TARINOIDEN JA HAHMOJEN PAIKAT —— KUVITTAMINEN EMMA:N JULKISESSA TAITEESSA 22
LONG LIVE CRAFTSMANSHIP
PLACES FOR STORIES AND CHARACTERS —— ILLUSTRATION IN EMMA’S PUBLIC ART
TEOSLUETTELO ⁄ CATALOGUE
PALKINNOT JA KUNNIAMAININNAT 34
NÄYTTELYTYÖT
PRIZES AND HONOURABLE MENTIONS
SELECTED WORKS 46
OSALLISTUJAT 90
EXHIBITORS
ESIPUHE
Foreword
MIKKELIN KUVITUSTRIENNALE järjestettiin ensimmäisen kerran lähes neljä vuosikymmentä sitten vuonna 1987. Maailma oli tuolloin erilainen kuin tänään. Kuvittajat tekivät työtään perinteisin tekniikoin eikä digitaalisuudesta tiedetty vielä kovinkaan paljoa. Printtimedia oli voimissaan ja työllisti kuvittajia varsin mukavasti. Sittemmin kuvittamisen kenttä ja työskentelytavat ovat muuttuneet valtavasti. Tänä päivänä painetut lehdet ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Sosiaalisen median alustat tarjoavat kuitenkin kuvittajille työtilaisuuksia. Ajalle tyypillinen ilmiö on, että kuvittajat taistelevat työtilaisuuksista tekoälyn kanssa. 14. kuvitustriennale esittelee viimeisen kolmen vuoden aikana Suomessa julkaistua kuvitusta mahdollisimman monimuotoisesti. Kilpailutöiden teema, toteutustapa ja -tekniikka ovat vapaita. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 159 kuvittajaa yhteensä 418 työllä. Näyttelyyn valittiin 77 teosta 47 kuvittajalta.
Näyttelyssä nähtävät työt ja palkittavat kuvitukset valitsi jury, johon kuuluivat juryn puheenjohtaja kuvataiteilija Pauliina Mäkelä, AD Tony Eräpuro, kuvittaja Nina Pirhonen, kuvittaja Evi Rinkinen ja Mikkelin taidemuseon edustaja museojohtaja Matti Karttunen.
Toivotamme kaikki näyttelyyn osallistuvat kuvittajat tervetulleiksi Mikkelin 14. kuvitustriennaleen. Lämpimät kiitoksemme kaikille kilpailuun osallistuneille sekä niille, jotka ovat edesauttaneet näyttelyn toteutumisessa. Kiitämme erityisesti näyttelytyöryhmän ja jyryn jäseniä, tämän julkaisun artikkelien kirjoittajia sekä järjestävien tahojen henkilökuntaa.
Mikkeliläinen, kansainvälisesti arvostettu graafinen suunnittelija Kari Piippo menehtyi 30.12.2024. Kari tunnettiin erityisesti kulttuurijulisteistaan ja opetustyöstään. Hän oli perustamassa Mikkelin kuvitustriennalea. Tämänkertaisen triennalen yhteydessä kunnioitamme Karin muistoa. MIKKELIN TAIDEMUSEO
MIKKELI’S ILLUSTRATION TRIENNIAL was first organised in 1987, almost four decades ago. The world was a different place then compared to today. Illustrators worked using traditional techniques, and digitalisation did not play a major role yet. The print media was still going strong and provided work for many illustrators. Since then, the field of illustration and ways of working have changed considerably. Today, the print media is facing significant financial difficulties. However, social media platforms provide work opportunities for illustrators. A phenomenon typical of our times is that illustrators are competing with AI for work.
The 14th Illustration Triennial showcases a wide range of illustrations published in Finland over the past three years. The participants had a free choice of the theme, execution and technique for the competition entries. In total, 159 illustrators with 418 pieces participated in the competition. 77 works from 47 illustrators were selected for the exhibition.
The works presented in the exhibition and the awarded illustrations were chosen by a jury which included the visual artist Pauliina Mäkelä, AD Tony Eräpuro, illustrator Nina Pirhonen, illustrator Evi Rinkinen as well as Museum Director Matti Karttunen as the representative of the Mikkeli Art Museum.
We wish all the illustrators participating in the exhibition welcome to Mikkeli’s 14th Illustration Triennial. We would also like to extend our gratitude to everyone who took part in the competition and to those who have helped bring this exhibition about. A special thank you should go to the members of the exhibition working group and the jury, the writers of the articles in this publication and the staff in the organisations behind the event.
The internationally renowned graphic designer Kari Piippo from Mikkeli died on 30 December 2024. Kari was known especially for his cultural posters and work as a teacher. He was one of the founders of Mikkeli’s Illustration Triennial. We honour Kari’s memory in connection with this year’s triennial.
Articles ARTIKKELIT
KAUAN ELÄKÖÖN KÄSITYÖ
Kauaneläköön käsityö Long Live craftsmanship
LONG LIVE CRAFTSMANSHIP ( )
NINA ANDELIN
VUOSITUHANNEN VAIHDE oli tekno-optimistista aikaa. Internet yhdisti aikaisemmin toisistaan erillään olleita yhteisöjä ja varhaiset sosiaalisen median sivustot tarjosivat julkaisualustoja aiemmin perinteisen julkaisutoiminnan ulkopuolelle jääneille ihmisryhmille ja -liikkeille. Piirtopöydät ja -tabletit ovat vauhdittaneet monien kuvittajien työtä toivotulla tavalla ja asiakkaisiin on ollut helppo saada yhteys kuvapohjaisten alustamedioiden kautta. Jo puoliväliin edennyt 2020-luku on kuitenkin ravistellut oman sukupolveni optimismia niin teknologiasuhteesta kuin omasta kyvystä vaikuttaa omiin työolosuhteisiin ja maailmanpolitiikkaan. Oppivien kuvageneraattoreiden markkinoille tulo kiihdyttää entisestään kehitystä, jossa kuvittajan on vaikea hallinnoida työnsä tekijänoikeuksia ja luottaa elinkeinon säilymiseen. Myös kuvittajia perinteisesti työllistänyt printtimedia on vaikeuksissa.
Kuvittajien, kuten muidenkin luovan alan ihmisten, näkökulmasta nämä kehityskulut ovat pakottaneet ainakin vakavasti harkitsemaan alanvaihtoa. Tehokkuus- ja nopeusvaatimukset laittavat kuvittajat jo nyt valitsemaan tuotannoltaan nopean tyylin tai tekemään työtään vähäisillä palkkioilla. Miten voisi siis kilpailla työkalun kanssa, joka parilla klikkauksella tuottaa loputtoman määrän vaihtoehtoja? Tehokkuudessa ei voikaan kilpailla. Siksi kuvituskentällä onkin kiinnostusta toisenlaisia arvoja kohtaan. Tekijälähtöisyys, uudistavat näkökulmat, käsityön laatu, vahva tarinankerronta, läheiset asiakassuhteet ja materiantuntu nousevat monen kuvittajan praktiikan ytimeen.
KÄSITYÖN PALUU
Voimakkaasta markkinoinnista huolimatta ihmisjäljen korvaaminen kokonaan koneella ei ole ollut yleisön ja kuluttajien suosiossa. Esimerkiksi Vogue sai maaliskuussa 2025 negatiivista palautetta sen julkaistua kampanjan, jossa se ilmoitti tehneensä “kuvittajan” kanssa yhteistyötä. Kampanjan kuvamaailma ei kuitenkaan ollut ihmisen tekemä vaan kuvageneraattorilla valmistettu (Zhang, 2025). Koska Voguen kaltaiset toimijat myyvät luksusta, yleisö odottaa sen tarkoittavan laadukasta artesaanin käsityötä, jossa kuvitukset ovat ihmisen tuottamia.
Luovalla alalla on nähtävissä tekijöiden innostus käsityölähtöisiä, analogisia ja hitaita tekotapoja kohtaan. Esimerkiksi Evi Rinkinen on työskennellyt tekstiilien parissa ja keramiikkatöitä on tehnyt muun muassa Olya Tsikhanchuk. Useat kuvittajat, kuten Milena Huhta, Apila Pepita ja Saara Obele, ovat laajentaneet praktiikkaansa huomattavan kehollisiin töihin, kuten tatuointeihin. Myös suuret yritykset, kuten esimerkiksi Lacoste ja Muumit, ovat pyytäneet viimeisen vuoden aikana kansainvälisesti ansioituneita animaattoreita, kuten Rayan Takhedmitiä ja Karlotta Freieriä, tekemään kampanjoita. 1960-luvulta lähtien on kirjoitettu tekijän kuolemasta.
THE TURN OF THE MILLENNIUM was an era of tech optimism. The Internet brought together communities that had been isolated from one another, and early social media sites offered publication platforms for groups and movements that had been left outside traditional publishing. Graphics tablets have had a positive impact on speeding up the work of many illustrators, and image-based platform media has made it easy to reach out to clients. However, by the mid-2020s, my generation’s optimism with regard to our relationship with technology and our ability to impact our working conditions and global politics has been shaken. The emergence of image generators with machine learning capabilities further accelerates a development in which it is hard for an illustrator to manage the copyrights of their work and to trust that their livelihood will be secure. Furthermore, the print media, which has traditionally provided work for illustrators, is struggling.
These developments have forced illustrators, among other creative industry professionals, to seriously consider changing careers. Demands for efficiency and speed already make illustrators choose styles that are quick to produce or work on low pay. So, how to compete with a tool that produces an endless number of choices at a few clicks of a button? It is not possible to compete on efficiency. That is why there is interest in the illustration scene towards other kinds of values. Creator-driven approaches, innovative perspectives, the quality of craftsmanship, close client relations and the feel of the material emerge as the core of many illustrators’ practices.
RETURN OF CRAFTSMANSHIP
Despite intense marketing, completely replacing the human touch with machine production has not been popular among the public and consumers. For example, Vogue received negative feedback in March 2025 after it published a campaign in which it stated that it had collaborated with an “illustrator”. However, the campaign visuals had not been created by a human illustrator but an AI generator (Zhang, 2025). Since actors like Vogue sell luxury, its audience expects it to mean high-quality artisan craftsmanship with illustrations created by a human being.
The actors in the creative sector display notable enthusiasm for crafts-based, traditional and slow working methods. For example, Evi Rinkinen has worked with textiles, and Olya Tsikhanchuk, among others, has worked with ceramics. Many illustrators, such as Milena Huhta, Apila Pepita and Saara Obele, have expanded their practices to decidedly bodily works of art, such as tattoos. Some large companies, including Lacoste and Moomin Characters, have over the past year also invited internationally acclaimed animators, such as Rayan Takhedmit and Karlotta Freier, to produce their campaigns. The death of the creator has been a topic of debate since the 1960s. However, the creative sector and the field of
William Morris oli keskeinen tekijä, ajattelija ja kirjanpainaja Arts and Crafts -liikkeessä.
Edward Burne-Jones. kalligrafia ja ornamentiikka calligraphy and ornaments
William Morris
2020-luvun luova ala ja kuvituskenttä vaikuttaisi kuitenkin kallistuvan yhä enemmän Arts and Crafts -liikkeen ihanteita muistuttavaan tekijälähtöiseen ja artesaanikeskeiseen taiteilijakuvaan.
ARTS AND CRAFTS -LIIKE VASTAREAKTIONA
Kuten tämän ajan käsityötä painottavat visuaaliset virtaukset, myös Arts and Crafts -liikkeelle tyypillinen käsityöläisyysinnostus, syntyi suuresta teknologisesta murroksesta. 1800-luvun lopulla ja 1900luvun alussa teollistuminen muutti koko käsityöalan ja laajemmin yhteiskunnan Euroopassa. Vastareaktiona tälle syntyi Arts and Crafts -liike Iso-Britanniassa. Arts and Crafts -liike oli ensimmäisiä taidesuuntauksia, jotka painottivat, että käsityöt ja designtuotanto kuten kuvittaminen, tekstiilikuosit, kirjataide, lasitaide, muraalit, puunveistäminen ja kirkkojen koristeet olivat vähintään yhtä merkityksellistä ihmisten jokapäiväisen elämänlaadun kannalta, kuin korkeaa arvostusta nauttiva maalaustaide.
Taide- ja designsuuntaus painotti käsityöläisten työolojen, orgaanisen muodon ja paikallisten materiaalien tärkeyttä jokapäiväisten esineiden ja tilojen muotoilussa (Cumming & Kaplan, 1991, s. 6–7, 15). Arts and Crafts -liike oli edelläkävijä ekologisessa ajattelussa ja yksinkertaisuutta arvostavissa designperiaatteissa. Esineiden rakenteet jätettiin esille ja liikkeen nimissä perustettiin useita työpajoja, jotka tarjosivat töitä ja pakopaikan paikallisille työläisille, naisille ja maahanmuuttajille. Tehtaiden työolot olivat nimittäin usein huonoja ja naiset elivät kotipiirin vankeina (Cumming & Kaplan, 1991, s. 154). Arts and Crafts -suuntauksen voi siis ajatella raivanneen tilaa myöhemmin syntyneille teknologiamyönteisille modernistisille designliikkeille, kuten esimerkiksi De Stijlille ja Bauhausille. Niidenkin ihanteina toimivat usein designesineiden yksinkertaisuus ja halu valjastaa designtuotanto palvelemaan yleistä hyvää.
Arts and Craftsin keskeisenä hahmona esiintyi kirjainmuotoilija, tekstiilitaiteilija, graafikko ja sosialistinen ajattelija William Morris. Hänen lisäkseen liikkeessä vaikutti lukuisia muitakin tekijöitä ja sen vaikutus laajeni useisiin Euroopan maihin. Arts and Crafts -ajattelun nähdään myös vaikuttaneen varhaiseen suffragettiliikkeeseen sen nostaessa esiin, miten naisten tekemät kodin tekstiilityöt ovat yhtä arvokasta työtä kuin miesvaltainen maalaustaide (Evans & Cooper, 2024). Suuntaus ei kuitenkaan saavuttanut kaikkia ihanteitaan koska sen tuottamat esineet koristivat lopulta lähinnä vain vauraiden yhteiskuntaluokkien koteja (Cumming & Kaplan, 1991, s. 7, 18).
MENETETTY TULEVAISUUS
Yhteydet Arts and Crafts -liikkeen ja nykyhetken visuaalisten ajatteluvirtausten välillä ovat silmiinpistäviä. Morris oli kiinnostunut uudelleenherättämään keskiaikaisia kuvantekemisen perinteitä (Cumming & Kaplan, 1991, s. 32). Tällä hetkellä monilla aloilla onkin meneillään keskiaikabuumi. Niin suuret poptähdet kuten Chappell Roan kuin pohjoismaalaiset tekijät kuten tanskalainen nykykirjailija Jonas Eika lainaavat keskiaikakuvastoa. Morris olikin nostalginen romantikko, joka olisi varmasti istunut ajattelijana myös tämän ajan kaihoilevaan tunnelman.
Guild of Women Binders ajoi naisten asiaa kirjansidonta-alalla.
illustration of the 2020s appears to increasingly lean towards the creator-driven and artisan-centred image of artists that resembles the ideals of the Arts and Crafts movement.
ARTS AND CRAFTS MOVEMENT AS A REACTION
As is the case with today’s visual trends that emphasise craftsmanship, the interest in handicrafts within the Arts and Crafts movement originated in a technological revolution. In Europe in the late 19th and early 20th centuries, industrialisation changed the entire crafts sector as well as the wider society. In Britain, the Arts and Crafts movement came about as a reaction to this shift. The Arts and Crafts movement was one of the first art trends to stress that handicrafts and design production, such as illustration, textile patterns, book art, murals, woodcarving and church decorations are at least as important to the quality of people’s everyday life as the highly regarded art of painting.
The movement emphasised the importance of the working conditions of artisans and the significance of organic shapes and local materials in the design of objects and spaces (Cumming & Kaplan, 1991, pp. 6–7, 15). The Arts and Crafts movement was a pioneer in ecological thinking and the design principles that value simplicity. The structural features of objects were left visible, and several workshops were established in the name of the movement offering work and a refuge to local workers, women and immigrants. The working conditions in factories were often poor, and women lived as prisoners in their domestic circle (Cumming & Kaplan, 1991, p. 154). Thus, the Arts and Crafts movement can be considered to have paved the way for later modernist design movements which assumed a positive outlook on technology, such as the De Stijl and Bauhaus movements. Their ideals often also included the simplicity of design objects and the desire to harness design production for the benefit of the greater good.
The central figure of the Arts and Crafts movement was the font designer, textile artist, graphic artist and socialist thinker William Morris. In addition to him, there were various other influential figures in the movement, and its impact spread into many other European countries. The Arts and Crafts thinking is considered to have had an impact on the early suffragette movement as it highlighted how the textiles women produced at home were as valuable as the male dominated art of painting (Evans & Cooper, 2024). However, the movement did not achieve all its ideals because, ultimately, the objects created as part of the movement tended to adorn only the homes of the wealthier social classes (Cumming & Kaplan, 1991, p. 7, 18).
LOST FUTURE
The connections between the Arts and Crafts movement and our contemporary visual ideas are striking. Morris was interested in reviving the medieval tradition of image creation (Cumming & Kaplan, 1991, p. 32). Today, many fields are also undergoing a medieval boom. Major pop stars, such as Chappell Roan, as well as Nordic creators including the contemporary Danish author Jonas Eika borrow from medieval imagery. Morris was a nostalgic romantic who would have probably fitted well as a thinker in today’s atmosphere of longing.
Tällä
hetkellä menneisyys näyttäytyykin usein kiinnostavammalta tutkimuskohteelta kuin tulevaisuus.
Currently, the past may often come across as a more interesting research topic than the future.
Pettymys, huoli ja nostalgisuus ovat käsinkosketeltavia ainakin omassa sosiaalisen median virrassani, jossa on lukuisia käsityövideoita ja videoita teksteillä kuten ”the future we were promised” (suom. tulevaisuus, joka meille luvattiin), joiden taustalla on vuosituhannen alun futuristisia ja kirkkaan värisiä teknologiamyönteisiä elektroniikkamainoksia. Ihmiset kaipaavat vanhaa teknologiaa ja haluavat tehdä käsin. Onko nykyhetken käsityöinnostus sittenkin siis vain latteaa nostalgista toistoa ja yksi konservatiivisen aallon muoto?
Ilmiöstä, jossa kulttuuri toistaa pakonomaisesti menneitä kulttuurisia referenssejä käytetään joskus termiä ”hauntologia” (eng. hauntology). Se on alun perin Jacques Derridan termi, jonka Mark Fisher popularisoi. Fisherin mukaan nykykulttuuriamme leimaa tulevaisuudenkuvien puute ja menneisyyden jatkuva syklinen toistaminen. Tämä johtuu hänen mielestään siitä, että olemme jäätyneet odottamaan viime vuosituhannella muotoutunutta ajatusta ”paremmasta tulevaisuudesta”, joka ei koskaan kuitenkaan tullut. Vanhat visuaaliset referenssit ovat kuin haamuja, jotka muistuttavat tästä ”menetetystä tulevaisuudesta” (Fisher, 2022, s. 18–28).
Tällä hetkellä menneisyys näyttäytyykin usein kiinnostavammalta tutkimuskohteelta kuin tulevaisuus. Lukeudun itsekin sukupolveen, joka kasvatettiin ajatukseen, jonka mukaan kehitys ja eteenpäin meneminen ovat aina hyviä asioita. Vanhat rakenteet on raivattava pois tieltä uuden ihmeellisen tulevaisuuden edestä. Tällä hetkellä on kuitenkin epäselvää, kenellä on ylipäätään pääsy muovaamaan sitä miltä tulevaisuus näyttää. Luovan alan työpaikat ovat ainakin pitkälti olleet poistettavien rakenteiden listalla. Menneisyyteen palaaminen merkitseekin usein mahdollisuutta nostaa esiin aliarvostettua kulttuuria tai halua korjata historiallisia vääryyksiä.
NYKYKUVITUS LUO VAIHTOEHTOJA
Morris kirjoitti ystävälleen: ”Näen, että asiat ovat sekaisin, eikä minulla ole valtaa tai osaamista korjata niitä edes vähäisissäkään määrin. Työni on kuitenkin unelmien ilmentymä tavalla tai toisella.” (oma suom. Morris, 2004, s. 14). Hänen ajattelussaan on ehdottomasti pessimistisiä ja konservatiivisia puolia. Morris tunnisti oman voimattomuutensa suurien muutosten edessä. Hän kirjoitti kuitenkin paljon myös unelmoimisesta ja löysi merkitystä ja tilaa haaveilla runoudesta, käsityöstä, poliittisesta toiminnasta ja kirjojen painamisesta. Suurien megalomaanisten uudistusvisioiden sijaan Arts and Crafts -liike keskittyikin arkisiin tekoihin muutoksentekijöinä. Mitä oma lähiyhteisö tarvitsee? Mikä toiminta tuo merkityksellisyyttä tekijälle? Mitä arkisia tekoja voi tehdä oikein omassa praktiikassaan? En näe ollenkaan vanhanaikaisena panostaa paikallisiin yhteisöihin ja toimia kuvittajana tavalla, joka ei polta tekijäänsä loppuun. Omien kuvitustuotteiden myynti, pienpainaminen ja läheiset asiakassuhteet ovatkin keinoja, joilla jotkut tuovat merkityksellisyyttä kuvituspraktiikkaansa. Kuten Arts and Crafts -liike, joka viime vuosituhannen alussa nosti käsityöt ansaitsemaansa arvoon ja loi kestävämpiä työolosuhteita, monet kuvittajat ja heitä edustavat järjestöt jatkavat yhä tätä työtä.
Tekoälystä puhuttaessa on tärkeää välttää turhien uhkakuvien ja vastakkainasetteluiden maalaaminen.
Disappointment, worry and nostalgia are palpable at least in my social media flow which features numerous crafts videos with headings such as “the future we were promised” with a backdrop of early 2000s futuristic and brightly coloured electronics advertisements with a positive outlook on technology. People long for old technologies and want to make things by hand. Therefore, is the current enthusiasm for crafts just a banal nostalgic rehash and another form of the wave of conservatism?
The phenomenon of our culture compulsively reproducing past cultural references is sometimes referred to with the term hauntology. It is a term originally coined by Jacques Derrida and later popularised by Mark Fisher. According to Fisher, our contemporary culture is characterised by continuous cyclical repetition of the past and the lack of future imagery. He believes this is because we have frozen in place to wait for a “better future”, an idea formed in the previous century but one that never materialised. Old visual references are like ghosts that remind us of this “lost future” (Fisher, 2022, pp. 18–28).
Currently, the past may often come across as a more interesting research topic than the future. I am also of the generation that grew up thinking that development and moving forward are always good things. Old structures must be cleared out of the way of the new, wondrous future. However, at the moment, it is unclear who, in the first place, has the right to shape what our future will look like. Jobs in the creative sector have largely been on the list of structures to be removed. Thus, returning to the past may offer a chance to highlight an undervalued culture or a desire to fix historical wrongs.
CONTEMPORARY ILLUSTRATION CREATES ALTERNATIVES
Morris wrote to his friend: “I see that things are in a muddle, and I have no power or vocation to set them right in ever so little a degree. My work is the embodiment of dreams in one form or another.” (Morris, 2004, p. 14). His thinking includes pessimistic and conservative aspects for sure. Morris recognised his own helplessness in the face of major changes. However, he also wrote a lot about dreaming and found meaning in and room for dreaming about poetry, crafts, political activity and printing books.
Instead of major megalomaniac reform visions, the Arts and Crafts movement focused on everyday deeds as the agents of change. What does the local community need? What actions bring meaning to the creator? What everyday deeds can be properly done as part of one’s own practices? I do not see it in anyway old-fashioned to invest in local communities and to work as an illustrator in a way that does not burn the creator out. Selling one’s own illustrated products, small-scale printing and having close client relations provide a means to bring meaning to illustration practices. Just like the Arts and Crafts movement, which, at the turn of the 20th century, elevated craftsmanship to the status it deserves and established more sustainable working conditions, many illustrators and their representative organisations still continue that work. When discussing AI, it is important to avoid catastrophising and creating false dichotomies. Afterall, the impacts to work life might not be that significant. Furthermore, the distinction between technological activity
Voi nimittäin olla, että muutokset työelämään jäävätkin vähäisiksi. Lisäksi kahtiajako teknologisen toiminnan ja ihmiselämän välillä ei ole aivan selkeä. Oppivat kuvageneraattorit eivät ole täysin vieraita olioita, jotka ovat viemässä työmme. Ne tuottavat ja toisintavat ennätysvauhtia sitä ihmiskulttuuria, joka on jo olemassa. Tekno-optimistiset, vai pitäisikö sanoa, teknomegalomaaniset it-veljet Silicon Valleyssä vaikuttavat kuitenkin ohittavan yhden ihmiseloa määrittävän tekijän: kehomme. Ne ovat yhä täällä ja alamme vihdoin herätä siihen kuinka ylivirittyneitä ne ovat ylituotannosta ja jatkuvasta latteasta sosiaalisen median kuvavirrasta. Kykymme tehdä käsin, koskettaa tunnetasolla toisia tarinoillamme ja koristaa ympäristöämme, tuntuvatkin elonmerkeiltä tällaisessa dystooppisessa ajassa. Nykykuvitus on siksi esimerkki elävästä kulttuurista, joka hakee yhä vaihtoehtoisia tapoja elää ja ymmärtää maailmaa tehokkuusvaatimusten keskellä. Sen sijaan, että jähmetymme pelosta epävarman tulevaisuuden edessä, voimme keskittyä oman kätemme jälkeen. Se on aina ennenkin kantanut meitä ja hitaasti muuttanut sitä, miten ymmärrämme maailmaa.
and human life is not entirely clear. Image generators are not completely alien creatures which are about to steal our jobs. They produce and reproduce at a record speed human culture that already exists. However, the tech optimists, or should we say the tech megalomaniac IT bros in Silicon Valley seem to bypass one defining feature of human life: our bodies. They are still here, and we are finally starting to awaken to how overstimulated we are by the constant, mindless flood of images on social media. Our ability to make by hand, touch on an emotional level with our stories and to adorn our environment come across as signs of life in a dystopian era such as this. Contemporary illustration is, thus, an example of a vibrant culture which is still looking for alternative ways to exist and interpret the world amid demands for efficiency. Instead of becoming paralysed with fear when facing an uncertain future, we can focus on our own creative work. It has supported us in the past and gradually changed how we understand the world.
NINA ANDELIN on visuaalisen viestinnän muotoilun moniosaaja, joka on toiminut kuvittajana ja graafisena suunnittelijana. Omassa praktiikassaan hän tutkii ja kommentoi totuttuja esittämisen tapoja kuvantekemisessä ja muotoilussa.
Cumming E. & Kaplan W. (1991). TheArtsandCraftsMovement.Thames and Hudson. Fisher M. (2022). GhostsofMyLife:WritingsonDepression,HauntologyandLostFutures Zero Books. Evans E. & Cooper S. F. (2024). ArtsandCraftsmovement:Everythingyouwantedtoknow[Podcast]. HistoryExtra. Morris W. (2004). NewsfromNowhereandOtherWritings.Penguin Books. Zhang J. (2025). Instagram. (https:⁄⁄www.instagram.com⁄p⁄DHWLHg5ywPh⁄?hl=en)
( ↗ ) MILENA HUHTA | MEIDÄN KAIKKIEN YHTEINEN ⁄ SUOMEN KUVALEHTI ∙ 2025 digitaalinen digital
TARINOIDEN JA HAHMOJEN PAIKAT —— KUVITTAMINEN
EMMA:N JULKISESSA TAITEESSA
Tarinoiden ja hahmojen paikat Places forStories &Characters
PLACES FOR STORIES AND CHARACTERS —— ILLUSTRATION IN EMMA’S PUBLIC ART ( )
HENNA PAUNU
ESPOON KAUPUNKITILA on viime vuosina rikastunut monimuotoisista julkisen taiteen toteutuksista, joissa kuvittajat ja paperipohjaisilla tekniikoilla työskentelevät kuvataiteilijat ovat tuoneet oman kädenjälkensä osaksi arkiympäristöä. EMMA – Espoon modernin taiteen museo on ollut aktiivinen toimija taidehankkeiden kuratoinnissa. Tämän artikkelin lähtökohtana on uudenlaisen ilmaisun etsiminen julkiseen taiteeseen piirtämiseen ja kuvittamiseen pohjautuvan työskentelyn kautta. Julkinen taide on perinteisesti perustunut monumentaalisuuteen – suuri mittakaava ja kestävät materiaalit ovat taanneet julkiselle taiteelle visuaalista näyttävyyttä ja ajallista kestoa.
Julkinen taide on usein ilmentänyt vallankäyttöä. Sen avulla on voitu vahvistaa identiteettiä ja erilaisia ideologioita. Kaupunkitilaa on otettu haltuun myös vaihtoehtoisilla tavoilla. Katutaiteen käsite on saanut alkunsa omavaltaisesta ja -ehtoisesta ilmaisusta kuten graffitimaalauksista. 2000-luvun alun muoti-ilmiöksi kaupunkitilassa nousivat luvalliset muraalit, joiden ilmaisu ei välttämättä ole etsinyt harmonista vuoropuhelua ympäristönsä kanssa. Julkiseen taiteeseen suuntautuneena kuraattorina koin, että muraaleja pidettiin joissain tilanteissa jopa ainoana vaihtoehtona. Lähdimme miettimään niille vaihtoehtoja.
Kenelle julkisen tilan taidetta tehdään? Kenen ääni kuuluu katutilassa ja ketä julkinen taide puhuttelee? Miten julkisen tilan taiteen ilmaisumuotoja voisi ajatella laajemmin ja miten huomioida erilaiset yleisöt, esimerkiksi lapset ja nuoret, julkisen taiteen kokijoina? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdin kuratoidessani Espoon julkisen taiteen hankkeita vuosina 2014–2026.
Edellä mainitusta tilanteesta ja näiden kysymysten saattelemana lähdimme EMMAssa etsimään uudenlaista julkisen taiteen ilmettä, jossa voitaisiin tuoda esiin lähtökohdiltaan paperipohjaisia tekniikoita, kuten piirroksellisuutta ja kuvittamista ja niiden mahdollistamaa kädenjälkeä. Keskeisenä ajatuksena oli myös laajentaa julkisen taiteen elinkaariajattelua ja tutkia mahdollisuutta toisintaa teoksia hyödyntämällä painotekniikkaa ja tulostamista. Tavoitteena oli, että julkisen tilan taideteoksen ei tarvitse olla fyysisenä toteutuksena ikuinen vaan teos voidaan tarvittaessa uudistaa toisintamalla konservoinnin sijaan. Painotekniikat ja toisintamisen ajatus linkittyivät osaltaan myös EMMAn sijaintipaikkaan WeeGee-näyttelykeskuksessa, joka alun perin oli rakennettu Weilin + Göösin painotaloksi.
TURVALLISUUTTA JA TARINOITA
Espoossa ei julkisen taiteen toteutuminen kaikissa rakennushankkeissa ole ollut automaatio vaan melko harvinaista, vaikkakin Espoon kaupunginhallitus on linjannut julkisen taiteen olevan olennainen osa Espoon kaupunkirakentamista. Julkisen taiteen erityinen merkitys on tuoda kaupunkitilaan turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Tilaajan toiveet taiteen tehtävästä ja roolista kussakin kohteessa ovatkin aina yleensä hyvin käytännönläheisiä. Taiteen odotetaan esimerkiksi
OVER THE LAST FEW YEARS, illustrators and visual artists who work with paper-based techniques have enriched the urban landscapes of Espoo with their diverse public artworks. The Espoo Museum of Modern Art EMMA has taken an active role in the curation of these art projects.
The starting point for this article is our search for new expression for public art in works based on drawing and illustration. Public art has traditionally featured monumental works – their large scale and durable materials have ensured that public art is visually impressive and long lasting.
Public art has often reflected power structures. It has been a way to enforce identity and various ideologies. Urban spaces have also been claimed through alternative routes. The concept of urban art originated in independent and spontaneous expression, such as graffiti art. In the early 2000s, authorised murals emerged as a fashion phenomenon in urban spaces, although their artistic expression did not necessarily seek to create a harmonious dialogue with their surroundings. As a curator specialising in public art, I felt that murals were concidered in certain situations as the only option. We started thinking of alternatives for them. Who is public art made for? Whose voice is heard on street spaces and who does public art make an impression on? How could art expression in public spaces be considered in wider terms and how to take the experiences of different audiences, such as children and young people, into account? I considered these kinds of questions as I curated the public art projects of the City of Espoo in 2014–2026.
Based on the situation described above and with these questions in mind, we at EMMA started looking for a new kind of expression for public art – one that would display paper-based techniques, such as drawing and illustration, and the artistic styles they would enable. Another key idea was to expand the concept of the lifespan of public art and explore the possibility of reproducing works using printing techniques and digital printing. The aim was that an artwork in a public space does not have to be eternal as a physical execution but instead, it could be remodelled through replication rather than conservation. Print techniques and the idea of replication are linked in part also to EMMA’s location in the WeeGee Exhibition Centre, which was originally built as a printing house for Weilin & Göös.
SAFETY AND STORYTELLING
Despite the fact that the City Board of Espoo has outlined that public art is a key part of urban construction in Espoo, its inclusion in construction projects has been relatively rare rather than automatic. The special role of public art is to make urban spaces safer and more pleasant. Clients’ wishes for the mission and role of art on each site tend to be very practical. For example, art may be expected to promote joy and positivity or tell about the history of the area.
tuovan iloa ja positiivisuutta arkeen tai kertovan paikan historiasta.
Kun pysyvää julkista taidetta toteutetaan osana kaupunkirakentamista, on tilaajan taholta mukana aina monialainen työryhmä, joiden vastuulla kulloinenkin rakennushanke on. EMMA – Espoon modernin taiteen museo toimii Espoon julkisen taiteen hankkeiden asiantuntijana ja julkinen taide on myös osa museon kokoelmaa.
Kuvituksen hyödyntäminen julkisen taiteen lähtökohtana sai konkreettisen alkunsa, kun Otaniemessä sijaitseva Kivimiehen päiväkoti valmistui vuonna 2019. Etsimme mahdollisuutta ottaa julkinen taide mukaan aivan suunnittelun viime metreillä rakennuksen pintamateriaalien toteutukseen suhteellisen kevyellä budjetilla. Taiteeseen ei ollut varattu erillistä määrärahaa tai budjettia, vaan se tuli toteuttaa pintamateriaaleihin.
Päiväkodin suunnittelusta vastasi NRT Arkkitehdit Oy. Eräs arkkitehdeistä halusi tuoda päiväkodin sisätilojen pintoihin integroitua taidetta. Tein ehdotuksen muutamista taiteilijoista ja tekijäksi valikoitui silloinen Aalto-yliopiston opiskelija Armi Teva. Käytännössä Tevan kuvituksiin perustuvat eläinhahmot ja muut luontoaiheet vietiin suunnittelijan toimesta mm. lattipintoihin, seinille ja kalusteisiin. Tilallinen visio teoksen sijoittelusta oli enemmän arkkitehdin kuin taiteilijan työpöydällä.
Teos sai jatkoa vuonna 2022, kun kutsuimme Armi Tevan mukaan myös Raide-Jokerin taideohjelmaan. Ajatuksena oli luoda tunnistettava yhteys raitiovaunupysäkin ja päiväkodin välille. Tämän yhteyden tunnistaminen oli kohdistettu erityisesti päiväkodin pienille käyttäjille. Otarannan pikaraitiovaunupysäkin Linnuntie-teos on 26-osainen kuvallinen kokonaisuus. Kuva-aiheet Teva toteutti pastelliliitupiirroksina, jotka tulostettiin alumiinikomposiittilevyille.
HISTORIA OSANA IDENTITEETTIÄ
Vuonna 2019 valmistui myös toinen piirroksellinen ja tarinallinen teos. Taidegraafikko Seela Petran Sinä päivänä sijoittuu Tapiolan Merituulentorin pyöräparkin betoniseen tilaan. Suurennetut piirrokset on tulostettu muotoonleikatuille alumiinikomposiittilevyille. Laaja teoskokonaisuus levittäytyy seinille ja pylväisiin luoden urbaaniin betoniseen ympäristöön satumaisen, inhimillisen ja humoristisen maailman. Teos koostuu 69 hahmosta, jotka on installoitu tilallisesti. Pyöräparkin arkeen tuotiin iloa, keveyttä ja yllätyksellisyyttä citykanin, kiitäjän ja parvekeviljelijän kaltaisten hahmojen kautta, joista osa heräsi myös eloon lisätyn todellisuuden avulla. Teos ilmensi Tapiolan puutarhakaupungin henkeä, historiaa ja urbaania kerroksellisuutta. Ajatus teosten toisintamisen mahdollisuudesta jatkui ja kehittyi seuravana vuonna 2020 Ilona Niemen Personae mythologicae -teoksella, joka sijoittui näyttelykeskus WeeGeen rakennustyömaa-aitaan. Tilausteoksen lähtökohtana oli hankkia teos, jonka paikkaa voidaan vaihtaa, teososia voidaan toisintaa ja esittää täysin vapaasti erilaisina kokoonpanoina ja eri mittakaavoissa. Niemen Personaemythologicae muunsi WeeGeen rakennustyömaa-aitaa taianomaiseksi johdatukseksi suomalaiseen mytologiaperinteeseen. Teos sisältää 28 erikseen nimettyä mytologista hahmoa,
When permanent public art is implemented as part of urban construction, the client is always represented by a multi-professional team which is responsible for the building project in question. The Espoo Modern Art Museum EMMA holds an expert role in Espoo’s public art projects, and public art is also included in the museum’s collection.
Using illustration as the basis for public art found a concrete form in the construction project for the Kivimies daycare centre in Otaniemi, completed in 2019. We sought an opportunity to incorporate public art into the building’s surface materials at the very last stage of the design process and on a relatively modest budget. No separate funds or budget had been allocated for the art, so instead it had to be implemented in the surface materials.
NRT Arkkitehdit Oy was in charge of the design of the daycare centre. One of the architects wanted to include integrated art into the indoor surfaces of the daycare centre. I suggested a couple of artists, and Armi Teva, at the time a student in Aalto University, was selected. In practice, Teva’s illustrations, based on animal figures and other nature motifs, were incorporated into the flooring, walls and furniture. The spatial vision for the placement of the artworks was executed to a greater extent by the architect rather than the artist.
The project was extended in 2022 when we invited Armi Teva to participate in the Jokeri light rail art project. The idea was to create a recognisable connection between the light rail stop and the daycare centre. The joy of recognition was aimed in particular at the small children attending the daycare centre. Linnuntie(Beeline) is a 26-part illustrated artwork at the Otaranta light rail stop. Teva executed the themes as oil pastel drawings which were digitally printed on aluminium composite panels.
HISTORY REFLECTING IDENTITY
Another drawing-based and narrative artwork was also completed in 2019. Graphic artist Seela Petra’s artwork Sinä päivänä (One day) is located in the concrete bike park on Merituulentori in Tapiola. The enlarged drawings have been digitally printed on die-cut aluminium composite panels. The extensive artwork spreads over walls and pillars turning an urban concrete environment into a world of fairy tales, humanity and humour. The artwork consists of 69 characters installed on-site. Joy, buoyancy and a touch of surprise were added to the bike park with characters such as the city bunny, swift and balcony gardener of which some were brought to life using augmented reality. The artwork conveyed the Tapiola Garden City’s spirit, history and urban layers.
The idea of replicating artworks continued and developed in 2020 in Ilona Niemi’s Personaemythologicae which embellished the construction site fence of the WeeGee Exhibition Centre. The idea behind this commissioned work was to acquire an artwork whose place could be changed and components rearranged, replicated and presented with complete freedom in various configurations and on different scales. Niemi’s Personaemythologicae turned the fence of WeeGee’s construction site into a magical introduction into Finnish mythology. The artwork includes 28 separately named mythological
Taiteen odotetaan esimerkiksi tuovan iloa ja positiivisuutta arkeen tai kertovan paikan historiasta.
For example, art may be expected to promote joy and positivity or tell about the history of the area.
jotka pohjautuvat Christfried Gananderin Mythologia Fennica-teokseen vuodelta 1789. Kollaasimaisessa työskentelyssään Niemi yhdisteli piirteitä eläimistä ja ihmisisistä tuoden esiin ajankohtaisia aiheita kuten sukupuolen liukuvuutta, ihmis–eläin -suhdetta ja luonnon monimuotoisuutta. Hahmot oli jaoteltu neljän klassisen elementin, maan, veden, tulen ja ilman mukaan, joiden pohjalta työmaa-aidat saivat myös värityksen. Teos oli esillä vuosina 2019–2021 ja se on liitetty EMMA-kokoelmaan jatkokäyttöä varten.
PAIKAN HENKIÄ
Seuraava kuvitukseen pohjautuva julkinen taideteos syntyi yhteistyössä YIT:n kanssa vuonna 2021. Tekijäksi kutsuimme kuvittaja Ilona Partasen. Teos sijoittui Tuultenristin työmaa-aitaan Tapiolaan. Teosten kuva-aiheet painettiin suurina alumiini- ja akryylilevytulosteina. Massiivinen työmaa-aitateos kiertää Tapiolan keskustassa sijaitsevaa laajaa rakennuskorttelia. Teos toi ympäristöön värikkään, dynaamisen ja ilottelevan visuaalisen kokonaisuuden, joka on myös liikkunut ja muuntunut työmaa-aitojen siirtämisen yhteydessä. Partanen kuvaa teoksessaan kolmen tuulen – Länsituulen, Etelätuulen ja Itätuulen – luonteita abstraktin ja esittävän ilmaisun keinoin. Jokainen tuuli on saanut oman värimaailmansa ja tarinansa, joissa yhdistyvät eläimet, maisemat, esineet ja mytologiset viittaukset. Teos siirtyy myöhemmin EMMA-kokoelmaan, ja osa kuva-aiheista tulee koristamaan valmistuvien rakennusten sisääntuloauloja.
Kuvataiteilija Kati Immonen tunnetaan vesivärimaalauksen omaleimaisena äänenä, jonka jälki on yhtä aikaa lempeää, täsmällistä ja tarinallisesti rikasta. Laajalahden Raide-Jokerin pysäkille vuonna 2022 valmistunut Rhodojen suojassa on teos, joka muuntaa betonisen melukaiteen kuvalliseksi tarinaksi. Teos koostuu vesiväreillä maalatuista kuvaaiheista, jotka on tulostettu alumiinikomposiittilevyille. Immonen sai aiheet Laajalahden historiasta ja paikallisten asukkaiden kertomuksista, ja teos on lähtökohdiltaan yhteisöllinen: alppiruusun lehtien ja kukintojen joukkoon piirtyy kohtauksia, joissa alueen menneisyys ja nykyhetki lomittuvat. Teoksessa näkyvät linjaautoa odottava äiti ja lapsi, hevosten vetämä seurue ja alueen eläinhahmoja. Vesivärien läpikuultavuus ja värillisten kerrosten herkkyys säilyy hyvin siirrettynä alumiinipinnoille.
Matinkylässä, Viljonpolun alikulkutunnelissa, sijaitsee toinen Kati Immosen julkinen teos Muistomerkki, joka valmistui vuonna 2022 osana Matinkylän taidetunnelit -hanketta. Teos on toteutettu toisintona ja tulosteena EMMA-kokoelmaan hankitun vesivärimaalaussarjan pohjalta vuoropuhelussa alikulkutunnelin räikeän vihreän väriin ja mittakaavaan suhteutettuna. Matinkylän hankkeen tavoitteena oli asukkaiden toiveesta lisätä alikulkujen viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Yhteistyössä taiteilijan
characters which are based on Christfried Ganander’s book MythologiaFennicapublished in 1789. In her collage-style working method, Niemi combined animal and human characteristics, thus, highlighting topical themes such as the fluidity of gender, human–animal relationship and biodiversity. The figures have been divided into the classical elements of earth, water, fire and air, based on which the colour schemes for the construction site fences were also chosen. The artwork was showcased in 2019–2021, and it has been included in EMMA’s collection for future use.
SPIRITS OF A PLACE
The next public artwork based on illustration was created in cooperation with YIT in 2021. We invited illustrator Ilona Partanen to create the artwork. It was to be located in the Tuultenristi construction site fence in Tapiola. The artwork’s motifs were digitally printed as large aluminium and acrylic panels. The massive artwork on the construction site fence wraps around the expansive building block in the centre of Tapiola. The artwork has added a colourful, dynamic and playful visual aspect to its surroundings and has also moved and transformed as the construction site fences have been rearranged. Partanen illustrates the nature of three winds – the westerly, southerly and easterly winds – through the means of representational expression. Each wind has its own colour scheme and story which includes animals, landscapes, objects and mythological references. Later the artwork will be included in EMMA’s collection, and some of the motifs will decorate the lobby spaces of new buildings.
Visual artist Kati Immonen is known as a unique voice of watercolour painting with brush strokes that are simultaneously gentle, exact and narratively rich. Rhodojen suojassa (Sheltered by Rhododendrons), created in 2022 for the Laajalahti light rail stop, is an artwork that changes the concrete noise barrier it adorns into a visual story. The artwork consists of watercolour motifs which were digitally printed on aluminium composite panels. Immonen found her themes in the history of Laajalahti and the stories told by local people; thus, the artwork is community-oriented by nature: within the rhododendron leaves and flowers, the viewer discovers scenes which intertwine the area’s past and present. The artwork displays a mother and a child waiting for a bus, a group on a horse-drawn carriage and local animals. The translucent nature of watercolours and the delicacy of the colours work well when transferred onto an aluminium surface.
Another one of Kati Immonen’s public artworks Muistomerkki (Monument), completed in 2022 as part of the Matinkylä Art Tunnels project, is located in Viljonpolku underpass in Matinkylä. The work was implemented as a reproduction and a print of the watercolour series acquired for the EMMA collection. It works in dialogue with the bright green of the underpass and within its scale. The aim of the Matinkylä project was to make the underpasses more pleasant and safer as desired by
kanssa EMMA toteutti kokoelmateoksen toisintoon perustuvan pysyvän esillepanon julkisessa tilassa.
Sekä Rhodojen suojassa että Muistomerkki tuovat esiin, miten akvarelli toimii julkisessa ympäristössä. Julkinen taide voi olla yhtä aikaa kevyttä ja ilmavaa –sekä vaikuttavaa ja voimakasta.
APUNA JA ILONA ARJESSA
Kuvittamiseen pohjautuva julkisen taiteen teossarja sai vielä jatkoa vuonna 2022, kun Laura Merzin Metsolan otukset valmistui Metsolan päiväkotiin Tapiolassa. Espoon kaupungin ja EMMAn lisäksi yhteistyössä oli mukana AFRY Ark Studio. Julkisen taiteen kokonaisuus sijoittui sekä sisä- että ulkotilojen seinäpintoihin ja lasioviin.
Metsolan otukset on laaja ja rakenteisiin integroitunut julkisen taiteen kokonaisuus, joka on suunniteltu uuden päiväkodin tiloja varten. Teos rakentuu alun perin musteella käsin maalatuista eläinhahmoista, jotka on toteutettu tiloihin painatuksina ja tarrakuvioina erilaisille pinnoille julkisivuun, akustiikkalevyihin ja ikkunoihin. Teoksen tarkoituksena on myös luoda lapsille elämyksellinen, uniikki ja helposti navigoitava ympäristö. Eri hahmot ja värit toimivat ryhmäidentiteetteinä ja opasteina päiväkodin sisäisissä tiloissa. Metsolan otukset on saanut myös merkittävää kansainvälistä huomiota voittaen mm. ADC*E Awards -kultaa. Teos on liitetty EMMA-kokoelmaan.
Nämä julkisen taiteen teoskokonaisuudet muodostavat oman sarjallisen kokonaisuuden, jossa lähtökohta on työskentelyssä, jota ei perinteisesti ole yhdistetty julkiseen taiteeseen varsinkaan ulkotiloissa. Ne tuovat myös vahvasti tarinallisuuden keskelle arjen paikkoja: pysäkille, työmaa-aitaan, päiväkotiin tai liikkumisen solmukohtiin. Yhteistä niille on tarinallisuuden lisäksi moni-ilmeinen, lämminhenkinen ja rikas visuaalinen kieli.
Kaikkien teosten tarkoituksena on ollut myös uudistaa julkista taidetta uudenlaisilla materiaalisilla toteutuksilla, laajentaa käsitystä julkisen taiteen ilmaisusta ja tuoda myös uusia taiteilijoita julkisen taiteen tekijöiksi. Se tarina, miten kuvittajien hienovarainen kädenjälki muuntui elämykselliseksi osaksi espoolaista arkea, saa varmasti jatkoa vielä jossain muualla.
the local residents. In cooperation with the artist, EMMA implemented a permanent display in a public space based on reproductions of the works in its collection.
Both ShelteredbyRhododendrons and Monument demonstrate how watercolours work in a public space. Public art can be simultaneously light and airy – impressive and powerful.
DAILY SOURCE OF HELP AND JOY
The public art series based on illustration continued in 2022 when Laura Merz’s series of artworks called Metsolanotukset(Metsola Critters) was implemented in Metsola daycare centre in Tapiola. In addition to the City of Espoo and EMMA, AFRY Ark Studio was part of the collaboration. The collection of public art is located on indoor and outdoor wall surfaces and glass doors.
Metsolan otukset is an expansive public art installation integrated into the building’s structure and designed specifically for the new daycare centre’s facilities. The artwork is composed of animal figures originally hand-painted in ink and implemented as prints and sticker figures on the façades, acoustics panels and windows. The aim of the artwork was to provide children with an environment that is rich in experiences, unique and easy to navigate. Different characters and colours work as group identities and signposts inside the daycare centre. Metsolan otukset has also gained international attention, for example, by winning gold in the ADC*E Awards. The artwork has been included in the EMMA collection. These public artworks form a distinct series based on a way of working that has traditionally not been linked to public art and particular outdoors art. They also bring storytelling into our everyday places: public transport stops, construction site fences, daycare centres or transport hubs. In addition to storytelling, they share a visual language that is versatile, warm and rich.
The aim of all these works of art is to reform public art through new material executions, by expanding ideas of public art expression and by introducing new artists as creators of public art. The story of how illustrators’ delicate styles turn into an enriching experience for Espoo residents will undoubtedly be continued elsewhere.
HENNA PAUNU työskenteli vuosina 2014–2026
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelmista vastaavana intendenttinä ja hänen vastuullaan oli myös Espoon julkisen taiteen asiantuntijatehtävät ja kuratointi. Tällä hetkellä hän työskentelee museonjohtajana Aboa Vetus Ars Novassa Arkeologian ja nykytaiteen museossa Turussa.
PALKINNOT JA KUNNIAMAININNAT PRIZES AND HONOURABLE MENTIONS /
ENSIMMÄINEN PALKINTO
1st Prize
GRAFIA RY
Association of Visual Communication Designers in Finland
Emmi Jormalainen
( → ) Näkyvillä, piilossa ⁄ Ensi linja 1 2025 ∙ lyijykynä ja digimaalaus, digitaalinen tuloste | pencilanddigitalpainting,digitalprint julkisen tilan taiteen teos päiväkotirakennuksen portaikossa | publicspaceartworkindaycarecentrestaircase HAM & HELSINGIN KAUPUNKI (CityofHelsinki)
MUUT VALITUT TYÖT
Otherselectedwork
Lepakkometsä
2025 | 200 × 700 ∙ guassi, puuväri ja digitaalinen kuvankäsittely gouache,colouredpencil,digitalimageprocessing seinään tapetoitu tulostettu teos | printedandwallpaperedmural VUOSAAREN KIRJASTO (Vuosaarilibrary) & HELSINGIN KAUPUNKI (CityofHelsinki)
Lahden tarina 2025 | 4:46 min ∙ animaatio | animation Lahden kaupungin strateginen kertomus, kuvitus ja animaatio: Vesa-Matti Juutilainen; Lahden tarina: Maria Ansas, Juha-Pekka Huotari, Maija Joutjärvi, Anu-Liisa Rönkä; äänisuunnittelu ja musiikki: Otto Härkönen, Otto Puusaari; lukija FIN: Jari-Pekka Rautiainen, lukija ENG: Vilma Kinnunen; tuottaja: Anu-Liisa Rönkä | CityofLahtistrategicnarrative,illustrationand animation:Vesa-MattiJuutilainen;Lahdentarina:Maria Ansas,Juha-PekkaHuotari,MaijaJoutjärvi,Anu-Liisa Rönkä;sounddesignandmusic:OttoHärkönen,Otto Puusaari;readerFIN:Jari-PekkaRautiainen,readerENG: VilmaKinnunen;producer:Anu-LiisaRönkä LAHDEN KAUPUNKI (CityofLahti)
( ↑ ) Nuoret stressaavat eniten ⁄ Helsingin Sanomat 2025 | 23 × 35 ∙ digitaalinen kuvitus | digitalillustration lehtiartikkelin kuvitus | magazinearticleillustration SANOMA MEDIA FINLAND
Onnea Lahti 120-vuotta 2025 ∙ digitaalinen kuvitus | digitalillustration Lahden kaupungin 120-vuotisjuhlavuoden kuvitus illustrationsfortheCityofLahti120thanniversary celebrations ∙ LAHDEN KAUPUNKI ( CityofLahti)
USA:n vaiettu velkapommi ⁄ Helsingin Sanomat 2024 | 38 × 60 ∙ digitaalinen kuvitus | digitalillustration lehtiartikkelin kuvitus | newspaperarticleillustration SANOMA MEDIA FINLAND
Outi Kainiemi
Mitä nyt, Eurooppa? ⁄ Suomen Kuvalehti
2025 | 29 × 22 ∙ sekatekniikka, vesiväri ja digitaalinen piirros | mixedmedia,watercolouranddigitaldrawing lehden kansikuvitus magazinecoverillustration ∙ OTAVAMEDIA
( ↑ ) Rauha ⁄ Maailman Kuvalehti
2025 | 35 × 26 ∙ sekatekniikka, vesiväri ja digitaalinen piirros | mixedmedia,watercolouranddigitaldrawing lehden kansikuvitus | magazinecoverillustration SUOMALAISET KEHITYSJÄRJESTÖT − FINNISH DEVELOPMENT NGOS FINGO RY
Tukevasti pystyssä ⁄ Suomen Kuvalehti
2025 | 29 × 22 ∙ sekatekniikka, vesiväri ja digitaalinen piirros | mixedmedia,watercolouranddigitaldrawing lehden kansikuvitus magazinecoverillustration ∙ OTAVAMEDIA
Ninni Kairisalo
Helsinki 2050 I ⁄ Tillbaka till 2050
2024 | 140 × 100 ∙ mustepiirros paperille, digitaalinen väritys | inkdrawingonpaper,digitalcolouring novellimuotoisen tulevaisuustarinan kuvitus, Yhden pallon visiot -projekti | illustrationsforfuturenarrativein short-storyformat,Yhdenpallonvisiotproject ∙ HANNA HANNULA JA DANIELA ROSQVIST
( ↑ ) Helsinki 2050 II ⁄ Tillbaka till 2050
2024 | 84,1 × 59,4 ∙ mustepiirros paperille, digitaalinen väritys inkdrawingonpaper,digitalcolouring novellimuotoisen tulevaisuustarinan kuvitus, Yhden pallon visiot -projekti | illustrationsforfuturenarrativein short-storyformat,Yhdenpallonvisiotproject ∙ HANNA HANNULA JA DANIELA ROSQVIST
2025 155 × 70 ∙ digitaalinen painatus puulevylle | digitalprintonwoodpanel kuvitussarja kirjaston hyllyjen päätylevyissä, osa Lempeä ⁄ Ljuvlig -taidekokonaisuutta illustrationseriesforlibraryshelvingendpanels,partoftheLempeä⁄Ljuvligartwork SVENSKA KULTURFONDEN I BJÖRNEBORG, JKMM ARKKITEHDIT
( ↑ ) Lempi ⁄ Ljuv ⁄ Kulttuurikampus Fiini
2025 284 × 1158 ∙ muraalimaalaus | muralpainting
osa Lempeä ⁄ Ljuvlig -taidekokonaisuutta | partoftheLempeä⁄Ljuvligartwork SVENSKA KULTURFONDEN I BJÖRNEBORG, JKMM ARKKITEHDIT kuvaaja |photographer Hannu Rytky
Daydreams #48, sarjasta Unelmia Daydreams 2023 | 42 × 29,7 ∙ digitaalikuvitus risografialle | digitalillustrationforrisographprinting vuorovaikutteinen näyttelyprojekti: ”Unelmoin hetken kestävästä täydellisestä hetkestä. I dream of a perfect moment, that only lasts a moment. I dream of being able to express myself freely through dance in a performance. Unelmoin, että saan elää musiikin ja perheen keskellä. I dream of living in the midst of music and family.” | interactive exhibitionproject:“Idreamofaperfectmomentthatonlylastsamoment.Idreamofbeingable toexpressmyselffreelythroughdanceinaperformance.Idreamoflivinginthemidstofmusicandfamily.”
