Street Photography The Ilford Challenge 2nd Edition Strassenjäger
Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/street-photography-the-ilford-challenge-2nd-edition-st rassenjager/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...
Street Core Photography November 2020 16th Edition
Street Core Photography
https://textbookfull.com/product/street-core-photographynovember-2020-16th-edition-street-core-photography/
Street Core Photography July 2020 14th Edition Street
Core Photography
https://textbookfull.com/product/street-core-photographyjuly-2020-14th-edition-street-core-photography/
Street Core Photography January 2020 12th Edition
Street Core Photography
https://textbookfull.com/product/street-core-photographyjanuary-2020-12th-edition-street-core-photography/
Street Core Photography October 2019 11th Edition
Street Core Photography
https://textbookfull.com/product/street-core-photographyoctober-2019-11th-edition-street-core-photography/
Street Core Photography nr 13 apr20 13th Edition Street
Core Photography
https://textbookfull.com/product/street-core-photographynr-13-apr20-13th-edition-street-core-photography/
Street Core Photography Nr 17 January 2021 17th Edition
Street Core Photography
https://textbookfull.com/product/street-core-photographynr-17-january-2021-17th-edition-street-core-photography/
Street Portrait Photography How to make stunning street portraits Street Photography Book 1 Priya Ranjan
https://textbookfull.com/product/street-portrait-photography-howto-make-stunning-street-portraits-street-photographybook-1-priya-ranjan/
Street Photography Muslima 1st Edition Strassenjaeger
https://textbookfull.com/product/street-photography-muslima-1stedition-strassenjaeger/
Anti Manual On Street Photography Version 2 0 2nd Edition Michail Moscholios
https://textbookfull.com/product/anti-manual-on-streetphotography-version-2-0-2nd-edition-michail-moscholios/
Another random document with no related content on Scribd:
The Project Gutenberg eBook of Sekaherelmiä: Eteläpohjalaisia murrejuttuja
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Sekaherelmiä: Eteläpohjalaisia murrejuttuja
Author: Jaakko Ikola
Release date: June 18, 2022 [eBook #68342]
Language: Finnish
Original publication: Finland: K. J. Gummerus Oy, 1925
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SEKAHERELMIÄ: ETELÄPOHJALAISIA MURREJUTTUJA ***
MAANTIÄHUUTOKAUPPA.
Oottako kuullu siitä maantiähuutokaupasta, joka pirettihin täs menhellä viikolla yhres pitäjähäs täällä meirän puoles?
No s'oli sillä lailla, jotta tiälautakunnan miähet pistivät paperit plakkarihinsa, sihteeri hioo pännänsä teräväksi ja, niin lährettihin.
Menthin tiätä pitki ja miäsroikka tuli peräs. Ensin myythin kirkonplassilta ja sitte painuttihin syrjäkylihi päi. Sitä mukaa ku mentihin, väheni huutajajoukko. Jok'oli maantiänpalansa saanu, lähti kotiansa laskeskellen itteksensä, paljonko siinä tuli tiänestiä.
— No ainaki kunnanverot saa maksuhun, — nupajivat äijät, kun olivat palansa saanehet. — Eikä tuas mun palasnani näytä erityystä korjaamista olovankaa kolmen vuaren aikana. Nii jotta tulua se vaa on…
Ja tiälautakunta paineli aina vai ethenpäi, myyrä prätkii paloja ja teki onnellisia valtion saamamiähiä.
Oli jo ilta myähä ku päästihin pitäjän kauimmaaselle loukolle, yhtehe puskikkomäkehen.
Siinä tuli äkkinääne ja orottamatoon pirätyspaikka ethen. Aiva tiän viäres, n'otta tiältä reiruhu näki, oli — — pontikkatehras kaarevan kuusen alla täyres käynnis!
Tiälautakunta kattoo toistansa silmihi, eikä puhunu mitää hyvähän aikahan, vaikka jokahitten silmät lipaji ja suupiälistä suanta nykii.
Samoon kattoovat huutajakki ku tinaknapiilla.
Hymyyltihin kauan aikaa ja katteltihin toine toistansa. Ja taas pränniä. Jokahitten silmistä loisti rehellisyys ja vilpitöön hämmästys.
— Kenen pränni? — pääsi lopuksi yhreltä.
— Sanos muuta! Kenen pränni?
— Mitäs nyt tehrähän? — kysyy puheenjohtaja ja kattoo jokahista vooron perhän.
Ja ku kukaan ei ymmärtäny, mitä tiälautakunnan olis pitäny tällääses tapaukses tehrä, nii puheenjohtaja kysyy jotta:
— Mennähänkö?
— Mennähän, mennähän! — huutivat heti toiset.
— Mä kysyn; jotta mennähänkö ja hävitethän pränni? — kysyy puheenjohtaja korkialla ja kirkkahalla äänellä.
— Mennähän, tiätysti…
— Onko se yleene miälipires?
— Oo-on se!
Ja niin menthin ja hävitettihin pränni.
Pannut, pötit ja muut vehkehet hakattihin prisaksi ja »jumalanvilja» kaarettihin tarkasti suuhu joka nokka.
Ilta hämärti ja tiälautakunta ja huutajat istuuvat monta suloosta ja pitkää tiimaa ringis hävitetyn viinaprännin ympärillä.
Puheenfläsinä ja iloone huikkaalu kohos sitä mukaa ku aika ja aines kuluu, n'otta lopuksi pistettihin lauluksi ja moniäänisesti liikutetuun miälin, toiset paitahiaasilla ja paljahin päin, laulettihin rakas kansanlaulu jotta:
Olet maamme armahin synnyinmaa ihanuuksien ihmeenmaa…
Ja se laulettihin monta kertaa.
Aina ku loppuu, niin otettihin uurestansa.
Ja aina vai se petras.
Lopuksi nousi puheenjohtaja puuta vastahan seisomhan ja sanoo jotta:
— Ei heikkaris miähet, kuulkaa, meirän pitää myyrä sitä maantiätä…
Ja ku tiälautakunta oli aikansa yrittäny nousta pystyhy, niin pääsiväkki muut maantiälle asti, mutta kriivari ja vanhin lautamiäs pylliivät vain mättähillä erestakaasi ja kummallekki pualelle.
— Hih! — huikkas kriivari, ja meni taas noukallensa sammalikkohon.
— Tuata tuata — paneskeli lautamiäski itteksensä jotta oom mä
vain sellaane poika — —jotta sepä ny on peijakasta ku aina vai kallistaa…
Kun puheenjohtaja oli pääsny viimmeen tiälle asti ja kääntäny ittensä ja oikaassu kruppinsa ja huutanu jotta:
— Tuuk sä kriivari siältä? — niin samas sitä rupes niin kallistamhan ja viämistämhän, jotta vaikka se kuinka yritti poispäi, niin — sinne meni!
Maantiänojahan ketarat pystyhyn nakkas.
Ja toiset, jokka koittivat auttaa sitä ylhä, kuuppiivat saman tiän n'otta lopuuksi oli koko maantiälautakunta ja huutajat yhres rypähäs maantiänojas.
Siinä ähyyttihin ja puhuuttihin ja pakkas vähä manoottamhankin toisia, kun justhin kun oli päästä kontillensa, niin toinen kans siinä prököölöö ja pukkii peijakas n'otta kolmaski meni noukallensa.
Puheenjohtaja, joka makas alimmaasna, ei lopuksi jaksanu enää yrittääkkää. Se jenkkas vain vähä toista lonkkaansa, turaji jotaki itteksensä ja viimme nukahti.
Mutta hornaaminen ei tahtonu käyrä oikee ratihinsa. Aina ku puheenjohtaja meinas vetää vähä pirempää seinähirttä, niin se katkes. Ne maantiänhuutajat ku siinä keikkuuvat vattan päällä ja pukkiivat…
Aamuyöstä huomaattivat ja lähtivät viluusisnansa yhtehe mökkihi, jok' oli siinä likellä.
Mökin muija kyllä keitti kaffit, mutta mökin miäs oli kovasti suuttunhen näkööne.
Sanooki jotta:
— Sen tuhannen rumaaset ootta särkeny mun patani ja juanu viinat…
Tiälautakunta ja huutajat kattoovat suu auki jotta
— Nyt otti ohraleipä valkian! — —
— Joo, — sanoo mökin miäs.
Ja se merkitti paljo.
Tiälautakunta kokoontuu heti ylimäärääsehen kokouksehe pihalle ja sen tuloksena oli jotta, ku tultihin takaasi mökkihin, niin jokahinen aukaasi hiljaa massikkansa, otti rahaa ja sanoo jotta:
— Tuas olis multa. Räkkääkö se?
Ja kun mökin miäs sitte räknäs yhthen kaikki, paran, pannut, pötit, viinat ja vaivat ja kaffit ja kaikki tyynni, niin sekin rupes puhumhan aiva toisella äänellä ja sanooki jotta:
— Hojaa, on täs jo vähä liikaaki. Pankaa ny toisehenki kuppihi sokuria sulamahan, niin mä vähä lurahutan joukkoho.
Ja lurahutti kans.
Ja sitte juatihin kaffit ja lährettihin jatkamahan sitä maantiähuutokauppaa, ku se jäi illalla pualimoohi.
MIÄS JÄÄTYNY KIVHEN KIINNI.
Oottako kuullu jotta Ylistaros on yks miäs jäätyny kivhen kiinni?
Siälä Ylistaros rakennethan nyt parastaikaa suurta sähkölaitosta ja koko talven on saran miähen voimalla punnastettu kosken pohjas. S'oon koko joki ollu aivan kuivilla; sit'on paroottu ja paaluutettu pitkin ja poikin. Pohjaa on ammuttu, monttua kaivettu ja aina vai syvemmäs mennähän, kun ei tahrota päästä oikee kovahan kalliohon asti, jonka päälle ne suuret simenttiparot sitte valethan.
Neljättä meeteriä jo on ammuttu rauskaa kalliota pois ja aina vai kallion halkioomista vesi lirajaa.
Itte pääinsnööri on sanonu jotta:
— Vaikkas ikännä kaivaasija, nii niin syvälle mennähän, jotta yhtää ei pirä luraata.
Sen tiätää, jotta poträssikät ja pikkupaasikki manaavat ja repivät tukkaansa, mutta mikää ei auta, ku aina vai vuataa. Kiirus olis ja valmihiksi pitääs saara. Tyätä on tehty yätä päivää, miähiä lisätty ja litviikiä maksettu, mutta sittekkää ei tahro joutua, vaikka toista sataa miästä on pitelemäs lapionvartta pystys kolmes vooros voorokauret ympärinsä.
Mutta niin se kuuluu olovanki ku noiruttu, jotta jos ei vai satu tuuli puhaltamhan, nii yhrenkää ei tuppi huisku muuta ku palkanmaksus ja ku kello soi.
Ja kyllähän sen ymmärtääki, jotta raskastahan se onkin seisua ja pirellä kahreksan tiimaa lapionvartta pystys. Siinä rupiaa jalaat puutumhan ja puheenaiheet loppumhan, vaikka kuinka koittaas.
Ja sitä varte se yks miäs jahkaasiki jotta:
— Sen tuanaasiako me täs seisomma? Miksei me istuta? Käyhän se lapionvarresta kiinnipiteleminen yhtä hyvi isthaltansakki ku seisahalta —.
Niin sanoo ja istahti kivelle.
Toiset kyllä panivat vastahan ja koittivat selittää jotta:
— No ei ny taas niin, jotta aivan istua —. Pitäähän sitä ny kumminkin eres sen verran viittiä täs tyänjyrinäs, jotta eres seisoo, jos ei ny muuta erityystä tekisikkää…
Mutta s'ei viittiny.
Se istuu vai. Sanoo jotta:
— Saman tyänhän mä teen ku tekki, enkä enempää palkkaa pyyrä liijoon!
Se istuu uskollisesti kahreksan tiimaa, poltteli ja hikos, n'otta sen housunperä oli aiva märkä, ku kello soi.
Silloon kans tuli tyämaalla heti kiirus. Tupet huiskuuvat, lapiot ja rautakanget heiluuvat ilmas, kottikärryt pukattihin silmällensä
nurinniskoon tiän syrjähän, juastihin ja hypittihin kilvan ilmoottamhan tyätunnit mestarille ja sitte juaksujalkaa, toisetoikee pualtahyssyä, jokitörmää ylhä ja kortteeripaikkahan.
Se istuja-miäs meinas kans poukahtaa ylhä ja lähtiä toisten perähän, muttei päässykkää!
Housut oli jäätynhet kivehen kiinni!
Se nykii ja riipoo, huitoo ja manas, mutta kiinni oli ja lujas.
Rupes lopuksi huuthon apua, mutteihän kukaa kaveri sitä joutanu kuulla.
Ne menivät jo hyväs matkaa maantiällä.
Onneksi kuultihin sen hätähuurot osuuskauppahan ja siältä lähti ihmisiä apuuhi.
Monen miähen voimalla sitä verettihin käsistä ja jaloosta n'otta rotaji ja prätäji.
Vesissilmin se pyyteli jotta:
— Älkää hyvät ihmiset repikö mua aivan juurinensa irti…
— Onko se tarttunu aiva pohjia myäri kiinni, vai housukko vai? kyselivät ihmiset.
— Tuntuu kylmännehen koko hoiron — valitteli miäsparka itkua pirätellen. — Mithän akka sanoo…
Siinä tuumattihin ja funteerattihin jos jollakin lailla, kuinka se saataasihin irti.
Yks ehrootti lopuksi jotta:
- Ei taira olla täs muutakaa neuvvuaku pistää pualiska tinamyytiä sen housuuhi ja ampua se irti kivestä.
Mutta ku miäs sen kuuli, nii se huitoo käsin ja jaloon vastahan jotta:
— Älkää herrantähre sitä tehkö hyvät ihmiset, menöö hajalle koko takamaa…
Yks haki sitte lean, toinen toi poran ja niillä ne yrittivät sitä kangertaa ja paukuttaa irti, mutt'ei se kauan kärsiny sitäkää.
Vasta ku itte insinööri tuli paikalle, nii se tiäsi konstin. Käski hakia tyäkopista sellaasen uurenaikaasen juattolampun, joka puhaltaa sisältänsä pitkän sinisen tulenkiälen n'otta sihajaa.
Sillä sitte ruvettihin sulattamhan miähen housuja ympärinsä n'otta käry nousi.
Kyllähän se pakkas siinä vähä krääkymhän ja voivoottelemhan jotta:
— Polttaa — ja — — kirvelöö!
Mutta mikäs siinä autti? Eihän sitä passannu jättää siihenkää kesää orottamhan.
Housuuhi paloo aikamoone reikä, mutta muutoon se lohkes koko lailla hyvin irti. Mithän ny vähä kärventyy ja piäniä palanehenhaavoja sai. Siinä koko asia.
Tohtuuriki oli sanonu ku plaasteria päälle löi jotta:
— Intte so faali, tämä kestää istua viälä vaikka sata vuatta!
KIÄLESTÄ PALA POIS.
Oottako kuullu mitä siältä kosken pohjasta ny taas kuuluu?
Siäl'on ollu kova kraateeri siitä kuka peijakas sen housuusta kivhen jäätynhen miähen jutun on lehtehe pannu. Miähet ovat uhaannehet jotta, jos ne sen ketalehen kiinni saavat, niin silloo vissihin tupet huiskuu vaikkei tuulisikkaa.
Mutta jottei väärää miästä myllyytettääsi, niin tunnustan ny suarahan, jotta ku mä täs kolome vilkkua sitte reissasin Seinäjojella erestakaasi, nii tuli junahan yks miäs, joka kauhiasti posmitti sitä koskityämaata jotta:
— En totisesti oo ennen nähäny nii hullua tyäpaikkaa, josta paras miäs pannahan pois — —
— No kuinka niin? — kysyyn mä.
— No sanokaas muuta! Min'en tehny yhtää mitää ja pois pantihin! En tikkua ristihin pannu — vakuutteli miäs vesis silmin.
— Mutta jos s’olis ollu tarkootus, tuata nuan, jotta olis pitäny silloon tällöön panna niitä tikkuja vähä niinku risthin eres
harvaksensa — arvelin mä, jok’en oo oikee perillä tällääsis koskiasioos.
— Hui, hai, ei sinnepäinkää! — vakuutti miäs. — Min’en eres reisuakaa jäätyny kivhen kiinnikkää niinku kaverille käythin.
Ja sitte se kertoo koko jutun niinkun se oli. Niin on asia! Miähen nimiä en tiärä, mutta sanoo lähtevänsä Lestijärvelle, john’on kuulemma hyvät tukkityät käynnis.
Mutta nyt mulle on kerrottu taas yhrestä toista asiasta, joka on siälä kosken pohjas hiljan tapahtunu.
Siäl'on tullu sellaane tulemus, jotta yks miäs on purru vahingos kiälen päästä palan pois.
Täs yhtenä päivänä ku aurinko jo korjasti paistoo ja suloosesti lämmitti kahren laiskanpulskan jullin selkää, nii rupes toista nii sainehesti väsyttämhän ja raukaasemhan, kun s’oli ollu illalla yäjalaas, n’otta aiva se oikohonsa haukotteli. Siihen meinas seisahallensa nukkua ja olis vissihin kaatunukki, jonsei s’olsi toisella kärellä pirelly lapionvarresta kiinni.
— Älä sä nuan kauhiasti levittele tuata leipälaukkuas jotta aivan muakin alkaa nukuttaa — sanoo toinen.
— Mitä se sulle kuuluu? tiuskaasi toinen ja aukaasi viälä leviämmälle leukaperänsä.
— Kuuluu se vai nii paljo, jotta jonses pirä tussua soukemmalla, niin otan ja täräytän jotta vissisti onkin knapis.
— Säkö? — kysyy se leviäsuunen miäs.
— Mä! — sanoo se toinen ja väänti päätä.
Silloon aukaasi se leviäsuunen kitansa oikeen koko pituurelta n’otta korvihi asti.
Ja samas kans flinahutti se toinen miäs nii poskelle jotta het oli leuvat sijooltansa.
— Viäläkös pullikoottet siinä? — kysyy, eikä se toinen saattanu muuta ku vähä toista suupiältä flänkyttää.
— Vai viälä irvistelet? — karjaasi miäs ja otti ja paukahutti toisen kerran poskelle — n’otta leuka loksahti takaasin tiloollensa!
Siinä se tapahtuuki se onnettomuus. Muutoonhan s’oliski menny kovasti hyvin. Miähen kiäli jäi hampahien välhin ja pala kiälenpäästä pois!
Miähille tuli hätä.
Yhres lährettihin tiakonissan tuvalle, jok’on siinä aivan likillä. Lyäjä otti kiälenpalan maasta, käärii tarkasti paperihin, toi tiakonissalle ja kovasti pyyti, jotta se neuloos sen kaverin kiälenkantuumihin takaasi kiinni.
Mutta niin oli tiakonissa sanonu jotta:
— S’ei käy päinsä, ku se on aivan eree irti. Ja siksi toiseksi ei s’oo tarpehellistakaa ku kiäles näyttää kovasti olvan viälä muutoonkin mittaa jäljellä.
— No sepä hauskaa, ku kaverin värkiis on varaa! — tuumas toinen.
