Kulttuuriaapinen

Iida Koskela

Emma Puttonen

Viivi Itälä

Sarlotta Jokitalo

Päivi Pakonen

2025 Trükiviis OÜ

Teos on tehty osana Oulun ammattikorkeakoulun

Journalistic Lab -opintoja.

Kulttuuriaapinen

Johdanto

”Mua kiinnostaa miten nää onnistuu viestimään ulkomaille asti tätä meidän UPEAA kulttuurivuotta, jos se ei toimi ees mitenkään upeesti täällä Oulussa… Silleen jee meillä on ilmakitara ja Nallikari, mut mitä uutta meillä on?”

— Anonyymi kommentoija Jodel-viestipalvelussa

Oulun valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 on jo laajalti tiedossa. Monelle voi kuitenkin olla vaikeaa löytää kulttuuritarjonnan äärelle. Mitä nähtävää ja koettavaa täällä on, ja mistä sitä voi löytää? Halusimme luoda Kulttuuriaapisen, jonka avulla lukijan olisi mahdollista tutustua monenlaisiin kulttuuri-ilmiöhin ja -tekijöihin, eikä enää tuntuisi, että täällä ei olisi mitään.

Mutta mitä on kulttuuri? Kulttuuri on kaikkea mitä teemme, koemme ja jaamme yhdessä ja erikseen. Tässä kirjassa käsitellään oululaista kulttuuria suurelta osin alakulttuurin tekijöiden näkökulmasta. Koska kirja on aapinen, on jokaisen aakkosen kohdalle valittu vain yksi aihe tai taho. Pidämme merkityksellisinä myös niitä tekijöitä, jotka eivät aapiseen mahtuneet.

Kulttuuriaapisen kokoaminen alkoi keväällä 2025, viisi vuotta koronapandemian alkamisen jälkeen. Noiden vuosien aikana kulttuuriala koki kovia kolauksia, eikä ala ole vieläkään täysin elpynyt: konkurssit, hallituksen kulttuurileikkaukset, vaikea poliittinen maailmantilanne ja muu ihmisiä riepotteleva epävarmuus leijuvat yllämme painolastina.

Kaikesta huolimatta Oulussa tapahtuu. Täällä syntyy sanataidetta, musiikkia, teatteria, festivaaleja, reivejä, keikkoja, tanssitaidetta, kuvataidetta, installaatioita – lista voisi jatkua loputtomiin. Monelle tekijälle ja kokijalle suurin haaste kaupungissa on tila: sitä ei ole tarpeeksi. Vahva yhteisöllisyys paikkaa tilan puutteen, mutta unelmiemme Oulussa omaehtoinen kulttuuri kukoistaisi vielä enemmän ja matalan kynnyksen paikkoja olla ja tehdä voisi löytyä yllättävistäkin paikoista.

Oululaisessa kulttuurissa on jotain ainutlaatuista. Sääntöjä ja rajoja on vähemmän kuin monessa muussa kaupungissa. Täällä tekeminen on vapaampaa, omannäköistä ja kokeilevaa. Tämä näkyy myös siinä, että Oulusta ponnistaa paljon kirkkaita tähtiä eri aloille. Jotkut lähtevät, toiset palaavat, ja uusia osaajia muuttaa tänne jatkuvasti. Vaikka tie veisi muualle, monille oululaisuus on tärkeä osa identiteettiä. Kulttuuri ja sen tekijät pitävät huolta kaupungin veto- ja pitovoimasta. Toivottavasti kaupunki pitää huolta myös omistaan, kulttuuripääkaupunkivuodenkin jälkeen.

Tämä kirja on vain pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä Oulun kulttuurielämä tarjoaa. Oulussa on kaikkea – kaikille. Pitää vain tietää, mitä ja mistä etsii. Kulttuuriaapinen auttaa sinut alkuun kulttuurimatkallesi.

Lisää ihmeteltävää Instagramissa: @kulttuuriaapinen

Kulttuuriaapinen on tehty osana Oulun ammattikorkeakoulun Journalistinen Lab-kurssia keväällä 2025.

AALTOSIILO A

Oulun Meri-Toppilassa seisoo historiallisesti merkittävä, mutta pitkään unohduksiin jäänyt vanhan selluloosatehtaan rakennus. Tämä Alvar Aallon ensimmäisiin teollisuusrakennuksiin kuuluva betoninen siilo oli jo saanut purkutuomion, kun kansainvälinen Factum Foundation osti sen vuonna 2020. Nyt tätä taannoin jopa Oulun rumimmaksi äänestettyä rakennusta kunnostetaan kulttuurikäyttöön.

”Hanke perustuu vahvasti yhteistyöhön, sillä kyseessä on voittoa tavoittelematon projekti. Rakennuksella ei ole tarkoitus tuottaa rahaa, joten kaikki korjaukset ja tekninen tuki tulevat yhteistyökumppaneiltamme”, Aaltosiilon projektipäällikkö Valentino Tignanelli kertoo. Tignanelli on argentiinalais-italialainen arkkitehti, joka teki gradunsa Oulun yliopistossa Toppilan alueesta.

Kunnostustöihin ovat osallistuneet muun muassa Oulun seudun ammattiopiston restaurointialan opiskelijat, jotka valmistavat rakennuksen ovet ja ikkunat, sekä Alankomaiden Delftin teknillinen yliopisto, joka tekee lämmityslaskelmia yhdessä suomalaisen konsultin kanssa. Lisäksi Oulun yliopisto ja monet muut toimijat ovat mukana projektissa.

Aaltosiilon pelastaminen ei ole ollut helppo tehtävä. Rakennus ei alun perin ollut ihmiskäyttöön suunniteltu, mikä tekee sen muokkaamisesta toimivaksi kulttuuritilaksi haastavaa. ”Se on monimutkainen rakennus. Kymmenen sentin paksuinen betonirakenne on jo itsessään ollut insinööritieteen ihme”, Tignanelli kuvailee.

Lisäksi hankkeen rahoituksen löytäminen on ollut jatkuva haaste. “Suomessa on vaikeaa löytää rahoitusta tällaisille projekteille. Suurin osa rahoituksesta onkin tullut Yhdysvalloista, missä Alvar Aallon perintöä arvostetaan ehkä enemmän kuin Suomessa”, Tignanelli kertoo.

Projekti ei keskity pelkästään itse rakennukseen, vaan se pyrkii myös vaikuttamaan koko Meri-Toppilan alueeseen. “Meri-Toppila on sosioekonomisesti haastava alue, joka jäi osittain kesken 1990-luvun laman jälkeen. Asukkaat vaihtuvat usein, mikä vaikeuttaa pysyvän yhteisöllisyyden muodostumista. Haluamme, että rakennuksesta tulee yhteisöllinen ja kulttuurinen keskus, joka vahvistaa Oulun identiteettiä ja elävöittää Meri-Toppilan aluetta”, hän avaa.

Tällaiset projektit ovat tärkeitä juuri siksi, että ne ovat haastavia. Tignanellin mukaan projektin tarkoituksena on myös toimia mallina vastaaville hankkeille. ”Jos pystymme Oulussa näyttämään, että tällainen hanke on mahdollinen, sitä voidaan soveltaa muuallakin Euroopassa. Haluamme näyttää, että teollisuusrakennuksia voidaan pelastaa kulttuurikäyttöön ja samalla edistää kestävää kehitystä”, Tignanelli kiteyttää.

Tavoitteena on avata rakennus vuonna 2026 Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi ja saada kunnostus täysin valmiiksi vuoteen 2031 mennessä, jolloin rakennus täyttää 100 vuotta.

Rakennuksen pihassa on aiemmin järjestetty tapahtumia, mutta sen sisälle yleisöä ei ole vielä päästetty.

Rakennusperinnön säilyttämisen lisäksi Aaltosiilon taustalla toimivan Factum Foundationin arvoihin kuuluu ympäristön suojeleminen ja kierrätys. Kunnostusprojektissa käytetään kierrätettyä betonia Toppilan alueelta. Valentino Tignanelli kertoo, että rakennus saastuttaa eniten silloin, kun se puretaan. “Parasta arkkitehtuuria on se, mitä ei tarvitse rakentaa uudelleen. Vanhojen rakennusten säilyttäminen on yksi konkreettisimmista tavoista torjua ilmastonmuutosta”, Tignanelli muistuttaa.

BARBITALO B

Barbitalo ei ole pelkkää pinkkiä ja glitteriä, vaikka sitäkin aina välillä.

Barbitalo on elektronisen musiikin kollektiivi, joka järjestää omia underground-tapahtumia ja esiintyy festivaaleilla sekä klubeilla ympäri Suomen. Kollektiivi haluaa edistää reivikulttuuria, pysyen aina uskollisena omalle taiteelliselle tekemiselleen sekä tyylilleen.

“Tyyli ja tunnelma ovat meille eläväisiä asioita. Me muutumme ja kehitymme koko ajan ja samalla viemme tätä projektia eteenpäin vapaalla ja rennolla otteella”, Johanna Polojärvi kuvailee. “Meille musiikki on selkeä ykkösasia. Haluamme tehdä projekteja sekä yhdessä että erikseen, ja luvassa on isoja juttuja”, Ronja Levä paljastaa.

Barbitalon muodostavat Ronja Levä, Athiey Mamer ja Johanna Polojärvi.

Johanna Polojärvi eli DJ nimeltään Chimanda on muiden Barbitalon jäsenten tapaan soittanut vuodesta 2021. Hänelle ominaisin genre alusta asti on ollut jungle, mutta hänen seteissään kuuluu myös latino- ja afrobiitit sekä tekno ja trance.

Ronja Levä eli DJ Snapdragon sai DJ-nimensä nimigeneraattorista. Hänen musiikkimakunsa vaihtelee fiiliksen ja vuodenajan mukaan, mutta tekno ja sen eri alagenret ovat tällä hetkellä hänen suosikkejaan. Hän inspiroituu erityisesti monipuolisista rytmeistä, hyvistä vokaaleista ja kauniista melodioista.

Athiey Mamer on aina kulkenut lempinimellään ATI, eikä hän lukittaudu tiettyihin genreihin – hän soittaa sitä, mikä tuntuu hyvältä juuri siinä hetkessä. Hän inspiroituu erityisesti musiikin ”nörtteilystä” ja intohimosta, jonka hän saa jakaa muiden samanhenkisten kanssa.

Barbitalo sai alkunsa vuonna 2021, kun kaveriporukka halusi järjestää omat bileet. “Tykättiin bilettää, niin tuli semmoinen fiilis, että nyt pitäisi päästä tekemään itse oman näköinen tapahtuma”, Polojärvi kertoo. Alun perin Barbitalo oli vain tapahtuman nimi, mutta myöhemmin se vakiintui kollektiivin nimeksi. Nimen haluttiin erottuvan miesvaltaisella alalla: “Halusimme nimen, joka on samaan aikaan söpö, yksinkertainen ja huomiota herättävä. Sen ydin kumpuaa feminiinisyydestä”, Levä avaa. ”Alkuaikoina haluttiin korostaa söpöä ja feminiinistä estetiikkaa. Nykyään Barbitalo ei ole pelkkää pinkkiä ja glitteriä”, Polojärvi lisää.

Vaikka Barbitalon jäsenet asuvat nykyisin Helsingissä, kollektiivin juuret ovat syvällä Oulussa. Pohjoinen antoi tilaa kokeilla ja kasvaa. “Oulussa kertyneen kokemuksen avulla uskalsin lopulta muuttaa Helsinkiin. Oululaisuus on ollut minulle tapa erottua joukosta”, Levä kertoo. Vaikka keikat ja projektit ovat vieneet heidät etelään, he aikovat tuoda bileitään Ouluun jatkossakin. “Me halutaan viedä meidän juttuamme koko maailmalle!” hän julistaa innostuneesti.

Oulun ja Helsingin elektronisen musiikin kentällä on selkeitä eroja. Oulussa he kokevat yhteisöllisyyden olevan vahvempaa ja tekemisen aidompaa. ”Oululaisissa underground-bileissä tunnelma, estetiikka, musiikki ja yhteisöllisyys välittävät alkuperäistä underground-meininkiä paremmin. Helsingissä samaa tunnetta on vaikeampi löytää”, Levä kertoo. ”Oulussa kaikki tuntevat toisensa ja käyvät toistensa tapahtumissa. Se on aika sympaattista”, Mamer lisää.

Hyvästä ug-meiningistä huolimatta Oulun elektronisen musiikin saralla on ongelmia. Oulussa ei ole tähän genreen keskittyviä yökerhoja, mikä vaikeuttaa DJ-uran viemistä ammattimaisempaan suuntaan. “Ug-bileet ovat suosittuja, koska vaihtoehtoja ja paikkoja elektroniselle musiikille ei ole. Klubien puute syö paljon artistien potentiaalia”, Levä huomauttaa. Helsinki puolestaan tarjoaa paremmat mahdollisuudet uran edistämiselle. “Helsingissä on enemmän alan toimijoita ja paremmat yhteydet ulkomaille. Täällä pystyn myös elättämään itseni musiikilla”, Levä toteaa.

Musiikkiala vaatii naisilta edelleen paljon ponnistelua. “Ala suosii edelleen enemmän miesten keskinäisiä verkostoja. Tapahtumiemme kautta haluamme luoda tilaa muillekin kuin miehille”, Polojärvi kertoo. Barbitalo pyrkii antamaan naisile sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville mahdollisuuksia päästä loistamaan alalla. “Tärkeää on tehdä yhteistyötä ja nostattaa toisiamme ylöspäin”, hän lisää.

Polojärvi muistuttaa, että kiinnostavana ja relevanttina pysyäkseen täytyy joka tapauksessa tehdä paljon töitä, verkostoitua ja olla yhteistyökykyinen. “Jos emme olisi mukavia ja ammattimaisia, ei kukaan haluaisi tehdä yhteistyötä kanssamme”, Levä avaa.

Konkreettisia vähättelyn ja ennakkoluuloisuuden kokemuksia löytyy. Kerram yhden laskettelukeskuksen keikalla joku huikkasi, että laittakaapa tytöt vaatetta päälle, kun täällä on kylmä. ”Me kaikki ollaan Oulusta ja lasketellaan aktiivisesti – eiköhän osata pukeutua sään mukaan”, Levä sanoo naurahtaen. “Oletetaan, ettei osata huolehtia itsestämme. Ja jos vaikka oltaisiinkin vähissä vaatteissa, olisi se kyllä tietoinen valinta”, Polojärvi huomauttaa.

Onneksi asenteet ovat muuttumassa. “Pidämme aina puoliamme, ja tällainen kohtelu on selvästi vähentynyt viime aikoina”, Levä toteaa.

Barbitalon ytimessä on ystävyys ja palo musiikkiin. Vaikka kollektiivilla on kunnianhimoiset tavoitteet, kaikkea ei tehdä veren maku suussa.

”Vaikka suhtaudutaan tähän vakavasti ja ammattitaitoisesti niin ollaan aika läppiä tyyppejä. Oli meillä sitten hauskaa tai vaikka me riitelisimme, niin ollaan vaan et olipa läppä taas. Ei ole niin vakavaa”, Levä tiivistää.

Climate clock

Taiteen, tieteen ja luonnon yhdistävä Climate Clock -taidereitti julkaistaan vuoden 2026 kesällä Oulussa vahvistamaan ympäristötietoisuutta ja syventämään luontoyhteyttä.

Pysyvä taidereitti koostuu kahdeksan kotimaisen ja kansainvälisen taiteilijan teoksista. Luontoon sijoittuvat teokset tuovat esille paikallista ylpeyttä luonnosta ja ajatuksia luontoyhteyden säilyttämisestä ja vahvistamisesta. Teoksia tulee olemaan yhteensä seitsemän. Ne sijoitetaan Oulun kaupungin keskustaan, Oulunsaloon, Kiiminkiin, Ylikiiminkiin, Haukiputaalle ja Yli-Iihin.

Yksi teoksista on Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen Maailman arvokkain kello, joka luodaan yhdessä paikallisten kanssa. Valmis teos lahjoitetaan Oulun kaupungille.

Teos koostuu oululaisten lahjoittamista henkilökohtaisesti arvokkaista hetkistä, jotka videoidaan. Itse kello on suuri mekaaniselektroninen laite, jossa on kaareva led-näyttö. Kellon viisareilla on jokaisella oma funktionsa. Esimerkiksi tuntiviisari näyttää Oulun luonnon vuosikierron hetkiä ja minuuttiviisari väläyksiä oululaisten henkilökohtaisista hetkistä.

Kokonaisuuden jokainen teos kuvastaa pohjoista luontoa, luonnon rytmejä ja ilmastohaasteita heijastaen samalla taiteellista näkemystä siitä, miten luovuuden ja vastuullisuuden voi yhdistää.

Climate Clock -taidereitti on yksi Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden merkittävimmistä tuotannoista.

Climate clockcl imatecl ockclim atecloc

Taiteilijat

Ranti Bam (s. 1982, Nigeria)

Antti Laitinen (s. 1975, Suomi)

Rana Begum (s. 1977, Bangladesh)

Takahiro Iwasaki (s. 1975, Japani)

Gabriel Kuri (s. 1970, Meksiko)

Superflex (työryhmä, Tanska)

Tellervo Kalleinen & Oliver Kochta-Kalleinen (s. 1975, Suomi ja s. 1971, Saksa)

Drag D

Drag on taiteenlaji, jossa henkilö ilmaisee itseään pukeutumisen, meikin ja esiintymisen kautta. Siinä leikitellään usein sukupuolirooleilla ja niiden rajojen rikkomisella. Drag on myös merkittävä osa queer-kulttuuria.

Oulun drag-skene on vielä pienimuotoinen, mutta yksi tähti loistaa kirkkaana: Miss Lumiere, joka on yksi kaupungin harvoja aktiivisia drag queeneja, jos ei ainoa. Miss Lumierena esiintyvä Ville Asikainen on omistanut uransa esiintymiselle ja drag-taiteen edistämiselle Suomessa.

Asikaisen matka dragin maailmaan alkoi kesällä 2018 Kroatiassa. Auringonpolttama selkä pakotti hänet viettämään päivän hotellihuoneessa, jossa hän katsoi RuPaul’s Drag Race -sarjaa. Ohjelmaa katsellessaan hän tajusi, että drag yhdistää kaiken, mistä hän on kiinnostunut: esiintymisen, tanssin, meikkaamisen ja pukeutumisen.

Inspiraationsa hän saa vahvoista popdiivoista, erityisesti Lady Gagasta, jota hän pitää musiikkimaailman tienraivaajana. Samalla tavalla Miss Lumiere haluaa raivata tietä drag-taiteelle Oulussa ja koko Suomessa.

Ville Asikainen ja hänen alter egonsa eroavat toisistaan jonkun verran. Asikainen on maanläheinen ja rauhallinen, kun taas Miss Lumiere on itsevarma ja räväkkä esiintyjä. Ulkonäöltään Miss Lumiere on huoliteltu, näyttävä ja glamouria huokuva hahmo, kun taas Asikainen on arjessaan paljon rennompi pukeutuen usein pelkkään mustaan

Miss Lumiere haluaa viestittää esiintymisillään, ettei itseään tarvitse hävetä. Drag on hänelle keino tuoda esiin omia feminiinisiä puoliaan ja irtautua itsestään.

Vaikka vastaanotto on ollut pääosin positiivista, kaikki eivät aina tiedä, miten drag-esityksiin tulisi suhtautua. Ennakkoluuloja hän ei ole kohdannut, mutta itsesabotaasia eli itsensä ja omien unelmiensa vähättelyä vastaan hän on joutunut tekemään paljon töitä.

Miss Lumieren ura on vienyt hänet monille lavoille ympäri Suomen, mutta yksi esitys nousee ylitse muiden: keikka Olympiastadionilla PMMP:n paluukeikalla. Kyseessä oli suurin yleisö, jolle drag queen on Suomessa koskaan esiintynyt. Esitys toteutui sattumalta. Miss Lumiere oli perunut yhden keikoistaan, kun hän sai soittopyynnön drag-artisti Marko Vainiolta. PMMP:n Mira ja Paula olivat pyytäneet Vainiota esiintymään, mutta kun tämä ei päässyt, hän ehdotti tilalleen Miss Lumierea. Miss Lumiere tarttui tilaisuuteen epäröimättä. Vaikka esiintyminen jännitti valtavasti, tapaaminen Miran ja Paulan kanssa lievensi jännitystä, ja lopulta esitys sujui loistavasti.

Vaikka Miss Lumiere keikkailee ympäri Suomen, hän haluaisi vahvistaa drag-kulttuuria Oulussa. Hänen mukaansa kaupungissa on liian vähän paikkoja ja tapahtumia drag-esiintyjille. Miss Lumieren haave on elättää itsensä täysin drag-taiteella. “Toiveissa olisi myös oma vakiopaikka, jossa voisi esiintyä ja järjestää tapahtumia säännöllisesti”, Asikainen sanoo. Hän myös toivoo, että oululaiset tukisivat enemmän paikallisia esiintyjiä ja buukkaisivat heitä keikoille, sillä kaupungista löytyy osaamista.

Miss Lumiere on nähnyt drag-taiteen kasvun Suomessa. Vuodesta 2019 lähtien drag-esiintyjien määrä on hänen mukaansa kolminkertaistunut, ja ilmiö jatkaa kasvuaan. Drag näkyy entistä enemmän televisiossa, teattereissa ja baareissa. Hän uskoo, että kuka tahansa voi tehdä dragia, jos on avoin ja valmis panostamaan oppimiseen. Hän itse on valmis auttamaan uusia tulokkaita, jos heissä näkyy potentiaalia.

everybodyintheplace.

Pikisaaressa, Oulun Paitapainon tiloissa, toimii everybodyintheplace -nimeä kantava tapahtumajärjestäjien kollektiivi. Paitapaino, eli kollektiivin “headquarters”, toimii tarpeen mukaan niin tapahtumapaikkana, studiona kuin levy- ja maalikauppanakin. Kollektiivin tavoitteena on rakentaa riippumaton ja voittoa tavoittelematon alusta omaehtoiselle taiteelle ja alakulttuurille. Kollektiivin nimi on peräisin The Prodigyn samannimisestä kappaleesta, ja toiminnan taustalla on vahva halu tuoda 90-luvun reivikulttuurista inspiroitunutta toimintaa Ouluun.

Tallenteet voisivat tuoda näkyvyyttä erilaisille omaehtoisille alakulttuuritaiteilijoiden projekteille. ”Me tuodaan omiin tapahtumiimme musiikkia, jota halutaan itsekin kuulla ja soittaa. Samalla voidaan tuoda yleisölle tutuksi myös muita genrejä”, Kesti kertoo. Vaikka everybodyintheplacen reivien kohderyhmä on marginaalinen, kysyntää löytyy. Pienen tilan rajallisen kapasiteetin takia tapahtumat ovat usein loppuunmyytyjä, ja illan aikana paikalla saattaa pyörähtää jopa 70 henkilöä.

Kollektiivin takana ovat yrittäjä Joni Kesti ja DJ-tuottaja Jarkko Keskiaho, jotka pyörittävät toimintaa pääosin kahdestaan. Kesti vastaa tapahtumien lipunmyynnistä, lavan visuaaleista ja asiakaspalvelusta. Keskiaho taas hoitaa äänentoiston, artistibuukkaukset ja tapahtumien isännöinnin. Mukana on myös vapaaehtoisia, jotka huolehtivat tapahtumissa muun muassa lipunmyynnistä ja turvallisuudesta.

Tapahtumien keikat nauhoitetaan ja julkaistaan verkossa. Oulusta ei vielä löydy vastaavaa konseptia, jossa striimattuja keikkoja voisi katsoa jälkikäteen. Kollektiivin mukaan tämä voi tarjota erityisesti aloitteleville DJ:lle mahdollisuuden saada näkyvyyttä. ”Jos on intoa tähän hommaan, niin me olemme valmiita edistämään sitä. Meillä ei ole taitotasovaatimuksia tai genrerajoitteita”, Keskiaho painottaa.

Reivien järjestämisen lisäksi Kestillä on mielessä livekahvila-konsepti, jossa pienimuotoiset keikat tallennettaisiin ja julkaistaisiin netissä DJ-settien tapaan. Näin he saisivat helposti jaettavaa materiaalia, ja yleisö pääsisi nauttimaan esityksistä jälkikäteen.

EKollektiivin tavoitteena ei ole rakentaa eksklusiivista sisäpiiriä, vaan tarjota avoin ja turvallinen tila kaikille reiveistä kiinnostuneille. ”Tänne kaikilla on oikeus tulla sellaisena kuin on”, Keskiaho sanoo. Hänen mukaansa osallistuminen ei edellytä aiempaa tuntemusta reiviskenestä, mutta turvallisemman tilan periaatteet on ymmärrettävä ja sisäistettävä. ”Hyvin äkkiä heitetään ulos ja annetaan porttikielto, jos törttöilee”, hän jatkaa.

Vaikka tapahtumat järjestetään Paitapainon tiloissa, niitä ei tehdä kaupallisin tarkoitusperin. ”Emme tee tapahtumia paitojen myyntiä edistääksemme — enemmänkin toisinpäin”, Kesti naurahtaa. Tiimi tekee tätä rakkaudesta lajiin ja ihmisiin.

Joni Kestin mukaan kollektiivilla ei ole erityisiä kohderyhmiä, markkinointisuunnitelmia tai tuotto-odotuksia. ”Kunhan päästään omillemme ja kaikilla on mukavaa, niin se riittää”, hän kiteyttää.

”Tänne kaikilla on oikeus tulla sellaisena kuin on.”

Kaikille oululaisille on tuttua luissa ja ytimissä tuntuva jäinen merituuli. Oulu tunnetaan kuitenkin myös toisenlaisesta kehossa tuntuvasta asiasta: eläväisestä elektronisen musiikin kentästään. Näiden kahden yhdistelmästä syntyi Frozen People -festivaali, joka vie tanssikansan meren jäälle.

Frozen people F

Frozen People on elektronista musiikkia ja pohjoista taidetta juhlistava ulkoilmafestivaali, joka on järjestetty sääolosuhteita uhmaten joka maaliskuu vuodesta 2022 lähtien. Vuoden 2025 festivaalin sääolosuhteet erosivat huomattavasti aiemmasta: lumipeitteet ja kireä pakkanen vaihtuivat loskaan ja märkään asfalttiin, kun lämpöaalto sulatti kaupungista loputkin lumet. Epäarktisen sään lisäksi Nallikarin ranta-aluetta ruopattiin, joten alue ei sopinut tapahtumapaikaksi. Festivaali on suunniteltu Nallikarin jäälle, mutta poikkeuksellisten olosuhteiden takia neljäs Frozen People järjestettiin Pikisaaressa.

Festivaalin musiikkiohjelma tuo vuosittain esiin useita paikallisia ja kansainvälisiä lahjakkuuksia. Taidesisällöissä taas näkyvät monenlaiset installaatiot, valotaide, osallistavat ohjelmanumerot sekä performanssit. Pikisaaren Frozen Peoplessa oli kaksi esiintymislavaa, Jäälava ja Metsälava. Itse rakennettu kupolimainen Metsälava oli kuin taideteos itsessään. Vuodesta 2024 tapahtumaa varten on järjestetty yhteistyössä Lumo Light Festivalin kanssa Mapping-työpaja. Työpajassa koulutetaan kaksi uutta valotaiteilijaa toteuttamaan paikkasidonnaista videoprojisointia. Nallikarissa ”mäppäys” tehtiin

Nallikarin majakkaan, kun taas Pikisaaressa Vanhan villatehtaan seinä välkkyi uudessa valossa.

Kävijöiden mukaan Frozen People on monella tapaa matalan kynnyksen tapahtuma. Festivaali on maksuton, joten siihen ei tarvitse etukäteen sitoutua ostamalla pääsylippua. Tapahtuma alkaa jo iltapäivällä, joten se sopii myös lapsiperheille, vaikka installaatiot ja esiintymislavojen valot pääsevät oikeuksiinsa vasta pimeän tultua. Paikalla voi käydä vain pyörähtämässä tai jäädä pidemmäksi aikaa, mikäli musiikki ja taidekokemukset vievät mukanaan. Vaikka osa festivaalikävijöistä piti Nallikarin jäätä eksoottisempana festivaaliympäristönä, sai Pikisaari sijaintina kiitosta paikalle saapumisen helppouden vuoksi. Frozen People kiinnostaa kävijöitä, koska vastaavanlaisiin ulkoilmatapahtumiin harvemmin törmää – ainakaan Oulussa.

”Parasta Frozen Peoplessa on yleinen viba, erilainen taide, siisti musiikki ja se, että tapahtuma on ilmainen”, tiivistää eräs tapahtumakävijä.

Eikä musiikki- ja taidetarjonta suinkaan pääty päätapahtuman valojen sammuttua. Vuonna 2024 lanseerattu After Sea -jatkotapahtuma kutsui jälleen festivaaliväen Kulttuuritalo Valveelle tanssimaan. Poikkeusvuoden takia jatkojen nimikin vaihtui muotoon After Hours. Tapahtumassa jokainen tila tarjosi erilaisia elektronisen musiikin tyylilajeja ja tunnelmia. Lisäksi tapahtumassa oli performansseja ja monenlaista taidetta päätapahtuman tapaan.

Valveella on harvoin tarjolla vastaavanlaista klubitunnelmaa. Aikoinaan siellä on järjestetty elektronisen musiikin Time Tunnel -tapahtumaa, joka on merkittävä osa oululaisen klubikulttuurin historiaa. Valveen jatkotapahtuma ja sen yleisömäärä osoittaa, että klubikulttuuri kiinnostaa oululaisia.

Vinkkejä Frozen People -kävijöille:

• Pukeudu lämpimästi (ja vielä lämpimämmin)

• Pue vedenpitävät kengät

• Suojaa kuulosi, mikäli musiikki vie pidemmäksi aikaa mennessään

• Lataa puhelin täyteen, että voit ottaa kuvia

• Tanssi!

Frozen people

Graffiti

Graffitit on leimattu usein vandalismiksi ja seinien töhrimiseksi, joilla ei ole taiteen kanssa mitään tekemistä. Laittomat graffitit ovat kuitenkin alkujaan olleet ilmaisukanava ihmisille, jotka eivät muuten saa omaa ääntään kuuluviin. Graffiti voi olla katsojasta riippuen niin koriste, töherrys kuin maamerkki.

Oulussa graffitit ovat yleistyneet 1980- ja 90-luvun vaihteessa. Oululainen graffititaide on muotoutunut tyyliltään omaleimaiseksi ja hyvin tunnistettavaksi. Paikallisten tekijöiden mukaan oululaisissa graffiteissa näkyy niin sanotusti tekemisen meininki. Jälki on usein kiireellä tehtyä ja epäskarppia, jopa anti-styleen taittuvaa. “Se tyyli on muovautunut vähän jossain pohjoisen angstin, poliisinpelon ja sekakäytön myllerryksessä”, graffititaiteilijat pohtivat. Tekijät kuitenkin korostavat, että on myös paikallisia graffititaiteilijoita, joiden jälki on maailmanluokkaa ja kaukana niin sanotusta Oulutyylistä.

Koska graffitien teko on edelleen lähtökohtaisesti laitonta, suurin osa tekijöistä vaalii anonymiteettiään käyttämällä taiteilijanimeä. Taiteilijat kokevat anonymiteetin tärkeäksi ja vapauttavaksi osaksi tekemistä, minkä ansiosta asioita voi ilmaista taiteen keinoin –mutta nimettömästi. Graffitit ovat usealle graffititaiteilijalle kuin päiväkirja kadulla ja tapa kommunikoida muiden tekijöiden kanssa. “Voit sanoa graffititaiteen kautta paljon asioita, joita et välttämättä halua sanoa omalla naamalla”, korostaa paikallinen graffititaiteilija.

Nykyään graffitit mielletään taiteenmuodoksi ja suhtautuminen graffititaidetta kohtaan on huomattavasti suopeampaa. Graffiteja löytyy Oulusta paljon, ja erityisesti alikulut ovat hyviä paikkoja lähteä tutkailemaan graffititaidetta. Oulusta löytyy tätä nykyä myös laillisia graffitiseiniä Hollihaasta, Tukikohdalta ja Kiimingistä.

Paska kaupunni -graffiti

Legendaarinen Paska kaupunni -graffiti on koristanut Uusikatu 22:n seinää 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Kenties Suomen sitkeimmästä graffitista on muodostunut Oulun asukkaille merkityksellinen osa kaupunkikulttuuria.

Maamerkkinä tunnettua graffitia halutaan vaalia. Ajan saatossa Paska kaupunni -graffiti kokee usein hieman muuntelua, ja seinässä saattaa lukea “paska kaupunnin” sijasta vaikkapa “paras rakas kaupunni”. Seinään ilmestyvät graffitit maalataan aika ajoin piiloon, sillä taloyhtiö ei halua seinälle muuta kuin alkuperäisen graffitin. Lopulta, kun seinä saa taas päälleen uuden maalikerroksen, käy joku illan hämärässä kirjoittamassa seinään alkuperäisen tekstin: paska kaupunni.

Ikonisen graffitin uskotaan saaneen alkunsa Kauko Röyhkä & Nartut -yhtyeen kappaleesta Paska kaupunki, joka julkaistiin samoihin aikoihin, kun graffiti ilmestyi seinälle ensimmäistä kertaa.

Mieskuoro Huutajat sai alkunsa erikoisesta ideasta: mitä jos mieskuoro ei laulaisi vaan huutaisi? Ryhmä mietti, kuinka punkbändeissä on yleensä huutaja. “Entä jos huutaja olisi kuorossa?” kuoron johtaja Petri Sirviö kertoo, kuinka ryhmä miehiä ideoi kuoroa yhden baari-illan aikana.

Kuoron ainutlaatuiseen esitystyyliin kuuluu 20–30 mustiin pukuihin pukeutunutta miestä, jotka huutavat esittämänsä kappaleet.

Kuoron ulkoinen olemus ja esityksen muoto ovat pysyneet samoina jo melkein 40 vuoden ajan, mutta ryhmän ilmaisutaidot ja niiden oppiminen ovat vuosien aikana kehittyneet. Musiikillinen ilmaisu perustuu tekstin asetteluun ja rytmiin. Ryhmän omat tekstit esityksiin syntyvät konkreettisista tilanteista. Sanoitukset voivat olla usein myös kollaaseja olemassa olevista muiden artistien teksteistä.

Huutajat on tehnyt yhteistyötä monien taiteenalojen kanssa. He ovat olleet mukana monissa kansainvälisissä oopperoissa ja tapahtumissa, joista yksi oli euroviisujen 50-vuotisjuhlat vuonna 2005. Kuoron voi myös löytää The Lord of the Rings: The Rings of Power -tv-sarjasta. Säveltäjä Bear McCreary on tehnyt musiikin kyseiseen sarjaan ja lisännyt siihen Huutajien osat, jotka löytyvät kohtauksista, joissa örkit hyökkäävät sarjan muita hahmoja kohtaan.

Ohjelmiston valinta perustuu usein tilaisuuksiin tai tilanteisiin, kuten vuoden 2025 tammikuussa pidettyyn Haaparannan Ratajuhlaan, jossa kuoro huusi radan auki esittämällään kappaleella. Ratajuhla juhlisti Laurila–Tornio–Haaparanta-junaradan sähköistystä ja sen merkitystä pohjoisen liikenneyhteyksissä.

Kuoro on seuraavan kahden vuoden aikana mukana muun muassa Oulu2026-ohjelmistossa ja osallistuu useisiin kansainvälisiin projekteihin, kuten Weeping Men -teatterituotantoon Tanskassa, jonka on ohjannut Tone Haldrup Lorenzen.

Yleisössä Huutajien esitykset herättävät monenlaisia reaktioita, kuten jopa estotonta ja rajoittamatonta naurua tai hillittyä peruskäytöstä väliaplodeineen. Taiteessaan kuoro painottaakin koskettavuutta ja kokonaisvaltaista vaikutusta yleisöön yksityiskohtien sijaan.

Kuoron etu on olla kaikkien kategorioiden ulkopuolella. Saman ominaisuuden takia ryhmä kohtaa myös haasteita. Kun taidemuoto ei sovi mihinkään perinteiseen kategoriaan, on vaikea saada julkista rahoitusta. Haasteista huolimatta ryhmähenki pysyy vahvana yhteisön terveen ilmapiirin ja kurinalaisen harjoittelun ansiosta.

Mieskuoro Huutajien ainutlaatuisuus taidemuotona sekä heidän pitkäjänteinen työnsä yhdistää huumoria, kurinalaisuutta ja taiteellista ilmaisua. Taiteessaan kuorolaulua, performanssitaidetta ja äänitaidetta sekoittava kuoro toivoo korkeampaa kunnianhimoa kaikille oululaisille kulttuurintekijöille. “Ei pidä tyytyä paikalliseen tasoon ja näkyvyyteen, vaan laittaa tavoitteet korkealle ja mennä maailmalle”, Sirviö toteaa.

IIK!! - kauhuelokuvafestivaali

Tiettävästi maailman pohjoisin kauhuelokuvafestivaali, IIK!!, järjestettiin vuosina 2002–2021 Iissä. Iin työväentalo toimi näinä vuosina festivaalin keskeisimpänä tapahtumapaikkana, ja sitä kutsuttiinkin kauhuteemaan osuvasti Yöväentaloksi.

Festivaali on sittemmin järjestetty kaksi kertaa Oulun Elokuvateatteri Starissa läpi yön kestävänä tapahtumana, jossa kauhuelokuvia katsotaan illasta aamuun. Iissä ollessaan tapahtuma järjestettiin kaksipäiväisenä.

Järjestäjät ovat aina nähneet paljon vaivaa tapahtumapaikan somistamiseen kauhuteemaan sopivaksi. Viime vuosina somistuksesta on vastannut installaatiotaiteilija Katri Alanko. Vuosittain vaihtuvaan teemaan Alanko inspiroituu erilaisista aiheista, kuten esimerkiksi nukketeatterista, vanhasta kauhusta tai vanhasta elokuvateatteriestetiikasta, toiminnanjohtaja Inka Koutaniemi kuvailee.

“Olemme aina pyrkineet ottamaan tapahtumaan mukaan muitakin kuin vain elokuva-alan taiteilijoita.” Tapahtumissa on vuosien varrella ollut mukana myös livemusiikilla säestetty mykkäelokuvanäytös sekä kuva- ja installaatiotaidetta. IIK!! on järjestänyt osana festivaalia myös koululaisnäytöksiä.

Festivaalin ohjelmistoon kuuluu ensi-iltoja, klassikkoelokuvia sekä indie- ja underground-elokuvia. Taiteellinen johtaja Antti Näyhä valikoi elokuvat festivaalin ohjelmistoon. “Aika paljon meille tulee leffoja Night Visionsilta”, Koutaniemi toteaa. Night Visions on alan johtava Helsingissä järjestettävä festivaali.

Tärkeä osa IIK!!-kauhuelokuvafestivaalia on lyhytelokuvakilpailu, jonka kautta aloittelevakin kauhuelokuvien tekijä voi saada teoksensa festivaalin ohjelmistoon. Osana tapahtumaa on jaettu myös IIKKA-palkinto, joka annetaan kauhukulttuurin saralla ansioituneelle tekijälle.

Vaikka tapahtuma järjestetään nykyään Oulussa, kaipuu takaisin Iihin on järjestäjien mukaan suuri. Vuonna 2021 tapahtuma järjestettiin viimeistä kertaa Iissä, sen 20-vuotisjuhlavuotena. Koutaniemi kuvailee juhlavuoden festivaalia koko tapahtuman historian mieleenpainuvimmaksi ja kokonaisvaltaisimmaksi kokemukseksi.

Yleisöpalaute kertoo, että festivaalia tarvitaan. Eri puolilta Suomea paikan päälle matkustavat kävijät puolestaan osoittavat, kuinka merkittävä tapahtuma on omalla alallaan. Tapahtumalla on ollut liki 500 päiväkohtaista kävijää.

Kauhuelokuvien merkitys osana Oulun kulttuurikenttää on Koutaniemen mukaan merkittävä siitä huolimatta, että he toimivat marginaalikulttuurin kentällä. “Marginaalikulttuurin kenttä on Oulussa todella vahva”, hän sanoo viitaten alakulttuurikenttään ja sen tekijöihin. Festivaalin tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoimet, sillä Iin Työväentalon kohtalo vaikuttaa vahvasti heidän suunnitelmiinsa. Yhdistyksen suunnitelmiin kuitenkin kuuluu kauhuelokuvan juhlistaminen tavalla tai toisella, sillä IIK!! ei ole katoamassa mihinkään.

J

Juhlaviikot oulun

Oulun Juhlaviikot on monitaiteinen festivaali, joka järjestetään vuosittain elokuussa. Juhlaviikot pitää sisällään useita erilaisia kulttuuritapahtumia, joista löytyy ohjelmaa moneen makuun.

Ilmakitaransoiton mm-kisat

Ilmakitaransoiton MM-kisojen keskiössä on showmeininki, näkymätön instrumentti ja näyttävät esiintymisasut. Tapahtuma on poikkeavuudellaan kerännyt laajasti kansainvälistä huomiota. Kilpailut on järjestetty Oulussa vuodesta 1996 lähtien.

Taiteiden yö

Oulun taiteiden yö on korttelitapahtuma, jossa taide levittäytyy ympäri Oulua. Tapahtumassa on monialaisesti erilaista taidetta kuten musiikkia, runoutta ja performansseja.

Elojazz

Elojazz on elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävä jazz- ja rytmimusiikin tapahtuma. Ensimmäinen Elojazz soi Oulussa jo vuonna 1989. Tapahtuman järjestää Jazz-20 ry.

Muita Juhlaviikon tapahtumia

Juhlaviikkojen tapahtumiin kuuluu myös Oulunsalo Soi -kamarimusiikkivestivaali, sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat, Oulun Musiikkivideofestivaalit ja monitaiteellisista sekä immersiivisistä teoksistaan tunnettu Flow Productions.

KKoiteli elää

Vuodesta 2011 asti järjestetty Koiteli elää -festivaali on yksi Oulun alueen rakastetuimmista tapahtumista. Festivaali kerää Kiiminkiin vuosittain 5 000 niin paikallista kuin kauempaakin matkustavaa kävijää ihailemaan Koitelin luontoa ja omaleimaista festaritunnelmaa.

Koiteli elää -festivaalia ei ole turhaan tituleerattu Suomen kauneimmaksi festivaaliksi, sillä tapahtumapaikan miljöö on upea ja ainutlaatuinen: festivaali järjestetään luonnonhelmassa Kiimingin Koitelinkoskella.

Koiteli on lähes luonnontilainen koskialue, jossa voi luonnosta nauttimisen lisäksi retkeillä, kalastaa, meloa ja uida. Sen maiseman

erityisarvot perustuvat jokiuomien, koskien, saarien, rantojen ja luonnon erityispiirteisiin.

Vuosien saatossa syrjäseudulla järjestettävän pikkufestarin suosio on noussut, ja tapahtuma onkin kasvanut pienestä paikallisfestarista menestyneeksi kaksipäiväiseksi tapahtumaksi. Suosiosta kertoo, että tapahtuma on ollut useana vuonna loppuunmyyty. Koiteli elää on Kiimingin ainoa festivaali.

Kävijöiden mielestä tämä Kiimingin festivaali on monipuolinen ja omaleimainen tapahtuma, eikä toista samankaltaista tapahtumaa löydy Oulun alueelta.

Lumo-valofestivaaliL

Lumo-valofestivaali on yksi Oulun suurimmista tapahtumista, joka vetää teosreitilleen vuosittain noin 100 000 kävijää. Sen tavoitteena on tuoda taide esiin helposti saavutettavalla tavalla vuoden synkimpänä aikana marraskuussa. Festivaali levittäytyy koko kaupunkiin ja tuo taidetta myös niiden ulottuville, jotka eivät muuten sitä arjessaan kuluta. Oulun ensimmäinen valofestivaali, Valoa Oulu!, järjestettiin vuonna 2013 osana Valosta Vetovoimaan -hanketta.

Myöhemmin tapahtuma sai nimekseen Lumo-valofestivaali. Festivaalin ohjelmisto koostuu kansainvälisistä teoksista, joita haetaan avoimella haulla. Lisäksi festivaalilla on yleensä jokin teema. Vuoden 2025 festivaalille ei asetettu teemaa. “Me katsotaan, mitä teoksia haun kautta tulee. Valituista teoksista muodostuu sitten joku teema”, festivaalin tapahtumapäällikkö Jarkko Halunen kertoo.

Välillä festivaalia järjestettäessä on myös tehty enemmän harkittua tekijähakua. Esimerkiksi vuoden 2024 ohjelmassa näkyi erityisesti kaupungintalo sen remontin valmistumisen kunniaksi. Tähän haettiin tekijöitä myös omien jo hyväksi todettujen verkostojen ja kokemusten kautta. Paikallisia otetaan mukaan festivaalin toimintaan esimerkiksi vuosittaisen yhteisöteoksen muodossa. Osa festivaalin teoksista on myös yleisöä osallistavia. Tällaisten teosten määrä vaihtelee vuosittain.

Vuosien varrella festivaali on kohdannut haasteita. Alkuvaiheessa pysyvän rahoituksen puuttuminen aiheutti päänvaivaa. Tapahtuman suunnittelu ja järjestäminen kuitenkin helpottuivat, kun festivaali alkoi saada rahoitusta kaupungilta. “Festivaalia järjestäessä täytyy olla eräänlainen taikuri, jotta festivaali saadaan näyttämään isommalta ja paremmalta kuin mitä sen budjetti oikeasti on”, Halunen kuvailee. Suomen ilmasto tuo omat haasteensa järjestelyihin. Lämpimämmistä Euroopan maista tulevien tekijöiden teosten toimiminen täytyy varmistaa etukäteen. Marraskuun kylmyys, lämpötilan vaihtelut sekä sateet ovat asioita, jotka järjestäjät ottavat huomioon jo teosten valinta- ja hankintavaiheessa.

Ympäristöystävällisyys on festivaalille tärkeä arvo. “Pyritään kaikilla tavoin siihen, että materiaaleja voitaisiin käyttää useampina vuosina peräkkäin. Kierrätysteema ja uusiokäyttö ovat muutenkin aina huomioitu järjestämisessä”, Halunen tiivistää. Teosten tulee olla ekologisesti kestäviä, eikä ohjelmistoon hyväksytä paljon jätettä tuottavia installaatioita.

Palaute festivaalista on pääosin ollut hyvää. Festivaali on sen perusteella todella kaivattu tapahtuma, koska yleensä marraskuussa ihmiset ovat jo väsyneitä loppuvuoden pimeyteen ja loskaan.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu Lumo 2.0, joka juhlistaa kulttuuripääkaupunkivuotta, sekä kansainvälisen yhteistyön lisääminen. Festivaali toimii myös asiantuntijana erilaisissa kulttuuripääkaupunkivuoden valotaidetapahtumissa.

MMusiikkivideofestivaalit

Vuonna 1994 internet oli vielä suhteellisen uusi asia, musiikkivideoita katsottiin MTV:ltä (Music Television) eikä YouTubesta ollut tietoakaan. Samana vuonna Oulussa syntyi jotakin, joka selviäisi internetin nousun ja MTV:n taantuman yli: Suomen ensimmäinen musiikkivideofestivaali.

Oulun Musiikkivideofestivaalit (OMVF) on vuosittain järjestettävä tapahtuma, joka juhlistaa kotimaista musiikkivideota ja audiovisuaalista kulttuuria. Laajan musiikkivideoarkistonsa avulla festivaaleilla on mahdollisuus nähdä musiikkivideoita, joita ei löydä internetistä. Se on maailman vanhin vuosittain järjestettävä musiikkivideofestivaali. 90-luvulla musiikkivideoiden näkeminen oli haastavaa, ja tähän tarpeeseen festivaali syntyi vastaamaan.

Perinteisten kilpailunäytösten lisäksi festivaali tarjoaa monipuolista ohjelmaa, kuten elokuvia, taidenäyttelyitä ja liveklubeja. Kuratoiduissa näytöksissä festivaalin taiteellinen johtaja ja erilaiset vierailijat esittelevät tietyn teeman ympärille valikoituja videoita. Teemoja vuosien varrella ovat olleet muun muassa suomalaisuus, outo ottelu, hoiva, nolo ja joulu.

OMVF huipentuu Pumpeligaala-palkintojuhlaan, jossa palkitaan ansioituneita musiikkivideoiden tekijöitä kotimaisen kilpailun eri sarjoissa. Pumpeligaalan ohjelmisto on perinteisesti pidetty yleisöltä etukäteen pimennossa, joten gaalan sisältö voi olla monella tapaa hyvin yllättävää. Ohjelmisto ja illan tapahtumat voivat olla hyvinkin absurdeja. Eräänä vuonna lavalle tuotiin elävä poro, joka päätti kesken esityksen tehdä tarpeensa keskelle Madetojan salin lavaa. Festivaalin lisäksi OMVF hallinnoi suomalaista musiikkivideoarkistoa, joka sisältää yli 7 300 teosta vuosilta 1994—2024. Arkistossa on videoita laidasta laitaan. OMVF järjestää myös kiertävää musavideojukeboxia, jossa pääsee toivomaan haluamaansa videota.

N Näyttelyt

Galleria MABD

Galleria MABD löytyy yli satavuotiaan Kolmiotalon kivijalasta. Galleria on pyhitetty kotimaiselle ja kansainväliselle nykytaiteelle. Vuosittain galleriassa on nähtävillä yli kymmenen näyttelyä.

Audiogalleria

Vuonna 2024 avattu Audiogalleria tarjoaa noin neljän viikon välein vaihtuvia näyttelyitä. Galleria keskittyy suomalaiseen ja erityisesti paikalliseen taiteeseen, ja sen tavoitteena on tuoda esille uutta ja kiinnostavaa taidetta Oulun alueelta.

Neliö-Galleria

Taidenäyttelyitä Oulussa on perinteisten taidemuseon näyttelyiden lisäksi monipuolisesti. Taidetta on tarjolla monissa erilaisissa ympäristöissä, kuten julkisessa kaupunkitilassa, pop-up-näyttelyissä ja gallerioissa. Myös erilaiset taidealueet ja yhdistysten taidetalot tarjoavat yleisölle taidettaan jokaiseen makuun.

Pop-up-näyttelyt

Taidetta voi löytyä myös kahviloista, baareista tai muista julkisista tiloista, kuten kouluista, joissa järjestetään pop-up-näyttelyitä. Tällaiset näyttelyt tuovat vaihtelua ja yllätyksellisyyttä kaupunkilaisten arkeen.

Yksi Pohjois-Suomen vanhimmista yksityisistä gallerioista aloitti toimintansa Raahessa vuonna 1985. Kuuden vuoden kuluttua galleria muutti Ouluun, jossa se on toiminut muutamassakin eri paikassa. Nykyisin Neliö-Gallerian löytää Asemakadulta. Gallerian näyttelyt vaihtuvat noin kolmen viikon välein, ja vuosittain siellä on esillä 12–13 näyttelyä kuvataiteen eri aloilta.

Valve

Oulun ydinkeskustassa sijaitseva kulttuurikeskus kätkee sisälleen neljä eri galleriaa. Valveen tiloista löytyy Valvegalleria, Sarjakuvagalleria!, Pohjoisen valokuvakeskuksen galleria ja aulagalleria. Näiden lisäksi Valveen tiloissa olevassa ravintolassa on esillä vaihtuva näyttely.

Oulu Urban Culture O

Pikisaaressa sijaitsevan Vanhan villatehtaan alueella on monivaiheinen historia. Oulun Villatehdas Oy:n kutomosta tuli 1980-luvulla kotiteollisuuskoulu, joka myöhemmin muuttui Oulun seudun ammattiopiston (OSAO) kulttuurin ja tekniikan yksiköksi. Kun OSAO muutti muualle, rakennus alkoi hiljalleen muuntautua kulttuurikeskukseksi. Vuonna 2019 Oulu Urban Culture (OUC) vuokrasi vanhan puutöiden konesalina toimineen tilan ja perusti sinne Kulttuurilaboratorion, joka toimii matalan kynnyksen kulttuuritilana.

Oulu Urban Culture on yhdistys, joka edistää oululaista kaupunkikulttuuria, kaupunkikehitystä ja nuorten aikuisten mahdollisuuksia toimia kulttuurialalla. Yhdistyksen perustaja ja toiminnanjohtaja Heikki Myllylahti kertoo, että idea OUC:stä syntyi oman kokemuksen kautta. Hän opiskeli kulttuuriantropologiaa ja teki harjoitustutkimuksia nuorisokulttuurista ja nuorten työllisyydestä. Samaan aikaan hän järjesti itse diy-henkisiä tapahtumia.

”Olin töissä työttömille nuorille suunnatussa taidepajassa ja sen kautta näin miten tärkeää on, että nuoret saavat itse tuottaa sisältöä. Siinä vaiheessa siirryttiin taiteen tekemisestä enemmän kulttuurituotannon puolelle. Huomasin samalla, ettei ollut olemassa sellaista virallista toimintamallia, jossa pääsisi toteuttamaan itseään kiinnostavia asioita”, Myllylahti kertoo.

Näin syntyi yhdistys, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittää itseään kulttuuri- ja taidekentällä. Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on luoda ammattimainen toimintamalli, joka tukee nuorten aikuisten työllistymistä luovilla aloilla. ”Alusta asti oli tunne, että tällainen toiminta kiinnostaisi myös rahoittajia. Vastaavia malleja ei Oulussa tai koko Suomessa juuri ollut”, Myllylahti sanoo.

OUC on tarjonnut toiminnan alun jälkeen työ- ja harjoittelupaikan yli sadalle nuorelle. ”Tänne pääsee kokeilemaan, voisiko kulttuuriala olla oma juttu. Osa käy kokeilemassa, osa taas jää pidemmäksi aikaa kehittämään osaamistaan”, Myllylahti toteaa.

Ensimmäiset nuoret pääsivät mukaan yhdistyksen toimintaan vuonna 2019 järjestetyssä pilottiprojektissa. Sen myötä Euroopan sosiaalirahasto lähti rahoittamaan Urban Boost -hanketta, johon kuului työttömille työnhakijoille suunnattu urbaanin tuottajan valmennus. Valmennuksessa osallistujat pääsivät toteuttamaan omia ideoitaan ja kokeilemaan kulttuurituotantoa käytännössä. Hankkeen myötä Ouluun syntyi uusia tapahtumia, DJ:tä ja kulttuurialan toimijoita. Hankkeen päätyttyä yhdistys on vakiintunut osaksi Oulun kulttuurikenttää, ja se on merkittävässä roolissa mukana toteuttamassa Oulu2026-kulttuuripääkaupungin ohjelmaa.

”Olemme pystyneet laajentamaan toimintaa niin, että se tavoittaa entistä useampia nuoria aikuisia. OUC:lle tärkeintä on nuorten toiminnan tukeminen ja uusien mahdollisuuksien luominen”, Myllylahti sanoo.

Yhdistyksen vahvuus on jatkuva uusiutuminen. Uudet ihmiset tuovat uusia näkökulmia ja pitävät toiminnan elävänä. Yhdistyksen alla on luotu monia erilaisia tapahtumia ja konsepteja, joista osa on jäänyt pysyväksi osaksi oululaista kulttuurikenttää. Näitä ovat muun muassa Frozen People -festivaali, Urbaani kyläjuhla, Kelluva lava -konsepti, KLUB kirppis ja uusimpana queer-henkinen GLOW.

Kulttuurilaboratorin ylläpitäminen on myös tärkeä osa OUC:n toimintaa. Tilaa vuokrataan pääasiassa matalan kynnyksen taide- ja kulttuuritoimintaan. Sitä ei kuitenkaan vuokrata yksityistilaisuuksiin, kuten syntymäpäiväjuhliin, koska tällaiseen käyttöön tiloja löytyy muualta. ”Vuonna 2024 Kulttuurilaboratoriolla järjestettiin yli 190 tilaisuutta. Matalan kynnyksen kulttuuritiloille on kova kysyntä.”

Myllylahden sanoin subarktisessa kaupungissa ympäri vuoden toimiminen on haastavaa, ja sisätiloille olisi suuri tarve. ”Esimerkiksi Kulttuurilaboratorio, Tukikohta ja Telakka ovat hyviä esimerkkejä, mutta Oulu tarvitsee lisää vastaavanlaisia tapahtumapaikkoja”, hän lisää.

Myllylahden mukaan Oulussa on helppo toimia kulttuurialalla, koska pienehkössä kaupungissa on helppoa verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Yhteyden voi saada kaupungin kulttuurijohtajaan melkein yhtä sujuvasti kuin paikalliseen punk-yhdistykseenkin. ”Oulussa jokaisella tapahtumalla ja projektilla voi olla aidosti vaikutusta. Isommissa kaupungeissa pienemmät tekijät hukkuvat helposti massaan”, hän sanoo.

Oulu Urban Culturen tulevaisuuden suunta on melko selkeä: Se haluaa jatkaa toimintaansa alati uudistuen, kansainvälistyä ja olla luomassa saavutettavaa kulttuuria. Se haluaa jatkossakin tarjota nuorille konkreettisia mahdollisuuksia osallistua kaupunkikulttuurin kehittämiseen sekä tapahtumien yleisönä että niiden tuottajina.

PASKAKAUPUNNI RY P

Paskakaupunni ry, tuttavallisemmin Paskis, on vuonna 2006 perustettu elävän musiikin yhdistys, joka keskittyy punkmusiikkiin ja tee-se-itse-meininkiin (DIY). Yhdistys tukee toiminnallaan vaihtoehtoista kulttuuria, pienemmän profiilin kotimaisia ja ulkomaisia tekijöitä sekä yhteisöllisyyttä. Paskiksen suurin vuosittainen tapahtuma on kesäisin järjestettävä Hässäkkä-Päivät, joka on Pohjois-Suomen suurin punk- ja hardcore-festivaali. Yhdistys järjestää vuosittain kymmeniä muitakin tapahtumia.

Yhdistyksen mukaan DIY-kulttuurin edistäminen ja ylläpitäminen on elintärkeää, jotta ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja omia ideoitaan. Yhdistys syntyikin tarpeesta saada lisää vaihtoehtoista kulttuuria Ouluun, “ettei aina tarvitsisi lähteä Helsinkiin asti katsomaan keikkoja”, Oskari Partala toteaa. Hän on yksi yhdistyksen aktiivijäsenistä. Toiminta pyörii vapaaehtoistyöllä, eikä kaupallisuus ole läsnä. Tämä mahdollistaa sen, että tapahtumat voidaan tehdä juuri yhdistyksen ja sen jäsenten näköisiksi.

Yhdistyksen nimi on syntynyt Oulun kuuluisasta Paska Kaupunni -graffitista. Nimen rekisteröiminen yhdistykselle ei ollut helppoa: Patentti- ja rekisterihallitus ei hyväksynyt yhdistyksen nimeä ensimmäisellä kierroksella, koska piti sitä hyvän tavan vastaisena kirosanan käytön vuoksi. Nimen puolesta järjestetyn nettiadressin jälkeen nimi kuitenkin hyväksyttiin yhdistysrekisteriin.

Yhdistys saa jonkin verran avustuksia kaupungilta, mutta toiminta ei pyörisi ilman DIY-meininkiä. Yhteisössä on mukana ihmisiä, jotka tekevät sitä täydellä sydämellä – tapahtumat syntyvät rakkaudesta lajiin. Punkpiireissä keikkajärjestelyt perustuvat usein solidaarisuuteen: bändeille tarjotaan bensakulut, majoitus ja vegaanista ruokaa. Jos lipputuloista jää rahaa yli, se jaetaan esiintyjille. Kulut pyritään pitämään pieninä, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua tapahtumiin taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Yhdistyksen tapahtumissa myös noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, jotka näkyvät monella tapaa. Periaatteista tiedotetaan tapahtumailmoituksissa ja usein myös tapahtumien aikana. Hässäkkä-Päivillä päivystävät häirintäyhdyshenkilöt, joihin tapahtumaan osallistujat voivat olla yhteydessä, jos kokevat tai näkevät asiatonta käytöstä.

Yhdistyksen toiminnassa on kahden perustajajäsenen lisäksi mukana aktiiveja aina 18-vuotiaasta yli 40-vuotiaisiin, mutta ylä- tai alaikärajaa aktiivina toimimiselle ei ole. ”Paskiksen toiminta on suunnattu kaikille omaehtoisesta toiminnasta ja tietenkin punkmusiikista kiinnostuneille”, yhdistyksen puheenjohtaja Matias Huttunen kiteyttää.

Oulussa yhdistys tekee yhteistyötä muun muassa Tilaa kulttuurille ry:n kanssa, joka ylläpitää Välivainiolla sijaitsevaa Tukikohtaa. Keikkoja järjestetään myös Snooker Time -baarissa. Kansainvälistä yhteistyötä yhdistys tekee järjestämällä keikkoja ulkomaalaisille kiertäville bändeille ja ylläpitämällä suhteita muun muassa Pohjois-Ruotsin omaehtoisen kulttuurin tekijöihin. Yhdistys tunnetaan myös muualla Euroopassa, sillä punkpiireissä tieto liikkuu tehokkaasti.

“Paskiksen kaltaiselle yhdistykselle ja sen toiminnalle on tarvetta, sillä elävästä musiikista nauttiminen ja hyvien ihmisten puolella oleminen ei koskaan ole väärin”, aktiivijäsen Anna-Maija Räihä sanoo.

Qstock

Tämä Pohjois-Suomen suurin festivaali ei paljon esittelyjä kaipaa. Miltei jokainen oululainen on varmasti jollain tavalla ollut mukana Qstockissa. Qstock on Oulun suurin festivaali ja samalla yksi koko Suomen suurimmista musiikkifestivaaleista.

Vuonna 2003 perustettu tapahtuma kerää vuosittain kymmeniä tuhansia kävijöitä Kuusisaaren ja Raatin alueelle. Ensimmäisille festivaaleille kävijöitä saapui paikalle yli 7 000, vaikka yleisöksi odotettiin tulevan yli puolet vähemmän. Nykyään festarikävijöitä on parhaimmillaan ollut 40 000 kahden päivän aikana, ja festari onkin ollut loppuunmyyty yli kymmenen vuoden ajan.

Festivaali tuo yhteen monipuolisen kattauksen kotimaisia ja kansainvälisiä artisteja yli genrerajojen – ohjelmistossa on kaikkea metallista ja popista aina räppiin ja elektroniseen musiikkiin.

Monille nuorille tämä oululainen festivaali on ensimmäinen kosketus live-musiikkiin ja festivaaleihin. Vuodesta 2022 Oulu2026-lava on tarjonnut kaikille avoimia ilmaiskeikkoja Qstockin yhteydessä.

Monet liputta jääneet kokoontuvat tapahtuma-alueen ulkopuolelle nauttimaan kesäpäivistä. “Qstockin ulkopuoli” eli festivaalialueen lähellä hengailu on monelle nuorelle yksi kesän kohokohdista.

R RAP

Oulussa on ollut räppiklubeja jo 90-luvun puolesta välistä saakka, ja etenkin alkuaikoina meininki oli hyvin freestyle-painotteista. Tärkeintä ei tuohon aikaan ollut kappaleiden julkaiseminen, vaan rap-kulttuurin vaaliminen. Kulttuuria hengitettiin sessareiden, eli räppäämiseen keskittyvien kokoontumisten ja lähinnä omalle tuttavapiirille suunnattujen keikkojen kautta. Paikallisessa rap-skenessä elää yhä vahva kotikaupunkirakkaus ja räpin tekeminen oululaisilta oululaisille. “Me ollaan oltu aina vähän sellaisia, ettei olla hirveästi täältä huudeltu. Se on ollut sellaista oman kaupungin juttua”, pohtii oululainen rap-artisti Henry K.

Henry K on tehnyt rap-musiikkia 90-luvun lopulta asti ja on yksi oululaisen räpin pioneereista. Muun muassa Kultaleimasta ja Perusjätkistä tuttu artisti on ehtinyt olla osana useassa kokoonpanossa tehden myös soolouraa. Ensimmäiset omat räpit syntyivät varhain, jo viidennellä luokalla. Ala-asteajan tuotokset olivat englanninkielisiä, sillä suurin osa esikuvista tuli rapakon toiselta puolelta. Nopeasti kieleksi valikoitui kuitenkin suomi – Oulun murteella höystettynä. “Oulun murre soppii helevetin hyvin siihen rimmaamiseen”, Henry K toteaa.

“Meil on tääl kaikki miks lentäsin etelään Ku mitä oon - en ois siellä sen enempää”

Kauhiajuha kappaleella Mistä nää tuut?

Omassa musiikissaan artisti ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja tekee biisinsä aina sanoma edellä. Saman ajatuksen jakaa moni oululainen räppäri. Etelästä katsottuna syrjäinen sijainti on luonut Oululle oman tyylin, jonka keskiössä on autenttisuus. Ei ole ollut tarvetta olla kuten etelän räppärit, vaan on menty aina oma juttu edellä. “Oulurap on melankolista, kantaa ottavaa ja rehellistä”, artisti kiteyttää.

Pohjoiselle mentaliteetille ominainen nöyryys ja rehellisyys kuuluu ja näkyy oululaisessa rap-musiikissa. Oman nimen tuominen esille ei ole ollut artisteille keskiössä, vaan tärkeintä on aina ollut musiikin tekeminen. Vaikka Suomen rap-piireissä tunnetaan käsite Oulurap, on vaatimattomuus jättänyt oululaisen rapin koko kansalle tuntemattomammaksi. Siksi Oulurap onkin erityisen merkityksellistä niille, jotka sitä tekevät ja kuuntelevat.

SVaikka kyseessä ei ole välttämättä se Oulun tunnetuin baari, kätkee rautatieaseman läheisyydessä sijaitseva Snooker Time raskaan etuovensa taakse jotain olutta suurempaa. Eteisessä huomio kiinnittyy seiniin, jotka paisuvat vuosien saatossa kertyneiden julisteiden määrästä. Yläkerrassa on pieniä pöytiä ja pelikone, alakerrassa taas mahdollisuus pelata biljardia tai heittää dartsia. Hämärä valaistus sekä seinillä olevat piirustukset ja julisteet luovat salaperäisen tunnelman.

Illan edetessä alakerta täyttyy ihmisistä, eivätkä kaikki suinkaan ole paikalla vain biljardia pelatakseen. Arki-iltoina biljardipöydät ovat aktiivisessa käytössä, ja omaa vuoroa saattaa joutua odottamaan.

Mystinen alakerta muovautuu iltaisin monia houkuttelevaksi kohtaamispaikaksi. Snooker Timessa on paljon erilaista ohjelmaa pelkän oluenjuonnin lisäksi: runoiltoja, bändikeikkoja, taidetta ja talon omia visoja. Taidetta voi löytää yllättävistäkin paikoista, sillä paikan vessaseinäkirjoitukset voidaan laskea omaksi taiteenlajikseen. Taskun pohjalta löytyville kolikoillekin voi löytää uudet sijoituspaikat, esimerkiksi aika-ajoin vaihtuvasta flipperistä tai suositusta nopeuspelistä.

Kaikille ei ole itsestään selvää, mitä paikka kätkee sisälleen. ”Paikan ulkoasu ei ensisilmäyksellä kieli urbaanista kulttuurista tai runoilloista. Mielikuvani pelkästä räkälästä muuttui heti, kun sain

Snooker Time

tietää, että täällä järjestetään vaikka mitä. Ei ollut käynyt mielessäkään, että täällä olisi biljardin ja kaljan lisäksi mitään muuta”, kertoo ensimmäistä kertaa Snookeriin saapunut asiakas. Hän tuli paikalle Kellarikollektiivin runoillan takia, joita on järjestetty Snooker Timessä säännöllisesti vuodesta 2022 lähtien.

Vakiokävijöiden mukaan Snooker Time erottuu muista kuppiloista omaleimaisena paikkana, jossa sekä henkilökunta että vuosien varrella muodostunut asiakaskunta luovat ainutlaatuisen ilmapiirin. Kansankielellä ”Snooker” tai ”Snoo” on kävijöidensä mielestä tur-

vallinen ja monikäyttöinen tila, jonne voi saapua yhtä lailla juhlimaan isommalla seurueella, kokoontumaan kokouksen merkeissä tai vain istahtamaan rauhassa. Vastaavanlaisia tiloja on Oulusta vaikea löytää, mikä kielii paikan tarpeellisuudesta ja merkittävyydestä.

Asiakaskunta vaihtelee, mutta moni palaa aina uudelleen. Koronavuosista ja kahdesta konkurssiuhasta selvinnyt baari on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen monen oululaisen sydämeen.

Teatterit

Oululaisen teatterin juuret ulottuvat 1900-luvun alulle, mutta uusia tekijöitä ilmaantuu vieläkin. Oulu tarjoaa teatterin ystäville monipuolisen kattauksen erilaisia esityksiä. Tarjontaan kuuluvat niin ammatti-, harrastaja- kuin opiskelijateatterit, ja näiden lisäksi kaupungista löytyy useita kesäteattereita.

Oulun Työväen Näyttämö

Oulun vanhin teatteri on perustettu jo vuonna 1902. Intiön kaupunginosassa sijaitseva harrastajateatteri esittää kahdesta kolmeen näytelmää yhden vuoden aikana. Työväen näyttämön yhteydessä toimii myös kaikille avoin improvisaatioryhmä Impromania.

Oulun teatteri

Oulun tunnetuin ja suurin teatteri on vuonna 1931 perustettu Oulun teatteri. Torinrannassa sijaitsevassa teatterissa esitetään vuodessa 7–8 ensi-iltaa. Ammattiteatterin ohjelmistossa on lisäksi vierailuesityksiä. Lähes puolen vuosisadan ajan teatteri on järjestänyt myös lasten- ja nuorten teatterifestivaalit, mutta vuonna 2025 festivaali järjestettiin viimeistä kertaa Suomen hallituksen leikkausten seurauksena.

Oulun ylioppilasteatteri

Teatteri Neliapila

Kesäisin Hupisaarten kesäteatterin lavalla esiintyy harrastajateatteri Neliapila, joka koostuu muutamasta kymmenestä aktiivijäsenestä. Neliapila on tuottanut historiallisia draamoja sekä erilaisia komedianäytelmiä muun muassa Pohjois-Suomeen liittyvistä aiheista vuodesta 1991 lähtien.

Teatteri Akseli Klonk

Tämän ammattiteatterin erikoisalaa ovat lapsille tuotetut nukke- ja välineteatterinäytelmät. Teatteri hyödyntää fyysisen teatterin ja tanssiteatterin tekniikoita ympärivuotisessa ohjelmistossaan. Vuodesta 1998 toiminut teatteri toimii Kulttuuritalo Valveen tiloissa.

Teatteri Saaga

TEsittävän taiteen teatteri Saaga on perustettu vuonna 2019. Teatterin kotipaikka on Oulu, mutta se tekee vierailunäytöksiä eri puolilla Suomea. Teatteri keskittyy tuottamaan omia uusia kantaesityksiä teatteritaiteen opetuksen ohella.

Speksit

Harrastajateatteri on perustettu vuonna 1963. Teatteri toimii keskustassa Kulttuuritalo Valveen tiloissa. Teatterin oma improvisaatioryhmä on nimeltään Impronium. Teatteri tuottaa vuosittain yleensä 3-5 kokopitkää näytelmää, joista yhden kesäteatterina.

Pohjoismaista opiskelijaperinnettä olevat speksit hyödyntävät improvisaatiota musiikkiteatteriesityksissään. Katsoja voi vaikuttaa esityksen kulkuun huutamalla esimerkiksi “omstart ruotsiksi”, jolloin esityksessä meneilllään oleva kohtaus esitetään ruotsiksi. PahkiSpeksi on oululainen poikkitieteellisen ryhmän tekemä speksinäytelmä. Terwaspeksi puolestaan on Oulun lääketieteellisen killan jäsenten tekemä speksinäytelmä.

UISTINTAITEILIJA

Tuiran Koskitiellä Merikosken kupeessa sijaitsee yli 200 vuotta vanha puusepänverstaana toiminut vihreä hirsitalo. Hirsitalo on vanha suolamakasiini Hietasaaresta, josta se on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1931.

Vanha puuverstas kätkee sisälleen mitä ihmeellisimpiä asioita. Siellä toimii hevibändin treenipaikka, ampumarata ja polkupyöräkorjaamo. Näiden lisäksi Koskitien rakennuksen yläkerrassa on Ari Hummastin työpaja, jossa valmistuu vaappu-uistimia. Hummastin tekemät vaaput eivät ole tehdastuotettua tusinatavaraa, vaan jokainen niistä on alusta loppuun käsityönä tehtyä taidetta.

Hummasti teki ensimmäisen vaappunsa jo seitsemänvuotiaana, mutta aktiivisemmin hän on tehnyt vaappuja noin viisitoista vuotta. Into vaappujen tekoon syttyi, kun hän näki videon, jossa näytettiin, kuinka vaappuja tehdään “käsin”. Videolla henkilö painoi sormella koneen nappia, ja muutaman sekunnin päästä uistin oli valmiina. Ne eivät siis tosiaan olleet mitään käsityöllä itse tehtyjä vaappuja.

Hummasti valmistaa vaaput vanhoista saunanlauteista, jotka muuten päätyisivät roskalavoille. Lauteet hän sahaa pienemmiksi paloiksi, minkä jälkeen hän veistelee puukolla uistimen muodon, käsittelee pinnan ja maalaa sen. Jotta vaappu saadaan käyttövalmiiksi, vaatii se useita työvaiheita, yhteensä 32. Yhden uistimen tekoon saattaa hyvinkin kulua kaksi viikkoa.

Värit vieheisiin tulevat luonnosta. Hummasti kerää pohjasedimenttiä eli maa-ainesta vesistöstä ja skannaa sen kotona uv-valolla. Saman taiteilija on tehnyt kalan sisuksille. Näiden värien käyttö takaa saaliin saannin, sillä samoja värejä kalat näkevät vesistöissä.

Maalausprosessin hän aloittaa katselemalla työhuoneen ikkunasta Oulujoen maisemia. Joen katselu rauhoittaa hänet, ja hetken kuluttua idea teoksesta ilmestyy hänen päähänsä kuin itsestään. Maalausprosessi kestää muutaman tunnin, ja tuosta ajasta Hummasti ei muista juuri mitään.

“En ole huumeita koskaan käyttänyt, mutta uskoisin sen olotilan olevan samankaltainen kuin minulla maalatessa. Siinä tipahtaa semmoiseen outoon tilaan, jossa ei ole mitään muuta kuin minä ja vaaput”, avaa vaapputaiteilija mielenmaisemaansa.

Samanlaisia vaappuja ei löydy maailmalta mistään, ja Hummasti onkin saanut patentin uistinmallilleen. Nykyinen uistinmalli syntyi sattuman kautta: Hummasti oli valmistamassa vaappuja, kun yksi hajosi pudottuaan lattialle. Tämähän ymmärrettävästi ärsytti, mutta hän testasi vaappua ja totesi sen toimivan erittäin hyvin. Hajotessa tullut muoto mahdollisti vieheelle erityisen hyvän liikkuvuuden.

Hummastin tekemiä vaappuja ei ole saatavilla netistä, vaan hän itse kulkee erilaisissa myyjäisissä, ja Oulun torilla vaapputaiteilija on tuttu näky kesäisin.

Vaatteet

Kuka olisikaan uskonut, että peruskoulun pakkopullana pidetyt käsityötunnit voisivat antaa alkusysäyksen vaatebrändille, jonka suosio räjähtäisi käsiin Salatut elämät -sarjan siivittämänä? Näin kuitenkin todella tapahtui Antti Putkoselle ja Kooma -vaatebrändille.

ja kavereiden jälkeen seuraava asiakas on hankala saada. Brändi voi kerran myydä vaatteen, mutta että asiakkaan saa palaamaan, pitää olla muutakin kuin poreita ja kuplia. Silloin laatu ratkaisee”, Putkonen kertoo.

Putkonen oppi Laanilan koulun käsityötunneilla vaatteiden tekemisen perusteet ja sai siitä harrastuksen itselleen. Aikuistumisen kynnyksellä harrastus kuitenkin muuntautui työksi, ja Putkosesta tuli 1990-luvun loppupuolella Koomamies, vaatealan yrittäjä. Jo ennen virallista yrittäjyyttä hän myi käsin tehtyjä pipoja joukkuekavereilleen. Kooma tunnetaankin parhaiten pipoistaan.

Putkosen ollessa koulussa hän oli ainoa poika käsityöntunneilla, ja yrittäjyyden alkuaikoina hän oli yksi harvoista miehistä vaatetusalalla. Putkosen mielestä Koomaan pukeutuminen on rohkeuden julkilausuma. “NFN, onko se keltään pois? No ei vittu keltään. No fucking nobody on aika hyvä iskulause kaikelle tekemiselle.”

Rohkeuden lisäksi Kooma haluaa olla yleistä tarvetta palveleva, laadukas ja kestävä vaatebrändi. Ylikulutus on kasvava ongelma, jota Putkonen seuraa kauhulla vierestä. Tämän vuoksi hän haluaa luoda kestäviä vaatteita, joilla on merkitys käyttäjälleen. Vaatteet valmistetaan miltei sataprosenttisesti itse, jotta laatu voidaan taata. Kankaat tulevat suomalaisilta tuottajilta, ja loput hoidetaan käsityönä. Asiakkaan tyytyväisyys on Putkoselle elintärkeää, ja hän haluaa varmistaa, että saa tyytyväisen asiakkaan palaamaan. “Sukulaisten

V2000-luvun alussa fleecepipot olivat kuumaa kamaa. Koomapipo päätyi myös näyttelijä Jasper Pääkkösen päähän. Kun Salatut elämät -sarjan puvustamo bongasi pipon Pääkkösen käytössä, ottivat he yhteyttä Koomamieheen. He tilasivat muutaman kappaleen pipoja Putkoselta, ja pian koomapipo nähtiin myös Pääkkösen roolihahmon yllä. Tuolloin fleecepipon suosio räjähti käsiin, ja Kooma oli löytänyt tiensä koko kansan tietoisuuteen.

Vuosituhannen alussa Koomalla meni niin sanotusti lujaa, ja tilauksia tuli enemmän kuin koskaan. Aikaisemmin yhden miehen yritys joutui palkkaamaan lisäkäsiä, jotta kaikki tilaukset saataisiin hoidettua asiakkaille asti. Vaikka Kooma teki valtakunnallisen läpimurron tuolloin, huomasi Putkonen pian, ettei hän halua tehdä vaatteita siksi, että saisi mahdollisimman paksun lompakon. Putkosen silmissä Kooma mureni intohimosta pelkäksi vaatebrändiksi ilman suurempaa ajatusta taustalla. Vaatteet oli suunniteltu itselle, ja nyt Salkkareista tulleen huomion myötä kuluttajakunta vaihtui huomattavasti nuorempiin yläasteikäisiin lapsiin. Pieni käsityöläiskauppa oli muuttunut liukuhihnabisnekseksi.

Nykyään hän kuitenkin muistelee lämmöllä fleecepipobuumia. Nykyään kolmenkympin tienoilla huitelevat asiakkaat ovat tulleet kertomaan tarinoita hittipiposta, joka oli aivan pakko saada. Fleecepipo poistui valikoimasta jo vuosia sitten, kun keskustelu mikromuoveista ja niiden haitallisuudesta yleistyi. Putkosta tosin houkuttelee ajatus tuoda retrofleecepipo takaisin markkinoille vielä joku päivä.

Jos Kooma ei olisi Putkoselle elämäntapa vaan pelkkä työ, olisi vaatebrändin tarina loppunut kauan sitten. “Joka maanantai käy mielessä, että voisi lähteä vaikka ajamaan taksia, mutta viimeistään keskiviikkoon mennessä tuo ajatus on jo karissut pois”, naurahtaa Putkonen. Tosissaan pillien pussiin laittamista Putkonen harkitsi syksyllä 2024, kun paikallinen kangaskauppa lopetti toiminnan ja kaupungin ainoa skeittikauppa Real Deal suljettiin myös lopullisesti. Vaikka ajat eivät ole otollisimmat pienyrittäjälle, Putkonen uskoo, että asiakkaita riittää, kun tekee asiat oikein. Vaatteiden tarve on ikuinen, ja Oulussa pipoille löytyy aina ostajia.

VKooman kohtaloa tulevassa on mahdoton ennustaa, mutta Putkonen toivoo, ettei se kuolisi hänen mukanaan.

“Olisi hienoa, jos Kooma olisi yhä elossa tuhannen vuoden päästä. Wikipediasta voisi katsoa Kooman historiaa, ja siellä lukisi perustajan kohdalla Koomamies Antti Putkonen. Kooma olisi kulkenut omaa polkuaan muovautuen aina sen aikaisten omistajien näköisiksi“, Putkonen haaveilee.

Muita oululaisia vaatebrändejä

Japanilaisesta katumuodista inspiroitunut Onismi Apparel, hidasta muotia tarjoava Morico, drag-kulttuurista inspiroitunut House of Hell, skeittivaatemerkki Big Bless sekä Magic remade, joka uudistaa käytettyjä vaatteita omilla printeillään.

WINTER GAMES

WWinter Games on vuonna 2019 perustettu tuottaja-DJ-duo, jonka muodostavat Olli-Pekka Ervasti ja Esa Mankinen. He tekevät omaleimaista klubimusiikkia ammentaen vaikutteita house- ja garage-tyylisestä tanssimusiikista. Winter Games haluaa levittää tietoisuutta siitä, että tanssimusiikkia voi tehdä myös pohjoisesta käsin.

Vaikutteita duo on imenyt erityisesti brittibassomusiikista, mutta heidän soundinsa perustuu vapauteen ja pohjoiseen visioon. Alusta asti on ollut selvää, että Winter Games haluaa ennen kaikkea tuottaa musiikkia, ei vain soittaa sitä.

Duo on keikkaillut paljon Suomessa, mutta pohjoinen osaaminen on noteerattu myös muualla maailmassa. Winter Gamesin tuottamaa musiikkia on soitettu brittiläisillä radiokanavilla, ja saarivaltiossa keikkaileminen onkin tullut tutuksi. Keikat Isossa-Britanniassa ovat olleet erityisen merkityksellisiä, sillä juuri siellä ovat sen tanssimusiikin juuret, josta he ovat saaneet vaikutteita. Brittisoundi on muovannut heidän tekemistään, mutta pohjoisuutta ei ole tarvinnut peitellä — se on toiminut voimavarana.

Winter Games liputtaa pohjoisen soundin perään, mutta mitä on pohjoinen soundi? Winter Gamesille se tarkoittaa vapautta luoda ilman kiirettä, sääntöjä tai rajoja. Pohjoista soundia ei tarvitse määritellä, se voi olla juuri sellaista kuin sen tekijä haluaa. Tanssikappaleessa voi soittaa vaikkapa kannelta, sillä mitkään säännöt eivät kiellä sitä.

Tästä samasta vapauden ajatuksesta syntyi myös tanssimusiikkilevymerkki Polar Dance yhdessä Somepoen (Topi Paanasen) kanssa. Levymerkki perustettiin koska se oli mahdollista, eikä kukaan voinut estää heitä.

Tekeminen itsessään on Winter Gamesille tärkeämpää kuin lopputulos. Ei ole pakko tietää, mihin tämä kaikki johtaa, vaan tärkeintä on kulkea omaa reittiä. Oulu on heidän mielestään eläväinen kulttuurikaupunki, josta nousee paljon uusia tekijöitä. Tekemisen meininki tunnistetaan myös muualla Suomessa. Pohjoisesta musiikki kulkee minne tahansa, mistä se löytää kuulijansa.

Winter Gamesin musiikki ei kuulu vain tietyille piireille – se on kaikille. Jos keikka saa jalan vipattamaan tai musiikista tulee hyvä fiilis, se riittää.

Xulu202x

Xulu202X on yhteisötaideprojekti, joka yhdistää tulevaisuudentutkimusta, hiphop-kulttuuria ja tanssitaidetta tutkien erilaisia mielikuvia Oulusta ja Oulun tulevaisuudesta. Se koostuu kolmesta pääpilarista, joita ovat tulevaisuustyöpajat, teokset ja akateemiseen ulottuvuuteen keskittyvä symposiumi -tapahtuma. Projektin tarkoituksena on harjoitella unelmointia.

Monien pääkaupunkiseudun ulkopuolella olevien kaupunkien tapaan myös Oulu kärsii nuorten pitovoiman puutteesta. Moni nuori kasvaa ajatukseen, että täältä on muutettava pois heti, kun on mahdollista. Projekti haluaa luoda tilaa, jossa oululaiset nuoret ja nuoret aikuiset osaavat kuvitella itsensä ja yhteisöjensä näköisen tulevaisuuden Ouluun.

Kaupunki ei ole vain fyysinen paikka, vaan kokonaisuus erilaisia sosiaalisia ryhmiä. ”Vaikka elämme samassa kaupungissa, jokaisella oululaisella on oma käsityksensä Oulusta ja sen tulevaisuudesta”, projektin taiteellisena johtajana toimiva tanssitaiteilija Julian Owusu avaa. Erilaiset sosiaaliset ryhmät luovat rinnakkaisia todellisuuksia, ja projektissa tutkitaan, miten nämä todellisuudet voisivat kohdata.

Projektin taustaorganisaationa toimii SADE ry. Owusun lisäksi projektia on tekemässä monipuolinen työryhmä, johon kuuluvat tanssijat Antti Uimonen ja Viivi Forsman, tuottaja Marja Isotalo, esiintyjä Antti Kyllönen sekä luottokuvaaja Kalle Jurvelin. Projektia ovat rahoittaneet Oulun Kulttuurisäätiö, Oulun kaupunki ja Svenska Kulturfonden.

Kaupunkisuunnittelussa huomio keskittyy usein infrastruktuuriin, jolloin ihmisten välisiin sosiaalisiin verkostoihin ei aina panosteta tarpeeksi - osittain siksi, että niitä on vaikea mitata. Taide sen sijaan auttaa tunnistamaan, vahvistamaan ja syventämään näitä suhteita. Taide ja kulttuuri luovat suhdetta paikkaan, ihmisiin ja yhteisöihin. Ne luovat tilaa kokemukselle siitä, että kuuluu johonkin.

Projektin avulla pyritään pohtimaan, miten tulevaisuudesta voisi unelmoida yhdessä. Unelmointi avaa uusia tapoja tarkastella todellisuutta, kun taas sen puute saa helposti toistamaan tuttuja kaavoja. Miten voisimme kuvitella jotain, mitä emme vielä tunne?

Projektin työpajoissa ihmiset kokoontuvat miettimään näitä asioita yhdessä. ”Meillä kaikilla on oma käsityksemme tulevaisuudesta ja sen mahdollisuuksista. Yhdessä ajattelu avartaa mahdollisuuksien horisonttia”, Owusu kertoo.

Projektin teokset syntyvät työpajoissa käytyjen keskustelujen avulla. Teoksissa yhdistyvät eri taiteenalat, kuten tanssi, teksti, ääni ja visuaalinen taide. Ne voivat olla tanssiteoksia, runokokoelmia ja artikkeleita. Ne ovat vuorovaikutteisia ja paikkasidonnaisia. Ne syntyvät tiloissa, joissa esittävä taide harvoin näkyy. Projekti tuo taiteen lähemmäs ihmisiä, erityisesti niitä, joita se harvoin kutsuu luokseen.

Projektin akateeminen ulottuvuus, eli tulevaisuusseminaari, keskittyy taiteen mahdollisuuksiin tulevaisuuden tutkimuksessa, sen suunnittelussa ja luomisessa.

Nimellä on muukin merkitys. Xulu on termi, jolla nimitetään Oulun katutanssiskeneä ja se tunnistetaankin katutanssipiireissä ympäri Suomen. Nimen juuret tulevat Onnenpyörä-ohjelmasta. Yhdessä jaksossa kysyttiin, missä kaupungissa sijaitsee Toppilan satama. Viimeinen sana oli ilmiselvästi ”Oulussa”, mutta ensimmäinen kirjain puuttui. ”Toppilan satama sijaitsee Xulussa”, kilpailijana toiminut missi oli tokaissut.

YYmpäristötaide

“Ostin sen keltaisen talon siitä veistospuiston vierestä, joten se puisto siirtyi samalla minun hoitooni”, Teijo Hildén kuvailee rooliaan Saarelan veistospuistossa. Hildén on perustanut puiston ympärille Taidekartano Hilden ry:n. Yhdistyksen tavoitteena on puiston säilyttämisen lisäksi kehittää puisto uuteen kuntoon. Yhdistys pyrkii etenemään mahdollisimman reippaalla aikataululla, jotta puisto olisi kunnossa tulevaa Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta silmällä pitäen.

Veistospuiston nykyhaasteet ovat aika vähäisiä, sillä yhdistyksen ja Oulun kaupungin yhteistyössä tehdyn sopimuksen mukaan kaupunki vastaa puiston alueen teiden kunnosta ja muusta infrastruktuurista, kuten katuvaloista. Yhdistys vastaa muusta alueen kehittämisestä ja uusien veistoksien hankinnasta. Keltainen talokin on jo parhaillaan peruskorjausremontissa.

Talo oli aikoinaan olympiapainija Yrjö Saarelan kotipaikka. Saarelan alue on saanut myös nimensä kyseisen suvun sukunimestä. Vuonna 1999 Erkki Halvari perusti veistospuiston Oulun kaupungin luovutettua alueen Halvarille veistospuistokäyttöön. Hildénin mukaan alkuaikoina puistossa oli paljon veistoksia. Nyt siellä on kymmenisen veistosta, joista osa on huonossa kunnossa ja osa vähän paremmassa. Yhdistys pelastaa ne veistokset, jotka vielä pystytään pelastamaan. Uusia veistoksia hankitaan puistoon myöhemmin alueen raivauksen ja veistosjalustojen rakentamisen jälkeen.

Kesällä puistossa pidetään pienempi veistostapahtuma, jonne tulee tekijöitä eri puolilta maailmaa. “Veistäjiä tulee esimerkiksi Puolan Krakovasta, jossa kävimme vasta pitämässä palaveria aiheen tiimoilta”, Hildén tarkentaa. Yhdistys antaa taiteilijoille vapaat kädet tehdä puistoon sellaisia veistoksia kuin he haluavat. Taiteilijat yhdistyksen kanssa keskustellen etsivät jokaiselle veistokselle sopivan paikan puistosta niin, etteivät veistokset niin sanotusti kilpaile keskenään.

“Saarelan asukkaat kuulostavat olevan tosi positiivisella mielellä siitä, että aluetta aletaan kunnolla kehittämään“, Hildén kuvailee iloisesti kollegaltaan kuulemista keskusteluista Saarelan veistospuiston alueesta. Alue on paikallisten kävelijöiden suosiossa.

Varsinkin kesällä alueella liikkuu paljon ihmisiä vieressä sijaitsevan kaupungin puutarhapalstan ansiosta.

Nyt lähinnä perustajajäsenistä koostuvassa yhdistyksessä kaikki ovat omalla alallaan tunnettuja taiteilijoita, joten “tällä porukalla saadaan varmasti laadukas paikka”, kuten Hildén innokkaasti veistospuiston tulevaisuuden tiivistää.

Uusien veistosten lisäksi tulevaisuuden suunnitelmissa ovat tällä hetkellä muun muassa erilaiset tapahtumat ja teatteriesitykset. Tulevaisuudessa myös paikalliset taiteilijaseurat houkutellaan mukaan veistospuiston toimintaan. Limingan taidekoulu on jo varmuudella tulossa yhdeksi yhteistyökumppaniksi.

Saarelan veistospuisto tulee vaikuttamaan saarelalaisten ja oululaisten kulttuurielämään monella tavalla sen valmistuttua uuteen loistoonsa, sillä puistosta muodostuu Ouluun yksi kulttuurikeskus lisää tapahtumineen.

ZZine on omakustanteinen pieni vaihtoehtolehti tai lehtinen, joka tyypillisesti sisältää tekijöidensä alkuperäistä sisältöä, kuten tekstiä ja kuvia. Zine voi olla yksittäisen henkilön tekemä tai pienen ryhmän yhteisprojekti. Se keskittyy usein tietyn aiheen ympärille, kuten esimerkiksi punkmusiikkiin, skeittaukseen tai runouteen.

Pienlehtien visuaalinen ilme on usein persoonallinen ja rosoinen, ja lehtien taitossa on perinteisesti käytetty leikkaa ja liimaa -menetelmää. 1980-luvulla zinet olivat tärkeä osa punk- ja underground-kulttuuria Suomessa, ja niitä julkaistiin sadoittain. Zinet eivät olleet vain keikkaraportteja tai levyarvioita varten, vaan ne ovat tarjonneet myös tilaa poliittiselle kannanotolle ja vaihtoehtoisille näkökulmille valtamedian ulkopuolella. Niillä on otettu kantaa myös paikallisiin kulttuuri-ilmiöihin.

Vaikka zinejen julkaisu kääntyikin vuosituhannen taitteessa laskuun, on Oulussa 2000-luvulla julkaistu muutamia laajempaa huomiota saaneita pienlehtiä. Vuodesta 2005 vuoteen 2011 Oulussa tehtiin Esa-lehteä, joka keskittyi erityisesti paikalliseen katukulttuuriin, kuten skeittaukseen ja graffiteihin. Lehti sisälsi myös kannanottoja, musiikkihaastatteluja, runoja ja sarjakuvia. Tämän jälkeen tunnetumpia paikallisia pienlehtiä ovat olleet runouteen keskittyvä Loskazine ja punkaiheinen Aurora Urealis. Skenen hiljentymisestä huolimatta yksittäiset tekijät pitävät pienlehtiperinnettä elossa.

Yksi heistä on Sara Ahola. Hän on oululainen monitaiteilija, joka on tehnyt taidetta lapsesta asti.

Opiskellessaan graafista suunnittelua Mediakeskus Lybeckerillä, hän löysi zinet ja innostui niiden tekemisestä. Aholan zinet on piirretty käsin, ja ne sisältävät usein sarjakuvia ja hänen kirjoittamaansa runoutta. Hänen inspiraationaan toimii taikuus ja mystiikka sekä arjen pienet yksityiskohdat. Aholan harrastuksiin kuuluu kaikenlainen taiteilu, virkkaus, neulominen, videopelit, lukeminen, skeittaus ja laskettelu, ja nämä teemat ovat löytäneet tiensä myös hänen zineihinsä.

Aholan mukaan pienlehtien tekemisen hyvä puoli on se, että niiden toteuttaminen ei vaadi samanlaista valtavaa ajallista panostusta kuin esimerkiksi sarjakuva-albumien tekeminen. Inspiraation iskiessä zinen voi toteuttaa nopeastikin. Inspiraatio voi tulla myös missä vain: ”Saatan viettää aikaa ystävieni kanssa, ja tulee olo, että haluan tehdä tästä hetkestä zinen!” Ahola kertoo.

Aholan mukaan zinejä voi tehdä kuka vain, koska niitä voi tehdä täysin omalla tavallaan ja tyylillään. Sisältö voi syntyä valokuvista, tekstistä, piirroksista tai vaikka kollaasitekniikalla. ”Ei ole oikeaa tai väärää tapaa tehdä zineä”, Ahola toteaa.

ÅSTRÖMIN NAHKATEHDAS

Jokainen oululainen tunnistaa Myllytullin kaupunginosassa sijaitsevan vesitornin ja sitä ympäröivät punatiiliset rakennukset. Rakennuksissa toimii nykyään muun muassa Tiedekeskus Tietomaa, Oulun taidemuseo sekä ravintola Rauhala. Åströmin nahkatehtaan rakennukset ovat kuitenkin myös merkittävä pala

Oulun historiaa.

TAIDEMUSEO

Oulun taidemuseo on sijainnut vuodesta 1990 lähtien yhdessä Åströmin nahkatehtaan punatiilisistä rakennuksista. Rakennus yhdistää postmodernismin ja klassismin piirteitä. Tämän valtakunnallisesti merkittävään historialliseen kokonaisuuteen kuuluvan rakennuksenon suunnitellut Birger Federley. Alun perin tiloissa toimi 1921 rakennettu liimatehdas 1980-luvun loppuun asti. Vuosien 1989–1990 korjaus- ja muutostöiden jälkeen yleisilme säilyi uudisosien lisäyksestä huolimatta entisenlaisena, ja rakennus sai uuden käyttötarkoituksen taidemuseona.

HILIKKU

Nahkatehtaan päällisnahkatehdas eli tehdasrakennus nro 25 sai nimekseen “Hilikku”, joka viittaa 25 pennin kolikkoon. Päällisnahkatehtaan tiloissa on toiminut teollisen toiminnan päätyttyä muun muassa Oulun yliopisto. Nykyään rakennuksessa toimii opetusravintola Hilikku ja toimistotiloja. Vuonna 1907 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Karl Sandelin.

VESITORNI JA VOIMA-ASEMA

Tietomaan torni on tunnettu maamerkki Oulussa. Nahkatehtaan vesitorni valmistui vuonna 1921, ja se oli laatuaan Oulun ensimmäinen. Vesitornin kyljessä on vanha höyryvoimalaitos, joka on rakennettu vuonna 1923. Se tunnetaan nykyään Tietomaan päärakennuksena. Molemmat rakennukset suunnitteli arkkitehti Birger Federley.

Äänitaide Ä

SALATIETOTOIMISTO

Mihinkään genreen lokeroitumaton Salatietotoimisto luottaa improvisaatioon ja kokeelliseen elektroniseen musiikkiin. Jaakko Suomela ja Matti Pulju muodostavat vuoden 2022 lopulla syntyneen Salatietotoimiston, oululaisen äänitaideartistikaksikon, jonka juuret ovat syvällä kokeellisen musiikin ja noisen maailmassa. Kiinnostus äänitaiteeseen alkoi heidän kuuntelemastaan musiikista löytyneiden instrumenttien luovan käytön ja erikoisten äänisuunnitteluratkaisujen tutkimisesta. Noise, joka on elektronisen musiikin alalaji, inspiroi heitä ymmärtämään äänen mahdollisuuksia ja sen kaltaisen musiikin tekemisen prosessia.

Aluksi Suomela hankki syntetisaattorin ja elektronisia laitteita, joita yhdistelemällä hän sai luotua uusia äänimaisemia. Kohta myös Pulju hankki omia laitteita. He pitivät jamisessioita, kunnes ne inspiroivat löytämään oman äänimaailman. Kaksikon lähestymistapa äänitaiteeseen onkin tutkimuksellista kokeilua, jossa laitteiden rajoitukset myös inspiroivat luovuutta. “Vaikka tekninen toteutus taiteessamme on järjestelmällistä, prosessi on avoin yllätyksille ja uusille löydöille”, Pulju täsmentää.

Salatietotoimiston tärkeimmät työkalut ovat modulaarinen syntetisaattori äänen tuottamiseen ja muokkaamiseen sekä Eurorack-moduuli, joka mahdollistaa laitteiden yhdistelyn.

Lisäksi on monia muita laitteita, jotka mahdollistavat esimerkiksi ohjelmoinnin. Modulaarinen syntetisaattori koostuu elektronisista osista, joita käyttäjä voi yhdistellä. Suomela kuvailee sitä ”laatikoksi, jossa on pienempiä eri osia, jotka on yhdistetty toisiinsa hirveällä läjällä johtoja.” Teknologian kehitys on tehnyt työskentelystä vaistonvaraisempaa. He äänittävät myös itse erilaisia ääniä ympäristöstään ja käyttävät niitä teoksissaan. Tavoitteena on, että kaikki äänet olisivat itse muokattuja tai äänitettyjä, jotta äänisuunnittelu ja taidepuoli olisivat mahdollisimman vahvasti läsnä. Äänitaiteeseen liittyvä tärkeä taito on myös kuunteleminen, joka kaksikolla on kehittynyt vuosien aikana.

Salatietotoimisto näkee äänitaiteen roolin taiteiden kentällä niin sanotusti villinä läntenä, joka tarjoaa valtavasti tulkinnanvaraa. He uskovat, että äänellä voi luoda vahvoja mielikuvia, vaikka se ei ymmärrettävästi olekaan kaikkien juttu. He näkevät äänitaiteen tulevaisuuden suuntana vielä nykyistä vahvemman immersiivisyyden, jolla tarkoitetaan kokonaisvaltaista äänikokemusta. Kokemuksessa ääni ympäröi kuulijan luoden tälle kokemuksen vahvasta uppoutumisesta äänikokemukseen. Kaksikon suosikki omasta tuotannosta on Tahtisyklonissa-teos, jossa oli mukana improvisaation lisäksi myös suunnittelua.

oulu sound collective

Äänitaiteesta kiinnostuneille Salatietotoimisto antaa pari vinkkiä. Kuuntele ympäristöä, tallenna mielenkiintoisia ääniä ja kokeile rohkeasti. Alkuun pääsee pienellä budjetilla. ”Jos sinua kiinnostaa tehdä jotakin, niin tee sitä. Ei kannata jännittää liikaa, mutta ei saa tehdä mitään, mikä on muille haitaksi”, he tiivistävät. Salatietotoimisto lähestyy tekemistään huumorilla ja nauttii siitä, että he voivat tuoda ihmisille uusia ja yllättäviä äänielämyksiä.

Salatietotoimisto kuuluu Oulu Sound Collectiveen, joka on maaliskuussa 2025 rekisteröity yhdistys. ”Yhdistyksen päätavoitteena on toimia keskeisenä alustana ihmisille, jotka ovat intohimoisia kokeellisen äänitaiteen, musiikin tai audiotaiteen suhteen”, yhdistyksen puheenjohtaja Basti Kuhz kertoo. Lisäksi yhdistys tutkii, miten kokeellista äänitaidetta voidaan tehdä helpommin lähestyttäväksi ja osallistavammaksi.

Yhdistys edustaa äänitaidetta järjestämällä tapahtumia ja projekteja, ja se tekee yhteistyötä muiden alalla olevien kanssa. He myös arkistoivat äänitaidemateriaalia. Yksi tapahtumista oli äänitaiteen esittelyilta, jossa yhdeksän äänitaideartistia jammailivat yhdessä ja esiintyivät yleisölle. ”En ole koskaan kokenut mitään tällaista” -tyylinen lausahdus kuvaa hyvin yhdistyksen jo saamaa pääasiallisesti positiivista palautetta.

Kun puhutaan äänitaiteen kehityssuunnista Suomessa, luonto näyttelee siinä suurta roolia. ”Mielenkiintoisena kehityssuuntana ovat taiteilijat, jotka jättävät ihmiskeskeisen taidenäkemyksen tekemällä äänitaidetta ei-inhimilliselle elävälle materiaalille”, Kuhz kertoo.

Hän painottaa, että tällaiset taiteilijat tekevät taidetta luonnolle, ei luonnosta. Äänitaidetta voi siis tehdä esimerkiksi puille ja eläimille eikä pelkästään ihmisille. Toisaalta elektronisen äänitaiteen kokeileva kenttä, jossa monikanavaisuus ja 360°-äänimaisemat näyttelevät suurta roolia, on alalla suosittu. Poikkitaiteellinen äänitaide puolestaan yhdistää toisiinsa eri taidemuotoja, joita voivat olla esimerkiksi tanssi, maalaus tai 3D-tulostus.

Äänitaide ei ole pelkästään taiteen tekemistä, Kuhz muistuttaa. Esimerkiksi uusi lastensairaala Helsingissä palkkasi äänitaiteilijoita luomaan heidän tiloihinsa äänimaailman, jonka tarkoitus on miellyttää niin työntekijöitä kuin myös lapsia ja heidän vanhempiaan. “Taiteen hyöty hyvinvoinnille on tunnistettu, ja siksi valtio tukee sitä”, Kuhz täsmentää.

Teknologian ja digitaalisuuden kehittyminen jakaa äänitaiteilijoita kahteen kastiin. On olemassa äänitaiteilijoita, jotka suosivat analogisista lähteistä tulevaa ääntä. Uudet kehityssuunnat ääniteknologiassa ovat kuitenkin nousussa, ja ne avaavat uusia tapoja käyttää kaiuttimia helpommin, monipuolisemmin ja edullisemmin. Tekoälyllä on myös pieni rooli äänitaiteessa, mutta Kuhz uskoo, että yhdistykseen liittyvässä ryhmässä tekoälyn rooli on enemmän keskustelunaihe kuin arkinen käyttöväline erilaisten äänien tuottamiseen.

Äänitaide kohtaa enemmän mahdollisuuksia kuin haasteita. ”Suomessa on tarve äänelle, joka on tyydyttävämpää kuin pop-kappaleet tai suosittu elektroninen teknomusiikki”, Kuhz perustelee. Ihmiset siis kaipaavat vaihtelua, ja äänitaide tarjoaa sitä.

Ö

öööööööööööööööööööööö öööööööööööööööööööööö

Örinä

Patoumien purkamista örisemällä, itsensä ilmaisua ja yhteisöllisyyttä – tätä on oululainen metallimusiikkiskene. Pohjois-Pohjanmaalla metallimusiikki on erityisen raskasta, ja melankolia on hyvin tuttua oululaisessa metallimusiikissa.

Melankoliaa luo jokavuotinen “kymmenen kuukautta kestävä pimeys ja kylmyys”, kuten metallibändi Krushorin jäsenet sen toteavat. Jäsenten mukaan oululaiseen metalliskeneen kuuluvat ehdottomasti melankolian lisäksi pimeys, synkkyys ja haikeus. Raskas melodinen metalli on ollut suosittua genren paikallisissa bändeissä vuosien ajan. “Myös nopea ja vihainen tyyli soittaa on suosittua”, he toteavat.

Oulu on monien merkittävien metallibändien kotikaupunki. Krushor-bändin jäsenet mainitsevat ensimmäisenä merkittävien oululaisten bändien listallaan monelle tutun Sentencedin. Myös black metal -kokoonpano Impaled Nazare ja death metal -bändi Mors Subita kuuluvat listalle. Hard rock -bändi Temple Balls ja folk metal -bändi Verikalpa ovat myös hyviä esimerkkejä monipuolisesta paikallisesta metallibänditarjonnasta.

Monet edellä mainitut bändit yhdistävät kappaleissaan puhdasta laulua ja örinälaulua. Puhdas laulaminen on äänen tuottamista pallealla ja äänihuulilla tehtynä ilman äänen säröä tai murinaa.

“Sieltä kurkusta tulee joillakin kaunista lauluääntä, mutta minulla ei tule”, Krushorin solisti Ville Lehtoranta kertoo nauraen. Örinälaulaminen on periaatteessa sama asia kuin puhdas laulaminen, mutta siinä ääntä tuotetaan voimakkaammalla uloshengityksellä.

Tähän ääneen lisätään haluttu raspiääni, joka saadaan aikaan erilaisilla äänen vääristämistekniikoilla.

Öriseminen ei ole helppoa. Kokeilemalla vähissä määrin kerrallaan aloittelija oppii ymmärtämään, miten halutun äänen saa tuotettua.

Ilman treenitilojakin voi harjoitella, jos omistaa auton. “Autohan on mulle toinen treenikämppä, koska siellä voi huutaa niin, ettei naapurit kuule mitään”, Lehtoranta vinkkaa. Lehtoranta suosittelee kaikkia örisijöitä ylläpitämään omaa laulutaitoaan esimerkiksi erilaisilla hengitysharjoituksilla ja muistuttaa, että äänihuulet on mahdollista rikkoa huonolla örinälaulutekniikalla. “Hommassa pitää olla pitkäjänteisyyttä. Aluksi varmasti joka ikisellä ääni kuulostaa hirveältä, kun sitä örinää vasta opettelee”, hän muistuttaa. Laulamisen lisäksi sävellys ja sanoitus ovat Lehtorannan alaa Krushor-bändissä, jossa hän nykyään örisee.

Krushorin musiikki yhdistelee eri genrejä, kuten thrashiä, groovea, modernia metallia ja jazzia. Biisien sanoitukset käsittelevät aiheita laidasta laitaan, mutta politiikkaa ja uskontoa niistä ei löydy. Esimerkiksi tulossa oleva Taste of Hatred -biisi kertoo perheväkivallasta vapautumisesta.

Kitaristisäveltäjät Juho Murtoniemi ja Joni Kärsämä perustivat Krushorin vuonna 2022, mutta Murtoniemi lähti bändistä vuonna 2024. Nykyään bändissä ovat Kärsämän ja Lehtorannan lisäksi rumpali Saku Hirvimäki, basisti Sami Keränen ja kitaristi Juho Mattila. Inspiroituessaan kaikki bändin jäsenet säveltävät ja sanoittavat oman pääroolinsa lisäksi.

Rennolla asenteella musiikkia tekevä bändi etsii vielä omaa jalansijaa Oulun metalliskenessä, vaikkakin keikkatarjouksia tulee jo mukavasti myös Oulun ulkopuolelta. Vaikutteita moderniin soundiinsa Krushor on saanut 80- ja 90-luvun metallibändeiltä. Tulevaisuudessa bändi toivoo pääsevänsä mahdollisimman monille keikoille soittamaan ja julkaisemaan ensimmäisen EP-levynsä.

“Sieltä kurkuSta tulee joillakin kauniSta lauluääntä, mutta minulla ei tule”

Kuvaajat kiitos!

Kiitos lehtorit Nina Patrikka, Joonas Leinonen, Marko Taivalkoski ja Jukka Savilampi.

Kiitos kirjassa mukana olleet kuvaajat, haastateltavat ja te muut, jotka olette auttaneet kirjan sisällön kanssa:

Pasi Tyybäkinoja, Paavo J. Heinonen, Olli-Pekka Ervasti ja Esa Mankinen, Sara Ahola, Valentino Tignanelli, Ville Asikainen, Heikki Myllylahti, Jarkko Keskiaho, Joni Kesti, Julian Owusu, Viivi Forsman, Antti Uimonen, Inka Koutaniemi, Johanna Polojärvi, Ronja Levä ja Athiey Mamer, Matias Huttunen, Oskari Partala ja Anna-Maija Räihä, Snookerin Jupe, Ari Hummasti, Antti Putkonen, Pentti Järvelin, Jaakko Koivukangas, Meiju Pelto-Ääri, Emilia Hankala, Henry Kuusiniemi, Juuso Haarala, Taina Kulmala, Antti Takalo, Jarkko Halunen, Teijo Hildén, Petri Sirviö, Jaakko Suomela ja Matti Pulju, Basti Kuhz, Ville Lehtoranta, Joni Kärsämä, Saku Hirvimäki, Sami Keränen, Juho Mattila, Ulla Viskari-Perttu, anonyymit graffititaiteilijat, Pia Alatorvinen, Pasi Kovalainen, Audiogalleria, Rantapohja, logistiikkavastaava Johannes Poikela, ruokalan keittäjät sekä Messin ja H2O-kahvilan mukavat myyjät.

Kiitos tuesta myös Oulu Urban Culture ja Oulun paitapaino.

Emma Puttonen s. 6, 18, 22-23, 24-25, 27, 46, 49, 56-57, 66-67, 74

Iida Koskela s. 8, 20, 25, 26, 30-31, 44, 50, 60, 62, 64, 76-77

Joona Möttö s. 10, 13

Harri Tarvainen s. 14

Roosa-Maria Kauppila s. 16, 33

Timo Heikkala s. 28

Emilia Kangas s. 34-35

Joona Karjalainen s. 36-37

Jukka Sirviö s. 38-40

Tiiu Hyyryläinen s. 42

Abdeljalil Mishbah s. 43

Iina Tauriainen s. 52

Totte Vaarala s. 54-55

Miika Yliniemelä s. 58

Kalle Jurvelin s. 68

Viivi Itälä s. 70-73

Tapio Lehtinen s. 78, 80

Päivi Pakonen s. 82

Lähteet

airguitarworldchampionships.com (Haettu 25.2.2025)

akseliklonk.fi (Haettu 31.3.2025) artoulu.fi (Haettu 1.4.2025)

audiogalleria.fi (Haettu 1.4.2025)

Culture.ec.europa.eu/fi/ (Haettu 14.3.2025)

Elojazz.com (Haettu 25.2.2025)

hkt.fi/dragin-historiaa/ (Haettu 12.3.2025)

Hyyppä, Sara Marlene 2014, Huutoja maan alta! Pro gradu –tutkielma (Haettu 25.3.2025)

koitelielaa.fi/ (Haettu 15.3.2025) kulttuurivalve.fi (Haettu 15.3.2025)

Kaleva 27.02.2025: Alun perin kulttuuripääkaupunkivuodelle suunniteltu

Frozen People joutuu tekemään juhlavuoden kenraaliharjoituksen ”väistötiloissa”

Kaleva 09.05.2024: Muistatko, kun Toppilan satama sijaitsi ”Xulussa”?

Kaleva 22.05.2003: Oulun ylioppilasteatteri 40 vuotta

Mun Oulu 29.2.2024: Frozen People on kasvamassa yhdeksi Oulu2026-vuoden huipputapahtumista

Mun Oulu 21.9.2022: Meri-Toppilan siilon suppilot saavat komeat jäähyväiset

Mun Oulu 20.10.2022: Pala historiaa: Åströmin nahkatehdas oli aikoinaan oululainen menestystarina omvf.net (Haettu 10.4.2025)

Oulunjuhlaviikot.fi (Haettu 24.2.2025) oulu.ouka.fi/taidemuseo/veistos/lisatietoja/index.html (Haettu 1.4.2025) oulunkesateatteri.fi (Haettu 28.3.2025) oulunteatteri.fi (Haettu 31.3.2025) oulunylioppilasteatteri.fi (Haettu 28.3.2025)

otn.fi (Haettu 28.3.2025) pohjois-pohjanmaa.fi (Haettu 27.2.2025)

Qstock.fi (Haettu 10.3.2025)

Stt.info.fi 13.2.2025: Kahdeksan kansainvälisesti arvostettua taiteilijaa

Oulu2026 Climate Clock -taidereitin tekijöiksi

teatterineliapila.fi (Haettu 31.3.2025) terwaspeksi.fi (Haettu 28.3.2025) teatterisaaga.fi Haettu 28.3.2025)

urbanculture.fi (Haettu 15.3.2025)

Yle Areena 21.03.2023: Mist sä tuut? K2, J3: Oulu - Mistä nää tuut?

Yle.fi 12.2.2019: Paska kaupunni on töherrystä suurempi

Yle.fi 25.8.2020: Alvar Aallon suunnittelema siilo vaihtoi omistajaa pilkkahintaan

Yle.fi 13.5.2021: Oululaiset huolestuivat maineikkaan “Paska kaupunni” -graffitin kohtalosta, kun teoksen naapuritalo sai purkutuomion – mutta voiko seinämaalausta suojella?

Yle.fi 21.9.2024: Tämä betonijärkäle ei ensin kelvannut kenellekään – nyt

Alvar Aallon fanit lentävät Ouluun katsomaan sitä

Yle.fi 8.8.2018: Suomalainen musiikkivideo elää ja voi hyvin

Tämä kirja on pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä Oulun kulttuurielämä tarjoaa. Oulussa on kaikkea – kaikille. Pitää vain tietää mistä etsii. Kulttuuriaapinen auttaa sinut alkuun kulttuurimatkallesi.