Merimeloja 1/2026

MERIMELOJA

1/2026

Unelmista totta

Sylimelontaa ja ankaraa opastusta

Tässä on kuvakisan voittaja!

Aloittelijan havaintoja ruskaretkeltä

Vieraanvaraisuutta Saimaalla Retkeilijän sydän jäi Maakallalle

Hallitus

Puheenjohtaja: Ralf Sund, pj@merimelojat.fi

Varapuheenjohtaja: Rauli Rautavuori, vpj@merimelojat.fi

Sihteeri: Martti Roivainen, sihteeri@merimelojat.fi

Nuorisojaosto: Jonne Hirvonen, nuoriso@merimelojat.fi

Koski- ja poolojaosto: Ville Vainio, poolo@merimelojat.fi

Kuntomelontajaosto: Rauli Rautavuori, vpj@merimelojat.fi

Rata- ja maratonjaos: Tom Grundström, rata@merimelojat.fi

Retkijaosto: Tanja Saloniemi, retki@merimelojat.fi

Virkistysjaosto: Olli Lehtonen, virkistys@merimelojat.fi

Koulutus: Renita Niemi, koulutus@merimelojat.fi

Mäntysaaren isäntä ja turvallisuus: Timo Mononen, mantysaari@merimelojat.fi

Rakennusten kunnossapito: Matti Huhtamies, kiinteisto@merimelojat.fi

Merimeloja-lehden päätoimittaja: Tatu Paulaharju, lehti@merimelojat.fi

Muut luottamus- ja toimihenkilöt

Taloudenhoitaja: Anni Rikkonen, talous@merimelojat.fi

Taloussihteeri: Laura Kalin-Paredes, taloussihteeri@merimelojat.fi

Toimistonhoitaja: Rosa Helin, toimisto@merimelojat.fi

Vahtimestari: Marianne Anttila, vahtimestari@merimelojat.fi

Kalustovastaava: Kalustotiimi, kalustotiimi@merimelojat.fi

Skorvön isäntä: Harri Granholm, skorvo@merimelojat.fi

Vajamestari, bussi ja peräkärryt: Jussi Laari, bussi@merimelojat.fi

SUP-vastaava Teemu Koskinen, sup@merimelojat.fi

Nuorisotoiminnan toiminnanohjaaja: Elina Laaksonen, nuoriso@merimelojat.fi

Viestintä

Merimeloja-lehden taittaja: Elisa Penttilä, taitto@merimelojat.fi

Verkkosivut: Jussi Gustafsson, www-vastaava@merimelojat.fi

Instagram-tili: Tatu Paulaharju, insta@merimelojat.fi

Kannen kuva Martti Roivainen.

Terveisiä unelmatehtaalta

Viime

talvena moni seuramme retkiluistelua harrastavista jäsenistämme pääsi toteuttamaan unelmiaan. Vuosikymmenen parhaat jäät mahdollistivat lukuisia retkiä ulkosaariston luodoille, majakoille ja Saaristomeren tutuille melontakohteille aina Utötä myöten. Unelmajahtiin ei kuitenkaan tarvitse aina lähteä uloimmalle luodolle, usein lyhyempikin retki riittää. Pääasia on, että lähtee.

Tässä vuoden ensimmäisessä numerossa kerromme erilaisten haaveiden toteutumisesta. Kaksi ensikertalaista kirjoittaa omasta melontaretkikokemuksestaan: toinen meloi kesäisellä mutta paikoin kolealla Saimaalla ja toinen syksyisellä Kolovedellä. Unelmia toteutui molemmilla retkillä, kun vain uskalsi lähteä matkaan.

Useiden vuosien retkeilyn jälkeenkin löytyy vielä unelmia täytettäväksi.

Vetäjäkonkarin viisi vuotta itäneen haaveen toteutumisesta kertoo juttu, jossa melotaan pitkä retki Pietarsaaren ja Kalajoen välillä.

Henri ”Hemppa” Modig lähti toteuttamaan unelmiensa lomaa Saimaalle ja vei mukanaan seitsemän rohkeaa melojaa. Juttua lukiessa vaikuttaa siltä, että keväisessä retkiesittelyssä luodut odotukset toteutuivat. Yhdessä retkiseurue loi itselleen kesän unelmaloman.

Skorvön isäntä Harri Granholm kertoo saaren uudesta saunamökistä, siitä mitä mökittöminä vuosina on tapahtunut, mitä on luvassa ja miten mökissä tulisi olla, jotta kaikilla olisi mukavaa paratiisisaarellamme. Tämä alkanut kausi tulee olemaan unelmien täyttymys, kun saamme mökin käyttöömme.

Millaisesta melontaseurasta sinä haaveilet? Millainen seuramme tulisi olla, jotta unelmamme voisivat toteutua? Näitä haaveita ei toteuta kukaan muu kuin me itse, yhdessä puuhaten ja meloen. Tätä sekä seuran tulevaisuuden toimintamalleja pohtii puheenjohtajamme Ralf Sund omalla palstallaan.

Seuramme on aikamoinen unelmatehdas, kun huomaa, mitä kaikkea se mahdollistaa lajimme parissa. Tehdään yhdessä unelmista totta.

Tatu Paulaharju

Päätoimittaja

PS.Ilmoittaudu syysnumeron toimittajaksi – tienaa siistillä sisähommalla talkoopisteesi.

Saat minulta aiheen, jos mielessäsi ei ole omaa kiinnostuksen kohdetta.

Ole yhteydessä: lehti@merimelojat.fi.

Rannikolla

Pietarsaaren ja Kalajoen välinen rannikko tarjosi melontaa valoisassa kesäyössä, myrskyä majakkasaarella ja aution sinisen maiseman. Retken vetäjän unelma toteutui viiden vuoden haaveilun jälkeen.

Teksti ja kuvat M. Erimeloja

Saavumme päätöspaikkaan Kalajoen venesatamaan heinäkuun yhdeksäntenä kello 13.05. Ei luiskaa, ei laituria, vain jyrkähkö kiviruohopenkka. Kajakit ylös, tyhjiksi ja peräkärryyn. Yhtä lukuun ottamatta autot talletettiin tänne alussa. Kotimatka edessä.

Oma olo ei kuitenkaan ole tyhjä – päinvastoin, olemme tulvillaan juuri päättynyttä melontaa, se keinuttaa vielä kuin päättymätön riemu ja matka lempeillä sinisillä aalloilla mantereen hiekkarannoille.

Silti kyseessä on erään suunnitelman päätös. Viisi vuotta sitten aloin tarkemmin perehtyä Pohjanlahteen, ja lähdimme melomaan Selkämerelle. Perämeri oli vuorossa vuonna 2022 aina Ruotsin puolta myöten, mutta sitten tuli tauko. Olivatko suunnitelmani liian kunnianhimoisia? Osallistujia ei vain löytynyt 10–12 päivän melonnoille. Mitä tehdä…?

Lyhensin matkaa ja rajasin alueen tarkemmin niin kuin olisi alun perinkin pitänyt tehdä eli selkeisiin kohteisiin. Pietarsaaren ja Kalajoen välistä niitä tuntui löytyvän, mutta joidenkin saavuttaminen vaati hyvää säätä. Sen ei saa antaa pelottaa, tehdään vain valmistelut ja sitten annetaan onnelle paras mahdollisuus auttaa.

Krokotiililähtö tutuksi

Eipä kerrankin aloiteta alusta, vaan melotaan suoraan Mässkäriin klo 00.05. Sehän on vaivatonta

Näkymä Tankarin majakkamestarin talosta.

Edellisen aukeaman kuva: Maakallan kirkko.

heinäkuun valoisassa yössä, ja pikku hiekkarantakin yllättää mukavasti. Muistan radion merisäästä joskus kuulleeni säätietoja rannikkoasemilta: ”Mässkär, näkyvyys 11 km…”. Saari jäi pysyvästi mieleeni.

Tällä reitillä tauko- ja yöpaikkoja ei ole missä vain – maa nousee, rannat ovat kiviset, mökkejä on runsaasti –, joten ne kannattaa etukäteen selvittää. Sitten voi ehkä tyytyväisenä löytää Flaskskäretin siloisen hiekkarannan ja Orrskäretin vielä hienommat dyynit, joskin lahti on muotoutunut niin, että ainakin luoteistuulella tulo on tyrskyllä ratsastamista rantaan. Täällä Riitta opettaa, miten täydessä lastissa oleva kajakki käännetään helposti kokka merelle. Poistuminen on nimittäin tehtävä keula edellä krokotiililähtönä ja silti ohjaamo luultavasti kastuu. Mutta sehän on vain jännittävää melojalle ja hauskaa katselijoille.

Etukäteistutkiminen ja Mobihiisi eivät aina auta. Seuraavassa kohteessa havaitsemme, että luvattu laavu on kadonnut veneseuran uuden tukikohdan alle. Katse lähimpään saareen, kello on jo paljon.

Yllä mainittuja kiviä riittää seudulla. Kivirivit jatkuvat saarien päistä kuin häntänä etelään ja pohjoiseen kivirivejä, pinnalla ja piilossa. Myöhemmin Tankarista lähtiessämme saimme tuta, miten ne on pakko ottaa huomioon.

Myrskyn vankina

Melontaretkellä kaikki kilometrit tapahtumineen ovat kiinnostavia, mutta jotkin paikat vain kohoavat muiden yläpuolelle. Niin kuin Tankar, joka nyt nousi harmaudesta majakkoineen. Meloimme vaikuttuneina kokonaan saaren ympäri. Kenties

sen sijainti tyhjän ulkomeren laidalla tuo saarelle julesvernemäistä ”majakka maailman laidalla” -tunnelmaa, vaikka manner onkin lähellä. Lupaava ensivaikutelma ei petä…

…ja jatkuu parempana. Olimme varanneet majakkamestarin talosta huoneen, ja se on upea. Hirsiseinät, sinivalkopeitteiset vuoteet. Yhteiskeittiö, jättikummelin kivikasa ulkona ja ikkunasta näkymä

Tankarin punavalkoiselle majakalle, jonka leveä jalusta kaventuu ylös, ylös. Majakka omassa pihassa! Vieressä on saunarakennus, jonka vapaa käyttö kuului hintaan.

Olemme majakkasaaren vankeja ja nautimme siitä.

Mutta ulkona uhkaavat pilvet lähentyvät, vääntyviä mustia aukkoja sudenkarvaassa taivaassa. Tuuli on noussut hitaasti koko ajan. Kahvilanpitäjä kertoo Ulla-myrskystä ja lupaa meille ilmaisen toisen yöpymisen, jos emme pysty sään takia lähtemään huomenna. Jenny-laivakaan ei kuulemma pääse tulemaan. Mahtavaa!

Pääsemme kiipeämään majakkaan yksityisnäytöllä ja maksutta. Loppuilta kuluu kahvilassa, saunoessa ja ulkona myrskyä ihastellessa.

Olemme majakkasaaren vankeja ja nautimme siitä.

Aamulla tuuli on heikentynyt, mutta odottelemme iltapäivään asti. Veneilijä kertoo

aaltojen olevan metrisiä. Pari purjehtijaa on kiinnostunut lähdöstämme ja tulee auttamaan kajakkien vesillelaskussa. Viereinen puu on satanut lunta kajakkien päälle. Sataman suulla paljastuu kohtalainen ristiaallokko (ei kai sentään metrinen), mutta huolestuttavampia ovat valkoiset tyrskyjonot pitkissä riutoissa etelässä päin. Tuloreittiämme emme voi käyttää, mutta sitten valkeissa kuohuissa näkyy aukko, josta pujahdamme tyynemmille vesille.

Karikoilta päädymme iltapäivällä pehmeälle Valkohiedalle Trullevin hassun pitkän niemen rannalla. Teltan voi perustaa hiekalle, ja niin tekee Tuikku

Seuraavana päivänä käymme tarkistamassa Oton ja Laurin suositteleman Poroluodon, mutta meillä ei ole harmi kyllä aikaa saunoa. Siellä on tietenkin porontalja, joka tarjoaa kivoja stailausmahdollisuuksia.

Ajatuksemme ovat jo pyörineet Maakallassa ja Ulkokallassa ja seuraamme säätä herkeämättä. Kurjalta näyttää, vaikka nyt onkin mainio keli. Hyvä niin, koska Hakuntissa joudumme odottelemaan kuusi tuntia Vattajan ammuntojen loppumista. Olemme lepoasennossa jalat harallaan puolustusvoimien ja viereisen mökin maiden rajalla, mutta ei meitä tulla hätyyttämään pois. Hotellikuolema. Lähtö on 23.00. Meloessamme pohjoiseen aurinko laskeutuu uimasilleen mereen ja uppoaa, mutta taivas ei pimene. Kolmas hiekkarantayö edessä.

Intoa puhkuen kohti Tankaria.

Kahdet tonnarijuhlat

On varastojen täydennyksen vuoro, ja sehän onnistuu

Himangalla. Se tarkoittaa joillekin munia ja pekonia, toisille jotain muuta. Ravintola laittaa pitsaani majoneesia tilatun valkosipulin sijaan.

Sitten alkaa sää aallokoitua, kylmetä ja tummua. Pujottelemme kivikkojen läpi ja saavumme laavulle, jossa paistamme räiskäleitä ja juhlimme Riitan tonnariutta kuten teimme vuonna 2022 Röytässäkin. Seuraava päivä tarjoaa vastatuulta, sadetta ja vilakkaa. Hyvästi Maakalla. Suunnistan harhaan, mutta onneksi löydän kuitenkin autiotuvan naapurisaaresta. Joonas tuikkaa kamiinan tuleen, mutta toinen retkeläinen sahaa innoissaan sormeensa.

Marjo käärii haavan tiukasti umpeen. Suosittelen ensiapulaukkuun haavateippejä, ei laastarilla tee mitään tällaisissa haavoissa.

Tupa on ahdas kuudelle, mutta niin vain mahdumme sinne mukavasti rojuinemme viettämään Hempan tuhannen kilometrin juhlaa. Kuka nyt kilometrejä laskee… mutta tonni vuodessa on tavoite. En millään usko, että sääennuste lupaa parempaa seuraavaksi päiväksi.

Silti tyyni meri hymyilee meille aamulla, ja me takaisin. ”Eres pläkä meri, ei muuta ku melat pyärimä”. Vähän matkaa melomme pohjoiseen, ja kaukana näkyy jotakin… se on… sen on pakko olla Maakalla, ehkä kymmenen kilometriä.

Maakalla ansaitsee enemmän

Tuuli nousee loppumatkasta, ja matalikolla syntyy ikävän teräviä aaltoja. Olemme Maakallan vieressä, mutta matka ei tunnu edistyvän. Ei puhettakaan saaren kiertämisestä. Helpottuneina kaarramme matalavetiseen lahteen, jonka leuat nielaisevat meidät kuin merielävät.

Lahti on tyyni, ja tyynnyn itsekin seistessäni lämpimässä rantavedessä. Harmaita rakennuksia, värikkäitä mökkejä, paljon laitureita… Pari ihmistä katselee meitä mökin ovelta, mutta ei piittaa mitään. Tiedän saaresta vain, että telttailu ja yöpyminen on kielletty. Aiomme viettää täällä muutaman tunnin ja meloa takaisin Rahjan saaristoon.

Legendaarisen hyvä savusiika-ateria Maakallalla.

ja aurinkoa, vain leppeä maininki lainehti.

Olemme kyllä ruumiillisesti Maakallalla –monen vuoden unelmien jälkeen – mutta olemme vain matkailijoita kameroineen. Tämä saari ansaitsee enemmän. Nämä mietteet selkenevät täysin vasta oleskelun loppupuolella ja kotona, mutta syntyvät jo rannalla kala-aittoja ja väsymättä lentäviä tiiroja katsellessa.

En sittenkään rentoudu täysin. On pakko vielä jatkaa muutama kilometri eteenpäin, koska Ulkokalla kutsuu.

Aallot työntävät halukkaasti meidät pieneen satamaan. Saalistaan perkaavat kalastajat neuvovat ainoan loven laiturin takana, ja sekin on vaikea lasikuitukajakeille. Satama on kivilouhoksen ympäröimä kulho.

Täällä on ollut joskus matkailijamajoitusta majakanvartijoiden talossa. Mökkejäkin ja pari asukasta havaitaan, ja Ulkokallan mustavalkoraidallinen majakka. Ei paljon muuta, saari on täysin paljas ruohoa lukuun ottamatta.

Maakallalla on tällä välin tapahtunut paljon. Tuikku on ystävystynyt paikallisten kanssa, tilannut savusiikaa ja majoituksesta ja saunastakin on ollut puhetta. Hän tuntee jo koko saaren ja sen väestön. Lounaan jälkeen lähdemmekin Tuikun perässä opaskierrokselle.

Tunnen kuinka pikkuhiljaa alan elää niin kuin saari vaatii. Olen varma, että muutkin huomaavat Maakallan erikoisen tunnelman. Siinä yhtyvät kaunis sää ja pääsy tänne melomalla, saaren tavat ja syvän

rauhallinen maisema, paikalliset istuskelemassa ”baarin” luona, kala-aittojen ammoin eläneet kuolleet koristukset, tuulessa heiluvat lämpimät heinät, uteliaat punajalkaviklot ja ruohojen keskellä karikivet, jotka paikallinen asukas meille osoittaa. Istumme päätösten tekemiseen tarkoitetulla tasaisella kivellä ja mietimme Maakallaa.

Kuten Tankarillakin vaikutuksen tekee myös paikallisten rento suhtautuminen elämään. Meille

Tunnen kuinka pikkuhiljaa alan elää niin kuin saari vaatii.

luvataan yösija kahden vanhanpiian mökissä (joka on nyt vapaa) ja iltasauna.

Sitä ennen nautimme äsken pyydettyjä ja savustettuja siikoja karttalehtien päällä. Parempaa kalaillallista en ole saanut koskaan.

Seuraava aamu aloittaa viimeisen retkipäivän. Meri on merta sinisempi ja tuuleton, vain vanha leppeä maininki lainehtii kevyesti allamme meloessamme 16 kilometrin päässä vaivoin näkyviä tuulimyllyjä kohti. Välillä on pysähdyttävä vain kellumaan ja nauttimaan sinisestä autiudesta. Kohta rannikko näkyy jo paremmin.

Ikuisesti jatkuvalla melontaretkellä

Merimelojien tonnarit kertovat, miten viime vuoden kilometrit kertyivät.

Toimittanut Tatu Paulaharju

Hannu Taipale meloi viime vuonna 4 083 kilometriä.

”Kauteni oli pitkä: se alkoi 5. maaliskuuta ja loppui 21. joulukuuta. Melontakeliä olisi riittänyt vuoden loppuun asti, mutta jouluntienoon flunssan ja välipäivien hiihto-reissun takia jäi muutama hyvä melontapäivä väliin. Kevään sormioperaatiosta johtunut kahden kuukauden tauko leikkasi saldosta tonnin.

Kilometrini koostuivat monenlaisista melonnoista. Kymmenen järven nauha Virrat-Hämeenlinna-Länkipohja plus jatkot toi 470 kilometriä, Soisalo runt kerrytti 480 kilometriä ja viikonloppuretkistä Porkkalaan ja muualle tuli 1660 km. Pisin päivämatkani oli Vöhandu, 100 kilometrin maraton kaksikolla. Loput kertyivät iltalenkeistä lähivesillä.

Sari Saranka meloi viime vuonna 2120 kilometriä.

”Kesän 2025 kilometrini kertyivät maalis-marraskuussa. Melonta on minulle mieluista, ja kilometrit kertyivät vähitellen tasaista tahtia. Loppukaudesta ehkä aavistuksen verran pinnistelin, jotta sain kaksi tonnia täyteen.

Kävin melomassa vajalta useimpina arkiaamuna kympin lenkin ennen töihin menoa. Viikonloppuisin ja lomilla tein retkiä Päijänteellä ja Saimaalla puolisoni kanssa. Retkillä päivämatkani olivat 25–35 kilometriä.

Viime kesänä toteutui pitkäaikainen unelmani ”ikuisesti” jatkuvasta melontaretkestä, kun kiersimme puolisoni kanssa 16 päivää putkeen Saimaan kansallispuistoja. Alun perin ajatuksena oli viiden päivän retki,

Tulevalla melontakaudella näen unta Skorvön uuden saunan löylyistä.” mutta kun lomaa oli jäljellä ja helle vain jatkui, niin kävimme vain välillä kaupassa ostamassa lisää eväitä ja pidensimme retkeä. Tämä on myös haaveenani tulevalle melontakaudelle – uusia pitkiä retkiä saaristossa.”

Riitta Turunen meloi viime vuonna 2082 kilometriä.

”Kilometrejä ehti karttumaan hyvin: kausihan oli pitkä, maaliskuulta joulukuun loppuun.

Kesääni mahtuu yksi pitempi retki, ja viime kesänä se oli viikko merkkareiden kanssa Pietarsaaresta Kalajoelle. Pari lyhyempää retkeä ja viikonloput saaristossa kerryttivät kilometrejä mukavasti. Ja iltalenkille kannattaa aina lähteä tuulettumaan.

Tulevalla melontakaudella aion meloa majakalle – monta on vielä käymättä!”

Merimelojien tonnarit 2025

Yli tuhannen kilometrin kertymään ylsi viime vuonna 20 Merimelojaa:

Hannu Taipale

Tatu Paulaharju

Erkki Nieminen

Laura Tielinen

Harri Granholm

Sari Saranka

Riitta Turunen

Ilkka Ritvos

Jari Kallio

Henri Modig

Miliza Malmelin

Ilmo Karila

Jyri Juslen

Reino Kaario

Päivi Nikander

Martti Roivainen

Katri Malmström

Rauli Rautavuori

Kirsi Nukarinen

Lindell

Ruskaretkellä Koloveden kapeissa salmissa

Elisa Penttilä lähti elämänsä ensimmäiselle seuran ruskaretkelle mukanaan Hai-saappaat, muistiinpanovälineet ja neuvostoaikainen Smena-filmikamera.

Teksti ja kuvat Elisa Penttilä

Koloveden kansallispuisto

Ruskaretkellä melottiin Koloveden kansallispuiston alueella, missä moottoriveneilykielto (halleluja!) takaa luonnonrauhan. Melontakilometrejä kertyi kolmen melontapäivän aikana yhteensä 79. Pyylinsaaren kierto jäi vielä seuraavaan kertaan –Kolovedelle täytyy siis ehdottomasti palata!

Lauantaina iltapäivällä tutkimme kansallispuiston pohjoisosaa ja meloimme Loikannimen ympäri kohti Varkaanlahtea, joka sijaitsee jyrkkärinteisen Loikansaaren kainalossa. Peränpitäjä kuittaa: kaikki melojat näkyvissä.

Aamurituaaleista

Aamuisin on havaittavissa kahta eri taktiikkaa: ensin aamupala, sitten pakkaus; ensin pakkaus, sitten aamupala. Itse kuuluin jälkimmäiseen leiriin, koska järkeilin, että aloittelijana kajakin pakkaamisessa saattaa kestää, mutta aamupalan sijaa voisi tarvittaessa toimittaa nopeasti hotkaistu proteiinipatukka tai kaksi. Lopulta ehdin kuin ehdinkin keittää joka aamu pakkausten jälkeen ihan puuron ja teen. Puuro naamaan, tee sisuksia lämmittämään, kattilan pikainen huuhtaisu ja menoksi! Muuten: jos olet illalla viimeinen laiturille nousija, olet aamulla ensimmäinen laiturilta lähtijä. Tunne vastuusi ja muista tämä, kun suunnittelet aamun logistiikkaa.

Melomaan lähdettiin perjantai-aamuna Koloveden kansallispuiston eteläpuolelta Käköveden telttailualueelta.

Lauantai alkoi vierailulla Pilpan kanavalle. Kuvaaja dokumentoi, kun Tatu dokumentoi miten melojat viilettävät Pilpankosken virrassa.

Varustautumisesta

Leirielämässä on tunnelmaa, mutta telttayöt kyllä verottavat, ainakin kun makuualusta on ohut. Siinä taitaisi olla seuraava viisas retkivarusteinvestointi. Viimeisenä aamuna vastaus kysymykseen ”Nukuitko hyvin?” alkaa olla vain toteava ”Nukuin”, koska jos muistaa heränneensä, on kai täytynyt myös nukkua vaikkei siltä erityisesti tuntuisi.

Vesi oli lokakuun alussa niin matalalla, että vesiraja oli paennut kaislikon taa. Vesille lähdettiin peilityynessä säässä.

Retken ensimmäinen rantautuminen oli tutustuminen Vaajasalon telttailualueeseen. Kanoottilaiturit olivat kautta kansallispuiston erinomaisia, mutta kaikki 12 hengen retkikuntamme kajakit eivät laitureille mahtuneet.

Perjantaina Ukonlahdella meloessamme Hemppa kertoi aiemmalla reissulla mahtuneensa kuvan koloon kajakilla, joten pitihän se testata. Kallionseinämien väliin sujahti sujuvasti Kirsin Beaufort.

Perjantaina yövyimme Mäntysalon kämpällä, osa sisätiloissa ja osa teltoissaan (kukin oman preferenssinsä mukaan). Erityisesti kämpän kuivaushuone tuli hyötykäyttöön. Kuvassa sauna ja suojelupyhimyskärpässieni.

Kuivapukusankareita näkyvissä

Retken viimeinen aamu valkenee kansallispuiston pohjoisosan Pitkäsaaressa. Melontavarusteet olivat onneksi kuivuneet yön aikana loppuillan sateen jäljiltä. Sunnuntain reitti kulki Pienen Koloveden, Kärängönlahden ja Koloveden kautta takaisin Käkövedelle.

Perjantaina törmäämme luonnonpatoon kohdassa, jossa uoma on kapea ja matala jo normaaleillakin vedenkorkeuksilla. Onneksi mukana on supersankareita – ei viitta selässä kansalaisten apuun viilettäviä anonyymejä legendoja, vaan kuivapuvun kanssa retkelle tulleita melojia. He hoitavat homman kotiin ja avaavat reitin, ja niin kuivapuvuttomat melojat pääsevät tökkimään itsensä esteestä läpi jalkojaan kastelematta. Kiitos ja kumarrus!

Oikealla: Koloveden komeita kallioita. Alla: Markku, Tatu, Hemppa, Lauri ja Mara. Alimpana: Pilpankoski antaa sopivasti vauhtia.

Ruskaretken kohokohtia

Mukavampaakin mukavampi retkiseura

Maran liekitetyt lätytTM

Ensimmäisen päivän peilityyni melontasää

Koloveden jylhät kalliot ja kapeat salmet

Pilpan kanavan valloitus

Mäntysalon kämpän saunan löylyt

Onnistuneet kallioiseen luonnonrantaan rantautumiset – kiitos Lauri jelppimisestä!

Lämmin mustaherukkamehu termarissa

(ei ole Ekströms Vanhan ajan mustaherukkamehun voittanutta)

Retkenvetäjä briiffaa päivän reitin. Koivujen ruskaloistoa Käkövedellä. Auringonpaiste täytyy taltioida!

Laitureilla koettiin jännittäviä hetkiä.

Riskienhallintaa

Kaikenlaisiin vaaratilanteisiin kannattaa varautua, mutta vesillä niitä ei tällä retkellä koettu. Kuvittele sen sijaan näkymä: neljä melojaa nostaa retkilastissa olevaa painavaa kajakkia kapealla laiturilla, laituri hölskyy ja muljahtaa rahdin liikkuessa kohti rantaa, kävely muuttuu hapuilevaksi tasa-painotteluksi. Kukaan ei kaadu, mutta lähellä on. Todella lähellä.

Haiden kanssa liikenteessä

Note to self: kannattaa ottaa retkivarusteeksi ne korkeampivartiset kumisaappaat mukavampien

Haiden sijaan. Kyllä niilläkin tarpeen tullen lyhyitä matkoja kävelisi, eikä aina tarvitsisi rantautuessa jännittää, millä askeleella saapas hörppää vettä. Vastoin kaikkia odotuksia selvisin tällä kertaa rantautumisista ilman epämiellyttäviä yllätyksiä, mutta ensi kerralla aion ostaa itselleni mielenrauhaa pakkaamalla mukaan ne toiset saappaat.

Vajatreffeillä seuran uudet toimijat

Uusien toimijoiden tavoitteena on muun muassa kehittää nuoristoimintaa ja toimittaa hyödyllistä taloustietoa toiminnan suunnittelua varten.

Toimittanut Tatu Paulaharju

Tuore taloudenhoitaja Anni Rikkonen, mikä sai sinut ryhtymään seuran taloudenhoitajaksi?

”Huomasin että seuraan etsitään taloudenhoitajaa ja innostuin, koska se mahdollistaa oman ammattiosaamisen hyödyntämisen talkoopanokseen. On myös kiva päästä ja joutua olemaan kunnolla kartalla seuran asioista.”

Mitkä ovat tavoitteesi ja mitä odotat tulevalta kaudeltasi?

”Tavoitteenani on alkuun tutustua ihmisiin ja asioihin ja opetella taloudenhoitajan hommat. Tähtäimenäni on, että pystyisin tuottamaan hyödyllistä talousinfoa toiminnan suunnittelun ja arjen tueksi sekä olemaan apuna.”

Millainen meloja olet?

”Melojana luokittelisin itseni enemmän meloksijaksi. Olen päässyt meloksimaan enemmän ja vähemmän lapsesta asti. Viime vuosikymmeninä melonta on ollut tosi satunnaista, joku kesä viikoittain ja toisena ei juurikaan. Olen melonut eniten Saimaan suojaisilla vesillä. Olisi kiva saada varmuutta, jottei kokemattomuus rajoittaisi reittejä niin paljon. Eniten tykkään pakata yöpymisrojut mukaan ja olla vähän pidempään.”

Nuorisojaoston vetäjä Jonne Hirvonen, mikä sai sinut ryhtymään hallitustyöhön?

”Olemme tehneet paljon pioneerityötä koskimelonnan olosuhteiden puolesta esimerkiksi Vapaa Virtaankoski ja Helsinki Green Water Stadion -projektien parissa, tuoreimpana esimerkkinä Palokin vapauttaminen. Vähintään yhtä tärkeää on saada lisää junnuja lajiemme pariin.”

Mitkä ovat tavoitteesi ja mitä odotat tulevalta kaudeltasi?

”Saada nuorisotoimintaa kehitettyä määrällisesti ja laadullisesti sekä innostaa melojiamme kilpapolun alkuun. Oman melonnan tavoite on saada kansainvälisen Nordic Cupin mitalisijoja kirkastettua ;)”

Millainen meloja olet?

”Vähän raskastekoinen ;) Kuulemma duffek (ohjausja käännösveto) on ollut joskus vahva.”

Pidä huolta uudesta tuvasta

Saaren isäntä Harri Granholm kirjoitti ohjeet, miten Skorvön uudessa tuvassa toimitaan.

Teksti ja kuva: Isäntä ite

Kun Skorvön tupa paloi syyskuussa 2023, uuden saunatuvan suunnittelu ja neuvottelut rakennusluvasta alkoivat välittömästi. Tuvalle oli voimassa täysarvovakuutus, ja vakuutusyhtiön tulipaloselvityksen jälkeen vahinko korvattiin. Vakuutuskorvauksen määrittämiseksi rakennusurakka piti kilpailuttaa, mikä vei loppuvuoden 2024. Samaan aikaan neuvottelimme vuokraisännän kanssa sekä rakentamisesta että vuokrasopimuksesta, sillä saari ja rakennukset ovat vuokranantajan omaisuutta. Helmikuun alussa 2025 uusittu vuokrasopimus on nyt voimassa kymmenen vuotta.

Suunnitteluvaiheessa selvitimme kahta vaihtoehtoa: hirsirakennus tai rankarunkoinen puurakennus, jollainen vanha tupa oli. Päädyimme hirsirakennukseen, joka oli kustannuksiltaan samaa luokkaa kuin rankarunkoinen. Lisäksi päätimme rakentaa erillisen puuvajan.

Urakkasopimus tehtiin helmikuun alussa 2025, ja rakentamisvaihe jatkui kesäkuulta joulukuun alkuun saakka. Nyt tupa on valmis. Loppukatselmus ja käyttölupa ovat kuitenkin vielä tekemättä. Jäiden lähdettyä keväällä päästään jatkamaan – myös puuvaja on vielä rakentamatta. Saunatupaa ei saa käyttää ennen lopputarkastusta ja vastaanottoa, sillä siihen asti se on urakoitsijan vastuulla.

Kun olemme vastaanottaneet rakennuksen, alkaa oma osuutemme: maalaustyöt, kalusteet ja muut viimeistelyhommat. Myös muita talkootöitä täytyy saaressa tehdä. Keväällä on siis luvassa runsaasti tekemistä.

Uusi tupa ja uudet ohjeet Käyttöohjeet ilmestyvät kevään koittaessa tuvan seinälle, mutta tässä muutama sana alkajaisiksi:

Oveen käy seuran Assa-saariavain. Sama avain käy tuvan ja saunan oviin. Lukon saa asetettua auki-asentoon siten, että ovi aukeaa ilman avainta. Jos tämän unohtaa, saattaa helposti käydä niin, että lukitsee avaimet sisälle. Lähtiessä täytyy varmistaa, että ovet ovat lukossa.

Näitä portaita pitkin käy tie saunaan.

Käynti pitää muistaa kirjata vieraskirjaan: milloin tulit, milloin lähdit ja ketkä olivat mukana. Nyt on niin hienot pöydät ja lattiat, että keittimiä ei saa käyttää tuvassa. Terassilla voi keitellä palonkestävällä alustalla. Kynttilöiksi suositellaan LED-kynttilöitä.

Vettä valuvat varusteet kuivatellaan ulkona. Tupaan tuodaan vain sellaisia varusteita, joista ei enää valu vettä. Lattia menee helposti pilalle vesikäsittelyllä.

Saunassa pätevät samat säännöt kuin ennenkin: ei merivettä saunaan, ainoastaan sadevettä. Savupiipussa on nyt sulkupellit saunan ja tuvan hormeille. Ne pidetään koko ajan auki-asennossa. Tuhkat tyhjennetään metalliseen tuhkaämpäriin.

Kiuasta ei lämmitetä punahehkuiseksi.

Valmistajan ohjeen mukaan tuhkalaatikko pidetään kiinni koko lämmityksen ajan.

Saunaan ei tuoda kynttilöitä. Valo voidaan tarvittaessa laittaa ikkunan ulkopuolelle. Tupakointi on kielletty tuvassa, terassilla ja piha-alueella. Sammutin, sammutuspeite ja ensiaputarvikkeet löytyvät tuvasta.

Make Skorvan Great Again

Vanavedessä

Ikimuistoisista melontaretkikokemuksistaan kertovat yleensä konkarit. Niissä tarinoissa ei sylimelota, uuvahdeta eikä kitistä. Toisin on tässä tarinassa, jonka kertoo ensimmäiselle Saimaan-retkelleen päässyt aloitteleva meloja.

Kun kaikki oli vielä täydellisesti: ensimmäinen ilta, Rokansaari ja upea auringonlasku.

Herään aamuyöllä viideltä vihreässä hämärässä, kun sade rummuttaa teltan suojaksi levitettyä tarppia. Olen pitkään haaveillut melontaretkestä makeilla vesillä, ja nyt on se hetki, kun vihdoin elän unelmaani.

Olemme Korvensaaren retkisaaressa Luonterilla, ja edessä on retkemme neljäs melontapäivä. Ennuste on luvannut ”vaarallisia rankkasateita” lähes 50 millimetriä eikä rummutukselle ole luvassa taukoa seuraavaan kahteentoista tuntiin. On heinäkuun alun viileä viikko kesällä 2025.

”Ei se todellisuudessa niin kovin sada, tarppi vain tehostaa ääntä”, sanoo oppaani viereisestä makuupussista ja tempaisee itsensä ketterästi puuronkeittoon. Oma suoritukseni ulos pussista on kuin hidastetusta filmistä. Joka paikkaan sattuu. Olen lähtenyt kuuden päivän ja reilun 160 kilometrin melontaretkelle niin, että keväältä on alla vain yksi kymmenen kilometrin melonta. Edellisten päivien pitkät melonnat tuntuvat koko kehossa.

Olemme löylytelleet illalla retkisaaren tunnelmallisessa hirsisaunassa, mutta lämpö on yön aikana ehtinyt karata elimistöstäni. Ajatuskin teltan eteistilassa kuivapussien päällä odottavien märkien melontakamppeiden pukemisesta päälle herättää minussa halun pujahtaa takaisin makuupussiin ja esittää kuollutta. En halua lähteä saaresta yhtään mihinkään tällä säällä, toisin kuin karaistunut oppaani.

”Sade ei estä melontaa. Sademelonta on oikeastaan hauskaa. Kun meloo, pysyy lämpimänä. Ja puoli vartaloa on joka tapauksessa ohjaamossa lämpimänä”, hän maanittelee ennen kuin siirtyy

kiertävä retkireitti alkoi ja päättyi Puumalaan.

uhkailuun: ”Ja jos me jäädään tänne kahdeksi yöksi, aikataulu mättää ja joudut melomaan jonakin toisena päivänä tuplakilsat.”

On minullakin argumentteja. Ensinnäkin on kylmä, 12 astetta. Varusteeni eivät pidä sadetta. Anorakkini on kastunut jo edellisen päivän aallokossa, rurakaudelta peräisin oleva aukkopeitteeni falskaa ja, mikä pahinta, lierihattuni ei pidä sadetta ja tukkanikin kastuisi.

”Voi että, tukkasikin kastuisi”, nauraa opas, eikä se ole empaattista naurua.

Suurin synti on sylimelonta

Kun pahin sade on laantunut, kiskon kiltisti kylmänkosteat melontavaatteet ylleni. Täällä sitä muina naakkoina mennään jälleen kerran epämukavuusalueelle. Pilviverho väistyy vähitellen auringonlaskun tieltä, ja melonta tyynessä illassa on helppoa. Tunnen ylemmyyttä, kun ohittelen saunanlämpiminä laitureillaan höyryäviä mökkiläisiä.

Kokenut oppaani on suunnitellut meille Puumalasta alkavan ja sinne päättyvän rengasreitin, jonka varrelle osuu niin Luonterin luonnonsuojelualue kuin kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia kohteita. Ensi kosketukseni Saimaaseen onkin näyttänyt, että valtavalla alueella on kaikenlaista: välillä olo on ollut kuin mökkimessuilla, välillä taas kuin koskemattomassa erämaassa.

Minulla on melonnan perustaidot, mutta kaikkiaankaan kilometrejä ei ole kertynyt kuin joitakin satoja. Melomme hyvää vauhtia, ja saan valmentajan roolin omaksuneelta oppaalta hyvää palautetta: melontatekniikkani on merkittävästi parantunut neljässä päivässä. Sen täytyy olla hänen

Palosensaaressa on täydellinen telttapaikka. Tai niin sitä luulisi.

sinnikkään valmennuksensa tulosta. Suurin synti hänen listallaan on sylimelonta.

”Kiertyykö lantio? Polkeeko jalka? Kädet ovat vain telineet”, hän on muistutellut ja pyytänyt minua varmuuden vuoksi esittämään liioitellun version ”kädet telineinä” -liikeradasta.

Tämän tästä hän meloo vierelleni, tarkastelee minua hetken ja pyytää sitten korjaamaan jotain yksityiskohtaa. ”Oteleveys on liian kapea.”

Joskus erehdyn valittamaan selkäkipua, mutta sekin johtaa sylimelontatuomioon: ”Mistä kohdasta sun selkä on kipeä?” Kysymys on ansa. Jos vastaisin –totuudenmukaisesti – että lavasta, hän riemastuisi: ei lavalla melota, vaan keskivartalolla!

Kiertyykö lantio? Polkeeko jalka?

Kädet ovat vain telineet.

Kun sitten kaikesta opastuksesta huolimatta vauhtini alkaa jossain kohtaa hyytyä, hänellä on valmiina arvio syistä: ”Se on se, kun sulla ei ole melontakuntoa.”

Arvelen, että oppaan pedagogiset opit ovat peräisin samasta paikasta kuin neuvostoliittolaisten voimisteluvalmentajien. Helppo kuitenkin uskoa, kun hän sanoo, ettei ole saanut minkään valtakunnan ohjaajakoulutusta.

Myöhään illalla rantaudumme Otrasaareen. Sukellan merinovillakerrastooni, jota ilman ei olisi tällä reissulla pärjännyt yhtään iltaa ja yötä. Uni tulee minuuteissa jälleen kerran.

Pienten yövieraiden yllätys Yksi matkan parhaista hetkistä osuu viidennelle päivälle. Lipluttelemme vuonna 1877 käyttöön otetulle Varkaantaipaleen kanavalle, jossa tunnen olevani osa ikiaikaista vesiteitse liikkujien joukkoa. Kanavan päässä on ravintola, jossa on juuri alkamassa lounasaika. Kiiruhdamme buffaan ja syömme kuin emme koskaan olisi nähneet ruokaa. Opas on kaiketi kasvatuksellisista syistä päättänyt, että retkeilemme erillisissä ruokatalouksissa. Iltaisin hänen Trangiastaan on leijallut eksoottisia tuoksuja samalla, kun olen itse yrittänyt irrotella kuivia tofuja Primukseni alumiinipinnasta. Jonkun muun valmistaman aterian jälkeen olen niin onnellinen, että palaan terassilta ravintolan keittiöön kertomaan henkilökunnalle, että lounas oli elämäni paras. Lipluttelemme kapeampaa Kirkkotaipaleen kanavaa pitkin kohti Yövettä. Kanavan päässä näemme äärimmäisen uhanalaisen pikkuruisen pikkuuikun vain vähän tulitikkulaatikkoa suurempien poikastensa kanssa. Yövedellä katsastamme yli 2500 vuotta vanhat Astuvansalmen kalliomaalaukset, jotka näkyvät parhaiten vesiltä.

Jatkamme mutkittelua Yövedellä ja nousemme iltapäivän päätteeksi Kukkoluodonselän keskellä olevaan Palosensaaren retkisatamaan, jonka ainoa fasiliteetti on ulkohuussi. Muita yöpyjiä ei ole, eikä missään muutenkaan ole ristinsielua. Nostamme kajakit järvestä nousevalle sileälle kalliolle, johon mahtuu myös teltta. Saaressa on isoja alueita täynnä pulleaa palleroporonjäkälää ja koskemattomia sammalmättäitä. Paratiisi. Melkein.

Aamuyöllä herään outoon tunteeseen. Joka paikkaa kutittaa, erityisesti ristiselkään. Aamu

Ihme ja kumma: meloja on hereillä vielä auringonlaskun aikaan.

sarastaa, ja kun avaan silmäni, huomaan, että pienet mustat pisteet kiipeilevät telttakankaassa. Nousen istumaan, laitan otsalampun päähäni ja kurkistan makuupussiini. Sen turkoosi pohja kuhisee muurahaisia. Niitä on satoja, ei, vaan tuhansia – ei vaan varmasti miljoonia! Ne kiipeilevät minussa, makuupussissa, teltan pohjalla ja sen seinissä. Ilmeisesti oppaan makuupussi on ainoa paikka, johon muurahaiset eivät ole löytäneet.

Olen – varmaankin armosta – saanut nukkumapaikan oppaan Hillebergistä, jota hän vartioi kuin kalleinta aarrettaan, ja yksi ehdottomista säännöistä on ollut, että vetoketjut tulee aina sulkea huolellisesti loppuun asti. Aina. En tiedä, kuka vetoketjun auki jätti, mutta minä se en ollut.

”Ei ole kyllä koskaan ennen käynyt näin”, mutisee uninen opas ja ehdottaa, että sulkisin vielä silmäni. Saan pienen primitiivisen kohtauksen,

Herkkuboksi pelastaa, kun hätä on suurin.

jonka opas dokumentoi kännykällään, ja nousemme valmistamaan aamiaista. On muutenkin hyvä päästä ajoissa liikkeelle, päivästä on nimittäin tulossa tuulinen.

Kielletty sammakko pelastaa

Koukkaamme saarten suojasta välttääksemme voimakkaan sivuaallokon, mutta välillä on väkisinkin ylitettävä pieniä selkiä. Aalto sukeltaa sisään anorakin hihasta ja hetken kuluttua varomattoman kädenheilautuksen seurauksena kainalon kautta vatsalleni. Koko ohjaamo lilluu. Olen kuullut, että jotkut melovat villasukissa. En halua meloa märissä sukissa, mutta idea kiinnostaa: tossut ovat hiertäneet rikki jalkapöytäni ja tehneet rakot varpaisiini.

Kajakissani ei ole peräsintä, mikä yhdistettynä taitoihini saa aikaan sen, että kokkani kääntyilee itsepäisesti pienessäkin sivuaallokossa. Olen lukenut Merimeloja-lehdestä Raulin palstalta ohjeet oikeasta melontatekniikasta ja oppinut, että sammakko on tyystin kelvoton melonta-asento. Siitä huolimatta turvaan siihen hädän tullen: saan polvet tukevasti kiinni kajakin laitoihin ja pystyn ottamaan keskivartalosta tehot irti.

”Kädet telineinä”, psyykkaan itseäni, kun edessä lähestyy karikko, jota ennen minun on käännettävä kajakki. Hemmetin pulkka ei käänny. Kierto ja muutkin tekniikkaopit unohtuvat, kun runnon kokkaa tyyran puolelle. Tekisi mieli saada itkupotkuraivarit, mutta turhaa sekin olisi ilman yleisöä. Oppaan kauhtunut pelastusliivi loittonee aallokossa.

Äyrätsalon hiekkarannan toiseksi upein kajakki, rakas Viking.

Joka paikkaan sattuu. Kourani ovat jämähtäneet koukkuun melan ympärille, sormenpääni eivät ole tunteneet mitään enää tunteihin. Itkettää.

Kokoan itseni romahduksen jäljiltä, jatkan sinnikästä melontaa ja alan taas saavuttaa opasta, jonka huomaan vetävän Dressmann-melontaa (vrt. Dressman-kävely juoksumatolla) edessäni. ”Tiedätkö, aallokossa on tosi vaikea meloa hitaasti”, hän perustelee, kun käräytän hänet.

Aallokkotaipaleen jälkeen sujahdamme saarisokkeloon ja pidämme pienen tauon. Lämmitän sormiani suussa ja palaudun nopeasti.

Muutamien suunnitelmanmuutosten jälkeen rantaudumme Lapinsalmenmaan autioon retkisatamaan, jossa on pitkä upea hiekkaranta. Opas myhäilee tyytyväisenä: saatiin täyteen skorvium eli 28 kilometriä.

Pian lahdelta lähestyy tusina melojaa. Heistä monilla on sporttisen näköiset kirkkaanpunaiset kaarevat kajakit, rocker-malliset, kuten pian opin. Niiden rinnalla rakas keltainen Vikingini näyttää levähtäneeltä ja kulahtaneelta raakilta. Puran tuoretta alemmuuskompleksiani oppaalle, jonka mielestä kajakkini on täysin linjassa tyylini ja taitojeni kanssa. En ole puhunut kenenkään vieraan kanssa päiväkausiin, joten käyn tekemässä tuttavuutta. Ilmenee, että kyseessä on Sipoon melojien retki. Pian ollaankin jo tilanteessa, jossa meille tarjotaan vastapaistettuja muikkuja.

Kävelemme hiekkarannalla, josta löydämme muurahaisleijonan symmetrisiä ansakuoppia. Härkälintu uiskentelee kaislikossa. On haikea viimeisen illan tuntu.

Takaisin todellisuuteen

Lähestymme lähtöpaikkaamme Puumalaa samaan aikaan lämpöaallon kanssa. Tikkaan kuin kone! Melomme ohi hulppeiden vapaa-ajanasuntojen ja laitureissa odottelevien jahtien. Tirkistelen terasseille, joilla vaaleaan pellavaan pukeutuneet nuoret aikuiset aloittelevat lauantai-iltaa skumppalasit käsissään. Milloin viimeksi olen pessyt tukan? Puumalaan vievällä väylällä vesiliikenne vilkastuu. Vesiskootterit puikkelehtivat vailla päämäärää, pikaliipparit kaahaavat ohi kokka ylhäällä. Olen hiestä märkä ja ymmärrän, että lämpimien säiden saapuminen vasta retkeni lopussa on onni. Melonta on paljon raskaampaa paahteella. Vedämme kajakit rantaan ja kohtaamme helteestä huumaantuneen Puumalan, jossa ensimmäiset jo horjahtelevat veneiden kansilla ja kaupasta vaeltaa jatkuva pussikalja-armada kohti rantaa. Pizzapaikassa vilkaisen peiliin ensimmäistä kertaa viikkoon. No, mitä väliä.

Opas jatkaa ruokatäydennysten jälkeen melontaretkeään, ja lähden yksin ajamaan kohti länttä kajakki katollani. Olen pöllämystynyt, mielessäni on täydellinen rauha. Ajattelen opasta, joka jatkaa retkeään ja on varmaan jo tässä vaiheessa suunnittelemassa rantautumista ja toistelemassa tuttuja rutiineja. Kunpa minunkin kamalan ihana retkeni jatkuisi vielä.

Juttu julkaistaan poikkeuksellisesti ilman kirjoittajan nimeä oppaan henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Rengasreitin legit

Päivä 1: Puumala-Rokansaari 12 km

Päivä 2: Rokansaari-Uimasalo 26 km

Päivä 3: Uimasalo-Korvensaari 24 km

Päivä 4: Korvensaari-Otrasaari 20 km

Päivä 5: Otrasaari-Varkaantaipaleen kanava-Palosensaari 27 km

Päivä 6: Palosensaari-Lapinsalmenmaa 28 km

Päivä 7: Lapinsalmenmaa-LiehtalaniemiPuumala 23 km

Mestarikokit edelleen kalliolla

Viime numerosta alkanut sarja seuramme mestarikokkien resepteistä jatkuu. Kasassa on jo tusina reseptiä. Näillähän pärjää jo pidemmänkin retken.

Toimittanut Tatu Paulaharju Kuvat ja reseptit Merimelojat

Quesadillat

Juho Vieruaho

Tämä retkiruoka oli ehdoton kohokohta viikon ahkioreissulla Käsivarressa.

1. Kuivatin kotona 200 grammaa kypsää tacomaustettua jauhelihaa, jota esiliuotin laittamalla sen aamulla ruokatermariin pienessä määrässä vettä ja jota sitten tuvalla haudutin hetken kattilassa.

2. Levitin lihaa tortillaletun toiselle puolelle ja lisäsin päälle kurkkua, tomaattia ja korianteria. Päälle sirottelin vielä hyvin säilyvää parmesaanijuustoa, jonka raastoin kotoa mukaani ottamallani raastimella.

3. Taitoin letun kuvan mukaisesti ja paistoin pannulla voissa rapeaksi.

4. Leikkasin kahteen palaan ja nautin. Kaiken kruunasi pieni kylmä Coca Cola.

Pakko sanoa, että nauratti kun oli niin hyvää!

Tarzan-pihvit

Tunnettu ujo kokki

Varoitus: tämän jälkeen heität pannut ja kattilat keittiön ikkunasta ulos ja valmistat jatkossa kaiken ruokasi nuotiolla.

Tämä on nuotioruoka, joka ei onnistu muuten kuin hiilloksella. Hanki naudan ulko- tai sisäfilettä tms. pihvilihaa paloina tai porsaan maustamaton sisäfile kokonaisena. Idea Tarzan-pihveissä on, että liha asetetaan suoraan nuotion hiilille. Voi vaikuttaa brutaalilta, mutta pelko pois, raaka liha ei pala. Pinta karamellisoituu maukkaaksi, toisin sanoen ruskistuu erittäin hyvällä tavalla.

Valmistus: Aseta liha suoraan hiillokselle ja kääntele välillä. Nauta voi jäädä sisältä punaiseksi, mutta possunlihan sisälämpötilan on noustava 60–70 asteeseen. Possua varten mukana olisi hyvä olla paistolämpömittari.

Mausteeksi suolaa ja mustapippuria, juomaksi rotevaa punaviiniä. Paita sekä housut pois ja syödessä huudetaan sotahuutoa: ”Aah-eeh-ah-eehaaaaaah-eeh-ah-eeh-aaaaah!”

Yhden kattilan soijabolognese

Elisa Penttilä

Perusversio, yhden nälkäisen melojan annos*:

Valkosipulia 2 kynttä (tai valkosipulijauhetta)

1 pieni sipuli (tai kuivattua sipulia tai sipulijauhetta)

Oliiviöljyä

Puolikas kasvisliemikuutio

Mutti Datterini tomaattimurskaa 1 prk (300 g)

Vettä muutama desi

Makaronia tai muuta pientä pastaa 70 g / n. 1 1/3 dl

Soijarouhetta (vaalea tai tumma) 40 g / n. 1 dl

Persiljaa 1/2 tl, fenkolinsiemeniä 1/4 tl, sokeria 1/4 tl, pippuria maun mukaan

1. Viipaloi valkosipuli ja pilko sipuli, kuullota niitä hetki oliiviöljyssä. Jos ruokajuomana on viiniä, uhraa siitä kattilaan pari ruokalusikallista ja anna sen sihahtaa.

2. Lisää kasvisliemikuutio, tomaattimurska ja mittaa kattilaan vettä yhden tomaattimurskapurkillisen verran.

3. Kun neste kiehuu, lisää loput ainekset. Anna kiehua säännöllisesti sekoittaen kunnes makaroni on kypsää. Lisää vettä, jos soosista meinaa tulla liian paksua makuusi tai jos keitos meinaa napata pohjaan kiinni.

4. Nauti punaviinin kanssa.

* Jos haluat kokata tämän reseptin kahdelle kohtuullisen nälkäiselle (ei sudennälkäiselle) melojalle, lisää soijarouhetta ja makaronia kumpaakin 0,5 dl. Lisää myös vähän reilummin vettä, jota soijarouhe imee itseensä.

Taivaallinen jälkkäri

Sari Kämppi

Kun makeanhimo iskee, näistä melontavälipaloista syntyy helppo ja taivaallinen jälkkäri Trangialla.

Ainekset: Kajakin pohjalla pari päivää pyörinyt omena, Fazerin sinistä tai muuta suklaata, päiväluukun pähkinäpussista kourallinen pähkinöitä, mustikoita mättäältä, hiukan rasvaa pannulle

1. Poimi puoli kupillista mustikoita.

2. Pilko omena renkaiksi, poista renkaista kota.

3. Sipaise pannulle rasvaa tai tosimelojatyyliin, paista samoissa rasvoissa kuin pääruokasi. En ota vastuuta pikanteista sivumauista. Paista ja kääntele omenarenkaita kunnes ne hieman pehmenevät ja ruskistuvat reunoilta.

4. Pilko päälle pähkinää ja suklaata pieninä paloina niin, että suklaa sulaa lämpimän omenan päälle. Viimeistele mustikoilla. Nauti maiseman kera.

Hifistelyversio: paista alkuun kunnon soffritto pieneksi pilkotusta sipulista, selleristä ja porkkanasta. Lisää mausteisiin meiramia 1/2 tl, kanelia 1/4 tl, (savu)paprikaa 1/4 tl, muskottipähkinää 1/8 tl ja chilihiutaleita maun mukaan.

Pro tips: pakkaa soijarouhe ja makaronit minigrippussiin ja mittaa mausteet joukkoon jo kotona. Valitse täysjyväpasta jos haluat paljon proteiinia. Huomioi makaronin pitkä keittoaika – valitse sen sijaan nopeasti keittyvä pasta ja vähennä veden määrää hieman, jos haluat ruoan nopeasti valmiiksi!

Viiden tähden unelmaloma

Seitsemän rohkean järvimelojan Saimaan-matka saavutti tavoitteensa: kaikilla oli hauskaa ja melottiin paljon eli 117 kilometriä.

Teksti Henri Modig, Aino Turtiainen-Visala

Kuvat: Retkeläiset

Retken aluksi, juhannuksen jälkeisellä viikolla tiistaina, seitsemän rohkeaa järvimelojaa pakkasi vajalla trailerin tihkusateessa ja Savonlinnaan ajettiin vesi lentäen.

Esileikkisän harmaan lossiylityksen jälkeen järviseikkailu alkoi Laukansaaresta kaatosateessa ja napakassa vastatuulessa. Leiriydyimme kahdeksi yöksi Juuvinsaareen, josta teimme keskiviikkona sadekuurojen rytmittämän tiedustelun Pihlajaveden lounaisosaan Lehmusvedelle. Tuohistonsaaresta löytyi karttoihin merkitsemätön virallinen leirisatama ja hiekkaranta. Maisemat olivat vaikuttavia selkineen, saarineen, kivikkoineen ja kallioineen. Näimme ensimmäiset kalasääsket ja jouduimme melkein väistelemään kuikkia, härkälintuja ja koskeloita.

Torstaina painelimme itään Kosolaan läpi Kokonselän ohittaen Suurpäänniemen isohkossa myötäaallokossa, mutta poutasäällä. Ruuvedeltä

Kosolassa oli kaunis rantautumispaikka kajakeille.

Saimaan unelmalomalla melottiin yli sadan kilometrin reitti Pihlajavedellä, Savonlinnan eteläpuolella.

pääsimme Kellosalmen kautta Laitiinlahteen nauttimaan paikallisemännän yltäkylläisestä vieraanvaraisuudesta: leiripaikassa odotti kaksi pientä lämmintä saunaa, grilliherkut, sisävessa ja muuta ylitsevuotavaa pilalle hemmottelua.

Tähtäimessä tarunhohtoinen Tetriniemi Aamulla saimme herätä kuhankeittäjän lauluun, ja jatkoimme talon kahvitarjoilun jälkeen auringonpaisteessa kohti tarunhohtoista Tetriniemeä. Ohitimme hurjia, korkeita kallioseinämiä ja upeita kivijyrkänteitä ja valuimme alas Pesolansaaren itärantaa lounaalle Mitinhiekkaan. Leiriniemessä oli kottaraisen kokoisia hyttysiä ja kirkasta uintivettä helteen kuivattamille. Köllöttelyn lomassa korjattiin yksi kajakin jalkatuki.

Tetriniemen hiekkarantaparatiisi oli ennen käymätön ihanuus. Niemen kärjestä avautui suloinen kolmensadan asteen järvimaisema loputtomalle Tetriselälle. Kesän hienoimmassa paikassa paistoimme iltanuotiolla lettuja ja katsoimme mykistyneinä vuoroin toisiamme silmiin ja selälle, silmät selällään. Taivaskin oli kirkas!

Ilmakuva Tetriniemen leiristä.

Linnosaaren kaislikossa suhisee

Lauantaina meloimme rasvatyynen platinaisen Paatisenselän yli ja Pelkosen Väärän läpi Murtovedelle, taivaalla vain ohutta yläpilveä. Selän yli ei kovalla tuulella olisi ollut menemistä. Lounastauolla norppa kävi näyttäytymässä kaksi kertaa! Siitä jatkoimme kahlaamaan Linnosaaren kapeikkoon. Vesi oli matalalla ja etsimme toisiamme kaislikossa. Siitä selvittyä etenimme Piispanhuvilalle lämmittämään saunaa ja uimaan. Sieltä sade taas löysi meidät.

Sunnuntaina oikaisimme kaatosateessa suoraan takaisin Laukansaareen. Lounastimme komeasti Olavinlinnassa ja palasimme sateisenharmaaseen Helsinkiin. Järviretkemme oli huikean monipuolinen, ja Pihlajaveden kauneus ylitti moninkertaisesti odotukset. Satoi, mutta viis siitä, kun oli lämmintä. Leiripaikat olivat hyviä, vesi kirkasta, luonto hiljainen ja kaverit kivoja. Jylhää ja villiä kalliomaisemaa käppyrämäntyineen riitti loppumattomasti. Muut ihmiset eivät häirinneet. Viisi tähteä ja plussa.

Pawel etsii norppia.

Merimelojien valokuvakilpailu 2025

Aukeamalla

esitellään valikoitu kattaus

Merimelojien valokuvakilpailun satoa. Raadin tehtävä ei ollut helppo. Voittajakuvassa yhdistyy seuratoiminta retkeilyn muodossa, unelman toteutuminen ja hieno sommittelu. Onneksi olkoon Martti Roivainen vuoden 2025 Merimelojien valokuvakilpailun voitosta!

Kylmän ja sateisen päivän jälkeen seuraava aamu oli toista maata: Maakalla suorastaan veti meitä puoleensa jossakin tuolla edessä. Martti Roivainen

Oltuani yksin yötä Koirasaarella lähdin puoliltapäivin melomaan lounaaseen viiden kilometrin etappia kohti Stenskäriä. Kuva on melkein tasan puolivälissä matkalla kohti Stenskäriä. Paikkaan on vajalta linnuntietä noin 13 km. Kuva on otettu kohti etelää, Viroa. Kuvassa näkyy paljon lentokoneiden vanoja, mutta en löytänyt mistään tietoa lentotapahtumasta. Henri Modig

Kauden viimeinen melonta. Marraskuisen meren rauha. Mäntysaaren löylyjen jälkeen pehmeän pimeän myötä kotimatkalle. Olisi tehnyt mieli jäädä kellumaan hämärtyville laineille. Liisa Kemppainen

Kuva on otettu ensimmäiseltä melontareissulta Päijänteellä, jossa yövyimme saaressa ensimmäistä kertaa. Tästä innostuneena etsin Merimelojat ja liityin jäseneksi. Päätös on kyllä kannattanut! Sara Aurea

Ensimmäisen vuoden melojan ensimmäinen keulakuva, otettu illansuussa syyskuun viimeisenä viikonloppuna saunareissulta Gåsgrundilta lähtiessä. Yöksi suuntasimme Torra Lövölle. Sini Schulte

Lofooteilla Nappstraum -kapeikossa laskuvesivirran puskiessa avomereltä vastakkaiseen suuntaan tulevien maininkien alle muodostui voimas tiderace -ilmiö, jossa tässä surffataan. Kimmo Kolehmainen

Syyskuu, Knapperskär, Espoo. Aina ei tarvitse lähteä kauas. Hieno, kirkas syyskuinen ilta Knapperskärillä. Taustalla loistavat Helsingin valot. Saarella oli pelkkiä melojia eri seuroista telttoineen. Sami Andersson

Kuva on otettu heinäkuun paikkeilla Koloveden kansallispuiston pienestä väylästä, josta siirryttiin toiselle puolelle saaria. Koloveden alue on todella kaunis, etenkin lämpimään heinäkuun aikaan, kun muualla on sinilevää. Aurinko paahtoi täydellä teholla. Uida sai vähän väliä. Kati Taipalmaa

Kaukoviisaasti eteenpäin

Kirjailija Veikko Huovinen sen tiesi: kaukoviisaalla on taivaanranta kevyt kiertää. Merimelojillekin kaukoviisautta soisi, kirjoittaa puheenjohtajamme Ralf Sund.

Seuratoiminnan energia keskittyy paljolti akuuttien asioiden ratkomiseen. Toimintakertomukset ja tilinpäätökset pitää tehdä ajallaan, sauna-ajoista on tehtävä päätökset, Skorvanin sauna pitää saada valmiiksi jne. jne. Katse on kajakin nokassa, kun sen soisi ajoittain olevan myös horisontissa.

Maailma muuttuu. Merimelojat voi suhtautua muutoksiin monin eri tavoin. Pää pensaaseen metodi on yksi. Muuttukoon maailma, ei koske meitä. Astetta aktiivisempi toimintatapa on sopeutua muutoksiin mahdollisimman pienin vaurioin. Kolmas menetelmä jäljittelee hyvää kajakkisurfaajaa: muutos on mahdollisuus ja otetaan siitä kaikki irti. Neljäs metodi on rimpuilla vastaan.

Katse on kajakin nokassa, kun sen soisi ajoittain olevan myös horisontissa.

Sopivasti kaukoviisautta ja etevän surffaajan taitoja yhdistettynä ajoittaiseen vastarintaan tuottanee seuran toiminnan kehittämisen kannalta parhaan tuloksen.

Tulevana kymmenenä vuotena seuran toiminnan kannalta tapahtuu merkittäviä muutoksia. Valittu aikajänne, 10 vuotta, on mielivaltainen.

Julkinen ajatuspaja, Sitra, on hahmotellut megatrendejä, joista voi saada osviittaa minne olemme menossa.

Sitran mukaan elinkaaret pitenevät, kaupungistuminen jatkuu, globaalit muuttoliikkeet voimistuvat, mielenterveyshaasteet kasvavat, pandemiat ja epidemiat yleistyvät, eriarvoisuus kasvaa ja vauraus keskittyy, luonnon monimuotoisuus heikkenee, ilmasto kuumenee ja äärimmäiset sääolot lisääntyvät, merten tila heikkenee ja kiertotalouden merkitys lisääntyy.

Kaikilla näillä muutoksilla on vaikutuksia Merimelojien toimintaan. Miten voisimme olla

enemmän osa ratkaisua kuin ongelmaa? Paljon kysymyksiä, mutta – toistaiseksi – vähän vastauksia. Lupaan: perästä kuuluu.

Itämeren tila ja luontokato tulevat Merimelojien näkökulmasta iholle. Voisimmeko tehdä jotain enemmän?

Muutama trendi korostuu. Itämeren tila ja luontokato tulevat Merimelojien näkökulmasta iholle. Voisimmeko tehdä jotain enemmän?

Seuran toiminnan yksi rihma DNA:ssa on talkoilu. Sääntöihimme se on myös kirjattu jykevästi. Talkoiden merkitys seuran taloudelle on kymmenien tuhansien eurojen arvoinen. Ilman talkoojärjestelmää jäsenmaksu olisi useita kymmeniä euroja korkeammalla tasolla. Yhdessä tekeminen yhteiseksi hyväksi ei ole ajan henki. Dagens melodi, sanoisi ruotsalainen.

Tässä kohdin ei ole tarkoitus surffailla, vaan potkia tutkainta vastaan. Parantamisen varaa on meillä vastuuhenkilöillä.

Kaiken muutoksen ja hämmennyksen keskellä tukea löytyy säännöistä: ”Merimelojat ry edistää jäsentensä hyvinvointia luomalla melonnan parissa urheilun, liikunnan, elämysten ja yhdessä tekemisen mahdollisuuksia.”

Sääntökieli on hieman puisevaa, mutta viisaita (jopa kaukoviisaita) sanoja – yhtä kaikki.

Ralf Sund Ylimelamies

Meressä on voimaa

Teksti Tatu Paulaharju

Richard

Powersin Alkumeri on yhtä aikaa meriluonnon ylistys ja monikerroksinen kuvaus ihmisen intohimoista sekä vallankäytöstä ympäristöönsä. Tarina kuljettaa lukijaansa vetävästi meriluonnon kauneuden ja monipuolisuuden keskelle kuin olisit itse sukeltamassa.

Tarinan keskiössä on kanadanranskalainen laitesukelluksen pioneeri Evie, eri taustoista ponnistavat lapsuudenystävät ja heidän taiteilijaystävänsä Ina. Hahmojen kautta liikutaan sujuvasti ajassa ja paikassa. Mukaan mahtuu meriluonnon kauneutta, teknologian kehitystä tekoälyineen, strategisen go-pelin maailmaa ja tietenkin ihmissuhteiden kiemuroita.

Monitasoinen ja -merkityksinen tarina palkitsee keskittyneen lukijan. Käänteet jäävät pyörimään mieleen vielä pitkään viimeisen sivun jälkeen. Luonnolla ja ihmisillä on toivoa, jos niin haluamme. Powersin aiemman hittikirjan Ikipuiden ja meriluonnon ystävien kannattaa lisätä tämä teos lukulistalleen. Kirja ei ole ylettömän paksu, joten se kulkee vaivatta mukana myös melontaretkillä. Kirja sopii erinomaisesti luettavaksi merellisissä tunnelmissa silokalliolla.

Kuntoilemaan Ruskeasuon voimailusalille

Teksti Risto Jaatinen

Merimelojien jäsenten salivuorot Heraklesvoimailuseuran vuoroilla jatkuvat, ja salia voi käyttää maksutta kuutena päivänä viikossa. Salivuorot juhannukseen asti ovat:

Ma klo 16.30-18.00

Ti klo 16.30-19.00

Ke klo 16.30-18.00

To klo 16.30-20.30**

Pe klo 15.00-16.00

La klo 10.00-12.00

**Poikkeamat: Heraklesin kilpailut kuukauden 1. torstai klo 17.15–19; Helsingin Tarmon kisoja satunnaisesti kuukauden 2. torstai klo 18–20.

Huomioithan salilla treenatessasi Heraklesin painonnostajien nostolavat ja treenirauhan.

Kaupungin voimailusali, Ruskeasuon ratsastustallit. Salin osoite on Ratsastie 10.

Sali on perinteinen: ei tarvitse ilmoittautua, sujuvasti mukaan ja treenaamaan. Pukuhuoneet ja suihkut löytyvät aulan oikealta, sali käytävän perällä. Säilytyslokerot aulassa (2 € pantti).

Alaikäraja itsenäiseen harjoitteluun on 15 vuotta, ja salilla oltava sisäliikuntavaatteet ja -kengät.

Viestintä ja somekanavat

Verkkosivuilta merimelojat.fi löytyy kattavasti tietoa seuran toiminnasta. Kirjautumalla pääset jäsensivuille.

Sähköpostilistalla välitetään tärkeimmät uutiset. Liity tai eroa listalta lähettämällä viesti osoitteeseen: www-vastaava@merimelojat.fi

Seuralla on myös Facebook-ryhmä Merimelojat ja Instagram-tili @merimelojat.

Merimeloja-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Jäsenten juttuja ja kuvia otetaan mielellään vastaan. Julkaistusta materiaalista saa talkoopisteitä. Lisätietoja päätoimittajalta: lehti@merimelojat.fi.

Saunan lämmitysajat

Kesäkaudella kevättalkoista syystalkoisiin asti: maanantaista torstaihin kello 18-22 lauantaisin kello 15-20 sunnuntaisin kello 15-20

Majan varaukset

Katso varausohjeet merimelojat.fi-sivustolta kohdasta Juhlat Merimelojien majalla

Ilmoitushinnat (alv 0 %)

Koko sivu 330 € ½ sivu 180 €

Julkaisija

Merimelojat ry

Merikannontie 10, 00260 Helsinki

Paino

PunaMusta Oy

Jäsenpäivystys

Kesäkaudella kesäkuusta elokuuhun: tiistaisin kello 18–19.

Talvikaudella syyskuusta toukokuuhun: kuukauden ensimmäinen tiistai kello 18–19.

Juhlapyhinä ei ole päivystystä.

Päivystysaikana toimistonhoitajan tavoittaa numerosta 050 3574 507.

Toimiston sähköpostiosoite on toimisto@merimelojat.fi. Sähköpostiin pyritään vastaamaan muutaman päivän kuluessa.