Skip to main content

Satakunnan kansa 13.4.2008

Page 1

Uutiset: Peruspalveluministeri Paula Risikko lupasi Porissa, että lääkäripulasta otetaan niskalenkki. Myös lapsilisät sidotaan indeksiin. Sivu 3

Urheilu: Urhoollisesti taistelleen Espoon Bluesin ihmeet loppuivat. Oulun Kärpät uusi SM-liigan voiton maestro Hyvösen johdolla. Sivu 16.

Sunnuntai 13. huhtikuuta 2008 viikko 15

▲ ▲ ▲ LT - L E V I K K I 5 5 . 3 0 2 1 3 6 . v u o s i k e r t a

N:o 101 (34.824) Irtonumero 1,80 ¤

”Elämäntyöni on valutettu alas viemäristä”

Tomi Glad/SK

Kohun jälkeen: Rivikansanedustajaksi palaava Ilkka Kanerva pohtii syyn ja seurauksen suhdetta. Ulkoministerin paikalta pudotettu kansanedustaja Ilkka Kanerva on koonnut itseään ja ajatuksiaan kotiseudullaan Turussa. Media toimi kohun keskellä hänen mielestään ”yksiar-

voisen niittaavasti”. – Kummallisinta on, että tiedotusvälineet voivat kertoa miten perättömiä asioita tahansa, mutta niiden toiminnan kritisoiminen on kiellettyä.

kin lausuntoja, pysyi kahta poikkeusta lukuun ottamatta hyvin solidina. Viime päivinä julkisuudessa esitettyjä mielipiteitä siitä, että keski-ikäisten miesten aika politiikassa on ohi hän

Hän kiittää tuesta sekä kannattajiaan että muiden puolueiden edustajia. – Edes oma eduskuntaryhmä, joka ymmärrettävästi on aina herkin kentän paineen takia antamaan populistisia-

pitää ”suvaitsemattomina”. – Nuorille pitää antaa tilaa ja kannustusta. Ajatus siitä, että ihminen on tietyn iän ohitettuaan hyödytön, ei sovi sivistysvaltioon. O Sunnuntai-liite

Kiukustuttavin asia on se, miten kaikki ”tietävät”, että olen muka valehdellut.

a

Kanervan suunnitelma pyrkiä ministerikauden jälkeen Kansainvälisen yleisurheilujärjestön IAAF:n johtotehtäviin ulkomaille hautautui laajamittaisen kohun raunioihin.

Martti Larikka/SK

Koira toisen parhaiten löytää

Karhuviesti: Ennakkosuosikki Joensuun Kataja jäi kokonaan pois.

Jenni Gästgivar/SK

Mari Tonteri opasti koiraetsinnän saloihin. Paimenkoira Darwin osoitti heti vainunsa vaativaan lajiin.

Historialliset markkinat ovat kesä kesältä yleisempiä.

Lemmikinetsintä on koiralle ja omistajalle hyödyllinen harrastus. Omistajan ja lemmikin välinen vuoropuhelu syvenee kuurupiiloa harjoitellessa. Kouliintunut etsijäkoira on myös avuksi oikeasti kadonneen lemmikin paikallistamisessa. O Uutiset 4

Ääretön herkkyys, joka avautuu näyttämöllä. O Tänään 28

O Uutiset 10

Voittajajoukkue Turun Weikkojen Vesa Erojärvi tuo viestin kakkososuudelle lähtevälle Jari Jaakkolalle.

Maantieviesti taas turkulaisten ylivoimaa Liki 200 joukkuetta kirmasi 31. Karhuviestin sopivassa juoksusäässä. Kilpasarjaa latisti hiukan Joensuun Katajan pois jääminen. Joensuulaiset olivat ilmoittaneet viestiin kolme joukkuetta, mutta yhtäkään näistä ei Rauman ja Porin välil-

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

UPIn Väyrynen: Halausta liioiteltu Syytökset Ulkopoliittisen instituutin johtajaa Raimo Väyrystä kohtaan kovenevat. Enää ei puhuta vain alkoholin käytöstä työtehtävissä, vaan myös naispuolisen alai-

lä nähty. Kilpasarjan voiton vei tuttuun tapaan turkulaisjoukkue, sekä naisissa että miehissä. Turun Urheiluliitto voitti naisten viestin ja Turun Weikot miesten kilpasarjan. Karhuviestin osanottajamäärä kasvoi suurimmaksi vuosiin.

O Uutiset 4

O Urheilu 15

Ilmoittautuneita oli yli 200, mutta muutaman poisjäännin takia määrä jäi hiukan alle 200:n.

Sää tänään

O Ulkomaat 12

O Enemmän sivulla 32

O Urheilu 14

Vankien kaveri siviiliin Perjantaina eläkkelle jäänyt Satakunnan vankilan johtaja Tauno Mäkelä tunnetaan vankien kaverina, jolla riitti työvuosinaan aina aikaa pahimmankin rötöstelijän murheille. – Vankeja pitää kohdella ihmisinä, Mäkelä korostaa. Hänen teeseihinsä kuuluu väite, jonka mukaan yhteiskunta tarvitsee konnia siinä kuin herroja ja missejäkin.

sen ahdistelusta. Väyrysen mukaan halaustapausta on liioiteltu. Hän sanoo lisäksi olleensa vain kerran töissä humalaisena.

Tsunami tunkee yhä acehilaisen elämään.

”Pira” palaa liigakentiltä Poriin.

Raimo Väyrynen

Satakunnankansa.fi Elovena-Marjon leimaaminen Epovenaksi tuntuu tarkoitushakuiselta mustamaalaukselta.

A

O Jälki-istunto 2

Mutkikkaaksi on ihminen rustannut tuon hyvänä ihmisenä olemisen!

A

O Uutiset 5

O Mielipide 29

1 800 euroa kuussa, käteen 1 300, työkokemus 25 vuotta. Keskustelupalstalla ollaan palkasta avoimia mutta hieman tyytymättömiä. O satakunnankansa.fi/keskustelut

Viikingit pystyttivät torinsa Euraan Nauravan Lohikäärmeen piha-alueelle. Katso videolta, kuinka tapahtuma keräsi jälleen toistasataa kävijää. O satakunnankansa.fi/videolinkit

20 KPL SHOKKIERÄ !

PORIN HONKKARIN PUUTARHAMYYMÄLÄ AVOINNA TÄNÄÄN KLO 10-16. TERVETULOA !

PORI, Itäkeskuksenkaari 2 avoinna: ark. 9-20, la 9-18

T

AUNIIT KO KOT OT TIMA AIS SET

ORV VOKIT VOK

1000 KPL SHOKKIPOISTO !

• eri värejä

8 kpl

495 á 0,70

SAKSET

010 KPL

25 KG • Kekkilän puutarhakalkin raaka-aine on puhdasta luonnonmukaista marmorirouhetta. Koostumukseltaan kalkki on murumainen ja kostea, jonka ansiosta se on helppo levittää tasaisesti ja ilman pölyä. Rakenteensa ansiosta kalkki liukenee nopeasti kasvin käyttöön ja vaikuttaa pitkään. (0,22/kg)

550

norm. 99,00

www.hongkong.fi Tarjoukset voimassa viikon tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin, toimitusten viivästymisiin ja tuote-erän loppumiseen.

6900


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Satakunnan kansa 13.4.2008 by Miika Takala - Issuu