisella puolella näkyy ambulanssi.

Illan tunnelmia kuvaa parhaiten hallittu kaaos. Suurin osa ihmisistä on vain ohikulkumatkalla, mutta nuorille lämmin kävelykatu toimii hengailupaikkana. Vartijoita kävelee miltei taukoamatta Valkean kävelykadulla. Häiriköt joutuvat lähtemään ilman varoituksia suoraan ulos.

Kysyn vartijalta, onko Valkeassa rauhatonta viikonloppuisin yöaikaan.

”En saa kommentoida työasioista ulkopuolisille, mutta se riippuu ihan ajankohdasta ja yöstä”, toteaa vartija lempeästi samalla sulkien käytävää Sokos Herkkuun.

Teksti ja kuvat: Tiia Brinck

Kissan kosketus riittää

RIKA RUUSUVAARA HAAVEILEE MAALLA ASUMISESTA JA MATKUSTELUSTA. HÄN EI KAIPAA ELÄMÄÄNSÄ SEURUSTELUKUMPPANIA EIKÄ HALUA PERUSTAA PERHETTÄ. KISSAN ANTAMA SEURA ON HÄNELLE TARPEEKSI.

Rika Ruusuvaara, 30, kärsi kaksi vuotta sitten pitkästä ahdistuskohtauksesta. Hän mietti, miten harhauttaisi aivojaan, kun suklaakin oli poissuljettu vaihtoehto aikuistyypin diabeteksen vuoksi.

Ruusuvaara avasi internetin ja päätyi katsomaan pornoa. Katsoessaan hän huomasi, etteivät videot aiheuta hänessä minkäänlaista kiinnostusta. Silloin Ruusuvaara tajusi olevansa aseksuaali.

“Oloni oli äärimmäisen helpottunut”, kuvailee Ruusuvaara.

Hän oli pitkään luullut olevansa biseksuaali, koska hän oli ihastunut

sekä naisiin että miehiin. Hän ei kuitenkaan koskaan ole ajatellut seksuaalista puolta tai halunnut seurustella.

Lapsuudessaan Ruusuvaara katsoi usein vanhempiensa kanssa Kauniita ja rohkeita. Hän oletti, että kaikkia ällöttää suuteleminen ja pohti, miksi ihmiset edes tekevät sitä. Myöhemmin nuoruusiässä, kun seurustelu tuli muilla ajankohtaiseksi, yritettiin Ruusuvaarallekin löytää kumppani.

”En ajatellut, että minussa olisi mitään vikaa. Välillä kuitenkin mietin, kuinka kaikki muut haluavat seurustella, mutta minä en.”

Kumppanin etsiminen loppui, kun Ruusuvaara kertoi aseksuaalisuudestaan. Yhdellekään ystävälle hänen suuntautumisensa ei ole ollut ongelma.

”Ei minulla ikinä tule tunnetta, että maailma loppuu, pitää päästä panemaan.”

ROMANTIIKKA TAKA-ALALLA

Rika Ruusuvaara on kuva-artesaani, luonto-ohjaaja ja järjestyksenvalvoja, mutta tällä hetkellä hän on työtön työnhakija. Sarjakuvien piirtäminen on hänen suuri intohimonsa ja itseilmaisun keino. Hän julkaisee netissä useaa sarjakuvaa yhtäaikaisesti.

”Koen saavuttaneeni jotain elämässä aina kun saan sarjakuvasivun valmiiksi.”

Sarjakuvissa hahmoilla saattaa olla romanttisia suhteita, mutta useastikaan ne eivät ole tarinan pääosassa. Ruusuvaaran pisimpään kestänyt sarjakuvaprojekti on nimeltään Varjoissa

”Ideani ei ollut muodostaa sen hahmoista pareja ollenkaan. Sitten ystäväni alkoivat kyselemään, kuka menee yhteen kenenkin kanssa ja mikä kaikkien seksuaalinen suuntautuminen on. En minä niitä ollut ajatellut. Pitäisikö niitä muka miettiä?” hän nauraa.

Ruusuvaara ei kaipaa elämäänsä seurustelukumppania, mutta Eversti-kissa on sitäkin tärkeämpi. Eversti on iso, pörröinen ja yksi kolmasosa norjalaista metsäkissaa.

”Tykkään kissan kiintymyksestä minuun, koska se ei ole millään tavalla romanttista. En jaksaisi ihmiseltä sellaista huomiota.”

Ruusuvaara haaveilee sarjakuvien julkaisemisesta ja vanhempiensa maatilan perimisestä.

”Se on ihanan rauhallinen paikka, jossa kissa voisi juosta vapaana. Olisi niin kaunista elää keskellä ei mitään”, Ruusuvaara huokaisee.

VÄHEMMÄN EROTIIKKAA

Seksillä myydään jatkuvasti. Eroottisiin mainoksiin ei voi olla törmäämättä. Ruusuvaara toivoo, että tällaista mainontaa esitettäisiin vähemmän.

”En tykkää, että seksiä ja erotiikkaa on joka paikassa, koska se luo itselleni kiusallisen olon”, hän selventää.

Esimerkkinä Ruusuvaara mainitsee, että Putouksen viime kaudella oli todella härskejä vitsejä. Tänä vuonna ne ovat olleet toisella tavalla humoristisia, mistä hän tykkää enemmän. Rivot vitsit aiheuttavat hänessä ulkopuolisen tunteen.

”Kaikissa maailmanloppuelokuvissa on se yksi hahmo, joka huutaa maailmanlopun lähestyessä olevansa neitsyt. En ole koskaan ymmärtänyt sitä. Ei minulla ikinä tule tunnetta, että voi ei maailma loppuu, pitää päästä panemaan.”

Aseksuaalit ovat ihmisille tuntemattomampi vähemmistö. Ruusuvaara on muun muassa lukenut juttuja, ettei edes sateenkaariyhteisö luokittelisi aseksuaaleja mihinkään ryhmään. Lisäksi hän on kuullut väitteen, että aseksuaalit olisivat heteroita, jotka eivät vain myönnä sitä.

”Aseksuaalisuuden voisi selittää niin, että kysyisi joltakulta kiinnostaako sinua surffaaminen. Jos sinua ei kiinnosta tai et koskaan ole ajatellut sitä, niin minulle seksi on sama asia.”

Suuntautumisensa tajuttuaan Ruusuvaara liittyi Oulun Setan aseksuaalien tukiryhmään. Sieltä hänellä on vain positiivisia kokemuksia, ja usein ryhmässä puhutaan kaikesta muusta kuin seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Tarvittaessa vertaistukea on tarjolla.

“ON IHANAA OLLA TÄLLAINEN”

Ainoa asia mikä Ruusuvaaraa harmittaa on, ettei hän ymmärtänyt aseksuaalisuuttaan aikaisemmin. Hän jopa tunsi muita aseksuaaleja, mutta ei koskaan ollut ajatellut olevansa yksi heistä ennen kuin kaksi vuotta sitten.

Ruusuvaara uskoo, että jos olisi nuorempana tiennyt olevansa aseksuaali, ei hän olisi päätynyt baareista jatkoille.

”Minulle ei ole onneksi tehty mitään, mutta siinä missä toinen piti jatkojen tarkoitusperänä seksiä, mietin itse vain baari-illan jälkeistä hengailua ja yösijaa.”

Ruusuvaara haluaa tehdä selväksi kaikille omaa aseksuaalisuutta pohtiville, että heissä ei ole mitään vikaa. On myös normaalia silti haluta esimerkiksi itsetyydyttää, suudella, koskettaa tai seurustella. Aseksuaalisuutta ei ole vain yhtä oikeaa tapaa toteuttaa.

“On ihanaa olla tällainen. Tunnen itseasiassa itseni vapaammaksi, kun minua ei kahlitse mikään seksuaalinen halu. Joskus ihmiset ajattelevat, että olisimme jotenkin muita ylempänä, kun emme alistu seksuaalisille himoille. Mutta se on heidän oma ongelmansa, jos he ajattelevat näin”, hymyilee Ruusuvaara.

ASEKSUAALISUUS EI OLE

• Pidättäytymistä huonon parisuhteen vuoksi

• Pidättäytymistä uskonnollisen vakaumuksen vuoksi

• Selibaatissa olemista

• Seksuaalisuuteen liittyvä tukahduttamista, vastenmielisyyttä tai toimintahäiriö

• Seksuaalisten halujen katoamista esimerkiksi iän vuoksi

• Pelkoa intiimistä kanssakäymisestä

• Kyvyttömyyttä saada kumppani

ASEKSUAALIT VOIVAT

• Haluta ystävyyssuhteita, ymmärrystä ja empatiaa

• Haluta rakastua

• Kokea kiihottumista ja orgasmeja

• Haluta masturboida

• Osallistua seksuaaliseen toimintaan

• Olla osallistumatta seksuaaliseen toimintaan

• Olla mitä tahansa sukupuolta, minkä ikäisiä tahansa sekä tulla eri taustoista

• Mennä naimisiin ja/tai hankkia lapsia

Lähde: thetrevorproject.org Kuva: icons8.com

Teksti ja kuvat: Helena Petäjäkangas

“Olen todella tarkka siitä, kenelle ja minkälaiseen kotiin löytöeläin myydään.”

Vierashuoneella jokainen eläin on arvokas

LEMMIKKIHOITOLA

VIERASHUONE JÄRJESTÄÄ TILAPÄISTÄ HOITOA LEMMIKKIEN LISÄKSI MYÖS LÖYTÖELÄIMILLE.

SIELLÄ JOKAINEN ELÄIN ON YHTÄ TÄRKEÄ. HEIKOSSA KUNNOSSAKIN OLEVAT LÖYTÖELÄIMET YRITETÄÄN KAIKIN TAVOIN HOITAA KUNTOON JA TERVEEKSI.

Kun ovenkahva painuu alas, alkaa välittömästi iloinen koirien haukunta. Kun keskittyy, voi erottaa selkeästi muutaman isomman koiran matalan, jyrähtelevän haukun. Näitä säestävät pari kimeämpää tervehdystä, jotka kuuluvat kai pienemmille koirille.

Simo Tolonen on herännyt joka aamu kuudelta vuodesta 2011 asti. Sinä vuonna hän perusti lemmikkihoitola Vierashuoneen. Sinne omistajat voivat tuoda lemmikkinsä hoitoon, mutta myös löytöeläimille järjestetään tilapäistä turvaa ja huolenpitoa. Tolonen saapuu työpaikalle viimeistään kello

seitsemän ja päästää hoitokoirat häkeistä yksityisiin ulkotarhoihin.

”Ei tässä oikein vapaapäiviä ehdi pitämään. Ja vaikka tätä rakastaa, niin se on silti työtä”, Tolonen selostaa sinkoillessaan huoneesta toiseen.

Työvuorossa tänään Tolosen lisäksi ovat työharjoittelija Katri Humaloja ja työntekijä Teijo Keränen. He katsovat taukotilan seinällä olevaa lukujärestystä. Tussitaululla on parikymmentä saraketta, joissa kaikissa on häkin numero ja häkissä sillä hetkellä vierailevan koiran nimi.

18 KARVAKUONOA AAMUPALAJONOSSA

Vierashuoneella on hiihtolomaviikon torstaina yhteensä kahdeksantoista koiraa. Kaikki koirat pääsevät ensin käymään ulkotarhassa, ja sen jälkeen alkaa aamupalashow.

Henkilökunta vilkuilee tussitaulua ja tarkistaa keskittyneesti mitä ruokaa ja kuinka paljon tulikaan mihinkin häkkiin. Eri kokoisissa ruokakupeissa on jokaisessa numerolappu, joka kertoo mihin häkkiin kuppi viedään. Huone on pian täynnä ruokakulhoja ja koirannappulan tuoksua.

Työntekijät juoksentelevat edestakaisin. Keränen puikkelehtii kohti koiratarhaa molemmissa käsissään kulho, ja Humaloja rientää pesemään tyhjäksi ahmittuja astioita. Pestyt kupit täytetään iltaruuilla ja ne asetellaan kärryyn, joka muistuttaa hotellien tarjoilukärryä. Pian kahdeksantoista karvakuonoa on ruokittu ja hässäkkä rauhoittuu.

KUIN SAAPUISI KOIRIEN PÄIVÄKOTIIN

Taulun sarakkeissa lukee yksityiskohtaiset ohjeet jokaisen koiran ruokin-

nasta ja lääkityksistä, sekä saapumis- ja lähtöajat. Pikaisella vilkaisulla ruudukko näyttää sekavalta, mutta hetken tutkailun ja henkilökunnan tulkkauksen jälkeen se alkaa näyttää loogiselta.

”Omistajan yksityiskohtaiset ohjeet auttavat paljon. Toki maalaisjärkeä kannattaa käyttää”, Tolonen hymähtää.

Taukohuoneen seinustalla on hylly, jossa on koirien henkilökohtaiset tavarat ja lääkkeet. Koirien nimillä varustettu lokerikko tuo mieleen päiväkodeissa olevat hyllyköt, joissa jokaisessa lukee hoitolapsen nimi.

Koirat on ruokittu ja on aika lähteä lenkille. Ovi käy tiuhaan, kun työntekijät käyvät hakemassa uuden lenkitettävän ja palauttavat edellisen häkkiinsä. Pieni puudelia muistuttava koira nostaa takajalkaansa työntekijän auton renkaan luona. Siitä ei olla täällä moksiskaan.

LÖYTÖELÄIMET SAATTAVAT TULLA ERITTÄIN KURJISTA OLOISTA

Vierashuoneelle tulee paljon löytöeläimiä ikävistä oloista. Löytöeläimiä on ollut kilpikonnista undulaatteihin. Jos eläimellä on pienintäkään mahdollisuutta selvitä, se hoidetaan kuntoon. Mikäli viiden-

toista päivän jälkeen kukaan ei ole tullut eläintä hakemaan, myydään se eteenpäin rokotettuna, madotettuna ja terveeksi hoidettuna.

”Olen todella tarkka siitä, kenelle ja minkälaiseen kotiin löytöeläin myydään”, Tolonen kertoo.

Hänelle on äärimmäisen tärkeää, että Vierashuoneen toiminta on vastuullista ja rehellistä. Esimerkiksi yrityksen Facebook-sivuilla hän jakaa joskus karujakin kuvia huonossa kunnossa olevista löytöeläimistä. Hän toivoo tällä tavoin avaavansa ihmisten silmiä ja omistajien pitävän eläimistään parempaa huolta.

”Kyllähän tässä työssä tulee joskus rapaa niskaan. Olen kuitenkin ajatellut, että on parempi kertoa rehellisesti löytöeläinten kurjistakin kohtaloista.”

ONNELLISET KEHRÄÄJÄT ODOTTAVAT UUTTA KOTIA

Seuraavaksi on löytökissojen hoitamisen vuoro. Niille on oma rakennuksensa. Oven avaamisen jälkeen alkaa iloinen kehrääminen ja maukuminen. Hoitohuoneen päätyseinä on täynnä korkeahkoja häkkejä. Ne näyttävät kotoisilta ja jokaisella kissalla on omien

ruokakuppien lisäksi peti, raapimapuu, kissanhiekkalaatikko ja leluja.

Rakennus on sisustettu pirtein värein. Välillä puhtaus ja siisteys häkellyttää, sillä kissoja on tälläkin hetkellä kymmenkunta. Häkit puhdistetaan ja kissat ruokitaan kahdesti päivässä. Kiltein kissoista, Neponen, pääsee häkin putsaamisen ajaksi kulkemaan vapaasti huoneessa. Se puskee ystävällisesti jalkoja vasten ja kehrää, kun sitä silittää. Sille on jo löytynyt uusi koti.

Kahvinkeitin porisee jo kolmatta kertaa tälle aamua. Kahvia istutaan hörppimään kotoisaan, olohuonetta muis-

tuttavaan aulaan. Huoneen täyttävät pyykkitelineet, joilla kuivuvat koirien pestyt pyyhkeet ja huovat. Huoneen nurkassa on hylly, jossa myydään lemmikkitarvikkeita. Seinällä lukee teksti: ”Huomioi, että olet vastuussa lemmikkisi tekemistä kaupoista!”

Hetken aikaa on todella rauhallista. Radio soi hiljaisella ja ilmalämpöpumppu pihisee. Satunnaisesti kuuluu pieni haukahdus. Ovikello soi ja mies tuo pientä innokasta koiraansa hoitoon ensimmäistä kertaa. Tauko on ohi ja kaikki ryntäävät taas omiin tehtäviinsä.

Teksti ja kuvat: Essi Markkula

”Jos kaikki menee oikein, en enää tule takaisin”

SANOTAAN, ETTÄ SILMÄT NÄKEVÄT VAIN SEN, MINKÄ MIELI ON VALMIS VASTAANOTTAMAAN.

JUHA LESKISEN, 50, KATSE NÄYTTÄYTYY ENTISTÄKIN KIRKKAAMPANA, KUN TIETÄÄ HÄNEN JOSKUS

PALANNEEN TIETOISESTI OMAAN KEHOONSA – VIELÄ EI OLLUT HÄNEN AIKANSA LÄHTEÄ.

On asioita, joihin havahtuminen saa meidät näkemään maailman toisin. Sen tietää myös auringonvalon kultaamassa huoneessa vastapäätäni hymyilevä Juha Leskinen.

Leskinen kertoo olevansa kolmekymmentä vuotta sitten Ouluun tietotekniikkaa opiskelemaan muuttanut diplomi-insinööri, joka työskentelee tällä hetkellä Noptelin tuotekehityspäällikkönä.

”Vaikkei tämä se minun lopullinen identiteettini olekaan”, lempeä ääni muistuttaa.

Maaliskuinen iltapäivä on täynnä pehmeää valoa. Miehen tarina soljuu avarassa tilassa Oulun Henkisen Kehityksen yhdistyksen Kristallisalilla – aivan kuin kaikki ympärillä oleva, kirjahyllyjen kirjat ja pöydälle katetut teekupit, kuuntelisivat hiljaa.

KUN KYSYT, SAAT VASTAUKSEN

Vuosi 2014 oli poikkeuksellinen. Vain paria päivää ennen tammikuista syntymäpäiväänsä Leskinen sai squashmailasta niin voimakkaan osuman silmäänsä, että toipuminen vaati päiviä. Tuona aikana Leskisen mieleen alkoi nousta muistoja hänen jo edesmenneen isänsä henkisistä kokemuksista.

Yksi niistä oli kehostapoistuminen. Kehosta poistuessaan ihminen näkee itsensä fyysisen kehonsa ulkopuolelta.

Toivuttuaan Leskinen halusi tietää, mitä ilmiöstä nykyään tiedetään. Voisiko kehostapoistumiskokemuksen saada?

Pian kysymyksen esittämisen jälkeen vastaus saapui. Hän löysi Robert Brucen vuonna 2009 julkaiseman kirjan, Astral Dynamics: The Complete Book of Out-of-Body Experiences. Brucen tapa puhua henkisyydestä ja kehostapoistumisesta käyttämättä teologisia käsitteitä sopi hyvin kaiken kyseenalaistamaan tottuneelle insinöörille.

Brucen kirjassaan kuvailemat kokemukset olivat hämmästyttävän samankaltaisia Leskisen isän kertomusten kanssa. Tietoisen kehostapoistumisen aikaansaamat tuntemukset olivat tuttuja myös Leskiselle itselleen.

”Ajattelin, että minullahan on ollut vastaavanlaisia kokemuksia, useamman kerran elämässäni. Olin aina ajatellut pääseväni niiden tuntemusten jälkeen valveuneen, koska pystyin monesti tietoisesti liikkumaan siinä tilassa, jossa olin nukkumassa. Uuden tiedon johdattelemana aloitin tietoiset kehostapoistumisharjoitukset.

”NÄEN

AURASTASI,

ETTÄ OLET ALKANUT YMMÄRTÄÄ ASIOITA”

Onnistuneen kehostapoistumiskokemuksen edellytyksenä on hyvä energiakehon kunto. Niinpä Leskinen varasi ajan Maria Huoviselle reikihoitoon. Samankaltaisella vastaanotolla hän oli käynyt elmässään kerran aikaisemmin silloisen avioliittonsa pelastamisen toivossa.

Reikiksi kutsutaan Mikao Usuin 1920-luvun Japanissa kehittämää hoitomuotoa, jossa hoitaja kanavoi

energiaa hiljaisella ja tietoisella kosketuksella hoidettavan auttamiseksi. Energiahoidolla elvytetään kehon ja mielen omia, ehjääviä voimia.

”Maria katsoi pääni päälle ja totesi, että minulla on lähellä henkinen herääminen. Kysyin, mistä hän niin päättelee. Hän vastasi näkevänsä aurastani, että olin alkanut ymmärtää asioita.”

Tapaamiselta poimiutui mukaan uusi teos, vuonna 1963 ilmestynyt Joseph Murphyn The Power of Your Subconscious Mind.

”Kirjaa lukiessani ajatukseni muuttuivat kohisten kauniimmiksi. Mikä merkitys omilla ajatuksilla ja niiden positiivisuudella onkaan. Tätä kirjaa on pidetty monissa anglosaksisten maiden yrityksissä pakollisena luettavana. Niin voimakas se on”, Leskinen kertoo painottaen viimeistä lausetta.

TOINEN, TODEMPI TODELLISUUS

”Intentionani oli päästä käymään muulla kuin tällä maailman tasolla eli niin sanotulla astraalitasolla.”

Astraalitasoksi kutsutaan tunnetasoa, jossa ihminen tulee tietoiseksi henkisen maailman olemassaolosta. Tietoisuuden tasoista puhutaan nykyään myös dimensioina. Jos kolmas dimensio on fyysisen tason tietoisuus, on neljäs jo lähellä astraalitasoa.

Leskisen kokemus toisesta ulottuvuudesta on niin yksityiskohtainen, että sen avaamiseksi täytyisi kirjoittaa kirja. Hän kertoo

näkemistään kirkkaista väreistä ja sellaisesta kauneudesta, jota ei tässä maailmassa ole.

”Jälkikäteen olen kysynyt, miten kaikki siellä kokemani saattoi tuntua niin paljon todellisemmalta kuin se, mitä olen koko ajan luullut todelliseksi. Kuinka enää mitenkään voisin palata vanhaan maailmankuvaani?”

TIETOISUUDEN AVAAMISTA OVISTA

Leskisen mielestä ihminen hakee henkisten kysymysten edessä turvaa tyypillisesti uskontojen opeista, mutta tulkitsee niitä kuitenkin usein väärin. Hän ajattelee kaiken vapauttavan viisauden lähtevän tietoisuudesta; siihenhän lopulta kaikki uskonnotkin palautuvat.

Löydettyään Oulun Henkisen Kehityksen, Leskinen otti yhteyttä yhdistyksen silloiseen puheenjohtajaan. Yhdistys on uskonnollisesti sitoutumaton ja sen toiminta pohjautuu henkimaailman todentamiseen rakkaudellisten arvojen kautta.

”Mielestäni yhdistys on tärkeä askel. Todisteiden avulla uskominenkin

on huomattavasti helpompaa”, itse pian viiden vuoden ajan yhtiön puheenjohtajana toiminut mies sanoo.

Tämän vuoden kevät jää hänen kautensa viimeiseksi.

SALLIVA UUSI ALKU

Kun auringon hennonneet säteet kertovat illan saapumisesta, tunnelma muuttuu utuisen unettavaksi.

Pöydälle on nostettu seitsemänsataasivuinen kirja, jonka sisältä löytyviä ajatuksia Leskinen on opiskellut pian kolmen ja puolen vuoden ajan. Kirja vastaanotettiin sisäisenä saneluna vuosien 1965 ja 1972 välisenä aikana.

”Tuossa on se, mitä se kaveri 2000 vuotta sitten yritti meille selittää ja mitä me ihmiset emme ymmärtäneet. Se sama viisaus on tuotu tähän puhtaana rakkautena. Kirjan lähde tahtoo meidän huomaavan, että me olemme kaikki samaa.”

”Ainoa ero meidän ja kirjan kertojan välillä on, ettei hänessä ole enää mitään muuta. Meissä ihmisissä on vielä vaikka mitä. Nimet, käsi-

KUKA?

· Juha Leskinen

· Syntynyt 11.1.1970

· Asuu Oulussa

· Työskentelee Noptelilla tuotekehityspäällikkönä

tykset ja kansallisuudet – se kaikki on tätä muuta. Kirja on syy, miksi me olemme täällä. Jotta lopulta ymmärtäisimme, mikä on totuus.” Miten tätä totuutta voisi koskaan ymmärtää?

”Meissä kaikissa on oikeamielinen osa, joka auttaa meitä. Jos osaamme antaa anteeksi jollekin asialle, tämä tapahtuma katoaa siinä hetkessä menneisyydestämme sekä tulevaisuudestamme. Sinun ei siis enää tarvitse kohdata näitä tiettyjä vaikeuksia elämässäsi – sillä aina kun teet oikeamielisesti, tapahtuu ihmeitä.”

Esiintyjät olivat teeman mukaisesti pukeutuneet valkoisiin saunatakkeihin.

Saunassa ei ole sijaa koleudelle

LAURA SORVARIN LUOTSAAMA LÄMMINHENKINEN

SAUNALAULU-TAPAHTUMA JÄRJESTETTIIN KEMPELEESSÄ.

Jo Kempeleen Nuorisoseuran eteisessä voi tuntea olonsa tervetulleeksi. Maanantai-iltapäivän vilpoisuudesta ei ole rakennuksessa tietoakaan.

Talossa on menneillään tanssitaitelija Laura Sorvarin luotsaama Saunalaulu-yhteisötaidetapahtuma. Saunaa ja alastomuutta käsittelevät taideteokset ovat kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien tekemiä.

HITTEJÄ JA POHDINTOJA POPPAREIDEN KERA

Valtaisassa juhlasalissa käynnistyy lauluesitys. Salin etuosassa valkoisiin saunatakkeihin pukeutuneet esiintyjät laulavat monille penkkiurheilijoille tuttua Poika (saunoo) -kappaletta. Kertosäkeistö on muunneltu hauskasti Koko Kempele saunoo -muotoon. Esitys sujuu hyvin, esiintyjät pysyvät sävelessä. Yleisön aito kiin-

nostus esitystä kohtaan on käsin kosketeltavaa.

Paikalle saapunut kohtuullinen määrä yleisöä koostuu suurimmaksi osaksi eläkeläisistä ja kehitysvammaisista. Arvatenkin kyseessä on esiintyjien läheisiä. Nuoria ei yleisön joukossa näy.

Laulun jälkeen vuorossa on paritanssiesitys Abban Dancing Queen -hitin tahtiin. Myös yleisö saa osallistua esitykseen ja muutamaa läheistä käydäänkin hakemassa tanssiin.

Tapahtuman päävetäjä Laura Sorvari ottaa lavan haltuunsa. Projektissa mukana olleet ovat tehneet 20 minuuttia kestävän filmin. Sen tekemiseen ovat osallistuneet Kempeleen Zytyke -ryhmän lisäksi myös kolme muuta ryhmää.

Yleisössä seurataan filmiä keskittyneesti. Vetäjät antavat yleisön jouk-

koon kiertämään kulhollisen popcornia, ja heti perään toisen. Se saa osan yleisöstä purskahtamaan nauruun.

Sekä projektissa että filmissä on käytetty paljon musiikkia. Se ei yllätä ottaen huomioon Sorvarin ammatin. Klassikoihin luotetaan, nytkin soi Village People -yhtyeen YMCA.

Jokainen ryhmä on tehnyt taideteoksia, kuten piirtänyt esimerkiksi omia ääriviivojaan ja kädenjälkiään. Lumienkeleiden kuvaaminen saa kaipaamaan mennyttä talvea.

Taiteen lisäksi kuullaan myös filosofisia pohdintoja, jotka koskevat niin lintujen lentämistä, saunomista kuin kuolemanpelkoakin.

HANKALIA ASKELIA

JA SANATAIDETTA

Filmin päätyttyä nuorisoseuran toiminnassa mukana oleva Paavo Juvani kiittää esiintyjiä. Hän pyytää Kempeleen Senioriryhmää saapumaan salin etuosaan. Yli puolet yleisöstä nousee ylös.

Ensimmäisessä tanssissa askeleet ovat vielä hakusessa. Tämä ei kuitenkaan haittaa yleisöä, joka kannustaa tanssijoita. Seuraavissa askeleet osuvatkin jo paremmin kohdilleen, ja myös osa vetäjistä innostuu tanssimaan.

Esitykset päättyvät ja on aika siirtyä saunomaan. Sorvari kehottaa yleisöä tutustumaan runoihin, jotka on kirjoitettu pefletteihin.

Viereisellä seinustalla olevalle pöydälle on aseteltu useaan pinoon erivärisiä papereita. Niihin on kirjoitettu avoimia lauseita, joihin tulee keksiä jatkoa.

Yksi tapahtuman vetäjistä, sanataiteilija Timo Harju, kertoo kaikkien

lauseiden liittyvän jollakin tavalla alastomuuteen. Jatkon keksiminen osoittautuu yllättävän hankalaksi. Lopulta jatkoa syntyy, ehkä vähän hammasta purren. Pöydän keskellä olevassa kiulussa on zytykeläisten omia pohdintoja alastomuudesta.

AHAA-ELÄMYKSIÄ ITSE KULLEKIN

Suurin osa esiintyjistä ja yleisöstä siirtyy saunan sijasta kahvioon. Heidän joukossaan on myös runopöytää luotsannut Harju.

”Lauran tehtävä on vastata tapahtuman kokonaisvedosta. Minun tehtäväni on pelkästään hoitaa runot”, hän kertoo.

Myös tanssissa mukana olleet nuorisoseuran aktiivit ovat siirtyneet kahvion puolelle, tällä kertaa kuitenkin työn puolesta. Eläkkeellä oleva Paavo Juvani jaksaa edelleen nauraa pieleen menneelle tanssiesitykselle.

”Olisi selvästikin pitänyt harjoitella enemmän kuin kerran viikossa”, hän sanoo pilke silmäkulmassa.

Tapahtuma ei ollut hänelle eikä muillekaan seuran toiminnassa mukana oleville entuudestaan tuttu. Juvanilla itsellään oli kuitenkin etukäteen tietoa siitä, että vammaisjärjestöllä on esityksiä. Äänestä kuulee esitysten tehneen häneen syvän vaikutuksen.

”On koskettavaa huomata, miten paljon vammaiset ymmärtävät ja osaavat.”

Yleisöä valuu ulos ovista. Vetäjät aloittavat tanssisalin siivoamisen. On aika lähteä.

Pois ei voi kuitenkaan lähteä ilman kuvaa siitä itsestään eli saunasta, joka on kärrätty nuorisoseuran taakse. Saunasta ei kuulu pihaustakaan, mutta se ei haittaa. Pelkästään sen seinustalla oleva #SaunaMukaan -kyltti saa hyvän olon aikaiseksi.

”On koskettavaa huomata, miten paljon vammaiset ymmärtävät ja osaavat.”

Teksti ja kuvat: Pauliina Puurunen

Häilähdys Aino Junttilan elämästä

INTOHIMOINEN LIIKUNTA ON SIIVITTÄNYT AINO JUNTTILAN MATKAA SODAN PÄIVISTÄ RAUHALLISEEN KAAKKURIIN. SIITÄ HÄN EI KOSKAAN HALUA LUOPUA.

Isän toteamus vuosien takaa on edelleen Aino Junttilan mielessä:

“Nyt ne sieltä tulee!”

‘Sota alkaa. Aino Junttila on 9-vuotias. Idästä päin ilmestyy Temmeksen taivaalle viisitoista vihollisen konetta. Isä komentaa lapset suojaan aitan nurkalle. “Ettette ole aivan hollilla, kun ne ampuu.”

Koneet eivät pommita. Ne laskeutuvat matalalle ja ampujat tulittavat suoraan koneesta. Jylinä huumaa korvat. Melu tunkeutuu pään sisälle ja jää sinne pyörimään kuin ei löytäisi tietä ulos.

“Eihän me lapset olisi älytty varoa, oltiin niin pieniä,” Aino Junttila muistelee.

KIRJASTO LIEKEHTII

VAAN EI PALA

Afrikkalainen sananlasku toteaa, että iäkkään ihmisen kuollessa kirjasto palaa. Aino Junttilaa jututtaessa kokee olevansa kirjastossa. Haastateltava liekehtii. Liekehtiminen heijastaa elinvoimaa, joka sytyttää minutkin.

Kahdeksan vuosikymmentä on kuljettanut hänet sodan päivistä Kaakkuriin. Asunnossa on rauhallista ja turvallista. Televisio on sammutettu. Kattovalo palaa. Vaaleat verhot ikkunoiden edessä torjuvat pimeyttä. On helmikuinen alkuilta.

Aino Junttilalla on edessä muutto viereiseen taloon. Hän on saanut sieltä huoneiston pohjakerroksesta.

“Lapset eivät pidä siitä, että joudun nousemaan noita portaita. Kauppakassien kanssa haalautuminen on jo työlästä.”

Pyöräily Aino Junttilalta sujuu sen sijaan hienosti, joskin kävelylenkkien pituutta korkea ikä jo typistää.

Kiikkustuolissa voi muuton keskellä ottaa vauhtia uutta pyöräilykesää varten.

Äkikseltään riipaistu viiden kilometrin kävely tuntuu seuraavana päivänä jäsenissä.

TERVAA SUKSIIN JA

MAITOA LAATIKKOON

Aino Junttilan työvuodet vierähtivät Valion varastolla. Päiväkoteja ei ollut, joten Aino Junttilalta humahti lasten kanssa 16 vuotta kotosalla. Sitten työt jatkuivat. Miehen kanssa oltiin urheilullisia ja liikuttiin niin paljon kuin mahdollista. Hiihdettiin, kesäisin juostiin ja pyöräiltiin. Lasten lehahdettua pois pesästä liikuntaa laajennettiin tanssilavoille.

Tervahiihtoihin Aino osallistui 20 vuoden ajan. Treenata piti töiden jälkeen.

Hiihtäminen oli mahdollista niin kauan kun ladulla näki eteensä. Pimeän

tultua täytyi lopettaa. Sata kilometriä tuli silti viikossa hiihdettyä.

“Sukset olivat mitä sattuu silloin alkuaikoina. Tervahiihdonkin vedin alkuun puusuksilla. Kynttilällä ja tervalla voideltiin pohjat. Joskus jalat kastuivat jo alkumatkasta, kun Oulujoessa oli jään päällä vettä. Sisu ei vaan antanut periksi keskeyttää,” Aino Junttila toteaa.

Leudohkoja talvipäiviä oli siis tarjolla muinoinkin. Kovilla pakkasilla taas varpaat jäätyivät monoihin. Ankarimmat talvet koettiin talvisodan aikaan. Elohopea pysytteli tuolloin 40 pakkasasteessa pitkiä aikoja.

Elämä sodanjälkeisessä Suomessa ei ollut helppoa. Ensimmäisen pyöränsä Aino säästi ruokarahoista. Siihen kului kolme kuukautta. Pyörä maksoi 12 000 markkaa. Nykyrahassa se vastaa noin 400 euroa. Kodin sijaitessa Temmeksessä pyörästä muodostui oiva

apuväline työmatkojen taittamiseen. 40 kilometriä soratiellä yhteen suuntaan voidaan laskea liikunnaksi, jota muutenkin piti aina harrastaa. Jos kumi puhkesi, Piippolaan menevä linjaauto poimi illalla kyytiin. Tuohon aikaan myös lauantai oli työpäivä.

“Tervahiihdonkin vedin alkuun puusuksilla.

Kynttilällä ja tervalla voideltiin pohjat. Joskus jalat kastuivat jo alkumatkasta, kun Oulujoessa oli jään päällä vettä.”

Työmatkat helpottuivat, kun perheelle valmistui Oulunlahteen talo 1954. Sitä rakennettiin kolme vuotta, sitä mukaa kun rahaa oli. Pankeista ei saanut rahaa kuten nykyään. Talon valmistuessa lapsia pyöri jo jaloissa.

KAHVIA, SUKLAATA JA APPELSIINI

Aino Junttilan kodissa pientä ylellisyyttä riitti sota-aikana. Saksalaiset antoivat serkkutytölle kahvia ja suklaata. Kaupasta näitä aineksia oli mahdotonta hankkia, samoin hedelmiä. Saksalaisilla niitä oli, ja äidin veljentyttö työskenteli saksalaisten asiatyttönä Iskossa.

Appelsiinia Aino Junttila maistoi ensimmäisen kerran saatuaan sitä saksalaisilta sotilailta. Sen mehu maistui limonaatilta, mutta lihan maku oli hieman hapan. Uskomatonta kyllä, Aino Junttila kertoi saksalaisilta saadun myös paperiin käärittyjä marmeladikarkkeja. Niitäkään ei Oulusta pystynyt mistään hankkimaan. Saksalaiset käyttäytyivät kuin olisivat messuosaston pr-lähettiläiltä.

Saksalaisia hän kuvailee mukavaksi väeksi, jonka kanssa tuli hyvin toimeen.

“Naiset ainakin pitivät heistä. Sodan loputtua saksalaiset lähtivät Oulusta kukitettuina. Lähtiessään he laittoivat Lapin palamaan. “Aino Junttila toteaa.

Sodan loppupuolella kaupasta sai kupongeilla sokeria. Kahvia ei.

Viljaa oli omasta takaa, mutta mikäli oli hallavuosi, se saattoi olla tummaa. Maaseuduilla oli kyllä ruokaa, mutta kaupunkien kaupoissa ostettavaa ei ollut, vaikka rahaa ihmisillä saattoi kyllä olla.

PYÖRÄILYSTÄ VIRTAA JA VIRTAA PYÖRÄÄN

Pyörä on yhä rakas kulkuväline Aino Junttilalle. Hän on pyöräillyt koko elämänsä. Osasyynä rautaiseen kuntoonsa hän pitää aktiivista elämäntapaansa. Hänellä on sähköpyörä.

Vielä viime talvena hän harkitsi nastarenkaiden käyttämistä, mutta lapset kielsivät talvipyöräilyn. Onhan heidän äidillään ikää jo 89 vuotta.

Pyörä on mainio hyötyliikuntaväline, johon moni työikäinenkin turvautuu vuoden ympäri. Kuva: Mabel Amber, Pixabay

Viime kesänä Aino Junttilan teki mieli kotimökille Temmekseen. Niinpä hän survaisi mökille sähköpyörällä. Matkaa kertyi noin 50 kilometriä. Lapset eivät suoranaisesti ilahtuneet, kun tempaus selvisi heille. Aino Junttila yllättyi hieman itsekin, että akku kesti perille saakka. Paluumatkaa akun ei tarvinnut kestää. Poika haki äidin ja pyörän autolla takaisin kotiin.

Lapset ostivat äidille rollaattorin, jotta kauppamatkat jäiden päällä sujuisivat turvallisesti. Aino Junttilaa laite ei innosta. Hän pyöräilee mieluummin. Hän on jo ladannut sähköpyöränsä akut ja odottaa kevättä, jolloin hän pääsee taas satulaan.

AINO JUNTTILA

• Aino Junttila

• Ikä 89 vuotta

• Syntyjään Temmekseltä

• Kokenut toisen maailmansodan

• Työura Valiolla, aluksi Pohjanmaan kauppiailla

• Elää pyöräilystä

• Seuraa televisiosta kaikki hiihtokisat

Teksti ja kuva: Joel Ollikkala

Millainen journalisti olet?

1. Lempivuodenaikasi?

A) riippuu täysin olympiavuodesta

B) kevät, joka on inspiraation aikaa

C) kylmä talvi

D) kesä, jolloin kaikki viettävät aikaa ulkona

5. Paras koirarotusi?

A) vinttikoirat

B) puudeli ja ranskanbulldoggi

C) saksanpaimenkoira

D) beagle

2. Millaisia kirjoja luet mieluiten?

A) treenioppaita

B) kaunokirjallisuutta ja runoja

C) Ilkka Remeksen ja Reijo Mäen kirjoja

D) elämäkertoja

3. Mitä katsot TV:stä?

A) Urheiluruutu

B) Huvila & Huussi, Tuttu tyylitaiturina

C) Wallander, Beck ja Hills street bluesin uusinnat

D) Tanssii tähtien kanssa ja missikisat

6. Mihin Oulun baariin suuntaat bailaamaan?

A) Graaliin tai Vanhaan Paloasemaan

B) Jumpruun tai Viinibaari Voxiin

C) Putkaan tai Sarkkaan

D) Ihkuun, Peppersiin tai Ilonaan

7. Minkä biisin tahtiin mieluiten tanssit?

A) JVG-Voitolla yöhön

B) Beyoncé-Run the world

C) Bob Marley-Bad boys

D) Tauski- Sinä vain

4. Lempilomakohteesi?

A) Monaco tai Garmisch-Partenkirchen

B) Saint-Tropez tai New York

C) Auschwitz tai Tallinna

D) Gran Canaria

8. Lempijuomasi?

A) Mountain Dew

B) mansikkamargarita tai viini

C) kalja

D) Valkovenäläinen ja Kelekka

9. Miten pukeudut?

A) verkkarit, lenkkarit ja huppari

B) kauden trendien mukaan

C) mustassa on kaikki värit

D) pikee-paita ja jamekset

AJos sinulla oli eniten A-vastauksia, olet ilmiselvä urheilutoimittaja. Paikkasi on MM-hiihtojen latujen varrella tsemppaamassa Suomen joukkuetta, formuloiden korvia huumaavassa hurinassa, kiekkokaukalon laidalla seuraamassa niin naisten kuin miestenkin liigapelejä ja olympialaisten kommentaattorina. Olet intohimoinen penkkiurheilija ja seuraat kaikkien lajien tuloksia päivittäin joko teksti-TV:stä tai netistä. Rakastat urheilua itsekin ja liikunta on sinulle elämäntapa. Vietät aikaa mielelläsi ystäviesi kanssa ja käytte reissuillanne Rukan Spring breikissä tai kiertämässä Irlannissa viskitehtailla.

CJos C-vaihtoehtoja kertyi sinulle eniten, olet luonnonlahjakkuus rikosjournalismin saralla. Parhaiten sinut voi yllättää lahjakortilla Punanaamion nettikauppaan tai Alibin vuositilauksella. Olet synnynnäinen tarkkailija ja osaat soluttautua mihin tahansa keskusteluun mukaan. Kuulosi on pettämätön ja muistisi vailla vertaansa. Rakastat rikossarjoja ja katsot mielelläsi vanhoja C.S.I.-jaksoja uudelleen. Perhe on sinulle tärkein ja tekisit mitä vain läheisimpiesi eteen. Olet luotettava ja kollegasi kunnioittavat sinua. Rohkeutesi ja uteliaisuutesi saattavat saada sinut joskus pulaan, mutta omaat myös terävän kielen, jolla puhut itsesi kunnialla turvaan. Et pidä juurikaan lomaa, mutta jos lomalle lähdet, sen täytyy olla täynnä uutta tietoa ja taitoa tarjoavaa aktiviteetteja.

10. Mitä teet vapaa-ajalla?

A) juoksen pururadalla ja talvisin minut löytää hiihtoladulta tai kaukalosta pelaamasta lätkää

B) katson Instagramista meikki- ja leivontavideoita ja käyn ilmajoogassa

C) seuraan bussissa kuka tulee pummilla kyytiin ja koulutan koiraani

D) stalkkaan tuttuja ja tutun tuttuja Facebookissa ja käyn keilaamassa

BJos vastasit useampaan kysymykseen vaihtoehdon B, olet synnynnäinen naistenlehden toimittaja. Seuraat intohimolla kauneuden, muodin ja sisustuksen vaihtuvia trendejä ja haluat pitää muutkin kartalla. Pidät itsestäsi huolta niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Arvostat laatua, ja haluat tuoda sen kaikkien saataville omilla vinkeilläsi. Pidät myös mahdollisesti DIYjutuista ja osaat yhdistää luksuksen taitavasti edullisiin vaihtoehtoihin. Ystävät ovat elämäsi suola ja teette kaiken yhdessä. Harrastat maratonpuheluita ja perheesi on sinulle tärkeä tuki. Lomalla haluat rentoutua ja olet valmis maksamaan ekstraa hyvästä palvelusta

Mikäli valitsit eniten D-vaihtoehtoja, tulevaisuutesi on turvattu. Seiskan toimittajana sinulta ei heti ole työt loppumassa jo pelkästään lehden laajan levikin ansiosta. Olet mukavuudenhaluinen etkä välitä muiden mielipiteistä. Käyt mielelläsi kaikenlaisissa kissanristiäisissä ja sulaudut joukkoon omana retrona itsenäsi. Kannat ylpeänä itsesi ja arvosi. Sinun tehtäväsi on tehdä juttuja, jotka myyvät. Olet paksunahkainen, etkä pienestä hätkähdä. Kykysi yhdistää yksi plus yksi kahdeksitoista kertoo siitä, ettet ole jäänyt viimeiseksi älyllistä lahjakkuutta jakavassa jonossa. Lähdet mielelläsi lomalle jonkun julkimon kanssa Seiskan kustantamana ja sinun ei ole hankalaa keksiä mitä hassumpia taltioitavia aktiviteetteja lomalle. Olet muuntautumiskykyinen ja sinulla on taito saada ihmisten luottamus, vaikkakin se olisi vain hetkittäistä. Olet työtä pelkäämätön ja pidät välimatkaa muihin, ettei kukaan keksi sinun heikkoa kohtaasi.

Teksti:

Anu Kauppila

Etätöissä

Teimme lehteä poikkeustilan aikana erilaisissa olosuhteissa. Tässä tunnelmia etätyöpisteiltä.